Itä-Suomen ylioppilaslehti

2010

7

Kuka sinäolet?

Filosofian kuolema - tehdäänkö maastamme ammattikoulua? » 5 Aikaa sinulla on, mutta kuka sitä kuluttaa? Asiaa selvitettiin Pyhäselkää soutamalla. » 15–17

Voimme huokaista ja nähdä valon, että sel-visimme eilen suomettumisesta voittajina

kosmopoliiteiksi. Samaan aikaan toisaalla eli sähköposteissa kiersi epämääräinen musteläis-kä, jota tuijotettiin tovi, sitten katse valkoiselle seinälle, ja kas, Jeesushan se siellä. Jos tuijotat samoin Kekkosen kuvaa, niin jo kohta Urho leijuu tovin haamuna seinällä ja katoaa.

Kekkosen myötä meni vallalta kasvot, mutta yhteiskuntamme yksisilmäisyys voi mureasti. Maassa makaavaa Neuvostoliittoa saa jo potkia, mutta nyt hyppypotkukielto ja la-keijan nöyrät kumarrukset kohdistuvat USA:n ulkopolitiikkaan, Eurooppaan ja talousjärjes-telmäämme.

Yksisilmäisyyden kaava tarttui tajuntaam-me globaalisti menestyneistä suuryhtiöistä. Microsoftien, nokioiden ja nikejen menestys-tarinat näyttivät maailmanlaajuisen menesty-misen mallit. Näiden formaattien harmonia lepää edessämme rauhoittavana ja universaali-na kuin kultainen leikkaus.

Karikatyyrisessä lähihistorian selitykses-säni herätyksen kokeneet yli puoluerajojen alkoivat kopioida mallia ja nyt emme osaa enää muuta kuvitellakaan. Kunnat ja valtion palvelut ovat jo syvällä pimeyden laaksossa, jossa ei pelätä enää mitään pahaa paitsi itse aiheutettua kuolemaa, sillä herran, öh, anteeksi talousmallin, laki on linnamme.

Nyt ovat vuorossa yliopistot. Fantastinen yliopistouudistus, johon valtiovarainminis-terimmekin suhtautuu lapsekkaalla innostu-neisuudella, karsii kannattamattomia aloja. Filosofia sai lähteä, ja rehtorimme Perttu Vartiainenkin on huolissaan, että onkohan Savonlinnan opettajankoulutuksessa tarpeeksi vetovoimaa väistämään tulevaisuuden liekin-heittimet. Itse pohdin ovatko yhteiskuntamme harmaat ja rakenteellisesti keskeiset alat enää ylipäätään kannattavia aloja kouluttaa.

Entäs jos huippuyksiköissä, keskittämi-sessä ja suurissa kokonaisuuksissa onkin vielä joskus sama sointi kuin sanassa kolhoosi, joka kaikuu menneen maailman kolkkona ja harmaana parakkina mielikuvissamme. Ja toisaalta, kaiken voi kumota ja kuitata yhdellä lauseella: ”Ei hyvin mene, mutta maailmanta-lous vaatii”. ”Totta”, mietin ja ajattelen amerik-kalaista armeijaelokuvaa, jossa rangaistustaan vastaanottava alokas huusi rähmällään: ”Sir! Yes sir! May i have another!”

Ymmärtääkseni myös poliitikot kokevat epämukavuutta tämän kasvottoman alikersan-tin läsnäolosta. Vaaleja silmälläpitäen voimme olla vain tyytyväisiä, että edes maahanmuutto-politiikka tarjoaa savuverhon ja mahdollisuu-den mielipiteisiin, vaikkei sillä nyt ole lopulta mitään tekemistä yhteiskuntamme varsinais-ten ongelmien kanssa. Näistä muruista olen toimittajana onnellinen, sillä mielipide on nykyisin jo uutinen.

”Sir! Yes sir! May i have another!

Pääkirjoitus | Uljas linja

Suomettumisesta klopaalittumiseen

Itä-Suomen ylioppilaslehti

PäätoimittajaJarkko Kumpulainen

044 576 8420paatoimittaja@uljas.net

ToimittajaPasi Huttunen 044 576 8427

pasi.huttunen@uljas.net

KustantajaItä-Suomen yliopiston

ylioppilaskunta

PainopaikkaArt-Print, Kokkola

IlmoitusmyyntiValto Merta

044 576 8421valto.merta@uef.fi

KäyntiosoiteYliopistonranta 3, Kuopio

Suvantokatu 6, Joensuu

KansikuvaKuvaaja Anna Pulkka

Humoro nigra | Uljas vuokrasi uudet tilat UEF:n hallituksen karkot-tamalle filosofian oppiaineelle. Vieressä on jo alustava varaus koko Savonlinnan kampukselle.

Savonlinnan kaupunginjohtaja ilmoittaa suoraan kaupungin tuen Itä-Suomen yliopistolle loppuvan tykkänään, jos yliopis-to lähtee kaupungista.

Saako biologian opiskelija kieltäytyä eläinten leikkelystä, jos kokee sen sotivan vakaumustaan vastaan? Joensuun ylioppilaslehti kertoi kolme vuotta sitten, ettei saa. Selvitimme, onko edistystä tapahtunut.

Sukupuolen korjauksen läpikäynyt Marja-Sisko Aalto jatkaa työuraansa Kuopiossa, jos häntä siellä suvaitaan. Pätevyys ja kokemus hänellä riittä-vät, mutta riittääkö seurakuntalais-ten suvaitsevaisuus?

Näytelmäkirjailija Miko Kivinen nauraa ihmi-sen kaikkivoipaisuuskuvitelmille. Hän ei kritisoi tietoisesti. Rehellinen kuvailu ajaa asian yhtä hyvin.

Poikkitieteellinen foorumi kasasi yhteen joukon professoreja pohtimaan pahuuden luonnetta. Johtopäätös oli, että ajatus ei ole pahuutta, vaan teko.

Perinteentutkimuksen opiskelija Hanna Savisaari ja rehtori Perttu Vartiainen löysivät yhteisen sävelen haaveillessaan kiireettömämmästä opiskelusta ja työelämästä.

6-7 10-11

14–17

12-13

26–27

20–21

Sisällys | Aikaa, tapaa ja parempaa puolta.

Eipä juuri mitään, ja kaikki kaikesta.Sanaton! ”Leppoisa, huumorintajuinen ja kohta viiksekäs.

2 Uljas 7 | 8. 10. 2010 3Uljas 7 | 8. 10. 2010

Itä-Suomen yliopiston rakenteita luotsataan ammatillisen koulutuksen suuntaan yleissivistävien alojen kustan-nuksella. Samalla kun filosofia ja lukuisia oikeustieteiden pääaineita lahdataan ja psykologia yhdistetään soveltuvin osin opinto-ohjauksen kanssa, puuhataan ter-veystieteiden tiedekuntaan uutta bioalan koulutusohjelmaa.

Lisäksi vuonna 2012 käynnistetään monitieteinen Wood science -koulutus-ohjelma, jonka tavoitteena on synnyttää puun hyödyntämiseen liittyvää tutki-musta ja koulutusta. Valmisteilla on myös koulutusohjelma, jossa luokanopettajat voivat erikoistua matemaattisiin aineisiin

ja matemaattisia aineita opiskelevat voivat hankkia sekä aineen- että luokan-opettajan pätevyyden.

”Hakukohteiden karsinnassa yh-teiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan hakukohteita vähennettiin merkittävästi. Luonnontieteitä vah-vistetaan Joensuussa”, rehtori Perttu Vartiainen kertoo.

Hakukohteiden vähentäminen tehdään kokoamalla kandivaiheen opintoja laajemmiksi kokonaisuuksiksi. Oppiaineita on niputettu muun muassa sosiologian ja yhteiskuntapolitiikan hakukohteeksi sekä maantieteen ja ym-päristön hakukohteeksi. Oikeustieteiden

sisäänotto on Vartiaisen mukaan edelleen 90, vaikka pääaineita on vähemmän. Terveystieteiden tiedekunnassa sisää-nottomäärä kasvaa, kun paikkoja lisätään farmasiaan ja hammaslääketieteeseen.

Filosofian professori Seppo Sajama ei heitä kirvestä kaivoon oppiaineensa suh-teen. Hän lähtee pian osa-aikaeläkkeelle, mutta filosofian opetus ei lopu. Nykyi-sille filosofian opiskelijoille annetaan seitsemän vuotta aikaa saattaa opintonsa päätökseen ja senkin jälkeen filosofia säilynee jonkinlaisena sivuaineena.

”Pidän filosofian syventävät opinnot hengissä vuoteen 2017, eli mahdollisuus korjausliikkeeseen säilyy, jos filosofia päätettäisiinkin säilyttää”, hän toteaa.

Sajaman mukaan filosofia tarjoaa väli-neitä kaikkien alojen tutkijoille.

”Väitöskirjan aloittaminen on hel-pompaa, kun takana on jonkin verran filosofian opintoja.”

Samalla hän kertoo ymmärtävänsä, että filosofia on hallinnolle tuskallinen

pääaine, kun siitä valmistuvia on vähän. Filosofian lopettamista enemmän Sajama kummastelee taannoista kansantalo-ustieteen alasajoa. Sitä hän pitää täysin käsittämättömänä.

Sajama toteaa, että Rovaniemellä suhtautuminen filosofian opintoihin on erilaista.

”Siellä filosofia rinnastetaan kielikes-kukseen. Kaikki eivät opi, mutta mahdol-lisuus opiskeluun pitää olla. Kukaan ei toivottavasti vakavissaan puhu kielikes-kuksen lakkauttamisesta.”

1Uutinen #

Yhteiskunta- ja kauppatieteille tuli pahiten takkiinUEF vahvistaa luonnontieteitä yhteiskuntatieteiden kus-tannuksella. Filosofian professori Seppo Sajama arvioi, et-tä vielä on mahdollisuus korjausliikkeeseen. – Pasi Huttunen, teksti&kuva

Filosofian professori Seppo Sajama arvioi, etteivät nyt filosofian opinnot aloittaneiden oikeutetut odotukset täyty. Hän pitää opiskelijoiden massapakoa mahdollisena, mutta epätodennäköisenä.

”Väitöskirjan aloittaminen on helpompaa, kun takana on jonkin verran filosofian opintoja. - Filosofian professori Seppo Sajama

UEF:n urut | Juustohöylän heiluttaja ei ole hakusessa

Savonlinna jäi roikkumaan löysään naruun

Hallintojohtajasta ei haluta leikkuria

Onko mielikuva kampuskaupungistasi säilynyt ennallaan?

Miia PrinkkiläYmpäristöpolitiikka ja – oikeus, 3.vsk.

- Eteläsuomalaisena suhtauduin Joensuuhun ja Pohjois-Karjalaan hieman pitkänenäisesti. Vuosien kulu-essa tänne on kuitenkin muotoutu-nut oma elämä ja kaupunki tuntuu jo melkein kodilta.

Mikko PiiroinenErityispedagogiikka, 7.vsk

- En ollut ennen muuttoa muo-dostanut kovinkaan tarkkaa kuvaa Joensuusta, tuntui vain hyvältä muuttaa omilleen. Ajan myötä olen oppinut pitä-mään Joensuusta, tämä on juuri sopivan kokoinen ja viihtyisä. Liikenneyhteydet muihin kaupunkeihin ovat heikot.

Laura Markkanenkasvatustiede, 5.vsk.

- Mielikuva ei ole muuttunut. Samat ominaisuudet pätevät yhä. Savonlinna on kodikas, tunnelmal-linen, kaunis ja pieni. Tämä ei ole pysyvä asuinpaikka, joten pienuus ei haittaa.

Joonatan MiettunenLääketiede 2. vsk

- Mielikuva Kuopiosta on aina ollut hyvä ja käsitys on vain parantunut ajan mittaan. Täällä on kaikki keski-kokoisen kaupungin edut. Leppoisa kaupunki lähellä luontoa, vähän autoja ja helppo liikkua.

Tiina Savolainenkasvatustiede, OpeArt 3.vsk.

- Ei ole muuttunut, mutta yllätyin, ett-en viihdy täällä. Kaupunki on kodikas, pieni ja hiljainen talvisin. Luonto on joka puolella lähellä. Täältä puuttuu vain samanhenkinen seura.

Tuomas HänninenKauppatiede 4. vsk

- Ei. Kuopio on yhtä hyvä kuin ennenkin. Opiskelijaelämässä olen huomannut kuitenkin kehitystä. Muutan pian Joensuuhun, mutta ainoastaan vaimon töiden takia. Muu-ten ei kannattaisi lähteä.

Savonlinna

Kuopio

- Anna Pulkka, Selina Tuomaala & Aapo Laiho, teksti& kuvat

Pohdipa sinäkin.Gallup ” Ei tarvitse mennä pikku viiltoihin, jos päädyttäisiin keskittä-mään opettajankoulutus yhdelle kampukselle.

Rehtori Perttu Vartiainen ja dekaani Markku Filppula kävivät 27. syyskuuta Savonlinnassa kertomassa yliopiston rakenteellisista muu-tosaikeista. Keskustelutilaisuuteen osallistui runsaasti kampuksen kohtalosta kiinnostu-neita opiskelijoita ja henkilökuntaa.

Vartiaisen mukaan yliopiston hallituksen iltakoulussa ei ole tehty vielä Savonlinnaa koskevia suuria päätöksiä. Kustannusten laskeminen on silti jo aloitettu.

”Hallitus miettii onko viisaampaa tehdä isoja vai pieniä viiltoja. Ei tarvitse mennä pik-ku viiltoihin, jos päädyttäisiin keskittämään opettajankoulutus yhdelle kampukselle”, Vartiainen arvioi.

Savonlinnaa kepitettiin vähäisistä tutki-mustuloksista sekä taito- ja taideainepro-filaation näkymättömyydestä. Kampuksen epävarmasta tulevaisuudesta huolimatta opettajankoulutuslaitoksen tulisi pystyä houkuttelemaan professoreita ja opiskelijoi-ta ensimmäisenä hakutoiveena.

Myös opeart- linjan tulevaisuus poiki ym-

päripyöreitä puheita. Filppulan mukaan lin-jan erot ovat tavalliseen luokanopettajakou-lutukseen nähden vähäiset. Siitä huolimatta hän vakuutti, että linjan lopettamisaikeet ovat työmarkkinoiden sanelemia.

”Menestytään tavallisella konseptilla paremmin”, Filppula osasi kertoa, vaikka yksikään opeart-linjan opiskelija ei ole vielä valmistunut työmarkkinoille.

Mutta Savossa riittää tahtoa. Upotet-tavassa laivassa innovoidaan jo seuraavaa pelastusrengasta, Suomen ensimmäistä kansainvälistä opettajankoulutuslaitosta.

Selina Tuomaala

Lokakuun lopulla valittavaa Itä-Suomen ylipiston uuttaa hallintojohtaja ei haeta saneeraajan tehtäviin. Itä-Suomen yliopiston julkisoikeudellisen rehtorin Perttu Vartiai-sen mukaan suurimmat leikkaukset keskus-hallinnon osalta on jo tehty Petri Lintusen kanssa yt-neuvottelujen yhteydessä.

