L A P I N K I R J A L L I S U U S S E U R A R Y.2014 nro 36

Lenita Rundgren, Maan kosketus

NÄEMETSÄ PUILTA

SEE THEFORESTFOR THE

TREES

Ounasjoentie 6 , Rovaniemi Puh. 0205 64 7820 info@tiedekeskuspilke.fi www.tiedekeskuspilke.fi

Lapin korkeakouLukirjasto on Lapin korkeakoulujen yhteinen kirjasto.

Kaikille avoin tieteellinen kirjasto palvelee korkeakouluväen lisäksi sopimuskumppaneita, alueen elinkeinotoimintaa ja suurta yleisöä.

Lapin korkeakoulukirjasto on Lapin yliopiston ja uuden Lapin ammattikorkeakoulun yhteinen kirjasto, jolla on seitsemän toimipistettä kolmessa kaupungissa (Rovaniemi, Kemi ja Tornio).

Katso www.luc.fi/kirjasto

Atrain Kustannuswww.atrainkustannus.fi

Saamelaistytön kasvutarina

1

sisältö Pääkirjoitus

Lapillinen-lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa, seuraava numero marraskuussa 2014, aineiston jättöpäivä 15.10.Lehden nimi on johdettu sanasta lapilli, laavasta jähmettynyt siru.

Aineisto ja osoitteenmuutokset mieluiten sähköpostitse: lapillinen@gmail.com

Päätoimittaja: Eija Miranda Silventoinen, 040 546 3094Toimitus: Saara Heikkinen, Anita Myllykoski, Eija Nissinen, Irene Piippola, Arja VasamaLehden osoite: c/o Eija Miranda Silventoinen, Saarineitamontie 9, 99800 IvaloPainopaikka: Pohjolan Painotuote Oy

Jäseneksi voit liittyä nettisivuillammewww.lapinkirjallisuusseura.fiLapin Kirjallisuusseura on myös Facebookissa ja Twitterissä.

Kannen kuva: Lenita Rundgren, Maan kosketus. Serigrafia. 2008

Ilon kauttaKirjoittamisen ilo on ollut työni perusta jo silloin, kun se ei vielä ollut työtä. Olen elänyt kirjoittavan ihmisen elämää vähän yli kaksikymmentä vuotta, aina siitä asti, kun teini-ikäisenä oivalsin, että tarinat kirjoitetaan ei-vätkä ne ilmesty taianomaisesti kirjojen sivuille. Olen saanut suurta nautintoa eläytyessäni kuviteltujen hah-mojeni elämään. Olen tuntenut tyytyväisyyttä nähdes-säni, kuinka sanat piirtävät ääriviivat muodottomille ilmiöille ja tunteille. Olen riemuinnut siitä, miten kir-joittaminen vie mennessään niin, että arki katoaa kauas taustalle.

Esikoisteokseni julkaisemisesta alkaa puolestaan olla kymmenen vuotta aikaa. Kulunut aika on toisaalta ly-hyt, toisaalta jo melko pitkä, mutta sen kokemuksella joka tapauksessa väitän, että kirjailijan ammatista on välillä ilo kaukana. Minkään muun kuin kirjoittamisen vuoksi kirjailijat eivät jaksaisi vuodesta toiseen sietää taloudellista epävarmuutta, luovaan työhön kuuluvaa epäonnistumisen mahdollisuutta ja kirjallisen kentän sattumanvaraista kohtelua. Itse olen ollut kirjailijana sen verran onnekas, että tuskin tiedän, millaista kirjaili-jan elämä pahimmillaan on, ja silti ammatinvaihto pyö-rii mielessä pimeinä talvina.

Tähän asti työtäni on tukenut se, että olen pitänyt kirjailijuuden ja kirjoittamisen riittävän kaukana toisis-taan. Olen rajannut kirjoittamisen omaksi alueekseen, jolle kirjailija Vanhatalon vastoinkäymiset ovat olleet korkeintaan materiaalia. Välillä suojaus on tosin pet-tänyt ja kielteiset tunteet ovat tihkuneet rajan toiselle puolelle. Mitä järkeä on kirjoittaa jälleen yhtä romaania kirjavuoden satojen teosten joukkoon? Mitä merkitystä kirjoittamisella on, jos se ei toteuta unelmia kriitikoi-den ja lukijoiden arvostuksesta? Kannattaako jatkaa, jos tulevien kuukausien toimeentulosta ei ole tietoa?

Iloa pidetään joskus pinnallisena tunteena, mut-ta luovalle työlle se on kaikki kaikessa. Aina ilo ei ole välttämättä kirkkaasti näkyvissä, mutta salattunakin se kannattelee. Se on virta, jonka kuljetettavaksi heittäy-dymme.

Ja jos kirjoittamisen ilo katoaa, sen etsimiseksi täytyy tehdä kaikkensa. Usein siinä auttaa, jos palaa kirjoitta-misen lähteille, niihin hetkiin, jolloin alun perin alkoi kirjoittaa. Kun riisuu itseltään kirjailijan roolivaatteet, saa taas olla kirjoittaja ja antaa sanojen kuljettaa. Siksi on tärkeää, että kevään 2014 pohjoisilla kirjailijapäivil-lä puhutaan kirjailijan ammatin ongelmien ja huolien ohella ilosta. Ihan vain, jottei meiltä pääsisi unohtu-maan, miksi tätä pohjimmiltaan teemme.

Pauliina VanhataloKirjailija

Pääkirjoitus ............................................................................ 1Annikki Kariniemen nimikkoseura teini-iässä ........... 2Nuori Mukka-seura näkee taiteilijan arvostuksen kasvavan koko ajan ................................... 3Lappilaiset kirjailijat muistissamme .............................. 4Kirjallisuus Norrbottenissa ja sen tulevaisuus ........... 5Lastenkirjat luonnon ja erilaisuuden asialla .............. 6Pussaa nyt, pussaa .............................................................. 8Outoa odotusta .................................................................... 8Mitähän keksisi? ................................................................... 9Yksin oudossa minuudessa ............................................10Oma yhteinen, salattu julkinen usko ..........................11Draamallisesti porotalouden puolella .......................12Illanrauha sähköistyy ministerin vierailusta ............13Runoja ...................................................................................14Mona Mörtlund – Vielä kuuluu meän ääni ...............16 Taivalkoski muistoissa .....................................................17Suoria sanoja mutkikkaista asioista ............................18Rankkaa tekstiä narsismista ja parisuhdeväkivallasta ......................................................19Viluinen vartooja ...............................................................20 Vappu ....................................................................................21 ”Elämä on hieno asia, upea seikkailu, toteuta itseäsi!” ....................................22Peltovuoman punkkarista kirjailijaksi ........................23Tapahtumia ..........................................................................24Lapin Kirjallisuusseuran arviointipalvelu ..................27Anne Angeria - tarinaniskennän Tornion karsinnan voittaja .............................................28Kansikuva ja lehden kuvataiteilija ...............................28

2

Annikki Kariniemen nimikkoseura teini-iässä

K irjailija Annikki Kariniemi (1913‒1984) vietti elämänsä viimeiset vuosikymmenet Ylitornion Törmäsjärvellä Sinisessä pirtis-sään. Siksi ei ole ihme, että Annikki Karinie-

mi-kirjallisuusseuran syntysanat lausuttiin Ylitorniol-la Aavasaksanvaaralla kesällä 1999. Rovaniemeläinen kulttuuripersoona Maija-Liisa Lauri ehdotti seuran perustamista, jotta kirjailijan elämäntyö ei kokonaan unohtuisi. Seura käynnistyi saman vuoden syksyllä ja juhlii ensi marraskuussa 15-vuotistaivaltaan.

Annikki Kariniemi-kirjallisuusseura asetti tavoit-teekseen kirjailijan tuotannon tunnetuksi tekemisen ja yleensä kirjallisuusharrastuksen ja uusien kirjoittajien tukemisen. Seuran kotipaikkana on Ylitornio, mutta jäsenistöä sillä on ympäri Suomea. Kariniemi oli le-genda jo eläessään; hän rakasti tarinoitten kertomis-ta ja hänestä kerrotaan tarinoita, totta ja tarua. Seura käynnisti aluksi Kariniemeen liittyvien muistelusten keruun, ja samalla kertyi muutakin häneen liittyvää materiaalia kuten vanhoja valokuvia ja lehtileikkei-tä. Vuoden 2000 aikana heräsi ajatus tehdä Karinie-

mestä kertova video. Tätä varten saatiin Lapin kult-tuurirahastolta apuraha. Avustuksen turvin on tehty haastatteluja ja muuta materiaalin keruuta eri puolilla Suomea ”Annikin jäljillä”. Elokuvan käsikirjoitus on valmis ja suurin osa kuvauksista on tehty. Nyt yrite-tään löytää rahoitusta leikkaukseen ja viimeistelyyn.

Ulospäin näkyvin osa seuran toimintaa on ollut kirjailijaluentojen ja kirjallisuusseminaarien järjes-täminen. Meltosjärvelle keräännytään tänä kesänä kahdeksannen kerran Kirja kylässä -tapahtumaan. Tapahtumien teemat ovat vaihdelleet ja niissä ovat vie-railleet muun muassa Maria Peura, Pekka Jaatinen ja runoilija Heli Laaksonen. Väkeä on kertynyt paikalle 30‒70 henkeä. Tulevan kesän aihepiiri käsittelee kirjal-lisuutta kahden puolen väylää eli tornionlaaksolaista kirjallisuutta.

Viime vuosi 2013 oli seuralle sikäli merkittävä, että 24.7. tuli kuluneeksi sata vuotta kirjailijan syntymästä. Tapahtumaa juhlittiin monella tavalla: syntymäpäi-väjuhlaa vietettiin Aavasaksan Kruununnäyttämöllä noin 130 hengen voimin ja Kariniemestä kertova valo-kuvanäyttely pystytettiin Ylitornion kirjastolle. Syksyn ja talven aikana näyttely on kiertänyt Rovaniemellä, Torniossa ja Oulussa. Kierros jatkuu edelleen. Seuran puheenjohtaja on käynyt vuoden aikana luennoimassa Annikki Kariniemestä kirjastoissa ja samalla kertonut 8.11.2013 Lapin yliopistossa tarkastetusta väitöskirjas-taan Mie elän tätä Lappia – Kirjailija Annikki Karinie-men luontosuhde.

Kiinnostus Annikki Kariniemen elämänvaiheita ja kirjallista tuotantoa kohtaan on selvästi nousemassa. Taiteilija Topi Mikkola on valmistanut Rosa Likso-min tekstiin monologin Kariniemestä ja kiertänyt sen kanssa eri puolilla Lappia ja Kainuuta. Kariniemen teoksia etsitään kirjastoista ja divareista, myös uusia painoksia kaipaillaan. Kirjailija Annikki Kariniemi oli poikkeuksellinen ihminen. Hän oli oman tiensä kulki-ja, joka uskalsi ilmaista mielipiteensä. Hänen tuotan-tonsa sijoittuu Lappiin. Kirjoissa saavat sijaa Lapin his-toria, mystiikka, ihmisten arki ja työ ja ennen kaikkea luonto, jota kirjailija puolustaa kiihkeästi. Kariniemen teemat ovat edelleen yhtä ajankohtaisia kuin hänen te-ostensa syntyaikoina. Ehkä juuri tästä syystä Annikki Kariniemi kiehtoo myös tämän päivän lukijaa.

Marja L. Tuominen KTAnnikki Kariniemi-kirjallisuusseuran puheenjohtajaAnnikki Kariniemi. Kuva: Lapin Kansan arkisto.

3

Nuori Mukka-seura näkee taiteilijan arvostuksen kasvavan koko ajan

T imo K. Mukka -seuraa on luotsannut perus-tamisesta saakka puheenjohtajana Marjatta Byckling. Seuran perustamisaloite sai nopeas-ti kannatusta vuonna 2010.

– Nimikkoseuran perustaminen sujui mutkat-tomasti. Kysyin ensin Tuula Mukalta hänen mielipi-dettään asiasta, ja hän oli hankkeelle suopea. Perusta-jajäsenten joukossa on Timo K. Mukan sukulaisia ja aikalaisystäviä sekä tietysti hänen lukijoitaan, Byckling kertoo.

Seuran tavoitteena on toimia Timo K. Mukan kirjal-lisuuden ja kuvataiteen ystävien yhteisönä ja edistää ni-mikkokirjailijansa tuotannon esillä oloa. Tällä hetkellä seurassa on jäseniä 74. Nuori seura on vetreässä kun-nossa, ja toiminta on ollut aktiivista.

Meneillään on Mukan merkkivuosi. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 70 vuotta kirjailijan syntymästä ja 50 vuotta hänen esikoisteoksensa ilmestymisestä. Viime lokakuussa seura järjesti Rovaniemen Suomalaisessa Kirjakaupassa Mukan esikoisromaanin Maa on synti-nen laulu 12. painoksen vastaanottotilaisuuden. Tapah-tuma oli menestyksekäs, ohjelma oli antoisa ja kiinnos-tunutta yleisöä runsaasti.

Viime vuosina seura on järjestänyt useita Mukka-lu-kupiirejä Rovaniemen kirjastoissa ja vieraillut Sompion kirjastossa Sodankylässä. Tälle vuodelle on suunnitteil-la Timo K. Mukan monipuolista tuotantoa ja toimintaa esittelevä näyttely, mutta sen rahoitus on valitettavasti vielä varmistumatta.

Seura saa välillä yllättäviäkin yhteydenottoja:Kuusamolaisen omakotitalon ruokailutilassa on

nuoren Mukan suurikokoinen maisemamaalaus vuo-delta 1962. Talo on myynnissä, ja omistaja kysyi seu-ralta, miten seinämaalauksen kanssa toimittaisiin. Ateneum on lupautunut ottamaan vastuun teoksen do-kumentoinnista. Seura on vaikuttanut hankkeen edis-tymiseen.

Kirjallisuudentutkimus avaa uusia näkemyksiä MukastaTutkija, filosofian tohtori Toni Lahtisen tuoreessa väi-töskirjassa avautuu uudenlainen Timo K. Mukka. Muk-ka oli ainutlaatuinen jo elinaikanaan, ja jälkeenpäin tarkasteltuna hänen omalaatuinen ja omintakeinen kir-jailijanäänensä erottuu muista. Lahtisen mukaan Timo K. Mukka uskalsi esimerkiksi olla tunteellinen, mikä ei ollut tyypillistä 1960-luvun suomalaisessa kirjallisuu-dessa.

Toni Lahtinen esitteli helmikuussa Rovaniemen kirjaston ja Timo K. Mukka -seuran järjestämällä ylei-söluennolla väitöstutkimustaan Maan höyryävässä sy-lissä. Luonto, ihminen ja yhteiskunta Timo K. Mukan tuotannossa.

Nimikkoseuran kannalta on hienoa, että taiteilija kiinnostaa niin tieteessä kuin taiteessakin. Sukupolvi toisensa jälkeen löytää Mukan omalla tavallaan. Seu-ran jäsenten ikäjakauma vaihtelee noin 20-vuotiaista yli 80-vuotiaisiin. Seuran järjestämissä tilaisuuksissa on ollut mukana nuoria, jotka saavat innoitusta Mukas-ta niin musiikin tekemisessä kuin teatterissakin. Ehkä nuorten kiinnostukseen vaikuttaa myös Timo K. Mu-kan oma tarina. Kirjailija kuoli vain 28-vuotiaana, mut-ta ehti julkaista elinaikanaan yhdeksän kaunokirjallista teosta ja suuren määrän muita kirjoituksia.

