eva kivilaakso-wellmann pk-yritysten ja kuntien ... · tukesin rekisteristä voi tarkis-taa, että...

1
7 ASUMINEN, ERIKOISLIIKKEEITÄ, PALVELUJA Tapiolan Urheilupuistossa sijait- seva tapahtuma-areena on saanut uudeksi nimekseen Espoo Metro Areena. Liikenneyhteydet moni- puolisia kotimaisia ja kansainvä- lisiä tapahtumia tarjoavaan aree- naan paranevat entisestään elo- kuussa 2016, kun länsimetro aloit- taa liikennöintinsä. Kaupunginjohtaja Jukka Mä- kelän mukaan Espoo Metro Aree- nan nimi viestii vahvasti mahdol- lisuuksia, joita metro tuo alueelle. ”Metro kytkee Urheilupuiston osaksi Tapiolan kehittymistä sekä osaksi Tapiolan kaupallisia palve- luja ja monipuolista kulttuuritar- jontaa. Metro yhdistää Urheilu- puiston myös Keilaniemen yri- tyskeskittymään ja Otaniemen tiedeyhteisöön. Metromatka Ta- piolasta Urheilupuistoon kestää vain minuutin”, hän toteaa. ”Tavoitteena on saada Espoo Metro Areena monipuoliseen käyttöön ja tehostaa tilojen hyö- dyntämistä osana Urheilupuis- ton pitkäjänteistä kokonaiskehit- tämistä. Metro tuo uusia mah- dollisuuksia niin Urheilupuiston kuin muidenkin uusien metro- asemien alueiden kehittämiseen ja kasvuun.” Tapahtumien sekä liikunta- ja urheilupalvelujen lisäksi Urhei- lupuiston alueelle on tavoitteena saada asumista, palveluja ja toi- mistotilaa. Espoo Metro Areenan viereen juuri valmistunut jääkie- kon harjoitushalli vahvistaa alu- een käyttömahdollisuuksia en- tisestään. Monipuolisella tapahtuma- tarjonnalla Espoo haluaa vah- vistaa elämyksellistä kaupunki- kulttuuria. ”Tavoitteemme on, että Espoo Metro Areenasta muodostuisi es- poolaisten yhteinen elämykselli- nen olohuone, joka tarjoaa tule- vaisuudessa monipuolisia tapah- tumia ja elämyksiä kaikille espoo- laisille ja Espoossa vieraileville”, kertoo kaupunginjohtaja Mäkelä. Espoon kaupunki on muka- na järjestämässä useita merkittä- viä tapahtumia jo tämän vuoden puolella. Kansainvälinen taito- luistelukilpailu Finlandia Trophy Espoo toi taitoluistelun huippu- nimet Espooseen 9.–11.10.2015. Itsenäisyyspäivänä kaupunki järjestää Espoo Metro Areenalla perinteisen juhlakonsertin, joka on kaikille kaupunkilaisille avoin. Helmikuussa 2016 Espoo Met- ro Areenalla kilpailevat voimis- telun kansainväliset huiput, kun Suomi saa emännöitäväkseen ryt- misen voimistelun maailmancu- pin osakilpailun. Lajin arvokil- pailut on pidetty Suomessa vii- meksi 80-luvulla. Areenan tiloissa voidaan jat- kossa järjestää myös erilaisia näyttelyjä. Kauppakeskus Ison Omenan laa- jennushanke etenee ja sen ensim- mäinen osa avataan jo vajaan vuo- den päästä, elokuussa 2016. Tilo- jen vuokraus etenee ja niihin koh- distuu vahva kysyntä. Kauppa- keskuksen alimpaan kerrokseen sijoittuvan bussiterminaalin yh- teyteen sijoittuvat liiketilat on lä- hes täyteen vuokrattu. ”Bussiterminaalitason liiketilat palvelevat asiakasta ensisijaises- ti seuraavan 24 tunnin tarpeissa. Sieltä on helppo napata mukaan esimerkiksi kahvi, smoothie tai lounas”, Cityconin kaupallinen johtaja Sanna Yliniemi kertoo. Bussiterminaalitasolle avataan Fazerin leipomomyymälä, jos- ta saa käsintehtyä leipää ja muita herkkuja mukaan. Näiden lisäk- si sinne sijoittuu erilaisia ravin- toloita ja kahviloita, esimerkiksi Subway, Kung Food Panda, Pic- nic, Kotipizza ja Jungle Juice Bar. Bussiterminaalista löytyy myös kompaktin kokoinen, no- pean asioinnin päivittäistavara- kauppa K-market, joka palvelee erityisesti julkisen liikenteen käyt- täjiä. Myymälä täydentää Ison Omenan päivittäistavarakaupan kokonaisuutta. Isot hypermar- ketit Prisma ja Citymarket tarjo- avat laajan ja monipuolisen tuo- tevalikoiman, niistä on hyvä yh- teys myös kauppakeskuksen py- säköintihalliin. Sanna