valtakunnalliset edunvalvonta tavoitteet › wp-content › uploads › 2018 › 04 ›...
TRANSCRIPT
Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto - SAKKI ry:n toimintasuunnitelma 2014-2016
Valtakunnalliset edunvalvonta tavoitteet Toimenpiteet 1.1.2016 - 19.3.2016
1 SAKKI saavuttaa sosiaali- ja
koulutuspoliittiset tavoitteensa. SAKKI
puolustaa ammattiin opiskelevien oikeutta
saada laadukasta koulutusta, jota kehitetään
jatkuvasti laajan ammattipätevyyden
varmistamiseksi.
SAKKI on edistänyt sosiaali- ja koulutuspoliittisia
tavoitteitaan osallistumalla ammatillisen
koulutuksen reformin seurantatyöryhmän
työskentelyyn ja OKM:n maahanmuuttoasioiden
ohjausryhmään. SAKKI on käynnistänyt
“Opiskelijan muutosturva”-projektin, jonka
tarkoitus on ollut kehittää SAKKIn
edunvalvontaa vastaamaan muuttuvan
ammatillisen koulutuksen vaatimuksiin.
SAKKI järjesti 17.2.2016 “Opiskelijan muutosturva”-projektiin liittyen ammatillisen koulutuksen reformin parissa työskenteleville asiantuntijoille työpajan, johon osallistuivat mm. koulutussopimuksen selvityksestä vastaavat henkilöt.
2 SAKKI on proaktiivinen, avoin ja yhteiskunnallista keskustelua herättävä amisten puolestapuhuja. SAKKI pitää huolen, että ammattiin opiskelevat näkyvät sekä kuuluvat ylpeänä ja itsenäisenä opiskelijaryhmänä mediassa.
SAKKI nosti mediassa esiin ammatillisen koulutuksen leikkauksiin liittyviä kysymyksiä ja piti myös maahanmuuttajien asioita esillä osana ammatillisen koulutuksen reformia. SAKKIn järjestämät työpajat nostivat SAKKIn arvostusta asiantuntevana ja yhteiskunnallista keskustelua herättävänä toimijana.
3 SAKKIn tavoitteet edistyvät vuoden 2015
eduskuntavaaleissa ja tulevassa
hallitusohjelmassa.
SAKKI tapasi kaikkien puolueiden
eduskuntaryhmiä keväällä 2015 ja lobbasi
ammatillisen koulutuksen uudistukseen liittyviä
tavoitteitaan läpi eri poliittisten järjestöjen
tavoiteohjelmiin.
4 SAKKI tuottaa kattavaa sekä tieteellisesti ja
yhteiskunnallisesti arvokasta tutkimustietoa
ammattiin opiskelevien nykytilasta.
Amisbarometri-hanke julkaistiin syksyllä 2015 ja
siinä kerätystä aineistosta ja aineiston
analyysistä viestittiin alkuvuodesta 2016. Lisäksi
tutkimuksen jatkorahoituksen varmistamiseksi
käytiin tapaamassa päättäjiä ja keskeisiä
virkamiehiä OKM:ssä ja TEM:ssä.
5 SAKKIn jäsenistö on tietoinen
valtakunnallisesta edunvalvontatoiminnasta
SAKKIn jäsenistö pääsi tavallisen
edunvalvontajaoston työskentelyn lisäksi
ja osallistuu aktiivisesti ajankohtaisen
edunvalvontalinjan kehittämiseen.
osallistumaan mm. “Opiskelijan
muutosturva”-projektin järjestelyihin. 17.2.2017
järjestetty työpaja perustui ajatukseen, että
asiantuntijat pääsisivät tutustumaan
opiskelijoihin. Opiskelijat kertoivat
kokemuksistaan työpaikalla tapahtuvasta
oppimisesta ja tekivät ehdotuksia siitä mitä
voitaisiin tehdä paremmin.
Kansainväliset edunvalvonta tavoitteet Toimenpiteet 1.1.2016 - 19.3.2016
1 Kansainvälinen toiminta edistää liiton edunvalvontatavoitteiden toteuttamista.
Kansainvälinen yhteistyö toimintavuoden aikana
piti sisällään aktiivista osallistumista toisen
asteen eurooppalaisen kattojärjestön OBESSU:n
toimintaan, liittokokouksen, seminaarien ja
koulutusten muodossa, toimintavuoden 2015
tapaan.
Lisäksi SAKKI oli aktiivisesti mukana OBESSU:n
ammatillisen koulutuksen työryhmässä (VET-
working group) joka mm. kirjoitti kuukausittain
artikkeleita sekä veti ohjelmanumeron
ammatillisen koulutuksen vetävyydestä EYE
tapahtumassa johon osallistui yli 8000
eurooppalaista nuorta.
Kansainvälisten verkostojen kautta olemme
tukeneet mm. tanskalaisen opiskelijajärjestö
EEO:n koulutusleikkauskampanjaa sekä päässeet
tutustumaan ja syventämään
asiantuntijuuttamme muiden maiden
ammatillisen koulutuksen toteutustavoista.
2 Suomalaisen ammatillisen koulutuksen
vahvuudet tunnustetaan
Euroopan-laajuisesti.
Suomalaista ammatillista koulutusta on nostettu esiin jokaisella kansainvälisellä reissulla esittelemällä suomalaista koulutusjärjestelmää kansainvälisestä toiminnasta vastaavien hallituslaisten toimesta. Aktiivinen osallistuminen OBESSUn VET-työryhmän toimintaan on varmistanut suomalaisen
ammatillisen koulutuksen olevan hyvin tunnettu ja esimerkillinen.
3 Kansainvälinen toiminta on hyvin
koordinoituja ja tavoitteellista sekä näkyy
selkeämmin osana liiton toimintaa. SAKKIn
aktiivit ovat kansainvälisesti orientoituneita
ja tunnettuja superjulkkiksia.
Hallituksen työskentelyssä vastuu
kv-työskentelystä on toimintavuoden aikana
ollut selkeästi jaettua ja tuettua. Kaikille
halukkaille on pidetty koulutus sekä autettu
tapahtumiin liittyvien asiakirjojen tai tehtävien
teossa.
SAKKIn kv- toiminta raportoitiin asianmukaisesti
liiton hallitukselle. Kansainvälisistä reissuista on
viestitty myös jäsenistölle sosiaalisen median
kautta.
Viestinnän tavoitteet
Tavoite Toimenpiteet 1.1.2016 - 19.3.2016
1 UBIK-lehti on vaikuttava, ammattimainen ja tunnettu lehtijulkaisu, joka palvelee SAKKIn jäsenistöä. UBIKIsta on olemassa aktiivinen verkkolehti johon kaikki printtilehdessä olevat artikkelit arkistoidaan. Valtaosan lehden sisällöstä tuottavat ammattiin opiskelevat SAKKIn aktiivit.
Toteutui 2015, jatkettiin loppukausi tämän
pohjalta.
2 SAKKI tekee aktiivista yhteistyötä kaupallisten toimijoiden kanssa mahdollistaakseen järjestön muuta toimintaa. Vähintään puolet UBIK-lehden kustannuksista katetaan ilmoitusmyynnillä ja sponsorisopimuksilla.
Tavoite ei toteutunut kovasta yrityksestä
huolimatta. Printtimedian mainosmyynnin heikko
tulevaisuus pakotti SAKKIn pohtimaan
printtimedian tulevaisuutta järjestössä.
3 SAKKIn verkkosivut ovat ehdottoman
selkeät ja helppokäyttöiset tietoa
etsittäessä järjestöstä ja sen toiminnasta.
Lisäksi SAKKIn verkkosivut on käännetty
ruotsin- ja englanninkielelle.
Käynnistettiin verkkosivu-uudistus, jonne
rakennettiin lite-kieliversiot englannin- ja
ruosinkielen lisäksi myös arabian-, venäjän- ja
eestinkielelle. Sivukartta uusittiin ja sisältöä
karsittiin, jotta olennainen tieto löytyisi helposti.
4 Sisäinen viestintä: toimiston, hallituksen ja
erityisesti jaostojen kommunikaatio on
sujuvaa. Jaostojen rooli on kasvanut
järjestön toiminnan suunnittelussa ja
sisällön sekä politiikan tekemisessä.
