Hyväuskoisuudesta, totuudesta, hulluudesta ja valheesta

Kollega Jouko Kortelainen (2006) esitti joukon sitaatteja lääkäripalstan keskustelussa:

Henri Poincare selitti hyväuskoisuuden laajaa levinneisyyttä seuraavasti: ` Me tiedämme, että totuus on usein julmaa ja pohdimme, olisiko itsepetos sittenkin lohdullisempaa. `

Astronomi Carl Sagan toteaa: ` ... jos olemme herkkäuskoisuuteen asti avoimia emmekä jaksa epäillä mitään, emme pysty millään erottamaan käyttökelpoisia ideoita arvottomista. Jos annamme kaikille ideoille yhtäläisen arvon, olemme täysin eksyksissä, koska silloin ei minun mielestäni ole arvoa annettu yhdellekään ajatukselle.`

Filosofi Matti Häyry kirjoittaa: ` ... kokeellisen parapsykologian historia koostuu lähes yksinomaan vajavaisista koejärjestelyistä, koehenkilöiden puuttuvasta valvonnasta tai huimien johtopäätösten tekemisestä yksittäisten tulosten perusteella.`

Susan Blackmore, joka vielä 1980-luvulla oli jossain määrin optimistinen parapsykologian tutkimuksistaan, totesi v. 1988: ` Mutta ehkä vielä paremmin voimme arvioida alan menestystä katsomalla, millaisia kysymyksiä se on asettanut - ja silloin tästä lyhyestä tarkastelustamme nousee esiin yksi asia: kyselemme yhä samoja kysymyksiä kuin sata vuotta sitten. Eikä meillä vieläkään ole vastauksia.`Englantilainen fyysikko ja matemaatikko John Taylor puhui pitkään parapsykologian puolesta: ` Näytti olevan niin paljon niin monien luotettavien ihmisten esittämiä todisteita - eivät kai ne voineet olla perättömiä. Mutta perättömiksi ne ovat osoittautuneet. ` (1980).

Tätä meidän nykyistä aikaamme leimaa toive helpoista ja vaivattomista totuuksista. Kaikkea ponnistelua pidetään turhana, tai sitä ei jakseta edes ajatella tehtävän.

Tieto on ihmiselle välttämätöntä1

Mikko Yrjönsuuren2 mukaan nykyaikaisessa yhteiskunnassa ei ole mahdollista elää tietämättä mistään mitään. Hänen mukaan tietoa arvostetaan nykyään paljon, vaikkei sen luonnetta kovin hyvin tunnetakaan. Dan Brown kirjoittaa kirjassaan ”Kadonnut symboli” romaanihenkilönsä suulla, että ”Google ei ole tutkimuksen synonyymi”. Yrjönsuuren mukaan perinteisen tietoteorian ydinalueita ovat tiedon määrittely, perustelun ongelma ja totuuden käsite. Yrjönsuuri kirjoittaa (emt,7) ” Tiedon rajat ei edellytä varsinaisia esitietoja…Tietoteorian kirja ei oikein voi edellyttää esitietoja siksikään, että tarkoituksena on selvittää, mitä tietäminen on. Miten lukijan voitaisiin olettaa jo tietävän jotakin, kun vasta yritetään ymmärtää, mitä tietäminen on?”

Toisaalta kun yleinen osaamistaso laskee koko ajan, niin kaikki täytyy esittää, niin että 8-vuotiaskin sen ymmärtää. Milloinhan tekstitys häviää elokuvista, kun lukutaito heikkenee riittävästi ja elokuvia ryhdytään duppaamaan?1 Yrjönsuuri, Mikko, Tiedon rajat – Johdatus tietoteoriaan, 2002,6, Jyväskylä: Kirjapaja2 emt