Yliniemi korostaa, että bussiterminaali on nykyaikainen ja viihtyisä kokonaisuus, joka on tärkeä osa kauppakeskusta. ”Olemme panostaneet bussi- terminaalin viihtyisyyteen käyt- tämällä laadukkaita materiaaleja sisustuksessa. Se ei ole vain läm- min odotustila, vaan tunnelmal- taan osa Isoa Omenaa. Alueen liiketilojen konsepti on mietitty tarkkaan, jotta kokonaisuus pal- velee joukkoliikennematkustajien nopean asioinnin tarpeita, mutta kutsuu myös kiireen keskellä is- tumaan viihtyisissä kahviloissa”, Yliniemi toteaa. Kahviloiden, ravintoloiden ja päivittäistavaramyymälän lisäk- si bussiterminaalin yhteyteen si- joittuvat muun muassa R-kios- ki, Karkkitori, RAY:n Pelaamo ja eläintarvikeliike. Kaikki bussiter- minalitason myymälät ja kahvilat avautuvat elokuussa 2016. Espoo Metro Areenan tapahtumat minuutin metromatkan päässä Tapiolasta Ison Omenan uuden bussiterminaalitason liiketilat ovat lähes täynnä Maalämmön suosio on kasva- massa. Uusiin pientalokohteisiin maalämpöä asennetaan suures- sa määrin, kuten myös suurem- piin kiinteistöihin, mm. päiväko- teihin, laitoksiin ja liikekiinteistöi- hin. Erityisesti korjaushankekoh- teissa muun saneerauksen yhte- ydessä kannattaa tehostaa kiin- teistön energiatehokkuutta, esim. maalämmön avulla. TNT-Putki Oy Ab tarjoaa en- siluokkaista ja ammattitaitoista LVI-työtä pääkaupunkiseudul- la yrityksille, taloyhtiöille, kiin- teistöyhtiöille, rakennusliikkeil- le ja yksityisasiakkaille. Vuonna 2005 perustettu perheyritys hoi- taa kaikki LVI-alan työt pienistä asennuksista kokonaisvaltaisiin urakointeihin sekä lämpöpump- pujärjestelmien urakoinnit. TNT- Putki Oy toimii myös Hansgrohe Oy:n huoltopartnerina. – Tarjoamamme LVI-työt tun- netaan luotettavasta, ammatti- taitoisesta ja asiakkaan tarpeita huomioivasta palvelusta. Valtti- korttimme on aina työstä riippu- matta laadukas lopputulos. Li- säksi vuokraamme Avant-pien- kuormaajaa. – Edustamme saksalaisen Stiebel Eltron maalämpöpump- puja. Yhteistyömme valmistajan kanssa on tiivistä ja tuotteet ovat osoittatuneet laadukkaiksi jo yri- tyksemme kymmenen vuoden ajan toteutetuissa kohteissamme. Maalämpöä suunnittelevat voi- vat tutustua eri-ikäisten ja -ko- koisten talojen energiakulutuk- seen sivustolla www.energiapak- kaus.fi, joka esittelee mm. kym- meniä TNT-Putki kohteita. Si- vuston laskurin avulla on help- po ennakoida oman kohteensa energiatarpeen. – Me olemme erityisen tark- koja siitä, että asiakkaamme saa- vat parhaan mahdollisen hyö- dyn maalämpöjärjestelmästään. Esim. 1950-luvulla rakennetun Espoossa sijaitsevan pienkiinteis- tön, jonka koko on 120 m², latti- alammön jakojärestelmään pe- rustuvan öljylämmitteisen kiin- teistön lämmityskulut laskivat merkittävästi 3200 €/vuosi (1,10 €/l) vain 577 €/vuosi ( sisältäen lämmityksen ja lämpimän veden) kiinteistöön asennetun 28.11.2011. maalämpöjärjestelmän ansiosta. Referenssikohteisiimme maalämmön, lattialämmityksen, sulanapito, sammutusjärjestelmi- en, saneerauksen ja LVI-huolto- kohteisiimme voi myös tutus- tua nettisivuillamme: www.tnt- putki.fi. Me tarjoamme LVI-työt, putkityöt ja lämmitysjärjestel- mät ja huoltopalvelut samoin kuin maalämpöjärjestelmätkin ammattitaitoisesti ja pitkäaikai- sella kokemuksella koko pääkau- punkiseudun alueella, sanoo toi- mitusjohtaja Jouni Jauhiainen, TNT-Putki Oy Ab:stä. Eva Kivilaakso-Wellmann Ilmalämpöpumput, maalämpö- pumput ja ajoneuvojen ilmastoin- tilaitteet sisältävät ilmastolle hai- tallista kylmäainetta. Sen vuoksi niitä sisältäviä laitteita saavat kä- sitellä vain ammattilaiset, joilla on Turvallisuus- ja kemikaalivi- raston (Tukesin) myöntämä kyl- mäalan pätevyys. Asennusliikkeellä tulee