85

3.1. Ulkoasun lähtökohdat

3.1.1. Typografia antaa työkalut

Ulkoasun avulla julkaisuille ra-kennetaan visuaalinen tunnistet-tavuus. Se perustuu typografiaan ja julkaisun eri elementtien ja osien koonnin avulla tehtyyn yh-tenäisyyteen.

Typografiassa päätetään jul-kaisun tekemisessä tarvittavat yksityiskohdat: julkaisun nimiö, kirjainlajit, sivukoko, opasteet ja tunnukset, ohjeet otsikoiden ja tekstin käytöstä, linjat, kehykset ja laatikot, rasterit ja värit sekä tehosteet. Typografiaan kuuluvat myös ohjeet kuvien käsittelystä, osastojen aloitussivujen mallit sekä ohjeet graafien ja grafiikan käytöstä sekä esimerkiksi fak-talaatikoiden ymv. tekemisestä.

Näistä tehdään typografiaohjeisto sekä mallit niiden käytöstä (tyyli-kirja). Typografian avulla varmis-tetaan, että julkaisu muodostaa yhtenäisen visuaalisen kokonai-suuden, johon julkaisun eri osat sopivat. Typografiaohjeisto hel-pottaa ulkoasun tekemistä, koska jokaista yksityiskohtaa ei aina tarvitse erikseen miettiä, vaan se on jo päätetty.

Taitto (layout) tarkoittaa typo-grafian ohjeiden pohjalta sivun eri elementtien, otsikoiden, ku-vien ja grafiikan, tekstien ymv. sijoittelua (asemointia) informa-tiivisesti ja hyvään järjestykseen sivulle. Typografia siis antaa työkalut, joiden avulla taittaja ko-koaa julkaisun.

Sähköisissä välineissä tun-nistettavuus rakennetaan visuaa-lisuuden ja äänen keinoin. Iden- 3.

Typ

ogra

fia

Tjok pistekoon mitan ylälinja ylälinja yläperusviiva pääte gemenan ylälinja

hiuslinja runko gemenan x-korkeus jalka perusviiva pääte silmukka koukku alapidennys alalinja linjan ylittävä optinen korjaus kallistusakseli

86

titeettiä luodaan kanava- ja ohjelmatunnuksien sekä kuu-luttajan ja toimittajan taustalla olevien videon taustakuvien ja -grafiikan sekä studion lavastei-den avulla. Se ulottuu yleensä myös kuuluttajien ja toimittajien pukeutumistyyliin asti. Lisäksi voidaan käyttää kanavalle tyy-pilliseksi määriteltyjä videon kuvakokoja ja otosten pituuksia sekä niiden muutoksia. Visuaali-suuden ohella juontajan tuttu ääni sekä kanavatunnukseen liittyvät ääni- tai musiikkitehosteet raken-tavat identiteettiä.

Lisäksi eri television ohjelmil-le suunnitellaan omat erityiset ohjelmamuodot (formaatti), joi-den mukaan ne viedään lävitse. Elokuvien osalta – etenkin Hol-lywood-tuotannossa – erotetaan omia lajityyppejä (genre), joiden mukaan elokuvia luokitellaan. Ohjelmamuodot ja lajityypit luo-vat ohjelmille ja elokuville omat erityispiirteensä, joiden pohjalta ne voidaan tunnistaa omaan ryh-määnsä kuuluviksi.

Gsm-näyttö on vielä pieni ja visuaalisuuden käyttö sen vuoksi rajallista. Jos siihen yhdistetään esimerkiksi sähköisen paperin valmistuttua isompi näyttö, puhe-limen käyttömahdollisuudet ja vi-suaalisuuden keinot lisääntyvät.

Eri välineet rakentavat yhte-näisyyttä erilaisten typografisten tunnusten avulla, joista vastaan-ottaja tunnistaa julkaisun ja ka-navan. Ne auttavat vastaanotta-jaa löytämään ja huomaamaan itseään kiinnostavat julkaisut ja ohjelmat lehtikioskien hyllyiltä tai eri kanavien ohjelmavirroista.

Visuaalisen yhtenäisyyden avulla vastaanottaja myös sidotaan väli-neeseen: sen rakenne opitaan ja siitä tulee tuttu. Jotakin muuta, tuntemattomampaa julkaisua tai ohjelmaa on jopa vaikea seurata.

3.1.2. Nimiö ja kanavatunnus – identiteetin ydin

Välineen identiteetti pelkistyy julkaisun tunnukseen. Tunnus heijastaa julkaisijan imagoa ja välineen luonnetta. Tunnus voi olla logo tai logon ja tekstin sekä äänen yhdistelmä.

Paperi- ja web-julkaisuissa identiteettiä osoittaa yleensä etu-sivun yläreunaan sijoitettu nimiö, josta näkyvät lehden nimi ja tun-nus. Julkaisun sisällä eri sivut ovat tunnistettavissa kyseisen lehden sivuiksi ja ne eroavat mui-den lehtien sivuista.

Televisiokanavan selvimmät tunnukset ovat kanavan aloitus-tunnus sekä videokuvaan ruudun kulmaan tuleva kanavan numero-tunnus ja ohjelmakohtaiset tun-nukset sekä äänelliset tehosteet. Ohjelmatunnukset myös kerto-vat, mitä seuraavaksi on tulossa. Esimerkiksi uutislähetyksen al-kutunnuksesta havaitaan niin ka-nava kuin tulossa oleva lähetys-kin. Radiossa käytetään ääneen – etenkin musiikkiin – perustuvia tunnuksia, joista kanava on tun-nistettavissa. Tunnukset on viety jopa uutislähetyksien taustamu-siikiksi saakka.

Sanomalehdessä ja webissä ni-miö sijoitetaan yleensä julkaisun sivun yläreunaan keskelle. Ni-

87

Eri välineet haluavat erottua muista välineistä ja rakentavat visuaalista identiteettiään ja tunnis-tettavuut-taan lehden nimiöiden ja television ka-navatunnusten avulla.

88

miön tukena on vaakasuora linja tai palkki koko sivun leveydeltä. Vastaavanlainen linja voidaan sijoittaa myös sivun alareunaan. Näiden vaakasuorien linjojen pohjalta vastaanottaja hahmottaa sivun ääriviivat suunnikkaaksi, joka tuo ryhdikkyyttä ja selkeyttä sivupohjalle. Linjojen yhteyteen sijoitetaan myös esimerkiksi päi-vämäärä ja sivunumero.

Viestintäkonserneilla on käy-tössä eri välineitä: radio, televisio, web ja lehdet. Ne myös tuottavat yhteisiä juttuja eri välineisiin. Tällöin ei riitä, että niillä on oma identiteetti esimerkiksi lehdel-le ja televisiolle, vaan niiden on suunniteltava, miten yhteisiden-titeetti toimii eri välineissä. Kon-sernit ovat eri tavoin yhdistäneet toisiinsa web-sivunsa sekä tele-vision tai lehden visuaalisuuden. Päämääränä on, että konsernin luonne heijastuu julkisuuskuvaan ja tuo sille lisäarvoa.

3.2. Kirjaintyyli – oma-leimainen ja luettava

3.2.1. Päätteellinen vai päätteetön

Typografian tärkein elementti on julkaisuun valittu kirjain ja sen edustama muoto. Kirjain on en-siksikin osa typografian muodos-tamaa ulkoasua, toisaalta se on väline julkaisun välittämän vies-tin ymmärtämiseen. Kirjaimen valinnassa on olennaista keskit-tyä (1) kirjaimen symboliikkaan eli siihen, mitä erinäköiset kirjai-met viestivät, ja siihen, (2) kuin-

ka luettava mikin kirjain on. Pa-peri- ja verkkolehden tärkein tapa välittää viestiä on sivulle ladottu teksti. Siksi on tärkeää, että eten-kin palstatekstiksi valittu kirjain on helppolukuinen.

Kirjaintyyli on kirjaimien ryhmä, johon kuuluu toisiaan muistuttavia kirjaintyyppejä. Kir-jaintyyppi on yksi yhtenäiseen ulkomuotoon suunniteltu kirjain-merkistö (aakkoset, numerot ja muut kirjoitusmerkit sekä niiden eri korostukset).

Kirjaintyylejä jaetaan eri ta-voin – osin ristiriitaisestikin, kos-ka kaikille tyypeille on vaikeaa löytää sopivaa tyyliryhmää. Tässä tyylit jaetaan viiteen eri ryhmään: (1) antiikva (Serif), (2) grotes-ki (Sans-Serif), (3) egyptienne (Egyptian), (4) fraktuura (Black Letters, Old Face) ja (5) muut. Eniten viestinnässä käytettyjä tyylejä ovat antiikva ja groteski.

Antiikva on ns. päätteellinen kirjaintyyli. Sille on tyypillistä kirjaimen eri osien paksuusvaih-telut sekä sulavapiirteiset pääte-viivat kirjaimen ylä- ja ala- tai ääriosissa. Ylöspäin menevät kirjaimen osat ovat ohuita (hius-linja) ja alaspäin tulevat paksuja (jalka). Päätteet ja kirjaimen eri-levyiset osat helpottavat kirjai-men tunnistamista.

Antiikvakirjaimet jaetaan kol-meen alaryhmään: (a) vanha antiikva (medievaali), (b) barok-kiantiikva (siirtymäkauden antii-kva) ja (c) moderni antiikva (uu-santiikva). Näiden ero on siinä, että vanha tyyli edustaa paksuinta, karkeinta ja pyöreintä kirjasintyy-liä sekä moderni ohuinta, hienos-

89

T

TO tekcTO tekcTO tekc

TTO tekcTO tekcTO tekc

tuneinta ja soikeinta kirjaintyyliä. Barokki on niiden välissä.

Usein nämä erot on esitetty siten, että vanha tyyli on vanhin, barokki siirtymävaiheen ja mo-derni uusin kirjaintyyli. Tällöin voidaan väittää, että kirjasimet ovat muodostuneet hienova-raisemmiksi kirjapainoalan ja koneiden kehittyessä niin, että entistä tarkempaan kirjaimen muotoon on voitu päästä. Käy-tännössä kuitenkin eri paksuudet ovat esiintyneet päällekkäin sa-moinakin aikoina sen mukaan, mitä on pidetty käyttökelpoisena ja tyylikkäänä eikä teknistä ke-hitystä voida pitää ratkaisevana. Myös nykyisin on kirjasinlajeja, jotka ovat lähellä vanhaa tyyliä.

Tunnettuja antiikvan kirjain-tyyppejä ovat esimerkiksi Times, joka on alun perin suunniteltu sa-nomalehtiä varten, sekä Bodoni ja Concorde.

Groteski on tasapaksu yksin-kertainen tikkukirjain, jossa kir-jaimen runko ja muut osat ovat tasapaksuja – niin isoissa kuin pienissäkin kirjaimissa – ja siinä ei ole päätteitä.

Puhtaimmillaan groteski on kirjainryhmässä (a) geometrinen, jossa ei ole päätteitä ja kirjaimen eri osat ovat täysin tasapaksut. Toinen ryhmä (b) päätteellinen groteski on geometrisen tapaan tasapaksu, mutta siinä on tasapak-su alapääte pienissä kirjaimissa. Kolmas ryhmä on (c) humanis-tinen, jossa on antiikvan tapaan eripaksuisia kirjaimen osia sekä lisäksi pienissä kirjaimissa päät-teet. Paksuusvaihtelut jäävät kui-tenkin hyvin pieniksi. Isoissa kir-

Antiikva

Vanha

Siirtymä

Moderni

Groteski

Geometrinen

Päätteellinen

Humanistinen

90

jaimissa ei gemenan tapaan ole päätteitä.

Groteskityyppejä ovat esimer-kiksi Helvetica, Arial, Futura ja Franklin Gothic.

Egyptienne on kirjaintyyli, jossa antiikva ja groteski yhdis-tyvät. Egyptiennessä on päätteet, jotka ovat samanpaksuiset kuin kirjaimen runko. Näitä päättei-tä kutsutaan neliöpääteviivoiksi tai laattapäätteiksi. Päätteet ovat niin pienissä kuin isoissakin kir-jaimissa.

Egyptienne-tyyppejä ovat mm. Egyptian, Courier ja Serifa sekä Morgan.

Neljäntenä jaottelussa on frak-tuura eli ns. talttatyyli. Se edus-taa goottilaista kirjaintyyliä. Alun perin se on piirretty paperille sulkakynällä, josta se on saanut edelleen kirjapainotyylinsä. Talt-tanimi tulee siitä, että kirjaimet eli teksti kokonaisuudessaan ha-kattiin taltalla peilikuvana puisel-le painolevylle haluttaessa painaa useampia versioita samasta teks-tistä.

Fraktuuratyyppejä ovat esi-merkiksi Old English ja Schwa-bach.

Viides ryhmä on muut, ja sii-hen kuuluvat sellaiset kirjain-tyylit, jotka eivät mahdu edellä mainittuihin ryhmiin. Näitä ovat kaunokirjoitusta muistuttavat kir-jaimet (kalligrafit) tai fantasiakir-jaimet, joiden suunnittelussa on päästetty mielikuvitus valloilleen kuitenkin kirjainten tunnistetta-vuus säilyttäen, sekä uutuudet eli uudet syntyvät kirjaintyypit, joita ei voida sijoittaa jo olemassa ole-viin ryhmiin.

T

T

Egyptienne

Fraktuura

Kauno-kirjoitus

Fantasia

91

Kaunokirjoitusta muistuttavia kirjaintyyppejä ovat esimerkiksi Allegro, Scripct ja English.

Monet perinteisetkin kirjai-met on toisinaan vaikea sijoittaa kirjaintyyleihin, koska ne muo-doltaan kuuluisivat useampaan ryhmään. Esimerkiksi niin Pala-tino- kuin Optima-kirjaintyypissä on sekä antiikvan että groteskin – ensin mainitussa myös egypti-ennen – piirteitä.

3.2.2. Kirjaintyypin korostukset

Jokaisesta kirjaintyypistä on eri-laisia muunnoksia niin, että pe-ruspiirteet ovat samanlaisia, mut-ta eri muunnokset, korostukset, eroavat hivenen toisistaan. Ko-rostusten avulla määrätään kir-jaimen paksuus ja mahdollinen kallistus.

Kirjaintyypin perusmuoto on (a) suora (roman, regular). Siitä on erilaisia korostuksia, joista en-simmäisenä on (b) lihava (bold). Suoran ja lihavan välimuotona voidaan käyttää myös puolili-havaa korostusta. Toisena on (c) kursiivi (italic). Kursiivi on kal-listettu ja normaalia pyöreämpi kirjain. Alun perin kursiivi oli oma kirjaintyyppinsä, mutta kir-japainotekniikan kehittymisen myötä eri kirjaintyyppeihin suun-niteltiin myös kursiivit. Nykyisin tietokoneohjelmissa mikä tahansa kirjain voidaan myös matemaat-tisesti kallistaa (slant), jolloin se on muodoltaan lähellä kursiivia. Kallistettu kirjain on kuitenkin epäaito ja se ei sovi tyyppiko-

konaisuuteen, koska sitä ei ole suunniteltu käytettäväksi kysei-sen kirjaintyypin muiden koros-tusten kanssa – toisin kuin tyypin oma kursiivi. Suunnittelijan te-kemä kursiivi sopii käytettäväksi valitun tyypin sekä sen muiden korostusten kanssa.

