1

VÄKI

1/2010

2 VÄKI 1/20102

SISÄLLYS

PääkirjoitusEmma Rimpiläinen

Seikkailu kellarissa - kuolemaa katsomassaTaru Takamaa, Aino Jones, Iiris Markkola ja Meri Raunola

Tämä raivo sisälläni Heini Mynttinen

KuolemabingoEmma Rimpiläinen

Elävänä tyhjätasku, kuolleena kuninkaallinenHeini Mynttinen

Antropologi kannibaalien tai haiden ruokana?Heini Mynttinen

Kurkistus kuolemanjälkeiseen elämään - kierros mormoni temppelissäMinna Kulmala

Elinikää nostattamaan ! Linda Kaljala

Ulkoasu ja taittoKaisa NaskaliMinna KulmalaEmma Rimpiläinen

Julkaisija: Mana ryPainos: 100 kplPainopaikka: Picaset OyPäätöimittajat:Minna KulmalaEmma RimpiläinenHeini Mynttinen

ToimituskuntaAura HeinonenLinda KaljalaMinna KulmalaEmma RimpiläinenHeini Mynttinen

3

5

10

12

16

17

18

26

3

P

33

ÄÄKIRJOITUS

Rakas lukija, tämä on Väen kuolema-teemanumero. Tiedäm-me, että tähän aikaan vuodesta on tapana kirjoittaa aiheista kuten elämä, syntymä, valo ja nuoruus. Vuosi nähdään ikään kuin ihmisen elämän pienoisversiona, jossa kevät on syntymän aikaa ja talven viimeiset kuukaudet merkitsevät vanhuutta, pimeyttä ja kuolemaa. Päätimme kuitenkin rikkoa tämän itseään toistavan kaavan, ja sen sijaan, että kirjoittaisimme juttuja lintujen laulusta ja kukkien kasvusta, tutkailemme tässä numerossa kuolemaa ja omia käsityksiämme siitä eri kanteilta. Parahin lukija, luotamme ironian tajuusi.

Lisäki kuolema liittyy läheisesti kevääseen ainakin yhdellä tavalla: tunnettu anekdootti on, että keväisin tapahtuu jou-luaaton jälkeen tilastollisesti eniten itsemurhia. Itsemurha oli Tilastokeskuksen mukaan neljänneksi yleisin kuolinsyy työikäisillä miehillä vuonna 2008. Kevät on monelle henkisesti rankkaa aikaa, kun masennusta ei voi enää selittää pimeydellä

4 VÄKI 1/2010

ja huonolla säällä, eikä mieliala vastaakaan lisääntyvää valoi-suutta ja luonnon heräämistä. Itsemurha on, kuten Durkheim-setäkin havaitsi, kuitenkin yllättävän yhteiskunnallinen ilmiö, vaikka se yleensä näyttäytyy henkilökohtaisena valintana.

Kuolema on länsimaissa vaikea aihe. Monet pelkäävät omaa tai läheistensä kuolemaa kirjaimellisesti kuollakseen. Mediassa esitellään jatkuvasti tehokkaita keinoja eliniän pidentämi-seksi, eikä tämä lehti ole poikkeus (sivu 26). Muunlaisissa kulttuureissa kuolema voi kuitenkin olla iloinen, tavoiteltava asia. Kuolema voi olla jopa tärkein asia ihmisen elämässä, eikä mitenkään makaaberissa mielessä. Ghanalaiset hautajaiset ovat tästä hyvä esimerkki: eläessään mitättömästä ihmisestä tulee kuoleman jälkeen olennaisen tärkeä juhlinnan kohde. Mormo-nien käsityksistä kuolemanjälkeisestä elämästä voit lukea sivulta 18 ja testata, mitä sinulle tapahtuisi eri kulttuureissa kuoleman jälkeen sivulla 12. Myös länsimaissa kuolema voi joskus olla toivottava asia: parasta, mitä esimerkiksi taiteilijoille voi ta-pahtua, sillä tekijän kuolema lisää automaattisesti kiinnostusta tämän töitä kohtaan.

Näiden seikkojen lisäksi kuolema on myös kiistämättömästi ihmisen universaali: vaikka syntyminen ei olisi niin itsestään selvää, kaikkien joskus eläneiden on lopulta kuoltava ennem-min tai myöhemmin. Kuolema on erottamaton osa elämää. Tämän takia kuolemaan liittyy usein jonkinlainen rituaali, meillä hautajaiset. Kenttätyökurssilaisten mielenkiintoisiin kokemuksiin patologian laitokselta voit tutustua sivuilla 5-8.

Kovin usein ei tule ajatelleeksi, että esimerkiksi suurin osa antropologian kursseilla keskustelluista teorioista on nyt jo kuolleiden ihmisten kirjoittamia. Silti Durkheimin, Foucault’n ja muiden veijareiden merkitys yhteiskuntatieteille on edellen-valtaisa. Kuolema ei ole loppujen lopuksi kaiken loppu.

Emma Rimpiläinen

5

SEIKKAILU KELLARISSA – KUOLEMAA KATSOMASSA

Kauneus, terveys ja nuoruus ovat päämääriä, joita ta-voittelemme lähes millä keinoilla hyvänsä. Noudatamme lautasmallia, kuntoilemme liikuntapiirakan mukaan: mikä vain ohjesääntö, joka lupaa pidemmän ja heh-keämmän elämän, löytää kyllä kannattajansa. Näillä ideaaleilla on myös ei-toivotut antiteesinsä: vanhuus, rappeutuminen, sekä, kaikista pahimpana – kuolema. Mielessämme elämää ja kuolemaa symboloivat asiat on asetettu vastakkain hyvinä ja pahoina. Kuolema ja sitä edeltävä rappeutuminen nähdään lähestulkoon synteinä niitä ideaaleja kohtaan, joita varten elämme.

Tämä vastakkainasettelu on kuitenkin tietyllä tavalla varsin erikoinen. Elämä ja kuolema, vanhuus ja nuoruus, kukoistami-nen ja rappeutuminen ovat kaikki välttämättömiä osia samaa kokonaisuutta, ihmisen elinkaarta. Se, joka syntyy, vääjäämättä myös kuolee käytyään ensin läpi nuoruuden ja kukoistamisen sekä vanhuuden ja haurastumisen vaiheet. Tämä on elämän tosiasia, jotain kyseenalaistamatonta ja päivänselvää.

Mutta eipä ole! Olemme jääneet jumiin elämänkaaren alkupää-hän, ja kiljumme ja potkimme, kun meidät raastetaan irti nuo-ruudesta kohti kuolemaa. Emme tahdo tunnustaa sitä, mikä on väistämätöntä, vaan mieluummin elämme siinä luulossa, että voimme elää ikuisesti nuorina ja kauniina, huolettomina ja onnellisina. Oikeastaan näytämme palvovan elämää jopa niin asiallemme omistautuneina, että kiellämme kuoleman koko-naan. Kuolevat on suljettu laitoksiin, eikä vainajia tarvitse juuri ajatella tai kohdata. Yhteiskunnassamme ammattilaiset hoitavat ruumiin käsittelyn kuolinhetkestä aina hautaan asti, sillä vain harva tahtoo nähdä omaisensa kuolleena.