olla myös kylmälaiteliiketodistus eli kylmäalan toimintaoikeus Tuke- sin rekisterissä. Esitäytetyn ilma- lämpöpumpun saa myydä loppu- käyttäjälle vain silloin, kun voi- daan osoittaa, että laitteen asen- taa pätevä asennusliike. Ilma- lämpöpumppu kannattaakin os- taa asennettuna. Laadukas, Suo- men olosuhteisiin soveltuva, oi- kein asennettu ja säännöllisesti huollettu lämpöpumppu on ener- giatehokas ja ympäristöystäväl- linen lämmitysmuoto. Lämpö- pumppujen määrä onkin kasva- nut Suomessa nopealla vauhdil- la yli puoleen miljoonaan. Lämpöpumput sisältävät kui- tenkin yleensä F-kaasuja, jotka ovat voimakkaita kasvihuonekaa- suja. On tärkeää, ettei näitä ainei- ta pääse karkaamaan asennuksen tai huollon aikana ilmakehään. Osana ilmastonmuutoksen hil- litsemistä EU:ssa on säädetty, et- tä F-kaasuja sisältäviä laitteita saa asentaa ja huoltaa vain yritys, jo- ka täyttää kylmäalan pätevyys- vaatimukset. Suomessa näitä pä- tevyyksiä rekisteröi ja valvoo Tu- kes. Esitäytetty lämpöpumppu tulee ostaa yritykseltä, joka myy laitteen asennuksen kanssa. Jos laitetta ei osteta asennuksen kans- sa, ostajan on osoitettava laitteen myyjälle, että asennuksen tulee tekemään pätevä asennusliike. Tukes suosittelee, että asen- nusliike tarjoaa lisäksi laitteelle huolto- ja korjauspalveluja. Täl- löin asennusliike vastaa laitteen oikeasta toiminnasta. Vastuulli- nen asennusliike myös opastaa ja neuvoo asiakasta laitteen käytös- sä. Tukesin rekisteristä voi tarkis- taa, että asennusliikkeellä on tar- vittavat kylmä- ja sähköurakoin- tioikeudet. Tukes on rekisteröi- nyt nykyisen asetuksen mukai- sia kylmäalan pätevyyksiä vuo- desta 2009 lähtien. Tukesin kyl- mäalan rekisterissä on tällä het- kellä 4 500 yritystä ja 14 800 päte- vää henkilöä. Toiminnanharjoit- tajarekisteristä löytyvät yrityksen toimintaoikeus sekä vastuuhenki- lön nimi. Kylmäalan pätevyysre- kisteristä löytyvät kylmäalan hen- kilöpätevyydet sekä myönnetyt pätevyysluokat. (Lähde ja lisätedot: www.tukes.fi) Huolellinen suunnittelu, oi- kein mitoitettu ja asennettu maa- lämpöpumppu tuottaa tehok- kaimman tuloksen. Lisäksi sii- hen vaikuttavat oikein mitoitettu lämmönkeruupiiri ja lämmönjako- verkosto. Maalämpö kannattaakin hankkia kokonaispakettina ja asen- nettuna. LVI-työt Espoossa, Helsingissä, Vantaalla, Kauniaisissa ja Kirkkonummella: Energian tehostaminen ja säästäminen osaksi korjaus- rakentamista ja pientalon rakentamista Maalämpöpumppu hyödyntää maaperän lämpöä talon ja käyttöveden läm- mitykseen. Tukes: Lämpöpumpun saa asentaa vain rekisteröity asennusliike Motiva-mallin mukainen ener- giakatselmus on varma ja luotet- tava tapa löytää merkittävimmät ja taloudellisesti kannattavimmat keinot säästää energiaa ja vähen- tää energiakustannuksia. Se sopii erityisesti kuntien kiinteistöjen ja pk-yritysten energiatehokkuuden tarkasteluun. Kustannussäästöjä syntyy monesti jopa ilman investointe- ja. Esimerkiksi palvelualalla ar- violta kolmasosa katselmuksis- sa havaituista toimenpiteistä on mahdollista toteuttaa pelkästään säätämällä laitteita ja järjestel- miä sekä muuttamalla toiminta- tapoja. Monet investoinnit mak- savat itsensä takaisin alentunei- na energiakustannuksina nope- asti, osa jo ensimmäisen vuo- den aikana. Tyypillinen energiakatselmus- kohde on toimistorakennus, joi- ta on katselmoitu yhteensä noin 1 300 vuosien 1992–2014 aikana. Niiden yleisimmät energiansääs- tökohteet löytyvät ilmanvaihdon lämmityksen säädöistä ja käyn- tiaikojen muutoksista sekä ener- giatehokkaammasta valaistuk- sesta. Toimistokiinteistöjen ener- giakuluja on mahdollista tehostaa keskimäärin 15 prosenttia. – Ilmanvaihdon käyntiaikojen muutos on yleisin