1

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Kauppatieteiden laitos

MYÖNNETTYJEN KAUPPALUOTTOJEN YHTEYS KANNATTAVUUTEEN

EUROOPPALAISISSA KESKISUURISSA YRITYKSISSÄ

Pro gradu -tutkielma, Taloushallinto ja rahoitus Eemeli Ahlberg (250734) 22.4.2016

2

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO� Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Kauppatieteiden laitos� Taloushallinto ja rahoitus AHLBERG, EEMELI: Myönnettyjen kauppaluottojen yhteys kannattavuuteen eurooppalaisissa keskisuurissa yrityksissä. The supply of trade credit on European medium-sized firms’ profitability. Pro gradu -tutkielma, 63 sivua Tutkielman ohjaaja: KTT Mervi Niskanen Huhtikuu 2016

Avainsanat: kauppaluotto, kannattavuus, kansainvälistyminen, maksuehdot, rahoituskanavat Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten myönnetyt kauppaluotot ja yrityksen kannattavuus ovat yhteydessä toisiinsa, sekä miten yrityksen kansainvälistyminen, koko ja maksuvalmius, sekä maksukäyttäytyminen vaikuttavat tähän yhteyteen. Aineisto koostui eurooppalaisista keskisuurista yrityksistä vuosina 2008–2012. Mukana olevat yritykset olivat Bosnia-Hertsegovinasta, Kroatiasta, Ranskasta, Kreikasta, Unkarista, Turkista ja Iso-Britanniasta. Aineisto saatiin Amadeus –tietokannasta ja tutkimuksessa käytettiin lineaarista regressiomallia. Kauppaluottokirjallisuuden keskeisimmät teoriat ja motiivit tutkimuksen kannalta olivat informaation asymmetria, hintaerottelu, rahoituksellinen motiivi ja operatiivinen motiivi. Nämä muodostivat viitekehyksen tutkimukselle ja selittivät osaltaan tuloksia. Aikaisempi kauppaluottoja koskeva kirjallisuus käsittelee suurilta osin kauppaluottojen käyttöä ja niihin liittyviä teorioita. Tutkimusta kauppaluoton yhteydestä kannattavuuteen on sen sijaan hyvin vähän, mikä muodostaa tutkimusaukon, johon tämä tutkielma pyrkii vastaamaan. Tulokset osoittivat myönnettyjen kauppaluottojen ja kannattavuuden välisen yhteyden olevan positiivinen ja kannattavuus havaittiin voimakkaampana suurissa yrityksissä. Lisäksi keskeinen havainto oli se, että kansainvälistyneillä yrityksillä myyntisaatavien kerroin oli suurempi kuin kotimarkkinayrityksillä, mikä kertoo kauppaluottojen ja kannattavuuden yhteyden olevan suurempi kansainvälistyneille yrityksille. Kauppaluottojen todettiin toimivan kansainvälisessä liiketoiminnassa hyvin ja niiden avulla voidaan esimerkiksi poistaa informaation asymmetrian aiheuttamia rahoituksellisia rajoitteita. Lisäksi havaittiin, että alhaisen maksukyvykkyyden maassa kauppaluottojen myöntäminen johti parempaan kannattavuuteen kuin maassa, jossa maksusuoritukset saapuvat ajallaan ja rahoitusmarkkinat ovat kehittyneet. Informaation asymmetria ja rahoituksellinen motiivi nousivat voimakkaimmin esille tuloksia läpikäytäessä. Olennaisin havainto tutkimuksessa oli se, että kansainvälistyminen ja myönnetyt kauppaluotot voivat auttaa yritystä saavuttamaan paremman kannattavuuden kuin tilanteessa, jossa yritys toimii vain kotimarkkinoilla. Lisäksi tulokset tukivat kokonaisuudessaan aiheesta tehtyä tutkimusta vahvistaen yrityksen myöntämien kauppaluottojen ja kannattavuuden välistä yhteyttä.

3

SISÄLTÖ 1 JOHDANTO ........................................................................................................................... 4

1.1 Tutkimuksen aihe ja tausta ............................................................................................... 4 1.2 Tutkimuskysymys ja tavoitteet ........................................................................................ 6

2 KAUPPALUOTTOJEN TAUSTALLA OLEVAT TEORIAT JA MOTIIVIT ..................... 7 2.1 Kauppaluottoja määrittävät teoriat ................................................................................... 7 2.2 Informaation asymmetria ................................................................................................. 7 2.3 Hintaerottelu .................................................................................................................... 9 2.4 Rahoituksellinen motiivi ................................................................................................ 12 2.5 Operatiivinen motiivi ..................................................................................................... 14 2.6 Muita kauppaluottoihin liittyviä teorioita ...................................................................... 16

3 KAUPPALUOTOT YRITYKSEN LIIKETOIMINNASSA ................................................ 18 3.1 Kauppaluottojen suhde yrityksen suorituskykyyn ......................................................... 18 3.2 Kauppaluotot kansainvälisissä liiketoimissa .................................................................. 21 3.3 Kauppaluotot finanssikriisien aikana ............................................................................. 23 3.4 Kauppaluottojen merkitys yrityksen rahoituslähteenä ................................................... 26 3.5 Kauppaluoton suhde pankkilainaan ............................................................................... 27

4 TUTKIMUSAINEISTO JA TUTKIMUSMENETELMÄT ................................................. 30 4.1 Hypoteesit ...................................................................................................................... 30 4.2 Aineisto ja rajaukset ....................................................................................................... 33 4.3 Muuttujat ........................................................................................................................ 34 4.4 Korrelaatiokertoimet ...................................................................................................... 36 4.5 T-testi ............................................................................................................................. 39

5 TUTKIMUSTULOKSET ..................................................................................................... 41 5.1 Kauppaluottojen yhteys kannattavuuteen ...................................................................... 41 5.2 Yrityksen koon ja likviditeetin yhteys kannattavuuteen ................................................ 44 5.3 Kansainvälistymisen yhteys kannattavuuteen ................................................................ 47 5.4 Maksukyvyn yhteys kannattavuuteen ............................................................................ 49 5.5 Autokorrelaatio .............................................................................................................. 51 5.6 Yhteenveto tuloksista ..................................................................................................... 51

6 JOHTOPÄÄTÖKSET........................................................................................................... 53 7 LÄHTEET ............................................................................................................................. 57

4

1 JOHDANTO

1.1 Tutkimuksen aihe ja tausta

Kauppaluotto syntyy aina, kun tuotteen tai palvelun toimittaja asettaa kaupalle sellaiset

maksuehdot, jotka mahdollistavat ostajalle maksun viivästyttämisen. (Ng, Smith & Smith

1999). Maksuehdoilla viitataan kirjoitettuihin tai esitettyihin toimintatapoihin, joita ovat

maksujen ajoittaminen, aikaisista maksusuorituksista saatavat alennukset, maksutavat, tuotteen

omistusoikeus ennen maksusuoritusta ja myöhästyneistä suorituksista johtuneisiin mahdollisiin

korkoihin tai sakkoihin. Kauppaluotot tarjoavat tärkeän lyhyen aikavälin rahoituslähteen

pienille ja erityisesti kasvaville yhtiöille, jotka saavat rajoitetusti lainaa rahalaitoksilta. (Wilson

& Summers 2002.) Yhtiöille, jotka eivät saa pankkilainaa, kauppaluotot ovat elintärkeä

rahoitusmuoto (Giannetti, Burkart & Ellingsen 2011).

Kauppaluotosta voidaan puhua silloin, kun tuotteen tai palvelun toimituksen ja siitä

suoritettavan maksun välillä on viive, eli maksu tapahtuu jälkikäteen. Myyjän näkökulmasta

tämä on siis sijoitus myyntisaataviin, kun taas ostajalle kyseessä on rahoituksen lähde, joka

luokitellaan taseessa vieraaseen pääomaan. Kauppaluoton käyttö mahdollistaa yritykselle

keinon luoda operatiivista tehokkuutta ja vähentää kuluja erottamalla toimituksen ja siihen

liittyvän maksun toisistaan. (García-Teruel & Martínez-Solano 2010.) Yleisin

maksusuunnitelma on ”2/10, 30 päivän netto”, mikä tarkoittaa kahden prosentin alennusta

ostohinnasta, jos asiakas maksaa lainan takaisin kymmenen päivän kuluessa. Muulloin

asiakkaan maksettavaksi jää koko kauppasumma kolmenkymmenen päivän maksuajalla. (Ng

ym. 1999.) Kauppaluotto asettuu siis aikajanalla toimituksen jälkeiselle ajalle ja eräpäivä

määräytyy maksusuunnitelman perusteella (ks. kuvio 1).

5

Kuvio 1. Maksujen aikaprofiili (Ng ym. 1999)

Kauppaluotto on yksi tärkeimmistä ulkoisen rahoituksen lähteistä yrityksille. Se sisältyy

jokaiseen taseeseen ja edustaa yli puolten yritysten lyhytaikaisia velkoja ja kolmannesta

kokonaisveloista useimmissa OECD maissa. (Boissay & Gropp 2007.) Kauppaluottojen

tutkimuskenttä onkin laaja ja siitä on tehty paljon tutkimusta. Aikaisempi empiirinen tutkimus

on koskenut pääosin sitä, miten lainanottajan suorituskyky ja taloudellinen tilanne vaikuttavat

kauppaluottojen määrään (Giannetti, Burkart & Ellingsen 2011). Lisäksi kauppaluottoihin

vaikuttavia teorioita ja motiiveja on esitelty useissa artikkeleissa (esimerkiksi Schwartz 1974;

Emery 1984; Lee & Stowe 1993; Petersen & Rajan 1997), joista merkittävimmät ovat

informaation asymmetria, rahoituksellinen motiivi sekä hintaerottelu.

Kauppaluottojen vaikutusta pienten ja keskisuurten yhtiöiden kannattavuuteen ei kuitenkaan

ole tutkittu, lukuun ottamatta Martínez-Solan, García-Teruelin ja Martínez-Solanon tutkimusta

(2014), jossa kohteena olivat espanjalaiset tuotantoyhtiöt. Myös Hillin, Kellyn ja Lockhartin

(2012) artikkeli tutki asiakkaille annettujen kauppaluottojen ja osakkeenomistajien

varallisuuden välistä yhteyttä, mutta aineisto muodostui pörssilistatuista yrityksistä

Yhdysvalloissa. Näistä ensimmäisen tutkimuksen aineisto on kuitenkin vuosilta 2000–2007,

jolloin vallitsi taloudessa noususuhdanne. Tämä jättää tutkimusaukon, jossa tulisi saada vastaus

sille, onko finanssikriisillä ja sen jälkeisellä talouden taantumalla ollut vaikutusta

kauppaluottojen ja yrityksen kannattavuuden väliseen suhteeseen. Martinez-Sola ym. (2014)

toteavatkin, että myöhäiset maksusuoritukset tai maksun laiminlyömiset liiketoiminnassa ovat

kasvaneet merkittävästi, millä voisi olla vaikutusta tuloksiin.

6

1.2 Tutkimuskysymys ja tavoitteet

Tutkimuskysymyksenä on selvittää, miten myönnettyjen kauppaluottojen määrä on yhteydessä

yrityksen kannattavuuteen. Tässä tutkielmassa rajoitutaan siis tarkastelemaan myyntisaatavia,

ostovelkojen jäädessä tarkastelun ulkopuolelle. Tavoitteena on pyrkiä selvittämään, vallitseeko

kauppaluottojen ja yrityksen kannattavuuden välillä suhde, ja onko se positiivinen vai

negatiivinen. Tämän jälkeen tutkitaan kansainvälistymisasteen yhteyttä kauppaluottoihin ja

kannattavuuteen ja verrataan tätä yrityksiin, jotka toimivat vain kotimarkkinoilla. Kolmanneksi

tutkitaan, onko yrityksen koolla ja maksuvalmiudella merkitystä kauppaluottojen ja

kannattavuuden yhteyteen. Lopuksi selvitetään, miten maan maksuriskit ja maksukyky

näyttäytyvät myönnettyjen kauppaluottojen ja kannattavuuden suhteessa. Tämän tutkimista

varten tehdään vertailu kolmen maan välillä.

Tutkielman rakenne muodostuu siten, että seuraavassa kappaleessa käsitellään kauppaluottojen

taustalla olevia teoria ja motiiveja. Näistä saadaan tausta sille, miksi yritykset käyttävät

kauppaluottoja. Kolmannessa luvussa selvitetään kauppaluottojen ja yrityksen kannattavuuden

välistä yhteyttä, kauppaluottojen käyttöä kansainvälisessä kaupassa sekä kauppaluottojen

merkitystä rahoituslähteenä aikaisempien tutkimusten pohjalta. Neljännessä kappaleessa

kuvataan empiirisen tutkimuksen hypoteesit, aineisto, rajaukset ja tutkimuksessa käytetyt

muuttujat. Viides luku sisältää kauppaluottojen ja kannattavuuden yhteyttä kuvaavat

regressiomallit, tutkimustulokset ja vastaukset hypoteeseille. Tutkimus päätetään kappaleeseen

kuusi, joka sisältää johtopäätökset tutkimuksen pohjalta ja mahdolliset

jatkotutkimusehdotelmat.

7

2 KAUPPALUOTTOJEN TAUSTALLA OLEVAT TEORIAT JA MOTIIVIT

2.1 Kauppaluottoja määrittävät teoriat Sekä toimittaja että asiakas tekevät kauppaluottoon liittyviä päätöksiä. Toimittaja päättää

myöntääkö se asiakkaallensa kauppaluottoa myyntihetkellä. Tähän vaikuttaa oleellisesti se,

millainen suhde toimittajalla on asiakkaansa kanssa. Tämän jälkeen luottokelpoinen asiakas,

joka on ostanut tuotteen, tekee päätöksen luoton takaisinmaksusta tai sen viivyttämisestä.

Tähän vaikuttaa edelleen paljonko asiakkaalla on vaihtoehtoisia rahoituslähteitä. Ne yritykset,

joilla on useita rahoituslähteitä viivästyttävät maksujansa todennäköisemmin silloin, kun heillä

on puutetta varoista. (Nilsen 2002.)

Kauppaluottoihin on yhdistetty kirjallisuudessa teorioita ja motiiveja, joita käsitellään

seuraavaksi. Teoriat selittävät miksi toimittajat ovat halukkaita toimimaan rahoituksen

välittäjinä asiakkailleen ja miksi asiakkaat haluavat käyttää kauppaluottoja esimerkiksi

pankkilainojen sijaan, vaikka kauppaluotot ovat yleisesti edellisiä kalliimpi rahoitusmuoto

(Niskanen & Niskanen 2006). Syy kauppaluoton käyttämiselle voi johtua esimerkiksi siitä, että

yritys ei voi huonon luottokelpoisuuden vuoksi saada pankkilainaa tai muuta ulkoista pääomaa.

Miksi toimittaja tässä tilanteessa haluaisi myöntää luottoa kaupalle? Toimittaja voi saada

esimerkiksi informaatioetua suhteessa muihin lainoittajiin, sillä se voi tarkastella asiakkaan

osto- ja maksukäyttäytymistä. (Danielson & Scott 2000.)

Seuraavissa kappaleissa esitellään teorioita ja motiiveja, jotka puoltavat kauppaluoton käyttöä.

Näistä rakentuu tutkielman viitekehys, jonka avulla pyritään muodostamaan hypoteesit

empiiriselle tutkimukselle. Tavoitteena on selvittää teorioiden ja motiivien yhteenliittymä

tutkimustuloksiin.

2.2 Informaation asymmetria

Informaation asymmetria on tilanne, jossa vain tuottaja on tietoinen tuotteen laadusta, kun

kauppasopimus tehdään. Tällainen markkinatilanne on esimerkiksi sellainen, jossa hyödykkeen

virheaste riippuu laadunhallinnan intensiteetistä tuotantoprosessissa. Tällöin hyödykkeen arvo

putoaa merkittävästi, mikäli tuote osoittautuu vialliseksi. Toinen esimerkki on tilanne, jossa

hyödykkeen ominaisuuksien parannus tai mukautuminen niihin riippuu tuotteen rakenteesta ja

muotoilusta tai tuotteen valmistuksessa käytettyjen tuotantolaitteiden teknologisesta

8

kompleksisuudesta. Mikäli kaupanteon jälkeen korvaavia hyödykkeitä, joissa on parempia

ominaisuuksia, tulee saataville, hyödykkeen markkinahinta laskee. (Lee & Stowe 1993.)

Klassinen esimerkki haitallisesta valinnasta, joka aiheutuu informaation asymmetriasta, on

Akerlöfin (1970) artikkelissa ”The Market for Lemons”, jossa markkinoilla on sekä hyviä että

huonoja autoja. Uusi auto voi olla hyvä tai huono, eli niin kutsuttu ”sitruuna”, ja sama pätee

myös käytettyjen autojen markkinoilla. Asiakas ei voi ostaessaan tietää auton laatua, mutta

tiedetään, että todennäköisyydellä (1-q) auto on sitruuna, jossa q kuvastaa hyvien tuotettujen

autojen osuutta. Omistettuaan auton hetken aikaa omistajalle muodostuu kuva auton laadusta

ja omistaja kykenee arvioimaan uuden todennäköisyyden auton laadulle, joka on tarkempi kuin

alkuperäinen arvio. Näin on syntynyt informaation asymmetria, jossa myyjällä on enemmän

tietoa autosta kuin ostajilla siitä huolimatta, että autoja myydään silti samalla hinnalla

riippumatta niiden laadusta.

Yritysten välisissä kauppasuhteissa epätäydellisen informaation aiheuttama epävarmuus tuottaa

transaktiokustannuksia yrityksille. Kauppaluottoa tarjoava toimittaja voi joutua moraalikadon

uhriksi, koska heikossa taloustilanteessa olevat ostajat voivat käyttää kauppaluottoa hyväkseen

rahoitusvaihtoehtona. Toisaalta ostajat, jotka maksavat käteismaksulla joutuvat kohtaamaan

vastakkaisen moraalikadon ongelman, sillä ostaja ei voi arvioida tuotteen laatua ennen maksun

suorittamista. (Ng ym. 1999). Moraalikato viittaa ongelmaan, jossa edustajia houkutellaan

tuottamaan sopiva määrä tuotettavia hyödykkeitä tilanteessa, jossa edustajien tekemiä toimia ei

voida havainnoida tai niihin ei voida vaikuttaa suoraan (Holmström 1982). Toimittajien ei

voida olettaa olevan täysin rehtejä, sillä he saattavat saada merkittäviä palkkioita liioittelemalla

tuotteidensa laatua (Leland & Pyle 1977). Näin sekä ostajalla että myyjällä on kannustin laatia

järjestelmiä, jotka vähentävät asymmetrisestä informaatiosta johtuvia kustannuksia.

Informaation asymmetria voikin vaikuttaa kauppaluottojen valintaan yrityksissä kahdella

tavalla. Ensinnäkin myyjät, joilla ei ole ole riittävästi mainetta voivat tarjota maksuaikaa

vakuudeksi tuotteelle. Toiseksi, ostajat voivat saada yrityksen maksukäytännöistä selville

luottokelpoisuuden. (Ng ym. 1999)

Kauppaluotto voidaan nähdä epäsuorana takauksena tuotteen laadulle. Luotolla ostettaessa

asiakkaalla on aikaa testata tuotetta ja tehdä päätös siitä, tyydyttääkö vastaanotettujen tuotteiden

laatu ennen kuin maksu suoritetaan. Mikäli tuotteet eivät vastanneet asiakkaan odotuksia,

asiakas voi kieltäytyä maksamasta tuotetta ja palauttaa sen takaisin toimittajalle. Asiakas voi

9

toki maksun suoritettuaankin palauttaa tuotteen tai hakea korvausta, mutta se voi olla vaikeaa

tai kallista. Tämä tarkoittaa, että asiakas, joka ottaa vastaan käteisalennuksen ja maksaa tuotteen

aikaisin, kantaa tuoteriskin. Näin ollen luotto- ja käteishinnan erotus voidaan nähdä tuotteeseen

liittyvänä takauksena. (Lee & Stowe 1993.)