Toimiston sisäisen viestinnän tueksi ja sitä selkiyttämään otettiin käyttöön maksuton Slack-pikaviestialusta, jonne luotiin omat keskustelukanavat eri projekteille ja aiheille. Myös puheenjohtajiston (tarkemmin varapuheenjohtajien) on Slackin kautta mahdollisuus osallistua toimiston arkeen päivittäin ilman läsnäoloa toimistolla.
5 Järjestön ulkoisessa viestinnässä reagoidaan
nopeasti ja räväkästi ajankohtaisiin
poliittisiin kysymyksiin. SAKKI ei ainoastaan
saa mediassa viestiään läpi, mutta onnistuu
myös vakuuttamaan järjestön jäsenet siitä,
että SAKKI ajaa heidän etuaan.
SAKKI julkaisi useita kertoja viikossa ajankohtaisia uutisia saatteineen somekanavilla. Tämän lisäksi kirjoitimme kannanottoja ja virittelimme tulevaa blogitoimintaa aiheiden käsittelyn tueksi. Aktiivinen somepresenssi ajankohtaisten amisasioiden tiimoilta tukee myös ajatusta aktiivisesta jäsenviestinnästä edunvalvonnan näkökulmasta.
6
.
SAKKIn materiaalit ovat hyvin suunniteltuja,
yhtenäisen näköistä sekä myyvää ja
ajankohtaista.
Alettiin kehittää SAKKIn visuaalista ilmettä. Työn
pohjana analysoitiin kymmenien järjestöjen
visuaalista ilmettä. SAKKIn uuden ilmeen haluttiin
viestivän nuorekkuutta, freshiyttä ja
yhteisöllisyyttä.
JÄRJESTÖ & PALVELUT
2.1 Jäsenyys
Tavoite Toimenpiteet 1.1.2016 - 19.3.2016
1 SAKKIn jäsenyys on laadukasta ja jäsenille hyödyllistä. Tietoa jäsenyyteen liittyvistä asioista löytää vaivattomasti ja matalan kynnyksen -periaatteella.
Frank on opiskelijoiden hyödyntämä ja laajalti
tuntema etupalvelu. SAKKI osallistuu
aktiivisesti Frankin kehittämiseen ja pitää
huolen, että Frankin tarjoamat edut vastaavat
amisten tarpeita.
Liittokokouskauden 2014-2016 aikana järjestettiin jäsenkysely järjestön viestintää koskien. Jäsenyyteen liittyvistä ajankohtaisista asioista on informoitu aktiivisesti ja kattavasti eri kanavissa. Samalla on tarjottu eri väyliä olla meihin helposti yhteydessä asiakaspalveluasioissa (esimerkiksi Facebook-sivut, puhelinasiakaspalvelu, verkkosivujen lomakkeet, sähköposti)
Opiskelijakortti tarjosi ajankohtaisia etuja jäsenille. Frank tuotiin yhä monipuolisemmin esille kaikessa markkinoinnissa.
2 SAKKIn jäsenpalvelu on selkeää ja helposti lähestyttävää. Jäsenrekisteri pidetään ajantasolla ja sitä päivitetään tarpeen mukaan. Opiskelijakorttituotanto on sujuvaa.
Jäsenpalveluista tiedotettiin aktiivisesti ja ylläpidettiin yhteyttä jäsenistöön. Jäsenpalvelujen kanssa työskentelevillä on ollut riittävästi tietoa jäsenpalveluihin liittyvistä muutoksista ja ongelmatilanteista, jolloin jäsenistö on saanut ajankohtaiset tiedot opiskelijakorttien toimitukseen ym. jäsenasioihin liittyen.
Korttituotantoprosessin ja jäsenrekisterin kehittämistä jatkettiin. Liittymisprosessia selkeytettiin ja pidettiin ajan tasalla tarjoamalla
tietoa ja apua SAKKIn nettisivuilla.
3 Liittyessä SAKKIn opiskelijajäseneksi,
mahdollisuus liittyä oman alan ammattiliiton
jäseneksi on helppoa, vaivatonta ja selkeää.
Vahvistettiin yhteistyötä ammattiliittojen kanssa
ja kehitettiin uusia yhteistyömalleja esimerkiksi
liittymisprosessin selkeyttämiseksi ja
nopeuttamiseksi. Muun muassa
verkkoliittymislomaketta muokattiin
ammattiliittoliittymisen osalta paremmaksi.
2.2. Markkinointi ja jäsenhankinta
1 SAKKIlla on uusia opiskelijajäseniä vähintään: - 11 000 henkilöä lukukautena 2014-2015 - 13 000 lukukautena 2015-2016
Jäsenrekisterin mukaan uusia henkilöjäseniä on lisätty
ajalla:
- 1.7.2014-31.6.2015 6111 kpl
- 1.7.2015-31.6.2016 8540 kpl
Kuten em. luvuista on pääteltävissä, henkilöjäsenten
liittymismäärät ovat selvässä kasvussa - joskin
kunnianhimoisiin tavoitteisiin ei olla täysin ylletty.
2 SAKKIn markkinointi on tehokasta,
amiksille hyvin suunnattua ja
tuloksellista. Markkinoinnilla
tavoitetaan kaikki opintonsa aloittavat
opiskelijat.
Teimme kohdennettua markkinointia sosiaalisessa mediassa nimenomaan potentiaalisten jäsentemme kohderyhmälle. Lukuvuoden alussa lähestyimme ammattiopinnot aloittavia opiskelijoita markkinointikirjeitse, jonka suunnittelu alkaa yleensä vuoden alussa.
3 SAKKIn jäsenkiertue tuo liittoon vähintään 5000 uutta jäsentä lukuvuosittain. Jäsenhankinta on opiskelijalähtöistä ja -näköistä. Oppilaitostiedottajat ovat hyvin koulutettuja ja sitoutuneita sekä kiertävät tehokkaasti ja laajasti ympäri Suomea.
SAKKIn jäsenkiertue järjestettiin syksyllä 2015 ja 2016
suunnitellun mukaisesti.
4 SAKKI tunnetaan laajalti oppilaitoksissa
ja amisten keskuudessa.
SAKKIn liittokokousta markkinoitiin alkuvuodesta
laajasti olemalla yhteydessä jäsenopiskelijakuntiin ja
kertomalla SAKKIn toiminnasta ja opiskelijakuntien
mahdollisuudesta osallistua SAKKIn päätöksentekoon.
5 SAKKI saa ajankohtaista tietoa
oppilaitoksista ja opiskelijoista.
SAKKI pitää jatkuvasti yhteyttä oppilaitoksiin mm.
koulutusten yhteydessä ja saa ajankohtaista tietoa.
2.3. Tapahtuma ja koulutustoiminta
Tavoitteet Toimenpiteet 1.1.2016 - 19.3.2016
1 SAKKIn tapahtumiin osallistuu yhä
enemmän opiskelijoita.
SAKKIn Talvipäiville ja Liittokokoukseen osallistui
ennätyksellisen paljon opiskelijoita.
2 SAKKIn tapahtumat ovat jäsenistö/-aktiivi
lähtöisiä, mutta myös uusille toimijoille
helposti lähestyttäviä.
SAKKIn tapahtumilla on tarjontaa kaikille.
Talvipäivillä ohjelma rakennettiin niin että
jokaiselle osallistujalle taustoista riippumatta
löytyy ohjelmaa, johon voi kokea mielekkääksi
osallistua. Tapahtumissa on keskitytty
yhteisöllisyyden rakentamiseen..
3 SAKKIn järjestämät koulutukset ovat
laadukkaita, sekä kaikkien saatavilla.
SAKKIn tapahtumista saadaan hyvää palautetta
osallistujilta. Tapahtumat koetaan
merkityksellisiksi ja mielekkäiksi. Tapahtumissa
käytetään paitsi amiksia puhujina, niin myös
asiantuntijoita toimistolta sekä toimiston
ulkopuolelta. Kouluttajiksi pyritään löytämään
aina teemaan nähden oikeat henkilöt.
4 SAKKIn tapahtumat perustuvat selkeään
lukuvuosirakenteeseen.
SAKKIn tapahtumien vuosisuunnittelussa otetaan
huomioon niin oppilaitosten lukuvuosirakenne
kuin järjestön omakin vuosikalenteri.
Tapahtumien ajankohdat ja sisällöt suunnitellaan
niiden mukaisesti.
5 Liittokokous tulee olla esteettömässä
tilassa.
