MAGAZINE

The First Issue, 2011

Bin divingTrash Design & Open Design

Piet Hein EekIngo Maurer

TRASH MAGAZINE

Optimisteille tehty Trash Magazine on vuosittain

ilmestyvä kaksikielinen julkaisu uudesta kestävästä

muotoilusta.

Trash Magazine is an annual bi-lingual magazine around new sustainable design for

optimists.

PääTOIMITTaja / EDITOr-In-cHIEf

Ida Kukkapuro

arT DIrEcTOr

antton nuotio

TOIMITussIHTEErI / suB-EDITOr

Petra Vuolanen

KäänTäjäT / TranslaTOrs

reija Meriläinen

jyri Kokkonen, Mikko raatikainen

aVusTajaT / cOnTrIBuTOrs

Päivi jantunen, susu Koskiniemi, Heidi Kähkönen, Tommi laitio,

lena nelskylä, anni Puolakka, Marii sadrak (www.mariisadrak.com),

niclas storås, jaan ugrinsky, Kristiina Vauramo

KuVaajaT ja KuVITTajaT / PHOTOgraPHErs anD IllusTraTOrs

Henrik Enbom, Joel Gräfnings, Osma Harvilahti (www.osma.fi),

Helen Korpak (www.helenkorpak.com), Veikko Kähkönen (www.veikkokahkonen.com),

Ville-Petteri Määttä (www.ville-petteri.com), sonia Yekinni (www.yekinni.co.uk)

VasTaaVa PääTOIMITTaja / ManagIng EDITOr

Isa Kukkapuro-Enbom

TOIMITusnEuVOsTO / BOarD Of EDITOrs

anna-Kaari Hakkarainen, Kaj Kalin, Pekka Toivonen

POsTIOsOITE / aDDrEss

Hapnik, Pursimiehenkatu 12 b, 00150 Helsinki, finland

MYYnTI ja MarKKInOInTI / salEs anD MarKETIng

Ida Kukkapuro, ida@trashmagazine.net, +358 50 530 3854

annakerttu aranko

KusTanTaja / PuBlIsHEr

Dodo Oy

PaInO / PrInT

forssa Print

Trash Magazine is licensed under the Creative Commons Attribution-NonCommercial-ShareAlike 3.0 Unported License. To view a copy of this license, visit http://creativecommons.org/licenses/by-nc-sa/3.0/.

28

64

56

50

18

TRASH MAGAZINEThe First Issue, 2011

14 Pääkirjoitus / Editor’s letter

18 Waste of wasteTunnetut suomalaiset dyykkaajat paljastavat parhaimman roskalavalöytönsä.

/ Noted Finnish bin divers reveal their best catch.

28 Oivalluksen kauneus / The beauty of an ideaTrash Design tarjoaa vaihtoehdon kertakäyttöiselle typeryydelle.

/ Trash Design is an alternative to disposable stupidity.

34 Parahin suunnittelija / Dear Designer

38 Ikuisesti nuori trash design / Trash design, forever young

42 Sense datum

50 Valon runoilija, kuriton muotoilija / Unruly poet of lightSuunnittelija Ingo Maurer kehottaa nuorta suunnittelijaa tavoittelemaan

mahdotonta. / Ingo Maurer advises young designers to do impossible things.

54 White Trash

56 Perittyä kierrätystä / Inherited recyclingSuunnittelija Piet Hein Eek on perustanut Euroopan tunnetuimman

kierrätysdesignpajan. / Designer Piet Hein Eek has established the most prestigious recycled design studio in Europe.

64 Joukossa järki tiivistyy / Many hands make light workOpen design voi olla niin kuluttajan kuin suunnittelijankin etu. / Open design can be in the interest of both the consumer and the designer.

74 Uutuuden ja materiaalin fiksaatiosta / On the fixation of novelty and the material

82 Pahvi herää / Cardboard comes alive

86 Suunnittelija, miksi luot uutta? / Dear designer, why do you create?

88 Puusta paperiksi, paperista puuksi / From wood to paper to a tree

98 Upcycling and open source online

www.martela.com

DESIGN OLLI MANNERMAA (1921–1998)KILTA 1955 –

www.martela.com

DESIGN OLLI MANNERMAA (1921–1998)KILTA 1955 –

Vanha kauppakeskus löysi täydellisenmuodonmuutoksen keskellä uuden sielun.

Kaupunkikulttuuria, luomuruokaa, muotia ja ekodesignia.

Vanha kauppakeskus löysi täydellisenmuodonmuutoksen keskellä uuden sielun.

Kaupunkikulttuuria, luomuruokaa, muotia ja ekodesignia.

PA

LVELEE TARKOITU

STA

KE

STÄ

VYYS KÄYTETTÄVYYS K

AUN

EUS

PALVELEE TARKOITUSTA

• Teräs on yksi maapallon kierrätetyimmistä ma-

teriaaleista • Sitä on kierrätetty teollisuudessa

yli 150 vuotta • Yli 90% käytöstä poistu-

vasta teräksestä saadaan talteen • Maailman

reilusta 1000 M tonnin terästuotannosta lähes

puolet perustuu kierrätykseen

PELAGO POLKUPYÖRÄT – ‘Heart of Steel’

www.pelago.fi • Jätkäsaari-Vallila • +358 (0)45 657 2069

• Uudistuotantoon verrattuna kierrätysteräs säästää

energiaa 75% • Säästetyllä energialla voidaan lämmittää 18

miljoonaa taloutta • Vuonna 2006 Suomi oli maailman 11.

suurin teräksen vientimaa • Yhden auton painosta terästä

voidaan valmistaa yli 100 polkupyörän runkoa

PA

LVELEE TARKOITU

STA

KE

STÄ

VYYS KÄYTETTÄVYYS K

AUN

EUS

PALVELEE TARKOITUSTA

• Teräs on yksi maapallon kierrätetyimmistä ma-

teriaaleista • Sitä on kierrätetty teollisuudessa

yli 150 vuotta • Yli 90% käytöstä poistu-

vasta teräksestä saadaan talteen • Maailman

reilusta 1000 M tonnin terästuotannosta lähes

puolet perustuu kierrätykseen

PELAGO POLKUPYÖRÄT – ‘Heart of Steel’

www.pelago.fi • Jätkäsaari-Vallila • +358 (0)45 657 2069

• Uudistuotantoon verrattuna kierrätysteräs säästää

energiaa 75% • Säästetyllä energialla voidaan lämmittää 18

miljoonaa taloutta • Vuonna 2006 Suomi oli maailman 11.

suurin teräksen vientimaa • Yhden auton painosta terästä

voidaan valmistaa yli 100 polkupyörän runkoa

trashein Suomen

sisustuslehti

15

MUUTOkSEN STRATEGIA Kuvittele maailma ilman jätettä. Ei Ämmässuota, lapsia savuavien elektroniikkajätekasojen keskellä Ghanan pää­kaupungissa Accrassa eikä jatkuvaa syyllisyyttä. Ei Trash Designia.

Tätä utopiaa kehitellen alkoi kemisti Michael Braungartin ja arkkitehti William McDonoughin ystävyys New Yorkissa vuonna 1991. Nyt, kaksi­kymmentä vuotta myöhemmin tästä ajatuslei­kistä kehittynyt Cradle to Cradle (C2C) ­ideologia jatkaa leviämistään.

C2C:n ajatus on palauttaa materiankäyttö luonnon kiertokulkuun sopivaksi. Sen sijaan, että raaka­aineet kulkevat kehdosta hautaan, on niiden palattava aina kehtoon.

Pohjimmiltaan C2C edustaa samaa ajatusta kuin Club of Rome, Pentti Linkola, Greenpeace, Äänetön kevät tai Jonathan Safran Foer.

Erilaisin keinoin kaikki tavoittelevat parempaa, kestävämpää elämää peläten tuntemamme maa­ilman tuhoutuvan, jos emme muuta tapojamme.

Kuten Braungart ja McDonough Cradle to Cradle ­kirjassaan kirjoittavat: ”vaikkei ihminen olisi koskaan itse tarkoittanut pahaa, hän on osa murhenäytelmän strategiaa, ellei pyri muutta­maan maailmaa ymmärrettyään käynnissä olevan tuhoamisen”.

Trash Magazine on osa muutoksen strategiaa.

IMAGINE A WORlD with no trash. No landfills, children surrounded by smoldering electronic waste fields in Accra, the capital of Ghana or constant guilt. No Trash Design.

The friendship between chemist Michael Braungart and architect William McDonough started in New York in 1991 by developing this utopia. Now, twenty years later, Cradle to Cradle (C2C), the ideology they established, is still go­ing strong. The idea of C2C is to bring a natural regenerative cycle into the way we consume materials. Instead of it spanning from cradle to grave, the life of raw materials should circle back to the cradle.

Basically C2C represents the same thinking as Club of Rome, Greenpeace, Silent Spring, Jonathan Safran Foer, and the Finnish environmental activ­ist Pentti Linkola. Using different means they are all pursuing a better, more sustainable life and are afraid of the world as we know it perishing unless we change the way we live.

Like Braungart and McDonough state: “Once you understand the destruction taking place, un­less you do something to change it, even if you never intended to cause such destruction, you become involved in a strategy of tragedy.”

Trash Magazine takes part in the strategy of change.

STRATEGYOF

CHANGEPhotography by Osma Harvilahti

Ida KukkapuroPäätoimittaja / Editor-in-Chief

Roskalavoilta menee tonneittain käyttökelpoista tavaraa kaatopaikoille – paitsi jos dyykkaaja ehtii väliin.

Tons of waste is going to waste – unless a bin diver gets to it first.

WASTE OF WASTE Text by Heidi KähkönenPhotography by Ville-Petteri Määttä Illustration by sonia Yekinni

WASTE OF WASTE

Kajaanin kaatopaikka, elokuu 2011 / Kajaani landfill, August 2011

21

“Olin seuraamassa yhden talon vintin tyhjennystä. Pelastin tavaroista vanhan Singerin ompelukoneen. Ajattelin silloin, että onpa kaunis ja että aikooko ne tosissaan laittaa tuon kaatopaikalle. Myöhemmin

kaverini arvioi, että kirpputorilla ompelukoneesta voisi saada parikin sataa euroa.“Kansanedustaja Silvia Modig

”I salvaged a vintage Singer sewing machine from an old attic that was being emptied. I thought it was beautiful and couldn’t believe they were really going to let it go to a landfill. Later on a friend of

mine told me that you could get as much as 200 euros for it at a flea market.” Member of the Finnish Parliament Silvia Modig

“Paras roskislöytöni on semmoinen laite, jolla mitataan sähkövirtaa. Se löytyi erään firman autotal­lista, jossa oli paljon tavaraa menossa roskiin. Kun anturit kytkee kiinni, se näyttää sellaista käyrää.

Laitetta on käytetty tosi monessa elokuvassa, esimerkiksi lavastekäytössä maanalaisessa tutkimuskes­kuksessa. Nyt se on vintillä odottamassa seuraavaa käyttötarkoitusta.”

Taiteilija Anssi Kasitonni

”My best discovery from the trash was a gadget that measures electrical current. I found it at the garage of a company that had a lot of stuff going to the garbage. When the sensors are plugged in, it shows a sort of graph. The device has been used in many movies as a stage prop, for example in an

underground research centre. Now it’s in the attic awaiting its next role.”Artist Anssi Kasitonni

22

“Olen dyykannut kokonaisen turkulaisen baarin sisustuksen joulukoristeita myöten. Lavalta löytyi muovikuusi, jota muuten ei varmasti olisi tullut hankittua. Dyykkaaminen on yhden sortin taikuruut­

ta. Vaikka tavarat olisivat rumia, dyykkaaminen antaa niille oman arvon.”Performanssitaiteilija Aapo Korkeaoja

”One time I found all of the furniture for a Turku­based bar in the garbage – even the Christmas decor. There was a plastic Christmas tree that I would have never bought otherwise. Bin diving is a sort of

sorcery. Even if the items are ugly, finding them in the garbage gives them their own value.” Performance artist Aapo Korkeaoja

“Yks mun hianoimmist löyröist o viime suven jätelavalt onkitut 5XL­kokoset olohousut. Nee ol selväst ollu jollekkin tosi rakkat ja pal piretyt. En ol elämässän nii suurt vaatet nähny. Niil ol uus elämä

teatterilaval: nee ol tärkkiäs osas mu kesäteatternäytelmäs Tääl tänäp Tähthousu, mitä Laitilan Kaivolan kesäteatter esitti. Näytelmän nimiki viittas suara niihi.”

Runoilija Heli Laaksonen

“One of my greatest finds were the XXXXXL sized trousers that I picked up from a skip. They were well loved and worn by someone. I had never seen such a big garment in my life. They had a new life on stage: the pants played an important role in my play Tääl tänäp Tähthousu (Here today Startrousers).

Even the name of the play referred to the trousers.” Poet Heli Laaksonen

22

Harmaalla alueella

Roskisdyykkausta kieltävää pykälää ei löydy jäte- eikä rikos-laista. Jätteen penkominen roskiksista ja lavoilta on kuiten-kin lainsäädännön harmaata aluetta.

Suomen Ympäristökeskuksen ylitarkastaja Risto Saarisen mukaan käytetty tavara muuttuu lain silmissä jätteeksi jo siinä vai-heessa, kun se aiotaan heittää pois. “Käsi pitäisi ojentaa ennen kuin tavara menee roskikseen”, Saarinen neuvoo. Hän ehdottaa, että taloyhtiöt voisivat perustaa pois heitettävän tavaran pisteitä, joista asukkaat voisivat käydä tekemässä löytöjä.

Jätehuoltolaissa roskaaminen on määritelty rangaistavaksi teoksi, joten jos jäte leviäisi ympäristöön dyykatessa, toi-minta muuttuisi saman tien laittomaksi. Toisen omaisuuden vieminen ilman lupaa on tietenkin varastamista. Myös suljet-tuihin roskakatoksiin ja -kontteihin murtautuminen on rikos. Jätelain yksi päätarkoitus on vähentää kaatopaikalle menevän jätteen määrää, joten Saarisen mielestä dyykkausta voi katsoa läpi sormien – se on ekologista ja pidentää tavaroiden käyt-töikää.

