työehtosopimuksen määräyksen oikeusvaikutus ... · kotitaloustyöntekijän työsuhteesta...
TRANSCRIPT
Työehtosopimuksen määräyksen oikeusvaikutus
sopimuksettomassa tilassa
Itä-Suomen Yliopisto
Oikeustieteidenlaitos
Pro Gradu – tutkielma, OTM
Päivämäärä: 13.4.2017
Tekijä: Matias Rintaniemi,
259586
Ohjaaja: Marjo Ylhäinen
II
SISÄLLYS
LÄHDELUETTELO .......................................................................................................... IV
LYHENTEET ...................................................................................................................... X
KUVIOT JA PIIROKSET ................................................................................................. XII
1. JOHDANTO …................................................................................................................. 1
1.1 Yleisen jälkivaikutuksen määrittely ja tausta …................................................... 1
1.2 Tutkimuskysymys ja työn rakenne …................................................................... 4
1.3 Käytetty lähdemateriaali ja tutkimusmetodi …..................................................... 7
1.4 Euroopan Unionin vaikutuksesta työoikeuteen …................................................ 8
1.4.1 Työoikeuden asemointi EU-oikeudessa …............................................. 11
1.4.2 Liikkeenluovutusdirektiivit …................................................................. 12
1.4.3 Keskeinen ratkaisukäytäntö …................................................................ 13
2. TYÖSUHTEEN SISÄLTÖ ............................................................................................. 16
2.1 Työoikeus itsenäisenä oikeudenalana …............................................................. 16
2.1.1 Arvo Sipilän perussuhdeteoria …............................................................ 16
2.1.2 Jorma Vuorion näkemys Sipilän teoriasta ….......................................... 18
2.2 Työsuhteen yleiset tunnusmerkit ........................................................................ 19
2.2.1 Työsopimussuhteen ja työsuhteen ero …................................................ 20
2.2.2 Työsopimussuhteen ja työsuhteen erottaminen oikeuskäytännössä …... 21
2.3 Yhteenveto .......................................................................................................... 23
3. TYÖEHTOSOPIMUS …................................................................................................ 25
3.1 Työehtosopimuslaki …........................................................................................ 25
3.1.1 Työehtosopimuksen osalliset ja siihen sidotut ….................................... 27
3.1.2 Työehtosopimusten solmimistavat …...................................................... 28
3.1.3 Työehtosopimuksen valtakunnallisuus ja yleissitovuus …..................... 29
3.2 Paikallinen sopiminen …..................................................................................... 32
3.2.1 Sitova sopimus vai yksipuolisesti muutettavissa oleva käytäntö …....... 35
3.2.2 Sopimusehtojen konkludenttinen muuttuminen …................................. 37
3.3 Jälkivaikutuksen kannalta keskeinen oikeuskäytäntö …..................................... 42
3.3.1 Ratkaisu KKO 1981 II 55 …................................................................... 42
3.3.2 Ratkaisu KKO 2007:55 …...................................................................... 43
3.3.3 Ratkaisu KKO 2007:65 …...................................................................... 45
III
3.4 Yhteenveto........................................................................................................... 49
4. JÄLKIVAIKUTUS …..................................................................................................... 52
4.1 Jälkivaikutuksen teoriataustasta yleisesti ............................................................ 52
4.2 Työehtosopimus normisopimuksena …............................................................... 55
4.2.1 Säännöstämiskompetenssin sisällöstä tarkemmin ….............................. 56
4.2.2 Säännöstävä vaikutus osana työsuhteen kokonaisuutta …...................... 57
4.3 Työehtosopimuksen määräys .............................................................................. 58
4.3.1 Työehtosopimuksen normimääräysten kategorisointi …........................ 59
4.3.2 Työnormien ja työolonormien erottaminen …........................................ 61
4.4 Jorma Vuorion teoria työehtosopimuksen jälkivaikutuksesta …......................... 66
4.5 Jälkivaikutus vuoden 1924 TEhtoL esitöiden mukaan ….................................... 71
4.5.1 Tukea jälkivaikutusolettamalle lainsäädännön esitöistä …..................... 73
4.5.2 Jälkivaikutusolettaman rajoituksia lainsäädännön esitöistä …............... 74
4.6 Yhteenveto ........................................................................................................... 77
5. LOPUKSI ....................................................................................................................... 79
5.1 Johtopäätös ja de lege ferenda …........................................................................ 79
IV
LÄHDELUETTELO
KIRJALLISUUS
Bergström, Svante: Kollektivavtalslagen. Studier över dess huvudprinciper, Uppsala 1948
Bruun, Niklas: Sopimusoikeuden trendit – Työsopimusoikeuden uusia kehityspiirteitä,
Edilex 2007, [www.edilex.fi] (23.6.2010)
Bruun, Niklas – Mikkola, Matti – Muona, Marianne: Selvitys eurooppalaisista
työrauhajärjestelmistä, Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 20/2011
Bruun, Niklas – Von Koskull, Anders: Työoikeuden perusteet, Helsinki 2012
Forsblom, Marjatta: Työehtosopimuksen määräysten jälkivaikutus, Oikeustieteellinen
opinnäytetyö, Helsingin yliopisto oikeustieteellinen tiedekunta, 18.4.1991
Hemmo, Mika: Sopimusoikeuden oppikirja, Helsinki 2006
Kairinen, Martti:
– Paikallinen sopiminen ja sopimukset, Edilex 2007, [www.edilex.fi] (30.7.2010)
– Työoikeuden perusteet, Turku 1991
– Työoikeus ja perussuhdeteoria, Lakimies 2/1998, s. 193 - 210
– Vastaväittäjän lausunto Jaana Paanetojan väitöskirjatutkimuksesta
”Työsuhteista työtä vai työtoimintaa?”, Oikeus 2013/4, s. 441 - 446
Kaisto, Janne – Kallio, Ilari: Työsopimuksen tunnusmerkit, Lakimiesliiton
kustannus, Helsinki 2011
Kultanen, Anna-Maija: Työsuhteen ehdot liikkeen luovutuksen jälkeen – ehtojen
määräytyminen ja vastuu niiden heikentymisestä, Oikeustieteellinen opinnäytetyö
Turun yliopisto, Edilex 2010, [www.edilex.fi] (18.8.2010)
Kröger, Tarja: Työtuomioistuin 50 vuotta, Asiantuntija-artikkeli: Yleissitovaan
työehtosopimukseen perustuvasta paikallisesta sopimisesta, Helsinki 1997, s. 99 -
114
Murto, Jari:
– Kommentoituja oikeustapauksia hovioikeudesta: Laajasti sovitut työntekijän
työtehtävät ja niiden yksipuolinen muuttaminen, Oikeustieto 5/2009, s. 8 - 11
– Ryhmänormit yrityksessä – tutkimus työntekijäryhmiä koskevien normien
V
asemasta, Helsinki 2015
Nieminen, Kimmo: Paikallinen sopiminen työelämässä – Hyötyyn ja luottamukseen
perustuvaa muutosten hallintaa, Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan
julkaisuja (toim.) 15.2.2000, Yhteistoimintalain neuvottelujärjestyksessä tehtyjen
sopimusten oikeusvaikutukset, s. 225 – 244
Paanetoja, Jaana:
– Työoikeus tutuksi, Helsinki 2002
– Työsuhteista työtä vai työtoimintaa, Oikeus 2013/4, s. 435 - 440
Repo, Paula: Työlait ja työehtosopimukset Suomessa, Ruotsissa, Saksassa, Ranskassa ja
Britanniassa, Helsinki 1996
Riesenhuber, Karl: European Employment Law, 2012
Saarnilehto, Ari: Sopimusoikeuden perusteet, Turku 2009
Saloheimo, Jorma: Työ- ja virkaehtosopimusoikeus, Helsinki 2012
Sarkko, Kaarlo: Työehtosopimuksen määräysten oikeusvaikutukset, Helsinki 1973
Sipilä, Arvo:
– Suomen työoikeuden käsite ja järjestelmä sekä suhde sosiaaliseen lainsäädäntöön,
Helsinki 1938
– Suomen työoikeus 1, Helsinki 1946
Tiitinen, Kari-Pekka – Kröger, Tarja: Työsopimusoikeus, Helsinki 2012
Tolonen, Hannu: Juhlajulkaisu Juha Tolonen 15.4.2001 – The Problem of Law and Society
According to Otto Brusiin, Turku 2001, s. 237 - 245
Vuorio, Jorma: Työsuhteen ehtojen määrääminen, Turku 1955
Ylhäinen, Marjo:
– Pohdintaa yleissitovasta työehtosopimuksesta ja paikallisesta sopimuksesta,
Business Law Forum Helsingin Yliopiston yksityisoikeudenlaitoksen julkaisuja,
Edilex 2008, [www.edilex.fi] (2.2.2009)
– Työoikeuden kentällä, Asiantuntija-artikkeli, Oikeus 2005/2, s. 116 - 129
Äimälä, Markus: Työaikalaki, Helsinki 2012
VIRALLISLÄHTEET
HE 14/1970 vp., Hallituksen esitys eduskunnalle valtion virkamiesten palvelussuhteen
VI
ehtoja koskevaksi neuvottelu-, sopimus- ja sovittelulaisäädännöksi.
HE 34/1996 vp., Hallituksen esitys eduskunnalle työaikalaiksi ja laiksi
kotitaloustyöntekijän työsuhteesta annetun lain 9 §:n muuttamisesta.
HE 157/2000 vp., Hallituksen esitys eduskunnalle työsopimuslaiksi ja eräiksi siihen
liittyviksi laeiksi.
HE 97/2002 vp., Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työsopimuslain 1 luvun 10 §:n
muuttamisesta.
HE 238/2004 vp., Hallituksen esitys eduskunnalle vuosilomalaiksi ja eräiksi siihen
liittyviksi laeiksi.
HE 39/2016 vp., Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työntekijöiden lähettämisestä ja
eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.
Lvk 1921:11, Lainvalmistelukunnan ehdotus laiksi työehtosopimuksesta ynnä perustelut.
KM 1958:10: Työrauhakomitean osamietintö.
KM 1958:15: Yleisperustelut ehdotuksiin työehtosopimuslaiksi ja laiksi työriitojen
sovittelusta.
TyVM 13/2000 vp. Työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnan mietintö. Hallituksen esitys
työsopimuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi.
Euroopan Unionin oikeus
77/187/ETY, Neuvoston direktiivi, annettu 14 päivänä helmikuuta 1977, työntekijöiden
oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka liiketoiminnan osan luovutuksen
yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä.
Direktiivin nimi muutettu myöhemmin muotoon:
Neuvoston direktiivi 77/187/ETY, annettu 14 päivänä helmikuuta 1977,
työntekijöiden oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka yritys- tai
liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön
lähentämisestä.
96/71/EY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi, annettu 16 päivänä joulukuuta
1996, palvelujen tarjoamisen yhteydessä tapahtuvasta työntekijöiden lähettämisestä
työhön toiseen jäsenvaltioon.
98/50/EY, Neuvoston direktiivi, annettu 29 päivänä kesäkuuta 1998, työntekijöiden
VII
oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka liiketoi- minnan osan
luovutuksen yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä
annetun direktiivin 77/187/ETY muuttamisesta.
23/2001/EY, Neuvoston direktiivi, annettu 12 päivänä maaliskuuta 2001, työntekijöiden
oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka yritys- tai liiketoiminnan osan
luovutuksen yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä.
83/2014/EU, Komission asetus annettu 29 päivänä tammikuuta 2014, lentotoimintaan
liittyvistä teknisistä vaatimuksista ja hallinnollisista menettelyistä Euroopan
parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 216/2008 mukaisesti annetun
asetuksen (EU) N:o 965/2012 muuttamisesta.
INTERNET-LÄHTEET
Elinkeinoelämän keskusliitto: EK luopuu keskusjärjestösopimuksista
[https://ek.fi/ajankohtaista/tiedotteet/2017/02/15/ek-luopuu
keskusjarjestosopimuksista-sopiminen-jatkuu-liittojen-toimesta/] (15.2.2017)
OIKEUSTAPAUKSET
Euroopan Unionin Tuomioistuin
26/62 N.V. Algemene Transport – en Expeditie Onderneming Van Gend en Loos v
Nederlandse administratie der belastingen (1963) ECR 1.
C-6/64 Flaminio Costa and ENEL (Ente Nazionale Energia Elettrica (National Electricity
Board), formely the Edison Volta undertaking).
C-62/81 Joined cases to following
C-63/81 SECO SA, a limited company incorporated under French law, and Etablissement
D'Assurance contre la Viellesse et L'Invalidite (Old-age and Invalidity Insurance
Institution), and between DESQUENNE & GIRAL SA, a limited company
incorporated under French law, and Etablissement D'Assurance contre la Viellesse et
L'Invalidite.
C-113-89 Rush Portuguesa Lda and Office national d'immigration (National Immigration
Office).
VIII
C-43/93 Raymond Vander Elst and Office des Migrations Internationales (OMI).
C-499/04 Hans Werhof v Freeway Traffic Systems GmbH & Co. KG.
C-328/13 Österreichischer Gewerkschaftsbund v Wirtschaftskammer Österreich –
Fachverband Autobus-, Luftfahrt- und Schifffahrtsunternehmungen.
C-680/15
C-681/15 Julkisasiamiehen ratkaisuehdotus yhdistetyissä asioissa Asklepios Kliniken
Langen-Seligenstadt GmbH and Asklepios Dienstleistungsgesellschaft mbH v Ivan
Felja and Vittoria Graf, ei vielä julkaistu oikeustapauskokoelmassa.
Korkein oikeus
KKO 1970 II 50
KKO 1970 II 77
KKO 1975 II 50
KKO 1977 II 8
KKO 1981 II 55
KKO 1982-II-18
KKO 1983 II 181
KKO 1984-II-23
KKO 1987:4
KKO 1989:92
KKO 1990:103
KKO 1991:174
KKO 1994:123
KKO 1995:52
KKO 2001:119
KKO 2007:55
KKO 2007:65
KKO 2009:28
KKO 2009:83
KKO 2015:41
IX
Korkein hallinto-oikeus
KHO 2016:96
Työtuomioistuin
TT 6/1952
TT 1993-95
TT 1994-50
TT 1999-56
TT 2003-5
TT 2004-1
TT 2010-126
TT 2017-28
X
LYHENNELUETTELO
EASA Euroopan lentoturvallisuusvirasto
EC European Comminity
EEC European Economic Community
EK Elinkeinoelämän Keskusliitto
ETY Euroopan talousyhteisö
EU Euroopan Unioni
EUT Euroopan Unionin Tuomioistuin
EY Euroopan Yhteisö
HE hallituksen esitys
HO hovioikeus
ICAO Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö
KHO korkein hallinto-oikeus
KKO korkein oikeus
KM komitean mietintö
Lvk lainvalmistelukunta
MeriTSL merityösopimuslaki
OikTL laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista 228/1929
OK oikeudenkäymiskaari
SAK Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö
SEU sopimus Euroopan Unionista, konsolidoitu toisinto – EYVL C 202,
7.6.2016, s. 13 – 46.
SEUT sopimus Euroopan Unionin Toiminnasta konsolidoitu toisinto – EYVL C
202 7.6.2016, s. 47 – 200.
ta työnantaja
TAL työaikalaki, 605/1996
TEhtoL työehtosopimuslaki, alkuperäinen, 436./1946
TSL työsopimuslaki, 55/2001
tt työntekijä
TT työtuomioistuin
TyVM työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnan mietintö
VlomaL vuosilomalaki 162/2005
XI
vp valtiopäivät
XII
KUVIOT JA PIIROKSET
Piirros 1. Työsopimussuhde ja työsuhde aikajanalla.
Työsopimuksen tekeminen Työntekijä aloittaa työsopimuksessa tarkoitetun työn
Piirros 2 . Kairisen havainnekuvio sopimisesta ja sopimuksen synnystä.
TYÖSOPIMUSSUHDE TYÖSUHDE
XIII
Piirros 3. TES:n määräysten jaottelusta ja määrittelystä
Sitovat vaikutukset
VELVOITEMÄÄRÄYKSET (Ei jälkivaikutusta, kun sopi-
(kohdistuvat TES:n osallisiin, muksettomassa tilassa ei ole olemassa
ennalta nimettyihin tahoihin sopimuksen osallisia)
kohdistettuja määräyksiä)
Velvoittavat vaikutukset
TES (Ei jälkivaikutusta, kun sopi-
(normisopimus) muksettomassa tilassa ei ole olemassa
sopimuksen osallisia)
Sitovat vaikutukset
NORMIMÄÄRÄYKSET (voi kohdistua tt:än tai ta:an)
(Jaetaan työnormeihin ja työolonormeihin,
jotka kohdistuvat TES:n sidottuihin ja ovat
luonteeltaan kollektiivisia normeja)
Velvoittavat vaikutukset
(voi kohdistua tt:än, ta:an tai
yhdistykseen)
1
1. JOHDANTO
1.1 Yleisen jälkivaikutuksen määrittely ja tausta
Valev Uibopuun merimieselämästä kertovan teoksen Neljä Tulta (WSOY, 1952)
kansikuvassa valtamerilaiva halkoo näennäisen tyventä vedenpintaa. Laivan lipuessa keula
rikkoo rauhan veden pinnalla, ja puolestaan laivan jäljessä jää pitkälle ulottuva pyörteiden
vana, kun vesi yrittää hakea jälleen tasapainoasemaansa häiriön aiheuttajan jäljiltä. Veden
pinnan fysiikan lakien mukainen pyörteily ja sen asettuminen ovat itselleni tuntemattomia
ilmiöitä, mutta useasti ilmasta suuria laivoja seuranneena olen todennut, että tämä laivojen
jättämä ”ura” näkyy veden pinnalla pitkän aikaa. Laivojen kulkemaa reittiä voi vaivatta
seurata kilometrien ellei jopa kymmenien kilometrien matkalta. Laivojen perään jää siis
jälkivaikutus veden pintaan, vaikka laiva sinällään ei ole ollut kyseisellä paikalla
vaikuttamassa enää pitkään aikaan.
Sen enempää meriliikennettä tässä yhteydessä romantisoimatta voidaan tästä
vertauskuvasta hyvinkin löytää yhdenmukaisuuksia tämän tutkielman aihetta eli
työehtosopimuksen (myöhemmin TES) jälkivaikutusta ajatellen. Jälkivaikutus on saanut
ajansaatossa vaihtelevia merkityksiä, mutta varsinaisen ja tässä tutkielmassa tarkoitetun
jälkivaikutuksen katsotaan alkavan, kun työehtosopimuksen määräaika tulee päätökseen ja
alkaa sopimukseton tila. Vastaavasti jälkivaikutus jatkuu enintään niin kauan, että uusi
työehtosopimus on saatu osallisten sopimusosapuolten kesken solmittua. Jälkivaikutuksella
tässä tarkoitetaan sopimuksettoman tilan aikana työehtosopimusmääräykselle annettavaa
oikeusvaikutusta, joka ei perustu erilliseen sopimukseen. Mikäli jo päättyneessä
työehtosopimuksessa taikka työsopimuksessa on sovittu työehtomääräyksen soveltamisesta
myös TES:n määräajan päätyttyä, ei jälkivaikutuksesta voida puhua.1
Näin ollen on mahdollista, että yksittäisen sopimusmääräyksen oikeusvaikutus jää siis
sopimuksen jälkeen vaikuttamaan, vaikka itse sopimus on jo ajallisesti mennyt
valtamerilaivan tavoin. Jälkivaikutus ei kuitenkaan ole riippumaton ja itseään ruokkiva
ilmiö, vaan tarvitsee olemassaololleen institutionaalista tukea muualta. Samalla tavoin
1 Tämän lisäksi tässä tutkielmassa tarkoitettuna jälkivaikutuksena ei pidetä sitäkään, että määräyksen oikeusvaikutus sopimuksettomassa tilassa perustuu sopimuksen sijaan lain säännökseen.
2
laivan jättöpyörre saa olemassaolonsa oikeutuksen ympäröivästä vesimassasta. Ilman sitä
ja sen tarjoamaa energiaa ei ole jättöpyörrettäkään.
Työehtosopimusoikeus rakentuu suurelta osin sopimusoikeuden normien ja periaatteiden
varaan. Jälkivaikutus työehtosopimuksen määräysten osalta taas on erityisen
merkityksellinen, koska työehtosopimus on normisopimus. Työehtosopimus eroaa
luonteeltaan tavanomaisista sopimuksista siinä suhteessa, että sen solmimisen
tarkoituksena on sopia sopimusosapuoliin nähden kolmansien osapuolten työsuhteissa
noudatettavista määräyksistä.2 Lähtökohtaisestihan sopimusosapuolet eivät voi tehdä
kolmansia osapuolia velvoittavia sopimuksia, mutta työehtosopimus on tästä poikkeus.
Tämän vuoksi näiden sopimusmääräysten ajallinen tai asiallinen ulottuvuus ei ole
yhdentekevä.
Velvoiteoikeudessa normisopimus määritellään sopimuksena, jonka tarkoitus on määrätä
etukäteen vastaisuudessa solmittavien sopimusten sisältöä.3 Martti Kairisen teoksessa
edellä esitetty on sanottu ytimekkäästi: »Osapuolten ”yksityistahto” muuntuu
työehtosopimuksen kautta eräänlaiseksi ”yleistahdoksi”«.4 Lisäksi verratessa
työoikeudellista järjestelmäämme muihin maihin voidaan Suomen todeta kuuluvan
pohjoisen mallin piiriin, jossa ominaista on työmarkkinajärjestöjen ja työehtosopimusten
keskeinen asema.5 Työehtosopimuslaissa6 TES määrittellään seuraavasti.
Työehtosopimus tämän lain tarkoittamassa mielessä on sopimus, jonka yksi tai useampi
työnantaja taikka rekisteröity työnantajain yhdistys tekee yhden tahi useamman rekisteröidyn
työntekijäin yhdistyksen kanssa ehdoista, joita työsopimuksissa tai työsuhteissa muuten on
noudatettava.
Oikeustieteessä harvoin puolletaan mielivaltaisia sääntörakennelmia tai sellaisia
näkemyksiä, jotka eivät perustu oikeuslähteisiin lainkaan. Jälkivaikutuksen osalta liikutaan
tässä rajamailla. Useiden tieteentekijöiden suulla on sanottu, että työehtosopimuksen
2 Sarkko, Kaarlo, Työehtosopimuksen määräysten oikeusvaikutukset, Helsinki 1973, s. 3-43 Sarkko, Helsinki 1973, s. 44 Kairinen, Martti, Työoikeuden perusteet, Turku 1991, s. 875 Kairinen, Martti, Turku 1991, s. 796 Työehtosopimuslaki, (436/1946, TEhtoL), 1 §
3
jälkivaikutus on osa tapaoikeutta, joka sittemmin on korkeimman oikeuden ja
työtuomioistuimen oikeuskäytännössä vahvistettu. Tapaoikeus sinällään on
oikeusjärjestyksessä tunnustettu oikeuslähde.7 Kuitenkaan siitä, mihin tämä jälkivaikutus
itsessään tosiasiallisesti perustuu, ei ole lainkaan samanlaista yksimielisyyttä kuin sen
olemassaolosta on.
Jorma Vuorio toteaa väitöskirjassaan, että jälkivaikutus on alun alkaen tullut osaksi
Suomen lainsäädäntöä Saksasta, jossa se on vaikuttanut osana kirjoitettua lakia.8 Suomessa
siitä ei kuitenkaan ole lainsäännöstä koskaan tehty. Jälkivaikutuksen oikeuttamiseksi on
esitetty teoria muuttumisopista, jonka mukaan määräaikaisen työehtosopimuksen ehdot
olisivat itsestään muuttuneet osaksi työsopimusta. Vaikka korkeimman oikeuden
ratkaisukäytännön sanamuodoista voitaisiin ajatella, että muuttumisopille on annettu
painoarvoa jopa tämän vuosituhannen puolella, on Vuorio jo 50-luvulla väitöskirjassaan
todennut, että muuttumisoppia on kritisoitu ja työehtosopimuksen normit velvoittavat
sellaisinaan, ilman yksilösopimusten välitystä.9 Asiaa käsitellään tarkemmin jäljempänä
luvussa 4.
Muuttumisopin mukainen sopimusehtojen ”hyppääminen” sopimustyypistä toiseen saa
tietysti velvoiteoikeuden yleisistä opeista ja oikeussäännöistä tietoiset oikeustieteilijät
liikehtimään levottomina. Kirjoitetun lain puuttuminen ja muuttumisopin haavoittuvuus
ovat saaneet useat jälkivaikutusta käsitelleet tieteentekijät vetoamaan oikeuspoliittisiin
seikkoihin jälkivaikutuksen puoltajina. Koska oikeustilan ennakoitavuutta ja
oikeusvarmuutta voidaan pitää sopimusyhteiskunnan tärkeinä rakennuspalikoina, ei tätä
argumenttia voi vähätellä. Ilmiöiden syitä ja seurauksia ajattelevalle oikeustieteilijälle
oikeuspoliittiset syyt eivät kuitenkaan tarjoa sillä tavalla tyydyttävää vastausta, että asian
tutkimisen voisi jättää tähän. Ensinnäkin tätä voidaan perustella sillä, että nykyaikaisen
yhteiskunnan tulisi perustua kirjoitetuille säännöille, joista asiaa ennalta tuntematonkin
henkilö voi saada helposti selon. Toiseksi sillä, että kirjoittamattomien oikeussääntöjen
tosiasiallista sisältöä ja mahdollista oikeusvaikutusta on haastavaa todentaa.
7 Oikeudenkäymiskaari, OK, 4/1734, 1:11 §8 Vuorio, Jorma: Työsuhteen ehtojen määrääminen, Turku 1955, s. 2059 Vuorio, Turku 1955, s. 208-09
4
Tätä seikkaa ajatellen Vuorio on tehnyt ratkaisevaa tutkimustyötä, jossa esimerkiksi
jälkivaikutusta pyritään perustelemaan sellaisella normirakennelmalla, joka on tieteellisesti
perusteltavissa. Vuorion väitöskirjan teesit perustuvat pitkäli aikaisempaan Arvo Sipilän
perussuhdeteoriaan, joka tarjoaa välineet ja määritelmät kehittää oikeustiedettä edelleen
induktion ja deduktion keinoin. Perussuhdeteorian työoikeudelliset määritelmät ovat
jälkivaikutuksen oikeuttamisen keskiössä. Sipilän lähtökohtana on ollut pyrkimys
muodostaa käsite, joka oikeustosiseikastona, tunnusmerkistönä, peittäisi kaikkien
työoikeuden normien soveltamisalan. Tämän vuoksi systemaattiset näkökohdat ovat
käsitteen muodostamisessa määrääviä.10 Kairisen mukaan perussuhdeteoria voidaan
ymmärtää eräiden toisiinsa liittyvien väitteiden, ajatusten ja käsitemääräysten
muodostamaksi kokonaisuudeksi. Tässä kokonaisuudessa määritellään tarkasti
työsopimuksen, työsopimussuhteen ja työsuhteen käsitteiden lisäksi myös työantajan ja
työntekijän käsitteet. Tiivistetysti perussuhdeteoriaan kuuluu ajatus, että kaikki
työoikeuden normistot soveltuvat silloin, kun työvoiman käyttötapa on sellainen, että se
toteuttaa työsuhteen käsitteen tunnusmerkit.11 Perussuhdeteoria on moniulotteinen käsite,
mutta tätä tutkielmaa ajatellen merktyksellistä on yksistään teorian käsitemäärittelyt.
Jälkivaikutuksesta ei siis Suomessa ole olemassa lainsäännöksiä, joita tässä voitaisiin
suoraan referoida, vaan se perustuu tapaoikeuteen. Tästä huolimatta jälkivaikutukseen on
otettu kantaa työoikeuden alan lainvalmistelussa. Perusteluja jälkivaikutuksen
olemassaololle on puolestaan haettu teoriasta, yleisistä opeista ja oikeuspoliittisista syistä.
Jälkivaikutuksen säännöstaustaa tullaan tutkielmassa selvittämään osin
oikeuskirjallisuuden ja merkittävissä määrin oikeuskäytännön avulla.
1.2 Tutkimuskysymys ja työn rakenne
Työehtosopimukset tehdään pääsääntöisesti muutaman vuoden mittaisiksi määräaikaisiksi
sopimuksiksi. Työntekijäpuolella olettama tietysti on, että määräajan jälkeen tuleva uusi
sopimus olisi ehdoiltaan edeltäjäänsä parempi. Työnantaja taas voi luottaa siihen, että
työrauha säilyy ainakin työehtosopimuskauden ajan. Työrauha onkin ollut alun alkaen
merkittävin syy työehtosopimusten tekemiselle. Vuoden 1924 TEhtoL:n valmistelussa on
10 Vuorio, Turku 1955, s. 16711 Kairinen, Martti: Työoikeuden perusteet, Turku 1991, s. 42 - 44
5
työehtosopimuksia kutsuttu ”työrauhan peruskirjoiksi”.12
Työmarkkinoilla olettama TES:n määräysten jatkuvuudesta on hyvin arkinen. Sitä ei voi
ihmetellä, sillä tutkimani oikeuskirjallisuuden perusteella monen tieteentekijänkään
mielestä asia ei näytä edellyttävän sen syvempää tutkimustyötä. Tutkimusmateriaaliin
tutustuttuani totesin, että yksittäisten työehtosopimusmääräysten mahdollisen
jälkivaikutuksen arviointi lienee lopulta varsin suoraviivaista ja mekaanista toimintaa.
Ilman jälkivaikutuksen taustalla vaikuttavan teorian ymmärtämistä on yksittäisen
sopimuksen määräyksistä kuitenkaan vaikea lausua mitään ainakaan tieteellisen
tutkimuksen nimissä. Näin ollen tutkielmassani selvitettäväksi tulee
työehtosopimusoikeudellisen jälkivaikutuksen oikeusteoreettinen perusta.
Opinnäytetyön tutkimuskysymys on:
Milloin ja mihin perustuen työehtosopimuksen määräyksellä on oikeusvaikutus myös
sopimuksen määräajan päättymisen jälkeen ilman, että siitä on erikseen sovittu?
Työn alussa tutustun perussuhdeteorian käsitemäärittelyihin, joiden avulla voidaan lähteä
käsittelemään muita alan kannanottoja. Olennaista käsitemäärittelyssä jälkivaikusta
koskien on työsuhteen sopimusaktien kerroksellisuuden perusteleminen. Kolmannessa
luvussa olen käsitellyt työehtosopimusta yleisellä tasolla. Merkityksellistä siinä on TES:n
normisopimusluonteen avaaminen, määräysten lajittelu ja niiden oikeusvaikutusten
erittely. Neljännessä luvussa käsittelen jälkivaikutusta. Lähden liikkeelle jälkivaikutuksen
historiasta ja sitä kautta päädyn tarkastelemaan Vuorion teoriaa, Euroopan Unionin
Tuomioistuimen jälkivaikutukseen liittyvää ratkaisukäytäntöä sekä lainsäädännön esitöissä
jälkivaikutuksesta esitettyjä kannanottoja.
Kairinen on jakanut ansiotulon eteen tehtävän työn karkeasti kolmeen luokkaan:13
1. Virkasuhde, julkisoikeudelliset virkamiehet.
2. Työsuhde, yksityisoikeudelliset työntekijät.
12 Lvk 1921:11, s. 1013 Kairinen, Turku 1991, s. 39
6
3. Erilaiset työsuhteet, yrittäjät.
Näistä luokista tätä tutkimusta ajatellen merkittävä on toinen, työsuhteita ja niiden
työehtosopimuksia koskevat suhteet. Tutkielmassa ei käsitellä virkasuhteiden työehtoja.
Virkasuhde eroaa työsopimussuhteesta esimerkiksi siten, ettei se ole sopimussuhde.
Todettakoon kuitenkin, että virkamiesten virkasuhteen ehtoja koskien on annettu
nimenomainen säännös,14 jolla palvelussuhteeseen sovellettavien määräysten
jälkivaikutuksesta on säädetty. Vastaavaa säännöstä ei työehtosopimuslakiin ole otettu.
Valtion virkaehtosopimuslain esitöiden mukaan palvelussuhteen ehdoista sopimisen
lähtökohtana on työsuhteen tavoin sopimusvapauden periaate.15 Yleisten perusteluiden
mukaan virkamiesten virkaehtojen sopimismenettely on haluttu tuoda mahdollisimman
lähelle muuta työmarkkinaa.16 Mahdollisten erimielisyyksien välttämiseksi lakiin on
kuitenkin otettu dispositiivinen ehto jälkivaikutuksesta.
Tutkimuskysymyksestä erillinen asia on myös työehtosopimuksen määräyksen
jälkivaikutus liikkeenluovutustilanteessa. Tästä aiheesta on jo aikaisemmin tehty
opinnäytetyö, enkä tutkielmassani käsittele nimenomaan liikkeenluovutustilanteita.17
Luovutustilanteita koskevaa oikeuskäytäntöä joudun kuitenkin käsittelemään sekä
kotimaisen että EUT:n osalta, koska niiden perusteluissa on otettu kantaa TES:n
jälkivaikutukseen myös yleisellä tasolla.
Tässä työssä varsinaisena tutkimuskysymyksenä tarkastellaan siis työehtosopimuksen
määräyksen jälkivaikutusta ainoastaan työsopimussuhteessa työsopimusosapuolten
säilyessä ennallaan. Työehtosopimusoikeus ja työsopimusoikeus on kuitenkin syytä
erotella toisistaan. Tutkimuskysymys on puhtaasti työehtosopimusoikeudellinen kysymys.
Koska ne normisisältönsä puolesta käytännössä vaikuttavat samassa suhteessa ja
samanaikaisesti olen tutkielman toisen luvun käyttänyt olennaisten
työsopimusoikeudellisten käsitteiden taustoittamiselle.
