1

rehti2014

ROKKIAJa rakkautta

Kyllakansa tietää!

Paras Ystäväni saattaa olla vaarallinen

Raakaavoimaa jahenkistä haastetta

16

19

34

36

2

Sisallysluettelo4-6KaKsi tuntia KesKiajallaBoffaajat taistelevat pehmomiekoin, mutta treenit ovat kaukana kevyestä

7-8 Kapinallisesta teinistä eurovaaliehdoKKaaKsiHanna Sarkkinen politikoi jo ala-as-teella, mutta osaa myös rentoutua

9-11 rennon heKtinen KööpenhaminaTanskan monipuolinen pääkaupunki tarjoaa jokaiselle jotain

12-13 lauKKu-leenan Koti oli tien päällä Leena Kiviharju kulki kolmetoista vuotta ilman kattoa pään päällä

14-15 siipiä vaillaTuomo Meriläinen päätti vaihtaa alaa ja valmistui lentäjäksi

16-18 roKKia ja raKKauttaRotos loves Paskis –festareilla pop ja punk kulkevat käsikkäin

19-21 ”Kyllä Kansa tietää!”Juttutuokio oululaisen nuoren vaikuttajan Sebastian Tynkkysen kanssa

22-24 arKtinen juhla toi lämpöä talveenArctic Pride täytti Rovaniemen sateenkaaren väreillä

25-26 FriiKKi enKeliKsi Lifestyle-bloggaaja Lara Liekin värikäs arki ei käy tylsäksi

27-29 Kärpät ja joKerit – 25 vuoden taisteluparin loppu? Vanhat viholliset kohtasivat viimeistä kertaa SM-liigassa Oulun Raksilassa

3

Sisallysluettelo30-31 hitaan elämän viiKKoViikko tietoliikenneyhteiskunnan ulkopuolella

32-33 lempeä lemmy Otto Piirilä haaveilee tulevaisuu-desta ammattimuusikkona

34-35 paras ystäväni saattaa olla vaarallinen Rekisteröimättömän koiran otta-minen voi olla arpapeliä

36-38 raKaa voimaa ja henKistä haastetta Fitness koettelee kehon äärirajoja

39-43 arvoituKsellisesti hymyilevä japani Nousevan auringon maa on muu-takin kuin kohtelias ulkokuori Päätoimittaja: Hannu Kuusijärvi

toimitus: Anni Happonen, Annika Helamo, Joel Holma, Sara Inkiläinen, Noora Takamäki,

Sanna Vähäaho ja Vesa-Ville Väänänen

Lehden uLkoasu ja kansikuva: Riina Kangas

vastaava Päätoimittaja: Marko Taivalkoski

4

ätkähän löi oikeasti. Hirmuloikka miekka ojossa suoraan naamaani. Väistäminen, puhumattakaan lyömi-

sestä takaisin, tuntuvat mahdottomalta ajatukselta. Vaahtomuovi ja ilmastoin-titeippi miekan päässä onneksi hieman pehmentävät iskua.

”Kannattaa ottaa sukat pois jaloista niin pystyt liikkumaan paremmin”, neuvoo Jyväskyläläinen pehmomiekkailija Eetu Kinnunen, jota vastaan olen taistellut muutaman jo minuutin Jyväskylän Yliopis-toalueella sijaitsevassa liikuntasali Ryhti-lässä. Iskuyritykseni tuottavat 21-vuoti-aalle Eetulle ärsyttävän vähän vaivaa ja olen koko ajan ottava osapuoli. En ole kuitenkaan huolissani, koska vastustajani oli juuri muutama kuukausi sitten päässyt semifinaaleihin boffoliigassa.

Pehmomiekkailu eli bofferointi on laji, jossa taistellaan pehmustetuilla mie-koilla ja muilla keskiaikaisilla välineillä,

kaksin tai joukossa. Idea on sama kuin oikeassa miekkailussa – tässä lajissa ei kuitenkaan ole tarkoitus vahingoittaa ketään. Vastustajan voitta-miseen tarvitset osuman päähän tai kehoon. Mikäli osuma tulee muihin kehon ruumiinosiin, kuten jalkaan tai käteen, et voi enää käyt-tää sitä taistelussa. Haar-niskaa käyttävä saa tosin ottaa yhden lyönnin vas-taan kuolematta. Niitä en kuitenkaan näe salissa ke-nelläkään.

Paikalle on saapunut hie-nosti väkeä, ehkä vajaat kaksikymmentä boffaajaa, jotka normaa-lin käytännön mukaisesti miekkailevat kevyesti pareittain harjoitusten alus-sa. Nuorimmat ovat yläkouluikäisiä ja vanhimmat päälle kolmenkymmenen, myös muutama nainen on paikalla.

ei enää lasten Kengissä

”Ei meillä mitään tai-teilijanimiä todella-kaan ole. Kaikki mene-vät omilla nimillään”, naurahtaa senni Lip-ponen. ”Toisaalta jot-kut henkilöt saatetaan tuntea paremmin Sota-huuto-foorumilla käyt-tämillään tunnuksilla kuin oikeilla nimillä”, Eetu hymähtää, ja näen sieluni silmin hänen mieleensä tulevan ka-

soittain hullunkurisia nimimerkkejä.

En malta olla kysymättä 28-vuotiaal-ta Senniltä, minkälaista on olla nai-nen lajissa, jossa arviolta 90 prosent-tia on miehiä.

kaksi tuntiakeskiajaLLa

”S ota h u u d o ssa jokaiselle

boffaajalle on tarjolla jotain

T e ks t i j a k u vat : Joel Holma

j

Vasemmalta oikealle: Eetu Kinnunen ja Senni Lipponen ovat molemmat mukana Sotahuudossa tänä vuonna. Harjoitusten ohjaaja Juri Lönn opastaa miekkailutekniikkaa nuoremmille.

5

”Suomessa tilanne on hyvä, enkä ole kokenut mitään syrjintää. Ei ole ollut mitään tilanteita, jossa vastustaja oli-si sanonut, että ei voi olla tosissaan, koska olen nainen.” Molemmat taus-toittavat, että joissakin maissa naisia ei päästetä taisteluihin ollenkaan mu-kaan vaan tehtävänä on lähinnä teltto-jen pystyttäminen.

Eetu pääsi lajin makuun jo yläkoulussa kavereiden kanssa miekkaillen. Puu-miekat vaihtuivat kuitenkin pehmo-miekkoihin, kun sana uudesta miekkai-luharrastuksesta osui kuuleviin korviin. Nykyään hän kilpailee säännöllisesti ja valmentaa nuorempia lajin harrastajia. Senni on puolestaan monipuolisem-pi roolipelaaja ja pehmomiekkailu on vain yksi monista harrastuksista.

Vaikka pehmomiekkailua voidaan edel-leen pitää pienen piirin harrastuksena, sen asema on parantunut vuosien mit-taan huomattavasti.

”Laji on mennyt valtavasti eteenpäin viime vuosina. Harrastajia on tullut lisää ja taso on koventunut. Myös eri-laisia tapahtumia on enemmän”, kertoo

Senni, joka päässyt seuraamaan lajin kehitystä aitiopaikalta. Harrastajien keski-ikä on myös vuosien varrella noussut, eikä pehmomiekkailua voida pitää lasten harrastuksena. Lajin kas-vusta kertoo myös vastikään perustet-tu Keski-Suomen pehmomiekkailijat yhdistys, joka järjestää harjoituksia, tapahtumia ja ajaa lajin asioita parem-paan suuntaan. Yhteensä Suomessa on noin kolmekymmentä lajiin liittyvää yhdistystä. Treenien ohjaaja jakaa porukan ala-koulusta tutulla ”yks, kaks, yks, kaks...” –tyylillä. Olen edelleen sen verran hä-keltynyt ja puhki Eetun kanssa suori-tetusta lämmittelystä, että unohdan numeroni saman tien. Valmentaja ot-taa toisen puolikkaan, jossa käydään läpi miekkailutekniikkaa. Toinen ryhmä – johon päätän mennä – jakautuu vie-läkin puoliksi. Muodostamme ohjeiden mukaisesti vastakkain kaksi jonoa, jois-ta jokaisesta tulee yksi vastaan yksi -ti-lanteita. Voittaja pysyy, ja hävinneestä jonosta tulee seuraava. ”Muistakaa las-kea pisteet”, kajauttaa ryhmän vetäjä, että kaikki varmasti kuulevat.

sotahuuto – vuoden KohoKohta

Tämä vuosi on pehmomiekkailijoille eri-tyinen: lajin suurin tapahtuma Sotahuu-to järjestetään kymmenennen kerran. Sen järjestää jo kolmannen kerran jyväs-kyläläinen roolipeli- ja pehmomiekkailu-yhdistys maahinkainen ry.

”Hirveää säätämistä siitä tulee”, huokai-see Senni, joka on Maahinkaisen jäsen ja yksi Sotahuudon organisoijista. Hän oli mukana järjestämässä ensimmäistä Sotahuutoa, joka pidettiin Jyväskyläs-sä vuonna 2005. Tänä vuonna metsien kuntoa koetellaan Muuramen Rannan-kylässä, joka sijaitsee noin 20 kilometriä Jyväskylästä.

Vapaaehtoistyöllä järjestettävään Sota-huutoon tulee vuosittain noin 500 lajin harrastajaa. Joukkueet jaetaan kuuteen eri armeijaan, jotka taistelevat toisiaan vastaan. Muurame on siis heinäkuun puolivälissä hyvinkin kiihkeä paikka.

Suurelle osalle boffokansaa Sotahuuto päätapahtuma, jota varten harjoitellaan ja valmistaudutaan koko vuosi.

6

”Siinä yhdistyvät koko lajin ydin: yhdessä oleminen, hyvä tun-nelma sekä tietysti taisteleminen”, Senni painottaa. ”Se on ihan huikeaa, kun pääsee tapaamaan tuttuja ja voi ottaa matsia niiden kanssa”, intoilee Eetu, jolla on selvästi jo toinen jalka valmiina muutamaa päivää kestävää Sotahuutoa varten. Sotahuudolla on aina myös tietty teema, jota joukkueet löy-hästi noudattavat. Tämän vuoden teemana on Italialaissodat 1400-1500-luvuilla.

Yritän kovasti voittaa jonkun ja saada osumia, mutta hä-viän jatkuvasti. Tekniikkani on ilmeisesti pahasti pielessä. Miekkailu ottaa voimakkaasti myös ranteeseeni, joka on jo hieman kipeytynyt. On kuitenkin hauska nähdä, miten toh-keissaan kaikki miekkailijat ovat. Jopa pisteiden lasku näyt-tää unohtuneen siinä sivussa.

Tulen viidennen kerran taisteluun ja saan ensimmäistä ker-taa osuman vihreäpaitaisen kaverin vartaloon. Tehtävää helpotti se, että edellinen oli osunut häntä jalkaan, joten hän hyppi yhdellä jalalla. historia vahvana pohjana

Pehmomiekkailu on nostanut asemaansa viime vuosina pal-jon. Laji on mennyt 2000-luvulla eteenpäin harrastajamäärien kasvamisena sekä tason koventumisena. Lyöntitekniikat ovat muun muassa menneet eteenpäin. Periaate ei silti ole muuttu-nut ja historia on edelleen tärkeä osa pehmomiekkailua.

Historia kiinnostaa paljon myös Eetua ja Senniä. Esimerkiksi Eetu opiskelee yliopistossa sivuaineenaan historiaa. Fantasian ja historian kiinnostus kulkeekin Eetun mukaan hyvin pehmo-miekkailun kanssa.

”Fantasia ja historia ovat monille tärkeitä, mutta itselleni urhei-lullisuus, yhdessäolo ja liikkumisen riemu ovat lajin pääpointit”, Eetu tiivistää. ”Fantasianörtteydellä ja historian kiinnostuksella oli kuitenkin tekemistä sen kanssa, että kiinnostuin lajista, vaik-ka ne eivät enää olekaan kovin isoja motivaattoreita”, hän lisää.

Viimeinen puolituntia on ryhmätaistelua. Koko porukka jaetaan jälleen kahtia ja joukkueet menevät keskelle salia vastakkain. Ti-lanne vaikuttaa vähintäänkin hurjalta. Nopeatempoisen treenin aiheuttama syke nousee entisestään, mitenhän tässä käy? Yhtäk-kiä kaikki huutavat jonkin sortin taisteluhuudon ja taistelu alkaa.

Sähinää on kerrakseen ja koko sali muuttuu hetkessä äkäiseksi ampiaispesäksi. Saan nopeasti iskun selkääni ja joudun pelistä pois. Vastapuoli voittaa noin kaksikymmentä sekuntia kestäneen taistelun ja kaikki menevät uudelleen aloituspaikoilleen. Sama toistuu lopputreenin.

Saan silloin tällöin osumia toisiin, mutta kuolen kuitenkin aina ensimmäisten joukossa. Päätänkin lähteä hiukan eri taktiikalla liikkeelle jäämällä alussa tarkoituksella taakse, jolloin muut tap-pavat toisensa ensin. Se toimi ja saankin osuman päähän vasta viimeisten joukossa.

Harjoitusten jälkeen pukuhuoneessa ei käydä läpi treenejä sen kummemmin, vaan kaikki lähtevät verkkaisesti omille teilleen. Treeni oli varsin ripeätempoinen ja selvästi näki, kuinka kaikki tykkäsivät Maahinkaisen joka viikko järjestettävistä harjoituksis-ta. Minäkin, vaikka ranne oli kipeä seuraavan viikon.

Kaksin taistelussa ovat vastakkain Eetu Kinnunen (vas.) ja oikealla Ville Kotro. Taaempana iskua virittelee kypärää päässä pitävä Niko Sammalisto.

7

anna Sarkkinen astelee sisään oululaiseen ravintolaan ja kysyy, että olihan oikeaan aikaan liiken-

teessä. Eurovaaliehdokkaan täytyy olla tarkka aikatauluistaan.

Sarkkinen on saanut viime vuosina paljon näkyvyyttä Pohjois-Suomessa puolueensa Vasemmistoliiton uutena nuorena kykynä. Kiinnostus yhteis-kuntaa kohtaan alkoi jo nuorena.

”Ala-asteaikoihin Tarja Halonen oli presidenttiehdokkaana. Koulun käy-tävillä kuuli paljon lasten mielipiteitä siitä, että nainen ei sovellu presiden-tiksi. Olin jo silloin eri mieltä, ja Halo-sesta tuli tavallaan idolini”, Sarkkinen miettii poliittisen kiinnostuksensa al-kulähteitä.26-vuotias Sarkkinen pitää edelleen Halosta yhtenä poliittisista esikuvis-taan. Hän on myös ilokseen todennut, että enää ei tulisi kuuloonkaan ky-seenalaistaa naisen kykyä hoitaa pre-sidentin virkaa.

Sarkkinen eli lapsuutensa ja nuo-ruutensa Oulunsalossa. Hän ei kui-tenkaan koe vahvaa kuntalaisidenti-teettiä eikä ollut pahoillaan suuresta kuntaliitoksesta, jossa Oulunsalosta tuli osa Oulua.

”Olen kokenut itseni aina oululaisek-si. Oulunsalo on ollut mukava paikka asua, mutta olen aina pitänyt sitä oi-keastaan Oulun lähiöksi”, Sarkkinen sanoo.

Oulu on kaupunginvaltuutetulle tär-keä paikka. Sarkkinen on jopa tatu-

oinut kaupungin vaakunan itseensä. Hän ei ole asunut koskaan muualla kuin Oulunsalossa tai Oulussa, mutta myöntää, ettei muualla asuminen ole hänelle mikään peikko.

luKemista, liiKKumista ja Kissa

Kotonaan Sarkkinen rentoutuu ahmimal-la kirjoja. Hänellä on tapana lainata iso määrä kirjoja kerralla ja lukea ne omien sanojensa mukaan supervauhdilla.

”Nyt pääsiäisen aikaan luen vähän ke-vyempää kirjallisuutta. Pakko päästä nollaamaan kovan kampanjarumban keskellä”, Sarkkinen huokaa.

Toinen tapa heittää aivot na-rikkaan on kuntoiluharrastus. Kuntosalilla Sarkkinen kertoo käyneensä jo kymmenisen vuotta. Nykyään hän käy salil-la säännöllisesti pitääkseen kuntoaan yllä, mutta pari vuotta sitten fitness-harras-tus oli hiukan totisempaa.

”Luin todella paljon fitness-blo-geja ja rakensin kehoani. Pidin myös syömistäni erittäin tarkasti silmäl-lä. Nykyään en ole ihan niin vakavissani”, edelleen hyväkuntoinen Sarkkinen nau-rahtaa.

Seuranaan kotona Tuirassa Sarkkisella avomies Ari ja kissa Hyrmä. Hyrmästä hänellä olisi paljonkin sanottavaa, onhan se pyörinyt Sarkkisen seuras-sa jo yhdeksän vuotta. Sarkkisen

vaalikampanjalehdestäkin selviää, että Hyrmä on huomionhakuinen ja kova muistelemaan menneitä.

uhon ja lyseon Kautta maisteriKsi

Monen muun oulunsalolaisnuoren ta-paan Sarkkinen suuntasi peruskoulun jälkeen Ouluun lukioon. Suurkaupungin tarjonnasta hän valitsi lyseon lukion. Lyseoon tarvitaan hyvä keskiarvo pe-ruskoulusta ja sellainen Sarkkisella oli, vaikka hän kuvaileekin yläasteaikaansa kapinalliseksi.

”Hengailin myöhään pi-hoilla, join kal-

jaa ja kuuntelin punkkia. Minulla oli jopa hakaneu-la korvassa. Ei sentään itse teh-

dyssä reiässä, vaan korva-korun pai-

kalla”, hän paljastaa.

teinistä eurovaaLiehdokkaaksi

hT ekst i: Vesa-Ville Väänänen

ku vat: www.hannasarkkinen.fi

8

Lyseon lukiota Sarkkinen pi-tää hyvänä, vaikka vaikeita puoliakin löytyi.

”Opetus lyseossa oli hyvää. Ihan täysin koulu ei minul-le sopinut, koska siellä oli aika vahva luokattomuuden henki, kun opiskelijat valit-sivat kurssejaan hyvin yk-silöllisesti. Olisin kaivannut enemmän ryhmähenkeä”, hän pohtii.

Hiukan epäsosiaaliseksi it-seään kuvaava Sarkkinen ei saanut ison opiskelijamää-rän seasta kovinkaan paljon kavereita lukioaikana. Pääl-limmäisenä hänelle on jää-nyt mieleen pitkät ruokajo-not, joista ei välttämättä joka kerta ehtinyt edes ruokalaan asti ennen kuin seuraava tunti alkoi.

Filosofiasta, historiasta ja uskonnosta koulussa kiin-nostunut Sarkkinen valitsi korkeakouluopinnoikseen lopulta aate- ja oppihistori-an Oulun yliopistossa. Hän mietti myös toimittajan opintoja ammattikorkea-koulun puolella, mutta totesi lopulta itselleen, ettei halua toimittajaksi.

”Jälkeenpäin kun mietin, oli-si ollut ehkä parempi valita alaksi vaikka oikeustiede. Siellä työllisyysnäkymät oli-sivat paljon paremmat. Nyt olen opinnoissani koettanut paikkailla näkymiä valitse-malla hallintotieteen opin-toja”, Sarkkinen analysoi.

Tämän kevään maisteri ha-luaa saada töitä mahdolli-simman nopeasti. Muuten-kaan Sarkkinen ei tykkää levätä laakereillaan, vaan keksii kyllä tekemistä joka hetkeen.

”Voin kyllä kuvitella itseni myös pelkästään työelämään. Olenhan ollut vähän aikaa

pelkästään opiskelijakin. Tai no, enpä oikeastaan. Aina olen tehnyt töitä tai vaikuttanut ylioppilaskunnassa”, Sarkkinen sanoo naurahtaen itsekin risti-riitaiselle ajatukselleen.

politiiKKa vei mennessään

Sarkkisen tie politiikasta kiin-nostuneesta kansalaisesta kuntavaalien ääniharavaksi ja eurovaaliehdokkaaksi on ollut nopea.

”Liityin Vasemmistonuoriin kesällä 2007 Qstockissa. Seu-raavana vuonna olin jo ehdol-la kunnallisvaaleissa. Samalla työskentelin osa-aikaisesti Pohjois-Pohjanmaan Vasem-mistonuorten piirisihteerinä”, hän kertoo.

Sarkkinen ei laske tulevai-suuttaan pelkän politiikan va-raan, vaikka menestystä aiem-missa vaaleissa onkin tullut. Hän menee vaalit kerrallaan eteenpäin miettien joka kerta erikseen ehdokkuuttaan. Eu-rovaaliehdokkaaksi lähtemi-nen mietitytti pitkään, mutta lopulta Sarkkinen päätti tart-tua tilaisuuteen.

”Verrattuna aiempiin vaali-kampanjoihini nyt on täytynyt matkustella paljon enemmän. Kaikkea muutakin hässäkkää on ollut paljon enemmän, kos-ka vaalit ovat valtakunnalliset ja ehdokkaita on vähän. Olen sopeutunut tilanteeseen hy-vin”, hän sanoo.

Vaalit tai ei, Hanna Sarkkinen on Hanna Sarkkinen. Haastat-telun loppupuolella hän säp-sähtää ja ryntää ulos.

”Kirjaston kirjat jäivät kassiin pyörän ohjaustangolle. Hyvä, että kukaan ei sentään varas-tanut niitä. Sakkoja kirjastoon on muutenkin niin paljon”, Sarkkinen huoahtaa

9

anskalaisia kadehditaan, koska heillä on Kööpenhamina. Kaupun-ki ja sen asukkaat ovatkin kaikkea,

mitä voi toivoa. Kauneutta, ylväyttä, trendikkyyttä, rentoutta, sopivaa hek-tisyyttä ja lempeää kotoisuutta. Ja kun kerran pääsee kokemaan Kööpenhami-nan, ei mistään löydy enää sen vertaista.

