ajankohtaista fingridistä 3.12.2015

13
Ajankohtaista Fingridistä Työturvallisuusseminaari 03.12.2015 Flamingo, Vantaa Keijo Välimaa

Upload: fingrid-oyj

Post on 14-Apr-2017

490 views

Category:

Engineering


3 download

TRANSCRIPT

Page 1: Ajankohtaista Fingridistä 3.12.2015

Ajankohtaista FingridistäTyöturvallisuusseminaari

03.12.2015 Flamingo, Vantaa Keijo Välimaa

Page 2: Ajankohtaista Fingridistä 3.12.2015

"Sähköpula mahdollinen kylmänä talvena"Fingridin lehdistötiedotteet 29.10., 30.10. ja 03.11.2015 :

Suomen sähkömarkkinalain mukaisesti Fingrid on kantaverkon haltijana laatinut omistamaansa kantaverkkoa ja sen yhteyksiä toisiin sähköverkkoihin koskevan kymmenvuotisen kantaverkon kehittämissuunnitelman. Kantaverkon kehittämissuunnitelmassa esitetään Suomen kantaverkon kehitystarpeet sekä suunnitellut investoinnit vuosille 2015 - 2025. Investointien tavoitteena on taata kantaverkon käyttövarmuus sekä riittävä siirtokapasiteetti nykytilanteessa ja tulevaisuudessa. Suunnitelman mukaan kantaverkkoon ja rajajohtoyhteyksiin kohdistuvat investoinnit vuosina 2015 - 2025 ovat suuruudeltaan yhteensä noin 1,2 miljardia euroa, eli keskimäärin vuosittain noin 110 miljoonaa euroa. 

*********

Fingrid Oyj nostaa vuoden 2016 alusta kantaverkko-maksuja keskimäärin 14 prosenttia. Maksukorotukset perustuvat uuden sääntelymallin mahdollistamaan korkeampaan tuottotasoon ja yhtiön investointien rahoittamiseen. Korotuksista huolimatta kantaverkko-maksut ovat Suomessa edelleen eurooppalaisesti vertaillen edulliset.

Suomi on tulevana talvena entistä riippuvaisempi sähkön tuonnista. Sähkön kulutushuipun ennuste talvelle 2015-2016 on viime talven lukemissa 15 000 megawatissa, mutta kotimainen sähköntuotantokyky on laskenut. Sähköä on enimmillään tuotava 3 400 megawattia naapurimaista. Pelivaraa tuotantolaitosten ja siirtoyhteyksien vikaantumiseen ei juuri ole, ja riski sähkönkulutuksen lyhytaikaisiin rajoituksiin on kasvanut.

Page 3: Ajankohtaista Fingridistä 3.12.2015

3

Page 4: Ajankohtaista Fingridistä 3.12.2015

4

Varmistamme siirtokapasiteetin

riittävyyden• Ennätysmäärä projekteja

suunnittelussa ja rakenteilla• Kantaverkkovahvistusten

asiakas-liityntöjen suunnittelu, sekä niihin liittyvien ympäristövaikutusselvitysten ja investointiesitysten tekeminen

• Uuden HVDC-toimintamallin käyttöönotto

• Ruotsin rajasiirtoyhteyksien vahvistamiseen liittyvien toimenpiteiden käynnistäminen

• Tuulivoiman laajamittainen liittäminen

Toimimme kustannustehokkaasti

• Sähköasemien ja voimajohtojen kunnossapidon toteuttaminen turvallisesti, laadukkaasti ja kustannustehokkaasti

• Voimajohto- ja sähköasema-hankkeiden läpivieminen laadukkaasti ja turvallisesti aikataulun ja budjetin mukaisesti

Mitoitamme laatumme oikein

• Elvis-järjestelmän kokonaisvaltainen käyttöönotto

• Kuha 2020 –hankkeen osaprojektien käynnistäminen

• Työturvallisuuden kehityshankkeen toimenpiteiden jalkauttaminen

• Pohjoismaisen järjestelmän suunnittelun kehittäminen kokonaisvaltaisempaan suuntaan

• Laadunvarmistuksen toimintamallien kehittäminen sekä rakentamisessa, että kunnonhallinnassa

Siirtokapasiteetin varmistaminen - keskeiset toimenpiteet 2016

Page 5: Ajankohtaista Fingridistä 3.12.2015

5

Elvis loppusuoralla

• Fingridin uusi verkkotietojärjestelmä Elvis on valmistumassa– vuonna 2014 käyttöön sähköasemien omaisuudenhallinta

ja projektisalkku– vuoden 2015 aikana otettu käyttöön voimajohtojen

omaisuudenhallinta ja verkostolaskenta• vuoden 2016 aikana kytkentöjen suunnittelu, tietoliikenne,

häiriö- ja relesuojaustyökalut sekä ensimmäiset älypuhelin appsit

• Elviksen Maximo-sovelluksen jatkokehitys on käynnistynyt sähköasemakunnossapitotoimittajien kanssa pidetyillä ideariihillä.