”Nyt pitäisi katsoa jo eteenpäin, joten leik-kausspesialistia me emme ole hakemassa”, Vartiainen kertoo.

Vartiaisen mukaan uuden hallintojohtajan valinnassa painotetaan hakijan näkemystä ja käytännön kokemusta organisoinnista.

”Toki myös taloudellinen osaaminen on tärkeää, mutta siihen meillä on omat spesia-listimme, joten jonkinlainen kokonaisnäke-mys yliopistosta organisaationa on oleellisin ominaisuus”, Vartiainen sanoo.

Uuden hallintojohtajan haasteista Vartiainen nostaa päällimmäiseksi keskus-hallinnon ja tiedekuntien hallintojen välisten päällekkäisyyksien poistamisen ja uudelleen järjestelyn.

”Tarkoitus on katsoa miten tehtävät tiede-kunnissa jakaantuvat ja painottuvatko ne oi-kein. Tiedekuntien hallinnon tulee kuitenkin ensisijaisesti palvella tutkimusta ja opetusta”, Vartiainen kertoo.

Vartiainen kertoo, ettei uudistus tarkoita irtisanomisia tiedekunnissa

”Toivottavaa olisi, että valitun hallinto-johtajan näkemys yliopistosta ei perustuisi pelkkiin opiskeluaikoihin. Opiskelijat, tutki-mus ja opetus ovat keskeisimmässä asemassa yliopistossa ja se tekee organisaatiosta poik-keuksellisen verrattuna yritysten ja valtionvi-rastojen hallintoon”, Vartiainen pohtii.

Yhteensä Itä-Suomen yliopiston hallin-tojohtajan virkaan haki 38 henkilöä, joista neljännes oli yliopiston sisäisiä hakijoita. Valtaosa hakijoista oli miehiä. Naisia virkaan haki yksitoista. Yliopiston hallitus pyrkii valit-semaan uuden hallintojohtajan 28. lokakuuta.

Vartiaisen mukaan joukossa on runsaasti varteenotettavia hakijoita.

Jarkko Kumpulainen

Joensuu

Savonlinnan kampus1952 Savonlinnan seminaari aloitti toimintansa1973 seminaarista Joensuun korkeakoulun alainen opettajankoulutuslaitos2010 osaksi Itä-Suomen yliopistoaNykyisin kampuksella: Okl, normaalikoulu, matkailualan opetus- ja tutkimuslaitos sekä kou-lutus- ja kehittämispalvelu Aducaten yksikkö

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnan jäsenilleen jakama lukuvuosikalenteri on saanut Joensuun kampuksella osakseen runsaasti kritiikkiä. Jäsenistöä suututtaa tenttipäivien puuttuminen kalenterista.

”Tämän lukuvuoden kalenteri lensi suo-raan roskiin. Sillä ei tee enää mitään. Siitä ei löydy enää edes tenttipäiviä”, todetaan eräässä tulikivenkatkuisessa palautteessa.

Tenttipäivät puuttuvat kalenterista, koska kalenterin tekijöille ei toimitettu niitä yliopiston opintopalveluista. Tentit löytyvät WebOodista ja sen katsottiin riittävän.

”Jos yhteen paikkaan kootuille tent-tipäiville on kysyntää, niin totta kai asiaa harkitaan uudestaan”, opintopalvelujen Joensuun kampuksen vastuuhenkilö Erja Widgrén-Sallinen toteaa.

Tenttipäivät kiukuttaa

4 Uljas 7 | 8. 10. 2010 5Uljas 7 | 8. 10. 2010

Savonlinnan kaupunginjohtajan Janne Laineen mukaan kaupunki lopettaisi tukensa Itä-Suomen yliopistolle, jos kampus lakkautetaan.

”Ei ole yliopiston etujen mukaista antaa epävarmaa kuvaa sen läsnäoloai-keista Savonlinnassa. Esimerkiksi Turun yliopisto on selvästi ilmoittanut, että Rauman opettajankoulutus jatkaa”, Kau-punginjohtaja Laine muistuttaa.

Laineen mukaan lakkauttamishuhut heikentävät laajemmin alueen luottamus-ta Itä-Suomen yliopistoon ja kampuksen puuttuminen Savonlinnasta heikentäisi Itä-Suomen yliopiston toimintaa. Vii-meisen viiden vuoden aikana Etelä- Savo on rahoittanut eri hankkeiden kautta yliopistoa yhteensä seitsemällä miljoo-nalla eurolla ja Parhaillaan hankkeita on vireillä Itä-Suomen yliopistolle noin kolmen miljoonan euron edestä.

Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskun-nan Savonlinnan kampusvaliokunta puo-lestaan ilmoitti syyskuussa, ettei se aio edes keskustella Savonlinnan kampuksen lakkauttamisesta.

“Meidän ei tarvitse keskustella siitä, koska se ei ole tällä hetkellä realistinen vaihtoehto”, kampusvaliokunnan pu-heenjohtaja Päivi Eskola vakuuttaa.

“Sen sijaan voimme keskustella kam-puksen hyvistä puolista”, Eskola jatkaa.

Kielten ja viestinnän laitoksen lopettamisen ja Opeart-linjan lakkautta-misuhan myötä opiskelijoiden asenteet ovat muuttuneet pessimistisemmiksi kampuksen tulevaisuuden suhteen. Kiel-ten ja viestinnän laitos siirtyi Joensuuhun vuonna 2008.

Kampuksella järjestettiin keskuste-lutilaisuus yliopiston ylimmän johdon kanssa 27. syyskuuta. Vastaavanlaisiin tilaisuuksiin tulisi olla mahdollisuus myös tulevaisuudessa. Keskusteluun kai-vattaisiin mukaan myös hallitusta, joka toimii suurien linjausten ja päätösten

toteuttajana.Kampusvaliokunta toivoo tulevaisuut-

ta koskevaa avointa keskustelua koko Itä-Suomen yliopistossa jatkossakin. Faktojen lisäksi kaivattaisiin pitkän täh-täimen suunnitelmia.

Kampusvaliokunta toivoo, että kes-kustelussa huomioitaisiin myös opiske-lijoiden hyvinvointi. Säästölaskelmien rinnalle pitäisi tehdä hyvinvointitutki-muksia pienten ja suurten kampusten opiskelijoiden välillä. Voidaan kysyä, kuinka paljon yhteiskunta säästää, kun opiskelijat voivat hyvin.

“Ihmiset viihtyvät täällä hyvin ja opis-kelijat valmistuvat nopeasti”, kampus-valiokunnan jäsen Riikka Pekkarinen muistuttaa.

Savonlinnan kampuksen kohtalo ei kosketa pelkästään noin 700 opiskelijaa ja Savonlinnan kaupunkia. Kampuksen alle mahtuvat myös normaalikoulu, matkai-lualan opetus- ja tutkimuslaitos sekä osa koulutus- ja kehittämispalvelu Aducatea. Kampuksella on opetus- ja tutkimushen-kilöstöä sekä muuta henkilökuntaa on noin 150. Välillisiä työpaikkoja normaali-koulu mukaan lukien on noin 250.

Kaupunginjohtaja puolestaan vaatii avoimuuden lisäksi viisasta aluepolitiik-kaa.

”Itä-Suomea pitää rakentaa eikä hajot-taa”, Laine sanoo.

Savonlinnan kaupunginjohtaja: UEFin uskottavuus kovilla

Huhut Savonlinnan kampuksen lakkauttamisesta ovat leiju-neet laitoksen yllä jo vuosia. Kaupunginjohtaja Janne Laineen mukaan Savonlinna ei tukisi Itä-Suomen yliopistoa, jos kam-pusta ei olisi kaupungissa. Kampusvaliokunta ei pidä lakkaut-tamista edes vaihtoehtona. – Selina Tuomaala, teksti ja kuva

Savonlinnan Kampus valiokunnan jäsen Paula Kovanen (kuvassa oikealla) pohtii Päivi Eskolan kanssa, kuinka konkreettinen haamu laitoksen lakkauttaminen lopulta on.

2Uutinen #

Mitä mielellä?- Iloisella mielellä. Oli hauska musa-tunti, jossa laulettiin lastenlauluja.

Millainen olet?- Leppoisa, huumorintajuinen ja kohta viiksekäs.

Mikä sytyttää elämässä?- Musiikki, koska se vaikuttaa kaikkiin aisteihin. Myös hyvät elokuvat innostavat.

Haave?- Tehdä opettajan hommia mukavas-sa työympäristössä. Lisäksi haluaisin musisoida ja keikkailla paljon, sillä tykkään viihdyttää ihmisiä.

Mitä seuraavaksi?- Joku luento olisi, mutta taidan mennä soittelemaan tai tekemään koulutöitä.

Onko olemassa ilmaista lou-nasta?- Näköjään.

Ravintola Välkyn pitkää jonoa tuli kanssani päivittelemään ensimmäisen vuosikurssin opiskelija Janne Ranta. Hän on muuttanut hiljattain Mäntyharjulta Savonlinnaan. Saksofo-

nin soitosta nauttiva OpeArt-koulutuksen luokanopettajaopiskelija on usein tänä syksynä joutunut jättämään lounaan eväsomenien varaan. Tänään kalakeittoa oli aikaa jäädä jonottamaan. Janne on ollut ruokajonoista huolimatta tyytyväinen kampuksen meininkiin.

Tiedekunta: Filosofinen tiedekunta, kasvatustiedeVuosikurssi: 1. vsk.Syntymäpaikka: TampereMotto: ”Optimisti ei onanoi”Harrastukset: Musiikki, leffat ja liikkuminen Ruoka: KalakeittoPaikka: Ravintola Välkky

Selina Tuomaala, teksti& kuva

Janne Ranta Synkkä talo korvessa

JOENSUU Lopputyöllään Natsimusikaalilla kohun nostattanut Matti Tolvanen on ohjannut tällä kertaa Kristian Smedsin tekstin Yhä pimenevä talo. Erityisen mielenkiintoiseksi tuotannon tekee se, että esityspaikka on Suurivaaran autioitunut kansakoulu vajaan 40 kilometrin päässä Joensuusta. Sijainnistaan huolimatta, tai oikeas-taan sen vuoksi näytelmä kannattaa kokea. Esitysajat ja ajo-ohjeet: http://www.torstai-ryhma.net/

Dokumenttia Joensuussa

Zumba ei säästä

KUOPIO Zumbaa voi yrittää piilotella, mutta pakoon ei pääse. Kuo-pion kampuksella kuukausittain vaihtuva jumppalaji oli syyskuussa Zumba ja suosio oli taattu. Jokaiseen jumppaan saapui kaksisataa Zumban kanssa vehtaavaa jumpparia. Kuopion kampuksen liikun-tasihteerin Sirpa Riston mukaan lokakuussa on luvassa kahvakuula jumppa, marraskuussa tanssipohjainen jumppa ja joulukuussa huude-taan jiihaata rivitanssin tahtiin.

JOENSUU Viscult-elokuvafestivaali järjestettiin kymmenennen kerran 30.9.-3.10. Maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen festivaali esitti lähes kaikki elokuvat ja niistä käydyt keskustelut suorana internetin kautta. Erikoisnäytöksenä nähtiin venäläisen Dziga Vertovin klassikko Man With A Movie Camera (1929) live-orkesterin säestämänä Tapion van-hassa salissa. Kuvassa keskustelemassa Jari Kupiainen, Jay Ruby, Steef Meyknecht, Faye Ginsburg, Anjali Monteiro ja Peter I. Crawford.

Kuvaraportteja turuilta pikkunälkäänEtsin”Ei ole yliopiston etujen mukaista antaa epävar-

maa kuvaa sen läsnäoloaikeista SavonlinnassaSekä vakiopalstoja että päivän tärkein uutinenKampus

Jarkko K

um

pu

lainen

Pasi H

uttu

nen

Baru

n K

han

al

UEF kehittää itäsuomalaista myynnin johtamista ja markkinointiaMyynnin johtamisen koulutus aloite-taan Itä-Suomen yliopistossa. Savonia-ammattikorkeakoulu toteuttaa osan koulutuksesta. Tavoitteena on vahvistaa

pohjoissavolaisten yritysten koti- ja ulko-maista kilpailukykyä sekä työllisyyttä.

UEF ryhtyy kehittämään myös Itä-Suomen pienten ja keskisuurten yritys-

ten markkinointiosaamista. Hankkeessa tarjotaan toimialoittain räätälöitävää markkinoinnin koulutusta. Molemmat hankkeet siirtävät konkreettisesti tutki-

mustietoa yliopistosta elinkeinoelämään.Hankkeet toteutetaan ESR-rahoituk-

sella, jonka ovat myöntäneet Pohjois-Sa-von ja Pohjois-Karjalan ELY-keskukset.

ISYY:n tämän vuoden kalen-terista puuttui poliittisten järjestöjen kohdalla esittely jär-jestöstä Kuopion vihreät nuoret ja opiskelijat:

”KuVio on Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton ja Pohjois-Savon Vihreiden jäsenjärjestö. KuViO järjestää opintopiirejä, ajankohtaisia keskustelutilai-

suuksia, hyväntuulisia tapahtu-mia, kuten luontoretkiä ja peli-iltoja, sekä Kuopion parhaita bileitä. Lisätietoa: www.kuvio.info”

UEF:n rehtori Perttu Vartiai-nen on huolissaan yliopiston hallinnon ja ylioppilaskunnan etääntymisestä toisistaan. Ennen yhdistymistä rehto-raatin yhteys ylioppilaskun-

taan oli hänen mukaansa suorempi. ”Ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajaa en ole tainnut tavata kertaakaan kunnolla nokakkain”, hän toteaa.

UEF:n rehtori Perttu Vartiainen toteaa yliopiston taloustilan-teen olevan sellainen, että ensi vuonna on vielä tarvetta säästää.

Hänen mukaansa henkilös-tön vähentämistarve voidaan ennakoida hyvällä suunnitte-lulla, eikä YT-neuvotteluille

välttämättä ole tarvetta. Hän painottaa, että strategisella rahoituksella myös synnytetään uusia tutkimustyöpaikkoja.

Rehtori huolissaan yliopiston ja yo-kunnan etääntymisestä

Seuraavat YT-neuvottelut lähitulevaisuudessa?

Oikaisu kalenteriin

6 Uljas 7 | 8. 10. 2010 7Uljas 7 | 8. 10. 2010

Joensuu

Kaksi Itä-Suomen yliopiston tutkimuslin-jaa on lähellä pääsyä Suomen Akatemian huippuyksiköiksi. Hakijoita on arvioinut kansainvälinen asiantuntijaraati, joka vakuuttui kahdesta Itä-Suomen yliopis-tosta lähetetystä tutkimussuunnitelmas-ta. Toinen kaavailluista huippuyksiköistä olisi Globaalimuutoksen maankäytön ja vesivarantojen vuorovaikutuksen yksikkö ja toinen, reilusti Itä-Suomen strategiasta sivussa oleva, Kulttuuristen muutosten tutkimuksen yksikkö.

