metsänomistajat • savotta 15 · 2015. 5. 6. · metsänomistajat • savotta 15 valma on...
TRANSCRIPT
Metsänomistajat • Savotta 15
VALMA ON ONNELLINEN METSÄNOMISTAJA
Pielaveden Heinämäessä pienehkön metsätilan omistava Valma Kettula sanoo olevansa onnellinen metsänomistaja. ”Tuntuu ki-
valta ja juhlavalta omistaa metsää. Pelkästään jo se on hienoa, että voi kävellä omassa metsässään ja nähdä siellä kaikenlaista muka-vaa, vaikkapa edestä pyrähtävän pyyn tai liito-oravan papanoita.”
Kettula on tarkka luonnon havainnoija. Oman metsän kasvilöy-töjä ovat muun muassa valkolehdokki, maariankämmekkä, soikko-kaksikko ja mustakonnanmarja. Oman pihapiirin ja metsän eläi-mistön kuningaslaji on liito-orava, joka on asustanut tilalla jo 25 vuotta. Kettula kertoo, että liito-oravan oleilu paljastuu puiden juu-relle tippuneista papanoista.
”Tilan metsiin on ripustettu pönttöjä, joissa nykyisin todennä-köisesti kahdessa asustaa liito-orava. Yhden pöntön on valloittanut varpuspöllö. Viime kesänä näin vihdoin liito-oravan ilmielävänä. Aamuhämärässä se ilmestyi pihapuuhun laitetusta pöntöstä, istua nökötti puussa hetken aikaa ja katosi sitten auringon noustessa ta-kaisin pesäänsä.”
Valma Kettula myöntää, että metsänomistaminen tarkoittaa myös paljon työtä. ”Kun perin tämän tilan, vanhat metsät oli juuri hakattu ja edessä oli metsänviljely ja taimikonhoito. Mieheni eläes-sä kylvimme uuden metsän, teimme paikkausistutusta ja taimikon-hoitotöitä. Omasta metsästä otettiin polttopuuta vuosikaudet. Tänä talvena metsässä tehtiin ensimmäisen kerran harvennushakkuu, josta odotan jäävän jotain käteenkin.”
Harvennushakkuu toteutettiin Metsänhoitoyhdistyksen korjuu-palvelun kautta, lopputulokseen Kettula on enemmän kuin tyyty-väinen. ”Kyllä nyt on mieli hyvä, kun metsä näyttää kauniilta! Kas-vamaan jätetyissä puissa ei ole kolhuja, ja metsään aukesi polkuja, joita pitkin on hyvä kävellä. Liito-oravan ja varpuspöllön asuma-alue lähiympäristöineen jätettiin hakkuussa koskematta.”
Hakkuun yhteydessä Kettulan pihapiiristä poistettiin metsuri-työnä kookkaita koivuja ja mäntyjä. ”Pihapuihin jotenkin kiintyy yksilöinä, mutta siitä huolimatta en ole vielä osannut surra niiden kaatamista. Tilalle sain valoa ja avaruutta sekä turvallisuuden tun-teen siitä, että ei tarvitse pelätä talon päälle myrskyssä kaatuvia puita.”
Saara Koskinen
Mhy:n tyytyväisiä asiakkaita •
Metsänhoitoyhdistys Savotta tarjoaa mahdollises-ti Fixteri energiapuuhakkuuta korjuupalveluna jo ensi kesänä.
”Mikäli kaikki suunnitelmat toteutuvat uu-den yrittäjän kanssa ja uusi kemera saadaan voi-maan, ensi kesänä voidaan jo alkaa puimaan ry-teliköitä,” sanoo korjuupalveluvastaava Minna Karppinen. ”Risukkoiset metsät siivotaan kasvu-kuntoon, jolloin metsän pohja saa enemmän valoa ja ravinteita. Tämä saa uuden metsän kasvamaan paremmin.”
Parhaiten Fixteri energiapuuhakkuu sovel-tuukin yleensä hoitamattomiin metsiin. Metsää ei tarvitse ennakkoraivata ennen hakkuuta. Kerä-
tyt risut paalataan ja ajetaan tienvarteen ja lopulta haketettuna energialaitoksille sähkön ja/tai läm-möntuotantoon.
Sopiva kohde on 20-30 -vuotias nuori metsä, jossa puuston pituus on 8-14 m ja keskiläpimitta 9-14 cm. Jos sinulla on vähintään 1 ha Fixteri-kor-juuseen soveltuvia kohteita, ota yhteyttä Mhy Sa-votan korjuupalvelu –tiimiin! Käymme katsomas-sa maastossa kohteen soveltuvuuden ja teemme sinulle tarjouksen!
Käy katsomassa Savotan kuvagalleriassa kuvia Fixteri työnäytöksestä www.mhy.fi/savotta
FIXTERI ENERGIAPUUHAKKUUTA KORJUUPALVELUNA
ONKO SINULLA ENERGIAPUULEIMIKKO? Mhy Savotan korjuupalvelu hoitaa kohteen korjuun. Me myös myymme energiapuun puolestasi markkinahintaan. Ota yhteyttä ja pyydä tarjous Mhy Savotasta!
Aki Kärkkäinen, Koillis-Savo, p. 050 599 9823Sami Hoffren, Pielavesi , p. 040 1798 004Jarmo Nousiainen, Lapinlahti ja Varpaisjärvi,p. 040 525 5726 Antti Komulainen, Ylä-Savo, p. 044 721 3116Janne Makkonen, Ylä-Savo, p. 044 721 3144
Istutusputki alkaen 115,00 €
Paineruisku 24,90 € HINNAT SIS. ALV +TOIMITUSKULUTTutustu heti www.savotanpuoti.fi
Kaikki tarvikkeet omatoimiseen metsänhoitoon.
Savotan puotiMETSÄNOMISTAJAN VERKKOKAUPPA
Metsänomistajat Metsänomistajat
Myyrät ovat monin paikoin tehneet taimikoissa tuhojaan! Käy tarkistamassa, miltä sinun taimikossasi näyttää. Täydennystaimia on vielä saatavana.
TAPIO SILVA Oypuh. 0294 32 6000
www.tapio.fi
Hyvistä siemenistä kasvaa tuottava metsä
ww
w.m
hy.fi
/sav
otta
Taimivakka 47,00 €