pikajalka 1/2003
DESCRIPTION
Pikajalka numero 4TRANSCRIPT
Pyörävanhusten äänenkannattaja
1
_
2003
Hinta
5 euroa
AamuruskostaYlivetoon
Kenguru -outoisopyöräinen
Jopo -jokaisellepolkupyörä
Mies ja pyörä
Kerrankinkuninkaana
Aura kaunis jaketterä
4
Pikajalka 1/2003
Pyörävanhusten äänenkannattaja
http://www.narva.sci.fi/museo/velot/velosel.htmlISSN 1457-5566
3. vuosikerta nro 4
JulkaisijaVanhat Velot ry
Pikajalka 1/2003
2
Painos300 kpl
PainopaikkaTTKK-paino, Tampere
Irtonumero5,- euroa, esim. Mobiliasta, Pyörätallilta,
Wanhoista Arabia-astioista tai Vehoniemeltä.
Jäsenille lisänumerot 4- euroa.
Kirjastoille ja järjestöille 10 e/vuosi.
PäätoimittajaKalevi Lepo
Vietäväntie 119, 36270 Kangasala
Puh. (03)3773072
ToimituskuntaMikko Kylliäinen
Markku Lahtinen (grafiikka, taitto)
Reijo Lehtonen (talous, ilmoitukset)
Risto Lehto
Lehti ilmestyy seuraavan kerran
2/2003 marraskuu
aineiston jättö 1.10.2003
1/2004 huhtikuu
aineiston jättö 15.3.2004
Hallitus puhuu
Miten voin harrastaavanhoja pyöriä?Vanhojen Velojen - joka silloin vielä ei ollutkaan
Vanhat Velot - ensimmäisen toimintavuoden
ohjelmassa oli yksi tapahtuma: Vanhojen
polkupyörien kokoontumisajot. Vaikka se
syksymmällä 1994 sai seuraa: kahdet muutkin ajot
(ja pyörävanhusten ystävät virallisemman nimen),
hyppäys nyt alkaneen 10. toimintavuoden
runsauteen on merkittävä. Sen huomaat
silmäillessäsi ajo-ohjelmaa tuonnempana tässä
lehdessä.
Miten tähän on tultu? Onko ajelehdittu, onko
menty eteen- vai taapäin? Katsellaanpa hiukan
listoja.
Kokoontumisajot ohjelmaan ovat kuuluneet
aina, vilkkaimpina vuosina kaksi - kolmekin
kertaa. Pyörämme ovat rullanneet niin omissa
kuin vieraissakin ympäristöissä, niin omasta kuin
muidenkin aloitteesta.
Muita, satunnaisempia, aktiviteettejä ovat
olleet näyttelyihin osallistuminen, toimintapäivä
naisten pyörien rasvaamiseksi, myyntipiste
rompetorilla, vierailu pyöräkorjaamoon. Kursseja
pyörätiedon ja taidon kartuttamiseksi on, 1997
alkaen, järjestetty joka vuosi. Syysretket ja
ekskursiot käynnistyivät uudelle tuhatluvulle
tultaessa -00 ja tiedotuspuolella omat
verkkosivumme samana vuonna. Pikajalka,
syksystä -01, on lähihistoriaa; uudet “Lystikseen”-
ajelut vasta tulevaa. Johonkin niistä voisit kesällä
mennä mukaan.
Tapahtumien järjestäminen aiheuttaa jonkin
verran vaivaa, minkä vuoksi niihin osanotto on
ihan ilahduttavaa. Eniten työtä teettävät kuitenkin
lehdet ja kokousesitelmät, ei vain papereiden ja
kirjapinojen, vaan myös pyöränraatojen,
rompetorien, työkalujen ja tietäjien parissa. Mutta
näin sitten päästääkin kuulemaan ja lukemaan
polkupyörien ja pyöräilyn kunnostusjuttuja,
kertomuksia ja historiikkejä.
Toinen ei välttämättä osaa kertoa toiselle,
miten vanhoja pyöriä pitää harrastaa - tai olla
harrastamatta. On kuitenkin välillä hyvä arvioida
tekemistensä mielekkyyttä. On onni saada
puuhata sitä, mistä pitää. Jossakin
velotapahtumassa nähdään!
Pikkuilmoituksetmaksuttomia Velojen jäsenille,
isommissa yhteys Reijo Lehtoseen
Lehti ei vastaa yksittäisten kirjoittajien
näkemyksistä.
Kansi:Suomalaisia pyörämerkkejä.
Kuva Markku Lahtinen
Pikajalka 2/2002
3
Lehtemme taustayhteisön tämän vuoden tavoitteiksi on kirjattu kaksi
erityyppistä asiaa: jäsenmäärän kasvattaminen ja - toisena - uuden
tiedon tuottaminen Suomen polkupyörähistoriasta. Varmaan kaikki
on hyvin, kun on paljon tietoa, lehdellä lukijoita, yhdistyksellä runsaasti
jäseniä? Uusi tieto ei voi olla itsetarkoitus, ei suuri jäsenmääräkään.
Asioilla on merkitystä vain, jos ne toteuttavat alan harrastajien
pyrkimyksiä polkupyörän ja pyöräilyn merkityksen kohottamiseksi ja
pyöräilykulttuurin vaalimiseksi. Tämä ilmenee säännöistä. Yleensä tieto
koetaan uudeksi ja merkittäväksi vain, jos se siirtää vanhoja mielikuvia
ja uskomuksia romukoppaan ja tuo selkeää tietoisuutta
tietämättömyyden ja epätietoisuuden tilalle. On toki lähdettävä
ajatuksesta, että uusi voi johtaa kauniimpaan ja
parempaan maailmaan; miksi pyrkiäkään vähempään.
Kun nyt silmäilen aiempien Pikajalkojen juttujani ja mietin uusia,
en tottavie vakuutu kaiken tarjoamani tiedon uutuudesta. Tieto on
ongelmallinen käsite; suullinen, kirjallinen, vain mietintämyssyssä ja
selkäytimessäkin oleva. Ja niin on uusikin: aivan veres, päivän tai viikon
vanha, vanhempikin, joka ei kuitenkaan ole ollut aiemmin
oivallettavissa. Itse lukiessani, tutkiskellessani, kysellessäni ja
kirjoittaessani koen löytäväni uutta, mutta onko se uutta toiselle, onko
kiinnostavaa - en tiedä. Kaikilla meistä ei ole aikaa, ei mielenkiintoakaan
penkoa suurten arkistojen saloja - onneksi aktiivisimmilla on. Itse
odotan mielenkiinnolla muun muassa pyörämerkkien ja niiden määrän
selvitystä ja selviämistä. Tätä, sanamukaisesti uutta tietoa ei ole ollut
aiemmin saatavilla - nyt jäljempänä tässä lehdessä on! Missä määrin
tieto kokonaisuudessaan saadaan talteen, riippuu ensisijaisesti
itsestämme. Jokainen voi löytää merkin, uutta. Oman skeptikkominäni
aamuajatus “minä en tiedä mitään” osoittautukoon pian pyörämerkkien
kohdalla pätemättömäksi.
Vaikka tässä Pikajalassa mitä ilmeisimmin uusinta ja järeintä
tietämystä edustaa Aamuruskosta alkava merkkien selvitys, olen
innoissani myös lehteen tarjoutuneista tuoreistakin kirjoittajista,
avustajista ja heidän monensorttisista jutuistaan. Kukin niistä tavallaan
antaa uutta, vaalii pyöräilykulttuuria, rakentaa historiaa. Nyt kun
merkkiselvityksen esirippu avautuu, houkuttelee se selvittämään lisää:
pyöriä, merkkejä, tekijöitä ja pajoja. Kenties keksit nyt julkaistuissa
jonkin virheen tai puutteen. Onko Iltahämyä ollut - anna kuulua. Jollet
onnistu lisäämään uutta merkkiä luetteloon, voit silti kertoa omasta,
äidin - tai vaikkapa maan äidin - pyörästä, sen merkistä, kaupasta,
korjauksista ja retkistä. Voit lähettää kuvan. Jatkossa meitä auttaa, että
merkkitietous on tietokannassa. Se mahdollistaa vaivattomasti erilliset
valmistajiin, paikkakuntiin, ajankohtiin ja jopa tietolähteisiin liittyvät
tulostukset. Niihin kuhunkin kytkeytyviä lisätietoja on mahdollista
selvittää ja tallentaa mukaan. Vaikka et lukija olisi Velojen jäsen, ei
haittaa; vaikka ei pyöräsi olisi suomalainen, ei sekään. Riittää, kun
tiedoillasi on perusteltu yhteys maahamme. Riittää, että juttusi
perusteella voi tehdä meikäläisiin asioihin ja oloihin vertailuja.
Kevät on tulossa, pian laukkaa taas rautaratsuni Reima! Tällä
loppukliseellä tyrkytän tietoa tai ainakin “tosi uskomusta” siitä, että
kevät ja kesä tulevat; ovathan ne tähänkin asti tulleet. Ei-tietämystä
sen sijaan tarjoan huudahdukseni lopulla: rautaratsua korkeapyöräistä
tai muuta 1800-luvun pikajalkaa minulla ei ole, ei Reimaakaan. Reima
tosin on pian kymmenen vuotta ollut hakusessa. Lukuhetkiä ja
pyöräretkiä - niin tuoreeseen piilevään kuin jo olevaankin - jokaiselle.
UUTTA JA VANHAA TIETOA
Kalevi Lepo, päätoimittaja
Tässä numerossa:
Pääkirjoitus 3
Artikkelit
Aamuruskosta Ylivetoon 6
Suomalaisen kulttuurin kirjosisältyy pyörännimiin 8
Aura kaunis ja ketterä 10
Husse 11
Kokemuksia hollantilaisestapyöräilyilmastosta 14
JOPO - polkupyörä jokaiselle 17
Varastettu polkupyörä 22
Pikakulkuri saapuu Suomeen 24Piruhevonen Uudessakaupungissa 28
Kangaroo - outo isopyöräinen 32
Vakiot
Summaries 4
Mies ja pyörä 5
Satularepusta 12
Pekka Puupää 13
Pinnojen välejä 21
Pyöräpajalta 32
Vanhat Velot ry
Kerhokuulumisia 29
Ulkomaiden velot 30
Ajo-ohjelma 34
Huoneentaulu 35
Pikajalka 1/2003
4
Summaries
Bicycle arrives at FinlandMikko Kylliäinen (pp. 24) describes the arrival
of bicycle to Finland. Finnish bicycle history
begins around 50 years later than in Europe
usually, while draisine was obviously never
known in Finland. However, its inventor, Karl
von Drais was not unknown in the 1830’s, when
newspapers published articles telling about his
other vehicle inventions.
After 1867 world fair in Paris the knowledge
of Michaux’s bicycles spread. It did not reach
Finland immediately, because Finland was
suffering the last hunger disaster of its history.
The first bicycle news were published at autumn
1868, but actual bicycle fever began in the
newspapers in spring 1869.
In April 1869, the editors were waiting for
the first bicycles to arrive when the first
steamboats after winter would reach Finland.
However, the most enthusiastic men did not
wait, but they built bicycles by themselves.
Hence, the first bicycles here were also made
in Finland.
The first bicycle fever lasted only the
summer 1869. Bicycle did not become popular
yet. People even laughed at the first bicyclists
or escaped while balancing by two wheels was
considered supernatural or magic. Bicycle did
not get popularity before the 1880’s when the
import of English bicycles began.
Finnish culture is included incycle makesMikko Kylliäinen studies the Finnish cycle
makes (pp. 8). Finnish manufacture of bicycles
began in the end of 1880’s. It was the era of
national romanticism, and the first Finnish cycle
makes Aino and Wäinö got their names from
Finnish national epic Kalevala.
Proportion of imported bicycles remained
high until the first decades of 20th century.
With imported bicycles, the international cycle
make vocabulary arrived at Finland. Many
Finnish cycle makes got their names according
to heroes of ancient Rome and Greece.
International words describing the quality or
properties as Extra, Express, Ideal, Special and
Standard has been used here, too.
Finland has also given some influences to
international cycle makes. During the 1920’s,
one Finnish name was known all over the world,
the Olympic winner Paavo Nurmi. Thus, there
was cycle makes named after him in Sweden
and Germany.
Most popular Finnish words used as cycle
makes are dealing with speed (Kiitävä, Nopsa,
Sukkela), durability (Kestävä, Luja, Vankka) or
sports (Ennätys, Kisa, Voitto). Commonly used
were also strong or quick animals such as
Haukka (hawk), Hirvi (moose), Karhu (bear)
and Kotka (eagle). Geographical words and
names were popular, too.
Total amount of Finnish cycle makes is not
known yet. Typically, one manufacturer made a
couple of makes, but there was factories
producing even 20 makes. It can be estimated
that there has been over 1000 Finnish cycle
makes.
Jopo - bicycle for everyoneHannu Pylväläinen (pp. 17) tells about his own
cycling history and especially about his relation
to the success product of the 1960’s and 1970’s,
Jopo by Finnish cycle company Helkama.
The idea of Helkama was to design a bicycle
which could serve all family members. With tyre
size of 22'’ and easily adjustable saddle and
steering, Jopo is suitable for both children and
adults. Jopo is also an example of Finnish
industrial design of the 1960’s. The name Jopo
is taken from first letters of Helkama’s
advertising text “Jokaiselle polkupyörä” - bicycle
for everyone.
Jopo came to markets in 1966. It became
soon a success which helped Helkama over the
difficult years of cycle industry. Jopo is often
considered the greatest innovation of Finnish
cycle industry, even though there was foreign
examples of bicycles with low wheels some
years earlier. The production of Jopo came to
end in 1977. Pylväläinen got his Jopo in 1967,
but after buying a moped in 1975, Jopo was
without use until 1997 when he began to
renovate it.
Cycling history in ViennaDuring last winter and spring, there has been a
bicycle exhibition in the technical museum of
Vienna. The exhibition presented especially
bicycles of past but reflected the future, too.
Markku Lahtinen (pp. 30) has visited the
museum and describes the exhibition and cycle
history of Vienna.
The oldest vehicles in the exhibition were
six early bicycles. Five of them were wooden
Austrian draisines and the sixth was an English
hobby horse. Oldest bicycle with pedals was
manufactured in 1868 by Michaux. Austrian
bicycle innovations like patented frame by Josef
Erlach were shown, too. Many peculiar
innovations were included in the exhibition, for
example highwheeler tandem and bicycle with
bamboo frame.
Pikajalka 1/2003
5
MINÄ AJOIN LUJAA
TEKSTI MARKKU LAHTINEN
Mies:
Ilkka Routa Joensuusta.
Esiteltävä pyörä:
Englantilainen Rudge. Valmistusajankohdasta
ei ole varmuutta, mutta takanapa on vuosimallia
1949. Daniel Rudge, joka tehtaan perusti, oli
kilpapyöräilijä. Rudgen tekemillä isopyöräisillä
oli kova kysyntä 1870-luvulla, ja niissä oli monia
kehittyneitä ratkaisuja, joiden ansiosta hän sai
palkintoja. Rudge itse kuoli jo 1880, mutta
tehdas pyöri hänen nimissään vielä kymmeniä
vuosia.
Mistä se on peräisin?
Löysin sen takapihalta Raumalta. Kuvittelen,
että ehkä sen on sinne joku merimies tuonut.
Muuttokuorman päällä sen toin Joensuuhun
taannoin.
MIES
JA
PYÖRÄ
Rudge-Whitworth.
Perienglantilainen naistenpyörä
1920-luvulta.
Miksi se on sinusta erikoinen?
Tämä on viimeisiä Rudgeja ennen kuin yritys
myytiin Raleighille. Rudge oli kuninkaallinen
hovihankkija. Pyörässä on aristokraattista tyyliä,
paljon hienoja yksityiskohtia niin kuin hienossa
autossa: ohjauslukko, koteloitu ketju,
napadynamo, huomiovalo, käsijarrut, Brooks-
satula, Sunboy-lamppu, Dyno 3 –kappa, 40
pinnaa takana.
Mitä muita pyöriä sinulla on?
Isopyöräinen 52”, jonka onnistuin hannkimaan
Ruotsista jokin vuosi sitten. Se oli aiemmin
tuotu Tanskasta Ruotsiin. Lisäksi minulla on
15 muuta ajokunnossa olevaa pyörää ja paljon
raatoja. Kauneimmat on kerätty omakotitalon
ullakolle pikku museoon. Niitä ei ole pyritty
liikaa entisöimään, putsattu ja siistitty, mutta
säilytetty patina näkyvissä. Esillä on myös
muuta pyöräilyyn liittyvää rekvisiittaa.
Pyöräilymuhvi
Mainion keksinnön on tehnyt se virkanainen, joka joutuu päivittäin polkupyörällä käymään
virassaan 10 km:n takaa. Aamulla työhön mennessä paleli hänen käsiään, olipa hänellä kuinka
lämpimät käsineet tahansa. Viimein hän sai onnistuneen aatteen, jonka hän auliisti antaa toisillekin
opiksi ja neuvoksi. Hän harsi aaltopahvista kokoon kaksi niin suurta muhvia, että niihin parahiksi
mahtui nyrkkiin puristettu käsi. Sitten hän pujotti muhvin ohjaustangon kädensijaan, veti ryppyyn
muhvin ulomman reunan ja köytti sen kiinni ohjaustankoon hiukan kädensijan alapuolelle. Muhvin
täytyy olla niin leveä, että se ulottuu joitakin cm pitemmälle kuin kädensija. Ja nyt on sormilla
uskomattoman lämmin pesä eikä pyöräilijällä tarvitse olla kuin tavalliset villalapaset, vaikkapa
ulkona olisi 30 asteen pakkanen.
(Maija Suova, toim; Joka naisen niksikirja. Porvoo 1952.)
Pikajalka 1/2003
6
AAMURUSKOSTA YLIVETOONOSA A-D
Pikajalan numerossa 1/2002 Vanhat Velot ry pyysi lukijoilta tietoja suomalaisista pyörämerkeistä.
15.3.2003 mennessä tietoja on kertynyt yhteensä 380 merkistä. Tietoja ovat toimittaneet Markku
Lahtinen, Reijo Lehtonen, Kalevi Lepo, Petri Makkonen, Jussi Muotiala, Jarmo Pihlajamäki, Marja-
Riitta Pöysti ja Ilkka Routa. Vanhat Velot ry esittää heille kiitoksensa. Erityisen suuren määrän
merkkejä lähetti Jussi Muotiala, jolle on kiitokseksi toimitettu kirjapalkinto. Useita kymmeniä
merkkejä toimittivat myös Reijo Lehtonen ja Kalevi Lepo. Taulukossa viereisellä sivulla julkaistaan
ensimmäiset merkit aakkosjärjestyksessä. Pikajalan tulevissa numeroissa merkkejä julkaistaan lisää.