Page 6: Ajankohtaista Fingridistä 3.12.2015

Kunnonhallinta

Kunnonhallinta 2020 hanke käyntiin ensi vuoden aikana

Visio: Kunnonhallinnalla 20 % varmempi verkko vuonna 2020

• Vioista ja kunnossapitotöistä aiheutuvia haittoja asiakkaille ja voimajärjestelmälle pienennetään 20 % vuoteen 2020 mennessä. Samaan aikaan kunnossapitokustannukset ja keskeytysajat pidetään kurissa.

• Vuonna 2016 käynnistyvät osaprojektit: Perusparannusprosessin päivitys Riskiperusteisen kunnonhallinnan soveltaminen Osaamisen varmistaminen ja kehittäminen Kunnonhallinnan ICT-järjestelmien parantaminen Kasvustonkäsittely Kehittyneet valvontamenetelmät Toisiolaiteomaisuuden hallinta

• Idea- ja partnerihanke kantaverkon kunnonhallinnan kehittämiseksi ja parantamiseksi loka-joulukuussa. Sähköasemien ja voimajohtojen viankorjausharjoitus tilaajan ja toimittajien kunnossapitohenkilöstölle syyskuussa Heinolassa.

6

Page 7: Ajankohtaista Fingridistä 3.12.2015

7

• Sähköasemien kulunvalvontahanke on saatu hyvään vauhtiin, valmiina 15 asemaa.

• HVDC-asemien kunnossapito siirtyy hankittavaksi uusilla HVDC-kunnossapitosopimuksilla 1.1.2016 alkaen.

Sähköasemien peruskunnossapidon kelpuutusmenettely otettiin käyttöön v.2015Kelpuutus on oikeutus tehdä tiettyjä Sähköasemien peruskunnossapitosopimuksen mukaisia töitä, esimerkiksi muuntajien ja kytkinlaitteiden huoltoja, asematarkastuksia, paikalliskytkentöjä tai varallaoloa.

Sähköasemakunnossapito – osaamista varmistettu

Page 8: Ajankohtaista Fingridistä 3.12.2015

8

Voimajohtokunnossapito – Elvis meni metsään ja NS seuraa perässä

• ELVIS-järjestelmä käyttöön marraskuussa– Kesän tarkastuksia tehtiin jo uudella järjestelmällä– Kaikki tekninen raportointi uuteen järjestelmään– Kustannusraportointi siirtyy ELVIS-järjestelmään

alkukeväästä 2016.• Kunnossapitotöiden omavalvonnassa ja

paikallisvarmistuksessa NS-raportointi käyttöön. • Kelpuutusmenettely käyttöön vuoden 2016 aikana.• Kasvustonkäsittelyn prosessien viilaus, haarajohtojen

puuvarmuuteen vaikuttaminen.

Page 9: Ajankohtaista Fingridistä 3.12.2015

Joustava ja pitkäjänteinen investointistrategia

2015-2025:Voimajohtoja noin 2000 km

 2009

2010

2011

2012

2013

2014

2015

2016

2017

2018

2019

2020

2021

2022

2023

2024

2025

Fenno-Skan 2                                Forssan varavoimalaitos                    Yllikkälä - Huutokoski                Hyvinkää - Hikiä                  EstLink 2                              Ulvila - Kristinestad                  Hikiä - Forssa                                  Hirvisuo - Pyhänselkä                        Lieto - Forssa                              Hikiä - Orimattila                              Helsingin seudun verkon kehittäminen                                Petäjävesi - Pyhänselkä                                Keminmaa - Pyhänselkä                              Pohjoinen yhdysjohto Suomi - Ruotsi                            Ydinvoiman ja tuulivoiman verkkoon liittäminen                                  

YVA-menettely / esisuunnittelu

Yleissuunnittelu ja luvitus

Rakentaminen

400 kV rakenteen kantaverkko400 kV rakenteillakantaverkon perusratkaisut

YllikkäläForssa

Hirvisuo

Lieto

Keminmaa

Hikiä

Pyhänselkä

Koria

Petäjävesi

Ulvila

Kristinestad

Tuovila

Page 10: Ajankohtaista Fingridistä 3.12.2015

15 aktiivista työmaata eri puolella Suomea

Vuonna 2015 valmistuneet projektit (7): Lavianvuori 400/110 kV greenfield Naantalinsalmi 110 kV greenfield Pirttikoski 400 kV laajennus ja 400/220 kV muunto Forssa 400 kV laajennus Kuolajärvi 220 kV GIS greenfield Keminmaa 110 kV laajennus Kangasala 110 kV laajennus