”Olemme jo pitkään tehneet yhteis-

työtä aidosti yli tieteenalarajojen”, kertoo professori Helmi Järviluoma-Mäkelä, yksi Kulttuuristen muutosten tutkimuksen huippuyksikön hakijoista. Huippuyksi-kössä on tutkijoita kulttuurintutkimuk-sen ja suomen kielen alalta, yhteensä kuusi tutkimusryhmää.

”Suomen Akatemian valinnat antavat selvää tukea linjalle, jonka mukaan Itä-Suomen yliopisto kannattaa säilyttää ja sitä kehittää nimenomaan laaja-alaisena sivistysyliopistona. Akatemia nojaa huip-puyksikköpäätöksissään kansainvälisten,

puolueettomien arvioitsijoiden lausun-toihin. He pitivät meidän hankettamme erinomaisena”, iloitsee Järviluoma-Mäkelä.

Huippuyksikköjä rahoitetaan kahden kolmivuotiskauden verran, 2012–2017.

”Tuki mahdollistaa sen, että henkiset voimavaramme vapautuvat itse tutkimuk-seen ja sen kehittämiseen.”

Hakijaryhmän tutkimukset liikkuvat ajan ja paikan käsitteiden ulottuvuuksis-sa. Vahvana lähestymistapana on praxis, joka nivoo yhteen teorian ja käytännön.

”Kulttuurintutkimusta on kritisoitu liiasta teoreettisuudesta. Haluamme kuitenkin näyttää, että kuilu teorian ja käytännön välillä voidaan ylittää”, Järviluoma-Mäkelä toteaa.

Toiseen vaiheeseen valittiin myös professori Pertti Martikaisen johtama Globaalimuutoksen, maankäytön ja vesi-varantojen vuorovaikutuksen huippuyk-sikkö, joka toimisi Kuopion kampuksen ympäristötieteiden laitoksella.

Lopulliset valinnat tehdään ensi vuo-den kesäkuussa. 135 aiesuunnitelmasta toiseen vaiheeseen suoriutui 32 hakijaa, joista viimeisessä karsinnassa putoaa vielä puolet.

3Uutinen #

Itä-Suomeen kaksi uutta tutkimuksen huippuyksikköä?Kulttuurintutkimus ja ympäristötieteet pärjäävät kansain-välisessä vertailussa. Itä-Suomen yliopistosta kaksi hakijaa on päässyt toiseen vaiheeseen matkalla Suomen Akatemian huippuyksiköiksi.– Hanna Savisaari, teksti & kuva

Kulttuurintutkimuksen tasapainoilu käytännön ja teorian välillä kantaa hedelmää. Helmi Järviluoma-Mäkelän tutkimusryhmä on päässyt Suomen Akatemia huippuyksikköehdokkaaksi.

”Tuki mahdollistaisi, että voisimme vapauttaa henkiset voimavaramme itse tutkimukseen ja sen kehittämiseen.

Sekä vakiopalstoja että päivän tärkein uutinenKampus

Pääsykoetulosten tultua kesällä alkoivat käytännön järjestelyt: Ota opiskelu-paikka vastaan, vuokraa asunto, hae

opintotukea ja opiskelijakorttia. Soluasunnon riemuihin kuuluvat puhelinkopin kokoisen huoneen ja puolenkymmentä vuotta nuo-rempien teini-ikäisten kämppäkavereiden lisäksi myös tiistaiset naapurin toogabileet sekä suihku, jonka liru vastaa pitkähiuksiselle tihkusateessa seisomista. Asuntoa valitessa sijainti vaikutti kartalla olevan yliopiston läheisyydessä, mutta korkeuseroa ei kartasta nähnyt. Pystysuoraa ylämäkeä. Hemoglobiini lienee yli 170 kesään mennessä.

Helsingissä mennään bussilla ja ratikalla, Joensuussa autolla ja skootterilla, mutta kuopiolaiset ovat liikkuvaa kansaa: Pyöräillä voi kesät talvet, joka päivä ja joka paikkaan. Samoin pyörän alle on mahdollista jäädä missä ja milloin vain. Sikäli kun Joensuussa jalkakäytävällä väistellään skoottereita, ja Kuopiossa ihan vain näitä moottorittomia pyöriä, on Kuopiossa jalankulkijan elinaja-nodote Joensuuta pidempi. Tosin Kuopio on rakennettu kuin Rooma, seitsemälle (tai aina-kin riittävän monelle) kukkulalle, joten talven tullen omalla tapaturmaprosentillani talvi-pyöräily vastaa sellaista harakiriä, että lienee parasta telakoida pyörä talveksi kellariin.

Yliopistolla on kaikkiaan loistavat liikun-tamahdol-lisuudet: Studen-tiassa on ilmaiset liikunta- ja

kuntosalit ja fukseille annetaan kuulemma kasteen myötä myös mahdollisuus uida Savilahdessa. Opiskelijabudjetti pitää, sillä Actimelit voi suosiolla jättää ostamatta: Täällä vastustuskyky kasvaa ja kunto paranee! Koettu on jo muutakin ratkiriemukasta liikuntaa: Kaupunkisuunnistus jätti käteen flunssan ja hirvittävän krapulan. Mikäli Kuopio ei ole kaupunkina ennestään tuttu, voi oman kaupunkisuunnistuksen järjestää ihan joka tiistai Onnelan opiskelijabileisiin ja takaisin. Run Forest run.

No, ylämäkien herättämät epäilyt laan-tuivat, kun evoluutiobiologian ja genetiikan kurssilla oman alan frisbee sitten kuitenkin iski otsaan: This is it! Tätä en kyllä vaihda mistään hinnasta mihinkään, vaikka ylämäet kotiin olisivat kuinka jyrkät! Lopulta jopa jokapäiväisen vuorivaellukseni rakoille ku-luttamat rakot sykkivät ilosta, kun hykerte-len luentosalin penkissä, ja totean, että tätä kannatti sittenkin odottaa.

Kaisa Taskinen

kaisa.taskinen@gmail.com

Kirjoittaja on kehäkolmosen taakse karannut Joensuussa

asuva, mutta Kuopiossa opiskeleva ensimmäisen vuoden

biotieteiden opiskelija.

Joka aamuisetvuorivaellukseni

Kolumni |Fuksi viuhtoo

” Lopulta jopa jokapäiväisen vuorivaellukseni rakoille kulut-tamat rakot sykkivät ilosta.

Suomen Akatemia

Opetusministeriön hallinnonalaan kuuluva Suomen Akatemia on mer-kittävin perustutkimuksen rahoittaja Suomessa. Sen pyrkimyksenä on tieteen ja tutkimuksen aseman vahvistaminen yhteiskunnassa. Akatemian linjauksissa korostetaan, että se tukee tutkijoita, jotka haluavat tehdä rohkeita avauksia ja rikkoa luutuneita tieteenalarajoja. Huippuyk-sikkövalintojen ensisijaisena kriteerinä on hakemusten tieteellinen laatu ja innovatiivisuus.

Joensuussa syyskuussa käyntiin pyörähtänyt Inno-vaatioassistentti –koulutusprojekti pyrkii torjumaan korkeakoulututettujen työttömyyttä. Projektin malli tuodaan Suomeen Itävallasta, jossa se on toiminut vuodesta 2002 asti ja on siellä muuttunut jo pysyväksi ohjelmaksi. Noin 100 henkilöä on käynyt Itävallassa koulutuksen ja heistä lähes kaikki ovat työllistyneet.

Projektin perusideana on kartoittaa maakunnan yritysten osaamistarpeita ja täsmäkouluttaa kurs-silaisia yritysten tarpeiden mukaan. Tavoitteena on koulutettavan pysyvä työllistyminen koulutuksen jälkeen. Projektipäällikkö Kirsi Mononen toteaa Suomen elinkeinorakenteen olevan sellainen, ettei kor-keakoulutetuilla ole aina välttämättä heti töitä, jolloin innovaatioassistentin kaltaista toimintaa tarvitaan.

Koulutus pitää sisällään kahden kuukauden intensii-vikoulutusjakson jossa käydään muun muassa työnha-kutaitoja ja oman osaamisen markkinointia, projekti-toimintaa ja verkosto-osaamista, innovaatiotoimintaa, sekä valinnaisia opintoja. Tämän jälkeen työntekijät siirtyvät yrityksiin työelämävalmennukseen tai työs-kentelemään palkkatuella ja suorittamaan sovittua ke-hittämistehtävää. Yrityksillä on mahdollisuus palkata työntekijä palkkatuella, jossa työ- ja elinkeinotoimisto maksaa työntekijälle päivärahaa. Vuonna 2010 palkka-tuen suuruus on 25,63€/päivä (n. 550 €/kk). Palkkatuella madalletaan yritysten työllistämiskynnystä pienentä-mällä taloudellista riskiä, sekä tarjotaan työntekijälle mahdollisuus näyttää osaamisensa työtehtävissä.

Koulutuksen 6. syyskuuta aloittaneet Vilja-Annukka Ndiwalana ja Janne Karppinen kertovat olevansa tähän mennessä tyytyväisiä kurssiin. Kurssilaiset kertovat oppineensa itsestään ja omista vahvuuksistaan koulu-tuksessa paljon.

Vilja-Annukka kertoo löytäneensä kurssille työnha-kijaksi ilmoittautumisen yhteydessä työ- ja elinkeino-toimistossa.

”Huomasin kurssin hakuajan olevan käynnissä ja päätin hakea kurssille.”

Vilja-Annukka kertoo opiskelleensa Lontoon Mid-dlesexin Yliopistossa markkinointia ja johtamista.

”Koulutukseni vastaa suurinpiirtein Suomessa järjestettävää tradenomikoulutusta. Olin ulkomailla asuessani yliopisto-opiskelun lisäksi töissä rakennus-alan yrityksessä markkinointikoordinaattorina noin viisi vuotta”, hän toteaa.

Innovaatioassistentti -projekti alkaa marraskuus-sa ja päättyy vuoden 2012 heinäkuussa. Tavoitteena on kouluttaa kolmen kurssin aikana 40 työntekijää maakunnan yritysten palvelukseen, sekä muuttaa toimintamalli pysyväksi Pohjois-Karjalassa ja toiminnan levittäminen myös muihin maakuntiin ympäri Suomen.

Innovaatioassistentti koulutus

Koulutukseen voivat hakea kaikki korkeakoulututkin-non suorittaneet työttömät työnhakijat. Koulutus kestää kokonaisuudessaan kahdeksan kuukautta. Seuraava kurssi alkaa 7. helmikuuta 2011 ja haku 8. marraskuuta 2010. Ensimmäiseen koulutukseen haki 40 ja valittiin 14. Lisätietoja osoitteesta http://ia.pkamk.fi

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun käynnistämällä Innovaatio-assistentti -projektilla on kovat odotukset. Itävallassa hyvin tuloksin toiminutta mallia kokeillaan nyt myös Pohjois-Karjalassa. .– Tuomo Majaniemi, teksti & Pasi Huttunen, kuva

Suomen ensimmäiseen Innovaatioassistentti -koulutukseen osallistuvat Vilja-Annukka Ndiwalana ja Janne Karppinen näkevät koulutuksessa hyviä mahdollisuuksia kehittää itseään ja luoda kontakteja.

4Uutinen #

Inovaatioassistenttikoulutus parantaa-korkeakoulutettujen työllistymistä

Savonlinnan kampuksen johtoryh-mää täydennettiin ISYY:n edustajalla 1. syyskuuta. ISYY:n hallitus valitsi ylioppilaskunnan edustajaksi Päivi

Eskolan Savonlinnan kampukselta. Johtoryhmän tehtävä on arvioida ja kehittää opetusta ja tutkimusta Savonlinnan kampuksella.

ISYY:lle edustaja Savonlinnan johtoryhmään

Työllistyminen | Innovaatio-etuliitteellä haetaan menestystä työmarkkinoilla

8 Uljas 7 | 8. 10. 2010 9Uljas 7 | 8. 10. 2010

Joensuun kampuksella käytetään eläimiä kahdella kaikille biologian opiskelijoille pakollisella kurssilla, eläinmorfologian ja

eläinfysiologian harjoituksissa. Opiskelijat toivo-vat myös vaihtoehtoa eläinten käytölle, mutta sitä ei ole tarjolla vieläkään, vaikka asia on vaivannut jo vuosia.

Tein kolme vuotta sitten Joensuun ylioppi-laslehteen – Uljaan edeltäjään – jutun eläinten käytöstä biologian opetuksessa. Silloin haastat-telin joensuulaista opiskelijaa, joka oli päättänyt kieltäytyä eläinfysiologian kurssin harjoituksista. Hän ei halunnut aiheuttaa kärsimystä eläimille eikä pitänyt harjoituksia välttämättömänä biolo-gin uralleen.

Hänelle annettiin kaksi vaihtoehtoa: joko teet harjoitukset tai et valmistu.

Päätin kaivaa aiheen arkistoista ja selvittää, onko liikahduksia tapahtunut. Biologian opiske-lijoiden ainejärjestö Mikrovillus aikoi järjestää aiheesta keskustelutilaisuuden, ja keskustelua oli käyty muissakin yliopistoissa.

Lehtori Juha Asikainen kertoo, että harjoi-tuksissa käytettyjen eläinten määrää on pyritty vähentämään. Nykyään harjoituksissa käytetään varsinaisista koe-eläimistä rottia. Niiden lisäksi käytetään kaloja. Morfologian harjoituksissa tutkitaan kuolleita eläimiä, kuten hepokatteja ja kasvattamolta tulevia kirjolohia.

”Olen vetänyt näitä harjoituksia koko 2000-lu-vun ajan eikä mieleeni tule ainuttakaan opiskeli-jaa, joka olisi kokonaan kieltäytynyt harjoituksista eettisiin syihin vedoten. Myös kriittistä palautetta on ollut tosi vähän”, Asikainen kertoo.

Asikaisen mukaan jotkut opiskelijat ovat jättäneet harjoituksia vähemmälle allergiasyistä. Tämän syvemmälle käyvää keskustelua ei laitok-sella kuitenkaan ole käyty, ja keskustelutilaisuus on vielä järjestämättä.

Eläinmorfologian kurssilta tavoitetut opiskeli-jat kuitenkin toivovat myös vaihtoehtoja eläinten käytölle.

”Luultavasti suorittaisin kurssin toisella tavalla, jos se olisi mahdollista”, kertoo Nanna Huota-ri, kolmannen vuoden opiskelija Savonlinnan kampukselta, tuleva luokanopettaja, jolle biologia on sivuaine. ”En pidä tekemiämme harjoituksia oppimisen ehdottomana edellytyksenä.”

Biologian fuksi Samu Paananen on toista mieltä: ”Oikeiden eläinten käyttö tuo opiskeluun konkre-tiaa enkä usko, että oppiminen olisi yhtä tehokasta muilla tavoilla”.

”Itse en ole tullut antaneeksi esimerkiksi har-joituksissa käyttämillemme kaloille ja idänhepo-kateille suurta eettistä arvoa. Niille, joille harjoi-tuksiin osallistuminen sotii omia arvoja vastaan, toivoisin kuitenkin vaihtoehtoista suoritustapaa”, sanoo Paananen.

