pakolainen-lehti 2/2010

14

16 19

18

08

S 02 / PAKOLAINEN 2 / 2010

PAKOLAINEN ilmestyy neljä kertaa vuodessa I Vuosikerran vapaaehtoinen kannatusmaksu on 18 euroa I Lehden saa myös liittymällä jäseneksi, vuosimaksu 25 euroa I JULKAISIJA Suomen

Pakolaisapu ry | VASTAAVA PÄÄTOIMITTAJA Thomas Wallgren I PÄÄTOIMITTAJA Anna-Stiina Lundqvist I TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT Kaikukatu 3, 00530 Helsinki I puh 09 - 6962 640

[email protected] | TILAUKSET [email protected] I www.pakolaisapu.fi I PAINO Forssan Kirjapaino Oy I ISSN 0359-6435 I ULKOASU Joonas Reijonen – Ideaforum

KANNEN KUVA Eva-Liisa Oruböld I PAKOLAINEN 03/2010 ilmestyy lokakuussa 2010 I Lahjoitustilinumerot I Nordea 215318-22229 I Sampo 800013-223667 I OKO 578007-59875

SISÄLTÖ / PAKOLAINEN 2 / 2010

03 Pääkirjoitus – Traagista optimismia

04 Vuoden pakolaisnainen jalat maassa

07 Puolueiden maahanmuuttopolitiikka

08 Kunnissa kasvokkain

10 Irakilaiset retkellä Suomen historiaan

11 Kansalaisjärjestöjen Liberia

13 Suosituksia jatkumotoimintaan

14 Matka kohti pakolaisuutta

16 Paikallishallinto koulunpenkillä

18 Vessavahinko

19 Pakolaisavun toimittajakoulu

19 Sarjis: Pesutupa – Leif Packalén


Traagista optimismia Anna-Stiina Lundqvist / päätoimittaja P

ÄÄ

KIR

JOIT

US

Osallistuin jokin aika sitten Puhetta maahanmuutosta -nettisivujen julkistamistilaisuuteen, ja opin samalla uuden, maahanmuuttokysymyksiin suhtautumista kuvaa-van termin ”traaginen optimismi”. Sen mukaan on ole-massa paljon uhkia, mutta aina myös mahdollisuus tehdä jotain.

Pakolaisapu elää juuri tällaista traagisen optimismin aikaa: talouslama vaikuttaa myös järjestömme talouteen. Sekä julkis- että yksityissektorin rahoitus on vähenemään päin samaan aikaan kun sekä kohdemaiden että Suomen pakolaiset ja siirtolaiset tarvitsevat enemmän apua kuin koskaan. Järjestötiedotus on uudenlaisen haasteen edessä, kun vihapuheesta uhkaa tulla totuus yhteiskunnasta. Jokainen esiintulomme saa aikaan palautevyöryn. Työ-motivaatiota lisää toisaalta se vastavoima, joka on muuta-massa kuukaudessa kasvattanut Facebook-fanijoukkomme reilusti yli viidensadan sekä palaute, jota saamme hank-keistamme hyötyviltä pakolaisilta, maahanmuuttajilta ja kantasuomalaisilta.

Pakolaisvastaiset henkilöt ovat ottaneet hampaisiinsa vuoden 2009 viimeisen Pakolaisen jutun “Suomalainen kerrostalo somalialaisin silmin”. Helsinkiläinen yksin-huoltajaäiti Aisha kertoo artikkelissa tilanneensa perheen sohvan Syyriasta, jotta sille mahtuisi kaksitoista henkeä istumaan. ”Meillä aina keitetään ruokaa viidelle vaikka meitä on kolme, jos joku sattuu tulemaan kylään”, kertoo Aisha kulttuurinsa yhteisöllisyydestä. Saamamme palaut-teen perusteella pakolaisia vastustavat ovat olettaneet automaattisesti, että Aisha olisi yhteiskunnan tuilla elävä työtön, eikä vanhustyötä sekä ammatissaan että vapaaeh-toisena tekevä, perheensä itsenäisesti elättävä nainen.

Maahanmuutto on Suomessa vielä sen verran nuorta, että maahan tulleet ulkomaalaiset määritellään edelleen helposti kulttuurinsa eikä esimerkiksi yhteiskuntaluok-kansa tai henkilökohtaisten ominaisuuksiensa kautta. Tähän viittaa myös vasta julkaistu kuuden EU-jäsenmaan teettämä Living Together –hankkeeseen liittyvä tutkimus, jonka perusteella muissa tutkimusmaissa maahanmuutta-jien ongelmien nähtiin johtuvan pikemminkin yhteiskun-tarakenteista ja sosiaalisesta epäoikeudenmukaisuudesta

kuin kulttuurieroista. Vaikka pakolaiset tulisikin nähdä yksilöinä, on syytä

myös katsoa heidän tulomaitaan kokonaisuuksina, eikä pieninä ja stabiileina rauhan tai sodan saarekkeina, kuten Maahanmuuttovirasto tekee Afganistanin turvallisuus-tilanteen uudelleenmäärittelyssään. Uuden määritelmän mukaan turvattomuuden vuoksi suojelua annetaan vain neljästä Afganistanin maakunnasta tuleville henkilöille. Toisaalta YK:n humanitaarisen avun koordinaation toimis-ton (OCHA) alkuvuoden 2010 raportin mukaan Afganista-nin siviiliuhrien määrä on lisääntynyt vuoden takaisista maakuntarajoja katsomatta. Eri alueita on sotaa käyvissä maissa ylipäänsä vaikea luokitella turvallisuusperusteella, sillä niiden tilanteet vaihtuvat jatkuvasti. Myös muut olo-suhteet, kuten puutteellinen terveydenhuolto, köyhyys, kasvaneet etniset ristiriidat, muutamana viime vuonna vai-vannut kylmyys ja mahdottomuus löytää elantoa ovat sel-laisia yleistä turvattomuutta lisääviä tekijöitä, jotka saavat afgaanit itsensä pitämään maataan paikkana, jonka millä tahansa kolkalla saa pelätä henkensä edestä.

Perheiden palautus olosuhteisiin, joissa tyttökouluja poltetaan ja oppilaita myrkytetään kaasulla, lapsia myy-dään hengen pitimiksi ja naisia pakkonaitetaan, on vähin-täänkin epäeettistä. Palautetut nuoret miehet ovat olleet usein vuosia poissa kotimaastaan. He ovat palatessaan juu-rettomia ja vailla tulevaisuudennäkymiä. Lisäksi he kan-tavat paluustaan häpeän taakkaa. Tällöin heidät on helppo houkutella mukaan uskonnollisten ääriryhmien toimin-taan, ovathan he jo valmiiksi katkeria heitä epäoikeuden-mukaisesti kohdelleita länsimaita kohtaan.

Tukiverkkojen ja toimeentulomahdollisuuksien puute ajaa Afganistaniin käännytettyjä ihmisiä epätoivoiseen oravanpyörään yrittämään paluuta naapurimaiden kautta länteen. Tästä selviämistaistelusta kärsivät sekä turvapai-kanhakijat että vastaanottava taho, kun kotoutuminen käy ajan myötä yhä vaikeammaksi. Uskossa, että turvallisuus-tilanne olisi merkittävästi parantunut tiedotusvälineiden ja turvapaikanhakijoiden itsensä kertoessa jotain aivan muuta, ei siis liene kyse traagisesta, vaan pikemminkin vääränlaisesta optimismista.


nuorempi veljensä osallistuivat perjan-tai-iltaisin isän järjestämään tietovisaan. Voittaja oli viikon uutisia parhaiten seu-rannut.

Razmyar kuvailee suhtautumistaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen rea-listiseksi. Hän haluaa toimia ruohonjuu-ritasolla.

”Siitä on aina tullut hyvä mieli, kun olen saanut kohdata ihmisiä yksilöinä ja tehdä jotain, mikä muuttaa heidän elä-määnsä paremmaksi.”