Lukuohjeita
Merkkien ajoitus perustuu pääasiassa merkin
esiintymiseen sanomalehti-ilmoituksissa. Aika-
sarakkeessa merkintä ”1950-luku” tarkoittaa,
että merkkiä tiedetään tehdyn kyseisellä
vuosikymmenellä. Merkintä ”1930-luku…1950-
luku” tarkoittaa, että merkkiä on tehty 1930-,
1940- ja 1950-luvuilla. Kun aika-sarakkeeseen
on merkitty aikaväli vuoden tarkkuudella,
esimerkiksi ”1938-1939, 1952-1960”, pyöriä
tiedetään ilmoitetun juuri ko. vuosina. Tekijä
tarkoittaa henkilöä tai yritystä, joka näkyy
pyörän nimikilvessä tai valmistajana
ilmoituksessa. Tekijä voi siten olla pyörätehdas,
tukkuliike, kauppias tai pyöräkorjaamo.
Paikkakuntasarakkeeseen merkitty tieto
tarkoittaa kaupunkia tai kuntaa, jossa pyörän
tekijä on toiminut.
Tietojen täydentäminen
Polkupyörämerkkien luettelossa olevat tiedot
eivät ole täydellisiä monenkaan merkin osalta.
Luetteloa täydennetäänkin jatkuvasti. Vanhat
Velot ry ottaa mielellään vastaan tietoja uusista
merkeistä sekä täydennyksiä jo luettelossa
olevien merkkien tietoihin. Tietoja voi lähettää
yhdistyksen sihteerille Mikko Kylliäiselle.
Suomalaisia pyörämerkkejä
Luk
ijaki
lpai
lu:
Arv
aa m
onta
ko m
erkk
iä lu
ette
loss
a on
sit
ten
muu
tam
an v
uode
n pä
ästä
, kun
Yli
veto
onas
ti o
n pä
ästy
?Va
stau
kset
Van
hojen
Veloj
en o
soitte
esee
n L
indf
orsink
atu
10 B
20, 33720 T
ampe
re10
.10.
2003
men
ness
ä. K
irja
palk
into
.
Pikajalka 1/2003
7
Merkki Tekijä Paikkakunta Aika
Aamurusko E. & J. Leino Salo 1910-luku…1930-lukuAatra Konekauppa O.Y. Aatra Helsinki 1910-lukuAchilles Osakeyhtiö Villa ja Kone Oulu 1920-lukuAchilles Iisak Kauppi O.Y. Oulu 1930-luku…1950-lukuAFA Oy A. F. Aaltonen Ab Turku 1950-lukuAhma Tampereen Urheilu-Keskus Tampere 1930-lukuAino Veljekset Friis Kokkola 1890-lukuAino S:n Polkupyörä- ja Konethds Turku 1930-luku…1950-lukuAjax E. L. Martin Porvoo 1910-lukuAjokas A. Näykki Kemi 1920-lukuAlku E. Ahti EuraAloy Kone ja Terä Oy TampereAmericana Osakeyhtiö Villa ja Kone Oulu 1920-lukuAmericana Iisak Kauppi O.Y. Oulu 1930-lukuAnsio M. J. Huttusen polkupyöräl. Jyväskylä 1930-lukuApollo Helkama HelsinkiApollo S:n Polkupyörä- ja Konethds Turku 1910-lukuAtlas Velj. Lindberg Rauma 1910-lukuAulanko Soitinaitta Hämeenlinna 1938-1939, 1952-1960Aune Rauman Polkupyörätehdas Rauma 1910-lukuAura Koneliike Oskari Tuomi Turku 1920-luku…1950-lukuAuto Yrjö Reunanen Turku 1920-lukuBalder Urheiluliike Argo Vaasa 1950-lukuBjörnen V. V. Kyhä Oy PoriCamping Kone ja Terä Oy Tampere 1950-lukuCamping Kesko Helsinki 1960-lukuCentrum Oy From Ab Karjaa 1930-lukuChampion Mäkelin Oy Helsinki 1950-lukuCleveland Veljekset Mattson Pietarsaari 1930-luku…1950-lukuComet Teräs Oy Vaasa 1950-lukuContor M. J. Huttusen polkupyöräl. Jyväskylä 1930-lukuCresent Pyöräpaja- ja liike Seinäjoki 1950-lukuCresent Extra Oy G. L. Hasselblatt Ab Vaasa 1950-lukuCresto Pyöräaitta Hämeenlinna 1958-1961Cresto Teräs Oy Vaasa 1950-luku…1960-lukuDaisy L. Palin - S. Palin Vaasa 1910-lukuDarling L. Palin - S. Palin Vaasa 1910-lukuDiamant Veljekset Mattson Pietarsaari 1950-lukuDiana Axel Wallenius Helsinki 1920-lukuDomo Gustaf Swanljung Vaasa 1920-luku
Suomalaisia pyörämerkkejä, osa A-D
Pikajalka 1/2003
8
Suomalaista polkupyörätuotantoa on ollut
olemassa jo 1880-luvulla: esimerkiksi
Hämeenlinnassa seppä Otto Wellenius valmisti
korkeapyöräisiä polkupyöriä vuosina 1886-
18911. Welleniuksen ei kuitenkaan tiedetä
mainostaneen pyöriään millään tietyllä merkillä
– kaiken kaikkiaan hänen pyöräkauppansakaan
ei liene ollut erityisen laajaa, kaikkiaan ehkä
parikymmentä pyörää.
Suomalaisina pidettäviä merkkejä myi
ensimmäisenä 1890-luvulla ilmeisesti Veljekset
Friisin Konepaja, joka toimi Kalajoella ja
Kokkolassa. 1800-luvun viimeisellä
vuosikymmenellä elettiin kansallisromantiikan
ja karelianismin aikaa, ja ajan hengen mukaisesti
Friisein pyörät olivat saaneet kantaakseen nimet
Aino ja Väinö.2 Myöhemmin moni muukin
pyöräkauppias tai tukkuliike on nimennyt
pyöriään Kalevalasta saaduilla nimillä
esimerkiksi Ilmariseksi, Kalevaksi ja Sammoksi.
Antiikista Englantiin
Tuotujen pyörien osuus Suomessa myydyistä
pyöristä oli pyöräkaupan ensimmäisinä
vuosikymmeninä suuri. Tuontipyörien mukana
Suomeen tuli myös kansainvälinen
polkupyöränimistö: Suomessa niin kuin
muuallakin Euroopassa polkupyörämerkkeinä
ovat seikkailleet antiikin sankarit Achilles,
Apollo, Atlas, Hektor, Hercules, Jupiter ja
sankarittaret Juno ja Venus. Kustaa Merilä aloitti
teollisen rungonvalmistuksen Olympia-
merkillä. Stadion ilmestyi pyörämerkiksi, kun
1930-luvulla valmisteltiin olympialaisia
Helsinkiin vuodeksi 1940.
Kansainväliset mainesanat, kuten Extra,
Express, Ideal, Special ja Standard päätyivät
pyörämerkeiksi Suomessakin. Special Extra
Prima –pyörän on täytynyt olla aivan
erinomaisen hyvä. Toisinaan kauppias aloitteli
uraansa myymällä ulkomaisia pyöriä, mutta
ryhtyi myöhemmin tekemään omaa merkkiään.
Tällöin mallina saattoi olla hänen aiemmin
myymänsä ulkomainen merkki. Esimerkiksi
hämeenlinnalainen G. A. Karlsson myi 1920-
luvulla ruotsalaisen Nymanin tehtaan Rekord-
merkkiä, mutta seuraavalla vuosikymmenellä
hän rupesi kokoamaan omaa merkkiään Rekord
Extra.3
Pyörämerkkejä on koottu myös
suomenruotsalaist väestöä varten. Turkulaisella
Oskari Tuomella oli neljä merkkiä, Etevä,
Idrott, Aura ja Prins. Etevä ja Idrott olivat
nimikilpeä lukuun ottamatta täysin samanlaisia,
samoin huokeammat Aura ja Prins. Idrott- ja
Prins-merkit koottiin myytäviksi ruotsinkielisiin
saaristopitäjiin.4
Englanninkielisiä merkkejä on ollut koko
suomalaisen pyörähistorian ajan, mutta 1950-
luvulla niiden suosio näyttää kasvaneen.
Esimerkiksi Kustaa Merilän kuvastoihin ja
ilmoituksiin ilmestyi 1950-luvulla Eagle-merkki.
Teräs Oy kauppasi Lakeuden ja Uljaan lisäksi
Kingiä ja Winneriä. Oulussa Iisak Kaupin
asiakkaat pyöräilivät Racerilla.
Suomi ei ole ollut pelkästään ottamassa
vastaan vaikutteita kansainvälisestä
pyöräsanastosta, vaan se on myös antanut siihen
jotakin. 1920- ja 1930-luvulla yksi suomalainen
nimi oli koko urheilevan maailman huulilla:
Paavo Nurmi. Niinpä sekä Ruotsista että
Saksasta tunnetaan pyörämerkki Nurmi. Sisu-
merkkistä pyörää on Ruotsissa koonnut
useampikin kauppias.5
SUOMALAISEN
KULTTUURIN KIRJO
SISÄLTYY
PYÖRÄMERKKEIHIN
TEKSTI MIKKO KYLLIÄINEN
Lahtelaisen Oiva Lapilan
Polkupyöräliikeen ilmoitusten
sankarina seikkaili Ville Visu,
joka pohdinnoillaan todisteli
Express-pyörien erinomaisuutta.
Ilmoitus Etelä-Suomen Sanomissa
3.4.1937.
Pikajalka 1/2003
9
Oma merkki - markkinaetu
1930-luvun lopulla Suomen polkupyöräteollisuus
eli hyvää aikaa. Vuosikymmenen alun laman
jälkeen kahden olemassa olleen runkoja
valmistaneen tehtaan lisäksi aloitti kaksi uutta.
Tehtaat myivät itse vuosittain noin 30 000 pyörää,
minkä lisäksi ne valmistivat lähes 50 000 runkoa.6
Rungot menivät suureksi osaksi suurille pyöräalan
tukkuliikkeille, osaksi paikallisille kauppiaille ja
pyöräkorjaamoille. Kotimaisten runkojen lisäksi
oli vielä suuri määrä tuontia.
Samaan aikaan valmistettujen, koottujen ja
myytyjen merkkien määrä lienee ollut
suurimmillaan 1930-luvun lopulla. Pyöräalalla
saattoi menestyä myymällä tunnettua kotimaista
tai ulkomaista merkkiä. Toinen keino menestyä
oli koota omaa merkkiä. Siksi melkein jokaisella
kauppiaalla oli oma merkkinsä, sillä se oli keino
erottua muista kauppiaista. Kokoamalla oman
merkkinsä laadukkaista tai sellaiseksi väitetyistä
osista kauppias saattoi ilmoittaa myyvänsä
ensiluokkaisia, parhaiden ulkomaisten veroisia tai
suorastaan parhaita pyöriä. Samaa pyörää ei
kuitenkaan tehty peräkkäisinä vuosina välttämättä
samoista osista.
Turussa toiminut Oy A. F. Aaltonen esimerkiksi
myi Varsinais-Suomen maaseudun kauppiaille ja
korjaamoille pyörien osat ja toimitti heille myös
teettämänsä nimikilvet. 1930-luvulla Aaltonen myi
ainakin Pyrkijän runkoja. Kauppiaille jaellussa
Polkupyörätarvikkeiden tukku- ja
vähittäishinnastossa nimikilpien tukkuhinta oli
3,50 markkaa ja vähittäishinta 4 markkaa.7
Pyörätehtaat ja tukkukauppiaat myös myivät
valmiita pyöriä ilman merkkejä. Oman merkin
teko onnistui siis myös pelkästään kiinnittämällä
valmiiseen pyörään nimikilven.
Omaa, muista erottuvaa merkkiä ei ollut aina
helppoa keksiä. Esimerkiksi Victoria- ja Rekord-
merkkejä eri kirjoitusasuisina onkoonnut ainakin
kuusi kauppiasta, Leijonaa viisi, Voittoa ja Specialia
neljä. Joskus merkeistä syntyi riitojakin, kuten
1950-luvulla Hämeenlinnassa, jossa kaksi
kauppiasta todisteli monen vuoden ajan
sanomalehden palstoilla juuri oman merkkinsä
olevan alkuperäinen Rekord. Myöhemmin vielä
kolmaskin hämeenlinnalainen kauppias nimesi
merkkinsä Rekordiksi.8
Merkki kertoo ominaisuudet
Mainoslauseiden lisäksi pyörän erinomaisuuden
voi ilmoittaa jo sen nimellä. Kestävä, Kiitävä, Luja.
Mainio, Nopsa, Sukkela tai Werraton ei voi olla
huono pyörä. Mutta kuinkahan mahtoi mennä
kaupaksi pyörä, joka oli nimetty Kiivaaksi?
Urheilun maailmasta pyörämerkeiksi on otettu
Ennätys, Kisa, Urheilu ja Voitto. Vauhtiin ja
nopeuteen viittaavat Kiito, Kiri, Salama ja
Viima. Hyviä ominaisuuksia kuvaavat myös
Reima, Reipas ja Tarmo. Pyöräilyn tuottamaa
mielihyvää ja etuja voi korostaa nimeämällä
pyöränsä Huviksi, Iloksi tai Hyödyksi.
Monet pyörämerkit on nimetty eläinten
mukaan. Suosituimpia ovat tietysti olleet
nopeat, vahvat, vikkelät ja uljaat eläimet - tuskin
kauppias olisi saanut pyöriään myydyksi, jos
hän olisi nimennyt ne hiireksi tai kärmeeksi.
Niinpä pyörämerkkeinä ovat liitäneet ja
loikkineet Haukka, Hirvi, Ilves, Kauris, Karhu
ja Kotka. Joukkoon on päässyt vähän
arkisempikin eläin, Lokki. Karhu liikkui
pyörämerkkinä ruotsiksikin: porilainen V. V.
Kyhä Oy myi Björnen-merkkiä.
Eksoottisemmista eläimistä leijona on päätynyt
paitsi Suomen vaakunaan, myös pyörämerkiksi
sukulaistensa pantterin ja jaguaarin seuraksi.
Sosiaaliset suhteetSuomen pyörämerkeissä?
1930-luvulla aatteet jakoivat yhteiskuntaa
voimakkaammin kuin nykyisin. Sanomalehdet,
osuusliike, urheiluseurat ja keskusjärjestöt
olivat joko porvarillisia tai työväenliikettä
lähellä. Voisi ajatella, että olisi ollut myös
pyörämerkkejä, jotka olisi nimetty erityisesti
työväestöä ajatellen. Tällaisia merkkejä ei
kuitenkaan juuri tunneta. Luja Ote saattaa olla
sellainen. Merkissä on tekstin lisäksi kuvattu
työväenliikkeen taisteleva nyrkki. Kone ja Terä
Oy:n tekemä Voima viittaa ehkä
tamperelaiseen osuusliike Voimaan.
Yhteiskunnallisen kannanoton voisi ajatella
sisältyvän pyörämerkkiin Sopu, jota myi
Suomen Maanviljelijäin Kauppa Oy
Tampereella. Pitkään maatalousvaltaisen
Suomen pyöräilijät saattoivat ostaa
kulkuneuvoikseen myös Viljelyksen tai
Maaseudun, jota on koonnut useampikin
kauppias. Isänmaalliselta kuulostavat Maamme
sekä Suomi ja Finlandia.
Kotiseudun ystävään vetosivat Aulanko,
Häme, Imatra, Koli, Karjala, Laatokka, Oulu
ja Vuoksi. Linnojen kaupungissa Viipurissa ja
Hämeenlinnassa on tehty Linna-pyöriä. Harju
on monista harjuistaan kuuluisan Kangasalan
pyörämerkki.
Paljonko Suomessa onollut pyörämerkkejä?
Polkupyörämerkit ovat osa suomalaista
kulttuurihistoriaa, joka on kaiken aikaa
katoamassa. Pyörät ruostuvat kuusien alle,
nimikilvet rapistuvat lukukelvottomiksi ja
tietoa häviää jäljettömiin. Uusia merkkejäkään
Kirjoittaja ajelisi jollain
seuraavista pyöristä, jos
voisi valita:
AhmaEtevä
Kauris
KirmaVankka
akina
Pikajalka 1/2003
10
tuskin syntyy: enää eivät kauppiaat myy omia
merkkejään ja viidestä aikanaan toimineesta
pyörätehtaastakin on jäljellä enää kaksi.
Tyypillisesti yksi kauppias lienee koonnut 1-
4 merkkiä. Joillakin kauppiailla merkkejä on
ollut paljon enemmänkin: esimerkiksi
Hämeenlinnassa ja Lahdessa toimineella
Soitinaitalla oli vuosien varrella 15 merkkiä.
Vaasalainen Teräs Oy kokosi 1950-luvulla peräti
20 merkkiä. Polkupyörätehtaista eniten
merkkejä on ollut Kone ja Terä Oy:llä ja Kustaa
Merilän omistamalla Suomen Polkupyörä- ja
Konetehtaalla, kummallakin yli kymmenen
merkkiä. Maantieteellisesti erilaisia merkkejä
lienee ollut eniten Turussa ja Vaasassa, jotka
ovat olleet tärkeitä pyöräteollisuuden ja –
kaupan keskuksia.
Paljonko Suomessa on ollut pyörämerkkejä?
Varovaisesti voidaan olettaa, että 400 kunnassa
on ollut vähintään yksi kauppias, joka on myynyt
kahta merkkiä. Ei liene kovin väärin arvata, että
merkkejä on ollut yli tuhat.
Lähteet:1 Mikko Kylliäinen, Welocipediä seppäWelleniuksella. Hämeenlinna-Wanaja 2003, s.17-19.2 Heikki Kuva, Kaksipyöräisten vuosisata.Jyväskylä 1988, s. 36.3 Mikko Kylliäinen, G.A. Karlsson,polkupyörien erikoisliike. Pikajalka, nro 1/2002, s. 20-24.4 Mikko Kylliäinen, Koneliike Oskari Tuomi.Pikajalka, nro 1/2001, s. 14-18.5 Gert Ekström, Älskade cykel. Värnamo 2001;Ottokar Schöla, Deutsche Fahrradmarken vonA-Z. Haltern, 20006 Heikki Kuva, Kaksipyöräisten vuosisata.Jyväskylä 1988, s. 120-130.7 Oy A. F. Aaltonen, Polkupyörätarvikkeidentukku- ja vähittäishinnasto. 1930-luku. ReijoLehtosen kokoelma.8 Kylliäinen 2002, s. 23.
Pyörätehtaat myivät
tukkuliikkeille ja kauppiaille
runkoja. Kustaa Merilän
kuvastossa vuodelta 1924
”polkupyöränkehien” hinnat
ovat 365-405 markkaa. Reijo
Lehtosen kokoelma.
Aura kaunis ja ketterä
Koneliike Oskari Tuomen Turussa 1920-1950-luvuilla
valmistama Aura-polkupyörä on arvatenkin saanut nimensä
samannimisestä varsinaissuomalaisesta joesta, jolla taas on
yhteys Auran kuntaan sekä tietenkin itse
aura (kyntöaura, lumiaura, kurkiaura) -
sanaan. Ja, on auralla henkisempiäkin,
abstrakteja merkityksiä. Mielenkiintoinen
on sanan vanhempi muoto aatra (atra),
joka puolestaan on ollut helsinkiläisen
Konekauppa O.Y. Aatran pyörä-
merkkinä.
