metsien ekosysteemipalveluiden kaupallistamismahdollisuudet...ekosysteemipalvelut yleisesti ja...
TRANSCRIPT
1
Metsien ekosysteemipalveluiden kaupallistamismahdollisuudet
Lounais-Suomen metsäekosysteemipalvelut – hanke
Suomen Metsäkeskus
Matti Salo, dos., FT
Tiivistelmä
Ekosysteemipalveluilla tarkoitetaan kaikkia niitä hyötyjä, joita ihmiset saavat muun elävän luonnon
olemassaolosta ja toiminnasta. Erilaiset ekosysteemipalvelut on perinteisesti jaettu tuotanto-,
säätely, ylläpito- ja kulttuuripalveluihin. Tässä raportissa esitellyt ekosysteemipalveluiden
kaupallistamismahdollisuudet luokitellaan käytännönläheisemmin 1) luonnontuotealaan, 2)
luonnon prosessien hyödyntämiseen ja 3) luonnon rakennepiirteiden ympärille muodostuviin
ansaintamahdollisuuksiin. Metsänomistajien ja maaseutuyritysten lisäksi niin tutkijat kuin hallinto-
ja neuvontaorganisaatiotkin etsivät uusia metsien tarjoamia mahdollisuuksia, ja uudenlaisia
ansaintalogiikkoja kehitetään jatkuvasti. Tämä katsaus vetää alustavasti yhteen
metsäekosysteemipalveluiden kaupallistamiseen liittyvän tutkimuksen käytännönläheisestä
näkökulmasta. Ekosysteemipalveluiden tuotantoa tukevien taloudellisten mekanismien tutkimus
laajenee, ja jatkossa on yhä tärkeämpää toteuttaa kokeiluja, jalkauttaa tutkimusta ja käsitellä
tietotarpeiden kohtaanto-ongelmia ’saappaat jalassa’. Keskeisenä haasteena on edelleen se, miten
voidaan luoda konkreettisia yhteyksiä metsän ja luonnonvarojen hoito- ja hallintatoimenpiteiden
sekä näiden tuottamien vaikutusten välille. Yksi mahdollinen ja varsin vakiintunut metsänomistajan
tulonlähde ovat valtion tuet, joita maksetaan yhtäältä korvaamalla luonnon monimuotoisuuden
vapaaehtoisesta suojelusta koituvia tulonmenetyksiä ja toisaalta korvaamalla sellaisia
toimenpiteitä, joilla monimuotoisuutta tai ekosysteemipalvelujen tilaa voidaan parantaa. Tässä
katsauksessa tarkastellaan kuitenkin myös sellaisia metsäekosysteemipalveluiden kaupallistamisen
alueita, jotka ovat vasta kehittymässä. Luonnontuotealalta esitellään pakurin tuottaminen, marjojen
tuottaminen sekä riistan tuottaminen ja metsästysmatkailu. Luonnon prosessien
hyödyntämismahdollisuuksista esitellään tulva- ja vesiensuojelu ja hiilen sidontapalvelu. Luonnon
rakennepiirteiden hyödyntämismahdollisuuksista esitellään luonnonsuojelusta saatavat korvaukset
sekä moninaiset maisema-, virkistys-, ja luontomatkailupalvelut.
2
1 Johdanto
Tämä raportti vetää yhteen keskeisimmän metsien ekosysteemipalveluiden
kaupallistamismahdollisuuksia Suomessa käsittelevän tutkimuksen. Yleisesti
ekosysteemipalveluilla tarkoitetaan kaikkia niitä hyötyjä, joita ihmiset saavat muun elävän luonnon
olemassaolosta ja toiminnasta. Käsillä oleva tietopaketti avaa aihepiiriä käytännönläheisestä
näkökulmasta ja luo näin konkreettisia yhteyksiä uusia ekosysteemipalveluiden
kaupallistamismahdollisuuksia etsivien tutkimuksen, hallinnon, metsänomistajien ja
maaseutuyritystoimijoiden välille.
Monet metsistä saatavista hyödyistä kuuluvat vanhimpien ja perinteisimpien kaupallisten raaka-
aine- ja hyödykemarkkinoidemme piiriin. Selkein esimerkki tällaisesta ekosysteemipalveluiden
hyödyntämisestä on puuntuotanto. Metsien omistusrakenne kuitenkin muuttuu, ja erilaisten
omistajien tarpeet ja toiveet ovat yhä moninaisempia. Vaikka metsistä saatavat tulot perustuvat
edelleen pääasiassa tukki- ja kuitupuun tuotantoon, myös uudenlaiset puusta saatavat tuotteet kuten
biopolttoaineet kasvattavat merkitystään. Tämän lisäksi metsänomistajien kiinnostus kohdistuu
moniin muihinkin metsien tarjoamiin ansaintamahdollisuuksiin, joita uusi metsälainsäädäntö ja
kehittyvät metsäpalveluiden markkinat enenevässä määrin mahdollistavat. Samalla tutkijat, hallinto
ja neuvontaorganisaatiot etsivät tapoja nähdä metsien tarjoamia mahdollisuuksia. Koko
metsäsektorilta vaaditaankin ajattelutapojen sovittamista tähän uuteen tilanteeseen (Häyrinen ym.
2017).
Tutkimuksella on tässä muutoksessa keskeinen rooli. Tieto metsäluonnon monimuotoisuudesta
lisääntyy ja myös metsävaratiedot ovat yhä paremmin eri toimijoiden saatavilla. Keskeisiä
luonnonvarapolitiikan kysymyksiä ovatkin, miten uudenlaisia metsäekosysteemipalveluiden
kaupallistamismahdollisuuksia voidaan tunnistaa ja tukea nykyisen tiedon perusteella, ja miten
uuden tiedon tarpeisiin voidaan parhaiten vastata.
2 Tuloja metsäekosysteemipalveluista
Osa metsien tarjoamista ekosysteemipalveluista on helppo ymmärtää taloudellisesta ja
markkinanäkökulmasta. Puuaineksen tuotanto ja metsämarjojen ja sienten keruu ovat esimerkkejä
tällaisista metsien tuottamista hyödyistä. Monet muut helposti ymmärrettävät hyödyt ovat
vaikeammin kaupallistettavissa. Tällaisia ovat esimerkiksi maisema- ja virkistysarvot, luonnon
monimuotoisuuden suojelu ja ilmastonmuutosta hillitsevä hiilen sitominen metsäkasvillisuuteen ja
metsien maaperään.
Jotkin metsän tuottamat hyödyt vahvistavat toisiaan, kuten esimerkiksi metsämarjojen tuotanto ja
monet virkistysarvot. Toiset saattavat olla toisilleen ainakin osittain vastakkaisia, kuten esimerkiksi
mahdollisimman tehokas puuntuotanto ja luonnon monimuotoisuuden suojelu. Metsänomistaja voi
haluta optimoida metsiensä käyttöä monin eri tavoin, ja erilaiset tarjolla olevat vaihtoehdot
3
vaikuttavat omalla tavallaan metsänomistajan saamien tulojen ja muiden hyötyjen määrään ja
jakautumiseen. Nykyinen lainsäädäntö, metsähallinto ja metsäpalveluiden markkinat mahdollistavat
monenlaisia metsänhoidollisia valintoja. Toistaiseksi tämä vaatii kuitenkin metsänomistajalta
erityistä osaamista ja aktiivisuutta.
Puuntuotannon ja metsien keräilytuotteiden lisäksi metsäekosysteemipalveluista saadaan
nykyiselläänkin tuloja monella tavalla. Yksi mahdollinen tulonlähde ovat valtion tuet, joita
maksetaan yhtäältä korvaamalla luonnon monimuotoisuuden vapaaehtoisesta suojelusta koituvia
tulonmenetyksiä ja toisaalta korvaamalla sellaisia toimenpiteitä, joilla monimuotoisuutta tai
ekosysteemipalvelujen tilaa voidaan parantaa. Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma
METSO on viimeisen viidentoista vuoden aikana luonut tähän monenlaisia instrumentteja. Nämä
yksityismetsätalouden ansaintamahdollisuudet ovat syntyneet hallinnon kohtaamasta
suojelutarpeesta. Ne eivät kuitenkaan suoraan perustu metsäekosysteemipalveluiden suojeluun tai
kaupallistamiseen.
Tämän katsauksen näkökulmasta erityisen merkittävää onkin tarkastella sellaisia
metsäekosysteemipalveluiden taloudellisen hyödyntämisen alueita, joilla on kaupallista potentiaalia,
mutta jotka ovat vasta saamassa muotoaan. Uusia kaupallistamismahdollisuuksia on
tunnistettavissa, mutta toistaiseksi tutkimus ja hallinto ovat olleet askeleen yrittäjien perässä
(Hiedanpää & Salo 2017). Ekosysteemipalvelut yleisesti ja metsien tarjoamat ekosysteemipalvelut
erityisesti ovat tiiviin tutkimuksen kohteina niin maailmalla kuin Suomessakin. Tutkimuksen
kääntyminen konkreettisiksi toimenpiteiksi esimerkiksi metsän tai muiden metsäluonnonvarojen
hoidossa ja edelleen kaupallisiksi sovelluksiksi ja tulovirroiksi tai kustannusten leikkauksiksi on
kuitenkin vielä mutkan takana.
Yksi syy tähän on se, että suurin osa tutkimuksesta kohdistuu erikseen joko metsäekologiaan ja
erilaisten metsänhoidon toimenpiteiden ekologisiin vaikutuksiin tai ekosysteemipalveluiden
arvottamiseen ja hinnoitteluun sekä niistä maksettavien korvauksien maksumekanismeihin. Näiden
kahden tutkimustyypin yhdistyminen yksittäisessä tapaustutkimuksessa on sen sijaan
harvinaisempaa. Useiden tapaustutkimusten pohjalta tehtävää synteesiä esiintyy, mutta koska edellä
kuvatun kaltainen empiirinen ja kokeellinen tutkimus on harvinaista, myös synteesi on varsin
teoreettispainotteista. Näin ollen hyvistä ja suositeltavista käytännöistä on toistaiseksi olemassa
vähän tutkittua tietoa, ja erilaiset kaupallistamiseen liittyvät taloudelliset mekanismit ovat
ehdotusten tasolla. Erityisen harvinaista on ymmärtää ekosysteemipalvelut yritystoiminnan
kohteena ja uuden taloudellisen hyvinvoinnin lähteenä. Valtion tai jonkun muun tahon
suorittamassa suojelusta maksamisessa ei ole kovin paljon uutta.
3 Tutkimustiedosta toimenpiteiksi – toimenpiteistä tulovirroiksi
4
Millaisia sitten ovat tutkimuksen, hallinnon ja kaupallistamispyrkimysten väliset suhteet nykytiedon
valossa? Tutkimusta ekosysteemipalveluista on tehty laajasti jo parinkymmenen vuoden ajan.