Epätäydellinen informaatio luo epävarmuutta kauppakumppanien suhteisiin kaupankäynnissä,

mahdollisuuden opportunismiin ja moraalikadon ongelmiin, mikä vuorostaan rasittaa kaupan

osapuolia transaktiokustannuksilla (Pike, Cheng, Cravens & Lamminmaki 2005). Kauppaluotot

voidaankin nähdä sopimuksellisena keinona käsiteltäessä informaation asymmetriaa tuotteiden

välittäjämarkkinoilla. Maksuehdot on luotu toimimaan sopimuksena, joka paljastaa tietoa

ostajan maksukyvyttömäksi joutumisen riskistä. Korkeat implisiittiset korkotasot, jotka ovat

yhteydessä kauppaluottoon helpottavat matalan konkurssiriskin yhtiöiden erottamista niistä

ostajista, joilla on korkea riski ajautua konkurssiin. Tässä näkökulmassa kauppaluoton

tarjoaminen perustuu siihen, että tieto konkurssiriskistä muodostuu sijoituksen tehneelle

myyjälle arvokkaaksi. Myyjä voi tehdä toimenpiteitä suojellakseen sijoitustaan sen jälkeen, kun

tieto korkeasta konkurssiriskistä on viestitty myyjälle ostajan hyväksymisestä annettuihin

maksuehtoihin. (Smith 1987.)

Tang (2009) tutki informaation asymmetrian yhteyttä yrityksen rahoituspäätöksiin,

sijoituspolitiikkaan ja luottomarkkinoille pääsyyn. Aineistona käytettiin Moody’sin tarjoamaa

tietokantaa vuodelta 1982, jolloin reittaus uudistui kolmen uuden tarkennusluokan myötä.

Uudistuksen tullessa voimaan aineistossa oli 1193 yritystä, jotka jaettiin kolmeen eri luokkaan

luottokelpoisuuden mukaan. Tulokset osoittivat, että luottokelpoisuusinformaation

tarkentuessa sijoittajien on mahdollista tunnistaa tarkemmin yrityksen luottokelpoisuus. Tämän

seurauksena yritykset, jotka saivat paremman luottoluokituksen, pääsivät helpommin

luottomarkkinoille, saivat lainaa edullisemmalla hinnalla ja enemmän suhteessa yrityksiin,

joiden luottoluokitus heikentyi. Lisäksi luottoluokituksen arvioinnin tarkentuminen vähensi

pysyvästi informaation asymmetriaa luottomarkkinoilla, mikä mahdollisti yritysten

sitoutumisen aiempaa paremmin investointiprojekteihin.

2.3 Hintaerottelu

Kauppaluotot voidaan nähdä myös yhtiön voimavarana hintapolitiikan laatimisessa, kun

stimuloidaan kysyntää. Maksuajan pidentäminen tai käteisalennuksen kasvattaminen voidaan

10

taloudellisesta näkökulmasta nähdä hinnan alentamisena, jolloin kauppaluotot antavat myyjälle

mahdollisuuden hintaerotteluun. (Smith 1987; Pike ym. 2005.)

Kilpailun puute markkinoilla yhdessä haitallisen valikoitumisen ongelmien kanssa

mahdollistavat hintaerottelun tulemisen kannattavaksi. Hintaerottelu on mahdollista käteisellä

maksavien ja luottoa käyttävien asiakkaiden välillä. Hyötyä on mahdollista saavuttaa aina, kun

käteisellä maksavien asiakkaiden kysyntä ylittää luotolla maksavien asiakkaiden kysynnän tai

silloin, kun varausmaksut ovat systemaattisesti korkeammat kuin luotolla maksavien

asiakkaiden. (Brennan, Maksimovic & Zechner 1988.)

Kauppaluottojen käytöllä on myös kaupallisia motiiveja. Maksuehtoja pidentämällä tai

nostamalla alennusta, jonka asiakas saavuttaa suorittaessaan maksun ripeästi, voidaan myydä

samaa tuotetta eri hintaan eri asiakkaille. (García-Teruel & Martínez-Solano 2010.) Pidemmät

maksuajat tarjoavat Smithin (1987) mukaan yritykselle myös mahdollisuuden välittää tietoa

tuotteidensa laadusta. Asiakkaille jää täten mahdollisuus arvioida ostamaansa tuotetta

maksuajan sallimalla aikavälillä.

García-Teruel ja Martínez-Solano (2010) tutkivat, onko maiden ja toimialojen välillä

eroavaisuuksia kauppaluottojen määrissä. Aineisto koostui pienistä ja keskisuurista yhtiöistä

vuosina 1996–2002 seitsemässä maassa, jotka olivat Belgia, Suomi, Ranska, Kreikka, Espanja,

Ruotsi ja Iso-Britannia. Tutkimus osoitti ensiksikin sen, että maiden välillä on huomattavia

eroja myyntisaatavien ja ostovelkojen määrissä. García-Teruelin ja Martínez-Solanon (2010)

mukaan mannermaat (Belgia, Ranska, Kreikka ja Espanja) saivat korkeimpia arvoja

kauppaluottojen määrässä. Lisäksi myyntisaatavien määrä toimialoittain oli korkein rakennus-

ja tukkusektoreilla, kun taas ostovelat olivat korkeimmillaan tukku- ja vähittäiskaupassa.

Lisäksi García-Teruel ja Martínez-Solano (2010) selvittivät voivatko tietyt yrityksen piirteet,

kuten luottokelpoisuus, rahoituksen saatavuus, myynnin kasvu, hintaerottelu ja tuotteen laatu

selittää asiakkaille myönnettyjä kauppaluottoja, sekä niiden kysyntää pienissä ja keskisuurissa

eurooppalaisissa yrityksissä. Havaittiin, että suuremmat yhtiöt, joilla on myös paremmat

mahdollisuudet saada lyhyen aikavälin rahoitusta, myöntävät asiakkailleen helpommin luottoa

kuin pienemmät yhtiöt. Päätelmä ei kuitenkaan ole yksiselitteinen, koska suhdetta yhtiön koon

ja kauppaluottojen myöntämiselle ei löytynyt Espanjassa, Ruotsissa ja Isossa-Britanniassa.

Lisäksi Belgian kohdalla suhde oli negatiivinen.

11

García-Teruelin ja Martínez-Solanon (2010) tutkimus osoitti myös, että kauppaluottoja

käytetään markkinointimekanismina. Hintaerotteluteoria saa näin tukea, koska yhtiöt, joilla on

suuremmat katteet myöntävät enemmän kauppaluottoa. Yhtiöt myös reagoivat myynnin

vähentymiseen lisäämällä kauppaluottoa. Ostovelkoja tutkittaessa havaittiin, että suuremmat

sekä korkeampien kasvumahdollisuuksien yritykset saavat enemmän rahoitusta toimittajiltaan.

Toisaalta vaihtoehtoisten rahoituslähteiden olemassaolo johti siihen, että toimittajilta on

vaikeampaa saada rahoitusta.

Kauppaluoton maksuehtojen ollessa yleensä muuttumattomia suhteessa asiakkaan

laatuluokitukseen, kauppaluotto vähentää todellista hintaa heikomman laatuluokituksen

asiakkaille. Yhtiöillä, joilla on tuotteissaan korkea kate, on selkeästi vahva kannustin saavuttaa

lisämyyntiä ilman tuotteen hinnan alentamista alkuperäisille asiakkaille. Koska tuotto

seuraavaa myytyä tuotetta kohti on korkeampi, yritys on halukas ottamaan positiivisen

kustannuksen, jotta se voi myydä yhden tuotteen lisää niin kauan, kun se ei vaikuta

aikaisempaan myyntiin. Sillä oletuksella, että kilpailulaki estää suoran hintaerottelun, tarjoaa

korkeaksi hinnoiteltu kauppaluotto vaihtoehdon riskillisten asiakkaiden varalle.

Luottokelpoiset asiakkaat havaitsevat kauppaluoton ylihinnoitelluksi ja suorittavat maksun

kaupasta mahdollisimman nopeasti. Toisaalta riskilliset asiakkaat kokevat kauppaluoton

edelleen järkevänä, koska se voi olla halvempi rahoitustapa kuin muut saatavilla olevat

rahoituslähteet. (Petersen & Rajan 1997.)

Toinen versio teoriasta on se, että toimittaja ei halua syrjiä riskillistä asiakasta ainoastaan siksi,

koska asiakkaan kysyntä on joustavampi lyhyellä aikavälillä. Toimittajalla voikin olla pitkän

aikavälin intressejä asiakkaan selviytymisen kannalta. Tämä voi päteä erityisesti silloin, kun

toimittajalla ei ole potentiaalisia korvaajia asiakkaalle. Tällöin kauppaluottoa myöntäessään

toimittaja ei ainoastaan ota huomioon nykyisen myynnin katetuottoa vaan myös

tulevaisuudessa saatavien tuottojen nykyarvon. Toisin sanoen toimittaja voi olla halukas

suojelemaan epäsuoraa pääomasijoitustaan asiakkaaseen tarjoamalla hänelle lyhyen aikavälin

rahoitusta. (Petersen & Rajan 1997.)

Pike ym. (2005) tutkivat kyselytutkimuksen avulla yritysten luottopolitiikkaa ja tapoja yrittäen

löytää todisteita informaation asymmetrian ja hintaerottelun teorioille. Kyselyn kohteena oli

700 suurta yhtiötä Yhdysvalloista, Isosta-Britanniasta ja Australiasta. Tulokset osoittivat, että

pidempiä maksuaikoja havaitaan silloin, kun tuotteen laadunvarmistusprosessi on

12

kompleksinen, myyjän maine on heikompi, liiketoiminta on kausittaista, ja kun myyjä laajentaa

luottoa koskemaan suurempaa osaa liiketoiminnastaan. Pienemmät myyntiyhtiöt tavallisemmin

suosivat käteismaksuja luoton sijaan. Toisaalta maksuehdoissa havaittiin myös maakohtaisia

eroja, jotka osoittivat yhdysvaltalaisten yhtiöiden käyttävän aikaisista maksusuorituksista

saatavia käteisalennuksia useammin. Kyseinen tapa oli erityisen yleinen suurten

myyntiyhtiöiden luottopolitiikassa, millä pyrittiin vahvaan myyntiorientoituneeseen

lähestymiseen kauppaluottojen tapauksessa.

Hintaerottelun teoria sai myöskin tukea Pike ym. (2005) tutkimuksessa. Havaittiin, että

yritysten luottopolitiikka ja –ehdot oli omaksuttu asymmetrisen informaation aiheuttaman

paineen vuoksi. Ostaja on halukas tukemaan maksuehtoja, jotka mahdollistavat riittävän pitkän

ajan tuotteen laadun varmistamisessa. Myyjä sen sijaan pyrkii tarjoamaan houkuttelevia ehtoja

saadakseen tai säilyttääkseen asiakkaan, mutta pyrkii myös vähentämään epävarmuutta

maksuaikeesta kolmella tavalla. Epävarmuutta vähennetään riskisten asiakkaiden kohdalla

vaatimalla maksuja ennen toimitusta, tai kannustamalla aikaiseen maksukäyttäytymiseen

kaksivaiheisilla maksuehdoilla, ja käyttämällä enemmän luottoriskinhallintaa.

2.4 Rahoituksellinen motiivi

Asiakkaan kannalta kauppaluoton käyttäminen on mielekästä, sillä se mahdollistaa tuotteen

ostamisen ilman välitöntä tarvetta käyttää kassavaroja. Toisaalta kauppaluottojen käyttö

puhtaasti rahoituksellisesta näkökulmasta ei ole yhtä houkuttelevaa kuin pankkilainan.

Kauppaluotto on ensiksikin sidottu hyödykkeiden ostamiseen, kun taas pankkilainat eivät

välttämättä ole sidottuja mihinkään hyödykkeeseen. Kauppaluotto myös tyypillisesti erääntyy

30 päivässä pankkilainojen ollessa yleensä maturiteetiltaan pidempiä. Lisäksi asiakkaan

kauppaluoton myöntää toimittaja eikä rahoitusammattilainen, joten maksun viivyttämisestä

seuraa sakkoja, jotka voivat epäsuorasti vahingoittaa pitkän aikavälin kauppasuhdetta. (Nilsen

2002.)

García-Teruel ja Martínez-Solano (2010) esittivät motiiveja kauppaluottojen käytölle.

Yrityksellä voi ensinnäkin olla rahoituksellisia motiiveja, joiden mukaan tuotteiden myyjillä on

etulyöntiasema rahalaitoksiin nähden tiedon hankinnassa ja velkojien valvonnassa.

Toimittajilla voi olla esimerkiksi paremmat mahdollisuudet kerätä tietoa asiakkaasta johtuen

siitä, että he ovat jatkuvasti yhteydessä toisiinsa. Asiakkaan taloudellisesta tilanteesta voidaan

13

saada tietoa tilausmäärien ja niiden esiintymistiheyden perusteella. Lisäksi toimittajat voivat

kontrolloida tarjontaansa paremmin. Myyjät saavat etua myös tuotteiden likvidoimisessa

tilanteessa, jossa maksu jää saamatta. Tuotteet voidaan periä takaisin ja jälleen myydä toiselle

asiakkaalle, mikä antaa toimittajille paremman vakuuden kuin rahalaitoksille tässä tapauksessa.

Ng ym. (1999) mukaan kilpailuetua suhteessa rahalaitoksiin saadaan myös siitä, että

kaupankäynnin harjoittaminen usean samankaltaisen asiakkaan kanssa voi kertoa yksittäisen

yrityksen rahoitusvaikeuksista ja yleisestä markkinoiden laskusta asiakkaan tuotteissa. Etua voi

syntyä lisäksi perintäkustannuksissa tilanteessa, jossa vakuus on arvokkaampi toimittajalle kuin

rahalaitokselle. Toimittajalla voi olla myös paremmat edellytykset valvoa ja painostaa asiakasta

maksamaan laina takaisin (Petersen & Rajan 1997).

Rahoituksellinen motiivi keskittyy asiakkaaseen aloitteentekijänä luotolle, joka syntyy

kaupanteon jälkeen. Varojen puute voi pakottaa asiakkaan viivästyttämään maksua ja täten

sivuuttamaan houkuttelevan käteisalennuksen. Kun asiakas on tilanteessa, jossa pankkilainaa

on tarjolla vähemmän, tarjoaa kauppaluotto turvaa. (Nilsen 2002.) Schwartzin (1974) mukaan

kauppaluotto virtaa etupäässä yrityksistä, joilla on suhteellisen helppo pääsy

pääomamarkkinoille yrityksiin, joilla on tuottoisaa käyttöä varoille, mutta suhteellisen heikko

pääsy pääomamarkkinoille. Näin ollen vakiintuneemmat yritykset, jotka ovat jo ehtineet nauttia

huomattavasta kasvusta ja tuottavuudesta osallistuvat pienempien ja uudempien yritysten

rahoittamiseen.

Petersen ja Rajan (1995) käsittelivät tutkimuksessaan pienten yhdysvaltalaisten yritysten

rahoitusvaihtoehtoja. Havaittiin, että nuoremmat, alle 10 vuotta vanhat yritykset saavat ulkoista

pankkirahoitusta keskitetyillä markkinoilla huomattavasti enemmän kuin kilpailuilla

markkinoilla. Tämä ero tasaantuu kuitenkin yhtiöiden iän kasvaessa. Luotonantajat näyttävät

tasoittavan korkotasoja yrityksen elinkaaren ympäri keskitetyillä markkinoilla perimällä

pienempää korkoa yrityksen ollessa nuori ja korkeampaa korkoa kuin kilpailuilla markkinoilla

yrityksen ollessa vanha. Nuorten yritysten havaittiin lisäksi olevan keskitetyillä markkinoilla

vähemmän pakotettuja ottamaan luottoja kuin kilpailluilla markkinoilla. Tämä oli seurausta

siitä, että keskitetyillä markkinoilla yritykset hyödynsivät kauppaluottojen käteisalennukset

useammin kuin kilpailluilla markkinoilla.

14

Kun rahoitusmarkkinat ovat epätäydelliset, yrityksen täytyy säilyttää likvidireservi

rahoitustarpeiden tyydyttämiseksi. Reservin avulla voidaan välttää liiallinen lainaaminen ja

maksukyvyttömyyskustannukset. Osa tästä likvidireservistä voidaan säilyttää talletustileillä,

osa luotonantoa varten ja osalla voidaan ostaa osakkeita markkinoilta. Toinen

lainausmahdollisuus on yrityksellä, joka myöntää kauppaluottoa. Tällainen yritys voi kiertää

rahoitusmarkkinat ja lainata osan likvidireservistään suoraan lainanottajille eli asiakkaillensa.

Likvidirahasto on silti riittävä rahoitustarpeiden tyydyttämiseen, koska operaatioista syntyvät

myyntisaatavat voidaan faktoroida ennen erääntymistä, mikäli tarpeellista. (Emery 1984.)

Factoring eli laskusaatavien rahoitus on toimittajarahoituksen tyyppi, jossa yritykset myyvät

niiden luottokelpoiset myyntisaatavat alennuksella saaden vastineeksi käteistä välittömästi.

Laskusaatavien rahoitus sisältää luottosuojan, myyntisaatavien kirjanpidon, perinnän ja

rahoituksen. (Klapper 2006.)

Emeryn (1984) mukaan kauppaluoton käyttö perustuu siis siihen, että lainauksesta saatava

laskennallinen korko on suurempi kuin markkinoilta saatava tuotto. Yritystä, joka pidentää

kauppaluottoa saadakseen korkeamman tuoton likvidireservilleen voidaan pitää rahoituksen

välittäjän roolissa lainaajille eli asiakkaillensa. Tästä syystä kauppaluoton lisääminen katsotaan

puhtaasti rahoitukselliseksi motiiviksi. Huomioitavaa on, että rahoituksellinen motiivi ei toimi

täydellisten rahoitusmarkkinoiden tapauksessa, koska silloin yrityksellä ei ole tarvetta pitää

rahaa reservissä toimettomana.

2.5 Operatiivinen motiivi

Emeryn (1984) mukaan eräs motiivi kauppaluoton lisäämiselle on operatiivinen. Kun kysyntä

on epäsäännöllinen johtuen epävarmuudesta tai kausittaisuudesta, myyjän tulee vastata

kysynnän poikkeamiin. Yritys voi tehdä väliaikaisia muutoksia kuten esimerkiksi muuttaa

tuotteen hintaa, tuotettua kappalemäärää tai varastomääriä. Koska muutokset operaatioissa ovat

kalliita sekä ostajalle, että myyjälle, niitä ei kuitenkaan mielellään käytetä vastineena kysynnän

hetkellisille vaiheluille.

Toinen vaihtoehto yritykselle on tasoittaa kysynnän vaihteluita väliaikaisilla maksuehtojen

väljennyksillä tai kiristyksillä, jolloin myyntisaatavien annetaan vaihdella kysynnän suhteessa.

Vaikka tämäkään menetelmä ei ole täysin kuluton, se voidaan kuitenkin toteuttaa nopeasti, ja

se rajaa häiriön yrityksen rahoitukselliselle sektorille eristäen siten yrityksen operatiivisen osan

15

kysynnän muutoksen aiheuttamilta shokeilta. Syy kauppaluottojen lisäämiselle onkin puhtaasti

operatiivisen joustavuuden motiivi. (Emery 1984.)

Operatiivisesta motiivista kauppaluottojen kontekstissa on kirjallisuudessa käytetty myös

transaktioteorian käsitettä. Ferrisin (1981) mukaan teoria perustuu sille, että kauppaluotto

voidaan ajatella instrumenttina, joka helpottaa tavaran vaihtoa. Samalla tavalla kuin raha

vähentää kaupankäyntikustannuksia toimimalla vaihdon välineenä vaihtokaupassa,

kauppaluotto voi pienentää kustannuksia erottamalla hyödykkeen ja rahan vaihdon toisistaan.

Kauppaluottoja käyttämällä voidaan esimerkiksi muuntaa epävarmat kassavirrat sarjaksi, jonka

maksupäivät ovat tiedossa tarkemmin. Näin kauppaluotosta tulee suojausmekanismi

kaupankäynnin riskille, joka aiheutuu satunnaisista kassavirroista. Kun epävarmuus poistuu,

myös tarve suurien kassavarastojen ja niiden pitämisestä aiheutuneille kuluille eliminoituu.

