inker

iläist

en v

iesti

72010

inkeriläisten viesti2

nkeriläisten viesti

JULKAISIJASuomen Inkeri-liitto ry.Puheenjohtaja Toivo Flinktoivo.flink@kolumbus.fi

TOIMISTOLehden tilaukset ja osoitteenmuutokset, jäsenmaksut, tuotetilaukset ym.Inkerikoti, KarjalataloKäpylänkuja 100610 Helsinki

Puh 045 2612 342Annikki Kelo Sampo 800012-306364Nordea 101030-1085026

ILMOITUKSET/€1/1 sivu 250€, ½ sivu 135€, ¼ sivu 85€Kuolinilmoitukset 17€Kiitos- ym. ilmoitukset 10€

LEHdEN vUOSITILAUS 2010 30 € kotimaahan ja Ruotsiin, 36 € (360kr) muualle

PÄÄASIAMIES RUOTSISSA(Hoitaa lehden tilaukset)viktor AitmanLinbanev. 6SE-438 35 LandvetterPuh. 031-916 602v_aitman@spray.seRuotsin Inkeri-liiton postisiirtotili 17 38 88-9

SIvISTYSSÄÄTIÖHallituksen pj. Toivo IhoBredantie 6 d 1802700 KauniainenPuh. 050 505 2335OP 578038-20031499

LEHdEN TOIMITUSPäätoimittaja Toivo FlinkToimitussihteeri Riikka Mahlamäki-Kaistinen

TOIMITUKSEN OSOITERenkkelintie 2840950 MuuramePuh. 050 599 6773(ark. 9–17.00)

Huom! Tilausta koskevat yhteydenotot Suomen Inkeri-liitto ry:n toimistoon, kuten mainittu edellä.

INTERNEThttp://www.inkeriliitto.fi

SÄHKÖPOSTIinkerinviesti@suomi24.fi

PAINOPAIKKAvammalan Kirjapaino Oy, Sastamala

Lehti ilmestyy kuudesti vuodessaAineisto palautetaan vain erikseen pyydettäessä

ISSN 1236-9586

tässä numerossa:

Numero 8/2010 ilmestyy viikolla 51. Aineisto toimitukselle 26.11. mennessä.Numero 1/2011 ilmestyy viikolla 5. Aineisto toimitukselle 7.1 mennessä.

Kansikuva: Yöpakkasien keskellä kukkivat Marketat muistuttavat vielä menneestä kesästä.

Pääkirjoitus: vaikenemisen muuri on murtumassa ............................................................ 3 valokuvia kannattaa vaalia ................................................................................................ 4Helsingin seudun Inkeri-seura ........................................................................................... 7Meikäläiset ......................................................................................................................... 8Elokuinen Hatsinan matka ............................................................................................... 10Uutisia Inkeristä ................................................................................................................ 11Tapahtumakalenteri ........................................................................................................... 14

3inkeriläisten viesti

Pää kirjoitus

Vaikenemisen muuri on murtumassa

tinsä tarinoita, herkistyi oivaltamaan nii-den merkitystä ja painoi kuulemaansa mieleen. Eikä tässä kaikki. Kirjoittaja on selvitellyt kuulemiensa tapahtumien ja henkilöiden taustoja arkistoasiakirjoista ja varmistanut niiden paikkansapitävyyden.

Romaanista on tullut kypsä ja eheä ko-konaisuus. Myös kirjoittaja on kypsässä iässä, ja sillä on merkitystä. Kieli on su-juvaa, joskin pidättyväistä, mikä kuuluu suomalaiseen luonteeseen. Päähenkilön Katrina Tahvanan kasvaminen kansansa sivistyneistöä edustavan, siis itsenäisesti ajattelevan yksilön mittaan, sisältää dra-maattisuutta kylliksi ilman juonellisia te-hosteita.

Reijo Rautajoki on romaanillaan teh-nyt miehen työn. Hän on siirtänyt tietoa äidinpuoleisesta suvusta sukulaistensa li-säksi laajemmalle lukijakunnalle. Reijo Rautajoki on tehnyt romaanillaan mie-hen työn toisessakin mielessä. Hän on avoimesti tunnustanut olevansa inkerin-suomalaisen äidin vesa, ja antaa tunnus-tusta näille sukujuurilleen, mikä ei tä-mänkään päivän Suomessa ole mikään itsestään selvyys. Se vaatii kansalaisroh-keutta. Reijo Rautajoki on romaanillaan osoittanut olevansa kunnioituksen arvoi-nen. Kirjallaan hän on murtanut vaikene-misen muuria, jonka takana Inkerin suo-malaiset ovat yhä Suomesta katsottuna.

Samoja ajatuksia on herättänyt äskei-nen Rakvereen-matkani, kun vierailin

Toivo Flink

Olen saanut tilaisuuden lukea lokakuun alussa 2010 ilmestyneen Reijo Rautajoen romaanin Vaietut. veikko Lavi lauloi ai-koinaan, että jokainen ihminen on laulun arvoinen. Monessa tapauksessa ihminen on myös kirjan arvoinen. Kun tämä ih-minen on oma äiti, sanomalla on erityis-tä merkitystä. Romaani on surunvoittoi-nen laulu inkerinsuomalaisen lahjakkaan naisen pitkästä elämänkaaresta. Se alkaa vuoden 1917 tapahtumista Inkerinmaalla. Se nousee talonpoikien pakkokollektivi-soinnin ja karkotusten kukkulalle huipen-tuen saksalaisen miehityksen ja sodanai-kaiseen muuttoon Suomeen.

Teoksen alkusivuilla lukija kohtaa palvelutalossa elämänsä ehtoon yksinäi-siä päiviä viettävän Katrinan. Hänen poi-kansa piipahtaa katsomaan äitiääni, mutta kiire patistaa tämän poistumaan. Katri-nan pojalla ei ole ollut aikaa ja halua sy-ventyä äitinsä elämänvaiheisiin. Toisaal-ta äitikään ei ole ollut halukas ja valmis avautumaan. Ympyrä on jälleen kerran sulkeutumassa, ja yksi romaanin arvoi-nen ihminen on viemässä mukanaan ko-kemuksiaan, tietoaan ja elämäviisauttaan. Kaipaako niitä kukaan?

Kyllä kaipaa! Onneksi Reijo Rautajoen tapauksessa tilanne oli täysin toinen. Hä-nen kirjansa perustuu hänen äitinsä elä-män tositapahtumiin, joita tämä on jaksa-nut kertoa pojalleen. Täytyy nostaa hattua myös tekijälle: poika jaksoi kuunnella äi-

inkeriläisten viesti4

paikallisessa inkeriläisyhdistyksessä lo-kakuun alussa. Ei virossakaan juuri tun-neta inkerinsuomalaisten elämänvaiheita, vaikka viro oli tukemassa inkeriläispako-laisten itsenäistymispyrkimyksiä ennen Tarton rauhan solmimista vuona 1920. Yhtä vähän tiedetään inkerinsuomalaisten kyydityksistä virosta 1940-luvun lopulla.

