2

K on myös verkossa!Linkin nettiekstroihin löydät Kannaksen lukion sivuilta: http://www.edu.lahti.fi /kannas-l/

Tässä Koossa:Ronja Ryövärintytär - lastenkirjasta musikaaliksi s. 4 - 5

Näyttämöltä ja sen takaa s. 6 - 7

Ekaluokkalainen ihmettelee pissiksiä s. 10

Kannas pysyi mitalikannassa s. 11

Kuinka käy musikaa-litähdeltä kirjoituksiin valmistautuminen s. 8

K - Kannaksen lukion lehtiPäätoimittaja: Johannes KellomäkiTaitto: Johannes Kellomäki, Juha KajalaGraafi kko: Maiju VesaajaValokuvat: Sara Niemi, Johanna Alanko, Ilja Vuo-rinneKirjoittajat: Johannes Kellomäki, Meeri Niinistö, Lotta Mallinen, Ville Hilska, Ilja Vuorinne, Johan-na Alanko, Annika Laine

Pulpetteja, kotiaineita, matikan läksyt liitutaululle. Opettajat opettavat ja op-pilaat oppivat. Välillä käydään syömässä. Kaikki tietävät, mitä koulu on. Mieliku-vat istuvat vahvassa. Koulu ei muutu koskaan.

Aina pulpetissa on kuitenkin myös – ainakin hiljaisesti – kyseenalaistettu: miksi aina pitää istua ja kuunnella, odottaa, olla hiljaa? Nuorten arkinen koulukapi-na kuuluu tuttuun kuvaan. Hieman isompana yllätyksenä voi sen sijaan tulla se, että samoja kysymyksiä pohtii moni opettaja. Opettajan pöydän (taas yksi muuttumaton asia!) molemmilla puolilla polttelee sama. Eikö koulu voisi olla vähän vähemmän koulua?

Luokkahuoneen seinät ovat paksut ja niiden murtaminen voi tuntua vaikealta – ainakin, jos ei kokeilla, antavatko ne periksi. Helpointahan on tehdä sitä, mitä on aina tehty. Kuitenkin uudenlainen tekemisen meininki löytyy, kun tuttu asetelma uskalletaan rikkoa. Astutaan ulos luokan ovesta avoimeen maailmaan. Samalla as-tutaan ulos totutuista rooleista.

Ronja-musikaalissa opiskelijan rooli on toinen kuin harmaassa arjessa. Pas-siivisesta pulpettieläimestä tulee aktiivinen osal-listuja: lavastaja, puvustaja, muusikko, näytteli-jä, illan tähti! Olemisen sijaan alkaa tekeminen. Projekti syntyy vain opiskelijoiden toiminnan tuloksena.

Kun opiskelijat ryhtyvät tekemään, ei opet-taja enää yksin määrääkään, mihin mennään. Projektiopetuksessa, oli kyse sitten musikaalis-ta, jalkapalloturnauksesta tai vaikka tämän leh-den tekemisestä, opiskelija jättää työhön oman persoonallisen jälkensä. Lukioiden välisessä jalkapallomatsissakaan ei liikunnanopettaja voi lopputulosta määrätä, ei tehdä ensimmäistäkään maalia. Opettaja joutuu pois tutuilta vesiltä uu-teen rooliin, taustalle ohjaamaan ja neuvomaan.

Roolien murtumisen myötä yhdessäolon tapakin muuttuu. Etäisyys lyhenee, ja molemmat osapuolet, opettajat ja opiskelijat, näkevät toisis-taan uusia puolia. Joutuvat kohtaamaan toisensa ihmisinä. Joutuvat hyväksymään, että molemmil-la on vastuunsa. Molemmat viihtyvät paremmin. Koulu ei enää ole niin koulua.

Samalla kuitenkin opitaan: esiintymistä, musiikkia, kuvataiteita, kirjoittamista, valoku-vasta, taittamista. Väitän, että opitaan jopa enem-män kuin luokassa powerpointien äärellä. Ennen kaikkea opitaan kuitenkin vastuuta, yhdessä toi-mimista ja elämää. Koulua sekin.