Joskus hyväuskoiset ihmiset menevät sekaisin uskossaan omaan totuuteensa ja he sairastuvat vakavasti psyykkisesti. He yrittävät sitä kautta säilyttää autonomiansa, itsenäisyytensä – jos muut eivät kuule heidän ”totuuttaan”, he menevät ”maan alle”i. Gruenin mukaan psykoottiset harhakuvitelmat voidaan tulkita symboloivan sitä tosiasiaa, ettei ”todellisuudessa” ole ollut sijaa yksilön peruspyrkimysten ja viettymysten sosiaaliselle toteuttamiselle, eikä niin ollen myöskään minän täydelliselle kehittymiselle. ”Tosiasiassa meidän on mahdotonta olla kuulematta sitä mitä meidän potilaamme ilmaisevat kaikelle psykopatologialle ominaisen normin kieltämisen muodossa. Jos me olemme kuulleet heidän viestinsä – emme vain psykoterapeutteina vaan myös kanssaihmisinä – niin silloin me olemme antaneet oireelle sellaisen ”vastaanoton” (Siirala), joka voi tuoda mukanaan muutoksen. Me palautamme potilaillemme tietoisuuden oman autonomian menettämisestä ja teemme heille mahdolliseksi oman eksistentiaalisen tragediansa tunnustamisen. me pidämme kärsivien kumppaniemme edessä myötäelävää peilikuvaa, jossa he voivat löytää itsensä. Me alamme toivoa heidän puolestaan ja yhdessä heidän kanssaan. ii”

Arno Gruen kirjoittaa kirjassaan Itseään pettävä ihminen: ” Myötäeläminen ja rakkaus tekevät omaksi itseksi muuttumisen mahdolliseksi”.

Miten hyvin antipsykoottisen, ”hulluutta poistavan”, lääkityksen vaihtaminen toiseksi täyttää edellä mainitut vaatimukset? Se ettei potilaalla ole edes mahdollisuutta tavata lääkityksen määrännyttä psykiatria?

Sissela Bokiii kirjoittaa kirjassaan ” Miksi valehtelemme?”: ” Lääkärien ja hoitajien rehellisyys merkitsee potilaille enemmän kuin oikeastaan mikään muu heidän ollessaan sairaina. Kuitenkin lääkärinvaloissa ja eettisissä säännöissä on kokonaan sivuutettu vaatimus noudattaa rehellisyyttä potilasta kohtaan… Totuudesta poikkeamista pidetään itsestään selvänä, jos se tuntuu olevan puolustettavissa niiden mielestä, jotka valehtelevat ja jotka myös ovat mukana sääntöjä laatimassa… Psykiatrit voivat antaa vääristeltyjä tietoja entisistä potilaistaan säilyttääkseen luottamuksen… Kuitenkin ammatti-ihmisten välinpitämätön asenne on jyrkässä ristiriidassa niiden ihmisten käsitysten kanssa, joiden on selviydyttävä valheen seurauksista. Heille virheellisten tietojen saaminen elämänsä tärkeissä ratkaisuissa merkitsee heidän jättämistään vaille apua. heidän oikeutensa määrätä omista asioistaan voi olla vaakalaudalla.

1990-luvulta lähtien meillä on tästä karmeita esimerkkejä: markan devalvointi, pankkikriisin hoito ja psykiatrisen avohoidon resurssien lisäyslupaukset 1990-luvulla. Koko psykiatrisen B-todistusten kirjoittamiskäytäntö lepää absurdilla pohjalla – todista olevasi tarpeeksi hullu, jotta saat tietyn sosiaalietuuden. Jos sosiaalietuuden myöntäminen olisi helpompaa, ihmisten tarvitsisi vähemmän olla hulluja ja masentuneita. Kolmen lapsen yksinhuoltajaäidille on ”helpompaa” olla koko ajan vakavasti masentunut, kuin se, että hän saisi perheapua väsymykseensä ja lasten hoitamiseen –hän säilyttäisi oman arvon tunteensa ilman ”kokoaikaista vakavaa masennusta” – apua joko tukiverkostaan tai julkisista palveluista. Nyt kun poliitikot ja virkamiehet eivät osaa ratkaista asiaa, niin koko ”selviytymättömyyden” ongelma vaihdetaan psykiatriseksi diagnoosiksi, jonka etuuskäsittelyä hoitaa tsaarinaikaisilla palvelukäytännöillä ja julkisilla loppumattomilla verovaroilla varustettu KELA.

Sissela Bok kirjoittaa, että valehtelun riittävien syiden olemassaolon ratkaisuksi on tiedettävä arvosteluperusteiden täsmällinen ilmaiseminen. Kelan ja muiden eläkevakuutuslaitosten ratkaisuja varten lääkärin olisi tiedettävä kaikki vakuutuslääketieteen ”kielipeliappelsiinit” ja tsaarinaikaiset sosiaalietuuskäytäntöpelit. Enkä aina vakuutuslaitosten ratkaisutekstiä lukiessani tiedä, olenko saamassa rahaa vai pitääkö minun sitä heille maksaa. Mikko Yrjönsuuri (emt, 6) kirjoittaa, että teksti pyrkii olemaan niin konkreettista kuin tarkasteltava asia sallii.

