KAJAHDUS 04/09 �

kajahdus 04/09

� KAJAHDUS 04/09

PäätoimittajaAKI TETRI

KirjoittajatVELI AIRIKKALARISTO ERÄSAARIANNA HURMERANTAHENRIIKKA HÄMÄLÄINENSIMO S. HÄMÄLÄINENHANNU-PEKKA KOMONENMINNA LARVIOANNE-MARIA LEHMONENTIINA LEINOPETRA MALINMINNA NURMINENANNA PARACZKYPEKKA PENNANENPEKKO PISTOKOSKI JONAS SJÖBLOMAKI TETRI

ValokuvatANNA HURMERANTAKAMOMILLA ILMONENSATU LINDHOLMPEKKO PISTOKOSKISTIGMAN KUVAGALLERIA

TaittoANNA NÁDASIAKI TETRI

PainoPICASET OY, HELSINKI �009Painos �00 kpl

JulkaisijaSTIGMA RY,HELSINGIN YLIOPISTONSOSIAALIPOLITIIKAN JA SOSIAALITYÖNOPISKELIJAT

Stigma ry,Snellmaninkatu �0000�4 HELSINGIN YLIOPISTOaki.tetri@helsinki.fi

blogs.helsinki.fi/kajahdus-lehti

Kajahdus lisää yhteisöllisyyttä!

Tämä lehti on netissä.

SISÄLLYS3 PÄÄKIRJOITUS

4 NYKYISYYKSIEN YHTEISÖ

7 SOSIAALITYÖTÄ YHTEISÖLLISYYDEN KIPUPISTEISSÄ

�0 AINEJÄRJESTÖJEN BILEET - PIENEN PIIRIN PUUHASTELUSTA ETEENPÄIN

�3 TIEDEYHTEISÖ?

�4 JA TAPAHUI NIINÄ PÄIVINÄ...

�5 EN ANTANUT SINULLE NIMEÄ

�6 KARJAHDUS

�7 MITÄ ON SYRJÄYTYMINEN?

�9 VALTSIKALAISEN SOSIAALISET MEDIAT

�� SADVENTURES

�5 PENNANEN

�8 TULEVAISUUDEN TYÖYMPÄRISTÖ

30 ME LAULOIMME YHDESSÄ KIRKAA

3� PUHEENVUORO

3� KYLLÄ KANSA TIETÄÄ!

35 DAVID ON SEKSUAALINEN VALINTA

KAJAHDUS 04/09 3

PÄÄKIRJOITUS

AKI TETRI

Viimeisen vuoden kuluessa olen kysy-nyt usein itseltäni, mikä on ainejärjes-tölehden tehtävä. Vuoden alussa pää-toimittajuuttaan aloitteleva fuksi oli täynnä ideoita ja intoa, ja ensimmäisen lehtikokouksen hurmoksen siivittämi-nä olimme tekemässä hienompaa ja loistokkaampaa Kajahdusta. Halusim-me kirjoittaa monipuolisia juttuja, jot-ka yhdistäisivät laitoksen opiskelijoita, sekä rakentaisivat siltoja opiskelijoiden ja henkilökunnan välille. Halusimme rakentaa yhteisöllisyyttä.

Totuus iski silmille nopeasti. Yhteisölli-syys vaihtui stressaavaan taittoruljans-siin, ja juttujen yhteinen ideoiminen vaihtui satunnaiseen sähköpostivies-tittelyyn. Monelta stigmalaiselta jäi Kajahdus Klixin lehtipinoon, eikä ke-tään tuntunut inspiroivan lehteen kir-joittaminen. Mieleen nousi kysymys: Kenelle me oikein teemme lehteä ja miksi? Vaikka olinkin “aktiivi” omas-sa ainejärjestössäni, laitoksen henkilö-kunta tuntui etäiseltä, ja opiskelijoiden välistä yhteisöllisyyttä tuntui löytyvän vain parin promillen humalatilan aika-na - jos silloinkaan (kts. s. �0).

Olen viimeisen vuoden aikana kuullut usein sanottavan, kuinka yhteisöllisyys on yhteinen asiamme. Jokaisen tulisi rakentaa sitä, niin aktiivien kuin rivi-jäsenienkin. Lähtökohta on jo itsessään väärä: ei tulisi olla minkäänlaista sisä- ja ulkopiiriä. Opiskelijoille tulisi olla tarjolla avoimia ja epävirallisia fooru-meita, joissa ajatuksia ja mielipiteitä voidaan vaihdella ja heitellä - siitä riip-pumatta, onko maisterivaiheen opis-kelija vai fuksi. Mikäli ainejärjestölehti toimii tämän kaltaisena foorumina, se puolustaa paikkaansa. Mikäli ei, saa toimituskunta katsoa peiliin.

Se, miltä ainejärjestölehtemme näyt-tää tai minkälaiseksi opiskeluaikainen yhteisöllisyytemme muodostuu - jos muodostuu - on täysin meistä kiinni. Tarvitsemme uusia ideoita ja tapoja tehdä asiat entistä paremmin. Toivotta-vasti Kajahdus on viimeisen vuoden ai-kana toiminut edes joskus yhdistävänä foorumina. Allekirjoittanut jatkaa ensi vuonna muissa tehtävissä ja onnittelee uutta toimituskuntaa. Kiitoksia kaikille mukana olleille, ja nauttikaa Kajahduk-sen tarjoamasta yhteisöllisyydestä!

Kajahdus onnittelee Stydiä!

4 KAJAHDUS 04/09

RISTO ERÄSAARI

NYKYISYYKSIEN YHTEISÖ

Miten ihmisten keskinäiset ongel-mat skandalisoidaan eli saatetaan pahennusta tuottavan tai häpeää herättävän huomion kohteeksi? En-nen kaikkea: mihin perustuu ratkai-sevan langettavan tuomion ytimenä oleva kiteytys? Mikä on se luontoon, Jumalaan, perustavaan moraaliin tai ehdottomaan auktoriteettiin vertau-tuva luja maaperä, jonka nojalla rat-kaiseva kiteytys saadaan? Jos leu-asta irtoaa hammas, tyhjän kohdan voi näyttää sormella. Merkitseviä ongelmiakin voi osoittaa sormella, mutta mitä se auttaa, jos ei ole sen kontekstia koskevaa tietoa ja sen ymmärtämisessä tarvittavaa uskoa tai luottamusta. Irronnut hammas jättää tyhjän kohdan, mutta pahan ongelman kohdalla elämästä uhkaa

tulla – kuten Paul Auster kirjoittaa – ”osattomien nimien ja nimettömi-en osien sekamelska”.

Ongelmakohta on onkalo, joka kai-vertaa, jota pitää urkkia, joista pitää ottaa selvää, jota harkitaan, pohdi-taan ja taitavasti selitellään, ja josta aina ollaan eri mieltä. Mutta mihin välienselvittelyn ratkaiseva käänne voidaan perustaa? Miten riskirajat määritellään? Mikä on se tottumuk-sen mahti, joka vapauttaa meidät tietämättömyydestä? Miten voim-me nähdä sen sisälle: tottumushan peittää niin tehokkaasti piiloon itsensä, ettei sitä näytä olevan ole-massakaan; se on sekä toinen luon-to että sokea piste. Kaikki tässä sanottu, siis skandalisointi, langet-

KAJAHDUS 04/09 5

tava tuomio, ratkaiseva kiteytys ja rajojen määrittely uhkaavat jäädä tyhjän päälle, ellei tavoiteta ongel-man ominaislaatua paljastavaa vii-tepistettä. Jos arviontikykymme ei onnistu tuottamaan ongelmien tun-nistamisessa tarvittavia maamerk-keja ja paikannusohjeita, seurauk-sena voi olla ulkoa tuleva absurdi painostavuus tai sisältä kumpuava salakavala syyllisyys. Miten siis suunnata oma ja toisen huomio vii-tepisteeseen ja sen kautta ongelma-kohteeseen ja joskus jopa tavoittaa sen avulla tolkkua keskinäisesti merkitseviin välienselvittelyihin?

Yhteisöjä pidetään sekä orgaanisina elämän välttämättömyyksinä että kaikkien aikojen arvoituksellisimpi-na sosiaalisina luomuksina. Monet sanovat, että niille on käynyt huo-nosti. Yhteisöllisyyden kuolemasta puhuneet taitavat kuitenkin olla auttamattomasti väärässä. Yhteisöl-lisyys nimittäin nostaa päätään sitä mukaan kun yksioikoisen eriytymi-sen ja erikoistumisen tuottamat vi-noutumat kasvavat erikoistumisella saavuttua lisäarvoa suuremmiksi. Kulttuurinen ja yhteiskunnallinen todellisuus ei enää jäsenny eriyty-mislogiikalla vaan yhdentymispyr-kimyksillä.

”Sfäärit” ja ”järjestelmät” – tai-de ja terveydenhuolto, energia ja

uskonto, politiikka ja talous jne. – limittyvät yhteen. Lisäksi ajan henki rohkaisee osoittamaan kiin-nostusta tieteen, taiteen ja desig-nin kaltaisia luovia aloja kohtaan, ylistää persoonakohtaisia taitoja, kykyjä ja hiljaisia tietoja sekä tar-joilee uusien yhdistelmien suomaa rikastuttavaa vuorovaikutusta jopa tuotteistettuna uutena keksintönä. Tuottavatko yhteisöllisyyden eväät myös suojatun sataman ongelmian koskevien kiistojen ja välienselvit-telyjen viilentämiseksi? Saadaanko skandalisointiin tai ratkaisevaan kiteytykseen yhteisöllistä yksituu-maisuutta, ja voimmeko näin ollen ehkä lähestyä aikaa, jolloin kaikki oli paremmin? Miksi ajatus ei kui-tenkaan tunnu kovin uskottavalta? Siksi, että tuollaisen pyrkimyksen mieli ei pohjimmiltaan ole yhtei-syydessä (mitä se nyt sitten lopulta onkaan) vaan (vain) sen tihentyviä yhteyksiä käsittelevässä kommuni-kaatiossa – yhteyksissä ja operaati-oissa, jotka eivät varsinaisesti sido, eivät liitä yhteen, eivätkä muotou-du jaetun identiteetin tai yhteisen nimittäjän pohjalta, mutta siitä huo-limatta käsittelevät yhteisiä asioita.