Kolmas korostus on (d) kapi-teeli (small caps). Kapiteeli on muodoltaan iso kirjain, versaali, joka on pienen kirjaimen, geme-nan, korkuinen. Sitä käytetään tehokeinona esimerkiksi tieto-kirjoissa, jolloin hakusana kirjoi-tetaan kapiteelilla. Kapiteeli voi myös korvata ala- tai väliotsikon kappaleen ensimmäisenä tai en-simmäisinä sanoina. Jos kapitee-lia käytetään, pitää sen kursiivin tapaan olla kirjaintyyppiin kuu-luva korostus. Keinotekoisesti (versaali pienennettynä gemenan kokoiseksi) aikaansaatu kapiteeli ei sovi käytettäväksi kirjaintyy-pin gemenan kanssa, koska kir-jaimen leveys- ja korkeussuhteet vääristyvät.

Lisäksi voidaan käyttää (e) lai-haa (light), joka on harvemmin esiintyvä korostus, (f) harvennus-ta, jota ei enää juuri käytetä vai-keahkon luettavuuden takia, sekä myös kavennettua tai levennettyä kirjainta.

3.2.3. Kirjaintyyli viestiimuodollaan

Kirjaintyyleillä on omat ominai-suutensa, jotka ovat viesti luki-jalle. Osin nämä ominaisuudet perustuvat kirjaimen muotoon eli siihen, mitä kirjain tyylilleen omi-

TOtekc

Palatino

92

naisella muodolla viestii vastaan-ottajalle. Toiseksi ominaisuudet perustuvat lukijoiden oppimaan perinteeseen eli siihen, missä yh-teydessä he ovat tottuneet näke-mään eri kirjaintyylejä.

Päätteellistä antiikvaa pidetään groteskia ilmaisuvoimaisempana ja persoonallisempana päätteiden ansiosta. Sitä pidetään asiallisena sekä spekulatiivisena kirjaintyy-linä ja se yhdistetään konservatis-miin sekä arvovaltaisuuteen.

Antiikva on laatu- ja päiväleh-tien kirjaintyyli, jolla ne haluavat viestiä jakamansa tiedon syväl-lisyyttä. Samoin talouselämään erikoistuneet lehdet käyttävät sitä ja monet, esimerkiksi The Wall Street Journal, vielä laiha-na korostuksena, jolla halutaan painottaa lehden spekulatiivista luonnetta.

Päätteetöntä groteski-kirjain-tyyliä pidetään kylmänä. Se on pelkistetty tyyli, jossa ei ole ko-risteita. Tällaisena sitä luonneh-ditaan voimakkaaksi ja vankaksi tai yksinkertaisuudessaan myös rahvaanomaiseksi. Se yhdiste-tään aggressiivisuuteen, vallan-kumoukseen ja radikaalisuuteen. Toisaalta radikaalisuus liittyy kulttuuriin ja avantgardismiin, jotka edustavat ajanmukaisuutta ja yhteiskuntaa eteenpäin vieviä voimia. Sellaisena groteski on ollut monien vallankumous- ja työväenlehtien sekä edelleen kult-tuuri- ja mielipidelehtien käyt-tämä kirjaintyyli.

Groteskin voimakkuus ja ag-gressiivisuus yhdistetään myös sensaationhakuisuuteen, jollaise-na se on iltapäivälehtien suosi-

Suora

Lihava

Kursiivi

Kapiteeli

gemena

VERSAALI

a a a

Ylinnä Garamond-kirjaintyypin gemena, sen alla vasemmalla Garamondiin kuuluva kursiivi sekä oikealla Garamondin gemenasta kallistamalla (slant) tehty keinotekoinen kursiivi. Suunniteltu kursiivi on erilainen kuin keinotekoisesti aikaansaatu.

93

ma kirjaintyyli. Ne käyttävät sitä pääsääntöisesti vielä lihavana, mikä entisestään lisää kirjaintyy-lin voimaa.

Egyptienne-kirjaintyyli suun-niteltiin 1700- ja 1800-lukujen vaihteessa. Sitä pidetään graafi-sena, rohkeutta ja abstraktisuutta viestivänä. Egyptienne liitetään teolliseen vallankumoukseen ja sen dynaamisuuteen. Sen laatta-päätteet on usein yhdistetty myös koneajan rattaisiin.

Kirjaintyylin nimi tulee siitä, että se suunniteltiin ja otettiin laajemmin käyttöön Napoleonin Egyptin-retken aikana.

Antiikva, groteski ja egyptien-ne ovat peruskirjaintyylejä, joille on määritelty selviä tyyliominai-suuksia. Samoin fraktuura on jo itsessään vanhahtavan näköinen. Muiden kirjaintyylien ja niiden tyyppien osalta suunnittelijan pi-tää itse arvioida tyylin ulkoasun pohjalta, mitkä ovat niiden viestit ja käyttökelpoisuus.

3.2.4. Kirjaintyypin valintakertoo identiteetistä

Kirjainvalinnalla väline viestii omaa identiteettiään. Toiseksi se kirjaintyypin eri korostuksien avulla viestii eri juttujensa luokit-telua. Lisäksi erikokoisilla kirjai-milla luodaan sivulle arvojärjes-tystä juttujen välille sekä lisätään mielenkiintoa herättävää kontras-tia ja vaihtelevuutta.

Eri kirjaintyyppien korostukset ovat viesti vastaanottajalle. Väli-neen valitessa käyttöönsä kirjai-mia olisi ensimmäiseksi päätet-

IlmeikäsPersoonallinen

TyylikäsModerni

PohdiskelevaAutoritatiivinenTaloudellinen

KylmäVoimakasTukeva

HyökkääväVallankumouksellinen

RadikaaliRahvaanomainen

KulturelliAvantgardistinen

94

tävä, mikä perustyyli ja edelleen perustyyppi parhaiten sopii vä-lineen identiteettiin. Toiseksi on päätettävä, mihin tarkoituksiin kirjaimia käytetään. Yleensä jut-tuja halutaan luokitella eri ryh-miin, jolloin niille määritellään oma tyyppi tai korostus. Esimer-kiksi päivälehdet erottavat vähin-tään uutiset ja mielipidejutut toi-sistaan. Tiedotuslehdet erottavat usein virallisen ja kevyemmän aineiston toisistaan.

Valittaessa julkaisuun erilaisia kirjaintyyppejä erotetaan eri peri-aatteita:

(1) Valitaan yksi kirjaintyyppi ja käytetään ainoastaan kirjaimen kokoeroja. Tämä on käyttökel-poinen etenkin kirjoissa sekä pel-kistettyyn ulkoasuun perustuvissa lyhyissä julkaisuissa, esimerkiksi esitteissä. Yhden kirjaintyypin valinta on selkeä ja linjakas rat-kaisu. Jos luokittelua tarvitaan, niin se olisi tehtävä esimerkiksi palstalaatikoiden tai vaaleiden väripohjien avulla, mikä ei aina ole toimiva ratkaisu.

(2) Valitaan yksi kirjaintyyp-pi ja siitä erilaisia korostuksia, joille määritetään omat viestinsä. Korostuksien avulla jutut ovat helposti luokiteltavissa kahteen tai kolmeenkin ryhmään. Tällöin yleensä esimerkiksi uutislehdis-sä uutiset ovat lihavalla tai puo-lilihavalla ja mielipiteet laihalla. Mielipidejuttujen otsikot voidaan lisäksi kursivoida. Näin halutaan viestiä uutisen ”vankkaa tosipoh-jaisuutta” ja mielipidekirjoituk-sen spekulatiivisuutta.

(3) Valitaan kaksi (tai useam-pia) erilaista, mutta yhteenso-

GraafinenRohkeaAbstraktiTeollinenDynaaminen

Aamu-uutisetTaloustieto

IltapäiväuutisetV i h r e � tTotuusMielipide

95

pivaa kirjaintyyppiä. Tässä on tärkeää, että valitut kirjaintyypit sopivat käytettäväksi toistensa yhteydessä ja että niille määri-tellään juttuluokkien pohjalta oma tehtävänsä. Äärimmillään ne voivat olla myös eri kirjaintyyle-jä, koska esimerkiksi antiikvan ja groteskin taitavalla käytöllä voidaan luoda mielenkiintoinen ja informatiivinen, esimerkiksi juttuja luokitteleva, tyyppiyhdis-telmä.

Yleensä valitaan julkaisulle yksi kirjaintyyppi. Jos kirjain-tyyppejä halutaan useampia, pi-detään kolmea enimmäismääränä ja niistäkin yksi olisi valittava pääsääntöisesti käytettäväksi. Liian monen tyypin valinta tekee julkaisusta levottoman. Mielen-kiinto pitäisi lukijassa herättää muiden visuaalisten tehokeino-jen kuin kirjaintyyppien runsaan käytön avulla.

3.2.5. Antiikva on luettava,groteski vaikeampi tekstissä

Kirjaintyyleistä yleensä hel-poimpana luettavuuden kannal-ta pidetään antiikvaa. Antiikvan helppolukuisuuden katsotaan perustuvan sen kirjainmuodos-sa oleviin kontrasteihin eli kir-jaimen muodostavien viivojen paksuusvaihteluihin – pystysuo-rissa osissa on yleensä paksu ja vaakasuorissa osissa ohut viiva. Ne helpottavat kirjaimen muoto-jen hahmottamista ja kirjaimien, tavujen ja sanojen sekä edelleen sanaryhmien tunnistamista ja lau-seiden lukemista.

Toiseksi luettavuus perustuu kirjaimen päätteisiin: Kirjaimen vartalon alaosan vaakasuorat, si-vuille pistävät päätteet muodos-tavat tekstille yhtenäisen linjan, jonka alitajunta lukee riviviivak-si, jolle kirjaimet asettuvat. Se helpottaa rivin seuraamista ja te-kee lukemisesta sujuvan.

Sen sijaan groteski on tasa-paksu ja se ei muodosta rivilinjaa tekstin alle. Tällöin sen yksittäis-ten kirjainten tunnistettavuutta ja kirjainten muodostaman tekstin seurattavuutta pidetään yleisesti antiikvaa vaikeampana.

Groteskin alatyyleistä vaikeim-min luettava on geometric, jossa kaikki kirjaimen osat ovat yhtä paksuja. Sen sijaan helpompana pidetään humanisticia, koska sii-nä on antiikvan tapaan eripaksui-sia kirjaimen osia sekä pienissä kirjaimissa alapäätteet.

Hyvä esimerkki antiikvan ja groteskin käytöstä on laatu- ja populaarilehtien kirjainvalinta. Aiemmin on jo todettu, että antiik-va on laatulehtien kirjaintyyli ja groteski iltapäivälehtien tyyli. Käytännössä iltapäivälehtien ot-sikot on tehty groteskilla, jonka kautta lehden ilme ja viesti vä-littyvät lehden selailijoille, mut-ta palstakirjaimen valinnassa ne ovat antaneet periksi imagolleen ja ottaneet käyttöön laatulehtien käyttämän, mutta luettavamman, antiikvan. Myös iltapäivälehdet haluavat palstatekstinsä olevan luettavaa. Jos luettavuus ja muo-to ovat ristiriidassa, muoto antaa periksi.

Pääsääntöisesti on tarkoitus, että vastaanottaja lukee pieniä

96

kirjaimia (gemenoita). Ne on tarkoitettu luettaviksi toistensa yhteydessä. Vastaanottaja tul-kitsee tekstiä lukiessaan pienten kirjaimien yläosaa, missä erot eri kirjaimien välillä ovat suu-rimmat ja tunnistettavuus selvin. Jos tarkasteltaisiin pelkästään kirjainten alaosia, tunnistamatto-mia kirjaimia olisi enemmän kuin yläosatarkastelussa. Kuitenkin pienten kirjainten niin ylä- kuin alapidennyksetkin – erotuksena isoista kirjaimista – helpottavat pienten kirjainten tunnistamista. Sen sijaan isot kirjaimet, versaa-lit, eivät ole tarkoitettu käytettä-viksi toistensa yhteydessä vaan ainoastaan gemenoiden kanssa virkkeiden ja erisnimien ensim-mäisenä kirjaimena. Versaaleiden luettavuus toistensa yhteydessä on huono, koska niitä ei ole sii-hen suunniteltu.

Palstatekstin kirjaintyyppiä va-littaessa suositaan lisäksi avointa kirjaintyyppiä. Avoimessa tyy-pissä esimerkiksi e-kirjaimen alasakara ei nouse niin lähelle kirjaimen yläsilmukkaa kuin sul-jetun tyypin e-kirjaimessa. Se tuo palstatekstin sisälle suljettua kirjaintyyppiä enemmän ilma-vuutta eli valkoista tilaa sekä näin keventää palstoja ja tekee niiden lukemisen vastaanottajalle miel-lyttävämmäksi.

Luettavuuteen vaikuttaa myös kirjaimen x-korkeus, mikä tar-koittaa gemenan kokoa ilman ylä- tai alapidennyksiä. Pääsään-töisesti luettavuus on parempi, jos valitaan ison x-korkeuden omaava kirjain, koska pieni on luettavuudeltaan heikompi.

näe ja hahmota

näe ja hahmotaMitä yllä lukee?

Kirjainrivin yläosa kertoo enemmän kuin alaosa.

ONKO TÄMÄ LUETTAVAA?

Onko tämä luettavaa?

Versaalikirjaimia ei ole tarkoitettu käy-tettäväksi toistensa yhteydessä. Ne

on suunniteltu käytettäviksi lauseen ja erisnimen ensimmäisenä kirjaimena

gemenan yhteydessä.

Vers

aalin

luet

tavu

us

97

Tämä on toisaalta ristiriidassa avoimen kirjaimen suosimisen kanssa, koska pieni kirjaimen x-korkeus toisi palstalle enemmän ilmavuutta. Mutta ilmavuuttakin tärkeämpää on luonnollisesti se, että vastaanottaja näkee luettavat kirjaimet hyvin.

Toistaiseksi näyttöruutu tekee poikkeuksen: Usein katsotaan, että monitorissa – siis webin ju-tussa, television tekstityksessä tai selvimmin gsm:n näytöllä – gro-teski on parempi ja luettavampi kirjaintyyppi. Groteski kirjain sijoittuu tarkemmin näytön digi-taaliseen pienistä neliöistä (pik-seleistä) muodostuvaan kuvioon, kun taas antiikvan päätteiden pyöristetyt osat muodostuvat epätarkkoina. Mitä tarkemmiksi monitorit tulevat ja mitä pienem-mäksi digiruudukko, sitä käyttö-kelpoisemmaksi antiikvat tulevat myös näyttöruudulla. Joissakin gsm-puhelimissa on jo siirrytty groteskin alaryhmään humanis-ticiin kuuluvien tyyppien käyt-töön.