In the grey area

There isn’t a section in the Finnish Waste Act that clearly forbids bin diving. However, taking things from the garbage is in the legislative grey area.

The possession of garbage has been sequenced so that from the moment garbage is produced, it belongs either to the manufac-turer or the collector of it. Taking someone else’s property without permission is of course forbidden. Littering is penal-ized, so it is illegal for the bin diver to leave a mess be-hind. Breaking into locked garbage containers is also a crime.

Neighborhoods could establish special pick-up points for used furniture, clothes etc. where others could come and collect them. The main purpose of the Waste Act is to reduce the amount of garbage going to landfills. Bin diving has the same spirit: it’s ecological and extends the lifespan of the items.

28

MIkä ON PINkkI JA MUOVINEN, minkä sisällä välkkyy valo, kun sitä heiluttaa?

Isa Kukkapuro-Enbomin ja Henrik Enbomin mukaan ainoa oikea vastaus kysymykseen on ”turha”. ”Tämäntapaisia esineitä ei maailmassa saisi tuottaa. Miksi näitä kuitenkin tehdään?” Isa pohtii ja heiluttaa muovimöykkyä kädessään. ”Uskomatonta, että joku on oikeasti suunnitellut tämän”, hän huokaa.

TRASh DESIGN, romumuotoilu, syntyi Isan ja henrikin halusta lisätä ihmisten tietoutta

vastuullisesta kuluttamisesta ja esineiden elinkaaren pidentämisestä. Tuotemerkin rekisteröinyt pariskunta puhuu ja toimii kestävän kehityksen puolesta.

Syyllistämisen sijaan he korostavat oivalluk­sesta kumpuavaa kauneutta; toisen kierroksen luomaa viehätysvoimaa. Isan ja henrikin Dodo Oy tuottaa habitare­messuille Trash Designilla sisustetun kodin. Sen tarkoituksena on tarjoilla uusia lähestymistapoja romuna pidettyihin tava­roihin. ”Esineitä ei voi heittää pois, koska sellaista pois­nimistä paikkaa ei ole olemassakaan.

OIVAllUkSENkAUNEUSRomumuotoilu tarjoaa vaihtoehdon

kertakäyttöiselle typeryydelle.

Trash Design is an alternative to disposable stupidity.

Text by lena nelskyläPhotography by Veikko Kähkönen

28

Posliinilautaset koristavat saunan pukuhuoneen seinää. Mainoskirjaimet tuovat takkaan särmää. / Porcelain plates decorate the sauna dressing room. Ad letters give the fireplace more edge.

Huussin ulkoseinä on naamioitu halkopinoksi. Isa katselee miehensä verstasta, jossa valmistuvat muun muassa lds-valaisimet. / The wall of the outhouse is camouflaged to look like a pile of wood. Isa is peeking in his husbands workshop where eg. lds-lamps are made.

31

Esine on kuin bumerangi, joka tulee aina takai­sin”, Isa sanoo.

Trash Design ­ideologian punaisena lankana kulkee ajatus, että kierrättämistäkin kestäväm­pää on korjata vanha esine ja luoda sille uusi käyttötarkoitus. Villapaidoilla voi päällystää sohvatyynyt. Viinilaatikoista voi rakentaa veikeän hyllyn ja rakennusrojusta koota persoonallisen leikkimökin.

Trash Designin mahdollisuudet eivät lopu koskaan. On vain osattava irrottaa esine alkupe­räisestä kontekstistaan ja ajatella toisin. Isa ja henrik haluavat auttaa ihmisiä uusien ratkaisu­jen löytämisessä.

Maailmaa ei ehkä pelasteta Trash Designilla, mutta sen avulla voi herättää ihmiset ajattele­maan omia kulutustottumuksiaan ja ympäristön tulevaisuutta. Isa ja henrik uskovat kehdosta kehtoon ­malliin (C2C), jonka lähtökohtana on korvata perinteinen kehdosta hautaan ­ajatus.

Kehtoon päättyvässä mallissa tuotteet palaavat luontoon tai valmistajalleen, minkä jälkeen niitä käytetään uudelleen. Kiertokulku siis jatkuu, vaikka tuotteen käyttöikä tulisi tiensä päähän. Tästä seuraa se, että jätteen käsite muuttuu täy­sin: jätteestä tulee raaka­aine.

INNOVATIIVINEN TIIMI tapasi toisensa Annankadun ja Kalevankadun risteyksessä 1999. Puolen vuoden päästä pariskunta oli jo naimisissa. Rakkauden lisäksi kaksikko jakoi samanlaisen käsityksen estetiikasta. Yhteistä kotia helsingin keskustassa ja vapaa­ajan asuntoa Mäntsälän Nummisissa alettiin koota esineistä, joilla riitti historiaa ja sanottavaa. Kumpikaan ei halunnut helppoa pakettiratkaisua. Vieläkin, kahdentoista vuoden jälkeen, uutena hankitut huonekalut on mahdollista laskea yhden käden sormin. Ympäristöä rakennetaan kuin installaatiota, harkiten ja suurella intohimolla.

Isan ja henrikin luona Nummisissa on säily­tyksessä paljon kaikenlaista tavaraa taiteesta Isan isän Yrjö Kukkapuron suunnittelemiin huonekalujen prototyyppeihin. Kun sukulaisil­ta ja tuttavilta loppuvat neliöt ja mielikuvitus tavaroiden suhteen, Isa ja henrik ovat usein valmiina tarjoamaan niille uuden kodin tai säilytyspaikan. ”Tavarat ovat hullua hyväntah­toisuutta”, Isa paljastaa.

Vaikka tuskinpa ihmiset pelkästään varastoi­misen toivossa romppeitaan heille tuovat: sana on kiirinyt. Moni tietää, että kaksikko osaa nähdä esineiden potentiaalin ja antaa niille tarvittaessa uuden elämän.

TOMAATTIMURSKAPURKISTA henrikin verstaalla syntynyt LdS­valaisin (Licht der Stiftung) on hyvä esimerkki siitä, kuinka esineen kauneus nousee esille vasta toisella kierroksella. LdS­valaisin voitti habitare Ecodesign ­kilpailun jaetun ensimmäisen sijan syksyllä 2010. Valaisin on open designia. Valmistusohjeet löytyvät internetistä.

henrik kertoo, että Trash Designin tärkeä osa on se, että jokainen pääsee itse tekemään romus­taan aarteen. ”Eihän siinä olisi mitään järkeä, että minä söisin itse tuhat purkkia tomaattimurskaa.”

habitare­messuilla Trash Design ­osasto pysyy vuoteen 2013 asti. Messujen lisäksi romumuotoi­lun parhaita paloja on tarkoitus esitellä galle­rianäyttelyissä. Trash Designiin kuuluvat myös luennot ja erilaiset työpajat. Opetuksellisella nä­kökulmalla on ideologiassa iso osa. ”haluamme levittää tätä ajatusta”, Isa kertoo. ”Ilosanomaa”, henrik täsmentää.

Sitä pinkkiä muovilelua ei tulla näkemään uudes­tisyntyneenä Trash Design ­näyttelyssä. Sen sijaan Isa saattaa napata sen mukaan luennoille, koska se on osuva esimerkki negatiivisesta romusta.www.trashdesign.fi

THE BEAUTY OF AN IDEA What’s pink and made of plastic, with a light inside it that flashes when you shake it?

According to Isa Kukkapuro-Enbom and Henrik Enbom, the only right answer is “Use­less”. “Things like this shouldn’t be produced anywhere. But why are they nonetheless made?” Isa asks, waving the plastic object in her hand. “I can’t believe someone has actually designed this,” she sighs.

Trash Design emerged from Isa and henrik’s desire to make people more aware of respon­sible consumerism and to give objects longer life spans. The couple, who have registered this trademark, speak and act in favour of sus­tainable development. But instead of pointing blame, they focus on the beauty that arises from

32

this idea – the unique fascination of the second round of use.

Isa and henrik’s company Dodo creates a Trash Design home interior for the habitare Furni­ture, Interior Decoration and Design Fair held in helsinki. It seeks to foster consumer awareness among fair visitors and to suggest new ap­proaches to objects commonly regarded as scrap and trash. “You really can’t throw things away, because there is no such a place. Objects are like boomerangs that will always return,” notes Isa.

The core of the Trash Design ideology is the notion that even more sustainable than recy­cling is to repair old objects and give them new functions. For instance, you can upholster sofa cushions with old sweaters. Cases for wine bottles can create unique shelving, and build­ing waste can be used for making a personal play house for children. Trash Design never runs short of possibilities. You only have to remove an object from its original context and rethink the matter. Isa and henrik want to help people find new solutions.

While Trash Design may not save the world, it can nonetheless arouse people to consider their own consumer habits and the future of the environment.

Isa and henrik believe in the cradle to cradle model, which is meant to replace the traditional concept of cradle to grave.

In cradle to cradle, products return to nature or their manufacturers to be reused. The cycle continues, even though a product may have come to the end of its use­life. This completely alters the whole concept of waste, which now becomes raw material.

ThIS INNOVATIVE TEAM first met in 1999 on a street corner in the centre of helsinki. Six months later they were married. The duo shared not only love but also similar aesthetic views. They began to assemble the interiors of their city home in helsinki and their country house at Numminen in Mäntsälä from objects with plenty of history and things to express. Neither partner wanted easy pre­packaged solutions.

Even now, twelve years later, the items of furniture that they have bought new can be counted on the fingers of one hand. They con­

struct their surroundings like an installation, with great care and passion.

In storage at Isa and henrik’s place in Mäntsälä is a wide range of things, from artworks to the prototypes of chairs designed by Isa’s father Yrjö Kukkapuro. When friends and relatives run out of floor space and ideas for objects and furniture, Isa and henrik are often ready to provide a new home or storage for them. “It is sort of philan­thropy,” Isa reveals.

But people hardly bring their stuff to Isa and henrik just to have it stored. The word has got around and there are now many who know that these two can see the potential in objects and give them a new life, if necessary.

ThE LDS (LIChT DER STIFTUNG) lamp created from a can of crushed tomatoes at henrik’s workshop is a good example of how the beauty of an object will not emerge until it reaches its second round of use.

In the autumn of 2010, the LdS received the shared first prize in the habitare Ecodesign competition. This object is of open design; the instructions for making it are available on the Internet. henrik says that an important aspect of Trash Design is that everyone should be able to make a treasured item out of junk. “It wouldn’t make any sense if I were to eat one thousand cans of crushed tomatoes myself.”

The annual habitare Fair will feature a Trash Design department until 2013. Along with trade fairs, the best aspects of Trash Design will also be exhibited in galleries. Trash Design also involves talks, lectures and workshops of various kinds. The aspect of popular education has a major role in this ideology. “We want to spread this idea,” Isa says. “This joyful message,” henrik goes on to underline.

But the pink plastic toy won’t be seen in a new guise at the Trash Design exhibition. Instead, Isa may take it along to one of her lectures, as an apt cautionary example of trash in the negative sense.www.trashdesign.fi

32

Boteron näyttelyjuliste on harvinainen. Henrik osoittaa naisen takapuoleen kuuluneen kärpäsen paikkaa. Ötökkä poistettiin painossa vahingossa. / Botero’s exhibition poster is rare. Henrik points out the missing fly that was removed in the press by mistake.

36

Parahin suunnittelija,

“En ole vesiviljelyn asiantuntija, mutta mielelläni jaan näillä si-vuilla kaiken mitä olen oppinut.”Näin tombuss2000 aloittaa kirjoituksensa instructables.com-sivustol-la, minkä jälkeen hän selostaa vaihe vaiheelta, kuinka rakennetaan kaloja ja vihanneksia tuottava ekosysteemi omassa asunnossa. Tom-buss2000 ei ole yksinäinen susi. Harrastajayhteisöjen lisäksi aka-teemiset seminaarit, FabLabs-pikamallinnus, avoin data -aktivismi ja viidenkymmenen dollarin proteesit kehittävät uutta suunnittelun para-digmaa, joka korostaa yhteiskunnallista vaikutusta ja soveltuvuutta tekijänoikeuksien ja tekijyyden sijasta. Instructablesin kaltaisissa yhteisöissä olet mitä jaat. Open design -liike antaa useammille vä-lineet tehdä ja korjata – sekä kilpailla ammattilaisten kanssa.Useimmiten kyse on reilusta ja rehellisestä suunnittelusta. Ei ole-kaan ihme, että avoimen suunnittelun parhaat saavutukset ovat juuri oikeudenmukaisissa – edullisemmissa, muokattavammissa ja kestäväm-missä – ratkaisussa suuriin kysymyksiin kuten ruoan tuottaminen tai demokratia. Siis parempia tapoja kasvattaa vihanneksia kaupungissa tai visualisoida vaalirahoitustietoa.Avoin suunnittelu on haaste sinulle, hyvä muotoilija. Avaatko oman suunnitteluprosessisi ja sen tulokset muille? Syöksytkö väkijouk-koon? Käytätkö omia taitojasi toisten ihmisten taitojen ja välinei-den parantamiseksi? Teetkö töitä niiden kanssa, joilla on varaa pal-veluksiisi, vai niiden kanssa, jotka tarvitsevat sinua? Fifty-fifty? Vaaditko avoimuutta asiakkailtasi?Tämä on todellinen valinnan paikka. Alalla on edelleen tilaa niil-le, jotka tarjoavat valmiita ratkaisuja tiukoilla tekijänoikeuksil-la. Mutta avoin suunnittelu on ihan jotain muuta kuin näpertelyä tai askartelu-paskartelua. Sama on tapahtunut jo journalismille ja valokuvaukselle. Kasvaessaan se johtaa väistämättä pahoihin virhei-siin. Toisten arvokasta työtä tullaan varmasti käyttämään hyväksi. Joku vielä kärsii. Ihmiset tekevät asioita ja jakavat kokemuksiaan, halusit tai et. Kuten muissakin demokratisointiliikkeissä, joilla-kin ammattilaisilla on keskeinen rooli alan kehittämisessä etsimällä järkeviä ja puhuttelevia ratkaisuja. Kuulutko sinä siihen joukkoon?Erityisesti sinulle, nuori ammattilainen tai muotoilun opiskeli-ja, avoin suunnittelu merkitsee vakavaa itsetutkiskelua, jossa alan oppilaitokset tuskin pystyvät neuvomaan. Avoin suunnittelu edellyt-tää työskentelyä intomielisten, vähäosaisten ja nörttien kanssa. Se edellyttää sellaisten kysymysten kuin ilmastonmuutoksen, öljyhuipun, yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ja elämänlaadun ymmärtämistä. Lisäk-si sinulla on edessäsi perustavia kysymyksiä ilman vastauksia. Mikä on ammattini? Onko yhteiskunta asiakkaani? Kuinka elätän itseni?Mutta tämä on vähän kuin lentämisen historia. Yksikään lentokone ei olisi ikinä noussut ilmaan, jos kaikkien ratkaisujen olisi pitänyt olla alusta pitäen kannattavia. Kuten kaikissa suurissa haasteissa, tässäkin on lopulta kysymys uskosta.