Tutkimus ekosysteemipalveluyrittäjyyden luonteesta ja edellytyksistä on kuitenkin edelleen
marginaalissa (Hiedanpää & Salo 2017). Tämän kirjallisuuskatsauksen perusteella vaikuttaisi siltä,
että metsien ekosysteemipalveluiden kaupallistamiseen laajemmin liittyvä tutkimus on aallon
harjalla. Suomalaiset tutkijat ja tutkimusryhmät julkaisevat tuloksiaan kansainvälisissä
vertaisarvioiduissa tieteellisissä sarjoissa, ja lähitulevaisuudessa on selvästi odotettavissa lisää
tutkimustuloksia.
Kotimaassa tehtävän tutkimuksen kohteena ovat erityisesti metsänkäsittelyn ja muiden
luonnonvarojen hoitotoimenpiteiden vaikutukset monikäytön mahdollisuuksiin, hiilen kiertoon ja
luonnon monimuotoisuuteen. Ekosysteemipalveluita nimenomaisesti käsittelevä tutkimus kohdistuu
tuotantopalveluista erityisesti marjojen ja sienten (esim. pakurikääpä) tuotantoon, säätely- ja
ylläpitopalveluista hiilen sidontaan, hyönteisten suorittamaan pölytyspalveluun ja vesiensuojeluun
sekä kulttuurisista palveluista virkistys- ja maisema-arvoihin sekä metsien terveyshyötyihin.
Keskeisiä metsäekosysteemipalveluihin liittyviä tutkimuskysymyksiä ovat olleet erilaisten
metsänhoidon vaihtoehtojen vaikutukset, ekosysteemipalveluiden arvottaminen ja kartoittaminen
sekä ekosysteemipalveluissa tapahtuvat ajalliset ja paikalliset muutokset. Myös
ekosysteemipalveluiden tuotantoa ohjaavien markkinaperustaisten ja muiden taloudellisten
mekanismien kehittely on ollut keskeinen osa tutkimuskenttää. Kuten yllä todettiin, käytännön
kokeilut näillä mekanismeilla ovat kuitenkin vielä harvinaisia.
Tutkimuslaitoksista erityisesti Luonnonvarakeskus (Luke), Pellervon taloustutkimus (PTT) ja
Suomen ympäristökeskus (Syke) sekä yliopistot (erityisesti Itä-Suomen ja Helsingin yliopistot)
tuottavat hankkeidensa yhteydessä paitsi yksittäisiä tutkimusartikkeleita myös laajempia
katsaustyyppisiä selvityksiä ja raportteja, joista löytyy aihetta koskevaa synteesiä. Hallinto- ja
viranomaistahot sekä kehittämis- ja edunvalvontaorganisaatiot puolestaan tuottavat ohjeistuksia,
jotka ovat selvästi edellä mainittuja tutkimuksia ja katsauksia käytännönläheisempiä. Tällaisia
organisaatioita ovat esimerkiksi Ympäristöministeriö, ELY-keskukset, Metsäkeskus, MTK, Otso ja
Tapio.
Metsänomistajan ja maaseutuyritysten kannalta tärkeää tietoa löytyy esimerkiksi Metsäkeskuksen
Metsään.fi –palvelusta (www.metsaan.fi). Luonnonvarakeskus puolestaan kehittää yhdessä Lapin
ammattikorkeakoulun, Oulun ammattikorkeakoulun, Itä-Suomen yliopiston ja Metsäkeskuksen
kanssa Metsämittari-palvelua osana Uusia tuotteita metsästä -hanketta, jonka tarkoituksena on
tuottaa koulutusta, tietoa ja suunnittelua metsäammattilaisille ja metsänomistajille. Eurooppalaisella
tasolla on olemassa kasvava joukko ekosysteemipalveluiden kaupallistamista tukevia
verkkopohjaisia palveluja ja portaaleja, kuten:
Mapping and Assessment of Ecosystems and their Services (MAES)
biodiversity.europa.eu/maes
5
ValuES (Methods for integrating ecosystem services into policy, planning, and practice):
www.aboutvalues.net
ECOSTAR (research-enterprise impact hub and accelerator): www.ecostarhub.com
Natural Capital Coalition: naturalcapitalcoalition.org
Ecosystem Services Partnership: www.es-partnership.org
Oppla (Open platform): www.oppla.eu
Tästä kehittämistyöstä huolimatta tutkimuksen tärkeimmät pullonkaulat paikantuvat siihen, miten
voidaan luoda konkreettisia yhteyksiä metsän ja luonnonvarojen hoito- ja hallintatoimenpiteiden
sekä näiden tuottamien vaikutusten välille. Ansaintamahdollisuuksien konkretisoiminen tarkoittaisi
sitä, että tuotetut ekosysteemipalvelut voitaisiin muuttaa taloudelliseksi hyödyksi siten, että
metsänomistaja tai maaseutuyrittäjä voisi saada työstään uusia tuloja tai esimerkiksi pienentää
muihin toimintoihinsa liittyviä tulonhankinnan kustannuksia. Oman kysymyksenasettelunsa
suomalaisessa kontekstissa muodostaa jokamiehenoikeuksien ja maanomistusmuotojen suhde, joka
monella tavalla vaikuttaa metsäekosysteemipalveluiden käyttöön ja kaupallistamiseen.
Liitteessä 1 esitellään metsäekosysteemipalvelujen tutkimuskenttä etenkin Suomessa toteutetun
tutkimuksen osalta. Erilaiset metsäekosysteemipalveluille rakentuvat kaupallistamismahdollisuudet
on tässä raportissa jaoteltu poiketen perinteisestä ekosysteemipalveluiden luokittelusta tuotanto-,
säätely-, ylläpito- ja kulttuuripalveluihin. Vakiintuneen mutta hieman kömpelön luokittelun sijaan
ne on jaoteltu käytännönläheisemmin luonnontuotealaan, luonnon prosessien hyödyntämiseen sekä
luonnon rakennepiirteiden ympärille muodostuviin kokonaisuuksiin. Liitteen 1 taulukossa listataan
omissa sarakkeissaan tarvittaessa tutkimusviittein keskeiset ekosysteemipalvelut, niiden tuottamisen
logiikka, niihin liittyvä tulonmuodostuslogiikka sekä kehittämistarpeet.
4 Lupaavimmat tulonmuodostusmahdollisuudet
Liitteessä 1 esitetystä laajemmasta katsauksesta nostetaan alla olevissa laatikoissa 1–3 esiin
yksityisen metsänomistajan näkökulmasta lupaavimpia olemassa olevia ja uusia
tulonmuodostusmahdollisuuksia luonnontuotealalla (Laatikko 1), luonnon prosessien
hyödyntämisessä (Laatikko 2) ja luonnon rakennepiirteisiin liittyvissä teemoissa (Laatikko 3).
Laatikoissa esitellään tiivistetyssä muodossa näihin kaupallistamismahdollisuuksiin kohdistuva
keskeinen tutkimus, tarvittavat konkreettiset toimenpiteet, toteuttajat ja rahoittajat sekä yhteydet
muihin hyötyvirtoihin ja ansaintamahdollisuuksiin.
4.1 Luonnontuoteala
6
Luonnontuoteala edustaa ekosysteemien tuotantopalveluiden suoraa hyödyntämistä
perinteisimmillään. Tällaiseen verrattain helposti kaupallistettavaan toimintaan voidaan liittää myös
muun tyyppisten ekosysteemipalveluiden suoran hyödyntämisen muotoja. Erityisen selvästi tämä
näkyy ekosysteemien tuottamien kulttuuristen merkitysten hyödyntämisessä luonnontuotealalla
(esimerkiksi luonnontuotteiden keruuseen liittyvät elämyspalvelut). Laatikossa 1 esitellään
tiivistetysti kolme lupaavaa kaupallistamismahdollisuutta: pakuri, marjat sekä riistanhoito ja
metsästysmatkailu.
7
Laatikko 1. Esimerkkejä luonnontuotealan lupaavista ekosysteemipalveluiden
kaupallistamismahdollisuuksista.
Pakurin tuottaminen
Esittely: Pakurikääpä (Inonotus obliquus) on lehtipuiden ja erityisesti koivun
lahottajasieni, jonka puun runkoon muodostaman steriilin kasvaimen käytöllä on
pitkät perinteet. Pakurin sisältämät terveysvaikutteiset kemialliset yhdisteet ovat
tehneet siitä viime vuosina yhä kysytymmän ravintolisien raaka-aineen.
Markkinat ovat suuret etenkin Aasiassa, mutta myös kotimaassa kysyntä kasvaa.
Pakurin lisääntyvään kysyntään voi vastata kasvainten esiintymistiheyttä lisäävin
hoitotoimenpitein.
Tutkimukset: Tutkimus pakurikäävän käytöstä jakautuu kasvaimen sisältämien
vaikuttavien aineiden tutkimukseen sekä sienen tuottoisuuden lisäämiseen
tähtäävään tutkimukseen. Pakuriteellä ja pakuriuutteilla on osoitettu olevan
muun muassa tulehdusta ehkäiseviä vaikutuksia (Marnila ym. 2015).
Tutkimukset ovat myös osoittaneet, että pakurin esiintymistiheyden nostaminen
on mahdollista siirrostamalla infektoitua puuainesta terveisiin puihin (Peltola
ym. 2015b; Laine ym. 2015; Salo & Turtiainen 2015b), joiden rungoista
pakurisadon arvioidaan kehittyvän keruukelpoiseksi 3–5 vuodessa (Salo &
Turtiainen 2015b).
Konkreettiset toimenpiteet: Maanomistaja sopii pakurin siirrostuspalvelua
tarjoavan yrityksen kanssa siirrostuksesta. Yritys voi olla myös pakurin ostaja.
Ostajan kanssa sovitaan keruusta ja pakurin myynnistä. Pakuria lisätään
siirrostamalla, ja siirrostusten onnistumista seurataan aktiivisesti yhteistyössä
ostajayrityksen ja mahdollisten kerääjien kanssa. Pakurin keruu aloitetaan, kun
kasvaimet ovat kehittyneet sopivaan ikään. Mikäli sopivan metsän määrä sen
sallii, siirrostusta jatketaan koko ajan, tuotannon ylläpitämiseksi tasaisena.
Toteuttajat: Metsänomistajat sopivat pakurintuotannosta luonnontuotealan
yritysten (pakurin siirrostuspalvelu ja/tai ostajat) ja mahdollisten pakurin
kerääjien kanssa. Pakurin siirrostuspalvelua tarjoaa useampi kuin yksi
suomalainen yritys.
Rahoittajat: Pakurin keruu ei kuulu jokamiehenoikeuksiin. Siirrostuksen
toteutuksen ja seurannan rahoituksesta sekä pakurin keruusta ja myynnistä
sovitaan metsänomistajan, kerääjien ja pakurin ostajan välillä.
Yhteydet muihin hyötyvirtoihin ja ansaintamahdollisuuksiin: Pakurin
kerääjät voivat kerätä myös muita metsän keräilytuotteita. Pakurin tuottaminen
voi olla erityisen kannattavaa muutoin huonotuottoisilla metsätalousmailla
kasvavissa koivikoissa. Tämä mahdollistaa myös samanaikaisesti toteutettavat
luonnon monimuotoisuuden suojelun ja riistapainotteisen metsänhoidon
lisätoimenpiteet (Lindén ym. 2014).
