vuosikertomus 2012-2013 - kokkola€¦ · 2. tuomas pajunpää, 9b 3. laura sysimetsä, 9a...

12
Lohtajan koulun Vuosikertomus 2012-2013

Upload: others

Post on 23-Jul-2020

3 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

Page 1: Vuosikertomus 2012-2013 - Kokkola€¦ · 2. Tuomas Pajunpää, 9B 3. Laura Sysimetsä, 9A Kotitalouden kunniakirjoilla on palkittu: 7A; Sonja Roiko 7B; Oskari Sysimetsä KOV8:1;

Lohtajan koulun

Vuosikertomus 2012-2013

Page 2: Vuosikertomus 2012-2013 - Kokkola€¦ · 2. Tuomas Pajunpää, 9B 3. Laura Sysimetsä, 9A Kotitalouden kunniakirjoilla on palkittu: 7A; Sonja Roiko 7B; Oskari Sysimetsä KOV8:1;

Keväistä sadonkorjuuta

Tätä vuosikertomusta viimeistellessäni ikkunasta näkyy varsin kesäinen maisema.

Perjantain aikaisena aamuhetkenä lämpömittari näyttää jo kahtakymmentä astetta ja

takapihan koivut ovat täydessä lehdessä.

Kesä alkoi vähän kuin varkain jo toukokuun puolella, mutta hyvä näin. Lämpimät tuulet

ovat kuivattaneet pellot ja kylvömiehet ovat päässeet pelloille uuden sadon siementä

levittämään.

Koulumaailmassa taasen eletään näin loppukeväästä ”sadonkorjuun” aikaa. Nyt niitetään

päättyvän lukuvuoden viljaa ja toivotaan, että ”jyvät ovat puhtaita ja hehtopaino

kohdallaan”. Kevätjuhlapäivä 1.6. on erikoisen tärkeä niille 37:lle koulumme

yhdeksäsluokkalaiselle, joiden oppivelvollisuus päättyy peruskoulun päättötodistuksen

saamiseen. Lämpimät onnittelut - uurastuksenne on tuottanut tulosta! Toivotan teille

kaikkea parasta suunnatessanne ensi syksynä uusille opinpoluille.

Kiitokset kaikille kouluyhteisön jäsenille lukuvuoden yhteistyöstä; sekä henkilökunnalle,

oppilaille, huoltajille että lukuisille yhteistyökumppaneillemme. Erityiskiitokset Tiina

Filpalle, joka nuoreksi opettajaksi hämmästyttävän pian omaksui talomme tavat ja

käytänteet, luotsasi ansiokkaasti 7B –luokkaa ja hoiti opetustyönsä mallikkaasti.

Tiinan omat henkilökohtaiset suunnitelmat vievät hänet Oulun kaupunkiin.

Lopuksi toivotan kaikille oikein mukavaa ja rentouttavaa kesäaikaa!

Kokkolassa 31.5. 2013

Juha Salo

rehtori

Page 3: Vuosikertomus 2012-2013 - Kokkola€¦ · 2. Tuomas Pajunpää, 9B 3. Laura Sysimetsä, 9A Kotitalouden kunniakirjoilla on palkittu: 7A; Sonja Roiko 7B; Oskari Sysimetsä KOV8:1;

Lukuvuoden 2012-2013 tapahtumia ja toimintaa

14.8. Syyslukukauden koulutyö alkoi. Avajaisjumalanpalvelus.

28.8. Koulurauhan julistus. Kiusaamattomuussopimuksen allekirjoitus.

29.8. Rippikouluinfo.

6.9. 7. luokkalaisten tukaritunti.

7.9. Oppilaskunnan vaalit ja urheiluiltapäivä.

10.9. Kouluvalokuvaukset.

12.9. 9. luokkien tutustuminen Houraatin ampumarataan ja urheiluammuntaan

yhteistyössä Lohtajan metsästysseuran kanssa.

14.9. Yleisurheilukilpailu Lohtaja-Kälviä. Nälkäpäivän lipaskeräys.

17.9. Kenian lähettien Osmo ja Arja Harjulan vierailu.

18.9. 7. luokkien ryhmäyttämispäivä Vattajalla yhteistyössä Hapine ry:n kanssa.