14 Valtion virkaehtosopimuslaki (664/1970) 2:7 §15 HE 14/1970 vp. s.316 Samalla on kuitenkin tunnustettu, että virkatehtävät ovat toisinaan sen laatuisia, ettei esimerkiksi vastaavia työtaisteluoikeuksia ole haluttu virkamiehille antaa.17 Kultanen, Anna-Maija: Työsuhteen ehdot liikkeen luovutuksen jälkeen – Ehtojen määräytyminen ja vastuu niiden heikentymisestä, Edilex 2010
7
1.3 Käytetty lähdemateriaali ja tutkimusmetodi
Ottaen huomioon kuinka suuri osa ihmisistä Suomessa työskentelee tavalla tai toisella
työehtosopimusten määräysten vaikutuspiirissä, on uskaliasta, ettei asiasta ole erikseen
säädetty laissa. Lähtökohta työehtosopimusoikeudessa on ollut sopimusvapauden periaate,
jota ei ole haluttu lainsäätäjän taholta loukata tai rajoittaa liiallisella sääntelyllä.
Sopimusvapauden käyttäminen kuitenkin edellyttää tietoisuutta mahdollisen ongelman
olemassaolosta ja esimerkiksi teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden
työehtosopimuksessa on jälkivaikutuksesta nimenomaisesti sovittu.18 Tulisiko
työehtosopimusoikeuden laaja sopimusvapaus ymmärtää siten, ettei yleistä jälkivaikutusta
ole lainkaan, vaan TES:n määräyksellä voisi olla oikeusvaikutus sopimuksettomassa tilassa
vain erilliseen sopimukseen perustuen? Mihin perustuu yleinen luottamus
jälkivaikutukseen, jos osassa työehtosopimuksia siitä on nimenomaisesti haluttu sopia,
mutta toiset eivät ole nähneet sitä vaivan arvoiseksi?
Tutkin jälkivaikutuksen olemassaoloa oikeusdogmatiikan keinoin, eli voimassaolevaa
oikeutta tutkimalla. Tässä tapauksessa voimassaoleva oikeus koostuu lähinnä
tapaoikeudesta ja siitä annetusta oikeuskirjallisuudesta. Tavoite on löytää
oikeusteoreettinen rakennelma jälkivaikutuksen taustalla ja tässä apuna on Vuorion
väitöskirja ja sitä alustanut Sipilän teoria. Sipilä ja Vuorio eivät tarjoa valmiiksi
pureskeltua mallia jälkivaikutuksen arviointiin yksittäisissä tapauksissa. Ne kuitenkin
antavat asiaan teoreettisesti perustellun maiseman, jota vasten on käytännöllistä arvioida
myöhempiä kirjoituksia aiheesta.
Kairinen on asiantuntija-artikkelissaan todennut oikeustieteellisistä teorioista, että:
niiden keskeinen tehtävä on antaa järkevä, johdonmukainen ja oikeuslähteistä käsin tukea
saava selitys sille ilmiöjoukolle, joka on teorian kohteena. Teoriat ja opit eivät varsinaisesti
ole tosiasioiden kuvauksia - - vaan ne selvittävät ja selkeyttävät oikeudellisia asiantiloja - -
antavat - - tulkinnallisia vastauksia. Niitä ei siten voida varsinaisesti pitää oikeina tai väärinä
voimassaolevan oikeustilan kuvailuina19
Tutkielmani tarkoitus ja tavoite tulee ymmärtää samoin. Pyrin toimimaan oikeuden
18 Teknologiateollisuus ry – Ylemmät toimihenkilöt YTN ry työehtosopimus 2014 – 2016, 20 §19 Kairinen, Martti: Työoikeus ja perussuhdeteoria, Lakimies 2/1998, s. 197
8
ulkopuolisena tarkastelijana sikäli kun se on mahdollista ja antamaan jälkivaikutukselle
oikeustieteelliseen teoriaan perustuvan selityksen. Jälkivaikutus-ilmiön sekavuuden vuoksi
on perusteltua selvittää, olisiko Vuorion jälkivaikutusta koskeva teoria oikeudellisesti
hyväksyttävissä vielä nykyisin. Tutkielmassa käsitellyt Sipilän kirjoitukset ovat 30- ja 40-
luvulta ja Vuorion teos 50-luvulta. Tästä huolimatta pidän niitä edelleen tutkimisen
arvoisina siksi, että ne vastaavat vuoden 1924 TEhtoL:n esityön perusteluja. Voimassaoleva
TEhtoL puolestaan vastaa edeltäjänsä säätämistarkoitusta ja sanamuotoa, mikä osin
mahdollistaa jo verrattain ikääntyneiden argumenttien käyttämisen nykytilassa.20 On
selvää, että kohta sata vuotta vanhoja teorioita pitää tulkita nyky-yhteiskunta huomioiden.
Toisaalta viimeaikaiseen korkeimman oikeuden oikeuskäytäntöön tutustuttuani en löytänyt
siitä merkittäviä ristiriitaisuuksia Sipilän ja Vuorion teorioihin nähden.
Oikeuskirjallisuudessa on herätelty lainsäätäjää tekemään jotain, jotta jälkivaikutuksesta
saataisiin aikaiseksi kirjoitettu lainsäännös.21 Valitettavan monet oikeustieteilijät kuitenkin
päätyvät teoksissaan käsittelemään jälkivaikutusta vain pinnallisesti siten, että lähinnä
todetaan sen olemassaolo ja sopimuksettomassa tilassa noudatettavat pääperiaatteet.22
Toinen asia on se, että harva tieteentekijä on edes yrittänyt Vuorion tavoin ymmärtää
lainsäätäjän alkuperäistä tarkoitusta ja avata taustaa jälkivaikutuksen takana. 23
Oikeuskäytäntöä tulen tarkastelemaan työtuomioistuimen, korkeimman oikeuden ja
Euroopan Unionin Tuomioistuimen (myöhemmin EUT) ratkaisujen osalta.
1.4 Euroopan Unionin vaikutuksesta työoikeuteen
EU:n tarkoituksena on sen perustamissopimusten mukaan ollut luoda yhteismarkkina-alue,
jolla voidaan vapaasti siirrellä palveluita, hyödykkeitä, pääomia ja ihmisiä.24 EUT on
ratkaisukäytännössään25 rinnastanut lähetetyt työntekijät nimenomaan palveluiden
tarjoamiseen26, jonka perusteella yhteisösääntelyn voidaan olettaa koskevan myös
20 Sipilän ja Vuorion teorioita voidaan pitää tutkimisenarvoisina myös siksi, että TES:n määräyksen jälkivaikutusta ei sittemmin ole perusteellisesti ja teoreettisesti juuri tutkittu.21 Sarkko, Helsinki 1973, s. 19822 Saloheimo, Jorma, Työ- ja virkaehtosopimusoikeus, Helsinki 2012, s. 152 – 153 ja Paanetoja, Jaana: Työoikeus tutuksi, Helsinki 2002, s. 16823 Sarkko, Helsinki 1973, s. 19924 Sopimus Euroopan Unionista (SEU) Artikla 325 Seco and Desquenne tapaus (1982) C-62/81 ja C-63/8126 Sopimus Euroopan Unionin toiminnasta (SEUT) Artiklat 56 ja 57 vs. Artikla 45 työntekijöiden vapaa
9
työoikeuden alaa.27 28
EU-oikeuden näkökulmasta ulkomailla tapahtuva työnteko voidaan jakaa kahteen
vaihtoehtoiseen kokonaisuuteen sen oikeusperustan puolesta.29 Ensinnäkin kyseeseen voi
tulla jäsenvaltioista toiseen liikkuva työntekijä, joka omaan lukuun siirtyy työvoiman
vapaan liikkuvuuden perusteella töihin EU:n alueella. Toiseksi kyse voi olla jo edellä
mainituista ns. lähetetyistä työntekijöistä, joihin ei sovelleta työntekijöiden vapaata
liikkuvuutta koskevaa artiklaa, vaan lähetetyt työntekijät rinnastuvat palveluiden
tarjoamiseen EU-alueella.30
Työntekemisen ehtoja säännellessään EU pyrkii edistämään vapaata liikkuvuutta. Sillä
pyritään lähtökohtaisesti sääntelemään etujen siirtymistä maasta toiseen ja estämään
kansallisista eroista johtuvien kilpailuvääristymien syntymistä. Näin ollen EU:n
työoikeuden sääntelyn käsittelemät aiheet poikkeavat olennaisesti kansallisen työoikeutta
koskevan sääntelyn sisällöstä.31 Toisaalta EU:n sisämarkkinan toiminta ylipäätään
edellyttää lainvalinnan yhdenmukaista sääntelyä sen jäsenvaltioissa.
Lainvalinnan riittävän yhdenmukaisuuden takaamiseksi on EU:n alueella ollut
välttämätöntä sopia ja myöhemmin määrätä jäsenvaltioita velvoittavasti yhteisistä
säännöistä. Työsopimussuhteissa lainvalinta tehdään Rooman yleissopimuksen32 ja
myöhemmin sen korvanneen Rooma I -asetuksen33 perusteella.34 Lainvalinta johtaa lopulta
liikkuvuus EU:n alueella27 Riesenhuber, Karl: European Employment Law, 2012, s. 198 para. 7 28 EU-oikeuden sisältö käsittää perustamissopimukset muutoksineen, valtioiden liittymissopimukset, sekundaarilainsäädännön, EUT:n ratkaisut ja niissä vahvistetut oikeusperiaatteet. Tämän lisäksi EU-oikeuteen mukaan luetaan vielä Euroopan Neuvoston ihmisoikeussopimus, jota muun muassa korkein hallinto-oikeus on suoraan käyttänyt oikeuslähteenään tapauksessa KHO 2016:96.29 Tiitinen – Kröger: Työsopimusoikeus, Helsinki 2012 s. 83430 Lähetetyistä työntekijöistä on annettu direktiivi (96/71/EY), joka säädettiin EUT:n aikaisempien ratkaisujen pohjalta [Seco & Desquenne (C-62/81 ja C-63/81), Rush Portuguesa (C-113/89) ja Vander Elst (C-43/93)]. Kuten EU:n toiminnasta tehdyssä sopimuksessa todetaan, direktiivi jättää jäsenvaltiolle harkintavaltaa siitä, missä muodossa ja millä lainsäädäntöinstrumentilla direktiivin tavoittee parhaiten pystytään toteuttamaan. Suomessa direktiivi täytäntöönpantu työntekijöiden lähettämisestä annetulla lailla (Laki työntekijöiden lähettämisestä, 447/2016), jossa on huomioitu direktiivin myöhempi muutos (HE 39/2016 vp. s. 5).31 Repo, Paula: Työlait ja työehtosopimukset Suomessa, Ruotsissa, Saksassa, Ranskassa ja Britanniassa, Helsinki 1996, s. 132 SopS 30/199933 Parlamentin ja neuvoston asetus 593/2008/EY34 Valinta näiden kahden soveltamialan kesken tehdään sopimuksen tekopäivämäärän mukaan.
10
siihen, että tapaukseen sovelletaan tietyn jäsenvaltion kansallista lainsäädäntöä. 35
Kansainvälinen yksityisoikeus on siis lopulta kansallista oikeutta, eikä esimerkiksi
suomalaisen työnantajan ja Suomessa tavallisesti työskentelevän työntekijän välisellä
ulkomaantöitä koskevalla sopimuksella voida syrjäyttää Suomen pakottavaa
työlainsäädäntöä työntekijän etuja vähentäen.36 Tämä ainakin toistaiseksi siitä huolimatta,
että EUT:n oikeuskäytännössä on vahvistettu EU-oikeuden etusija ja mahdollisuus määrätä
EU-oikeuden asemasta suhteessa kansallisiin säädöksiin.37 Sekundaarilainsäädännössä
kysymys työsuhteen tai työsopimuksen tunnusmerkkien määrittelystä on niin ikään usein
jätetty jäsenvaltion lainsäädännön tehtäväksi.38
Kansainvälisten työsopimusten lainvalinta ei sinällään kuulu tämän tutkielman
tutkimuskysymyksen piiriin. Edellä esitetyn EU-oikeuden lainvalintasäädöksen perusteella
voidaan kuitenkin tehdä johtopäätös siitä, että mikäli työsopimukseen päädyttäisiin
lainkäyttäjän toimesta soveltamaan Suomen lakia, voitaisiin sitä soveltaa työoikeuden
alalla sellaisenaan. Näin ollen voimme tutkielmassa tarkastella jälkivaikutusta
lähtökohtaisesti kansalliset oikeuslähteet huomioiden. Huomattava kuitenkin on, että EU-
oikeuden merkitys kasvaa jatkuvasti ja liiketoiminnan luovutuksen yhteydessä on TES:n
jälkivaikutuksesta säädetty direktiivitasolla. Liikkeenluovutustilanteet on rajattu tämän
tutkielman ulkopuolelle. Tästä huolimatta tarkastelen lyhyesti liikkeenluovutusdirektiiviä
ja sen perusteella annettua EUT:n ratkaisukäytäntöä siitä näkökulmasta voitaisiinko sieltä
analogisesti tulkiten hakea vahvistusta tai vasta-argumentteja myöhemmin tarkasteltavalle
kansalliselle lainsäädännölle.
Tiivistetysti merkittävin johtopäätös seuraavista alaluvuista 1.4.1, 1.4.2 ja 1.4.3 on
direktiivien osalta se, ettei sieltä johdu esteitä tai tulkintaohjeita kansallisen lain
soveltamiselle. Lisäksi työoikeuden alan käsitemäärittelyt voidaan edelleen tehdä
35 Karl Riesenhuber on todennut EUT:n päätöksiin perustuen, että työntekijöiden lähettämistä koskevalla direktiivillä on erityislain (lex specialis) asema suhteessa Rooma I – asetukseen, vaikka SEUT-sopimus ei lähtökohtaisesti aseta sekundäärilainsäädännön instrumentteja hierarkiseen suhteeseen keskenään. Näin ollen työsopimusten, joilla on kansainvälinen liittymä, tulee työehtojen osalta täyttää direktiivissä esitetyt vähimmäisstandardit siitä huolimatta, että työsopimus olisi sellaisenaan pätevä siihen sovellettavan kansallisen lain perusteella. Riesenhuber, 2012 s. 421 para. 19 36 Tiitinen – Kröger, Helsinki 2012, s. 835, 83737 Van Gend & Loos ja Costa v. ENEL38 Kaisto – Kallio: Työsopimuksen tunnusmerkit, Helsinki Lakimiesliito kustannus 2011, s. 26
11
kansallisen lainsäädännön perusteella. Tässä tutkielmassa käsitemäärittelyt tullaan
johtamaan perussuhdeteoriasta. Kokoavana tiivistyksenä ratkaisukäytännöstä todettakoon,
että EU-oikeus yleisellä tasolla mahdollistaa TES:n jälkivaikutuksen, mutta lopulta sen
voimassaolo sekä perusteet on määriteltävä kansallisessa lainsäädännössä.
1.4.1 Työoikeuden asemointi EU-oikeudessa
Työoikeus luetaan EU:ssa sosiaalipolitiikan alaan. Sosiaalipolitiikan ja työoikeuden
suhdetta on käsitellyt aikanaan myös Sipilä, joka piti sosiaalipolitiikan käsitettä tieteen
näkökulmasta liian epämääräisenä ja tavoitteiltaan yhteensopimattomana
yksityisoikeudellisen lainsäädännön kanssa.39 Ajatus EU-oikeuden jaottelun taustalla on
ollut taata yhdenmukainen työvoiman vähimmäissuojelu Unionin alueella.
EU:n työoikeuden alalla jäsenvaltioiden sääntelyä on haluttu yhdenmukaistaa nimenomaan
liikkeenluovutusta koskevissa tilanteissa. Liikkeenluovutus on kyseessä silloin, kun yritys,
liike, yhteisö tai säätiö taikka näiden toiminnallinen osa luovutetaan toiselle työnantajalle
ja luovutettu kokonaisuus pysyy samana tai samankaltaisena.40 Olennaista tässä on se, että
luovutushetkellä voimassaolleet työsuhteista johtuvat oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät
liikkeen uudelle omistajalle tai haltialle.41
EU-sääntely on tässä tapauksessa nimenomaan vähimmäissääntelyä. Myös
jälkivaikutuksen oikeuttamisen kannalta merkityksellinen kotimainen oikeuskäytäntö
käsittelee liikkeenluovutustilannetta.42 Vastaisuudessa TSL 1:10:ää tulkittaessa tulee
huomioida siitä annettu EU-sääntely sekä EUT:n ratkaisukäytäntö. Tämän vuoksi
huomioin EU-oikeuden mutta vain siltä osin, kun siinä esitetyt tulkintakannanotot koskevat
yleistä jälkivaikutusta. Koska liikkeenluovutuksessa TES:n määräysten oikeusvaikutus
perustuu työsopimuslakiin ja direktiiviin, sitä ei pidetä jälkivaikutuksena tässä tutkielmassa
tarkoitetulla tavalla.
39 Tuolloin sosiaalipolitiikan katsottiin käsittävän toimenpiteet, joiden tarkoituksena oli jonkinlaisten yhteisöintressien huomioonottaminen. Sipilä, Helsinki 1938, s. 7 – 42, 65 - 7340 TSL 1:10 §41 Tällöin kyseenalaiseksi saattaa tulla entisten etuuksien säilymisen ajallinen ulottuvuus. EU-sääntelyä asiassa on annettu, että työsuhteen molempien osapuolten riittävä suojelutaso pystytään takaamaan. 42 Esimerkiksi KKO 2007:65 ja KKO 2009:83
12
1.4.2 Liikkeenluovutusdirektiivit
Viimeisimpään liikkeenluovutusdirektiiviin 2001/23/EY on sisällytetty aiheesta aiemmin
annettu sääntely. Näistä ensimmäinen oli neuvoston direktiivi 77/187/ETY, joka turvasi
nimenomaan työntekijöiden oikeuksia liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä.
Säännöksen johdannon mukaan jäsenvaltioissa on eroja työntekijän suojan laajuudessa ja
näitä eroja tulee vähentää, koska ne vaikuttavat yhteismarkkinan toimintaan.43
TES:n määräysten jälkivaikusta koskien direktiivin kolmannessa artiklassa on määrätty,
että luovuttajan oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät luovutuksensaajalle ja tämän on
noudatettava kollektiivisopimuksen määräyksiä kuin niitä olisi sovellettu luovuttajaan,
kunnes kollektiivinen sopimus lakkaa olemasta voimassa taikka uusi kollektiivinen
sopimus tulee voimaan tai sitä aletaan soveltaa.44 Jäsenvaltiot voivat kuitenkin rajoittaa
tällaisten määräysten ja ehtojen noudattamisaikaa siten, että se on kuitenkin vähintään yksi
vuosi. Lisäksi työntekijän oikeutta lakisääteisen sosiaaliturvajärjestelmän tason ylittäviin
lisäeläkkeisiin tai työkyvyttömyysetuuksiin on rajoitettu.45
Direktiivin sanamuodosta voidaan päätellä, että myös EU-oikeudessa on alkuperäinen
ajatus ollut se, että voimassaolevan TES:n määräyksiä noudatetaan sen voimassaoloajan ja
myös sen jälkeen sopimuksettomana aikana, mikäli sopimukseton ajanjakso seuraa TES:n
päättymistä. Työehtojen heikentyminen TES:n määräajan päätyttyä on siis mahdollista,
eikä muuttumisopin kaltaista suojarakennelmaa ole.
Ensimmäistä liikkeenluovutusdirektiiviä on muutettu neuvoston direktiivillä 98/50/EY,
joka pääasiallisen sisältönsä puolesta pysyy edeltäjänsä linjoilla.46 Sen mukaan
luovutuksensaajan on noudatettava TES:n määräyksiä ja ehtoja sellaisina kuin luovuttaja
niitä noudatti, kunnes sopimus kumotaan, sen voimassaolo päättyy taikka uusi TES tulee
voimaan tai sitä aletaan noudattaa. Olennaisin muutos aikaisempaan siis koskee
kollektiivisopimuksen täsmentämistä työehtosopimukseksi, ja vanhan TES:n vaikutus voi
43 Direktiivillä ei kuitenkaan ole haluttu estää jäsenvaltiota soveltamasta tai antamasta säännöksiä, jotka ovat työntekijälle edullisempia kuin mistä direktiivissä on säädetty. 77/187/ETY, Artikla 744 77/187/ETY Artikla 3 kohdat 1 ja 245 77/187/ETY Artikla 3 kohta 346 Siinä on kuintekin huomioitu yhteisön sosiaalisen peruskirjan hyväksyminen ja sen asettamat edellytykset työntekijöiden elintason ja työolosuhteiden parantumiseen.
13
päättyä myös sen kumoamiseen, mikä edellyttänee sopimusosapuolten sopimista.47 48
Viimeisimmässä neuvoston direktiivissä 2001/23/EY on kodifioitu aikaisemmat muutokset
samaan säädökseen, ja sen säätämistarkoitus sekä jälkivaikutussäännökset pysyvät
aikaisempiin nähden samoina. Direktiivissä on kuitenkin todettu, ettei sillä ole vaikutusta
kansalliseen lainsäädäntöön työsopimuksen tai työsuhteen määritelmän osalta.49
1.4.3 Keskeinen ratkaisukäytäntö
Edellä esitettyjen direktiivien kolmannen artiklan jälkivaikutussäännöstä on tarkemmin
määritelty ainakin EUT:n ratkaisukäytännössä. Werhof-tapauksessa50 oli kysymys sekä
liikkeenluovutusdirektiivin että Saksan kansallisen lainsäädännön soveltamisesta.
Tapauksessa liike oli luovutettu työnantajalle, joka ei ollut aikaisempaan
työehtosopimukseen osallinen tai sidottu.51
Tuomioistuin muistutti osapuolten tahdonautonomiasta, kun kyse oli järjestäytymättömistä
sopimusosapuolista, mutta myös liikkeenluovutusdirektiivin säännösten pakottavuudesta.
Pakottavuutta ei kuitenkaan voitu tulkita sanamuotoa laajemmin. Direktiivin 3. artiklan 1.
kohtaa tulkittaessa lausekkeella, jossa viitataan työehtosopimukseen, ei voi olla laajempaa
ulottuvuutta kuin työehtosopimuksella, johon siinä viitataan.52
Toisaalta työsuhteen ehdot, joita säädellään tällä työehtosopimuksella, ovat voimassa vain
47 Jälkivaikutuksen ulottumista on entisestään rajattu siten, ettei työntekijän oikeutta suojata sosiaaliturvajärjestelmään kuulumattomiin, yhtiön tai saman toimialan yhtiöiden yhteisen lisäeläkejärjestelmän mukaisiin vanhuus-, työkyvyttömyys- tai perhe-etuuksiin, mutta jäsenvaltiot voivat päätöksellään tästä pääsäännöstä poiketa. 98/50/EY Artikla 3 kohta 4a 48 TSL:n muutoksen esitöissä eläketurva on EU:n jäsenvaltioissa jaettu pakolliseen lakisääteiseen turvaan, täydentävään ammatilliseen turvaan ja muuhun turvaan. Täydentävää ammatillista turvaa voidaan kuitenkin säännellä myös lainsäädännöllä ja lakisääteisen pakollisen eläketurvan ollessa alhainen, kasvaa ammatillisen suojan merkitys. Suomessa muista jäsenvaltioista poiketen pakollisen lakisääteisen eläketurvan osuus on kuitenkin merkittävä, eikä ammatilliselle eläketurvalle olisi välttämättä annettava vastaavaa suojaa. HE 97/2002 vp. s.249 2001/23/EY Artikla 2 kohta 250 C-499/0451 Direktiivin ja kansallisen lain mukaisesti entisiä työehtoja sovellettiin työsuhteessa edelleen, kunnes ne määräajan jälkeen korvattiin työsopimuksen liitännäisellä sopimuksella. Noin kaksi ja puoli vuotta liikkeeenluovutuksen jälkeen entisen TES:n osapuolet tekivät uuden TES:n paremmilla palkkaeduilla. Aikaisemmin luovutettu työntekijä vaati, että uuden TES:n mukaisia palkan korotuksia oli noudatettava myös hänen työsuhteeseensa. Kantaja esitti, että direktiivin kolmannen artiklan 1. kohdan lauseke tietyllä alalla sovellettavista työehtosopimuksista on dynaaminen siten, että siinä viitataan myös yrityksen luovutuksen jälkeen tehtäviin työehtosopimuksiin.52 C-499/04 perustelut kohta 28
14
sen irtisanomis- tai päättymispäivään asti, tai siihen asti, kunnes toinen työehtosopimus
tulee voimaan taikka toista työehtosopimusta aletaan soveltaa. Näin ollen direktiivistä ei
mitenkään ilmene, että yhteisön lainsäätäjä olisi edellyttänyt, että työsuhteen ehtoja
muutetaan myöhemmin soveltamalla luovutuksen jälkeen tehtyä uutta työehtosopimusta. 53
Vaikka direktiivi suojelee työntekijän etuja, ei tuomioistuimen mukaan voida
luovutuksensaajan etuja jättää täysin huomiotta. Työnantajalla on esimerkiksi oikeus olla
järjestäytymätön.54 Näin ollen EUT päätyi siihen, että 3. artiklan 1. kohdan lauseketta
sovellettavista työehdoista on tulkittava staattisesti siten, ettei luovutuksen aikaan voimassa
ollutta TES:sta seuranneet TES:t tule luovutuksensaajaa sitoviksi.
Tapauksessa Gewerkschaftsbund tuli sovellettavaksi direktiivin lisäksi Itävallan
lainsäädäntö, jossa oli säädetty TES:n ehtojen soveltamisesta myös sopimuksettomana
aikana sekä liikkeenluovutuksen yhteydessä.55
EUT totesi, että liikkeenluovutusdirektiivin tarkoitus ei ole asettaa yhdenmukaista suojelun
tasoa Unionin alueella yhteisten kriteerien perusteella. Direktiivin tarkoitus ei ole
myöskään sinänsä työehtosopimuksen jatkaminen, vaan tällaisen sopimuksen määräysten
ja ehtojen soveltamisen jatkaminen. Näin ollen direktiivin 3. artiklan 3. kohdan edellytys
TES:n ehtojen noudattamisesta on ratkaisevaa, ei näiden ehtojen voimassaolon alkuperä.56
Ylipäätään työehtosopimuksella sovitut työnteon ehdot kuuluvat lähtökohtaisesti
liikkeenluovutusdirektiivin alaan, eikä niiden merkitystä poista se, että niitä sovellettaisiin
jälkivaikutussäännön nojalla.57 Jälkivaikutussäännön tarkoitus on työntekijöiden edun
vuoksi estää työsuhteita koskevien työehtosopimusoikeudellisten määräysten äkillinen
53 C-499/04 perustelut kohta 2954 C-499/04 perustelut kohdat 31 ja 3355 Emoyhtiö oli kuluja säästääkseen siirtänyt työntekijöitään työskentelemään tytäryhtiöönsä sen huonomman TES:n piiriin. Samassa yhteydessä työnantaja oli irtisanonut emoyhtiön TES:n, minkä vuoksi taas työntekijäyhdistys oli irtisanonut tytäryhtiön TES:n. Työnantajan mukaan luovutuksensaajan ei ole noudatettava emoyhtiön TES:sta, joka on irtisanottu tai jonka voimassaolo on päättynyt liikkeenluovutukseen, koska vain itse TES:lla voi olla jälkivaikutus. Näin olleen luovutettuihin työntekijöihin voitiin soveltaa tytäryhtiön TES:sta. Vastaavasti työntekijäyhdistys katsoi, ettei tytäryhtiö ole enää minkään voimassaolevan TES:n alainen, ja kaikkiin siirtyneisiin työntekijöihin on edelleen sovellettava emoyhtiön irtisanottua TES:sta. Perusteena tälle oli jo yksistään kansallisen lain jälkivaikutussäännös. Tapauksessa epäselvää oli, oliko irtisanottua TES:sta pidettävä liikkeenluovutusdirektiivin tarkoittamana työsuhteen ehtona (2001/23/EY Artikla 3 kohta 3). C-328/1356 C-328/13 perustelun kohdat 27 ja 2857 C-328/13 perustelun kohta 30
15
päättyminen.
EUT kuitenkin korosti jälkivaikutussäännön rajallisuutta siten, että päättyneen TES:n
oikeusvaikutukset pysyvät voimassa vain työsuhteissa, joita TES koski välittömästi ennen
sen irtisanomista, ja niitä sovelletaan, kunnes näihin työsuhteisiin aletaan soveltaa uutta
työehtosopimusta taikka työntekijöiden kanssa tehdään erillissopimus.
Tuomioistuin tuli siihen tulokseen, että liikkeenluovutusdirektiivin 3. artiklan 3. kohdan
tarkoittamat ”työehtosopimuksen määräykset ja ehdot” tarkoittavat sellaisia TES:lla
määrättyjä työehtoja, joilla on jäsenvaltion oikeuden nojalla jälkivaikutus työsuhteisiin.
Julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksissa asioista C-680/15 ja C-681/15 kysymys oli
kysymyksenasettelultaan pitkälti Werhof-tapauksen kaltainen ja koski niin ikään direktiivin
lisäksi Saksan lainsäädäntöä.
Tapauksessa kuitenkin täsmennetään liikkeenluovutusdirektiivin kolmannen artiklan
olemusta siten, että se pitää sisällään kaksi pääsääntöä. Yleissääntönä se, että
luovutushetkellä voimassaolevien työsopimuksesta johtuvien oikeuksien ja
velvollisuuksien on siirryttävä luovutuksen saajalle.58 Tällaiset oikeudet ja velvollisuudet
voivat perustua myös TES:n voimassaolon päätyttyä sen jälkivaikutukseen.59 Toiseksi,
luovutuksen yhteydessä noudatettavien työehtojen ajallinen ulottuvuus on rajoitettu.
Sovellettavien työehtosopimuksen ehtojen kannalta ei ole merkitystä sillä, onko niiden
noudattamisesta sovittu työsopimuksessa vai ovatko ne tulleet noudatettavaksi muusta
syystä.60
58 C-680/15 perustelut kohta 7259 C-680/15 perustelut kohta 8560 C-680/15 perustelut kohta 84
16
2. TYÖSUHTEEN SISÄLTÖ
2.1 Työoikeus itsenäisenä tieteenalana
Sipilä on merkittäviltä osin vaikuttanut siihen, että työoikeus on 1940-luvulla tunnustettu
omaksi oikeudenalakseen. Tuolloin hän esimerkiksi kehitti myöhemmin
perussuhdeteoriaksi nimetyn tieteisopin. Sipilän mukaan työoikeus on kaikkien työsuhdetta
koskevien ja siihen asiallisesti liittyvien oikeusnormien kokonaisuus ja käsitteiden
määrittelyllä päästään siihen, mitä normeja siihen katsotaan kuuluvaksi.
Itsenäisestä tieteenalasta työoikeudessa taas on kysymys, kun sillä tarkoitetaan tietyn
käsitteellisen kokonaisuuden ja sen osien järjestelmällistä tutkimista ja esittämistä.61 Niinpä
Sipilän perussuhdeteoria pitää sisällään nykyisen työoikeuden käsitejaon. Työsuhde on
tämän jaon mukaan Suomen työoikeuden peruskäsite, jonka voidaan sanoa sisältävän koko
työoikeuden rajankäynnin muita säännöstöjä vastaan.62 Työsuhde ja työsopimus on
teoriassa eritelty ja ne liittyvät läheisesti toisiinsa vain silloin, kun työsuhde perustuu
työsopimukselle.63 Perussuhdeteoria puolestaan sai nimensä siitä, kun Sipilä nimitti
työsuhdetta työoikeudelliseksi perussuhteeksi.64 Teorian tavoiteena on ollut muodostaa
käsite, joka tunnusmerkistönä peittäisi kaikkien työoikeuden normien soveltamisalan,
kuten jäljempänä selviää. Tässä tutkielmassa jälkivaikutuksen arvioinin kannalta
merkityksellistä on yksistään perussuhdeteorian käsitemäärittelyt.
2.1.1 Arvo Sipilän perussuhdeteoria
Sipilän teoria yksikertaistettuna pitää sisällään ajatuksen siitä, että kaikkien
työoikeudellisten lakien henkilöllinen tai asiallinen soveltamisala on lähtökohtaisesti sama.
Näin ollen jos kyseessä on työsuhde, siihen sovelletaan kaikkea työlainsäädäntöä, ellei
asianomaisessa työlaissa ole erikseen muuta säädetty.65 Jaana Paanetoja on
väitöskirjatutkimuksessaan tarkastellut työoikeuden piiriin kuuluvan työsuhteisen työn ja
sen ulkopuolelle jäävän työtoiminnan välistä rajankäyntiä pääasiallisena kysymyksenään
61 Sipilä, Arvo: Suomen työoikeus 1, Helsinki 1946, s. 3 ja 562 Sipilä, Arvo: Suomen työoikeuden käsite ja järjestelmä sekä suhde sosiaaliseen lainsäädäntöön, Helsinki 1938, s. 20463 Sipilä, Helsinki 1946, s. 5064 Vuorio, Turku 1955, s. 3965 Paanetoja, työoikeus tutuksi, Helsinki 2002, s. 14
17
se, millainen työ on tai tulisi olla työoikeudellisen suojan kohteena.66 Hänen mukaansa
työntekijäaseman ja siten myös työsuhteen määrittäminen on kaksivaiheinen prosessi, jossa
ensin käydään läpi työsuhteen perustunnusmerkkien täyttyminen. Mikäli ne täyttyvät,
siirrytään kokonaisarviointiin vain, jos on epäilys, ettei osapuoli ole työoikeudellisen
suojan tarpeessa. Paanetoja hylkää perussuhde- ja ristikkoteorian ja toteaa, että työsuhdetta
koskevat kysymykset voidaan ratkaista lakien soveltamisalan mukaan.67 Käytännön
esimerkki soveltamisalaan perustuvasta arvioinnista on se, että työsopimuslaki68 on
työoikeuden yleislaki, mutta merityösopimuslaki on merenkulun erityislaki, jota
sovelletaan työsopimussuhteessa suomalaisella aluksella tehtyyn työhön TSL:n sijaan.69
Kairinen on vastaväittäjänä kiinnittänyt huomiota siihen, että nykyisen työsopimuslain
esitöiden mukaan kaikissa työoikeuden normien kiperissä soveltamisalatapauksissa on
mahdollista turvautua kokonaisarviointiin työsuhteen olemassaolon päättelemiseksi.