Marjojen tuottaminen
8
Esittely: Metsissä kasvavat luonnonmarjat, kuten mustikka (Vaccinium
myrtillus) ja puolukka (Vaccinium vitis-idaea), ovat aina muodostaneet
suomalaisille tärkeän ravinnon ja tulojen lähteen. Marjojen terveyshyödyt eivät
toteudu ainoastaan syötyjen marjojen terveysvaikutuksina, vaan myös marjojen
jokamiehenoikeudella tapahtuva keruu lisää luonnossa liikkumista ja siten
ihmisten hyvinvointia. Tärkeistä metsämarjoista valtaosa on hyönteispölytteisiä.
Voimaperäinen metsänhoito on vähentänyt pölyttäjien määrää, ja marjasatoja voi
parantaa parantamalla pölyttäjien elinolosuhteita. Marjojen kasvava kysyntä
muodostaa lupaavan ympäristön uusille ekosysteemipalveluiden
kaupallistamismahdollisuuksille, joskin jokamiehenoikeuksilla tapahtuva
poiminta asettaa omat haasteensa investointien rahoittamiselle ja erilaisten
ansaintamallien kehittämiselle.
Tutkimukset: Marjojen ravintosisältöön kohdistuva tutkimus on osoittanut niillä
olevan merkittäviä terveysvaikutuksia (Mattila & Peltola 2015; Törrönen 2015).
Marjasatojen hyödyntämisessä myös lisääntyvä tutkimustieto mahdollistaa yhä
tarkemmat satoennusteet (Salo 2015) ja metsänhoidon suunnittelun
marjantuotannon optimoimiseksi (Kilpeläinen ym. 2016; Miina ym. 2016; Miina
ym. 2015; Peltola ym. 2015b; Miina ym. 2010). Tärkeimmät metsämarjat ovat
hyönteispölytteisiä, ja niiden satoihin voidaan joissakin olosuhteissa vaikuttaa
lisäämällä pölyttäjien esiintymistä. Marjakasvien pölyttäjinä luonnonvaraiset
kimalaiset ja erakkomehiläiset ovat avainasemassa. (Peltola ym. 2017; Peltola
ym. 2015a, b; Rodríguez & Kouki 2015).
Konkreettiset toimenpiteet: Metsänkäsittely suunnitellaan siten, että marjojen
tuotanto optimoidaan halutulla tavalla suhteessa puuntuotantoon ja muihin
mahdollisiin monikäytön tavoitteisiin. Sopivilla paikoilla pölytyspalveluita
parannetaan erakkomehiläisille tarkoitetuilla tekopesillä ja kimalaisia suosivalla
maan muokkauksella.
Toteuttajat: Metsänomistajat tekevät päätökset metsänkäsittelystä siten, että
marjantuotantoa suositaan halutulla tavalla. Mustikka ja puolukka hyötyvät
erilaisista metsän käsittelyistä. Marjojen ja puuntuotannon halutulla tavalla
optimoivan metsäsuunnitelman voi tehdä esimerkiksi Otso, metsänhoitoyhdistys
tai metsäpalveluyritys. Tämä kuitenkin vaatii metsänomistajalta erityistä
aktiivisuutta. Pölytyspalvelun toteuttamisesta voi vastata metsänomistaja tai
marjojen ostaja yhteisen sopimuksen mukaisesti. Virkistysarvoiltaan erityisen
tärkeillä alueilla sopimusosapuolena voi olla myös esimerkiksi kunta, valtio tai
kansalaisjärjestö.
Rahoittajat: Vallitseva jokamiehenoikeuksiin pohjautuva marjojen poiminta
niin kotitarvekäyttöön kuin kaupallisiinkin tarkoituksiin vaikeuttaa marjasadon
parantamiseen tähtäävien investointien rahoittamista, mikäli investoinnin tuotto
halutaan rajata maanomistajalle ja/tai tietylle marjojen kerääjälle tai ostajalle.
Marjojen ostajat, maanomistajat tai jokin muu taho voivat silti rahoittaa
hoitotoimenpiteet erikseen tehtävän sopimuksen mukaisesti. Ainakin
pölytyspalvelun kustannuksista voitaisiin sopia laajemman toimijoiden joukon
9
kesken (esimerkiksi marjojen ostajat, kunta, kansalaisjärjestöt). Metsänkäsittelyn
marjojen tuottoa edistävästä suunnittelusta koituvat kustannukset ja
puuntuotannon mahdolliset tulonmenetykset voitaisiin ehkä korvata
metsänomistajalle samaan tapaan ainakin marjan ostajien ja virkistyspalveluiden
tuottajien ja käyttäjien näkökulmasta avainasemassa olevilla alueilla.
Yhteydet muihin hyötyvirtoihin ja ansaintamahdollisuuksiin: Etenkin
mustikkaa suosiva metsänhoito on sovitettavissa hyvin yhteen riistanhoidon ja
riistamatkailun sekä yleisemmin luontomatkailun kanssa. Marjanpoiminnan
yhteyteen on mahdollista myös rakentaa muita virkistys-, elämys- ja
matkailupalveluita. Pölyttäjien suosiminen voi auttaa myös muita
selkärangattomia selviytymään paremmin talousmetsissä. Pölytyspalveluista voi
sopia myös metsäkukkahunajaa tuottavien mehiläistarhaajien kanssa, joskin
tarhamehiläiset eivät ole kovin tehokkaita metsämarjojen pölyttäjiä.
Riistan tuottaminen ja metsästysmatkailu
Esittely: Kuluttajien entistä suurempi kiinnostus lähiruokaan sekä tehotuotannon
ulkopuolella tapahtuvaan eläinperäisen ruuan tuotantoon lisää riistan merkitystä
luonnontuotteena. Samalla myös kestävään riistanhoitoon perustuva
metsästysmatkailu tarjoaa uusia mahdollisuuksia. Maanomistuksen ja näin myös
metsästysmaiden pirstaleisuus asettaa metsästysmatkailulle omat haasteensa.
Tutkimukset: Metsänhoitoa voidaan suunnitella siten, että riistanhoito otetaan
erityisesti huomioon (Helle & Lindén 2015; Hotanen 2015). Vaikka
metsästysmatkailuun suhtaudutaan suomalaisten metsästäjien keskuudessa varsin
kriittisesti – metsästysmaahan ja/tai metsästettävään riistaan kohdistuvana
kilpailuna, metsästäjien joukossa monet kokevat metsästysmatkailun uhkan
sijaan mahdollisuutena (Nygård & Uthardt 2011).
Konkreettiset toimenpiteet: Metsänomistaja tuottaa koko metsätilaa koskevan
riistapainotteisen metsäsuunnitelman (Lindén ym. 2014), joka ideaalitapauksessa
on osa laajempaa monen maanomistajan alueelle tehtävää
riistanhoitosuunnitelmaa. Metsänomistaja voi touttaa itse
metsästysmatkailupalveluita tai sopia niiden tuottamisesta
metsästysmatkailuyrityksen kanssa. Asiakkaille voi tarjota saaliin lisäksi
laadukkaita eräpalveluja ja elämyksellisyyttä (Lindén ym. 2014).
Toteuttajat: Metsänomistajat tekevät päätökset omilla maillaan toteutettavista
riistanhoidollisista toimenpiteistä. On kuitenkin tärkeää, että näistä
toimenpiteistä sovitaan alueen metsänhoito- ja riistanhoitoyhdistysten kanssa.
Näin riistanhoitoon voidaan saada mukaan useampia maanomistajia.
Metsänomistaja tai -omistajat sopivat edelleen metsän- ja riistanhoitoyhdistysten
välityksellä metsästysmatkailuyrittäjien kanssa tarvittavien toimenpiteiden
pysyvästä toteutuksesta, työnjaosta sekä kustannusten ja hyötyjen
jakautumisesta.
Rahoittajat: Sopimuksella maanomistaja voi saada tuloa metsästysoikeuden
vuokraamisesta metsästysmatkailupalveluyritykselle tai tuottamalla itse
10
metsästys- ja riistamatkailupalveluita (Lahti ym. 2016). Uudenlaiset
sopimusmallit maanomistajien, metsästysseurojen ja metsästysmatkailuyritysten
välillä voivat sisältää riistakantojen hoidon ja metsästyspalvelut (Lahti ym.
2016). Osa tarvittavasta työpanoksesta voi perustua myös vaihdantatalouteen ja
kaupallisen toiminnan tuottoja voidaan ohjata paikalliseen kehittämistyöhön
kuten kylätoimintaan.
Yhteydet muihin hyötyvirtoihin ja ansaintamahdollisuuksiin: Osa
riistanhoidollisista toimenpiteistä on sovitettavissa yhteen laajempien
luonnonsuojelutavoitteiden kanssa. Riistapainotteisessa metsänhoidossa voidaan
myös helposti huomioida pakurin tuotantoon soveltuvat koivikot ja mustikan
tuotanto.
4.2 Luonnon prosessien hyödyntäminen
Ekosysteemitoimintojen kaupallinen hyödyntäminen on esimerkki uudenlaisista mahdollisuuksista.
Monet näistä ekosysteemipalveluista liittyvät luonnon toiminnan ylläpitoon ja säätelyyn, joiden
kaupallistaminen vaatii perinteisestä luonnonvarataloudesta poikkeavia lähestymistapoja.
Laatikossa 2 esitellään kaksi lupaavaa alaa: tulva- ja vesiensuojelu ja hiilen sidontapalvelu.
Laatikko 2. Esimerkkejä lupaavista metsäluonnon prosessien hyödyntämiseen liittyvistä
kaupallistamismahdollisuuksista.
Tulva- ja vesiensuojelupalvelut
Esittely: Ilmastonmuutoksen ennustetaan lisäävän sään ääri-ilmiöitä kuten
rankkasateita. Lisääntyvä sadanta ja erityisesti sadehuiput lisäävät tulvariskiä ja
ravinteiden kulkeutumista tulvavesien mukana. Tämä lisää tarvetta viivyttää
veden virtaamaa metsissä tulva- ja vesiensuojelun nimissä.
Tutkimukset: Metsien mahdolliseen rooliin tulvasuojelussa kohdistuu
Suomessa vähän tutkimusta. Kiintoaineskulkeuman ja ravinnevalumien
vähentäminen sen sijaan on ollut runsaamman tutkimuksen kohteena.
Putkipatojen on osoitettu olevan tehokkaita virtaaman säätelyssä – erityisesti
tämä toimii kiintoaineen pidättämisessä ja tulvasuojelutarkoituksissa
(Vuollekoski 2015; Marttila & Kløve 2009, 2010). Myös pintavalutuskenttien ja
kosteikkojen perustaminen toimii samankaltaisesti (Joensuu ym. 2012a, b).
