L A P I N K I R J A L L I S U U S S E U R A R Y.2014 nro 37

Erkki Kaila, multimediateoksesta Kolmannen kynnyksellä.

NÄEMETSÄ PUILTA

SEE THEFORESTFOR THE

TREES

Ounasjoentie 6 , Rovaniemi Puh. 0205 64 7820 info@tiedekeskuspilke.fi www.tiedekeskuspilke.fi

Näiden ja tuhansien muiden murre sanojen ja -sanontojen selitykset löytyvät teoksesta

Tiedustelut ja tilaukset: Lapin yliopistokustannus, PL 8123, 96101 Rovaniemi

puh. 040 821 4242 • julkaisu@ulapland.fi www.ulapland.fi/lup

hetsilthän?

nuttuskeheveli?

näköpäivä?

untelo?jäneksen hiki?

Hoon päältäRovaniemen murrekirja

298 sivuamartti anneberg

1

sisältö

Lapillinen-lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa, seuraa-va numero huhtikuussa 2015, aineiston jättöpäivä 15.3.Lehden nimi on johdettu sanasta lapilli, laavasta jähmettynyt siru.

Aineisto ja osoitteenmuutokset mieluiten sähköpostitse: lapillinen@gmail.com

Päätoimittaja: Eija Miranda Silventoinen, 040 546 3094Toimitus: Saara Heikkinen, Anita Myllykoski, Eija Nissinen, Irene Piippola, Arja VasamaLehden osoite: c/o Eija Miranda Silventoinen, Saarineitamontie 9, 99800 IvaloPainopaikka: Pohjolan Painotuote Oy

Jäseneksi voit liittyä nettisivuillammewww.lapinkirjallisuusseura.fiLapin Kirjallisuusseura on myös Facebookissa ja Twit-terissä.

Kannen kuva: Erkki Kaila, multimediateoksesta Kolmannen kynnyksellä. Monotypia 046. 2014.

Pääkirjoitus: Lauluntekemisen taito Vexi Salmi ....... 2Viikonloppu legendan seurassa Tarja Revonmäki ... 3Näytelmän synty Mirjam Kälkäjä .................................. 4Nuori Pietu, monologi näytelmästä Keisarin narri Mirjam Kälkäjä ...................................................................... 5Laululyriikkaa Mirjam Kälkäjä ........................................ 5Ideasta näyttämölle Elsa Partala ................................... 6Kirjasta näyttämölle – Andrei Makine: Vera (La femme qui attendait) Tuula Väisänen .................. 7Paulaharjua Kansallispuistoteatterissa Veikko Vasama ..................................................................... 8Esko Vuorinen – sanoittajasta levyn kustantajaksi Eija Miranda Silventoinen ................................................. 9Kohtaus näytelmästä Sadonkorjuu Jyri Tynkkynen ....................................................................10Treffen (Kohtaaminen) Pentti Tourula .......................11Mie piän ette – Martti Anneberg: Hoon päältä. Irene Piippola ......................................................................12”Moninaisuus vahvistaa” – Seminaari Pohjoiskalotin vähemmistökielistä Raili Ilola .........13Toppisokeria Ella Pohjanen ...........................................14Laululyriikkaa ......................................................................15

Ritva-Liisa HarjumaaSaara HeikkinenSanni LiitiEero KittiMarja PoutanenAnne MustajärviUlla Leino

Runosatoa vuodelta 2014 Tuula Saraniemi.............18Pala Ruotsi-Suomen historiaa – Elsa Vuontisjärvi: Pannajulistus. Anna Kyrö .............19Jussi Siirilä tarinoi lukijalta pään pyörryksiin Arja Vasama .........................................................................20Keltanokka Taivalkosken kirjailijapäivillä Tarja Revonmäki.................................................................21Kirjalaari – uutuuksia 2014 .............................................22Tapahtumia ..........................................................................24Kirjoittajavalmennusta – Elämä muotoutuu tarinaksi kisälli ja mestari -otteella Marija Vantti ...26Lapin Kirjallisuusseuran arviointipalvelu ..................27Lehden kuvataiteilija ........................................................28

2

lun alussa tai kertovan osan jälkeen, mutta jos kertosäe ei jää kuuntelijoiden mieleen, on teksti epäonnistunut. Englantilaiset sanovat sitä Hook Lineksi eli koukkusä-keeksi. Koukun on oltava tarttuva ilmaisu, joka kokoaa kertovien osien tarinan yhteen. Se on myös melodian kohokohta, jossa usein laulajaa tukevat kuoro ja muu sovitus. Monista lauluista kuulijat muistavan vain sen.

Laulutekstin tekemistä voi harjoitella vain kir-joittamalla. Sadat toistot tuovat kirjoittajalle rytmillis-tä varmuutta, kehittävät sanallista ilmaisua ja antavat rohkeutta peilata omia kokemuksia, kipeitäkin. Pelkkä sananokkeluus ei riitä pitkälle. Sanoittajalta vaaditaan rohkeutta, uteliaisuutta, myötäelämisen taitoa ja ennak-koluulottomuutta. On opittava tarkkailemaan lähim-mäisiä, luontoa ja tapahtumia. On osattava napata mui-den puheista sananparsia tai lauseenpätkiä ja muokata niistä lauluja niin ettei alkuperäinen aiheenantaja edes huomaa olleensa prosessissa mukana.

Tekstinkirjoittaja on kasvanut ammattilaiseksi, kun hän huomaa sorvaavansa kaikesta näkemästään ja kuulemastaan riimipareja vaikka ei niitä koskaan käyt-täisikään. Aivot ovat mukautuneet tehtäväänsä. Ne kai-vavat muistin kätköistä tilanteeseen sopivia välähdyksiä poimittavaksi. Koko muistin avara arkisto on kirjoitta-jan käytössä. Jos elämä on ollut vivahteikas, niin aiheita riittää enemmän kuin ehtii elämässään kirjoittamaan. Repe Helismaa kiteytti koko asian ralliinsa Niin paljon on aihetta lauluun. Ja se tarina on tosi.

Vexi Salmi

PääkirjoitusLauluntekemisen taito

Laululyriikka poikkeaa kaikesta muusta kirjoit-tamisesta kurinalaisuutensa vuoksi. Tekstin on toimittava aina musiikin ehdoin. On aivan sama, tehdäänkö se valmiiseen melodiaan tai

ennen säveltämistä. Istuva teksti antaa laulajalle mah-dollisuuden tulkita teosta. Huonosti istuva taas pakot-taa laulajan käyttämään kaikki taitonsa ja voimansa saadakseen sanat sopimaan sävellykseen ja sen huo-maa. Laulu jää torsoksi.

Hyvä ja mieleenjäävä lopputulos on neljän eri ele-mentin summa. Sävel ja sanat tarvitsevat molempia tu-kevan sovituksen ja kokonaisuudelle siivet antavan lau-lupanoksen. Vasta kuuntelijat antavat laululle elämän. Parhaimmillaan se voi saada ikivihreän kuolematto-muuden ja valloittaa uusina versioina uudet ikäpolvet. Sellainen laulu on jokaisen tekijän unelma.

Samat lainalaisuudet koskevat kaikkea musiikkia, olkoon laulu tehty tanssittamaan,marssittamaan, unel-moimaan tai helpottamaan surua. Tekstinkirjoittajalta vaaditaan aina teknistä osaamista, elämänkokemusta ja luovuutta. Aihe voi olla mikä tahansa, kun se puhutte-lee kuulijaa. Jos kuulija pystyy samastumaan tekstiin ja tuntemaan niiden puhuvan hänen omasta elämästään, on tekstittäjä onnistunut työssään. Siihen ei tarvita sel-vänäkijän kykyä, meidän onnenhetkemme ja vastoin-käymisemme ovat hyvin samanlaisia. Jokainen meistä on kokenut rakastumisen ja menetyksen surun, koti-ikävän ja palaamisen ilon. Kirjoittajan on uskallettava jättää tarinaansa ilmaa. Se ei saa olla liian tiivis, jotta kuuntelijan mielikuvitus voi täyttää omilla kokemuksil-laan aukkopaikat. Tämä tekee laulusta omakohtaisen.

Edellisen vastakohtana on balladi, joka perustuu tarinaan olkoonkin sepitetty tai todellinen. Silloin sä-keistö säkeistöltä etenevän tarinan pitää olla niin hyvä ja mukaansatempaava, että se tuottaa kuuntelijalle mie-lihyvää.

Aikoinaan kun joka kahvilassa ja baarissa oli levyau-tomaatti, jukebox, sen sanottiin antaneen psykiatrista hoitoa. Yksinäinen, elämästään otteen menettänyt asia-kas sai lohdutusta kuuntelemalla surullisia lauluja. Hän ymmärsi, että laulussa kerrotulla ihmisellä meni vielä huonommin kuin hänellä. Tein aikoinaan 1980-luvun alussa Heikki Annalan kanssa laulun Elämän valtti-kortit. Se löysi kuuntelijansa maan lukuisista keskikal-jabaareissa ja kului niissä suorastaan puhki. Paranivat-ko elämän kaltoin kohtelemat uhrit, sitä en tiedä.

Iskelmän tärkein osa on kertosäe. Se voi olla lau-

Vasta kuuntelijat antavat laululle elä-män. Parhaimmillaan se voi saada ikivihreän kuolemattomuuden ja val-loittaa uusina versioina uudet ikäpol-vet. Sellainen laulu on jokaisen teki-jän unelma.

3

Viikonloppu legendan seurassa

Hän istuu luokan edessä ja puhuu. Hänen kertomuksissaan vilahtelevat Toivo Kärki, Tapio Rautavaara, Irwin Goodman, Juha Watt Vainio. Meille nämä nimet, henkilöt

ovat jotain suurta legendaa, he ovat olleet joskus jos-sain. Tuolle miehelle he ovat olleet työkavereita, ystäviä, tuttuja, jokapäiväistä elämää.

Olemme Sallassa biisinikkarikurssilla. Kurssilla tu-tustumme sanoituksen ihmeelliseen maailmaan. Opet-tajana Vexi Salmi. Saijalainen Eija Nissinen oli saanut houkuteltua meille näin legendaarisen opettajan. ”Kym-menen vuotta on siitä, kun viimeksi näitä vedin”, Vexi myöntää.

Minä yritän saada aikaiseksi yhden ainoan biisin. Hän on tehnyt niitä 4000. ”Eikä se siihen taida jäädä, niitä taitaa olla 7000 kaikkineen”, hän korjaa vaatimat-tomasti.

”Kun on tarpeeksi kokenut ja hyvä, ei tarvitse olla heikommille paha” sanoo vanha sananlasku. Tässä mie-hessä tuo sananlasku on totta. Hän ei sano pahaa sanaa kenellekään meistä, vaikka tekeleemme taitavat olla hä-nen sanoituksiinsa verrattuna aika heikkoa tasoa, vaan kannustaa ja kehottaa meitä jatkamaan harrastustam-me.

Hän kertoo, puhuu, opettaa. Rivien välistä luen. Kai-kessa hän on heikomman puolella. Isot ja röyhkeät saa-vat kyllä maistaa hänen sanansäiläänsä.

Tämä laulu kertoo paljon Vexi Salmen ajatusmaail-masta:

”Maailma on kaunis ja hyvä elää sille Jolla on aikaa ja tilaa unelmille Ja mielen vapaus, ja mielen vapaus”

Tarja Revonmäki

Vexi Salmi ja Eija Nissinen Sallan biisinikkarikurssilla elokuussa 2014. Kuva: Tarja Revonmäki.

4

Näytelmän synty

MMitään sabluunaa näytelmän kirjoittami-seen ei ole olemassa. Jokainen prosessi on erilainen. Jokainen kirjoittaja on erilainen.

Voiko kirjoittamisestaan kertoa muuten kuin latteuksilla?

Näytelmä on aivan omanlaisensa kirjoittamisen laji. Vertaan romaania maratoniin, runoa sadan metrin py-rähdykseen – novelli ja näytelmä ovat keskipitkiä mat-koja. Sivuja ei tarvita näytelmässä romaanin määräisesti, mutta se ei tarkoita, että näytelmä syntyisi vähemmällä työllä ja keskittymisellä. Ne ovat vain erilaisia muodol-taan.

Näytelmä kasaa sisäänsä mahdottoman määrän elä-män moninaisuutta. Sen kirjoittamiseen tarvitaan vuo-ren verran tietoa käsiteltävistä asioista, vaikka niistä nä-kyviin jää vain ydin, sydän, tärkein. Tarvitaan näkemys, jonka mukaan karsitaan aiheen ympäriltä kaikki epä-olennainen.

Näytelmä vihaa kuvauksia, se elää toiminnasta, fyysi-sestä ja/tai henkisestä. Draama ei kuvaile eikä kerro, se näyttää.

Puheella on näytelmässä keskeinen asema ja merkitys. Näytelmässä puhe on toimintaa, jossa kaikki näytelmän tarkoitusperät ovat koko ajan mukana. Siinä ovat muka-na roolihenkilön vaikuttimet, siinä ovat esillä tai piilossa hänen tarkoituksensa, päämääränsä.

Näytelmässä niin kuin todellisuudessakaan puheet ei-vät aina tarkoita sitä, mitä sanotaan. Sanat ovat ajatusten salaamista varten. Roolit ja naamiot peittävät todelliset kasvot, todellisen minän. Näytelmässäkin henkilöt kuvit-televat noiden naamioiden alla olevansa turvassa ja kos-kemattomia tai pystyvänsä niillä pettämään toisia.

Olen kirjoittanut yli 30 näytelmää – tai sellaiseksi tar-koittamaani. Jokainen on syntynyt eri tavalla. Läkkisepän onnessa (2006 Mikin Vintti, Tornio) Runoilija ja Säveltäjä naisineen keskustelevat ajan yli ja erilaisten kulttuuriensa läpi. Näytelmän idea lähti tangosäveltäjä Unto Monosen musiikista. Mononen sävelsi viimeisinä elinkuukausi-naan sairaalassa katkaisuhoidossa ollessaan kymmenen runoilija P. Mustapään (akateemikko Martti Haavio) runoa, yksikään ei ole tango. Kuuntelin lauluja ja tarina alkoi kehittyä niiden ympärille. Kyse oli taiteen tekemi-sestä ja vastaanotosta, naisista, naisten asemasta, elämän hauraudesta, onnesta.

