suometsien uudistaminen - metsakeskus.fi · penttilä t., suotyypit ja turvekankaat – opas...

Suomen metsäkeskus 2014

Suometsien uudistaminen

Suometsien kokonaisvaltainen käsittely ‐ hanke 2013‐2014

1

1 Etelä-Pohjanmaan suometsät

1.1 Suometsien pinta-ala Metsäkeskusalueella

Suomen metsäkeskuksen Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueyksikön toimialueella on

metsätalouden maata noin 1,43 miljoonaa hehtaaria, tämä vastaa noin 75 prosenttia

metsäkeskusalueen kokonaisalasta. Metsätalouden maan alasta 1,25 miljoonaa hehtaaria

luetaan varsinaiseksi metsämaaksi jolla puuston kasvu on yli 1 m³/ha vuodessa. Kitumaata

(kasvu 0,1 - 1 m³/ha vuodessa) on noin 75 000 ha ja joutomaata (kasvu alle 0,1 m³/ha

vuodessa) on 95 000 ha.

Soiden pinta-ala metsäkeskusalueella on noin 617 000 hehtaaria. Varsinaista metsämaata

tästä on 456 000 hehtaaria, eli noin 74 prosenttia. Kitumaita 67 500 hehtaaria, noin 11

prosenttia. Joutomaita on 93 500 hehtaaria, noin 15 prosenttia.

Taulukko 1. Metsätalousmaan jako suo- ja kangasmailla, metsä- kitu- ja joutomaan

aloihin. Lähde VMI 11.

Metsämaa Kitumaa Joutomaa Yhteensä

Suo 4565 674 936 6176

Kangas 7993 75 12 8079

0

2000

4000

6000

8000

10000

12000

14000

16000

Km

²

Metsätalousmaan jako kangasmaalla ja suolla


2

1.2 Suometsien puuston tilavuus ja kasvu

Suometsissä puuston tilavuus varsinaisella metsämaalla on 50 milj. m³. Kitumaalla

puuston tilavuus on noin 1,6 milj. m³. Puuston keskitilavuus on n. 108 m³/ha metsämaalla

ja 23 m³/ha kitumaalla. Etelä- ja Keski-Pohjanmaan suometsät ovat mäntyvaltaisia. Metsä-

ja kitumaan puuston kokonaistilavuudesta männyn osuus on n. 65 prosenttia. Kuusta on

14 prosenttia ja lehtipuuta 20 prosenttia.

Suometsien puuston vuotuinen kokonaiskasvu metsämaalla on 2,3 milj. m³ ja

keskimääräinen kasvu 5,1 m³/ha/v.

1.3 Suometsien puuston ikäluokat

Suometsissä metsämaan ikäluokittaiset pinta-alat painottuvat nuoriin ja varttuneisiin

ikäluokkiin. Iältään 40–100 vuotta vanhoja metsiä on noin 303 000 ha mikä on kaksi

kolmasosaa koko metsämaan alasta. Puutonta alaa on noin 6 000 ha ja yli 100 vuotta

vanhaa puustoa 76 000 hehtaaria.

Taulukko 2. Suometsien ikäluokittaiset pinta-alat. Lähde VMI 11.

km² Puuton 1-20

21-40

41-60

61-80

81-100

101-120

121-140

141-160

Yli 160

Puuton 62 . . . . . . . . . 62

Mänty . 190 219 832 840 865 439 157 50 17 3609

Kuusi . 87 62 26 128 70 58 29 4 4 472

Lehtipuu . 33 116 137 103 29 4 0 0 0 422

Yhteensä 62 397 397 998 1072 964 501 186 54 21 4656

1.4 Soiden pääryhmät ja turvekangastyypit

Alueen suot painottuvat karuhkoihin suotyyppeihin. Suo alasta rämeitä on 72 prosenttia.

Korpia 18 ja avosoita 10 prosenttia. Metsäkeskusalueella soiden hyödyntäminen ja


3

ojitustoiminta on ollut voimakasta. Ojittamatonta suota on noin 142 000 hehtaaria, mikä on

vain noin 23 prosenttia koko suoalasta.

Taulukko 3. Soiden päätyyppiryhmät ja ojitustilanne. Lähde VMI 11.

Metsäojitetut suot jaetaan kolmeen kuivatusvaiheeseen: ojikko-, muuttuma- ja

turvekangasvaihe. Ojikoiksi luetaan nuoret tai epätäydellisesti kehittyneet ojitukset joiden

suokasvillisuus on lähes muuttumaton. Muuttuma vaiheessa puuston kasvu on selkeästi

elpynyt, mutta suokasvillisuudessa ei vielä ole suuria muutoksia. Turvekangasvaiheessa

myös suon kasvillisuus on muuttunut, suokasvillisuus väistyy kangasmaan kasvillisuuden

tieltä. Turvekankaat on jaettu I- ja II-tyypeiksi, vastaamaan paremmin luontaisten

kasvupaikkojen vaihtelua. Tyypin ǀ turvekangas on kehittynyt ohutturpeisen, puustoisen

suon ojituksen seurauksena. II-tyypin turvekankaaksi kehittyy paksuturpeinen, avosuo tai

sekatyyppi. Joidenkin suotyyppien ojituksenjälkeistä kehitystä ei tunneta riittävän hyvin,

jotta ne voitaisiin luokitella täydellä varmuudella turvekankaiksi. Metsäkeskusalueen

ojitetuista suometsistä noin 22 000 hehtaaria on ojikkoa, 131 000 hehtaaria muuttumaa ja

320 000 hehtaaria on turvekangasta.