Konkreettiset toimenpiteet: Mahdollisia toimenpiteitä ovat putki- ja
pohjapatojen rakentaminen sekä pintavalutuskenttien ja kosteikkojen
perustaminen (Joensuu ym. 2012a, b) esimerkiksi luonnonhoitohankkeiden
yhteydessä. Hankkeen toteuttaja tekee tarvittavat toimenpiteet ja tuottaa
tarvittavat rakenteet metsänomistajan luvalla.
Toteuttajat: Tulva- ja vesiensuojeluun liittyviä luonnonhoitohankkeita voivat
toteuttaa metsä- ja luonnonhoitopalveluyritykset ja tällaisia palveluita tarjoavat
11
yhdistykset (esimerkiksi Otso, metsänhoitoyhdistykset, metsähallitus,
metsäyhtiöt, metsäpalveluyrittäjät). Hankkeista sovitaan metsänomistajan
kanssa, ja niissä voi olla mukana myös esimerkiksi kyläyhdistys. Tulvasuojelua
tarjoavissa hankkeissa voi olla mukana muun muassa vakuutusyhtiöitä ja kuntia.
Rahoittajat: Metsäkeskus rahoittaa vesiensuojeluun liittyviä
luonnonhoitohankkeita hankehakumenettelyn kautta. Vakuutusyhtiöt korvaavat
tulvien aiheuttamia vahinkoja, ja myös niillä on siten intressi ehkäistä
tulvavahinkoja. Vakuutusyhtiöt voisivat siis rahoittaa sopivia tulvasuojeluun
tähtääviä hankkeita. Mahdollisia rahoittajatahoja ovat myös Euroopan Unioni
(Leader-hankkeet) ja ELY-keskus (Maatalousluonnon monimuotoisuuden ja
maiseman hoito -ympäristösopimus).
Yhteydet muihin hyötyvirtoihin ja ansaintamahdollisuuksiin:
Vesiensuojeluhankkeet palvelevat yleensä myös tulvahuippujen tasoittamista.
Kosteikot tarjoavat mahdollisuuden myös luonnonsuojelu- ja riistanhoitotyöhön.
Hiilen sidontapalvelut
Esittely: Metsillä on keskeinen rooli ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Hiilen
sitominen metsien kasvibiomassaan ja maaperään muodostaa potentiaalisen
hiilinielun, jonka tuottamisesta ja ylläpitämisestä voisi saada korvauksia.
Tutkimukset: Metsien käytön, hoidon ja käsittelyn erilaisten vaihtoehtojen rooli
hiilitaseessa on intensiivisen tutkimuksen kohteena myös Suomessa. Vaikka
varsinaista yhteisymmärrystä aiheesta ei ole saavutettu, on olemassa selvää
näyttöä eräiden metsänhoitovaihtoehtojen merkityksestä. Puuntuotannon ja
hiilen sitomisen tavoitteiden välille on Triviñon ym. (2015) mukaan mahdollista
löytää molempia tavoitteita hyödyttäviä optimointeja. Metsien elävään
biomassaan sitoutuneen hiilen määrä riippuu kasvun ja hakkuiden välisestä
suhteesta (Heinonen ym. 2017). Lyhyellä aikavälillä hakkuiden lykkääminen
kasvavissa metsissä lisää niihin sitoutuvan hiilen määrää (Zubizarreta-
Gerendiain ym. 2016), mutta pitemmällä aikavälillä varttuvien metsien
hiilivarastot alkavat saturoitua (’täyttyä’), eikä niihin enää sitoudu uutta hiiltä.
Hakkuiden ajoituksella ja kierron pituudella voidaankin vaikuttaa siihen,
halutaanko hiilen sidonta maksimoida pitkällä aikavälillä (>120–130 vuotta) vai
halutaanko sidonnassa painottaa lähitulevaisuutta (Pukkala 2017). Tutkijat ovat
esittäneet useita mahdollisia vaihtoehtoisia maksumalleja, joiden avulla hiilen
sidonta voisi muodostua metsänomistajan tulonlähteeksi. Tällaisia
hiilitukijärjestelyjä olisivat esimerkiksi vuosittainen metsänomistajalle
maksettava hiilivaraston muutoksiin perustuva hiilen sidontakorvaus tai
vuosittainen hiilivaraston kokoon perustuva hiilivuokra (Lintunen ym. 2016a, b).
Konkreettiset toimenpiteet: Hiilen sidonnasta ekosysteemipalveluna ei
Suomessa vielä makseta metsänomistajille. Metsäsuunnitelmissa voitaisiin
kuitenkin ottaa huomioon suunniteltujen hakkuiden ja kiertoaikojen eri
vaihtoehtojen hiilitaseet erilaisilla aikaväleillä. Metsäkeskuksen Metsään.fi-
12
palvelu voisi sisältää laskurin, joka kertoisi erilaisten toimenpidevaihtoehtojen
vaikutuksista hiilen sidontaan ja hiilivarastoihin.
Toteuttajat: Metsänomistajat voivat tilata metsäsuunnitelmansa siten, että
metsänhoidon toimenpiteet suunnitellaan hiilinieluja silmälläpitäen.
Metsäsuunnitelmien toteuttajia voivat olla esimerkiksi metsänhoitoyhdistykset,
Otso tai muut metsäpalveluja tarjoavat yritykset.
Rahoittajat: Hiilen sidonnasta maksava ekosysteemipalvelumaksumekanismi
vaatisi merkittäviä rahavirtoja. Yhtenä rahoitusmahdollisuutena on esitetty
hiilinielujen ottamista mukaan nettohiilipäästöjen kirjaamiseen, jolloin rahoitus
hiilinieluille voisi tulla päästökaupasta (Hänninen ym. 2017; Lintunen 2016a).
Yhteydet muihin hyötyvirtoihin ja ansaintamahdollisuuksiin: Hiilen kiertoon
eri tavoin vaikuttavilla metsänhoitotavoilla ja –strategioilla on erilaisia yhteyksiä
luonnon monimuotoisuuteen samoilla alueilla (Ahtikoski ym. 2009).
4.3 Luonnon rakennepiirteiden hyödyntäminen
Metsämaiseman rakenteellisten piirteiden sisältämät erilaiset arvot muodostavat merkittävän
ekosysteemipalveluiden kaupallistamispotentiaalin. Myös näiden mahdollisuuksien
kaupallistaminen vaatii uudenlaisia lähestymistapoja. Laatikossa 3 esiteltävistä aiheista
luonnonsuojelusta saatavat korvaukset muodostavat perinteisemmän ansaintamahdollisuuden, kun
taas maisema-, virkistys-, ja luontomatkailupalveluiden ympärille on kehittymässä uudenlaisia
kaupallisia malleja. Nämä kaksi aihepiiriä liittyvät kiinteästi toisiinsa.
Laatikko 3. Esimerkkejä lupaavista metsäluonnon rakennepiirteiden hyödyntämiseen liittyvistä
ekosysteemipalveluiden kaupallistamismahdollisuuksista.
Tuloja luonnonsuojelusta
Esittely: Suomalaisen metsäluonnon monimuotoisuus kaipaa suojelua, ja
erityisen kriittinen tilanne on eteläisessä Suomessa. Talouskäytössä olevilla
metsillä onkin tulevaisuudessa yhä suurempi rooli monimuotoisuuden
säilyttämisessä. Koska monimuotoisuuden vapaaehtoiselle suojelulle on näin
kysyntää sekä valtion että kansalaisyhteiskunnan taholta, on suojelusta
mahdollista saada myös tuloja.
Tutkimukset: Metsänhoidon vaikutuksista metsäekologiaan ja metsäluonnon
13
monimuotoisuuteen on olemassa paljon tutkimustietoa. Vaikka
monimuotoisuuden suojelua edistävät toimenpiteet ja puuntuotannosta saatavien
tulojen maksimoiminen ovat jossain määrin toisilleen vastakkaisia tavoitteita
(Pohjanmies ym. 2017), metsänomistajan on mahdollista sovittaa yhteen erilaisia
tavoitteita siten, että metsästä saadaan tuloja samalla, kun monimuotoisuuteen
kiinnitetään huomiota (Triviño ym. 2017). Metsänhoidon menetelmien ja
lähestymistapojen monipuolistaminen parantaa luonnon monimuotoisuuden tilaa,
kun metsänhoidon suunnittelu tapahtuu laajemmalla alueellisella tasolla
(Mönkkönen ym. 2014).
Konkreettiset toimenpiteet: Yksi mahdollisuus hankkia tuloja
luonnonsuojelusta on metsänomistajan vapaaehtoinen luonnonsuojelu
määräaikaisin sopimuksin, pysyviä yksityisiä suojelualueita perustamalla tai
myymällä maata valtiolle suojelualueeksi. Suojelusta voi saada tuloja myös
sellaisilla metsäalueilla, jotka säilyvät metsätalouden käytössä. Tällöin yksi
vaihtoehto on kohdistaa metsätalouden toimenpiteitä siten, että metsälain 10
§:ssä tarkoitettujen erityisen tärkeiden elinympäristöjen (metsälakikohteet)
ominaispiirteet säilytetään 10 vuoden määräajan. Näihin kohteisiin voidaan
joissakin tapauksissa myös yhdistää Metso-kohteita. Lisäksi on myös
mahdollista toteuttaa talouskäytössä olevalla metsäalueella
luonnonhoitohankkeita, joiden kustannukset korvataan. Vaikka
luonnonhoitohankkeista ei siis makseta suoria korvauksia, voi niistä silti saada
tuloja välillisesti – hankkeen tuottamat parannukset ekosysteemipalveluiden
tilaan ovat maanomistajan hyödynnettävissä (ks. yhteydet muihin hyötyvirtoihin
ja ansaintamahdollisuuksiin, alla).
Toteuttajat: Vapaaehtoisesta suojelusta (määräaikainen tai pysyvä, maan
myyminen valtiolle) sovitaan metsänomistajan ja Metsä- tai ELY-keskuksen
välillä. Maanomistaja ja Metsäkeskus taas voivat sopia metsälakikohteiden (ja
joissakin tapauksessa myös muiden kohteiden) jättämisestä metsätalouden
ulkopuolelle 10 vuodeksi. Luonnonhoitohankkeet puolestaan toteutetaan yleensä
useamman metsätilan kattavalla alueella. Hankkeisiin tarvitaan maanomistajien
lupa. Metsäkeskus suunnittelee hankkeet ja valitsee toteuttajat halukkaiden
metsä- ja luonnonhoitopalveluita tarjoavien yritysten (esimerkiksi Otso,
metsäpalveluyritykset) ja yhdistysten (esimerkiksi metsänhoitoyhdistykset)
joukosta.
Rahoittajat: Vapaaehtoisen suojelun rahoittaa valtio. Metsälakikohteiden
jättämisestä metsätalouden toimenpiteiden ulkopuolelle maksetaan
metsätalouden ympäristötukea (Metsäkeskus). Metsäkeskus rahoittaa myös
luonnonhoitohankkeita kestävän metsätalouden rahoituslain (Kemera) nojalla.