Tulena ja aurinkona (1992 Rovaniemen Teatteri) ku-vaa kolmea naista ja miesten heidän elämäänsä takomaa ”saranakohtaa”. Näytelmä syntyi tilaustyönä Rauni Kas-kinevan taiteilijajuhlaan. Ideat naiskuviksi olivat val-

miina, olin kirjoittanut ministerinrouva Margareetasta novellin ja hahmotellut vanhan Maria-mummon sekä puberteetti-ikäisen Suvin henkilöhahmoja. Kolme eri-laista naista elämänsä eri korkeudessa. Rauni teki mono-logit yksin, vuonna 2012 torniolaisen Mikin Vintin kol-me naisnäyttelijää esittivät saman tekstin. Esitys hehkui kahdenkymmenen vuoden kuluttua edelleen tulena ja aurinkona.

Edith Piafista ja Olavi Virrasta kertovien musiik-kinäytelmien rakenne on omanlaisensa, kohtaukset poikkeavat toisistaan rytmisesti ja sisällöllisesti, teksti noudattelee päähenkilöiden elämänkulkuja. Burleski hautakertomus Minä, Kirjailijatar (2003 Rovaniemen Teatteri, uusi sovitus 2009 Mikin Vintti, Tornio) Annik-ki Kariniemestä on rakenteeltaan samantapainen. Sii-nä kuolleet ja elävät taiteilijat pohtivat Lapin kulttuuri-ilmapiiriä Utsjoen hautausmaalla, jonne Kariniemi on haudattu.

Kalkki-Pappi (Petter Abram Herajärvi 1830–1885) on herkullinen ”kylähullu” kahdessa eri näytelmäsovi-tuksessa (1988 Rovaniemen Teatteri ja 2008 Mikin Vint-ti, Tornio ) ja novellissa. Häneltä on säilynyt joku saarnan riekale tai viisunpätkä – niiden pohjalta kasvoi mielessä-ni näkijä, rohkea taistelija. Tämä päinvastoinajattelija on ajankohtainen tänäkin ahneuden ja viihteen ylivoiman päivänä.

Näytelmät ovat moni-ilmeisiä kuin elämä on. Niiden kirjoittamisessa on parasta se, että kaikkea ei tarvitse sa-noa, tärkein voi piillä kuin jänis risuaidan takana. Sitten on ohjaajan ja näyttelijöiden taitojen ja hoksottimien varassa, pääseekö se ydin, se asia esille vai hukkuuko se risuaidan sisään. Siksi näytelmän kirjoittajalla täytyy olla vähästä säröilemätön itsetunto, joka kestää tekstin mo-ninkertaisen myöhemmän käsittelyn lohkeilematta.

Mirjam KälkäjäKirjailija, Tornio

Kalkki-Pappi kantaesitettiin Rovaniemen Teatterissa, torniolainen harrastajateatteri Mikin Vintti esitti sen uutena Martti Kadeniuksen ohjaamana dramatisointina. Kuvassa Kalkki-Pappi (Hannu Sumén) herjaa Rovastia (Pasi Hakala). Kuva: Mirjam Kälkäjä.

5

KKatoppa tätä. Se on niinkuin pala lankkua, tämmöinen kantillinen kappale. On monta pehmeämpää, mukavampaa käteen sopivaa...

Soon meri!Kirja aukeaa niinkuin meri ja mie kahlaan siihen.Mie tajuan mitä siinä sanothaan.Ossaavat muka monetki sisältä lukea. Saavat kinke-

reillä sisäluvusta täyen tähen.Vaan yyn vain saavat luetun ymmärtämisestä! Ei ne

lukea ossaa. Se on eri asia lukeminen ja luetun ymmär-täminen.

Kun mie kirjan käteeni saan - se on mulle kuin juma-lanpalvelus. Lukiessa olen kuin tuo sininen lintu, len-nän mihin haluan. Lähen pois tästä huutolaisen nahan sisältä. Mulle on selvinny moni asia. Mulle on selvinny, että mie olen mie. Yksi ainoa. On vain yksi tämmöinen Pietu koko maailmankaikkeuvessa!

Ja tämä maailma. Tämä pikkuinen maailma tässä linnunraan syrjässä roikkumassa. Yksi pikkuinen kuin kärpäsenpaska maailmakaikkeuven ikimustassa yössä.

Se on niin valtava, että ei se mahu aivoihin. Se tek-kee ihmisen suureksi, että sen tajuaa. Ja pieneksi.

Maailmankaikkeus ei lopu koskaan. Se on aurinkoja täysi.

Ja muorit siunailevat kirkkohuivit päässä että miten Jumala semmoseen ahtauteen soppii asumaan?

Jumala? Ei sitä muuta jumalaa olekaan ko ihminen.Miten mie saisin ne ymmärtämään? Jumala on joka

paikassa. Kun ihminen huomaa, että on olemassa, - kun hän sen kykenee huomaamaan, niin se on Jumalasta.

Se on ihmisen jumaluus että ihminen ajattelee. Että se eppäilee.

Ja ne sanoo, että ei tuommosia vain katekismuksessa ole.

Pittää tehä uusi katekismus. Sellainen jossa on.Mie ajattelen niin, että ihmisen piä tyytyä sellasseen,

mikä jo valhmiiksi on. Ihmisen pittää itte tehhä jotaki uutta. Luua niinkuin Jumala loi. Ihminen on Jumala!

Rikhaus se köyhtyy ja rakhaus se jähtyy ja kauhneus se kanssa on katuava.Mutta syntynyt olen mie suomalainen lapsi elämän ja kuoleman vaiheilla.

(Pietu hervahtaa itkuun) ...mie suomalainen lapsi elämän ja kuoleman...

Nuori Pietu, monologi näytelmästä Keisarin narri

Mummoni PetsamoNäytelmästä Jäämereltä jängän reunaan

minun mummolla on niin kaunis äänikun se Petsamon muistoja kertoominun mummolla sielussa linnut laulaakun se kauas kauas kauas kotia kulkee.

minä katson sen silmiinja linnun kuulenjoka rannalle vuonon kerran laskeutuija on linnulla siivetkuin kesäyön valkoisenkun se mustilla laineillakauaksi merelle ui

minun mummolla on niin kaunis äänikun se Petsamon muistoja kertoominun mummolla sielussa linnut laulaakun se kauas kauas kauas kotia kulkee

se on minussa jossainse valkea lintu joka rannalle vuonon mummolle laskeutuise on minun se lauluja se sydämeniskuissa lyöminun historiastanikaukaa se kantautui

minun mummolla on niin kaunis äänikun se Petsamon muistoja kertoominun mummolla sielussa linnut laulaakun se kauas kauas kauas kotia kulkee

Sanat: Mirjam KälkäjäSävel: Antero Kinnunen

Mirjam Kälkäjä

Laululyriikkaa

6

Näytelmät kirjoitetaan teatterille. Teatteri taas täyttää näyttämön tyhjän tilan puheella ja toiminnalla, draamalla. Näytelmän pohjana on usein kertomus, tarina, myytti, joka nou-

dattaa kertomuksen logiikkaa: alku, keskikohta ja lop-pu (Aristoteelinen dramaturgia). Aristoteleen kaavassa näytelmä rakennetaan vastaamaan kysymyksiin kuka, missä, milloin ja miksi. Itse käyn näytelmää päässäni pitkälle, ennen kuin kirjoitan tarinan. Sen jälkeen tar-kennan henkilöt ja ajankohdan.

Kun opiskelin käsikirjoittamista (Arctic Drama, Lapin taidetoimikunta), opettajani ohjaaja Tuula Väi-sänen painotti: Sinun täytyy pystyä sanomaan yhdellä lauseella näytelmäsi pääydin. Tarinastani rakennan ris-tiriitaa sisältävän juonen. Kirjoitan ensimmäisen kro-nologisen dialogiversion jaettuna kohtauksiin ja sijoi-tan kliimaksin lähelle näytelmän loppua. Tekstin tulee olla napakkaa. Posiolainen ohjaaja Sinikka Sanelma lukee ensimmäisen versioni, katsoo rakenteen ja antaa palautteen. Näytelmieni ensimmäinen kohtaus sisältää aina ongelman, jonka ratkominen ylettyy yli koko näy-telmän. Dramaturgian tarkistan lähes valmiista tekstis-tä.

Lähdin ohjaaja Tuula Väisäsen opastamaan ohjaaja-koulutukseen (Kansalaisfoorumi) saadakseni uuden-laista näkökulmaa käsikirjoittamiseeni. Olen ohjannut vain itse kirjoittamiani näytelmiä, mutta huomasin, että oman tekstin ohjaamiseen liittyy tiettyjä ongel-mia, saatan olla liian syvällä tekstissäni. Perustin oman teatterin Kemiset ja sain harrastajateatterilaisia näyt-telemään näytelmiäni. Tarkistin tehtävillä ja improvi-

soinnilla millaisia näyttelijät olivat persoonina, jotta osasin jakaa roolit sopiville henkilöille. Meillä ei ollut käytettävissämme oikeaa näyttämöä, mikä oli erittäin hankalaa. Huomasin, että näyttelijät oppivat vuorosa-nansa paremmin yhdistämällä ne liikkeeseen ja paik-kaan. Joskus harjoittelimme vain yhtä kohtausta, niin kauan kuin oli tarpeellista. Tässä suhteessa näyttelijöis-sä oli eroja, jotkut halusivat mennä lähes koko näytel-män läpi kerralla, mutta se ei ollut hyvä idea, jouduin toimimaan kuiskaajana liian paljon, mikä häiritsi omaa ohjaamistani. Läpivientiin mentiin, kun kaikki kohta-ukset sujuivat kohtuullisesti, samalla kellotin näytel-män kestoajan.

Se, että minä olin noviisi ohjaajana ja näyttelijät olivat jo vuosia harrastaneita näyttelijöitä, tuotti vai-keuksia, ”vanhat, kokeneet näyttelijät tietävät miten tehdään”. Sama ongelma on monella muullakin har-rastajateatteriporukalla, ohjaajaa ei aina kuunnella. Mielestäni jokaisen projektiin osallistuvan, myös näyt-telijän, on sitouduttava yhteistyöhön jos aikoo nousta näyttämölle.

Esityksen ensi-illassa tuntui kutkutus vatsanpohjas-sani. Joskus kävi niin, että vuorosanoissa harhailtiin hyppäämällä jopa kokonaisia kohtauksia yli. Silloin minusta tuntui, että kaikki työ on ollut turhaa. ”Ei ylei-sö tiedä ylihyppimisiä” sai minussa aikaan enemmän sisäistä kuohuntaa. Lohdutin silloin itseäni, että har-rastushan tämä vain on. Kaikki kääntyi kuitenkin hy-väksi, ja saimme kiitettävää palautetta. Yleisö palkitsi ja rakasti meitä, huomioi suosionosoituksin ja kukin, lehdistö valokuvasi ja kirjoitti artikkeleita, radio haas-tatteli. Me onnistuimme!

Harrastajateatteriakin esitettäessä joku huolehtii käytännön töistä: esityspaikka ja -ajankohdat, kuvauk-set, mainokset, ilmoitukset, lehdistö, lipunmyynti ym. Olen itse toiminut näytelmissäni tuottajana, joten kiitos myös tuottajanopista Kansalaisfoorumille (opastajana Jukka Hytti). Teatterin tekeminen on ollut, vaikkakin väliin haastavaa ja raskasta, sisäisesti elämääni rikastut-tavaa. Tällä matkalla olen saanut tutustua mielenkiin-toisiin ihmisiin. Mielestäni kykenen nyt arvostamaan enemmän toisia ihmisiä, samoin myös itseäni. Katso-jana osaan kiinnittää huomioni uusiin asioihin esityk-sissä ja nauttia kokonaisuuksista paremmin, ja mikä parasta, esitetyistä näytelmistäni ovat saaneet toisetkin paljon iloa.

Elsa PartalaNäytelmäkirjoittaja-ohjaaja, Kemi

Ideasta näyttämölle

Airi Niiranen (vas.) ja Riitta Mällinen näytelmässä Lippu va-pauteen. Kuva: Elsa Partala.

7

Luin Veran sen ilmestymisen jälkeen 2005.Tie-sin heti haluavani tehdä sen näyttämölle, Ve-ran maailmassa oli jotain erikoista ja kiehto-vaa, jota en osannut nimetä suoralta kädeltä.

Teatterissa voisin tutkia tarkemmin mikä se jokin on. Tänä syksynä, lähes kymmenen vuotta myöhemmin, minulla on tutkimusmatkaa varten kaksi näyttelijää, Kateriina-nukke ja seitsemän maatuskaa. Sain pitkän prosessin jälkeen oikeudet Agency Northin kautta An-drei Makinen ranskalaiselta agentilta dramatisoida ja ohjata maailman kantaesityksen Verasta. Sopimuksessa oli monia oikeuksiin liittyviä vaateita mm. Veran alku-peräinen ranskankielinen nimi pitää olla mukana kai-kessa tiedottamisessa: La Femme qui attendait. Vapaasti suomennettuna: Nainen, joka odottaa.

Kirjassa eletään 1970-luvun puoliväliä Neuvosto-liitossa. Sananvapaus oli kielletty, individualistinen ajatteleminen oli vaarallista. Nimeltä mainitsematon kirjailija muistelee tuota aikaa nuoren minänsä kaut-ta. Hän pakenee Leningradista elämän merkityksettö-myyttä Arkangeliin Vienanmeren rannalle syrjäiseen, miltei hylättyyn Mirnojen kylään kirjoittamaan artik-kelia paikallisista kansantavoista. Kylässä elää vain seit-semän vanhaa naista, sotaleskeä, sekä 46-vuotias Vera, joka odottaa yhä 30 vuotta sitten sodassa kadonneeksi julistettua sulhastaan palaavaksi takaisin. Veran, ”maa-laisen Andrimakhen”, miestään ikuisesti odottavan nai-sen arvoitus riivaa nuoren miehen mieltä.