Perussuhde- ja ristikkoteorian hylkäämisestä Kairinen kuitenkin toteaa, että yksistään
soveltamisalasäännöksien tulkinnasta saattaa seurata oikeudellinen sekamelska.70 Tiukasti
lain soveltamisalaopin mukaisesti ajateltaessa joudutaan muuttumisopin kautta selittämään
se tapa, jolla kollektiivisen TES:n normimääräykset vaikuttavat työsopimuksiin.71 Näin
ollen Sipilän ja Vuorion teorioita voidaan pitää nykypäivänäkin soveltamiskelpoisina, eikä
Paanetojan esittämää näkemystä teorioiden tarpeettomuudesta voida pitää yksimielisenä.
Marjo Ylhäisen mukaan perussuhdeteorian ajallisella ulottuvuudella tarkoitetaan sitä, että
työlainsäädäntöä sovelletaan työsuhteen aikana ja vain silloin. Perussuhdeteorian avulla on
työoikeudessa vastattu yhteiskunnan taloudelliseen ja sosiaaliseen muutokseen, mutta
siihen on myös kohdistettu paljon kritiikkiä sen ajallisen ulottuvuuden ja tosiasiallisen
todentamattomuuden vuoksi.72 Tästä huolimatta perussuhdeteorian mukaiset käsitteet
elävät oikeuskirjallisuudessa vahvasti ja esimerkiksi työsopimuslain hallituksen esityksen
66 Tutkimustuloksen mukaan työlakien säännösten soveltamiseen ratkaisevasti vaikuttavan työsuhteen syntyminen ratkaistaan yksinomaan työsopimuslain 1 luvun 1 §:n 1 momenttia tarkastelemalla riippumatta työskentelyalasta. Paanetoja, Jaana: Työsuhteista työtä vai työtoimintaa, Edilex julkaisu 2013 s. 438 - 43967 Paanetoja, Edilex 2013, s. 44068 Työsopimuslaki (TSL, 55/2001)69 Merityösopimuslaki (MeriTSL, 756/2011)70 Kairinen, Martti: Vastaväittäjän lausunto Jaana Paanetojan väitöskirjatutkimuksesta ”Työsuhteista työtä vai työtoimintaa?”, Oikeus 2013/4, s. 44471 Kairinen, Lakimies 2/1998, s. 20272 Ylhäinen, Marjo: Työoikeuden kentällä, Asiantuntija-artikkeli Oikeus 2005/2, s. 124 - 125
18
sanamuotoon on puututtu ilmeisenä virheenä, koska se ei noudata edellä esitettyä
käsitejakoa.73 Kairinen myöntää, että perussuhdeteorian perusväitettä työsuhteen käsitteen
avulla määräytyvästä soveltamisalalähtökohdasta ei voida todentaa, mutta toteaa ettei
muilla kilpailevilla teorioilla välttämättä ole sen vahvempaa tukea. Näin ollen kysymys
tosiasiallisesta totuudesta ei teorian kohdalla ole vättämättä edes mielekäs, vaan se on
pyrkimys selittää olemassaoleva oikeudellinen ilmiö.74
2.1.2 Jorma Vuorion näkemys Sipilän teoriasta
Vuorio piti 50-luvulla valmistuneessa väitöskirjassaan Sipilän sittemmin
perussuhdeteoriaksi nimetyn teorian kehittymistä mielenkiintoisena, sillä se merkitsi
kriittistä ja eron tekevää asennetta johtavaan mannermaiseen doktriiniin.75 Mannermaisella
doktriinilla Vuorio viitannee samaan perinteeseen, jota Kairinen käsittelee roomalais-
germaanisena järjestelmänä.76 Järjestelmässä vallitsevana on perustuslakien ja
perusoikeuksien merkittävä asema, järjestäytymisaste on alhaisempi ja oikeuskäytännön
merkitys vähäinen. Järjestelmä on ollut yleisesti käytössä manner-Euroopassa eli
käytännössä Saksan ja Hollannin eteläpuolella.77 Suomi taas on lukeutunut pohjoismaiseen
malliin, jossa muun muassa järjestäytymisaste on korkea ja työehtosopimusten rooli
merkittävä. Pohjoismaille on edelleen leimallista järjestösopimiseen ja työehtosopimuksiin
perustuva työmarkkinoiden sääntely, jossa sopimuksen voimassaolo takaa työrauhan.
Manner-Euroopassa hallitukset ovat aktiivisesti mukana työmarkkinaneuvotteluissa ja
sopimusten voimassaollessa työrauhan katsotaan koskevan vain TES:lla säädeltyjä
seikkoja, ei muita työsuhteesta johtuvia riitaisuuksia.78
Sipilän teoria lähti puhtaudesta siten, että työoikeus on määriteltävä niin, että se on
riippumaton sosiaalipolitiikasta.79 Näin ollen siitä tulisi erottaa mm. työntekijöiden
suojeluaatteet.80 Viime vuosisadan alkupuoliskolla kotimainen oikeusajattelu oli pohjannut
73 Tiitinen – Kröger, Helsinki 2012, s. 782 alaviite 6774 Kairinen, Lakimies 2/1998, s. 19775 Vuorio, Turku 1955, s. 3776 Kuten aikaisemmin on todettu, myös jälkivaikutus on tullut tästä mannermaisesta doktriinista. 77 Kairinen, Turku 1991, s. 7978 Bruun, Niklas – Mikkola, Matti – Muona, Marianne: Selvitys eurooppalaisista työrauhajärjestelmistä,
Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja 20/2011, s. 14 ja 1779 Sipilä, Helsinki 1938, s. 10 – 11, 48 – 49 ja 72 sekä Sipilä, Helsinki 1946, s. 880 Paanetoja pitää väitöskirjassaan tätä erottelua ansiokkaana, mutta nykypäivänä tarpeettomana. Paanetoja, Edilex julkaisu 2013, s. 439
19
pitkälti ulkomaiseen oikeustieteeseen, eikä ollut kaikkien keskusteluun osallistujien
puolesta niinkään tieteellistä kuin nykyään. Kuten Vuorio toisen aikalaisensa teoksesta
toteaa, ”hän lienee nähnyt työ- ja työehtosopimuksen samana asiakompleksina”. Juuri tästä
näkökulmasta Vuorio on selkeästi mielissään Sipilän tieteellisestä objektiivisuudesta, jossa
hän Suomen oikeuden legaalisista määritelmistä muodostaa mm. työsuhteen käsitteen.81
2.2 Työsuhteen yleiset tunnusmerkit
Tiitinen ja Kröger ovat luetelleet teoksessaan työsuhteen perustunnusmerkit, jotka saavat
sisältönsä TSL:n 1:1.1:stä.82 Näitä tunnusmerkkejä ovat:
1. Sopimustunnusmerkki (on olemassa sopimus työn tekemisestä)
2. Työntekemistunnusmerkki (tt sitoutuu tekemään työtä)
3. Vastikkeellisuustunnusmerkki (ta sitoutuu maksamaan palkkaa tai vastiketta)
4. Direktiotunnusmerkki (ta:lla oikeus johtaa ja valvoa työtä)
Myös Tiitinen ja Kröger tarkastelevat työsuhdetta työsopimussuhteesta erillisenä
rakennelmana perussuhdeteoriaan viittaavalla tavalla.83 Sopimuksen olemassaolon
tärkeyttä työsuhteessa on korostettu, mutta sen muoto on jätetty vapaasti sovittavaksi. Näin
ollen työsuhteen perusteena oleva sopimus voi olla kirjallinen, suullinen tai hiljaisen
hyväksynnän kautta syntynyt eli konkludenttinen.84 Työsuhteen tunnusmerkkien
täyttymistä on oikeuskäytännössä arvioitu ainakin seuraavassa tapauksessa.
Korkeimman oikeuden tapauksessa KKO 1987:4 pesäpalloliitto oli määrännyt tuomarin
pesäpallo-otteluun ottelun järjestävän seuran pyynnöstä. Tuomari oli loukkaantunut ottelun
kestäessä ja hakenut vakuutuskorvausta ottelun järjestäneen seuran työntekijöilleen
hankkimasta vakuutuksesta. Myöhemmin vakuutuskorvaus evättiin, koska seuralla ja
loukkaantuneella tuomarilla ei ollut työsuhdetta, jonka perusteella korvausta työntekijälle
81 Vuorio, Turku 1955, s. 36 - 3882 Tiitinen – Kröger, Helsinki 2012, s. 983 Tiitinen – Kröger, Helsinki 2012, s. 3884 TSL 1:3.1 sekä TSL 10:1 ja 3 Vaikka sopimussuhde edellä esitetyn mukaisesti edellyttää sopimista, työsopimuslakia sovelletaan myös sopimussuhteessa, jota rasittaa oikeustoimilain mukainen pätemättömyysperuste. Tällaisessa tilanteessa työsopimus pysyy voimassa työntekijän irtisanomisenvaraisena, mutta mikäli vain työsopimuksen yksittäinen ehto on pätemätön, on kyseinen ehto mitätön, mutta sopimus pysyy muilta osin voimassa.
20
olisi voinut hakea. Tapauksen perusteluissa merkitystä ei ollut sillä, että seura oli maksanut
työstä palkkaa tuomarille, vaan ratkaisevaa oli se, ettei osapuolilla keskenään ollut
sopimusta työn tekemisestä. Sopimus oli tosiasiassa syntynyt tuomarin ja pesäpalloliiton
välille.
2.2.1 Työsopimussuhteen ja työsuhteen erottaminen
Vuorio katsoi, että työsuhteella tarkoitetaan pysyvää suhdetta, joka on voimassa niin kauan
kuin työssäolo jatkuu. Näin ollen se liittyy tosiasialliseen työssä olemiseen ja alkaakin
vasta työhön ryhtymisestä eikä välttämättä sopimuksenteosta, ellei työskentelyä aloiteta
heti.85
Direktio-subordinaatiosuhteella Vuorio pyrki kuvaamaan sitä, että työoikeuden
soveltamisalalla työsuhteen tunnusmerkistön ja muun työtä koskevien sopimustyyppien
välisessä suhteessa on kysymys kaksista työ- tai siviilioikeuden normeista, jotka eivät sulje
toisiaan pois.86 Samassa työsuhteessa voi siis olla rinnakkaisia sopimusakteja
samanaikaisesti voimassa. Tutkielman myöhempää osaa ajatellen mainittakoon, että
rinnakkaisvaikutusta muistuttavasta rakennelmasta on kysymys myös TES:n määräysten
oikeusvaikutusten perustelemisessa sopimuksettomassa tilassa.87
Työsopimuslain esitöissä annetun kuvauksen mukaan työsopimuslakia on edelleen
sovellettava sopimukseen, jolla työntekijä sitoutuu tekemään henkilökohtaisesti työtä
työnantajan lukuun palkkaa tai muuta vastiketta vastaan työnantajan johdon ja valvonnan
alaisena. Tästä huolimatta työsuhteissa sovellettavat vähimmäistyöehdot määräytyisivät
edelleen yleisitovan työehtosopimuksen mukaan.88 Tämä lainsäätäjän näkemys
havainnollistaa työsuhteessa samanaikaisesti rinnakkain vaikuttavien säännöstyslähteiden
vaikutusta.89
85 Vuorio, Turku 1955, s. 15586 Vuorio, Turku 1955, s. 45 - 4687 Työsuhdetta säänneelleen normilähteen määräajan päättyessä, voivat siinä olleet määräykset saada jälkeenpäin tukea toisesta jäljelle jääneestä normilähteestä, mikäli työsuhde ylipäätään on vielä olemassa. 88 HE 157/2000 vp. s. 189 Edelleen esitöissä todetaan yleisiä säännöksiä koskien, että työsopimussuhde ja työsuhde ovat keskeisiä käsitteitä mutta niistä ole säädöksiä TSL:ssa. Työsopimussuhteen on katsottu syntyvän työsopimuksen solmimisella. Työsuhteella on puolestaan samat tunnusmerkit kuin työsopimuksella, mutta se syntyy vasta kun työtä ryhdytään tekemään ensimmäisen kerran. HE 157/2000 vp. s.3
21
Työsuhteen ehtojen määräytymisen haaste johtunee siitä, että työsuhdetta koskevia
säännöksiä ei ole yleensä vain yhdessä lähteessä, vaan sen sijaan lähteitä on useita.
Samasta asiasta voi olla säädettynä tai määrättynä laissa, työehtosopimuksessa ja
työsopimuksessa. Tässä mainittu luettelo ei ole tyhjentävä, vaan siihen oikeuskirjallisuuden
mukaan sisältyy noin kymmenen mahdollista lähdettä, jotka on asetettu hierarkiseen
etusijajärjestykseen edelleen oikeuskirjallisuuden kannanotoissa.90 Näkemys näiden
lähteiden sisällöstä ja etusijajärjestyksestä on melko yksimielinen. Työsuhteella terminä
voi kuitenkin olla kahtalainen merkitys. Ylhäinen on Vuorioon viitaten todennut sen olevan
sisällöllisesti tyhjä käsite, joka määritellään edellä lueteltujen normilähteiden avulla.
Vaihtoehtoisesti sitä voidaan pitää käsitteenä, jolla on puhtaasti systemaattinen tehtävä,
jolloin viitataan Bourdieun oikeuden kenttäteoriaan ja käsitteen käyttämiseen
analyysivälineenä.91 Tutkielmassa työsuhdetta tarkastellaan käsitteenä, joka määritellään
sen normilähteiden avulla.
2.2.2 Työsopimussuhteen ja työsuhteen erottaminen oikeuskäytännössä
Vaikka perussuhdeteorian mukainen käsitejako ei hallitse argumentaatiota tänä päivänä,
siihen viitataan työoikeuden kirjallisuudessa poikkeuksetta. Kairisen mukaan teoria
voidaan ymmärtää väitteiden ja käsitemääritysten kokonaisuudeksi, josta tämän tutkielman
kannalta merkityksellistä ovat yksistään käsitemäärittelyt.92 Näissä määrittelyissä
työsopimussuhde erotetaan työsuhteesta. Työsopimussuhde alkaa työsopimuksen
tekemisestä ja pitää sisällään työsopimuksen sisällön. Tämä suhde saa yläkategoriakseen
työsuhteen käsitteen siinä vaiheessa, kun varsinainen työteko aloitetaan työsopimuksen
mukaisessa tehtävässä.93 Toisin kuin työsopimussuhde, työsuhteen sisältö voi koostua
useista normilähteistä.
Perussuhdeteorian ajallisen ulottuvuuden mukaan työoikeuden normeja aletaan soveltaa
vasta siitä hetkestä alkaen, kun henkilö varsinaisesti aloittaa työnsä. Tiivistetysti
perussuhteen ajatus on, että kaikki työoikeuden normit yleensä soveltuvat silloin, kun
90 Vuorio, Turku 1955, 422. Bruun – von Koskull, Helsinki 2012, s. 222. Tiitinen – Kröger, Helsinki 2012, s. 80491 Ylhäinen, Oikeus 2005/2, s. 12592 Kairinen, Turku 1991, s. 4293 Tätä käsitteiden keskinäistä suhdetta kuvaa piirros 1.
22
työsuhteen käsitteen tunnusmerkit toteutuvat, ei tätä ennen.94 Sipilä itse kuvaa käsitteiden
eroa seuraavasti:
Työsopimus eroaa työsuhteesta siinä, että se nimensä mukaisesti, tarkoittaa itse sopimusta,
kun taasen työsuhteella tarkoitetaan sitä oikeussuhdetta, joka syntyy sopimuksen täyttämisen
pääsuorituksen alkaessa eli silloin, kun työntekijä ryhtyy työhön. - - Työantaja puolestaan voi
aloittaa oman päävelvoitteensa täyttämisen tämän vielä merkitsemättä työsuhteen
alkamista.95
Perussuhdeteorian mukaisten käsitteiden välinen ero tulee vaihtelevasti esiin korkeimman
oikeuden käytännössä. Ratkaisussa KKO 1982 II 18 työsopimuksessa tarkoitettu työ oli
sovittu alkavaksi 1.3.1980. Työnantajan jouduttua sitä ennen konkurssiin oli
konkurssihallinto irtisanonut työsopimuksen päättymään 4.2.1980. Koska työsopimus oli
irtisanomisen johdosta päättynyt jo ennen työn sovittua alkamisajankohtaa (työsuhde ei
ollut alkanut), konkurssipesä vapautettiin irtisanomisajan palkan maksuvelvollisuudesta.
Alemmissa oikeusasteissa todettiin käsite-eron kannalta merkityksellisesti, että työntekijät
eivät olleet työsuhteessa tai enää edes työsopimussuhteessa konkurssipesään 1.- 31.3.1980.
Korkein oikeus totesi, että kun työsopimus irtisanomisen johdosta oli lakannut jo ennen
sovittua työn alkamisajankohtaa, työntekijöillä ei ollut oikeutta saada palkkaa
irtisanomisajalta.
Puolestaan ratkaisu KKO 2015:41 koski työsyrjintärikosta. Tapauksessa henkilön
johtajasopimus oli allekirjoitettu 1.9.2008, minkä perusteella työnteko oli tarkoitus aloittaa
15.12.2008. Myöhemmin työnantajalle selvinneiden seikkojen perusteella tehty sopimus
oli purettu 1.10.2008. Merkityksellistä asiassa oli yksityisyyden suoja, yhdenvertaisuus ja
syrjintä työelämässä. Eri oikeusasteiden argumentoinnista voidaan kuitenkin myös arvioida
suhtautumista perussuhdeteoriaan. Tapauksessa käräjäoikeuden ja hovioikeuden
perusteluissa toistuvasti todetaan työsuhteen tulleen puretuksi. Siitä voitaneen päätellä, että
työsopimussuhteen ja työsuhteen käsitteellistä eroa ja toisaalta niiden oikeusvaikutusten
eroa ei tässä tapauksessa pohdittu. Korkein oikeus ei omassa argumentoinnissaan ole
muutoin käyttänyt työsuhde-termiä, mutta syyksiluettavuuden osalta se toteaa, että
94 Myös työoikeudellisten säädösten soveltamisalaongelmat saadaan ratkaistua yhtä aikaa tarkastelemalla työsuhteen tunnusmerkistöä. Kairinen, Turku 1991, s. 4495 Sipilä, Helsinki 1946, s. 50
23
”Työsuhteen tosiasiallinen päättäminen on tapahtunut 29.9.2008 ja työsuhde on purettu
1.10.2008”. Näin ollen perussuhdeteorialla ja sen käsitejaolla ei välttämättä ole
käytännössä jalansijaa, vaikka käsitejaosta oikeuskirjallisuudessa on esitetty melko
yhdensuuntaisia näkemyksiä.
TSL:a sen soveltamisalan (1:1.1) mukaan sovelletaan jo sopimukseen, jolla työntekijä
sitoutuu tekemään työtä työnantajan lukuun tämän direktiovallan alla palkkaa vastaan.
Näin ollen työoikeuden normeista TSL soveltuu jo työsopimussuhteen ollessa voimassa,
vaikka varsinaista työsuhdetta ei vielä olisi muodostunut ja sen soveltaminen on
indispositiivista työsuhteen vähimmäisehtoja koskien. TSL:n oheen muut normilähteet
tulevat siis noudatettavaksi vasta työsuhteen muodostumisen myötä.
Edellä on käsitelty työsuhteelle asetettuja edellytyksiä ja sen erottamista
työsopimussuhteesta.96 Työsuhteen säännöstyslähteiden kerroksellisuus on keskeistä
myöhemmin käsiteltävän Vuorion teorian taustalla ja tämän kerroksellisuuden
havainnoinnin mahdollistaa nimenomaan työsopimussuhteen ja työsuhteen käsitteellinen
erottaminen.97
2.3 Yhteenveto
Suomen työoikeus on saanut oikeudenala-aseman toisen maailman sodan jälkeen Sipilän
kehittämän perussuhdeteorian ja siinä työoikeudelle kehittämän identiteetin kautta.
Perustana tälle identiteetille on ollut kattava käsitemäärittely, joka on tehnyt eron siihen
asti Suomessa noudatettuun työoikeuteen. Sipilän mukaan samaa käsitemäärittelyä tulee
systemaattisesti noudattaa läpi tieteenalan.
Työsopimussuhteen perustana on työntekijän ja työnantajan välinen työsopimus, johon
sovelletaan lähtökohtaisena peruslainsäädäntönä TSL:a. Tästä työsopimuksesta erillisenä
ilmiönä on varsinainen työsuhde, joka alkaa aiotun työnteon alkaessa. Toisin kuin
työsopimukseen, työsuhteeseen voivat tulla sovellettavaksi useat työoikeuden normit kuten
työehtosopimus, pakottava työlainsäädäntö, työohjeet ja työnantajan käskyt. Näitä
96 Työsopimussuhde perustuu osapuolten väliseen sopimukseen, mutta työsuhteen ehdot voivat määräytyä eri säännöstyslähteistä käsin. 97 Jatkoa ajatellen on hyvä huomata, että toisin kuin työsopimuksesta, työehtosopimuksen muodosta on laissa nimenomaisesti määrätty.
24
työsuhteeseen vaikuttavia normi- tai määräyslähteitä on oikeuskirjallisuudessa tunnistettu
kymmenkunta.
Tämän tutkielman aihe ei ole työsopimusoikeudellinen, vaan käsittelee työehtosopimuslain
tarkoittaman työehtosopimuksen määräyksen jälkivaikutusta. Sen vuoksi tämän luvun
käsitemäärittelyn jälkeen ei ole tarkoituksenmukaista käsitellä perussuhdeteoriaa enempää,
vaan keskittyä työsuhteessa sovellettaviin säännöstyslähteisiin. Vaikka tässä tutkielmassa
työehtosopimusoikeus ja työsopimusoikeus erotellaan toisistaan, on syytä korostaa, että
jaottelu on sikäli keinotekoinen, että käytännössä ne nivoutuvat työsuhteen normisisällössä
yhdeksi kokonaisuudeksi.
25
3. TYÖEHTOSOPIMUS
3.1 Työsehtosopimuslaki
Työsopimuksien tapaan myös työehtosopimuksista on säädetty omassa
työehtosopimuslaissa (myöhemmin TEhtoL).98 Laki on lyhykäinen ja pitää sisällään
säännökset muun muassa työehtosopimuksen säännöstämiskompetenssista, sopimuksen
kirjallisesta määrämuodosta, irtisanomisesta ja sopimukseen sidotuista osapuolista.
Työehtosopimuksen tahallisesta rikkomisesta on molemmille osapuolille säädetty
sanktiona sopimussakkoluonteinen hyvityssakko. Mikäli sopimusrikkomus on ollut
olennainen, voidaan työehtosopimus julistaa heti purkautuneeksi.
TEhtoL on vuodelta 1946, ja sitä edeltänyt säädös oli vuoden 1924 työehtosopimuslaki. Jo
aikaisemmassa laissa työehtosopimuksen käsite miellettiin samalla tavoin kuin nykyisin
voimassaolevassa laissa, eli työehtosopimuksella sovitaan ehdoista, joita työsopimuksissa
ja työsuhteissa on muutoin noudatettava.99 Vuoden 1924 TEhtoL:n esitöissä on todettu, että
TES on oikeudelliselta luonteeltaan kaksipuolinen oikeustoimi, jonka ainakin
työntekijöiden puolelta on käsitettävä useampia henkilöitä. Oikeustoimena sitä ei
kuitenkaan voi verrata mihinkään ennestään tunnustettuun sopimuslajiin, vaan se on uusi
omalaatuinen oikeusinstituutti.100 101
Olennaisena säännöksenä laissa on työehtosopimuksen ja työsopimuksen keskinäisen
etusijan määrääminen. Säännöstä voidaan pitää myös työsopimusosapuolten välisenä
sopimusvapauden rajoituksena. Sen mukaan työsopimuksen ollessa edes osin ristiriidassa
noudatettavan työehtosopimuksen kanssa on työsopimus näiltä osin mitätön ja
työehtosopimuksen määräyksiä on noudatettava.102 Näin ollen työsopimusta voidaan pitää
työsuhteen perustana olevana sopimuksena, mutta työsuhteen ehdoista voidaan sopia
98 Työehtosopimuslaki (TEhtoL, 436/1946)99 Sarkko, Helsinki 1973, s. 11100 Lvk 1921:11, s. 27101 Vaikka edellä on listattu TEhtoL:n säännösten sisältöä, ei työehtosopimukselle ole laissa määrätty lainkaan pakollisia aihealueita, jotka sopimuksesta tulee löytyä. Repo, Helsinki 1996, s. 17. Työehtosopimukselle laissa annetun sisältövaatimuksen katsotaan tarkoittavan, että sopimuksessa on oltava ainakin yksi palvelussuhteen ehdoksi luonnehdittava määräys, joka koskee sopimukseen sidottuja. Tämän ehdon täyttyessä sopimus voidaan katsoa työehtosopimukseksi ja siihen soveltuvaa lainsäädäntöä noudattaa. Saloheimo, Helsinki 2012, s. 27 - 28102 TEhtoL 6 §
26
työsopimuksen ohessa noudatettavalla työehtosopimuksella.103 104 105
Vaikka TEhtoL:n etusijasäännös sinällään rajoittaa osapuolten sopimusvapautta, on sitä
pidetty nimenomaan työnantajaa velvoittavana säännöksenä, koska se suojaa työntekijän
työsuhteen vähimmäisehtoja. Suomessa ei työlainsäädännössä suoraan ole vähimmäistasoa
suojaavia säännöksiä esimerkiksi vähimmäispalkasta vaan se nojaa pohjoismaisen mallin
mukaisesti työehtosopimuksiin ja niillä sopimiseen.106
Työehtosopimuksen määräys voi saada oikeusvaikutuksen myös sopimuksettomassa
tilassa. Tätä yleistä jälkivaikutusta tarkastellaan neljännessä luvussa lähemmin ja tässä
luvussa keskitytään työehtosopimukseen. Sopimuksetonta tilaa ajatellen on
työehtosopimuksesta olennaista tietää, ketkä ovat silloin oikeusvaikutusten velvoittamia tai
voiko työehtosopimuksen oikeusvaikutukset omaava määräys syntyä muutoin kuin
nimenomaisesti työehtosopimuksessa siitä sopimalla. Näitä kysymyksiä koskien tässä
luvussa käsitellään ensin työehtosopimukseen sidottuisuutta ja tapoja, joilla TES:n
velvoittavuus voi muodostua. Tämän jälkeen esittelen tapoja, joilla työsuhteessa
noudatettava ehto voi muutoin muodostua kuin työehtosopimuksessa siitä sopimalla.
Tällaisia tapoja voivat mahdollisesti olla työpaikalla vakiintunut käytäntö, hiljainen
sopiminen taikka paikallinen sopiminen. Koska viitetyöehtosopimuksessa määrätyllä
paikallisella sopimisoikeudella on erilaiset vaikutukset silloin, kun työehtosopimukseen
sidottuisuus syntyy normaalisitovuuden eikä yleissitovuuden perusteella, käsittelen luvussa
lyhyesti myös näitä käsitteitä.
103 Järjestäytymättömien työnantajien ja yleissitovien työehtosopimusten osalta vastaava säännös on annettu TSL 2:7.2:ssä104 TyVM 13/2000, (yksityiskohtaiset perustelut TSL 2:7) Pelkästään säännösten etusijaperiaatteen noudattaminen ei riitä, vaan työntekijän etu on huomioitava edullisemmuusperiaatteen mukaisesti. Noudatetaan siis sitä ehtoa, joka on työntekijän kannalta suotuisampi. 105 Vaikka jokin työsopimuksen ehto mitätöityisi työehtosopimuksen etusijan vuoksi, katsotaan työsopimus muilta osin voimassaolevaksi TSL:n 10:3 mukaisesti.106 Sarkon mukaan työehtosopimukseen sidottuisuutta on tarkasteltava toisaalta TehtoL:n mukaan ja toisaalta TSL 17 §:n (nykyisen 2:7) mukaan. Sidottuisuudella hän tarkoittaa työehtosopimukseen sidottuja henkilöitä eikä siinä yhteydessä ole lainkaan kyse siitä, mitä kaikkia velvollisuuksia tai oikeuksia kullekin sidotulle syntyy. Sarkko, Helsinki 1973, s. 26. Tästä esimerkkinä pääperiaate, jonka mukaan valtakunnallisesta työehtosopimuksesta koituu ta:lle ja tt:lle oikeuksia ja velvollisuuksia, jos he ovat molemmat siihen sidottuja. Jos taas ta ei ole sitoutunut alalla yleissitovana pidettyyn työehtosopimukseen, hänelle koituu siitä vain velvollisuuksia. Repo, Helsinki 1996, s. 23.
27
3.1.1 Työehtosopimuksen osalliset ja siihen sidotut
TEhtoL:n mukaan sopimuksen osallisilla tarkoitetaan työehtosopimuksen tehneitä
sopimusosapuolia (2.1 ja 2.2 §) ja säännöksen kolmannen momentin mukaan osalliseksi
voi edellä mainitun lisäksi tulla myös työnantaja, työnantajien yhdistys tai työntekijöiden
yhdistys jälkeenpäin sopimukseen yhtymällä. Näiden lisäksi osalliseksi voi tulla myös
työnantaja, jolle siirtyvät toisen työnantajan vastuut ja velvollisuudet, ja tämä siirtävä
työnantaja on ollut osallisena sopimukseen.107
Osallisista erotetaan TEhtoL:n 4 §:ssä sidottuisuus. Työehtosopimukseen sidottuna voi olla
ilman, että olisi sopimuksen osallinen. Säännöksen lähtökohta on, että työnantajat ja
yhdistykset, jotka ovat sopimuksen tehneet tai siihen yhtyneet, ovat sidottuja (4.1 § kohta
1). Näiden edellä mainittujen lisäksi myös niiden alayhdistyksinä olevat rekisteröidyt
yhdistykset (4.1 § kohta 2) sekä näistä erilliset työnantajat ja työntekijät, jotka ovat
sopimuksen voimassaollessa olleet siihen sidotun yhdistyksen jäseniä ovat
työehtosopimukseen sidottuja (4.1 § kohta 3).108 Lisäksi säännös velvoittaa sidottua
työnantajaa soveltamaan kyseisen sopimuksen ehtoja myös työntekijään, jota sopimus ei
sido (4.2 §).
Edellä esitetyn mukaisesti TES voi tulla työsuhteessa noudatettavaksi sopimukseen
osallisuuden tai sidottuisuuden109 perusteella. Tämän normaalisitovuuden lisäksi TES:n
velvoittavuus voi muodostua yleissitovuudella, jonka edellytyksiä täsmennettiin TSL:n
muutoksella.110 Säännöksen mukaan työnantajan on järjestäytymättömyydestä huolimatta
noudatettava vähintään asianomaisella alalla edustettavana pidettävän TES:n määräyksiä
työsuhteen ehdoista ja työoloista, jotka koskevat tehtyä tai siihen rinnastettavaa työtä.
Toisin sanoen säännös koskee kaikkia työnantajia, jotka teettävät jossakin yleissitovaksi
työehtosopimukseksi vahvistetussa työehtosopimuksessa säännöstettyä työtä.111
Lopuksi voidaan todeta, että työehtosopimuksen sitova tai velvoittava vaikutus voi
107 TEhtoL 5§108 Tässä tapauksessa sopimukseen sidottu yhdistys ei ole riippuvainen siitä, minkä asteiseen yhdistykseen työantaja tai -tekijä on kuulunut. Sarkko, Helsinki 1973, s. 30109 Osallisuuden ja sidottuisuuden yhteisnimitys on normaalisitovuus.110 TSL:ssa on järjestäytymättömien työnantajien töissä olevien työntekijöiden suojaksi säädetty työsuhteessa noudatettavista vähimmäisehdoista. TSL 2:7 ja HE 157/2000 vp.111 Sarkko, Helsinki 1973, s. 37
28
muodostua ainakin kolmella eri tavalla ja sopimuksessa olevien määräysten oikeusvaikutus
voi ulottua huomattavasti varsinaisia sopijaosapuolia laajemmalle. Kuten
työehtosopimuksista on mainittu, ne asettavat oikeuksia ja velvollisuuksia
sopimussuhteeseen nähden myös kolmansille osapuolille, mikä on poikkeus
velvoiteoikeuden yleisistä periaatteista.112 Tämä kolmansien osapuolten velvoittavuus on
sellaisenaan pakottavaa.
3.1.2 Työehtosopimusten solmimistavat
Koska työehtosopimuksen määräysten oikeusvaikutusten ulottuvuus on laaja, on
TEhtoL:ssa nimenomaisesti säädetty sopimuskelpoisista osapuolista.113 Näitä ovat:
Työantajan puolelta
1. Yksittäinen työnantaja
2. Useampi työnantaja yhdessä
3. Rekisteröity työnantajain yhdistys
4. Useampi rekisteröity työnantajain yhdistys yhdessä.
Työntekijän puolelta
1. Yksittäinen työntekijäin rekisteröity yhdistys
2. Useampi työntekijäin rekisteröity yhdistys yhdessä
Laissa säädetyistä sopijaosapuolista johtuen sopimus voidaan tehdä käytännössä kahdella
vaihtoehtoisella tavalla, joko valtakunnallisesti tai yrityskohtaisesti sopien.
Valtakunnallisissa työehtosopimuksissa sopijaosapuolina ovat työnantajien ja
työntekijöiden keskusjärjestöt taikka liittotasolla valtakunnalliset työnantaja- ja
työntekijäliitot. Suurimmat keskusjärjestöt tällä hetkellä ovat työantajien puolelta EK ja
palkansaajien osalta SAK sekä toimihenkilöiden Toimihenkilöjärjestö STTK.
Martti Kairisen esityksen mukaan työehtojen sopimismekanismi on yleistyksen tasolla
kolmiportainen siten, että keskusjärjestötasolla määritellään yleispuitteet kuten TUPO.