Hymypatsaita

ja vapaaehtoistyötä

Razmyar alkoi tehdä vapaaehtoistöitä 13-vuotiaana. Ikätoverien käydessä harrastuksissa Nasima auttoi koulun kehitysvammaisten iltapäiväkerhossa ja vieraili Koskelan sairaalassa tapaa-massa halvaantunutta opettajaansa. Myöhemmin hän työskenteli vapaaeh-toisena Suomen Punaisella Ristillä ja Mannerheimin Lastensuojeluliitossa.

Koulussa Razmyar sai melkein joka vuosi hymypatsaan. Ala-asteen vii-meisessä kevätjuhlassa rehtori kutsui hänet noutamaan suurimman stipendin. Razmyar näki vanhempansa yleisön joukossa, posket onnenkyynelistä mär-kinä. Se tuntui uskomattoman hienolta. Koulumenestys jatkui yläasteella ja luki-ossa. Molempien päättöjuhlissa kuultiin Razmyarin pitämä puhe.

”Olen ollut tällainen vähän epänor-maali lapsi”, hän sanoo hymyillen.

Luk ion j ä l keen 2000 - luvun

”Afganistanissa oli kaunis koti, jonne meidän piti palata. Tänne vanhempani halusivat lopulta ostaa vain sen mikä on tarpeellista”, Nasima Razmyar kertoo.

Razmyarin kevät on alkanut vauhdik-kaasti. MoniNaisten Talon projektipääl-likön tehtävien lisäksi kalenteria ovat täyttäneet lukuisat haastattelupyynnöt. Vaikka nimitys vuoden 2010 pakolais-naiseksi tuli Razmyarille yllätyksenä, sitä seurannutta mediamyllyä hän osasi odottaa.

”Tiesin, että tässä ei palkita pelkäs-tään tehdystä työstä, vaan nimitys on myös mahdollisuus saada äänensä kuu-luville.”

Vaikuttamiseen kasvanut

Oman äänen käyttö sujuu Razmyarilta luontevasti. Hän on vasta 25-vuotias, muttei häkelly suuristakaan kysymyk-sistä. Ehkä hänen kohdallaan voisi sanoa, että yhteiskunnallinen vaikutta-minen on verissä: vielä 90-luvun alussa Razmyarin isä oli Afganistanin suurlä-hettiläs Moskovassa, ja äiti teki uraa toimittajana.

”Olen kuullut, että jos Afganistanissa olisi säilynyt rauha, isä olisi saatta-nut olla seuraava presidentti”, kertoo Razmyar, ja näyttää kuvia parinkymme-nen vuoden takaa. Niissä on prameita kulisseja ja suuria johtajia; Gorbatshov, Koivisto. Ja Razmyarin isä.

Vanhemmat innostivat lapsiaan pie-nestä pitäen seuraamaan maailman tapahtumia. Nasima ja hänen vuotta

Viileä keväinen iltapäivä Hel-singin Käpylässä. Rappukäytä-vässä aukeaa ovi, vastaanotto on lämmin. Vieraat toivottaa

tervetulleeksi nainen, joka muistuttaa paljon vuoden pakolaisnaista.

”Tulkaa sisään, Nasima on täällä pian”, sanoo Kamela Razmyar, Nasima Razmyarin äiti.

Kohta ovi käy ja nuorempi Razmyar pyyhältää sisään. Täällä Razmyarit ovat asuneet vuodesta 1993, jolloin he muuttivat Rovaniemeltä vastaanotto-keskuksesta Helsinkiin. Ensin huoneis-tossa oli pitkään vain muutama tuoli ja muuttolaatikoita toimittamassa pöydän tehtävää.

jalat maassa Suomeen juurtunut Nasima Razmyar tietää,

miten suuri merkitys perheellä on pakolaiselle

uudessa maassa,

niin hyvässä kuin pahassa.

Teksti Vaula Tuomaala kuvat eva-liisa orupöld


alussa Razmyar pyydetti in töihin Kansainvälisen siir tolaisuusjärjestön IOM:n projektiin. Darin kieltä osaavana hän avusti Tanskan afgaanipakolaisten käännyttämisessä. Rauhan ajateltiin palanneen Afganistaniin, ja massa-käännytykset seurasivat talebanien kukistumista. Razmyar kiersi Tanskan vastaanottokeskuksissa kertomassa afgaaneille paluusta ja perillä odotta-vista vaihtoehdoista. Työ oli vaikeaa ja raskasta, mutta oli siinä jotain hyvääkin; se kasvatti.

Monika Naiset Liittoon Razmyar päätyi toiminnanjohtajan kutsusta, työskenneltyään ensin Mannerheimin Lastensuojeluliitossa kunniaväkivallan ehkäisemiseen liittyvässä hankkeessa. Vuodenvaihteessa alkanut työ maahan-

muuttajanaisten kotoutumista tukevassa MoniNaisten Talossa tuntuu omalta.

”Harvassa työpaikassa näkee näin konkreettisesti työnsä tuloksen. Kun traumatisoitunut ihmisen toipuu vuosia jatkuneesta väkivallasta, aloittaa suo-men kielen opinnot, mahdollisesti saa työpaikan, asuu itsenäisesti ja pärjää hyvin, on se todella palkitsevaa.”

Merkityksellinen perhe

Maahanmuuttajanaiset tarvitsevat Razmyarin mukaan erityistä tukea use-asta syystä. Patriarkaalisista kulttuu-reista saapuneissa perheissä naisen asema on lähtökohtaisesti erilainen kuin miehen. Naiset kokevat enemmän väkivaltaa ja ovat useammin luku- ja kir-

joitustaidottomia. ”Tapaan paljon naisia, jotka eivät

osaa hoitaa yksinkertaisiakaan asioita kodin ulkopuolella. Tässä yhteiskun-nassa ei kerta kaikkiaan toimi, että per-heen isä tai vanhin poika hoitaa kaiken. Myös lasten kannalta olisi hyvä, että perheessä olisi tasapaino ja äidinkin sanalla olisi merkitystä.”

Perhe. Sen puolesta Razmyar haluaa kaikesta huolimatta puhua. Perhekeskeisyys on ensimmäinen asia, jonka hän haluaa afganistanilaisesta kulttuurista säilyttää.

”Se on tukipilari. Vanhempia ei jätetä ja vanhempien tukena ollaan läpi elä-män. Eikä se ole yksipuolista - myös vanhemmat tukevat lapsiaan.”

Sukupuolten välisen tasa-arvon


ensimmäiset oppitunnit Razmyar on niin ikään saanut kotoaan. Isä opetti Razmyarille ja tämän veljelle, että samat asiat ovat sallittuja molemmille.

”Isä kasvoi hyvin perinteisessä ja uskonnollisessa perheessä, jolle hänen poliittinen aktiivisuutensa oli iso pala purtavaksi. Hän varmasti tietää, miten tärkeää on antaa oman lapsen leijua ja lentää. Silloinhan lapsi on parhaimmil-laan.”

Jokainen pakolainen

menettäÄ

Nasima Razmyar oli 5-vuotias Razmyarin perheen hakiessa turvapaik-kaa Suomesta vuonna 1992. Razmyar ja hänen veljensä sopeutuivat nope-asti ja löysivät ystäviä. Heille kontrasti Moskovan hulppean diplomaattiasun-non ja vastaanottokeskuksen huoneen välillä ei tuntunut merkitykselliseltä kaiken uuden ja jännittävän rinnalla. Vanhemmilla oli raskaampaa.

”Kyllä sen lapsikin huomaa, jos van-hemmat laihtuvat 20 kiloa. Heille se oli iso pudotus. Diplomaatti ja toimittaja, kumpikaan ei voinut harjoittaa täällä omaa alaansa. Silloin ei ollut kotoutta-misjärjestelyitä, joiden avulla oltaisiin etsitty vaihtoehtoja. Silti he olivat esi-merkkinä meille, ystävystyivät paikal-listen kanssa, osallistuivat talkoisiin ja grillijuhliin vaikka yhteistä kieltä ei vielä ollut.”