Tunteet nousivat pintaan ja silmät kostui-vat, kun kuuntelin tilaisuudessa ikäihmis-ten, ymmärrettävistä syistä lähinnä nais-ten tunnustuksia. Tulin ajatelleeksi, että he ovat, kuten ennenkin, sukupolvensa tiedon välittäjän roolissa. Tekisi mieli us-koa, että nuoremmasta polvesta löytyy heidän kokemuksiensa tallentajia.

Valokuvia kannattaa vaalia

Kaikille meille on tuttua vanhojen vä-rivalokuvien haalistuminen ja muuttumi-nen ruskean ja punaisen sävyisiksi. Tämä johtuu pääasiassa värivalokuvien huo-nosta laadusta 1970-luvun alussa. Tuo-hon aikaan värivalokuvaus yleistyi, mut-ta tekniikka ei ollut kaikilla valmistajilla vielä niin kehittynyttä, että kuvat olisi-vat säilyneet hyvin. Mustavalkoiset va-lokuvat vaikuttavat paremmin säilyvil-tä. Joskus vanhoja valokuvia voi löytyä jopa ullakolta seinien sahanpurueristeis-tä, mutta tällaiset onnenkantamoiset ovat poikkeustapauksia. Myös mustavalkoiset valokuvat haalistuvat ja kauhtuvat huo-noissa olosuhteissa. Tässä artikkelissa esitellään erilaisia keinoja, joilla valoku-vien säilymistä voidaan edesauttaa, jotta niistä olisi iloa ja hyötyä niin seuraaville sukupolville, kuin tutkijoillekin.

valokuvat syntyvät nimensä mukai-sesti valon vaikutuksesta. Ikävä kyllä, ne myös tuhoutuvat samasta syystä. Liial-

Jatkoa viime numerossa alkaneeseen valokuvan olemusta koskevaan sarjaan.

Martti Kupiainen, paperikonservaattori ja valokuvaaja

Mikrohistoria on historiantutkimusta, jossa tutkitaan arkielämän tapahtumia tavallisen ihmisen näkökulmasta. Mie-lenkiinnon kohteena ovat laajojen koko-naisuuksien ja suurmiesten sijaan ”pie-net” ihmiset ja heidän kokemuksensa arjen tapahtumista tai ilmiöistä. Mikro-historioitsijan näkökulmasta yksityisen ihmisen tai pienten ihmisryhmien histo-ria on merkityksellistä, ei vain heille it-selleen, vaan myös yleisemmin.

Kotien kätköissä, komeroissa ja ulla-koilla on paljon erilaisia aineistoja, jot-ka voivat kiinnostaa mikrohistorioitsijaa. Näitä voivat olla esimerkiksi kirjeet, päi-väkirjat, muistelmat ja valokuvat. Kirjeet ja päiväkirjat säilyttävät sisältönsä koh-tuullisen hyvin tavallisissa kotiolosuh-teissa, mutta valokuvien säilyminen tun-tuu olevan joskus onnen kauppaa. Ne ovat herkemmin tuhoutuvia, joten niiden säilyttämiseen kannattaa kiinnittää eri-tyistä huomiota.

5inkeriläisten viesti

linen valo haalistaa. Jos valokuvia ha-lutaan pitää esillä, ne kannattaisi sijoit-taa niin, että suora auringonvalo ei pääse paistamaan niihin. Parasta olisi kuitenkin säilyttää valokuvia pimeässä ja ottaa ne esille vain silloin kuin niitä katsellaan. Kehyksiin kiinnitetyt valokuvat voisi si-joittaa asunnon hämärämmille seinille. Suora auringonvalo voi sisältää niin pal-jon valo- ja lämpöenergiaa eri päivän- ja vuodenaikoina, että valokuvat ennen pit-kää haalistuvat.

Olosuhteiden raju vaihtelu on valoku-ville vaarallista. voimakkaasti muuttuva lämpötila tai kosteus nopeuttaa haalistu-mista ja kellastumista. Seinällä tai kaa-pin päälle sijoitettu valokuva voi joutua alttiiksi voimakkaasti vaihteleville olo-suhteille, valolle ja lämmölle ja toisaalta tuuletusikkunasta puhaltavalle kylmälle ja kostealle. Jos valokuvia haluaa pitää esille, arvokkaimmista voisi teettää va-lokuvaliikkeessä kopion ja säilyttää alku-peräistä jossain piilossa. Nykytekniikalla kopioista voidaan tehdä niin paljon alku-peräistä muistuttava, että eroa ei helposti huomaa. Jos kopio tehdään, alkuperäinen kannattaa aina säilyttää tallessa, vaikka se olisi jo haalistunutkin.

Liiallinen kosteus ja liiallinen kuivuus ovat siis haitallisia valokuville. Paperiva-lokuvien ja negatiivien pinnalla on emul-siokerros, jossa kuvan muodostavat hiuk-kaset ovat. Tämä emulsio on yleisimmin tehty gelatiinista. Se on eläinten luista ja nahkasta keittämällä valmistettua liivatet-ta. Orgaanisena aineena se voi homehtua liian kosteassa ja toisaalta kuivua kippu-ralle ja halkeilla liian kuivassa. Suomen olosuhteissa asuinhuoneistojen kosteus voi laskea talvella jopa alle 20 suhteelli-sen kosteusprosentin, joka on liian kuivaa vanhoille kuville. Jos valokuvat tai valo-kuva-albumit olisivat esimerkiksi kome-rossa, tai jossain laatikossa avohyllyn si-

Tulipalon jälkeen jäljennöskuvattu valokuva.

jaan, ne eivät ehkä ehtisi kuivua talven kuivimpaan aikaan liikaa. Katselun jäl-keen ne kannattaa palauttaa heti säilytys-paikkaan.

väri- ja mustavalkoisten paperikuvien ja negatiivien säilytysmateriaalit, albumit ja suojakuoret, vaikuttavat myös kuvien säilyvyyteen. Joskus huomataan, että osa 1970-luvun alun värivalokuvista on säily-nyt paremmin, vaikka ne olisivat samasta valmistuserästä, kuin huonosti säilyneet-kin. Tähän voi olla syynä se, että nii-tä ei ole otettu esille ollenkaan, vaan ne ovat saaneet olla pimeässä ja suhteellisen muuttumattomissa olosuhteissa. Ehkä ne ovat olleet kuvan ottajan mielestä epäon-nistuneita ja ne on jätetty lojumaan laati-kon pohjalle. Siellä ne ovat olleet tiiviisti toisiaan vasten ja haalistuneet ehkä vain reunoista. Reunojen haalistuminen johtuu

inkeriläisten viesti6

esimerkiksi siitä, että näiden valokuvien ympärillä on ollut pakkausmateriaaleista tai säilytyslaatikosta haihtuvia haitallisia aineita, jotka ovat päässeet vaikuttamaan ainoastaan kuvapinkan reunoilla.

värivalokuvien yleistyttyä yleistyi-vät myös muoviset valokuva-albumit ja muoviset valokuvien säilytysmateriaalit. Useimmiten näissä on käytetty muovin pehmennysaineita, jotka ovat valokuvil-le haitallisia. valokuva-albumeiden muo-visten välilehtien liima on myös voinut aiheuttaa haalistumista. Samoin albumin valmistusmateriaalina käytetty pahvi on voinut olla valokuville liian hapanta tai epäpuhdasta sisältäen haitallisia haihtu-via aineita.

