Mediakulttuurin teorioita

Antti Pönni / 25.-28.8.2009

1. Ornitologiaa linnuille?

Onko teoriasta mitään hyötyä käytännössä?

Lintuja ja ornitologeja?

• Toteamus: ”elokuvantekijä tarvitsee elokuvateoriaa yhtä paljon kuin lintu ornitologiaa (lintutiedettä)”

• Pointti: teoriasta ei käytännön toiminnassa ole mitään hyötyä – elokuvia pystyy tekemään ilman teorioiden tuntemusta (ja teoriat voivat jopa haitata käytännön työtä)

• On totta, että (hyviä ja huonoja) elokuvia voi mainiosti tehdä ilman teorioihin tutustumista

• Onko elokuvateorialla (tai laajemmin mediateorialla) siis mitään käytännön merkitystä?

Elokuvantekijä ”lintuna”

• Elokuvantekijän vertaaminen lintuun viittaa siihen, että hän tekee elokuviaan ”vaistomaisesti” tai intuitiivisesti, ilman teorian ”ohjeita”

• Jokaisella elokuvantekijällä on kuitenkin aina jokin – enemmän tai vähemmän intuitiivinen – näkemys ”hyvästä” elokuvasta tai ”oikeasta” tavasta tehdä elokuvaa, jonka mukaan hän toimii – siis jokin ”teoria” elokuvasta.

• Elokuvantekijä voi esimerkiksi noudattaa sisäistämäänsä alan ”vallitsevaa käytäntöä” (elokuvassa pitää esim. olla tietynlaiset henkilöt, toiminnan pitää jakaantua tietyllä tavalla, leikkaus on tehtävä tiettyjen sääntöjen mukaan, jne.)

• Elokuvantekijällä voi olla myös oma poikkeava näkemys, jota hän ei kuitenkaan ole lausunut julki (mutta jonka ”teoria” on nähtävissä hänen elokuvissaan)

• Jokainen elokuvantekijä myös ilmentää elokuvissaan oman ympäristönsä, kulttuurinsa ja yhteiskuntansa piirteitä ja arvoja – joko tietoisesti tai tiedostamatta

• Jotkut elokuvantekijät ovat myös pyrkineet lausumaan oman elokuvantekonsa taustalla vaikuttavan näkemyksensä tai ”teoreettisen” lähtökohtansa julki (esim. Sergei Eisenstein, Robert Bresson, Andrei Tarkovski, Pier Paolo Pasolini)

Elokuvateoria ”ornitologiana”

• On totta, että (akateemiset) elokuvateoriat eivät (välttämättä) anna ohjeita elokuvan tekemiseen, mutta niiden tarkoitus onkin toisaalla: ne auttavat ymmärtämään elokuvan merkitystä ihmisten maailmassa, ts. yhteiskunnassa ja kulttuurissa

• ”Ornitologiaa” (ts. elokuva- ja mediateorioita) ei siis ole tarkoitettu ”linnuille” (ts. vaistomaisille elokuvantekijöille), vaan ”lintujen” maailmasta (elokuvista ja mediailmiöitä) kiinnostuneille ihmisille, ts. elokuvien ja muiden median ilmentymien katsojille, käyttäjille ja kuluttajille (jotka voivat olla tai olla olematta elokuvantekijöitä – ja nykyään rajat ovat muuttuneet yhä häilyvämmiksi).

• Elokuvateoriat (ja muut mediakulttuurin teoriat) ovat toisin sanoen ihmistieteellisiä tai kulttuurintutkimuksellisia teorioita: tietyn kulttuuri-ilmiön (kuten elokuvan) kautta ne tarkastelevat inhimillistä toimintaa ja sen merkityksiä : elokuvateoriat tutkivat siis yhtä lailla ihmistä kuin elokuvaa

• Oleellinen kysymys on se, miten elokuva (tai muut media-ilmiöt) ilmentävät ja määrittävät meidän kaikkien (elokuvantekijöiden ja muiden elokuvia katsovien) kulttuuria ja sen merkityksiä

