q1 q2 q3 q4 - vuosikertomukset.net€¦ · baswaren tuote- ja palvelustrategia perustuu hankinnasta...
TRANSCRIPT
Baswarevuosikertomus2012 1
BASWAREJAVUOSI2012LYHYESTIKIIHTYVÄÄGLOBAALIAKASVUA
Maailmanjohtavanpilvipalveluihinperustuvienverkkolasku-,hankinnastamaksuun-jatalousohjausratkaisujentoimittajanBaswarenmuutosohjelmistoyrityksestäpalveluyritykseksietenivuonna2012moninkonkreettisintavoin.
Kiihtyvääglobaaliakasvua
VUOSIKERTOMUS2012
Q1VuodenalussamarkkinoilletuomammeAlusta,joustavajapilvipohjainen,avoimiinstandardeihinperustuvahankinnastamaksuun-teknologia,olitärkeävirstanpylväsBaswarenstrategisessamuutoksessa.
Q2Automatisointipalveluidenvahvakasvujatkui.Palveluidenkasvusaavutettiinsuureltaosinkansainvälisiltämarkkinoilta.Automatisointipalvelujenvälittämätransaktiomääräkasvoi63,4prosenttia.
Q3Palveluliiketoimintavahvistiliikevaihdonkasvuakolmannellaneljänneksellä.Välitettyjentransaktioidenmääräjatkoikasvuaan.Syyskuussajulkaistiinpäivitettystrategiavuoden2015loppuunasti.Maailmanlaajuinenvahvakasvuonstrategianydin.
Q4Baswarejatkoikasvuaanyritysostoinavainmarkkinoillaan.Vuonna2012BaswarestatuliSaksanjohtavaverkkolaskuoperaattoriFirstBusinesspostGmbH:nhankinnanmyötä.Certipostinverkko-javerkkolaskutusliiketoiminnanhankinnanmyötäBaswarestatuliverkkolaskutuksenmarkkinajohtajaBenelux-maissaalkuvuodesta2013.BaswareonmarkkinajohtajamyösPohjoismaissa.
Baswarevuosikertomus2012 2
Vuonna2012Baswarenliikevaihtooli113699tuhattaeuroajasekasvoi5,5prosenttia,liikevoitonollessa8308tuhattaeuroa.LisenssimyynninlaskuaselittääosaksimerkittäväsiirtymäSoftwareasaService(SaaS)-palveluihin.Automatisointipalvelut-liiketoimintakasvoi44,1prosenttiakokovuodenaikana.
Kytkimmevuodenaikanaentistäenemmäntoimittajiajaostajiaavoimeenverkkoommeuusientuotteidenjatoimitustapojenavulla.Transaktiomääräolivuonna201234,0miljoonaajasekasvoi63,5prosenttia.
Alkuvuonna2012markkinoillelanseerattuAlusta-teknologia-alustaonkehitettyyhdistämäänBaswarentalousprosessiosaaminenjapilvipalvelut,jotkatakaavatsujuvansähköisenasioinninavoimenverkonkauttakaikenkokoisilleorganisaatioille.Alustaonotettuhyvinvastaanasiakaskunnassammejapanostammenykyistenasiakkaidensiirtymiseensenkäyttäjiksi.
Baswarenmuutosprosessiakiihdytettiinsyksylläjulkaisemallapäivitettystrategia,jonkamukaanBaswarepyrkiivuoden2015loppuunmennessäolemaanmaailmansuurinverkkolaskujenjamuidensähköistensanomienverkostoostajillejatoimittajille.
Keskeisiätavoitteitaovatvälitettyjentransaktioidenmääränvoimakkaankasvattamisenlisäksimarkkina-asemanvahvistaminenvalituillaavainmarkkinoillasekäpalvelujenjatuotteidentarkempisegmentointikaikenkokoisilleyrityksille,erityisestihuomioidenpienetjakeskisuuretyritykset.Lisäksitavoitteenaonasiakasuskollisuudenkehittäminenjayhtiönkannattavuudenparantaminen.
Baswarenhenkilöstömääräolivuoden2012lopussa1423.HenkilömääränkasvujohtuupääosinIntianyksikönhenkilöstönmääränkasvustasekäFirstBusinesspostGmbH:nostosta.
Kannattavuudenkehittäminenperustuuerityisestitoistettavanmyynti-jatoimitusmallinkäyttöönottoonsekämaailmanlaajuisentehokkaanpalvelutuotantoverkostonkäynnistämiseentäydelläteholla.
AVAINLUVUTTuhattaeuroa
*sisältäärahavarat
2012 2011Liikevaihto 113699 107750
EBITDA 14801 17284
LiikevoittoennenIFRS3poistoja 10555 14290
Liikevoitto 8308 12280
%liikevaihdosta 7,3 11,4
Tulosennenveroja 8357 12332
Tilikaudentulos 5863 9671
Omanpääomantuotto,% 5,8 11,6
Sijoitetunpääomantuotto,% 8,2 14,9
Likviditvarat* 34519 42977
Nettovelkaantumisaste,% -23,8 -42,3
Omavaraisuusaste,% 77,6 81,9
Tulos/osake,euroa 0,46 0,76
Tulos/osake(laimennettu),euroa 0,46 0,76
Emoyhtiönomistajillekuuluvaomapääoma/osake,euroa
7,84 7,76
Baswarevuosikertomus2012 3
Liikevaihtojaliikevoitto2008-2012
Liikevaihto,milj.euroa
2008
86.1
2009
92.7
2010
103.1
2011
107.8
2012
113.7
8.7 11.8 13.5 12.3 8.3Liikevoitto,milj.euroa
Liikevaihtotoiminnoittainvuonna2012
Ylläpito34,9%,39.7milj.euroa
Konsultointi28,9%,32.9milj.euroa
Lisenssimyynti15,3%,17.4milj.euroa
Automatisointipalvelut20,8%,23.7milj.euroa
Automatisointipalveluidentransaktiomäärätkvartaaleittain2010-2012
=miljoonaatransaktiota.Transaktiomääräkasvoi63,5prosenttiakokovuonna2012.
2010
13.6
2011
20.8
2012
34
Q4
Q3
Q2
Q1
SoftwareasaService(SaaS)–lisenssimyynninsuhde2008-2012
Baswarevuosikertomus2012 4
STRATEGIAVUODEN2015LOPPUUNTAVOITTEENAVAHVEMPIMAAILMANLAAJUINENKASVU
Baswaretiedottipäivitetystästrategiastajatavoitteistavuoden2015loppuunastisyyskuussa2012.Päivitetyssästrategiassapainotetaanmaailmanlaajuisenkasvunvahvistamistasekäorgaanisestiettäyritysostojenkautta,mikämahdollistaaliikevoittomarginaalinpositiivisenkehityksen.
Baswarenstrategialyhyesti:
Keskeisiätavoitteitaovatvälitettyjentransaktioidenmääränvoimakkaankasvattamisenlisäksimarkkina-asemanvahvistaminenvalituillaavainmarkkinoilla,palvelujenjatuotteidentarkempisegmentointikaikenkokoisilleyrityksille,eritotenhuomioidenpienetjakeskisuuretyritykset,sekäasiakasuskollisuudenkehittäminenjayhtiönkannattavuudenparantaminen.
150miljoonaavälitettyätransaktiotavuonna2015Baswarepyrkiivuoden2015loppuunmennessäolemaanmaailmansuurinverkkolaskujenjamuidensähköistensanomienverkostoostajillejatoimittajille.Baswarentavoitteenaonsaavuttaa150miljoonaavälitettyätransaktiotavuonna2015.
Liikevaihdontavoitteenaon15–30prosentinvuotuinenkasvu,mitätukeeautomatisointipalveluidenyli50prosentinvuotuinenkasvu.Baswarenpitkänaikavälinliikevoittomarginaalintavoiteon15–20
Baswarevuosikertomus2012 5
prosenttialiikevaihdosta,parantuenstrategiakaudenloppuakohden.Jatkuvientuottojenosuuttapyritäänkasvattamaan70prosenttiinliikevaihdosta.SuurinosakasvustatuleeSaaS-javerkkolaskutuksenskaalautuvistapalveluista,jotkaparantavatkannattavuutta.
Hankinnastamaksuun(P2P)-ratkaisujenmaailmanlaajuinenmarkkinajohtajuusBaswareonhankinnastamaksuun(P2P)-ratkaisujenmaailmanlaajuinenmarkkinajohtaja,jonkalaskuautomaatio-jaostolaskuohjelmistoillaonlähes2000ohjelmisto-jaSaaS-asiakasta.LisäksiBaswarellaonnoin800000aktiivistaasiakasyritystä,jotkakäyttävätBaswarenlaskujenjahankintasanomientoimittaja-jaasiakasverkostoa.Baswarenavainmarkkinoiden–hankinnastamaksuun-ohjelmistojenjaverkkolaskutuksen–odotetaankasvavanmerkittävästimuutamanseuraavanvuodenaikanaerityisestiniillämaantieteellisilläalueilla,joillaBaswarellaonjovahvaasema.
Baswarenliiketoimintaperustuuhankintaprosessienjaosto-jamyyntilaskujenkäsittelynautomatisointiinsekäorganisaatioidensisälläettäniidenvälillä.Baswarenkaikkituotteetjapalvelutovatsaatavillamaailmanlaajuisestipilvipalveluna.Palveluidentuotantoonkeskitettymuutamiinkeskuksiin,jotkatäyttävätyksityisenjajulkisensektorintiukimmatkinpalvelutasovaatimukset.
Baswarentuote-japalvelustrategiaperustuuhankinnastamaksuun-ratkaisujenkategoriajohtajuuteen.Tuotestrategiankeskiössäonalkuvuonna2012markkinoilletuotuAlusta,jokaonjoustavajapilvipohjainen,avoimiinstandardeihinperustuvahankinnastamaksuun-teknologia-alusta.AlustaatarjotaanensisijaisestiSaaS-palveluna.YhtiöpanostaavoimakkaastimyösnykyistenasiakkaidensasiirtymiseenAlustankäyttäjiksi.SaaS-palvelujenlisäksimyöspilvipalvelutkasvavattulevaisuudessa.
Uudistettumyynti-jamarkkinointimalliVahvemmankasvunsaavuttamiseksikaikenkokoisetostaja-jatoimittaja-asiakkaatsegmentoidaantarkemmin.Pääkohderyhmänäovaterityisestipienetjakeskisuuretyritykset.Suoramyynninlisäksikasvuatavoitellaanverkkokaupansekäuudistetunkanavastrategianavulla.Baswareetsiiuusiakanavakumppaneita,jotkatarjoavattalousprosessienulkoistamistaglobaaleilleorganisaatioille.Pienillejakeskisuurilleyrityksillekumppaneiksihaetaanmuunmuassatoimialakohtaisiapalveluyhtiöitäjatilitoimistoja.Kumppanitvoivattoimiajokovirtuaalioperaattoreinataimyyntiedustajina.Näidenlisäksiorgaanistakasvuatuetaanyritysostoilla.
Baswarentuotteetjapalvelutovatsaatavillamaailmanlaajuisesti.Palvelutarjontaajatoimituksiatoimittaja-asiakkaillevahvistetaansamallakunpanostetaanmyyntiinvalituillaavainmarkkinoillasuuremmanmarkkinaosuudensaavuttamiseksihankinnastamaksuun-ohjelmistoissajapalveluliiketoiminnassa.Näillämarkkinoillaonhuomattavakasvumahdollisuuskokonaismarkkinaosuudenjaverkkolaskujenosaltasekäorgaanisestiettämahdollistenyritysostojenmuodossa.
Baswarentuotteidenjapalvelujenuusienasiakkaidenmäärääontavoitekasvattaamerkittävästistrategiakaudenaikana.Uusasiakashankintaatuetaaneritotenkeskittämälläjaautomatisoimallamarkkinointiprosesseja.
KannattavuudenparantaminenstrategiakaudellaStrategiantoteuttaminenparantaayhtiönkannattavuuttamonineritavoinstrategiakaudenaikana.Kasvunedellyttämätinvestoinnitvaikuttavattuloksentekokykyynlyhyelläaikavälillä.
SaaS-javerkkolaskutusliiketoiminnanetunaonskaalautuvuus:yhteisetteknisetalustatmahdollistavatasiakasmääränkasvattamisenilmaninvestointejainfrastruktuuriinsamassasuhteessaliikevaihdonkasvunkanssa.
Kumppanikanavajaverkkokauppaparantavatkannattavuuttapitkälläaikavälillä.Verkkoasiointiinja-kaupankäyntiininvestoidaanvoimakkaastistrategiakaudenaikana.
Standardoiduttuotteetjapalvelutmahdollistavatresurssienoptimaalisenkäytönjaskaalautuvatprosessitkokoyhtiössä.
Edullisemmankustannustasonresurssienkäyttöälisätäänentisestäänmaailmanlaajuisestikasvavanliiketoiminnantarpeidenmukaan.Nykyisentuotekehitystyönjaautomatisointipalvelujentuotannonlisäksioffshoring-toimintaajatketaanasiakastuessa,projektientoimituksessajasisäisissätukitoiminnoissa.
Baswarevuosikertomus2012 6
TOIMITUSJOHTAJANKATSAUSMUUTOSPALVELUYRITYKSEKSIKONKRETISOITUI
Vuoden2012aikanaedistyimmekasvustrategiammetoteuttamisessajamuutoksessaohjelmistoyrityksestäpalveluyritykseksimoninkonkreettisintavoin.
Konserninliikevaihtokasvoivuonna20125,5prosenttiajaoli113699tuhattaeuroa,liikevoitonollessa8308tuhattaeuroa.Jatkuvientuottojen(YlläpitojaAutomatisointipalvelut)osuusliikevaihdostakasvoivuodenjokaisellaneljännekselläjaoli55,8prosenttiakokovuonna.Jatkuvientuottojenosuudenkasvuliikevaihdostaparantaaennustettavuuttapitkälläaikavälillä.Yhtiönkasvunjamuutosprosessinedellyttämät,suunnitelmanmukaisetpanostuksetnäkyivätyhtiönkokovuodentuloksessa.
OlemmekehittäneetpalvelukeskuksiammeEuroopassajaUSA:ssa,jottapystymmepalvelemaansamallainfrastruktuurillakasvavaamäärääasiakkaita.Tämänlisäksinykyistenasiakkaidemmeasiakaspalvelumallejaonkehitettyjapalvelutarjontaaonlaajennettu.Henkilöstömäärämmeonkasvanutsekäyritysostojenettärekrytointienkautta,kunolemmepanostaneetpalvelutuotannonjatoimittamisensekämyynninjamarkkinoinninkyvykkyydenkehittämiseen.Arvioltapuoletvuoden2012kiinteidenkustannustenkasvustakohdistuimuutosprosessimmetukemiseenjarakentamiseen.
Automatisointipalvelut-liiketoimintakasvoi44,1prosenttiavuonna2012.Automatisointipalveluidenjatkuvallekehittymiselleonolennaistamyöstransaktiomääränkasvu.Olemmekytkeneetvuodenaikanamyösentistäenemmäntoimittajiajaostajiaavoimeenverkkoommeuusientuotteidenjatoimitustapojenavulla.Transaktiovolyymimmeoli34miljoonaajasekasvoi63,5prosenttiakokovuodenaikana.Lisenssimyynninlaskuavuonna2012selittääosaksimerkittäväsiirtymäSoftwareasaService(SaaS)-palveluihin.
Syyskuussajulkaisimmepäivitetynstrategianvuoden2015loppuunasti,jossakorostuutavoitteemmemaailmanlaajuisestavahvastakasvusta.Päivitetyssästrategiassakeskeisiätavoitteitammeovatvälitettyjentransaktioidenmääränvoimakaskasvattaminen,markkina-asemammevahvistaminenvalituillaavainmarkkinoilla,palvelujemmejatuotteidemmetarkempisegmentointikaikenkokoisilleyrityksille,eritotenhuomioidenpienetjakeskisuuretyritykset,sekäasiakasuskollisuudenkehittäminenjayhtiönkannattavuudenparantaminen.
"Kytkimmeentistäenemmäntoimittajiajaostajiaavoimeenverkkoomme.Transaktioidenmääräkasvoi63,5prosenttiavuonna2012."
Baswarevuosikertomus2012 7
Vuoden2012alussajulkaistuAlusta,joustavajapilvipohjainen,avoimiinstandardeihinperustuvahankinnastamaksuun-teknologia,olimyöstärkeävirstanpylväsBaswarenstrategisessamuutoksessajapalvelukeskeiseenliiketoimintaansiirtymisessä.Alustaonotettuhyvinvastaanasiakaskunnassamme.
Baswareostialkuvuonna2012johtavansaksalaisenFirstBusinesspostGmbH-verkkolaskuoperaattorinsekätiedottiloppuvuodestabelgialaisenbpost-konserniinkuuluneenCertipostinverkko-javerkkolaskuliiketoiminnanostamisesta.YrityskauppojenjälkeenBaswareonverkkolaskutuksenmarkkinajohtajapaitsiPohjoismaissamyösSaksassajaBenelux-alueella.Yhtiöaikoojatkaaorgaanisenkasvuntukemistaavainmarkkinoillaanyritysostoilla.
Odotammeyhtiönmuutosprosessinjasiihentehtyjenpanostustenalkavanmaksaaitseääntakaisinvuoden2013aikana.Odotammemyösjatkuvienpalveluidentarpeensäilyvänhyvänäasiakaskunnassammesuhdanteistajahaasteellisestataloustilanteestariippumatta.Kannattavuudenkehittäminenperustuueritotentoistettavanmyynti-jatoimitusmallinkäyttöönottoonsekämaailmanlaajuisentehokkaanpalvelutuotantoverkostonkäynnistämiseentäydelläteholla.KasvavajakehittyväverkkolaskumarkkinatarjoaaerinomaisiakasvumahdollisuuksiaBaswarelle,jokaonjoalanjohtava,itsenäinentoimijamaailmanlaajuisesti.
KiitänlämpimästiBaswarenomistajiajaasiakkaitaluottamuksestasekähuippuluokanasiantuntijoitammesitoutuneestatyöstäkuluneenavuonna.
"KasvavajakehittyväverkkolaskumarkkinatarjoaaerinomaisiakasvumahdollisuuksiaBaswarelle,jokaonjoalanjohtava,itsenäinentoimijamaailmanlaajuisesti"
Baswarevuosikertomus2012 8
RATKAISUT&PALVELUTVERKKOLASKU-,HANKINNASTAMAKSUUN-&TALOUSOHJAUSRATKAISUTKAIKENKOKOISILLEYRITYKSILLE
Baswareonmaailmanjohtavapilvipalveluihinperustuvienverkkolasku-,hankinnastamaksuun-jatalousohjausratkaisujentoimittaja.BaswareB2BCloud-ekosysteemissätoimivatratkaisutjapalvelutmahdollistavatostajienjamyyjienavoimenjaturvallisensähköisenasioinninmaailmanlaajuisesti.
RatkaisutonsuunniteltuvastaamaankaikenkokoistenorganisaatioidentarpeitajaniissäonsisäänrakennettunaBaswarenpitkäaikainentalousprosessiosaaminenyhdistettynäpilvipalveluihinjaavoimeenverkkoon.Organisaatiotvoivattehostaahankinta-,ostoreskontra-jalaskutusprosessejaan,saavuttaahuomattaviakustannussäästöjä,parantaakassavirranennustettavuuttasekätiivistääasiakas-toimittajasuhteitaBaswarenratkaisujenavulla.Ratkaisutovatsaatavillapaikallisestiasennettuna,SoftwareasaService(SaaS)-palvelunataiprosessiulkoistuksenaEuroopassa,USA:ssasekäAasiajaTyynenmerenalueellajokoBaswarenomistatoimipisteistätailaajankumppaniverkostonkautta.
Hankinnastamaksuunjaraportoinninprosessi:
AlustayhdistääBaswarentalousprosessiosaamisenjapilvipalvelutAlkuvuonna2012markkinoilletuotuAlustaonjoustavajapilvipohjainen,avoimiinstandardeihinperustuvahankinnastamaksuun-teknologia-alusta.AlustaonkehitettyyhdistämäänBaswarentalousprosessiosaaminenjapilvipalvelut,jotkatakaavatsujuvansähköisenasioinninavoimenverkonkauttakaikenkokoisilleorganisaatioille.PanostamistanykyistenasiakkaidensiirtymiseenAlustankäyttäjiksijatketaan.
AlustaatarjotaanensisijaisestiSaaS-palvelunajasitensetukeeBaswarenstrategistamuutostapalveluyritykseksi.SuuremmissaorganisaatioissaSaaS-trendijatkaavoimistumistaan.YhäuseammatBaswarenasiakasyrityksethankkivatAlusta-teknologiaanperustuvatratkaisutpilvipalveluna.Palveluttarjoavaterityisestipienyrityksillenopeantavanaloittaasähköinenasiointiturvallisestijapienilläinvestoinneilla.
Baswarentuoteperheet:
Baswarevuosikertomus2012 9
BaswarenliiketoiminnanraportointiBaswarenliiketoimintakoostuulisenssimyynnistä,konsultoinnistasekäylläpito-jaautomatisointipalveluista.Lisenssimyyntisisältäähankinnastamaksuun(PurchasetoPay,P2P)-tuoteperheenjavainSuomessamarkkinoitavattalousohjaus-jamaksuautomaatiotuotteet.Automatisointipalvelutsisältävätverkkolaskutuksen,paperilaskujenskannauspalvelut,tulostuspalvelut,ostokatalogienvälityksen,hankintasanomienvälityksen,aktivointipalvelunjaSaaS-palvelut.MaantieteellisinäalueinaraportoidaanSuomi,Skandinavia,muuEurooppajamuumaailma.
Baswarevuosikertomus2012 10
BASWARENASIANTUNTIJATYÖYHTEISÖKANSAINVÄLISTYYJAKASVAA
Baswarenhenkilöstömääräkasvoi241henkilöllävuodenaikanajaseoli1423vuoden2012lopussa.Intianhenkilöstönmääräkasvoivuodenaikanaeniten.BaswarelaistenmääräkasvoimyösalkuvuodensaksalaisenverkkolaskuoperaattoriFirstBusinesspostGmbH:nhankinnanmyötä.
Ulkomaanyksiköissätyöskentelevienosuushenkilöstöstänousiverrattunavuodentakaiseentilanteeseen.Tilikaudenlopussa64,4prosenttiaBaswarenhenkilöstöstätyöskenteliSuomenulkopuolellaja35,6prosenttiaSuomessa.Myynnissäjamarkkinoinnissatyöskenteli11,3prosenttia,konsultoinnissajapalveluissa57,8prosenttia,tuotekehityksessä24,7prosenttiajahallinnossa6,2prosenttiahenkilöstöstä.Henkilöstönkeski-ikäoli34,0vuotta.Henkilöstöstä24,3prosenttiaolisuorittanutylemmänja29,6prosenttiaalemmankorkeakoulututkinnon.Naisiaoli22,8prosenttiajamiehiä77,2prosenttiahenkilöstöstä.
HenkilöstövahvankasvustrategiantakanaHenkilöstönrekrytointiajaosaamistasuunnattiinBaswarenmuutosprosessiaohjelmistoyrityksestäpalveluyritykseksitukevaksi.Tämäonedellyttänytkeskittymistäomiintuotteisiin,niidenkehittämiseenkaikenkokoistenyritystenkäyttöönjatarkastisegmentoituunmarkkinointiinkaikillamarkkina-alueillammesamanaikaisestikuinasiakaspalvelumallejaonkehitetty.Yhtiönkannattavuudenkehittäminenperustuueritotentoistettavanmyynti-jatoimitusmallinkäyttöönottoonsekämaailmanlaajuisentehokkaanpalvelutuotantoverkostonkehittämiseen.Syksylläpäivitetyn,vahvankasvustrategianviestintäänjahenkilöstönsitouttamiseenstrategiantoteuttamiseksionmyöspanostettuvoimakkaastiloppuvuodenaikana.
KokohenkilöstönkattavakannustinjärjestelmäBaswareonpanostanuthenkilöstönsitouttamiseenjakannustamiseenkokohenkilöstönkattavallabonusohjelmalla.Helmikuussajulkaistiinmyösuusikonserninavainhenkilöidenosakepohjainenkannustinjärjestelmä.Järjestelmäntarkoituksenaonyhdistääomistajienjaavainhenkilöidentavoitteetyhtiönarvonnostamiseksisekäsitouttaaavainhenkilötyhtiöönjatarjotaheillekilpailukykyinenyhtiönosakkeidenomistukseenperustuvapalkkiojärjestelmä.
TuotekehitysjaAlustaBaswarentutkimus-jatuotekehitysmenotolivatvuonna2012yhteensä17884tuhattaeuroajanevastasivat15,7prosenttialiikevaihdosta.Menotkasvoivatedellisenvuodenvastaavaanajankohtaanverrattuna8,5prosenttia.Tuotekehityksessätyöskentelivuoden2012lopussa351henkilöä,josta162henkilöäIntiassa.
Vuonna2012tuotekehitysmenoihinvaikuttieritotenBaswarenuudensukupolvenAlusta-ohjelmistojenkehittäminen.VuodenalussamarkkinoilletuotuAlusta-teknologiakokoaayhteenBaswarentalousprosessiosaamisensekäkäytönmukaanveloitettavatpilvipalvelut,jotkatakaavatsujuvansähköisenasioinninavoimenverkonkauttakaikenkokoisilleorganisaatioille.Yhtiönuudensukupolventuotekokonaisuuttapyritääntarjoamaanvoimakkaastimyöspalveluna.Alusta-teknologiatukeeBaswarenstrategistamuutostajatuleeparantamaanyhtiönkilpailukykyä.
Baswarevuosikertomus2012 11
Henkilöstönjakautuminenmaantieteellisesti
Intia,509henkilöä
Suomi,507henkilöä
MuuEurooppa,199henkilöä
Skandinavia,134henkilöä
Muutalueet,74henkilöä
Työsuhteenkestovuosina,%
Alle1vuosi,25%
1-2vuotta,36%
3-4vuotta,10%
5-6vuotta,9%
7-8vuotta,7%
Yli9vuotta,12%
Henkilöstönkoulutusjakauma,%
Ylempikorkeakoulututkinto,24%
Alempikorkeakoulututkinto,29%
Muu,46%
Baswarevuosikertomus2012 12
HALLITUS
HannuVaajoensuuBaswarenhallituksenjäsenvuodesta1990,hallituksenpäätoiminenpuheenjohtaja2005-Syntynyt1961KTM
IlkkaSihvoBaswarenhallituksenvarapuheenjohtajavuodesta2012Syntynyt1962KTM,DI
PenttiHeikkinenBaswarenhallituksenjäsenvuodesta2009Syntynyt1960KTM,Jyväskylänyliopisto;StanfordGraduateSchoolofBusiness(StanfordExecutiveProgram2001)
EevaSipiläBaswarenhallituksenjäsenvuodesta2010Syntynyt1973KTM
AnssiVanjokiBaswarenhallituksenjäsenvuodesta2012Syntynyt1956KTM
Baswarevuosikertomus2012 13
JOHTORYHMÄ
EsaTihiläToimitusjohtajaSyntynyt1964,Yo-merkonomi,eMBA
Baswarenpalveluksessavuodesta2004,johtoryhmänjäsenvuodesta2005.
MattiCopelandSeniorVicePresident,StrategySyntynyt1961,KTMHelsinginKauppakorkeakoulu,StanfordGraduateSchoolofBusiness(StanfordExecutiveProgram2000).
Baswarenpalveluksessavuodesta2011,johtoryhmänjäsenvuodesta2011
MikaHarjuahoTalousjohtajaSyntynyt1966,KTM
Baswarenpalveluksessavuodesta2007,johtoryhmänjäsenvuodesta2007.
HenrikHasselbalchSeniorVicePresident,ProfessionalServicesSyntynyt1965,BA.Sc.Economics&Informatics,CopenhagenBusinessSchool
Baswarenpalveluksessavuodesta2012,johtoryhmänjäsenvuodesta2012.
MariHeusalaSeniorVicePresident,HR&DevelopmentSyntynyt1966,KTM
Baswarenpalveluksessavuodesta2009,johtoryhmänjäsenvuodesta2011.
Baswarevuosikertomus2012 14
JormaKemppainenSeniorVicePresident,ProductDevelopmentSyntynyt1965,DI
Baswarenpalveluksessavuodesta2009,johtoryhmänjäsenvuodesta2009.
PekkaLindforsSeniorVicePresident,VolumeSalesSyntynyt1966,Kauppatieteidenylioppilas
Baswarenpalveluksessavuodesta2004,johtoryhmänjäsenvuodesta2011.
SteveMuddimanSeniorVicePresident,GlobalMarketingSyntynyt1961,UniversityGraduate(Communications)
Baswarenpalveluksessavuodesta2008,johtoryhmänjäsenvuodesta2008.
RikuRoosSeniorVicePresident,AutomationServicesSyntynyt1960,DI
Baswarenpalveluksessavuodesta2007,johtoryhmänjäsenvuodesta2012.
MattiRusiSeniorVicePresident,SupportSyntynyt1963,MBA,datanomi
Baswarenpalveluksessavuodesta2010sekävuosina1997-2008,johtoryhmänjäsenvuodesta2010.
JukkaVirkkunenSeniorVicePresident,EnterpriseSalesSyntynyt1960,Yo-merkonomi
Baswarenpalveluksessavuodesta2006,johtoryhmänjäsenvuodesta2006.
Baswarevuosikertomus2012 15
HALLINNOINTI–BASWAREOYJSELVITYSHALLINTO-JAOHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ
Tämäselvityshallinto-jaohjausjärjestelmästä(CorporateGovernanceStatement)onlaadittuhallinnointikoodinsuositus54:njaarvopaperimarkkinalain7luvun7§:nmukaisesti.Selvityshallinto-jaohjausjärjestelmästäannetaanyhtiöntoimintakertomuksestaerillisenä.
YleisetperiaatteetBaswareOyjonSuomessarekisteröityjaEspoossakotipaikkaansapitäväjulkinenosakeyhtiö.Basware-konserni(Basware)muodostuuemoyhtiöstäBaswareOyj:stä,senyhdestäsuomalaisestaja12ulkomaisestatytäryhtiöstä.
Baswarenpäätöksenteossajahallinnoinnissanoudatetaanyhtiönyhtiöjärjestystä,Suomenosakeyhtiölakiajamuutayhtiötäkoskevaalainsäädäntöä.LisäksiyhtiönoudattaaNASDAQOMXHelsinkiOy:n,KeskuskauppakamarinsekäElinkeinoelämänkeskusliitonsuosituksialistayhtiöidenohjausjärjestelmistänäissäperiaatteissamainituinpoikkeuksinsekäNASDAQOMXHelsinkiOy:nsisäpiiriohjetta.Tytäryhtiöissäsovelletaanpaikallisialakeja.
BaswarenoudattaaArvopaperimarkkinayhdistysry:njulkaisemaaSuomenlistayhtiöidenhallinnointikoodia(CorporateGovernance)seuraavallapoikkeuksella:
Baswarenhallituksessaeioleerillisiävaliokuntia,koskayhtiöntoiminnanlaajuusjahallituksenkokoeivätedellytäasioidenvalmisteluakokohallitustapienemmässäkokoonpanossa.
ToimielintentehtävätjavastuutBasware-konserninjohtamisestavastaavatyhtiökokous,hallitusjatoimitusjohtaja,joidentehtävätmääräytyvätSuomenosakeyhtiölainmukaisesti.Operatiivisestatoiminnastakonsernitasollavastaatoimitusjohtajakonserninjohtoryhmänavustamana.
YhtiökokousYhtiökokousonyhtiönylinpäättäväelin.Varsinainenyhtiökokousjärjestetäänkerranvuodessahallituksenmääräämänäpäivänäkuudenkuukaudenkuluessatilikaudenpäättymisestä.Ylimääräisiäyhtiökokouksiavoidaantarvittaessajärjestäävuodenaikana.YhtiökokouspidetäänyhtiöjärjestyksenmukaisestiyhtiönkotipaikassaEspoossa,HelsingissätaiVantaalla.Kutsuyhtiökokoukseenonjulkaistavayhtiöninternetsivuillaaikaisintaankolmekuukauttajaviimeistäänkolmeviikkoaennenyhtiökokousta,kuitenkinvähintäänyhdeksänpäivääennenyhtiökokouksentäsmäytyspäivää.Lisäksihallituksenniinpäättäessäyhtiövoisamassamääräajassajulkaistatiedonyhtiökokouksenajastajapaikastasekäyhtiöninternetsivujenosoitteenyhdessäsanomalehdessä.
Varsinaisessayhtiökokouksessapäätetäänvuosittainseuraavistaasioista:
tuloslaskelmanjataseenvahvistaminen
vahvistetuntaseenmukaisenvoitontaitappionkäsittely
vastuuvapaudenmyöntäminenhallituksenjäsenillejatoimitusjohtajalle
hallituksenjäsentenmääräjanimitys
tilintarkastajienvalinta
hallituksenjatilintarkastajienpalkkiot
muutkokouskutsussamainitutasiat
HallitusBaswareOyj:nhallitushuolehtiiyhtiönhallinnostajatoiminnanasianmukaisestajärjestämisestä.Hallitusvalvooyhtiöntoimintaajajohtamistasekäpäättäämerkittävätyhtiönstrategiaa,organisaatiota,rahoitustajainvestointejakoskevatasiat.HallituksentehtävätjavastuumääräytyvätensisijaisestiyhtiöjärjestyksenjaSuomenosakeyhtiölainmukaisesti.Hallitusvahvistaavuosittain
Baswarevuosikertomus2012 16
työjärjestyksen,johononkirjattuhallituksenkokouskäytäntösekähallituksentehtävät.
Vuonna2012Baswarenhallituksessaoli5jäsentä:HannuVaajoensuu(puheenjohtaja),PenttiHeikkinen,IlkkaSihvo(varapuheenjohtaja),EevaSipiläjaAnssiVanjoki.Hallituskokoontui17kertaa(varsinaisestayhtiökokouksesta26.2.2012alkaen)jaosallistumisprosenttioli92,9.
Hallitusnoudattaaomaatyöjärjestystä,jossaonmääriteltymuunmuassahallituksenkokoonpanonjavalinnanperiaatteet,kokouskäytännötsekähallituksentehtävät.Hallituksentehtävänäontyöjärjestyksenmukaantehdäpäätöksiäasioistataisenhyväksyntävaaditaanseuraavilleasioille:
1. Hallituksenpuheenjohtajanjatoimitusjohtajannimittäminenjaerottaminen
2. Konserninstrategiajatavoitteidenvahvistaminen,sekäniidentoteutumisenseurantajatarvittaessatoimenpiteidenkäynnistäminenpoikkeamienkorjaamiseksi
3. Yhtiönjohtamisjärjestelmänvahvistaminentoimitusjohtajanesityksestä,mukaanlukienkonsernirakenne,organisaatiojakonserninjohtoryhmännimitykset
4. Toimintasuunnitelmanjabudjetinvuosittainenvahvistaminenjaniidentoteutumisenvalvominen
5. Osavuosikatsaustenjatilinpäätöksenjatoimintakertomuksenkäsittelyjaniistäpäättäminenjatiedottaminen
6. Tulosohjausinformaatioonliittyvienasioidenpäättäminen,mahdollisetmuutoksetjaniistätiedottaminen
7. Rahoitus-jaosinkopolitiikanmäärittelyjaehdotuksentekeminenyhtiökokoukselleosingonjakamisesta
8. Yhtiönsisäisenvalvonnanjariskienhallinnankäytäntöjenvahvistaminenjaniidennoudattamisenvalvonta
9. Yhtiönarvojenjaeettistenperiaatteidenvahvistaminenjaniidennoudattamisenvalvonta
10. Päättäminenyhtiönomaisuudenmyynnistätaimuustaluovutuksesta,yritys-jaliiketoimintaostoistaja–myynneistäsekämuistamerkittävistämuutoksistayhtiönliiketoimintaan
11. Merkittävistäyksittäisistäinvestoinneistajavastuusitoumuksistapäättäminensekäkaikkitoimipaikkojenvuokrasopimuksistapäättäminen
12. Kaikistasopimuksistajaliiketaloudellisistatapahtumistapäättäminen(mukaanlukienkäyttö-jarahoitusomaisuudentaiteollisoikeuksienmyynti,leasing,siirto,panttaustaikiinnitys)yhtiönjohtoryhmäntaiheidänlähipiirinsäkanssa,mukaanlukienyhtiöt,jotkaheomistavattaijoissaheilläonmääräysvalta
13. Yhtiönylimmänjohdonnimittäminenjavapauttaminentehtävistään
14. Yhtiönylimmänjohdontyöehdoista,palkkioistajaniidentavoitteistapäättäminensekätoteutumienvahvistaminen
15. Toimitusjohtajanseuraajasuunnittelustavastaaminen
16. Konserninkannustejärjestelmänja–politiikanvahvistaminen,mukaanlukienyhtiönvuosikohtaisenbonusjärjelmänyleisperiaatteetjayleinenpalkkioraamista.
