yläkoululaisen helppo ja hyvä aamiainen¥/oppilaitokset/pääskytien... · hyvä aamiainen antaa...

3
Yläkoululaisen helppo ja hyvä aamiainen: Hyvä aamiainen antaa sinulle sen ”polttoaineen”, jonka tarvitset aloittaaksesi päivän energisesti ja antaaksesi itsellesi ne tärkeät ravinteet, joilla jaksat toimia kunnolla. Siksi ravitsemuksen asiantuntijat suosittelevatkin vahvasti sitä, ettet koskaan jättäisi aamiaista väliin. Kun puhutaan hyvän aamiaisen tärkeydestä, oman kehon terveen toiminnan kannalta, tulee keskittyä myöskin siihen, miten sellainen valmistetaan. Olenkin koonnut tähän niitä helppoja ja nopeita tapoja valmistaa hyvä ja terveellinen aamiainen. Näin sinun ei tarvitse vedota ainakaan siihen, ettet ehtisi syödä aamiaista.. Helppoa ja terveellistä aamiaista ovat vaikka kaurahiutaleista tehty puuro ja hedelmät. Puuron voi valmistaa perinteisesti kattilassa, mutta nykyisin se on mahdollista tehdä myös niin sanotuista annospuuro pusseista, joihin voi lisätä vain kiehuvan veden. Veden taas saa kiehautettua kädenkäänteessä lähes joka kodista löytyvällä vedenkeittimellä. Tarjolla on monenlaisia makuja noihin annospuuroihin, mutta niihinkin voi lisätä päälle, vaikka marjoja, jos niin haluaa. Vettä kaadetaan hiutaleiden päälle vain sen verran, että ne peittyvät ja hämmennetään se tasaiseksi ja syödään kun suu kestää. Itse olen ottanut näitä puuroja jopa retkelle mukaan, termariin vain kuumaa vettä ja voit nauttia täyttävää retkievästä missä vain. Helpon aamiaisen saa myös ihan perinteisestä voileivästä, joka on todella helppo tehdä, vaikka olisi herännytkin hiukan myöhässä. Itse suosin ruisleipää, mutta toki voit käyttää sitä mitä kaapista löytyy. Samoin voi olla luova myös päällisten kanssa, sillä siinäkään ei ole yhtä oikeaa tapaa vaan joku tykkää kinkkuleivästä toinen taas juustoleivästä. Se, mikä olisi hyvä jokaisen lisätä leivälleen

Upload: others

Post on 03-Jan-2021

4 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

Page 1: Yläkoululaisen helppo ja hyvä aamiainen¥/oppilaitokset/pääskytien... · Hyvä aamiainen antaa sinulle sen ”polttoaineen”, jonka tarvitset aloittaaksesi päivän energisesti

Yläkoululaisen helppo ja hyvä aamiainen: Hyvä aamiainen antaa sinulle sen ”polttoaineen”, jonka tarvitset aloittaaksesi päivän energisesti ja antaaksesi itsellesi ne tärkeät ravinteet, joilla jaksat toimia kunnolla. Siksi ravitsemuksen asiantuntijat suosittelevatkin vahvasti sitä, ettet koskaan jättäisi aamiaista väliin. Kun puhutaan hyvän aamiaisen tärkeydestä, oman kehon terveen toiminnan kannalta, tulee keskittyä myöskin siihen, miten sellainen valmistetaan. Olenkin koonnut tähän niitä helppoja ja nopeita tapoja valmistaa hyvä ja terveellinen aamiainen. Näin sinun ei tarvitse vedota ainakaan siihen, ettet ehtisi syödä aamiaista.. Helppoa ja terveellistä aamiaista ovat vaikka kaurahiutaleista tehty puuro ja hedelmät. Puuron voi valmistaa perinteisesti kattilassa, mutta nykyisin se on mahdollista tehdä myös niin sanotuista annospuuro pusseista, joihin voi lisätä vain kiehuvan veden. Veden taas saa kiehautettua kädenkäänteessä lähes joka kodista löytyvällä vedenkeittimellä. Tarjolla on monenlaisia makuja noihin annospuuroihin, mutta niihinkin voi lisätä päälle, vaikka marjoja, jos niin haluaa. Vettä kaadetaan hiutaleiden päälle vain sen verran, että ne peittyvät ja hämmennetään se tasaiseksi ja syödään kun suu kestää. Itse olen ottanut näitä puuroja jopa retkelle mukaan, termariin vain kuumaa vettä ja voit nauttia täyttävää retkievästä missä vain.