Siis…

• Vaikka elokuvantekijä voikin tehdä elokuviaan ”linnun” tavoin (ts. ”vaistomaisesti”) hän on kuitenkin myös ihmisyhteisön ja kulttuurin edustaja, jonka elämässä erilaiset kulttuuriset merkitysrakenteet vaikuttavat

• Myös elokuvantekijä voi käyttää erilaisia esteettisiä ja muita teorioita hyväkseen pohtiessaan elokuvan merkitystä ilmaisumuotona ja kulttuurin ilmentymänä

• Vaikka nämä teoriat eivät ”ohjaisikaan” hänen tapaansa tehdä elokuvia (ja vaikka hän olisi täysin eri mieltä niiden kanssa), voivat ne silti auttaa häntä tiedostamaan ja pohtimaan elokuvan erilaisia merkitysrakenteita, rikastuttaa hänen ajatteluaan ja näkemystään elokuvasta, maailmasta ja ihmisenä olemisesta.

2. Teorioiden luokittelusta

Minkä tyyppisiä teorioita on?

Mitä elokuvateoria on?

• pyrkimys löytää viitekehys, josta käsin elokuvaa voidaan ymmärtää

• karkeasti ottaen teoria pyrkii tarkastelemaan elokuvaa yleisellä tasolla, siis periaatteessa löytämään näkökulmia, jotka olisivat päteviä puhuttaessa kaikista elokuvista, ei vain jostain yksittäisestä elokuvasta tai elokuvien ryhmästä

Klassinen vs. uusi teoria

• Yksi tapa jakaa elokuvateoriat on erottelu ns. klassisen ja uuden elokuvateorian välillä

• erottelu viittaa n. 1960-luvun alussa tapahtuneeseen muutokseen, jossa elokuvateoria muuttui "tieteellisemmäksi" ja "ammattimaisemmaksi".

• Teoria siirtyi kriitikko-teoreetikoilta ja elokuvantekijä-teoreetikoilta yliopistoihin.

• Keskeinen tapahtuma semioottisen lähestymistavan esiinnousu • Dudley Andrew sijoittaa rajapyykin vuoteen 1964,

jolloin ilmestyivät sekä "klassisen" teorian monumentti, Jean Mitryn "Esthetique et phsychologie du cinéma" ja "uuden" teorian ensimmäinen airut, Christian Metzin "Essais sur la signification au cinéma".

Klassinen teoria vs. uusi teoria

KLASSINEN TEORIA UUSI TEORIA

Esteettinen painotus: elokuvan taideluonne, olemus, erityisyys : ”Mikä tekee elokuvasta taidetta?”

Merkityspainotus: elokuvan merkkiluonne: ”Miten elokuvan merkitykset muodostuvat?”

Preskriptiivinen (ohjeellinen) ja arvottava: ”Millainen elokuvan tulisi olla ja mikä on hyvä elokuva?” (Yleisestä yksityiseen olemuksen määrittelystä hyvän elokuvan ohjeisiin)

Deskriptiivinen (kuvaileva) ja ei-arvottava: sekä ”hyvien” että ”huonojen” elokuvien merkityksiä voidaan tutkia. (Yksityisestä yleiseen tutkitaan joukkoa elokuvia ja katsotaan millaisia yhteisiä piirteitä niillä on)

Korkeakulttuuri (taide-elokuva) Matala kulttuuri (populaarielokuva)

Kiinnostuksen kohteena pääasiassa kertova fiktioelokuva

Kaikki elokuvan muodot kiinnostavia, myöhemmin huomio myös muuhun av-kulttuuriin kuin elokuvaan (tv, video, kotielokuvat, mainokset, jne.)

Teoreetikot pääasiassa elokuvantekijöitä ja kriitikkoja

Teoreetikot pääasiassa akateemisia tutkijoita

Klassinen teoria:formatiivisuus vs. realismi• Formatiivinen perinne:

• Korostaa elokuvan konstruoitua luonnetta• kuva / kuvien jatkumo ei ole kohteen jäljennös, vaan tekijän

aktiivinen luomus• Ekspressiivisyys, tekijän itseilmaisu• Mykkäelokuva• Rudolf Arnheim, Sergei Eisenstein, ym.