Antropologia kuitenkin kiinnostaa se, miksi emme suostu koh-

Taru Takamaa, aino Jones, iiris markkola Ja meri raunola

6 VÄKI 1/20106

taamaan elämän realiteetteja. Miksi kiellämme kuoleman siinä määrin, että suhtaudumme kammoksuvasti ja karttaen jopa niihin ihmisiin, jotka työskentelevät vainajien parissa ammatik-seen? Tulevatko tällaiset asenteet ilmi niissä käytännöissä, joita vainajille tehdään? Mitä kuoleman parissa työskentelevä tästä kaikesta itse ajattelee?

Antropologisten kenttätyömenetelmien kurssilla muodostettu tutkimusryhmämme lähti etsimään vastauksia edellä esitettyi-hin kysymyksiin Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen osas-tolta. Saimme poikkeusluvan viettää yhden arkipäivän laitoksen kellaritiloissa seuraten, kuinka vainajia tiloissa säilytetään, valmistellaan ruumiinavausta varten, puetaan ja arkutetaan. Tilat, joissa vierailimme, ovat normaalisti ulkopuolisilta täysin suljetut. Siksi emme etukäteen voineet tietää, mitä tulisimme kellarissa kohtaamaan.

On maaliskuisen harmaa aamu, ja tunnelma tutkimusryhmäs-sämme on hermostunut. Astelemme hiljaa kohti mäen päällä sijaitsevaa, synkän näköistä tiilirakennusta ja mielessämme pyö-rii vain yksi ajatus: ”Mitä ihmettä oikein ajattelimme valites-samme tutkimusaihettamme?!” Rimakauhu on iskenyt yhteen jos toiseenkin ryhmämme jäsenistä, ja mietimme pystymmekö tekemään yhtään tieteellisesti hyväksyttävää havaintoa, vai tulemmeko viettämään päivän voiden pahoin ja pyörtyillen.

Laitoksen aulassa odotettavan aika on pitkä. Aivan liian pian laitoksen henkilökuntaan kuuluva obduktiopreparaattori saapuu kuitenkin paikalle, tervehtii meitä ja ohjaa meidät hissille. Änkeydymme kaikki pieneen hissikoriin ja matkamme kohti kellaria alkaa. Jo ennen pohjakerrosta hissiin leviää vahva haju, josta ei voi erehtyä: kalmanhaju on ensikosketuksemme kellariin. Enää ei voi kerätä rohkeutta tulevaa varten, nyt on vain pärjättävä.

Yllätymme kellariin saapuessamme, sillä tunnelma siellä on arkisen iloinen. Ruumiinsäilytyssalin perälle asetettu radio on päällä, ja ”Let it be” kaikuu metallisissa tiloissa. Matkalla kohtaamamme hauturit moikkailevat preparaattorin esitellessä meille tiloja samalla mukavia jutellen. Vainajat pysyttelevät vie-lä toistaiseksi piiloissaan. Esittelykierroksen jälkeen preparaatto-ri marssii kuitenkin takaisin ruumiinsäilytyssaliin, jossa hänellä ovat jääneet työt kesken. Keskellä tilaa on paarit, joihin päin yritämme olla katsomatta. Preparaattori on juuri mittaamassa ja punnitsemassa niiden päällä makaavaa vainajaa, vihellellen

77

samalla. Seisomme syrjässä, sydän takoen. Pelkäämme, että päivästä tulee hyvin pitkä.

Vähitellen uskaltaudumme kuitenkin lähemmäs. Jännitys on hieman lauennut, joten alamme kiinnittää huomiota siihen, mitä preparaattori oikeastaan tekee. Huomaamme pikkuhil-jaa, miten arkista työskentely on, ja miten vähän mystiikkaa vainajille suoritettaviin toimituksiin oikeastaan liittyy. Yllätyk-seksemme, kun olemme hetken tapahtumia seuranneet, koko tila alkaa näyttäytyä meille uusin silmin. Toiminta on erittäin käytännönläheistä, jopa rutiininomaista, minkä vuoksi pre-paraattori pystyy työskennellessään mainiosti keskustelemaan kaikesta mahdollisesta sillä hetkellä toimitettavaan tehtävään liittymättömästä. Kellari on hengeltään kuin mikä tahansa muu työpaikka. Ilmapiiri on täällä ehkä tavanomaistakin lämpimäm-pi ja kotoisampi.

Odotimme päivän aikana näkevämme hyvinkin rituaalista, ideologisten tekijöiden määrittämää toimintaa, mutta tässä suhteessa jouduimme pettymään. Todellisuudessa asiat tehdään niin kuin tehdään yksinkertaisesti siksi, että se on käytännöl-lisintä. Ainoa poikkeus tästä oli vainajien arkuttaminen, eli siirtäminen metallilavereilta arkkuun. Vainajat asetellaan ark-kuihinsa aivan kuin he olisivat menossa nukkumaan, omaisten toiveista riippuen rakkaimpien tavaroidensa ympäröiminä tai parhaimpiinsa pukeutuneina. Sen, miten peitteet asetellaan, sanelee perinne. Perinteet ovat muutenkin tärkeitä kuoleman ollessa lähellä: hyvin harva arkku oli tunnukseton, suurimmassa osassa oli kiinnitysruuvien päässä perinteiset ristit.

Oikeuslääketieteen osastoa voidaan ajatella eräänlaisena liminaalitilana. Laitokselle tullessaan vainaja on yhä elävien kirjoissa, minkä takia hänen asemansa on ristiriitainen. Lai-toksen kylmäkaapissa maatessaan hän taas ei ole kukaan, vaan pelkkä paperikääröön puettu persoonaton ruumis. Laitokselta poistuessaan vainajalla on taas uusi status: hautauslupa on myönnetty ja hänet on kirjattu kuolleeksi. Poistuessaan hän on jälleen henkilö, jonka muistoa kunnioitetaan asettelemalla hänet arkkuunsa viimeisen päälle hienosti, hiukset kammattuna ja muutenkin edustuskelpoisena. Laitoksella hän ikään kuin siirtyy elävästä kuolleeksi.

Mekin muutuimme kellariretkemme aikana. Suunnitellessam-me tutkimustamme ja ennen vierailuamme ajattelimme kuol-leita pelottavina ja etäisinä. Samoin ajattelimme ainakin jollain

8 VÄKI 1/2010

tasolla kellarin olevan mystinen tila, jossa suoritetaan erilaisia rituaaleja hartaan kunnioittavassa tunnelmassa. Pelkäsimme pahoinvointia ja kammoksuimme kalmanhajua jo etukäteen. Osoittautui kuitenkin, että hermoilimme aivan turhaan. Kukaan ei voinut pahoin, ja hajuun tottui muutamassa minuu-tissa. Totuimme myös ruumiiden läsnäoloon ja loppupäivästä jo hassuttelimme itseksemme vainajista piittaamatta. Tiedäm-me nyt, että kuolleessa ihmisruumiissa sinänsä ei ole mitään mystistä. Vainaja on aina samanlainen, olipa hän eläessään ollut kuka ja millainen hyvänsä. Kuolema on yksi maailman luon-nollisimmista asioista.