Kauppaluotto luo informaatiota muun muassa laskuista saatavien maksupäivämäärien kautta.

Informaation arvo riippuu hyödykkeiden vaihdon ja pakollisen rahankäytön välillä olevasta

ajasta. Yleisesti ottaen mitä pidempi aikaväli yrityksellä on sopeuttaa nykyisiä kassavaroja

odotettuihin menoihin (tuloihin) sitä pienemmät ovat kustannukset (sitä suuremmat hyödyt)

sopeuttamisen tekemiseen. Pidentämällä kauppaluoton maksuaikaa, kauppakumppanit voivat

tehokkaasti vähentää kassavirroista tulevia kustannuksia. (Ferris 1981.)

Operatiiviset motiivit perustuvat siihen, että kauppaluoton kautta yritys voi lisätä toiminnallista

tehokkuuttaan ja vaikuttaa kustannuksiin (García-Teruel & Martínez-Solano 2010). Emeryn

(1987) mukaan kauppaluotto on kannustimena operatiivisen joustavuuden lisäämisessä, sillä

yritys voi tasoittaa myyntiensä syklisyyttä antamalla palkinnon kauppaluoton muodossa

asiakkaille, jotka ostavat tavaraa matalan kysynnän aikaan. Täten myös varastointikustannukset

vähenevät, kun yrityksen ei tarvitse pitää tuotteita varastossa, mikäli tuotanto pidetään vakiona.

Näin ollen myös tuotantomäärän muutoksilta voidaan välttyä. Operatiivinen motiivi ei Emeryn

(1984) mukaan kuitenkaan toteudu silloin, kun kysyntä on vakaa. Myyjä voi tuottaa sellaisen

määrän, joka toteuttaa tasapainon rajatuoton ja -kustannuksen välillä, jolloin kauppaluottoa ei

tarvita kysytyn määrän muuttamiseen.

16

2.6 Muita kauppaluottoihin liittyviä teorioita

Kauppaluoton myöntävällä yrityksellä voi joskus olla etua tiedon hankkimisessa suhteessa

rahoituslaitokseen. Toimittaja saattaa asioida asiakkaan tiloissa useammin kuin

rahoituslaitokset ja täten voi muodostaa kokonaiskuvan asiakkaan tilauskannasta ja

liiketoiminnan suuruudesta. Asiakkaan maksukäyttäytyminen, kuten hyödynnetäänkö

käteisalennuksia vai ei, saattaa antaa varoituksen asiakkaan luottokelpoisuuden alenemisesta.

Vaikka rahoituslaitokset saattavat myös kerätä samanlaista tietoa asiakkaasta, toimittaja voi

saada tiedon nopeammin ja matalammilla kustannuksilla normaalin kaupankäynnin yhteydessä.

(Petersen & Rajan 1997.)

Hyödykkeet voivat olla luonteeltaan sellaisia, että on olemassa vain muutama taloudellinen

vaihtoehto toimittajan lisäksi, joka tuottaa niitä. Petersenin ja Rajanin (1997) mukaan tämä

tarjoaa myyjälle keinon vetäytyä toimittamasta tuotteita tulevaisuudessa, mikäli asiakas ei

hoida maksuvelvoitteitaan. Tämä on erityisen tehokasta, jos asiakkaan myynti on vain pieni osa

toimittajan kokonaismyynneistä. Sitä vastoin rahoituslaitoksella on rajallisemmat

vaikutusmahdollisuudet, koska rahoittamisen lopettaminen tulevaisuudessa ei välttämättä

vaikuta nopeasti asiakkaan toimintoihin, ja toisaalta rahoituslaitos ei välttämättä voi perua

aikaisempia asiakkaalle myöntämiään lainoja.

Cunat (2007) esittää teorian, jonka mukaan toimittajat saattavat antaa anteeksi lainoja tai

pidentää luoton laina-aikaa tilanteessa, jossa asiakas kärsii väliaikaisesta likviditeettikriisistä,

mikä voi uhata asiakkaan selviytymistä. Käytännössä tämä tarkoittaa kauppaluoton maksun

viivyttämistä, mistä harvoin kuitenkaan aiheutuu rahallista sakkoa tai toimitusten jäädyttämistä

velallisen suuntaan. Toimittajat rahoittavat toimintaa, jotta asiakasyrityksen

selviytymismahdollisuudet kriisistä paranisivat. Tällainen tilanne on yleisempää silloin, kun

myyjän ja ostajan välinen kauppasuhde on vahva eli toisin sanoen, jos asiakkaan menettäminen

olisi erittäin kallista toimittajalle.

Kaksisuuntainen suhde kauppasuhteissa selittää myös kauppaluottojen käyttöä. Yritys voi

saada kahdenlaista etua hyväksyessään korkeakorkoisen lainan luotonantajalta, joka on

voimakkaasti riippuvainen kauppakumppanistaan. Riippuvainen luotonantaja antaa ensinnäkin

enemmän myönnytyksiä asiakkaan ollessa rahoituspulassa. Toiseksi, luotonantaja laskee lainan

korkoja nopeammin silloin, kun asiakkaan todennäköisyys ajautua konkurssiin nousee.

17

Kompensoidakseen myönnytyksiä, lainojen korkotaso nousee luotonantajan ja asiakkaan

riippuvuuden noustessa. Riippuvaisen luotonantajan korot myös vaihtelevat vähemmän kuin

riippumattomalla luotonantajalla. (Wilner 2000.)

Elliehausen ja Wolken (1993) kehittivät kauppaluottomallin, joka yhdistää sekä

transaktioteorian että rahoituksellisen motiivin. Mallia käytettiin analysoimaan pienten

yritysten kauppaluottojen käyttöön liittyviä päätöksiä, ja aineisto koostui 3400

yhdysvaltalaisesta pienestä yrityksestä vuosina 1988–89. Tulokset osoittivat, että suuret

ostovolyymit ja toimitusten ajoittumisen vaihtelu olivat yhteydessä suurempaan

todennäköisyyteen käyttää kauppaluottoja. Samalla suuremman liiketoiminnan ja

rahoitusriskin havaittiin olevan yhteydessä paitsi suurempaan todennäköisyyteen käyttää

kauppaluottoja myös yrityksen maksujen suorittamiseen eräpäivän jälkeen luotolla. Täten sekä

transaktioteorian ja rahoituksellisen motiivin havaittiin olevan merkittäviä määrittäjiä

kauppaluottojen käytölle.

18

3 KAUPPALUOTOT YRITYKSEN LIIKETOIMINNASSA

3.1 Kauppaluottojen suhde yrityksen suorituskykyyn

Käyttöpääoman voidaan ajatella muodostuvan varastoista, käteisvaroista ja välittömästi

käteiseksi likvidoitavista arvopaperista sekä kauppaluotosta. Kauppaluotto koostuu

myyntisaamisista ja ostoveloista. (Schwartzman 2013.) Tehokas käyttöpääoman hallinta on

olennainen osa yrityksen strategiaa, kun tavoitteena on luoda arvoa osakkeenomistajille.

Käyttöpääoma voidaan nähdä viiveenä, joka syntyy ajasta raaka-aineiden ostojen ja valmiista

tuotteista saatavien myyntivoittojen välillä. Se miten käyttöpääomaa hallitaan voi aiheuttaa

merkittäviä vaikutuksia yrityksen maksuvalmiuteen ja kannattavuuteen. (Shin & Soenen 1998;

Mathuva 2010.)

Deloof (2003) esittää, että yhtiön käyttöpääomalla voi olla optimaalinen taso, joka maksimoi

yhtiön arvon. Toisaalta suuret varastot ja antelias kauppaluottopolitiikka voi johtaa

korkeampiin myyntituottoihin. Varastojen avulla voidaan vähentää riskiä tuotteiden

loppumisesta. Koska toimittajilla voi olla myös kustannusetuja rahalaitoksiin nähden

kauppaluottojen myöntämisessä, se voi olla edullinen luotonlähde asiakkaille (Petersen &

Rajan 1997). Deloofin (2003) mukaan kääntöpuolena kauppaluottojen myöntämisessä ja

varastojen pitämisessä on kuitenkin se, että rahat ovat lukittuna käyttöpääomaan. Lisäksi

päätöksillä, joilla pyritään maksimoimaan kannattavuus, on taipumusta minimoida

mahdollisuudet riittävään maksuvalmiuteen, ja päinvastoin täysi keskittyminen

maksuvalmiuteen vähentää yrityksen potentiaalista kannattavuutta (Mathuva 2010).

Toinen käyttöpääoman komponentti on ostovelat. Viivästämällä maksuja toimittajille yhtiö saa

arvioida ostamansa tuotteiden laatua ja kauppaluotto voi olla sille joustava rahoituksen lähde.

Toisaalta laskujen maksaminen myöhässä voi tuoda kustannuksia, mikäli yhtiölle on

maksuehdoissa tarjottu käteisalennus aikaiselle maksulle. (Deloof 2003.) Yrityksen on todettu

hyödyntävän käteisalennukset, jos yrityksen äskettäinen lainapyyntö on hylätty, mitä lyhyempi

on pankkisuhde tai mitä enemmän sillä on ollut myyntipäälliköitä viimeisten tilikausien aikana

(Danielson & Scott 2000).

Martínez-Sola ym. (2014) tutkivat pienten ja keskisuurten espanjalaisten yhtiöiden

kannattavuutta suhteessa kauppaluottojen myöntämiseen. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin,

19

vaihteleeko kannattavuus yritysten tunnuspiirteiden mukaan. Aineisto käsitti havainnot 11 337

tuotantoyhtiölle vuosina 2000–2007. Tulokset osoittivat, että kauppaluottoon sijoittamisen ja

yrityksen kannattavuuden välillä vallitsee positiivinen suhde, joka on lineaarinen. Tämä johtuu

siitä, että kauppaluotoista saatavat edut ylittävät toimittajarahoituksen kulut. Lisäksi vaikuttaisi

siltä, että rahoituksellisesti rajoittamattomat yhtiöt, jotka ovat suurempia ja maksuvalmiimpia,

saavuttavat kauppaluottoja käyttämällä paremman kannattavuuden kuin rahoituksellisesti

rajoitetut yhtiöt.

Martinez-Sola ym. (2010) havaitsivat tutkimuksessaan myös, että kauppaluottojen käyttö on

kannattavampaa yrityksille, joilla on muuttuva kysyntä kuin niille, joilla kysyntä on vakaa.

Tämä tukee operatiivisen motiivin teoriaa, koska kauppaluotolla voidaan kysyntää tasoittamalla

vähentää operatiivisia kustannuksia ja täten parantaa yrityksen kannattavuutta. Tulokset eivät

sen sijaan osoittaneet tukea kaupallisen motivaation teorialle tai sille, että kauppaluoton

pidentäminen olisi kannattavampaa pienemmän markkinaosuuden omaaville yhtiöille.

Myöskään pienempien yritysten, joilla ei ole mainetta tuotemarkkinoilla, ei havaittu

saavuttavan korkeampaa kannattavuutta kauppaluottojen avulla.

Deloof (2003) tutki käyttöpääoman hallinnan suhdetta yhtiön kannattavuuteen suurissa

belgialaisissa yhtiöissä. Tutkimuksen data muodostui 1009:stä yrityksestä vuosina 1992–1996.

Tulokset osoittivat merkittävän negatiivisen suhteen myyntivoittojen ja myyntisaatavien,

varastojen ja ostovelkojen kiertoajalle. Näiden perusteella yhtiön johtajat voivat luoda arvoa

osakkeenomistajilleen vähentämällä myyntisaatavien ja varaston kiertoaikaa järkevissä määrin.

Negatiivinen suhde ostovelkojen ja kannattavuuden välillä selittyy sillä, että vähemmän

kannattavat yhtiöt odottavat pidempään laskujen maksamisessa.

García-Teruel ja Martinez-Solano (2010) tutkivat käyttöpääoman ja kannattavuuden suhdetta

espanjalaisissa pienissä ja keskisuurissa yrityksissä vuosina 1996–2002. Havaittiin, että

yrityksen koko pääoman tuottoaste pieneni samalla kun myyntisaatavien, varaston ja

ostovelkojen kiertoajat kasvoivat. Tämä kuvastaa hyvin käyttöpääoman hallinnan tärkeyttä

yrityksissä. Negatiivinen suhde myyntisaatavien ja varaston kiertoajoissa voi selittyä heikosti

tuottavan yrityksen laatimista kannustimista asiakkaillensa, joita voivat olla esimerkiksi

maksuajan pidentäminen. Yritys, jonka myynnit ja sitä kautta tuotot ovat laskeneet voivat sen

sijaan löytää itsensä kasvavien varastojen ääreltä.

20

Kestens, Cauwenberge ja Bauwhede (2012) selvittivät vuoden 2008 finanssikriisin ja

kauppaluottojen välistä yhteyttä yrityksen kannattavuuteen. Aineisto koostui 15 440

belgialaisesta listaamattomasta yhtiöistä vuosina 2006–2009. Empiiriset tulokset osoittivat

myyntisaatavien ja ostovelkojen osuuden taseesta laskeneen vuoden 2008 aikana, mikä kertoo

negatiivisesta vaikutuksesta kauppaluottojen yleiseen saatavuuteen. Yritykset, jotka olivat

riippuvaisia lyhyen aikavälin rahoituksesta, kohtasivat ankaramman laskun kauppaluotoissa ja

eivät onnistuneet uusimaan lyhyen aikavälin lainaansa, mikä johti rahoitusvaikeuksiin.

Kyseisillä yrityksillä voitiin havaita täten myös suurempi riski ajautua konkurssiin.

Kestensin ym. (2012) tulokset osoittivat lisäksi, että finanssikriisin aikana ne yritykset, joilla

oli pääsy lyhyen aikavälin pankkilainoihin, jakoivat kauppaluottoja edelleen asiakkaille, mutta

pienemmissä määrin kuin ennen kriisiä. Finanssikriisillä oli myös negatiivinen vaikutus

yrityksen kannattavuuteen, mutta vaikutus oli pienempi yhtiöillä, jotka lisäsivät

kauppaluottojen määrää verrattuna aikaan ennen finanssikriisiä. Toisaalta vahvasti

ostovelkojaan lisänneiden yritysten kannattavuus laski finanssikriisin aikana, mikä kertoo

yritysten vaikeuksista maksaa lainoja takaisin toimittajilleen.

Käyttöpääoman hallinnan ja kannattavuuden välistä suhdetta tutkittiin myös Lazaridisin ja

Tryfondisin (2006) toimesta. Tutkimuksen aineisto käsitti 131 Ateenan pörssissä listattua

yritystä vuosilta 2001–2004. Käyttöpääoman mittarina oli käyttöpääomasykli (Cash

Conversion Cycle), joka koostuu kolmesta komponentista. Käyttöpääomasykli saadaan

muodostettua myyntisaatavien ja varastojen kiertoajalla, josta vähennetään ostovelkojen

kiertoaika. Tulokset osoittivat negatiivisen suhteen kannattavuuden ja käyttöpääomasyklin

välillä, mikä oli samansuuntainen Deloofin (2003) tulosten kanssa. Matalat tuotot olivat

yhteydessä korkeampien ostovelkojen kiertoaikoihin. Myyntisaatavien kiertoajan ja yrityksen

kannattavuuden välinen negatiivinen suhde kertoo Lazaridisin ja Tryfondisin (2006) mukaan

siitä, että vähemmän kannattavat yhtiöt pyrkivät vähentämään myyntisaataviensa määrää

saadakseen hyödykkeeseen sitoutuneen pääoman tehokkaammin käyttöön.

Gill, Biger ja Mathur (2010) tutkivat käyttöpääoman ja kannattavuuden suhdetta 88 New

Yorkin pörssissä listatun amerikkalaisen yrityksen osalta vuosina 2005–2007. Tulokset eivät

olleet merkitseviä keskimääräistä myyntisaatavien kiertoaikaa ja ostovelkojen kiertoaikaa

käytettäessä. Käyttöpääomasyklin ollessa selittävänä muuttujana, tulokset olivat kuitenkin

merkitseviä ja ne osoittivat, että mitä suurempi on käyttöpääomasykli sitä korkeampi on

21

yrityksen kannattavuus. Positiivisen suhteen käyttöpääomasyklin ja bruttotuloksen välille

antanut tulos oli poikkeava Lazaridisin ja Tryfondisin (2006) sekä Deloofin (2003) tutkimusten

kanssa. Syytä tälle ei tutkimuksessa selvennetty, mutta rajoituksena voidaan pitää otoksen

pientä kokoa ja sitä, että valitut yritykset edustivat kaikki tehdasteollisuuden alaa.

Mathuva (2010) tutki käyttöpääoman komponenttien ja yrityksen kannattavuuden välistä

suhdetta kenialaisissa pörssiyrityksissä vuosina 1993–2008. Kauppaluottoja mitattiin

myyntisaatavien kiertoajalla, jonka suhde kannattavuuteen havaittiin negatiiviseksi. Tulos

voidaan tulkita siten että mitä vähemmän asiakkaalla kestää maksaa lasku sitä enemmän

käteistä on käytettävissä varaston uudelleentäydentämiseen ja sitä kautta korkeampien

myyntien kautta parempaan kannattavuuteen. Negatiivinen suhde saatiin myös

käyttöpääomasyklin ja kannattavuuden välille, mikä voi selittyä sillä, että minimoimalla

investoinnit vaihto-omaisuuteen voidaan saavuttaa voittoja. Tämä varmistaa, että kassavaroja

ei säilytetä liiketoiminnassa liian pitkään, vaan ne käytetään voittojen tavoitteluun. Tulokset

olivat yhteneviä Lazaridisin ja Tryfondisin (2006) tulosten kanssa.

3.2 Kauppaluotot kansainvälisissä liiketoimissa

Yrityksellä on sisäisen rahoituksen lisäksi kaksi vaihtoehtoa kansainvälisten liiketoimien

rahoittamiseen. Yritys voi pyytää pankilta lainaa tai käyttää toimittajalta saamaansa

kauppaluottoa. (Engemann, Eck & Schnitzer 2014.) Kauppaluotoissa reaalikorko nousee noin

40 prosenttiin, mikä tekee niistä tyypillisesti kalliimpia kuin pankkilainat (Petersen & Rajan

1997). Tästä huolimatta kansainvälisesti aktiivisesti kauppaa harjoittavat yhtiöt käyttävät

kauppaluottoja intensiivisesti ja IMF:n (2009) selvityksen mukaan noin 40 prosenttia

kansainvälisistä transaktioista oli rahoitettu kauppaluotoin.

Kauppaluotot lisäävät yrityksen maksuvalmiutta ja antavat viestin ostettujen hyödykkeiden

laadusta. Mitä korkeampi on epävarmuus, sitä houkuttelevammaksi toimittajarahoitus tulee.

Yleisesti ottaen pankkilainat ja kauppaluotot ovat toistensa korvikkeita, mutta niille yrityksille,

joilla ei ole varaa harjoittaa vientikauppaa pelkän pankkirahoituksen turvin, kauppaluotot

edustavat täydentävää rahoitusvaihtoehtoa. (Engemann ym. 2014.)

Eck, Engemann ja Schnitzer (2012) tutkivat syytä sille, miksi kauppaluottoja käytetään niin

yleisesti kansainvälisessä kaupassa, vaikka niistä seuraa yrityksille korkeita kustannuksia.

22

Tutkimus toteutettiin kyselynä ja aineisto koostui saksalaisista yrityksistä vuonna 2004.

Havaittiin, että rahoituksen rajoitteilla oli merkitystä kansainvälisessä kaupassa ja rajoitteet

näyttivät vaikuttavan merkittävästi vienti- ja tuontikauppaan kohdistuvaan päätöksentekoon.