Timo K. Mukka -seuran vuosikokouksen oheisoh-jelmaksi 5. huhtikuuta Rovaniemellä on luvassa ennen kuulematonta Mukkaa, Sankarihymni-kuunnelma lu-kudraamana Rovaniemen teatterin näyttelijöiden esit-tämänä. Tilaisuus on avoin myös yleisölle.

Anni TolppiTimo K. Mukka -seuran hallituksen jäsen

Yleisöä kiinnosti Mukan esikoisromaanin uusintapainoksen esittely. Kuva: Marjatta Byckling

4

Pohjoiset Kirjailijat julkaisi Lapin kaunokirjalli-suuden bibliografian 1900‒1974 vuonna 1975. Se sisältää yli sadan kirjailijan tuotannon, ja mukana on myös Lapin läänin ja Kuusamon

alueella ilmestyneet omakustanteet. Kirjailijat Oiva Arvola ja Jorma Etto sekä teoksen toimittanut Salme Korhonen kuuluivat valintatoimikuntaan. Nyt ajanta-sainen Lapin- ja saamelaiskirjallisuuden kirjailijaluette-lo löytyy osoitteesta www.kirjasampo.fi/maakunnat.

Tietoa ja tutkimustaKirjastojen tietokannat ja kotiseutukokoelmat ovat tär-keitä tiedon tallentajia myös kirjailijoiden tuotannosta ja elämästä. Lapponica-tietopankin, www.lapponica.net, tiedontuottajina ovat mm. Lapin kirjastot ja muse-ot. Lapin kirjaston uusi verkkokirjasto, lappi.verkkokir-jasto.fi, palvelee käyttäjiään monin tavoin.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjallisuusar-kiston, www.finlit.fi, aineistoihin kuuluu lahjoituksina saatuja yksityisarkistoja, jotka sisältävät erilaisia doku-mentteja käsikirjoituksista ja päiväkirjoista haastatte-luäänitteisiin.

Myös antikvariaattien välityksellä on mahdollista tehdä löytöretkiä unohtuneiden kirjojen pariin. Kivijal-kamyymälöiden vähentyessä nettiantikvariaatit palvele-vat pitkienkin matkojen taakse.

Omaisten kirjalliset jäämistöt ovat tutustumisen ja säilyttämisen arvoisia. Kotikirjasto herättää kysymyk-siä, miksi tämä tai tuo kirja, ja vastaa, kun malttaa kuunnella.

Lapin-kirjallisuudesta ja sen eri teemoista on jul-kaistu monia tutkimuksia, artikkeleita ja valikoimia. Ensimmäinen laaja tutkimus Lapin-kirjallisuuden klas-sikoista on Veli-Pekka Lehtolan Rajamaan identiteetti. Lappilaisuuden rakentuminen 1920- ja 1930-luvun kir-jallisuudessa (SKS 1997).

Kirjallisuusseuran jäsenlehti Lapillinen julkaisee kri-tiikkejä ja katsauksia ajankohtaisesta kirjallisuudesta, mutta vuosien varrella siinä on ilmestynyt myös kir-joituksia aiheenaan lappilaisen kulttuuri-identiteetin rakentuminen, eräkirjallisuus, Väinö Kataja, Annikki Kariniemi, Annikki Setälä, V. E. Törmänen, Viena Korhonen, Yrjö Kokko, Martta Haatanen ja Saimi Lindroth. Kaltion pitkäaikainen päätoimittaja Atte Ka-lajoki todisti esitelmässään Pohjois-Suomen kulttuuri-päivillä Helsingissä 1958, että ”voimme täydellä syyllä pitää pohjoisinta Suomea myös kirjallisessa mielessä tulevaisuuden maana”. Lyhennelmä esitelmästä on luet-tavissa Lapillisesta nro 4 (1998).

Pohjois-Suomen kirjallisuushistoria (SKS 2010) on ensimmäinen alueellinen kirjallisuushistoria Suomessa.

Liki puolensataa kir-joittajaa ja yli 70 yksit-täistä kirjailijaesittelyä. Teos on saanut sekä kehuja että kritiikkiä, mutta ilman tätä pohjoi-sen kertomusta tutkimus olisi paljon köyhempi.

Omalla maallaTässä Lapillisessa esittäy-tyy kaksi pohjoisen kir-jailijan nimikkoseuraa. Lisäksi Enontekiö koti-paikkanaan on toiminut Yrjö Kokko -seura sekä Arto Paasilinnan Seura kotipaikkanaan Helsinki.

Kun muut taiteet, esimerkiksi elokuva, musiikki ja baletti, saavat innoituksensa kirjailijan tuotannosta, ne lisäävät kirjailijan tunnettuutta mutta voivat myös ra-joittaa. Tänä vuonna tulee 110 vuotta torniolaisen kir-jailija Martta Haatasen (1904‒1977) syntymästä. Lähes joka vuosi esitetään televisiossa hänen menestysromaa-niinsa Kirkastettu sydän (1943) pohjautuva samannimi-nen Suomi-Filmin 25-vuotisjuhlaelokuva. Haatanen on tuonut kirjallisuuteen kuitenkin paljon tuota kestäväm-pää: radanrakentajien elämän ja kyläyhteisön murrok-sen sekä peräpohjalaisen naisen kuvauksen.

Oppilaitosten kestävän kehityksen ohjelmaan kuu-luu myös kulttuuriympäristö, tavat ja perinteet. Oman maakunnan kirjallisuuteen tutustumisen pitäisi olla osa opetusta, mutta siihen tarvitaan välineitä, kuten kirjoja. Kaunokirjalliset tekstit ovat osa traditiota, ajankuvaa ja muutoksen tuulia.

”Kouluhallitus on 22.2.1955 antamallaan päätöksel-lä hyväksynyt tämän kirjan käytettäväksi Lapin läänin kansakoulujen oppi- ja lukukirjana ehdolla, että tätä kirjaa käytettäessä kouluun kullekin oppilaalle hanki-taan muita lukukirjoja yhtä vähemmän kuin muuten olisi hankittava.” Tällainen huomautus liittyy Lapin maakuntaliiton julkaisuun Lapin kirja. Lapin koulujen kotiseutulukemisto (Otava 1956). Se sisältää Maamme kirjan tavoin monenlaista tietoa ja runsaasti tekstinäyt-teitä useilta kirjailijoilta. Mikä aarrearkku!

Ollapa nykykoulun tarpeisiin päivitetty uusi Lapin kirja, joka esikuviensa tavoin yhdistää menneen ja ny-kyisen!

Anita Myllykoski

Lappilaiset kirjailijat muistissamme

5

Nuoremmalla kirjailijasukupolvella on utelias ja tutkiva suhde pohjoiseen. He ovat ennakkoluulottomia, ja kansainvälistyvässä maailmassa tornionlaaksolaisjuuret ovat heille tärkeitä.

Norrbottenilainen kirjallisuus elää vahvana. Muutaman viime vuoden aikana on julkais-tu lähes 100 nimekettä, kertoo Norrbottenin läänin maakäräjät (landsting) ehdotukses-

saan tulevaksi kulttuuriohjelmaksi. Ohjelmassa tode-taan myös, että kirjallisuutta ja kirjoittamista kohtaan tunnetaan läänin alueella suurta kiinnostusta.

Norrbottenissa vähemmistökulttuurien kohtaa-mispaikkana on aina ollut vahva kertojaperinne, joka elää myös kirjoitetussa kirjallisuudessa. Vaikka suurin osa kirjailijoista ei enää asu alueella tai he ovat toisen polven tornionlaaksolaisia, on heillä edelleen läheinen kytkös pohjoiseen, ja se näkyy usein selvästi heidän tuotannossaan. Viime vuosina useat norrbottenilais-lähtöiset kirjailijat ovat saaneet paljon huomiota läänin ja jopa valtakunnan rajojen ulkopuolella.

On mahdotonta antaa yleiskuvaa norrbottenilaisesta kirjallisuudesta, koska se kuten kaikki kirjallisuus on yksilöllistä. Minusta kirjallisuutemme voima ja elävyys nousee sen yhteydestä pohjoiseen luontoon ja kerto-japerinteeseen. Tämän päivän kirjailijaan vaikuttavat monikielisen alueen kulttuurinen tausta ja historia; uskonnollisen herätysliikkeen perintö ja ruotsalaisen, suomalaisen ja saamelaisen kulttuurin väliset jännitteet ja suhteet.

Mikael Niemi on tunnettu esimerkki. Pajalassa asu-va Niemi on ajankohtainen uudella romaanillaan, joka kertoo säännöstellystä Luulajanjoesta ja padon pettä-misestä (Fallvatten, suom. Veden viemää 2013).

Erittäin ahkera kirjoittaja on Kjell Lundholm, luu-lajalainen historioitsija. Hän on julkaissut useita kirjo-ja ja kirjoituksia Norrbottenista. Bengt Pohjanen on tunnettu kirjailija, joka kirjojensa, librettojensa, näytel-miensä ja radio-ohjelmiensa provokatiivisella ja rajoja rikkovalla tavalla on tehnyt Tornionlaaksoa mielen-kiintoiseksi kolmella kielellä. Gunnar Kieri on toinen tunnettu tekijä.

Ylitorniolainen David Vikgren sekä luulajalainen sanoittaja, muusikko ja runoilija Mattias Alkberg ovat herättäneet valtakunnallista huomiota luovalla runou-dellaan aikana, jona runous muuten on melko vähän esillä. Heistä kirjoitetaan laajoja artikkeleita ja tehdään haastatteluja valtakunnallisiin lehtiin. Åsa Larssonin Till offer åt Molok (2012, suom. Uhrilahja) on palkittu vuoden 2013 pohjoismaisena rikosromaanina.

Tove Alsterdalin romaani I tystnaden begravd (2012, suom. Haudattu hiljaisuudessa) kertoo kiirunalaisista, jotka lähtivät paratiisimaahan Venäjälle 1930-luvulla, sekä Pietarin mafiasta ja siitä, miten kudelma, jota elä-mä kutoo, liittää heidät yhteen.

Nuori kirjailija Katarina Kieri on saanut lukuisia palkintoa ja huomionosoituksia. Hän palaa uudessa

kirjassaan Morbror Knuts sorgsna leende (2010) lapsuu-tensa Tornionlaaksoon.

Tukholmassa asuva, saamelainen toimittaja Ann-Helen Laestadius on kotoisin Kiirunasta. Hänen nuortenkirjansa SMS från Soppero (2007) on ilmesty-nyt eri saamen kielillä. Teos herätti paljon keskustelua kaupunkisaamelaisten ja porosaamelaisten suhteesta ja norrbottenilaisesta identiteetistä.

Norrbottenin lääninkirjasto esittelee Norrbottenista kirjoitettua sekä norrbottenilaisia kirjailijoita ja kirjalli-suutta verkkosivustollaan: www.norrbottenslitteratur.se. Sivuilla esitellään myös meänkielistä kirjallisuutta. Vuoteen 2013 mennessä on ilmestynyt kaikkiaan 75 meänkielistä kirjaa. Vaikka suomi on virallinen vähem-mistökieli Ruotsissa, ei sivustoa valitettavasti ole kään-netty suomeksi.

Kirjallisuus Norrbottenissa ja sen tulevaisuus

Olen toiveikas kirjallisuuden tulevaisuuden suhteen Norrbottenissa. Nuoremmalla kirjailijasukupolvel-la on utelias ja tutkiva suhde pohjoiseen. He ovat en-nakkoluulottomia, ja kansainvälistyvässä maailmassa tornionlaaksolaisjuuret ovat heille tärkeitä. He tutkivat rohkeasti menneisyyttä, joten tiedän, että monet hyvät tarinat vain odottavat kertojaansa.

Norrbottenissa keskustellaan kirjailijakeskuksen tar-peellisuudesta. Me tarvitsemme paikan, missä harras-tajakirjoittajat, kirjailijat ja kustantajat voivat kohdata. Norrbotten on monikielinen alue, missä useat vähem-mistökielet kohtaavat. Nämä kielet tarvitsevat erityis-tukea säilyäkseen ja kehittyäkseen. Lääninkirjastolle määriteltyjä ensisijaisia tehtäviä on, lasten ja nuorten osallisuuden lisäksi, tehdä norrbottenilaiskirjallisuutta tunnetuksi. Koskaan aikaisemmin ei kirjallisuudella ja kirjastolla ole ollut niin selkeitä tavoitteita ja tehtäviä kuin nyt. Tämän vuoksi uskon, että Norrbottenin ai-nutkertaisilla tarinoilla on edessään hyvä tulevaisuus.

Marita Mattsson-BarskKirjastonjohtaja

Haparanda stadsbibliotek

Lyhennetty Irene Piippolan suomennoksesta

6

Lastenkirjat luonnon ja erilaisuuden asialla

Ritva Kokkola: Ja se kissa! Kuvitus: Eija Jansson. Nordbooks 2014.Ja se kissa! -kuvakirjan si-vuilla seurataan aivan taval-lista pihapiiriä ja siinä asu-via eläinperheitä. Tarinan keskiössä on varpunen, joka aluksi katselee kateellisena jänisten ja kissojen puuhia, mutta pyöräyttää kevään edetessä omankin pesueen. Ja aivan kuten varpunen oli arvellutkin, poikasissa on paimentamista.

Teoksen sivuilla vuodenajat vaihtuvat ja elämä opet-taa niin poikasia kuin niiden vanhempiakin. Eläinäi-deistä ja -isistä jokainen sekä iloitsee jälkikasvustaan että huolehtii sen vuoksi, että pienikin maailma on vaa-roja täynnä. Lopulta kaikki eläinperheet mahtuvat sa-maan pihapiiriin, ja lukijakin huomaa, että ulkonaisista eroista huolimatta monet asiat ovat pohjimmiltaan kai-kille yhteisiä.

Lyhytlauseinen ja selkeäsanainen kirja sopii hyvin ääneen luettavaksi. Eija Janssonin kollaasikuvitukses-sa riittää katsottavaa, ja sen vuodenaikojen mukana muuttuva värimaailma tavoittaa tarinan tunnelman varsin toimivalla tavalla.

Tiina Qvist: Niiki ja Alvari, Lennokas keikahdus. Kuvitus: Annariikka Qvist. Nordbooks 2014.Lennokas keikahdus on Nii-ki ja Alvari -sarjan kolmas osa, jossa leijan ja pyörän kanssa hurjasteleva Alvari

Uunituoreissa lappilaisissa lastenkirjoissa viihdytään seikkailujen ja sattumusten parissa ja opitaan niiden ohessa tosiasioita niin omasta ympäristöstä, perinteestä

kuin murteestakin. Luonto on monissa kirjoissa vahvasti läsnä, samoin kuin erilaisuus ja sen kohtaaminen.

loukkaa itsensä. Onnettomuus rajoittaa Alvarin liikku-mista ja saa hänet hautautumaan surkeana sisätiloihin. Niiki, Ohto-orava ja Sointu-Aaria-hiiri koettavat piris-tää ystäväänsä, mutta yritykset kaikuvat kerta toisensa jälkeen kuin kuuroille korville.

Maansa myynyt Alvari on sekä raivostunut että rai-vostuttava ja lähes ajaa ystävänsä luotaan. Pikkuhiljaa hän alkaa kuitenkin uskoa siihen, että kipsattu jalka ja maa sen alla kantavat. Aivan ensimmäiseksi on rien-nettävä selvittämään, mitä sisko puuhaa metsässä.