Rahoitus annetaan hankehakumenettelyn kautta.
Yhteydet muihin hyötyvirtoihin ja ansaintamahdollisuuksiin: Valtiolta
saamiensa suorien korvausten lisäksi metsänomistaja saa suojelutoimien
seurauksena lisäarvoa, joka liittyy suojeltujen alueiden luonnon
monimuotoisuuteen. Luonnon monimuotoisuuden suojeluun tähtäävät toimet
voidaan nähdä esimerkiksi osana virkistys- ja matkailuelinkeinoja, ja
14
suojelusopimukset mahdollistavat myös monenlaisen taloudellisen toiminnan
(luonnontuotteiden keruu, metsästys) harjoittamisen suojelluilla alueilla.
Maanomistaja voi esimerkiksi sopia suojelualueensa käytöstä matkailuyrittäjän
kanssa. Luonnonsuojelu sopii hyvin yhteen myös esimerkiksi hiilen
sidontapalvelun kanssa.
Maisema-, virkistys-, ja luontomatkailupalvelut
Esittely: Metsillä on olennaisen tärkeä merkitys suomalaisten ulkoilu- ja
virkistysympäristöinä. Maisema- ja virkistysarvot ovat tärkeitä niin metsäalueen
ja lähiseutujen asukkaille kuin loman-asukkaillekin. Myös metsäluontoon liittyvä
matkailu on maassamme kasvava elinkeinotoiminnan ala. Metsien hoidossa
tehdyt valinnat vaikuttavat kaikkien edellä mainittujen toimintojen laatuun.
Tutkimukset: Matkailijat ovat valmiita maksamaan metsänhoidon muutoksista,
joiden avulla metsien maisema- ja virkistysarvot otetaan huomioon (Tyrväinen
ym. 2014), ja metsänhoitoa voidaan näin sovittaa tukemaan maisema- ja
virkistysarvoja (Lahti ym. 2016; Mäntymaa 2015; Tyrväinen ym. 2014).
Maisema- ja virkistysarvokaupalle voi olla kysyntää myös esimerkiksi
asuinympäristöissä ja vapaa-ajan asuntojen läheisyydessä (Karjalainen ym.
2010).
Konkreettiset toimenpiteet: Maiseman ja virkistysarvojen edistämiseksi
vastataan seuraavanlaisiin kysymyksiin: Mikä on maiseman arvo? Millainen on
tavoiteltava maisema? Mitkä ova metsänomistajan tavoitteet ja millaisilla
ratkaisuilla nämä tavoitteet parhaiten toteutuvat? (Äijälä ym. 2014).
Konkreettisina toimina voidaan esimerkiksi lykätä hakkuita ja harvennuksia ja
välttää avohakkuita sekä muita intensiivisiä metsänkäsittelymuotoja. Näiden
sijaan voidaan suosia valikoivia hakkuita ja luontaista pienialaista uudistamista
metsän maisema- ja muiden virkistysarvojen säilyttämiseksi ja lisäämiseksi.
Maisemaa voidaan myös muokata virkistysarvoja korostavaan suuntaan
esimerkiksi raivaamalla, suosimalla tietynlaista puulajistoa ja puuston
rakennetta, rakentamalla infrastruktuuria sekä lisäämällä viitoitusta ja tietoa
sisältäviä opasteita. Palveluita voidaan räätälöidä erityisille kohderyhmille
(Tuulentie & Tyrväinen 2015) ja ottaa samalla huomioon muun muassa
hiljaisuus ja metsän terveysvaikutukset (Lahti ym. 2016). METSO-
hyvinvointipolun konsepti on vapaasti hyödynnettävissä (Matila ym. 2016).
Toteuttajat: Metsänomistajat voivat myydä omistamiensa metsäalueiden
tarjoamia maisema- ja virkistysarvoja sopimalla asiasta esimerkiksi valtion,
kuntien, matkailuyritysten tai yhdistysten kanssa. Maisema- ja
virkistysarvokaupassa voi olla välittäjänä myös esimerkiksi metsänhoitoyhdistys.
Lähitulevaisuudessa maisema-arvokauppa tulee kokeiluun tuulipuistojen
yhteydessä (metsäkeskus tekee yhteistyötä Turun yliopiston koordinoiman ja
yhdessä Tampereen yliopiston, Åbo Akademin ja Luonnonvarakeskuksen kanssa
toteuttaman PALO-hankkeen kanssa). Maisema- ja virkistysarvokaupassa myös
kyläyhdistykset voivat olla aktiivisia toimijoita.
15
Rahoittajat: Metsänomistaja voi joko tuottaa palveluita itse yrittäjänä tai tehdä
matkailupalvelujen tuottajan kanssa sopimuksen, jonka perusteella
matkailupalveluyrittäjä maksaa metsänomistajalle virkistysarvoja lisäävästä tai
säilyttävästä metsän- ja maisemanhoidosta. Yrittäjän ja maanomistajan välillä
voidaan myös solmia sopimus palvelutoiminnasta metsäalueella, maa-alueen
käyttösopimus tai maanvuokraussopimus (Lahti ym. 2016). Korvaus perustuu
neuvotteluun sopimusosapuolten välillä ja se voi olla hehtaaripohjainen, mutta
voi myös sisältää esimerkiksi käytön intensiteetistä riippuvan lisämaksun, jonka
matkailuyrittäjä tilittää maanomistajalle (Karjalainen ym. 2010; Lahti ym. 2016;
Saaristo & Vanhatalo 2015). Korvaustason määrittelyssä voidaan hyödyntää
esimerkiksi vaihtoehtoiskustannusten käsitettä tai METSO-ohjelmassa
vastaavanlaisessa tilanteessa maksettavia korvauksia (Lahti ym. 2016). Myös
MTK on esittänyt oman mallinsa virkistysarvokaupasta, jossa metsänomistaja
voi saada tuloja ylläpitämistään virkistysarvoista (Mäntymaa 2015). Kahden tai
useamman toimijan välille on ehdotettu myös niin sanottua maisema- ja
virkistysarvokauppamekanismia (Karjalainen ym. 2010; Lahti ym. 2016;
Mäntymaa 2015; Tikkanen ym. 2017), jossa esimerkiksi metsänhoitoyhdistykset
voivat toimia linkkinä virkistysarvojen ostajien ja metsänomistajien välillä (Lahti
ym. 2016).
Yhteydet muihin hyötyvirtoihin ja ansaintamahdollisuuksiin: Maisemanhoitoa ulkoilu- ja virkistyskäyttöön edistävä metsänhoito voidaan
linkittää muun muassa luonnontuotealaan, luonnon monimuotoisuuden suojeluun
ja hiilen sidontaan.
5 Yhteenveto
Tutkimus metsäekosysteemipalveluiden kaupallistamismahdollisuuksista on keskittynyt yhtäältä
metsänhoidon toimenpiteiden vaikutuksiin ja toisaalta ekosysteemipalveluiden arvottamiseen. Myös
ekosysteemipalveluiden tuotantoa tukevien taloudellisten mekanismien tutkimus lisääntyy
jatkuvasti. Jatkossa on yhä tärkeämpää jalkauttaa tutkimusta ja käsitellä hyödyllistä tiedon
tuottamista ja välittymistä ”saappaat jalassa”. Tämä tarkoittaisi lisää konkreettisia
ekosysteemipalveluhankkeita, joiden ekologisten ja taloudellisten tulosten toteutumista tuetaan ja
seurataan yhdessä metsänomistajien ja maaseututoimijoiden kanssa. Myös metsänomistajilta
toivotaan aloitteita ekosysteemipalvelujen tuottamisesta, jotta potentiaaliset rahoittajat voisivat
helpommin tarttua niihin. Tutkimuksen on oltava mukana tällaisten hankkeiden toteutuksessa alusta
16
loppuun. Vain tämä mahdollistaa onnistuneiden kokemusten leviämisen ja muuttumisen
innovaatioiksi.
6 Kirjallisuus
6. 1 Kansainvälinen vertaisarvioitu kirjallisuus
Felton A, Nilsson U, Sonesson J, Felton AM, Roberge JM, Ranius T, Ahlström M, Bergh J, Björkman C,
Boberg J, Drössler L, Fahlvik N, Gong P, Holmström E, Keskitalo ECH, Klapwijk MJ, Laudon H,
Lundmark T, Niklasson M, Nordin A, Pettersson M, Stenlid J, Stens A, Wallertz K (2016) Replacing
monocultures with mixed-species stands: Ecosystem service implications of two production forest
alternatives in Sweden. Ambio 45(2):124–139.
Gamfeldt L, Snäll T, Bagchi R, Jonsson M, Gustafsson L, Kjellander P, Ruiz-Jaen MC, Fröberg M, Stendahl
J, Philipson CD, Mikusiński G (2013) Higher levels of multiple ecosystem services are found in forests with
more tree species. Nature communications 4:1340.
Hiedanpää J, Salo M (2017) Emerging forest ecosystem service entrepreneurship in Finland and Peru.
International Forestry Review 19(S1): 1–12.
Heinonen T, Pukkala T, Mehtätalo L, Asikainen A, Kangas J, Peltola H (2017) Scenario analyses for the
effects of harvesting intensity on development of forest resources, timber supply, carbon balance and
biodiversity of Finnish forestry. Forest Policy and Economics 80: 80–98.
Häyrinen L, Mattila O, Berghäll S, Närhi M, Toppinen A (2017) Exploring the future use of forests:
perceptions from non-industrial private forest owners in Finland. Scandinavian Journal of Forest Research
32(4): 327–337.
Kilpeläinen H, Miina J, Store R, Salo K, Kurttila M (2016) Evaluation of bilberry and cowberry yield models
by comparing model predictions with field measurements from North Karelia, Finland. Forest Ecology and
Management 363: 120–129.
Lintunen J, Laturi J, Uusivuori J (2016a) How should a forest carbon rent policy be implemented? Forest
Policy and Economics 69: 31–39.
Marttila H, Kløve B (2009) Retention of sediment and nutrient loads with peak runoff control. Journal of
Irrigation and Drainage Engineering 135(2): 210–216.
Miina J, Pukkala T, Hotanen JP, Salo K (2010) Optimizing the joint production of timber and bilberries.
Forest Ecology and Management 259(10): 2065–2071.
Miina J, Pukkala T, Kurttila M (2016). Optimal multi-product management of stands producing timber and
wild berries. European Journal of Forest Research 135: 781–794.
17
Mönkkönen M, Juutinen A, Mazziotta A, Miettinen K, Podkopaev D, Reunanen P, Salminen H, Tikkanen O-
P (2014) Spatially dynamic forest management to sustain biodiversity and economic returns. Journal of
Environmental Management 134: 80–89.
Nygård M, Uthardt L (2011) Opportunity or threat? Finnish hunters’ attitudes to hunting tourism. Journal of
Sustainable Tourism 19(3): 383–401.