Tihentyvien yhteyksien monise-litteisyyteen kuuluvat sekä moni-puolisuus että monimutkaisuus. Sen tavoittelussa erilaisiin lähtei-siin, järjestyksiin, tottumuksiin,

6 KAJAHDUS 04/09

Kirjoittaja toimii laitoksellamme pro-fessorina.

ajattelutapoihin ja järkeilytyyleihin sovellettava kiihkoton harkinta ja arvostelukyky on kova sana. Mitä se voisi tarkoittaa? Esimerkiksi sitä, ettei tuomita ja kyykytetä toi-sia, paljasteta syyllisiä, tavoitella kaiken kattavaa finaalia tai tehdä oikeasssa olemisesta dogmia, vaan pikemminkin varmistetaan ja jopa oikeutetaan alituisiin syytöksiin ja välienselvittelyihin perustuvan todellisuuden olemassaolo. Mikä (kissa) silloin nostetaan pöydälle? Kriittisestä hengestä, vaihtelevista keskustelunaiheista, jopa vastak-kaisista ajattelutavoista ja kritiikki-tyyleistä sekä suuristakin eroista ja erotteluista toisaalta tehdään voi-mavara ja toisaalta ihmiseksi sano-tun otuksen todetaan elävän niissä ja niistä muodostuvassa maailmas-sa. Kestää ehkä jonkun tovin ennen kuin näin rakentuvan maailman koordinaatteihin saa niin paljon tuntumaa, että pystyy myös otta-maan vastaan seuraavan häkellyttä-vän ja dramaattisenkin muutoksen.

Välienselvittelyn voimavaroin tavoiteltu viitepiste näyttää tar-joavan seuraavan yllätyksen: ei ole helppoa eikä eräässä mielessä enää mahdollistakaan kohdistaa vilpitöntä syytöstä mihinkään eri-tyiseen, vaan koeteltavasta asiasta tulee pohdinnan yhdin. Saman tien tietysti herää kysymys mikä tällai-

nen koettelupiste lopulta on, sekä mistä – ja kuka – välienselvittelyjen ydinsisällön voi tavoittaa. Se, joka esittää ”laivanhylyn” kuvauksen, vaiko se, joka sieltä on pelastunut. Entä mikä sitten on tarvittava väli-ne ja välitys poliittisessa yhteiskun-nassa? ”Politiikka tarkoittaa hyvin hidasta kovien lankkujen poraa-mista samanaikaisesti intohimolla ja suhteellisuudentajulla varustet-tuna”, kirjoitti ammattipoliitikkojen fraseologiaa kritisoinut Max Weber esseessään Politiikka ammattina ja kutsumuksena.

Syvien lankkujen poraamisen pitää olla mahdollista vaikka ei ole yksi- eikä samanmielisyyttä. Väliensel-vittelyn ytimen näyttävät muo-dostavan ne kysymykset, joihin ei kyetä vastaamaan, mutta joihin silti yhteiskunnan toiminnassa on pakko ottaa kantaa. Samassa tilas-sa ja ajassa elävillä ihmisillä voi olla monia sosiaalisia maailmoja, joissa he tietäen tai tietämättään toisiaan kohtaavat. Mutta eräässä mielessä he myös keräävät yhteen ne vä-lienselvittelyihin johtaneet kiistat, jotka on kohdattava ja koeteltava. He muodostavat välienselvittely-yhteisön.

RISTO ERÄSAARI

KAJAHDUS 04/09 7

Usein sosiaalityö saatetaan mieltää joksikin kaukaiseksi toimistoissa tai ongelmalähiöissä tapahtuvaksi valtion holhoukseksi, johon taval-lisella kunnollisella kansalaisella ei ole mitään kosketuspintaa. Rivi-kansalaisen käyttämät termit, kuten syrjäytyminen ja leimaantuminen sekä muottiin sopeutumaton ja yh-teiskunnan hylkiö, ovat kaikki pois pelistä silloin, kun on tekemisissä sosiaalityöntekijöiden kanssa. To-dellisuudessa sosiaalityö voi olla tapaamisia ihmisten luonnollisessa lähiympäristössä yhdessä asukkai-den kanssa tai toimimista paikal-listen verkostojen solmukohdissa, spontaanisti kontakteja luoden ja ihmisten elämään osallistuen. Ei kai nyt sentään?

Kyllä vain. Sosiaalityön pääai-neopiskelija Vilhelmiina Kemp-painen on harjoittelussaan päässyt toimimaan yhdyskuntatyönteki-jänä. Yhdyskuntatyöntekijän toi-mintakentäksi määritellään nimen-omaan tietty asuinalue, joten työtä tehdäänkin asukkaiden, ei asiak-kaiden kanssa. Yhdyskuntatyönte-kijän työnkuva on monipuolinen. Erityisesti verkostoituminen ja yh-teistyö asuinalueen eri toimijoiden kanssa ovat olennainen osa yhdys-kuntatyöntekijän arkea. ”Yhdys-kuntatyöntekijä voi astua kuvioihin esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa asukkaiden keskuudessa on syntynyt huoli jonkin yhteisen alu-een turvattomuudesta. Työntekijäl-lä on mahdollisuus ja keinot kutsua

Sosiaalityö yhteisöllisyyden kipupisteissä

8 KAJAHDUS 04/09

eri yhteisöjä, verkostoja ja toimi-joita yhteen esimerkiksi yhteisen aluefoorumiin, jossa paneudutaan miettimään yhdessä ongelmalle rat-kaisukeinoa.” Toimintatavassa voi nähdä myös uudenlaisen toimin-takulttuurin herättelemistä, kuten puitteita uudenlaiseen yhteisölli-syyteen ja asukkaiden osallistami-seen. Voisiko yhdyskuntatyö antaa uusyhteisöllisyyden ja osallista-misen lisäksi jopa suuntaviivoja ja kulttuurisia malleja uudenlaiseen lähidemokratiaan?

Luovaa työtä

Vilhelmiina Kemppainen viihtyy harjoittelupaikassaan. Työn miel-lyttäväksi puoleksi hän mainitsee

mahdollisuuden toimia koko ympä-ristön toimijakentän kanssa. ”Hyvä asia työssä on erityisesti jalkautu-minen. Työssä mennään sinne, mis-sä asuinalueen ihmiset ovat. Näin nähdään asukkaat heidän omassa ympäristössään, ryhmissään ja toi-mitiloissaan ja sitä kautta työsken-nellään monenlaisten yhteisten asi-oiden vuoksi.”

Asukkaiden kohtaaminen heidän omassa lähiympäristössään edellyt-tää sosiaalityöntekijöiltä luovuutta, mutta asuinalueella toimiminen tuo toisaalta luontevuutta sosiaalityö-hön. ”Toimistokäynnillä joku saat-taa vaikuttaa heikolta ja epävarmal-ta, mutta tutummassa ympäristössä asukkaat ovat usein hyvinkin vah-

KAJAHDUS 04/09 9KAJAHDUS 0�/08 9

voja. Voimavarojen hahmotus on silloin eri tasolla. Tämä on nimen-omaan se kohta, joka avaa silmiä ja tuo mukaan uusia näkökulmia”, luonnehtii Kemppaisen käytännön opettaja, yhdyskuntatyöntekijä Sei-ja Välimäki-Adie.

Sosiaalityön haasteet ja uudet tuulet

Asuinalueella tehtävä sosiaalityö on myös haasteellista. Kemppaisen mukaan yhdyskuntatyön haastee-na on eri ryhmien osallistaminen. Vaikka työn lähtökohtana on asuk-kaiden ja asuinalueen tarpeet, osal-listumisen ollessa vapaaehtoista voi haasteeksi muodostua tekijöi-den vähyys ja sitoutumisen puute. Erityisesti yhdyskuntatyöntekijän tehtävänä on tukea niiden ryhmien osallistumista ja ääntä asuinalueel-la, jotka ovat jo lähtötilanteessa hei-kommassa asemassa.

Haasteista huolimatta Kemppainen ja Välimäki-Adie näkevät yhdys-kuntatyön antoisana ja mielenkiin-toisena. Yhdyskuntatyötä tehdään monenlaisilla koulutustaustoilla. Välimäki-Adie että Kemppainen näkevät, että sosiaalityöntekijöillä on annettavaa yhdyskuntatyölle. ”Sosiaalityön koulutus antaa val-miuksia hahmottaa yhteiskuntaa ja sen eri tasoja. Tämän avulla sosiaa-lityöntekijä pystyy ymmärtämään

laajemmin erilaisia ongelmakohtia ja syy- ja seuraussuhteita,” Kemp-painen kiteyttää.

Kun sosiaalityöllä on niin paljon an-nettavaa yhdyskuntatyölle, miksei yhdyskuntatyöllä voisi olla myös annettavaa sosiaalityölle? Jutustelu haastateltavien kanssa etenee kysy-mykseen siitä, miksi yhdyskuntatyö on edelleen sosiaalityön kentällä marginaalinen työmuoto, ja miksei Helsingin yliopiston sosiaalityön koulutukseen voisi kuulua enem-pää opintoja, joissa tutustuttaisiin sosiaalityön erikoisimpiin työmuo-toihin? Tulevaisuudessa tarvitaan yhä moninaisempia sosiaalityön muotoja ja nämä kysymykset olisi hyvä ottaa huomioon jo tutkintora-kennetta suunnitellessa.