Kuvassa käyttäjiensä kertoman mukaan
punainen, kevytkulkuinen, kaunis ja
ketterä (tässä Marketta Koskisen
ohjastama) Aura-pyörä on seisahtanut
sopivasti kameran etsimen eteen toisen
punavirtuoosin, Sputnikin 1957-,
aikakaudella.
Paikka on Nokian Koskenmäessä.
Sinne, 6-lapsiseen Koskisen perheeseen
käytetty Aura ostettiin toiseksi
polkupyöräksi ja kulkuneuvoksi 1950-
luvun alussa.
Pyörän palvelutehtävää voinee pitää sodan jälkeisen ajan
polkupyörille jokseenkin tavanomaisena.
Uimareisulla Aura toimi kolmen siskoksen kulkuneuvona.
Vanhin, 10...12-vuotias ajoi; nuoremmat istuivat takana ritsillä
sekä edessä itse rakennetulla lastenistuimella.
Paluumatkalla ohjainsarvissa kulki 2 ämpärillistä lehmän-
lantaa ja takaritsillä polttopuuta, pienemmät saivat kävellä.
Ei enää niin selkeästi pelkästään hyötyajoneuvona, mutta
yhä kuitenkin äidin ja kahden lapsen kulkuvälineenä, Aura
palveli 1970-luvullakin, seuraavan sukupolven aikana.
Kaikkina vuosina maitokannut,
koulureput ja kauppakassit, tottakai,
milloin kenenkin perheenjäsenen
mukana, olivat jokapäiväistä
kyydittävää.
Auralla toimi myös Nokian
kirjakaupassa mm. kirjalaatikoitten
kuljetuspyöränä tsuppari-kesäapu-
lainen Marketalla 1960-luvun
alkupuolella.
Auran aiemmasta historiasta, ennen
sen tuloa Koskenmäkeen, ei ole tietoa,
mutta sen loppuvaihe tiedetään ja on
varsin tavanomainen. Huono-
kuntoiseksi arvioitu ja tuomittu pyörä
päätyi muuton yhteydessä
kaatopaikkakuormaan ja ilmeisesti
Nokian Koukkujärvelle1970- ja 80-
lukujen vaihteessa.
Äidinkielemme, ei vain pyörämme, on rakas sekä rikas. Kun
kuvainnollisesti on voitu sanoa “isäntä tarttui auran kurkeen”
(tarkoittaen, että hän esimerkiksi isänsä kuoltua joutui ottamaan
talon hoitoonsa), voi kuvan pyöräilijänkin todeta tarttuneen
Auraa sarviin, kuvaajan kameraa vipstaakiin. - Niin on tämäkin
tarina. kl
Pikajalka 1/2003
11
Ajattelin liite skrivaa gamloihin
weloihin ku Rååperi froogas
mult jotain snadii breivii, ja
slangiks tarvii olla. No ei siin sit
miid kyl mä voin stedaa skrivaa
mut ei tää helppoo oo ku pitäis
viel ite jubat kekkaa. No mä
skrivaan mun Hussest teille
jotain kliffaa pluggattavaa, tai
kliffa ja kliffaa se kai on sit
jokaisen omas öögas mikä on
kliffaa.
Tässon sitä gamlaa jota fatsi
ja starbut byggalla pamlas ja
uudempaa jota skloddina
Pehkiksen kans pamistiin. Mä
oon ite itseasiassa skloddi vielä. (Niin mä ite
kelaan.) Mun mutsi ja fatsi duunas mut -67 eli
emmä mikään starbu oo mut kyllä mä snygin
welon tsennaan ku sellasen hiffaan ja siitähän
täs on kysymys.
Mä tsöpasin mun Hussen mutsin systeriltä eli
mun tädiltä, sen äijä eli Taito itseasiassa omisti
sen (Taito kolas ja grevattiin -97) joka oli sen
saanu faijaltaan Hugolta joka oli sillä skujannu
Porvoon ympäri v 20 vai olikse 22 nyt ei
knubura leikkaa, mut siit on prenikkaki sil
jemmas siin on vuosiluvut oli finlannu ne
skabat.
Se oli ollu sen Taiton silmäterä se fillari, se
kävi sitä vikoil päivilläänkin pyyhkimässä pölyjä
ja pumppaamassa ilmaa kumeihin. Siitä oli
tosi kliffoi kuvii kun se ja sen frendi staijaa
velojen vieresä selkeesti näyttämässä sitä fillarii,
niil oli snygit releet: stiflat blankis sliparit
päällä ja peena suoras.
Joo se fillari sit rupes askarruttaa mua ku se
siellä galsas klibos yksin staijaa eikä kukaan siitä
vällää. No mä kelasin et se pitää saada takas
gamlaan stailiin ku siit oli vaihdettu satula,
stonga, polkimet ja lokkarit. Essin kanssa
vexlattii greijaa mä sain siitä stongan puutupeilla
ja Maukka hiffas sen faijan systerin navetasta
itelleen fillarin ja mulle satulan, no ni nyt alko
jo viisaa.
Sit mä otin siitä tarakan veg ku se lattarauta
tarakka oli vexlattu uuteen putkimalliin, avot
nyt oli ilme kuin Cruiserilla nyt kelpaa skujaa.
Mä skujaan sillä kesäsin joka aamu duuniin
Mosast Hertsigaan 10 km. (Mosa on Fastikan
ja Malmin välis.) Se on kuulkaa kliffaa kyytii ku
Suulis kletraa ja kahvin
päälle plaadaa aamusiggee
kesäbresa knuburassa,
tyylillä duuniin kellä muuten
on kiire duuniin??? ei mul
ainakaan ei sinne pidä
kiirehtii mut veg sielt tullaa
kyl usein kovempaa.
Duuninpäälle Malmin
tortsille divaa kuppi
borggaa tsiigaa ku friidujen
lanteet gungaa kesäklänsan
alla fogelit sjungaa suulis
griinaa siinä on homman
nimi.
Se fillari muuten oli musta ja se Taito oli
moglannu sen se mä meinasin moglaa sen
uusiksi mut enhämmä semmosta voi duunaa
ku se Taito oli sen kivaks duunannu se vois
suuttuu ku se pilvenreunalta smyygaa mun ajoo.
No mitä jengi kelaa tällaisesta fiksaamisesta,
toiset on sitä mieltä et kaikki pitää olla orkkiksii
no pitääkö? Tää on vaan mun meininki tos fillari
hommmas.
Duunis joutu skoijaa yhtä gibaa ku se oli
bungannu jostain Härsläppävatkaimesta
(Endurofillari) kakstoist donaa gamlaa hugee
kelatkaa kakstoistdonaa mä fråågasin silt et mikä
tos bungaa??
No sehän rupes viisaa kato on vexlaajaa sen
sen nimistä ja jousitus on vaik mitä löytyy, no
joutu sit tokasee et mun fillari bungas hiukka
vähemmän ja se on kestänytkin käyttöpyöränä
jo melkei 100 vuotta ja ei loppua näy. 1-vaihde
ja jarru löytyy mut stailist ei tingitä.
No siihen tää toinen että mulla tulee sen ja
sen verran kilsoi johon mä että: Niin mullakin
ei paljoo puutu. eiks se oo niin et jos tulee mäki
ni pitää sit polkee kovempaa jos on tarvis, eiks
se oo Giba joka jyllää eikä ominaisuudet no se
loppu se keskustelu siihen. Mut must oli kliffa
liite skoijailla ei se vissiin hiffannu mitä mä ajoin
takaa..
Täss on tän homman suola, sieltä täältä osia
eikä helpoimmalla kun ne bungaa yleensä
enemmmän ku köntässä tsöpaa, kylhän te sen
haijaatte että: Sniidu spaaraa joka saumas.
HUSSE
Kaljami MosastaNimimerkki on helsinkiläinen vanha
velo.
Kirje lukijalta
Pikajalka 1/2003
12
Kirjojen sivuillekin polkupyörä on viime
aikoina ajanut. Finlandia-palkintoehdokkaana
olleessa Harri Tapperin romaanissa
”Pitkäsuisten suku” ostetaan pyörä, kannetaan
sitä kotiin, noustaan sen avulla suosta,
harjoitellaan yöllä ja opitaan lopulta
ajamaankin. Jo aiemminkin pyöräilevänä
kirjailijana tunnettu Markku Envall kertoo
syksyllä ilmestyneessä esseekokoelmassaan
”Polkupyörällä ajamisen taito” pitkäaikaisesta
pyöräilyharrastuksestaan. Markku Envall
esiintyy Kangasalan Lepokodin kirjakahvilassa
4.5. klo 15 alkaen.
Teräs Oy on yksi monista tunnetuista Vaasassa
toimineista polkupyöräalan yrityksistä. Teräs
Oy myi kokoamiaan polkupyöriä yli 20 merkillä.
Mikkelissä toimivaan Suomen elinkeinoelämän
keskusarkistoon talletetussa yrityksen
arkistossa on asiakirjoja yli 26 hyllymetriä.
Hämeenlinnassa tammikuussa ilmestyneessä
Hämeenlinna- ja Wanaja-seurojen kotiseutu-
julkaisussa on artikkeli seppä Otto
Welleniuksesta, joka valmisti korkeapyöräisiä
polkupyöriä 1880-luvun lopulla. Hän oli paitsi
Hämeenlinnan ensimmäinen pyöräalan yrittäjä,
myös yksi ensimmäisistä yrittäjistä koko
maassa. Julkaisua on saatavana hämeenlinna-
laisista kirjakaupoista.
Seinäjoen kaupunginkirjaston kokoelmissa on
mielenkiintoinen pyöräkirja: 1979 otettu
uusintapainos vuonna 1896 julkaistusta
Archibald Sharpin kir jasta ”Bicycles &
Tricycles”. Sharp kertoo yksityiskohtaisesti
pyörän tekniikasta ja todistelee tieteellisesti,
millaisia voimia pyörään ja sen eri osiin
vaikuttaa. Esipuheessa todetaan, että Sharpin
kirjaan tutustumalla olisi voitu välttää monia
virheitä, joita anglosaksisissa maissa tehtiin, kun
pyörä alkoi 1960-luvulla saada uudestaan
suosiota.
Juhani Aho on ollut esillä alkuvuodesta
television Venny-sarjan vuoksi. Vanhempien
päivien perhokalastusvillityksen ohella hänen
nuoruuden pyöräilyharrastuksensa on tullut
tunnetuksi. Juhani Aho kävi useita kertoja
SATULAREPUSTA
pyöräilemässä Keski-Euroopassa.
1897 Aho kirjoitti Päivälehteen jutun
”Polkupyörällä Pariisissa”, jossa hän toi esiin
ihastuksensa, uuden Columbus-pyörän: ”Oikein
hieno polkupyörä, kaikkein uusinta mallia, osaa
näet – joskaan ei puhua, niin ainakin ilmaista
ajatuksensa. Se iskee silmää, kirkasta, nikkelöityä
silmää, kun auringonsäde sattuu kiiltävän
ohjaustangon käänteeseen. Ja kun vähän aikaa
sitä katselet, niin totta tosiaan kaaputtaa se
poljinta, näyttää liikuttavan satulaa niin kuin
töpöhäntä koira häntänsä päätä, kun se
houkuttelee isäntäänsä metsälle.”
Pyörässä on uudet laakerit, joita ei tarvitse
puhdistaa kuin jouluna ja juhannuksena.
Vaihtopyörä on suuri kuin myllynratas, mutta
silti pyörä on kevyt kuin väkkärä, vain vähän yli
10 kiloa.
Uudellä pyörällä Aho ajelee Pariisin
erinomaisia pyöräteitä, jotka keskustassa ovat
puulla päällystetyt ja Boulognen metsässä
hiekkapintaiset. Puisto on sunnuntaisin täynnä
pyöräilijöitä. Kahvilan verannalla on mukava
katsella vilkasta liikennettä. Meneepä siinä
istuskellessa ohi kilpapyöräilijöitäkin:
Bordeauxista ollaan tulossa ja loppukiri huima:
”pölyisen pyörän selässä melkein mahallaan
pieni, puolialaston nuorukainen – hän on
voittaja, ensimmäinen palkinto!”
Tallinnasta etelään houkuttelee Veli
Tirkkonen lukijoita toimittamassaan Retro Auto
Moto -lehden numerossa 5/2002. Sinun, joka
suunnittelet pyöräretkeä Suomenlahden
etelärannoille, kannattaa lukea kyseinen,
Latviassa E67-tien varrella sijaitsevasta
Saulkrastin polkupyörämuseosta kertova
artikkeli. Eikä pelkästään Saulkrastissa, vaan
muuallakin Virossa, Latviassa, Liettuassa ja
edelleen Puolassa tiedetään olevan lukuisia
meillä esiintymättömiä pyöräharvinaisuuksia.
Suomen suurin pyörämuseo , Teuvan
Pyörätalli, on avoinna viimevuotiseen tapaan:
toukokuun alusta elokuun loppuun joka päivä
klo 11-16. Pääsymaksu on aikuisilta 3 euroa,
lapsilta ja koululaisilta euro. Pyörätalli on saanut
talven aikana kokoelmiinsa täydennyksiä, mm.
Äsken pamahti.
(Kuminkorjaaja)
KOONNUT KALEVI LEPO
Pikajalka 1/2003
13
renkaiden vulkanointilaitteen ja puupalikoista
kootun korvikerenkaan sota-ajalta
Www.teuva.fi/pyoramuseo.
Mobilia auto- ja tiemuseon tämänvuotisen
näyttelyn teemana on “Katu kuuma kaupungin”.
Se esittelee kaupunkiliikenteen erityispiirteitä -
ilmiöitä, joihin et maaseudulla törmää -
menneiden vuosien ja vuosikymmenien ajalta.
Näyttely avautuu yleisölle 26.4. ja on avoinna
vuoden loppuun asti. Kaupunkiliikenteeseen on
kuulunut, ja kuuluu, pyöräilykin. Nähdäänkö
näyttelyssä? Www.mobilia.fi.
Pyöräretkellä Mobiliaan ja Kangasalle (tai
toisin päin) kannattaa poiketa myös
Vehoniemen automuseossa. Siellä on esillä
muun muassa museon perustajan Olavi Sallisen
3-vaihteinen, vaihdelaatikollinen Adler-pyörä
1930-luvulta ja sen vieressä kangasalalaisen
valmistajan, Veljekset Harakkamäen, tekemä,
Sallisen 1950-luvun alussa uutena ostama
Harju-pyörä, johon on jälkeen päin asennettu
samanikäinen apumoottori. Varaosien
kuljetusta(?) varten on hyväkuntoinen
Kuljetuspalvelu Kuorttin tavarapyörä
parkkeerattu Harjun ja Adlerin vierelle. Sallisella
yksityiskäytössä oleva viipurilainen Linna-pyörä
- muuten - kaipailee nykykuntoista hieman
parempaa etumerkkiä. Www.automuseo.com.
Pikajalka 1/2003
14
Hollannissa pyörän selkään pääsee heti vauvana.
Monet vanhemmat kuljettavat lapsiaan
polkupyörällä. Kaksi kulkee näppärästi; toinen
lastenistuin takaritsille, toinen ohjaustangolle.
Neljäkin menee kohtalaisen kätevästi; kaksi
edelliseen tapaan ja pari lisää peräkärryyn!
Nuorisoakin näkee paljon pyörän päällä, vaikka
skootterit ovatkin suosittuja. Viimeksi mainitut
saavat kulkea pyöräteitä pitkin ja ovat sangen
sukkelia kaupunkiliikenteessä. Mutta itseä
joskus hirvittää, kun kuuluu vain pöräys ja tukka
heilahtaa vauhdista. Työmatkaliikenteessä pyörä
on aivan ehdoton menopeli, kuntoilua ja raitista
ilmaa, mutta ei ruuhkia, ei parkki-
paikkaongelmia. Tämän ovat tunnustaneet
tuhannet ja tuhannet työikäiset. Mutta
vanhemmitenkaan pyörää ei hyljätä.
Eläkepäiviään viettävät nousevat edelleen
satulaan, hoitavat asioitaan ja viettävät vapaa-
aikaansa pyöräillen.
KOKEMUKSIAHOLLANTILAISESTA
PYÖRÄILYKULTTUURISTA
Vilkaisu vasemmalle ja oikealle. Reitti on selvä, autot odottavat
vuoroaan. Minä vilautan ohi kaksipyöräiselläni. Polkaisen pika pikaa
seitsemän kilometrin matkan rautatieasemalle ja jatkan matkaani
kotikaupungistani Eindhovenista junalla työpaikalleni Utrechtiin.
Kahdeksan kuukauden asuminen Alankomaissa on avannut ihan uudenlaisen
pyöräilyn maailman.
TEKSTI AINO JUSLÉN
KUVAT HENRI JUSLÉN
Kerrankin kuninkaana
Pyörätiet halkovat
asuinalueita.Vasuri valitsee 02?
.
Pikajalka 1/2003
15
Punaista tietä piisaa
Lähes poikkeuksetta pyöräilijöille on varattu
oma, suomalaisen mittapuun mukaan leveä,
kaista. Useimmiten sitä päällystää punainen
tasainen asfaltti. Hiljattain Amsterdamissa
vieraillessani ihmettelin kaupungin vihreässä
sydämessä Vondelparkissa pyöräilijöille
tarkoitettujen reittiopasteiden paljoutta. Ne
ohjasivat Den Haagiin, Utrechtiin ja ties minne.
Pyöräilyverkostot todellakin kattavat koko
maan. Kerran vuodessa kevään korvalla
vietetään valtakunnallista pyöräilypäivää. Silloin
polkimille hyppää 250 000 retkeilijää, jotka
suuntaavat luonnosta nauttimaan. Hollannissa
on maailman eniten polkupyöriä asukasta kohti,
15-miljoonaisesta kansasta suurin piirtein
jokainen omistaa yhden pyörän. Kiinalaiset
menevät toki 450 miljoonalla polkupyörällään
kappalemäärässä ohi. Vuosittain täkäläiset
polkevat noin 13,5 miljardia kilometriä. Suotta
ei pyörää kutsuta maan kansalliskulkuneuvoksi.
Erinomaisen pyörätieverkoston lisäksi
polkijoita hemmotellaan hyvillä parkkeeraus-
mahdollisuuksilla. Työpaikat tarjoavat
pyöräilijöille parkkipaikat katetuissa halleissa
parhaiden kulkuyhteyksien päässä. Mm.
rautatieasemilla ja suosituilla, vilkkailla
torialueilla pyöräilijöitä palvelevat maksulliset
vartioidut pyöräparkkihallit. Itse olen vielä
luottanut pyörätelineeseen, tosin melkomoiset
kettingit ostimme tänne muutettuamme.
Pyöräni lamppu jo lähti parempaan tarpeeseen,
kun unohdin telineeseen puolentoista tunnin
tanssitunnin ajaksi iltasella. Pyörätelineet ovat
muuttuneet myös taiteeksi, toinen toistaan
kauniimpia tai omaperäisempiä näkee
kaupunkien keskustoissa. Usein näkee myös
pyöriä kuljetettavan mukana lomille tai muille
reissuille. Kuljetushommissa täytyy ottaa
huomioon, että rekisterinumeron auton takana
täytyy näkyä selvästi myös pyörälastissa. Täällä
ihmiset asentavat erillisen telineen ylimääräiselle
rekisterikilvelle näkyvyyden takaamiseksi.