Johannes Kellomäki, lehtikurssin vetäjä

Koulua, eikun...koulua

3

pitää. Tavallaan metsä siis kasvattaa heitä.Birk ja Ronja pitävät yhteisestä ajastaan

metsässä, vaikkakin välillä metsän vaarat on vie-dä heiltä hengen ja riidat koettelevat ystävyyttä. Metsässä he huolehtivat itse itsestään. Ruokaa he hankkivat pyydystämällä joesta kaloja ja poi-mimalla metsästä syötävää, mutta leipää he eivät pysty tekemään. Ronjan äiti tietää asian varsin hyvin. Leipä onkin hänen keinonsa yrittää saada tyttärensä palaamaan kotiin. Ronja kuitenkin lep-pyy vasta, kun Matias on valmis sopuun ja myös Birk hyväksytään.

Ronja Ryövärintytär on koskettava tarina ystävyydestä ja siitä miten maailman vaikeuksis-ta selviää paremmin jonkun kanssa yhdessä kuin yrittämällä yksin. Kirja on parhaimpia lastenkir-joja, mitä voi lukea. Birkin ja Ronjan ystävyys on ehkä sanatonta, mutta todella vaikuttavaa: miten pitkälle he voivatkaan mennä elämänsä valin-noissa ollakseen toistensa kanssa? Perhe ja vel-

vollisuudetkin jäävät heidän ystävyyden varjoon. Ronjan itsepäisyys on myös ihailtavaa. Jos hän on jotain päättänyt, niin näin tulee olemaan. Tarina opettaa lukijaansa paljon: Mikä on oikein, mikä väärin? Onko rakkaus vihaa vahvempi? Millainen voima on anteeksiannolla? Ronja kuuntelee vaikeissa tilanteissa tun-teitaan, vaikka järki sanoisi toisin. Lopus-sa Ronjan valinnat palkitaan, kun lasten takia verivihollisetkin sopivat riitansa ja syleilevät toisiaan ystävinä.

Ronja Ryövärintytär, kirjoittanut Astrid Lindgren , 1981

Ronja Ryövärintytär, itsepäinen, kähärä-hiuksinen ja suttuinen lapsi ei ole aivan tavallinen tyttö. Hän on nimittäin ryöväriruhtinas Matiaksen lapsi. Ronja on isänsä silmäterä, ja hänestä on määrä tulla seuraava ryöväreiden ruhtinas Mati-aksen jälkeen. Hänen myös odotetaan jatkavan kuuluisan ryövärisuvun perinteitä isänsä, isoisän-sä ja isoisoisänsä jalanjäljissä. Ronja-vauvan vart-tuessa Matiaksen suunnitelmat tytön tulevaisuu-destaan menevät kuitenkin täysin sekaisin. Ronja ei tahdo ryövätä, ja kaiken lisäksi hän ystävystyy Matiaksen vihollisen Borkan pojan Birkin kanssa. Niin kuin kaikki tarinan tuntevat tietävät, Matiak-sen ryövärit ja Borkan ryövärit inhoavat toisiaan yli kaiken.

Ronja ja Birk eivät kuitenkaan jaksa välit-tää vanhempiensa huonoista väleistä, vaikkakin sukuviha tekeekin heidän ystävyydestään vaikeaa ja asettaa heidät usein vaikeiden kysymysten ja valintojen ääreen. Ronja ja Birk haluavat olla si-saruksia ja ainut paik-ka, missä he voivat olla rauhassa on Mati-aksen metsä. Siellä he kesyttävät villihevosia ja kohtaavat satumet-sän outoja asukkeja. Metsä on kuitenkin myös vaarallinen: ve-renhimoiset ajattarat kirkuvat taivaalla ja petoeläimet metsäs-tävät, kun ryöväritkin nukkuvat. Matiaksen linnassa asuessaan Ronja oppi äidiltään ja vanhalta, kokeneelta Kalju-Pietulta monia erilaisia viisauksia ja neuvoja, jotka auttavat Birkkiä ja Ronjaa met-sässä. Mutta niin hyvin kuin Astrig Lindgren kirjassa luontoa on kuvan-nut, ei sen oikkuja voi aina tietää tai arvata. Ronja ja Birk oppivatkin paljon itse, millainen metsä on ja mitä kaikkea tuntematonta se sisällään voikaan

