yhteiskehittämisellä uusia malleja ja …...lähtökohtia yritysyhteistyötä on tehty...

35
Yhteiskehittämisellä uusia malleja ja mahdollisuuksia yritysyhteistyöhön Yritysyhteistyön palvelumuotoilu työllisyyspalveluissa Vantaan kaupunki, kevät 2017

Upload: others

Post on 25-Dec-2019

1 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

Yhteiskehittämisellä uusiamalleja ja mahdollisuuksiayritysyhteistyöhönYritysyhteistyön palvelumuotoilu työllisyyspalveluissaVantaan kaupunki, kevät 2017

LähtökohtiaYritysyhteistyötä on tehtytyöllisyyspalveluissa jo pitkään ja siitä onmyös kertynyt hyviä kokemuksia.Yritysyhteistyö on kuitenkin ollut pitkältihenkilösidonnaista ja hajautettua eritiimeissä ja hankkeissa. Näin toiminta jasiitä saadut kokemukset eivät olelevinneet ja juurtuneet parhaallamahdollisella tavalla selkeiksi jasystemaattisiksi toimintamalleiksi.

Yritysohjaamo ja senyrityskoordinaattorien tiimi rakennettiinvahvistamaan yritysten kanssa tehtävääyhteistyötä.

Tavoitteena on, että yritysohjaamo toimisiyritysyhteistyön keskustoimijana jaainakin ensikontaktointi yritysten kanssatapahtuisi Yritysohjaamon kautta.Yrityksillä olisi näin yksi selkeä osoiteyhteydenotoille.

Yritysohjaamo on tarjonnut yrityksille jamuille työnantajille maksuttomiapalveluita, joilla on pyritty auttamaantyönantajia löytämään osaavaa työvoimaasekä rahanarvoisia tukia työllistämiseen.Kahdesti vuodessa järjestettäviäMegaRekry on jo vakiinnuttanutpaikkansa tehokkaana

rekrytointitapahtuma. Tämän lisäksiyritysohjaamo on pilotoinnut erilaisiayhteistyömalleja. Palvelumuotoilun jayhteissuunnittelun avulla halutiin hakealisää selkeyttä ja voimaa yritysten kanssatehtävän yhteistyön kirkastamiseksi jatoimintamallien edelleen kehittämiseksi.

J O H D A N T O

Palvelumuotoiluntavoitteet ja fokusTavoitteena oli hakea palvelumuotoilun avullalisäymmärrystä, konkreettisia ideoita ja uusiaratkaisumalleja erityisesti seuraaviin kysymyksiin:• Millaista tukea yritykset tarvitsevat ja toivovat työvoiman

löytämiseen ja rekrytointiin?• Miten yrityksiä voitaisiin tukea uusien työpaikkojen

löytymisessä?• Miten kaupunki/työllisyyspalvelut voi tukea yrityksiä

rekrytoinnissa?• Miten yhteistyötä yritysten kanssa voitaisiin parantaa?

| J O H D A N T O

Tähtäsimme erityisesti yhteissuunnittelutyöpajojenja asiakaslähtöisin menetelmin yritysyhteistyönpalvelukonseptin ja toimintamallin kirkastamiseen YRITYSTEN JA