Vauhdin huumaa
Myös urheilulajina pyöräily on erittäin suosittu.
Tämän tästä ohi vilahtaa kirjava joukko timmejä
kilpapyöräilijöitä. He tuntuvat useimmiten
harjoittelevan porukalla. Tosin tällä urheilulajilla
on ikävä maine varsinaisena dopingin tyyssijana.
Mutta pääsee sitä ihan tavallisella
menopelilläkin. Pyöräteillä on
nopeusrajoitukset, luonnollisesti silmällä pitäen
skoottereita ja muita mopojakin. Mutta joka
tapauksessa nuo liikennemerkit on pyörän
kuvilla varustettu. Aina kun valtatieltä poikkeaa
asuinalueelle täytyy vauhti laskea alle 30
kilometriin tunnissa... Pyöräilijät tuntuvat
toisinaan kulkevan omien sääntöjen mukaan,
sillä punaiset valot eivät juuri pidättele eikä
vaaratilanteiltakaan vältytä. Tarkkana saa olla
myös pyöräilijöille etuajo-oikeutetuissa pyörä-
ja autoteiden risteyksissä, sillä osa autoilijoista
elää viidakon lakien mukaan, vain nopeat elävät.
Ei mäkeä ei kukkulaa
Alamäkipyöräilyä ei täällä kannata valita
lajikseen, sillä tasaista on kuin Pohjanmaalla.
Tasainen tanner mahdollistaa monia variaatioita
pyöristä. Makuupyörä, mikä lie sen oikea nimi,
on tavanomainen tuttavuus. Jos jalka ei enää
Hassunkurinen 2-kerroksinen
pyörä Amsterdamista. Kyllä se
jossakin kuvan
keskellä on; ehti vain
valitettavan kaus, ennen kuin
saatiin räppäistyä.
Pikajalka 1/2003
16
nouse tai on muita rajoitteita, voi polkaista
pienen moottorin käyntiin vaihdelaatikon
kyljessä ja jatkaa silti pitkin pyörätietä. Usein
ajellaan pitkiä matkoja myös moottoroiduilla
pyörätuoleilla tai nelipyöräisillä nvalidimopoilla,
jotka Suomessa juuttuisivat ensimmäiseen
loskaiseen mäkeen. Tavallisen pyöräilijän
valinta on Oiva- tai Aino-mallinen pyörä, jonka
vaihteisto on huolellisesti suojattu ja jota
poljetaan hyvin pystyssä asennossa.
Maastopyöriä tai kapearenkaisia näkee verraten
vähän. Mutta Oivalla polkaistaankin melkoista
vauhtia. Minä joudun jo vetämään happea, kun
kaikenikäistä kulkijaa vielä työntyy takaa
parempaan vauhtiin.
Järki jäässä?
Pyöräilykausi kestää koko vuoden, jos ei pelästy
pikkupakkasesta. Paikalliset eivät todellakaan
ole huomaavinaankaan, vaikka elohopea
painuisi nollan alapuolelle. Pyöräilyä jatketaan
pipoitta ja hanskoitta. Silloin näkee monenlaista
tyyliä. Voi pitää toista kättä vuoroin toisella
korvalla ja vuoroin toisella, kun viima viilentää
liiaksi. Liikennevaloissa puhallellaan käsiä.
Suosittua on myös pyöräillä kädet hihansuiden
sisällä tai toinen käsi taskussa. Kun ääneen
ihmettelimme moista jääräpäisyyttä, kertoi
paikallinen kielenopettajamme, että lakkia ja
hanskoja pidetään sangen epätyylikkäinä. Siinä
kohtaa suomalainen vetäisee pipon syvälle
päähän ja kunnon käsineet käteen pyörän
selkään lähtiessään ja puistelee päätään etelän
ihmisille. Tuntuu myös, että kylän ainoa kypärä
on meidän kolmevuotiaalla pojallamme.
Aikuiset ovat siltä osin antaneet periksi
paikalliselle kulttuurille ja jättäneet kypärät
hyllylle pölyttymään - käyttääkseen niitä taas
Suomessa.
Pyörät parkkiin! Komea vaan
ei ehkä silmiähivelevän
kaunis pyörien
pysäköintilaitos Amsterdamin
keskusrautatie-aseman
tuntumassa.
Kir joittaja on Hollannissa asuva
hyvinkääläinen perheenäiti ja tutkija.
Suomi - Ranska - Suomi
Pyöräilyn MM-kisoissa Kööpenhaminassa 1937 sattui huvittava välikohtaus yleisessä kielten
sekamelskassa.
- Bon soir!, muuan ranskalainen sanoi suomalaiselle Lindgrenille istuutuen tämän viereen.
- Lindgren, meikäläinen vastasi. Tuli toinen ranskalainen, ja tervehdys uusiutui: - Bon soir!
- Lindgren.
Hetkistä myöhemmin Lindgren sai kuulla, että “bon soir” merkitsee “hyvää iltaa”. Kun hän sitten
uudelleen tapasi tuttavansa, tervehti hän hymyillen:
- Bon soir!
Ranskalainen vastasi kohteliaasti:
- Lindgren!
(Martti Jukola, Urheilun Pikku Jättiläinen. WSOY 1946.)
Pikajalka 1/2003
17
JOPO -
jokaiselle polkupyörä
TEKSTI JA KUVAT HANNU PYLVÄLÄINEN
Ensimmäinen polkupyöräni oli pieni, ei vielä Jopo, ja apupyörillä varustettu.
Isäukko toi sen Jyväskylästä – ensin linja-autolla, sitten kainalossaan kantaen.
Opin ajamaan pyörällä aika nopeasti, samoin naapurin tytöt. Sitten pyörän
runko katkesi poikki, ja ajoharrastus päättyi sillä kertaa siihen. Elettiin kesää
1966. Myöhemmin minulle selvisi, että polkupyörä oli valmistettu
Tšekkoslovakiassa. Se siitä laadusta…
Pikajalka 1/2003
18
1960-luvun puolivälissä maaseudulla liikkui vielä
kulkureita, jotka pistäytyivät mökeissä ja taloissa.
Toki he olivat jo lajinsa viimeisiä. Eivät he
muistuttaneet Tauno Suurta, eivätkä laulelleet
Rautavaaran lauluja. Muutenkin Suomi-Filmin
kuvaama romantiikka ja sankaruus olivat
mahdollisimman kaukana tuosta elämäntavasta,
joka oli enemmänkin selviytymistaistelua toisten
ihmisten ja luonnonvoimien armoilla. Lähinnä
satunnainen ansiotyö, ruoka ja yösija oli heillekin
tarpeen. Lienee ollut syksy –67 kun meille
hankkiutui muuan Lampinen, jo iäkäs mies ja
isäukon vanha tuttu. Mies ajeli uudella, veikeän
näköisellä polkupyörällä, jonka nimen opin
nopeasti lukemaan runkoputkesta - sehän oli
varhainen JOPO. Paljon myöhemmin oivalsin
nimen viittaavan Helkaman iskulauseeseen
”Jokaiselle Polkupyörä”. Pyörä oli väritykseltään
miehekäs kuin Suomen lippu – runko sininen;
vanteet, lokasuojat ja ketjun suojus olivat
valkoiset. Vankkatekoinen ja jäntevä Jopo oli
kuin tehty kulkurien kulkuvälineeksi, ja juuri
sellaisessa käytössä se nyt olikin. Muistan että
Lampisella oli lasisilmä ja mukanaan hän kuljetti
mandoliinia, jota myös toisinaan soitteli.
Tavaratelineelle oli viilekkeistään köytetty jo
parhaat päivänsä nähnyt armeijan reppu,
sellainen Syväriltä tuotu ”sipulisäkki”. Se sisälsi
miehen maallisen irtaimiston sekä eväinä
reikäleipää, kiepin metrilenkkiä ja pilsneriä, noin
hengenpitimiksi. Syyskyntöjen jälkeen Lampinen
hankkiutui pitäjän kunnalliskotiin, mutta ennen
lähtöään hän myi pyöränsä isäukolle. Niinpä
minusta tuli Joponi omistaja 6-vuotiaana.
Varhainen Jopo olimonessa mukana
Jopo oli mukava ja luotettava kulkupeli, joka
antoi kyydin niin kesäisin kuin talvisinkin.
Kouluun menin syksyllä –68 ja opintie taittui
tietysti Jopon selässä. Keväisin osallistuin sillä
myös opinahjon pakollisiin liikennekilpailuihin,
joiden yhteydessä paikallinen poliisimies
”katsasti” pentujen ajokit. Kaikkein hurjimpia
nortoneita ja harrikoita ei kisoihin tietenkään
tuotu. Jopo läpäisi syynin – jarrut toimivat ja
olihan kissansilmäkin ehjä. Talvisin 22-
tuumaisten renkaiden päälle asennettiin
lumiketjut ja ohjaustanko sai Soliferin valaisimen.
Mentiin läpi tuulen ja tuiskun, usein hevosreen
jättämää uraa seuraillen. Ja pystyssä pysyttiin.
Kesäisin jopoiltiin heinäpellolle, ongelle tai
metsiin. Leikeissä pyörä oli milloin hevonen,
milloin moottoripyörä. Kilpa-ajajina
vuorottelivat Agostini, Pasolini, Hailwood ja
Jarno Saarinen. Nimet tunnettiin isompien
poikien puheista. Heinäkuussa –69
amerikkalaiset rantautuivat kuuhun ja hetken
aikaa Jopo toimi Apollo-kuurakettinakin. Pyörä
oli monessa mukana.
Muistaakseni kesä –74 oli kylmä ja sateinen,
kun innostuin ajan hengen mukaiseen
polkupyörän rakenteluun. Rodeotangot ja pitkät
satulat korkeine kaarirautoineen olivat tuolloin
suurinta huutoa, ja Jopokin muuntui nopeasti
aikakauden vaatimusten mukaan – chopperi sen
piti olla, ja sellainen rakennettiin vaikka itse.
Uusien osien tuoma kromin kiilto hiveli silmää.
Pyörä sai myös uuden kirkkaan keltaisen värin
ja uuden nimen – sapluunan ja fiksatiiviruiskun
avulla taiteilin runkoprofiiliin nimen FOKKER.
Esikuvana oli jatkosodassa käytetty
hollantilaisvalmisteinen hävittäjämerkki, jolla
lentäjämme suojasivat Suomen ilmatilaa.
Uuden ilmeen ja nimen saanut Jopo oli
käytössä enää vuoden verran, sillä uuden
Tunturi Sport-mopon hankinta päätti
polkupyöräilyharrasteeni sillä erää syksyllä –75.
Polkupyörä jouti väistyä, olihan se nyt aika
lapsellinen ajopeli. Jopo alias Fokker jäi
kuitenkin lojumaan vanhaan riiheen. Siellä se
oli säältä suojassa. Vuodet ja vuosikymmenet
vaihtuivat, omistaja varttui ja häipyi maailmalle,
eikä vanha oudonnäköinen polkupyörän raato
kiinnostanut enää ketään. Retkipyörät olivat
suosittuja; bmx:t, atb:t ja muut hilavitkuttimet
tekivät vasta tuloaan – ehkäpä polkupyörien
omatoiminen hotroddaus ei ollut enää muotia?
Jopo saattoi olla myös
palkintona, tällä kertaa
lohdutuspalkintona.
Päävoittona viikon
Keihäsmatka Kanarian
saarille…
Pikajalka 1/2003
19
Uuden elämän alku
Vuonna 1995 rakensimme omakotitalon, ja
kesällä –97 sain sen autotallin maalattua. Syksyn
tullen tuntui että olisi mukava hankkia jotain
pientä teknistä puuhaa tallinperukoille. Oitis
muistin Jopon ja kuinka olin sitä aikoinaan
innolla rakennellut. Pyörä löytyi vanhoista
kotinurkista, suunnilleen sieltä minne olin sen
jättänytkin 22 vuotta aiemmin. Kromattujen
osien kiilto oli jo hiipunut. Muuten aihion kunto
oli vielä melko hyvä, joten purin sen atomeiksi
taas kerran. Pikkuosat pesin
moottorinpesuaineella ja laadin listan
uusittavista osista. Rungon, haarukan,
rapakaaret, ketjusuojan ja vanteet toimitin
kaverille hiekkapuhallukseen ja
alusmaalattaviksi. Jopon ruostesuojaksi
ruiskutettiin teollisuudenkin suosimaa 2-
komponenttista epoksimaalia. Alusmaalin
päälle laitettiin akryylipohjaista hiontamaalia, ja
hionnan halusin tehdä ehdottomasti itse.
Paikoitellen käytin myös hieman muovipakkelia.
Alusmaalausvaiheen jälkeen Jopo-projekti jäi
kuitenkin taka-alalle; vanhan hallussani
säilyneen Tunturi-mopon sekä MZ-
moottoripyörän entisöinti meni nyt
mielenkiinnossa edelle. Kesään 2002 mennessä
mopo oli jo valmis ja museorekisterissä (esittely
Retrossa 2/2002), samoin MZ osoitti
valmistumisen olevan pian käsillä. Lomalla
otinkin taas Jopon työn alle. Vaiheeseen jäänyt
pyörä oli roikkunut siististi tallin seinällä, kuin
vuoroaan odotellen. Sitten pari uskomattoman
kaunista kesäpäivää kuluikin maalattujen osien
hiontaan – välillä toki käytiin lasten kanssa
uimassa.
Lähes kaikki kromatut osat – napojen ja
valaisindynamon rungot, ohjaustangon,
ohjainlaakerien pesät sekä soittokellon – lähetin
uudelleen kromaukseen. Muutamia osia
toimitin sähkösinkitykseen, mm. akselit ja
napojen sisuskalut; ohjaustangon ja satulan
kiristimet sekä satulan rungon. Nämä
toimenpiteet luontuivat mukavasti yhdessä
moottoripyörän osien kanssa.
Navat kannattaakunnostaa huolella
Olin suunnitellut asentaa Jopoon hieman
aikakautensa luksusta, joten hyllytin
alkuperäisen takanavan. Vanha mutta
käyttökuntoinen Torpedo pääsi nyt
kunniapaikalle. Purin sen tyystin, pesin
moottorinpesuaineella ja kuluneimmat
komponentit (laakerit, vetäjän rullineen,
kytkimen ja jarrurummun) vaihdoin uusiin,
tietenkin alkuperäisiin Torpedo-osiin. Navan
runko ja jarrurauta kromattiin uudelleen.
Kasaamisvaiheessa käytin voiteluun tunnetun
saksalaisen laakerivalmistajan vaselliinia. Tämä
romulaatikosta löytynyt Fichtel und Sachin
laatutuote ei kuulunut Jopon alkuperäiseen
kokoonpanoon, mutta Torpedon runkoon
stanssattu vuosiluku 60 ratkaisi valinnan.
Kadminoitu takaratas on uusittu osa ja se
kiinnittyy kierteellä vetäjään. 17-hampainen
takaratas pelaa yhteen 44-hampaisen eturattaan
kanssa ja antaa käytännöllisen
välityssuhdematkan, noin 4,5 metriä /
poljinkierros. Alkuperäinen poljinkampi oli
hieman vääntynyt - joskus oli Jopolla toki
kaaduttukin. Korvasin kammen uudella ja
pidempivartisella Fauberilla. Takapyörään
välittyvä poljinvoima on nyt alkuperäistä
suurempi.
Etunapa on pyörän alkuperäinen Wagner.
Himmentyneen rungon hehku palasi uuden
kromin ansiosta. Etuakseli ei pyörinyt kunnolla
edes tasaisella pöydällä; se olikin banaanin
muotoinen 70-luvun armottoman menon ja
huonon huollon jäljiltä. Uusi ja käyttämätön
akseli (entisiä armeijan varaosia) vaati kuitenkin
sähkösinkityksen, samoin kartiot ja
laakeripesien kannet. Muuten laakeripinnat
olivat virheettömät ja etunavan huollon
täydensivät laadukas vaselliini sekä uudet 4 mm
irtokuulat.Vaihda isommalle, alamäki
tuntuu sanovan. (Tuntematon)
Pikajalka 1/2003
20
Hyötypyöräilyn harjoittajana minulla on
vuosien vankka kokemus FuS Torpedon
takakapan käyttökelpoisuudesta. Kelistä (ja
varsinkaan siitä) riippumatta teen päivittäisen
10 km työmatkan lähes poikkeuksetta aiemmin
rakentamallani vakiopyörällä, jossa on
käyttämättömänä hankittu Torpedon ”laatikko”
vuodelta 1956. Se toimii kutakuinkin kevyesti
jopa –35 asteen pakkaspäivinä. Voitelin sen
aikoinaan edellä kerrotulla vaselliinilla, mutta
syksyn tullen lisään tippakannulla pari
painallusta täyssynteettistä moottoriöljyä
takanavan rasvanipasta sisään ja polkaisen
takapyörän hetkeksi pyörimään… talviöljyt
nääs. Tämän huoltotoimen sekä nastarenkaiden
vaihdon lisäksi talvipyöräily onkin enää asenne-
ja pukeutumiskysymys.
Posti toi virheettömänmittarin
Kaksipyöräisten entistämispuuhissa olen
havainnut kaksi luonnonlakia: a) jokaisen osan
hankinta sisältää vähintäänkin tarinan ainekset;
ja b) vastoinkäymisten summa on vakio.
Seuraavakaan ei tee tästä poikkeusta.
Ohjaustankoon liittyi näet mielenkiintoinen
yhteensattuma. Jopon alkuperäinen
ohjaustanko oli hieman vääntynyt ja tilasin
parempikuntoisen käytetyn tangon
Pyörätohtorilta. Myöhemmin saunan lauteilla
mietin että nyt täytyy rompetoreilla pitää silmät
avoinna, josko löytäisin vielä alkuperäiset
kahvakumit sekä Lucia-merkkisen matka/
nopeusmittarin. Ajatus oli melkeinpä toivoton,
mutta sellainen mittari Jopossa oli ollut 60- ja
70-lukujen taitteessa.
Ohjaustankopaketti tuli aikanaan ja sitä
avatessani hämmästyin melkoisesti. Mukana
tulivat ehjät kahvakumit sekä virheetön mittari;
juuri sellainen minullakin oli ollut! Ehkäpä
ihmeiden aika ei olekaan ohitse.
Osa suomalaistasielunmaisemaa
Polkupyörämallina Helkaman Jopo on varsin
nuori - kuohuneella 1960-luvulla syntynyt.
Helkaman ideana lienee ollut valmistaa
yleiskäyttöinen polkupyörä, joka palvelee koko
perhettä. Keskimittainen, 22-tuuman pyöräkoko
sekä ohjainkannattimen ja istuinkorkeuden
pikasäätö ovat oikea rakenneratkaisu useamman
yhteiskäyttäjän polkupyörään. Wanhojen welojen
rinnalle Jopo sopii suunnilleen yhtä huonosti
kuin wappikännykkä kipinälennätinasemalle.
Kuitenkin Jopo kuuluu tunnistettavana osana
aikakautensa ajoneuvokulttuurin ikoneihin ja
suomalaiseen maisemakuvaan, vilkkaille kaduille
ja uneliaille kylänraiteille. Sinne
pappatuntureiden ja kuplavolkkareiden sekaan.