Tommi laitioKirjoittaja on muotoiluintoilija sekä tutkija Demos Helsingissä, joka on riippumaton suomalainen ajatushautomo (www.demos.fi). Hän on kirjoittanut teokseen Open Design Now: Why Design Cannot Remain Exclusive (BIS Publishers 2011. www.opendesignnow.org).

36 37

Dear Designer,

“I am no expert in the Hydroponics field, but I am quite happy to share anything I have learned with you here.”This is how tombuss2000 begins his/her entry on instructables.com. Step-by-step (s)he explains how to create a fish and vegetable pro-ducing ecosystem inside your apartment. Tombuss2000 is not alone. Activities ranging from academic seminars, rapid prototyping Fab-Labs, Creative Commons licenses and open data activism to 50-dollar prosthetics are developing a new design paradigm. One that prior-itizes social impact and adaptability over copyright and authorship. In communities such as Instructables you are what you share. The open design movement gives more people the tools to make and correct – and compete with the professional.More often than not it is just design, just in the sense of fair and right. It is no wonder that its greatest achievements are just there, in finding fairer – more affordable, adjustable and sustain-able – solutions to big issues like food production and democracy. Like how to grow vegetables in cities or how to visualize informa-tion on election campaign funding.Open design poses a challenge to designers. Do you open up your de-sign process and its creations? Do you leap into the crowd? Do you use your skills for improving skills and tools of others? Do you work with those who can afford you or those who need you? Fifty-fifty? Do you demand openness from your clients?There truly is a choice to make. There will still be room for de-signers who deliver ready-made solutions under the strictest of copyrights. But open design is more than arts and crafts. It is what happened already to journalism and photography. As it grows it will surely lead to serious blunders. Some valuable work is surely going to be exploited. Someone will get hurt. People will be making stuff and sharing it, whether you like it or not. And as in the other de-mocratization movements, some professionals will play a key role in driving the field forward, searching solutions that are sound and ap-pealing. Are you one of them?Especially for young designers and design students open design means some serious soul searching. Design schools are hardly able to guide you. Open design requires working with the enthusiastic, the de-prived and the geeky. It requires you to grasp questions like cli-mate change, peak oil, social inequality and quality of life. There are fundamental questions without answers. What is my craft? Is the society my client? How do I make a living? But it is a bit like the history of flying. No planes would have ever have taken off if all the solutions would have needed to be profit-able from the get-go. Like all great challenges, in the end it is a question of belief.

Tommi laitioWriter is a design enthusiast and a researcher at Demos Helsinki, an independent Finnish think tank (www.demos.fi). He is one of the authors of Open Design Now: Why Design Cannot Remain Exclusive (BIS Publishers 2011. www.opendesignnow.org).

IkUISESTI NUORI TRASH DESIGN Kierrätys on trendi, joka yhdistää sukupolvia, nuorisoa ja suuria ikäluokkia. Tarpeeton roina on jo kerran jalostettua raaka­ainetta, jota ei tarvitse sulattaa alkuaineiksi asti uusiokäyttöä varten.Kun tyttäremme potki 1980­luvun alussa var­paansa ulos äitiyspakkauksen tummanruskeasta potkupuvusta, leikkasin talteen asun somisteena olleen ruskean nalleaplikaation. Tänä kesänä nal­lea tarvittiin, kun mieheni bermudashortseihin repesi palkeenkieli. Muistin ja jopa löysinkin om­pelukorissa kolmatta vuosikymmentä pyörineen nallen ja tuunasin sillä kesähousut. Nallepaikka tuo hyvän mielen aina, kun katse osuu siihen.

Räsymatot ovat perinteisintä trash designia. Jokaisessa suomalaisessa kodissa on polvistuttu tutkimaan mattojen raitoja ja muistelemaan niiden alkuperää. Jos vanha valokuva­albumi on kuin muistojen suoraviivaisempi televisio, niin räsymatto on muistojen radio, joka jättää omakohtaista tulkinnanvaraa. Maton raidat ovat kuin säveliä, jotka muistuttavat vaatteista silloin joskus, ihmisistä ja tilanteista. Ne herättävät hyvin henkilökohtaisia mielikuvia ja tulkintoja. Kutojilleen matot tarjoavat taiteellisen ilmaisu­mahdollisuuden. Koin räsymattojen kaupallisen arvonnousun konkreettisesti, kun isoäitini väri­käs matto pihistettiin kylämme matonpesupai­kan kuivausorsilta.

Oman sukupolveni ajatus uusiokäytöstä ja trash designista joskus 1960­ ja 70­luvuilla oli lähinnä rajua värimaailman vallankumousta. Luonnolliset puupinnat olivat auttamattoman ikäviä, mutta korkeakiiltoisella Miranol­maalilla vanhasta ompelukoneesta tuli kirjaimellisesti ”shocking pink”. Maali peitti alleen menneiden sukupolvien hapatuksen. Nykyään rojua katso­taan irrallaan alkuperäisestä käyttötarkoitukses­taan ja sijoitetaan uuteen, yllättävään yhteyteen. Ote on iloinen. Patina on bonusta.

Kaj Franck totesi aikoinaan: ”Kyllästymistä seu­raa aina uuden tarve, vaihtelun halu.” Tarpeetto­man roinan ottaminen uudenlaiseen käyttöön on mitä suositeltavin tapa muokata olemassaolevaa yltäkylläistä esinemaailmaamme uusiksi ja muut­tuvaan asuinympäristöömme sopivaksi. Olisiko Trash Design kepeä ja taloudellisista arvoista va­paampi versio perinteisestä vakavasta antiikista? Päivi jantunen Kirjoittaja (s. 1947) on vapaaksi toimittajaksi päätynyt eläkkeellä oleva designtiedottaja. Jantunen rakastaa kohtuutta, aitoa, kaunista ja kestävää ja uskoo, että kompostoinnista syntyvät upeimmat kierrätyksen hedelmät.

TRASHDESIGN,

RECYClING IS A TREND that bridges the gap between generations. Useless junk as material has already been processed, so it doesn’t have to be melted to its elements in order to reuse it.

When our baby grew out of her dark brown romper in the early 1980’s, I cut out a brown appliqué teddy bear that adorned the front. This summer, the teddy appliqué came in handy when my husbands bermuda shorts got a small rip in them. I remembered the little teddy bear that had awaited a purpose in the workbasket for three decades, and I used it to patch the trousers. It always makes me smile when I see the patch.

Rag rugs are a form of traditional Finnish trash design. The stripes and their origins are a constant source of intrigue and remembrance. If an old photo album is like a television set of memories, then a rag rug is like a radio that lea­ves some room for interpretation. The stripes on a rag rug made of old clothes are like melodies that remind us of situations and of people. For the weaver, rag rugs offer the chance of self­expression.

I experienced the rise in the commercial value of rag rugs tangibly when my colourful rug wo­ven by my grandmother was stolen while it was drying outside after a washing.

What my generation thought of as trash de­sign in the 1960’s and 1970’s, was mostly a drastic

revolution in colour scheme. Naturally coloured wooden surfaces were hopelessly drab. A high gloss paint gave an old sewing machine a shock­ing pink attitude. The paint hid the touch of gen­erations past. These days trash is seen separate from its original purpose, and is placed in new, surprising contexts. Patina is just a bonus.

Designer Kaj Franck once said that “Boredom is always followed by a need for novelty and a want for change.” Seeing as this is the case, it is most desirable to reuse useless junk to mould the material world of abundance we live in to suit our ever­changing living environment. Could trash design be a light­hearted version of tradi­tional, solemn antiques, more free from commer­cial value?

Päivi jantunen Writer (b. 1947) is a retired freelance design journalist who loves beauty, sustainability, and moderation and believes that composting brings about the best fruits of recycling.

FOREVER

YOUNG

42

SENSE DATUM

“Tänä elektronisena aikana näemme itsemme yhä enemmän käännettyinä informaatioksi, matkalla kohti tietoisuuden teknologista jatketta.”

“In this electronic age we see ourselves being translated more and more into the form of

information, moving toward the technological extension of consciousness.”

(Marshall McLuhan, 1964)

style by susu KoskiniemiPhotography by Helen Korpak

Make up by Marii sadrakModel laura james

42

VAlON RUNOIlIJA, kURITON MUOTOIlIJA

Text by Isa Kukkapuro-EnbomPhotography by Henrik Enbom

Suunnittelijalegenda Ingo Maurer epäilee esi-isänsä olleen italialainen rosvo.

Designer legend Ingo Maurer suspects one of his ancestor to have been an Italian robber.

VAlON RUNOIlIJA, kURITON MUOTOIlIJA

MITä kIERRäTTäMINEN ja romun käyttö raaka-aineena tuovat mieleesi?

Riippuu siitä, miten asioita katsoo. Runollinen mieli pystyy kääntämään rumuuden kau­neudeksi.

Trash­ajattelu vaatii tekijöil­tä aktiivisuutta. Käytettyjen esineiden mukana tulevat väis­tämättä niiden ihmisten histo­riat, jotka aiemmin ovat olleet tekemisissä tavaroiden kanssa. he yhtyvät ketjuun ja antavat työhön oman panoksensa. Ihmisten sidokset toisiinsa ovat uskomattoman vahvoja.

Suunnittelin vuonna 1989 Cartierille teoksen nimeltä Lumière Hasard Réflexion. Se oli valtava vesiallas, jossa oli jäte­materiaalista koottuja heijasta­via pintoja. Valo heijastui sei­nille muodostaen huoneeseen hyvin voimakkaan tunnelman.

Minun mielessäni asiat ot­tavat aina runollisen muodon. Myös se, mikä on rumaa tai kulunutta, muuttuu kauniiksi. Esimerkiksi japanilaisten este­tiikan käsite wabi­sabi löytää kauneutta karheuden takaa. Tä­män ajattelun yksi puoli on olla kohtuullinen, runoilijan sanoin ”älä korjaa kaikkia hedelmiä, jätä linnuillekin osansa”.

Mitä ajattelet kestävästä kehi-tyksestä?

Sana ’kestävä’ on hyvästä syystä tullut kaikkien huulille. Ennen sille ei juurikaan annettu arvoa. Ihmisten on hyvä miettiä omia valintojaan tekemisissään ja hankinnoissaan.

Trash­filosofian kulmakivi on

näkemys asioista: Kun tartut johonkin särkyneeseen, perit samalla jonkun historian. Tästä syntyy kiinteä suhde, liitos menneen ja tulevan välille.

Ekologia on liian usein pelkkä leima, jota käytetään pinnalli­siin tarkoituksiin. Jopa rikkaat venetsialaiset seurapiiritytöt ratsastavat ekologisuudella!

Teet nykyään lähinnä uniikki-teoksia. Miten ne syntyvät?

En pidä omien töitteni ana­lysoimisesta. Tärkeintä on saada ihmiset vakuuttumaan, koskettaa heidän tunteitaan. Minulle tärkeää on kulkea omaa polkuani, tehdä asiat joskus täysin ”väärin”. Annan ajatusten kulkeutua vaarallisille poluille. Olen kuin villi vehnä, joka kasvaa vapaana.

Alitajuinen egoismini ja toi­saalta vastuuntunto vaikuttavat myös työskentelyyni. Minulla on 70 ihmistä yrityksessäni huolehdittavana. Se pitää minut nöyränä ja avoimena.

Olet kotoisin Saksasta, määrit-tääkö se sinua?

Tunnen olevani enemmän ete­lämaalainen kuin saksalainen. Joku esi­isäni on varmaan ollut italialainen rosvo. Elämä eteläs­sä on epävarmempaa. Vaikka ihmiset ovat hulluja ajatteli­joita, he ovat toisaalta todella rationaalisia.

Minkä neuvon annat uransa kynnyksellä oleville nuorille suunnittelijoille?

Etsi itseäsi. Mene mukaan moniin asioihin, matkusta, tee

mahdottomia, käsittämättömiä asioita. Yht’äkkiä oma juttusi paljastuu sinulle.

Ei ole hyvä, että ihmiset ovat niin hemmoteltuja. Pidä yllä nälkää!

Käytät usein punaisia kenkiä, mikä on lempivärisi?

Punainen. Se tukee minua kun tunnen itseni epävarmaksi. Toisaalta sininen, se on aineet­tomuuden väri. Jos käytän teoksissani värivaloa, se on enimmäkseen sinistä.

+ Ingo Maurer syntyi reichenaun saarella Etelä-saksassa vuonna 1931+ Koulutukseltaan graafikko+ asuu Münchenissä, new Yorkissa ja Maremmassa, Italiassa+ Haaveilee matkasta lappiin katsomaan yötöntä yötä

Teoksia:+ Bulb, jättikokoinen hehkulamppu, 1966+ lucellino, siivekkäät pienet hehkulamput, 1992+ Holonzki, hologrammihehkulamppu, 2000+ l’Eclat joueaux, uniikkivalaisin posliinipaloista, 2005+ rose, rose on the wall, led-seinämä, 2006+ rrrradar, led, 2010

studioshowroomwerkstattatelier, Kaiserstrasse 47, München.www.ingo-maurer.com

51

UNRUlY POET OF lIGHT What do recycling and using waste as material mean to you?

