kauppakamari kirjat ja palvelut kevät 2015

52
Kirjat Palvelut 1/15 & IL ja ELÄMYS O

Upload: k2hel

Post on 19-Jul-2015

175 views

Category:

Business


2 download

TRANSCRIPT

Page 1: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

Kirjat Palvelut 1/15

& ILja ELÄMYS

O

Page 2: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

Kirjoissa on karismaa. Ne palkitsevat, niiden avulla onnistuu, ne (v)ihastuttavat, auttavat ratkaisemaan riitoja, hakemaan oikeutta tai vaikka vahingonkorvausta.

Vuosi 2015 on kirjan vuosi, jolloin nostetaan kirjoja esille ilon ja elämysten lähteenä. Ajatus sopii oivallisesti myös tietokirjoihin. Työnilo, tiedon ja oivalluksen ilo, ammatillinen kehit-tyminen, niistä on kirjavuotemme tehty.Karismaattisiin leijonakansiin paketoitu Karis-man käsikirja ei lupaa lukijalleen taikavoimia, mutta opettaa karismaattista esiintymistä. Karismalla taas on magneettinen voima vetää puoleensa ihmisiä, mikä tuo lisää asiakkaita, sopimuksia, yhteistyömahdollisuuksia, mitä ikinä tavoitteletkaan.

Tietoa, tunteita, ajatuksia. Puolesta, vastaan ja siltä väliltä. Innostavaa, tylsää, motivoivaa, ra-sittavaa. Kirjat herättävät tunteita ja keskuste-lua, ne ihastuttavat tai vihastuttavat. Kielessä joko on koukku tai ei ole. Kielen vangitsevuut-ta voit testata life style -tyylisen julkaisumme (V)ihastuttava mainoskieli – fraaseista fiilik-siin avulla. Se avaa esiripun mainoskieleen, tuohon iloa ja elämyksiä mutta myös välillä raivoa ja ärsytystä herättävään sanailuun. Kirjat eivät jätä kylmäksi. Tartu uutuuksiin ja nosta itsesi uudelle tasolle!

Piia Similä

Piia SimiläAsiantuntija, julkaisut

Karismaattista kirjan vuotta

Page 3: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

KAUPPAKAMARIKAUPPA

Kalevankatu 1200100 Helsinkipuh. 09 2286 0360www.kauppakamarikauppa.fi

Avoinna: ma-pe klo 9.00–15.00

ETSITKÖ KUSTANTAJAA?Piia SimiläAsiantuntija, [email protected]

ASIAKASPALVELU JA TILAUKSET

puh. 09 2286 [email protected]

Painopaikka: Libris Kontulantie 12, Helsinki

Johtaminen ja esimiestyö.........................................................................................................................2–13

Myynti ja markkinointi...............................................................................................................................14–19

Työsuhde, palkka ja HR..............................................................................................................................20–21

Talous ja verotus...........................................................................................................................................22–23

Juridiikka.........................................................................................................................................................24–41

KauppakamariTieto -palvelu....................................................................................................................42–48

Sisällysluettelo

Sisällysluettelo

SÄHKÖKIRJOJEN TILAUSOHJEET Tästä merkistä tunnistat kirjat, jotka ovat saatavilla sähkökirjoina.

Sähkökirjojen latauspaikat:Elisa Kirja: kirja.elisa.fi Ellibs: ellibs.fi

SEURAA BLOGIA – Ammattikirja.fi

Suomen ensimmäistä ammatilliseen kirjallisuuteen keskittyvää blogia ylläpitää ja siihen kirjoittaa kauppakamarin kustannus-toimitus tukenaan joukko vierailevia tähtiä, kuten uutuuskirjojen kirjailijoita.

Page 4: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

Juhani Kauhanen

Esimies palkitsijana – aseta tavoitteet, mittaa ja palkitse

Pitäisikö eri ihmisiä motivoida, johtaa ja palkita eri tavalla? Onko se tasa-arvoista?

Työyhteisöihin pitäisi kuulua luonnollisena osana se, että onnis-tuneesta suoriutumisesta palkitaan tavalla tai toisella. Mutta mikä keino tehoaa keneenkin? Mitä tapoja palkita on?

Kirja on kompakti kokonaisuus esimiestyön keskeisistä tehtävistä, kun puhutaan tuloksellisesta toiminnasta ja onnistuneiden suori-tusten palkitsemisesta yksilö- tai tiimitasolla.

Tavoiteasetannan ja lähijohtamisen lisäksi erityistä painoa on suorituksen erilaisilla arviointimenetelmillä ja mittaamisella, jossa erilaiset olosuhteet on otettu huomioon. Palkitseminen voi olla sekä aineetonta että taloudellista, ja näitä kumpaakin käsitellään laajasti.

Kirjan sisältö, esimerkit ja pohdintatehtävät on laadittu niin, että kirja soveltuu kaikkien alojen organisaatioihin ja kaikille organisaa-tiotasoille.

Jäsenetuhinta 49 € Normaalihinta 59 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-338-8 1/2015, n. 150 sivua

2 Johtaminen ja esimiestyö

Esimiestyön tavoite on luoda henkilöstölle onnistumisen edellytykset.

www.kauppakamarikauppa.fi www.kauppakamarikauppa.fi

Page 5: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

Esimiestyön keskeinen tavoite on luoda henkilöstölle onnistumisen edellytykset!

Johtamista ja palkitsemista on helppo suunnitella – kirjoituspöydän ääressä. Tosiasia on kuitenkin se, että todella hyvin toimivien ratkaisujen löytäminen ja toteuttaminen käytännössä on erittäin haasteellista.

Henkilöstö on jokaisen organisaation tärkein voimavara, sillä ilman sen työpa-nosta ja osaamista mikään organisaatio ei voi toimia.

Henkilöstön perusoikeuksiin pitäisi kuulua oikeus hyvin johdettuun työpaik-kaan, jossa yksilöä arvostetaan, häntä autetaan onnistumaan organisaation asettamien tavoitteiden saavuttamisessa, arvioidaan oikeudenmukaisesti ja hänelle annetaan palautetta ja häntä palkitaan motivoivalla tavalla. Oikean-laisten esimiesten valinta onkin suuri haaste organisaation ylimmälle johdolle.

Henkilöstö pirstaloituu arvojensa ja asenteidensa suhteen ja moninaistuu. Esimiestyössä tämä on suuri haaste. Miten johtaa tasapuolisesti ja oikeuden-mukaisesti eri tavoin ajattelevaa ja motivoituvaa henkilöstöä? Miten saada heidät toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla sekä itsensä että organisaa-tion kannalta?

Esimies palkitsijana on syntynyt kirjoittajan pitkäaikaisen kouluttaja-, kon-sultti- ja tutkijakokemuksen myötä. KTM, tietokirjailija Juhani Kauhanen on toiminut johtamisen, erityisesti henkilöstövoimavarojen johtamisen, alueella teollisuudessa ja palvelualoilla keski- ja ylimmän johdon tehtävissä.

3 Johtaminen ja esimiestyö

Juhani Kauhanen

Page 6: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

4 Johtaminen ja esimiestyö

Riitta Hyppänen, Katleena Kortesuo

50 keissiä motivaatiosta ja palkitsemisesta

Mikä työntekijää motivoi? Miten kannattaa palkita? 50 keissiä -sarjan toinen osa kertoo, kuinka suomalaiset yritykset ovat onnistuneet sitouttamaan ja innostamaan työntekijänsä huippusuorituksiin. Ja toisaalta, miten pahasti joskus onkaan menty pieleen.

Tapauskuvauksia ja haastatteluja motivoinnista ja palkitsemisesta esi-tellään kaiken kaikkiaan puolensataa, kaikki suomalaisista yrityksistä.

Ota mallia, sovella omaan yritykseesi, mieti ja pähkäile. Voisinko palki-ta paremmin? Millainen sparraus meidän yrityksessä toimisi? Joko nyt tehdään kaikki voitava?

Jäsenetuhinta 35 € Normaalihinta 39 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-261-9 3/2015, n. 150 sivua

Motivoi ja palkitse henkilöstö huippusuorituksiin.

www.kauppakamarikauppa.fi

Page 7: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

5 Johtaminen ja esimiestyö

Millä tolalla on asiakaspalvelu Suomessa? Kuinka yritykset ovat ratkaisseet asiakaspalvelun ruuhkia ja kompastuskiviä? Mitkä ovat varmimmat tavat onnistua tai epäonnistua?

50 keissiä asiakaspalvelusta -kirjassa käydään läpi puolensataa suo-malaista asiakaspalvelutilannetta, -toimintamallia ja -strategiaa. Kirjan tarinoiden ja esimerkkien avulla pystyt poimimaan rusinat pullasta, eikä kaikkea tarvitse kokeilla kantapään kautta.

Kirjassa on esimerkkejä sekä tunnetuilta brändeiltä että pienemmiltä toimijoilta. Jokainen keissi on skaalattavissa tai sovellettavissa laajem-minkin, joten kirja tarjoaa 50 vinkkiä yrityksen oman asiakaspalvelun kehittämiseen – olipa se sisäistä tai ulkoista asiakaspalvelua.

Kirja istuu erityisesti asiakaskokemusjohtajien, asiakaspalvelupäälli-köiden ja yksityisyrittäjien käteen.

Jäsenetuhinta 35 € Normaalihinta 39 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-255-8 2014, 255 sivua

Katleena Kortesuo

50 keissiä asiakaspalvelusta

Pureudu, panosta ja kehitä. Asiakaspalvelulla on väliä.

www.kauppakamarikauppa.fi

Page 8: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

6 Johtaminen ja esimiestyö

Asta Rossi

Kulttuuristrategia 2 – Kohti Euroopan parasta työelämää

Työ- ja elinkeinoministeriö haluaa tehdä suomalaisesta työelämäs-tä Euroopan parasta vuoteen 2020 mennessä. Kunnianhimoista tavoitetta havitellaan ajassa, jossa Suomi rämpii taantumavuosien läpi ja liiketoiminta supistuu.

