4. Unelma jostain paremmastatutustuttaa meidät tulevaisuustarinoihin ja etsii vastausta kysymykseen, mitä pitäisi muuttaa tänään, jotta tulevaisuus olisi toisenlainen.

4.1. Tarinoiden kohti tulevaaTulevaisuustarinoiden toimintatapaa avaa kuvitteellinen esimerkki, joka on useimmille ainakin ennen 80-lukua syntyneille tuttu. Oli aika, jolloin jokaisen täysi-ikäisen tuli täyttää veroilmoitus tammikuun viimeiseen päivään mennessä. Käytännössä siirsimme vuosien ajan lukuja eri tietojärjestelmien tuottamista dokumenteista kaavakkeelle, joka rituaalisesti jätettiin verottajalle määräpäivän viimeisinä tunteina. Verotoimistoilla oli jopa glögitarjoilua ja tervapatoja ennen puolenyön hetkeä. Minuutin myöhästyminen aiheutti veronkorotuksen uhkan, vaikka paperit saattoivat h-hetken jälkeen seisoa tallennusjonossa kuukausia. Rituaali oli pyhä ja ikuinen, ennen meitä ollut ja jälkeemme jäävä.

Jossain on kuitenkin elänyt unelma muutoksesta. Joku luonnosteli 90-luvun alkupuolella mallin, joka saattoi hyvinkin olla tulevaisuustarinan muotoinen: entä jos koko asia muutetaan toisin päin? Syntyi ajatus koota tiedot suoraan tietojärjestelmistä verottajalle, joka siirtää ne valmiiksi veroilmoituslomakkeelle. Muutettiin lomakkeen nimeksi vielä veroehdotus. Varsin pian ehkä huomattiin, että kaikkea ei saatu heti toimimaan ja että jotkut asiat piti miettiä kokonaan uudelleen. Tarvittiin myös poliittisia päätöksiä, joita silloin kutsuttiin verotuksen yksinkertaistamiseksi ja selkeyttämiseksi. Kaikille parempi malli tarvitsi edunvalvojilta halua sopia ja tehdä myönnytyksiä. Jostain jouduttiin luopumaan, mutta jotain saatiin aina tilalle. Ei tarvittu mitään uutta tekniikkaa, mutta tekniikkaa piti osata soveltaa uudella tavalla. Kun muutos oli uskallettu laittaa liikkeelle ja perusoivallus tehty, on joka vuosi syntynyt lisää parannuksia ja yhä isompi joukko selviää verotuksesta vain toteamalla kaiken olevan kunnossa. Muutos reilussa kymmenessä vuodessa on huikea ja on toki vaatinut paljon työtä ja monia onnistuneita oivalluksia. Varmasti on tehty lukuisia virheitäkin, mutta niitä ei ole selvästikään jääty märehtimään. Se on ainakin varmaa, että muutos on edellyttänyt tekijöiltään paljon innostusta ja rohkeutta.

Tähän lukuun on koottu joitakin tulevaisuustarinoita esimerkiksi ja omien tarinoidesi rohkaisuksi. Ne on kirjoitettu avoimella ja uteliaalla mielellä yleisen elämänkokemuksen antamalla varmuudella, tuntematta kaikkia kohdealojen arjen esteitä ja hidasteita. Näissä tarinoissa on lyhyt aikaikkuna, vain viitisen vuotta. Käytännössä se tarkoittaa, että kaikki tekniikka, joka tarinan mahdollistaa, on jo nyt käytössä ainakin jossain mittakaavassa. Kyse on kuitenkin ennen kaikkea toimintatavoista ja ajattelumalleista, ei niinkään tekniikasta.

4.2. Työvoimatoimiston arkea 2017Tallustan eteenpäin lenkkareiden pohjia kuluttaen ja tulevaisuuden suunnitelmia miettien. Päädyn kelloa katsellen taas tutulle ovelle uusia haasteita etsimään. Huomaan olevani ajoissa ja ovella kelloni piippaa: olen tunnistautunut sisään. Saan käteeni tutun paperin, johon alkaa päivittyä tietoja siitä, mitä vierailun aikana tapahtuu. Kyseessä näyttää olevan rutiinikäynti, vain parista itseopiskelumahdollisuudesta olisi alkamassa tutorointisessiot.

Paperille ilmestyy näyttöni tunnus, se on se sama tuttu, joka minulle annetaan aina, kun se on vapaana. Ihmisvilinän seasta näen, kun näytölle alkavat tulla omat tietoni. On odotettava hetki ja sitten siirryttävä oman seinän eteen. Tarkastan ensin seinälle tulevat tietoni – ovat oikein. Viimeisin työtehtäväni on ollut parin kuukauden mittainen tutkimustyö ja sitä edellisen projektityön perään on tullut monta positiivista merkintää lisää, osakkeeni ovat siis nousseet. Selailen seinän isosta kosketusnäytöstä työtehtävätarjontaa. Päädyn valitsemaan kolme kausiluontoista tutkimustyötä. Katson esittelyvideot kahdesta paikasta ja päädyn heti ottamaan yhteen videopuhelun. Keskustelu etenee vauhdilla eteenpäin ja minulle esitetään mielenkiintoa edelleen herättävä työtehtävätarkennus. Päätän saman tien tarttua haasteeseen ja teen itsestäni tarjouksen. Kaksi muuta mielenkiinnon kohdetta jätän odotustilaan, mutta tilaan niihin valmistavat itseopiskelupaketit ja lähden jatkamaan matkaani. Älypaperi kertoo, että oma sparraajani olisi vapautumassa ja hän haluaisi kysyä jotain äsken jättämästäni tarjouksesta. Kuittaan kellollani lukijalle, että tapaaminen sopii. Samalla älypaperille tuleekin keskustelupisteen tunnus, jonka suuntaan näyttää sparraajanikin juuri tulevan. Kuulumisten vaihtamisen jälkeen sparraajani kertoo, miksi halusi minut pysäyttää. Hänen mielestä tarjoukseni paranisi, jos mainitsisin kesken olevan itseopiskelukurssin, ja oikeassahan hän on. Kurssista on suoritettuna jo 95 % ja jäljellä on enää muutaman tunnin homma. Saan taas ystävällisen muistutuksen turhasta vaatimattomuudesta osaamiseni suhteen. Lisäämme sen keskustelupisteen taululla tarjoukseen, sparraajani sai siihen vielä arvioinnitkin mukaan.

Älypaperi kertoo, että lähiaikoina käynnistyvissä tutoroinneista minulle olisi vain vähäinen hyöty, joten annan niiden alkaa rauhassa, osallistun ehkä johonkin niistä kotona, joskin silloin menetän muiden tuon pisteen osallistujien lähikeskustelut. Ovella kelloni taas ilmoittaa lähdöstäni ja portti siirtää kelloon toiminnoistani yhteenvedon. Vastausta tarjoukseeni on odotettava nähtävästi vielä pari päivää.

Kerro meille tulevaisuudesta Twitterissä@Sonera_B2B #Uuskasvu

Onko vuonna 2017 näin edistyksellistä tai ehkä oikeammin kehittymätöntä työvoimatoi-mistotoimintaa, saa nähdä. Työvoimatoimistot syntyivät aikanaan yhdistämään työ-voiman kysyntää ja tarjontaa, rooli muuttui hiljalleen työvoiman kehittämisen suuntaan, auttamaan yhteiskunnan kannalta mielekästä työllistymistä. Tarvitaanko jatkossa tarinan kaltaisia kohtaamistiloja? Tekniikka kehittyy, työmarkkinat muuttuvat ja välimatkat häviävät. Uskommeko siis olevamme jo hieman toisenlaisessa maailmassa?

Työn määritelmäkin muuttuu. Työpaikat seuraavat ihmisiä ja ihmiset työpaikkoja ja keikkaluonteisuus elää vahvasti kaikkialla mukana. Jokaisella meillä on oma, kaik-kialla läsnäoleva ja kaikkitietävä identiteettimme. Jätämme ympärillemme tauotta jälkiä siitä, mitä olemme aikaisemmin tehneet, missä liikkuneet ja missä vaikutamme ja mitä teemme. Jokainen organisaatio on myös siirtynyt yhdenmukaiseen avoimeen tietoon. Saamme reaaliaikaisesti positiiviset ja negatiiviset asiat sekä mahdolliset muutostarpeet muun muassa tarvittavasta työvoimasta.

Identiteettiprofiili ohjaa jokapäiväistä elämäämme. Profiiliin päivittyy automaattisesti tietoa haluamistasi paikoista ja omat tietosi päivittyvät automaattisesti jokapäiväisen toimintasi mukaan, myös muille. Näin on helppo kävellä virtuaaliseen työvoimatoimistoon ja tarttua uusiin haasteisiin, jotka voivat fyysisesti olla toisella puolella maapalloa. Tai vaihtoehtoisesti kävelet kadulla ja viisas jokapäiväinen päätelaite kädessäsi tai taskussasi ilmoittaa liikkeidesi mukaan tarjolla olevat lyhytaikaiset työpaikat. Kaikki voittaisivat. Mikä tärkeintä, kaikki saisivat tarvitsemansa palvelun. Tämä olisi avoimuutta ja joustoa parhaim-millaan – byrokraattiset verotukseen tarvittavat paperityöt ehtisi tehdä myöhemminkin.