Lennokas keikahdus on opettavainen tarina, joka ymmärtää toisaalta sekä sairastunutta että tämän lähi-piiriä. Se on lohduttava ja kannustava kertomus heik-kouden ja yksinäisyyden kokemuksista ja niiden sietä-misestä – sekä omien pelkojen voittamisesta. Tekstin runsas ja maalaileva tyyli tekee lauseista välillä moni-polvisen mutkikkaita lapsilukijalle, mutta kokonaisuus on sarjan aiempien osien tavoin huoliteltu, houkuttele-va ja itsensä näköinen.

Helena Renström: Ole varovainen! Sigge siika. Kuvitus: Karin Söder-holm. Kukkolaforsen Turist & Konferens 2013.Ole varovainen! Sigge siika on meänkielinen kirja tär-keällä asialla. Se on kepeä tarina siianpojasta, joka on hajamieliselle mutta huoleh-tivaiselle äidilleen vain yksi monista. Sigge haluaa teh-dä jotain erityistä, ja koska hän on kuullut puhuttavan mahtavasta Kukkolankoskesta, hän päättää lähteä vaa-ralliselle matkalle alavirtaan: ”Sielä häätyy olla jotaki oikein fiiniä, niin mie hunteerasin uija sinne ja kattoa ylös.”

7

Matkalla Sigge kohtaa viehättävän ja viisaan tyt-tösiika Sickanin ja tulee melkein pyydystetyksi padolla odottavaan puulaatikkoon. Lapsilukija varmasti viih-dyttyy hassusta kalasta, joka haluaa omat uimalasit ja käyttää kuohuissa kypärää, mutta taustalla kerrotaan enemmänkin. Hauskojen kommenttien ja monien kommellusten ohessa tarina lisää lapsen tietoutta Tor-nionjoen kalakannoista ja alueen kalastuskulttuurista – sekä kertoo, mistä tunnistaa särjen, mitä siika syö ja miten lipotaan. Kirjan tuotto ohjataan mm. kestävän siiankalastuksen kehittämiseen.

Esa Rautiainen: Oraffa ja Kurre Käpysaarella. Kuvitus: Elina Söder-ström. Atrain Kustannus 2014.Oraffa ja Kurre Käpysaarel-la on kaksikielinen, opetta-vainen ja sympaattisen kotikutoinen kertomus oravays-tävistä ja näiden matkoista maailman merillä. Oraffa ja Kurre asuvat Iisakki Mustaparran hatussa ja matkaavat tämän sekä isoisä Äiji-Iisakin kanssa Käpysaareen Got-lannissa. Sieltä mukaan tarttuu paitsi mahdottoman suuria käpyjä myös kotiseudulleen kaipaava pöllö Pöl-lis sekä tämän ystävät Zanttu-koira ja Iggis-siili. Tari-nan lopuksi ystävykset tanssivat juhannusyössä keiju-jen ja maahisten mukana.

Teos on kumarrus Tornionlaaksolle ja sen oma-leimaiselle perinteelle, ja sen suomenkielinen osuus etenee meänkielellä. Mukana on useita lauluja, joihin teoksesta löytyy nuotit, ja saatavilla on myös erikseen myytävä CD.

Kerttu Vuolab: Sataprosenttinen eli lippalakkitytön oppivuodet. Suomennos: Irene Piippola. Atrain Kustannus 2014.Sataprosenttinen on alun perin pohjoissaamen-kielinen nuorisoromaani (Čeppári čáráhus, 1994), joka julkaistaan nyt Irene

Piippolan suomennoksena. Se sijoittuu 1960-luvulle ja kertoo saamelaisesta Maaretista, joka aloittaa koulun kirkonkylässä kaukana kotoa. Kaikki ei suju niin kuin soisi: alku on takkuinen, ja Maaret kohtaa niin kiusaa-mista kuin ikävääkin. Hän kaipaa kotia, mutta saa lo-milla huomata, että sielläkin on omat huolensa. Lopulta asiat kuitenkin alkavat järjestyä, ja Maaret saa pari ystä-vää sekä sitä myöten lämpimiä kokemuksia.

Sataprosenttinen on tarina kahdesta aivan erilaisesta maailmasta ja niissä kasvamisesta. Se kertoo itseensä ja omiin taustoihinsa tutustumisesta ja niiden hyväksy-misestä. Luonto tarjoaa tytölle pakopaikan ja on kerto-muksessa vahvasti läsnä: tunturit ja erämaat ovat tärkei-tä, ja taustalla virtaa Teno. Teoksen vastakkainasettelu on selkeää, ja se toistaa umpimielisten suomalaisten suulla monia saamelaisiin liitettyjä ennakkoluuloja. Ote on hivenen vanhanaikainen, mikä ei toivottavasti kar-kota nykylukijaa arkisen mutta pohjimmiltaan viisaan tarinan ja sen tosipohjaisen paikallishistorian ääreltä.

Michael Hurd: Where Is Turnip Troll and Other Stories from Lapland. Kuvitus: Ulla Etto. Lapin yliopistokustan-nus 2013.Lapin yliopistossa kieliä ja kirjallisuutta opettavan Michael Hurdin Where Is Turnip Troll and Other Stories from Lapland ker-too yksitoistalapsisesta peikkoperheestä, sen arjesta ja juhlasta. Satujen kautta lukija tutustuu suomalaiseen vuodenkiertoon ja kulttuuriin sekä niiden lappilaisiin erityispiirteisiin. Ne kertovat elävällä, hullunkurisella ja lämpimällä tavalla niin juhannustaioista, pääsiäisperin-teistä, Lapin kasveista kuin sen asukkaiden tavoistakin.

Kertomukset ovat viihdyttäviä mutta opettavaisia, ja kussakin niistä on selkeä teema: On tyttö, joka haluaisi olla kuningas, ja toinen, jota kiukuttaa kasvaminen. On ihastumisia ja riitoja, sillä vaikka peikkolapset vetävät usein yhtä köyttä, hekin osaavat huijata niin toisiaan kuin aikuisiakin. Kaukomailta saapuvien vieraiden ja uusien naapurien kautta sekä peikot että lukija oppivat erilaisuudesta ja suvaitsevaisuudesta. Ulla Eton pie-nieleinen kuvitus muistuttaa menneestä ajasta ja sopii mainiosti ajattomiin tarinoihin.

Maaria Rousu

8

Pussaa nyt, pussaa

Lissu ja Kille kävelivät käsi kädessä jokirannassa. Lissu oli rakastunut. Aina, kun hän oli lähellä Killeä, hänen sydämensä tikitti kuin epävirees-sä oleva kello. Se tuntui kuitenkin niin ihanalta.

Kille ei osannut määritellä tunnettaan juuri rakkau-deksi. Se oli jotain sellaista kutinaa, jota hän ei ennen ollut tuntenut. Ehkä se oli rakkautta.

Jokin outo värinä kulki kädestä käteen ja ylsi joka puolelle neljätoistavuotiaitten vartaloa. He eivät halun-neet irrottaa käsiään, he pelkäsivät, että värinä katoaisi. He kulkivat hiljalleen Lissun kotia kohti, ei ollut kiirettä päästä perille. He eivät puhuneet, ei ollut tarvetta. Tun-tui, että heidän ajatuksensa löysivät toisensa ja niin oli hyvä.

He olivat olleet yhdessä kuukauden, mutta suudel-maa ei ollut vaihdettu. Tänään teen aloitteen, Lissu ajat-teli.

He pysähtyivät, katsoivat ujosti toisiaan ja hymyili-vät. Lissu päätti, että nyt oli se hetki. Hän laittoi huu-lensa suppuun, taipui hiukan lähemmäs Killeä ja sulki silmänsä. Pojan puristus kädessä voimistui, Lissu odotti ja odotti. Pussaa nyt, pussaa.

Käsi irtosi, kuului juoksuaskeleita. Lissu avasi sil-mänsä. Kille oli jo kaukana eikä katsonut taakseen.

Lissu maleksi loppumatkan kotiinsa. Mieli oli maas-sa, mutta jo portailla hän ajatteli, että seuraavalla ker-ralla pussaan itse. Enää en odota.

Leena Pyhäluoto

Outoa odotusta

Tuula jutteli miehensä kanssa, mutta ryntäsi kes-ken kaiken taas oksentamaan. Hänellä oli ollut sydämentykytystä, mutta lääkäri oli todennut, että siinä ei ollut mitään hätää. Sen sijaan ma-

hassa oli jotakin ylimääräistä, ja naisen piti mennä lisä-tutkimuksiin.

– Totta kai menet, kehotti aviopuoliso. – Sittenhän asia selviää.

– En millään uskalla, uikutti Tuula. – Jos se on jo-takin vakavaa, kun sisarenikin menehtyi syöpään alle neljäkymmenvuotiaana.

Kun tutkimuspäivä lähestyi, Tuula kertoi koulussa peloistaan työtoverilleen Eeville, jota hän oli kuukau-sikaupalla yrittänyt lohdutella ja rohkaista sotkuisen ja toraisen avioeron jäljiltä. Eevikin neuvoi ystäväänsä menemään rohkeasti tutkimuksiin. Olihan mahdollista, että se oli vain jokin pöpö niiltä alituisilta ulkomaan-matkoilta. Ehkä se olikin hyvänlaatuinen kasvain, ja vaikka se olisi syöpäkin, nykyään paranemisennusteet ovat varsin valoisat. Eevi tiesi monia, jotka olivat selvin-neet siitäkin koettelemuksesta.

Seuraavana aamuna Tuula oli jälleen urheasti työpai-kallaan. Neljä oppituntia oli taisteltava hampaat irvissä läpi, ja iltapäivällä hänen olikin määrä mennä lääkärille kuulemaan kuolemantuomiotaan. Kunpa edes muutama oppilas olisi kokenut hänen tunneillaan saaneensa jota-kin positiivista matkaevääksi tulevaisuuttaan varten, niin kesken kaiken elämästä lähteminen ei ahkerasta biolo-gianopettajasta olisi tuntunut niin turhalta ja katkeralta.

Eevi oli tullut koululle ihan vain ystävänsä tueksi, vaikka hänellä itsellä oli vapaata. Tuula syöksyi taas kes-ken keskustelun kylpyhuoneeseen, koska mahaa kou-raisi ja kurkussa kiersi. Kun hän saapui sieltä kalpeana ja kauhistuneena, Eevi osoitti koko äidillisen puolensa, hoivasi ja lohdutti. Kaikki meni nurinpäin. Ennen niin voipunut Eevi piti lohduttajaansa sylissään, silitti otsaa ja puheli kuin lapselle.

– Älä huolehdi etukäteen, rakas Tuula. Ehkä se on-kin hyvänlaatuinen kasvain, ja vaikka olisi pahakin, niin toivoa on sittenkin. Veljenikin vaimo selvisi tosi vaikeasta jutusta ja elelee pirteänä ja pippurisena ja rii-tais... hm kuin mikä. Siitä on jo viisitoista vuotta. Älä hyvä lapsi ole noin peloissasi.

Tutkimukset olivat hyvin lyhyet ja kivuttomat. Vauva ja hämmästynyt äiti voivat hyvin.

– Oletko aivan hoopo, Tuula? Olet saanut muka bio-login koulutuksen etkä ole ikinä kuullutkaan, että tuol-laiset oireet ennustavat perheenlisäystä.

– Emmehän me enää uutta vauvaa ole aikoneetkaan. Hankimme ne kolme kullanmurua jo parikymppisinä.

Tomera tyttö syntyi ja vartuttuaan hän opiskeli va-ratuomariksi. Tämä ”kasvi”, nimeltään Talvikki, toimii yhä erään kukoistavan kaupungin pormestarina. Reipas ja rehevä kuten äitinsä.

Ritva-Liisa Harjumaa

9

Mitähän keksisi?

Aaslakka-eno oli uskonnollisuuteen taipuvai-nen, vaikka hänkin sortui nuorempana jos-kus huonoihin hommiin. Itse en ole koskaan nähnyt, mutta Juhani kertoili, että kerran

hän oli yksin tullut enolaan. Ilta meni mukavasti, mutta aamu oli pitkäveteinen, kun Niila- ja Jouni-eno olivat poissa kotoa, ja Ristiina-tätikin oli mennyt käymään Vuotsossa kaupassa.

Aaslakka-enolle oli tullut vieras naapurikylästä. Illal-la olivat sitten jutut lisääntyneet. Juhani oli huomannut, että ukot kävivät vähän väliä Aaslakan kamarissa, ja syyn Juhanikin jo tiesi. Seuraavana aamuna kuuluikin sitten vain kuorsausta. Kummankin sängyn vieressä oli tuoli ja tuolilla juomalasissa tekohampaat. Juhani kier-teli toimettomana pirtissä. Mitähän keksisi, että aika kuluisi? Hän jäi tuijottamaan hammaslaseja. Hän haki karvakengät ja pukeutui muutenkin lämpimästi. Kävi varmistamassa, että ulko-oven sai helposti auki. Varo-vasti hän lähestyi nukkujia. Sitten hän vaihtoi hammas-lasien paikkaa.

Sitten ei ollut muuta kuin odottaa, että kuorsaus lak-kaisi. Eivät vain tuntuneet heräävän. Juhani kävi avaa-massa radion ja laittoi sen aika kovalle.

Vihdoin ja loppujen lopuksi avasi vieras silmänsä. Huokaisten hän nousi istumaan ja otti hammaslasin kä-teensä. Juhani siirtyi istumaan penkille, joka oli lähim-pänä ulko-ovea. Vieras otti hampaat käteensä ja alkoi tunkea niitä suuhunsa.

– No mikä se on, ko eivät asetu paikoilhen! kiro-si vieras ja kokeili uudelleen. Siihen kitinään heräsi Aaslakka-enokin ja aloitti saman askartelun. Ja Juhani katseli näytelmää nautinnolla, mutta istui vain puolella kankulla tuolilla.

Aaslakka-eno alkoi tajuta.– Onko ne ees minun hampaatkaan?Heitti Juhaniin hirmustuneen katseen. Enempää ei

tarvittu. Kuin näätä vilahti poika pihalle eikä hetkeä-kään liian aikaisin. Eno kolisi porstuassa, mutta ilman kenkiä, joten Juhani paineli jo kaukana pakosalle.

Siiri Magga-Miettunen

Lenita Rundgren, Unisieppari. Serigrafia. 2008

10

Yksin oudossa minuudessa

Anna-Liisa Haakanan laa-jaa tuotantoa jatkaa pieni runoteos Oudossa talossa. Haakanan tuotantoon ei

runoteoksia ole aiemmin kuulunut, vaan Haakana tunnetaan vahvasta proosatuotannostaan, joka käsittää novelleja ja romaaneja.

Haakana aloitti uransa nuorille suunnatuilla kirjoillaan vuonna 1978, jolloin ilmestyi Porokylän porukan kesä. Viimeisin, seitsemäs, varsinai-nen nuortenromaani oli Kehnompi Kettunen (1986). Erityisen suosittu oli Ykä yksinäinen (1980), joka heti ilmestymisensä jälkeen sai Valtion kirjallisuuspalkinnon (1981) ja Anni Swan -palkinnon (1982). Kirjapöllö-palkinto edelleen merkittävästä, yli kymmenen vuotta vanhasta teokses-ta myönnettin Ykälle 2007. Ykköstyttö (1981) kuvaa nuorta, yläasteen juuri päättänyttä tyttöä poikkeuksel-lisen taitavasti. Haakanan nuortenkirjoissa korostuvat teemoina perheen ja ympäristön merkitys sekä yksinäi-syys.

