20 – Nro 7 joulukuu 2017 ELÄKELÄINEN

Turun kaupunginteatterin Seitse-män veljeksen ensi-illassa häm-mästeli jälleen kerran Aleksis Kiven humaanin kertomuksen lumoa. Seitsemän jalon villin kivistä tietä yhteiskuntakelpoi-siksi kansalaisiksi. Tarinan in-tensiteetti, kielellinen kauneus ja räiskyvyys vievät vastustamatto-masti mukanaan.

Tarina seitsemästä veljeksestä asettaa myös kysymyksiä. Miksi suuret yhteiskunnalliset raken-neuudistukset eivät pure veljek-siin ja heidän rehevään elämän-tapaansa ja kielenkäyttöönsä? Miksi näin tapahtuu myös Lauri Maijalan ohjaaman esityksen nykysuoalaisille syrjäytyneille?

Kiven veljesten ekologinen elämäntapa ja harmonia ympä-röivän luonnon kanssa yhdistet-tynä mahdollisimman suureen vapauden kaipuuseen ja omasta riippumattomuudesta kiinni pi-tämiseen herkistää aina. Veljek-set vetävät yhtä köyttä, jotteivat joutuisi riippumaan samassa, sosiaalisten normien talutusnuo-rassa. Kaiken tämän täydentää hervoton huumori, räiskyvät tunteet ja nopea reagointi hetken ärsykkeisiin.

Olisiko Kiven veljesten perus-viesti se, että kaikki mikä meil-lä on ja mikä meitä ympäröi, on luontoäidin meille antamaa. Näin ainakin Maijalan ohjauk-

sessa, esityksen alussa näyttä-mölle ilmestyvä, veljesten äidin enkelihahmo antaa ymmärtää. Esityksen lopussa äiti (Ulla Koi-vuranta) jylistää panssarivau-nulla näyttämölle laittaen juku-ripäät, sonniniskaiset poikansa lopulta järjestykseen, komentaen heidät aapiskirjan ääreen.

Äidin lisäksi enkelihahmon on saanut myös veljesten isä (Petri Rajala), joka on puettu ja mas-keerattu hämmästyttävän hyvin Kalle Holmbergin näköiseksi hahmoksi. Muutoinkin Maijala on napsinut muutamia Holmber-gin ohjauksen näköiskohtauk-sia esitykseen. Alkukohtauksen, jossa veljekset läiskyttävät kur-ramailojaan piikkopaidoissa, lavastuskin on kopioitu Kaj Puumalaisen 1970-luvun lavas-tuksesta. Mutta sitten Maijala pistää tuulemaan, ja esitys si-joittuu lähes kauttaaltaan nyky-aikaan.

Kiven 147 vuoden takaisen huumorin syvyyttä ja Maijalan Seitsemän veljeksen osuma-tarkkuutta ihmetellessä on hyvä muistaa psykiatrisen vankila-sairaalan vastaavan ylilääkärin Hannu Lauerman toteamus, että seitsemää levotonta veljestä ei muuta lukkarin koulu, mutta heitä muuttaa hidas kypsyminen ja uusien asioiden oppiminen vähä vähältä:

”Aleksis Kiven kuvaus ikäänty-neistä veljeksistä on sekä hyker-ryttävä, uskottava että sympatiaa herättävä.”

Maijalan tulkinta on riipaise-va, traaginen kasvutarina, mutta myös Kiven huumorin ryydittä-mä tragikomedia, joka tuon tuos-takin saa suupielet hymynkarei-siin.

Seitsemässä veljeksessä kerro-taan Tammiston Kyöstistä, joka ei koskaan naura eikä valehtele. Tämä on humoristi Kiven heit-to vakavikkojen koulukunnan suuntaan. Heidän hallussa oleva totuus, kun aina on yksitotista tottelemista, kuuliaisuutta ja alis-tumista. Juuri sitä, mitä veljekset kammoavat Juhanin suulla:

”Muuttakaamme metsään ja heittäkäämme hiiteen tämän maailman pauhu.”