Razmyar sanoo olevansa onnekas, koska vanhemmat kokivat sopeutumisen Suomeen tärkeänä. Aiemmin ulkomailla asuneina he tiesivät mitä se vaatii.”Monesti kysytään, voitko kutsua itse-äsi pakolaiseksi, kun olet noin hyvistä oloista. Mutta pakolainen menettää joka tapauksessa. Riippumatta siitä, millaisista olosuhteista hän lähtee.”

Afganistan ei unohdu

Lopuksi on kysyttävä, mitä mieltä Razmyar on maahanmuuttokeskuste-lusta, joka tuskin tulee ennen eduskun-tavaaleja laantumaan.

”Se on kärjistynyttä ja mustavalkoista, ja jättää varjoonsa tämän yhteiskunnan todelliset ongelmat, kuten nuorten syr-jäytymisen. Jos puhutaan maahanmuu-tosta, olisi hyvä ottaa maahanmuuttajat mukaan siihen keskusteluun. Kun kes-

kustelu käydään poliittisten päättäjien välillä, ei se palvele ongelmien ratkai-semista.”

Tulevaisuuttaan Razmyar ei mieti liikaa. Hän haluaa elää jalat maassa, tässä hetkessä. Vaikka toki haaveita löytyy, kuten oma perhe ja korkeakou-lututkinto. Ja tietysti se, että pystyisi vaikuttamaan asioihin, niin Suomessa kuin Afganistanissakin.

”Vanhempani ovat kertoneet, että aikoinaan Kabul oli Aasian Pariisi. Nykyisin Afganistanin brändit ovat taleban, oopium ja Al-Qaida. Ei sieltä tunneta hienoja runoilijoita, taiteilijoita, kirjailijoita tai laulajia. Tietysti se tuntuu ikävältä. ”

”Jossain vaiheessa haluaisin palata sinne. En vain tarkastelemaan omia juu-riani, vaan käyttämään täällä karttunutta tietotaitoani paikallisten hyväksi.”

------------

Siitä on aina

tullut hyvä

mieli, kun

olen saanut

kohdata ihmisiä

yksilöinä

ja tehdä

jotain, mikä

muuttaa heidän

elämäänsä

paremmaksi.


Onko puolueilla maahanmuuttopoliittista linjaa?

Uutta! Järjestysmääräykset kuvina!

Pakolaisavun Kotilo-projekti on piirrättänyt Hanna Koljosella keskeisimmät taloyhtiöiden järjestysmääräykset. Tulosta ne ilmaiseksi osoitteesta www.pakolaisapu.fi/kotilopankki

Viime kuukausien maahanmuut-topoliittinen keskustelu on ollut hämmentävää ja surullista luet-tavaa. Useilla puolueilla näyttää olevan kaksi päällekkäistä sano-maa: samaan aikaan pamautellaan ulkomaalaisvastaisia väitteitä ja toisaalta tuomitaan rasismi.

Kaksoispuheeseen on syyllistytty puoluekentän kaikilla laidoilla. SDP:ssä kahta ääntä ovat edusta-neet eduskuntaryhmän puheen-johtaja Eero Heinäluoman heitot työpaikat vievistä ulkomaalaisista sekä puheenjohtaja Urpilaisen puheet maan tavasta ja toisaalta Heinäluoman puheita julkisesti pa-heksuneet euroedustaja Liisa Jaa-konsaari ja helsinkiläiset piirijoh-tajat. Kokoomuksessa populismia ovat edustaneet kansanedustaja Zyskowiczin heitot ankkurilap-sista ja etuusperäisestä maahan-muutosta; monikulttuurista yh-teiskuntaa ja kiintiöpakolaisia vastustava Kokoomusnuorten pu-heenjohtaja Rydman sekä avoimen maahanmuuttokeskustelun tärkey-destä toitottava mutta itse aiheesta

Halla-aho, jonka mukaan kol-mannesta maailmasta tulevat ovat rikollisia ja puskaraiskaajia, jotka rampauttavat ensin hyvinvointival-tion ja päälle vielä eurooppalaisen demokratian ja sivilisaation.

Voidaanko sanoa, että millään puolueella olisi yhtenäistä, ihmis-oikeuskysymykset huomioivaa maahanmuuttopoliittista linjausta?

Pakolaisneuvonta, Pakolaisapu ja dosentti Arno Tanner toteuttavat yhteistyössä kartoituksen puolu-eiden maahanmuuttopoliittisista linjauksista keväällä 2010. Kysely toteutetaan haastattelemalla hen-kilökohtaisesti jokaisen eduskun-tapuolueen valitsemaa edustajaa työperäiseen maahanmuuttoon, pakolais- ja kotouttamispolitiik-kaan sekä yhdenvertaisuuteen liit-tyvistä aiheista. Kyselyn tulokset julkaistaan alkusyksyllä muutto-liikkeessa.fi -verkkosivustolla, jär-jestöjen kotisivuilla ja Pakolainen-lehdessä.

Teksti Kati Pietarinen

vaikeneva valtionvarainministeri Katainen. Yksipuolisen rasistisen keskustelun tuomitsijaksi on vali-koitunut ulkoministeri Aleksander Stubb.

Keskustan konkariministeri Väyrynen on esitellyt kielteistä kantaansa kiintiöpakolaisiin ja todennut ymmärtävänsä Heinä-luoman puheita, jotka taas viime syksynä turvapaikanhakijoiden hyökyaalloilla pelotellut pääminis-teri Vanhanen on kuvannut vas-tenmielisiksi ja ulkomaalaisvihaa lietsoviksi. Kristilliset ovat kovis-telleet talvella turvapaikanhakijoita ja toisaalta taistelleet mummojen oleskelulupien ja inhimillisyyden puolesta.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Arhinmäki on puhunut niin siirto-laisten kuin suomalaistenkin työn-tekijöiden oikeuksista, mutta ay-jyrät ovat mielellään nähneet nämä vastakkaisina. Rkp ja Vihreät ovat pysyneet melko hiljaa. Perussuo-malaisista äänessä on ollut lähinnä monikulttuurista yhteiskuntaa vastustava eduskuntavaaliehdokas

teksti kuvat Kati Pietarinen


Lappeenrannassa on tänä keväänä kokoontunut viikoittain seitsenhenki-nen työttömien naisten vertaisryhmä. Kiinasta, Venäjältä, Kuubasta, Vietna-mista ja Virosta kotoisin olevat naiset ovat kotimaissaan tehneet muun muas-sa opettajan, psykologin, ompelijan ja myyjän töitä.

Ryhmän toiminta perustuu Pakolais-avun Kasvokkain-toiminnan kehittä-mään, maahanmuuttajille suunnattuun vertaisryhmämalliin. Mallissa keskeisiä ovat keskustelut pienryhmässä maahan-muuttajataustaisen vertaisohjaajan joh-dolla. Joskus tukena on kantasuomalai-nen ohjaajapari. Vertaisryhmän ideana on tarjota ohjausta Suomessa elämisen haasteisiin sekä mahdollisuuksia tutus-tua ohjatusti toimintoihin ja palveluihin.

”Ryhmässä käsiteltiin työelämää Suomessa. Meillä kävi asiantuntija puhumassa työelämäsertifikaateista ja tutkintojen rinnastamisesta, pidimme veroinfon ja kesäkuussa on luvassa tilai-suus yrittäjyydestä”, ryhmän filippiini-läistaustainen vertaisohjaaja Margarita Sakilayan-Latvala kuvailee.

”Olemme keskustelleet myös

kokemuksistamme ja harjoitelleet samalla suomen kieltä. Välillä se on ollut hankalaa, koska joidenkin osallistujien kielitaito on heikompi.”