Mirnoje, kerrostuneen ajan syrjäinen kyläTeosta pidetään runollisena ylistyksenä ikuiselle rak-kaudelle. Minulle kirjassa on syvemmällä jotain muuta, jota en tuntenut niinkään tärkeänä teemana tai asiana, vaan teos ikään kuin hohti minulle. Nimitin sen mys-tiseksi pyhyydeksi. Kun ryhdyin dramatisoimaan kir-jaa näyttämölle, tunsin vahvasti päähenkilöksi Veran, mutta teoksessa me katsomme Veraa koko ajan nuoren miehen määrittelevän katseen kautta, eikä näkökulmaa voi muuttaa tekemättä väkivaltaa teokselle. Nuori mies halusi olla päähenkilö, mutta dramaturgian siirtyessä harjoituksissa näyttämölle Veran latautunut läsnäolo on muuttanut kysymyksen päähenkilöstä ihan itses-tään, sillä läsnä on myös joku muu, kolmas, joka täyttää tilaa.

Dramatisointivaiheessa aloitin tiiviin yhteistyön äänisuunnittelija Katri Purasen kanssa. Käymämme

lukuisat keskustelut ja äänidramaturgiset materiaalit loihtivat esille sen kolmannen: Mirnojen maailman. Paikalleen pysähtyneen ajan, ”rämeen”, kuten Katrin kanssa nimitämme Mirnojen aikaa; kerrostunutta, päällekkäistä aikaa, jota määrittää syklisyys, luonnon-kiertokulku ja kuoleman läheisyys, missä ihmiset ja asumukset ränsistyvät paikoilleen, missä tapahtumil-la on rituaalinomainen luonne ja samalla tietynlainen päämäärättömyys, missä elämän yksinkertaiset asiat ja niille luonteenomainen kauneus näkyvät selvästi, niil-lä on merkitystä vain itsessään. Tässä ajattomuudessa myös Veran 30 vuotta kestänyt odotus on muuttunut aikakäsitykseltään toisenlaiseksi.

Vera on luonnollisessa yhteydessä ympärillä rämet-tyvään maisemaan ja siinä valittamatta kuolemaansa odottaviin vanhoihin naisiin, jotka ovat saaneet hänet ajattelemaan ensimmäistä kertaa syvällisesti jumalaa. Näen Andrei Makinen kirjan hienon virityksen: Mi-ten länsimaalainen hetkellistä tyydytystä jahtaava, ajan pinnallisissa ilmiöissä hädissään roikkuva, tyhjyyden tunteen jättävä kova elämäntapa peilautui Veran ikui-seen odottamiseen ja Mirnojen itäiseen ajattomuuteen, pehmeyteen.

Henri Bromsin mukaan itäisen ihmisen katoami-nen läntisen totuuden tieltä on merkinnyt tuntemista-van traagista hajoamista ja sosiaalista pahoinvointia, tyhjyyttä siellä missä pitäisi olla paljon symboleja. Nyt ollaan lähellä sitä jotain, mitä haluan teoksessa pohtia. Silti jotain jää piiloon, en voi ikinä saada täysin kiin-ni myyttis-symbolisesta ulottuvuudesta mikä Verassa kiehtoo. Ehkä siksi, että tuo myyttinen ulottuvuus ku-mottaa ikuisesti verhon takaa. Sitä kirjan nuori mies varmasti haluaa paeta takaisin Leningradiin, sivistyk-sen pariin, ”kepeisiin pikku suhteisiin ja ajatuksiin”. Hän kauhistuu, että joutuisi Mirnojessa elämään ”kuo-leman jälkeistä elämää, missä kaikki pitää opetella uu-siksi”. Pyhyys on läsnä, kun nainen soutaa syysaamun ritisevässä huurussa järven poikki vainaja sylissään. Hänen kasvonsa ovat levolliset, eikä hänellä ole minne-kään kiire.

Tuula Väisänenfreelance ohjaaja, käsikirjoittaja, Teatteri Aurore B

Kirjasta näyttämölleAndrei Makine: Vera (La femme qui attendait)

Vera, maailman kantaesitys Kemin kaupunginteatteris-sa 19.11.2014. Pääosissa Helka Periaho ja Kim Kreus.

8

Paulaharjua Kansallispuistoteatterissa

TTunturin rinne oli jyrkkä ja rinkka painava: hiki valui ja pumppu hakkasi. Puroa ylittäes-säni saapas hörppäsi vettä. Ei uskoisi, että olin matkalla teatteriin!

Näyttämönä toimi harva tunturikoivikko, johon oli juurtunut yksittäisiä männyntarreja. Yleisö istui varvi-kossa, ja moni sai variksenmarjoista takamuksiinsa si-nisen osallistumisleiman. Pääsymaksua ei peritty, mutta katsojien oli nähtävä vaivaa päästäkseen paikalle. Myös esiintyjät olivat liikkeellä jalkapatikassa.

Operaatio Paulaharju on viisivuotinen projekti, joka käynnistyi Pallas-Yllästunturin kansallispuiston Han-nukurussa. Tulevien kesien esityspaikat sijaitsevat Lem-menjoen kansallispuistossa, jossain Näätämön suunnal-la, Kevon maisemissa ja lopuksi Käsivarren Yliperällä.

Ensi-ilta houkutteli paikalle 48 katsojaa, ja seuraava-na iltana väkeä oli vielä reilusti enemmän. Enemmistö saapui paikalle teatterin innoittamana, mutta monet saivat tiedon erikoisesta kulttuuritapahtumasta vasta vaelluspolulla vastaan tulleilta: tieto levisi tehokkaasti etelään ja pohjoiseen. Sunnuntai-iltana Nammalakurun iltanuotiolla ei juuri muusta puhuttukaan!

Kansallispuistoteatterin esitykset pohjautuvat Sa-muli Paulaharjun v. 1934 julkaistun Tunturien yöpuol-ta -teoksen tarinoihin Onnen lammas ja Niilas Saaran kiroissa, jotka Juha Hurme oli sovittanut näyttämölle alkuperäisiä tekstejä kunnioittaen ja omiaan lisäilemät-tä. Jälkimmäinen esitys pysyy ohjelmassa, mutta toinen vaihtuu vuosittain. Ensi elokuussa nähdään kultamaille hyvin sopiva Rikkaan-Hannun aarre.

Tunnustan epäilleeni Paulaharjun tekstien toimi-vuutta näyttämöllä, mutta voin ilokseni myöntää olleeni aivan väärässä. Tapahtuma oli täydellinen menestys niin taiteellisesti kuin kaikella muullakin tavalla! Erityisesti kertomus Talmulahden papin sekoamisesta on teatteria parhaimmillaan: puhutteleva, jännittävä, vauhdikas ja hetkittäin jopa hauska.

Juha Hurmeen kymmenhenkinen työryhmä auttoi näkemään, että jo muutenkin ällistyttävän monitaitoi-sessa Samuli Paulaharjussa on aimo annos käsikirjoitta-jan vikaa! Koska olen enemmän jääkiekko- kuin teatte-rimies, arvioin esitystä jakamalla tähtiä:

Annan yhden tähden eläinten näyttelemisestä, ja ajattelen erityisesti lammasta (Saara Hurme) ja Talmu-lahden papin haavoittamaa valkkohärkää (Sofia Simo-la).

Kaksi tähteä saa rekvisiitta. Sitä oli juuri sopivas-ti ja se oli kastelukannua lukuun ottamatta rakenneltu paikan päältä löytyneistä tarpeista. Rekvisiitasta vastasi esityksissä tehostemiehenä toiminut Matti Rasi.

Kolme tähteä tulee huikeasta ideasta ja sen kaikilta osin tinkimättömästä toteuttamisesta.

Omasta puolestani haluan kiittää Juhaa ja työryh-mää retkeilijänurani erikoisimmasta erämaaelämykses-tä ja siitä, että innostuin kaivamaan rinkan esiin pitkän tauon jälkeen.

Veikko VasamaValokuvaaja, Rovaniemi

Pappi (Timo Torvinen) ja pyssy. Kuva: Veikko Vasama.

9

Inarilaisen Esko Vuorisen haave on toteutunut mo-ninkertaisesti. ”Jos vielä joskus saisi kuulla oman sanoituksensa sävellettynä”, hän ajatteli kirjoitelles-saan laulun sanoja mökin rauhassa Nellimissä kuu-

si vuotta sitten. Nyt Yö kodassa -cd:n kappaleita kuulee harva se päivä Lapin Radiossa, ja toinen cd ilmestyy joulun alla.

Virroilta kotoisin oleva Esko Vuorinen on tehnyt elämäntyönsä reissuhommissa ympäri maailmaa muun muassa Norjan öljynporauslautoilla. Sairaus toi muu-toksen elämään. Hän muutti nuoruuden rakkautensa kanssa Tampereelta Lappiin. Nellimin rauhassa alkoivat runojen ja laulujen sanat pulpahdella mieleen. Aiheet löytyvät ympäröivästä luonnosta ja yhteisestä elämästä Raijan kanssa hieman muunneltuna.

– Ajelimme yhtenä iltana kotiin ja näimme komeat revontulet. Siitä syntyi Revontulten häät, joka oli mie-lestäni niin hyvä, että tarjosin sitä monelle sävellettä-väksi. Vaan aina tuli takapakkia, Esko kertoo.

Lopulta hän uskaltautui ottamaan yhteyttä harmo-nikkataiteilija ja säveltäjä Seppo Leinoon, jolla oli kui-tenkin muita kiireitä. Tämä vinkkasi Eskoa soittelemaan Veikko Juntuselle. Siitä alkoi antoisa yhteistyö.

Esko lähetti Veikolle pari sanoitusta ja pyysi samal-la kritiikkiä ja sai sitä. Melkein kaikki meni uusiksi. Yli kolme kuukautta hän hioi Revontulten yötä. Kolman-nella kerralla palaute tuli yllättäen demona, Veikon sä-veltämänä ja laulamana.

– Olin aivan onnessani, Esko kertoo. – Kunnioitan suuresti Veikkoa, joka on Vexi Salmen vertainen sanoit-taja. Veikko Juntunen on oppi-isäni, joka opetti minulle jaksotuksen, riimityksen, poljennon ja rytmityksen. Itse olen opiskellut sanoitusta V. Artin runousopista, joka oli aikanaan Toivo Kärjen perusteos.

Levy syntyyKaikkiaan 150 sanoituksesta kuusi valikoitui sävellet-täväksi. Sovittajaksi saatiin ammattimies, rovanieme-läinen Pauli Ruuskanen. Sovitus ajateltiin ensin tans-siorkesterille, jonka kanssa yhteistyö pitkän vatvomisen jälkeen meni puihin. Työ oli tehtävä uudelleen eri sävel-lajissa, kun Eskon onnistui saada solistiksi vuoden 1985 tangokuningas, rovaniemeläinen Kauko Simonen.

– Kaukon miesääni sopii mielestäni hyvin tunnel-malliseen iskelmämusiikkiini, Esko toteaa.

Hän on kaiken kaikkiaan tyytyväinen yhteistyö-kumppaneihinsa. Levyn masterointi ja painatus sekä

kannen ulkoasun toteutus sujuivat ammattitaidolla.– Olisin varmaan valinnut omin päin kalleimman

painopaikan, hän vitsailee. – Ja se olisi kirpaissut, kun maksaa kaiken omasta pussista.

Esko Vuorinen toteaakin olevansa omakustantaja. Hän on hankkinut levylleen muutaman sponsorin ja kaupannut cd:tä kaikille vastaantulijoille.

– Aina on levy matkassa. Vielä pari sataa on myy-mättä tuhannesta kappaleesta. Kun saan toisen levyn kustannettua ja myytyä, pääsen omilleni. Mutta tämä on sellainen mukava eläkeiän harrastus, hän sanoo.

Soittolistoille pääseminen on ollut suurten ponnis-tusten takana.

– Radiosta kuulee usein soitettavan kappaleen sen ja sen artistin piakkoin ilmestyvältä albumilta. Se on sitä suurten levy-yhtiöiden touhua. Mutta pienen on ensin saatava levynsä radion tietokantaan ja sen jälkeen pääl-liköiden hyväksymälle soittolistalle, ennen kuin juonta-jat voivat niitä soittaa, Esko tuhahtaa.

Hän on kuitenkin tyytyväinen siihen, että esimerkik-si cd:n nimikappaletta Yö kodassa soitetaan ahkerasti Lapin Radiossa ja Radio Inarissa, ja onpa se kuultu Tar-ja Närhen juontamassa Sekahaussakin.

Aloittelijoille Esko Vuorinen haluaa antaa seuraa-vanlaisia ohjeita:

– Kannattaa lukea mahdollisimman paljon runoutta ja sanoituksen oppaita.

– Sanoituksessa tulee olla aina tarina.– Ole oma itsesi ja samalla oma-aloitteinen lähesty-

essäsi säveltäjiä ja levy-yhtiöitä.– Lähetä demo, johon on vaikka kitaralla tapailtu sä-

vel ja sanat, pelkkä sanoitus ei riitä.– Ota nöyrästi vastaan ammattilaisten antama kri-

tiikki. Se kehittää parhaiten.– Liity Teoston jäseneksi, kun levy on julkaistu.

Eija Miranda Silventoinen

Esko Vuorinen – sanoittajasta levyn kustantajaksi

Esko Vuorinen. Kuva: Olli Miettunen/Lapin Kansan kuva-arkisto.

10

Kohtaus näytelmästä SadonkorjuuSairaalahuone. Dementoitunut sotaveteraani Pauli on sängyssä. Paulin tyttärenpoika Miikka, tytär Marjatta ja vaimo Sylvi istuvat tuoleilla.Pauli on rauhaton, riuhtoo käsiään.Pauli rauhoittuu. Naiset hymähtävät.

MIIKKA: Mikä ny?MARJATTA: Ei mikään. (Marjatta alkaa sitoa Paulin käsiä pa-

remmin kiinni sängyn laitaan.)MARJATTA: Ei nole tämmöset siteet ennenkään isää

piätelly. (Naiset naurahtavat.)MIIKKA: Hä? Mitä te oikee nauratte?MARJATTA: Ei mitään.MIIKKA: Miten nii ei mitää? Tosi kiva.MARJATTA: (Sylville) Pitäiskö meijän kertoa? Onhan

se jo täys ihimine.SYLVI: Mitä se hyövää? Pitäs puhua pahhaa

toisesta ko son kanttuvei. (tauko) Tai ninhän soli sillonki. Sama kai son kerto-vaki. Sole kuiten ennää mikhän sallai-suus.