Viidessä vuodessa ehtii tapahtua paljon. Tekniikka kehittyy, työvoimatarve kasvaa entisestään ja työtahti kovenee. Me kaikki haluamme joustavuutta, avoimuutta ja muutosta jokapäiväiseen aherrukseen. Toivottavasti jokainen on valmis joustavaan työhön, työnha-kukilpailuun sekä ennen kaikkea itsensä hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Jos näyttää siltä, että tarvitset tukea tai sparraajaa, on aina käytössäsi myös ihmiseltä ihmiselle -palvelu, valinnan vapaus säilyy työnhakijalla. Nykymuotoiset työsuhteet eivät viidessä vuodessa katoa. Muutos vie useamman sukupolven ja muutoksen suuntakin voi vaihtua moneen kertaan. Monimuotoisuus lisääntyy, toivottavasti myös valinnan vapaus lisääntyy.

Mitä tarvitaan?

• Työnantajan ja työntekijän osaamistietokanta ja suositteluhistoria

• Yhteinen tapa kuvata sekä työnantajan että työntekijät työtarjoukset

• Tunnistautumisratkaisu, älypaneeleja helppoon käyttöliittymään ja nopeisiin laadukkaisiin videoyhteyksiin kuten etäneuvotteluihin. Kotilaitteetkin riittävät hieman vaatimattomammalla käyttökokemuksella

• Älypaperi lähialueviestintään, jos henkilökohtaista älylaitetta ei ole

4.3. Johtamisen vuorovaikutus 2017 Taas kerran ruudulla pyörivät Tuntemattoman sotilaan loppukuvat. Finlandia soi uhkaavasti ja toisaalta niin toiveikkaasti. Ihmettelen, mikä saa minut katsomaan yli 60 vuotta vanhan mustavalkoisen elokuvan yhä uudestaan. Ajatukset karkaavat aamuun ja työhön. Olenko aamulla enemmän Koskelan vai Lammion kaltainen esimies? Pitääkö saada tapahtumaan vai onko aikaa huolehtia että ihmiset ymmärtävät ja tekevät parhaansa?

Miten Koskela ja Lammio toimisivat tämän päivän työelämässä ja tämän päivän johtamisen työkaluilla? Millä sanoilla Koskela aloittaisi blogikirjoituksen, olisiko Lammion verkkostatus enemmän punaisella kuin vihreällä ja olisiko Koskela koskaan punaisella? Twitterin 140 merkkiä ei olisi käskyttävälle ongelma, mutta syvempi johtaja kaipaisi tilaa kuvata ja selventää. Kumman blogiteksti saisi enemmän lukijoita ja peukkuja, entä kumman kirjoitukseen tulisi enemmän uusia asioita eteenpäin vieviä ajatuksia keskustelun areenalle? Niin mielelläni kuin olisin Koskelan kaltainen, aloitan lammiomaisen blogitekstin, haluan, että henkilöstö rohkaistuu kaivamaan eri näkö-kulmia tässä vaiheessa ja mahdollisimman moni twiittaa ja osallistuu keskusteluun. Vilkaisen edellisen kirjoitukseni kommenttien sisältöanalyysin kännykästä. Niinpä niin, jaksaminen, kuunteleminen ja kunnioittaminen sieltä nousevat ja pari teknistä termiä palveluaihioksi. Klikkaan eilisen myyntitilanteen vielä inspiraatioksi. Yhtä tuoteryhmän lukua en oikein usko ja jätän siihen kommenttikysymyksen. Eiköhän kommenttiin joku vastaa ennen kuin saan blogitekstin valmiiksi.

Lopulta syntyy kaksi vaihtoehtoista kirjoitusta. Nostan ne johtoryhmän keskusteluryhmään, laitan äänestysnapin päälle ja lähden koiran kanssa lenkille. Emme pääse etenemään kuin sata metriä, kunnes taskussa kilahtaa: kollega ottaa videolla yhteyttä. Hän toivoisi, että painottaisin blogitekstiä hieman haastavampaan suuntaan. ”Lisää lammiomaisuutta”, kysyn. Korjaan tekstiä äänikomennoin – talutushihna toisessa kädessä kirjoittaminen on melko hidasta. Huomaan, että blogikirjoitusta on äänestetty ja päätän julkaista tekstin saman tien firman intraan: sormenjälkitunnistin auki, sen jälkeen kaksi äänikomentoa ja siellä on.

Tänään on fyysisen kokouksen aika, eli hyppään autoon ja nokka kohti toimistoa. Puhelin kertoo kirjoitukseen vastaukset, sana-analyysin ja sävyindeksin. Muutamaan kommenttiin pitää sanella heti vastaus, jotta keskustelu ideasta jäsentyy, ja muut ovat pohdiskelevia ja ehdottavia. Kaikkiaan kuutisenkymmentä kommenttia eli melko edustava otos. Pyydän yhteenvedon vielä johtoryhmän workroomiin, jotta se on heti kokouksen alussa kaikilla. 12 tuntia on kulunut sen jälkeen, kun kysymys tuli mieleen ja

muotoilin siitä blogimuotoisen kirjoituksen. Nyt on jo melko hyvä kuva siitä, mitä mieltä henkilöstö asiasta on. Lisäksi on lukuisia hyviä etenemistapaehdotuksia joista valita. Upeaa kun ei tarvitse itse tietää kaikkea!

Voisin kuitenkin tehdä tässä vielä matkalla asiasta videopostauksen ja korvata tekstin sillä. Asiaan liittyy tunteita ja videota käyttämällä saan viestiini kehonkielen ja äänensävyn mukaan. Kokouksen alkuun on kuitenkin vielä kaksi tuntia, eli hyvinkin saan toiset kuusikymmentä näkemystä lisää. Osa ihmisistä reagoi mieluummin videoon. Ehdin vielä puhuakin muutaman ehdottajan kanssa tarkemmin heidän ideoistaan: videolla tai aamukahvilla… tai niiden yhdistelmällä.

Päivät jolloin ”johtaja tietää aina parhaiten” ovat ohi. Vallalla olevat johtamisen opit ja menetelmät ovat kehittyneet teollisella aikakaudella, eikä siinä mitään pahaa, sillä näillä opeilla on rakennettu nykyinen suomalainen hyvinvointi. Johtamisen malli perustuu prosessiteollisuuden kannalta järkeviin lähtökohtiin; tärkeintä on minimoida kaikki mah-dolliset prosessipoikkeamat, johtaminen keskittyy selkeästi määriteltyihin yksiköihin, joiden tehtävä on toistaa samaa suoritusta luotettavasti. Organisaatio on hierarkkinen; ohjeet ja käskyt tulevat ylhäältä, raportointi alhaalta ja esimies viime kädessä tietää paremmin ja ratkaisee ongelmatilanteet. Perinteisessä teollisessa ympäristössä tällä tavalla saadaan hienoja tuloksia.

Kiusallista kylläkin, Suomessa merkittävin osa talouselämää on jo jälkiteollisessa vaiheessa, keskittymässä palvelutuotantoon ja tietotyöhön. Näissä liiketoimintamalleissa vakiointi ja poikkeamien minimointi eivät ole aivan yhtä tarkoituksenmukaisia asioita, koska suurin osa asiakkaista haluaa yksilöllistä suunnittelua, ratkaisuja ja osallistumista palvelun tuottamiseen.

Toinen tilannetta ratkaisevasti muuttava asia on se, että näinä vuosina nuoremman sukupolven, vuoden 1985 tai sen jälkeen syntyneiden, niin kutsutun Y-sukupolven edustajien osuus työvoimasta nousee jyrkästi. Kyvykkäimmät heistä nousevat myös esimiehiksi ja johtajiksi tuota pikaa. Uusien sukupolvien astuminen ruoriin tapahtuu säännöllisin väliajoin ihmiskunnan historiassa, mutta tämä siirtymä on erityisen mielenkiintoinen. Y-sukupolvi on syntynyt hiiri kädessä, se ei tunne maailmaa ilman internetiä tai sosiaalista mediaa ja kännykkä on ainut puhelintyyppi. Se on kasvanut elämään niiden kanssa. He ovat niin sanottuja diginatiiveja tai digicowboyta, kuten Pekka Viljakainen heitä kutsuu.

Käsissä alkaa olla tilanne, jossa johtamisen ”kultaiset säännöt”, oletuksena oleva liiketoimintamalli ja ennen kaikkea johdettavien käsitys siitä, miten ryhmässä toimitaan, ovat suuressa murroksessa. Toimitaanko ryhmässä avoimesti, virtuaalisesti tai vaikkapa 24/7? Saavutetaanko lähipiirin kunnioitus ja auktoriteettiasema muodollisen aseman avulla vai toimimalla muita neuvokkaammin sosiaalisessa verkostossa? Ratkaistaanko ongelmia ja tehdäänkö päätöksiä formaalin ja hierarkkisen prosessin tuloksena vai

kysymällä ja neuvottelemalla? Johdetaanko ja motivoidaanko ihmisiä komentamalla vai osallistamalla?

Miten tulevaisuuden johtajat toimivat? Viitteitä tulevasta antaa hiljattain julkaistu tutkimus (Cisco Systems, 2011), johon vastasi 2800 nuorta yliopisto-opiskelijaa ja nuorta ammattilaista 14 maasta. Yli puolet vastaajista ilmoitti, ettei osaa ajatella elämää ilman internetiä ja kaksi kolmasosaa ilmoitti, että jos olisi pakko valita auton ja internetin välillä he jättäisivät mieluummin auton pois. Tulevilla johtajilla on siis äärimmäinen tarve ja halu hyödyntää verkkoa kaikissa olosuhteissa, joissa sitä tarvitaan. Tämä johtaa suuremman joustavuuden tarpeeseen. Kaksi kolmasosaa vastaajista ilmoitti, että he hyväksyisivät alemman palkan, mikäli työpaikka tarjoaisi joustavan pääsyn sosiaaliseen mediaan, aika- ja paikkariippumattomaan työhön ja mahdollisuuteen valita haluamansa mobiililaite.