Rajoitteita voi aiheutua esimerkiksi asymmetrisestä informaatiosta, joka estää vähemmän

tuottavia yrityksiä käymästä kansainvälistä kauppaa ja saavuttamasta hyvää myyntivolyymiä,

mikäli vain pankkirahoitusta on tarjolla. Kauppaluottojen avulla voitiin lieventää yritysten

kohtaamia rahoituksellisia rajoitteita huolimatta korkeista kustannuksista. Mikäli ulkopuolisia

varoja ei ole riittävästi käytössä, yritys voi ylittää rajoitteet toimittajien myöntämien

kauppaluottojen avulla.

Kansainvälisessä ympäristössä toimivien yhtiöiden johtajien tulee päättää millaisia

maksuehtoja he liiketoimissaan käyttävät. Vientiyhtiö voi edellyttää tuontiyhtiötä maksamaan

tuotteet ennen kuin ne kuormataan toimitusta varten tai esimerkiksi myöntää tuontiyhtiölle

maksuaikaa siihen asti, että tuotteet ovat saapuneet määränpäähänsä. Vaihtoehtoiset

maksuehdot aiheuttavat erilaisia riskejä ja pääomavaatimuksia kauppiaille sekä lisäävät

maarajojen yli virtaavaa pääomaa sekä rahoitusvaateita. Vaikka samanlaisia vaateita syntyy

myös kotimaisissa liiketoimissa, kansainväliset liiketoimet ovat ainutkertaisia, koska pitkät

kuljetusajat lisäävät käyttöpääoman vaatimuksia ja eri maiden institutionaalinen ympäristö

nostaa esiin muita huomioon otettavia seikkoja. (Antras & Foley 2015.)

Aika hyödykkeiden tuotannon ja myyntituottojen realisoitumisen välillä on pidempi

kansainvälisessä kaupassa kuin kotimaan kaupassa. Esimerkiksi kuljetusajat ja menettelytavat

voivat olla pitkiä, mikä nostaa vaatimuksia käyttöpääoman hallinnalle. Lisäksi sopimusten

täytäntöönpano on vaikeampaa johtuen eroista oikeusjärjestelmissä ja hallitusten rajallisesta

halusta saattaa kansainväliset sopimukset kansallisten sopimusten kanssa samaan asemaan.

Kansainvälisessä liiketoiminnassa yrityksellä ei myöskään välttämättä ole vakituista edustusta

kauppakumppanin kotimaassa, mikä tekee oikeudenkäynnistä vaikeampaa ja hintavampaa.

Näin ollen kansainvälinen kauppa on riskillisempää ja riskienhallinnan merkitys nousee

tärkeään rooliin. (Schmidt-Eisenlohr 2011.)

Antras ja Foley (2015) tutkivat amerikkalaisen vientiyhtiön vuosina 1996–2009 tekemiä

liiketoimia, jotka kohdistuivat yli 140 maahan. Yhtiön toimialaa olivat ruokatuotteet, joita se

välitti toimittajilta asiakkaille. Empiirisen tutkimuksen avulla selvitettiin rahoitusehtojen ja

sopimusten välistä vaikutusta, kauppakumppanien suhdetta maksuehtoihin ja yrityksen kasvua

23

finanssikriisin aikana. Tulosten mukaan ne yhtiöt, joilla on suurimmat kulut ulkoisen pääoman

hankkimiseen ovat myös niitä, jotka tarvitsevat sitä liiketoimiensa rahoittamiseen. Tuontiyhtiöt

käyttävät ennakkomaksuja mieluummin silloin, kun liiketoimet kohdistuvat maahan, jossa

kauppasopimusten sisältöä kunnioitetaan vähemmän. Maan lainsäädännöllä on tässä

tapauksessa suuri merkitys maksuehtoihin. Toiseksi yhtiöt, joilla on heikko institutionaalinen

ympäristö, kykenevät voittamaan ympäristön rajoitukset solmimalla suhteita

kauppakumppaniensa kanssa. Maksuehtojen on havaittu muuttuvan kauppasuhteen kehittyessä,

sillä huolenaiheet sopimuksen täytäntöönpanosta väistyvät ja liiketoimet tapahtuvat useammin

toimituksen jälkeisillä maksuehdoilla. Kolmanneksi, kaupan rahoitustavat muokkaavat

makrotaloutta ja finanssikriisiä. Havainto perustui sille, että tuontiyhtiöt, jotka kävivät kauppaa

ennakkomaksuehdoin ennen finanssikriisiä, vähensivät ostojaan eniten kriisin aikana.

Kaupankäyntikustannusten lasku saa aikaan yritykset, joilla on vähemmän kauppaluottoja,

käymään enemmän vientikauppaa. Tämä osoittaa kauppaluoton olevan tärkeä määrittävä tekijä

yritysten vientikaupassa. Käänteisesti myös yritykset, joilla on paljon kauppaluottoja,

suoriutuvat paremmin korkeilla kaupankäyntikustannuksilla, koska niillä on enemmän

rahoituskanavia pehmentämään äkillisiä kustannusshokkeja. (Wang 2015.)

3.3 Kauppaluotot finanssikriisien aikana

Vuoden 2008–2009 finanssikriisillä oli dramaattisia vaikutuksia globaalin talouden toimintaan.

Yksi keskeisimmistä piirteistä oli kansainvälisen kaupan heikkeneminen suhteessa

bruttokansantuotteeseen, mikä oli epätavallisen jyrkkä verrattuna aikaisempiin taantumiin

useimmissa kansantalouksissa. Monet siirtokanavat voivat selittää tätä odottamatonta pudotusta

kansainvälisessä kaupassa, joka sisälsi syvän globaalin kysynnän laskun ja merkittävän

ulkoisen rahoituksen kiristymisen, mikä taas vähensi yritysten operatiivista pääomaa ja

rajoittivat niiden mahdollisuutta vastata tuotteidensa kysyntään. (Coulibaly, Sapriza & Zlate

2011.)

Kansainvälisen kaupankäynnin suuressa laskussa voidaan nähdä kaksi puolta. Valmistajan

puolelta luottopula kriisin huipulla johti ankaraan ulkoisen rahoituksen saatavuusongelmaan,

mikä vähensi yritysten tuotantoa ja vientikapasiteettia. Kuluttajan näkökulmasta synkät

taloudelliset näkymät johtivat yleisesti globaalin kysynnän hidastumiseen ja eritoten tuontiin.

24

Vaikutuksia ovat myös saattaneet lisätä häiriöt globaaleissa tuotantolinjoissa ja tuontiyritysten

sekä toimittajien tekemät varastojen mukautukset. (Chor & Manova 2012.)

Chor ja Manova (2012) tutkivat luottopulan vaikutuksia kansainväliseen kauppaan vuoden

2008–2009 finanssikriisin aikana. Aineisto koostui 31 eri maasta laajalla kirjolla sisältäen

esimerkiksi useimmat OECD maat, muutaman kasvavan markkinan ja joitain pieniä avoimia

talouksia. Tulokset osoittivat, että kriisin aikana maat, joiden pankkien välinen korko oli

korkeampi ja siten luoton saatavuus oli niukempi, veivät Yhdysvaltoihin vähemmän verrattuna

maihin, joissa pankkienväliset korot olivat matalammat. Vaikutukset korostuivat erityisesti

niillä toimialoilla, joilla on laaja tarve ulkoiselle rahoitukselle, rajoitettu pääsy kauppaluottoihin

tai vähän vakuudeksi kelpaavia varoja.

Coulibaly ym. (2011) tutkivat miten vuoden 2008–2009 finanssikriisi vaikutti kuuden Aasiassa

sijaitsevan kasvavan maan julkisesti listattujen yritysten myynnin laskuun. Havainnot

osoittivat, että taloudellinen tilanne vaikutti epäsuotuisasti myyntitulokseen kriisin aikana, ja

kauppaluotoilla oli tärkeä rooli yritysten suhteellisen suorituskyvyn kannalta. Erityisesti

taloudellisten olosuhteiden heikentyessä rahoituksellisesti haavoittuvaisemmat yritykset

käyttivät toimittajilta saamiansa kauppaluottoja tavanomaisten rahoituslähteiden

täydennyksenä. Yritykset kykenivät lisäksi korvaamaan ulkoista rahoitusta kauppaluottojen

avulla ja saavuttamaan paremman myyntituloksen. Verrattuna kotimaankauppaan

painottuneisiin yrityksiin, vientiyritykset luottivat suhteessa vähemmän kauppaluottoihin

vaihtoehtoisena rahoituslähteenä ja kohtasivat terävämmän laskun myynneissä. Tulokset

kertovat kauppaluottojen tärkeästä roolista lisärahoituksen lähteenä, jolla voidaan helpottaa

tulevien kriisien aikana yritysten toimintaa.

Kauppaluotoilla onkin potentiaalia olla tärkeä rahoituslähde niille yrityksille, joille rahoituksen

saatavuus on rajoitettua, koska toimittajilla voi olla paremmat mahdollisuudet selvittää

informaatio- ja toimeenpano-ongelmat kuin rahoituslaitoksilla. Nämä tekijät voivat erityisesti

laskusuhdanteiden aikana saada toimittajat lainaamaan vapaammin kuin pankit. (Love & Zaidi

2010.) Myös Wilnerin (2000) mukaan toimittajat antavat helpommin luottoa rahoituksellisesti

rajoittuneille yrityksille kuin pankit, mikäli toimittaja on riippuvainen asiakkaastaan.

Love, Preve ja Sarria-Allende (2007) tutkivat vuoden 1994 Meksikon peson devalvaation ja

vuoden 1997 Aasian talouskriisin vaikutuksia kauppaluottoihin. Aineisto koostui julkisesti

25

listatuista yrityksistä ympäri maailmaa, jotka edustivat noin 95 prosenttia maailman markkina-

arvosta. Tutkimus osoitti, että kauppaluottojen käyttö lisääntyi finanssikriisien huipuissa, jonka

jälkeen seurasi romahdus kyseisen rahoituslähteen käytössä. Aikaa ennen kriisiä yritykset,

joilla oli paljon lyhyen aikavälin velkaa, olivat merkittäviä kauppaluottojen tarjoajia. Kriisin

jälkeen kyseiset yritykset kuitenkin leikkasivat voimakkaasti asiakkaille myöntämiensä

kauppaluottojen määrää, kun taas asiakkaat lisäsivät luottamustaan saamiinsa kauppaluottoihin.

Kyseinen kriisiin liittyvä muutos rahoitusasemassa oli yhteydessä vastaavanlaiseen

muutokseen luottopolitiikassa. Kriisin aiheuttamista pitkistä jälkivaikutuksista

kauppaluottoihin kärsivät eniten ne yritykset, joilla oli korkea riippuvuus lyhyen aikavälin

lainoista. Tämä korostaa pankkilainojen olemassaolon tärkeyttä finanssikriisien aikana.

Love & Zaidi (2010) käyttivät vuonna 1998 tehtyä kyselytutkimusta selvittääkseen

kauppaluottojen toimintaa pienissä ja keskisuurissa yrityksissä Itä-Aasian maissa ennen ja

jälkeen Aasian talouskriisin. Kyselytutkimukseen oli ottanut osaa 3160 teollisuusyrityksen

ylemmän johdon henkilöä ja sitä oli täydennetty kvantitatiivisilla mittareilla. Havaittiin, että

keskimääräisellä tasolla kauppaluottojen käyttöaste laski ja kauppaluottojen kustannukset

nousivat kriisin jälkeen. Rahoituksellisesti rajoittuneet yritykset vähensivät kauppaluottojen

käyttöä ja maksuaikojen pidennyksiä kriisin jälkeen. Tämä tarkoitti luotollisten kauppojen

vähenemistä, lyhyempiä maksuaikoja ja korkeampia luoton kustannuksia. Lisäksi kyseiset

yritykset vähensivät asiakkaillensa myöntämiään luottoja ja laskuttivat suurempia korkoja.

Tulokset olivat linjassa teorian kanssa, jonka mukaan sokit maksuvalmiudessa etenevät

toimitusketjua pitkin toimittajilta asiakkaille ja heidän asiakkaille levittäen näin ollen kriisin

vaikutuksia (Boissay & Gropp 2007).

Kauppaluottojen roolia muut rahoituskanavat korvaavana rahoituskanavana pienille ja

keskisuurille yrityksille Japanin 1990-luvun pankkikriisin aikana selvitettiin Taketan ja Udellin

(2010) tutkimuksessa. Tulokset osoittivat kauppaluottojen rahoituskanavan laajenevan

suhteessa pankkien rahoituskanaviin ainakin joillain ajanjaksoilla kriisin aikana, mikä on

seurausta pankkilainauksen supistumisesta. Lisäksi löydettiin viitteitä siitä, että

rahoituslaitosten lainat ja kauppaluotot liikkuvat samaan suuntaan pankkikriisin aikana, mikä

tekee niistä toisiaan täydentäviä rahoituslähteitä. Toisaalta kuplan aikana kauppaluotot ja

pankkilainat voitiin nähdä toisensa korvaavina rahoituslähteinä.

26

Levchenko, Lewis ja Tesar (2010) tutkivat kauppaluottojen vaikutusta kansainvälisen kaupan

romahtamiseen vuosien 2008–2009 kriisin aikana. Haluttiin testata, mikäli vienti ja tuonti olivat

laskeneet prosentuaalisesti enemmän toimialoilla, joissa käytetään intensiivisesti

kauppaluottoja. Tulokset eivät kuitenkaan antaneet tukea sille, että tuonti Yhdysvaltoihin olisi

laskenut enemmän niiden sektoreiden maissa, jotka kärsivät eniten luotonannon kiristymisestä.

Ristiriitaista oli lisäksi se, että vienti laski vähemmän maihin, joissa luotonanto kiristyi

enemmän kuin muilla sektoreilla. Kauppaluottojen ei täten nähty vaikuttavan kansainvälisen

kaupan romahtamiseen.

3.4 Kauppaluottojen merkitys yrityksen rahoituslähteenä

Kauppaluotto edustaa yhtä lyhyen aikavälin lainan muotoa; se on sidottu sekä hyödykkeiden

vaihdon ajoittamiseen että hyödykkeiden arvoon. Jos laina on itsessään siirrettävissä,

kauppaluotto voi toimia korvikkeena rahalle. Suljetussa kaupankäynnissä kirjanpitoviennit tai

siirrettävän kauppaluoton instrumentit tai molemmat voidaan peruuttaa suoraan, jolloin voidaan

välttää rahan välittyminen transaktiossa. Kun kauppaluotto saa yleisen hyväksynnän

kaupankäynnin välineenä, siitä tulee ikään kuin rahaa. (Ferris 1981.)

Kauppaluotto on merkittävä rahoituksen muoto yrityksille laajalla toimialarintamalla ja

kansantalouksissa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa, joissa on erittäin kehittyneet

rahoitusmarkkinat, kauppaluotto on suurin yksittäinen lyhyen aikavälin rahoituslähde (Petersen

& Rajan 1997). Vähemmän kehittyneissä maissa, joissa virallisia luotonantajia on niukasti,

kauppaluotto on vieläkin merkittävämmässä roolissa yhtiöiden toimintojen rahoittamisessa

(Fisman 2001).

Kauppaluottojen avulla yritykset, jotka toimivat kehittymättömillä rahoitusmarkkinoilla, voivat

rahoittaa kasvuansa. Fismanin ja Loven (2003) tutkimuksen mukaan niillä yhtiöillä, joilla on

enemmän ostovelkoja saavuttavat korkeamman kasvuasteen markkinoilla, joissa

rahoituslaitokset ovat heikkoja. Kauppaluotot rahoitusmuotona kuitenkin vaativat erityisesti

oikeuden tehokkaan toimeenpanon puuttuessa yrityksiltä luottoa ja mainetta, joten vasta

perustettujen yritysten voi olla vaikeampaa hyötyä kauppaluottopohjaisesta rahoituksesta.

Fisman (2001) tutki kauppaluoton vaikutusta yrityksen kapasiteetin hyödyntämiseen viidessä

eri Afrikan maassa vuosina 1992–1995. Havaittiin, että lisäämällä kauppaluottojen saatavuutta

27

on mahdollista saavuttaa merkittäviä tuottavuushyötyjä, mikä on seurausta siitä, että yritys

kykenee välttämään vajauksen varastoissa kauppaluottojen avulla. Saatavuutta voitaisiin lisätä

esimerkiksi tarjoamalla toimittajille asiakkaiden luottotietoja koskevaa informaatiota

paremmin ja parantaa sopimusten täytäntöönpanoa luottojen suhteen. Toisaalta on olemassa

hyviä syitä siihen, miksi kaikille yrityksille ei ole yhteiskunnallisesti optimaalista tarjota

kauppaluottoa, mikä johtuu niiden epäluotettavuudesta tai niihin kohdistuvasta liian suuresta

luottoriskistä.

3.5 Kauppaluoton suhde pankkilainaan

Yksityiset yhtiöt Kiinassa kasvavat voimakkaasti, vaikka ne saavat vain rajallisesti tukea

pankeilta. Tämä on ilmiö, jota Ge ja Qiu (2007) tutkivat selvittämällä kauppaluottojen käyttöä

valtio-omisteisten ja yksityisten yritysten välillä. Tutkimusta varten laadittu kysely sisälsi 570

valtio- ja yksityisomisteisen yrityksen yksityiskohtaiset tilinpäätöstiedot. Kauppaluottojen

havaittiin olevan selkeästi suositumpi rahoitusmuoto kuin pankkilaina yksityisissä yrityksissä.

Kauppaluottoja, joita mitattiin ostovelkojen ja myyntisaamisten erotuksena suhteessa taseen

loppusummaan, oli yksityisissä yrityksissä keskimäärin 4,3 prosenttia enemmän kuin valtio-

omisteisissa yrityksissä. Lisäksi yksityiset yritykset käyttivät valtio-omisteisia yrityksiä

enemmän kauppaluottoja, jotka ovat erääntyneet, mutta joita ei ole maksettu takaisin, sekä

pitkäaikaisia, yli 30 päivän maksuajalla olevia. Tulokset viittaavatkin siihen, että

kauppaluottojen käytön taustalla kiinalaisissa yksityisomisteisissa yrityksissä ovat ensisijaisesti

rahoitukselliset motiivit.

Edellä olevien tulosten perusteella ei tulisi kuitenkaan tehdä johtopäätöstä, jonka mukaan

epämuodolliset rahoituskanavat kuten kauppaluotto voisivat korvata hyvin toimivan virallisen

rahoitusjärjestelmän (Ge & Qiu 2007). Esimerkiksi Petersenin ja Rajanin (1997) mukaan

kauppaluoton kustannus pienissä yhdysvaltalaisissa yrityksissä on suurempi kuin 99,8

prosentissa pankkilainoja. Sen lisäksi kauppaluotot ovat sidottuja tuotteiden ostamiseen, mikä

tekee niistä vähemmän joustavan rahoituslähteen verrattuna pankkilainoihin.

Myyjä voi saada etua kaupan rahoittamisesta suhteessa rahoituslaitokseen. Ensiksikin myyjä

on samalla toimialalla ostajan kanssa, ja mikäli asiakas osoittautuu maksukyvyttömäksi, myyjä

yleensä pystyy kattamaan tappionsa rahoituslaitosta paremmin. Yritysten toimiminen

rahoituksen välittäjinä asiakkailleen on tehokasta erityisesti kehittyvissä maissa, joissa on

28

korkeat tariffit ja kilpailukyvyttömät markkinat. Tämä on seurausta siitä, että kyseisissä maissa

kauppaluottopohjainen rahoitus säästää ostajan ja myyjän tarvetta hankkia varoja tehottomilta

rahoitusmarkkinoilta. (Frank 2005.)

Burkartin ja Ellingsenin (2004) mukaan vaihtelut kauppaluoton käytössä eri maiden välillä

voidaan selittää yleisesti sillä, että kauppaluoton tärkeys pankkilainaan verrattuna pitäisi olla

suurempi, kun luotonantajan turva on heikompi ja silloin kun yhtiöillä on puutetta pääomasta,

mikä taas johtuu yrittäjien varallisuuden puutteesta. Tilanteessa, jossa luotonantajalla on

täydellinen oikeussuoja, kauppaluotto menettää merkitystään, koska silloin luoton

muuttaminen käteiseksi tulee helpoksi.