Korpi Räme Avosuo

ojittamaton 83 799 542

ojitettu 1039 3642 71

0500

100015002000250030003500400045005000

Km

²

Soiden ojitustilanne


4

Taulukko 4. Soiden ojitustilanne. Lähde VMI 11.

2 Suo metsänkasvatuksen lähtökohtana

2.1 Lähtötilanne

Suometsät kasvavat eri paksuisten turvekerrosten päällä. Metsätalous keskittyy

pääsääntöisesti ojitettuihin suometsiin. Se mikä on ollut suon lähtötilanne ennen

metsäojitusta vaikuttaa suometsän kasvuedellytyksiin pitkälle tulevaisuuteen.

0

250

500

750

1000

1250

1500

1750

2000

2250

2500

2750

3000

3250

3500

Km² Soiden ojitustilanne

Joutomaa

Kitumaa

Metsämaa


5

Luonnontilaiset suot jaetaan yleensä kolmeen päätyyppiryhmään: korpiin, rämeisiin ja

avosoihin. Avosuot jaetaan edelleen nevoihin ja lettoihin. Korpien ja rämeiden kasvillisuus

on mätäspintakasvillisuutta. Se merkitsee yleensä kuivempia kasvuoloja. Korpien

tyypillinen puulaji on kuusi. Rämeet ovat yleensä mäntyvaltaisia. Avosuot ovat luontaisesti

puuttomia tai vähäpuustoisia. Avosoiden kasvillisuutta luonnehtivat välipinta- tai

painannekasvillisuus. Se merkitsee märkyyttä ja niukkahappisuutta. Avosoista letot ja

nevat erotetaan toisistaan ruskosammallajiston esiintymisen perusteella.

Edellä kuvattujen ns. aitojen suotyyppien lisäksi on ns. sekatyyppejä joilla esiintyy kahden

päätyyppiryhmän kasvillisuutta, siten että mätäspinnat jotka ovat korpi- tai

rämekasvillisuutta vuorottelevat neva- tai lettokasvillisuuden kanssa.

Luonnontilainen suo saa ravinteensa pohja- tai pintaveden mukana. Ohutturpeisilla soilla

pääosa ravinteista tulee suon alapuolisesta kivennäismaasta ja ympäristöstä pohjaveden

mukana. Paksuturpeiset suot saavat ravinteensa pääsääntöisesti sadeveden mukana.

Turpeen sisältämät ravinnemäärät riippuvat suuresti siitä miten suo saa ravinteensa.

Ainoastaan sadeveden mukana ravinnelisänsä saanut suo on lähtökohtaisesti

niukkaravinteisempi kuin pohjaveden mukana kivennäisravinteita saanut suo. Suolle

tulevan veden määrän ja laadun ajallinen vaihtelu on suurta, mistä johtuen erilaisia

suotyyppejäkin on kuvattu suuri määrä.

Puuston kasvuun soilla vaikuttavat käyttökelpoisten ravinteiden määrä ja turpeen ilmatila

eli kuivatus. Ojituksen seurauksena pohjaveden pinta laskee ja turpeen ilmatila kasvaa.

Tämä johtaa hajotustoiminnan vilkastumiseen ja puustolle käyttökelpoisten ravinteiden

saatavuuden lisääntymiseen.


6

Taulukko 5. Lähde: Laine J., Vasander H., Hotanen J-P., Nousiainen H., Saarinen M.,

Penttilä T., Suotyypit ja turvekankaat – opas kasvupaikkojen tunnistamiseen.

Metsäkustannus 2012.

Kangasmaiden

kasvupaikkatyypit

Luonnontilainen

suotyyppi

Ojitettu suo/ turvekangas

Suotyypit joiden ojituksen jälkeinen kehitys tunnetaan huonosti

Lehdot ja lehtomaiset kankaat

Lehtokorpi, Ruohokorpi

Ruohoturvekangas ǀ, Ruohoturvekangas ǀǀ

Ruohoinen sarakorpi, Varsinainen lettokorpi,

Koivulettokorpi, Ruohoinen sarakorpi

Tuoreet kankaat (mustikkatyyppi)

Mustikkakorpi, Kangaskorpi, Ruohoinen sararäme, Ruohoinen saraneva,

Varsinainen sarakorpi

Mustikkaturvekangas ǀ, Mustikkaturvekangas ǀǀ

Varsinainen lettoräme, Varsinainen letto

Kuivahkot kankaat (puolukkatyyppi)

Puolukkakorpi, Kangasräme, Korpiräme,

Kangaskorpi. Pallosararäme

Puolukkaturvekangas ǀ, Puolukkaturvekangas ǀǀ

Pallosarakorpi

Kuivat kankaat (kanervatyyppi)

Isovarpuräme, Tupasvillaräme, Lyhytkorsiräme

Varputurvekangas ǀ, Varputurvekangas ǀǀ

Kangasräme,

Lyhytkorsikalvakkaneva

Karukkokankaat

(jäkälätyyppi)

Rahkaräme, Rahkaneva,

Lyhytkorsineva, Keidasräme

Jäkäläturvekangas ǀ, Jäkäläturvekangas ǀǀ

Ruohoturvekankaat

I-tyypin puustot ovat kuusivaltaisia. Sekapuina kasvaa yleisesti hieskoivua, yksittäisesti voi

esiintyä myös harmaaleppää ja mäntyä. Ohutturpeisissa kohteissa joukossa voi olla myös

rauduskoivua, raitaa ja haapaa. Opaskasveja ovat lehtojen ja lehtomaisten kankaiden

suursaniaiset esim. hiirenporras ja ruohot kuten käenkaali.