Suomen joulukuinen viima vihmoo ihon kananlihalle. Samaan aikaan eräs norjalainen halpalentoyhtiö pommit-taa erilaisilla tarjouksilla. Matkakuume

on kroonistunut. Vaatimuslistalla on kohde, jonne on helppo ja nopea mat-kustaa Oulusta ja jossa pääsee välttä-mään tylsät patsaat ja vanhat linnat sekä lapsiperheet ja täyteen ahdetut turistirysät. Päätän vilkaista, aivan va-rovasti vain. Ja kuinka ollakaan, puolta tuntia myöhemmin olen onnellinen Kööpenhaminan-lippujen omistaja.

Joulukuu vaihtuu helmikuuksi ja var-haisena sunnuntaiaamuna lentoken-tän kutsu käy. Oulusta matka taittuu

kesäisin suoralla lennolla ja muina aikoina Helsingin kautta. Suomen talvi jää taakse ja Tanska ottaa matkaseuru-een vastaan ankaran tuulisena. Suoma-laista syysmyrskyä vastaavan puhurin lisäksi Kööpenhaminassa on kuuden aikaan illalla pilkkopimeää. Kun pi-meyteen tottuu ja löytää huonosti merkityltä lentokentän pihamaalta bussipysäkin, alkaa helpottaa. Lento-kentältä pääsee kaupunkiin sukkelasti bussilla tai junalla. Jos tietää liikku-vansa pitempiä matkoja, kannattaa

rennon hektinenkööPenhamina

tT ekst i ja ku vat: Noora Takamäki

10

hyödyntää tiheään liikennöityä julkista liikennettä. Taksat ovat suomalaiselle matkaajalle kohtuullisia, mutta kävel-len säästää silti pitkän pennin. Talsies-sa saattaa myös päätyä eksoottiselle sivukadulle ja bongata jotain odotta-matonta.

Todellista kööpenhaminalaistunnelmaa hakeva hyppää pyörän selkään maa-ilman vanhimmassa virallisessa pyö-räilykaupungissa. Kööpenhaminalaiset rakastavat pyöräilijöitään ja pyöriään ja se näkyy, sillä esimerkiksi ostoskes-kusten aulat ovat pullollaan katettuja pyöräparkkeja ja kaupunki on tulvillaan pyöräkorjaamoja ja -vuokraamoja. Ohi suhahtavat pyörät ovat huippuunsa tuu-nattuja kaunistuksia, joita kelpaa ihailla. Vaikka autojen rinnalla polkevat tanska-laiset näyttävät melkoisilta hurjapäiltä, ovat onnettomuudet harvinaisia, sillä pyöräilijöillä on omat kaistansa ja py-sähtymis- ja kääntymismerkkinsä, joita myös käytetään. Ja mikä tärkeintä, suo-malaisesta pyöräilykulttuurista poiketen autoilijat kunnioittavat pyöräilijöitä. Sa-maan aikaan kävellen liikkuvaa turistia ilahduttaa se, että kävelykadulla tassu-tellessa ei tarvitse pelätä pyörän polkai-sevan päälle, kiitos pyöräkaistojen.

palanen KaiKista maailmoista

Kööpenhamina on vahvasta pyöräi-lystatuksesta huolimatta myös erin-omainen kävelykaupunki. Vaikka se on parhaimmillaan kesäisin, ovat aurin-gonpaisteessa pilkahtelevat kanavat ja värikkäät rakennukset näkemisen arvoisia myös kevät- tai syysmatkaajal-le. Matkalle on kuitenkin syytä pakata muutama pari hyviä kenkiä tai vaikka-pa tanskalaistenkin suosimat kaupun-kikumpparit, sillä sateen yllättäessä kapeat kadut saattavat paikoin tulvia yli äyräidensä. Kannattaa myös huo-mioida, että monet turistinähtävyydet, kuten huvipuisto Tivoli, ovat suljettuja talvisin.

Tämä ei kahta anti-linnanihastelijaa haittaa, sillä suurkaupungin vilskee-seen pääsee parhaiten sisälle vält-tämällä pakollisen vierailustatuksen saaneita pytinkejä. Turistin kannattaa-kin ehdottomasti tutustua tähän kau-niiseen kaupunkiin sen eri kortteleita

talsien. Elleivät Kööpenhaminan kadut täyttyisi vaaleista tanskalaisista, saat-taisi helposti kuvitella olevansa jossain Keski-Euroopan vanhassa suurkaupun-gissa. Keskustan ostoskadulla Strøgetil-la pääsee ihastelemaan suomalaisesta kaupunkikuvasta runsaasti poikkeavaa renessanssityyliä ja ajalle ominaisia upeita rakennuksia, jotka ovat kaupun-gin parasta visu-aalista antia. Kau-pungille erityistä ovat myös kana-vat, jotka halkovat katuja jokaisesta ilmansuunnasta. Nyhavnissa raken-nukset hehkuvat miljoonissa okran, kirkkaan keltaisen, oranssin ja punai-sen eri väreissä ja niitä ympäröivät tyylikkäästi modernit, mutta silti kaupunkiin saumattomasti sopivat, massiiviset liiketalot.

Monien suurkaupunkien tapaan Köö-penhaminasta löytyy kaupunginosia kaikkiin makuihin. Ne ovat historian saa-tossa käyneet läpi melkoisia evoluution harppauksia. Oiva esimerkki on Vester-bro, joka on muutamien viime vuosien aikana kehittynyt ränsistyneestä ja hyl-jeksitystä työläiskorttelista boheemiksi trendien edelläkävijäksi. Katuja kehys-tävät rennon kotoisat pikkukahvilat ja erilaisia käsitöitä sekä mennyttä ai-kaa edustavat liik-keet, kuten Retro Bobby, joka tarjoaa hiustenleikkuuta Sega-pelikonsolin ja 80- ja 90-lukujen lelujen viihdyttäes-sä asiakasta. Vaikka ei ollakaan Chris-tianiassa, leijailee kävelykaduilla ma-kea marihuanan tuoksu. Kukkais-tuoksu häviää, kun samaan aikaan kah-den auton välissä, keskellä kaupungin vilskettä, herrasmies on päättänyt hel-pottaa hätäänsä.

Aivan, Christiania. Kyseessä on va-paakaupunki, joka sijaitsee keskellä Kööpenhaminaa, Christianshavnin hy-lätyllä kasarmialueella. Kylä on neli-senkymmentä vuotta julistanut omaa EU-vapaata agendaansa ja parhaiten se on tunnettu sallivasta huumausai-

nepolitiikastakaan. Christianian pääl-lystämättömille kaduille kannattaa jalkautua hyvällä säällä tai joutuu palaamaan mutai-sena takaisin. Huo-nojen kelien takia v a p a a k a u p u n k i jäikin näkemät-tä. Ehkä reissu on uusittava kesällä kukkien kukkiessa.

Nørrebro puoles-taan on kaupungin

ruuan ja etnisen elämän keskus. Vanhat makasiinitalot heräävät alkuillasta uu-teen loistoonsa, kun vanhat leveät kadut täyttyvät nälkäisistä tanskalaisista. Täl-lä alueella ravintolat ovat isoja, mutta myös lähes poikkeuksetta täynnä, joten ruokailun ajoittaminen suurten ruuh-kahuippujen lomaan lienee viisasta.

jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä, jotain lainattua

Kööpenhamina on äärimmäinen sekoitus uutta ja vanhaa, moder-nia jännitystä ja historiallista tyy-likkyyttä, omaa ja muitten keksimää. Se on Euroopan vanhimman mon-arkian pääkaupun-ki, mutta samalla myös pohjoismai-sen muodin, de-signin ja ruuan mekka. Ihmiset

ovatkin aivan järisyttävän tyylikkäitä. Jopa juoksulenkillä tanskalainen näyt-tää siltä, että on milloin tahansa valmis pysähtymään brunssille tai juttusille ystävän kanssa. Viikinkiveressä pulp-

”Ku k ka i st u o ks uhäviää, kun samaan

aikaan keskellä kaupungin vilskettä,

herrasmies on päättänyt helpottaa hätäänsä

”J o pa j u o ks u len k i llatanskalainen näyttää

siltä, että on milloin tahansa valmis pysähtymään brunssille

11

puaa ylväyttä, joka on periytynyt myös nyky-tanskalaisille.

Trendikohteen statuk-sella on varjopuolensa, sillä mikään budjetti-matkaajan paratiisi Tans-ka ei ole. Mikäli lompa-kon pohjalla kimaltelee vain muutama Tanskan kruunu, kannattaa matka-kohdetta miettiä toiseen kertaan. Kööpenhaminan hienous kun nimenomaan on sen tietynlainen tyylikkyys, joka pitää kokea. Pankkiryöstöön ei tarvitse kuitenkaan alkaa, sillä esimerkiksi nähtävyyksissä voi säästää. Huvi-puisto Tivoli sijaitsee aivan kau-pungin keskellä ja sitä voi ihas-tella ulkopuolelta joka suunnasta maksamatta kallista sisäänpääsyä. Ilmaista huvia on myös kunkkubingo, sillä ku-ninkaallisia voi yrittää bongailla keskustassa si-jaitsevista Amalienborgin, Christiansborgin ja Ro-senborgin linnoista. Mikäli linnat ja patsaat sattuvat kiinnostamaan enemmän-kin, on syytä pyörähtää Kastelletin puistossa, enti-sellä kasarmialueella, jonka kul-milla on nököttänyt jo vuodesta 1913 Den lille havfrue eli Pieni merenneito -patsas. Runde-taarn, tähtitorni, tarjoaa katol-taan huikeat maisemat koko Kööpenhaminaan ja selkeällä säällä Ruotsiin asti. Hintaa-kaan huville ei kerry kuin muutama euro.

Pihistellä voi myös matkakuluissa, sillä Kööpenhaminassa kaikki paikat ovat kävelyetäisyydellä. Myös hotellin valinnassa voi säästää pitkän pennin. Mikäli ei pidä pahana sitä, että hotel-lihuoneesta aukenee maisema korkei-siin toimistorakennuksiin, kannattaa napata hotelli Kööpenhaminan bisne-salueelta. Hieman kliinisen maiseman kustannuksella saa laadukkaan hotel-lihuoneen vain viiden minuutin käve-lymatkan päästä keskustasta.

Säästyneet pennoset kannattaa laittaa ruokaan, joka on taivaallista. Seuru-een sekasyöjä melkeinpä vaati päästä päivittäin kasvisruokapaikkaan. Ekolo-gisuus on tanskalaisille tärkeää ja se maistuu laatuna.

Laatu onkin kööpenhaminalaisilla ve-rissä ja se näkyy myös pukeutumises-sa. suuremmalla budjetilla matkusta-via ilahduttaa huippusuunnittelijoille pyhitetty katu. Budjettishoppailijalle

Kööpenhamina voi kuitenkin tarjota katkeraa kalkkia. Strøgetia kehystävät sadat erikoisliikkeet saavat shoppai-lijan sydämen väpättämään villisti, mutta hinnat saavat sen pysähtymään. Tanskan hinnat kun ovat vähintään Suomen tasolla. Toisaalta paikallinen tarjonta on laajempaa, kun tuttujen Henkkamaukkojen ja Zarojen rinnalla on paljon eksoottisia liikkeitä. Tarkan markan Pirkon kannattaakin antaa os-toskadulle mahdollisuus, sillä alennus-

myynnit ovat Tanskassa aivan omaa luokkaansa ja kokoja on tarjolla laidasta laitaan. Matkaseurue köyh-tyi pikkusummalla ja rikastui peräti kuudella kenkäparilla. Ja kenkiähän Kööpenhaminan katuja tallatessa saa kulumaan.

TA R P P EJAkävele: Säästät rahaa, saat upeat pohkeet ja voi kohdata jotain yllättä-vää. Parhaita paikkoja Nyhavn ja Kas-telletin lähimaasto.

syö: RizRaz, jonka pöydät notkuvat sa-laateista. Melkein kuin uisit salaatissa.

Maagista ruokaa, myös sekasyöjän mieleen. Testaa myös majoneesilla höystetty erikoisleipä, smørrebrød.

koe: Upeat kävelykadut ja huikeat alennusmyynnit.

kuvaa: Nyhavnin värikkäät ra-kennukset ovat joka toisen Köö-penhaminan-matkaajan Faceboo-kin taustakuvana. Tee jotain muuta ja kuvaa tyylikästä tanskalaismiestä kahvilla. Saat luvan kanssa ihastella salskeita tanskalaisia kameran lins-sin läpi matkaseuran mieltä pahoit-tamatta.

unohda: Linnat, patsaat ja kirkot. Ne näyttävät kaikkialla samalta. Jos et voi missata Pientä merenneitoa, valitse kaunis päivä ja mene samalla piknikil-le viereiseen puistoon.

tee-se-itse-tanska: Peruna suuhun, puhumaan ja avot, tanskasi on priimaa.

12

ymmenisen vuotta Etelä-Suomen katukuvaan kuulunut Laukku-Lee-na ehti painua monien paikallisten

sekä ohikulkijoiden mieliin. Leena tun-nettiin etenkin hämäläisten keskuudessa toisenlaisen elämän valinneena naisena.

Eteläsuomalaisten sydämet valloitta-nut Laukku-Leenana tunnettu Leena kiviharju, menehtyi maaliskuun aikana keuhkokuumeeseen. Tauti otti Leenas-ta otetta jo tammikuussa, mutta nainen taisteli sinnikkäästi vastaan muutaman kuukauden ajan.

”Olisipa jo kesä, jotta pää-sisi kutomaan”, muiste-taan Laukku-Leenan tun-netuimpana hokemana.

Monien eteläsuomalais-ten tietoisuuteen nous-sut Laukku-Leena vietti niin kesät kuin talvetkin taivasalla. ”Minulle lah-joitettiin makuupussi, joka kestää 30 asteen pakkasta, joten en palele. Kerrospukeutuminen on myös kaiken aa ja oo”, Laukku-Leena paljasti Ylelle vuonna 2012.

Leena ei omistanut autoa eikä taloa, joten hän kuljetti noin viittäkymmentä laukkuaan kantamalla niitä aina nä-köetäisyydellä paikasta toiseen. Nämä laukut olivat naisen koko omaisuus. Toisinaan hän myös liftasi kyytiä, mutta vain pakettiautoilta, sillä henkilöautoon hänen tavaransa eivät olisi mahtuneet.

”Leena ei ollut kerjäläinen, vaikka hän vastaanottikin ihmisiltä ruokaa, pal-veluksia ja joskus jopa pieniä summia rahaa”, tuuloslainen Liisa rekola muis-telee Leenaa.

ulKopuolisten asenteita riitti joKa lähtöön

”Osa ihmisistä piti Leenaa hulluna, koska hän nukkui talvipakkasillakin tienposkessa. Ei hän kuitenkaan niistä mielipiteistä välittänyt”, Rekola kertoo.

Laukku-Leenan tavoittee-na oli jäädä eläkkeelle vuonna 2013, ostaa asun-to ja kirjoittaa kirja ko-kemuksistaan tien päällä asumisesta. Jokin sai nai-sen kuitenkin jatkamaan kiertelyä laukkujensa kanssa myös tuon vuoden jälkeen. Arvoituksellinen nainen jätti kyselijöille aina tulkinnan varaa vas-tauksillaan.

”Kerran kysyin Leenalta mitä hän on saanut taivaan alla elämisestä, mutta vastaukseksi sain vain virnistyksen ja olkien kohautuksen”, nastolalainen Lii-sa nieminen kertoo.

Hätäkeskus sai myös usein soittoja tien varrella laukkuröykkiöitä raahaavasta naisesta. Kyllästyneet hätäkeskuksen työntekijät joutuivat aina rauhoittamaan ihmisiä ja käskivät naisen antaa olla. ”Soitan itse apua sitten, kun sitä tarvit-sen”, Leena kertoi Ylelle.

ihmisläheinen leena jutteli aina KaiKKien Kanssa

”Aloitettuaan kiertämisen, hän kuulem-ma aina ajoi toimittajat tiehensä, mutta oli hyvin iloinen aina tavallisten ihmis-ten kohtaamisesta”, Rekola huomauttaa.

Laukku-Leena vietti elämästään viimei-set 13 vuotta tien päällä. Hänen tarkoi-tuksensa ei ollut osoittaa mieltä, näyttää esimerkkiä eikä todistaa mitään. Leena halusi yksinkertaisesti kokea millaista elämä on ilman kattoa pään päällä.

Ihmiset ovat perusluonteeltaan uteliai-ta, joten sadat ihmiset kävivät aina ju-tuttamassa naista ja viemässä hieman kahvia tai leipää. Osan kanssa Lauk-ku-Leenasta tuli jopa ystäviä. ”Heinolas-sa hän kävi niin usein, että sitä alkoi jo tuntea Leenaa ihmisenä eikä niinkään paikallisena julkisuuden henkilönä”, heinolalainen jyrki saari kertoo.

Saaren mukaan Laukku-Leena terveh-ti useita ihmisiä jo nimeltäkin ennen kuin hänelle ehti sanoa mitään. ”Tu-pakat me aina poltettiin yhdessä, kun vein hänelle uuden termospullollisen mustaa kahvia. Leena joi aina kahvin mustana”, Saari muistelee.

Nuorena Leena opiskeli oikeustieteitä ja työskenteli hetken aikaa konttorissa, kunnes aloitti pitkäaikaisen työsken-telyn äitinsä omaishoitajana. Hänen äitinsä menehdyttyä Leena päätti al-kaa kiertää Etelä-Suomea laukkujensa kanssa. Kiertolaiselämää hän ehti elää yli kymmenen vuotta.

Laukku-Leenankoti oLi tien PääLLä

K

”O sa i h m i s i stapiti Leenaa

hulluna, koska hän nukkui

talvipakkasillakin tienposkessa

T ekst i : Sara Inkiläinenku v i t u s: Riina Kangas

13

Kiertolaiselämä ei ollut Leenalle uutta, sillä hän vietti teinivuotensa Eurooppaa kierrellen. Hän opiskeli paljon eri kieliä ja kulttuureita, mutta hän ei kuitenkaan käyttänyt aikaansa Euroopassa opiskeluun.

sateinen ja Kolea tammiKuu vei voimat

”Talvivaatteita on niin paljon, että niitä ei tarvitse edes pestä, kun aina pystyy vaihtamaan uudet”, Leena kertoi Ylelle vuonna 2012.

Viime talvi oli kuitenkin niin sateinen ja kylmä, että Leenan kunto heikkeni huomattavasti. Hän kertoi aina pärjää-vänsä kovilla pakkasilla, mutta räntä ja vesisade olivat pahimpia, sillä ne kas-telivat kaikki vaatteet.

”Käytiin porukalla katsomassa Leenaa viime tammikuussa. Siellä hän kyhjötti pressun alla retkikeittimen kanssa ja oli todella pahassa kunnossa”, Rekola huokaisee. Sama oli toistunut kuiten-kin jo aiempana talvena, joten ihmiset tyytyivät yhä vain tuomaan hänelle ruokaa ja tarvikkeita.

”Ei Leena suostunut kertomaan kel-lekään, miksi hän jatkoi yhä kiertelyä, vaikka oli jo vannonut lopettavansa”, Rekola ihmettelee.

Jatkuvat räntäsateet saivat Leenan sai-rastumaan keuhkokuumeeseen, joka pakotti naisen lopulta sairaalaan. Hoi-doista huolimatta nainen menehtyi 66-vuotiaana sairautensa aiheuttamiin komplikaatioihin.

”Jotkut olivat Leenalle asuntovaunun-kin lahjoittaneet viime talven aikana, kun oli niin kurjat kelit, mutta hän sinnikkäästi jatkoi silti tienposkessa”, Rekola kertoo. Hän ei vieläkään tiedä, kuka vaunun oli Leenalle jättänyt.

14

mmattilentäjän opintojaan vii-meistelevä Tuomo Meriläinen on päätynyt toteuttamaan monen

pikkupojan ja -tytön haaveammattia. Ajatus lentäjäksi opiskelemisesta juo-lahti hänelle itselleen mieleen kuiten-kin vasta aikuisiällä.

Kemijärveltä kotoisin olevan Meriläi-sen koulutuspolku kulki alkuun melko tuttua ja tavanomaista reittiä. Perus-koulun ja lukion hän kävi Kemijärvellä. Puoli vuotta ylioppilaaksi valmistumi-sensa jälkeen hän lähti eräänä pimeä-nä aamuna tammikuussa 2005 suo-rittamaan varusmiespalvelusta Lapin Rajavartiostoon Ivaloon, jossa vieräh-tikin koko vuosi. Normaalielämään pa-lattuaan hän haki keväällä 2006 Pelas-tusopistoon Kuopioon, pääsi sisälle ja aloitti opinnot saman vuoden syksyllä.Pelastusopistosta hän valmistui vuo-den 2007 joulukuussa ja heti seuraa-van vuoden tammikuussa alkoivat pa-lomiehen työt Oulussa.

Lentäjän ammatista Meriläinen kertoo kiinnostuneensa tehtyään reilun vuo-den palomiehen töitä. ”Näin yhtenä päivän lehdessä ilmoituksen, jossa ker-rottiin, että haku Suomen ilmailuopis-toon on auki ja pyörittelin kuukauden verran hakupapereita pöydällä, jonka jälkeen päätin laittaa ne eteenpäin”, hän toteaa. ”Odotukset eivät tosin ol-leet siinä vaiheessa kovin korkealla, mutta olin valmis lähtemään, mikäli rahkeet riittävät.”

Hakuprosessi ennen koulun alkamista oli pitkäkestoinen. Meriläinen laittoi paperit menemään 2009, pääsykokeet

olivat 2010 ja itse koulu alkoi vasta 2012. Koulutus kestää kaksi ja puoli vuotta ja siihen valitaan keskimäärin alle kymmenen prosenttia hakijoista. Meriläiselle näytettiin vihreää valoa ja annettiin lupa lähteä lentämään.

Nykyään Meriläinen asuu Tampereella, jonne hän muutti keväällä 2013 saa-tuaan sieltä kesätöitä. ”Halusin muuttaa Oulusta etelämmäksi jo senkin takia, että koulu sijaitsee Porissa”, hän sanoo.

Meriläisellä ei omien sanojensa mukaan ole ollut lapsuudessaan varsinaista toi-veammattia, ja jos olikin, niin lentäjä tai palomies se ei ainakaan ole missään vaiheessa ol-lut. ”Jossain vaiheessa olen miettinyt jonkin alan yli-opisto-opintoja, mutta mis-sään vaiheessa ei ole ollut selvää, mikä se ala voisi olla”, Meriläinen toteaa.