Toinen merkittävä trendi on se, että sosiaalinen media ja sen käyttäytymissäännöt syrjäyttävät nopeasti puhelimet ja sähköpostin dominantteina vuorovaikutusvälineinä. Tämä johtaa perinteisen yksi yhdelle -tyyppisen viestinnän logiikan vaihtumisen yksi monelle -tyyppiseen ”broadcasting-logiikkaan”. Nuoret johtajat käyttävät sosiaalista mediaa ja sen käyttäytymisperiaatteita luodakseen aivan uudenlaisen, reaaliaikaisen ja avoimen dialogin organisaationsa kanssa siten, että kaikki ryhmän jäsenet voivat jatkuvasti kommentoida ja tuoda omaa osaamistaan ja näkemystään esille, antaa ja saada välittömästi palautetta ja osallistua organisaation asioiden käsittelyyn.

Tämän näkemyksen mukaan tulevaisuuden johtajia ja johtamiskäytäntöjä muokkaa suurempi halu ja tarve hyödyntää jatkuvasti verkkoa, ennen näkemätön joustavuus työn tekemisessä ja välineissä sekä sosiaalisen median ilmiöiden hyödyntäminen johtamistyössä. Tästä kumpuavat ainakin seuraavat kysymykset, joiden suhteen kaikkien organisaatioiden on tehtävä linjauksensa:

• Mikä on avoimuuden oikea taso ja tyyli?• Miten paljon työ- ja vapaa-ajan roolit ja niiden vuorovaikutus kannattaa sekoittaa?• Miten ehkäistä sosiaalisen median väärinkäytön mahdollisuudet?• Miten varmistaa, että kaikki organisaation jäsenet ymmärtävät, mikä on yrityksen luottamuksellista tietoa?

Päätyypä linjaus mihin muotoon tahansa, alkavat päivät, jolloin johtaja voi sanoa aina tietävänsä paremmin, olla lopullaan. Tulevaisuuden johtajan odotetaan kommunikoivan enemmän, laajemmin, reaaliaikaisemmin, avoimemmin ja uudenlaisin työkaluin ja paneutuvan siihen aidosti ja koko sielullaan.

Tulevaisuuden esimiesten odotetaan samalla tarjoavan näin vaikuttamismahdolli-suuksia kaikille organisaation jäsenille ja tekevän sen ehdottoman tasapuolisesti. Myös

Osallistu keskusteluun johtamisesta LinkedIn-palvelussa www.linkd.in/uuskasvu

muut vallan lähteet muuttuvat. Asema-auktoriteetin muuttuessa vähemmän merki-tykselliseksi on johtajan lunastettava paikkansa siten, että hän on aina selvillä, missä mennään, ja aidosti myös ymmärtää ja tuntee organisaationsa liiketoiminnan.

4.4. Globaalit koulun kinkerit 2017 Se heinäkuinen yö viisi vuotta sitten, jolloin 800 koululaisen luokkahuoneet paloivat, oli elämäni pahin painajainen. Minulla oli kaikki lukuvuoden jaksosuunnitelmat saatu juuri valmiiksi ja viimeinenkin sijainen palkattuna. Kolme viikkoa aikaa koulun alkuun ja viimeistelyä vaille remontoidut uudenveroiset tilat menivät. Onneksi edes opetusvälineet, oppilaiden tietokoneet oli siirretty varastokonttiin remontin alta. Oli pakko aloittaa tyhjältä pöydältä, tai no olihan meillä toinenkin täyteen ahdettu ja viipaleparakeilla täydennetty koulukeskus. Hyvät tilat viidellesadalle, mutta kun oppilaita on 1500… Ja seuraava täysi koulu 60 kilometrin päässä.

Päivä pohdintaa ja sitten esitys oli valmis. Ei muuta kuin esityksen kanssa Kouluhallitukseen lupia kysymään. Oli pakko keksiä jotain. Mihin tilat riittäisivät? Mihin tiloja oikeasti tarvittiin? Ensimmäinen ajatus oli, että ensisijaisesti tiloja tarvitaan matematiikkaan ja kieltenopetukseen. Ja jos tilaa jää, niin äidinkielelle ja muille luonnontieteille. Jos ne hoidetaan hyvin, ovat lasten ja nuorten kokemat haitat pienimmät. Jos meillä silloin olisi ollut vain päiviä aikaa, niin olisi toimittu, se oli hyvä suunnitelma. Onneksi oli kaksi viikkoa eli aikaa miettiä asiaa vähän pidemmälle.

Yritykset olivat suosineet jo vuosia etätyötä ja videokokouksia. Lähes kaikilla perheillä oli hyvät nettiyhteydet. Tai ainakin oli riittävästi koteja, joissa ne olivat.

Oivallus, että lähes kaikki lukuaineet voitaisiin opiskella videoneuvottelun ja

• Älypuhelimen tunnistusratkaisu intranetin julkaisutilaan ja pienryhmien keskusteluryhmiin pääsemiseksi

• Avoimen mielipiteen ilmaisun ja keskustelun sekä sitouttavan johtamisen kulttuuri

• Tekstianalysointisovellus

• Puheohjattu tekstinmuokkaussovellus

Mitä tarvitaan?

interaktiivisten itseopiskelukurssien avulla opettajan yksilöllisessä ohjauksessa, mullisti koko ratkaisun. Luokkatiloja tarvitaan paljon enemmän oppimistilanteisiin, joissa kehitetään sosiaalisia valmiuksia, vuorovaikutustaitoja, luovaa ilmaisua ja liikuntaa. Kotitalous ja kemian kokeet oli myös tarpeen järjestää lähiopetuksena. Hiljalleen rytmiksi muodostui, että suurin osa vanhemmista oppilaista kävi koululla vain joka toinen päivä, kun oppiminen oikeasti vaati yhdessäoloa ja sosiaalisen pääoman kartuttamista.

Pienemmät oppilaat olivat aluksi enemmän paikalla oppimassa oppimista. Samoin tietyt oppilaat tarvitsivat enemmän lähiopettajan tukea kuin toiset, mutta lopulta tilat riittivät hyvin. Kokemus opetti hyvin nopeasti, että maahanmuuttajalapset pääsivät opiskelun alkuun nopeasti, kun ensimmäisten viikkojen apuna oli äidinkieltä puhuva videotulkki, jonka turvin vanhemmat tiesivät, mitä tapahtuu, ja monet väärinymmärrykset vältettiin.

Edistyneet oppilaat löysivät nopeasti maailmalta verkkokursseja, joilla he pystyivät korvaamaan osan tunneista kansainvälisellä tarjonnalla. Aiemmin ei tullut mieleenkään, että meillä riittäisi resursseja tarjota kielivaihtoehtona Japania ja Portugalia – nyt ei ole montaa kieltä, jota ei meillä opiskeltaisi ja natiiviopettajien johdolla. Myös matematiikasta ja fysiikasta löytyy lukioikäisille huippuopetusta aivan mitättömillä kustannuksilla. Myös yhteistyö alueen yritysten kanssa lähti viimein käyntiin, aluksi se oli yrityksille hyväntekeväisyyttä, mutta muuttui nopeasti myös heille hyödylliseksi, kun opiskelijat tekivät harjoitustehtävänsä motivoituneesti.

Lopulta palaneen koulukeskuksen tilat suunniteltiin kokonaan uudelleen painottaen liikuntaa ja sosiaalisia kohtaamistilanteita. Ne olivat halvemmat ja pystyttiin rakentamaan rahoilla, jotka säästyivät, kun vanha toimintamalli purettiin. Tilat tukivat myös muun yhteisön aktiivisuutta, kun luokkahuoneiden jonoista päästiin luovuutta tukeviin ratkaisuihin.

Nyt meidän uutta oppimismallia on jo alettu kopioida muualle, kun on nähty, miten meillä oppimistulokset ovat parantuneet, opettajat ja oppilaat voivat paremmin ja kustannukset ovat vieläpä pienentyneet. Se heinäkuinen yö viisi vuotta sitten oli parasta, mitä minulle on koskaan tapahtunut.

Mitä vanha matikan lehtori vastasi 1970-luvulla kiltille etupulpetissa istuneelle tytölle, joka tuli maininneeksi opettajalle, että ”Tuo Pekka takapulpetissa häiritsee? ” Lehtorin vastaus oli: ”Ole sinä vaan väleissä tuon takapulpetin pojan kanssa, hänestä voi joskus tulla sinun työnantajasi.”

Erään perheyrityksen toimitusjohtaja totesi muutama päivä sitten, ”Mihin me tarvitsemme kaikkia näitä työmarkkinoille tulevia ammattikorkeakoulun yleistradenomeja? Ne osaavat vähän kaikkea, mutta kun pitäisi alkaa tehdä töitä, meidän on koulutettava ne uudelleen täällä työpaikalla. Ennen, kun tänne tuli

vähemmän, mutta käytäntöön koulutettu nuori teknikko tai insinööri, se tiedettiin, mitä hän osaa, ja sai laittaa suoraan töihin”. Mahtoiko tuo edellä mainittu toimitusjohtaja olla juuri kyseinen ”häiritsevä takapulpetin poika”?

Toimitusjohtajan mainitsema ammattikorkeakoulusta työelämään valmistuva tradenomi oli syntynyt vuonna 1988 ja aloitti koulunkäyntinsä 17 vuotta sitten 1995. Miltäpä maailma näytti tuolloin? Internet otti ensiaskeleitaan kouluissa, Australiassa etäopetettiin radiopuhelimien välityksellä ja IT-huuma alkoi nostaa päätään. Hän päätti lähteä lukion jälkeen tietotekniikkalinjalle.