7

II-tyypin puustot mättäillä kasvavia hieskoivikoita tai kuusikoita. Sekapuuna esiintyy

yleisesti mäntyä ja muita lehtipuita. Kasvillisuudessa ruoho- ja heinälajit ovat vallitsevia.

Mustikkaturvekankaat

Alkuperäinen suotyyppi vaikuttaa vahvasti ojituksenjälkeisen puusukupolven

rakenteeseen.

I-tyypin turvekankaan puusto on kuusivaltainen, hieskoivua sekapuuna ja yksittäisiä

mäntyjä. Ohutturpeisimmilla kohteilla voi esiintyä myös muita lehtipuita esim. raitoja tai

harmaaleppää.

II-tyypin turvekankaan puusto on tyypillisesti mänty-hieskoivu – sekametsää. Hieskoivu voi

esiintyä myös valtapuuna. Vanhoilla ojitusalueilla on tyypillistä kuusialikasvos.

Mustikkaturvekankaiden opaskasveja ovat ns. tuoreenkankaan ruohot mm. oravanmarja,

metsätähti ja metsäkorte.

Puolukkaturvekankaat

I-tyypin valtapuuna on yleensä mänty. Korpilähtöisillä kasvupaikoilla valtapuu voi olla

hitaasti kasvava kuusi. Hieskoivu on yleisin sekapuu. Ohutturpeisilla kohteilla kasvaa myös

yksittäisiä rauduskoivuja, joskus myös kituliaasti kasvavia haapoja, harmaaleppiä, pihlajia

tai raitoja.

II-tyyppi on tyypillisesti hieskoivu-mänty sekametsää. Vanhoilla ojitusalueilla on usein

ojituksen jälkeen syntynyt harva kuusialikasvos.

Varsinaisia opaskasveja ei ole. Varttuneissa metsissä puolukka ja mustikka ovat

runsaimmat varpulajit.

Varputurvekankaat

I-tyypin puusto on aina lähes puhdasta männikköä. Hieskoivua ja kuusta yksittäisinä

kitukasvuisina sekapuina.


8

II-tyypillä puusto samanlaista kuin edellä, mutta hieskoivua kasvaa enemmän sekapuuna

Varsinaisia opaskasveja ei ole. Varvuista suopursu ja juolukka ovat tyypillisiä ja runsaita.

Kanervaa ja variksenmarjaa on lähes aina. ǀǀ tyypin metsissä kasvillisuus on laikuittaista

missä vaihtelevat rämevarvut ja sammalien/jäkälien kasvustot.

Jäkäläturvekankaat

Jäkäläturvekankaiden puusto on heikkokasvuista mäntyä. Yksittäisiä kituliaita hieskoivuja

saattaa esiintyä ojien varsilla. Kanerva ja variksenmarja menestyvät, muut rämevarvut

jäävät pienikokoisiksi. Jäkälät muodostavat usein laajoja kasvustoja.

2.1 Turvelaji ja maatuneisuus

Turve on muodostumispaikalleen kerrostunut eloperäinen maalaji, joka koostuu

epätäydellisesti hajonneista kasvinjäännöksistä. Turpeeksi luokitellaan maa-aines, jonka

kuivapainosta vähintään 75 prosenttia on eloperäistä ainesta. Suomalaisessa

turvemaassa orgaanisen aineksen osuus on yleensä yli 90 prosenttia.

Turpeet luokitellaan turvelajeihin niiden sisältämän kasvijäännöskoostumuksen

perusteella. Turvelaji kuvastaa turpeen ravinteisuutta. Tavanomaisesti turpeet luokitellaan

kolmeen pääryhmään: Rahkaturpeet, saraturpeet ja puuvaltaiset turpeet. Rahka- ja

saravaltaiset turpeet ovat ravinteisuudeltaan useimmiten enintään keskiravinteisia.

Saravaltaisia turpeita voi esiintyä myös ravinteikkailla avosoilla esim. letoilla. Puuvaltaiset

turpeet ovat ravinteikkaampia, niitä esiintyy yleisesti korvilla ja puustoisilla rämeillä.

Etelä- ja Keski-Pohjanmaan sijaitsee keidassuoalueella, jossa rahkavaltaiset turpeet ovat

vallitsevia.

Turpeen maatuneisuutta voidaan arvioida maastossa Von Postin luokituksella. Turvetta

puristetaan kädessä ja tarkkaillaan siitä lähtevän veden sameutta ja väriä, sormien lomitse

puristuvan turveaineen määrää ja puristejäännöksen kimmoisuutta.