17. Annettavistaoptioistataimuistapitemmänaikavälinkannustejärjestelmistäpäättäminenyhtiökokouksenantamanvaltuutuksenpuitteissa
18. Yhtiönosakkeidenlunastaminen,optioiden,vaihtovelkakirjojentaioptiolainojenliikkeeseenlaskuyhtiökokouksenvaltuutuksenmukaisesti
19. Tytäryhtiöiden,sivukonttorienjaedustustojenperustamisestajalopettamisestapäättäminen
20. YhtiönCorporateGovernance-menettelyidenkehittäminen
21. Hallituksenomantoiminnanarviointijakehittäminen
22. Toimitusjohtajantoiminnanarviointijapalautteenantaminen
23. Yhtiökokouksenkoollekutsuminen.
Baswarenhallitukseenkuuluuyhtiöjärjestyksenmukaanvähintäänneljäjaenintäänkahdeksanvarsinaistajäsentä.Hallituksenjäsenetvalitseeyhtiökokoustoimikaudeksikerrallaan.Toimikausialkaavalinnansuorittaneenyhtiökokouksenpäätyttyäjapäättyyvalintaaensiksiseuraavanvarsinaisenyhtiökokouksenpäätyttyä.Yhtiöjärjestyksessäeiolerajoitettuyhtiökokouksenvaltaaasettaajäseniähallitukseen.Hallitusvalitseekeskuudestaanpuheenjohtajanjavarapuheenjohtajanjaonpäätösvaltainen,kunenemmänkuinpuoletsenjäsenistäonläsnä.
Päätösasioidenlisäksihallitukselleannetaankokouksissaajankohtaistatietoakonsernintoiminnasta,taloudellisestatilanteestajariskeistä.Hallituskokoontuuetukäteensovitunaikataulunmukaisestikerrankuukaudessa,minkälisäksihallituskokoontuutarvittaessa.Kaikistakokouksistapidetäänpöytäkirjaa.Hallitustenkokoustensihteerinätoimiiyhtiönlakiasiainjohtaja.
ToimitusjohtajaYhtiönhallitusnimittäätoimitusjohtajan.Toimitusjohtajantehtävänäonjohtaakonserninliiketoimintaajahallintoayhtiöjärjestyksen,Suomenosakeyhtiölainjahallituksenohjeidenmukaan.Toimitusjohtajantukenakonserninjohtamisessaonjohtoryhmä.Yhtiöntoimitusjohtajanaontoiminut17.10.2011alkaenEsaTihilä.
Johtoryhmä(BaswareExecutiveTeam,BET)Baswarenhallitusnimittääkonserninjohtoryhmän.Konserninjohtoryhmäavustaatoimitusjohtajaayhtiönoperatiivisessajohtamisessa,valmisteleehallituksenjatoimitusjohtajankäsiteltäviäasioitasekä
Baswarevuosikertomus2012 17
suunnitteleejavalvooliiketoimintayksiköidentoimintaa.Konserninjohtoryhmäkokoontuukerrankuukaudessa.Johtoryhmänpuheenjohtajanatoimiitoimitusjohtaja.
Baswarenjohtoryhmäänvuonna2012kuuluivatEsaTihilä,CEO;MattiCopeland,SeniorVicePresident,Strategy;MikaHarjuaho,CFO;MariHeusala,SeniorVicePresident,HR&Development;JormaKemppainen,SeniorVicePresident,Products;PekkaLindfors,SeniorVicePresident,VolumeSales;SteveMuddiman,SeniorVicePresident,GlobalMarketing;RikuRoos,SeniorVicePresidentAutomationServices;MattiRusi,SeniorVicePresident,CustomerSupport;jaJukkaVirkkunen,SeniorVicePresident,EnterpriseSales.1.4.2012alkaenjohtoryhmäänkuuluiHenrikHasselbalch,SeniorVicePresident,ProfessionalServices.
7.1.2013alkaenjohtoryhmäännimitettiinIlariNurmi,SeniorVicePresident,ProductManagement.
SisäinentarkastusKonserninsisäinentarkastusarvioijavarmistaakonserninsisäisenvalvonnanriittävyyttäjatehokkuutta.Searvioimyöseriliiketoimintaprosessientehokkuutta,riskienhallinnanriittävyyttäsekäsisäistenohjeidennoudattamista.SisäisentarkastuksenpalveluostetaanpääosinBaswareOyj:nhallituksenvalitsemaltaulkopuoliseltajariippumattomaltapalveluntarjoajalta,mitätäydennetäänsoveltuvinosinyhtiönominresurssein.
KonserninsisäinentarkastusonriippumatonBaswarenliiketoimintayksiköistäjamuistayksiköistä.Seraportoikonserninhallituksellejahallinnollisestitoimitusjohtajalle.Sisäisentarkastuksenkoordinaattorinatoimiitalousjohtaja.Konserninsisäisentarkastuksentoimenkuva,valtuudetjavastuutonmääriteltysisäisentarkastuksentoimintaohjeessa.Sisäisentarkastuksentoimintaohjeen(InternalAuditCharter)javuotuisenriskiperusteisentarkastussuunnitelmanhyväksyyhallitus.
TilintarkastusBaswareOyj:lläonyhtiöjärjestyksenmukaisestivähintäänyksijaenintäänkaksivarsinaisenyhtiökokouksenvalitsemaatilintarkastajaa,joistavähintääntoinenonKeskuskauppakamarinhyväksymätilintarkastusyhteisö.Lisäksiyhtiölläonvähintäänyksijaenintäänkaksivaratilintarkastajaa.Tilintarkastajatvalitaantehtäväänsätoistaiseksi.Hallituksenehdotustilintarkastajaksiilmoitetaanyhtiökokouskutsussa.Tilintarkastuksenpääasiallisenatehtävänäontodentaa,ettätilinpäätösantaaoikeatjariittävättiedotBasware-konsernintuloksestajataloudellisestaasemastatilikaudelta.Senlisäksitilintarkastajatraportoivathallituksellehallinnonjatoimintojenjuoksevastatarkastuksesta.Yhtiöntilintarkastajanatoimivuonna2012KHT-yhteisöErnst&YoungOy,päävastuullisenatilintarkastajanaKHTHeikkiIlkka.VaratilintarkastajanatoimiKHTTerhiMäkinen.
TaloudelliseenraportointiinliittyvätsisäisenvalvonnanjariskienhallinnanjärjestelmätYlinvastuukirjanpidostajavarainhoidonvalvonnastakuuluuBaswareOyj:nhallitukselle.Hallitusvastaasisäisestävalvonnasta,jatoimitusjohtajahuolehtiivalvonnankäytännönjärjestämisestäjavalvonnantoimivuudenseurannasta.Liiketoiminnanohjausjavalvontatapahtuvatkokokonserninkattavanraportointi-jaennustejärjestelmänavulla.Toimitusjohtajajatalousjohtajatoimittavathallituksenjajohtoryhmänkokouksiinkuukausittaisiinraportteihinperustuvankatsauksenkonsernintilanteestajakehityksestä.
RiskienhallinnanjasisäisenvalvonnanjärjestelmäKonserninriskienhallintatoimintaaohjaavatlainvaatimukset,omistajienliiketoiminnalleasettamattavoitteetsekäasiakkaiden,henkilöstönjamuidentärkeidensidosryhmienodotukset.Riskienhallinnantavoitteenaontiedostaajatunnistaasystemaattisestijakattavastiyhtiöntoimintaanliittyvätriskitsekävarmistaa,ettäriskejähallitaanasianmukaisestiliiketoimintaanliittyviäpäätöksiätehtäessä.
Yhtiönriskienhallintatukeestrategistentavoitteidensaavuttamistajavarmistaaliiketoiminnanjatkuvuuden.Baswareottaariskejä,jotkaluontaisestikuuluvatstrategiaanjatavoitteisiin.Yhtiöeiolevalmisottamaanriskejä,jotkaovattoiminnanjatkuvuudenvaarantaviataihallitsemattomiajajotkavoivatoleellisestivahingoittaayhtiöntoimintaa.
Yhtiönriskienhallintamallinmukaisestiriskitluokitellaankuuteenryhmään:liiketoiminta-,tuote-,henkilöstö-,lainopilliset,taloudellisetjatietoturvariskit.Riskienhallinnanvastuutnoudattavatmuunliiketoiminnanjaorganisaationmukaistavastuunjakoa.Kullekinryhmälleonnimitettyriskienhallinnastavastaavahenkilö.Riskienhallinnanprosessissariskitpyritääntunnistamaanjaarvioimaan,minkäjälkeensuunnitellaanjatoteutetaankäytännöntoimenpiteetkunkinriskinosalta.Toimenpiteitävoivatollaesimerkiksiriskinvälttäminen,senpienentäminenerikeinointairiskinsiirtäminenvakuutuksintaisopimuksin.Yhtiöonlaatinutkriisiviestinnänohjeistuksenosanariskienhallintaprosessiaan.
Baswarenriskienhallintaprosessinmukaanyhtiönhallitukselleraportoidaankerranvuodessakootustiriskikartoituksenperusteellahavaitutkeskeisimmätriskit.Hallitusanalysoiyhtiönriskitomistaja-arvonnäkökulmasta.Vuonna2012riskienhallintaprosessinmukaisenraportoinninmukaanhallituksentietoontulleetolennaisimmatriskitliittyvätkasvavanpalveluliiketoiminnantuotannonlaadunjatoiminnanjatkuvuudenvarmistamiseen,yhtiönkilpailukyvynylläpitämiseenjatuotejohtajuudenvarmistamiseenmuuttuvassakilpailutilanteessa,uusasiakashankkinnanparantamiseenjaverkkolaskuliiketoiminnantransaktiovolyyminkasvattamiseen,offshoring-toimipisteidentarjoamienkustannusetujenentistälaajempaanhyödyntämiseenliiketoiminta-jatukiprosesseissakannattavuudenparantamiseksi,yritysostohankkeidenonnistuneeseenvalmisteluunjatoteutukseen,immateriaalioikeudellisenasemanvahvistamiseensekäolennaistentase-erienarvostamiseenjaarvonalentumistestauksiin.
Sisäinenvalvontaonprosessi,jotasuorittaaorganisaationhallitus,toimivajohtojamuuhenkilöstösaadakseenkohtuullisenvarmuudentavoitteidensaavuttamisesta.BaswarensisäisenvalvonnanviitekehysperustuukansainväliseenCOSO-malliin,jonkaonjulkaissutCommitteeofSponsoringOrganizationsoftheTreadwayCommission.
Valvontaympäristö
Baswarevuosikertomus2012 18
Baswarensisäisenvalvonnanjärjestelmäntavoitteenaontukeakonserninstrategiantoteuttamistajavarmistaasäännöstennoudattaminen.Järjestelmäperustuukonsernitasonpolitiikkoihin,ohjeistukseenjaprosesseihinsekäliiketoiminnanjatukiprosessienkontrolleihin.Baswarenkorkeaetiikka,arvotjatoimintakulttuuriluovatsisäisenvalvontajärjestelmänperustan.Toimintakulttuuriarakentavathallituksensuorittamayrityksentoiminnanohjausjavalvonta,yritysjohdonjohtamistapa,yrityksenorganisaatiorakennejajohtamisjärjestelmä,globaalientietojärjestelmientehokashyödyntäminensekähenkilöstönosaaminenjakehittäminen.YhtiössäonkäytössäglobaaliHR-järjestelmä.
Talousjohtajanalaisuudessatoimivatkonserninkeskitettytaloushallinnonpalvelukeskusjakonsernilaskentasekäcontrolling-toimintoovatvastuussataloudellisenraportoinninyleisestävalvontajärjestelmästä.Taloudellistaraportointiahoidetaanyhtenäisinmenetelminkaikissakonserniyhtiöissähyödyntäenyhtenäistätoiminnanohjausjärjestelmääjaharmonisoituatilikarttaasekähankintojenhallinnan,osto-jamatkalaskujensähköisenkäsittelynjatalousohjauksenohjelmistoja.Kokokonsernissasovelletaankansainvälisiätilinpäätösstandardeja(IFRS).
RiskienarviointiTaloudellisenraportoinnintavoitteenaonvarmistaa,ettätilinpäätökseenmerkitytomaisuuserätjavelatkuuluvatyritykselle,kaikkiyrityksenoikeudetjavelvoitteetkäyvätilmitilinpäätöksestä,tilinpäätöksenerätonluokiteltujaesitettysekäkuvattuoikein,omaisuuserät,velat,tuototjakulutonkirjattutilinpäätökseenoikeansuuruisena,kaikkiraportointikaudentapahtumatsisältyvätkirjanpitoon,kirjanpitoonmerkityttapahtumatovattosiasiallisiatapahtumia,jaettäomaisuuserätonturvattu.
Riskienhallintaprosessiinkuuluutaloudelliseenraportointiinliittyvienriskientunnistusjaanalysointivuosittain.Lisäksikaikkiuudetriskitpyritäänanalysoimaanjaraportoimaanheti,kunneontunnistettu.Olennaisimmattaloudellisenraportoinninluotettavuudenriskialueetliittyvätkonserninharjoittamaliiketoiminnanlaatujalaajuushuomioidenliikevaihdontuloutukseen,luottotappiovarauksenkäsittelyyn,tuotekehitysmenojenaktivointiin,omaisuuserientestaukseen(sisältäenliikearvon,aktivoiduttuotekehitysmenotjakeskeneräisethankkeet)jalaskennallisiinverosaamisiin.
ValvontatoiminnotTaloudellisenraportoinninoikeellisuusjaluotettavuusvarmistetaannoudattamallakonserninpolitiikkojajamenettelyohjeita.Taloudellisenraportoinninoikeellisuudenvarmistaviakontrollejaovatesimerkiksikirjanpidontransaktioihinliittyvätkontrollit,tilinpäätöksenlaatimisperiaatteidenvalintaanjaniidennoudattamiseenliittyvätkontrollit,tietojärjestelmäkontrollitsekäväärinkäytöksiinliittyvätkontrollit.
Konserninliikevaihdontuloutustapahtuukeskitetyncontrolling-toiminnonvalvonnassa.Konsernillaonkirjoitettusisäinentuloutusohjeistus.Liikevaihdontuloutusperustuuvaadittujenmyynti-jatoimitusasiakirjojenolemassaoloon.Konserninluottotappiovarauksenmäärälasketaankuukausittainkeskitetyssätaloushallinnonpalvelukeskuksessa.Laskennanperustanaonmyyntisaamistenikääntymisjakaumamyyntiyhtiöittäin.
Konsernintuotekehitysmenojenaktivointimäärälasketaankuukausittainkeskitetyssätaloushallinnonpalvelukeskuksessa.Laskennanperustanaontuotekehityksenprojektikohtaisenseurannandokumentaatio.Konsernillaonkirjoitettutuotekehitysmenojenaktivointiohjeistus.Liikearvojenalentumistestaustehdäänvuodenviimeiselläneljänneksellä.Laskennassakäytetytkeskeisetmuuttujatovatliikevaihdonjakustannustenennakoidutmuutosprosentit.Lisäksiviitteitäarvonalentumisistaseurataanjatkuvasti.Laskennallisiaverosaamisiayhtiöittäinmääriteltäessäsovelletaankunkinmaanvoimassaolevaaverokantaa.Tytäryhtiöilläonkertyneitäkäyttämättömiäverotuksellisiatappioita,joistaeiolekirjattutäysimääräisestilaskennallisiaverosaamisiavarovaisuudenperiaatettanoudattaen.Vuodesta2008sovelletunsiirtohinnoitteluperiatteenmukaisestitytäryhtiöillekertyyverotettavaatuloa,jotavastaanvahvistettujatappioitavoidaantulevaisuudessahyödyntää.Pidämmetodennäköisenä,ettätulevaisuudessatytäryhtiöissäsyntyyverotettavaatuloa,jotavastaankäyttämättömätverotuksellisettappiotpystytäänhyödyntämään.Vuoden2012tilinpäätöksessäkirjattiinlaskennallisiaverosaamisiaaikaisempienvuosienkertyneistäkäyttämättömistäverotuksellisistatappioista.
Konserninkeskitettytaloushallinnonpalvelukeskusjacontrolling-toimintokehittävätjatkuvastiglobaalejaluotettavia,yhtenäisiä,skaalautuviajatehokkaitatoimintatapoja.Globaalistiharmonisoitutilikartta,konserninyhteistentietojärjestelmienkorkeaautomaatioastejajärjestelmiinsisäänrakennetutvalvontapisteetmahdollistavatosaltaankustannustehokkaanjatarkastettavissaolevan(audittrail)taloudellisenraportoinninsisäisenvalvonnanprosessin.Tietojärjestelmättukevatmm.konserninhyväksymisvaltuuksiennoudattamistahankintaehdotuksillejaostolaskuille.Baswarentaloushallintomukaanlukienkassanhallintajamaksuliikenneonkeskitettykonserniin,mikäosaltaanvahvistaakontrollientoimivuutta.
Baswarenkulurakenteestahenkilöstökulutmuodostavatvaltaosan.Henkilöstökulujentoteumiajaennusteitaseurataanjaennusteitapäivitetäänsäännöllisestihyvinkinyksityiskohtaisellatasolla.Controlling-toimintovastaakomissio-jabonuslaskennastaglobaalistihallituksenvuosittainhyväksymänkulloinkinvoimassaolevanbonusohjelmanmukaisesti.
Liiketoiminnantuloksiajavuositavoitteidensaavuttamistatarkastellaankuukausittainjohtoryhmänjahallituksenkokouksissa.Johdonjahallituksenkuukausiraportointisisältääsekätoteuma-ettäennustetiedotverrattunatavoitteisiinjaaikaisempienkausientoteumiin.Liiketoimintajohdonkäyttööntuotetuillatalousraporteillaseurataanviikoittainjakuukausittaintiettyjämyynninjamyyntisaamistenkehitykseenliittyviäavainlukuja.
Baswarepyrkiistrategiansamukaisestitäydentämäänorgaanistakasvuaanyritysostoilla.Yritysostohankkeitatoteutettaessapyritäännoudattamaanasianmukaistahuolellisuuttasekähyödyntämäänyhtiönsisäistäjaulkoistaosaamistasuunnitteluvaiheessa(esimerkiksiduediligence),haltuunottovaiheessa(esimerkiksivälitönBaswarentietojärjestelmienkäyttöönotto)sekäintegroitaessaostettujatoimintojayhtiönmuuhuntoimintaan(esimerkiksiBaswarenhenkilöstökäytäntöjenkäyttöönotto).
Baswarevuosikertomus2012 19
ViestintäjatiedotusJohdonraportoinnintavoitteenaontuottaaoikea-aikaistajaolennaistatietoapäätöksentekoavarten.Controlling-toimintoohjeistaakokoorganisaatiollekuukausiraportoinninyleisperiaatteetsekävastaabudjetointiinjaennustamiseenliittyvistäraportoinninerityisohjeista.Konsernintaloushallintojakaasisäisestisäännöllisestitietoataloudelliseenraportointiinliittyvistäprosesseistajakäytännöistä,joidenavullahenkilöstösuorittaasisäisenvalvonnantehtäväänsä.Taloushallintomyösjärjestäätarpeenmukaankohdennettuakoulutustamuulleorganisaatiolletaloudelliseenraportointiinliittyvistäkäytännöistäjaniidenmuutoksista.
Konserninsijoittajaviestintäylläpitääyhdessätaloushallinnonjalakiosastonkanssataloudellisentiedonjulkaisemistakoskeviaohjeita.
SeurantaSeurannallatarkoitetaanprosessia,jonkaavullaBaswarensisäisenvalvonnanjärjestelmääjasensuorituskykyäarvioidaanpitkälläaikavälillä.OmaatoimintaaseurataanBaswaressajatkuvastimyöserillistenarviointien,kutensisäistentarkastustenjatilintarkastustensekäasiakkaidensuorittamientoimittaja-auditointienavulla.Baswarenjohtoseuraasisäistävalvontaaosananormaaliajohtamistyötä.Liiketoimintajohdonvastuullaonvarmistaa,ettätoimintanoudattaasoveltuvialakejajamääräyksiä.Konsernintalous-jacontroller-toiminnotseuraavattaloudellisenraportoinninprosessienjavalvonnannoudattamista.Talous-jacontroller-toiminnotseuraavatmyösulkoisenjasisäisentalousraportoinninoikeellisuutta.HallitusarvioijavarmentaaBaswarensisäisenvalvonnanjariskienhallinnanasianmukaisuudenjatehokkuuden.
SisäinentarkastusavustaahallitustaBaswarensisäisenvalvonnanjariskienhallinnanasianmukaisuudenjatehokkuudenarvioinnissajavarmentamisessatekemällävuosisuunnitelmansamukaisestisäännöllisiäsisäisiätarkastuksiakonsernintukitoiminnoissajajuridisestiitsenäisissäyksiköissä.Baswarensisäistävalvontaaarvioimyösyhtiöntilintarkastaja.Ulkoinentilintarkastajatarkastaaulkoisenvuositalousraportoinninoikeellisuuden.Osanajuoksevaatilintarkastustasuoritettuprosessitarkastuskohdistuuosaltaantyypillisiintaloudellisenraportoinninoikeellisuudenvarmistaviinkontrolleihin.Olennaisimmattilintarkastussuunnitelmanmukaisetprosessitarkastuksenhavainnotjatoimenpidesuosituksetraportoidaanhallitukselle.
Palkitseminen
PalkitsemisenhallinnointiHallituspäättijärjestäytymiskokouksessaanollaperustamattaerillisiävaliokuntiavuodelle2012,koskayhtiöntoiminnanlaajuusjahallituksenkokoeivätedellytäasioidenvalmisteluakokohallitustapienemmässäkokoonpanossa.Näinollenhallituksenpalkitsemisenvalmisteluaeioleosoitettunimitysvaliokunnantehtäväksieikätoimitusjohtajanjamuunjohdonpalkitsemisenvalmisteluaoleosoitettupalkitsemisvaliokunnantehtäväksi.
HallitusYhtiökokouspäättäähallituksenjatilintarkastuksenpalkkiot.Hallituspäättääjahyväksyytoimitusjohtajantoimisuhteenehdoistakirjallisessasopimuksessa.Ylimmänjohdonpalkitsemisperiaatteistapäättääyhtiönhallitus.Hallitushyväksyyvuosittainyhtiönhenkilöstönkannustinjärjestelmän.
Yhtiökokouspäätti16.2.2012,ettäjäsentenpalkkiotovatseuraavat:
jäsenille27.500euroavuodessa
varapuheenjohtajalle32.000euroavuodessa;ja
puheenjohtajalle55.000euroavuodessa.
Tähänpalkkiooneivätkuitenkaanoleoikeutettujahallituksenjäsenet,jotkaovattyösuhteessaBasware–konserniin.Lisäksikaikillehallituksenjäsenillemaksetaankokouspalkkiona340euroakokoukselta.Vuosipalkkiotmaksetaansiten,ettähallituksenjäsenille,joidenosakkeenomistusalle5.000BaswareOyj:nosaketta,hankitaan40%:llavuosipalkkionbrutto-osuudestaBaswareOyj:nosakkeitaNASDAQOMXHelsinkiOy:njärjestämässäjulkisessakaupankäynnissä.Osakkeidenhankintatehdäänmahdollisimmanpianyhtiökokouksenpäätöksenjälkeen.Palkkionasaatujenosakkeidenomistamiseenliittyykahdenvuodenluovutusrajoitushallitusjäsenyydenaikana.Jäsenyydenpäättyessämyyntikieltopäättyy.
ToimitusjohtajaHallituspäättääjahyväksyytoimitusjohtajantoimisuhteenehdoistakirjallisessasopimuksessa.Yhtiönnykyisentoimitusjohtajan
irtisanomisaikaja-palkkaovatyhtiönirtisanoessa6kuukautta,jonkalisäksihenkilöonoikeutettu12kuukaudenpalkkaavastaavaankorvaukseen
irtisanomisaikaja-palkkaovathenkilönitseirtisanoutuessa6kuukautta,erillistäkorvaustaeimakseta
kilpailukiellonpituuson12kuukauttatyösuhteenpäättymisestäyhtiönirtisanoessa
kilpailukiellonpituuson24kuukauttatyösuhteenpäättymisestähenkilönitseirtisanoessa
eläkeikäja-etuudetovatTEL:nmukaiset.
Toimitusjohtajanlyhyenaikavälinpalkitseminenkoostuurahapalkasta,luontoiseduistajamahdollisestatuloksenmukaanmääräytyvästävuosipalkkiosta.Toimitusjohtajanpitkänaikavälinpalkitseminenmuodostuuosakepohjaisestakannustinjärjestelmästä.Tulospalkkiomääräytyyyhtiönstrategianmukaistenkasvuunjakannattavuuteenliittyvientavoitteidensekähenkilökohtaistentavoitteidensaavuttamisenperusteella.Hallitusseuraasäännöllisestikaksikertaavuodessa
Baswarevuosikertomus2012 20
palkitsemisjärjestelmänsuoritus-jatuloskriteerientoteutumistasekähyväksyykulloinkinmaksettavanpalkkion.
Vuosina2009-2011olivoimassaosakepohjainenkannustinjärjestelmä.Osakepohjaisenkannustinjärjestelmänpalkkioansaintajaksoilta2009-2011perustuuBasware-konserninosakekohtaiseentulokseen(EPS).Palkkioansaintajaksolta2009maksettiinjoulukuussa2011,palkkioansaintajaksolta2010maksettiinjoulukuussa2012japalkkioansaintajaksolta2011maksetaanjoulukuussa2013osittainyhtiönosakkeinajaosittainrahana.Osakepohjaisenkannustinjärjestelmänpalkkiomaksetaankahdenvuodenkuluttuaansaintajaksonpäättymisestä,mistäsyystäpalkkionasaatujenosakkeidenomistamiseeneiliitymuitarajoituksia.
BaswareOyj:nhallituspäätti17.2.2012uudestaavainhenkilöidenosakepohjaisestakannustinjärjestelmästävuosille2012-2014.Järjestelmäntarkoituksenaonyhdistääomistajienjaavainhenkilöidentavoitteetyhtiönarvonnostamiseksisekäsitouttaaavainhenkilötyhtiöönjatarjotaheillekilpailukykyinenyhtiönosakkeidenomistukseenperustuvapalkkiojärjestelmä.Hallitussuosittelee,ettäBaswarenjohtoryhmäomistaayhtiönosakkeitavuotuisenbruttoperuspalkkansaarvoavastaavanmäärän.
Järjestelmässäonkolmeansaintajaksoa,jotkaovatkalenterivuodet2012,2013ja2014.Järjestelmäkoostuuvuotuisistaansaintajaksoista2012,2013ja2014sekäkiinteästäansaintajaksosta2012-2014.Lisäosakkeitamaksuttaosakeomistustavastenansaintajaksolta2012-2014voivatsaadaBaswarenjohtoryhmänjäsenet.
Hallituspäättääkullekinvuotuiselleansaintajaksolleansaintakriteeritjaniilleasetettavattavoitteeterikseenkunkinansaintajaksonalussa.Palkkiovuotuiseltaansaintajaksolta2012perustuuBasware-konserninliikevaihtoon.Mahdollinenpalkkiovuotuiseltaansaintajaksolta2012maksetaanjoulukuussa2014osittainyhtiönosakkeinajaosittainrahana.Rahanamaksettavaosuuskattaapalkkiostaaiheutuvatverotjaveronluonteisetmaksut.Vuotuisenansaintajakson2012kohderyhmäänkuuluu26henkilöämukaanlukienBaswarenjohtoryhmänjäsenet.
Palkkiokiinteältäansaintajaksolta2012-2014perustuuBasware-konserninosakekohtaiseentulokseen(EPS).Mahdollinenpalkkiokiinteältäansaintajaksolta2012-2014maksetaanvuoden2015ensimmäisellävuosineljännekselläosittainyhtiönosakkeinajaosittainrahana.Rahanamaksettavaosuuskattaapalkkiostaaiheutuvatverotjaveronluonteisetmaksut.Kiinteänansaintajakson2012-2014kohderyhmäänkuuluvatBaswarenjohtoryhmänjäsenet.
KannustinjärjestelmänperusteellaluovutettavienBaswareOyj:nosakkeidenkokonaismääräontavoitetasollayhteensänoin275.000(sisältäenmyösrahanamaksettavanosuuden)jamaksimissaannoin412.500.JärjestelmässämahdollisestiluovutettavinaosakkeinakäytetäänyhtiönomistuksessaoleviataiosakemarkkinoiltahankittaviaBaswareOyj:nosakkeita.
Kannustinjärjestelmänmukaisenpalkkionmaksunedellytyksiinsisältyytyö-taitoimisuhteeseenliittyviäehtoja.
ToimitusjohtajaEsaTihilänpalkkaajalta1.1.2012-31.12.2012etuineenoli508.386,07euroa.Tästäsäännöllisenrahapalkanosuusoli293.609,07euroa,luontoisetujenosuus12.660,00euroa.Tulospalkkiotamaksettiin55.087,00euroa.Joulukuussa2012EsaTihilälleannettiinkannustinjärjestelmänperusteella7250osaketta,joista3625kappalettasiirrettiinEsaTihilälleosakkeina(maksupäivän28.12.2012osakkeenkeskihinnan20,28euroamukaanarvoltaan73.515,00euroa)jarahanamaksettiin73.515,00euroa,jollamaksettiinennakonpidätyksenosuus.
JohtoryhmäVuonna2012BaswarenjohtoryhmäänkuuluivatEsaTihilä,CEO;MattiCopeland,SeniorVicePresident,Strategy;MikaHarjuaho,CFO;MariHeusala,SeniorVicePresident,HR&Development;JormaKemppainen,SeniorVicePresident,Products;PekkaLindfors,SeniorVicePresident,VolumeSales;SteveMuddiman,SeniorVicePresident,GlobalMarketing;RikuRoos,SeniorVicePresidentAutomationServices;MattiRusi,SeniorVicePresident,CustomerSupport;jaJukkaVirkkunen,SeniorVicePresident,EnterpriseSales.1.4.2012alkaenjohtoryhmäänkuuluiHenrikHasselbalch,SeniorVicePresident,ProfessionalServices.
1.7.2013alkaenjohtoryhmäännimitettiinIlariNurmi,SeniorVicePresident,ProductManagement.
JohtoryhmänpalkitseminenYlimmänjohdonpalkitsemisperiaatteistapäättääyhtiönhallitus.Ylimmänjohdonlyhyenaikavälinpalkitseminenkoostuurahapalkasta,luontoiseduistajamahdollisestatuloksenmukaanmääräytyvästävuosipalkkiosta.Ylimmänjohdonpitkänaikavälinpalkitseminenmuodostuuosakepohjaisestakannustinjärjestelmästä.Tulospalkkioonkorkeintaan50prosenttiavuosittaisestaperuspalkasta.Tulospalkkiomääräytyyyhtiönstrategianmukaistakasvuajakannattavuuttatukevientavoitteidensekähenkilökohtaistentavoitteidensaavuttamisenperusteella.Hallitusseuraasäännöllisestikaksikertaavuodessapalkitsemisjärjestelmänsuoritus-jatuloskriteerientoteutumistasekähyväksyymaksettavanpalkkion.Vuosina2009-2011olivoimassaosakepohjainenpalkitsemisjärjestelmä.
Osakepohjaisenkannustinjärjestelmänpalkkioansaintajaksoilta2009-2011perustuuBasware-konserninosakekohtaiseentulokseen(EPS).Palkkioansaintajaksolta2009maksettiinjoulukuussa2011,palkkioansaintajaksolta2010maksetiinjoulukuussa2012japalkkiovuodelta2011maksetaanjoulukuussa2013osittainyhtiönosakkeinajaosittainrahana.Osakepohjaisenkannustinjärjestelmänpalkkiomaksetaankahdenvuodenkuluttuaansaintajaksonpäättymisestä,mistäsyystäpalkkionasaatujenosakkeidenomistamiseeneiliitymuitarajoituksia.
Joulukuussa2012johtoryhmänjäsenilleannettiinkannustinjärjestelmänperusteellayhteensä41.084
Baswarevuosikertomus2012 21
osaketta,joista20.542kappalettasiirrettiinjohtoryhmänjäsenilleosakkeina(maksupäivän28.12.2012osakkeenkeskihinnan20,28euroamukaanarvoltaan416.591,76euroa)jarahanamaksettiin416.591,76euroa,jollamaksettiinennakonpidätyksenosuus.
Vuonna2012johtoryhmänjäsenille,poislukientoimitusjohtaja,maksettiinsäännöllistärahapalkkaayhteensä1.560.515,20euroasekäluontoisetuja79.119,56euroajatulokseenperustuviatulospalkkioita184.885,39euroa.
Johtoryhmänjäsenet2012
EsaTihiläToimitusjohtajaSyntynyt1964,Yo-merkonomi,eMBABaswarenpalveluksessavuodesta2004,johtoryhmänjäsenvuodesta2005
Keskeinentyökokemus:BaswareOyj:Toimitusjohtaja10/2011-SeniorVicePresidentAutomationServices2009-2011,SeniorVicePresidentEuropeandAsia-Pacific2009-2010,GeneralManagerEuropeandAmericas2006-2008,SeniorVicePresidentGlobalOperations2005;MerideaFinancialSoftware:CEO2001–2004,iCLPLC:GroupExecutiveDirector2001,GlobalDirectore-Business1999–2001;iCLDataOy:Directore-Business1997–1998,BusinessDevelopmentDirector1995–1996
Luottamustehtävät:EuropeanE-invoicingServiceProvidersAssociation(EESPA):Puheenjohtaja2011-FuturiceOy:Hallituksenjäsen2011-SuomenSuunnistusliitto:Hallituksenjäsen2008-
MattiCopelandSeniorVicePresident,StrategySyntynyt1961,KTM,StanfordGraduateSchoolofBusiness(StanfordExecutiveProgram2000)Baswarenpalveluksessavuodesta2011
Keskeinentyökokemus:BaswareOyj:nhallituksenjäsen2008-2011;August&Bob:ManagingPartner2007-2009;Deloitte:Partner,M&AAdvisory2005-2007;CapManCapitalManagement:InvestmentDirectorBuyoutBusinessUnit2002-2005;AuraCapital:ManagingDirector2001–2002;JippiiGroup:ManagingDirector2001–2001;Leonia/Sampo:ExecutiveVicePresidentLargeCorporateClients1998-2001;KANSALLIS-OSAKE-PANKKI/Merita/Merita-Nordbanken:HeadofDebtCapitalMarkets1988-1998;CitibankNewYork:Manager1986-1988.
