eseduutiset tammikuussa 2012
DESCRIPTION
viikkotiedote...TRANSCRIPT
EEEssseeeddduuuuuutttiiissseeettt 333000...111...222000111222
Tiistaina 17.1.12 luovutettiin Etelä-Savon ammattiopiston Otavan koulutilalle Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen (Okka)-säätiön kestävän kehityksen sertifikaatti. Otavan koulutilan ruokalassa järjestettyyn tilaisuuteen osallistui koulutilan väki, opiskelijat ja henkilöstö sekä vieraita.
Sertifikaatin luovutti Okka-säätiön suunnittelupäällikkö Erkka Laininen. Tilaisuudessa oli paikalla myös Risto Tenhunen Osuuskunta Eco-Onesta. Hän on ollut kehittämässä Keke-sertifikointijärjestelmää ja osallistui myös koulutilan ulkoiseen auditointiin Hyrian koulutuspäällikkö Tuovi Aallon tukena.
Kuvassa vasemmalta: Vesa Vainikainen, Markku Loippo, Risto Tenhunen, Erkka Laininen ja Kirsi Malmstedt
Koulutilan Keke-ryhmän tyytyväinen vetäjä opettaja Markku Loippo vastaanottamansa kunniakirjan kanssa.
Koulutilan Keke-ryhmä
Kakkukahvit maistuivat sekä Koulutilan väelle että vieraille.
Etelä-Savon Koulutus Oy:n hallitus on 15.12.2011 nimennyt oppilaitokseen monijäsenisen toimielimen.
Toimielimen tehtävänä on 1.1.2012 voimaan tulleen lakimuutoksen mukaisesti päättää mm. opiskelijan
määräaikaisesta erottamisesta, asuntolasta erottamisesta, opiskelusta pidättämisestä sekä
opiskeluoikeuden peruuttamisesta ja palauttamisesta. Toimielimessä tulee lain mukaan olla
koulutuksen järjestäjän, opettajien, opiskelijoiden, opiskelijahuollon sekä työelämän edustus.
Monijäsenisen toimielimen kokoonpano 1.1.2012 alkaen:
Varsinainen jäsen Varajäsen
Koulutuksen järjestäjän edustaja: Marja Anttalainen Vesa Vainikainen / Taru Särkkä
Opettajien edustaja Minna Niemi Esa Kohvakka
Opiskelijoiden edustaja: Sara Pulkkinen (merko11B) Mikko Närhi (rak11B)
Opiskelijahuollon edustaja: Helena Teittinen Saara Laukkanen
Työelämän edustaja: Sanna Airas Anu Hotokka
Molemmat työelämän edustajat työskentelevät Työelämän palvelukeskus Reitissä.
Toimielimen puheenjohtajana toimii koulutuksen järjestäjän edustaja Marja Anttalainen. Kokouksessa
sihteerinä toimii opintosihteeri Aino Kirvesniemi.
Toimintatavat:
• kokoontuu vähintään kahden viikon välein, tarvittaessa useammin
• kokouksessa päätettävät asiat esitellään toimielimelle (esittelijänä toimii asiaan perehtynyt
ao.alan koulutuspäällikkö, opinto-ohjaaja tai kuraattori)
• toimielimen jäsenet ovat vaitiolovelvollisia (salassapitosopimus) ja äänivaltaiset jäsenet
toimivat virkavastuulla
Toimielimelle laaditaan kevään 2012 aikana oma toimintasääntö.
Päätösvaltuuksiin kurinpitoasioissa on tullut muutoksia tammikuusta 2012 alkaen:
opetukseen osallistumisen evääminen (enintään 3 päivää) koulutuspäällikkö
kirjallinen varoitus rehtori
määräaikainen erottaminen monijäseninen toimielin
opetuksesta pidättäminen monijäseninen toimielin
opiskeluoikeuden peruuttaminen monijäseninen toimielin
(Laki ammatillisesta koulutuksesta annetun lain muuttamisesta 951/2011: 32 §, 35 §, 35 a §)
Lomakkeet ao. tilanteisiin tullaan uusimaan lähiviikkojen aikana. Em. kurinpitotoimiin liittyen tullaan
myös alkuvuodesta tekemään kirjalliset toimintaohjeet.
Etelä-Savon ammattiopistossa opiskelija voi halutessaan suorittaa ylioppilastutkinnon ammatillisen
perustutkinnon rinnalla. Opetus toteutetaan lähiopintoina yhteistyössä Mikkelin etä- ja aikuislukion kanssa.
Syksyllä 2012 aloittavilla opiskelijoilla on mahdollisuus valita lukio-opintoja myös verkko-opintoina. Tässä
verkkototeutuksessa Esedulla on yhteistyökumppanina Otavan Opisto, jolla on pitkäaikainen kokemus
verkkopedagogiikasta.
Uusi kokeilu aloitetaan niin, että opiskelija voi valita verkossa suoritettavakseen vain neljän kirjoitettavan
aineen kurssit. Nämä aineet ovat äidinkieli, englanti ja matematiikka (A tai B), neljännen voi sitten valita itse
ottamalla joko ruotsin tai terveystiedon. Opiskelija voi myös halutessaan valita vain yhden aineen lukiokursseja,
jos hän haluaa jatko-opintojaan varten vahvistaa jotain osaamisaluettaan.