Jopon tunnistaa lähes jokainen aikalainen – koska
joko ”minulla” tai ainakin ”kaverilla oli
tuollainen”.
Viimeinen oikea Jopo valmistettiin vuonna
1977, joten nuorinkin sellainen täyttää nyt hyvin
museoajoneuvoille vaaditun 25 vuoden iän.
Edelleen näitä pyöriä näkee päivittäisessä
käytössä, usein uudelleen ja
ennakkoluulottomasti pensselillä &
kalustemaalilla maalattuina. Se kielii
käyttäjäsukupolven vaihtumisesta: Jopo jos mikä
periytyy helposti. Niinpä sen pyörät ovat voineet
pyöriä keskeytyksettä parin kolmen sukupolven
käytössä jo viidellä eri vuosikymmenellä…
moniko toinen polkupyörämalli yltää samaan?
Projekti on vielä vaiheessa
Tätä kirjoitettaessa, jouluna 2002, Jopo odottaa
pintamaalausta. Mopon ja moottoripyörän
entistämispuuhissa olen oppinut luottamaan
muiden muassa 2-komponenttiseen
akryylimaaliin. Jopokaan ei ansaitse huonompaa
- värinumerokin on jo selvillä. Lähimpänä
tavoitteena on kuitenkin moottoripyörä MZ
ES150 1966:n saattaminen valmiiksi ja
museorekisteriin. Sen jälkeen on Jopon osien
vuoro kasaantua polkupyörän muotoiseen
kokoonpanoon. Mutta se onkin jo toinen juttu
ja odottaa myös kirjoittamista. Silloin tallissani
on käyttökelpoinen valikoima kaksipyöräisiä:
Jopo, mopo ja emsetti…
Kirjoittaja on lievestuoreelta kotoisin oleva vanha velo..
Lisää Joposta ja muutakin polkupyöräasiaa:
www.members.surfeu.fi/jopo66
Jopo-tekninen neuvonta ja varaosapalvelu:
T:mi Pyörätohtori, 040-588 6446
Hiottu runko valmiina
pintamaalaukseen. Alkuperäisen
1960-luvun Jopon väreinä
vaihtelivat perussävyiset sininen,
punainen, keltainen ja vihreä.
Jopoon ja moneen muuhunmerkkiin voi tutustua VanhojenVelojen syysretkellä HelkamaVelox Oy:n tehtaalle. Katso ajo-ohjelma s. 34.
PINNOJEN VÄLEJÄKehitys jyllää
Hako-Paavo oli jo ikääntynyt metsätyömies ja
toimi sotien jälkeen kämppäukkona
(talonmiehenä) vuosia kestävässä Kukkurin
savotassa.
Kuukausitolkulla hän majaili kämpällä,
käymättä välillä kotona, jonne oli matkaa lähes
kolmekymmentä kilometriä.
Kerran muutaman syyskesän
suunnuntainseutuna Paavo ilmoitti lähtevänsä
paidanvaihtoreisulle kotipuoleen. Polku sinne
kierteli tasaisia kangasmaita ja työnjohtaja
Melkkilä antoi Paavolle polkupyöränsä
helpottaakseen vanhan miehen jalkavaivoja.
Palattuaan matkaltaan Paavo tuumi, että
olipas tavanomasta raskaampi reissu.
Paavo kun ei ollut osannut ajaa sillä
helpotuksekseen saamallaan apuneuvolla.
Savotoilta tiedon teille, Gummerus Jyväskylä 2001
Lentävä lause
Kävin kansakoulua Längelmäen Puharilassa.
Pari luokkaa ylempänä suoritteli samaa urakkaa
Kallion Risto, kylän poliisin, ainakin isompieni
vähän narrattavana pitämä poika Hän sai käyttää
isälleen virantoimituksessa tarpeellista
polkupyörää, mikä etu synnytti ilmeisesti ihan
pikkuisen kateuttakin sodanjälkeisen ajan
poikaporukassa.
Kerran Risto tuli kehaisseeksi, että hän oli
käynyt polkupyörällä reilun viiden kilometrin
päässä sijaitsevassa kirkonkylässä puolessatoista
tunnissa.
Kuunteleva porukka uskalsi epäillä suoritusta
ajan lyhyyden suhteen.
Risto todisti kuitenkin tapahtuneen sittemmin
seudulla lentäväksi lauseeksi jääneellä
vakuutuksella:
”Ja minä vielä söin ja join ja vähän muutenkin
oleskelin”.
Pyörän lyhty siistinä
Sitä en muista olisiko ollut samoja pyöräkelejä
kuin edellä, kun Piilolan Antti kertoi, että heillä
Attilassa on räkätin pesä niin ”silpussa”
(korkealle oksaton) männyssä, että sinne ei
kiipeä kukaan.
Isot pojat saivat yllytettyä Kallion Riston
näyttämään taitoaan.
Ne, joilla oli pyörät (niitä ei ollut montaa)
ja Risto isänsä kulkuneuvolla lähtivät kouluajan
jälkeen ”kisapaikalle”. Me pyörättömät
jolkuttelimme reput heiluen rinnalla.
Perillä Risto sitoi männyn juurella rungon
ympäri ulottuvan piikkilangan pätkän
nilkkoihinsa.
Saapasvarret suojasivat jalkoja ja piikkilanka
toimi pylväskenkinä.
Eipä ollut poika turhaan kehunut. Nousu
onnistui pesälle. Siellä oli viisi melko pitkälle
haudottua munaa, jotka Risto otti tällaisessa
tapauksessa tavan mukaisesti suuhunsa.
Nyt alkoi isojen poikien varsinainen jekku.
Alhaalta alettiin Ristolta tivata, että oliko siellä
mitään? Kerro nyt! Sano nyt äkkiä!
Tahallaan patisteltuna Risto yritti mökeltää,
että kyllä oli. Ja samalla särkyivät munat
suussa. Sisältö syöksyi poskista maailmalle ja
poika kaarnan räiskyessä puun juurelle.
Risto kertoi myöhemmin kavereille, että
olipa aika urakka siivota vielä kotimatkallakin
tahriintunut isän pyöränlyhty siedettävään
kuntoon.
KOONNUT RISTO LEHTO
Ota kaksi - maksa kolme
Lohjan Kehäkirppiksellä osui silmiini mielenkiintoisia avaimia.
- Paljonko maksavat nuo polkupyörän erikoisavaimet?
- Noo. 15 senttiä kappale.
Löysin sekalaisen tavaran seasta 10 kappaletta erilaisia avaimia. Annoin ne myyjälle käteen.
Sanoin, että ostaisin nämä. Niitä on kymmenen, tekee varmaan 1,5 euroa.
- Ai, sinä otat niin monta. Se on sitten kaksi euroa.
Päivä oli kaunis ja summa pieni, joten en halunnut tapella periaatteesta. Maksoin 2 euroa.
Myyjä oli kenties lukenut isojen tavaratalojen mainoksia: “Osta kolme paria paitoja, maksa
kahdesta.” Ehkä hän ajatteli samoin: “Osta kymmenen - maksa kolmetoista.”
Vittorio Giannini
Vittorio on hyvinkääläinenvanha velo.
Luettua vaan ei vielä nähtyä
Pikajalka 1/2003
22
TEKSTI KALEVI LEPO
Kertomuksia ja ajankuvia
Annikki Virvatuli (ent. Rauha Anna Palmlöf)
kuuluu jämsänkoskelaiseen Palmlöf-Paltari -
sisarussarjaan, jossa hänen kolmella
sisarellaankin on ollut kirjallisuus-, runous- ja
kirjoittamisharrastuksia. Esiteltävä teos on
kirjailijan viimeinen, vuodelta 1925, mitä ennen
hän tiuhaan tahtiin 1920-luvulla ehti julkaista
kertomuksia, ajankuvia ja runoja. Kirjallinen
toiminta alkoi kuitenkin jo varhain, palkitulla
Ylemmäksi -kilpakirjoituksella (Raittiuden
Ystävien vuorokeskusteluja n:o 22, v. 1911).
Varastettu polkupyörä tuntuu olevan
harvinaisuus - ei pelkästään pitkänkyntisten
vuoksi - suomalaisissa kirjahyllyissä ja
kirjastoissa.
Kähveltäminen nostattaatuntemuksia
Nimestään huolimatta esittelymme kohde ei ole
polkupyörä, ei romaanikaan, ei edes varastettu,
vaan se on kirjan kuosiin taiteiltu 3-osainen
huvinäytelmä.
Näytelmässä on kuusi roolihenkilöä. Näin
kerrotaan alussa, mutta ei kerrota
seitsemännestä, pääroolin esittäjästä, joka
katoaa tapahtumien aikana.
Esitellyt henkilöt ovat: opettajatar,
kansankynttilä Kaarina Koivu, hänen sisarensa
Terttu, rouva Keränen, nimismies Ranka, nuori
isäntä Tarpala ja Puu-Pekka. Kaikissa kolmessa
näytöksessä tapahtumien paikkana on
opettajien asunnon lasikuisti, taustallaan akkuna
ja ulko-ovi, toisella seinämällään Kaarinan
polkupyörä.
Ensimmäisessä näytöksessä juodaan
verannalla kahvia, tehdään tutuiksi henkilöt,
juoruillaan, luodaan jännite, kuvataan tilanne.
Nimismies Kai Ranka on pyöräillyt edellisellä
viikolla Koukkumäessä lemmenhuolia potevan
Kaarinan ohitse. Maalin Keränen, leveä ja
touhuava johtaja-opettajan rouva, vahtii
nuorempiaan, jotteivät nämä joutuisi naimisiin
- eivät ainakaan hänen omien tyttäriensä Lilli-
Lempin ja Ihannelman edestä. Polkukone on
vielä sivuosassa, paitsi että sillä kiirehditään
illalla ulos kauppiaaseen ennen kuin suurliike
suljetaan, ja että se varastetaan seuraavana yönä.
Toisessa näytöksessä, seuraavana aamuna,
päivitellään sattumusta eli varkautta, ripustetaan
tiedot tapahtuneesta sitten Anttilan navetan
päähän, minkä seurauksena (myöhemmin,
kolmannessa näytöksessä) nimismies ja
Tarpalan isäntä polkaisevat koululle, missä
paljastuu varkausilmoituksen laatija sekä seuraa
(yllätys, yllätys) pikavauhdilla kihlautumisia.
Polkupyörä on yhä vain statistina, paitsi että siitä
tulee ei sen enempää eikä vähempää kuin koko
kupletin alullepanija.
VARASTETTU POLKUPYÖRÄ
ANNIKKI VIRVATULI,VARASTETTU POLKUPYÖRÄ.KOLMINÄYTÖKSINEN
HUVINÄYTELMÄ.SEURANÄYTELMIÄ 249.HÄMEENLINNA 1925.
Kyröskoskella vuonna 1884 syntyneen, opettajana eri puolilla
Suomea toimineen Annikki Virvatulen teoksen Varastettu
polkupyörä esittely tuotti kirjoittajalle ja tuottaa tässä
lukijallekin yllätyksen. Mutta millaisen, paljastettakoon
vasta lopuksi.
Pikajalka 1/2003
23
Onko näytelmää, joskukaan ei ole sitä nähnyt?
Onko maailmaa, jota kukaan ei ole näkemässä?
Samoin voi kysyä, onko näytelmää, kun
mahdollisesti kukaan ei ole ollut sitä esittämässä,
ei katsomassa. Seikkaperäisen selvityksen
perusteella Varastetusta polkupyörästä ei ole
tiedossa ensimmäistäkään arviota, ei esitystä.
Ellei sitten Amerikassa tai Kanadassa ole -
teoksen mukaan esitykset olisivat myös siellä
mahdollisia.
Juoni ja teksti eivät ota heti syttyäkseen
luettaessa, mutta ne toki voisi saada eläviksi
näyttämöllä. Juoni on ohut, sanan käyttö onneksi
hersyvä ja rikas. Kuuden pääasiassa
Lyhyt ohje vastaalottelevalle
Elkää ajako länkisäärenä elkääkä pihtikinttuna.
Elkää antako pään taikka ruumiin vaappua edestakaisin tai sivuille tahdissa polinnan kanssa.
Pitäkää käsivarret sivuilla elkääkä antako niiden koukistua patahahloiksi.
Seisokaa polkimilla kuoppien, katuojien tai semmoisten yli ajaessa.
Hengittäkää ainoastaan sieraimilla.
Jarruttakaa jaloilla. Te säästätte siten kumirengasta.
Jarrua ei kumminkaan pidä ottaa pois, sillä tukalana hetkenä se voi olla suureksi hyödyksi.
(Polkupyörä valloittaa maailman. Brandt & Blombergin hintaluettelo vuodelta
1899.)
Näytelmän pyörät
Nuori isäntä Tarpalan ja nimismies Rankan
pyöriä ei sen kummemmin esitellä, ei Lilli-
Lempin, ei Ihannelmankaan. Kaarinan
pyörästäkin on vain niukka kuvaus, edes
merkkiä ei kerrota.
Jotain mielenkiintoista ”pääosan esittäjässä”
kuitenkin on. Se on naisten, ruskea,
ohjaustangossa numero 424745. Ketjusuo-
juskin puuttuu, mutta jää epäselväksi, onko vai
ei kelloa.
Kaarina lupaa pyöränsä löytäjälle 150
markan palkkion; Puu-Pekka sen saa.
Iltamiin ja tansseihin Lilli-Lempi ja
Ihannelma hurauttavat hevosilla. Kilpa-
kosijattaria, Terttua ja Kaarinaa, kyytiin ei
huolita.
Kaarinan pyörä pääsee varkaustilastoihin,
vaikka löytyy jo muutaman päivän päästä –
pellolta.
kahvipöydässä keskustelijan lisäksi eläviä
roolihenkilöitä tarvittaisiin lisää: Viina-Kustaa,
Ihannelma ja Lilli-Lempi ainakin olisivat
kutkuttavia. Saataisiin kesänäytelmään aineksia.
Polkupyöriäkin voisi ajattaa näytöksiin lisää,
kytkeä juoneen aittakohtaus, lisätä
luontokohtaus. Aistit herkistyvät ajettaessa.
Jännitettä tekstissä on. Maalinin vahtimisesta
huolimatta lempi viriää kuin viriääkin
kouluyhteisössä, vieläpä hänen tyttäriensä
ohitse. Vastakkainasetteluakin on, mutta vain
nimeksi. Lukijalle jää tunne, että kunnon
ukkoskuuro tai vaikkapa kumin puhkeaminen
polkurattaasta kesken sivistyneen jutustelun
tekisi henkilöistä verevämpiä. Houkutteleva
teksti, voimaa ja syvyyttä vain ohjaukseen!
Pikajalka 1/2003
24
TEKSTI MIKKO KYLLIÄINEN
Erilaisia kolmi- tai nelipyöräisiä potkimalla
kuljetettavia ajoneuvoja on rakennettu jo
muinaisina aikoina. Näiden kulkuneuvojen
kehittymiseen nykyaikaiseksi kaksipyöräiseksi
polkupyöräksi tarvittiin monta oivallusta. Yksi
tärkeimmistä oli havainto siitä, että
kaksipyöräinen kulkuneuvo etenee pienemmän
kitkan vuoksi kevyemmin kuin kolmi- tai
nelipyöräinen. Toinen oivallus oli se, että
kahdella pyörällä voi edetä tasapainossa, jos
pyörässä on ohjaus. Nämä ajatukset yhdisti
vuonna 1817 Mannheimin kaupungissa
vapaaherra Karl von Drais.1
Polkimia Draisin keksinnössä ei ollut, vaan
sitä kuljetettiin potkimalla. Draisiini sai joksikin
aikaa suuren suosion ja levisi kaikkialle, minne
eurooppalainen siirtomaavalta 1800-luvun
alussa ulottui. Suomeen draisiineja ei ilmeisesti
tullut. Aivan tuntematon sen keksijä ei täällä
kuitenkaan ollut, sillä hän teki myös monia muita
liikennevälineisiin liittyviä keksintöjä.
Viipurilainen sanomalehti tiesi vuonna 1834
kertoa, että ”Manheimin kaupungissa on baroni
Drais tehnyt kiesin, johon waljastetaan hewoista
taakse päin, ja ei esipuolelle, niin kuin muihin
ajokaluin. Hewoinen ei siis wedä kiesiä
perästänsä, waan ajaa sitä edessänsä, ja sitä
ohjataan ajoseipäällä.” Kolme vuotta
myöhemmin kerrottiin Draisin keksineen
uudenlaisen ilmapallon, jonka lentokorkeutta
säädellään vaihtelemalla pallon tilavuutta.
Lehden toisin kuin Draisin mielestä ei ollut
kuitenkaan selvää, voisiko keksintö toimia
turvallisesti.2
Polkimet tekevätpolkupyörän
Suomessa Karl von Drais mainittiin pyörän
keksijänä vasta 1860-luvulla. Tällöin hänen
keksintönsä oli jo vanhentunut: kulkuneuvo oli
saanut etupyöräänsä polkimet. Erilaisia
poljettavia pyöriä oli kokeiltu 1800-luvulla
monilla tahoilla, mutta ensimmäisen
menestyksellisen laitteen rakensi ranskalainen
seppä Pierre Michaux vuoden 1863 tienoilla.
Aiemmin on ajateltu, että hän olisi yhdistänyt
polkimet draisiiniin. Rakenteeltaan draisiini oli
sellainen, että näin syntyneen ajoneuvon
kuljettaminen olisi ollut varsin hankalaa.
Todennäköisempänä pidetäänkin, että Michaux
muunsi etupyörästään poljettavan
kolmipyöräisen kaksipyöräiseksi.3
Polkupyörän suosion ja leviämisen kannalta
Pariisin maailmannäyttely 1867 oli tärkeä
tapahtuma. Michaux’n pyörä oli tuolloin
kehittynyt täysin käyttökelpoiseksi. Pariisin
kaduilla pyöriä liikkui aivan yleisesti, jopa niin,
että keisari oli joutunut antamaan asetuksen
pyörien varustamisesta lyhdyillä pimeään
aikaan. Ranskassa pyörä ei ollut enää pelkästään
huviajelua varten, vaan sitä hyödynnettiin jo
monissa työtehtävissä, kuten
postinkuljetuksessa.4
Miljoonien näyttelyvieraiden mukana tieto
uudesta kulkuneuvosta levisi muualle
maailmaan; pian pyöräilijöitä oli Amerikkaa,
Kiinaa ja Japania myöten. Suomea uutinen
polkupyörästä ei saavuttanut heti
maailmannäyttelyn jälkeen, vaikka
suomalaistenkin vieraiden tiedetään käyneen
näyttelyssä. Kotimaata nimittäin koettelivat
1867-1868 vuosisadan pahimmat nälkävuodet,
joiden aikana levinneet tautiepidemiat veivät
hautaan yli sata tuhatta suomalaista.
Uusi kulkuneuvoFranskanmaalta
Suomessa ensimmäiset tiedot polkupyöristä
julkaistiin syksyllä 1868 ruotsinkielisissä
lehdissä, mikä johtunee siitä, että yhteiskunta
ja talouselämä olivat vielä lähes täysin
suomenruotsalaisten miesten johtamia. Tuskin
maailmannäyttelyssä edes kävi monta suomea
äidinkielenään puhuvaa, jos yhtäkään.