Entä mitäpä kuuluu etupulpetin tytölle tänään? Hänestä tuli opettaja, joka hakeutui vuosi sitten lähihoitajaksi, kun ei enää jaksanut koulussa. Samaan aikaan saimme lukea kyseisen opettajan entisen oppilaan päiväkirjoista koulukiusaamisesta ja ajautumisesta puukottajaksi.

Löytäisimmekö nykyajan ja tulevaisuuden työelämästä malleja, joita voisi soveltaa kouluissa? Oppilaille voitaisiin antaa langattomalla verkkoyhteydellä, kaksisuuntaisella videoyhteydellä ja paikannuksella varustetut minitietokoneet. Kun kommunikaatio- ja sosiaaliset taidot ovat riittävän hyvät, oppilaat voisivat opiskella ja opettajat ohjata, opettaa ja opastaa osan ajasta etänä – missä tahansa – reaaliajassa.

Mitä jos oppiminen olisikin globaalia, jos Italiaa opiskeltaisiin natiivin huippupedagogin johdolla verkon yli ja ryhmässä olisi opiskelijoita ympäri maailmaa? Osaisiko poromies kertoa työstään uskottavammin ja elämyksellisemmin kuin lähiopettaja, joka ei ole käynyt Kehä III:n ulkopuolella?

Yhä useammin koulumaailmassakin keskustellaan opettajien kiireen lisääntymisestä. Toisaalta painetta luovat luonnollisesti oppilaat, mutta yhä enenevässä määrin myös hallinnolliset ”projektit” ja entistä vaativammat vanhemmat.

Voiko koululaitoksemme pahoin? Onko meillä liian vähän aikaa toisillemme? Voisiko koulu vastata uudella tavalla tulevaisuuden työelämän ja ennen kaikkea ihmisten hyvinvoinnin tarpeisiin? Miksi menestyvä huippugolfari pelaa kenttää mielessään nurinpäin – siis ennen varsinaista suoritusta kuvittelee pelaavansa jokaisen väylän lyönti lyönniltä, mutta takaperin viheriöltä aloituspaikalle? Hän haluaa tietää ja nähdä etukäteen, missä hänen kulloinkin tulisi olla pallonsa kanssa, jotta seuraavalla lyönnillä olisi mahdollisimman helppo saada haluttu lopputulos.

Nyt koulunsa aloittava ekaluokkalainen valmistuu ammattiin ja työelämään kes-kimäärin vuonna 2024–2029. Mitä valmiuksia hänellä tulisi tuolloin olla, jotta hän saisi ”oman elämänsä golfpallot” mahdollisimman varmasti ja vähillä ylimääräisillä lyönneillä reikään? Sitä hän ei ehkä itse voi vielä tietää, mutta koulu antaa siihen vinkkejä – ”juuret ja siivet”.

Elääkö koulumaailma menneessä, nykyisyydessä vai pitäisikö sen elää viisitoista vuotta ajastamme edellä? Talouselämä 1/2012 -lehdessä liike-elämän

monitoimivaikuttaja Anssi Vanjoki pohti mallia, jossa ”koulussa käytäisiin esimerkiksi vain joka toinen päivä ja siellä keskityttäisiin kommunikaatiotaitoihin, sosiaalisen pääomaan rakentamiseen, liikuntaan ja muuhun fyysistä läsnä- ja yhdessäoloa vaativaan oppimiseen”.

Tietoaineet voitaisiin opiskella etätyön ja tietoteknisten itseopiskelukurssien avulla etäopettajan ohjauksessa. Säästyneillä tilakustannuksilla ja oppimisen tehostumisella pystyttäisiin rahoittamaan tarvittava tietotekniikka ja oppimateriaalit tuotantomalliin soveltuvaksi sekä ennen kaikkea enemmän yksilöllistä läsnäoloaikaa opettajalle – vaikka verkon välityksellä!

Kaikki tämä on jo mahdollista – kyse on tahtotilasta ja resurssien kohdentamisesta. Millaiset olisivat ”Globaalit koulun kinkerit 2017”?

• Rohkeus irtaantua totutuista toimintamalleista

• Laajakaistayhteyksiä koteihin sekä työasemia jokaiselle opiskelijalle

• Web-kamerat niihin laitteisiin, joissa sitä ei ole valmiina

• Opettajalle usean etäopiskelijan ohjaukseen sovellus, josta voi käydä yksilöllisiä keskusteluja joko pikaviestein tai suorin kahdenvälisin videoyhteyksin ja jakaa työpöydän opiskelijan kanssa

• Itseopiskelukursseja tuottava yritysverkosto

• Nopea prosessi, jolla itseopiskelukurssit ja ulkomaiset etäopetuskurssit auditoidaan opetusohjelmaan vaatimukset täyttäviksi ja vertailukelpoisiksi

Mitä tarvitaan?

4.5. Mikroyritysten vallankumous 2017Viitisen vuotta sitten odottelin työttömyyseläkkeelle pääsyä. Aika toivottomalta tuntui 50-vuotiaan insinöörin työllistyminen, kun niitä riitti jokaiseen keskikaljabaariin ja kahvilaan. Pelastukseksi tuli harmaa talous. Olihan se politiikka silloin soutamista ja huopaamista, mutta oivallus, että ainut tehokas lääke harmaan talouden ehkäisyyn oli lisätä merkittävästi perheiden työllistämiskykyä ja ennen kaikkea halua maksaa laskut virallisen talouden maailmassa.

Keino oli yksinkertainen: nostettiin kotitalousvähennys viisinkertaiseksi ja laajennettiin se kattamaan kaikki henkilötyö, jota perheen eduksi tehtiin, riippumatta työn suorituspaikasta. Oivallus oli, että yhdeltä palvelun tuottajalta sai olla vain 10 % kokonaissummasta, jolloin tuki ei valunut suuryrityksille. Vaikka tuloverokertymä vähän laski aluksi, tuli uutta palkkatyötä ja tuhansia pienyrityksiä näkyväksi ja niinpä veropohjan laajenemisen kautta ratkesi monen kuntatalouden ongelmat. Pimeä työ ilmiönä vain katosi tavallisten perheiden ja yrittäjien keskuudesta.

Minulle, monessa sopassa kouliintuneelle projektien pyörittäjälle, tämä mahdollisti verkostosolmuyrityksen perustamisen. Verkostosolmu, tai verkostosihteeri, ihan miten se halutaan nähdä, on henkilö, joka tuntee asiakkaansa ja tuntee tekijät – hänen osaamisensa on yhdistää ja ideoida työlle tekijä riippumatta mikä työ on. Ompelija, putkimies, tietokoneguru, kotisairaanhoitaja… hämmästyttävää, miten pieni määrä kotitalouksia pystyy työllistämään niin suuren joukon mikroyrityksiä! Ja kuinka mikroyritys on toisensa asiakas – ompelija puutarhurille ja päinvastoin. Olimme vain oppineet olemaan kysymättä toiselta avainkysymykset: ”Mitä Sinä osaat ja ennen kaikkea mitä Sinä haluat tehdä?” Vaihdannan perusteet oli luotu jo ajat sitten, ei rahassa mitään pahaa ole, kunhan sen pyörittäminen ei luo tehottomuutta. Massiivisia taloushallintaorganisaatioita ja strategioita, optioita ja pelureita – kun kyse on viime kädessä siitä, että ompelija tarvitsee osaavan omenapuun istuttajan ja omenapuun istuttaja tarvitsisi vähän tilaa lähes käyttämättömän pukunsa hartioihin veljensä häihin.

Verkostosolmuna tarvitsen vain muutaman prosentin osuuden per keikka. Pienistä purosista se elanto tulee, mutta vaivattomuus ja turvallisuus ovat asioita, joista ihmiset ovat valmiit maksamaan. Kun osaaminen, välineet ja verkosto on kunnossa, niin keikan välityksiä ei mene yhtään hukkaan ja työpäivä kuuluu kuin siivillä ja aikaa jää yhteisön sosiaalisen hyvinvoinnin huoltoonkin.

Aika jännää, miten paljon osaamista lähialueilta lopulta on löytynyt. Aiemmin

väki matkusti pois keskitettyihin toimistoihin ja palasi illalla leikkimään koteihinsa. Verkostosolmuyrittäjänä tulin mahdollistaneeksi, että väki siirtyi aluksi osa-aikaisiksi yrittäjiksi, ja kun tarjonta loi kysyntää ja kysyntä tarjontaa, niin verkosto alkoi kasvaa ja solmun hallinnoima verkosto alkoi muistuttaa jo aika kattavaa palveluyritystä – tai itse asiassa useampia, kun toimialoja tulee vain jatkuvasti lisää.

Kun teollisen yhteiskunnan aikakauden luomien monikansallisten jättiyritysten monopoli alkoi murentua, alkoi mikroyritysten palvelutarjontakin räjähtää markkinoille. Semanttisella verkkohaulla minä ja kaltaiseni mikroyrittäjät löydämme oman osaamisemme täydentäjän, jonka työtilanne, luottamusreferenssit sekä aika- ja paikkastatukset mahdollistavat työn tekemisen. Näin mikroyritysverkosto elää dynaamisesti ja pystyn palveluissa haastamaan minkä tahansa perinteisen hierarkkisen organisaation niin työn laadussa, toimitusnopeudessa kuin kustannuksissakin. Ja kelpaan julkisten kilpailujen tarjoajaksi. Tavaratuotanto ja globaali logistiikka on jäänyt vanhoille yrityksille.