112 Normivaikutuksella taas tarkoitetaan, että osallisten sopimat määräykset vaikuttavat ulkopuolisten, joskin sopijaosapuoliin jäsensuhteessa olevien oikeusasemaan. Saloheimo, Helsinki 2012, s. 91113 TEhtoL 1 §
29
Keskusjärjestösopimuksista kuitenkin todennäköisesti luovutaan nykyisten sopimusten
määräaikojen päättyessä.114 Valtakunnallisten liittojen tasolla sovitaan sopimusalakohtaiset
palkkataulukot, keskeiset työnteon ehdot ja työrauha. Paikallisen sopimisen varaan jää
tilanne-, ryhmä- ja yksilökohtaisesti kullekin kuuluvat edut ja mahdollisesti käytävät
yhteistoimintaneuvottelut. Työsopimukset ovat puhtaasti työntekijäkohtaiset
yksilötasolla.115 Mikäli sopimusmekanismia noudatetaan tällaisenaan, eivät keskusjärjestöt
tule lainkaan mahdolliseen työehtosopimukseen sidotuiksi ja liittotason sopimusten
merkitys kasvaa tulevaisuudessa.116
Liittotason työehtosopimusten ulottuvuus ja yksityiskohtaisuus vaihtelevat, mutta
perinteisestikin ne ovat olleet kaikkein merkityksellisimpiä.117 Syy tähän on se, että
valtakunnallisilla sopijaosapuolilla on mahdollisuus semidispositiivisten lainsäännösten
kohdalla tarvittaessa poiketa laissa säädetystä. Näin on esimerkiksi työaikalain118 40 §:n
kohdalla, mikä mahdollistaa valtakunnallisille sopijapuolille poikkeamisen muunmuassa
sinällään pakottavasta varallaoloa ja siitä sopimista koskevasta säännöksestä.119
3.1.3 Työehtosopimuksen valtakunnallisuus ja yleissitovuus
Valtakunnallisten osapuolten välinen TES ei automaattisesti tarkoita sopimuksen
yleissitovuutta. Voidaan kuitenkin todeta, että TSL 2:7.1:n perusteella TES:n
valtakunnallisuus on yleissitovuuden yksi edellytys. Säännöksen sisällön mukaan
työnantajan on noudatettava vähintään valtakunnallisen, asianomaisella alalla edustavana
pidettävän työehtosopimuksen (yleissitova työehtosopimus) määräyksiä työsuhteen
ehdoista ja työoloista.120 Käsittelen yleissitovuutta lyhyesti siksi, että yleinen jälkivaikutus
114 EK:n 15.2.2017 antaman tiedotteen mukaan EK luopuu nykyisistä keskusjärjestösopimuksista ja jatkossa tämänkaltaisista asioista sopiminen siirtyy liittotasolle. Keskusjärjestösopimuksia noudatetaan kuitenkin työehtosopimuskauden loppuun ja määrällisesti ilmoituksella irtisanottavia sopimuksia on 22. https://ek.fi/ajankohtaista/tiedotteet/2017/02/15/ek-luopuu-keskusjarjestosopimuksista-sopiminen-jatkuu-liittojen-toimesta/ 115 Kairinen, Martti: Paikallinen sopiminen ja sopimukset, Edilex 2007, s. 157116 Huomattava on, että vaikka keskusjärjestöt ovat kelpoisia tekemään sopimuksia TEhtoL:n mukaisin vaikutuksin, ne tekevät käytännössä vain raamisopimuksia, jotka edellyttävät näiden järjestöjen osallisina olevien liittojen keskinäisiä sopimuksia saadakseen TES:n vaikutukset. Niinpä keskusjärjestöjen sellaisenaan ei ole tarkoitus laatia työehtosopimuksia. 117 Saloheimo, Helsinki 2012, s. 11 - 14118 Työaikalaki, (605/1996, TAL)119 TAL 5§120 TSL:ssa on käsitteiden eroa täsmennetty muun muassa siten, että on säädetty, mistä TSL:n säännöksistä valtakunnalliset järjestöt voivat sopimuksella poiketa (TSL 13:7), mutta heti perään on todettu rajoitetut edellytykset, joilla yleissitovaan TES:een sidottu ta voi näitä poikkeavia sopimusehtoja noudattaa (TSL 13:8).
30
voi syntyä myös yleissitovan TES:n velvoittavuuden seurauksena. Lisäksi yleissitovuutta
koskevassa oikeuskäytännössä on tullut esiin myös työehtosopimusoikeudellisia käsitteitä,
joita voin hyödyntää myöhemmin Vuorion teoriaa käsiteltäessä.
Yleissitovuussäännös on syntynyt alunperin sosiaalivaliokunnassa, joka piti tarpeellisena
suitsia järjestäytymättömien työnantajien palkkaa koskevia työehtoja.121 Lopulta silloisen
työsopimuslain 17 §:n säännös käsitti yleissitovuuden koskevan myös muita työsuhteen
ehtoja kuin palkkausta. Oikeuskäytännön (KKO 2001:119) perusteella yleissitovina on
yleisesti pidetty työnormeja ja työsuojelua koskevia työolonormeja.122 Jako työnormeihin
ja työolonormeihin on olennainen myös TES:n jälkivaikutuksen kannalta ja termejä
avataan jäljempänä tarkemmin.
Paula Repo esittää teoksessaan, että korkeimman oikeuden oikeuskäytäntöön perustuen
työehtosopimuksesta tulee alalla sitova, jos valtakunnalliseen työehtosopimukseen
sidottujen työantajien palveluksessa on noin 50 % alan palkansaajista.123 Argumentti ei
kuitenkaan enää ole voimassaolevan lain mukainen. Aikaisemmasta oikeustilasta poiketen
uudessa TSL:ssa124 otettiin lakiin säännös yleissitovuuden nimenomaisesta vahvistamisesta
(TSL 2:8). Lisäksi saman esityön pohjalta on annettu myös kokonaan uusi
työehtosopimuksen yleissitovuuden vahvistamislaki.125 Lainsäätäjän tarkoitus on ollut, että
TES:n yleissitovuudesta ja yleissitovan TES:n edellytysten kriteereistä säädetään TSL:ssa
mutta vahvistamiseen liittyvistä menettelytavoista säädetään erillisellä vahvistamislailla.
Vahvistamislain mukaan työehtosopimuksen yleissitovuuden vahvistamislautakunta
vahvistaa päätöksellään, onko sille toimitettu valtakunnallinen TES työsopimuslain 2:7.1
kohdassa tarkoitetulla tavalla edustava soveltamislallaan.126
121 SosVM 33/1969122 Ratkaisunsa tueksi tuomioistuin on viitannut aikaisempaan ratkaisukäytäntöönsä. Ratkaisussa KKO 1983-II-181 TES:n yleissitovuus koski myös keskusjärjestöjen irtisanomissuojasopimuksen määräyksiä ja ratkaisussa KKO 1991:174 TES:n yleissitovuuden perusteella luottamusmies oli oikeutettu TES:n mukaisiin luottamusmieskorvauksiin.123 Repo, Helsinki 1996, s. 23124 HE 157/2000 vp.125 Laki työehtosopimuksen yleissitovuuden vahvistamisesta, (Vahvistamislaki, 56/2001)126 Lautakunnan on annettava päätöksensä myös siitä, mikäli toimitettua TES:sta ei voida pitää yleissitovuuden edellyttämällä tavalla edustavana. Tätä on pidetty välttämättömänä muun muassa siksi, että järjestäytymättömät työnantajat olisivat selvillä siitä, mitkä valtakunnalliset työehtosopimukset ovat yleissitovia. Ennen lautakunnan olemassaoloa asia edellytti Repon esittämällä tavalla korkeimman oikeuden kannanottoa, mitä ei voitu pitää sujuvana käytäntönä. Lautakunnan päätökseen voi hakea muutosta työtuomioistuimelta, jonka päätös asiassa on lopullinen. Vahvistamislaki (56/2001) 9 §
31
Työtuomioistuimen ratkaisukäytännön perusteella yleissitovuutta ratkaistaessa TES:n
soveltamisalaa arvioidaan yhtenä kokonaisuutena.127 Sen lisäksi, että yleissitovalta
työehtosopimukselta edellytetään valtakunnallisuutta, on lain esitöissä katsottu, että
edustavuuden kriteeri pitäisi pystyä perustamaan merkitykselliseen tosiasia-aineistoon eli
tilastotiedoilla laskettavaan edustavuuteen.128 Näin voitaisiin päästä luotettavaan
lopputulokseen myös silloin, kun alan tilanne on vakiintumaton tai vaihteleva.129
Valtakunnallisuuden vaatimuksesta Sarkko on todennut, ettei ole riittävää, että TES on
valtakunnallisten työmarkkinajärjestöjen solmima. Edellytyksenä on pidettävä myös
tosiasiallista soveltamisalaa, eli että TES:n soveltamisala ulottuu koko Suomeen.130 Tähän
liittyen Sarkko on todennut, että milloin alalla on vain yksi merkittävä yritys, myös
tällaisen yrityksen TES voi olla valtakunnallinen. Sittemmin TSL:n esitöissä on katsottu,
ettei yhtä yritystä koskeva TES voi milloinkaan olla valtakunnallinen.
Tiitinen ja Kröger ovat sittemmin olleet Sarkon kanssa samoilla linjoilla. He katsovat, että
valtakunnallinen sopimuskelpoisuus on valtakunnallisilla työnantaja- ja
työntekijäyhdistyksillä, joiden sekä sääntömääräisenä että tosiallisena toiminta-alueena on
koko maa.131 Työaikalain esitöissä on niin ikään todettu, että työehtosopimukseen osallisten
tulee yleensä olla yhdistyksiä, joiden toimintapiiri käsittää koko maan, mutta TES:n
alueellinen soveltamisala voi olla rajoitettu koskemaan vain yhtä yritystä. 132
Näin ollen voidaan todeta, että näkemykset eroavat toisistaan kun verrataan TSL:n esitöitä,
Sarkkoa sekä Tiitisen ja Krögerin argumentteja. Kahden viimeksi mainitun tulkinta on
kuitenkin lain sanamuodon mukainen ja samalla vahvistaa Sarkon epäilyn siitä, että
127 TT 2010-126, TES:sta ei voida vahvistaa yleissitovaksi tai sitä vailla olevaksi vain joidenkin sen soveltamisalaan kuuluvien toimialojen osalta. Esimerkiksi mainitussa tapauksessa alalla oli jo yleissitova TES.128 Sarkko, Helsinki 1973, s. 47 Hän pitää ainoana käytännöllisenä tapana kilpailevien TES:sten piiriin kuuluvien työntekijämäärien vertaamista keskenään. Suuremman kattavuuden TES on yleisempi. Tämä ei kuitenkaan vielä yksin riitä yleissitovuuden edellyttämään edustettavuuteen lain esitöiden mukaan.129 Selvänä kuitenkin pidetään, että jos TES:n piiriin kuuluu noin puolet alan työntekijöistä, TES:sta on pidettävä edustavana yleissitovuuden edellyttämällä tavalla. HE 157/2000 vp. Yksityiskohtaiset perustelut 2:7.1130 Sarkko, Helsinki 1973, s.46131 Merkittävänä huomiona he esittävät, että TSL 13:7 mukaan on riittävää, että sopijapuolet ovat edellä kuvatulla tavalla valtakunnallisia. Tästä huolimatta heidän välisen TES:n ei tarvitse olla valtakunnallinen, vaan esimerkiksi yrityskohtainen sopimus riittää. Tiitinen – Kröger, Helsinki 2012, s. 71132 HE 34/1996 vp., s. 22. Nykytilan yleisperustelut
32
valtakunnallisen sopimuksen oikeusvaikutukset voivat rajatapauksessa ulottua myös
yrityskohtaiseen työehtosopimukseen. Olen edellä käsitellyt TES:n olemusta, sen
solmimista ja siihen sidottuisuutta. Seuraavaksi käsittelen työehtosopimuksen määräykseen
mahdollisesti rinnastuvia muita tapoja, joilla työsuhteen ehdoista voidaan sopia.
3.2 Paikallinen sopiminen
Sen lisäksi, että yleinen jälkivaikutus voi koskea normaalisitovan tai edellä käsitellyn
yleissitovan TES:n määräystä, saattaa jollakin työsuhteessa noudatettavalla ehdolla olla
oikeusvaikutus sopimuksettomassa tilassa, vaikka kyseisestä ehdosta ei ole sovittu
nimenomaisesti työehtosopimuksessa. Tällöin edellytys on, että viitetyöehtosopimuksessa
on erikseen määräämällä mahdollistettu paikallinen sopiminen tietyssä asiassa.
Ajatus paikallisen sopimisen taustalla on se, että työehtosopimukseen osallisille kuuluva
säännöstämiskompetenssi on siirretty sopimukseen sidotuille osapuolille.133
Työehtosopimuksella säännöstämistä käsitellään jäljempänä tarkemmin, mutta yleisesti
sillä on tarkoitettu sopimuksen osallisille annettua valtaa määrätä työsuhteessa
noudatettavista ehdoista. Näin ollen paikallisen sopimisen tulee lähtökohtaisesti perustua
siihen kelpuuttavaan tai velvoittavaan TES:n määräykseen ja se solmitaan
työehtosopimuksen jo voimassaollessa.
Edellä esitetystä huolimatta yleissitovaa työehtosopimusta noudattavalla työnantajalla ja
hänen työntekijöillään tai näiden edustajilla ei ole kelpoisuutta tehdä työehtosopimuksessa
tarkoitettuja paikallisia sopimuksia, joilla vähennettäisiin työntekijöille pakottavassa laissa
säädettyjä etuja. Tällainen sopimus on mitätön.134
Puhekielessä paikalliseen sopimiseen harvoin kiinnitetään huomiota, mutta sillä voi olla
kahtalainen merkitys. Paikallinen sopiminen voidaan ymmärtää tietynlaisena
sopimismenettelynä tai vaihtoehtoisesti sopimusmuotona.135 Tätä tutkielmaa ajatellen
133 Ylhäinen, Marjo: Pohdintaa yleissitovasta työehtosopimuksesta ja paikallisesta sopimuksesta, Business Law Forum Helsingin Yliopiston yksityisoikeudenlaitoksen julkaisuja 2008, Edilex 2009, s. 214134 Asia todetaan TSL:n 13:8:ssa, jonka mukaan ainoastaan TES:en sidottu tai osallinen osapuoli voi noudattaa TES:n paikallisen sopimisen määräyksiä. Tiitinen – Kröger, Helsinki 2012, s. 796135 Murto, Jari: Ryhmänormit yrityksessä – tutkimus työntekijäryhmiä koskevien normien asemasta, Helsinki 2015, s.112
33
olennaista on käsitellä paikallista sopimista sopimusmuotona. Paikallisesta sopimisesta
sopimismenettelynä kuitenkin mainittakoon, että tällaisen muotoseikan ohittaminen saattaa
johtaa kyseisen sopimuksen pätemättömyyteen. Tästä esimerkkinä tietotekniikan alaa
koskeva yleissitova TES:n määräys, jossa on ensinnäkin tyhjentävä luettelo asioista, joista
paikallisesti voidaan sopia. Lisäksi sopimuksen liitteenä on erillinen sopimus paikallisen
sopimisen osapuolista ja siinä noudatettavasta menettelystä.136 Muulla tavoin ei tämän
työehtosopimuksen vaikutuspiirissä voi tehokasta paikallista sopimusta tehdä.137 Asiaa
selventää työtuomioistuimen tuore ratkaisu, jossa paikallisen sopimuksen tekemiseen ei
työehtosopimuksessa ollut selkeää valtuutusta eikä sopimus siten tullut TES:n osaksi.
Aikaisemmasta oikeuskäytännöstä tuomiossa todetaan, että:
Työtuomioistuimen oikeuskäytännössä on edellytetty selkeää valtuutusta tai velvoitusta
paikallisen sopimuksen tekemiseen, jotta sopimus tulisi viitetyöehtosopimuksen osaksi (ks.
esim. TT 1994:77, TT 1997:41, TT 2006:40 ja TT 2013:61).
Krögerin mukaan paikallinen sopiminen on yleistynyt vasta 90-luvulla ja tyypillisesti näin
sovitaan työaikaa koskevista asioista.138 Hänen mukaansa valtakunnallisten
työehtosopimusten paikalliseen sopimiseen kelpuuttavat ehdot koskevat lähtökohtaisesti
vain normaalisitovia sopimuksia.139 Täytyy kuitenkin huomioida, että artikkeli on
kirjoitettu ennen kuin yleissitovuuden vahvistamista koskeva laki on annettu ja esimerkiksi
hänen yleissitovuutta koskevat määritelmänsä ovat siten vanhentuneita.140
Paikallinen sopiminen sopimusmuotona voidaan tulkita laajasti tai suppeasti. Kairisen
mukaan suppeassa tulkinnassa on kyse valtakunnallisen työehtosopimusmääräyksen
tarkoittamasta mahdollisuudesta sopia tietystä asiasisällöstä tai tietyistä aihealueista toisin
kuin mitä kyseisessä viitetyöehtosopimuksessa on sovittu. Laajassa tulkinnassa puolestaan
paikalliseen sopimiseen on luettu edellä mainitun lisäksi myös muiden sopimisvaltuuksien
136 Tietotekniikan palvelualan työehtosopimus 1.11.2013 – 31.10.2016, 25 § ja sopimusliite I 137 TES:n tulkintaa koskien Murto toteaa, että työsopimuksen ehtojen merkitystä arvioitaessa tulisi huomiota kiinnittää enemmän sovittavien asioiden luonteeseen. Hänen mielestään on syytä kysyä, ovatko ehdot sellaisia, joista voidaan sopia vain kyseisen tt:n työsopimuksessa. Vai ovatko ehdot sellaisia, joista voitaisiin sopia tt:n työsopimuksessa, mutta sääntelykohde tai asian luonne edellyttävät kollektiivista sopimista. Murto, Helsinki 2015, s. 306138 Kröger, Tarja: Työtuomiosituin 50 vuotta, Helsinki 1997, s. 99139 Kröger, Helsinki 1997, s. 99140 56/2001
34
puitteissa tehdyt sopimukset. Sellaisia sattavat olla henkilöstöä koskevat asiat, joista ei ole
laissa säännöksiä tai työehtosopimuksessa määräyksiä, taikka jo solmitun työsopimuksen
muutossopimukset.141 Paikallisessa sopimuksessa sopijaosapuolina voivat olla:
1. Yksittäinen työntekijä,
2. Vapaamuotoinen työntekijäryhmä
3. Yhteistoimintalaissa tarkoitettu henkilöstöryhmä
4. TSL 13:3:ssa tarkoitettu luottamusvaltuutettu
5. Luottamusmies tai pääluottamusmies
6. Työsuojeluvaltuutettu142
Viidestä paikallisen sopimisen muodosta yksi on työsopimuksen muutossopimukset.143
Nämä muutossopimukset voivat muodostua esimerkiksi sopimuksen veroisena käytäntönä,
mutta niistä voidaan sopia myös nimenomaisesti. Tässä kohtaa työsopimusoikeus ja
työehtosopimusoikeus menevät jälleen ristikkäin, sillä lähtökohtaisesti paikallinen
sopiminen edellyttää viitetyöehtosopimuksen valtuutusta, mutta työehtosopimus yksistään
voi tosiasiassa muuttaa vain työsuhteen sisältöä, ei työsopimuksen sisältöä.144 Paikalliset
sopimukset ovat tutkielman kysymyksenasettelua koskien merkittäviä, koska
jälkivaikutuksen saatetaan katsoa ulottuvan myös niihin. Nimenomaan jälkivaikutusta
ajatellen on olennaista tunnistaa milloin kyseessä on sitova sopimus eikä esimerkiksi
paikallinen sovellutus.
Jotta jälkivaikutus voi ylipäätään tulla kyseeseen, tulee paikallisen sopimisen ensinnäkin
perustua TES:n määräykseen, joka velvoittaa tai kelpuuttaa sopimisen. Toiseksi paikallisen
sopimuksen täytyy tulla TES:n osaksi tai sen täytyy olla itsenäinen TES,145 kuten
tapauksessa KKO 2007:55 oli paikallisesti sovittu palkanlisistä. Paikallisten sopimusten
jälkivaikutus riippuu siis siitä, minkä tasoisesta sopimisesta on kyse.
141 Kairinen, Edilex 2007, s. 159142 Tiitinen – Kröger, Helsinki 2012, s. 787143 Murto, Helsinki 2015, s. 112144 Aiemmin oikeuskäytännössä jälkivaikutuksen oikeuttamiseen käytetty muuttumisoppi ja työsopimuksen muutossopimukset muistuttavat toisiaan. Koska jälkivaikutuksesta ei nimenomaisesti ole laissa säädetty, on oikeustila jäänyt oikeuskäytännön varaan ja korkein oikeus on aikaisemmin hyväksynyt jälkivaikutuksen, kun työsuhteen ehtona noudatetun määräyksen on katsottu muuttuneen työntekijän työsopimuksen ehdoksi. Murto, Helsinki 2015, s. 49145 Ylhäinen, Marjo,Edilex 2009, s. 210 - 211
35
Tiitinen ja Kröger toteavat tiivistetysti, että paikallisissa sopimuksissa sopijaosapuolina
voivat olla työnantajan edustajan lisäksi joko luottamusmies tai yksittäinen työntekijä
taikka työntekijäryhmä. Milloin sopimuksen on tehnyt luottamusmies, sopimuksesta tulee
oikeusvaikutuksiltaan työehtosopimuksen osa, kunhan se on kirjallinen.146 Tällöin
sopimusmääräys voi saada oikeusvaikutuksen myös sopimuksettomassa tilassa. Mikäli
sopimuksen on tehnyt työntekijä, työehtosopimuksen kelpuuttavaan määräykseen
perustuva, työehtosopimusmääräyksestä poikkeava sopimus saattaa tulla TES:n osaksi
mutta ei poikkeuksetta.147 148
Myös Saloheimo huomauttaa paikallisiin työehtosopimuksiin liittyen, että mikäli toisena
osapuolena on yksittäinen työntekijä, sopimusta ei voitane noudattaa
työehtosopimusvaikutuksin, vaan sen on katsottava olevan työsopimustasoinen järjestely.149
Tämän tutkielman mukainen jälkivaikutus voi tulla kyseeseen vain TES:n määräyksiin
rinnastuvien sopimusten kohdalla.
Käsitteitä työsopimuksentasoisuus tai työsopimuksentasoinen ehto käytetään Murron
mukaan usein paikallisten sopimusten yhteydessä. Käytännössä työsopimustasoinen
sopiminen liittyy yleensä aiheisiin, joista voitaisiin sopia myös työehtosopimuksessa.
TES:n määräyksen jälkivaikutusta ajatellen suuri merkitys on sillä, onko paikallisella
sopimuksella tarkoitettu sopia nimenomaan työsopimustasoisesti vai TES:n
olemassaolevaan määräykseen liittyen.150
3.2.1 Sitova sopimus vai yksipuolisesti muutettavissa oleva käytäntö
Sopimusta ja sen mahdollista sitovuutta ajatellen on olennaista tunnistaa sen synnyn
146 Ylhäinen on artikkelissaan Krögeriin viitaten katsonut (1997, 106), ettei yleissitovan työehtospimuksen perusteella tapahtuvan paikalliseen sopimisen oikeutuksen voida katsoa ulottuvan työnantajaan silloin, kun työntekijöitä edustaa luottamusmies. Ylhäinen, Edilex 2009, s. 211147 Tiitinen – Kröger, Helsinki 2012, s. 797148 Käytännössä paikallinen sopimus tarkoittaa joko työnantajan ja työntekijän välistä yksilötason sopimusta taikka luottamusmiehen ja työntajan edustajan välistä, luonteeltaan kollektiivista sopimusta. Kröger, Helsinki 1997, s. 106149 Saloheimo, Helsinki 2012, s. 46150 Paikallisen sopimisen sopimusinstrumentteina Kairinen luettelee 1. Yritys- tai toimipaikkakohtaisen oman työehtosopimuksen, 2. Valtakunnallisen TES:n määräysten mukaisen paikallisen sopimuksen, 3. Yhteistoimintamenettelyssä syntyvän sopimuksen, 4. Työsopimuksen ehtojen muuttamissopimuksen, 5. Velvoiteoikeudellinen sopimus henkilöstöasioista. Kairinen, Edilex 2007, s. 158.
36
vaiheet ja syntytavat.151 Kuten todettua, on sopimuksen tärkein tehtävä sen osapuolten
sitominen ja jälkivaikutusta ajatellen taas on merkityksellistä tunnistaa tilanteet, joissa
työsuhteessa noudatettavan ehdon voidaan katsoa syntyneen tai muuttuneen. Tämän vuoksi
ennen jälkivaikutusta ja sitä koskevaa oikeuskäytäntöä käsittelen lyhyesti vakiintunutta
käytäntöä ja konkludenttista sopimussyntyä nimenomaan työsuhteen näkökulmasta.
Jari Murto käsittelee teoksessaan yrityskohtaista vakiintunutta käytäntöä, eli milloin tietty
toimintatapa voi olla vakiintunut siinä määrin, että se voisi olla oikeudellisesti pätevä ja
tulla viitetyöehtosopimuksen osaksi.152 Vakiintunutta käytäntöä voidaan arvioida suhteessa
muiden säännöstyskeinojen tai ryhmänormien osin tai kokonaan normittamiin asioihin.
Työsuhteen ehtoina vaikuttaneiden ”määräysten” ei välttämättä tarvitse olla osapuolten
välisen sopimisen tulosta, vaan vakiintumiseen on vedottu ja vakiintumista on katsottu
tapahtuneen myös työntantajan yksipuolisesti käyttöön ottamien ”määräysten” kohdalla.
Jotta tapaa voidaan pitää oikeudellisesti merkityksellisenä, seuraavien tunnusmerkkien
tulee täyttyä:
1. Vakiintuminen, käytännön on tullut kestää pitkän aikaa,
2. Eriytyminen, sisällön oltava yksiselitteinen,
3. Tehokkuus, käytäntöä noudatettu ilman poikkeuksia,
4. Hyväksyminen, osapuolet mieltäneet noudatetun käytännön sitovaksi
oikeusohjeeksi.153
Vakiintunutta käytäntöä koskien Murto täsmentää, että asia on kaksijakoinen. Voi olla
”talon tapa” eli käytäntö, miten tietty asia hoidetaan. Vaihtoehtoisesti voi olla kyse
sopimuksen veroisesta vakiintuneesta käytännöstä, joka rinnastuu sitovuudeltaan
sopimukseen.154 Ero näiden välille tulee siitä, että jälkimmäistä ei voi vain yksipuolisesti
ilmoittamalla muuttaa.
151 Asiaa täsmentää piirros 2.152 Vakiintunut käytäntö voi siis koskea sekä työsopimussuhdetta, että työehtosopimussuhdetta eikä käytännön ja kirjallisesti sovittujen ehtojen välinen suhde ei ole täysin selvä.153 Murto, Helsinki 2015, s. 242 - 243154 Ensimmäisen alle luetaan suostumukset ja yhteisymmärrykset, joista työnantaja on vain informoinut henkilöstöä ja käsitellyt niitä työntekijöiden kanssa mutta tehnyt noudattamispäätöksen yksipuolisesti. Murto, Helsinki 2015, s. 245
37
Varsinaisesta sopimuksesta tai sen tavoittelusta tulee erottaa muunlaiset neuvottelut, joilla
ei edes välttämättä pyritä yhteisymmärrykseen tai suostumuksen antamiseen.155 Kyse voisi
olla tosiasiassa tiedottamisesta ja työntekijäpuolelle varatusta mahdollisuudesta esittää
näkemyksiään asiassa. Yksi esimerkki tällaisesta neuvotelusta voisi olla yhteistoimintalain
mukainen menettely, jossa on säädetty neuvotteluvelvoitteesta, ei sopimisvelvoitteesta.
Lopullinen päätösvalta tässä tapauksessa on yksin työnantajalla, mikä ei vastaa
sopimusneuvottelua perinteisessä mielessä.156 Murto on myös aikaisemmin käsitellyt
työnantajan direktiovallan käyttöä ja ilmoitusmenettelyllä muutettuja työsopimuksen
ehtoja.157 Johtopäätöksen mukaan pitkäaikainenkaan direktio-oikeuden käyttämättä
jättäminen ei voi vakiintua niin, että oikeus sen käyttämiseen kumoutuisi.158
Työoikeudellisena ilmiönä sopimuksen veroinen vakiintunut käytäntö on vahvasti
työsopimusopillinen ja Murron mukaan erittäin lähellä tapaoikeutta. Tämä sopimuksen
erityinen syntytapa on syytä erottaa muuttumisopin mukaisesta jälkivaikutuksesta. Korkein
oikeus on hyväksynyt sopimuksen veroisen käytännön muodostumisen työoikeudessa
erityisesti palkkaehtojen osalta.159 Vakiintuneeseen käytäntöön tai hiljaiseen hyväksyntään
perustuva sopimuksen syntytapa on siis edelleen oikeudellisesti relevantti, vaikka
muuttumisoppia ei oikeuskäytännössä enää sovelletakaan.160
3.2.2 Sopimuksen konkludenttinen muuttuminen
Työsuhde tai työsopimussuhde ovat molemmat osapuolten väliseen sopimiseen perustuvia
kaksipuolisia sopimussuhteita. Mikäli osapuoli rikkoo sopimuksesta johtuvia
velvoitteitaan, voi toinen osapuoli vaatia sopimuksen täyttämistä tarvittaessa
155 Kairinen, Edilex 2007, s. 160156 Laki yhteistoiminnasta yrityksissä, 334/2007, 1:1 ja 4:25 ja 6:38157 Murto, Jari: Laajasti sovitut työntekijän työtehtävät ja niiden yksipuolinen muuttaminen, Edilex julkaisu,
Oikeus 5/2009158 Esimerkiksi tiettyjen työtehtävien vakiintuminen sopimuksen veroiseksi käytännöksi edellyttää jonkinasteisen sitoutumiselementin mukana olemista. Murto, Oikeus 5/2009, s. 11159 KKO:1970 II 77, KKO:1975 II 50, KKO:1977 II 8, KKO 1990:103160 KKO 2007:55, KKO 2007:65. Oikeuskäytännön perusteella voidaan päätellä, että kirjalliset sopimukset eivät perusta sellaista käytäntöä, jota ei voitaisi myöhemmin uudella kirjallisella sopimuksella muuttaa. Toisaalta, mikäli jollakin vakiintuneella käytännöllä on pitkäaikaisesti poikettu kirjallisesta sopimuksesta, saattaa käytäntöön perustuva sopimusmuutos tulla sitovana noudatettavaksi. Riitaisissa asioissa käytäntöön perustuvan sopimusmuutoksen tosiasiallisen sisällön osoittaminen on hankalaa. Erityisen hankalaa on tällaisen sopimusmuutoksen jälkivaikutuksen arviointi, jos asiasta olisi voitu sopia sekä työsopimuksessa että työehtosopimuksessa. Mikäli varsinaisen sopimuksen voidaan katsoa syntyneen, on konkludenttisen sopimuksen myöhempää muuttamista tapauksessa KKO 1994:123 tulkittu työntekijän eduksi.
38
viranomaisavun tuella.161
Työsuhteessa noudatettavat ehdot ja toisaalta työsopimussuhteen ehdot on eroteltava,
koska vain työsuhteen määräysten kohdalla voidaan puhua yleisestä jälkivaikutuksesta.
Vastaavasti TEhtoL:n mukaan työehtosopimuksen tulee olla kirjallinen, joten
lähtökohtaisesti muunlaiset muutokset siihen eivät ole mahdollisia. Jälkivaikutusta
ajatellen konkludenttinen sopimussynty tai vakiintunut käytäntö voivat kuitenkin olla
merkityksellisiä. Korkein oikeus on tapauksessa KKO 2010:93 vahvistanut
konkludenttisen sopimuksen syntymekanismin myös työsuhteen etuja koskien. Tästä
voitaneen päätellä, että myös työehtosopimuksella sovittavat asiat saattavat tulla
muutetuiksi ilman kirjallista sopimusta. Lähtökohtana on kuitenkin pidettävä sitä, ettei
työoikeuden alallakaan sopimusta voi yksipuolisesti muuttaa kuin poikkeuksellisesti.
Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 1984 II 23 on työnantaja maksanut työsopimuksen
perusteella eri työtehtävissä käyttämälleen työntekijälle työehtosopimusten mukaisilla
korotuksilla korotettua palkkaa, joka ei ole ollut sidoksissa tehtyihin työtehtäviin.
Viimeisen tehtävävaihdoksen yhteydessä työnantaja laski palkkaa vedoten
työehtosopimuksen määräykseen. Työnantaja velvoitettiin maksamaan työntekijälle
aikaisemman käytännön mukaista korotettua palkkaa ensinnäkin edullisemmuussäännön
perusteella, mutta myös siksi, että palkkauksessa noudatettu menettely oli muodostunut
sellaiseksi työnantajaa sitovaksi sopimuksen veroiseksi käytännöksi, jota työntaja ei saanut
yksipuolisesti muuttaa.162
Konkludenttinen sopimussynty ei ole tutkimuskysymyksen tavoin
työehtosopimusoikeudellinen seikka. Sen käsittely on tässä yhteydessä yleisellä tasolla
kuitenkin tarpeen, koska tutkielman tavoite on arvioida yleisen jäkivaikutuksen oikeuttavaa
oikeusteoriaa. Juuri tähän liittyen konkludenttinen sopimussynty muistuttaa läheisesti
muuttumisoppia, jolla yleistä jälkivaikutusta on aikaisemmin perusteltu.
Sopimuksen konkludenttisella syntymisellä tarkoitetaan oikeuskirjallisuuden mukaan sitä,
161 Saarnilehto, Ari: Sopimusoikeuden perusteet, Turku 2009, s. 5 – 8, 161 - 163 162 Edullisemmuussääntö on siis työntekijää suojaava sääntö, jonka perusteella aiemmin mainittu työsuhteeseen vaikutavien normien ja aktien hierarkinen järjestys voidaan ohittaa. Koska tämä sääntö ei ole olennainen tutkielman kannalta, keskitymme tässä ainoastaan sopimuksen veroiseen käytäntöön.