Pääkaupungin ja Turun ruotsinkielisessä
lehdistössä polkupyörästä tuli keväällä 1869
uutisten vakioaihe. Pyörien saapumisesta
milloin mihinkin maailmankolkkaan
raportoitiin ja pyörän nopeutta ja etuja
erilaisten asioiden toimittamisessa ihailtiin.
PIKAKULKURI SAAPUU SUOMEENPolkupyörä on Suomessa kokenut monta suosion nousu- ja laskukautta yli 130 vuoden aikana.
Ensimmäisen kerran pyörä saapui Suomeen keväällä 1869 saatuaan ensin etupyöräänsä polkimet ja
suosiota kaikkialla Keski-Euroopassa.
Pikajalka 1/2003
25
Maailmalla perustettiin pyöräilyklubeja ja
Tanskassa pyöräilykoulu, jossa professorin
johdolla opiskeltiin ensin pyöräilyn teoriaa ja
sitten käytäntöä.5
Tieto polkupyörästä alkoi levitä lehdistössä
laajemmalti vasta, kun Uusi Suometar 15.4.1869
kuvasi kirjoituksessaan polkupyörän rakenteen
ja nopeuden. Muutaman viikon sisällä
polkupyörästä kirjoitettiin myös muissa
suomenkielisissä lehdissä. Useimmiten Uuden
Suomettaren uutinen julkaistiin lähes
sellaisenaan; Turussa velocipedi käännettiin
pikakulkuriksi, Oulussa pikajuoksijaksi ja
Kuopiossa käytettiin nimitystä sukkela jalka.6
Huhtikuun lopulla polkupyöristä kerrottiin
Turun ja Helsingin sanomalehtien lisäksi
Kuopiossa ja Viipurissa7. Toukokuun kahden
ensimmäisen viikon aikana velocipedistä saivat
lukea myös tamperelaiset, hämeenlinnalaiset ja
oululaiset8. Toukokuussa uutinen uudesta
kulkuneuvosta oli levinnyt sanomalehtien
välityksellä jo koko maahan.
Pikakulkuri on jokaupungissammekin
Huhtikuussa velocipedeja odotettiin saapuviksi
Suomeenkin, kunhan höyrylaivaliikenne pääsisi
alkamaan jäiden lähdettyä9. Ensimmäiset
pyöräilijät nähtiin kuitenkin jo ennen jäiden
lähtöä. He olivat tehneet tai teettäneet pyöränsä
itse ranskalaisten esikuvien mukaan. Oikeastaan
pyörän olisi voinut rakentaa Uuden
Suomettarenkin kuvauksen perusteella.
“Welocipedejä on jo ruwennut
ilmaantumaan meidänkin maassamme.”
Ensimmäisenä suomalaisena pyöräilijänä
pidetään yleensä Jokioisten ruukin omistajaa C.
Brehmeriä. Pääkaupungin lehdet kertoivat
19.4.1869 hänen teettäneen itselleen
velocipedin: “Welocipedi on nostanut suurta
huomiota ja hupaisuutta yhteisessä kansassa,
joka on antanut sille nimen hullu hewonen.”
Samaan aikaan kir joitettiin suorastaan
velocipedikuumeesta ja -maniasta, ja
Hufvudtadsbladet oli julkaissut ensimmäiset
velocipedivitsit, jotka oli noukittu Ruotsin
lehdistä. Ne perustuivat lähinnä leikittelyyn
velocipedi-sanalla.10
Muutamaa päivää ennen Brehmerin
pyöräilyn tuloa julkisuuteen Kuopiossa
ilmestynyt Tapio oli 17.4.1869 kertonut, että
“sukkela jalka niminen ajokone on walmistettu
Strömsdahlin rautaruukissa. Tällä koneella
sanotaan kesä maantietä yhden miehen woiwan
omain jalkainsa awulla matkustaa 18 wirstaa
tiimassa.” Suomen ensimmäinen pyöräilijä on
voinut yhtä hyvin kuin Brehmer olla joku
tuntemattomaksi jäävä juankoskelainen
Strömsdahlin ruukista. Joka tapauksessa Tapion
uutinen lienee ensimmäinen julkaistu tieto
Suomessa tehdystä pyörästä.
Seuraavaksi velocipedia pääsi ihmettelemään
utelias helsinkiläisyleisö, jolle sorvari Paulin
esitteli itse rakentamaansa pyörää
Kaivopuistossa 23.4.1869. Paulinin
velocipedissä etupyörä oli vielä maltillisen
kokoinen, halkaisijaltaan puolitoista kyynärää -
noin 90 cm. Uusi Suometar ei ollut vielä
vakuuttunut pyörän omistajan ajotaidosta: “Ne
koetusmatkat, joita sillä wiime päiwinä on tehty,
eiwät wielä juuri ole onnistuneet, mutta ‘ei
kukaan seppä syntyessä!’”. Paulinin pyörä pääsi
paitsi lehtien palstoille, myös vetonaulaksi
Seurahuoneella järjestettyyn näyttelyyn.
Näyttelymainos lienee Suomessa ensimmäinen
lehti-ilmoitus, jossa polkupyörä esiintyy.11
Turussa Åbo Underrättelserin toimittaja
kertoi 27.4.1869 kuulleensa, että edellisenä ja
sitä edeltävänä päivänä kahta Turussa
valmistettua pyörää oli kokeiltu kaupungin
jonkin tulliportin läheisyydessä. Salaa
tapahtunut harjoittelu oli ilmeisen
paheksuttavaa, sillä muilla paikkakunnilla olisi
lehden mukaan ilman muuta kerrottu
toimitukselle näin tärkeästä tapahtumasta.12
Muutamaa päivää myöhemmin kävi ilmi, että
salaperäinen ajoharjoittelija oli apteekkari
Sternberg, joka oli rakentanut itselleen
kolmipyöräisen velocipedin kelloseppämestari
Särkelän avustamana. Vapun päivänä herrat
esittelivät kulkupeliään Kupittaan puistossa:
“Pikakulkuri on jo kaupungissammekin”.13
Uuden Suomettaren kirjoitettua 15.4.1869 uudesta kulkuneuvosta tieto levisi muihinkin suomenkielisiin
sanomalehtiin.
Welocipedi eli suomeksi “pikajalka” on erään uuden kuljetusneuvon nimi, joka joku aika sitten on keksitty
Ranskan maalla. Sen rakennus on hyvin yksinkertainen. Siinä ei ole paljo muuta kuin kaksi pyörää, jotka
owat asetetut samaan linjaan, toinen etu- toinen takapuolelle, aiwan niin kuin waunuissa toisen siwun pyörät.
Etumainen pyörä on suurempi kuin takamainen. Istuinpaikka, jossa istutaan samoin kuin satulassa
hewoisen selässä, on pyörien wälillä, keweillä rautatelineillä. Kulkemaan saadaan welocipedi siten, että
satulassa istuja jaloillaan polkee kaksi etupyörän akselista löytyvää polinta, jotka panevat pyörän liikkeelle.
Samassa pyörässä löytyy wielä kahva, jolla welocipedin kulkua ohjataan ja pysähdytetään.
Pikajalka 1/2003
26
Jokioisissa Brehmerin pyörä nostatti
yleisössä hupaisuutta; Tampereella
ensimmäisen velocipedin nähtiin sunnuntaina
21.5. “kaupungin kaduilla kulkewan
kummitukseksi ja silmän huwitukseksi
warsinkin lapsille. Tämä pikakulkija, joka on
kolmipyöräinen, pyöri jotenkin nopeasti, jotta
katupojat tuskin woiwat sen rinnalla pysyä.”
Tampereellakin oli ryhdytty rakentamaan
velocipedejä sekä masuunilla että
puuvillatehtaan verstaassa - Tampellalla ja
Finlaysonilla.14
Tuo kosmopoliitillinenaika-ihmisten lelu
Oulussa kolmipyöräinen velocipedi liikkui
kesäkuun alussa, mutta “harjaantumattomuus
sen käyttämisessä lienee syynä, ettei se wielä
ole wastannut niihin toiweisiin, joita siitä on
pidetty.”15 Jo huhtikuun alussa, kun yhtäkään
pyöräilijää ei vielä ollut nähty, lehdet tiesivät,
mistä pyörällä ajon onnistuminen riippuu:
“Selwää on, että kun molemmat pyörät ovat
samassa linjassa, täytyy niitten pystyssä
pysyäksensä seisoa ihan tasapainossa. Tässä
tasapainon kannattamisessa onkin suurin konsti
welocipedillä ajaessa.”16
Koska ensimmäiset pyöräilijät olivat tehneet
itse kulkupelinsä, heillä ei ehkä Brehmeriä
lukuun ottamatta ollut tilaisuutta saada ajo-
opetusta. Pyörällä ajon itseopiskelu osoittautui
vaikeaksi Kuopiossakin: “Welociped’en
käyttämistä owat täällä muutamat nuoret herrat
kokeneet turhaan opetella”. Kuopioon oli
sentään järjestymässä ajo-opetusta, kun
seurahuoneen isännöitsijä oli hankkimassa
kaupunkiin pari oppinutta miestä “näyttämään
miten tämä Franskalainen konsti waatii suurta
taipuwaisuutta ja sekä sielun että ruumiin
woimia”.17
Paremmin pyöräharrastuksessaan
menestyivät ilmeisesti ne suomalaiset, jotka
toivat pyöränsä ulkomailta ja saivat siellä
opetusta. Yksi heistä oli Anders Ramsay, joka
vuonna 1869 puutavara-asiamiehenä
toimiessaan näki polkupyörän Tukholmassa ja
päätti hankkia sellaisen itselleenkin. Vaikka
kotimaassa pyörä vauhditti työmatkaa
Metsäkylän kartanon ja Turun kaupungin
välillä, Ramsaykin luopui pyörästään melko
pian.18
Epäonnistuneet ajoyritykset saivat lehdistön
julkaisemaan uutta kulkupeliä ihastelevien
kirjoitusten lisäksi pyöräilyn arvostelua.
Lääketieteellinen näkökulma
velocipedikeskusteluun saatiin, kun Åbo
Underrättelser siteerasi 4.5.1869 wieniläistä
professori Oppalzeria, joka ihmetteli ovatko
ihmiset tyytymättömiä nykyisiin
kuolleisuuslukuihin ryhtyessään vaaralliseen
pyöräurheiluun, joka aiheuttaa lihasten ja
sydämen ylirasitusta. Toiset lääkärit tosin olivat
vakuuttuneita siitä, että pyöräilyn
erinomaisuutta terveellisenä
ruumiinharjoituksena ei voisi edes kylliksi
korostaa.
Jyrkimmin pyörän tuomitsi Viipurin
sanomalehti Ilmarinen: “Welocipedi, tuo
”Minun oli kesän kuluessa ollut pakko käydä usein Tukholmassa. Eräällä tällaisella matkallani
näin jotakin, joka tuntui minusta suorastaan ihmeelliseltä. Näin miehen, joka tuli huimaavaa
vauhtia vastaani kadulla istuen kahden pyörän välissä. Etumainen pyörä oli suuri ja takimmainen
pieni. Kaikki ohikulkijat töllistelivät suu auki tuota ihmettä, ja itse olin ehkä kaikkein
hämmästynein. Ensimmäisen kerran elämässäni olin nähnyt polkupyörän, suuren, kömpelön ja
hontelon rumiluksen, joka ei suurestikaan muistuttanut nykypäivien hienoa ja siroa kaimaansa.
Kuultuani, että sellaisia laitteita oli Tukholmassa myytävänä, menin näkemäni pyöräilijän, herra
Ekmanin, puheille. Hän suostuikin opettamaan minulle tuon silloin niin vaikeana pidetyn taidon.
Harjoittelu tapahtui Eläintarhan kentällä, missä samaan aikaan oli muitakin aloittelijoita
tekemässä ensi yrityksiään. Muutaman harjoitustunnin jälkeen pidin itseäni täysinoppineena ja
palasin Turkuun ylpeänä polkupyörästäni. Aioin tästä lähin käyttää sitä Metsäkylän ja kaupungin
välisiin matkoihini ja siten yhdistää huvin ja hyödyn, sillä pääsisinhän nyt vaivaamasta joka päivä
kuskia ja voisin säästää hevosia ja vaunuja. Pyöräileminen oli mielestäni erittäin hauskaa, ja vielä
hauskempaa oli nähdä ihmisten hämmästyneinä pysähtelevän töllistelemään menoani. Mutta kun
olin monta kertaa pelästyttänyt vastaan tulevia hevosia, suistunut itse ojaan ja saanut verinaarmuja
ja joutunut vielä selkkauksiin poliisinkin kanssa, minun oli pakko luopua matkoistani.”
Monivaiheisen elämänsä
aikana Anders Ramsay ehti
olla yksi Suomen
ensimmäisistä pyöräilijöistäkin
kesällä 1869. Muistelmissaan
”Muistoja lapsen ja
hopeahapsen” hän kertoi
kokemuksistaan pyöräilijänä:
Pikajalka 1/2003
27
Sorvari Paulinin rakentama
Helsingin ensimmäinen polkupyörä
pääsi vetonaulaksi Seurahuoneella
pidettyyn näyttelyyn huhtikuun
lopulla 1869. Ilmoitus Helsingfors
Dagbladissa 24.4.1869.
Lähteet:1 Hans-Erhard Lessing, Howsophisticated was the Draisine?The Boneshaker, nro 159, 2002,s. 23-26.2 Sanan Saattaja Wiipurista13.9.1834; Finlands AllmännaTidning 7.2.1837.3 Nick Clayton, Michaux andLallement: another approach. TheBoneshaker, nro 159, 2002, s. 4-10.4 Heikki Kuva, Kaksipyöräistenvuosisata. Jyväskylä 1988, s. 15-18.5 Åbo Underrättelser 1.4.18696 Sanomia Turusta 23.4.1869;Oulun Wiikko-Sanomia12.6.1869; Tapio 17.4.18697 Ilmarinen 23.4.18698 Tampereen Sanomat 4.5.1869;Hämäläinen 5.5.1869; OulunWiikko-Sanomia 8.5.18699 Helsingfors Dagblad 3.4.186910 Uusi Suometar 19.4.1869;Helsingfors Dagblad 19.4.1869;Åbo Underrättelser 27.4.1869;Hufvudtadsbladet 18.4.186911 Helsingfors Dagblad 24.4.1869;Uusi Suometar 26.4.186912 Åbo Underrättelser 27.4.186913 Åbo Underrättelser 27.4. ja1.5.1869; Sanomia Turusta30.4.186914 Tampereen Sanomat 25.5.186915 Oulun Wiikko-Sanomat12.6.186916 Uusi Suometar 15.4.186917 Tapio 5.6.186918 Anders Ramsay, Muistojalapsen ja hopeahapsen (3. p.)Juva 1987, s. 283-284.19 Ilmarinen 21.5.186920 Hämeen Sanomat 22.8.1926;Turun Sanomat 12.4.1931;Jaakko Sivula, Juoksumasiinastahikimankeliin. Sana kiertää.Helsinki 1995, s. 90-93.21 Tapio 5.6.1869
kosmopoliitillinen aika-ihmisten nähtävästi
waarallinen lelu, on jo täälläkin nähty ja koeteltu.
Mutta ensimäiset kokemukset eiwät ole
antaneet sen ihailijoille juuri suuria toiweita sen
käytännöllisyydestä näillä mailla, waikka kohta
jotkut wakuuttawat nähneensä sellaisten
koneiden Pariisissa lentäwän kuin linnut. Se joka
täällä on tahtonut nousta sen satulaan on
tarwinnut kaksi apumiestä pöngityksekseen
päänsä säilytykseksi. Mutta tottuuhan ihminen
nuorallakin tanssimaan, niin miksei siis
ratsastamaan Welocipedinkin selässä - jos kellä
ei satu olemaan muuta työtä.” Lopuksi lehti
julisti kertoneensa velocipedistä jo niin paljon,
että lisää seuraisi vain, jos kulkupeli sattuisi
jotain merkittävää saamaan aikaan.19
Miten hyödyllinen sekuitenkin on!
Pyörästä olisi pitkien etäisyyksien ja harvan
asutuksen Suomessa ollut varmaankin etua jo
vuonna 1869, mutta vielä se ei päässyt
yleistymään. Pyöräilyn suosiota rajoitti ilmeisesti
ajo-opetuksen puute ja ehkä myös maantiet,
jotka eivät varmaankaan olleet riittävän tasaisia
pyöräilyyn. Pyörä ei levinnyt vielä laajempaan
käyttöön: kansa joko nauroi pyöräileville
herroille tai katseli heidän menoaan
kauhistuneena – tasapainoilua kahdella pyörällä
pidettiin joskus suorastaan yliluonnollisena.20
Hufvudstadsbladet huomautti
kaukonäköisesti 22.4.1869, että polkupyörä
kuuluu tulevaisuudessa ihmisen jokapäiväiseen
elämään, vaikka vielä monet laskevatkin siitä
vain leikkiä. Lehti kuvailee myös, kuinka
vähävarainen työläinenkin voi hankkia pyörän
- jonka ylläpito ei maksa juuri mitään - ja kulkea
sillä keskustaan töihin maaseudulla linnunlaulun
keskellä raittiissa ilmassa tuoksuvien kukkien
keskellä sijaitsevasta kodistaan, jossa hänen
vaimonsa viljelee pikku puutarhapalstaansa.
Pyöränsä hinnan pyöräilijä saisi äkkiä takaisin
asuntonsa halvempana vuokrana ja suurempina
ruumiinvoimina ja työkykynä, joita pyöräily
hänelle kehittäisi.
Kuopiossa Tapion toimittaja huokasi
kerrottuaan velocipedillä ajon vaikeudesta ja
harjoittelun vaativuudesta: “Miten hyödyllinen
se kuitenkin on!”21
V. 1869 Uusikaupunki tuli lennätinkaapelilla
yhdistetyksi Grislehamniin Ruotsissa. Kaapelin
omisti tanskalainen lennätinyhtiö “Det Store
Nordiske Telegrafselskab”. Uuteenkaupunkiin
1869 perustettu lennätinasema tuli nyt maan
keskeisimmäksi, kaupunkiin perustettiin
isonlainen lennätinasema, useita kymmeniä
tanskalaisia lennätinvirkamiehiä tuli silloin
Uuteenkaupunkiin. Tämä kaikki toi kaupunkiin
vilkkautta, uusia tapoja ja elämyksiä.
Tulijoiden joukossa oli useita, jotka
askartelivat silloisten keksintöjen parissa.
Tällainen oli lennätinvirkamies Jensén, joka oli
hyvin kätevä mies. Tähän aikaan polkupyörä oli
keksijäin huomion esineenä. Drais oli 1816
keksinyt juoksupyörän, Fischer sovitti siihen
1850 polkimet, ranskalainen Michaux keksi
1860 mallin, missä etupyörä oli tavattoman
korkea ja takimmainen taasen matala. Tämä
pyörä oli 1860-luvun loppupuolella levinnyt
Tanskaan. Täältä se nyt tanskalaisten
lennätinvirkamiesten mukana tuli
Uuteenkaupunkiin 1870.