Kaikki materiaalit ja aineet, jotka ovat kosketuksissa valokuviin voivat olla - tai voivat olla olematta haitallisia. Mistä sit-ten tietää milloin valokuvat ovat vaaras-sa? Ikävä kyllä valokuvien säilytykseen tarkoitettujen tarvikkeiden turvallisuut-ta ei voi silmämääräisesti arvioida. Kun hankkii uusia valokuva-albumeita tai säilytyslaatikoita, kannattaa pyytää apua esimerkiksi valokuvaliikkeestä tai hyvin varustetusta kirjakaupasta. valokuva-al-bumien pitäisi olla valmistettu happova-paasta, erityisesti valokuvia varten val-mistetusta ja niille turvallisesta pahvista tai kartongista. valokuvat kannattaa kiin-nittää albumiin erityisesti tätä tarkoitus-ta varten valmistetuilla valokuvakulmil-la. valokuvien liimaaminen taustastaan ei ole suositeltavaa. valokuvien tausta-puolelle ei saisi myöskään kirjoittaa ta-vallisella tussilla tai mustekynällä. Jos taustaan merkitseminen on välttämätön-tä, pitäisi käyttää tätä varten valmistet-tua kynää (tai lyijykynää, jos se tarttuu).

Merkintä kannattaa tehdä varovasti va-lokuvan taakse reunaan, jotta kuvapuo-len pinta ei vaurioituisi. Jos näyttää siltä, että albumiin kiinnitetyt valokuvat alka-vat haalistua, ne kannattaisi siirtää parem-pilaatuisiin albumeihin.

valokuvat voivat vaurioitua myös niitä käsiteltäessä. Likaiset tai kosteat sormet jättävät jälkiä valokuvan pintaan. Kuva-alan koskettamista pitäisi siis yrittää vält-tää. Jos vanhat valokuvat alkavat olla huonossa kunnossa, ne voi jäljennyttää valokuvausliikkeessä. Alkuperäiset arvok-kaat valokuvat voi laittaa parempaan tal-teen ja näyttää vieraille vain kopioita. Tait-tuneita tai murtuneita kuvia ei saisi yrittää korjata teipeillä tai liimalla. Niissäkin on usein valokuville haitallisia aineita.

Kotialbumit voivat sisältää paljon kiin-nostavaa tietoa, joten niitä kannattaa vaa-lia. valokuviin tallentuu usein myös jotain sellaista, jota kuvaushetkellä ei huomattu; osa kylämaisemaa, yksityiskohtia raken-nuksista ja muita mielenkiintoisia seik-koja. Olisi tärkeää tallentaa tietoja kuvien yhteyteen myös niissä esiintyvistä hen-kilöistä, kuvauspaikoista ja -jasta. Ilman niitä tallennetut hetket voivat jäädä vail-le merkitystä ja ansaitsemaansa paikkaa historian virrassa.

Joskus valokuvat voivat joutua hyvin-kin äärimmäisiin olosuhteisiin. Oheinen valokuva on pelastettu tulipalosta. Se on vaurioitunut kuumuuden, savun ja höyrys-tyneen sammutusveden vaikutuksesta. Se on jäljennöskuvattu heti tulipalon jälkeen, jotta kuvan informaatio – tai se mitä siitä on jäljellä – saataisiin tallennettua. Kuu-muus, kosteus ja erilaiset haihtuvat kaasut ovat valokuville kohtalokkaita, niin suuri-na, kuin pieninäkin annoksina.

7inkeriläisten viesti

Helsingin seudun Inkeri-seuran syysterveiset

oli, että konferenssin avulla ihmiset eri puolilta maailmaa, saivat osallistua kes-kusteluun, jossa löydettiin paljon yhteisiä ongelmia, mutta myös ehdotuksia niiden ratkaisemiseen. Tämän lisäksi löytyi pal-jon yhteistyökumppaneita. Jatkossa Pie-tarissa toimiva Komin lähetystö lupasi järjestää vastaavanlaisia videokonferens-seja teemoittain, mikä mielestäni on hyvä ajatus, koska kaksi tuntia aikaa ei riittänyt laajan asiaan käsittelyyn.

Mitähän syksy tuo tullessaan?Lokakuussa seuramme osallistuu venä-jällä toimivan Nuori Karjala-organisaati-on järjestämään nelipäiväiseen seminaa-riin Petroskoissa. Seminaarin teemana ovat baltialais-suomalaisten kansojen musiikkisoittimet: perinteet ja nykyai-ka. Lisäksi 22. lokakuuta osallistumme Helsingissä järjestettävään kansainväli-seen seminaariin, joka pidetään suoma-lais-ugrilaisten kansojen nuorten liiton 20 v. juhlan kunniaksi.

Muuta seuramme syksyistä ja talvista toimintaa ovat mm. Inkirin Soikkolassa, viistinän kylässä syntyneen paimensoit-tajan, soitinrakentajan ja muusikon Tep-po Revon elämästä kertova konsertti ja Karjalatalolla pidettävä joulujuhla lau-luineen, leikkeineen ja esiintymisineen. Näistä tarkemmin Inkeriläisten viestin ta-pahtumakalenterissa.

Toivotamme kaikkia lämpimästi tervetul-leeksi ja oikein hyvää syksyn jatkoa

Helsingin seudun Inkeri-seura ry

Anitta Iline

Terveisiä Helsingin seudun Inkeri-seuras-ta. Hellekesä on takana, kesäjuhlat sekä kesälomat ovat pidetty ja nyt jatketaan matkamme kohti syksyä. Syksy on mie-lestäni vuoden paras aika, koska luonto on silloin kauniimmillaan!