3.2.6. Mittayksikkönäpiste

Typografiassa käytetään mitta-yksikkönä pistettä, mikä on pe-rinteinen kirjapainoalan mitta. Yksi piste on 0,376 millimetriä (didot-pistejärjestelmässä). Piste-järjestelmä on ns. 12-järjestelmä. Kuumametalliladonnassa sanojen välit tehtiin välikkeillä. Koska 12-järjestelmä on jaollinen kuu-della eri tavalla ja 10-järjestelmä neljällä, ensin mainittu antoi kuu-

Kirj

aim

en x

-kor

keus

Kirj

aim

en a

voim

uus

Kirjaimen gemenan korkeutta kutsutaan kirjaimen x-korkeudeksi.

k kGemenan suuri x-korkeus helpottaa kirjaimen tunnistetta-vuutta.

e eKirjaimen avoimuus, tässä e-kirjaimen koukun ja silmukan välimatka, lisää tai vähentää palstatekstissä valkoista tilaa. Avoimuus keventää tekstiä ja palstaa sekä saa lukemisen tuntumaan helpolta. Esimerkissä näkyy hyvin myös antiikvan parempi tunnistettavuus.

98

si ja jälkimmäinen neljä koko-naislukuihin perustuvaa vaihto-ehtoa sanojen välien tekemiseen ja palstan oikean reunan tasaami-seen. Pistejärjestelmä antoi enem-män mahdollisuuksia tasata oikea reuna ja se vakiintui käyttöön.

Pisteyksikkö ja 12-järjestelmä ovat millimetriä tarkempia, mikä osoittaa tarkkuutta, jota julkaisun ulkoasun suunnittelussa tarvitaan ja jota pitää noudattaa.

Ulkoasullisesti eri kirjainten pistekoon vaihteluiden avulla luo-daan sivulle rytmiä ja jännitettä. Otsikoiden suuret pistekoot saa-vat lukijan lukemaan ne ensim-mäiseksi ja ohjaavat häntä eteen-päin muiden juttujen otsikoihin. Jännitettä ja mielenkiintoa taas luovat hyvinkin suuret otsikoiden ja palstatekstin väliset kokoerot. Tässä ilmenee myös musta–har-maa-kontrasti, koska otsikot ovat mustia ja pienet rivit muodostu-vat harmaaksi massaksi.

Hyvänä tekstin pistekokona pidetään yleisesti 10–11 pistet-tä. Tässä on otettava huomioon myös se, kuinka suuri valittavan kirjaintyypin x-korkeus on.

3.3. Tila – sommittelunlähtökohta

3.3.1. Sivukoko

Paperille tehtävän julkaisun yksi ensimmäisistä päätöksistä koskee sivukokoa (formaatti). Pienimmät julkaisut ovat yleensä 60–120 millimeriä leveitä. Ne ovat pie-niä kirjoja tai esitteitä, mutta har-vemmin määräaikaisia julkaisuja.

Mitt

ayks

ikkö

Pist

ekok

o 12-järj. 10-järj.

12 10 6 5 4 3 2 2 1 1

Piste Nimi mm

1 piste Piste 0,376 8 pistettä Petiitti 3,008 12 pistettä Cicero 4,512

Tämä teksti on 7 pistettä

Tämä teksti on 9 pistettä

Tämä teksti on 11 pistettä

Tämä on 16 pistettä

Tämä on 20 pistettä

Koko 24

Koko 36 Koko 48

99

Eniten pientä kokoa käytetään esitteissä, jos se koetaan identi-teettiin sekä käyttötarkoitukseen sopivaksi. Kapea esite on helppo eri tilanteissa laittaa esimerkiksi rintataskuun tai käsilaukkuun.

Aikakauslehdissä käytetään A4:sta tai sitä lähellä olevia si-vukokoja. Yksittäinen juttu saa niissä usein oman sivun tai au-keaman ja useammankin sivun, mikä nostaa jutun sanomalehteä selkeämmin esiin. Julkaisun ko-konaissuunnittelussa on tärkeää ryhmittää eripituiset jutut mie-lenkiintoa herättäväksi ja ylläpi-täväksi juttuketjuksi. Pienempi sivukoko on myös lukijan kan-nalta helppo.

Lehdet ovat olleet broadsheet- tai tabloid-kokoa. Näistä suu-rempi, broadsheet, on 396 x 564 millimetriä. Tästä perinteisen tabloidin koko on puolet eli 282 x 398 millimetriä. Eurotabloid on perinteistä tabloidia vähän suu-rempi, 314 x 419 millimetriä.

Perinteisesti päivälehdet ovat olleet broadsheet-kokoa sekä paikallislehdet, talouslehdet ja iltapäivälehdet sekä ilmaisjakelu-lehdet tabloid-kokoa. Broadshee-tin etuna pidetään sitä, että sen yhdelle sivulle on mahdollista ra-kentaa useampia elementtejä. Si-vulle mahtuu keskimäärin 10–13 juttua.

Tabloidissa on vastaavanko-koiseen broadsheet-lehteen näh-den enemmän, mutta pienempiä sivuja käytettävissä. Yhdelle si-vulle mahtuu 3–7 juttua.

Tabloidia pidetään lukijan kan-nalta miellyttävämpänä käsitellä ja ulkoasu on hiotumpi sekä usein

myös selkeämpi: tabloidin sivulle mahtuu broadsheetiä vähemmän juttuja, mutta tabloidissa on toi-mituksen käytettävissä enemmän sivuja, jolloin juttuja ja ilmoituk-sia on helpompi sijoittaa omille sivuille ja omiin kokonaisuuk-siinsa. Tämä eheyttää taittoa.

Tabloidin haittana pidetään si-tä, että pieni etusivu vähentää toi-mituksen mahdollisuuksia kiin-nittää lukijan huomio sisäsivuilla oleviin juttuihin. Mutta tabloidin pääsivuksi voidaan ottaa myös sivut 2–3 tai 4–5, jolloin pääuu-tisille ja sisäsivujen vinkeille on sama tila kuin broadsheetissä. Myös tabloidin muita sisäsivu-ja saatetaan taittaa kahden sivun kokonaisuutena, jolloin aukeama muodostaa yhden taittotilan.

Kokonsa puolesta tabloid on Suomessa neutraali: se voi olla – typografiasta ja taittotyylistä riippuen – niin vankkaa tietoa välittävän talouslehden kuin sen-saatiota tarjoavan iltapäivälehden sivukoko.

Vuoden 2004 aikana englanti-laiset The Independent ja The Ti-mes -lehdet siirtyivät käyttämään tabloidia broadsheetin rinnalla. Edelleen samana vuonna pääosa suurista ruotsalaisista päiväleh-distä ja Suomessa Hufvudstads-bladet siirtyivät kokonaan tabloi-diin.

Web-lehdet suunnitellaan lä-hinnä 15–17 tuuman näyttöjä varten, mutta ensisijaisesti sivut halutaan tehdä sopiviksi eriko-koisiin monitoreihin. Sivutilan oikeaan reunaan voidaan jättää käyttämätöntä tilaa, jota pieniin näyttöihin jää vähän tai ei ollen-

100

Näyttö 17 tuumaa272 mm x 338 mmDiagonaali 432 mm

Aikakauslehti 2 x 190 mm x 297 mm

Tabloid282 mm x 398 mm

Broadsheet 396 mm x 564 mm

Som

mitt

elut

ila

101

kaan ja isoihin enemmän. Tällä pyritään siihen, että lukijan ei tar-vitse siirtää sivua lukusuunnassa.

Television kuvakoon suunnit-telussa ei monitorin kokoa oteta huomioon ja yleensä koon merki-tys on pieni, koska pientä ruutua katsotaan isoa lähempää.

3.3.2. Osastojako ryhmittää ja sivuopaste opastaa

Julkaisun sisältö jaetaan osastoi-hin ryhmittämään juttutarjonta, mikä helpottaa lukijaa löytämään eriaiheiset jutut. Tavallisesti pääuutiset ovat ensiksi ja niiden jälkeen omat erilliset osastot eri-tyisaiheille: kotimaa, ulkomaa, kulttuuri, talous, urheilu sekä ra-dio ja tv -osastot jne. Osastojako antaa kokonaisrakenteeseen jär-jestystä. Mitä laajemmasta julkai-susta on kyse, sitä tärkeämmäksi vaihteleva rytmi sivuilla ja ju-tuissa tulee. Aikakauslehdessä eri jutut ovat myös sivumäärältään eripituisia ja muodostavat mie-lenkiintoisen rytmin läpi lehden.

Lehden eri osastoilla on sivuo-pasteet yleensä sivun keskellä tai jommassakummassa yläreunassa otsikko- ja tekstiosuuksien ulko-puolella, lehden sivun marginaa-lissa, kertomassa osaston aihe. Lisäksi osastoilla voi olla omia vivahteita typografiassa niin, et-tä lukija erottaa ne toisistaan ja tietää, mikä sivu hänellä on edes-sään.

Webissä vastaanottajalla on edessään aloitussivu, josta hän sivulinkkien avulla siirtyy taval-laan ”sisään” julkaisuun. Julkaisu

Bro

adsh

eet

Tabl

oid

4 x 398 mm x 564 mm

8 x 282 mm x 398 mm

102

tarjoaa eri osastoja, joihin jutut on ryhmitelty. Vastaanottaja va-litsee, millä osastoilla ja missä järjestyksessä hän käy sekä mitkä jutut lukee.

3.3.3. Palstamäärä – symmetriaa vai vaihtelevuutta

Palstajaon avulla luodaan lehden ja webin sivulle (1) järjestystä, mikä helpottaa juttujen läpikäyn-tiä ja (2) rytmiä, mikä tekee si-vusta mielenkiintoisen ja suunni-tellun näköisen.

Aikakauslehdissä palstajako on yleensä 2–4 palstaa, tabloidis-sa 4–6 palstaa ja broadsheetissä pääsääntöisesti 8, mutta erityis-sivuilla, esimerkiksi pääuutis-sivulla ja viikonloppusivuilla, usein 7 palstaa. Web-sivu jaetaan 1–5 palstaan. Perusjako antaa mahdollisuuden ryhmitellä sivu palstamääräisesti erilevyisiin jut-tuihin ja jutturyhmiin sekä 1–2 palstan palkkeihin.

Typografiassa pitää määritellä eri sivujen palstamäärä, koska palstamäärä on myös ulkoasu-viesti lukijalle. Normaalit, vii-kosta viikkoon toistuvat uutissi-vut pidetään vakiomääräisinä ja poikkeukset vakiopalstamäärästä jäävät tehostamaan erityissivuja, etenkin viikonloppusivuja.

Etukäteen määriteltyjä pals-tamääriä ja -leveyksiä voidaan käyttää myös identiteetin raken-tamiseen. Esimerkiksi webissä julkaisijan kaikilla sivuilla tois-tuva sama palstamäärä ja -leveys lisäävät omaa tunnistettavuutta ja identiteettiä. Samoin esimerkiksi

broadsheet-lehti voi päättää typo-grafiassaan, että se rakentaa kah-deksanpalstaiset sivunsa kahden palstan ja kuuden palstan palkki-en varaan. Näin se rakentaa tun-nistettavuuttaan läpi lehden.

Ilmoitukset olisi hyvä pyrkiä määrittelemään määräkokoisiksi siten, että lähtökohtana on koko sivu, jota aletaan jakaa pienem-piin osiin. Ensin on sivun ilmoi-tus, sitten puolen sivun ja kolman-tena neljännessivun ilmoitus sekä edelleen 1/8 ja 1/16 jne. sivun il-moitus. Näin ilmoitukset saadaan omiksi, helposti sijoitettaviksi blokeikseen, jotka muodostavat ryhdikkäitä kokonaisuuksia.

3.3.4. Palstaleveys onmyös viesti

Sivukoko ja palstamäärä vaikut-tavat sivulla olevan palstan leve-yteen. Kun A4-sivulla siirrytään nelipalstaisesta sivusta kolmi-palstaiseen, kasvaa palstaleveys 44:stä 56 millimetriin sekä edel-leen kaksipalstaisessa 85 milli-metriin. Siirryttäessä tabloidissa kuusipalstaisesta viisipalstaiseen levenee palsta 38:sta 46 millimet-riin.

Jos palsta levenee huomatta-vasti, pitää myös tekstin piste-kokoa suurentaa, jotta luettavuus säilyy hyvänä. Sopivana määränä pidetään yleensä 26:sta 65:een merkkiä yhdellä tekstipalstan ri-villä.

Tavutuksen, kielen rakenteen ja luettavuuden kannalta suomen kieleen sopivana palstaleveytenä on pidettyyn 60 mm:n palstaa.

103

Silmä pystyy ensiksikin hahmot-tamaan rivin yhtenä rivinä, jol-loin silmä voi lukea sitä liikkuen pelkästään ylhäältä palstaa pitkin alaspäin, ja toiseksi rivin tavutus-tarve jää pieneksi. Lehtien pals-taleveydet ovat pääsääntöisesti olleet tätä pienempiä.

Palstaleveys pyritään pää-sääntöisesti pitämään vakiomuo-toisena typografian osana. Jos palstaleveyttä muutetaan, sille on kirjainkorostusten tapaan määri-teltävä oma viestinsä vastaanot-tajaa varten. Esimerkiksi omilla juttuluokillaan voi olla omat pals-taleveydet. Tätä ovat käyttäneet etenkin aikakauslehdet. On myös mahdollista rakentaa samallekin sivulle erilevyisiä palstoja ja nii-den avulla lisätä ulkoasun mie-lenkiintoa.

3.3.5. Tasattu ja liehutettu

Yleensä palstateksti tasataan, jol-loin sekä vasen että oikea reuna on palstassa sijoitettu niin, että vasemman reunan ensimmäiset kirjaimet ja oikean reunan vii-meiset merkit muodostavat suo-rat linjat ylhäältä alas. Tällöin sanojen välejä on levitetty niin paljon, että oikea reuna on saatu suoraksi. Tämä saattaa vaikeuttaa rivien luettavuutta.

Toinen vaihtoehto on jättää sanavälit vakioksi, jolloin oikea reuna ei pääty tasan. Tällöin käy-tössä on oikean reunan liehutus (tai vasemman reunan tasaus). Ulkoasun osalta oikean reunan liehu saattaa näyttää levottomalta

Tämä teksti on tasattu. Sen molemmat puolet ovat suo-rassa.

Tässä tekstissä on oikea liehu. Siinä vasen reuna on suora ja oikea liehuu.

Tässä tekstissä on vasen liehu. Siinä oikea reuna on

suora ja vasen liehuu.

Tämä teksti on keskitetty. Sen molemmat päät

liehuvat.