Pohjanmies T, Triviño M, Le Tortorec E, Salminen H, Mönkkönen M (2017) Conflicting objectives in
production forests pose a challenge for forest management. Ecosystem Services 28: 298–310.
Pukkala T (2016) Which type of forest management provides most ecosystem services? Forest Ecosystems
3(1):9.
Pukkala T (2017) Does management improve the carbon balance of forestry? Forestry: An International
Journal of Forest Research 90(1): 125–135.
Rodríguez A, Kouki J (2015) Emulating natural disturbance in forest management enhances pollination
services for dominant Vaccinium shrubs in boreal pine-dominated forests. Forest Ecology and Management
350:1–12.
Tikkanen J, Hokajärvi R, Hujala T, Kurttila M (2017) Ex ante evaluation of a PES system: Safeguarding
recreational environments for nature-based tourism. Journal of Rural Studies 52: 42–55.
Triviño M, Juutinen A, Mazziotta A, Miettinen K, Podkopaev D, Reunanen P, Mönkkönen M (2015)
Managing a boreal forest landscape for providing timber, storing and sequestering carbon. Ecosystem
Services 14: 179–189.
Triviño M, Pohjanmies T, Mazziotta A, Juutinen A, Podkopaev D, Le Tortorec E, Mönkkönen M (2017)
Optimizing management to enhance multifunctionality in a boreal forest landscape. Journal of Applied
Ecology 54(1): 61–70.
Tyrväinen L, Mäntymaa E, Ovaskainen V (2014) Demand for enhanced forest amenities in private lands:
The case of the Ruka-Kuusamo tourism area, Finland. Forest Policy and Economics 47: 4–13.
Zubizarreta-Gerendiain A, Pukkala T, Peltola H (2016) Effects of wood harvesting and utilisation policies on
the carbon balance of forestry under changing climate: a Finnish case study. Forest Policy and Economics
62: 168–176.
6.2 Kotimaiset tutkimukset, raportit ja katsaukset
Ahtikoski A, Melkas E, Horne P, Kokko K (2009) Policy Instruments in Integrating Biodiversity
Conservation and Carbon as a Part of Forest Management. University of Helsinki, Department of Forest
Economics. Reports 56.
Finér L (2015) Hiilen ja ravinteiden huuhtoutuminen metsitsä ja niiden vaikutus metsäekosysteemiin. Sivut
224–227 teoksessa Salo K: Metsä: monikäyttö ja ekosysteemipalvelut. Helsinki: Luonnonvarakeskus (Luke).
18
Helle P, Lindén H (2015) Millaista metsää riistalle. Sivut 199–202 teoksessa Salo K: Metsä: monikäyttö ja
ekosysteemipalvelut. Helsinki: Luonnonvarakeskus (Luke).
Hotanen J-P (2015) Metsien luokitus metsäekosysteemipalvelujen perustana. Sivut 70–75 teoksessa Salo K:
Metsä: monikäyttö ja ekosysteemipalvelut. Helsinki: Luonnonvarakeskus (Luke).
Hänninen H, Leppänen J, Ovaskainen V, Uusivuori J, Viitala EJ (2017) Metsätalouden uusi
kannustinjärjestelmä – teoriaa, käytäntöjä ja ehdotukset. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 5/2017.
Helsinki: Luonnonvarakeskus (Luke).
Laine E, Mahilainen S, Kuittinen S, Vanhanen H, Pappinen A (2017) Pakurinviljelyn mahdollisuudet
Suomessa. Sivut 12–14 julkaisussa Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 22/2017. Helsinki:
Luonnonvarakeskus (Luke).
Lintunen J, Uusivuori J, Laturi J, Pohjola J, Rautiainen A (2016b) Metsät ja hiilivirtoja ohjaava
ilmastopolitiikka. Metsätieteen aikakauskirja 3–4/2016: 157–16.
Marnila P, Nuutila J, Mattila P, Peltola R, Vanhanen H (2015) Suomalaisen pakurin (Inonotus obliquus)
tulehdusta estävä vaikutus. Sivut 18–22 julkaisussa Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 22/2017. Helsinki:
Luonnonvarakeskus (Luke).
Mattila P, Peltola R (2015) Agrometsätalouden kilpailutekijät nykyaikana. Sivut 15–24 julkaisussa Uusitalo
M, Peltola R (toim.) (2015) Pohjoisen uusiutuvista luonnonvaroista kasvua ja kannattavuutta. Agrometsä-ja
puutarhatalouden mahdollisuudet Pohjois-Suomessa. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 24/2015.
Helsinki: Luonnonvarakeskus (Luke).
Miina J, Turtiainen M, Salo K, Hotanen J-P, Pukkala T (2015) Mustikka- ja puolukkasatojen mallitus ja
huomioiminen metsien käsittelyssä. Sivut 143–145 teoksessa Salo K: Metsä: monikäyttö ja
ekosysteemipalvelut. Helsinki: Luonnonvarakeskus (Luke).
Mäntymaa E (2015) Agromaatalouskin tarvitsee yhteiskunnan ohjausta. Sivut 51–68 julkaisussa Uusitalo M,
Peltola R (toim.) (2015) Pohjoisen uusiutuvista luonnonvaroista kasvua ja kannattavuutta. Agrometsä-ja
puutarhatalouden mahdollisuudet Pohjois-Suomessa. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 24/2015.
Helsinki: Luonnonvarakeskus (Luke).
Neuvonen S (2015) Tuhoeläimet ja taudit metsäekosysteemeissä. Sivut 242–246 teoksessa Salo K: Metsä:
monikäyttö ja ekosysteemipalvelut. Helsinki: Luonnonvarakeskus (Luke).
Peltola R, Manninen O, Vanhanen H (2017) Pölytyspalvelut mustikkasatojen parantajana. Sivut 9–11
julkaisussa Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 22/2017. Helsinki: Luonnonvarakeskus (Luke).
Peltola R, Vanhanen H, Manninen O, Jones, M, Drummond F (2015a). Luonnonkasvien pölytyspalvelut ja
kestävä luonnonmarjojen keruu. Sivut 251–255 teoksessa Salo K: Metsä: monikäyttö ja ekosysteemipalvelut.
Helsinki: Luonnonvarakeskus (Luke).
Peltola R, Laurila M, Vanhanen H, Mäntymaa E (2015b) Agrometsätalous on tavoitteellista tuotantoa. Sivut
25–41 julkaisussa Uusitalo M, Peltola R (toim.) (2015) Pohjoisen uusiutuvista luonnonvaroista kasvua ja
19
kannattavuutta. Agrometsä-ja puutarhatalouden mahdollisuudet Pohjois-Suomessa. Luonnonvara- ja
biotalouden tutkimus 24/2015. Helsinki: Luonnonvarakeskus (Luke).
Rautio P, Nieminen TM, Lindroos A-J (2015) Metsät saasteiden puhdistajina. Sivut 220–223 teoksessa Salo
K: Metsä: monikäyttö ja ekosysteemipalvelut. Helsinki: Luonnonvarakeskus (Luke).
Salo K (2015) Valtakunnalliset marja- ja sienisatoennusteet. Sivut 128–130 teoksessa Salo K: Metsä:
monikäyttö ja ekosysteemipalvelut. Helsinki: Luonnonvarakeskus (Luke).
Salo K, Turtiainen M (2015a) Kauppayrtit, keruu ja käyttö. Sivut 180–183 teoksessa Salo K: Metsä:
monikäyttö ja ekosysteemipalvelut. Helsinki: Luonnonvarakeskus (Luke).
Salo K, Turtiainen M (2015b) Metsien erikoisluonnontuotteet. Sivut 188–195 teoksessa Salo K: Metsä:
monikäyttö ja ekosysteemipalvelut. Helsinki: Luonnonvarakeskus (Luke).
Törrönen R (2015) Marjojen ravintoaineet, polyfenolit ja terveysvaikutukset. Sivut 131–136 teoksessa Salo
K: Metsä: monikäyttö ja ekosysteemipalvelut. Helsinki: Luonnonvarakeskus (Luke).
Tuulentie S, Tyrväinen L (2015) Luontomatkailun merkitys elinkeinoelämän kannalta. Sivut 267–271
teoksessa Salo K: Metsä: monikäyttö ja ekosysteemipalvelut. Helsinki: Luonnonvarakeskus (Luke).
Vuollekoski M, Joensuu s, Kauppila M (2015) Tutkimuksia metsätalouden vesiensuojelusta. Luonnonvara-
ja biotalouden tutkimus 33/2015. Helsinki: Luonnonvarakeskus (Luke).
6.3 Kotimaiset ohjeistukset, suositukset, yms.
Joensuu S, Hynninen P, Heikkinen K, Tenhola T, Saari P, Kauppila M, Leinonen A, Ripatti H, Jämsén J,
Nilsson S, Vuollekoski M (2012a) Metsätalouden vesiensuojelu – Metsätalouden vesiensuojelu -kouluttajan
aineisto. TASO-hanke. Jyväskylä: Tapio.
Joensuu S, Kauppila M, Lindén M, Tenhola T (2012b) Hyvän metsänhoidon suositukset – Vesiensuojelu.
Helsinki: Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio.
Karjalainen E, Mäkinen K, Tyrväinen L, Silvennoinen H, Store R (2010) Maiseman huomioon ottaminen
metsätaloudessa. Metlan työraportteja 165. Vantaa: Metsäntutkimuslaitos (Metla).
Lahti E, Matila A, Koistinen A, Kniivilä M, Haltia E, Lilja-Rothsten S (2016) Miten sovin metsäympäristön
hyödyntämisestä? Työkaluja sopimiseen, ideoita tekemiseen. Helsinki: Metsätalouden kehittämiskeskus
Tapio.
Lindén M, Lilja-Rothsten S, Saaristo L, Keto-Tokoi P (toim.) (2014) Metsänhoidon suositukset
riistametsänhoitoon, työopas. Helsinki: Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio.
Matila A, Arnkil N, Saaristo L (2016) Luontomatkailu, hyvinvointi ja METSO. Tapion raportteja nro 15.
Helsinki: Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio.
Saaristo L, Vanhatalo K (toim.) (2015) Metsänhoidon suositukset talousmetsien luonnonhoitoon, työopas.
Helsinki: Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio.
20
Saaristo L, Seppälä M, Vesanto T, Ruutiainen J (2017) Talousmetsien luonnonhoidon tehokkaat ratkaisut.
Helsinki: Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio.
Äijälä O, Koistinen A, Sved J, Vanhatalo K, Väisänen P (toim.) (2014) Metsänhoidon suositukset. Helsinki:
Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio.
21
Liite 1. Esimerkkejä metsäekosysteemipalveluiden kaupallistamismahdollisuuksista tutkimustiedon valossa Ekosysteemipalvelu Tuottamisen logiikka Tulonmuodostuslogiikka Kehittämistarpeet
Luonnontuote-ala Pakurikävän
tuottaminen
Pakurikääpää voidaan ympätä terveisiin
koivuihin laboratoriossa tuotettujen
infektoitujen puutikkujen avulla (Laine
ym. 2017). Pakurin luontaista
esiintymistiheyttä voidaan näin nostaa
merkittävästi ja siten lisätä kerättävää
volyymiä. Tämä voi olla erityisen
kannattavaa muutoin vajaatuottoisissa
metsiköissä (Peltola ym. 2015b).