Arabikevät lähti liikkeelle Twitter-viesteistä. Meidän vallankumouksemme lähti Facebookista ja tekstiviesteistä, Twitterkin toki mukana. Me kaadoimme yhtä suuret voimat, mutta meidän hedelmäkauppiaamme on onnellisempi kuin koskaan elämässään. Meidän vallankumouksemme on siinäkin mielessä onnellisempi kuin Arabimaissa, että täällä virkavalta ja poliitikot hehkuttavat meitä. Suomen vaihtotasekin oikeni, kun palveluyritysten voitot eivät enää valu suuren maailman kasvottomille omistajille.

Talouselämämme rakenteet ovat kehittyneet nykyiseen muotoonsa pitkälti rahoittajien, suurteollisuuden, kaupan keskusjärjestöjen ja verottajan etujen ajamana. Kuvitel-laan remonttiryhmä, joka koostuu putkimiehestä, timpurista, maalarista ja sähkömie-hestä – kaikki omia yrityksiä. Jos he toimisivat lakien ja määräysten mukaan kirjaten kaikki yritysten väliset suoritesiirrot dokumentein, olisi heidän mahdoton saada yhtään kilpailukykyistä tarjousta aikaiseksi, koska työllistäisivät liian monta talouspäällikköä ja kirjanpitäjää esimiehineen ja johtajineen. Työkaluja, työsuoritteita, tarvikkeita, kuljetuksia ja ties mitä lainataan päivän aikana ristiin satoja kertoja. Lainat, pikku palvelukset samoin kuin kokonaisurakan lopullinen kannattavuus kunkin kannalta perustuu luottamukseen ja oikeudenmukaiseen vastavuoroisuuteen. Luottamus syntyy yhteisistä kokemuksista.

Suuryritysten toiminta perustuu juridisesti pitäviin sopimusmalleihin, joissa on yksityiskohtaisesti kirjattu eri sopimuspuolten oikeudet ja vastuut ja kaikki yritysrajan yli tapahtuvat suoritteet kirjataan yksityiskohtaisesti molempien yritysten kirjanpitoon. Tämän kaiken hallinta vaatii massiivisia tietojärjestelmiä ja tiukasti määriteltyjä proses-seja. Asiakkaan kohtalona on sopeutua ja toivoa, että prosessin määrittäjät ovat otta-neet kaiken huomioon. Jos prosessista poiketaan, nousevat asiakkaan kustannukset

Liity keskusteluun Facebookissa:www.facebook.com/SoneraYrityksille

nopeasti. Asiakkaiden on myös alistuttava suuryritysten juristien määrittämään sopi-muskieleen. Molemminpuoliselle luottamukselle on niissä vain vähän tilaa, asiakkaan on yksipuolisesti luotettava siihen, mitä suuryritys sanoo. Ainoa asia, mihin pieni asiakas voi vaikuttaa, on suuryrityksen mainepääoma.

Entä jos luottamus palaakin yhteiskunnan voimavaraksi, kuten se oli joskus ennen teollistumisen alkua? Vanhoissa kyläyhteisöissä oli aina joku, joka järjesti kaikki asiat. Meillekin voisi syntyä oma ammattikunta, joka kokoaisi ja hallinnoisi verkostoja todel-lisen asiakastarpeen mukaan. Asiakkaan haluama laatu ja palvelun hinta sovitaan tässä ja nyt, työmaalla tai kaupassa, eikä toisella puolen maapalloa, neuvotteluhuoneessa juristien ja konsulttien ohjauksessa.

Verkostosolmuja ei aina tarvita, jos verkostojen jäsenillä on myös vanhat asiak-kaansa. Solmujen merkitys korostuu, kun uusia ammattilaisia tai sellaisiksi haluavia liittyy verkostoon. Toiminnan käynnistäminen ja luottamuksen rakentaminen vaatii aluksi tukea. Joskus työkalujen ensihankintoihin tarvitaan mikrolainaa tai yhteishankintasopimuksia.

Suuryrityksille jää elintilansa. Tänä päivänä on vaikea kuvitella, että sellukattilaa pyöritettäisiin edes osuuskuntamuotoisesti saati mikroyrittäjien voimin. Jatkossakin tarvitaan isompia yrityksiä suuriin tuotantolaitosinvestointeihin, suuria pankkeja niitä rahoittamaan ja globaaleja palvelun koordinoijia hoitamaan logistiikkapalveluja.

• Uusien jäsenten varmentaminen, opastus ja alkupääoman kokoaminen

• Uusien asiakkaiden tuominen verkostojen piiriin – luottamuspääoman välittäminen tilaajan ja tuottajan väliseen suhteeseen

• Lähiyhteisön osaamispääoman täydentäminen

• Yhteydet lähiverkostoihin, jotta harvinaisemmillekin asioille löytyy tekijä ja toisaalta heille asiakkaita

Verkostosolmun tehtävät:

Mitä tarvitaan?

• Poliittiset päätökset harmaan talouden elintilan kaventamiseksi kotitalousvähennyksen avulla

• Osaamistietokanta, luottamustietokanta

• Kartat ja paikkatiedot

• Ammattilaisten sijainnin ja statuksen varmentaminen, statuksessa mukana lähityötilanne

• Vuorovaikutusvälineet: puhelin, internet, sähköposti ja sosiaalisen median työkalut

4.6. Osallistuva eläkeläinen vuonna 2017 Olen 71-vuotias vuonna 2017. Kuulun 67–72-vuotiaiden suureen ikäluokkaan. Olemme käytännössä kaikki eläkkeellä. Edellisiin sukupolviin verrattuna olemme hyvin koulutettuja ja varakkaita. Olen vielä varsin hyväkuntoinen, kuten suuri osa ikäluokastani. Meitä on vielä jäljellä noin 360 000. Viisi vuotta nuorempaa ikäluokkaa on lisäksemme siirtynyt eläkkeelle arviolta 200 000 eli kaiken kaikkiaan eläkkeellä on 62–72-ikäluokkaa runsaat puoli miljoonaa. Se on aika iso joukko.

Olen hiukan huolestunut. Alle 15- ja yli 65-vuotiaita on sataa työikäistä kohti jo 60, ja huoltosuhde heikkenee edelleen. Kuntarakenteiden ja sosiaali- ja terveystoiminnan uudistukset eivät ole vielä ehtineet vaikuttaa merkittävästi sosiaali- ja terveyspalvelujen ja julkishallinnon tuottavuuteen. Vähenevästä työikäisestä työvoimasta yhä kasvavan osan vievät yksityiset ja julkiset sosiaali-, terveys- ja hoivapalvelut. Työvoimaa ei tahdo riittää muille aloille, esimerkiksi vientituloja kerryttävään yritystoimintaan. Kilpailukykymme ja kansalaisten hyvinvoinnin taloudelliset perusteet näyttävät heikentyvän.

Näen kuitenkin myös paljon positiivisia ilmiöitä. Suurin osa meistä puolesta miljoonasta ”nuoresta” eläkeläisestä osallistuu itse asiassa vielä aktiivisesti yhteiskuntamme toimintaan. Sosiaaliset verkostot ja henkinen ja fyysinen liike ovat minulle ja monelle muulle lääke. Tarjolla on uusia fiksuja toimintamalleja aktiiviseen osallistumiseen, terveyden ylläpitämiseen ja väistämättömien sairauksienkin kohtaamiseen. Huoltosuhde antaakin mielestäni liian synkän kuvan todellisuudesta. Itse asiassa hanskamme ovat vielä käytössä ja voimme omalla toiminnallamme vapauttaa niukkaa työikäistä työvoimaa sosiaali-, terveys- ja hoivapalveluista muille aloille.

Sosiaalisen median välineet helpottavat ja laajentavat monella tavalla osallistumistani ja ”vapaa-ajanharrastuksiani”. Käyttöliittymät ovat yksinkertaisia ja helppokäyttöisiä ja tukevat liikkeen lääkkeen ideaa. En halua jämähtää istumaan ruudun ääreen kovin pitkäksi aikaa. Lisäksi fyysinen ihmisten kanssa turinointi ja puuhaaminen ovat minulle elämän suola.

Yritykset ja julkiset yhteisöt käyttävät aktiivisesti sosiaalista mediaa toiminnassaan ja sen kehittämisessä. Se on tehokas tapa hankkia ja hyödyntää organisaation ulkopuolisia voimavaroja. Me eläkeläisetkin olemme asiakkaina ja erilaisilla osaamisprofiileillamme sellainen voimavara. Olen päässyt muutamaan sosiaali- ja terveysalan palveluntuottajan pieneen asiakas- ja asiantuntijaryhmään.

Palveluyritystaustani ja ikäni olivat kiinnostava yhdistelmä profiilissani. Voitaisiinko vaikka IT-alan parhaista palveluprosessien käytännöistä ja toimintamalleista soveltaa jotain sosiaali- ja terveysalalla, kun asiakkaana ovat seniorit?

En ole poliittisesti kovin aktiivinen, mutta minua houkuttelee tehdä kansalaisaloite eduskunnalle muutaman samanmielisen kaverin kanssa. Valmistelu ja tuen saaminen on aika yksinkertaista, kun käytettävissä on sosiaalisen median palvelu ja hyvin toimiva lakialoitteen valmistelutuki.

Joitain kremppoja ikä minulle ja vaimolleni on jo tuonut. Olemme liittyneet sosiaalisen median piiriin tai perustaneet sellaisen. Autamme samantyyppisessä tilanteessa olevia terveyden ylläpidossa ja sairauden hoitamisessa. Yhteisössä on mukana terveydenhoidon asiantuntijoita. Hyöty saadaan siitä, että vältytään kremppojen ja sairauksien pahenemisilta ja turhilta käynneiltä lääkärillä tai terveyskeskuksissa.