• Realistinen perinne:• Korostaa elokuvan erityissuhdetta näkyvään todellisuuteen• elokuva [näkyvän] todellisuuden kopio• Ilmaiseva asia ei tekijä (subjekti) vaan objekti, eli kohteena oleva

[näkyvän] todellisuuden alue• Äänielokuva• Siegfried Kracauer, André Bazin, ym.

• HUOM! Realismilla voidaan (kirjallisuudessa) tarkoittaa 1) tyylilajia [objektiivinen kerronta] 2) ohjelmallista realismia [yhteiskunnan epäkohtien paljastaminen];

• Elokuvassa tärkeä myös 'optinen' tai 'visuaalinen' realismi: elokuva näyttää [ja kuulostaa] hyvin samanlaiselta kuin näkyvä todellisuus.

• Elokuvateoriassa ”realismi” tarkoittaa juuri ”optista” realismia

Uusi teoria: generatiiviset, tekstuaaliset ja reseption teoriat

• Uuden elokuvateorian sisällä voidaan erotella kolme lähestymistapaa:

1. Generatiivinen (teoksen tekemistä painottava)

2. Tekstuaalinen (teosta itseään painottava)

3. Reseptio (teoksen vastaanottoa painottava)

1. Generatiiviset teoriat

• tekijän ja teoksen välinen suhde• elokuvantekijän elämänvaiheet / näkemykset /

tietoinen tai tiedostamaton tarkoitus (auteurismi) ●perinteinen näkemys; taiteilijan "sanoma”

• Tekijyyden tarkastelu tietyn yhteiskunnallisen tai kulttuurisen aseman kautta (esim. rotu, sukupuoli, historiallinen tilanne)

• myös elokuvan kerrontatavan historiallista taustaa tai tyylisuuntausta tutkivat teoriat (vrt. tekstuaaliset teoriat)

• Elokuvan tarkastelu tekemisen (taloudellisten) tuotanto-olosuhteiden näkökulmasta

2. Tekstuaaliset teoriat

• "teksti", ts. elokuvat itse• miten (konkreettinen, nähtävillä oleva)

elokuva muodostaa merkityksiä tai manipuloi katsojia

• Estetiikka, poetiikka• myös historiallinen näkökulma

mahdollinen; elokuvan syntyajan huomioon ottaminen (neoformalismi; 'historiallinen poetiikka')

3. Reseption (vastaanoton) teoriat• elokuvan ja katsojan välinen suhde• suosioon 1970-l lähtien• perusajatus: kulttuurituote (esim. elokuva)

"syntyy" lopullisesti vasta vastaanottotilanteessa, kokijan "päässä". [tai kehossa! vrt. kiemurtelu jännittävissä elokuvan tilanteissa]

• psykoanalyysi tai muut psykologiset mallit, sosiologia, fenomenologia, kulttuurintutkimus (sukupuoli, rotu, etnisyys, luokka)

• Faniuden tutkimus, mediakulttuurin ilmentymien käyttö

3. Elokuva- ja mediateorian suuntauksia

Erilaisia teoriaperinteitä ja -käytäntöjä

• Tekijänteoriat• (Brittiläinen) kulttuurintutkimus• (Amerikkalainen) uusformalismi /

kognitivismi• (Ranskalainen) (elokuva)filosofia (Gilles

Deleuze, ym.)• Uusi elokuvahistoria

Tekijänteoriat

• Eivät (yleensä) akateemisia teorioita; jäävät usein paitsioon akateemisessa keskustelussa

• Tekijä-teoreetikon pohdintoja omasta työstään ja elokuvan luonteesta

• Klassinen teoria: Eisenstein, Pudovkin, Vertov, Epstein• Myös uudemmat tekstit klassisen teorian tapaan usein

esteettispainotteisia ja tyyliltään esseistisiä (Bresson: Merkintöjä kinematografiasta, Tarkovski: Vangittu aika)

• Joskus epäsuorasti esitettyjä (esim. haastattelut; Truffautin Hitchcock)

• Joskus lähenevät akateemisia kysymyksenasetteluja (Godard, Pasolini)