Luottamustehtävät:AlekstraOy:Hallituksenjäsen2012-VergoOy:Hallituksenpuheenjohtaja2011-
MikaHarjuahoTalousjohtajaSyntynyt1966,KTMBaswarenpalveluksessavuodesta2007,johtoryhmänjäsenvuodesta2007
Keskeinentyökokemus:BaswareOyj:CFO2007-;SuuntoOy:CFO2001–2007;EricssonAB:RegionalController2000–2001;OyLMEricssonAB:ProfitCenterController1997-2000;SuomenUnileverOyVandenBerghFoods:Controller1996-1997;UnileverNederlandB.V.:InternalAuditor1995-1996;SuomenUnileverOyLever:CostAccountant1994-1995
HenrikHasselbalchSeniorVicePresident,ProfessionalServicesSyntynyt1965,BA.Sc.Economics&Informatics,CopenhagenBusinessSchoolBaswarenpalveluksessavuodesta2012,johtoryhmänjäsenvuodesta2012
Keskeinentyökokemus:SAP:SeniorVicePresident,ServicesEMEA2008-2011,Directorforfieldservices2004-2008,ConsultingDirector2002-2004;Oracle:SalesDirector2000-2002,PracticeManager1997-2000;PriceWaterhouse:1996-1997Manager,ClientEngagements,ConsultantandSeniorConsultant1992-1996
MariHeusalaSeniorVicePresident,HR&DevelopmentSyntynyt1966,KTMBaswarenpalveluksessavuodesta2009,johtoryhmänjäsenvuodesta2011
Keskeinentyökokemus:BaswareOyj:SeniorVicePresidentHR&Dev2012-,VicePresidentHR&Dev2009-2011;NokiaOyj:VariousexecutiveandmanagerialHRpositions1997-2009;NorthropGrummanInternationalAircraftInc:ProjectCoordinator1993-1996
JormaKemppainen
Baswarevuosikertomus2012 22
SeniorVicePresident,ProductDevelopmentSyntynyt1965,DIBaswarenpalveluksessavuodesta2009,johtoryhmänjäsenvuodesta2009
Keskeinentyökokemus:Inno-rdOy:ManagingDirectorandexecutivelevelconsultant2009;SuuntoOy:DirectorR&D2005–2009;SSHCommunicationsCorporationOyj:VicePresidentR&DandCustomerServices2003–2005;F-SecureOyj:VicePresidentR&D2000–2003;TellabsOy:CustomerTrainingManager1996–2000,variousR&Dpositions1993–1996;ICLOy:VariousR&Dpositions1987–1993
PekkaLindforsSeniorVicePresident,VolumeSalesSyntynyt1966,kauppatieteidenylioppilasBaswarenpalveluksessavuodesta2004,johtoryhmänjäsenvuodesta2011
Keskeinentyökokemus:BaswareOyj:SeniorVicePresidentNortheast2011-,SalesDirector2008-2010,DirectorGlobalMarketing2007-2008,MarketingDirector2006-2007,BusinessUnitManager2004-2006;NovoGroupOyj:MarketingDirector1998-2004,variouspositionsinsalesandfinancials1993-1998
SteveMuddimanSeniorVicePresident,GlobalMarketingSyntynyt1961,SouthamptonSolentUniversity,viestintäBaswarenpalveluksessavuodesta2008,johtoryhmänjäsenvuodesta2008
Keskeinentyökokemus:VMwareInc.:DirectorofFieldandCorporateMarketingEurope,MiddleEast&Africa2006-2008;AribaInc..VicePresidentMarketingandStrategyEurope,MiddleEast&Africa2001–2005;Hewlett-PackardInc:VariousGeneralManagementandMarketingManagementpositions1989–2000
RikuRoosSeniorVicePresident,AutomationServicesSyntynyt1960,DIBaswarepalveluksessavuodesta2007,johtoryhmänjäsenvuodesta2012
Keskeinentyökokemus:BaswareOyj:SVP,AutomationServices2012-,VPEPPAutomationServices2009-2011,BaswareInc:VPandCountryManager2007-2009;MerideaFinancialSoftware(Finland,Singapore):EVP2000-2007;NokiaCorporation:GlobalHeadofServicesHosting1999-2000;CapGeminiOy:Director4/1999-12/1999;DeutscheBank,HeadOffice(Germany,Frankfurt):GlobalRelationshipManagerforPrivateBanking1998-1999,RegionalHeadofITInfrastructure1997-1998;MicrosoftAB(Sweden):Variousmanagerialpositions1993-1997
MattiRusiSeniorVicePresident,SupportSyntynyt1963,MBA,datanomiBaswarenpalveluksessavuodesta2010ja1997-2008,johtoryhmänjäsenvuodesta2010
Keskeinentyökokemus:ProfitSoftwareOy:COO2008-2009;ValimoWirelessOy:CEO2008;BaswareOyj:SeniorVicePresidentFinland2005-2008,President&CountryManagerofBasware,Inc.2003–2004,SeniorVicePresidente-FlowBusinessUnit2000–2002,AreaManagerBeneluxCountries1999–2000,ProjectManager1997–1999
JukkaVirkkunenSeniorVicePresident,EnterpriseSalesSyntynyt1960,Yo-merkonomiBaswarenpalveluksessavuodesta2006,johtoryhmänjäsenvuodesta2006
Keskeinentyökokemus:BaswareOyj;SeniorVicePresident,EnterpriseSales2012-,SeniorVicePresidentScandinavia2010-2011,SeniorVicePresidentNortheast2006-2010;CapgeminiFinlandOyTechnologyServices:UnitManager2004–2006;EmentorOy:SalesManager2002–2003;FujitsuServicesOyj:MarketingManagerfortheNordicCountries2000–2002;iCLDataOye-Business:SalesDirector2000–1997,AccountManager1997–1996
Luottamustehtävät:Helsinginseudunkauppakamari:valtuuskunnanjäsen,ICT-valiokunnanjäsen2006–
SisäpiirihallintoBaswarellaonkäytössäsisäpiirisäännöt,jotkasoveltavatNASDAQOMXHelsinkiOy:nsisäpiiriohjetta.Sisäpiirisäännötkieltävätsisäpiiriläisten,heidänholhottavienjamääräysvallassaolevienyhteisöidenkaupankäynninyhtiönosakkeillajaoptioillaneljänviikonajanennentulosjulkistusta(ns.suljettuikkuna).
Yhtiönjulkiseensisäpiiriinkuuluvatlainmukaisestihallituksenjäsenet,toimitusjohtaja,tilintarkastajatjatilintarkastusyhteisönpäävastuullinentilintarkastajasekätärkeimpientoimialojenvastuuhenkilötyhtiönjohtoryhmästä.Lisäksiyhtiölläonyrityskohtainensisäpiirirekisteri,jokasisältääneyhtiönhenkilöt,jotkasaavattyössäänsäännöllisestisisäpiiritietoa.Henkilöt,jotkaosallistuvatyrityskauppoihintai
Baswarevuosikertomus2012 23
muihinyhtiönosakkeidenarvonmuodostukseenvaikuttaviinhankkeisiin,kuuluvatyhtiönhankekohtaiseensisäpiiriinjaheitäkoskeetilapäinenkaupankäyntikielto.
Yhtiönsisäpiiriasioidenohjauksestajavalvonnastavastaayhtiönlakiasianjohtaja,jokahoitaatarvittaessahankekohtaisiasisäpiirirekistereitä.Yhtiönviestintäpäällikköhoitaarekisteriäpysyvästäsisäpiiristä.BaswareOyj:nsisäpiirirekisteriäylläpitääEuroclearFinlandOy.SisäpiiriläistenajantasaisetomistustiedotovatnähtävilläEuroclearFinlandOy:nyleisöpalvelu-pisteessäHelsingissäosoitteessaUrhoKekkosenkatu5C.Yhtiöpitäämyösinternetsivuillaanluetteloasisäpiiriläisistä.
EuroclearFinlandOy:npitämänosakerekisterinmukaan31.12.2012toimitusjohtajaEsaTihiläomistaa9850BaswareOyj:nosaketta,MattiCopeland2771,MikaHarjuaho8000,MariHeusala250,JormaKemppainen3021,SteveMuddiman8087,MattiRusi3021,JukkaVirkkunen4750osaketta.MuillajohtoryhmänjäsenilläeioleomistuksiaBaswareOyj:ssä.
EuroclearFinlandOy:npitämänosakerekisterinmukaan31.12.2012HannuVaajoensuuomistaa673800,PenttiHeikkinen2609,IlkkaSihvo885300,EevaSipilä1593jaAnssiVanjoki5000BaswareOyj:nosaketta.
TiedonantopolitiikkaBaswarenoudattaaviestinnässäänSuomenjaEU:nlainsäädäntöä,NASDAQOMXHelsinkiOy:nsääntöjäFinanssivalvonnanohjeitasekäyhtiönhallinnointiperiaatteita.Baswarellaonkäytössäänerikseenlaadittutiedonantopolitiikka,jonkaBaswarenhallitusonhyväksynyt20.1.2011.
Baswarevuosikertomus2012 24
YHTEYSTIEDOT
PÄÄKONTTORI,SUOMIBaswareOyjPL97,02601EspooLinnoitustie2B,[email protected]
www.basware.com
TAMPEREPyhäjärvenkatu5B,33200TamperePuh.09879171Faksi02093410001
PORIIsolinnankatu22B,28100PoriPuh.09879171
ALANKOMAATBaswareB.V.JoopGeesinkweg701,1096AZAmsterdam,TheNetherlandsPuh.+31208508020Faksi+31208508085www.basware.nl
AUSTRALIABaswarePtyLTDLevel15,67AlbertAvenue,ChatswoodNSW2067,AustraliaP.OBox148,ChatswoodNSW2057Puh.+61286225850Faksi+61286225899info.au@basware.com
ADELAIDE
Level5,121KingWilliamStreet,[email protected]
BRISBANE
Level18,RiversideCentre,123EagleStreet,Brisbane,[email protected]
MELBOURNE
Level19,644ChapelStreet,SouthYarra,[email protected]
CANBERRA
Level5,TowerA,7LondonCircuit,[email protected]
BELGIABaswareBelgiumNVNinovesteenweg196,9320Erembodegem(Aalst),[email protected]
INTIABaswareCorporation(Intiansivuliike)DLFITPark,TowerF,ThirdFloor,Chandigarh,India160001Puh.+911723012020Faksi+911723012019
Baswarevuosikertomus2012 25
ISO-BRITANNIABaswareUKLtd.7HuxleyRoad,SurreyResearchParkGuildford,SurreyGU27RE,UnitedKingdomPuh.+448456711953www.basware.co.uk
MANCHESTERNo.1BoothsPark,ChelfordRoadKnutsford,Cheshire,WA168GS,UnitedKingdomPuh.+448456711953
NORJABaswareASDrammensveien288,P.O.Box241Lilleaker,0216Oslo,NorwayPuh.+4723370300Faksi+4723370301www.basware.no
RANSKABaswareSAS7,rueduGénéralFoy,75008Paris,FrancePuh.+33140081820Faksi+33140081830www.basware.fr
RUOTSIBaswareABGustavslundsvägen141A,16751Bromma,SwedenPuh.+46850574400Faksi+46850574499www.basware.se
Falugatan2,79171Falun,Sweden
SAKSABaswareGmbHRoßstr.96,40476Dusseldorf,GermanyPuh.+4921141559550Faksi+4921141559579www.basware.de
MÜNCHEN
1)NeumarkterStr.28,81673MünchenPuh.+4989375050510Faksi+4989375050530
2)AmMoosfeld27,81829MünchenPuh.+498942743750Faksi+498942743753
(ehem.FirstBusinesspost)
SINGAPOREBaswareCorporation(Singaporensivuliike)OceanFinancialCentre,Level40,10CollyerQuay,Singapore049315Puh.+6568086494Faksi+6563345981
TANSKABaswareA/S,Generatorvej8D,2sal,2730Herlev,[email protected]
Tuki:[email protected]
Baswarevuosikertomus2012 26
UUSI-SEELANTIBaswarePtyLtdLevel3,SouthTower,1-5RailwayStreet,ChatswoodNSW2067Puh.+61286225850Faksi+61286225899
VENÄJÄBaswareOyj:nedustustoHelsinkiHouseinMoscow4,Rostovskyper.1/2,119121Moscow,RussiaPuh.+74992481673Faksi+74992480658
YHDYSVALLATBasware,Inc,Pohjois-Amerikanpääkonttori60LongRidgeRoad,Stamford,CT06902,USAPuh.+12034877900Faksi+12034877950www.basware.com
ROSEMONT
6250N.RiverRoad,Suite4055,Rosemont,IL60018
WOBURN
300TradeCenter,Suite5450,Woburn,MA01801
Baswarevuosikertomus2012 27
HALLITUKSENTOIMINTAKERTOMUS1.1.2012-31.12.2012
TILIKAUDENYHTEENVETO
Tilikausi2012
Liikevaihto113699tuhattaeuroa(107750tuhattaeuroa)–kasvu5,5prosenttia
Liikevoitto8308tuhattaeuroa(12280tuhattaeuroa)–laskua32,3prosenttia
Liikevoitto7,3prosenttialiikevaihdosta(11,4%)
Automatisointipalvelut(SaaSjaverkkolaskutuspalvelut)kasvoi44,1prosenttia
Jatkuvientuottojen(YlläpitojaAutomatisointipalvelut)osuusliikevaihdosta55,8%(48,9%)
Liiketoiminnannettorahavirta6441tuhattaeuroa(15207tuhattaeuroa)
Osakekohtainentulos(laimennettu)0,46euroa(0,76euroa)–laskua40,1prosenttia
Osingonjakoehdotusvuodelta2012:0,23euroaosakkeelta(2011:0,41euroa)
Raportointionkansainvälistentilinpäätösstandardien(IFRS)mukainen.
RaportointiBaswareraportoiyhtäliiketoimintasegmenttiä:hankinnastamaksuun(PurchasetoPay,P2P).
Yhtiöraportoituotteistajapalveluistasaaduttuototseuraavasti:Lisenssimyynti,Konsultointi,YlläpitojaAutomatisointipalvelut.Lisenssimyyntikoostuuhankinnastamaksuun-tuoteperheestäjavainSuomessamarkkinoitavistatalousohjaus-jamaksuautomaatiotuotteista.Automatisointipalvelutsisältävätverkkolaskutuksen,paperilaskujenskannauspalvelut,tulostuspalvelut,ostokatalogienvälityksen,hankintasanomienvälityksen,aktivointipalvelunjaSoftwareasaService(SaaS)-palvelut.
YhtiöraportoimyösarvionAutomatisointipalveluidennykyisistätuotannossaolevistasekäuusistavoitetuistasopimuksistaseuraavankahdentoistakuukaudenaikanatuloutuvastaosuudesta.Automatisointipalvelusopimuksetovattyypillisestiuseanvuodenpituisiataitoistaiseksivoimassaolevia.
MaantieteellisinäalueinaraportoidaanSuomi,Skandinavia,muuEurooppajamuutalueet.Liikevaihtoesitetäänasiakkaansijainninmukaanjatämänlisäksiesitetäänvarojensijainninmukaanliikevaihtojaliikevoitto.Näidenlisäksimaantieteellistenalueidenpitkäaikaisetvaratraportoidaanvuositilinpäätöksessävarojensijainninmukaan.
Tunnuslukujenlaskentaperiaatteetjaniidenkaavatovatennallaanjaneonesitettytilinpäätöksessä2012.
TILIKAUSI
LIIKEVAIHTOBasware-konserninliikevaihtokasvoikatsauskauden(tammi-joulukuu)aikana5,5prosenttiajaoli113699tuhattaeuroa(107750tuhattaeuroa).Vertailukelpoisinvaluutoinliikevaihtokasvoi3,3prosenttia.
TuotteitajapalvelujakoskevattiedotTuhattaeuroa
10-12/2012 10-12/2011 Muutos,% 1-12/2012 1-12/2011 Muutos,%Liikevaihto
Lisenssimyynti 5179 6806 -23,9 17437 20874 -16,5
Ylläpito 10052 9378 7,2 39686 36247 9,5
Konsultointi 8560 9236 -7,3 32877 34179 -3,8
Automatisointipalvelut 6637 4807 38,1 23699 16449 44,1
Konserniyhteensä 30427 30227 0,7 113699 107750 5,5
Yhtiönlisenssimyyntilaskikatsauskaudella16,5prosenttiajaoli15,3prosenttia(19,4%)liikevaihdosta.LisenssimyynninosanaHankinnastamaksuun(P2P)-lisenssimyyntilaski10,2prosenttia,kunaiempaasuurempiosuusvoitetuistakaupoistatoteutuiSaaS-ratkaisuna.Vuonna2012tehtiin40(4)uuttaSaaS-pohjaistaP2P-kauppaaja78(92)uuttaP2P-lisenssikauppaa.AutomatisointipalveluissaraportoitavaSaaS-myyntikasvoi22,2prosenttia.Ylläpitotuototkasvoivat9,5prosenttiajamuodostivat34,9prosenttia(33,6%)liikevaihdosta.Konsultointituototlaskivat3,8prosenttiajaolivat28,9prosenttia(31,7%)liikevaihdosta.KonsultointituottojenlaskuunvaikuttiuudenAlusta-tuoteperheenensimmäistenasennustensekäensimmäistenPohjois-AmerikanuudenpalvelukeskuksenSaaS-tuotantoasennustenvaatimaei-laskutettavatyö.
KatsauskaudellaAutomatisointipalvelutkasvoivat44,1prosenttiajaolivat20,8prosenttia(15,3%)liikevaihdosta.Automatisointipalvelut-liiketoiminnanvälittämätransaktiovolyymijatkoihyvää
Baswarevuosikertomus2012 28
kehitystäänjaoli34,0miljoonaa(kasvua63,5prosenttia).Automatisointipalvelut-liiketoiminnannykyisistätuotannossaolevistasekäuusistavoitetuistasopimuksistaseuraavankahdentoistakuukaudenaikanatuloutuvaosuuskasvoiarviolta27,8miljoonaaneuroon,kasvuaedelliseenvuosineljännekseen10,3prosenttia.
KansainvälisenliiketoiminnanosuusBaswarenliikevaihdostaolitilikaudella57,3prosenttia(54,8%).Kansainvälinenliiketoimintakasvoi10,2prosenttia.
TULOSKEHITYSBaswarenliikevoittolaskikatsauskaudella32,3prosenttiajaoli8308tuhattaeuroa(12280tuhattaeuroa).Liikevoitonosuusliikevaihdostaoli7,3prosenttia(11,4%).
Yhtiönkiinteätkulutolivatkatsauskaudella90081tuhattaeuroa(82850tuhattaeuroa)janeovatkasvaneetedellisenvuodenvastaavaanajankohtaanverrattuna8,7prosenttia.Kiinteistäkuluistahenkilöstökulujaoli72,8prosenttia(74,3%)eli65590tuhattaeuroa(61575tuhattaeuroa).Luottotappiotjaluottotappiovarauksenmuutossisältyvätkiinteisiinkuluihin.Luottotappiovarauksenmäärätaseessaonneljännenvuosineljänneksenlopussa1055tuhattaeuroa(1021tuhattaeuroa).
Baswarentutkimus-jatuotekehitysmenotolivatkatsauskaudenaikanayhteensä17884tuhattaeuroa(16489tuhattaeuroa)janevastasivat15,7prosenttia(15,3%)liikevaihdosta.Menotkasvoivatedellisenvuodenvastaavaanajankohtaanverrattuna8,5prosenttia.Taseeseenkatsauskaudenaikanaaktivoitujentuotekehitysmenojenmääräoli5330tuhattaeuroa(4309tuhattaeuroa).Katsauskaudentulokseensisältyvientutkimus-jatuotekehityskulujenmääräoli12555tuhattaeuroa(12180tuhattaeuroa)janevastasivat11,0prosenttia(11,3%)liikevaihdosta.
Yhtiönrahoitustuototja-kulutolivat50tuhattaeuroa(52tuhattaeuroa).Yhtiöntulosennenverojaoli8357tuhattaeuroa(12332tuhattaeuroa).Tilikaudenverotolivat2494tuhattaeuroa(2661tuhattaeuroa).Tilikaudentulosoli5,2%(9,0%)liikevaihdostaeli5863tuhattaeuroa(9671tuhattaeuroa).Laimentamatonosakekohtainentulosoli0,46euroa(0,76euroa)osakkeelta.
BaswarenSaksantytäryhtiöönkohdistuivuonna2011verotarkastus,jokasaatettiinloppuunvuoden2012aikana.Tämänseurauksenatilikaudenveroihinsisältyy702tuhattaeuroatytäryhtiöönkirjattujaveroja,joista462tuhattakirjattiinkolmannellavuosineljänneksellä.Yhtiöonhakeutumassasovitteluprosessiin,jossaSaksanjaSuomentoimivaltaisetviranomaisetsopivatkaksinkertaisenverotuksenpoistamisesta.Prosessinarvioidaankestävän3-4vuotta.
RAHOITUSJAINVESTOINNITBasware-konsernintaseenloppusummaolikatsauskaudenlopussa129758tuhattaeuroa(121966tuhattaeuroa).Yhtiönlikviditvaratolivatyhteensä34519tuhattaeuroa(42977tuhattaeuroa),jasemuodostuukokonaisuudessaanrahavaroista.Joulukuussa2012nostettiin10,0miljoonaneuronsuuruinenlaina,jollaosaksirahoitettiinCertipostinverkkolaskutusliiketoiminnanosto2.1.2013.
Omavaraisuusasteoli77,6%prosenttia(81,9%)janettovelatsuhteessaomaanpääomaan(gearing)-23,8prosenttia(-42,3%).Korollisiavelkojaoli10524tuhattaeuroa(682tuhattaeuroa),jostalyhytaikaistenvelkojenosuusoli1906tuhattaeuroa(158tuhattaeuroa).Katsauskaudensijoitetunpääomantuottooli8,2prosenttia(14,9%)jaomanpääomantuotto5,8prosenttia(11,6%).
Liiketoiminnannettorahavirtaolikatsauskaudella6441tuhattaeuroa(15207tuhattaeuroa).Investointiennettorahavirtaoli-18799tuhattaeuroa(-5631tuhattaeuroa).
Yhtiönbruttoinvestoinnitkäyttöomaisuuteen,jotkamuodostuivatkasvunvaatimistatavanomaisistalisä-jakorvausinvestoinneista,olivatkatsauskaudella1431tuhattaeuroa(2014tuhattaeuroa).Bruttoinvestoinnitpysyviinvastaaviin,jotkasisältävätedellistenlisäksiyrityskaupanjaaktivoiduttuotekehitysmenotolivatyhteensä19606tuhattaeuroa(6331tuhattaeuroa).
Aineettomienhyödykkeidenpoistotolivat5724tuhattaeuroa(4390tuhattaeuroa).Viitteitäomaisuuserienarvonalentumisistaeiole.
BaswareOyjostisaksalaisenFirstBusinesspostGmbH-verkkolaskuoperaattorinkokoosakekannan17.1.2012.Kauppahintamaksettiinkokonaisuudessaankaupantekohetkelläkäteiselläsiten,että20prosentinosuusvelattomastakauppahinnastamaksettiinsulkutilille.Sulkutilijärjestelyonvoimassatammikuun2013loppuunasti.FirstBusinesspostinluvutsisältyvätBaswarenliikevaihtoonjatulokseen1.1.2012alkaen.Kohdistettavakauppahintaonnoin12,5miljoonaaeuroa.Aineettomiinhyödykkeisiinonkohdistettuasiakassuhteisiinjahankittuunteknologiaanliittyvääarvoanoin2,6miljoonaaeuroalaskennallinenverovelkahuomioiden.Asiakassuhteisiinliittyväarvopoistetaanseitsemässävuodessajateknologiaanliittyväarvoviidessävuodessaalkaenvuoden2012ensimmäisellävuosineljänneksellä.Liikearvoakauppahintaansisältyynoin9,1miljoonaaeuroa.Kauppahinnanallokoinnissaonlisäksihuomioituaiempientilikausientappioidenhyödyntämiseenliittyvälaskennallinenverosaaminen0,8miljoonaaeuroa.
Yhtiökokous16.2.2012valtuuttihallituksenpäättämäänyhtiönomienosakkeidenhankkimisestahallituksenehdotuksenmukaisesti.Hallitusonvaltuutuksennojallaoikeutettupäättämäänenintään1290000yhtiönomanosakkeenhankkimisesta.Hankkimisvaltuutusonvoimassa30.6.2013saakka.31.12.2012mennessäyhtiöolihankkinutomiaosakkeita49114kappaletta.31.12.2012yhtiölläonhallussaan82708kappalettaBaswareOyj:nosaketta,mikävastaanoin0,6%yhtiönkaikistaosakkeista.
TUOTEKEHITYSJAUUDETTUOTTEETBaswarentutkimus-jatuotekehitysmenotolivatkatsauskaudenaikanayhteensä17884tuhattaeuroa(16489tuhattaeuroa)janevastasivat15,7prosenttia(15,3%)liikevaihdosta.Menot
Baswarevuosikertomus2012 29
kasvoivatedellisenvuodenvastaavaanajankohtaanverrattuna8,5prosenttia.Taseeseenkatsauskaudenaikanaaktivoitujentuotekehitysmenojenmääräoli5330tuhattaeuroa(4309tuhattaeuroa).Katsauskaudentulokseensisältyvientutkimus-jatuotekehityskulujenmääräoli12555tuhattaeuroa(12180tuhattaeuroa)janevastasivat11,0prosenttia(11,3%)liikevaihdosta.
AktivoitujentuotekehitysmenojenmääräänvaikuttaauudensukupolvenAlusta-ohjelmistojenkehittäminen.
YhtiötoimarkkinoilleAlusta-teknologianvuoden2012ensimmäisellävuosineljänneksellä.Alusta-teknologiakokoaayhteenBaswarentalousprosessiosaamisensekäkäytönmukaanveloitettavatpilvipalvelut,jotkatakaavatsujuvansähköisenasioinninavoimenverkonkauttakaikenkokoisilleorganisaatioille.Yhtiönuudensukupolventuotekokonaisuuttapyritääntarjoamaanvoimakkaastimyöspalveluna.Alusta-teknologiatukeeBaswarenstrategistamuutostajatuleeparantamaanyhtiönkilpailukykyä.
Tuotekehityksessätyöskentelivuoden2012lopussa351henkilöä(311henkilöä),josta162henkilöäIntiassa.
HENKILÖSTÖBaswarenhenkilöstömääräolitilikaudellakeskimäärin1330(1058)jakatsauskaudenlopussa1423(1182).Henkilöstönmääräkasvoi241henkilölläjaoli20,4prosenttiakorkeampiverrattunaedellisenvuodenvastaavaanajankohtaan.HenkilömääränkasvujohtuipääosinIntianyksikönhenkilöstönmääränkasvustasekäsaksalaisenverkkolaskuoperaattorinostontuomastahenkilömäärästä.
Baswarevuosikertomus2012 30
Henkilöstönjakautuminenmaantieteellisesti
10-12/2012 10-12/2011 Muutos,% 1-12/2012 1-12/2011 Muutos,%Henkilöstö(työsuhtessakeskimäärin)
Suomi 507 467 8,6 486 454 7,0
Skandinavia 133 120 11,1 129 119 8,6
MuuEurooppa 196 136 44,5 179 137 30,3
Intia 507 359 41,2 467 284 64,4
Muutalueet 71 67 5,0 69 64 7,4
Konserniyhteensä 1414 1149 23,1 1330 1058 25,6
Ulkomaanyksiköissätyöskentelevienosuushenkilöstöstäonnoussutverrattunavuodentakaiseentilanteeseen.Tilikaudenlopussa64,4prosenttia(61,2%)BaswarenhenkilöstöstätyöskenteliSuomenulkopuolellaja35,6prosenttia(38,8%)Suomessa.Myynnissäjamarkkinoinnissatyöskentelee11,3prosenttia,konsultoinnissajapalveluissa57,8prosenttia,tuotekehityksessä24,7prosenttiajahallinnossa6,2prosenttiahenkilöstöstä.
Henkilöstönkeski-ikäon34,0(34,2)vuotta.Henkilöstöstä24,3prosenttiaonsuorittanutylemmänja29,6prosenttiaalemmankorkeakoulututkinnon.Naisiaon22,8prosenttiajamiehiä77,2prosenttiahenkilöstöstä.Henkilöstönkannustamiseksiyhtiölläonvoimassakokohenkilöstönkattavabonusohjelma.
Ylimmänjohdonlyhyenaikavälinpalkitseminenkoostuurahapalkasta,luontoiseduistajamahdollisestatuloksenmukaanmääräytyvästävuosipalkkiosta.Ylimmänjohdonpitkänaikavälinpalkitseminenmuodostuuosakepohjaisestakannustinjärjestelmästä.Johtoryhmänjäsententulospalkkioonkorkeintaan50prosenttiavuosittaisestaperuspalkasta.Toimitusjohtajantyösopimuksessapalkkioprosenttiaeiolerajattu.Tulospalkkiomääräytyyyhtiönstrategianmukaistakasvuajakannattavuuttatukevientavoitteidensekähenkilökohtaistentavoitteidensaavuttamisenperusteella.Hallitusseuraasäännöllisestikaksikertaavuodessapalkitsemisjärjestelmänsuoritus-jatuloskriteerientoteutumistasekähyväksyymaksettavanpalkkion.
Vuosina2009-2011olivoimassaosakepohjainenpalkitsemisjärjestelmä.Osakepohjaisenkannustinjärjestelmänpalkkioansaintajaksoilta2009-2011perustuiBasware-konserninosakekohtaiseentulokseen(EPS).Palkkioansaintajaksolta2009maksettiinjoulukuussa2011japalkkioansaintajaksolta2010maksettiinjoulukuussa2012.Palkkioansaintajaksolta2011tullaanmaksamaanjoulukuussa2013.Palkkiotmaksetaanosittainyhtiönosakkeinajaosittainrahana.Osakepohjaisenkannustinjärjestelmänpalkkiomaksetaankahdenvuodenkuluttuaansaintajaksonpäättymisestä,mistäsyystäpalkkionasaatujenosakkeidenomistamiseeneiliitymuitarajoituksia.
BaswareOyj:nhallituspäätti17.2.2012uudestaBasware-konserninavainhenkilöidenosakepohjaisestakannustinjärjestelmästä.Järjestelmäntarkoituksenaonyhdistääomistajienjaavainhenkilöidentavoitteetyhtiönarvonnostamiseksisekäsitouttaaavainhenkilötyhtiöönjatarjotaheillekilpailukykyinenyhtiönosakkeidenomistukseenperustuvapalkkiojärjestelmä.Hallitussuosittelee,ettäBaswarenjohtoryhmäomistaayhtiönosakkeitavuotuisenbruttoperuspalkkansaarvoavastaavanmäärän.
Järjestelmässäonkolmeansaintajaksoa,jotkaovatkalenterivuodet2012,2013ja2014.Järjestelmäkoostuuvuotuisistaansaintajaksoista2012,2013ja2014sekäkiinteästäansaintajaksosta2012-2014.Lisäosakkeitamaksuttaosakeomistustavastenansaintajaksolta2012-2014voivatsaadaBaswarenjohtoryhmänjäsenet.
Hallituspäättääkullekinvuotuiselleansaintajaksolleansaintakriteeritjaniilleasetettavattavoitteeterikseenkunkinansaintajaksonalussa.Palkkionmaksunedellytyksiinsisältyytyö-taitoimisuhteeseenliittyviäehtoja.
MAANTIETEELLISIÄALUEITAKOSKEVATTIEDOTMaantieteellisinäalueinaraportoidaanSuomi,Skandinavia,muuEurooppajamuutalueet.
PalvelunatoimitettavienohjelmistoratkaisujenmääräkasvaatasaisestiyhäuseammankaupantoteutuessaSaaS-palvelunajalisenssimyynninkysynnänsiirtyessäpalveluratkaisuihin.Vuodenalustaonsolmittuuusia,monivuotisiaSaaS-javerkkolaskutuspalvelusopimuksiakaikillatoiminta-alueilla.Automatisointipalveluidenvahvakasvujatkuimyösneljännellävuosineljänneksellä.Palveluidenkasvusaavutettiinsuureltaosinkansainvälisiltämarkkinoilta.
TILIKAUDENMUUTTAPAHTUMATBaswarenhallitusjayhtiönjohtopäivittivätyhtiönstrategiaajatavoitteitaseuraavalle3-vuotiskaudellesyyskuussa2012.Päivitetyssästrategiassavuosille2013–2015painotetaanmaailmanlaajuisenkasvunvahvistamistasekäorgaanisestiettäyritysostojenkautta,mikämahdollistaaliikevoittomarginaalinpositiivisenkehityksen.Päivitetyssästrategiassakeskeisiätavoitteitaovatvälitettyjentransaktioidenmääränvoimakaskasvattaminen,markkina-asemammevahvistaminenvalituillaavainmarkkinoilla,palvelujemmejatuotteidemmetarkempisegmentointikaikenkokoisilleyrityksille,eritotenhuomioidenpienetjakeskisuuretyritykset,sekäasiakasuskollisuudenkehittäminenjayhtiönkannattavuudenparantaminen.
VuodenaikanaBaswareonsiirtynytlisenssimyyntipainotteisestatoiminnastayhäenemmänpalveluliiketoimintaan.Vuodenaikanatiedotettiinkahdestakumppanuussopimuksestaja28merkittävästäasiakassopimuksesta,joista24sisälsipalveluja.Vuoden2012alussamarkkinoilletuotuAlusta,joustavajapilvipohjainen,avoimiinstandardeihinperustuvahankinnastamaksuun-
Baswarevuosikertomus2012 31
teknologia,olitärkeävirstanpylväsBaswarenstrategisessamuutoksessajapalvelukeskeiseenliiketoimintaansiirtymisessä.
Alkuvuonna2012BaswareostijohtavansaksalaisenFirstBusinesspostGmbH-verkkolaskuoperaattorinjaloppuvuodestayhtiötiedottibelgialaisenbpost-konserniinkuuluneenCertipostinverkko-javerkkolaskuliiketoiminnanostamisesta.Certipostinliiketoimintakauppavahvistettiin2.1.2013.YrityskauppojenjälkeenBaswareonverkkolaskutuksenmarkkinajohtajapaitsiPohjoismaissamyösSaksassajaBenelux-alueella.
Baswaretarkensitulosohjaustaanosavuosikatsauksissaanvuodenaikana.Baswarearvioitammi-maaliskuun2012osavuosikatsauksessaliikevaihdonkasvavanedelliseenvuoteenverrattunajaliikevoiton(EBIT)olevan8-18miljoonaaeuroa.Liikevoitonohjaustatarkennettiintammi-kesäkuun2012katsauksessa8-13miljoonaaeuroonjatammi-syyskuun2012katsauksessa8-11miljoonaaneuroon.TulosohjauksentarkentuminenjohtuiensisijaisestiuudensukupolvenAlusta-tuoteperheenmyynninennakoituavaisummastavaikutuksestalisenssimyyntiinsekäkonsultointipalvelujenennakoituaheikommastakehityksestä.
Baswarenhallituspäättihelmikuussa2012uudestaBasware-konserninavainhenkilöidenosakepohjaisestakannustinjärjestelmästä.Järjestelmäntarkoituksenaonyhdistääomistajienjaavainhenkilöidentavoitteetyhtiönarvonnostamiseksisekäsitouttaaavainhenkilötyhtiöönjatarjotaheillekilpailukykyinenyhtiönosakkeidenomistukseenperustuvapalkkiojärjestelmä.Yhtiölläonvoimassakokohenkilöstönkattavabonusohjelma.
OSAKEJAOSAKKEENOMISTAJATBaswareOyj:nosakepääomaolikatsauskaudenlopussa3528368,70euroajaosakkeidenlukumääräoliyhteensä12931229kappaletta.
Yhtiökokous16.2.2012valtuuttihallituksenpäättämäänyhtiönomienosakkeidenhankkimisestahallituksenehdotuksenmukaisesti.Hallitusonvaltuutuksennojallaoikeutettupäättämäänenintään1290000yhtiönomanosakkeenhankkimisesta.Hankkimisvaltuutusonvoimassa30.6.2013saakka.31.12.2012mennessäyhtiöolihankkinutomiaosakkeita49114kappaletta.31.12.2012yhtiölläonhallussaan82708kappalettaBaswareOyj:nosaketta,mikävastaanoin0,6%yhtiönkaikistaosakkeista.
Omiaosakkeitahankittiin963038,78eurollavuonna2012.
OmatosakkeethankitaanmuutoinkuinosakkeenomistajienomistamienosakkeidensuhteessayhtiönvapaallaomallapääomallaosakkeidenhankintahetkenmarkkinahintaanNASDAQOMXHelsinkiOy:njärjestämässäjulkisessakaupankäynnissä.OsakkeethankitaanNASDAQOMXHelsinkiOy:njulkisessakaupankäynnissänoudattaenNASDAQOMXHelsinkiOy:njaEuroclearOy:nsääntöjäjaohjeitaomienosakkeidenhankkimisesta.
Osakekurssija-vaihtoKatsauskaudellayhtiönosakkeenylinkurssioli24,00euroa(28,10euroa),alin16,70euroa(14,95euroa)japäätöskurssi20,25euroa(16,45euroa).Katsauskaudenkeskikurssioli20,84euroa(21,58euroa).
Osakkeitavaihdettiinkatsauskaudenaikana1514703kappaletta(5079523kpl),mikävastaa11,8prosenttia(40,1%)keskimääräisestäosakemäärästä.Osakekannanmarkkina-arvokatsauskaudenpäätöskurssilla31.12.2012oli260182550euroa(211737063euroa).
OsakkeenomistajatYhtiölläolijoulukuun31.päivänä14443(15017)osakkeenomistajaahallintarekisterit(12kpl)mukaanlukien.Hallintarekisteröidynomistuksenosuusoli11,2prosenttia(12,4%)kokonaisosakemäärästä.
Yhtiölläonhallussaan82708kappalettaBaswareOyj:nosaketta,mikävastaanoin0,6%yhtiönkaikistaosakkeista.
KatsauskaudenaikanaBaswaretekiyhdenliputusilmoituksen,kunOP-RahastoyhtiöOy:njasenhallinnoimiensijoitusrahastojenomistusosuusnousi24.8.2012yli5prosenttiinBaswareOyj:nosakepääomastajaäänimäärästä.
Osakkeenomistuksenjakautuminenesitetääntilinpäätöksessä2012.
JohdonjahallituksenosakkeenomistusEuroclearFinlandOy:npitämänosakerekisterinmukaan31.12.2012toimitusjohtajaEsaTihiläomistaa9850BaswareOyj:nosaketta,MattiCopeland2771,MikaHarjuaho8000,MariHeusala250,JormaKemppainen3021,SteveMuddiman8087,MattiRusi3021jaJukkaVirkkunen4750osaketta.MuillajohtoryhmänjäsenilläeioleomistuksiaBaswareOyj:ssä.
EuroclearFinlandOy:npitämänosakerekisterinmukaan31.12.2012HannuVaajoensuuomistaa673800,PenttiHeikkinen2609,IlkkaSihvo885300,EevaSipilä1593jaAnssiVanjoki5000BaswareOyj:nosaketta.
YHTIÖNHALLINNOINTIYhtiökokouksessa16.2.2012yhtiönhallituksenjäsentenlukumääräksivahvistettiinviisi.Yhtiökokouspäättihyväksyäesityksen,jonkamukaanyhtiönhallituksenjäseniksivalittiinPenttiHeikkinen,EevaSipilä,IlkkaSihvo,HannuVaajoensuujaAnssiVanjoki.YhtiökokouksenjälkeenpidetyssäjärjestäytymiskokouksessaanhallitusvalitsipuheenjohtajaksiHannuVaajoensuunjavarapuheenjohtajaksiIlkkaSihvon.