SIDOSRYHMIENEDUSTAJAAHAASTATTELUIDEN,TYÖPAJOJEN JA KYSELYNKAUTTA

TIIMILÄISTÄ JAVERKOSTONEDUSTAJAATYÖPAJOISSA

Palvelumuotoiluun osallistui kaikkiaan

1945

| P A L V E L U M U O T O I L U NT O T E U T U S

TAVOITTEET &LÄHTÖTILANNE KOHDERYHMÄT JA ASIAKASYMMÄRRYS

VISIO &KEHITYKSEN

FOKUS

PALVELUALUEET, IDEOINTI JAPROTOTYPIOINTI VALIDOINTI

ALOITUSTYÖPAJA

TYÖPAJA:VISIO &

KEHITYKSENFOKUS

3 TYÖPAJAN SARJA:PALVELUKONSEPTIENIDEOINTI JA KUVAUS

YHTEENVETO-TYÖPAJA

OLEMASSAOLEVAN TIEDONKOKOAMINEN

YRITYS- JASIDOSRYHMÄTUTKIMUS

YRITYS- JA SIDOSRYHMÄ-HAASTATTELUT

Vk 18 Vk 21Vk 20Vk 19 Vk 22 Vk 25Vk 24Vk 23 Vk 26

TYÖPAJA:OLEMASSA OLEVA

YRITYSTIETO

TYÖPAJA:TUTKIMUS-HAVAINNOT

KESÄKUU 2017TOUKOKUU 2017

| P R O S E S S I

Fokus yrityskentässäYritysyhteistyö on kohdennettu erityisesti toimialoille jayrityksille joiden tehtävät eivät edellytä korkeaa koulutustasoaja työnantajille, jotka eivät etsi yli-ihmisiä, vaan tavallisia,motivoituneita, sitoutuneita, oikealla asenteella varustettujatyöntekijöitä ja osaajia.

| F O K U S

Yritysohjaamon tavoitteena on toimia linkkinä työnantajien,työnhakijoiden ja työllistämistä edistävien organisaatioidenvälillä.

| Y H T E I S T Y Ö V E R K O S T O J E N A V U L L AO N N I S T U N E I S I I N L O P P U T U L O K S I I N

Yritysohjaamon toimintaperustuu vahvasti yhteistyöhönmonitoimijaympäristössä

Yritysohjaamo

Keskeiset identifioidut kehitysaskeleetvision saavuttamiseksi• Yrityksille ja muille työnantajille tarjottavien palveluiden

ja toimintamallien selkeys, sekä jatkuva kehittäminenyhdessä yhteistyökumppanien kanssa

• Verkosto ja toimintamalli “työnhakijapoolin”vahvistamiseksi: toimintamalli ja yhteinenhenkilöasiakasrekisteri työllisyyspalveluiden sisällä,työnhakijapankin rakentaminen sekä yhteistyönvahvistaminen erityisesti TE-palveluiden kanssa

• Tunnettuuden, markkinoinnin ja viestinnänvahvistaminen: verkkosivujen ja SoMe-kanavien kehitys,onnistumiset esiin, tapahtumien hyödyntäminen

• Yrityskumppaniverkoston vahvistaminen jaasiakkuusjärjestelmän rakentaminen

• Yhteistyön edelleen vahvistaminen muiden työllistämistäedistävien toimijoiden kanssa ja hankkeiden“ristiinpölytys”

• Konkreettisen tiekartan rakentaminen: tavoitteet,seuranta ja arviointi, aikataulut, toimijoiden roolit

| K E S K E I S E TK E H I T Y S A L U E E T

Yritysten keskeisiähaasteitatyövoimanlöytämiseen jarekrytointeihinliittyen – elitarpeita ja toiveitatuelle ja palveluille

Yritystutkimuksessa keskeisimpänä haasteena korostui oikealla asenteella jamotivaatiolla varustettujen työntekijöiden löytäminen. Lisäksi haasteita olimyös ammattitaitoisten työntekijöiden löytämisessä.

Lisäksi identifioitiin monia työllistämistä potentiaalisesti estäviä tekijöitä(koetut riskit, rekrytointiprosesseihin vaadittavat resurssit, aika ja vaiva),joiden vuoksi osa työpaikoista voi jäädä kokonaan piiloon.

Nykyisin tarjolla olevien palvelujen koettiin olevan keskittyneen pitkältityöpaikkailmoitusten julkaisemiseen. Lisäksi julkisen puolen palveluissanähtiin jäykkyyttä ja sirpaleisuutta. Yksityisen puolen palvelut puolestaanusein maksullisia, mikä on erityisesti pienyrityksille haastavaa. Työllistämisentuet olivat suhteellisen heikosti tunnettuja ja niiden hyödyntämiseen liittyväbyrokratia epäilyttää työnantajia.

| H A V A I N T O J A J A P A L A U T E T T AY R I T Y S T U T K I M U K S E S T A

V a n t a a n k a u p u n k i1 2

Sopivien työntekijöiden löytäminen

Yritykset toivoivat uudenlaisia ratkaisuja japalveluja erityisesti “oikeiden hakijoidenlöytämisen, täsmähaun” tueksi. Toivottiinmyös sähköisten kanavien ja palvelujenparempaa hyödyntämistä ja uusia ratkaisujakohtaamisen edistämiseen.