Maksimovic ja Demirgüc-Kunt (2001) tutkivat 40 maan suurten listattujen teollisuusyritysten

ostovelkojen ja myyntisaamisten kiertoaikoja selvittääkseen, miten ne vaihtelevat eri

rahoitusjärjestelmien välillä. Tulokset osoittivat, että maissa, joissa on suuret

pankkijärjestelmät yritykset käyttävät enemmän kauppaluottoja, ja toisaalta lainaavat enemmän

asiakkaillensa. Tilanne on erityisen korostunut silloin, kun pankkijärjestelmästä vain pieni osa

on julkisessa omistuksessa. Toiseksi, kauppaluottoihin luotetaan vähemmän maan

oikeusjärjestelmän ollessa tehokas, mikä voi johtua siitä, että rahoituksen välittäjinä toimivat

yritykset eivät saa kilpailuetua virallisten maksujärjestelmien ollessa tehokkaita.

Kauppaluottojen käytön kehittyminen yritysten välillä toimiikin täydentävänä

rahoituskanavana pankkijärjestelmän rinnalla erityisesti maissa, joissa oikeusjärjestelmä ei

toimi tehokkaasti.

Suuret ja suhteellisen maksukykyiset yritykset voivat Meltzerin (1960) mukaan käyttää

kauppaluottoa vaihtoehtoisena rahoitusmuotona pankkirahoitukselle erityisesti silloin, kun raha

on tiukassa. Havainto perustui 1950-luvun puolivälin rahamarkkinoiden kiristymiselle

Yhdysvalloissa, jolloin yritykset, joilla oli runsaasti kassavaroja, kasvattivat kauppaluoton

maksuaikoja asiakkaillensa.

Blasio (2005) tutki voivatko kauppaluotot toimia korvaavana rahoituslähteenä pankkilainoille

italialaisissa yrityksissä vuosina 1982–1999. Italialaiset yritykset soveltuivat hyvin aineistoksi,

koska niissä kauppaluotot vastasivat suurta osaa yritysten taseesta ja vaihtoehtoisia

rahoituslähteitä ei ollut saatavilla. Tulokset tukivat väitettä, jonka mukaan kauppaluotot

voisivat toimia korvikkeena pankkilainoille ja tutkimus osoitti, että varastoinvestoinnit ovat

29

riippuvaisia kauppaluottojen saatavuudesta. Vaikutus oli yli kaksinkertainen rahamarkkinoiden

kiristymisen aikana ja lisäksi perinteiset maksuvalmiuden mittarit havaittiin vähemmän

tärkeiksi kuin kauppaluotto. Lisäksi havaittiin, että pienet yritykset, jotka eivät maksa osinkoa

käyttivät kauppaluottoa todennäköisemmin korvikkeena rajoitteiden aikana.

Saatavilla olevan kauppaluoton määrä kasvattaa summaa, jonka pankit ovat valmiita

lainaamaan. Annetulle pankkilainalle lisäys kauppaluottoon mahdollistaa lainaajan

sijoittamaan enemmän, minkä vuoksi pankit ovat valmiita lisäämään lainanantoaan.

Kauppaluotto ja pankkilaina ovat täten toisiaan korostavia rahoitusmuotoja yrityksille, joiden

lainankantokyky rajoittaa investointeja. Sitä vastoin niillä yrityksillä, joilla on riittävästi

kapasiteettia velan ottamiselle, kauppaluotto toimii korvikkeena pankkilainalle. (Burkart &

Ellingsen 2004.)

30

4 TUTKIMUSAINEISTO JA TUTKIMUSMENETELMÄT

4.1 Hypoteesit

Kauppaluottojen yhteyttä kannattavuuteen ovat tutkineet muun muassa Deloof (2003), García-

Teruel ja Martínez-Solano (2007), Hill ym. (2012), Kestens ym. (2012) ja Martínez-Sola ym.

(2014). Deloof (2003) havaitsi negatiivisen yhteyden yrityksen bruttomyyntivoiton ja

myyntisaatavien kiertoajan välillä suurissa belgialaisissa yrityksissä, mikä on yhtenevä García-

Teruelin ja Martínez-Solanon (2007) havaintojen kanssa. Jälkimmäisessä käyttöpääoman

hallinnan vaikutuksia kannattavuuteen tutkittiin pienissä ja keskisuurissa espanjalaisissa

yrityksissä, jossa muuttujina olivat myyntisaatavien kiertoaika ja koko pääoman tuottoaste.

Hill ym. (2012) tutkimuksessa löydettiin suora positiivinen lineaarinen yhteys kauppaluottojen

ja yrityksen arvon välille, jossa tutkimuksen kohteena oli yhdysvaltalaiset yritykset. Kestens

ym. (2012) havaitsivat, että ne belgialaiset yritykset, jotka kasvattivat myönnettyjen

kauppaluottojen määrää finanssikriisin aikana kannattavuuden laskusta vähemmän kuin ne

yritykset, jotka eivät lisänneet kauppaluottojen määrää. Kannattavuutta mitattiin operatiivisella

tuloksella. Martínez-Sola ym. (2014) myös löysivät positiivisen yhteyden kauppaluottojen ja

yrityksen kannattavuuden välille pienissä ja keskisuurissa espanjalaisissa yrityksissä. Yllä

oleviin tutkimustuloksiin perustuen muodostetaan ensimmäiset hypoteesit:

- H1a: Kannattavuuden ja kauppaluottojen välillä on positiivinen yhteys.

- H1b: Kannattavuuden ja kauppaluottojen välillä on negatiivinen yhteys.

Suurempien yritysten ajatellaan olevan paremmin tunnettuja ja niiden pääsy

pääomamarkkinoille on helpompaa kuin pienillä yrityksillä, minkä seurauksena suurilla

yrityksillä on vähemmän rajoitteita investointiensa rajoittamiseen. (Schwartz 1974; Faulkender

& Wang 2006) Myös mahdolliset suurtuotannon edut voivat aiheuttaa koon ja kannattavuuden

välisen positiivisen yhteyden (Goddard ym. 2005).

Emeryn (1984) mukaan rahoituksellisen motiivin tavoite on maksimoida likviditeettireservin

tuotto, minkä vuoksi toimittaja saattaa olla halukas tarjoamaan kauppaluottoja asiakkaillensa,

jos niistä saatava tuotto ylittää muiden sijoituskohteiden tuotot. Lisäksi maksuvalmiiden

yritysten on mahdollista toimia rahoituksen välittäjinä heikomman maksuvalmiuden yrityksille

31

ja optimoida sitä kautta myyntiään. (Meltzer 1960; Schwartz 1974; Ng ym. 1999; Love ym.

2007). Martínez-Sola ym. (2014) tutkimus oli yhtenevä edellisten havaintojen kanssa osoittaen

positiivisen yhteyden kannattavuuden ja kauppaluottojen välille, mikä oli lisäksi korkeampi

suurille ja likvideille yrityksille. Edellä mainittujen havaintojen perusteella voidaan odottaa

positiivista yhteyttä likvideetin ja kannattavuuden välille, mistä saadaan toinen hypoteesi:

- H2: Suuremmilla ja likvidimmillä yrityksillä kannattavuuden yhteys kauppaluottoihin

on korkeampi.

Kansainvälistymisen suhdetta yrityksen kannattavuuteen on tutkittu jo vuosikymmenten ajan

(Ruigrok & Wagner 2003). Pangarkarin (2008) tutkimuksessa selvitettiin kansainvälistymisen

yhteyttä kannattavuuteen pienissä ja keskisuurissa singaporelaisissa yrityksissä ja havaittiin

positiivinen yhteys. Yritysten eteen tulevista rajoitteista, kuten puutteellisesta informaatiosta

globaaleista markkinoista tai johdon ammattitaidottomuudesta huolimatta,

kansainvälistymisestä saatavat hyödyt näyttävät ylittävän siitä syntyvät kustannukset.

Kotimarkkinoiden kuluttajien heikko ostovoima saattaa esimerkiksi rajoittaa tehokkaiden

markkinoiden kokoa monien tuotteiden tapauksessa, jolloin kansainvälistyminen on

kannattavaa. Myös Ruigrok, Amann ja Wagner (2007) saivat samansuuntaisen yhteyden

tutkiessaan sveitsiläisten monikansallisten yritysten suorituskykyä eri

kansainvälistymisasteilla. Tulokset osoittivat oikealle päin kääntyneen S-muotoisen käyrän

kansainvälistymisasteen ja kannattavuuden välille. S-käyrän perusteella koko pääoman

tuottoaste kasvoi, kunnes kansainvälistymisaste oli noin 50 %, minkä jälkeen se lähti laskuun

ja jälleen myöhemmin aloitti aikaisempaa vaatimattomamman kasvun kansainvälistymisasteen

noustessa.

Kauppaluottojen on havaittu olevan keskeinen rahoitusmuoto kansainvälisessä kaupassa ja niitä

käytetään paljon, sillä jopa 40% transaktioista on rahoitettu kauppaluotoin (IMF 2009).

Aikaisemmin on jo havaittu kauppaluottojen merkitys kansainvälisessä liiketoiminnassa ja

kauppaluottojen avulla voidaan lieventää rahoituksellisia rajoitteita (Eck ym. 2012). Lisäksi

Wangin (2015) mukaan yritykset, jotka käyttävät kauppaluottoja suoriutuvat paremmin

korkeista kaupankäyntikustannuksista, sillä niillä on enemmän rahoituskanavia käytössään,

joiden avulla ne voivat pehmentää kysyntäsokkeja. Edellä mainittujen havaintojen perusteella

muodostetaan kolmas hypoteesi:

32

- H3: Kansainvälistä liiketoimintaa harjoittavilla yrityksillä yhteys kannattavuuden ja

kauppaluottojen välillä on suurempi kuin kotimarkkinayrityksillä.

Yritysten on havaittu käyttävän kauppaluottoja muun muassa rahoittaakseen asiakkaidensa

väliaikaista likviditeettiriskiä ja sitä kautta lisätäkseen myyntiä tilanteessa, jossa asiakas ei

kykene selviytymään velvoitteistaan välittömästi (Wilner 2000; Cunat 2007). Lisäksi maissa,

joissa rahoitusmarkkinat ovat heikosti kehittyneet, kauppaluotot ovat suosittu rahoitusmuoto

(Fisman 2001). Frankin (2005) mukaan kauppaluottojen käyttö on erityisen tehokasta

kehittyvissä maissa, joissa on korkeat tariffit ja kilpailukyvyttömät markkinat, sillä tämä säästää

ostajan ja myyjän tarvetta hankkia varoja tehottomilta rahoitusmarkkinoilta.

Intrum Justitia tuottaa vuosittain raportin maksukäyttäytymisestä ja riskeistä Euroopan maissa.

EPRI (European Payment Risk Index) koostuu kolmesta komponentista, jotka ovat

maksumoraali, maksun myöhästymisen riski ja myöhäisen maksun vaikutus (Intrum Justitia

2015). EPRI:n pohjalta tehdään vertailu Bosnia-Hertsegovinan, Kroatian ja Unkarin välillä.

Bosnia-Hertsegovina edustaa EPRI:ssä heikkoa maksukykyisyyttä, Kroatia keskimääräistä

maksukykyä ja Unkari hyvää maksukykyä. Koska heikomman maksukyvykkyyden maissa on

havaittu käytettävän enemmän kauppaluottoja ja kauppaluottojen oletetaan olevan yhteydessä

yrityksen kannattavuuteen, muodostetaan neljäs hypoteesi seuraavasti:

- H4: Kannattavuuden yhteys kauppaluottoihin on sitä korkeampi mitä huonompi on

maan maksukyky.

33

4.2 Aineisto ja rajaukset

Tutkimus toteutettiin kvantitatiivisella menetelmällä ja aineiston keruussa hyödynnettiin

Amadeus -tietokantaa. Amadeus sisältää noin 21 miljoonaa eurooppalaista yhtiötä, joista on

saatavilla muun muassa tilinpäätöstiedot, omistusrakenteet ja indikaattorit yrityksen

taloudellisesta tilanteesta (Bureau Van Dijk 2015). Aineiston rajauksessa oli edellytyksenä, että

kunkin maan yrityksistä oli saatavilla tieto vientiliikevaihdosta, jotta saatiin määriteltyä

kotimarkkinoilla ja kansainvälisillä markkinoilla toimivat yritykset. Amadeuksesta löytyi

tarvittavat tiedot seitsemän maan osalta, jotka olivat: Bosnia-Hertsegovina, Kroatia, Ranska,

Kreikka, Unkari, Turkki ja Iso-Britannia. Aineisto kerättiin vuosilta 2008–2012 sisältäen

tilinpäätöstiedot viideltä vuodelta.

Yritysten tuli lisäksi olla aktiivisesti liiketoimintaa harjoittavia ja ne rajattiin Amadeuksessa

suuriin ja erittäin suuriin yrityksiin, jotta otokseen saatiin riittävästi myös kansainvälisesti

toimivia yrityksiä. Näin saadusta datasta rajattiin lopullinen tutkittava aineisto (kts. Taulukko

1) Euroopan Komission (European Union Commission 2003) suosituksen mukaisesti, jolloin

jäljelle jäivät keskisuuret yritykset. Aineistoon valitut yritykset täyttävät täten seuraavat ehdot:

- Liikevaihto ≤ 50 miljoonaa euroa tai taseen loppusumma ≤ 43 miljoonaa euroa.

- Henkilöstön lukumäärä ≤ 250

Taulukko 1: Yritysten lukumäärät vuosina 2008-2012.

Maa Kotimaiset Kansainväliset Tieto puuttuu Yhteensä Bosnia-Hertsegovina 1815 965 554 3334 Ranska 28648 30855 1490 60993 Iso-Britannia 27944 56148 84092 Kreikka 2963 3089 0 6052 Kroatia 1221 2020 0 3241 Unkari 6217 2183 8400 Turkki 173 397 7 577 Yhteensä 34820 71487 60382 166689

Taulukko 1 on ilmoitettu havaintojen lukumäärä kotimarkkinayritysten ja kansainvälisten

yritysten osalta maakohtaisesti. Iso-Britannian ja Unkarin osalta kaikki yritykset, jotka ovat

ilmoittaneet vientiliikevaihdon ovat kansainvälistä liiketoimintaa harjoittavia yrityksiä.

Kotimaisten yritysten osalta tieto vientiliikevaihdosta kuitenkin puuttuu, joten ei voida olettaa,

34

että kaikki olisivat täten puhtaasti kotimarkkinoilla olevia yrityksiä. Aineistoon sisällytettiin

yrityksiä kuudelta eri toimialalta, jotka ovat teollisuus, rakentaminen, vähittäiskauppa,

informaatio ja viestintä, tiede ja teknologia sekä logistiikka. Perusteena toimialarajaukselle oli

se, että valitut toimialat edustaisivat myös kansainvälistä kauppaa harjoittavia yrityksiä.

Luokittelut perustuivat tilastolliseen luokitteluun taloudellisesta toiminnasta Euroopan

Unionissa (Rev, N.A.C.E. 2008). Lopuksi aineiston tarkkuuden parantamiseksi ja vääristyksien

minimoimiseksi toteutettiin äärimmäisten arvojen poisto leikkaamalla jakaumien molemmista

päistä jokaisen tilinpäätöserän osalta 2,5 prosenttia havainnoista, mikä on ollut käytäntö myös

useassa aikaisemmassa tutkimuksessa (esimerkiksi Deloof 2003; Mathuva 2010; García-Teruel

& Martínez-Solano 2007). Näin tehtiin myös liikevaihdon kasvu -muuttujan osalta.

4.3 Muuttujat

Empiirisessä tutkimuksessa käytetyt muuttujat on esitelty Taulukossa 2. Tutkimuksen

riippuvana eli selitettävänä muuttujana on koko pääoman tuottoaste (ROA), joka mittaa

yrityksen kannattavuutta. Tunnusluku saadaan laskemalla yrityksen tulos ennen korkoja ja

veroja jaettuna taseen loppusummalla (García-Teruel & Martínez-Solano 2007; Martínez-Sola

ym. 2014).

Selittävänä muuttujana on myyntisaatavat, joka saadaan myyntisaatavien osuutena taseen

loppusummasta (Kestens ym. 2012). Kansainvälisyyttä mittaa KV-aste, joka saadaan

vientiliikevaihdon suhteena yrityksen kokonaisliikevaihtoon (Elango & Sethi 2007).

Vaihtoehtoisesti voidaan käyttää myös KV-dummy –muuttujaa, joka saa arvon 1, mikäli

yrityksellä on vähintään tuhat euroa vientiliikevaihtoa ja muutoin arvon 0.

Seuraavaksi esiteltävien kontrolli- tai taustamuuttujien avulla voidaan neutraloida tai tasoittaa

taustalla vaikuttavia tekijöitä. Yrityksen koolla ja kannattavuudella voi olla positiivinen suhde

silloin, kun yritys saa laajentuessaan etua suurtuotannosta (Goddard, Tavakoli & Wilson 2005).

Lisäksi suurempia yrityksiä pidetään luottokelpoisesti parempina ja niillä on helpompi pääsy

vaihtoehtoisille rahoituslähteille kuin pienillä yrityksillä, minkä ansiosta ne voivat toimia

luoton välittäjinä (Schwartz 1974). Toisaalta yrityksen koon ja kannattavuuden välillä on

havaittu myös negatiivinen yhteys Langin ja Stulzin (1994) tutkimuksessa, joten yksikäsitteistä

vastausta yhteydelle ei voida antaa. Koko on laskettu luonnollisena logaritmina yrityksen taseen

loppusummasta.

35

Yrityksen korkea velkaantuneisuus voi johtaa maksuvalmiusongelmiin haastavien

taloussuhdanteiden aikana. Tämä voi estää arvokkaiden investointien toteuttamisen ja sitä

kautta vaikuttaa negatiivisesti kannattavuuteen. Näin ollen yrityksen velkaantuneisuuden ja

kannattavuuden välillä voidaan odottaa olevan negatiivinen suhde. (Goddard ym. 2005;

Kestens ym. 2012) Velkaantuneisuus on vieraan pääoman suhde taseen loppusummaan.

Maksuvalmiimpien yritysten on odotettu olevan paremmassa asemassa kauppaluottojen

myöntämisessä asiakkaillensa, mikä antaa odottaa positiivista yhteyttä likviditeetin ja

myyntisaatavien välillä (Ng ym. 1999; Love ym. 2007; Kestens ym. 2012). Likviditeettiä

mitataan kassavarojen ja taseen loppusumman suhteena.

Kauppaluottojen kysynnän oletetaan olevan suurempi silloin kun vaihtoehtoisten

rahoituslähteiden kustannus on korkea, mikä antaa odottaa positiivista suhdetta kauppaluottojen

ja markkinakoron välillä (Niskanen & Niskanen 2006). Korkotasona on käytetty Ranskan ja

Kreikan tapauksessa 3 kuukauden Euriboria ja Kroatialla, Iso-Britannialla ja Unkarilla on

käytetty 3 kuukauden Eonia –korkoa (Eurostat 2015). Turkin osalta käytettiin keskimääräistä

Eonia -päiväkorkoa johtuen siitä, että 3 kuukauden korkoa ei ollut saatavilla kyseiseltä

ajanjaksolta. Bosnia-Hertsegovinan korkona käytettiin lyhytaikaisten lainojen korkoa

yksityisille yrityksille (Bosnian Keskuspankki 2015).

Makrotaloudellisten tekijöiden on havaittu vaikuttavan pienten yritysten suhtautumiseen

kauppaluottoihin (Smith 1987; Niskanen & Niskanen 2006), joten niiden kontrolloimiseen on

käytetty BKT:n kasvuastetta. Bruttokansantuote on laskettu kaikkien kansantalouden tuottajien

bruttoarvon kasvuna lisättynä tuoteverot, josta on vähennetty mahdolliset tuet, jotka eivät

sisälly tuotteiden hintaan. (The World Bank 2015)

Sisäinen rahoitus on operatiivisen kassavirran suhde taseen loppusummaan. Muuttuja on otettu

mukaan, koska tulorahoitusosuudeltaan suuremmilla yrityksillä on enemmän resursseja

käytettävissä kauppaluottojen myöntämiseen asiakkaillensa. Tämän perusteella sisäisen

rahoituksen ja kauppaluottojen välillä voidaan olettaa olevan positiivinen suhde. (Petersen &

Rajan 1997.)