Well you know, it depends on how you look at things. A poetic mind can transform ugli­ness into beauty. Trash thinking requires some devotion on the part of the designer. With recy­cled objects come the histories of the people who have previ­ously used them. They contrib­ute to the work. Connections between people are unbeliev­ably strong.

In 1989 I designed a piece called Lumière Hasard Réflexion for the Cartier Foundation for Contemporary Art. Reflective surfaces made up of recycled materials on a huge basin of water shone light on the walls. It made a very strong room.

Objects always take a poetic form in my mind, even those that are ugly or worn. The Japanese concept of wabi­sabi finds beauty in roughness. One aspect of this worldview is to always be moderate. In the words of a poet: “Don’t pick all the fruit, leave some for the birds.”

What are your thoughts on sustainable development?

Sustainability is all the rage right now, and for a good rea­son. People didn’t really value it before, but it’s good to consider your choices. A corner stone in trash philosophy is the view that when taking possession of something old and broken, you are taking hold of someone’s history. This creates a tight

bond between the past and the future.

Ecology is far too often a stamp to be used for superficial purposes. Even rich Venetian socialites ride on the wave of ecology!

These days you mostly make unique pieces. What inspires you?

I don’t like to analyze my own work. It’s more important to influence other people, touch them in some way. It is impor­tant for me to tread my own path and sometimes do things the “wrong way”. I let my mind wonder. I am a wild wheat growing free.

My work is affected by my unconscious egoism but also by a sense of responsibility. I have 70 people in my company to take care of. That keeps me humble and open.

You’re originally from Germa-ny, does that define you?

I feel like I’m more from the south than from Germany. I bet one of my ancestors was an Italian thief. Life in the south is more unstable, people are mad thinkers but on the other hand quite rational.

What advice would you give young designers?

Discover yourself. Get involved, travel, do impossible, unthink­able things. Then suddenly it will be there, you will find yourself. It’s not good to be so spoiled, keep up the hunger!

You often wear red shoes, what is your favourite colour?

Red, it gives me a boost when I feel insecure. I also like blue, it’s an immaterial colour. If I use coloured light in my work, it is mostly blue. White light is the colour of spirituality.

+ Ingo Maurer, born 1931 on the island of reichenau in southern germany+ studied graphic design+ lives in München, new York, and Maremma in Italy + Dreams of a trip to lapland to see the nightless nights

Works:+ Bulb, a giant light bulb, 1966+ lucellino, tiny bulbs with wings, 1992+ Holonzki, a hologram light bulb, 2000+ l’Eclat joueaux, a unique light fixture made with pieces of china, 2005+ rose, rose on the wall, a wall of lEDs, 2006+ rrrradar, lED, 2010

studioshowroomwerkstattatelier, Kaiserstrasse 47, München.www.ingo-maurer.com

52

52

Johnny B. Butterfly (2011)Perhoset ja sudenkorennot tanssivat suuren hehkulampun ympärillä. / Butterflies and dragonflies dance around an over-sized light bulb.

White Trash by Osma Harvilahti

Text by Isa Kukkapuro-EnbomPhotography by Henrik Enbom

Piet Hein Eekin isä rakensi kanikoppeja jäte laudasta. Nuori hollantilainen romumuotoilija käytti

koppien jämäpaloja huonekalujen rakenteluun.

Piet Hein Eek’s father would build rabbit hutches from scrap wood. Young Dutch trash designer

used the scraps to build furniture.

PERITTYä kIERRäTYSTä

57

HOllANTIlAINEN TEOllINEN MUOTOIlIJA ja puu­seppä Piet Hein Eek on toteuttanut sen, mistä moni suunnittelija haaveilee. hän on koonnut kaikki alihankkijansa saman katon alle ja perus­tanut ”slow style” ­sisustustavaratalon, taidegal­lerian sekä ravintolan.

Eekin tavaramerkiksi muodostunut purku­materiaaleista ja vanerista kehitetty huoneka­lumallisto sekä hienostuneet alumiinikalusteet valmistetaan Eindhovenissa 120 kilometriä Amsterdamista etelään. Valtavassa verstashallissa työskentelevät nuoret miehet näyttävät rennoilta hiihtopummeilta, mutta työn jälki kertoo am­mattiosaamisesta.

Piet hein Eek on jo tavaramerkki. Tekemiseen kuuluu prosessin läpinäkyvyys, korkea laatu sekä tarinat tuotteiden takana. “Olen narratiivinen ihminen”, toteaa pitkä hollantilainen työpöytänsä takaa virnistellen.

EEK, 44­VUOTIAS OPETTAJAPERhEEN POIKA, on luonteeltaan maailmanparantaja. Omien sano­jensa mukaan hän tekee vain pöytiä ja tuoleja, mutta toiminnan tavoitteena on paremman maailman luominen.

“Se on minulla geeneissä”, hän vastaa kysymyk­seen siitä, miksi ryhtyi hyödyntämään töissään jätemateriaaleja. “Isäni rakensi kanikoppeja jäte­laudasta. Opiseluaikana minä taas käytin kani­koppien jämäpaloja huonekalujen rakenteluun.”

Tärkeimpänä tavoitteenaan Eekillä on muuttaa koko länsimaisen kuluttamisen suuntaa. “Se mitä pidämme luksuksena, ei ole sitä lainkaan. Elin­tapojamme korjaamalla saamme eniten aikaan tulevaisuudessa. Materiaalien kierrättäminen on vain pieni osa kokonaisuutta.”

Eek uskoo elämäntapojen muutoksen tapahtu­van väistämättä, kun uudet sukupolvet pääsevät valtaan. “Nuorilla on paljon ajatuksia ja tietoa. heidän kulutustottumuksensa ovat toisenlaisia kuin suurten ikäluokkien”, hän uskoo.

EI OLE SATTUMAA, että Piet hein Eekin ajatukset ovat lähteneet maailmalle juuri Alankomaista. Materiaalin kierrättäminen kuuluu paikalliseen traditioon. Alankomaissa asutaan tiiviisti, ja kaik­ki tarveaines hyödynnetään. Sinne on syntynyt useita yrityksiä, jotka erikoistuvat esimerkiksi purkujätteen kierrättämiseen ja uudelleen käyt­

tämiseen. Eekin yritykselle tarjotaan käytöstä poistettuja materiaaleja, eikä hänen tarvitse ny­kyään kierrellä roskalavoja löytääkseen vanhaa, maalattua puuta.

“Meidän on pakko kierrättää, sillä muinaisia tammimetsiä ei täällä enää ole. Viimeisen tam­men hinta on liian korkea”, Eek toteaa.www.pietheineek.nl

INHERITED RECYClING The Dutch designer and carpenter Piet Hein Eek has achieved what most designers only dream of. he has gathered all of his suppliers under one roof and founded a “slow style” interior design emporium with an art gallery and a restaurant attached.

Eek’s trademark collection of furniture built from reclaimed materials, plywood, and alumin­ium are manufactured in the city of Eindhoven located 120 kilometers south of Amsterdam. The young men working in the vast workshop area look too relaxed to produce such fine craftsman­ship.

Piet hein Eek is known for his high quality products that tell a story. “I am quite a narrative

ravintola, entinen tehtaan ruokala, on sisustettu Eekin kalusteilla ja uniikkivalaisimilla. / The restaurant used to be a dining hall for factory workers. now it is decorated with Eek’s unique lamps and furniture.

58

person”, says the tall Dutch man grinning from behind his desk. he prides himself on the trans­parency of the production process.

ThE 44­YEAR­OLD EEK, who comes from a family of teachers, is a philanthropist. he acknowledges that he is just making tables and chairs, but the ambition is to make a better world.

When asked how he came to use waste mate­rials, he says it is in his genes. “My father would build rabbit hutches from scrap wood. Later on when I was studying, I would use the scraps of the rabbit hutches to build furniture.”

The ultimate goal for Eek is to change the course of consumption in the western world. “What we consider luxury is not luxurious at all. We can achieve most by changing our own lifestyles. Recycling materials is only a small part of this change.”

Eek believes that the change in people’s life­styles will naturally follow as new generations gain power. “Young people are very informed, and they have a lot of ideas. Their consumption habits are quite different from those of the baby boom generation.”

IT IS NO COINCIDENCE that it is in the Neth­erlands that Piet hein Eek’s ideas have formed. Recycling materials is very much a part of local tradition. The population is dense, and all materi­als are used well. For instance, there are many companies in the Netherlands that specialize in the recycling and reusing of demolition waste. These days Eek doesn’t have to go looking in rub­bish skips to find old painted wood because his company often gets offered discarded materials.

“We have to recycle because there are no more ancient oak forests here. The price to pay for cut­ting down the last oak tree is too high.”www.pietheineek.nl

Eekin tavaramerkki, sarjatuotannossa olevat kierrätyspuuhuonekalut ovat väreiltään yksilöllisiä. / Eek’s trademark furniture made of recycled wood is serially produced but unique in colour.

Tuoleissa yhdistyvät perinteinen klassinen muotoilu sekä kierrätysmateriaali. / The chairs are a mixture of classic design and recycled material.

58 59

Kierrätyspuu liimataan neitseellisestä suomalaisesta kuusivanerista tehdyn ytimen päälle. / recycled wood is glued on top of the core made of finnish spruce plywood.

Kauhtuneesta puutarhaletkusta punottu varjostin heijastaa pehmeän valon ruokapöydän ylle. / lamp made of faded garden hose gleams softly above the dining table.

HOllANTIlAINEN TEOllISUUSkAUPUNkI Eindho­ven ei tule ensimmäisenä mieleen, kun puhutaan designista, taiteesta ja musiikista. Kaikkia kolmea yhdistävä kohtaamispaikka Smalle haven on yksi osoitus siitä, miten kulttuuri virkistää kaupunki­kuvaa ja lisää viihtymistä.

Eindhovenlainen yrittäjä Rob van der Ploeg pe­rusti Smalle havenin vuonna 2008. hän huomasi, että kaupunki on täynnä nuoria, innovatiivisia ihmisiä. Ploeg halusi luoda paikan, jossa luovat alat muodostavat liiton keskenään. Ravintolaa pyörittää kunnianhimoinen luomukokkien jouk­ko ja klubin toiminnasta vastaavat teatterinteki­jät. ”Kulttuurikokeilu tuottaa uusia ääniä, makuja ja muotoja”, toteaa Smalle havenin tiedottaja Nanne Scholtens.

VIIhTYISÄ LOUNASRAVINTOLA Eindhovenin vilk­kaalla ostoskadulla houkuttaa astumaan sisään. Piet Hein Eekin vanavedessä kierrätystavarasta tehtyjen esineiden ja vintagen tyylisekoitus on noussut sisäsiistiksi tavaksi elävöittää sisustusta. Trash design kukoistaa myös Smalle havenissa. Valtava 600 neliön tila on sisustettu kotoisasti eri aikakausien huonekaluilla sekä omatekoisilla trash­kalusteilla.

hyllyt notkuvat astioita, kankaita ja muuta kirpparitavaraa. Englantilainen sähkötakkakin istuu hyvin kokonaisuuteen, jonka tunnelma syn­tyy kaikkien tyylien sopuisasta sekamelskasta. Nurkassa on valokuvanäyttely, kirjaostoksille on oma osastonsa. Kaikki esineet ovat myytävinä.Esillä on myös designereiden uusia teoksia. Tunnelma on välitön, ja viekoitteleva tuoksu keittöstä kertoo lounasvieraiden pian rynnistä­vän pöytiin. www.smallehaven.com

DESIGN HAVEN

WHEN TAlkING ABOUT DESIGN, art, and music you might not first think of the industrial city of Eindhoven in the Netherlands. however, combin­ing the three, Smalle haven is an illustration of how culture can enliven the cityscape.

Rob van der Ploeg, an entrepreneur from Eindhoven, established Smalle haven in 2008. he saw that the city was full of young, innovative people. Ploeg wanted to create a place where different creative fields could come together. The organic restaurant is run by a group of ambitious cooks, and the club is operated by theater profes­sionals. “Cultural experimentation produces new sounds, tastes, and shapes” explains the Smalle haven publicist Nanne Scholtens.

ThE COzY LUNCh RESTAURANT on a busy shopping street in Eindhoven looks inviting. In the wake of Piet Hein Eek, vintage style mixed with objects made from recycled materials has become a fashionable way to liven up the decor. Trash design flourishes also in Smalle haven.The massive space of 600 square meters is deco­rated with antique furniture from different pe­riods of time, and among these are handcrafted trash furniture.

There are shelves of dishes, fabrics, and other secondhand finds. Even an English electric fireplace looks like it belongs in this balanced ensemble of mix­and­match styles. There is a photography exhibition in one of the corners, and one section sells books. The atmosphere is warmhearted, and the alluring smell wafting from the kitchen indicates that lunch guests will be pouring in very soon.www.smallehaven.com

Text by Isa Kukkapuro-EnbomPhotography by Henrik Enbom

Eindhovenlaisessa kulttuuritehdas Smalle Havenissa luodaan uutta ja tarjoillaan lounasta.

Smalle Haven in Eindhoven serves up lunch while presenting what’s new in culture.

65

Miten ilmaisella voi tienata? Maksuton ja avoin uusi maailma voi olla niin kuluttajan kuin suunnittelijankin etu.

How to make money with free? A free-of-charge, open new world can be in the interest of both the consumer and the designer.

MEIllä ON ENEMMäN TAVARAA kuin koskaan aiemmin, ja kulutamme nopeammin kuin milloinkaan. Vaikka tehtaiden liukuhihnojen nopeus tuntuu kiihtyvän koko ajan, internetin avoimuuden kulttuuri vie massatuotantoa kohti murrosta. Tulevaisuus antaa meille luvan odottaa nykyistä kestävämpiä ja toimivampia tuotteita sekä vähemmän roskaa.

Avoimuus ja jakaminen ovat juurtuneet syvälle internetin rakenteisiin, mutta kyse ei ole pelkästä nörttien ideologiasta, sillä tietokoneohjelmista tuttu avoin lähdekoodi on levinnyt myös muo­toiluun ja muotiin. Lähtöajatuksena on se, että tuotteen on tarkoitus valmistajan kassaholvin täyttämisen sijaan hyödyttää kaikkia.