Ronja ryövärintytär - ystävyyden voima

t

tttttt

tttttttttttt

Teksti: Johanna Alanko Kuvat: Maiju Vesaaja

4

Ole valmiina heittäyty-mään satumaisen Ron-ja Ryövärintyttären vietäväksi, sillä tämä riemukas näytelmä te-kee tuloaan! Esitys ei ole kuitenkaan synty-nyt vain sormia nap-sauttamalla.

Sen suunnitteluun ja tekemiseen on vaadittu ko-vasti työtä ja lukuisia har-joituskertoja. Niistä ovat pitäneet huolen Ronjan oh-jaaja Suvi Halinen ja mu-

siikkipuolesta vastaava musiikin opettaja Marianne Kiiskinen.

Ronja Ryövärintytär on upea satu, jonka tarina on mukaansatempaava. Satu on suunnattu kaiken-ikäisille ja siihen oli saatavilla hyvät ja mielenkiin-toiset roolit., kertoo ohjaaja Suvi Halinen. Ronja projekti sai alkunsa keväällä 2009, jolloin pidet-tiin audition-tilaisuus. Halukkaat ilmoittautuivat ja pääsivät mukaan osallisiksi projektia. Tilaisuuden jälkeen on harjoituksia ja töitä esiintyjille piisan-nut. Kova harjoittelu ei ole silti vienyt työn iloa, sillä Halinen ja Kiis-kinen kertovat kaiken sujuneen mainiosti. Te-keminen on ollut tosi mukavaa ja

ryhtyisimme tä-hän myös uudelleen!, naiset kertovat.

Suvi Halinen ei ole kokematon ohjaa-jan tehtävissään, sillä hän on ohjannut myös-kin Tiirismaan koulus-sa muutaman näytel-män, kuten Peter Panin ja West side storyn.

Vaikkakin Ronja Ryövärintytär on melko tunnettu ja suosittu satu, ei esitysoikeuksia näytelmään ollut vaikea saada, mainitsee Halinen.

Musiikki on osa Ronjaa ja sen on säveltänyt näytelmään Timo Kiiskinen. Ronjan musiikkipuo-lesta vastaavalla Marianne Kiiskisellä on jäänyt ai-kaa työstää myöskin normaalia musiikin opetusta. Tietenkin tämä vie aikaa, mutta Ronjan tekeminen on ollut ehdottomasti vain positiivista ja piristävää toteaa Kiiskinen.

Ronja Ryövärintytär on upea kokemus myös nuorille näyttelijöille ja esiintyjille. Nuoret voivat löytää itsestään uusia puolia ja heittäytyä uusiin haasteisiin. Ronja on kaikin puolin positiivinen ja hieno kokemus nuorelle. Se antaa paljon itsevar-muutta, erilaista ja mukavaa koulutyötä arjen lo-massa, uusia ystäviä ja ennen kaikkea erilaisia ko-kemuksia, kertovat Halinen ja Kiiskinen.

Jäämme siis kiinnostunein ja odottavaisin mielen seuraamaan näytelmän kehittymistä ja sitä, kuinka esitykset tulevat onnistumaan. On hienoa nähdä, kuinka nuoret pääsevät toteuttamaan ja tuo-maan itseään esille.

Miten tähän päästiin?Musikaaliprojekti on vaihtelua opettajallekin

Teksti: Annika Laine Kuva:Johanna Alanko

5

Rentoa menoa, kovaa työtä - ja laiskoja miehiäTeksti: Meeri Niinistö Kuvat: Sara Niemi

Ronja-musikaalia on nyt työstetty koko syksy. Kävimme seuraamassa harjoituksia pimeänä tor-stai-iltapäivänä.

