Isä Johannes Valamon vanhuksen kirjeitä

VALAMON LUOSTARI

Skeemaigumeni Johannes

Valamon vanhuksen

V alamon vanhuksen kirjeitä -teos on or-todoksisen uskonnollisen kirjallisuuden klassikko. Siinä rippi-isä opettaa selkein sanoin hengellisiä lapsiaan.Skeemaigumeni Johannes syntyi pienessä ky-

lässä Tverin kuvernementissa 1873 ja kuoli Heinäve-den Valamossa kesällä 1958. Hän vietti Valamon lu-ostarissa lähes koko pitkän ikänsä lukuun ottamatta noin kymmenen vuotta kestänyttä jaksoa Petsamon luostarin johtajana. Heinävedeltä uuden asuinpai-kan löytäneessä Valamossa hän toimi 1940-luvulta lähtien luostarin rippi-isänä ja ohjaajavanhuksena. Luostariveljestön lisäksi isä Johanneksella oli maail-malla lukuisia rippilapsia.

Valamon vanhuksen kirjeitä on valikoima skee-maigumeni Johanneksen hengellisille kaittavilleen lähettämiä kirjeitä. Hän vastaa niissä kysymyksiin, opastaa, lohduttaa ja rohkaisee rippilapsiaan, var-oittaa ylpeydestä, vihasta ja tuomitsemisesta. Isä Johanneksen lempeä opetus ei perustu omaan järkeilyyn, vaan pyhään Raamattuun ja pyhien isien kirjoituksiin. Kirjeistä voi kuulla varhaiskirkon isien äänen. Niistä voi myös havaita, että usko ja elämä on yhtä skeemaigumeni Johannekselle.

VALAMON LUOSTARI

ISBN 978-952-5495-26-3

VIIVAKOODIILMAN KEHYSTÄ

JA POHJAA

Isä Johannes

VALAMON VANHUKSEN

Isä Johannes

VaLaMon LUosTaRIheInäVesI

VaLaMon VanhUKsen

skeemaigumeni Johannes

VALAMON LUOSTARIN JULKAISUJA

Ulkoasu: Juha Räty / www.j-form.fi

Suomennos: Arkkipiispa Paavali

Kahdeksas painos

© Valamon luostari 2012

ISBN 978-952-5495-26-3

ISSN 0356-2085

(Kirjapaino, painopaikka, 2012)

5

suomentajan saatesanat

D ostojevskin lukijat muistavat luos-tarivanhus Zosiman Karamazovin veljeksistä. Esikuvan vanhushah-molleen kirjailija oli tiettävästi saanut Optinan luostarista, mutta vanhusjärjestelmä hengellisen ohjauksen muotona oli käytössä monessa muussakin Venäjän luostaris-sa 1800-luvulla. Suuremmissa luostareissa saattoi olla useampiakin vanhuksia, joiden luona heidän vastuulleen uskotut luostariveljet kävivät päivittäin avautumassa ja saamassa ohjeita. Tärkeätä oli ker-toa vanhukselle kaikki mitä sielussa liikkui ja osoit-taa häntä kohtaan ehdotonta kuuliaisuutta Jumalan tähden. Myös luostarissa vierailevat pyhiinvaeltajat tarvitsivat sielunhoitoa ja hengellistä ohjausta. Tämä tehtävä uskottiin jollekin kokeneelle vanhukselle. Eräät luostarivanhukset tulivat laajalti tunnetuiksi hengellisestä viisaudestaan ja selvänäkijöinä, ja hei-dän tehtävänsä oli voimia koetteleva heidän joutues-saan vastaanottamaan päivittäin satoja kävijöitä.

Vanhusten vaikutus ihmisiin perustui heidän saavuttamaansa hengelliseen kypsyyteen. Ihmisten ohjaajina he ikään kuin seisoivat kukkulalla, josta näkyi laaksossa oleva korpi ja siinä tietään etsivät ihmiset. Ylhäältä nähden vanhukset saattoivat va-

8 9

sa ja palattuaan sen jälkeen vuonna 1801 takaisin Sarovin luostariin hän eli erakkona vielä kahdeksan vuotta samassa korvessa, missä tuleva pyhittäjä Se-rafim kävi hengellistä taisteluaan; heidän tiedetään keskustelleen hengellisistä kokemuksistaan.