Suunnitelmallisuutta

ja sattumia

Kasvokkain-toiminnan levittäminen uusiin kuntiin aloitettiin viime syksynä Lahdesta. Kasvokkain kouluttaa ver-taisohjaajat ja ryhmiä koordinoivan henkilökunnan sekä toimii toiminnan alkuvaiheessa taustatukena järjestäjille. Ryhmien toiminnan järjestävät ja rahoit-tavat paikalliset yhteistyökumppanit.

Lahdessa tehtiin yhteistyötä seura-kuntayhtymän kahden maahanmuuttaja-ryhmän kanssa. Jo usean vuoden ajan toimineissa ryhmissä kokeiltiin kymme-nen viikon ajan joitakin Kasvokkain-toi-minnan ryhmämallin piirteitä.

”Yhteistyö Kasvokkain-toiminnan kanssa toi suunitelmallisuutta, kun mie-timme etukäteen käsiteltäviä aiheita. Monikulttuurisessa naisten ryhmässä keskusteltiin erityisesti vanhemmuu-desta, josta riitti puhuttavaa useana

kokoontumiskertana”, Lahden Seura-kuntayhtymän maahanmuuttajatyöstä vastaava diakoni Ulla Taipale kertoo.

Siellä alkoi keväällä Maahanmuut-tajaresurssit käyttöön -projektin puit-teissa Sakilayan-Latvalan ohjaaman ryhmän lisäksi myös monikulttuuri-nen miestenryhmä. Lisäksi Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja läheiset ry aloitti venäjänkielisten omaishoitajien vertaisryhmän.

Ryhmien toimintaan ja yhteistyöhön Pakolaisavun kanssa ollaan Lappeen-rannassa oltu todella tyytyväisiä.

”Vaikka projektissamme ei ollut erik-seen rahaa lauseen loppun muuttuu muotoon ohjaajaksi Margaritan, joka on tämän kevään suorittanut Eksoten maahanmuuttoplaveluissa Momentissa työharjoittelua.

Hän on pystynyt ohjaamaan ja val-mistelemaan ryhmien sisältöä työaika-naan”, kertoo monikulttuurisia vertais-ryhmiä koordinoiva Katariina Nuotta-mo Laptuote-säätiöstä.

Myös miesten ryhmän ohjaajaksi ilmes-tyi tuurilla opiskelija, joka suoritti ryh-mäohjauksen osana projektiopintojaan.

01

01 / Lahden seurakunnan

järjestämässä monikulttuu-

risessa naisten ryhmässä

kokeiltiin syksyllä Kasvok-

kain-toiminnan vertais-

ryhmämenetelmää.

01

Kunnissa KasvoKKain


Muilla paikkakunnilla vertaisryhmien järjestämistä suunnittelevia Nuottamo neuvoo puhumaan kaikille aikeistaan.

”Usein parhaat yhteistyökumppanit ja käytännön ratkaisut löytyvät sattumal-ta”, hän toteaa.

Paikalliset tarpeet

ja pakolaisavun

suositukset

Yhteistyökunnissa toiminta lähtee aina paikallisista tarpeista, eikä Kasvokkain-toiminnassa kehitetty ryhmämalli aina toimi sellaisenaan. Esimerkiksi suositel-tua omakielistä ryhmää ei useilla pienil-lä paikkakunnilla ole mahdollista koota, kun kustakin maasta tulleiden piirit ovat pienet – ihmiset välttelevät puhumasta vaikeista asioista tuttujen kuullen.

”Malliin ei tarvitse hirttäytyä. Myös Pakolaisavussa on kokeiltu monikult-tuurisia ryhmiä ja ryhmiä, joissa on ollut keskustelun lisäksi viriketoiminta”, tote-aa Kasvokkain-toiminnan koordinaattori Elina Kärki.

”Parhaat tulokset ovat kuitenkin tulleet omakielisistä, asiapitoisista

perusryhmistä. Eivät maahanmuuttajat tarvitse omia harrastuskerhoja. Ver-taisyhmien idea on kotoutumisen tuke-minen – ja juuri tässä maahanmuutta-jien välinen vertaistuki auttaa. Kunhan kotoutuminen onnistuu, harrastaa voi sitten kaikille suunnatussa ryhmässä.”

Erityisesti Kärki haluaa pitää kiinni siitä, että ainakin toisen vertaisohjaajan tulisi olla maahanmuuttajataustainen. Tällöin ohjaaja pystyy todella ymmärtä-mään ryhmäläisten kohtaamia tilantei-ta. Ohjaaja on myös mallina siitä, että maahanmuuttajan on mahdollista edetä Suomessa.

”Suosittelemme myös, että ohjaa-jalle tulisi maksaa palkkio tai antaa mahdollisuus ohjata ryhmää työnsä puitteissa”, Kärki toteaa. ”Pienemmillä paikkakunnilla käy maahanmuuttaja-työssä liian usein niin, että sitä tekevät rinnakkain palkkaa saava suomalainen työntekijä ja palkattomana vapaaehtoi-sena mukana oleva maahanmuuttaja, jonka kulttuuriasiantuntemusta käyte-tään hyväksi. Viestimme on, että otta-kaa maahanmuuttajat ja myös miehet mukaan palkkatyöhön!”

Työntäyteinen tulevaisuus

Kasvokkain-toiminnan tulevaisuus näyttää kiireiseltä. Työnsarkaa aina-kin kunnissa riittää. Jos suunnitelmat toteutuvat, Lappeenrannassa aloittaa syksyllä kolme uutta ryhmää. Yhteis-työkumppaneita ja ohjaajia koulutetaan Salossa ja Vaasassa, jonne on myös ajateltu vertaisryhmiä. Toiminnasta ollaan kiinnostuttu kuudella muullakin paikkakunnalla.

Usko tulevaisuuteen on vahvistunut myös Lappeenrannan työttömien nais-ten ryhmässä: huhtikuun lopulla yksi ryhmäläisistä sai työpaikan.

”Se oli todella iloinen uutinen! On vai-kea sanoa, mikä oli tämän ryhmän vai-kutus työn saamiseen, sillä nainen on muutenkin ollut todella aktiivinen. Mutta itse hän kiitti kovasti ryhmässä saamas-taan informaatiosta. Tämä varmasti kan-nustaa myös muita ryhmäläisiä”, vertais-ohjaaja Sakilayan-Latvala hymyilee.

..... 03 / Lappeenrannan naisten vertaisryhmän ohjaaja

Margarita Sakilayan-Latvala sekä ryhmiä koordinoiva

Laptuote-säätiön Katariina Nuottamo.

02 03

02 / Karwankin on

mukana kun äiti käy

vertaisryhmässä.

”suomihan kehittyi myös vieraan vallan alla. olisipa asia niin myös irakissa nykyään.”

Venäjän vallan alla. Itsenäisyys on sa-manpituinen kuin arabimaissa, mutta täällä teknologia on kehittynyt huo-mattavasti, esimerkiksi tietokoneiden käyttö. Asiahan on niin, että silloin kun valtio ei anna vapautta, maa ei kehity. Esimerkiksi Irakissa Saddamin aikana puhelimet ja satelliittiantennit oli kiel-letty. Meillä oli satelliitti-tv. Jäimme siitä kiinni: salainen poliisi oli yhtäkkiä ovella. Mieheni olisi joutunut kahdeksi vuodek-si vankilaan, mutta koska hän on vanha, selvisimme sakoilla. Jäin myös miettimään sitä, kun puhuttiin Aleksanteri I :stä ja II :sta ja autonomian