Saliin astuessamme mieli virkistyi ja pimeä sää kaikkoon-tui lavan ympäriltä. Tunnelma oli riemuisa, joskin täysin her-paantunut. Katseltuamme het-ken harjoituksia nappasimme muutaman näyttelijän mukaam-me piinapenkkiimme. Henri Hil-janen, Nea Väisänen ja Franck Nyman istahtivat alas ja vastasi-vat kysymyksiimme ihailtavalla tarmolla.

Ronjaa on valmistel-tu esitystä varten nyt syk-syn ajan. Jännitys tiivistyy, vai?

- Tietenkin tiivistyy! Kiire on kova, varsinkin kun koko lava sijoitettiin viime hetkellä nurin-kurin edelliseen lavasijoitteluun nähden, sillä orkesteri ei mah-tunut alkuperäiseen paikkaansa. Siellä sitten välillä koetellaan ohjaajan hermoja. Täytyy nostaa hattua, porukka nääs on välillä aika vallatonta, Henri kertoo.

Eli siis porukka on vaikeasietoista ja kama-laa?

- Ei, ei! Ei saa vetää noin tiukkoja johtopäätöksiä. Tämä välillä on rankkaa hommaa. Jos-kus harkkoihin tullaan syömättä

on monta kaveria näyttämöllä ja pelleily saattaa joskus luisua käsistä. Pienet heitot laiskoista miehistä ovat siis vain kaverei-den härnäämistä.

Koko näyttelijäkaarti on värväytynyt näytelmään joko kuoron tai koe-esiintymisen kautta. Myös vanhoja tekijöitä on liikkeellä Nuorisoteatterin puolelta.

- Tietenkin se vähän vai-kuttaa, kun on taitavia tekijöitä mukana. Silti koko porukka an-taa täyden panoksensa, ja sen pi-täisi riittää.

Tietenkin se riittää, sillä kun yhdessä tehdään, niin hyvä tulee, pienistä erimielisyyksistä huolimatta.

viiteen tuntiin mitään, vähillä yöunilla. Silloin voi hermot olla kireällä, ja samojen koh-tausten toistaminen turhaut-taa. Porukka voi silloin ottaa päähän. Mutta ei pidä ajatel-la, että tämä on vaan rankkaa! Pitäähän tässä työn ohessa vähän kivaakin pitää, Henri miettii.

- Olemme kuin iso perhe, Nea sanoo. Pojat täsmentävät vielä, että Ronjaa on ollut teke-mässä sama, hyvä porukka koko syksyn ajan. Kaikki tuntevat toi-sensa, tulevat toimeen. Kaikilla on hauskaa yhdessä ja ilmapiiri on rento.

- Kaikki ovat myös asen-noituneet hyvin. Pieniä erimie-lisyyksiä tietenkin sattuu silloin tällöin, varsinkin kun porukassa sattuu olemaan muutama lais-ka mies! Franck sanoo naures-kellen. Franckilla ja Henrillä

6

Ronja-musikaa-lissa on panostettu paljon visuaaliseen puoleen, joten kä-vimme katsomassa miten lavasteet oike-astaan tehdään. Haas-tattelemamme Eveliina Häggqvist kertoi meille muutamasta suurem-masta lavasteesta.

- Karhunpesä on suurin lavaste, jota olem-me tehneet. Se muo-dostuu pohjasta, johon rakennamme tukiran-gan. Tukirangan päälle laitamme kanaverkon, jonka olemme itse pu-

noneet ja sen päällystäm-me kankaalla. Se on mel-kein kaksi metriä korkea ja toimii sisäänkäyntinä lavan ja takahuoneen vä-lillä. Olemme tehneet itse myös neljämetriset siirty-mäsillat lavan etuosassa ja monia muita tavaroita, kuten pöydän ja miekkoja.

- Suunnittelimme itse lavaste-ehdotuksia. Leena Valtonen valitsi parhaat ehdotukset, joista aloimme muokata sopivia lavastei-ta.