Pakurin keruu (ja varsinkin viljely) voi
tuottaa moninkertaisen tulon sellaisilla
alueilla, joiden merkitys
metsätaloudessa on pieni, ja joilla koivu
menee pääasiassa polttopuuksi (Peltola
ym. 2015b). Tulovirta jakautuu
metsänomistajan, kerääjän ja pakuria
ostavan yrityksen välille. Pakurikilosta
maksettiin vuonna 2015 noin 20–30
euroa (Lahti ym. 2016).
Koska pakurin keruuseen tarvitaan
lupa maanomistajalta (Lahti ym.
2016), tulovirran kohdistuminen
maanomistajalle ja yhteistyöyrittäjälle
voidaan varmistaa solmimalla
sopimus keruuoikeudesta. Esimerkiksi
Metsähallituksen mobiililupa voisi
mahdollistaa keruun myös sellaisilla
valtion omistamilla mailla, jotka on
määritelty monikäyttöalueiksi.
Marjojen tuottaminen Harvennusten lisääminen ja
tehostaminen sekä kiertoajan
pidentäminen (erityisesti tuoreen
kankaan männiköissä) lisäävät
mustikasta saatavilla olevaa tuloa
tasaikäisrakenteisissa metsissä. Eri-
ikäisrakenteisuuteen siirtyminen lisää
mustikkasatoja tuoreen kangasmetsän
kuusikoissa (Miina ym. 2015).
Marjasatoja voidaan parantaa
tehostamalla hyönteisten tuottamaa
pölytyspalvelua esimerkiksi
metsänreunoihin sijoitettavilla
keinopesillä, jotka kasvattavat
pesäpaikkapulasta kärsivien paikallisten
erakkomehiläispopulaatioden kokoa
marja-alueiden läheisyydessä. Pesiä
voidaan myös siirtää, kun samalla
huolehditaan siitä, että alueella on koko
kasvukauden kukkivia kasveja (Peltola
ym. 2015a). Pölyttäjien elinoloja
Erityisesti mustikan tuotantoa suosivat
metsänhoidon muutokset voivat olla
taloudellisesti kannattavia
puuntuotannon rinnalla. Marjasatojen
huomioiminen metsänhoidossa ja
pölytyspalveluiden järjestämisessä on
taloudellisessa mielessä riskialtista,
koska jokamiehenoikeus mahdollistaa
sadon hyödyntämisen kenelle tahansa.
Marjasatojen hyödyntämisessä myös
lisääntyvä tutkimustieto mahdollistaa
yhä tarkemmat satoennusteet (Salo
2015) ja metsänhoidon suunnittelun
marjantuotannon optimoimiseksi
(Kilpeläinen ym. 2016; Miina ym.
2016; Miina ym. 2015; Peltola ym.
2015b Miina ym. 2010).
22
voidaan parantaa muun muassa
tuottamalla hiekkatörmiä ja / tai paljaan
maan alueita maassa pesiville
pölyttäjille, lahopuuta ja / tai keinopesiä
koloissa pesiville pölyttäjille
sekäorgaanisesta aineksesta (puu, risut,
olki, turve, tms.) rakennettuja kekoja
pölyttäjien pariutumista
ja talvehtimista varten. Lähistöllä olisi
hyvä olla avovettä ja ojia pölyttäjien
veden- sekä pesien rakennusmateriaalin
(muta) saannin varmistamiseksi sekä
koko kasvukauden ajan kukkivia
ketokasvialueita pölyttäjien ravinnon
saannin varmistamiseksi. Tässä voidaan
hyödyntää metsäautoteiden pientareita.
(Peltola ym. 2015b).
Yrttien tuottaminen Luonnonyrttien keruu ja myynti
jalostamattomina on verotonta tuloa
(Salo & Turtiainen 2015a). Yrttien
kerääjät toimivat sopimusperusteisesti.
Keruusaalis myydään suoraan
hyödyntäjille, jotka jalostavat yrtit
useimmiten elintarvikkeeksi,
rohdokseksi, lääkkeeksi, kosmetiikaksi
tai koristetuotteiksi. (Peltola ym.
2015b). Metsänomistaja voi sopia
keruusta yrittäjän kanssa esimerkiksi
yrttiretkien tuotteistamiseksi (myös
elämysten lisääminen ja markkinointi).
Yrttien kerääjät voivat tehdä sovittaessa
myös heinän- tai vesakontorjuntaa,
jolloin metsänomistajien kustannukset
alenevat.
Yrittäjän ja maanomistajan välillä
voidaan solmia sopimus
palvelutoiminnasta metsäalueella.
23
Ruokasienten
tuottaminen
Mitä monipuolisemmat ovat metsän
puulajisuhteet, sitä monipuolisempia
ovat tavallisesti sienisadot. Määrällisesti
parhaat sienisadot saadaan nuorehkoista
hyväkasvuisista metsistä (Hotanen
2015).
Ruokasienten keruu ja myynti tuottaa
verovapaata tuloa. Sieniretkiä voidaan
tuotteistaa ja lisätä niiden yhteyteen
elämyksellisiä matkailupalveluita.
Riistan tuottaminen Puustoltaan varttuneen tuoreen ja
kuivahkon kankaan runsaat ja suojaavat
mustikkavarvikot hyönteisineen ovat
tärkeitä kanalintujen poikasille (Hotanen
2015). Riistalajien suosimiseksi
metsänhoidollinen perustavoite on
saavuttaa rakenteeltaan vaihteleva
sekametsä, jossa on alikasvosta ja
elinvoimainen kenttäkerros (etenkin
mustikka). Arvokkaita elinympäristöjä
tulee säästää ja taimikonhoidossa välttää
lehtipuuston ja pensaston turhaa
poistamista (Helle & Lindén 2015).
Riistapainotteista metsäsuunnitelmaa voi
täydentää selvittämällä vapaaehtoisen
suojelun kohteita ja riistaan liittyvää
paikallista kulttuuriperintöä (Lindén ym.
2014).
Maanomistaja voi saada tuloa
metsästysoikeuden vuokraamisesta
metsästysmatkailupalveluyritykselle tai
tuottamalla itse metsästys- ja
riistamatkailupalveluita (Lahti ym.
2016). Asiakkaille voi tarjota saaliin
lisäksi laadukkaita eräpalveluja ja
elämyksellisyyttä (ml. eläimen
havaitseminen tai jälkien löytäminen).
(Lindén ym. 2014).
Koko metsätilaa koskeva
riistapainotteinen metsäsuunnitelma
on tärkeä lähtökohta
riistaelinympäristöjen hoidolle ja
kehittämiselle (Lindén ym. 2014).
Tällainen metsäsuunnitelma voi olla
osa laajempaa monen maanomistajan
alueelle tehtävää
riistanhoitosuunnitelmaa, johon voi
kuulua esimerkiksi kosteikkojen
perustaminen. Uudenlaiset
sopimusmallit maanomistajien,
metsästysseurojen ja
metsästysmatkailuyritysten välillä
voivat sisältää riistakantojen hoidon ja
metsästyspalvelut (Lahti ym. 2016).
Osa tarvittavasta työpanoksesta voi
perustua myös vaihdantalouteen ja
kaupallisen toiminnan tuottoja
voidaan ohjata paikalliseen
kehittämistyöhön (esimerkiksi
kylätoiminta).
Luonnon prosessien
hyödyntäminen
Pölytyksen
hyödyntäminen
Metsänreunoihin sijoitettavilla
keinopesillä voidaan lisätä
pesäpaikkapulasta kärsivien paikallisten
erakkomehiläispopulaatioden kokoa
marja-alueiden läheisyydessä. Pesiä
voidaan myös siirtää, kun samalla
Kohonneet marjasadot lisäävät tuloja
marjojen myynnistä
Metsänhoidon suunnittelussa ja
neuvonnassa tuodaan esiin tämä
mahdollisuus.
24
huolehditaan siitä, että alueella on koko
kasvukauden kukkivia kasveja (Peltola
ym. 2015a).
Luontaisten pölyttäjien elinolojen
kohentaminen (keinopesät ja kukkievien
kasvien riittävyyden turvaaminen koko
kasvukauden ajan) voi parantaa
marjasatoja merkittävästi. Erityisesti
erakkomehiläisten roolia voidaan lisätä
näillä keinoin (Peltola ym. 2017).
Säästöpuut ja kulotus osana
talousmetsän hoitoa lisäävät erityisesti
kimalaisten ja erakkomehiläisten
tarjoamaa pölytyspalvelua ja lisäävät
siten metsämarjojen satoa (Rodríguez &
Kouki 2015).
Tuholaisten
torjuntamekanismien
hyödyntäminen
Yksipuulajisten talousmetsien (esim.
kuusi) muuntaminen sekametsiksi (esim.
kuusi–koivu) lisää metsän
vastustuskykyä erilaisten tuholaisten
aiheuttamille vaurioille (Felton ym.
2016; Neuvonen 2015).
Tulvasuojelua
edistävien ja veden
laatua parantavien
prosessien
hyödyntäminen
Kiintoainekuormitusta ja ravinteiden
valumista voidaan tehokkaimmin torjua
putkipatojen ja pintavalutuskenttien
avulla (Finér 2015). Putkipato varastoi
ylivirtaamien aikana veden hetkellisesti
padon yläpuolelle. Alentunut
virtausnopeus vähentää eroosiota padon
ylä- ja alapuolella. Pintavalutukseen
puolestaan soveltuu tasainen maa-alue,
jossa maaperä ja kasvillisuus suodattavat
hitaasti virtaavan veden, joka leviää
tasaisesti laajalle alueelle. Tähän
Pintavalutuskenttien ja putkipatojen
toteutuksesta voidaan tehdä sopimuksia
maanomistajan ja ravinne- ja
kiintoainekuormitusta aiheuttavien
toimijoiden (metsätalous, turpeenotto)
kesken. Metsäkeskus rahoittaa
vesiensuojeluun liittyviä
luonnonhoitohankkeita
hankehakumenettelyn kautta. Myös
vakuutusyhtiöillä voisi olla intressi
rahoittaa tulvasuojeluun tähtäävää
toimintaa. Mahdollisia rahoittajatahoja
25
tarkoitukseen voidaan luontaisesti
kosteille paikoille rakentaa myös
kosteikko esimerkiksi suuren
laskeutusaltaan ja pintavalutuskentän
yhdistelmänä. Se tulisi perustaa
patoamalla ja pengertämällä. (Rautio
ym. 2015; Vuollekoski ym. 2015;
Joensuu ym. 2012b).
ovat myös Euroopan Unioni (Leader-
hankkeet) ja ELY-keskus (maatalouden
erityisympäristötuki).
Hiilen sidonnan
hyödyntäminen
Puuntotannon ja hiilen sitomisen
tavoitteiden välille on Triviñon ym.