104

ja tyylittömältä, mutta luettavuu-den kannalta se on parempi. Kun sanavälit ovat vakiot, silmän on helpompi seurata sanoja. Tarkat tavutusohjelmat tasaavat sanavä-lejä sekä ovat vähentäneet tarvet-ta oikea reunan liehutukseen.

Tekstissä voi olla myös vasem-man reunan liehu. Sitä on käytetty esimerkiksi silloin, kun valoku-van kuvateksti on sijoitettu ku-van rinnalle vasemmalle. Tällöin kuvatekstin suoraksi jäävä oikea reuna sopii hyvin valokuvan reu-naan ja viestii tekstin kuuluvan kuvan yhteyteen.

Teksti voidaan myös keskittää, mitä käytetään otsikoissa. Samal-la sivulla kaikki otsikot taitetaan periaatteessa samalla tavalla – jo-ko tasattuna vasempaan laitaan tai keskitettynä.

3.3.6. Kirjainten ja sanojen välit vakioita

Yksittäisten kirjainten ja sanojen väli voidaan siis erikseen mää-rittää. Yleensä käytetään kirjain-tyypin suunnittelijan määrityksiä. Tekstin luettavuuden kannalta on tärkeää, että kirjain- ja sanavälit ovat vakioita.

Jos siis palstatekstissä käyte-tään molempien reunojen tasaus-ta, se edellyttää, että vähintään sanojen välejä venytetään. Kui-tenkin kirjainten välit on pidet-tävä vakiona, koska käytettäessä sekä sanavälien että kirjainvälien venyttämistä tekstistä tulisi erit-täin vaikealukuista. Eurooppa-lainen taittojärjestelmä ei tästä syystä hyväksykään kirjainten

välin venyttämistä, vaan sen pi-tää aina olla vakio. Nykyiset ta-vutusohjelmat ovat niin hyviä, että sanojen välien venyttämisen tarve on pieni eikä häiritse varsi-naisesti luettavuutta.

Näytössä – televisiossa ja we-bissä – kirjaimet näyttävät olevan lähempänä toisiaan kuin paperil-la. Tällöin luettavuutta voidaan parantaa lisäämällä yksittäisten kirjainten väliä.

3.3.7. Palstaväli ja palstaviivaterottavat

Palstaväli erottaa tekstipalstat toisistaan. Palstavälin leveys on suhteessa palstan leveyteen. Jos väli on liian kapea, sivu tulee ras-kaaksi; jos väli on liian leveä, sivu näyttää väljältä ja levottomalta. Jotta tekstipalsta ja palstojen vä-liin jäävä väli muodostavat tasa-painon koko sivua tarkasteltaes-sa, palstavälin ja palstaleveyden mittasuhteet muotoillaan yhteen sopiviksi.

Yleensä suositellaan arvoa, jossa palstaväli on vähintään 1/12 tekstipalstan leveydestä. Jos siis esimerkiksi palsta on 60 mm, on vähimmäispalstaväli silloin 1/12 osa palstasta eli 5 mm. Vastaa-vasti 48 mm:n palstojen väli on vähintään 4 mm.

Sivun eri palstojen väliin voi-daan valkoisen tilan lisäksi si-joittaa myös palstaviivat, jotka ovat yleensä keskellä palstaväliä. Palstaviiva voidaan sijoittaa jom-paakumpaa tekstipalkkia lähem-mäksi eli palstavälin vasemman- tai oikeanpuoleiseen reunaan,

105

esimerkiksi 1/3 päähän tekstistä. Näin etenkin silloin, jos viivaa käytetään toisesta reunasta tasa-tun ja toisesta liehutetun palstan yhteydessä.

Jotta palstaviivat eivät koros-tuisi liiaksi, ne olisi suunniteltava hiuslinjoiksi eli ohuimmiksi käy-tössä oleviksi linjoiksi. Palstavii-vat luovat sivulle kiinteyttä ja an-tavat palstoille ryhtiä. Palstaviiva on käyttökelpoinen etenkin, jos tekstipalstaa ei tasata molemmista reunois-ta.

Toisaalta palstavii-vat kilpailevat sivun muiden elementtien kanssa ja vähentävät niiden tehoa. Palsta-viivoja pidetään usein kuumametalliladonnan jäänteenä, sillä tekniikkansa vuoksi menetel-mä jätti palstaviivat joka palstan väliin. Jos palstaviivoja käytetään tehokeinona, niille määritellään oma tehtävänsä ja sivun sisältöön liittyvä viestinsä.

Webissä, jonka ulkoasu on paperilehteä monipuolisempi, käytetään usein palstojen välillä erilaisia linjoja ja tekstejä sijoite-taan myös laatikoihin.

Palstan ryhmittelyn perussään-tö on, että palstaväli on aina suu-rempi kuin rivinväli ja rivinväli on aina suurempi kuin sananväli.

3.3.8. Linjat ryhmittävät

Pystysuoria linjoja käytetään sivun palstajaon, esimerkiksi 2–3 tai 1–4, osoittamiseen. Tässä

pystysuorien linjojen käyttö on perusteltua, koska niillä on oma viestinsä vastaanottajalle.

Sivulle asetettavia viivoja voi-daan käyttää myös vaakasuun-nassa, jolloin ne jakavat sivua ja erottavat juttuja sekä jutturyhmiä toisistaan.

Kuitenkin sivulle sijoitetut ju-tut olisi erotettava toisistaan ensi-sijaisesti hyvän taittosuunnittelun avulla. Jos lisäksi pyritään pel-

kistettyyn taittoon, jutut on sijoitettava niin, että ne kokonsa ja muotonsa pohjalta muodostavat sivul-le suuret pysty- ja vaakalinjat, jotka jäävät kokonaisuutta hallitseviksi, mutta

huomaamattomiksi. Näin jutut erottuvat toisistaan ilman linjo-ja. Erikseen määriteltäessä tätä jakoa voidaan tukea linjoilla. Vaihtoehtoisesti linjoja voidaan käyttää yhdistämään toisiinsa kuuluvia juttuja omiksi ryhmik-seen ja erottamaan ryhmiä muista jutturyhmistä.

3.3.9. Ruudukko ja rivirekisteri

Pääelementtien sijoittelussa käy-tetään apuna ruudukkoa, joka varmistaa niiden yhtenäiset pai-kat eri sivuilla. Ruudukko on jul-kaisun yleissuunnittelua varten ja sen avulla varmistetaan, että si-vun pääelementit, erityisesti ku-vat ja otsikot, mutta myös muut pienemmät elementit, asettuvat etenkin korkeudeltaan, mutta

1/12

106

myös leveyssuunnassa samalle tasolle. Näin luodaan ryhtiä si-vuille ja julkaisuun.

Ruudukon lisäksi käytetään rivirekisteriä. Rivirekisterin eli yhden vaakasuoran tiheän ruu-dukkorivin korkeuden määrittää palstatekstin ja sen rivinvälin korkeus. Rivirekisteri varmistaa, että kaikki sivun palstatekstin rivit ovat samalla korkeudella. Tiheä ruudukko varmistaa myös muiden elementtien, tekstimas-san, kuvien ja otsikoiden, ala- ja yläreunojen sijoittumisen yhtä kauaksi viereisestä elementistä.

3.4. Jutun taittoelementit

3.4.1. Otsikko on vahvin

Otsikko on kooltaan jutun suurin tekstiyksikkö. Eri otsikot ovat erikokoisia, koska koon avulla annetaan yksittäiselle jutulle ar-vo: mitä suurempi otsikon piste-koko on, sitä tärkeämpi juttu on kyseessä. Näin luodaan sivun eri jutuille keskinäinen (1) järjestys. Toiseksi koon avulla luodaan (2) rytmiä, mikä lisää mielenkiintoa.

Sivun ja julkaisun otsikoilla on oma pistekokohierarkiansa: tärkeimmät jutut saavat suurim-man otsikkokoon ja arvojärjes-tyksessä seuraavat aina edellistä pienemmän. Otsikon pistekoko voi seurata myös jutun saamaa palstaleveyttä. Näin julkaisun eri otsikoiden välille luodaan oma järjestys ja ryhti. Tämä tekee kokonaisuudesta selkeämmän, helpommin hahmotettavan sekä rauhallisen.

Esimerkiksi A4-julkaisussa voidaan päättää, että kaikki suu-rimman neljän palstan leveyden omaavat otsikot ovat 50 pistettä ja ne rakennetaan aina yhdelle riville. Kakkosjutun otsikon pis-tekooksi määritellään 40, palsta-leveydeksi kolme ja rivimääräksi kaksi. Seuraava juttu on 30 pis-tettä ja rivimäärä kolme. Yhden palstan otsikko on 20 pistettä ja rivimäärä neljä. Typografian tiukkuudesta riippuen voidaan rivimääriin jättää joustoa etenkin yhden palstan jutuissa, jolloin ot-sikon muokkaaminen on helpom-paa.

Pistekoko ja rivimäärä voi olla muutakin, mutta ne pitää etukä-teen päättää aina julkaisun iden-titeetin mukaisesti. Esimerkiksi laatujulkaisu käyttää sensaatio-julkaisua pienempiä otsikon pis-tekokoja. Samoin rivimäärältään sivun levyiset otsikot pyritään pi-tämään, etenkin broadsheetissä, yksirivisinä, sillä muuten niistä tulee liian raskaita.

Otsikon pistekoko ei voi ai-na seurata palstaleveyttä. Jos esimerkiksi kavennetaan kuusi-palstaisessa lehdessä sivu oikeas-ta reunasta yhden palstan palkin avulla, niin pääjutulle jää käyt-töön viisi palstaa. Jos edelleen si-joitetaan alareunaan esimerkiksi taustajuttuna kuuden palstan le-vyinen laatikko, on viiden pals-tan pääotsikon oltava taustajutun otsikkoa isompi. Tällöin pääjuttu saa pääjutun otsikon pistekoon ja taustajuttu pienemmän aina sen mukaan, kuinka tärkeä se on si-vun juttujärjestyksessä. Tärkeintä on, että käytetään typografiaoh-

107

Aikakauslehti:

Pääotsikko 4 p 50 pistettä 1-rivinenKakkosotsikko 3 p 40 pistettä 1-2 riviä 2 p 30 pistettä 2-3 riviä 1 p 20 pistettä 3-4 riviä

Tabloid:

Pääotsikko 4–6 p 65 pistettä 1 rivinenKakkosotsikko 3–4 p 50 pistettä 2–3 riviä 2–3 p 35 pistettä 2–3 riviä 1 p 20 pistettä 3–4 riviä

Broadsheet:

Pääotsikko yli 5 p 55-65 pist. 1 rivinenKakkosotsikko 4 p 45-55 pist. 1–2 riviä 3 p 40 pistettä 2–3 riviä 2 p 30 pistettä 2–4 riviä 1 p 20 pistettä 2–5 riviä

Web:

Pääotsikko 30 pistettä 1–2 riviäKakkosotsikko 20 pistettä 2–3 riviäPienin 15 pistettä 1–3 riviä

Joustava otsikoiden pistekokoporrastus

Normaali Pitkä otsikko Lyhyt otsikko1 p 18 pistettä - -2 p 24 pistettä - -3 p 30 pistettä - -4 p 36 pistettä 30 pistettä 48 pistettä5 p 48 pistettä 36 pist.että 60 pistettä

1 p 4 riviä 5 riviä 3 riviä2 p 3 riviä 3 riviä 2 riviä3 p 2 riviä - - 4 p 2 riviä - 1 riviä5 p 1 riviä - -

Ots

ikoi

den

pist

ekok

oarv

oja

108

jeessa määriteltyjä otsikoiden pistekokoja.

Taittaja saattaa tarvita joustoa pistekokoihin. Jos jutun otsikko on normaalia lyhyempi tai pitem-pi tai käytettävissä oleva tila nor-maalia leveämpi tai kapeampi, typografiassa voidaan määrittää näitä varten omat pistekokonsa. Tällöinkin on hyvä, että piste-koot seuraavat muita käytettävis-sä olevia, otsikkoporrastuksessa edellistä pienempää tai seuraavaa suurempaa otsikon pistekokoa.

Mikäli käytetään aukeaman yli meneviä otsikoita, myös niille pitää määrittää pistekoot ja tavat, miten ne rakennetaan.

Pääsivuille voidaan määritellä pääjuttujen yhteyteen suurempia otsikkokokoja kuin muilla sivuil-la, millä korostetaan niiden arvoa julkaisun tärkeimpinä juttuina. Viime kädessä jutun otsikon pis-tekoko kertoo sen arvon sivun juttujärjestyksessä.

3.4.2. Esi- ja jälkirivitselventävät

Otsikoinnissa käytetään erilai-sia otsikkorakenteita. Esirivi on varsinaisen otsikon yläpuolella oleva otsikkoa tukeva, mutta pis-tekooltaan pienempi apuotsikko. Koska otsikossa ei voida kertoa kaikkea, käytetään esiriviä varsi-naisen otsikon apuna antamassa lisäinformaatiota. Lisäinformaa-tio saattaa liittyä itse asiaan, se saattaa kertoa asiasta lisää tai itse asian vastakohdan. Useimmiten sitä on käytetty otsikossa esitet-tävän mahdollisen mielipiteen

esittäjän nimeämiseen. Esirivejä ei saa käyttää liikaa, sillä esirivin toistaminen vie siltä tehoa.

Otsikon alapuolella on joko jälkirivi tai ingressi. Jälkirivi on esirivin tapaan käytetty, otsikkoa täydentävä, sitä pienempi ja tois-sijainen, mutta tärkeä otsikko. Siinä kerrotaan esirivin tapaan otsikkoa täydentäviä seikkoja. Esiriviä ja jälkiriviä ei pidä käyt-tää yhtäaikaisesti, koska se on ulkoasullisesti liian raskasta ja asiasisällöllisesti molempia käy-tettäessä otsikkoon tulee liian monta asiaa.

Jälkirivit voivat olla myös eril-lisiä rivejä, joista jokaisessa on yksi asia. Tällöin niiden alkuun lisätään yleensä musta neliö tai pallo. Näitä kutsutaan tehoste-riveiksi.

3.4.3. Kärkitukee otsikkoa

Otsikon tai jälkirivin alapuolella on jutun kärki (ingressi). Kärki on jälkirivejä laajempi tekstikoko-naisuus. Pääsääntöisesti kärjeksi kutsutaan joukkoviestintäjutun ensimmäistä tai kahta kolmea ensimmäistä kappaletta. Ulko-asullisesti kärki voidaan erottaa tekstistä omaksi osakseen, esi-merkiksi jollakin korostuksella tai pistekoon muutoksella.

Ensimmäiset kappaleet voi-daan tunnistaa kärjeksi, vaikka niitä ei olisikaan erotettu ulko-asullisesti. Pelkistetyssä taitossa ingressin ulkoasullista erottamis-ta pitäisi välttää, sillä sen liika käyttö muodostaa sivulle turhan

109

Tämä on esirivi

Tämä on otsikko

Tämä on otsikko Tämä on jälkirivi.

