Adoptiolapsi ja huostaanotto

Turvapaikanhakijalapset– vapaaehtoistyötä, hankkeita ja koulunkäyntiä

• Monikulttuuristen lasten asialla jo vuodesta 1988. •

• Talvinumero 2015

Yhteiset LAPSEMME | Nro 4-2015

s.14

Ystäväperhe Bagdadista . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 4

Turvapaikanhakijalapset Visuveden koulussa Ruovedellä. . . . . s. 7

Puuhakassit tuovat leikkimisen iloa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 8

Turvapaikanhakijoiden vertaisryhmät . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 10

Bolivia La Morenassa viihdyttiin! . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 12

Adoptio ja huostaanotto . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 14

NAC: Erityisen tuen tarpeessa olevien lasten adoptio . . . . . s. 16

Kirjaesittely: Lapsi uusissa oloissa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 17

Rwanda . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 18

Kummikylähanke Romaniassa . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 22

Toisenlaiset joulukortit . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . s. 23

• 2 •

Yhteiset LAPSEMME -lehden julkaisija: Yhteiset Lapsemme ry

Toimitusneuvosto: Susanna Ba, Pekka Iivonen,

Kristiina Ikonen, Marja Kurikka, Anja Wikstedt

Päätoimittaja: Tuula Kumpumäki

Toimitussihteeri: Irma Marttinen

Ulkoasu ja taitto: Pia Lehtinen / Simberg & Partners Oy

Kansikuva: MaximilianV, Jordan 2013, Syyrian pakolaislapsi Dana

Painatus: Kyriiri Oy, Helsinki

ISSN: 2343-2152

Nordic Adoption Council’in järjestämässä seminaarissa teemana oli erityisen tuen tarpeessa olevien lasten adoptiot.

Sisältö

TÄSSÄ NUMEROSSA

s. 16

Rwanda är ett land med tusen berg och miljoner leenden. s. 18

• Talvinumero 2015

Puuhakassit ovat tuoneet iloa jo sadoille lapsille vastaanottokeskuksissa. s. 8

Yhteiset Lapsemme ry on Helsingissä vuonna 1988 perustettu, poliittisesti, uskonnollisesti ja ideologisesti sitoutumaton lastensuojelujärjestö.

Missio Yhteiset Lapsemme edistää monikult-tuuristen lasten hyvinvointia vaikuttamalla suo-malaisessa yhteiskunnassa sekä antaa tuen tar-peessa oleville lapsille mahdollisuuksia hyvään elämään.

Visio Yhteiset Lapsemme on johtava monikult-tuuristen lasten hyvinvoinnin edistäjä Suomes-sa sekä luotettava ja aktiivinen lasten asioiden puolestapuhuja myös kansainvälisesti.

Kummi- ja avustustili FI25 1011 3000 2110 44

• 3 •

»Ihminen on tunteilla elävä olento. Turvallisuu-den kokeminen on erittäin tärkeää. Yksinäisyyteen pitäisi puuttua jo ennen kuin se iskee.» Näin sanoo vanhustyön keskusliiton toiminnanjohtaja Satu Helin (HS 23.11.2015). Yksinäisyys on vakava ongelma vanhusten keskuudessa, ja on erittäin tär-keää, että se on tunnistettu. Mutta mitä vanhusten yksinäisyydellä on tekemistä lastensuojelun kanssa?

Maahanmuuttoviraston mukaan Suomeen on tullut marraskuun loppuun mennessä yli 2 500 ala-ikäistä turvapaikanhakijaa ilman huoltajaa. Vuosien 2006–2014 aikana Suomeen on tullut alaikäisenä, yksin ja ilman huoltajaa yhteensä noin 2 500 lasta.

Nämä lapset ovat tehneet vaarallisen matkan kotimaastaan Suomeen. He ovat matkustaneet yk-sin, ilman läheisiään. Matka on voinut kestää vuosia – välillä on pitänyt pysähtyä ansaitsemaan rahaa seuraavaa etappia varten. Vihdoin päädyttyään Suomeen he ovat iältään jo noin 16–17-vuotiaita. Eli juurikin niitä kovasti parjattuja nuoria miehiä. Tyttöjä ei vastaaville matkoille lähetetä.

Suomeen tultuaan yksintulleet lapset ja nuo-ret asuvat turvallisesti ensin ryhmäkodeissa, ja mahdollisen oleskeluluvan myöntämisen jälkeen perheryhmäkodeissa. He saavat toivottavasti kavereita ja voivat elää tavallista nuoren elämää – käyvät koulua, siirtyvät työelämään ja mahdollisesti perustavat oman perheen.

Vaikka nuoret eivät välttämättä ole konkreetti-sesti yksin, he kantavat yksinäisyyttä mukanaan. Toiveista ja yrityksistä huolimatta nämä nuoret myös joutuvat elämään loppuelämänsä ilman synty-mäperheensä läheisiä. Nykyinen lainsäädäntömme varmistaa hyvin sen, että heidän läheisensä eivät, mitä suurimmalla todennäköisyydellä, pääse Suo-meen. Osalla läheiset eivät ole edes hengissä.

Yksinäisyyden kokemukset jäävät näiden nuorten elämänmittaiseksi taakaksi - yksin tehty matka,

yksintulo Suomeen, yksineläminen Suomessa ja yksinjääminen tähän maahan.

Olemme jo siis tunnistaneet yksinäisyyden aiheuttamat seuraukset vanhusten keskuudessa. Samoin lasten ja nuorten yksinäisyydestä puhu-taan. Myös yksintulleiden nuorten yksinäisyyden kokemukset osana asettumista Suomeen ansaitsevat oman huomionsa. Suomessa tarvitaan osaamisen vahvistamista niin tämän yksinäisyyden tunnista-miseksi kuin myös sen kohtaamiseksi yhteiskunnan palveluverkostoissa.

Yksinäisyyden seurauksista on riski syrjäytymi-seen. Tunnistamme jo myös monia syrjäytymisen aiheuttamia ongelmia. Turvaamalla Suomeen yksintulleille ja tänne yksinjääville nuorille heidän tarvitsemansa ammatillisen tuen, nämä ongelmat ovat ehkäistävissä.

Tuula Kumpumäki, päätoimittaja

Yksinäisyydestä

Yhteiset LAPSEMME | Nro 4-2015

PÄÄKIRJOITUS

»Olin 10-vuotias kun juoduin pommituksessa eroon vanhemmistani. Heräsin sairaalassa ja vanhempani olivat poissa. Tuosta päivästä lähtien olen pärjännyt yksin. Aluksi elin kadulla, mutta pääsin erään ystävällisen miehen mukana naapuri-maahamme. Hän lupasi auttaa minua kunnes saisin töitä ja oppisin kielen. Hän kuitenkin katosi. Olin yksin vieraassa kaupungissa, en osannut kieltä. Nukuin puistossa ja itkin, itkin… Pääsin kuitenkin töihin rakennuksille. Useita vuosia myöhemmin sain mahdollisuuden hakea turvapaikkaa vielä toisesta maasta. Maksoin salakuljettajalle ja pää-sin Eurooppaan. Matka kesti kuukausia. Matkalla kuulin maasta nimeltä Finlandia, jossa kukaan ei puhu mitään, ja joka on iso, mutta siellä asuu vähän ihmisiä. Päätin lähteä sinne. Olin 16-vuotias kun tulin Suomeen.»

Katkelma Kotona Suomessa –kirjassa julkaistusta tarinasta (Yhteiset Lapsemme ry, 2010)

Ystäväperheemme Bagdadista

Yhdessä leikkimiseen ei tarvita välttämättä yhteistä kieltä.

En tiedä mikä pakahdutti eniten. Oliko se jatkuva uutistulva pakolaisvirroista Eurooppaan, jolle antoivat kasvot Kreikan Lesboksen saaren rantavesistä kuivalle maalle raahautuvat irakilaiset ja syyrialaiset perheet? Vai vihapuhe internetissä,

jota levittivät sekä kansanedustajat että inhimillisyytensä hukanneet kansalaiset? Vai joidenkin poliitikkojen puhe,

jonka mukaan Suomi romahtaisi taloudellisesti, kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti, jos antaisimme 30 000–50 000 sotaa

pakenevalle ihmisille mahdollisuuden päästä elämän syrjään kiinni maassamme.

PAKOLAISAPU

Jossakin vaiheessa vain tiesin haluavani aivan heti tehdä itse jotain ja antaa toisen-laisen, myötätunnon ja rakkauden kielen, puhua teoissani. Päätin tutustua pakolais-perheeseen. En tiennyt, että arkeamme tu-lisi rikastuttamaan ihastuttava irakilainen perhe, jonka kanssa vastavuoroisuus on luontaista. Meistä ei tullut pakolaisperhettä ja auttajaa. Enkä ole tehnyt vapaaehtois-työtä, vaan olemme viettäneet yhdessä va-paa-aikaa.

Aluksi en ollut varma, mitä voisin teh-dä äitinä, joka juoksee kodin, työn, koulun iltapäiväkerhon, lasten harrastusten ja ruokakaupan väliä. Minulla ei ollut aikaa SPR:n kursseille ja halusin, että lapseni

• 4 •

Yhteiset LAPSEMME | Nro 4-2015 • 5 •

pääsevät mukaan toimintaan. En myös-kään halunnut vain lahjoittaa rahaa tai ta-varoita, koska se on liian kasvotonta.