Rekrytointeihin liittyvät riskit

Rekrytointeihin korostettiin liittyvänvarsinkin pienemmillä yrityksillä merkittäviäriskejä: taloudellinen epävarmuus, valitaankooikea henkilö, miten työskentely sujuu ym.Uuden työntekijän palkkauksen kustannuksetovat varsinkin pienyrityksille merkittäväinvestointi.

Rekrytointiprosesseihin liittyvä aika, vaiva,resurssi- ja osaamistarpeet

Rekrytointiprosessien läpivienti vaatiikokonaisuudessaan monenlaisiaaktiviteetteja ja vaiheita. Erityisestipienemmille yrityksille nämä voivat aiheuttaamerkittävän työllistämisen esteen.

Yritysten keskeisiähaasteita työvoimanlöytämiseen jarekrytointeihin liittyen –eli tarpeita ja toiveitatuelle ja palveluille

“Motivoitunutta henkilökuntaa on entistä vaikeampi löytää. Tarvitsemmejatkuvasti lisää tekijöitä ja niitä, jotka oikeasti haluavat työllistyä ja ovat valmiitatekemään töitä.

“Olennaisinta meille olisi varmaan ne sellaiset aktiiviset ehdotukset, se voisiherätellä meitäkin. Töitä meillä monissa yrityksissä kyllä varmaan riittäisi, mutta kunei yrittäjä itse jaksa, viitsi ja muista etsiä niin voi sitten jäädä niitä työpaikkojasyntymättä.

Lainauksia yritysten edustajilta

| H A V A I N T O J A J A P A L A U T E T T AY R I T Y S T U T K I M U K S E S T A

V a n t a a n k a u p u n k i1 3

Vahvan yritysyhteistyön avaimia• Maksuttomat palvelut. Palveluiden maksuttomuus on yrityksille

merkittävä asia. Maksuttomuus tuo rekrytointia tukevat palveluterityisesti myös pienten yritysten ulottuville.

• Yrityslähtöisyys ja yrityksen lähtökohtien huomiointi. Yhteistyö lähteeyrityksen tarpeista ja yritystä kuunnellen. Palvelut ja toimintamallitmukautetaan joustavasti yrityksen mukaan.

• Henkilökohtainen palvelu ja aktiivinen yhteistyöote.Yrityskumppaneihin pidetään aktiivisesti yhteyttä ja yhteistyöhönpyritään varmistamaan pitkäaikainen kontaktihenkilö. Yritykselletarjotaan palvelua keskitetysti “yhdeltä luukulta”. Myös uusiinpotentiaalisiin yhteistyökumppaneihin luodaan jatkuvasti kontakteja.Aktiivisella toiminnalla tuodaan esiin piilotyöpaikkoja.

• Palveluiden, toimintamallien ja prosessien selkeys sekäonnistuneiden esimerkkien esiin nostaminen. Yrityksille tarjottavatpalvelut ja yhteistyömallit on selkeästi kommunikoitu ja toteutettu.

• Työllisyyspalvelujen ammattitaitoinen, kokenut henkilöstö sekäsparratut, valmennetut työnhakijat. Yrityskoordinaattoreiden jatyöllisyyspalvelujen muiden ammattilaisten (esim. työvalmentajien)kokemus ja keskinäinen yhteistyö avaa monenlaisiakehitysmahdollisuuksia. Valmennuksen avulla yrityksille varmistetaanhyvän asenteen omaavia, motivoituneita ja sitoutununeita hakijoita.

• Aktiivinen yhteistoimintaverkosto. Palveluita ja toimintamalleja sekätoteutetaan että kehitetään jatkuvasti eteenpäin työllisyyttä jatyöllistämistä edistävien toimijoiden yhteistyönä.

| Y R I T Y S Y H T E I S T Y Ö NA V A I N T E K I J Ö I T Ä

Keskeiset identifioidutyrityskohderyhmätErilaisten lähtökohtien, tarpeiden japrioriteettien pohjalta kuvattuna

TYÖNTEKIJÖIDENLÖYTÄMISEN LISÄKSITARPEITA MYÖSREKRYTOINTIA TUKEVILLEASIANTUNTIJAPALVELUILLE

TARPEETKESKITTYNEET

TYÖVOIMANLÖYTÄMISEEN

AVOIMEMPI NÄKEMYSTYÖNHAKIJOIHIN.HALU/ MAHDOLLISUUSTYÖLLISTÄÄ MYÖSHEIKOMMASSATYÖMARKKINA-ASEMASSA OLEVIA

“KOVAVAATIMUSTASO”REKRYTOINNISSA

Vantaan kaupungin kilpailutuksia voittaneet sopimusyritykset, joillatyöllistämisvelvoite