Romaani Ruman tytön rakkaus (1989) aloitti aikui-sille suunnatun tuotannon, jossa romaanien teemoina vaihtelevat aikuiseksi varttuminen, yksinäisyys ja sota-lasten kohtalo. Vanheneva pariskunta ja heidän arken-sa on kuvauksen kohteena novellikokoelmassa Tikkuja sydämessä (1993). Kolme lastenkirjaa ilmestyi vuositu-hannen taitteessa: Huityttö ja Pampoika, Järventekijä ja vedenväki sekä Rei ja vedensiemenen salaisuus. Muista-misen merkitys nousee keskiöön romaaneissa Se mitä et muista (1997) ja Huutomerkkejä taivaalle (2006).

Nyt käsilläoleva runokokoelma Oudossa talossa (2013) on riipaiseva kokonaisuus runoissa kuvatun Hä-nen maailman hajoamisesta. Kokoelman nimihenkilö Hän on yksin oudossa talossa, hajoavassa minuudes-saan. Hän-pronominin kirjoittaminen isolla alkukirjai-mella korostaa runoissa kuvatun henkilön etääntymistä itsestään ja muista ihmisistä: ”Hän istuu pihakeinussa / tuttua kaikki ympärillä / hämmentävää / kuin kotona / tai poissa”. Kokoelman ensimmäisessä osastossa Kuin kotona tai poissa Hän pystyy vielä kommunikoimaan

Anna-Liisa Haakana: Oudossa talossa. Mediapinta 2013.

läheistensä, tyttären ja lapsenlapsen Kei-jun kanssa, mutta: ”Levottomuuden lepat-tavat perhoset / eivät nouse lentoon / par-veilevat pientä ympyrää - -”. Menneisyys ja nykyisyys sekaantuvat: ”- - tytär heijaa isäänsä lempeästi / mutta Hän on muual-la - - ”.

Kokoelma kuljettaa Häntä aina vain sy-vemmälle syvään yksinäisyyteen: ”Yksin Hän elää / itseään / keinuttaa kiikkutuolis-sa / - - Hän herää nainen seisoo siinä / nu-kutaanko täällä / Hän ei tiedä”. Runon pu-huja kertoo Hänestä ja Hänen yksinäisestä maailmastaan hyvin konkreettisesti. Hän on hukassa, sillä mikään ei ole Hänelle tuttua: ” - - valokuvat katsovat ympärilleen - - ”. Hän hakee itseään: ”- - vettyvät silmät

yrittävät nähdä / missä minä olen minne hukkasin mitä - - ”. Runon puhuja tuo esiin muun todellisuuden, joka elää Hänen ulkopuolellaan: ”- - iltalääkkeiden aika / hoitajarouva huutelee kynnykseltä / ja sitten tutumaan”.

Kokoelman kansikuva ja neljä valokuvaa runojen myötä tukevat runojen sanomaa Hänen hukkaan me-nemisestään. Kannen kuva junaraiteista, jotka johtavat sumuun, antaa jo viitteitä tulevasta. Ensimmäisessä kuvassa on vielä värejä, sillä päivänkakkarakedolla on lisäksi punainen kukka. Seuraavat kolme kuvaa tehos-tavat sanojen viestiä – viimeisessä, mustavalkoisessa kuvassa on kuiva, ristiä muistuttava puu lumikinokses-sa.

Haakanan runokokoelma on lujaa luettavaa. Se vie lukijansa matkalle maailmaan, josta runojen Hänellä ei ole poispääsyä ja johon kukaan ei voi Häntä seura-ta. Runojen Häntä ei kukaan voi auttaa, vain hoitaa. Rankkuudestaan huolimatta kokoelma on äärettömän kaunis luettava aiheesta, josta kukaan ei tiedä tarpeeksi. Kokoelmaa voi lukea ensisijaisesti kuvauksena Alzhei-merin taudin etenemisestä, mutta se antaa mahdolli-suuden lukea itseään kuvauksena hukkaan menemises-tä muutenkin – ihmisellä on valitettavasti niin monia mahdollisuuksia jäädä tai joutua yksin omaan maail-maansa.

Tuula Saraniemi

11

Oma yhteinen, salattu julkinen usko

Pentti Harjumaan elämä ja tuotanto on runsas kokonai-suus, josta on aihetta kiittää ja onnitella kohta 80 vuotta täyt-

tävää kirjailijaa. Elämäntyön tuorein täydennys on tarinakokoelma Uskon salattuja mielikuvia. Kokoelmassa on lähes kaksisataa eri-ikäisten miesten ja naisten suuhun pantua yksinpuhelua. Viitekehyksenä on vanhoillislestadio-laisuus, yhteisenä kerrontaympäristö-nä ”pohjoisen tunneuskon” vuosittai-nen kohokohta suviseurat ja tyylinä henkilökohtainen avautuminen.

Tekstihuminaa ja mielikuviaTakakansitekstissä kirjailija lupaa, että kirjaa ei tarvitse lukea kokonaan, vaan sitä voi silmäil-lä sieltä täältä. Kuten kirjailija on arvannut, lukijalle syntyy paikka paikoin houkutus kääntää useampi lehti kerrallaan. Tarinat nimittäin toistavat ja varioivat samo-ja teemoja, niin että lukija tuntee olevansa ikään kuin jatkuvassa kerronnan huminassa.

Toisaalta tekstihumina auttaa lukijaa pääsemään si-sään tarinoiden maailmaan. Se vertautuu suviseuroissa kaiuttimista tauotta tulvivien Siionin laulujen ja puhei-den virtaan, jossa kuulijat rauhoittuvat tai hurmioitu-vat. Paitsi ne, jotka havahtuvat siihen, että humina on tehnyt heidät kuuroiksi omalle äänelleen.

Harjumaa vahvistaa huminan alle peittyviä ääniä, avaa näkymiä lestadiolaisen ”kielipelin” ja kuvaston taakse, tuo esille kokemisen kirjon ”ainoan pelastavan uskon” piirissä. Hän otsikoi tarinat uskon mielikuviksi, ei tunnustuksiksi. Tähän määrittelyyn kiteytyy teok-sen pääviesti: jokainen tuntee ja kokee yhteisen uskon omalla tavallaan.

Useimmilla meistä on oma uskonnollisten mieliku-vien kokoelmamme, jolla voimme yrittää tarttua ih-mistiedon ylittäviin kokemuksiin. Elämmehän ainakin vielä kristillisen kulttuurin vaikutuspiirissä. Jos kuvat ja sanat eivät riitä kuvaamaan uskon kokemusta, etsitään herkempää ilmaisua laulusta, hurmoksesta tai vaikka ”taivaallisesta nainnista”, niin kuin Harjumaa antaa joidenkin henkilöidensä kertoa. Toisissa uskonnoissa

Pentti Harjumaa: Uskon salattuja mielikuvia. Tarinakokoelma. Revontulet 2013.

turvaudutaan esimerkiksi tanssiin tai meditaatioon.

Mutta saako yhteisöllisyyttä korosta-vassa uskonsuunnassa, jollainen lesta-diolaisuus on, mielikuvitella uskonasi-oista mitä tahansa? Ovatko jotkut uskon ilmaisut oikeampia kuin toiset? Voiko yhteisö valvoa yksilön mieltä? Entä jos kuvasto on ahdistava, mutta samalla niin rakas ja minuuteen kiinni kasva-nut, ettei siitä voi luopua? Tarkoittaako ”salattu” mysteerion lisäksi oman yksi-tyiselämän salaamista uskonyhteisöltä? Tämäntapaisia kysymyksiä Harjumaa nostaa pohdittaviksi.

Kirjallisuus puheenvuoronaTeoksen ilmestyminen ajoittuu niin, että se voisi olla tarkoitettu puheenvuoroksi vanhoillislestadiolaisuu-desta nyt käytävään keskusteluun. On hyvä muistaa, että Harjumaan lähes koko tuotanto pohtii uskon il-miöitä, erityisesti uskon ja humanismin sekä uskon ja kulttuuristen elämänmuotojen suhteita. Aihe on ollut hänelle ajankohtainen aina.

Vaikka puheenomaisiin tarinoihin on pyritty saa-maan autenttinen tunnelma, yhtenäinen tyyli paljastaa kirjailijan olevan jokaisen kertojan takana. Ei tarinoi-den todistusarvo siitä vähene. Harjumaa tuntee maa-kuntansa ja sen ihmisten mielenmaisemat. Toimittaja-kirjailijalla on aineistoa, mistä ammentaa ja kirjailijan oikeus ja velvollisuus puhua toisten ihmisten nimissä ja puolesta.

Uskon salatut mielikuvat on tärkeä aiheensa vuok-si ja osana tekijänsä lappilaisen perinteen tallennusta. Kirjallisuutena se on hiukan itseään toistava ja sekava. Esipuheessa kirjailija vastaa jo ennalta tähän kritiik-kiin. Hän sanoo: ”Näen, että kaikessa luovassa toimin-nassa ja runoudessa tulisi ilmetä jokin sanoma ja aja-tus: Ei sanoja sanojen vuoksi, ei värejä värien vuoksi, ei näytelmiä näytelmien vuoksi, ei taidetta taiteen vuoksi.” Tähän taidekäsitykseen voi mielihyvin yhtyä, mutta jos kaipaa samojen aiheiden tiiviimpää käsittelyä, sitä löy-tyy Harjumaan aforismeista ja runoista.

Anna Kyrö

12

Draamallisesti porotalouden puolella

Savukoskelaisen Marjatta Pulskan esikoisro-maani Taivaan laijalla on kolmen poromiessu-kupolven tarina Kemin-Sompion paliskunnan alueelta Koillis-Lapista. Pietulan perhekunta

joutuu kokemaan kaksi evakkoreissua, kotitalon poltta-misen, partisaanien uhan. Talvi- ja jatkosodan pelkojen täyttämää aikaa eletään kaikkiaan viisi vuotta. Tämä traumatisoi Erkki-pojan, josta Ukko-isän pettymyksek-si ei tule poronhoitajaa. Erkki ansaitsee elantonsa savot-tatöissä.

Isoisä asettaa toivonsa pojanpoikaan Pietuun, jolla on omat vaikeutensa. Porotalous ja lainsäädäntö ovat koko ajan törmäyskurssilla. Nimismies ja poliisi vierai-levat usein talossa. Käräjillä harvoin voitetaan, useim-miten hävitään ja tavalla, joka sotii yleistä oikeustajua vastaan. Kenellekään ei jää epäselväksi, kenen puolella kirjailija on.

Sukupolvien naisten keskinäisiä suhteita ei käsitellä kuin ohimennen. Naiset peilautuvat suhteessa miehiin. Asetelma on silti erillään, miehet toimivat omalla tahol-laan poronhoidon parissa, naiset kotiaskareissaan.

Rakkaus tuntuu olevan kateissa kaikilta. Hymy, jon-ka on tulkinnut kuuluvan itselleen, onkin tarkoitettu toiselle. Pettymys saa ylisuuret mittasuhteet. Samante-kevää mitä sitä elämällään tekee. Nainen myöntyy sin-nikkään ihailijan kosintaan. Häät ovat surkuhupaisat, mutta tunneköyhyydestä huolimatta pariskunta pysyy yhdessä. Arjen vaikeuksien keskellä ero olisi taloudel-linen katastrofi.

Kolmen sukupolven tarina asettuu kauniisti 248 si-vun pakettiin. Kirjailija kuljettaa kertomustaan teatte-riohjaajan lailla näytös kerrallaan sujuvasti eteenpäin. Kieli on jäntevää ja repliikit luontevan ilmeikkäitä. Pai-kallinen murre ja sananparret elävät ilakoivan väkevästi miesten sutkautuksissa niin erotuskämpillä kuin kylä-baarissa.

Draaman keinoja on käytetty muutenkin taitavasti. Jännite pysyy yllä koko ajan niin, että lukija alkaa aavis-tella rauhallisissakin kohdissa pahinta. Vastoinkäymi-siä onkin riittämiin. Niin paljon, että lukija armahtaisi päähenkilöitä ja soisi heille onnistumisen iloa. Onneksi kolmannen sukupolven Aslan elämä näyttää alkavan valoisemmissa merkeissä.

Marjatta Pulska: Taivaan laijalla. Nordbooks 2013.

Teokselle soi-si myös, että se noteerattaisiin valtakunnallises-ti. Harmillista, että etukannen valokuvan vahvat symbolit kanto ja suopunki mel-keinpä hukkuvat taustaan. Kirja kun myydään edelleen kannen ja takakan-nen tekstin avulla.

Savukosken kun-nan kulttuurisihtee-rin virasta eläkkeel-le jäänyt Pulska on ansioitunut näytel-mäkirjailijana ja har-rastajateatteri Rösölänperän Ruppanoiden ohjaajana. Hänen näytelmänsä Katvealue sai kantaesityksensä Ro-vaniemen teatterissa muutama vuosi sitten. Takakan-teen on otettu teatteriohjaaja Juha Hurmeen lainaus Marjatta Pulskasta taitavana ja näkemyksellisenä kir-jailijana, joka kiertää kaukaa Lapin kliseet. Tähän nä-kemykseen voi yhtyä.

Taivaan laijalla -esikoisromaanissa on aineksia ko-konaiseen kirjasarjaan. Moni sivuhenkilö ansaitsisi oman laajemman tarinansa. Toivottavasti kirjailijalla riittää voimia tuoda heidät esiin joko uuden romaanin tai näytelmän muodossa.

Eija Miranda Silventoinen

13

Illanrauha sähköistyy ministerin vierailusta

Seppo Saraspään kirjallisia aiheita ovat olleet pyytömie-het, poroerotukset, koirat ja muut metsästys- ja kalakave-

rit, kaikki koettuna Lapin erämaissa, kairan vuodenaikojen valtimosyk-keessä. Nyt Ministerivierailussa erä-maan kulkija on elämän syyspuolel-la, luopumisen tosiasioiden keskellä. Kairat on kuljettu, edessä vanhuus ja väistämätön vanhainkoti.

Seppo Saraspää, 68 v, on asunut erämaaoloissa Inarijärven Nangu-vuonon Kenkäniemessä vuodesta 1987 lähtien. Sitä ennen hän toi-mi poliisina mm. Helsingissä, joten myös ruuhka-Suomen syke on tut-tua. Hänen kirjalliseen tuotantoonsa kuuluu mm. romaaneja, nuortenkirja sekä erätarinoi-ta, joista Nurmettuneet nuotiopaikat palkittiin vuoden eräkirjana 1986. Romaanista Leiri maailman laidalla dramatisoi Lauri Sipari Rovaniemen Teatteriin näy-telmän, joka voitti Thalia-palkinnon vuoden 2010 par-haana esityksenä.

Ministerivierailu kertoo entisen rajavartijan Kuuno Kopran, 80 v, elämänmuutoksesta. Hänen rivitaloasun-tonsa on ollut vähällä palaa, kun hän nukahti ja unohti puurokattilan liedelle. Edessä on muutto vanhainkotiin. Sinne kotiutuminen ei käy vaivatta, vaikka laitosta joh-taa tuttu naisihminen Lehikoisen Maire. Hän helpottaa Kuunon ja tämän kaveriksi lyöttäytyneen Aleksin oloa sallimalla heille pullon konjakkia ja yöllisen huvireis-sun – joka päätyy miehet ällikällä lyöneen discokäyn-nin jälkeen taksilla liikenneympyrässä pyörimiseen.