Itse kouluun pääsemi-sessä olivat merkittäväs-sä roolissa lukion pääs-tötodistuksessa olleet numerot matematiikasta ja englannista. Näiden lisäksi soveltuvuutta mitattiin muun muassa psykologisin testein, joihin ei voinut etukäteen val-mistautua ”Psykologiset osiot muistut-tivat rakenteeltaan armeijan vastaavia. Satoja kysymyksiä, joihin vastattiin rasti ruutuun -periaatteella”, Meriläi-nen muistelee. Pääsykokeet ilmailuo-pistoon olivatkin varsin psykologisesti painottuneita, eikä esimerkiksi fyysistä osiota ollut lainkaan. ”Katselin netistä,

millaisia olivat olleet aiempien vuo-sien pääsykokeet, mutta en valmistau-tunut omiini oikeastaan mitenkään.”

ilmaan pääseminen ei ole ilmaista

Meriläinen joutui ottamaan vanhemmil-taan rahaa lainaan suurehkon summan maksaakseen ilmailuopiston lukukausi-maksut. Tämä onkin hänen mukaansa yleistä. ”Koulutus maksaa itselleni yh-teensä noin 12 500 euroa ja harvalla on moista summaa yhtäkkiä irrottaa”, Meriläinen toteaa. Suurin osa opiston oppilaista rahoittaakin hänen mukaan-

sa opiskelunsa lainara-halla. Kansaneläkelaitos myöntää opiskelijoille normaalin opintotuen, mutta itse koulutukseen joutuu etsimään rahoi-tuksen muualta.

Koulutusohjelma on Me-riläisen mukaan niin tii-vis, että hän on joutunut jättämään palomiehen työnsä hyllylle koulutuk-sen ajaksi. Kesäisin hän on kuitenkin palomiehen hommia tehnyt ja rea-

listina hän epäilee joutuvansa koulun jälkeenkin vielä letkun varteen sammut-telemaan Tampereen ja lähiseudun tuli-paloja. ”Lentäjien työllisyystilanteesta ei osaa näinä päivinä kukaan sanoa oikein mitään varmaa. Jos Suomessa haluaa py-syä, siihen menee reilu kaksi vuotta, että ilmaan pääsee”, hän toteaa. Ulkomaille hän ei halua ”orjatyövoimaksi” lähteä, vaikka sieltä saattaisi töitä nopeammin

a

T ekst i : Hannu Kuusijärviku vat: Tuomo Meriläisen kotialbumi

”Kou lutus maksaaitselleni yhteensän. 12 500 euroa ja harvalla on moista summaa yhtäkkiä

irrottaa

s i iPiä vaiLLa

15

löytyäkin. ”Työehtosopimukset eivät ul-komailla ole Suomen tasolla. Tämä joh-tuu kalliista koulutuksesta, joka pakottaa lentäjät töihin orjapalkalla, koska heidän on tehtävä jotain maksaakseen koulu-tuksensa.” Mikäli töitä ei heti irtoa, am-mattitaitoa pidetään yllä jokavuotisella lupakirjan uusinnalla, joka on pakollista.

Lupakirjoja on monenlaisia ja kun niis-tä Meriläiseltä kysyy, alkaa vastaukseksi tulla sellaista eri lyhenteiden sekamete-lisoppaa, että siinä ei voi maanpinnalla elantonsa hankkiva muuta kuin istua ja kuunnella suu auki. Käytännössä kou-lutus kuitenkin antaa valmiudet lähteä isompien liikennelentokoneiden perä-mieheksi, johon toki lentoyhtiöt antavat vielä jatkokoulutuksen. Toimittuaan ai-kansa perämiehenä voi kouluttaa itsensä kapteeniksi. Eri konetyypeille pitää myös vielä käydä omat kurssinsa, jotta niillä voi operoida. Ilmailuopistosta valmis-tuttuaan ei siis suinkaan ole vielä valmis lentokapteeni, joka Aviatorit silmillään kulkee ympäri rantalomakohteita ja ti-lailee kylmiä juomia Pepsodent-hymy huulillaan.

vaihtelevuutta ja valppaana oloa

Lentämisessä Meriläinen kertoo naut-tivansa eniten erilaisten asioiden nä-kemisestä ja työn vaihtelevuudesta. ”Se on ihan oma maailmansa”, hän toteaa. Meriläisellä oli tulevasta ammatistaan jo ilmailuopistoon hakiessaan realistinen kuva, joka on osoittautunut opiskelujen edetessä varsin oikeaksi. ”Vuosi tai pari voi olla glamour-henkistä lentämistä paikasta toiseen, mutta hotellielämä alkaa var-sin nopeasti kuluttaa”, olivat koulussa alkuvaiheessa vierailleet lentokap-teenit todenneet. ”Työ vaatii jatkuvaa keskittymiskykyä, eikä ole jatkuvaa actionia, vaan aika pitkälle mekaa-nista monitorointia”, Meriläinen itse toteaa. ”Reiteillä lennetään jatkuvasti automaattiohjaus päällä, joka on puu-duttavaa, mutta koko ajan pitää silti olla valppaana ja valmiina, jos jotain poikkeavaa tapahtuu.”

Tulevaisuutensa Meriläinen näkee toi-veikkaana. ”Toivon ja uskon olevani viiden vuoden sisään jonkun firman perämieskurssilla pikkuhiljaa”, hän to-teaa, ja lisää vielä toivovansa olevansa nimenomaan jossain suomalaisessa tai pohjoiseurooppalaisessa firmassa.

Lentäessä on pysyttävä koko ajan valppaana.

Mies ja opiskeluväline

16

Look out! Look out! Pink elephants on parade… Dumbo-elokuvasta tuttu laulu ottaa minut vastaan kun suun-taan Nuclear Nightclubin hämärään kellariin. Portaissa alkaa olla jo jo-noa. Lippuja myydään ja otetaan vastaan, käsiin lyödään leimoja, na-rikkalappuja jaetaan. Istumapaikat menevät nopeasti – nyt on aikaa vielä hengähtää ennen kuin musiikki saa tanssijalan vipattamaan.

Perjantai-ilta ei ole ihan tavanomai-nen keikkailta. On ystävänpäivä ja oululaiset musiikinystävät ovat ko-koontuneet viettämään vuosittais-ta Rotos Loves Paskis -minifestaria. Kahden oululaisen musiikkiyhdistyk-sen, Rotos ry:n ja Paskakaupunni ry:n, helmikuinen rakkaudenosoitus on muodostunut talviseksi perinteeksi. Tämänvuotinen festari on jo kah-deksas. Viikonlopun aikana nähdään kattaus hyvin erilaisia yhtyeitä, myös sellaisia, joita ei Oulun kulmilla muuten nähtäisi. Kumpanakin iltana esiintyy ”rotoslaisia” ja ”paskislaisia” artisteja vuorotellen.

Vaikka varsinaisia genrerajoja ei olekaan, Rotos edustaa mielellään indiepopia ja –rockia kun taas Pas-kis tarjoilee iltojen ratoksi punkia ja raskaampaa otetta. Bändivalinnat perustuvat yhdistysläisten omiin mieltymyksiin. Vaikka kepeän popin ja villinä riehuvan punkin liitto tun-tuu aluksi kummalta, outo yhdistel-

mä ei ole karkottanut festarikävijöi-tä. Rotokselle kevyempi pop ja rock on ollut luonteva valinta.

”Esimerkiksi metalli on Oulussa vah-voilla, mutta pop-musiikkia kuul-laan huomattavasti vähemmän. Siksi haluamme tuoda esiin sitä puolta”, kertoo Rotos ry:n puheenjohtaja Henri Turunen. Hän on ollut mukana järjestämässä tapahtumaa sen alku-ajoista, järjestyksessään toisista fes-tareista asti. Festari sai alkunsa, kun

Paskakaupunni ry perustettiin vuon-na 2006. Rotos oli perustettu kolme vuotta aiemmin. ”Huomattiin, että meillä molemmilla on samanlaisia pyrkimyksiä ja olisi hyvä alkaa tehdä jotain yhdessä.”

Kuusisaaresta Kellariin

Shoegaze, ambient pop… Helsinkiläis-tä delay trees -yhtyettä on mahdutettu moneen lokeroon. Bändi luokittelee itse itsensä mieluiten dreampopiksi. Rauhallinen, melodinen musisointi aloittaa illan osuvasti. Yleisö fiiliste-lee taputtamalla jalalla lattiaa, päät nyökkäilevät musiikin tahdissa. Oulun keskustan vauhdikas ja äänekäs per-jantai-ilta häipyy taka-alalle. Ensim-mäisen keikan aikana kellari alkaa täyttyä.

Nuclear Nightclubin keikkakellari ei ole itsestäänselvä festaripaikka. Ai-empina vuosina Rotos Loves Paskis on järjestetty muun muassa Kuusisaaren paviljongissa ja jo edesmenneellä Lu-pi-klubilla, kivenheiton päässä nykyi-sestä Nuclear Nightclubista. Turunen muistelee erityisellä lämmöllä Kuusi-saaren vuotta.

”Silloin puitteet olivat isommat, kävi-jöitä oli enemmän, kun paikkakin oli isompi. Pelkästään lauantaina oli neljä ja puoli sataa kävijää. Paviljongissa oli diesel-lämmitys ja oli talvi, joten siel-lä oli koko ajan sellainen bensankatku. Sitten katto vähän vuoti eli oli vähän jännitystä ilmassa. Bänditkin ihmette-li, että mikä mesta tämä nyt on”, hän muistelee nauraen. ”Se oli kuin aika-matka johonkin menneisyyteen.”

ja rakkauttaT ekst i ja ku vat: Sanna Vähäaho

r otos tykkää Paskiksesta ja Paskis Rotoksesta. Kahden oululaisen musiikkiyhdistyksen festari hempeilee ystävänpäivänä.

”YLeiso fi i listeleetaputtamalla jalalla

lattiaa, päät nyökkäilevät musiikin tahdissa. oulun kes-kustan vauhdikas ja

äänekäs perjantai-ilta häipyy taka-alalle

17

kuudes silmä, eli oululaisittain Kuues silimä, esiintyy ensikertaa Oulussa. Yhtye on haalinut aiempaa keikkako-kemusta muun muassa Joensuun Ilo-saarirockin Töminä-klubilta. Keikka on jo alkamassa, kun nelihenkinen pop-poo kipaisee hakemassa vielä oluet. Yleisön hyvää fiilistä pieni odottelu ei viilennä. Pian kellarissa kajahtaa ener-ginen post-punk kosketinsoittimilla säestettynä. Bändillä on selkeät esiku-vat 80-luvun genretovereissa ja vauh-dikas keikka saa yleisön liikkeelle.

Perjantai-illan kaikki bändit ovat niin sanotusti etelän veteliä. Turusen mukaan se ei ole suunniteltu juttu. ”Yleensä mukana on ollut oululai-siakin bändejä. Tänä vuonna ohjelma saatiin täyttymään muutenkin. Ihan vaan mentiin kiinnostavien bändien perässä.”

Tee-se-itse –mentaliteetti on Turusen mukaan yhdistystoiminnassa tärkeää. ”Siitähän se koko homma lähtee”, hän kertoo. ”Tämä on rakas harrastus. Ha-luamme tehdä mahdollisimman paljon itse. Välillä on vähän kotikutoinen mei-

ninki, mutta on hauskaa kun on se oma porukka, jonka kanssa värkkäillä.”

pop tuo valoa pimeyteen

Hyväntuulinen pop-yhtye Black twig on julkaissut uusimman levynsä tänä samaisena ystävänpäivänä. Aurinkoi-nen bändi tuo loskaisen helmikuun keskelle palan kesää. Edelliset esiinty-jät alkavat sulautua yleisön joukkoon ja kaikilla tuntuu olevan hyvä meinin-ki. Yleisö muuttuu rytmin mukana kei-nahtelevaksi ihmismereksi.

Ystävänpäivä valikoitui kahden yh-distyksen yhteisfestarin ajankohdaksi luonnostaan. – Halusimme järjestää jotain talvella, koska täällä ei silloin tapahtunut mitään, Turunen muistelee. ”Ystävänpäivä osui sopivasti kohdalle. Aina ei tietenkään olla päästy järjestä-mään keikkoja nimenomaan ystävän-päivänä, vaan heittoa on voinut olla parikin viikkoa.”

Oulussa ei tapahtunut vielä kahdeksan vuotta sitten paljon muutakaan, kun vertaa nykyiseen musiikkitoimintaan.

Keikkapaikkoja on sen jälkeen tullut lisää ja kaupungin musiikkiskene on aktivoitunut. Turusen mukaan nykyiset mahdollisuudet musiikkiharrastuksille ja bänditoiminnalle ovat hyvät.

”Keikkapaikkoja on ihan hyvin, kes-kusta-alueellakin joku viisi. Baarit läh-tee ihan kivasti tekemään yhteistyötä bändien kanssa”, hän kertoo. ”Hiukka-vaaran treenikämppäkeskus on myös todella tärkeä harrastusmahdollisuuk-sien takia. Jos sitä ei olisi niin monilla bändeillä olisi vaikeaa.”

punKia ja hyvää Fiilistä

Viimeinen bändi aloittaa puoli yhdeltä ja yleisö suuntaa eturiviin jo hyvissä ajoin. Rumpali käväisee lavalla tarkis-tamassa soittimensa ja näyttää yleisöl-le persvakoaan rempseästi hymyillen. 90-luvun puolivälistä saakka keikkail-lut ja levyttänyt Wasted on odotettu vieras. Yhtye sai odottamatonta huo-miota Sotshin olympialaisten ohessa, kun lumilautailija enni rukajärvi kertoi kuunnelleensa Wastedia ennen olym-

Delay Trees toi Nuclearin lavalle unelmoivaa poppia. Kuudes silmä oli odotuksen arvoinen. Black Twig julkaisi uuden levynsä ystävänpäivänä.

18

piahopeaa tuonutta laskuaan. Ystävän mukaan Rukajärveä myös harmitti, et-tei hän ehtinyt Sotshista Nucleariin suosikkibändinsä keikalle. Ohikiitävän hetken ajan Rotos Loves Paskis tun-nettiin tapahtumana, jossa olympiami-talistikin haluaisi bailata. Wasted jopa lupasi omistaa Rukajärvelle tämän va-litseman kappaleen, jos bändin ja ur-heilijan tiet kohtaisivat. Valitettavasti näin ei Oulussa käynyt.

Vauhdikkaasti keikkansa aloittava punkrock-pumppu ei kuitenkaan jätä yleisöä kylmäksi. Ihmismassa heiluu ja pomppii, juhlii ja iloitsee. Eturivissä olut kiertää kädestä käteen. On vai-kea sanoa kummasta yleisö humaltuu enemmän, hanatuotteista vai Wastedin energisestä musisoinnista. Pitkä yhtei-nen taival näkyy Wastedin itsevarmas-sa esiintymisessä.

Turusen mukaan kahdeksas Rotos Lo-ves Paskis järjestettiin jo melkeinpä rutiinilla. Erityisesti perjantai oli me-nestys, eikä Turusta harmita, vaikka

lauantaina jäätiin hieman kävijätavoitteesta. ”Hieno tunnelma oli taas ja sellaisia bändejä joista itse tykättiin”, hän sanoo.

Helmikuisessa Oulussa soit-taminen on maistunut myös ulkopaikkakuntalaisille bän-deille. Turunen kertoo, että festareilla aiemmin vierail-leet yhtyeet ovat antaneet kii-tosta hyvästä huolenpidosta ja mukavasta menosta. ”Klubi-keikoilla on joskus vähän karu meininki. Me haemme artistit lentokentältä, teemme ruo-kaa ja hengailemme yhdessä. On mukava tavata bändejä ja esitellä Oulua. Tarjoamme lämmintä ruokaa ja lämmintä syliä”, hän kiteyttää.

Kaikkiaan kahdeksansilla Ro-tos Loves Paskis –festareilla jorasi 250 musiikinystävää kahtena päivänä. Wastedin energisestä esiintymisestä paistoi kokemus ja itsevarmuus.

19

Isä mietti, että voiko Sebastiania an-taa pojalle nimeksi. Jos siitä tuleekin homo, kun se on tuollainen homoni-

mi. Olen jälkeenpäin naureskellut isäl-le, että ei olisi kannattanut laittaa. Sait mitä tilasit!”

Kellon viisari värähtää puoleen päi-vään ja samalla kahvilan ovi aukenee. Täsmällinen nuori mies astuu sisään. Hän on 190-senttisen vartensa, vihreän kiiltävän kauluspaitansa ja mustanpu-huvan rusettinsa kanssa sekä huomio-ta herättävä että helposti lähestyttävä. Mies on Sebastian Tynkkynen, Big Brot-herista julkisuuteen ponnahtanut reilu parikymppinen luokanopettajaopiske-lija, Perussuomalaisten piirisihteeri ja nuorten toiminnanjohtaja sekä usko-vainen biseksuaali.

Oululaiskahvila täyttyy Tynkkysen her-syvästä naurusta moneen otteeseen. Hän vaikuttaa empaattiselta, ystävälli-seltä ja tyyneltä. Matka nykyhetkeen on kuitenkin ollut myrskyinen. Tynkkynen on elänyt lapsuutensa ja nuoruutensa Oulussa ja Kokkolassa syvästi uskon-nollisessa perheessä, jonka ”lakihenki-nen ja fundamentaalinen kasvatus” on välillä aiheuttanut yhteentörmäyksiä teinin ja erityisesti tämän äidin välille.

Mies muistaa elävästi, kuinka hän treenasi ruotsin ylioppilaskuunteluita varten ruotsinkielisen radio Yle Vegan puheohjelmia kuuntelemalla. Uskon-nolliselle äidille maallisen radiokana-van kuuntelu, vaikkakin oppimismie-lessä, oli sellainen järkytys, että tämä vaati poikaansa sulkemaan radion. Tynkkynen piti päänsä, mutta äiti otti

kisassa otteluvoiton. ”Sä et muuten kuuntele tätä”, äiti totesi ja väänsi ra-dion kiinni. Asia oli sillä erää loppuun käsitelty.

Nuoren miehen ajatusmaailma oli ko-vassa myllerryksessä. Hän ei uskonut tekevänsä mitään väärää, ja vastaa-vanlaisia yhteentörmäyksiä äidin ja pojan välillä sattuikin, kun Tynkkynen haastoi vanhempiensa ajattelumalleja. ”En ihan istunut vanhempien muottiin, vaan ajattelin omilla aivoillani.” Tynk-kysen teini-iän pahimmat särmät ovat pehmenneet ja kun äitikin on alkanut suhtautua asioihin rennommin, on mo-lemminpuolinen ymmärrys lisääntynyt. Nykyisin välit neljään sisarukseen, äi-tiin, isään ja isän uuteen perheeseen

ovat lämpimät. Big Brotherin myötä syntynyt julkisuus ja poliittinen ak-tiivisuus ovat johtaneet pyöritykseen, jonka keskellä Tynkkynen on oppinut arvostamaan perheen välistä yhtey-denpitoa ja tapaamisia.

”miKä minussa on mennyt pieleen?”

Yhteentörmäyksistä huolimatta per-he on tuonut Tynkkysen elämään sen kulmakivet. ”Terveet, mahdollisimman päihteettömät arvot tulevat kotoa, mutta en ehkä vedä sitä yli samalla tavalla kuin kotona vedettiin.” Tynk-kynen ei esimerkiksi polta tai käytä huumeita, mutta sallii kyllä itselleen satunnaisesti annoksen alkoholia.

kyLLä kansatietää!

“T ekst i: Noora Takamäki

Ku vat: Eetu Ruonakoski

Tynkkysen hersyvä nauru täyttää kahvilan moneen kertaan.

20

Kotoa on peräisin myös Tynkkysen usko. Perheen sisällä on liikuttu lestadiolai-suudesta baptismiin, tosin Tynkkynen itse on luterilainen. Hän käy aktiivisesti kristillisen kentän tapahtumissa, kuten eri herätysliikkeiden ja vapaiden suun-tien kesäjuhlissa. ”Mulla on vähän sel-lainen fiilis, että jos upotaan johonkin tiettyyn kuplaan, vaik-ka lestadiolaisuuden tapaan, niin saatetaan alkaa elää siellä sisäl-lä ja eikä enää tajuta, että on olemassa mui-takin.” Tynkkysen mu-kaan on tärkeää käydä keskustelua itsensä kanssa siitä, mikä on oikein ja voiko jostain toisesta ajattelumal-lista ammentaa oppe-ja omaansa. ”Jos olen huomannut, että toiset ajattelevat asian paljon järke-vämmin, niin voin vaihtaa oman pint-tymäni ja väärän ajatukseni pois.”

Avoimuus ja avarakatseisuus eivät aina ole olleet nuorelle miehelle helppoja asioita. Tynkkynen osallistuu ahkeras-ti seurakuntaelämään, on ehdokkaana seurakuntavaaleissa ja kirjoittaa us-kosta aiheelle omistetussa blogissaan. Tunnolliselle kristitylle ajatukset ja kiusaukset, erityisesti biseksuaalisuu-teen viittaavat, aiheuttivat valtavia tunnontuskia. Uskon ja biseksuaalisuu-den yhdistäminen oli vaikeaa. ”Mietin, mikä minussa on mennyt pieleen.”

Mies ei kuitenkaan luovuttanut, vaan luki Raamattua ja muuta alan kirjallisuutta.

Hän ymmärsi, ettei ole viallinen ja ettei Jumala voisi luoda ihmistä, jota ei hyväksyisi. ”Mä olen tällainen, täl-laiseksi Jumala on minut luonut ja that’s it. Mä olen rakastettu ihan täl-laisenaan.”

Tynkkysen mukaan seurakunnissa on vallalla konservatiivi-suus, joka ei ole pel-kästään Raamatusta peräisin, vaan ylipää-tään liittyy aikaan, jota aiemmat suku-polvet ovat eläneet. Homoseksuaalisuus on ollut lääketieteel-lisesti määriteltynä sairaus ja laissa rikos vielä muutama vuosi-kymmen sitten.

”Vaikka nykyään pystytään teologises-ti perustelemaan, että homoseksuaa-lisuudessa ei ole mitään väärää, niin vanhat, voimakkaat mielikuvat, joita vanhemmilla sukupolvilla on, eivät millään meinaa lähteä irti.”