39
että osapuolet menettelevät pitkäaikaisesti tai toistuvasti sopimuksen alkuperäisestä
sisällöstä poiketen.163 Tällainen tilanne saattaisi olla käsillä silloin, kun osapuolet ovat
sopimuksessa sopineet tietyn asiasisällön, mutta tästä huolimatta asiassa on toimittu
molempien osapuolten tieten vakiintuneesti toisin. Merkityksellinen asia on silloin, kun
muutostilanteessa halutaan varmistaa tietyn käytännön jatkuvuus.164 Juuri edellä sanottuun
Murto viittaa teoksessaan näin:
Tällaista ajattelutapaa on tukenut työoikeuden toteuttamisjärjestelmä. Usein kanteessa
väitetään, että työsuhteen ulkopuolisesta normista on tullut työsopimuksen veroinen käytäntö
tai se on muuttunut sellaiseksi, minkä johdosta yksipuolisten muutosten tekeminen ei ole
mahdollista. Tämä liittyy oppiin työsopimuksesta työsuhteen ehtojen toteuttajana. Korkein
oikeus on kuitenkin uudemmassa oikeuskäytönnössään suhtautunut torjuvasti yleiseen
muuttumisoppiin. Havainnollisesti tämä käy ilmi korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO
2009:83, jonka mukaan ”Sammon työnantajana järjestämä lisäeläketurva on kuulunut
Sammon työntekijöiden työsuhteissa yleisesti noudatettuun käytäntöön. Tämän vakiintuneen
käytännön perusteella lisäeläkeoikeudesta on tullut myös A:n työsuhteen ehto.” Korkein
oikeus ei siis katsonut lisäeläketurvan vakiintuneen työntekijän työsopimuksen veroiseksi
käytännöksi.165
Mielestäni Murto on edellä siinä mielessä oikeassa, että korkein oikeus ei ole viime
aikaisissa ratkaisujen perusteluissa käyttänyt muuttumisoppiin viittaavia sanamuotoja.166
Kyseenalaista on kuitenkin se, onko tapauksesta tehtävissä johtopäätöksiä muuttumisopin
olemassaolosta ylipäätään. Kuten jo mainittu, konkludenttisen sopimusehdon ja
muuttumisopin erottaminen on olennaista jälkivaikutuksen arvioinnin kannalta.
Riidatonta on jo tapauksessa KKO 2007:55 ollut se, että jälkivaikutuksessa sopimuksen
päättymisen jälkeen niin sanottuna sopimuksettomana aikana ja työnteon jatkuessa
työsuhteen ehdot muun muassa palkkausta koskien määräytyvät edelleen päättyneen
työehtosopimuksen mukaisesti.167
163 Hemmo, Mika: Sopimusoikeuden oppikirja, Helsinki 2006, s. 366164 Tällaiseen sopimuksen veroiseen käytäntöön vedotaan helposti, kun kyse on sellaisesta sopimisenvaraisesta asiasta, jota ei voida yksipuolisesti muuttaa ilman sopimuskumppanin suostumusta. Murto, Helsinki 2015, s. 314 - 315165 Murto, Helsinki 2015, s. 315166 Lisäksi Murton viittaamasta tapauksesta on eriteltävissä työsuhteen ja työsopimuksen käsitteellinen ero. 167 KKO 2007:55, Perustelut kohta 10
40
Saman tapauksen perusteluissa tuomioistuin toteaa, että työehtosopimusten määräysten
vaikutukset työsuhteessa noudatettaviin palkkaa koskeviin ehtoihin eivät riipu siitä, onko
yrityskohtainen työehtosopimuskäytäntö ollut pitkäaikainen ja vakiintunut vai ei.168 Toisin
sanoen työehtosopimusten noudattaminen perustuu lakiin, ja niiden ehtoja voidaan uusilla
sopimuksilla myös heikentää. Keskeistä asiassa on se, että konkludenttinen
sopimusmuutos on vain yksi sopimuksen syntytapa, ei sinällään jälkivaikutuksen
olemassaoloa oikeuttava konstruktio. Näin ollen Murto ei mielestäni voi viittaamansa
tapauksen argumentaation perusteella tehdä johtopäätöstä muuttumisopin olemassaolon
puolesta tai vastaan.
Korkein oikeus on asian ytimessä tapauksen KKO 2009:28 kysymyksenasettelussa, jossa
se toteaa, että työehtosopimuksen määräys ei tule työsopimuksen ehdoksi, elleivät
työnantaja ja työntekijä ole siitä erikseen sopineet tai ellei työnantajan voida katsoa
muutoin sitoutuneen noudattamaan työehtosopimuksen määräyksiä työsopimuksen
ehtoina.169 Tässä tapauksessa on siis kysymys siitä, onko asiassa syntynyt sopimusta vai ei.
Jälkivaikutukseen itsessään ei oteta kantaa. Niklas Bruun on korkeimman oikeuden
ratkaisua KKO 2007:55 koskien osuvasti tiivistänyt tässä Murtoa kohtaan esittämäni
kritiikin perusidean.
Tuomioistuimen pääviesti on, ettei sen jälkeen muuttumisoppi riitä perusteeksi vaatia entisiä
etuja, asiasta tulee joko sopia tai sitten asiassa tulee olla ”työnantajan sopimusveroinen
käytäntö”.170
Täsmälleen samasta käsiteltävien asioiden erosta on kyse Murron viittaamassa tapauksessa
KKO 2009:83. Eli tuomioistuin ei ole ottanut asiassa kantaa jälkivaikutukseen eikä
kyseessä ole ollut sopimukseton tila, vaan sopimusoikeudelliseen sopimuksen syntytapaan.
Sopimuksen on katsottu syntyneen konkludenttisesti yleisesti noudatetun käytännön
perusteella. Kokonaan eri asia on, miksi tätä syntynyttä sopimusta tulisi noudattaa myös
työehtosopimuksen määräajan päättyessä.171 Edellä esitetty on erinomainen esimerkki siitä,
168 KKO 2007:55, Perustelut kohta 12169 Perustelut kohta 3170 Bruun, sopimusoikeuden trendit – työsopimusoikeuden uusia kehityspiirteitä, s. 30171 Tapauksessa työntekijän ja työnantajan välillä ei ole ollut lainkaan kirjallista työsopimusta. Perusteluissa
41
miten työehtosopimusoikeus ja työsopimusoikeus käytännössä linkittyvät toisiinsa, vaikka
ne teoriaa käsiteltäessä pyritään pitämään erillään.
Saman suuntaisesti asiaa käsitellään niinikään Murron viittaamassa tapauksessa KKO
2010:93, jossa tuomioistuin toteaa yleisluontoisesti, että vakiintunut käytäntö voi muuttaa
ja täydentää työsopimuksessa sovittuja taikka työsuhteessa muuten noudatettavia ehtoja.
Lisäksi työnantajan ja työntekijän yhteisesti noudattama menettely voi muodostua
sitovaksi sopimuksen veroiseksi käytännöksi työsopimussuhteessa. Erityisesti
perusteluissa täsmennetään, että myös työnantajan yksipuolisesti myöntämä etuus voi
vakiintua työsuhteen sitovaksi ehdoksi.172 Tällöin vakiintunut käytäntö on huomioitava
myös yleisen jälkivaikutuksen kannalta.
Näissäkin perusteluissa otetaan kantaa sopimuksen konkludenttiseen syntymekanismiin.
Jälkivaikutusta ajatellen merkityksellistä on ratkaisun sanamuodoissa käytetty ero
työsopimussuhteen ja työsuhteen välillä. Tapauksessa on vahvistettu, että vakiintunut
käytäntö voi muuttaa työsuhteessa muuten noudatettavia ehtoja. Mikäli vakiitunut käytäntö
on tällöin koskenut TES:n määräystä, voi se ainakin periaatteessa saada myös
jälkivaikutuksen.173
Aivan kuten Bruun artikkelissaan täsmentää, muuttumisoppi ja konkludenttinen sopimus
ovat lähellä toisiaan mutta eri asioita. Muuttumisopissa on kyse siitä, että tietyn
sopimuksen sopimusehdot siirtyvät osaksi toista sopimusta, konkludenttisessa
sopimussynnyssä taas siitä, että voimassa oleva sopimus yksistään174 muuttuu tai
ylipäätään syntyy. Mielestäni Murron ei pitäisi käsitellä näitä asioita samanaikaisesti, eikä
niistä voi tehdä johtopäätöksiä ristiin.175
todetaan, että työntekijän lisäeläkeoikeudessa on kysymys - - nimenomaisesta työsuhteen yksilöllisestä tai kollektiivisesta ehdosta - - Työsuhteeseen liittyvä lisäeläketurva on työntekijän kannalta yleensä merkittävä etuus. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella on voitu päätellä, että Sammon työntekijöiden työsuhteissa lisäeläketurva on ollut yleisesti noudatettu käytäntö. Tällä perusteella sen on katsottu tulleen myös kyseisen työntekijän työsuhteen ehdoksi. Tästä voidaan päätellä, että korkein oikeus on tapauksessa katsonut työsuhteen kestäessä noudatetun käytännön muuttuneen työsuhteen ehdoksi. Sopimuksen on esitetty syntyneen konkludenttisesti. Jälkivaikutukseen tapauksessa ei oteta kantaa. KKO 2009:83, perustelun kohdat 18, 19 ja 20172 Perustelut kohta 7173 Jos taas käytäntö on muuttanut työsopimussuhteen ehtoa, ei jälkivaikutuksesta voida puhua, koska se ei ole työsehtoopimusoikeudellinen ilmiö.174 Ilman toisen sopimuksen olemassaoloa.175 Konkludenttisesta työsopimuksesta erillisenä asiana mainittakoon, että konkludenttisesti syntyneen
42
3.3 Jälkivaikutuksen kannalta keskeinen oikeuskäytäntö
Seuraavissa alaluvuissa on yksityiskohtaisesti esitetty kolme korkeimman oikeuden
ratkaisua, joista ensimmäinen (alaluku 3.3.1) kuvastaa perinteistä muuttumisoppiin
perustuvaa argumentaatiota TES:n määräyksen jälkivaikutuksen oikeuttajana. Jälkimmäiset
kaksi (alaluvut 3.3.2 ja 3.3.3) taas kuvaavat tapauksia, joilla muuttumisopista luopumista
on oikeuskirjallisuudessa perusteltu.
Alla olevista oikeustapauksista ensimmäinen (KKO 1981 II 55) käsittelee jälkivaikutusta
siinä merkityksessä, mikä tässä tutkielmassa on asetettu tutkimuskysymykseksi. Asiallisesti
vastaavia tapauksia ja niin ikään palkkausta koskevia ratkaisuja ovat muun muassa KKO
1970 II 77, KKO 1977 II 8, joita en käy tässä yksityiskohtaisesti läpi niiden
samankaltaisuuden vuoksi. Puolestaan tapauksessa KKO 1975 II 50 oli kyse TES:ssa
sovitun irtisanomisajan noudattamisesta TES:n voimassaolon päättymisen jälkeen, mutta
edellisten tapausten tavoin siinäkin oli kyseisen ehdon katsottu tulleen työsopimuksen
osaksi. Hieman näistä poikkeava on tapaus KKO 1990:103, jossa vahvistettiin pitkään
jatkuneen palkanlisän suorittamisen muodostuminen sopimuksen veroiseksi käytännöksi.
Se koskee siis sopimuksen syntytapaa, ei varsinaisesti jälkivaikutusta. Viimeksi mainittua
tapausta lukuunottamatta merkittävää tapauksissa on se, että jälkivaikutusta ei vahvisteta
TES:n määräyksiin kokonaisuudessaan, vaan vain tiettyä palkka- tai irtisanomisehtoa
koskien.
3.3.1 Ratkaisu KKO 1981 II 55
Ratkaisussa KKO 1981 II 55 on kysymys työntekijän suojasta edullisemmuussäännön
perusteella, kun aiemmin sovelletun TES:n ehtojen oli katsottu tulleen työsopimuksen
ehdoiksi ja olevan näin työsuhteessa velvoittavia myös sopimuksettomana aikana.
Tapauksessa työntekijä oli sairastunut pian TES:n voimassaolon päättymisen jälkeen.
Sairausaika kokonaisuudessaan oli sijoittunut sopimuksettomalle ajalle. Tällä perusteella
työnantaja ei ollut suorittanut työntekijälle sairausajan palkkaa edeltäneen TES:n
mukaisesti, vaan silloisen TSL:n säännösten mukaan. Näin ollen työntekijä oli saanut
vähemmän palkkaa kuin TES:ssa oli määrätty.
työnteon ehdon muuttumiseen sisällöltään toiseksi on oikeuskäytännössä suhtauduttu kielteisesti ja ehtoa on tulkittu työntekijän hyväksi. KKO 1994:123
43
Raastuvanoikeus oli katsonut selvitetyksi, että työehtosopimuksen sairausajan palkkaa
koskeva ehto oli tullut työntekijän työsopimuksen osana sen sisällöksi ja oli TES:n
päättymisestä huolimatta velvoittava, koska sitä ei oltu työsopimuksella kumottu.
Hovioikeus totesi, että työehtosopimuksen jälkivaikutussäännön mukaisesti ja koska se oli
edullisemmuussäännön perusteella työntekijälle suotuisampi kuin TSL:n mukainen palkka,
työntekijällä oli oikeus TES:n sairausajan palkkaan. Tuomioistuin vahvisti
raastuvanoikeuden päätöksen.
Korkein oikeus vahvisti hovioikeuden tuomion. Sen esittämistä perusteluista koskien
TES:n palkkaehtoa mainitaan seuraavaa.
Vaikka yhtiö ja A eivät olleet nimenomaisesti sopineet työehtosopimuksen määräysten
noudattamisesta työehtosopimuksen - - lakkaamisen jälkeen uuden työehtosopimuksen
voimaantuloon asti, KKO katsoi, että ne työehtosopimuksen määräykset, - - olivat tulleet
työehtosopimuksen voimassa ollessa tehdyn A:n työsopimuksen ehdoiksi ja että näitä ehtoja
oli A:n työsuhteessa noudatettava työehtosopimuksettomana aikana.
3.3.2 Ratkaisu KKO 2007:55
Ratkaisu ei käsittele jälkivaikutusta siinä merkityksessä, mikä tässä tutkimuksessa on
asetettu tutkimuskysymykseksi. Tämän tapauksen sekä seuraavan alaluvun tapauksen
yksityiskohtaisempi läpikäynti on kuitenkin tarpeen, sillä niillä on oikeuskirjallisuudessa
perusteltu aikaisemmin oikeuskäytännössäkin sovelletun muuttumisopin kumoamista.
Tapauksessa oli liikenteenharjoittajan palveluksessa oleviin sovellettu rinnakkain sekä
valtakunnallista TES:sta että sen lisäksi tehtyä yrityskohtaista TES:sta tietyistä
palkanlisistä, joka takasi työntekijöille korkeamman palkkatason. Alkuvuonna 2000
päättyivät molemmat sovellettavaksi tulleet työehtosopimukset. Yrityskohtaista TES:ta ei
enää uusittu, vaan tuon jälkeen noudatettiin yksinomaan huhtikuussa 2000 solmittua
valtakunnallista TES:ta. Tämän vuoksi työntekijöiden palkkataso laski.
44
Asiassa oli siis kysymys siitä, että työntekijöiden palkkaus perustui valtakunnalliseen
TES:een, mutta yhtiö oli sen lisäksi maksanut lisiä paikallisen TES:n perusteella. Oliko
yhtiö aikaisemman yrityskohtaisen palkanlisiä koskevan TES:n perusteella edelleen
velvollinen maksamaan päättyneen sopimuksen lisät, vaikka se ei enää suostunut tekemään
uutta sopimusta?
Yritysjärjestelyiden seurauksena työnantajasta oli ajan kuluessa tullut työnantajaliiton
jäsen ja näin ollen myös valtakunnalliseen työehtosopimukseen sidottu TEhtoL:n 4 §:n
normaalisitovuuden perusteella. Valtakunnallisen TES:n tultua uudelleen solmituksi
huhtikuussa 2000 työnantaja ilmoitti ryhtyvänsä noudattamaan yksistään sitä ja ettei
yrityskohtaisesta työehtosopimuksesta enää neuvoteltaisi.
Kantajana olleet työntekijät perustelivat vaatimuksiaan sillä, että työehtosopimuksen
voimassaoloajan päättyessä sen palkkausperusteet jäivät voimaan työsopimusten nojalla,
jollei niiden muuttamisesta sovittu TES:lla tai työsopimuksella. Näin ollen työnantaja ei
voinut yksipuolisella päätöksellä muuttaa palkkausperusteita, koska ne olivat tulleet TES:n
voimassaoloaikana työsopimusten osana niiden sisällöksi. Käytäntö on vahvistettu
oikeuskäytännössä tapauksessa KKO 1970 II 77.
Käräjäoikeus totesi, että tapauksessa riidanalaisista lisistä oli aina sovittu yrityskohtaisella
TES:lla eikä valtakunnallisesta työehtosopimuksesta selvinnyt, että sillä olisi ollut tarkoitus
lakkauttaa kyseiset lisät. Lisäksi tuomioistuin totesi, että asian aikaisempi oikeuskäytäntö
koski sopimuksetonta tilaa, mikä ei tässä tapauksessa ollut kyseessä. Koska työnantaja olisi
voinut vastaavat palkanlisäsopimukset tehdä työntekijöiden kanssa ilman
työehtosopimustakin, ja ne olisivat tuolloin tulleet pitkäaikaisena käytäntönä työsuhteen
ehdoiksi, ei TES:n käyttäminen sopimusinstrumenttina voinut johtaa työntekijöiden
kannalta huonompaan tulokseen.
Näin ollen käräjäoikeus totesi palkanlisien olevan voimassa, kunnes niistä toisin sovitaan.
Hovioikeus vahvisti alemman oikeusasteen tuomion.
Korkein oikeus totesi ensinnäkin, että tapauksessa ei ole kyse sopimuksettoman tilan
45
jälkivaikutuksesta kuten tapauksissa KKO 1975 II 50, KKO 1977 II 8 tai KKO 1981 II 55,
koska jälkivaikutuksessa on kysymys siitä, että sopimuksettomana aikana työnteon
jatkuessa työsuhteessa, muun muassa palkkausta koskevat ehdot määräytyvät päättyneen
sopimuksen mukaan kunnes uusi sopimus tulee voimaan. Alla olevin perustein
tuomioistuin katsoi, ettei yhtiö ollut velvollinen enää sopimuksettoman tilan päätyttyä
2.4.2000 maksamaan palkanlisiä alkuvuonna päättyneen yrityskohtaisen TES:n perusteella.
8. Asiassa on riidatonta, että valtakunnallisissa työehtosopimuksissa ei ole ollut lipunmyynti-
ja kolarittomuuspalkkioita koskevia määräyksiä. Asiassa esitetystä selvityksestä - - ei ilmene,
että noista palkkioista olisi 2.4.2000 solmitun työehtosopimuksen osapuolten kesken edes
neuvoteltu. Muutoinkaan ei ole perusteita katsoa, että eri sopimusosapuolten kesken solmittu
uusi valtakunnallinen työehtosopimus sinänsä osoittaisi, että yrityskohtaiseen
työehtosopimukseen perustuneiden palkkioiden olisi sovittu korvautuneen uuden
valtakunnallisen työehtosopimuksen määräyksillä.
11. Tässä tapauksessa työntekijäpuoli ei ole tarkoittanut luopua yrityskohtaisella
työehtosopimuksella sovituista palkanlisistä. Connex Vantaa Oy ei ole kuitenkaan enää
suostunut niistä sopimaan vaan on pitäytynyt siinä, että linja-autonkuljettajien palkkaus
määräytyy pelkästään valtakunnallisen työehtosopimuksen mukaan.
12. Korkein oikeus toteaa, että kanteessa tarkoitettujen palkanlisien maksaminen yhtiössä on
perustunut kulloinkin voimassa olleen yrityskohtaisen työehtosopimuksen määräyksiin tai
näiden määräysten jälkivaikutukseen sopimuksettomana aikana. Näiden työehtosopimusten
määräysten vaikutukset työsuhteessa noudatettaviin palkkaa koskeviin ehtoihin eivät riipu
siitä, onko yrityskohtainen työehtosopimuskäytäntö ollut pitkäaikainen ja vakiintunut vai ei.
Palkanlisistä ei ole sovittu kantajien työsopimuksissa eikä niiden maksaminen ole myöskään
perustunut työnantajan noudattamaan sopimuksenveroiseen käytäntöön. Kun ei ole osoitettu
muutakaan perustetta katsoa, että palkanlisien maksaminen olisi muodostunut työntekijöiden
työsopimusten ehdoiksi, työnantaja ei voi olla maksuvelvollinen tällä alempien oikeuksien
lausumalla perusteella.
3.3.3 Ratkaisu KKO 2007:65
Oikeuskirjallisuudessa on tämänkin ratkaisun perusteella tehty johtopäätös muuttumisopin
merkityksestä luopumisesta, mutta tässäkään ratkaisussa ei varsinaisesti ole kysymys
46
sopimuksettomasta tilasta.
Tapauksessa on työntekijöihin sovellettava TES vaihtunut toiseen liikkeenluovutuksen
seurauksena. Liikeen luovuttajan soveltama TES on taannut työntekijöille paremmat
työehdot vuosiloman osalta kuin luovutuksen saajan noudattama TES. Luovutuksen saaja
on ryhtynyt soveltamaan uutta työehtosopimusta luovuttajan soveltaman
työehtosopimuskauden päätyttyä.
Asiassa on lopulta kysymys siitä, oliko työntekijällä oikeus säilyttää aikaisemman TES:n
mukainen, hänelle edullisempi vuosilomaehto, vaikka työsuhteeseen sovellettava TES
vaihtui uuteen.
Kantajana olevat työntekijät perustelivat vaatimustaan ensinnäkin sillä, että heille oli
vanhoina työntekijöinä siirtyessään luvattu tai annettu yhtiön taholta käsitys ansaittujen
lomaetuuksien säilymisestä, toiseksi sillä, ettei uudella työehtosopimuksella voitu
edullisemmuussäännöstä johtuen sopia aikaisempaa huonommista vuosilomista ilman
työntekijän suostumusta.
Vastaajana ollut yhtiö totesi, että luovutuksessa noudatettavat työehtosopimukset olivat
määräytyneet tuolloin voimassaolleen TSL:n mukaisesti.176 Työntekijöiden päivitetyissä
työsopimuksissa ei sovittu aikaisemman TES:n mukaisista vuosilomista, eikä sellaista ollut
luvattu. Uudella TES:lla voitiin muuttaa aikaisempia ehtoja työntekijän kannalta myös
huonommiksi, eikä työntekijöiden kohdalla ollut muodostunut käytäntöä muista ehdoista
kuin mistä luovutuksen saajan TES:ssa oli sovittu.
Käräjäoikeus totesi jääneen näyttämättä, että parempien vuosilomaehtojen säilymisestä
sopimuskauden jälkeen olisi sovittu. Lisäksi työnantaja oli noudattanut kulloinkin
voimassaolleita TES:n määräyksiä. Näin ollen ei ollut sellaista vakiintunutta käytäntöä,
joka olisi voinut muodostua työsuhteen ehdoksi, eivätkä kantajien vaatimukset
menestyneet käräjäoikeudessa.
176 TSL (320/1970)
47
Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden päätöksen käytännössä samoilla perusteilla kuin alempi
oikeusaste.
Merkityksellistä on, että korkein oikeus ei katsonut, että entisen TES:n ehdot olisivat
yleisellä tasolla muuttuneet työsuhteen ehdoiksi, eikä ottanut tällaiseen seikkaan kantaa.
Sen sijaan oikeus päätyi tarkastelemaan työntekijäkohtaisella tasolla sitä, mitä
vuosilomaehdosta on kunkin kohdalla sovittu, katsottava sovitun tai minkä sisältöiseksi
ehdon on katsottava muodostuneen käytännössä. Seuraavilla perusteilla tuomioistuin katsoi
ehdon pysyneen voimassa.
3. Korkein oikeus toteaa, että työsopimuslain - -, työehtosopimuslain - - ja niin kutsutun
liikkeenluovutusdirektiivin - - mukaan luovutuksensaaja on velvollinen noudattamaan
luovuttajaa sitovan työehtosopimuksen määräyksiä ja ehtoja työehtosopimuksen
voimassaolon päättymiseen asti, ja sen jälkeen sitä työehtosopimusta, johon se on - - sidottu.
- - luovutuksensaajan palvelukseen siirtyvien työntekijöiden lomaoikeus ei voi sanotun
siirtymäajan jälkeen perustua luovuttajaa sitoneen työehtosopimuksen niin sanottuun
jälkivaikutukseen, jolla oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa tarkoitetaan
työehtosopimuksen eräiden määräysten yleistä jälkivaikutusta sopimuksettoman tilan
vallitessa. On siten mahdollista, että luovutuksensaajan palvelukseen siirtyneen työntekijän
työsuhteessa noudatettavat työehdot niihin sovellettavan työehtosopimuksen vaihtuessa
heikentyvät.
5. Työehtosopimuksen estämättä luovutuksensaaja ja työntekijä ovat kuitenkin voineet
työsopimuksella sopia työehtosopimuksessa määrättyä paremmista työehdoista.
9. A:n 1.9.1998 allekirjoittamassa työsopimuksessa on todettu muun muassa:
"MUUT EHDOT
Määräytyvät PT:n työnantajaliitto ry:n ja Postiliitto ry:n tekemän jakelu-, käsittely- ja
kuljetustyötä koskevan työehtosopimuksen mukaan. Ravintoetu säilyy 15.1.2000 saakka.
Liite"
10. Työsopimuksen liitteen mukaan:
"VUOSILOMA
Vuosiloma PT:n työnantajaliitto ry:n ja Postiliitto ry:n tekemän jakelu-, käsittely- ja
48
kuljetustyötä koskevan työehtosopimuksen mukaan. 15 vuotta palvelleet tällä hetkellä 45
arkipäivää."
14. Korkein oikeus toteaa, että A:n 1.9.1998 allekirjoittamassa työsopimuksessa ja sen
liitteessä mainitaan kummassakin yhtiötä sitonut ja työsuhteessa 16.1.2000 jälkeen
sovellettavaksi tullut yhtiön työehtosopimus. Niissä ei sen sijaan mainita liikkeen luovuttajaa
sitonutta Postipankin työehtosopimusta. Työsopimuksen ja sen liitteen sanamuodon
perusteella yllättävä tulkinta olisi se, että maininnalla "tällä hetkellä 45 arkipäivää" olisi
tarkoitettu viitata Leoniaa sitoneeseen työehtosopimukseen.
16. Sopimuksen tulkinnassa on perusteltua pyrkiä vahvistamaan sopimukselle muutoinkin
sellainen sisältö, että se kokonaisuutena on johdonmukainen ja mielekäs. A:n työsopimuksen
tulkinnassa on siksi aihetta ottaa huomioon myös se, että työsopimukseen sisältyy erillinen
maininta, jonka mukaan "ravintoetu säilyy 15.1.2000 saakka". Toisin kuin Postipankin,
yhtiön työehtosopimus ei sisältänyt määräystä ateriaedusta. Vastaavaa selkeää ajallista
rajoitusta vuosilomaoikeuden osalta ei työsopimuksessa tai sen liitteessä ole. Tämän vuoksi
sopimus jäisi sisäisesti ristiriitaiseksi, jos sitä tulkittaisiin yhtiön esittämällä tavalla.
19. Toisen osapuolen toimesta laaditun sopimuksen epäselviä ehtoja on yleensäkin tulkittava
sopimuksen laatineen osapuolen vahingoksi. Työsopimus 1.9.1998 liitteineen ja työsopimus
11.1.2000 ovat yhtiön työnantajana laatimia. Yhtiö kantaa sen vuoksi riskin siitä, että ehdot
edellä kuvatuin tavoin ovat jääneet epäselviksi ja että niitä voidaan tulkita A:n käsittämällä
tavalla.
Oikeuskirjallisuudessa on viitattu muuttumisopin syrjäytymiseen myös tapauksen KKO
2009:28 perusteluiden osalta. Koska kyseinen tapaus edellä käsitellyn tavoin koskee
liikkeenluovutustilannetta ja sen ratkaisuun merkittävissä määrin vaikuttaa
liikkeenluovutusdirektiivin tulkinta luovutustilanteessa, en näe tapauksen käsittelemistä
yksityiskohtaisesti perusteltuna. Liiketoiminnan luovutuksen yhteydessä sovellettavaksi
tulevat työehdot perustuvat lain säännökseen, eikä yleisestä jälkivaikutuksesta ole kyse.177
Tutkielma käsittelee nimenomaan TES:n määräysten yleistä jälkivaikutusta
sopimuksettomassa tilassa.
177 TSL 1:10.2
49
3.4 Yhteenveto
Työehtosopimuksesta on säädetty TEhtoL:lla, jossa on muun muassa määritelty,
minkälaisista asioista työehtosopimuksella voidaan sopia, sekä työehtosopimuksen etusija
työsopimukseen nähden. Jotta työehtosopimuksesta voidaan ylipäätään puhua ja sitä
koskeva lainsäädäntö voi tulla sovellettavaksi, on sopimuksessa oltava vähintään yksi
työsuhteen työskentelyehtoja koskeva määräys ja sen on oltava muodoltaan kirjallinen.
TEhtoL:n soveltamisalan kanssa vähintään yhtä olennainen seikka on se, ketä sopimuksen
voidaan katsoa koskevan. Edellä on esitetty, että työehtosopimus voi tulla sovellettavaksi
kahdella tapaa. Se voi olla sitova TEhtoL:n mukaisen osallisuuden tai sidottuisuuden
kautta normaalisitovana taikka yleissitovana TSL:n velvoituksen perusteella. Erään
kansanedustajan sanakäänteitä hieman lainaten ja muokaten voidaan todeta, että kaikki
yleissitovat työehtosopimukset ovat valtakunnallisia, mutta kaikki valtakunnalliset
työehtosopimukset eivät ole yleissitovia. Vastoin TSL:n esitöitä on oikeuskirjallisuudessa
katsottu, että myös yrityskohtainen työehtosopimus voi olla yleissitova, kunhan sen
sopijapuolet ovat valtakunnallisia.
Paikallista sopimista voidaan suppeasti pitää vain yleissitovan TES:n sallimissa rajoissa ja
yksittäisissä asioissa tapahtuvana sopimisena. Laajan tulkinnan mukaan sen alle voidaan
laittaa käytännössä kaikki TES:n ulkopuolelle jäävä henkilöstön sopimustoiminta ja
työsopimusten muutossopimukset. Näistä viimeksi mainittu voi olla merkittävä
jälkivaikutuksen arviointia ajatellen. Korkein oikeus on vahvistanut, että työsuhteen aikana
sovellettu käytäntö tai myönnetty etuus voi muodostua työsuhteen ehdoksi, jolloin
kyseinen ehto voi saada osakseen myös jälkivaikutuksen. Paikallisessa sopimisessa on
kuitenkin eroteltava tilanteet, joissa todella on kyse sopimuksesta eikä esimerkiksi
neuvottelusta asiassa, joka on yksinomaan työnantajan työnjohtovallan alla. Luku
kokonaisuudessaan osoittaa miten työehtosopimus- ja työsopimusoikeus vaikuttavat
rinnakkain. Yleisen jälkivaikutuksen osalta merkittäviä ovat paikallinen sopiminen,
vakiintunut käytäntö ja konkludenttinen sopimussynty, koska näillä tavoin voidaan antaa
määräyksiä, jotka saavat oikeusvaikutuksen sopimuksettomassa tilassa kunhan ne
sääntelevät työehtosopimusoikeudellista seikkaa. Näin ollen oikeuskäytännön tulkinnassa
huomiota tulee laittaa siihen, onko siinä käsitelty työsopimusoikeudellista vai
50
työehtosopimusoikeudellista seikkaa.
Luvussa on kritisoitu Jari Murtoa käytäntöön perustuvan sopimusmuodon ja
muuttumisopin vertaamisesta toisiinsa. Nämä kaksi asiaa ovat toisistaan erilliset, eikä
oikeuskäytännössä arvioidusta sopimuksen syntymekanismista voida tehdä johtopäätöksiä
siitä, pidetäänkö muuttumisoppia yhä voimassaolevana oppina jälkivaikutusta koskien.
Työehtosopimusoikeutta ajatellen luvun johtopäätöksenä voidaan pitää sitä, että
työehtosopimuksen määräyksiä voidaan muuttaa työntekijän kannalta aikaisempaan
nähden paremmiksi tai huonommiksi siitä sopimalla. Olennaista on nimenomaan
varsinaisen sopimuksen tai siihen verrattavan käytännön syntyminen. Oikeuskäytännössä
on näiltä osin keskitytty näyttöseikkoihin. Työehtosopimuksen määräykseen rinnastuva
työsuhteessa noudatettava ehto voi saada jälkivaikutuksen osakseen onpa se syntynyt
paikallisesti sopien, hiljaisesti tai vakiintuneen käytännön kautta.
Vanhemman ja tuoreemman oikeuskäytännön jälkivaikutusta koskevista eroista
todettakoon, ettei se teoreettisessa mielessä ole lopulta suuri. Muuttumisopin käyttäminen
jälkivaikutuksen oikeuttamiseen johti siihen, ettei työsuhteen olemassaoloa tunnistettu,
vaan oikeutus perustui yksin työsopimukselle. Näin ollen yleinen jälkivaikutus ei tuolloin
ollut työehtosopimusoikeudellinen ilmiö. Muuttumisopin soveltamisesta huolimatta
jälkivaikutuksen ei tuolloinkaan katsottu koskevan työehtosopimuksen määräyksiä
kokonaisuudessaan, vain sen yksittäisiä määräyksiä. Tästä yksittäisten määräysten
mahdollisesta eroavaisuudesta jälkivaikutuksen suhteen on hyvänä esimerkkinä ratkaisu
KKO 2001:72, jossa lisäeläketurva asetettiin eri asemaan kuin muut työsuhteeseen liittyvät
etuudet. Toisaalta pian sen jälkeen ryhdyttiin lain muutostöihin lisäeläketurvan
suojelemiseksi.178
Sittemmin oikeuskäytännöstä on ainakin paikoin tunnistettavissa perussuhdeteorian
käsitejaon mukaisia ominaisuuksia. Jokin vakiintunut käytäntö on saattanut tulla
työsuhteen ehdoksi, jos siitä on katsottu nimenomaisesti sovitun. Huomio kohdistuu siis
sopimuksen olemassaolon tarkasteluun.
178 HE 97/2002 vp.
51
Sitä täsmällistä perustetta, jolla jälkivaikutuksen on katsottu ulottuvan sopimuksettomaan
aikaan, ei tutkimastani oikeuskäytännöstä selviä. Huomattava kuitenkin on, että
jälkivaikutuksen ei muuttumisopista luopumisen jälkeenkään ole oikeuskäytännössä
vahvistettu kattavan työehtosopimusta kokonaisuudessaan. Oikeuskäytäntö ei niin ikään
sulje pois Vuorion esittämää teoriaa jälkivaikutuksen oikeuttajana taikka puolusta
oikeuspoliittisia syitä ainoana mahdollisena jälkivaikutuksen perusteena. Tarkemmin
jälkivaikutuksen olemusta ja sen oikeusperustaa käsitellään seuraavassa luvussa.