Erämaan ehdoilla ja keskellä eläneelle Kuunolle pakkaavat nousemaan mieleen kuvat ajasta, ”jolloin maailma oli vielä ehjä ja oikea”. Mutta hän tuhahtaa: No joo, tähänkö tämä nyt taas meni ja pudistaa haikeat muistot nopeasti päästään.

Pyörätuolistaan Kuuno seuraa elämää vanhuspal-velukeskuksen tehostetun asumisen perusyksikkö Il-lanrauhassa ja toteaa, että asiat eivät ole hyvin. Henkilö-kuntaa on vähän ja se on väsynyttä, rakennus tarvitsisi välttämättä muunkinlaista remonttia kuin ilmastointi-teipillä korjattuja viemäriputkia, ruoka on ulkoistettua eli risottoa eikä lähiruokaa eli pottua ja poroa tai sii-

Seppo Saraspää: Ministerivierailu. Karisto 2014.

kaa, jälkiruuaksikin on aprikoosisoppaa eikä puolukkapuuroa. Asukkaat makaavat täysissä vaipoissaan päiväkauden ja uupu-neet hoitajat napsivat vanhusten pöydiltä rauhoittavia saadakseen vapaavuorollaan unta.

Nämä asiat Kuuno haluaa korjata. Tai ainakin saattaa nämä ihmiset hetkek-si mediassa näkyville. Ja sen hän totisesti tekee.

Kuunon tarinaan nivoutuu värikäs joukko kanssaeläjiä. Hulttiopoika Marko pakenee varastettujen polkupyörien tak-tiikalla kovaotteisia velkojiaan isän luo pohjoiseen. Miesten välit eivät selvittele-mällä suinkaan parane, mutta pojan raivo repii auki Kuunon jo hautaamat muistot ja syyllisyydet.

Venäjänlähtöinen Nina-hoitaja, teini-ikäinen, kou-lukiusattu poika Juri ja tämän isäpuoli Asko muodos-tavat omat ongelmakuvionsa. Yksinäinen Juri-poika lähestyy Kuunoa ja heidän välilleen kehittyy ystävyys, merkittävin seurauksin.

Tarinat poimuilevat lyhyinä, tiiviinä lukuina ja kun palapeli valmistuu, on näkyvissä monipuolinen kuva tämän päivän Suomesta, yksinäisyydestä ja riittämättö-myydestä. Vanhustenhuollon nykytila saa erityisvalais-tuksen ministerin vierailun valmistelujen kuvauksessa.

Mukana on hengästyttävän paljon tapahtumia, joi-ta ekonominen teksti kuljettaa eleettömästi ja solmii niistä toimivan kokonaisuuden. Markon ja Katin yh-teinen matka Norjaan enteilee erään tarinan onnellis-ta loppua ja yksinäinen Jurikin löytää kalakaverikseen ikäisensä Samun. Kuuno työntelee pyörätuoliaan koh-den Illanrauhaa.

Seppo Saraspää on tarttunut Ministerivierailussa tärkeään asiaan. Laajahko henkilögalleria ja monet si-vujuonet tuovat teokseen eloisaa ajankuvaa, mutta nii-den käsittely jää kuin puolitiehen. Erityisesti vanhusten ja muistisairaiden asema yhteiskunnan unohdettuina olisi ansainnut syvempää pohdintaa.

Raju loppuratkaisu tuo kipeät epäkohdat hetkek-si julkisuuteen, mutta sitten kaikki jatkuu ennallaan. Niinpä se menee.

Mirjam Kälkäjä

14

Runoja

• • • • • • • •

Tulevaisuuden usko

Lapsuuteni tulevaisuus oli kaukanavuosikymmenten ja tuntureitten takana,jossakin salaperäisessä paikassa,mistä talvinen pakkaskuu nousija revontulet näyttivät kuvia roihutessaan.

Odotin innolla jokaista päivääkuin lyhyttä askelta kohti aurinkoa,joka oli piilossa kaamoksen alla.

Ajatukseni olivat pieniä unelmia,kuin miljoonia tuikkivia tähtiä taivaalla,jotka halusin nähdä lähempää,joskus toteuttaa.

Olen kokenut suuren osan tuostatulevaisuudesta,loikoillut etelän auringossa,värjötellyt sateessa ja pakkasessa,keinunut aalloilla ylös, alas, ylös.Yksi on jokaiselle päivälle yhteinen:

Olen aina uskonut tulevaisuuteen.

Ahti VielmaRunokokoelmasta Elämän viiva, 1998

Toivo

Ehkäpä joskus,kun orvokit ja kevätesikottäplittävät maan.Kenties silloin, kunhorsmat tuoksuvat auringolle.Ehkäpä joskustähtikirkkaassa hiljaisuudessatai iltaruskon aikaan.

Maarit Alatossava

Kirjakauppa Pukstaavi Ky

Jäämerentie 12 99600 Sodankylä

Puh. (016)-611 340kirjakauppapukstaavi@co.inet.fi

Ma - pe 9.30-17.00La 10.00-14.00

TerveTuloa kirjasToosi

ivalossa: PiiskunTie 4, Puh. 040 745 1988

inarissa: sajos MenesjärvenTie 2, Puh. 040 592 9915

kirjasToauTossa Puh. 0400 327 475

15

RunojaMie en tiiämiten puhuisinkirjakieltäkö vai murrettahullulta kuulostaatoisten mielestä

Olen ymmälläpieni tyttö, hauska murreitsekin hukassa.Sama pieni tyttönäkee aikuiseneikä vieläkään ymmärrämiten puhuisi.

Sanna Katajamaa

pelottaako,kysyi tyttö varjostaantoi puiden lehtienjatkaa kasvua ihollaan

ei tyttö pelännyttiesi valon olevan tulossatiesi rajatilanjossa mahdoton muuttuu mahdottomaksi

varovat kasvot aamua kohtituntea kasvavantuntea kostea maa

lintu valon olallakeksi uuden laulunihmisen tytön varjostavarjon niukasta raosta

Teija Kortelainen

• • • • • • • •Lenita Rundgren, Kevätpäiväntasaus II. Serigrafia. 2011

Kuuntelen pimeäätämä yöuusinta kaikilla mausteillapäällä karvaspölyäOlen lukkiutunutmainostauollevalinnut luontoystävällisensignaalittomanvaihtoehdonKuuloluuni on kuolluttai koomassatai kenties vain välinpitämätönväliin ei pidäminuun lainkaanyhteyttäpoimii yöstä vainaamunrasahduksen

Pasi Nurmikumpu

16

Olen niin iloinen ruotsalaisesta sukunimestäniSe ei ole mikään ruma suomalainen kuten Ylivainiotai Rova

Ei, Mörtlund on parasPaljon parempi kuin vanha ruma Särkimukka

(Mörtlunds Mona. 2009, runon käännös Raili Ilola)

Mona Mörtlund on syntyny Kangosessa 1957 Pajalan kunnassa. Hän oli Ruottin Tornionlaaksolaisitten Kansalisen Yhis-tyksen ensimäinen puhheenjohtaja 1981.

Hän oli alottamassa meänkielen liikheen. Nyt sen on kirjailija ja tramatiikkeri ja assuu Luulajassa.

Nämä muutamat meänkieliset sanat ja runo paljas-tavat Mona Mörtlundista kaiken oleellisen. Hän kuuluu kielelliseen vähemmistöön ja nuorempana jopa häpesi syntyperäänsä. Hän on yksi niistä 75 000:sta, jotka tai-tavat meänkieltä, yhtä viidestä Ruotsin vähemmistökie-listä.

Ensimmäiset vuodet meänkielisessä kodissa ruot-salaisessa yhteiskunnassa loivat pohjan kielellisen vä-hemmistön puolustajalle ja oman identiteetin vaalijalle. Helppoahan se ei ole ollut. Mutta tehty työ on kantanut hedelmää: lasten- ja nuortenkirjoja, näytelmiä, runoja ruotsiksi ja meänkielellä.

Mörtlund aloitti kirjailijanuransa julkaisemalla vuonna 1986 Moron, moron, ostaks´ poron yhdessä Mo-nica Johanssonin kanssa Ruotsin sosiaalihallituksen pyynnöstä. Kirja oli esikoulunopettajana toimineen Monan yritys opettaa meänkielisiä tornionlaaksolaisia leikkejä, lauluja, satuja ja loruja.

Regnblommorna är vackra i år (Vale tappaa sielun) on kirjailijan esikoisnäytelmä vuodelta 2005. Torne-dalsteatern esitti sen kaksikielisenä seuraavana vuonna täydelle katsomolle Ruotsin kansallisnäyttämöllä Dra-matenissa. Ensimmäisen kerran Dramatenin pitkän historian aikana nähtiin ja kuultiin meänkielinen näy-telmä. Sillä oli suuri symbolinen merkitys meänkielen parissa työskenteleville.

Vuonna 2009 Mona voitti Murmanskin kansainväli-sillä filmifestivaaleilla lyhytelokuvaluokan elokuvallaan

Mie halvan kotia. Siinä vanhus muistinsa menettäneenä hokee vain yhtä lausetta meänkielellä ja kukaan ei ym-märrä häntä. Tämä on kirjailijalta vahva kannanotto muistisairaiden vanhuksien oikeudesta äidinkieleensä. Osoitteessa www.pajalatv.se/film/3-minuter-mie-hal-van-kotia voi nähdä otteen lyhytelokuvasta.

Yhtye Jord Pajalasta levytti Väylän virrassa vuonna 2002. Heidän musiikkinsa on etupäässä perinteistä kan-sanmusiikkia, ja tähän heidän ensimmäiseen levyynsä Mona Mörtlund sanoitti Oonhän meilä vielä kieli. Kaik-ki muu on jo moderni yhteiskunta vienyt mutta kieli, meänkieli, on vielä voimissaan.

Raili Ilola

Oonhän meilä vielä kieli

Oonhän meilä vielä kieliVielä kuuluu meän ääni

Väylää myöten laulu kulkeeAalot vielä sanat kantaa

Vielä lyöpi meän syänÄäniä on vielä monta

Monta jokka laulun kuuleeMonta joita sanat koskee

Vielä löytyy rakhauttaElävä oon vielä syli

Vielä syntyy voimaa uuttaVielä uusi laulu soi

Mona Mörtlund

Mona Mörtlund. Kuva: Sinikka Lappeteläinen.

Mona Mörtlund – Vielä kuuluu meän ääni

17

Taivalkoski muistoissa

Iijoen kansaa osa 6 on jatkoa rovaniemeläisen Hei-mo Härmän kirjoittamalle kirjasarjalle, jonka aloitti teos Iijoen kansaa vuonna 2003. Kirja oli menestys: se voitti Päätalo-instituutin järjestämän

valtakunnallisen omakustannekilpailun, Möllärimesta-ruuden.

Iijoen kansaa -sarjan aloitusteoksessa seurataan 1950-luvun loppupuolta ja Heimo Härmää, joka viisi-toistavuotiaana aloittaa uittotyöt vapaana virtaavalla Ii-joella. Samalla tutustutaan setään, Aate Härmään, josta kehkeytyy kirjasarjan yksi, voisi-ko sanoa, päähenkilöistä. Aate on mielenkiintoinen ja omaperäinen persoona, joka omine puheen-parsineen ja nokan liippauksi-neen vetää kyläyhteisön ihmisten kiinnostuksen puoleensa.

Vuonna 2004 ja 2005 ilmestyi-vät Iijoen kansaa osa 2 ja osa 3. Iijoen kansaa osa 2 esittelee uusia henkilöitä, kylän miehiä ja naisia, sekä Härmän suvun etäisempiä jäseniä. Vapaalla Iijoella uitto jat-kuu. Kirjasarjan kolmas osa saat-taa loppuun ensimmäisessä osas-sa aloitetun uiton.

Välivuosien jälkeen ilmestyi vuonna 2011 osa 4 ja vuonna 2012 osa 5, joissa kuvataan taival-koskelaisten elämää 1800-luvulla. Taivalkoskelle perustettu vesisa-ha antaa työtä ja toimeentuloa kyläläisille.

Iijoen kansaa osassa 6 esitellään Taivalkosken ja sen lähikylien elämää erilaisten pää- ja sivuhenkilöiden kautta. Teos koostuu kahdeksasta kertomuksesta. Ta-rinoissa Aate ja kettu ja Aate matkustaa päästään tu-tustumaan lisää Aateen ja hänen erikoisuuksiinsa niin metsästäjänä kuin kylän monitoimimiehenäkin.

”Niin, niin ja sittä vankasti! Aate-advistimieheksi sanovat kyläläiset minua, eikä turhaan, ehe, ehe, sanoi Aate, nyökki päätään ja liippasi näkyvästi nokkaansa.”

Heimo Härmä: Iijoen kansaa osa 6. Omakustanne 2013.

Kirjan muissakin kertomuksissa Aate näyttäytyy, joskaan ei niin mittavassa roolissa. Kertomuksessa Tau-no Rasilmus seurataan eläkkeelle jäävän postiauton ra-hastajan rakkaussuhteen edistymistä kirkonkylän kou-lun opettajaan. Kertomuksessa Viimeinen oikea joulu kirjoittaja muistelee lapsuutensa joulua. Kirjan lopusta löytyy kirjeitä sotarintamalta.

Taivalkoskella puhuttu murre on monenkirjavaa, siinä missä muutkin murteet. Heimo Härmän teoksis-sa paikallinen murre esittäytyy kautta koko kirjasarjan.

Yleisesti ottaen murre on vaativa osa-alue kaunokirjallisuudessa, kokeneellekin kirjoittajalle. Se luo myös omat haasteensa vie-rasta murresanastoa tuntematto-malle lukijalle.

Kirjasarja Iijoen kansaa on Heimo Härmän kunnianosoi-tus menneelle Taivalkoskelle ja Iijoelle, joka tuolloin tunnettiin vielä lohijokena. Kirjoittajalla on omakohtaisia kokemuksia, muis-toiksi tallentuneita tapahtumia synnyin- ja nuoruusvuosien ko-tikunnastaan.

Samalla kirjasarja on osoitus kirjoittajan työmäärästä, mitta-vasta hankkeesta. Kirjoittamistyö on vaatinut kirjoittajalta syventy-mistä omaan sukuunsa sekä his-toria-aineiston tutkimista. Liki 2000-sivuinen kirjasarja valottaa Härmän suvun ja muidenkin ky-

läläisten kautta Taivalkosken ja Iijoen historiaa. Se tuo monipuolisesti esille aikalaisten elämää viime sotien kahta puolen.

Aika näyttää, saako Iijoen kansaa lisää jatko-osia.

Jorma Koski

18

Suoria sanoja mutkikkaista asioista

Sari Pöyliö: Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä. Atena 2014.

Kemijärveläisen Sari Pöyliön Pölynimurikaup-pias ja muita äitien erehdyksiä on kokoelma taitavia novelleja. Teoksen nimen loppu on viime metreillä pehmennyt virheistä erehdyk-

siksi, mutta tekstit itsessään ovat melko kulmikkaita. Niistä viimeisessä joukko naisia löytää itsensä Alkiosta vainajaksi -kurssilta, jonka ensimmäisen tunnin kuvaus tiivistää kirjan pääasiallisen aihepiirin: ”tunnilla käsitel-täisiin sitä kaunaa, jota naiset tunsivat äitiään kohtaan, ja sitä syyllisyyttä, jota he tunsivat tytärtensä takia”.

