toimintaliite kevät 2015

8
KUVA: Mikko Jalo

Upload: paeaekaupunkiseudun-partiolaiset-ry

Post on 06-Apr-2016

224 views

Category:

Documents


0 download

DESCRIPTION

Pääkaupunkiseudun partiolaiset ry:n Toimintaliite 2015.

TRANSCRIPT

Page 1: Toimintaliite kevät 2015

KU

VA: M

ikko

Jal

o

Page 2: Toimintaliite kevät 2015

2

YLEINEN ILMOITTAUTUMISOHJEKEVÄÄN 2015 koulutustapahtumiin ilmoittaudutaan maanantaihin

19. tammikuuta 2015 mennessä. Lippukunnissa ilmoittautumi-

nen tehdään koulutusvastaavalle, joka syöttää ilmoittautumiset

Kuksaan. Koulutusvastaavan vastuulla on, että kurssi-ilmoittautu-

miset syötetään Kuksaan ajoissa! Ilmoittautujan/ilmoittajan tulisi

ilmoittautumisen yhteydessä tarkistaa osallistujien yhteystiedot,

eritoten sähköpostiosoitteet, koska olemme usein osallistujiin

yhteydessä myös sähköpostitse. Pääsääntöisesti kurssikirje pos-

titetaan pari viikkoa ennen kurssia osallistujille, mutta kaupunki-

illoista osallistujia saatetaan lähestyä vain sähköisesti. Koulutus-

vastaava saa tiedon kursseille päässeistä 26.1. mennessä oman

lippukuntansa osalta sekä ilmoittautumisajan jälkeen vapaiksi

jääneistä kurssilaispaikoista. Lippukunnan tulee itse tiedottaa

jäsenilleen kursseille ja tapahtumiin pääsemisestä ja peruutuseh-

doista.

Kilpailuihin ja nuorempien ikäkausien tapahtumiin ilmoittaudu-

taan ryhminä, jolloin ilmoittautumisessa käytetään vartion- tai

ryhmänjohtajan partio-ID:tä.

Tapahtumien kohdalla ilmoittautumisesta vastaa lippukunnas-

sa joko ohjelmavastaava, toimintaryhmän tai vartion johtaja.

Tapahtumiin ilmoittaudutaan pääsääntöisesti noin kuukautta

ennen tapahtumaa. Tapahtumien osalta ilmoitetaan aina erik-

seen viimeinen ilmoittautumispäivä. Ilmoittautumislinkit löytyvät

helposti Purkista http://purkki.partio.fi/toiminta. Tapahtumi-

en osalta osallistujia informoidaan tapahtumasta riippuen pian

ilmoittautumisajan päätyttyä.

LASKUTUS JA KÄYTÄNNÖN JÄRJESTELYTJOKAISELLA tapahtumaan ja kurssille osallistuvalla partiolai-

sella tulee olla Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:n

jäsenmaksu maksettuna.

Osallistumismaksut, kuljetukset sekä mahdollinen oheismate-

riaali laskutetaan lippukunnalta tapahtuman jälkeen. Piiri ei

kerää rahaa tapahtumissa osallistujilta, vaan kaikki kulut lasku-

tetaan lippukunnilta normaalin osallistumismaksun yhteydessä.

Lippukunta päättää kustantaako koulutuksen tai tapahtuman

jäsenelleen vai laskuttaako sen osallistujalta.

Kuljetukset järjestetään isoimmille kursseille ja tapahtumiin,

jotka ovat vaikeasti saavutettavissa julkisilla kulkuneuvoilla.

Joillekin pienemmille kursseille osallistuja saa kurssikirjeen

mukana ohjeet kurssille saapumisesta. Suosittelemme käyttä-

mään yhteiskuljetuksia, mikäli sellainen on tarjolla, sillä näin

saadaan kurssit käyntiin ajallaan. Kurssikuljetukset maksavat

yleensä 15 euroa kurssilaista kohden per viikonloppu. Tapah-

tumien osalta kuljetusmaksu määräytyy kuljetuksen hinnan ja

osallistujamäärän mukaan.