52
4. JÄLKIVAIKUTUS
4.1 Jälkivaikutuksen teoriataustasta yleisesti
Tutkielman aikaisemmista luvuista on jo saattanut saada käsityksen, että Suomessa
yleisesti katsotaan TES:n määräysten saavan jälkivaikutuksen sopimuskauden päätyttyä ja
että tämän vaikutuksen olemassaolo perustuu kirjoittamattomaan tapaoikeuteen, elleivät
sopimusosapuolet ole TES:ssa jälkivaikutuksesta nimenomaisesti sopineet. Paradoksaalista
on se, että mikäli sopijaosapuolet ovat sopineet TES:n määräysten noudattamisesta myös
sopimuskauden määräajan päätyttyä taikka tämä perustuu lain säännökseen, ei tässä
tapauksessa voida yleisestä jälkivaikutuksesta puhua sen varsinaisessa merkityksessä.179
Vuorio ei ylipäätään ole pitänyt tällaista erillistä sopimusmääräystä ”jälkivaikutuksesta”
mielekkäänä, koska se hänen mukaansa poistaa työehtosopimuksen määräaikaisuuden
merkityksen kokonaisuudessaan.180
Jälkivaikutus voi kattaa vain niin sanotun sopimuksettoman ajan, jolloin edellisen TES:n
voimassaolo on päättynyt ja seuraavan TES:n sisällöstä vasta neuvotellaan. Vaikka
jälkivaikutuksen olemassaolosta on yleinen yksimielisyys, sen oikeusperusta on yhä
epäselvä. Tästä epäselvyydestä johtuu se, että oikeuskirjallisuudessa on esitetty
vaihtoehtoisia näkemyksiä siitä, mihin työehtosopimuksen määräyksiin jälkivaikutuksen
tulisi katsoa ulottuvan. Jälkivaikutuksen teoreettisen perustan Vuorio on Sipilän teorian
pohjalta vienyt oikeustieteilijöistä pisimmälle kuitenkin sillä lopputuloksella, että hänen ja
Sipilän näkemyksen mukaan jälkivaikutuksen kattamien TES:n määräysten ala on kaikkein
suppein.181
Myöhemmät oikeustieteilijät taas ovat lähinnä lainanneet jo tehtyjä kirjoituksia ja
pääasiassa oikeuspoliittisin perustein katsoneet jälkivaikutuksen vaikutusalan laajemmaksi
kuin Vuorio.
Edellä on jo varsin paljon palstatilaa saanut muuttumisoppi, jolla työehtosopimuksen
179 Yleisellä jälkivaikutuksella tarkoitetaan vain ilman erillistä sopimusta annettavaa oikeusvaikutusta TES:n määräykselle sopimuksettoman tilan aikana. 180 Todistettavasti tällaisia sopimusehtoja kuitenkin useilla aloilla on ja esimerkiksi Sarkko puolusti kyseisiä sopimusehtoja niiden tuoman ennakoitavuuden vuoksi.181 Vuorion teoriaa käsitellään yksityiskohtaisesti alaluvussa 4.4.
53
jälkivaikutusta on aikaisemmin perusteltu. Ajatusrakennelma opin taustalla on ollut se, että
TES:n määräykset muuttuisivat tai välittyisivät ilman osapuolten toimenpiteitä osaksi
työntekijän henkilökohtaista työsopimusta, vaikka itse työsopimuksessa ei tosiasiassa
näistä määräyksistä mitään lukisikaan.
Muuttumisoppi on Vuorion mukaan niin ikään saksalainen normirakennelma tai
tieteisoppi. Opin kehittämisen taustalla oli sen perustavaa laatua olevan ongelman
tiedostaminen, että työsopimukset ovat työntekijäkohtaisia sopimuksia mutta
työehtosopimuksilla taas on kollektiivinen luonne. Jostakin oli kehitettävä perusteet, jolla
nämä pääasiassa yhdistysten tekemät työehtosopimukset saataisiin velvoittaviksi myös
työntekijätasolla. Vuorion teoksessa erilaisina vaihtoehtoisina teorioina tämän sillan
rakentamiseksi on esitetty: 1. Kauppatapa-teoria, 2. Sopimus kolmannen hyväksi, 3.
Edustusteoria ja 4. Yhdistysteoria (Suomen lainsäädännön taustalla).182
Koska yhdistysteoriassa TES:n laatineet yhdistykset tulevat sopimuksen sitomiksi mutta
yhdistyksen varsinaiset jäsenet jäävät sitovan vaikutuksen ulkopuolelle, on muuttumisoppi
ollut käytännöllinen tapa muuttaa kollektiivinormit osaksi yksilösopimusten ehtoja ja näin
myös yksilöitä suoraan velvoittaviksi määräyksiksi.183 Näin TES tuli automaattisesti
yksilösopimuksen ainesosaksi ja mahdollisesti muutti toisen sisältöiset tahdonilmaisut
pätemättömiksi.184
Muuttumisopin soveltamisesta on yleisesti luovuttu oikeuskirjallisuudessa, missä näkemys
perustetaan korkeimman oikeuden oikeuskäytännön sanamuotoihin ratkaisuissa KKO
2007:55 ja KKO 2007:65. Huolimatta opin hylkäämisestä työehtosopimuksen
jälkivaikutuksesta ei suinkaan ole luovuttu, ja sitä on pyritty oikeuttamaan erilaisin
keinoin. Tässä tutkielmassa jälkivaikutusilmiö pyritään perustelemaan Vuorion nimeämän
perussuhdeteorian käsitemäärittelyillä ja hänen sen pohjalta luomalla normirakennelmalla,
jossa induktion ja deduktion keinoin määritellään jälkivaikutuksen oikeusvaikutuksia ja
182 Vuorio, Turku 1955, s. 195 - 200183 Opin mukaan työehtosopimusten säännöstäväksi tehtäväksi katsottiin, että normit muuttivat alaistensa yksilösopimusten sisällön oman sisältönsä mukaisiksi.184 Vuorio, Turku 1955, s. 195 – 199 ja 206 – 207. Muuttumisoppi sinällään ei ole estänyt työehtojen muuttamista myöhemmin työntekijän kannalta huonommiksi, vaan näissä tapauksissa aikaisemman tason säilyttämistä on vaihtelevalla menestyksellä pyritty perustelemaan edullisemmuussäännöllä.
54
ajallista ulottuvuutta. Tämän teorian mukaan TES:n määräyksen jälkivaikutus oikeutetaan
työsuhteen säännöstyslähteiden kerroksellisuuteen perustuen.185
Jo Vuorion väitöskirjassa on esitetty Bergströmin kritiikki tuolloin vallalla ollutta
roomalais-germaanista muuttumisoppia kohtaan. Kritiikin perusidea oli se, että
pohjoismaisessa oikeudessa työehtosopimuksen normit velvoittavat sellaisinaan ilman
yksilösopimusten välitystä.186 Näin ollen muuttumisoppi olisi ollut tarpeeton. Vuorion
teoria ei täsmällisesti noudata Bergströmin ajatusta, vaan perustaa sopimuksettomassa
tilassa TES:n määräysten oikeusvaikutukset nimenomaan yksilösopimusten eli
työsopimusten oikeusvaikutuksiin ilman, että näistä jälkivaikutuksesta nauttivista TES:n
määräyksistä olisi tullut osa työsopimusta. Vuorio tekee siis eron sekä muuttumisoppiin,
että kollektiivisopimusten suoraan velvoittavuuteen Bergströmin teorian mukaisesti.
Edellytys tälle Vuorion normirakennelman kuvaamiselle on työsuhteessa vaikuttavien
normien jaottelu analyyttisen oikeustieteen keinoin.
Vuorio näkee työsuhteen ”tyhjänä” astiana, jonka normisisällys voi koostua
työehtosopimusten normimääräyksistä, työsääntöjen määräyksistä ja työlakien
säännöksistä. Edellä luetellut määrittävät työsuhteen sisällön, mutta eivät työsopimuksen
sisältöä. Eron näiden normilähteiden kesken tekee se, että kunkin näistä lähteistä säätävät
tai sopivat eri tahot keskenään. Yhdistävä tekijä puolestaan on se, että niitä kaikkia
sovelletaan työsuhteessa samanaikaisesti mutta kerroksittain.187 Kerrosten keskinäistä
hierarkiaa on oikeuskirjallisuudessa kutsuttu etusijaperiaatteeksi.188
Kerroksellisuus puolestaan mahdollistaa sen, että kun yhden säännöstyslähteen
voimassaolo päättyy mutta työsuhde jatkuu, päättyneen sopimusaktin ehdot voivat saada
tukea työsuhteen toisesta säännöstyslähteestä. Näin jälkivaikutus syntyy ilman, että sen
apuna tarvitaan muuttumisoppia tai yksilösopimusten ehtojen syrjäytymistä
työehtosopimuksen tieltä. Tässä tapauksessa jälkivaikutus ei myöskään toteudu
185 Viimeaikaisissa korkeimman oikeuden oikeuskäytännön perusteluissa ei oteta kantaa siihen, sovelletaanko jälkivaikutusta todellisuudessa laajemmin kuin Vuorion tai Sipilän mielestä olisi suotavaa. 186 Bergström, Svante: Kollektivavtalslagen. Studier över dess huvudprinciper, Uppsala 1948, s. 68187 Lisäksi eri normilähteissä on tai voisi olla säännöksiä samasta asiasta. 188 Vuorio, Turku 1955, s. 422 tai Bruun – von Koskull, Helsinki 2012, s. 222 sekä Tiitinen – Kröger, Helsinki 2012, s. 804. Tästä normihierarkisesta järjestyksestä voidaan poiketa vain työntekijän edun niin vaatiessa. (Edullisemmuussääntö)
55
Bergströmin teorian mukaisesti yksistään TES:n määräysten pakottavuudesta yksilötasolla.
Vuorio katsoi, ettei päättynyt sopimus sellaisenaan voi perustaa kenellekään oikeuksia tai
velvollisuuksia, vaan se tarvitsee tuekseen jotain muuta.
Systemaattisista syistä Vuorio erottaa työsopimuksen sisällön työsuhteen sisällöstä.189
Aivan kuten korkein oikeus on tehnyt esimerkiksi ratkaisussaan KKO 2009:83. Tässä
erottelussa Vuorio on käyttänyt apunaan TES:n määräysten luokittelua niiden vaikutusten
mukaan. Seuraavaksi tarkastellaan työehtosopimusta ja sen jälkeen työsuhteessa
vaikuttavien määräysten luokittelua ja vaikutuksia päätyäksemme lopulta tarkastelemaan
Vuorion teoriaa lähemmin alaluvussa 4.4.
4.2 Työehtosopimus normisopimuksena
On selvää, että jokainen voi tehdä oikeustoimia omasta puolestaan tai valtakirjan
perusteella sen suomissa puitteissa. Työehtosopimuksen kohdalla ei kuitenkaan ole näistä
kummastakaan tapauksesta kyse, joten sen velvoittavaan ja oikeuttavaan vaikutukseen on
suhtauduttava pidättyvästi varsinkin silloin, kun sopimus tai siihen sidottuisuus ei enää
mahdu TEhtoL:n soveltamisalaan.190 Yleisellä tasolla voidaan kysyä, millaisista asioista
saatetaan työehtosopimuksella pätevästi sopia, jotta määräys saa oikeusvaikutuksen sen
vaikutuspiirin kolmansiin osapuoliin, ja toisaalta millainen on tuon oikeusvaikutuksen
ajallinen ulottuvuus. Vuorio on vastauksen tähän antanut säännöstämis- ja
velvoittautumiskompetenssin avulla.191
TEhtoL:n 1.1 §:n määräyksestä ja laissa käytetystä termistä ”sidottu” on johdettu yleinen
noudattamisvelvollisuus työehtosopimuksen kaikkia määräyksiä kohtaan. Vuorio on tästä
kuitenkin eri mieltä. Hän pitäytyy Sipilän suppeammassa ”sidotun” määritelmässä, jonka
mukaan sen katsotaan tarkoittavan vain lain soveltamisalan piirissä olevia.192 Ero näiden
kahden määritelmän välillä on se, että Sipilän mallissa todetaan vain keneen TEhtoL:a on
sovellettava. Siinä ei mainita lainkaan sitä, mitä sen nojalla on nimenomaisesti
189 Vuorio, Turku 1955, s. 184 - 185190 Vuorio, Turku 1955, s. 302 – 304. Tästä tilanteesta on kysymys sopimuksettomassa tilassa, joka ei kuulu enää TEhtoL:n soveltamisalan piiriin.191 Molemmat vastaavat samaan kysymykseen, kun käsitellään normi- ja velvoitemääräysten oikeudellisia rajoja. 192 Vuorio, Turku 1955, s. 306 – 307 ja TEhtoL 4 §
56
noudatettava.
Yleisesti ottaen väitöskirjan valmistumisen aikaan säännöstämiskompetenssin on katsottu
sisältävän ensinnäkin sen, että se koskee kaikkia työehtosopimukseen sidottuja. Toisaalta
sen pakottavana perusteena on ollut laissa käytetty sanamuoto ”on noudatettava”.
Kolmantena säännöstämiskompetenssin ulottuvuutena on ollut se, että se koskee TEhtoL:n
1.1 §:n mukaisia normimääräyksiä. Näistä elementeistä saadaan lauseke, jonka mukaan
kaikkien työehtosopimukseen sidottujen on välttämättä noudatettava kaikkia TES:n
normimääräyksiä.
Se, mitä taas näihin normimääräyksiin pitäisi katsoa sisältyvän, herättää erimielisyyttä.
Vuorion mukaan asia tulee ratkaista kyseisten määräysten oikeusvaikutusten kautta.
Oikeusvaikutukset puolestaan käyvät selville vasta tarkasteltaessa seurauksia, kun
määräystä ei jostain syystä noudateta.193
4.2.1 Säännöstämiskompetenssin sisällöstä tarkemmin
Säännöstämiskompetenssi rajaa siis sitä, mistä asioista ja ketä koskien työehtosopimuksella
voidaan määrätä. Säännöstämiskompetenssin myötä voidaan siis sopia sidottujen
työntekijöiden ja työnantajien välisistä oikeuksista ja velvollisuuksista. Vuorion
väitöskirjassa näiden säännöstämiskompetenssin alaan kuuluvien määräysten vaikutuksia
on kuvailtu erikseen sekä sitovina, että velvoittavina.194
Sitovalla vaikutuksella on väitöksen mukaan automaattinen ja pakottava vaikutus.195
Velvoittava vaikutus puolestaan viittaa sanktioituun käyttäytymiseen tai antaa oikeuttavan
vaikutuksen.196 Vaikutusten jaottelu liittyy normien jakamiseen työ- ja työolonormeihin,
mitä on pidettävä havainnollisena mutta jota ainakin Saloheimo kritisoi. Saloheimon
mukaan normimääräyksen sitovuuden on yleensä ymmärretty ulottuvan sellaisiin
työehtojen aineellista sisältöä tai menettelytapoja koskeviin määräyksiin, jotka liittyvät
193 TES:n säännöstävä vaikutus koskee sopimuksen osallisyhdistyksen jäseniä eli sidottuja. Vuorio, Turku 1955, s. 309 - 311194 Tässä on huomoitava myös pakottava lainsäädäntö. Saloheimo, Helsinki 2012, s. 92, 94195 Sitovalla vaikutuksella on tarkoitettu myös Zittingin opin yhteydessä kelpuuttavaa tai kompetenssivaikutusta.196 Vuorio, Turku 1955, s. 194 ja 63 - 64
57
keskeisiin työsuhteen ehtoihin.197 Näitä määräyksiä on nimitetty myös
käyttäytymisnormeiksi. Velvoittavan vaikutuksen omaavia määräyksiä on nimitetty
kompetenssinormeiksi, ja ne on lähinnä liitetty TES:n määräyksiin, jotka nimenomaisesti
kelpuuttavat joko työantaja- tai työntekijäpuolta.198
4.2.2 Säännöstävä vaikutus osana työsuhteen kokonaisuutta
Simo Zittingin esittämän teorian mukaisesti myös Vuorio jakaa väitöskirjassaan
työehtosopimuksen täyttämistä koskevat normit käyttäytymis- ja kompetenssinormeihin.199
Vuorio ei kuitenkaan tyytynyt tarkastelemaan yksistään säännöstämiskompetenssin
puitteissa annettujen normimääräysten jakoa, vaan on lähtenyt liikkeelle koko
säännöstävän vaikutuksen rakenteen tarkastelusta. Syy tarkastelulle on yksinkertaisesti
työsopimus- ja työsuhteen rinnakkaisvaikutus. Jos tyydyttäisiin tarkastelemaan vain
käyttäytymis- ja kompetenssinormeja200, keskityttäisiin ainoastaan työsuhteen sääntelyn
tarkasteluun ja työsopimussuhde unohtuisi.
Vuorio tarkastelee työsuhteen ja työsopimussuhteen eroa dynaamisen ja staattisen
oikeussuojan välityksellä.201 Työsopimus eli yksilösopimus sisältää normit, jotka antavat
oikeutuksen esittää vaatimuksia sopimussuhteessa.202 Sen sijaan työehtosopimus pitää
sisällään sisältönormit, joista selviää, minkä sisältöisiä vaatimuksia yksilösopimuksen
perusteella voidaan esittää.203
Tämän teoreettisesti edellä esitetyn eron työsopimuksen ja työehtosopimuksen välillä on
Bergström omassa teoriassaan ilmaisut kansankielisesti siten, ettei samojen kysymysten
osalta voida olla sidottuja sekä työehto- ja työsopimukseen. Työsuhteen osapuolet ovat
työnteon ehtojen osalta sidotut suoraan eli ilman yksilösopimuksen välitystä
työehtosopimukseen, muilta osin taas keskinäiseen työsopimukseensa.204
197 Kuten palkan suuruus, työajan pituus tai ta:n velvoite antaa luottamusmiehelle tietoja. Käytetty myös nimitystä työnormi. Saloheimo, Helsinki 2012, s. 93198 Esimerkiksi neuvottelumääräykset tai sopimiseen kelpuuttavat lausekkeet. Käytetty myös nimitystä työolonormi. Saloheimo, Helsinki 2012, s. 93199 Vuorio, Turku 1955, s. 185 ja 60 - 62200 Eli työnormeja ja työolonormeja201 Vastaavia oikeussuojan käsitteitä käytetään esimerkiksi EUT:n jälkivaikutusta koskevassa
ratkaisukäytännössä.202 staattinen oikeussuoja203 Vuorio, Turku 1955, s. 210 - 211204 Bergström, Uppsala 1948, s. 63 - 70
58
Vuorion näkemys kuitenkin eroaa edellisestä ja hän esittää asiassa aiheellisen kysymyksen:
miksi sitten sisältönormeihin tarvitaan yksilösopimuksen täyttämiseen velvoittava
käyttäytymisnormi? Esitetyn vastauksen mukaan sisältönormit vain muotoavat toiseen
normiin perustuvia oikeuksia ja velvollisuuksia.205
Edellä esitetystä voidaan tiivistetysti sanoa, että Vuorion mukaan TES:n määräyksen
oikeusvaikutus edellyttää sekä työsopimusta että työehtosopimusta. Yleensä ensin mainittu
sopimus perustaa sen oikeussuhteen, jonka perusteella viimeksi mainitun määräykset ovat
tehokkaita. Seuraavaksi keskitytään tarkastelemaan työehtosopimusmääräyksiä.
4.3 Työehtosopimuksen määräys
Kuten jo tutkielman johdannossa on todettu, TES on kolmansille osapuolille velvoitteita
asettava normisopimus, jonka vaikutuksia voidaan kuvata dualistisiksi. Dualismissa
sopimuksen määräykset jaetaan edelleen vaikutuksiltaan velvoitemääräyksiin ja
normimääräyksiin.206
Normimääräyksille luonteenomaista on kollektiivinen luonne, eli niillä ei ole yksilöityä
kohdetta, vaan yleinen ja vastaisuuteen nähden avoin soveltamisala. Nämä kollektiiviset
määräykset on tehty kolmannen osapuolen hyväksi eikä tämä kolmas osapuoli voi näistä
oikeuksistaan luopua.207 Velvoitemääräyksillä ei ole kollektiivista luonnetta ja niiden
oikeusvaikutukset on kohdistettu suoraan TES:n osapuoliin, eikä niistä siten voi johtaa
velvoitteita työehtosopimukseen sidotuille.
Määräysten erottelu velvoite- ja normimääräyksiin on merkityksellistä jälkivaikutuksen
vuoksi, koska TES:n määräyksen jälkivaikutus Vuorion teorian mukaan edellyttää tukea
työsuhteen muista säännöstyskerroksista.208 Näin ollen jälkivaikutusta ajatellen
205 Vuorio, Turku 1955, s. 242206 Nämä määräykset erottaa toisistaan siten, että velvoitemääräykset kohdistuvat TES:n sopijapuoliin eli osallisiin. Normimääräykset puolestaan TES:n sitomiin sivullisiin eli sidottuihin. Vuorio, Turku 1955, s. 229, 231, 233207 Yhdistysteorian mukaisesti Vuorio toteaa, ettei tämä sitova vaikutus ulottuisi yhdistyksen ei-jäseniin ja näin ollen määräyksillä ei olisi järjestäytymättömiin työntekijöihin nähden pakottavaa vaikutusta. Vuorio, Turku 1955, s. 234 - 237208 Normimääräykset ovat suoraan osallisyhdistysten jäseniin kohdistuvia mahdollisesti sanktiouhkaisia määräyksiä oikeuksista ja velvollisuuksista työsuhteessa. Koska velvoitemääräyksillä ei tällaisia oikeusvaiktuksia ole ja ne velvoittavat vain osallisia, ei niiden jälkivaikutus voi tulla kyseeseen.
59
kiinnostavia ovat vain normimääräykset ja niiden mahdolliset oikeusvaikutukset, koska
vain ne voivat saada sopimuksettomassa tilassa tukea työntekijäkohtaisen työsuhteen
muista normikerroksista.209
4.3.1 Työehtosopimuksen normimääräysten kategorisointi
TEhtoL:n 1.1 §:n mukaan TES on sopimus ehdoista, joita työsopimuksissa tai työsuhteissa
muuten on noudatettava. Vuorion väitöskirjassa nämä ehdot on jaoteltu nykyistä lakia
edeltäneen vuoden 1924 työehtosopimuslain esitöiden perusteella individuaali- ja
solidaarinormeihin.210
Ensin mainitut pitävät sisällään henkilökohtaisen ulottuvuuden omaavia yksilönormeja,
työsopimuksen ehdoiksi tarkoitettuja määräyksiä, jotka ovat TEhtoL:n etusijan mukaan
pakottavia.211 Näitä kutsutaan myös myöhemmässä oikeuskirjallisuudessa yleisesti
työnormeiksi.212
Jälkimmäiset taas koskevat työoloja kollektiivisessa mielessä ja ne koskevat vain
yksittäisen työntekijän työyhteisöä.213 Tälle yhteisölle työantaja on ikään kuin velkaa
muun muassa yleisten työskentelyolosuhteiden luomisessa ja turvallisuuden takaamisessa.
Niinpä näitä solidaarinormeja kutsutaankin työolonormeiksi.214 Työnormit ja työolonormit
eroavat siis esimerkiksi sen perusteella, kenelle ne luovat oikeuksia ja näin ollen myös
siinä, kuka voi toimia kyseistä normia koskevan laiminlyönnin sattuessa asian kantajana.215
TEhtoL:n ensimmäisen pykälän sanamuodon on ymmärretty tarkoittavan työnormeja
209 Edellä kerrottua TES:n määräysten jaottelua normi- ja velvoitemääräyksiin on kuvattu piiroksessa 3210 Lainvalmistelukunnan ehdotuksessa on individuaalinormit eroteltu solidaarinormeista. Niiden voimassaolon lähteistä on todettu, että individuaalinormien rikkomiset esiintyvät yksityisten työsopimusten rikkomisina, mutta solidaarinormien rikkomisen osalta rikotaan nimenomaan työehtosopimusta. Sen vuoksi lakiin on otettu rangaistussäännös koskien solidaarinormien rikkomista. Lvk 1921:11, s. 26211 Individuaalinormeja ovat ehdot koskien palkkaa, työaikaa, lepoaikoja, loma-ajan käyttöönottoa, palkan maksuaikaa, työjohtoa, eläkettä, sairausapua, työsopimuksen muotoa, purkamista sekä työssä tehtyjä rikkomuksia.212 Käytetty myös nimitystä käyttäytymisnormi riippuen jaottelun tarkoituksesta. 213 Solidaarinormeja ovat ehdot koskien työoloja (laitteet, ruokailutilat) ja työsuojelua.214 Käytetty myös nimitystä kompetenssinormi riippuen jaottelun tarkoituksesta. 215 Kolmantena TES:n normiryhmänä tunnistetaan vielä sopimukseen osallisten välisiä suhteita koskeavat määräykset, jotka pitävät sisällään esimerkiksi määräykset TES:n irtisanomisesta, soveltamisalasta ja sovittelusta sekä työsääntöjen laatimisesta. Kuten todettua, ne koskevat sopimukseen osallisia, joiden kohdalla jälkivaikutus ei sellaisenaan tule kyseeseen. Tutkielman kannalta merkityksellisiä ovat näin ollen työehtosopimuksen työnormit ja työolonormit.
60
sikäli, kun siinä mainitaan työsopimuksissa noudatettavat ehdot, ja työolonormeja, kun
siinä mainitaan työsuhteissa muuten noudatettavat ehdot.216 Myös Tiitinen ja Kröger ovat
myöhemmin tulkinneet TEhtoL:n normien jaottelun edellä kuvatulla tavalla.217 Vuorion
mukaan näiden kahden normiryhmän välillä ei ole eroa, jos tarkastellaan niiden
velvoittavaa tai sitovaa vaikutusta.218 Sen sijaan eron tekee se, mistä työsuhteen
säännöstyslähteestä ne saavat oikeusperustansa.
Työnormien täyttäminen perustuu varsinaisesti työsopimukseen ja vain epäolennaisesti
työehtosopimukseen. Työolonormien kohdalla viimeksimainittu on sen sijaan ainoa peruste.
Siitä mm. johtuu sekin, että työolonormeista johtuvat kanteet voidaan käsitellä vain TT:ssa.
Vahingonkorvaus ei ole niihin nähden liioin mahdollinen, ja kaikki muutkin työsopimukseen
liittyvät oikeusvaikutukset jäävät pois.219
Kun pidetään mielessä, että jälkivaikutuksen oikeutus perustetaan työsuhteen
kerrokselliseen rakenteeseen, on edellä sanottu erittäin merkityksellinen TES:n määräysten
jälkivaikutusta koskien. Tutkielmassa aikaisemmin kerrotun perusteella on syytä olettaa,
että TES on olemassa vain työsopimuksen ehtojen sisällön tarkemmaksi ilmaisemiseksi ja
muotoamiseksi. Näin ollen voitaisiin edellä lainatusta päätellä, ettei työolonormeillle ole
TES:n voimassaolon päätyttyä johdettavissa tukea ainakaan työsopimuksesta.
Mikäli TES:n määräykset saavat oikeutuksensa yksistään työsopimuksella sovittavista
asioista, olisi tästä loogisen syllogismin mukainen johtopäätös se, että TES:n voimassaolon
päättyessä päättyvät myös työolonormien oikeusvaikutukset. Koska työnormien
täyttäminen perustuu sen sijaan työsopimukseen, sen voimassaolon jatkuessa ovat
päättyneen TES:n työnormit edelleen tehokkaita.
Tätä olettamaa voidaan argumentoida sillä, että työnormit koskevat keskeisiä työnteon
ehtoja. Mikäli niitä ei enää olisi eikä niitä näin ollen myöskään täytettäisi, eivät työsuhteen
perustunnusmerkitkään enää täyttyisi. Tämä johtaisi työsuhteen olemassaolon päättymiseen
työehtosopimuksen määräajan päättymisen myötä. Tätä voitaisiin pitää vähintäänkin
216 Vuorio, Turku 1955, s. 247217 Tiitinen – Kröger, Helsinki 2012, s. 780 ja 782218 Käsitelty edellä alaluvussa 4.2.2 säännöstävän vaikutuksen yhteydessä219 Vuorio, Turku 1955, s. 296
61
kohtuuttomana seurauksena työehtosopimukseen kolmansina osapuolina sidotuille tahoille
eikä se vastaisi lainsäätäjän tarkoitusta.
4.3.2 Työnormien ja työolonormien erottaminen
Kuten perussuhde- ja ristikkoteoria, myös työ- ja työolonormien jako on herättänyt
kritiikkiä. Myöhemmässä oikeuskirjallisuudessa Vuorio ja Sipilä on jätetty teorioineen
yksin. Muun muassa Sarkko on todennut työnormien ja työolonormien erottamisen
epämääräiseksi siten, ettei voida pitää perusteltuna jättää työolonormeja jälkivaikutuksen
ulkopuolelle.220
Jorma Saloheimon mukaan jaottelun takana on TSL:n 1:1.1 §:n sanamuoto ja sen
tarkoituksena on tuoda esiin normien erilaiset oikeusvaikutukset. Saloheimon kritiikki
kohdistuu jaottelun vanhanaikaisuuteen ja siihen, ettei esimerkiksi TEhtoL:n säännöksissä
erotella normimääräyksiä toisistaan poikkeavaan asemaan.221 Yksimielisyyttä
näkemyksestä ei ole, koska esimerkiksi Tiitinen ja Kröger ovat tulkinneet TEhtoL:n 1.1
§:n sanamuodon ”työsopimuksissa” tarkoittavan työnormeja ja ”työsuhteissa muuten”
termin viittaavan työolonormeihin. Vastaavasti TSL:n 1:1.1:n selkeämpää sanamuotoa he
käyttävät nimenomaisena perusteena ja tukena edellä olevalle tulkinnalleen TEhtoL:n
sanamuodosta.222
Saloheimo päätyy Vuorion tavoin tarkastelemaan TES:n määräysten jaottelua niiden
rikkomisen näkökulmasta. Eron näiden välille tekee kuitenkin se, että Vuorio keskittyi
asiavaltuuteen, jos tiettyä normia on rikottu. Saloheimo taas keskittyy siihen, mitä normin
rikkomisesta voi seurata eli oikeusvaikutukseen.223 Saloheimo toteaa, ettei
oikeuskäytännössä säännöstämiskompetenssin alaa ole tulkittu normijakoon tukeutuen.
Tästä esimerkkinä esittämissään tapauksissa huomattavaa on se, että molemmissa on kyse
voimassaolevan TES:n soveltamisesta.224 Tapauksessa TT 1994-50 on nimenomaisesti
vahvistettu työ- ja työolonormijaon pätevyys, mutta todettu, ettei jaolla ole lainkaan
220 Sarkko, Helsinki 1973, s. 199221 Saloheimo, Helsinki 2012, s. 94 - 95222 Tiitinen – Kröger, Helsinki 2012, s. 780 ja 782223 Hänen mielestään normien oikeusvaikutukset ovat monitahoisempi kysymys kuin vain pelkkä kahtiajako työ- tai työolonormeihin antaa ymmärtää, Saloheimo, Helsinki 2012, s. 95 - 96224 TT 1994-50 ja TT 1993-95
62
merkitystä voimassaolevan TES:n tulkinnassa. Vasta-argumenttina Saloheimolle voidaan
todeta, että Vuorio käytti normijakoa TES:n jälkivaikutuksen arvioinnissa, ei
voimassaolevan TES:n tulkinnassa.
Saloheimon mukaan oikeuskäytännössä TES:n jälkivaikutusta on sovellettu silloinkin, kun
kyseessä ei ole ollut työsopimuksella järjestettävä asia. Tällä hän viittaa siihen, että yleisen
jälkivaikutuksen olisi katsottu ulottuvan myös työolonormeihin. Argumenttinsa tueksi hän
viittaa työtuomioistuimen ratkaisuun TT 2003:5.225 Tapauksessa oli muun muassa kysymys
luottamusmiehen työtunneista ja siitä, miten tämän aseman tulisi määräytyä
sopimuksettomana aikana. Näiltä osin tapauksessa käsitelty kysymys kohdistuu lopulta
TES:n työnormiin, joka ei yksistään ratkaise jälkivaikutuksen ulottumista työolonormeihin.
Lisäksi TT:n ratkaisussa todetaan vain suurpiirteisesti, että ”vakiintuneen käytännön
mukaan luottamusmieheksi valitun asema säilyy työehtosopimusten välisenä
sopimuksettomana kautena”. Näin ollen lopultakin jää epäselväksi mitä on pidettävä
tuomiossa mainittuna ”vakiintuneena käytäntönä”.