Miksi vainajia sitten oikein kammoksutaan? Tuntematon vainaja itsessään ei herätä tunteita. Ei kammoa, ei pelkoa, ei mitään. Kuollutta katsoessaan ymmärtää, miten tavallinen ja normaali asia kuolema onkaan. Palatessamme kellarista maan pinnalle ja elävien joukkoon tajusimme ehkä entistä paremmin sen, että jokainen kuolee aikanaan. Katsoimme muita ihmisiä ja ihmettelimme heidän elävyyttään. Ajattelimme sitä, miten sopiessamme muutamaa viikkoa aikaisemmin käyntiä kellariin useat näkemistämme vainajista kävelivät pahaa aavistamatto-mina elävien joukossa. Tämä on varmaankin yksi suurimmista syistä kuoleman piilottamiseen: halutessamme elää ikuisesti nuorina ja kauniina emme halua ymmärtää sitä, että joku kaunis päivä tulemme löytämään itsemme kellarista tai muusta vastaavasta tilasta, emme vierailijoina, vaan vainajina.Kuitenkin vainajat ovat vainajia ja elävät eläviä. Vainajien kanssa tekemisissä olevat suhtautuvat kuolemaan luonnollisem-min, ja ehkä hyväksyvät sen paremmin osaksi elämän kierto-kulkua. He ovat silti aivan samanlaisia kuin kaikki muutkin, eikä päivittäinen kuolleiden näkeminen valmista lähipiirissä sattuvan kuolemantapauksen kohtaamiseen. Etäisyys vainajista on elinehto työssä selviämiseksi, ja työ on loppujen lopuksi aivan samanlaista kuin kenen tahansa, ilman sen kummempaa mystiikkaa.

Vastausten sijasta löysimme kellarista oikeastaan ennemminkin vain lisää kysymyksiä. Opimme paljon suhtautumisesta kuole-maan yhteiskunnassamme, mutta melkeinpä mielenkiintoisem-paa oli kohdata omat ennakkoluulomme. Voimme jo nauraa muutaman viikon takaisille hermostuneille meille, ja olemme entistä valmiimpia uusiin seikkailuihin kellareissa, ullakoissa, tai missä vain!

9

10 VÄKI 1/2010

”Toivoisin Ilongojen käyttämää ratkaisua; he ovat niin paljon enemmän kosketuksissa todellisuuteen kuin kristityt. Niinpä, tarvitsen paikan, jonne voin kantaa vihani - ja voimmeko muka väittää että meidän ratkaisumme, kuvittelu, on parempi kuin heidän ratkaisunsa? Voimmeko tuomita heitä kun itse pommitamme napalmilla kyliä? Onko meidän rationaalisuutemme muka niin paljon eheämpää kuin heidän?” Renato Rosaldo kirjoitti tuskissaan kenttätyöpäiväkirjaansa. Mikä oli synnyttänyt Rosaldon sisintä jäytävän silmittömän raivon?

Renato Rosaldo ja hänen vaimonsa Michelle Rosaldo tekivät kenttätyötä pätkissä 60-, 70- ja 80-luvulla Manilan lähellä Filippiineillä. He tutkivat ilongojeja, jotka harjoittivat pääkallonmetsästystä. Rosaldo oli kiinnostunut syistä, jotka saivat ilongot riistämään toisen ihmisen hengen. Ilongot antoivat Rosaldolle selitykseksi menetyksen aiheuttaman sisuskaluja repivän raivon. Tappamisen jälkeen he eivät yleensä pitäneet päätä itsellään voiton merkkinä vaan heittivät sen pois. Pääkallonmetsästäjät tunsivat viskaavansa pään mukana pois myös raivon ja tuskan. Ilongo kuvasi oloaan ennen metsästämistä puuksi, josta riippui köynöksiä. Niiden paino oli liikaa. Metsästyksen jälkeen hänen olonsa oli kevyt. Turhat kuristavat köynökset oli katkaistu. Rosaldo piti selitystä ensin liian yksiulotteisena ja stereotyyppisenä. Hän ei pystynyt ymmärtämään metsästäjää ja sekoitti surun raivoon. Mutta sitten kävi jotain, joka muutti kaiken.

Michelle Rosaldo käveli paikallisten kanssa jyrkkää kallionrinnettä pitkin, kun hänen jalkansa lipesi. Michelle tippui pitkän matkan alas jokeen kuolemaansa. Kun ruumis löydettiin, Renaton Rosaldon vartalon ja universumin täytti raivo. Kuinka hänen vaimonsa oli voinut jättää hänet? Kuinka Michelle oli voinut olla niin typerä ja pudota? Rosaldo ei itkenyt, sillä viha ja raivo kuivattivat kyyneleet. Kuoleman lopullisuuden ymmärtäminen kävi välillä melkein kestämättömäksi. Nyt Rosaldo ymmärsi, mistä pääkallonmetsästäjät puhuivat, kun he puhuivat raivosta, jonka rinnalla viha oli mitättömän laimeaa.

TÄMÄ RAIVO SISÄLLÄNIHeini mynTTinen

11

Ilongojet kohtasivat kulttuurisen kriisin 1974, kun pääkallonmetsästys kiellettiin tappajan kuoleman uhalla. Ilongojet eivät tienneet, kuinka he pystyisivät enää purkamaan raivoaan. Monet kääntyivät kristinuskoon, joka kielsi kuoleman lopullisuuden ja julisti iänkaikkista elämää. Heille ei ollut olemassa muita vaihtoehtoja. Jääminen vanhoihin malleihin olisi merkinnyt tuhoutumista.

Rosaldo kirjoittaa, kuinka anglo-amerikkalaisessa kulttuurissa pyritään sulkemaan raivo pois näkyvistä. Kuoleman lopullisuus on jotain niin kamalaa, että monet kieltävät sen ja pakenevat kuvitteluun. Länsimaalaiset niiskuttavat psykoterapeuttiensa nenäliinoihin ja kiroavat menetyksen aiheuttamaa raivoaan, jota he eivät voi ymmärtää. Mutta terapeuttien upottavien sohvien ja tuolien ulkopuolella raivo on kulttuurisesti kielletty tunne. Kuitenkin se yleensä purkautuu väistämättä jonnekin.