Ajankuvasta erottuu kuitenkin joukko yrityksiä, jotka ovat edel-leen onnistuneet kasvamaan ja kukoistamaan. Nämä Great Place to Work:in® Parhaat työpaikat -tutkimusten menestyjät pärjäävät taloudellisesti vaikeina aikoinakin. Kulttuuristrategia 1 -kirja valotti, kuinka näitä yrityksiä johdetaan yrityskulttuurin kautta, joka muo-dostaa niiden strategisen kilpailuedun.

Kulttuuristrategia 2 kertoo kahdeksan uutta ja yhden tutun yritys-tarinan. Kirjan yritykset näyttävät, mitä Euroopan paras työelämä Suomessa parhaimmillaan jo on. Lukijan oman yrityksen kehit-tämistyön tueksi kirja tarjoaa viitekehyksen kulttuuristrategian rakentamiseen, laajan kokoelman johtamiskäytäntöjä parhaista työpaikoista ja mittarin Euroopan parhaan työelämän etenemisen seuraamiseen.

Jäsenetuhinta 55 € Normaalihinta 65 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-339-5 2/2015, n. 300 sivua

Tehdään suomalaisesta työelämästä Euroopan paras.

www.kauppakamarikauppa.fi

Page 9: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

7Johtaminen ja esimiestyö

www.kauppakamarikauppa.fi

Great Place to Work®

Great Place to Work® on jo yli 20 vuoden ajan rakentanut parempaa yhteis-kuntaa auttamalla organisaatioita kehittämään parempia työpaikkoja. Great Place to Work:in® toteuttama tutkimus antaa vuosittain äänen lähes 12 miljoonalle työntekijälle ympäri maailmaa. Parhaat työpaikat saavat ansait-semansa tunnustuksen vuosittain julkaistavien maakohtaisten ja maanosit-taisten parhaiden työpaikkojen listausten kautta. Parhaissa työpaikoissa työntekijät luottavat johtoon, nauttivat yhdessä työskentelystä ja ovat ylpeitä siitä mitä tekevät. Tällöin työntekijät myös haluavat antaa parhaansa, jotta yritys saavuttaisi tavoitteensa.

Asta Rossi

Jäsenetuhinta 49 € Normaalihinta 59 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-143-8 2012, 352 sivua

Asta Rossi

Kulttuuristrategia – rakenna yrityskulttuuri, jota työntekijät, asiakkaat ja omistajat rakastavat

Teos kertoo, kuinka edelläkävijäyritykset menestyvät rakentamalla yrityskulttuurin, jota niin työntekijät, asiakkaat kuin omista-jatkin rakastavat.

Page 10: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

8 Johtaminen ja esimiestyö

Maarit Tiililä

Johtaja, uusi tehtävä, 100 päivää – Tilanne haltuun! Tutkimuksen mukaan kaksi viidestä toimitusjohtajasta epäonnistuu ensimmäisen 18 kuukauden aikana. Syynä on heidän johtamistyylinsä yhteensopimattomuus organisaation eri sidosryhmien odotusten kanssa. Omistaja odottaa yhtä, hallitus toista, henkilöstö kolmatta ja johtoryhmä neljättä.

Johtaja, uusi tehtävä, 100 päivää on kirjoitettu uudessa tehtävässä aloittavalle johtajalle. Tavoitteena on tarjota hänelle ajatuksia, tarinoita ja kysymyksiä pohdittavaksi, jotta hän välttyisi karikoilta ja onnistuisi ohjaamaan yrityksen pitkäjänteisesti haluttuun satamaan.

Kirjan teemat auttavat johtajaa selkeyttämään omaa ajatteluaan, johtamiskäsitystään ja toimintaansa erityisesti vuorovaikutuksen näkökulmasta. Hyvin suunniteltu ja toteutettu johtajan sata ensim-mäistä päivää mahdollistaa tehokkaan ja johdonmukaisen tehtävän haltuunoton, vähentää vaihtuvuutta ja estää monia yhteentörmäyksiä.

Jäsenetuhinta 45 € Normaalihinta 55 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-337-1 1/2015, n. 200 sivua

Uudessa tehtävässä aloittavan johtajan ajatuksia herättävä teos.

www.kauppakamarikauppa.fi

Page 11: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

9Johtaminen ja esimiestyö

Kirja siitä, mistä johtajuus kasvaa ja miten johtajien kasvuun voi vaikuttaa. Pääteemoja on kolme:– Mitä johtajuus on ja miten johtajat valikoituvat?– Minkälaista on suuressa vastuussa olevien johtajien työ?– Mitä johdon kehittämiseltä vaaditaan?

Teos on kirjoitettu ensinnä johtajille, jotka vastaavat isoista kokonai-suuksista. Ajatus on lisätä heidän itsetuntemustaan ja tietoisuuttaan omista vahvuuksistaan sekä valottaa mahdollisuuksia, joita heillä on seuraajiensa kasvattamiseen.

Toiseksi kirja on suunnattu nuorille johtajan uraa tavoitteleville. Mitä heidän kannattaa oppia? Mihin on hyvä sitoutua?

Kolmas kohderyhmä ovat henkilöstöjohto ja johdon kehittäjät, joille tarjoillaan uusia keinoja johdon ja johtajuuden kehittämishankkeisiin.

Teos pohjautuu kirjoittajan pitkään, monipuoliseen yhteistyöhön johtajien kanssa eri rooleista käsin. Se on suoraa puhetta todellisista tilanteista ja havainnoista.

Jäsenetuhinta 49 € Normaalihinta 59 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-345-6 4/2015, n. 210 sivua

Anneli Valpola

Johtajuuden salat

Miten johtajuus kasvaa ja miten johtajien kasvuun voi vaikuttaa?

www.kauppakamarikauppa.fi

Page 12: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

Kukka Laakso

Nouse ylös! Toimistotyöläisen kuntokirja

Jäsenetuhinta 32 € Normaalihinta 35 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-311-1 1/2015, n. 200 sivua

www.kauppakamarikauppa.fi

Jäsenetuhinta 49 € Normaalihinta 59 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-312-8 2014, 248 sivua

Vesa Ristikangas, David Clutterbuck, Jarmo Manner

Jokainen tarvitsee mentorin

Istut paljon, niska on jumissa ja päätä särkee? Milloin viimeksi teit jotain fyysistä? Kirja Nouse ylös! kertoo, miten asiat korjataan.

Aihe on tärkeä sekä työntekijän että työnantajan näkökulmasta. Terveempi ja vahvempi henkilöstö sairastaa vähemmän ja luo parempaa työilmapiiriä.

Mentoroinnin kattava perusteos kertoo, mitä mentoroinnilla tarkoitetaan ja mitä eroja ja yhtäläisyyksiä sillä on coachingiin. Kirja kuvaa mentoroinnista saatavia hyötyjä ja perustelee, miksi millään organisaatiolla ei ole varaa jäädä kelkasta. Ennen kaikkea kirja neuvoo, miten mentorointi kannattaa ottaa käyttöön ja järjestää käytännössä.

10 Johtaminen ja esimiestyö

Page 13: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

Jäsenetuhinta 32 € Normaalihinta 35 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-308-1 2014, 92 sivua

Tony Dunderfelt

Hyvä paha pomo

Tässä kirjassa käsitellään pomon ihmissuhdetaitoja. Millä tavalla hän johtaa ihmisiä ja miten hän voisi näitä taitojaan kehittää? Kirjassa annetaan myös vinkkejä työntekijöille, miten he oppisivat tulemaan paremmin toimeen oman esimiehensä kanssa. Yhteistyö on valttia ja jokaista ihmistä tulee kuunnella ja kunnioittaa työpai-kalla. Myös pomoa!

Jaana Laukkarinen

Johtajan valta ja pelko

Johtamisen tehtävä on saada aikaan tuloksia ihmisiin vaikuttamalla ja heidän avullaan. Valta ja pelko ovat aina läsnä näissä suhteissa.

Johtajan työlle olennaisen tärkeää on kyky nähdä selvästi ilmiöt, organisaatiomuutokset ja ihmisten välillä tapahtuvat asiat. Näkö-kykyyn vaikuttavat aina johtajan omat henkilökohtaiset toiveet ja pelot ja niistä nousevat tulkinnat. Valta-asema tekee johtajan häiriöistä koko organisaation häiriöitä. Siksi johtajan itsetuntemus on keskeistä hänen ja koko organisaation onnistumiselle.

Jäsenetuhinta 52 € Normaalihinta 65 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-207-7 2014, 189 sivua

www.kauppakamarikauppa.fi

11Johtaminen ja esimiestyö

Page 14: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

Työsuhde, palkka ja HR

Manne Pyykkö

Onnistu yrittäjänä – menestyksen salaiset mekanismit

Miksi toinen yritys löytää paikkansa markkinoilta ja asiakkaiden sydämistä, mutta toinen ei?

Miksi toinen yritys pystyy veloittamaan jatkuvasti kannattavalla tavalla, kun taas toinen ei?

Näiden – ja monien muiden – kysymysten takaa löytyy psykologi-sia mekanismeja. Yrittäjyyden taustalla vaikuttavat ”psykologiset painovoimalait” ovat luonteeltaan usein paljaalla silmällä näkymättö-miä, ajallisesti pysyviä ja valintoihin vaikuttavia, ja ne koskevat paitsi yrittäjää myös asiakasta.