Jensén oli talvella 1870 rakentanut kaikessa
salaisuudessa polkupyöräänsä. - Hän oli jo
kotimaassaan tottunut tällä ajamaan. - Oli
toukokuu, kun hän pienempien, salaisten
kokeilujen perusteella toi koneensa
Alisellekadulle. Eräitä toisia tanskalaisia, joille
hän oli tuumansa uskonut, oli seurassa. Eräillä
oli mukana tikapuut, joiden avulla Jensén kiipesi
korkean pyöränsä selkään ja jaloillaan polkien
lähti liikkeelle...
Tapahtumasta levisi melkein
lennätinsanoman vauhdilla tieto
kaupunkilaisille... Nähtävyys oli yliluonnollinen.
Taaja väkijoukko ei oikein käsittänyt, miten
tämä kaikki on mahdollista. Toiset säikähtivät
ja läksivät kiireesti kotiinsa, toiset taasen
laumana juoksivat ihmeellisen kulkijan jäljessä.
Vanhempi väki seisoi ja katsoi, kunnes heidän
joukossaan ollut “Rysthollin kaunis Kaisa”,
noitakonsteja harjoittava nainen kiljahti: “Se käy
piru voimall! Se om piruhevone!”
Suusta suuhun kulki sitten Kaisan juttu.
“Piruhevonen” tuli kansan keskuuteen
ensimmäisen polkupyörän nimeksi.
Mutta väkijoukossa oli ollut eräs kekseliäs
mies - Pyhärannan Valkaman kylästä kotoisin
oleva Sonskan talon Petter-niminen poika.
Hänkin oli kätevä ja myös - keksijä. Jo useita
vuosia hän oli rakentanut ikiliikkujaa, kuitenkaan
onnistumatta; siitä puuttui aina vain se -
viimeinen konsti. - Sonskan Petteri katseli ja
katseli “pirunhevosta”, oikein hän meni ja
pitelikin sitä, kun Jensén ajonsa lopetti.
Petteri painui sitten Pyhärantaan ja alkoi
ahkerasti työskennellä. Parisen viikkoa hän
askarteli, milloin höyläpenkin, milloin pajassa
alasimen ja viilapenkin ääressä. Ja siitä tulikin
ihmeellinen kone, jota hän lähti
Uuteenkaupunkiin näyttämään.
Oli sunnuntaipäivä tälläkin kerralla. Ihmiset
olivat juuri kirkosta poistumassa, kun heitä
vastaan tuli merkillinen laitos, Sonskan Petteri
selässään. Petteri oli rakentanut kolmepyöräisen
polkupyörän ja väänsi sitä kaksin käsin
veivilaitteesta. Hän oli huolehtinut siitä, että
pyörä kulki vakavasti. Petteri ei ollut saanut
päähänsä sitä, että on mahdollista kahdella
pyörällä pysyä pystyssä; hänkin oli siinä luulossa,
että tanskalainen oli pirun kanssa liitossa, piru
sitä konetta kuljetti... Petterin polkupyörä oli
vieläkin korkeampi kuin Jensénin, ja vakavana
se seisoi kuin muuri, mutta sillä ei juuri muualla
päässyt eteenpäin kuin tasaisella ja myötämaalla;
se oli raskaskulkuinen ja painava.
Tämän jälkeen Uudessakaupungissa ja kautta
Vakka-Suomen alkoi oikea polkupyöräkuume.
Monenlaisia pyöriä kokeiltiin, mutta Jensén-
mallinen “piruhevonen” voitti muut, kunnes
sitten 1890-luvulla tulivat käytäntöön
nykyaikaismalliset polkupyörät.
PiruhevonenUudessakaupungissa
Nimimerkki Kallenpoika kertoi Turun Sanomissa
12.4.1931 julkaistussa pakinassaan Uudenkaupungin
ensimmäisistä polkupyöristä.
Ennen vanhaan
Pikajalka 1/2003
28
Piirros Vilma Lahtinen
Pikajalka 1/2003
29
Syyskokous Vanhallakirjastotalolla
Vanhat Velot ry:n syyskokous pidettiin
14.12.2002 Tampereen Vanhalla kirjastotalolla.
Kokouksessa yhdistyksen hallituksen
puheenjohtajaksi valittiin edelleen Markku
Lahtinen. Hallituksen muiksi jäseniksi valittiin
Olli Lehto, Reijo Lehtonen, Kalevi Lepo,
Mikko Råberg, Hannu Salokannel ja Mikko
Kylliäinen. Varajäseneksi valittiin Timo Leskelä.
Hallituksen jäsenten yhteystiedot ja tehtävät on
lueteltu vieressä.
Kokouksen virallisen osuuden jälkeen
Mikko Kylliäinen esitelmöi aiheesta ”Kuinka
polkupyörä tuli Suomeen?”. Esitelmä herätti
vilkasta keskustelua, jossa pohdittiin muun
muassa alkuaikojen pyörän rakennetta. Matti
Järvenpää esitteli pyörämerkkiharrastustaan.
Mukanaan hänellä oli melkein kaikki Kone ja
Terä Oy:n valmistamien pyörämerkkien
nimikilvet sekä etulokasuojan maskotteja.
Hallituksen jäsenet
Markku Lahtinen, puheenjohtaja.
Kuohunharjuntie 234, 36270 Kangasala. Puh.
03-377 1169,
s-posti [email protected].
Kalevi Lepo, varapuheenjohtaja. Vietäväntie
119, 36270 Kangasala. Puh. 03-377 3072, s-
posti [email protected].
Reijo Lehtonen, rahastonhoitaja. Mäkikatu 55,
33250 Tampere. Puh. 03-223 9864, s-posti
Mikko Kylliäinen, sihteeri. Lindforsinkatu 10
B 20, 33720 Tampere. Puh. 03-317 5505, s-posti
Olli Lehto, hallituksen jäsen. Toikantie 2 A 6,
36240 Kangasala. Puh. 03-364 6135.
Mikko Råberg, hallituksen jäsen.
Itsehallintotie 1 A 6, 02600 Espoo. Puh. 040-
550 4428, s-posti [email protected].
Hannu Salokannel , hallituksen jäsen.
Lielahdenkatu 37 A 3, 33410 Tampere. Puh.
03-346 4424.
Timo Leskelä , hallituksen varajäsen.
Loimukoivuntie 5, 90630 Oulu. S-posti
Jäsenmäärä kasvaa
Yhdistyksen perustavassa kokouksessa vuoden
2002 alussa jäseneksi liittyi 22 jäsentä. Tätä
kirjoitettaessa yhdistyksen jäsenmäärä on 73.
Yksi viimeksi liittyneistä on argentiinalainen
sisarjärjestömme, Asociación de Bicicletas
Clásicas.
Kurssi aloitettiinkevätkokouksenyhteydessä
Yhdistyksen kevätkokous pidettiin 8.3.
Kangasalla Tie- ja liikennemuseo Mobiliassa.
Kokouksen jälkeen aloitettiin yhdistyksen
tämän vuoden kurssi, joka käsittelee
pyörätiedon hankkimista. Mikko Kylliäinen
kertoi, millaista tietoa erilaisista lähteistä, kuten
paikallishistorioista, matrikkeleista, arkistoista
ja kuva-arkistoista, on saatavissa.
Missä pyörätieto piileksii?
Vanhojen Velojen tämän vuoden kurssi on
aloitettu keväällä, mutta mukaan ehtii vieläkin.
Kurssin toinen osa pidetään Tampereen
pääkirjasto Metsossa lauantaina 25.10. klo 12-
15. Kokoontuminen klo 12 Metson ala-aulassa.
Metsossa tutustutaan erityisesti
anomalehtien käyttöön pyörätiedon haussa.
Sanomalehtiä selataan mikrofilmeiltä yhdessä.
Osallistujat voivat miettiä omia kiinnostuksen
kohteitaan, joita käsitteleviä sanomalehtiuutisia
tai -ilmoituksia voidaan etsiä yhdessä.
KERHOKUULUMISIA
Seminaari pyörän historiastaSuomessa
Vuonna 2004 tulee kuluneeksi 100 vuotta
teollisen polkupyörä-tuotannon alkamisesta
Suomessa: Kustaa Merilän perustama Suomen
Polkupyörä- ja Konetehdas aloitti runkotuo-
tannon vuonna 1904. Ensi vuonna on kulunut
myös 10 vuotta Vanhojen Velojen toiminnan
alkamisesta rekisteröimättömänä yhdis-tyksenä.
Vanhat Velot ry juhlistaa kaksinkertaista
juhlavuotta järjestämällä vuonna 2004
seminaarin pyörän historiasta Suomessa.
Seminaariin pyritään saamaan suomalaisilta alan
harrastajilta ja asiantuntijoilta runsaasti
esitelmiä, jotka julkaistaan kokousjulkaisuna.
Kaikki pyörän ja pyöräilyn, kuten teolliseen
pyöränvalmistuksen, pyöräkaupan, pyöräkorjaa-
moiden pyöräretkeilyn tai kilpapyöräilyn,
historiaan liittyvät esitelmät ovat tervetulleita.
Seuraa ilmoittelua tulevista Pikajaloista!
Pikajalka 1/2003
30
Itävalta
Kevään 2003 aikana Wienin teknisessä
museossa on ollut esillä polkupyöriä - niin
menneisyyttä kuvastavia kuin tulevaisuutta
luotaaviakin. Painotetusti on tietenkin esillä
itävaltalaisten keksijöiden ja tehtaiden panos
pyörätekniikan kehittämisessä.
Näytelyä varten on kerätty esineitä useista
Keski-Euroopan museoista ja
yksityisokoelmista. Pyöriä on kaikkiaan alun
toista sataa, ja lisäksi on esillä ollut muuta
aiheeseen liittyvää materiaalia,
pyöräilykulttuuria ja dokumentteja.
Mielenkiintoinen on mm. Alex Moultonin
haastattelu, jossa hän kertoi taitettopyörän
kehittelystä.
160-sivuinen näyttelyluettelo on erittäin
edustava. Siinä on useita artikkeleita
itävaltalaisen polkupyörätekniikan
saavutuksista, pyöräilyn nykyisestä asemasta,
pyöräilykulttuurista, pyörien museaalisesta
kunnostamisesta ja polkupyörästä
naisemansipaation välineenä. Lisäksi jokainen
näyttelyssä esillä ollut pyörä on esitelty loistavin
kuvin ja sanoin.
Näyttely antaa hyvin kattavan kuvan
erityisesti pyörien alkuajan kehityksestä. Esillä
on paljon sellaista materiaalia, johon ei
pohjoismaissa ole mahdollisuus päästä
tutustumaan. Keski-Euroopassa liikkuessa
kannattaa muistaa pistäytyä ainakin Prahan ja
Wienin teknisten museoiden kokoelmia
katsomassa, sillä varsinaiset polkupyörämuseot
ovat toistaiseksi harvassa.
Vanhoja veloja
Näyttelyn vanhimmat kulkupelit olivat kuusi
draisiinia vuosilta 1818-1820. Niistä viisi oli
itävaltalaisia ja puurakenteisia, yksi
englantilainen metallirakenteinen. Paroni von
Drais yritti hallita keksintönsä valmistusta
myymällä lisenssejä. Se ei onneksi estänyt idean
leviämistä. Kulkuvälinettä draisiinista ei
kuitenkaan kehittynyt, vaan ennen pitkää sitä
alettiin pitää lähinnä lasten leikkikaluna.
Ensimmäisistä oikeista polkupyöristä
näyttelyssä oli esillä Michaux’n omaa tuotantoa
edustava velocipedi vuodelta 1868. Tämän
vuoden malliin sisältyivät jo taljan välityksellä
vaikuttaneet jarrut ja painot pedaalien alla.
Kiinnostava isopyöräinen oli tsekkiläinen
Kohout-merkkinen rinnakkain istuttava
tandem, jollaiseen oli varaa vain aatelisilla.
Tällaisiin näyttelyihin kerääntyy muutoinkin
harvinaisuuksia ja omituisuuksia, sillä
arkipäivän esineistöä ei niinkään ymmärretä
panna talteen. Kummallisuuksiin on laskettava
mm. kaksipyöräinen rinnakkain istuttava
tandem, peräkkäin istuttava kolmipyöräinen
tandem, bamburunkoinen pyörä, pajusta
punottu pyöränkuljetuskori ja kaksipyöräinen
nojapyörä, jossa oli takapyöräohjaus.
Erlachin nojapyörät
Kiinnostavimpia itävaltalaiskeksintöjä ja
nojapyöräilyn historiaa muutoinkin valottavia
kulkuneuvoja oli pienestä Korpitschin kylästä
kotoisin olleen monitaitoisen keksijän Josef
Erlachin peltirunko, jolle hän sai patentin 1878.
Runko ja pyörät oli tehty niitatuista ja
ruuvatuista peltiprofiileista, ja umpimetallia
käytettiin vain vähän.
Tähän aikaan pyörämaailmaa hallitisivat
isopyöräiset, 52-68 tuuman renkailla varustetut
pyörät, joiden hallitseminen oli hankalaa ja
ajaminen usein vaarallista. Erlachin tavoiteena
oli pär jätä pienemmillä pyörillä ja ajaa
turvallisesti matalammalla. Patentoidussa
pyörässä istuttiin 59 cm korkeudella maasta.
1884 Erlach kehitti laitettaan edelleen
pienentäen etupyöriä ja laskemalla istuinta alas.
Tällä tekniikalla Erlach rakensi aikaansa
nähden suorastaan vallankumouksellisen
kolmipyöräisen nojapyörän, jolla on monia
yhtäläisyyksiä aikamme huipputuotteisiin. Vain
ilmakumirenkaat ja ketjuveto odottivat silloin
keksimistään. Erlach ehti rakentaa noin pari
sataa kaksi- ja kolmipyöräistä ”nojapyörää”
ennen kuolemaansa 1885. Vasta näihin
aikoihin keksittiin muita keinoja ajaa pyörää
matalammalta, kun nykyisen mallinen
”turvapyörä” tuli markkinoille.
Pyöräilykaupunki Wien
Wien on edelleenkin ensisijaisesti
ratikkakaupunki, mutta kaupunkia uhannut
auton invaasio on torjuttu metroyhteyksiä
rakentamalla ja pyöräilyyn panostamalla.
Toiminta vaatii alkuunpanijansa, yksilön.
Ulkomaiden velot
”Olen tästäkin ajanut autolla
kymmenesti, mutta en ole
ymmärtänyt tien
luonnetta enkä sielua.” (Raimo
O. Kojo, Syysmatka Suomessa.
Porvoo 1988.)
Pikajalka 1/2003
31
1970-luvulla ympäristötieteilijä Bernd Lötsch
ei saanut vastakaikua esittämälleen
pyörätieverkkosuunnitelmalle. Kaupunkiin
muodostettiin ympäristöystävällistä liikennettä
ajava etujärjestö ARGUS, joka otti vastatakseen
pyöräilyn etujen ajamisesta kaupungin hallinnon
suuntaan. Nykyään jäjrstöllä on yli 10000
jäsentä, ja se on suunnannut aktiivisuutta jo
muuallekin valtakuntaan.
Kun pyöräilijät uhkasivat hävitä tilansa
autolle, lähdettiin liikkeelle joukkovoimalla.
2000 pyöräilijän mielnosoitus oli jopa hivenen
tunteita nostattanut lähtölaukaus. Sen jälkeen
toimeen pannut pyöräilijöiden
yhteisesiintymiset, ajelut 20-50 hengen
joukoissa pari kertaa viikossa pitkin Ringiä
panivat muun liikenteen sekaisin.
Wienissä toimiva aikamme suuri
liikennefilosofi Hermann Knopflacher on
pannut myös kortensa kekoon järjestämällä
hauskoja mielenosoituksia auton tilantarpeita
vastaan. Hän on pannut ihmiset kävelemään
kaduille yllään auton kokoinen kehikko ja
välillään auton vaatima turvaväli. Erittäin
yksinkertainen tapa havainnollistaa
kaupunkiliikenteen problematiikkaa.
Pormestari Helmut Zink teki ratkaisunsa:
kaupunki alkoi rakentaa pyöräteitä. Lopulta
myös Ringin varteen saatiin oma väylä. Nyt
kaupungissa on noin 300 km hyvin opastettuja
pyöräteitä, ja vuonna 2002 alkoivat pyöriä myös
kaupunkipyörät: 1500 polkupyörää on kahden
euron pantilla käytettävissä 200 terminaalista.
Pyöräilyn osuus kaupunkiliikenteestä on
onnistuttu nostamaan yli viiden prosentin.
Ruotsi
Cykelhistoriska föreningenin (CHF) joulukuun
numeron (23) alkusanoiksi päätoimittaja Lars-
Åke Fredberg kysyy, mikä tekee polkupyörästä
niin mielenkiintoisen - esittäen itse myös
arvioita. Lehden teemana on tällä kertaa
pyöräilyaiheiset pelikortit 1800-luvun lopulta.
Taidokkaita korttien selkäkuvioita on etukannen
lisäksi riittänyt kokonaiselle aukeamalle.
Suomalaisen harrastajan kannalta
mielenkiintoinen asia on Husqvarna-pyörien
tuotantotaulukko valmistusmäärineen ja rungon
numeroineen vuosilta 1896-1944. Yhteensä
747.316 pyörää (joista lehti käyttää muotoa
Huskvarna, HVA) on valmistettu tuona
ajanjaksona. Sivuhuomautuksena, mutta ei ihan
vähäisenä: tämän kirjoittajan Hva-pyöristä yksi
näkyy valmistetun 1928, toinen -36, kolmas -
39. Neljännen, naisten “Huskyn”, numero
menee yli kolmen miljoonan, mutta se onkin
ostettu 1960-luvun puolivälissä Nokialta.
Huskvarnamme vanhenivat nyt iältään: tuttu
sinervä väri oli saanut pitämään niitä edellä
todettua nuorempina.
Helmikuun lehdessä (24) on asiaa pyörien
rekisteröinnistä. Ruotsissa numerokilvet ovat
tulleet pakollisiksi vuonna 1894 (Tukholmassa;
autoissa 1907), ja esimerkiksi Västeråsissa
säädös on ollut voimassa vuoteen 1965 asti,
joskin vain nimellisesti; käytännössä
noudattamisesta ei ole isommin välitetty
loppuvuosina.
Mielenkiintoinen on vaatimus rekisterikilven
valaisemisesta; lehti esittää erityisiä lyhdyn
kuviakin. Ei suinkaan Suomessa ole vaadittu
sellaista? Milloin meillä rekisteröiminen on ollut
pakollista?
Lehteen on präntätty yhdistyksen
tammikuun alun jäsenluettelo. Jäseniä näyttää
olevan yli 350, joukossa useita yrityksiä ja
yhteisöjä. Kokoontumispaikan, Tekniska
museetin, rinnalle on löydetty Södermalmilta
toinen kerhotila. Harrastaa voi siis -
seurustellen - kaksikin kertaa kuussa.