Lähiopintoina suoritettava malli on edelleen pääväylä suorittaa lukio-opintoja ja sitä kautta ylioppilastutkinto.
Verkko-opinnot mahdollistavat kuitenkin lukio-opintojen valitsemisen myös niillä aloilla, joilla se on ollut
ajoituksellisesti vaikea toteuttaa. Verkossa suoritettavista lukion kursseista opiskelija tekee aina tarkan
suunnitelman opinto-ohjaajan kanssa. Erityisesti yksittäisen aineen kursseja valittaessa täytyy pohtia valinnan
todellinen hyöty opiskelijan jatkosuunnitelmia ajatellen.
Lisätietoja:
Opinto-ohjaaja Marja Teräväinen p. 044 7115700
Koulutuspäällikkö Sari Paasonen p. 044 7115313
3. vuoden tarjoilija- ja kokkiopiskelijat järjestävät opinnäytetyönään Ravintola Innossa Venäjä ja
Unkari –viikot 30.1. – 24.2.2012
Venäjä-viikot 31.1.–10.2.
Listalla muun muassa Pietarin lohta, Kiovan kanaa ja herkullisia jälkiruokia kuten
karpalosorberttia! Luvassa myös Venäjä-aiheinen tietovisa. Osallistu ja voit
voittaa ilmaisen kahvitteluhetken Ravintola Innossa!
Unkari-viikot 13.2.–24.2.
Tarjolla muun muassa marhapörkölttiä, paprikaisia herkkuja ja taivaallista
suklaamoussea! Osallistu rubikinkuutio –skabaan ja voita kahvilippuja
Ravintola Innoon!
Tervetuloa nauttimaan!
REKRYON –tapahtuma
Torstaina 23.02.2012 klo 13 – 18, Esedun Otavankadun toimipiste
RekryOn Mikkeli 2012 on työnantajien ja työntekijöiden kohtaamispaikka. Esillä on yritysten ja organisaatioiden tämän hetkiset ja tulevat rekrytointi- tarpeet ja työtilaisuudet sekä mahdollisuudet työharjoitteluun, opintojen lopputöiden tekemiseen ja oppilaitosyhteistyön.
Työnantajat etsivät sekä ammattiosaajia että kesätyöntekijöitä. Paikalla on Mikkelin seudun työnantajia ja yrityksiä useilta aloilta.
Yrityksiä on kutsuttu rekrytoimaan parhaat osaajat ja esittelemään organisaatiotaan työnantajia ja työnhakijoita yhdistävälle RekryOn 2012 -messuille. Messut tarjoavat työnantajille tilaisuuden tulla tunnetuksi alueen työnhakijoille, opiskelijoille ja koululaisille sekä kohdata tämän hetken tulevaisuuden työntekijöitä.
Järjestäjät: Mikkelin kaupunki ja Mikkelin työ- ja elinkeinotoimisto
Esedun yhteyshenkilö yritysasiamies Teija Pylkkänen
Lue lisää intrasta.
Kannustattehan opiskelijoita osallistumaan REKRYON –tapahtumaan!
Lauantaina 4.2.2012 klo 10–15 Mikkelissä Tuomiokirkon edustalla (Hallituskadun ja Ristimäenkadun
risteyksessä) toimii Esedun henkilökunnan järjestämä Kahvila-Ravintola Soppa@Kauha.
Tarjolla keittiömestarin kasvissosekeittoa, kahvia, kaakaota, suolaisia ja makeita leivonnaisia yms.
Ravintolan tulot luovutetaan Naisten Pankin toiminnan hyväksi.
Lisätietoja: Jaana Kovanen puh. 044 711 5409, [email protected]
Esedun Otavankadun toimipisteen Mimosa -ravintolassa järjestetään tiistaina 21.2.2012 klo 14 -16
Yrittäjyysiltapäivä.
Tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki Esedun yrittäjyysopettajat, yrittäjyysopetuksen kehittäjät,
yritysmäisten oppimisympäristöjen vastuuhenkilöt sekä kaikki, jotka ovat kiinnostuneita kehittämään
yrittäjyyskasvatusta ja yrittäjyyttä.
Yrittäjyysiltapäivässä käsiteltäviä asioita:
Tietoa yrittäjyyteen liittyvistä kehittämissuunnitelmista, kehittämistyöryhmän perustaminen
Tietoa opettajien Y-KÄMP-leiristä
Yrittäjyyskasvatustyössä ansioituneen opettajan palkitseminen
Tilaisuudessa on kahvitarjoilu. Ennakkoilmoittautuminen tilaisuuteen viimeistään ma 20.2.2012
Lisätietoja: Taisto Hirvonen puh. 050 389 0987, [email protected]
Esedun oma kortti on nyt saapunut. Korttia voi myös
käyttää kutsun kansina.