Luin juttuja kohtaamisista turvapai-kanhakijoiden kanssa seurakuntien ate-rioilla ja mietin, minne voisin mennä, jotten häiritsisi ratkeamispisteessä ole-vien vastaanottokeskusten henkilökuntaa. Tilaisuuteni tuli, kun Helsingissä järjes-tettiin syyskuussa Finland says Welcome to Refugee -piknik Kansalaistorilla. Keitin termarin täyteen kahvia ja kasasin pik-nik-korin. Lähdin Forumin Kanniston lei-pomoon, josta ostin oman syntymäpäiväni kunniaksi kaikki leivokset ja kakut, joita teki mieleni. Olin aina halunnut tehdä sen!

KANSALAISTORIN PIKNIKILLÄ TUTUKSI Aurinko lämmitti mukavasti usean tuhan-nen ihmisen tapahtumapaikalla, mutta tyt-täreni alkoi kyllästyä leikkikaverin puuttu-essa. Silloin näin kaukana soppatykin luona perheen oloisen ryhmän, jossa oli mukana tyttäreni ikäinen tyttö. He kävelivät herne-keittolautasten kanssa väärään suuntaan. Juoksin perään ja kutsuin heidät huovallem-me. He rentoutuivat, kun näkivät että siellä oli pieni tyttökin odottamassa.

Vain puoli tuntia ensi näkemisen jäl-keen tyttäreni leikki perheen tytön kanssa täyttä päätä. Kahden kuukauden jälkeen heillä ei ole edelleenkään montaa yhteistä sanaa, mutta se ei menoa haittaa. Pieni ys-tävämme odottaa aina ikkunassa, kun nä-kee meidän tulevan. Ja lelujen jakotalous-kin on hyväksi kummallekin!

Perheen vanhimmat pojat oli lähetetty Irakista aiemmin turvaan Turkkiin, missä toinen oli oppinut hieman englantia. En koskaan kysynyt perheeltä mitään, vaan odotin, että he kertoisivat itse. Piknikil-lä kuulin, että he olivat tulleet Suomeen edellisenä päivänä, jolloin äiti oli täyttänyt 41 vuotta. Lauloimme syntymäpäivälaulut arabiaksi ja suomeksi.

Kuukauden kuluttua sain kuulla hei-dän tarinansa. Melkein toivoin, etten oli-

si kuullut kaikkea. Seitsemänvuotias tytär oli ollut pelas-tusliiveissä ja osasi uida. Myöhemmin hänkin oli kävellyt Kreikasta Serbiaan ja Unkariin. He tuli-vat sinne kaksi viik-koa ennen kuin Un-kari sulki eteläisen rajansa. Perheellä oli vielä rahaa mak-saa salakuljettajille automatkasta Itä-valtaan.

YHTEYDENPITOA ÄLYPUHELIMELLA JA ENGLANNIN KIELELLÄ Perheen jäsenistä vain yksi lukee kun-nolla meidän aakkosiamme. Perheellä ei ole varaa puhelinkorttiin, joten kommu-nikoimme englantia puhuvan 17-vuotiaan pojan kanssa. Hänellä on WhatsApp-so-vellus älypuhelimessaan ja vastaanottokes-kuksissa on langaton verkko.

Ilman älypuhelinta he olisivat olleet monta kertaa hukassa Euroopassa, mutta myös täällä Helsingissä. Ne jotka valitta-vat älypuhelimista eivät tajua, että pakolai-set eivät ole paossa keskiaikaa, vaan sotaa.

Arabian kielen tulkin avulla olemme sopineet, ettei puhelinnumeroani saa antaa kenellekään muulle. En ole vielä antanut perheelle osoitettani, sillä pelkään, että puolen vuoden kuluttua ovellani voi seisoa käännytetty perhe.

KÄVELYRETKIÄ JA YHTEISIÄ ATERIOITAEnsimmäisellä kävelyllä menimme Hel-singin keskustaan, sillä ystäväperheeni halusi nähdä »ison valkoisen kirkon». Unioninkadulla ihastelimme turistiliik-keen poroa. Kun kauppias kuuli, että tässä oli pakolaisperhe, he sanoivat tavanneensa

ensimmäiset pakolaisensa ja lahjoittivat si-nisormisille lapsille lapaset.

Vein perheen myös lohikeitolle Cafe Engeliin. Paikan valinta tapahtui nopeasti, sillä pelastauduimme kahvilaan viime tin-gassa Aleksia pitkin kulkevien Rajat kiinni -mielenosoittajien jaloista.

En ole koskaan pelännyt Helsingissä yhtä paljon kuin näiden mielenosoittajien ohittaessa meidät myöhemmin Senaatin-torilla. Hädissäni heitin käteni perheen lähimpien jäsenien vyötäisille tuttavallista ’me ollaan ystäviä’-ryhmäkuvaa varten, ja mustavaatteiset mielenosoittajat jättivät meidät rauhaan.

Tuomiokirkossa perhe rukoili mus-limien tavalla, kämmenet taivasta kohti. Sytytimme kynttilän äskettäin kuolleille isovanhemmille Bagdadissa.

Toisella tapaamisella kävelimme syk-syiseen puistoon eväiden kanssa ihaile-maan merta ja lintuja. Näin perheen van-hempien ottavan toinen toisiaan kädestä kiinni ja hymyilevän. Olin silloin saanut sen, mitä olin hakenut. Leiriin mennessä haaveiltiin taas suomen kurssista, työhar-joittelusta ja käytetyn pyörän ostosta.

Myöhemmin aterioimme yhdessä ira-kilaisittain. Mukaan oli löytynyt arabiaa osaavia opiskelijoita Helsingin yliopistosta.

Olemme myös tutustuneet nuorten suomalaisten Futurice-firmassa kehittä-

Oikealla: Saatuaan oman keittiön perheen äiti kokkasi kaksi päivää ja kutsui kaikki suoma-laiset ystävät juhla-aterialle.

mään ilmaiseen suomenkielisiä lauseita arabiaksi opettavaan ohjelmaan (http://fu-turice.com/press/finnish-arabic-course). Aivan varmasti jossain vaiheessa tutus-tumme Docventuresin työnvälitystoimis-toon turvapaikanhakijoille. Tämä perhe haluaa turvapaikkapäätöstä odottaessaan oppia suomea ja mennä töihin.

KUKA TAHANSA VOI OLLA PAKOLAINENPakolainen voi olla kuka tahansa. Isoäi-tini äiti oli lankarullatehtailija Sortavalas-sa ennen kuin lähti evakkoon Karjalasta. Irakilaisperheemme isä oli taksia ajava pöytälaatikkomaalari. Kun pommi tippui katosta läpi, ja aseistetut miehet kävivät isoisän luona, oli aika säilöä arvoesineet enolle, ottaa perhekuvista kännykkäkuvat mukaan ja myydä kaikki irtoava pakomat-kan rahoittamiseksi.

Helsingissä pakolaisperheen isä ra-kastaa onkimista, eikä siihen tarvita ka-lastuslupaa. Siima-koukku -settejä saa bensa-asemilta. Kalat tuovat tärkeän lisän keittiöön. Noin puolentoista kuukauden jälkeen kaksi nuorinta lasta ovat päässeet kouluun. Omat koululaukut näyttävät aut-tavan paljon, omat kynät ja penaali ovat ylpeyden aihe.

Perheen kaksi vanhinta poikaa ovat ulospäin suuntautuneita ja opettelevat

suomea netistä ja Kampissa hengaamalla. Aikuisiän saavuttanut poika käyttää rei-lusti yli puolet vastaanottorahastaan bus-silippuun, jotta hän voi saattaa nuoremmat sisarukset kouluun.

Viikon Suomessa oltuaan koko perhe olisi jo halunnut kovasti opetella suomea. Kaksi ja puoli kuukautta maassa oltuaan he saivat kuulla, että jokainen perheen ei-koulua käyvä jäsen saa osallistua kak-si kertaa viikossa vastaanottokeskukses-sa suomen kielen tunneille. Tunnit ovat seurakunnan järjestämiä ja opettajina toi-mivat eläkkeellä olevat kielten opettajat. Mikä riemu!

Perheen äiti on ollut kotiäiti, mutta nyt hän haaveilee kampaamoalan koulu-tuksesta samoin kuin yksi pojista. Vanhin poika haluaisi mihin tahansa ammattikou-luun. En ole uskaltanut kertoa hänelle, ettei lehtien mukaan hänen kaltaisilleen ole aloituspaikkoja. Yritämme ehkä löy-tää yhdessä sen espoolaisen taksiyrityksen omistajan, joka tarjoutui kieli- ja taksikou-luttamaan pari sataa pakolaista.

Perheen isä on maalannut tai piirtä-nyt upean muotokuvan kaikista heidän luokseen tuomistani ystävistä, jotka ovat jakaneet vanhoja vaatteita, urheilutavaroi-ta, yksi toi jopa ruokakasseja halal-ruoka-kaupasta.