Tämä on otsikko Tämä on jälkirivi. Se on yleensä yksirivinen ja sisältää 1–3 lausetta, mutta voi olla kaksi- tai kolmirivinenkin.

Tämä on otsikko Tämä on tehosterivi, joka kertoo yhden asian. Tämä on toinen tehosterivi, ja se kertoo toisen asian.

110

monta erilaista korostusta, jotka häiritsevät sivun kokonaisilmet-tä.

Kärjessä kerrotaan varsinainen otsikon ilmaisema ydinasia tar-kemmin, koska otsikon kahdella tai kolmella neljällä sanalla ei helposti voida kertoa ydintä tar-kasti. Näin kärki tukee otsikkoa. Kärkeenkään ei vielä kuulu asi-oiden yksityiskohtainen esittely, vaan se on eräänlainen jutun tär-keimpien ydinasioiden yhteen-veto tai tekstiosuuden ytimekäs sisällysluettelo. Kärki tarkentuu edelleen tekstissä.

Kärjen käyttö on myös muoti-asia. 1950-luvulla sanomalehdis-sä oli käytössä otsikon levyinen, monirivinen kärki, joka hiljal-leen alkoi pienentyä. Jos kärki erotettiin, se taitettiin otsikon alle yhdelle–kahdelle palstalle vasempaan reunaan juttuosuu-den alkuun. Normaalijuttua tär-keämmissä jutuissa, joissa kärjen asiasisältöä haluttiin korostaa, se sijoitettiin näkyvästi otsikon alle otsikon levyisenä tai kapeampa-na keskelle. 1980-luvulla kär-jen ulkoasullisesta erottamisesta luovuttiin lähes kokonaan. Kärki oli palstatekstin kaksi tai kolme ensimmäistä kappaletta, joita ei erotettu palstatekstistä. Sitten ot-sikon jälkirivit alkoivat kasvaa ja tulivat 1990-luvun lopulla useam-pirivisiksikin. Äärimmillään ne alkoivat lähestyä vanhaa leveää kärkeä. Siitä ne erosivat siinä, et-tä kappaleen sijaan jälkirivissä on allekkain kaksi tai kolme erillistä riviä, jotka kertovat jonkin ydin-asian esillä olevasta jutusta. Niitä käytetään kuitenkin säästeliäästi

ja vain pääjuttujen yhteydessä. Näin kärjet vaihtelevat ajan ja ajan muodin mukaan.

Otsikkojärjestelmillä on oma ulkoasullinen rakenteensa, jonka avulla niistä tehdään ulkoasul-lisesti lukijaa ohjaavia ja raken-teellisesti tasapainoisia. Yleiset säännöt ovat, että esimerkiksi esirivi on puolet otsikon koosta ja jälkirivi yhden kolmasosan otsi-kon pistekoosta. Kun otsikko on puolilihava, niin esi- ja jälkirivit ovat laihoja. Näin luodaan koon jännitettä ja mielenkiintoa sekä arvotetaan otsikkorakennelmien eri osat: otsikko suurimpana on tärkein, esirivi toiseksi suurimpa-na toiseksi tärkein ja kolmantena tulevat jälkirivi sekä jutun kärki. Jälkirivin etu esiriviin nähden on siinä, että sen avulla voidaan ker-toa enemmän kuin esirivin avul-la.

Esi- ja jälkirivejä sekä kärki-rivejä käytettäessä on varottava toimittajan kyvyttömyyttä päät-tää, mitkä ovat tärkeimmät asi-at: otsikkorakennelman tehtävä on palvella lähetettävää viestiä yksinkertaisesti ja tehokkaasti. Ydinasian kertominen tukee pel-kän pääotsikon käyttöä.

3.4.4. Lainauksethoukuttelevat

Erilaisia otsikoista ja palstateks-teistä eroavia tekstilainauksia tai vastaavia on ryhdytty käyttä-mään tehokeinoina niin graafi-sissa välineissä kuin webissä ja televisiossakin. Ne muodostavat oman elementtinsä juttujen ja

111

kuvituksen kokonaisuuteen. Lai-naus on juttutekstistä poimittu, mielenkiintoa herättävä lause tai jutun haastateltavan kommentti. Se sijoitetaan näkyvälle paikalle otsikon alle ja juttutekstiin, joko leveän palstan sisään tai kahden kapean palstan väliin. Sen avulla herätetään vastaanottajan mielen-kiinto otsikon ja mahdollisen ku-van lisäksi juttua kohtaan.

Julkaisussa voidaan monin eri keinoin tehostaa informaatiota jutun ydinasioista. Perinteisesti otsikko kertoo jutun ytimen, mut-ta muita seikkoja voidaan nostaa esiin joko esirivin tai jälki- ja tehosterivin, kärjen sekä laina-uksen avulla. Niiden yhteyteen voidaan toisinaan sijoittaa myös pieni, lainausta tukeva kuva tai grafiikkaa.

Samoin tekstien avulla voi-daan rakentaa erilaisia kysy-mys- ja vastauslistoja, gallupeja, sanastoja ja faktalaatikoita, jotka osaltaan helpottavat asian omak-sumista, osaltaan havainnollista-vat asiaa tai sen taustaa.

3.4.5. Teksti onharmaata massaa

Otsikoiden ja mahdollisen kär-jen jälkeen alkaa varsinainen tekstiosuus, jossa kerrotaan yk-sityiskohtaisesti ja loogisessa jär-jestyksessä uutisen ydinasiat ja siihen liittyvät eri seikat.

Tekstin pistekoko on yleensä vähintään 9 pistettä, mutta mie-luummin 10 tai jopa 11. Seitse-män pisteen tekstiä on käytetty vain harvoin, esimerkiksi erilai-

”Lainaushoukuttaaluke-maan”

!Älä

uskokaikkea,

mikäon

totta

”Äläysherättäälukijan”

112

Tämä on jutun kärki eli ingressi. Se on samanlais-ta tekstiä kuin palstateksti. Kärki voidaan myös erottaa palstatekstistä lihavoinnin tai tekstin pistekoon muu-toksen avulla.

Tämä on leipätekstiä. Se on tavallisesti 10–11 pistettä. Kappaleen alussa ei käytetä sisennystä, jos leipätekstin leikkaus muuttuu, esimer-kiksi lihavoidusta suoraan. Sisennys ei ole välttämätön, koska muutos ulkoasussa riittää erottamaan kappaleet toisistaan. Sen sijaan sisen-nys on välttämätön leipä-tekstissä toisiaan seuraavien kappaleiden välissä, etenkin jos edellisen kappaleen vii-meinen rivi on pitkä.

Tämä on väliotsikko

Väliotsikon jälkeen ei ole sisennystä. Väliotsikko on yleensä leipätekstiä vähän, noin 2 pistettä, isompaa pistekoa tai leipätekstin pistekoa, mutta lihavoitua. Väliotsikon tukena voi olla myös palstan levyinen viiva joko ylä- tai alapuolella tai molemmilla puolilla. Tyhjä tila väliotsikon yläpuolella on suurempi kuin alapuo-lella. Yläpuolinen tila on

2/3 ja alapuolinen 1/3. Tä-mä osoittaa, että väliotsikko kuuluu alapuolella olevan tekstin yhteyteen.

Väliotsikot ryhmittävät juttua ja kertovat eri jakso-jen sisällöstä. Ne helpottavat lukijaa seuraamaan ja löy-tämään jutusta itseään kiin-nostavat kohdat.

Sanoja 2–3, ainakahdella rivillä

Väliotsikkojen pitäisi olla samanlaisia vähintään jut-tukohtaisesti, mutta mie-luummin myös sivu- ja julkaisukohtaisesti. Ne voi-vat sisältää esimerkiksi aina

kaksi tai kolme sanaa sekä aina kahdella rivillä.

Otsikothuomataan

Viereisillä palstoilla vä-liotsikot eivät saisi olla samalla kohtaa. Ne eivät myöskään saisi olla palstan alussa. Väliotsikkojen paik-ka on leipätekstin keskellä, jotta ne huomataan vasta, kun vastaanottajan huomio kohdistuu juttuun. Toisistaan poikkeavat asiat huomattai-siin aina yleensä ensimmäi-seksi.

Kaikissa jutuissa pääot-sikko on suurimmalla piste-koolla. Jos pääotsikko on 1:1, niin esirivi on 1:2 ja jälkirivi 1:3:een. Esiriviä ja jälkiriviä tai jälkiriviä ja ingressiä ei käytetä samassa jutussa, sillä silloin otsikkorakennelmasta tulisi liian raskas.

Myös leski- ja orporivejä olisi vältettävä, sillä ne erot-tuvat muusta leipätekstistä liian helposti ja häiritsevinä. Orporivejä ovat kappaleen yksi tai kaksi viimeistä riviä, jotka sijoittuvat seuraavan palstan alkuun. Leskirivejä taas ovat kappaleen yksi tai kaksi ensimmäistä riviä, jot-ka sijoittuvat edellisen pals-tan loppuun.

Tämä on esirivi 1/2

Tämä on otsikko 1/1

Tämä on kuvateksti. Se eroaa tyypiltään tai koros-tukseltaan palstatekstistä.

113

sissa lähdeviittauksissa tai jos jutun loppuun on sijoitettu artik-keleissa käytettyjen kirjojen tai web-sivujen nimiä ja osoitteita. Valokuvaajan nimi voi myös ol-la 7 pisteen tekstiä kuvan vieres-sä. Pientä pistekokoa voi käyttää myös luetteloissa, joita ei ole tarkoitettu luettaviksi kokonaan. Pitemmän, luettavaksi tarkoite-tun tekstiosuuden pistekokona se olisi liian pieni. Kuitenkin pals-tatekstin pistekoko on olennai-nen osa julkaisun identiteettiä ja typografiaa, eikä sitä mielellään käytetä kahdessa eri koossa.

Sisennys erottaa eri kappaleet toisistaan. Kärjen tai jutun en-simmäisessä kappaleessa sitä ei kuitenkaan käytetä. Palstateksti-paketti tulee selväpiirteiseksi jä-tettäessä vasemman yläkulman, ensimmäisen kappaleen, sisennys pois. Tuloksena on selkeä neliö tai suorakulmio. Jos yläkulmassa käytettäisiin sisennystä, se loisi pienen ja turhan polvekkeen teks-tin aloituskohtaan ja aiheuttaisi turhaa informaatiota sivulle.

Kaikki taiton yksityiskohdat pyritään tekemään huomaamat-tomiksi, jotta ne taiton osat, jot-ka halutaan huomattavan, tulevat paremmin esille.

Jos juttu sijoitetaan laatikkoon, täytyy laatikon kehyksille varata oma tilansa. Tämä merkitsee sitä, että palstaleveyttä on kavennet-tava muutaman pisteen verran. Tämä aiheuttaa sen, että laatikon palstat ovat muita sivun palstoja kapeammat.

3.4.6. Väliotsikko erottaaja opastaa

Tekstin eri osat voidaan erottaa toisistaan väliotsikoiden tai eri-laisten korostusten, esimerkiksi tiettyjen kappaleiden alun liha-voinnin tai kapiteelin, avulla. Näin erotetaan tekstin eri osia, jäsennetään tekstiä ja helpotetaan vastaanottajaa hahmottamaan esillä oleva juttu. Toiseksi niiden avulla nostetaan esiin jokin jutun sisältöön keskeisesti liittyvä asia, jolloin ne helpottavat lukijaa löy-tämään tekstistä itseään kiinnos-tavat seikat. Kaikkea tekstistä ei tarvitse välttämättä lukea – jos juttukokonaisuus ei kiinnosta, lu-kija voi etsiä jutusta itseään kiin-nostavat seikat.

Väliotsikoiden ulkoasu voi-daan tehdä eri tavoin. Yleensä väliotsikko on lihavoitu ja joko samankokoinen kuin teksti tai tekstin pistekokoa pari pistettä suurempi, 11–13 pistettä.

Väliotsikon ja erilaisten koros-tusten tilalla on mahdollista käyt-tää myös anfangia, joka on nor-maalia tekstiä suurempi lauseen ensimmäinen iso kirjain.

3.4.7. Anfangi erottaaja opastaa

Anfangi on kappaleen alun en-simmäinen kirjain, joka on muuta tekstiä suurempi, yleensä kolmen tai neljän rivin korkuinen. An-fangi voi nousta tekstiosuuden yläpuolelle siten, että kirjaimen alalinja on samalla tasolla teks-tin alalinjan kanssa, tai anfangi

114

Pääotsikko:Mitä on tapahtunut

Esi- ja jälkirivit:Täydentävät

Väliotsikko:Miksi ja miten

Kuva:Konkretisoi ja antaataustaa

Kuvateksti: Ankkuroi kuvantekstiin

Tämä on anfangi,joka on nostettu rivin yläpuolelle

Tämä on anfangi, joka on upotettu

tekstiin

voi olla upotettuna tekstin sisään, jolloin se muodostaa kappale-kokonaisuuden nurkan anfangin yläreunan ollessa samalla tasolla rivin ylälinjan kanssa ja anfangin vasemman reunan samalla pysty-linjalla palstan vasemman reunan kanssa. Nostettu anfangi rikkoo palstatekstin suorakulmion muo-don, kun taas upotettu säilyttää sen. Ensin mainittu herättää hy-vin huomiota, jälkimmäinen jät-tää palstat tasapainoisemmiksi.

Anfangin varsinainen tehtävä on ohjata lukijaa: mikäli esimer-kiksi viikonloppusivujen taitos-sa tekstiosuuden alku sijoitetaan niin, että lukijalle ei ole heti sel-vää, mistä teksti alkaa, anfangi voidaan sijoittaa ensimmäisen kappaleen ensimmäiseksi kirjai-meksi, jolloin sen avulla ilmais-taan lukijalle tekstin alkukohta.

Anfangille voidaan myös mää-rittää oma tehtävänsä, jolloin si-tä käytetään usein pakinoissa tai mielipidekirjoituksissa väliotsi-kon sijasta jäsentämään tekstiä.

3.4.8. Kuvatekstiankkuroi

Jotta taiton eri elementtejä ei sekoiteta toisiinsa, pyritään ne esittämään eri tavoin. Näin ku-vateksti erotetaan varsinaises-ta tekstistä. Kuvateksti voi olla tekstin kirjasintyypin korostus, esimerkiksi teksti kursiivina tai lihavoituna, ehkä myös pisteen pari tekstiä suurempana. Lisäksi tekstin ollessa antiikvaa kuva-tekstin ulkoasu saatetaan päättää groteski-tyypiksi.

115

Vastaanottaja ymmärtää kuvan omien kokemustensa ja taustan-sa pohjalta. Jotta tekstiin liitetty kuva ymmärrettäisiin jutun nä-kökulmasta, kuvatekstin tehtävä on kertoa vastaanottajalle kuvan pääidea: kuvateksti ankkuroi ku-van juttuun eli auttaa lukijaa huo-maamaan kuvasta jutun kannalta olennaisen seikan. Kuvatekstin avulla pyritään myös vastaanotta-jan mielenkiinnon herättämiseen juttua kohtaan.