Jokaiselta alle 15-vuotiaalta partiolaiselta edellytetään huol-

tajan suostumusta osallistua piirin kursseille ja tapahtumiin.

Yli kolme yötä kestävällä kurssilla tai tapahtumalla suostumus

tarvitaan kaikilta alle 18-vuotiailta. Koulutusvastaava vastaa

siitä, että huoltajien suostumus kurssille osallistumiseen on

olemassa!

TERVETULOA TOIMINTAAN!

Tähän liitteeseen on koottu

kaikki Pääkaupunkiseudun

Partiolaisten järjestämät ohjelma-

ja koulutustapahtumat seuraavan

puolen vuoden ajalta yksiin

kansiin. Löydät täältä nimet,

päivämäärät sekä

ikäkaudet piirin järjestämistä

tapahtumista. Kun olet päättänyt,

mihin haluat lähteä, tutustu ylei-

seen ilmoittautumisohjeeseen.

Suurin osa toiminnasta on avoin-

ta myös ei-vielä-partiolaisille.

Pyydä siis kaveri mukaan!

Tarkemmat tiedot löydät purkista

purkki.partio.fi/toiminta.

KU

VA: S

usan

na O

ksan

en

Page 3: Toimintaliite kevät 2015

3

EI-PARTIOLAISTEN ILMOITTAUTUMISOHJEPÄÄKAUPUNKISEUDUN PARTIOLAISET tarjoaa myös ei-vielä-partiolaisille (EVP)

mahdollisuuden osallistua tämän liitteen tapahtumiin ja kursseille. Esitie-

tovaatimukset ja ikärajat koskevat myös niitä osallistujia, jotka eivät ole

partion jäseniä.

Partion ulkopuoliset osallistujat voivat ilmoittautua avoimiin tapahtumiin ja

kursseille suoraan tapahtumalinkkien kautta. Lomakkeella kysytään osallis-

tuvan henkilön nimi, puhelinnumero, sähköpostiosoite, postiosoite, syntymä-

aika sekä mahdolliset allergiat ja erikoisruokavaliot. Kurssipaikan saaneille

ilmoitetaan henkilökohtaisesti pääsystä kurssille.

Osallistumismaksut laskutetaan EVP:ltä ennen tapahtumaa tai kurssia. Osal-

listumismaksun maksaminen on edellytys kurssille tai tapahtumaan pääse-

miselle. Tosite maksamisesta tulee tuoda mukaan tapahtumaan. Toimintaan

osallistuva ei-partiolainen-osallistuja on vakuutettu Suomen Partiolaisten

toimesta samanlaisella vakuutuksella kuin jäsenet. Vakuutus on toissijainen.

Tarkemmat tiedot löydät osoitteesta http://www.partio.fi/partiovakuutus.

TIEDOT KUNTOON KUKSA-JÄSENREKISTERIINTARKASTAKAA, että lippukuntanne keskeiset johtajat

on merkitty jäsenrekisteriin. Tämä mahdollistaa

tehokkaamman viestinnän suoraan oikeille henki-

löille rasittamatta koko lippukunnan johtajistoa vain

osalle tarkoitetuilla viesteillä.

• Lippukunnanjohtaja

• Koulutusvastaava

• Ohjelmavastaava

• Ikäkausivastaavat

- vastaava akela

- vastaava sampo

- vastaava tarpojaluotsi

- vastaava samoajaluotsi

- vastaava vaeltajaluotsi

• Kaikki akelat, joukkueiden ja vartioiden johtajat

PERUUTUSKÄYTÄNNÖT• Kurssi- ja tapahtumaperuutukset tehdään aina

Pääkaupunkiseudun Partiolaisten toimistolle

([email protected] / 09 8865 1200)

• Osallistumismaksua ei laskuteta, jos peruutus tulee

piirin toimistolle neljä (4) viikkoa ennen tapahtuman

alkamista.

• Alle neljä (4) viikkoa ennen tehdyt peruutukset

laskutetaan, ellei osallistuja löydä itselleen sijaista.

(Ilmoita osallistujan muutoksesta toimistolle.)

• Osallistumismaksu laskutetaan kokonaan, jos

ilmoittautumista ei peruta lainkaan.