Vanhus Nazarin hengellisenä kylvönä Vala-mon luostarissa jatkui lakkaamattoman sydämen-rukouksen perinne aina tälle vuosisadalle saak-ka. Varsinkin skiitoissa eri saarilla eli Jeesuksen ru-kouksen harjoittajia. Vähän ennen talvisotaa van-han Valamon viimeinen igumeni Hariton julkaisi an-tologian Jeesuksen rukouksesta, josta teoksesta il-mestyi myöhemmin myös englanninkielinen lai-tos. Skeemaigumeni Johannes oli yksi niistä, jot-ka toivat rukousperinteen Uuteen Valamoon. Siel-lä hän toimi luostarin rippi-isänä ja ohjaajavan-huksena kuolemaansa saakka. Nyt julkaistavat kir-jeet ovat luonnollisesti vain osa siitä kirjeenvaih-dosta, jota Skeemaigumeni Johannes kävi hengel-listen lastensa kanssa, ja välittömän henkilökohtai-sen tapaamisen kautta hänen hengellinen ohjauk-sensa tavoitti vieläkin laajemmat piirit.

Kuten kaikesta tässä sanotusta ilmenee, välitön hengellinen ohjaus kuuluu oleellisena osana orto-doksiseen hengelliseen elämään, ja todellisten ruko-uksessa kilvoittelevien ihmisten joukon yhä harve-tessa ja luostarin vanhusjärjestelmänkin katketessa sitä suurempaan arvoon kohoavat kokeneiden rukoi-lijain ja pyhien isien jälkeensä jättämät kirjalliset neuvot. Näihin myös skeemaigumeni Johanneksen kirjeet erikoisen elämänläheisinä kuuluvat.

Isä Johannes – Otjets Ioan

S keemaigumeni Johanneksella – eli Otjets Ioanilla, jota nimeä meillä kotona hänestä käytettiin – oli tut-tavuutemme syntyessä takanaan jo 75 vuotta elämää ja kokemuksia.Hän oli yksinkertaista talonpoikaista sukujuurta,

syntynyt helmikuussa 1873 Moskovan pohjoispuolel-la sijaitsevassa vähäpätöisessä Tverin kuvernemen-tin kylässä, jonka seurakunnan koulussa hän myös kävi loppuun koulunsa. Silloin hänellä vielä oli maal-likkonimensä Ivan Aleksejevitš Aleksejev.

Kuusitoistavuotiaana nuorukaisena hän tuli Vala-moon ja eli siellä muutamia vuosia, kunnes sai kut-sun sotapalvelukseen. Sieltä hän palasi vuonna 1900 takaisin Valamoon, jossa hänet sitten seitsemän vuo-den kuluttua otettiin veljestön jäseneksi ja vuonna 1910 vihittiin munkiksi. Nyt hänen nimekseen tuli Jakinf (Hyakinthos) samannimisen kreikkalaisen marttyyrin mukaan.

Tämän jälkeen hän palveli yksitoista vuotta erilaisissa kuuliaisuustehtävissä, osan aikaa itse pääluostarissa, osan sekä profeetta Eliaan että py-hittäjä Hermanin erakkolassa ja lisäksi sivuosastos-sa Pietarissa. Vuoden 1921 lopulla hänet vihittiin munkkidiakoniksi ja pappismunkiksi sekä lähetet-

12 13

siitä kaunasta muista vapauttaa mielesi, ennen kuin menet Herran pyhälle Ehtoolliselle. Aivan liian usein me ihmiset kiinnitämme huomiota ulkonaisiin seikkoihin sen sijaan että silmäisimme omaan sisim-päämme.” Tämä oli aihe, johon hän alituisesti palasi. Sama ajatus esiintyy tiheään hänen kirjeissäänkin.