Pitkän linjan ansioituneet yrittäjät ovat oppineet tuntemaan koke-muksen kautta nämä viisaudet, mutta yleensä tapauskohtaisten tarinoiden muodossa – usein hekään eivät tunne vaikuttavia ainesosia yleistettävissä muodoissa.

Lyhyesti: yrittäjänä menestymisen kannalta tärkeimpiä asioita tunne-taan huonosti – siksi tämä kirja on kirjoitettu!

Jäsenetuhinta 39 € Normaalihinta 49 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-304-3 3/2015, n. 250 sivua

Kirjassa yhdistyy käytännön- läheisellä tavalla yrittäjyyden, myynnin ja markkinoinnin psykologia.

www.kauppakamarikauppa.fi

12 Johtaminen ja esimiestyö

Page 15: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

www.kauppakamarikauppa.fi

Älä yritä! on kivuliaan suorapuheinen kirja aloittavalle tai tuoreelle yrittäjälle. Kirjassa käydään läpi kaunistelematta yrittämiseen liittyviä ongelmia ja haasteita. Selkeiden neuvojen lisäksi kirjassa paljastetaan raadollisen tarkasti kaikki se, mitä sinulle ei yrittäjäkursseilla uskalleta kertoa.

Teen kaikkeni tämän kirjan aikana, jotta sinusta ei tulisi yrittäjää.

Yrittäminen tarkoittaa yksinäisiä öitä, kiirettä, stressiä, taloudellista ahdinkoa, pelkoa, ahdistusta, voimattomuutta, kipua, kyyneleitä ja uskomatonta väsymystä. Jos kuitenkin tästäkin huolimatta haluat yrit-täjäksi, haluan auttaa sinua. Autan sinua kertomalla omista epäonnis-tumisistani ja siitä, mitä minä niistä opin. Toivon oppimieni asioiden valmistavan sinuakin tulevaan.

Yrittäminen voi olla kokemuksena elämäsi pahin painajainen tai upein elämys. Se voi olla myös niitä molempia. On sinusta itsestäsi kiinni, miten hyvin onnistut.

Älä yritä! Onnistu.

Jäsenetuhinta 37 € Normaalihinta 45 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-348-7 5/2015, n. 200 sivua

Janne Jääskeläinen

Älä yritä! Mitä jokaisen uuden yrittäjän pitäisi tietää yrittämisestä

Älä yritä! Onnistu.

13Johtaminen ja esimiestyö

Page 16: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

Taina Parviainen

(V)ihastuttava mainoskieli - fraaseista fiiliksiin

Antoisaa luettavaa siitä, miten kielellä voi koukuttaa ja mainoksilla vaikuttaa.

Life style -julkaisuun on haastateltu ihmisiä, joiden työ koskettaa mainoskieltä ja jotka miettivät mainoksiin liittyviä asioita päivittäi-sessä työssään. Erilaisten mainoskampanjoiden avulla valotetaan, millaisista ideoista ja taustoista hyvät kampanjat usein syntyvät ja miten oivaltavasta mainoslauseesta voi kehittyä ajan myötä kaikkien tuntema lentävälause. Lisäksi käydään esimerkin avulla läpi, miten somea voidaan käyttää hyödyksi mainonnassa ja miten tärkeä osa valokuvalla on mainoksessa ja katsojan huomion herättämisessä. Mukana on esimerkkejä yrityksistä, jotka eivät mainosta ja jotka haluavat käyttää kilpailussaan muita ratkaisuja kuin mainontaa.

Mukana on viihdyttävää life style -lehdille tyypillistä aineistoa, kuten mainosteemaan kytkeytyviä ruokaohjeita, kertomus mainonnan matkasta Suomessa ja leikkimielinen testi omasta soveltuvuudesta mainosalalle.

Jäsenetuhinta 39 € Normaalihinta 45 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-342-5 4/2015, n. 200 sivua

www.kauppakamarikauppa.fi

14 Myynti, markkinointi ja viestintä

Vaikka kuva on ensimmäinen mielenkiinnon herättäjä, kielestä on hyvä aloittaa.

Page 17: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

www.kauppakamarikauppa.fi

SEIS!Älä käännä vielä sivua! Pysähdy. Viivähdä vielä. Jää hetkeksi. Kyllä, kutsun sinua. Ole huoleti: ei kukaan huomaa. Ollaan kahden. Muiden ei tarvitse tietää.

Tehokasta, eikö totta? Tarkoitan, että pysähdyit ja jäit lukemaan. Et voi ainakaan väittää vastaan?

Älä nyt huolestu, et sentään VIELÄ ole koukussa. Tämä on vasta alkua.

Minua kiinnostaa, voiko kieli mielestäsi ylipäätään olla tehokasta. Voiko se pysäyttää? Onko tällainen viestintä vangitsevaa?

Se on helppo osoittaa, sillä luethan edelleen kirjoitustani, vaikket todennäköisesti suunnitellut tekeväsi niin.

Myönnä pois. Anna periksi. Edelleenkään kukaan ei saa koskaan tietää tästä. Tämä jää meidän väliseksi.

Uskon, että mainoskielellä voi vangita. Sillä voi tehdä kuvan avulla hyvän ja tehokkaan mainoksen.

Tässä oli vain yksi esimerkinomainen tapa. Teoksessani on niitä enemmän.

Kiinnostuitko?Taina Parviainen

15Myynti, markkinointi ja viestintä

Page 18: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

16 Myynti, markkinointi ja viestintä

Katleena Kortesuo

Karisman käsikirja

Karisma ei ole taivaan lahja, joka vuodatetaan vain valittujen päälle. Se ei myöskään ole rahalla saatava ostos, jonka saa trendikkäimmästä vaateliikkeestä. Kaikkein vähiten se on tahdosta riippumaton vahinko.

Karisma on opeteltavissa oleva taito. Voit treenata sitä ja opetella hallitsemaan sitä: karisman pystyy jopa sammuttamaan silloin kun haluaa olla sivummalla huomaamattomana.

Tämä kirja ei ole karisman kirjekurssi, joka kasvattaa tenhovoimaasi 150 %. Sen sijaan se on opas omaan itseen. Kun tunnistat itsessäsi sen, joka estää intensiteetin ja läsnäolon, pystyt poistamaan karisman esteet.

Kun löydät karismasi, löydät paljon muutakin: kiinnostuneita yhteis-työkumppaneita, innokkaita asiakkaita ja potentiaalisia työnantajia. Karisma vetää ihmisiä puoleensa. Sen jälkeen kenttä on taidoillesi avoin. Karisma tekee ensivaikutelman, mutta lopulliset kaupat teet osaamisellasi.

Jäsenetuhinta 39 € Normaalihinta 45 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-285-5 3/2015, n. 150 sivua

Karisma tekee ensivaikutelman, mutta lopulliset kaupat teet osaamisellasi.

www.kauppakamarikauppa.fi

Page 19: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

Bill McGowan, Alisa Bowman

Esiinny eduksesi – oikeat sanat, oikeaan aikaan, oikeassa paikassa

Kohtaamme usein käänteentekeviä tilanteita, joissa välittömät reak-tiot ja sanavalintamme ratkaisevat paljon. Miksi viestini ei mennyt perille? Miksi en taaskaan valinnut tilanteeseen sopivia sanoja?

Esiinny eduksesi -kirja neuvoo, miten sanot oikeat sanat, oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Konkreettiset vinkit ja ohjeet tehostavat lukijan viestintää ensihetkestä alkaen.

Kirjan seitsemän ohjetta Scorsese-periaatteesta Pastakastike-periaatteeseen tarjoavat helposti opittavan ja muistettavan reseptin menestykseen kaikenlaisissa viestintätilanteissa.

”Kirja tarjoaa tuoreen ja yksinkertaisen tavan miettiä viestintämme uusiksi. Kirjoittajan innovatiiviset ohjeet toimivat niin ammatillisessa viestinnässä kuin yksityiselämässäkin.” – Daniel Ek, toimitusjohtaja, Spotify

Jäsenetuhinta 39 € Normaalihinta 45 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-310-4 2/2015, n. 200 sivua

17

Konkreettiset ja mieleen-painuvat vinkit tehokkaaseen bisnesviestintään.

www.kauppakamarikauppa.fi

Myynti, markkinointi ja viestintä

Page 20: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

Miksi keksiä pyörää uudelleen, kun sosiaalisen median menestysre-septi on juuri nyt kädessäsi? Jos vastaat yrityksesi markkinoinnista tai viestinnästä ja mietit, miten somessa voi onnistua, tässä on sinulle vastaus!

Menestysreseptin raaka-aineet ovat taatusti lähellä tuotettuja, sillä omaan pääkoppaasi on lyhyt matka. Ota raaka-aineet käyttöösi ja sekoita niistä tiimisi kanssa toimiva keitos tämän kirjan ohjeilla.

Jos siis tiedät, että sosiaalinen media on teidänkin yrityksessänne otettava haltuun, mutta et tiedä, miten sen tehtäisiin järkevästi ja tuloksellisesti, olet tarttunut oikeaan opukseen.

Tämän kirjan ohjeilla pulla ei jää puolikypsäksi. Kannen avattuasi saat käytännönläheiset, esimerkkien avulla selkeytetyt ohjeet, joilla yrityk-sesi verkkopresenssi saadaan kiitoradalta nousuun.

Kirja on kuorrutettu lukuisilla sosiaalisessa mediassa vauhdikkaasti leviävillä ruokaresepteillä. Ne kertovat jotain olennaista sosiaalisesta mediasta ja siitä, miten siellä menestytään.