Millaista on ollut teh-dä lavasteita?

- Ihmiset lavasteen-tekokurssilla ovat erittäin mukavia ja ryhmähenki on hyvä. On mukava tehdä työtä näin hyvässä ilma-piirissä. Meillä on hauskaa ja työ on mielenkiintoista. Olemme olleet tekemässä lavasteita viikonloppuisin-kin, joten viihtyvyys ryh-

mässä on tärkeää. Aika on kortilla ja jonkun verran on käskytetty, mutta olen sil-ti erittäin tyytyväinen, että valitsin kurssin.

Seuraavaksi noin kymmenestä muusta pu-vustajasta saimme käsiim-me Olivia Tynkyn ja San-na Rusin, jotka ompelivat ryövärimäisiä vaatteita.

- Toinen meistä tekee housuja ja toinen mekkoa. Inspiraatio asuihin ei tul-lut Ronja-elokuvasta, vaan mielikuvituksesta. Asut on suunniteltu projekti mieles-sä ja niillä on pyritty saa-maan sadunomainen leima Kannaksen ensimmäiseen projektiin.

- Ensin suunnittelim-me itse erilaisia vaihtoeh-toja, joista Leena valitsi parhaat, aivan kuten lavas-tuksessakin. Sen jälkeen teimme kaavat, joista om-pelimme asut. Kankaat,

joista teemme vaatteita, on saatu tai ne ovat jääneet koululle jotakin muuta kautta.

Millaista asuja on ollut tehdä?

- Täällä on erittäin mu-kavia ihmisiä. Maskeeraa-jat, puvustajat ja lavastajat tekevät välillä töitä samois-sa tiloissa, joten pääsee tu-tustumaan muihinkin kuin vain oman alueensa ihmi-siin. Ompeleminen on vä-lillä hieman yksitoikkois-ta, mutta kokonaisuutena kurssi on mahtava tilaisuus nähdä työtä teatterin lavan takaa.

Lavan takaaTeksti: Lotta Mallinen Kuvat: Sara Niemi

Puvustajien luomuksia

7

Kun te, rakkaat lukijat, luet-te tätä, on suurin osa koitoksesta jo ohi tai ainakin valmiina. Kun minä nyt kirjoitan tätä, näkyy horisontis-sa vielä paljon hikeä ja kyyneliä.

Syksyn ylppärit ovat toki ohi, mutta ei tämä kiire siihen lopu. Tuskaa tuottavat toki kou-lussa oleskelun lisäksi kokeet sekä pienen elämäni huipennus: koulu-näytelmä!

Tai no, kyseessä ei ole mi-kään perinteinen koulunäytelmä, vaan ammattitaidolla ja äärimmäi-sellä intensiivisyydellä toteutettu teos, sanoisin jopa elämys. Siis katsojille tietenkin. Syksy tuo mu-kanaan siis aivan uusia haasteita.

Oma osani kyseisessä pro-jektissa, eli Astrid Lindgrenin iki-ihanassa Ronja Ryövärintyttäressä, on vakavanha Kalju-Pietu. Jos ko-keissa ja kursseissa ei ole tarpeek-si haastetta, niin vanhan miehen mieleen syventymisessä sitä kyllä riittää. Ei sitä tästä vaan muututa takatukkateinistä vakavanhaksi viisaudenhampaaksi. Varsinkaan kun naamataulukaan ei muistuta Marlon Brandoa. Toinen mahtava haaste on vuorosanojen opettelu. Niitäkin on vähintääkin tarpeeksi. Ei tulla helpolla päästämään tätä poikaa.

Harjoittelu tuottaa myös omat huolensa. Se vaatii monen-

monta perjantai-iltaa ja välillä jopa lauantaitakin. Vapaata maanantai-iltakaan ei ole näkynyt sitten elo-kuun. Jos ei kunto lopu kesken, niin asenne viimeistään.

Siihen päälle vielä läksyt, jotka tosin on jäänyt väliin sitten kuudennen luokan, ja muut ko-keet, niin saadaan kasaan sellai-nen keitos, että irvokkainkin hymy hyytyy.