toimistokiin- teistöjen energiakatselmuksissa havaittu energiansäästötoimi. Se on halpa toteuttaa ja saa aikaan lähes 3 000 euron säästöt vuosit- tain. Itse toimenpiteen kulut kuit- taantuvat syntyneellä kustannus- säästöllä jo kolmessa kuukaudes- sa, kertoo kiinteistöjen energia- tehokkuuden asiantuntija Harri Heinaro Motivasta. Pk-teollisuuden energiakat- selmuksissa todetut säästötoi- met liittyvät usein valaistukseen, ilmanvaihdon lämmitykseen ja käyntiaikojen muutoksiin sekä lämmöntalteenottoon. Myös pai- neilmajärjestelmistä löytyy usein merkittäviä säästöjä. – Lämmöntalteenotto on yk- si yleisimmistä pk-teollisuuden katselmuksissa havaituista ener- giansäästötoimista. Niiden keski- määräinen takaisinmaksuaika on 3,5 vuotta. Yksittäiselle pk-teolli- suuden yritykselle parempi läm- möntalteenotto tuo vuodessa kes- kimäärin 15 000 euron kustannus- säästöt, toteaa pk-yrityksiä työk- seen neuvova Motivan asiantun- tija Risto Larmio. Kaikkiaan ener- giakatselmuksia on tehty Suo- messa yli 600 pieneen ja keskisuu- reen teollisuusyritykseen vuosina 1992-2014. Teollisuuden energia- katselmuksissa tarkastellaan kiin- teistötekniikan ja tuotannon käyt- töhyödykkeiden energiatehok- kuutta. Käyttöhyödykkeitä ovat muun muassa höyry, paineilma ja pumppaukset. (Lähde ja lisätietoja: www.motiva.fi) PK-yritysten ja kuntien energiakuluihin säästöjä energiakatselmuksella Isännöintiin luotetaan, kertoo Isännöinnin Asiakaskuuntelu-tut- kimus. Vaikka julkisuuteen nou- see toisinaan kriittisiä äänenpai- noja, kolme neljästä taloyhtiön hallituksen jäsenestä on tyytyväi- nen isännöintiin. Tyytyväisyys on kasvanut aiempiin vuosiin verrat- tuna. Asiakassuhteen huippuryh- mään pääsee isännöintiyritys, jo- ka hallitsee viestinnän.Isännöin- nin Asiakaskuuntelulla mitataan taloyhtiön hallitusten jäsenten ko- kemuksia isännöintipalvelusta eri puolilla Suomea. Yli 13 600 vas- taajaa tekee tutkimuksesta alan kattavimman ja luotettavimman. – Isännöinnin Asiakaskuun- telu-tutkimuksella on 10 vuoden historia toimialan asiakassuhtei- den mittaamisessa. Tulosten avul- la toimialan edelläkävijät seuraa- vat ja rakentavat yrityksensä asia- kastyytyväisyyttä. Samalla saam- me terävän kuvan toimialan ke- hittämistarpeista ja vahvuuksis- ta, kehityspäällikkö Heikki Kau- ranen Isännöintiliitosta toteaa. Tulokset kertovat, että halli- tuksen jäsenet luottavat isännöin- tiyritysten osaamiseen. Erityisesti luotetaan isännöintiyritysten ky- kyyn hoitaa talous ja hallinto lä- pinäkyvästi ja nykyaikaisesti se- kä huolehtia päivittäisistä juok- sevista asioista. – Yhdeksän kymmenestä isännöintiyrityksestä saa hyvän arvosanan kun tarkastellaan eri kysymyksistä saatujen vastaus- ten keskiarvoa, Kimmo Karvi- nen Good House Oy:sta toteaa. Tilannetta voidaan pitää varsin hyvänä. (Lähde: www.isannoin- tiliitto.fi) Tutkimus kertoo: Viestintä ratkaisee isännöinnin asiakaskokemuksen Kierrätyskeskus kutsuu 25-vuotis-synttäreille 24. lokakuuta Kierrätyskeskus aloitti tavaran- vaihdolla kadulla 25 vuotta sitten ja nyt keskus auttaa vuosittain noin 3 miljoonaa tavaraa uusiin koteihin. Kierrätyskeskuksen synttäreitä juh- litaan lauantaina 24. lokakuuta kai- kissa viidessä pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksessa kello 10-16. Tarjolla on kakkukahvia, run- saasti ohjelmaa ja kaikki tuotteet 25 prosentin alennuksella. Synt- täriohjelmassa on muun muas- sa Lennu Liito-oravan ja Kaarlo Karhun lajittelumuskari, Farkku- jen totaalikierrätyspaja, Martto- jen Garderobi-piste ja Outi Pyyn luento Ekologisen muodin muo- doista. Lisätietoa myymälöiden synttäripäivän ohjelmasta http:// www.kierratyskeskus.fi (Lähde: www:helsinginseutu.fi)