Rosaldo kritisoi myös antropologiaa. Monet tutkijat, jotka väittävät tutkivansa kuolemaa, tarkastelevat pelkästään rituaaleja. Rosaldon mielestä tällainen havainnointitapa pelkistää kuoleman ja häivyttää inhimillisen tuskan. Kuolema ei ole vain rituaaleissa, vaan se on kaikkialla. ”Todella helppo kuolema”, Rosaldo lainaa ironisesti Simone de Beauvoiria. Sillä sellaisena kuolema näyttäytyy usein etnografioissa: helppona ja rutiininomaisena tapahtumana. Rosaldon mielestä kuolema ei kuitenkaan melkein ikinä ole helppo. Kuolema vaikuttaa väistämättä ainakin kuolleen läheisimpiin tai muuhun yhteisöön. Ehkä länsimaiset antropologit haluavat kieltää tai eivät kykene ymmärtämään menetyksen aiheuttamaa raivoa, ja yrittävät pysytellä kentällä etäisinä havainnoitsijoina?

läHde: Culture and Truth, The Remaking of Social Analysis, Renato Rosaldo 1989.

12 VÄKI 1/2010

KU LEMABINGOKuolemanjälkeisistä tapahtumista on monenlaisia käsityksiä eri uskon-

noissa ja kulttuureissa. Heitä noppaa ja katso miten sinulle kävisi!

Tarvitset kaksi noppaa ja 2-4 pelaajaa. Pelaaja, joka ensim-mäisenä käy kuolemassa kolmella eri mantereella voittaa. (Pohjois- ja Etelä-Amerikka ovat eri mantereita, Haiti ja Meksiko kuuluvat tässä Etelä-Amerikkaan ja Uusi-Seelanti Australiaan.) Aloittaja arvotaan heittämällä noppaa.

Meksiko: Joudut kuoleman jälkeen 4-5 vuodeksi välitilaan, josta palaat kerran vuo-dessa Kuolleiden päivänä tapaa-maan sukulaisiasi. Limbon jälkeen siirryt taivaaseen.

Buddhalaisuus (mm. Tiibet, Korea, Japani, Kiina): Sielusi jää etsimään uutta ruumista johon kiinnittyä. Karma määrää millaiseen muotoon synnyt uudelleen: taivaaseen, ihmiseksi, Asuraksi (alimman arvotason jumaluus), näl-käiseksi hengeksi, eläimeksi tai helvettiin. Mikään näistä olotiloista ei ole kuitenkaan lopullinen.

Waodani-kansa: Kävelet polkua pitkin kuolemanjälkeiseen elämään, missä odottaa jättimäinen python. Jos et pääse pakenemaan pythonia, et pääse kuolleiden henkien maailmaan, vaan palaat maan päälle eläimek-si, todennäköiseksi termiitiksi, muuttuneena.

23

4

5

emma rimpiläinen

Gröönlannin, Kanadan ja USA:n inuiitit: Siirryt kuolemanjälkeiseen elämään veden alle tai taivaalle. Nimesi annetaan vastasyntyneelle lapselle, joka perii näin henkilökohtaiset ominaisuutesi.

13

KU LEMABINGO6

9

Unkarin romanit: asteittainen elävien ja kuolleiden erottaminen alkaa kuoleman het-kellä. Sielusi tai ”unesi” jää ruumiisi lähelle, kunnes hautajaisissa ruumiisi luovutetaan kirkolle talletettavaksi, kun taas sielusi jää romaniyhteisölle. Voit palata vierailemaan elävien luo noin vuoden ajan, mutta elävät järjestävät messuja jotta sielusi irtaantuisi lopullisesti ruumiista.

Dogonit: Nyama (elämänvoima) ja kikinu say (sielu) erkanevat ruu-miistasi ja sielusi jää vaeltelemaan kylän eteläpuolelle kunnes suruaika (dama) on päättynyt. Kun dama on viety loppuun, sielusi poistuu maailmasta ja menee Amma-jumalan luo, jossa se jatkaa samanlaista elämää kuin maan päällä.

Voodoo: Sielusi jää ruumiin lähelle viikoksi. Sen persoonallinen osa (ti bon ange) on tänä aikana hyvin haavoittuvainen, ja noita voi kaapata sen ja muut-taa henkizombiksi. Jos sielusi onnistuu välttämään tämän, pappi rituaalisesti irroittaa sen ruumiistasi, jotta sielusi voi elää tummissa vesissä vuoden ja yhden päivän. Tämän jälkeen sukulaisesi nostavat sielusi ja laittavat sen govi-astiaan, jota aletaan kutsua hengeksi. Myöhemmin henki päästetään vapaaksi luontoon elämään kivien ja puiden sekaan kunnes se syntyy uudelleen. Kuudentoista reinkarnaation jälkeen henki sulautuu kosmiseksi energiaksi.

8Maorit: Hautaamisen jälkeen sielusi menee Pohutukawa-puuhun ja liukuu sen juurta pitkin alas mereen. Sielusi ilmestyy vielä viimeisenä jäähyväi-senä Ohauan (Three Kings-saaren korkein kohta) huipulla ennen kuin liittyy muiden esi-isien seuraan.

Haidat (Brittiläinen Kolumbia): Sielusi matkaa kanootilla Sielujen Maahan odottamaan reinkarnaatiota. Olet voinut etukäteen valita vanhemmat, joille synnyt uudelleen.

10

Malta: Käyttäydyt muuten kuin kunnon katolinen vainaja, mutta palaat vainoamaan eläviä, jos hau-tajaisiasi ei ole järjestetty kunnolli-sesti tai hautapaikkaasi ei hoideta.

11 12 Australian aboriginaa-lit: Siirryt kuoleman-jälkeiseen elämään esi-isähenkenä. Voit olla yhteydessä eläviin sukulaisiisi ja neuvoa heitä. Nimestäsi tulee tabu, sitä ei saa enää käyttää ja muiden samannimisten on vaihdettava nimensä.

7

14 VÄKI 1/2010

15

16 VÄKI 1/2010

Mikä olisikaan hienompaa kuin tulla haudatuksi eksoottiseen omanlaiseen arkkuun? Ghanassa arkkujen muodossa vain mielikuvitus on rajana, jos sekään: rikas mies haudataan Mercedes Benzin näköiseen arkkuun, räppäri mikrofonin muotoiseen ja rakastettu äiti äiti-hanhen muotoiseen arkkuun.

Ghanalainen toimittaja Elizabeth Ohene kirjoittaa maansa hautajaiskulttuurista; Ghanassa hautajaiset menevät kaiken muun edelle. Hautajaisiin valmistaudutaan vähintään kaksi viikkoa ja niihin syydetään kasoittain rahaa. Ohene kertoo esi-merkin miehestä, joka joutui sairaalaan. Hän olisi voinut palata kotiinsa, mutta oli jumissa sairaalassa rahatilanteensa vuoksi. Mies kuoli lyhyen ajan sisällä. Sitten rahaa tuntuikin äkkiä riittävän. Hyvin hienoihin suruvaatteisiin pukeutuneet sukulai-set kiirehtivät sairaalaan ja lupasivat maksaa kaikki kuolemasta hoituvat kulut.