Pääosin suuremmat yritykset, joilla kova, jatkuva työvoimapula

Pienet yritykset, joilla useita tukitarpeita ja resurssihaasteitarekrytointeihin liittyen

Lisäksi työllisyyspalveluille ja Yritysohjaamolle erittäin merkittävänkohderyhmän muodostavat tukityöllistämistä ja sosiaalisia arvojarekrytoinneissa korostavat työnantajat, mukaanlukien sosiaalisetyritykset ja välityömarkkinoiden kolmannen sektorin toimijat

3

2

1

4

| K O H D E R Y H M Ä T

1

2

3

4

Suunnitteluhaasteitapalveluidenkonseptointiin jakehittämiseen

TYÖNTEKIJÖIDEN LÖYTÄMISENLISÄKSI TARPEITA MYÖSREKRYTOINTIA TUKEVILLEASIANTUNTIJAPALVELUILLLE

TARPEET KESKITTYNEETTYÖVOIMAN

LÖYTÄMISEEN

AVOIMEMPI NÄKEMYSTYÖNHAKIJOIHIN. HALU JAMAHDOLLISUUS TYÖLLISTÄÄ MYÖSHEIKOMMASSA TYÖMARKKINA-ASEMASSA OLEVIA

“KOVA VAATIMUSTASO”REKRYTOINNISSA

Millaisten palveluiden jatoimintamallien avulla voisimmeparhaiten edistää työnantajien ja

työnhakijoiden kohtaamista?

3

2

1

4

Miten voisimme tehdärekrytointiprosessit helpommiksi,madaltaa työllistämisen kynnystä

ja poistaa rekrytointiin liitettyjäriskejä?

Miten voisimme tukea hankintojavoittaneita sopimusyrityksiätyöllistämisvelvoitteentäyttämisessä?

Miten voisimme vahvistaaerityisesti sosiaalisia arvoja jamonimuotoisuuttakorostavien työllistämis- jarekrytointikokemustenpositiivista näkyvyyttä?

| S U U N N I T T E L U H A A S T E E T

Miten voisimme tehdä myöstyöllistämisen tuet paremmintunnetuiksi ja helpomminlähestyttäviksi?

Yhteiskehittämisellä uusiamalleja ja palvelujayritysyhteistyöhön

| P A L V E L U K U V A U K S E T

PALVELUT TYÖNANTAJIEN JA TYÖNTEKIJÖIDENKOHTAAMISEN TUEKSI

MegaRekry-tapahtumatRekrytreffitSähköiset kohtaamispalvelut työnantajilleja työnhakijoille

OSAAJAHAKU REKRYTOINTIPROSESSINHELPOTTAMISEEN JA RISKIEN MINIMOINTIIN

Tehtävän menestystekijöiden määrittelyHakijoiden kartoitus, esivalinta jasuositteluTukea haastatteluihin, valintoihin ja työnaloitukseen

TIETOA, NEUVONTAA JA OHJAUSTATYÖLLISTÄMISENTUKIMAHDOLLISUUKSISTA

Tietoiskuja sekä havainnollisetesittelyt eri tukimuodoistaTarvittaessa henkilökohtaistaneuvontaa ja apua prosessin erivaiheisiin

ONNISTUMISTARINOIDEN ESIINTUONTI

Kanava työllistämis- jarekrytointitarinoiden ja esimerkkienesiin nostamiselleAmmattitaitoinen palvelu tarinoidenlaatimiseen

Yritysten kanssa yhteistyössäkehitetyt palvelut

1

2 3

4

| P A L V E L U K E N T T Ä

PalvelukuvauksetA| Rekrytreffit

B| Sähköiset kanavat työmahdollisuuksien esiintuontiin

C| Osaajahaku

D| Tietoa ja neuvontaa työllistämisen tuista

E |Positiivista näkyvyyttä onnistumistarinoiden kautta

| P A L V E L U K U V A U K S E T

A | Rekrytreffit

V a n t a a n k a u p u n k i |2 1

| P A L V E L U K U V A U K S E T

Luomme kohtaamisia työnantajan jatyönhakijoiden välille järjestämällä työnantajallemaksuttomia rekrytreffejä

MISTÄ LÖYTÄISIMMEOSAAJIA AVOIMIINTYÖTEHTÄVIIN?