Yhtiökokoushyväksyiehdotuksen,jonkamukaanyhtiöntilintarkastajaksivalittiinKHT-yhteisöErnst
Baswarevuosikertomus2012 32
&YoungOy,päävastuullisenatilintarkastajanaKHTHeikkiIlkka,javaratilintarkastajaksiKHTTerhiMäkinen.
ValtuutuksetYhtiökokouspäättivaltuuttaahallituksenpäättämäänyhtiönomienosakkeidenhankkimisestahallituksenehdotuksenmukaisesti.Hallitusonvaltuutuksennojallaoikeutettupäättämäänenintään1290000yhtiönomanosakkeenhankkimisesta.OmatosakkeethankitaanmuutoinkuinosakkeenomistajienomistamienosakkeidensuhteessayhtiönvapaallaomallapääomallaosakkeidenhankintahetkenmarkkinahintaanNASDAQOMXHelsinkiOy:njärjestämässäjulkisessakaupankäynnissä.OsakkeethankitaanjamaksetaanNASDAQOMXHelsinkiOy:njaEuroclearFinlandOy:nsääntöjenmukaisesti.Osakkeitahankitaankäytettäväksivastikkeenamahdollisissayrityshankinnoissataimuissayhtiönliiketoimintaankuuluvissajärjestelyissä,investointienrahoittamiseksitaiosanayhtiönkannustinjärjestelmäätaiyhtiölläpidettäviksi,muutoinluovutettaviksitaimitätöitäviksi.Hallituspäättäämuistaomienosakkeidenhankkimiseenliittyvistäehdoista.Hankkimisvaltuutusonvoimassa30.6.2013saakka.
Yhtiökokouspäättivaltuuttaahallituksenpäättämäänuusienosakkeidenantamisestaja/taiyhtiönhallussaolevienomienosakkeidenluovuttamisestaja/taiosakeyhtiölain10luvun1§:ssätarkoitettujenerityisienoikeuksienantamisestahallituksenehdotuksenmukaisesti.
Hallituspäättääkaikistamuistavaltuutuksiinliittyvistäseikoista.Valtuutuksetovatvoimassa30.6.2013saakka.
Yhtiöantoiselvityksenhallinto-jaohjausjärjestelmästävuodelta2012(CorporateGovernanceStatement),jokaonlaadittuhallinnointikoodinsuositus54:njaarvopaperimarkkinalain7luvun
7§:nmukaisesti.Selvityshallinto-jaohjausjärjestelmästäannettiinyhtiöntoimintakertomuksestaerillisenä.
Baswarenhallinnointiperiaatteetonkokonaisuudessaanluettavissayhtiönsijoittajasivuilta.
Baswarenjohtoryhmään1.4.2012alkaenkuuluvatEsaTihilä,CEO;MattiCopeland,SeniorVicePresident,Strategy;MikaHarjuaho,CFO;HenrikHasselbalch,SeniorVicePresident,ProfessionalServices;MariHeusala,SeniorVicePresident,HR&Dev;JormaKemppainen,SeniorVicePresident,Products;PekkaLindfors,SeniorVicePresident,VolumeSales;SteveMuddiman,SeniorVicePresident,GlobalMarketing;RikuRoos;SeniorVicePresident,AutomationServices;MattiRusi,SeniorVicePresident,SupportjaJukkaVirkkunen,SeniorVicePresident,EnterpriseSales.
YHTIÖNLÄHIAJANRISKITJAEPÄVARMUUSTEKIJÄTBaswarenriskienhallintamallinmukaisestiriskitluokitellaankuuteenryhmään:liiketoiminta-,tuote-,henkilöstö-,lainopilliset,taloudellisetjatietoturvariskit.Baswareottaariskejä,jotkaluontaisestikuuluvatstrategiaanjatavoitteisiin.Näitäriskejähallitaanjapienennetääneritavoin.Lähiajanriskeihinkuuluvatkuluvanraportointivuodenriskit.
Maailmantaloustilannejamarkkinatovatepävakaat,mikävoiaiheuttaalisenssimyynninjapalveluidenkysynnänheikkenemistä.LisäksilisenssimyynninkonversiollaSaaS-ratkaisuunonheikentävävaikutusliikevaihdonkasvuunlyhyelläaikavälillä.LisenssimyynninkysynnänsiirtyminenkohtipalvelunatoimitettavaaSaaS-ratkaisuatukeejatkossaAutomatisointipalvelut-liiketoiminnanpitkänaikavälinkasvutavoitetta.
Kilpailukykyuusasiakashankinnassaonyhtiöntavoittelemankasvunkannaltaoleellista.
UudensukupolvenAlusta-ohjelmistoillapyritäänvarmistamaanBaswarentuotejohtajuushankinnastamaksuunohjelmistoissajapalveluissasekäkasvattamaanuusasiakasmäärää.
Nykyistenohjelmistoasiakkuuksienkerryttämänvuotuisenylläpito-japalveluliikevaihdonturvaaminenonyhtiönkannattavankasvunperusta.Tästäsyystäpyritäänvarmistamaannykyasiakkaidenhallittusiirtyminenuudensukupolvenohjelmistojenjapalvelujenkäyttäjiksiseuraavientilikausienaikana.
Automatisointipalveluidenpitkänaikavälintavoitteenaonyli50prosentinvuotuinenkasvu.SaaS-javerkkolaskutoimintaovatskaalautuvialiiketoimintamallejajatarjoavatkorkeanliiketoimintapotentiaalin.Tavoitellunkasvunsaavuttaminenedellyttääjatkuvaaasiakasmäärienjatransaktiovolyymienvoimakastakasvuasekäkasvavanpalveluliiketoiminnantuotannonlaadunjatoiminnanjatkuvuudenvarmistamista.Olennaisettuotantoympäristönriskitpalveluliiketoiminnantaloudellistentavoitteidensaavuttamisenkannaltaliittyvätmuunmuassapalvelutasosopimusrikkomuksiinsekätoimintakatkostenaiheuttamiintaloudellisiinmenetyksiin.
Baswareonstrategiansamukaisestitäydentänytorgaanistakasvuaanyritysostoilla.Yritysostojenonnistumisenvarmistaminenonolennaistayhtiönkannattavankasvunkannalta.Yritysostohankkeitatoteutettaessapyritäännoudattamaanasianmukaistahuolellisuuttasekähyödyntämäänyhtiönsisäistäjaulkoistaosaamistasuunnitteluvaiheessa,haltuunottovaiheessasekäintegroitaessaostettujatoimintojayhtiönmuuhuntoimintaan.
Kustannustenkasvunhallintaoffshoring-toimipisteidentarjoamienkustannusetujenavullaonolennainenosayhtiönkannattavuudenjatkuvaaparantamista.
Myyntisaamisiinliittyväluottoriskionosaoperatiivistaliikkeenhoidonriskiä.Yhtiöontehostanutmyyntisaamistenhallintaajaperintäprosessiavuoden2012jälkimmäisellävuosipuoliskolla.Liiketoimintajohtoseuraasäännöllisestimyyntisaamistenkertymistäkassaanosanaasiakkuuksienhallintaa.
Liikearvotontestattuvuoden2012viimeiselläneljänneksellä.Tehtyjenomaisuuserienarvonalentumistestauslaskelmienmukaanliikearvoissaeioletapahtunutarvonalentumistaeikäviitteitäarvonalentumisestaole.
Baswarevuosikertomus2012 33
MuiltaosinBaswarenlähiajanriskeissäjaepävarmuustekijöissäeioletapahtunutmerkittäviämuutoksia.
YRITYSKAUPATJAMUUTOKSETKONSERNINRAKENTEESSAYhtiölläonsivuliikkeetIntiassa,SingaporessajaVenäjällä.
BaswareOyjostisaksalaisenFirstBusinesspostGmbH-verkkolaskuoperaattorinkokoosakekannan17.1.2012.Kohdistettavakauppahintaonnoin12,5miljoonaaeuroa.Aineettomiinhyödykkeisiinonkohdistettuasiakassuhteisiinjahankittuunteknologiaanliittyvääarvoanoin2,6miljoonaaeuroalaskennallinenverovelkahuomioiden.Asiakassuhteisiinliittyväarvopoistetaanseitsemässävuodessajateknologiaanliittyväarvoviidessävuodessaalkaenvuoden2012ensimmäisellävuosineljänneksellä.Liikearvoakauppahintaansisältyynoin9,1miljoonaaeuroa.Kauppahinnanallokoinnissaonlisäksihuomioituaiempientilikausientappioidenhyödyntämiseenliittyvälaskennallinenverosaaminen0,8miljoonaaeuroa.
SaksassaFirstBusinesspostGmbHsulautuiBaswareGmbH-yhtiöön19.6.2012.SulautumineneiaiheuttanutmuutoksiaBaswareGmbH:norganisaatiorakenteeseen.
BaswareOyjperustiBaswareIndiaPrivateLimited-tytäryhtiönIntiaan10.7.2012.
BaswareOyjperustiBaswareBelgiumN.V.-tytäryhtiönBelgiaan12.11.2012.
YMPÄRISTÖ-JAYHTEISKUNTAVASTUUBaswarenyhteiskuntavastuullisuuttaohjaavatkorkealiiketoimintaetiikka,yrityksenarvotsekäympäröivälainsäädäntö.Yritysonsitoutunuttaloudelliseenvastuuseensekäyhteiskunta-jaympäristövastuullisuuteenkaikessatoiminnassaan.
Baswarenohjelmistotvähentävätpaperinkulutustatuhansissatoimistoissaympärimaailmanjaohjaavatasiakasyrityksiäkohtipaperitontatoimistoa,mikäsäästääympäristöäjarahaa.TärkeäosaBaswarenvastuullisuuttaonyrityksenkannattavuusjataloudellinenvakaus.Vakausjaluotettavuustuovatlisäarvoayrityksenkaikillesidosryhmille.
BaswareontehnytyhteistyötävapaaehtoisjärjestöPlaninkanssajovuodesta2002sekätukeeItämerensuojeluaWWF:nkautta.
YmpäristöjohtamisjärjestelmänauditointiBureauVeritasCertificationonauditoinutBaswareOyj:nEspoon,PorinjaTampereentoimipisteetjamyöntänyttoimipisteilleISO14001:2004-sertifikaatin20.-21.6.2012.
STRATEGIABaswarenhallitusjayhtiönjohtopäivittivätyhtiönstrategiaajatavoitteitaseuraavalle3-vuotiskaudelle.Päivitetystästrategiastatiedotettiin4.9.2012.Päivitetyssästrategiassavuosille2013–2015painotetaanmaailmanlaajuisenkasvunvahvistamistasekäorgaanisestiettäyritysostojenkautta,mikämahdollistaaliikevoittomarginaalinpositiivisenkehityksen.
Baswarepyrkiivuoden2015loppuunmennessäolemaanmaailmansuurinverkkolaskujenjamuidensähköistensanomienverkostoostajillejatoimittajille.Baswarentavoitteenaonsaavuttaa150miljoonaavälitettyätransaktiotavuonna2015,kunvuonna2011niidenmääräoli21miljoonaa.
Baswarenpitkänaikavälinkasvutavoitteetliikevaihdonja-voitonosaltasäilyvätennallaan.Liikevaihdontavoitteenaon15–30prosentinvuotuinenkasvu,mitätukeeautomatisointipalveluidenyli50prosentinvuotuinenkasvu.Yhtiönpitkänaikavälinliikevoittomarginaalintavoiteon15–20prosenttialiikevaihdosta,parantuenstrategiakaudenloppuakohden.Jatkuvientuottojenosuuttapyritäänkasvattamaan70prosenttiinliikevaihdosta.SuurinosakasvustatuleeSaaS-javerkkolaskutuksenskaalautuvistapalveluista,jotkaparantavatkannattavuutta.
Baswareonhankinnastamaksuun(P2P)-ratkaisujenmaailmanlaajuinenmarkkinajohtaja,jonkalaskuautomaatio-jaostolaskuohjelmistoillaonlähes2000ohjelmisto-jaSaaS-asiakasta.LisäksiBaswarellaonnoin800000aktiivistaasiakasyritystä,jotkakäyttävätBaswarenlaskujenjahankintasanomientoimittaja-jaasiakasverkostoa.Baswarenavainmarkkinoiden–hankinnastamaksuun-ohjelmistojenjaverkkolaskutuksen–odotetaankasvavanmerkittävästimuutamanseuraavanvuodenaikanaerityisestiniillämaantieteellisilläalueilla,joillaBaswarellaonjovahvaasema.
Baswarenliiketoimintaperustuuhankintaprosessienjaosto-jamyyntilaskujenkäsittelynautomatisointiinsekäorganisaatioidensisälläettäniidenvälillä.Baswarenkaikkituotteetjapalvelutovatsaatavillamaailmanlaajuisestipilvipalveluna.Palveluidentuotantoonkeskitettymuutamaankeskukseen,jotkatäyttävätyksityisenjajulkisensektorintiukimmatkinpalvelutasovaatimukset.
BaswareonP2P-ratkaisujenmaailmanlaajuinenjohtajajayhtiöntuote-japalvelustrategiaperustuutämänalueenkategoriajohtajuuteen.Alkuvuonna2012markkinoilletuotuAlustaonjoustavajapilvipohjainen,avoimiinstandardeihinperustuvahankinnastamaksuun-teknologia-alusta.AlustaonkehitettyyhdistämäänBaswarentalousprosessiosaaminenjapilvipalvelut,jotkatakaavatsujuvansähköisenasioinninavoimenverkonkauttakaikenkokoisilleorganisaatioille.AlustaatarjotaanensisijaisestiSaaS-palvelunajasitensetukeeBaswarenstrategistamuutostapalveluyritykseksi.YhtiöpanostaamyösnykyistenasiakkaidensasiirtymiseenAlustankäyttäjiksi.Pilvipalvelujenkasvuunvaikuttavattulevaisuudessauudettulovirratlisäarvopalveluista,kutentoimitusketjunrahoitusjadynaamisetmaksuehdot.
Baswareuudistaamyynti-jamarkkinointimalliaanvahvemmankasvunsaavuttamiseksisegmentoimallatarkemminkaikenkokoisetostaja-jatoimittaja-asiakkaat.Segmentoinninkohderyhmänäovaterityisestipienetjakeskisuuretyritykset.Baswaretavoitteleesuoramyynninlisäksikasvuaverkkokaupansekäuudistetunkanavastrategianavulla.Yhtiöetsiiuusiakanavakumppaneita,jotkatarjoavattalousprosessienulkoistamistaglobaaleilleorganisaatioille.
Baswarevuosikertomus2012 34
Pienillejakeskisuurilleyrityksilleyhtiöhakeekumppaneiksimuunmuassatoimialakohtaisiapalveluyhtiöitäjatilitoimistoja.Kumppanitvoivattoimiajokovirtuaalioperaattoreinataimyyntiedustajina.Näidenlisäksiyhtiöaikootukeaorgaanistakasvuayritysostoilla.
Baswarentuotteetjapalvelutovatsaatavillamaailmanlaajuisesti.Yhtiövahvistaapalvelutarjontaajatoimituksiatoimittaja-asiakkaillesamallakunsepanostaamyyntiinvalituillaavainmarkkinoillasaavuttaakseensuuremmanmarkkinaosuudenP2P-ohjelmistoissajapalveluliiketoiminnassa.Näillämarkkinoillaonhuomattavakasvumahdollisuusyhtiönmarkkinaosuudenjaverkkolaskujenosaltasekäorgaanisestiettämahdollistenyritysostojenmuodossa.
Baswarentavoitteenaonstrategiakaudenaikanamerkittävästikasvattaatuotteidensajapalveluidensauusienasiakkaidenmäärää.Baswaretukeeuusasiakashankintaakeskittämälläjaautomatisoimallamarkkinointiprosesseja.
Strategiantoteuttaminenparantaayhtiönkannattavuuttamonillaeritavoillastrategiakaudenaikana.Kasvunedellyttämätinvestoinnitvaikuttavattuloksentekokykyynlyhyelläaikavälillä.
SaaS-javerkkolaskutusliiketoiminnanetunaonskaalautuvuus-yhteisetteknisetalustatmahdollistavatasiakasmääränkasvattamisenilmaninvestointejainfrastruktuuriinsamassasuhteessaliikevaihdonkasvunkanssa.
Kumppanikanavajaverkkokauppaparantavatkannattavuuttapitkälläaikavälillä.Baswarenverkkoasiointiinja-kaupankäyntiininvestoidaanvoimakkaastistrategiakaudenaikana.
Standardoiduttuotteetjapalvelutmahdollistavatresurssienoptimaalisenkäytönjaskaalautuvatprosessitkokoyhtiössä.
Baswarelisääedullisemmankustannustasonresurssienkäyttöäentisestäänmaailmanlaajuisestikasvavanliiketoiminnantarpeidenmukaan.Nykyisentuotekehitystyönjaautomatisointipalvelujentuotannonlisäksioffshoring-toimintaajatketaanasiakastuessa,projektientoimituksessajasisäisissätukitoiminnoissa.
JOHTOJATILINTARKASTAJATYhtiöntoimitusjohtajanaontoiminut17.10.2011alkaenEsaTihilä.Toimitusjohtajantehtävänäonjohtaakonserninliiketoimintaajahallintoayhtiöjärjestyksen,Suomenosakeyhtiölainjahallituksenohjeidenmukaan.Varsinaisessayhtiökokouksessa16.2.2012yhtiönhallituksenjäsenmääräksivahvistettiinviisi.HallituksenjäseniksivalittiinHannuVaajoensuu,PenttiHeikkinen,IlkkaSihvo,EevaSipiläjaAnssiVanjoki.JärjestäytymiskokouksessahallitusvalitsikeskuudestaanpuheenjohtajaksiHannuVaajoensuunjavarapuheenjohtajaksiIlkkaSihvon.
Yhtiöntilintarkastajanatoimivuonna2012KHT-yhteisöErnst&YoungOy,päävastuullisenatilintarkastajanaKHTHeikkiIlkka.VaratilintarkastajanatoimiKHTTerhiMäkinen.
TILIKAUDENJÄLKEISETTAPAHTUMAT
Certipostinverkko-javerkkolaskutusliiketoimintojenostovahvistettiinYhtiötiedotti2.1.2013Certipostinverkko-javerkkolaskutusliiketoiminnanostonvahvistumisesta.LiiketoimintakaupanmyötäBaswarehankkiiCertipostin,Benelux-alueenjohtavanverkkolaskuoperaattorin,verkko-javerkkolaskutusliiketoiminnan.Alustavakauppahintaolinoin18,2miljoonaaeuroa,jokamaksettiinkäteiselläkaupanvahvistumisenyhteydessä.
Lopullinenkauppahintaperustuuvuoden2012tilintarkastettuuntilinpäätökseen.Hankitunliiketoiminnanvuoden2012liikevaihdonarvioidaanolevannoin8,4miljoonaaeuroajaliikevoitonarvioidaanolevannoin0,8miljoonaaeuroanegatiivinen.
OstetunliiketoiminnanluvutyhdistetäänBaswarenliikevaihtoonjatulokseen1.1.2013alkaen.Tehostamishyötyjätavoitellaanliiketoimintojenjateknologioidenyhdistämiselläsekäyhteiselläinfrastruktuurillajatukitoiminnoilla.Vuotuisenkustannussäästöpotentiaalinarvioidaanolevansuuruudeltaannoin3,0miljoonaaeuroa,kunkaikkiennakoiduttehostamistoimenpiteetonsaatettuloppuun.Kertaluonteistenliiketoiminnanuudelleenjärjestely-jayrityskauppaanliittyvienkustannustenarvioidaanolevansuuruudeltaannoin3,0miljoonaaeuroa.Ostetunliiketoiminnanliikevoitonennakoidaanolevanlievästipositiivinenvuonna2013.
Kohdistettavakauppahintaonnoin18,2miljoonaaeuroa.Hankitunliiketoiminnannettovarallisuusonnoin1,4miljoonaaeuroa,mukaanlukienkauppaansisältyvät2,2miljoonaneuronrahavarat.Aineettomiinhyödykkeisiinonkohdistettuasiakassuhteisiinjahankittuunteknologiaanliittyvääarvoanoin4,5miljoonaaeuroalaskennallinenverovelkahuomioiden.Asiakassuhteisiinliittyväarvopoistetaanseitsemässävuodessajateknologiaanliittyväarvoviidessävuodessaalkaenvuoden2013ensimmäisellävuosineljänneksellä.Liikearvoakauppahintaansisältyynoin12,3miljoonaaeuroa.Laskelmahankintamenonallokoinnistaonalustava.
Baswaresaavuttaayrityskaupallamerkittävänmarkkina-asemanBenelux-maissa.Certipostinlaajaasiantuntemussähköisestätietojenvälityksestä(EDI)olimyöskeskeisessäosassasopimuksensyntymiselle.
Yhtiötiedotti5.10.2012sopimuksestaostaabpost-konserniinkuuluvanCertipostinverkko-javerkkolaskuliiketoiminta.Certipostinverkko-javerkkolaskutusliiketoiminnanhankintaonBaswarentoinen,tiedotettuyritysostovuonna2012.Alkuvuonna2012BaswarestatuliSaksanjohtavaverkkolaskuoperaattoriFirstBusinesspostGmbH:nhankinnanmyötä.
MuutoksiaBaswarenjohtoryhmässäYhtiötiedotti3.1.2013muutoksestakonserninjohtoryhmässä:Basware-konsernintuotejohtajaksinimikkeelläSeniorVicePresident,ProductManagementsekäjohtoryhmänuudeksijäseneksinimitettiin7.1.2013alkaendiplomi-insinööriIlariNurmi.
Baswarevuosikertomus2012 35
TULEVAISUUDENNÄKYMÄTItsenäistentutkimuslaitostenantamienviimeisimpienmarkkina-arvioidenmukaanohjelmistopuolenmarkkinoidenonarvioituvuonna2013kasvavanglobaalisti6,4prosenttia(2012:6,2).IT-palveluidenkokonaismarkkinoidenonennustettukasvavanglobaalisti5,2prosenttia(2012:4,7).
Yhtiönmuutosprosessinennakoidaansaavuttavankuluvanvuodenjälkimmäisellävuosipuoliskollapisteen,jossapanostuksetalkavatmaksaaitseääntakaisinkasvavanliikevaihdonjaparantuvankannattavuudenmuodossa.Tuotekehitysmenojenosuudenliikevaihdostaennakoidaanlaskevanvuonna2013vuoden2012tasoonverrattuna.TuotekehitysmenojenpainopistesiirtyyAlusta-tuotekehityksestäAutomatisointipalvelujentuotekehitykseen.
Jatkuvienpalveluidentarpeenennakoidaansäilyvänhyvänäasiakaskunnassammesuhdanteistajahaasteellisestataloustilanteestariippumatta.Kannattavuudenennakoitukehittyminenperustuueritotentoistettavanmyynti-jatoimitusmallinkäyttöönottoonsekämaailmanlaajuisentehokkaanpalvelutuotantoverkostonkäynnistämiseentäydelläteholla.KasvavajakehittyväverkkolaskumarkkinatarjoaahyviäkasvumahdollisuuksiaBaswarelle,jokaonjoalanjohtava,itsenäinentoimijamaailmanlaajuisesti.
Maailmantaloustilannejamarkkinatovatepävakaat,mikävoiaiheuttaalisenssimyynninjapalveluidenkysynnänheikkenemistä.LisenssimyynninkonversiollaSaaS-ratkaisuunonheikentävävaikutusliikevaihdonkasvuunlyhyelläaikavälillä.LisenssimyynninkysynnänsiirtyminenkohtipalvelunatoimitettavaaSaaS-ratkaisuatukeeAutomatisointipalvelut-liiketoiminnankasvutavoitetta.
Baswarearvioivuoden2013liikevaihdonkasvavanyli15%jaliikevoiton(EBIT)kasvavanedelliseenvuoteenverrattuna.Liikevoittoonsisältyyarvioltanoin2,3miljoonaaeuroakertaluontoisia,tammikuussatoteutuneeseenyrityskauppaanliittyviäliiketoiminnanuudelleenjärjestelykuluja.
Vuoden2013ensimmäisenvuosineljänneksenliikevoitonennakoidaanolevankertaluontoisistaeristäjohtuennegatiivinen.
HALLITUKSENESITYSOSINGONJAOSTABaswareonkasvuyhtiö,jokatähtääosakkeenomistajiensaamaanarvonnousuunjamaltilliseenosingonmaksuun.Osingonjakoehdotustatehdessäänhallitushuomioiyhtiönrahoitustilanteen,kannattavuudenjalähiajannäkymät.
Tilikauden2012lopussakonserninemoyhtiönjakokelpoinenomapääomaon93857156,92euroa.
BaswareOyj:nhallitusesittääyhtiökokoukselle,ettävuodelta2012maksettaisiinosinkoa0,23euroaosakkeelta(2011:0,41euroa).
Espoossa23.tammikuuta2013
BASWAREOYJHallitus
HannuVaajoensuu,puheenjohtajaIlkkaSihvo,varapuheenjohtajaPenttiHeikkinenEevaSipiläAnssiVanjoki
EsaTihilä,toimitusjohtaja
Baswarevuosikertomus2012 36
KONSERNINLAAJATULOSLASKELMA(IFRS)1.1.-31.12.2012
Tuhattaeuroa
Liitetiedot 1.1.-31.12.2012 1.1.-31.12.2011 Muutos,%LIIKEVAIHTO 2 113699 107750 5,5
Liiketoiminnanmuuttuotot 4 228 172 32,7
Materiaalitjapalvelut 5 -9045 -7788 16,2
Työsuhde-etuuksistaaiheutuneetkulut 6 -65590 -61575 6,5
Poistot -6493 -5004 29,8
Liiketoiminnanmuutkulut 7 -24491 -21275 15,1
Liikevoitto 8308 12280 -32,3
Rahoitustuotot 8 372 510 -27,0
Rahoituskulut 8 -323 -458 -29,5
Voittoennenveroja 8357 12332 -32,2
Tuloverot 9 -2494 -2661 -6,3
TILIKAUDENVOITTO 5863 9671 -39,4
Muutlaajantuloksenerät
Ulkomaiseenyksikköönliittyvätmuuntoerot 886 368 141,2
Muihinlaajantulokseneriinliittyvätverot 9 111 54 103,7
Tilikaudenmuutlaajantuloksenerätverojenjälkeen 996 422 136,3
TILIKAUDENLAAJATULOSYHTEENSÄ 6860 10093 -32,0
Tilikaudenvoitonjakautuminen:
Emoyhtiönomistajille 5863 9671 -39,4
5863 9671 -39,4
Tilikaudenlaajantuloksenjakautuminen:
Emoyhtiönomistajille 6860 10093 -32,0
6860 10093 -32,0
Tulos/osake,(laimentamaton)euroa 10 0,46 0,76 -40,1
Tulos/osake,(laimennettu)euroa 10 0,46 0,76 -40,1
Baswarevuosikertomus2012 37
KONSERNITASE(IFRS)31.12.2012
Tuhattaeuroa
Liitetiedot 31.12.2012 31.12.2011 Muutos,%VARAT
Pitkäaikaisetvarat
Aineettomathyödykkeet 11 23169 19208 20,6
Liikearvo 11 41896 32210 30,1
Aineellisethyödykkeet 12 1440 1244 15,8
Myytävissäolevatrahoitusvarat 13 38 38 0,0
Myyntisaamisetjamuutsaamiset 14 1068 0 0,0
Laskennallisetverosaamiset 18 2543 2680 -5,1
Pitkäaikaisetvarat 70154 55379 26,7
Lyhytaikaisetvarat
Vaihto-omaisuus 15 18 143 -87,2
Myyntisaamisetjamuutsaamiset 16 24202 23091 4,8
Tilikaudenverotettavaantuloonperustuvatverosaamiset
16 865 374 131,1
Rahavarat 17 34519 42977 -19,7
Lyhytaikaisetvarat 59604 66586 -10,5
VARAT 129758 121966 6,4
Baswarevuosikertomus2012 38
Liitetiedot 31.12.2012 31.12.2011 Muutos,%OMAPÄÄOMAJAVELAT
Omapääoma
Osakepääoma 21 3528 3528 0,0
Ylikurssirahasto 21 1187 1187 0,0
Omatosakkeet 21 -1215 -429 -183,4
Käyvänarvonrahastojamuutrahastot
21 62339 62516 -0,3
Muuntoerot -708 -1266 44,1
Kertyneetvoittovarat 35594 34340 3,6
Emoyhtiönosakkeenomistajienomanpääomanosuus
100725 99877 0,8
Omapääoma 100725 99877 0,8
Pitkäaikaisetvelat
Laskennallisetverovelat 18 1493 2079 -28,2
Rahoitusvelat 22,23 8618 524 1545,0
Muutvelat 22 245 486 -49,5
Pitkäaikaisetvelat 10356 3090 235,2
Lyhytaikaisetvelat
Rahoitusvelat 22,23 1906 158 1102,9
Ostovelatjamuutvelat 22 15992 16765 -4,6
Tilikaudenverotettavaantuloonperustuvatverovelat
22 779 873 -10,7
Varaukset 24 0 1203 -100,0
Lyhytaikaisetvelat 18677 19000 -1,7
OMAPÄÄOMAJAVELAT 129758 121966 6,4
Baswarevuosikertomus2012 39
KONSERNINRAHAVIRTALASKELMA(IFRS)1.1.-31.12.2012
Tuhattaeuroa
1.1.-31.12.2012 1.1.-31.12.2011LIIKETOIMINNANRAHAVIRTA
Tilikaudenvoitto 5863 9671
Oikaisuttilikaudentulokseen
Poistotjaarvonalentumiset 6493 5004
Rahoitustuototja-kulut -16 123
Realisoitumattomatvoitotjatappiot -34 -175
Tuloverot 2494 2661
Muutliiketoimet,joihineiliitymaksutapahtumaa 220 0
Oikaisuttilikaudentulokseenyhteensä 9158 7613
Käyttöpääomanmuutos
Vaihto-omaisuudenmuutos 128 -87
Myyntisaamistenjamuidensaamistenmuutos -1437 1067
Ostovelkojenjamuidenvelkojenmuutos -2176 273
Varaustenmuutos -1211 1203
Käyttöpääomanmuutosyhteensä -4697 2456
Maksetutkorot -6 -285
Saadutkorot 170 483
Muutrahoituserät -173 -285
Maksetutverot -3874 -4446
Liiketoiminnannettorahavirta 6441 15207
INVESTOINTIENRAHAVIRTA
Investoinnitaineellisiinjaaineettomiinhyödykkeisiin -6820 -5631
Tytäryritystenhankintavähennettynähankintahetkenrahavaroilla
-11979 0
Investointiennettorahavirta -18799 -5631
RAHOITUKSENRAHAVIRTA
Osakeannistasaadutmaksut 0 28063
Lainojennostot 10000 0
Lainojentakaisinmaksut 0 -3550
Omienosakkeidenhankinta -963 0
Rahoitusleasingvelkojenmaksut -175 0
Maksetutosingot -5278 -5120
Rahoituksennettorahavirta 3584 19393
Rahavarojenmuutos -8774 28969
Rahavarattilikaudenalussa 42977 13822
Valuuttakurssienmuutostenvaikutus 112 187
Yritysjärjestelyjenrahavarat 204 0
Rahavarattilikaudenlopussa 34519 42977
Baswarevuosikertomus2012 40
LASKELMAKONSERNINOMANPÄÄOMANMUUTOKSISTA(IFRS)1.1.-31.12.2012
Tuhattaeuroa
Osake-pääoma
Osake-anti
Ylikurssi-rahasto
Omatosakkeet
Sijoitetunvapaanoman
pääomanrahasto
Muutrahastot
Muunto-erot
Kertyneetvoittovarat
Yhteensä
OMAPÄÄOMA1.1.2011
3507 255 1187 -629 34263 540 -1688 29644 67079
Laajatulos 422 9671 10093
Osingonjako -5120 -5120
Osakeanti 27345 27345
Myönnetytoptiot 568 568
Tilikaudenmuutokset 21 -255 200 -200 145 -89
OMAPÄÄOMA31.12.2011
3528 0 1187 -429 61976 540 -1266 34340 99877
Tuhattaeuroa
Osakekohtainenosinkotilikaudelta2011oli0,41euroaja0,40euroatilikaudelta2010.
Osake-pääoma
Osake-anti
Ylikurssi-rahasto
Omatosakkeet
Sijoitetunvapaanoman
pääomanrahasto
Muutrahastot
Muunto-erot
Kertyneetvoittovarat
Yhteensä
OMAPÄÄOMA1.1.2012
3528 0 1187 -429 61976 540 -1266 34340 99877
Laajatulos 996 5863 6860
Osingonjako -5278 -5278
Omienosakkeidenhankinta
-963 -963
Johdonkannustinjärjestelmä
220 220
Tilikaudenmuutokset 177 -177 -428 448 10
OMAPÄÄOMA31.12.2012
3528 0 1187 -1215 61799 540 -708 35594 100725
Baswarevuosikertomus2012 41
KONSERNITILINPÄÄTÖKSENLIITETIEDOT(IFRS)
BaswareOyjonsuomalainen,Suomenlakienmukaanperustettujulkinenosakeyhtiö,jonkakotipaikkaonEspoo.EmoyhtiöBaswareOyj:nosakkeetonnoteerattuNasdaqOMXHelsinkiOy:ssävuodesta2000lähtien.Baswarekehittääratkaisujaorganisaatioidentalousprosessienautomatisoimiseksihankinnastamaksuun.
Jäljennöskonsernitilinpäätöksestäonsaatavissainternet-osoitteestawww.basware.fitaikonserninemoyrityksenpääkonttoristaosoitteestaLinnoitustie2,Espoo.
Hallitusonhyväksynyttilinpäätöksenjulkistettavaksi24.1.2013.Osakkeenomistajillaonyhtiökokouksessamahdollisuushyväksyätaihylätätilinpäätös.Tilinpäätösvoidaanyhtiökokouksessamyösmuuttaa.
1.TILINPÄÄTÖKSENLAADINTAPERIAATTEET
TilinpäätöksenlaatimisperusteetBaswareOyj:nkonsernitilinpäätösonlaadittuEU:ssakäyttöönhyväksyttyjenkansainvälistentilinpäätösstandardien(InternationalFinancialReportingStandards,IFRS)mukaannoudattaen31.12.2012voimassaoleviaIAS-jaIFRS-standardejasekäSIC-jaIFRIC-tulkintoja.Konsernintilinpäätöstiedotesitetääntuhansinaeuroina,jokaonkonserninemoyhtiöntoiminta-jaesittämisvaluutta,janeperustuvatalkuperäisiinhankintamenoihin,elleilaatimisperiaatteissaoletoisinmainittu.Tilinpäätöksenluvutonpyöristetty,jotenyksittäistenlukujenyhteenlaskettusummasaattaapoiketaesitetystäsummaluvusta.
Konsernionsoveltanut1.1.2012alkaenseuraaviauusiajauudistettujastandardejasekätulkintoja:
Muutos:IFRS7Rahoitusinstrumentit:tilinpäätöksessäesitettävättiedot−rahoitusvarojensiirrot(TransfersofFinancialAssets).Muutoksellaparannetaanliitetietojenläpinäkyvyyttärahoitusvarojensiirtoihinjataseestapoiskirjaamiseenliittyen.Muutoksetauttavattilinpäätöksenkäyttäjiäymmärtämäänrahavarojensiirtojenjataseestapoiskirjaamisenseurauksetjatunnistamaanmahdollisetriskit,jotkajäävätsiirtäjälle(“continuinginvolvementinderecognisedassets”).Konserniarvioi,etteimuutoksillaoleollutmerkittäväävaikutustakonsernintilinpäätökseen.
IFRSstandardienvuosittaisetmuutokset(muutoksiauseisiinstandardeihin).
IFRIC-tulkinnalla(InternationalFinancialReportingInterpretationsCommittee)20StrippingCostsinProductionPhaseofaSurfaceMineeioleollutvaikutustakonsernintilinpäätökseen.
Konserniottaakäyttöönvuonna2013seuraavatstandarditjatulkinnat,joidensoveltamineneiolevieläpakollistalaaditussatilinpäätöksessä.Nestandardienjatulkintojennimet,joistaeioleolemassavirallistakäännöstä,esitetäänenglanninkielisenä:
Muutos:IFRS1EnsimmäinenIFRS-standardienkäyttöönotto–Varojenjavelkojenoletushankintamenovoimakkaassahyperinflaatiossajakiinteänsoveltamispäivänkumoaminen.Standardimuutoksessamääritelläänuusioletushankintamenoakoskevapoikkeusyhteisölle,jokajulkaiseeensimmäisenIFRS-tilinpäätöksentilanteessa,jossasentoimintavaluuttaonolluttaionsiirtymispäivänähyperinflatorinen.Konserniarvioi,ettämuutoksellaeiolemerkitystäkonsernintulevaantilinpäätökseen.