Kairinen pitää Vuorion esittämää käsitystä normimääräysten jaottelusta loogisena ja
soveliaana TEhtoL:a ajatellen. Rajoitetun jälkivaikutusopin mukaisesti TES:n työnormit
ovat edelleen sopimuksettomassa tilassa voimassa, mutta nyt vain työsopimustasoisina
määräyksinä, kunnes uusi TES tulee voimaan. Hän kuitenkin toteaa, että työolonormien
jälkivaikutus olisi konstruoitavissa siten, että ne säilyisivät voimassa jonkinlaisina tapaa tai
käytäntöä koskevina.226 Ymmärtämällä kaikki työnantajaan liittyvät työsuhteet
kollektiivisena ”työsuhdeklusterina”, voitaisiin antaa luonteva selitys työehtosopimuksesta
ja muista säännöstyskeinoista johtuville solidaarinormeille.227
Perusteellisimman vastauksen normimääräysten oikeusvaikutuksille tarjoavat Tiitinen ja
Kröger. Heidän mukaansa oikeuskirjallisuudessa on yksimielisyys työnormien
jälkivaikutuksesta, mutta työolonormeista on esitetty eriäviä kantoja.228
Oikeuskirjallisuuden ja työsuojelun valvontakäytännön perusteella he kuitenkin katsovat,
että työnormien tavoin jälkivaikutuksen saavat sellaiset työolonormit, jotka koskevat
225 Saloheimo, Helsinki 2012, s. 152 - 153226 ja näin säännöstyskeinon luonteisina.227 Kairinen, Lakimies 2/1998, s. 203228 Tiitinen – Kröger, Helsinki 2012, s. 780 - 781
63
työpaikan työsuojelua yleisesti.229 Työolonormeista jälkivaikutuksen ulkopuolelle jäävät
työehtosopimuksen toteuttamista tarkoittavat sopimusehdot, joita ovat esimerkiksi TES:n
normaalisitovuuden perusteella sidotun työnantajan velvollisuus tiedottaa etukäteen
ulkopuolisen työvoiman käyttämisestä.230
Jälkimmäisten työolomääräysten jättämistä jälkivaikutuksen ulkopuolelle he perustelevat
Vuorion tavoin yksinomaan järjestöintressiin kohdistuvalla asiavaltuudella mutta toteavat,
että oikeuskäytännössä näitäkin TES:n määräyksiä on noudatettu jälkivaikutuksen
perusteella.231 Painavimpana argumenttina työolonormien jälkivaikutuksesta he toteavat,
että yleissitovilla työehtosopimuksen määräyksillä on jälkivaikutus samassa suhteessa kuin
normaalisitovilla määräyksillä. Koska TSL:n 2:7.1:ssä todetaan näiden yleissitovien
määräysten käsittävän ”työsuhteen ehdot ja työolot”, tulee jälkivaikutuksen ulottua myös
työolonormeihin.232
Sanamuodon mukaisena tulkintana argumentti on perusteltu. Väite on kuitenkin
epäjohdonmukainen siten, että ensin todetaan yleissitovien määräysten jälkivaikutus
samassa suhteessa kuin edellä on esitetty normaalisitovien määräysten kohdalla. Toisin
sanoen yleissitovan TES:n määräykset saavat samanlaiset oikeusvaikutukset
sopimuksettomassa tilassa kuin mitä normaalisitoville määräyksille on annettu. Tästä
huolimatta he ovat valmiita laajentamaan normaalisitovien määräysten oikeusvaikutuksia
yleissitovia määräyksiä koskevalla TSL:n tulkinnalla, mikä on vastakohta juuri esitetylle.
Tulkintansa merkittävimmän epäjohdonmukaisuuden he kuitenkin myöntävät itsekin.
Mikäli työolonormeille myönnetään jälkivaikutus, miten työsopimusosapuolet voisivat
myöhemmin niitä keskinäisin sopimuksin muuttaa, kun niistä ei voida työsopimuksella
sopia? Tähän asiaan on lainsäätäjän toimesta otettu jo aikaisemmin kantaa.
Työrauhakomitean osamietinnön mukaan TES:n päättyessä työsuhteiden ehdot jatkuvat
229 Näitä ovat esimerkiksi työpaikan yleinen valaistus, ilmastointi, työhygienia kuten pukeutumis- ja peseytymistilat, oppilasolot ja muut ehdot, jotka koskevat yksilöä jäsenenä yhteisössä.
230 Tähän ryhmään kuulunevat myös määräys työnantajan velvollisuudesta periä ammattiyhdistyksen jäsenmaksu työntekijän palkasta ja tilittää se yhdistykselle. Tiitinen – Kröger, Helsinki 2012, s. 781231 Oikeuskäytännöstä esimerkkinä he tarjoavat edellä Saloheimon mainitseman työtuomioistuimen ratkaisun. 232 Tiitinen – Kröger, Helsinki 2012, s. 782
64
ennallaan niin kauan kuin niitä muutetaan.233 Muuttamista on vielä täsmennetty siten, että
sillä tarkoitetaan työsuhteen ehtojen muuttamista siinä järjestyksessä kuin TSL säätää.234
Edellä mainitusta voidaan melko turvallisin mielin tehdä johtopäätös, että TES:n
määräyksellä on jälkivaikutus, jos siitä voidaan TSL:n puitteissa sopia, ja jälkivaikutuksen
tulee jatkua niin kauan kuin määräystä tosiasiassa muutetaan.235 Tämän perusteella
lainsäätäjän tarkoituksena ei ole ollut johtaa jälkivaikutusta työolonormeille.
Edellä mainittuun liittyen työolonormien yleistä jälkivaikutusta voidaan pitää haastavana
myös siksi, että monet työnantajan liikkeenjohtovaltaan ja näin myös päätöksentekovaltaan
kuuluvat asiat lukeutuvat työolonormeihin. Tätä direktiovaltaa käyttämällä luodaan
yritystoiminan rajat ja puitteet, joissa työskennellään.236 Jälkivaikutustilanteessa työnantaja
yksin voisi direktiovallan puitteissa päättää myös tällaisten ehtojen jatkuvuudesta.
Työnormien ja työolonormien erottaminen tai sen mahdollistava menettely jakaa siis
mielipiteitä huomattavasti. Lopulta niiden välinen ero riippuu käsiteltävän TES:n
määräyksen sanamuodosta.237 Kuten todettu, esimerkiksi Sarkko pitää näiden
määräysryhmien välistä eroa liian epäselvänä, jotta teorian kehittelyä voitaisiin jatkaa tästä
eteenpäin koskien jälkivaikutuksen ulottuvuutta.238 Ilman tieteellisiä perusteita hän pitää
asiallisena ulottaa TES:n jälkivaikutuksen koskemaan molempia, työnormeja ja
työolonormeja. Perusteita tälle tieteelliselle laiskuudelle Sarkko esittää kolme. Ensinnäkin
puhtaan käytännöllisistä syistä jälkivaikutus olisi ulotettava molempiin normiryhmiin.
Toiseksi työnormien jälkivaikutusta voitaisiin muuttaa sopimuksettomassa tilassa yksistään
työsopimuksen ehtoja muuttamalla, mikä hänen mielestään on ilmeisesti kestämätöntä.
Kolmanneksi hän pitää asian käytännön merkitystä vähäisenä.
Tähän Sarkon kritiikkiin pyrin vastaamaan alaluvussa 4.4 Vuorion ja Sipilän kirjallisuuden
233 KM 1958:10 s. 12234 KM 1958:10 s. 13235 Työrauhakomitean osamietinnössä on säädöstämiskompetenssia koskien TES:n määräykset jaettu työnormeihin ja muihin mahdollisiin määräyksiin. Normimääräyksiin on sen mukaan luettava kaikki määräykset, joiden oikeusvaikutukset eivät rajoitu vain niihiin, jotka sopimuksen ovat tehneet.236 Nieminen, Kimmo: Paikallinen sopiminen työelämässä – Yhteistoimintalain neuvottelujärjestyksessä
tehtyjen sopimusten oikeusvaikutukset, s. 225 – 244, Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisuja, s. 236
237 Eli siitä, ketä kyseisessä määräyksessä velvoitetaan tai oikeutetaan ja toisaalta myös siitä, mitä aihetta määräys koskee.238 Sarkko, Helsinki 1973, s. 199
65
avulla. Selvyytenä mainittakoon, että myös Vuorio on tunnistanut määräysten jaottelun
rajankäyntiongelman. Hänen mukaansa niitä ei voida ongelmitta määrittää vain sen avulla,
koskevatko määräykset koko työyhteisöä vai yksittäistä työsuhdetta. Hänen mukaan
määräysten jaottelu ja asiavaltuus kulkevat rinnakkain. Näin ollen seikat, jotka
työsopimuksen alaan kuuluvina ovat työsuhteen osapuolen asiavaltuuden puitteissa,
kuuluvat työnormeihin. Puolestaan ne seikat, joissa yksittäisellä työsuhteen osapuolella ei
ole asiavaltuutta, kuuluvat työolonormeihin.239
Työolonormien ja työnormien erottelua lienee syytä katsoa myös yleissitovuutta koskevan
oikeuskäytännön näkökulmasta, jota on käsitelty korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO
2001:119. Tapauksen yleissitovuutta ei voida sinällään rinnastaa jälkivaikutustilanteeseen,
koska yleissitovuutta käsiteltäessä TES:n määräaika ei ole päättynyt, eikä työnormien ja
työolonormien erottelua tehdä niiden mahdollisen sopimuksettoman tilan
oikeusvaikutuksen vuoksi. Tästä huolimatta niiden erottelua on ratkaisussa perusteltu näin.
Oikeuskirjallisuudessa on yleisesti katsottu yleissitovuuden perusteella työnantajaa
velvoittaviksi sellaiset työehtosopimusten työnormeiksi kutsutut määräykset, joissa
säännöstellään työsuoritukseen ja siitä maksettavaan vastikkeeseen liittyviä kysymyksiä.
Paitsi palkkaa, työaikaa ja vuosilomaa koskevia määräyksiä tähän ryhmään on luettu
kuuluviksi esimerkiksi myös työsuhteen päättymistä ja työntekijän lomauttamista koskevat
määräykset. Tällaiselta määräykseltä on edellytetty sitä, että se on mielekkäällä tavalla
toteutettavissa juuri työnantajan ja yksityisen työntekijän välisessä suhteessa.
Yleissitovuuden piiriin on lisäksi katsottu kuuluvan osa työolonormeiksi kutsutuista
työehtosopimusten määräyksistä. Näistä yleissitovina on pidetty erityisesti työsuojeluun
liittyviä määräyksiä.
Ratkaisussaan 1991:174 Korkein oikeus on todennut, että järjestäytymätön työnantaja - - on
yleissitovuussäännöksen nojalla velvollinen suorittamaan luottamusmiehelle alan
työehtosopimuksen - - luottamusmieskorvaukset.
239 Teoreettisessa mielessä tämän Vuorion erotusmenettelyn ongelma lienee se, että TES:n yksittäisen määräyksen jaottelu työnormiksi tai työolonormiksi selviää viime kädessä vasta tuomioistuimen kannanotossa, mitä ei voida pitää kovinkaan käytännöllisenä menettelytapana. Toisaalta, esitetty ”asiavaltuusjaottelu” lienee jo siinä määrin selkeä jakoperuste, että Sarkkoa lainatakseni sen lopullisella toteuttamistavalla ei liene suurtakaan käytännön merkitystä.
66
Puheena oleva luottamusmiessopimuksen määräys koskee luottamusmiehen työsuhdeturvaa.
Se vaikuttaa ja on toteutettavissa työnantajan ja luottamusmiehen välisessä suhteessa.
Kysymyksessä on siten sellainen työehtosopimuksen määräys, jollaisia edellä todetuin tavoin
lainopissa ja aikaisemmassa oikeuskäytännössä on pidetty yleissitovuuden piiriin kuuluvina.
Edellä sanotun perusteella Korkein oikeus katsoo, että - - työehtosopimuksen yleissitovuus
ulottuu myös sen osana olevan luottamusmiessopimuksen niihin määräyksiin, jotka koskevat
luottamusmiehen työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä suoritettavaa korvausta.
Edellä Vuorion esittämän teorian ja oikeuskäytännön perusteella määräysten jaottelua
voidaan pitää vakiintuneena. Vuorion jaottelun perusteeksi esittämiä tunnusmerkkejä
saattaisi pitää selkeinä muttei kuitenkaan yksiselitteisinä silloin, jos määräyksen
asiavaltuus jakaantuisi useammalle kuin yhdelle osapuolelle. Tällainen tilanne voisi olla
käsillä Murron esittämässä tapauksessa silloin, jos asiasta voitaisiin sopia työntekijän
työsopimuksessa, mutta on päädytty ryhmäkohtaiseen sopimiseen.
4.4 Jorma Vuorion teoria työehtosopimuksen jälkivaikutuksesta
Vuorion väitöskirjassaan esittämä tutkimustyö perustui hänen nimeämän perussuhdeteorian
käsitemäärittelylle, johon hän otti vaikutteita myös muilta tieteentekijöiltä.
Käsitemäärittelyiden lisäksi hän edellä esitetyllä tavalla piti työoikeuden alaan kuuluvien
käsitteiden systematisointia tärkeänä tieteen kehittämiseksi edelleen induktion ja deduktion
keinoin. Näillä systematisoitavilla käsitteillä hän tarkoitti esimerkiksi työsuhteen
velvoitteiden erottamista työsopimussuhteen velvoitteista.
Systematisoinnin ja jaottelun perusteella Vuorio pääsi siihen teoreettiseen lähtökohtaan,
että TES:n velvoitemääräykset jäävät automaattisesti sopimuksettoman tilan
jälkivaikutuksen ulkopuolelle, koska ne koskevat suoraan sopimuksen osallisia, joita ei
enää sopimuksettomassa tilassa ole olemassa.
Myös edellisessä luvussa käsiteltyjen normimääräysten osalta lähtökohtaisena olettamana
täytyi pitää sitä, etteivät oikeusjärjestykseen sisältyvät normit itsestään jatka
voimassaoloaan. TES antaa tukensa normimääräyksilleen ainoastaan voimassaolonsa
ajaksi ja normien tehokkuuden tulee tämän jälkeen perustua muuhun oikeuden luovaan
67
lähteeseen.240 Pakottavasta lainsäädännöstä tällaista lähdettä ei löytynyt, eikä löydy
vieläkään.
Vuorio pitää haastavana jo yksistään sitä lähtökohtaa, että TES:n osalliset ovat sopineet
normimääräysten oikeusvaikutusten jatkamisesta vielä työehtosopimuskauden päättymisen
jälkeen. Vuorio katsoo, ettei TES:n päättymisen jälkeen tällaiset määräykset voi saada
TEhtoL:n mukaisia vaikutuksia, koska sopimuskompetenssi puuttuu.241 Niinpä TES:n
määräyksiin olisi sen määräajan jälkeen sovellettava vain yleisiä sopimusoikeuden
periaatteita.
Tätä tulkintaa on pidettävä sikäli onnistuneena, että työehtosopimuksen luonne
ulkopuolisille velvoitteita luovana sopimuksena on poikkeuksellinen. Asemansa sopimus
saa TEhtoL:sta, mutta tuota poikkeuksellisen vahvan aseman soveltamisalaa ei voitane
perustellusti laajentaa enää TEhtoL:n soveltamisalan ulkopuolelle. Sen vuoksi TES:n
määräysten oikeusvaikutusten täytynee loppua sen voimassaolon päättymiseen.242
Koska TEhtoL:n ulkopuolella ei ole mahdollista tehdä kolmansia osapuolia velvoittavia
sopimuksia, eivät myöskään sopimuksetonta aikaa sääntelevät TES:n määräykset ole
oikeudellisesti perusteltavissa.243 Mielestäni näkemys on edelleen teoriaan nähden
loogisesti perusteltu. Osapuolten sopimuskompetenssia ei ole TEhtoL:n soveltamisalan
ulkopuolella.
Jälkivaikutusteoriassaan määräysten sitovan ja velvoittavan vaikutuksen Vuorio perustaa
oikeuslauseopilliseen eroon.244 Kun TES:n voimassaolo päättyy, se ei voi enää luoda
oikeuksia kompetenssinormien tavoin tai säännellä TES:n määräysten täyttämistä.245
Tällöin normimääräykset voivat velvoittaa ainoastaan työsopimuksen velvoittavan
vaikutuksen antaman tuen varassa, sikäli kun sellaista vielä on.246
240 Vuorio, Turku 1955, s. 315241 Eikä sellaisia ole otettu työtuomioistuimeen tutkittaviksi.242 Näkemystä puoltaa myös se, että jälkivaikutusta koskeva oikeuskäytäntö on annettu korkeimman oikeuden eikä työtuomioistuimen toimesta.243 Vuorio, Turku 1955, s. 316, 303244 Asiaa on jo käsitelty luvussa 4.3.1.245 Lisäksi TES:n normivaikutus ulottuu edellä kuvatulla tavalla vain sen voimassaolon ajalle.246 Toisin sanoen, onko työsuhde vielä voimassa.
68
Koska aikaisemmin esitetyn mukaisesti työnormien ja työolonormien ero paljastuu
viimeistään määräyksen asiavaltuuden kautta, voidaan työnormeille johtaa velvoittava
jälkivaikutus työsopimuksesta, jossa niistä voitaisiin myös sopia. Työehtosopimuksen
määräyksellä voi siis olla oikeusvaikutus sopimuksettomassa tilassa työsopimuksen
olemassaolon ja sen velvoittavuuden vuoksi.247 Yksilösopimus voimassa ollessaan tukee
sen soveltamisalaan kuuluvia määräyksiä ja tällaisia määräyksiä ovat yleensä työnormit,
joiden katsotaan vastaavan TEhtoL:n 1.1 §:n säännöksen sanamuotoa työsopimuksissa
noudatettavista ehdoista. Sen sijaan työolonormeille ei vastaavaa tukea löydy, koska ne
eivät ole luonteeltaan työntekijäkohtaisia, eikä niistä ole mahdollista sopia
työsopimuksella.248
Bruun toteaa korkeimman oikeuden muuttumisopin kumonneen ratkaisun249 perusteluita
koskevassa artikkelissaan: ”Muuttumisoppi on kuollut, eläköön jälkivaikutus”. Kirjoitusta
hän perustelee siten, ettei tapauksen perusteluissa jää muuttumisopin hylkäämisestä
epäselvyyttä, kun vihdoin päädytään siihen, ettei oppi jälkivaikutuksesta perustu
muutumisoppiin, vaan oikeuspoliittisiin näkökohtiin.250 Huomattakoon, että tässä
tapauksessa oikeuspoliittiset näkökohdat ovat artikkelin kirjoittajan oma päätelmä
tuomioistuimen jätettyä ottamatta kantaa jälkivaikutuksen perusteisiin.
Lienee jossain määrin perusteltua, että jälkivaikutusta voidaan puoltaa myös
oikeuspoliittisilla syillä, koska sopimusyhteiskunnassa sopimusvelvoitteiden
oikeusvaikutusten ennakoitavuuden merkitystä ei voi väheksyä. Merkittävää Bruunin
artikkelissa on se, että siinä jälkivaikutusta puolletaan oikeuspolitiikalla, mutta ei kiistetä,
etteikö sille olisi löydettävissä perusteita myös oikeustieteellisestä teoriasta.
Kaarlo Sarkko puolestaan esitti oikeuspoliittisin perustein jälkivaikutuksen ulottamista
myös työolonormeihin, jolloin siirrytään oikeusvaltion näkökulmasta arvaamattomalle
maaperälle. Nimenomaan sopimusten seurausten ennakoitavuutta ajatellen on vähintäänkin
arveluttavaa johtaa oikeusohjeita yksitään poliittisiin syihin perustuen. Poliittisilla
247 Toisin sanoen, kaikki päättyneen TES:n määräykset lakkaavat, ellei kyseisestä ehdosta olisi voitu sopia myös työsopimuksella. Tiitinen – Kröger, Helsinki 2012, s. 780248 Vuorio, Turku 1955, s. 318249 KKO 2007:55250 Bruun, Edilex 2007, s. 32
69
päätöksillä kun harvoin on sellaista pysyvyyttä, mitä oikeuslähteiltä mielellään odotetaan.
Samassa artikkelissa Bruun syyttää muuttumisopin yhteydessä oikeuspoliittisia perusteita
karttavia oikeustieteilijöitä turvautumisesta oikeudellisiin näennäisargumentteihin.251
Mikäli argumentilla viitataan muuttumisopin kannattajiin, voidaan sitä pitää sikäli osuvana,
että muuttumisoppi ei teoriana ole noudattanut tyypillisiä sopimusoikeudellisia
lainalaisuuksia eikä sitä näin voida pitää loogisena. Bruunin näkemys on kuitenkin sikäli
pelkistetty, että joku saattaisi sen perusteella käsittää yleisen jälkivaikutuksen mahdollisiksi
perusteiksi vain joko muuttumisopin tai vaihtoehtoisesti oikeuspoliittiset syyt.
Sipilän taustoittamana Vuorio on esittänyt asiasta varsin perustellun ja yksityiskohtaisen
teorian, joka kannustaa työsopimusosapuolia sopimusvapautensa perusteella ennalta
sopimaan työehtojen jälkivaikutuksesta. Vuorion teoria on tieteellisesti kestävä ja se tekee
ratkaisevan eron muuttumisoppiin. Mikäli Bruun katsoo Vuorion normirakennelman
näennäisargumentiksi, täytyy huomauttaa, ettei olemassaoleva oikeuskäytäntö ole teorian
kanssa ristiriidassa.252
Oikeuspoliittiset perustelut eivät koskaan voi antaa täysin yhdensuuntaista todistusta siitä,
mitä on pidettävä oikeana tai asioiden todellisena tilana. Näin ollen oikeuspoliittiselle
perustelulle lienee paikallaan esittää oikeuspoliittinen vasta-argumentti. Mikäli lainsäätäjä
puoltaisi Sarkon ja Bruunin näkemyksiä jälkivaikutuksen yleiskattavasta luonteesta, olisi
työsopimuslakiin todennäköisesti otettu valtion virkaehtosopimuslain 7 §:ää vastaava
säännös jälkivaikutuksesta.253 Tätä argumenttia puoltaa se, että jälkivaikutusta on kattavasti
käsittely lainvalmistelukunnan vuoden 1921 ehdotuksessa, mutta tästä huolimatta säännös
on jätetty säätämättä.254
Saattaa olla jopa niin, että tulkinta muuttumisopin kuoppaamisesta tapauksen KKO
251 Näin todetessaan hän viittaa omaan väitöskirjaansa sekä Martti Virtasen julkaisemattomaan lisensiaattityöhön. Bruun, Edilex 2007, s. 32252 Lisäksi Bruunin artikkelissaan käsittelemät tapaukset eivät koske jälkivaikutusta sanan varsinaisessa merkityksessä. 253 Jälkivaikutussäännöksen perusteluna virkaehtoja koskevan lain esitöissä on haluttu korostaa nimenomaan viranomaisen rajoitetumpaa sopimusvapautta virkaehdoista (HE 14/1970 vp.).254 Oikeustieteilijöiden ei tulisi ottaa lainsäätäjän roolia itselleen, vaan pyrkiä tulkitsemaan voimassaolevaa oikeutta sen tosiasiallisen sisällön ja tarkoituksen mukaan.
70
2007:55 perusteella on ennenaikainen ja liioiteltu. Oikeuskirjallisuudessa
jälkivaikutuksella tarkoitetaan nimenomaan sopimuksetonta aikaa ja näkemus on
vahvistettu myös oikeuskäytännössä.255 Tapauksessa oikeuden perusteluissa kuitenkin
todetaan, ettei asiassa ole aikaisemman oikeuskäytännön mukaisesti kysymys
sopimuksettomasta tilasta eikä näin ollen myöskään varsinaisesta
jälkivaikutustilanteesta.256
Kuten edellä on todettu, sopimuksen tärkein tehtävä on sitoa sen osapuolet kyseisen
sopimuksen velvoitteisiin. Mikäli mikä tahansa muu sopimus kuin TES on tehty
määräaikaisena, ei sen voimassaoloaikaa lähtökohtaisesti kyseenalaisteta, vaan on katsottu
osapuolten halunneen rajata sopimuksen oikeusvaikutukset tiettyyn aikaan. Miksi sitten
työehtosopimuksen kohdalla, ilman lainmukaisia perusteita, halutaan välttämättä toimia
toisin?
Sarkko kritisoi Vuoriota myös sillä perusteella, ettei hänen jälkivaikutusteoriansa ole
tukevalla pohjalla, koska työnormien jälkivaikutusta voidaan muuttaa yksinkertaisesti
työsopimusta muuttamalla. Toisin sanoen määräyksen jälkivaikutus on
työehtosopimukseen sidottujen yhdessä hallittavissa. Mielestäni argumentti on niin ikään
sopimusyhteiskuntaa ja sopimusvapautta ajatellen erikoinen. Mikäli TES:n voimassaolo on
päättynyt eikä sen mukaista säännöstämiskompetenssia enää ole, on täysin loogista ja
välttämätöntä, että sopimussuhteen hallinnointi annetaan jollekin taholle. Muussa
tapauksessa sopimussuhde jää ajelehtimaan tuuliajolle.
Vaikka säännöstämiskompetenssi siirtyy työsopimusosapuolille ei tämä ainakaan teoriassa
mahdollista kummankaan osapuolen yksinvaltaa. Sopimuksettomassa tilassa suoja toisen
osapuolen mielivaltaa vastaan johtuu sopimusoikeuden yleisistä periaatteista, joita on
sopimuksettomassa tilassa työsuhteen ehtoihin sovellettava. Lähtökohtaisesti sopimusta
voidaan muuttaa vain osapuolten välisellä sopimisella taikka irtisanomalla sopimus sen
ehtojen mukaisesti. Työnantaja ja työntekijä voivat yhdessä sopien muuttaa työsopimuksen
ehtoja tai työnantaja voi niitä yksipuolisesti ilmoittamalla muuttaa, mikäli sillä on TSL:n
255 Ratkaisu KKO 2007:65, perustelut kohta 3.256 Tapauksen tuomiossa aikaisemmin päättyneen TES:n vaikutuksen on katsottu päättyneen uuden TES:n voimaantuloon, ei sopimuksettoman tilan alkuun.
71
irtisanomisperusteesta johtuva syy. Näin voidaan siis vaikuttaa myös työnormien
oikeusvaikutuksiin sopimuksettoman tilan aikana.257
4.5 Jälkivaikutus vuoden 1924 TEhtoL esitöiden mukaan
Vuoden 1921 lainvalmistelukunnan ehdotuksessa on todettu, että mikäli
työehtosopimuksella halutaan käytännössä tuloksia saavuttaa, on sille tuleva ehdoton
sitovaisuus ja automaattinen oikeusvaikutus kaikissa niissä työsopimuksissa, joita
työehtosopimukseen sidottu työnantaja sen soveltamisalalla ja -alueella tekee.258 Vaikka
ehdotus on jo verraten ikääntynyt, sen sisältö jälkivaikutusta koskien on lainsäätäjän
alkuperäistä tarkoitusta ajatellen ajankohtainen, koska TEhtoL on pysynyt tähän päivään
asti samansisältöisenä. Lisäksi ehdotuksessa on kattavasti kuvattu sitä olosuhdetta, jossa
TEhtoL:n säätämiseen on päädytty.259 Esimerkiksi 1920- ja 1930-luvuilla ei poliittisista
syistä johtuen sanottavasti solmittu työehtosopimuksia kuin hyvin rajatuilla aloilla.
Sopimishalukkuudessa talvisota on ollut käännekohta.260
Vuoden 1924 TEhtoL:n ehdotuksessa ei ole otettu suoraan kantaa työehtojen
sovellettavuuteen sopimuksettoman tilan aikana, mutta siinä otetaan perusteellisesti kantaa
TES:n enimmäismääräajan kestoon ja sen mahdollisen sääntelyn perusteisiin. Lähtökohta
on se, ettei TES:n enimmäiskestoa tulisi rajoittaa niin ahtaaksi, että sen työsuhteita
vakauttava vaikutus siitä kärsisi. Toisaalta jonkinlaisen enimmäismääräajan säätäminen on
katsottu perustelluksi, ettei kumpikaan osapuoli joutuisi olosuhteiden muuttuessa
kärsimään kohtuuttomista työehdoista.261 Verrattaessa ulkomaiseen sääntelyyn
ehdotuksessa todetaan, että tavallisesti enimmäiskestoksi on säädetty kolmen tai viiden
vuoden määräaika. Tässä yhteydessä on alaviitteessä viitattu Saksan tuoreeseen
lainsäädäntöön, josta todetaan:
Saksan uusi ehdotus, joka säätää kolme vuotta pisimmäksi absoluuttiseksi sopimusajaksi,
sisältää lisäksi seuraavan työehtosopimuksen vaikutuksen jatkuvaisuutta koskevan
257 Arvaamaton tilanne olisi, mikäli työsopimuksen osapuolet eivät sopimuksettomassa tilassakaan pystyisi vaikuttamaan keskinäisen sopimussuhteensa sisältöön. 258 Lvk 1921:11, s. 20259 Näin ollen myös sitä, mikä on ollut lainsäätäjän alkuperäinen ajatus esimerkiksi työehtojen jälkivaikutusta ajatellen. 260 KM 1958:15, s. 2, 6261 Lvk 1921:11, s. 30
72
säännöksen: »Jos työehtosopimus lakkaa eikä uusi astu voimaan, niin vanha jää määrääväksi
työsopimusten sisältöön nähden kunnes työsopimukset tulevat toisin järjestetyksi«.262
Marjatta Forsblom on käsitellyt asiaa opinnäytetyössään ja tehnyt edellä lainatusta
lainvalmistelukunnan ehdotuksesta johtopäätöksen, ettei se olisi puoltanut tai kieltänyt
jälkivaikutuksen olemassaoloa.263 Tulkintaa voidaan pitää siinä mielessä perusteltuna, ettei
jälkivaikutusta koskaan otettu TEhtoL:n osaksi eikä jälkivaikutukseen edellä mainittua
Saksan lainsäädännön lainausta suoremmin viitattu. Pohdinta, jota jälkivaikutusta koskien
on lainvalmistelussa esitetty, ei kuitenkaan kokonaisuutena puolla Forsblomin tulkintaa
asiasta.
Edellä lainatun kohdan johdanto kuuluu, että samoin kuin sen ajankohdan, josta alkaen
työehtosopimus on käyvä noudatettavaksi, jättävät useimmat lainsäädännöt sopimuksen
voimassaoloajankin osapuolten määrättäväksi.264 Nimenomaan tästä yleisestä linjasta
poikkeuksena on alaviitteessä esitetty Saksan tuore kirjoitetun lain säännös.
Johtopäätöksenä samassa kohdassa myöhemmin todetaan, että ”Pisin absoluuttinen
sopimusaika tulisi sen mukaan olemaan kolme vuotta, mutta muuten jäisivät
aikamääräykset asianosaisten itsensä sopimuksen varaan”. Näin ollen lainsäätäjä ei ole
alunperin tarkoittanut pakottavasti säätää työehtojen jälkivaikutuksesta, vaan se on jätetty
tahdonvaltaiseksi asiaksi. Sanamuoto ”pisin absoluuttinen sopimusaika” on perusteltua
ymmärtää siten, että sen jälkeen osapuolet ja muut sidotut vapautuvat sopimuksen
velvoitteista.
Tätä näkemystä tukee lakiehdotuksen rakenteessa noudatetun menetelmän kuvaus, jonka
mukaan:
- - työehtosopimus - - pyrkiii palvelemaan myöskin yleisiä yhteiskuntapoliittisia
tarkoitusperiä ja sisältää muutenkin runsaissa määrin julkisoikeudellisia aineksia, niin seuraa
siitä, että tätä oikeusinstituuttia säännöstelevien lakimääräysten tulee olla ehdottomasti
sitovaa, ”pakottavaa” oikeutta. - - Milloin jollekin säännökselle on tarkoitettu antaa vain
dispositiivinen - - vaikutus, on se itse laissa nimenomaan ilmilausuttu, tavallisesti sanoilla
262 Lvk 1921:11, s. 30263 Forsblom, Marjatta: Työehtosopimuksen määräysten jälkivaikutus, Helsingin Yliopisto 1991, s. 8-9264 Lvk 1921:11, s. 30
73
”ellei toisin ole sovittu”.265
Alkuperäisen lainvalmisteluaineiston perusteella voidaan perustellusti olettaa, että
lainsäätäjä on ollut tietoinen sopimuksettomaan tilaan liittyvistä ongelmista ja toisaalta
mahdollisista säännöksistä, joilla se voidaan kiertää.266 Tähän ei kuitenkaan ole ryhdytty.
Lainvalmistelun pitkähkössä johdannossa on kuvattu yhteiskuntapoliittista tilannetta, jossa
työrauha sopimusajalle on tärkeää turvata, mutta tuon määräajan ulkopuolella ei
työehtosopimukselle tai sen vaikutuksille tulisi painoarvoa antaa. TES:n
määräaikaisuudella on haluttu suojella molempia osapuolia kohtuuttomilta ehdoilta, ja
mikäli TES:n määräysten jälkivaikutus olisi tarkoitettu asettaa, olisi se kaikkiaan poistanut
merkityksen määräaikaisuuden enimmäiskestolta.267
4.5.1 Tukea jälkivaikutusolettamalle lainsäädännön esitöistä
TES:n määräysten jälkivaikutukseen on sittemmin otettu kantaa työoikeuden lakien
esitöissä. Työaikalain (TAL, 605/1996) lainvalmisteluaineiston mukaan TES:n
voimassaolon päätyttyä on ainakin kyseisen työsuhteen työsopimuksissa noudatettavia
ehtoja sovellettava edelleen sopimuksettomassa tilassa. Työehtosopimusmääräysten
jälkivaikutus on siis esitöiden mukaan oikeudellisesti perusteltu työsopimuksen täyttämistä
koskevaan normiin.268 Huomattavaa säädöksen perusteluissa on se, ettei jälkivaikutuksen
oikeudellisissa perusteissa mainita lainkaan oikeuspoliittisia perusteita ja jälkivaikutuksen
ulottuvuus on katsottu nimenomaan työsopimusperusteiseksi. Toisin sanoen yleinen
jälkivaikutus rajoitetaan siis työnormeihin. Uutena näkökulmana pakottavaan työoikeuteen
ja sen jälkivaikutukseen on esitöissä tuotu argumentti siitä, ettei pakottavasta
lainsäädännöstä työntekijän haitaksi poikkeavia TES:n määräyksiä saisi noudattaa enää
TES:n voimassaolon lakattua.
Tiitinen ja Kröger ovat katsoneet asiaa samansuuntaisesti toteamalla, että työsuhteessa
työsopimustasoisena noudatettavana normina yleisen jälkivaikutuksen nojalla (päättynyt)
työehtosopimusmääräys syrjäyttää lain dispositiivisen säännöksen siinäkin tapauksessa,
265 Lvk 1921:11, s. 28266 Kuten on tehty virkasuhteiden kohdalla.267 Jo olemassaoleva sopimus voi muodostua kohtuuttomaksi esimerkiksi OikTL (228/1929) 36.1 §:n tarkoittamalla tavalla, mikäli olosuhteet muuttuvat oikeustoimen tekemisen jälkeen.268 HE 34/1996, s. 23
74
että viimeksi mainittu olisi työntekijälle edullisempi kuin vastaava työsopimusmääräys.