Kuolleen ghanalaisen talo kunnostetaan ja maalataan kau-niiksi. Kun entinen hökkeli sädehtii uutuuttaan, siirretään ruumis taloon odottamaan hautaamista. Kuolleena vihatusta kusipäästäkin tulee kaikkien mielissä mitä jaloin pyhimys, joka ei elämänsä aikana satuttanut tahallisesti pienintäkään elävää otusta.

Ghanalaisten loputon rakkaussuhde hautajaisiin täyttää monien pankkitilit. Hautajaisiin erikoistuneilla yrityksillä riittää kysyntää. Sanomalehdet, radiokanavat ja televisio täyttyvät kuolinilmoituksista. Vaatealan yritykset räätälöivät erityisiä hautajaisvaatteita. Ohenenkin vaatekaappi pursuaa hautajaispukuja.

läHde: www.bbcnews.co.uk African viewpoint.

ELÄVÄNÄ TYHJÄTASKU, KUOLLEENA KUNINKAALLINENHeini mynTTinen

17

” Uskon, että pystyn siihen”, totesi 23-vuotias Michael Rockfeller päättäväisenä ja irrotti otteensa veneestä.

Tämän jälkeen häntä ei enää nähty. Nuori antropologi saattoi päätyä haiden ruuaksi tai kannibaalien seivästämäksi. Huhujen mukaan hän saattoi myös pulikoida läheiselle saarelle ja jäädä sinne asumaan.

Michael Rockfeller oli vaikutusvaltaisen suvun jäsen. Hän halusi luoda uran antropologina ja lähti Uuteen Guineaan marraskuussa 1961 ostamaan primitiivistä taidetta Asmat-heimolta. Rockfeller oli matkassa hollantilaisen antropologin René Wassingin kanssa, kun heidän veneensä täyttyi vedellä. Hollantilainen jäi roikkumaan veneeseen yön ajaksi, ja hänet pelastettiin melko pian Rockfellerin katoamisen jälkeen. Häviä-minen alkoi vaivata ihmisiä, eikä Rockfellerin muistosta niin vain päästy eroon.

Rockfellereiden suku etsi jäsentään pitkään, mutta mitään ei löydetty, ja Michael Rockfeller julistettiin kuolleeksi 1964. Tä-mänkin jälkeen Michael jatkoi elämäänsä mitä omituisimmissa huhuissa. Ehkä Rockfeller olikin saavuttanut rannan ja paikal-listen pääkallonmetsästäjien suosion? Ehkä hän eli valkoisena jumalana paikallisten keskellä?

Australialainen salakuljettaja ei jossitellut, sillä hän väitti nähneensä Rockfellerin yhdellä Uuden Guinean saarista. Tämä uusi käänne innosti amerikkalaisen journalistin Milt Machlinin tutkimaan asiaa tarkemmin. Lopulta hän ei kuitenkaan löytä-nyt mitään. Näin Michael Rockfellerin kohtalon pohtiminen laantui.

Jos Michael Rockfeller on vielä elossa, on hän tänä vuonna täyttänyt kunnioitettavat 72 vuotta. Sillä eihän sitä tiedä. Ehkä Rockfeller löysi paremman elämän Uudelta Guinealta? Ehkä loputtomat päivälliskutsut alkoivat vain tympiä häntä? Ehkä Rockfeller siunailee länsimaiden nykyistä mentaliteettia kookosmaitoa siemaillen jollain kaukaisella saarella?

läHde: (outside.away.com/outside/features.

ANTROPOLOGI KANNIBAALIEN TAI HAIDEN RUOKANA?Heini mynTTinen

18 VÄKI 1/201018

Temppelin portaat symboloivat astumista pyhän alueelle. Ovilla maallinen maailma jätetään taakse ja kävijöiden temppelikelpoisuus tarkistetaan. Temppeliin astuvat siirtyvät toisenlaiseen todellisuuteen, jossa he saavat esimakua siitä, mikä heitä odottaa, kun he konkreet-tisesti jättävät tämän maailman ja siirtyvät ”ajasta ikuisuuteen”.

Temppeleillä on Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkossa (MAP-kirkossa) keskeinen asema. Maa-ilmassa on noin 130 MAP-kirkon temppeliä, jotka palvelevat mormoneja laajoilla alueilla ja niihin matkustetaan usein pitkienkin matkojen takaa. Temppeleiden ulkonäkö ja huonei-den keskinäinen järjestys vaihtelee temppeleittäin, mutta niiden käyttötarkoitus on aina sama: temppeleissä suoritetaan ikuisesti sitovia toimituksia ja sinetöintejä niin elävien kuin kuolleiden-kin puolesta. Toimitusten ainutkertaisuudesta ja erityisestä pyhyydestä johtuen ne voidaan suorittaa ainoastaan temppelis-sä, ”Herran huoneessa”. Jumalanpalveluksille ja seurakunnan muille kokoontumisille on olemassa omat tilansa, joihin ovat tervetulleita myös MAP-kirkkoon kuulumattomat henkilöt.

Temppeliin ei tule astua ”vahingossa” – sinne meneminen on tietoinen teko. Osallistuakseen temppelitoimituksiin mormo-nilla tulee olla temppelisuositukseksi kutsuttu lupa1 temppe-likelpoisuudestaan ja hengellisten pyrkimystensä aitoudesta. Henkilön, joka astuu temppelin kynnyksen yli, odotetaan

1. Ennen vihkimistä temppeleissä järjestetään usein avoimien ovien päivät, joiden aikana myös MAP-kirkkoon kuulumattomat henkilöt voivat käydä tutustumassa temppelin sisätiloihin.

KURKISTUS KUOLEMANJÄLKEI-SEEN ELÄMÄÄN – KIERROS MORMONITEMPPELISSÄminna kulmala

19

olevan valmis kohtaamaan pyhyyden ilmapiirin ja jättämään maallisen todellisuuden hetkeksi taakseen. Temppeliin meno onkin aina juhlan aihe ja siihen valmistaudutaan suurella hartaudella. Useimmat mormonit vierailevat temppelissä vain muutaman kerran elämässään, toiset eivät koskaan. Syynä saat-taa olla esimerkiksi temppelisuosituksen puute tai mormonin tunne siitä, ettei hän vielä ole henkisesti valmis osallistumaan temppelitoimituksiin.

imago mundi – Temppeli kosmoksen kuvana

On mielenkiintoista, miten tarkasti ja konkreettisesti temp-pelirakennus ja sen eri osat kuvaavat mormonien näkemystä tuonpuoleisuudesta. Temppelin eri osat kuvaavat tuonpuo-leisessa todellisuudessa olevia eriasteisia kirkkauksia ja niiden ominaisuuksia sekä toisaalta ihmisen hengellisiä kehitysasteita.