Liittokokous järjestettiin Kiljavan Opistolla.
6 Next Step -konsepti uudistetaan
vastaamaan nuorten tarvetta saada tietoa
ammatillisesta koulutuksesta,
jatko-opinnoista, työelämästä sekä
vapaa-aika ja harrastetoiminnasta. Next
Stepien perusvisio säilyy ennallaan, joka on
nostaa ammatillisen koulutuksen arvostusta
ja tunnettavuutta.
SAKKI on käynyt keskustelua, onko Next Step -messuilla vielä paikkansa muuttuneessa toimintaympäristössä. Messut konseptina eivät vastaa enää nykytilanteessa niin hyvin tarpeeseen kuin aiemmin, joten SAKKI on alkanut panostaa enemmän koulutuksiin ja muihin tapahtumiin.
2.4 Yhteistyö oppilaitosten kanssa
Tavoitteet Toimenpiteet 1.1.2016 - 19.3.2016
1 SAKKI tarjoaa koulutusta opinto-ohjaajille, sekä tuottaa
materiaaleja ohjaaville opettajille ja opinto-ohjaajille.
SAKKI on pitänyt pääsääntöisesti
opiskelijatoimijoille koulutuksia
oppilaitoksissa. Myös
kouluhenkilökuntaa on ollut paikalla
koulutuksissa.
Koulutusten yhteydessä
henkilökunnalle on jaettu SAKKIn
tutortoiminnan opasta ja
koulutusmateriaaleja. Tapahtumista
informoidaan henkilökuntaa omalla
erillisellä kirjeellä.
2 Rehtorit, opettajat, sekä muu koulun henkilökunta tuntevat SAKKIn ja tietävät mitä liitto tekee. Erityisesti liitto tunnetaan opiskelijakuntatoiminnasta ja tapahtumistaan. SAKKI tekee yhteistyötä OAJ:n, ammatillisten opettajien, opinto-ohjaajien ja oppilaitosten henkilökunnan kanssa.
SAKKIn toimistolta pidetään
aktiivisesti yhteyttä ammatillisten
oppilaitosten henkilökuntaan.
Erityisesti suhteet
opiskelijatoiminnan
koordinaattoreihin ovat
arkipäiväistyneet.
Yhteydenpitokanavina on käytetty
pääsääntöisesti sähköpostia ja
facebookkia.
Tapahtumista ja koulutuksista
tiedotetaan aina myös
opiskelijatoiminnan
yhteyshenkilöitä.
2.5 Opiskelijakunnat
Tavoitteet Toimenpiteet 1.1.2016 - 19.3.2016
1 Yhteistyö SAKKIn ja opiskelijakuntien välillä on
helppoa ja tuloksellista.
Opiskelijakunnat ovat yhteydessä SAKKIn
toimistoon aina kun tarvetta on ollut.
Opiskelijakunnille tarjotaan paikallisia
koulutuksia ja heitä tiedotetaan aina
tulevista SAKKIn koulutuksista ja
tapahtumista.
2 Opiskelijakunnat ovat sitoutuneita SAKKIn
toimintaan ja niillä on mahdollisuus osallistua
järjestötoiminnan kehittämiseen. Opiskelijakuntien
ääni kuuluu ja näkyy SAKKIn hallituksen
päätöksenteossa.
Opiskelijakunnille markkinoitiin laajasti
kirjeitse ja soittelemalla mahdollisuutta
osallistua liittokokoukseen ja kerrottiin
mahdollisuudesta vaikuttaa SAKKIn
linjoihin ja toimintaan.
2.6 Jaostot
Tavoitteet Toimenpiteet 1.1.2016 - 19.3.2016
1 Järjestö- ja tapahtumajaosto edesauttaa
aktiiveja kehittämään organisointi-,
suunnittelu- ja mobilisaatiotaitoja sekä
kasvattaa järjestöosaajia. Jaosto
suunnittelee ja toteuttaa SAKKIn
lukuvuosikalenterin tapahtumat.
Järjestö- ja tapahtumajaoston toiminnasta innostui
liittokokouksessa hakemaan liittohallitukseen moni
henkilö.
Pääsääntöisesti jaoston yhteydenpito tapahtui
suljetussa Facebook-ryhmässä.
Jaoston sisäiseksi suunniteltu tapahtuma
järjestettiinkin alkuvuodesta sisäisen palaverin
sijaan kaikille jaoksille avoimena asiakirjapäivänä.
Asiakirjapäivässä käsiteltiin tulevan liittokokouksen
asiakirjoja.
2 Kulttuuri- ja viestintäjaosto edesauttaa
aktiiveja kehittämään viestintä-, ilmaisu-,
ja kommunikaatiotaitoja.
Kulttuuri- ja viestintäjaosto teki alkuvuoden 2016
aikana vierailun Päivälehden museoon. Vierailun
lomassa pohdittiin printtimedian roolia
nyky-yhteiskunnassa sekä omaksuttiin kriittistä
medialukutaitoa. Aiheeseen liittyen suunniteltiin
myös SAKKIlle uusia viestinnän malleja
tulevaisuutta varten.
3 Edunvalvontajaosto edesauttaa aktiiveja kehittämään omia poliittisia näkökulmiaan, retoriikkaa ja argumentointitaitoja sekä yhteiskuntatietouttaan. Jaosto toimii samalla ponnahduslautana
kansainväliseen toimintaan.
Edunvalvontajaosto valmisteli SAKKIn
liittokokoukseen edunvalvonnan kannalta keskeisiä
dokumentteja ja valmensi sen jäseniä
osallistumaan poliittisten asiakirjojejn
työskentelyyn.
4 Aktiivit ovat olennainen osa jaostojen
toimintaa.
Aktiivien osallistumista ja sitoutumista jaostojen
työskentelyyn painotettiin kaikissa jaostojen
tapaamisissa. Myös jaostoista vastaavien
liittohallituksen jäsenten roolia korostettiin,
erityisesti ennen liittokokousta.
2.7 Liittohallitus
Tavoitteet Toimenpiteet 1.1.2016 - 19.3.2016
1 Liittohallituksen jäsenten rooli on
selkeä ja jäsenet ovat hyvin
koulutettuja. Perehdytys on riittävän
kattavaa liiton johtamista varten.
Liittohallituksen ja toimiston välistä dialogia on pyritty
lisäämään, etsimään uusia keskustelumuotoja ja sen
kautta selkeyttämään työnjakoa toimiston henkilöstön
sekä hallituksen jäsenten välillä. Liittohallitusta on
informoitu eri kanavien kautta ajankohtaisista asioista
ja heitä on pyritty osallistamaan yhä aktiivisemmin
toimiston arkeen, jotta liiton johtaminen ja
päätöksenteko on yhä perustellumpaa ja
asiantuntevampaa.
2 Liittohallitus ja toimisto tekevät
sujuvaa yhteistyötä, sekä ovat
tietoisia toistensa työskentelystä.
Liittohallituksen ja toimiston välisen mutkattoman
dialogin lisääminen on SAKKIssa jatkuvan kehityksen
kohde, ja toimiston henkilöstö sekä hallituksen jäsenet
ovat pyrkineet löytämään uusia väyliä lisätä
vuorovaikutusta ja hallituksen osallistamista toimiston
arkeen jatkuvasti. Erityisesti sosiaalisen median kanavat
ovat toimineet helppona kanavana viestiä
ajankohtaisista asioista. SAKKIn toimiston henkilöstö on
kutsuttu hallituksen kokouksiin ja henkilöstö tuo
kokouksiin esiteltäväksi ajankohtaisia asioita.
3 Hallituksen työskentely on avointa. SAKKIn henkilöstöllä on ollut mahdollisuus saada tieto
hallituksen tekemistä päätöksistä henkilöstölle
avoimien pöytäkirjojen avulla. SAKKI on järjestänyt
myös ns. avoimen hallituksen kokouksen, jossa
päätöksentekoa pääsi seuraamaan myös muut kuin
hallituksen jäsenet ja toimiston väki kuten liiton aktiivit.
SAKKI on tiedottanut aktiivisesti niistä hallituksen
tekemistä päätöksistä jäsenistöä, jotka näkyvät liiton
operatiivisessa toiminnassa ja jotka liittyvät selkeästi
liiton ydintoimintaan.
4 Liittohallitus esittelee liiton päivitetyn
strategian liittokokouksessa 2016.