(2015) mukaan mahdollista löytää
molempia tavoitteita hyödyttäviä
optimointeja. Metsien elävään
biomassaan sitoutuneen hiilen määrä
riippuu kasvun ja hakkuiden välisestä
suhteesta (Heinonen ym. 2017).
Lyhyellä aikavälillä hakkuiden
lykkääminen kasvavissa metsissä lisää
niihin sitoutuvan hiilen määrää
(Zubizarreta-Gerendiain ym. 2016),
mutta pitemmällä aikavälillä varttuvien
metsien hiilivarastot alkavat saturoitua,
eikä niihin enää sitoudu uutta hiiltä.
Hakkuiden ajoituksella ja kierron
pituudella voidaankin vaikuttaa siihen,
halutaanko hiilen sidonta maksimoida
pitkällä aikavälillä (>120–130 vuotta)
vai halutaanko sidonnassa painottaa
lähitulevaisuutta (Pukkala 2017).
Tutkijat ovat esittäneet useita
mahdollisia vaihtoehtoisia
maksumalleja, joiden avulla hiilen
sidonta voisi muodostua
metsänomistajan tulonlähteeksi.
Hiilen sidonnasta maksava
ekosysteemipalvelumaksumekanismi
vaatisi laajasti toteutuakseen merkittäviä
rahavirtoja. Yhtenä
rahoitusmahdollisuutena on esitetty
hiilinielujen ottamista mukaan
nettohiilipäästöjen kirjaamiseen, jolloin
rahoitus hiilinieluille voisi tulla
päästökaupasta (Hänninen ym. 2017;
Lintunen 2016a).
Hiilen sidonnasta
ekosysteemipalveluna ei Suomessa
vielä makseta metsänomistajille.
Metsäsuunnitelmissa voitaisiin
kuitenkin ottaa huomioon
suunniteltujen hakkuiden ja
kiertoaikojen eri vaihtoehtojen
hiilitaseet erilaisilla aikaväleillä.
Metsäkeskuksen Metsään.fi-palvelu
voisi sisältää laskurin, joka kertoisi
erilaisten toimenpidevaihtoehtojen
vaikutuksista hiilen sidontaan ja
hiilivarastoihin.
26
Tällaisia hiilitukijärjestelyjä olisivat
esimerkiksi vuosittainen
metsänomistajalle maksettava
hiilivaraston muutoksiin perustuva
hiilen sidontakorvaus tai vuosittainen
hiilivaraston kokoon perustuva
hiilivuokra (Lintunen ym. 2016a, b).
Luonnon
rakennepiirteiden
hyödyntäminen
Elinympäristöjen
tuottaminen ja ylläpito
luonnon
monimuotoisuuden
turvaamiseksi
Yksipuulajisten talousmetsien (esim.
kuusi) muuntaminen sekametsiksi (esim.
kuusi–koivu) lisää metsäluonnon
monimuotoisuutta eli tarjoaa
elinympäristöjä useammille lajeille
(Felton ym. 2016). Monimuotoisuutta
voidaan lisätä jättämällä hakkuissa
säästöpuita (pääasiassa ryhminä, myös
järeitä) ja säilyttämällä lehti-, laho- ja
kolopuut. Lahopuuta voi myös tuottaa.
Myös tiheikköjen ja alikasvoksen
säästäminen ja hallittu kulotus lisäävät ja
ylläpitävät monimuotoisuutta. (Äijälä
ym. 2014). Useat metsäpalveluita
tuottavat yritykset tarjoavat
mahdollisuuksia luonnonmukaisen
metsän kasvatuksen mukaiseen
metsäsuunnitteluun.
Metsäalueen luontoarvoja voi hoitaa
myös alueen rauhoittamisella
luonnonsuojelualueeksi, jolloin
kaikenlainen metsänkäsittely lopetetaan
pysyvästi.
Yksityinen metsänomistaja voi saada
tuloa metsätalouden ympäristötuesta,
jota maksetaan sellaisista
metsänhoitotoimenpiteistä, joilla
luonnon monimuotoisuus otetaan
huomioon metsälaissa säädettyä
laajemmin. Kriteerinä käytetään
metsäalueen ekologista laatua.
Metsäkeskus suunnittelee ja rahoittaa
KEMERA-luonnonhoitohankkeita,
joiden toteuttajat (yritykset, yhdistykset,
tms.) valitaan avoimella haulla.
Hankkeisiin osallistuminen on
metsänomistajalla vapaaehtoista ja
maksutonta (Saaristo & Vanhatalo
2015). Luonnonhoitohankkeissa tukea
maksetaan toimenpiteiden
toteuttamiseen, ja vaikka
metsänomistajalle ei makseta
osallistumisesta, ovat tuotetut
luontoarvot maanomistajan
taloudellisesti hyödynnettävissä.
Metsänomistaja voi hakea ELY-
keskukselta metsäalueensa
määräaikaista (20 v) tai pysyvää
rauhoittamista yksityisenä
luonnonsuojelualueena. Tällöin
Metsätalouden ympäristötuen
maksaminen tapahtuu
metsänomistajan ja Metsäkeskuksen
välisen määräaikaisen (10 v)
sopimuksen kautta. Maanomistajan
luonnonhoitoon liittyvä tahto tulisi
kirjata ylös metsätoimihenkilön ja
maanomistajan välisessä
keskustelussa. Tämä tieto tulee sitten
välittää hakkuun tai hoitotyön
toteuttajalle, joka voi tarvittaessa olla
yhteydessä maanomistajaan.
Menettelyn toimivuus tulisi varmistaa
myös sähköisen puukaupan
yhteydessä. Hakkuutöiden
suunnittelussa tulisi olemassa oleva
paikkatieto hyödyntää
mahdollisimman tarkasti. (Saaristo
ym. 2017).
Yksityisen luonnonsuojelualueen
perustamisesta tehdään
suojelusopimus metsänomistajan ja
ELY-keskuksen välillä. Sopimus on
pysyvä. Maatalousluonnon
monimuotoisuuden ja maiseman
hoito- ja ympäristäsopimus solmitaan
ELY-keskuksen kanssa.
27
omistusoikeus ja esimerkiksi
metsästysoikeus säilyvät, mutta alue
rauhoitetaan. Metsänomistajalle
maksetaan puuston (laskennalliseen)
arvoon perustava verovapaa
kertakorvaus, joka on selvästi korkeampi
pysyvässä rauhoittamisessa. Omistaja
voi myös myydä metsänsä valtiolle
luonnonsuojelualueeksi. Tällöin
verovapaa korvaus sisältää myös
maapohjan arvon. Joillakin erityisillä
metsäisillä ympäristötyypeillä
(esimerkiksi perinnebiotoopit,
luonnonlaitumet, reunavyöhykkeet ja
metsäsaarekkeet) toteutettavista
hoitotoimenpiteistä voidaan maksaa
korvausta maatalousluonnon
monimuotoisuuden ja maiseman
hoidosta.
Ulkoilu- ja
virkistysalueiden
tuottaminen ja ylläpito
(ja hyödyntäminen
mm. matkailussa;
myös terveys,
estetiikka ja
hengelliset arvot)
Metsänhoidossa hakkuita lykätään ja
avohakkuita sekä muita intensiivisiä
metsänkäsittelymuotoja vältetään
etenkin retkeilyreittien läheisyydessä.
Niiden sijaan suositaan valikoivia
hakkuita ja luontaista pienialaista
uudistamista metsän maisema- ja
muiden virkistysarvojen säilyttämiseksi
ja lisäämiseksi (Tyrväinen ym. 2014).
Maisemaa voidaan myös muokata
virkistysarvoja korostavaan suuntaan
(esimerkiksi raivaamalla, suosimalla
tietynlaista puulajistoa ja puuston
rakennetta, rakentamalla infrastruktuuria
sekä lisäämällä viitoitusta ja tietoa
Matkailijat ovat valmiita maksamaan
metsänhoidon muutoksista, joiden avulla
metsien maisema- ja virkistysarvot
otetaan huomioon (Tyrväinen ym.
2014). Palveluiden ja varsinkin
ohjelmapalveluiden lisääminen ja
räätälöiminen erityisille kohderyhmille
tuottaa tuloja (Tuulentie & Tyrväinen
2015). Mahdollisia tuloja tuottavia
arvoja ovat muun muassa hiljaisuus ja
metsän terveysvaikutukset (Lahti ym.
2016). Esimerkiksi METSO-
hyvinvointipolun konsepti on vapaasti
hyödynnettävissä ja sisältää valmiita
materiaaleja polku- ja yrityskohtaisten
Yrittäjän ja maanomistajan välillä
voidaan solmia sopimus
palvelutoiminnasta metsäalueella,
maa-alueen käyttösopimus tai
maanvuokraussopimus (Lahti ym.
2016). Kahden tai useamman toimijan
välille on ehdoitettu myös maisema-
ja virkistysarvokauppamekanismia
(Karjalainen ym. 2010; Lahti ym.
2016; Mäntymaa 2015; Tikkanen ym.
2017). Esimerkiksi
metsänhoitoyhdistykset voivat toimia
linkkinä virkistysarvojen ostajien ja
metsänomistajien välillä (Lahti ym.
2016). Korvaustason määrittelyssä
28
sisältäviä opasteita) (Lahti ym. 2016).
Konkreettisesti virkistysarvoja voidaan
parantaa muun muassa siirtämällä
metsäalueen päätehakkuuta sovitulla
vuosimäärällä eteenpäin, ylläpitämällä
tiettyä puulajia tai sekapuustoa,
säilyttämällä tietty alue avoimena,
hoitamalla ulkoilu- tai ratsastusreitin
reunametsää ja perustamalla
rantautumis- ja nuotiopaikkoja ja
hoitamalla niiden lähiympäristöä
(Mäntymaa 2015).
esitteiden ja vastaavien materiaalien
tuottamiseen (Matila ym. 2016).
Metsänomistaja voi joko tuottaa
palveluita itse yrittäjänä tai tehdä
matkailupalvelujen tuottajan kanssa
sopimuksen, jonka perusteella
matkailupalveluyrittäjä maksaa
metsänomistajalle virkistysarvoja
lisäävästä tai säilyttävästä metsän-
/maisemanhoidosta. Korvaus perustuu
neuvotteluun sopimusosapuolten välillä
ja se voi olla hehtaaripohjainen, mutta
voi myös sisältää esimerkiksi käytön
intensiteetistä riippuvan lisämaksun
maanomistajalle (Karjalainen ym. 2010;
Lahti ym. 2016; Saaristo & Vanhatalo
2015). Myös MTK on esittänyt oman
mallinsa virkistysarvokaupasta, jossa
metsänomistaja voi saada tuloja
ylläpitämistään virkistysarvoista
(Mäntymaa 2015).
voidaan hyödyntää esimerkiksi
vaihtoehtoiskustannusten käsitettä tai
METSO-ohjelmassa vastaavanlaisessa
tilanteessa maksettavia korvauksia
(Lahti ym. 2016).