MARJATTA: (Miikalle) Me jouvuttiin sitomaan isä joskus tällä tavalla aitan sänkyyn kun mie olin nuori.

MIIKKA: Minkä takia?MARJATTA: Se vaan oli välillä vähän pahapäinen. Tai

siis hyvinki pahapäinen.SYLVI: Sollu sitä muutenko jos soli juonu.MIIKKA: Mut ehä mä oo ikinä nähny sitä huma-

lassa.MARJATTA: Joo mutta sillon se joi. Se saatto kadota

yhtäkkiä ja lähteä pariksi viikoksi juo-maan. Ja sitten se tuli takasin. Märkänä ja paskasena ja kaatokännissä.

SYLVI: Ja vihasena. Soli ko raivotautinen.MIIKKA: Hä? Niiku Äijä vai? Raivotautine?MARJATTA: Välillä se uhkas tappaa Sylvin kun soli

niin mustasukkanen. Joskus se loimi meitä lapsia vyöllä jostain semmosesta mitä me mukamasten oltiin tehty sen selän takana. (tauko) Ku veli kasvo tarpeeksi isoksi nin me saatiin se yhessä vietyä aittaan sänkyyn. Ja sidottiin se sinne kiinni käsistä ja jaloista. Siellä se melskas ja itki ja huusi että päästäkää irti. Mutta ei me päästetty sitä vappaak-si niin kauan ku soli vielä kännissä tai

vihanen.SYLVI: Sen jälkhen soli kyllä oikhen nöyrää

poikaa. Pyyteli antheksi monhen kert-han ja oli nin mielin kielin pitkän aikaa.

MARJATTA: Paitti että ennen pitkää sille tuli taas se lähtö. Ja sama homma eiku alako alusta.

MIIKKA: Mut eihä se juo enää. Millon se sit lopet-ti se ryyppäämise?

SYLVI: Ko se tuli uskhon. Kunnola uskhon. Sillon se lopetti. Mutta sinun isästi. Sei ole malttanu jättää sitä viinanpirua.

MIIKKA: Hä? Mitä se tähän kuuluu?MARJATTA: Se kiersi samoissa ryyppyporukoissa

Äijän mukana. Siellä son vieläki. Tulis seki uskoon nin se saattas päästä sieltä vielä pois.

MIIKKA: Sen ku näkis. (tauko) Mä en oo koskaan tajunnu että teillä on ollu noin rankkaa. Onneks se loppu sitte kuitenki.

MARJATTA: Joo. Juominen kyllä loppu mutta ne painajaiset jäi. Herättiin keskellä yötä kauheeseen huutoon. Ei siinä äitikään saanu paljoa nukutuksi ku piti maata siinä vieressä. Ja mie pelekäsin aina että nyt se isä kuolee.

(Tauko.)MIIKKA: No ei kyllä uskois. Ohasse vähä kiukku-

ne välillä mut emmä kyllä olis uskonu.MARJATTA: Sanos muuta. Ei sole enää sama mies ko

soli nuorempana.SYLVI: Se Paulin vika ole. Sovasa se meni rikki.

(tauko) Nin se taitaa olla. Miehet käypi sotia ja naiset. Naiset korijaa net jälijet. Ninko aina muutenki.

(Tauko.)MIIKKA: Hei ny se liikkuu taas.SYLVI: (Paulille) Olekko sie hereilä? (Tauko.)SYLVI: Et sie taija olla.

Jyri Tynkkynen

Rovalan teatteriryhmä Saalot esittää Sadonkorjuu-näytelmän

Rovaniemellä Muurolan koululla 8.11. klo 15 ja Wiljamissa 25.11. klo 18.

11

Treffen (Kohtaaminen)Ensimmäinen näytösFinnjet, 80-luvun nopein autolautta oli matkalla Hel-singistä Lübeckin Travemündeen toista yötä. Aamulla oltaisiin perillä. Pekka vietti iltaa tanssiravintolassa. Työmatka Saksaan oli alkamassa ja jo hyvin useasti teh-ty matka oli tuntunut pitkäveteiseltä. Nyt hän oli kui-tenkin edennyt uusissa tuttavuuksissa niin pitkälle, että oli päässyt samaan pöytään kumppaniksi kauniille sak-sattarelle, tosin jo keski-ikäiselle niin kuin Pekkakin. Tanssien lomassa käytiin pientä ”small talkkia” enim-mäkseen kevyemmistä aiheista. Valomerkin lähestyessä eivät Pekan yritykset saada kumppani jatkoille hyttiinsä kuitenkaan onnistuneet. Aina oli vastauksena vain hy-väntuulinen nauru, mikä tosin ei ollut aivan katastrofi. ”Isojen poikien” neuvot olisivat olleet Pekalle tarpeen, maalaispoika kun oli. Kuitenkin aivan lopuksi hän sai puserrettua itselleen kumppaninsa osoitteen ja puhe-linnumeron, ja jos olisi liikkeellä siellä päin, voisi hän poiketa kylässä.

Toinen näytösOmakotitalo maaseudulla lähellä Bremenin kaupunkia. Pekka istui aamukahvilla saksattaren kanssa, johon hän oli Finnjetissä kuukausi aikaisemmin tutustunut. Kes-kustelu eteni aivan tavallisen aamukahvikeskustelun merkeissä päivän jatkoa suunnitellen. Lopuksi Pekalle tuli pakottava tarve tehdä tunnustus. Hänet oli miel-lyttävän illan jälkeen ohjattu vierashuoneeseen. Talon emännän makuuhuone esiteltiin siinä käytävän toisel-la puolen. Edelliseen iltaan oli kuulunut niin takkatuli kuin samppanjakin. Nyt Pekka halusi tunnustaa: ”Oi-keastaan minulla olisi haluttanut tulla yöllä käymään luonasi.” Tunnustuksesta virisi keskustelu. ”Halusitko todellakin tulla?” ”Ky-y-llä.” ”Miksi et tullut!!” ”Nooo, kun olen saanut hyvän kasvatuksen ja olen Gentleman-ni.” Hetken hiljaisuus. ”Vielleicht bist du Gentlemann, aber das ist sicher, dass du bist vollkommen dumm (Ehkä olet Gentlemanni, mutta se on varmaa, että olet todella tyhmä).”

Kolmas näytösKuukautta myöhemmin Pekka istui jälleen aamukahvil-la saman saksattaren keittiössä aikaisemmista vastoin-käymisistä huolimatta. Pekka oli jo paljon paremmalla tuulella kuin edellisellä aamukahvilla. Keskustelu oli aivan samanlainen kuin edelliselläkin kerralla, muis-teltiin menneitä ja suunniteltiin tulevia. Pekalle tuli nyt pakottava tarve hieman kehaista itseään. ”Enää en ole niin tyhmä kuin viime kerralla.” Tuli hetken hiljaisuus ja sen jälkeen vastaus: ”Vielleicht bist du nicht mehr so dumm, aber das ist sicher, dass die Finnen haben kein Chanse als Liebhaber (Ehkä on niin, että et ole enää yhtä tyhmä, mutta varmaa on se, että suomalaisilla miehillä ei ole rakastajina mitään mahdollisuuksia).”

Neljäs näytösKiteen Rotaryklubin pikkujoulu. Pekka oli uusi jä-sen klubissa ja klubin presidentti sanoi, että oli Pekan vuoro kertoa jokin hauska juttu, kun oli aika keventää ilmapiiriä. Pekka kertoi siitä, miten saksatar oli häntä kouluttanut, mikä todella hauskuutti vieraita. Pekkapa päätti tehdä naurun loputtua testin siitä, kuinka moni piti kertomusta totena. Hän pyysi niiden nostamaan kätensä, jotka uskoivat kertomuksen olevan totta. Pek-ka laski ylös nousseet kädet, tasan 50 %. Tosin kaikki olivat naisten käsiä.Kertomus oli siis puoleksi totta.

Pentti TourulaErkki Kaila, multimediateoksesta Kolmannen kynnyksellä. Monotypia 111. 2014

12

Mie piän ette

Minussa nousi kapina, kun näin tämän kir-jan nimen: Häh? Hoon päältä Rovaniemen murtheesta! Sehän kuuluu Tornionjoki-vartheen. Mutta vaikka hoon käyttö elää

vahvana Nuuskakairan kylissä, Tornionjokivarressa ja siihen laskevien vesien varsikylissä, on hoon päältä pu-huminen ominaista koko suomenkieliselle Lapille, Pe-räpohjolan murteista kun on kyse.

Rovaniemen murrekirja on tavallista laajempi mur-resanakirja. Se johdattaa lukijan Rovaniemen kaup-pa- ja kulkuväylien historiaan ja antaa esimerkkejä eri kieli- ja murreainesten vaikutuksesta alueen puheeseen. Murrekatalooki sisältää 4000 sanaa ja 200 murresanon-taa. Aakkosellisen luettelon lisäksi kirjaan on ryhmi-telty sanoja aiheryhmittäin, kuten elinkeinot ja luonto. Mielenkiintoista on verrata Rovaniemen murretta ja sanontoja muihin Peräpohjolan murteisiin.

Rovaniemellä ovat saamelaiset, alueen ensimmäiset asukkaat, kohdanneet viikingit, hämäläiset, karjalaiset, savolaiset, ruotsalaiset, saksalaiset ja venäläiset ja sulau-tuneet osaksi kansojen ja heimojen kirjavaa joukkoa. Venäjän kielen vaikutusta Martti Anneberg ei erikseen käsittele, vaikka katalookissa toki on venäjän kielestä peräisin olevia sanoja, lopussa niistä on erillinen luette-lo. Esimerkiksi riesa on venäläisperäinen sana.

Historiasta siirrytään Rovaniemen murteen ominais-piirteisiin ja kielioppiin, sekä esitellään sen suhde mui-hin kieliperheisiin. Vokaalit, konsonantit, geminaatat, sijamuodot, persoonapronominien, substantiivien ja adjektiivien taivutusmuodot esitellään murre-esimer-kein. V-kirjaimella näyttää olevan monia kohtaloita sa-nojen taivutuksissa: Se lisätään (tevot), se katoaa (koiu), se muuttuu u:ksi (rasua) ja jopa äffäksi (kirffejä). Yleis-kielen d:n vastineet ovat Annebergin mukaan j, v tai kato – entä äiti/äitin. Eikö myös t ole d:n vastine?

Murresanontoja kirjassa on seitseminen sivua, pitem-piä ja lyhyempiä. Toisen sanomisia voi epäillä lyhyesti ja hauskasti: Ahappa vain. Ja löydänpä hyvän paikallisen vastineen nuorison käytössä kuluneelle EVVK-ilmauk-selle: Sama se sille eli SSS. Tämä sanonta ei kulu käytös-sä – se on jo sen asteen ohittanut.

Aiheryhmiä on useita: metsä- ja uittotyöt, suope-räinen maasto, vesistö, säät ja kelit, sääenthet, valikoi-

Martti Anneberg: Hoon päältä. Rovaniemen murrekirja. Lapin yliopistokustannus 2014.

ma sananlaskuja ja uskomukset. Ui t t o - r y h m ä n sanoista löytyy mielenkiintoinen sukupuoliroolinä-kemyksistä kertova sana varsipillu, jolla on tarkoitettu mies-puolista kokkia.

Aiheet kertovat meille, mikä poh-joisen elämässä on ollut tärkeätä. Eri-tyisesti metsätöiden ja luonnon parissa on kehittynyt ja edelleen elää omaperäinen sa-nasto.

Näin laajaan teok-seen kaipaisi sanas-ton myös yleiskielel- tä murteelle. Suppeampien murresanastojen kohdalla sellaista ei ole kaivannut. It-selle oudompaa murresanaa joutuu pitkään muististaan kaivelemaan. Silloin olisi helpompaa etsiä yleiskieliselle sanalle murrevastine. Tällä hetkellä murteet ja murre-kirjallisuus elävät ja voivat hyvin, sanakirjoja tarvitaan ja Hoon päältä on kunnianhimoisen perusteellinen työ tällä saralla. Sääentheitä, sananlaskuja ja -parsia ja us-komuksia on kirjassa 15 sivun verran. Lähdeluettelo on kolmen (3) sivun mittainen.

Rovaniemen murrekirja on Martti Annebergin kol-mas sanastoteos: Hän aloitti Sodankylän murrekirjalla Silimäniterhän (2008). Porotalouden ja Lapin luonnon sanasto Alma vita ilmestyi vuonna 2010. Ja mie piän ette tämon rohki tarpheelinen kirja. Sanoista ja sano-misista kirja opettaa meitä viisaasti: Ei sanottu sana suuhun pallaa.

Irene Piippola

”jos revontulille viheltää, net tullee niin

lähele, että viheltäjän kulumakarvat pal-

laa.”

13

”Moninaisuus vahvistaa”

Tämän jutun lukeminen alkaa kuuloaistia ja nau-ruhermoja hellimällä. Istu keinutuoliin ja avaa läppäri! YouTube ja The Meänland! Nyt on se hetki vuodesta, jolloin tarvitset piristystä arjen

harmaan ja ikävän päivän keskellä. Hae Sole mikhään ja kuuntele!

Kieli ja kulttuuri -seminaari pidettiin Haaparannalla 27.–28.9.2014 Ruotsinsuomalaisella kansankorkeakou-lulla. Tarkoituksena oli päivittää seminaarin osallistujien tiedot Pohjoiskalotin vähemmistökielten asemasta tä-nään. Tornionlaaksosta ja Pohjois-Norjasta oli saapunut kaiken kaikkiaan 75 aiheesta kiinnostunutta kuulijaa. Tilaisuuden pääjärjestäjinä toimivat Pohjola-Norden Lapin piiri ja Föreningen Norden Norrbotten. Lapin Kirjallisuusseuran puheenjohtaja Eija Miranda Silven-toinen kertoi seuran näkyvyydestä Pohjoiskalotilla.