Vastaanottokeskuksesta lattiapatjoil-ta omaan kahden makuuhuoneen ja keit-

tiön asuntoonsa päästyään oli perhe niin onnellinen, että äiti kokkasi kaksi päivää kutsuakseen suomalaiset ystävänsä iraki-laiselle juhla-aterialle. Perhe on jakanut takaisin niin kuin vain voi.

KOHTAAMISEN TÄRKEYS

Olen oppinut kaksi tärkeää asiaa pako-laisiin tutustumisesta. Ensinnäkin, että jokaisella meillä on itsekunnioitus, jota tulee varjella ja unelmia, joita voi ruokkia vaikka ainoa, mitä voi antaa, olisi oma aika. Toiseksi, jokaiselle auttajalle on tärkeää henkilökohtainen kontakti ja se, että voi paiskata kättä toisen ihmisen kanssa häntä silmiin katsoen, ja sillä tavalla sanoa: ter-vetuloa.

Jokainen tällainen kohtaaminen, vaik-ka vain kerran vastaanottokeskuksen parkkipaikalla ikea-kassia antaessa, antaa voimaa. Sen kantamana voi uida vastavir-taan epäluuloja ja pelkoja, jopa suoranaista vihaa vastaan.

Sini Castrén

• 6 •

Finland says Welcome to Refugee -pikinillä Kansalaistorilla turvapaikanhakijat ja helsinkiläiset kohtasivat syyskuussa.

Jokainen tällainen kohtaaminen, vaikka vain kerran vastaanottokeskuksen parkkipaikalla ikea-kassia antaessa, antaa voimaa.

Yhteiset LAPSEMME | Nro 4-2015 • 7 •

Työskentelen opettajana Visuveden pienellä kyläkoululla Ruoveden kunnassa. Maaseudun idyllissä vuosikymmeniä samankaltaisena jatkunut kouluarki koki suuren muutoksen, kun syyskuussa noin 30 maahanmuuttajataustaista oppilasta aloitti opinahjossamme valmistavassa opetuksessa. Saman tien koulumme oppilasmäärä lähes tuplaantui. Vaikka muutos on merkittävä, suuret linjat kouluarjessa ovat kolahtaneet tuttuihin uomiinsa erinomaisesti. Hyvin suuri kiitos tästä kuuluu koko henkilökunnan ennakkoluulottomalle asenteelle, jolla muutos ja uusi asetelma on toivotettu Visuveden arkeen tervetulleeksi.

Kulttuurien kohtaamista kauriin jälkien äärellä

HEITTÄYTYMISTÄ JA HUUMORIASuuria linjoja enemmän hämmästystä ovat aiheuttaneet arjen pienet ja tavallises-ti jopa huomaamattomat asiat. Haastavinta on ehdottomasti yhteisen kielen puuttumi-nen. Tuntien tarkasta ennakkosuunnittele-misesta turvaa ja varmuutta saava opettaja onkin joutunut opettelemaan valtavasti heittäytymistä.

Koulupäivää suunnitellessa ei kos-kaan voi tietää, miten tehtävänannon saa kerrottua oppilaille niin, että se tulee ym-märretyksi oikein. Tai edes sinne päin! Usein täytyy soveltaa soveltamisen pe-rään. Monesti huomaakin ihmettelevänsä sitä, miten hyvin elekielellä selviääkään. Kun sekä oppilailla että opettajilla on huu-morintajua, eikä pikkuasioita oteta turhan vakavasti, viesti menee perille hymyjen ja naurun saattelemana.

Jo sen miettiminen, miten selitän esi-merkiksi sanat ja, sekä tai myös oppilaille ravistelee omaakin ajattelua. Jatkuvasti saa

miettiä sanojen merkitystä ihan uudelta kantilta, jotta ne voi selittää kunnolla op-pilaille. Omaan ilmaisuun, äänensävyyn ja olemukseen kiinnittää myös ihan eri taval-la huomiota kuin aiemmin. Välillä yliarti-kulointi jää päälle, ja kaupan kassallakin olen huomannut selittäväni asioita myyjäl-le kuin viihdesketsissä.

OPPIMISEN ILOA JA TULEVAISUUDEN HAAVEITASuomalaisena on välillä vaikea ymmär-tää, miten joku ei osaa pukea talvella tar-peeksi lämpimiä vaatteita tai miten ei voi ymmärtää, että jos lumihankeen hyppää polviaan myöten, housut kastuvat ja tu-lee kylmä. Toisaalta ensilumen ihanuus tai kauriin jälkien ihmettely lumihangessa saa opettajankin innostumaan uudelleen jo tutuksi tulleista asioista. Sen sijaan että arjessa jatkuvasti ihmettelisi kulttuurien välistä erilaisuutta, huomaa ajattelevansa, kuinka samanlaisia lapset kulttuuriin kat-somatta ovatkaan: jokaisella on into oppia

uutta, saada kavereita ja haaveilla tulevai-suudesta.

Vaan kyllä ne arjen pikkujututkin vä-lillä aiheuttavat harmaita hiuksia: esimer-kiksi tavalliset metsäretken eväät. Kun kalkkunamakkarat oli hankittu, mieleen muistuu, ettei tilattujen sämpylöidenkään välissä saa olla kinkkua. Ja onko vaahto-karkeissa käytetty sian liivatetta? Näitä pieniä haasteita ei kuitenkaan edes muista, kun saa katsella miten kantasuomalaiset ja muista maista tulleet lapset pelaavat jal-kapalloa tai hyppivät hyppynarua yhdessä välitunnilla. Tai miten oppitunnin päätyt-tyä luokan ulkopuolella odottaa joukko suomalaisia poikia sitä luokkamme »niin siistiä tyyppiä» leikkimään. Ei siihen kiel-tä aina tarvita, muillakin keinoin pystyy kommunikoimaan.

Ihanat, reippaat lapset!

Suvi Ala-Pässäri Kirjoittaja toimii Visuveden koulussa valmista-van luokan opettajana.

Visuveden kyläkoulun arkea ovat syksyn ajan rikastuttaneet turvapaikan-hakijoina Suomeen tulleet lapset.

MITÄ TYÖHÖSI KUULUU?

Puuhakasseja pakolaislapsille vastaanottokeskuksiin

Leikki on jokaisen lapsen oikeus

Oletko miettinyt, mitä voisit tehdä Suomesta turvapaikkaa hakevien

perheiden hyväksi? Kiinnostaako sinua

vapaaehtoistyön tekeminen mukavassa porukassa, jonka

toimintaan voit osallistua itse valitsemallasi tavalla ja

ajalla?

Puuhakassi pakolaislapselle -ryhmäm-me on lähes 250 jäsenen vapaaehtoisryh-mä, jonka toimintaa koordinoidaan Face-bookissa. Toiminnan tarkoituksena on kerätä ja valmistaa talkoovoimin monen-laisia virikkeitä sisältäviä Puuhakasseja Suomesta turvaa hakeville lapsille.

LÄMMÖLLÄ VALMISTETUT AURINKONAAMAKASSITPuuhakassi-idean syntyyn vaikutti Refu-gee Hospitality -ryhmässä virinnyt tarve tehdä pikaisesti jotain konkreettista vas-taanottokeskuksissa elävien lasten hyväk-si. Tarvittavan alkusysäyksen toiminnan

aloittamiseen antoi yhden vastaanotto-keskuksen henkilökunnan esittämä pyyn-tö. He toivoivat lapsille jotain mielekästä puuhaa, mikä edistäisi lasten hyvää oloa haastavassa elämäntilanteessa ja hyvinkin haastavissa ja ahtaissa olosuhteissa.

Tästä pyynnöstä syntyi idea Puuha-kassista, jonka tarkoituksena on tuoda iloa ja ajanvietettä paitsi lapsille, jotka joutuvat viettämään aikaa pienissä tiloissa päiväs-tä toiseen, myös vanhemmille, jotka saa-vat epävarmassa elämänvaiheessa pieniä hengähdystaukoja ja iloa, kun lapsilla on mukavaa tekemistä. Puuhakassin logoksi valitsimme iloisen aurinkonaaman, joka löytyy aplikoituna tai kangasvärein painet-

VAPAAEHTOISTYÖ

• 8 •

• 9 • Yhteiset LAPSEMME | Nro 4-2015

tuna jokaisesta lahjoittamastamme kas-sista. Jokainen kassi on lämmöllä valmis-tettu ja kuvioinniltaan ainutlaatuinen.

PUUHAKASSEJA LAHJOITETTU SADOILLE LAPSILLE Ensimmäiset Puuhakassi-talkoot pi-dimme alkusyksystä Pasilan Rauhanase-malla, ja tuon tapaamisen jälkeen toimin-tamme on laajentunut valtakunnalliseksi niin, että meillä on omat toimintaryh-mänsä nyt myös Jyväskylässä, Raase-porissa, Hämeenkyrössä ja Porvoossa pääkaupunkiseudun lisäksi. Innokkaita Puuhakassien tuunajia löytyy tosin muu-altakin Suomesta.

Puuhakasseja on jaettu nyt jo 450 lapselle viiteen eri vastaanottokeskuk-seen, eikä loppua talkoilulle taida ihan lähivuosina tulla. Olemme iloisia siitä, että olemme pystyneet pyörittämään toimintaa näinkin tehokkaasti vapaaeh-toisvoimin tähän saakka. Jatkossa hyvälle sponsorille ja yhteistyökumppanille olisi kuitenkin tarvetta.