Seurakunnissa eletäänkin murrosai-kaa. Tiukassa olevat mielipiteet ovat lieventymässä. Tynkkystä ei ole kos-kaan seurakuntapiireissä tuomittu, vaikka biseksuaalisuuden tullessa jul-ki seurakunnan suunnasta kuuluikin pieni kohahdus. ”Minussa ei muuttu-nut mikään. Ainut asia, mikä muuttui, oli ihmisten tietoisuus minusta. Kai-ken sen ajan olen ollut biseksuaali, mutta senkin ajan olen palvellut seu-rakunnassa.”

itsestään ylpeä hinttaripersu

Perussuomalaisista löytyy penttioino-sia, joille homoseksuaalisuus on tabu ja tasa-arvoinen avioliittolaki pelkkää ”höpöhöpöä”. Tynkkynen on kuitenkin ylpeä perussuomalainen, vieläpä joh-toportaassa.

”Jos kysytään, että minkälainen on ihmisten kuva stereotyyppisestä pe-russuomalaisesta, niin se on varmaan aika tiukka ja eksklusiivinen. Mutta jos mennään käytännön tasolle, niin siellä skaala on hirveän laaja. On sukupuo-lensa korjanneita ja vaikka minkälaisia ihmisiä, minä esimerkiksi.”

Tynkkynen peräänkuuluttaa medi-an roolia. Perussuomalaisten riveistä esille nostetaan äärikonservatiiviset lausahdukset, kun samaan aikaan ta-vallisten perussuomalaisten tavalliset mielipiteet eivät nouse keskiöön. Siten ihmisten mielikuva Perussuomalaisista on värittynyt.

”Eikä se kuva muutu, jos mielipiteitä ja ilmiöitä ei tuoda monipuolisesti esiin. Jos olen ollut vaikka Maikkarin tai Ylen haastattelussa ja kertonut, että kuulun seksuaalivähemmistöön, niin ei sitä julkaista.”

Tynkkysen mukaan seksuaalisuudesta ei silti tarvitse nostaa haloota. Sek-suaalisuudesta tulee helposti jotain epänormaalia, kun asiasta uutisoidaan jatkuvasti. ”Toisaalta ajattelen kuiten-

Suurten asioiden äärellä Tynkkysestä paljastuu vakavampikin puoli.

”En i han istu n utvanhempien muottiin,vaan ajattelin omilla

aivoillani.

21

kin niin, että kun tässä ajassa homo-seksuaalisuus on tabu, niin tarvitaan nii-tä ihmisiä, jotka tulevat ulos ja kertovat, että olen tätä suuntautumista.”

Ainut paikka, missä Tynkkynen on jou-tunut kohtaamaan syrjintää, on kadulla. Ihmiset saattavat homotella ja huudella perään, mutta väkivallan teoilta mies on säästynyt. Muutaman viikon takainen ta-pahtuma saa Tynkkysen naurahtamaan. Hän oli kävelemässä itsekseen Oulussa kadulla, kun jostain kantautui huudah-dus ”Hinttaripersu!”. ”Mahtavaa, että po-rukka tietää tämmöisetkin asiat! Mei-nasin huutaa sille takaisin lauseen, jota Timo Soini (Perussuomalaisten puheen-johtaja) käyttää, eli ”Kyllä kansa tietää!”

”Ei tuollainen huutelu haittaa. Pystyn yl-peästi kantamaan sekä sanan alku- että loppuosan. Ja jos huudetaan, niin näen sen vaikuttamisen paikkana. Silloin löy-tyy ihminen, jolla on vielä käsittelemistä oman ajatusmaailmansa kanssa.”

Vaikuttamisen paikkoja hän kohtaa myös työssään. Luokanopettajaopiskelijalle lasten ja nuorten koulutus ja hyvinvoin-ti nousevat korkealle tärkeysasteikossa. Hän on kohdannut oppilaittensa välistä homottelua ja on erittäin ahnas tarttu-maan tilanteeseen. Pöytä heilahtaa, kun Tynkkynen lyö kämmenensä sen kanteen kuin korostaakseen asian tärkeyttä. ”Kun oppilaat ymmärtävät, mitä homo tarkoit-taa, he eivät ehkä enää käytä sitä hauk-kumasanana.”

lapsuuden haaveammatin ja vaiKuttamishalun ristitulessa

Opettajuus on ollut Tynkkysen haaveam-matti lapsuudesta asti. Tosin aivan var-haisin muisto tulevasta urasuunnittelus-ta ei ollut tavanomaisimmasta päästä: Tynkkynen halusi marjanpoimijaksi. Kou-lun mukavuus ja helppous sekä hyvät opettajat olivat kuitenkin jo istuttaneet opettajuuden siemenen.Koulu oli ihana paikka. Tynkkynen me-nestyi hyvin ja uskoo, että opettajien kannustuksella oli siihen suuri vaiku-tus. Muutamat opettajat ovat tehneet mieheen lähtemättömän vaikutuksen. Ala-asteen opettajat Mikko Äijälä ja Mari Nevala olivat tasapuolisia kaikkia oppilaita kohtaan ja myös valmiita nä-

kemään vaivaa näiden vuoksi. Mitään ei katsottu tylsästi kirjasta, vaan näillä kah-della oli erikoinen ja kiinnostava tapa opettaa. ”He eivät olleet leipäopettajia, vaan tekivät sitä työtä koko sydämellään. He näkivät meidät lapset arvokkaina ja se jättää jäljen.”

Hyvät opettajat ja heidän tapansa ovat juurtuneet niin syvälle, että Tynkky-nen palaa pieneksi hetkeksi ala-asteen pulpettiin opettelemaan h-kirjainta. Äijälän opissa jokaisella kirjaimella oli oma tarinansa.

”Olipa kerran prinsessa, jolta oli men-nyt rikki hänen kallisarvoinen tuolinsa (piirtää ilmaan ison H-kirjaimen). Ja sitten hänelle tuotiin tämmöinen tuoli (piirtää kantikkaan h-kirjaimen), kun-nes huomattiin, ettei se ole tarpeeksi arvokas hänen säädylleen, jolloin sii-hen laitettiin pehmuste (piirtää kaare-van h-kirjaimen).”

Paluu lapsuuden muistoista arkeen on karu ja kysymys tulevaisuudesta kir-voittaa miehestä huokauksen. Reittejä on kaksi: töihin alakouluun ja elämään unelmaperuselämää tai päivätöihin politiikkaan. ”Elämä on muuttunut ra-dikaalisti eikä kotona ehdi erilaisten velvoitteiden takia juurikaan olla ja olen alkanut arvostaa entistä enem-män tavallista peruselämää. Olen monta kertaa miettinyt, että mitä jos vaan lopettaisin kaiken ja luopuisin ylimääräisistä jutuista. Opiskelisin, me-nisin töihin ja olisin kavereitten kans-sa. Sellaista perusunelmaelämää.”

arKielämää tynen tyyliin

Tavallinen rauhallinen elämä on vä-lillä silkkaa haaveilua. Tynkkysellä on 15 000 lukematonta viestiä somen jul-kaisualustoilta ja haastattelunkin aika-na puhelin pirahtelee vaativasti. Muu-tama viikko sitten, peräti kolme vuotta Big Brotherin jälkeen, mies sai viimei-sen tuonaikaisen viestin luettua. Hän vastasi jokaiseen viestiin. ”Siinä mä sitten copypastetin, että anteeksi, kun en ole vastannut, tässä on ollut vähän luettavaa”, Tynkkynen naurahtaa. ”Tyne” onkin oikea some-eläin, sillä miehellä on peräti viisi blogia. Bloggailun ohel-la käytössä on seitsemän Twitter-tiliä,

viisi Instagram-tiliä ja useampi Face-book-sivu. Onkin aivan luontevaa, että Tynkkysen suurimmat salaisuudet tuli-vat julki kerralla koko kansalle.

Tynkkysen perhe, isä etunenässä kova-na BB-fanina, oli katselemassa televi-siota, kun oma poika marssi yllättäen BB-taloon. Jo taloon meno oli perheel-le yllätys, mutta samaan aikaan pal-jastettiin myös pojan biseksuaalisuus. ”Sisko oli saanut kaveriltaan puhelun ja hän oli tipahtanut säkkituolille ja mennyt aivan veteläksi. Se tuli aivan pommina kaikille perheenjäsenille.”

Ainoastaan äidilleen Tynkkynen oli paljastanut asian Big Brotheria edel-tävänä iltana. ”Piti varmistaa, etten shokeeraa sitä niin paljon, ettei se tee mitään radikaalia, koska se hoiti mun asioita BB:n aikana.” Perhe otti asian yllättävän tyynesti. Kolmen kuukauden välimatkalla oli varmasti myönteinen vaikutus asiaan. ”He huomasivat palat-tuani, että en ole muuttunut millään tavalla. Olen se sama Sebastian.”

Kukaan ei ole kääntänyt Tynkkyselle selkäänsä. Niitäkin tapauksia on. ”Olen ollut tässäkin suhteessa tosi onnekas. Mä olen kyllä sellainen onnenpoika, miten onkaan onni potkaissut tällä tavalla”, Tynkkynen naurahtaa vilpit-tömän onnellisena, hienoinen yllätty-neisyys äänessään. ”Saa kiittää monia ihmisiä, perhettä ja ystäviä, että olen tässä pisteessä ja näin onnellinen. Se ei ole omaa ansiotani.” Big Brotherin jälkeen asioita kuitenkin revittiin auki hanakasti.

”Silloin on julkista riistaa. Kuka tahan-sa voi kommentoida ihan mitä tahansa sun asiaa tai tulla juttelemaan.” Tun-nollinen nuori mies on ollut vaatimus-ten ristitulessa. Häntä on arvosteltu siitäkin, ettei hän vastaa kommenttei-hin. Mies on kuitenkin opetellut sano-maan ei. ”Tässä hommassa pitää olla itselleen hirveän armollinen ja antaa anteeksi oma kyvyttömyys. Sellaisia yli-ihmisiä ei ole olemassakaan, jotka onnistuisivat kaikessa, ehtisivät kaik-kialle ja tekemään kaiken”, Tynkkynen lopettaa ja kiiruhtaa tärkeään tapaami-seen. Isä ja siskot ovat tulossa kylään.

22

eksuaali- ja sukupuolivähemmistö-jen arktinen ilonjuhla Arctic Pride toi lämpöä ja väriä hyytävän hel-

mikuiseen Rovaniemeen. Mutta kuinka suvaitseva arvomaailma lappilaisten keskuudessa vallitsee? Siitä kertovat nä-kemyksensä kolme rovaniemeläistä nais-ta: Johanna, Serena sekä Kirsi.

”Lappi kuuluu kaikille!” sateenkaarilet-kan kärjestä kaikuu huuto.

On päivä, jolloin juhlitaan pohjoista moninaisuutta ja tasa-arvoa. Talvi-nen maisema värjääntyy kymmenistä kirkuvanvärisistä ilmapalloista. Kes-kustan halki marssiva pride-kulkue on koko viikonlopun kestävän Arctic Pride -juhlan vetonaula.

johanna hyvönen on yksi Arctic Priden kolmesta perustajajäsenestä. Idea ark-tisesta juhlasta lähti ajatuksesta akti-voida Setan toimintaa paikkakunnalla. ”Siitähän pitikin sitten suuruudenhul-luina tehdä koko viikonlopun mittainen pride-tapahtuma”, Hyvönen nauraa.

Arctic Pride on ainoa talvisaikaan jär-jestettävä seksuaali- ja sukupuolivä-hemmistön juhla Suomessa. ”Täällä talvi myy ja kaikki tapahtuu talvella. Kesäisin on hiljaisempaa, kun opiskeli-jat lähtevät pois. Pridet on otettu täällä hyvin vastaan, juhla tuo eloa ja lämpöä talven kylmimpään aikaan.”

Viikonlopun sateenkaarikulkueessa juhlitaan tänä vuonna oikeutta ilmais-ta itseään vapaasti. ”Se on jokaiselle itseisarvo ja ihmisoikeus, että saa olla sellainen kuin aidosti on.”

Ihmisten mukana kulkueessa kävelee myös kirsi Lehtonen, joka uskalsi tuo-da todellisen itsensä julki vasta vuosi sitten.

naiseus esiin ylpeydellä

Naisen huulet ovat kirkkaan punaiset. Sama puna jatkuu kynsiin ja mekon hel-maan. Hiuksissa on vaaleita raitoja. Pai-kallinen yritysjohtaja Kirsi Lehtonen piti naiseuttaan piilossa 50 vuotta. ”Toteutin naiseuttani aina kotona. Töissä olin Kim-mo, mutta kotiin päästyäni meikkasin ja puin mekon päälle”, Kirsi muistelee.

Kokkolan satamakylän kasvatti muis-taa jo nuorena olleensa kiinnostunut mekoista, korkokengistä ja meikkaa-misesta – kaikesta naiselle kuuluvas-ta. ”En vielä silloin tiennyt, miksi pidin

naisellisista asioista, luulin sen olevan jonkinlainen fetissi. Kylän kakaroiden kanssa opin nieleskelemään Kirsin sie-luni syvyyksiin. Kaikenlainen poikien tyttömäisyys oli paheksuttavaa.”

Juna toi Kimmon töihin Rovaniemelle yhdeksänkymmentäluvulla. Kahden-kymmenen vuoden päästä Kimmo lo-pulta tunnisti olevansa transihminen. ”Kun Kirsi tuli rinnasta läpi, kaikki räjäh-ti kappaleiksi. Ymmärsin, että kyseessä oli pysyvä persoonallisuuden piirre, eikä minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin opetella elämään asian kanssa.”

”On hirvittävän vaikea selittää, miltä tuntuu, kun ulkopuoliset määrittelevät sukupuolesi ja itse taas yrität esittää toisten asettamaa roolia. Minäkin yri-tin kovasti taipua miehen rooliin, vaik-

arktinen juhLatoi LämPöä arkeen

s

Kirsi Lehtonen iloitsee siitä, että saa vihdoin ilmaista itseään vapaasti.

T ekst i ja ku vat: Anni Happonen

23

ka se aiheutti minulle pistoja rinnassa.”Rehellinen Kirsi kertoi tuntemuksis-taan silloiselle vaimolleen, ja avioliitto rapistui siihen paikkaan. Eropäätöksen jälkeen Kirsi alkoi kerätä itselleen nai-sellisia vaatteita ja sai vihdoin nostaa mekot esille vaatekaappiin. ”Oli ihanaa päästää oma naiseus piilosta näkyville. Tykkäsin seurata vaimoni meikkaamis-ta hänen olkansa takaa ja nyt voin vih-doin tehdä sitä itse.”

Naisellisen ulkonäön lisäksi Kirsille on tärkeää tulla kohdelluksi sukupuo-lensa edustajana. ”Uskon, että valtaosa ihmisistä pitää minua naisena, vaikka biologiani on miehen. Miehet esimer-kiksi avaavat minulle ovia kun menen

kauppaan. Nyt koen olevani oma itseni ja eläväni tavallisen ihmisen elämää”, Kirsin punaiset huulet taipuvat hymyyn.

hellyys pidetään piilossa

Rovaniemeä sekä miehen että naisen roolissa nähnyt Kirsi kuvailee lappi-laista peruskulttuuria äijävetoiseksi. Yleinen arvomaailma on kuitenkin mu-renemassa eikä sukupuolivähemmis-töjä katsota enää kieroon. Kirsin ylei-nen kokemus on, että ihmiset pitävät transihmisyyttä vaikeampana asiana kuin mitä se oikeasti onkaan.

Syrjinnän kohteeksi Kirsi ei ole nykyi-sessä kotikaupungissaan joutunut, ei-

vätkä vastustajien mielipiteet naisen korviin kantaudu.

”Ne ihmiset, joille tämä on oikeasti hankala asia, eivät uskalla edes lä-hestyä minua. Ystäväni ja monet nais-asiakkaat kuitenkin kehuvat usein ul-konäköäni ja minä otan kaikki kehut avosylin vastaan. Ei minua kukaan ly-hyenä kaljupäisenä miehenä kehunut”, Kirsi nauraa ja sukaisee hiussuortuvaa.Samaa sukupuolta olevat pariskunnat ovat Kirsin mukaan tottuneet harkit-semaan, missä hellyytensä osoittavat. Kyse voi kuitenkin olla yleisestä suo-malaisesta kulttuurista; myös hetero-parit kävelevät toisistaan erillään eikä hellyyttä osoiteta julkisesti.

”Minä olen kuitenkin sellainen ämpäri-pää, että pidän kyllä kädestä kiinni jos minusta siltä tuntuu. Minun rinnallani kulkeva nainen saa kilpailla kanssa siitä, kumpi on naisellisempi”, hän vir-nistää.

lappilaiset myötäilevätmuKisematta

Vaikka avointa suvaitsemattomuutta kaupunkilaisten keskuudessa ei olisi-kaan, sai Rovaniemen maine kolhun muutama vuosi sitten. Lapin Kansa -lehti irtisanoi silloisen päätoimitta-jansa Johanna Korhosen, koska tämä eli rekisteröityneessä parisuhteessa naisen kanssa. ”Kohu saattoi vaikuttaa kaupungin maineeseen, mutta olen henkilökohtaisesti kokenut Rovanie-men hyvin avoimena paikkana, enkä ole kuullut yhdestäkään syrjintätapa-uksesta” Johanna Hyvönen pohtii.

Hyvösen mukaan lappilaiset ovat sek-suaalivähemmistöjä kohtaan neutraa-leja eikä homovastaisuus ponnahda esiin katukuvassa. Pride-juhlalla on saattanut olla jopa höllentävä vaiku-tus ennakkoluuloihin kaupungissa.

”Lappilaiset ovat hiljaisia hyväksyjiä. He eivät välttämättä nouse barrika-deille tämän asian puolesta, mutta eivät sitä toisaalta näkyvästi vastus-takaan.”

Serena Back ihmettelee sitä, että homous on yhä uutinen.

Lappi kuuluu kaikille! Arctic Pride toi sateenkaaren värit Rovaniemen katukuvaan helmikuussa.

24

homoilta odotetaan avoimuutta

”En koe tulleeni kaapista ulos, kos-ka en ole koskaan siellä ollutkaan”, serena Back tokaisee ja kohauttaa olkiaan. Serena tunnis-ti olevansa bi-seksuaa-li lukion puolivälissä. Seksuaalinen moninai-suus on ollut aina hä-nen elämässään läsnä, joten kokemus ei ollut maata järisyttävä.

”Se ei ollut mikään salama kirkkaalta tai-vaalta. Huomasin vain ajattelevani, etteivät ty-tötkään ole yhtään hul-lumpia”, Serena toteaa ja väläyttää hymyä.

Virallista julistusta omasta seksuaa-lisuudestaan Serena ei ole koskaan kokenut tarpeelliseksi. Häntä jopa ärsyttää, että homojen oletetaan ole-van seksuaalisuudestaan heteroita avoimempia. Osa Serenan kohtaa-mista ihmisistä on jopa loukkaantu-nut, jos suuntautumistaan ei ole heti tuonut julki.

”En koe olevani asiasta tilivelvolli-nen kenellekään. Äidillenikin sanoin vain ohimennen, että tiedäthän sinä, että pidän myös tytöistä, eikä hän-kään pitänyt asiaa minään.” Rovaniemi ei ehkä ole seksuaalivä-hemmistöjen mekka, mutta Setan toiminta on kaupungissa aktiivista ja erityisesti yliopisto vetää nuorta väkeä ja junantuomaa arvomaailmaa Lappiin. Arvojen monipuolisuudes-ta huolimatta sateenkaariparit ovat Serenan mukaan yhä piilossa katu-kuvasta. Erityisesti miesparit ovat kadoksissa.

”Homomiehet saattavat pelätä yhä väkivaltaa. On surullista, että Rova-niemen kaltaisessa opiskelijakau-pungissa homous vielä on niin iso tabu.”

homous on yhä uutinen

Lappilaisessa arvomaailmassa kytee Serenan mukaan näennäinen suvaitse-vaisuus. Avointa vihaa ei esiinny ja sek-suaalinen moninaisuus hyväksytään –

tavallaan.

”Ihmiset eivät sano suo-raan, että homous on väärin. Homoseksuaali-suus on kuitenkin hyväk-syttävää vain niin kauan kuin se pysyy pois omas-ta lähipiiristä. Myös me-diassa näkyy samanlaista näennäishyväksyntää – homoutta ei pidetä omi-tuisena, mutta silti siitä uutisoidaan kiivaasti.”

Uutisotsikot paukkuivatkin helmikuus-sa, kun useampi homoseksuaali raotti julkisesti kaappinsa ovea. Serena ei pidä uutisointia mustavalkoisesti hy-vänä tai huonona asiana, mutta pahim-millaan se voi kovertaa kuilua homo-jen ja heteroiden välille

”On toisaalta hyvä, että yhä useampi ihminen tulee kaapista ja osoittaa, että homous on ok. Se voi kuitenkin asettaa paineita, ikään kuin kaapista olisi pak-ko tulla ulos. Jos et tule, se on merkki siitä, ettet ole itse sinut asian kanssa.”Mediassa maalailtiin sateenkaaria

eritoten pride-juhlan alla, kun aloite tasa-arvoisesta avioliittolaista eteni eduskunnan käsittelyyn. Serena uskoo muutoksen tapahtuvan elinikänsä ai-kana, mutta tasa-arvoisuus tuskin to-teutuu vielä tällä kertaa.

”Vanhat asenteet ovat valitettavan tiu-kassa, ja hyvätkin muutokset vievät ai-kaa. Seksuaalinen eriarvoisuus on kui-tenkin häpeällinen asia, koska kaikilla on oikeus rakastaa ja perustaa perhe”, hän toteaa.

lappi Kuuluu KaiKille

Sateenkaarikulkue kasaantuu isoksi massaksi Lordinaukiolle, jonne kul-kue päättyy. ”Rakkaus kuuluu kaikil-le!” ihmisväki ilakoi.

Tapahtuma on kerännyt Rovaniemen keskipisteeseen ainakin pari sataa osallistujaa, mikä kielii eittämättä sii-tä, ettei Pohjois-Suomi ainakaan kar-kota seksuaalivähemmistöjä etelään. ”Olemme halunneet Setankin puoles-ta välittää sellaista viestiä, että meitä on täällä paljon, eikä pohjoisesta tar-vitse lähteä seksuaalipakolaiseksi”, Johanna Hyvönen hymyilee.