Tekstien ote on suora ja ajoittain jopa rujo. Niissä näkyy elämän koko kirjo: On haihattelijoita ja puurta-jia, päättäväisyyttä ja marttyyriutta. On muistisairaita äitejä ja hairahtuvia tyttäriä, joista huolehtia. Kuolema

kuuluu asiaan, samoin kuin rivo-us, kaatokännit ja kaikki mahdol-liset eritteet – ja kaikesta kerro-taan niiden nimillä.

Ainakin kotimaisiin novelleihin tällainen suoruus ja kauniiden asioiden karttaminen tuntuu kuuluvan. Tälläkin kertaa se alkaa tökkiä loppua kohden, mut-ta Pöyliöllä on puolellaan yksi selkeä etu: hän taitaa liioittelun, joka on yksi teoksen keskeisistä keinoista. Käänteet ovat sopivan övereitä ja draama sen verran al-leviivaavaa, että tekstit ovat arkisinakin lievään absur-diuteen kallellaan. Negatiivisilta tuntuvien tapahtumien takaa kuultaa paljon tylppää huumoria, joka keventää kokonaisuutta.

Suoruudestaan huolimatta teksteissä on myös vih-jeitä ja vertauskuvallisia loppuja. Pienessä tilassa kerro-taan jotain itseään enemmän, kuten kunnon novellissa kuuluukin. Koukuttavana jujuna toimii myös se, että jokaisesta novellista erottuu jokin kantava ajatus, ikään kuin teema lauseen muodossa.

Kokoelman viimeinen novelli Melkein ihminen sul-kee ympyrän ja antaa kerrotuille äideille ja tyttärille vapautuksen näiden erheistä. Sen riveillä muistute-taan myös narratiiveista äitiyden rakentajina ja siitä, että ”vaikka äitiyden kriteerit eivät juurikaan muutu, naiseuden kriteerit muuttuvat”. Näin teoksen taustalle muotoutuu teoreettisempiakin perusteluja ja sen tyyliin sopiva viisto mutta asiallinen kannanotto.

Kokonaisuus on tekstiä myöten sujuva ja huolellises-ti hiottu. Oivaltavana ja osuvana se tarjoaa epäilemättä huokailuttavan ja hymyilyttävänkin tunnistettavaa ver-taistukea kaikille ihmisen, naisen, äidin ja tyttären roo-lien ristitulessa painiskeleville.

Maaria Rousu

19

Rankkaa tekstiä narsismista ja parisuhdeväkivallasta

Kari Hanhisuannon Tuli Sade Rankka -kirjan ensimmäisiltä sivuilta alkaen voi päätellä, et-tei tässä avioliittotarinassa tule käymään hy-vin. Lukemista jatkaessaan toivoo vain, että

päähenkilö 27-vuotias Ulla säilyisi edes hengissä. Enpä muista, että olisin pitkään aikaan lukenut kirjaa niin, että kädet ja kainalot hikoavat, kun kolmenkymmen-nen viimeisen sivun loppukäänteet ovat meneillään.

Ulla ja Timo menevät naimisiin lyhyen seurustelun jälkeen. Ulla on onnensa kuk-kuloilla. Aviomies on komea ja menestyvä asianajaja, joka hem-mottelee ylenpalttisesti vaimo-aan. Onni jää lyhyeen. Häiden jälkeen Timo alkaa eristää päi-väkodissa työskentelevää Ullaa muusta maailmasta. Vaimon ys-tävät ja tekemiset eivät ole min-kään arvoisia. Alkupuolen tarina on kuin suoraan oppikirjasta selityksineen kaikkineen, mitkä merkit viittaavat puolison nar-sistisuuteen.

Hanhisuanto on tärkeällä asialla. Parisuhdeväki-vallan muodot ovat monenlaiset. Kirja hyytää väliin samalla tavalla kuin Stephen Kingin Hohto tai Peter Franzénin Tumman veden päällä. Pelko ja jännitteet tarttuvat lukijaan. Hanhisuanto tuo taitavasti esiin, mi-ten aviomies tekee henkistä tuhotyötään rakkauden ni-missä. Onneksi vaimolla on niin paljon sisua, että hän alkaa etsiä ulospääsyä ahdingostaan, kun fyysinen vä-kivalta ja raiskaukset ilmestyvät kuvaan.

Alistaja ja uhri eivät pääse eroon toisistaanVaati melkoisia ponnistuksia lukea heti perään samaa rankkaa aihetta käsittelevä Ritva Kokkolan kirja Kol-mas mies. Alkuasetelma on sama. Päähenkilö Armi tör-mää unelmiensa mieheen kirjakahvilassa, ja naimisiin mennään lyhyen tutustumisen jälkeen. Kirja nimi viit-

Kari Hanhisuanto: Tuli Sade Rankka. Nordbooks 2013.Ritva Kokkola: Kolmas mies. Myllylahti 2013.

taa kuuluisaan elokuvakaimaansa ja antaa vihjeen siitä, että Armin kolmas aviomies Erik ei ole sitä miltä näyttää.

Mies on yhtälainen valehtelija ja manipuloija kuin Hanhisuannon kirjan Timo. Aviomies saa vaimon näyttämään itsemurhaan taipuvaisel-ta mielenterveyspotilaalta. Omaisuu-tensa menetettyään Armi nousee vih-doin kapinaan. Sen sijaan, että jättäisi kolmoiselämää elävän Erikin, vaimo astuu pahuuden tielle ja ryhtyy kostamaan.

Kokkola tuo mielenkiintoisesti esiin kirjan alus-sa Armin perhetaustat ja lopussa Erikin. Kummankin lapsuuden kodista on puuttunut rakkaus ja arvonanto. Alistaja ja uhri ovat kuin jing ja jang, jotka eivät pää-se eroon toisistaan ja pahuudesta, joka jättää jälkensä, vaikka tekojaan yrittää kuinka peittää.

Kenen pitäisi lukea nämä kirjat?Nuoret rakastuneet eivät halua kuulla mahdollisista vaikeuksista, parisuhdeterapeuteille asiat ovat työarkea, ja narsistin kanssa eläneet voivat vain todeta, tällaista se oli. Tietysti soisi, että vaikeassa parisuhteessa elävä tarttuisi kirjoihin. Hanhisuannon teoksen takakannen teksti vain on niin rankka, että se taitaa karkottaa herk-kähipiäisimmät lukijat. Kokkola taasen ei nimeä narsis-mia, joten ulospääsyä etsivä ei ehkä törmää teokseen.

Kirjat sopivat myös lukupiireihin, joissa kannattaa keskustella, miten paljon teokset eroavat rakenteellises-ti sekä ilmaisullisesti toisistaan ja ovatko loppukäänteet uskottavia. Kolmas mies ja Tuli Sade Rankka antavat myös runsain mitoin aihetta pohtia, miten paljon itse on kohdannut narsismia. Onneksi Hanhisuanto jälki-sanoissaan toteaa, että vain prosentille ihmisistä narsis-mista kehittyy vaikea sairaus.

Eija Miranda Silventoinen

20

Marraskuinen jäätävä viima ei kainostele sivellessään kasvojani, tunkiessaan takin kaula-aukosta sisään, läpi farkkujen. Pai-koilleen pysähtyminen saa palelemaan,

mieliharmi moninkertaistaa sen. Tasajalkahyppelyn lisäksi yritän häätää vilua pakottamalla ajatukseni mu-kaviin asioihin, siinä kovin hyvin onnistumatta. Jossain lähistöllä visertävä pikkulintukaan ei kuulosta järin iloiselta, luultavasti lämpimikseen vain laulelee. En tunne tätä kaupunginosaa, en tiedä, minne johtaa tämä tie, jonka varrella tuo ojanpenkalla vinossa törröttävä tolppa ainakin joskus on toimittanut bussipysäkin vir-kaa. Seison tässä odottamassa linja-autoa, jonka tuloon järkeni kieltää uskomasta. Itsesääli vaanii jossain hy-vin lähellä, itsesyytökset vielä lähempänä. Miten minä olen tähän tilanteeseen itseni saattanut, näin kehnosti varustautunut. En aamulla kuvitellut näin kauas kulke-vani. Innoissani etenin, en vastatuulta tuntenut, ei hai-tannut hyytävä kylmyys.

Ties kuinka monennen kerran kaivelen hihojen alta rannekelloani. Turha toimenpide, kellonajalla ei mi-nulle juuri nyt ole mitään merkitystä. Kun vaan näki-sin sen sinisen autonnokan, sen oikean linjanumeron tuulilasin yllä. Sen kyydissä pääsisin pois täältä palele-masta.

Kyllä se bussi ihan kohta tulee, vakuutan itselle-ni. Jo seuraavassa hetkessä totean, ettei minulla ole mitään takeita siitä, tuleeko se ylipäätään, ja jos, niin milloin. Onko linja lakkautettu tai reitti siirretty toi-saalle? Turhaanko tässä seisoskelen? Sinnikkäästi toivo nostaa päätään joka kerta kuullessani raskaan ajoneu-von jyrinän kulman takaa. Nyt se tulee, varmasti se tu-lee! Kerta kerralta joudun nielemään yhä suuremman pettymyksen nostattaman kokkareen alas kurkustani. Tuuli tuivertaa vedet silmänurkkaan. Pyyhkäisen pos-keani. Tuuliko yksin tuon teki?

Tiedänhän minä, että on hulluutta jäädä tähän odot-tamaan jotain, mikä ei ehkä ikinä tule. Järki saarnaa lähtemään, kävelemään eteenpäin, ihan mihin suun-taan tahansa, vaikka umpimähkään. Pääsisi tästä odot-telun piinasta. Epätietoisuus venyttää jokaisesta minuu-tista tunnin, tunnista vuorokauden. Mutta ajatuksissani nousen taas linja-auton lämpöön, istahdan sen pehme-älle penkille ja kiidän kotiin, pois täältä. Ehkä vielä vä-hän aikaa odottelen. Ehkä se juuri on lähestymässä, jo ihan kulman takana. Järki on hävinnyt taas yhden erän.

Kunpa olisi jotain tietoa, aikataulu, tai edes joku, jolta kysyä neuvoa. Tajuan, että kohta tulee pimeä, pi-tää lähteä eteenpäin. Ja kuitenkin jään kuulostelemaan lähestyvää moottorin ääntä – turhaan. Vaikka yritän pakottaa jalkani liikkeeseen, ne eivät suostu ottamaan askeltakaan. Jos bussi olisi tullakseen, se olisi jo tullut, myönnän ja todistelen itselleni. Mitä vielä tässä odotan?

Ehkä olenkin tottunut tähän odotukseen, epätietoi-suuteen, joka mahdollistaa kaikki ne kuvitelmat, joi-ta mielikuvitukseni rajoituksetta tarjoilee. Haittaako, vaikka varpaani palelevat, jos mielessäni matkustan mukavasti, lämpimässä, onnellisena. Jäänkö siis pai-koilleni, kylmyydestä piittaamatta, toiveajatteluun tyy-tyen. Odotusta ei aina palkita tosielämässä. Sydän par-kaisee jokaista pettymystä.

Kiskon myssyn entistä syvemmälle, kiristän kaula-liinan solmua ja komennan itseni käyntiin. Pitkä taival on tallusteltavana, mutta ajatukset auttavat jaksamaan ‒ oikeanlaiset ajatukset. Raavin irti ikävän ja harmin, tungen tilalle koko unelma-arsenaalini. Etenen, alun epäröivät askeleet pitenevät, tihentyvät. Havahdun huo-maamaan, että vilu on kaikonnut. Hymyilen. Järki on toipunut tyrmäyksestä, sydänkin paranemaan päin.

Anne Maskula

Viluinen vartooja

Lenita Rundgren, Sula. Mehiläisvaha-maalaus. 2013

21

Vappu

Ryppyiset kädet lepäävät mankeloidun pussila-kanan päällä. Vasemman käden nimettömässä on leveä kultasormus. Sormus näyttää valta-valta kuihtuneen sormen ympärillä. Vappu

haluaa pitää sitä loppuun asti. Heimo istuu huoneen nurkassa valkoisessa nojatuolissa ja odottaa. Ikkuna-laudalla makaa Lehväslaihon Kontion sissit. Kirjan-merkkinä on litistetty Bonusaski.

– Voitko sinä mennä? Inger nojaa punaisen puutuolin selkänojaan. Valtavan vatsakummun päällä tasapainoi-lee teemuki.

– Voin, voin. Istu sinä vielä. Kaarina nousee ja vil-kaisee Ingerin turvonneisiin nilkkoihin. Työkenkien remmit kiristävät vaikka ovat uloimmassa reijässä. In-ger kohottaa mukin huulilleen ja tuntee potkun kylki-luussaan. Teetä läikkyy työtakin rinnuksille.

– Pääsetkö sittenkin tulemaan, viitosessa on exitus, Kaarina kuiskaa taukohuoneen oven raosta. Pitikin alkaa vielä viimeisessä työvuorossa tähän hommaan. Lento lähtee huomenna ja laukut on pakkaamatta.

Inger alkaa irrottaa kanyylejä ja katetreja. Vapun iho on kuivaa ja ohutta kuin paperi. Naisen harvojen hiusten alta kuultaa päänahka. Inger sulkee Vapun silmät, aset-taa luomien päälle laput ja sitoo nauhan pään ympäri. Kaarina irrottaa varovasti sormuksen ja pudottaa sen minigrip–pussiin kahden helmikorvakorun seuraksi.

– Taksillako meinaatte kentälle? Inger kysyy ja suo-ristaa Vapun päälle levitetyn lakanan. Hän tuntee hil-jaisen napsahduksen jossain navan ja häntäluun puo-livälissä.

– Pekka käy heittämässä työmatkalla, sillä ei... Kaari-na jättää lauseen kesken. Lämmin neste valahtaa Inge-rin työhousujen lahjetta pitkin kumisaappaaseen.

Ingerin ohimoilla helmeilee hikipisaroita vaikka puku-huoneessa on jäätävän kylmää. Hän vetää kuivat hou-sut jalkaansa ja irvistää kivusta.

– Et kai sinä aio kävellä sinne? Kaarina kysyy ja pu-dottaa lapsiveden kastelemat työhousut pyykkikoriin.

– Tuossahan tuo on tien toisella puolen. Kyllä minä sinne pääsen, konttaan vaikka. Inger nojaa toisella kä-dellä pukuhuoneen tiiliseinään ja hankaa toisella risti-selkäänsä.

– En viitsinyt soittaa Matiakselle. Torontossa on vie-lä aamuyö.

Kaarina johdattaa Heimon omaisten jäähyväishuonee-seen. Heimo istuutuu tuolille sängyn viereen ja hieroo kämmenellä leukaansa.

– Vappu lähti vapunaattona, Heimo naurahtaa ja tar-kastelee kämmenselkänsä maksaläiskäkuviota. Kynnet ovat päässeet kasvamaan pitkiksi. Vappu aina komensi leikkaamaan. Jäähyväishuoneen seinällä on syksyn leh-tien värinen ryijy.

– Mitähän virkaa tälläkin on? Onhan me jäähyväi-siä jätetty jo joulusta lähtien. Heimo sivelee lakanan sileää pintaa karheilla sormillaan. Ryijyn ylänurkassa on kirkkaankeltainen lankatupsu. Heimosta se näyttää auringolta.