• Ilmaisten koulutusten kohdalla laskutetaan 20 €

maksu, mikäli kurssia ei peruuteta lainkaan.

• Mikäli peruutus johtuu sairaustapauksesta ja

toimistolle toimitetaan lääkärintodistus,

osallistumismaksua ei laskuteta.

LISÄTIETOA PURKISTAPURKKI on Pääkaupunkiseudun Partiolaisten intranet,

joka löytyy osoitteesta http://purkki.partio.fi. Purkista

löytyy lisätietoa tämän liitteen koulutuksista ja tapahtu-

mista. Koulutuksiin pääset Purkin etusivulta valitsemalla

Piiri palvelee / Koulutus. Tapahtumat löytyvät vastaavas-

ti valitsemalla Piiri palvelee / Kisat ja tapahtumat.

Purkkiin päivitetään mahdolliset muutokset koulutuksis-

sa ja tapahtumissa. Kaikki piirin koulutukset ja tapahtu-

mat löydät kuukausittain Piiri palvelee / Toiminta.

Purkista löydät myös:

• Ilmoittautumislinkit

• Ajantasaiset yhteystiedot kurssikouluttajiin

• Linkit lisämateriaaleihin ja oppimisympäristö Moodleen

• Kuvia ja tunnelmia menneistä koulutuksista

• Ohjeet PJ-kurssin suorittamiseen ja ohjaajan ohjeen

• Lippukunnan koulutusvastaavalle löytyy Purkista

ohjeet ja työkaluja oman pestin hoitamiseen:

Piirin palvelee / Koulutus / Koulutusvastaaville.

KU

VA: S

usan

na O

ksan

en

Page 4: Toimintaliite kevät 2015

4

Tammikuu

2.–6.1.2015 PJ–PK 1–2015

17.–18.1. Vaeltajatapahtuma Ylitys

22.1. Tervetuloa partioon -koulutus

23.1. Samoajabileet

24.–25.1. EA1 (Päpa)

27.1. Kuksa–koulutus jäsenrekisterinhoitajille

29.1. Kiipeilytys

30.1.–1.2. Helminaari

30.1. Projektikoulutus osa 1.

Helmikuu

3.2. Akelakurssi -ilta 1/5

3.2. Sampokurssi -ilta 1/5

4.2. Meripartiopläjäys (ent. Prevok)

5.2. Kirjanpitäjien ilta 1/2

7.–8.2. Piirin talvikisat

9.2. Akelakurssi-ilta 2/5 /

*Ikäkausi-ilta: sudenpennut

10.2. Veneenohjaajakurssi: alkukoe

10.2. Nettisivutyöpaja

10.2. Kuksailta

10.2. Tervetuloa lippukunnan hallitukseen

11.2. LPK-leiri-ilta: Ohjelma

11.2. Kirjanpitäjien ilta 2/2

12.2. Ensiapukertaus (Partiokannus)

14.2. Ystävänpäivän tapahtuma (Partiokannus)

17.–21.2. Helmi talvileiri

24.2. Sampokurssi-ilta 2/5 / Ikäkausi-ilta: seikkailijat

25.2. LPK-leiri-ilta: Haikki

26.2. Kiipeilytys

26.2. Johtajapassi: Johda innostusta

27.2.–1.3. Erätaito 2

27.2.–1.3. Leikkikurssi 1–2015 Mämmikoura

Maaliskuu

1.3. Untuvikkoilta

1.3. EPT:n Lumiveistoskisa

3.3. LPK-leiri-ilta: Turvallisuus

4.3. Tervetuloa partioon -kurssi

4.3. Projektikoulutus osa 2.

5.3. ROK-kurssin järjestäminen

6.–8.3. PJ-PK 2–2015 1.osa

9.3. LPK-leiri-ilta: Ensiapu

10.3. Lippukunnan talous 1/2015

11.3. Viestintä- ja markkinointikoulutus 1–2015

13.–15.3. Järjestyksenvalvoja- peruskurssi 1 osa 1

13.–15.3. & 27.–29.3.2015 ROK 1–2014 (Partiokannus)

14.–15.3. Talvi SM Louhi (SP)