Liittokokous hyväksyi strategian suunnitelmien
mukaisesti.
2.8 Toimisto
Tavoitteet Toimenpiteet 1.1.2016 - 19.3.2016
1 SAKKIn henkilöstö on
asiantuntevaa ja osaavaa.
SAKKIn henkilöstölle tarjotaan vuosittain koulutusraha, jota
hyödyntämällä henkilöstö voi kehittää itseään ja osaamistaan.
Myös rekrytoinneissa huomioidaan henkilöiden työkokemus,
koulutus sekä soveltuminen ko. työtehtävään ensisijaisina
tekijöinä. Esimies on pyrkinyt seuraamaan työntekijöiden
kehittymistä sekä yksilökohtaisia tarpeita vuosittaisten
kehityskeskustelujen sekä jatkuvan dialogin kautta. Työntekijöitä
on kannustettu itsenäiseen ja innovatiiviseen työskentelyyn
kuitenkin esimiehen tukemana.
2 Toimisto on näkyvässä
roolissa aktiiveille.
Toimiston jäsenet osallistuivat talvipäiville ja liittokokoukseen.
Talvipäivillä toimiston työntekijät vetivät oman vastuualueensa
workshoppeja ja olivat mukana myös asiakirjapäivillä
valmentamassa liittokokouksen osallistujia oman sektorinsa
asioihin. Liittokokouksessa koko toimisto oli vahvasti mukana
järjestelyissä mm. valiokuntien ja kokouksen sihteereinä.
3 Toimisto tukee ja tekee
aktiivisesti yhteistyötä
hallituksen kanssa.
Toimiston ja hallituksen välisen dialogin kehittäminen on ollut
SAKKIssa pitkäaikainen tavoite, ja toimintaympäristöjen
muuttuessa uudet väylät ovat tarpeen. Erityisesti sosiaalisen
median foorumien mahdollistama “matalan kynnyksen”
yhteydenpito on kasvattanut toimiston ja hallituksen välistä
vuorovaikutusta. Liittohallitusta on voitu mutkattomasti
informoida ajankohtaisista asioista ja saada heiltä
kokemustietoa sekä näkemyksiä eri aihepiireistä. Hallituksen
jäseniä on myös etenevässä määrin pyritty osallistamaan
toimiston arkeen esimerkiksi pyytämällä heitä mukaan
työryhmiin ja tapahtumiin SAKKIn edustajina.
2.9 Talous
Tavoitteet Toimenpiteet 1.1.2016 - 19.3.2016
1 Hallitus tuntee ja ymmärtää järjestön talousrakenteen. Hallitus ja keskeiset toimijat ovat ajan tasalla liiton talouden kehityksestä. Liiton
Hallitukselle tuotiin säännöllisesti tietoon
liiton taloustilanne. Hallitus kävi keväällä
rahankäyttö on järkevää ja tarkoituksenmukaista.
läpi liiton tilinpäätöksen ja sen yhteydessä
perinpohjaisesti liiton taloustilanteen sekä
talousrakenteen. Liiton rahankäyttöä
ohjaa toiminta ja talousohjesääntö, mikä
on hallituskausittain hallituksen
vahvistama. Taloudesta ja päivittäisestä
rahankäytöstä vastaa pääsihteeri.
3.1 Kampanjat ja liiton kulttuuri
Tavoitteet Toimenpiteet 1.1.2016 - 19.3.2016
1 Toisella asteella hyvinvointia kouluissa heikentää kiusaaminen ja häiriköinti. FSS:n ja SLL:n hallitusten kanssa käytyjen keskustelujen perusteella voimme todeta, että toisella asteella tähän ongelmaan ei kiinnitetään tarpeeksi huomioita. Meidän tulisi nostaa kissa, koira tai vaikka hamsteri pöydälle ja aloittaa kampanja kiusaamista vastaan. Kaikki koulumaailmassa toimivat pitää saada mukaan kamppailemaan ongelmaa vastaan.
SAKKIn omissa tapahtumissa on ollut nollatoleranssi kiusaamiselle ja häirinnälle. SAKKI on kerännyt tietoa kiusaamisesta toisella asteella muun muassa Amisbarometri-tutkimuksella. SAKKI on tehnyt lausuntoja opiskelijoiden hyvinvoinnista aina pyydettäessä ja niihin on olennaisena osana kuulunut myös kiusaamisen ja häirinnän torjunta.
2 Tanssi on hyvä liikuntamuoto ja amikset eivät tunnetusti liiku tarpeeksi. Tavoiteena on innostaa amiksia tanssimaan ja liikkumaan.
SAKKI ry on kehittänyt oman SAKKI-tanssinsa, jota on tanssittu liiton tapahtumissa.
Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto - SAKKI ry:n toimintasuunnitelma 2016
Valtakunnalliset
edunvalvontatavoitteet
Toimenpiteet 19.3.2016 - 31.12.2016
1 SAKKIn koulutuspoliittisena
päätavoitteena on puolustaa ammattiin
opiskelevien oikeutta saada laadukasta
koulutusta.
Koulutusta tulee kehittää ja uudistaa
laajan ammattipätevyyden sekä
tulevaisuuden työmarkkinoiden tarpeita
vastaavaksi.
Opiskelijoilla tulee olla mahdollisuus
vaikuttaa oman oppilaitoksensa
toimintaan ja heitä koskeviin
kysymyksiin.
SAKKI on puolustanut opiskelijoiden
oikeutta saada laadukasta koulutusta
kaikissa opetus- ja kulttuuriministeriön
ammatilliseen koulutukseen liittyvissä
työryhmissä. Ammatillisen koulutuksen
reformissa SAKKI on pitänyt erityisesti
heikoimmassa asemassa olevien
opiskelijoiden puolta ja puolustanut
ammattiin opiskelevien todellista
jatko-opintokelpoisuutta.
SAKKI on ollut aktiivisesti mukana
miettimässä keinoja, joilla ammatillista
koulutusta voidaan uudistaa. Hallituksen
kärkihankkeen tueksi SAKKI on järjestänyt
useita asiantuntijoille suunnattuja
keskustelutilaisuuksia, joiden teemoina
ovat olleet työelämävaltaisuuden
lisääminen, yhteisöllisyyden merkitys ja
laadunhallinta osana reformia.
Kaikella SAKKI vaikuttamistyöllä on pyritty
lisäämään opiskelijoiden mahdollisuuksia
vaikuttaa oman oppilaitoksensa asioihin.
SAKKI teki vaikuttamistyötä sen puolesta,
että ammatillisen koulutuksen reformissa
opiskelijakuntien asema säilytettäisiin ja
laajennettaisiin koskemaan myös
aikuisopiskelijoita.
2 SAKKIn sosiaalipoliittisen edunvalvonnan
tavoitteina on ammattiin opiskelevien
nuorten riittävän toimeentulon
turvaaminen, psyykkinen, fyysinen ja
SAKKI on toiminut aktiivisena opiskelijoiden
oikeusturvalautakunnassa, Kelan
opiskelija-asiakasraadissa ja nuorisotakuun
ohjausryhmässä.
sosiaalinen, oppimisympäristöjen
turvallisuus ja viihtyvyys ja tasa-arvo.
Lisäksi SAKKIn toiminnassa kuuluu
vahvasti tasa-arvon viesti kaikkien
opiskelijoiden yhdenvertaisuudesta.
Lisätään SAKKIn näkymistä myös
sosiaalipoliittisen kentän toimijana ja
tuodaan sosiaalipoliittiset kysymykset
osaksi kaikkea edunvalvontaa
tasavertaisena osana koulutuspolitiikan
rinnalle.
Kaikkien toimijoiden tasa-arvoisuus
taataan kaikessa SAKKIn toiminnasta.
SAKKI on lausunut opiskelijoiden
toimeentuloa ja hyvinvointia koskevista
lakialoitteista eduskunnalle ja ministeriöille
pyydettäessä. SAKKI on ilmaissut kantansa
opiskelijoiden toimeentulon edistämiseksi
ja kritisoinut kaikkia opiskelijoiden
hyvinvointia haittaavia muutoksia.
Tärkeimmät lausunnot on annettu
opiskelijoiden siirtämisestä yleisen
asumistuen piiriin ja
korkeakouluopiskelijoiden opintorahan
laskemisesta.