Kaarina seisoo tien reunassa. Läksiäiskukat ja lahjat ovat citymarketin muovikassissa. Kaarina maistelee sanaa suussaan. E niin kuin Eläke. Sana kuulostaa sai-raille vanhuksille jaettavalta almulta. Kaarina ei tunne itseään sairaaksi eikä vanhaksi. Riston Honda kääntyy Sairaalakadulle. Kaarina avaa auton oven ja huomaa ruusukimpun etupenkillä.

– Mitäs nämä on? Kaarina tarttuu kimppuun ja hais-telee verenpunaisia terälehtiä.

– Viimeisen päivän kunniaksi! Risto halaa Kaarinaa ja suutelee tätä otsalle.

Vappumarssi soljuu alas Valtakatua. Punaiset liput hei-luvat tihkusateessa. Heimo nojaa Osuuspankin seinään.

– Voi, Heimo! Otan osaa, naapurilta kuulin! Kuma-rainen vanha nainen tarttuu Heimon käsivarteen.

– Olihan sitä odotettu jo joulusta, hyvä että pääsi pois. Heimo toistaa samoja sanoja. Marssijoiden jou-kossa on serkun mies, joka nyökyttää surunvalittelut. Heimo nyökyttelee takaisin ja päättää lähteä kotiin. Leikata viimein ne kynnet ja syödä pari tippaleipää.

– Mistä tästä painetaan? Punaposkinen kätilö pyörittää kameraa käsissään. Inger tuijottaa rinnallaan makaavaa ryppyotsaista lasta. Leuan kuoppa tuo mieleen Matiak-sen. Lapsen huulet ovat punaiset ja töröllään.

– Hyvänkokoinen tyttö, vaikka tulikin muutaman viikon etuajassa! Kätilö napsii muutaman kuvan ja asettaa kameran yöpöydälle.

Inger ojentaa sormensa ja lapsen nyrkki puristuu tiukasti sen ympärille.

– Tervetuloa maailmaan, Vappu Oda Astrid. Haus-kaa Vappua!

Katja Halttunen

22

”Elämä on hieno asia, upea seikkailu, toteuta itseäsi!”

Taija Tuominen: Minusta tulee kirjailija. Kansanvalistusseura 2013.

Taija Tuominen on kirjoittamisen ohjaajana tullut tutuksi monille tämän lehden lukijoille. Moni hänen kursseilleen osallistunut on var-masti laillani toivonut, että hänen persoonal-

lisen ja innostavan ohjaajan äänensä voisi löytää myös kirjoitetun oppaan sivuilta.

Viime vuosina on julkaistu useita hyviä kirjoitusop-paita. Tuomisen kirja ei ole perinteinen kirjoitusopas. Siinä ei anneta kirjoitusharjoituksia, vaan lähdetään liikkeelle tilanteesta, jolloin kertyneen tekstin määrä panee kirjoittajan miettimään seuraavia siirtoja. Mistä tiedän, onko käsikirjoitukseni valmis? Kuinka lähestyi-sin kustantajaa?

Tuominen kertoo avoimes-ti omasta elämästään ja urastaan. Kirjaa elävöittävät myös lukuisien muiden suomalaisten kirjailijoiden ajatukset ja kokemukset. Nehän vaikuttavat sangen inhimillisiltä. Kirjailijatkin potevat uskon puutet-ta, kärsivät huonoista kritiikeistä ja vihamielisestä yleisöstä, pelkäävät kirjoittajan blokkia ja jännittävät esiintymisiä.

Kirja on jaettu selkeisiin lukui-hin, joita voi lukea haluamassaan järjestyksessä. Se toimii lähdeteok-sena, jos kaipaat tietoa apurahois-ta, kustannussopimuksesta tai kir-joituskilpailuista. Runsaaseen 150 sivuun mahtuu uskomaton määrä oleellista asiaa, mutta tärkeämpää on kuitenkin tapa, jolla tieto tarjoillaan. Tuominen tun-tee kohderyhmänsä. Hän puhuttelee suoraan lukijaa, ja saa lukijan kuin huomaamattaan tuntemaan olevansa osa suurempaa kirjoittajien yhteisöä.

Tuominen kertoo omista ja muiden vastoinkäymi-sistä ja mokista, ja aloitteleva kirjoittaja saa lohtua ja rohkaisua. Muutkin saavat hylsyjä, eikä elämä siihen lopu. Jokainen mokaa joskus, ja on ollut epävarma aloittelija. Kirjan punainen lanka on innostus, innostus

elämään ja sitä kautta kirjoittamiseen. Tärkeintä on us-koa itseensä ja jatkaa eteenpäin. Niin ovat tehneet he, jotka ovat onnistuneet. Moni maailmankirjallisuuden merkkiteos olisi jäänyt syntymättä, jos kirjailija olisi masentunut ensimmäisistä arvosteluista.

Kirja kulkee ainakin kahdella tasolla. Toisaalta sii-tä löytyy huoneentauluja ja muuta tiukkaa ohjeistusta, kuinka toimia eri tilanteissa. Sitten on henkilökohtai-nen taso, jossa ihminen Taija Tuominen kertoo ”kuinka taide on pelastanut hänet”. Jos olet lukenut hänen ro-maaninsa Tiikerihai, tiedät mitä tarkoitan. Väliin mie-tin, onko teksti liian henkilökohtaista, mutta toisaalta

kirjoittajan avoimuus juuri tekee tekstistä uskottavaa ja koskettavaa.

Tuominen on kirjallisuuden sisä-piiriläinen. Hän tuntee paljon ihmi-siä ja on työskennellyt monien kir-jailijoiden ja kirja-alan vaikuttajien kanssa. Perehtyneisyys näkyy kaikes-ta. Kirja valottaa esimerkiksi kustan-nuskentän muutoksia. Ennen oli vain kustantajia ja omakustanteita; nykyi-sin lisäksi näiden väliin sijoittuvia puoli- ja palvelukustanteita. Muutok-set ovat nopeita, siksi kirjan lopusta löytyvät yhteystiedot ja lähdeluettelo verkko-osoitteineen ovat tarpeen.

Tuominen kirjoittaa paljon palaut-teen saamisen ja antamisen tärkey-destä ja vaikeudesta. Hän korostaa viiteryhmän merkitystä ja kertoo, kuinka itse on löytänyt viiteryhmän-

sä ja kuinka tärkeitä kirjoittajakurssit ja -tapaamiset ovat olleet hänen omalle uralleen. Jos kirjoittamisen ilo on kateissa, oppaan lehteileminen voi olla parasta täs-mälääkettä. Älä silti tyydy vain lukemaan oppaita. Tuo-minen vetää proosan jatkoryhmää kesäkuussa Sodan-kylässä. Ehkä löydät sieltä oman viiteryhmäsi?

Arja Vasama

23

Peltovuoman punkkarista kirjailijaksi

Suomen Kirjailijaliitto hyväksyi tammikuussa jäsenekseen Jarmo Stoorin. Samalla sai julki-sen sinetin se, minkä ”Enontekiön ainoa punk-kari” 16-vuotiaana päätti: hänestä tulee kirjai-

lija.Enontekiön Peltovuoman kylästä kotoisin oleva

Stoor (s. 1966) aloitti kirjailijanuransa teoksella Kiehi-siä (Sanasato 1999). Sen jälkeen hän on julkaissut kuu-si romaania, joista tuorein Sieluhäkki (Into Kustannus 2013) palaa Peltovuoman maisemiin.

Sieluhäkki on tosipohjainen romaani, jossa Stoor purkaa paitsi lapsuudenkokemuksiaan myös äitinsä lapsuutta ja etenkin tämän koko loppuelämään vaikut-tanutta raiskaamistapausta. Uskonnollisessa yhteisössä rikoksesta vaiettiin, ja kirjoittaja luonnehtiikin teosta valaisevaksi matkaksi, joka alkoi totuuden kuulemises-ta. Sieluhäkkiä kuvaillaan kertomukseksi ”pahuuden heijastumisesta sukupolvesta toiseen”, mutta kirjailija itse korostaa sen olevan samalla kertomus mielikuvi-tuksen murtamattomasta voimasta.

Omaelämäkerrallinen lähestymistapa on Stoorille luontainen, eikä hän halua vaieta vaikeista aiheista. Sie-luhäkin kanssa miltei samanaikaisesti julkaistu Haave ihmisestä (Nisperon Kahvilakirjat 2013) kypsyi pitkään ja käsittelee miehen kokemuksia ongelmanuorten opet-tajana. Nyt tekeillä on Motelli, joka on jo ehtinyt herät-tää kiinnostusta mm. huomioillaan Juha Sipilän Solitra Oy:n toiminnasta.

Jarmo Stoor. Kuva: Petteri Löppönen.

EuroopaN laidalla –juttusarjaLapin Kansa on julkaissut kohta vuoden verran Euroopan lai-dalla -juttusarjaa, jossa Lapin kirjailijat esittäytyvät ennen jul-kaisemattomien omien tekstiensä kautta.

Lapin Kansan ja Lapin Kirjallisuusseuran yhteisessä hank-keessa ovat tähän mennessä esittäytyneet kirjailijat Oiva Ar-vola, Ritva Kokkola, Anneli Laine, Pentti Harjumaa, Seppo Saraspää, Anna-Liisa Haakana, Sulo Saukkoriipi, Ritva-Liisa Harjumaa, Pekka Jaatinen, Siiri Magga-Miettunen ja Ima Aikio-Arianaick.

Sarja jatkuu edelleen. Kirjailijoiden novelleja, satuja, runoja, esseitä ja ajatelmia on luettavissa Lapin Kansan verkkosivuilla osoitteessa: www.lapinkansa.fi/kirjailijat.

Nykyisin Oulussa asuva Jarmo Stoor kirjoittaa pal-jon myös ulkomailla, mutta kertoo pohjoisen rikkaan suullisen perinteen, erämaiden ja kotikylän vaikutta-neen kirjailijantyöhönsä. Paitsi kirjailijana, Stoor toimii kustantajana, kustannustoimittajana ja Suomen ainoan kesäkirjakaupan pitäjänä. Lisäksi hän pyörittää Oulun Tähtitornin kulttuurikahvilaa.

Maaria Rousu

24

tapahtumat

ajaN jaNalla VarkaudEN talVipäiVilläKirjailijayhdistysten Talvipäivät kokosivat viitisenkymmentä osallistujaa Varkauteen 21.‒23.2.2014. Valtakunnalli-sen tapahtuman järjestelyistä vastasivat kirjoittajayhdistys Kirja-Varkaus ja Suomen Kirjailijaliitto.

Järjestyksessään 50. Talvipäivät aloitettiin juhlavasti kuohuviinin ja aidon kaviaarin kera. Osallistujat pääsivät tutustumaan Suomen ainoaan sammen kasvattamoon. Kaviaarin tuotannosta toivotaan merkittävää taloudellista pi-ristäjää taantuneeseen teollisuuskaupunkiin.

Ajan janalla teeman mukaisesti päivillä käsiteltiin kirjoittamisen historiaa, nykyisyyttä ja tulevaa. Bibliofiili Ilk-ka Paateron esitys Seitsemän veljeksen kirjoista viimeistään sai kuulijat vakuuttuneiksi siitä, että Aleksis Kivi oli kielitaitoinen kosmopoliitti, joka tunsi länsimaisen kirjallisuuden Homerosta ja Shakespearea myöten.

Talvipäivien yhteydessä oli esillä bibliofiili Ilkka Paateron koko-elma Seitsemän veljeksen kirjallisuudesta. Kuvassa Aleksis Kiven lukemaa kirjallisuutta. Kuva: Eija Miranda

Kirjoittajakouluttaja Pepi Reinikainen käsit-teli laajasti elämäkerran kirjoittamisen menetel-miä. Hänen ohjaamansa elämänkaarikirjoittamisen opinnot käynnistyvät syksyllä Rovaniemellä.

Suomen Maakuntakirjailijat ja Kirjoittajaopisto Skripta taas järjestävät Lapissa keväällä 2015 alka-van kirjoittajavalmennuksen, jonne otetaan hake-muksen perusteella kymmenkunta tavoitteellista harrastajakirjoittajaa. Omasta julkaisusta haaveile-van kannattaa ryhtyä nyt tositoimiin.

Yhteisessä illanvietossa yleisö esitti innokkaasti omia runojaan niin lausuen kuin laulaen. Kirjaili-ja- ja kirjoittajayhdistysten aktiivisuudesta kertoo sekin, että seuraavien vuosien Talvipäivien paikaksi on tarjolla Seinäjoki, Joensuu ja Turku.

Lapin Kirjallisuusseurakin teki historiaa. Neu-vottelukunnan vuosikokouksessa seuran puheen-johtaja Eija Miranda Silventoinen tuli valituksi neuvottelukunnan työvaliokunnan jäseneksi. Lapin ääni kuuluu entistä paremmin myös Kirjailijaliitos-sa, jonka tiloissa työvaliokunta kokoontuu.

www.lapinkirjallisuusseura.fi

Lapin Kirjallisuusseura internetissä

25

kEVätkokous kirjaN julkistamisEN ja ValokuVaNäyttElyN mErkEissäInarin pääkirjastossa Ivalossa 1.3.2014 pidetty Lapin Kirjallisuusseuran kevätkokous oheistapahtumineen keräsi sa-lin täydeltä väkeä. Paikalla oli noin viitisenkymmentä kirjallisuudesta kiinnostunutta.

Kevätkokouksessa hyväksyttiin 2013 tilinpäätös ja myönnettiin hallitukselle vastuuvapaus. Viime vuoden toi-mintakertomus on julkaistu myös seuran nettisivuilla www.lapinkirjallisuusseura.fi

Kirjailija Seppo Saraspään tilaisuudessa julkistama Ministerivierailu sai ansaittua huomiota. Nimikirjoituksen pyytäjiä riitti jonoksi asti. Lähtipä yksi kirja onnellisen omistajan matkassa Posiolle asti.

Saraspää esitteli myös Ivalon kirjallisuuspiirin toimintaa. Piiriläisten antologia Vuopajan pyörteet voitti sarjan-sa Möllärimestaruuden Taivalkoskella 2008. Piiriin kuuluneen eräkirjailija Martti Peltomaan tuotannosta on tehty jopa väitöskirja. Elämäkerran ovat julkaisseet Kaarlo Seppänen ja Henna Henttunen. Ivalon kirjallisuuspiirissä on tällä hetkellä kymmenkunta kirjoittajaa, joista moni työstään omaa teostaan.

Tapahtumaa täydensi luontovalokuvaaja Pertti Turusen Erämeri-valokuvanäyttelyn avajaiset. Yleisö saattoi kahvittelun lomassa ihailla hänen upeita otoksiaan Inarijärveltä.

Kiitämme järjestelyistä tapahtumamme tukijoita Kustannusyhtiö Karistoa ja Inarin kirjastotoimenjohtaja Eija Leivoa.

www.karisto.fi

Sepp

o Sa

rasp

ää

MIN

IST

ERIV

IER

AIL

U

ÄÄRIPISTEESEEN JÄNNITTYVÄ PIENOISROMAANIKahdeksankymppinen Kuuno Kopra, entinen rajavartija, joutuu vanhainkotiin: Hän on muistamattomuuttaan ollut vähällä polttaa rivitaloasuntonsa. Lähiomaisia Kuunolla ei ole – jossain kaukana vain pojanrenttu Marko, johon Kuunolla on tulehtuneet välit. Kun isä ja poika tapaavat, sovinnonteko on kaukana – silti Marko toteuttaa isänsä omituisen toiveen.