Ikä –muuttuja on yrityksen ikä vuosina ilmoitettuna. Hyvin kasvaneiden yritysten oletetaan

olevan valmiimpia jatkamaan kasvua myös tulevaisuudessa ja kasvavilla yrityksillä on

36

paremmat investointimahdollisuudet (Scherr & Hulburt 2001; Niskanen & Niskanen 2006).

Täten voidaan kasvumahdollisuuksien ja yrityksen kannattavuuden välillä olettaa olevan

positiivinen yhteys. Liikevaihdon kasvu on laskettu kuluvan vuoden liikevaihdon ja edellisen

vuoden liikevaihdon erotuksena jaettuna edellisen vuoden liikevaihdolla (Deloof 2003).

Taulukko 2: Aineiston muuttujien keskiarvot, mediaanit, keskihajonnat ja havaintojen

lukumäärät vuosina 2008─2012.

Muuttuja Keskiarvo Mediaani Keskihajonta N

Koko pääoman tuottoaste (ROA) 0,063 0,054 0,170 163362

Myyntisaatavat 0,280 0,254 0,214 164211

KV-aste 0,190 0,029 0,289 106891

Koko 9,217 9,136 0,959 164822

Velat 0,679 0,666 0,697 164227

Likviditeetti 0,126 0,068 0,152 153959

Korkotaso 2,174 1,210 2,236 166689

BKT:n kasvuaste -0,112 0,700 2,468 166689

Sisäinen rahoitus 0,025 0,018 58,394 160435

Ikä 27,410 19,000 26,061 166672

Liikevaihdon kasvu 0,077 0,047 0,236 116033

4.4 Korrelaatiokertoimet

Shinin ja Soenenin (1998) sekä Mathuvan (2010) mukaisesti taulukko 3 näyttää

korrelaatiokertoimet käytetyille muuttujille. Spearmanin korrelaatiokertoimet on raportoitu

diagonaalin yläpuoliseen kolmioon ja Pearsonin korrelaatiokertoimet diagonaalin alapuoliseen

kolmioon. Voidaan havaita, että koko pääoman tuottoasteen ja myyntisaatavien välillä on

positiivinen korrelaatio (0,132 ja 0,070), joka on tilastollisesti erittäin merkitsevä, mikä osoittaa

kauppaluottojen ja yrityksen kannattavuuden välisen positiivisen yhteyden. Lisäksi KV-asteen

ja kokopääoman tuottoasteen välillä on positiivinen yhteys, joka on merkitsevä (0,063 ja 0,038).

Yrityksen koko sen sijaan saa negatiivisen merkitsevän korrelaation koko pääoman tuottoasteen

kanssa (-0,102 ja -0,025) kuten myös velkaantuneisuus (-0,235 ja -0,213). Likviditeetillä on

odotetusti positiivinen tilastollisesti merkitsevä yhteys (0,229 ja 0,122) koko pääoman

tuottoasteen kanssa.

37

Muuttujien välisten korrelaatiokertoimien perusteella ei ole havaittavissa korkeita arvoja, jotka

voisivat aiheuttaa multikollineaarisuusongelman. Multikollineaarisuusongelma määritellään

yhden tai useamman lähes täydellisen lineaarisena suhteena korrelaatiomatriisin sisällä, jolloin

muuttujien välinen korrelaatio on hyvin suuri. Tämä voi aiheuttaa ongelmia regressioanalyysin

tarkkuuteen. (Goldberger 1991.)

38

Taulukko 3: Spearmanin ja Pearsonin korrelaatiokertoimet

1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 1. Koko pääoman tuottoaste (ROA)

Korrelaatiokerroin 1 ,132 ,063 -,102 -,235 ,229 -,013 ,040 ,745 -,035 ,209 p-arvo ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000

2. Myyntisaatavat Korrelaatiokerroin ,070 1 ,032 -,238 ,171 -,003 -,008 -,007 -,038 ,045 ,051 p-arvo ,000 ,000 ,000 ,000 ,255 ,002 ,003 ,000 ,000 ,000

3. KV-aste Korrelaatiokerroin ,038 -,067 1 ,186 -,150 ,004 ,008 -,041 ,117 -,065 ,075 p-arvo ,000 ,000 ,000 ,000 ,210 ,010 ,000 ,000 ,000 ,000

4. Koko Korrelaatiokerroin -,025 -,254 ,130 1 -,106 -,126 -,093 -,004 ,121 ,090 -,003 p-arvo ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,074 ,000 ,000 ,309

5. Velat Korrelaatiokerroin -,213 ,065 -,043 -,083 1 -,182 -,010 ,002 -,381 -,203 ,043 p-arvo ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,470 ,000 ,000 ,000

6. Likviditeetti Korrelaatiokerroin ,122 -,100 ,049 -,095 -,095 1 -,061 ,022 ,209 -,045 ,032 p-arvo ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000

7. Korkotaso Korrelaatiokerroin -,011 -,028 ,063 -,115 -,018 -,071 1 -,315 -,017 ,002 -,064 p-arvo ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,398 ,000

8. BKT:n kasvuaste

Korrelaatiokerroin ,035 -,026 -,012 -,003 -,003 ,022 -,114 1 ,037 -,042 ,210 p-arvo ,000 ,000 ,000 ,199 ,234 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000

9. Sisäinen rahoitus

Korrelaatiokerroin ,023 ,002 -,011 ,015 -,007 -,005 -,004 ,000 1 ,010 ,160 p-arvo ,000 ,489 ,000 ,000 ,009 ,038 ,159 ,865 ,000 ,000

10. Ikä Korrelaatiokerroin -,021 ,027 -,049 ,092 -,069 -,083 ,073 -,170 ,003 1 -,107 p-arvo ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,263 ,000

11. Liikevaihdon kasvu

Korrelaatiokerroin ,133 ,044 ,080 -,003 ,032 ,022 -,019 ,180 ,008 -,096 1 p-arvo ,000 ,000 ,000 ,345 ,000 ,000 ,000 ,040 ,010 ,000

39

4.5 T-testi

T-testillä voidaan varmentaa tilastollisen hypoteesin oikeellisuus eli varmistua siitä, että saatu

tulos ei ole satunnaisvaihtelun aikaansaama. Testi perustuu kahden ryhmän keskiarvojen

vertailuun, jossa katsotaan ovatko niiden keskiarvot yhtä suuret. T-testi soveltuu kahden

ryhmän yhtäaikaiseen vertailuun. (Valli 2015.) Taulukossa 4 on ilmoitettu muuttujakohtaisesti

havaintojen lukumäärä, keskiarvo, tilastollinen merkitsevyys ja keskihajonta

kotimarkkinayrityksille sekä kansainvälisille yrityksille.

T-testin tulokset osoittavat, että muuttujien keskiarvot kotimarkkinayrityksille ja

kansainvälisille yrityksille ovat erisuuret ja ero on tilastollisesti erittäin merkitsevä (p<0,001)

lähes kaikille muuttujille. BKT:n kasvuasteen ja sisäisen rahoituksen osalta ero ei ole

tilastollisesti merkitsevä, mutta koska kyse on kontrollimuuttujista, se ei aiheuta oleellista

ongelmaa testien suorittamisessa. T-testin perusteella voidaan olettaa, että testitulos ei ole

satunnaisvaihtelun aikaansaama.

40

Taulukko 4: Riippumattomien otosten t-testi

KV-dummy N Keskiarvo p-arvo Keskihajonta

Koko pääoman tuottoaste (ROA) Kotimarkkina 34021 ,056 .000 ,001

Kansainvälinen 70854 ,067 ,001

Myyntisaatavat Kotimarkkina 34139 ,280 .000 ,001

Kansainvälinen 71050 ,310 ,001

KV-aste Kotimarkkina 34807 ,000 .000 ,000

Kansainvälinen 71474 ,284 ,001

Koko Kotimarkkina 34091 8,983 .000 ,005

Kansainvälinen 71151 9,264 ,003

Velat Kotimarkkina 34048 ,704 .000 ,002

Kansainvälinen 70978 ,657 ,002

Likviditeetti Kotimarkkina 32341 ,127 .000 ,001

Kansainvälinen 67989 ,118 ,001

Korkotaso Kotimarkkina 34807 2,151 .000 ,011

Kansainvälinen 71480 2,367 ,009

BKT:n kasvuaste Kotimarkkina 34807 -,148 .528 ,014

Kansainvälinen 71480 -,159 ,009

Sisäinen rahoitus Kotimarkkina 34529 ,072 .224 ,086

Kansainvälinen 71102 -,044 ,041

Ikä Kotimarkkina 34804 32,340 .000 ,165

Kansainvälinen 71471 28,700 ,100

Liikevaihdon kasvu Kotimarkkina 24723 ,052 .000 ,001

Kansainvälinen 52841 ,075 ,001

41

5 TUTKIMUSTULOKSET

5.1 Kauppaluottojen yhteys kannattavuuteen

Ensimmäisessä regressiomallissa tutkitaan kauppaluottojen yhteyttä kannattavuuteen yleisesti

koko aineistolla. Yhteyttä arvioidaan lineaarisen regressiomallin avulla käyttäen pienimmän

neliösumman menetelmää. Pienimmän neliösumman menetelmässä (OLS, ordinary least

squares) pistejoukkoon sovitetaan suora siten, että sen ylä- ja alapuolelle jää yhtä monta pistettä.

Näitä pisteitä vastaaville havaintoarvoille lasketaan etäisyys suorasta y-akselin suuntaisesti.

(Holopainen & Pulkkinen 2008.)

Ensimmäinen regressiomalli, jossa selitettävänä muuttujana on koko pääoman tuottoaste,

voidaan kuvata seuraavasti:

Koko pääoman tuottoaste (ROA) = β0 + β1 * Myyntisaatavat + β2 * KV-aste

+ β3 * Koko + β4 * Velat + β5 * Likviditeetti

+ β6 * Sisäinen rahoitus + β7 * Ikä

+ β8 * Liikevaihdon kasvu + β9 * Korkotaso

+ β10 * BKT:n kasvuaste + β11 * Rakentaminen

+ β12 * Logistiikka + β13 * Informaatio ja viestintä

+ β14 * Tiede ja teknologia

+ β15 * Vähittäiskauppa + β16 * Teollisuus + u,

jossa β0 on vakio, βn on regressiokerroin ja u mallin jäännöstermi eli residuaali.

Myöhemmät regressiomallit muodostuvat samalla tavalla. Taulukossa 6 on lisäksi käytetty

kahta kerroinmuuttujaa (Myyntisaatavat × Koko-dummy ja Myyntisaatavat × Likviditeetti-

dummy) ja taulukossa 7 myyntisaatavat ja KV-aste muodostavat kerroinmuuttujan

(Myyntisaatavat × KV-aste). Taulukossa 8 regressiomalli muodostuu samalla tavalla kuin

ensimmäisessä tapauksessa.

Taulukossa 5 on esitetty ensimmäisen regressiomallin tulokset koko aineistolle sisältäen sekä

kotimarkkina- että kansainväliset yritykset. Myyntisaatavat saa positiivisen kertoimen, joten se

näyttäisi selittävän yrityksen kannattavuutta havaintoaineistossa. Kauppaluottojen

42

myöntäminen näyttäisi siis olevan hyödyllistä yrityksille kannattavuuden näkökulmasta. Tulos

antaa näin tukea ensimmäiselle hypoteesille (H1a), jonka mukaan kauppaluottojen ja

kannattavuuden välillä vallitsee positiivinen suhde. Tulos on yhtenevä Hill ym. (2012), Kestens

ym. (2012) ja Martínez-Sola ym. (2014) havaintojen kanssa. Positiivista yhteyttä

kauppaluottojen ja kannattavuuden välillä voidaankin perustella sillä, että kauppaluottojen

myöntämisen edut syrjäyttävät siitä syntyvät kustannukset (Hill ym. 2012; Martínez-Sola ym.

2014). Lisäksi Hill ym. (2012) mukaan toimittajat myöntävät kauppaluottoja, koska se

kasvattaa osakkeenomistajan varallisuutta.

Myönnettyjen kauppaluottojen positiivinen yhteys voi selittyä myös hintaerottelulla. Keskeinen

tekijä yrityksen kannattavuuden lisäämiseksi on saada aikaiseksi lisää myyntiä, mihin voidaan

vaikuttaa kauppaluottojen avulla. Riskillisiltä asiakkailta voidaan saada lisämyyntiä tarjoamalla

luottoa, joka maksuehtoineen on kuitenkin kalliimpaa, mutta voi olla tarpeellista ottaen

huomioon kyseisten asiakkaiden maksukyvyn (Petersen & Rajan 1997). Myönnettyjen

kauppaluottojen yhteys yrityksen kannattavuuteen on tilastollisesti merkitsevä, vaikka

keskeisimmät yrityskohtaiset tekijät ja maiden erilaiset ympäristötekijät on otettu huomioon

kontrollimuuttujien avulla. Näin ollen Hypoteesi 1b, jonka mukaan kauppaluottojen ja

kannattavuuden välillä vallitsee negatiivinen suhde, voidaan hylätä. Myönnettyjen

kauppaluottojen lisäksi kansainvälistymisaste ja likviditeetti saavat myös positiivisen

kertoimen, mikä antaa näin osittaista tukea Hypoteeseille 2 ja 3.

43

Taulukko 5: Kauppaluottojen yhteys kannattavuuteen

Kerroin p-arvo

Vakio ,130 ,000

Myyntisaatavat ,052 ,000

Yrityskohtaiset tekijät

KV-aste ,015 ,000

Koko -,006 ,000

Velat -,094 ,000

Likviditeetti ,146 ,000

Sisäinen rahoitus ,001 ,000

Ikä ,000 ,000

Liikevaihdon kasvu ,082 ,000

Toimialat

Rakentaminen -,010 ,000

Logistiikka -,034 ,000

Informaatio ja viestintä -,004 ,050

Tiede ja teknologia -,007 ,000

Teollisuus -,007 ,000

Ympäristötekijät

Korkotaso ,000 ,147

BKT:n kasvuaste ,000 ,113

Selitysaste R² ,139

Korjattu selitysaste R² ,139

Mallin p-arvo ,000

F-testiluku 792,934

Durbin-Watson 1,169

44

5.2 Yrityksen koon ja likviditeetin yhteys kannattavuuteen

Taulukko 6 raportoi tulokset kooltaan keskimääräistä pienempien yritysten ja

maksuvalmiudeltaan keskimääräistä heikompien yritysten osalta (Ryhmä 1) sekä kooltaan

keskimääräistä suurempien ja maksuvalmiudeltaan keskimääräistä parempien yritysten osalta

(Ryhmä 2) kauppaluottojen yhteyden kannattavuuteen. Jotta Hypoteesia 2 voitiin tutkia,

yritykset rajattiin koon ja maksuvalmiuden perusteella kahteen ryhmään käyttäen koko-dummy

ja lividiteetti-dummy -muuttujia. Martínez-Sola ym. (2014) mukaisesti koko-dummy saa arvon

1, jos yrityksen koko (logaritmi taseen loppusummasta) on pienempi tai yhtä pieni kuin

havaintoaineiston mediaani, ja muussa tapauksessa arvon 0. Likviditeetti-dummy saa samaan

tapaan arvon 1, jos yrityksen likviditeetti (kassavarat suhteessa taseen loppusummaan) on

pienempi tai yhtä pieni kuin havaintoaineiston mediaani, ja muussa tapauksessa arvon 0.

Taulukon 6 kahdessa ensimmäisessä sarakkeessa on eritelty tulokset ryhmille 1 ja 2.

Verrattaessa pieniä ja heikon maksuvalmiuden yrityksiä suuriin ja maksuvalmiisiin yrityksiin

näyttäisi, että myönnetyillä kauppaluotoilla on suurempi rooli jälkimmäisessä ryhmässä.

Myyntisaatavat saa suuremman kertoimen suurten ja maksuvalmiiden yritysten ryhmässä, mikä

tukee H2:sta ja on myös yhtenevä aikaisemman kirjallisuuden kanssa. Kirjallisuudessa onkin

todettu muun muassa suuren yrityksen hyödyt kauppaluottojen myöntämisessä, joita tulee

skaalaeduista ja paremmasta pääsystä rahoitusmarkkinoille (Schwartz 1974; Wilson &

Summers 2002; Goddard ym. 2005; Martínez-Sola ym. 2014). Lisäksi hyvän maksuvalmiuden

omaavien yritysten on todettu olevan paremmassa asemassa erityisesti kauppaluottoja

myöntävässä roolissa, mikä tukee Hypoteesia 2 (Ng ym. 1999; Love ym. 2007; Kestens ym.

2012). Huomionarvoista mallien vertailussa on kuitenkin se, että regressiomallin selitysaste R²

on matalampi suurille ja maksuvalmiille yrityksille (0,107) kuin pienille ja vähemmän

maksuvalmiille yrityksille (0,159).

Taulukossa 6 on lisäksi esitetty koko aineiston osalta mallit, joissa on kerroinmuuttujien avulla

tutkittu yrityksen koon ja maksuvalmiuden yhteyttä kauppaluottojen kannattavuuteen.

Ensimmäinen kerroinmuuttuja koostuu myyntisaatavista ja koko-dummystä. Toinen

kerroinmuuttuja koostuu myyntisaatavista ja likviditeetti-dummystä. Myyntisaatavien ja koko-

dummyn kerroinmuuttuja saa negatiivisen arvon (-0,030), mikä tarkoittaa, että myyntisaatavien

kerroin on matalampi pienemmille yrityksille. Näin ollen pienillä yrityksillä myyntisaatavien

yhteys kannattavuuteen on pienempi kuin suurilla yrityksillä. Havainto antaa vahvistusta

45

edelleen sille, että kauppaluotot virtaavat ensisijaisesti suurista yrityksistä, joiden on helpompaa

päästä rahoitusmarkkinoille yrityksiin, jotka kaipaavat luottoa investointeja varten (Schwartz

1974). Suuremmat yritykset voivat näin rahoittaa kasvavia yrityksiä ja toisaalta kasvattaa itse

sitä kautta myyntiään. Tulokset antavat täten tukea myös rahoituksellisen motiivin

toteutumiselle tässä yhteydessä.

Tarkasteltaessa taulukon 6 viimeistä saraketta nähdään, että likviditeetti-dummy saa

merkitsevän ja negatiivisen arvon. Myyntisaatavien ja maksuvalmiuden yhteyden osoittava

kerroinmuuttuja ei eroa merkitsevästi nollasta, joten kyseisen mallin perusteella

myyntisaatavien yhteys kannattavuuteen ei riipu maksuvalmiudesta. Tulos ei täten anna tukea

sille, että pienet ja vähemmän maksuvalmiit yritykset olisivat kannattamattomampia kuin

suuret ja maksuvalmiit, kun tarkastellaan asiaa maksuvalmiuden näkökulmasta. Taulukon 6

tulokset eivät näin ollen täysin tue H2:sta, sillä tulokset eivät osoita maksuvalmiuden olevan

piirre, joka vaikuttaisi myyntisaatavien ja kannattavuuden väliseen yhteyteen. Näin ollen

Hypoteesi 2 toteutuu vain osittain, sillä suurilla yrityksillä, jotka myöntävät kauppaluottoja

yhteys kannattavuuteen on tärkeämpi, mutta maksuvalmiuden tason perusteella ei voida sanoa

onko yritys kannattavampi kuin toinen.