Muutos:IAS12Tuloverot:Ansaintamenetelmänvaikutuslaskennallisenveronkirjaamiseensijoituskiinteistöjenjauudelleenarvostettavankäyttöomaisuudenosalta(RecoveryofUnderlyingAssets).Käypäänarvoonarvostettaviinsijoituskiinteistöihinsekäuudelleenarvostusmallillaarvostettaviinaineellisiinkäyttöomaisuushyödykkeisiinliittyvätlaskennallisetverotarvostetaanperustuenoletukseen,ettäkirjanpitoarvokertyykokonaisuudessaanomaisuuseränmyynnistä.Konserniarvioi,ettämuutoksellaeiolemerkitystäkonsernintulevaantilinpäätökseen.
Muutos:IFRS1Julkisenvallanmyöntämälaina(GovernmentLoan).MuutoksenperusteellaIFRS:ääensimmäisenkerransoveltavieneitarvitsesoveltaaIAS39Rahoitusinstrumentit:kirjaaminenjaarvostaminentakautuvastisellaisiinvaltiollisiinlainoihin,joidenkorkoonalhaisempikuinmarkkinaehtoinenkorko.Konserniarvioi,etteimuutoksillaolemerkittäväävaikutustakonsernintulevaantilinpäätökseen.
Muutos:IFRS7Rahoitusinstrumentit:tilinpäätöksessäesitettävättiedotjaIAS32Rahoitusinstrumentit:esittämistapa–Netotetutrahoitusvaratja-velat(OffsettingFinancialAssetsandFinancialLiabilities).Tavoitteenaonparantaatilinpäätöksessäannettaviatietojasiitä,mitensaamistenjavelkojennetottaminenonvaikuttanutyhteisöntaseeseensekäsenoikeuksiinjavastuisiin.Konserniarvioi,etteimuutoksillaolemerkittäväävaikutustakonsernintulevaantilinpäätökseen.
IFRS10KonsernitilinpäätösjaIAS27Erillistilinpäätös(uudistettu).KonsernitilinpäätöstäkoskevauusiIFRS10-standardikorvaakonsernitilinpäätöstäkoskevatosuudetnykyisestäIAS27Konsernitilinpäätösjaerillistilinpäätös-standardistasekäSIC-12:Konsernitilinpäätös–erityistätarkoitustavartenperustetutyksiköt-tulkinnan.IFRS10-standardieivaikutasiihen,mitenyhtiöyhdistelläänkonserniinvaansiihen,yhdistelläänköyhtiökonserniinuudenmääräysvallanmääritelmänmukaan.Standardimuuttaamääräysvallankäsitettäjasaattaamuuttaasitä,yhdistelläänköyhtiötjastrukturoidutyhteisötkonsernitilinpäätökseenvaiei.Konserniarvioi,etteimuutoksillaolemerkittäväävaikutustakonsernintulevaantilinpäätökseen.
IFRS11YhteisjärjestelytjaIAS28Osuudetosakkuus-jayhteisyrityksissä(uudistettu).UusistandardikorvaaIAS31Osuudetyhteisyrityksissä-standardinjaSIC13Yhteisessämääräysvallassaolevat
Baswarevuosikertomus2012 42
yksiköt–osapuoltenei-monetaarisetpanokset-tulkinnan.Uudenstandardinmukaisestiyhteisjärjestelyjentunnistamisessatuleekiinnittääaikaisempaaenemmänhuomiotajärjestelyntodelliseenluonteeseenjuridisenmuodonsijasta.Merkittävämuutosaikaisempaanyhteisjärjestelyjenkäsittelyynonse,ettäjatkossayhteisjärjestelyjä,joissaosapuolellaonoikeusjärjestelyynliittyviinnettovaroihin(yhteisjärjestely),eivoienääyhdistelläsuhteellisesti,vaanainoastaanpääomaosuusmenetelmällä.Konserniarvioi,etteimuutoksillaolemerkittäväävaikutustakonsernintulevaantilinpäätökseen.
IFRS12Tilinpäätöksessäesitettävättiedotosuuksistamuissayhteisöissä.Uusistandardikokoaakaikkikonsernitilinpäätöstäkoskevatliitetietovaatimuksetyhteenstandardiinjasesisältääliitetietovaatimuksettytäryhtiöistä,yhteisjärjestelyistä,osakkuusyhtiöistäjastrukturoiduistayhteisöistä.Konserniarvioi,etteimuutoksillaolemerkittäväävaikutustakonsernintulevaantilinpäätökseen.
IFRS13Käyvänarvonmäärittäminen.StandardiesittääyhdenkaikkiaIFRS-standardejakoskevankäyvänarvonmääritelmänjayhteisenkäyvänarvonmäärittämisenlähestymistavan.Seeimuutasääntelyäsensuhteen,milloinraportoivanyhteisöntuleearvostaaomaisuuserätaivelkakäypäänarvoon.Standardilaajentaalisäksimerkittävästikäypienarvojenkäyttämisestäannettavialiitetietoja.Konserniarvioi,etteimuutoksillaolemerkittäväävaikutustakonsernintulevaantilinpäätökseen.
Muutos:IAS1Muidenlaajantuloksenerienesittäminen.Muutlaajantuloksenerätryhmitelläänjatkossaniihin,jotkasiirretäänmyöhemmintulosvaikutteisiksi,janiihin,joitaeikoskaansiirretätulosvaikutteisiksi.Muutoseivaikutasiihen,mitkäerätkirjataanlaajantuloslaskelmaneriineikäsiihen,milloinerätsiirretääntulosvaikutteisiksijamilloinei.Konserniarvioi,etteimuutoksillaolemerkittäväävaikutustakonsernintulevaantilinpäätökseen.
Uudistettu:IAS19Työsuhde-etuudet.Uudistettustandardisisältääuseitamuutoksiaetuuspohjaisteneläkkeidenkirjaamisenyhdenmukaistamiseksijavertailtavuudenparantamiseksi.Lisäksiesittämiseentulevatmuutoksetparantavattilinpäätöstenvertailtavuuttajaantavatselkeämmänkuvanetuuspohjaisiinjärjestelyihinliittyvistätaloudellisistasitoumuksista.Konserniarvioi,etteimuutoksillaolemerkittäväävaikutustakonsernintulevaantilinpäätökseen.
IFRS-standardienvuosittaisetmuutoksetKonserniottaaallaolevatstandarditkäyttöönedellyttäen,ettäEUnehyväksyy.Konserniarvioi,etteimuutoksillaolemerkittäväävaikutustakonsernintulevaantilinpäätökseen.
IFRS1EnsimmäinenIFRS-standardienkäyttöönotto.MuutostäsmentääkuinkaIFRS1-standardiasovelletaantilanteessa,joissayhteisöonaiemminsoveltanutIFRS-standardeja,lopettanuttämänjälkeenIFRS-standardiensoveltamisenjaaloittaauudestaanIFRS-standardiensoveltamisen.LisäksimuutostäsmentääaiemmantilinpäätösnormistonperusteellaaktivoitujenvieraanpääomanmenojenkäsittelyäsiirryttäessäIFRS-standardienkäyttämiseen.
IAS1Tilinpäätöksenesittäminen.Muutosselventäätiettyjävertailutietojenesittämisenvaatimuksia.
IAS16Aineellisetkäyttöomaisuushyödykkeet.Muutosselventää,ettämerkittävätvaraosatsekähuollontyökalut,jotkatäyttävätaineellistenkäyttöomaisuushyödykkeidenmääritelmäneliyhteisöodottaakäyttävänsäniitäuseammallakuinyhdellätilikaudella,eivätolevaihto-omaisuutta.
IAS32Rahoitusinstrumentit:esittämistapa.MuutospoistaaIAS32standardinosinkojentuloveroihinliittyvätmääräyksetjaedellyttääyhteisöjäsoveltamaanIAS12.Tuloverot-standardinsäännöksiä.
IAS34Osavuosikatsaukset.Muutosselventäävaatimuksiaosavuosikatsauksenyhteydessätoimintasegmenteistäannettavistatiedoistasegmenttienvarojenjavelkojenosaltaniin,ettävaatimuksetovatyhdenmukaisetIFRS8Toimintasegmentit-standardinkanssa.
MyöhemminvoimaantulevatmuutoksetKonserniottaaallaolevatstandarditkäyttöönmyöhemmillätilikausillaedellyttäen,ettäEUnehyväksyy.Konserniarvioi,etteimuutoksillaolemerkittäväävaikutustakonsernintulevaantilinpäätökseen.
IFRS9Rahoitusinstrumentit.IFRS9-standardikorvaakokonaannykyisenIAS39Rahoitusinstrumentit:kirjaaminenjaarvostaminen-standardin.Rahoitusinstrumenttienalkuperäinenarvostustehdäänkaikkienrahoitusvarojenosaltakäypäänarvoon.Rahoitusvarat,jotkaovatvelkainstrumenttejajajoihineisovelletakäyvänarvonoptiota,arvostetaanalkuperäisenkirjaamisenjälkeenjokojaksotettuunhankintamenoontaikäypäänarvoonriippuenyrityksenrahoitusvarojenhallinnanliiketoimintamallistajarahoitusvarojensopimusperusteisistakassavirroista.Lähtökohtaisestikaikkiomanpääomanehtoisetrahoitusinstrumentitarvostetaanalkuperäisenkirjaamisenjälkeenkäypäänarvoontulosvaikutteisestitaikirjaamallamuutoksetmuihinlaajantulokseneriin.Rahoitusvelkojenosaltakeskeisinmuutosonse,ettäsovellettaessakäyvänarvonoptiotayhteisönomanluottoriskinmuutoksenvaikutusrahoitusvelankäypäänarvoonkirjataanjatkossamuihinlaajantulokseneriin.Konserniarvioi,etteimuutoksillaolemerkittäväävaikutustakonsernintulevaantilinpäätökseen.
Muutokset:IFRS10,IFRS12,IAS27jaIAS28koskienInvestmententities–yhteisöjenyhdistelyäkonsernitilinpäätökseen.IASBonjulkaissutmuutoksenIFRS10Konsernitilinpäätös-standardiinlokakuussa2012.Standardiinlisättiinkonsolidointiakoskevapoikkeussääntö,jokakoskeesijoitustoimintaaharjoittaviayhteisöjä.Muutossisältääkriteerit,jotkayhteisöntuleetäyttääollakseennk.investmententityjavoidakseensoveltaapoikkeussääntöä.Kriteerittäyttävätyksiköteivätyhdisteletytäryhtiöitäänkonsernitilinpäätökseen,vaannekäsitelläänIFRS9RahoitusinstrumentittaiIAS39Rahoitusinstrumentit:Kirjaaminenjaarvostaminen–standardienmukaisestikäypäänarvoontulosvaikutteisesti.
Konsolidointiperiaatteet
Baswarevuosikertomus2012 43
BaswarenkonsernitilinpäätössisältääemoyhtiöBaswareOyj:njasenmääräysvallassaolevientytäryhtiöidentilinpäätökset.Emoyhtiönmääräysvaltaperustuutytäryhtiöidenkohdallakokoosakekannantaiosake-enemmistönomistukseen.Yhtiöeiomistaosuuksiayhteisyrityksissätaiosakkuusyhtiöissä.
Tytäryhtiötonyhdisteltykonsernitilinpäätökseensiitähetkestälähtien,kunkonsernionsaanutmääräysvallan.Konserniyhtiöidenkeskinäinenosakeomistusoneliminoituhankintameno-menetelmällä.Hankintamenoonkohdistettuhankitunkohteenhankintahetkelläyksilöidyillevaroillejaveloilleniidenkäypäänarvoonsilloin,kunarvoonvoitumääritelläluotettavasti.Hankintamenonkohdistuksistaonkirjattulaskennallisetverotvoimassaolevanverokannanmukaan.Jäljellejääväosuusonmerkittytaseeseenliikearvoksi.
Konserninsisäisetliiketapahtumat,sisäisetsaamisetjavelatsekävoitonjakooneliminoitukonsernitilinpäätöksessä.
ValuuttamääräiseterätUlkomaanrahanmääräisettapahtumatkirjataantoimintavaluutanmääräisinälikimaintapahtumapäivänkurssiin.Ulkomaanrahanmääräisetmonetaariseterätonmuutettutoimintavaluutanmääräisiksiraportointikaudenlopunkurssejakäyttäen.Ulkomaanrahanmääräisetei-monetaariseterätonarvostettutapahtumapäivänkurssiin.Liiketapahtumienkurssierotkirjataanvastaavilletuloslaskelmatileilleliikevoitonyläpuolelle.
Konsernitilinpäätöksessäeuroalueenulkopuolistentytäryhtiöidentuloslaskelmatmuunnetaaneuroiksitilikaudenkeskikurssinjataseettilinpäätöspäivänkurssinmukaan.Laajantuloslaskelmanjataseenerivaluuttakursseistaaiheutuvakeskikurssieroonkirjattumuihinlaajantulokseneriin.Ulkomaistentytäryritysteneliminoinneistasekähankinnanjälkeenkertyneidenomanpääomanerienmuuntamisestasyntyneetmuuntoerotkirjataanmuihinlaajantulokseneriin.Kurssierotsellaisistamonetaarisistaeristä,jotkaovatosanettosijoitustaulkomaiseenyksikköön,kirjataanmuihinlaajantulokseneriinjakirjataanlaajaantuloslaskelmaan,kunulkomaisestayksiköstäluovutaan.
TuloutusperiaatteetKonserninliikevaihtokoostuulisenssimyynnistä,palvelumyynnistä,ylläpidostajaautomatisointipalveluista.
Tuotemyynnintuloutusedellyttää,ettämyynnistäonolemassasitovasopimus,tuotteentoimitusontapahtunut,liiketoimentuototovatluotettavastimääriteltävissä,liiketoimeenliittyvätaloudellinenhyötyriittävällätodennäköisyydelläkoituuyrityksenhyväksijaettätuotteentaisenkäyttöoikeudenomistamiseenliittyvätmerkittävätedutjariskitovatsiirtyneetostajalle.Tuotemyynninlisenssisopimukset,joissaonpalautusoikeustaiehtojatuotteentoiminnallisuuteentaikäyttöönottoprojektiinliittyen,tuloutetaan,kunpalautusoikeusonrauennuttaiedelläolevatehdotovattäyttyneet.
Tuototpalveluistakirjataan,kunpalvelutontoimitettu.Kiinteähintaistenliiketoimientulotjamenotkirjataantuotoiksijakuluksivalmistusasteenperusteella,kunliiketoimenlopputulosvoidaanluotettavastiarvioida.Liiketoimienvalmistusastemääritetäänkertyneidentyötuntiensuhteenaarvioituihinkokonaistyötunteihin.Jossyntyneetmenotjakirjatutvoitotovatsuuremmatkuinliiketoimenlaskutettumäärä,erotusesitetääntaseenerässä”myyntisaamisetjamuutsaamiset”.Jossyntyneetmenotjakirjatutvoitotovatpienemmätkuinliiketoimenlaskutus,erotusesitetäänerässä”ostovelatjamuutvelat”.Josontodennäköistä,ettäliiketoimenvalmiiksisaamiseentarvittavatkokonaismenotylittävätliiketoimestasaatavatkokonaistulot,odotettavissaolevatappiokirjataankuluksivälittömästi.
Ylläpitotuototjaksotetaansopimusajalle.
Automatisointipalveluntuototkoostuvatpääasiallisestiavaus-,transaktio-jakäyttömaksuista.Avausmaksuttuloutetaan,kunavaustoimenpiteisiinliittyvätyöonsuoritettujaasiakasliitettypalveluympäristöön.Transaktiotuototkirjataantoteutuneidentransaktiomäärienperusteellajakäyttömaksutkuukausittainsopimuksenvoimassaolonperusteella.
Liikevaihtoalaskettaessamyyntituottojaoikaistaanvaluuttamääräisenmyynninkurssieroilla.
LiiketoiminnanmuuttuototLiiketoiminnanmuihintuottoihinonkirjattukäyttöomaisuudenmyyntivoitotjamahdollisetvuokratuotot,jotkaontuloutettutasaerinävuokrakaudelle.
LiikevoittoIAS1Tilinpäätöksenesittäminen–standardieimääritteleliikevoitonkäsitettä.Konsernionmäärittänytsenseuraavasti:liikevoittoonnettosumma,jokamuodostuu,kunliikevaihtoonlisätäänliiketoiminnanmuuttuotot,vähennetäänostokulutvalmistuotteidenvarastojenmuutoksellaoikaistuna,vähennetääntyösuhde-etuuksistaaiheutuvatkulut,poistotjamahdollisetarvonalentumistappiotsekäliiketoiminnanmuutkulut.Kaikkimuutkuinedellämainituttuloslaskelmanerätesitetäänliikevoitonalapuolella.Kurssierotjajohdannaistenkäypienarvojenmuutoksetsisältyvätliikevoittoon,mikälinesyntyvätliiketoimintaanliittyvistäeristä;muutenneonkirjatturahoituseriin.
AineellistenjaaineettomienhyödykkeidenarvonalentumisetKonsernissatestataanvuosittainmahdollisenarvonalentumisenvaraltaliikearvo,aineettomathyödykkeet,joillaonrajoittamatontaloudellinenvaikutusaikasekäkeskeneräisetkehityshankkeet.Lisäksisäännöllisinväliajoinarvioidaanviitteitäarvonalentumisesta.Josviitteitähavaitaan,omaisuuseräntairahavirtaatuottavanyksikönkerrytettävissäolevarahamääräarvioidaan.Arvonalentumistarvettatarkastellaanrahavirtaatuottavienyksikköjentasolla,elisilläalimmallayksikkötasolla,jokaonpääosinmuistayksiköistäriippumaton,jajonkarahavirratovaterotettavissajapitkälleriippumattomiamuidenvastaavienyksiköidenrahavirroista.
Baswarevuosikertomus2012 44
Rahavirtaatuottavanyksikönkirjanpitoarvoajayksiköllekohdistettujaomaisuuseriäverrataanyksikönkerryttävissäolevaanrahamäärään(käyttöarvoon).Käyttöarvollatarkoitetaankyseisestäomaisuuserästätairahavirtaantuottavastayksiköstäsaatavissaoleviaarvioitujavastaisianettorahavirtoja,jotkadiskontataannykyarvoonsa.
Vastaistenrahavirtojennykyarvoperustuuns.ikuisuusolettamaan(aikaperiodionpäättymätön).Ennakoidutrahavirratarvioidaanviidenvuodenajanjaksoltajakäyttöarvonns.jäännösosanarvoennusteperiodinjälkeenmääritetäänGordoninmallilla.Käyttöarvoperustuuensimmäisenvuodenosaltaliiketoimintasuunnitelmien(vuosibudjetti)jakahdenseuraavanvuodenosaltapitkäntähtäimenennusteiden(PlanningFrame)mukaisiinrahavirtohin.Tätäajankohtaaseuraavienkahdenvuodenrahavirratonarvioituekstrapoloimallaennusteenkolmannenvuodenrahavirtaanollakasvuolettamalla.Terminalperiodkasvuprosenttion2%.DiskonttokorkonaonkäytettypääomakustannustenpainotettuakeskiarvoajasenlähtökohtanaonCAPM:nmukainenriskinmäärittäminen.Diskonttokorkosisältäärahanaika-arvonhuomioivanriskittömänkorkokannanjariskilisän.
Joskäyttöarvoonalhaisempikuinomaisuuseränkirjanpitoarvo,arvonalentuminenkirjataankulunatuloslaskelmaanjakohdistetaanensisijaisestiliikearvoonjatämänjälkeenvähentämäänmuitaomaisuuseriätasasuhteisesti.
Joskerrytettävissäolevissarahamääräarvioissatapahtuupositiivinenmuutos,aineellisiinkäyttöomaisuushyödykkeisiinsekämuihinaineettomiinhyödykkeisiinpaitsiliikearvoonliittyväarvonalentumistappioperuutetaan.Arvonalentumistappioperuutetaankuitenkinenintäänsiihenmääräänsaakka,jokaomaisuuserälläolisiollutkirjanpidossa,josarvonalentumistaeialunperinolisikirjattu.Liikearvostakirjattuaarvonalentumistappiotaeiperutamissääntilanteessa.Myöskäänmyytävissäoleviinrahoitusvaroihinluokiteltujenomanpääomanehtoistensijoitustenarvonalentumistappiotaeiperuutetatuloksenkautta.
LiikearvoLiikearvovastaasitäosaahankintamenosta,jokaylittääkonserninosuudenhankitunyrityksennettovarallisuudenkäyvästäarvostahankinta-ajankohtana.Liikearvotarvostetaanalkuperäiseenhankintamenoonvähennettynäarvonalentumisilla.
Muutaineettomathyödykkeet
Muihinaineettomiinhyödykkeisiinkuuluvattietokoneohjelmat,aktivoiduttuotekehitysmenot,muutpitkävaikutteisetmenotjaasiakkuudet.Aineettomathyödykkeetkirjataanalkuperäiseenhankintamenoonvähennettynäsuunnitelmanmukaisillapoistoillajamahdollisillaarvonalentumisilla.Aineettomankäyttöomaisuushyödykkeenhankintaanliittyvätjulkisetavustuksetvähennetäänhyödykkeenhankintamenostajakirjataantuloslaskelmaanpienentämäänhyödykkeestäkirjattaviapoistoja.Aineettomienhyödykkeidenodotetuttaloudellisetvaikutusajatovat3–10vuotta.
Tutkimus-jakehitysmenotTutkimusmenotkirjataankuluksitoteutumishetkellä.Kokonaanuusientuotteidenjamerkittäviäparannuksiasisältävienuusientuoteversioidenkehitysmenotaktivoidaanjakirjataankuluksipoistoinataloudellisena3–5vuodenkäyttöaikana.Taloudellistakäyttöaikaamääriteltäessähuomioidaanteknologianvanhentuminensekäalantuotteidentyypillinenelinkaari.Poistotaloitetaan,kuntuoteonvalmiskäytettäväksi.Olemassaolevientuotteidenylläpitojavähäisetparannuksetkirjataansuoraankuluksi.Keskeneräisetkehittämishankkeettestataanarvonalentumisenvaraltatilinpäätöspäivänä.
AineellisethyödykkeetAineellisiinhyödykkeisiinkuuluukoneitajakalustoa.Aineellisethyödykkeetonmerkittytaseeseenalkuperäiseenhankintamenoonvähennettynäsuunnitelmanmukaisillapoistoillajamahdollisillaarvonalentumisilla.Taloudellisetpitoajataineellisillehyödykkeilleovat3–10vuotta.
Omaisuuseräntaloudellinenvaikutusaikatarkistetaanvähintäänjokaisentilikaudenlopussajatarvittaessaoikaistaankuvastamaantaloudellistenhyödynodotuksissatapahtuneitamuutoksia.
Aineellistenkäyttöomaisuushyödykkeidenkäytöstäpoistamisestajaluovutuksistasyntyvätmyyntivoitotja–tappiotkirjataantulosvaikutteisesti.
Ylläpitomenotkirjataantulosvaikutteisesti,kunnetoteutuvat.
Yhtiökirjaavieraanpääomanmenotkuluksisilläkaudella,kunnesyntyvät.Mikälivieraanpääomanmenotjohtuvatomaisuuserästä,jonkasaattaminenvalmiiksisilleaiottuakäyttötarkoitustataimyyntiävartenvaatiivälttämättähuomattavanpitkänajan,vieraanpääomanmenotaktivoidaanosanaomaisuuseränhankintamenoa.
VuokrasopimuksetRahoitusleasingsopimuksiksiluokitellaankaikkikäyttöomaisuudenvuokrasopimukset,joissakonsernillesiirtyyolennainenosaomistukselleominaisistariskeistäjaeduista.Rahoitusleasingsopimuksetmerkitäänsopimuksenalkaessataseeseenvaroiksijaveloiksimäärään,jokavastaavuokrakohteenkäypääarvoataitätäalempaavähimmäisvuokriennykyarvoa.Rahoitusleasingsopimuksillahankittujahyödykkeitäpoistetaansuunnitelmanmukaanjaniistäkirjataanmahdollisetarvonalentumistappiot.Rahoitusleasingvelkojennykyarvokirjataanrahoitusvelkoihinjaoteltunalyhyt-japitkäaikaisiinvelkoihin.
Mikäliomistamiselleominaisetriskitjaedutjäävätvuokralleantajalle,käsitelläänsopimusmuunavuokrasopimuksena,jasopimuksenperusteellamaksettavatvuokratkirjataankuluksitasaerinävuokra-ajankuluessa.
RahoitusvaratKonserninrahoitusvaratluokitellaanseuraaviinryhmiin:
Käypäänarvoontulosvaikutteisestikirjattavatrahoitusvarat
Baswarevuosikertomus2012 45
Eräpäiväänastipidettävätsijoitukset
Lainatjamuutsaamiset
Myytävissäolevatrahoitusvarat
Luokittelutapahtuurahoitusvarojenhankinnantarkoituksenperusteella,janeluokitellaanalkuperäisenhankinnanyhteydessä.
Transaktiomenotsisällytetäänrahoitusvarojenalkuperäiseenkirjanpitoarvoon,kunkyseessäoneräjotaeiarvostetakäypäänarvoontulosvaikutteisesti.Kaikkirahoitusvarojenostotjamyynnitkirjataankaupantekopäivänä,jokaonpäivä,jolloinkonsernisitoutuuostamaantaimyymäänrahoitusinstrumentin.Rahoitusvarojentaseestapoiskirjaaminentapahtuusilloin,kunkonsernionmenettänytsopimusperusteisenoikeudenrahavirtoihintaikunseonsiirtänytmerkittäviltäosinriskitjatuototkonserninulkopuolelle.
KäypäänarvoontulosvaikutteisestikirjattavatrahoitusvaratRahoitusvaroihinkuuluvaeräluokitellaanKäypäänarvoontulosvaikutteisestikirjattavatrahoitusvarat-ryhmään,kunseonhankittukaupankäyntitarkoituksessapidettäväksitaiseluokitellaanalkuperäisenkirjauksentapahtuessakäypäänarvoontulosvaikutteisestikirjattavaksi.Kaupankäyntitarkoituksessapidettävätrahoitusvarathankitaanpääasiallisestivoitonsaamiseksilyhyenaikavälinmarkkinahintojenmuutoksista.Varatarvostetaantilinpäätöspäivänäkäypäänmarkkinahintaanjaarvonmuutoskirjataantuloslaskelmanrahoitustuottoihin.Tilinpäätöshetkellätällaisiarahoituseriäeioletaseessa.
Johdannaiset,jotkaeivättäytäsuojauslaskennanehtoja,luokitellaankaupankäyntitarkoituksessapidettäviksi.Kaupankäyntitarkoituksessapidettävätsisältyvätpitkäaikaisiinvaroihinmikälineerääntyvätyli12kkkuluttua,muutoinnesisältyvätlyhytaikaisiinvaroihinsamoinkuin12kuukaudenkuluessaerääntyvätrahoitusvarat.Tilinpäätöshetkellätällaisiajohdannaisiaeioletaseessa.
EräpäiväänastipidettävätsijoituksetEräpäiväänastipidettävätsijoituksetovatsellaisiajohdannaisvaroihinkuulumattomiarahoitusvaroja,joihinliittyvätmaksusuorituksetovatkiinteitätaimääritettävissä,jotkaerääntyvätmäärättynäpäivänäjajotkakonsernillaonvakaaaikomusjakykypitääeräpäiväänasti.Nearvostetaanjaksotettuunhankintamenoonjasisältyvätpitkäaikaisiinvaroihin.Tilinpäätöshetkellätällaisiarahoituseriäeioletaseessa.
Laina-jamuutsaamisetLaina-jamuutsaamisetovatjohdannaisvaroihinkuulumattomiavaroja,joihinliittyvätmaksutovatkiinteättaimääriteltävissäjajoitaeinoteeratatoimivillamarkkinoilla,eikäkonsernipidäniitäkaupankäyntitarkoituksessa.Laina-jamuutsaamisetarvostetaanjaksotettuunhankintamenoonefektiivisenkoronmenetelmääkäyttäen.Nesisältyvättaseessaluonteensamukaanlyhyt-taipitkäaikaisiinmyyntisaamisetjamuutsaamiset–ryhmään.Mikälisaatavaerääntyyyli12kuukaudenkuluttua,seryhmitelläänpitkäaikaisiinsaamisiin.
MyytävissäolevatrahoitusvaratMyytävissäolevatrahoitusvaratovatjohdannaisvaroihinkuulumattomiavaroja,jotkaonnimenomaisestimäärättytähänryhmääntaijoitaeioleluokiteltumuuhunryhmään.Nesisältyvätpitkäaikaisiinvaroihin,paitsijosneontarkoituspitääalle12kuukaudenajantilinpäätöspäivästälähtien,jolloinnesisällytetäänlyhytaikaisiinvaroihin.Myytävissäolevatrahoitusvaratarvostetaankäypäänarvoon.Joskäypäarvoeioleluotettavastimääritettävissänearvostetaanhankintamenoon.
Myytävissäolevienrahoitusvarojenkäyvänarvonmuutoksetmerkitäänmuihinlaajantulokseneriinjaesitetäänkäyvänarvonrahastossaverovaikutushuomioiden.Kertyneetkäyvänarvonmuutoksetsiirretäänomastapääomastatulosvaikutteisiksiluokittelunoikaisunasilloin,kunsijoitusmyydääntaikunsijoituksestatuleekirjataarvonalentumistappio.
RahavaratRahavaratkoostuvatkäteisestärahasta,vaadittaessanostettavissaolevistapankkitalletuksistajamuistalyhytaikaisista,erittäinlikvideistäsijoituksista,jotkaovathelpostivaihdettavissaetukäteentiedossaolevaanmääräänkäteisvarojajajoidenarvomuutostenriskionvähäinen.Rahavaroihinluokitelluillaerilläonenintäänkolmenkuukaudenmaturiteettihankinta-ajankohdastalukien.
RahoitusvelatRahoitusvelatmerkitäänalunperinkirjanpitoonkäypäänarvoon.Transaktiomenotonsisällytettyjaksotettuunhankintamenoonarvostettavienrahoitusvelkojenalkuperäiseenkirjanpitoarvoon.Myöhemminrahoitusvelat,lukuunottamattajohdannaisvelkoja,arvostetaanefektiivisenkoronmenetelmälläjaksotettuunhankintamenoon.Rahoitusvelatjaetaanpitkä-jalyhytaikaisiinvelkoihin,janevoivatollakorollisiataikorottomia.
JohdannaissopimuksetJohdannaissopimuksetmerkitäänkirjanpitoonalunperinkäypäänarvoonsinäpäivänä,jonakonsernistatuleesopimusosapuolijanearvostetaanmyöhemminedelleenkäypäänarvoon.Voitotjatappiot,jotkasyntyvätkäypäänarvoonarvostamisesta,käsitelläänkirjanpidossajohdannaissopimuksenkäyttötarkoituksenmääräämällätavalla.Tilinpäätöshetkellätällaisiajohdannaissopimuksiaeioletaseessa.
RahoitusvarojenarvonalentumisetEpävarmoistamyyntisaamisistatehdäänriskiarvioonperustuvatulosvaikutteinenarvonalentumiskirjaus.Velallisenmerkittävättaloudellisetvaikeudet,konkurssintodennäköisyys,maksujenlaiminlyöntitaimaksusuorituksenviivästyminenyli180päivääovatnäyttöämyyntisaamistenarvonalentumisesta.Mikäliarvonalentumistappionmääräpieneneejollakinmyöhemmälläkaudellajavähennyksenvoidaanobjektiivisestikatsoaliittyvänarvonalentumisenkirjaamisenjälkeiseen
Baswarevuosikertomus2012 46
tapahtumaan,kirjattutappioperuutetaantulosvaikutteisesti.
Lisäksiarvioidaanjokaisenatilinpäätöspäivänä,onkoobjektiivistanäyttöärahoitusvaroihinkuuluvaneräntairahoitusvarojenryhmänarvonalentumisesta.
VarauksetVarauskirjataan,kunkonsernillaonaikaisempaantapahtumaanperustuvalakisääteinentaimuutenvelvoittavasitoumus,maksuvelvoitteentoteutuminenontodennäköinenjavelvoitteenmääräonluotettavastiarvioitavissa.Varauksetarvostetaanvelvoitteenkattamiseksivaadittavienmenojennykyarvoon.Nykyarvonlaskennassakäytettydiskonttaustekijävalitaansiten,ettäsekuvastaamarkkinoidennäkemystätarkasteluhetkellärahanaika-arvostajavelvoitteeseenliittyvistäriskeistä.
EläkejärjestelmätBaswareOyj:nhenkilöstönlakisääteineneläketurvaonjärjestettyvakuuttamallaeläkevakuutusyhtiössä.Ulkomaisissayksiköissäeläketurvaonjärjestettypaikallisenlainsäädännönjasosiaaliturvasäännöstenmukaan.Maksuperusteisiinjärjestelyihinliittyvätmaksutkirjataantuloslaskelmaanniillekausille,joitanekoskevat.Etuuspohjaisiajärjestelyitäeiole.
OsakeperusteisetmaksutKonsernillaonkannustinjärjestelyjä,joissamaksutsuoritetaanjokoomanpääomanehtoisinainstrumentteinataikäteisvaroina.Järjestelyissämyönnettävätetuudetarvostetaankäypäänarvoonniidenmyöntämishetkelläjakirjataankuluksitasaisestioikeudensyntymisajanjaksonaikana.Järjestelyissä,joissamaksutsuoritetaankäteisvaroina,kirjattavavelkajasenkäyvänarvonmuutosjaksotetaanvastaavastikuluiksi.Järjestelyjentulosvaikutusesitetääntyösuhde-etuuksistaaiheutuvissakuluissa.
VerotTuloslaskelmanverokulumuodostuutilikaudenverotettavaantuloonperustuvastajalaskennallisestaverosta.Verokulukirjataantuloslaskelmaanpaitsimilloinneliittyvätomaanpääomaantailaajantuloslaskelmaankirjattuihineriin,jolloinverokirjataankyseisiineriin.Tilikaudenverotettavaatuloavastaavatverotonkirjattukunkinkonserniyhtiönkotipaikanverolainsäädännönperusteella.
Laskennallisetverotlasketaankaikistaväliaikaisistaeroistakirjanpitoarvonjaverotuksellisenarvonvälillä.Verotuksessavähennyskelvottomastaliikearvostaeikirjatalaskennallistaveroajatytäryhtiöidenjakamattomistavoittovaroistaeikirjatalaskennallistaveroasiltäosin,kuneroeitodennäköisestipurkauduennakoitavissaolevassatulevaisuudessa.
Tilinpäätöshetkellätaseeseensisältyvienverosaamistenmääräarvioidaanyhtiökohtaisestijasitävähennetäänniiltäosin,kunontodennäköistä,etteisitävoidahyödyntääkyseisenyhtiönverotuksessa.Laskennallisetverovelatsisältyvättaseeseenkokonaisuudessaan.
Merkittävimmätväliaikaiseterotsyntyvätaineellistenkäyttöomaisuushyödykkeidenpoistoista,käyttämättömistäverotuksellisistatappiostajahankintojenyhteydessätehdyistäkäypiinarvioihinperustuvistaoikaisuista.
OmatosakkeetOmienosakkeidenhankintajaluovutussekäniihinliittyvätkuluerätesitetäänomassapääomassa.
JohdonharkintaaedellyttävätlaatimisperiaatteetjaarvioihinliittyvätkeskeisetepävarmuustekijätTilinpäätöstälaadittaessajoudutaantekemääntulevaisuuttakoskeviaarvioitajaoletuksia,joidentoteumatvoivatpoiketatehdyistäarvioistajaoletuksista.Lisäksijoudutaankäyttämäänharkintaatilinpäätöksenlaatimisperusteidensoveltamisessa.Arviotpohjautuvatjohdonparhaaseennäkemykseentilinpäätöshetkellä.Mahdollisetarvioidenjaolettamustenmuutoksetmerkitäänkirjanpitoonsillätilikaudella,jonkaaikanaarviotataiolettamustakorjataan,jakaikillatämänjälkeisillätilikausilla.
Johtouskookäytettyjenarvioidenjaolettamustenolevanriittäväntarkkojakäyvänarvonmäärittelynpohjaksi.Lisäksikonsernissakäydäänläpiviimeistäänjokaisenatilinpäätöspäivänämahdollisetviitteetniinaineellistenkuinaineettomienkinhyödykkeidenarvonalentumisesta.
Tilinpäätökseensisältyvätmerkittävimmätarviotliittyvätomaisuudenarvostukseen,myyntisaamistenkuranttiuteen(liitetieto16),laskennallistenverosaamistenhyödyntämiseen(liitetieto18)jatuotekehitysmenojenaktivointiin(liitetieto11).