Jäsenetuhinta 35 € Normaalihinta 39 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-316-6 12/2014, n. 200 sivua

Marika Siniaalto

Sosiaalisen median menestysreseptit

Sosiaalisen median maukas keit-tokirja kertoo, miten yritys ottaa somen haltuun ja miten siinä sivussa valmistuu hyvää ruokaa.

www.kauppakamarikauppa.fi

18 Myynti, markkinointi ja viestintä

Page 21: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

www.kauppakamarikauppa.fi

Jäsenetuhinta 39 € Normaalihinta 45 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-303-6 2014, 129 sivua

Yksityisen ihmisen on helppo olla mukava somepyöriäinen, mutta miten se onnistuu organisaatiolta? Miten yritys saa mitattavaa hyötyä somesta? Voiko verkosta löytää sitoutuneempia asiakkaita?

Sano se someksi 2 - organisaation käsikirja sosiaaliseen mediaan kertoo, miten yrityk-sen tai yhteisön kannattaa elää ja esiintyä somessa.

Kirja on kirjoitettu työelämän tarpeisiin, näkökulmana on kirjallinen ja kuvallinen yritysviestintä sosiaalisessa mediassa.

Katleena Kortesuo

Sano sesomeksi 1

Sano se someksi 1 – ammattilaisen käsikirja sosiaaliseen mediaan on suunnattu niille osaajille, jotka haluavat hyödyntää sosi-aalista mediaa työssään. Hyödyntämistä on monenlaista: some sujuvoittaa arkeasi, kasvattaa verkostoasi, auttaa kehittymään omassa työssäsi, nopeuttaa uralla etene-mistäsi ja tukee henkilöbrändiäsi.

Tämä kirja kertoo vinkit ammattimaiseen someläsnäoloon yksilölle – siis vaikkapa yrittäjälle, toimihenkilölle, virkamiehelle tai asiantuntijalle.

Jäsenetuhinta 39 € Normaalihinta 45 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-257-2 2014, 119 sivua

Katleena Kortesuo

Sano sesomeksi 2

Tuoreessa teoksessa on huomioitu lukuisat viime aikojen lakimuutokset ja markkinoin-tiin liittyvät uudet ilmiöt.

Kirjan avulla käyttäjä voi selvittää itselleen, mikä on hyvän tavan ja lain mukaista markkinointia, miten tekijänoikeudet ja tavaramerkit on huomioitava markki-nointiviestinnässä ja mitä seuraamuksia markkinointilainsäädännön rikkomisesta voi aiheutua. Saatavana myös verkkopalve-luna, kts s. 48

Elina Koivumäki, Petteri Häkkänen

Markkinointi-juridiikka 2015

Jäsenetuhinta 69 € Normaalihinta 85 €(+ alv 10 %) kertatilaus

ISBN 978-952-246-344-9 3/2015, n. 300 sivua

Jäsenetuhinta 59 € Normaalihinta 75 €(+ alv 10 %) kestotilaus

19Myynti, markkinointi ja viestintä

Page 22: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

Kirsi Parnila

Työsuhteen päättäminen käytännönläheisesti

Työsopimuksen päättäminen käytännönläheisesti on tarpeellinen työväline kaikille työnantajan edustajana toimiville. Kirjassa käsitellään kaikki työsuhteen päättämistilanteet, kuten työsuhteen irtisanominen työntekijästä johtuvin syin sekä irtisanominen ja lomauttaminen työn vähyyden perusteella. Niin ikään työsuhteen päättäminen purkamalla tai purkautuneena käsittelemällä sekä muut hieman poikkeukselli-semmatkin päättämistavat käydään läpi. Asiaa on havainnollistettu runsain oikeustapausesimerkein.

Työsuhteen päättämissopimukset on myös käsitelty kattavasti. Kirjassa käydään läpi päättämissopimuksen vaikutukset työnantajan ja työn-tekijän asemaan sekä se, mistä asioista sopimuksessa voidaan sopia ja mistä työntekijä voi pätevästi luopua. Päättämissopimuksessa sovitta-via ehtoja on havainnollistettu mallilausekkein sopimuksen laatimisen nopeuttamiseksi ja helpottamiseksi.

Kirjan avulla on helppo varmistaa, että työsuhteen päättämistilan-teessa toimitaan lain edellyttämällä tavalla ja näin vältetään kalliiksi tulevat riidat ja oikeudenkäynnit.

Jäsenetuhinta 39 € Normaalihinta 49 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-347-0 4/2015, n. 150 sivua

Varmista että työsuhteen päät-tämistilanteessa toimitaan lain edellyttämällä tavalla.

www.kauppakamarikauppa.fi

20 Työsuhde, palkka ja HR

Page 23: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

www.kauppakamarikauppa.fi

Jäsenetuhinta 49 € Normaalihinta 59 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246--262-6 2/2015, n. 200 sivua

Hanna Skurnik-Järvinen

Työpaikan henkilöstö-suunnitelmat käytännönläheisesti

Jäsenetuhinta 39 € Normaalihinta 49 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-182-7 2014, 166 sivua

Kati Mattinen, Kirsi Parnila, Carita Orlando

Palkanlaskenta käytännön-läheisesti

Työsuhde, palkka ja HR 21

Kirjassa käsitellään työnantajalle pakollista henkilöstösuunnittelua. Kirjassa on huomioitu tuoreimmat lakimuutokset esimerkiksi hen-kilöstö- ja koulutussuunnitelman tekemiseen liittyen. Lisäksi on otettu huomioon työterveyshuollon toimintasuunnitelman sisältöön tulleet muutokset sekä kurkistettu tulossa olevaan yhdenvertaisuussuunnitelmaan.

Kirjassa käydään läpi mm. henkilöstö- ja koulutussuunnitelma, tasa-arvosuunnitelma, sähköpostiohjesääntö, työterveyshuollon toimintasuunnitelma, päihdeohjelma, työsuojelun toimintaohjelma ja henkilörekisteriseloste.

Kirjassa on huomioitu kaikki tuoreimmat lainsäädännön muu-tokset, oikeustapaukset, Verohallinnon ohjeet sekä työnantaja- ja työntekijämaksujen muutokset.

Kirjassa on käsitelty mm. seuraavia teemoja: palkanmaksu, en-nakonpidätys, sosiaalivakuutusmaksut ja muut palkasta tehtävät vähennykset, tilitys- ja ilmoitusvelvollisuudet, luontois- ja henki-lökuntaedut, matkakustannusten korvaukset, työaika, vuosiloma, poissaolot, työsuhteen päättyminen ja palkkakirjanpito.

Page 24: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

Kirja kattaa pääpiirteissään Suomen arvonlisäverotusta koskevat sään-nökset, ja siinä kuvataan selkeällä tavalla yrityksen arvonlisäverotus aina yrityksen rekisteröitymisestä arvonlisäverovelvolliseksi toiminnan päättämiseen saakka. Tähän väliin mahtuu paljon tietoa muuan muassa arvonlisäverojen raportoimisesta, ajallisesta kohdistamisesta, kuka on velvollinen kulloinkin suorittamaan myynnin veroa ja mistä saadaan tehdä alv-vähennyksiä.

Lisäksi kirjassa on omat lukunsa myyntiin rinnastettavasta tavaroiden ja palvelujen omasta käytöstä, kiinteistöihin liittyvistä alv-ongelmista, alkutuotannon säännöksistä sekä kansainvälisiin toimintoihin liittyvistä asioista.

Kirjassa paneudutaan erityisesti käytännön kannalta tärkeisiin ja useasti toistuviin ongelmiin. Hankalia asioita avataan esimerkkien ja Verohallinnon ohjeiden avulla sekä huomioidaan tuoreimmat lainsää-däntömuutokset ja oikeustapaukset.

Pirita Sirpoma, Eija Tannila

Arvonlisäverotus käytännönläheisesti

Markkinoiden ajantasaisin arvonlisäverotusta käsittelevä teos.

Jäsenetuhinta 45 € Normaalihinta 55 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-260-2 2014, 388 sivua

22 Talous ja verotus

www.kauppakamarikauppa.fi

Page 25: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

www.kauppakamarikauppa.fi www.kauppakamarikauppa.fi

Jäsenetuhinta 39 € Normaalihinta 49 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-322-7 2014, 192 sivua

Hannele Lindfors, Outi Syvänperä

Pk-yrityksen budjetointi ja raportointi

Jäsenetuhinta 39 € Normaalihinta 49 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-321-0 2014, 119 sivua

Jukka Koivumäki, Hannele Lindfors

Tilinpäätöksestä veroilmoitukseen käytännönläheisesti

Kirja havainnollistaa budjetoinnin tarpeellisuutta ja käy läpi yrityksen budjetointiprosessin. Budjettien laatiminen osabudje-tista tulosbudjettiin ja sen perusteella tehtävään kassabudjettiin neuvotaan havainnollisesti laskelmataulukoiden muodossa. Budjetoitujen ja toteutuneiden lukujen säännöllinen vertailu sekä syntyneiden poikkeamien syiden selvittely käsitellään ymmärret-tävien käytännön esimerkkien avulla.

Uudistetussa painoksessa on huomioitu mm. tuoreimmat edus-tuskuluja ja alv-tilityksiä koskevat muutokset. Lisäksi kirjaa on täydennetty esim. projektibudjetointia ja pitkän tähtäimen strate-gista suunnittelua koskevilla osuuksilla.

Tilinpäätöksen laatijan on kirjanpitolainsäädännön lisäksi huomi-oitava myös vero- ja yhteisölainsäädännön määräykset. Verolait säätävät verotuksen toimittamisesta, ja osakeyhtiölaki sisältää tilinpäätökseen liittyviä määräyksiä. Tilinpäätöksestä veroilmoitukseen kuvaa, miten tuloverolait vaikuttavat käytännön kirjanpitoon ja tilinpäätökseen sekä miten tilinpäätöksestä johdetaan tuloverolain edellyttämät veroilmoitus-tiedot. Samalla esitetään konkreettisesti, miten osakeyhtiö laatii veroilmoituksensa tehdyn tilinpäätöksen perusteella ja miten verotus toimitetaan. Esimerkit ja harjoitusosio ratkaisuineen havainnollistavat aihetta.