Takanani on pari reissua, joista ovat jääneet hyvät muistot, jotka haluaisin jakaa kanssanne. Ensimmäinen matka-ni suuntasi kohti Inkeriä, Jalkkala-ky-lään, jossa pidettiin suomalais-ugrilais-ten kansojen festivaali. Tapahtumassa oli mukana edustajat Komista, Tveris-ta, Karjalasta, Suomesta sekä Pietarista ja sen lähiöstä. Lämmin, kotoisa tunnel-ma vallitsi festivaalilla. Sain nauttia kau-niista lauluista, elävistä tanssiesityksestä, hyvistä leivonnaisista ja iloisesta seuras-ta! Mieluisinta oli nähdä Sestroretskin In-keri-liiton lasten laulu- ja tanssiryhmän ”Svetljachki”, joka esitti kauniisti ja elä-västi inkeriläisiä ja suomalaisia lauluja ja tansseja. Oli kiva myös tutustua ihmisiin, jotka, samoin kuin minä, haluavat säilyt-tää oman kulttuurinsa ja perinteensä. Oli mukavaa vaihtaa heidän kanssaan muu-tama sana tulevaisuuden suunnitelmista.

Parin viikon kuluttua festivaalin jäl-keen sain osallistua Pietarissa toimivan, Komin lähetystön järjestämään video-konferenssiin, jonka keskusteluaiheena oli yhteistyön näkökanta Komin, Pieta-rin sekä sen lähiön suomalais-ugrilaisten kansojen välillä. Osallistujilla oli paljon kerrottavaa ja esitettävää. Konferenssis-sa keskusteltiin suomalais-ugrilaiskan-sojen perinteen, kulttuurin ja kielten säi-lyttämisestä ja kehittämisestä. Tärkeintä

inkeriläisten viesti8

”Meikäläiset” inkerinsuomalaisetta vaiettiin neuvostoaikaisten vainojen ja sodan jälkeen kiinni jäämisen pelon ta-kia visusti. Heidän lapsensa oppivat ole-maan puhumatta asiasta. Opiskeltuani Inkerin historiaa, olen pikkuhiljaa tullut kaivaneeksi omia juuriani esiin. väitös-kirjan alkuvaiheessa huomaankin oleva-ni nyt itse sen kysymyksen äärellä, mitä niillä teen.

Meikäläiset, historiikki Tarton inkerin-suomalaisista, kääntää esiin sivun inke-riläisyydestä, josta minulla ei ole tähän asti ollut juuri minkäänlaista käsitystä. Se kertoo viron inkerinsuomalaisten ju-listautumisesta omaksi etniseksi ryhmäk-seen aikana, jolloin muuttunut ilmapiiri antoi mahdollisuuden tulla ulos kuoresta ja kuulua rohkeasti etniseen vähemmis-töön. Suomessa inkeriläisistä oli ollut hyvin vähän puhetta, mutta president-ti Koivistolta ja Holkerin hallitukselta ei puuttunut ymmärtämystä ja hyväksyntää viron inkerinsuomalaisten vetoomuksel-le lähemmästä yhteistyöstä sukulaiskan-san kanssa.

Meikäläiset saa miettimään millainen on ollut tilanne Suomeen jääneiden in-keriläisten keskuudessa. voiko viron in-keriläisistä ottaa mallia vai voiko näillä kahdella samaan etniseen ryhmään kuu-luvalla osapuolella olla niin erilainen, yh-teistyön esteen muodostava sotavuosien historia? Ovatko paluumuuttajat tuoneet uusia yhteisöllisyyden tuulia ja toimin-tamalleja naapurimaista? Onneksi Suo-mestakin löytyy aktiivisia toimijoita in-keriläisen kulttuurin saralla pitämään yllä inkeriläistä identiteettiä.

Omat kokemukseni kertovat vaikene-misesta, mutta kuinka kauan se jatkuu? On surullista ajatella, että osa suomalais-

Sanna Leskinen

Muistan, kuinka lapsena minulle kerrot-tiin isoisän olevan kotoisin Inkerinmaal-ta, venjoelta. Olin kovin pettynyt kun en kartasta löytänyt kumpaakaan. Ihmette-lin missä ihmeessä se Inkeri oikein on. Jos en myöhemmin olisi lähtenyt luke-maan historiaa yliopistoon ja sen takia löytänyt isoisäni tarinoinnista suvun eri-tyislaatuisia juuria, en todennäköises-ti edelleenkään tietäisi inkeriläisyydestä sen enempää.

Isoisäni tuli Suomeen perheensä kans-sa 1940-luvun siirroissa ja jäi tänne. Ky-syttäessä kumpaa hän on inkeriläinen vai suomalainen, vastaus on topakka: suo-malainen. Äitini kieltäytyi aluksi edes keskustelemasta sukujuuriinsa liittyvis-tä asioista, vedoten siihen, että häntä oli koulussa ryssitelty eikä hän halua puhua niistä asioista. Niinpä minä, kolmannen sukupolven edustaja palasin itse asiaan ottamaan selvää juuristani. Minun tun-temani inkeriläisyys on vaikenemisen ja valtaväestöön sulautumisen kulttuuria. Ymmärrettävistä syistä Suomeen jääneil-le inkeriläisille jäi pelko pakkopalautuk-sesta Neuvostoliittoon ja omasta taustas-

9inkeriläisten viesti

ta historiaa inkerinsuomalaisten osalta unohtuu sen takia, ettei ”ulkopuolisten” kanssa tule puheeksi oma tausta ja eri-laiset sukujuuret. Onko Suomen inkerin-suomalaisten yhteisöllisyys osittain sitä, että jos satutaan vahingossa huomaamaan että kuulutaan samaan etniseen vähem-mistöön, sovitaan, ettei kerrota siitä ”ul-kopuolisille”? Toivottavasti olen vääräs-sä. Kaikkien kuuluisi voida olla avoimesti ylpeitä omista sukujuuristaan.

Monipuoliseen (ja kaksikieliseen) his-toriikkiin ovat kirjoittajina oman panok-sensa tuoneet toiminnan keskiössä olleet henkilöt. Inkerinsuomalaisten seuran pu-heenjohtajana toiminut Anatoli Schultz kirjoittaa inkerinsuomalaisten oman kult-tuuritoimen alkamisesta sekä varsinaisen seuran perustamisesta, sen perusperiaat-teista ja vaatimuksista sekä inkerinsuo-malaisten oman seuran vaikutuksista yh-teiskuntaan. Inkerinsuomalaisten seuran vaikutus oli alusta alkaen uraa uurtava in-kerinsuomalaisten yhteistoiminnan edis-täjänä koko viron alueella.