Tieto eläinfysiologian kurssin harjoituksista, jotka tehdään elävillä kaloilla ja rotilla, jotka on kasvatettu ja tapettu näitä harjoituksia varten, herättää opiskelijoissa tuohtumusta. ”Tuntuu pahalta. Toivottavasti en joudu olemaan osallisena noiden eläinten kuolemaan. En siis haluaisi osallis-tua kyseisille harjoitustunneille”, sanoo Huotari.

Myös Kaisa Hirvikoski, joka on Nannan kurssikaveri Savonlinnasta, toivoisi muutosta nykykäytäntöön: ”Mielestäni olisi hyvä, että toinen vaihtoehto annettaisiin, jotta opiskelija saisi valita vapaammin omien arvojensa mukaisesti.”

Biologian fuksi Miikka Elfvengren kertoo hy-väksyvänsä kuolleiden eläinten käytön. ”Elävien-kin kanssa työskentely on hyväksyttävää, kunhan eläimille ei tuoteta tarpeetonta kärsimystä. Eläinfysiologian harjoitusmenetelmät kuulostavat kyllä jo paljon pahemmilta. Toivottavasti niille on todella hyvä syy opetuksen kannalta”, Elfvengren toteaa.

Leikkele koe-eläin,tai keskeytä

Biologiksi aikovalle saattaa tulla yllätyksenä, että hän joutuu opinnoissaan osallistumaan koe-eläinten käyttöön. Pakollisista kursseista ei ainakaan vielä ole mahdollista kieltäytyä eettisiin syihin vedoten. - Hanna Savisaari, teksti & kuva

www. .net

Uljas 7 | 8. 10. 201010

12 Uljas 7 | 8. 10. 2010 13Uljas 7 | 8. 10. 2010 13

Marja-Sisko Aalto on noussut viime vuosina maamme suvaitsevaisuuden koetinkiveksi. Trans-sukupuolensa kanssa rohkeasti esiinastunut Imatran entinen kirkkoherra Marja-Sisko Aalto

saa kysymään kuinka paljon ihmisyyttä ja ihmisyyden sisäistä monimuotoisuutta yhteiskuntamme on lopulta valmis sietämään. Imatralla muutaman hämmennys aiheutti sen, että ulkokuortaan vaille entisellään pysynyt kirkkoherra menetti yhdessä yössä luottamuksen osan silmissä. Löytyykö luottamus nyt notaarin työssä Kuo-piossa, jossa työ on hallinnollista ja suoritetaan pääosin tuomiokapitulin seinien sisällä?

Syysflunssainen, Pariisista luennoimasta saapunut Aalto kertoo tulevansa Kuopioon avoimin mielin ja yhteistyön hengessä.

”Toivon saada tehdä työtä kirkkoni hyväksi. Toivon myös kuopiolaisilta hyväntahtoisuutta ilman ennak-koasenteita. En ole pyhimys enkä mörkö, vaan ihan ihminen siinä missä muutkin”, Aalto kertoo.

Työt alkanevat valitusajan päätyttyä loka-marras-

kuun vaihteessa. Asunto on jo haussa, mutta sopivaa kolmiota ei ole vielä löytynyt. Uudet työkuviot taas eivät juurikaan saa Aaltoa jännittymään. Notaarin paikka on hänelle enemmänkin helpotus.

”Työtä sitä terve ihminen kaipaa,” Aalto kommentoi. Notaarin ammatillisiin vaatimuksiin kuuluu ylempi

korkeakoulututkinto. Aalto ohitti notaarin valinnassa muut hakijat ylivoimaisella koulutus- ja kokemustasol-laan. Piispa Wille Riekkinen kommentoi syyskuun alussa Savon Sanomissa, ettei kirkolla tai millään muullakaan instanssilla pitäisi olla varaa jättää Aallon kaltaista osaa-mista käyttämättä.

Varaa näyttää yllättäen kuitenkin Aallon tekemien työhakemusten määrän perusteella olevan. Työttömänä Aalto ehti olla täydet seitsemän kuukautta ja tuona ai-kana työhakemuksia kertyi yli kaksikymmentä erilaisiin kirkollisiin virkoihin.

”Notaarin työ ei juurikaan näy ulospäin, enintään välähdyksin, kuten pappisvihkimyksissä tai piispantar-kastuksissa”, Aalto kertoo.

Niissäkään hän ei esiinny päähenkilönä, joten alkaa

ihmetyttää, miksi tällainen sivussa tapahtuva työ herät-tää joidenkin närkästyksen.

Vaikka Aalto kokee työn tärkeänä osana elämää, ei siinä ole kuitenkaan kaikki. Vapaa-ajallaan hän kertoo nauttivansa ulkoilusta ja sauvakävelyharrastuksestaan Marja-Sisko Aalto tuli tutuksi jo hänestä esitetyssä dokumentissa, joka esitettiin keväällä.

Aalto kävelysauvoineen tullaan varmasti tapamaan Kuopion luontopoluilla, mutta myös laulamaan on hinku.

”Mukava olisi löytää, joku ei niin ryppyotsainen kuoro, sekä sopivantasoinen joukkue lentopalloiluun” , Aalto haaveilee.

Vaikkei tuki varsinaisesti kuuluu Aallon työnkuvaan, lupaa hän silti inhimillisyyteen vedoten auttaa ja kuun-nella, jos kuuntelijalle tai neuvonantajalle on tarvetta.

Omaksi tärkeimmäksi tuekseen Aalto nostaa ehdot-tomasti yhden ylitse muiden. Ex-vaimo Birgitta on ollut sielunkumppani kauan.

”Hän on ollut tukenani myötä- ja vastamäessä jo vuodesta 1969”, Aalto sanoo.

Ei pyhimys, eikä mörkö, vaan

Sauvakävelijä Kuopion hiippakunnan tuomiokapitulin uudeksi notaariksi saapuu Imatralta kirkkoher-ran tehtävistä viime maaliskuussa eronnut Marja-Sisko Aalto. Elokuussa uutinen uudes-ta notaarista nostatti tunteita suuntaan ja toiseen. Osa ihmisistä näkee Kuopion nyt entis-tä suvaitsevaisempana, jotkut tieto taas on saanut eroamaan kirkosta. - Reeta Kankaanpää ja Jarkko Kumpulainen , teksti & Terhi Korhonen, kuva

Unelmaajasta

Tahti kiihtyy yhteiskunnassa ja koko ajan on kiire. Koneen kiihdyttäessä vauhtiaan lukemattomat pienet osat alkavat rasittua ja mennä rikki. Se näkyy jo lisään-tyvänä stressinä, pahana olona ja mielenterveysongel-mina. Yliopisto toimii monella tavalla todenmukai-sena pienoismallina koko yhteiskuntaa koskettavasta ongelmasta. Yliopistolaisilla alkaa olla niin kiire, että

se häiritsee jo työntekoa. Ei ole aikaa ajatella. Ympäristöään ei ole aikaa pysähtyä kokemaan. Ei ehdi olla läsnä, kun joutuu kiiruhtamaan sen ohi.

Yliopiston verkkosivuille ilmestyi 23. syyskuuta ajan henkeä kuvaava uutinen. Itä-Suomen yliopistossa ja Kuopion yliopistollisessa keskus-sairaalassa työskentelevä dosentti Ulrich Tacke toivoo keskustelua siitä, että henkisen suorituskyvyn parantaminen lääkehoidolla on maailmalla monille jo arkea. Seuraavatko suomalaiset perässä, hän kysyy. Monet lääkkeet parantavat ihmisen keskittymis- ja harkintakykyä, vireyttä,

Uljas teki viiden tunnin souturetken Pyhäseläl-lä vastalauseena tehokkuusvaatimuksille, jossa samaan aikaan on opiskeltava täysipäiväisesti ja kartutettava työkokemusta. Samojen tehokkuus-vaatimuksien paineissa kamppaileva rehtori ei harmikseen ehtinyt mukaan soutamaan. – Pasi Hut-tunen, teksti & kuvat.

15Uljas 7 | 8. 10. 2010

muistia ja luovuutta.”Esimerkiksi USA:ssa jopa joka viides yliopisto-opis-

kelija on käyttänyt tällaisia lääkkeitä, ja laajan saksalai-sen tutkimuksen mukaan 17 prosenttia työntekijöistä on kokeillut näitä aineita. Voi kysyä, muuttuuko yhteis-kunta yhä kilpailukeskeisemmäksi, jos työsuorituksia optimoidaan lääkkein”, Tacke miettii.

Ylioppilaskunnan Joensuun toimiston väki alkoikin uutisen nähtyään huumorimielessä pohtia, että työsopi-mukseen on tehtävä muutoksia ylitöiden suhteen, sillä tulee muuten kovin kalliiksi työnantajalle, kun sihtee-ristö painaa piripäissään duunia kolme vuorokautta tauotta.

Jos löytää hetken kiireiltään, niin kannattaa pysähtyä pohtimaan, kuinka kauhea on yhteiskunta, jossa ei jaksa ilman lääkkeitä.

Päätimme Uljaan toimituksessa kapinoida tehokkuuden ja tuottavuuden vaatimuksia vastaan. Uljaan avustajan Hanna Savisaaren idea syntyi soutuveneessä Pyhäselällä ja johti samaan paikkaan. Savisaari omistaa vanhan talon Viljakkalassa, mutta vuokraa täällä opiskelun vuoksi pientä mökkiä Niittylahdessa Pyhäselän rannalla. Mökin vuokraan sisältyy myös soutuvene. Sillä päätimme sou-taa Joensuuhun Jokiasemalle vastalauseena kiireelle ja pakolle ilmastoiduissa kulkuvälineissä ja toimistoissa.

”Halu asua maalla oli kytenyt pitkään. Halusin olla lähempänä metsiä ja kauempana kiireestä. Kaipasin myös yksinoloa, jotta omat ajatukset pääsisivät parem-min esiin. Vanhassa talossa asuminen tuntuu parhaalta, sillä uskon että menneet vuodet ovat tallentuneet talon henkeen. Puulla lämmittäminen ja veden kantaminen kaivosta ovat myös puuhia, jotka juurruttavat paikkaan. Koti ei ole vain paikka nukkumisella vaan sen kanssa on

tehtävä yhteistyötä. Minua myös ilahduttaa ajatus, että sii-tä lämpö tulee oman metsän puista ja että käyttämäni vesi tulee läheltä eikä sitä tarvitse puhdistaa kemikaaleilla.”

Varjopuolena maalla asumisessa on pitkien välimat-kojen ja harvakseltaan kulkevien bussien tuoma tarve autoiluun.

”Liikkuminen onkin yksi suurimmista kuormittajista tällä pallolla. Ruoka, ihmiset ja tavarat liikkuvat älyttömiä matkoja, ja asioiden alkuperä unohtuu liian helposti. Olisi hienoa saavuttaa elämisen tapa, jossa olisi aikaa odottaa niitä muutamia busseja”, hän haaveilee.

”Uskon, että ihmiset voisivat paremmin, jos heillä olisi paremmin aikaa jäädä vaikkapa katsomaan, kuinka sammakko ylittää tietä. Tekee hyvää välillä istua ja katsella ympärilleen, olla tekemättä mitään. Minä opettelen ole-maan tekemättä, jotta jaksaisin paremmin”, Hanna kertoo, mutta myöntää, että kiireen välttäminen on vaikeaa.

”On vaikea kuunnella itseään ja tajuta, mitä oikeasti haluan tehdä ja mihin aika riittää. Innostun helposti uusis-ta ideoista ja ne vievät usein liiankin nopeasti mukanaan. Mutta yritän muistaa, kuinka tärkeitä vapaat hetket ovat. Esimerkiksi levon siirtäminen johonkin ”sitten kun” -tu-levaisuuteen ei pitemmän päälle ole hyväksi. Siitä johtuvat monet uupumiset: sitä todella vapaata hetkeä ei tulekaan itsestään, vaan sen eteen on myös tehtävä töitä. Kiire ei ole minulle enää merkki siitä, että olen tärkeä vaan siitä, etten ole muistanut kuunnella itseäni.”

Matkaa Hannan mökkirannasta Pielisjoen ja Pyhäselän kohtaamispaikasta löytyvälle Jokiasemalle tulee vettä pit-kin noin 13 kilometriä. Souturetki kohtalaisessa 4-5 metriä sekunnissa puhaltaneessa vastatuulessa vei viitisen tuntia. Olimme airojen varressa vuorotellen ja nautimme suun-nattomasti joka hetkestä järvellä. Viisi tuntia ei tuntunut pitkältä ajalta. Aallokko keinutti venettä paikoin kovasti-

kin. Järven pinta ja koko maisema muutti väriään tuulen voimakkuuden ja sen mukaan, oliko aurinko pilvessä vai ei. Ja maisemaa oli aikaa katsoa ja tutustua ympärillä olevaan. Nykyään harvoin on. Tuskin minunkaan työnantajani hyppii riemusta tajutessaan, että maksaa minulle viidestä tunnista soutuveneessä Pyhäselällä. Periaatteessahan jutun olisi voinut tehdä muutenkin, eikä Excel-taulukolla pysty mitenkään perustelemaan souturetken mielekkyyttä Uljaan tuotantoprosessissa. Eivätkä ne perusteet, joiden vuoksi souturetki oli välttämätön istu vallitsevaan käsityk-seen tehokkuudesta. Läsnäolon ja heittäytymisen hyveet eivät taivu mitattaviksi numeroiksi.

Hanna tekee perinteentutkimuksen graduaan asumisen kokemuksista ja liikkuminen on siinä yksi merkittävä teema.

”Olennaista on oma liikkumiseni, se tapa millä teen kenttätöitä. Tunnustelen omaa kehollista kokemustani, kun pyöräilen kylästä toiseen. Kulkemani matka on tärkeä osa yritystäni ymmärtää maisemaa ja sen asukkaita. Au-tossa istujan kokemus ei ole kokemusta maisemasta, jonka halki hän ajaa, vaan kokemus autossa istumisesta. Koska kokemukseni hitaasti kulkemisesta on aina viehättänyt minua, päätin käyttää sitä gradussanikin. Jotta saisin mah-dollisimman paljon irti tutkimuksen tekemisestä, haluan

tehdä sitä hitaasti edeten.”Työkseen Hanna antaa lisäaikaa rakennuksille. Ai-

emmin hankittu rakennusrestauroijan ammatti asettuu kitkattomasti samaan kiireettömyyden teemaan.

”Vierastan elinkaariajattelua, kun puhutaan taloista. Ajatus siitä, että rakennukset tulevat väistämättä tiensä päähän ja ne täytyy jossain vaiheessa purkaa, on todella omituinen. Talo säilyy vaikka ikuisesti, kunhan siitä pide-tään huolta. Esimerkiksi satavuotiaat ikkunat on paljon

järkevämpää korjata kuin vaihtaa ne uusiin. Ikkunoihin sopivaa tiheäsyistä, hitaasti kasvanutta ja kestävää puuta ei tahdo nykymetsistä löytyä.”