Kulttuurintutkimus

• ”Kulttuurintutkimus” nimityksenä juontaa juurensa jamaikalaissyntyisen Stuart Hallin 1960-luvulla Birminghamissa Englannissa perustamaan Nykykulttuurin tutkimuskeskukseen (Centre for Contemporary Cultural Studies) ja siellä alkaneeseen kriittiseen tutkimukseen

• Nykyään laajentunut tarkoittamaan humanistista ja yhteiskuntatieteellistä tutkimusperinnettä, jonka juuret juontavat 1960-1970-lukujen ranskalaiseen ja brittiläiseen keskusteluun

• Osa ranskalaisesta keskustelusta vahvasti mukana kulttuurintutkimuksen perinteessä, osa vähemmän

Kulttuurintutkimus: lähtökohtia

• Ranskalainen semiotiikka ja strukturalismi (Ferdinand de Saussure)

• Amerikkalainen semiotiikkaperinne (C.S. Peirce)• Ranskalainen jälkistrukturalismi / psykoanalyysi / marxilainen

ideologiakritiikki (Roland Barthes, Michel Foucault, Jacques Lacan, Louis Althusser)

• Ranskalainen psykoanalyyttis-ideologiakriittinen elokuvateoria 1960-70-luvun vaihteessa (mm. Cahiers du cinéma –lehti; J.-L. Baudry, J.-P. Oudart, J.-L. Comolli, P. Bonitzer)

• Brittiläinen elokuvatutkimus (ns. Screen-teoria; mm. Peter Wollen, Laura Mulvey, Colin McCabe; Stephen Heath)

• ”Varsinainen” kulttuurintutkimus tai ”kulturalismi” (Stuart Hall, Richard Dyer, ym.)

• Marxilaisuus, feminismi, myöhemmin queer-teoria• Painopiste vastaanotossa ja kulttuurikritiikissä

• katsojan ideologinen määräytyminen, vastarinnan strategiat, toisenlainen katsominen, erilaiset rodun sukupuolen, luokan ja seksuaalisen suuntautumisen mukaan määräytyvät yleisöt, representaatiot ja valta

• Painotus populaarikulttuurissa (esim. tähtitutkimus)

Screen-teoria vs. kulturalismi

• Molempien tausta marxilaisessa / vasemmistolaisessa kulttuurinäkemyksessä

• Screen-teoria = ns. ”subjektipositioteoria”• Katsoja passiivinen subjekti, jonka elokuva-apparaatti

asettaa tiettyyn ideologiseen asemaan• Vaatimuksena vastaelokuva (”mielihyvän tuhoaminen

poliittisena aseena”)• Psykoanalyysi (Freud, Lacan)

• Kulturalismi• Katsojalla mahdollisuus itse muodostaa omat

merkityksensä, lukea ”vastakarvaan”• Representaation käsite• Sisäänkoodaus / uloskoodaus (Stuart Hall)• Neuvottelu• Hegemonia (Gramsci) kulttuuri ideologisen taistelun

kenttä, jossa kyse siitä, kuka voi määrittää asioiden merkitykset

Uusformalismi / kognitivismi

• Lähtökohtina venäläinen formalismi (1910-1920-luku) ja kognitivistinen psykologia

• Kritiikki ns. ”suurta teoriaa” kohtaan (”SLAB-teoria” = Saussure, Lacan, Althusser, Barthes) Ranskalaiseen teoriaan perustuva kritiikki käyttää elokuvia

vain esimerkkinä teoriasta, ei tarkastele niitä sellaisina kuin ne ovat

• Historiallinen poetiikka• ”Osateoriat” (”Piecemeal theory”)• Elokuvakerronta, tyyli, kerronnan seuraaminen• David Bordwell, Kristin Thompson, Janet Steiger

(reseptioestetiikka); Torben Grodal (kognitivismi)• Bordwell & Thompson: Film Art; Bordwell, Thompson &

Steiger: Classical Hollywood Cinema

SEMIOTIIKAN LÄHTÖKOHTIA

Saussuren ja Peircen semiotiikan pääpiirteet

Semiotiikka

• Semiotiikka = yleinen merkkioppi

• Kaksi ”perustajaa”:1. Ferdinand de

Saussure (1857-1913)• Sveitsiläinen

kielitieteilijä, perusti strukturaalisen kielitieteen

2. Charles Sanders Peirce (1839-1914)• Amerikkalainen

pragmatistinen filosofi

Saussuren semiotiikka (”semiologia”)TAUSTAA:• 1916 Saussuren postuumi teos Cours de

linguistique générale (”Yleisen kielitieteen kurssi”)