Tulemme toivottavasti saa-maan esitysviikon vapaaksi tun-neilta. Jos näin ei käy, alkaa kylmä hiki virrata. Siihen hyytyisi mei-käläisen haave lakista ja lukion huipennuksesta.

Se viikko tulee myös ole-

Abin suuri Teksti: Ville Hilska Kuvat: Sara Niemi

8

maan yksi rankimmista ikinä.Aamulla pitäisi olla paikalla

noin kymmenen aikaan, mielel-lään vähän ennenkin. Joskus kol-melta pyörii esityksemme koulu-laisille sun muille innostuneille. Sen jälkeen haetaan hieman omaa rauhaa, vaikkapa makuupussin kanssa pukkarista. Myös facebook tulee olemaan ahkerassa käytössä taukojen aikana. Kuudelta on taas meidän vuoromme valokeilas-sa. Illan pääesityksessä tulee olla skarppi, vaikka takana olisi monta unetonta yötä ja vaikeaa uuteen aa-muun heräämistä. Ei kuulosta ko-vinkaan inhimilliseltä? Toki moni keski-ikäinen työnarkomaani ajat-

telee tämän vuodatuksen jälkeen meitä nuorukaisia pullamössö- ja pleikkarisukupolvena, mutta kun mukaan suhteuttaa samanaikaisen koulunkäynnin alkaa vahvintakin mieltä heikottaa.

Loppujenlopuksi, kaiken valituksen ja kitinän jälkeen, voin kuitenkin tyytyväisin mielin sa-noa, että positiivisin mielin ol-laan mukana. Ei moinen raakuus mieltä hetkauta eikä paineen alla tule murtua. Tuleen ei tule jäädä makaamaan. Terijokisali tulee to-dennäköisesti muistuttamaan Tali-ihantalaa näytelmärupeaman jäl-keen, mutta entä sitten? Hauskuus on kaiken a ja o, jälkien siivouskin

tehdään vasta jälkeenpäin.Innolla siis odotan tulevaa

koitosta ja pohdin elämää näytel-män jälkeen. Elämän jatkuuudesta toimii varmana esimerkkinä ke-vään ylioppilaskirjoitukset, joihin valmistautuminen alkaa pikkuhil-jaa, viimeistään joululoman jäl-keen, olla jo käsillä. Tyhjän päälle ei siis jäädä! Kun kiireeseen on kerran totuttu, niin mitä sitä lep-suilemaan.

Elämä jatkuu, vaikka sitten neljäntenä vuonna.

koitos

9

jkLkhtotjsn

nllvStplnljktv

Aina puhutaan ja muistu-tetaan, kuinka jokainen ihminen on erilainen. Niinhän se on, mut-ta paljon on myös sitä yhteistä-kin. Oma paikkakunta tekee sen asukkaista hyvin samantyylisiä. Muutin syksyllä Itä-Suomesta pienestä kylästä, Juuasta, tän-ne etelänpään Lahteen ja sain huomata, että ihmiset täällä ovat omilla pienillä tavoillaan aivan erilaisia kuin kotipuolessa.

Ei saisi yleistää millaisia ihmisiä Lahdessa asuu, mut-ta ainakin suurin ero on murre. ’’Mie’’ ja ’’sie’’ sanat vaihtui itselläni ainakin nopeasti ’’mä’’ ja ’’sä’’ sanoihin. Kavereilta-kin kysyin ennen kotona ’’men-näänkö tännään leffaan’’, täällä pitäisi kysyä ’’mennääks leffaa tänää’’. Outoa.

Pukeutuminen on myös erilaista. Ei se nyt eroa kovin paikkakunnittain, mutta kar-keasti sanottuna maalla ollaan niitä juntteja. Ei niin kamalasti meikata, käytetä pieniä laukku-ja ja tytöllä minihame on huono vitsi. Kaupungissa näen päin-vastoin niin sanottuja pissiksiä. Meikkiä on runsaasti ja kaduilla kävellään merkkikorkokengissä,

pikkulaukuista puhumattakaan. Sukkamoduulit on myös kau-punkilaisien poikien tyylimoka. Minä voin kyllä pukeutua ny-kyään enemmän miten haluan. Vaikka hameeseen ilman, että kylällä katsottaisiin nenänvartta pitkin.