Talous ja verotus 23

Page 26: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

24 Juridiikka

Mikko Hoikka, Riku Neuvonen, Pauli Rautiainen

Viestintämarkkinaoikeus

Viestintäala on kokonaisuutena myllerryksessä. Uudet ansaintaka-navat sekä uusien teknologioiden käyttö edellyttävät, että asioihin liittyvä juridiikka on myös hallussa.

Tietoyhteiskuntakaari muuttaa täysin sähköisen viestinnän sääntelyn Suomessa. Kaaren tarkoitus on yhdistää viestintämarkkinalaki, sähköi-sen viestinnän tietosuojalaki, verkkotunnuslaki, laki radiotaajuuksista ja telelaitteista, laki lapsipornografian levittämisen estotoimista, laki televisio- ja radiotoiminnasta, laki eräiden suojauksen purkujärjestel-mien kieltämisestä ja laki eräiden radiotaajuuksien huutokaupoista.

Kokonaisuus sääntelee kaikkea viestintään liittyvää liiketoimintaa tietoverkoissa ja yleisesti sähköistä viestintää tullessaan voimaan 1.1.2015.

Myös sähkökauppalaki, kuvaohjelmalaki, tekijänoikeuslaki, postipal-veluiden tulevaisuus, Yleisradion asema ja viestinnän verotus käyvät läpi muutoksia.

Jäsenetuhinta 95 € Normaalihinta 108 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-317-3 4/2015, n. 400 sivua

Viestintämarkkinalainsäädännön ajantasainen kommentaari.

www.kauppakamarikauppa.fi

Page 27: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

Juridiikka 25

www.kauppakamarikauppa.fi

Tässä kirjassa keskitytään yhteen yleisimpään jakelusopimusmuotoon – jälleenmyyntisopimukseen. Kirja toimii jälleenmyyntisopimuksia koskevana sopimuskäsikirjana.

Teos antaa selkeät ja yksinkertaiset ohjeet siitä, miten tarkoituksen-mukainen ja käytännön tilanteisiin toimiva jälleenmyyntisopimus laa-ditaan ja millaisia sopimusehtoja jälleenmyyntisopimuksen tulisi pitää sisällään sekä tuotteen valmistajan että jälleenmyyjän näkökulmasta.

Kirjan tarkoituksena on auttaa jokaista, joka laatii, neuvottelee, arvioi tai päättää jälleenmyyntisopimuksia. Kirja soveltuu paitsi lakimiesten myös tuotteiden myyntiä hoitavan myynti- ja markkinointihenkilö-kunnan sekä jälleenmyyjän osto- ja hankintaosaston sopimuskäsikir-jaksi.

Kirjan lähtökohta on käytännönläheinen ja sen vuoksi kirja sisältää useita erilaisia mallilausekkeita ja käytännön esimerkkejä, joiden avulla sekä valmistaja että jälleenmyyjä pystyy rakentamaan itselleen tarkoituksenmukaisen jälleenmyyntisopimuksen.

Jäsenetuhinta 75 € Normaalihinta 85 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-309-8 2/2015, n. 300 sivua

Hilppa Rautpalo, Tiina Lencioni

Jälleenmyyntisopimukset

Jälleenmyyntisopimusten käytännön käsikirja. Sisältää runsaasti mallilausekkeita.

Page 28: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

26 Juridiikka

Jyrki Jauhiainen, Timo Kaisanlahti, Oili Kela

Säätiölaki Uusi säätiölaki tulee voimaan vuonna 2015. Uudella lainsäädännöllä mm. nykyaikaistetaan säätiöiden toimintapuitteet, lisätään säätiötoi-minnan avoimuutta, päivitetään hallintoelinten tehtävät ja vastuut vastaamaan moderneja vaatimuksia sekä tehostetaan säätiöiden valvontaa.

Teos on uuden säätiölain ajankohtainen ja asiantunteva käsikirja. Odotetussa kommentaarissa käsitellään kattavasti koko uusi säätiölaki, voimaanpanolaki, säätiöasetus ja säätiöiden hallinnassa olevien rahas-tojen sääntely ja ehtokäytäntö sekä säätiöiden ja niiden hallinnassa olevien rahastojen kirjanpitoon, tilintarkastukseen ja verotukseen liittyvät erityiskysymykset. Kirjassa käsitellään myös säätiökonserniin liittyviä kysymyksiä.

Kirja sisältää runsaasti tulkintoja ja suosituksia sekä säätiökäytännön esittelyä ja päätös-, ehto- ja sopimusmalleja. Kirjan kirjoittajat ovat alan johtavia asiantuntijoita ja olleet keskeisessä roolissa mukana valmistelemassa uutta lainsäädäntöä.

Jäsenetuhinta 109 € Normaalihinta 125 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-268-8 5/2015, n. 800 sivua

Uuden säätiölain kommentaari alan johtavilta asiantuntijoilta.

www.kauppakamarikauppa.fi

Page 29: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

Juridiikka 27

www.kauppakamarikauppa.fi

Jäsenetuhinta 69 € Normaalihinta 78 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-283-1 2014, 466 sivua

Kirja selvittää kattavasti yhdistyksiä ja säätiöitä koskevan voimassa olevan vero-oikeuden sisällön. Kirjassa vastataan muun muassa seuraaviin kysymyksiin:– Milloin aatteellinen yhdistys tai säätiö on yleishyödyllinen?– Millainen on näiden yhteisömuotojen tuloverotus?– Millainen on näiden yhteisömuotojen arvonlisäverotus?– Millä muilla veromuodoilla on merkitystä näiden yhteisöjen verotuksessa (kiinteistöverotus, perintö- ja lahjaverotus sekä arpajaisvoittojen verotus)?– Mitä muutospaineita yhdistysten ja säätiöiden verotukseen kohdistuu?

Tuloverotuksen yhteydessä käsitellään myös eräitä erityiskysymyksiä, kuten apurahojen verotus, talkootyön verotus ja lahjoitusten verotus.

Voimassa oleva oikeustila perustuu hyvin pitkälti oikeuskäytännön ratkaisuihin, joita analysoidaan perusteellisesti kirjassa. Myös Verohal-linnon monipuoliselle ohjeistukselle annetaan suurta merkitystä.

Matti Myrsky

Yhdistysten ja säätiöiden verotus

Ajantasainen kokonaisesitys yleishyödyllisten yhteisöjen ja säätiöiden verotuksesta.

Page 30: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

28 Juridiikka

Ensimmäinen suomenkielinen kirja ajankohtaisesta aiheesta, kansain-välisistä rikoksista ja rikosoikeudesta. Teoksessa tarkastellaan kansainvälisten rikostuomioistuinten toimival-taan kuuluvia rikoksia, kuten joukkotuhontaa, sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan, sekä kansainvälisissä sopimuksissa määriteltyjä rikoksia, kuten terrorismiin ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyviä rikoksia.

Kirjassa perehdytään myös kansainvälisen rikostuomioistuimen toi-mivaltaan ja toimintaan sekä kansallisten tuomioistuinten toimivaltaa määrittäviin sääntöihin. Teoksessa luodataan myös kansainvälisten sopimusten vaikutuksia Suomen kansalliseen rikoslainsäädäntöön. OTT, VT Minna Kimpimäki on väitellyt kansainvälisestä rikosoikeudesta ja työskentelee Lapin yliopistossa yliopistonlehtorina.

Jäsenetuhinta 95 € Normaalihinta 109 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-340-1 2/2015, n. 500 sivua

Minna Kimpimäki

Kansainvälinen rikosoikeus

Kattava ja ajankohtainen yleisesitys kansainvälisestä rikosoikeudesta.

www.kauppakamarikauppa.fi

Page 31: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

Juridiikka 29

www.kauppakamarikauppa.fi

Kirja neuvoo havainnollisesti ja esimerkkien avulla, kuinka kansainväli-seen arvonlisäverotukseen liittyvät asiat hoidetaan oikein.

Teoksessa avataan kansainvälisen arvonlisäverotuksen perusperiaat-teet ja käsitellään mm. kiinteän toimipaikan syntyyn liittyvää proble-matiikkaa ja sen vaikutuksia. Niin tavaroiden kuin palveluidenkin kauppaan liittyvät arvonlisäverotustilanteet käydään läpi yksityiskoh-taisesti esimerkkien avulla. Kirja sisältää myös hyödyllisen liiteosion.

Kirja auttaa lukijaansa säästämään aikaa ja kustannuksia. Kyseessä on suomalaisten yritysten ja konsernien taloushallinnolle ja tilitoimistoille kirjoitettu käytännön opas. Myös yritysten myynti- ja sopimusasioita hoitavat henkilöt hyötyvät suuresti kirjan lukemisesta.

Jäsenetuhinta 58 € Normaalihinta 69 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-346-3 4/2015, n. 400 sivua

Sari Hakapää, Hanna Huhtala, Andreas Johansson, Matti Lindholm, Joonas Paavolainen

Kansainvälinen arvonlisäverotus

Kansainvälisen arvonlisä-verotuksen käytännön opas.

Page 32: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

30 Juridiikka

Verotusta ja vero-oikeutta koskevat yksityiskohdat muuttuvat nopeasti ja alati kiihtyvällä tahdilla. Lisäksi verotukseen ja vero-oikeuteen sisäl-tyy kuitenkin lähtökohtia ja rakenteita, jotka muuttuvat hitaasti. Tästä hitaasti muuttuvasta osasta käytetään nimitystä yleiset opit.