Samalla itää ajatus, että myös akateeminen sivistys kasvaa tiheäsyisemmäksi ja kestävämmäksi, jos sen antaa kasvaa rauhassa.

Alkuperäinen suunnitelma oli pyytää rehtori Perttu Vartiaista mukaan soutamaan, jotta samalla olisi voitu puida yhdessä korkeakoulupolitiikkaa. Kiireessä se jäi, mutta rehtorilta löytyi meille puolituntinen, joten lähdimme kysymään rehtorilta, kuinka pitkään ja mitä saa opiskella. Kiireettömän tunnin mittaiseksi venähtä-neen keskustelun myötä kävi ilmi, että Vartiainenkin on huolissaan jatkuvan kasvun ja tehokkuuden parantami-sen vaatimuksista.

”Olemme uralla, jossa siitä on ennen pitkää vakavasti keskusteltava. Se vaatii varmaan muutosta elämänta-paan. Jonkinlaisia valintoja on edessä. Huonoin vaih-toehto on, että romahdetaan yksilön tai yhteiskunnan tasolla. Jossakin ne rajat tulevat vastaan. Yliopistossakin on pystyttävä karsimaan jostain ja löydettävä aikaa ajattelulle. Se, ettei ole aikaa ajatella, alkaa jo muodostua työn ja tutkimuksen teon esteeksi”, hän pohtii.

Yliopistoissa on nyt kaikilla rankkaa. Opetushen-kilökunnalta odotetaan yhä tehokkaampaa suoritusta hyvien oppimistulosten tuottamisessa ja tutkimuksen teossa. Hallintohenkilöstön vähetessä pienempi poruk-ka joutuu tekemään entistä enemmän työtä. Opiskelijan odotetaan suoriutuvan opinnoistaan tavoiteajassa, mutta samalla työmarkkinat edellyttävät, että alan työkokemusta on hankittu jo opintojen aikana. Toi-meentulonkin kannalta työnteko opiskelun sivussa on usein välttämätöntä, kun lainan ottaminen on monissa tapauksissa aivan liian riskialtista. Työllistymisestä ei etenkään Itä- ja Pohjois-Suomessa ole enää takuita van-haan malliin, vaikka voisikin työhaastattelussa kaivaa takataskusta maisterinpaperit. Edes tohtorin silinteri ei enää automaattisesti heilauta työelämän ovia selälleen. Ja omasta hyvinvoinnistaankin pitäisi jossakin välissä ehtiä huolehtimaan. Pitäisi elää jopa opiskeluaikana.

”En usko siihen putkeen, joka alkaa peruskoulusta ja kuljettaa meitä kohti vakituista kuukausipalkka-työtä. Työelämän uudelleen ajatteleminen olisi myös

päättäjätasolla tarpeen. Tuntuu pahalta, että yliopisto on joutunut tehokkuuden pyörteeseen. Tulin yliopis-toon, jotta ymmärtäisin paremmin elämää itsessäni ja ympärilläni. Kulttuurintutkimuksen tapa tunnustella maailmaa tuntui kiehtovalta. En tullut tänne tekemään sellaisia tuloksia, joita opiskelijoilta nyt vaaditaan. Päätin opiskella lisää, jotta saisin uusia oivalluksia ja mahdollisuuden löytää inspiraatiota esimerkiksi hyvistä teksteistä”, Hanna avautuu.

”Ei tuollaista tietoa voi mitata rahassa, ja siksi mi-näkin varmaan kuuluisin tuottamattomien listalle, jos sellainen tehtäisiin yksittäisten opiskelijoiden tasolla.”

Rehtorikaan ei anna ihanneopiskelijan mallia, vaikka voi-si periaatteessa tarjota malliksi itsensä. Hän sen sijaan kieltää mainitsemasta jutussa, että suoritti puolitoista tutkintoa viidessä vuodessa.

”Tätä aikaa on, että tärkeyttään mittaa kiireellä ja suorituksilla. Siksi olisikin ehkä parempi, että olisin opiskellut täällä kymmenen vuotta. Kunhan se mitä tekee vain on mielekästä. Se toinen moodi rehtorina on tietysti, että yliopistona meidän pitää pystyä kannus-tamaan siihen, että opinnot pystytään suorittamaan viidessä vuodessa. Uskon sen olevan niin mitoitettu, että aikaa jää muuhunkin. Koko elämä ei saa olla muodollista opiskelua”, hän sanoo.

Vartiainenkin tunnistaa ristiriidan siinä, että samaan aikaan pitäisi opiskella täysipäi-väisesti ja hankkia työkokemus-ta. Hänkin arvioi tehostamisen aiheuttavan kasvavaa pahoin-vointia opiskelijoiden keskuu-dessa.

”Kyllähän sitä on tutkittu ja varmaan tämä tehostaminen on yksi syy. Henkilökunnalla on luultavasti vielä pahempi stres-si kuin opiskelijoilla. Hallintoa pyritään vähentämään opetus-henkilökunnalla ja opettajille pyritään mahdollistamaan perustehtävän tekeminen. Mutta toisaalta olisi hyvä jos kaikki osallistuisivat pää-töksentekoon”, hän toteaa

”Yliopiston rahoituksen kannalta on realismia muis-taa, että tutkinnoista meitä palkitaan. Sieltä syntyy näitä paineita. Jos yliopisto tai joku ala on sellainen, josta ei paljon valmistuta, niin alkaa se näkyä rahoituksessa ja

siitä alkaa se huono kierre. Meillä sekä luonnontieteel-linen, että humanistinen ala ovat näitä. Yhteiskuntatie-teissä ja terveystieteissä tilanne on parempi. Terveystie-teissä mielenterveysongelmat ovat käytännössä ainoa syy keskeyttämiseen.”

”Olisiko rehtorilla aikaa lähteä soutamaan Niitty-lahteen takaisin tässä joku päivä”, Hanna kysyy, koska Jokiasemalla odottava vene on saatava takaisin kotisa-tamaan. Rehtori kuulostaa vilpittömältä harmitelles-saan, että olisi ihanteellista, jos olisi aikaa käyttää päivä soutamiseen.

Haastattelua seuraava päivä on rehtorilla ensimmäi-nen vapaapäivä ties miten pitkään aikaan. Vartiainen pääsee vihdoin hoitamaan virastoasioita ja hankkimaan uudet talvirenkaat.

Jos opiskelijat ja henkilökunta ovat paineen alla, niin kovilla on rehtorikin.

”Kyllä tämä yhdistymisen jälkeinen aika on ollut on ihan hirveää. Joensuun yliopistossa sain kuitenkin katkaistua kierteen, että tein joka viikonloppu töitä. Nyt se kierre on alkanut uudestaan. Kampusten välinen reis-saaminen on myös rankkaa. Toisaalta tämä on edelleen mielekästä, mutta kyllä sitä miettii. Jos ei voi normaalis-ti rentoutua, alkaa jo fyysinen kuntokin heiketä. Tietysti myös sosiaaliset suhteet kärsivät. Tämäkin iltapäivä oli ajateltu vapaaksi, mutta en kieltäydy jos opiskeli-jat pyytävät. Joskus pitäisi osata sanoa enemmän ei”, rehtori myöntää tehdessämme lähtöä, ja valmistautuu ottamaan vastaan seuraavan tulijan.

Rehtori alkaa näyttäytyä melko traagisena hahmona. Ihanteet joutuvat taipumaan ylhäältä tulevan ohjauk-sen alla ja puhe taloudellisista realiteeteista hukuttaa hyvinvoinnin. Päivä aalloilla keinuvassa soutuvenees-sä tuntuu äkkiä yhä mielekkäämmältä tavalta viettää päivänsä.

” Kiire ei ole minulle enää merkki siitä, että olen tärkeä vaan siitä, etten ole muistanut kuunnella itseäni.

”Olisikin ehkä parempi, että oli-sin opiskellut täällä kymmenen

vuotta. - Rehtori Perttu Vartiainen

”Se, ettei ole aikaa ajatella, alkaa jo muodostua työn ja

tutkimuksen teon esteeksi

16 Uljas 7 | 8. 10. 2010 17Uljas 7 | 8. 10. 2010

Olisinpa poliisipäällikkö grande polisjefeUljas vieraili sosiaalikeskus Satamassa Helsingissä löytääkseen otsikojen Romani-kerjäläiselle kasvot. Haastateltavaksi suostui parikymppinen Mariana, jonka haaveena on löytää töitä, mutta kouluttamattomana ja syrjittynä työn löytäminen, on hänen itsensä mukaan osoittautunut kotimaassa mahdottomaksi. - Anna Pulkka, teksti & kuva.

Ajamme sosiaalikeskus Sataman pihaan pimeänä ja hyisenä syysiltana. Parkkipai-kalla ajovaloihimme osuu pihan poikki vipeltävä keskisuuri otus: voi mikä ihana siili. Hetken ihailtuani tarkemmin huo-

maan siilin valtavaksi rotaksi, häntäkin on peukaloni paksuinen. Oppaanani ja tulkkinani on sisareni, joka naurahtaa kauhistuneelle ilmeelleni. Hän ponnahtaa etupenkiltä tervehtimään ystäviään. Hämärässä erotan hahmoja, jotka tervehtivät iloisesti ainakin viidellä eri kielellä. Kaikki ovat uteliaita kun leiriin on saapunut uusi henkilö.

Pimeästä erotan pihassa kolmisenkymmentä autoa ja asuntovaunua, niistä kantautuu hiljainen puheensorina. Minua puistattaa kun katselen leirin väkeä. Osa heistä on asunut autoissa läpi talven, koska Helsingin kaupunki on kieltänyt romaneita nukkumasta sosiaalikeskuksen rakennuksessa. Piha on täynnä likaa ja roskaa.

Sisareni ohjaa minut talon edustalla olevaan pieneen noin neljän neliön kokoiseen kopperoon. Sieltä tulee kutsuva ruuan tuoksu. Kumartuessamme oviaukosta tapaamme kopperon asukkaat: isoäidin ja kolme nuorta romaninaista. Tunnelma on innokas ja hyväntuulinen.

Parikymppinen Mariana on saapunut Suomeen kol-me kuukautta sitten. Leirin ihmiset ovat matkustelunsa vuoksi ihailtavan kielitaitoisia. Marianan ja minun yhteinen kieli on espanja, hän on oppinut sujuvan es-panjansa kovasti pitämistään telenovelista.

”Tulin Suomeen, sillä perheeni elää äärimmäisen köyhissä oloissa kotimaassani ja keinoja elannon hank-kimiseen ei juuri löydy. Ikäisilleni nuorille on hyvin normaalia lähteä EU-maihin kerjäämään rahaa koko perheelle, sillä muuta selviytymisvaihtoehtoa meille ei ole. Monet eivät silti Romaniassa hyväksy tekemäämme valintaa.”

Kysyn minkä ammatin Mariana eniten toivoisi

saavansa. Hän vain pudistelee toivottomana päätään ja toistaa uudelleen, ettei hänen ole mahdollista saada mitään. Kysyn uudestaan selventäen, että jos vain kuviteltaisiin hetki, että hän voisi saada minkä vain am-matin itselleen, mikä se olisi. Kaikki alkavat iloisina ja epäuskoisina nauramaan tälle upouudelle ajatusleikille, jota suomalaislapset harjoittavat siitä lähtien kun oppi-vat puhumaan. Mietittyään hetken tarkkaan, Mariana puoliksi huudahtaa varsin nokkelan vastauksen.

”Olisin poliisi, hmm… kyllä, olisin poliisipäällikkö! (grande polisjefe) Jos saisin olla poliisipäällikkö, en ai-heuttaisi meille köyhille enempää ongelmia ja katsoisin läpi sormien jos näkisin jonkun köyhän tekevän jotakin laitonta.”

Romaneilla ei ole Romaniassa samaa ihmisarvoa kuin maan alkuperäiskansalla. Romania on muutenkin köyhä maa ja etnisenä vähemmistönä maassa olevia romaneja syrjitään niin koulutuksessa kuin työelämässä. Mariana tuli Suomeen 23-vuotiaan aviomiehensä kanssa.

”Rakastuimme ollessani 14-vuotias. Avioliittom-me on erittäin onnellinen, mutta meillä ei ole varaa perustaa kovasti kaipaamaamme perhettä. Haluaisin työpaikan, mutta sen saanti on käytännössä osoittau-tunut mahdottomaksi etnisen taustani ja koulutuksen puutteen vuoksi. Aviomieheni on orpo. Emme ole kum-pikaan käyneet päivääkään koulua, sillä koulukirjoihin ei ole ikinä ollut varaa. Minulla on yhdeksän sisarusta. Vain muutama veljistäni on päässyt koulunpenkille. Yksi koulua käyneistä veljistäni on saanut töitä ja hän antoi minulle rahaa Suomeen matkustamista varten.”

Kouluun pääsy ei kuitenkaan vielä auta romaneita. Maassa jossa työllisyys on muutenkin pohjalukemissa, ei rasismin kohteena oleville kouluttamattomille roma-neille ole töitä tarjolla.

Kysyn Marianalta mitä hän on Suomessa olonsa

aikana ehtinyt kokea.”Kaikki sanovat pohjoismaissa olevan ystävällisiä ja

anteliaita ihmisiä ja siksi tulimme tänne.” Suomalaiset mummot kuulemma vastaavat kuvaus-

ta, mutta muuten suomalaiset eivät vaikuta kovinkaan vastaanottavaisilta. Ilkeimpiä ovat vartijat.

”He pakottavat meidät väkivalloin pois Rautatiease-malta kerjäämästä, vaikka se lain mukaan on julkista aluetta. Minun oli kesän aikana määrä ansaita rahat, joilla olisi ollut tarkoitus elättää tulevan vuoden ajan itseni ja perheeni. Keväällä lähden taas uudelle kerjuu-matkalle.”

Asiat eivät ole Suomessa sujuneet kuitenkaan suunni-telmien mukaan. Kerjäämällä kokoon saatu rahasum-ma on ollut niin pieni, että se on huvennut kokonaan ruokaan. Nyt syyskuun ollessa lopuillaan Marianalla ei ole euroakaan säästössä ja avioparin pitää palata kylmän tullen kotimaahansa tyhjin käsin. Heillä ei ole vielä tietoa kuinka matka kotimaahan järjestyy. Paris-kunnan asuttama autokaan ei suostu käynnistymään. Tosin, ei heillä ole ajokorttiakaan.

Olemme hetki sitten antaneet isoäidille ruoka-rauhan ja siirtyneet sosiaalikeskuksen tiloihin. Mitä sanottavaa näillä eväillä elävällä Marianalla on itsensä kanssa samaa ikäluokkaa oleville yliopisto-opiskeli-joille?

”Jos saatte jostakin rahaa, käyttäkää ne viisaasti. Älkää tuhlatko sitä alkoholiin, vaan säästäkää taloa varten tai tehkää jotain hyvää, niin minä ainakin teki-sin jos saisin joskus rahaa”.

Lopuksi kysyn Marianalta pelkääkö hän mitään. Vastausta ei tarvitse odotella, ”Jumalaa”, lausuu Mari-ana erittäin painokkaasti.

Haastateltavan nimi on muutettu.