Inkerinsuomalaisten tilanteeseen vi-rossa vaikuttaneen Suomi-Seura ry:n toiminnasta on kirjoittanut seuran toi-minnanjohtaja Martti Häikiö. Hän selvit-tää seuran toimintaa inkerinsuomalaisten hyväksi tehdystä työstä ja avustuksesta. Historiikissa käsitellään myös inkerin-suomalaisen kulttuuria ja perinnettä nii-tä tutkineiden asiantuntijoiden toimesta. Perinteen keräyksestä kertoo Kaja Sc-hultz, inkerinsuomalaisten tansseihin lu-kijan perehdyttää Juha-Matti Aronen ja Kiuru-kuoron toimintaan Kasperi Hasa-la. Esimerkin inkerinsuomalaisesta mur-teesta antaa Maria Abramova. Historiik-kiin on myös lisätty muutama esimerkki inkerinsuomalaisten kohtaloista Inkerin-maalla ja virossa. Myös Tarton suomalai-selle seurakunnalle löytyy kirjoittajansa Kasperi Hasalan toimittamana. Meikäläi-

set antaa kuvan aktiivisesta inkerinsuo-malaisten toiminnasta ja yrityksestä pitää oma kulttuuri ja kieli hengissä muuttu-vassa maailmassa. Kirjasen lopussa oleva kuvamateriaali kertoo toiminnassa muka-naolijoiden innostuksesta omaan kulttuu-riperintöönsä.

Anatoli Schultz johdannossaan toteaa kuitenkin virossa ja varmasti Suomes-sakin pätevän tosiasian, että toiminta on vaarassa hiipua sukupolvien vaihtumisen myötä. virossa vanhempi, sodan elänyt inkeriläissukupolvi, saa voimavaransa omista konkreettisista kokemuksistaan ja muistoistaan Inkerinmaalta, heidän lap-sensa taas vanhempiensa innostuksesta. Sukupolvien vaihtumisen myötä koske-tuspinta alkuperäiseen inkeriläisyyteen kuitenkin auttamattomasti heikkenee. El-lei nuorempaa sukupolvea saada innostu-maan juuristaan ja liittymään mukaan toi-mintaan, perinnettä ja kieltä uhkaa niiden unohtuminen maailman muuttuessa.

Kirjoittaja on Suomen historiaa opiskellut filosofian maisteri.

Kuolinilmoitus

Helvi OthmanOs. Kiippas. 29.01.1924 Tuutarik. 11.08.2010 Turku

Kaipaamaan jäivät sukulaisetSuomessa, Ruotsissa ja venäjällä.

Siunattu hiljaisuudessa.

inkeriläisten viesti10

Elokuinen Hatsinan matka 27.–29.8.2010

Ihailimme Terijoella Repinin taidetta ennen kuin jatkoimme matkaa sateisessa kelissä. Saavuimme illalla hotelli ”Rem-bazaan” kaatosateen saattelemana. Olim-me matkasta uupuneita, mutta muutoin varsin tyytyväisiä.

Aloitimme lauantaipäivän nauttimalla aamupalaa Hatsinan kirkossa ennen kuin suuntasimme kohti Skuoritsaa ja Marian vanhainkotia. Meidät otettiin vanhainko-dissa vastaan sydämellisen lämpimästi. Annoimme tuomisemme ja asettauduim-me hartauteen. Hatsinan pastori, Antti Tuhkanen, piti hartauden. Hän oli tullut Petroskoista ja puhui suomea täydellises-ti suomalaisten sukujuuriensa takia. vei-sasimme virsiä, rukoilimme vanhuksien kanssa ja nautimme Herran pyhän ehtool-lisen. Paikan johtaja kertoi, että talossa eli 29 vanhusta. Inkeriläisten eläke on niin pieni, ettei se riitä kustannuksien kattami-seen ja näin enemmistö talon asukkaista oli venäläisiä, joiden eläke on vähän in-keriläisiä parempi.

Skuoritsasta jatkoimme Siiverskaan. Kävimme Olga Smirnovan kodissa har-taushetkellä ja päiväkahveilla. Aika tun-tui kuluvan kovin nopeaa. Kello oli jo lä-hemmäs seitsemän, ennen kuin jatkoimme seuraavaan kohteeseen. Olimme aikatau-lusta myöhässä ja meitä odotettiin Taait-san palvelukodissa. Saimme vähän tuohtu-neen vastaanoton, sillä olimme niin paljon myöhässä, että vanhukset oli jo laitettu sänkyihin. Kävimme kuitenkin tervehti-mässä heitä vuoteiden ääressä. Huonoja näyttivät kovasti olevan. Joku itki surkeas-ti kuollutta tytärtään ja toinen kaipasi pois-sa olevaa poikaansa. Yhdelle Katerinalle puimme villasukat jalkaan. Muutamalle

Maria Lahti

Läksimme elokuiselle Hatsinan matkalle aikaisin perjantaiaamuna. Launeen seu-rakunnan järjestämälle matkalle oli il-moittautunut 33 henkilöä, joiden lisäk-si mukana oli myös viisi kotikonnuilleen matkaavaa kerholaista. Aamu valkeni pil-visenä ja säätiedotuksessa oli luvattu sa-detta Hatsinan maisemiin. Koiviston lin-ja-auto lähti urhoollisesti kuljettamaan meitä sateiselle retkellemme.

Ajelimme innoissamme kohti rajaa, vaikka tullimuodollisuudet jännittivät meitä kovasti. Kaikki sujui kuitenkin on-neksi mallikkaasti. Olimme päättäneet kiertää Hatsinaan Kelton kautta, vaikka suorempi ja nopeampikin reitti olisi ollut. Päädyimme tähän kuitenkin siksi, että osa ryhmästämme oli Keltolta päin kotoisin ja näin he pääsivät näkemään kotikontu-jensa maisemat matkan aikana. Yllätyim-me siitä kuinka Keltto oli kasvanut. Sinne oli kohonnut melkein pilvenpiirtäjän ko-koisia rakennuksia. Mietimme, että eihän meillä Suomessakaan taida olla noin kor-keita taloja. Pietari varmastikin laajenee maaseudulle kaupungin käydessä ahtaak-si ja näin pienemmät kylät ja kaupungit kasvavat vuosien varrella.

Palasimme pääväylällemme eli niin sanotulle rantatielle, joka vie Hatsinaan. Meidän oli tarkoitus syödä Seljankakeit-toa Terijoella, mutta etukäteistilauksesta huolimatta ruoka ei ollut valmiina. Mie-leen tuli toteamus, että ”venäjällä mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy”. Olimme jo lähteä jatkamaan matkaa, mutta päätim-me kuitenkin jäädä odottamaan keittoa. Odottelumme palkittiinkin ruhtinaalli-sesti, sillä keitto oli lopulta oikein mais-tuvaista eli kaikki nimenomaan järjestyi.

11inkeriläisten viesti

vanhukselle annoin vähän suklaata. van-husten surkea olemus tuntui sydänalassa ja mietin sitä, kuinka hyvin meillä sentään on asiat. Olisin halinut vanhuksia pidem-pääkin, mutta hoitaja hoputti matkaan. Jat-koimme kohti Hatsinan yöpaikkaamme. Päivä kului puolille öille ennen kuin osa-simme hiljentyä unenmaille.