Von Postin luokituksessa on kymmenen luokkaa. Ääripäät ovat H1 maatumaton ja H10 lähes maatunut.


9

Taulukko 6. Turpeen maatumisasteet Von Postin mukaan. Ruotsalainen M., Hyvän

metsänhoidon suositukset turvemaille. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio 2007.

Luokat Maatuneisuus Turpeen

ominaisuudet puristettaessa

Ulkonäkö Ravinnetila

1-2 Lähes

maatumaton. Vesi kirkasta,

näyte kimmoisa. Kasvinosat

tunnistettavissa. Kaikkia ravinteita

niukasti.

3-4 Heikosti

maatunut.

Sameaa vettä. Puristejäännös puuromaista,

kimmoaa vähän.

Kasvirakenne pääosin

tunnistettavissa.

Etelä-Suomessa typpitila

tyydyttävä. Fosforia ja kaliumia

vaihtelevasti.

5-6 Kohtalaisen maatunut.

Turveainesta valuu sormien

välitse, ei kimmoa.

Kasvirakenne epäselvä.

Typpitila hyvä. Paksuturpeisissa

ravinne- epätasapaino mahdollinen.

7-10 Lähes maatunut. Turveaineesta yli

puolet valuu sormien välitse

Kasvinosia ei juurikaan erota.

Typpitila hyvä. Paksuturpeisissa oloissa ravinne-

epätasapino yleinen.

2.2 Vesitalous

Kunnostusojitus on osa metsänkasvatuksen toimenpideketjua turvemailla. Ojaverkoston

kunto heikentyy vähitellen ojituksesta kuluneen ajan myötä mm. ojien mataloitumisen ja

umpeenkasvun seurauksena. Maapohjan liiallisesta märkyydestä seuraa puuston kasvun

taantuminen. Ojien kunnostaminen tulee ajankohtaiseksi keskimäärin 20 - 30 vuoden

kuluttua edellisestä ojituksesta. Kunnostusojitettavan kohteen tulee olla metsämaata ja

työn kohdistua taloudellisesti kannattaviin kohteisiin. Tällaisia alueita ovat vähintään

keskiravinteiset ja sitä viljavammat turvemaat. Runsaspuustoisilla alueilla puuston


10

haihdunta pystyy kompensoimaan jonkin verran ojaverkoston kuivatustilan heikkenemistä,

eikä kunnostusojitusta ole tarpeen tehdä ennen päätehakkuuta.

3 Metsälaki ja metsänuudistaminen

Vuoden 2014 alussa voimaan tullut metsälaki toi vapauksia metsien uudistamiseen.

Metsälaissa ei enää aseteta kriteereitä uudistushakkuille puuston iän tai järeyden suhteen,

vaan uudistushakkuun voi tehdä koska vain kiertoajan kuluessa. Uudistamisvelvoitteen

täyttymisestä on edelleen huolehdittava.

3.1 Uudistamisvelvoite uudistushakkuussa ja kasvatushakkuussa

Hakkuusta seuraa uudistamisvelvoite

3.1.1 Jos avoin alue on yli 0,3 ha

Myös kasvatushakkuu muuttuu uudistushakkuuksi pinta-ala rajan ylityttyä.

3.1.2 Jos kasvatuskelpoisen puuston määrä alittaa säännösten edellyttämän

vähimmäismäärän käsittelyalueella.

Mahdollistaa uudistamisen enintään 0,3 ha:n pienaukkoja käyttäen, jolloin

hakkuu katsotaan kasvatushakkuuksi.

3.2 Perustamistoimenpiteet


11

Uuden puusukupolven perustamistoimenpiteet on saatettava loppuun kolmen vuoden

kuluessa puunkorjuusta joko viljellen tai luontaisesti uudistaen. Uudistamisessa

hyväksyttäville puulajeille ei ole laissa määritelty tarkkaa kasvupaikkarajausta.

3.2.1 Tarvittaessa taimien kasvua haittaavien pensaiden ja puuston raivaus,

heinäntorjunta sekä maanmuokkaus

Haittaaviksi puiksi ei katsota:

monimuotoisuutta ja maisema-arvoja säilyttäviä jaloja lehtipuita tai yksittäisiä

vanhoja puita tai niiden muodostamia puuryhmiä.

Lahopuita

Kasvatuskelpoisten puiden ryhmiä

3.2.2 Tarvittaessa vesitalouden hoito, täydennysviljely ja muu jälkihoito

Vesitalous on järjesteltävä, jos uudistushakkuun seurauksena käsittelykuvion

vesitalous vaarantaa taimikon aikaansaamisen.

3.2.3 Uudistamiseen hyväksyttävät puulajit

Mänty, kuusi, rauduskoivu ja haapa

Näiden lisäksi

hybridihaapa, siperianlehtikuusi, tervaleppä, metsälehmus, tammi, kynä- ja

vuorijalava, vaahtera sekä saarni

hieskoivu turvemailla, kangasmaiden soistuneilla osilla ja tiiviillä savi- ja

hiesuvaltaisilla mailla. Muilla kasvupaikoilla hyväksytään täydentävänä

puulajina.