Kuvateksti sijoitetaan yleensä kuvan alle kuvan koko levey-deltä. Se voidaan myös sijoittaa kuvan viereen joko vasemmalle tai oikealle puolelle, joko yhden palstan tai puolen palstan levey-deltä. Tällöin kuvateksti tasataan kuvan puoleiseen reunaan ja jäte-tään liehumaan toiselta puolelta. Kuvan ja kuvatekstin pystysuorat linjat yhdistävät nämä kaksi ele-menttiä toisiinsa.

3.5. Tehokeinotmääriteltävä

Sivulla voidaan käyttää erilaisia tehokeinoja, jotka painottavat jutun tärkeyttä tai antavat sivulle mielenkiintoa. Yleisimmät teho-keinot ovat laatikko, kehys, lin-jat ja palkit, harmaat tai värilliset pohjat ja negateksti.

3.5.1. Laatikotja kehykset

Tekstiä voidaan sijoittaa laatik-koon. Laatikkoa otsikon ympäril-lä kutsutaan kehykseksi.

Laatikko korostaa jutun arvoa, sillä laatikossa oleva juttu tulee yleensä paremmin huomatuksi. Toiseksi laatikkoa voidaan käyt-tää osoittamaan jutun lajia: usein etusivujen vinkkilaatikot, juttu-jen faktalaatikot, subjektiiviset tekstit, sivukohtaiset mielipide-kirjoitukset, kolumnit tai pakinat sijoitetaan laatikkoon. Aina ei käytetä laatikkoa, vaan voidaan käyttää myös esimerkiksi fak-tapalkkia tai tietokulmaa. Niillä saattaa myös olla oma opaste. Kolmanneksi laatikkoa voidaan käyttää osoittamaan useamman jutun kuulumista samaan juttuko-konaisuuteen.

Samalle sivulle ei yleensä suunnitella useampia laatikoi-ta: ne vievät toisiltaan tehoa ja edelleen tekevät kokonaisuudes-ta hämmentävän. Usein laatikot voidaan korvata linjoilla, ja laa-tikkoa maltillisempina element-teinä ne ovat usein myös käyttö-kelpoisempia.

Otsikon sijoittaminen kehyk-seen on tehokeino, jolla tulisi olla erikseen määritelty viestin-sä: miksi otsikko on kehyksissä. Päivittäisessä uutistyössä kehys on tehonsa takia hankala ja myös vaikeasti yhdistettävissä muu-hun taittoon. Otsikkokehystä ei lehdissä nykyisin vanhahtavana käytetä.

Sen sijaan webissä erilaisten asioiden sijoittaminen sivulla laa-tikkoon on yleistä. Tähän ohjaa jo webin tekniikka. Kuvia, otsikoita ja tekstipalstoja sekä juttuja sijoi-tetaan sivun typografian ohjeiden mukaisesti laatikoihin ja niitä erotetaan toisistaan linjoilla. Ke-

116

Harmaasävypohja % 20 40 60 80Negateksti

Hiuslinja

0,5 pistettä

1,5 pistettä

3,0 pistettä

6,0 pistettä

10,0 pistettä

117

hyksillä ja linjoilla ryhmitellään sivua ja nostetaan elementtejä esiin.

Paperilehdissä laatikoiden tilalla käytetään paljon vaa-kasuoraa linjaa tai palkkia. Se voi olla harmaa rasteri tai värillinen. Palkki on usein palstaopasteen yhteydessä ja palstaopasteen tai palstan levyinen tai jutulle va-ratun palstamäärän levyinen sen mukaan, miten suunnittelija on sen typografiaan rakentanut.

3.5.2. Sävypohja janegateksti

Väri- tai harmaasävypohjaa ja negatekstiä käytetään yleensä tekstiosuuden taustana tai apuna grafiikan suunnittelussa ja teke-misessä ymmärrettävämmäksi. Sitä voidaan käyttää myös webis-sä otsikoiden tai linkkipalkkien taustana. Väriä voidaan käyttää myös otsikkokirjaimissa tai ot-sikkokirjaimien tehostusvarjona – tällöin kuitenkin ollaan jo te-kemisissä erikoissivujen kanssa. Sävypohjan päälle voidaan sijoit-ta tekstiä tai sen avulla voidaan muodostaa kuvioita. Sävypohjan tummuus määritellään prosent-teina.

Negateksti on käänteistekstiä, jossa kirjaimen väri on taustana ja taustan väri kirjaimen värinä.

Sävypohjilla ja negatekstillä on oltava oma viestinsä lukijal-le – miksi niitä käytetään. Kun niitä käytetään, pitää huolehtia siitä, että päälle tuleva teksti on riittävän luettavaa. Tällöin on huomattava pitää pohja riittävän

Tämä teksti on 7 pistettä

Tämä teksti on 9 pistettä

Tämä teksti on 11 pistettä

Tämä on 16 pistettä

Tämä on 20 pistettä

Koko 24

Koko 36 Koko 48 Tämä teksti on 7 pistettä

Tämä teksti on 9 pistettä

Tämä teksti on 11 pistettä

Tämä on 16 pistettä

Tämä on 20 pistettä

Koko 24

Koko 36 Koko 48

Normaali ja lihavoitu negateksti.

118

vaaleana, jotta tekstin lukeminen on mahdollisimman helppoa, sillä poikkeava pohja vaikeuttaa aina lukemista: kirjaimet ja sanat eivät erotu harmaasävy- tai väripohjal-ta yhtä hyvin kuin valkealta pa-perilta. Tältä osin sanomalehden perusominaisuus on nimenomaan mustavalkoisuus, mikä takaa par-haan luettavuuden tekstille. Mi-käli sävypohjaa halutaan käyttää, sen edellytyksenä on kirjasinkoon suurentaminen luettavuuden säi-lyttämiseksi.

Eri pohjaratkaisuja pitäisi käyttää harkitusti ja vain silloin, kun niillä on selkeä viesti ja pis-tekoon suurentaminen on mah-dollista. Tämä pätee myös nega-tekstiin. Tällöin kuitenkin tullaan kahden eri informaatioelementin ongelmaan: onko syytä käyttää kyseisen tekstin erottamiseen se-kä sävypohjaa että kirjasinkoon suurentamista, vai riittäisikö ai-noastaan jälkimmäinen?

Jos sävypohjaa halutaan käyt-tää, se on käyttökelpoisimmillaan erityistehtävissä, esimerkiksi vinkkilaatikossa, sekä negateks-tien ohella viikonloppusivuilla.

3.6. Värin tasapainoinen käyttö

3.6.1. Väriharmoniat yhdistävät värejä

Väriä käytetään yksinään tai use-amman värin yhdistelmänä. Jäl-kimmäisessä tapauksessa pitää varmistaa värien yhteensopivuus.

Värit sijoittuvat väriympy-rään, jossa on kolme pääväriä,

punainen, keltainen ja sininen sekä välivärit oranssi, vihreä ja violetti. Väriympyrän päävärit muodostavat välivärit, miltä poh-jalta ne ovat kiinteässä suhteessa toisiinsa. Välivärit ovat aina kah-den vieressään olevan päävärin yhdistelmä, esimerkiksi violetti muodostuu sinisestä ja punai-sesta, jolloin väriympyrässä on kuusi väriä. Lisäämällä edelleen välivärit kuuden värin ympyrään saadaan 12 väriä käsittävä väri-ympyrä.

Koemme väriympyrän sa-teenkaaren mukaisen asteikon rikkoontumisen riitasointuisena samaan tapaan kuin musiikissa melodian riitasoinnun. Värien yhteensopivuuden arvioinnissa voi käyttää apuna väriympyrää ja siinä tarkastella väriharmonioita.

Väriympyrä jaetaan tarkaste-lussa neljään osaan, johon jokai-seen tulee kolme väriä. Suunnit-telija voi vapaasti päättää, mistä kohti ympyrän jakaa, mutta jako on pidettävä samanlaisena läpi suunniteltavan kokonaisuuden.

Yksinkertaisin värin käyttöta-pa on käyttää vain (1) yhtä väriä. Tässä ns. yksiväriharmoniassa ei voi syntyä riitasointua, koska väri sopii käytettäväksi itsensä kans-sa. Se sopii myös lehdessä hyvin lehden perusvärien, valkoisen ja mustan, yhteyteen. Yhden värin käyttö ei välttämättä ole kuiten-kaan mielenkiintoista ja niin mie-lenkiinto on rakennettava muiden kuvasommittelun keinojen, esi-merkiksi elementtien muotojen, avulla.

Jos halutaan etsiä vaihtelua väristä, niin yksiväriharmoniassa

119

jänneksessä, ne ovat niin lähellä toisiaan, että sopivat hyvin käy-tettäväksi toistensa yhteydessä. Toista väriä käytetään julkaisun pääasiallisena värinä ja toista sen apuna olevana tehostevärinä.

Kolmas vaihtoehto on ottaa (3) pääväri edelleen alkuperäi-sestä neljänneksestä, mutta sille tehosteväri jommastakummasta viereisen neljänneksen väristä, esimerkiksi sinivihreän yhdistä-minen oranssiin. Tällöin loppu-tulos saattaa hetken miellyttää vastaanottajaa, mutta pidempään hallitsevana se saattaa ärsyttää

Väriy

mpy

rä 1

2voidaan käyttää lisänä saman vä-rin eri tummuusasteiden tai sävy-jen vaihtelua. Kun väriin sekoi-tetaan valkoista tai mustaa, sen kirkkaus, tummuus ja kylläisyys vaihtelevat. Mielenkiintoa voi-daan lisätä, jos värin joko tummat tai vaaleat sävypinnat ovat som-mittelussa hallitsevia. Lopputu-los on rauhallinen ja hillitty sekä aikaa kestävä, kestokulutukseen hyvin soveltuva.

Lähiväriharmoniassa käyte-tään väriympyrän (2) yhdestä neljänneksestä valittua kahta vä-riä. Koska ne ovat samassa nel-

120

silmää ja siihen saattaa kyllästyä nopeasti.

Neljäs väriyhdistelmä syntyy, jos käytetään (4) väriympyrän vastakkaisilla puolilla olevia vä-rejä, ns. vastavärejä, esimerkiksi sinistä ja oranssia tai punaista ja vihreää. Erittäin vaikeaa ja taitoa vaativaa vastavärien yhdistämi-nen on silloin, jos niitä molem-pia käytetään suurina pintoina. Toisaalta käytettäessä vastavärejä niin, että toinen väri on hallitseva ja toinen apuväri, saattaa loppu-tulos olla mielenkiintoinen ja ai-kaa kestävä. Tästä esimerkkinä skottikangas, jossa on esimerkik-si vihreällä pohjalla punainen ka-pea ruudukko tehosteena.

Vaikeina pidetään etenkin juuri punaista ja vihreää, koska ne vä-reinä ärsyttävät silmää ja tuotta-vat vastavärinsä väriä pitempään tarkasteltaessa. Jos siis esimer-kiksi tuijotetaan vihreää kuviota noin minuutin ajan ja siirretään sitten katse vaalealle seinälle, nähdään siellä sama kuvio, mutta nyt punaisena.

Lisäksi on erilaisia värien käyt-tömalleja aina suunnittelijasta riippuen. Voidaan käyttää esimer-kiksi kolmea väriä, jotka valitaan tasaisesti väriympyrästä, esimer-kiksi siis pelkästään päävärit tai erilaisia välivärejä. Monimutkai-sia ja taitoa vaativia väriyhdis-telmiä ovat esimerkiksi pääväri ja sen yhdistäminen useampaan kuin yhteen vastakkaisen neljän-neksen väriin tai kaksi pääväriä ja niiden vastavärit.

Vaikeimmat ja levottomimmat väriyhdistelmät, disharmoniat, syntyvät, jos siis käytetään useita

121

eri värejä eri puolilta väriympy-rää. Mutta jälleen on huomatta-va, että taitavasti ja esimerkiksi pienenä pintana käytettynä se voi olla hyvä tehokeino.

Värejä voidaan sävyttää, yleen-sä mustalla tai valkoisella, mutta myös muilla väreillä. Jos väriä sä-vytetään vastavärillään, sanotaan sitä värin murtamiseksi. Suurin osa luonnossa näkemistämme vä-reistä on murrettuja värejä.

Pyrittäessä väriopillisesti hy-vään lopputulokseen on harmo-nioiden pohjalta suositeltavaa käyttää pääväriksi valittua väriä paljon ja apuna olevaa tehoste-väriä vähän, jotta lopputulos olisi dynaaminen ja jännitteinen. Mi-käli värejä yhdistetään disharmo-nian pohjalta, pitää disharmonia-väriä käyttää hyvin vähän, jotta vastaväri toimii piristävänä te-hokeinona tuoden dynaamisuutta samalla kun yhteen sopivat valta-värit turvaavat värien harmonian. Mitä kirkkaampia yhteen sopivat värit ovat, sitä vähemmän koko-naisuus sietää vastaväriä.

Jos yhteen sopimattomia väre-jä käytetään, on hyvä ottaa niille pohjaksi harmaa väri, joka neut-ralisoi vaikeiden värien muodos-tamaa värien ristiriitaa.

3.6.2. Valoarvojen avulla tasapainoa

Värien tasapainoa voidaan etsiä myös värin valo- ja pinta-ala-arvoista. Taidehistorian ja -tut-kimuksen käyttämässä Goethen väriopissa ne on annettu eri vä-reille. Valo-arvossa värejä verra-

Huom.!

Varototuutta

122

taan toisiinsa niiden valovoimai-suuden pohjalta. Siinä kirkkain väri, keltainen, saa arvon yhdek-sän ja tummimmat värit sininen ja violetti arvot neljä ja kolme. Pinta-ala-arvo edelleen ilmoittaa, kuinka monta pinta-alayksikköä kyseisiä värejä pitää olla samassa yhdistelmässä, jotta niiden välillä vallitsee tasapaino. Jotta esimer-kiksi keltainen ja sininen ovat tasapainossa, pitää keltaista olla kolme ja sinistä kahdeksan pinta-alayksikköä.

Rakennettaessa toistuvaa mal-lia pyritään väriopillisiin tasapai-notiloihin ja harmonioihin. Yksi keino taas huomion herättämi-seen on värin tasapainosääntöjen rikkominen.

Värejä käytettäessä vaaran muodostavat etenkin voimak-kaat, kirkkaat värit, jotka helposti varastavat huomion itselleen ja vievät tehon monilta muilta tai-ton elementeiltä. Punaista ja kel-taista suositellaan käytettäväksi yksinään, sillä ne ovat erittäin voimakkaita muiden värien yhtey-dessä. Niiden taustana pidetään sopivimpana valkoista tai har-maata. Punaisella ja keltaisella on poikkeuksellinen teho mustan hallitsemassa kokonaisuudessa.