Näitä kirjeitä hän usein kirjoitteli talvisten öit-ten syvässä hiljaisuudessa. Kaikki ikkunat koko luostarialueella olivat pimeinä, vain Otjets Ioanin huoneessa paloi pöytälamppu omatekoisen him-mentävän varjostimen alla. Sen ääressä istui munk-kivanhus vastaamassa tuskaisiin kysymyksiin, jotka joku hänen hajallaan asuvista rippilapsistaan oli lä-hettänyt – milloin Helsingistä tai Pariisista, milloin Washingtonista tai Tukholmasta..Otjets Ioan kuoli rauhallisesti omassa munkinkam-miossaan kesäkuussa 1958. Pari vuotta sitä ennen, myöhäissyksyllä 1955, päätti joukko hänen rippilap-siaan yrittää kerätä niin suuren osan hänen kirjei-tään kuin mahdollista ja julkaista ne. Tammikuus-sa 1956, kun taas kerran olin käymässä Valamossa, kerroin rippi-isälleni tästä aikeesta ja pyysin hänen suostumustaan. Muistan tapauksen hyvin: – Vot, Ot-jets Ioan, meille tuli tässä mieleen että...”

Hän istui vanhanaikaisen rautasänkynsä lai-dalla kädet helmassa yhteen liitettyinä, niin kuin hänellä usein oli tapana. Katsoi minua, käänsi sil-mänsä ikoninurkkaan, tuumiskeli. – ”No jos luulet-te, että siitä on hyötyä jollekulle, niin tehkää sitten niin, kun kerran tahdotte...”

Ja niin minä pyysin häntä kirjoittamaan jotakin itsestään, jotakin lapsuudestaan, nuoruudestaan, kirjekokoelmalle taustaksi. Hän nyökkäsi. – ”Totta kai, jos siitä on jotain hyötyä. Kyllä minä yritän, jos vain Luoja suo voimia.”

Erinäisiä taloudellisia ja muita vaikeuksia oli voitettava, ennen kuin kirjeitten foliokokoinen 200 kappaleen monistepainos oli valmis. Myöhemmin, tammi-joulukuussa 1962, kirjeet julkaistiin alku-kielellä Pariisissa Vetšnoje (L’Eternel) -nimisessä aikakauslehdessä.

Vielä on syytä huomauttaa, niin itsestään selvää kuin se onkin, että tämä nyt suomenkieliseen asuun saatettu kokoelma käsittää vain pienen osan kaikista niistä kirjeistä, jotka skeemaigumeni Johannes ehti lähettää rippilapsilleen eri puolille maailmaa. Mää-rän olisi varmasti voinut kertoa kahdella ellei peräti neljälläkin, jos kaikki vastaanottajat olisi saatu sel-ville ja luovuttamaan rakkaat kirjeensä julkaistaviksi.

Tito Colliander

15

Uusi Valamo 5.2.1956

J umalaa rakastavat hengelliset lapseni!Te olette koonneet kirjeeni ja aiotte jul-kaista ne. Jos olette sitä mieltä, että ne voivat olla jollekin hyödyksi, niin koot-kaa ja julkaiskaa.

Minähän kirjoitin kirjeeni eri aikoina ja eri hen-kilöille, niin että niissä pakostakin on toistoja. Hyvä olisi, jos itse voisin lukea ne uudelleen, mutta se ei käy nyt päinsä, kun en jalkojeni huonon kunnon takia pääse matkustamaan luoksenne. Tosiaankin, alan tulla raihnaiseksi, olen täyttänyt peräti 83 vuot-ta. Siitä olen Jumalalle kiitollinen, ettei muistini vielä petä vaikka huononeekin.

Kirjeet olen kirjoittanut sen mukaan, mitä Her-ra pani sydämelleni. Olen ihmisenä luonnostani ujo enkä mikään älyniekka – sen varsin tunnustan – ja muistinikin on heikonlainen. Kouluja en ole käynyt, ja kirjoittanut olen minkä puhua osaan.