Konsernissatestataanvuosittainmahdollisenarvonalentumisenvaraltaliikearvo,aineettomathyödykkeet,joillaonrajoittamatontaloudellinenvaikutusaikasekäkeskeneräisetkehityshankkeetsekäarvioidaanviitteitäarvonalentumisestaedelläesitetynmukaisesti.Rahavirtaatuottavienyksiköidenkerrytettävissäolevatrahamäärätonmääritettykäyttöarvoonperustuvinalaskelmina.Lisätietoayritystenyhteenliittymissähankittujenaineettomienhyödykkeidenarvostamisestaonesitettyliitetiedossa3.Tuotekehitysmenotaktivoidaanaineettomiinhyödykkeisiinuusientuotteidenjamerkittäviäparannuksiasisältävienuusientuoteversioidenosaltajapoistetaantuotteenvalmistuttuavaikutusaikanaan.
Baswarevuosikertomus2012 47
2.TOIMINTASEGMENTIT
Basware-konserninliiketoimintakoostuuyhdestäliiketoiminta-alueesta,hankinnastamaksuunliiketoiminnasta.Baswaretarjoaahankinnastamaksuuntuotteitajapalvelujakaikillepotentiaalisilleasiakkailleen.Baswarenhankinnastamaksuuntuotteetjapalvelutsoveltuvatkaikilletoimialoillejakaikenkokoisilleyrityksille.
Lisäksiyhtiöraportoituotteistajapalveluistasaaduttuototseuraavasti:Lisenssimyynti,Konsultointi,YlläpitojaAutomatisointipalvelut.Lisenssimyyntikoostuuhankinnastamaksuun-tuoteperheestäjavainSuomessamarkkinoitavistatalousohjaus-jamaksuautomaatiotuotteista.Konsultointisisältääasiakasprojekteihinliittyväntyön,kutenohjelmistojenasennukset,liiketoimintakonsultoinninjaprojektinhallinnan.Ylläpitokoostuutuotteistamaksettavistavuosittaisistaylläpitomaksuistasekätukiyksiköidenhenkilöstöntekemästätyöstäasiakkaille.Automatisointipalvelutsisältävätverkkolaskutuksen,paperilaskujenskannauspalvelut,tulostuspalvelut,ostokatalogienvälityksen,hankintasanomienvälityksen,aktivointipalvelunjaSaaS-palvelut.
MaantieteellisinäalueinaraportoidaanSuomi,Skandinavia,muuEurooppajamuutalueet.Liikevaihtoesitetäänasiakkaansijainninmukaanjatämänlisäksimaantieteellistenalueidenpitkäaikaisetvaratraportoidaanvarojensijainninmukaan.
Konserninsiirtohinnoitteluperiaatteenmukaisestitransaktioterikonserniyhtiöidenvälillätoimitetaanns.markkinaehtoperiaatteiden(”Arm’sLength”)mukaisesti.BaswareOyj:njasentytäryhtiöiden(”RevenueGeneratingUnits”)väliseensiirtohinnoitteluunonsovellettu1.1.2008alkaenOECD:nsiirtohinnoitteluohjeenperiaatteidenmukaistans.liiketoiminettomarginaalimenetelmää(”TransactionalNetMarginmethod”).Tuloatuottamattomienyksiköiden(”Non-RevenueGeneratingUnits”)tarjoamiin”Offshoring”palveluihinonsovellettuns.kustannusvoittolisämenetelmää(”CostPlusmethod”).
TuotteitajapalveluitakoskevattiedotTuhattaeuroa
1.1.-31.12.2012 1.1.-31.12.2011Lisenssimyynti 17437 20874
Ylläpito 39686 36247
Konsultointi 32877 34179
Automatisointipalvelut 23699 16449
Konserniyhteensä 113699 107750
Maantieteellisiäalueitakoskevattiedot
LiikevaihtoasiakkaansijainninmukaanTuhattaeuroa
1.1.-31.12.2012 1.1.-31.12.2011Suomi 48567 48660
Skandinavia 25809 25381
MuuEurooppa 25194 20187
Muutalueet 14129 13522
Liikevaihto 113699 107750
Baswarevuosikertomus2012 48
PitkäaikaisetvaratvarojensijainninmukaanTuhattaeuroa
31.12.2012 31.12.2011Suomi 39402 31090
Skandinavia 10069 10534
MuuEurooppa 15644 8436
Muutalueet 2497 2640
Pitkäaikaisetvarat 67611 52700
3.HANKITUTLIIKETOIMINNOT
BaswareOyjosti17.1.2012FirstBusinesspostGmbH-verkkolaskuoperaattorinkokoosakekannan.Kauppahintaolinoin12,2miljoonaaeuroa.Velatonkauppahintaolinoin9,0miljoonaaeuroa,minkälisäksiBaswareOyjottivastatakseenFirstBusinesspostinnoin3,2miljoonaneuronemoyhtiölainat.Kauppahintamaksettiinkokonaisuudessaankaupantekohetkelläkäteiselläsiten,että20prosentinosuusvelattomastakauppahinnastamaksettiinsulkutilille.Sulkutilijärjestelyonvoimassatammikuun2013loppuunasti.
LiiketoimintojenyhdistämisensynergiahyötyinätavoitellaanensisijaisestinopeutettualiiketoiminnankasvuaBaswarenottaessakäyttöönsäFirstBusinesspostinteknologianomassatarjoomassaankansainvälisesti.
FirstBusinesspostinluvutsisältyvätBaswarenliikevaihtoonjatulokseen1.1.2012alkaen.Kohdistettavakauppahintaonnoin12,5miljoonaaeuroa.Aineettomiinhyödykkeisiinonkohdistettuasiakassuhteisiinjahankittuunteknologiaanliittyvääarvoanoin2,6miljoonaaeuroalaskennallinenverovelkahuomioiden.Asiakassuhteisiinliittyväarvopoistetaanseitsemässävuodessajateknologiaanliittyväarvoviidessävuodessaalkaenvuoden2012ensimmäisellävuosineljänneksellä.Hankinnastasyntyi9,1miljoonaneuronliikearvo,jokaperustuuFirstBusinesspostinhankinnastaodotettavissaoleviinsynergiahyötyihin.Kirjattuliikearvoeiolevähennyskelpoinenverotuksessa.Kauppahinnanallokoinnissaonlisäksihuomioituaiempientilikausientappioidenhyödyntämiseenliittyvälaskennallinenverosaaminen0,8miljoonaaeuroa.
TilikaudenpäättymisenjälkeisethankinnatBaswarenCertipostinverkko-javerkkolaskutusliiketoiminnanostovahvistui2.1.2013.LiiketoimintakaupanmyötäBaswarehankkiCertipostin,Benelux-alueenjohtavanverkkolaskuoperaattorin,verkko-javerkkolaskutusliiketoiminnanBelgiassa.Alustavakauppahintaolinoin18,2miljoonaaeuroa,jokamaksettiinkäteiselläkaupanvahvistumisenyhteydessä.Lopullinenkauppahintaperustuuvuoden2012tilintarkastettuuntilinpäätökseen.Hankitunliiketoiminnanvuoden2012liikevaihdonarvioidaanolevannoin8,4miljoonaaeuroajaliikevoitonarvioidaanolevannoin0,8miljoonaaeuroanegatiivinen.
LiiketoimintaostollaBaswarenouseejohtavaanmarkkina-asemaanverkkolaskutuksessakokoBenelux-alueella.
OstetunliiketoiminnanluvutyhdistetäänBaswarenliikevaihtoonjatulokseenalkaen1.1.2013.Tehostamishyötyjätavoitellaanliiketoimintojenjateknologioidenyhdistämiselläsekäyhteiselläinfrastruktuurillajatukitoiminnoilla.Vuotuisenkustannussäästöpotentiaalinarvioidaanolevansuuruudeltaannoin3,0miljoonaaeuroa,kunkaikkiennakoiduttehostamistoimenpiteetonsaatettuloppuun.Kertaluonteistenliiketoiminnanuudelleenjärjestely-jayrityskauppaanliittyvienkustannustenarvioidaanolevansuuruudeltaannoin3,0miljoonaaeuroa.Ostetunliiketoiminnanliikevoitonennakoidaanolevanlievästipositiivinenvuonna2013.
Kohdistettavakauppahintaonnoin18,2miljoonaaeuroa.Hankitunliiketoiminnannettovarallisuusonnoin1,4miljoonaaeuroa,mukaanlukienkauppaansisältyvät2,2miljoonaneuronrahavarat.Aineettomiinhyödykkeisiinonkohdistettuasiakassuhteisiinjahankittuunteknologiaanliittyvääarvoanoin4,5miljoonaaeuroalaskennallinenverovelkahuomioiden.Asiakassuhteisiinliittyväarvopoistetaanseitsemässävuodessajateknologiaanliittyväarvoviidessävuodessaalkaenvuoden2013ensimmäisellävuosineljänneksellä.Liikearvoakauppahintaansisältyynoin12,3miljoonaaeuroa.Laskelmahankintamenonallokoinnistaonalustava.
Certipostinliiketoiminnanhankinnankirjanpitokäsittelyonkeskenjohtuenhankinta-ajankohdasta,2.1.2013.BaswareyhdisteleeCertipostinliiketoiminnanluvutliikevaihtoonsajatulokseensa1.1.2013alkaen.Näinollenalustavialiiketoimintojenyhdistämistäkoskevialukujakoskienhankittujavaroja,velkojajaomanpääomanehtoisiaosuuksiaeiolemääritettyjaalustavakauppahinnankohdistuslaskelmaonkesken.
Baswarevuosikertomus2012 49
Hankittujenvarojenjavastattaviksiotettujenvelkojenarvothankintahetkelläolivatseuraavat:Tuhattaeuroa
Myyntisaamistenkäypäarvo426tuhattaeuroaolihankintahetkelläsopimuksiinperustuvaabruttomäärää4tuhattaeuroaalempi.Eroutuksenodotetaanrealisoituvanhankintahetkenjälkeisenäaikanaluottotappioina.
Liitetieto KäyvätarvotAineettomathyödykkeet 11 3673
Aineellisethyödykkeet 12 105
Myyntisaamisetjamuutsaamiset 428
Laskennallisetverosaamiset 18 757
Rahavarat 168
Varatyhteensä 5130
Laskennallisetverovelat 18 1034
Rahoitusvelat 2971
Ostovelatjamuutvelat 990
Velatyhteensä 4994
Nettovarallisuus 136
4.LIIKETOIMINNANMUUTTUOTOTTuhattaeuroa
1.1.-31.12.2012 1.1.-31.12.2011Liiketoiminnanmuuttuotot 228 172
Liiketoiminnanmuuttuotot 228 172
5.MATERIAALITJAPALVELUTTuhattaeuroa
1.1.-31.12.2012 1.1.-31.12.2011Ostottilikaudenaikana -7430 -7409
Varastojenlisäystaivähennys -23 -4
Ulkopuolisetpalvelut -1593 -375
Materiaalitjapalvelut -9045 -7788
6.HENKILÖSTÖJALÄHIPIIRIHenkilöstökeskimäärin
1.1.-31.12.2012 1.1.-31.12.2011Suomi 486 454
Skandinavia 129 119
MuuEurooppa 179 137
Intia 467 284
Muutalueet 69 64
Henkilöstöyhteensä 1330 1058
Baswarevuosikertomus2012 50
Työsuhde-etuuksistaaiheutuneetkulutTuhattaeuroa
1.1.-31.12.2012 1.1.-31.12.2011Palkatjapalkkiot -53994 -50523
Eläkekulut,maksupohjaisetjärjestelyt -5881 -5421
Optio-ohjelmatjaosakepalkkiojärjestelmät -576 -732
Muuthenkilöstösivukulut -5138 -4899
Muuthenkilöstösivukulutyhteensä -5714 -5631
Työsuhde-etuuksistaaiheutuneetkulut -65590 -61575
Ylimmänjohdonpalkat,palkkiotjaluontaisedutTuhattaeuroa
1.1.-31.12.2012 1.1.-31.12.2011Emoyhtiöntoimitusjohtaja
IlkkaSihvo 0 -651
EsaTihilä -508 -203
Hallituksenjäsenillehallitustehtävistäsuoritetutkorvaukset
HannuVaajoensuu -62 -62
MattiCopeland(17.2.2011asti) 0 -4
PenttiHeikkinen -34 -33
SakariPerttunen(16.2.2012asti) -6 -39
IlkkaSihvo(16.2.2012alkaen) -32 0
EevaSipilä -33 -34
IlkkaToivola(16.2.2012asti) -6 -34
AnssiVanjoki(16.2.2012alkaen) -28 0
Yhteensä -709 -1060
HallitustehtävistäsuoritettujenkorvaustenlisäksiIlkkaSihvolleannettiinjoulukuussa2012kannustinjärjestelmänperusteella7250osaketta,joista3625kappalettasiirrettiinIlkkaSihvolleosakkeina(maksupäivän28.12.2012osakkeenkeskihinnan20,28euroamukaanarvoltaan74tuhattaeuroa)jarahanamaksettiin74tuhattaeuroa,jollamaksettiinennakonpidätyksenosuus.PalkkionmaksuperustuuIlkkaSihvontyösuhteenpäättämisestätehtyynsopimukseen.
ToimitusjohtajaEsaTihilänpalkkaajalta1.1.2012-31.12.2012etuineenoli508tuhattaeuroa.Tästäsäännöllisenrahapalkanosuusoli294tuhattaeuroajaluontoisetujenosuus13tuhattaeuroa.Tulospalkkiotamaksettiin55tuhattaeuroa.Joulukuussa2012EsaTihilälleannettiinkannustinjärjestelmänperusteella7250osaketta,joista3625kappalettasiirrettiinEsaTihilälleosakkeina(maksupäivän28.12.2012osakkeenkeskihinnan20,28euroamukaanarvoltaan74tuhattaeuroa)jarahanamaksettiin74tuhattaeuroa,jollamaksettiinennakonpidätyksenosuus.
JohdonkompensaatiotTuhattaeuroa
1.1.-31.12.2012 1.1.-31.12.2011Lyhytaikaisettyösuhde-etuudet -3019 -3171
Työsuhteenjälkeisetetuudet -450 -450
Omanpääomanehtoisetetuudet -576 -732
Johdonkompensaatiot -4045 -4353
Baswarevuosikertomus2012 51
Johdonkompensaatioissaonhuomioitujohtoryhmänjäsentenkompensaatiot.
Hallituksenjäsentenjatoimitusjohtajaneläkejärjestelytovattyöeläkelainsäädännönmukaiset.
Toimitusjohtajallaonkuudenkuukaudenirtisanomisaika,jonkalisäksihenkilöonoikeutettukahdentoistakuukaudenpalkkaavastaavaankorvaukseen.
OsakeperusteisetmaksutOptio-oikeuksienmerkintäaikapäättyi31.3.2011.Vuonna2012eioleollutvoimassaoleviaoptiojärjestelmiä.KäytettyarvonmääritysmallionBlack-Scholes,laskelmissaonhuomioituarvioidutkeskimääräisethenkilövähennykset.Odotettuvolatiliteettiperustuumyöntämispäivääedeltävänvuodenmittaisenjaksonvolatiliteettiin.
Optiojärjestely
Vuosina2009-2011olivoimassaosakepohjainenkannustinjärjestelmä.BaswareOyj:nhallituspäätti17.2.2012uudestaavainhenkilöidenosakepohjaisestakannustinjärjestelmästävuosille2012-2014.Järjestelmäntarkoituksenaonyhdistääomistajienjaavainhenkilöidentavoitteetyhtiönarvonnostamiseksisekäsitouttaaavainhenkilötyhtiöönjatarjotaheillekilpailukykyinenyhtiönosakkeidenomistukseenperustuvapalkkiojärjestelmä.
2006C 2007EMyöntämispäivä 31.1.2009 13.5.2007
Myönnettymäärä 80005 78100
Merkintähinta 8,27 8,27
Määrälläpainotettuhintamyöntämishetkellä 7,35 12,00
Määrälläpainotettukäypäarvomyöntämishetkellä 2,02 2,40
Odotettuvolatiliteetti 25% 25%
Riskitönkorko 4,00% 4,00%
Odotetutosingot 2,00% 2,00%
Merkintäaikapäättyy 31.3.2011 31.3.2011
Baswarevuosikertomus2012 52
Osakepohjainenkannustinjärjestelmä
2009 2010 2011 2012Vuotuinen
ansaintajakso
2012Kiinteäansaintajakso
2012Lisäosakkeet
maksuttaosakeomistusta
vastenPerustiedot
Osakkeitaenintäänkpl 42000 36000 47175 35533 97145 2697
Rahanosuuttaenintäänkpl 42000 36000 47175 35533 97145 0
Myöntämispäivä 11.3.2009 18.2.2010 14.3.2011 16.2.2012 16.2.2012 16.2.2012
Ansaintajaksoalkaa 11.3.2009 18.2.2010 14.3.2011 16.2.2012 16.2.2012 16.2.2012
Ansaintajaksopäättyy 31.12.2011 31.12.2012 31.12.2013 31.12.2014 31.12.2014 31.12.2014
Oikeudensyntymisehdot Työssäolo-velvoite
Työssäolo-velvoite
Työssäolo-velvoite
Työssäolo-velvoite
Työssäolo-velvoite
Työssäolo-velvoite
Kriteerit EPS EPS EPS Liikevaihto EPS Talletettujenosakkeidenlukumäärä
Maksunsuorittamistapa Osakkeitajakäteistä
Osakkeitajakäteistä
Osakkeitajakäteistä
Osakkeitajakäteistä
Osakkeitajakäteistä
Osakkeita
Henkilöitämyöntämispäivänä 8 8 12 11 11 11
Osakkeenkurssimyöntämishetkellä
7,50 17,70 24,25 18,53 18,53 18,53
Vuotuinenosinko-oletuskäyvässäarvossa
0,49 0,74 0,82 1,37 1,37 1,37
Osakkeenkurssitilinpäätöshetkellä2009
14,01
Osakkeenkurssitilinpäätöshetkellä2010
24,75 24,75
Osakkeenkurssitilinpäätöshetkellä2011
16,45 16,45
Osakkeenkurssitilinpäätöshetkellä2012
20,25 20,25 20,25 20,25
Käypäarvotilinpäätöshetkellä2009
589120
Käypäarvotilinpäätöshetkellä2010
972650 875910
Käypäarvotilinpäätöshetkellä2011
908380 1082773
Käypäarvotilinpäätöshetkellä2012
420569 230578 545126 41652
Kirjattuvelka,rahaosuus 125409 37955 89732
Baswarevuosikertomus2012 53
7.LIIKETOIMINNANMUUTKULUTTuhattaeuroa
1.1.-31.12.2012 1.1.-31.12.2011Vuokrat -3856 -3360
Vapaaehtoisethenkilöstösivukulut -1195 -1026
Tilintarkastus -199 -228
Veroneuvonta -103 -10
Muuneuvonta -26 -46
Tilintarkastusmenotyhteensä -328 -284
Matkustus -5023 -4160
Markkinointi -4237 -4092
Tietoliikennejapuhelin -2092 -1920
Muutkulut -7760 -6433
Yhteensä -19112 -16605
Liiketoiminnanmuutkulutyhteensä -24491 -21275
Tutkimusjakehitysmenot
Tutkimusjakehitysmenottuloslaskelmassa -12555 -12180
Tutkimusjakehitysmenojenaktivoinnit -5330 -4309
Tutkimusjakehitysmenotyhteensä -17884 -16489
8.RAHOITUSTUOTOTJA-KULUTTuhattaeuroa
Muutrahoitustuototmuodostuvatvaluuttakurssivoitoista.
Muutrahoituskulutmuodostuvatpääosinvaluuttakurssitappioistajarahoitusleasingkoroista.
1.1.-31.12.2012 1.1.-31.12.2011Rahoitustuotot
Arvonmuutoksetkäypäänarvoontulosvaikutteisestikirjattavistarahoitusvaroista
Korkojohdannaiset,eisuojauslaskentaa 0 -8
Korkotuotot 170 483
Muutrahoitustuotot 202 35
Yhteensä 372 510
Rahoituskulut
Korkokulut -7 -32
Korkojohdannaiset,eisuojauslaskentaa 0 9
Korkorahastot 0 -249
Muutrahoituskulut -316 -186
Yhteensä -323 -458
Rahoitustuototja-kulutyhteensä 50 52
TuloslaskelmaankirjatutkurssierotTuhattaeuroa
1.1.-31.12.2012 1.1.-31.12.2011Liikevaihtoonsisältyvätkurssierot -74 -36
Ostoihinjakuluihinsisältyvätkurssierot -51 258
Valuuttakurssivoitot 202 39
Valuuttakurssitappiot -285 -170
Tuloslaskelmaankirjatutkurssierotyhteensä -208 91
Baswarevuosikertomus2012 54
9.TULOVEROT
MuihinlaajantulokseneriinliittyvätverotTuhattaeuroa
1.1.-31.12.2012 1.1.-31.12.2011Verotnettosijoitustenkurssieroista 111 54
VälittömätverotTuhattaeuroa
1.1.-31.12.2012 1.1.-31.12.2011Tuloverotvarsinaisestatoiminnasta -2714 -3665
Aikaisempientilikausienverot -533 -245
Laskennallistenverovelkojenja-saamistenmuutos 753 1249
Tuloverot -2494 -2661
VerokannantäsmäytysTuhattaeuroa
*)Emoyhtiönverokantaoli24,5prosenttiavuonna2012ja26prosenttiavuonna2011.
1.1.-31.12.2012
1.1.-31.12.2011
Kirjanpidontulosennenveroja 8357 12332
Laskennallinenveroemoyhtiönverokannalla*) -2048 -3206
Ulkomaistentytäryhtiöidenpoikkeuksellistenverokantojenvaikutukset
-339 -97
Vähennyskelvottomatmenot 200 -77
Muut 254 143
Aikaisempientilikausienverot -533 -245
Eiverotettavattuotot -130 0
Emoyhtiönverokannanmuutos 0 4
Tilikaudentuloksestahyödyntämättömätverot -3 256
Vahvistetuistatappioistakirjatutverot 105 562
Verokulutuloslaskelmassa -2494 -2661
10.OSAKEKOHTAINENTULOS
1.1.-31.12.2012 1.1.-31.12.2011Tilikaudenvoitto,tuhattaeuroa 5863 9671
Osakkeidenkeskimääräinenlukumäärä,1000kpl
laimentamaton 12837 12679
laimennettu 12837 12687
Laimentamatonosakekohtainentulos,euroa/osake 0,46 0,76
Laimennettuosakekohtainentulos,euroa/osake 0,46 0,76
OsakekohtainenosinkoHallitusehdottaayhtiökokoukselle14.02.2013,ettäosinkoamaksetaan0,23euroaosakettakohtielikokonaissummaltaanehdotettuosinkoon2955159,83euroa.
Baswarevuosikertomus2012 55
11.LIIKEARVOJAMUUTAINEETTOMATHYÖDYKKEET
LiikearvoTuhattaeuroa
2012 2011Hankintameno1.1. 32210 32184
Muuntoerot 610 26
Lisäykset 9076 0
Hankintameno31.12. 41896 32210
Kirjanpitoarvo31.12. 41896 32210
Liikearvomuodostuuseuraavistajärjestelyistä:Tuhattaeuroa
LiikearvoMomentumDoc,AB(2002) 1140
IocoreAS/BaswareAS(2005) 3296
ItellaInformationAS/BaswareAS(2009) 551
TrivetOy(2005) 669
AnalysteOyj(2006) 13869
DigitalVisionTechnologiesLtd.(2007)/BaswareUK 7469
ContempusAS(2008) 5826
FirstBusinesspostGmbH(2012) 9076
Yhteensä 41896
Liikearvoaonkohdistetturahavirtaatuottavilleyksiköilletoimintojenyhdistämisestäodotettujensynergiaetujenmukaisesti:
RahavirtaatuottavayksikköTuhattaeuroa
LiikearvoBaswareOyj 21294
BaswareAB 570
BaswareAS 8025
BaswareUK 7469
BaswareGmbH 4538
Yhteensä 41896
Baswarevuosikertomus2012 56
Liikearvotontestattuvuoden2012viimeiselläneljänneksellä.Varovaisuusperiaatettanoudattaenarvonalentumistestauslaskelmissasovellettudiskonttokorkoennenverojaonsoveltuvinosinsamakuinvuonna2012hankintamenojenalustavissaallokointilaskelmissakäytettykorko.Hankintamenojenalustavissaallokointilaskelmissakäytettyaikaisempienvuosienarvonalentumistestauslaskelmiakorkeampidiskonttokorkokuvastaavuonna2012markkinoidenkohonnuttariskitasoa.
Arvonalennustesteissäkäytettydiskonttokorkoon17,56prosenttia(BaswareOyj),17,99prosenttia(BaswareAB),18,42prosenttia(BaswareAS),18,23prosenttia(BaswareUK)ja19,79prosenttia(BaswareGmbH).Testauksessaarvioitavakerrytettävissäolevarahamääräperustuuvuoden2013budjettiinjatämänpohjaltaarvioituunmyöhempäänkehitykseen.Laskennassakäytetytkeskeisetmuuttujatovatliikevaihdonjakustannustenmuutosprosentit.Liikevaihdonkasvuonmääritettyottaenhuomioonyhtiöntoteutunutkehityssekämarkkina-asemajakasvupotentiaalikyseisellämarkkinalla.
Nollakasvuskenaarioonperustuvienherkkyysanalyysienperusteellayhtiönjohtoarvioi,ettäonepätodennäköistä,ettämuutostestauksessakäytettyihinkeskeisiinmuuttujiinsaisiaikaantilanteen,jossataseeseensisältyvänliikearvonkirjanpitoarvoylittäisiyksikönkerrytettävissäolevanrahamäärän.
Nollakasvuskenaariosekävuoden2012arvonalentumistestauksessakäytettyaiempienvuosienlaskelmiakorkeampaariskitasoakuvastavaWACCjohtivatBaswareUK:nosaltaalhaisempaankäyttöarvoonkuinyksikössätestattavienomaisuuserienkirjanpitoarvo(3,9MEURvs.7,5MEUR).JosBaswareUK:ssatoteutuisinollakasvuskenaarionoletuksetmuodostaisisetilanteen,jossaonviitteitäarvonalentumisesta.Mikälitällöintehtävässäliikearvonarvonalentumistestauslaskelmassasaatukäyttöarvoolisialhaisempikuinyksiköntestattavaomaisuuserienkirjanpitoarvo,arvonalentuminenkirjattaisiinkulunatuloslaskelmaanjakohdistettaisiintaseessaensisijassaliikearvoon.
Aineettomathyödykkeet2012Tuhattaeuroa
Kehittämismenot Aineettomatoikeudet
Aineettomatoikeudet,
rahoitusleasing
Muutpitkävaikutteiset
menot
Keskeneräisetkehityshankkeet
Yhteensä
Hankintameno1.1 11423 19193 745 481 7737 39579
Muuntoerot(+/-) 60 416 476
Lisäykset 2360 3644 57 2969 9030
Liiketoimintojenyhdistäminen
541 541
Vähennykset -21 -11 -32
Siirroterienvälillä 7737 -7737 0
Hankintameno31.12 22100 23242 745 538 2969 49595
Kertyneetpoistot1.1 -8302 -11675 -211 -184 -20372
Muuntoerot(+/-) -55 -284 -339
Vähennystenjasiirtojenkertyneetpoistot
21 11 32
Tilikaudenpoisto -2510 -2994 -178 -66 -5748
Kertyneetpoistot31.12
-10845 -14942 -389 -250 -26426
Kirjanpitoarvo31.12.2012
11255 8301 356 287 2969 23169
Baswarevuosikertomus2012 57
Aineettomathyödykkeet2011Tuhattaeuroa
Kehittämismenot Aineettomatoikeudet
Aineettomatoikeudet,
rahoitusleasing
Muutpitkävaikutteiset
menot
Keskeneräisetkehityshankkeet
Yhteensä
Hankintameno1.1 10927 18986 77 308 3914 34212
Muuntoerot(+/-) 2 14 16
Lisäykset 250 388 668 173 4067 5546
Vähennykset -195 -195
Siirroterienvälillä 244 -244 0
Hankintameno31.12 11423 19193 745 481 7737 39579
Kertyneetpoistot1.1 -6516 -9430 -77 -103 -16127
Muuntoerot(+/-) -1 -8 -9
Vähennystenjasiirtojenkertyneetpoistot
155 155
Tilikaudenpoisto -1784 -2391 -134 -81 -4390
Kertyneetpoistot31.12
-8302 -11675 -211 -184 -20372
Kirjanpitoarvo31.12.2011
3121 7518 534 296 7737 19208
12.AINEELLISETHYÖDYKKEET
Aineellisethyödykkeet2012Tuhattaeuroa
Koneetjakalusto Koneetjakalusto,rahoitusleasing
Muutaineellisethyödykkeet
Yhteensä
Hankintameno1.1 7133 137 92 7363
Muuntoerot(+/-) 54 3 57
Lisäykset 855 7 862
Liiketoimintojenyhdistäminen 97 97
Vähennykset -9 -9
Hankintameno31.12 8130 140 99 8369
Kertyneetpoistot1.1 -5982 -137 -6119
Muuntoerot(+/-) -47 -3 -50
Vähennystenjasiirtojenkertyneetpoistot 9 9
Tilikaudenpoisto -769 -769
Kertyneetpoistot31.12 -6789 -140 -6929
Kirjanpitoarvo31.12.2012 1341 0 99 1440
Baswarevuosikertomus2012 58
Aineellisethyödykkeet2011Tuhattaeuroa
Koneetjakalusto Koneetjakalusto,rahoitusleasing
Muutaineellisethyödykkeet
Yhteensä
Hankintameno1.1 6346 137 86 6568
Muuntoerot(+/-) 15 15
Lisäykset 779 7 785
Vähennykset -5 -5
Hankintameno31.12 7133 137 92 7363
Kertyneetpoistot1.1 -5352 -137 -5489
Muuntoerot(+/-) -16 -16
Tilikaudenpoisto -614 -614
Kertyneetpoistot31.12 -5982 -137 -6119
Kirjanpitoarvo31.12.2011 1152 0 92 1244
13.MYYTÄVISSÄOLEVATRAHOITUSVARATTuhattaeuroa
Myytävissäolevatsijoituksetsisältävätlistaamattomienyritystenosakkeet.
31.12.2012 31.12.2011Hankintameno1.1. 38 38
Hankintameno31.12. 38 38
14.PITKÄAIKAISETMYYNTISAAMISETJAMUUTSAAMISETTuhattaeuroa
Muutpitkäaikaisetsaamisetkoostuupääosinvuokravakuuksista.Tasearvotvastaavatparhaitensitärahamäärää,jokaonluottoriskinenimmäismäärä.Saamisiineiliitymerkittäviäluottoriskikeskittymiä.
31.12.2012 31.12.2011Muutpitkäaikaisetsaamiset 1068 0
Pitkäaikaisetsaamisetyhteensä 1068 0
15.VAIHTO-OMAISUUSTuhattaeuroa
Vaihto-omaisuudenarvostuksessaonkäytettyFiFo-periaatetta.
31.12.2012 31.12.2011Aineetjatarvikkeet 18 143
Vaihto-omaisuusyhteensä 18 143
Baswarevuosikertomus2012 59
16.LYHYTAIKAISETMYYNTISAAMISETJAMUUTSAAMISETTuhattaeuroa
MuutsiirtosaamisetsisältääTyel-maksujenjatyönantajanvakuutusmaksujenennakkomaksuja382tuhattaeuroa.
Rahoitusvarojenja-�velkojenkäyvätarvotonesitettyliitetiedossa25.
Saamisiineiliitymerkittäviäluottoriskikertymiä.Tasearvotvastaavatparhaitensitärahamäärää,jokaonluottoriskinenimmäismäärä.Konsernintoimintatapoihineikuuluvakuuksienhankkiminenmyyntisaamistenjamuidensaamistenosalta.
31.12.2012 31.12.2011Myyntisaamiset 21292 20438
Muutsaamiset 1416 945
Muutsiirtosaamiset 1494 1709
Myyntisaamisetjamuutsaamiset 24202 23091
Tuloverosaamiset 865 374
Myyntisaamistenikäjakaumajaluottotappioiksikirjatuterät
2012 Luottotappiot Netto2012 2011 Luottotappiot Netto2011Erääntymättömät 12503 12503 12868 12868
Erääntyneet
1-180päivää 8000 8000 7162 7162
181-360päivää 1061 -612 448 804 -414 391
Yli360päivää 784 -443 341 625 -607 17
Yhteensä 22347 -1055 21292 21459 -1021 20438
17.RAHAVARATTuhattaeuroa
31.12.2012 31.12.2011Rahatjapankkisaamiset 34519 42977
Rahavarat 34519 42977
18.LASKENNALLISETVEROSAAMISETJA-VELAT
Laskennallistenverosaamistenerittely2012Tuhattaeuroa
1.1.2012 Kirjattutuloslaskelmaan
Kirjattumuihinlaajantulokseneriin
Ostetut/myydytyhtiöt
31.12.2012
Vahvistetuistatappioista 2156 -651 3 757 2265
Muuterät 524 -246 278
Yhteensä 2680 -897 3 757 2543
Laskennallistenverovelkojenerittely2012Tuhattaeuroa
1.1.2012 Kirjattutuloslaskelmaan
Kurssierot Ostetut/myydytyhtiöt
31.12.2012
Hankintojenkäyvänarvonkohdistuksista 2079 -1651 31 1034 1493
Yhteensä 2079 -1651 31 1034 1493
Baswarevuosikertomus2012 60
Laskennallistenverosaamistenerittely2011Tuhattaeuroa
1.1.2011 Kirjattutuloslaskelmaan
Kirjattumuihinlaajantulokseneriin
Ostetut/myydytyhtiöt
31.12.2011
Vahvistetuistatappioista 1723 464 -31 2156
Muuterät 352 147 18 7 524
Yhteensä 2074 611 18 -24 2680
Laskennallistenverovelkojenerittely2011Tuhattaeuroa
1.1.2011 Kirjattutuloslaskelmaan
Kurssierot Ostetut/myydytyhtiöt
31.12.2011
Hankintojenkäyvänarvonkohdistuksista 2751 -620 -52 0 2079
Yhteensä 2751 -620 -52 0 2079
Laskennallisiaverosaamisiayhtiöittäinmääriteltäessäsovelletaankunkinmaanvoimassaolevaaverokantaa.Tytäryhtiöilläonkertyneitäkäyttämättömiäverotuksellisiatappioitayhteensä1747tuhattaeuroatilikaudenlopussa.Näistäeiolekirjattutäysimääräisestilaskennallisiaverosaamisiavarovaisuudenperiaatettanoudattaen.Vuodesta2008sovelletunsiirtohinnoitteluperiatteenmukaisestitytäryhtiöillekertyyverotettavaatuloa,jotavastaanvahvistettujatappioitavoidaantulevaisuudessahyödyntää.Yhtiöpitäätodennäköisenä,ettätulevaisuudessatytäryhtiöissäsyntyyverotettavaatuloa,jotavastaankäyttämättömätverotuksellisettappiotpystytäänhyödyntämään.Vuoden2012tilinpäätöksessäkirjattiinnettonalisäälaskennallisiaverosaamisiaaikaisempienvuosienkertyneistäkäyttämättömistäverotuksellisistatappioistayhteensä105tuhattaeuroa.
19.RAHOITUSRISKIENHALLINTABasware-konserninkansainvälisessätoiminnassasyntyytavanomaisiarahoitukseenliittyviäriskejä.Rahoitusriskienhallinnantavoitteenaonvarmistaayhtiölleriittävärahoituskustannustehokkaastisekäseuratajatarvittaessatoimenpiteinrajatasyntyviäriskejä.Riskienhallintaonkeskitettykonserninrahoituksestavastaavalletalousosastolle,jokaraportoiyhtiönhallitukselleriskienhallintapolitiikanmukaisestivähintäänkerranvuodessa.
ValuuttariskiVertailukelpoisinvaluutoinBaswarenliikevaihtokasvoi3,3%(3,9%)vuonna2012.
Konserninpäävaluuttaoneuro,jokaedustaaliikevaihdostanoin61%vuonna2012(noin59%vuonna2011).Baswarellaontoimintaaeuroalueenlisäksiuseillaalueilla,joistamerkittävimmätvuonna2012olivatNorja,Iso-Britannia,YhdysvallatjaRuotsi.Näissämaissayhtiöonalttiinavaluuttariskeille,jotkasyntyvätyhtiönsisäisestäkaupasta,viennistäjatuonnistasekäulkomaistentytäryhtiöidenomistapääomistajarahoituksesta.Tilikaudenaikanayhtiöeitehnytsuojaustoimenpiteitävaluuttakurssimuutoksienvaralta,koskayhtiönsuojauspolitiikanmukainenvieraanvaluutanmääräinenkassavirtatytäryhtiöissäeiylittänytsuojaustoimenpiteilleasetettuavuotuistavaluuttakohtaistarajaa.
BaswareOyj:nulkomaistentytäryhtiöidenpääomarakennettaonmuutettu1.1.2008alkaensiten,ettävaltaosaemoyhtiönuseanvuodenajaltakertyneistäavoimistamyyntisaamisistaulkomaisiltatytäryhtiöiltäonkonvertoitupitkäaikaiseksinettosijoitukseksiulkomaiseenyksikköön.Lainajärjestelyntarkoitusonrahoittaapitkäaikainenstrategineninvestointi.Kurssierotnettosijoituksestaulkomaiseenyksikköönmerkitäänomaksieräkseenomaanpääomaan.