Mikäli yliopistosta toivotaan val-mistuvan itsenäisiä ja innovatiivisia sosiaalityöntekijöitä, olisi opiske-lijoita hyvä perehdyttää alusta asti erilaisiin toimintakulttuureihin ja -tapoihin. Yhdyskuntatyö, jossa toi-mitaan ihmisten luonnollisessa elin-ympäristössä ja pyritään luomaan puitteita aidolle yhteisöllisyydelle, voisi olla ensimmäinen, luonteva askel moninaisemman sosiaalityön hahmottamiseksi.

ANNA PARACZKYMINNA LARVIOAKI TETRI

�0 KAJAHDUS 04/09

Opiskeluvuodet ovat elämän parasta aikaa: loistavia bileitä, paljon alkoholia, lukuisia uusia kavereita. Aikuisena oravanpyörässä voi kaiholla muistella kosteaa ja riemukasta opiskeluaikaa. Näkemys on kuitenkin varsin stereotyyppinen ja romantisoitu. Juhliminen on ihmisten osalta rajoittunutta: monet eivät käy opiskelijabileissä lain-kaan. Miksi jo fuksivuonna vain osa fukseista vaivautuu esimerkik-si ainejärjestöjen bileisiin, ja miten osallistumista saataisiin lisättyä?

käyvät muutamissa ensimmäi-sissä tapahtumissa, ystävystyvät joidenkin kanssa, ja ovat “oman porukkansa” kanssa tekemisissä jatkossakin. Jotkut porukat alkavat käydä opiskelijabileissä, jotkut ei-vät. “Meilläkin alkusyksyn fuksi-tapahtumissa kävivät lähes kaikki fuksit, sen jälkeen ehkä vähän alle puolet. Tilanne jäänee tällaiseksi, ja selkeät ‘porukat’ ovat jo muodos-tuneet”, �0-vuotias Kontaktin fuksi kertoo. “Muutamat fuksit ovat vali-telleet sitä, että koska eivät ole heti alusta alkaen käyneet riennoissa mukana, toimintaan on nyt vaikea liittyä mukaan, kun suurin osa jo tuntee toisensa, ja ‘inside-juttuja’ on jo ehtinyt kehittyä”, �0-vuotias Stigman fuksi sanoo. Tähän asiaan yhden eron saattaa tuoda se, onko

Ainejärjestöjen bileet - pienen piirin puuhastelusta

eteenpäin?

Illanistujaisten ja oluenjuonnin ys-tävänä tulin yliopistoon ehkä jopa liian suurin odotuksin. Olin kyllä kuullut, että jotkut keskittyvät vain opiskeluun, mutta bileiden alhai-set osallistujamäärät fuksien osalta ovat silti yllättäneet, enkä ole ollut ajatusteni kanssa yksin. Syksyn en-simmäisissä Stigman fuksitapah-tumissa osanotto oli vielä varsin hyvää, mutta ensimmäisten tapah-tumien jälkeen se on vähentynyt. Lyhyt kyselykierros muutamien muiden valtsikan ainejärjestöjen fuksien keskuudessa osoitti, että ti-lanne on melko samanlainen myös heidän ainejärjestöissään.

Yksi merkittävä tekijä lienee “po-rukoituminen”, joka on yleensä nähtävissä melko nopeasti. Monet

KAJAHDUS 04/09 ��

fuksi asunut Helsingissä jo pitkään, vai muuttanut toiselta paikkakun-nalta. Uuteen kaupunkiin muutta-neen on usein luotava sosiaalinen verkostonsa, ja opiskelijabileet ovat siihen yksi keino.

Jo luokattomassa lukiossa opiske-lija tottuu siihen, että oma luokka ei yleensä ole kiinteä ja yhteisölli-nen kokonaisuus, vaan kaveripiirit muodostuvat monien eri luokkien oppilaista. Samankaltaisen tilanteen voi nähdä yliopistolla. Moni fuksi käy mieluummin juhlimassa mui-den kaveriensa kanssa kuin kokee tarvetta tulla oman ainejärjestönsä bileisiin. “Opiskelijabileissä saattaa joskus olla aika tylsää verrattuna esimerkiksi kotibileisiin vanhojen kavereiden kanssa”, ��-vuotias

Stigman fuksi kertoo. Suureen fuk-sijoukkoon mahtuu erilaisia ihmi-siä. Jotkut eivät ole yksinkertaisesti kiinnostuneita bileissäkäymisestä. Stigmassa yhden merkittävän eron tekee myös fuksien ikä. Moni sosi-aalityön fuksi on jo suorittanut jon-kin tutkinnon, ja jollain on lapsikin. Tällöin on ymmärrettävää, jos bileet tai parikymppisten fuksien seura ei kiinnosta.

Jotkut pitävät ainejärjestötoimintaa jotenkin etäisenä tai sisäsiittoisena, ja se saattaa vaikeuttaa asennoitu-mista opiskelijabileisiin. “Musta tuntuu, että kaikki ainejärjestöt on aika sisäsiittoisia. Se on varmaan yksi syy, minkä takia jotkut eivät käy ainejärjestön bileissä ollen-kaan”, ��-vuotias sosiaalityön fuksi

�� KAJAHDUS 04/09

pohtii. Jotkut näkevät ainejärjestö-toiminnan juuri nimenomaan pie-nen porukan “omana juttuna”. “Ai-nejärjestötoiminta on ollut hauskaa, mutta usein siellä on ne tietyt samat ihmiset, ja aina ihmetellään, että ‘miksi meitä on näin vähän’”, �0-vuotias Stigman fuksi sanoo.

Valtsikan fukseista merkittävä osa kuitenkin lienee sellaisia, jotka tyk-käävät käydä bileissä. Onko siis itse biletarjonnassa vikaa? Se jakaa haastattelemieni fuksien mielipitei-tä. Haastattelemani Stigman fuksit pitivät biletarjontaa melko hyvänä. �0-vuotias KTTO:n fuksi harmitteli ainejärjestönsä tarjontaa: “Ensinnä-kään bileitä ei ole juurikaan järjes-tetty, ja ne ovat aina keskellä viik-koa”. Haastattelemiltani fukseilta löytyi myös toiveita ja ehdotuksia bileiden suhteen. “Olisi hyvä järjes-tää isot bileet, joita saisi hypetettyä niin paljon, etttä sinne tulisi todella paljon porukkaa. Ja kun siellä olisi hyvä meininki, niin samalla voisi tavallaan kumuloitua, että ihmiset ei vaan ajattele, että noikin on var-maa ihan huonot bileet”, ��-vuoti-as Stigman fuksi sanoo. “Voisi olla ehkä vielä enemmänkin hengaus-tyylisiä matalan kynnyksen Kuppa-la-iltoja”, toinen ��-vuotias Stigman fuksi ehdottaa.

Sosiologian ainejärjestö Kontakti on pyrkinyt yhdistämään asiapitoisuu-den ja oluenjuonnin järjestämällä

muun muassa “Tiedettä ja kaljaa” -iltoja. “Meillä on tässä kuussa myös ‘Duunia ja kaljaa’ -ilta baarissa, jo-hon on tulossa muutama sosiologi-an alumni kertomaan sosiologien työllistymisestä”, �0-vuotias sosio-logian fuksi kertoo. Koska vähäiset osallistujamäärät harmittavat moni-en ainejärjestöjen fukseja, yksi hyvä idea olisi ainejärjestöjen välisen yh-teistyön lisääminen. Fuksisyksyn aikana ei ole ollut muita valtsikan fuksien yhteisiä tapahtumia kuin KannuGames ja fuksisuunnistus, joten muiden ainejärjestöjen fuksei-hin tutustuminen rajoittuu lähinnä kursseilla tutustumiseen.

Erityisesti fukseja olisi hyvä saada osallistettua bileiden järjestämi-sessä. Esimerkiksi hallituksen bile-vastaava voisi kerätä jonkinlaisen biletoimikunnan, johon voisivat tulla myös ne, jotka eivät kuulu hallitukseen. Kun opiskelijoille tar-jottaisiin helpompi väylä olla mu-kana kehittämässä ja järjestämässä bileitä, saataisiin varmasti niin uu-sia ideoita kuin lisää osallistujiakin. Biletoiminnassa on monia kehittä-misen mahdollisuuksia, ja osallis-tujamäärillä on varmasti potentiaa-lia kasvaa. Toivottavasti halukkaita tekijöitä löytyy niin ainejärjestötoi-mijoiden kuin muidenkin opiskeli-joiden keskuudesta!

HANNU-PEKKA KOMONEN

KAJAHDUS 04/09 �3

Tiedeyhteisön tulisi olla avoin ja tasa-arvoinen. Kehittävän ja kriittisen kes-kustelun kautta opiskelijoiden tulisi oivaltaa uusia asioita. Aivonystyrämme herkuttelisivat erilaisilla näkökulmilla, ja opiskelijat pääsisivät haastamaan omat ajatuksensa kriittisessä, mutta kannustavassa ympäristössä. Oma käsitykseni tie-deyhteisöstä ei vastaa sitä kuvaa, jota sen tulisi edustaa. Olemme kuin ohikul-kijoita tiedeyhteisön valtateillä. Professorit ja opetushenkilökunta matkustavat toisella puolen katua ja opiskelijat toisella. Risteyksessä toisinaan kohdataan, väis-tetään ja jatketaan matkaa.

Monelle opiskelijalle professori tulee tutuksi ensimmäistä kertaa vasta gradusemi-naarissa. Professorit näyttäytyvät graduseminaareissa, jonka jälkeen he palaavat takaisin omaan maailmaansa. Järjestelmässä on pakkopullan tuntua. Mahdolli-nen synergia, joka koostuisi opiskelijoiden uusista käsityksistä ja opetushenkilö-kunnan kokemuksesta, jää luutuneiden käsitysten jalkoihin. Tutkimuksen arvoa on korostettu opetuksen kustannuksella aivan liikaa.