Upload: others

Post on 24-Jul-2020

8 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

Page 1: Eva Kivilaakso-Wellmann PK-yritysten ja kuntien ... · Tukesin rekisteristä voi tarkis-taa, että asennusliikkeellä on tar-vittavat kylmä- ja sähköurakoin-tioikeudet. Tukes on

7

Lähiseudun AsiakaslehtiKUNDTIDNING FÖR HAGALUNDSREGIONEN

ASUMINEN, ERIKOISLIIKKEEITÄ, PALVELUJA

Tapiolan Urheilupuistossa sijait-seva tapahtuma-areena on saanut uudeksi nimekseen Espoo Metro Areena. Liikenneyhteydet moni-puolisia kotimaisia ja kansainvä-lisiä tapahtumia tarjoavaan aree-naan paranevat entisestään elo-kuussa 2016, kun länsimetro aloit-taa liikennöintinsä.

Kaupunginjohtaja Jukka Mä-kelän mukaan Espoo Metro Aree-nan nimi viestii vahvasti mahdol-lisuuksia, joita metro tuo alueelle.

”Metro kytkee Urheilupuiston osaksi Tapiolan kehittymistä sekä osaksi Tapiolan kaupallisia palve-luja ja monipuolista kulttuuritar-jontaa. Metro yhdistää Urheilu-puiston myös Keilaniemen yri-tyskeskittymään ja Otaniemen tiedeyhteisöön. Metromatka Ta-piolasta Urheilupuistoon kestää vain minuutin”, hän toteaa.

”Tavoitteena on saada Espoo Metro Areena monipuoliseen käyttöön ja tehostaa tilojen hyö-dyntämistä osana Urheilupuis-ton pitkäjänteistä kokonaiskehit-

tämistä. Metro tuo uusia mah-dollisuuksia niin Urheilupuiston kuin muidenkin uusien metro-asemien alueiden kehittämiseen ja kasvuun.”

Tapahtumien sekä liikunta- ja urheilupalvelujen lisäksi Urhei-lupuiston alueelle on tavoitteena saada asumista, palveluja ja toi-mistotilaa. Espoo Metro Areenan viereen juuri valmistunut jääkie-kon harjoitushalli vahvistaa alu-een käyttömahdollisuuksia en-tisestään.

Monipuolisella tapahtuma-tarjonnalla Espoo haluaa vah-vistaa elämyksellistä kaupunki-kulttuuria.

”Tavoitteemme on, että Espoo Metro Areenasta muodostuisi es-

poolaisten yhteinen elämykselli-nen olohuone, joka tarjoaa tule-vaisuudessa monipuolisia tapah-tumia ja elämyksiä kaikille espoo-laisille ja Espoossa vieraileville”, kertoo kaupunginjohtaja Mäkelä.

Espoon kaupunki on muka-na järjestämässä useita merkittä-viä tapahtumia jo tämän vuoden puolella. Kansainvälinen taito-luistelukilpailu Finlandia Trophy Espoo toi taitoluistelun huippu-nimet Espooseen 9.–11.10.2015.

Itsenäisyyspäivänä kaupunki järjestää Espoo Metro Areenalla perinteisen juhlakonsertin, joka on kaikille kaupunkilaisille avoin.

Helmikuussa 2016 Espoo Met-ro Areenalla kilpailevat voimis-telun kansainväliset huiput, kun Suomi saa emännöitäväkseen ryt-misen voimistelun maailmancu-pin osakilpailun. Lajin arvokil-pailut on pidetty Suomessa vii-meksi 80-luvulla.

Areenan tiloissa voidaan jat-kossa järjestää myös erilaisia näyttelyjä.

Kauppakeskus Ison Omenan laa-jennushanke etenee ja sen ensim-mäinen osa avataan jo vajaan vuo-den päästä, elokuussa 2016. Tilo-jen vuokraus etenee ja niihin koh-distuu vahva kysyntä. Kauppa-keskuksen alimpaan kerrokseen sijoittuvan bussiterminaalin yh-teyteen sijoittuvat liiketilat on lä-hes täyteen vuokrattu.

”Bussiterminaalitason liiketilat palvelevat asiakasta ensisijaises-ti seuraavan 24 tunnin tarpeissa. Sieltä on helppo napata mukaan esimerkiksi kahvi, smoothie tai lounas”, Cityconin kaupallinen johtaja Sanna Yliniemi kertoo.

Bussiterminaalitasolle avataan Fazerin leipomomyymälä, jos-ta saa käsintehtyä leipää ja muita herkkuja mukaan. Näiden lisäk-

si sinne sijoittuu erilaisia ravin-toloita ja kahviloita, esimerkiksi Subway, Kung Food Panda, Pic-nic, Kotipizza ja Jungle Juice Bar.

Bussiterminaalista löytyy myös kompaktin kokoinen, no-pean asioinnin päivittäistavara-kauppa K-market, joka palvelee erityisesti julkisen liikenteen käyt-täjiä. Myymälä täydentää Ison Omenan päivittäistavarakaupan kokonaisuutta. Isot hypermar-ketit Prisma ja Citymarket tarjo-avat laajan ja monipuolisen tuo-tevalikoiman, niistä on hyvä yh-teys myös kauppakeskuksen py-säköintihalliin.