IFRS7:nedellyttämällätavallalaskettuherkkyysanalyysivaluuttariskistäolisituonuttilinpäätöstilanteessa31.12.2012-/+0,8milj.eurontulosvaikutuksenennenveroja,jospaikallisvaluuttojen(AUD,SEK,NOK,DKK,GBP,USD,RON,INR)kurssimuutoseuroonverrattunaolisiollut+/–5%.Muidenmuuttujienoletetaanpysyvänsamoina.Laskennassaovatmukanataseenvaluuttamääräisetostovelat,myyntisaamisetsekätytäryhtiöhintehdytnettosijoituksetjapääomalainat.Valuuttamääräistennettosijoitustenherkkyysanalyysivaluuttariskistäolisituonut31.12.2012+/-1,2milj.euronvaikutuksensuoraanomaanpääomaan.
Emoyrityksentoimintavaluuttaoneuro.Ulkomaanrahanmääräisetvaratjavelatmuutettunaeuroiksiraportointikaudenpäättymispäivänkurssiinovatseuraavat.
Baswarevuosikertomus2012 61
Nimellisarvot2012Tuhattaeuroa
USD AUD GBP SEK DKK NOK RON INRPitkäaikaisetvarat 68 197 378 1186 75 2063 6 0
Lyhytaikaisetvarat
Muutrahoitusvarat 658 680 1149 950 504 2859 22 1
Myyntisaamisetjamuutsaamiset 2953 1087 1588 2158 984 1757 14 0
Lyhytaikaisetvelat
Korottomatvelat 112 421 823 1224 519 1649 12 0
Nimellisarvot2011Tuhattaeuroa
USD AUD GBP SEK DKK NOK RON INRPitkäaikaisetvarat 33 33 361 1147 34 1826 0 0
Lyhytaikaisetvarat
Muutrahoitusvarat 220 535 1787 1561 101 5180 0 0
Myyntisaamisetjamuutsaamiset 3023 1600 2287 2602 1245 2505 0 0
Lyhytaikaisetvelat
Korottomatvelat 441 318 838 1703 594 1898 0 0
Korkoriski
Yhtiölläolivaihtuvakorkoistasuojaamatontapankkilainaatilinpäätöshetkelläyhteensä10,0miljoonaaeuroa.27.12.2012nostettiin10,0miljoonaneuronsuuruinenkolmenvuodenlaina,jollarahoitettiinosittainCertipostinverkko-javerkkolaskutusliiketoiminnanosto2.1.2013.Lainaalyhennetäänpuolivuosittaisillatasasuuruisillalyhennyksillä.
Yhtiöonaltistunutrahavirrankorkoriskillelainasalkunkautta.Yhtiönriskienhallinnantavoitteenakorkoriskinosaltaonminimoidakorkojenmuutoksistaaiheutuvathaitallisetvaikutuksetyhtiöntulokseen.Korkoriskienhallinnantoteutustapanayhtiösoveltaaerilaistensuojaavienkorkoinstrumenttienkäyttöä.Yhtiönkeskimääräinenkorkoprosenttilainojennostoaikanavuonna2012onollut1,41prosenttia.
IFRS7:nedellyttämänherkkyysanalyysinlaskennassaonkäytettyvaihtuvakorkoistenlainojentilikaudenaikanatoteutuneitakeskimääräisiäsaldoja.Tilinpäätöstilanteessa31.12.2012vaihtuvakorkoistenkorollistenvelkojenvaikutustulokseenennenverojaolisiollut+/-1tuhattaeuroa,joskorkotasoolisinoussuttailaskenut1%-yksikön.
LikviditeettiriskiYhtiöylläpitääriittävätlikviditvaratkonserninkeskitetynkassanhallinnanjamaksuliikenteensekärahoituslimittisopimustenavulla.
Konserninmaksuvalmiussäilyi2012aikanahyvänä.Konserninjohtoeioletunnistanutrahoitusvaroissatairahoituslähteissämerkittäviämaksuvalmiusriskikeskittymiä.Seuraavataulukkokuvaasopimuksiinperustuvaamaturiteettianalyysiä.Rahoitusleasingvelatondiskontattujamuutluvutovatdiskonttaamattomiajanesisältävätkorotjapääomantakaisinmaksut.
Tuhattaeuroa
Tasearvo Rahavirta 0-6kk 6kk-1v 1-5vuottaRahoitusvelkojenmaturiteettijakauma
Pankkilainat 10000 10423 71 1737 8616
Rahoitusleasingvelat 524 538 125 125 288
Ostovelatjamuutvelat 16237 14279 14034 0 245
Yhteensä 26761 25241 14230 1862 9149
LuottoriskitKonserninmyyntisaamisethajaantuvatlaajalleasiakaskunnalleeivätkäsisällämerkittäviäluottoriskikeskittymiä.Myyntisaataviinliittyviäluottopäätöksiäseurataanjavalvotaankeskitetystikonsernihallinnossa.Yhtiöeiolekäyttänytluottovakuutuksiamyyntisaamistenturvaamiseksi.
Tilikaudenaikanatehdytluottotappiokirjauksetsekämyyntisaamistenikäjakaumaonesitettyliitetiedossa16.
20.PÄÄOMANHALLINTAPääomanahallinnoidaankonsernitaseenosoittamaaomaapääomaa.Yhtiönpääomanhallinnantavoitteenaonvarmistaayhtiöntoiminnanjatkuvuus(goingconcern)sekäosakkeenomistajien
Baswarevuosikertomus2012 62
saamanarvonnousu.
Pääomarakennettavoidaanhallitapäätöksillä,jotkakoskevatmm.osingonjakoa,omienosakkeidenhankkimistayhtiöllejaosakeanteja.
BaswareOyj:nhallussaolevienomienosakkeidenkokonaismääräon82708,mikävastaanoin0,64%yhtiönkaikistaosakkeista.Tilikaudenaikanaomiaosakkeitaannettiinkannustinjärjestelmänperusteella26081kpl.Ostettujenosakkeidenkeskihintahankintaohjelmanaikana23.10.2008–31.3.2009oli6,95euroa.Yhtiönhallituksen14.10.2008päätöshankintaohjelmanaloittamisestaperustuiBaswareOyj:nvarsinaisenyhtiökokouksen14.2.2008sillemyöntämäänvaltuutukseen.Ostettujenosakkeidenkeskihintahankintaohjelmanaikana27.2.–31.5.2012oli19,57euroa.Yhtiönhallituksen16.2.2012päätöshankintaohjelmanaloittamisestaperustuiBaswareOyj:nvarsinaisenyhtiökokouksen16.2.2012sillemyöntämäänvaltuutukseen.
Varsinaisenyhtiökokouksenhallitukselleantamistavaltuutuksistajamuistapäätöksistäonannettuerillinenpörssitiedote16.2.2012.
Yhtiökokousvaltuuttihallituksenpäättämäänyhtiönomienosakkeidenhankkimisestahallituksenehdotuksenmukaisesti.Hallitusonvaltuutuksennojallaoikeutettupäättämäänenintään1290000yhtiönomanosakkeenhankkimisesta.OmatosakkeethankitaanmuutoinkuinosakkeenomistajienomistamienosakkeidensuhteessayhtiönvapaallaomallapääomallaosakkeidenhankintahetkenmarkkinahintaanNASDAQOMXHelsinkiOy:njärjestämässäjulkisessakaupankäynnissä.OsakkeethankitaanjamaksetaanNASDAQOMXHelsinkiOy:njaEuroclearFinlandOy:nsääntöjenmukaisesti.Osakkeitahankitaankäytettäväksivastikkeenamahdollisissayrityshankinnoissataimuissayhtiönliiketoimintaankuuluvissajärjestelyissä,investointienrahoittamiseksitaiosanayhtiönkannustinjärjestelmäätaiyhtiölläpidettäviksi,muutoinluovutettaviksitaimitätöitäviksi.Hallituspäättäämuistaomienosakkeidenhankkimiseenliittyvistäehdoista.Hankkimisvaltuutusonvoimassa30.6.2013saakka.
Yhtiökokousvaltuuttihallituksenpäättämäänuusienosakkeidenantamisestaja/taiyhtiönhallussaolevienomienosakkeidenluovuttamisestaja/taiosakeyhtiölain10luvun1§:ssätarkoitettujenerityisienoikeuksienantamisestahallituksenehdotuksenmukaisesti.Uudetosakkeetvoidaanantaajayhtiölläolevatomatosakkeetluovuttaayhtiönosakkeenomistajillesiinäsuhteessakuinheennestäänomistavatyhtiönosakkeitataiosakkeenomistajanetuoikeudestapoiketensuunnatullaosakeannilla,jossiihenonyhtiönkannaltapainavataloudellinensyy,kutenosakkeidenkäyttäminenvastikkeenamahdollisissayrityshankinnoissataimuissayhtiönliiketoimintaankuuluvissajärjestelyissä,investointienrahoittaminentaiosakkeidenkäyttäminenosanayhtiönkannustinjärjestelmää.Uudetosakkeetvoidaanantaamyösmaksuttomanaosakeantinayhtiölleitselleen.Uudetosakkeetvoidaanantaajayhtiönhallussaolevatomatosakkeetvoidaanluovuttaajokomaksuavastaantaimaksutta.Suunnattuosakeantivoiollamaksutonvain,jossiihenonyhtiönkannaltajasenkaikkienosakkeenomistajienetuhuomioonottaenerityisenpainavataloudellinensyy.Valtuutuksenperusteellahallitusvoipäättääantaauusiaosakkeitayhteensäenintään2580000kappalettajaluovuttaayhtiönhallussaoleviaomiaosakkeitaenintään1349675kappaletta.Yhtiölleitselleenannettavienosakkeidenlukumäärävoiyhdessähankintavaltuutuksennojallahankittujenomienosakkeidenlukumääränkanssaollaenintään1290000kappaletta.Hallitusvoiantaaosakeyhtiölain10luvun1§:ssätarkoitettujaerityisiäoikeuksia,jotkaoikeuttavatmaksuavastaansaamaanuusiaosakkeitataiyhtiönhallussaoleviaomiaosakkeita.Oikeusvoidaanantaamyösyhtiönvelkojallesiten,ettäoikeuteenliittyyehtovelkojansaatavankäyttämisestäosakkeenmerkintähinnankuittaamiseen(vaihtovelkakirjalaina).Yhtiönantamienerityistenoikeuksiennojallamerkittävienuusienosakkeidenlukumäärävoiollaenintäänyhteensä1000000kappaletta,jokamääräsisältyyedellämainittuunuusiaosakkeitakoskevaanenimmäismäärään.Uusienosakkeidenmerkintähintajayhtiönomistaosakkeistamaksettavamääräonmerkittäväsijoitetunvapaanomanpääomanrahastoon.Hallituspäättääkaikistamuistavaltuutuksiinliittyvistäseikoista.Valtuutuksetovatvoimassa30.6.2013saakka.
Pääomarakennettakuvaaviatunnuslukujaovatomavaraisuusastejanettovelkaantumisaste.
Yhtiöntavoitevuonna2012oliylläpitäävahvaomavaraisuusaste,maltillinennettovelkaantumisastesekäBaswarenemoyhtiönAAAluottoluokitus.Omavaraisuusastevuonna2012oli77,6%(81,9%vuonna2011).Nettovelkaantumisastevuonna2012oli-23,8%(-42,3%).Dun&Bradstreet-luottoluokitusBaswarenemoyhtiölleoliAAAvuonna2012(AAA).
Nettovelkaantumisasteenmuutosvuonna2012johtuusekärahavarojenmuutoksestaettäkorollistenlainojenmääränkasvusta.
Baswarevuosikertomus2012 63
21.OMAPÄÄOMATuhattaeuroa
Osakkeillaeiolenimellisarvoa.
Osakkeidenlukumäärä
Osakepääoma Ylikurssirahasto SVOP-rahasto
Muutrahastot
Omatosakkeet
Yhteensä
31.12.2011 12931229 3528 1187 61976 540 -429 66802
Omienosakkeidenosto -963 -963
Tilikaudenmuutmuutokset -177 177 0
31.12.2012 12931229 3528 1187 61799 540 -1215 65839
MuutrahastotMuutrahastotsisältävätkäyvänarvonrahaston,jokasisältääAnalystekaupanosakkeidenarvonnousunkaupanjulkistus-jatoteutusajankohtienvälillävuonna2006.
OmatosakkeetOmatosakkeetrahastosisältääkonserninhallussaolevienomienosakkeidenhankintamenon.
22.VELATTuhattaeuroa
31.12.2012 31.12.2011Pitkäaikaisetjaksotettuunhankintamenoonarvostetutrahoitusvelat
Lainatrahoituslaitoksilta,korollinen 8333 0
Rahoitusleasingvelat,korollinen 284 524
Laskennallisetverovelat 1493 2079
Työsuhde-etuusjärjestelyt,korottomat 245 486
Pitkäaikaisetvelat 10356 3090
Lyhytaikaisetjaksotettuunhankintamenoonarvostetutrahoitusvelat
Lainatrahoituslaitoksilta,korollinen 1667 0
Rahoitusleasingvelat,korollinen 239 158
Ostovelat 1769 1799
Siirtovelat 9432 10372
Muutvelat 4791 4594
Tuloverovelat 779 873
Lyhytaikaisetvelat 18677 17797
Velatyhteensä 29033 22090
Siirtovelkojenmerkittävimmäterätovatlomapalkkavaraus5866tuhattaeuroasekäkomissiovaraus1034tuhattaeuroa.
Rahoitusvarojenja–velkojenkäyvätarvotonesitettyliitetiedossa25.
Baswarevuosikertomus2012 64
23.RAHOITUSLEASINGVELATTuhattaeuroa
31.12.2012 31.12.2011Pitkäaikaisetrahoitusleasingvelat,korollinen 284 524
Lyhytaikaisetrahoitusleasingvelat,korollinen 239 158
Rahoitusleasingvelatyhteensä 524 682
Rahoitusleasingvelat-vähimmäisvuokrat
Alleyhdenvuodensisällä 229 142
Yhtävuottapitemmänajanjaenintään5vuodenkuluttua
281 510
Vähimmäisvuokrat 510 652
Tulevaisuudessakertyvätrahoituskulutleasingsopimuksista
14 30
Rahoitusleasingvelkojennykyarvo 524 682
Vähimmäisvuokriennykyarvo
Alleyhdenvuodensisällä 239 158
Ylivuodenkuluessajaenintäänviidenvuodenkuluttua
284 524
Rahoitusleasingvuokriennykyarvonerääntyminen
524 682
24.VARAUKSETTuhattaeuroa
Uudelleenjärjestelyvaraus YhteensäVaraukset1.1.2012 1203 1203
Käytetytvaraukset -1203 -1203
Varaukset31.12.2012 0 0
Vuoden2011tilinpäätössisältääliiketoiminnanuudellenjärjestelyynliittyvän1203tuhanneneuronvarauksen.Varausonkäytettykokonaisuudessaanvuoden2012aikana.
25.RAHOITUSVAROJENJA-VELKOJENKÄYVÄTARVOTTuhattaeuroa
Liitetieto 2012Kirjanpitoarvo
Käypäarvo
2011Kirjanpitoarvo
Käypäarvo
Rahoitusvarat
Myytävissäolevatrahoitusvarat
Myytävissäolevatrahoitusvarat 13 38 38 38 38
Käypäänarvoontulosvaikutteisestikirjattavatrahoitusvarat:
Lyhytaikaiset
Rahavarat 17 34519 34519 42977 42977
Myyntisaamisetjamuutsaamiset 16 24202 24202 23091 23091
Rahoitusvelat
Lainatrahoituslaitoksilta,korollinen 22 8333 8333 0 0
Rahoitusleasingvelat,korollinen 22 284 284 524 524
Lyhytaikaiset
Lainatrahoituslaitoksilta,korollinen 22 1667 1667 0 0
Rahoitusleasingvelat,korollinen 22 239 239 158 158
Ostovelatjamuutvelat 22 15992 15992 16765 16765
Baswarevuosikertomus2012 65
KonserninsoveltamatkäyvänarvonmäärittämisperiaatteetkaikistarahoitusinstrumenteistaTaulukossaesitettyjenrahoitusvarojenja–velkojenkäypiäarvojamääritettäessäonkäytettyseuraaviahintanoteerauksia,oletuksiajaarvostusmalleja.
MyytävissäolevatrahoitusvaratMyytävissäolevatrahoitusvaratkoostuvatnoteeraamattomistaosakesijoituksista,jotkaonarvostettuhankintamenoonvähennettyinämahdollisillaarvonalentumisilla.Sijoitustenkäypäarvoeioleollutmääritettävissäluotettavasti.Noteeraamattomillaosakkeillaeioletoimiviamarkkinoitajatoistaiseksikonsernillaeioleaikomustaluopuanäistäsijoituksista.
RahoitusleasingRahoitusleasinginkäypäarvoperustuudiskonttaamallavastaisetrahavirratkorolla,jokavastaavastaavienvuokrasopimustenkorkoa.
MyyntisaamisetjamuutsaamisetsekäostovelatjamuutvelatMyyntisaamiset,muidensaamisten,ostovelkojenjamuidenvelkojenalkuperäinenkirjanpitoarvovastaaniidenkäypääarvoa,koskadiskonttauksenvaikutuseioleolennainenerienmaturiteettihuomioonottaen.
LainatrahoituslaitoksiltaLainojenvaihtuvatkorotperustuvat1-kuukaudeneuriboriinlainanmaturititeetinmukaan.Tästäjohtuenvaihtuvakorkoistenlainojenkäyvänarvonkatsotaanvastaavanniidenkirjanpitoarvoa.
Yhtiölläeioleollutkäyvänarvonhierarkiassaesitettäviärahoitusvarojaja-velkoja.
VuokrasopimuksetKonsernionvuokrannutkäyttämänsätoimistotilat.Vuokrasopimustenpituudetovatkeskimäärin3-5vuotta,janormaalistiniihinsisältyymahdollisuusjatkaasopimustaalkuperäisenpäättymispäivänjälkeen.Sopimuksiinsisältyyyleensäindeksiehto.
26.VAKUUDETJAVASTUUSITOUMUKSETTuhattaeuroa
Arvonlisäverosisältyyainoastaanautoleasing-vastuisiin.Muutvastuutovatarvonlisäverottomia.
31.12.2012 31.12.2011Omastapuolestaannetutvakuudet
Yrityskiinnitys 1200 1200
Tytär-jamuidenkonserniyhtiöidenpuolestaannetutvakuudet
Takaukset 244 1290
Muutomatvastuut
Leasingvastuut:
Alleyhdenvuodensisälläerääntyvätleasingvastuut 944 825
1-5vuodensisälläerääntyvätleasingvastuut 737 899
Yhteensä 1681 1723
Muutvuokravastuut:
Alleyhdenvuodensisälläerääntyvätvuokravastuut 4369 4551
1-5vuodensisälläerääntyvätvuokravastuut 3820 7016
Yhteensä 8189 11568
Muutomatvastuutyhteensä 9870 13291
Vakuudetjavastuusitoumuksetyhteensä 11314 15781
Baswarevuosikertomus2012 66
27.LÄHIPIIRITAPAHTUMAT
Konserninlähipiiriinkuuluvatemoyrityssekätytäryritykset.Lähipiiriinkuuluvatmyöshallituksenjajohtoryhmienjäsenetmukaanlukientoimitusjohtaja.
Yhtiölläeioleollutlähipiiritapahtumiavuoden2012aikana.
28.KONSERNIYRITYKSET
Kotipaikka Maa Konserninomistusosuus,%BaswareInternationalOy Espoo Suomi 100
BaswareGmbH Düsseldorf Saksa 100
BaswareUKLtd. Staffordshire Iso-Britannia 100
BaswareAB Tukholma Ruotsi 100
BaswareB.V. Amsterdam Alankomaat 100
BaswareA/S Herlev Tanska 100
Basware,Inc. Delaware Yhdysvallat 100
BaswareSAS Pariisi Ranska 100
BaswareAS Oslo Norja 100
BaswarePtyLtd Chatswood Australia 100
BaswareSRL Iasi Romania 100
BaswareIndiaPrivateLimited Chandigarh Intia 100
BaswareBelgiumNV Aalst Belgia 100
Baswarevuosikertomus2012 67
29.TILIKAUDENJÄLKEISETTAPAHTUMAT
Certipostinverkko-javerkkolaskutusliiketoimintojenostovahvistettiin
Yhtiötiedotti2.1.2013Certipostinverkko-javerkkolaskutusliiketoiminnanostonvahvistumisesta.LiiketoimintakaupanmyötäBaswarehankkiiCertipostin,Benelux-alueenjohtavanverkkolaskuoperaattorin,verkko-javerkkolaskutusliiketoiminnan.Alustavakauppahintaolinoin18,2miljoonaaeuroa,jokamaksettiinkäteiselläkaupanvahvistumisenyhteydessä.
Lopullinenkauppahintaperustuuvuoden2012tilintarkastettuuntilinpäätökseen.Hankitunliiketoiminnanvuoden2012liikevaihdonarvioidaanolevannoin8,4miljoonaaeuroajaliikevoitonarvioidaanolevannoin0,8miljoonaaeuroanegatiivinen.
OstetunliiketoiminnanluvutyhdistetäänBaswarenliikevaihtoonjatulokseen1.1.2013alkaen.Tehostamishyötyjätavoitellaanliiketoimintojenjateknologioidenyhdistämiselläsekäyhteiselläinfrastruktuurillajatukitoiminnoilla.Vuotuisenkustannussäästöpotentiaalinarvioidaanolevansuuruudeltaannoin3,0miljoonaaeuroa,kunkaikkiennakoiduttehostamistoimenpiteetonsaatettuloppuun.Kertaluonteistenliiketoiminnanuudelleenjärjestely-jayrityskauppaanliittyvienkustannustenarvioidaanolevansuuruudeltaannoin3,0miljoonaaeuroa.Ostetunliiketoiminnanliikevoitonennakoidaanolevanlievästipositiivinenvuonna2013.
Kohdistettavakauppahintaonnoin18,2miljoonaaeuroa.Hankitunliiketoiminnannettovarallisuusonnoin1,4miljoonaaeuroa,mukaanlukienkauppaansisältyvät2,2miljoonaneuronrahavarat.Aineettomiinhyödykkeisiinonkohdistettuasiakassuhteisiinjahankittuunteknologiaanliittyvääarvoanoin4,5miljoonaaeuroalaskennallinenverovelkahuomioiden.Asiakassuhteisiinjateknologiaanliittyväarvopoistetaankokonaisuudessaanseitsemässävuodessaalkaenvuoden2013ensimmäisellävuosineljänneksellä.Liikearvoakauppahintaansisältyynoin12,3miljoonaaeuroa.Laskelmahankintamenonallokoinnistaonalustava.
Baswaresaavuttaayrityskaupallamerkittävänmarkkina-asemanBenelux-maissa.Certipostinlaajaasiantuntemussähköisestätietojenvälityksestä(EDI)olimyöskeskeisessäosassasopimuksensyntymiselle.
Yhtiötiedotti5.10.2012sopimuksestaostaabpost-konserniinkuuluvanCertipostinverkko-javerkkolaskuliiketoiminta.Certipostinverkko-javerkkolaskutusliiketoiminnanhankintaonBaswarentoinen,tiedotettuyritysostovuonna2012.Alkuvuonna2012BaswarestatuliSaksanjohtavaverkkolaskuoperaattoriFirstBusinesspostGmbH:nhankinnanmyötä.
MuutoksiaBaswarenjohtoryhmässä
Yhtiötiedotti3.1.2013muutoksestakonserninjohtoryhmässä:Basware-konsernintuotejohtajaksinimikkeelläSeniorVicePresident,ProductManagementsekäjohtoryhmänuudeksijäseneksinimitettiin7.1.2013alkaendiplomi-insinööriIlariNurmi.
Baswarevuosikertomus2012 68
EMOYHTIÖNTULOSLASKELMA(FAS)1.1.-31.12.2012
Tuhattaeuroa
Liitetieto 1.1.-31.12.2012 1.1.-31.12.2011LIIKEVAIHTO 2 61870 57685
Materiaalitjapalvelut 3 -7010 -4786
Henkilöstökulut 4 -33752 -33470
Poistotjaarvonalentumiset 5 -5408 -4192
Liiketoiminnanmuutkulut 6 -11633 -10058
Liikevoitto 4067 5179
Rahoitustuotot 7 2399 2429
Rahoituskulut 7 -546 -1004
Voittoennenveroja 5919 6603
Tuloverot 8 -1739 -2353
TILIKAUDENTULOS 4181 4250
Baswarevuosikertomus2012 69
EMOYHTIÖNTASE(FAS)31.12.2012
Tuhattaeuroa
Liitetieto 31.12.2012 31.12.2011VASTAAVAA
Pysyvätvastaavat
Aineettomathyödykkeet 9 24078 19587
Aineellisethyödykkeet 10 1066 929
Sijoitukset 11 78375 50334
Pitkäaikaisetsaamiset 13 435 0
Pysyvätvastaavat 103954 70850
Pysyvätvastaavat
Vaihto-omaisuus 12 18 41
Lyhytaikaisetsaamiset 14 14473 9123
Rahatjapankkisaamiset 6164 32150
Vaihtuvatvastaavat 20655 41314
VASTAAVAA 124609 112164
Tuhattaeuroa
Liitetieto 31.12.2012 31.12.2011VASTATTAVAA
Omapääoma
Osakepääoma 3528 3528
Ylikurssirahasto 1118 1118
Muutrahastot 62183 62360
Kertyneetvoittovarat 27494 29308
Tilikaudenvoitto 4181 4250
Omapääoma 15 98504 100564
Pakollisetvaraukset
Muutpakollisetvaraukset 16 0 850
Vieraspääoma
Pitkäaikainenvieraspääoma 17 8510 177
Lyhytaikainenvieraspääoma 18 17595 10573
Vieraspääoma 26106 10750
VASTATTAVAA 124609 112164
Baswarevuosikertomus2012 70
EMOYHTIÖNRAHOITUSLASKELMA(FAS)1.1.-31.12.2012
Tuhattaeuroa
1.1.-31.12.2012 1.1.-31.12.2011Liiketoiminnanrahavirta
Tilikaudenvoitto 4181 4250
Oikaisut:
Suunnitelmanmukaisetpoistot 5408 4192
Realisoitumattomatkurssivoitotja-tappiot -548 -145
Muuttuototjakulut,joihineiliitymaksua 0 -242
Rahoitustuototja-kulut -1304 -1279
Tuloverot 1739 2353
Oikaisutyhteensä 5294 4879
Käyttöpääomanmuutos -6497 4586
Liiketoiminnanrahavirtaennenrahoituseriäjaveroja
2979 13714
Maksetutkorot -1 -285
Saadutkorot 1322 1605
Muutrahoituserät -142 -107
Maksetutvälittömätverot -2285 -2998
Liiketoiminnanrahavirta 1873 11929
Investointienrahavirta
Investoinnitaineellisiinjaaineettomiinhyödykkeisiin -10090 -5447
Ostetutkonserniyhtiöt -9275 0
Myönnetytlainat -18233 -275
Lainasaamistentakaisinmaksut 0 480
Investointienrahavirta -37598 -5241
Rahavirtaennenrahoitusta -35724 6688
Rahoituksenrahavirta
Maksullinenosakeanti 0 28063
Omienosakkeidenhankkiminen -963 0
Lainojennostot 15980 0
Lainojentakaisinmaksut 0 -3550
Maksetutosingot -5278 -5120
Rahoituksenrahavirta 9739 19393
Rahavarojenmuutos -25986 26081
Taseenmukaisetrahavarat
Rahavarattilikaudenalussa 32150 6069
Rahavarattilikaudenlopussa 6164 32150
Baswarevuosikertomus2012 71
EMOYHTIÖNTILINPÄÄTÖKSENLIITETIEDOT(FAS)
Baswarevuosikertomus2012 72
1.EMOYHTIÖNTILINPÄÄTÖKSENLASKENTAPERIAATTEETBaswareOyj:ntilinpäätöstilikaudelta2012onlaadittuSuomenkirjanpitolainmukaisesti.Konsernionaloittanutkansainvälistentilinpäätösstandardien(IFRS)mukaisenraportoinnin1.1.2005.
ValuuttamääräiseterätUlkomaanrahanmääräisettapahtumatkirjataanlikimaintapahtumapäivänkurssiin.Tilikaudenpäättyessäyhtiössäavoimenaolevatulkomaanrahanmääräisetsaatavatjavelatarvostetaankäyttäenvuodenlopunkursseja.Liiketapahtumienkurssierotkirjataanvastaavilletuloslaskelmatileilleliikevoitonyläpuolellejarahoituserienkurssierotkirjataannettomääräisinärahoitustuottoihinja-kuluihin.
MyynnintuloutusTuotemyynnintuloutusedellyttää,ettämyynnistäonolemassasitovasopimus,tuotteentoimitusontapahtunut,liiketoimentuototonluotettavastimääriteltävissä,liiketoimeenliittyvätaloudellinenhyötyriittävällätodennäköisyydelläkoituuyrityksenhyväksisekätuotteentaisenkäyttöoikeudenomistamiseenliittyvätmerkittävätedutjariskitovatsiirtyneetostajalle.Tuotemyynninlisenssisopimukset,joissaonpalautusoikeustaiehtojatuotteentoiminnallisuuteentaikäyttöönottoprojektiinliittyen,tuloutetaan,kunpalautusoikeusonrauennuttaiedelläolevatehdotovattäyttyneet.
Tuototpalveluistakirjataan,kunpalvelutontoimitettu.Kiinteähintaistenliiketoimientulotjamenotkirjataantuotoiksijakuluksivalmistusasteenperusteella,kunliiketoimenlopputulosvoidaanluotettavastiarvioida.Liiketoimienvalmistusastemääritetäänkertyneidentyötuntiensuhteenaarvioituihinkokonaistyötunteihin.Josontodennäköistä,ettäliiketoimenvalmiiksisaamiseentarvittavatkokonaismenotylittävätliiketoimestasaatavatkokonaistulot,odotettavissaolevatappiokirjataankuluksivälittömästi.
Ylläpitotuototjaksotetaansopimusajalle.
Automatisointipalveluntuototkoostuvatpääasiallisestiavaus-,transaktio-jakäyttömaksuista.Avausmaksuttuloutetaan,kunavaustoimenpiteisiinliittyvätyöonsuoritettujaasiakasliitettypalveluympäristöön.Transaktiotuototkirjataantoteutuneidentransaktiomäärienperusteellajakäyttömaksutkuukausittainsopimuksenvoimassaolonperusteella.
Liikevaihtoalaskettaessamyyntituottojaoikaistaanvaluuttamääräisenmyynninkurssieroilla.
Tutkimus-jakehitysmenotTutkimusmenotkirjataansuoraankuluksi.Tuotekehitysmenotkirjataanniin,ettäkokonaanuusientuotteidenjamerkittäviäparannuksiasisältävienuusientuoteversioidenkehitysmenotaktivoidaanjakirjataankuluksipoistoina.Nykyistentuotteidenylläpitojavähäisetparannuksetkirjataansuoraankuluksi.Aktivoituihinkehitysmenoihinkohdistuvatjulkisetavustuksetkirjataanhankintamenoapienentävästi.
EläkkeetBaswareOyj:nhenkilöstönlakisääteineneläketurvaonjärjestettyvakuuttamallaeläkevakuutusyhtiössä.Lakisääteiseteläkemenotonkirjattukuluksikertymisvuonna.
AineettomathyödykkeetAineettomathyödykkeetsisältävättietokoneohjelmia,liikearvoa,aktivoitujatuotekehitysmenojasekämuitapitkävaikutteisiamenoja.Nekirjataanalkuperäiseenhankintamenoonvähennettynäsuunnitelmanmukaisillapoistoilla.Aineettomanhyödykkeenhankintaanliittyvätjulkisetavustuksetvähennetäänhyödykkeenhankintamenostajakirjataantuloslaskelmaanpienentämäänhyödykkeestäkirjattaviapoistoja.Taloudellisetpitoajataineettomillehyödykkeilleovat3-10vuotta.
AineellisethyödykkeetAineellisethyödykkeetonkirjattutaseeseenalkuperäiseenhankintamenoonvähennettynäsuunnitelmanmukaisillapoistoilla.Taloudellisetpitoajataineellisillehyödykkeilleovat3-5vuotta.
LeasingEmoyhtiöntilinpäätöksessäleasingmaksutonkirjattuvuosikuluksiSuomenkirjanpitolainsäädännönmukaisesti.
LikviditvaratLikvideihinvaroihinsisältyvätkäteinenrahajapankkitilit.
VerotTuloverotonkirjattuSuomenverolainsäädännönmukaisesti.
Baswarevuosikertomus2012 73
TULOSLASKELMANLIITETIEDOT
2.LIIKEVAIHTOTuhattaeuroa
2012 2011Liikevaihtotoimialoittain
Tuotemyyntijaylläpito 33694 32066
Tuotteidenpalvelut 28177 25619
Yhteensä 61870 57685
Liikevaihtomarkkina-alueittain
Kotimaat 48350 48416
Ulkomaat 13520 9269
Yhteensä 61870 57685
3.MATERIAALITJAPALVELUTTuhattaeuroa
Tuhattaeuroa
2012 2011Ostottilikaudenaikana -6223 -4217
Varastonmuutos -23 -15
Ulkopuolisiltaostetutpalvelut -764 -554
Yhteensä -7010 -4786
4.HENKILÖSTÖJATOIMIELINTENJÄSENIÄKOSKEVATLIITETIEDOTTuhattaeuroa
2012 2011Henkilöstökulut
Hallitustenjäsentenjatoimitusjohtajanpalkat -856 -1061
Palkatmuuhenkilökunta -27219 -26739
Eläkekulut -4318 -4147
Muuthenkilöstökulut -1360 -1523
Yhteensä -33752 -33470
Henkilöstönmäärä
2012 2011Tilikaudenaikanakeskimäärin 953 738
Tilikaudenlopussa 1018 859
Hallituksenjäsentenjatoimitusjohtajaneläkejärjestelytovattyöeläkelainsäädännönmukaiset.