3.7. Värin vaihtoehdot lehdessä

3.7.1. Mustavalkoisuus

Ehdottomin ratkaisu värinkäytön osalta on täydellinen mustaval-koisuus. Tämä periaate lähtee sii-tä, että (paperi)julkaisu on perus-

9

8

6

6

4

3

3

4

6

6

8

9

Pint

a-al

a-ar

vo

G

oeth

en v

aloa

rvo

123

olemukseltaan mustavalkoinen tuote: pohjapaperi on valkoinen ja siinä oleva teksti sekä kuva-aineisto mustaa. Mustavalkoty-pografi a on perusteltua siksi, että sen avulla saadaan viestin lähettä-miseen tarvittava (1) järjestys, (2) mielenkiintoa yllä pitävä rytmi sekä (3) lehden oma identiteetti. Lisäksi tekstin (4) luettavuus on paras mahdollinen mustavalkoi-sena, jolloin erilaiset värilliset pohjarasterit eivät sitä häiritse. Mustavalkoisuus on luettavuuden osalta perusteltua, koska tekstin sisältö on parasta, mitä sanoma-lehti voi lukijoilleen tarjota.

Mustavalkokuvaa käytettäessä on huomattava, että vaikka kuva olisi mustavalkoinen, vastaanot-taja yhdistää siihen usein myös värit. Mustavalkokuvassa, jossa on sinertävä meri ja valkopurjei-nen purjelaiva, katselija assosioi meren sinertäväksi ja purjeet val-koisiksi. Onko värin käyttö tällai-sessa tapauksessa turhaa?

3.7.2. Pääkuvat värillisinä

Väriä on ensimmäiseksi käytetty lehdissä typografi an osana: tietyt elementit, esimerkiksi lehden ni-miö tai joidenkin sisältöelement-tien logot tai otsikot on sijoitettu värillisinä. Samoin typografi an eri linjoille tai muille elementeille on määritelty omat värinsä. Mutta väriä on käytetty vähän ja sitä on saatu vain tietyille sivuille. Tästä väri on siirtynyt valokuviin.

Väriä käytettäessä ensimmäi-nen vaihtoehto on pyrkiä sijoitta-

Tämä on otsikko

Tämä on otsikko

124

maan valtaosa pääkuvista värilli-sinä ja niin, että värillisyys liittyy tärkeimpiin uutistapahtumiin. Sa-malla pitää pyrkiä myös siihen, että värit kuvassa viestivät jota-kin olennaisesti sellaista, mihin mustavalkokuva ei pysty. Silloin värin käyttö myös viestinä on pe-rusteltua.

Tällöin värikuvalla on (1) selvä viesti vastaanottajalle eli värikuvaa käytetään viestimään lukijalle uutisen tärkeyttä. Toi-seksi (2) värikuvan teho säilyy, koska sitä käytetään vähän ja har-kitusti. Kolmanneksi (3) lehden mustavalkoinen luonne säilyy tai mustavalkoisuuden avulla hanki-taan omaleimaisuutta esimerkiksi suhteessa televisioon tai web-jul-kaisuun.

3.7.3. Kaikki kuvatvärillisinä

Mustavalko- ja pääkuvien väril-lisyysperiaatteiden ohella kol-mas vaihtoehto on taittaa kaikki julkaisun kuvat värillisinä. Tämä jako on selkeä ja linjakas. Siten saavutetaan myös etuja sekä mus-tavalkoisuuden että värillisyyden käytössä: tekstiosuudet voidaan jättää mustavalkoisiksi, jolloin niiden luettavuus on hyvä, ja toi-saalta yleensä värillinen ihmisen elinympäristö on ilmaistavissa myös lehden sivuilla suoraan vä-rillisenä.

Ongelmia aiheuttaa se, että kaikkien julkaisun kuvien ollessa värillisiä, väri menettää samalla tehovoimansa. Kaikkien väriku-vien järjestelmässä yksittäisen

Tämä on otsikko

Tämä on otsikko

125

Värien määrittelyä varten käytetään apuna värikarttaa, josta valitaan käytettävät värit.

Oheinen suppea värikartta on jaettu kolmeen yhdeksän ruudun ryhmään. Ylimmän ryhmän mallissa keltaisen värin osuus on 100 %.

Lähdettäessä ensimmäisessä ryhmässä ylimmästä keltaisesta ruudusta oikealle magenta-värin määrä on ensimmäisessä ruudussa 0 %, toisessa 50 % ja kolmannessa 100 %.

Vastaavasti lähdettäessä nurkasta vasenta reunaa alas lisääntyy syaani-värin määrä 0:sta 100 prosenttiin.

Lähdettäessä edelleen nurkasta alas oikealle lisääntyvät keskimmäisessä ruudussa magenta- ja syaani-värit molemmat ensin 50:een ja sitten 100 prosenttiin.

Toisessa yhdeksän ruudun ryhmässä magenta- ja syaani-värien määrät ovat samat kuin ensimmäisessä, mutta keltaisen osuus on 50 prosenttia. Alimmassa ryhmässä keltaisen osuus on 0 prosenttia.

Kolmessa yhdeksän ruudun kartassa on siis määritelty värit keltainen, magenta ja syaani keskenään 0:n, 50:n ja 100 prosentin sekoituksina. Haluttaessa karttaa voidaan tehdä tarkemmaksi ja toiseksi mukaan voidaan ottaa musta väri. Tarkat värikartat värien eri vivahteineen muodostavat laajan värikarttakirjan.

Värik

artta

126

pääkuvan arvoa ei enää voida korostaa värillä, vaan ainoastaan koolla. Väri on menettänyt tehon-sa kuvaan liittyvän jutun arvon korostamisessa.

Toiseksi ongelmia aiheutuu, mikäli julkaisuun ei saada kaik-kia kuvia värillisinä. Tällöin vä-rikuvien seassa mustavalkoisesta kuvasta tulee muista eroava eli tehokeino ja lopputuloksena on usein, että lukija ei huomaa kaik-kia värikuvia mutta sen sijaan jokaisen muutamasta värikuvien sekaan sijoitetusta mustavalko-kuvasta, jotka kuitenkaan eivät ole mustavalkoisia osoittaakseen niihin liitettyjen juttujen arvoa.

3.7.4. Väri suunnittelun pääelementtinä

Neljäs tapa käyttää väriä on ra-kentaa koko julkaisun identiteetti väreihin. Tällöin väriä käytetään koko typografian peruselement-tinä: tietyt typografian osat suun-nitellaan värillisiksi. Esimerkiksi logo- tai vinjettitekstit tai niiden tausta, tiettyjen sivujen tai pals-tojen pohja, linjat tai muut so-veltuvat typografian elementit saattavat olla värillisiä. Julkaisun sivulle voidaan myös rakentaa värin avulla erilaisia kerroksia selventämään juttujen sijoittelua ja elävöittämään sivua. Samoin pyritään kaikkien kuvien värilli-syyteen. Näin koko yleisilme saa-daan värilliseksi.

Väri on voimakas viesti. Sa-malla tavalla kuin typografiassa erilaisille kirjasimille tai kirja-sinleikkauksille on määriteltävä

oma sisältönsä, myös värille ja sen käytölle on määriteltävä oma viestinsä. Värin viestin pitää olla yhtenäinen läpi julkaisun.

Esimerkiksi jokin jutturyhmä voidaan erottaa muista jutuista si-joittamalla se laatikkoon ja mää-rittelemällä laatikkopohja tietyn väriseksi. Näin väri on viesti vastaanottajalle esimerkiksi mie-lipidejutuista. Myös eri osastoille voidaan määritellä omat värinsä. Tällöin on kuitenkin katsottava, että juttumuoto- ja osastovärit ei-vät aiheuta sekaannuksia ja että värit sopivat yhteen muodostaen väriopillisesti ristiriidattoman ko-konaisuuden.

Sähköiset välineet ovat pää-sääntöisesti monivärisiä ja ker-tovat visuaalisuudessaan maail-masta sellaisena kuin se on – värit mukaan lukien. Näin etenkin we-bin sivuilla, mutta myös televisi-on taustagrafiikassa ja lavastuk-sessa värien hallinta on tärkeää. Suunnittelijan on huolehdittava siitä, että kokonaisuus on harmo-ninen sekä julkaisijan identiteet-tiä ja viestien välitystä tukeva.

3.8. Yhtenäisyys liikkuvassa kuvassa

Yleisimmin yhtenäisyyttä raken-netaan saman julkaisijan eri tuot-teille vähintäänkin julkaisijan tai kustantajan tunnusmerkin sekä typografian avulla – joko suo-raan tai tyylillisesti. Yhtenäisyyt-tä luodaan tunnusmerkin lisäksi väreillä ja muodoilla. Sanoma-lehdet ja televisio toistavat tun-nusmerkkinsä niin päävälineessä

127

kuin myös omilla web-sivuillaan. Samoin tehdään kirjallisuudessa ja elokuvissa: kustantajan merkki on kirjan kannessa ja nimiösivul-la. Samoin elokuva alkaa tuotan-toyhtiön tunnusmerkillä. Webin, videon ja elokuvatuottajan tun-nusmerkki hyödyntää usein myös liikkeen.

Monet paperivälineen typogra-fian keinoista ovat liian yksityis-kohtaisia ja graafisia käytettäviksi liikkuvassa kuvassa. Elävä kuva pyrkii kuvaamaan ympäristöä sellaisena kuin se on. Se tukeutuu olemassa olevaan ympäristööm-me. Graafisessa välineessä viesti rakentuu ensisijaisesti tekstin va-raan, liikkuvassa kuvassa kuvan ja liikkeen sekä äänen varaan. Televisiossa ja videossa tekstin tehtävä on ensisijaisesti antaa taustainformaatiota, esimerkik-si ajoittaa ja paikantaa tai kertoa näyttelijöiden nimet ym. Graa-fisen välineen tapaan kirjaintyy-peistä valitaan mieluiten yksi, joka sopii kustantajan ja välineen luonteeseen. Kirjaintyypistä käy-tetään yleensä kahta tai kolmea erilaista korostusta. Kuvaruudul-la ei voi käyttää yhtä hienova-raisia korostuksia kuin paperilla, vaan ne ovat karkeampia: etenkin kokoero suuri–pieni ja versaa-li–gemena ovat käyttökelpoisia, mutta harkiten käytettynä myös lihava–laiha-korostukset.

Televisiossa esitetään graafi-sesti kanavatunnus. Uutislähetyk-siin on suunniteltu omat tekstinsä ja mahdolliset taustapalkit tmv. tehoste, jotka noudattavat kana-van omaa identiteettiä ja typogra-fiaa. Niissä kerrotaan uutisasian

tapahtumapaikka, päivämäärä sekä toimittajan ja haastateltavan nimet. Lisäksi on oma tekstin-sä mahdolliselle arkistovideolle. Varsinaisen uutisasian yhteydessä tekstiä saatetaan kanavan tyylistä riippuen hyödyntää tehosterivei-nä, jotka helpottavat asian jäsen-tämistä ja muistamista.

Korostusten tapaan erilaisia tehosteita, esimerkiksi linjoja, kehyksiä tai laatikoita sekä ras-tereita käytetään hyvin harvoin ja varovasti. Ne ovat käytössä teks-tilaatikoina tai -taustoina etenkin tietovisailuissa ja arvausleikeissä selventämässä esimerkiksi vas-tausvaihtoehtoja. Samoin niitä käytetään kontaktiohjelmissa si-sältötietojen ja yhteystietojen sel-ventämiseen.

Liikkuvan kuvan ominaisuus tekstin liikkeenä hyödynnetään uutisten alareunassa juoksevan uutisotsikkonauhan avulla tai esi-merkiksi talousuutisissa pörssin osakemuutokset kertovana tieto-nauhana.

Typografiaan yhdistettäviä te-levision identiteetin rakennuskei-noja on myös studion suunnitte-lu. Tunnistettavuutta ja tuttuutta tuovat kuvaruutuun studion ka-lusteet, uutisankkureiden pukeu-tumistyyli sekä uutisotsikoiden ja sähkeuutisten taustakuvat. Oman tunnistettavuutensa tuo myös haastattelussa käytettävä mikro-foni, jossa on kanavan tunnus.

Elokuvan ja videon sekä tele-visiossa katsojan kuvaruudun ko-ko ovat vakioita koko esityksen ajan. Webissä esitettävän videon koko taas voi vaihdella sen mu-kaan, kuinka suureksi tuottaja tai

128

vastaanottaja on videon määritel-lyt.

Televisio hyödyntää identitee-tissään elokuvaa tehokkaammin värit ja muodot. Ne ovat eräänlai-sia taustaelementtejä esimerkiksi uutisstudiossa. Webissä esitettä-vän videon taustana taas on we-bin sivu, mikä on typografialtaan lähellä lehden käyttämiä keino-ja. Eri yhtiöillä on omat värinsä, joista ne ovat tunnistettavissa. Samat värit yhdistävät television uutislähetystä ja webin sivujen päävärejä. Värejä voi myös olla useampia. Esimerkiksi television uutislähetyksen tunnuksessa taus-taväri voi muuttua videon ede-tessä toiseksi ja vastaavia värejä voidaan käyttää saman kanavan webin pääuutissivun ja edelleen juttusivun yläpalkin väreinä.

Yhtenäisyyttä rakennetaan myös muodon avulla. Jos esi-merkiksi yhtiön tunnusmerkissä on tietty muoto, saatetaan sitä toistaa kanavan uutisotsikoiden taustakuvana tai jopa uutisstu-dion kalusteissa. Se voi olla oh-jaavana linjana myös ruudulla esitettävässä informaatiossa, esimerkiksi tehosteriveissä sekä television ruudulla näytettävissä ohjelmaluetteloissa. Vastaavasti tunnusmuotoa toistetaan osana web-sivujen rakennetta.

3.8.1. Television ohjelmamuoto

Television eri ohjelmia ja eloku-van eri lajeja luokitellaan omiin ryhmiinsä, joita televisiossa kut-sutaan usein formaateiksi ja elo-

kuvissa genreiksi. Niiden avulla esimerkiksi televisiokanavien uutislähetykset voidaan erottaa omaksi formaatikseen erotuk-seksi muusta ohjelmatarjonnas-ta. Uutislähetys seuraa ajallisesti tiettyä kaavaa, siinä ovat tietyt toimijat, uutisankkurit, toimitta-jat ja haastateltavat sekä erilaiset uutisvideoiden pätkät, grafiikkaa ja studiokalusteita, joiden avul-la rakennetaan tunnistettavuutta. Samoin tilannekomediat tunnis-tetaan viihteeksi tai tunteita käsit-televät ohjelmat draamasarjoiksi. Edelleen television sarjafilmeillä on omat tunnistettavat element-tinsä. Toistuvat ohjelmat tapahtu-vat samassa ympäristössä, niissä ovat samat pää- ja sivuosien näyt-telijät, niiden rekvisiitta pysyy usein samana ja tarinan kerronta seuraa tuttua, turvallista kaavaa.

Eri ohjelmilla on siis oma sisäl-tönsä ja muotonsa, joista ne tun-nistetaan oman ryhmänsä edusta-jiksi ja joiden avulla ne erotetaan muista ohjelmaryhmistä.