”Jos saisin olla poliisipäällikkö, en aiheuttaisi meille köyhille enempää ongelmia ja katsoisin läpi sormien, jos näkisin jonkun köyhän tekevän jotakin laitonta.

19Uljas 7 | 8. 10. 2010

Pahuus on retorinen lyömäase, joka vaanii keskuudessamme. Vaikka politiikkaan kaivataan etiikan kieltä, on pahuus käsit-teenä kaikkea muuta kuin yksinkertainen, vaikkakin globaalissa politiikassa syyttävä

sormi on kääntyillyt viime aikoinakin ilmansuunnasta

toiseen osoittajasta riippuen. Mielenkiintoista onkin, että useimmiten toisiaan pahaksi syyttävät yhteisöt ja yksilöt uskovat olevansa poikkeuksetta hyviksiä pahaa vastaan.

Joensuussa syyskuussa järjestetyn Poikkitieteelli-

seen foorumissa neljä Itä-Suomen yliopiston eri alojen professoria tuli siihen tulokseen, että ajatuksissaan ihminen voi olla paha, mutta todellista pahuutta on vasta teon myötä.

”Pahuudesta voidaan puhua silloin, kun joku va-hingoittaa suunnitellusti ja tarkoituksellisesti toista ihmistä. Varsinkin silloin, jos kyse on vähänpätöisestä asiasta”, filosofian professori Seppo Sajama toteaa.

Jos hyväksytään sellaisen asian olemassaolo, kuin pa-huus, on se teko ja sellaisena valinta. Silti on totta, että rikollista ei monessa tapauksessa ole halattu tarpeeksi lapsena. Tai sitten häntä on halattu liikaa tai väärin.

”Poikkeavaa käytöstä voivat biologiselta kannalta se-littää peilisolujen kehittymättömyys sekä serotoniinin vähäisyys, jotka vaikuttavat keskeisesti empatiakykyyn. Lapsen kriittisessä kasvuvaiheessa väkivalta ja laimin-lyönti lisäävät huomattavasti empatiakyvyttömyyden todennäköisyyttä. Pahimmassa tapauksessa ihmisestä tulee psykopaatti”, psykiatrian ylilääkäri Pekka Roppo-nen sanoo.

Syyttäjän tehtävässäkin toiminut rikos- ja prosessi-oikeuden professori Matti Tolvanen tukee näkemystä juridisesta näkökulmasta.

”Rikoslaki tuomitsee vain teot, joten pahat ajatukset eivät sinällään ole tuomittavia. Ihmisellä on olemassa vapaa tahto päätöstensä suhteen, eikä rikoslaki huomioi esimerkiksi lapsena koettuja traumoja ja niiden vaiku-tusta rikolliseen käytökseen”, hän kuvailee ja jatkaa,

”Minulle sanottiin lapsena, että menkää vaikka ka-laan, niin pysytte poissa pahan teosta.”

Siellä kalassa Tolvanenkin on saanut rauhassa suunnitella mitä tahansa koiruuksia, sillä edes rikoksen suunnittelu ei Suomen lainsäädännössä ole rikos.

Esimerkiksi Jeesus on Tolvasta ja Sajamaa jyrkempi kannoissaan. Hänelle jo paha ajatus oli tekoon verrat-tava synti. Toisaalta Jeesus antoi sen myös saman tien anteeksi, toisin kuin tuomitsevamman kannan ottanut myöhempi kristillinen kirkko.

”Yksinkertaisimmillaan pahuus määritellään kristin-uskossa toiminnaksi, joka on Jumalan tahdon vastaista”, uskontotieteen dosentti Teuvo Laitila tiivisti teologi-sen tulokulman.

Sama ajatus löytyy myös Koraanista. Uskominen ei riitä, vaan on oltava vanhurskas – pahaa karttava.

Poliittisessa historiassa uskonnon piirissä on pahuu-den kanssa kulkenut usein käsi kädessä tekopyhyys, jolla saadaan uskonnolliseen ajatteluun istutettua sellaisia asioita kuin oikeutettu sota, kuolemantuomio ja vaikka Koraanien polttaminen.

Yo-Symposium promoottori Mikael Taylor muistut-ti, että pahuutta ei voi ulkoistaa vain rikollisiin.

”Itse pidän Martin Luther Kingin ajatuksesta, jonka mukaan niinkään vaarallista ei ole pahojen ihmisten pahuus, vaan tavallisten ihmisten välinpitämättömyys.”

Protestanttien parissa Martti Lutherin näkemys syn-tiin ja pahan tekemiseen on virkistävän reipasmielinen:

”Juo, pelaa ja puhu säädyttömiä läheisten ystäviesi kanssa ja pidä hauskaa. Joskus on tehtävä syntiä vihasta ja halveksunnasta paholaista kohtaan, ettei hän saa mahdollisuutta katkeroittaa sinua merkityksettömistä pikkuasioista.”

Pahuus on teko

Pahasti saa ajatella kunhan ei tee pahasti, mutta kaikkein pahinta on välinpitä-mättömyys. Poikkitieteellisessä foorumissa tajuttiin yksinkertainen totuus: ka-lastaminen on hyvä vaihtoehto pahan tekemiselle. - Pasi Huttunen, teksti & Jarkko Kumpulainen, kuvitus

Pienimuotoisena ja kohtalaisen näkymättömänä aloittanut Yo-Symposium on vakiinnuttanut asemansa mielenkiintoisten ja haastavia kysymyksiä käsittelevien keskustelutilaisuuksien järjestämisen.

”Toiminta on saatu vakiinnutettua ja ihmisillä alkaa olla tästä jonkinlainen käsitys. Voisi sanoa, että juna on saatu liikkeelle. Tapahtuman tunnettuuden lisäämiseksi tehdään silti edelleen hartiavoimin töitä”, Symposiumin promoottori Mikael Taylor kertoo.

Alkuun vain Joensuun kampuksella toiminut kerho on ulottanut lonkeronsa jo Kuopion kampuksellekin. En-simmäinen Symposiumi Kuopiossa polkaistiin käyntiin joensuulaisvoimin, mutta tavoitteena on löytää Kuopios-takin väki pyörittämään tapahtumia. Joensuun syksyssä on ehditty käydä jo läpi valokuvafestari ja monitieteinen pohdinta pahuuden olemuksesta.

”Pyrimme jatkuvasti kehittelemään uudenlaisia kiin-nostavia avauksia.”

Syksy toi pahuuden ja Kuopion valloituksen

Kainalo | Taustalla Mikael Taylor

21Uljas 7 | 8. 10. 2010

Kulttuuri

Tunnelmiltaan lähes äärilaidasta toiseen vaihtelevaa kitararockia työstävä joen-suulaisyhtye Holik on toiminut nyky-koostumuksessaan Olli (kitara/laulu, Antti (kitara), Kimmo (basso) ja Tuomas (rummut) vuodesta 2007. Takana on jo useampia omakustanne-ep:itä ja myös esiintymiskokemusta. 22. lokakuuta kvar-tetti julkaisee viimein pitkän kypsyttelyn tuloksena monipuolisen ja odotuksia he-rättävän esikoispitkäsoittonsa Get This Feeling. Uljas tiedusteli kitaristi Antti Schroderuksen mietteitä hetkeä ennen esikoisen ilmestymistä.

”Meidän bändillämme on rehellisesti erikseen elävä minä ja levytetty minä. Haluamme yksinkertaisesti ottaa parhaat

puolet molemmista jutuista ja tehdä toimivaa musiikkia. Biisien kirjo vaihte-lee parin minuutin aggressiohuudosta pubirockin kautta särökitarattomaan slovariin. Näkisin kuitenkin, että kaikki kappaleet kuulostavat Holikilta.”

Holikin voi sanoa soittavan juuri sel-laista musiikkia, kun yhtye itse haluaa.

”Julkaisemme levyn basistimme pienlevy-yhtiön kautta. Bändin ideana on aina ollut soittaa musiikkia, jota itse halu-aisi kuunnella ja sitä ohjenuoraa noudat-tamalla ei mielestäni voi harhaan mennä. Tällä hetkellä valmistaudutaan levyn julkaisuun. Levyn tiimoilta on tarkoitus ottaa kärsivällisesti ja rauhallisesti, keik-koja haetaan talven ajalle järkeviä määriä

ja järkeviin paikkoihin. Miinuksella ei kuitenkaan enää ole ajateltu vetää, sen

verran pitää ammattiylpeyttä olla.”Pertti Pulkkanen

Joensuuhun lokakuun alussa saapuva kuvataidenäyttely ottaa kantaa Savonlinnan OpeArt-koulutuksen lakkauttamisuhkaan. Rivissä-näyttely on ollut jo esillä Savon-linnassa. Näyttely sai alkunsa reilu vuosi sitten, kun Savonlinnan okl:n kuvataiteen lehtori haastoi OpeArt-opiskelijan ja entisen kuvataiteen lehtorin yhteispro-jektiin. Idea yhteisestä näyttelystä syntyi kuvataiteen opetuksen yhteydessä, mutta näyttelyssä nähtävät teokset on työstetty vapaa-ajalla.

”Yhteinen projekti hävitti myös perintei-set opettajan ja opiskelijan roolit” kuvailee Kati Ranta, nykyinen Aducaten suunnitteli-ja projektin vaikutusta.

Näyttelyn takana oleva kolmikko Selina Tuomaala, Mari Rantakare ja Kati Ranta ovat huolissaan OpeArtä-koulutuksen lak-kauttamisaikeista ja haluavat viestiä linjan olemassaolon tärkeydestä. Samalla tekijät haluavat tehdä koko Savonlinnan kampusta

näkyväksi Joensuussa, missä kampusta koskevia päätöksiä pääasiassa tehdään.

”Ilman kampusta ja OpeArt-koulutusta ei olisi syntynyt tätäkään näyttelyä”, lehtori Rantakare muistuttaa.

Näyttelyssä on esillä muun muassa maalauksia, valokuvia, kollaaseja ja vahalii-tutöitä. Kolme erilaista tekijää ovat jokainen lähteneet liikkeelle samasta pisteestä: he poimivat marraskuussa 2009 lehdistä ja kirjoista tekstirivejä ja muuttivat ne kuviksi.

”Marraskuu on ankea ja harmaa kuukau-si. Se ei ollut enää niin harmaa kun saatiin tuijoteltavaksi mustavalkoista tekstiä”, Rantakare muistelee.

Käytetyt tekstit vaihtelevat lehtiotsi-koista runoihin. On mielenkiintoista nähdä, miten yksi ja sama teksti voi synnyttää hyvin erilaisen tulkinnan ja kuvataiteen tuotok-sen.

Selina Tuomaala, Mari Rantakare, Kati Ranta: Näyttely

Rivissä. 5.-29.10.2010 Galleria Harha, Kauppakatu 44,

Joensuu.

Näyttely ottaa kantaa Savonlinnan lakkauttamisuhkaan

Holik julkaisi esikoisensa

Kärmes lähtee EM-kisoihin SaksaanItä-Suomen ylioppilaskunnan pelikerho Kärmes osallistuu joukkueellaan lautape-laamisen Euroopan mestaruuskilpailui-hin. Lokakuun lopulla Saksan Essenissä pelattavaan EuropeMasters-kisaan saapuu mittelöimään 30 – 40 joukku-etta noin kymmenestä maasta. Kärmes sijoittui kesällä järjestävissä Suomen mestaruuskisoissa kolmannelle sijalle ja sai siten kahdesta maapaikasta toisen itselleen.

Nykyinen Euroopan mestarijoukkue on myös Suomalainen, joten edustus Es-senissä tulee olemaan kolmen joukkueen vahvuinen.

Kilpailu järjestetään osana Euroopan suurinta lautapelimessua, Spiel Esseniä. Kilpailulla on pitkä historia, kun se jär-

jestettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1977 Berliinissä. Tänä vuonna pelataan neljää lautapeliä, jotka ovat Assyria, Dun-geon Lords, Opera ja Vasco da Gama.

”Olemme harjoitelleet kisoja varten kerran viikossa yli kuukauden ajan.Yhden pelin kesto on aina yli 1,5 tuntia, joten harjoittelu uuvuttaa henkisesti”, Kär-meksen puheenjohtaja Kalle Malmioja kertoo lautapelaamisen saloista.

Itä-Suomen ylioppilaskunnan peliker-ho Kärmes järjestää avoimia peli-iltoja Lukemalla viikottain. Kärmes myös pitää huolta ja laajentaa Lukemalla olevaa ylioppilaskunnan jo yli sadan pelin koko-elmaa. Näistä jokainen peli on vapaasti pelattavissa Lukeman tiloissa.

Jarkko KumpulainenEuroopan mestaruus kisoihin harjoitteleva Kalle Malmioja (vas.) on pelannut 360 eri lautapeliä.

22 Uljas 7 | 8. 10. 2010 23Uljas 7 | 8. 10. 2010

Teatteri

Kuopion teatterin Suuren näyttämön syksyn ensimmäi-nen ensi-ilta Kilpakosijat on viihdyttävää, mutta suhteel-lisen yllätyksetöntä musiikkiteatteria. Maiju Lassilan kirjasta Tommi Auvisen dramatisoima kansanmusikaali kertoo tarinan työtä vieroksuvien Sikalan perheen isän ja pojan (Mauri Saikkonen ja Markus Petsalo) edesot-tamuksista vaimomarkkinoilla. Välillä juodaan ja välillä taistellaan kirkon kanssa rippikoulussa, joka lopulta kaataa rahannaimishaaveet.

Kilpakosijoiden kansankomiikka vetelee riskittömäs-ti ja varman päälle samoista naruista, joista vaikuttaa Kuopion kaupunginteatterin tämän hetkinen ja tuleva ohjelmisto vetelevän. Kilpakosijat kuitenkin sulattaa ja tempaa mukaansa, kuin vain Maiju Lassilan tekstit voivat. Kokonaisuus on lopulta erittäin viihdyttävä ja eheä. Keskiössä olevat Sikalan miehet pitävät katsojan hienosti otteessaan. Sari Kaasisen tekemät kansanmusiikkirallit on sanoitettu Lassilan teksteillä ja kansanrunousarkiston löydöillä. Ne johdattavat tarinaa sujuvasti väkinäisyyttä hyvin väistellen.

Kilpakosijat ei kysy mitään, eikä väitä mitään, joten näkemyksiä tuulettavaa draamaa näytelmältä ei kannata odottaa. Taiteellinen kunnianhimo kulminoituu tekstin sujuvassa keveydessä, hyvässä ohjauksessa, lauluosuuk-sissa sekä taidokkaassa komiikan hallinnassa. Mauri Saik-kosen ( joka muuten tunnetaan menneisyydestä Pelle Hermannin taikuri Max toverina) mimiikka on hersyvää. Steppaileva, elosteleva ja alentuva luihu vanhempi her-rasmies on absurdi, mutta hauskan uskottava karikatyyri.