SAKKI on pitänyt turvapaikanhakijoiden ja
muiden maahanmuuttajien puolia kaikessa
ammatilliseen koulutukseen liittyvässä
poliittisessa valmistelussa. SAKKI osallistui
erityisen aktiivisesti OKM:n
maahanmuuttoasioiden ohjausryhmän
työskentelyyn, ja kontribuoi siihen useita
merkittäviä avauksia, joilla parannetaan eri
opiskelijaryhmien välistä
yhdenvertaisuutta. SAKKI on viestinyt
aktiivisesti tasa-arvosta ja
rasisminvastaisuudesta ja profiloitunut
opiskelijajärjestökentällä aidosti
monikulttuurisena toimijana.
SAKKIn toiminnassa on painotettu kaikkien
toimijoiden tasa-arvoisuutta esimerkiksi
kouluttamalla aktiiveja rasismin ja muun
syrjinnän vastaiseen toimintaan
valtakunnallisissa tapahtumissa.
3 SAKKI ajaa ammattiin opiskelevien etuja ammatillisen koulutuksen uudistuksen aikana ja tukee kentän toimijoita, jotta ammattiin opiskelevien asema yksilö- ja ryhmätasolla on turvattu. SAKKI turvaa opiskelijakuntatoiminnan edellytykset paikallisella ja valtakunnallisella tasolla.
SAKKI toteutti keväällä 2016 ammatillisen koulutuksen järjestäjille sekä OKM:n virkamiehille suunnatun viestinnällisen vaikuttamiskampanjan, jonka tarkoitus oli korostaa opiskelijakuntatoiminnan keskeistä merkitystä oppilaitosten sosiaalisena voimavarana.
Paikallista opiskelijakuntatoimintaa on tuettu kouluttamalla opiskelijakunta-aktiiveja SAKKIn valtakunnallisilla tapahtumilla. Yksittäisten opiskelijoiden edunvalvontakysymyksiä on ratkottu aikavälillä 20.3.-31.12.2016 vastaamalla laskentatavasta riippuen noin 30-50 yhteydenottoon, jossa opiskelija on pyytänyt SAKKIn tukea ratkomaan opiskelijoiden kannalta tärkeitä kysymyksiä.
4 Lisätään painetta ammatillisen
koulutuksen leikkauksia vastaan ja
näiden kumoamiseksi. Samalla
keskitytään ammatillisen koulutuksen
arvostuksen ja näkyvyyden
kehittämiseen. Tavoitteena on tehdä
ammattiin opiskelevista ensisijainen
opiskelijaryhmä toista astetta
käsittelevässä mediakeskustelussa tällä
hallituskaudella.
SAKKI on onnistunut nostamaan ammatillisen koulutuksen leikkaukset esiin mediassa ja tekemään siitä tämän hallituskauden kannalta tärkeän kysymyksen. SAKKIn toimijoita haastatellaan säännöllisesti kaikissa valtakunnallisesti merkittävissä medioissa ja toimittajat ovat jatkuvasti yhteydessä SAKKIin kysyäkseen mitä ammattiin opiskelevat ovat mieltä.
5 SAKKI kehittää uudet linjaukset
ammatillisen koulutuksen ajankohtaisiin
polttaviin kysymyksiin, jotta olemme
aktiivisesti mukana tarjoamassa
opiskelijoiden näkökulmaa kaikkiin
keskeisiin koulutus- ja sosiaalipoliittisiin
keskusteluihin.
SAKKI osallisti liittohallituksen jäseniä
ammatillisen koulutuksen reformin osalta
keskeisten linjausten jäsentämiseen.
Järjestimme säännöllisesti tapaamisia,
joissa pohdimme yhdessä ammatillisen
koulutuksen toimintaympäristön muutoksia
ja liittokokouksessa hyväksyttyjen
poliittisten tavoitteiden perusteella
päivitimme kantojamme.
6 SAKKI tuottaa jatkossakin kattavaa sekä
tieteellisesti, että yhteiskunnallisesti
arvokasta tutkimustietoa ammattiin
opiskelevien hyvinvoinnin seuraamiseksi
ja oppilaitosten nykytilan arvioimiseksi.
Tiedon keräystä kentältä lisätään.
SAKKI ry on aloittanut
Amisbarometri-kyselyn toteuttamisen.
Kyselyn avulla kootaan kokonaisvaltainen
aineisto opiskelijoiden opiskeluista ja
elämäntilanteesta. Kyselyyn vastataan
oppilaitostunnisteen avulla, millä taataan
aineiston luotettavuus ja tavoitetaan
opiskelijat. Suunnittelu on tapahtunut
sosiaalipoliittisen asiantuntijan toimesta
yhteistyössä Opiskelun ja koulutuksen
tutkimussäätiö Otuksen sekä koulutuksen ja
opiskelijoiden hyvinvoinnin asiantuntijoiden
kanssa.
Amisbarometrin rahoitus haettiin OKM:ltä
ja TEM:ltä kesäkuussa 2016 ja päätökset
saatiin syys-lokakuussa 2016. Kysely on
toteutettu ensimmäistä kertaa keväällä
2015 ja uusi kysely toteutetaan keväällä
2017.
7 SAKKIn jäsenistö on tietoinen
valtakunnallisesta
edunvalvontatoiminnasta ja osallistuu
aktiivisesti ajan tasalla olevan
edunvalvontalinjan kehittämiseen.
Tehdään SAKKIn edunvalvontatyöstä jäsenistölähtöisempää ja kentälle näkyvämpää.
Liiton edunvalvontatyön tavoitteista ja
tuloksista on tiedotettu entistä
aktiivisemmin sosiaalisen median eri
kanavissa, sekä liiton verkkosivuilla.
Verkkosivuilla olevassa blogissamme on
ollut monipuolisesti sekä
yhteistyökummpaneiden sekä jäsenistön
kirjoittamia artikkeleita ajankohtaisista
asioista.
SAKKI toteutti yhdessä AMKEn, OAJn ja
OSKUn kanssa valtakunnallisen tempauksen
elokuussa, jonka ideana oli nostaa
ammatillisen koulutuksen leikkauksia
laajempaan tietoon ja herättää keskustelua
aiheesta laajemmin, ei pelkästään
jäsenistön, mutta myös kaikkien kentän
toimijoiden kesken. Tempaukseen osallistui
yli 30 koulutuksen järjestäjää ja tuhansia
amiksia ympäri Suomea.
8 Kuntavaalit 2017 – liiton vaalitavoitteet
Liiton kuntavaalitavoitteiden keskiöön
nostettiin ammatillisten opiskelijoiden
tietoisuuden lisääminen kuntavaaleista ja
omista vaikutusmahdollisuuksista
edustuksellisessa demokratiassa.
Käynnistettiin kuntavaalityöryhmän
rekrytointi jäsenten keskuudesta.
Kansainväliset edunvalvontatavoitteet Toimenpiteet 19.3.2016 - 31.12.2016
1 Kansainvälinen toiminta edistää liiton edunvalvontatavoitteiden toteuttamista.
Kansainvälinen yhteistyö toimintavuoden
aikana piti sisällään aktiivista osallistumista
toisen asteen eurooppalaisen kattojärjestön
OBESSU:n toimintaan liittokokouksen,
seminaarien ja koulutusten muodossa,
toimintavuoden 2016 alun tapaan.
2 Suomalaisen ammatillisen koulutuksen
vahvuudet tunnustetaan Euroopan- ja
maailmanlaajuisesti.
Suomalaista ammatillista koulutusta on nostettu jokaisella kansainvälisellä reissulla esitellen suomalaista koulutusjärjestelmää kansainvälisestä toiminnasta vastaavien hallituslaisten toimesta.
3 Kansainvälinen toiminta on hyvin
koordinoitua ja tavoitteellista sekä
näkyy selkeämmin osana liiton
toimintaa. SAKKIn aktiivit ovat
kansainvälisesti orientoituneita
toimijoita.
Hallituksen työskentelyssä vastuu
kv-työskentelystä on toimintavuoden aikana
ollut selkeästi jaettua ja tuettua. Kaikille
halukkaille on pidetty koulutus sekä autettu
tapahtumiin liittyvien asiakirjojen tai
tehtävien teossa.