Käyn kerran viikossa ohjatussa äijäjumpassa. Kesällä ohjaajamme pitää lomaa. Tässä iässä jumppaloman pitäminen on vaarallista. Omatoiminen jumppa jää helposti tekemättä. Siksi saamme muistutuksena ohjaajaltamme kerran viikossa videopätkän, jonka mukaan teemme liikkeet.

Laulan kuorossa. Yhteisöpalvelussamme on käytettävissä omaa harjoitteluani varten tulevien konserttiohjelmien nuotit, stemmaäänitykset ja joitain hyvien kuorojen esityksiä. Jos emme pääse kokoontumaan yhteiseen tilaan, harjoittelemme verkon kautta koko kuorolla tai pienemmillä kokoonpanoilla. Keskitymme varsinaisissa harjoituksissa tulkintaamme ja oman soundimme luomiseen ja viilaamiseen sekä sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Olen myös mukana muutamassa seurassa, joissa pohdimme mielenkiintoisia elämän ilmiöitä mielenkiintoisten ihmisten kanssa. Kasvokkain tapaaminen on näissä tilanteissa tärkeää. Jos en pääse tapaamiseen, käyn katsomassa sosiaalisen mediamme kautta esitelmien sisällön ja keskustelun. Joistain aiheista viritämme jälkeenpäin nettikeskustelua.

Sosiaalinen media on hyvä renki eläkeläiselle. Se mahdollistaa aktiivisen osallistumisen yhteiskunnan toimintaan ja oman ja muiden hyvinvoinnin parantamiseen. Se on vaarallinen isäntä iäkkäälle, jos se ryöstää aikaa sosiaalisesta kasvokkain tapahtuvasta kanssakäymisestä ja fyysisestä ja henkisestä liikkeestä ja ponnistelusta.

Suomessa herättiin jokin aika sitten tiedostamaan, että meillä on kohta maailman kou-lutetuin eläkeläisten joukko. He ovat terveempiä ja paremmassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan aikaisemmin. Jossain vaiheessa pelättyä suurta hoivahenkilöstövajetta ja henkisen tyhjyyden keskittymää ei näytäkään syntyvän. Eläkeläiset tuntuvat olevan nyt

aktiivisin ja kiireisin väestönosa, josta ollaan yhä kiinnostuneempia kaupallisten palvelun tarjoajien toimesta myös täällä Pohjolassa. Enää ei voida puhua eläkeläisistä yhtenä joukkona. Vähintäänkin seniori-ikä on jaettava aktiiviseen vaiheeseen ja hidastuvaan vaiheeseen.

Joka tapauksessa huoltosuhde muuttuu Suomessa heikompaan suuntaan. Eläkevarantoja kasvattaa yhä pienempi joukko ja hoivapalveluita kuluttavien joukko kasvaa vääjäämättä.

Yhtenä keinona huoltosuhteen heikkenemisen ja eläkevarantojen riittämättömyyden ratkaisuksi on esitetty, että koulutettujen eläkeläisten massat voitaisiin kanavoida kansantaloutta tukevaan sisältötuotantoon. Joukkoistamalla tuotettuja sisältöjä voidaan kanavoida osaksi julkista palvelutuotantoa ja kaupallisiakin tuotteita. Sisältöjä voidaan myös kerätä osaksi yhteistä sisältöpankkia odottamaan myöhemmin tuotettavia palveluita sekä tutkimusten aineistoiksi. Sosiaalinen media nähdään tämän sisältötuotantotyön itseorganisoinnin mahdollistajana.

Toinen sosiaalisen median mahdollisuus on toimiminen elämänlaadun parantajana. Lupaavimpana mahdollisuutena tutkijat ovat esittäneet vertaistuen verkostoja, jolloin hoivahenkilöstön pulaa voidaan lievittää. Vertaisverkostojen organisointiin tarvitaan vain lievää ohjausta ja parhaiden käytäntöjen tunnistamista ja niiden leviämisen edistämistä. Vertaisverkostoissa on voimaa. Kuvaavaa on, että kun Puhelinrinki-palvelupilottiin 2000-luvun alussa etsittiin yksinäisiä vanhuksia, ei heitä oikein löytynyt vaikka lehdissä heidän kohtaloa päivitellään jatkuvasti. Kun samoilta ihmisiltä kysyttiin, haluaisivatko he osallistua puhelimitse keskusteluryhmään, jossa he auttavat yksinäisiä vanhuksia, ei vapaaehtoisista osallistujista ollut pulaa.

Parhaimmillaan osa nykyisistä hierarkkisesti johdetuista hoivaverkostoista osoittautuu ylimitoitetuksi tai vähintään ne voivat keskittyä paremmin niihin asiakkaisiin, jotka tarvitsevat oikeasti koulutetun henkilöstön tukea. Synnytettäisiin win-win-malli, jossa kaikki hyötyisivät.

• Teknisesti kaikki tarvittava on olemassa

• Joitakin poliittisia päätöksiä, jotta mahdollinen sisältötuotannosta tai vertaistuesta syntyvä lisäansio olisi kannustavampi eläkeläiselle ja välittömät kulut voitaisiin korvata

• Harkintaa, ettei synny yksittäisiä heitteillejättöjä

Mitä tarvitaan?

Osallistu keskusteluun:www.linkd.in/uuskasvu

4.7. Tietotyön tila 2017On taas kerran aika muuttaa tilaremontin alta väistötilaan. Vastahan viisi vuotta sitten näihin tiloihin tultiin. Se oli iso muutos, kun siirryttiin yhteiskäyttöisiin työpisteisiin. Motivaatiota lisää kaappirivistön edessä pyörivä havainnekuva tilojen seuraavasta vaiheesta, jännä sekoitus vanhaa 3D-tekniikkaa ja hologrammikuvaa. Arkkitehdin mallintamassa kuvassa liikkuu ja työskentelee oikeita ihmisiä – samat ihmiset, jotka näkyvät myös ihan oikeasti tuossa vieressä tekemässä töitä väistyvässä ympäristössä. Jaksan aina hämmästellä, miten mielikuvituksen rajaa voidaan siirtää aina vain kauemmaksi. Aina, kun luulet, että tekniikka saavuttaa mielikuvituksen, laukkaa mielikuvitus taas tekniikan ulottumattomiin.

Väistyvä ympäristö oli ensimmäinen, jossa lähdettiin liikkeelle vuorovaikutuksesta ja kohtaamisista. Joku asia onnistui ja joku ei. Luovan etätyön mahdollisuuksia ei silloin ymmärretty. Nyt mennään taas aimo harppaus eteenpäin ja fyysisistä työtiloista päästään lähemmäksi luontevia mielen työtiloja, luovan ongelmaratkaisun menetelmiä tuetaan myös tilaratkaisuissa. Tulee mieleen oma päiväkotiajan sali, joka sopeutui hetkessä vaikka mihin leikkiin, juhlaan ja lepoon. Silloinen kuvaputkitelevisio on vain korvattu kymmenillä näyttöpaneeleilla.

Laskeskelen työurani muuttojen määrää, niitä on paljon. Ainahan ne on perusteltu työn tuottavuudella ja tiimiyttämisellä, mutta perimmäisenä motiivina on paria poikkeusta lukuun ottamatta ollut tilan ja energian säästö. Joissain harvoissa tapauksissa on sentään käytetty osa rahoista luovuuden mahdollistamiseen. Luovuus vain oli loppunut siinä vaiheessa, kun piti vapautua kahleista: riippumatto, säkkituoli, Stiga-peli, epäsymmetrinen pöytä ja nostalginen flipperi 80-luvulta eivät nyt oikeasti hirveästi tietotyöläisen luovuutta vapauta. Luovuutta ei parannettu myöskään huoneiden seinien purkamisella ja sen jälkeen säätämällä seinät korvanneiden sermien standardikorkeutta 20 cm:n portaissa eri suuntiin. Ääripäissä autoritäärisen esimiehen unelma 100 cm sermeistä, jolloin ahertavat alaiset olivat valvottavissa yhdellä silmäyksellä, ja toisaalla 200 cm sermit, joiden ainut ero huoneisiin oli, että ne eivät eristäneet ääntä ja henkilökohtaisen arvostuksen muutoksen pystyi päättelemään siitä, mihin suuntaan sermit milloinkin liikkuivat, lisääntyikö vai supistuiko pinta-ala.

Aina ei viitsitty edes sermejä käyttää, SAP-konsultteja mahtui pahimmillaan yhden 90-luvun pöydän ympärille neljäkin – enemmänkin olisi ahdettu, mutta kun olisi pitänyt investoida kapeampiin työtuoleihin. Keskittymisrauha hoitui nappikuulokkeilla, ja naapurin kanssa ei ehditty puhua, jos jotain piti toiselta kysyä niin chat-ikkuna toimi yhtä hyvin metrin kuin 1000 kilometrin päähän. Osalle tietotyönpuurtajalle hieroja alkoi olla tutumpi kuin oma puoliso.

Viitisen vuotta sitten tehokkuuden hakeminen karsinoita pienentämällä kohtasi rajansa ja tuottavuus romahti karsinasopulien massavaellukseen kohti erilaisia työpaikkoja ja työtiloja. Muodiksi tulivat ei-henkilökohtaiset työpisteet, joiden ilme vaihteli työtehtävien mukaan ja inspiraatiota tilasuunnitteluun haettiin vapaa-ajan ympäristöistä. Askel oikeaan suuntaan se varmasti oli, muttei mikään läpimurto. Vanha kollega jaksoi aina muistuttaa, ettei koskaan pidä aliarvioida tapojen ja tottumusten muutoksen vaatimaa aikaa, siksi jokainen tilamuutoskin kantaa mukanaan vanhan konttorisuunnittelun perintöä.