Ennen vanhaan ei vielä ollut paloöljyä, pimeän aikaan tuvassa työskenneltiin päreen valossa. Minä valvoin tulta, vaihdoin aina pihtiin uuden päreen, ja hiiltyneet kekäleet putoilivat alle asetettuun vesi-korvoon. Isäni punoi virsuja ja äitini ja sisareni keh-räsivät tai paikkailivat vaatteita; oli minulla kaksi veljeäkin. Ja mikä vielä hauska muistaa: tulitikkuja

Kirjeet

16 17

kun ei vielä ollut, tehtiin uuniin syvennys, siihen kaavittiin uuninkoukulla hehkuvia hiiliä, ja niin sii-nä sitten säilyi tuli. Toisinaan sattui, että hiilet pää-sivät sammumaan, ja silloin äiti tavallisesti sanoi:

”Vanjka, käyhän Antilta hiiliä!” Ja minä se tuon hiiliä pienessä purkissa, puhallan ne hehkuviksi ja sytytän päreen – ja siinä meillä taas on tuli!

Meillä kävi räätäli ompelemassa turkkeja. Hän taisi lukea ja rupesi opettamaan minua. Minä olin kovapäinen, mutta sisareni oppi kirjaimet oitis ja moitti minua: ”Kuinka sinä et tätä älyä? Minä jo osaan, mutta sinä et vieläkään.” Lopulta opin sen-tään minäkin lukemaan.

Kun olin päässyt lukemisen alkuun, hankin eräi-tä Pyhien Elämäkertoja – niitä julkaistiin silloin pieninä vihkosina. Minulla oli samanmielinen ystä-vä. Yhdessä me sitten pohdiskelimme, mitä tulisi tehdä, että pelastuisi. Kävimme jalkaisin Niiloksen erakkolassa, jonne meiltä oli 150 virstaa: kuivasim-me korppuja, pistimme ne reppuun ja – mars mat-kaan. Näin kävimme siellä kolme kertaa. Kuulimme, että siellä metsässä eleli naiserakko Matrona, mutta emme mitenkään onnistuneet häntä tapaamaan. Ja vähän meillä vielä oli ymmärrystäkin, olimmehan vasta kolmentoista.

Vanhin veljeni asui Pietarissa. Hän oli toimelias eikä ihan tyhmäkään, omisti ruokalan ja otti minut luokseen. Jonkin aikaa asuin sitten hänen kanssaan ja hankin itselleni yhä lisää kirjoja. Kerran kun vel-jeni matkusti maalle, minä lähdin Konevitsan luos-tariin. Löytyi näet matkatoveri, joka osasi suomea. Konevitsa ei meitä miellyttänyt, ja niin jatkoimme

matkaa Valamoon. Minä jäin sinne, mutta matkato-verini palasi Pietariin. Olin silloin kuudentoista van-ha. Äitini kävi sitten luostarissa minua katsomassa. Elettyäni Valamossa neljä vuotta jouduin sotapalve-lukseen. Palvelin tarkka-ampujapataljoonassa neljä vuotta – sen pituinen oli silloin palvelusaika. Palve-luksesta vapauduttuani asuin ensin isäni luona pari vuotta ja sitten vuonna 1900 tulin toistamiseen Vala-moon. Siitä lähtien olenkin elänyt luostarissa, eikä koskaan ole tullut mieleenikään palata maailmaan.

Kiitän Herraa siitä, että Hän on laupeudessaan suonut minun syntisen viettää koko ikäni luostaris-sa. Siltä, joka tulee kirjeitäni lukemaan, pyydän mitä hartaimmin: muistakaa pyhissä rukouksissanne mi-nua suurta syntistä.