Ruotsissa on viisi kansallista vähemmistöä: juutalai-set, romanit, ruotsinsuomalaiset, saamelaiset ja tornion-laaksolaiset. Se tarkoittaa mm. sitä, että viranomaisilla on vastuu suojata ja edistää vähemmistökieliä. Meänkieli ja suomi kuuluvat vähemmistökieliin. Meänkielisiä arvi-oidaan olevan 25 000–60 000. Opettaja Ulla Bergström Kiirunasta on yksi näitä tulisieluja, joka tekee uupumat-ta työtä meänkielen eteen. Hän kertoi Kiirunan kunnan järjestämästä opetuksesta. Keväällä oli 250 oppilasta, jotka opiskelivat suomea ja näistä 40 opiskeli meän-kieltä. Ulla on tekemässä alkeisopetukseen meänkielis-tä oppimateriaalia. Kunta on saanut yli 1 milj. kruunua valtiolta vähemmistökielten kehittämiseen. Mutta ope-tukseen tarvittaisiin lisää meänkielistä materiaalia ja päteviä opettajia. Daniel Särkijärvi Kalixista oli toinen tulisielu, jota oli ilo kuunnella. Hän on Meän kulttuu-rikerhon -paikalisosaston Kaihnuussa puuhamiehiä. Hänen sanomansa oli, että pienin askelin meänkieltä rohkeasti käyttäen kieli kehittyy ja sen arvostus kasvaa. Kieltä pitää puhua! Solekko ruveta homhiin!

Norjassa taas kveeninkieli on vähemmistökieli, suo-men kielellä ei ole oikeudellista suojaa. Säilyykö kieli? Kveenejä on 10 000–15 000 ja heistä vain 2000–8000 pu-huu kveeninkieltä. Saimme kuulla johtaja Silja Skelnes-Mattilan Storfjordin kielikeskuksesta ja Kveeninuorten puheenjohtajan Noora Ollilan katsauksen kveeninkie-len ja suomen kielen kirjavista käytännöistä Pohjois-Norjassa. Kielikeskus on Norjan ensimmäinen moni-kielinen keskus. Vuonna 2010 avattu kielikeskus käyttää työssään kveeniä, suomea, saamea ja norjaa. Kunnilla ja kouluilla on vastuu järjestää vähemmistökielten ope-tusta. Suomea opetetaan mm. äidinkielenä, vieraana

Seminaari Pohjoiskalotin vähemmistökielistä

kielenä, toisena äidinkielenä samoin kveeniä. Paikallis-historiassa on kuitenkin lähtökohtana kveenikulttuuri. Opetussuunnitelmat ovat osittain puutteellisia, opetta-jia ei ole tarpeeksi. Suomenkielistä ja kveeninkielistä oppimateriaalia kansallisen opetussuunnitelman poh-jalta on niukalti. Haasteita riittää!

Vielä yhdeksän minuuttia ja juttu loppuu. Ota uu-destaan se rakas läppärisi ja naputtele YouTube! Hae ”Kvensk institutt Pyssyjoki” ja kuuntele Pyssyjoen kulttuurikoulun viiden oppilaan esitys kveeninkielellä! Ei naurata! Kyynel virtaa poskelleni. Laulavatko he sa-moja lauluja lastenlapsilleen? Raikuuko Piippu, piippu, kukkaro ja piippu Pohjois-Norjassa viidenkymmenen vuoden kuluttua? Vai olenko osa sitä sukupolvea, joka ei kannusta ja tue näitä nuoria kveeninkielisen kulttuu-rin säilyttämisessä? Entä sinä?

Kuuntele ja tutustu Pohjoiskalotin suomensukuisiin vähemmistökieliin!Kveenien ja norjansuomalaisten uutislehti Ruijan Kai-ku, www.ruijan-kaiku.noKväänin kielen ja kulttuurin kansalinen sentteri, www.kvenskinstitutt.noRuijan Kveeniliitto, www.kvener.noStorfordin kielikeskus, www.spraaksenter.noTornionlaaksolaiset, www.str-t.comMeänraatio, www.sverigesradio.se/sida/default.aspx?programid=1017

Raili IlolaTornion Pohjola-Nordenin puheenjohtaja

Lapin Kirjallisuusseuran jäseniä seminaarin puheenjohtajan Simo Rundgrenin seurassa: Anita Myllykoski, pj. Eija Miranda Silventoi-nen, Siiri Magga-Miettunen ja Toini Marjamaa. Kuva: Raili Ilola.

14

ToppisokeriaIsä särkee viimisen toppisokerimöykyn pikkupalasiksi.

– Huomena pittää käyä kaupasa.Seuraavana aamuna nousen mieli ankiana ylös, ko

tiiän että on lähettävä sokerin osthon ja että alakaa taas se sama hokeminen, että muistakki, ettet ota sitä pe-räpäätä, se on niin myrskää ja sullaa heti suusa. Tiiän sen kyllä sanomattaki ja sen takia onki vastenmielistä kauphan lähtö, mutta eipä auta, ko noussa pyörän se-lekhän.

Kauphan on semmonen kilometrin matka. Seison polokimiila, ko istun on sen verran korkiala, etten yllä siihen.

Yks äijä seisoo siinä tiskin eesä ko aukasen kaupan oven. Myyjä nostaa juuri esile sokeritopin, josta ukole pittää lohkassa kilon tönkki.

– Pane sitä nokkaa, se vaatii.– Joo kaikiile sitä pitäs olla, mutta pakko son myyä

tuo alapääki, eihän sitä aina uutta toppia voi alottaa. Kuitenki se hakkaa topin yläpäästä ison kappalheen ja niin ukko saapii tahtonsa läpi ja lähtee.

Mulla nousee pala kurkhun.– Toppisokeria kilo, sitä nokkaa, jatkan hiliasela ään-

elä.– Ko sitä nokkaa ei piisaa kaikiile, tiuskassee myyjä

ja lyöpii pelekala topin alapäätä, että palasia pirskoilee pitkin tiskiä. Sitten se kokuaa niitä yhelekoole, käyttää vaakala ja kyssyy että tulleekos muuta.

– Ei. Panen paketin kashin ja häivyn.Kylläpä vistottaa mennä kotia, ko tietää mitä seuraa,

ko käärö aukashan.

Äiti kattoo sokeria suupielet alaspäin.– Ekkös sie osannu sanoa että panna nokkaa, tämä-

hän on niin hauskaa, että katoaa heti ko kerran imasee.– Sanonhan mie, mutta se sano ettei sitä kaikiile pii-

saa.Naapurin Lyyli pyörähtää samasa pirtin ovesta sisäle.

Se kattoo aukastua sokerikääröä siinä pöyälä.– Taisipa käyä teilekki niinkö kävi sille yhele pojale,

ko se panthin sokerin osthon. Sen pojan äiti tuli toisena päivänä niinkö paiskattu kaupan ovesta sisäle, naama punasena ja hyökkäs suoraa päätä nuoren myyjän ethen ja kariu kurkku suorana, että ko mie panin pojan tääl-tä sokkeria ostamhan, niin tet annotta paliasta persettä, sehän on niin hauskaaki, että katoaa varsin kielenpääl-tä.

Myyjä lehahti tulipunaseksi ja silimät oli ko silan-renkhaat, se katto emäntää mithän käsittämättä.

Ella Pohjanen

15

LaululyriikkaaHiillokselle puhaltaisit tulta

Lähellä sun, rakastetun,jos lämpimässä kainalossa kotisohvan nurkkauksessa oisin.Kätesi sun hellisi kunmä suudelman sun huulillesi punaisina hehkuville soisin.Iltaisin ain viereesi vainmä painautuisin peiton alle, kyljessäsi kuumottaisin hetken.Luonasi niin olisin siin,jos sallisit sä mulle vielä uuden alun rakkautemme retken?

Pyydän näin sulta,sä hiillokselle puhaltaisit tulta,taas liekkeihin sen sytyttäisit kulta,mä erehdyin ja sammumaan sain hehkun.Pyydän näin sulta,jos uskaltaisit lupauksiini luottaa,en murheita mä tahdo enää tuottaa.Sä elämääni kuulut aina kulta, kulta, kulta,sä hiillokselle puhaltaisit tulta, kulta, kulta,sä hiillokselle puhaltaisit tulta.

Kiistä mä en, tunnustan sen, mä uhmamiellä luotas läksin, sanoin että rakastaisin toista.Tuokion vain onnea sain,niin pienen hetken huuma kesti, kuvas nousi aivolokeroista.Sinua vain hänestä hain,sun vartaloas kädet etsi, hämärässä silmät näki harhan.Rakastan sua, rakasta mua,jos anteeksi sä mulle annat, rakennan mä uuden ruusutarhan.

Pyydän näin sulta...

Pyydän näin sulta...

Sanat: Saara HeikkinenSävel: Sorry - Elli Kokkinou (Moro Mou Sorry)https://www.youtube.com/watch?v=oRAKXlFpC9A

Anselmi

Minä kuljin kadulla paljain päin,ja sinut siinä pysäkillä näin.Sinun silmiisi heti hullaannuin,juu, juu mä hullaannuin.

Kun sä käännyit minulle puhumaan,en saanut sanotuksi sanaakaan.Menin siitä ihan ekstaasiin,niin, niin, jäin ekstaasiin.

Sinun katseesi rauhaa anna ei,vielä unenkin silmistäni vei.Ne kaikkialla mua häiritsee,jee, jee, ne häiritsee.

Pidä silmäsi auki, Anselmi,sinä olet lämpöinen puuhelmi.Ei yhdet silmät vielä kesää tee,jee, jee, ei kesää tee.

Sanat: Sanni Liiti

Erkki Kaila, multimediateoksesta Kolmannen kynnyksellä. Monotypia 122. 2014

16

LaululyriikkaaKuu-ukon toukokuu

Toukokuuon talven selkä taittunut jo päivän kirkkauteen.Täysikuunyt tuntureiden takaa nousee iltaan varjoiseen.Ja kaamoksesta eronneena hymyileekin yksinäin-en kuu.Täysikuuon kosintansa kohteena hänellä nyt säde aurin-gon.Mut Säde vastaa: Voimakkaampi rakkauteni vuor-ipuroon on.

Säde aikaan kuohuvan sai rakkauden, kosken pauhun kuulee kuu.Maata kiertää saa murhemielin yksinäinen sirp-pisuu.Ukko huutaa, ikävästä sekaisin:kaamos tulethan sie takaisin.Sulle kuiskaan:jospa jäädyttää jo vuoripuron nyt voisin.

Välisoitto…

Toukokuurakkauksia perutaan ja rakkautta uutta etsitään…Täysikuuei näkemättä häneltä jää yleistyvä syrjähyp-pykään.Vaan kaikille ei sekään käy, on junnattava samaa rataa vaan.Täysikuujäi rakkautta vaille hän nyt säteen auringon.Kiertäessään maata näkee sielläkin jo monen ahdingon.

Säde aikaan, kuohuvan sai rakkauden...

Sanat: Eero Kitti Sävel: Heikki Salon Marraskuu

Minä tykkään kaamaslaisista

Minä tykkään kaamaslaisista,näistä naisista, lapsista, kissoista, koirista, kaikista.

Ja kun minä menen Kievarille,saan siellä kohta sanoa ”morjens” kaverille.

Minä tykkään kaljaveikoista,siitä Untosta, Olkusta, Marttia minä dikkaan.

Ja kun minä kävelen Kaamasentiellä,tulee vastaan mulla monta tuttua siellä.

Minä tykkään kuutamoistaja Kyöpperin nuotioistaja Kaamasen jokivarren pusikoista!

Ja kun minä laitan mateen koukun,kohta saaliin kunniaksi saan ottaa moukun.

Sanat: Marja PoutanenSävel mukailtuna Jope Ruonansuun Rakastan turkulaisia

Erkki Kaila, multimediateoksesta Kolmannen kynnyksellä. Monotypia 117. 2014

17

Ajatuksessa

Täällä ensi kerran tämän elämänkoin maan ja taivaan kutsuvan.Täällä ensi kerran tunsin kiven elävän,ja itsenikin eloon heräävän.

Täällä ensi kertaa koin aidon rakkauden,ollessani ihan minä vaan.Sain tuntea syvän yhteyden,kanssa taivaan sekä Äiti Maan.

”Kaukaa kutsun kuulen takaa pilviverhojen,nään virran pinnalla tanssin enkelten.Tanssiin yhtyy lintuparvi iloinen,Sitä katselen – ja hymyilen.”

Täällä ensi kertaa tunsin kuinka hengitän,ilmaa vapauden ja syvän rakkauden.Täällä tunsin kosketuksen lempeän,tunsin lämmön myös toisen ihmisen.

Täällä sain kaiken muun unohtaa,olla ja luoda unelmaa.Kanssa ihmisen, joka mua rakastaa,yhtä paljon kuin taivas sekä maa.

”Kaukaa kutsun kuulen…”

välisoitto

”Kaukaa kutsun kuulen…”

Sanat ja sävel: Anne Mustajärvi

Arktinen lumous

Hopeakuu palkisten taa luo hohdettaan,sylissä maan jääkukkien vuo kimmeltää,tähtien vyö sinessä yön etäälle jää.Hiljaisuus on hiiskumaton seitojen maan.

Revontulien loimu yli taivaan käy,rantaa lumikenttien ei nyt näy.

Kairojen maa, tarujen maa näin lumoaa.Vaeltajan, yksinäisen valtaansa saa.

Yöttömät yöt tunturimaa saa kukkimaan,paljakan luo jääleinikki jo nostaa pään.Suolammen taa tie joutsenten vie pesimään,riemullinen hurmio on selkosten maan.

Vaivaiskoivujen ritvat yllä rimmen tuon,meri hillankukkien valtaa suon.

Kairojen maa, tarujen maa näin lumoaa.Vaeltajan, yksinäisen valtaansa saa.

Sanat: Ulla LeinoSävel: Seppo Leino

Erkki Kaila, multimediateoksesta Kolmannen kynnyksellä. Monotypia 054. 2014

18

Runosatoa vuodelta 2014

Valde Ahon, Saara Kasurisen, Markku Kokkolan, Leena Törmäsen ja Eero Yliniemen runokokoelmat innostavat

kukin lukijaansa vahvalla omalla äänellään.

Valde Ahon teos Korennon siivin sisältää yli 40 runoa, jotka järjestyksessään noudattavat vuoden kiertoa. Ne lähtevät liikkeelle ke-väästä runolla Kevättuuli ja päätyvät runoon

Pihakoivun alla, jossa on pienen pojan ”toiveissa/kevät-puron solina.” ja onpa mukana korentokin. Aho käyttää runoissaan äärimmäisen kauniita, suoria luontokuvia, jotka hellivät lukijan aisteja, esimerkiksi runossa Kesä-illan valoa: ”Kesäillassa/koiranputken valo.” Korennot kulkevat kautta kokoelman mukana ja antavat runoille kevyen, herkän rytmin.