Puolen kuution kaappia muuttolaatikkoon pakatessa esiin luiskahtaa nuhruinen paperi: ”Tulevaisuuden luova työtila” -workshop, päiväyksenä toukokuu 2011. Paperissa tulevaisuuden tutkija Sirkka Heinonen on koonnut osallistujille virikkeitä eri lähteistä, otsikko kutkuttaa: ”Nousevia työtaitoja 2020 mennessä.” Osan on täytynyt olla ilmeisiä jo tuolloin, kuten ”informaatioähkyn hallinta”, ”sosiaalinen älykkyys”, ”laskennallinen ajattelu ja tietojenkäsittelykyvyt” ja ”kulttuurien ja alojen välisyys”. Näköjään medialukutaito oli ajan hengessä kirjoitettu tuolloin muotoon ”uusmedialukutaito” – silloin joitakin vuorovaikutteisen viestinnän välineitä kutsuttiin uusmediaksi ja luovaan ajatteluun oli lisätty hauska määre ”sopeuttava.” Tässä ajassa mielenkiintoisia työtaitoja on yhä ”merkityksellistäminen”, ”design-ajattelu” ja ”virtuaalisen yhteistyön taidot”.

Tukeeko uusi työtilamme jotenkin erityisesti design-ajattelua ja virtuaalista yhteistyötä? Sirkka on kiteyttänyt design-ajattelun: ”Kyky suunnitella ja kehittää työympäristöä, -tehtäviä ja -prosesseja jatkuvasti siten, että ne palvelevat parhaiten kussakin tehtävässä vaadittavaa ajattelua ja työskentelytapoja.” Tuohon pitäisi vielä yhdistää merkityksellistäminen: ”Kyky nähdä asioiden ja ilmaisujen merkitys ja kulttuurinen konteksti sekä taito soveltaa kykyä käytännön työhön.” Ja nuo vielä pitäisi hoitaa tuottavasti edistäen sitoutumista ja osallistumista osana virtuaalista tiimiä. Puurtajatyöpisteitä vähennetään entisestään. Odotan innolla virtuaalifläppitaulujen ympärille rakentuvia oleskelutiloja. Visuaalisesti hahmottaville on iso askel kohti parempaa tuottavuutta, kun 90-luvun seinätaulutekniikat saadaan nyt aidosti mahdollistettua ilman kaikkien fyysistä läsnäoloa. Ilman teippiä ja papereita saan seinät täyteen persoonallisilla käsialoilla tehtyjä koukeroita ja kuvia. Se vapauttaa luovuutta. Ja ennen kaikkea se, että kaikkeen voi palata hetkessä ja jatkaa työtä välittömästi, vaikka tilaa on välillä käytetty johonkin ihan muuhun.

Kuitenkin mietin yhä, löytyykö nyt vielä parempi tasapaino satunnaisten kohtaamisten spontaanin innovatiivisuuden, tilaan liittyvän yhteisöllisen tiedon välittymisen ja yksilön kaipaaman työrauhan välillä. Ja löytyykö tasapaino säntillisen tiedon järjestelijän ja luovan havainnoitsijan visuaalisen tietovarastohahmotuksen välille. Hologrammilla ryyditetty 3D-malli ei sitä kerro. Toimintamalleja ja

persoonallisuuksista lähteviä henkilökohtaisia tapoja ja tottumuksia ei vieläkään osata mallintaa osaksi arkkitehdin havainnekuvaa. Joka tapauksessa kaikki kolme työtilaa kohtaavat pian taas askeleen mutkattomammin.

Tietotyötä tehdään kolmessa työtilassa: 1. rakennetuissa ja usein kalustetuissa fyysi-sissä tiloissa (toimisto, koti, mökki, kahvila, laituri, puisto, auto…), 2. matkapuhelimien ja tietokoneiden avulla virtuaalisissa työtiloissa (tietoverkot ja -varastot, työryhmäohjel-mistot, sovellukset jne.) ja 3. pään sisäisissä työtiloissa, kunkin tietotyöläisen koulutuk-sesta ja kokemuksesta kumpuavasta osaamismaailmasta. Tietotyön tuottava tila syntyy näiden osa-alueiden saumattomasta yhdistämisestä siten, että kukin tuottaa toisilleen edistäviä ärsykkeitä ja kukin edistää toisen tilan luovuutta ja vahvuuksia.

Aloitettaessa keskustelu tulevaisuuden fyysisistä työtiloista lähdetään ajatuksesta, ettei perinteinen toimistoympäristö enää kykene vastaamaan muuttuneen työnteon mukanaan tuomiin haasteisiin. Olemmeko kuitenkaan ajatelleet riittävästi sitä, mitkä tekijät ovat työnteon muuttumisen taustalla ja mitä haasteita ne tulevaisuuden työtiloille asettavat?

Viimeisten vuosikymmenten aikana johtajat ovat tulleet huoneistaan avotiloihin. Taustalla on ollut sekä kustannustehokkuus, mutta myös korostetusti vuorovaikutuksen esteiden madaltaminen. Tulevaisuudessa työtilojen uudistamisen ensisijaisena pää-määrä ei kuitenkaan ole enää tilakustannusten vähentäminen vaan mielekkäämpien ja tehokkaampien työtapojen mahdollistaminen. Emme enää tarvitse henkilökohtaista työ-pistettä tietovarastoksi. Suorituskykyiset päätelaitteet, jotka on yhdistetty tehokkaisiin verkon ryhmätyökaluihin, mahdollistavat tiedon parissa työskentelyn ajasta ja paikasta riippumatta.

Käytämme töissä yhä enemmän samanlaisia päätelaitteita kuin vapaa-ajallamme. Jos päätelaitteet ovat samankaltaistumassa, miksi työn tekemiseen käyttämämme tilat eivät tulevaisuudessa muistuttaisi yhä enemmän niitä tiloja ja ympäristöjä, joihin hakeu-dumme työn ulkopuolellakin?

Kotoa käsin tapahtuva työskentely on varmasti tullut jäädäkseen, sillä kodin ja työpaikan välinen etäisyys perustuu henkilökohtaisiin arvovalintoihin, joihin ei haluta ainakaan vielä puuttua. Moni perustelee etäpäivien tekemistä etäisyyden ja kulkemisen ympäristövaikutusten sijasta häiriöttömällä ja tehokkaammalla ympäristöllä. Jatkuvat häiritsevät keskeytykset ja luovuus sopivat harvoin samaan tilaan.

Tulevaisuuden työtiloissa onkin tärkeää pystyä takaamaan riittävä keskittymisrauha sitä tarvitseville silloin, kun he sitä tarvitsevat. Vastaavasti tarvitsemme erilaisia ryhmä-työtiloja siitä huolimatta, että työskentely tapahtuu yhä enemmän verkon yli virtuaali-sissa ryhmätyötiloissa. Omista, vajaakäytöllä olevista työpisteitä luopuminen vapauttaa tiloja esimerkiksi luovaan työskentelyyn tarvittaville tiloille. Olemme yksilöitä ja työteh-tävämme ovat erilaisia. Usein päivään mahtuu useita, toisistaan täysin erilaisia työteh-

täviä. Seinin ja seinäkkein rajatut työtilat takasivat kyllä työskentelyrauhan keskittymistä vaativiin työtehtäviin, mutta luovuuden ja sosiaalisen kanssakäymisen kannalta tilanne oli aivan toinen.

Kuitenkin juuri työpaikalla tapahtuva sosiaalinen kanssakäyminen on erityisen keskeisessä asemassa, sillä työn tekemisessä on kyse yhä enemmän ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Silti ei ole tavatonta, että eri kerroksissa työskentelevät työntekijät saattavat olla tapaamatta toisiaan jopa viikkoihin. Järjestettyjen, kokoushuoneessa pidet-tävien palaverin sijasta usein ne tahattomat tapaamiset ovat kuitenkin juuri niitä tilanteita, joissa haasteet saadaan ratkaistua ja parhaat ideat syntyvät. Tulevaisuuden työtiloissa onkin keskeistä ratkaista, miten osallistumme ja autamme häiritsemättä toisiamme?

On tärkeää, että jokaisella on aina käytettävissä mahdollisimman toimivat työtilat työtehtävän mukaan. Ironista kyllä, tarvitsemme myös vanhan ajan koppikonttoreiden kaltaisia hiljaisia huoneita yksityisyyden varmistamiseen tai esimerkiksi häiriöttömän videoneuvottelun pitämiseen. Tämä korostaa jo aiemmin esille tuotua tarvetta monipuolisiin työtiloihin.

Työntekijöiden tulee myös voida tuntea tervettä ylpeyttä yrityksen edistyksellisistä toimitiloista ja toimintamalleista. Oman vakituisen työpisteen menettäminen voi olla joillekin työntekijöille kova paikka, mutta uusien tilojen tulee tarjota työntekijälle niin paljon, ettei omaa työpistettä enää osaa kaivata.

Uusien fyysisten ja virtuaalisten työtilojen käyttöönotto ilman toimintamallien muutosta ja yksilöt huomioivaa opastusta ja valmennusta täyttää heitteillejätön tunnus-merkit. Työnantaja, joka pystyy tarjoamaan jokaiselle työntekijälle mahdollisimman op-timaaliset työskentelyolosuhteet aina tarpeen mukaan, tulee varmasti tulevaisuudessa menestymään jatkuvasti kovenevassa taistelussa parhaista työntekijöistä.