26

tapahtumat

Sodankylän kurssi on inspiroinut mm. Kari Välimäkeä, jonka ottamaan kuvaan liittyy hänen kirjoittamansa tarina ”Kultaröllien maa”.

poHjois-suomEN kirjailijapäiVät taiValkoski 11.-13.4.2014Pohjois-Suomen kirjailijapäivät ovat avoimet kaikille kirjallisuuden ystäville. Päivien teemana on Ilo, josta kirjailija Pauliina Vanhatalo kirjoittaa lehtemme pääkirjoituksessa. Teeman mukainen monipuolinen ohjelmisto löytyy net-tisivuilta www.kirjailijapaivat.fi.

Kirjailijapäivillä on mukana tunnettuja lappilaisia ja lappilaistaustaisia kirjailijoita: Rosa Liksom, Pauliina Rau-hala, Jussi Siirilä, Mooses Mentula, Juhani Karila.

Perjantain iltaklubilla Topi Mikkola esittää otteen Rosa Liksomin kirjoittamasta Lapin punaiset hanget -mono-logista, joka on näyttämömuotokuva Annikki Kariniemen näköisestä pohjoisen kirjailijasta. Klubilla esiintyy myös saamelainen muusikko ja runoilija Niillas Holmberg. Klubin juontaa kirjailija Katri Rauanjoki.

Kemiläisten kirjailijoiden Ritva Kokkolan kirjoittama ja Eija Janssonin kuvittama lastenkirja Ja se kissa! (Nord-books) julkistetaan kirjailijapäivillä. Rovaniemeläisten sisarusten Annariikka ja Tiina Qvistin Niiki & Alvari -kir-jasarja saa jatkoa, kun heidän kolmas teoksensa Niiki ja Alvari - Lennokas keikahdus (Nordbooks) julkistetaan myös Taivalkoskella.

Lappilaisista kirjailijoiden nimikkoseuroista päivillä esittäytyy Timo K. Mukka -seura puheenjohtajansa Marjat-ta Bycklingin johdolla.

Lapin Kirjallisuusseura esittelee toimintaansa Päätalo-instituutin liikuntasalissa, Urheilutie 4.Tervetuloa tutustumaan ja vaihtamaan kuulumisia!

Kesäkuun alussa kokoontuvat kirjoittajat jälleen Lapin Kirjallisuusseuran ja Revontuli-Opiston järjestämälle kurs-sille Sodankylään. Kurssi on jo lähes parinakymmenenä kesänä kerännyt kirjoittajia Lapista ja eri puolilta Suomea yhteisen harrastuksen pariin.

Kurssi alkaa ma 2.6 ja päättyy la 7.6. Ryhmiä on viisi. Kirjoittamista ohjaavat kirjailija ja kirjoittajakouluttaja Taija Tuominen (proosa, pidemmälle ehtineet), vapaa kirjoittaja ja kirjoittajakouluttaja Maippi Tapanainen (aloittelevat prosaistit), ohjaaja ja kirjailija Juha Hurme (draama), runoilija ja sanataideopettaja Kristiina Wallin (lyriikka) sekä käsikirjoittaja ja ohjaaja Jan Ijäs (TV- ja elokuvakäsikirjoittaminen).

Toista kertaa tulee ryhmä niille, joita kiinnostaa TV- ja elokuvakäsikirjoituksen tekeminen. Kurssilla selviää Jan Ijäksen johdolla, mitä elokuvakäsikirjoituksen tulee pitää sisällään ja mitä ei ja miltä sen kuuluu näyttää. Millainen on prosessi ideasta käsikirjoitukseen, rahoitukseen ja sitten myöhemmin mahdollisesti valmiiseen tuotantoon.

Aikaisempien vuosien tunnelmista sekä kurssilaisten ja opettajien kokemuksista voi lukea seuran nettisivulta: www.lapinkirjalli-suusseura.fi

Kurssia ovat tukeneet Taiteen edistämis-keskuksen Lapin aluetoimipiste sekä WSOY:n kirjallisuussäätiö. Kurssimaksu 290 euroa kuudelta päivältä kattaa opetuksen, majoituk-sen ja ruokailut, ilman majoitusta 250 euroa.

Maippi Tapanaisen lyhyt proosa -ryhmä täyttyi pikavauhtia. Muissa ryhmissä on vielä tilaa. Ilmoittautumiset 14.5. mennessä seuran nettisivuilta löytyvällä sähköisellä lomakkeel-la. Lisätietoja kurssista: Paula Alajärvi 040 766 8827, paula.alajarvi@gmail.com.

kEsäN 2014 kirjoittajakurssi sodaNkylässä

27

Lapin Kirjallisuusseuran arviointipalveluLapin Kirjallisuusseuran välityksellä voi kuka tahansa maakunnan kirjoittaja saada tekstistään henkilökohtai-sen arvion. Valitse listasta itsellesi sopiva arvioija ja sovi hänen kanssaan arvioinnista.

Lisätietoja saat yhdyshenkilöltämme Toini Marjamaal-ta, puh. 0400 179 324, Fransintie 12, 94500 Lautiosaari, toinimarjamaa@gmail.com.

Arviointipalvelun maksu on 20 euroa korkeintaan 30 liuskalta (jäsenille – 25 % = 15 e/30 liuskaa). Maksu Lapin Kirjallisuusseuran tilille Nordea FI28 2226 1800 0213 80, BIC NDEAFIHH.

Yli 30 liuskan arvioinnin hinnasta on sovittava arvi-oijan kanssa. Maksu lisäliuskoista suoritetaan suoraan hänelle (esim. 130 liuskaa tekstiä = 100 liuskaa makse-taan arvioijalle, 30 liuskaa Lapin Kirjallisuusseuralle).

ArvioijatJorma Koski, kirjailija, Leenankatu 16, 94700 Kemi, puh. 0400 696 429, jorma.koski@pp1.inet.fi (lyhytproosa, erätarinat, ei runoja)

Mirjam Kälkäjä, kirjailija, Kullervontie 5, 95400 Tornio, 0400 395 611, mirjam.kalkaja@pp.inet.fi (yleisarvioija, ei runoja)

Sinikka Lappeteläinen, kirjailija, kirjoittajaryhmän ohjaaja,Jokikuja 5, 95420 Tornio, puh. 040 559 0728, lapp.sini.etelainen62@gmail.com (runot, lyhytproosa)

Hilja Mörsäri, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, Turuntie 12 as 10, 13130 Hämeenlinna, puh. 03 675 6695, hilja.m@virpi.net (lyhytproosa, runot, aforismit)

Irene Piippola, kirjastonhoitaja, Rajajääkärinkatu 15 B13, 96100 Rovaniemi, puh. 040 748 2908, irene.piippola@pp5.inet.fi (runot, novellit, lyhytproosa)

Maaria Rousu, FM, kirjallisuusarvostelija, toimittaja (freelance), Kurkelantie 10 B 24, 90230 Oulu, puh. 050 414 2952, maaria.rousu@gmail.com (erityisesti lasten- ja nuortenkirjallisuus, proosa)

Tuula Saraniemi, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, Hiukantie 27, 96100 Rovaniemi, puh. 040 736 2610, tuula.saraniemi@gmail.com (yleisarvioija)

Seppo Saraspää, kirjailija, Kenkäniemi PL 91, 99801 Ivalo,puh. 0400 290 267, seppo.saraspaa@gmail.com (lyhytproosa, erätarinat, ei runoja)

Virpi Yliraudanjoki, kasvatustieteen tohtori, tietokirjailija ja kirjoittajakouluttaja, Pengerkatu 11 B 50, 00530 Helsinki, puh. 040 756 9093, virpyli@hotmail.fi (erityisesti runot, aforismit sekä tietokirjat)

RunoRajatonla 12.7.2014 klo 13-18

Tornion Veneseuran maja, Koivuletontie 345

Runoja, lauluja ja loruja lapsille ja aikuisilleAapiskukosta alkaen,

lisäksi mm. Kukkahattutätien”Älä elämää pelkää!” -runo&musiikkikooste

Estradi avoin yleisölle. Buffetti. Vapaa pääsy

Tornion kulttuuritoimistoLisätietoja: Sinikka Lappeteläinen 040 559 0728

28

kansikuva ja lehden kuvataiteilijakuVataitEilija lENita ruNdgrENKolarista kotoisin oleva kuvataiteilija Lenita Rundgren asuu ja työskentelee Torniossa. Hän tarkastelee taiteessaan arktisuutta useasta eri näkökulmasta. Pohjoisista aihepiireistä nousevat esille kaamoksen ja yöauringonmaan kyl-myys, pimeys, valo, lumi, hiljaisuus, yksinäisyys sekä kaipaus.

Hän on tehnyt taidetta eri muodoissa jo 70-luvulta saakka ja toiminut jäsenenä vuosikymmenten ajan erilaisissa taiteen foorumeissa. Rundgren ha-luaa luoda pohjoisen alkuperäiskansoja ja niiden kuvallista perimää kunni-oittaen uutta, taidehistoriallisen perinteen kanssa keskustelevaa kuvataidetta.

Grafiikan teoksissa on ollut tyypillisesti viittauksia kalliopiirroksiin, rumpuihin ja vanhoihin pohjoisiin tarinoihin. Rundgren luo uutta taidetta nykyaikaisin keinoin tuomalla aihepiiriin myös kuvitteellisia elementtejä. Kuvamaailma sisältää osaltaan viittauksia todellisuuteen, mutta myös kuvi-teltuun maailmaan.

Lenita Rundgren on luonut myös ympäristötaidetta. Teos Auringon ja kuun portit on sijoitettu Tornioon.

Hänen taidettaan käsitellään kirjassa Lapin taiteilijaseura 20 vuotta Nyt, muun muassa teksteissä PIRU VIEKÖÖN! Naistaiteilijat kuvittamassa tari-noita pohjoisesta maailmasta sekä Grafiikka tulkitsee merkkejä ja mystiikkaa. Teoksen ovat toimittaneet Tuija Hautala-Hirvioja ja Sisko Ylimartimo. La-pin yliopistokustannus 2010.

Kuvassa vas. Sinikka Lappeteläinen, Eila Enbuske, voittaja Anne Angeria sekä Olavi Stoor.

Taiteilija rakentaa Tilapäistä-tilataide-teostaan. Kemin Kulttuurivoimala. 2012

aNNE aNgEria - tariNaNiskENNäN torNioN karsiNNaN VoittajaTarinallaan Mannerheim haaparantalainen Anne Angeria voitti Tornion seudun ja Tornionlaakson tarinaniskennän aluemestaruuskilpailut lauantaina 22.3. Tornion kaupunginkirjastossa. Angeria pääsee esittämään tarinansa SM-finaaliin heinäkuussa Kärsämäellä.

Kilpailuun osallistui seitsemän tarinaniskijää ja tuomariston mielestä taso oli tänä vuonna parempi kuin edellis-vuosina. Toiseksi tuli Eila Enbuske Lankojärveltä tarinallaan 16-vuotiaan maailmankuva 50-60-luvun vaihteessa. Torniolaiset Sinikka Lappeteläinen ja Olavi Stoor jakoivat kolmannen sijan.

Tuomaristoon kuului tarinaniskijämestari Aune Aho, draamakouluttaja Anna-Maija Lauri ja Elämäntarinayh-distyksestä Esa Konola.

Lapin aluemestaruuskilpailujen järjestäjinä toimivat Suomen Elämäntarinayhdistys, Lapin Kirjallisuusseura, Tor-nion ja Rovaniemen kaupunginkirjastot. Karsintoja on kaksi, toinen Torniossa ja toinen Rovaniemellä.

Teksti ja kuva: Raili Ilola

Pöytälaatikosta kirjaksi!

Erinomainen tilaisuus tehdä haaveista totta,

vihdoinkin. Runot, romaanit, historiikit, sukukirjat,

esseet tai vaikka muistelmat yksien kansien väliin.

Tartu toimeen, me autamme unelmasi toteuttamisessa:

• Rahoitus omakustanteellesi, maksa edullisesti kk-erissä

• Neuvomme ISBN-tunnuksen hakemisessa

• Opastamme oikeiden materiaalien valinnassa

• Graafi kkomme suunnittelee kannet ja tarvittaessa taittaa

kirjasi, eli sommittelee tekstin, kuvat sekä muut visuaaliset

elementit mielenkiintoiseen ja luettavaan muotoon.

Ota yhteyttä, niin kerromme lisää!

Lisätietoja palvelusta

löydät myös netistä,

klikkaa osoitteeseen:

www.poytalaatikko.fi

y

Jopa 10 kkkorotonta

maksuaikaakirjallesi!

Oulu040 749 4449

oulu@popa.fi

Rovaniemi

0400 550 233

rovaniemi@popa.fi

Vaasa040 533 8900

vaasa@popa.fi

Tervatontuttulevat.

Nordbooks

Tarjoaa tietoa, taitoa ja hupiaSodankylässä: Jäämerentie 1 puh. 0400-276 114Savukoskella: Sauherrantie 23 C puh. 040-738 6285Pelkosenniemellä: Koulutie 9 puh. 040-756 3852

www.sompionkirjasto.fi

Palautusosoite:Eija Miranda SilventoinenSaarineitamontie 999800 Ivalo

!"#$%&'&(%)*+&,!&+!"-+!$+#+.."/'0123402526,7896:;<92=>,9=54034=?=<4;@2=>,@=17723A24=>,4A124=?=<4;@2=>,B054=1024=>,7A3501440:=>,+C=9A3,'092D@=33203,EFDC;A425:;<9=4=?=<4;@2=>,<;2??;0522348:26,@02946,:=,@;;=94=,5076,42048542,G=401H1A55D70977=72D5=4I,

%01C04;9A=,#;A@03,5;;12@@=3,:=,7=;302@@=3,7;33=3,7056D4=?=<4;@223/,%=170@@=4,A<:09@=420JA4,9K8J64,70563,78338750996,A5A2440054=,LLLI23=12C227A4IMI

N<402548K556,+3=12C2277A:=,OFPE,4AD40;44=@=55=

!"#$%&'&(%)*+&,-&+-".+-$+#+//"0

1"2+.%"+#+$,-3/$4)(/+&5,/&#%".%&'&(%)*+&5,*&2--+.6+%&5,

%62+%&'&(%)*+&5,7"#%&2"+%&5,-6.#"2%%"4&5,89&/6.,1"/+*&.:

.+".,;<:9)6%+#4)(/&%&'&(%)*+&5,()+'')"#++.%34+$,*"+/%$,

4&,*))&/%&,#"-$,%+"%3#%+,=&%"2>26##:-"/--&-+#&%?,

@"29"%)/6&,A)6*".,#))2+**&.,4&,-&)."+**&.,

-)..&.,-"#$%&'&(%)*++.0,@&2-"**&%,

6(4"/*&%+"B6%,/C3B$%,-"#$.,-3..3-#"//$,

6#6+%%""#%&,!!!"#$%&#'##()*"+?

+-&Q+R+ +!S%,PTIUOTIT IOFPE

%&-##++ , D , .&).&&,D ,#S+!&.&#%&&,D ,())(%SS,D ,%&Q+-S+ I I I

+3=123,7;944;;124A2@2

V+3=12C227A4,W23=12C227A4