Valamon luostarin vanhus

18 19

14.8.1939

O len saanut arvoisan kirjeesi, ja siitä ilmenee, että sinä olet ryhtynyt har-rastamaan sisäistä hengellistä elämää. Herra antakoon sinulle siihen viisautta! Oikea on huomautuksesi, että ”rukouk-selta ei pidä odottaa mitään”. Rukoillessa tulee to-dellakin pysyttäytyä oman suuren kelvottomuuten-sa tunnossa, eikä itsestänsä pidä kuvitella mitään erinomaista silloinkaan, kun ilmaantuvat sydämen lämpö ja kyyneleet. Ne tulkoot ja menkööt meidän niihin pyrkimättämme, mutta älä toisaalta hämmen-ny, kun ne välillä häviävät; toisin ei voi ollakaan.

Rukous on kilvoituksista vaikein, ja aina viimei-seen hengenvetoon saakka siihen kytkeytyy raskaan taistelun ponnistus. Laupeudessaan Herra kuiten-kin antaa rukoilijalle ajoittain myös lohdutusta, ettei tämä kilvoituksessaan herpaantuisi. Rukous-sääntösi kotirukousta varten määrittele itse sen mukaan, paljonko sinulta liikenee aikaa; ei siinä ole omavaltaisuutta. Neuvon kuitenkin, ettet ottaisi rukoussääntöön liian monta rukousta, jotta et tulisi sääntösi orjaksi ja joutuisi kiirehtimään.

Jumalan laupeuden ansiosta on toistaiseksi kaikki hyvin, vietämme tavanmukaista luostarielämäämme.

Sinulle Jumalan siunausta anoen

Skeemaigumeni Johannes

24.10.1939

O n hyvä, että harjoitat Jeesuksen nimen rukousta*. Pyhät isät nimittävät ruko-usta hyveitten kuningattareksi, sillä se vetää puoleensa muutkin hyveet. Mut-ta samassa määrin kuin se on ylevä, se myös vaatii suurta vaivannäköä. Pyhittäjä Agathon sanoo: ”Viimeiseen hengenvetoon saakka rukouk-seen liittyy ankaran taistelun vaiva.”

Sinä lausut rukousta sata kertaa aamuin illoin. Se määrä riittää sinulle, kunhan koetat sitä lausu-essasi olla tarkkaavainen. Jos sydämesi silloin on kuiva, älä siitä hämmenny, vaan pakota silti itsesi rukoilemaan keskittäen huomiosi, kuten olen sinua neuvonut, rinnan yläosaan. Työssä ja ihmisten jou-kossa ollessasi koeta olla, niin kuin olisit Jumalan edessä, ts. säilytä Jumala mielessäsi, muista että Hän on läsnä. Jos psalmit ja akatistokset enemmän koskettavat mieltäsi, niin lue niitä, jos ennätät.

Lakkaamatonta järjen rukousta sydämessä, jo-hon rukoukseen sinä pyrit, emme rohkene Herral-ta anoa – se on varsin harvojen olotila, tuskin yhtä löydät tuhannesta, sanoo pyhä Isak Syyrialainen, ja sellaiselle hengellisyyden asteelle päästään vain Jumalan armovoiman avulla ja syvän nöyryyden

* Jeesuksen nimen rukous kuuluu: Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poi-ka, armahda minua syntistä. Suom. huom.

20 21

ansiosta. Sydämen lämpenemiseen älä pyri, se ta-pahtuu meidän sitä tavoittelematta ja odottamatta. Rukouksessa kuuluu meidän osallemme vaivannäkö, siinä menestyminen taas riippuu armovoimasta. Mi-tään enempää älä etsi, äläkä intoile. Hengellisessä elämässä ei ole sijaa hyppäyksillä, se on vähittäistä kehitystä, jossa vaaditaan kärsivällisyyttä. Sinä olet vielä sekä ruumiillisesti että hengellisesti nuori. Pyhä Johannes Klimakos kirjoittaa: ”Aukaise vasta-alkajan sielu, niin löydät sieltä virheellisyyden: se tavoittelee lakkaamatonta rukousta, ainaista kuo-leman muistamista ja täydellistä vapautta vihasta, mutta sellainen olotila kuuluu vain täydellisille.” Rukouksen tunnusmerkkinä ovat sydämen lämpe-neminen ja särkyminen sekä se, että tunnustat it-sesi mitättömäksi ja huudat Herran puoleen lausu-en: ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä” tai rukoillen muilla sanoilla, siten kuin sinulle parhaiten sopii.