• Luottamusta, rohkeutta ja ennakkoluuttomuutta luopua vanhasta ja kokeilla erilaisia työtapoja ja yhteisöllisiä toimintamalleja. Uteliaisuutta nousevia työtaitoja kohtaan

• Johtamisen huomion kiinnittämistä enemmän työn tuotoksien arvottamiseen ja mahdollistamiseen kuin tekemisen tavan määrittämiseen

• Halua tehdä kokeiluja erilaisten sisustuselementtien kanssa

• ’Virtuaalisia fläppitaulun ja piirtoheittimen yhdistelmiä’, kosketusnäyttöinen, monen käytettävä työalusta, joka siirtää merkinnät seinämonitoreille ja etätoimijoiden työpöydille

• Standardoituja liittimiä/telakoita tietokoneissa, jotta fyysisen työpisteen vaihtaminen työtehtävän luonteen mukaisesti ei vie aikaa

Mitä tarvitaan?

4.8. Yhteistoiminnan ja avoimuuden Suomi vuonna 2017 Valtionhallinto avaa datavarantojaan julkiseen käyttöön. Suunnittelupalaverissa ei pelätä sitä, minkälaisia tietoturva-aukkoja uuteen ratkaisuun sisältyy, vaan keskitytään ratkaisemaan toteutumattomien liiketoimintojen ongelmaa: mitä kaikkea jää keksimättä ja luomatta siksi, että vanhassa maailmassa tiedosta pidettiin kiinni ja sitä tahdottiin omistaa. Kaikki osanottajat ovat yhtä mieltä tiedon jakamisen ja avoimuuden tärkeydestä. Julkisin varoin kerätty data avataan kaikkien käyttöön ja se synnyttää uutta liiketoimintaa ja parantaa ihmisten elämisen laatua.

Yritys on varannut kaikille työntekijöille osan työajasta kokeiluun, jopa ideoilla leikkimiseen. Johto ymmärtää, että tehokkuutta on monenlaista ja uusien innovaatioiden syntyminen vaatii joustavaa työaikaa ja aikaa satunnaiseen joutilaisuuteen. Yrityksessä vallitsee luottamuksen ilmapiiri ja kokeiluihin kannustetaan. Konsensusta tärkeämmäksi arvoksi on noussut kokeiluja salliva ilmapiiri. Yrityksissä on peruskäytäntönä ottaa työntekijät mukaan pohtimaan oman työnsä prosesseja ja järkeistämään toimintaa. Työntekijät ovat muutoksessa mukana mielellään ja kokevat työnsä mielekkääksi. Sitoutuneiden työntekijöiden myötä työn tuottavuus kasvaa. Johtoryhmän kokoushuoneen seinälle on kehystetty yrityksen motto: “Me löydämme lahjakkuuksia, me synnytämme lahjakkuuksia.”

Hyvinvointiyhteiskunnan tukiverkko on vakaa, mutta kannustava. Työn tekeminen kannattaa aina, eikä kukaan ajattele, että yhteiskunnan pitäisi hoitaa asioita heidän puolestaan. Ihmisillä on täysi pääsy kaikkeen heistä kerättyyn dataan. Osa ihmisistä toimii perinteisillä työmarkkinoilla, osa kolmannella sektorilla. Tärkeintä on, että jokainen osallistuu yhteiskunnan rakentamiseen, sillä ei ole merkitystä, millä sektorilla sen tekee. Perusarvona on toimiminen yhteisen hyvän eteen.

Koululaitoksen keskeinen teesi on valmistaa ihmisiä muuttumaan. Vanhan-aikainen yhden alan superasiantuntijoiden aika on ohi. Koululaitos valmentaa ihmisiä toimimaan erilaisissa ympäristöissä. Yläasteen päättyessä rehtori pitää puheen: “Teolliseen yhteiskuntaan tarvittiin kilttejä osaajia, uuden ajan Suomeen tarvitaan viisaita sosiaalisia eläimiä.”

Järjestösektorin rinnalle on syntynyt “neljäs sektori” – vapaan, verkottuneen yhteistoiminnan malli. Elämää ei enää jaotella selkeisiin vaiheisiin lapsena, aikuisena ja vanhuksena. Ihminen voi olla aktiivinen toimija kaikissa elämän vaiheissa. Uusi yhteisöllisyys tukee tätä ajattelua: kortteleihin ja kaupunginosiin on perustettu aikapankkeja, joissa perinteisen työelämän ulkopuolella olevat ihmiset vaihtavat osaamistaan aikaan ja saavat vastapalvelukseksi apua muilta aikapankin jäseniltä.

Moniääninen itseorganisoituva yhteisö voi hyvin ja pitää huolta jäsenistään. Virkamiehet eivät enää keskity työssään sääntelyyn ja säännöstelyyn vaan

esteiden poistamiseen: miten he tukisivat mahdollisimman monenlaisten toimijoiden toimintaa? Vanhojen virkanimikkeiden keskelle on muodostettu uusi: fasilitoiva virkamies. Valtiovallalla on erilaisia mikrorahastoja, joista saa nopeasti pieniä summia avustuksena yhteisöllisiin hankkeisiin.

Suurten hankkeiden aika on ohi. On hyvin epätodennäköistä, että Suomeen tulee enää uutta Nokiaa, jonka vaikutus dominoi kaikkia kansallisia kauppa- ja verotilastoja. Nokia toi Suomeen lyhyessä ajassa paljon varallisuutta, mutta sen dominoiva asema on myös sy-vällisesti muokannut Suomen talouselämän, koulutuksen ja tukijärjestelmien rakenteita.

Nyt on aika suunnata katseet pienempiin yksiköihin. Nokian perintönä meillä on paljon kansainväliseen kilpailuun kouliintunutta ja verkostoitunutta henkilöstöä, josta iso osa on joko perustanut pieniä yrityksiä tai sijoittunut niihin. Pienet yhteisöt ovat nopeampia toiminnassaan ja luottamuksen hallittavuus mahdollistaa avoimuuden ja sopimisen. Samaan aikaan kansalaisaktiivisuus on noussut uudeksi innovatiivisuuden lähteeksi. Hauskuus ja hyvä elämä on työn keskeinen tavoite – raha vain väline tämän arvottamiseen, ei pelkistetty tavoite.

Nyt pitää kiinnittää huomio uuden pienyrittäjyyden synnyttämiseen. Koko pelikenttä pitää ajatella uudelleen palveluyrittämisen ja digitaalisen tuottamisen lähtökohdista. 1900-luvun verorakenteet perustuivat tavaran tuottamiseen ja myymiseen. Palveluyh-teiskuntaan siirtyminen on tehnyt yrittämisestä ja yritystoiminnan tukemisesta monimut-kaista ja jopa tuskaista. Suomalaisen on helpompi ja kannattavampi perustaa yrityksiä Suomesta käsin Viroon kuin Suomeen, vaikka toiminnan painopiste onkin täällä.

Muutokset kirpaisevat lyhyellä tähtäimellä. Kun otetaan askel tuntemattomaan, pitää ymmärtää ja hyväksyä, että myös virheitä tulee ja joku joutuu luopumaan saavu-tetuista ja yleisen moraalikäsityksen mukaan täysin oikeutetuista eduista. Viestinnän uudet mahdollisuudet ja nopeus mahdollistavat myös nopeat virheiden ja epäkohtien korjaamiset ja siten todellisen kansallisen kilpailukyvyn murroksen hallinnan.

• Tahtoa ja rohkeutta, mahdollistamisen asennetta ja poliittisia päätöksiä

• Kontrollin suuntaamista todellisiin epäkohtiin ja tahallisiin moraalia nakertaviin väärinkäytöksiin

Mitä tarvitaan?

4.9. Tarinoita on jo toteutettu Suomessa vuonna 2012Edellä olevat tarinat kattavat monia tulevaisuuden haasteita ja avaavat mahdollisuuksia, suuria ja pieniä. Kaikki kuvatut asiat eivät toteudu koskaan ja hyvä niin. Asioilla on aina puolensa ja jostain syystä hyvältä kuulostava muutos ei ehkä olekaan niin hyvä, kun sitä ruvetaan toteuttamaan. Tarinaa joudutaan muuttamaan, kun ymmärrys lisääntyy, sitä ei tarvitse pelätä.

Niin hauskaa ja innoittavaa kuin onkin hahmottaa hyvää tule-vaisuutta tarinoiden kautta, on muistettava, että tarinoita myös toteutetaan koko ajan. Tarina ilman päätöksiä tehdä jotain nyt ja

tässä on suhteellisen arvoton. Kaikkia tehtyjä oivalluksia ei ole aina kirjattu tarinan muotoon. Tarina voi olla myös

jaettu visio innostuneiden tekijöiden mielikuvissa – tai yhteisön virtuaalisella työpöydällä. Tämän kirjan lopussa esitellään joukko yrityksiä ja organisaatioita, jotka ovat jo

toteuttaneet pieniä ja suuria tarinoita hyödyntäen tieto- ja viestintätekniikkaa.

Tämän luvun tekstejä ovat olleet osaltaan tuottamassa:

Työvoimatoimiston arkea 2017 Juuso Ihalainen, TeliaSonera

Johtamisen vuorovaikutus 2017 Henri Harmia, TeliaSonera

Osallistuva eläkeläinen vuonna 2017 Kari Kosonen, eläkeläinen

Globaalit koulun kinkerit 2017 Osmo Ruuska, TeliaSonera

Tietotyön tila 2017 Antti Myllynen, TeliaSonera

Yhteistoiminnan ja avoimuuden Suomi vuonna 2017 Karoliina Luoto ja Ossi Kuittinen, Sitra

Teksteissä on lainattu Sirkka Heinosen, Marja-Liisa Viherän ja Leena Viukarin tutkimusartikkeleita ja Anssi Vanjoen kolumnia Talouselämä-lehdessä 1/2012.

Kommentoi tarinoita Twitterissä:@Sonera_B2B #Uuskasvu