Eräässä mielessä temppelit ”paketoivat” koko maailman sisälleen. Temppelissä maallinen elämä asettuu loogiseksi osaksi laajempaa kokonaisuutta: matka temppelin halki kuvaa mormonin hengellistä matkaa kohti loisteliainta, selestistä kirkkautta, paluuta Jumalan luo2. Temppelien tarkoitus onkin muistuttaa mormoneja Jumalan rakkaudesta sekä valmistaa hei-tä tuonpuoleiseen elämään, joka MAP-kirkon oppien mukaan avautuu hyvin erilaisena eri ihmisille riippuen siitä, miten he ovat elämänsä eläneet.

Temppelin monisyisen symboliikan ymmärtämiseksi rakennus-kokonaisuutta tulee tarkastella MAP-kirkon oppien valossa. Tilalliset ja sisustukselliset ratkaisut toimivat tehokkaina keinoi-na monitasoisen tuonpuoleisuuden kuvaamisessa. Ne auttavat myös tuonpuoleisuuteen liittyvien opetusten sisäistämisessä ja temppelitoimitusten luonteen käsittämisessä.

2. MAP-kirkko opettaa, että ennen syntymäänsä jokainen ihminen on elänyt Jumalan henkilapsena taivaassa. Elämä nähdään eräänlaisen koetusaikana, jonka jälkeen uskolliset mormonit voivat palata Jumalan luokse.

20 VÄKI 1/2010

mormonien moneT TaivaaT

Mormonien käsitys kuolemanjälkeisestä elämästä poikkeaa perinteisestä kristillisestä käsityksestä, jossa taivas ja helvetti muodostavat mustavalkoisen, kaksinapaisen mallin. MAP-kirkon mukaan tuonpuoleinen maailma jakautuu neljään osaan: kolme ”osastoa” (kirkkautta) käsittävään taivaaseen sekä kadotukseen, jonne MAP-kirkon mukaan joutuvat vain Saatana ja ”kadotuksen pojat” eli ihmiset, jotka ovat eläessään tunteneet Jumalan, mutta kääntyneet sitten häntä vastaan ja ryhtyneet palvomaan Saatanaa. Ne, jotka pelastuvat, päätyvät joko telestiseen, terrestiseen tai selestiseen kirkkauteen (taivaat lueteltu alimmasta korkeimpaan) eli ”korotukseen”.

Selestiseen kirkkauteen pääsevät MAP-kirkon mukaan hyvät mormonit ja se käsittää kolme astetta: selestisen taivaan alim-paan kirkkausasteeseen pääsevät MAP-kirkkoon liittyneet ja sen sääntöjen mukaan eläneet, mutta temppelitoimituksista paitsi jääneet jäsenet. Toiseen asteeseen pääsevät ne, jotka ovat saaneet temppelissä endaumenttinsa3, mutta jotka eivät ole naimisissa tai heitä ei ole muusta syystä vihitty temppelissä iankaikkiseen avioliittoon. Selestisen taivaan kirkkain aste on niitä aviopareja (ja heidän perheitään varten), jotka on temppelissä sinetöity toisiinsa ”ajaksi ja ikuisuudeksi”. Taivaassa tällaiset pariskunnat jatkavat yhteiselämäänsä – heistä tulee jumalankaltaisia ja se saavat hallita omia planeettojaan iankaikkisesti. Tätä perhekes-keistä ajatusta kutsutaan MAP-kirkossa pelastussuunnitelmaksi. Temppeleissä perhekeskeisyys nousee esille kahdesta näkökul-masta: toisaalta mormoni saa temppelissä kokea olevansa lähellä taivaallista Isäänsä muiden Jumalan lasten kanssa ja toisaalta hän voi siellä käydessään tulla sinetöidyksi maallisen perheensä jäseniin ”ajaksi ja ikuisuudeksi”. Suurin osa temppeleissä suori-tettavista toimituksista liittyy perhesuhteisiin.

On kuitenkin syytä huomauttaa, ettei pelastus siinä merkityk-sessä, jossa kristityt sitä yleensä käyttävät (pelastus helvettiin joutumisen vastakohtana) riipu temppelitoimituksiin osallis-tumisesta. Toimitukset mahdollistavat kirkkaimman taivaan kirkkaimpiin asteisiin pääsyn, mutta Jumalan luo palaamiseen riittää kaste ja konfirmointi kirkon jäseneksi. Pelastuksella on

3. Endaumentti (endowment) tarkoittaa ”lahjaa” ja sen saaminen on edellytys muihin temppelitoimituksiin osallistumiselle. Endaumentissa mormoni pestään ja voidellaan rituaalisesti ja hänelle opetetaan MAP-kirkon keskeiset opit. Toimituksen yhteydessä mormoni tekee myös lupauksen, joka muodos-taa liiton hänen ja Jumalan välille.

21

erilaisia asteita, koska ihmisten uskon suuruus ja tekojen hyvyys vaihtelevat. Jumala palkitsee kunkin ansionsa mukaan. Erottelu heijastelee MAP-kirkon opetuksia ihmisen mahdollisuudesta kehittyä jumalankaltaiseksi. Temppeli edustaa hengellisten opetusten, siunausten ja kehityksen asteiden ”eliittiä”, jonka vain kaikkein kelvollisimmat ihmiset voivat saavuttaa.

Temppelikierros

Jokaiseen temppeliin astutaan ovista, joiden päällä lukee teksti ”Herralle pyhitetty Herran huone”. Ovet vievät usein hotellin vastaanottohuonetta muistuttavaan aulaan, jossa vierailuluvat tarkistetaan. Temppelisuositukset tarkastetaan aulassa. Mikäli tulijalla on esittää voimassa oleva suositus, hän voi siirtyä peremmältä löytyvään pukuhuoneeseen. Naisille ja miehille on omat pukuhuoneet, joissa on vielä yksityiset pukusuojat vaatteiden vaihtamista varten. Ihanteena on, että kaikki ylimääräinen – niin konkreettiset asiat, kuten korut ja laukut, kuin maalliset asiat ja huoletkin – jätetään pukuhuo-neeseen. Käytännössä pukuhuoneesta poistutaan yksinkertai-seen, valkoiseen temppeliasuun pukeutuneena. Yhtenäisellä ja yksinkertaisella pukeutumisella halutaan korostaa paitsi mormonien yhteenkuuluvuutta ja yhdenvertaisuutta Jumalan edessä, myös puhtautta, pyhyyttä ja oikeamielisyyttä. Temppe-lissä liikkuminen riippuu siitä, mitä toimitusta varten mormoni on temppeliin tullut. Jokaista toimitusta varten on oma tilansa, jonne sitä varten temppeliin tulleet kokoontuvat. Periaatteessa mormonilla on oikeus kulkea temppelin kaikissa osissa ja tulla temppeliin muutenkin kuin toimituksiin osallistuakseen, mutta käytännössä näin ei juuri ikinä menetellä.