Sinä et tahtoisi tehdä syntiä, mutta kuitenkin rikot raskaasti. Minkä sille mahtaa – lihalliseen olemukseemme sidottuja ihmisiähän me olemme ja lisäksi pahojen henkien kiusattavia. Älä vapise, äläkä tuolla tavoin masennu, vaikka horjahdatkin jostain hyveestä. Nouse pystyyn, suoristaudu ja sit-ten jatka matkaa eteenpäin. Tiedä, ettei hyvässä py-syminen riipu meistä, vaan Jumalan armosta. Ole nöyrä äläkä luota itseesi, ennen kuin olet haudassa, äläkä myöskään tuomitse toisia mistään. Mistä joku toista tuomitsee, siihen samaan hän itse lankeaa. Toisin ei tapahdukaan.

Jos toisinaan joudut hengessäsi vähän vilpiste-lemään, jotta voisit pysytellä kotona yksinäisyyden hiljaisuudessa, niin ei siinä ole syntiä, kunhan kat-sot, että kaikki tapahtuu Jumalan vuoksi. Herra an-takoon sinulle viisautta.

Skeemaigumeni Johannes

24 25

427.7.1940

A utuaallinen on sinun olotilasi, jos tunnet itsesi vähäiseksi ja lapseksi hengellisesti valistunei-den edessä: älä heidän kaltaisi-aan kadehdi äläkä pyri hengelli-seen hurmioon. Mystikot pyrkivät sellaiseen armon kokemiseen, mutta eivät saavuta todellisen sisäisen näkemisen tilaa vaan lankeavat saatanalliseen itse-petokseen. Herra antaa ihmisen kokea armoyhteyttä, jos hänen sydämensä on puhdistunut himoista. Py-hät isät olivat tällaisessa olotilassa, mutta meidän syntisten täytyy katumusta tuntien rukoilla ja pyy-tää Jumalalta apua taistelussa himoja vastaan. Pa-terikonissa kerrotaan, kuinka oppilas sanoi vanhuk-selle: ”Se ja se näkee enkeleitä.” Vanhus vastasi: ”Ei se ole ihmeellistä, että hän näkee enkeleitä, mutta ihmetellen katsoisin sellaiseen, joka näkee omat syntinsä.” Niin lyhyt kuin tämä vanhuksen lausuma onkin, siihen sisältyy syvä hengellinen ajatus, sillä vaikeinta on oppia tuntemaan itsensä. Sinä kirjoitat:

”Rukouksen sanat ja Herra yhdistyvät ja ovat kuin erottamattomasti Herra itse.” Tässä ajatuksessa ei ole virhettä, niin tuleekin olla.

Olet oikeassa, kyllä ”yltäkylläisyys, rikkaus, van-hempien rakkaus ja ympäristön taholta tuleva kiitos” todellakin ovat suuri haitta hengelliselle elämälle.

Pyhät isät pelkäsivät suuresti näitä synnin aiheita ja karttoivat niitä kaikin voimin. Ei suotta vetäydytty luostareihin ja erämaihin. Sinun ei kuitenkaan tar-vitse paeta minnekään, mutta koeta sen sijaan olla älykäs kuin käärme ja viaton kuin kyyhkynen (Matt. 10:16); kaikki muu on ajallista, tyhjää, kuin kangas-tusta ikään. On muistettava ja oikein taottava se mie-leensä, että ellemme tänään tai huomenna, niin ker-ran me kuitenkin kuolemme, ja silloin on edessämme iäinen elämä, jossa aika pysähtyy – Herra armahda!

Sinun ikäsi ja polkusi ovat kovin livettävät, pidä siis mielesi nöyränä äläkä luota itseesi, ennen kuin makaat arkussa. Herra antakoon sinulle viisautta!