19.9. Teatterikuraattori Hanni-Mari Rätön vierailu ITV9-ryhmässä.

24.-28.9. 9. luokkien TET-jakso.

1.10. Taksvärkkipäivä.

2.10. Tukioppilaskoulutusta. 7A-luokan vanhempainilta.

4.10. 8. luokkien terveystietotunneilla terveystietoa draaman

keinoin. Vierailevia ohjaajia kaupunginteatterilta.

3.10. Oppilaskunnan hallituksen koulutusta.

10.10. Tukioppilaskoulutusta Hansalla. Pohjola-Nordenin

matkalehtori Örjan Einarsson Ruotsista vieraili.

15.-19.10. Syysloma.

23.10. Aimo Tuikan Mongolia-aiheinen päivänavaus

helluntaiseurakunnan lastenleiritoiminnasta.

25.10. 7B -luokan vanhempainilta.

1.11. Sibelius -konsertti. Jussi Makkonen, sello ja Rait Karm, piano.

Tukarikoulutusta 8. luokkien tukioppilaille.

7.11. Kokkolan C-orkesterin konsertti monitoimihalli Mainingissa.

8. luokat APUA! -työpajassa Kokkolan poliisilaitoksella (Loistavaa! –viikon tapahtumia).

13.11. 9. luokkalaisten tutustuminen Kokkolan ammatilliseen ja lukiokoulutukseen.

14.11. Uimakoulupäivä.

19.11. 9A -luokan vanhempainilta.

27.11. 7. luokkien vanhempainilta.

28.11. Walter ry:n vierailijat.

5.12. Itsenäisyyden 95-vuotisjuhla.

10.12. Valtakunnallisen matematiikkakilpailun palkintojen jako.

14.12. Taksvärkki ry:n kansainvälisyyskouluttajien vierailu. Kerttuli Heikkilän ja Sonja

Karlssonin workshopit.

17.12. 9. luokkien yrittäjyysinfotilaisuudet (4H:n Tuire Matilainen ja Kaisa Hihnala ).

18.12. Oppilaskunnan pikkujoulupäivä.

19.12. Pelien iltapäivä.

20.12. Sählyturnaus monitoimihalli Mainingissa ja oheistoimintaa.

21.12. Joulujuhla.

Page 4: Vuosikertomus 2012-2013 - Kokkola€¦ · 2. Tuomas Pajunpää, 9B 3. Laura Sysimetsä, 9A Kotitalouden kunniakirjoilla on palkittu: 7A; Sonja Roiko 7B; Oskari Sysimetsä KOV8:1;

2.1. Kevätlukukauden koulutyö alkoi.

18.1. 9. luokkalaisten teatterivierailu ("Suomi - Uuteen nousuun" + workshop).

30.1.-1.2. 8. luokkien TET-jakso.

1.2. "Idän ihmeet" –musiikkiryhmän vierailu. Yhteistyössä seurakunnan kanssa.

11.2. Evakuointiharjoitus. Poliisin vierailu 8. luokan terveystiedon tunnilla (Nou Hätä ).

12.2. Vierailijoita ammattikorkeakoululta ITV8 -ryhmässä.

13.2. Vierailijoita ammattikorkeakoululta ITV9 –ryhmässä.

14.2. Ystävänpäivän ohjelmaa oppilaskunnan hallituksen ja tukioppilaiden järjestämänä.

16.2. "Palanen Unkaria” –teemalauantai.

19.2. Koulujen väliset hiihtokisat.

25.2.-1.3. Talviloma.

5.3. 7B -luokan vanhempaintoimikunnan kokous.

12.3. Nou Hätä –koulukisa. Maaseutunaisten vierailu KO-tunneilla.

14.3. Koululaisten maakuntaviesti. 8. luokkalaisten Nou Hätä -jatkokilpailu Kokkolassa.

Maaseutunaisten vierialu KO-tunneilla.

19.3. 7A -luokan vanhempaintoimikunnan kokous. 7. ja 8. luokkien Elämysreitti

kantakaupungilla.

22.3. 9. luokkien kuvataideryhmän kulttuuriretki Oulun taidemuseoon.