Yliopistomaailma painottaa ajattelemaan kriittisesti. Kuitenkin tästä maailmasta puuttuu foorumi, jossa kritiikkiä saisi esittää. Vastuu todellisesta vuoropuhelusta ei ole suinkaan yksin professoreilla ja muulla opetushenkilökunnalla. Yhtälailla opiskelijoiden on aktivoiduttava avaamaan keskustelua. Yhdessä voimme luoda areenan, jossa on mahdollisuus jakaa ajatuksia tien molemmille puolin.

Sosiaalipolitiikan opiskelija, nainen, �5 vuotta

TIEDEYHTEISÖ?

�4 KAJAHDUS 04/09

�0. lokakuuta �009 sosiaalityön opiskelijat tekivät viimein sen, mis-tä on jo kauan unelmoitu - perus-tivat oman ainejärjestön! Rakkaan lapsen nimeksi valikoitui yli kol-menkymmenen vaihtoehdon jou-kosta STYDI RY.

Juuret tällä ainejärjestöllä ovat var-maan hyvinkin syvällä. Vuosien varrella on tiettävästi monien so-siaalityön opiskelijoiden mielessä kytenyt ajatus omasta opiskelijayh-distyksestä, joka olisi olemassa vain ja ainoastaan heitä varten. Se, miksi ainejärjestö syntyi nyt, on monen tekijän summa. Viimeinen sysäys perustamiselle oli, kun opiskeli-jat saivat tiedon, että vuonna �0�0 voimaan astuu laitosrakenneuudis-tus, joka sekoittaa laitokset ja op-piaineet uuteen järjestykseen. Nyt jos koskaan, oli täydellinen hetki toimia ja kun asialle vihkiytyneitä

opiskelijoitakin löytyi runsaasti, ei ollut enää mitään järkeä olla teke-mättä sitä.

Monille saattaa herätä kysymys stydiläisten intoa seuratessaan, että mitä erikoista tai omalaatuis-ta Stydissä muka on? Miksi emme pitäytyneet vanhassa ja vakaassa Stigmassa?

Pari viikkoa sitten piti keksiä spon-taanisti jotain nasevaa sanottavaa Stydistä. Iskulauseeksi keksittiin: tehdä näkymättömistä näkyviä. Jäl-keenpäin ajateltuna iskulause osui-kin aika lähelle Stydin ydintä.

Sosiaalityön yhtenä päätehtävänä on antaa ääni niille ryhmille, joiden oma ääni ei kanna ja tehdä näky-viksi ne yksilöt, jotka yleensä eivät näy. Käytännön sosiaalityön lisäk-si iskulause sopii myös opiskelija-

Ja tapahtui niinä päivinä...

KAJAHDUS 04/09 �5

maailmaan. Sosiaalityön opiskelijat ovat valtiotieteellisessä tiedekun-nassa usein melko näkymätön ryh-mä, joka helposti unohdetaan. Use-ammin kuin kerran saa sosiaalityön opiskelija huomata, kuinka sosiaa-lityötä ei muisteta mainita puhutta-essa valtsikan oppiaineista tai kun puhutaan ainejärjestöistä, unohde-taan mainita, että Stigma on myös sosiaalityön ainejärjestö. Ei siis ole ihme, että stydiläiset haluavat aine-järjestöllään luoda näkyvyyttä sosi-aalityölle ja kuuluttaa kaikille, että sosiaalityö elää ja voi hyvin!

Pikkuhiljaa Stydi aikoo vakiinnut-taa asemansa valtsikan ainejärjes-tökentässä. Tavoitteena on järjestää

yhdessä tapahtumia, jotka saisivat ennen kaikkea sosiaalityön opis-kelijat liikkeelle, mutta toki myös muut kiinnostuneet. Stydiläiset ha-luavat tuoda ainejärjestötoimintaan jotain uutta ja erilaista. Ajatuksena on tehdä konkreettisesti jotain val-tavirran näkökulmasta marginaa-lissa olevien väestöryhmien avuksi ja osallistua muun muassa joihinkin tempauksiin ja järjestää itse niitä.

Voitte olla varmoja siitä, että tämä on vasta alkua!

MINNA LARVIO Stydin pj �0�0TIINA LEHTO Stydin vpj �0�0

En antanut sinulle nimeä.Toivoin, että löytäisit sen itse.Toiset sen sinulle antoivat,kovan, painavan kantaa.Kunpa olisin antanut omani,höyhenenkevyen.

PETRA MALIN

�6 KAJAHDUS 04/09

KARJAHDUS

8.�0 Sos-sitsit

�4.�0 Kuppala-bileet, Turkki-teemalla

�0.�0 Stydi ry:n perustamis-kokous

�4.–�9.�0 Stigma Istanbulissa. Pennasmatkojen ensimatka sujui kaoottisesti.

�.�� Kela-excu

�4.�� Stigma 5�v- ja hautajais-sitsit. Yhpo-nallen eläkkeelle-jäämiskemut sujuivat hartaissa tunnelmissa.

15.11 Sillis. Pizzaa ja David Hasselhoffia

�7.�� Stigma ry:n vuosikokous ja pikkujoulut. Glögi oli vahvaa ja lahjat vaihtoivat taas omistajaa

�8.-�9.�� Stigma ry kävi Turussa. ”Kun kulmilla kohda-taan…..HESBURGER!”

ANNA HURMERANTA

KAJAHDUS 04/09 �7

Syrjäytymiskäsite saa uusia ulottu-vuuksia, kun tarkastellaan sanan eri käännöksiä. Englannin sana ”exclusion” ja ruotsin ”utslagning” viittaavat ajatukseen yhteiskunnan toimijuudesta syrjäytymisproses-sissa. Suomen kielen sana ”syrjäy-tyminen” sisältää puolestaan ole-tuksen syrjäytyjästä syrjäytymisen aiheuttajana. Ajatellaanko Suomes-sa syrjäytyneet marginaaliryhmäk-si, jonka oletetaan itse selviävän itse aiheutetusta ongelmastaan? Tämä ajatuskuvio passivoisi ja oikeuttaisi välinpitämättömyyteen. Aneemi-nen asennoituminen syrjäytymi-seen syrjäyttää entisestään.

Syrjäytyminen on käsitteenä mo-nimuotoinen. Mistä syrjäydytään? Mikä yhdistää syrjäytyneitä ja mik-si? Syrjäytyminen sanan sosiaalipo-liittisessa merkityksessä tarkoittaa yleensä syrjäytymistä yhteiskun-nasta. Muuttuvatko syrjäytymisen tai yhteiskunnan käsitteet, jos ole-tuksena onkin yksilöiden syrjäy-tyminen yhteiskunnassa - nimen-omaisesti sen sisällä?

Syrjäytyminen yhteiskunnassa on monitasoista ja ihminen voikin syr-jäytyä erilaisista asioista, esimer-kiksi lakritsijäätelöstä. Onko siis jäätelön syömisestä syrjäytyminen

MITÄ ON SYRJÄYTYMINEN?

�8 KAJAHDUS 04/09

yhtä huolestuttavaa kuin esimer-kiksi ystävistä syrjäytyminen? Joil-lekin se voi olla, sillä syrjäytymisen kokemukset ovat subjektiivisia. Vaikka syrjäytymisen kokemukset on otettava vakavasti tilanteesta riippumatta, yleispätevää sosiaali-poliittista reagointitapaa niihin on varmasti mahdotonta muotoilla.

On myös kyseenalaista, riittäisi-vätkö resurssit tasapuolisesti sekä jäätelökioskien pystyttämiseen että sosiaalisten tapahtumien ja tuen järjestämiseen. Lisäksi taloudelli-nen eriarvoisuus jaottelee ihmisiä eri ryhmiin ja evää joiltakin mah-dollisuuden jäätelön ostamiseen ja tapahtumiin osallistumiseen mah-dollisuuksien tasapuolisesta tarjoa-misesta huolimatta.

Ihmisillä on pakollinen tarve syr-jäyttää muita. Ilmiö on todennetta-vissa sekä yhteiskunta- että yksilö-tasolla. Muiden marginalisoiminen ja ominaisuuksien kategorisoimi-nen määrittelee minuutta ja omaa identiteettiä. Erottaminen ”meihin” ja ”heihin” tuottaa yhteishenkeä, mutta mikäli ”he” ovat (esimerkik-si taloudellisesti) vähäosaisempia, on riskinä heidän syrjäytyminen muista yhteisöistä ja näin yhteis-kunnasta. Ajatus ”heistä” rakentaa siis myös kuvaa ”meistä”.

Miten jako ”meihin” ja ”heihin” sitten näkyy eri yhteisöissä ku-ten yliopistoissa? Ovatko voittajia opintosuunnitelmassa pysyvät, jär-jestöaktiivit sosiaalijumalat ja hä-viäjiä Etapin kanta-asiakkaat sekä matalan profiilin opiskelijat?

Yliopistolla on syrjäytymistä. Vä-hentääkseen sitä yliopiston on tunnistettava se ja tehtävä tavoit-teellinen strategia sen torjumiseksi. Yliopiston täytyy luoda nykyistä monipuolisempia osallistumisen kenttiä, jotta mahdollisimman moni opiskelija aktivoituisi sosiaalisesti.

Myös sosiaalisen normaaliuden määritelmää tulisi laajentaa ja poh-tia, määrittyykö opiskelijan koko oleminen ja arvo pelkästään teke-misellä ja osallistumisella, ja vaatii-ko inkluusio jatkuvaa yrittämistä ja itsensä ylittämistä. Aina syrjäyty-neeksi leimautunut ei koe itseään syrjäytyneeksi vaikka hän täyttäisi-kin ”syrjäytyneen kriteerit”. Syrjäy-tyminen on uutta köyhyyttä.