Open designia voidaankin verrata evoluutioon: kuka tahansa tumpelo voi osallistua kehitykseen, mutta eloon jäävät vain toimivimmat versiot tuotteesta. Ruokareseptit ovat yksi avoimen läh­dekoodin varhaisversioista. Reseptejä on jaettu, kehitetty ja jalostettu tuhansia vuosia yhteiseksi hyväksi.

AVOIMEN SUUNNITTELUN yksi keskeinen ajatus on, että suuryritykset ja ammattilaiset eivät sanele kuluttajille, mitä he tarvitsevat. Käyttäjät voivat vaikuttaa tuotteeseen osallistumalla sen kehittelyyn.

Muotitalo Burberryn takin ostajat pystyvät va­litsemaan verkkosovelluksessa trenssin materiaa­lin, värit ja yksityiskohdat. Erilaisia vaihtoehtoja on 12 miljoonaa. Juuri se oikea valmistetaan vasta tilauksen jälkeen, joten Burberryn ei tarvitse pe­

lätä varastoon notkumaan jääviä ylijäämätakkeja. Kyseessä ei ole uusi keksintö. Burberry päivittää räätälien ja vaatturien työn tähän päivään.

Avoimen lähdekoodin käytännöt ovat monella tapaa paluuta vanhaan. Suunnitteluprojektit ovat kuin vanhan ajan kylätalkoita. Niiden voima on projektien ympärille muodostuvissa yhteisöissä, jotka myös valvovat kehitystyötä. Vaikka mukana on amatöörejä, avoimet tuotteet voivat olla jopa kaupallisten kilpailijoidensa kirittäjiä. Avoimen lähdekoodin nettiselain Mozilla Firefox on turval­lisempi kuin kaupallinen ja suljettu Microsoftin Internet Explorer, sillä Firefoxin tietoturva­aukot korjataan nopeammin kuin Internet Explorerin. Joukossa järki voi siis tiivistyä.

MIKÄ SAA MUUSIKOT, suunnittelijat ja yritykset jakamaan ideansa vapaasti kaikille? Avoin tuote­kehitys on kaikkien etu, niin kuluttajien, luonnon kuin yrityksienkin, uskoo tutkija Anders Bjerre Kööpenhaminan tulevaisuudentutkimuksen instituutista (CIFS). ”Tämän uuden todellisuuden voittajat eivät ole vain avoimia. he käyttävät avoimuutta tehokkaasti ja kilpailukykyisesti. Tämä tarkoittaa lisäarvon tuottamista yhteis­kunnalle, yrityksille ja kuluttajille avoimuuden avulla”, Bjerre kirjoittaa Scenario­lehden artikke­lissaan Wikileaks and The World Economy. Käyttä­jät voivat pitää tuotekehityksen läpinäkyvyyttä lupauksena laadukkaasta ja kestävästä tuotteesta. Avoimuudella yritys pystyy houkuttelemaan par­haita työntekijöitä, joilla on sen kanssa yhtenevä arvomaailma.

JOUkOSSA JäRkI TIIVISTYYText by niclas storås

66

Berkeleyn yliopiston taloustieteen professori Henry Chesbrough on lanseerannut termin avoin innovaatio. hänen mukaansa yrityksien tulisi käyttää enemmän oman talon ulkopuolisia ideoi­ta ja tekniikkaa sekä samalla tarjota käyttämättä jääneet innovaatiot muiden hyödynnettäviksi. Suojamuurien rakentamisen sijaan olisi syytä toivottaa avoimuus tervetulleeksi. Lisäksi suun­nittelijoiden tulisi ymmärtää olevansa osa jotain itseään suurempaa. “Meidän tulisi päästä eroon myytistä, että luomme jotain uutta, jotain mitä ei ole ennen tehty, ja korvata se halulla ratkoa isompia hankkeita”, kirjoittaa muotoilija Thomas Lommée arkkitehtuuriin ja designiin keskitty­neessä Domus­lehdessä.

Perinteisesti ideanikkarit salailevat keksintö­jään loppuun asti peläten, että kilpailijat varas­tavat ne. Oma keksintö jätetään mieluummin vaikka pöytälaatikkoon pölyttymään patenttiasia­kirjana kuin annetaan muille hyödynnettäväksi. Patentit ovat edelleen käypää kauppatavaraa ja ase haastaa kilpailija oikeuteen. Siitä huolimatta Euroopan patenttiviraston johtaja Ciaràn McGin-ley on kysynyt: ”Tarvitsemmeko yhä patentteja?”

PATENTTEJA TÄRKEÄMMÄKSI ovat muodostumas­sa brändit ja tuotemerkit avoimen lähdekoodin lisenssien ohella. Tulevaisuudessa menestyvien tuotteiden uskotaan nojaavan moneen muuhun seikkaan kuin pelkkään ideaan tai keksintöön. Paikallisuus, hyvä maine, luotettavuus, nopeus ja räätälöitävyys ovat arvoja, joita on vaikea kopioida. Syviä asiakassuhteita ei voi varastaa monistamalla kilpailevaa tuotetta. Taloudellisten voittojen maksimoimiseen pyrkivästä kapitalis­mista kehitys kulkee kohti rehellistä ja vastuullis­ta yrittäjyyttä. Suuryrityksien ja sankarisuunnit­telijoiden yliherruus on päättymässä.

Patentin sijaan avoimeen lähdekoodiin liittyy usein lisenssi, joka asettaa ehtoja tuotteen jaka­miselle. Lisenssi voi esimerkiksi antaa luvan teok­sen muokkaamiseen, kunhan uusi versio julkais­taan samalla lisenssillä. Siten myös alkuperäinen kehittäjä pääsee hyötymään muiden tekemistä muutoksista.

MUTTA MITEN ilmaisuuteen perustuva toiminta voidaan rahoittaa? Ohjelmistoala on todista­nut, että toimivia rahoitusmalleja löytyy. Varsin

yleinen on esimerkiksi musiikkipalvelu Spoti­fyn ja useiden muiden ohjelmistojen käyttämä premium­malli. Kuluttajat voivat hankkia osan tuotteesta maksutta, mutta lisäominaisuuksista ja räätälöinneistä he joutuvat maksamaan. Toi­nen tapa ansaita on mainosrahoitteisuus. Keino on tuttu esimerkiksi kännykkäsovelluksista: käyt­täjä voi ladata tuotteen ilmaiseksi, mutta hänen on siedettävä ruudulla vilkkuvia mainoksia.

Avoimen muotoilun lähtöajatuksena ei ole tehdä rahaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteivät­kö avoimet projektit voisi tuottaa. Avoimuuden suurimmat ansiot ovat kaikkien mahdollisuus vaikuttaa suunnitteluun ja tehdä maailmasta parempi paikka.

MANY HANDS MAkE lIGHT WORk We live in a world of abundance, and we consume faster than ever before. Even with assembly lines accelerating, the culture of open sharing on the Internet is taking mass production towards a turning point. The future is believed to hold products that work better, last longer, and produce less waste. Openness and sharing are deeply rooted in the structures of the Internet. however, open source is not just an ideology for geeks; it has also fanned out into design and fashion.

In open design, the main purpose of a product is to benefit all, not just to make money for the manufacturer. Open design is a form of product evolution: anyone can have input on the develop­ment, but only the best versions can survive. A primitive version of open source is food recipes. They have been shared, developed, and refined for the greater good for thousands of years.

A CENTRAL PART of open design is for big com­panies not to dictate consumer needs. Instead, consumers themselves can have input on the product by being part of the design process.

When purchasing a Burberry trench coat on­line, the customer has 12 million possible combi­nations of material, colour, and details to choose from. Just the right one for you is manufactured only after the order has been placed. This way Burberry doesn’t have to worry about surplus coats left in the storage.

66

69

This is not exactly a new invention. Burberry is bringing the old profession of tailoring up to date. In many ways, the practice of open source is a return to old times. Open design projects are like the village meetings of yesteryear. Their strength lies in the communities surround­ing them that also serve as controllers for the development. Even though there are amateurs involved, open source products have the poten­tial to outrival their commercial counterparts. For example, the free open source web browser Mozilla Firefox is actually more secure than Microsoft’s commercial and proprietary browser, Internet Explorer. Firefox’s security vulnerabilities are patched more quickly than in Internet Ex­plorer. So sometimes a bunch of cooks can make a great broth.

WhAT MAKES MUSICIANS, designers, and com­panies share their work for free? Anders Bjerre from the Copenhagen Institute for Future Studies (CIFS) believes that open source product devel­opment is in the interest of everyone, including consumers, companies, and nature. In his article Wikileaks and The World Economy published in Scenario magazine, Bjerre writes: “The winners in this new image of reality aren’t just open; they use openness effectively and offensively. This means they create extra value for society, company, and consumers through openness.”

For the consumer, the transparency of product development is a guarantee of high quality and durability. For companies, being open attracts the best employees that also share their values.

The term open innovation was coined by Henry Chesbrough, a professor of economics at the University of California, Berkeley. he says that companies should use more external ideas and techniques while offering innovations not used by them to the use of others. Instead of building walls, we should welcome openness. Designers should also see themselves as a part of something greater. “It requires us to give up the myth of creating ‘something new’, something that ‘hasn’t been done before’, and to replace it by a willing­ness to dissolve into bigger projects,” writes the designer Thomas Lomméen in the Domus maga­zine focusing on architecture and design.

Traditionally, innovators protect and hide their

inventions fearing theft from competitors. Inno­vations are left to collect dust as a patent rather than pass them on for others to use. Patents are still a valued commodity and a weapon for suing competitors. Nevertheless, even Ciaràn McGin-ley, the controller of the European Patent Office, has asked whether we still need patents.

WITh OPEN SOURCE licensing, brands and labels are gaining importance over patents. In the future, successful products are believed to rely on much more than just an idea or an inven­tion. Locality, reputation, reliability, customisa­tion, and the speed at which products can go to market are features hard to fake. Good customer relationships cannot be stolen by replicating the rival product.

The trend seems to be moving away from capitalism that aims at maximising revenue and towards honest and responsible entrepreneur­ship. The reign of big enterprises and heroic de­signers is coming to an end. Instead of patenting, open source content is usually licensed, and this regulates the sharing of the product. The license might, for example, give permission to modify the product as long as the updated version is published under the same license. This way the original developer can also reap the benefits of the improvements.

BUT hOW CAN projects based on free content be financed? The software industry has proved that this can, in fact, be done. The Premium member­ship model used by the music streaming service Spotify among others is one common approach. Users can acquire part of the product for free but additional properties and customisation are offered for paying customers. Another way to earn is by selling advertising space. This is widely used in smart phone application software: the user can download the application for free but for this they must endure some pop­up ads.

The driving force behind open source is not to make money. This does not, however, mean that open source projects couldn’t bring in any rev­enue. The greatest merit of openness is to give everyone the chance to make a difference and ultimately a better world.

70

TEHDAS TUlEE kOTIISIText by niclas storåsPhotography by David neff and MakerBot

kuvassa oleva 3D-printteri maksaa 1 299 dollaria. Tulevaisuudessa saatamme tulostaa kaikki tarvitsemamme varaosat kotona.

3D printer pictured costs $1,299. In the future, we might manufacture all necessary spare parts at home.

DESIGN ON paljon muutakin kuin esi­neiden luomista, mutta kodeissa designin muu­tos näkyy selkeimmin sii­nä, miten fyysisiä tuotteita valmistetaan.

Miltä kuulostaisi, jos voisit ladata tuotteen piirustukset netistä ja tulostaa esineen koto­na omalla 3D­tulostimellasi? Kol­miulotteisiin kappaleisiin pystyvät printterit maksavat halvimmillaan reilun tonnin.

Kohta kuka tahansa voi suoltaa 3D­tulostimesta ulos niin partakoneen hajon­neen nippelin, älypuhelimen suojakuoren kuin uuden vaasinkin. Näin ainakin lukuisat muotoilijat ennustavat.

3D­mallien kotikäyttäjät voivat tarvittaessa

70 71

tehdä piirustuksiin muutoksia tai muokkausehdotuksia.

Open design yhdistää ihmiset ja suunnittelijat yli kielirajojen. Piirustukset ja 3D­mallit eivät vaadi käyttäjiensä puhuvan samaa kieltä.

Lähimarketin maljakkoa ei tule­vaisuudessa ehkä valmisteta Kiinas­sa. Vaasin saamiseksi tarvitsee vain kipaista elektroniikkapuodin tulos­tinjauheosastolle. Uusi tekniikka te­kee kuluttajista valmistajia.

HOME, A FACTORY Design is about much more than just creating objects, but in homes, the change in design can best be seen in how the products themselves are manufactured.

how would you like to download blue­prints of a product you wanted online and print the object at home out of your own 3D printer? Printers capable of producing three­dimensional objects cost around one thousand euros at the present.

Soon anyone will be able to use a 3D printer to make a new screw for an electric razor that broke, a case for a smart phone, or a brand new vase. This, at any rate, is what numerous designers foresee. home us­ers of 3D designs will also have the possibility

of modifying the blueprints to suit their needs. Open design brings people and designers together without the restric­tions of language barriers; the blueprint drawings and 3D models don’t require the users to speak the same language.

Instead of travelling to you from a Chinese fac­tory via a local shop, get­ting your new vase will only require you to pick up some printer pow­der at an electronics store. New technol­ogy turns consumers into manufacturers.

74

ON THE FIxATION

OF NOVElTY AND THE MATERIAl

By anni Puolakka / OK Do

Halu ei kaipaa tyydytystä. Päivänvastoin, halu kaipaa halua.

Desire does not desire satisfaction. To the contrary, desire desires desire.

(Mark C. Taylor and Esa Saarinen, 1994)

74

FIkSAATIOSTA UUTEEN JA MATERIAAlISEEN Yksi syy siihen, miksi muotoilusta on tullut häirikkö suhteessa kestävään kehitykseen on alan fiksaatio uusien esineiden kehittämiseen. Muotoiluvaikuttaja John Thackara ehdottaa ongelman ytimeksi muotoilukoulutusta ja käytännön työtä ohjailevia kulttuuriarvoja: ”Suunnittelijat on opetettu uskomaan, että heidän tehtävänsä on tuottaa esineitä, joilla on usein kielteinen vaikutus biosfääriin. henkilökohtaista tekijyyttä ja uutuutta arvostavassa kulttuurissa elävät ihmiset ovat enemmän tai vähemmän sitoutuneet valmistamaan uutuuksia.”