”Pridet ovat niiden kaikkien juhla, jot-ka kokevat tasa-arvon ja ihmisoikeu-det tärkeiksi. Prideihin liittyy paljon onnellisuutta ja rakkautta, joten mik-sei se voisi olla koko kansan juhla.”

”En koe tu lleen i kaapista ulos,

koska en ole koskaan siellä ollutkaan

-serena Back

Arctic Priden tuottajan Johanna Hyvösen mukaan onnellisuus ja rakkaus ovat pride-juhlan ydin.

25

ara Liekistä on moneksi – hän on muun muassa lifestyle-bloggaaja, hevostenhoitaja, entinen tivoli-

työntekijä, gootti, absolutisti ja kristit-ty. Elämä on parasta, kun on autossa matkalla jonnekin ja jos arki käy tyl-säksi, voi tiskit tiskata tiara päässä tai käydä hääpuvussa lähikaupassa.

”Minäkö erikoinen? Tässähän minä vain olen menossa lumilautailemaan prin-sessamekossa, ei kai siinä ole mitään erikoista”, vastaa Lara Liekki -taiteilija-nimellä kulkeva bloggaaja, kun soitan hänelle pyytääkseni haastattelua.

Haastattelupäivänä lolita-mekko on jätetty henkariin, sillä aamupäivä on kulunut uimahallissa. Mustalla nahka-sohvalla istuu nuori tummatukkainen nainen, jolla on jalassaan collegehou-sut, toppi ja mustapinkit pääkallovilla-

sukat. Hän on nainen FreakyAngel-ni-misen lifestyle-blogin taustalla, jonka sisältö koostuu matkakertomuksista, vaihtoehtoismuodista, valokuvista ja kaikesta siltä väliltä.

Yksipuolisuudesta Laraa ei voi syyt-tää. Blogin ylläpidon lisäksi hän muun muassa matkustaa, valokuvaa, kirjoittaa, tekee lettipidennyksiä, on opiskellut hevosenhoitoalaa, järjes-tänyt tapahtumia sekä työskennellyt useamman vuoden kiertävässä tivolis-sa. Hänen räväkkä persoonansa jakaa mielipiteitä. ”Minua joko rakastetaan tai vihataan – kukaan ei ole koskaan sanonut, että olisin vain ihan okei”, hän toteaa ilkikurisesti hymyillen.

valoKuvista voimaa paranemiseen

Vaikka FreakyAngel on hattaralla kuorru-tettu blogi, jonka värikkäät kuvat esitte-levät kauniita ja söpöjä asioita, on blogin syntytarina synkempi. Neljä vuotta sitten vaikea sairaus kaatoi ennen energisen nuoren naisen vuodepotilaaksi.

”Silloin en pystynyt kävelemään kym-mentä metriä pidemmälle ja olin ihan pestävä ja puettava. Siitä seurasivat myös sydänvaivat. Välillä luultiin jo, että kuolen”, Lara muistelee vakavana. Pahimpina sairausaikoina edes kynä ei pysynyt kädessä, mikä ajoi kirjoittamis-ta ja piirtämistä rakastavan Laran epä-toivon partaalle. Silloin hänen asuin-kumppaninsa Atte keksi ehdottaa, että Lara voisi aloittaa bloggaamisen. ”On hyvä olla jotain tekemistä, kun makaa täysin vuoteessa”.

Lara oli järjestänyt jo useamman vuo-den kavereidensa kanssa kuvausses-sioita, joissa he pukeutuivat erilaisiin asuihin ja peruukkeihin. Blogi tarjosi myös kuville hyvän julkaisualustan. Toipumisaika sairaudesta on ollut pit-kä eikä kamppailu ole vieläkään täysin ohitse. Valokuvat antavat kuitenkin voimaa paranemiseen. ”Ne ovat ikään kuin voimauttavia va-lokuvia. Ne kuvaavat sitä, millaisena haluan nähdä itseni, vaikka todellisuus olisikin veren oksentamista”.

Epätavallisella pukeutumisella on tar-koitus rikkoa rajoja – arjen ei tarvitse olla tylsää ja väritöntä. ”Ihmisten pitäi-si hullutella enemmän. Saatan päät-tää, että jos nyt kuitenkin on mentävä kauppaan, niin eikö olisi sama pukeu-tua hääpukuun, koska elämä on sillä tavalla hauskempaa. ” KaiKKialta eiKä oiKein mistään

Kun kysyn mistä Lara on kotoisin, hän vetää syvään henkeä ennen vastaustaan. ”Siinä onkin hyvä kysymys. Minulla on tapana sanoa, että olen kaikkialta enkä oikein mistään”.

Lara syntyi Espoossa, mutta perhe muutti hänen ollessaan puolivuotias. Kuusivuo-tiaasta yläasteen loppuun asti hän asui Ko-kemäellä. Aikuisiällä asunto on vaihtunut vuoden, kuukauden tai jopa parin viikon välein. Suurin kotipaikka on löytynyt Hel-singistä ja pienin Perhosta. Hän on ehtinyt majailla yhden kesän myös Kyproksella. Nyt Lara ja Atte pitävät Monster High -nu-keilla ja pinkeillä sävyillä sisustettua pää-majaansa Kemissä – ainakin toistaiseksi.

enkeLiksi

lT ekst i: Annika Helamo

Ku vat: Atte Parkkonen

Kuvauksissa bloggaajan mielikuvituksella ei ole rajoja.

26

Lara kasvoi uskovaisessa perheessä: hänen isänsä oli pappi ja äitinsä diako-nissa. Isä kuoli Laran ollessa 11-vuotias ja hän muutti pois kotoaan jo varhain. Syynä ei kuitenkaan ollut kapina, vaan rakkaus hevosiin. Kaikki lähti siitä, kun hänen äitinsä tutustui perheeseen, joka piti suomenhevossiittolaa noin 40 kilo-metrin päässä heidän kotoaan. Pian he-vosrakas tyttö vietti perheen hevosten parissa kaikki viikonloppunsa, lomansa ja koulun TET-jaksot. Lopulta 14-vuoti-as Lara huomasikin muuttaneensa tut-tavaperheen luokse pysyvästi.

Nuori Lara suhtautui kahdessa perhees-sä asumiseen humoristisesti. ”Kun äitini ja hevostilan äiti kulkivat jossain yhdes-sä, minulla oli tapana hämmentää ihmi-siä toteamalla, että minulla on kaksi äi-tiä, muttei yhtään isää”, Lara naurahtaa. elämän tivolia tää on vaan

Peruskoulun jälkeen oli edessä muutto Ryttylään, jossa Lara kävi Kansanlähetys-opiston Raamattu-linjan. Sen jälkeen hän

työskenteli lastenleireillä ja kristillisillä festareilla silloisen miehensä kanssa. Pari vietti myös kesän työskennellen lastenk-lubin maskottihahmoina Kyproksella. Maskotin töistä innostuneena pariskun-ta päätti Suomeen palattuaan pestau-tua kiertävään tivoliin. ”Etsimme vähän erilaisempia työpaikkoja ja halusimme tehdä töitä yhdessä. Pidimme molem-mat kiertelemisestä, joten tivoli tuntui hyvältä vaihtoehdolta.” Erityisesti mas-kottityöskentelystä kiinnostunut nuori pari otettiin Suomen Tivolissa ilomielin vastaan. ”Meistä tuli tivolin vakiohahmot useammaksi vuodeksi. Esiinnyimme nal-le- ja possupuvuissa niin kauppakeskuk-sissa kuin tivolikentälläkin”.

Suoraan seurakunnan hommista tivoli-maailmaan hyppääminen oli pienoinen kulttuurishokki. ”Ihmettelin aluksi, että miksi nää ei kaikki tervehdi mua ja kutsu pelaamaan kivoja lautapelejä. Meni ai-kansa, ennen kuin sopeuduin joukkoon.” Silloin kun Lara ei vetänyt maskotin asua ylleen, hän työskenteli jäätelökojussa tai oli mukana kokoamassa ja purkamassa maailmanpyörää. Hän kulki tivolin mu-kana yhteensä viisi vuotta. Vaikka tivo-limaailmassa pyörii tunnetusti kirjavaa porukkaa, sai Lara nopeasti tittelin tivo-lin omituisimpana henkilönä. ”Eipä tivolissa kovin montaa perus-perttiä ollut. Siksi olikin aika huvitta-vaa kuulla, että muuan työntekijä oli kuvaillut minua kaverilleen sanomalla, että tivolin kummallisin tyyppi on sel-lainen hevoshullu kirkkouskovainen gootti, joka kuuntelee listapoppia”, hän muistelee nauraen.

vastarannan KiisKi

Goottityyliin pukeutuvasta bloggaajas-ta ei ensimmäisenä tule mieleen harras kristitty. Hengellisissä piireissä raskaa-seen meikkiin ja pvc-vaatteisiin sonnus-tautunut tyttö onkin välillä ymmärretty väärin. ”Joskus minulta on tultu kysy-mään, että oletko sinä jo ottanut Jeesuk-sen sydämeesi ja haluatko, että puolestasi rukoillaan. Olen huvittuneena vastannut, että olen ollut lapsesta asti uskossa ja käynyt Raamattu-linjankin. Ei ulkonäön pitäisi ratkaista mitään, mutta kyllähän siitä välillä saa väärän kuvan”, hän pohtii. ”Ei suvaitsemattomuus ole kuitenkaan koskaan tullut tielleni ja seurakunnissa minut on otettu hyvin vastaan”.

Laran pukeutumistyyli on sekoitus goottimuotia ja söpöyttä. Vaihtoeh-topukeutumispiireissä hänen tyyliään voitaisiin kuvailla useilla termeillä – Laralla on kuitenkin tyylilleen ihan oma nimityksensä: ”Yleensä kategori-soin itseni lusikkagootiksi. Se tarkoit-taa sitä, että olen niin sievä, että mi-nut voisi lusikoida suuhunsa. Kuulin termin sattumalta junassa Helsingis-sä, enkä tiedä yhtään mitä sillä alun perin tarkoitettiin, mutta totesin, että tuota on ihan pakko alkaa käyttää”, hän kertoo nauraen.

Rajusta ulkokuorestaan huolimatta Lara kieltäytyy alkoholista, mutta ei juhlimisesta. Hän on tuttu näky baa-rien tanssilattioilla. ”Juomiskulttuuri on onneksi pikkuhiljaa muuttumassa Suomessakin. Harvemmin enää sa-notaan, että on ilonpilaaja jos ei juo eikä silloin saisi lähteä baariin mui-den mukana. Yleensä tilaan jääveden, pinkin pillin ja pyydän siihen sateen-varjon, eikä kukaan arvaa onko siinä viinaa vai ei. En minä tosin absolutis-miani mitenkään peittele”.

oman elämänsä tarinanKertoja

Lara kuvailee blogiaan tunnuslauseel-la: ”Jos et tee elämästäsi tarinaa, sinus-ta tulee vain osa jonkun toisen tarinaa”. Laran tarinan jatko on vielä miellyttä-vän avoin: hän ei osaa eikä haluakaan vielä arvailla, mihin elämä jatkossa vie. ”Olen viime aikoina kirjoitellut räppi-biisejä ja ehkä vielä joskus kirjoitan kirjan. Jos raha ja aika saadaan kohtaa-maan, niin haluaisin myös matkustaa esimerkiksi Saksaan.”

Kiertävä elämä vetää Laraa ja Attea puo-leensa. Yöpyminen maantiellä on heille arkipäivää. Joskus he vain käynnistävät auton ja suuntaavat kohti tuntematonta. ”Kun olet autossa matkalla jonnekin, et voi olla missään muualla. On koko matka aikaa vaikka laulaa niin lujaa, että vieruskaverin korvat menevät luk-koon. Silloin on kaikista stressittömin olo ja ihana odotus siitä, että perillä odottaa jotain mahtavaa.”

FreakyAngel-blogi: www.thefreakyangel.comLara kertoo esikuvikseen vahvat ja itsenäiset naiset – fiktiivisetkin. Tällaisia ovat muun muassa peli-ikoni Lara Croft ja mangahahmo Princess Ai.

27

Me ollaan JOO-KEE-RIT, kaikki vihaa meitä, me ollaan JOO-KEE-RIT!”

Alkamassa on Suomen jääkiekkolii-gan ottelu Kärpät-Jokerit. Jokerikan-nattajat virittelevät laulujaan sata-päisen joukon voimin. Meteliä lähtee, vaikka ollaan vieraalla maalla. Ou-lussa, Raksilan jäähallissa.

Toisessa kulmassa ovat kotijoukku-een fanit. Heilläkin päivän huutou-rakka on alkamaisillaan. Kärppäfanit ovat myös vieneet katsomoon leveän lakanan, jossa lukee: ”Korttipakka-

kaan ei tarvitse jokereita”. Kärppien ja Jokereiden välisessä lauantai-illan runkosarjakamppailussa on sähköä enemmän kuin missä tahansa pelis-sä. Pelataan näillä näkymin viimeistä näiden joukkueiden välistä ottelua Oulussa. Jokerit kun suuntaa tämän kauden jälkeen venäläistaustaiseen Euroopan valtaliiga KHL:ään.

Olen monen muun kärppäfanin ta-voin tullut seuraamaan peliä nos-talgiset muistot mielessäni. Olin pikkupoika, kun Kärpät 2000-luvun taitteessa nousi liigaan. Muistan, kun

Kärpät pudotti Jokerit pudotuspeleis-sä ensimmäisellä liigakaudellaan. Muistan vielä paremmin sen, että Kärpät pudotti Jokerit lähes joka ker-ta, kun joukkueet kohtasivat playof-feissa 2000-luvulla. Sen muistavat kaikki – sekä Kärppiä että Jokereita seuranneet ihmiset.

nousuKas pudottaa Kestomenestyjän

Keväällä 1989 oli ensimmäinen varsi-nainen näiden joukkueiden välinen kova taisto. Jokereiden teemu selänne oli nou-

kärPät ja jokerit- 25 vuoden taisteLuParin LoPPu?

“Ku vat JA T ekst i: Vesa-Ville Väänänen

Eteläpääty ry:n puheenjohtaja Kimmo Virtanen (keskellä molemmat kädet nyrkissä) jännittää Jokereiden puolesta.

28

seva tähti, jonka valmentaja Leo äikäs oli saanut houkuteltua jäämään 1-divisioo-najoukkueeseen liigajoukkueiden kosis-keluista huolimatta. Kärpät oli 80-luvun kestomenestyjä, joka oli joutunut yllättä-vään ahdinkoon – liigakarsintaan.

Selänteestä tulikin ratkaiseva pelaaja, kun Jokerit yllätti Kärpät karsinnoissa. Kärpät ei noussut tappiosta johtunees-ta kilpailullisesta ja taloudellisesta menestymättömyydestä lähes vuosi-kymmeneen. Nopea, epäonnistunut pyrkimys takaisin liigaan aiheutti seu-ralle vakavia taloudellisia ongelmia ja lopulta konkurssin. Kaudella 1994–95 Kärpät ottikin vauhtia 2-divisioonasta asti. Jokereilla taas alkoi valtaisa nou-sukausi, jonka tuloksena oli kuuluisa 90-luvun dynastia. Seura nappasi vuo-sina 1992–1998 neljä kultaa, yhden hopean ja yhden pronssin.

Jokereiden faniryhmä Eteläpääty ry:n puheenjohtaja kimmo virtanen muis-taa nuo ajat hyvin. ”Olen kannattanut Jokereita 90-luvun alkupuolelta läh-tien. Aikamoista menestystä se silloin oli”, Virtanen muistelee.

ahdingosta liigajouKKueeKsi

Samaan aikaan Kärpät rakensi talout-taan pikku hiljaa vankemmalle pohjalle, ja muutaman yrityksen jälkeen kaudella 1999–2000 se lopulta nousi takaisin lii-gaan. Samalla kaudella Jokerit otti liigas-sa vielä yhden pronssimitalin. 25 vuot-ta Jokereiden kausikortin omistaneen

Virtasen mukaan Kärppien liiganousu ei kuitenkaan vielä suuria intohimoja jokerikannattajissa nostanut. ”Kärpät oli silloin johonkin KalPaan verrattavissa oleva joukkue”, Virtanen täsmentää.

Joku pieni seura tuolta susirajan takaa siis vain. Kärpät onnistui raivaamaan en-simmäisellä liigakaudellaa tiensä pudo-tuspeleihin, jossa vastaan asettui Helsin-gin Jokerit. Asetelma oli raamatullinen Daavid vastaan Goljat. Pienempi voitti myös jääkiekkojoukkueiden taistelun. Jokerifaneille tappio oli tietysti karvas, mutta ei kärppävihan ilmentymä.

”Olihan Jokereille muutamaa kautta aiem-min käynyt samalla tavalla SaiPaa vas-taan”, muistuttaa narrifanipomo Virtanen.

Kautta historian eniten kärppäpaidassa liigaotteluita pelannut ikoni ja nykyises-säkin kärppäjoukkueessa loistava jari viuhkola oli luonnollisesti mukana tuos-sa voitokkaassa joukkueessa.

”Kyllä siinä oltiin nousijajoukkueen in-nolla mahtiseuraa vastaan. Sen jälkeen paukut olivat aika lailla loppu. Meille jo pleijareihin pääseminen oli iso juttu”, Viuhkola muistelee ensimmäisellä lii-gakaudellaan pelattua ottelusarjaa.

Asiat näyttivät palanneen järjestyk-seen, kun heti seuraavalla kaudella Jokerit pudotti Kärpät ensimmäisel-lä pudotuspelikierroksella ja rynnisti mestaruuteen. Eipä olisi moni arvannut tuossa vaiheessa, että 2002 on edel-leen kahdentoista vuoden päästäkin Jokereiden edellinen mestaruusvuosi. Kärpillä sen sijaan tulevaisuus olisi menestykseltään historiallista.

Kärpistä tulee narrien riesa

Takaisin nykyhetkeen. Kärpät johtaa Jokereita jo 2-0, vaikka peliä on pe-lattu vasta alle kuusi minuuttia. Koko kotiyleisö on päässyt vahvasti peliin

Kärppäikoni Jari Viuhkola tarjosi tottuneesti lapaansa.Myös Kärppien maskottiapina tuuletti voitokasta peliä.

Viimeinen Kärppien ja Jokereiden kamppailu Raksilassa oli isäntien juhlaa.

29

mainitsee ainakin Viuhkolan, Karalah-den ja janne Pesosen. ”Pesosen kaatui-lut muistan ainakin”, kertoilee Virtanen pieni katkera sävy äänessään.Jätän tällä kertaa mainitsematta, että taisihan Pesonen aika kova pelimies olla kaikesta huolimatta. Ehkä Virtanen tietää sen itsekin.joKereista ei vastusta dynastialle

Jari Viuhkola, joka on pelannut Kärpissä lähes koko seuran 2000-luvun liigahis-torian ajan, nostaa muutaman kevään erityisen korkealle muistoissaan. Kau-den 2006-07 joukkue oli Viuhkolan mu-kaan yksi hienoim-mista, joissa hän on urallaan pelannut.

”Sen kauden jouk-kue oli todella kova. Porukassa oli pal-jon kovia pelaajia ja erinomaiset ul-komaalaisvahvis-tukset. Voitimme playoff-ottelut 10–0, vaikka välillä oli vaikeitakin pelejä. Se kertoo, minkälai-nen joukkue oli kyseessä”, hän kertaa.

Toden totta. Itsellenikin selvästi par-haimmin Kärppien mestaruusvuosista on piirtynyt mieleeni 2007. Olin kat-somassa ainakin voiton ratkaissutta finaalipeliä Raksilan ylähyllyllä. ross Lupaschukin puolihuolimaton heitto laidan vierestä yläpeltiin teki nannaa. Osuma jäi pelin voittomaaliksi ja kultaa juhlittiin jälleen.

Mestaruuksista eniten Viuhkola arvos-taa ensimmäistään, joka oli samalla Kärppien uuden tulemisen ensimmäi-nen. TPS:ää vastaan keväällä 2004 pe-lattu ottelusarja muistetaan erityisesti Kärppien ari vallinin tekemästä mesta-ruuden ratkaisseesta jatkoaikamaalista.

”Ensimmäinen on aina ensimmäinen. Koko halli ja kaupunki sekosivat sil-loin”, Viuhkola kertoo.

Yksittäisistä jokerisarjoista Viuhkolalle mieleenpainuvin on kevään 2005 fi-naalisarja, joka huipentui Kärppien uu-den aikakauden toiseen mestaruuteen

mukaan, mikä on nykyään harvinais-ta Raksilan illassa. Jokereiden Jarkko ruutu on jo ennen peliä käynyt jutte-lemassa tuomari ston kanssa. Hänen ja kapteeni riku hahlin protestointi Kärppien ensimmäisen maalin jälkeen ei ole auttanut – maalintekijä juho keräsen maila ei ollut liian korkealla. Heidän lisäkseen yleisön hiillostuksen kohteena on Kärpissäkin muutama vuosi sitten pelannut jere karalahti. Ottelun ensimmäinen erä on kuin kuva Kärppien ja Jokereiden välisistä pudo-tuspeliotteluista keväiltä 2003–2009. Noiden seitsemän vuoden aikana jouk-kueet kohtasivat viisi kertaa playoffeis-sa. Joka kerta Kärpät poistui voittajana kaukalosta. Jatkuvien tappioiden takia alkoivat myös jokerifanit kiinnittää huomiota pohjoisen petoon.

”Kärpät oli noina vuosina pahin vastus-tajamme. HIFKiä vastaan pelattiin jopa kahdeksaa kertaa kaudessa, joten se alkoi jo puuduttaa. Kärpät oli paha voitettava, joten kyllä se nousi ylitse muiden ainakin fanien silmissä”, selventää Virtanen.

Virtasen mieleen on jäänyt erityises-ti kevät 2003 ja neljäs välieräsarjan peli Raksilassa. ”Kyllä se käsimaali on ehdottomasti ikuisesti mielessä”, hän sanoo viitaten Pekka saarenheimon käden kautta maaliin menneeseen jat-koaikaosumaan.