Sanna Yliniemi korostaa, että bussiterminaali on nykyaikainen ja viihtyisä kokonaisuus, joka on tärkeä osa kauppakeskusta.

”Olemme panostaneet bussi-terminaalin viihtyisyyteen käyt-tämällä laadukkaita materiaaleja sisustuksessa. Se ei ole vain läm-min odotustila, vaan tunnelmal-taan osa Isoa Omenaa. Alueen liiketilojen konsepti on mietitty tarkkaan, jotta kokonaisuus pal-velee joukkoliikennematkustajien nopean asioinnin tarpeita, mutta kutsuu myös kiireen keskellä is-tumaan viihtyisissä kahviloissa”, Yliniemi toteaa.

Kahviloiden, ravintoloiden ja päivittäistavaramyymälän lisäk-si bussiterminaalin yhteyteen si-joittuvat muun muassa R-kios-ki, Karkkitori, RAY:n Pelaamo ja eläintarvikeliike. Kaikki bussiter-minalitason myymälät ja kahvilat avautuvat elokuussa 2016.

Espoo Metro Areenan tapahtumat minuutin metromatkan päässä Tapiolasta

Ison Omenan uuden bussiterminaalitason liiketilat ovat lähes täynnä

Maalämmön suosio on kasva-massa. Uusiin pientalokohteisiin maalämpöä asennetaan suures-sa määrin, kuten myös suurem-piin kiinteistöihin, mm. päiväko-teihin, laitoksiin ja liikekiinteistöi-hin. Erityisesti korjaushankekoh-teissa muun saneerauksen yhte-ydessä kannattaa tehostaa kiin-teistön energiatehokkuutta, esim. maalämmön avulla.

TNT-Putki Oy Ab tarjoaa en-siluokkaista ja ammattitaitoista LVI-työtä pääkaupunkiseudul-la yrityksille, taloyhtiöille, kiin-teistöyhtiöille, rakennusliikkeil-le ja yksityisasiakkaille. Vuonna 2005 perustettu perheyritys hoi-taa kaikki LVI-alan työt pienistä asennuksista kokonaisvaltaisiin urakointeihin sekä lämpöpump-pujärjestelmien urakoinnit. TNT-Putki Oy toimii myös Hansgrohe

Oy:n huoltopartnerina.– Tarjoamamme LVI-työt tun-

netaan luotettavasta, ammatti-taitoisesta ja asiakkaan tarpeita huomioivasta palvelusta. Valtti-korttimme on aina työstä riippu-matta laadukas lopputulos. Li-säksi vuokraamme Avant-pien-kuormaajaa.

– Edustamme saksalaisen Stiebel Eltron maalämpöpump-puja. Yhteistyömme valmistajan kanssa on tiivistä ja tuotteet ovat osoittatuneet laadukkaiksi jo yri-tyksemme kymmenen vuoden ajan toteutetuissa kohteissamme. Maalämpöä suunnittelevat voi-vat tutustua eri-ikäisten ja -ko-koisten talojen energiakulutuk-seen sivustolla www.energiapak-kaus.fi, joka esittelee mm. kym-meniä TNT-Putki kohteita. Si-vuston laskurin avulla on help-po ennakoida oman kohteensa energiatarpeen.

– Me olemme erityisen tark-koja siitä, että asiakkaamme saa-vat parhaan mahdollisen hyö-dyn maalämpöjärjestelmästään.

Esim. 1950-luvulla rakennetun Espoossa sijaitsevan pienkiinteis-tön, jonka koko on 120 m², latti-alammön jakojärestelmään pe-rustuvan öljylämmitteisen kiin-teistön lämmityskulut laskivat merkittävästi 3200 €/vuosi (1,10 €/l) vain 577 €/vuosi ( sisältäen lämmityksen ja lämpimän veden) kiinteistöön asennetun 28.11.2011. maalämpöjärjestelmän ansiosta.

Referenssikohteisiimme maalämmön, lattialämmityksen, sulanapito, sammutusjärjestelmi-en, saneerauksen ja LVI-huolto-kohteisiimme voi myös tutus-tua nettisivuillamme: www.tnt-putki.fi.

– Me tarjoamme LVI-työt, putkityöt ja lämmitysjärjestel-mät ja huoltopalvelut samoin kuin maalämpöjärjestelmätkin ammattitaitoisesti ja pitkäaikai-sella kokemuksella koko pääkau-punkiseudun alueella, sanoo toi-mitusjohtaja Jouni Jauhiainen, TNT-Putki Oy Ab:stä.

Eva Kivilaakso-Wellmann

Ilmalämpöpumput, maalämpö-pumput ja ajoneuvojen ilmastoin-tilaitteet sisältävät ilmastolle hai-tallista kylmäainetta. Sen vuoksi niitä sisältäviä laitteita saavat kä-sitellä vain ammattilaiset, joilla on Turvallisuus- ja kemikaalivi-raston (Tukesin) myöntämä kyl-mäalan pätevyys.