Rukoile edelleen samalla tavalla kuin nytkin. Jos teillä siellä on pyhien elämäkertoja, neuvoisin luke-maan niitä, ne innostavat suuresti ja opettavat paljon.

Rakkaudella Kristuksessa

Skeemaigumeni Johannes

26 27

5

K iitä Jumalaa siitä, että Hän antoi sinun edes vähässä määrin ”mais-taa kuinka Herra on hyvä”. Kyllä niin on, ettei sisintä olotilaansa pidä paljastaa edes rippi-isälle, ellei tämä vietä samanlaista sisäistä elämää. Py-hittäjä Antonios Suuri kirjoittaa: ”Jos alat puhua hengellisistä asioista ei-hengelliselle, niin se mitä sanot tuntuu hänestä naurettavalta.” Viimeistä edellisessä kirjeessäni kirjoitin sinulle nöyryydestä ja toistan vieläkin: nöyrrytä mielesi, lapseni, vihol-linen on hyvin viekas ja me olemme hyvin heikkoja. Pyhittäjä Makarios kirjoittaa: ”Minä tunsin ihmisiä, jotka olivat sellaisella hengellisyyden tasolla, että näkivät pyhien kirkkauden taivaalla, mutta oltuaan siinä tilassa kuusi vuotta he – niin kauheata kuin se on sanoakin – joutuivat perikatoon.” Vielä hän mai-nitsee varoittavana esimerkkinä eräitä marttyyreja, jotka kestivät ankaria kidutuksia mutta myöhemmin lankesivat. Syntien anteeksiantamisesta taas Pyhä Henki puhuu profeetta Hesekielin suulla sanoen:

”Ja jos jumalaton kääntyy pois kaikesta synnistänsä, mitä hän on tehnyt, ja noudattaa kaikkia minun käs-kyjäni ... hän totisesti saa elää... Ei yhtäkään hänen synneistänsä muisteta. Ja jos vanhurskas kääntyy pois vanhurskaudestansa ja tekee vääryyttä... Ei yh-

täkään hänen vanhurskasta tekoansa, jonka hän on tehnyt, muisteta.” (Hes. 18:21–24)

Koeta menetellä viisaasti, lapseni, ole älykäs kuin käärme ja viaton kuin kyyhkynen.

Minä tunnen suuresti hyötyväni siitä, että eläm-me nyt yhteisasunnoissa ja nukumme samoilla lavit-soilla. Jumala on yksi, mutta Hänen luokseen vie-vät tiet ovat moninaiset. Sen huomaamme pyhistä isistä: toiset harrastivat sisäistä järjen rukousta ja kypsyivät hengellisessä elämässä, toiset taas lukivat paljon psalmeja, kanoneja ja tropareita ja niin ikään kehittyivät hengellisessä elämässä. Voin myös pan-na merkille, mitä pyhät isät tarkoittavat sanoessaan, että luonteen puutteellisuudet säilyvät pyhilläkin – jotta he pysyisivät nöyrinä.

Riemullista on olla Vapahtajan kanssa Taabo-rin vuorella, mutta kun joudut Golgatalle, niin ole kärsivällinen – jolla on korvat kuulla, hän kuulkoon. Tarkkaa itseäsi.

Herra antakoon sinulle viisautta.

Skeemaigumeni Johannes

28 29

614.9.1943

K ristus on keskellämme!Vähän on hyötyä siitä, että ainoas-taan luemme ja kyselemme, kuin-ka voisi pelastua. On ryhdyttävä toimeen, näkemään vaivaa, puhdistamaan sydäntä himoista. Nyt te tiedätte, mitä on hengellinen elä-mä, nyt on otollinen aika, ryhtykää toimeen, Herra teitä neuvokoon, ja muistakaa minutkin pyhissä ru-kouksissanne.

Pyhän Isak Syyrialaisen kirjoitukset ovat vaikeaa kieltä, se on totta, mutta vielä vaikeampi meidän on tajuta niiden sisältöä. Kaivo on näet syvä, mutta köy-temme lyhyt, niin että emme ylety ammentamaan sen syvää ja ihanaa pelastavaa vettä.