Baswarevuosikertomus2012 74
5.POISTOTJAARVONALENTUMISETTuhattaeuroa
2012 2011Aineettomathyödykkeet -4872 -3785
Aineellisethyödykkeet -536 -408
Yhteensä -5408 -4192
6.LIIKETOIMINNANMUUTKULUTTuhattaeuroa
2012 2011Vuokrat -2024 -1785
Matkustus -1768 -1457
Markkinointi -2446 -2252
Muutliiketoiminnankulut -5141 -4384
Tilintarkastus -167 -133
Tilintarkastajantodistukset 0 -4
Veroneuvonta -78 -3
Muuneuvonta -9 -40
Tilintarkastusmenotyhteensä -254 -180
Yhteensä -11633 -10058
7.RAHOITUSTUOTOTJA-KULUTTuhattaeuroa
2012 2011Muutkorkojarahoitustuotot
Samankonserninyrityksiltä 2337 2002
Muilta 62 427
Muutkorkojarahoitustuototyhteensä 2399 2429
Rahoitustuototyhteensä 2399 2429
Korkokulutjamuutrahoituskulut
Samankonserninyrityksille -385 -615
Muille -161 -390
Muutkorkojarahoituskulutyhteensä -546 -1004
Yhteensä 1853 1425
8.VÄLITTÖMÄTVEROTTuhattaeuroa
2012 2011Tuloverottilikaudelta
Tuloverotvarsinaisestatoiminnasta -1679 -2375
Laskennallistenverojenmuutos 0 22
Tuloverotaikaisemmiltatilikausilta -60 0
Yhteensä -1739 -2353
Baswarevuosikertomus2012 75
TASEENLIITETIEDOT
9.AINEETTOMATHYÖDYKKEETTuhattaeuroa
2012 2011Tuotekehitysmenot
Hankintameno1.1. 10437 9942
Lisäykset 2283 494
Vähennykset -21 0
Siirroterienvälillä 7737 0
Hankintameno31.12. 20435 10437
Kertyneetpoistot1.1. -7418 -5797
Vähennystenkertyneetpoistot 21 0
Tilikaudenpoisto -2306 -1620
Kertyneetpoistot31.12. -9702 -7418
Tasearvo31.12. 10733 3019
Aineettomatoikeudet
Hankintameno1.1. 2788 2618
Lisäykset 3699 282
Vähennykset -10 -112
Siirroterienvälillä 355 0
Hankintameno31.12. 6831 2788
Kertyneetpoistot1.1. -2393 -2225
Vähennystenkertyneetpoistot 10 72
Tilikaudenpoisto -661 -241
Kertyneetpoistot31.12. -3044 -2393
Tasearvo31.12. 3787 394
Baswarevuosikertomus2012 76
Tuhattaeuroa
2012 2011Liikearvo/fuusiotappiot
Hankintameno1.1. 17625 17625
Hankintameno31.12. 17625 17625
Kertyneetpoistot1.1. -9590 -7748
Tilikaudenpoisto -1843 -1843
Kertyneetpoistot31.12. -11433 -9590
Tasearvo31.12. 6192 8035
Muutpitkävaikutteisetmenot
Hankintameno1.1. 481 201
Lisäykset 28 280
Hankintameno31.12. 509 481
Kertyneetpoistot1.1. -184 -103
Tilikaudenpoisto -63 -81
Kertyneetpoistot31.12. -247 -184
Tasearvo31.12. 262 297
Keskeneräisetmuutinvestoinnit
Hankintameno1.1. 106 107
Lisäykset 384 410
Siirroterienvälillä -355 -411
Hankintameno31.12. 135 106
Tasearvo31.12. 135 106
Keskeneräisettuotekehitysprojektit
Hankintameno1.1. 7737 3914
Lisäykset 2969 4067
Siirroterienvälillä -7737 -244
Hankintameno31.12. 2969 7737
Tasearvo31.12. 2969 7737
Aineettomathyödykkeetyhteensä 24078 19587
Baswarevuosikertomus2012 77
10.AINEELLISETHYÖDYKKEETTuhattaeuroa
2012 2011Koneetjakalusto
Hankintameno1.1. 4863 4286
Lisäykset 667 582
Vähennykset -4 -5
Hankintameno31.12. 5526 4863
Kertyneetpoistot1.1. -4027 -3624
Vähennystenkertyneetpoistot 4 5
Tilikaudenpoisto -536 -408
Kertyneetpoistot31.12. -4559 -4027
Tasearvo31.12. 967 836
Muutaineellisethyödykkeet
Hankintameno1.1. 92 86
Lisäykset 7 7
Hankintameno31.12. 99 92
Tasearvo31.12. 99 92
Aineellisethyödykkeetyhteensä 1066 929
Aineettomatjaaineellisethyödykkeetyhteensä
25144 20516
11.SIJOITUKSETTuhattaeuroa
2012 2011Osuudetsamankonserninyrityksissä
Hankintameno1.1. 17040 17040
Lisäykset 9275 0
Hankintameno31.12. 26315 17040
Tasearvo31.12 26315 17040
Muutosakkeetjaosuudet
Hankintameno1.1. 38 38
Hankintameno31.12. 38 38
Pitkäaikaisetlainasaamisetkonserniyrityksiltä
Lainasaamisetsamaankonserniinkuuluviltayrityksiltä 52022 33256
Sijoituksetyhteensä 78375 50334
Baswarevuosikertomus2012 78
Tytäryhtiöosakkeet
Kotipaikka Maa Emonomistusosuus,%BaswareInternationalOy Espoo Suomi 100
BaswareGmbH Düsseldorf Saksa 100
BaswareUKLtd. Staffordshire Iso-Britannia 100
BaswareAB Tukholma Ruotsi 100
BaswareB.V. Amsterdam Alankomaat 100
BaswareA/S Herlev Tanska 100
Basware,Inc. Delaware Yhdysvallat 100
BaswareSAS Pariisi Ranska 100
BaswareAS Oslo Norja 100
BaswarePtyLtd Chatswood Australia 100
BaswareIndiaPrivateLimited Chandigarh Intia 99
BaswareBelgiumNV Aalst Belgia 99
12.VAIHTO-OMAISUUSTuhattaeuroa
2012 2011Aineetjatarvikkeet 18 41
Yhteensä 18 41
13.PITKÄAIKAISETSAAMISETTuhattaeuroa
2012 2011Vuokravakuudet 435 0
Pitkäaikaisetsaamisetyhteensä 435 0
14.LYHYTAIKAISETSAAMISETTuhattaeuroa
SiirtosaamisiinsisältyvätsuurimmaterätovatarvioKelantyöterveyshuollonkorvauksesta,tuloverosaaminen,eläkevakuutusjaksotussekäkulu-jatuottojaksotukset.
2012 2011Myyntisaamiset 6304 5949
Saamisetsamankonserninyrityksiltä
Myyntisaamiset 3936 818
Korkosaamiset 1406 1265
Yhteensä 5342 2083
Siirtosaamiset 1601 753
Muutsaamiset 1226 338
Lyhytaikaisetsaamisetyhteensä 14473 9123
Baswarevuosikertomus2012 79
15.OMAPÄÄOMATuhattaeuroa
2012 2011Osakepääoma1.1. 3528 3507
Tilikaudenlisäykset 0 21
Osakepääoma31.12. 3528 3528
Osakeanti1.1. 0 255
Tilikaudenlisäykset 0 27729
Tilikaudenvähennykset 0 -27984
Osakeanti31.12. 0 0
Ylikurssirahasto1.1. 1118 1118
Ylikurssirahasto31.12. 1118 1118
Sidottuomapääoma31.12. 4647 4647
Sijoitetunvapaanpääomanrahasto1.1. 62360 34263
Osakeanti 0 27729
Käytetytosakeoptiot 0 568
Siirroterienvälillä -177 -200
Sijoitetunvapaanpääomanrahasto31.12. 62183 62360
Voittovarat1.1. 33558 34228
Osingonjako -5278 -5120
Omienosakkeidenhankinta -963 0
Siirroterienvälillä 177 200
Tilikaudenvoitto 4181 4250
Voittovarat31.12. 31674 33558
Vapaaomapääoma31.12. 93857 95917
Omapääoma31.12. 98504 100564
Laskelmavoitonjakokelpoisistavaroista
Tilikaudenvoitto 4181 4250
Voittovarat 27494 29308
Muutjakokelpoisetvarat 62183 62360
Voitonjakokelpoisetvarat 93857 95917
16.PAKOLLISETVARAUKSETTuhattaeuroa
Vuoden2011tilinpäätössisältää850tuhanneneuronvarauksen.Varausonkäytettykokonaisuudessaanvuoden2012aikana.
2012 2011Muutpakollisetvaraukset
Uudelleenjärjestelyvaraus 0 850
17.PITKÄAIKAINENVIERASPÄÄOMATuhattaeuroa
2012 2011Lainatrahoituslaitoksilta 8333 0
Velatsamankonserninyrityksille 177 177
Pitkäaikainenvieraspääomayhteensä 8510 177
Baswarevuosikertomus2012 80
18.LYHYTAIKAINENVIERASPÄÄOMATuhattaeuroa
Siirtovelkoihinsisältyvätmerkittävimmäterätovatlomapalkkavaraus4286tuhattaeuroajakomissiovaraus375tuhattaeuroa.
2012 2011Ostovelat 1243 890
Velatsamankonserninyrityksille
Ostovelat 391 559
Muutvelat 6549 78
Siirtovelat 1 0
Yhteensä 6941 637
Lainatrahoituslaitoksilta 1667 0
Muutvelat 2496 2485
Siirtovelat 5249 6561
Yhteensä 9412 9046
Lyhytaikainenvieraspääomayhteensä 17595 10573
19.ANNETUTVAKUUDET,VASTUUSITOUMUKSETJAMUUTVASTUUTTuhattaeuroa
Arvonlisäverosisältyyainoastaanautoleasing-vastuisiin.Muutvastuutovatarvonlisäverottomia.Vuokrasopimuksetovattavanmukaisiavuokrasopimuksia.Leasingsopimuksetovattavanmukaisialeasingsopimuksiaeikäniihinliitytakaisinlunastusehtoja.Konsernieioleantanutulkopuolistenpuolestapantteja,kiinnityksiätaitakauksia.
2012 2011Omastapuolestaannetutvakuudet
Yrityskiinnitys 1200 1200
Tytäryritystenpuolestaannetutvakuudet
Takaukset 244 1290
Muutomatvastuut
Leasingvastuut
allevuodenkuluessaerääntyvät 177 247
myöhempinävuosinaerääntyvät 98 257
Yhteensä 275 504
Muutvuokravastuut
allevuodenkuluessaerääntyvät 2958 3179
myöhempinävuosinaerääntyvät 3156 5723
Yhteensä 6114 8902
Vakuudet,vastuusitoumuksetjamuutvastuutyhteensä
7833 11897
Baswarevuosikertomus2012 81
VOITONJAKOEHDOTUS
Tilikauden2012lopussakonserninemoyhtiönjakokelpoinenomapääomaon93857156,92euroa.
Baswarenhallitusesittääyhtiökokoukselle,ettävuodelta2012maksettaisiinosinkoa0,23euroaosakkeelta(2011:0,41euroa).Yhtiöntaloudellisessaasemassaeitilikaudenpäättymisenjälkeenoletapahtunutolennaisiamuutoksia.Yhtiönmaksuvalmiusonhyvä,eikäehdotettuvoitonjakovaarannahallituksennäkemyksenmukaanyhtiönmaksukykyä.
Hallituksenpäätöksenmukaanosingonjaontäsmäytyspäiväon19.2.2013.Hallitusehdottaayhtiökokoukselle,ettäosinkomaksetaantäsmäytysajanpäätyttyä26.2.2013.
Espoossa23.päivänätammikuuta2013
HannuVaajoensuu,Hallituksenpuheenjohtaja
IlkkaSihvo
PenttiHeikkinen
AnssiVanjoki
EevaSipilä
EsaTihilä,Toimitusjohtaja
Tilinpäätösmerkintä
Suoritetustatilintarkastuksestaontänäänannettukertomus.
Helsingissä23.päivänätammikuuta2013
Ernst&YoungOy
KHT-Yhteisö
HeikkiIlkka
KHT
Baswarevuosikertomus2012 82
TILINTARKASTUSKERTOMUS
BASWAREOYJ:NYHTIÖKOKOUKSELLEOlemmetilintarkastaneetBaswareOyj:nkirjanpidon,tilinpäätöksen,toimintakertomuksenjahallinnontilikaudelta1.1.-31.12.2012.Tilinpäätössisältääkonsernintaseen,laajantuloslaskelman,laskelmanomanpääomanmuutoksista,rahavirtalaskelmanjaliitetiedotsekäemoyhtiöntaseen,tuloslaskelman,rahoituslaskelmanjaliitetiedot.
HallituksenjatoimitusjohtajanvastuuHallitusjatoimitusjohtajavastaavattilinpäätöksenjatoimintakertomuksenlaatimisestajasiitä,ettäkonsernitilinpäätösantaaoikeatjariittävättiedotEU:ssakäyttöönhyväksyttyjenkansainvälistentilinpäätösstandardien(IFRS)mukaisestijaettätilinpäätösjatoimintakertomusantavatoikeatjariittävättiedotSuomessavoimassaolevientilinpäätöksenjatoimintakertomuksenlaatimistakoskeviensäännöstenmukaisesti.Hallitusvastaakirjanpidonjavarainhoidonvalvonnanasianmukaisestajärjestämisestäjatoimitusjohtajasiitä,ettäkirjanpitoonlainmukainenjavarainhoitoluotettavallatavallajärjestetty.
TilintarkastajanvelvollisuudetVelvollisuutenammeonantaasuorittamammetilintarkastuksenperusteellalausuntotilinpäätöksestä,konsernitilinpäätöksestäjatoimintakertomuksesta.Tilintarkastuslakiedellyttää,ettänoudatammeammattieettisiäperiaatteita.OlemmesuorittaneettilintarkastuksenSuomessanoudatettavanhyväntilintarkastustavanmukaisesti.Hyvätilintarkastustapaedellyttää,ettäsuunnittelemmejasuoritammetilintarkastuksenhankkiaksemmekohtuullisenvarmuudensiitä,onkotilinpäätöksessätaitoimintakertomuksessaolennaistavirheellisyyttä,jasiitä,ovatkoemoyhtiönhallituksenjäsenettaitoimitusjohtajasyyllistyneettekoontailaiminlyöntiin,jostasaattaaseuratavahingonkorvausvelvollisuusyhtiötäkohtaantaikka,rikkoneetosakeyhtiölakiataiyhtiöjärjestystä.
Tilintarkastukseenkuuluutoimenpiteitätilintarkastusevidenssinhankkimiseksitilinpäätökseenjatoimintakertomukseensisältyvistäluvuistajaniissäesitettävistämuistatiedoista.Toimenpiteidenvalintaperustuutilintarkastajanharkintaan,johonkuuluuväärinkäytöksestätaivirheestäjohtuvanolennaisenvirheellisyydenriskienarvioiminen.Näitäriskejäarvioidessaantilintarkastajaottaahuomioonsisäisenvalvonnan,jokaonyhtiössämerkityksellistäoikeatjariittävättiedotantavantilinpäätöksenjatoimintakertomuksenlaatimisenkannalta.Tilintarkastajaarvioisisäistävalvontaapystyäkseensuunnittelemaanolosuhteisiinnähdenasianmukaisettilintarkastustoimenpiteetmuttaeisiinätarkoituksessa,ettähänantaisilausunnonyhtiönsisäisenvalvonnantehokkuudesta.Tilintarkastukseenkuuluumyössovellettujentilinpäätöksenlaatimisperiaatteidenasianmukaisuuden,toimivanjohdontekemienkirjanpidollistenarvioidenkohtuullisuudensekätilinpäätöksenjatoimintakertomuksenyleisenesittämistavanarvioiminen.
Käsityksemmemukaanolemmehankkineetlausuntommeperustaksitarpeellisenmääräntarkoitukseensoveltuvaatilintarkastusevidenssiä.
LausuntokonsernitilinpäätöksestäLausuntonammeesitämme,ettäkonsernitilinpäätösantaaEU:ssakäyttöönhyväksyttyjenkansainvälistentilinpäätösstandardien(IFRS)mukaisestioikeatjariittävättiedotkonsernintaloudellisestaasemastasekäsentoiminnantuloksestajarahavirroista.
LausuntotilinpäätöksestäjatoimintakertomuksestaLausuntonammeesitämme,ettätilinpäätösjatoimintakertomusantavatSuomessavoimassaolevientilinpäätöksenjatoimintakertomuksenlaatimistakoskeviensäännöstenmukaisestioikeatjariittävättiedotkonserninsekäemoyhtiöntoiminnantuloksestajataloudellisestaasemasta.Toimintakertomuksenjatilinpäätöksentiedotovatristiriidattomia.
Helsingissä23.tammikuuta2013
Ernst&YoungOyKHT-yhteisö
HeikkiIlkkaKHT
Baswarevuosikertomus2012 83
KONSERNINTULOSLASKELMAVUOSINELJÄNNEKSITTÄIN
Tuhattaeuroa
1-3/2012
1-3/2011
4-6/2012
4-6/2011
7-9/2012
7-9/2011
10-12/2012
10-12/2011
LIIKEVAIHTO 27435 26058 28718 27280 27119 24185 30427 30227
Liiketoiminnanmuuttuotot 58 42 58 41 55 43 57 46
Materiaalitjapalvelut -2061 -1948 -1957 -1727 -2313 -1933 -2715 -2179
Työsuhde-etuuksistaaiheutuneetkulut
-16072 -14738 -17282 -16004 -15415 -13293 -16820 -17539
Poistotjaarvonalentumiset -1366 -1237 -1495 -1279 -1809 -1270 -1823 -1218
Liiketoiminnanmuutkulut -6171 -5219 -6745 -5478 -5376 -4694 -6199 -5883
Liikevoitto 1822 2957 1298 2832 2261 3038 2927 3454
% 6,6% 11,3% 4,5% 10,4% 8,3% 12,6% 9,6% 11,4%
Rahoitustuotot 146 51 75 125 91 102 61 232
Rahoituskulut -50 -77 -76 -53 -52 -115 -145 -213
Voittoennenveroja 1918 2930 1296 2904 2300 3024 2843 3473
% 7,0% 11,2% 4,5% 10,6% 8,5% 12,5% 9,3% 11,5%
Tuloverot -442 -662 -347 -742 -807 -723 -898 -533
KATSAUSKAUDENVOITTO 1476 2268 949 2162 1493 2301 1945 2940
% 5,4% 8,7% 3,3% 7,9% 5,5% 9,5% 6,4% 9,7%
Baswarevuosikertomus2012 84
TUNNUSLUVUT(IFRS)2008-2012
KonsernintaloudellistakehitystäkuvaavattunnusluvutTuhattaeuroa
*)Sisältääyritysostotjaaktivoiduttuotekehitysmenot
2012 2011 2010 2009 2008Liikevaihto 113699 107750 103094 92654 86098
Liikevaihdonkasvu,% 5,5% 4,5% 11,3% 7,6% 17,5%
EBITDA 14801 17284 18604 16280 11722
%liikevaihdosta 13,0% 16,0% 18,0% 17,6% 13,6%
LiikevoittoennenIFRS-poistoja 10555 14290 15691 13788 9730
%liikevaihdosta 9,3% 13,3% 15,2% 14,9% 11,3%
Liikevoitto 8308 12280 13487 11824 8679
Liikevoitonkasvu,% -32,3% -8,9% 14,1% 36,2% 15,5%
%liikevaihdosta 7,3% 11,4% 13,1% 12,8% 10,1%
Tulosennenveroja 8357 12332 13325 11590 8410
%liikevaihdosta 7,4% 11,4% 12,9% 12,5% 9,8%
Tilikaudentulos 5863 9671 10331 9074 6585
%liikevaihdosta 5,2% 9,0% 10,0% 9,8% 7,6%
Omanpääomantuotto,% 5,8% 11,6% 16,7% 17,2% 13,7%
Sijoitetunpääomantuotto,% 8,2% 14,9% 20,1% 18,8% 16,6%
Korollisetvelat 10524 682 3582 9230 13283
Likviditvarat 34519 42977 13822 12210 8777
Nettovelkaantumisaste,% -23,8% -42,3% -15,3% -5,3% 9,3%
Omavaraisuusaste,% 77,6% 81,9% 73,3% 64,8% 59,5%
Taseenloppusumma 129758 121966 91470 87287 81909
Bruttoinvestoinnitpysyviinvastaaviin*) 19606 6331 4567 7448 12476
%liikevaihdosta 17,2% 5,9% 4,4% 8,0% 14,5%
Bruttoinvestoinnitkäyttöomaisuuteen 1431 2014 970 2047 1007
%liikevaihdosta 1,3% 1,9% 0,9% 2,2% 1,2%
Tutkimus-jakehitysmenot 17884 16489 14883 14781 15518
%liikevaihdosta 15,7% 15,3% 14,4% 16,0% 18,0%
T&Khenkilöstökaudenlopussa 351 311 239 195 171
Henkilöstökeskimäärintilikaudenaikana 1330 1058 845 747 689
Henkilöstökaudenlopussa 1423 1182 913 761 731
Henkilöstönkasvu,% 20,4% 29,5% 20,0% 4,1% 11,1%
Baswarevuosikertomus2012 85
Konserninosakekohtaisettunnusluvut
*)Hallituksenesitysyhtiökokoukselle
2012 2011 2010 2009 2008Tulos/osake(laimentamaton),euroa
0,46 0,76 0,90 0,80 0,56
Tulos/osake(laimennettu),euroa
0,46 0,76 0,89 0,80 0,56
Omapääoma/osake,EUR 7,79 7,72 5,74 4,93 4,24
Emoyrityksenomistajillekuuluva
omapääoma/osake,EUR 7,84 7,76 5,78 4,97 4,24
Osinko/osake,EUR 0,23* 0,41 0,40 0,36 0,23
Osinko/tulos,% 50,4% 53,8% 44,6% 45,2% 40,8%
Efektiivinenosinkotuotto,% 1,1% 2,5% 1,6% 2,5% 3,5%
Hinta/voitto-suhde(P/E) 44,34 21,57 27,58 18,21 11,68
Osakeantioikaistutilikauden
alinkurssi 16,70 14,95 15,00 6,60 6,00
ylinkurssi 24,00 28,10 24,80 14,66 10,45
keskikurssi 20,84 21,58 19,27 10,79 7,53
päätöskurssi 20,25 16,45 24,75 14,52 6,59
Osakkeidenosakeantioikaistulukumäärä31.12.
12931229 12931229 11690024 11468124 11468124
Osakekannanmarkkina-arvo31.12.,euroa
260182550 211737063 287093169 165206004 75301011
Vaihdettujenosakkeidenosakeantioikaistulukumäärä
1514703 5079523 2131071 2038565 2298467
%keskimääräisestäosakemäärästä
11,8% 40,1% 18,5% 17,9% 20,1%
Osakkeidenka.lukumäärä
tilikaudenaikana 12836966 12679281 11513690 11381905 11463307
tilikaudenlopussa 12931229 12931229 11690024 11468124 11468124
tilikaudenaikana,laimennettu
12836966 12686792 11585155 11381905 11463307
Baswarevuosikertomus2012 86
TUNNUSLUKUJENLASKENTAKAAVAT
Omanpääomantuotto(ROE),%(Voittotaitappioennenveroja-verot)x100Omapääoma+vähemmistöosuus+vapaaehtoisetvarauksetjapoistoerolaskennallisellaverovelallavähennettynä(keskiarvo)
Sijoitetunpääomantuotto(ROI),%(Voittotaitappioennenveroja+korko-jamuutrahoituskulut)x100Taseenloppusumma-korottomatvelat(keskiarvo)
Nettovelkaantumisaste,%(Korollinenvieraspääoma-rahatjapankkisaamiset)x100Omapääoma+vähemmistöosuus+vapaaehtoisetvarauksetjapoistoerolaskennallisellaverovelallavähennettynä
Omavaraisuusaste,%(Omapääoma+vähemmistöosuus+vapaaehtoisetvarauksetjapoistoerolaskennallisellaverovelallavähennettynä)x100Taseenloppusumma-saadutennakot
Tulos/osakeTilikaudenvoittoTilikaudenkeskimääräinenosakeantioikaistuosakkeidenlukumäärä
Emoyrityksenomistajillekuuluvaomapääoma/osakeOmapääomasisältäenvapaaehtoisetvarauksetjapoistoeronlaskennallisellaverovelallavähennettynäTilikaudenlopussaolevienosakkeidenosakeantioikaistumäärä
Osinko/osakeKokonaisosinkoTilikaudenlopussaolevienosakkeidenosakeantioikaistumäärä–omatosakkeet
Osinko/tulos,%Osakekohtainenosinkox100Osakekohtainentulos
Efektiivinenosinkotuotto,%Osinko/osakex100Osakeantioikaistutilikaudenviimeisenkauppapäivänkurssi
Hinta/voitto-suhde(P/E-luku)OsakeantioikaistutilikaudenviimeisenkauppapäivänkurssiTulos/osake
Baswarevuosikertomus2012 87
OSAKEJAOSAKKEENOMISTAJAT
OSAKEBaswareosakeonollutkaupankäynninkohteenaHelsinginPörssissä(NASDAQOMXHelsinkiOy)29.2.2000alkaen.Osakkeenlistautumishintaoli5,70euroa.Yhtiösiirtyi19.10.2004pörssinPäälistallejayhtiönosakeolilistattuInformaatioteknologia-toimialaluokassa.
BaswarenosakkeetnoteerataantällähetkelläNASDAQOMXHelsinkiOy:ssätoimialaluokassaTeknologia,segmentissäMid.Yhtiölläonyksiosakesarja,jonkakaupankäyntitunnusonBAS1V.
Vuoden2012lopussaBaswarenliikkeellelaskemienosakkeidenkokonaismääräoli12931229kappaletta(12931229kpl).Niidenkirjanpidollinenvasta-arvoon0,30euroaosakkeelta.Yksiosakevastaayhtäääntäyhtiökokouksessajakaikillaosakkeillaonyhtenäisetoikeudetosinkoon.
OsakepääomaBaswareOyj:nosakepääomaolikatsauskaudenlopussa3528368,70euroa.
Osakekurssija–vaihtoVuonna2012yhtiönosakkeenylinkurssioli24,00euroa(28,10euroa),alin16,70euroa(14,95euroa)japäätöskurssi20,25euroa(16,45euroa).Katsauskaudenkeskikurssioli20,84euroa(21,58euroa).
Osakkeitavaihdettiinvuodenaikana1514703kappaletta(5079523kpl),mikävastaa11,8prosenttia(40,1%)keskimääräisestäosakemäärästä.Osakekannanmarkkina-arvokatsauskaudenpäätöskurssilla31.12.2012oli260182550euroa(211737063euroa).
Yhtiökokous16.2.2012päättivaltuuttaahallituksenpäättämäänuusienosakkeidenantamisestaja/taiyhtiönhallussaolevienomienosakkeidenluovuttamisestaja/taiosakeyhtiölain10luvun1§:ssätarkoitettujenerityisienoikeuksienantamisestahallituksenehdotuksenmukaisesti.
Hallitusonvaltuutuksennojallaoikeutettupäättämäänenintään1290000yhtiönomanosakkeenhankkimisesta.Hankkimisvaltuutusonvoimassa30.6.2013saakka.31.12.2012mennessäyhtiöolihankkinutomiaosakkeita49114kappaletta.31.12.2012yhtiölläonhallussaan82708kappalettaBaswareOyj:nosaketta,mikävastaanoin0,6%yhtiönkaikistaosakkeista.
Omiaosakkeitahankittiinyhteensä963038,78eurollavuonna2012.
OmatosakkeethankitaanmuutoinkuinosakkeenomistajienomistamienosakkeidensuhteessayhtiönvapaallaomallapääomallaosakkeidenhankintahetkenmarkkinahintaanNASDAQOMXHelsinkiOy:njärjestämässäjulkisessakaupankäynnissä.OsakkeethankitaanNASDAQOMXHelsinkiOy:njulkisessakaupankäynnissänoudattaenNASDAQOMXHelsinkiOy:njaEuroclearOy:nsääntöjäjaohjeitaomienosakkeidenhankkimisesta.
OPTIO–OHJELMATBaswarellaeiollutvoimassaoleviaoptio-ohjelmiavuonna2012.
Osakepohjaisetkannustinjärjestelmät
Ansaintajaksot2012,2013ja2014BaswareOyj:nhallituspäätti17.2.2012uudestaBasware-konserninavainhenkilöidenosakepohjaisestakannustinjärjestelmästä.Järjestelmäntarkoituksenaonyhdistääomistajienjaavainhenkilöidentavoitteetyhtiönarvonnostamiseksisekäsitouttaaavainhenkilötyhtiöönjatarjotaheillekilpailukykyinenyhtiönosakkeidenomistukseenperustuvapalkkiojärjestelmä.Hallitussuosittelee,ettäBaswarenjohtoryhmäomistaayhtiönosakkeitavuotuisenbruttoperuspalkkansaarvoavastaavanmäärän.
Järjestelmässäonkolmeansaintajaksoa,jotkaovatkalenterivuodet2012,2013ja2014.Järjestelmäkoostuuvuotuisistaansaintajaksoista2012,2013ja2014sekäkiinteästäansaintajaksosta2012-2014.Lisäosakkeitamaksuttaosakeomistustavastenansaintajaksolta2012-2014voivatsaadaBaswarenjohtoryhmänjäsenet.
Hallituspäättääkullekinvuotuiselleansaintajaksolleansaintakriteeritjaniilleasetettavattavoitteeterikseenkunkinansaintajaksonalussa.Palkkiovuotuiseltaansaintajaksolta2012perustuuBasware-konserninliikevaihtoon.Mahdollinenpalkkiovuotuiseltaansaintajaksolta2012maksetaanjoulukuussa2014osittainyhtiönosakkeinajaosittainrahana.Rahanamaksettavaosuuskattaapalkkiostaaiheutuvatverotjaveronluonteisetmaksut.Vuotuisenansaintajakson2012kohderyhmäänkuuluu26henkilöämukaanlukienBaswarenjohtoryhmänjäsenet.
Palkkiokiinteältäansaintajaksolta2012-2014perustuuBasware-konserninosakekohtaiseentulokseen(EPS).Mahdollinenpalkkiokiinteältäansaintajaksolta2012-2014maksetaanvuoden2015ensimmäisellävuosineljännekselläosittainyhtiönosakkeinajaosittainrahana.Rahanamaksettavaosuuskattaapalkkiostaaiheutuvatverotjaveronluonteisetmaksut.Kiinteänansaintajakson2012-2014kohderyhmäänkuuluvatBaswarenjohtoryhmänjäsenet.
KannustinjärjestelmänperusteellaluovutettavienBaswareOyj:nosakkeidenkokonaismääräontavoitetasollayhteensänoin275000(sisältäenmyösrahanamaksettavanosuuden)ja
Baswarevuosikertomus2012 88
maksimissaannoin412500.JärjestelmässämahdollisestiluovutettavinaosakkeinakäytetäänyhtiönomistuksessaoleviataiosakemarkkinoiltahankittaviaBaswareOyj:nosakkeita.Palkkionmaksunedellytyksiinsisältyytyö-taitoimisuhteeseenliittyviäehtoja.
Ansaintajaksot2009,2010ja2011Baswarenhallituspäätti11.3.2009Basware-konserninavainhenkilöidenosakepohjaisestakannustinjärjestelmästä.Järjestelmässäonkolmeansaintajaksoa,jotkaovatkalenterivuodet2009,2010ja2011.Hallituspäättääkunkinansaintajaksonansaintakriteeritjaniilleasetettavattavoitteeterikseenkunkinansaintajaksonalussa.
Järjestelmänpalkkioansaintajaksolta2009perustuukonserninosakekohtaiseentulokseen(EPS).Palkkioansaintajaksolta2009maksettiinjoulukuussa2011osittainyhtiönosakkeinajaosittainrahana.Rahanamaksettavaosuuskattaapalkkiostaaiheutuvatverotjaveronluonteisetmaksut.Ansaintajakson2009kohderyhmäänkuuluivatBaswarenjohtoryhmänjäsenet.Ansaintajakson2009perusteellamaksettavatpalkkiotvastasivatyhteensä61250BaswareOyj:nosaketta(sisältäenmyösrahanamaksettavanosuuden).
Ansaintajakson2010kohderyhmäänkuuluvatBaswarenjohtoryhmänjäsenet.Ansaintajakson2010perusteellamaksettavatpalkkiotvastasivatyhteensä51355BaswareOyj:nosakkeenarvoa(sisältäenmyösrahanamaksettavanosuuden).
Ansaintajakson2011kohderyhmäänkuuluvatBaswarenjohtoryhmänjäsenet.Ansaintajakson2011perusteellamaksettavatpalkkiotvastaavatyhteensäenintäännoin94350BaswareOyj:nosakkeenarvoa(sisältäenmyösrahanamaksettavanosuuden).Palkkioansaintajaksolta2011tullaanmaksamaanjoulukuussa2013.
OSAKKEENOMISTAJATYhtiölläolijoulukuun31.päivänä14443(15017)osakkeenomistajaahallintarekisterit(12kpl)mukaanlukien.Hallintarekisteröidynomistuksenosuusoli11,2prosenttia(12,4%)kokonaisosakemäärästä.
Yhtiölläonhallussaan82708kappalettaBaswareOyj:nosaketta,mikävastaanoin0,6%yhtiönkaikistaosakkeista.
KatsauskaudenaikanaBaswaretekiyhdenliputusilmoituksen,kunOP-RahastoyhtiöOy:njasenhallinnoimiensijoitusrahastojenomistusosuusnousi24.8.2012yli5prosenttiinBaswareOyj:nosakepääomastajaäänimäärästä.
Baswarevuosikertomus2012 89
Omistusjakaumasuuruusluokittain31.12.2012
Osakkeidenmäärä Omistajiakpl Osakkeita,kpl Äänimäärä%1-100 12121 282635 2,2
101-1000 2045 613024 4,7
1001-10000 221 562003 4,3
10001-100000 30 1342818 10,4
100001+ 26 10130749 78,3
Yhteensä 14443 12931229 100,0
Omistusjakaumasektoreittain31.12.2012
Omistajiakpl Osakkeita,kpl Äänimäärä%Yritykset 497 832004 6,4
Rahoitus-javakuutuslaitokset 23 2781678 21,5
Julkisyhteisöt 7 2645949 20,5
Voittoatavoittelemattomatyhteisöt 36 361368 2,8
Kotitaloudet 13826 4839274 37,4
Ulkomaat 42 17225 0,1
14431 11477498 88,8
Hallintarekisteröidyt 12 1453731 11,2
Yhteensä 14443 12931229 100,0
Suurimmatosakkeenomistajat31.12.2012
Osakkeita,kpl Äänimäärä,%1.IlmarinenKeskinäinenEläkevakuutusyhtiö 1471407 11,4
2.Sihvo,Ilkka 885300 6,8
3.Eräkangas,Kirsi 827300 6,4
Eräkangas,Kirsi 576900 4,5
Eräkangas,Lotta 250400 1,9
4.Vaajoensuu,Hannu 673800 5,2
HavacmentOy 266500 2,1
Vaajoensuu,Hannu 323500 2,5
Vaajoensuu,Matias 83800 0,6
5.Perttunen,Sakari 665900 5,1
6.KeskinäinenTyöeläkevakuutusyhtiöVarma 530000 4,1
7.FonditaNordicMicroCapPlaceringsf 460000 3,6
8.SijoitusrahastoNordeaNordicSmallCap 387585 3,0
9.Op-SuomiPienyhtiöt 377923 2,9
10.PensionsförsäkringsaktiebolagetVeritas 368608 2,9
11.Pöllänen,Antti 299023 2,3
12.Op-Focus-Erikoissijoitusrahasto 292887 2,3
13.AktiaCapitalSijoitusrahasto 273313 2,1
14.ValtionEläkerahasto 256000 2,0
15.Op-Delta-Sijoitusrahasto 232952 1,8
16.SrDanskeInvestSuomiKasvuosake 175776 1,4
17.Perttunen,Meimi 175400 1,4
18.Ahonen,Asko 168736 1,3
19.FimFennoSijoitusrahasto 162554 1,3
20.FimForteSijoitusrahasto 150000 1,2
20suurintaomistajaayhteensä 8834464 68,3
Hallintarekisteröidytyhteensä 1453731 11,2
Muut 2643034 20,4
Yhteensä 12931229 100,0
Baswarevuosikertomus2012 90
TIETOJAOSAKKEENOMISTAJILLE
BaswarenosakeBaswarenosakkeetnoteerataanHelsinginPörssissä(NASDAQOMXHelsinkiOy)toimialaluokassaTeknologia,segmentissäMid.KaupankäyntiBaswarenosakkeillaalkoi19.10.2004.BaswarenosakeonollutkaupankäynninkohteenaHelsinginPörssissä29.2.2000alkaen.
KaupankäyntitunnusBAS1VISIN-koodiFI0009008403Kirjanpidollinenvasta-arvo0,30euroaListautumishinta29.2.20005,70euroaPäätöskurssi31.12.201220,25euroa
VarsinainenyhtiökokousBaswareOyj:nvarsinainenyhtiökokouspidetääntorstaina14.2.2013kello14:00Finlandia-talossa,osoitteessaMannerheimintie13e,00100Helsinki.
Oikeusosallistuayhtiökokoukseenonosakkeenomistajalla,jokaonmerkittyosakkeenomistajaksiEuroclearFinlandOy:npitämäänosakasluetteloonviimeistään4.2.2013.Osakkeenomistajan,jokahaluaaosallistuayhtiökokoukseen,tuleeilmoittautuayhtiölleviimeistään11.2.2013kello10:00joko:
Baswarensijoittajasivuillaosoitteessawww.basware.fi/yhtiokokous;tai
puhelimitsenumeroon09879171arkisinkello9:00-16:00välisenäaikana;tai
kirjeitseosoitteellaBaswareOyj,Yhtiökokous2012,PL97,02601Espoo.
Yhtiökokouksessakäsiteltävätasiatkerrotaanyhtiökokouskutsussa,jokajulkaistaanpörssitiedotteenajaBaswarensijoittajasivuilla,osoitteessawww.basware.fi/yhtiokokous.
OsinkoBaswareOyj:nhallitusesittääyhtiökokoukselle,ettävuodelta2012maksettaisiinosinkoa0,23euroaosakkeelta.Mikälihallituksenesityshyväksytään,osinkomaksetaanosakkeenomistajille,jotkaonmerkittytäsmäytyspäivänä19.2.2013EuroclearFinlandOy:npitämäänyhtiönosakasluetteloon.Osingonaikaisinmahdollinenmaksupäiväon26.2.2013.
Baswarentulosjulkistuksetvuonna2013BaswareOyj:nosavuosikatsaustenjulkistustenaikatauluonseuraava:
tammi-maaliskuu2013(Q1)torstaina11.4.2013
tammi-kesäkuu2013(Q2)keskiviikkona10.7.2013
tammi-syyskuu2013(Q3)torstaina10.10.2013
OsavuosikatsauksetlaaditaanIAS34osavuosikatsaukset–standardinmukaisesti.
OsavuosikatsauksetjapörssitiedotteetovatsaatavillaBaswarensijoittajasivuilla,osoitteessawww.basware.fi/sijoittajat.SivujenkauttavoimyösliittyäBaswarenpörssitiedotteidensähköpostijakelulistalle.
OsoitteenmuutoksetOsakkeenomistajanosoitteenmuuttuessapyydämmeilmoittamaanuudenosoitteensillearvo-osuusrekisterinpitäjälle,jonkahoidossaosakkaanarvo-osuustilion.