Asennusliikkeellä tulee olla myös kylmälaiteliiketodistus eli kylmäalan toimintaoikeus Tuke-sin rekisterissä. Esitäytetyn ilma-lämpöpumpun saa myydä loppu-käyttäjälle vain silloin, kun voi-daan osoittaa, että laitteen asen-taa pätevä asennusliike. Ilma-lämpöpumppu kannattaakin os-taa asennettuna. Laadukas, Suo-men olosuhteisiin soveltuva, oi-kein asennettu ja säännöllisesti huollettu lämpöpumppu on ener-giatehokas ja ympäristöystäväl-linen lämmitysmuoto. Lämpö-

pumppujen määrä onkin kasva-nut Suomessa nopealla vauhdil-la yli puoleen miljoonaan.

Lämpöpumput sisältävät kui-tenkin yleensä F-kaasuja, jotka ovat voimakkaita kasvihuonekaa-suja. On tärkeää, ettei näitä ainei-ta pääse karkaamaan asennuksen tai huollon aikana ilmakehään. Osana ilmastonmuutoksen hil-litsemistä EU:ssa on säädetty, et-tä F-kaasuja sisältäviä laitteita saa asentaa ja huoltaa vain yritys, jo-ka täyttää kylmäalan pätevyys-vaatimukset. Suomessa näitä pä-tevyyksiä rekisteröi ja valvoo Tu-kes. Esitäytetty lämpöpumppu tulee ostaa yritykseltä, joka myy laitteen asennuksen kanssa. Jos laitetta ei osteta asennuksen kans-sa, ostajan on osoitettava laitteen myyjälle, että asennuksen tulee tekemään pätevä asennusliike.

Tukes suosittelee, että asen-

nusliike tarjoaa lisäksi laitteelle huolto- ja korjauspalveluja. Täl-löin asennusliike vastaa laitteen oikeasta toiminnasta. Vastuulli-nen asennusliike myös opastaa ja neuvoo asiakasta laitteen käytös-sä. Tukesin rekisteristä voi tarkis-taa, että asennusliikkeellä on tar-vittavat kylmä- ja sähköurakoin-tioikeudet. Tukes on rekisteröi-nyt nykyisen asetuksen mukai-sia kylmäalan pätevyyksiä vuo-desta 2009 lähtien. Tukesin kyl-mäalan rekisterissä on tällä het-kellä 4 500 yritystä ja 14 800 päte-vää henkilöä. Toiminnanharjoit-tajarekisteristä löytyvät yrityksen toimintaoikeus sekä vastuuhenki-lön nimi. Kylmäalan pätevyysre-kisteristä löytyvät kylmäalan hen-kilöpätevyydet sekä myönnetyt pätevyysluokat.

(Lähde ja lisätedot: www.tukes.fi)

Huolellinen suunnittelu, oi-kein mitoitettu ja asennettu maa­lämpöpumppu tuottaa tehok-kaimman tuloksen. Lisäksi sii­hen vaikutta vat oikein mitoitettu lämmönkeruupiiri ja lämmönjako­verkosto. Maalämpö kan nattaakin hankkia kokonaispakettina ja asen­nettuna.

LVI-työt Espoossa, Helsingissä, Vantaalla, Kauniaisissa ja Kirkkonummella: Energian tehostaminen ja säästäminen osaksi korjaus-rakentamista ja pientalon rakentamista

Maalämpöpumppu hyödyntää maaperän lämpöä talon ja käyttöveden läm­mitykseen.

Tukes: Lämpöpumpun saa asentaa vain rekisteröity asennusliike

Motiva-mallin mukainen ener-giakatselmus on varma ja luotet-tava tapa löytää merkittävimmät ja taloudellisesti kannattavimmat keinot säästää energiaa ja vähen-tää energiakustannuksia. Se sopii erityisesti kuntien kiinteistöjen ja pk-yritysten energiatehokkuuden tarkasteluun.

Kustannussäästöjä syntyy monesti jopa ilman investointe-ja. Esimerkiksi palvelualalla ar-violta kolmasosa katselmuksis-sa havaituista toimenpiteistä on mahdollista toteuttaa pelkästään säätämällä laitteita ja järjestel-miä sekä muuttamalla toiminta-tapoja. Monet investoinnit mak-savat itsensä takaisin alentunei-na energiakustannuksina nope-asti, osa jo ensimmäisen vuo-den aikana.

Tyypillinen energiakatselmus-kohde on toimistorakennus, joi-ta on katselmoitu yhteensä noin 1 300 vuosien 1992–2014 aikana.

Niiden yleisimmät energiansääs-tökohteet löytyvät ilmanvaihdon lämmityksen säädöistä ja käyn-tiaikojen muutoksista sekä ener-giatehokkaammasta valaistuk-sesta. Toimistokiinteistöjen ener-giakuluja on mahdollista tehostaa keskimäärin 15 prosenttia.