Ohjaaja Tommi Auvinen on rytmittänyt ja dramatisoi-nut näytelmän hienosti. Erimittaiset kohtaukset soljuvat

hyvin sujuvaksi kokonaisuudeksi. Parhaimmillaan näytelmä äityy lähes farssiksi, kun kolme kosijaa pyrkii näytelmän halutuimman lesken, vauraan Kaisa Saastamoisen (Sari Happonen) vällyjen väliin samanaikaisesti. Kohtaus on toteu-tettu hienosti, kun näyttelijäkaarti on aseteltu uinumaan koko lavan levyisen tilkkutäkin alle.

Jarkko Kumpulainen

Kilpakosijat on viihdyttävää iloittelua

Erityisen mielenkiintoisen Kilpakosijat -näytelmästä tekee alkuperäistekstin takana oleva hahmo. Merkillinen mies, ristimänimeltään Algoth Tietäväinen, vaihtoi parikymp-pisenä sukunimensä Untolaksi, muutti Pietariin, heitteli 1900-luvun alussa pommeja sosiaalivallankumouksen nimissä, pakeni surmatyötään ja hätäisesti solmittua avioliittoa Suomeen , ryhtyi Lohjalla kyläkoulun opetta-jaksi ja ryhtyi samalla vasemmistolaisesta oikeistolaiseksi. Tietäväinen toimi Kokoomuksen edeltäjän Suomalaisen puolueen agitaattorina, ja 41-vuotiaana julkaisi ensimmäi-sen kirjansa Harhaman kirjailijanimellä Irmari Rantamala.

Alterego Maiju Lassila syntyi vuotta myöhemmin, kun Tietäväinen julkaisi humoristisen kansankuvauksen Tuli-tikkuja lainaamassa. Sitä seurasi joukko kansaan vetoavaa komiikkaa. Vuonna 1916 poliittinen katsanto kääntyi taas, tällä kertaa takaisin vasemmalle, ja värikästä elämää viettänyt monien nimien mies ryhtyi Suomen sosialide-mokraattisen puolueen Työmies –lehden toimittajaksi. Työmiehessä hän oli loppuunsa saakka, kunnes valkoiset tappoivat hänet lopulta keväällä 1918.

Elämänsä aikana mies kirjoitti kaikkiaan kahdeksalla eri nimellä.

Rippikoulun läpäisy osoittautuu haasteeksi Kilpakosijoille. Kuvassa (oik) Tommi Kekarainen, Ilkka Pentti ja Mauri Saikkonen.

Salaperäinen kirjoittaja

Ylioppilasteatterin syyskuun lopulla ensi-iltansa saaneen näytelmän Operaatio onnenkalun tapahtumat sijoittu-vat parisuhdeterapialeirille. Samu Heikinmatin ja Tommi Kaplaan käsikirjoittamassa ja ohjaamassa tarinassa leirille lähtee kaksi intohimonsa kadottanutta pariskun-

taa, joiden osapuolet haluavat vaihtelevissa määrin saada rakkautensa taas roihuamaan.

Näytelmän juoni etenee luontevasti ja yleisön mie-lenkiinto säilyy, vaikka toisinaan natsivitsien toisto on uuvuttavaa. Näytelmä siirtyy kohtauksesta toiseen nat-

sikuoron saattelemana. Heti herää kysymys, mitä nämä aikamatkaajanatsit edustavat tässä parisuhdedraamako-mediassa? Ovatko he kenties jokin parisuhteen ulkopuo-linen häiriötekijä, vai vain tapahtumien eteenpäin viejä?

Esityksen parisuhdeongelmien kliseisyys ei oikeas-taan haitannut, koska samat ongelmat seuraavat ihmistä parisuhteesta seuraavaan. Onko siis parempi jäädä tällä perusteella olemassa olevaan kehnoon parisuhtee-seen, jos mitään parempaa ei kerran ole luvassa? Onko luovuttaja, jos ei yritä korjata parisuhdettaan vaan lähtee lätkimään? ”Sitkeimmät haluavat löytää sen, mihin he alunperin ihastuivat: elämänsä rakkauden”, todetaan käsiohjelmassa.

Päähenkilöiden parisuhteissa keskeisin ongelma on kommunikaation puute, he eivät joko kuuntele tai puhu tarpeeksi. Huolestuttavaa oli, kun yleisö repesi naura-maan turhautuneen Osmon ravistellessa pahantahtoi-sesti tyttöystäväänsä. Jotenkin parisuhdeväkivalta ei vaan ole hauskaa, ei edes lievänä. Länsimaisen yhteiskun-nan parisuhdekeskeisyys tiivistyy Osmossa, joka yrittää jatkuvasti teeskennellä kaiken olevan hyvin luhistuvassa suhteessaan. Entä millaisia johtopäätöksiä tulisi tehdä siitä, että näytelmässä pelkästään lihasta kiinnostunut hahmo on natsi? Ovatko irtosuhteiden harrastajat verrat-tavissa kansanmurhaajiin?

Näytelmä ei tarjonnut juurikaan uusia oivalluksia, mutta se sai yleisön kerta toisensa jälkeen remahtamaan nauruun. Operaatio Onnenkalu vetää myös vakavaksi, kun katsoja yhtäkkiä tunnistaa itsensä. Näytelmässä kä-siteltävät aiheet ovat kiperiä jokaiselle, joka on kokenut länsimaisen parisuhteen.

Operaatio parisuhdeLavalla Operaatio onnenkalua veivaamassa Jarkko Sirainen, Susanna Kotilainen, Anna Estola, Tiina Lampén ja Teemu Heikkinen.

24 Uljas 7 | 8. 10. 2010 25Uljas 7 | 8. 10. 2010

Kuopiolainen näytelmäkirjailija Miko Kivinen ei usko kokonaisvaltaisiin ideologioihin. ”Ihminen kuvittelee, että löytyy joku pidempiaikainen onni. Kuitenkin lo-pulta puolen tunnin päiväunet on se onnellisin hetki elämässä. Lopullista

elämänhallintaa ei koskaan tule.” Kivisen mukaan hänen teksteissään on kysymys ihmisen rajallisuuden tutkimisesta. ”Näytelmissäni nauretaan ihmisten kaikkivoipaisuusku-vitelmille.”

Miko Kivinen kuvailee tekstejään ”traagiseen päin kallellaan oleviksi tragikomedioiksi”. Hänen näytelmi-ään on esitetty Lahden, Kuopion ja Vaasan kaupungin-teattereissa. Lisäksi hän on tehnyt useita kuunnelmia Radioteatteriin. Tällä hetkellä Kivinen työstää elokuva-käsikirjoitusta sekä antiikinajan orjakapinasta kertovaa kuunnelmatekstiä. Uusin näytelmäkäsikirjoitus on jo myyty etelä-suomalaiseen kaupunginteatteriin.

Kivinen kertoo näytelmiensä ongelmanasettelun olevan tarkoituksellisen kliseistä. Hän käyttää teemoja, jotka toistuvat esimerkiksi tiedotusvälineissä.

”Pitäisi kuluttaa vähemmän, pitäisi kuunnella toisia, pitäisi olla enemmän aikaa itselleen, tehdä vähemmän töitä ja syödä luomua”, Kivinen luettelee.

”Nämä ovat melkein kuin uudet kymmenen käskyä, joihin suhteessa ihmiset yrittävät elää hyvää elämää. He eivät onnistu siinä, koska nämä hyvää tarkoittavat teesit eivät ole realistisia arjessa. Ihmisten elämää hallitsevat käänteiset tehokkuuden vaatimukset.”

Kivinen sanookin näytelmiensä olevan arjen kuvaus-ta.

”Tavallaan nauran koko ajan itselleni. Luulen että jo-kainen joutuu tällaisessa maailmantilanteessa vetämään köyttä suuntaan tai toiseen, tasapainoilemaan elämän vaatimusten kanssa.”

”Minua kiinnostaa mitä saa tehdä ja mitä ei. Ei mo-raalisessa mielessä, vaan siten, kuinka arvoja käydään jatkuvasti läpi ja niistä muistutetaan.”

Kivinen mainitsee groteskina esimerkkinä tästä Big Brother -ohjelman:

”Ihmiset katsovat kuinka joku mokailee ja menettää kasvonsa, ja miettivät etteivät itse ikinä tekisi samoin.

Kerrataan sitä, mikä on sallittua mikä ei, rajoja teroite-taan. Tämä on myös teatterin tehtävä.”

”Käskyjä tulee kuitenkin niin monesta tuutista nyky-ään, että se muuttuu hälyksi. Elämä menee siihen kuinka pärjätä tässä hälyssä”, pohdiskelee Miko Kivinen.

Juuri siksi historia kiinnostaa näytelmäkirjailijaa. Ennen käskyjä oli vähemmän ja ne olivat pelkistettyjä. Jo päivittäisen leivän saaminen oli työn ja tuskan takana.

Kivinen ei pyri tietoisesti kritisoimaan mitään, vaan kuvaa omaa aikaamme ja niitä ilmiöitä, joita näkee lähel-lään. Hänen mukaansa nykypäivän Suomessa on pimeitä pisteitä ja kurjuutta, joista hänen kirjoittajana on syytä muistuttaa.

”On paljon niitä, jotka pelkäävät tipahtavansa laidan yli. Pelon kanssa eläminen vaikuttaa ihmiseen. Katuku-vassa näkyy aika lailla avohoitopotilaita ja alkoholisteja.”

”Suomessa on myös kauhean suuri auktoriteetin ja itsensä nolaamisen pelko. Ei uskalleta relata ja elää oman näköisesti. Suomessa on aika tasapäistä porukkaa ja vaikka yritetään rentoutua, on rentous aina samannä-köistä: ei uskalleta sanoa, et mä en tykkää juoda kaljaa. Alkoholinkäyttö on Suomessa tabu”, Miko Kivinen väittää.

”Se kuinka kaikkein kurjimpia kohdellaan pitää laajentaa ihmiskunnan ulkopuolelle. Miten kohtelemme ja kunnioitamme eläimiä, kasveja tai jopa vuoria kertoo arvoistamme ja suhteellisuudentajustamme.”

Vaikka Kivinen ei välttämättä suoraan tällaisia teemoja teksteissään käsittelekään, kertoo hän kai-ken kirjoittamisensa tapahtuvan tätä taustaa vasten. Luontosuhde on hänelle tärkeä, eikä ihminen ole kaiken keskipiste.

”Minua on alkanut yhä enemmän kiinnostaa ihminen eläimenä. Siitähän tässä on pohjimmiltaan kyse: kuinka selvitä.”

Fyysisyys on Miko Kiviselle tärkeää niin teatteria tehdessä kuin harrastuksissakin. Vaikka urheilu on hänelle leikkiä, pitää silti juosta ”niin kovaa kuin ikinä pääsee”. Alkuaikoina hinku näyttämölle oli yhtä suuri kuin kirjoittamiseen. Jouko Turkan teatterin tekemisen ruumiillisuus teki vaikutuksen.

”Tunteet ja muut tulevat fysiikan kautta. Kirjoitta-essani minua kiinnostaa näyttelijä, se mitä ihmiselle

tapahtuu erilaisissa ihmissuhteissa sekä laajemmin yhteiskunnallisessa ja historiallisessa tilanteessa. Kaikki nämä vaikuttavat kroppaan ja terveyteen. Sairaus ja ter-veys -akseli on hirveän tärkeä teksteissäni. En erottele mielen ja ruumiin terveyttä. Minusta ne ovat sama asia.”

Kivisen näytelmähenkilöillä rentoutuminen ja oman näköisen elämän eläminen menee yli ja näyttäytyy koo-misena: he yrittävät muuttua intiaaneiksi tai makaavat vain sohvalla tekemättä mitään. Joku muuttaa pressun alle metsään viljelemään perunaa. Ruokavalio osoittau-tuu liian yksipuoliseksi ja hän päätyy kerjäläiseksi.

”Nämä ovat fyysisiä tekoja jotka liittyvät ihmisen aineenvaihduntaan. Tämä liittyy näyttelemiseen ja ihmi-senä olemiseen yhteydessä ympäristöönsä. Minua kiin-nostaa, minkälaisia ratkaisuja ihminen tekee saadakseen aineenvaihduntansa toimimaan sellaisella tavalla, että pystyy olemaan jonkinlaisessa tasapainossa. Näytelmäni ovat aina käsitelleet hyvinvointia ja pahoinvointia.”

Kaksitoista vuotta näytelmiä ammatikseen kirjoittanut Kivinen uskoo käsittelemiensä aiheiden olevan ihmisille tuttuja:

”En ole muita hommia osannut tehdä, kirjoittamises-ta on tullut rutiinia. Olen pohdiskellut tällaisia asioita ihan pienestä pitäen. Saamani palautteen mukaan ne on ihmisille ihan normaaleja juttuja. Kirjoittaja vain muuttaa ajatukset tekstiksi. Ei se ole sen kummempaa tai arvok-kaampaa kuin vaikkapa ruuantuotanto. Kirjoittaminen on käsityötä ja tekninen tapahtuma. Teatteri on asia muiden joukossa.”

FaktalaatikkoMiko KivinenNäytelmäkirjailija, näyttelijä, muusikko ja ohjaajaSyntynyt Jyväskylässä 1968Asunut Kuopiossa lähes koko ikänsäValmistunut valokuvaajaksi Lahden Muotoiluinstituutista 1992, kirjoittajana itseoppinut Kirjoittanut näytelmiä mm. Kuopion, Vaasan ja Lahden Kaupungiteattereihin sekä Tanssiteatteri Minimille ja tehnyt useita kuunnelmia RadioteatteriinNäytellyt mm. Kuopion Kaupunginteatterissa, Aurinkoteat-terissa sekä lukuisissa lyhytelokuvissa Naimisissa, kaksi lasta

Kymmenen käskyä ja nykyaikaNäytelmäkirjailija Miko Kivinen haluaa tutkia, mitä arjessa saa ja ei saa tehdä. Ny-ky-Suomessa on hänen mukaansa paljon pimeitä pisteitä ja kurjuutta, joista kirjai-lijan tehtävä on muistuttaa. - Miikka Kivinen, teksti & kuva

27Uljas 7 | 8. 10. 2010

Dokumentti Timanttikoirien vuosi 1984 herättää vastustamattoman halun mennä ostamaan iso pullo hiuslakkaa, musta kajali ja tummanpunainen huulipuna. Sen verran tyylikkäältä näyttävät pääasiassa vanhoissa valokuvissa esiintyvät futuristit, gootit ja mustahuulet. Samat henkilöt ker-tovat haastatteluissa 1980-luvun alkupuo-len klubielämästä Helsingissä.

Myös Lontoossa ja Amsterdamissa käväistään. Ohjaaja itse, Pete Europa, kuljettaa tarinaa omalla haastattelullaan, mutta myös hämmentävillä fiktio-osuuk-silla.Aikalaiset paheksuivat tätä poppoota pitäen heitä pinnallisina narsisteina.

Fiktio-osuudet ovat kaikkea muuta kuin pinnallisia. Pohditaan elämän tarkoi-tusta ja kuolemaa. Oravanpyörä vilahtelee mustavalkoisissa kuvissa.Värikuvia ei juuri nähdä. Ratkaisu tekee elokuvasta ääret-tömän tyylikkään. Jonkinlaista 20-luvun henkeä on haettu ihan tarkoituksella.