Televisionäytelmän ja -elo-kuvan tunnusmerkkinä pidetään yleensä myös näyttelijäkeskei-syyttä. Draaman ydintä lähes-tytään henkilöiden, henkilöiden välisten suhteiden ja esimerkiksi yhteiskunnallisten tai sosiaalisten ongelmien kautta.

Televisiokanavat rakentavat identiteettiään myös äänen ker-ronnan avulla. Kerronnan ääri-päät ovat tiedottava ja eläytyvä kerronta.

Uutistenlukijan persoonatto-man sekä monotonisen ja niiden kautta arvovaltaisen äänen avulla painotetaan kanavan perinteisyyt-

129

tä sekä uskottavuutta ja objektii-visuutta uutisten kertojana. Jos ankkureita on useampia, heidän vuorovaikutuksellaan kevenne-tään lähetystä sekä korostetaan kanavan vuorovaikutusta katsojan kanssa. Eläytyvässä kerronnassa uutistenlukija kertoo uutisasian persoonallisesti sekä asiaan eläy-tyen. Hän välittää myös uutisen iloisen tai surullisen sävyn.

Television eri kanavien uutis-lähetyksissä uutisvideon otoksen pituudella kerrotaan myös kana-van luonteesta. Rauhallisuutta ja edelleen arvovaltaa viestitään pitkällä, uutismaailman nopeaa muutosta lyhyellä otoksella. Ly-hyt otos myös pyrkii pitämään uutisvirrassa mukana lyhytjän-nitteistä vastaanottajaa, jonka tar-vitsee saada uusi virike nopeasti, jotta vastaanotto ei herpaannu.

Pääsääntöisesti uutislähe-tyksissä käytetään lähikuvaa ja suurta puolikuvaa. Niiden avulla uutisasia saadaan visuaalisesti taustoitettua sekä kerrottua siitä olennaisia yksityiskohtia. Suu-ren kuvakoon avulla uutisvideo heijastaa asiallisuutta, kun taas runsaalla lähi- ja erikoislähiku-vien käytöllä sekä rajaamisella korostetaan kohteen reaktioita ja tunteita.

Uutislähetys alkaa yleensä kokokuvalla ankkurista, jonka jälkeen zoomataan pienempään kuvakokoon. Samoin uutisvi-deo alkaa suurella puolikuvalla näyttäen näin tapahtumaympä-ristöä, josta edelleen zoomataan pienempään kuvakokoon varsi-naiseen uutisasian ytimeen. Jutut loppuvat vastaavasti zoomaamal-

Televisiokanava Nelonen on määritellyt yhdeksän väriä, joita käytetään kanavan tunnus-väreinä.

130

la yksityiskohdasta laajempaan kokonaisuuteen, yleensä joko puolikuvaan tai yleiskuvaan.

3.8.2. Elokuvan lajityypit

Elokuvien alussa on elokuvan tuotantoyhtiön tunnusmerkki. Se edustaa typografista jatkuvuutta ja hyödyntää usein myös liik-keen.

Varsinainen elokuva on kui-tenkin useimmiten ainutkertai-nen tuote, jonka kokonaisuus suunnitellaan elokuvakohtaisesti. Tuotantoyhtiön eri elokuvien vä-lillä ei ole varsinaista typografista yhtenäisyyttä. Sen sijaan yksit-täinen elokuva sisältää erilaisia tunnusmerkkejä, jotka yhdistävät sen juonen ohella yhdeksi koko-naisuudeksi. Selvimmillään yh-distäviä kohteita ovat esimerkiksi elokuvan aihepiiri, henkilöhah-mot sekä eri paikat ja äänet, jotka toistuvat elokuvan juonessa. Li-säksi elokuvan tyyli, ympäristö ja kaikki erilainen rekvisiitta kertoo vastaanottajalle useita elokuvaan liittyviä asioita.

Elokuvaan voi sisältyä myös vain kyseiselle elokuvalle tyy-pillisiä keinoja. Esimerkiksi maalaustaiteilijasta kertovan elo-kuvan tyyli, värit ja kerronta voi-vat heijastaa taiteilijan tuotannol-le ominaisia piirteitä.

Elokuvia jaotellaan eri tavoin. Historiallisesti ensimmäisiä elo-kuvia, Lumièren veljesten Parii-sissa 1895 esittämiä elokuvanpät-kiä arkipäivän eri tapahtumista, voidaan pitää dokumenttieloku-

Dokumentti

Lännenelokuva

Propaganda

Uutisfilmi

Film noir

Episodi

Action

Rikos

Sota

Scifi

131

vien alkuna, joiden teho perustui liikkeeseen ja liikkuvaan kuvaan. Koska katsojien pelättiin kylläs-tyvän pian pelkkään liikkeeseen, etsittiin elokuvalle juonta. En-simmäisiä juonellisia elokuvia voidaan pitää lähinnä näytelmä-elokuvina. Niiden suunnittelus-sa käytettiin mielikuvitusta sekä erilaisia trikkejä. Näytelmäelo-kuvasta oli enää lyhyt matka eri elokuvan lajityyppien kehittä-miseen. Yksi ensimmäisistä oli lännenelokuva. Elokuviin tuli myös yhden juonen lisäksi rin-nakkaisjuonia. Ensimmäinen maailmansota synnytti propa-gandaelokuvan ja sodan jälkei-nen saksalainen ekspressionismi hyödynsi tehokkaasti valon ja varjojen leikin. Venäläinen 1920-luvun elokuva rakensi mielikuvia tehokkaasti yhdistämällä erilaisia otoksia toistensa yhteyteen.

Lännenelokuva aloitti Holly-wood-tuotannon 1910-luvulla ja elokuvateollisuudesta puhuttiin jo seuraavalla vuosikymmenel-lä. Hollywood rakensi elokuvien tähtijärjestelmää, jossa elokuva rakennettiin suositun näyttelijän ympärille. Studiosta tuli toimin-nan keskus, jossa järjestelmällisen suunnittelun ja tiukan työnjaon pohjalta tuotettiin elokuvia liuku-hihnalta. Samalla se standardisoi juonirakenteet ja tuotantotavat. Siitä tuli kaupallista liiketoimin-taa ja elokuvan keskeinen toimija oli tuottaja. Hollywood-elokuvia luokiteltiin erilaisiin genreihin, elokuvan lajityyppeihin. Niitä ovat esimerkiksi lännen- ja gans-terielokuvat sekä slapstick-kome-diat ja musikaalit.

Toinen maailmansota toi uutis-filmit, joita esitettiin usein eloku-vateattereissa ennen varsinaisen elokuvan alkua.

Yhdysvaltalaiselle viihde-elokuvalle syntyi vastapainoksi 1950-luvulla lopulla eurooppalai-nen taide-elokuva. Se nosti esiin tuottajan sijaan elokuvan ohjaa-jan, joka viime kädessä päätti, millainen elokuvasta tuli ja mihin se pyrki. Elokuva nähtiin taiteena siinä missä kirjallisuus, maalauk-set tai kuvanveistokin.

Elokuvan lajityypit lisään-tyivät ja tunnetuksi tulivat film noir, episodi-, action-, rikos-, sota- tai scifi-elokuvat jne. Elo-kuvien tekijät, kriitikot, katsojat ja sensoritkin tulkitsevat tyyppe-jä eri tavoin ja muokkaavat niitä edelleen. Genre pyrkii kertomaan katsojalle etukäteen, minkälainen elokuva on. Näin se palvelee elo-kuvan tuottajia heidän etsiessään yleisöä tuotannolleen sekä katso-jaa, joka löytää itselleen mieleiset elokuvat.

Uusia elokuvan tyyppejä ke-hitetään jatkuvasti. Usein ne syntyvät tyyppimuutosten tai tyyppirikkomusten kautta. Tele-vision lähetyksissä uutta esittä-mistä etsitään esimerkiksi faktan ja fiktion sekoittumisena, mistä esimerkkinä aavikko-ooppera tai television tosi-tv-ohjelmat.

3.9. Typografiaohjeistoon sitova

Ulkoasun toteuttamista varten tehdään julkaisijan ohjeisto ul-koasun yhtenäisyydestä. Siinä on

132

Sivu A4

Sivutehosteet:– sivunimiö keskellä ylhäällä– päiväys ja sivunumero ulkoreunoilla– osasto-opas sisäreunassa– 0,5 pisteen linjat ylhäällä ja alhaalla

Palstajako, pohjana Grid 9 x 12 yleinen 3; mielipiteet 2

Kirjasinlajit – fakta-aineisto Times 9 pist. – mielipiteet Times kallistettu – kuvateksti Helvetica 9 pist.Sivunimiö Times 15 pist.Pistekoot – esirivi 1/2 (jälkiriviä ei käytetä)

– otsikko 1/1 1 p 20 pist., 3–4 riviä 2 p 35 pist., 2–3 riviä 3 p 50 pist., 1–2 riviä – kärki 11 pist., lihava, Times – leipäteksti 9 pist. – väliotsikko 11 pist., lihava, Times (2 riviä – 3 tai 2 sanaa) – rivinväli auto

Juttu – kirjoittaja 9 pist, vers., loppuun, vasen liehu – tekstilaatikko hiuslinja, faktatiedot – anfangit taiton apuna

Pelkistetty typografiaohje. Laajoissa julkaisuissa typografiaohjeet ovat kokonaisia kirjoja, joissa kaikki eteen tulevat mahdolliset yksi-tyiskohdat on tarkasti määritelty.

Typo

grafi

aohj

eist

o

133

määritelty kaikki yksityiskohdat sommittelutilasta yksittäiseen kirjasintyyppiin asti. Lehdissä tätä on kutsuttu typografiaohjeis-toksi. Sen pohjalta tehdään ns. mallikirja, jossa on esimerkkejä typografian sovelluksista. Sivua tekevä toimittaja ja taittaja ovat velvollisia ohjeistoa noudatta-maan. Sen avulla varmistetaan julkaisun yhtenäisyys.

Typografiaohjeistossa määri-tellään siis sivukoko ja sivun yk-sityiskohdat, sivunimiöt ja -opas-teet, päivämäärät sekä sivulinjat, kirjasintyypit ja niiden käyttötar-koitukset, otsikoiden pistekoot. Ohjeistossa selvitetään myös ku-vien ja grafiikan käytön periaat-teet, värit ja tehosteet sekä muut eri yksityiskohdat, jotka halutaan pitää yhtenäisenä ja ovat julkai-sun identiteetin pohjalta tärkeät.

Väreistä tehdään lisäksi erilli-set värikartat, joista käy selville värien sekoituksien suhteet, sä-vyprosentit ja käyttötarkoitukset.

Typografiassa määritellään myös, miten erityissivut tehdään. Osalle sivuista, usein pääuutissi-vulle, on kaksi tai kolme erilaista mallia, joista taittaja valitsee par-haiten tarkoitukseensa sopivan. Tällöin mallit ovat osa typogra-fiaohjeistoa. Osa sivuista voi jää-dä typografian pohjalta taittajan päätettäväksi. Viikonloppu- tai vastaavien sivujen osalta pääte-tään, miten ne yhdistyvät lehden kokonaistypografiaan ja mitä kei-noja sivujen tekijällä on yksittäi-sen jutun visuaalisuuden suunnit-telemiseksi.

Typografiaohjeiston pohjalta jutut ja kuvat sijoitetaan julkai-suun.

Sivukoko– B5

Marginaalit– ylä 21,5 mm – ala 20 mm– sisä 23 mm– ulko 16 mm

Ruudukko– perusjako 23,4 + 5 + 23,4...– palsta jakaantuu kahteen ruutuun(pienin leveysyksikkö 1/2 palstaa)

Rivirekisteri– 45 riviä / sivu

Palstajako– 5 palstaa– palstaväli 5 mm

Palstateksti– Times 11 pistettä– riviväli 13,2 pistettä– kappaleen sisennys 4 mm– molempien reunojen tasaus

Palstatekstin leveys– 2 x palsta + palstaväliPalstateksti sijoitetaan kahdelle palstalle, jolloin sen kokonais-leveys on 51,3 millimetriä.

Alalukujen otsikot– kaksirivisiä– Times 11 pistettä – riviväli 13,2– tasattu vasemmalle, oikea liehu

Kuvan leveys– 5 palstaa– 4 palstaa

– 3 palstaa– 2 palstaa– 1+ palstaa(palsta + 2 x palstaväli)

Kuvan korkeus– ei määritelty(noudattaa leveydestä tulevaa korkeutta)

Kuvateksti– Arial– 10 pistettä– riviväli 13,2– ei kappaleen sisennystä, vaan tyhjä rivi

Kuvatekstin leveydet– 3 palstaa– 2 palstaa– 1+ palstaa (palsta + 2 x palstaväli)– 1 palstaa

Tasaus– tasataan vasemmalta, liehu oikealla. Tarvittaessa tasaus kuvan puolelta.

Lukujen otsikot– Arial, lihava– 29 pistettä– väri harmaa (musta 60 %)

Kuva- ja taulukko-otsikot– Arial, lihava– 18 pistettä– väri harmaa (musta 60 %)

Lukujen alaotsikot– lihavoituja– muuten samanlainen kuinb palstateksti

Täm

än k

irjan

typo

grafi

aohj

eist

o

Väri– ei käytetä kuin kuvissa

Värisävyt– harmaa 1 (musta 15 %)– harmaa 2 (musta 25 %)– harmaa 3 (musta 50 %)

Linjat– 2 palstan grafiikan ympärillä 2 pistettä– teksti- ja kuvakehykset tarvit-taessa 0,25 pistettä

Sijoittelu* Kuvaelementit sijoitetaan ylhäältä ja reunoilta alkaen. Sijoittelun ja kuvien leveys–korkeus-suhteesta johtuva tyhjä tila jätetään alas ja sisämargi-naalien puolelle. Kuvan tapaan käytetyt tekstit keskitetään. * Palstateksti sijoitetaan ylhäältä ja sisämarginaalista alkaen.

* otsikot– lukujen otsikot pystysuoraan ulommaiseen palstaan – kuvien ja taulukkojen otsikot pystysuoraan ulommaisen palstan ulkoreunaan

* kuvatekstit– kuvan alle tai– kuvan ja sisä(ulko)marginaalin väliin– palstavälin päähän kuvasta

11 pistettä

18 pistettä

29 pistettä

47 pistettä10 pistettä

18 pistettä

29 pistettä

43 pistettä

Ruu

dukk

o

Riv

ireki

ster

i

Ruu

dukk

o

Riv

ireki

ster

i

Pals

taja

ko

3 palstan kuva

2,5 palstan kuva

2 palstan kuva

1+ palstan kuva

5 palstan kuva

4 palstan kuva

3 palstan kuva

2 palstan kuva

1+ palstan kuva

Kuv

at

Har

maa

sävy

-%K

ehys

- ja

linja

paks

uude

t

Valkoinen pohja

50 % 30 %

15 %

2 pistettä

1 pistettä

0,25 pistettä