Sunnuntaina nautimme taas aamupa-lan kirkolla ja seurasimme kello kymme-nen messua. Yllätykseksemme Tuutarista tuli paikalle kuoro ja muutama muusikko. Kirkonmeno sai mukavasti vähän lisävä-riä esityksestä. Olisipa meilläkin joskus näin, ajattelin. Rohkaistuimme toisten esimerkistä esiintymään ja esitimme yh-teislauluna virren ”Jeesus, Sä ainoa…”.

Pitkät istumamatkat kävivät vähän matkalaisten voimille ja yksi jos toinen-kin meistä osti kaupasta suonenvetolää-kettä. Matkaan ei ollut mahdutettu tar-peeksi jaloittelutaukoja, mutta toisaalta aikataulumme oli niin tiukka ja tärkeitä paikkoja niin paljon, ettei jaloittelulle oli-sikaan oikein jäänyt aikaa.

Suuntasimme seuraavaksi päivällisek-si Mariankirkkoon, Pietariin. Paikalla oli

myös kerhomme oma Aili Saltikova. Me-nimme hiljaa kirkkoon, koska siellä oli meneillään venäläinen jumalanpalvelus. Kauniita virsiä tuntui olevan heilläkin.

Paluumatkalla poikkesimme vielä os-telemaan kotiin viemisiksi mm. tunnetus-ti hyvää venäjän leipää. Rajaa lähestyt-täessä kerrottiin taas kauhutarinoita siitä, kuinka jotkut olivat joutuneet seisomaan tullissa viisikin tuntia. Rajanylityksem-me sujui kuitenkin taas nopeasti ja raja-miehet olivat kovin ystävällisiä. Rajan jälkeen lauloimme täysin rinnoin: ”Ko-timaani ompi Suomi, Suomi armas syn-nyinmaa...” Kaikki oli sujunut hyvin ja pääsimme onnellisesti kotiin. Matka oli antoisa. Saimme seurata jänniä ja jopa sy-däntä särkeviä esityksiä ja nauttia suures-ta määrästä ns. hengen tuotteita. Muistan lämmöllä kaikkia osallistuneita ja matkal-la tapaamiani ihmisiä. Sydämelliset kii-tokset kaikille mukana olleille.

Järjestäjä Launeen seurakunta,Kohde Hatsinan kummiseurakunta.

Vastaavat henkilöt Tapio ja Eila Nieminen sekä Marja Leena Vierumäki.

Wladimir Kokko

Uutiskolumnistin kannanotto

Inkerinsuomalaisen kesähommiaJokainen tietää hyvin, kuinka kesäai-kaan maaseudulla riittää täitä. Näin on minullakin. Omistan Keltossa perinnök-si saamani 15 aaria maata vanhoine in-keriläistaloineni. Leikkaan kesäisin ker-ran viikossa mökin nurmikot ja hommaan menee normaalisti kolme tuntia. Tehdes-säni tätä työtä muistelen aina sitä, kuinka

10–15 vuotta sitten tontilla oli vähintään 10 aarin perunapelto, kasvihuone ja kas-vipenkkejä. Koko suku kasvatti ahkeras-ti Aron kylässä perunoita ja teki näin sitä samaa, mitä Kelton suomalaiset ovat teh-neet vuosisatojen ajan. Lapsuuden muis-toissani on isoäidin lehmä ja sen antaman maidon verraton maku. Elimme ja teim-me maalla sitä mitä pitkin. Äijääni var-masti naurattaisi nykyinen juoksemiseni nurmikoilla sähköisen leikkurin perässä.

Elämä on muuttunut niin, etteivät in-kerinsuomalaiset enää harrasta perinteisiä elinkeinoja. Heillä ei ole lehmiä ja hyvin

Uutisia ikeristä

inkeriläisten viesti12

että Suomen ja venäjän välisten siltojen rakentajien rooli sopii inkerinsuomalai-sille parhaiten.

Pyhiinvaellus ympäri InkeriäEnsi vuosi on juhlavuosi Inkerin kirkol-le, sillä kirkkomme täyttää tuolloin 400 vuotta. Tämä ajanlasku on alkanut vuon-na 1611, kun Lempaalaan perustettiin In-kerinmaan ensimmäinen pysyvä luterilai-nen seurakunta.

Kirkon nuoret omistivat tulevalle vuo-sijuhlalle kolmen päivän pyhiinvaelluk-sen Inkerissä 23.–25. heinäkuuta. Oppai-na toimivat piispa Aarre Kuukauppi ja pastori Arvo Survo. Iso ryhmä vieraili niin toimivissa kirkoissa kuin kirkkoraunioil-lakin. Pyhän Marian seurakunnan lapsi- ja nuorisotyön johtaja Maria Savitskajan mielestä juuri jumalanpalvelus Molosko-vitsan kirkkoraunioilla oli mieleenpainu-vin. Savitskaja oli osaltaan mahdollista-massa illanviettoa Tyrön kirkossa, jossa Pietarin kirkkonuoriso järjesti retkeläi-sille hauskan ja antoisan ohjelman. Moni muistaa vielä piispa Kuukaupin ja pasto-ri Survon tietokilpailun ”Kuka tahtoo oi-keaksi inkeriläiseksi?”

Unohtumattoman Inkeri-kierroksen tehneet nuoret alkoivat heti suunnitella seuraavaa retkeä ensi vuodelle.

Setukaisten juhlat uuden statuksen merkeissä

Angelina Taran

Heinäkuussa Pihkovan alueen luoteispuo-lella asuvat setukaiset (noin. 300 henkeä!) saivat venäjän federaation vähälukuisen alkuperäiskansan statuksen. Tämä loi po-sitiivisen pohjan myös setukaisten elokui-sille festivaaleille, jotka pidettiin jo kol-matta kertaa.

Pääjuhlat olivat Sigovan kylässä ja avajaisissa soi Leelo kansanlaulu, jonka

harvoin joku heistä vielä istuttaa perunoi-ta. Mielestäni olemme tulleet tähän tilan-teeseen siksi, että Neuvostoliitossa valtio-valta tuhosi systemaattisesti maataloutta pakkokollektivisoinnin ajoista alkaen. Tämän lisäksi Pietarin kaupungin lähei-syys on nähdäkseni vaikuttanut perintei-sen maatalouden katoamiseen. Inkerin kylistä oli helppo päästä töihin ”linnan” tehtaille, missä työtä tehtiin vain 8 tuntia päivässä ja kesällä päästiin lomalle. Oli mahdollista lähteä opiskelemaan Pieta-rin korkeakouluihin, joista valmistuttua ei lypsäminen enää kiinnostanut. Keltos-tani näyttää tulleen uusrikkaiden datša-alue, jossa rakennusala on paljon kannat-tavampi kuin perunaviljely.