VAPAAEHTOISTYÖ ANTAA ILOA KAIKILLEVapaaehtoistyö on antanut meille ryh-mäläisille paitsi uusia ystäviä myös mu-kavan tunteen työmme tarpeellisuudesta. Toimintaamme on voinut ja voi osallistua monin tavoin: osa meistä somistaa aurin-konaamoilla kasseja, osa hankkii sponso-reita ja kerää sisältöjä kasseihin, muuta-mat hoitavat kassien jakamiseen liittyvää logistiikkaa ja kokoavat lahjoitetuista tavaroista talkoissa ihania, aurinkoisia lahjakasseja pienille maahanmuuttajille.

Tällä hetkellä suuri osa jäsenistäm-me on kannattajajäseniä, jotka seuraavat toimintaamme ja jakavat tietoa toimin-nastamme lähipiirilleen, mikä sekin on tärkeää.

Salla Laari-Abdulhamed Maija Baijukya

Kirjoittaja on Puuhakassi pakolaislapselle –ryhmän aktiivinen jäsen.

MITÄ PUUHAKASSIT SISÄLTÄVÄT? Puuhakassien sisällöiksi on kerätty piirustusvälineitä (huopakyniä, liituja, puuvärejä, lyijykyniä, kumeja, teroit-timia ja vihkoja), puuha- ja väritys-kirjoja, selkeitä, lyhyesti tekstitettyjä kuvakirjoja, pehmoleluja, askartelu-tarvikkeita, helposti ymmärrettäviä pelejä, palloja, palapelejä, heijastimia ja muita pieniä yllätyksiä.

Oleellisen tärkeä osa kassiamme on suomalaisten lasten maahanmuuttaja-lapsille tekemät tervetuliaiskortit!

Uusimpana tuotteena olemme lisää-mässä kassiin lasten kuvasanakirjaa, josta on toivon mukaan iloa niin suo-men kielen omaksumiseen kuin oman kotikielenkin ylläpitämiseen. 130 ku-vasanakirjan yhteistilauksen onnistu-misesta kuuluu suuri kiitos joukolle yksityisiä lahjoittajia. Tarkastelemme myös aika ajoin Puuhakassin sisällön tarkoituksenmukaisuutta ja olemme avoimia sisältöön liittyvien toiveiden suhteen.

Tervetuloa joukkoomme nauttimaan an-tamisen ilosta!

Jokainen kassi on

lämmöllä valmistettu ja kuvioinniltaan ainutlaatuinen.

Iloisen värisiä puuhakasseja on jo jaettu 450 lapselle eri vastaanottokeskuksiin.

• 10 •

Suomen Pakolaisavun turvapaikkatoiminnan koordinaattori Minna Lähteenmäellä on vauhti päällä. Hän pakkaa mehutiivisteitä Pakolaisavun

toimistolla ja kertoo samalla:

»Mehuostokset ovat huomisaamun vertaisryhmää varten. Tänään iltapäivällä olen menossa yksintulleiden nuorten kanssa toimintakeskus

Happeen tutustumaan Pelitaloon, jonka jälkeen meillä on kynttilätyöpaja.»

Hilja Aunela

Huoli vaihtuu turvapaikanhakijoiden

vertaistukiryhmissä

tyytyväisyyteen Suomen Pakolaisavun Koskelan ryhmän vertaisohjaajia ja vapaaehtoisia.

PAKOLAISAPU

Yhteiset LAPSEMME | Nro 4-2015 • 11 •

OMANKIELISTÄ APUA NUORILLELähteenmäen mainitsemat ryhmätapaa-minen ja vierailu Happeen ovat osa Pako-laisavun uutta toimintaa, jossa järjestetään vertaistukea turvapaikanhakijoille neljän eri vastaanottokeskuksen yhteydessä Hel-singissä. Toiminnan ideana on tarjota omankielistä keskusteluapua. Tällä het-kellä ryhmissä puhutaan arabian, darin, so-malin, kurdin ja englannin kielillä. Lisäksi tapaamisten aikana tarjotaan muuta oheis-toimintaa. Yksi ryhmistä on suunnattu ilman huoltajaa Suomeen tulleille 16–17 -vuotiaille turvapaikanhakijoille, yksi mie-hille ja kaksi sekä yksintulleille aikuisille että perheille. Ryhmät kokoontuvat 1–2 kertaa viikossa.

Suomalaiset ovat innokkaasti osoitta-neet halukkuuttaan auttaa turvapaikan-hakijoita; pelkästään tänä syksynä yli 700 ihmistä on ilmoittautunut Pakolaisavun uusiksi vapaaehtoisiksi. Vertaistoiminta pyrkiikin yhdistämään avuntarjoajat sitä kaipaaviin. Mukana on 22 hankkeen toi-mesta koulutettua vapaaehtoista sekä kuu-si jo aiemmin turvapaikanhakijoiden paris-sa työskennellyttä vertaisohjaajaa.

Turvapaikanhakijoita on Lähteen-

mäen mukaan ollut mukana joka kerta 15 ja 40 välillä. Lähes kaikki osallistujat ovat saapuneet Suomeen viimeisen kahden kuu-kauden sisällä. Ryhmät ovat avoimia, koska hakijoiden tilanteet muuttuvat nopeasti ja vaihtuvuus vastaanottokeskuksissa on suuri.

»Aivan ihanaa tässä työssä on, kuinka aluksi toiminnan alkaessa vertaisryhmiin tulevat ihmiset ovat usein kovin vakavia ja huolissaan, ja heillä on hirveästi asioita, joista he haluavat puhua ja kuulla. Jo en-simmäisen kerran jälkeen he lähtevät tyy-tyväisinä pois. Etenkin nuoret ovat pysy-neet mukana toiminnassa alusta alkaen.»

TOIMINTAA VASTAANOTTOKESKUKSEN ULKOPUOLELLAKoska vastaanottokeskukset ovat ruuh-kautuneita, järjestetään toiminta niiden ulkopuolella. Tämä on Lähteenmäen mu-kaan hyvä asia: tilat ovat isommat, mikä mahdollistaa monipuolisemman toimin-nan. Lisäksi julkisilla liikennevälineillä tehdyt yhteiset matkat ovat olleet muka-via. Se on ollut toimiva tapa tehdä sekä Helsinkiä, kaupungilla liikkumista ja kau-pungin tarjoamia mahdollisuuksia tutuiksi ryhmäläisille.

Aiemmilla kerroilla ryhmissä on muun muassa pelattu eri pelejä, opeteltu suomen kieltä, tehty yhdessä kotimaan ruokaa ja järjestetty sirkustyöpaja Sirkus Magen-tan ohjaajien johdolla. Pienille lapsille on järjestetty leikkitoimintaa sillä aikaa, kun vanhemmat ovat keskustelemassa.

Osallistujat ovat päässeet itse suunnit-telemaan ohjelman sisältöjä omien kiin-nostustensa ja harrastustensa pohjalta. Lähteenmäki muistuttaa, että monipuoli-nen ohjelma on valttia: »Ihmiset ovat eri-laisia. Yhtenä kertana menimme nuorten kanssa tutustumaan erääseen nuorisota-loon. Aluksi tuntui, ettei paikka herättänyt suurta kiinnostusta, mutta niin vain kävi, että kaksi nuorta innostuikin räppäämään. Nykyään he käyvät omatoimisesti nuoriso-talolla harjoittelemassa.»

UUSIA VAPAAEHTOISIA HAETAANNykyiset vapaaehtoiset ovat sitoutuneet toimintaan tämän vuoden loppuun asti. Vertaisryhmätoiminnasta kiinnostuneille Lähteenmäki vinkkaa, että uusia vapaa-ehtoisia aletaan rekrytoida joulukuussa. »Toiminta jatkuu ainakin ensi syksyyn asti. Tämä on myös vapaaehtoisille palkit-sevaa.»

Minna Lähteenmäki

»Aivan ihanaa on, että vakavina ja huolissaan tulleet ihmiset lähtevät ensimmäisen kerran jälkeen tyytyväisinä pois.»

• 12 •

Helsingin Niemenmäessä sijaitsevassa perulaisessa ravintola La Morenassa vietettiin bolivialaista iltapäivää sunnuntaina 18. lokakuuta.

La Morenassa herkuteltiin, viihdyttiin ja tuettiin Bolivian lasten oikeuksia

Paikan isäntä Rodrigo Rodriguez toi-votti osallistujat tervetulleiksi – ja vastasi myös iltapäivän ihanasta mu-siikista yhdessä Mikko Nousiaisen ja Pedro Castellónin kanssa! Herkulli-sesta buffetista vastasi La Morenan toinen omistaja, Rodrigon vaimo ja »keittiön sielu» René Porkka.

Sunnuntaista iltapäivää ei olisi voinut paremmin viettää! Osallistu-jia oli viitisenkymmentä, ja puheen-sorinasta ja kommenteista päätellen olimme asiasta yhtä mieltä. Sokerina

pohjalla iltapäivän päätteeksi oli vielä kaksi hienoa Pasos de Fuego –tanssi-ryhmän esitystä!