Juuassa ei asu huikeaa määrää ihmisiä ja sen takia siellä liikkuvat muhkeat juorut, jotka kaikkien asukkaiden on saatava

tietää. Kaadut pyörällä autotiel-le ja joudut ensiapuun, koska polveen on tullut pipi. Tästä in-nokkaimmat kyläläiset keksivät hiukan draamaa, että kaatunut on murtanut kaikki luunsa, hä-nellä on vakava alkoholiongel-ma ja hän on ollut tulossa hävyt-tömästä pornoliikkeestä. Eikä mene kauaa, kun jokainen vas-taantulija tietää jonkun version tapahtuneesta. Itse olen sinän-sä helpottunut, kun Lahdessa ei varmasti kaikki ihmiset tunne toisiaan, eikä tällaisia juoruja synny ainakaan niin laajalle alu-eelle, että kaupassakin jokainen ihminen tuijottaisi ja kuiskutte-lisi.

Yhdestä asiasta täytyy kyllä teitä täyskaupunkilaisia moittia, jotka vain möhöätte McDonalsissa ja kotona. Men-kää pariksi kuukaudeksi kunnon korpikylään niin opitte varmasti töissä raatamista ja saatte var-masti sitä oikeaa maalaisjärkeä.

Onhan se kiva muuttaa isompaan kaupunkiin. Harrastus-valikoima on parempi, shoppai-lu onnistuu helpommin ja ruo-kapaikkoja on reilusti enemmän.

Mutta asumisym-päristö on oikeas-ti kaupungissa huono, kun ver-taa maalaismil-jööseen. Suuret pellot, rauhalliset tiet, puutarhat ja muhkeat metsät vaihtuvat kerros-talojen harmai-siin betoniseiniin ja autojen jatku-vaan pörinään. En itse ainakaan jaksa koko ajan kamalaa me-teliä. Onneksi koko perheeni ei muuttanut Lah-den hälinään ja lomat voin usein rentoutua Juuassa, äitini herkku-ruokia syöden. Enkä minä tääl-tä kaupungista halua kokonaan poiskaan lähteä, on tämä sen verran mukava paikka asua ja tutustua ihmisiin.

Maalta kaupunkiinJoskus lukioon on pitkä matka - eikä vain kartallaJohanna Alanko tarjoaa lukijoille maalaisjärkeä

Teksti ja kuva: Johanna Alanko

10

Kannaksen jalkapallo-joukkue uusi viimevuotisen kakkostilansa 14.9. pelatussa Lahden koulujenvälisessä jal-kapalloturnauksessa. Vaikka hopeamitali on hieno saavu-tus, oli kakkossija ennakko-odotuksiin nähden varmas-ti pienoinen pettymys koko joukkueelle sekä kannattajille, sillä olihan selkeänä tavoittee-na turnauksen voitto.

Turnauksen lohkojen arvon-nassa ei arpaonni ollut Kannaksel-le kovinkaan suotuisa, sillä alku-lohkossa vastaan asettuivat viime vuoden turnauksen pronssimitalisti Salpausselän lukio ja kultamitalis-ti Lyseon lukio. Toisessa lohkossa pelasivat Kauppaopisto, Yhteiskou-lun lukio, sekä Steiner lukio. Kan-naksen joukkue oli kuitenkin hyvin latautunut jo ensimmäiseen peliin ja viimevuoden fi naalivastus Lyseo kaatui Jarno Huttusen ja Antti Kon-tisen maaleilla 2-1. Voitto Lyseosta varmisti Kannakselle alkulohkon

voiton, joten turnauksen seuraava peli Salppuria vastaan oli merkityk-setön. Joukkue lähtikin peliin täysin muutetulla kokoonpanolla, lepuut-taen avainpelaajia. Tuloksena selvä häviö.