Viestinnän tavoitteet
Tavoite Toimenpiteet 19.3.2016 - 31.12.2016
1 SAKKIn viestinnän kokonaisuudistus toteutetaan 2016 - 2017
SAKKIn viestinnän kokonaisuudistus
aloitettiin heti liittokokouksen jälkeen
keväällä 2016, kun koko liiton visuaalinen
ilme uudistettiin. Käsi kädessä
brändiuudistuksen kanssa toteutimme myös
verkkosivu-uudistuksen, jonka fokus pidettiin
tiukasti paremmassa käytettävyydessä ja
helppolukuisessa, relevantissa sisällössä.
Osana viestinnän kokonaisuudistusta liiton
UBIK-lehti lopetettiin (viimeinen numero
joulukuussa 2016). UBIKin korvaava
viestintätoiminta on vuoden 2017 agendalla.
2 SAKKI on aktiivisin kansallinen opiskelijajärjestö sosiaalisessa mediassa
SAKKI on ottanut tosissaan käyttöönsä
erilaisia mittareita, joilla seuraamme
työtämme sosiaalisessa mediassa.
Tavoitteemme olla aktiivisin ja seuratuin
kansallinen opiskelijajärjestö ei ole
mitenkään utopinen, sillä seuraaja-,
tavoitettavuus- sekä sitoutumislukumme
sosiaalisessa mediassa pärjäävät hyvin tässä
vertailussa. Vuonna 2016 nostimme
seuraajamääräämme esimerkiksi
Facebookissa niin paljon, että nyt olemme
kirkkaasti seuratuin kansallinen
opiskelijajärjestö. Somessa pyrimme myös
vuorovaikutteiseen viestintään seuraajiemme
kanssa. Somekanavamme ovat aktiivisesti
koko SAKKI-yhteisön käytössä.
3 Verkkosivu-uudistus
Verkkosivu-uudistus toteutettiin keväällä
2016. Uudistuksen keskiössä pidettiin
jatkuvasti se, että sivut rakennetaan
käyttäjän näkökulmasta, ei järjestön oman
sisäisen toiminnan näkökulmasta. Esimerkiksi
sivurakenteen uudistuksen pohjana
käytimme edellisten verkkosivujen
käyttäjäanalytiikkaa useammalta vuodelta.
Aivan uutena ominaisuutena uudistetuille
sivuille tuotiin blogi, jonne tuotamme itse
sisältöä sekä julkaisemme
asiantuntijakirjoituksia ammatillisen
koulutuksen kentältä sekä myös päättäjien
kynästä. Uudistuksen jälkeen verkkosivumme
ovat optimoituneet tarkemman sisällön
ansiosta paremmin myös hakukoneissa ja
istuntojen määrä on noussut tietyillä
aikajaksoilla tarkasteltuna jopa 44%,
yksittäisten käyttäjien määrä jopa 36%.
4 Toisen asteen ammatilliset opiskelijat näkevät liiton opiskelijakortin ensisijaisena vaihtoehtona opiskelijakortiksi.
Liittyneiden opiskelijoiden määrä ajalla 19.3.2016 - 31.12.2016 on noussut reilulla 2000 opiskelijalla verrattuna edelliseen vuoteen samalla aikavälillä jäsenrekisterin tarjoamien tietojen perusteella. Tämä viittaa siihen, että SAKKIn näkyvyys ja tunnettuus on kasvanut opiskelijoiden parissa.
JÄRJESTÖ & PALVELUT
2.1 Jäsenyys
Tavoite Toimenpiteet 19.3.2016 - 31.12.2016
1 SAKKIn jäsenyys on entistä laadukkaampi ja jäsenille hyödyllisempi
SAKKIn jäseneduista vastaava Frank laajensi vuonna 2016 toimintaansa ja otti käyttöön sähköisen opiskelijakortin. Jäsenedut ovat kasvaneet ja jäsenpalvelua kehitetty. SAKKIn jäsenille suunnattuja tapahtumia ja aktiivitoimintaa on kehitetty, jotta aktiivisille jäsenille on tarjolla mahdollisuuksia osallistua toimintaan entistä paremmin.
2 Frank on ammattiin opiskelevien
keskuudessa tunnettu ja käytetty palvelu.
Frankin brändillä on positiivinen maine
ammattiin opiskelevien keskuudessa.
Jäsenistö yhdistää Frankin brändin SAKKIin,
sekä SAKKIn järjestönä Frankiin.
Vahvistetaan brändien yhteistä
tunnettavuutta.
SAKKI ja Frank ovat tehneet hyvää yhteistyötä SAKKIn opiskelijapalveluiden kehittämiseksi ja erityisesti sähköisen opiskelijakortin lanseeraus on tehnyt etujen hyödyntämisen entistä helpommaksi. Oppilaitoskiertuetta varten suunniteltiin yhdessä materiaalien tarvetta ja Frank näkyi laajasti oppilaitoskiertueella. Frank teki kiertuetta varten infovideoita räätälöitynä SAKKIlle ja osallistui oppilaitostiedottajien koulutukseen.
3 Jäsenpalvelu
Vuonna 2016 toteutetun internet-sivujen uudistamisen yhteydessä parannettiin jäsensivuja niin, että yhteydenotot liiton jäsenpalveluun tapahtuvat helppokäyttöisillä internet-lomakkeilla. Lisäksi kotisivujen uudistuksessa perehdyttiin käyttäjätutkimuksen kautta siihen, miten jäsenet löytävät tarvitsemansa tiedot sivuilta kätevimmin. Jäseniä tiedotettiin heille kuuluvista eduista ja palveluista entistä säännöllisemmin ja aktiivisemmin.
4 Liittyessä SAKKIn opiskelijajäseneksi,
mahdollisuus liittyä oman alan
SAKKIin ja samalla ammattiliittoihin
liitymistä helpotettiin ja selkeytettiin
ammattiliiton opiskelijajäseneksi on
helppoa, vaivatonta ja selkeää.
rakentamalla uusi mobiilissa
moitteettomasti toimiva jäseneksi
liittymiskaavake. Jotta jäseneksi liittyminen
olisi vaivatonta sekä kiertueella että
muutoinkin liityttäessä, luotiin kummallekin
omat spesifit liittymislomakkeet.
2.2. Markkinointi ja jäsenhankinta
1 SAKKIn jäsenkiertue tuo liittoon noin 4000 uutta jäsentä lukuvuosittain. Jäsenhankinta on opiskelijalähtöistä ja -näköistä. Oppilaitostiedottajat ovat hyvin koulutettuja ja sitoutuneita. Kiertue kattaa laajasti ja tehokkaasti koko Suomen.
SAKKIn jäsenhankintakiertue toi liittoon syksyn
2016 aikana 3123 uutta aktiivista jäsentä.
Kiertueella jäseneksi liittymistä nykyaikaistettiin
opiskelijoiden näköiseksi luomalla
mobiililiittymismalli, jossa papereiden sijaan
jäsenhakemukset täytetään kokonaisuudessaan
tabletilla.
Oppilaitostiedottajiksi rekrytoitiin keväällä 2016
kolmekymmentä aktiivista sakkilaista. Tiedottajat
koulutettiin kolmen koulutuksen jaksoissa, ennen
kesää, jolloin teemana oli sitoutuminen sekä
ihmisten kohtaaminen, kesän päätteeksi tiedottajat
perehdytettiin jäsenyyteen, Frank-asioihin sekä
ammattiliittojen opiskelijajäsenyyteen ja kiertueen
päätyttyä pidettiin viimeinen koulutusjakso, jossa
kartoitettiin kiertueen onnistumista
oppilaitostiedottajien näkökulmasta sekä kerättiin
kullanarvoista dataa siitä kuinka kiertuetta voisi
heidän näkökulmastaan kehittää.
SAKKIn oppilaitoskiertue ylsi Helsingistä Tornioon.
Kiertueella tavoitettiin 66 eri ammatillisen
oppilaitoksen toimipistettä.
2 Jäsenkiertue toteutetaan
sähköisesti
SAKKIn jäsenhankintakiertueella jäseneksi liittyminen toteutettiin tableteilla ja mobiililiittymislomakkeella. Myös maksut suoritettiin pääsääntöisesti sähköisesti, jäsenistöllä säilytettiin kuitenkin mahdollisuus myös käteismaksuun.