Historiankirjoihin maali on merkitty henrik juntusen nimiin. Joka tapauk-sessa toisessa jatkoerässä tullut maali pelasti ottelussa veitsi kurkulla pelan-neen kärppäjoukkueen. Tuolla maalilla Kärpät tasoitti ottelusarjan. Seuraavas-sa pelissä Helsingissä Kärpät onnis-tui voittamaan ja tiputti näin Jokerit pronssiotteluun. Kärppäfania muistot ilahduttavat. On suorastaan ihanaa tuntea sitä vahingoniloa, kun on voi-tettu aina niin inhottava Jokerit pienel-lä vääryydellä. Kyllä ne sen ansaitsivat.Virtanen puolestaan laskee nuo ta-pahtumat suuremmaksi pettymykseksi kuin vaikkapa kevään 2007 finaalit.”Silloin Kärpät oli niin ylivoimainen, että tappio ei maistunut ihan niin kar-vaalta”, hän sanoo.

Muutoinkin Kärpistä on Virtasen mie-leen jäänyt jokavuotinen kova joukkue ja sen huippupelaajat. Nimeltä hän

Helsingissä Hartwall Areenalla. ”Paljon oli faneja paikalla sielläkin. ”Tenki” (Petr tenkrat) ja ”Spede” (mika Pyörälä) taisivat tehdä maalit ratkaisevassa fi-naalissa,” konkaripelaaja muistelee.

Kärpät oli 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä ehkä jopa menesty-neempi seura kuin Jokerit 1990-luvulla. Kärppien toimitusjohtaja juha junno on-nistui loistavasti profiloimaan seurasta ”puolen Suomen joukkueen”. Luontaisek-si kilpakumppaniksi asettui osin sattu-malta, osin samalla tavalla huolellisesti rakennetun taloudellisen pohjan ansios-

ta Jokerit. Samalla syntyi todellinen pohjoinen vastaan etelä -kamppailu, joka ei näytä päätty-neen vieläkään. Joke-reiden kannattajille Oulun ”tuolla jossain susirajan takana”, ku-ten he Raksilassakin lauloivat, ja Kärppien kannattajille Jokerit on ylimielinen ete-län narriporukka.

tuleeKo seuraavaa Kohtaamista?

Viimeisessä joukkueiden välisessä Raksilan runkosarjaillassa Kärpät on nöyryyttänyt Jokereita lopulta hiukan lepsuillenkin lukemin 5–3. Jari Viuh-kola pääsi tällä kertaa tilastoihin syöt-tämällä Kärppien kolmannen maalin. Tuon maalin teki muuten vanha joke-rintappaja keväältä 2005, Mika Pyörälä.

Kärpät on noussut taas taistelemaan mestaruudesta. Jokerit sen sijaan koki karmivan kohtalon toistaiseksi viimei-sellä liigakaudellaan, kun se jäi koko-naan puolivälierien ulkopuolelle.

Jää nähtäväksi, kohtaavatko seurat enää koskaan kotimaisen liigan kiek-kokaukaloissa. Kenestä tulee uusi Jo-kerit, jota kärppäfanit voivat vihata? Miten jokerifanit pärjäävät, kun lande-paukkujen sijaan ilkutaan suurkaupun-kien, kuten Riian, Zagrebin, Prahan, Bra-tislavan, Minskin, Pietarin ja Moskovan fanijoukoille?

”Samalla syntyitodellinen pohjoinen

vastaan etelä -kamppailu,joka ei näytä päättyneen

vieläkään

30

iikko eristyksissä tietoliikenneyh-teiskunnasta. Voiko se olla mah-dollista? Heittäydyn ajatukseen

mukaan ja päätän ottaa asiasta selvän. Mitä tästä kaikesta tulee? Seitsemän päivää ilman puhelinta, ilman Internetiä, ilman televisiota, tietokonetta ja Face-bookia. Pidän päiväkirjaa ajatuksistani hiihtolomaviikon ajan. Sunnuntai-iltana ohjelmoin digitaaliradioni pikavalinta ykköseen Radio Suomen.

maanantai

Herään puoliltapäivin. On loma. Ohimois-sa jyskyttää edellisen illan iloinen meno. Ei auta. Noustava on. Onneksi jääkaapissa on tällä kertaa valojen lisäksi myös vajaan purkin verran fetajuustoa. Napsin sitä pa-remman puutteessa. Liemikin on hyvää, se saa janon syttymään.

Minua kiinostaisi kovasti tietää missä ti-lassa maailma makaa tällä hetkellä. Koska en voi käyttää puhelinta tai tietokonetta, minun on etsittävä jostakin antennijoh-toa, että saan 5.1 surround-systeemillä varustetun hifi-kotiteatterini soittamaan Yle Oulusta iskelmää ja sen lomassa uu-tisia. Jostain syystä luotan Ylen uutisiin enemmän kuin kaupallisten radioiden. Johtokin löytyi, sain radion viriteltyä taus-talle soimaan. Televisio minulla on esillä vain näön vuoksi. Sitä ei ole kytketty ta-loyhtiön kaapeliverkkoon ja katselenkin siitä lähinnä dvd-elokuvia. Toisinaan kyt-ken tietokoneen siihen HDMI-kaapelilla ja katselen netin tallennuspalveluista jotain dokumentteja tai sarjoja. Harvem-min kuitenkin. Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että tv, jos joku, tylsyttää ihmisen mielen kaikista tehokkaimmin.

Yle Suomi kertoo minulle ajallaan mitä maailmalla tapahtuu. Saan hyvän kuvan maailman tapahtumista, mutta en toki lä-hellekään niin laajaa kuin olisin Interne-tistä uutisia lukemalla saanut. Sammutan radion. Päätän lukea hieman kirjaa. Luen sotakirjaa, kuten aina krapulassa ollessani. Ne ovat sellaisia kirjoja, joissa ei tarvitse liikoja ajatella ja siksi sopivaa luettavaa

viinapirun harventamille aivosoluille. Myös Kalle Päätalo toimii samasta syystä. Mutta nyt ei ole sen aika. Kunnan jauhoja tava-tessani tekisin varmasti itsemurhan.

Kirja jota luen on Paavo Rintalan kirjoitta-ma romaani nimeltä Sissiluutnantti. Tämä ei ole mikään kirja-arvostelu, joten ei sii-tä sen enempää. Haluan vain tuoda esille ongelman, jonka kohtaan. Kirjassa sivutaan jotain asiaa, joka minua alkaa kiinnos-tamaan ja josta haluan ottaa enemmän selvää kuin mitä kirja minulle kertoo. Nor-maalisti tässä vaiheessa nostaisin kirjan pöydälle, ottaisin matkapuhelimen käteeni ja googlettaisin aiheesta lisää. Nyt tämä ei millään onnistu. Se luo lievää harmistu-mista. Päätän selvittää asian viikon pääs-tä, vaikka tiedän, että en muista sitä enää, koska se on hukkunut miljoonien muiden tarkistettavien asioiden joukkoon.

Illalla menin pubivisaan, jossa mainio jouk-kueemme Punakone sijoittui tällä kertaa harmillisesti vasta neljänneksi. Visan jälki-viisaudet kestivätkin sitten aina aamuyöl-le asti. Jossain vaiheessa pyysin ystävääni lukemaan puhelimestaan minulle uutisia Ukrainasta. Painuin kebabbilan kautta höy-hensaarille.

tiistai

Herään taas puoliltapäivin. Olo ei ole juu-ri rapeampi kuin maanantaiaamunakaan. Lomalla olo on yhtä helvettiä. Ammennan jääkaapin syövereistä kalanmaksaöljyä, joka tekee hyvää riutuneelle ruumiilleni. Se pysyy vain vaivoin sisälläni. Kuunte-len radiosta uutiset, mutta olen pakotettu kuuntelemaan ensiksi iskelmää.

Iskelmä ja autolla ajaminen ovat vaa-rallinen yhdistelmä. En ihmettele vä-hääkään, miksi niin moni suomalainen päättää päivänsä ajamalla autonsa päin vastaantulevaa rekkaa. Joka kerta kun ajan autolla ja radiosta alkaa soida is-kelmä, esimerkiksi Mikko Alatalon ”Ihmi-sen ikävä toisen luo”, minulle tulee lähes vastustamaton halu irroittaa turvavyö ja ajaa auto päin ensimmäistä vastaantu-

levaa Scaniaa. Onneksi tämä korjaantuu vaihtamalla radioasemaa. Ja sieltä tulee Nickelbackia. Ojasta allikkoon.

Illaksi olen sopinut tapaamisen tuttuni kanssa paikallisen elokuvateatterin eteen, jossa käymme katsomassa ahdistavahkon kuvauksen suomalaisesta lähiöelämäs-tä. Tämän jälkeen vielä pubissa yhdellä oluella. Tämä taisi olla yksi niistä erittäin harvoista kerroista, jolloin ”yksillä käymi-nen” jää vain siihen yhteen. Maksa, ruumis ja ennenkaikkea rahapussi kiittävät seu-raavana aamuna.

Kotona lueskelen vielä tovin ja kohtaan samoja ongelmia kuin maanantaina: ei voi etsiä lisää tietoa. Tällä kertaa minua olisivat kiinnostaneet luovutetun Karjalan alueen kunnat. Mielessä käy jo muistilapun kirjoittaminen tulevaa viikkoa varten. Hau-taan kuitenkin ajatuksen mahdottomana toteuttaa. Tämä vaikuttaisi kuitenkin ole-van hankalin asia radiohiljaisuusviikolla tässä vaiheessa.

KesKiviiKKo

Kahvi imee itseensä järjettömät määrät vettä. Keitin vahingossa puoli pannua kah-via ilman jauhetta ja huomasin, että sitä tuli melkein kupillisen verran enemmän kuin normaalisti. Uusi keittoyritys vahvisti havaintoni: vettä katoaa enemmän kuin kupillinen suodatinjauheen sekaan. Yle Iskelm.. Anteeksi Yle Oulun uutisia odotel-lessa on näppärästi aikaa tehdä havaintoja.

Uutiset tulevat aikanaan ja kertovat tär-keimmät tapahtumat. Niin ja olihan siellä joku feministikin taas ruikuttamassa ta-sa-arvosta. Kuten on ollut varmaan joka kerta. Tällaisiin asioihin tulee jostain syystä kiinnittäneeksi huomiota. Lehteen he eivät joka päivä pääse, eivätkä televisioon, mutta radiossa tuntuu olevan tilaa. No, se siitä.

Käyn ulkona pienellä lenkillä ja samalla suorittamassa ostoksia. Puolittaisessa uu-tispimennossa ollessani huomaan kuun-televani tarkemmin mitä ympärillä puhu-taan. Kaupan kassajonossa yritän poimia

HITAAn ELäMän VI IKKOv

T ekst i: Hannu Kuusijärvi

31

kanssaihmisten puheesta mielenkiintoisia sanoja sieltä ja täältä, mutten onnistu ra-kentamaan niistä mitään järkevää koko-naisuutta. Ehkä siihenkin voi harjaantua.

Tänään on luokkatoverini tupaantuliai-set, jotka ovat ilmeisesti järjestyksessään jo kolmannet samaan asuntoon. Osoit-teen olin pyytänyt maanantain pubivi-sassa eräältä toiselta toveriltani.

Kävellessäni määräaikana määränpäätä kohti, törmään yllättävään ongelmaan. Paikka sijaitsee nimittäin kerrostalossa ja kaupungeissa on tapana pitää niiden alaovet yötäpäivää lukittuina. En voi soit-taa ketään aukaisemaan ovea. Onneksi ulkona on lämmin ja luotan siihen, että jos ovi on lukossa, niin on siitä kuitenkin joku tulossa tai menossa, jossa välissä voin luikahtaa sisälle. Ja loppujen lo-puksi selveni, että aukihan se oli. Kuten kasvava osa suomalaisista. Sen kerros-talon ulko-ovi kuvasti kyllä täydellisesti suomalaista yhteiskuntaa. Kahva, jolla ovea hallitaan sijaitsee oikealla. Avautuu hivenen vasemmalle, mutta vain hiukan. Itse ovi on puusta rakennettu. Ainoa toi-vonkipinä oli, että kahva ei tuntunut ole-van tukevasti kiinni. Muutenkin ovi natisi liitoksissaan. Kävelin sisälle ja mietin, olenko tulossa hulluksi.

Itse juhlissa kiinnitin huomiota siihen, kuinka monet istuivat ja näppäilivät äly-puhelimiaan. Ei nyt oikeasti niin monet, mutta kuten kaksosia odottova äiti näkee kaksosten lastenvaunuja joka puolella, puhelinta odottava minä näkee ihmisiä räpläilemässä puhelimiaan kaikkialla. Tunnen kuitenkin syvää helpotusta ja vapautusta idiotismin kahleista olemalla ilman puhelinta. Jos kävisin nyt jossain konsertissa, niin olen varma, että näkisin koko eturivin katsovan esiintyjää puhe-limen ruudun läpi, hekumoiden samalla pääsevänsä kohta lataamaan Youtu-be-palveluun huonolaatuisen videon kyseisestä keikasta. Tulen oikeasti lähes pahoinvoivaksi pelkästä ajatuksesta.

Kotiudun aamuyöstä, mieleni olisi tehnyt kuunnella hieman musiikkia, mutta kos-ka radiosta tulee käytännössä pelkkää levy-yhtiöiden ennaltamääräämää räm-pytystä, enkä löydä tähän hätään kuin nipun Ismo Alangon levyjä, hautaan aja-tuksen ja käyn nukkumaan.

torstai

Herään. Kauhea olo niin henkisellä kuin fyysisellä tasolla ynnä muuta sellaista. Hiihtoloma on syvältä, radiohiljaisuus on syvältä ja elämä on syvältä. Tuttu tunne. No, kyllä se tästä. Tänään en aikonut teh-dä mitään, enkä tehnyt. Join kahvia ja söin purkin maitorahkaa, joka oli yhtä hapanta kuin minäkin. Kebabbia olisi tehnyt mieli, mutta päätin antaa itseni kärvistellä päivän verran nälässä. Ikäänkuin rangaistuksena koko alkuviikon jatkuneesta ilakoinnista. Tänään en pystynyt kuuntelemaan edes radiouutisia, koska pelkäsin niin kovasti kuulevani samalla säkeitä iskelmästä. Otin kirjahyllystä Kalle Päätalon kirjan ”Kunnan jauhot” ja luin sitä. Ei ollut Kallellakaan helppoa lapsuudessaan. Kyllä tämä tästä.

perjantai

Tänään herään kohtuullisen ajoissa. Teen asiat, joihin jo olen tottunut: avaan radion, laitan kahvin tippumaan ja istun ja ihmet-telen. Pakkokuuntelen iskelmää.

Aurigon laskiessa hiljalleen mailleen läh-den kotoani ontumaan kohti linja-autoase-maa. Minulla on uudet kengät ja niistä joh-tuen rakot jaloissa. Tätä kaukolinjaa minun ei olisi edes tarvinnut tarkistaa mistään ai-katauluista, olen sen siksikin monta kertaa mennyt. Olen viikko sitten sopinut mene-väni tänään toiselle paikkakunnalle töihin.

Tarkoituksenani on hypätä Tornioon mene-vään linja-autoon ja hypätä siitä pois Tor-niossa. Ajan taksia sivutyökseni. Mies, jolta taksin haen asuu onneksi kävelymatkan päässä linja-autoasemalta. Auto odottaa sovitusti pihalla, avaimet kuljettajanpuo-leisen eturenkaan päällä. Autopuhelinta ei onneksi näy missään, joten säästyn tältä kiroukselta. Kaikki kyydit tulevat kyydinvä-lityslaitteen kautta. Pari naista, jotka haen kotoaan kylänpintaan juhlimaan yrittävät kysellä suoraa numeroani, mutta tokaisen vain viileästi olevani niin köyhä, että mi-nulla ei ole varaa herraskaisiin puhelimiin.

Ilta meni hyvin, puhelimottumuudesta huolimatta.

lauantai

Heräsin todella myöhään pitkän yövuo-ron jälkeen. Kömmin iltapäivällä noin viiden maissa isovanhempieni alaker-

ran huoneesta ylös. Kyselin heiltä päi-vän tapahumat. Sain tarpeelliset tiedot ja tunsin olevani ajan hermolla. Tämän päivän vapaa-aikani käytin joutavanpäi-väisen kännykällä näpertelyn sijaan iso-vanhempieni kanssa seurustelemiseen. Keskustelimme lähinnä uskonnoista ja politiikasta. Outoa ajatella, että he ovat eläneet suurimman osan elämästään nopean tiedonvälityksen, sellaisena kuin me sen käsitämme, ulkopuolella.

Viiden maissa hyppäsin pirssiin ja painelin töihin. Ilta meni hyvin. Ainoa asia, joka otti päähän, oli ilostaan huutavat ruotsalaiset. En tiedä miksi he ovat aina niin iloisia. Kai se on geneettistä. Keskivertoruotsalainen etsii jatkoja, suomalainen sääliä. Minua pyydettiin jonnekin jatkoille, en mennyt. Hankalaa tuntea kaikki. En kaivannut pu-helinta koko viikonloppuna, lähinnä olin helpottunut sen puuttumisesta.

sunnuntai

Tänään olen päättänyt avata luurini vii-kon mittaisen hiljaiselon jälkeen. Puhe-luita oli tullut useita, vaikka moni ystä-väni tiesikin tästä ”lakostani”. Viestejäkin oli tullut. Operaattori muistutti minua maksamaan erääntyneitä puhelinlaskuja ja sen sellaista. Aukaistuani sosiaalisen median, tässä tapauksessa Facebookin, silmilleni räjähtää ensimmäisenä kuva vastasyntyneestä lapsesta, josta on hädin tuskin vittunesteet pesty pois. Napanuora roikkuu irvokkaasti peukalon mittaisena sinisenä pötkäleenä keskellä mahaa. Tu-lee lähinnä mieleen, että onko tuokin ih-mispolo tehty maailmaan sen takia, että siitä voi ottaa kuvan ja laittaa sen kaik-kien nähtäville. Mahtaa lapsi olla ylpeä vanhemmistaan, kun ikää tulee.

Mikä ihmisiä vaivaa? Minua oksettaa. Koska kaikki pyörii nykyään sosiaalisen median ympärillä, en voi lopettaa sen käyttöä. Vähentää voin.

lopuKsi

Kuten päiväkirjasta voi päätellä, elämäni tietoyhteiskunnan ulkopuolella ei tuotta-nut suuria ongelmia. Ainoa, mistä en py-synyt ajan hermolla, oli se, että se tyyppi, joka oli ensimmäisellä luokalla alakoulus-sa puoli vuotta kanssani, oli mennyt nai-misiin. Ja sehän minua kiinnostaa. Suosit-telen irrottautumaan. Vaikka päiväksi.

32

tto Piirilä saattaa jonain päivänä olla loppuunmyydyn stadionin kirkkain tähti. Toisaalta hänestä

saattaa tulla vain tavallinen muusikko, joka kiertää ympäri Suomea koluten sa-moja keikkapaikkoja vuodesta toiseen. Molemmat vaihtoehdot tosin kelpaavat hänelle yhtä paljon.

typefacen laulajabasisti laittaa nah-karotsinsa päälle ja yrittää poseera-ta kameralle. ”Ei tästä tule mitään, en osaa näyttää rokkikukolta”, 20-vuotias Piirilä valittelee, pilke kuitenkin silmä-kulmassa. Lähes 190-senttisen Piirilän on kieltämättä vaikea näyttää idolil-taan mick jaggerilta, kun useat kaverit – mukaan lukien mies itse – pitävät häntä hieman erilaisena muusikkona. ”Saatan olla oikeastaan rokkistaran vastakohta”, Piirilä myöntää.

Helsingistä huhtikuun alussa takaisin Keski-Suomen maisemiin muuttanut Piirilä voi olla kuitenkin huoletta: bo-heemia elämää mies on saanut elää jo vuosia. Lukioikäisenä omaan kämp-pään muuttanut radioheadia ja musea palvova rokkari sai kokea yksinasumi-sen edut jo nuorena. Oma kämppä oli Karstulassa entisen vanhainkodin vintti, joka oli kuin luotu bileiden pitämiseen.

”Edellinen asukas piti siellä jo mel-koisia bileitä, mutta kun muutin sinne kaikki meni ihan uudelle tasolle”. Bi-leet riistäytyivät toisinaan pahastikin käsistä, mutta kaikki oli juuri silloin sellaista, mitä hän halusi ja mitä Piiri-lä haluaa edelleen – vapaata ja omilla ehdoilla elämistä.

syyttömänä syntymään

Piirilä syntyi toisena lapsena perhee-seen Lohjalle, jonka arkea värittivät alusta asti kotieläimet. Kallionkukku-lalla omakotitalossa oli hyvä kasvaa ja viettää ensimmäiset elinvuodet.

Kaikki kuitenkin muuttui vanhempien eron myötä ja perhe hajosi. Pian äiti löysi uuden miesystävän ja käsite uu-sioperhe tuli nuorelle pojalle tutuksi seuraavien vuosien aikana.

”Meitä lapsia pidettiin pelinappuloina. Se oli aika ankeaa aikaa”, Piirilä muis-telee. Eroa ei helpottanut isäpuolen huono käyttäytyminen, ja Piirilä ker-tookin joidenkin jaksojen muistutta-neen Eppu Normaalin Murheellisten laulujen maa -kappaleen sanoituksia.

Perheessä soi kuitenkin radio koko ajan ja melodioiden löytäminen oli Piirilälle alusta alkaen mielenkiintoista puuhaa. Alle kymmenen vuotiaana haitarin soit-taminen tuntuikin hyvältä ajatukselta. Hanuri ei kuitenkaan luonnistunut ja soitin päätyi vintille pölyttymään soit-tohommien kuivuessa kasaan hetkelli-sesti. ”Aina musiikki on kuitenkin kiin-nostanut”, Piirilä muistuttaa.

Piirilä oli alakoulussa urheilumies. Jää-kiekko ja jalkapallo kiinnostivat ujoa ja hieman yksinäistä nuorta poikaa. Sami Hyypiän otteet Liverpoolin paidassa te-kivät vaikutuksen, mutta urheilijaa Piiri-lästä ei ikinä tullut. Rummut sen sijaan kiehtoivat ja kavereiden kanssa salaa paukuttelu musiikkiluokassa oli ”siistein-tä ikinä”. Kaikki kuitenkin muuttui eräänä päivänä, kun alakoulun viimeistä luok-kaa aloittava rumpalinalku sai tiedon muuttavansa perheensä mukana Kes-ki-Suomeen, Karstulan pieneen kuntaan. ”Se oli suuri järkytys. Koko elämä tuntui jäävän taakse”.