Rekrytreffien avulla työnantajat löytävätmotivoitunutta ja oikeanlaista osaamista aikaa,vaivaa ja rahaa säästäen.

Rekrytreffit on tarkoitettu erityisesti yrityksille, jotkatarvitsevat tehokkaan tavan löytää potentiaalisiatyöntekijöitä useampaan avoimeen paikkaanyhtäaikaisesti.

Treffien avulla tapaat kolmessa tunnissa useitaosaajia, joilla on oikea asenne ja halu työllistyä.

Käytössämme on Vantaan kaupungin laaja verkosto,josta löytyy monia väyliä työntekijöiden löytämiseen.

REKRYTOINTI-TARPEENKARTOITUSYHDESSÄ

REKRYTREFFIENSUUNNITTELU JAHAKIJOIDENETSINTÄ

REKRYTREFFIT JAPIKAHAASTATTELUT

SEURANTA JAJATKOYHTEISTYÖ

ONNISTUNUTREKRYTOINTI

• Tapaat samalla kertaa useita motivoituneita hakijoita,joista voit valita avoimeen tehtävään sopivimmanosaajan

• Vastaamme tapahtuman kaikista järjestelyistä jatarjoamme treffeille tilat hyvien kulkuyhteyksien päässäVantaan Tikkurilassa

• Maksuttomilla rekrytreffeillä työnantaja ja työnhakijatkohtaavat toisensa pikahaastattelussa

Yritysohjaamon rekrytreffit – työnantajan jatyönhakijan kohtaamispaikka

• Olemme tukenasi rekrytoinnin eri vaiheissa

| P A L V E L U K U V A U K S E T :R E K R Y T R E F F I T

Palautetta asiakasyrityksen edustajalta

Koska voidaan kokeilla tällaista, ottakaa yhteyttä lomienjälkeen! Toimisi myynnin alalla tosi hyvin. Erityisesti myyjäntyössä sosiaaliset taidot on tärkeimmät, joten rekrytreffeilläolisi helppo testata se. Kaikki ei osaa kirjoittaa hyviähakemuksia, mutta on sitten livenä tosi hyviä.

| P A L V E L U K U V A U K S E T :R E K R Y T R E F F I T

B | Sähköisten kanavienhyödyntäminen työantajien jatyöhakijoiden kohtaamiseen

| P A L V E L U K U V A U K S E T

Yhteiset markkinointikanavatyritysten kanssa, mahdollisuusmarkkinoida avoimia työpaikkoja,sähköisissä ja sosiaalisen mediankanavissaAktiiviset Facebook ja LinkedIn -kanavat, joissa julkaistaan tietoa erilaisistatyömahdollisuuksista (erityisesti myös palkkatuki- ja työkokeilupaikoista),. työnantajia jahakijoita kohtaamaan toisensa.

Tarvittaessa laaditaan yhdessä yritysten kanssa yhteistyössä soveltuva esittely japaikkailmoitus sovittavaan sähköiseen kanavaan.

Tulevaisuudessa sähköisten kanavien kautta voidaan tuoda esiin myös työnhakijoidenesittelyjä.

| P A L V E L U K U V A U K S E T : S Ä H K Ö I S T E NK A N A V I E N H Y Ö D Y N T Ä M I N E N

Palautetta asiakasyrityksen edustajalta

| P A L V E L U K U V A U K S E T : S Ä H K Ö I S T E NK A N A V I E N H Y Ö D Y N T Ä M I N E N

“Ilman muuta voisi tääkin kiinnostaa. Meidän hakijaton nuoria ja ne liikkuu just SoMessa, niin niitä voisitavoittaa sitä kautta. Näkisin, että tää voisi olla ihanhyvä lisä. Ja kun meillä ei ole omia Facebook-sivujaniin tätä kautta me voitaisiin saada meidänkin paikatnäkyville Facebookkiin. Siellä nuoret liikkuu.”

C | Osaajahaku

| P A L V E L U K U V A U K S E T

Henkilöstön haku ja valinta voi olla aikaavievää,kallista ja tuloksetontakin. Joskus valinnatepäonnistuvat ja siitä usein tulee lisäkustannuksia.