Nykyinen halu tuottaa ja saada uutta – niin suunnittelijoiden kuin käyttäjien osalta – johtaa kysymykseen, onko tämä halu kehittynyt vallit­sevan järjestelmän myötä vai onko se ihmiselle synnynnäinen ja vaistonvarainen piirre.

VIITATESSAAN UUTUUDEN janoomme kulutta­jina sosiologi Zygmunt Bauman on todennut, että ”tarpeen tyydyttämisen lupaus on sitä viehättävämpi mitä vähemmän tuttu kyseinen tarve on; on varsin hauskaa elää kokemusta, jonka ei tiennyt edes olevan olemassa”. hän kirjoittaa myös, ettei pelin henki kuluttami­sessa ole hankkimisen ja omistamisen ahneus tai vauraus aineellisessa ja konkreettisessa mielessä vaan uuden ja ennen kokemattoman tuntemuksen jännitys, ja se, että kuluttajat ovat ennen kaikkea elämysten keräilijöitä.

Kuluttajia altistetaan jatkuvasti monin eri tavoin uusille houkutuksille suunnittelijoiden työn kautta. Usein työn tarkoitus on kehittää vastustamattomia brändejä. Toisaalta, kuten Bauman toteaa, asiakkaitten viettelemiseksi markkinat tarvitsevat asiakkaita, jotka aktii­visesti pyrkivät vieteltäviksi. Itse asiassa sekä kuluttaja että häntä ympäröivä maailma – eri taloudellisissa, poliittisissa ja henkilökohtai­sissa ulottuvuuksissaan, kaikki muunneltuina kulutusmarkkinoiden mallin mukaan – luovat yhdessä kulutuksen syklin. Osa tämän pelin viehätyksestä on siinä, että kilpailu niiden kesken, joilla on varaa hankkia uutta, sallii ”onnekkaiden” kohota sosiaalisella asteikol­la. Eikä kysymys ole vain siitä, kuka kykenee hankkimaan kyseistä kulttuuripääomaa, vaan

myös siitä, kuka voi käyttää sitä sekä oppia ja keskustella siitä.

UUTUUDEN hALU on perustellusti liitetty lyhytjaksoiseen keskittymiseen, joka tuntuu olevan luonteenomaista kaikille ihmisille aina valmistajista ja kuluttajista päätöksentekijöihin ja suureen yleisöön. Tämä mentaliteetti herättää kysymyksen, kuinka voimme lähestyä tulevai­suutta, jos emme pysty keskittämään huomio­tamme siihen. Yksi tahoista, joka julistaa ja toimii tätä asennetta vastaan, on Long Now Foundation ­säätiö. Se pyrkii vastavoimaksi tämän päivän ”nopeampaa ja halvempaa” ­ajattelulle edistä­mällä ”hitaampaa ja parempaa” ­ajattelua. Se ”ke­hittää vastuullisuutta seuraavien 10 000 vuoden puitteissa”. Säätiön perustajajäsen, kirjailija Ste-wart Brand väittää, että lyhytjaksoisen ajattelun ja tekemisen hallitsevuus voi johtua teknologian nopeutumisesta, markkinavetoisen talouden lyhyestä perspektiivistä ja demokratioiden näkö­aloista, jotka ulottuvat vain seuraaviin vaaleihin. henkilökohtaisella tasolla se voi johtua useiden samanaikaisten suoritusten häiritsevästä vaiku­tuksesta. Suunnittelijoiden työ on levottomuuden kulttuurin kenties näkyvimpiä ilmentymiä, joten heidän tulisi kysyä itseltään, olisiko hitaammille ja paremmille toimintatavoille olemassa suunnit­telun kentällä mahdollisuus ja peruste?

TOINEN TARPEELLINEN KYSYMYS on, miksi kult­tuurissamme sekä suunnittelijat että käyttäjät on kytketty fyysisten esineiden luomiseen ja muotoilemiseen. Ilmeisin kulttuurinen uskomus, joka liittyy esineisiin koskee arvoa. Ensinnäkin esineen koostumuksella on arvoa perustuen käy­tettyjen materiaalien harvinaisuuteen. Toiseksi on olemassa käyttäjien antamia liikkuvampia tai muuttuvampia käyttöarvoja. Lopuksi esineellä voi olla esteettistä, henkistä, viestinnällistä tai ilmaisullista arvoa.

Professori Louis Bucciarellin mukaan teki­jät ovat fiksoituneet valmistamiensa esineiden fyysisiin ominaisuuksiin, mikä liittyy tavaroiden käyttöarvoon. Tätä ilmiötä, jota hän kutsuu ”esinemaailma­ajatteluksi”, hän selittää sillä, että suunnitteluhankkeisiin osallistuu yleensä ihmisiä, joilla on eri intressejä ja eri vastuita ja jotka edustavat eri teknisiä erikoisaloja. Fyysi­

nen esine, jonka he näkevät ja jota he työstävät antaa mallin heidän ajattelulleen, käytänteilleen ja yhteistyölleen. Tätä ei tapahdu pelkästään esineen materiaalisia ominaisuuksia käsiteltäessä vaan koko suunnitteluprosessissa ja se värittää kaikkea ajatuksenvaihtoa ja diskurssia kyseisen työryhmän alakulttuurissa. Bucciarelli ehdottaa, että esineen fyysisten ominaisuuksien sijasta tu­lisi miettiä enemmän sitä, kuinka esimerkiksi pu­helin symboloi asioita, vieraannuttaa, palvelee tai on meille merkityksellinen. hän väittää, että uu­delleen orientoimisella esine itsessään menettää otteensa ja sen toiminnan sosiaalinen konteksti voi muuttua ensisijaiseksi. Bucciarellin ajatukset ovat osuvia tilanteessa, jossa suunnittelu ja sen tulokset vaativat laajempaa ymmärtämistä.

VAIKKA IhMISET ovat yhä kiinnostuneempia tuotteiden ja palvelujen tarinoista – kuten ma­teriaalien ekologisesta kestävyydestä ja turval­lisuudesta, valmistajien työoloista ja tuotteiden kuljetuksista – ei vieläkään keskustella luomisen ja tuhoamisen suhteesta konkreettisessa mie­lessä (tai suunnittelusta luovana tuhoamisena), jota filosofi Tony Fry kutsuu ”ylläpitävyyden dialektiikaksi”. Fryn mukaan, kun jotain luodaan, jotain myös yleisesti ottaen tuhotaan: painotuote syntyy puun ja ydinvoima säteilyturvallisuuden kustannuksella. Ympäristöllisten ja sosiaalisten ongelmien valossa aineellinen arvo ei taloudelli­sesti tai kulttuurisesti heijasta tarpeeksi tuottei­den valmistamisen, olemassaolon ja hävittämisen ulkoisia kustannuksia. Nämä kustannukset voisi­vat heijastua tuotteiden hinnoissa, jotta kulutta­jat tajuaisivat kuluttamisensa todellisen hinnan – mahdollisuuksien mukaan tämä informaatio voisi olla tuotteiden ja niihin liittyvien toiminto­jen näkyvä osa. Tämän seurauksena toiminnoista voisi tulla eettisen arvioinnin ja sosioympäristöl­lisen vastuullisuuden kohde.

Suunnittelun vaikutukset ulottuvat huomatta­vasti pitemmälle kuin niiden välittömät aineelli­set seuraukset. Seuraten Bucciarellin määritelmää suunnittelun yhteiskunnallisista vaikutuksista ja merkityksistä Fry toteaa, että suunnittelu on ”suunnattu” käytäntö, jolla saadaan aikaan suun­nattuja esineitä ja esineellistettyjä asioita ja siten ”kaikki mikä on suunniteltu jatkaa suunnittele­mista”. hänen mukaansa kaikki, mitä suunnit­

telu saa aikaan jää toimimaan määrätynlaisessa ekologiassa, joka kattaa niin orgaanisen kuin epäorgaanisenkin. Kaikki mitä valmistamme ja teemme saa aikaan seurausten aaltoja käytännös­sä rajoittamattomaksi ajaksi. Vaikka emme voisi koskaan hallita toimintojemme ympäristöllisiä, yhteiskunnallisia ja kulttuurisia seurauksia, onko meillä muuta vaihtoehtoa kuin harkita niitä uudelleen?

SUUNNITTELUN JA ERITYISESTI strategisen suun­nittelun yleinen edistäminen on kuitenkin saanut aikaan jonkinlaista muutosta perinteisessä käsityk­sessä suunnittelijasta ja tämän tehtävässä uusien fyysisten tulosten kehittäjänä – tai niiden kysyn­tää edistävänä viestijänä. Vaikka on vielä monia suunnittelijoita, jotka pyrkivät tuottamaan tuloksia liikoja miettimättä on designin alalla saamassa ja­lansijaa muutosta ajavat toiminnanmuodot, joilla ei välttämättä ole suoranaista rahallista arvoa. Tällai­sia suunnittelualoja ovat esimerkiksi systeemiseen muutokseen pureutuva strateginen suunnittelu tai kriittinen suunnittelu, joka pyrkii provosoimaan keskustelua yhteiskuntamme arvoista muotoi­lutuotteiden avulla. Käsittääkseni arvokkainta poikkeamisessa aineellisten tulosten fiksaatiosta on se, että se voi suoda kriittisempiä ja useammin tois­tuvia arvioita siitä, milloin suunnittelijan työn tulisi johtaa resursseja vaativaan fyysiseen esineeseen, ja että se todennäköisesti tarjoaa mahdollisuuksia uu­delle poliittisesti tietoiselle suunnittelutoiminnalle. Samaten tämän tietoisuuden tulisi ulottua muotoi­lun ja suunnittelun historian ja teorian aloille. Vaik­ka historian ja teorian katsotaan etenkin suuren yleisön mielestä nykyään koskevan lähinnä esineitä, ne tulisi ymmärtää aloiksi, jotka tutkivat suunnit­telijoiden ja muotoilijoiden vaihtelevia käsityksiä aihepiiristään, tarkastellen suunnittelutuloksia näiden näkemysten sekä esineiden ja ihmisten että esineiden ja luonnon välisten suhteiden ilmaisuina.

Kirjoittaja Anni Puolakka on visuaalisen kulttuurin ammattilainen. Hän toimii, kirjoittaa ja kuratoi aiheinaan poliittinen, urbaani ja poeettinen. Yhdessä Jenna Sutelan kanssa Puolakka on perustanut OK Do -kollektiivin ja nettijulkaisun: www.ok-do.eu.

ONE OF THE REASONS WHY DESIGN has become such a trouble­maker when it comes to sustainability issues is the discipline’s fixation with gene­rating new objects. Design pun­dit John Thackara, blames the situation on the cultural values that guide design education and practice: “Designers have been trained to believe that their job is to produce arti­facts – which can be a piece of print, a website, or a product. The trouble is that these often have negative consequences for the biosphere. If you live in a culture that celebrates personal authorship and novelty, then you’re more or less committed to making new things.” The contemporary desire for new objects – from the point of view of both designer and the user – raises a question: is it a quality that has developed alongside the dominant system, or perhaps something that is inherently human, instinctive?

WhEN IT COMES to our craving for novelty as consumers, sociologist Zygmunt Bauman has noted that “the promise of satisfying a need is all the more attractive the less the need in question is familiar; there is a lot of fun in living through an experience one did not know existed”. In the same vein, he writes that the excitement of a new and unprecedented sensa­tion – not the greed of acqui­ring and possessing nor wealth in its material, tangible sense – is the name of the consumer game, and that consumers are first and foremost gatherers of sensations. Consumers are

constantly exposed to new temptations in many ways through the work of designers whose job is often to create irresistible brands. But then, as Bauman points out, in order for the consumer market to seduce its customers, it needs customers who actively seek to be seduced. In fact, it is the consumer and the world in its different dimensions – econo­mic, political, personal – trans­formed after the pattern of the consumer market that together create the cycle of consumpti­on. Part of the attraction of the game is that the competition of who has the means to acqui­re the new allows the “lucky ones” to climb up the ladder of social strata. And it is not just about affording this cultural capital, but also about who is able to use, learn about or discuss it.

ThE DESIRE for novelty is arguably coupled to the short attention span that seems to characterise everyone from producers to consumers, and from decision­makers to the ge­neral public. Such a mentality raises the question of how we can address the future if we are not able to direct our attention to it? A pertinent initiative that speaks and acts in opposition of this is the Long Now Foun­dation which aims to provide a counterpoint to today’s “faster and cheaper” mindset, promoting “slower and better” thinking, and hoping to “foster responsibility in the frame­work of the next 10,000 years”. According to author Stewart Brand, one of the founders, the

dominance of short­term thin­king and doing might be co­ming from the acceleration of technology, the short­horizon perspective of market­driven economics, the next­election perspective of democracies, or the distractions of personal multi­tasking, which are all on the increase. The issue is essen­tial for designers, whose work is arguably one of the most prominent manifestations of the phenomenon, thus building up the culture of restlessness. Would there be a possibility and a reason for slower and better modes of practices?