Arkielämästä Suomessa -kurssin irakilaisten ryhmä vieraili Suomen kan-sallismuseossa. Ryhmän jäsen, eläk-keellä oleva opettaja Al-Hakim kertoo museon herättämistä ajatuksista. ”Oli todella kiinnostavaa nähdä Suomen kehitys askel askeleelta, kivikaudelta ny-kypäivään. Oli yllättävää huomata, että Suomessa korut ja muut arvoesineet haudattiin entisaikoina ihmisen mukana – samanlainen tapa on ollut muinoin Ira-kissa ja Egyptissä.Verrattuna Irakiin Suomen löydöt ja esi-neet ovat melko nuoria. Historiallinen Kaksoisvirranmaa sijaitsi Irakin alueel-la ja tältä alueelta on peräisin esimer-kiksi maailman ensimmäinen laki eli Hammurabin laki. Esineitäkin on ajalta 4 000 eaa. Meidän muinaislöytömme ovat nykyään lähinnä Euroopan isoissa museoissa: Lontoossa, Berliinissä ja Pariisissa. Valitettavasti viimeisimmän sodan aikana yli puolet Irakissa olleista museoesineistä varastettiin. On myös ihmeellistä, että vielä 200 vuotta sitten Suomessa elettiin ylei-sesti savupirteissä. Muutos ja kehitys on tapahtunut täällä todella nopeasti – Suomi oli todella pitkään Ruotsin ja

ajasta, että Suomihan kehittyi myös vie-raan vallan alla. Olisipa asia niin myös Irakissa nykyään.”Al-Hakim on käynyt Pakolaisavun Ver-taisKoto-hankkeen puitteissa järjes-tettyä kymmenviikkoista Arkielämästä Suomessa -kurssia tänä keväänä. Hän pitää kurssia kokonaisuudessaan toi-mivana ja kiittää monipuolista sisältöä, uusien taitojen karttumista sekä tulkka-usta omalle äidinkielelle. ”Enemmän saisi olla museokäyntejä ja retkiä. Näkemällä ymmärtää usein pa-remmin kuin pelkästään luentoja kuun-telemalla”, Al-Hakim toteaa.


al-Hakim ihailee

rautakautisen naisen

pukua Suomen

kansallismuseossa

Irakilaiset retkellä Suomen historiaan

teksti kuva Kati Pietarinen


"Liberiassa ei olisi rauhaa, jollei-vät kansainväliset järjestöt olisi paikalla. En usko että Liberiaa olisi. Sota olisi loppunut vasta, kun ei olisi mitään mistä taistella eikä ketään taistelemassa”, arvelee liberialainen senaattori Franklin Siakor.

Siakor on kriisinjälkeisen yhteis-kunnan asiantuntija. Hän oli perustamassa osallistavan kehityk-sen koulutuskeskusta Liberiaan, ja hänellä on käytännön kokemusta kansalaisjärjestötoiminnasta ruo-honjuuritasolla.

Liberia toipuu edelleen 14-vuo-tisesta sisällissodasta. Konflikti romahdutti hallituksen ja alkoi synnyttää paikallisia järjestöjä. Rauha solmittiin vuonna 2003.

“Vielä nykyäänkin Liberia on riip-puvainen järjestöjen lahjoituksista perusinfrastruktuurin ja tervey-denhuollon jälleenrakentamisessa. Kun ajattelee millä tasolla liberia-laisten tyytymättömyys on, mitä oikein olisi tapahtunut, jos järjestöt eivät olisi olleet paikalla tukemassa muutosta kohti toipumista?”

Lukutaidon lisäksi itsevarmuutta

Siakorin mielestä kansalaisjärjes-tön tulisi konfliktin jälkeiseen maa-han tullessaan pyrkiä löytämään paikallisia rauhan puolestapuhu-jia ja vahvistaa heidän ääntään. Yhteistyökumppanit ovat tärkeitä, sillä he tietävät miten asiat alueella toimivat, ja myös siksi, että rauhan rakentaminen vie aikaa.

“Se ei onnistu niin, että menet sinne, ratkaiset ongelman ja palaat takaisin. On etsittävä paikallisia kumppaneita.”

Järjestöt pystyvät aikaansaa-maan keskustelua paikallisten kes-ken, sillä ne ovat puolueettomia. Ne voivat myös oppia konfliktista ja kertoa muulle maailmalle kon-fliktiin vaikuttaneista monimutkai-sista taustasyistä.

Siakor painottaa koulutuksen tär-keyttä kriisistä toipuvassa yhteis-kunnassa, josta juuri koulutetuim-mat ihmiset ovat usein joutuneet lähtemään.

“Sodan jälkeen ihmiset huomaavat

tekevänsä puutöitä, kun niitä on pakko tehdä. Joidenkin koulutus-ten on oltava lyhyitä, sillä asioita pitää päästä tekemään nopeasti.”

Hän kuitenkin muistuttaa, että toisinaan opetuksesta saadut sosi-aaliset taidot ovat varsinaisesti opetettuja taitoja tärkeämpiä. Lukutaito-opiskelijoilla on enem-män itsevarmuutta yhteiskun-nalliseen osallistumiseen ja he osaavat työskennellä ryhmässä. Opiskellessa kasvaa myös luotta-mus kanssaihmisiin, joka on erityi-sen tärkeää konfliktin jälkeen.

"Rauhanturvaajat kannustavat hyvään käytökseen"

Siakor uskoo Liberian rauhan säilyvän, sillä yhä useammat halu-avat rauhaa.

“Osa nuorista osallistui sotaan, sillä heillä ei ollut muuta mahdol-lisuutta ansaita. Nyt moni heistä on koulussa. Toisaalta on edelleen myös ihmisiä, joilla ei enää ole mah-dollisuutta saada arvostusta siinä

teksti kuva Anne Heinonen

Senaattori Franklin Siakor uskoo kansalaisjärjestöihin ja rauhaan

ilman kansalaisjärjestöjä


määrin kuin he sotiessa saivat.”Siitä hän ei ole varma, kuinka

kauan rauha kestää.“Ainakin meillä on vielä ulko-

puolisia tarkkailijoita, rauhantur-vaajia ja järjestöjä. Kun joku on vahtimassa, ihmiset käyttäytyvät hyvin. Kun vahtijat lähtevät, huo-nompi käytös tulee todennäköi-semmin esiin.”

Lisää hyviä ihmisiä senaattiin

Siakor valittiin sitoutumattomana Liberian senaattiin vuonna 2005. Kun häntä alun perin pyydettiin ehdokkaaksi, hän kieltäytyi.

”Olin liian peloissani. Ajattelin, että se on liian likaista, ettei minulla ole varaa edes mainontaan, että se on liian vaarallista. Haluan nähdä lasteni kasvavan. ”

Hän uskoo kuitenkin kaiken olleen vaivan arvoista.

”Olen Liberian tyhmimpänä pide-tystä heimosta. Rakennamme aina palatsin, muttemme koskaan asu siinä. Ihmiset pitävät typeryytenä

myös sitä, että emme vastaanota korruptiolahjoja. Heimomme kui-tenkin uskoo, että jos teet pahaa niin ettei kukaan näe, henget voivat silti rankaista sinua.”

Nyt hänellä on missio roh-kaista hyviä ihmisiä hakemaan senaattiin.

“En tarkoita, että sinne pitäisi saada pyhimyksiä tai enkeleitä, vaan sellaisia tavallisia hyviä ihmi-siä, joilta ei ole omatunto kuollut. “

Vuoden lainlaatija kieltäytyi autosta

Liberialainen The Inquirer –lehti valitsi Siakorin Vuoden lainlaa-tijaksi 2009. Valitsijat arvostivat etenkin hänen ihmiskeskeisyyt-tään ja kehityssuuntautuneisuut-taan. Siakorin moraalisesta sel-kärangasta kertoo valitsijoiden antama esimerkki siitä, kuinka hän ainoana senaattorina kieltäy-tyi lahjusautosta.

Parlamentissa korruptio on kui-tenkin osa elämää.

” Se on vain hyväksyttävä. Palkka

ei ole tarpeeksi suuri. Kun olet hal-lituksessa, yhteisösi, kirkkosi ja sukulaisesi odottavat että teet isoja lahjoituksia heille. Toisin toimi-mista ei hyväksytä.”

Siakorin mukaan ihmisiä pitäisi valistaa korruption vaikutuk-sista, jotta painetta saataisiin vähennettyä.