VELI AIRIKKALAMINNA NURMINEN

KAJAHDUS 04/09 �9

Tuntuvatko face-to-face -keskustelut ja ihmisten kohtaaminen tosielämässä liian vaativilta? Ei hätää, mene mu-kaan sosiaaliseen mediaan! Sosiaaliselle medialle on tyypillistä, että sen käyttä-jät toimivat itse sisällöntuottajina tai sitten sisältö tulee muilta foorumeilta ”feedeinä”. Sosiaalinen media luo ver-kostoja ja yhteisöjä. Tässä sinulle muu-tamia vaihtoehtoja:

Klixin miesten vessan seinä

Mikä?: No tuolla vessassa olevat seinät ja niiden verbaaliset helmet. Kyseessä on yläasteelta tuttu ilmiö, jossa nuoret sublimoivat pahaa olo-aan vandalismin keinoin. Ihmetyt-tää, miten teinejä yliopisto-opiskeli-jat voivat vielä olla.

Suosituimmat aiheet: Valtakun-nan politiikan vastakkainasettelun aika ei ole ainakaan vessan seinillä vielä ohi. Muita suosittuja aiheita ovat alapäähän ja seksiin liittyvät

topiikit, itsetyydytys ja semmoi-set. Myös sukuelimien piirtely on yleistä. Etunimi Sukunimi was here kruunaa informaatiovirran.

Arvio: Ei jatkoon. Luulen, että tämä media on liikaa vain tietynlaisten sisällöntuottajien käsissä, myös ti-lan loppuminen on uhkaava ongel-ma. Vessan käyttäjällä ei ole myös-kään itsemääräämisoikeutta jäädä median vaikutuspiirin ulkopuolel-le. Valtiointerventiota tarvitaan ja pahasti. Askarruttaa, että onkohan kauniimman sukupuolen puolella sama media edes käytössä. Ehkä sieltä löytyy niitä heppoja, perhosia ja kukkasia.

Wikipedia

Mikä?: Sanakirjatyyppinen yhtei-söpalvelu, johon käyttäjät voivat päivittää hyvää hyvyyttään tietoa mitä erilaisimmista asioista. Sivis-

VALTSIKALAISEN SOSIAALISET MEDIAT

�0 KAJAHDUS 04/09

tyssanojen merkitykset ovat nyt helpommin saatavissa kuin kos-kaan! Palvelusta saa myös helposti kirjallisuusvinkkejä tieteen tekemi-seen.

Arvio: Asteikko ei riitä. Tämä kos-kettaa minua varsinkin siksi, että sanakirjaa päivitetään vain toisten auttamiseksi. Joskus sitä miettii, että miten työlästä yliopisto-opis-kelu onkaan aikaisemmin ollut, kun kaikki tiedot piti kaivaa jois-tain pölyisistä sanakirjoista kyntti-län valossa. Lähdekritiikki on kyllä paikallaan, eikä sitten oteta esseitä suoraan sieltä Wikipediasta! Itse

itsensä lisääminen Wikipediaan on myös hieman arveluttavaa... Wiki-pediassa on se huono puoli, ettei se välttämättä rikastuta sosiaalista elämääsi.

Facebook

Mikä?: Mark Zuckenbergin kehit-tämä Facebook-kaveruudelle pe-rustuva yhteisöpalvelu yliopisto-opiskelijoille, nyttemmin kaikille yli �3-vuotiaille. Ainejärjestöillä ja muilla on omat sivunsa palvelussa. Siellä sinäkin voit pyytää kavereik-sesi kaikki hyvät tyypit ja alkaa fa-nittaa Reilua kauppaa ja Amnestya.

KAJAHDUS 04/09 ��

Siellä pitää sitten esiintyä omalla nimellä ja käyttäytyä ”rehellisesti” ja ”aikuismaisesti”.

Suosituimmat aiheet: Maanantai-vitutus, biisien sanojen lainaukset, ”nokkelat” letkautukset, nokkelat letkautukset, sääilmiöiden rapor-toiminen, olinpaikkansa viestittä-minen, muista käyttäjistä tykkäämi-nen ja alkoholiin liittyvät ajatukset. Myös ”vähän sul on hassu ilme tos kuvas” ja ”mitään ei oo otettu” -tyyppiset kommentit ovat yleisiä.

Arvio: Tämä on aika hyvä, jopa kii-tettävä. Välillä error-tekstejä vilisee ja chatti ei toimi, mutta helpottaa kommunikaatiota kummasti. Sta-tuspäivityksissä voisi olla laki, että vain yksi harkittu päivitys päivässä olisi sallittu. Sori nyt vaan, mutta ketään ei oikeasti kiinnosta, kun me-net kolmatta kertaa päivässä koiran kanssa ulos, tällä kertaa kumpparit jalassa. LOL. Kannattaa sitten myös miettiä, että kuka näkee ja mitä, et-tei tule esimerkiksi potkuja töistä. Toivottavasti ylläpitäjät vaan eivät teurasta käyttäjien yksityisyyttä markkinavoimien alttarilla.

Kannunvalajien keskustelu-palsta

Mikä?: Sitä mietin itsekin, ennen kuin sivuille eksyin. Todella väsy-nyt mesta.

Suosituimmat aiheet: Tällä hetkel-lä niitä ei taida olla, mutta vuon-na �007 suosittuja aiheita olivat Aleksandria ja melu, 7 vinkkiä kuinka nostetaan keskiarvoa ja Mäyräkoirasta sikspäkkiin.

Arvio: Noh, hylätty. Pahinta oli se, kun yhdessä keskustelussa intoa puhkuva abiturientti kyseli opiske-lusta valtiotieteellisessä tiedekun-nassa ja valtio-opin laitoksella oi-kein ystävällisessä hengessä, monia hymiöitä käyttäen. Siihen oli tullut tyly vastaus, jossa sanottiin näin: ”Valtio-opissa on vain omahyväisiä diplomaatiksi kaipaavia mulkkuja. Ja sit pari hullua vasuria. Sosiologia on kuningastiede!”

Yhteenvedoksi voisin sanoa, että yhteisöllisyyttä on vieläkin olemas-sa, vaikka todellisuus onkin usein virtuaalinen. Rohkeasti mukaan vain, tuleva aviopuolisosi saattaa löytyä vaikka Facebookin Farm-ville-pelin tuoksinassa, kun havit-telette itsellenne samaa lehmää tai Wikipediassa, kun päivitätte sinne yhteisen lempiyhteiskuntatieteili-jänne elämäkertaa!

JONAS SJÖBLOM

�� KAJAHDUS 04/09

sadventures - avartavan matkailun ja paskojen reissujen puolesta

Lentokoneen penkit ovat ahtaat. Lehtien selailua, muutaman sanan virkkeitä. Ilmastolaitteen huminan takaa erottuu hiljainen musiikki. Pienestä ikkunasta aukeava syksyinen Helsinki irtautuu yöllisen pi-meyden otteesta. Pian parisenkymmentä stigmalaista nousee Helsinkiä peittävän pilvipeitteen syleilyyn.

Istanbul on vastakohtien kaupun-ki. Kaupungissa yhdistyvät uusi ja vanha, Eurooppa ja Aasia, länsi ja itä sekä varakkuus ja puute. Istan-bulissa voi vierailla niin Sinisessä moskeijassa kuin synagogassakin. Istanbul on yhtenäiskulttuuria pai-nottavan Turkin musta lammas, poikkeus, joka vahvistaa säännön.

“Tippiä ei sitten jätetä”

Istanbulissa ei tarvitse viettää ai-kaansa hotellilla, niin paljon kau-punki tarjoaa vierailijoille. Perin-teisille nähtävyyksille suunnatessa kannattaa varata rahaa ja aikaa. Ha-

gia Sofia, Sininen moskeija ja Top-kapin palatsi ovat mahtavia näh-tävyyksiä, jotka tarjoavat historiaa, estetiikkaa ja monumentaalisuutta. Vierailukohteisiin kannattaa kui-tenkin varautua täydellä vatsalla ja oppaalla, tai vähintäänkin asian-mukaisella taustakirjallisuudella. Sisäänpääsy, oppaat ja turistirysän lähiravintolat nielevät ison kasan Turkin liiroja, mutta turha pihiys ja nähtävyyksien pakollinen läpi-juokseminen eivät jätä matkailijalle muuta kuin nälän tunteen.

Ravintolaelämä Istanbulissa on hy-vin länsimaista. Ritim roof ei jää

MATKALLA ISTANBULISSA

KAJAHDUS 04/09 �3

kakkoseksi Punavuoren baareille. Juhlivista kaupunkilaisnuorista täyttyvät kattoterassit, hyvä ruoka ja juoma sekä täydet tanssilattiat kuuluvat olennaisena Istanbulin yöelämään. Ravintoloiden hinta- ja laatutasot vaihtelevat melko lailla, mutta paikallisten täyttämiä ravin-toloita kannattaa suosia. Lisäksi las-kutuksen kanssa on hyvä olla tark-kana. Länsimaista turistia yritetään vetää höplästä lähes poikkeuksetta. Tippiä on kohteliasta jättää se kym-menen prosenttia, vaikkei palvelu olisikaan täydellistä. Jos budjetti on tiukka, katukeittiöt ovat varma valinta. Katukeittiöiden tarjonta on

monipuolista ja herkullista: tarjolla on tuorepuristettua mehua, kebab-sämpylöitä tai simpukoita, melkein mitä tahansa.

Akateeminen Istanbul

Istanbul tarjoaa paljon myös aka-teemiseen ilmapiiriin tottuneille. Kokemuksellinen matka yliopistol-le metrolla ja kahdella minibussilla Istanbulin halki tutustutti niin pai-kalliseen liikennekulttuuriin kovaa ajavine minibussin kuljettajineen ja avuliaine kanssamatkustajineen, kuin myös Istanbulin laitakaupun-kiin, missä lehmät laidunsivat va-

�4 KAJAHDUS 04/09

paana ränsistyneiden hökkelien välissä. Keskeltä köyhää ja maa-seutumaista Istanbulia löytyivät kuitenkin muurit, vartijat ja piikki-matto.