28.3. Pääsiäisdraama "Sofian talo" juhlasalissa.

29.3.-1.4. Pääsiäisloma.

3.4. Uimakoulupäivä.

5.4. Infotunti ammatillisesta koulutuksesta 8. luokkalaisille.

9.4. Platform -nuorisovaihtoverkoston kansainvälisten leirien ja

toimintamahdollisuuksien esittely.

10.4. Koko koulun retki Ouluun.

12.4. 8. ja 9. luokkien palloiluryhmien keilailureissut Kokkolaan.

15.-18.4. 9B-luokan luokkaretki.

19.4. 8. ja 9. luokkien ilmaisutaitoryhmien teatteriprojekti "On stage"

kaupunginteatterilla.

23.4. Luonto-liiton susiasiantuntija Jari Eklundin vierailu MMV- ja BG-tunneilla.

26.4. Sotaveteraanien kahvihetki oppilaskunnan järjestämänä. 4. luokan lauluesitys.

3.5. The Roadin konsertti yhteistyössä seurakunnan ja SLEY:n kanssa.

Tukioppilaiden vierailut Marinkaisten ja Alaviirteen kouluilla.

6.5. 6. luokkien vanhempainilta.

8.5. 8. luokkien palvelupäivä yhteistyössä seurakunnan kanssa.

10.5. 6. luokkien tutustumispäivä tukioppilaiden toimesta.

20.-22.5. 9A-luokan luokkaretki.

23.5. 9. luokkien päättökahvitus.

24.-30.5. 9. luokkien TET-jakso.

31.5. "Ohi on" -päivä.

1.6. Kevätjuhla ja

päätösjumalanpalvelus.

Page 5: Vuosikertomus 2012-2013 - Kokkola€¦ · 2. Tuomas Pajunpää, 9B 3. Laura Sysimetsä, 9A Kotitalouden kunniakirjoilla on palkittu: 7A; Sonja Roiko 7B; Oskari Sysimetsä KOV8:1;

Oppilaskunta- ja tukioppilastoiminta

Oppilaskunnan hallituksessa ovat toimineet seuraavat oppilaat:

jäsen varajäsen

Joel Lapinoja (9A) Kalle Niemi (9B)

Niina Niemelä (9B) Senni Luoto (9B)

Irina Potinoja (8A) Anniina Sarkkila (8A)

Tommi Himanka (8B) Onni Puutio (8B)

Laura Lukkarila (7B) Roosa Jaakola (7B)

Arttu Harju (7A) Aapo Lokasaari (7B)

Hallitukseen kuuluneen Jasmin Inkamon muutettua paikkakunnalta kesken lukuvuoden, nousi

Laura Lukkarila hallituksen varsinaiseksi jäseneksi ja Roosa Jaakola hänen varajäsenekseen.

Oppilaskunnan sääntöjen mukaan sen tehtävänä on ohjata oppilaat keskeiseen yhteistyöhön,

pyrkiä parantamaan oppilaiden asemaa koulussa ja edistää oppilaiden harrastustoimintaa.

Oppilaskunnan hallitus valitsee myös koulun taksvärkkikohteet ja kouluvalokuvaajan.

Oppilaskunnan hallitus on sekä yksin että yhdessä tukioppilaiden kanssa järjestänyt erilaista

toimintaa ja teemapäivää lukukausien virkistykseksi ja yhteishengen luomiseksi.

Tukioppilastiimiin ovat kuuluneet:

Laura Sysimetsä (9A) Annika Hirvi (8A)

Jukka Erkkilä (9B) Kalle Korvela (8A)

Emma Hietamäki (9B) Katri Pajunpää (8B)

Kalle Niemi (9B) Benjamin Ylitalo (8B)

Tukioppilastoiminnalla on koulullamme pitkät perinteet. Toiminnan tavoitteina ovat olleet mm.

kiusaamisen ehkäiseminen oppilaita ryhmäyttämällä ja toisiinsa tutustuttamalla mm. peleissä

ja leikeissä sekä suvaitsevaisuuden lisääminen. Oppilaskunnan hallituksen ja tukioppilaiden

koulutuksesta ja toiminnasta on maininnat lukuvuoden tapahtumissa edellä.