• Ajatus siitä, että kielitiede voisi toimia mallina yleiselle merkkiopille, ”semiologialle”

• 1950-luvulta lähtien Saussuren ajatuksia alkoi soveltaa ns. strukturalistinen suuntaus (antropologi Claude Lévi-Strauss)

• Huomattava vaikutus ihmistieteisiin ja filosofiaan Ranskassa

• 1960-70-luvulla ns. ”jälkistrukturalismi” loi Saussuren teorian pohjalta uuden radikaalin filosofisen lähestymistavan

Saussure ja strukturalismi

• Saussuren kielitiede STRUKTURALISTINEN: kielen merkitysten perustana kielen rakenne ja merkkien väliset suhteet (eivät merkit sinänsä) semiotiikka ja strukturalismi :

1. sosiaaliset ja kulttuuriset ilmiöt ja objektit eivät ole vain materiaalisia esineitä tai tapahtumia, vaan esineitä ja tapahtumia, joilla on merkitys - siis merkkejä.

2. Niillä ei ole omaa olemusta, vaan ne määräytyvät ulkoisten ja sisäisten suhteiden verkon osina. Kulttuuri-ilmiöitä voidaan siis tarkastella merkkien muodostamana kielenä, jonka merkitykset syntyvät merkkien suhteiden muodostamassa struktuurissa

Saussuren merkkikäsitys

• MERKKI (signe / sign) jakaantuu kahteen osaan:1. MERKITSIJÄ (signifiant / signifier; ”signifioija”)

• materiaalisen [esim. akustisen] ilmiön aikaansaama ”psyykkinen painojälki”

• Ts. ei kuva tai ääni sinänsä, vaan kuva tai ääni ilmenneenä, ts. tietoisuuden sisäisenä

• Esim. kuultu äänne [hai] tai nähty (kirjoitettu) sana ”tie”

2. MERKITTY (signifié / signified; ”signifioitu”)• ”psyykkisen painojäljen” synnyttämä ”käsite”, sen

tulkinta mielessä (mitä ilmaisu tarkoittaa)• Mielikuva tervehdyksestä (”Hi!”) / solmiosta (englanti)

tai meripedosta (”Hai”) / kulkuväylästä (suomi)

Saussure: merkki tietoisuuden sisäinen• Saussurelle merkin osat ovat tietoisuuden sisäisiä, ts.

merkitsijä on aina jo tietoisuuden ”muokkaama” ennen kuin se linkittyy johonkin merkittyyn (merkitsijä ei siis ole esim. jokin kuva sinsänsä, vaan kuvan synnyttämä mielle, kuva havaittuna tai miellettynä)

• Merkin referentti (mielen ulkopuolisessa maailmassa oleva kohde, johon merkki viittaa) ei ole osa merkkiä

• Nykyään käytännössä merkitsijä mielletään usein konkreettiseksi ilmaisuksi (kuva) ja merkitty sen sisällöksi (kuvan merkitys)

• Saussuren käsitys kuitenkin oleellinen myöhemmän jälkistrukturalistisen tulkinnan kannalta Konstruktivistinen ajattelu: todellisuus on tietoisuuden

konstruoimaa; todellisuutta ei voida havaita ”sellaisenaan” vaan aina jo jonkin ”kielen” tai merkkijärjestelmän määrittämänä

Saussure: merkin mielivaltaisuus (arbitraarisuus) ja arvo• S:n mukaan merkitsijän ja merkityn suhde on

mielivaltainen, ei motivoitu mikä tahansa merkitsijä voi liittyä mihin tahansa merkittyyn

• Merkin merkitys syntyy aina suhteessa kielen / merkkijärjestelmän struktuuriin, ts. suhteessa toisiin sitä ympäröiviin merkkeihin, jotka määrittävät merkin arvon

• Tärkeää eivät merkit itse, vaan niiden ero muista merkeistä: ”kielessä on vain eroja, ei positiivisia termejä”

• Merkitys (merkin arvo) on siis aina suhteessa kontekstiin, jossa merkki esiintyy (vrt. äänne [hai] suomen ja englannin kielen kontekstissa)

• Vrt. rahan arvon määräytyminen (esim. se mikä on euron arvo voidaan määrittää suhteessa dollariin, jeniin, kruunuun, ruplaan, tms., mutta ei sinänsä ).