Endaumenttihuone symboloi telestistä kirkkautta (kirkkauden alin aste) ja toimii ennen kaikkea opetustilana. Huoneessa saa-tava endaumentti on edellytyksenä muihin temppelitoimituk-siin osallistumiselle. Toimituksen aikana mormoneja opetetaan maailman luomiseen liittyvistä tapahtumista, henkilapseuden ajasta, kuolevaisuuden tarkoituksesta, Jeesuksen sovitustyöstä ja niistä siunauksista, joita temppeli tarjoaa. Endaumenttiin osallistuvia siunataan Jumalan Hengellä. Endaumenttiin liittyy myös erilaisten lakien, salaisten merkkien ja salasanojen opettelu sekä lupausten antaminen: mormoni sitoutuu elämään evankeliumien lakien mukaista, puhdasta ja Jumalalle otollista elämää. Suorine tuoliriveineen ja ”esirippuineen” huone muis-tuttaa juhlasalia. Huoneen etuosaa peittävä verho on tärkeässä asemassa: seremoniaan liittyvän opetusosion jälkeen mormoni

22 VÄKI 1/2010

kulkee verhon läpi selestiseen huoneeseen mikä symboloi siir-tymistä maan hämäryydestä taivaan kirkkauteen. Endaumentin yhteydessä hän saa myös uuden, hengellisen nimen. Endau-mentin saaneet mormonit pitävät yllään aina erityistä valkoista alusasua, garmenttia, joka muistuttaa heitä solmitusta liitosta ja lupauksista sekä toimii hengellisenä ”haarniskana” pahuutta vastaan.

Myös terrestistä kirkkautta kuvaava huone on varattu ensi-sijaisesti opetustarkoituksia varten ja se muistuttaa luentosalia. Terrestisen huoneen sisustus on yleensä endaumenttihuoneen värimaailmaa vaaleampi, mikä viittaa siihen, että terrestisessä huoneessa opetettavat asiat ovat luonteeltaan tavallaan ”py-hempiä” kuin endaumenttihuoneessa opettavat. Sitä mukaa kuin mormoni kehittyy hengellisessä elämässään, hän tulee valmiimmaksi vastaanottamaan vahvempaa hengellistä ravintoa ”äidinmaidon sijaan”. Hänestä kehittyy eräässä mielessä pyhem-pi ja hän saavuttaa suuremman hengellisen tietoisuuden ja seesteisyyden päästen näin lähemmäs Jumalaa. Tätä edistymistä ilmennetään ja hahmotetaan temppelin tilallisissa ratkaisuissa.

Kastehuoneen silmiinpistävin asia on kasteallas. Allas on niin iso, että kaksi ihmistä mahtuu sinne vaivatta upotuskastetta varten. Kastehuoneessa ei kuitenkaan suoriteta kasteita elävien, vaan kuolleiden puolesta: toimituksessa pappi (seurakunnan miespuolinen, yli 20-vuotias jäsen) kastaa jonkun seurakun-nan (12 vuotta täyttäneen) jäsenen tämän kuolleen omaisen puolesta. Temppeleissä suoritettavat sijaiskasteet muodostavat tärkeän ja keskeisen osan temppelityötä. Siinä missä esimerkiksi temppeliavioliittoon vihkiminen on ainutkertainen tapahtu-ma, voi mormoni toimia useaan kertaan sijaisena kuolleiden sukulaistensa puolesta. Kuolleiden puolesta toimitettava kaste tulee toimittaa nimenomaan temppelissä (toisin kuin eläville jäsenille suoritettavat kasteet) siitä syystä, että temppeli antaa toimituksille korkeimman mahdollisen voiman. Elämänsä aikana kastettu voi henkilökohtaisella elämällään ja teoillaan vaikuttaa kasteliiton pätevyyteen (vahvistavasti/ heikentävästi), mutta temppelikaste on ikuisesti sitova, mikäli edesmennyt henkilö sen tuonpuoleisuudessa vastaanottaa.

Sinetöintihuoneessa aviopareja ja perheenjäseniä liitetään yhteen ”ajaksi ja ikuisuudeksi”. Huoneen seiniä kiertävät yleensä jatkuvuutta symboloivat peilit. Peileihin katsoessaan ihminen näkee kuvansa toistuvan lukemattomina heijastuksina. Sinetöintihuoneessa toisiinsa liitetyt henkilöt jatkavat MAP-kirkon mukaan yhteiseloaan tuonpuoleisuudessa, mitä ajatusta peiliefekti tehostaa. Sinetöintihuoneessa on myös alttari,

23

jonka äärelle sinetöitävät polvistuvat. Huonetta reunustavat toimitusta todistamaan tulleille vieraille varatut penkit. Temp-peliavioliittoon sinetöity mies saavuttaa korkeimman mahdol-lisen pappeuden asteen (Melkisedekin pappeus) ja arvostetun vanhimman aseman seurakunnassa. Sinetöinti toimii toisiinsa liitettyjen perheenjäsenten ”avaimena” selestisen kirkkauden korkeimpaan asteeseen. Avioliiton sinetöintiä ennen morsian valmistautuu morsiushuoneessa, jossa on tavallisesti ainakin peilipöytä ja kukkia.

Loisteliainta ja kauneimmaksi ajateltua huonetta kutsutaan selestiseksi huoneeksi, jossa mormoni voi toimituksiin osallistuttuaan ja opetusta saatuaan viettää aikaa mietiskellen ja hiljentyen. Huone edustaa ”täyttymystä, sisäistä sopusointua ja rauhaa, jotka voi saada sekä iankaikkisina perheinä että tai-vaallisen Isän ja Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen kanssa”. Selestisessä huoneessa on usein kauniisti verhoiltuja nojatuoleja ja sohvia, kukka-asetelmia ja maalauksia ja se muistuttaa arvok-kaasti sisustettua olohuonetta. Huone on valoisa ja useimmiten sisustukseltaan vaalea. Selestinen huone on usein äänieristetty ja korkea, mikä tekee tilasta juhlavan ja rauhallisen. Huone symboloi korotettua tilaa, jonka voi saavuttaa temppelitoi-mituksiin osallistumalla sekä elämällä evankeliumin mukaan. Selestinen huone on myös siinä mielessä erityinen, ettei siellä anneta opetusta tai suoriteta rituaaleja toisin kuin muissa temp-pelihuoneissa. Selestinen huone ei ole ”matkan varrella” kuten muut temppelin huoneet. Selestinen huone edustaa mormonin uskonvaelluksen ”päämäärää”, korotusta, jossa kaikki on valmii-na uskollisina pysyneiden nautittavaksi. Selestinen kirkkaus on palkinto kilvoittelusta: siellä ponnistelut loppuvat ja loppuma-ton rauha alkaa. Huone sijaitsee usein temppelin takaosassa tai ylimmässä kerroksessa, mikä seikka korostaa huoneen erityisen pyhää luonnetta ja sitä, että se halutaan mahdollisimman tehokkaasti eristää ”tästä maailmasta” ja profaanin alueesta.