14.–15.3.2015 Ensiapu 1 (Partiokannus)

15.3. Sählyturnaus

17.3. Akelakurssi-ilta 3/5

17.3. Sampokurssi-ilta 3/5

18.3. Samoajatreffit (Partiokannus)

18.3. Veneenohjaajakurssi: kaupunki-ilta

18.3. LPK-leiri-ilta: Muonitus

20.–22.3. Veneenohjaajakurssi: teoriaviikonloppu

KALENTERI >> PURKKI.PARTIO.FI/PIIRI-PALVELEE/TOIMINTA

20.–22.3. Pt-kisa toimitsijakurssi

20.–22.3. PJ–PK 2–2015 2.osa

20.–21.3. Tarpojaluotsikurssi

20.–21.3. Samoajaluotsikurssi

20.–21.3. Vaeltajaluotsikurssi

22.3. Samoajien seinäkiipeilypäivä

23.3. PJ–PK suullinen raportointi-ilta ja avoin jälkitapaaminen

25.3. Lippukunta lobbaa

26.3. Kiipeilytys

27.–29.3. Järjestyksenvalvoja- peruskurssi 1 osa 2

27.–29.3. EA-Mammutti

27.–29.3. ROK-kurssi 2.vkl (Kannus)

KUVA: Susanna Oksanen

Page 5: Toimintaliite kevät 2015

5

Huhtikuu

1.4. LPK-leiri-ilta: Leirirakennelmat

2.–6.4. PJ–PK 3–2015

7.4. Akelakurssi-ilta 4/5

7.4. Sampokurssi-ilta 4/5

11.4. Alkusammutuskoulutus 1

11.4. Pelastussuunnitelmakoulutus 1

11.4. KITT (Partiokannus)

14.4. Sisujohtajien get together

17.–19.4. LPKJ 1–2015

17.–19.4. Ikäkausivastaavakurssi 1–2015

17.–19.4. VIMMA (EPT)

20.–26.4. PARTIOVIIKKO

20.4. Papata partiosta – esiinny vakuuttavasti

21.4. Pop up -kolo: sudenpennut ja samoajat

22.4. Pop up -kolo: seikkailijat ja tarpojat

23.4. Pop up -kolo: K18 eli vaeltajat ja aikuiset

23.4. Yrjönpäivän iltahartaus

Kesäkuu

6.–7.6.2015 Imatraan! -johtajaekskursio (Partiokannus)

Toukokuu

5.5. Akelakurssi-ilta 5/5

5.5. Sampokurssi-ilta 5/5

6.5. EA-kertaus

7.5. Projektikoulutus osa 3

7.5. Viestintä- ja markkinointikoulutus 2/2015

8.–10.5. Erätaito 1

8.–10.5. Leikki 2-2015 Haaraparta

8.–10.5. Samoajaviikonloppu: Flaksi

9.5. Meriretki (EPT)

9.5. Vihree (EPT)

11.5 Koulutusvastaavan koulutus 1–2015

12.5. Kalliokurssi: teoriailta

13.–17.5. PJ–PK 4–2015

16.–17.5. Piirin kevätmestaruuskilpailu – yösarjat

21.5. Kiipeilytys

21.5. Sisuryhmien kevään päätöstapahtuma

22.–24.5. Kalliokiipeilykurssi

22.–24.5. Ömeising Reissu

22.–24.5. 5–ottelu (Kannus)

23.5. Kevät SM Rundi

23.5. Kevätregatta

24.5. Purjehdi partiossa -kurssi

27.5. Tervetuloa partioon -kurssi

20.–22.3. Pt-kisa toimitsijakurssi

20.–22.3. PJ–PK 2–2015 2.osa

20.–21.3. Tarpojaluotsikurssi

20.–21.3. Samoajaluotsikurssi

20.–21.3. Vaeltajaluotsikurssi

22.3. Samoajien seinäkiipeilypäivä

23.3. PJ–PK suullinen raportointi-ilta ja avoin jälkitapaaminen

25.3. Lippukunta lobbaa

26.3. Kiipeilytys

27.–29.3. Järjestyksenvalvoja- peruskurssi 1 osa 2

27.–29.3. EA-Mammutti

27.–29.3. ROK-kurssi 2.vkl (Kannus)