Kirjassa tarkastellaan verotuksen yleisiä oppeja. Käsitellyiksi tulevat verotuksen tavoitteet ja veropolitiikka, alan peruskäsitteet, lainsäädän-nön taustalla vaikuttavat periaatteet sekä niin tulo- kuin kulutusvero-tuksenkin pääkohdat. Kirjan taustalla on ajatus, jonka mukaan yleiset opit muodostavat talouden ja vero-oikeuden välisen leikkauspisteen, sekä kanavoivat talouden vaikutuksia vero-oikeuteen. Samalla yleiset opit ovat veropolitiikan reunaehtoja.

Verotuksen ja vero-oikeuden suositun perusteoksen perusteellisesti uudistetun laitoksen ovat kirjoittaneet OTT, VT, professori Jaakko Ossa, OTT, tutkija, Matti Urpilainen sekä OTT, professori Kauko Wikström.

Jäsenetuhinta 62 € Normaalihinta 75 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-341-8 4/2015, n. 400 sivua

Jaakko Ossa, Matti Urpilainen, Kauko Wikström

Yleiset opit verotuksessa

Verotuksen ja vero-oikeuden perusteos.

www.kauppakamarikauppa.fi

Page 33: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

Juridiikka 31

www.kauppakamarikauppa.fi

Kirjassa syvennytään arvonlisäverotuksen lukuisiin tulkinnanva-raisuuksiin, jotka ovat usein esillä oikeus- ja verotuskäytännössä. Arvonlisäverolain tulkintaongelmia käsitellään käytännönläheisesti, mutta samalla tarjoten argumentteja myös uusien ja uudenlaisten tulkintaongelmien ratkaisuun.

Kirjassa perehdytään useisiin korkeimman hallinto-oikeuden ja hallinto-oikeuksien ratkaisuihin sekä keskusverolautakunnan ennak-koratkaisuihin, Verohallinnon ohjeisiin, laajaan lainvalmistelumateri-aaliin, Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisuihin sekä oikeus-kirjallisuuteen. Teoksen asiahakemisto auttaa osaltaan löytämään nopeasti ratkaisun käytännössä vastaan tuleviin ongelmiin.

Teos on tarkoitettu kaikille, jotka työnsä puolesta joutuvat tekemisiin arvonlisäverotuksen kanssa. Lisäksi teos soveltuu hyvin oppimateri-aaliksi vero-oikeutta koskeville kursseille.

Jäsenetuhinta 75 € Normaalihinta 89 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-350-0 6/2015, n. 400 sivua

Kalle Määttä

Arvonlisäverolain tulkintaongelmat

Kirjassa avataan arvonlisä-verotuksen tulkinnanvarai-suuksia ja ongelmatilanteita.

Page 34: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

32 Juridiikka

Millaisista lähtökohdista KHO nykyisin tulkitsee voimassa olevaa verolainsäädäntöä? Onko verolainsäädäntöä tulkittava sanamuo-don mukaisesti? Kuinka pitkälle tulkintoja on mahdollista venyttää sanamuodon ulkopuolelle, mikäli tulkitsija katsoo, että kyse on veron kiertämisestä? Millaisissa tilanteissa verolainsäädäntö saattaa loukata perustuslain etusijaa tai muita keskeisiä oikeusvaltiollisia periaatteita, kuten legaliteettiperiaatetta tai yhdenvertaisuusperiaatetta?

Kirjassa käsitellään edellä esitettyjä teemoja käytännönläheisellä otteella. Verolakien tulkintaa ohjaavien oikeussuojaperiaatteiden käsit-telyssä ei pitäydytä pelkästään yleisellä tasolla, vaan kirjassa pyritään myös hahmottelemaan, millaista tosiasiallista suojaa ne käytännön ti-lanteissa verovelvollisille nykyisen oikeuskäytännön valossa tarjoavat. Lisäksi kirjassa esitetään, miten oikeudellisen ympäristön muutosteki-jät, kuten verolainsäädännön monimutkaistuminen, EU-oikeudelliset herätteet sekä oikeusjärjestyksen valtiosääntöistyminen heijastuvat verolakien tulkintaan ja verolakien tulkintaa koskeviin käsityksiin.

Jäsenetuhinta 69 € Normaalihinta 78 €(+alv 10 %)

ISBN 978-952-246-266-4 8/2015, n. 300 sivua

Matti Urpilainen

Verotuksen oikeussuoja-periaatteet käytännössä

Kuinka verotuksen oikeussuoja-periaatteita sovelletaan käytännössä?

www.kauppakamarikauppa.fi

Page 35: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

Juridiikka 33

www.kauppakamarikauppa.fi

Jaakko Ossa

Sukupolvenvaihdos ja yritystoiminnan lopettaminen

Heikki A. Huhtamäki

Kilpailukielto ja salassapito sopimussuhteissa

Käsikirjassa käydään vaihe vaiheelta läpi sukupolvenvaihdostilantei-den suunnittelu ja toteutus. Aina yritystoiminnalle ei löydy jatkajaa tai yritystoiminta päätetään muusta syystä lopettaa. Kirjassa anne-taan ohjeita myös yritystoiminnan lopetustilanteisiin.

Jaakko Ossa käy läpi muun muassa sitä, miten valmistautua omista-janvaihdokseen, millä perusteilla luovutusvoittoverotus tapahtuu, mitä huojennussäännöksiä on mahdollista käyttää perintö- ja lahja-verotuksessa sekä sitä, mikä on lahjanluonteinen kauppa.

Teoksessa on huomioitu tuoreimmat verolainsäädännön muutokset, Verohallinnon ohjeet ja aiheeseen liittyvät oikeuskäytännöt.

Jäsenetuhinta 75 € Normaalihinta 85 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-265-7 2014, 334 sivua

Liike-elämän sopimuksissa sovitaan usein sekä kilpailukieltovel-voitteesta että salassapitovelvoitteesta. Velvoitteilla suojataan viime kädessä elinkeinonharjoittajan liiketoiminnan, tietotaidon ja liikesalaisuuksien taloudellista arvoa, eikä velvoitteiden taloudellista merkitystä voi liiaksi korostaa.

Vaikka velvoitteet muistuttavat toisiaan monella tapaa tulee velvoit-teita aina tarkastella erillään lainsäädäntöympäristössä.

Teoksessa keskitytään yrityskauppa-, osakas-, johtaja- ja työsopi-musten kilpailukielto- ja salassapitovelvoitteisiin.

Jäsenetuhinta 69 € Normaalihinta 78 €(+alv 10 %)

ISBN 978-952-246-264-0 2014, 307 sivua

Page 36: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

34 Juridiikka

Huoltoriidan sovittelu tuomioistuimessa on vaihtoehto pitkälle ja ras-kaalle oikeudenkäynnille. Sovittelijana toimii tuomioistuimen tuomari ja häntä avustaa asiantuntija, yleensä psykologi tai sosiaalityöntekijä.

Kirjassa kerrotaan, mitä huoltoriidan tuomioistuinsovittelu on ja mitkä ovat sen hyödyt lapsen ja vanhempien kannalta. Kirjassa kuvataan seikkaperäisesti ja konkreettisesti, miten sovittelua käytännössä teh-dään ja kerrotaan sovittelijan, asiantuntija-avustajan ja lakimiesavusta-jan roolista ja tehtävistä sovittelussa. Kirjassa käsitellään myös lapsen asemaa ja lapsen äänen kuulumista sovittelussa.

Kirja tarjoaa olennaista tietoa sovittelussa työskenteleville tuomareille, asiantuntija-avustajille ja lakimiesavustajille. Sovitteleva työtapa on tärkeä myös muissa työtehtävissä, minkä vuoksi kirjaa voivat hyödyn-tää kaikki eroperheiden kanssa työskentelevät ammattilaiset, kuten lastenvalvojat, perheasioiden sovittelijat ja täytäntöönpanosovittelijat. Kirja soveltuu käytettäväksi myös oppikirjana.

Jäsenetuhinta 79 € Normaalihinta 95 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-293-0 3/2015, n. 300 sivua

Anna-Kaisa Aaltonen

Huoltoriitojen sovittelu tuomioistuimessa

Kirja avaa, mitä hyötyä huoltorii-tojen sovittelusta on ja miten sitä käytännössä tehdään.

www.kauppakamarikauppa.fi

Page 37: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

Juridiikka 35

www.kauppakamarikauppa.fi

Anna-Kaisa Aaltonen

Lapsen huolto- ja tapaamis-sopimukset

Suvianna Hakalehto-Wainio ja Liisa Nieminen (toim.)

Lapsioikeus murroksessa

Kirjan keskiössä on kysymys siitä, miten lasta koskevaa sopimista oikeutetaan eli milloin sopimiselle annetaan oikeudellista merki-tystä. Millainen sopimisen kohde on? Entä kuka näistä kysymyksis-tä saa sopia ja miksi, ja millaisia rajoituksia sopimiselle on?

Kirjassa käydään perusteellisesti läpi korkeimman oikeuden lasta koskevat ennakkopäätösratkaisut sekä avataan Euroopan ihmisoi-keustuomioistuimen käytäntöä. Samalla kirja toimii erinomaisena lähde- ja hakuteoksena jokaiselle perhe- ja jäämistöoikeudellista kirjallisuutta ja oikeuskäytäntöä hakevalle.

Jäsenetuhinta 99 € Normaalihinta 109 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-318-0 2014, 442 sivua

Kirjassa tarkastellaan lapsioikeutta kehittyvänä oikeudenalana, lapsen perus- ja ihmisoikeuksia sekä lapsen oikeuksien sopimuksen keskeisiä periaatteita ja niiden merkitystä kaikissa lasten oikeuksiin liittyvissä kysymyksissä.