3.3 Uudistamisvelvoitteen täyttävä taimikko


12

Uudistamisvelvoite täyttyy kun taimikko saavuttaa Eteläisessä Suomessa 10 vuoden

kuluessa hakkuun päättymisestä 0,5 metrin keskipituuden, eikä muu kasvillisuus uhkaa

sen kehitystä välittömästi. Määräaika koskee sekä viljeltyjä että luontaisesti uudistuneita

taimikoita. Taimikon tulee olla riittävän tiheä ja taimien tasaisesti jakautuneena.

Keskisessä Suomessa taimikon tulee olla vakiintunut 15 vuoden kuluessa hakkuun

päättymisestä. Taimien määrä tulee olla kummallakin alueella sama.

Havupuuvaltaisissa taimikoissa ≥ 1500 tainta/ha

Lehtipuuvaltaisissa taimikoissa ≥ 1100 tainta/ha

3.4 Eri-ikäisrakenteisena kasvattaminen

Metsälaki mahdollistaa metsän kasvattamisen eri-ikäisrakenteisena. Tällöin ei ole erityisiä

kehitysvaiheita, vaan metsikössä on kaiken kokoisia ja ikäisiä puita. Puusto voi olla myös

epätasaisesti jakautuneena kohteella. Metsän eri ikäisrakennetta kehitetään ja

ylläpidetään joko:

3.4.1 Poimintahakkuin

Puustosta poistetaan suurimpia puita, viallisia ja sairaita puita sekä tarvittaessa

harvennetaan pienempää puustoa. Alikasvosta säästetään. Poimintahakkuun täytyy olla

riittävän voimakas kannattavuuden ja uudistumisen vuoksi. Poimintahakkuu soveltuu

paremmin kuusen kasvatukseen.

3.4.2 Pienaukkohakkuin

Metsään hakataan pieniä, enintään 0,3 ha:n aukkoja, jotka jätetään taimettumaan

luontaisesti. Tuulituhoriskin pienentämiseksi pienaukkojen reunat käsitellään

poimintahakkuin. Mänty ja koivu hyötyvät ns. valopuina enemmän pienaukkohakkuista.

3.5 Vähätuottoiset ojitetut suometsät

Metsälain mukaista uudistamisvelvoitetta ei tule ojitetulle suometsälle, joka on kitu- tai

joutomaata. Näillä kohteilla puuston vuotuinen kasvu on alle 1 m³/ha. Kohteelta voidaan


13

poistaa puusto siten, että jätetään 20 kpl ennen ojitusta syntynyttä puuta turvaamaan

monimuotoisuutta. Puunkorjuun jälkeen tällaiset kohteet voidaan jättää ennallistumaan.

Perinneympäristöt ja ojitetut turvemaat, jotka ovat olleet avosoita, tai harvapuustoisia soita

ennen ojitusta voidaan jättää uudistamatta. Nämä kohteet vaativat kuitenkin aktiivisia

ennallistamistoimenpiteitä ja Suomen Metsäkeskuksen hyväksymän

ennallistamissuunnitelman.

Taloudellisia edellytyksiä heikkotuottoisen ojitetun suometsän puunkorjuulle.

Kun leimikon koko vähintään 5 ha: hakkuukertymä on yli 20 m³/ha (ainespuu), tai yli

30 m³/ha (ainespuu + energiapuu).

Kun leimikon koko on 3 ha: hakkuukertymä 40 m³/ha

Rungon keskikoko on hakkuukertymästä riippuen 20-60 litraa.

3.6 Metsänhoitosuositukset ja metsänuudistaminen

Hyvän metsänhoidon suositusten mukaan metsä suositellaan uudistettavaksi silloin kun

sen edelleen kasvattaminen tuo vähemmän hyötyä metsänomistajalle kuin uudistaminen.

Taloudellisten seikkojen lisäksi metsäomistaja voi kokea merkitykselliseksi metsien

virkistys-, ja monikäyttömahdollisuudet, maisema arvot ja luonnon monimuotoisuuden

ylläpidon.

Mikäli metsänomistaja asettaa 2-3 % tuottovaatimuksen metsäomaisuuteen sitoutuneelle

pääomalle suositellaan uudistamista kun metsikön keskiläpimitta saavuttaa seuraavat

läpimittaluokat


14

Taulukko 7. Äijälä, O., Koistinen, A., Sved, J., Vanhatalo, K. & Väisänen, P. (toim.) 2014. Hyvän metsänhoidon suositukset –Metsänhoito. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion julkaisuja.

Lämpösumma 1000-1200 d.d Väli-Suomi

Metsikkökuvion pääpuulaji Kasvupaikka

Puuston pohjapinta-alalla painotettu keski-läpimitta, cm

Mänty Tuore tai viljavampi kangas ja mustikkaturvekangas Kuivahko kangas ja puolukkaturvekangas Kuivakangas ja varputurvekangas

24-28 23-27 22-25

Kuusi Lehtomainen tai viljavampi kangas ja ruohoturvekangas Tuorekangas ja mustikkaturvekangas

26-30 25-28

Hieskoivu suositellaan uudistettavaksi, kun metsikön keski-ikä on taulukon mukainen.


Lämpösumma 1000-1200 d.d Väli-Suomi

Metsikkökuvion pääpuulaji Kasvupaikka

Puuston keski-ikä, v.

Hieskoivu Turvemaat

50-60*

*Jos puuston laatu on riittävä tukkipuun kasvattamiseen.Hieskoivun kasvu ja laatu heikkenevät puuston kasvaessa.