“Usein ajatellaan, että viranomai-set ottavat vastaan lahjoituksia, koska ovat ahneita. He voivat kui-tenkin ottaa lahjuksia myös siksi, että he haluavat auttaa mahdolli-simman useaa ihmistä.”

Siakor ehdottaa korruption kitke-miseen toimintojen läpinäkyvyyttä sekä rangaistuksia.

“Pahimmin korruptoituneet pitäi-si laittaa vankilaan. Ennen kaik-kea pitäisi löytää ne porsaanreiät, jotka tekevät korruptiosta mahdol-lisen, ja sen jälkeen ne reiät pitäisi paikata.”

Senaattori Franklin Siakor osallistui maaliskuussa Jatkumo-seminaariin ja Kepan keskustelutilaisuuteen Suomen Pakolaisavun kutsumana.

Liberian sodan aikana Franklin Siakor keskittyi kansansa

auttamiseen pakolaisleireillä ja niiden ulkopuolella. Sodan

jälkeen hän jatkoi työtä esimerkiksi suostuttelemalla

nuoria miehiä vaihtamaan ryöstelyn roskienkeruuseen

riisipalkalla.


03 Suomen Pakolaisapu järjesti yhdessä Kehityspoliittisen toimikunnan kanssa Jatkumo-seminaarin 15.3.2010 Helsingissä. Jatkumo-käsitteellä tarkoi-tetaan sitä, miten humanitaarisen avun, rauhanrakentamisen, jälleenrakennuk-sen ja kehityksen eri vaiheet sovitetaan toisiaan tukevasti yhteen. Seminaarin pohjalta tehtiin suosituksia Suomen tulevalle jatkumotoiminnalle.

Suosituksissa käsiteltiin muun muas-sa seuraavia asioita:

- Konfliktin jälkeinen tilanne ei ehkä vielä ole kypsä menneen selvittelyyn. Tärkeintä on pitää ihmiset käynnissä ja luoda toivoa. Tällöin vältetään myös ihmisten passivoituminen avun koh-teiksi. Tässä auttaa paikallisten aloittei-den vahvistaminen ja yhteistyön tekemi-nen.

- Koulutus on tärkeää sekä talou-dellisen elpymisen että yhteiskunnan vakauttamisen kannalta. Kun ihmiset saavat avaimia toimeentulonsa turvaa-miseksi, heillä on enemmän menetettä-vää, ja konfliktin uudelleenpuhkeamisen mahdollisuus heikkenee.

- Koulutukseen pitäisi saada niin pitkä rahoitus kuin tuloksellisen koulutuksen

järjestäminen kussakin tilanteessa edel-lyttää. Humanitaarisen avun rahoille tarvitaan enemmän joustoa. Humani-taarinen apu kriisin jälkeen on lyhyttä, pidempiaikainen tulee liian myöhään. Ratkaisuksi esitettiin mm. kehitysrahoi-tuksen ja humanitaarisen rahoituksen eron poistamista ja vain yhden ”rahoitu-sikkunan” muodostamista.

- Useissa konfliktin jälkeisessä yhteis-kunnassa toteutettavissa koulutuspro-jekteissa sosiaaliset hyödyt ovat saatuja taitoja tärkeämpiä. Sosiaaliset hyödyt tulee sisällyttää myös koulutustavoit-teisiin. Myös ihmisoikeus-, sovinnolli-suus- ja luonnonkatastrofikoulutusta tarvitaan, jotta tuhot voidaan estää tule-vaisuudessa.

- Avunantajien saapuessa heidän tar-vitsemansa infrastruktuuri pitää suun-nitella siten, että sen pohjalta voidaan luoda uutta paikallista infrastruktuuria.

Jatkumo-seminaariin osallistui

viranomaisia, tutkijoita ja

kansalaisjärjestötoimijoita.

/ Suosituksia

konfliktin jälkeiseen

toimintaan /

teksti kuva Anne Heinonen

Kolme miestä ajaa läpi Euroopan ja Afrikan ymmärtääkseen maailmaa vähän enemmän.


"Pakolaisuudessa konkretisoituu maailman epäoikeudenmukai-suus”, toteaa Ville Kulju.

Tamperelainen Ville Kulju, 28, on lähdössä ajamaan läpi Euroo-pan ja Afrikan hämeenlinnalaisen Antti Purtasen, 35, ja lahtelaisen Juho Suontaman, 27, kanssa. Auton ikkunoista tulee kesä-heinäkuussa näkymään Euroopan lisäksi ainakin Tunisia, Libya, Egypti, Sudan, Uganda, Kenia, Tansania, Mosambik ja Etelä-Afrikka.

Nyt suurimpien odotusten koh-teina ovat Suomen Pakolaisavun hankkeet Ugandassa: matkaajien on tarkoitus tavata pakolaisia muun muassa taideprojektiin liit-tyen joko Kampalan kaupungissa tai Kyangwalin pakolaisasutusalu-eella. Mahdollisuuksien mukaan he käyvät myös tutustumassa

muutamiin Parempi lahja -projek-tin kohteisiin. Pakolaisasutusalu-eelle pääseminen on tosin vielä luvista kiinni.

Kolmikko kiinnostui yhteis-työstä Suomen Pakolaisavun kanssa tutun ansiosta. Vaikka he tunnustavat, että matka on seik-kailureissu, löytyy Afrikan aurin-gonnousujen ja norsujen takaa syvällisempikin ajatus: maailman ymmärtäminen paremmin.

Ugandassa miehet haluavat nähdä, miten pakolaiset elävät, kuulla miten he ajattelevat ja oppia millaisia tarinoita pakolaisuuden taustalla on.

”Jos he vielä haluavat kuulla, mitä me ajattelemme, niin sehän on lottovoitto”, Kulju toteaa.

Jotta ihmisten kohtaaminen olisi helpompaa matkan varrella, mu-kaan lähtee myös kasa jalkapalloja.

Ensimmäistä kertaa tuntemattomalle mantereelle

Vaikka osa miehistä on matkus-tanut paljonkin, kukaan heistä ei ole käynyt aikaisemmin Afrikan mantereella Purtasen Marokon visiittiä lukuun ottamatta.

”Afrikka on salaperäinen, tuntematon manner. Tällaisesta matkasta olen haaveillut aina”, Purtanen selvittää valintaa.

Afrikkaan liittyy monia kysy-myksiä, joita he ovat miettineet. Miten ihmiset elävät toisenlaisessa maailmassa? Miksi he ovat köyhiä ja me emme ole? Miten holtiton velkaongelma, luonnonvarojen riistäminen ja huumeongelmat hankaloittavat tavallisten afrikka-laisten elämää?

”Matka todennäköisesti vahvis-taa jo ennestään olevaa mielikuvaa

teksti Anne Heinonen kuva Elina Ahonen


siitä, etteivät Afrikan ongelmat ole täysin afrikkalaisten itsensä aiheuttamia”, Kulju toteaa.

Afrikasta vastapainoa työelämään

Purtanen kertoo olleensa valmis ennen nykyistä työpaikkaansa lähtemään Suomen Pakolaisavun tai Kirkon ulkomaanavun vapaa-ehtoiseksi, kun hän ei muuten tuntunut pääsevän Afrikkaan.

”Siinä oli mukana turhautumista bisneksentekoon ja halua auttaa. Minusta on turhauttavaa, että täällä tehdään rahaa ja bonuksia, kun 10 000 kilometrin päässä ei tiedetä kuollaanko tänään näl-kään”, hän kertoo.

Matkaajat ovat valmistautuneet tulevaan koitokseen tutustumalla kohdemaihin ja niiden rajavelvolli-suuksiin sekä varustamalla autoa.

Vaikka ajosuunnitelma on ole-massa, siitä ollaan myös valmiita luopumaan, jos auto esimerkiksi varastetaan tai hajoaa kesken matkan. Sen suurempia pelkoja miehet eivät aio ottaa mukaansa. Vaarallisimmat tilanteet aiotaan välttää järkevällä toiminnalla.