24.4. PJ-juhlaillallinen

25.4. SuperSupe

25.4. Törmä

25.4. Tervetuloa partioon -kurssi

26.4. Kohtaaminen

KUVA: Ada Mare

Page 6: Toimintaliite kevät 2015

6

LIPPUKUNNAN VIESTINTÄ on nykyisin paljon muutakin kuin

tiedot nettisivuilla ja muutaman kerran vuodessa ilmes-

tyvä lpk-lehti. PäPan viestintä- ja markkinointiryhmät yh-

distivät voimansa ja päättivät tehdä kaikkensa sen eteen,

että viestintä ja markkinointi eivät olisi vain osa kaikkien

partiota tekevien arkea, vaan se helppo osa. Onko sun

lippukunnan nettisivut ajan tasalla ja Instagram, Twitter

sekä Facebook hallussa? Tavoitatko helposti johtajiston

ja vanhemmat? Osaatko hyödyntää materiaalipalvelua

toiminnan markkinoinnissa? Näihin kysymyksiin ja moniin

muihin vastaavat uudet viestintä- ja markkinointikoulutuk-

set, joita järjestetään neljä kertaa vuoden 2015 aikana.

Jokapäiväisessä toiminnassa hyvä viestintä helpottaa

kaikkien partiota tekevien käytännön arkea, auttaa säästä-

mään aikaa ja välttämään väärinymmärryksiä. Suunnittelu

ja johdonmukaisesti toteutettu markkinointiviestintä puo-

lestaan parantaa partion näkyvyyttä ja vahvistaa partion

brändiä paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti.

Viestinnällä ja markkinoinnilla on myös suuri merkitys

osallistujien saamisessa erilaisiin tapahtumiin, jäsenmää-

rän kehitykseen ja ylipäätään onnistuneeseen toimintaan.

Viestintä- ja markkinointikoulutusten lisäksi tarjolla on

kahdesti vuodessa mahdollisuus hioa ja kehittää omia

esiintymis- ja esitystaitoja Papata partiosta – esiinny

vakuuttavasti -koulutuksessa. Tule mukaan kertaamaan

vanhaa ja oppimaan uutta!

TEKSTI Annika Stubbe ja Ville Miettinen

AKELAN JA SAMMON PESTEIHIN kohdennettua koulutusta tarjotaan

kahdesti vuodessa akela- ja sampokursseilla. Kurssit järjestetään

niin, että osa koulutuksesta on molemmilla kursseilla yhteistä,

mutta suurin osa eriytettyä tukemaan joko sudenpentulauman tai

seikkailijajoukkueen johtamista. Uutuutena kevään kurssilla voi

viiden illan aikana helmi-toukokuussa saada haltuun sudenpentu-

tai seikkailijajohtajan tarvitsemat taidot. Kurssi on omiaan aivan

uusille partiolaisille ryhmän vetämisen perustaitojen tueksi.

Toisaalta kokeneemmillekin jo pestissä toimineille akeloille ja

sammoille kurssi tarjoaa mahdollisuuden saada uusia ideoita

viikkotoimintaan ja lasten kanssa retkeilyyn.

Riitta Rytkösen (Lauttasaaren Luotistytöt ry.) ajatuksia

syksyn 2014 akela-sampo-kurssin jälkeen:

”Viikonloppuuni kuului 20 uuteen partiojohtajaan tutustuminen.

Olen leikkinyt yhteisleikkejä, työstänyt Partion arvoja, miettinyt

kuinka johtaa Sudenpentulaumaa, hahmottanut kokonaisuu-

den mitä ottaa huomioon kun järjestää telttaretken jne. Pää on

täynnä jäsentynyttä ja jäsentymätöntä tietoa. Mutta elämä oli

parhaimmillaan leiritulella, kitaran säestäessä yhteislauluamme

tähtitaivaan alla. Olen käynyt aamusaunassa, uinut järvessä,

ollut kipinävuorossa.. Olen kohdannut upeita ihmisiä, nauranut

posket kipeiksi ja nauttinut elämästä. ihana uusi kokemus Partio

on hieno asia.. Lapset eivät tiedäkään miten paljon tietoa ja

sydäntä laitetaan kun heille mahdollistetaan hetkiä kohdata Suo-

men upea luonto ja jakaa kokemus kavereiden kanssa tekemällä

oppien ja sydämellä iloiten.”