Yhteiset Lapsemme kiittää Bo-livian lasten puolesta La Morenan omistajapariskuntaa Renétä ja Ro-drigoa, Pasos de Fuegon tanssijoita, muusikoita sekä kaikkia mukana ol-leita!

La Morena: Niemenmäentie 2, HelsinkiPasos de Fuego: www.pasosdefuego.com

• 13 • Yhteiset LAPSEMME | Nro 4-2015

– lahjoita 20 euroa lasten oikeuksien hyväksi tehtävään

työhömme Boliviassa!

Yhteiset Lapsemme ry tukee DNI-Bolivian hanketta, joka toteutetaan kouluissa ja lasten omilla asuinalueilla Oruron maakunnassa Boliviassa. Autamme lapsia ja nuoria osallistumaan, toteuttamaan omia unelmiaan, uskomaan itseensä sekä tulemaan tie-toisiksi omista oikeuksistaan.

TULE MUKAAN KAMPANJAAN!

Lahjoita 20 euroa vuoden 2015 loppuun mennessä Yh-teiset Lapsemme ry:n tilille FI25 1011 3000 2110 44 / viesti: BOLIVIA. Lähetämme kaikille lahjoittajille kii-tokseksi myanmarilaista käsityötä! Kirjoita viestikent-tään osoitteesi, niin saat kiitoslahjan.

Keräyslupa Poliisihallitus nro POL-2014-1491

Ole yksi sadasta

»Olen hyvä oppilas

koulussa, ja haluan auttaa muita oppilaita niin että hekin oppivat enemmän ja tulevat vastuullisiksi.

Liityin oman korttelini San Juan de Dios -ryhmään

vuonna 2014.

Ryhmässä olen oppinut vastustamaan syrjintää ja kiusaamista ja olen oppinut esiintymään. Me autamme toinen

toisiamme eikä ketään jätetä yksin, me toimimme

yhdessä.

Me olemme oppineet että me osaamme vaikka

mitä!»

– Elizabeth Ramos, 10 vuotta

• 14 •

Adoptionhakijat valmentautuvat ja

valmistautuvat monenlaisiin tilanteisiin odotusaikana.

Lapset ovat omissa maissaan adoptioon luovutettuja ja

– nykyään yhä useammin – lastensuojeluviranomaisten

huostaan ottamia lapsia.

Vanhemmat

huostaanotetulle adoptiolapselle

voimavarana

Ote Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto Kasperin ja Sininauhaliiton julkaisusta »Kun joka makaroniin pitää mahtua pöytätavat» - Hetkiä ja tarinoita huostaanotettujen lasten vanhempien elämästä. Otavan kirjapaino, Keuruu 2014.

Kasper ry:n Voikukkia hankkeen motto on »Huostaanoton jälkeenkin vanhemmuus voi kukkia». Lisätietoja tästä.

ja uskaltavat hakea apua. Joskus tilanteet kärjistyvät niin pitkälle, että päädytään lapsen sijoittamiseen perhehoitoon tai lai-tokseen.

Lasta toivoville hakijoille adoptio on perheen perustamista, ei lastensuojelu-toimenpide. Tulevaisuuden suunnitelmiin kuluu yhteinen perhe-elämä, ei päätymi-nen lastensuojelupalvelujen piiriin. Vaikka päätös huostaanotosta olisi tehty yhteis-työssä vanhempien ja viranomaisten kans-sa, on todennäköistä, että vanhemmat ovat huostaanottotilanteessa ja heti sen jälkeen syvässä kriisissä ja erittäin ahdistuneita. »Tuntuu kuin olisin joutunut helvettiin, enkä ikinä pääsisi sieltä pois…», kuvaa erään nuoren vanhempi tuntojaan.

Ruotsissa toimii ulkomailta adoptoi-tuihin nuoriin erikoistunut sijaishuollon yksikkö, Folåsa behandlingshem. Siellä huostaanottojen taustalla on usein erittäin tulehtuneet välit nuoren ja vanhemman tai vanhempien välillä sekä kouluongelmat.

Osa vanhemmista kertoo, että kiinty-myssuhteen ongelmia on ollut alusta asti. Yhtä monen kokemus on se, että alkuajan sopeutumisajan jälkeen on seurannut mon-ta hyvää vuotta, ja ongelmat ovat kärjisty-neet esimurrosiässä tai murrosiässä.

Folåsassa on todettu jo vuosia sitten, että vanhemmat ovat kaikesta huolimatta nuoren paras ja tärkein voimavara. Vanhempien kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä.

VANHEMMAT OVAT OIKEITA JA VANHEMMUUS JATKUU Suomessa ei ole tietoa huostaanotettujen adoptiolasten määristä, tiedetään että heitä on. Monet vanhemmat ovat ottaneet yhteyt-tä adoptiokuraattori Kerstin Raumaan siinä vaiheessa, kun ongelmat alkavat kasaantua.

Kerstin kertoo, että huostaanotto-jen taustalla olevat syyt ovat samoja kuin Ruotsissa. Lähes kaikki Kerstinin kanssa keskustelleet vanhemmat ovat itse pyytä-neet apua lastensuojelusta tilanteiden kär-jistyttyä. Päätös huostaanotosta on tehty yhteisymmärryksessä sosiaalityöntekijän kanssa. Usein vanhemmat ovat pyytäneet huostaanottoa viimeisenä keinona auttaa rankasti oireilevaa nuorta.

Valitettavan usein vanhemmat ovat huostaanoton jälkeen kokeneet, että heitä ei pidetä »oikeina» vanhempina ja heidän vanhemmuutensa kyseenalaistetaan. Van-hempien kertoman mukaan ammattilaiset eivät aina tunnista lasten rankkojen taus-tojen merkitystä. Etsitään syitä vanhem-mista silloinkin, kun lapsi on saattanut

»Toivo on tärkeämpi kuin tuhat tukitoimea. Toivon menettäminen on vaarallista. Toivon ylläpitäminen on pelottavaa.

On uskallettava silti.»

Kaikki lapset ovat kokeneet eroja ja menetyksiä. Osa lapsista on saanut ensim-mäisessä kotimaassaan olosuhteisiin näh-den hyvää hoivaa ja huolenpitoa, osalla on taustallaan vaikeita ja traumaattisia koke-muksia: laiminlyöntiä, kaltoinkohtelua, vä-kivaltaa. Aina ei ole tiedossa, mitä kaikkea lapsi on joutunut kokemaan ennen uuteen perheeseen tuloa.

TUEN HAKEMINEN ON VAHVUUTTA Monet adoptiolapset ja -vanhemmat tarvitsevat jossain vaiheessa perheen ul-kopuolista tukea. Adoptoidut lapset ansait-sevatkin vahvat vanhemmat, jotka osaavat

Yhteiset LAPSEMME | Nro 4-2015 • 15 •

vaurioitua jo varhain niin pahasti, että ta-vallinen hyvä vanhemmuus ei riitä.

Huostaanoton jälkeen moni adoptio-vanhempi kokee jäävänsä yksin. He kuvitte-levat olevansa ainoa »ongelmaperhe» adop-tioperheiden joukossa. Monen vanhemman toive on, että he voisivat olla enemmän mu-kana nuoren elämässä myös huostaanoton aikana ja että heitä pidettäisiin voimavara-na, ei ongelmien aiheuttajina.

PERHE VAI LAITOS?

Yleisesti ottaen perhesijoitusta pidetään parempana vaihtoehtona kuin laitossijoi-tusta. Kerstin toteaa, että aina ei näin ole. Ei ole tarkoitus, että adoptiolapsi saa uu-den perheen, jos tilanne on se, että huos-taanoton taustalla olevat syyt ovat kovin syvällä varhaisissa vaiheissa, eikä niinkään vanhemmuudessa. Laitossijoitus ja tii-vis yhteistyö vanhempien kanssa Folåsan tapaan voi olla paras vaihtoehto. Kuten aina lastensuojelussa, jokainen tapaus on omanlaisensa. Kyseessä voi olla lapsi, joka varsin pian Suomeen tulon jälkeen sijoite-taan uuteen perheeseen, jossa vanhemmil-la on paremmat voimavarat vastata lapsen tarpeisiin.

Kerstinillä on kokemuksia vanhem-mista, jotka kertovat huostaanoton olleen hyvä ja oikea ratkaisu, myös adoptoidun mielestä. Elämä on mallillaan ja suhteet vanhempien ja nuoren tai jo aikuistuneen adoptoidun välillä ovat hyvät.

Anja Wikstedt

Artikkeli perustuu vastaavaan artikke-liin, joka on julkaistu Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n järjestölehdessä Yhdessä enemmän 1/2015.

Adoptiokuraattori Kerstin Rauma

050 313 5066 (arkisin klo 9-16)

Adoptiokuraattorille soittaminen on luottamuksellista ja soittaa voi myös nimettömänä.

Folåsa behandlingshem

www.stat-inst.se/folasa

Tuettu vertaisryhmä adoptiovanhem-mille, joiden lapsi on otettu huostaan tai huostaanottoa harkitaan. Kokoontuu Vantaan Tikkurilassa. Lisätietoja Seija Poikonen, Adoptioplus, seija.poikonen@adoptioplus.fi tai 045 258 4211.