”Kamala määrä maalaisjärkeä matkalla tullaan käyttämään”, Purtanen vakuuttaa.

Matkan kulkua voi seurata kesäkuusta lähtien osoitteessa www.viaafrica.fi.

Miten pakolaiset asuvat? Leirillä varmaankin pressusta ja aal-topellistä kootuissa hökkeleissä ilman jätehuoltoa. Talossa on sisällä ylisuuri perhe, tulisija ja muutama keittoväline, ja siellä istutaan lattialla tai patjalla. Seinällä on jokin johon he elämänsä pe-rustavat, kuten jumalan kuva. Mitä pakolaiset syövät?Hirssipuuroa tai -velliä. Riisiä ei var-maankaan ole. Jonkun eläimen he voivat teurastaa kun on juhla, naudan tai vuo-hen ainakin. Millaisia pakolaiset ovat?Tavallisia ihmisiä. Toivottavasti he ovat myös iloisia ja heillä on toivoa siitä, että

pääsevät takaisin koteihinsa. Iloa voi tuoda myös lähellä oleva perhe. Mistä he saavat rahaa elämiseen?Voivatko he käydä leirin ulkopuolel-la töissä? Sukulaiset ehkä lähettävät rahaa, ja kai he kauppailevat keskenään vaatteita ja leipää.Mitä pakolaisilta voi oppia?Tyytymistä siihen mitä on, ettei aina vain halua kaikkea lisää. Perhekeskeisyys on myös arvo, jota länsimaissa ollaan hyl-käämässä.

Samat kysymykset esitetään matkaajille reissun jälkeen.

Muutaman vuoden toisensa

tunteneet Juho Suontama, Ville

Kulju ja Antti Purtanen laittavat

ystävyyden ja iskunvaimentimet

koetukselle kahden kuukauden

matkalla läpi Euroopan ja

Afrikan.

Mohamed Rashid Bah sanoo, että yksi koulutuksen tarkoituksista on vahvis-taa paikallishallinnon kykyä hankkia ja hallita kehityshankkeisiin tarkoitettuja varoja.

”Suurin osa rahoituksesta tulee nyt lahjoittajilta ja keskushallinnolta. Kun lahjoittajien rahoitus loppuu, paikallis-hallinnolla on täysi vastuu hankkia rahoi-tusta, mutta myös hallinnoida sitä. Siksi näemme, että heidän kouluttamisensa on tärkeää”, Bah kertoo.Koulutuksella tähdätään myös parempaan ja osallista-vampaan hallintoon.

”Yksi sodan syistä oli se, että osa ihmisistä suljettiin päätöksenteosta. Koulutuksen avulla haluamme auttaa ihmisiä välttämään näitä ongelmia. Jos samat ongelmat uusiutuvat, saatamme joutua toiseen sodan kierteeseen”, hän jatkaa.Päättäjille vain vähän koulutusta tarjolla.

Paikallistason hallinto on rakennet-tu vasta vajaa kymmenen vuotta sitten loppuneen sodan jälkeen. Kunnanval-


Kundowahunin kylän yhteisötilassa Sierra Leonessa käydään kiivasta kes-kustelua. Paikalla olevat ovat eri mieltä siitä, kuinka paljon vessan rakentami-nen maksaa. Sierra Leonen Pakolais-apu on kutsunut viikonlopun kestä-vään koulutukseen Pujehunin alueen kunnanvaltuutetut ja kylien edustajista kootun neuvoston jäseniä, yhteensä 34 henkeä.

Nyt valtuutetut , neuvostojen jäsenet ja Pakolaisavun kumppanijärjestöjen edustajat istuvat tuoleilla ringissä ko-koustilassa ja oppivat muun muassa hankesuunnittelua, varainhoitoa ja mo-nitorointia.

”Tämä on todella opettavaista. Ym-märrämme nyt paremmin työmme sään-nöt ja vastuut”, kertoo Pujehunin alueen kunnanvaltuutettu Tahiru Fullah.

Fullah on tehnyt ryhmänsä kanssa

Sierra Leonen paikallishallinto koulunpenkillä

harjoitustyönä muun muassa hakemuk-sen terveysklinikan saamiseksi Kun-dowahunin kylään. Sitä aiotaan myös käyttää.

”Olemme tehneet hakemuksia jo ai-emmin, mutta rahaa ei ole saatu. Nyt hakemus on paljon parempi.”, Fullah kehuu.

Taidoille on varmasti tarvetta myös jatkossa, sillä alueelle kaivataan kipeästi rahaa muun muassa teiden parantamiseen ja toisen yläkoulun rakentamiseen.

Kohti osallistavampaa päätöksentekoa

Pakolaisapu järjestää kevään aikana yhteensä viisi eri alueiden paikallis-hallinnoille suunnattua koulutusta. Pa-kolaisavun Sierra Leonen maajohtaja

teksti hanna koivisto Kuvat hanna koivisto sami seppänen

pakolaisavun koulutuksen toivotaan lieventävän kitkaa järjestöjen ja hallinnon välillä

01

02

01


Sierra Leonen paikallishallinto koulunpenkillä

tuutetut valittiin nelivuotiskaudeksi vaa-lilla alle kaksi vuotta sitten. Valtuuston alaisuudessa toimivien, pienempien kyläneuvostojen jäsenet ovat yhteisöjen itse keskuudestaan valitsemia. Komi-teoissa yhteisön asioita vie eteenpäin viisi naista ja viisi miestä. Lisäksi koko-uksiin osallistuu alueen heimopäällikkö ja kunnanvaltuutettu, joka toimii myös viestinviejänä valtuuston ja neuvostojen välillä.

”Valtuutettujen vastuulla on tarjota alueensa yhteisöjen tarvitsemia palve-luita. Heille on annettu paljon vastuuta, mutta kukaan ei ole valmentanut heitä selviytymään työstään” Bah sanoo.

Osalla neuvostojenjäsenistä ja valtuu-tetuista ei ole edes peruskoulutusta.

”Pujehunin alueella on 32 valtuutet-tua, joista viisi on naisia. Heistä kaksi on lukutaidottomia, vaikka he pystyvät-kin osallistumaan kokouksiin ja kerto-maan mielipiteensä”, kertoo Pujehunin alueen varahallintojohtaja Muhammed Koroma.

Paikallishallinto haluaisi enemmän päätäntävaltaa

Kansalaisjärjestöjen ja paikallishallin-non suhde ei ole aivan mutkaton. Muun muassa järjestöjen rekisteröitymisestä on käyty kiivasta keskustelua, sillä yksi valtuutettujen tehtävistä on valvoa kan-salaisjärjestöjen hankkeita ja he halu-aisivat itse päättää, missä yhteisöissä hankkeita toteutetaan.

”Me haluamme, että järjestöt rekis-teröityvät valtuustossa ja kertovat työs-tään. Meillä on usein hyviä hankkeita tarjolla, muttei rahaa toteuttaa niitä. Sil-

loin voimme ottaa yhteyttä järjestöihin”, Koroma sanoo.

Valtuustojen rahoitus tulee tällä het-kellä lähinnä veroista ja maksuista, ja moni valtuutettu katsoo, ettei saa työstään sen vaatimusten edellyttämää palkkiota.

”Kokouspalkkiot ovat 300 000 leonia (noin 60 euroa) kuukaudessa, mutta saamme ne vasta kolme kuukautta myö-hässä. Summa ei ole lainkaan tarpeeksi suhteessa tekemäämme työhön”, Fullah sanoo.

Järjestöt puolestaan vastustavat re-kisteröitymismaksua, jonka ne ovat jo kertaalleen maksaneet keskushallinnol-le. Bah toivoo, että päättäjät myös ym-märtäisivät kevään aikana annettavan koulutuksen avulla paremmin kansa-laisjärjestöjen arvot. Hänen mukaansa kitkaa aiheuttaa osapuolten erilainen työkulttuuri.