Vuonna 2016 ennätysmäärä sähköasemahankkeita eri vaiheissa

Vuonna 2016 ykkösteemana turvallisuuden ohella laadunvarmistus

Sähköasemaprojektit

Page 11: Ajankohtaista Fingridistä 3.12.2015

Sähköasemaprojektit 2016-2018

Valmistuminen 2016 Valmistuminen 2017 Valmistuminen 2018

1. Petäjävesi 400 kV* 17. Alajärvi 400 kV* 24. Lieto 400 kV

2. Mänttä 110 kV* 18. Koivisto&Vihtavuori 110 kV 25. Hirvisuo 400 kV

3. Loviisa 400 kV 19. Länsisalmi 400 kV (GIS)* 26. Nurmijärvi 400 kV

4. Vajukoski 220 kV 20. Kristinestad 400 kV 27. Koria 400 kV

5. Petäjäskoski 400/220 kV 21. Huutokoski 110 kV (GIS)* 28. Inkoo 400 kV

6. Varkaus 110 kV (GIS)* 22. Seitenoikea 220 kV 29. Olkiluoto 400 kV*

7. Pyhänselkä&Tuovila 23. Espoo 400 kV 30. Jyväskylä 110 kV*

8. Siikajoki 110 kV* (rakentaminen käynnistyy 2016) 31. Porvoo 110 kV*

9. Hirvisuo 400 kV 32. Keminmaa 400 kV

10. Hirvisuo SC 400 kV Kohteet 17...23 tarjousvaiheessa 33. Alapitkä 110 kV

11. Jylkkä 400 kV seuraavan 6 kuukauden aikana 34. Iisalmi 110 kV*

12. Isokangas 400 kV 35. Nuojua 220 kV

13. Taival- & Ossauskoski 220 kV * = green field (hankinta 2016)

14. Kiikanlahti 110 kV* + muuntajat 2015-2016 + muuntajat 2017-2018

15. Melo 110 kV

16. Yllikkälä 110 kV3

20

12

182

11

19

4

15

10

1

8

9

13

6

7

14

16

17

5

7

13

21

22

2324

25

26 27

28

29

30

31

32

3334

35

11

Page 12: Ajankohtaista Fingridistä 3.12.2015

10

4

6

3

1

7

5

89

2

11

12

Valmistuneet 2015 Vuonna 2016 valmistuvat 2015 käynnistyvät

1. Varkaus-Hovinpaikka 110 kV

2. Hovinpaikka-Kontiolahti 110 kV

3. Tikinmaa-Lavianvuori 110 kV ja Lavianvuoren 400 kV johtojärjestelyt

4. Keminmaa-Takakumpu 2x110 kV

5. Kittilänjärvi-Niinisuo 110 kV johdinvaihto

6. Hikiä-Forssa 400 kV +110 kV

7. Hirvisuo-Kalajoki 400 kV

8. Kalajoki-Siikajoki 400 kV

9. Siikajoki-Pyhänselkä 400 kV

10. Petäjäskosken johtojärjestelyt

11. Lieto-Forssa 400 kV + 110 kV (2018)

12. Isokangas-Harakkaperä 2x110 kV (2016)

Sähköasemien johtojärjestelyjä

Tulossa 2016

Vanaja-Tikinmaa 110 kVKoria-Yllikkälä 110 kVVihtavuori-Koivisto 110 kVHikiä-Orimattila 400 kV + 110 kVLänsisalmen, Alajärven jne. johtojärjestelyt

• kaikkiaan rakenteilla 370 km 400 kV voimajohtoa sekä yli 400 km 110 kV voimajohtoa• > 200 km voimajohtoa etenemässä yleissuunnitteluvaiheeseen ja edelleen rakentamiseen

2016/2017 alkaen

Voimajohtoprojektit 2015-2016

12

400 kV projektit valmiusaste, %

pylväitä perustukset pylväskasaus pylväspystytys johdinvetoHikiä-Forssa 225 99 95 94 89Hirvisuo-Kalajoki 275 98 89 72 64Kalajoki-Siikajoki 197 63 58 30 28Siikajoki-Pyhänselkä 181 95 77 44 1Lieto-Forssa 213 0 0 0 0

Page 13: Ajankohtaista Fingridistä 3.12.2015

Fingrid välittää. Varmasti.