Saussure: syntagma ja paradigma• Kieli /merkkijärjestelmä organisoi merkkejä

kahden periaatteen mukaan• Syntagmaattiset suhteet (yhdistäminen)

• Sanojen järjestäminen lauseiksi• Myös esim. vaatetus: päähine, paita, housut, kengät• Elokuvassa esim. erillisistä otoksista rakennettu

kohtaus

• Paradigmaattiset suhteet (valinta)• (Rajatusta) vaihtoehtojen joukosta valittu sana (suuri /

iso / kookas / valtava)• Lierihattu / lippalakki / pipo / huivi• Elokuvassa esim. kuvakoot (yleiskuva / kokokuva /

lähikuva)

Tunnettuja Saussuren soveltajia valokuvan ja elokuvan alueella

• Roland Barthes• Valokuvan semiotiikkaa (Valokuvan sanoma,

Kolmas merkitys, Valoisa huone)• Mytologioita

• Christian Metz• Elokuvan semiotiikkaa; elokuvan kielen

ongelma

• Pier Paolo Pasolini• Elokuva ”todellisuuden kielenä”

Peircen semiotiikka

• Lähtökohtana ei kielitiede, vaan filosofia• Jo alun alkaen ”yleistä” semiotiikkaa:

pohtii sitä millä tavoin ja missä tilanteissa mitkä tahansa asiat (eivät vain kielelliset ilmaisut) voivat toimia merkkeinä

Peirce: merkin kolmijakoisuus

• Saussuren merkki on kaksiosainen, Peirce jakaa merkin aspektit kolmeen osaan:

• Representamen (representantti, ilmaisu)• Mikä tahansa asia, joka voidaan tulkita merkiksi• Merkin näkyvä ilmaisu, esim. punainen liikennevalo• Vastaa jossain määrin Saussuren merkitsijää

• Interpretantti (tulkitsin, tulkinta)• Merkin tulkinta, ”on pysähdyttäv䔕 Vastaa kutakuinkin Saussuren merkittyä, joskin Peircellä

interpretantti voi olla uusi itsenäinen merkki (ei merkin osa)

• Objekti (kohde, referentti)• Ulkoinen kohde, johon merkki viittaa (pysähtynyt

liikenne)• Saussure rajaa merkin mielen sisäiseksi asiaksi, ei pohdi

sen viittaussuhdetta ulkomaailmaan

Huomioita Peircen merkkijaosta

• Peircen merkit konkreettisempia kuin Saussurella

• Interpretantti on tulkinta, joka merkityksellistää representantin; voi mielessä muodostua uudeksi ilmaisuksi, joka tulkitaan uudestaan potentiaalinen ”päättymätön semiosis” (merkistä tulee uuden asian merkki, josta puolestaan tulee uuden asian merkki, jne.)

Ikoni, indeksi, symboli

• Peircen tunnetuin merkkien luokittelu• IKONI: kaltaisuus ; merkki on ilmaisemansa

asian kaltainen tai näköinen (esim. passikuva, pohjapiirros, pienoismalli)

• INDEKSI: viittaaminen; osoitin, joka ei ilmaise asiaa suoraan, mutta jolla on siihen kiinteä yhteys (savu tulen merkki; jalanjälki hiekassa)

• SYMBOLI: konventio; sopimuksenvarainen merkki, jolla ei suoraa yhteyttä ilmaisemaansa asiaan (kaikki sanat; risti kristinuskon merkkinä; vrt. Saussuren ”mielivaltainen” merkki)

Tunnettuja Peircen soveltajia valokuvan ja elokuvan alueella

• Peter Wollen: Signs and Meaning in the Cinema (suom. Merkityksen ongelma elokuvassa)

• Umberto Eco : "Articulations of the cinematic code" (1967)