– Ilmanvaihdon käyntiaikojen muutos on yleisin toimistokiin-teistöjen energiakatselmuksissa havaittu energiansäästötoimi. Se on halpa toteuttaa ja saa aikaan lähes 3 000 euron säästöt vuosit-tain. Itse toimenpiteen kulut kuit-taantuvat syntyneellä kustannus-säästöllä jo kolmessa kuukaudes-sa, kertoo kiinteistöjen energia-tehokkuuden asiantuntija Harri Heinaro Motivasta.

Pk-teollisuuden energiakat-selmuksissa todetut säästötoi-met liittyvät usein valaistukseen, ilmanvaihdon lämmitykseen ja käyntiaikojen muutoksiin sekä lämmöntalteenottoon. Myös pai-

neilmajärjestelmistä löytyy usein merkittäviä säästöjä.

– Lämmöntalteenotto on yk-si yleisimmistä pk-teollisuuden katselmuksissa havaituista ener-giansäästötoimista. Niiden keski-määräinen takaisinmaksuaika on 3,5 vuotta. Yksittäiselle pk-teolli-suuden yritykselle parempi läm-möntalteenotto tuo vuodessa kes-kimäärin 15 000 euron kustannus-säästöt, toteaa pk-yrityksiä työk-seen neuvova Motivan asiantun-tija Risto Larmio. Kaikkiaan ener-giakatselmuksia on tehty Suo-messa yli 600 pieneen ja keskisuu-reen teollisuusyritykseen vuosina 1992-2014. Teollisuuden energia-katselmuksissa tarkastellaan kiin-teistötekniikan ja tuotannon käyt-töhyödykkeiden energiatehok-kuutta. Käyttöhyödykkeitä ovat muun muassa höyry, paineilma ja pumppaukset.

(Lähde ja lisätietoja: www.motiva.fi)

PK-yritysten ja kuntien energiakuluihin säästöjä energiakatselmuksella

Isännöintiin luotetaan, kertoo Isännöinnin Asiakaskuuntelu-tut-kimus. Vaikka julkisuuteen nou-see toisinaan kriittisiä äänenpai-noja, kolme neljästä taloyhtiön hallituksen jäsenestä on tyytyväi-nen isännöintiin. Tyytyväisyys on kasvanut aiempiin vuosiin verrat-tuna. Asiakassuhteen huippuryh-mään pääsee isännöintiyritys, jo-ka hallitsee viestinnän.Isännöin-nin Asiakaskuuntelulla mitataan taloyhtiön hallitusten jäsenten ko-kemuksia isännöintipalvelusta eri puolilla Suomea. Yli 13 600 vas-

taajaa tekee tutkimuksesta alan kattavimman ja luotettavimman.

– Isännöinnin Asiakaskuun-telu-tutkimuksella on 10 vuoden historia toimialan asiakassuhtei-den mittaamisessa. Tulosten avul-la toimialan edelläkävijät seuraa-vat ja rakentavat yrityksensä asia-kastyytyväisyyttä. Samalla saam-me terävän kuvan toimialan ke-hittämistarpeista ja vahvuuksis-ta, kehityspäällikkö Heikki Kau-ranen Isännöintiliitosta toteaa.

Tulokset kertovat, että halli-tuksen jäsenet luottavat isännöin-

tiyritysten osaamiseen. Erityisesti luotetaan isännöintiyritysten ky-kyyn hoitaa talous ja hallinto lä-pinäkyvästi ja nykyaikaisesti se-kä huolehtia päivittäisistä juok-sevista asioista.

– Yhdeksän kymmenestä isännöintiyrityksestä saa hyvän arvosanan kun tarkastellaan eri kysymyksistä saatujen vastaus-ten keskiarvoa, Kimmo Karvi-nen Good House Oy:sta toteaa. Tilannetta voidaan pitää varsin hyvänä. (Lähde: www.isannoin-tiliitto.fi)

Tutkimus kertoo: Viestintä ratkaisee isännöinnin asiakaskokemuksen

Kierrätyskeskus kutsuu 25-vuotis-synttäreille 24. lokakuuta

Kierrätyskeskus aloitti tavaran-vaihdolla kadulla 25 vuotta sitten ja nyt keskus auttaa vuosittain noin 3 miljoonaa tavaraa uusiin koteihin. Kierrätyskeskuksen synttäreitä juh-litaan lauantaina 24. lokakuuta kai-kissa viidessä pääkaupunkiseudun

kierrätyskeskuksessa kello 10-16.Tarjolla on kakkukahvia, run-

saasti ohjelmaa ja kaikki tuotteet 25 prosentin alennuksella. Synt-täriohjelmassa on muun muas-sa Lennu Liito-oravan ja Kaarlo Karhun lajittelumuskari, Farkku-

jen totaalikierrätyspaja, Martto-jen Garderobi-piste ja Outi Pyyn luento Ekologisen muodin muo-doista. Lisätietoa myymälöiden synttäripäivän ohjelmasta http://www.kierratyskeskus.fi (Lähde: www:helsinginseutu.fi)