Saara Kasurinen kokoelmassaan Tilkkukoppa kuin elämä käyttää elollistamista keinona kuvata luonnon il-miöitä, kuten oravanpojan karua kohtaloa kissan suus-sa tai harakan haavetta kiitää tiirojen tavoin. Lämmin huumori ryydittää runoja, kuten runossa Myöhäissyk-syn keltakukka, jossa kukka toteaa: ”- - Kun vieressä vilahtaa karvainen sääri / on ankea silloin atmosfääri.” Kokoelman loppupuolen runot pohtivat elämän kul-kua nasevasti ja koskettavasti, esimerkiksi runoissa Omaishoitaja ja Kohtauspaikka sekä Hiljaiset aamut. Erityisen vahvana nousee esiin elämättömän elämän kuvaus runossa Sitten kun: ”- - Nyt kun… / näkemättä maailmaa / katsomme TV:stä / maanantai-iltaisin / ih-meellistä maailmaa”.

Markku Kokkolan Vielä!-kokoelman runot vievät lukijaa läpi Suomen historian henkilöiden ja tapahtu-mien kautta sekä kiepsauttavat ajatukset yllättäen koko maailmanhistoriaan ja nykypäivään. Kokoelma jakau-tuu neljään osastoon, joissa se tekijän mukaan sepittei-nä esittelee Spoon River antologian tapaan noin 50 hen-kilöhahmoa, joista osa on vähemmän tunnettuja. Teos sisältää tarkat henkilötieto-osiot jokaisen runon koh-dalla. Kokoelman lopussa on lisäksi luettelo sepitteisiin vaikuttaneista pää- ja muista henkilöistä sekä lähdeluet-telo. Vielä! on runsas, tietokirjamainen kokoelma, ja se vyöryttää lukijalleen paljon vastaanotettavaa. Runoko-koelmana se on mielenkiintoinen ja uudentyyppinen tuttavuus, joka tietoon painottuvana ja toteavana jättää hieman viileän sivumaun mutta joka saa ihailemaan Kokkolan taitoa rakentaa tällainen kokonaisuus.

Leena Törmäsen kokoelman Suru on tosikko ja läh-tee esipuheena oleva runo Johonkin uuteen vie lukijan yksittäisen perheeseen, jonka äidin kokemuksiin on yhtä aikaa helppo ja raskas samaistua. Helppous syntyy runojen selkeydestä – niissä ei selitellä, vaan todetaan asia niin kuin se on. Samalla tulee esille aiheen raskaus – terveyden menettäminen runossa Terveys: Varastettiin, / enkä edes / tiennyt omistavani.” Törmäsen runot maa-laavat pienin elein kuvia perheen arjen muuttumisesta, lasten kokemuksista, puolisoiden suhteesta ja muiden ihmisten suhtautumisesta sairauteen. Voimattomuus ja viha vuorottelevat. Kokoelman osasto II Kissa tans-sii yöllä on riemukasta luettavaa – kissa tuo ilon tulles-saan - ja niinpä ”- - Suru on tosikko ja lähtee.” Osaston III Erilainen kuningas runot tuovat esiin voimakkaan Jumala-suhteen merkityksen ja lohduttavuuden.

Eero Yliniemen kokoelma Tuulenpesiä pohtii elä-mää ja ajan kulkua luontokuvien avulla, joista keskeisiä ovat tuulenpesät, sadonkorjuu ja vuodenajat. Teemoista nousevat esiin muun muassa yksinäisyys, elämän tyh-jyys ja ystävyyden merkitys. Tuulenpesät kuvastavat esimerkiksi nimirunossa Tuulenpesiä ”jäänteitä kadon-neesta ystävyydestä”. Toisaalta runossa Ystävyys ystä-vyys on ”polku ulos yksinäisyydestä”, ”kaarnalaiva” tai ”kuin kairan tummasilmäinen lampi”. Elämän runon puhuja kuvaa olevan kuin ”heinäntekijän päivä” tai ”sa-teeseen päättyvä pouta”. Tyhjyys on ”paikka yksinäisyy-den huoneen / ovipielessä” ja ”Tyhjän talon ovet käyvät: tuuli tulee / kylään mukanaan ystävänsä kulissit.” Koko-elma tarkastelee teemojaan eri puolilta ja jättää lukijan mieleen paljon ajattelemisen aihetta. Kokoelman vii-meinen, laaja runo Kemijoki (1995) on komea kuvaus joen historiasta ja merkityksestä. Koko teoksen päättää ovela ajatelma: Kateus on välillinen tapa tunnustaa lä-himmäisensä taidot.

Tuula SaraniemiÄidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, Rovaniemi

19

Pala Ruotsi-Suomen historiaa

Luettuani Elsa Vuontisjärven Pannajulistuksen arvostukseni historiallisen viihderomaanin lajityyppiä kohtaan vahvistui.

Sujuvalla kynällä kirjoitetun Birgitta Eerikintyttären tarinan voi lukea ajan-vietteenä, mutta yhtä hyvin pätevänä kuvauksena Ruotsi-Suomen historian käänteentekevästä vaiheesta 1520-luvun alussa.

Enontekiöläinen Vuontisjärvi on aiemmin kirjoittanut Lapin historias-ta ja nykypäivästä. Uuden romaanin-sa kehykseksi hän on valinnut Ruotsin ja Suomen yhteisestä menneisyydestä ajan, jolloin Ruotsi pyristeli irti tosiasi-assa Tanskaksi muuttuneesta Kalmarin unionista ja tyrannikuningas Kristian II:n alaisuudesta. Ajan, jolloin Vaasa-suku nousi Ruotsissa valtaan, us-konpuhdistus levisi pohjolaan ja valtio hallintojärjestel-mänä alkoi rakentua. Ajan, jolloin keskiaika pohjolassa alkoi kääntyä uudeksi ajaksi.

Näihin kehyksiin Vuontisjärvi sijoittaa romaanin-sa tapahtumat. Keskeiset henkilöt ovat valtionhoitaja Sten Sturen leski Kristiina Gyllenstierna, joka miehen-sä kuoleman jälkeen johti ruotsalaisten taistelua Tans-kaa vastaan, ja hänen suojattinsa, sukulaistyttö Birgit-ta. Kun Kristian II kruunajaistensa yhteydessä kirkon pannajulistukseen vedoten mestauttaa ja vangituttaa vastustajiaan, Kristiina lähettää suojattinsa Suomeen, Hämeen linnaan, joka on vielä sturelaisten hallinnassa. Itse hän päätyy vankilaan. Pian juutit valtaavat Hämeen linnankin, ja Birgitan kohtalo alkaa täyttyä, tietenkin lopulta onnellisesti.

Vuontisjärvi on tutustunut huolellisesti unionin si-säisiin kamppailuihin ja ajan valtakuvioihin, joissa hansakaupalla ja kirkolla oli huomattava osuus. Kes-kusteluihin ujutetut näkemykset ovat tietysti jälkipol-vien tulkintoja. Sivuhenkilöiden kautta hän onnistuu kuvaamaan uskottavasti elämää syrjäisessä Itämaassa. Birgitan hahmoon on sen sijaan koottu kaikki romant-

Elsa Vuontisjärvi: Pannajulistus. Väylä 2014.

tiset ainekset. Salaperäinen syntype-rä, kauneus, puhdasmielisyys, terävä järki, edistyksellisyys, rohkeus ja oi-kea rakkaus mahtuvat samaan pa-kettiin. Vaikka juonittelut ja petokset uhkaavat kaikkia, Birgittaa suojel-laan ja kunnioitetaan. Ilkikurinen lu-kija voi lisäksi todeta, että ruotsalais-tyttö toteuttaa suomalaiskansallisen unelman jo ennen kuin suomalaiset tietävät, mistä Topelius ja Runeberg laittavat heidät myöhemmin unel-moimaan.

Vuontisjärven romaanissa kan-sallismielisyydellä onkin iso osa. Toki sen voi nähdä aiheen mukai-sena painotuksena, kun käsitellään

yhteispohjoismaisen unionin hajoamistaisteluita. Voi jopa miettiä, onko Vuontisjärvi etsinyt historiasta vertailukohdan nykyiselle kehitykselle, jossa globaali riippuvuus ja paikalliset edut, kansainvälisyys- ja kan-sallisuusaate ottavat mittaa toisistaan. Melkoiselta ai-kahypyltä tuntuu kuitenkin esimerkiksi lausahdus ”jo-kaisesta kansalaisesta”. Keskiajan yhteiskunta jakautui kruunuun, kirkkoon ja erisäätyisiin alamaisiin. Kansal-lisvaltio ja kansalainen nykymerkityksessä olivat vielä tulevaisuutta.

Anakronismeilta on vaikea välttyä, kun tämän ajan kielellä ja mielellä yritetään ymmärtää menneen ajan ihmisten aivoituksia. Täydellinen ajan mukaisuus voisi kuitenkin aiheuttaa ymmärtämisvaikeuksia 2010-luvun lukijoille. Tunne-elämältään ja ajattelutavaltaan hiukan liian moderni Birgitta toimii sen sijaan hyvänä oppaa-na viidensadan vuoden taakse.

Anna KyröFM, Keminmaa

20

Jussi Siirilä tarinoi lukijalta pään pyörryksiin

Jussi Siirilä: Kaikkien aikojen tarina. Gummerus 2014.

Kemiläinen Jussi Siirilä tunnetaan satiirikkona ja myös nuortenromaaneistaan. Viime vuon-na ilmestynyt murrosikäisen tytön näkökul-masta kirjoitettu mehevä Barrikadikesä nousi

Topelius-palkintoehdokkaaksi. Uusin romaani Kaikki-en aikojen tarina on Siirilän kahdestoista kirja.

Satiirin kohteita riittää maailmassa ja tähän tari-naan niitä mahtuu monta. Päähenkilön kirjailijanplant-tu Mäkäräisen elämä on luisunut vuosia alamäkeen: vaimo jättänyt, kustantaja unohtanut, kriitikoista ja lukijoista puhumattakaan. Kun viimeisinkin yritys, taidedokumentti thaimaalaisista marjanpoimijoista, karahtaa kiville – tietenkin muiden syytä – ovat vaih-toehdot vähissä. Epätoivon hetkellä pilkahtaa valo, kun kirjailijanuransa jo hyvästellyt mies tapaa Forsin ‒ mie-hen, jolla on tarina. Mäkäräinen tunnistaa tarinan, kun sellaisen näkee, ja iskee kiinni. Oma mielikuvitus on ehtynyt, mutta Forsin antamista sytöistä lähtee liikkeel-le jotakin paljon mahtavampaa. Vielä hän näyttää, kus-tantajalleen ja koko maailmalle. Tarina lähtee viemään miestä ja lukijaa siinä sivussa. Kustantajan markkinoin-tiosaston tiukat ohjeet mielessään Mäkäräinen veistelee Forsin kanssa käymistään keskusteluista aivan muuta kuin naiivi Fors kuvittelee.

Kaikkien aikojen tarinassa seurataan tarinoita eri vuosikymmeniltä. Narsistisen kirjailijan, wannabe-Ernon tarina on nykypäivää. Käytä hyväksesi muita ja menesty! Mäkäräinen valehtelee, liioittelee, manipuloi ja painostaa Fors-parkaa, joka uskoo Mäkäräisen ole-van samalla puolella itsensä kanssa: pelastamassa Lap-pia monikansallisten hyväksikäyttäjäfirmojen kynsistä. Fors haluaa estää lappilaisen perinteen ja oikean joulu-pukin uudelleenmuotoilun maailman mahtavimmaksi elämyspuistoksi. Puiston suunnittelijoita edustaa Grey, nainen jolla on tappajan sielu ja koulutus. Greyn rep-liikit ovat mainioita. Siirilä on muutenkin herkutellut kirjan tyyppejä tyylitellessään. Hän on ottanut ilon irti myös nykyistä kustannusmaailmaa kuvatessaan ja sival-telee varsin maukkaasti moneen suuntaan.

Kaikkien aikojen tarina viittaa jo nimenä siihen, et-tei ole kyse vain nykypäivän tarinoista. Mäkäräinen

innostuu myös vanhemmista ta-rinoista, joita osaa kertoa vain Ina-rijärvellä seilaava Ruttu-Kalle. Outo laivuri ei ole niin helposti vedätettä-vissä kuin poloinen Fors, mutta niinpä vain hänkin luottaa Mäkäräisen kirjai-lijankynsiin arvok-kaimmat muistonsa ja sukunsa ja kan-sansa muistot. Lukija löytää kohta itsensä Berliinistä seuraamas-sa kolmannen valta-kunnan nousun alkua vuonna 1930. Siellä seisovat eläintarhassa näytillä niin pohjoisen saamenkansan kuin muiden ”alempien rotujen” edustajat. Epämääräinen liikemies on löytänyt markkinaraon ja myy kaiken nähneille berliiniläisille eksotiikkaa. Yksi saamelaisista puhuu saksaa, ja hänen silmillään lukija saa kurkistaa Berliinin omalaatuiseen yöelämään. Mukana vilahtelee todellisia historian hen-kilöitä, Brechtistä erääseen viiksekkääseen ruskeapai-taan.

Siirilän kirja ryöppyää niin runsaana joka suuntaan, että lukija on väliin ylen ymmällä. Kun rinnakkaiset tarinat etenevät, aikakausien välillä alkaa nähdä pelot-tavan paljon yhtäläisyyksiä. Tarinoiden pahiksilla on vastineensa todellisuudessa, ja Forsia huolettavat kaup-pamiehet ovat aina liikkeellä. Taloudella ei ole moraalia, sitä voi olla vain ihmisillä. Löytyneekö tänään enempää kuin 30-luvulla. Satiirikon tekstille voi nauraa, mutta joskus nauru juuttuu kurkkuun ja se on hyvä se.

Arja Vasama

21

tapahtumatKeltanokka Taivalkosken

kirjailijapäivilläOn perjantaipäivä, viikonloppu edessä, ohjelmassa Pohjois-Suomen kirjailijapäivät Taivalkoskella.