Satoja kilometrejä pohjoiseen muut-taminen ei tuntunut Piirilän mielestä

LemPeäLemmy

T ekst i: Joel HolmaKu vat: Joel Holma ja Henry Koskinen

Helsingissä opettajan sijaisuuksia tehnyt Piirilä piti oppilaiden kanssa puuhaamisesta.

o

33

hyvältä ajatukselta, eikä Karstula vai-kuttanut alussa ollenkaan asumiskel-poiselta paikalta.

Eläinharrastus Karstulassa kuitenkin jatkui. Perheellä oli oma kotieläintarha, joka oli samalla maksullinen nähtä-vyys paikallisille. Aika ajoin lampaat ja hevoset tuntuivatkin olevan Piirilälle parasta seuraa. ”Koko koulussa oli noin kaksikymmentä tyyppiä. Se oli melkoi-nen kulttuurishokki”, hän kertaa.

Vaikka muutto tuntui aluksi vaikealta, Piirilä kertoo kuitenkin vuotta nuorem-man veljensä eeliksen kanssa olleen hyvä verbaalisissa taisteluissa Karstu-lan Juntteja vastaan.

muutto, joKa muutti elämän

Yläkoulussa Piirilä jatkoi rumpujen pau-kuttelua musiikkiluokassa ja lyöttäytyi yhteen lahjakkaan kitaristin ossi oi-karin kanssa. Piirilä kertoo tapaamisen olleen elämänsä suurin käännekohta. ”Soitimme pari biisiä ja homma sujui hyvin, jotenkin se vaan natsasi”, hän naurahtaa ja kertoo jamien säännöllistyneen jatkuvasti. Myös Oikari muistelee ensitapaamista lämmöllä ja pitää sitä edelleen eri-tyisenä tapahtumana. ”Jotain erityistä siinä oli. Ei oltu kavereita sitä ennen, mutta ensimmäisten jamien jälkeen ollaan soitettu aina kimpassa.”

Rumpali ja kitaristi alkoivat välittö-mästi viettämään myös vapaa-aikaa keskenään ja poikien levylautasella soi esimerkiksi the Beatlesia ja rol-ling stonesia. Kaksikko ja pari muuta koulun muusikkoa järjestivät koulun musiikkiluokassa oppilaille jopa kon-sertteja välituntisin. Luokka oli Piirilän mukaan aina täynnä.

Kirkuvien tyttöjen määrä vei Oton myös rumpalin penkiltä pois. Laulajaa ei ollut ja Oikari kehotti Piirilää kokeilemaan ääntään. Vaikka mikrofoni tuntui alussa vieraalta ja laulaminen vaikealta, lop-pujen lopuksi Piirilästä kehittyi taitava laulaja ja vahva tulkitsija. motörheadin Lemmy kilmisteriä ihaileva teini tarttui samoihin aikoihin myös bassoon. Tie menestykseen oli avattu. Jälkeenpäin Piirilä on muistellut Karstulan aikoja myös positiivisin mielin.

helsinKi opetti

Bändikaveri Oikari soitti monta vuot-ta Piirilän kanssa erilaisissa yhtyeissä, kunnes nykyisen yhtyeen, Typefacen runko muodostui. Vuosien saatossa Oi-kari onkin oppinut tuntemaan sielun-veljensä todella hyvin. Hän pitää Piiri-lää hyväsydämisenä ja hieman omana persoonana. ”Hän on taitava muusikko, hyvä kaveri, joka on aina oma itsensä”.

Heikosti kiinnostaneen lukion jälkeen Piirilän elämää seurasi bänditapah-tumien ohella asepalvelus, puhelin-myyntiä, työttömyyttä ja muutto äidin mukana Laukaaseen. ”Olin vähän ka-dottanut itseni, joten lähdin Helsinkiin

puoleksi vuodeksi. Se kannatti”. Helsin-gissä aikaa kului muun muassa opetta-jan sijaisuuksien tehtävillä.

Entistä kovempana takaisin palanneel-le Piirilälle sana ”Plan B” on edelleen kirosana, mutta mies aikoo silti hakea opiskelupaikkaa syksyksi. Tämän ke-vään yhteishaussa pääsykokeita on esimerkiksi Helsingissä ja Oulussa.

äidin neuvoilla

Ammattimuusikoksi tähtäävän Piirilän tavoitteena on tulevaisuudessa tehdä sitä mitä haluaa ja ansaita rahaa sen ver-ran, että leipä tulee pöytään. Tämän men-

taliteetin hän on oppinut äidiltään, jota Piirilä pitää suurimpana esikuvanaan. ”Äi-tini on kovin mimmi ikinä. Hän opettanut sen, että rahalla ei ole niin suurta mer-kitystä elämässä.” Typefacen keulakuvalle kelpaisikin erinomaisesti olla vain muu-sikko, joka saa elantonsa soittamisella. Yhtyeen kitaristi kuitenkin paljastaa Pii-rilässä olevan puolia, joita hänestä eivät kaikki ehkä huomaa. ”Hänessä on paljon kunnianhimoa, mitä hän ei näytä muille ja mitä moni ei huomaa. Hän tavoittelee suuria asioita, vaikka ei sitä itse taida myöntääkään”, Oikari paljastaa.

Piirilän luonteesta kertoo myös vuosi sitten julkaistun 1000 Years –EP:n stu-diosessiot. Ossi muistelee laulujen ol-leen ongelma äänityksissä, eikä hyviä suorituksia meinannut tulla millään tavalla. Sessiot junnasivat paikallaan, eikä studioaikaa ollut loputtomas-ti. Ossi ja yhtyeen rumpali aku oikari päättivätkin turhautuneena lähteä pois studiolta ja Piirilä jäi studioon tuskai-lemaan äänimiehen kanssa.

Jäänyt kaksikko sai kuitenkin päähänsä hakea studioon lisää tunnelmaa: laulu-koppi tehtiin pimeäksi ja huhujen mu-kaan huone valaistiin muutaman kynt-tilän voimin. Kun turhautuneet soittajat tulivat uudestaan studiolle heitä odotti yllätys – kaikkiin biiseihin oli tehty lau-lut valmiiksi, jotka kuulostivat parem-milta kuin kukaan odotti. ”Otto todella-kin yllätti”, Oikari muistelee.

mursKaamaton unelma

Piirilän rauhallinen, jopa sydämellinen ääni muuttuu kuitenkin kireämmäksi, kun keskustelu siirtyy heihin, jotka ovat yrittäneet tyrmätä suuren unelman. ”Olen saanut kuulla niin monilta ihmi-siltä, että tämä tie ei johda mihinkään. Se kuitenkin vain lisää näytön haluani olla muusikko. Aion näyttää epäilijöil-le”. Epäilijöihin kuuluu edelleen jäseniä myös Piirilän omasta lähipiiristä.

Suuri unelma on tällä hetkellä lähem-pänä kuin koskaan aiemmin. Typeface pääsi tekemään tulevan EP:n kuuluisan tuottajan jaani Peuhun kanssa. Syksyllä 2014 julkaistava levy tulee Piirilän mu-kaan olemaan ”paras ikinä”. Helmikuun äänityssessioissa myös Oikarit saivat olla huoletta laulujen osalta.

© Henry Koskinen. Typefacen laulajabasisti rokkaamassa jyväskyläläisessä baarissa viime elokuussa.

34

oiranhankinta sysää ihmiselle aina suuren vastuun. Yksityiseltä myyjältä ostaminen tuo kuiten-

kin mukanaan paljon lisäkysymyksiä vastuusta ja terveystiedoista.

Luonnevika. Sukusiitos. Perinnölliset sairaudet. Laiminlyönti. ”Jos minun koirassani olisi jotain vikaa, en tiedä miten kestäisin sen”, kertoo 26-vuotias Camilla Pohjanheimo ajaessaan autoa kohti läheisen marketin parkkipaikkaa.

Tässä se nyt on, täällä vaihto tapah-tuu. Ulkona sataa vettä ja keli on ko-lea, mutta Camillan suu kääntyy silti hymyyn. Kaikki mahdolliset pelotte-lut on nyt kuunneltu, mutta ne eivät saaneet nuoren äidin päätä käänty-mään. ”Minä tarvitsen tätä, koira tuo minun elämälleni sisältöä lisää”, hän huomauttaa.

Auton moottorin hurina sammuu, kun Camilla sammuttaa isältään lainassa olevan Toyota Hiacen. Odotamme ul-kona kärsimättöminä. ”Tuleeko Jaska meille tänään?”, äitiään hihasta nykivä 4-vuotias Jonna kysyy.

Kymmenisen minuuttia odoteltuam-me parkkipaikalle kaartaa toinen auto. Ulos kävelee keski-ikäinen nai-nen joka tervehtii meitä reippaasti. ”Täällä tämä pentu nyt olisi”, nainen ilmoittaa ja avaa autonsa takaoven. Takapenkiltä maahan hyppää pieni saksanpaimenkoiran pentu, joka saa Camillan molempien tyttärien suut kääntymään hymyyn.

reKisteröimättömienKoirien hanKinta yleistymässä

Rekisteröimättömän puhdasrotuisen koiran hankinnassa on aina suuria ris-kejä. Yleisin syy tällaisen koiran han-kintaan on kuitenkin puhtaasti raha-kysymys. ”Pelkkää riskien ajatteluakin vältellään Suomessa hyvin paljon, kun ollaan hankkimassa perheeseen uutta lemmikkiä”, kennelneuvojana työsken-televä raija Lassinnie-mi kertoo. Internetin kautta rekisteröimät-tömiä koiria myydään suuria määriä joka vuosi. Koiria kaupataan paljon nykyään myös lehtien ”myydään tai ostetaan” -palstoilla.

Erityisesti lapsiperheet joutuvat punnitsemaan tarkoin lemmikin han-kintaa kennelien ul-kopuolelta. Koskaan ei voi tietää, onko koira esimerkiksi sukusiitoksen tuotos. ”Olisi kärjistämistä väittää, että kaikki rekisteröimättömät koirat ovat vaaral-lisia tai riskialttiita, mutta mikäli esi-merkiksi sukutietoja ei suostuta syystä tai toisesta paljastamaan, on yleensä kysymyksessä epämiellyttävien tietojen salaaminen”, Lassinniemi huomauttaa.

Lapset kiintyvät lemmikkeihin vielä nopeammin kuin aikuiset, minkä vuok-si koiran terveystiedot olisi erittäin tärkeä tietää. ”Lapsille voi olla outo ja jopa stressaavaa koettaa ymmärtää, mikäli uudesta lemmikistä jouduttai-

siin luopumaan yhtä pikaisesti kuin se on saatukin”, kennelneuvoja kertoo.

ensimmäiset päivät ovat aina jännittävimmät

Pohjanheimojen asunnon lattialla on paljon koiralle tarkoitettuja tavaroita. Eteisessä vastaan tulee pehmoleluja sekä muutama luu. Olohuoneen puo-lelta löytyy pieni koskematon ruskea peti ja ruokakupit pedin vierestä. ”Olen tiennyt jo monta kuukautta koiran tu-

losta, mutta silti olen unohtanut puolet tava-roista, jotka minun piti ostaa”, Camilla osoittaa lattialla lojuvia tyhjiä kuppeja. Ruokapussi on unohtunut ostoslis-talta.

”Äiti, mä piirrän Jaskan kuvan! Tässä on sen isot korvat, jotka lerputtaa alhaalla”, Jonna ilmoittaa

piirtäessään koiran ääriviivoja paperille.

Uninen saksanpaimenkoiran pentu astelee varovasti ympäri asuntoa ja haistelee jokaista kohdalleen sattuvaa esinettä. ”Sen nimeksi piti alun perin tulla Jackson, mutta kasvattaja unohti sen nimen, joten siitä tulikin vain Jas-ka”, Camilla kertoo.

Kaikkien asettuessa pikkuhiljaa aloilleen koko asunto täyttyy yhtäkkiä epämiellyt-tävästä hajusta, joka laukaisee saman tien reaktioita jokaisessa. ”Äiti Jaska meni mei-dän huoneeseen kakalle”, kolmevuotias Heidi kiljahtaa. Jonna alkaa itkeä, johon äiti

Paras ystäväni

KT ekst i ja ku vat: Sara Inkiläinen

”Olisi karjistamistaväittää, että kaikki

rekisteröitmättömät koirat ovat vaarallisia

35

ei voi reagoida muuten kuin huokaisemal-la, nappaamalla talouspaperirullan pöydäl-tä ja marssimalla lastenhuoneeseen.

tietojen tarKistaminenjää ostajan harteille

Rekisteröimättömän koiran ostajalla on kolme niin sanottua pääriskiä. Hän saattaa saada sairaan koiran, luonnevi-kaisen koiran tai joutua pentutehtailun kohteeksi. ”Pentutehtailijoita ei ole aina helppo tunnistaa, sillä he vaikuttavat ai-van tavallisilta ihmisiltä. Hälytyskellojen on kuitenkin hyvä alkaa soida, mikäli koi-raa myydään huomattavaan alihintaan rotuun nähden, pentua ei saa tulla kat-somaan kasvattajan kotiin tai kasvatta-ja ei ole suostuvainen jakamaan tietoja pennun taustoista”, Lassinniemi kertoo.

Koiran ostajana kannattaa kiinnittää huomiota omiin kysymyksiin kasvat-tajalle - onko kasvattaja vaivaantunut suorista kysymyksistä ja millä aikavä-lillä hän vastaa kyselyihin. Pentuteh-tailijoilla on aina vain yksi motiivi: raha. Osa tehtailijoista ei vaivaudu edes peit-tämään jälkiään, vaan he vetoavatkin koiran ostajan tunteisiin. Moni kokee pelastamisen tarvetta saadessaan sel-ville koiranpennun huonoista oloista ja ostavat koiran tästä syystä pentu-tehtaasta. ”Ikävä kyllä tämä on loputon noidankehä, pelastamisvietillä tuetaan rahallisesti pentutehtaiden toimintaa”, Lassinniemi muistuttaa.

”Minä kyllä luotan täysin Jacksonin kas-vattajaan ja osasin mielestäni kysyä terävästi kaiken oleellisen häneltä”, Ca-milla kertoo. Usein rekisteröimättömis-tä koirista puhutaan vain pahaa, mutta

samalla unohdetaan, että ovathan seka-rotuisetkin koirat rekisteröimättömiä ja sellaisia löytyy hyvin monelta. ”Miksei niitä sitten tuomita?”, Camilla pohtii.

Kenellä on vastuu pennusta?

Jackson on reilussa viikossa tottunut pienen asunnon kovaan hälinään ja osaa jo pysyä pois jaloista. Pieni pentu tarkkailee lasten juoksemista omasta ruskeasta pedistään hiljaa. ”Tämä on sellainen tuomionpäivä, sillä tänään Jackson lähtee eläinlääkäriin kokonais-valtaiseen tarkastukseen, jossa selviää onko siinä mitään vikaa”, Camilla sanoo.

Jotkut rekisteröimättömien koirien kas-vattajat käyttävät pennut eläinlääkä-rin tarkastettavana ja jotkut eivät. Ero rekisteröityjen ja rekisteröimättömien koirien kohdalla on se, että rekisteröi-tyjen pentujen kasvattajat ovat sitou-tuneet Suomen Kennelliiton laatimiin säädöksiin. Mikäli koiran ostaa yksityi-seltä ihmiseltä, myyjä saattaa kadota ostajan tavoitettavista jälkiä jättämättä pennun luovutuksen jälkeen, joten os-taja on täysin omillaan koiran kanssa.

Kennelkasvattajilla on täysi vastuu pentujen terveydestä sekä niiden ter-veystarkastuksista myös luovutuksen jälkeen toisin kuin rekisteröimättö-mien koirien kasvattajilla. ”Tarkasta-mattomien pentujen kohdalla täytyy varautua äärimmäiseen varovaisuu-teen, sillä tällöin uudella omistajalla ei ole mitään tietoa pennusta paperilla. Vastassa voi olla mitä vain”, Raija Las-sinniemi ilmoittaa.

epäilyt päättyvät eläin-lääKärin lausuntoon

Hälinä alkaa jälleen pienessä asunnos-sa, kun Camilla alkaa pukea nuorem-paa tytärtään talvivaatteisiin. Pedissään rauhallisesti levännyt Jackson innostuu ulkovaatteiden pukemisesta ja tulee jo valmiiksi ahtaaseen eteiseen häntää heiluttaen. Pentu nappaa Jonnan lapa-sen maasta ja juoksee olohuoneeseen se suussaan. ”Lasten kanssa uloslähtemi-seen menee yleensä vähintään parikym-mentä minuuttia näin talviaikaan, nyt kun koirakin on tullut taloon. Jacksonille se tuntuu toisinaan olevan hieman lii-kaa”, Camilla huokaisee pukiessaan kak-sivuotiaalle tyttärelleen pipoa päähän.

Eläinlääkärin klinikka on vain kilomet-rin kävelymatkan päässä, joten autoa ei tarvita. Eläinlääkärin odotushuoneessa Jackson on leikkisällä tuulella ja alkaa haukkua vieressä istuvalle suomen-pystykorvalle. Puolen tunnin odottelun jälkeen huoneeseen astuu nuori nai-nen valkoisessa takissa kutsuen Ca-millaa tuomaan koiransa tutkittavaksi. Istumme yhdessä hiljaa odotustilassa seiniä tutkien. Minuutit tuntuvat pit-kiltä, mutta lapsia se turhauttaa eniten.

”Miksi Jaska meni sen tädin luokse? Mitä se täti tekee Jaskalle, onko sillä kaikki hy-vin?”, Jonna kyselee äidiltään jatkuvasti.

Tilanne laukeaa vihdoin, kun eläinlääkäri astelee odotushuoneeseen todeten: ”Koi-ranne on täysin terve. Ei merkkejä pe-rinnöllisistä sairauksista tai muistakaan vaivoista. Silmät ja polvet tarkastamme sitten, kun koira on yli vuoden ikäinen.”

Koiran jatkuva huomioiminen on välttämätöntä kiireisessäkin arjessa. Uudesta perheenjäsenestä taiteillaan monenlaisia kuvia päivittäin.

36

ärikkäät bikinit, kampaukset ja vahva lavameikki saattavat antaa fitness-urheilusta pinnallisen ku-

van, mutta koreilun alta paljastuu pit-käjänteisyyttä ja rankkaa treenaamista vaativa laji. Isa Mursu kyllästyi kaksi vuotta sitten päämäärättömään salilla hengailuun ja hyppäsi menestyksek-käästi fitnessin maailmaan.

On huhtikuu 2013, kun Isa Mursu makoi-lee Kulttuuritalon takahuoneen lattialla ja odottaa pääsyään lavalle. Bodyfitnessin Euroopan-mestaruuskisojen juniorisarjan karsinta on alkamassa Helsingissä ja Mur-su käy mielessään läpi tulevaa koitosta.

Henkinen valmistautuminen jää kuiten-kin vähäiseksi, kun Mursulle ilmoitetaan, että kisoja on aikaistettu puolella tunnil-

la ja että muut kilpailijat ovat jo matkal-la lavalle. Isa pukee äkkiä bikinit päälle, työntää korkokengät jalkaan ja säntää juoksujalkaa jonon jatkoksi.

Rovaniemeläinen Isa Mursu, 24, innostui bodyfitnessistä kaksi vuotta sitten. Taus-talla oli monta vuotta kestänyt kunto-saliharjoittelu. ”Ensin halusin kroppani kesäkuntoon. Kun se oli saavutettu, ha-lusin vain lisää ja lisää. Fitnessin myötä treenaamisesta tuli tavoitteellisempaa, jotain muutakin kuin salilla hengailua.”

Isa hankki nopeasti itselleen valmenta-jan, koska ei itse tuntenut lajia tarpeek-si. Valmentajan myötä tulivat myös ensimmäiset kisatavoitteet. Tähtäi-messä olivat seuraavan vuoden Euroo-pan-mestaruuskarsinnat Helsingissä.

raakaa voimaaja henkistä haastetta

vT ekst i: Anni Happonen

Ku vat: Jessica Silfvernager ja Anni Happonen

Fitness saa odottaa. Isa Mursu on lyönyt fitness-kuviot jäihin ja keskittyy tällä hetkellä painonnostoon. Ylempi kuva: © Jessica Silfvernager. Hopeaa tuli! Isa Mursun uurastus palkittiin EM-kisoissa Espanjassa.

37

Fitness mittaa mielen vahvuutta

Urheilullinen elämäntyyli, ja eritoten fitness, on tämän päivän muoti-ilmiö. Televisiot tulvivat laihdutus- ja lii-kuntaohjelmia, ja kauppojen hyllyt notkuvat erilaisia proteiinituotteita ja palautusjuomia. Erityisesti nuorten tyttöjen kauneusihanteet ovat muut-tumassa − hoikan ulkomuodon lisäksi halutaan myös näkyviä lihaksia.

”On hyvä, että yhä useampi treenaa ja syö hyvin, kunhan terveellisyyttä ei viedä yli. Uskon, että terveellisten elämäntapojen vaaliminen ja treena-tun vartalon ihannointi on tullut jää-däkseen. Itse fitnessin suosio saattaa mennä kuitenkin ohi, koska kilpailu vaatii paljon”, Mursu pohtii.

Bodyfitnessissä pyritään rakenta-maan rasvaton ja urheilullinen, mut-ta silti naisellinen vartalo treenillä ja terveellisellä ruokavaliolla. Kun perinteisessä kehonrakennuksessa

pääpaino on urheilijoiden lihasmas-sassa, bodyfitnessissä tavoitellaan tasapainoista ulkomuotoa ja lihasten toiminnallisuutta.

Erityisesti kisoja edel-tävä dieettiaika koet-telee fitness-urheili-jan sitoutuneisuutta ja henkistä vahvuutta. Dieetin aikana liiku-taan kehon äärirajoilla ja se voi kestää jopa puoli vuotta. Tarkoi-tuksena on polttaa rasva pois lihasten päältä, jotta lihak-set tulisivat paremmin esiin kisoissa. Annoksia pienennetään ja viikoittaista treeniä lisätään.