Huomioitavaa on että suometsiin sovelletaan samoja uudistamisrajoja kuin

kivennäismaille. Todennäköisesti on kannattavampaa soveltaa suometsiin suositusten

alarajaa.


15

Metsänuudistamisen tavoitteena on mahdollisimman nopeassa aikataulussa saada

kohteelle sopivista puulajeista koostuva uusi puusukupolvi.

Suometsien uudistamisen haasteita:

Vesottuminen

Kunttaantuminen ja kuivatustarve

Ravinne-epätasapainon riski ǁ-tyypin turvekankailla

Typpirikkaille maille männyn istuttaminen voi johtaa kasvuhäiriöihin

talous

4 Suometsiin suositeltavat maanmuokkausmenetelmät

Nuorilla ojitusalueilla rahkasammalet muodostavat herkästi taimettuvia pintoja. Ajan myötä

pintamaa kuivuu ja siihen muodostuu karikekerroksia, jotka taimettuvat vaihtelevasti.

Täystiheän taimikon aikaansaamiseksi tarvitaan maanmuokkausta.

Laikutus: Soveltuu kylvö- ja luontaisen uudistamisen kohteilla. Poistetaan elävä

sammalkasvusto ja raakahumuskerros. Laikuissa paljastetaan

taimettumisenkannalta hyvä, kesälläkin kosteana säilyvä turvepinta. Laikutusta voi

tehdä keskinkertaisesti tai vähän maatuneessa puu- tai rahkaturpeessa, jos

peruskuivatus on kunnossa.

Laikkumätästys: Soveltuu istutuskohteille, joissa kuivatustilanne on kunnossa.

Mätäs tehdään kääntämällä turvetta raakahumuksen päälle.

Kääntömätästys: Soveltuu istutuskohteille. Kääntömätästyksessä maa käännetään

ylösalaisin samaan kohtaan mistä se on otettu. Kuivatustilanteen on oltava

kunnossa kääntömätästyskohteilla.

Naveromätästys: Soveltuu viljavien turvemaiden istutuskohteiden

maanmuokkausmenetelmäksi. Naverot ohjaavat pintavesiä ja niistä saadaan maata

mättäiden tekemiseen, niiden tehtävänä ei ole laskea pohjavedenpintaa. Kohteen

peruskuivatuksen tulisi siis olla kunnossa. Naveromätästystä käytetään useimmiten

täydentävänä muokkausmenetelmänä ojitusmätästyskohteilla.


16

Ojitusmätästys: Muokkausmenetelmä istutuskohteilla, joissa tarvitaan kuivatusta.

Ojitusmätästyksessä voidaan perata vanhoja ojia ja tehdä täydennysojia. Sitä

voidaan käyttää täydentävänä menetelmänä muissa mätästysmenetelmissä. Ojien

pintamaasta tehdään istutusmättäitä, vähäravinteiset pohjamaat läjitetään, eikä

niille suositella istuttamista.

4.1 Vesiensuojelutoimenpiteet maanmuokkauskohteilla

Maanmuokkausta ei uloteta toimiviin ojiin, niiden varteen jätetään vähintään metrin

levyinen muokkaamaton kaista, myöskään naveroita tai mätäsojia ei yhdistetä suoraan

käsittelyalueen toimiviin kuivatusojiin. Mikäli uudistusalalta kerätään kantoja, ojien varteen

jätetään vähintään kolmen metrin levyinen suojakaista. Navero- ja ojitusmätästys alueilla

suositellaan toteutettavaksi samoja vesiensuojelutoimenpiteitä kuin kunnostusojituksessa.

Uudistusalueen vesiä ei tule johdattaa suoraan vesistöön. Vesiensuojelutoimenpiteisiin

vaikuttavat uudistusalan koko, sekä alueen kautta kulkevan veden määrä ts. valuma-alue.

Yleisimmät vesiensuojelutoimenpiteet ovat:

kaivukatkojen käyttö ojissa

Lietekuopat noin 50 metrin välein kaivetuissa ojissa

Laskeutusaltaiden käyttö

Pintavalutus

Vesistöjen ja pienvesien varteen suositellaan jätettäväksi yhtenäinen vähintään 5 metrin

levyinen suojakaista, jonka maanpintaa ei rikota. Suojakaista rajataan hyödyntäen

maaston, puuston ja muun kasvillisuuden luonnollista vaihettumista. Suojakaistan leveys

voi vaihdella rannan pintavalunnan määrän mukaan. Hakkuutähteitä ei tulisi karsia

suojakaistalle. Suojakaistalta voidaan korjata puuta, mikäli se voidaan tehdä kaistan

ulkopuolelta maanpintaa ja pintakasvillisuutta rikkomatta.


17

Taulukko 9. Suojakaistojen minimileveydet vesistöille, pienvesille ja ojille. Joensuu, S., Kauppila, M., Linden, M., Tenhola, T. 2013. Hyvän metsänhoidon suositukset -Vesiensuojelu. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio julkaisuja.