Helpon aamiaisen saa myös ihan perinteisestä voileivästä, joka on todella helppo tehdä, vaikka olisi herännytkin hiukan myöhässä. Itse suosin ruisleipää, mutta toki voit käyttää sitä mitä kaapista löytyy. Samoin voi olla luova myös päällisten kanssa, sillä siinäkään ei ole yhtä oikeaa tapaa vaan joku tykkää kinkkuleivästä toinen taas juustoleivästä. Se, mikä olisi hyvä jokaisen lisätä leivälleen

Page 2: Yläkoululaisen helppo ja hyvä aamiainen¥/oppilaitokset/pääskytien... · Hyvä aamiainen antaa sinulle sen ”polttoaineen”, jonka tarvitset aloittaaksesi päivän energisesti

on kasvikset. Itse rakastan kotimaista kurkkua ja tomaattia, jotka ovat todella tavallisia, mutta todella herkullisia leivän päällä. Joskus kun oikein haluan ”hifistellä” niin ripottelen pizzamaustetta tomaattien päälle tai sitten laitan ihan tuoretta basilikaa ja sepä vasta onkin hyvää.

Välipala on myös helppo tehdä itse, kun tulee koulusta. Siihen voi ottaa ideoita aamiaisesta, mutta toki voi tehdä jotain muutakin esim. pannukakkua. Välipalassa on se hyvä puoli, ettei tavallaan ole enää kiire mihinkään. Silloin voi tehdä jotain, joka vie hetken aikaa. Laitan tähän nyt helpon ja hyvän pannarin ohjeen, joka pitäisi onnistua jo ihan hyvin yläkoululaiselta. 1 l maitoa (kevyt) 4 kpl kanamunia 1 dl sokeria 1 rkl vaniljasokeria 5 ½ dl vehnäjauhoja 1 tl suolaa 150 g voita (sulatettuna)

1. Sekoita munat ja sokeri (vispilä on hyvä tässä) 2. Lisää seokseen vaniljasokeri, suola ja puolet maidosta 3. Lisää sitten pikkuhiljaa jauhot ja loput maidot 4. Lisää lopuksi sulanut voi ja sekoita vielä hyvin 5. Anna seoksen vetäytyä 15min-30min (laita uuni 250C) 6. Laita syvä uunipelti valmiiksi nii, että siinä on leivinpaperi 7. Sekoita seosta hiukan ja kaada se uunipellille 8. Laita pelti varovasti uuniin ja anna sen olla siellä 15 min

Page 3: Yläkoululaisen helppo ja hyvä aamiainen¥/oppilaitokset/pääskytien... · Hyvä aamiainen antaa sinulle sen ”polttoaineen”, jonka tarvitset aloittaaksesi päivän energisesti

9. Sen jälkeen laske uunin lämpö 200C ja anna olla vielä 10-15min 10. Ota valmis pannukakku pois uunista, sammuta uuni ja anna jäähtyä 11. Tarjoile hillon ja kermavaahdon kanssa!

Toki ennen kuin rupeat kokkailemaan on hyvä kertoa asiasta vanhemmille, ellei sitten ole varma siitä, että osaa käyttää uunia. On hyvä myös tarkistaa etukäteen, että kaikki tarvittavat ainekset löytyvät oman keittiön kaapeista. Kokkailu on kivaa ja mikä parasta siitä oppii tärkeitä elämän taitoja! Onnistumisen iloa keittiöön!!