Piispa Feofan on oikein laatinut erityisen ruko-uksen pyhälle Isakille, että tämä auttaisi meitä ym-märtämään hänen pelastavaista opetustaan. Yleen-säkin pyhät isät kirjoittivat oman kokemuksensa nojalla, niin kuin itse tunsivat, ja niille ihmisille, jotka itse tekevät työtä sydämensä puhdistamiseksi, heidän opetuksensa käykin ymmärrettäväksi.

Rukoilen teille Jumalan siunausta.

Skeemaigumeni Johannes

714.8.1945

K ristus on keskellämme!Sain arvoisan kirjeesi ja luin sen lämpimin ajatuksin. On hyvä, että pyrit viettämään hengellistä elä-mää, koeta olla henkeä sammuttamatta. Siellä maail-massa teidän on kyllä vaikeampi kehittyä hengellises-sä elämässä, mutta siihen pyrkivä saa Herralta apua.

Pyhä Johannes Klimakos ihmettelee, miten omi-tuisesti on laitamme: miten me, vaikka meillä hyvän-tekemisessä ovat auttajinamme kaikkivoimallinen Jumala, enkelit ja pyhät ihmiset, mutta synninteke-misessä yksin kavala paha henki, kuitenkin mieluum-min ja nopeammin taivumme himoihin ja paheisiin kuin hyvään. Kysymys jää vaille vastausta. Pyhä Jo-hannes ei halunnut sitä meille selvittää. Voi kuiten-kin arvata, että pahaa henkeä auttavat sekä oma tottelemattomuuden turmelema luontomme että maailma erilaisine huumaavine houkutuksineen, ja Herra taas ei rajoita meidän vapaata tahtoamme. Meidän tulee voimiemme mukaisesti pyrkiä hyvään, mutta hyvässä pysyminen ei ole meidän vaan Herran vallassa. Herra taas varjelee meitä pysymään hyvässä nöyryytemme mukaan, ei vaivannäkömme määrää mitaten. ”Ylpeys on ollut edelläkävijänä siellä, missä on tapahtunut lankeemus”, sanoo Klimakos.

Isä Johannes Valamon vanhuksen kirjeitä

VALAMON LUOSTARI

Skeemaigumeni Johannes

Valamon vanhuksen

V alamon vanhuksen kirjeitä -teos on or-todoksisen uskonnollisen kirjallisuuden klassikko. Siinä rippi-isä opettaa selkein sanoin hengellisiä lapsiaan.Skeemaigumeni Johannes syntyi pienessä ky-

lässä Tverin kuvernementissa 1873 ja kuoli Heinäve-den Valamossa kesällä 1958. Hän vietti Valamon lu-ostarissa lähes koko pitkän ikänsä lukuun ottamatta noin kymmenen vuotta kestänyttä jaksoa Petsamon luostarin johtajana. Heinävedeltä uuden asuinpai-kan löytäneessä Valamossa hän toimi 1940-luvulta lähtien luostarin rippi-isänä ja ohjaajavanhuksena. Luostariveljestön lisäksi isä Johanneksella oli maail-malla lukuisia rippilapsia.

Valamon vanhuksen kirjeitä on valikoima skee-maigumeni Johanneksen hengellisille kaittavilleen lähettämiä kirjeitä. Hän vastaa niissä kysymyksiin, opastaa, lohduttaa ja rohkaisee rippilapsiaan, var-oittaa ylpeydestä, vihasta ja tuomitsemisesta. Isä Johanneksen lempeä opetus ei perustu omaan järkeilyyn, vaan pyhään Raamattuun ja pyhien isien kirjoituksiin. Kirjeistä voi kuulla varhaiskirkon isien äänen. Niistä voi myös havaita, että usko ja elämä on yhtä skeemaigumeni Johannekselle.

VALAMON LUOSTARI

ISBN 978-952-5495-26-3

VIIVAKOODIILMAN KEHYSTÄ

JA POHJAA

Isä Johannes