Jos ihmisten sosiaalietuuksia olisi tarkoitus ratkaista, siihen riittäisi A4-lista, jossa ruksattaisiin asioita, mutta vain jos… Sosiaalietuus, se mistä ihminen saa päivittäiset rahansa elämiseen, on monesti ensisijaisempaa ja tärkeämpää kuin keskustelu siitä, miten ihminen selviytyy masennuksestaan. Varmaan sen vuoksi mielenterveystoimiston psykiatrin työajasta jopa 70% menee erilaisten todistusten laatimiseen.

Eli kuten Benedetti asian ilmaisi” Me palautamme potilaillemme tietoisuuden oman autonomian menettämisestä ja teemme heille mahdolliseksi oman eksistentiaalisen tragediansa tunnustamisen. me pidämme kärsivien kumppaniemme edessä myötäelävää peilikuvaa, jossa he voivat löytää itsensä. Me alamme toivoa heidän puolestaan ja yhdessä heidän kanssaan.”

Psykiatri osoittaa suurinta rakkautta ja myötätuntoa, kun hän 70 % työajastaan lausuu erilaisia todistuksia ihmisistä? Mielenterveystoimistoihin ei riitä psykiatreja, julkisuudessa puhutaan, että lääkärit ovat tulleet ylimielisiksi. Sitten poliitikot ja virkamiehet ajattelevat, että lisäämällä lääkäreitä asia korjaantuu? Helvetillinen ongelma, joka on poliitikkojen ja virkamiesten luoma! Suomessa on syvä alamaiskulttuuri, johon kuuluu, että alaiset ottavat vastuun kaikista asioista ja niiden sujumisesta, poliitikoille ja johtajille jää vain valta. Ei käy, se kenellä on vastuu, hänelle kuuluu myös valta. Mutta he eivät joudu vastuuseen niin kauna, kuin muut kantavat heidän vastuunsa. Psykiatri selviytyy helpoimmalla itsensä kanssa, jos alkaa valehdella systeemin mukana ja vierittää vastuun muille. Mutta samalla tie kyynisyyteen on avattu… Tai voi tehdä taidetta taidosta olla ja pysyä oikeassa, Eristinen dialektiikkaiv on kiistelemisen taidetta, jonka avulla hallinto alkaa elää hallinnon elämää – sen ei oikeastaan enää tarvitse kantaa vastuutaan. Tsaarinaikainen byrokratia elää ja voi hyvin 2000-luvun Suomessa.

Koska meillä on globaali maailmantalous, niin emme voi millekään mitään. Tavallinen ihminen ei kuukausittain tarvitse paljon rahaa, eikä ihminen yleensä syvällisesti ymmärrä rahamääriä, jotka ovat kolme kertaa hänen palkkansa suuruisia. On oikeastaan hämmästyttävää, miten vähillä taloudellisilla taidoilla julkisia varoja kulutetaan. Julkisessa palvelussa ei ole aikaisemmin ollut hintalappua, kun se on ”ilmaista”. Onneksi tämä on muuttumassa, niin että pian kukin tahansa voi arvioida, mitä mikäkin maksaa – ja kannattaako siitä maksaa niin paljon.

Yli 10 vuotta työkyvynarvioita tehneenä voin sanoa, että jos näille pitkäaikaistyöttömille – esim 10 vuotta työttömänä olleille ja yli 60-vuotiaille pitkäaikaistyöttömille annettaisiin automaattisesti eläke – säästöä kertyisi huomattavasti enemmän kuin nykyisellä byrokratialla. Alla on kehitelmäni tästä byrokratian inhorealistisesta kaaosteoriasta.

i Gruen, Arno, Itseään pettävä ihminen, 1988, Helsinki:Otava.ii emt, esipuhe Gaotano Benedettiiii Bok Sissela, Miksi valehtelemme?, 1981,13, Jyväskylä:Kirjayhtymäiv Schonpenhauer, Arthur, Taito olla ja pysyä oikeassa, Niin & Näin – lehden filosofinen julkaisusarja