Lapsi uusissa oloissa – Tietoa sijaishuollosta ja adoptiosta

KIRJAESITTELY

Miten sijoitettu tai adoptoitu lapsi selviää uudessa tilanteessa? Kuinka hänet tulisi kohdata sosiaali- ja terveyshuollossa? Miten lap-si pystyy muodostamaan uusia turvallisia kiintymyssuhteita? Näitä kysymyksiä pohditaan ja niihin etsitään vastauksia LT, lasten- ja nuo-risopsykoterapeutti Jari Sinkkosen ja psykologi, psykoterapeutti Kaisa Tervonen-Arnkillin toimittamassa kirjassa Lapsi uusissa oloissa - Tietoa sijaishuollosta ja adoptiosta.

Monet lapset kasvavat muiden kuin biologisten vanhempiensa kanssa. Osa lapsista adoptoidaan tai sijoitetaan perhehoitoon tai lastenkotiin muutaman kuukauden iässä, ja osa vasta aikuisuuden kynnyksellä. Yh-teistä kaikille on katkokset kiintymyssuhteissa.

Lapsi uusissa oloissa -kirjassa suomalaiset asiantuntijat valottavat lasten ja nuorten adoptioprosessiin ja sijoituksiin liittyviä käytännön kysymyksiä. Kirja tarjoaa ajankohtaista ja käytännön työhön sovel-lettavaa tietoa adoptio- ja sijaisvanhem-mille, lastensuojelun työntekijöille sekä sosiaali-, kasvatus- ja terveydenhuollon ammattilaisille, jotka työskentelevät adoptoitujen tai sijoitettujen lasten kanssa.

Irma MarttinenLapsi uusissa oloissa - Tietoa sijaishuollosta ja adoptiostaJari Sinkkonen, Kaisa Tervonen- Arnkil (toim.)1. painos 2015, n. 250 sivua, nidottuISBN 978-951-656-499-2Kustantajan suositushinta 34,00 €

»Adoptio on erinomaista lastensuojelua.»Jari Sinkkonen toteaa kirjassa.

• 16 •

Jokainen adoptiolapsi yksilö, jolla on omat yksilölliset tarpeensa.

Pohjoismaisten adoptiojärjestöjen kattojärjestö Nordic Adoption Council´n (NAC) tämän kertainen Nordic Meeting järjestettiin syyskuussa Oslossa. Nordic Meeting ja sen yhteydessä oleva adoptiotoimijoille ja –perheille tarkoitettu avoin seminaaripäivä järjestetään joka toinen vuosi. Seuraavan kerran, vuonna 2017, järjestämisvuorossa ovat NAC:n suomalaiset jäsenjärjestöt.

»Rajoitteet – todellisia vai vain meidän mielissämme?»

»TYTTÄREMME EI OLE ERITYISTARPEINEN LAPSI. HÄN ON TÄYDELLINEN LAPSI»Tämän kertaisen seminaarin teemana oli erityisen tuen tarpeessa olevien lasten adoptiot. Teemaa käsiteltiin laajasti niin adoptiovanhempien kuin myös ammatti-laisten näkökulmasta. Kaikkien Pohjois-maiden tilannekatsauksissa näiden lasten adoptioiden määrä on viime vuosina suh-teellisesti kasvanut.

Samalla kun puhutaan tästä erityisestä adoptiolasten ryhmästä, on muistettava, että jokainen ulkomailta adoptoitava on jossain määrin erityisen tuen tarpeessa.

»MIKSI ODOTTAA VUOSIA, KUN NIIN MONI LAPSI JO ODOTTAA?» Ns. special need child on yleinen kan-sainvälisessä adoptiossa käytetty nimitys lapselle, jolla on jotain vaativampaa hoi-toa tai huomioita tarvitseva fyysinen tai psyykkinen vamma tai kehitysviive. Näin usein määritellään myös ne lapset, jotka ovat iältään jo hieman vanhempia (yleensä yli 5-vuotiaat) sekä monilapsisina sisarus-sarjoina adoptoitavat lapset. Ei kuitenkaan ole olemassa yksiselitteistä määritelmää sille, kuka on ns. erityistarpeinen tai eri-tyisen tuen tarpeessa oleva lapsi, tai lapsi, jolla on erityisiä haasteita.

»BE PREPARED – FOR WHAT?»

»KAIKKEA EI VOI TIETÄÄ ETUKÄTEEN, KAIKKEEN EI VOI VARAUTUA ETUKÄTEEN»

Jokainen adoptiolapsi on viime kädessä yksilö, jokaisella lapsella on yksilölliset tuen tarpeensa, ja jokainen adoptioperhe voi antaa omien voimavarojensa mukai-sen, yksilöllisen tukensa lapsensa kasvulle. Adoptiovanhemmat myös kokevat lasten mukanaan tuomat mahdolliset haasteet kovin eri tavoin. Oslossa saimme kuulla kokemuksia ns. erityistarpeisten lasten adoptioista.

ADOPTIO

• 17 • Yhteiset LAPSEMME | Nro 4-2015

Tässä kirjoituksessa esitetyt lainauk-set ovat seminaarissa esiintyneiden adop-tiovanhempien puheenvuoroista. Näihin perheisiin on adoptoitu hyvin erilaisia lapsia: yksi lapsista käyttää pyörätuolia, yhdellä lapsella on jalkaproteesi, yhdellä suuren leikkauksen vaatinut sydänvika ja yhdellä kuulo-ongelmia. Lisäksi osa näistä lapsista oli tullut perheeseen iältään van-hempana.

»EMME TUNNE EDESSÄMME OLEVAA TIETÄ, MUTTA OSAAMME SUUNNISTAA JA OSAAMME AJAA.»

Vanhempien kertomusten, kuvien ja ko-kemusten kautta kuulijoille piirtyi kuvia persoonallisista, sympaattisista, iloisista ja vahvoista lapsista. Selviytyjistä ja rakaste-tuista lapsista. Samalla piirtyi kuva vahvois-ta, sitoutuneista ja omiin voimavaroihinsa uskovista adoptiovanhemmista. Selviytyjis-tä ja rakastavista vanhemmista.

Tuula Kumpumäki YL-arkisto

LINKKEJÄ

Dokumentti

Norjan TV2 on tehnyt dokumenttielokuvan perheestä joka adoptoi neljän vanhem-man lapsen (7 – 15 v.) sisarussarjan. Elokuva on katsottavissa tästä.

Englanninkielinen teksti elokuvaan löytyy tästä. Se on word-tiedosto, joka avautuu »click for English »subtitles»

Seminaari

Osa seminaarin esityksistä on luettavissa täältä: www.nordicadoption.org

Samalla kun puhutaan tästä erityisestä adoptiolasten ryhmästä, on muistettava, että jokainen ulkomailta adoptoitava on jossain määrin erityisen tuen tarpeessa.

Vanhempien kertomusten, kuvien ja kokemusten kautta kuulijoille piirtyi kuvia persoonallisista, sympaattisista, iloisista ja vahvoista lapsista.

• 18 •

Rwanda är det lilla landet (26,338 km2) i Centralafrika,

med ett oerhört förflutet, men med en socioekonomisk

utveckling de senaste 20 åren, som lett till att landet

toppar statistiken på hela den afrikanska kontinenten.

Landet, som är beläget i ett bergigt om-råde med vulkaner i nordväst, regnskog i sydväst och savann i öst, har ett ytterst behagligt tropiskt höglandsklimat. Tem-peraturen växlar enligt höjdskillnaden, men i huvudstaden Kigali mitt i landet är medeltemperaturen kring 21°C. Jag besök-te landet i juli 2015, den tiden på året när landet har sin torra period (maj–oktober) och regnskurar är ovanliga, för att bekanta mig med det för många okända landet eller som då enbart är känt för folkmordet, som skedde under 100 dagar år 1994.

En fråga, som dyker upp i diskussioner om Rwanda, är hur tryggt och säkert lan-

det kan vara. Landet, som endast för 21 år sedan upplevde ett av den moderna histo-riens grymmaste folkmord. Här visar det lilla landet sin storhet och detta har varit en förutsättning för den snabba samhäl-leliga utvecklingen i landet. Enligt gallu-pundersökningar är Rwanda det tryggaste afrikanska landet att bo i och över 90 % av invånarna upplever sitt land som tryggt.

I hela världen har Rwanda rankats på 9:nde plats när det gäller nationell trygg-het, jämfört med Finlands 29:nde place-ring. Som turist på resande fot kan man känna sig trygg och säker i olika situatio-ner och med olika människor. Det finns

– landet med tusen berg och miljoner leenden

Ira Grandén vid Kigali Genocide Memorial.

PÅ SVENSKA

Rwanda

Yhteiset LAPSEMME | Nro 4-2015 • 19 •

alltid en eller flera människor, som räcker en hjälpande hand, vare sig man befinner sig på hotell, på gator, restauranger, buss-tationer eller i bussarna, som korsar landet från ort till ort. Inte för intet talas det om rwandiernas vänlighet.