Yksityiseen Kocin yliopistoon ei kuka tahansa pääse sisälle. Kont-rasti muurien sisä- ja ulkopuolella oli hyvin istanbulmainen: sisäpiiri-läisiä hemmoteltiin mahtipontisilla rakennuksilla ja loistavilla opiske-lijapalveluilla liikuntahalleineen, pankkeineen ja puutarhureineen. Kampuksen hampurilaisravintolat, yliopiston �3 000 euron lukukausi-maksut, englanninkielinen opetus ja parkkipaikan loistoautot sopivat ennemmin mielikuvaan Harvardis-ta kuin turkkilaisesta yliopistosta. Kuten muuallakin Istanbulissa, myös yliopistossa saamamme vas-taanotto oli todella ystävällistä. Keskustelu professorin ja opiskeli-joiden kanssa oli hyvin hedelmäl-listä ja epämuodollista, mikä yllätti positiivisesti.

“One minute”

Täsmälliseen elämänrytmiin tottu-neille Istanbul saattaa näyttäytyä kaoottiselta. Turkissa asiat hoide-taan rennolla Välimeren tyylillä. Kymmenen minuutin odotusajat vaihtuivat kahdeksi tunniksi, ja taksimatkaan kuuluu parhaimmil-

laan kuljetuksen lisäksi Istanbulin kiertoajelu, saksankielisiä kirosa-noja ja erinäisiä, tosin tahattomia, elekielisiä herjauksia. Paikallisten englannin kielen taso jättää usein toivomisen varaa, joten yllätyksiltä ei voi välttyä.

Mutta mikäli aikataulua ei viritä ää-rimmilleen, Istanbul totuttaa mat-kustajan omaan elämänrytmiinsä. Katukojuista myytävät tuoremehu-lasilliset, kaduilla rennosti makoile-vat kissat ja koirat, ja paikassa kun paikassa tarjoiltavat chaikupposet kutsuvat istumaan, rauhoittumaan ja aistimaan ympärillä liikehtivää suurkaupunkia. Lämmittävä au-rinko, leuto Bosporinsalmen tuuli, kattotuulettimen hurina, paistetun lihan tuoksu, katumyyjien kaupus-teluhuudot ja taksien tööttäykset vievät matkaajan valovuoden pää-hän Helsingin syksystä. Istanbul ei petä ketään: kaupunki tarjoaa jak-kupukuja ja burkhaa, Burger Kin-giä ja vesipiippukahviloita, basso-rummun jytkytystä ja minareeteista kajahtavia rukouskutsuja.

AKI TETRI

Tarkempi kuvaus yliopistovierailusta ja raportti vierailusta ihmisoikeusjär-jestöön netissä: blogs.helsinki.fi/kajahdus-lehti/

KAJAHDUS 04/09 �5

pennanen

Työelämän sanotaan olevan kriisis-sä ja kovassa myllerryksessä työn destandardisoitumisen myötä. Sa-malla kun työelämä on rajussa muu-toksessa niin ihminen on kuitenkin säilynyt verrattain samanlaisena kuin teollistumisen alkuaikoina, jol-loin tehtaanpilli saneli päivärytmin ja monimutkaisia sijoitusinstru-mentteja ei tunnettu.

Nykyään työelämää syytetään mil-loin mistäkin. Koventuneet tulos-vaatimukset, sijoittajien ohjaamat päättömiksi väitetyt päätökset, ha-paroiva johtajuus, pätkätyö, hen-kisesti pahoinvoivat työntekijät, aikaiset aamut, tulosjulkistukset, tunteettomat pörssikurssit ja liian lyhyet tauot ovat varmaan tuttu-ja kaikille. Työelämän yhteydessä kuitenkin puhutaan liian harvoin hyvistä puolista, joita työyhteisö tarjoaa, sekä työssäkäynnin syitä

käydään läpi aivan liian pintapuo-lisesti.

Helppoa olisi tietenkin todeta työs-säkäynnin perussyyn olevan vain raha. Ehkä näin joskus onkin mut-ta ihmisillä on muitakin syitä käy-dä töissä. Ihminen on kuitenkin sosiaalinen olento, on ollut koko historiansa ajan. Ihminen kaipaa muiden yhteyteen, koska yksin voi olla perin orpo olla. Työpaikka taas tarjoaa verrattoman areenan arjen vuorovaikutukseen, jota parhaas-sa tapauksessa siivittää mielekäs ja kiinnostava tekeminen, josta saa lisäksi palkkaa. Tosin joskus näin ei ole mutta nyt en aio puhua Intian hikipajoista tai hyvinvointivaltion prekariaatista, joka ansaitsee jokai-sen lanttinsa otsa hiessä ja haavei-lee paremmasta ajasta, jolloin johta-jat olisivat oikeudenmukaisuuden airue. Tämäkin on työelämässä

Sosiaalinen työelämä - onko sitä?

�6 KAJAHDUS 04/09

tietenkin todellinen huoli, sillä krii-siaikojen johtajuus on valitettavan usein täysin hakusessa. Huomio kiinnittyy siis työn sosiaa-liseen puoleen ja teemaa on aiheel-lista lähestyä vailla työelämän laki-kirjojen vaikeaselkoista jargonia tai menestysoppaiden sokeaa sekoilua oman elämänsä sankaruudesta. Ih-

ma. Ylipistojen massaluentoja nyt yhtään väheksymättä. Näitä sosi-aalisen tarpeita tyydytetään sitten työelämässäkin ja Talouselämän kolumnisti Pekka Seppänen on-kin havainnoinut tätä seuraavasti kolumnissaan Todellinen syy töissä käymiseen (Talouselämä 30.�0.09).

“Työssäkävijöillä on nimittäin mui-

”Ehkä työelämästä tekisi inhimillisem-män jos niin johto-porras kuin työnteki-jätkin myöntäisivät ettei töihin nyt pel-kästään töitä ole tultu tekemään.”

minen siis tarvitsee muita.

Jos mietitään al-kuaikojen ihmisiä tai mennään ajas-sa muutama tuhat vuotta taaksepäin, niin tuskin ihmi-nen olisi silloinkaan selviytynyt kovin hyvin ilman mui-ta ja sosiaalista ympäristöä. Silloin arki vain rakentui hieman eri taval-la kuin nykyään on tapana. Muut kollegat siis tarjoavat yksittäiselle työntekijälle jotain sellaista arjen vuorovaikutusta, jota vaikka etä-työntekijät eivät kotisohvallaan voi saavuttaa. Samalla tavalla aikoinaan metsästysretkille lähteneet miehet ovat varmaankin kokeneet olevan-sa erossa omasta ryhmästään.

Ihminen on laumassa viihtyvä olento, josta kertoo niin rock-kon-sertit kuin muutkin massatapahtu-

takin syitä käydä töissä kuin palkka ja virallisesti ase-tetut tavoitteet. Kaikki tyydyttävät työpaikalla paitsi työnantajan tarpei-ta, myös omia tar-peita, myös omia sosiaalisia tarpeita. Laumaan kuulumi-sen, läheisyyden,

vallankäytön, juonittelun, koston, kaunan, kateuden, ihailun ja ihail-luksi tulemisen tarpeita. Siksi työ-paikoilla tehdään niin paljon kaik-kea tarpeetonta”

Ehkä työelämästä tekisi inhimilli-semmän jos niin johtoporras kuin työntekijätkin myöntäisivät ettei töihin nyt pelkästään töitä ole tultu tekemään. Monet nykyajan työt voi-si kaiken lisäksi tehdä kotoa käsin: puhelin, faksi, internet ja posti toi-mivat sielläkin. Työpaikkoja vaan on, koska vain sillä tavoille ihmiset

KAJAHDUS 04/09 �7

pääsevät toistensa luo vaihtamaan kasvotusten kuulumisia, pätemään, vi-haamaan, kiittämään, luovuttamaan ja neuvomaan muita.

Työelämässä oleminen tietenkin helpottuisi valtavasti jos työntekijöiden tarkoitusperät työnteolle voisi lukea vaikka hänen käyntikortistaan. Jon-kun kortissa lukisi kätevästi “olen täällä pätemässä paikatakseni ontuvaa itsetuntoani”, satunnnaisen Investmentdirectorrealestatemanagerin käyn-tikortti taas kertoisi “ teen töitä kun on niin törkeästi velkaa” ja kolman-nen kortti kiiltelisi uutuuttaan toitottaen “ olen täällä, koska viihdyn ihmisten kanssa ja olen verrattoman taitava sosiaalisissa tilanteissa”.

Kätevää ja helppoa, mutta silti inhimillisessä maailmassa mah-dotonta. Ehkä pakkoinnovatii-vinen työelämämme lopulta op-pii huomaamaan, ettei kaikkien kanssa tarvitse olla ystäviä, riit-tää että tulee toimeen. Aina voi myös vaihtaa työpaikkaa. Elämä on työpahoinvointiin aivan liian lyhyt, eikä se edes ole sosiaa-lisesti kovinkaan kestävää. Jos työntekijät ymmärtäisivät tämän niin työelämän olisi pakko muut-tua. Samalla siitä voisi parhaassa tapauksessa tulla niin mukava paikka, että siellä viihtyisi muu-taman vuoden pidempäänkin.

PEKKA PENNANEN

Kolumnisti käy satunnaisesti töissä eikä ota vastuuta kolumnissaan il-menevistä mustavalkoisuuksista.

�8 KAJAHDUS 04/09

Mitä menestyminen on? Menesty-minen voi tarkoittaa sitä, että ih-minen tai organisaatio onnistuu saavuttamaan itselleen tärkeitä asioita, tavoitteitaan. Tekijä, joka siihen vaikuttaa ja johon voimme itse eniten vaikuttaa, on oma toi-mintatapa. Omalla toiminnallam-me voimme rakentaa parhaiten sellaista ympäristöä, jossa viihdym-me ja haluamme vaikuttaa. Viime vuosikymmeninä organisaatioiden toimintatavat ovat siirtyneet uudel-le tasolle. Johtajat ovat laskeutuneet norsunluutorneistaan työntekijöi-den keskuuteen, osaksi tiimiä. Jäy-kästä byrokraattisesta järjestelmäs-tä on pyritty luomaan joustava ja

kannustava verkosto, jossa jokaisel-la on mielipide.