46

Taulukko 6: Koon ja likviditeetin yhteys myönnettyjen kauppaluottojen kannattavuuteen

Ryhmä 1 Ryhmä 2 Kaikki

Kerroin p-

arvo Kerroi

n

p-arvo Kerroin

p-arvo Kerroin

p-arvo

Vakio ,062 ,000 ,232 ,000 ,141 ,000 ,157 ,000 Myyntisaatavat ,043 ,000 ,061 ,000 ,069 ,000 ,050 ,000 Myyntisaatavat × Koko-dummy

-,030 ,000

Koko-dummy ,010 ,000 Myyntisaatavat × Likviditeetti-dummy ,003 ,532 Likviditeetti-dummy -,010 ,000 Yrityskohtaiset tekijät KV-aste ,022 ,000 ,016 ,000 ,015 ,000 ,015 ,000 Koko ,004 ,036 -,013 ,000 -,005 ,000 -,006 ,000 Velat -,096 ,000 -,092 ,000 -,094 ,000 -,094 ,000 Likviditeetti ,189 ,000 ,091 ,000 ,146 ,000 ,123 ,000 Sisäinen rahoitus ,031 ,000 ,002 ,000 ,001 ,000 ,001 ,000 Ikä ,000 ,001 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 Liikevaihdon kasvu ,083 ,000 ,084 ,000 ,082 ,000 ,081 ,000 Toimialat Rakentaminen -,013 ,002 -,005 ,172 -,009 ,000 -,010 ,000 Logistiikka -,042 ,000 -,005 ,304 -,032 ,000 -,034 ,000 Informaatio ja viestintä ,006 ,257 ,007 ,027 ,003 ,118 -,004 ,065 Tiede ja teknologia ,003 ,590 -,014 ,000 -,006 ,001 -,007 ,000 Teollisuus -,015 ,000 -,006 ,000 -,007 ,000 Vähittäiskauppa -,000 ,831

Ympäristötekijät Korkotaso ,001 ,113 -,002 ,007 ,000 ,125 ,000 ,315 BKT:n kasvuaste ,000 ,825 ,000 ,820 ,000 ,077 ,000 ,110 Selitysaste R² ,159 ,107 ,140 ,140 Korjattu selitysaste R² ,158 ,106 ,140 ,140 Mallin p-arvo ,000 ,000 ,000 ,000 F-testiluku 210,90 134,74 702,75 703,67 Durbin-Watson 1,475 1,254 1,169 1,170

47

5.3 Kansainvälistymisen yhteys kannattavuuteen

Taulukko 7 esittää kansainvälistymisen ja myönnettyjen kauppaluottojen välisen yhteyden

kannattavuuteen. Aikaisempaa tutkimusta suoraan sen pohjalta, onko yrityksen

kansainvälistymisellä vaikutusta myönnettyjen kauppaluottojen kannattavuuteen ei ole tehty,

mikä tekee tutkimuskysymyksestä mielenkiintoisen. Kansainvälistymisasteen yhteyttä

kannattavuuteen on sen sijaan tutkittu ja todettu positiivinen yhteys näiden välillä (Ruigrok ym.

2007; Pangarkar 2008). Esimerkiksi Lu & Beamish (2001) tutkivat japanilaisia pieniä ja

keskisuuria yrityksiä ja havaitsivat yrityksen kannattavuuden laskevan, kun vienti aloitetaan,

mutta myöhemmin nousevan, kun tietämys ja kapasiteetti kansainvälisestä kaupasta kehittyy ja

uusien markkinoiden tuomat mahdollisuudet saavutetaan. Myöhemmin kannattavuus taas

lähtee laskuun sitä mukaa, kun useiden tytäryhtiöiden johtaminen tulee monimutkaisemmaksi

ja uusista markkinoista saatava oleellinen hyöty pienenee.

Kansainvälistymisen ja myönnettyjen kauppaluottojen yhteyttä kannattavuuteen tutkitaan

käyttämällä myyntisaatavien ja kansainvälistymisasteen kerroinmuuttujaa. Lisäksi taulukko 7

raportoi kotimaiset ja kansainväliset yritykset erillisinä otoksina. Rajauksena tässä on käytetty

KV-dummyä, joka saa arvon 1 silloin, kun yrityksellä on vähintään 1000 euroa liikevaihtoa ja

muussa tapauksessa arvon 0. Taulukkoa 7 tulkitessa tulee huomioida, että Iso-Britannia ja

Unkari eivät ole mukana kotimaisten yritysten otoksessa. Tarkasteltaessa kotimaisia yrityksiä

voidaan havaita, että myönnetyt kauppaluotot vaikuttavat positiivisesti kannattavuuteen kuten

taulukossa 5, mikä tukee Hypoteesia 1. Kansainvälisten yritysten otos saa kuitenkin

korkeamman kertoimen, joka on myös tilastollisesti merkitsevä, mikä tukee Hypoteesia 3.

Selitysaste on kuitenkin hieman pienempi kuin kotimarkkinayrityksien kohdalla.

Myönnettyjen kauppaluottojen ja kansainvälistymisasteen yhteys kannattavuuteen voidaan

havaita kerroinmuuttujasta taulukon 7 kolmannesta mallista. Nähdään, että kansainvälistyneillä

yrityksillä myyntisaatavien kerroin on 0,023 suurempi kuin kotimarkkinayrityksillä, joten

myyntisaatavien yhteys kannattavuuteen on tärkeämpi kansainvälistyneillä yrityksillä. Täten

kansainvälistymisen mukana tulevat positiiviset vaikutukset, kuten kustannushyödyt, veroedut

ja liiketoiminnan laajentamisesta johtuvat tuotannon skaalaedut ylittävät kansainvälistymisen

kustannukset (Ruigrok ym. 2007). Lisäksi yritykset kykenevät hyötymään kauppaluotoista

paremmin kansainvälistyttyään, sillä kauppaluottojen avulla voidaan esimerkiksi lieventää

asymmetrisen informaation aiheuttamia rahoituksellisia rajoitteita, jotka voivat estää yrityksiä

48

käymästä kansainvälistä kauppaa (Eck ym. 2012). Kansainvälisissä kauppasuhteissa yritykset

voivat myös hyödyntää kauppaluottoja, mikäli vientimaan heikon institutionaalisen ympäristön

vuoksi pankkimuotoisen rahoituksen käyttäminen ei ole mahdollista (Antras & Foley 2015).

Kauppaluotot voidaankin nähdä instrumenttina, joka helpottaa yrityksen toimimista

kansainvälisesti ja voi parantaa yrityksen kannattavuutta. Tulokset antavat näin tukea

Hypoteesille 3.

Taulukko 7: Kansainvälistymisen yhteys kannattavuuteen myönnetyissä kauppaluotoissa

Kotimaiset Kansainväliset Kaikki Kerroin p-arvo Kerroin p-arvo Kerroin p-arvo Vakio ,221 ,000 ,121 ,000 ,153 ,000 Myyntisaatavat ,042 ,000 ,063 ,000 ,048 ,000 Myyntisaatavat × KV-aste ,023 ,002 Yrityskohtaiset tekijät KV-aste ,014 ,000 ,009 ,001 Koko -,010 ,000 -,004 ,000 -,006 ,000 Velat -,129 ,000 -,086 ,000 -,094 ,000 Likviditeetti ,145 ,000 ,141 ,000 ,146 ,000 Sisäinen rahoitus ,000 ,693 ,028 ,000 ,001 ,000 Ikä ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 ,000 Liikevaihdon kasvu ,050 ,000 ,093 ,000 ,082 ,000 Toimialat Rakentaminen -,010 ,000 -,003 ,513 -,010 ,000 Logistiikka -,029 ,000 -,033 ,000 -,034 ,000 Informaatio ja viestintä -,003 ,369 ,000 ,854 -,003 ,082 Tiede ja teknologia -,017 ,000 ,001 ,567 -,007 ,000 Teollisuus -,018 ,000 -,006 ,000 Vähittäiskauppa

,003 ,001

Ympäristötekijät Korkotaso -,003 ,000 ,000 ,000 ,000 ,222 BKT:n kasvuaste ,000 ,556 ,000 ,000 ,000 ,131 Selitysaste R² ,174 ,152 ,140 Korjattu selitysaste R² ,173 ,152 ,139 Mallin p-arvo ,000 ,000 ,000 F-testiluku 347,663 595,597 744,031 Durbin-Watson 1,248 1,196 1,169

49

5.4 Maksukyvyn yhteys kannattavuuteen

Taulukko 8 raportoi myönnettyjen kauppaluottojen yhteyden yrityksen kannattavuuteen

kotimaisissa ja kansainvälisissä yrityksissä Bosnia-Hertsegovinassa ja Kroatiassa sekä

kansainvälisissä yrityksissä Unkarissa. Bosnia-Hertsegovinassa maksuriskit edustavat

havaintojoukon korkeinta tasoa ja erityisesti luottamus pankkeihin on heikolla tasolla, sillä jopa

36 prosenttia maan yrityksistä kuvaavat suhdettaan pankkeihin negatiiviseksi. Keskeisin syy

maksun myöhästymiselle on luotonsaajan taloudelliset ongelmat, mikä edustaa jopa 86

prosenttia tapauksista. Kroatiassa luotto pankkeihin rahoituksen välittäjänä on reilusti

korkeammalla tasolla ja vain 6 prosenttia yrityksistä on ajatellut käyttää muuta rahoitusta kuin

pankkia. Myös Kroatiassa taloudelliset vaikeudet nousevat keskiöön kysyttäessä syytä maksun

myöhästymiselle. Unkarissa maksukäyttäytyminen on huomattavasti parempaa kuin Bosnia-

Hertsegovinassa ja Kroatiassa, mikä näyttäytyy parempana maksuehtojen noudattamisena ja

yritysten taloudelliset vaikeudet ovat pienemmässä roolissa maksun myöhästymiselle.

Maksuriskien odotetaan pysyvän samana tai laskevan tulevaisuudessa, mikä poikkeaa Bosnia-

Hertsegovinasta ja Kroatiasta, joissa riskien odotetaan nousevan tai pysyvän samana. (Intrum

Justitia 2015.)

Taulukosta 8 nähdään, että Bosnia-Hertsegovinalle myönnetyt kauppaluotot selittävät

merkittävän osan yrityksen kannattavuudesta. Kroatialle, joka edustaa keskimääräistä

taulukossa keskimääräistä maksukykyisyyttä, kauppaluotot ovat positiivisesti yhteydessä

kannattavuuteen, mutta kerroin on reilusti pienempi kuin Bosnia-Hertsegovinalla. Unkarille

kauppaluotot ovat myös positiivisesti yhteydessä yrityksen kannattavuuteen ja kerroin on

näiden kolmen maan osalta pienin. Tulosten perusteella Bosnia-Hertsegovina on kannattavampi

kuin Kroatia, ja Kroatia edelleen kannattavampi kuin Unkari, mikä antaa tukea neljännelle

hypoteesille.

Bosnia-Hertsegovinan parempaa kannattavuutta suhteessa muihin maihin voi tukea esimerkiksi

se, että kun pankkijärjestelmä ei ole luotettava, kauppaluotot tarjoavat joustavan korvaavan

rahoituslähteen (Frank 2005). Lisäksi vuosina 2008–2012 rahamarkkinat ovat olleet

suhteellisen kireät, mistä johtuen kauppaluotot kasvattavat merkitystään (Meltzer 1960; Blasio

2005) erityisesti kun luottamus pankkeihin on vähäinen. Unkarissa kauppaluottojen

myöntäminen ei sen sijaan välttämättä tuo samanlaista hyötyä, koska yritysten taloudelliset

ongelmat ovat vähäisemmät ja nopeasta maksusuorituksesta saatavat käteisalennukset ovat

50

yrityksen kannalta houkuttelevampia kuin kauppaluoton tuoma pidempi maksuaika (Deloof

2003).

Taulukko 8: Maksukykyisyyden yhteys kannattavuuteen myönnetyissä kauppaluotoissa

Bosnia-Hertsegovina Kroatia Unkari Kerroin p-arvo Kerroin p-arvo Kerroin p-arvo Vakio ,031 ,484 ,128 ,000 ,254 ,000

Myyntisaatavat ,121 ,000 ,094 ,000 ,065 ,000

Yrityskohtaiset tekijät

KV-aste ,045 ,000 ,015 ,093 ,014 ,006

Koko -,002 ,416 -,010 ,000 -,013 ,000

Velat -,046 ,000 -,112 ,000 -,135 ,000

Likviditeetti ,430 ,000 ,215 ,000 ,047 ,001

Sisäinen rahoitus ,001 ,229 ,000 ,930 ,427 ,000

Ikä ,000 ,087 ,000 ,093 -,001 ,005

Liikevaihdon kasvu ,063 ,000 ,063 ,000 ,073 ,000

Toimialat

Rakentaminen -,036 ,000 -,005 ,564 -,014 ,160

Logistiikka -,068 ,000 -,018 ,059 -,016 ,025

Informaatio ja viestintä -,030 ,142 ,046 ,000 ,046 ,000

Tiede ja teknologia -,045 ,000 ,018 ,083 -,008 ,356

Teollisuus -,031 ,000 -,003 ,593

Vähittäiskauppa

,002 ,613

Ympäristötekijät

Korkotaso ,003 ,568 ,001 ,665 -,003 ,389

BKT:n kasvuaste -,004 ,019 -,002 ,479 -,001 ,299

Selitysaste R² ,271 ,185 ,339

Korjattu selitysaste R² ,263 ,184 ,336

Mallin p-arvo ,000 ,000 ,000

F-testiluku 33,930 34,337 158,386

Durbin-Watson 1,082 1,071 1,216

51

5.5 Autokorrelaatio

Autokorrelaatiosta tai sarjakorrelaatiosta puhutaan yleensä silloin kun käsitellään aikasarjoja ja

peräkkäiset jäännöstermit korreloivat keskenään. Tällöin jäännöstermin voidaan sanoa

altistuneen autokorrelaatiolle. (Verbeek 2004.) Autokorrelaatiota voidaan tässäkin

tutkimuksessa olettaa esiintyvän, sillä aineisto käsittää havainnot viideltä vuodelta. Positiivinen

autokorrelaatio on yleistä etenkin paneeliaineistoissa ja voi johtua esimerkiksi talouden

suhdannevaihtelusta.

Suosittu testi autokorrelaation havaitsemiseksi on Durbin-Watsonin testi, jota on käytetty myös

tämän tutkielman malleissa. Durbin-Watson voi saada arvoja 0 ja 4 välillä, missä arvo 2

tarkoittaa, että autokorrelaatiota ei ole. Mikäli arvo on reilusti alle 2, aineisto on positiivisesti

autokorreloitunut ja arvon ollessa reilusti yli 2, negatiivisesti korreloitunut. (Real Statistics

Using Excel 2015.) Tarkasteltaessa edellä esitettyjä regressiomalleja Durbin-Watsonin arvot

ovat 1,1 ja 1,5 välillä, joten kaikki mallit ovat jossain määrin positiivisesti autokorreloituneita.

5.6 Yhteenveto tuloksista

Tulokset osoittavat myönnettyjen kauppaluottojen vaikuttavan positiivisesti yrityksen

kannattavuuteen, mikä on linjassa aikaisempien tutkimusten kanssa (Hill ym. 2012; Kestens

ym. 2012; Martínez-Sola ym. 2014). Kannattavuus havaitaan positiiviseksi sekä

kansainvälisissä yrityksissä että kotimaisissa yrityksissä. Näistä myönnettyjen kauppaluottojen

yhteys kannattavuuteen on suurempi kansainvälisissä yrityksissä, mikä perustuu kansainvälisen

liiketoiminnan erilaiselle, kauppaluottoja tukevalle toimintaympäristölle.

Yrityksen kokoa ja likviditeettiä tutkittaessa saatiin selvä yhteys sille, että suuremmilla

yrityksillä kauppaluottojen yhteys kannattavuuteen on tärkeämpi kuin pienillä yrityksillä. Tätä

voidaan perustella suurtuotannon tarjoamista skaalaeduista sekä yritysten paremmasta pääsystä

rahoitusmarkkinoille ja edelleen rahoituksenvälittäjänä toimivaksi organisaatioksi. Sen sijaan

myyntisaatavien yhteys kannattavuuteen ei ollut riippuvainen likviditeetistä eli

maksuvalmiudesta. Maksuvalmius on yleisesti koettu positiiviseksi tekijäksi tarkasteltaessa

yrityksen kannattavuutta (Ng ym. 1999; Love ym. 2007), mutta toisaalta liika keskittyminen

hyvän maksuvalmiuden ylläpitoon voi estää yrityksen saavuttamasta erinomaista

kannattavuutta, johtuen siitä, että kassavarat eivät ole tehokkaasti käytössä (Mathuva 2010).

52

Lopuksi tutkittiin vielä myönnettyjen kauppaluottojen yhteyttä kannattavuuteen eri maissa,

jotka olivat Bosnia-Hertsegovina, Kroatia ja Unkari. Havaittiin, että tulokset noudattivat

Hypoteesia 4, jonka mukaan kannattavuuden yhteys kauppaluottoihin on sitä korkeampi mitä

heikompi on maan maksukyky. Perusteena sille, miksi Bosnia-Hertsegovina on kannattavampi

kuin paremman maksukyvyn maat voi olla esimerkiksi se, että heikko luottamus

pankkijärjestelmään lisää kauppaluottojen houkuttelevuutta ja lisäksi yrityksen talousongelmat

antavat markkinaraon joustavien maksuehtojen myöntämiselle. Kokonaisuudessaan hypoteesit

saivat suurelta osin tukea empiirisisistä tuloksista. Tulosten perusteella Hypoteesit 1a, 3 ja 4

saavat tukea regressiomalleista. Hypoteesin 2 ei tutkimuksen perusteella toteudu, mutta saa

kuitenkin osittain tukea, sillä suuremmilla yrityksillä kauppaluottojen yhteys kannattavuuteen

oli suurempi kuin pienillä yrityksillä.

53

6 JOHTOPÄÄTÖKSET

Kauppaluottojen käytön taustalla on useita teorioita ja motiiveja, jotka selittävät niiden käyttöä

yritysten välisessä kaupankäynnissä. Yritys voi esimerkiksi tarjota asiakkaillensa maksuaikaa

tuotteen laadun arvioimiseksi informaation asymmetrian ehkäisemiseksi osapuolten välillä.

Informaation epätäydellinen jakautuminen voi kuitenkin johtaa myös moraalikatoon ja täten

tilanteeseen, jossa ostaja pyrkii hyötymään rahoituksesta, vaikka maksukyky olisi huono.

Toisaalta kauppaluotot mahdollistavat yritykselle hintaerottelun, jonka kautta voidaan myydä

tuotetta tai palvelua asiakkaille eri hintaan maksuehtoja mukauttamalla ja tarjoamalla

käteisalennuksia. Maksuehtojen avulla yritys voi myös hallita luottoriskiään suosimalla

etupainotteisia maksuja tai kannustamalla asiakasta maksamaan ajoissa.

Kauppaluotot toimivat asiakkaalle myös lyhyen aikavälin rahoituksena, jolloin tarvetta

käteisvarojen käyttöön ei ole. Yritysten voi olla mielekästä myöntää asiakkaillensa rahoitusta

kauppaluoton muodossa, sillä tuotteet voidaan likvidoida helpommin, mikäli maksu jää

saamatta. Myyjällä on usein myös tarkkaa tietoa asiakkaan maksukäyttäytymisestä

kauppasuhteen ansiosta, mikä auttaa arvioimaan asiakkaan maksukykyä. Yleisesti

kauppaluottoja myöntävien yritysten on havaittu olevan suuria ja suhteellisen vakiintuneita

yrityksiä, jotka pääsevät helposti pääomamarkkinoille. Kyseiset yritykset toimivatkin

rahoituksen välittäjinä usein pienille ja kasvaville yrityksille, joiden on vaikeampaa saada

rahoitusta esimerkiksi pankeista. Yritys voi myös rahoittaa asiakasyrityksensä toimintaa

välttääkseen asiakkaan joutumisen konkurssiin, mikä on hyödyllistä silloin, kun asiakkaan

menettäminen olisi yritykselle kallista.

Yrityksillä voi olla myös operatiivisia motiiveja kauppaluottojen käytölle. Vastineena

tuotantomäärien muutoksille, jotka tulevat kalliiksi yritykselle, kauppaluotoilla voidaan vastata

hetkellisiin kysynnän poikkeamiin ja vaihteluihin. Matalan kysynnän aikaan yritys voi tarjota

asiakkaillensa kauppaluottoja myynnin lisäämiseksi, jolloin myös varastointikustannuksia

saadaan pienennettyä. Lisäksi yritys voi tasapainottaa kassamenoja ja kassatuloja ajallisesti

toisiinsa, sillä kauppaluotto antaa informaatiota saatavien tulevista maksupäivistä.