Ikäkausivastaavan koulutus partion lasten, nuorten, aikuisten tai vanhusten iloksiMINKÄLAINEN olisi lippukunta, jossa kaikenikäisillä ja kaiken-

laisilla partiolaisilla olisi toimintaa ja oma vertaisryhmänsä?

Huhtikuussa toteutettava ikäkausivastaava-kurssi on tarkoi-

tettu lpk:ssa tai piirissä toimiville aikuisille partiojohtajille,

joilla on vastuullaan yhden tai useamman ikäkauden partio-

ohjelma. Kurssisisältöjä on vuoden 2014 aikana viilattu

vastaamaan entistä paremmin lippukunnan käytännön

toiminnan haasteita. Kurssilla mietitään esimerkiksi, miten

lippukunnan toiminnan laatua voi arvioida ja miten toimintaa

voisi kehittää, miten tukea uuden ryhmän esimerkiksi vael-

tajien toiminnan käynnistämistä ja miten sitouttaa aikuisia

partiotoimintaan. Kurssilla pohditaan myös, miten partio-

ohjelman hengellinen, seksuaali- tai päihdekasvatus tukee

lapsen, nuoren tai aikuisen identiteettiä tai itsetuntemusta.

Vaikka lippukunnassa ei olisikaan ikäkausivastaavan tai

ohjelmavastaavan pestiä, tällä kurssilla on tarjottavaa jokai-

selle aikuiselle partiojohtajalle, jotka haluavat lisätä itse-

tuntemustaan ja miettiä omia kehittymiskohteitaan partion

tarjoamissa haasteissa.

Viestintä- ja markkinointikoulukset uudistuvat!

Akela- ja sampokurssi järjestetään keväisin iltamuotoisena ja syksyisin viikonloppumuotoisena

KU

VA: S

usan

na O

ksan

en

Page 7: Toimintaliite kevät 2015

7

MUUTAMAN VUODEN tauon jäl-

keen järjestetään jälleen Kirjan-

pitäjien koulutus. Tällä kahden

illan kurssilla paneudutaan tar-

kemmin kirjanpidon käytännön

toteutukseen ja tilinpäätöksen

kokoamiseen, kertoo koulutus-

ta suunnitellut Pekka Kantola.

Kurssilla tulevat tutuiksi niin to-

sitteiden kirjaaminen, tuloslas-

kelman kaavat, siirtovelat kuin

taseen liitetiedotkin. Kouluttaja-

na on ulkopuolinen yhdistysten

kirjanpidon asiantuntija, joten

sieltä saa kokeneempikin kirjan-

pitäjä uutta tietoa, Pekka jatkaa.

Tarjolla on myös vinkkejä hyvistä

käytännöistä talousasioiden hoi-

toon.

Kurssi soveltuu erityisen hyvin

lippukuntien kirjanpitäjille ja ta-

loudenhoitajille sekä esimerkiksi

lippukunnanjohtajille ja hallituk-

sen jäsenille, jotka haluavat op-

pia syvällisemmin talousasioita.

Esitietona koulutukseen on ta-

lousasioiden perustuntemus, eli

kurssin ’Lippukunnan talous’

suorittaminen tai vastaavat tie-

dot. Kurssin yhteydessä on myös

mahdollista kysyä neuvoa oman

lippukunnan kirjanpidon ongel-

makohtiin.

Kirjanpito haltuunTEKSTI Pekka Kantola /

Ville Salo

KUVA: Sakari Kouti

Page 8: Toimintaliite kevät 2015

8

Töölönkatu 55, 00250 Helsinkipuh 09-8865 1200

[email protected]

PÄÄKAUPUNKISEUDUN PARTIOLAISET

KU

VA: A

ntti

Kur

kine

n

HelmiPäPan talvileiri

17.–21.2.2015

Helmellä ta-va-taan!Helmellä ta-va-taan!