”Ensimmäisenä dieettiaikanani jär-kytyin vartaloni muutoksista, kun xs-koon vaatteetkin alkoivat olla liian iso-ja. Tiesin kuitenkin, että kisojen jälkeen kroppa taas normalisoituu, ja terve suhtautuminen omaan kehoon auttaa kestämään dieettiajan.”

”Etenkin äiti ja isovanhemmat kau-histelivat dieetin aikana, kun söin niukasti ja minulla oli aina omat

eväät mukana. Äiti on kuitenkin sittemmin innostunut treenaa-maan enemmän ja pikkusiskokin on hu-rahtanut fitnessiin!”

Isan avomies Ju-ha-Matti on seuran-nut Isan treenaamista jo seitsemän vuotta. Vaikka kehonrakenta-

minen ei häntä itseään kiinnosta, on Juha-Matti iloinen siitä, että Isa on löytänyt itselleen mielekkään ja sopi-van lajin. Lihaksikas ulkomuotokaan ei miestä haittaa.

”Ihminen on yleisesti ottaen aina sopi-van kokoinen”, Juha-Matti toteaa.

Ravintolakokkina työskentelevä Ju-ha-Matti ymmärtää terveellisten elä-mäntapojen ja ravintorikkaan ruuan

Rauta nousee! Isa haluaa kehittyä painonnostossa ja päästä joku päivä kilpailemaan lajissa.

”Urheilu Onminulle lääke ja

voimavara

38

päälle. ”Isan harrastuksen myötä omat-kin välipalat ovat vaihtuneet rahkoihin ja raejuustoihin, vaikka olen kyllä aina syönyt terveellisesti ja urheillut paljon. Meillä ei eineksiä syödä!”

Erityisesti Isan dieettiaika vaati mo-lemmilta kärsivällisyyttä ja ymmärrys-tä. Juha-Matti jätti suosiolla punaviinit ja sisäfileet väliin Isan hermojen sääs-tämiseksi, mutta sääliä kovaa treenaa-jaa ja raaka-aineiden punnitsijaa koh-taan ei häneltä kuitenkaan heru.

”Isa kyllä tietää mihin on ryhtynyt. Ja kyllä Isa minuakin aina välillä patistaa lenkille”, hän nauraa.

päivät Kuluvat urheillessa

Isan esiintymisvuoro tulee niin äkkiä, ettei hän ehdi edes jännittää lavalle nousua. Hän astelee tuomareiden eteen.”En ollut siinä hätäkässä ehtinyt kiristää bikineitäni kunnolla ja hermoilin koko esiintymisen ajan, että yläosa valahtaa päältäni pois kaikkien silmien edessä. Jälkeenpäin harmittaa, etten ehtinyt nauttia esiintymisestä.”

Kuuden finalistin esiintymiset ovat ohi ja palkintojenjako al-kaa. Omaan suorituk-seensa pettynyt Mursu huomaa yhtäkkiä ole-vansa kärkikolmikon joukossa. Kolmas sija jaetaan, ja Mursu jää kaksin lavalle toisen kilpailijan kanssa.

”Siinä vaiheessa tiesin, miten tulee käymään. En olisi mitenkään voinut pärjätä voitta-jalle, hän todella ansaitsi kultamitalin. Hopea tuntui mahtavalta saavutuksel-ta”, Mursu hymyilee.

Samana iltana hopeamitalisti saa kuulla, että hänet on valittu Suomen joukkueeseen kolmen viikon päästä käytäviin Euroopan-mestaruuskisoihin Espanjaan.

Atleettinen elämäntapa ja erityisesti fitness on haukannut Isan elämästä ison palan, mutta hän ei näe sitä ne-gatiivisena asiana. ”Urheilu on minulle

lääke ja voimavara. Saan sitä kautta hyvää oloa. Bodyfitnessissä kehon ää-rirajoja koetellaan ja lajin myötä myös itsetuntoni on kehittynyt.”

Mursu valmistuu ensi syksynä hierojak-si ja vetää tällä hetkellä hierontatöiden lisäksi viikoittain ryhmäliikuntatunteja. Lisäksi Isa on uppoutunut erilaisiin mielenhallintaoppaisiin. Oppaat aut-tavat fitness-urheilijaa sovittamaan tarkkaavaisuushäiriön ja treenaamisen yhteen, kun tarkat treeniaikataulut ja syömisajat koettelevat energistä Isaa. ”Tarkkaavaisuushäiriö vaikuttaa tree-naamiseen, kun koko ajan käy kierrok-silla. Oppaat ovat opettaneet rauhoit-tumista ja sitä, miten ajatukset pystyy keskittämään urheiluun.”

Fitness saa hetKeKsi riittää

Kisapäivän aamu sarastaa Espanjassa. Isa ei ole saanut nukuttua kuin muuta-man tunnin, mutta herää silti virkeänä. Kisapaikassa Isa tapaa muut kilpailijat. He ovat paljon lihaksikkaampia kuin Isa.

Tällä kertaa Isa ehtii valmistautua esiintymiseensä kunnolla. T-kävely ja asennot menevät nappiin, ja hän on

henkisesti läsnä koko suorituksen ajan. ”En osannut yhtään arvioi-da sijoitustani, toivoin vain etten jää viimei-seksi”, Mursu nauraa.

Kun kilpailijoita putoaa lavalta pois toinen toi-sensa jälkeen, Mursu huomaa jääneensä jäl-leen kaksin toisen kil-

pailijan kanssa. Isa tajuaa, että hopea on hänen. ”Kyllä silloin itku pääsi. Olin niin onnellinen!”

Kaksi hopeaa oli Mursulle toistaisek-si tarpeeksi ja hän onkin laittanut ki-satavoitteet jäihin. Nyt hän keskittyy uuteen intohimoonsa, painonnostoon. ”Fitness alkoi kyllästyttää. Se on sel-lainen laji, jonka olen jo kokenut. On mukava vaihdella lajeja, kävin vasta tankotanssikurssinkin ja nyt keskityn painonnostoon. Fitnessiä ehtii harras-taa tulevaisuudessa!”

Olemme Mursun treenisalilla Rovanie-men urheiluhallilla, jossa hän treenaa painonnostoa miesporukan joukossa.”Isa on innokas ja ahkera treenaaja. Hänellä on motoriikka hallussa ja ke-hitystä on tapahtunut huimasti” Mur-sun ohjaaja ja kaveri, painonnostaja joni kuoksa kehuu. ”Painonnosto kiin-nostaa minua nyt fitnessiä enemmän ja haluaisin kehittyä tässä lajissa. Tu-levaisuudessa aion vielä kisailla, oli laji sitten fitness tai painonnosto. Kil-paileminen antaa minulle paljon!” Isa kertoo ja latoo innoissaan painoja tan-gonjatkeeksi.

Telineessä odottaa 82,5 kiloa, mikä olisi toistaiseksi Isan ennätys etukyy-kyissä. Mursu kävelee ympäri salia, katse tiukasti lattiassa. Pään tyhjennys on tarpeen, on keskityttävä ainoastaan itse suoritukseen. Hän mutisee itsek-seen ja tarttuu kaksin käsin tankoon.Sitten tanko nousee rinnuksille. Mursu laskeutuu kyykkyyn ja ponnistaa ylös. Ensimmäinen kyykky. Toinen. Naisen kasvot vääntyvät puristuksesta ja hän puuskuttaa kiivaasti.

”Ylös ylös ylös! Purista purista! Vielä yksi!” Kuoksa ärjyy.

Isan katse on nauliintunut kattoon ja hän puristaa tärisevin jaloin kyykystä ylös. Hän pukkaa tuskastuneena, mutta hymysuin, tangon takaisin telineeseen ja pyrähtää nauruun. Häntä ei pysäytä mikään.”Kilpaileminen

antaa minullepaljon!

39

arvoitukseLLisestihymyiLevä jaPani

apanilainen yhteiskunta on idän mystinen ihme, joka näyttää toimi-van muurahaismaisella säntillisyy-

dellä eikä japanilainen koskaan lakkaa hymyilemästä. Mutta mitä Japani yrittää kätkeä hymynsä taakse?

Lähijunan ovessa on piirroshahmoisia eläimiä, jotka heristävät sormeaan ja varoittavat puhekuplissaan juokse-misesta asemalaiturilla. Vastapäisellä penkillä istuva bisnesmies kaivaa sal-kustaan sarjakuvakirjan ja samanlaisiin koulupukuihin pukeutuneet teinitytöt räpläävät ringissä puhelimiaan, jotka ovat täynnä kimaltavia kännykkäkoru-ja. Juna on ahdettu täyteen, mutta vau-nussa on hiljaista kuin hautajaisissa. Japanilaisissa junissa puhelimeen pu-huminen on kielletty ja vierustoveril-lekin on kohteliasta puhua kuiskaten, etteivät kanssamatkustajat häiriinny. Hiljaisuus, mukavat istuimet ja seit-semän tunnin aikaero alkavat vaa-tia veronsa.

”Hei herää, me jäädään tässä pois”, kaverini inga sanoo ja tönäisee minut hereille.

Olemme saapuneet Nago-yaan, Japanin neljänneksi suurimpaan kaupunkiin. Matkaseurue koostuu al-lekirjoittaneen lisäksi nel-jästä kuvallisen viestinnän opiskelijasta: katariinasta, hannasta ja Pauliinasta sekä tietysti Ingasta, jota tulimme Japaniin tapaamaan. Hän on viet-tänyt puoli vuotta vaihto-oppilaana Nagoyassa ja palaa Suomeen vasta ensi kesänä.

Koko kahden viikon matkan ajan mi-nusta tuntuu, kuin näkisin kummal-lista naivistista unta, joka on täynnä lapsellisen kirkkaita värejä, hattaraista söpöyttä ja ylipirteää musiikkia. Sel-laiselta Japani ainakin pintapuolisesti vaikuttaa murrettuihin sävyihin ja au-tioihin maisemiin tottuneen suomalai-sen näkökulmasta. Mutta onko tämä vain sokerista pintaa, kuten japanilais-ten maailmankuulu kohteliaisuus, joka kätkee alleen jotain synkempää?

aasialainen ameriKKalainen unelma

Suomalainen ei unohda vanhoja vihol-lisiaan. Jos venäläinen hankkii Saimaan

rannalta kesämökin, herättää se heti eripuraista nettikeskustelua siitä, aiko-vatko itänaapurit ostaa Suomen pala palalta takaisin. Ruotsalaisia halvek-sitaan ja varsinkin Pohjois-Suomessa saksalaisia muistetaan nimittää katke-rasti lapinpolttajiksi.

Japanikaan ei ole välttynyt kivuliailta sotahaavoilta ja maan kahdella kau-pungilla, Hiroshimalla ja Nagasakilla, on surullinen kunnia olla ainoat koh-teet ihmiskunnan historiassa, joita vas-taan ydinpommia on käytetty sodassa. Yhdysvaltojen atomipommitukset ovat yhä tänä päivänäkin kipeä muisto japa-nilaisten keskuudessa. Yllättäen tämä ei kuitenkaan näyttäydy keskivertokansalaisissa vihana ame-rikkalaisia tai länsimaalaisia kohtaan – päinvastoin. Japanissa länsimaalais-ta kulttuuria ihannoidaan ja vaaleat

hiukset sekä isot silmät ovat kaune-usihanteita, joihin tummatukkaiset

ja ruskeasilmäiset japsit pyrkivät jopa sairaalloisesti.

Yritän saada lisätietoa siitä, miten tämä näkyy käytän-nössä japanilaisten arjessa haastattelemalla 23-vuoti-asta mayu hasegawaa, joka on Ingan opiskelukaveri Nagoya Zokei –yliopistos-sa. Japanilaiset ovat tunne-

tusti yhteisöllisiä ja hyvä-käytöksisiä, mutta toimittajan

näkökulmasta tämä on lähinnä riesa. Hymyilevästä ja nyökkäi-

levästä japanilaisesta on vaikea saada selville puhuuko hän totta tai

onko hän edes ymmärtänyt englannin-kielisiä kysymyksiäni. Nuori nainen pu-

T ekst i : Annika Helamo ku vat: Annika Helamo, Inga Metsola ja Katariina Ruotsalainen

j

Helmikuussa kevät tekee jo tuloaan Japanissa. © Katariina Ruotsalainen

40

huu jonkin verran englantia, mutta vä-lillä Inga avustaa kääntämällä Mayun japaninkielisiä vastauksia, jotka ovat lyhyitä ja ympäripyöreitä.

”Hiusten värjääminen voi olla työpai-kasta riippuen radikaalia, mutta ei vält-tämättä”.

”Nuoret käyttävät joskus värillisiä pii-lolinssejä. Minäkin käytän niitä joskus”.

”Mainoksissa näkee paljon länsimaalaisia.”

”Leonardo DiCaprio on hyvännäköinen”.

Huomaan pohtivani, olenko joutunut kuuluisan japanilaisen kohteliaisuu-den uhriksi enkä tahdo saada japsistani juuri mitään irti. Haastattelun jälkeen käymme luistelemassa tekojäällä ja illalla yritän vaivihkaa juottaa Mayua hiprakkaan. Alkoholikaan ei kuitenkaan murra japanilaisen hillittyä ulkokuorta.

”Kohteliaisuus ja ystävällisyys ovat iha-nia asioita, mutta toisaalta se tekee kanssakäymisestä varsinkin ulkomaalai-selle hankalaa. Välillä kaipaan sitä, että ihmiset puhuisivat yhtä suorasanaisesti kuin suomalaiset”, Inga huokaisee.

uraani halKeaa ja tuottaa lamppuun valKeaa

Matkaamme luotijunalla Japanin täyteen ahdettuun pääkaupunkiin To-kioon, jossa asuu reippaat 12 miljoo-naa ihmistä. Astuessamme ulos junas-ta, kohtaamme harmaan päivän.

”Eihän tänään pitänyt olla pilvistä”, sanon kummastuneena.

”Eivät nuo ole pilviä”, Pauliina huo-mauttaa osoittaen sormellaan pilven-piirtäjien huippuja kohti.

Nostan katseeni ja ymmärrän silmän-räpäyksessä, miksi aasialaiset turistit jaksavat hehkuttaa Suomen sinistä tai-vasta: Tokiossa taivas on aina hieman haalea, sillä sen ja kadunmiesten välis-sä leijuu harmaa saastepilvi.

Vaikka aurinko laskee lopulta savusu-mun taakse, eivät Tokion valot sammu koskaan. Katuvalot, neonkyltit, mainos-taulut ja näyteikkunat syttyvät jo hy-vissä ajoin ennen hämärää ja täplittä-vät hämärtyvää asfalttiviidakkoa.

Pelihallien pelit ja vehkeet käyvät täysillä kierroksilla, jättiläismäiset televisioruu-dut heijastavat kuu-mimpien listaykkös-ten musiikkivideoita, musiikki raikaa ja metrot suhahte-levat raiteillaan. Näissä energianku-lutustalkoissa on vaikea uskoa, että japanilaiset ovat aktiivisesti ajaneet ydinvoimasta luopu-mista Fukushiman ydinvoimalaonnet-tomuuden jälkeen.

Japanissa ydinvoima ei ole mikään ke-vyen kahvipöytäkeskustelun aihe.

”Olen yrittänyt udella ihmisiltä hei-dän suhtautumistaan ydinvoimaan. Varsinkin nuoret sanovat pontevasti vastustavansa ydinvoimaa Fukush-

iman onnettomuuden vuoksi”, Inga kertoo viitaten opiskelukavereihin-sa. ”Mutta toisaalta kukaan ei ole oikein osannut antaa sille myöskään kunnollista vaihtoehtoa, sillä japa-nilaiset käyttävät ihan järkyttäviä määriä sähköä.”

työnarKomaanien luvattu maa

ltapäivisin Tokion kadut ja lähijunat täyttyvät koulupukuisten nuorten lisäk-si kravattikaulaisista bisnesmiehistä, salary maneista. Jakkupukuihin pukeu-tuneita uranaisia on katukuvassa huo-mattavasti vähemmän. Japanilaisten työpäivät ovat pitkiä ja kotiin perheen pariin ehtii usein vasta yömyöhään, sil-lä uralla edetäkseen työntekijän täytyy

liehakoida esimie-hiään vapaa-ajal-lakin oluttuopin tai ruoan ääressä. Koska Japanissa ei ole maksullista vanhempain lomaa tai kunnallista päi-vähoitoa, tarkoit-taa tämä yleensä, että yliopistokou-lutetutkin naiset luopuvat urastaan hankkiessaan lap-sia ja jäävät koti-äideiksi. Ulkoisesti

modernin Japanin työkulttuuri onkin kuin 1950-luvun Suomesta.

”Sukupuoliroolit ovat täällä todella mustavalkoisia. Naiset pyrkivät yleensä olemaan ylityttömäisiä, joten jos nainen haluaa olla vakavasti otettava työelä-

”Kohteliaisuus jaystävällisyys ovat ihaniaasioita, mutta toisaalta

se tekee kanssakäymisestä varsinkin ulkomaalaiselle

hankalaa

Tokion Akihabaran kaupinginosan pelihallit ja liikkeet sulkevat ovensa vasta yömyöhään. Tokion Harajuku tunnetaan nuorison suosimana trendikkäänä shoppailupaikkana.

41

mässä, hän saattaa korostaa sitä pukeu-tumalla miesten vaatteisiin”, Inga sanoo.

”Naispuolinen ystäväni valitti, että ja-panilaisella naisella on rankkaa, koska lapsen saadessaan täytyy luopua urasta, vaikka olisi korkeasti koulutettu. Hänen mielestään naisiin kohdistuu valtavia ulkonäköpaineita. Minusta miesten osa on silti vielä vaikeampi. Japanilaisten työmoraali on sulaa hulluutta. Sen li-

säksi, että mies raataa ja elättää koko perheen, täytyy nykypäivän japanilais-miehen pitää myös huolta ulkonäöstään ja ehtiä osoittaa huomiota perheelleen”, Inga pohtii.

teollisen maan luonnonläheinen usKonto

Japani on kuitenkin muutakin kuin pilvenpiirtäjien ja kehittyneen tek-

niikkateollisuuden kehto. Nähdes-säni Nagoyan miljoonakaupungissa metroaseman ja hektisen liikenteen vierellä kohoavan metsän, tuumin, että se on kasvanut väärään paikkaan. Puiden keskeltä paljastuu pyhää paikkaa symboloiva portti. Olemme astuneet Atsutan pyhättöön, joka on Nagoyan suurin šintotemppelialue. Šintolaisuus on Japanin valtauskon-to, jolla ei ole perustajaa, pyhiä kir-

Pyhätön kojussa papit ja papittaret kaupittelevat kävijöille rukouksia, ennustuksia ja amuletteja, Tokion valomeri ei sammu koskaan. joiden pitäisi esimerkiksi parantaa koulumenestystä.

Atsutan šintotemppelialueen sisäänkäynti Nagoyassa on sijoitettu metsän keskelle.

42

joituksia eikä yleistä oppia. Pyhättöjä ympäröi aina pieni metsä.

Saamme yllättäen vapaaehtoiseksi oppaaksemme eläkeläismiehen, joka mielii harjoittaa englannin kielen taitojaan. Hän kertoo meille ystäväl-lisesti šintolaisuudesta ja siihen liit-tyvistä käytännöistä.

”Aluksi tulijat pesevät kätensä tässä altaassa, sillä jumalien eteen ei men-nä likaisena”, hän selittää nostaes-saan kauhalla vettä lähteestä, joka on sijoitettu portin pieleen.

”Šintolaisuus pohjautuu varhaisiin ja-panilaisiin kansantaruihin, joiden mu-kaan lähes jokaisessa luonnonilmiös-sä, kuten puissa, kivissä, järvissä ja vuorissa elää oma jumaluutensa”, hän kertoo osoittaen suurta puuta, jonka ympärille on solmittu rukousnauha.

Suurin osa japanilaisista ei tunnustau-du uskonnollisiksi, mutta šintolaiset ri-tuaalit elävät rinnakkain arkipäiväises-

sä elämässä buddhalaisten perinteiden kanssa. Katson ihmetellen pukumiehiä, koululaisia ja vanhuksia, jotka heit-tävät rahaa aidatuille rukousalueille ja suorittavat samalla aamujumpalta näyttäviä liikeratoja.

Pyhätössä on pieni koju, jossa nuori pappi ja kaksi papitarharjoittelijaa kaup-paavat kävijöille erilaisia amuletteja ja rukouksia. Hetken mielijohteesta ostan itselleni 7 eurolla rakkausamuletin, jon-ka voi ripustaa nykyaikaisesti kännyk-kään tai laukkuun. Jos pappiin on usko-minen, niin sen ansiosta pitäisi kosijoita jatkossa virrata ovista ja ikkunoista.

taKaisin Kotiin

”Herää, me ollaan kohta lentokentällä”, kuulen Ingan tutun äänen huutavan. Koen hetkellisen déjà vu –tunteen, kun-nes ymmärrän torkahtaneeni jälleen lä-hijunassa. Lentomme takaisin Suomeen lähtee kahden tunnin kuluttua. Vielä viimeisinä hetkinämme saarival-tiossa, haluavat lentokentälle matkaa-

vat koululaiset puhua meille englan-tia. Lapset käyvät kysymässä lauseita opettajaltaan ja toistelevat niitä het-ken ryhmässä. Lopulta yksi tai kaksi us-kaliasta tulee puhumaan meille.

”How are you? What is your name?” lapset täräyttävät reippaasti murtaen.He eivät tunnu juuri ymmärtävän vas-tauksiamme, mutta kuten totuttua, he hymyilevät kauniisti ja nyökkäilevät. Paikallisten vaikeaselkoinen kohteli-aisuus taitaa alkaa jo pienestä pitäen.

Japanin korkein vuori Fuji nousee vaikuttavana näkynä pienen teollisuuskaupungin ylle. Šintolaisuudessa 3776 metriä korkeaa Fujia on pidetty pyhänä vuorena.

43

Näkymä Tokion ylle kuudennestakymmenennestä kerroksesta vetää matkaajan hiljaiseksi. © Inga Metsola

44

POIKAMIES TULEE!

OLETKO VALMIS?syksy 2014