Teoksessa perehdytään syvällisemmin myös useisiin käytännössä keskeisiin ja ajankohtaisiin teemoihin kuten valvottuihin tapaami-siin, lapsen etuun tahdonvastaisissa huostaanotoissa, alaikäisten it-semääräämisoikeuteen terveydenhuollossa ja koulujen kurinpitoon.

Jäsenetuhinta 65 € Normaalihinta 79 €(+alv 10 %)

ISBN 978-952-246-247-3 2013, 250 sivua

Page 38: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

36 Juridiikka

Teoksessa tarkastellaan asunto-osakeyhtiöissä esiin tulevia vahingon-korvauskysymyksiä. Suomessa on asunto-osakeyhtiöitä yli 80.000 kappaletta ja erilaiset vahingonkorvausoikeudelliset ongelmat ja riitaisuudet ovatkin varsin yleisiä. Vuonna 2010 voimaan tulleen uuden asunto-osakeyhtiölain perusteella kaikki yhtiöoikeudellisista suhteista johtuvat vahingonkorvauskysymykset on mahdollista ratkaista asunto-osakeyhtiölain vahingonkorvaussäännösten perusteella.

Kirjassa käydään kattavasti läpi asunto-osakeyhtiön eri orgaanien ja itse yhtiön vahingonkorvausvastuun perusteet, kunnossapito- ja muutostöihin liittyvät vahingonkorvauskysymykset sekä sen taustalla oleva kunnossapitovastuu. Lisäksi teoksessa on huomioitu muut asunto-osakeyhtiöoikeudellisen vahingonkorvauksen kannalta tärkeät teemat, kuten vastuun jakautuminen sekä vahingonkorvaukseen liittyvät menettelylliset kysymykset yhtiössä.

Jäsenetuhinta 72 € Normaalihinta 85 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-349-4 9/2015, n. 300 sivua

Veikko Vahtera

Vahingonkorvaus asunto-osakeyhtiössä

Asunto-osakeyhtiön vahingon-korvausasioiden käsikirja.

www.kauppakamarikauppa.fi

Page 39: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

Juridiikka 37

Oikeustoimella tarkoitetaan tahdonilmaisua, jolla perustetaan tai vaik-kapa kumotaan oikeussuhde. Yleisiä oikeustoimia ovat mm. sopimus, avioliitto, lahja ja testamentti.

Teoksessa tarkastellaan oikeustoimioppia kattavasti yksittäisistä tah-donilmaisuista lähtien. Huomiota kiinnitetään muun muuassa niiden tahdonilmaisujen toteuttamiseen, määrämuotoisuuteen, oikeusvaiku-tusten alkamiseen, tulkintaan, pätevyyteen ja peruuttamiseen.

Kirja sisältää lukuisia käytännön esimerkkejä ja siinä käsitellään monia relevantteja kysymyksiä, jotka ovat jääneet vähälle huomiolle viime-aikaisessa sopimusoikeudellisessa kirjallisuudessa. Kirjassa paneu-dutaan myös erityiskysymyksiin, kuten mainosten, hintamerkintöjen yms. oikeustoimiopilliseen luonteeseen.

Kirja on hyödyllinen työkalu käytännön lakimiehille ja tutkijoille. Se sopii myös erinomaisesti oikeustieteen opiskelijoille.

Jäsenetuhinta 78 € Normaalihinta 89 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-336-4 1/2015, n. 350 sivua

Janne Kaisto

Oikeustoimiopin perusteet

Kirjassa käydään läpi oikeustoi-miopin perusteet yksittäisistä tahdonilmaisuista lähtien.

www.kauppakamarikauppa.fi

Page 40: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

38 Juridiikka

Ammattikorkeakouluja koskeva lainsäädäntö on uudistumassa perin pohjin. Uusi ammattikorkeakoululaki korvaa aiemman vuodelta 2003 olevan lain. Ammattikorkeakouluista tulee uudistuksen myötä osakeyhtiömuotoisia oikeushenkilöitä. Perustavanlaatuisia muutoksia tulee myös mm. koulujen rahoitukseen, toimielimiin sekä opiskelija-kuntiin ja terveydenhuoltoon.

Kirja on yleisesitys uudesta ammattikorkeakoululainsäädännöstä. Teoksessa avataan, mitä käytännön vaikutuksia vaadittavalla osakeyh-tiömuodolla on ammattikorkeakoulun organisaatioon, miten koulun toiminta ja taloudenhoito voidaan järjestää uuden lain puitteissa sekä tarkastellaan niin opiskelijoiden kuin henkilöstönkin oikeusasemaa.

Kirja on erityisen hyödyllistä luettavaa ammattikorkeakoulujen johto-tehtävissä työskenteleville sekä opiskelija- henkilöstö- ja taloushallin-nossa toimivalle henkilöstölle. Teos sopii erinomaisesti myös opetus-käyttöön.

Jäsenetuhinta 79 € Normaalihinta 95 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-343-2 3/2015, n. 300 sivua

Jonna Kosonen, Tarmo Miettinen, Marja Sutela, Matti Turtiainen

Ammattikorkeakoululaki

Ammattikorkeakouluja koskeva lainsäädäntö uudistuu. Pysy mukana muutoksessa.

www.kauppakamarikauppa.fi

Page 41: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

Juridiikka 35Juridiikka 39

Kattavassa oppaassa selostetaan seikkaperäisesti välimiesmenettelyn aloittamista, välimiesoikeuden muodostamista, menettelyä välimies-oikeudessa, välitystuomioiden antamista ja välimiesmenettelynkustannusten määräytymistä.

Huomion kohteena ovat myös ns. moniasianosaismenettelyihin (multi-party arbitration) liittyvät kysymykset, turvaamistoimet ja salassapito-velvollisuus välimiesmenettelyssä, nopeutetun välimiesmenettelyn erityispiirteet sekä välityslausekkeiden laadintaan liittyvät sudenkuopat ja niiden välttäminen.

Käytännönläheinen kirja sisältää sekä suomen- että englanninkielisen tekstin.

Jäsenetuhinta 139 € Normaalihinta 165 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-286-2 1/2015, 1056 sivua

Mika Savola

Opas Keskuskauppakamarin välimiesmenettelysääntöihin/Guide to the Finnish Arbitration Rules

Kattava ja konkreettinen opas uusiin välimiesmenettely-sääntöihin kahdella kielellä.

www.kauppakamarikauppa.fi

Page 42: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

Haluatko juristiksi? -kirjassa johdatellaan lukija suomalaiseen oikeus-järjestelmään ja sen terminologiaan, käydään läpi oikeudenalojen perusteet sekä kerrotaan, miten ja missä oikeustiedettä voi opiskella ja mitä uramahdollisuuksia valmistuneella lakimiehellä on.

Kirja on kirjoitettu erityisesti oikeustiedettä lukemaan pyrkivän näkö-kulmasta ja siinä avataan yksityiskohtaisesti pääsykokeeseen valmis-tautumista, kysymystyyppejä ja tuloksellista vastaustekniikkaa. Kirja antaa lukijalleen tiedollisen kehikon, joka mahdollistaa lisäoppimisen ja auttaa yhdistämään varsinaisten pääsykoekirjojen sisällön loogiseksi kokonaisuudeksi.

Helppolukuinen kirja avaa lukijalle myös pääsykoekirjoissa vilahtelevat oikeudelliset käsitteet ja toimii kätevänä tukimateriaalina pääsykokei-siin valmistautuessa. Kirjassa tuodaan esiin myös termien ruotsin-kieliset vastineet.

Jäsenetuhinta 24 € Normaalihinta 27 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-292-3 2014, 187 sivua

Visa Kurki

Haluatko juristiksi?

Vinkkejä pääsykokeeseen, johdatus suomalaiseenoikeusjärjestelmään.

40 Juridiikka

www.kauppakamarikauppa.fi

Page 43: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

Hauskassa ja herkullisessa keittokirjassa esitellään lukuisia maukkaita ruokalajeja ja reseptejä yhdisteltyinä oikeuteen liittyviin tarinoihin ja kuviin. Jokaisesta ruokalajista on ensin kirjoitettu lyhyt johdanto, jonka jälkeen kerrotaan raaka-aineet ja valmistusohjeet sekä ruokala-jiin liittyvä oikeudellinen tietoisku tai tarina.

Kirjan rakenne seurailee juristin urapolkua. Kirjan ensimmäinen osa sisältää oikeustieteen opiskelijan murkinoita, seuraavassa osassa ollaan oikeusoppineiden keittiössä ja kolmannessa osassa on käytännön juristin kattaus. Lopuksi esitellään lakinaisten makeat herkut. Jokaiselle ruualle esitetään myös juomasuositus.

Kirja on luotu jokaisen laista ja ruuanlaitosta innostuneen kotikokin kirjahyllyyn. Se sopii myös erinomaisesti mm. liike- tai vuosipäivä-lahjaksi tai vaikkapa oikeustieteellisiä opintoja aloittelevan nuoren juristinalun keittokirjaksi.

Jäsenetuhinta 35 € Normaalihinta 45 €(+ alv 10 %)

ISBN 978-952-246-232-9 2013, 56 sivua

Kaijus Ervasti

Juristi liemessä - lakimiehen keittokirja

Hauska ja oivaltava keittokirja jokaiselle laista ja ruuanlaitosta kiinnostuneelle.

Juridiikka 35Juridiikka 41

www.kauppakamarikauppa.fi

Page 44: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

42 Lakimuutokset ja viranomaisohjeet - kaikki yhdestä paikasta!

Asiantuntijamme koostavat olennaisen tiedon lakimuutoksista ja viranomaisten ohjeista sinua varten yhteen paikkaan – luotettavasti! Kenelle? • taloushallinnon ammattilaisille• HR- ja palkkahallinnon ammattilaisille• ulkomaankaupan ammattilaisille• markkinoinnin ammattilaisille ja markkinoinnin pelisääntöjä tarvitseville• esimiehille• yritysjohdolle• yrittäjille

Tutustu www.kauppakamaritieto.fi

Lait ja viranomaisohjeet muuttuvat– KauppakamariTieto pitää sinut ajan tasalla!