“Osaajahaku Vantaa” –palvelu tukee yrityksenhenkilöstön hankintaa sen kaikissa vaiheissa.

Asiantuntijapalvelumme on kohdennettu erityisestipk –yritysten tueksi. Osaajahaku –palvelun avullaautamme myös Vantaan kaupungin sopimusyrityksiätyöllistämisvelvoitteen täyttämisessä.

HAETTAVAN TEHTÄVÄNMENESTYSTEKIJÖIDENMÄÄRITTELY

SOVELTUVIENHAKIJOIDENKARTOITUS,ESIVALINTA JASUOSITTELU

SEURANTA JAPALAUTE

TUKEAHAASTATTELUIHINJA VALINTOIHIN

TUKEA JA APUAALOITUKSEEN

Jumittaako yrityksesi henkilöstön hankinta?Osaajahaku –palvelu auttaa

TARVITSEMME UUSIATEKIJÖITÄ, MUTTAREKRYTOINTIMIETITYTTÄÄ

Osaajahaku Vantaa –palvelun hyödyt

• Tuki rekrytointiprosessin suunnitteluun jatoteutukseen

• Valmiiksi kartoitetut ja esihaastatelluthakijat

• Tukea rekrytoinnin eri vaiheisiin

• Kustannustehokasta, nopeaa, maksutonta jahenkilökohtaista palvelua

| P A L V E L U K U V A U K S E T :O S A A J A H A K U

Palautetta työnantajakumppanin edustajalta

| P A L V E L U K U V A U K S E T :O S A A J A H A K U

Tosi hyvältä kuulostaa jollekin aloittelevalleyrittäjälle, jolla suuresti työvoimapulaa.Listataan vaatimukset yhdessä. Hyvää tässä onerityisesti maksuton apu niille joilla ei oleresursseja palkata hr-firmaa tekemään.

V a n t a a n k a u p u n k i |3 8

D | Tietoa ja neuvontaatyöllistämisen tuista

V a n t a a n k a u p u n k i |3 9

| P A L V E L U K U V A U K S E T

Tietoa, neuvontaa ja konkreettista apuatyöllistämisen rahanarvoisten tukienhyödyntämiseen

OLISIKO MEIDÄNMAHDOLLISTA SAADATYÖLLISTÄMISEEN JOTAINTUKEA? MITÄ TUENSAAMINEN VAATII?

Tavoitteenamme on parantaa yritysten tietoisuuttatyöllistämiseen liittyvistä tukimahdollisuuksista(palkkatuki ja Vantaan kaupungin oma Valtti-tuki,työ- ja rekrytointikokeilu, kesätyösetelit), tehdätuet helpommin lähestyttäviksi ja madaltaakynnystä niiden hyödyntämiseen.

Neuvontapalvelumme on tarkoitettu erityisestiyrityksille, joilla olisi tarvetta työntekijälle, muttarekrytointiin liittyvät riskit ja vaatimuksetmietityttävät, Vantaan kaupungin hankintojavoittaneille sopimusyrityksille, sekä yrityksille jotkahaluavat tarjota työpaikan heikommassatyömarkkina-asemassa oleville.

TIETOISKUJA JAKAMPANJOITA

HAVAINNOLLISETESITTELYT ERI

TUKIMUODOISTAVERKOSSA

HENKILÖKOHTAISTANEUVONTAA

TARPEEN MUKAAN

APUA HAKEMUKSIIN,SOPIMUKSIIN JAMAKSATUKSIIN

TUKEA PROSESSIN ERIVAIHEISSA JA

YHTEYSHENKILÖONNISTUMISEN

VARMISTAMISEKSI

• Selkeää tietoa tuista, niihin liittyvistä ehdoista jaeri mahdollisuuksista, yrityksen lähtökohdathuomioiden

• Konkreettisia, selkeitä ohjeita hakemiseen

• Henkilökohtaista neuvontaa hakemusten tekoonja prosessin eri vaiheisiin

• Vinkkejä ja ohjausta tukiorganisaatioidenkontaktointiin

Yritysohjaamo – Silta yrittäjän jatyöllistämisen tukia myöntävienorganisaatioiden välillä