Välierissä lohkovoittaja Kan-nas vai vastaansa toisen lohkon kak-kosen, Kauppaopiston joukkueen. Vaikkei Kannas päässyt pelissä ai-van omalle tasolleen, oli tuloksena voitto ja paikka turnauksen fi naaliot-telussa. Turnauksen fi naalissa Kan-nas kohtasi jo kertaallen vastassa ol-leen Salpausselän lukion. Finaali oli Kannakselta suoraan sanottuna täysi fl oppi. Joukkueen taitotaso olisi hel-posti riittänyt voittoon, mutta sillä ei peliä voiteta jos asenne ei ole koh-dallaan. Kannas aloitti pelin lepsusti eikä voitonhalua löytynyt riittävästi, liikunnanopettaja Harri Salimäen sanoin: ”tuntui kuin joukkue olisi tyytynyt hopeamitaliin”. Myöskään muissa peleissä ilmiömäisessä vi-reessä olleet maalivahdit Ville Luo-ma ja Rasmus Castrén eivät enää

Kannaksen joukkue:ylärivi vasemmalta: Joosu Hertsi, Santeri Behm, Mika Lietjärvi, Santeri Sääskilahti, Niiles Hiirola, Ilja Vuorinnekeskimmäinen rivi vasemmalta: Teemu Halinen, Jarno Huttunen, Rasmus Castrèn, Antti kontinen, Ville Luoma, Eemi Kuitunen, Markus Määttäalin rivi: Lari Nyman(kuvasta puuttuu Kasimir Virtanen)

fi naalissa venyneet huippupe-lastuksiin ja Salppuri sai tehtyä pari helpohkoa maalia. Toiselle puoliajalle joukkue lähti hieman paremmalla ilmeellä, saaden ai-kaan vaarallisia tilanteita hyök-käyspäässä ja muutaman maa-linkin vastustajan verkkoon. Se ei kuitenkaan riittänyt voittoon asti, joten tämän vuoden turna-uksen kultamitali meni Salppu-rille.

Turnaus oli viimeistä pe-liä lukuunottamatta Kannakselta onnistunut suoritus ja joukkue selvästi nautti päästessään edus-tamaan kouluaan jalkapallon merkeissä. Koko joukkue pelasi turnauksessa hyvin, mutta suu-rimpa onnistujia olivat maalityk-ki Antti”Juudas”Kontinen, pom-minvarma puollustajakaksikko Mika Lietjärvi ja Lari Nyman sekä alati vaarallisesti hyök-käyspäässä pelannut Teemu”Iso Teme”Halinen, jonka ihailtava asenne ja yritteliäisyys korva-sivat puutteet tekniikassa. Ensi-vuoden turnausta varten jäi vielä sopivasti asioita hampaankoloon hävityn fi naalin takia ja tavoit-teeksi ensivuodelle voidaan jo nyt asettaa mitalin kirkastami-nen. Loppujen lopuksi kuiten-kin hyvä turnaus Kannaksen joukkueelta ja tuloksena vuoden 2009 Lahden koulujenvälisen jalkapalloturnaksen hopeamita-li, hyvä pojat!

Kannakselle hopeaaKoulujenvälisissä väännettiin

Teksti ja kuva: Ilja Vuorinne

11

Poltteleeko sormiasi?K on Kannaksen lukion oma lehti, jonka tekemisestä vas-taavat opiskelijat. Haluatko olla yksi heistä?

K:ta tehdään lehtityön kurssilla, joka järjestetään normaa-lin lukujärjestyksen ulkopuolella. K:n toimituskuntaan ovat kaikki opiskelijat tervetulleita myös kesken lukuvuo-den. Toimittaja, kuvaaja, graafi kko, taittaja - K tarvitsee monenlaisia osaajia. Valmiita taitoja ei keneltäkään edel-lytetä, ainoastaan halua oppia uutta.

Tule mukaan kokeilemaan lehdentekoa! Kysy lisää Johan-nekselta!