Nyky-Inkeri ei muistuta yhtään tuota vanhaa maata, jossa esi-isämme kynsi-vät, kylvivät ja lauloivat ihania lauluja. Meidän vähälukuisten inkerinsuomalais-ten täytyy löytää uusi paikka tästä uudes-ta yhteiskunnasta. Mutta onko sellaista olemassa? Moni ei aio edes etsiä, vaan muuttaa Suomeen uskoen hyvinvoin-tiyhteiskunnan kotouttamis-potentiaa-liin. Mielestäni sopivia paikkoja inkerin-suomalaisille löytyy kuitenkin täältäkin. Meillä on selvät valtit: suomalaisen kult-tuurin ja kielen tuntemus. Ne helpottavat työllistymistä suomalaisiin yrityksiin tai aloille, joissa tarvitaan näitä taitoja. Tun-nen useita inkerinsuomalaisia oppaita, jotka työskentelevät kesäisin Pietarissa suomalaisten ryhmien parissa. Kesä on myös kansainvälisten seminaarien aikaa ja tulkeilla on tuolloin työruuhka. ”Kesäl-lä työtä tekee muurari” ja YIT:n työmailla Pietarissa taas tavataan maamiehiä.

Edesauttaen Suomen ja venäjän välis-ten suhteiden kehitystä pystymme par-haiten saamaan kansallemme uuden yh-teiskunnan aseman. Oikeastaan siihen ei vaikuta edes asuinpaikka. Olen huoman-nut useiden Suomessa menestyvien in-keriläispaluumuuttajien tekevän bisnestä venäjän suuntaan. Korostan vielä kerran,

13inkeriläisten viesti

UNESCO on laskenut maailman kulttuu-riperintöön. Sateisesta ilmasta huolimat-ta satoja ihmisiä oli saapunut juhlimaan. Myös pietarilainen perinneyhtye Korpi sai tänä vuonna kutsun setukaisten kan-sanjuhlille. Yhtyeen esityksestä pidettiin niin paljon, että kutsu uusittiin ensi vuo-delle. Setuseuran puheenjohtaja Helje Ma-jak mainitsi, että perinneyhtyeemme lau-luista kuuluu setukaisille jotakin omaa ja lempeä.

Inkerikeskus täytti 15 vuottaInkerikeskus aloitti toimintansa vuonna 1995 usean inkeriläisjärjestön aloittees-ta ja Suomen työministeriön ja Helsingin kaupungin tuella. Alusta alkaen pääta-voitteina on ollut auttaa inkerinsuomalai-sia paluumuuttajia kotoutumaan uuteen yhteiskuntaan ja koordinoida inkeriläis-toiminta pääkaupungin seudulla. Kes-kuksen perustajista ainakin Rudolf Pakki ja Helena Miettinen olivat mukana yh-distyksen 15-vuotisjuhlilla 10. syyskuu-ta Paavalin seurakuntatalon tiloissa. On-nistuneeseen konserttiin osallistuivat niin paikalliset esiintyjät kuin vieraat virosta. Konsertin aikana juontajat Toivo Tupin ja Anja Wacklin tutustuttivat taitavasti ylei-sön Inkerikeskuksen historiaan. Tuulistul-

lan esiintyessä muisteltiin yhdessä Arvi Kemmpiä. Onnittelupuheita oli paljon. In-kerin Liiton puolesta puhui pj Wladimir Kokko. Lopussa Inkerikeskuksen toimin-nanjohtaja Laine Huttunen kiitti osallistu-jia ja kutsui vieraat kahvipöytään.

Potuskoja muistoksiMuistityynyistä on jo tullut Inkerin kult-tuuriseuran tuotebrändi. Potuskapajoja, joissa valokuvat muuttuvat tyynyiksi, pi-detään jo monissa paikoissa. Syyskuussa kulttuuriseura kävi pitämässä pajan Py-hän Marian kirkon kryptassa. Pietarin In-kerin Liiton vanhustyöryhmän johtajan, Nina Nizovan mukaan, osallistujia ei ol-lut vaikeaa saada koolle, sillä käsitöitä harrastetaan samoissa tiloissa aktiivises-ti. Pajassa muisteltiin valokuvien esiin nostamia vanhoja aikoja ompelukonei-den säestäessä surinallaan.

Lyhyet uutisetvenäjän pääministeri vladimir Putin vie-raili 20. syyskuuta Inkerinmaalla. Hän tu-tustui kouluateriatuotantoon Kolonistan kylässä lähellä Kelttoa. Pääministeriä odotettiin myös Kelton koulussa, mutta sinne Putin ei päässyt tulemaan.

Korpi esiitymässä Setumaalla.

Kuv

a M

ilen

a Si

mon

ova

inkeriläisten viesti14

TapahtumakalenteriIlmoittajille

Jotta tapahtumakalenteriin toivotut järjestöjen ilmoitukset ehtisivät painoon, tulee ne lähettää toimitussihteerille, postitusmuodosta riippumatta, siten, että ne ovat perillä viimeistään lehden kakkossivulla ilmoitettuna aineiston vastaanottopäivänä.

Turun seudun Inkeri-seuran tapahtumia

Bessede-hetket jatkuvat Palvelupistees-sä joka kuukauden 1. ja 3. perjantai klo 13.00 Irma Kapasen vetäminä. Tervetu-loa viettämään teehetkeä vapaan keskus-telun merkeissä.

Hallitus kokoontuu joka kuukauden en-simmäisenä maanantaina klo 16.30 Pal-velupisteessä, Uudenmaankatu 1. Jos teil-lä on asioita, joita haluaisitte hallituksen käsittelevän, ottakaa yhteyttä hallituksen jäseniin tai Palvelupisteeseen.

Hyvinkään Inkeri-kerhon tapahtumia

Tiedustelut Irja Pelkonen, inkerikerho@gmail.com tai p. 040 550 5712

7.11.2010 klo 14 Hyvinkään kirkon ylä-sali. vieraaksemme saapuu Hatsinan el. kirkkoherra Arvo Soittu ja kotkalaisia in-kerinsuomalaisia.

5.12.2010 klo 14 seurakuntakeskukses-sa perinteinen joulujuhla. Jäsenille ateria on ilmainen. Arpajaiset, joihin toivotaan lahjoituksia.

Kokouskutsu

Suomen Inkeri-liitto ry:n s

ääntömääräinen

syyskokous

pidetään lauantaina,

marraskuun 20. päivänä 2010 klo 14.00

Karjalatalolla, Inkeri kodissa

Käpylänkuja 1, 00610 Helsinki

Kokouksessa käsitellään säännöissä

syyskokoukselle määrätyt asiat.

Äänivaltuutettuja ovat v. 2010

jäsenmaksunsa maksaneiden

jäsenjärjestöjen valtuuttamat henkilöt

sekä ne hallituksen hyväksymät

henkilöjäsenet, jotka ovat maksaneet

v. 2010 jäsenmaksunsa.