Hotelli Herkko odottaa vieraitaan viikonlopuksi. Huoneet ovat siistit. Henkilökunta ystävällistä. Ruoka on mau-kasta. Linja-autokuljetus vie hotellilta Päätalo-keskukseen. Ovat osanneet laittaa asiat kivasti rullaamaan.

Avajaistilaisuudessa istun viileässä, hiukan kolkossa liikuntasalissa. Tapahtuman teemana on ilo. Odotan mielen-kiinnolla, mistä se ilo tähän viikonloppuun repäistään. Tuolit huutavat tyhjyyttään. Katson edessäni istuvaa esiinty-järivistöä. Niskat ovat siistiksi raakatut. Kiharat viimeisen päälle hienosti laitetut. Asut tyylikkäät ja muodinmukai-set. Mihin ovat kadonneet entisajan ”taiteilijaretaleet”?

Avajaiset ovat yhtä sananhelinää, puheita puheiden jälkeen. Onneksi joku repäisee ja soutaa innostuksen me-ressä hetken huumasta. Viimeiseksi lavalle astelee herkistävä yhdistelmä kitara ja mies: muusikko-runoilija Niillas Holmberg. Hänet minä muistan tuosta avajaistilaisuudesta vielä kauan. Hän otti yleisönsä.

Lauantaina oli tarjolla monenlaista ohjelmaa. Valitsin Kalle Päätalon, olimmehan Taivalkoskella, ja halusin ym-märtää, miksi isäni luki Kallen kirjoja intohimoisesti. Kai lause ”työ on ainoa ilo josta ei tule krapulaa” kuvaa sen ajan miesten maailmaa. Tämä luento aukaisi hiukan Kallen ajatuksia ja tekstejä minullekin.

Iltaklubin esiintyjinä oli kirjailijoita, muusikoita. Perjantai-iltana Topi Mikkola esitti otteen Lapin punaiset han-get -monologista. Mies, joka ottaa minut haltuunsa esityksellään. Minä elin Annikki Kariniemen näköisen kirjaili-jan elämää hänen kauttansa täysillä.

Kirjanjulkistamistilaisuudet ovat erityisen tärkeitä nuorille, vasta-aloittelijoille ja esikoiskirjailijoille. On tärkeää päästä esittelemään tuotantoaan, itseään ja tuntea kuuluvansa tähän suureen ihmeelliseen kirjoittajien ja kirjailijoi-den joukkoon. Keltanokkakin haaveilee, että tulee vielä se päivä, jolloin hän istuu tuolla pöydän takana ja kertoo kirjastaan ja kirjoittamisestaan.

Kun seuraavan kerran tapaamme näissä merkeissä, toivoisin, että olisimme löytäneet uuden, tuoreen tavan pitää pa-neelikeskusteluja. Pitääkö olla niin, että yleisö istuu jäykkänä tuoleillaan ja kirjailijat pöydän takana yhtä jäykkinä.

Vielä haluaisin sanoa kirjailijapäivien mainostamisesta. Tapasin viikkoja myöhemmin taivalkoskelaisen tuttavani ja kerroin hänelle olleeni kirjailijapäivillä. Hän ei ollut kuullut koko asiasta mitään, vaikka kirjasto ja lukeminen kuuluvat hänen jokapäiväiseen elämäänsä. Pisti miettimään, mikä vaihe markkinoinnista oli jäänyt tekemättä.

Tarja RevonmäkiKeltanokka Posiolta

Seuraavat Pohjois-Suomen kirjailijapäivät järjestetään Rovaniemellä 22.‒24.4.2016

Kirjailija Rosa Liksom iloitsi saadessaan Taivalkoskella Lapin terveisiä Lapillisen muodossa. Kuva: Raili Ilola.

22

Valde Aho, Hongan kolokuttelijat. Savonmurteisia pakinoita ja runoja. Omakustanne 2014.Valde Aho, Joulusatuja. Äänikirja. Omakustanne 2014.Valde Aho, Korennon siivin. Runoja. Omakustanne 2014. Lapillinen 37.Valde Aho, Metsätuvan tonttuhaltija. Kuvitus Teija Aho. Omakustanne 2014.Inger-Mari Aikio (aiemmin Aikio-Arianaick), Aurinko juo kermaa. Beaivváš čuohká gaba.Runomusiikkiteos kirja&cd. Musiikki Miro Mantere. Runot sekä saameksi että suomeksi. 2014.Risto Andersson, Vanhenemisen taito. Runopaja Oodi 2013.Martti Anneberg, Hoon päältä. Rovaniemen murrekir-ja. Lapin yliopistokustannus 2014.Kari Hanhisuanto, Maraton eli 1053 askelta per km. Nordbooks 2014.Oili Hannula, Lähtö. Väylä 2014.Pentti Harjumaa (toim.), Nätti-Jussin tarinoita I‒III. Lapin yliopistokustannus 2013.Ritva-Liisa Harjumaa, Ristiinpistoja. Satiirinen hui-jariromaani. Myyttejä murjotaan ja kyseenalaistetaan. Revontulet 2014.Mauri Hast, Kymmenen virran maa. Osa II. Väylä 2014.Anneli Heikka, Pako. Omakustanne 2014.Mikko-Pekka Heikkinen, Jääräpää. Johnny Kniga 2014.Ari H. Heinonen, Sielunsärvintä. Muistikirjamerkintö-jä aurausviittojen välissä. Atrain Kustannus 2014. Henna Henttunen, Ivalon juuret. Omakustanne 2014.Pirkko Hyvönen, Vuotos. Vastasatanut uusi lumi. Nordbooks 2014.Kirsti Häkkilä, Elethään ko Pellossa. Kertomuksia. Kirjailijan kuvittama. Nordbooks 2014.Heimo Härmä, Iijoen kansaa. Osa 7. Rovaniemi 2014.Ilkka Ilmola, Moskun mailla. Otava 2014. Eija Jansson, Olli Öttiäinen lähtee retkelle. Bookhouse 2014.Eija Jansson (toim.), Vitsiksi vääntyy. 1. Rumia ne on ovenlävet seinissä. Bookhouse 2014. Vitsit on koottu

KiRjALAARi - uutuuksia 2014

1890–1920-luvuilla ilmestyneistä pilalehdistä.Joulukalenteri. 24 jännityskertomusta. Toim. Juha Män-tylä. Reuna 2014. Mukana mm. Kari Hanhisuanto.Saara Kasurinen, Tilkkukoppa kuin elämä. Runoja. Omakustanne 2014. Lapillinen 37.Väinö Kataja, Nälkätalvena. Katovuoden kuvaus. Väylä 2014.Eero Kitti, Kirakan kuohuissa. Jätkäkulttuuria Lapista. Omakustanne 2014.Henni Kitti, Elävän näköiset. WSOY 2014.Erkki Koivula, Suopunkimurha. MurhaMylly 94. Myl-lylahti 2014.Markku Kokkola, Vielä! Sepitteitä. Atrain Kustannus 2014. Lapillinen 37.Ritva Kokkola, Ja se kissa! Kuvitus Eija Jansson. Nord-books 2014. Lapillinen 36.Kari Kovalainen, Armoton taivas. Eräromaani. Gum-merus 2014.V. O. Laiti, Elämä helvetintulen varjossa. Compania Comder 2013.Kalevi Leppänen, Lapinhullu. Tarinoita Lappiin rakas-tuneista. SKS 2014.Rosa Liksom, Väliaikainen. Lyhytproosaa. Like 2014.Marketta Mylläri, Auringonkukkia 1–3. Mediapinta 2014. Marketta Mylläri, Mie oon rovaniemeläinen – Aurin-gonkukkia 4. Mediapinta 2014.Anu Ojala, Pommi. Otava 2014.Harald Birger Olausen, Rovaniemeläistarinoita. Oma-kustanne 2014.Harald Birger Olausen, Rovaniemi Poems. Omakus-tanne 2014.Milla Ollikainen, Vesiraukka. Sarja Rikos kannattaa. Like 2014.Pirkko-Liisa Perttula (toim.), Tarmokas terrieri trampoliinilla. Koululaisen parhaat naurut 2014–2015. Kuvittanut Timo Huhtala. Otava 2014. Maria Peura, Ja taivaan tähdet putoavat. Teos 2014.Leena Pyhäluoto, Auringonsädelapsi. Runoja. Oma-kustanne 2014.Ritva-Elina Pylväs, Kulissit. Kustannusosuuskunta Länsirannikko 2014.

Kirjalaariin on koottu vuoden sisään julkaistuja teoksia, joiden kirjoittajista suurin osa on lappilaisia. Mukana on myös muualla asuvien Kirjallisuusseuran

jäsenten teoksia. Muutama kirja on luettelossa Lappiin liittyvän aiheensa vuok-si. Lapillisissa julkaistut kirja-arviot on merkitty luetteloon.

23

Sari Pöyliö, Pölynimurikauppias ja muita äitien ereh-dyksiä. Novelleja. Atena 2014. Lapillinen 36.Tiina Qvist, Niiki ja Alvari. Lennokas keikahdus. Kuvi-tus Annariikka Qvist. Nordbooks 2014. Lapillinen 36.Esa Rautiainen, Oraffa & Kurre – Jouluseikkailu. På Juläventyr. Kuvitus Elina Söderström. Atrain Kustan-nus 2014.Esa Rautiainen, Oraffa ja Kurre Käpysaarella. Kuvitus Elina Söderström. Atrain Kustannus 2014. Lapillinen 36.Riistetty elämä. Rikos- ja kauhunovelleja. Nordbooks 2014. Mm. kaksi Kari Hanhisuannon novellia. Natalia Sanila-Koskinen, Kuuskaž. Koltankielinen las-tenkirja. Kuvitus Séverine Cuénod. Sää´mte´´gg 2013. (Suomeksi ilmestynee nimellä Kuukkeli.) Seppo Saraspää, Ministerivierailu. Karisto 2014. Lapil-linen 36.Susanna Saukko, Mieli tekee murhata. Rikosromaani. Nordbooks 2014.Jussi Siirilä, Kaikkien aikojen tarina. Gummerus 2014. Lapillinen 37.Ari Sipola, Sammuneen Karhun Majatalo. Bookhouse 2014. Kalevi Sipola, Elämää tylympiä kohtaloita. Novelleja. Atrain Kustannus 2014.Jarmo Stoor, Nokian varjossa. Nispero 2014.Virpi Summa, Majavalammen tarinoita. Kuvitus Riitta Virtanen. Atrain Kustannus 2014.Liisa Sääskilahti, Mummon ja lasten luontokirja. Koti-pihan ötökät. N-Y-T-Nyt 2014.Jari Tervo, Revontultentie. WSOY 2014.Pentti Juhani Tourula, Kuin Piru Raamattua. Doku-mentti hoitovirheistä. E-kirjana ladattavissa sivulta www.tourula.fi. Omakustanne 2014.Kerstin Tuomas Larsson, Elämyyksiä. Runoja. Barents Publisher 2014.Kerstin Tuomas Larsson & Isabella Jakobsson, Anna peilaa itteä. Barents Publisher 2014.Kerstin Tuomas Larsson & Isabella Jakobsson, Ennen aikhaan. Barents Publisher 2014.Kerstin Tuomas Larsson & Josefin Ruotimaa, Janne, Jönne ja vielä Jösseki. Barents Publisher 2014.Leena Törmänen, Suru on tosikko ja lähtee. Runoja. Omakustanne 2014. Lapillinen 37.Timo Vaarala, Jätkät ja pätkät. Tosielämän tarinoita. Runoja. Mediapinta 2013.Ahti Vielma, Herra Iso-Herra. Kittilä-sarjan 3. osa. Väylä 2014.Kerttu Vuolab, Sataprosenttinen eli lippalakkitytön oppivuodet. Suom. Irene Piippola. Atrain Kustannus 2014. Lapillinen 36.Elsa Vuontisjärvi, Pannajulistus. Birgitta Eerikintyttä-

ren pako Tukholman verilöylystä 1520 turvaan Hä-meen linnaan. Väylä 2014. Lapillinen 37.Taru Vuontisjärvi, Nyhtänkölijä. Sammakko 2014.Martti Väisänen, Ikimetsien kruunupäät. Erätarinoita. Myllylahti 2014.Kari Välimäki, Todensanat. Lyhytproosaa. Osuuskum-ma 2014.Eero Yliniemi, Tuulenpesiä. Runoja. Omakustanne 2014. Lapillinen 37.

ERKKI HAUTALAN JULKAISU SEKÄ KOULUNÄYTTELY

SALLAN SOTA– JA JÄLLEENRAKENNUSAJAN MUSEOSSA

AVOINNA TI—LA KLO 10—17

Maltiolan Jaloste Oy

Saijanlenkki 8 A, 98950 SAIJA

0400-271 007

24

tapahtumat

Tule tapaamaan kirjailijoita

TEKIJÖIDEN PÄIVÄÄN

Rovaniemenkaupunginkirjastoon – Maakuntakirjastoon

lauantaina 15.11.2014 klo 12.00 - 14.00 

Vuoden aikana julkaisseista lappilaisista kirjailijoista mukana mm. Tiina ja Annariikka Qvist, Ari H. Heinonen, Ritva-Liisa Harjumaa, Leena Törmänen, Kalevi Sipola, Kari Hanhisuanto, Eero Yliniemi,

Kerstin Tuomas Larsson, Pentti Tourula, Ritva Elina Pylväs, Valde Aho, Anu Ojala, Seppo Saraspää sekä Markku ja Ritva Kokkola.

Kirjailijat kertovat työstään ja uutuusteoksistaan. Yleisöllä on hyvä tilaisuus jututtaa heitä ja ostaa heidän tuotantoaan.

 Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Kahvitarjoilu – tervetuloa!www.lapinkirjallisuusseura.fi

25

Sodankylän kirjoittajakurSSin antia ja Vuoden 2015 Suunnitelmia

Lapin Kirjallisuusseuran kirjoittajakurssit järjestetään ensi kesänä 20. kerran yhteistyössä Revontuli-Opiston kanssa Sodankylän opistonmäellä. Kurssiviikko on kesäkuun ensimmäinen, 1.‒6.6.2015. Kurssiohjaajiksi ovat lu-pautuneet Juha Hurme, draama, Jan Ijäs, elokuvakäsikirjoittaminen ja Taija Tuominen, proosa. Viime kesän kurs-sipalautteissa toivottiin ohjausta lapsille kirjoittamisesta. Tällainen ryhmä on ensi kesänä. Sen samoin kuin lyriikan ohjaaja varmistuu syksyn aikana.