Operatiivisilla toimilla yrityksen on mahdollista lisätä toiminnallista tehokkuuttaan ja vaikuttaa

kustannuksiin.

54

Kauppaluotot liittyvät läheisesti käyttöpääoman hallintaan ja sitä kautta yrityksen

kannattavuuteen. Yritys voi saavuttaa paremman myyntituoton anteliaalla kauppaluottojen

myöntämisellä, mutta toisaalta tällöin rahat ovat kiinni käyttöpääomassa. Tällä voi olla

negatiivisia vaikutuksia yrityksen kannattavuuteen, sillä myyntisaatavien kiertoajan kasvaessa

pääoman tuottoaste lähtee helposti laskuun, koska pääoma ei ole tehokkaassa käytössä.

Toisaalta yritys voi myös parantaa kannattavuuttaan myöntämällä kauppaluottoja, jolloin

kauppaluotoista saatavat edut ylittävät niistä johtuvat kulut. Erityisesti kansainvälisessä

liiketoiminnassa kauppaluotoista voi olla merkittävää etua esimerkiksi kehittymättömillä

rahoitusmarkkinoilla ja silloin, kun maan institutionaalinen ympäristö on heikko. Tällöin

kauppaluotoilla voidaan sopia keskenään sopivista maksuehdoista ja vähentää asiakkaiden

kokemia rahoituksellisia rajoitteita. Kauppaluottoja käytetäänkin varsin yleisesti

kansainvälisten transaktioiden rahoittamiseen.

Tässä tutkielmassa tutkittiin kauppaluottojen yhteyttä kannattavuuteen eurooppalaisissa

yrityksissä lineaarisella regressiomallilla. Aineisto kerättiin Amadeus –tietokannasta sisältäen

tilinpäätöstiedot Bosnia-Hertsegovinasta, Kroatiasta, Ranskasta, Kreikasta, Unkarista, Turkista

ja Iso-Britanniasta vuosilta 2008–2012. Yhteys myönnettyjen kauppaluottojen ja

kannattavuuden välillä osoittautui positiiviseksi, mikä oli yhtenevä aikaisemman tutkimuksen

(Hill ym. 2012; Kestens ym. 2012; Martínez-Sola ym. 2014) havaintojen kanssa. Tuloksista

havaittiin myös yrityksen koon positiivinen vaikutus kannattavuuteen, jonka perusteella

myyntisaatavien yhteys kannattavuuteen on tärkeämpi suurille yrityksille. Tätä selittävät muun

muassa suurtuotannosta saatavat skaalaedut ja parempi pääsy rahoitusmarkkinoille minkä

ansiosta suuren yrityksen on helpompi toimia rahoituksenvälittäjänä. Maksuvalmiuden rooli

myönnettyjen kauppaluottojen ja kannattavuuden välillä ei kuitenkaan saanut tukea tuloksista,

mikä voi kertoa esimerkiksi siitä, että yrityksen tavoitellessa hyvää maksuvalmiutta raha jää

reserviin ja se ei täten ole tehokkaassa käytössä lisätulojen luomiseksi.

Kansainvälistymisen yhteyttä kannattavuuteen on tutkittu paljon jo aikaisemmin, mutta

yhteyttä myönnettyjen kauppaluottojen, kansainvälistymisasteen ja kannattavuuden välillä on

ollut toistaiseksi tutkimatonta aluetta. Kansainvälistymisasteen ja kannattavuuden välillä on

aikaisemmissa tutkimuksissa (Lu & Beamish 2001; Ruigrok ym. 2007; Pangarkar 2008)

havaittu positiivinen yhteys. Kansainvälistymisasteen ja myönnettyjen kauppaluottojen

kerroinmuuttujan avulla voitiin ottaa kansainvälistyminen mukaan kannattavuustarkasteluun.

Havaittiin, että kansainvälistä kauppaa harjoittavilla yrityksillä myyntisaatavien yhteys

55

kannattavuuteen oli merkittävämpi kuin kotimarkkinayrityksillä, mikä kertoo kauppaluottojen

soveltuvan erityisen hyvin vientikauppaan. Kauppaluottojen avulla voidaan lievittää

esimerkiksi asymmetrisen informaation tuomia rahoituksellisia rajoitteita ja vastata pitkien

kuljetusaikojen aiheuttamiin käyttöpääoman vaatimuksiin.

Laaja-alainen aineisto mahdollisti myös maiden välisen vertailun myönnettyjen

kauppaluottojen ja kannattavuuden välillä. Vertailuun, joka pohjautui raporttiin

maksukäyttäytymisestä ja riskeistä Euroopassa (Intrum Justitia 2015) valikoitui kolme maata:

Bosnia-Hertsegovina, Kroatia ja Unkari. Havaittiin, että Bosnia-Hertsegovina, joka edusti

maksukyvyltään heikointa tasoa, oli merkittävästi kannattavampi kuin Kroatia ja Unkari, kun

mitattiin myönnettyjen kauppaluottojen yhteyttä kannattavuuteen. Kroatia oli edelleen

kannattavampi kuin Unkari, jonka odotukset maksukyvystä ja riskeistä olivat parhaimmalla

tasolla. Tulosta selittää se, että kauppaluottojen käytössä on vaihtelua maiden välillä ja

kauppaluottoja on havaittu käytettävän enemmän maissa, joissa maksukyvykkyys on heikko tai

rahoitusmarkkinat ovat kehittymättömät (Fisman & Love 2003). Kauppaluotoista tuleekin

tällöin korvaava rahoituslähde, mikä näkyy erityisesti Bosnia-Hertsegovinassa missä yritysten

luottamus pankkeihin oli huonolla tasolla.

Kokonaisuutena myönnettyjen kauppaluottojen yhteys yrityksen kannattavuuteen esiintyi

hypoteesien mukaisesti positiivisena vahvistaen näin aikaisemmassa kirjallisuudessa esiin

tulleita havaintoja. Informaation asymmetria ja rahoituksellinen motiivi nousivat

voimakkaimmin esiin tuloksia selittävinä teorioina. Yrityksen koon ja maksukäyttäytymisen

yhteyttä kannattavuuteen voidaan selittää rahoituksellisten motiivien kautta ja

kansainvälistymisen yhteyttä myönnettyjen kauppaluottojen ja kannattavuuteen informaation

asymmetriaa lieventävänä tekijänä. Tutkimuksessa myönnettyjä kauppaluottoja mitattiin

myyntisaatavien osuutena taseen loppusummasta ja kannattavuuden tunnuslukuna oli koko

pääoman tuottoaste. Näin ollen tutkimuksen tulokset ottavat kantaa yrityksen kannattavuuteen

vain yhden tunnusluvun osalta, mikä asettaa rajoitteita tulosten yleistettävyydelle. Lisäksi

aineisto edustaa vain eurooppalaisia yrityksiä, joten tutkimuksen tuloksista ei voida tehdä

suoria päätelmiä sen suhteen, miten myönnettyjen kauppaluottojen yhteys kannattavuuteen

näyttäytyy muilla markkinoilla.

Tämä tutkimuksen kannalta olennaisin havainto oli kansainvälistymisen positiivinen yhteys

kannattavuuteen yhdessä myönnettyjen kauppaluottojen kanssa. Tulos viestii siitä, että yritys

56

voi saavuttaa paremman kannattavuuden käyttämällä kauppaluottoja apuna vientikaupassa.

Havainnoista on toivottavasti hyötyä jatkotutkimukselle tulevaisuudessa. Olisikin

mielenkiintoista nähdä, miten kansainvälistymisen rooli kauppaluotoissa ja kannattavuudessa

näyttäytyy muilla mantereilla tämän tutkimuksen rajautuessa eurooppalaisiin yrityksiin.

Jatkossa voisi tutkia myös, miten vientimaan piirteet kuten taloudellinen ympäristö ja

rahoitusmarkkinoiden kehittyneisyys ovat yhteydessä yrityksen kannattavuuteen, ja missä

kaikissa tilanteissa kauppaluottojen myöntämisestä voitaisiin saada etua vientikaupan

harjoittamiseen.

57

7 LÄHTEET

Antras, P. & Foley, C. F. 2015. Poultry in motion: a study of international trade finance

practices. Journal of Political Economy 123(4), 853–901.

Blasio, G. D. 2005. Does trade credit substitute bank credit? Evidence from firm-level

data. Economic notes 34(1), 85–112.

Boissay, F. & Gropp, R. 2007. Trade credit defaults and liquidity provision by firms. European

Central Bank Working Paper 753.

Bosnian Keskuspankki 2015. Tilastoarkisto. [Bosnian Keskuspankin Internet-sivuilla]. Viitattu

12.11.2015. http://www.cbbh.ba/index.php?id=33&lang=en&sub=sks_archive

Brennan, M. J., Maksimovic, V. & Zechner, J. 1988. Vendor financing. The Journal of

Finance 43(5), 1127–1141.

Bureau Van Dijk 2015. Amadeus. [Bureau Van Dijk:n Internet-sivuilla] Viitattu 20.11.2015.

http://www.bvdinfo.com/en-gb/our-products/company-information/international-

products/amadeus

Burkart, M. & Ellingsen, T. 2004. In-kind finance: A theory of trade credit. American Economic

Review 94(3), 569–590.

Chor, D. & Manova, K. 2012. Off the cliff and back? Credit conditions and international trade

during the global financial crisis. Journal of International Economics 87(1), 117–133.

Coulibaly, B., Sapriza, H. & Zlate, A. 2011. Trade credit and international trade during the

2008-09 global financial crisis. Board of Governors of the Federal Reserve System.

Cunat, V. 2007. Trade credit: suppliers as debt collectors and insurance providers. Review of

Financial Studies 20(2), 491–527.

58

Danielson, M. G. & Scott, J. A. 2000. Additional evidence on the use of trade credit by small

firms: the role of trade credit discounts. Working paper. SSRN Electronic Library

Deloof, M. 2003. Does working capital management affect profitability of Belgian

firms? Journal of Business Finance & Accounting 30(3-4), 573–588.

Eck, K., Engemann, M. & Schnitzer, M. 2012. How trade credits foster international trade.

Working Papers 116. Bavarian Graduate Program in Economics (BGPE)

Elango, B., & Sethi, S. P. 2007. An exploration of the relationship between country of origin

(COE) and the internationalization-performance paradigm. Management International

Review 47(3), 369–392.

Elliehausen, G. E. & Wolken, J. D. 1993. Demand for Trade Credit: An Investigation of

Motives for Trade Credit Use by Small Businesses. Board of Governors of the Federal Reserve

System, Study No. 165

Emery, G. W. 1984. A pure financial explanation for trade credit. Journal of Financial and

Quantitative analysis 19(3), 271–285.

Emery, G. W. 1987. An optimal financial response to variable demand. Journal of Financial

and Quantitative Analysis 22(2), 209–225.

Engemann, M., Eck, K. & Schnitzer, M. 2014. Trade Credits and Bank Credits in International

Trade: Substitutes or Complements? The World Economy 37(11), 1507–1540.

European Union Commission. 2003. Commission recommendation of 6 May 2003 concerning

the definition of micro, small and medium-sized enterprises. Official Journal of the European

Union 46, 36–41.

Eurostat 2015. Euromaiden historialliset korkotasot. [Eurostatin Internet-sivuilla] Viitattu

20.11.2015.http://ec.europa.eu/eurostat/web/interestrates/database?p_p_id=NavTreeportletpro

d_WAR_NavTreeportletprod_INSTANCE_amWY9OMK9PsS&p_p_lifecycle=0&p_p_state

=normal&p_p_mode=view&p_p_col_id=column-2&p_p_col_count=2

59

Faulkender, M. & Wang, R. 2006. Corporate financial policy and the value of cash. The Journal

of Finance 61(4) 1957–1990.

Ferris, J. S. 1981. A transactions theory of trade credit use. The Quarterly Journal of Economics

96, 243–270.

Fisman, R. 2001. Trade credit and productive efficiency in developing countries. World

Development 29(2), 311–321.

Fisman, R. & Love, I. 2003. Trade credit, financial intermediary development and industry

growth. The Journal of Finance 58(1), 353–374.

Frank, M. & Maksimovic, V. 1998. Trade credit, collateral, and adverse selection. Working

paper, University of Maryland.

García-Teruel, P.J. & Martínez-Solano, P. 2007. Effects of working capital management on

SME profitability. International Journal of Managerial Finance 3(2), 164–177.

García-Teruel, P. J. & Martínez-Solano, P. 2010. Determinants of trade credit: A comparative

study of European SMEs. International Small Business Journal 28(3), 215–233.

Ge, Y. & Qiu, J. 2007. Financial development, bank discrimination and trade credit. Journal of

Banking & Finance 31(2), 513–530.

Giannetti, M., Burkart, M. & Ellingsen, T. 2011. What you sell is what you lend? Explaining

trade credit contracts. Review of Financial Studies 24(4), 1261–1298.

Gill, A., Biger, N. & Mathur, N. 2010. The relationship between working capital management

and profitability: Evidence from the United States. Business and Economics Journal 10(1), 1–

9.

Goddard, J., Tavakoli, M. & Wilson, J. O. 2005. Determinants of profitability in European

manufacturing and services: evidence from a dynamic panel model. Applied Financial

Economics 15(18), 1269–1282.

60

Goldberger, A. S. 1991. A Course in Econometrics. Cambridge, MA: Harvard University Press.

Hill, M. D., Kelly, G. W. & Lockhart, G. B. 2012. Shareholder returns from supplying trade

credit. Financial Management 41(1), 255–280.

Holmström, B. 1982. Moral hazard in teams. The Bell Journal of Economics 10, 324–340.

Holopainen, M. & Pulkkinen, P. 2008. Tilastolliset menetelmät. 5.painos. Helsinki: Sanoma

Pro

IMF. 2009. World Economic Outlook: Sustaining the Recovery. Washington, DC.

Intrum Justitia 2015. European Payment Index. [Saatavilla Intrum Justitian Internet-sivuilta]

Viitattu 28.3.2015.http://www.intrum.com/Press-and-publications/European-Payment-Report/

Klapper, L. 2006. The role of factoring for financing small and medium enterprises. Journal of

Banking & Finance 30(11), 3111–3130.

Kestens, K., Van Cauwenberge, P. & Bauwhede, H. V. 2012. Trade credit and company

performance during the 2008 financial crisis. Accounting & Finance 52(4), 1125–1151.

Lazaridis, I. & Tryfonidis, D. 2006. Relationship between working capital management and

profitability of listed companies in the Athens stock exchange. Journal of Financial

Management and Analysis 19(1). 26–35.

Lee, Y. W. & Stowe, J. D. 1993. Product risk, asymmetric information and trade credit. Journal

of Financial and Quantitative Analysis 28(2), 285–300.

Leland, H. E. & Pyle, D. H. 1977. Informational asymmetries, financial structure and financial

intermediation. The Journal of Finance 32(2), 371–387.

Levchenko, A. A., Lewis, L. T. & Tesar, L. L. 2010. The collapse of international trade during

the 2008–09 crisis: in search of the smoking gun. IMF Economic Review 58(2), 214–253.

61

Love, I., Preve, L. A. & Sarria-Allende, V. 2007. Trade credit and bank credit: Evidence from

recent financial crises. Journal of Financial Economics 83(2), 453–469.

Love, I. & Zaidi, R. 2010. Trade Credit, Bank Credit and Financial Crisis. International Review

of Finance 10(1), 125–147.

Lu, J. W. & Beamish, P. W. 2001. The internationalization and performance of SMEs. Strategic

Management Journal 22(6/7), 565-586.

Maksimovic, V. & Demirgüç-Kunt, A. 2001. Firms as Financial Intermediaries: Evidence from

Trade Credit Data. World Bank Policy Research Working Paper 2696.

Mathuva, D. 2010. The influence of working capital management components on corporate

profitability: a survey on Kenyan listed firms. Research Journal of Business Management 3(1),

1–11.

Martínez-Sola, C., García-Teruel, P. J. & Martínez-Solano, P. 2014. Trade credit and SME

profitability. Small Business Economics 42(3), 561–577.

Meltzer, A. H. 1960. Mercantile credit, monetary policy, and size of firms. The Review of

Economics and Statistics 42(4), 429–437.

Ng, C. K., Smith, J. K. & Smith, R. L. 1999. Evidence on the determinants of credit terms used

in interfirm trade. The Journal of Finance 54(3), 1109–1129.

Nilsen, J. H. 2002. Trade credit and the bank lending channel. Journal of Money, Credit and

Banking 34(1), 569–590.

Niskanen, J. & Niskanen, M. 2006. The Determinants of Corporate Trade Credit Policies in a

Bank-dominated Financial Environment: the Case of Finnish Small Firms. European Financial

Management 12(1), 81–102.

Pangarkar, N. 2008. Internationalization and performance of small-and medium-sized

enterprises. Journal of World Business 43(4), 475–485.

62

Petersen, M. A. & Rajan, R. G. 1995. The effect of credit market competition on lending

relationships. The Quarterly Journal of Economics 110(2), 407–443.

Petersen, M. A. & Rajan, R. G. 1997. Trade credit: theories and evidence. Review of financial

studies 10(3), 661–691.

Pike, R., Cheng, N. S., Cravens, K. & Lamminmaki, D. 2005. Trade credit terms: asymmetric

information and price discrimination evidence from three continents. Journal of Business

Finance & Accounting 32(5-6), 1197–1236.

Real Statistics Using Excel 2015. Autocorrelation. Viitattu 7.4.2016. http://www.real-

statistics.com/multiple-regression/autocorrelation/

Rev, N. A. C. E. 2008. 2. Statistical classification of economic activities in the European

Community. Luxembourg: Office for Official Publications of the European Communities.

Ruigrok, W. & Wagner, H. 2003. Internationalization and performance: An organizational

learning perspective. Management International Review 43(1), 63–83.

Ruigrok, W., Amann, W. & Wagner, H. 2007. The internationalization-performance

relationship at Swiss firms: A test of the S-shape and extreme degrees of

internationalization. Management International Review, 47(3), 349–368.

Scherr, F. C. & Hulburt, H. M. 2001. The debt maturity structure of small firms. Financial

management 30, 85–111.

Schmidt-Eisenlohr, T. 2013. Towards a theory of trade finance. Journal of International

Economics 91(1), 96–112.

Schwartz, R. A. 1974. An economic model of trade credit. Journal of Financial and

Quantitative analysis 9(4), 643–657.

Schwartzman, F. 2013. The business cycle behavior of working capital. Economic Quarterly-

Federal Reserve Bank of Richmond 99(4), 287–303.

63

Shin, H. H. & Soenen, L. 1998. Efficiency of working capital management and corporate

profitability. Financial Practice and Education 8, 37–45.

Smith, J. K. 1987. Trade credit and informational asymmetry. Journal of Finance 42(4), 863–

872.

Taketa, K. & Udell, G. F. 2007. Lending channels and financial shocks: The case of small and

medium-sized enterprise trade credit and the Japanese banking crisis. Monetary and Economic

Studies 25(2), 1–44.

Tang, T. T. 2009. Information asymmetry and firms’ credit market access: Evidence from

Moody's credit rating format refinement. Journal of Financial Economics 93(2), 325–351.

The World Bank. 2015. GDP growth (annual %). [The World Bankin Internet-sivuilla] Viitattu

12.11.2015. http://data.worldbank.org/indicator/NY.GDP.MKTP.KD.ZG/countries

Valli, R. 2015. Johdatus tilastolliseen tutkimukseen. 2. painos. Jyväskylä: PS-kustannus. ISBN

978-952-451-661-7.

Verbeek, M. 2004. A Guide to Modern Econometrics. 2. painos. Chichester: John Wiley &

Sons.

Wang, X. 2015. Trade credit, international trade costs and exports: cross-country firm-level

evidence. Applied Economics Letters 22(12), 993–998.

Wilner, B. S. 2000. The exploitation of relationships in financial distress: The case of trade

credit. The Journal of Finance 55(1), 153–178.

Wilson, N. & Summers, B. 2002. Trade credit terms offered by small firms: survey evidence

and empirical analysis. Journal of Business Finance & Accounting 29(3-4), 317–351.