Kigali, Rwandas huvudstad med 1,26 miljoner invånare, är enligt gallupun-dersökningar den tryggaste och renaste staden på den afrikanska kontinenten. En stor del av stadens centrala områden har byggts upp i snabb takt efter förstörelsen under folkmordet, och byggtakten har fortsatt, vilket syns i gatubilden. Reger-ingen har bl.a. satsat på att utveckla lan-dets infrastruktur, vilket syns både i Kigali och runtomkring i landet i ett bra och väl underhållet nätverk av fina vägar.

KIGALI GENOCIDE MEMORIAL

Kigali har ett minnescentrum för det 100 dagar långa folkmordet år 1994, då närmare 1 miljon tutsier och moderata hu-tuer massakrerades av hutuer, som inne-hade den styrande och militära makten i landet. På minnescentrets gård ligger 259 000 offer från folkmordet begravda. Det urskillningslösa och grymma slaktande av tutsier hade byggts upp i årtionden allt sedan belgiernas kolonialvälde från början av 1900-talet tog slut år 1962 då Rwanda blev självständigt. Belgien hade officiellt delat upp folket i tre sociala kategorier, hutu,tutsi och pygméfolket twa, vilket syntes som en stämpel i allas ID-papper. Hutuerna, som var i minoritet, övertog

makten i samhället och detta ledde till en allt omfattande diskriminering och ojäm-lik behandling av tutsier. Tusentals tut-sier blev mördade under de första åren av självständigheten och sammanlagt blev 150 000 av dem utdrivna ur landet till grannländerna. Diskrimineringen och ra-sismen var etablerad bl.a. i den statliga och militära maktfördelningen, i skolorna, i lä-romedlens framställande av tutsierna som lägre stående människor och i radiopro-gram, som har jämförts med nazisternas propaganda under 1930-talet, där tutsier-na benämndes som kackerlackor.

Före folkmordet år 1994 byggde makt-havarna medvetet under flera års tid upp en strategi, som utgick på en etnisk ut-rensning och utrotning av tutsierna, bl.a. genom att skola milisgrupper i massakre-ring av människor. På en planerad kom-mando efter att landets president blivit mördad började då detta folkmord den 6. april 1994 och fortgick i 100 dagar. Tut-sierna lämnades åt sitt grymma öde, där ingen som inte lyckades fly eller gömma sig besparades oavsett ålder eller kön, när FN med sin redan tidigare minimala när-varo snabbt drog bort sin militärpersonal. Trots att FN långt tidigare i flera repriser blivit förvarnad av Romeo Dallaire, kom-mendören för FN:s fredsbevarare i landet, om vad som var på gång i Rwanda, valde man att först inte ingripa och sedan fly.

Många ledande länder vägrade länge kalla händelserna ett folkmord, trots vet-skapen om grymheterna, och såg bara till att rädda sina egna medborgare ur landet.

Världen vände Rwanda ryggen. Enskilda modiga människor, både utlänningar och lokalbefolkning, stannade ändå i landet trotsande risken att själva bli dödade, och gjorde heroiska insatser genom att göm-ma och rädda tusentals utsatta tutsier samt hutuer, som vägrade ställa upp på slaktandet. Våldet under folkmordet tog en extrem könsspecifik form, där upp till 1/2 miljon kvinnor utsattes för våldtäkt, könsstympning och mord. Kvinnovåldet och våldtäkterna var planerade och syste-matiska och användes som ett vapen i ut-rensningen av alla tutsier.

Folkmordet tog slut då RPF, en oppo-sitionspolitisk och militär grupp av tutsier i exil i Uganda, under ledning av nuva-rande president Paul Kagame, besegrade regeringsstyrkorna och Interahawmemili-sen efter tre månaders inbördeskrig, eller frihetskrig som många rwandier nu säger. Efter folkmordet fanns det 300 000 föräld-ralösa barn och mängder av ensamstående mödrar samt skadade och traumatiserade överlevande. Kvinnovåldet förde också med sig att upp till 20 000 krigsbarn föd-des som ett resultat av våldtäkterna.

Hur har landet kunnat gå vidare efter folkmordet? Är det möjligt att kunna re-parera och hela det som förstörts, efter alla förluster och allt lidande, att ena landets hela befolkning? Det här har landet, reger-ingen och hela folket aktivt arbetat på med olika medel. Indelningen av människor i hu-tuer och tutsier har avskaffats och istället är alla rwandier, man har satsat på en jämlik skolgång för alla barn, människor har tagit

Kvinnovåldet och våldtäkterna var planerade och systematiska och användes som ett vapen i utrensningen av alla tutsier.

Traditionell dans, Volcanoes National Park.

• 20 •

ett kollektivt ansvar över de föräldralösa barnen, stöd och rehabilitering för de som överlevde folkmordet har utvecklats, enan-de samhälleliga aktiviteter ordnas och så har man låtit sätta upp över 50 Genocide Memorial Center i hela landet.

Landet har satsat mycket på att för-bättra kvinnornas situation i landet och regeringen har uppgjort ett jämställdhets-program, som beaktas i samhällsutveck-lingen. Kvinnor har en uppskattad jämlik position både i lokal- ock rikspolitik med 62 % av kvinnor i riksdagen, vilket är det högsta antalet i hela världen. Kvinnorna är aktiva i affärslivet och många har etablerat småföretag. De har också en fortgående kampanj mot familjevåld samt etablerat stöd och rehabilitering för de kvinnor, som utsattes för våldtäkt och annat sexuellt våld under folkmordet. Dessutom har man aktivt satsat på förebyggande hälsovård och -kunskap i bekämpningen av HIV/AIDS, som för tillfället ligger på 2,8 % av hela befolkningen.

Det rwandiska folket värdesätter fred och försoning och har förbundit sig till att bekämpa ideologin bakom folkmord. Det gör de genom att minnas, lära sig av det förflutna, försonas och se till att detta ald-rig sker igen. Det här är också ett synner-ligen viktigt exempel för oss i Europa och Finland,som vi kan ta lärdom av – att be-främja allas rätt till mänskliga rättigheter samt ingripa i och motarbeta diskrimine-ring och rasism. Därför har Rwanda också kunnat utvecklas socioekonomiskt i snabb takt samt bli det tryggaste landet i Afrika.

SKOLAN

Rwandas skolsystem har under de senas-te 21 åren utvecklats mycket för att skapa förutsättningar för alla barn att gå i skola och studera. Den 6-åriga lågstadieskolan (Primary School) samt det 3-åriga hög-stadiet (Junior Secondary School) är obli-gatoriska och undervisningen sker både i statliga och privata skolor. Den obligato-

riska statliga undervisningen är avgiftsfri sedan 2004. Över 70 % av befolkningen är nuförtiden läs- och skrivkunnig (män 73 % och kvinnor 68 %) eftersom mängden elever snabbt ökat i lågstadiet. Studieläng-den beräknas för både pojkar och flickor vara 10 år för tillfället. Ändå återstår ut-maningen att en del av eleverna inte fort-sätter i högstadiet och att andra orsaker än avgiftsfri utbildning påverkar beslutet att skicka barn till skolan. Det finns både brist på behöriga lärare samt skolmaterial i högstadieskolorna, och skolböcker bekos-tas långt via olika utomstående fondmedel. Regeringen i Rwanda har dock utvecklat en nationell strategi för informations- och kommunikationsteknologi (ICT), som Undervisningsministeriet implementerar genom att utveckla ICT-undervisning i högstadiet,men också i lågstadiet, genom projektet One Laptop Per Child.

Rwanda är ett land med ett oerhört förflutet, men med en försonad och livs-kraftig nutid och med en stor tro på fram-

Lake Kivu, Gisenyi.

Rwanda är ett land med ett oerhört förflutet, men med en försonad och livskraftig nutid och med en stor tro på framtiden.

Yhteiset LAPSEMME | Nro 4-2015 • 21 •

De dimhöljda bergens gorillorI slutet på 1980-talet läste jag en bok om Dian Fossey (1932-1985) och hennes livsverk; att forska I samt bevara de utrotningshotade bergsgorillorna och deras levnadsmiljö i Rwandas vulkanområde. Hennes nästan 30-åriga liv, forskning och arbete bland dessa ståtliga och vänliga primater var enastående. Filmen »Gorillas in the Mist» baserar sig på Fosseys levnadshistoria.

Ett av resans mål var att få delta i en gorillavandring i Volcanoes National Park, i nordvästra delen av landet, och som noga regleras av myndigheterna. För det behöver man anhålla om ett vandringstillstånd. Kostnaden för detta tillstånd används till upprätthållandet av nationalparken och till att befrämja och sysselsätta den lokala befolkningen. Upplevelsen av dessa mäktiga djur, vars genetiska arvsanlag nästan är identisk med människans, är svår att beskriva i ord. Rwanda har gjort ett viktigt och långsiktigt arbete med att bekämpa tjuvskytte och bevara denna utrotningshotade art.

tiden, ett land med en rik kultur och tra-dition, en mäktig natur samt med vänliga och glada människor. »The Land of the Thousand Hills and the Million Smiles».

Ira Grandén

Skribenten är en 53-årig kvinna, mamma och ergoterapeut, som bor i Helsingfors. Hennes intresse för Rwanda väcktes via hennes goda vän kriminalöverkommissarie Thomas Elfgren, som adopterat 6 rwandiska ungdomar under sin arbetstid i landet. Hon ville bättre förstå hur ett land med ett så grymt förflutet har kunnat enas och byggt upp ett samhälle, som är Afrikas tryggaste och som har en av kontinentens snabbaste socioekonomiska utveckling på gång.