Siinä missä temppeli edustaa tilallista siirtymää profaanista pyhän alueelle, voidaan myös itse temppeliin meno tulkita siirtymänä: temppeliin päästäkseen ihmisen täytyy ottaa tiettyjä hengellisiä askeleita: kastattaa itsensä MAP-kirkon jäseneksi, tehdä parannus, osallistua konfirmaatioon ja kunnostautua hengellisesti elämällä MAP-kirkon normien mukaista elämää. Temppeliin meneminen nämä ”kruunaa esivalmistelut” ja siirtää mormonin askeleen verran lähemmäs Jumalaa ja ju-malankaltaisuutta. Temppelitoimitukset ikään kuin antavat viimeisen silauksen ja varmistuksen mormonin hengelliselle taipaleelle ja päämäärille. Temppelitoimituksissa tiivistyy kaikki se, mikä on olennaista MAP-kirkon opeissa ja minkä ajatellaan

24 VÄKI 1/2010

olevan tärkeää pelastukseen liittyvien korkeimpien siunausten saamisen kannalta. Jeesuksen sanat ”Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän”, luonnehtivat temppeliin liittyvi-en siunausten ihanuutta.

Helsingin temppeli valmistui vuonna 2008 Espoon Karakallioon ja se palve-lee Suomen mormonien lisäksi myös Venäjän ja Baltian maiden MAP-kirkon jäseniä. MAP-kirkon Suomen kotisivut löytyvät osoitteesta http://www.mormonit.fi/.

läHTeeT:

Burton, Alma B. 1992. Salvation. Teoksessa Daniel H. Ludlow (toim.): Encyclopedia of Mormonism. New York: Macmillan Publishing Company.

Davies, Douglas J. 2006. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko. Teoksessa Christopher Partridge (toim.): Uusien uskontojen käsikirja. Helsinki: Kirjapaja.

Helsingin Temppeli Espoon Karakalliossa. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon tiedotuslehtinen. 2006. Painettu Suomessa.

Jorgensen, Danny L. 2003. The Latter-Day Saint (Mormon) Religion in America and the World. Teoksessa Neusner, Jacob (toim.): World Religions in America: An Introduction. Louisville KY: Westmin-ster John Knox Press.

Tempel i Jesu Kristi Kyrka av Sista Dagars Heliga. 2000. Salt Lake City: Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon julkaisu.

Temppelin avointen ovien päivät. Herran huone – tiedotuslehtinen. 2006. Suomi: Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko.

Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko 2008. Temppelit ja seurakuntakeskukset (videoelokuva). [WWW-sivusto.] <http://www.mormonit.fi/index.php?id=716Video>.

25

26 VÄKI 1/2010

Biologiset syyt tuntuvat selittävän kulttuurissamme hyvin monta asiaa, kuten sairaudet ja esimerkiksi eliniän. Mittana ovat henkilön psyykkinen ja fyysinen kestävyys. Kun muissa kulttuureissa saatetaan kuolema nähdä esi-isän kostona tai hiiren talossa käymisen seurauksena on meille kuolema aina luonnollisista syistä johtuva. Kun kuolema tai elinikä nähdään biologisena ilmiönä, yritetään sitä myös kontrol-loida näillä keinoilla. Esi-isää viihdyttämistä tärkeämpää on esimerkiksi kuinka usein syö vihanneksia tai ajaako autoa turvavyön kanssa.

Kuinka moni lenkillä käyvä tai marjoja myslien kera syöjä sitten miettii oikeasti elinikäänsä? Monet meistä juurtuvat tiettyihin ruokavalioihin ja hikoilevat aerobicissa pudot-taakseen muutaman kilon mutta unohtavat pitkäaikaiset seuraukset. Kuitenkin hyvillä elämän tavoilla toteutamme salakavalasti myös monen meidän haavetta pitkästä eliniästä.

Eli onko meihin iskostunut tämänkaltainen ideologia: hyvä olo ja ulkonäkö –> elän pitkään!?

Itse olen aina haaveillut eläväni satavuotiaaksi, enkä oi-keastaan ole silti stressannut tätä asiaa lainkaan tai tehnyt sen eteen mitään. Kuitenkin yle.fi sivuilla tekemäni elämä pelissä, elinikätesti sai minut miettimään asioita uudelta kantilta. Testissä kysyttiin monia elämäntapoihin liitty-vää seikkaa, joista esimerkiksi askartelun verranneisuutta elinikään en aivan ymmärtänyt. Kysymyksissä käsiteltiin siis vapaa-ajan tekemisiä, ruoka ja juomatottumuksia sekä perustietoja. Koin olevani hyvä kandidaatti: urheilen ja mielestäni syön melko terveellisesti, enkä tupakoi, mutta kun täytin testin, sain tulokseksi 84 vuotta ja 11 kuukautta, eli kaukana sadasta. Koin silti tuloksen realistiseksi ja on positiivista elää noinkin vanhaksi. Samalla sivusto ilmoitti,

ELINIKÄÄ NOSTATTAMAAN!linda kalJala

27

että: ” Sadasta tietojesi mukaisesta ihmisestä noin 4 saavuttaa toivomasi 100 vuoden iän.” eli ei toivoa! Minun elinkaartani verrattiin myös julkisuuden henkilö Krista Kososeen Suden vuosi elokuvasta.

Testiin sai kuitenkin tehdä muutoksia ja päätin tarkkailla, miten nämä vaikuttavat elinikääni. Päätin laihtua 4 kiloa, mutta tämän seurauksena elin vain kuukauden pidempään, eli melko turhaa lähteä rehkimään. Sen sijaan pysymällä tässä painossani ja jättämällä pois yhden shotin viikossa sain nostettua elinikääni 2 kuukaudella. Huvittavinta oli kuitenkin se, kun aloin epäilemään verenpaine tuloksiani ja päädyin poistamaan ne, niin uusi elinikäni oli 85 vuotta ja 4 kuukautta.

Saman sivuston innoittamana luin uudesta teoksesta, joka kertoi onnellisuudesta. Tämän kirjan mukaan onnellisuudes-ta puhuttaessa positiivinen elämän asenne vaikuttaa elämän pituuteen kasvattaen sitä 7-10 vuodella, eli saman verran kuin tupakan polton lopettaminen! Voisiko tavoitteeni sataan ikään siis alkaa positiivisen asenteen kehittämisellä. Luultavasti kyllä, sillä muilla muutoksilla ei näyttänyt mitään mullistavaa saavan aikaan! Vaikka kuulostan skeptiseltä, luulen testin antavan jotain konkreettista ja ehkä yllättävää-kin palautetta, joten suosittelen testaamaan elinajanodotteen: (http://elamapelissa.yle.fi/elama-pelissa-testi).

Mana Ry

28 VÄKI 1/2010

Väki

Ihmiset joukkona tai jonkin yhteisön jäseninä; palvelusväki; työväki; haltijaolento; voima; myyt-tinen johonkin liittyväksi kuviteltu persoonaton voima, -Mana(Kansanperinteen sanakirja, Toivo Vuorela 1977)