Vesistö Pienvesi Oja

Puunkorjuu Vesistöjen ja pienvesien varteen vähintään 5 metrin

suojakaista, jonka maanpintaa ei rikota

Maanmuokkaus 5 5 1

Kantojen nosto 5 5 3

Hakkuutähteet 5 5

ei jätetä ojiin ei jätetä

suojakaistalle

Vesistöjä ovat: järvi, lampi, joki, puro

Pienvesiä ovat: noro ja lähde

5 Uudistamismenetelmät

Etelä-ja Keski-Pohjanmaan turvekankaat ovat tyypillisesti karuhkoja. Metsämaan

turvekankaista 70 % on ravinteisuudeltaan puolukkaturvekangasta tai sitä karumpaa.

Jäkäläturvekankaista ainoastaan ¼ luokitellaan metsämaaksi. ¾ kasvu jää alle 1 m³/v

jolloin ne ovat kitu- ja joutomaita. Metsänkasvatus jäkäläturvekankailla ei ole taloudellisesti

järkevää. Myös osa varputurvekankaiden metsämaan kohteista on järkevämpää jättää

metsän kasvatuksesta ulkopuolelle.


18

Taulukko 10. Metsämaan jako turvekankaisiin suometsissä. Lähde VMI 11.

Kuvatut uudistamismenetelmät pohjautuvat metsänhoitosuosituksiin.

5.1 Uudistamismenetelmät puulajeittain


306430

542

989

749

1196

70

0

200

400

600

800

1000

1200

1400

Metsämaa

Km

²

Ravinteisuus laskee →

Rhtkg Mtkg I Mtkg II Ptkg I Ptkg II Vatkg Jätkg


19

5.1.1 Kuusi

voidaan uudistaa luontaisesti tai viljellen. Kuusen kasvupaikkoja ovat ruohoturvekankaat,

mustikkaturvekankaat ja tietyin varauksin puolukkaturvekankaat

Avohakatut kohteet raivataan ja istutetaan. Maanmuokkausmenetelmänä istutuskohteilla

käytetään kääntömätästystä, tai muita mätästysmuotoja. Suositeltava istutustiheys on

1800 tainta hehtaarille.

Luontainen uudistaminen voidaan tehdä joko olemassa oleva taimiaines vapauttamalla,

koivikkovaiheen kautta, suojuspuuhakkuulla tai kaistalehakkuulla.

Ruohoturvekankaat ja mustikkaturvekankaat taimettuvat usein herkästi kuuselle, myös

puolukkaturvekankaiden luontaisesti syntyneet kuusialikasvokset tulisi hyödyntää.

Väljennyshakkuulla voidaan yrittää parantaa luontaisen uudistumisen edellytyksiä.

Hakkuussa jätetään käsittelyalueelle 300 - 500 runkoa/ha. Kasvamaan jätetään terveitä,

siemennyskykyisiä kuusia ja mäntyä ja koivua sekapuuksi.

Mikäli väljennyshakkuun jälkeen on nähtävissä edellytyksiä luontaiselle uudistumiselle,

tehdään 10 - 20 vuoden kuluttua suojuspuuhakkuu, jossa jätetään 100 - 300 runkoa/ha

kuusi-mänty-koivu sekapuustoa. Suojuspuut poistetaan yhdessä tai kahdessa vaiheessa,

kun taimiaines on vakiintunut eikä vaarassa tuhoutua pintakasvillisuuteen.

Kaistalehakkuu voidaan tehdä silloin, kun on edellytykset sille että avoin alue taimettuu

reunametsän vaikutuksesta. Se soveltuu parhaiten kosteisiin herkästi taimettuviin

korpinotkoihin. Uudistettava alue saa ulottua enintään 25 metrin päähän siementävästä

reunametsästä. maanmuokkausta ei tarvitse tehdä. Kaistale tulisi mielellään tehdä itä-

länsisuunnassa. Kaistaleen reunametsää voidaan väljentää.

5.1.2 Mänty


20

Voidaan uudistaa luontaisesti tai viljellen. Viljely voidaan tehdä istuttamalla tai kylvämällä.

Männyn kasvupaikkoja ovat I-tyypin mustikkaturvekankaat, puolukkaturvekankaat ja

varputurvekankaat.

Uudistaminen kylväen: Kylvöä suositellaan puolukka- ja varputurvekankaille.

Taimettumista haittaava puusto raivataan ja uudistusalalle tehdään maanmuokkaus.

Muokkausmenetelmänä suositaan maanpintaa paljastavia menetelmiä. Koneellisessa

kylvössä siemeniä tulee 300 - 400 grammaa hehtaarille. Tällä määrällä saadaan 4000 -

5000 tainta hehtaarille.

Uudistaminen istuttaen: Männyn istutusta suositellaan paksuturpeisille

puolukkaturvekankaille ja ohutturpeisille mustikkaturvekankaille. Ohutturpeisilla

puolukkaturvekankailla männyntaimista saattaa tulla heikkolaatuisia turpeen korkean

typpipitoisuuden vuoksi. Maanmuokkausmenetelmäksi suositellaan mätästystä. Sopiva

istutustiheys on 2200 tainta hehtaarille.

Luontainen uudistaminen: Luontaiseen uudistamiseen suositellaan siemenpuuhakkuuta.

Käsittelyalueelle jätetään 50 - 100 kappaletta hyvä laatuista mäntyä hehtaarille.