ANOThER qUESTION to ask is: why, in our culture, are both designers and users attached to creating and shaping physi­cal things? The most obvious cultural belief associated with material objects has to do with value: for one, there is intrin­sic value in the fabric of an object itself, established by the rarity of the materials used; secondly, there are those more transient or variable, utilitarian values that have been attached by those people who use the object; and finally, it is possible for an object to have aesthetic, spiritual, communicative, or expressive value.Professor Louis Bucciarelli’s remarks on product­makers’ fixation with the physics of design objects relates to the utilitarian value of material things. he explains the fixation, which he has named ‘object­world’ thinking, through the fact that design projects usual­ly involve people with different interests, different responsi­

bilities and different technical specialties. It is the object they see and work with that patterns their thought, practice and collaboration, not just when they must engage the physics of the device, but throughout the entire design process. It permeates all exchange and discourse within the subculture of the group involved. Rather than focusing on the physical qualities of an object however, he proposes we should consider more how e.g. the telephone symbolises, aliena­tes, serves, or has meaning for us. With this re­orientation, Bucciarelli suggests, the object loses its grip and the social context of its workings can assume primacy.Bucciarelli’s idea seems relevant in the situation where design and its outcomes require more comprehensive understanding. While people are increasingly interested in the background stories of products and services – in terms of the sus­tainability and safety of materials, the working conditions of the producers, transportation as­pects etc. – there still does not seem to be much concrete consideration of the relation between creation and destruction (or of design as creative destroying), which philosopher Tony Fry calls the ‘dialectic of sustainment’: in general, when we bring something into being we also destroy so­mething – the print publication at the cost of the tree, or nuclear energy at the cost of the safety from radiation. When it comes to material value today, in the light of environmental and social problems, it does not, in most cases and in both economic and cultural terms, sufficiently reflect the external costs of the making, the existence and the disposal of products. These costs could be reflected in the prices of products in order for consumers to realise the true cost of their consumption – and where possible, this informa­tion could become a visible part of products and activities around them. As a result, actions can become a matter of ethical judgement and socio­environmental accountability.

ThE EFFECTS OF DESIGN go well beyond the immediate material consequences. Conforming to Bucciarelli’s recognition of design’s social con­sequences and meanings, Fry notes that design is a directional practice that brings directional ob­jects and objectified things into being, and that

thus “everything designed goes on designing”. In his view all that design brings into being remains in process within a particular kind of ecology of things, organic or inorganic. Everything we make and do generates waves of consequences over a virtually unbounded time. But even if we are never able to take control over them, do we have options other than to reconsider our actions’ environmental, social and cultural effects?

The general promotion of design and particularly strategic design have, however, caused some kind of change to happen in the designer’s traditional idea and function as a generator of new, physical outcomes – or communications that advocates demand for them. Although there are still many designers who have the impulse to produce out­comes without much thought for whether they are really needed or not, concepts for systemic change; starting points and contributions for conversions; and other thinking­based forms of practice that might not have direct monetary value, have begun to be seen as products them­selves. In my view, the most valuable aspects of a departure from the fixation on material out­comes is that it can allow more critical and fre­quent assessment of whether a designer’s work should result in a resource­requiring physical object or not, and that it will most likely provide opportunities for new kinds of politically­con­scious design activities. In the same vein, this realisation should reach to the disciplines of de­sign history and theory: while they are currently mainly seen to deal with objects by the general public, they should instead be understood to be exploring the changing views of subject matter held by designers and the concrete objects or ot­her outcomes conceived, planned, and produced as expressions of those views and as the essence of the relations between things and persons and things and nature.

Writer Anni Puolakka is a practitioner and writer in the field of visual culture, with a focus on the political, urban and poetic. Together with Jenna Sutela, she is the co-founder of OK Do, a creative practice and journal: www.ok-do.eu.

lähteet / footnotes:

The long now: about long now at http://longnow.org/about (accessed august 2011).

fry, Tony, Design futuring: sustainability, Ethics and new Practice. (2008) new York: Berg.

Bucciarelli, louis, Designing Engineers. (1994) cambridge, Massachusetts: The MIT Press. Extracted in clark, Hazel & Brody, David (2009), ed.: Design studies: a reader. new York: Berg.

Dilnot, clive, Ethics in Design (2009) – 10 Questions in clark, Hazel & Brody, David (2009), ed.: Design studies: a reader. new York: Berg.

Puolakka, a. & sutela, j.: get out of your tents! – john Thackara urges us to do real things in the real world (2010) at http://www.ok-do.eu/articles/get-out-of-your-tents-–-john-thackara-urges-us-to-do-real-things-in-the-real-world (accessed august 2011).

Prown, jules D., Mind in Matter: an Introduction to Material culture Theory and Method in Winterthur Portfolio 17, no. 1. pp. 1-19. (1982) chicago: The university of chicago Press on behalf of the Henry francis du Pont Winterthur Museum, Inc.

Taylor, M. & saarinen, E., Imagologies: Media Philosophy. (1994) london: routledge.

Bauman, Zygmunt, The self in a consumer society in The Hedgehog review (fall 1999). charlottesville, Va: university of Virginia, Institute of advanced studies in culture. The document is available online at http://www.iasc-culture.org/HHr_archives/Identity/1.1fBauman.pdf (accessed july 2011).

Tonkinwise, cameron, a Taste for Practices – unrepressing style in Design Thinking. (2010) sydney: Design Thinking for research symposium 8 at university of Technology of sydney; Design, architecture & Building department. The document is available online at http://www.dab.uts.edu.au/research/conferences/dtrs8/docs/DTrs8-Tonkinwise.pdf (accessed july 2011).

Bauman, Zygmunt, Wasted lives: Modernity and Its Outcasts. (2004) new York: Blackwell. Extracted in clark, Hazel & Brody, David (2009), ed.: Design studies: a reader. new York: Berg.

Buchanan, richard, Wicked Problems in Design Thinking in Margolin, (1995) V. & Buchanan, r., ed.: The Idea of Design. cambridge, Massachusetts: The MIT Press.

79

PAHVIHERää

Text by Petra VuolanenPhotography by joel gräfnings

Pahvilaatikot ja jätepuu muuttuvat saksalaisen Clemens Behrin käsissä origamimaisiksi katseenvangitsijoiksi.

Cardboard boxes and scrap wood are transformed into origami-like pieces of art in the hands of

the German Clemens Behr.

HYlkEENPYYTäJäNkADUllA helsingin herne­saaressa ohikulkijan pää kääntyy. Betoniseinämää vasten nousee olio, joka kurottaa ulokkeitaan kohti taivasta. Transformer­robottia muistuttava installaatio on koottu pahvista, jätepuusta ja teipistä, ja väritetty pronssimaalilla. Teos vaikut­taa siltä, kuin se olisi kasvanut ulos laatikosta ja muuttaisi muotoaan yhä uudestaan.

Installaation rakentaja on saksalainen 26­vuo­tias Clemens Behr. hän asuu ja työskentelee Ber­liinissä, mutta matkustaa maailmalla rakentaen veistoksia gallerioihin ja kaupunkien kaduille.

TOUKOKUUSSA Behr tuli Suomeen tapaamaan ystäviä, joihin hän tutustui opiskellessaan Barce­lonassa. Graffitien ympäröimänä eläneen graafi­sen suunnittelun opiskelijan mielenkiinto siirtyi Espanjassa kuvanveistoon. Se tapahtui oikeastaan vahingossa. “Olin maalaamassa graffitia seinälle ja rakensin sille kehykset pahvista. Kun huoma­sin, miten hyvin pahvia pystyy taivuttelemaan, päädyin tekemään työstäni komiulotteisen.”

Siitä lähtien Behrin teosten materiaalina on toi­minut ennen kaikkea pahvi.

Pahvi ja puu ovat materiaaleja, joita löytyy jokaisesta kaupungista ja pienimmästäkin kyläs­tä, ilmaiseksi. “Barcelonassa ihmiset tuovat joka tiistai roskat kaduille, josta roska­auto kerää ne pois. Kaduilla lojuu pahvilaatikoita ja ihmisten hylkäämiä huonekaluja. huomasin, että saan sieltä raaka­aineet töihini“, Behr kertoo.

Kun Behr aloittaa työskentelyn, mielessä on vain väriyhdistelmä. Teoksen muoto määräytyy prosessin edetessä. hernesaaren ranta helsingissä miellytti taiteilijaa rakennusten värien ja tyhjän tilan takia. Installaation pronssimaali on suora linkki taustalla näkyvien talojen yksityiskohtiin. “Pidän siitä, että sattuma määrää käyttämäni materiaalit ja työn lopputuloksen.”

84

sional.” Cardboard has been the main material for Behrs’ work ever since.

Cardboard and lumber are materials you can find for free in any city or village.“In Barcelona people bring their trash out onto the streets every Tuesday where the garbage truck picks it up. The streets are lined with card­board boxes and abandoned furniture. I found that I could easily find materials for my works there,” Behr explains.

When Behr starts working, he only has a colour combination in mind. The shape and form of the piece come with the process. The artist was drawn to the hernesaari coast in helsinki by the colours of the buildings and the empty space available. The bronze colour of the installation is a direct reference to the details of the buildings in the background. “I like how chance deter­mines the materials and end result of my work.” www.clemensbehr.com

CARDBOARD COMES AlIVE hylkeenpyytäjänkatu street in hernesaari, helsinki houses a most peculiar structure. A creature resembling a Transformers robot against a concrete wall extends its limbs up towards the sky. The installation is assembled from cardboard, scrap wood, and tape and is painted bronze. The piece has a sense of having grown out of a box and of being in a constant process of transformation. The man behind the installation is the 26­year­old German Clemens Behr. he lives and works in Berlin but travels around the world building sculptures in galleries and on city streets.

BEhR CAME TO FINLAND in May to see some friends he got to know when studying graphic design in Barcelona. having lived surrounded by graffiti, in Spain he turned his interest to sculp­ture by a happy accident. “I was doing a graffiti on a wall and built a cardboard frame for it. When I saw how adaptable a material cardboard was, I ended up making the piece three­dimen­

84

clemens Behr tuunasi punaisen tuvan Eiranrannassa. / clemens Behr customized a little red house in Eiranranta, Helsinki.

SUUNNITTElIJA, MIkSI lUOT UUTTA?Text by Ida KukkapuroPhotography by jani Kaila and Veera Kulju

87

VEERA kUlJU:“Oma tekemiseni tulee enem­män taiteen kautta ja lähtee omasta intohimosta ja tarpees­ta tehdä. Kysymys ’mikä oikeut­taa tekemään taidetta’ säilyy.Oloani helpottaa se, että teen kaiken itse. Tiedän materiaalien alkuperän ja valmistusproses­sin. En tavoittele massamyyn­tiä ja työskentelen myyjänä tienatakseni. En suostu luopu­maan motiivistani ja moraalis­tani.

Meillä on mahdollisuus vali­ta, ja siksi on edesvastuutonta sanoa, ettei pysty muuhun kuin työskentelemään haaliakseen rahaa ja voidakseen kuluttaa.On aika kyseenalaistaa uuden tuolin tai muun esineen suun­nittelemisen tarve.”

Veera Kulju (s. 1975) on valmistunut suunnittelijaksi Lahden muotoiluinstituutista sekä Taideteollisesta korkeakoulusta. Hän käyttää oivaltavia materiaaleja, kuten käytettyjä nahkatakkeja, ja on tehnyt muun muassa keraamisia avaimia (kuvassa).

Mikko Paakkanen:“hyvin, kauniisti ja kestävästi

suunniteltua on niin vähän. Pyrin ottamaan raaka­aine­valinnoissani huomioon tuottajat, käyttämään kestäviä materiaaleja ja tuottamaan lo­kaalisti. Toisaalta teen tuotteis­tani helposti kierrätettäviä.Sellaisia huonekalufirmoja kuin Avarte, joista saa tuotteisiin varaosia, ei enää juuri ole.”

Mikko Paakkanen (s. 1975) on Taideteollisesta korkeakoulusta valmistunut huonekalusuunnittelija ja taustaltaan puualan artenomi. Hän on suunnitellut muun muassa Nietos-tuolin (kuvassa).

DEAR DESIGNER, WHY DO YOU CREATE? Veera Kulju:“What I do comes from art and stems from my passion and need to make things. The question of ‘what gives one the right to make art?’ remains. I find a sense of relief in know­ing that I make everything by myself. I’m not after mass sales and I work as a salesclerk to make a living. I won’t sacrifice my motives and morality.

We have a choice, so it would be irresponsible to say that all you can do is work for money only to consume again.

It is time to question the neces­sity of designing a new chair or any other object.”

Veera Kulju (b. 1975) has graduated from both the Institute of Design in Lahti and the School of Art and Design in Helsinki. She is insightful in utilizing different materials such as old leather jackets and has, among other things, crafted ceramic keys (pictured).

Mikko Paakkanen:“So few things are designed beautifully, sustainably and well. I constantly try to take all the factors into consideration, use durable materials, and pro­duce locally. On the other hand, I always make my products re­cyclable. Furniture companies, like Avarte, that provide spare parts for their products hardly exist anymore.”

Mikko Paakkanen (b. 1975) graduated from the University of Industrial Arts Helsinki, and his background is in carpentry. An example of his work is the Nietos chair (pictured).

kaksi Finnish Design Unwrapped -näyttelyn muotoilijaa perustelee, miksi he suunnittelevat esineitä valmiiseen maailmaan.

Two designers showcased in the Finnish Design Unwrapped exhibition explain why they create new objects to a world all set.

Mikko Paakkasen sekä Veera Kuljun tuotteita on esillä Lontoossa Finnish Design Unwrapped -näyttelyssä 16.-25.9.2011. Näyttely siirtyy Designmuseoon Helsinkiin tammikuuksi 2012. / A selection of products from both Mikko Paakkanen and Veera Kulju can be seen at the Finnish Design Unwrapped exhibition in London from September 16 to September 25, 2011.

The exhibition travels to the Design Museum in Helsinki in January 2012.

PUUSTAPAPERIkSI, PAPERISTA

PUUkSIText by Kristiina Vauramo

Viikkolehden vuosikerta tuottaa paperilta luettunavähemmän hiilidioksidipäästöjä kuin matka henkilöautolla

Helsinki-Vantaalta lauttasaareen.

A weekly read of a print magazine produces less carbon dioxide emissions in a year than a single car ride from

Heathrow to Oxford Street does.

aDVErTOrIal

89

”kUlUTTAJAT SAAVAT paperiteollisuuden eko­logisuudesta usein väärän kuvan ehkä siksi, että paperitehtaat ovat niin raskasta teollisuutta”, sanoo paperitukku Antaliksen tuotepäällikkö Esa Silvennoinen, joka vastaa yrityksen ympäristö­asioista. ”Viikkolehden 52­numeroinen vuosikerta kuluttaa paperilta luettuna vähemmän energiaa kuin tiskikoneen käyttö kahdessa kuukaudessa ja vähemmän vettä kuin keskiverto suomalainen kahdessa päivässä”, Silvennoinen sanoo.