Olemme siirtyneet uuteen aikakau-teen työelämässä. Tiimityöskentely on todettu toimivaksi tavaksi hoitaa organisaation asioita. Yksinäinen puurtaminen ei ole enää tätä päi-vää, vaan yhteisön voima on nou-sussa. Yhteisöllisyyttä korostetaan niin toimintasuunnitelmissa kuin käytännönkin tasolla. Johtajalla ei ole enää välttämättä selkeää roolia yhteisössä, vaan hän osa ryhmää.

Voimattomien alaisten ei tarvitse enää pelätä vahvaa johtajaa, joka vaientaa soraäänet. Vastuu asiois-

TULEVAISUUDEN TYÖYMPÄRISTÖ

KAJAHDUS 04/09 �9

ta jaetaan yhdessä. On hyvä, että vain yhden ihmisen päätä ei laite-ta pölkylle työstä, joka on yhdessä toteutettu. Samoin on myös kiitos-ten kanssa. Palkinto työstä jaetaan kaikkien kesken. Kuitenkin mieles-täni on oltava joku henkilö, joka pi-tää paketin kasassa. Kirjavat mieli-piteet on punottava yksien kansien väliin. Tähän tehtävään tarvitaan henkilö, jolla on tunnustettu asema työntekijöiden keskuudessa ja en-nen kaikkea selkeä toimivalta.

Useissa organisaatioissa arvoste-taan luovuutta ja innovatiivisuut-ta. Työyhteisöön pyritään luomaan mahdollisimman hyvä henki. Työn ja vapaa-ajan ero ei ole enää niin selkeä. Työssä viihtyminen on oleellinen osa työntekijän arkea. Kuitenkin työ tulisi osata erottaa vapaa-ajasta. Usein näkökulma elämään hämärtyy, jos rajavetoa ei tehdä.

Joustava työaika on varmasti helpo-tus monelle työntekijälle. Tarkoitus ei ole kuitenkaan, että työntekijä olisi ympäri vuorokauden tavoitet-tavissa. Vai onko? Kiitos tietotek-niikan kehityksen, neuvottelut on mahdollista hoitaa vaikka keskel-lä yötä omalta koneelta; helppoa, mutta kasvotonta. Henkilökohtai-nen kanssakäynti globaalissa ajassa ei ole enää tarpeellista.

Useissa organisaatioissa suurin osa palkasta saattaa muodostua tulos-ten kautta: miten paljon on myyty, miten paljon on tuotettu ja miten hyvin asetetut tavoitteet on saa-vutettu. Taloudelliset tekijät ovat nousseet arvoasteikossa ylimpään kastiin. Monet liike-elämän konsul-tit ovat kuitenkin todenneet, että taloudellinen tulos ei suinkaan ole paras ennuste yrityksen tulevalle menestykselle.

Parhaat johtopäätökset voidaan vetää organisaation sisäisestä tilas-ta: miten hyviä johtajat ovat, miten sisäinen yhteistyö sujuu ja miten sitoutunutta henkilöstö on. Sisäiset pelisäännöt ja yhteiset tavoitteet luovat motivoituneen työyhteisön. Yhteiset haasteet ja yhteisöllisyyden korostaminen on merkittävä osa organisaation rakennetta. Yhteisö muodostuu kuitenkin erilaisista yk-silöistä. Tehokas organisaatio osaa hyödyntää erilaisuutta, ei tukah-duttaa sitä. Yhteisön voima syntyy sen mahdollistavista yksilöistä. Me itse vaikutamme siihen, millaisena meidät nähdään, ja millaisen tule-vaisuuden työympäristön haluam-me rakentaa.

ANNE-MARIA LEHMONEN

30 KAJAHDUS 04/09

Me lauloimme yhdessä Kirkaa

Yksi kotimaisen herravihan kulma-kivistä on usko virkahenkilöstön typeryyteen. ”Brysselin byrokraa-tit”, ministeriöiden kahvinkeittäjät ja innokkaat nimismiehet esiintyvät kansan puheessa elämästä vieraan-tuneina ja todellisuudentajun ka-dottaneina.

Itse pääsin kouluaikoinani todista-maan erästä manööveriä, joka sai Maon uudistukset ja Stalinin vii-sivuotissuunnitelmat näyttämään rationaalisilta. Jonkun aivotrustin tuotteena koulussamme lanseerat-tiin kekseliäästi nimetty yhteisölli-syyspäivä.

Yhteisöllisyyspäivänä muu koulu-työ raivattiin erilaisten musiikki- ja taide-esitysten tieltä. Ajatus kaike-ti oli, että luokan harjoitellessa ja esiintyessä yhdessä koulun kehno ilmapiiri puhdistuisi.

Sellaista katharsista ei tullut. Käy-tännössä yhteisöllisyyden hoitivat

muutenkin aktiiviset nuoret. Yhtei-söllisyyspäivän seremoniat olivat teatteria, joka ei vakuuttanut ke-tään mistään ja johon sen enempää opettajat kuin oppilaatkaan eivät halunneet osallistua.

Kenellekään ei tullut mieleen, että tarve yhteisöllisyyden kehittämi-selle johtui siitä, että jouduimme olemaan toistemme kanssa. Koulu-ni oli kokoomusnuorten ja kilpaile-vien ryhmittymien sosiaalidarwi-nistinen sotatanner, jonka höyryistä toipuminen on monella kestänyt pitkään.

Sitä ei kuitenkaan pohdittu, kun vastentahtoisesti lavalle määrätty luokkani liikutteli huuliaan Scoo-terin tahtiin. Savukoneen puhallel-lessa ja strobon vilkkuessa olimme ainakin paperilla yhtä.

PEKKO PISTOKOSKI

Kirjoittaja on päätoimittajan kaveri.

KAJAHDUS 04/09 3�

Hollannissa on jo eräänlainen perustulo, ja Suomeenkin perustulo tulee heti kun SAK sen hyväksyy. Tarvitaan kansalta vahva painostus SAK-Sdp:tä kohtaan. Moni tun-nustaa jo avoimesti nostavansa työttömyyskorvausta, vaikka saisi halutessaan töitä. Osa heistä hankkii töitä vasta kun ansiosidonnainen alkaa loppua, osa myöhemmin.

Perustulo olisi työikäisille työkykyisille niukempi kuin nykyinen sosiaaliturvan taso, mutta toisaalta lisätulot eivät vähentäisi tukea, niistä vain perittäisiin veroa, ja sitäkin alle puolet kustakin ansaitusta eurosta. Näin ollen perustulomallissa työnteko lisään-tyisi eikä suinkaan vähenisi: kaikkein kykenevien kannattaisi tehdä ainakin pätkä- tai silpputöitä, ainakin ajoittain. Jos enempään ei yltäisi, kannattaisi kouluttautua tai muuttaa työn perässä, vaihtaa alaa tms.

SAK:n Kopra vaati (Kajahdus 03/09) työajan lyhentämisen ja valinnanvapauden ra-joittamista. Tätä ei tarvita, jos ihmiset maksavat itse valintojensa seurauksista, mikä toteutuu perustulomallissa paremmin kuin nykyisessä.

Jos kuitenkin välttämättä halutaan asettaa perustulon ehdoksi työnteko tai aktiivinen työnhaku, tämä huonompikaan järjestelmä ei lannistaisi tekemästä työtä niin pahasti kuin nykyinen, koska perustulomallissa jokaisesta ansaitusta eurosta jää suurin osa käteen ja tämä tapahtuu heti ja ei-byrokraattisesti, mikä tekee hallinnosta avoimem-paa, läpinäkyvämpää ja vähemmän altista korruptiolle ja eturyhmälobbaukselle. Pe-rustulo ei korvaisi kaikkea sosiaaliturvaa, ja osittainkin työkyvyttömien perustulo saisi olla korotettu, koska heidän ei voi olettaa ansaitsevan sen päälle niin paljon lisää, mutta nykyisistä noin �00 sosiaaliturvamuodosta useimmat tulisi lakkauttaa.

Perustulomallissa työntekijöiden, osittain työkyvyttömien ja työttömienkin olisi myös helpompi kilpailuttaa työnantajia ja valita haluamansa työ sekä työn arvoon nähden kohtuullinen palkka, kun kaiken maailman työllistämistuki- ja sosiaalinen yritys -mallit eivät olisi monopolisoimassa työntekijöitä pienemmälle työnantajajoukolle.

Perustulo ei tuottaisi ainoastaan korkeampaa työllisyyttä, vaan tästä seuraava kil-pailu työvoimasta - myös halvasta - saisi työnantajat kilpailemaan myös työelämän laadulla. Työurat pitenisivät ja jaksaminen lisääntyisi. Hyvä työllisyys onkin työn-tekijän paras suoja, ja siksi työmarkkinoiden runsas sääntely on heidän vihollisensa ja pönkittää vain ay-pamppujen asemaa. Tanskassakin tämä on osin ymmärretty, ja sikäläinen olematon irtisanomissuoja on saanut ylistystä ammattiliitoiltakin. Ruotsa-laisetkin pakenevat työttömyyttä Tanskaan.

Oikeiston ja vasemmiston kiistat tulisi käydä perustulon tasosta sen sijaan, että puo-lustetaan kaikkia haittaavaa ja poliitikkoja korruptoivaa sääntelyä ja byrokratiaa.

SIMO S. HÄMÄLÄINENTallinna

Kirjoittaja on kansalaisjärjestöaktiivi ja Kokoomuksen puoluevaltuuston jäsen.

PUHEENVUORO PERUSTULOKESKUSTELUUN:

3� KAJAHDUS 04/09

Kyllä kansa tietää! (Lasten ja humalaisten suusta kuulet totuuden.)