3 SAKKI näkyy sosiaalisessa
mediassa laajasti
SAKKI on kasvattanut tietoisesti ja kovalla
päivittäisellä vaivannäöllä sosiaalisen median
kanavien seuraajamääriään. Vuoden 2016 aikana
nostimme seuraajamääräämme Facebookissa noin
58%, Instagramissa 351% ja Twitterissä 37,5%.
Olemme panostaneet erityisesti Instagramiin, koska
se on jäsenistömme ikäluokassa käytetyin
sosiaalisen median kanava. Otamme
ennakkoluulottomasti ja pienellä kynnyksellä
käyttöömme uusia sosiaalisen median kanavia.
SAKKIlla on käytössä myös Snapchat ja käytimme
myös Periscopea vuonna 2016. Molemmat kanavat
keskittyvät vuorovaikutukseen seuraajan kanssa.
4 Kannustetaan aktiiveja
omatoimiseen jäsenhankintaan
Oppilaitostiedottajille luotiin kilpailu, jonka tiimoilta
palkittiin eniten oppilaitoksia kiertueen
ulkopuolella kiertäneet oppilaitostiedottajat.
5 SAKKI tavoittaa jokaisen
ammatillisen oppilaitoksen
SAKKIn oppilaitoskiertuetta laajennettin entistä
suuremmaksi paremman näkyvyyden
tavoittamiseksi. Tapahtumamarkkinoinnissa lisättiin
suoraa yhteyttä oppilaitoksiin kontaktin saamiseksi.
SAKKIn panostus viestintään ja someen on lisännyt
paljon seuraajien määrää ja julkaisujen kattavuutta.
SAKKI on ollut mukana valtakunnallisissa
kampanjoissa, kuten #amistempaus, jossa on
aktivoitu oppilaitoksia valtakunnallisesti.
6 Ammattiliittojen kanssa tehtävää
yhteistyötä ylläpidetään ja lisätään
kiertueella.
Liittoihin on pidetty vuoden mittaan säännöllisesti
yhteyttä. Ammattiliittojen opiskelijajäseneksi
liittymistä kehitettiin niin ikään
mobiililiittymislomakkeella.
2.3. Tapahtuma- ja koulutustoiminta
Tavoitteet Toimenpiteet 19.3.2016 - 31.12.2016
1 Next Step 2.0 on vuonna 2017
Suomen innovatiivisin
koulutustapahtuma.
Next Stepin vuonna 2015
lanseerattu uusi
Next Step tapahtuman suunnittelun jatko on siirretty
vuodelle 2017, jotta voidaan luoda kattavampi
tilannekuva ja analyysi siitä, miten konseptia on syytä
kehittää.
tapahtumakonsepti on
maanlaajuisesti tunnettu ja
arvostettu.
2 SAKKIn tapahtumiin osallistuu
yhä enemmän opiskelijoita.
SAKKI on panostanut tapahtumien sisältöön ja
markkinointiin, joka on tuonut paljon kävijöitä vuoden
2016 lopun tapahtumiin. Erityisen paljon mukana on
ollut uusia aktiiveja, jotka on saatu sitoutettua
toimintaan.
3 Tapahtumia markkinoidaan
järjestelmällisesti oikeille
kohderyhmille
Tapahtumamarkkinointia varten on
oppilaitoskiertueella ja jäsenpalvelussa kerätty listaa
oppilaitosten yhteishenkilöistä ja aktiivisista
opiskelijoista, joten markkinointia on voitu
tehokkaasti suoraan kohderyhmille.
4 SAKKIn tapahtumat järjestetään
valtakunnallisesti kattavasti.
Tapahtumia on pyritty järjestämään eri puolilla
Suomea ja liittokokouksen jälkeen ja erityisesti
SAKKI-päivien avulla täydennetään valtakunnallista
kattavuutta.
5 Paikallisia koulutuksia
kehitetään ja niiden tilaamisen
kynnystä madalletaan
Paikallisiin koulutuksiin on osallistettu enemmän
hallituksen jäseniä ja heidän kanssaan koulutuksia on
kehitetty. Koulutusten hintaa on laskettu ja niitä on
markkinoitu tapahtumilla aktiivisesti.
6 SAKKIn tapahtumakalenteri on
vuosina 2016-2018
johdonmukainen ja
monipuolinen.
Tapahtumakalenteri on luotu hyvissä ajoin etukäteen
ja se on suunniteltu ottaen huomioon muut aikataulut
ja opiskelijoiden lukuvuoden rakenteen. Vuoden 2016
lopussa kehiteltiin uusi SAKKI-päivä-konsepti, joka
vuonna 2017 täydentää tapahtumatarjontaa
matalamman kynnyksen tapahtumilla.
7 Tapahtumien markkinointia
tehostetaan
Tapahtumia on markkinoitu laajasti somessa,
aktiiviryhmissä ja suoraan oppilaitoksen
yhteishenkilöille, niin että markkinointi on
saavuttanut tehokkaammin oikean kohderyhmän.
2.4 Yhteistyö oppilaitosten kanssa
Tavoitteet Toimenpiteet 19.3.2016 - 31.12.2016
1 SAKKI tarjoaa koulutusta opinto-ohjaajille, sekä
tuottaa materiaaleja ohjaaville opettajille ja
opinto-ohjaajille.
SAKKI on pitänyt pääsääntöisesti
opiskelijatoimijoille koulutuksia
oppilaitoksilla. Myös
kouluhenkilökuntaa on ollut paikalla
koulutuksissa.
Koulutusten yhtyedessä
henkilökunnalle on jaettu SAKKIn
tutortoiminnan opasta ja
koulutusmateriaaleja. Tapahtumista
informoidaan henkilökuntaa omalla
erillisellä kirjeellä.
2 Rehtorit, opettajat, sekä muu koulun henkilökunta tuntevat SAKKIn ja tietävät mitä liitto tekee, erityisesti opiskelijakuntatoiminnasta ja tapahtumista. SAKKI tekee yhteistyötä OAJ:n, ammatillisten opettajien, opinto-ohjaajien ja oppilaitosten henkilökunnan kanssa.
SAKKIn toimistolta pidetään
aktiivisesti yhteyttä ammatillisten
oppilaitosten henkilökuntaan.
Erityisesti suhteet opiskelijatoiminnan
koordinaattoreihin ovat
arkipäiväistyneet.
Yhteydenpitokanavina on käytetty
pääsääntöisesti sähköpostia ja
facebookkia.
Tapahtumista ja koulutuksista
tiedotetaan aina myös
opiskelijatoiminnan yhteyshenkilöitä.
3 SAKKIlla on kattava lista oppilaitosten henkilökunnan yhteystiedoista
Vuonna 2016 SAKKIssa aloitettiin laaja
projekti kattavan yhteystietolistan
keräämiseksi.
4 Oppilaitosten henkilökunta tuntee SAKKIn ja pitää sen toimintaa tärkeänä
Oppilaitoskiertueella tavattiin
organisoidusti kouluhenkilökuntaa.
Yhteyttä pidetään aktiivisesti
kumpaankin suuntaan.
2.5 Opiskelijakunnat
Tavoitteet Toimenpiteet 19.3.2016 - 31.12.2016
1 Yhteistyö SAKKIn ja opiskelijakuntien kanssa
on helppoa ja tehokasta.
Opikelijakunnalle tarjottavien
koulutusten hintaa on laskettu.
Oppilaitoskiertueella tavattiin
oppilaitosten opiskelijakuntia
parempien yhteistyörakenteiden
luomiseksi.
2 Opiskelijakunnat ovat sitoutuneita SAKKIn
toimintaan ja niillä on mahdollisuus osallistua
järjestötoiminnan kehittämiseen.
Opiskelijakunnille markkinoidaan
tapahtumia aktiivisesti ja
jäsenopiskelijakunnille on tarjolla
alennettuun hintaa palveluita ja
tapahtumia.
2.6 Aktiivitoiminta
Tavoitteet Toimenpiteet 19.3.2016 - 31.12.2016
1 SAKKIlla on aktiivinen ja sitoutunut
aktiivikunta
Oppilaitoskiertueella ja tapahtumilla
kontaktoidut aktiivit on lisätty aktiiviryhmään,
jonka avulla aktiiveille viestitään ja heitä
osallistetaan toimintaan. Tapahtumilla aikaa on
varattu entistä enemmän tutustumiseen ja
ryhmäytymiseen, jonka tarkoituksena on
sitouttaa uudet henkilöt porukkaan.