Hallitus

15inkeriläisten viesti

TapahtumakalenteriLahden seudun Inkeri-seuran tapahtumia

Vuoden 2010 toimintaKerhoillat joka kuukauden toinen maa-nantai alkaen klo 15.00 Lutherin kirkko, Vuorikatu 37

8.11. Kerhoilta

5.12. Joulumatka KangasalalleKerhoilloista ja kokouksista tiedustelui-hin vastaa Maria Lahti p. 0400 841 741

Seukot

Tiedustelut: Pirkko Huurtop. (09) 783 391 tai 0400 748 318

Inkerikoti, KarjalataloKäpylänkuja 1, 00610 Helsinki

Helsingin seudun Inkeri-seuran tapahtumia

Tiedustelut Toivo Tupinp. 040 578 3894

Syksy/talvi 2010La 30.10. klo 14.00 Kuukausikokous

Su 07.11. klo 16.00–18.00 Teppo Revon elämästä ja toiminnasta kertova tilaisuus ja konsertti. Ohjelma 5 €. Repo on Inke-rin Soikkolassa 1800-luvun loppupuolella syntynyt paimensoittaja. Konsertissa esi-tetään hänen sävelmiään. Paikka: Karja-latalo, Yläsali (2 krs).

Su 28.11. klo 14.00 Kuukausikokous

Filosofian lisensiaatti Sinikka Haapaniemi väittelee

Helsingin yliopistossa lauantaina 13. Marraskuuta 2010 kello

10.00

otsikolla ”Kirkko sydämessä. Uskonnon muokkautuminen ja individuaatti

inkerinsuomalaisten elämänvaiheissa 1900-luvulla”.

– – –

Väitöstilaisuus pidetään yliopistolla osoitteessa

Fabianinkatu 33, 3. Kerros, Auditorium XIV.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja kuuntelijat ovat tervetulleita.

Su 05.12. klo 14.00–16.00 Joulujuhla Karjalatalolla. Yläsali (2. krs)

Kuukausikokoukset pidetään osoitteessa:Inkerikoti, KarjalataloKäpylänkuja 1, 00610 Helsinki

Inkerikeskuksen tapahtumia

www.inkerikeskus.fiInkerikeskus ryHämeentie 103 A, 00550 Helsinki

Inkerin kulttuuriseuran tapahtumia

Yhteystiedot ja tiedustelut:Inkerin Kulttuuriseura ry.Wallininkatu 7, 00530 Helsinkip. (09) 2733 225 klo 10–16.00Sähköposti:posti@inkeri.com/toimisto@inkeri.com

levitä inkeri-tietoa

• Kirjallisuutta

Gild, LeonidInkerinsuomalaisten kohtalo 20 €

Häkkinen, Juho Siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan, I-II, 15 €

Kalevalaseuran vsk. 69–70 Inkerin teillä, 11,50 €Maria Luukan laulut ja loitsut, 6,50 €

Krifors, LarsOli onnistuttava, 15 €

Kuivanen, Lilja (toim.)Inkerin vuotuisjuhlat 2003, 20 €

Nevalainen, PekkaInkeriläinen siirtoväki 1940-luvulla, 25 €

Nevalainen, Pekka & Sihvo, Hannes (toim.)Inkeri – historia, kansa, kulttuuri, 50,50 €

Nokkala, TapaniPaavo Räikkönen Inkerin mies, 25 €

Ojala, EllaPitkä kotimatka, 14 €Pelastunut albumi, 22 €Ensimmäinen kevät, 16 €Sananlaskuja ja tarinoita, 8 €

Pelkonen, Hannuvoihan venäjä, 25 €

Pettinen, AlbertLauluja koululaisille, 4 €Lauluja sekakuorolle, 6 €

Pärnänen, E.Antti Kivekäs I-II, 9 €

Ripatti, MariaElämä yhden kortin varassa, 16,50 €

Santtu, LauriMurrejuttuja, 2,50 €

Saressalo, LassiInkeri, 3,5 €

Savolainen, AatuSuomalainen sissisodassa, 15 €

Savolainen, MikkoInkerinmaa, 33,50 €

Seppänen, HeikkiEtelän tien kulkija – vilho He-lanen, 25 €

Sihvo, JoukoInkerin kansan 60 kohtalonvuotta, 24 €

Sihvo, Jouko (toim.)Inkerinsuomalaisten kohtalo, 20 €

Störgren, AleksanderMutkainen tie vapauteen, 10 €

Suominen, HellinMooses Putron elämäkerta, 2,50 €

Survo, ArvoItku Inkerille, 17 €Sveriges ingermanländarnas historia, 24 €

Tuukkanen, SaimiElämäni helminauha, 5 €

• Äänilevyjä

InkerikuoroMinä tyttö, Cd 10 €Nouse Inkeri, äänilevy 2,50 €

Survo, Arvo kasetti Omall maall, 9 €

• Karttoja

Inkerin karttav. 1933, 12 €

Inkerin karttav. 1992, 10 €

Kylä- ja tiekartta, €Keski-Inkeri v. 1993, 10 €

• Liput

Inkerin pöytälippu(satiinia) + salko marmorijalustalla 18,50 €

Inkerin pöytälippu(polyesteria) + salko marmorialustalla 15 €

Inkerin pöytälippu(satiinia), 10 €

Inkerin pöytälippu(polyesteria), 8 €

• AdressiSurunvalitteluun, 7 €

Saatavanainkerinkulttuuriseurastap.09-2733225

Flink, Toivo & Mäkilä, EevaInkerin lasten oppikirja, 5 €

KalevalaSuomeksi ja venäjäksi. Käännös Hiiri, A. & Kiuru, E. 20 €

Miettinen & UusmaInkerin satulipas, 17 €

Miettinen, HelenaKohtalontie. Kertomus inkeri-läisen opettajan elämäntaipa-leesta Inkerinmaalta Ruotsiin ja paluusta Neuvostoliittoon, 5 €

Miettinen & JogansonPetettyjen toiveiden maa. Arator. 15 €

Monahof, AniaKärsimyksen pyhät kyyneleet, 13 €

Pärnänen, E.Antti Kivekäs I-II, 5 €

Sava, Inkeri & Miettinen, HelenaLiljan kuva kutsuu, 15 €

• Inkeriläistäkansan-musiikkia

RöntyskätPiirileikkilauluja Inkerinmaalta, 7,50 €

Vuotilainen, PaavoRunoja, 12 €

Vainikka & MiettinenIloinen Inkeri, 15 €

Suur-synty kiesusKorpikansan Survon Arvon kertomana, 28 €

Pakki, Nikolai Inkerin kylän lähihistoria taiteessa, 15 €Inkeri-keskuksesta ja numerosta 09-349 9426

Rautajoki, Reijovaietuts-postitse: reijo.rautajoki@gmail.com jahyvin varustetuista kirjakau-poista

SAATAVANAINKERILÄISTEN SIVISTYSSÄÄTIÖSTÄAnnikki Kelo p. 045 2612 342