Kesäkuun 2014 kirjoittajakurssit taisivat olla kaikkien aikojen menestys, yli 50 kirjoittajaa viidessä ryhmässä tiesi melkoista säpinää opistonmäen tiloissa. Säät suosivat – taas kerran – ja keittiön tasoa kehuttiin. Kurssipalautteet on toimitettu opistolle ja ohjaajille, ja niistä on keskusteltu. Tavoitteena on tarjota sopuhintaan mahdollisimman hyvä kurssi mahdollisimman monelle. Sodankylään on saatu tunnettuja ohjaajia, mikä on houkutellut yhä enemmän kir-joittajia myös Lapin maakunnan eteläpuolelta.

Seuran verkkosivuilla on julkaistu neljän viime vuoden kurssiantologiat <http://lapinkirjallisuusseura.fi/in-dex.php/kirjoittajakurssit/kirjoittajakurssiantologiat> , joista saa hyvän kuvan siitä, mitä kursseilla oikein teh-dään.

Ilmoittautuminen ensi kesän kursseille alkaa keväällä 2015. Ohjeet löydät verkkosivuiltamme viimeistään helmi- kuussa.

Tavataan Sodankylässä!

VuoSikokouSkutSuLapin Kirjallisuusseuran syysvuosikokous pidetään heti Tekijöiden päivän jälkeenla 15.11.2014 alkaen klo 14.30 Rovaniemen kirjastossa (alakerran kokoushuone).Jorma Eton tie 6, Rovaniemi.

Käsiteltävinä ovat seuraavat sääntömääräiset asiat vuodelle 2015:- Päätetään jäsenmaksujen suuruudesta ja hallituksen toimihenkilöiden kulukorvauksista.- Vahvistetaan toimintasuunnitelma sekä tulo- ja menoarvio.- Valitaan hallituksen puheenjohtaja sekä hallituksen 3–7 varsinaista ja 3–7 varajäsentä.- Valitaan yksi toiminnantarkastaja ja varatoiminnantarkastaja.

Tervetuloa kumpaankin tilaisuuteen viettämään kirjallinen iltapäivä!

Hallitus

kirjailijayhdiStySten talViPäiVät 2015Seuramme jäsenet ovat tervetulleita Kirjailijaliiton ja Pohjanmaan Kirjailijat ry:n järjestämille Kirjailijayhdistysten Talvipäiville Seinäjoelle 13.‒14.3.2015. Päivien teemana on Kirjan vuosi 2015: onni.

Kirjailijaliiton yhteydessä toimivan Kirjailijayhdistysten neuvottelukunnan vuosittainen kirjallisuustapahtuma Talvipäivät on kaikille avoin ja maksuton.

26

kirjoittajaValmennuStaelämä muotoutuu tarinaksi kisälli ja mestari -otteella

Me suomalaiset olemme innokasta kirjoittajakansaa, tarinankertojia aivan luonnostaan. Viime vuosina tuhannet ovat suunnistaneet juurilleen kirjoittaakseen oman, perheensä, sukunsa tai kylänsä tarinan. Tai päässämme on alka-nut pesiä aivan oma mielikuvitusjuttu.

Vaikka meillä olisi kohtuullinen lähtötilanne kirjoittamisen saralla, valmiin julkaisun synnyttäminen ei kuiten-kaan ole mikään helppo temppu. Moni kaipaa ensimmäistä julkaisua kirjoittaessaan henkistä tukea ja konkreettista apua kirjoittamismatkallaan. Mistä löydän sopivaa aineistoa? Miten pääsen aineistokaaoksesta järjestykseen? Miten sidon tekstini aikaan ja historiaan? Miten rakennan lukijoita kiinnostavan tarinan? Kirjoitanko totta vai tarua? Mitä saan julkaista ja mitä en? Tämäntyyppiset kysymykset piinaavat kirjoittavia ja muodostuvat jopa ylitsepääsemättö-miksi esteiksi.

Meillä Suomessa on tarjolla monia erinomaisia kirjoittajakoulutuksia, mutta niissä on yksi selkeä puute: koulu-tukset päättyvät viimeiseen oppituntiin tai nettiryhmän viimeiseen istuntoon. Siitä alkaa kirjoittajan yksinaherrus – jos alkaa. Julkaisun aikaan saaminen on kirjoittajalle suuri haaste kirjoittaapa sitten menneisyydestä, nykyisyydes-tä tai tulevaisuudesta. Mikä auttaisi kirjoittajaa selviytymään? Mitä kirjoittaja tarvitsee päästäkseen kohtuullisessa ajassa julkaisuvaiheeseen saakka?

Kirjallista vierihoitoa mestari ja kisälli -logiikallaKirjoittaja tarvitsee joustavaa tukipalvelua, joka on käytettävissä kirjoitustyön kaikissa vaiheissa. Hän tarvitsee luo-tettavaa starttaajaa, kannustajaa ja vieressä kulkijaa. Hän tarvitsee kuuntelijaa, tukea ja tekstinsä tulkkia. Lopulta kirjoittaja tarvitsee vinkkejä myös tekstinsä julkituontiin. Suomessa taaperretaan tässä asiassa aivan lapsenkengissä. Kirjoittaja ei saa mistään kootusti luotettavaa tietoa muun muassa monenmoisista julkaisumahdollisuuksista.

Näihin ongelmiin Suomen Maakuntakirjailijat ry pa-neutuu iänikuisella kisälli ja mestari -logiikalla.Alusta alkaen olennainen osa prosessia on kirjallinen vierihoito, jatkuva tuki ja ohjaus julkaisuksi saakka. Valmennukseen ei tulla kirjoittamiskurssille vaan työstämään julkaisu. Aloituskurssista alkaen kirjoittajan ja ohjaajan välille muotoutuu eräänlainen mestari-kisällisuhde. Mestari va-lottaa vaihtoehtoja, rohkaisee, luo itseluottamusta ja oi-koo mutkia. Hän nopeuttaa ja tasoittaa kirjoittajan tietä esikoiskirjailijaksi.

Kirjoittaja saa perusteellisen asiantuntijanäkemyksen monen mankelin läpi käyneestä tekstistään. Kirjoittajal-le selviää, onko teksti valmis maailmalle vai pitäisikö sitä vielä hioa. Ja jos pitää, niin mihin suuntaan. Tällä mesta-roinnilla on kuoriutunut muun muassa romaaneja, elä-mäkertoja, runokirjoja, tarinakokoelmia ja novelleja.

Marija VanttiFil.lis., kirjailija, valmennusvastaava

Suomen Maakuntakirjailijat ry

Mestarikin tarvitsee luovan tauon. Kuva: Marija Vantti.

27

Lapin Kirjallisuusseuran arviointipalvelu

Lapin Kirjallisuusseuran välityksellä voi kuka tahansa maakunnan kirjoittaja saada tekstistään henkilökohtai-sen arvion. Valitse listasta itsellesi sopiva arvioija ja sovi hänen kanssaan arvioinnista.

Lisätietoja saat yhdyshenkilöltämme Toini Marjamaal-ta, puh. 0400 179 324, Fransintie 12, 94500 Lautiosaari, toinimarjamaa@gmail.com.

Arviointipalvelun maksu on 20 euroa korkeintaan 30 liuskalta (jäsenille – 25 % = 15 e/30 liuskaa). Maksu Lapin Kirjallisuusseuran tilille Nordea FI28 2226 1800 0213 80, BIC NDEAFIHH. Maksu tulee suorittaa en-nen arviointia.

Yli 30 liuskan arvioinnin hinnasta on sovittava arvi-oijan kanssa. Maksu lisäliuskoista suoritetaan suoraan hänelle (esim. 130 liuskaa tekstiä = 100 liuskaa makse-taan arvioijalle, 30 liuskaa Lapin Kirjallisuusseuralle).

ArvioijatJorma Koski, kirjailija, Leenankatu 16, 94700 Kemi, puh. 0400 696 429, jorma.koski@pp1.inet.fi (lyhytproosa, erätarinat, ei runoja)

Mirjam Kälkäjä, kirjailija, Kullervontie 5, 95400 Tornio, puh. 0400 395 611, mirjam.kalkaja@pp.inet.fi (yleisarvioija, ei runoja)

Sinikka Lappeteläinen, kirjailija, kirjoittajaryhmän ohjaaja, Jokikuja 5, 95420 Tornio, puh. 040 559 0728, lapp.sini.etelainen62@gmail.com (runot, lyhytproosa)

Hilja Mörsäri, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, Turuntie 12 as 10, 13130 Hämeenlinna, puh. 040 568 7656, hilja.m@virpi.net (lyhytproosa, runot, aforismit)

Irene Piippola, kirjastonhoitaja, Rajajääkärinkatu 15 B 13, 96100 Rovaniemi, puh. 040 748 2908, irene.piippola@pp5.inet.fi (runot, novellit, lyhytproosa)

Maaria Rousu, FM, toimittaja, kirjallisuusarvostelija, (freelance), Kurkelantie 10 B 24, 90230 Oulu, puh. 050 414 2952, maaria.rousu@gmail.com (erityisesti lasten- ja nuortenkirjallisuus, proosa)

Tuula Saraniemi, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, Hiukantie 27, 96100 Rovaniemi, puh. 040 736 2610, tuula.saraniemi@gmail.com (yleisarvioija)

Seppo Saraspää, kirjailija, Kenkäniemi PL 91, 99801 Ivalo, puh. 0400 290 267, seppo.saraspaa@gmail.com (lyhytproosa, erätarinat, ei runoja)

Virpi Yliraudanjoki, kasvatustieteen tohtori, tietokirjailija ja kirjoittajakouluttaja, Pengerkatu 11 B 50, 00530 Helsinki, puh. 040 756 9093, yliraudanjoki@gmail.com (erityisesti runot, aforismit sekä tietokirjat)

28

Rovaniemeläinen Erkki Kaila (60) on työnsä ohessa kehittänyt luovuuttaan kuvataiteilijana ja kirjoittajana. Marraskuun taiteilijan tekstejä, valokuvia ja sarjakuvia on julkaistu yhdistysten ja yhteisöjen julkaisuissa. Kailan akvarelleja on ollut esillä useissa Rovaniemen kansalaisopisto Rovalan näyttelyissä. Hän on kuvittanut K. Holman ja P. Böhmin runoteoksen Valjastamaton joen syli, joka ilmestyi 1978. Kailan debyyttinäyttelyssä Kolmannen kynnyk-sellä Varjo Galleriassa keväällä 2014 oli nähtävissä, että yhteys runoon on säilynyt vahvana. Kailan töissä on persoonallinen ja ekspressionismiin viittaava käsiala. Niille on tyypillistä kylläisiä värejä suosivien tekniikoiden ennakkoluuloton ja totutun rajoja rikkova yhdistely. Hän soveltaa osaavasti lukuisia luovuutta tukevia tietotekniikan menetelmiä työskentelynsä eri vaiheissa.

kansikuva ja lehden kuvataiteilijakuVataiteilija ja runoilija erkki kaila

työni lähtökohtana on havainto tai mielleyhtymä, välivaiheena perinteiset maalaustavat. käsin tehdystä materi-aalista työstän digitaalisin menetelmin itsenäisten taideteosten sarjoja.

Audiovisuaalinen multimediateos Kolmannen kynnyksellä muodostui tekijän lukemasta runokokoelmasta Aika-matkoja Katmandusta ja sen yhteydessä esitetyistä, aiheiltaan abstrakteista kuultokuvista. Teoksen visuaalinen toteu-tus perustui akvarellien ja monotypioiden digitaaliseen jatkokäsittelyyn.

Kannen kuva: Erkki Kaila, multimediateoksesta Kolmannen kynnyksellä. Monotypia 046. 2014

Vera, maailman kantaesitys Kemin kaupunginteatterissa 19.11.2014.Muut esitykset: 20.11., 21.11., 25.11., 26.11., 27.11. Pääosissa Helka Periaho ja Kim Kreus Kuva: Petteri Putkinen.

Pöytälaatikosta kirjaksi!

Erinomainen tilaisuus tehdä haaveista totta,

vihdoinkin. Runot, romaanit, historiikit, sukukirjat,

esseet tai vaikka muistelmat yksien kansien väliin.

Tartu toimeen, me autamme unelmasi toteuttamisessa:

• Rahoitus omakustanteellesi, maksa edullisesti kk-erissä

• Neuvomme ISBN-tunnuksen hakemisessa

• Opastamme oikeiden materiaalien valinnassa

• Graafi kkomme suunnittelee kannet ja tarvittaessa taittaa

kirjasi, eli sommittelee tekstin, kuvat sekä muut visuaaliset

elementit mielenkiintoiseen ja luettavaan muotoon.

Ota yhteyttä, niin kerromme lisää!

Lisätietoja palvelusta

löydät myös netistä,

klikkaa osoitteeseen:

www.poytalaatikko.fi

y

Jopa 10 kkkorotonta

maksuaikaakirjallesi!

Oulu040 749 4449

oulu@popa.fi

Rovaniemi

0400 550 233

rovaniemi@popa.fi

Vaasa040 533 8900

vaasa@popa.fi

Lukiota käyvä Mia ryhtyy taistelemaan eläinten oikeuksien

puolesta – mutta pyhittääkö tarkoitus keinot? Ajankohtainen ekotrilleri vie tutkimusmatkalle maatilojen, tuotantolaitosten ja

teurastamojen oloihin.

Jonkun on uskallettava!

kuva: tomm

i tuomi

Tarjoaa tietoa, taitoa ja hupiaSodankylässä: Jäämerentie 1 puh. 0400-276 114Savukoskella: Sauherrantie 23 C puh. 040-738 6285Pelkosenniemellä: Koulutie 9 puh. 040-756 3852

www.sompionkirjasto.fi

Palautusosoite:Eija Miranda SilventoinenSaarineitamontie 999800 Ivalo

Kirjakauppa Pukstaavi Ky

Jäämerentie 12

99600 Sodankylä

Puh. (016)-611 340

kirjakauppapukstaavi@co.inet.fi

Ma - pe 9.30-17.00

La 10.00-14.00