Oppilaskunnan ohjaajana on toiminut Soili Kero ja tukioppilastoiminnan ohjaajana Nina

Karhula. Koulu kiittää oppilaskunnan hallituksen jäseniä, tukioppilaita ja heitä ohjanneita

arvokkaasta ja tärkeästä työstä koko kouluyhteisön hyväksi!

Page 6: Vuosikertomus 2012-2013 - Kokkola€¦ · 2. Tuomas Pajunpää, 9B 3. Laura Sysimetsä, 9A Kotitalouden kunniakirjoilla on palkittu: 7A; Sonja Roiko 7B; Oskari Sysimetsä KOV8:1;

Oppilashuoltoryhmä

Oppilashuoltoryhmän toiminnassa ovat olleet mukana kouluterveydenhoitajat Suvi Rekilä ja

Milla Siirilä, erityisopettaja Minna Mäkikauppila, oppilaanohjaaja Soili Kero, koulukuraattori

Simo Säippä ja rehtori Juha Salo. Ryhmä on kokoontunut noin kerran kuukaudessa ja erikseen

tarpeen mukaan.

Koulun henkilökunta

Opetushenkilökunta (koko lukukuvuosi)

Erkkilä Kimmo historia, yhteiskuntaoppi, liikunta, vs. apulaisrehtori

Filppa Tiina äidinkieli, ilmaisutaito (Katariina Hietamäen sijainen)

Huhmarniemi Arja biologia, maantieto, maa- ja metsätalous, kemia

Kamunen-Kauro Anne kotitalous, tapakasvatus, terveystieto

Karhula Nina koulunkäyntiavustaja, osa-aikainen toimistosihteeri

Kero Soili oppilaanohjaus, yrittäjyyskasvatus, uskonto

Kestilä Katja ruotsi, saksa

Luokkala Osmo englanti

Mäkikauppila Minna erityisluokanopettaja

Mäki-Petäjä Tiina kuvataide, tekstiilityö, liikunta

Pesola Kristiina musiikki

Pyykkönen Päivi erityisopetuksen koulunkäyntiavustaja

Salo Juha rehtori, matematiikka

Santapakka Pasi tekninen työ

Vainio Johannes matematiikka, fysiikka, kemia

Muu henkilökunta

Haapala Satu siivooja

Luikku Tarja koulutoimen sihteeri

Luomala Tiina keittäjä

Rekilä Suvi kouluterveydenhoitaja

Palola Mauno kiinteistönhoitaja

Pahikainen Jouko kumminuorisotyöntekijä

Palola Tuulikki vastaava keittäjä

Salmi Liisa keittiöapulainen

Salmi Raija siivooja

Säippä Simo koulukuraattori

Sijaiset ja harjoittelijat (pidempiaikaiset)

Harju Mikko

Kauro Juho

Kinnunen Jaakko

Kinnunen Mari

Ylimäki Mikko

Page 7: Vuosikertomus 2012-2013 - Kokkola€¦ · 2. Tuomas Pajunpää, 9B 3. Laura Sysimetsä, 9A Kotitalouden kunniakirjoilla on palkittu: 7A; Sonja Roiko 7B; Oskari Sysimetsä KOV8:1;

Stipendit, huomionosoitukset ja kilpailuissa palkitut

Koulun stipendirahaston primustipendit 9. luokkien primuksille:

Riku Niemi, 9A

Emma Hietamäki, 9B

Lohtajan Lions-klubin stipendit 9. luokkien hyvin menestyneille oppilaille:

Julia Brusin, 9A

Jenni Orjala, 9B

Koulun stipendirahaston stipendit 7. ja 8. luokkien parhaiten menestyneille oppilaille:

Anni Kuoppamaa, 7A Laura Lukkarila, 7B

Josefiina Koski ja Irina Potinoja, 8A

Onni Puutio, 8B

Oppilaskunnan stipendit keskiarvoaan eniten korottaneille 7. ja 8. luokka-asteiden oppilaille

opettajakunnan harkinnan mukaan:

Toni Pietilä ja Sanna Lukkarila, 7B

Tommi Himanka, 8B

Rehtori Aromaan rahaston stipendi sellaiselle 9. luokan oppilaalle, joka opettajakunnan

harkinnan mukaan on käyttänyt musiikin tai muun taiteen alalla hankkimiaan taitoja

kouluyhteisön ja ympäröivän yhteiskunnan hyväksi:

Hannele Huhtala, 9A

Mannerheimin lastensuojeluliiton Lohtajan osaston stipendit sellaisille 9. luokkien oppilaille,

tytölle ja pojalle, jotka ovat rehtejä ja avuliaita:

Kaisa Märsy, 9A Kalle Niemi, 9B Lohtajan Lions Ladyjen stipendit opettajakunnan tekemän arvioinnin perusteella tytölle ja

pojalle, tarkoituksena aktivoida ja kannustaa oppilaiden hyviä käytöstapoja kouluyhteisössä ja

sen ulkopuolella:

Sonja Roiko, 7A Jani Haasala, 8A

Page 8: Vuosikertomus 2012-2013 - Kokkola€¦ · 2. Tuomas Pajunpää, 9B 3. Laura Sysimetsä, 9A Kotitalouden kunniakirjoilla on palkittu: 7A; Sonja Roiko 7B; Oskari Sysimetsä KOV8:1;

Keskon Fair Play –stipendit yhdelle oppilaalle Suomen jokaisessa peruskoulujen 9. luokassa

oppilaille, jotka ovat omalla toiminnallaan esimerkillisesti edistäneet koulunsa työrauhaa,

suvaitsevaisuutta ja koulutyöhön kannustamista sekä myönteistä ilmapiiriä:

Laura Sysimetsä, 9A Jenny Viisteensaari, 9B

Lohtajan 4H-yhdistyksen stipendi 8. luokkalaiselle, kotitaloudessa hyvin menestyneelle:

Elma Roiko, 8B

Lohtajan Kirkonkylän Maaseutunaisten, Alaviirteen Maa- ja kotitalousseuran sekä

Marinkaisten kyläyhdistyksen naistoimikunnan stipendi parhaiten kotitalouden opiskelussa

yläkoulun aikana edistyneelle 9. luokkalaiselle oppilaalle:

Jenny Viisteensaari, 9B Lohtajan koulun historia- ja kotiseutustipendirahaston stipendi opettajakunnan harkinnan

mukaisesti (2013 kotiseudun hyväksi tehty vapaaehtoistyö VPK, partio, jalkapallovalmennus).

Joni Kero, 9B

Käpälämäen perhekodin stipendi ennakkoluulottomalle, avarakatseisesti elämän

moninaisuuteen suhtautuvalle oppilaalle, joka on ymmärtävä ja ”sydämensivistynyt”:

Josefiina Koski, 8A

Käsityöliike Katariinan stipendi tekstiilityössä hyvin menestyneelle:

Sonja Roiko, 7A

Oppilaskunnan tsemppistipendi:

Jesse Huhtala, 9A

Oppilaskunnan stipendi ahkerasta oppilaskuntatyöstä:

Niina Niemelä, 9B

Vuoden 2009 9C:n leirikoulurahastosta kotitaloudessa hyvin menestyneelle 7. luokkalaiselle:

Roosa Jaakola, 7B

Hymy-patsaat

Laura Lukkarila, 7B Juho Huhtala, 8A Helli Korvela, 9B

Page 9: Vuosikertomus 2012-2013 - Kokkola€¦ · 2. Tuomas Pajunpää, 9B 3. Laura Sysimetsä, 9A Kotitalouden kunniakirjoilla on palkittu: 7A; Sonja Roiko 7B; Oskari Sysimetsä KOV8:1;

Pohjola-Nordenin kirjapalkinto ruotsin kielessä hyvin menestyneelle oppilaalle:

Riku Niemi, 9A Lohtajan musiikinystävät ry:n stipendit ahkerille kuorolaisille:

Emma Hietamöki, 9B Larissa Kuorikoski, 8B Marjaana Mikkola, 8A

Taloustietokilpailussa on palkittu (järj. HYOL ja Nordea -pankki):

1. Tuomas Pajunpää, 9B 2. Emma Hietamäki, 9B 3. Riku Niemi, 9A Valtakunnallisessa matematiikkakilpailussa (järj. MAOL ja Osuuspankki) on palkittu:

1. Riku Niemi, 9A 2. Tuomas Pajunpää, 9B 3. Laura Sysimetsä, 9A

Kotitalouden kunniakirjoilla on palkittu:

7A; Sonja Roiko 7B; Oskari Sysimetsä KOV8:1; Anniina Sarkkila KOV8:2; Tommi Himanka KOV9:1; Heikki Havela KOV9:2; Senni Luoto KOV9:3; Laura Sysimetsä

Aluekirjaston lukudiplomin ovat saaneet:

Roosa Jaakola, 7B Laura Lukkarila, 7B Josefiina Koski, 8A

Urheiluansioista on aiemmin palkittu:

Irina Potinoja, 8A

Lohtajan koulu kiittää kaikkia stipendien ja palkintojen lahjoittajia sekä

yhteistyökumppaneitamme lukuvuoden hyvästä yhteistyöstä!

Page 10: Vuosikertomus 2012-2013 - Kokkola€¦ · 2. Tuomas Pajunpää, 9B 3. Laura Sysimetsä, 9A Kotitalouden kunniakirjoilla on palkittu: 7A; Sonja Roiko 7B; Oskari Sysimetsä KOV8:1;

Oppilaat

7A 8A 9A

Aarrekangas Ada Haasala Jani Brusin Julia

Alatalo Teemu Hirvi Annika Erkkilä Juho

Huhtala Fanny Hirvi Mikael Haasiomäki Teea-Mari

Huhtala Konsta Hovila Ella Hirvi Jenni

Hyyppä Mauno Huhtala Juho Huhtala Hannele

Inkamo Jasmin (muutt.) Kero Anton Huhtala Jesse

Jukkola Toni Korvela Kalle Korvela Marjukka

Järvinen Riikka Koski Josefiina Koski Veli-Pekka

Kero Minja Leppäkari Inka Lapinoja Joel

Kero Miska Niemi Jere Lento Kati

Kopakkala Noora Pitkäkangas Henna Leppälä Toni

Kuoppamaa Anni Potinoja Irina Märsy Kaisa

Kyösti Matias Puutio Juuso Märsylä Jenna

Mikkola Marjut Sarkkila Anniina Niemi Riku

Niemelä Saku Sippola Josefiina Ollikainen Ida-Sofia

Puntanen Olli Venetjoki Tuulia Piispanen Teemu

Roiko Sonja Viitala Jesse Sysimetsä Laura

Turhanen Riina Torvikoski Hanna

Vapola Sami

7B 8B 9B

Hakola Juho Himanka Tommi Erkkilä Jukka

Harju Arttu Jokela Sini Havela Heikki

Jaakola Roosa Kerola Annika Hietala Joonas

Järvinen Jesse Kuorikoski Larissa Hietamäki Emma

Kero Eetu Mikkola Marjaana Kailajärvi Satu

Kinnunen Jenni Niemelä Aki Kero Joni

Kinnunen Lauri Niemelä Elli Korvela Helli

Lokasaari Aapo Niemi Noora Lukkarila Ville

Lukkarila Laura Pajunpää Katri Luoto Senni

Lukkarila Sanna Pesonen Joona Nevasaari Santeri

Luuru Mika Puutio Onni Niemelä Niina

Nevasaari Mirko Roiko Elma Niemi Kalle

Orjala Iiro Yli-Hukka Niko Orjala Jenni

Partanen Emma Ylitalo Benjami Pajunpää Tuomas

Pietilä Toni Pottala Reijo

Pottala Jarkko Saariaho Emma

Sysimetsä Oskari Santonen Emilia

Viisteensaari Jenny

Page 11: Vuosikertomus 2012-2013 - Kokkola€¦ · 2. Tuomas Pajunpää, 9B 3. Laura Sysimetsä, 9A Kotitalouden kunniakirjoilla on palkittu: 7A; Sonja Roiko 7B; Oskari Sysimetsä KOV8:1;
Page 12: Vuosikertomus 2012-2013 - Kokkola€¦ · 2. Tuomas Pajunpää, 9B 3. Laura Sysimetsä, 9A Kotitalouden kunniakirjoilla on palkittu: 7A; Sonja Roiko 7B; Oskari Sysimetsä KOV8:1;