Maanmuokkausta ei tarvita, mikäli ojaverkoston heikon kuivatustehon vuoksi

rahkasammalten peittävyys käsittelyalueella on laaja. Muilla kohteilla

muokkausmenetelminä suositaan kaivurilaikutusta tai kääntömätästystä. Uudistamistulosta

voidaan parantaa yhdistämällä männyn luontainen uudistaminen ja kylvö.

5.1.3 Hieskoivu

Hieskoivu uudistuu hyvin herkästi useimmilla kasvupaikoilla sekä siemenistä että

kantovesoista. Taloudellisesti heikon tuoton vuoksi hieskoivua ei aktiivisesti uudisteta.

Kasvupaikat joiden uudistaminen muille puulajeille on kallista tai työlästä voi uudistaa

siemensyntyisestä hieskoivusta. Hieskoivun alle syntyy usein kuusialikasvosta, jolle voi

tehdä kasvutilaa verhopuustoa harventamalla. Vesasyntyiset hieskoivut ovat laadultaan

huonoja. Siemensyntyisen hieskoivun kasvu jää useasti heikommaksi kuin rauduskoivun

ja sen kasvatuksessa joudutaan tavallisesti tyytymään pääosin kuitupuuhun. Viljavilla

kasvupaikoilla hieskoivun kasvattaminen lyhyellä kiertoajalla kuitu- ja energiapuuksi voi


21

olla kilpailukykyinen vaihtoehto, koska se uudistuu luontaisesti ja kasvaa nuorella iällä

kohtalaisen hyvin.

6 Taimikon varhaishoito

Metsän uudistaminen ei pääty siemenpuuhakkuuseen, kylvöön tai viljelyyn. Uuden

puusukupolven kehitystä on seurattava ensimmäisten vuosien aikana. Käsittelyalueelle

tehdään täydennysviljely, mikäli kasvatuskelpoisia taimia on alle tavoiterajan.

Pintakasvillisuuden kehitys uudistusaloilla on nopeaa. Kaikilta uudistusaloilta tulisi

tarkistaa pintakasvillisuuden torjunnan tarve vuosittain, paras ajankohta on loppukesällä.

Taimia haittaava pintakasvillisuus voidaan poistaa joko mekaanisesti polkemalla tai

niittämällä (sirpillä, viikatteella tai raivaussahalla), tai kemiallisesti siihen soveltuvalla

torjunta-aineella. Mekaaniselle heinäntorjunnalle parasta aikaa ovat kevät ja syksy, mutta

se voidaan tarvittaessa toteuttaa myös kesällä. Kemiallinen pintakasvillisuuden torjunta on

paras suorittaa kesällä.

Mikäli luontaisen uudistamisen ala ei ole 3 vuoden kuluessa taimettunut, on järkevää

suorittaa alalle kylvö tai istutus. Viljelyala tulee täydennysistuttaa, mikäli sillä ei 1 - 3

vuoden kuluttua istuttamisesta kasva riittävää määrää kasvatuskelpoisia taimia. Jos

kasvatuskelpoisten taimien määrä jää alle 500 taimeen hehtaarilla, on ala viljeltävä

kokonaan uudelleen.

Havupuiden istutusalojen varhaisperkaus tehdään taimien ollessa noin metrin mittaisia.

Männyn kylvö- ja luontaisen uudistamisen aloilta lehtipuut poistetaan jo aiemmin. Perkaus

tehdään joko täysperkauksena tai reikäperkauksena. Molemmissa tapauksissa

vesaryhmät ja susipuut poistetaan.


22

Lisätietoja/Lähteet:

Ahti E., Kaunisto S., Moilanen M. ja Murtovaara I. (toim.). 2005. Suosta metsäksi. Suometsien ekologisesti ja taloudellisesti kestävä käyttö. Tutkimusohjelman loppuraportti. Metsäntutkimuslaitos.

Joensuu, S., Hynninen, P., Heikkinen, K., Tenhola, T., Saari, P., Kauppila, M., Leinonen, A., Ripatti, H., Jämsen, J., Nilsson, S., Vuollekoski, M. 2012. Metsätalouden vesiensuojelu –kouluttajan opas. Taso hankkeen julkaisuja.

Joensuu, S., Kauppila, M., Linden, M., Tenhola, T. 2013. Hyvän metsänhoidon suositukset -Vesiensuojelu. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio julkaisuja. Laki metsälain muuttamisesta 1096/1996 Luoranen, J., Saksa, T., Finèr, L., & Tamminen, P. 2007. Metsämaan muokkausopas. Metsäntutkimuslaitos. Luoranen, J., Saksa, T., & Uotila K. 2012. Metsänuudistaminen. Metsäntutkimuslaitos.

Päivänen J., 2007. Suot ja suometsät –Järkevän käytön perusteet. Metsäkustannus Oy.

Ruotsalainen, M. 2007. Hyvän metsänhoidon suositukset turvemaille. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio julkaisuja.

Valtakunnan metsien 11. inventointi. Metsäntutkimuslaitos

Äijälä, O., Koistinen, A., Sved, J., Vanhatalo, K. & Väisänen, P. (toim.) 2014. Hyvän metsänhoidon suositukset –Metsänhoito. Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion julkaisuja.

suometsien uudistaminen - metsakeskus.fi · penttilä t., suotyypit ja turvekankaat – opas...

Documents