Kortteja on toimitettu Pieksämäen Kuusitien ja Mikkelin
Raviradantien 8-10 toimipisteeseen sekä Mikkelin Hankeyksikköön.
Tarvittaessa kortteja voi kysellä markkinointiassistentti Marika
Auviselta puh. 044 711 5511, [email protected]
Raviradantie 8-10:ssa tapahtuvien huoltotöiden vuoksi ovat sähköt poikki lauantaina 4.2.2012 klo 8
alkaen. Sähkökatko kestää niin pitkään kuin huoltotöiden vuoksi on aiheellista. Sähkökatkon takia
tietoliikenneyhteydet eivät toimi Raviradantie 8-10:ssä eivätkä niissä kiinteistöissä, joiden
tietoliikenne kulkee RRT 8-10: kautta.
Tietoliikenneyhteydet ovat poikki lauantaina 4.2. seuraavissa kiinteistöissä:
Raviradantie 4-6
Raviradantie 8-10
Hotelli Uusikuu
Taitola
Kinnari
Sähkökatkon aikana mitkään em. kiinteistöjen tietojärjestelmistä eivät ole käytettävissä (mukaan
lukien Moodle).
Otavankadun parturi-kampaamo on saanut nimen: Parturi-kampaamo Oppi.
Nimen ovat ideoineet hiuspuolen henkilökunta. Nimen haluttiin kuvastavan kampaamon luonnetta,
jossa alan opiskelijat tekevät töitä oppien. Nimi sointuu myös mukavasti Ravintola Innon kanssa.
Uudistuneen Parturi-kampaamo Opin avajaisia vietetään helmikuussa.
Etelä-Savon Koulutus Oy joutuu pohtimaan tarkoin koulutustarjontaansa tuleville vuosille 16-18 –
vuotiaiden ikäluokkien pienenemisen ja toisaalta alueemme työvoimatarpeiden kasvun johdosta.
Koko Esedun henkilökunnalla on nyt mahdollisuus vaikuttaa asiaan oheisella kyselyllä!
Vastaathan kyselyyn perjantaihin 10.2.2012 mennessä. Kyselyyn pääset tästä linkistä.
Lisätietoja: Arja-Leena Saastamoinen puh. 044 711 5666, [email protected]
Tällä palstalla esitellään uusia ja vanhoja
esedulaisia.
Tehtävä: kirjanpitäjä
Toimipaikka:
Työpisteeni sijaitsee Raviradantie 8-10:ssä Pohjoisväylällä.
Mitä teet Esedulla?
Työskentelen hallinto- ja talouspalvelutiimissä, päätehtävänä on ostoreskontran hoito ja siihen liittyen
Rondo-laskunkäsittelyjärjestelmän ja M2-matkahallintajärjestelmien pääkäyttäjänä toimiminen.
Minulta saa siis neuvoja edellä mainittujen ohjelmien käyttöön ja huolehdin osaltani siitä, että taloon
saapuvat ostolaskut sekä henkilöstön matkalaskut kulkevat sähköisten järjestelmiemme kautta
päätyen oikeille tileille kirjanpitoon ja maksuun.
Mistä tulit nykyisiin tehtäviin?
Siirryin nykyisiin tehtäviini opintotoimistosta, jossa hoidin lukuisia opiskelijapalveluihin liittyviä töitä.
Olen tullut oppilaitosmaailmaan töihin jo vuonna 1993 silloiselle Mikkelin kotitalousoppilaitokselle ja
siitä eteenpäin kulkenut muutosten virran mukana eri toimintayksiköissä ja tehtävissä.
Mitä teet vapaa-ajallasi?
Vapaa-ajasta leijonan osan vievät lemmikit eli chihuahua rotuiset koirat, joita olen kasvattanut
pienimuotoisesti jo lähes 30 vuotta. Meillä syntyy pentuja pari kertaa vuodessa ja käyn
koiranäyttelyissä viikonloppuisin sekä kilpailemassa että toimitsijan töissä. Harrastamme mieheni
kanssa yhdessä liikuntaa eli iltaisin ohjelmassa on kuntonyrkkeilyä ja zumbaa. Oma
liikuntaharrastukseni on itämainen tanssi, jonka pyörteissä olen ollut jo viitisentoista vuotta.
Kuvaa itseäsi kolmella etunimesi ensimmäisellä kirjaimella alkavalla adjektiivilla:
mukava, mukautuva, mutta määrätietoinen
TOB 2011 Tulokset Esedun monisivuisen tekstin pohja
Edellisen EsedUutisten jälkeen julkaistut uutiset nettisivuilla:
Esedun ja lukion sählyturnaus 26.1.2012 (27.1.2012)
Uutta henkilöstöä Esedulla (19.1.2012)
Koneistuksen Taitaja-kisan semifinaali Esedussa (18.1.2012)
Työssäoppimisjaksolta uniikki kaiutin (17.1.2012)
Kokkiopiskelijat kilpasilla to 19.1. (13.1.2012)
Avoimet ovet ke 18.1. Mikkelissä (12.1.2012)
Lisää uutisia tästä.