Sivistys ja yhteiskuntakelpoi-suus, jopa vihan ja kaunaisuuden karsiminen edellyttävät lukutai-toa. Sen Maijala nostaa esityksen metaforaksi suhteessa yksilöihin ja yhteiskuntaan. Esitys päättyy raakaan väkivaltaan, ja kaiken sovittamiseen poikien viimein oppiessa lukemaan ja pikkuhil-jaa muuntuessa yhteiskunnan kelvollisiksi jäseniksi.

Koko näyttelijäkaarti, jokainen erikseen ja kaikki yhdessä ovat erinomaisia. He jauhavat Mai-jalan ylitsepursuvan ideamyllyn

jyvät syvältä kouraisevaksi teat-teritaiteeksi

Maijalan veljekset näyttele-vät vimmaisesti ja fyysisesti ja tarvittaessa tavattoman herkästi ja haavoittuvasti. Meillähän on valtavaa näyttelijäpotentiaalia, jonka valovoimaisempia yksilöi-tä Maijala on napsinut herkästi kunkin veljeksen persoonaan pa-neutuen.

Heistä jokaista voisi sumeile-matta kehua. Erityisesti ihastuin Jonas Saareen Laurin roolis-sa. Hän on esityksessä taiteen airut. Lauri kuuntelee oopperaa ja tanssii, erottuen muista vel-jeksistä kaunosieluisuudellaan. Lauri on syrjään vetäytyvä taite-lijasielu, jota Saari esittää syvän tunteellisesti ja aistikkaasti.

Esityksen musiikki ja koko äänimaisema on taiten tehtyä ja valittua. Traditioista irtaantuvat musiikkivalinnat neo-soulista folk-blues sävytteisiin pilkkalau-luihin tukevat hienosti esityksen eri tunnelmia. Kaunein musiikki-hetki koetaan, kun niin musikaa-lisesti kuin näyttämöllisestikin erityisen lahjakas Joel Mäkinen esittää Timon laulun oravasta it-seään pianolla säestäen.

Myös tulkintaa tukeva lavastus, puvustus ja valaistus ovat onnis-tuneita ja tarkkaan harkittuja.

Lauri Maijala on astunut rohkeasti suuriin saappaisiin.

Vanhemmat katsojat, ja nuo-remmatkin televisiotallenteen myötä, muistavat Kalle Holm-bergin vuonna 1972 ohjaaman, kohutun ja ylistetyn teatteritapa-uksen, Turun kaupunginteatterin Seitsemän veljeksen esityksen.

Maijala solahtaa Holmbergin jalkineisiin vaivatta. Hänen nä-kemyksensä, joitakin yliammut-tuja kohtauksia lukuun ottamatta, on oivaltava, häpeilemättömän yhteiskunnallinen ja koskettava. Se on myös tietynlainen isän-murha Maijalan kunnioittamaa Holmbergia kohtaan. Maijala on noussut teatteriohjaajien eliittiin. Hän tekee suomalaista teatteri-historiaa, perinteitä kunnioittaen ja rohkeasti uutta luoden kuten koko Turun kaupunginteatterin erinomainen esiintyjäkaartikin. Aleksis Kivi elää!

SISKOTUULIKKI TOIJONEN

Seitsemän veljestä. Turun kau-punginteatteri, päänäyttämö. Aleksis Kiven romaanin drama-tisointi ja ohjaus Lauri Maijala, lavastus Janne Vasama, puvut Tuomas Lampinen, valot Jarmo Esko, ääni Iiro Laakso. Rooleissa Joonas Saartamo, Olli Rahkonen, Pyry Äikää, Markus Järvenpää, Joel Mäkinen, Jonas Saari, Paa-vo Kinnunen, Ulla Koivuranta ja Petri Rajala.

Lauri Maijalan Seitsemän veljestä on sivistyksen ylistys

Lauri (Jonas Saari), Juhani (Joonas Saartamo), Tuomas (Pyry Äikää), Timo (Joel Mäkinen), Eero (Paavo Kinnunen), Aapo (Olli Rahkonen), Simeoni (Markus Järvenpää)Kuva: Turun kaupunginteatteri/Otto-Ville Väätäinen

Takametsän poikien elämänmenon ikuinen lumous