Page 45: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

KauppakamariTiedosta löydät olennaiset tiedot ja ohjeet kirjanpitoon, verotukseen, työlainsäädäntöön ja palkkahallintoon liittyen. Mukana myös ulkomaankauppaan ja markkinointilainsäädäntöön pureutuvat osiot.

KauppakamariTiedon voit tilata kokonaisuutena hintaan

tai yksittäisinä osioina. Tutustu palvelun osioihin seuraavilla sivuilla. Tuotteiden hinnat ovat 12 kuukauden jakson hintoja. Tilaukset ovat toistaiseksi voimassa olevia kestotilauksia, jotka laskutetaan kerran vuodessa.

Tutustu ja tilaa maksuttomat koekäyttötunnuksetwww.kauppakamaritieto.fi

Valitse koko KauppakamariTieto -palvelu tai yksittäisiä osioita!

Verkkopalvelu Jäsenetuhinta 419 € Normaalihinta 499 €(+ alv 24 %)

www.kauppakamaritieto.fi 43

Page 46: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

Työsuhde, palkka ja HR 44

– Palkka ja työ -aihepiirin tietopalvelut ovat tarpeellinen tietolähde talous- ja henkilöstöhallinnon asioiden parissa työskenteleville. Olennaista on palkanlaskennan ja työsuh-deasioiden keskinäinen ymmärtäminen, sanoo Helsingin seudun kauppakamarin työsuhdelakimies Kirsi Parnila, joka on päivittänyt jo yli kymmenen vuoden ajan Kauppa-kamariTiedon Palkanlaskentaa ja Työsuhdeasioita.

Parnila sanoo saavansa käytännön kosketuksen asioihin Helsingin seudun kauppakamarin jäsenilleen tarjoamasta neuvonnasta ja lisäksi toimiessaan oman alansa koulutta-jana ja kirjoittaessaan teoksia Käytännönläheisesti-sarjaan.

– Jäsenemme tietävät, että voivat käyttää työsuhde-lakimiehiemme palveluita puhelimitse tai sähköpostilla. Vaikka tietopalveluiden lakipykälät on selvennetty käyttä-jälle havainnollisin käytännön esimerkein, voi meille myös soittaa, jos oma tilanne vaatii lisää pohtimista, hän lisää.

Kirsi Parnilalakimies, OTK, Helsingin seudun kauppakamari

Tarkista palkka ja työ -asiat Tieto-palvelusta tai kysy asiantuntijalta

Page 47: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

Työsuhde, palkka ja HR 45

www.kauppakamarikauppa.fi

Palkanlaskenta

Palkka- ja henkilöstöhal-linnon ammattilaisen apuun päivittäisissä ongelmissa. Sisältää tietoa muun muassa palkanmaksusta, ennakon-pidätyksistä ja työaikaan liittyvistä asioista. Saatava-na myös ruotsinkielisenä.

Verkkopalvelu Jäsenetuhinta 89 € Normaalihinta 109 €(+ alv 24 %)

Kansio + verkkopalveluJäsenetuhinta 105 € Normaalihinta 145 €(+ alv 10 %)

Työsuhdeasiat

Verkkopalvelu Jäsenetuhinta 89 € Normaalihinta 109 €(+ alv 24 %)

Kansio + verkkopalveluJäsenetuhinta 105 € Normaalihinta 145 €(+ alv 10 %)

Sisältää työsuhteeseen liittyvät tiedot loogisesti koostettuna. Lisäksi pal-velussa on paljon valmiita työsuhteeseen liittyviä lomakkeita ja oikeusta-pauksia. Saatavana myös ruotsinkielisenä.

Työpaikan lait

Verkkopalvelu Jäsenetuhinta 52 € Normaalihinta 62 €(+ alv 24 %) Hinnat 1–5 hlön lisenssille.

Kansio + verkkopalveluJäsenetuhinta 55 € Normaalihinta 69 €(+ alv 10 %)

Yhteen koostettuna työpaikalla nähtävänä pi-dettävä lainsäädäntö sekä useita muita työsuhteisiin ja työympäristöön liittyviä säädöksiä.

Työsuhteen malliasiakirjat

Verkkopalvelu Jäsenetuhinta 89 € Normaalihinta 109 €(+ alv 24 %)

CD-romJäsenetuhinta 65 € Normaalihinta 87 €(+ alv 24 %)

Palvelussa lukuisia työ-suhteisiin liittyviä valmiita asiakirjamalleja ja niihin liittyviä ohjeistuksia. Lomakkeet ja selitykset ovat myös englanniksi.

Page 48: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

46 Talous ja verotus

Helsingin seudun kauppakamarin kirjanpidon asiantuntija Teija Kerbs on aloittanut Kirjanpito-tietopalvelun päivittäjänä syksyllä 2014.

– Tarvitsetpa tietoa tase- tai tuloslaskelman erien sisällöstä ja kaavoista, jaksotuksista, tilinpäätöksestä tai vain tietoa kirjan-pidon perusasioista, löydät kaiken tämän Kirjanpito-tietopal-velusta. Lisäksi kirjanpitolaki ja -asetus sisältyvät materiaaliin. Sähköisestä palvelusta löytyvät myös Kirjanpitolautakunnan yleisohjeet ja lausunnot, Kerbs sanoo.

Kirjausesimerkit, joita löytyy useamman tuloslaskelman ja taseen erän kohdalta, auttavat ymmärtämään vielä havain-nollisemmin asiayhteyden.

Teija Kerbs kirjanpidon asiantuntija, Helsingin seudun kauppakamari

Kirjanpito – uudistetun tieto-palvelun hyödyt käyttäjälle

Page 49: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

Alv

Verkkopalvelu Jäsenetuhinta 89 € Normaalihinta 109 €(+ alv 24 %)

Kansio + verkkopalveluJäsenetuhinta 105 € Normaalihinta 145 € (+ alv 10 %)

Sisältää kattavasti tietoa arvonlisäverotuksesta yrityksen koko elinkaaren ajan perustamisvaiheesta toiminnan lopettami-seen.

Verkkopalvelu Jäsenetuhinta 89 € Normaalihinta 109 €(+ alv 24 %)

Kansio + verkkopalveluJäsenetuhinta 105 € Normaalihinta 145 €(+ alv 10 %)

Ajantasaista tietoa kirjanpitolain muutoksis-ta. Palvelussa selvitetään kirjanpitoon vaikuttavien lakien määräyksiä ja niiden tulkintoja.

Kirjanpito Vero

Verkkopalvelu Jäsenetuhinta 89 € Normaalihinta 109 €(+ alv 24 %)

Kansio + verkkopalveluJäsenetuhinta 105 € Normaalihinta 145 €(+ alv 10 %)

Selkeä ja havainnollinen yritysverotuksen käsikirja, jossa käsitellään kaikkia yritystoiminnan muotoja koskevia verotusasioita selkeästi.

Yhtiöoikeus

Verkkopalvelu Jäsenetuhinta 89 € Normaalihinta 109 €(+ alv 24 %)

Kansio + verkkopalveluJäsenetuhinta 105 € Normaalihinta 145 €(+ alv 10 %)

Palvelu koostuu voimassa olevasta osakeyhtiölaista lukukohtaisesti. Sisältää myös hyödyllisiä malli-asiakirjoja.

Talous ja verotus 47

www.kauppakamarikauppa.fi

Yrityksen verolait

Kaikki yritystoiminnan kannalta keskeisimmät verosäädökset ajanta-saisena ja aihealueittain ryhmiteltynä. Palvelussa myös kirjanpitoa koskevia säädöksiä.

VerkkopalveluJäsenetuhinta 62 € Normaalihinta 79 €(+ alv 24 %)

Useamman käyttäjän lisenssistä pyydä tarjous [email protected]

Page 50: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

Ulkomaankauppa

Verkkopalvelu Jäsenetuhinta 115 € Normaalihinta 135 €(+ alv 24 %)

Kansio + verkkopalveluJäsenetuhinta 125 € Normaalihinta 155 €(+ alv 10 %)

Ulkomaankaupan perustieto ja asiakirjat sekä Ulkomaankaupan kuljetus, huolinta ja tullaus ovat kattava tietopaketti niille, jotka tarvitsevat perustiedot vientiin ja tuontiin liittyvistä asioista.

Tuotteen asiantuntijana on mm. DB Schenker Oy:n tulliasioiden päällikkö ja tullausasiantuntija Ville Raevuori.

Markkinointijuridiikka

Verkkopalvelu Jäsenetuhinta 89 € Normaalihinta 109 €(+ alv 24 %)

Palvelusta löytyvät kaikki tärkeimmät B to C - ja B to B -markkinointia koskevat säädökset ja ohjeet. Mukana myös runsaasti oikeustapauksia.

Tuotteen asiantuntijoina toimivat asianajajat Elina Koivumäki ja Petteri Häkkänen Asianajo-toimisto JB Eversheds Oy:sta.

Saatavana myös kirjana s. 19.

www.kauppakamarikauppa.fi

48 Myynti, markkinointi ja viestintä

Page 51: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

Ammattilaisenkauppa

kauppakamarikauppa.fi

KauppakamariKauppaKalevankatu 12 • 00100 Helsinki • puh. 09 2286 0360 • faksi 09 2286 0228

[email protected] • www.kauppakamarikauppa.fi

Avoinna: ma-pe klo 9.00-15.00

Page 52: Kauppakamari Kirjat ja palvelut kevät 2015

KIRJAN VUOSI 2015