RWANDARwandas grannländer är Burundi, Demo-kratiska Republiken Congo (DRC), Uganda och Tanzania.

Rwanda är en republik med presidentval vart sjunde år (nästa val 2017) och med ett mångpartisystem. Parlamentet med 53 medlemmar valda för en åtta års period består av två kammare; The Senate samt the Chamber of Deputies.

Landets naturresurser utgörs av guld, mineraler så som kassiterit (tennsten) och wolframit, metangas, vattenkraft och odlingsbar mark. Jordbruksmarkens andel av landet är 74,5 % medan 18 % är skogs-mark. Ett av landets miljöutmaningar är att förhindra avskogning och jorderosion p.g.a. tidigare okontrollerad skogsavverk-ning för bränsleanvändning. Rwanda har förbundit sig till flera internationella mil-jöprogram gällande t.ex. klimatförändring (bl.a. Kyoto), utrotningshotade arter,farligt avfall, skydd av ozonlagret och skydd av våtmarker.

Landet har tre nationalspråk, det främsta är kinyarwanda och två andra franska och engelska. Över 90.% av befolkningen är kristna. Folkmängden är 12,6 miljoner, varav ca. 60.% är under 25 år, och den för-väntade livslängden är 60 år. Den urbana befolkningens andel är 29 %. Rwanda är det folktätaste landet i Afrika.

• 22 •

ROMANIT

Vuonna 2014 käynnistyi Hel-singin Diakonissalaitoksen ja Helsingin seurakuntayh-tymän yhteinen kummikylä-hanke (2014–2017). Hanke-työtä tehdään Valea Seacan kylässä Romaniassa.

Kummikylähankkeen tavoitteena on edistää romanityttöjen ja –naisten asemaa sekä saada heidän äänensä kuuluviin ja tar-peensa näkyviin. Pitkällä aikavälillä tavoit-teena on vaikuttaa yhteisön rakenteisiin niin, että ongelmat saadaan ratkaistua.

Yksi erityisesti romaneja kosketta-va ongelma on henkilöllisyyspapereiden puuttuminen. Romaniassa elää arviolta jopa 100 000 ihmistä ilman henkilöllisyys-todistusta ja kansalaisoikeuksia.

Kummikylähankkeessa käytetään yh-teisöllisiä ja osallistavia menetelmiä, eikä työtä tehdä ihmisten puolesta vaan heidän kanssaan. Valea Seacassa on järjestetty esimerkiksi luentoja niistä aiheista, jotka paikalliset naiset ovat kokeneet tärkeiksi.

»Romaninaiset eivät ole voimattomia. Heiltä ei vain koskaan kysytä, mitä he ha-luavat ja miten he näkevät asiat», sanoo romanialainen Carmen Gheorghe.

Gheorge on nainen, nuori ja roma-ni. Hän johtaa E-Romnja -järjestöä, joka

taistelee saadakseen romaninaisten asiat kansalliselle agendalle. Hanke toteutetaan yhteistyössä E-Romnjan kanssa, joka on ensimmäinen romaninaisten oma järjestö Romaniassa.

Hanketta rahoittavat Helsingin Dia-konissalaitos ja Helsingin seurakun-tayhtymä. Rahoittajien ohella hankkeen ohjausryhmään kuuluvat Helsingin kau-punki, Kirkkohallitus ja Suomen Romani-foorumi.

Lisätietoja:

HDL-raportti (pdf)e-romnja.org

RomaniassaKummikylähanke

Irma Marttinen

Yhteiset LAPSEMME | Nro 4-2015 • 23 •

Suuri osa Itä-Euroopassa asuvista romaneista elää absoluuttisen

köyhyysrajan alapuolella. Heillä ei ole varaa perustarpeisiin kuten

ruokaan, vaatteisiin ja asumiseen. Moni matkustaa ulkomaille,

jotta voisi elättää perheensä: kerjäämisestä on tullut elinkeino.

Joulukorttisarja tehtiin Outi Heiskasen taiteilijakodissa Vehmaalla.

Joulun alla Toisenlaiset joulukortit ovat yksi konkreettinen vaihtoehto kerjäämisel-le. Korttien tuotto menee suoraan myyjille, jotka ovat Itä-Euroopan romanisiirtolaisia.

Romanisiirtolaiset ovat tehneet kuu-den kortin sarjan yhdessä suomalaisten taiteilijoiden kanssa. Projektissa mukana ovat olleet taiteilijat Outi Heiskanen, Anu Nirkko, Satu Kalliokuusi, Elviira Davi-dow, Jarmo Ihanainen ja Kikka Rytkönen. Tänä vuonna kortit tehtiin Vehmaalla Outi Heiskasen taiteilijakodissa.

KORTIT ON TOTEUTETTU VAPAAEHTOISTYÖNÄ.Romanialainen Calin Elena, 34, toivoo saavansa joulukorttien tuotolla ruokaa ja lämpöä:

»Jos joulukorttien myynti onnistuu, voimme ostaa lapsille ruokaa, talvivaattei-ta, kengät ja koulutarvikkeita. Itse haaveil-len myös siitä, että saisin sähköä kotiimme ja pyykinpesukoneen. Mutta saa nähdä, onnistuuko se. Ensiksi ruokaa ja puuta lämmittämään koti, kun talvet ovat pitkiä. Vasta sitten muuta.»

Toisenlaiset joulukortit tuovat joulun sanoman Helsingin kaduille

Korttisarja maksaa 5 euroa. Sarjassa on kuusi upeaa korttia.

Tuotto suoraan korttimyyjille.

Joulukortteja myydään Rautatieaseman edessä, Kampin Narinkka- torilla, Vaasan aukiolla ja monessa muussa paikassa.

101858

• Talvinumero 2015

Yhteiset LAPSEMME | Nro 4-2015

Facebookissa https://www.facebook.com/ Yhteiset-Lapsemme

Twitterissä https://twitter.com/YLapsemme

TI 16.2. KLO 17–20 ALKAA Adoptiovalmennuskurssi on tarkoitettu hakijoille, joiden perheessä on jo yksi tai useampi adoptiolapsi. Ryhmässä jaetaan kysymyksiä ja kokemuksia siitä, miten perhesuhteet muuttuvat, ja haetaan uusia näkökulmia odotukseen. Tapaamiset tiis-taisin 16.2., 1.3., 15.3. ja 29.3. klo 17-20.

Hinnat: 175 € / henkilö. Lisätiedot ja ilmoittautumiset (25.1. mennessä): anja.wikstedt@yhteisetlapsemme.fi tai puheli-mitse 050 3782 462.

Kaikki tapahtumat ja uutiset:

www.yhteisetlapsemme.fi

Tilaa lehti!Yhteiset Lapsemme -lehden saat tilattua liittymällä jäseneksi 25 euron vuosimak-sulla. Täytä lomake kotisivuillamme!

Yhteiset Lapsemme ry:n keskustoimis-to muuttaa joulukuun puolivälissä Etu-Töölöön. Uusi osoitteemme on Pohjoinen Hesperiankatu 15 A 11, 6. krs., 00260 Helsinki. Muut yhteystiedot pysyvät en-nallaan.

YHTEISET LAPSEMME RY: TOIMISTO MUUTTAA ETU-TÖÖLÖÖN

LA 30.1. KLO 9.15–16.30 Yhteiset Lapsemme ry, Interpedia rf ja Helsingin kaupungin adoptiotyöryhmä järjestävät lauantaina 30.1. Kiltasalissa Sa-takuntatalossa, os. Lapinrinne 1, Helsinki, seminaaripäivän, joka on tarkoitettu adopti-onhakijoille ja adoptiovanhemmille.

Osallistumismaksu 60 € (sis. lounaan sekä aamu- ja iltapäiväkahvit) Ilmoittautumiset ja lisätiedot www.yhteisetlapsemme.fi

ADOPTIOPÄIVÄ HAKIJOILLE JA VANHEMMILLE

ADOPTIOVALMENNUS TOISTA LASTA ODOT-TAVILLE

MA 14.3. KLO 16–19.30 Pelastakaa Lapset ry:n Tiukula-talo, Koskelantie 38, Helsinki. Tilaisuus on tarkoitettu adoptiolasten isovanhemmille ja adoptiolastenlasta odottaville tuleville isovanhemmille sekä perheiden muille lä-heisille. Myös hakijat ja vanhemmat ovat tervetulleita mukaan.

Osallistumismaksu 35 € (sis. kahvitarjoilun), ilmoittautumiset (19.2. mennessä) www.yhteisetlapsemme.fi.

ADOPTIOILTA ISOVAN-HEMMILLE JA PER-HEEN LÄHEISILLE

SEURAA MEITÄ!

Lahjoitamme tänä vuonna joulukortteihin varatut rahat

lasten oikeuksien hyväksi tehtä-vään työhön Boliviassa.

Toivotamme kaikille jäsenille ja yhteistyökumppaneille

Rauhallista Joulunaikaa ja Onnellista Uutta Vuotta 2016!

Yhteiset Lapsemme ry

Joulukorttirahat Boliviaan!