V a n t a a n k a u p u n k i4 0

| P A L V E L U K U V A U K S E T : T I E T O A J AN E U V O N T A A N T Y Ö L L I S T Ä M I S E N T U I S T A

Palautetta sidosryhmän edustajalta

| P A L V E L U K U V A U K S E T : T I E T O A J A N E U V O N T A AT Y Ö L L I S T Ä M I S E N T U I S T A

Työllistämisen tuista tarvittaisiinyritysesimerkkejä: miten on hyödynnetty. Tietoatuista voisi upottaa muihin tapahtumiin, voisimiettiä yhteistyössä ja voimme markkinoidaeteenpäin esim. yritysvantaa, vantaan yrittäjät,te-toimisto, yritysohjaamo, verottaja, prh.”

D | Positiivista näkyvyyttäonnistumistarinoiden kautta

| P A L V E L U K U V A U K S E T

Jaa kokemuksesi onnistuneestarekrytoinnista!Tarjoamme yhteistyökumppaneillemmemahdollisuuden positiiviseen medianäkyvyyteen.Onnistumistarina-palvelumme avulla saat lisäämarkkina-arvoa sekä yrityskuvallesi uutta nostetta.

Palvelu on suunnattu erityisesti sopimusyrityksille,jotka kantavat sosiaalista vastuuta, ottavat senhuomioon rekrytoinnissa ja ovat sitoutuneettoteuttamaan Vantaan kaupungintyöllistämisehtoa.

Haluamme jakaa sinun ja työntekijäsionnistumistarinan hyvin sujuneesta rekrytoinnistasuuren yleisön kanssa.

Me yhdessä ykköseksi!

YRITYSOHJAAMOOTTAA YHTEYTTÄ

KUMPPANIIN

AIKATAULUSTA JAKÄYTÄNNÖN

JÄRJESTELYISTÄSOPIMINEN

HAASTATTELU JAVALOKUVAUS

AMMATTILAISENAVULLA

TARINAN JULKAISUSOVITUISSA LEHDISSÄ

JA SOSIAALISENMEDIAN KANAVISSA

KOONTIJULKAISTUISTA

MATERIAALEISTA JALEVIKEISTÄ

MAKSUTONTAMEDIANÄKYVYYTTÄ

YHTEISTYÖYRITYKSILLE

• Maksuton artikkeli sovituissa lehdissä jasosiaalisen median kanavissa.

• Positiivista näkyvyyttä, lisää markkina-arvoa jamahdollisuus yrityskuvan kirkastamiseen.

• Koonti julkaistusta materiaalista ja niidenlevikkimääristä sekä klikkauksista ja jakomääristäverkossa.

Helppoa ja maksutontamedianäkyvyyttä paikallisissa javaltakunnallisissa kanavissa

| P A L V E L U K U V A U K S E T :O N N I S T U M I S T A R I N A T

Palautetta asiakasyrityksen edustajalta

| P A L V E L U K U V A U K S E T :O N N I S T U M I S T A R I N A T

Tää istuu kyllä meille sopimusyrityksenä. Näkyvyyttäsellaisille oikeille onnistumistarinoille ei ole koskaan liikaa.Hyvää olisi ylipäätään se, että saataisiin niitä tarinoita esiin jaihmisten mieleen... Se ei saisi kuitenkaan olla vainmainosjuttu, että se pohja ja todellinen tarina on kuitenkinse tärkein. Onnistumistarina on nimenä ihan hyvä, ruokkiisellaisia positiivisia ajatuksia ja mielikuvia, mekin alettiinlaittamaan onnistumisia ylös.

Yritystenvalidointipalautte

Kaikkiaan palaute yritysten edustajilta oli pääosin positiivista: kaikki palvelukuvaukset herättivätkiinnostusta ja nähtiin hyödyllisinä, eri kohderyhmien erilaisiin tarpeisiin. Seuraavien askeleidenkannalta olennainen kysymys on kehitystyön resurssointi sekä kohderyhmien ja palvelualuidenmahdollinen priorisointi resurssit huomioiden.

| Y H T E E N V E T O J AS E U R A A V A T A S K E L E E T

Kehitystyö jatkuu!Kehitämme palvelukonsepteja ja toimintamalleja eteenpäinkokeilevan ja iteratiivisen kehittämisen hengessä, aktiivisessayhteistyössä yritysten sekä muiden yhteistyökumppaniemmekanssa.

www.6aika.fi