Vaikea arvioida, onko rinnastus Tulenkantajiin liioiteltu vai ei. Ainakin

tekijät itse uskovat, että juuri he auttoivat Suomea avoimemmaksi ja enemmän ul-komaailmaan suuntautuneeksi yhteiskun-naksi.He pitivät itseään ja omaa elämäänsä taideteoksina. Toki oli myös bändejä, kuten Musta Paraati ja The Pin Ups, jossa Pete Europa itse vaikutti. Lisäksi klubeilla nähtiin performansseja tai oikeastaan mitä hyvänsä. Klubeista mainittakoon Bela Lugosi -klubit ja Einstein A Go-Go. Jo näitä ennen Klippanilla järjestetyn futuristi-diskon tunnuslause oli: ?Tyyli on köyhän perusoikeus?.

Tyylikkyys ja rahattomuus nousevat esiin monta kertaa haastatteluissa. Muuta-mista haastatteluista käy ilmi, ettei elämä ollut pelkkää juhlaan, vaan muutamilla oli myös työpaikka.

Yhteinen halveksunnan kohde oli junttius. Jopa seksuaalinen halu oli junttia. Epäilemättä samaan aikaan toisaalla vai-kuttaneet manserokkarit solahtavat kevy-esti juntti-kategoriaan. Orwellia on luettu ahkerasti ja vuosi 1984 tuntui kärjistävän

kylmän sodan ja Berliinin muurin varjossa elävänä maailman ankeuden. On vaikea kuvitella sitä maailmanlopun tunnelmaa, joka tuolloin on vallinnut.

Huumeita ei mainita sanallakaan, vaikka klubeilla on epäilemättä nautittu kaikkea muuta paitsi kansalaisluottamus-ta.Dokumentin loppupuolella nähdään klubien vapaustaistelun sankarivainajat nopeina välähdyksinä syntymä- ja kuolin-vuosineen. Tiettävästi ainakin osa näistä kuoli huumeisiin. Timanttikoirien vuodes-sa viitataan häveliäästi rankkaan elämään.

Tämä elokuva on nähtävä, koska se on kaunis katsella. Synkkä tunnelma vangitsee ainakin elokuvateatterissa. Omalle sukupolvelleni se voi olla myös muistutus siitä, että synnyimme Suomeen, jossa mustan kynsilakan saatavuus ei ollut itsestäänselvyys.

Aino ÄssämäkiTimanttikoirien vuosi 1984 dokumenttielokuvan ensi-

ilta oli Rakkauta & Anarkiaa ?festareilla 21.9. Elokuva

nähdään myöhemmin Yle Teemalla.

Kauppakatu 27,Joensuu, p. 122 238

Olavinkatu 51,Savonlinna p. 514 650

MATINEA-SARJASSA mm.

* Roman Polanskin kihelmöivä trilleri THE GHOST WRITER

* Josef Faresin hyväntuulinen komedia FAIJA

* Scott Cooperin Oscar-palkittu draamaCRAZY HEART

Hae esite elokuva-teatterilta tai lue lisää:www.savonkinot.fi.

THE GHOST WRITER

Tervetuloa viihtymään elokuvateatteriin!

Surunmaa saapuu Uljaan päiväkahveille

Uljaan päiväkahvikonsertit jatkuvat taas. Keväällä Lukemalla päiväkahveilla humu-si Jaakko Laitinen Väärine Rahoineen ja nyt vuorossa on Surunmaa Ruotsista sekä Kuopion oma Pharaoh Pirttikangas.

Surunmaa soittaa rosoista bluesia ja maalaisfolkkia suomalaisilla tango vaikutteilla. Laulaja/lauluntekijä Viktor Fors Mäntyranta on hiihtäjälegenda Eero Mäntyrannan tytönpoika ja on lähtöisin sieltä mistä Mikael Niemen Populaarimusiikkia vittulanjänkältä-kin eli Pajalasta. Bändi laulaa osin siis meänkielellä.

Pharaoh Pirttikankaan lauluissa varpaisjärveläinen pirttivirsi puolestaan löytää kaukaisen sukulaisensa juuri-musiikin rosoista ja blues-säröstä, joka tärähtää suoraan sieluun.

Surunmaa ja Pharaoh Pirttikangas sekä J!Kumpulainen saapuvat Kuopi-oon osana Scandinavian folk revival 2010 –kiertuetta, joka kattaa yhteensä 11 kaupunkia. Keskiviikkoiltana kolmikko nähdään Henry’s pubissa ja päivemmällä levykauppa äxässä.

Surunmaa ja Pharaoh Pirttikangas

Lukemalla 14.10. klo 13.00.

Pimeä käytävä tuntuu jatkuvan loputtomiin. Sain äsken heikkotehoisen led-lampun ja ohjeen kävellä käytävää eteenpäin.

Jos pelottaisi, niin nyt pelottaisi. Pimeä väestönsuoja on ahdistava paikka. Avustaja kertoi olevansa paikalla, jos tulee paha olo. Vastasin ettei tule.

Sihtailen fikkarilla seinän vieruksia: nyrkkeilysäkki, lukittuja rautaovia, löy-tötavarakori, kuntoilulaitteita, ja kappas, alaston nainen. Keskellä juoksumattoa. 100 metrin kohdalla.

Kolealla lattialla, epämukavassa asennossa kyyhöttävä nainen on Kira O’Reilly, yksi ANTI-festivaalin esiin-tyjistä. Syksyinen kuopiolainen taide-festivaali on tullut kuuluisaksi julkisiin tiloihin ja koloihin piilotetuista esityksis-tä. Monta performanssia nähneenä en ole erityisen yllättynyt alastomuudesta.

Kira aloittaa taskulampun valossa hirviömäisen möyrimisen taaksepäin. Taiteilija muistuttaa lattialla vääntelehti-essään laihaa ja kynittyä laiskiaista.

Käytävässä on äärimmäisen hiljais-ta. Haen tukea festariesitteestä, jossa kerrotaan, että ”Kiran uusi teos käsittelee kehollisia hitauden ilmauksia, pimeäs-sä tunnustelua ja eksyksissä olemista sanojen suhteen. Kira kuvaa kehollista työskentelyään pyrkimyksenä liikkua jon-kin ominaisuuden ja �nimeämättömän maaperän rajamailla kaatuillen, horjuen ja väristen.”

Tuijotan Kiraa. Tekisi mieli keventää tunnelmaa jollain sutkauksella, mutta en uskalla. Tyydyn osoittamaan naista

valolla.Hän on saapunut kahden tuhannen

kilometrin päästä Britanniasta ”ni-meämättömän maaperän rajamaille”, niiralalaisen väestönsuojan lattialle alasti vääntelehtimään.

Minun väestönsuojani, sen jonne minun on tarkoitus paeta katastrofin sat-tuessa. Jossa voin sinnitellä jonkin aikaa hengissä todennäköisesti ydinlaskeuman tai epätodennäköisesti zombien hyökkä-yksen sattuessa.

Määrättömän ajan jälkeen arvelen nähneeni tarpeeksi. Kira möyrii, minä ja

kaksi muuta mykkää tuijotamme häntä, muuta ei vaikuta tapahtuvan.

Illalla kalaseljankan kiehahtamista odotellessa kuva Kirasta palaa mieleen. Toivottavasti hänellä on ollut hauskat festivaalit. Toivon, ettei kukaan lähennel-lyt tai tirkistellyt, ja että kaikki katsojat osasivat suhtautua alastomuuteen oikein. Eli ei millään tavalla.

ANTI-festivaali järjestettiin Kuopios-sa 28.9.– 3.10.

Pasi Ahtiainen

Kappas vaan, alaston nainen lattialla

Kasari tyylillä

Surunmaan laulaja Viktor Fors Mäntyranta

80-luku oli hirvittävää aikaa.

28 Uljas 7 | 8. 10. 2010 29Uljas 7 | 8. 10. 2010

Neutrofiileiksi kutsuttuja immuu-nisoluja hakeutuu ympäröivästä elimistöstä sankoin joukoin tikun

luo. Ne yrittävät syödä tikun olemattomiin, mutta tämä ei ole sen kohdalla täysin mah-dollista. Ne kuitenkin useimmiten onnistu-vat hävittämään tikun mukana elimistöön tunkeutuneet mikrobit.

Haavasta alkaa pian uhkua märkää. Tämä massa koostuu lähinnä neutrofiileista ja tietyistä immuunijärjestelmän osana toimivista proteiineista. Lisäksi välittömän ympäristön kudosta alkaa kuolla ja hajota. Yksi tämän prosessin vaikutuksista on, että märän on helpompi ajaa tikku ulos. Jos tikku on asettunut ihoon pitkittäin, sen eliminointi usein edellyttää päällä olevan ihokerroksen tuhoamista. Eläimet selviy-tyvät tästä tehtävästä yleensä mekaanisten toimien ja immuunijärjestelmän yhteis-pelin avulla (kuten vaikkapa haavaansa nuoleva koira).

Tikun poistaminen ilman käsiä ei ole mukava kokemus. Tulehduksen raivotessa alueen kipuaisti herkistyy, jotta emme tuot-

taisi lisää ongelmia alueelle, jossa niitä jo on. Koettelemuksesta selvinnyt osaa ehkä jatkossa olla varovaisempi. Tämän puolesta kenties puhuu se, että aikuiset saavat tikku-ja varpaisiinsa ja sormiinsa harvemmin kuin lapset. (Tai ehkä tilanne olisi toisenlainen, jos aikuiskulttuuriin kuuluisi yhtä paljon avojaloin kirmailua luonnossa.)

Kokemuksemme tikuista ovat kuiten-kin kevyttä kamaa verrattuna siihen, mitä jotkin eläinyksilöt ovat joutuneet koke-maan. Kun valaanpyynti oli vielä lapsen-kengissään, valas saattoi onnistua pakene-maan vainoajiaan, ehkä jopa hajottamaan niiden laivan. Mutta ihonalaiskudokseen uponneista harppuunankärjistä oli vaikea hankkiutua eroon – eikä niiden poistami-nen solutason menetelmillä ollut käytän-nöllistä. Niinpä tulehdusreaktion jonkin aikaa jatkuttua ne suljettiin koteloon, jossa ne aiheuttivat mahdollisimman vähän hait-taa – mutta lienevät harppuunankärjet silti joskus itsestään muistutelleet. Erään grön-lanninvalaan on arveltu kantaneen sellaista niskarasvassaan yli vuosisadan ajan.

Tikusta asiaatodistaa arjen ihmeeksi.

Nahkaansa ei kannata hangata esimerkiksi hiomatonta lankkua vasten. Pieniä tikkuja repeytyy irti ja painuu pintakettomme alle. Niitä voi yrittää tonkia pois vaikkapa neulalla. Jos tikkuja kuitenkin jää nahkaan, elimis-töllä on pari ässää hihassaan. – Henri Rönkkö, teksti & sxc.hu, kuva

”Tikun poistaminen ilman käsiä ei ole mukava kokemus.

Tunnetko huligaanin, joka pelasi montussa Niiralan kaudella 1986- 87 ja joka rymisteli silloisen SM-liigan yhden kauden jäähyennätyksen? Herra X osasi myös pelata: teki 25 maalia ja antoi 13 maalisyöttöä 33 pelissä. Jumalanmieliharmi, joka ryyppäsi, tappeli ja

elosteli Kuopion ehtoossa, jääden mieleen ystäville, kapakoitsi-joille kuin naapureillekin. Yöriennoista herra totesi: ”Kuopios-sa oli tuhansia kauniita naisia. He kaikki olivat hyvin ystävällisiä ja avoimia.” Marttatilasto oli 80!!! Erityisesti poliisit muistavat hänet; tarinan mukaan Kuopion poliisimestarista tuli niin tuttu KalPan johdolle, että hän aloitti puhelun: ”Eki tiällä, terve. Tällä kertaa olis tämmöstä.” Ja tähän liittyvä legenda kertoo kiekkoilijan oppineen oma-aloitteisesti Kuopion poliisiaseman sijainnin.

1) Brent Sapergia. X) Guy Benoit. 2) Bruce Eakin.

Kaudella 2001 italialainen Simone Colantonio pelasi Joensuun JiiPeessä. Kohtalainen palloilija, joka sai pian monoa. Mainitse syy.

1) Hän käyttäytyi kuin sonniosuuskunnan ykkös-siementäjä, nimittäin, nimimerkin suojasta esiintynyt nainen väitti lehtikirjoituksessa, että Colantonio oli kopeloinut häntä takapuolesta. Asiaa pahensi vielä se, että italialainen oli tapah-tumahetkellä joukkueen verkkareissa. X) Mies jelehisteli pai-kallisessa urheilubaarissa Jet Setissä olevansa maailmanmus-soliini ja haukkui joukkuetovereitaan alexanderstubbidoiksi, treenien ja pelien mennessä krapulassa örveltelyksi. 2) Kävi ilmi, että hänen isänsä oli mafioso, jonka JiiPeen taustahahmo Loreno Dalla Valle oli toimittanut vankilaan toimiessaan Itali-an huumepoliisissa.

Tuntemattomassa sotilaassa esiintyy Asumaniemi-niminen yksilöllinen metsäjägmäri, josta Rokan mielestä ”tulloo oikia pääperkele ko oppii tappele-maan jären kanssa”. Tämä nulikka kaatoi Sarastien komentopaikalla kolme pensasneuvostolaista. Väi-

nö Valtteri kuvaa: ”Paljain päin, sillä lakkinsa hän oli innoissaan pudottanut, oli poika ampunut polvelleen nousten ja joka kerta osuessaan huutaen.” Muistatko mitä?

1) ”Dist… fiuu…dong. Näin se lentää ja dong.” X) ”Yhtä puut-tuu sano Piru kun kusiaisia luki.” 2) ”Mä osasin. Hei mä osasin.”

Millä tavoin laivat Eleanor, Beaver ja Dartmouth liittyvät USA:n historiaan vuonna 1773?

1) Ne olivat maan laivaston kolme ensimmäis-tä alusta. X) Ensimmäiset Afrikasta saapuneet orjalaivat. 2) Intiaaneiksi pukeutuneet bostonilaiset

heittivät aluksista teelastit mereen protestiksi brittien veropo-litiikalle eli Bostonin teekutsut.

Mikä teos: ”Uskokaa pois: idiootin elämä ei ole mi-tään suklaan kaltaista herkkua……Olen ollut idiootti syntymästä saakka. Minun älykkyysosamäärä on melkein 70, joten täytän kuulemma vaatimukset”?

1) Dostojevskin Idiootin. X) Winston Groomin Forrest Gumpin. 2) Gogolin Mielipuolen päiväkirjan.

1

3

2

4

5

LET’S BESSERWISSER!Itäiset Turhan Tietäjät ry

Oikeat vastakset sivulla 32.

1 2 3 4 5Nimi

30 Uljas 7 | 8. 10. 2010 31Uljas 7 | 8. 10. 2010

S. 30 Besserwisserin oikeat vastaukset 1 1 X 2 X

32 Uljas 7 | 8. 10. 2010