Paperiteollisuus on aina metsien hoitamisesta painamisessa käytettäviin väreihin saakka hyvin tarkasti valvottua. Toiminta on pidettävä läpi­näkyvänä myös lainsäädännön vuoksi. Säännöt on määritelty kirjapainojen ympäristölupiin ja ympäristöviranomaiset valvovat toimintaa.

”Ensisijainen ekologinen tavoitteemme on, ettemme jättäisi jälkipolville mitään. Kaatopaikal­le päätyvä, kierrätettäväksi kelpaamaton jäte on alle prosentti kaikesta tuottamastamme jätteestä. Suurimman osan jätteestämme voi hyödyntää johonkin”, kertoo kirjapaino Forssa Printin henki­löstöjohtaja Arja Sarkanen.

Painovärien myrkyllisyys mietityttää kulutta­jia. Liuotinaineita sisältävien värien kulutusta seurataan jatkuvasti, mutta asia ei ole yksiselit­teinen. Forssa Print pyrkii käyttämään liuottimia mahdollisimman vähän. Painovärien toimittajat­kin kehittävät värejä omalta osaltaan. ”Liuottimia sisältävä väri täytyy painoprosessissa hyödyntää niin tehokkaasti, että sitä ei jää tuotannossa yli”, Sarkanen sanoo.

Energiankulutus paperiteollisuudessa voidaan kääntää jopa kokonaan päälaelleen. Useat paperi­ ja sellutehtaat voivat olla energiataloudeltaan omavaraisia. Toiset painot myyvät ylijäämäener­giaa ympäröivälle yhteisölle.

Paperilehden fyysisyys on ekologisesti ajatel­tuna sekä sen vahvuus että heikkous. Lehden voi jättää metroon tai sateeseen, toisin kuin sähköi­sen lukulaitteen. Kertakäyttöisyys ja kierrätettä­vyys voidaan siis lukea myös sen hyviksi puoliksi. ”Toimiva kirjastojärjestelmä osoittaa, että paperi­lehdet ja kirjat voivat olla myös todella pitkäikäi­siä”, Esa Silvennoinen huomauttaa.”Kaikilla medioilla on oma ympäristövaikutuksensa, mutta paperilla on maailman tehokkain jätteen kierrätysjärjestelmä”, Silvennoinen kuittaa.

FROM WOOD TO PAPER TO A TREE“Consumers often misconstrue the ecology of paper production, possibly because it is such a heavy industry,” says Product Category Manager Esa Silvennoinen, the man in charge of environ­mental affairs at paper distributor Antalis.

“A year’s weekly read of 52 magazines con­sumes less energy than a dishwasher does in two months and less water than an average Finn consumes in two days,” Silvennoinen says.

From forestry to the ink used in printing, paper industry is strictly supervised. Legislation upholds transparency. Regulations are defined in the environment licenses of printing houses, and business is monitored by environmental authori­ties. “Our ecologic aim is to not leave any waste for future generations. Of all the trash we pro­duce, less than one percent ends up unrecycled in landfills,” says staff manager Arja Sarkanen from Forssa Print.

The toxicity of inks is one of the biggest concerns when it comes to the ecology of print magazines. Sarkanen affirms that the use of inks containing solvents is constantly monitored but says that the issue is not clear­cut. The printing processes at Forssa print aim at using solvents as little as possible. Ink suppliers also work at developing and improving their products. “Ink that contains solvents must be utilized efficiently in the printing process, so that there is non left over,” Sarkanen says.

The energy consumption of paper industry is in some cases turning on its head. Many paper and cellulose factories aim at being self­sufficient in their energy economy. Some factories even sell their surplus energy to surrounding communi­ties.

The physicality of a printed newspaper or mag­azine is both its strong suit and weakness. You can leave it in a subway train or even in the rain, something you could never imagine doing with an e­book reader. In that sense, the disposability of newspapers is an advantage. “On the other hand, our library system shows that printed newspapers, magazines and books can have very long lifespans,” Esa Silvennoinen points out.

“All media have an impact on the environ­ment, but paper has the most efficient recycling system,” he concludes.

oree.storijapan.net/ncD-c/

avotakka

lo

ka

ku

u 10b/2011

ww

w.av

ot

ak

ka

.fi

Upea erikoisnumero

Design

Pohjoismaiden helmet

Muotoilun parhaat tarinat, kiinnostaviMMat tekijät

& MerkittäviMMät esineet

upe

a d

esig

nn

um

er

o!

UPEA ERIKOISNUMERO ILMESTYY 18.10.

RELAXED AND WELCOMING –SOKOS HOTEL ALBERT

Sokos Hotel Albert’s relaxed atmosphere and

attentive staff will immediately make you feel

like you have arrived at your Helsinki home

away from home. This international city hotel

with a touch of bohemian fl air is imbued with a

minimalist Scandinavian aesthetic and yet offers

visitors a wonderfully cosy and comfortable stay.

Situated in the heart of Helsinki, in the trendy

Punavuori neighbourhood, the hotel is close to

the best fashion and interior design shops and

cafés the city has to offer.

HISTORY AND COMFORT ATSOKOS HOTEL ALEKSANTERI

The historic Sokos Hotel Aleksanteri enjoys a

wonderful location next to Helsinki’s Alexander

Theatre, in the heart of the trendy

neighbourhood of Punavuori. The hotel

comprises two fully renovated historic buildings,

one neorenaissance, the other neo-classical in

style. This elegant hotel is close to numerous

restaurants, art galleries, boutiques and city

centre attractions.

Sokos Hotel AlbertAlbertinkatu 30, 00120 Helsinki

Tel. +358 (0)20 1234 638

Sokos Hotel AleksanteriAlbertinkatu 34, 00180 Helsinki

Tel. +385 (0)20 1234 643

SOKOS HOTEL ALBERT

• 95 rooms• Ristorante Papa Albert& Bar• customer sauna and private sauna• 2 meeting rooms suitable for business and private occasions• Wi-Fi broadband internet available throughout• railway station 1.5 km, main bus terminus and Kamppi centre 800 m, ferry terminal 1 km, airport 21 km• pay and display indoor car park

SOKOS HOTEL ALEKSANTERI

• 151 rooms, including 4 penthouse Ateljee rooms• Fransmanni restaurant, bar and summertime open air bar• 2 meeting rooms• Business Center• gym, two guest saunas and a sumptuous private hire sauna with adjoining roof terrace• broadband internet available throughout• railway station and ferry terminal 1.5 km, main bus terminus and Kamppi centre 700 m, airport 21 km• pay and display indoor car park

www.sokoshotels.fi

Painoarvot kohdallaan.

Ota yhteyttä: (03) 41 551

www.forssaprint.fi

Forssa_Print_green_B5 riisuttu.indd 1 19.8.2011 8:51:42

Painoarvot kohdallaan.

Ota yhteyttä: (03) 41 551

www.forssaprint.fi

Forssa_Print_green_B5 riisuttu.indd 1 19.8.2011 8:51:42

98

We Upcyclewww.weupcycle.com/en

We Upcycle kerää ideoita lukijoiltaan ja pysyy siten päivitettynä. Projekti alkoi tavoitteesta kehittää tuote päivässä yh-den kuukauden ajan. Ideat ovat esimerkke-jä siitä, mitä upeaa voi kehittää muiden jätteenä pitämästä materiaalista. Sivu on hyvä ideapankki sateisen iltapäiväpuhteen etsijälle.

The idea behind We Upcycle project is to keep a website alive by sourcing ideas from its readers. It started off as a concept in which a new product was created every day for 30 days. The blog shows the amazing things that can be made with what others may label as trash. It is an amazing re-source for anybody looking to create some-thing beautiful on a rainy afternoon.

Shareablewww.shareable.net

Maailmassa, jossa keskitytään ylenpalt-tisesti yksilöllisyyteen, jakamisesta on tullut vieras ajatus. Neil Gorenflon artikkelit Shareable-nettilehdessä osoit-tavat jakamisen voimavaran sekä vaikutuk-set. Lehti ei ainoastaan tiedota lukijoi-ta olemassa olevista projekteista, vaan kutsuu heidät mukaan tekemään maailmasta yhteisemmän.

In a world that has become overly fo-cused on the individual, sharing has become somewhat of a foreign concept, but through the articles in Neil Goren-flo’s online magazine the potentials and effects of sharing are brought to the forefront. The magazine hopes to not only inform the readers of the projects that are out there but is also an invitation to join the cause of making our world more shareable.

UPCYClING AND OPEN SOURCE ONlINEText by jaan ugrinsky

98 99

Make Magazinewww.makezine.com

Make Magazine on kokoelma kiinnostavia avoimen lähdekoodin ohjeita aloitteli-joille sopivista projekteista ammattitai-toa vaativiin askareisiin. Arkiston se-laaminen saa luovan energian virtaamaan.

The website accompanying the Make Maga-zine is a collection of open-source plans for projects that range in difficulty from novice to expert but are always fascinat-ing. Just browsing the archives gets your creative juices flowing.

Save Our Skillswww.saveourskills.com

Internetradiossa ja blogissa on valtava määrä ohjeita ja oppeja, jotka ovat pääs-seet unohtumaan nykyihmisiltä teknolo-gian kehittyessä. Save Our Skills ei ole vain kiinnostavaa luettavaa, vaan se myös ohjaa lukijaa tai kuulijaa kohti oma-varaisempaa elämäntapaa.

This podcast and accompanying blog have a rich quantity of instructions to learn skills that have been forgotten or are going by the wayside in our technologi-cally rapidly advancing society. Not only are they an interesting read, but they also steer the reader towards a more self-sufficient and sustainable lifestyle.

Open Culturewww.openculture.com

Open Culture on Dan Colmanin ajatus kerätä ja jakaa kaikki koulutuksellinen ja kulttuurinen sisältö Web 2.0:n valtavasta tarjonnasta. Nettisivu sisältää käsittämättömän määrän sisältöä aina kirjoista ilmaisiin yliopistokursseihin.

Open Culture is the brainchild of Dan Colman, who has made it his mission to collect and make available all the free educational and cultural content that is spread out over the vast landscape of the web 2.0. The website contains a mindbog-gling amount of free media. You can find anything from books to movies to free course content from top universities.

100

Unconsumptionwww.unconsumption.tumblr.com

Me kaikki tiedämme, mitä kuluttaminen on. Mutta mitä on epäkuluttaminen? Blogi näyttää, mitä tavaralle tapahtuu, kun sen elinkaari päättyy. Artikkeleiden lisäksi Unconsumption on aloittanut wikin, johon kaikki voivat kirjoittaa ja jakaa pro-jekteja sekä tietoa siitä, miten tavar-oiden käyttöikää voi pidentää, ja mitä tehdä materialle sen alkuperäisen käyt-tötarkoituksen jälkeen.

We are all aware of what consumption is, but what is unconsumption? This blog works to show everything that can happen after the initial acquisition and consumption. Besides the featured articles and projects on the main blog, unconsumption has also started its own wiki, allowing everybody to contribute, collaborate and share their projects with the world and sharing knowl-edge on what to do with your goods when you are done with them.

MIT OpenCourseWare www.ocw.mit.edu

OpenCourseWare on Massachusettsin tek-nologisen instituutin jatkuva projek-ti, joka tarjoaa lähes kaiken yliopiston kurssien sisällön ilmaiseksi kaikkien saataville. Kursseilta ei heru opintopis-teitä, mutta maailman yhden arvostetuim-man yliopiston tarjoama vapaa tieto on arvokasta sinänsä. Tällainen lähestymis-tapa tiedon jakamiseen on kasvamassa, ja se edistää koulutuksen demokratisoitumis-ta maailmassa.

OpenCourseWare is a permanent project by the Massachusetts Institute of Technology that offers the course content of almost all of its courses for free to the gen-eral public. The courses are not cred-ited or recognized, but that is a small price to pay for free knowledge from one of the worlds leading universities. This approach of distribution on knowledge is catching on and contributing to the de-mocratization of education worldwide.

100 101

Low Tech Magazinewww.lowtechmagazine.com

Toimittaja Kris De Deckerin blogi kieltäytyy hyväksymästä, että jokai-sen ongelman voi ratkaista teknologian avulla. Artikkelit tutustuttavat luki-jat nerokkaisiin tekniikoihin, jotka ovat kadonneet ihmisten muistista teknologian kehityksen myötä.

The blog of writer and journalist Kris De Decker refuses to assume that every prob-lem has a high-tech solution. The featured articles introduce the readers to bril-liant lost techniques and methods that have fallen out of collective memory in the wake of technological progress. It beautifully illustrates that technology is not the an-swer to all of our problems and shows the genius of our past generations.

Instructableswww.instructables.com

Instructables on sovellus, johon kuka tahansa voi ladata projektinsa yksityis-kohtaisine ohjeineen. Squid Labsin perus-tama alusta on nopeasti saavuttanut har-rastelijoiden ja ammattilaisten suosion omien luomusten ja hakkerointien ohjeiden jakamiseen.

Instructables is an online platform that enables anybody to upload and share pro-jects with detailed instructions and step-by-step photographic guides. Founded by Squid Labs as a way to share project ideas and instructions, this platform quickly became a beloved way for hobbyists and professionals to share easy-to-follow plans for their hacks and creations.

Jaan Ugrinsky on Berliinissä syntynyt amerikkalais-saksalainen suunnittelija. Käsityöläisyys ja tee-se-itse ovat tyypillisiä teemoja hänen työssään. Viime aikoina Ugrinsky on keskittynyt upcyclingiin, luonnonmateriaaleihin sekä vanhoihin tekniikoihin. Hän jakaa löytönsä blogissaan: www.futureanthropology.tumblr.com.

Jaan Ugrinsky is a Berlin born German-American designer. Craftsmanship and DIY are recurring themes in his work. Most recently his focus has shifted to upcycling and working with raw natural materials and old techniques. He shares his interests and findings in his blog: www.futureanthropology.tumblr.com.

WWW.TRASHMAGAZINE.NETFACEBOOK.COM/TRASHMAGAZINE

Seuraava numero ilmestyy syyskuussa 2012.

Next issue will be released in September 2012.

WWW.TRASHMAGAZINE.NET

“Dare to be naïve”(Buckminster fuller,

1975)