2 SAKKIlla on alueellista toimintaa
valtakunnallisesti
SAKKIlla on useita jäsenopiskelijakuntia
kattavasti ympäri Suomen.
Jäsenopiskelijakuntia tuetaan koulutuksin ja
säännöllisellä yhteydenpidolla.
3 SAKKIlla on kaikille jäsenille avointa
matalan kynnyksen jaostotoimintaa
Vuonna 2016 tehtiin päätös luopua
jaostotoiminnasta ja siirtyä entistä
matalamman kynnyksen
SAKKI-päivä-konseptiin. SAKKI-päivä on
jaostojen tapaan maksutonta toimintaa, jossa
jäsenistö pääsee jaostoiminnan tapaan
osallistumaan SAKKIn toimintaan.
SAKKI-päivillä käynti ei edellytä pidempää
sitoutumista, joten kesken kauden on
helpompi päästä mukaan toimintaan ja
osallistumisen kynnys on matalampi.
2.7 Liittohallitus
Tavoitteet Toimenpiteet 19.3.2016 - 31.12.2016
1 Liittohallituksen jäsenten rooli on
selkeä ja jäsenet ovat hyvin
Liittokokouksessa valitulle uudelle hallitukselle
järjestettiin koulutus ensimmäisen vuoden aikana.
koulutettuja. Perehdytys on
riittävän kattavaa liiton
johtamista varten.
Koulutuksen tavoitteena on ollut lisätä hallituksen
jäsenten osaamista edunvalvonta- ja
vaikuttamistyöstä, järjestötyöstä sekä lisätä ja
syventää hallituksen jäsenten tietoa liiton asioista.
Koulutuksesta vastasi liittohallituksen
puheenjohtajisto sekä liiton pääsihteeri. Koulutus
painotettiin konkreettisia keinoja ja taitoja, joita
hallitustoimintaan liittyy.
2 Liittohallitus ja toimisto tekevät
sujuvaa yhteistyötä, sekä ovat
tietoisia toistensa työskentelystä.
Hallituksen ja toimiston välistä yhteistyötä on pyritty
kehittämään uudistamalla hallituksen roolitus
suhteessa toimiston työntekijöihin. Viestinnän
keinoja on selkeytetty sekä korostettu kaikessa
toiminnassa avointa keskustelua.
3 Hallituksen työskentely on
avointa ja jäsenistölle helposti
ymmärrettävää.
Hallituksen aktiivinen näkyminen ja jäsenistön
kanssa kommunikointi erilaisten sosiaalisen median
alustojen kautta on avartanut hallitustoimintaa
entisestään. Lisääntynyt viestintä kaikesta liiton
toiminnasta on myös tukenut hallituksen
avoimuutta.
4 Liittohallituksen mahdollisuuksia
osallistua toimintaan kehitetään
ja tehdään kannustavammaksi.
Hallituksen sektorointi työntekijöiden työnkuvien
mukaan on lähentänyt ja mahdollistanut enemmän
yhteistyötä näiden välillä.
5 Liittohallituksen jäsenet
tunnetaan yhteiskunnallisina
vaikuttajina ja ammatillisen
koulutuksen asiantuntijoina.
Lisätty hallituksen jäsenten osallistumista erilaisiin
tilaisuuksiin verkostoitumaan, esiintymään ja
osallistumaan edunvalvontaan sekä muihin
toimintaan liittyviin teemoihin. Kannustettu ja tuettu
hallituksen jäseniä lähtemään
kunnallisvaaliehdokkaiksi. Pyritty tarjoamaan
mahdollisuuksia kerryttää asiantuntijuutta erilaisten
koulutusten ja seminaarien avulla.
2.8 Toimisto
Tavoitteet Toimenpiteet 19.3.2016 - 31.12.2016
1 Luodaan SAKKIn
henkilöstölle erillinen
kehittämisohjelma.
Kehittämisohjelman myötä
kaikki henkilöstön jäsenet
SAKKIn henkilöstölle ei työaikaresurssien vuoksi ollut
mahdollista luoda erillistä kehittämisohjelmaa, mutta
kaikkia työntekijöitä on informoitu mahdollisuudesta
hyödyntää koulutusraha sopivaan tarkoitukseen.
käyttävät heille
työehtosopimuksessa
määritellyn koulutusrahan.
2 Kehitetään toimintamalli
vahvistamaan toimiston ja
hallituksen välistä
yhteistyötä
Toimiston ja hallituksen välistä yhteistyötä on pyritty
kehittämään esimerkiksi etsimällä uusia väyliä käydä
helposti dialogia (kuten sähköiset kanavat). Hallituksen
osallistumista toimiston päivittäiseen toimintaan on lisätty
ja hallituksen jäsenet ovat toimineet yhä useammin SAKKIn
edustajina eri tilaisuuksissa. Yhteistyön kehittäminen on
jatkuva prosessi.
3 Otetaan käyttöön
työterveyshuollon
varhaisen puuttumisen
malli.
Työyhteisön hyvinvoinnin kehittämiseksi SAKKIn henkilöstö
on osallistunut syksystä 2016 lähtien työnohjaukseen, jonka
kautta henkilöstölle on pyritty etsimään keinoja löytää
voimavaroja sekä työkaluja toimia haastavissa
työolosuhteissa.
2.9 Talous
Tavoitteet Toimenpiteet 19.3.2016 - 31.12.2016
1 Liiton varainhankintaa vahvistetaan
luomalla toimintasuunnitelma
varainhankinnalle, jonka toteuttaminen
aloitetaan 2017.
Varainhankinnan peruspilarina pidetään
vahvaa jäsenpohjaa. Vakaan talouden
turvaaminen myös muilla
varainhankintakeinoilla otetaan
huomioon.
Varainhankinnan vahvistaminen on liiton
toimintaa pitkällä aikavälillä tukeva
toimenpide jonka pääasiallisena
tavoitteena on vahvistaa liiton
omavaraisuutta jatkuvasti muuttuvassa
toimintaympäristössä.
Liiton varainhankinnan keskiössä on
jäsenkannan vahvistamisen myötä
tapahtuva tulojen lisääminen. Tämä on
jatkuva tavoite, jota on pyritty edistämään
esimerkiksi kehittämällä liiton
oppilaitoskiertuetta sekä selkeyttämällä ja
helpottamalla muita
jäseneksiliittymisprosesseja. Lisäksi SAKKI
on kartoittanut muita vaihtoehtoisia
varainhankinnan keinoja, joiden kautta on
ollut mahdollista tukea myös liiton
tavoitteita nuorten osallistamiseksi.
Esimerkiksi syksyllä 2016 SAKKI lähti
mukaan Suomen Palloliiton vetämään
ESR-hankkeeseen, joka on omalta osaltaan
vahvistanut liiton toimintaa ja tukenut
taloutta.
Syksyllä 2016 on tullut esille, että
opiskelijakorttimaailma on suurten
muutosten edessä, ja tämä tulee
vaikuttamaan merkittävästi myös SAKKIn
tulevaan varainhankintaan. Konkreettiset
suunnitelmat tehdään näillä näkymin vasta
vuoden 2017 aikana, kun tiedämme
enemmän siitä, millaisia haasteita tulemme
kohtaamaan ja millä tavalla voimme turvata
liiton omavaraisuuden.
2 Hallitus tuntee ja ymmärtää järjestön talousrakenteen. Hallitus ja keskeiset toimijat ovat ajan tasalla liiton talouden kehityksestä. Liiton rahankäyttö on järkevää ja tarkoituksenmukaista.
Järjestön hallitus on pidetty aktiivisesti ajan
tasalla liiton talouden kehittymisestä ja
talouspäällikkö on käynyt myös hallituksen
kokouksissa kertomassa ajankohtaisista
asioista. Lisäksi pääsihteerin ja hallituksen
välistä vuorovaikusta on lisätty. Liiton
taloutta on päätetty selkeyttää
kustannuspaikkauudistuksella, henkilöstölle
on tarjottu mahdollisuus saada
sektorikohtaiset budjetit, joiden kautta
talouden seuranta on tarkempaa ja heillä on
ollut mahdollisuus osallistua budjetin
laatimiseen ennen sen hyväksymistä. Eri
talouden teemoista on käyty dialogia
yhdessä hallituksen kanssa priorisoiden niitä
asioita, jotka ovat liiton toiminnassa
olennaisia.