Yhteisöllisyyttä ei ole, se on luota-va. Olen saanut tärkeimmän, väis-tämättä polkuani luotaavan elä-mänopetukseni äidiltäni. Paisteen ja tuiskeenkin keskellä kävimme koiranulkoilutusreissuilla Heino-lan rantapuistossa varmistamassa jokaisen silmiin osuvan korisevan ukonriekaleen elonmerkit, koska tiesimme lapsen eettisellä varmuu-della sen olevan välttämätöntä – ”Äiti, sedällä on joku hätä!”

Nykyäänkin, lähes �0 vuotta myö-hemmin samat pullokassein va-rustellut pahoinvoinnin veteraanit morjenstavat äitiäni ja kyselevät kauan sitten kuopatun koiramme perään. Ja äiti tervehtii iloisesti ja häpeilemättä takaisin, seurasta ja tilanteesta riippumatta. Tuo kau-pungin virkamiehen edustusrouva – siis muiden silmissä ja arvoastei-koissa. Kukaan ei koskaan ole huo-nompi toista, äiti painotti. Ainoita asioita, joilla äidin sai suuttumaan oli naljailla teini-ikäisen ylimieli-syydellä milloin maalaisista, mil-loin vanhuksista.

Teini-iässä sedät muuttuivat toki naurettaviksi ja kartettaviksi ”do-

kuiksi”, vaikka viikonloppujemme aktiviteetit noudattivatkin pitkälti samoja raiteita ja puistonpenkkejä. Lukion jälkeen Helsinkiin muu-tettuani koin tyypillisen ”suur-kaupunki-baumanisaation” ja lakkasin kiinnittämästä huomiota vastaantuleviin ihmisiin. Olin vain yksi sadoista tuhansista, ja alta oli käveltävä pois nopeasti, ettei tul-lut ylikävellyksi. Yritin viimeiseen saakka välttää tarvitsemasta ketään, juosta kaupungin läpi katse maahan luotuna ja koteloitua neljän seinän sisälle omaan mieleeni. Kävelin itse itseni – inhimillisyyteni - ylitse. En ollutkaan suorittava kone, vaikka kovasti niin halusin.

Sosiaalipolitiikan opiskelijana tie-dän turhautumiseen asti emansi-poitumisesta, elämänpolitiikasta ja sosiaaliturvan kiemuroista, mutten osaa edes hankkia kaikkia toimeen-tulotukeen vaadittavia dokument-teja – kokeiltu on. Yhteiskunnan turvaverkoista puhuminen kuulos-taakin näinä ”joustoturvan” aikoina lähinnä kyyniseltä vitsiltä.

Olemme kaikki aivan samanlaisia, kapealla nuoralla tasapainoilevia

HENRIIKKA HÄMÄLÄINEN

KAJAHDUS 04/09 33

34 KAJAHDUS 04/09

raasuja. Tarkoin hierarkkisin koo-dein vaatetamme itsemme puku-miehiksi tai vailla vaihtoehtoja va-lintatalojen siipeen naamioituviksi kassialmoiksi. Kylmällä tunteetto-muudella voi yrittää välttää aihe-uttamasta itselleen kipua, ja niin, onko niillä muilla väliäkään...?

Suomalaisilla on ihka oma ankdam-meninsa: lampi sekin, mutta pahasti viinan samentama. Ryyppääminen on kivaa ja välttämätöntä sosiaalista kanssakäyntiä niin kauan kun se ei häiritse veronmaksukykyä, siis yh-teiskunnan jäsenyyttä. Kulissielä-mään ja ylenkatseeseen turvaami-nen on helpompi ja kivuttomampi tie, ja toki siten kannattava, jos ha-luaa elää darwinistisessa elukkalau-massa. Valtiollinen evoluutio siis karsikoon heikoimmat.

Sympatiani ”setiä” kohtaan herä-si vuosia sitten vahvempana kuin koskaan juuri siksi, etten itsekään kokenut pärjääväni sen kummem-min. Yhä edelleen olen se, joka käy poimimassa jaloilleen kompuroivat sedät ja rauhoittelemassa kolmosen ratikassa rähisevät sanattoman kau-punkiyhteisöllisyyden murheenk-ryynit.

Nämä kaupunkimöröt, joita ku-kaan ei naapuriinsa huolisi ovat kuitenkin juuri niitä, jotka saavat

meidät ventovieraat kommunikoi-maan keskenään – vaikkakin sitten nonverbaalisesti pitkin katsein ja puistelevin päin. Millaisia huikeita viestintätilanteita saakaan aikaisek-si ojentamalla kerjäläiselle setelin! Kutsuttakoon sitä sitten rahapussi-ni näkökulmasta vaikka kristillis-eettisesti lesken rovoksi. Yksikään tekoni ei silti tee minusta ”hyvää”, saati parempaa. Olen hyvä, paha ja kaikkea siltä väliltä siinä missä muutkin; millä elämänkatsomuk-sella ja mitta-asteikolla tahansa. Mutta antaessani saan jotain ta-kaisin: useimmiten iloista mieltä ja siunauksia, kerran jopa kaupungin kukkapenkistä riuhtaistun ruusun avulla suoritetun dramaattisen ko-sinnan. Taas Helsinki on hetkisen kaunis.

Rantojen miehiltä saamani elämän-ohjeet eivät välttämättä osoittaudu yhtä arvokkaiksi elämäntiellä kuin äitini antamat, mutta kammottavas-sa realistisuudessaan ne paljastavat paljonkin yhteiskunnastamme, yh-teisöllisyyden peilistämme.

”Ole hiljaa. Älä luota kehenkään. Älä usko ketään. Tuolla ulkona on vaan roistoja ja poliiseja. Mene rauhassa, ja voi kun Jumala pitäisi sinusta huo-len!”

- Karhupuiston setä kolmosessa

KAJAHDUS 04/09 35

Internetissä tuli vastaan houkutte-leva tarjous. Kuukausittain makset-tavalla lahjoituksella voisi rahoit-taa uhanalaisten eläinten suojelua. Keräyksiä on muillakin aloilla: esi-merkiksi ihmisoikeuksia, aids-työtä sekä ympäristöterroristeja voi spon-soroida omasta lompakosta.

Ihmisistäkin käydään kauppaa. Os-tamalla oman kummilapsen kansa-lainen voi helpottaa kehitysmaiden ahdinkoa. Suoraveloitettu kummi saa kiitollisen lapsen kuvan ja muu-ta hellyttävää.

Innokkaimmat avustajat ovat melko kirjaimellisestikin ostaneet kehitys-maiden asukkaita. Yksi ostetuista

on David (nimi muutettu), joka tuli parikymppisenä Gambiasta Suo-meen keski-ikäisen naisen mukana. Naisen ystäväpiiri alkoi järjestää myös muille gambialaisille viisu-meita Suomeen.

Jossain vaiheessa David erosi en-simmäisestä puolisostaan, minkä jälkeen eräs ex-puolison tuttavista otti Davidin hoiviinsa. Hän valotti myöhemmin kantaansa: ”David on minulle seksuaalinen valinta.”

Kun ystäväpiiri oli eräiden kahvi-kutsujen jälkeen lähdössä, valit-sijan valtasi autuas hymy. Silmät tuikkien hän kertoi, että pääsee kohta tanssimaan Davidin kanssa.

David on seksuaalinen valinta

36 KAJAHDUS 04/09

Havainnollistaakseen tanssia hän kietoi kätensä ympärilleen ja huo-jui raukeasti. ”David on niin hyvä tanssimaan”, hän huokasi.

Jossain vaiheessa David muutti ali-vuokralaiseksi kolmannen naisen luo. Tämä valinta ei tosin ollut sek-suaalinen, koska naisella oli mies ja poika. Davidista tuli perheen ek-soottinen jäsen, jonka käytöstapoja ja miellyttävyyttä vieraiden kuului keskenään ihastella.

Davidista kehkeytyi salonkikelpoi-nen maahanmuuttaja, jonka tunte-misesta ja suvaitsemisesta tuli asi-anomaisille suuri ylpeydenaihe.

Jollain ristiriitaisella tavalla Davidin auttaminen, kummilapset ja nimik-konorsut ovat heijastumia samasta ilmiöstä. Niissä yhdistyvät men-nyt ja nykyinen: valkoisen miehen taakka kehittymättömistä kansoista lomittuu pyyteettömän auttamisen ja huolen kanssa.

Katse on kuitenkin edelleen val-loittajan ja vallankäyttäjän. Meidän teoistamme riippuu se, saako am-bomaalainen ruokaa ja säästyykö villieläin villeiltä. Me suvaitsemme Davidia ja autamme häntä viisumi-en kanssa, kunhan hän ei käy han-kalaksi.

Uutta on se, että edullinen mat-kustaminen on avannut tavallisille ihmisille tien Afrikkaan ja Kaak-kois-Aasiaan. Nykyaikaa on se, että lontoolainen nuohooja voi humal-tua ginistä Rhodesiassa.

Yllättävän moni kehitysmaairstai-lija oikeuttaa seksiturisminsa pai-kallisille tuomillaan rahoilla. Hän näkee prostituution kehitysapuna, joka menee sitä tarvitseville. Näin kolmannesta maailmasta tulee maapallon huora: se avaa jalkan-sa rahalähetysten toivossa, kun ei muutakaan voi.

Oleellista on, etteivät sen enempää kummilapset kuin Davidkaan ole itsenäisiä toimijoita. David on sa-maan aikaan seksuaalifantasioiden ori ja kotiapulainen, hyväksikäy-tetty ja suojatti. Musta ihonväri ei merkitse mitään Davidin holhoajil-le, vaikka se on tärkein syy hänen valitsemiseensa.

Valloittajan silmä on yhä vaalea ja kaupan kohde värillinen. Rantahie-koilta ja kuvastoista ostetaan edel-leen ihmisiä omiin tarpeisiin, omilla ehdoilla. Tiedättehän te – mieluum-min niitä jänteviä ja kauniin näköi-siä, työteliäitä ja nöyriä alkuasuk-kaita. Niistä herrasväki pitää.

PEKKO PISTOKOSKI

KAJAHDUS 04/09 37