”Yhteistyön, läpinäkyvyyden ja avoi-muuden henki on kansalaisjärjestöissä paljon aluehallintoa vahvempi. Jos alam-me ymmärtää samaa kieltä, se vähentää ehkä myös jännitteitä”, Bah toivoo.

”tämä on todella opettavaista. ymmärrämme nyt paremmin työmme säännöt ja vastuut.”

04

03

1 / tarvekartoitus

kokoustilan lattiassa

2 / Ryhmätyön touhussa

3 / "Hankaa, hankaa ja tulta!"

Osallistujat osoittavat

kunnioitustaan hyvän

puheenvuoron pitänyttä

kollegaa kohtaan

4 / Osallistujat kirjoittavat

liidulla tarvekartoitusta

kokoustilan lattiaan


Liberiassa sattui vahinko. Tarkoituk-sena oli pystyttää 600 uutta vessaa Suomen Pakolaisavun projektialueille Bomin ja Cape Mountin maakuntiin. Nyt vessoja on pystyssä jo yli 1 200, ja lisää on tulossa.

Miten tässä näin pääsi käymään, Liberian maajohtaja Markku Vesikko?

”Tämä on osallistavan kehityksen pro-jekteille tyypillistä. Joskus ne eivät jos-tain arvaamattomista syistä toimi ollen-kaan, ja joskus ne toimivat näin”, kertoo Vesikko tyynesti.

Vesikko uskoo ihmisiä innostaneen, että he pääsivät itse päättämään asiois-taan: siitä mitä ja miten tehdään. Pro-jektin alussa saattoi kannustaa myös se, että Pakolaisapu maksoi paikallisille fasilitaattoreilleen palkkion vessoista vasta kun huussi oli pystyssä.

Kottikärryt, lapiot ja muut rakennus-välineet lahjoitettiin tietysti etukäteen.

/ Luksusvessat vailla käyttöä

Kun kylissä tehtiin alustavaa projekti-kartoitusta, niistä kaikista löytyi jo ves-soja. Lähemmin tarkasteltuna kuitenkin ilmeni, että suuret tiiliseinäiset vessat olivat täynnä, eikä niiden tyhjentäminen kyläläisten voimin ollut mahdollista.

Samanmallisia vessoja oli aikaisem-min rakennettu evakkoleireille kaupun-kien lähelle, josta tyhjennysautojen oli helppo niitä tyhjentää. Maaseudulle autoja ei niin vain saatukaan. Noin 2 000 dollaria maksaneet vessat seisoi-vat siis tyhjänpantteina.

Lopulta päätettiin kokeilla arbor loo -mallista ratkaisua: hyvin yksinkertaista,

multaa tuottavaa pientä vessaa, johon alkuperäisten suunnitelmien mukaan istutettiin sen täytyttyä puu.

Eikä hintakaan noussut millään yli 60 dollarin.

/ Seinättömyys teki pytystä hitin

Alkuperäisissä piirustuksissa ves-soilla oli seinät. Kyläläiset vierastivat ajatusta, sillä se olisi vähentänyt lasten silmälläpitämisen mahdollisuutta. Ves-soista kehitettiin yhteistyössä seinätön malli, jolloin niistä tuli lasten hitti.

”Vessan käyttäminen on lapsista hauskaa. Tiiliseinäisiä vessoja he eivät saaneet käyttää ollenkaan. Niitä pidet-tiin liian vaarallisina: joku oli joskus kuullut kuinka jonkun lapsi oli tippunut reiästä metrien pudotuksen alas. Eko-vessassa pudotus ei ole niin pitkä – eikä lapsi edes mahdu reiän läpi.”

Aluksi viranomaiset totesivat, ettei kehitystä saa viedä vanhanmallisilla vessoilla taaksepäin. Lopulta lasten vessankäyttöasteen kasvaessa Unicef-kin kiinnostui projektista.

Ja kyllä aikuisetkin käyttävät vessoja, pimeän laskeuduttua.

/ Rauhantyötä huussitasolla

Samaan projektiin linkittyneen maan-viljelyhankkeen luvut näyttävät vielä paremmilta: pelloilla on jo liki 2000 ruuankasvattajaa. Viljelyyn saadaan lisäpuhtia käymälöistä kompostoidulla mullalla.

Ensimmäisen mullan valmistuttua

chilipuskatesti osoitti, että huussimul-lalla lannoitetut pensaat kasvoivat liki kaksi kertaa korkeammiksi, chilit oli-vat isompia ja pensaat antoivat satoa pidempään. Kyläläiset väittivät maunkin parantuneen.

”Kun vessat ovat alkaneet tuottaa lan-noitetta, on syntynyt omistajuusriitoja. Ilmeisesti juuri tämä on yksi syy siihen, että ihmiset ovat tulleet pyytämään, että he voisivat rakentaa lisää vessoja.”

Käymälöillä tehdään siis myös sodan-jälkeisessä yhteiskunnassa tarvittavaa rauhantyötä: yhteiset vessat opetta-vat, miten arkipäivän ongelmia voidaan ratkoa.

Ei mitään turhia vessoja siis.

OhJeeT eKOveSSan TeKOOn

Muokataan maahan valumuotti (1,2m x 1,2m). Asetellaan ämpäri reiän muotiksi sekä raudoitus. Valetaan sementti.

Kaivetaan pieni kuoppa. Siirretään kovettunut laatta sen päälle. Lisä- tään lehtiä noin 30 cm paksuudelta. Täytetään 3-6 kuukautta välillä lehtiä ja tuhkaa lisäten. Lisätään lähes täyteen kuoppaan lehtiä ja multaa. Annetaan muhia puoli vuotta.

Varmistetaan maatumisprosessi tikulla. Jos aines on hajutonta, siirre-tään kompostikehikkoon ja sekoitetaan mukaan multaa. Käännellään silloin tällöin kunnes madot katoavat. Rakenna vessa Liberiaan / www.parempilahja.fi

vessavahinkoProjekti karkasi käsistä Liberiassa

teksti Anne Heinonen Kuva Benedict Roberts


Pakolaisapu järjestää toimittaja-koulun pakolais- ja siirtolaisuus-kysymyksistä kiinnostuneille, eri tiedotusvälineissä työskenteleville (sähköinen/painettu media) toimit-tajille sekä tiedotusalan opintojen loppuvaiheessa oleville opiskelijoille. Myös maahanmuuttajataustaisia toimittajia rohkaistaan hakemaan koulutukseen.

Koulutuksessa käydään läpi pako-laisasioiden perusteita, nykypäivää ja tulevaisuutta sekä ohjataan kriit-tiseen ja analyyttiseen tiedon etsin-tään ja käsittelyyn. Tavoitteena on

luoda pakolaiskysymyksiin erikois-tunut toimittajaverkko ja syventää samalla maassamme käytävää pakolaiskeskustelua ja –kirjoittelua. Koulutus jakautuu kolmeen kahden päivän mittaiseen koulutusjak-soon sekä vierailuun pakolaisten vastaanottokeskuksessa.

Osallistujat sitoutuvat vastaa-maan itse matkakustannuksistaan (koulutukset pääosin Helsingissä) sekä koulutuspäivien ruokailuista. Osallistujat sitoutuvat lisäksi kolmen aikaisemmin julkaisemat-toman jutun tekemiseen koulu-

tuksen aikana. Jutuista yksi tulee Suomen Pakolaisavun tiedotuksen jatkokäyttöön.

Koulutukseen valitaan hakemus-ten perusteella maksimissaan 15 henkilöä.

Toimittajakoulu järjestetään alus-tavan suunnitelman mukaan to-pe 21.10.– 5.11. ja to 11.11.

Vapaamuotoiset hakemukset 31.7.2010 mennessä ja lisätietoja toimittajakoulun sisällöstä: Anna-Stiina Lundqvist, tiedotuspäällikkö p. 040 560 0772 s-posti: [email protected]

Pakolaisavun toimittajakoulu tulee jälleen!

pakolainen-lehti 2/2010

Documents