Argentiina
Pampaksen Vanhat Velot on perustettu
heinäkuussa 2002. Jäsenistöä eli vanhojen
pyörien ystäviä on runsaasti. Vanhimmat pyörät
ovat peräisin Englannista, mistä rautatien
rakentajat toivat kulkupelejä tullessaan, mutta
maassa on myös ranskalaisia, saksalaisia ja
italialaisia velosipedejä. Maan oma
pyörätuotanto käynnistyi 1950-luvulla.
Louis Danese, seuran puheenjohtaja on
lähettänyt listan jäsenistön pyörämerkeistä.
Onko tuttuja?
Adler, Archeban, Aurorita, Automoto,
Balmora, Bianchi, BSA, Danna, Dansk,
Durkopp, Fiorelli, Hispano-France, Hopper,
Humber, Legnano, Louison Bobet, Maino,
Monark, Norman, NSU, Olmo, Opthymus,
Phillips, Peugeot, Piemonte, Schwinn, Raleigh,
Royal Nord, Royal Enfield, Savoia, Stucci,
Sevillano, Thompson, Triumph, Torpado,
Vaterland, Vesting, Victoria, Vittorio, Windsor.
Myydään
Uusia Tunturin lokareita, vanteita, napoja,
etuhaarukoita, rattaita 1960-luvulta lähtien.
Pääosin 26" pyöriin, kaupan kääreessä. Suuri
määrä, mieluiten ronttakaupalla, edullisesti
talteen. Pyörämestari Tero Järvisaari, Oulu.
Puh. (08) 34 34 34.
Kunnostettuja pyöriä noin 15 kpl, lisäksi osia,
kappoja, tarakoita, lamppuja, kissansilmiä, 12
V Daimon-dynamo ym. Puh. (03) 47 49 372
(ilt. 19-22).
Myydään TEKO-polkupyörän runko + keskiö
(suomalaisvalmisteinen) + entisöidyt
puuvanteet 1910-luvun puolivälistä. 5/8-
tuuman iso hammasratas. Runko on
hiekkapuhallettu ja pohjamaalattu. Hinta yht.
330,- e. Puh. 0440 880333.
Myydään AATRA-polkupyöräprojekti v. 1917:
ohjaustanko, satula, toimiva keskiö, ketju,
polkimet. Runko ja puuvanteet entisöidyt. Vain
navat ja pinnat puuttuu. Harvinaisuus. Hinta
yht. 450 e. Puh. 0440 880333.
Polkupyörän kor jausteline 250 eur.
Rihtauspukki 150 eur. Uusi miesten pyörän
runko v. 1937. Uusi miesten pyörän runko v.
1930 Tunturi 170 eur/kpl. Vanhojen
polkupyörien uusia osia! Poljinkumeja, vanteita,
lokasuojia, etu- ja takanapoja, kissansilmiä,
kädensijoja, merkkejä, etuhaarukoita, kampia,
rattaita, ketjuja, pakettitelineitä, hameverkkoja,
työkalulaukkuja, pumppuja, pumpunpitimiä,
ohjaustangon kannttimia, etuhaarukan ja
keskiön osia, seisontatukia, käytettyjä satuloita,
lyhtyjä, dynamoita ym.ym. Hannu
Mattila, Lukupurontie 6 N 14, 02200 Espoo,
puh.(09) 4209080.
Itse tehty pyörän peräkärry. Tauno Uusitalo.
Puh. (09) 307647.
Ostetaan
Ostaisin Ilmarinen-pyörämerkin. Voin ostaa
myös Reima-merkin. K.Lepo puh./vast.
(03)3773072.
PYÖRÄPAJALTA
Pikajalka 1/2003
32
Sekalaista
Kotka-merkkinen polkupyörä. Kauppias ja
palopäällikkö Eero Rauhala Ilmajoelta valmisti
1930-50 -luvuilla Kotka-merkkisiä polkupyöriä
Ilmajoella. Löytyyköhän kyseisiä polkupyöriä
tai pyörän osia jonkun kätköistä vielä tänä
päivänä? Kotka-pyörien nykyomistajia tai niistä
tietäviä pyydetään ottamaan yhteyttä.
Hanna Rauhala/050 582 7881,
Annetaan
Lamppuihin on karbiidia saatavana myös
Oulussa. Sitä voi kysellä Timo
Leskelältä numerosta 0400-159 582.
Mikä tämä on?
Tunnistatteko yllä olevan vekottimen?
Edellisessä numerossa kysytty mötikkä oli Jos
Lucas-öljylamppu 1800-luvun loppupuolelta.
Tie on niin liukas - ja
muutenkin, on uus hame - ja
muutenkin, sano entinen
likka. (Matti Kuusta
mukaellen, Vanha Velo)
KANGAROO - OUTO ISOPYÖRÄINEN
TEKSTI JA KUVA REIJO LEHTONEN
Pikajalka 1/2003
33
Vanhoista polkupyöristä on
esittelyvuorossa erikoinen malli,
englantilaiselta nimeltään Kangaroo.
Pyörämallin esitteli ensimmäisenä
Hillman, Herbert & Cooper 1883,
mutta pian se oli kaikkien suurien
englantilaisvalmistajien ohjelmassa.
Mallin tarkoituksena oli saada
ajajan polkupainopiste alemmaksi
verrattuna esim. isopyöräisiin.
Vanhoilla kivisillä teillä tämä olikin
tarpeen.
Etupyörän koko oli tavallisesti 36” (89 cm),
takapyörän koko 22” (54 cm). Etuhaarukka oli
vahvaa putkea lukuunottamatta yläosaa, jossa
oli Stanley-tyyppinen kartio-ohjauslaakeri.
Haarukan alapää oli noin 20 cm maasta. Siinä
oli molemmin puolin kaksi laakeripesää.
Ylimmäinen varsinainen etupyörän laakeri ja
alimmainen poljinkammen laakeri. Poljinveto
tapahtuu alimman ja ylemmän hammasrattaan
yhdistävän ketjun välityksellä.
Pyöränostajalla oli aikanaan mahdollisuus
saada eri välityksillä olevia pyöriä. Ylin ratas oli
kiinteästi etunavan reunassa (9 hammasta).
Lisäksi oli joissakin malleissa liitetty jaloille
lepuutustelineet poljinten yläpuolelle.
Pyörien navat olivat joko kartio- tai
kuulalaakeroidut. Pinnat 3 mm akseliterästä,
yläpäästään niittikanta ja alaosasta jengoilla
napaan liitetty. Kummit olivat 22 mm
umpikumia.
Museoista löytyy myös malleja, joissa
poljinpituutta voi säätää ajajan jalkojen pituuden
mukaan.
Satulat olivat erityyppisiä nahkasatuloita,
joissa oli vähän jousitusta. Jarrut olivat melko
olemattomat, etukumiin painavat, ja ne olivat
varsinkin kostealla säällä melko tehottomia.
Ajoon lähtö tapahtui kuin nykyisillä pyörillä
ikään. Malli ei ollut kovin pitkäikäinen.
Kengurun ketjuveto.Kuva ThordLönnqvistin museosta.
Turvallisestimyötäleellä, jalattuella.
Pikajalka 1/2003
34
VUODEN 2003 AJO-OHJELMA
La 24.5. VanhojenpolkupyörienkokoontuminenJoensuussa.
Kokoontuminen klo 12.30
Joensuun urheilutalolla (Koskikatu
12) Perhepyöräily-tapahtuman
yhteydessä. Järjestää Joensuun
Pyöräilijät ry. Osallistuminen ei
edellytä varusteita, ilmoittautumisia
eikä maksuja. Tilaisuus kestää pari-
kolme tuntia. Pyörää voi tiedustella
lainaksi velo Ilkka Roudalta puh.
päivisin (013) 138250.
Tapahtumasta saa lisää tietoa
osoitteesta www.sunpoint.net/
~joenspy/kuntopyoraily.
La 7.6. Vanhojen polkupyörienkokoontumisajot Vammalassa.
Kokoontuminen klo 9.30 keskustassa kirjaston parkkipaikalla,
Sillankorvankatu 1. Klo 10 noustaan pyörille ja ajetaan torille,
mistä palataan takaisin ja pyöräillään oppaan johdolla hyviä ja
turvallisia reittejä noin 5 km Tyrvään Pyhän Olavin kirkolle.
Kirkkoon tutustumisen jälkeen palataan takaisin 3 km reittiä
kirjastolle. Matkan varrella kahvitauko. Vastuuhenkilö K. Lepo
puh. (03) 3773072, ajon aikana 0400 505809. Ei
ilmoittautumisia, ei maksuja. Pyöräilyä tulee enintään 10 km,
ajon kesto 3 tuntia. Paikkakuntaan ja kirkkoon voi ennalta
tutustua osoitteessa www.vammala.fi/matkailu/kirkot.
La 7.6. Rekord-pyörienmissikilpailu Vammalassa.
Kokoontumisajon yhteydessä Rekord-pyörien tapaaminen.
Kilpaan voivat osallistua pyörät, joiden nimenä tai ainakin
nimen osana on Rekord, Record, Ennätys, Primato tai jollakin
muulla kielellä ennätystä tarkoittava sana. Valintakriteerit
selvitetään kirkolta lähdettäessä, ja kaikki voivat äänestää. Tulos
julkistetaan ja kaunotar palkitaan kahvitauon yhteydessä ajojen
paluumatkalla. Tiedustelut (03) 3773072.
Vanhojen Velojen Lystikseen-tapaamiset
seuraavien tapahtumien tai kohteiden yhteydessä, ajankohtina
ja paikkakunnilla:
- La 10.5. klo 15.00 Jämsän jäähallilla (Antiikki- ja
keräilymessut)
- Sunnuntaina kesäkuun
alussa Kuhmalahden
Vehkajärvellä
(Vehkajärvipyöräily)
- To 31.7. klo 17.00
Panssarimuseon p-paikalla
Parolassa (mahdollisuus
tutustua museoon)
- La 2.8.klo 18.00
Kellokosken Itämeri-
keskuksessa
(trubaduurifestivaali)
- Pe 8.8. klo 19.30
Tampereen Nalkalantorilla
(teatterikesässä, lamput
mukaan)
- La 23.8. klo 9.30
Koivurannan kahvilan luona Värtön rannassa Oulussa; sieltä
maakuntamuseolle Ainolan puistoon
- La 30.8. klo 11.00 Kouvolan pesäpallostadionin portilla
(kyläkyykkätapahtuma)
Lystikseen-tapaamisiin saapuvat pyöräilijät päättävät keskenään,
mitä tekevät, minne lystikseen pyöräilevät.
La 20.9. Retki Helkaman tehtailleHankoon
Tutustuminen pian sata vuotta pyöriä rakentaneeseen Helkama
Velox -osakeyhtiöön ja sen tuotekokoelmiin. Hangon retkelle
tulee ilmoittautua Sinikka tai Olli Lehdolle, puh. 03 - 3646135,
matkan aikana 0400 - 645905, elokuun loppuun mennessä.
Retki tehdään bussilla lähtien Tampereen rautatieaemalta klo
7.40. Välipaikkakunnilta voi päästä mukaan ilmoittautuneitten
toiveiden pohjalta. Paluu noin klo 19. Osanottomaksu 20
euroa/hlö sisältää kahvin paluumatkalla; peritään bussissa.
Retkikohteeseen voi tutustua ennalta osoitteessa
www.helkamavelox.fi, myös www.hanko.fi/tourism. Ruokailu
ennen paluumatkaa Hangossa.
La 25.10. Kurssi pyörätiedonetsimisestä
Kevätkokouksessa alkaneen kurssin toinen osa. Ohjaaja Mikko
Kylliäinen. Ilmoitus kerhopalstalla tässä lehdessä.
La 29.11. Vanhojen Velojensyyskokous
Kokous klo 14.00 Tampereen Vanhalla kirjastotalolla.
Kokouskutsu julkaistaan Pikajalassa 2/2003. Kokouksen
jälkeen esitelmä. Yhteyshenkilö Markku Lahtinen puh. (03)
3771169.
Ohjeita kokoontumis-ajoihin osallistumisesta ja niiden järjestämisestä Pikajalan 1/2002 Huoneentaulussa. Katso myös
Ajankohtaista-otsikon alta, Velojen veppisivuilta, mahdollisia lisätietoja. Jäsenmerkit mukaan tapahtumiin!
Huoneentaulu
Pikajalka 1/2003
35
Sata vuotta sitten polkupyörät olivat yleensä
meille tuotuja (pääosin Saksasta, USA:sta,
Englannista) mutta myös tuontiosista täällä
koottuja ja kokoajan merkillä (kuten Merilän
Olympia) varustettuja. Kotimaisia – alkaen
1904 - olivat mm. Pyrkijä ja Olympia.
Olemukseltaan tuon ajan pyörä on
yksinkertainen ja niukalti varusteltu, kuitenkin
jo standardisoidun ja nykyaikaisen näköinen. Ja
“hienon”, kerrottiin esitteissä.
Lisävarusteina (joita ei yleensä näy
esitekuvissa) pyöriin oli saatavissa muun muassa
lokasuojat (yleensä puuta, etupyörän suojus
päättyi etuputkelle), ketjusuoja (useita
materiaalivaihtoehtoja, kotelorakenne),
työkalulaukku, valaisin (öljy tai karbidi, näiden
kiinnitystä varten etuputkessa L-muotoinen
uloke), kello sekä hameverkko (edellytti
lokasuojaa ainakin taa).
Rekisterikilpeä tuon ajan pyöristä otetuissa
kuvissa ei juuri näy, vaikka kilpi olikin säädetty
pakolliseksi - paikkakunnasta riippuen - alkaen
1895. Kissansilmän ja takaa valkeaksi maalatun
takalokasuojan aika sen sijaan tuli vasta 1920-
luvun lopulla. Ja niin tavaratelineenkin: 1900-
luvun alussa sitä ei näy vielä edes edessä.
Vaikka moni ratkaisu oli jo keksitty ja teki
hiljalleen tuloaan, ei sitä tämän ajan
vakiopyörissä vielä ole. Esimerkkeinä
tällaisista mainittakoon vannejarru,
vapaarumpu (vapaanapa varustettuna jarrulla)
ja napavaihde. Sen sijaan esimerkiksi Fauber-
kampi oli jo kehitetty ja joillakin valmistajilla
käytössä.
Mutta on toisaalta 1900-luvun alun
pyörissä lukuisia ratkaisuja, materiaaleja ja
varusteita, jotka jokseenkin samantyyppisinä
voivat esiintyä sitä nuoremmissa ja
nykyaikaisissakin pyörissä. Rungon ja
haarukan konstruktio, materiaali ja koontitapa;
etu- ja taka-akselin, ohjaimen ja satulan
kiinnitys ja kiristys; keskiö, kammet, etunapa,
ohjainlaakeri, rasvanipat, pinnaus;
pintakäsittely ja koristeet; renkaat ja venttiilit;
istuimet, kädensijat, polkimet, ketjusuojat ja
merkki olkoot näistä esimerkkinä. Näitä ei voi
käyttää pyörän ainakaan kovin päälipuolisen
ikämäärityksen perusteina. Eri valmistajien
pyörissä on toki ollut eroja.
Hyvällä tuurilla pyörän iän voi selvittää siitä
löytyvien merkintöjen perusteella.
MISTÄ VOIN TUNNISTAA
1900-LUVUN ALUN PYÖRÄN?
Tässä kuvatun kaltaisia noin satavuotiaita polkupyöriä on maassamme, edes museoissa, varsin
vähän. Valokuvia ja esitekuvia on, niistä saa nuoremmille pyörille hyvän vertailukohdan. Kuvaus
ja vertailu lienee tarpeellinen ainakin siksi, että ei sekoitettaisi 1910-luvun ja nuorempia, pääosin
jo Suomessa tehtyjä pyöriä, vanhempiin. Pyörien ominaisuuksia tarkastelemalla eroja nykyaikaisiin
pyöriin ei löydy paljon - sata vuotta sitten polkupyörä oli jo sangen valmis. Sen edeltäjät, myös
1880-luvun lopun ns. Safety-pyörä, eroavat 1900-luvun alun pyöristä olemukseltaan ja tyyliltään
jo selkeästi.
Runkoa oli saatavana useilla,
jopa nuorten, mitoilla. Yleensä
(mikä ei ole sääntö) runko
näyttää olleen korkea ja lyhyt.
Naisten pyörissä, kuten paljolti
nykyäänkin, kurvikkaan
näköinen kehä. 1890-luvun
puoliväliin asti etupyörä saattoi
olla pari tuumaa takapyörää
korkeampi ja näin miehillä
runkoputki viettää taa.
Takanapa oli näihin asti ollut
kiinteä, mutta nyt oli myös
vapaanapa - ensiksi ilman jarrua
- tullut mahdolliseksi.
Keskiössä ja voimansiirrossa
yleisesti kaikki nykyisinkin
käytettävät ratkaisut,
kardaanivetoa myöten, jo
olemassa. Eturattaan kuvio
yleensä yksinkertainen. Rattaissa
harva 1" hammasjako, mutta
myös tiheämpää jakoa käytettiin.
Ketju harva ja leveä, esim. 1"
x 3/16". Tavallinen oli 1" ns.
plokkiketju (block chain), jossa
hampaiden väliin osuva nivel on
umpinainen. Tiheämpi-
hampaisessa mallissa niveleen
“ilmaantuu reikä”, tyyppi vaihtuu
rullaketjuksi.
Jarrutus eturenkaaseen
lusikkajarrulla, kiinteänapaisessa
myös polkimilla. Vapaarumpu,
ensimmäisenä Sachsin Torpedo,
yleistyi vasta myöhemmin.
Vanteet yleensä puuta,
alumiinista tehdyllä kehyksellä tai
sitä ilman, pyöreä muoto. Pyörän
kooksi oli vakiintunut 28 “, mutta
myös 26” ja jopa 24" oli
mahdollinen. Puuvanne edellytti
sisärenkaaseen pitkää, Schröder-
tyyppistä venttiiliä. Hattu
saatettiin sitoa ketjulla.
Ohjain aistikkaasti kaareutuva
tai suora, pukinsarvi-tyyppiä.
Harjoitus- ja kilpapyörissä sarvet
pyöräytetty alas. Ohjaimen
kannatin suora, ilman taitetta.
Pyörän kääntyminen oli
mahdollista lukita etuputkeen
vivulla.
Kuva R
eijo Lehtosen k
okoelm
ista
Mannekiinina Dürkopp’s
Diana 21 a vm. 1898
POLKUPYÖRIEN VARAOSAT
RENKAAT, KETJUT, RATTAAAT, RUUVIT, MUTTERIT, LAAKERIT,
VALOT, LOKASUOJAT
WANHOJEN OSIEN ERIKOISLIIKE
MYÖS HUOLLOT JA ASENNUKSET
PYÖRÄTOHTORI T:MI PUH 040 588 6446 Heiniemi 7, Lippajärvi
members.surfeu.fi/jopo66/
KUNNOSTETUT POLKUPYÖRÄT
VALOT, LOKASUOJAT, KAHVAT, KISSANSILMÄT, MUTKAT, KILIKELLOT
MONENLAISTA PYÖRÄREKVISIITTAA
WANHAT ARABIA-ASTIAT Pispalanvaltatie 2 U Puh/Fax (03) 223 9864
www.wanaras.fi