Sen sijaan työehtosopimuksen määräyksellä, jolla on vähennetty työntekijän lain
pakottavaan säännökseen perustuvaa etua, ei voi olla yleistä jälkivaikutusta.269 Yleinen
jälkivaikutus on tässä ymmärretty tämän tutkielman kanssa samoin eli muuhun kuin
osapuolten väliseen sopimukseen perustuvana jälkivaikutuksena.270
4.5.2 Jälkivaikutusolettaman rajoituksia lainsäädännön esitöistä
Vuosilomalain (VlomaL, 162/2005) esitöissä ei jälkivaikutuksen taustaa ole avattu yhtä
laajasti kuin TAL:n kohdalla. Lain 3 §:ssä sen pakottavuudesta todetaan, että
valtakunnalliset järjestöt voivat lain 30 §:ssä säädetyissä aiheissa poiketa lain tasosta myös
työntekijän vahingoksi.271 Sen sijaan tuon valtuuden perusteella sovituille ehdoille ei tule
antaa yleistä jälkivaikutusta, elleivät työsopimusosapuolet ole nimenomaan
työsopimustasoisesti sopineet tällaisen ehdon soveltamisesta myös sopimuksettomana
aikana.272
VlomaL siis mahdollistaa ensinnäkin pakottavista lainsäännöksistä poikkeamisen tietyissä
aihealueissa ja toiseksi sen, että poikkeaminen voidaan tehdä myös työntekijän vahingoksi.
Tiitisen ja Krögerin mukaan säännöksestä ja sen perusteluista käy ilmi, että työnantaja saa
sopimuksettoman tilan aikana soveltaa pakottavasta laista työntekijän vahingoksi
poikkeavia työehtosopimusmääräyksiä vain, jos siitä on työntekijän ja työnantajan välillä
sovittu.273
Nähdäkseni VlomaL:ssa ja sen perusteluissa on edellä sanotulla tavalla kaksi ”erillistä”
valtuutusta, valtuutus poiketa lainsäännöksista rajatuissa asioissa sekä valtuutus poiketa
laista myös työntekijän vahingoksi.274 Lain esitöiden mukaan erityisen valtuutussäännöksen
269 Tiitinen – Kröger, Helsinki 2012, s. 784270 Jos osapuolet ovat sopineet ehtojen soveltamisen jatkamisesta myös sopimuksettomana aikana, ei tällöin voida puhua yleisestä jälkivaikutuksesta, vaan TAL:n esitöiden mukaan lain erityissäännöksen nojalla tehtyyn työsopimuksen ehtoon perustuvasta järjestelystä. HE 34/1996, s. 23271 Näitä aiheita ovat mm. lomakaudesta ja talviloman sijoittamisesta, vuosilomapalkasta sekä lomakorvauksen laskemisesta ja maksamisesta sopiminen. 272 Mikäli sopimusta ei ole, sovelletaan sopimuksettoman tilan aikana päättyneen TES:n ehdon sijaan lain säännöksiä.273 Tästä esimerkkinä on aikaisemman TSL:n 28 §:ä (TSL 320/1970) koskeva ratkaisu KKO 1975 II 73, jossa vahvistettiin työntekijän oikeus lain mukaiseen sairausajan palkkaan, koska sitä huonompien TES:n mukaisten palkkaehtojen soveltamisesta sopimuksettomassa tilassa ei ollut osapuolten välillä sovittu.274 Jälkivaikutusta koskien laissa tai sen perusteluissa ei sanota, että TES:n ehdon tulisi poiketa nimenomaan työntekijän vahingoksi, ettei se saisi jälkivaikutusta ilman erillistä sopimusta.
75
perusteella tehdyn työehtosopimusmääräyksen soveltaminen sopimuksettoman tilan aikana
edellyttää sitä, että työnantaja ja työntekijä ovat sopineet työsopimuksin
työehtosopimusmääräyksen soveltamisen jatkamisesta.275 Näin ollen laintasosta poikkeava
TES:n määräys voi tosiasiassa olla joko työntekijän eduksi tai vahingoksi. Molemmissa
tapauksissa kohtelu jälkivaikutuksen suhteen on sama, eli yleisenä jälkivaikutuksena
näiden määräysten kohdalla noudatetaan lain säännöstä, ellei ole erillistä
työsopimustasoista sopimusta.
Edellä esitetty on vuosilomalain sanamuodon mukainen tulkinta ja sikäli uskalias, että se
on vastoin työntekijän suojaksi säädettyä edullisemmuussääntöä. VlomaL:n kohdalla
tulkinta on mielestäni paikallaan, koska laissa semidispositiivisiksi säädetyt aihealueet ovat
sen luonteisia, ettei niistä voi aina varmuudella sanoa, kumman osapuolen eduksi laista
poikkeaminen käy. Poikkeaminen voi olla myös molempien etu.
TSL:n esitöissä on jälkivaikutusta edelleen lähestytty aikaisemman TSL:n näkökulmasta.276
On todettu, että silloista sairausajanpalkkaa (28 §) koskevia työntekijän kannalta lain tasoa
heikompia ehtoja voidaan soveltaa sopimuksettomassa tilassa, jos siitä on
työsopimusosapuolten välillä sovittu. Esitöissä kuitenkin myös muistutetaan
oikeuskäytännöstä, jonka mukaan työnantajalla voi olla velvollisuus noudattaa
työntekijälle laissa säädettyjä edullisempia työehtosopimusmääräyksiä jälkivaikutuksen
perusteella, vaikkei siitä olisi sovittu.277 Perusteena tälle näkemykselle on ratkaisussa
käytetty muuttumisoppiin viittaavaa sanamuotoa. Toisin sanoen esitöiden mukaan
jälkivaikutus olisi laintasosta työntekijän eduksi poikkeavilla TES:n määräyksillä aina ja
työntekijän vahingoksi poiketessa vain silloin, kun määräysten jälkivaikutuksesta on
työsopimuksessa erikseen sovittu. Tällöin ei siis enää puhuta yleisestä jälkivaikutuksesta,
koska se perustuu sopimukseen.
Kokoavasti ja yleistäen työoikeuden alan säädösten esitöistä voidaan todeta, että osittainen
jälkivaikutus on niissä kaikissa tunnustettu. TAL:n esityössä on todettu yleisen
jälkivaikutuksen ulottuvan työnormeihin työsopimuksen perusteella, mutta saman
275 HE 238/2004 vp. s. 15276 HE 157/2000 vp. s. 19277 KKO 1981 II 55
76
suuntaisesti näkemystä ei kommentoida muissa alan esitöissä. Lain tasosta työntekijän
hyväksi poikkeava työnormi tulee oikeuskäytännön perusteella yleisen jälkivaikutuksen ja
edullisemmuussäännön vuoksi aina noudatettavaksi, eikä se edellytä erillistä sopimista.
Lain tasosta työntekijän vahingoksi poikkeava työnormi ei saa yleistä jälkivaikutusta,
mutta sitä voidaan noudattaa sopimuksettomana aikana, jos sen noudattamisesta on
työsopimuksella sovittu ja lain tasosta poikkeaminen on erityislain säännöksellä
mahdollistettu.
Yleistäen voidaan kuitenkin todeta, ettei yhdessäkään lainvalmistelussa ole millään muotoa
puollettu työolonormien jälkivaikutusta. Sen sijaan työnormien erityisiä
jälkivaikutussäänöksiä on löydettävissä useista säädöksistä. Tästä esimerkkinä kotimaan
liikenteessä olevien aluksien työajasta annettu laki.278 Tässäkin tapauksessa säännöksen
tosiasiallinen sisältö takaa sopijaosapuolten poikkeamisoikeuden tietyistä lain pakottavista
säännöksistä ja näiden nimenomaisten säännösten jälkivaikutuksen sopimuksettomana
aikana. Poikkeuksellista aikaisemmin lueteltuihin nähden on kuitenkin se, ettei
jälkivaikutus tässä tapauksessa edellytä erillistä työsopimusosapuolten sopimusta.
Jälkivaikutus perustuu yksistään erityislain säännökseen.
Aikaisemman perusteella on selvää, että TES:n voimassaolon päätyttyä on työsuhteen
perustunnusmerkkien edelleen täytyttävä. Näitä suoraan työsuhteeseen liittyviä TES:n
määräyksiä täytyy edelleen noudattaa, mikäli muuta ei ole sovittu. Mikäli näissä
määräyksissä on poikettu laintasosta työntekijän vahingoksi jonkin erityislain perusteella,
tulee sen jälkivaikutuksessa ottaa huomioon mahdollinen erillinen sopimisenvaraisuus sekä
se, edellyttääkö jälkivaikutus sopimista vain laintasoa heikommissa ehdoissa vai myös
laintasoa parempien määräysten kohdalla.
Muihin säädöksiin verrattuna TAL:n oma erityisyys on se, että sopimuksettoman tilan
jatkuessa pidempään, on TES:n sidotuilla oikeus irtisanoa työaikaa koskevan työnormin
jälkivaikutus. Irtisanomisoikeus syntyy, kun TES:n voimassaolon päättymisestä on kulunut
kuusi kuukautta, ja ilmoitus on tehtävä vähintään kaksi viikkoa ennen kuluvan
tasoittumisjakson päättymistä.279 Oikeuskirjallisuuden mukaan irtisanomisoikeuden
278 Laki työajasta kotimaanliikenteen aluksissa, 248/1982, 22 §279 TAL 3:9.2 §
77
sanamuodon mukaan on selvää, että irtisanomisoikeus koskee kaikkia TES:n
työaikamääräyksiä riippumatta siitä, poikkeavatko ne lain tasosta työntekijän eduksi vai
vahingoksi.280 Koska TAL:n esitöissä on työnormien jälkivaikutus tunnustettu yleisellä
tasolla, puoltaa se oikeuskirjallisuuden näkemystä siitä, että työaikaa koskevien
määräysten jälkivaikutus on kaikkiaan irtisanottavissa.
4.6 Yhteenveto
Jo ensimmäinen työehtosopimuslain lainvalmistelukunta totesi, että työehtosopimukset
ovat uusi omanlaisensa sopimusinstrumentti, joka eroaa aikaisemmin käsitetyistä. Vuorio
on tullut omassa teoriassaan kuitenkin siihen tulokseen, että vaikka TES:lla on muihin
sopimuksiin nähden poikkeuksellisia oikeusvaikutuksia, ei senkään kohdalla voida
vaikutuksia ulottaa sopimuksettomaan aikaan ilman perusteita. Sopimusten tehokkuuden
on aina perustuttava johonkin oikeuden luovaan lähteeseen. Vuorion teoriassa tehokkuuden
luova perusta on työsopimus, jonka ei voida katsoa rajoittuvan työehtosopimuksen
määräaikaan. Työsuhteesta johtuvat velvoitteet on siis täytettävä myös TES:n päätyttyä.
Vuoriokin on jakanut TES:n määräyksen jälkivaikutuksen sen mukaan, onko kyseessä työ-
vai työolonormi. Työolonormeille ei ole nähty syytä antaa oikeusvaikutuksia
sopimuksettomassa tilassa. Näkemys ei vastaa muita oikeuskirjallisuudessa esitettyjä
kantoja, joissa jälkivaikutus on usein ulotettu myös työolonormeihin. Korkeimman
oikeuden oikeuskäytännöstä ei kuitenkaan löydy tapauksia, jotka puhtaasti puoltaisivat tätä
laajempaa käsitystä jälkivaikutuksen ulottuvuudesta.
Vasta-argumentoijista lähimpänä Vuorion näkemystä ovat Tiitinen ja Kröger, jotka
niinikään tunnustavat jälkivaikutuksen työnormeille, mutta jakavat työolonormit kahteen
kategoriaan sen mukaan nauttivatko ne jälkivaikutuksesta vai eivät. Perusteena
työolonormien osittaiselle jälkivaikutukselle ovat olleet oikeuskirjallisuudessa ja
työsuojelun valvontakäytännössä esitetyt kannanotot. Vuorion teorian mukaan
työolonormien jälkivaikutus ei ole mahdollinen, koska ne eivät saa tukea tehokkuudelleen
työsopimuksesta eikä yksittäisellä työsopimusosapuolella ole asiavaltuutta työolonormeja
koskien.
280 Äimälä, Markus: Työaikalaki, Helsinki 2012, s. 86 - 87
78
Suomen työlainsäädännön esitöistä voidaan ongelmitta tehdä johtopäätös, ettei
jälkivaikutuksesta säätämättä jättäminen ole tapahtunut vahingossa tai
ajattelemattomuudesta johtuen. Työehtosopimusten voimassaoloa ja niiden vaikutusten
sääntelyä on käsitelty kattavasti vuoden 1921 lainvalmistelukunnan ehdotuksessa, jossa
pakottavan säännöksen sijaan on haluttu suojella sopimusosapuolten tahdonautonomiaa.
Näin ollen jälkivaikutuksesta olisi aina erikseen sovittava.
Huomattava kuitenkin on, että jo vuoden 1921 ehdotuksessa on tunnistettu niin
individuaali- kuin solidaarinormit ja niiden erilaiset ominaisuudet työ- tai
työehtosopimukseen perustuvana. Tähän normijakoon nojaavana Vuorion teoriaa voidaan
kokonaisuutena pitää osuvimpana tulkintana nimenomaan lainsäätäjän tarkoitusta
ajatellen.281
Vuorion teoriaa puoltavana ja vahvana argumenttina voitaneen pitää myös nykyisen
työaikalain esitöiden argumentointia työehtojen jälkivaikutuksista. Useissa muissa
säädöksissä on viittauksia sopimusperusteiseen jälkivaikutukseen. Näissä säännöksissä on
valtuutettu tietyt sopijaosapuolet sopimaan työntekijän vahingoksi laintason alittavista
työehdoista rajatuissa aiheissa. Lisäksi on säädetty ehdot, joilla näitä määräyksiä voidaan
soveltaa myös sopimuksettomassa tilassa. TAL:n esitöissä jälkivaikutus on taas kuvattu
Vuorion tavoin työsopimusperusteiseksi.
281 Tässä tulkinnassa on voimassaolevasta lainsäädännöstä pyritty Sipilän tavoin riisumaan aatteelliset suojeluperiaatteet ja tulkitsemaan oikeutta sellaisena kuin se on kirjoitettu tai sitä on sovellettu. Myöhemmässä oikeuskirjallisuudessa tulkintojen kantavana vaikuttimena on puolestaan ollut käytännöllisyys tai osapuolten perusteltujen odotusten suojaaminen.
79
5. LOPUKSI
5.1 Johtopäätös ja de lege ferenda
Tutkielmassa olen keskittynyt tarkastelemaan työehtosopimuksen määräyksen
jälkivaikutusta sopimuksettoman tilan aikana, kun työsopimusosapuolet pysyvät
muuttumattomina. Sopimukseton tila on toisiaan seuraavien työehtosopimusten välillä
yleensä ohi kiitävä hetki, jos sitä on ollenkaan, mutta mielestäni sillä seikalla ei voi
mitenkään väheksyä sitä koskevan sääntelyn merkitystä. Yleinen jälkivaikutus eroaa
sopimukseen perustuvasta jälkivaikutuksesta siinä, että ensin mainitun voidaan katsoa
olevan olemassa ilman TES:n osapuolten tai työsopimusosapuolten sopimusta taikka lain
säännöstä.
Työssä olen käsitellyt TES:n määräyksen oikeusvaikutusta sopimuksettomassa tilassa ensin
yleisenä ilmiönä. Sittemmin on pyritty löytämään jälkivaikutukselle aikaisemman
oikeuskirjallisuuden avulla oikeusteoreettinen tausta, joka sopisi yhteen myös siitä annetun
oikeuskäytännön kanssa. EU-oikeudesta ja EUT:n ratkaisukäytännöstä voidaan todeta, että
TES:n jälkivaikutus on laajasti tunnustettu ilmiö, eikä sen olemassaoloa Unionin
lainsäädännössä ole torpattu. TES:n jälkivaikutusta on EU-oikeudessa säännelty vain
liikkeenluovutuksen yhteydessä ja ratkaisukäytännössä on todettu jälkivaikutuksen olevan
mahdollinen, mikäli kyseisen jäsenvaltion lainsäädäntö sen mahdollistaa. Tämän
tutkielman tarkoitus on ollut tutkia juuri sitä, miten työehtojen jälkivaikutus on Suomen
lainsäädännössä mahdollistettu.
Luvussa kaksi olen avannut työsuhteen määritelmää ja työoikeuden käsitteitä Arvo Sipilän
teorian pohjalta. Näiden käsitteiden pohjalta on huomattavasti käytännöllisempää
tarkastella Jorma Vuorion väitöskirjaa. Vastaavasti Vuorion esittämä oikeusteoreettinen
rakennelma on siinä määrin yksityiskohtainen, että sitä vasten on hyvä arvioida
myöhemmin oikeuskirjallisuudessa esitettyjä kannanottoja.
Olennaista työoikeudellisten käsitteiden erottelussa on se, että työsuhteessa noudatettava
ehto voi saada jälkivaikutuksen osakseen, mutta työsopimussuhteessa jälkivaikutus ei ole
millään muotoa mielekäs tai mahdollinen, koska työsuhteen säännöstyslähteiden
80
kerroksittainen vaikutus perustuu niemenomaan työsopimussuhteelle. Työsuhteen
erilaisista säännöstyskeinoista johtuu se, että jälkivaikutus voidaan johtaa myös sellaiselle
työsuhteen ehdolle, josta ei ole sovittu TEhtoL:n mukaisesti kirjallisesti. Työsopimuksen
muutossopimukset, paikallinen sopiminen ja työnantajan yksipuolisesti antamat
määräykset ovat yksityiskohtaisia kysymyksiä siten, ettei niiden jälkivaikutusta voida
yleisellä tasolla ratkaista. Olennaista näissä sopimusmuodoissa on jälkivaikutusta ajatellen
se, ovatko ne yksilötasolla sitovia vai kollektiivisia sopimuksia.
Aikaisemmin TES:n määräyksen jälkivaikutuksen oikeutus on johdettu muuttumisopista.
Muuttumisoppi on siirtänyt kollektiivisesti sitovan TES:n määräyksen yksilötasolla
sitovaksi määräykseksi. Muuttumisoppi ei kuitenkaan ole oikeusteoreettisessa mielessä
ollut looginen, eikä siihen viittaavaa argumentaatiota enää korkeimman oikeuden tuoreesta
oikeuskäytännöstä löydy. Se syy, millä perusteella muuttumisopista on luovuttu ja toisaalta,
mistä oikeusteoreettisesta lähteestä jälkivaikutuksen oikeutus nyttemmin johdetaan,
edellyttää lisätutkimusta. Tässä tutkielmassa olen arvioinut jälkivaikutusta koskevaa
oikeuskäytäntöä, lainvalmistelumateriaalia ja oikeuskirjallisuutta siitä näkökulmasta,
voitaisiinko Jorma Vuorion vuonna 1955 luomaa teoriaa yhä pitää oikeudellisesti
merkittävänä.
Toisin kuin Marjatta Forsblom on jälkivaikutusta koskevassa opinnäytetyössään esittänyt,
Vuorio ei missään kohtaa väitöskirjan teoriaa ole hakenut oikeutusta normimääräysten
jälkivaikutukselle näiden luomasta vakiintuneesta käytännöstä.282 Forsblomin viittaamassa
väitöskirjan kohdassa Vuorio on käsitellyt vallalla ollutta yleistä olettamaa TES:n
määräysten oikeusvaikutusten jatkumisesta muuttumisopissa. Tämä ei ole ollut hänen
henkilökohtainen näkemyksensä. Nimenomaisesti omana näkemyksenään Vuorio on
todennut heti perään, etteivät oikeusjärjestykseen sisältyvät normit itsestään, ilman jonkin
toisen normin tukea jatka voimassaoloaan.283 Lähtökohtainen olettama Vuoriolla on ollut
kautta teoksen, ettei mikään sopimusehto jatka määräajan jälkeen olemassaoloa ilman
tukea jostain muusta voimassaolevasta normista. Tämä siis siitä huolimatta, että Vuorio on
kattavasti käsitellyt myös vaihtoehtoisen käsityksen omaavia teoriota.
282 Forsblom, Helsingin yliopisto 1991, s. 13283 Vuorio, Turku 1955, s. 314 - 315
81
Myös oikeuspoliittisiin näkökohtiin on väitöskirjassa otettu kantaa. Vuorio on Sipilää
lainaten todennut, että työehtosopimuksen lakattua syntyisi tiettyä epävarmuutta ja
kirjavuutta, jos ilman muuta palattaisiin ennen työehtosopimuksen voimaantuloa
vallinneisiin työ- ja palkkaehtoihin. Lopputulema pohdinnasta on kuitenkin se, että
mahdollisesta epämukavuudesta huolimatta jälkivaikutuskysymystä on tarkasteltava
voimassaolevien säännösten valossa. Tällöin on lähdettävä mm. siitä, että osalliset eivät
voi pätevästi määrätä TES:n määräyksiä noudatettaviksi enää sopimuksettomassa tilassa.284
Mikäli työsuhteen ehdoista halutaan sopia ennalta sopimuksetonta tilaa ajatellen, on se
tehtävä työsopimustasoisesti. Työsuhteen ehtojen soveltaminen TES:n määräajan
päättyessä on ollut edellä esitetyn työrauhakomitean mietinnön lähtökohtainen olettama.
Mietinnössä on kuitenkin samalla rajattu jälkivaikutuksen soveltamisalaa, eli mihin
määräyksiin tuota jälkivaikutusolettamaa tulisi ulottaa.
Työehtosopimuslakia koskeva valmistelumateriaali tai Vuorion teoria eivät mitenkään tue
jälkivaikutuksen ulottamista TES:n määräyksiin kokonaisuudessaan, vaikka näin on
myöhemmin oikeuskirjallisuudessa esitetty.
Kokonaisuutena arvioiden Sipilän ja Vuorion teoriat muodostavat koherentin
kokonaisuuden, joka sopii mutkattomasti yhteen Suomen ensimmäisen (vuoden 1924)
työehtosopimuslain esitöiden kanssa. Vaikka oikeuskirjallisuudessa on sittemmin
jälkivaikutusta toisinkin tulkittu, ei myöhempi työoikeuden alan lainvalmisteluaineisto
taikka korkeimman oikeuden viimeaikainen ratkaisukäytäntö ole ristiriidassa Vuorion
teorian kanssa. Toisin sanoen mikään ei viittaa siihen, etteikö työsuhteen kerroksellisesta
vaikutuksesta voitaisi johtaa jälkivaikutusta TES:n määräyksille, sikäli kun se on
johdettavissa.
Toisaalta korkeimman oikeuden ratkaisukäytäntö ei ole sillä tavalla kattavaa ja
perusteellista, että sen avulla voitaisiin todeta Vuorion teorian vastaiset myöhemmän
oikeuskirjallisuuden näkemykset yksinkertaisesti vääriksi.
Tutkimusmateriaaliin tutustuttuani pidän kuitenkin perusteltuna johtopäätöksenä sitä, että
284 Vuorio, Turku 1955, s. 315 ja 316
82
työehtosopimuksen sopimuskompetenssin puitteissa annetut määräykset saavat
jälkivaikutuksen sopimuksettoman tilan aikana, mikäli niistä olisi voitu sopia myös
työsopimuksella. Näin ollen jälkivaikutus tulee tunnustaa työnormeille, joiden osalta
työsopimusosapuolilla on asiavaltuus. Työnormien määritelmistä osuvimpana on pidettävä
komitean mietinnössä esitettyä.285 Toisaalta näiden normimääräysten erottelussa
käyttökelpoisin on viime kädessä Vuorion asiavaltuuteen perustuva menetelmä, joka
suoraan viittaa komitean mietinnössä esitettyyn määritelmään. Teoriassa TES:n
määräyksen oikeusvaikutus sopimuksettomassa tilassa on perusteltavissa voimassaolevan
työsopimuksen normituella ja käytännössä sillä, että työsuhteen tunnusmerkistön on
täytyttävä myös TES:n voimassaolon päätyttyä, mikäli työsuhde jatkuu.
Vaikka myöhemmästä oikeuskirjallisuudesta voidaan saada tukea myös työolonormien
jälkivaikutukselle, ei argumentti ole mielestäni kestävä. Teoreettinen perustelu tälle on se,
ettei TES:n päättymisen jälkeen työsopimusosapuolilla ole mahdollisuutta tehokkaasti
esittää vaatimuksia toisiaan kohtaan työolonormien täyttämiseksi. Kairisen sopimusportaita
ajatellen voidaan perustellusti kysyä, muodostaako velvoittamaton sopimusehto sopimusta
lainkaan. Mika Hemmon esittämän määritelmän mukaan sopimuksen tärkein tehtävä on
osapuolten sitominen. Ellei sopimusehdolla ole tätä ominaisuutta, voiko se muodostaa
sopimustakaan? Mielestäni ei voi. Käytännön perustelu näkemykselleni on se, ettei korkein
oikeus ole ratkaisuissaan puoltanut työolonormien jälkivaikutusta. Työolonormien
jälkivaikutukselle ei yksinkertaisesti ole olemassa oikeusteoreettisia perusteita.
Työnormienkaan kohdalla jälkivaikutus ei ole itsestäänselvyys, vaan huomioon tulee
tapauskohtaisesti ottaa pakottava lainsäädäntö, sopijaosapuolten valtuudet sekä se, onko
määräysten jälkivaikutuksen osalta edellytetty erillistä sopimusta, taikka onko
sopimusehdolla poikettu työtekijän eduksi vai vahingoksi. Näin ollen yleispätevää
vastausta työnormien jälkivaikutukselle ei voida antaa, vaan se on ratkaistava
tapauskohtaisesti.
Oikeuskirjallisuudessa on useassa kohtaa esitetty, että jälkivaikutus on kokonaisuutena
sekava ilmiö ja sen ennakoitavuuden vuoksi jälkivaikutus tulisi ulottaa koskemaan TES:n
285 Työnormeina ei voida pitää sellaisia määräyksiä, jotka velvoittavat ainoastaan työehtosopimukseen osallisia. KM 1958:10, s.4
83
määräyksiä kokonaisuutena. Lisäksi lainsäätäjää on vaadittu ryhtymään toimeen
jälkivaikutuksen saattamiseksi kirjoitettuun lakiin virkamiesoikeuden tavoin.
Yleensä asiat eivät ole niin huonosti kuin ne ensi näkemältä vaikuttavan olevan ja tässäkin
tapauksessa on jälkivaikutuksen taustalla nähtävissä lainsäätäjän looginen
ajatusrakennelma. Vuoden 1921 lainvalmistelukunnan ehdotuksesta ei mitenkään ole
pääteltävissä, että jälkivaikutuksesta säätämättä jättäminen olisi ollut ajattelemattomuutta
tai vahinko. Päinvastoin asiaa on käsitelty monipuolisesti ja tultu siihen tulokseen, että
työrauha on TEhtoL:lla turvattava, mutta työehtojen määräaikaisuudella on turvattava vielä
tärkeämpänä pidettävä oikeushyvä, eli sopimusvapaus. Sopimusvapaus puolestaan takaa
sen, ettei kumpikaan sopimusosapuoli joudu tahtomattaan sidotuksi sellaisiin työehtoihin,
jotka ovat kohtuuttomia. Määräajoin erääntyvät työnteon ehdot ehkäisevät
sopimusosapuoten olosuhdemuutoksista johtuvia kohtuuttomuuksia. Virkamiesten kohdalla
jälkivaikutussäännöstä on perusteltu nimenomaan sopimusoikeuden poikkeuksena
yhteiskunnan toiminnan turvaamiseksi.
Lainsäädännössä tulee pyrkiä johdonmukaisuuteen ja siihen, että annetut säännökset
toimivat ainakin suurimmassa osassa säätämisvaiheessa kuviteltavissa olevia tilanteita.
Mikäli TES:n määräyksille olisi säädetty kaikenkattava jälkivaikutus, voitaisiin helposti
ajautua tilanteeseen, jossa kukaan ei voi vaikuttaa sovellettaviin työehtoihin. Esimerkki
tilanteesta voisi olla se, ettei TES:sta enää uusita ja sen työolonormit jäävät
oikeusvaikutuksiltaan ikuisiksi.
TEhtoL:n sisältöä ajatellen jälkivaikutusta koskeva oikeustila on perusteltu. Kun
lainsäätäjän intressit ovat tasapainoilleet sopimusvapauden ja sopimusosapuolten suojelun
välillä, on mielestäni perusteltua jättää jälkivaikutustilanteet laissa sääntelemättä. Alusta
alkaen lainsäätäjä on halunnut kannustaa työsopimusosapuolia sopimaan sovellettavista
työehdoista ja niiden mahdollisesta jälkivaikutuksesta. Tämän lisäksi on annettu
kollektiiviset työkalut tehdä riittävän suojelutason takaavia sopimuksia, joista samalla
johtuu työrauha. Eri asia on se, miten tuo oikeustila kulloinkin sopii kunkin
työmarkkinaosapuolen omiin intresseihin.
84
Viimeaikaisen oikeuskirjallisuuden ongelma on mielestäni turvallisuushakuisuus siten,
ettei haluta käyttää taikka edes myöntää TEhtoL:n sisällön tarjoamia mahdollisuuksia.
Lainsäädäntö halutaan nähdä yhteiskuntarauhan takaajana, jossa yksilötasolla tehtäville
sopimuksille ei haluta antaa osaa niiden arvaamattomuuden vuoksi. Mielestäni näin ei voi
olla ja edessä on loputon poikkeussääntöjen piennar jos voimassaolevan lainsäädännön
sisältöä ryhdytään arvioimaan sanamuodon sijaan huutoäänestyksellä tai pohtien, miten
jälkivaikutus voitaisiin vaivattomasti ratkaista. Hieman kärjistäen voidaan sanoa, että näin
asiaa on viime vuosikymmenten oikeuskirjallisuudessa käsitelty. Voidaankin kysyä,
tulisiko oikeuskirjallisuudessa esitetyt jälkivaikutuksen oikeuspoliittiset perusteet ja
vaatimukset sitä koskevien lainsäännösten antamiseen nähdä ennemminkin poliittisina
painostuskeinoina kuin ilmiön vilpittöminä oikeusteoreettisina selitysyrityksinä.
Niklas Bruun totesi jälkivaikutuksesta, että oikeuspoliittisten argumenttien vastustajat
turvautuvat näennäisargumentointiin. Mahdollisesti tällaisen myötämielisyyden
seurauksena oikeuspoliittinen tutkimuslaitos on yhdistetty Helsingin yliopistoon vuoden
2015 alusta. Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta annetun lain esitöissä on todettu
oikeuspoliittisen tutkimuksen kattavan kansalaisten oikeusongelmiin ja tuomioistuimiin
kohdistuvan tutkimuksen, jossa tarkastellaan niin sääntelyn kehityslinjoja, yksittäisten
lakien vaikutuksia, kansalaisten oikeussuhteita kuin tuomioistuimien tapoja käsitellä
oikeusongelmia ja ristiriitoja.286
Kun edellä sanottua ajatellen huomioidaan, että TES:n määräyksen jälkivaikutus ei suoraan
perustu kirjoitettuun lakiin, oikeuskirjallisuudessa sen merkitys on todettu vähäiseksi eikä
työolonormien jälkivaikutusta ole oikeuskäytännössäkään laajasti puollettu287, niin mikä on
se oikeuspoliittinen peruste, jonka mukaan jälkivaikutus tulisi yksiselitteisesti hyväksyä ja
sitä rajoittavat teoriat hylätä?
Kuten jo alun alkaen olen todennut, ei tämän tutkielman tehtävä ole osoittaa jälkivaikutusta
koskevia eri teorioita joko oikeiksi tai vääriksi ja antaa näin absoluuttista vastausta
jälkivaikutuksen olemassaoloon yksittäisessä tapauksessa. Tutkielman tarkoitus on ollut
arvioida jälkivaikutusta oikeudellisina ilmiönä ja tutkia Jorma Vuorion teorian
286 HE 104/2007, Yleisperustelut287 Poislukien ratkaisu TT 2003-5
85
soveltuvuutta jälkivaikutuksen selittämiseksi oikeusteoreettisin keinoin. Hannu Tolonen on
artikkelissaan kuvannut lainsäädännön ja sosiaalisen todellisuuden suhdetta seuraavasti:
There is another, often perhaps more hidden but central problem in legal theory (as well as in
social theory), that is, whether law (as well as social reality) must be seen as norms or
activites.288
To put it in more modern terms: legal activities are tied to the specifically juristic relevance
structure of social reality. Both conceptions indicate that we need legal schemes to make
social reality simplier and recognazible, in order to stabilize and make human behaviour
predictable.289
Edellä lainatun artikkelin mukaan aina ei voida olla varmoja muodostaako sosiaalinen
todellisuus lopulta lain sisällön vai toisinpäin. Jälkivaikutuksen kohdalla tämä on
perusteltu kysymys, sillä sen kohdalla tapaoikeus pyrkii väkevästi muokkaamaan
olemassaolevan lain tosiasiallista sisältöä. Voidaan kysyä, missä määrin jälkivaikutusta
koskeva sosiaalinen todellisuus vastaa lainsäätäjän alkuperäistä tarkoitusta.
Jälkivaikutuksen laajaa soveltamista kannattava Sarkko on jo 70-luvulla katsonut
tarpeelliseksi jälkivaikutusta koskevan säännöksen säätämisen. Oikeustieteilijöistä Sarkko
ei ole ollut ajatuksen kanssa yksin. Tähän samaan lopputulokseen on tullut myös Forsblom
opinnäytetyössään. Lainsäätäjä ei kuitenkaan tähän päivään mennessä ole siihen ryhtynyt.
Yleisen jälkivaikutuksen ulottamisella TES:n määräyksiin kokonaisuudessaan luodaan
sellaista sosiaalista todellisuutta, jota ei lainsäädännöllä voida suoraan perustella. Vaikka
jälkivaikutusta koskeva oikeustila on mielestäni lainsäätäjän taholta selkeä, tekee sitä
koskeva sosiaalinen todellisuus ilmiöstä vaikeaselkoisen siten, että lainsäätäjän
kannanottoa asiaan voitaisiin tästä syystä pitää perusteltuna.
Tämän vuoksi katson, että lainsäätäjän tulisi selkeämmin säätää
säännöstämiskompetenssin ulottuvuudesta ja sen siirtymisestä TES:n määräajan
päättyessä. Tällöin tulisi välttämättä ratkaistua myös jälkivaikutus työnormien ja
288 Tolonen, Hannu: Juhlajulkaisu Juha Tolonen 15.4.2001 – The Problem of Law and Society According to Otto Brusiin, Turku 2001, s. 237
289 Tolonen, Turku 2001, s. 239
86
työolonormien kohdalla.