Olisi hieno saadaaikaiseksi kirja..

Ihan oikea tarinakirja, joka kertoisi edes häiväh-dyksiä siitä, mitä oikeasti tapahtuu paikassa ni-meltä Tiimiakatemia. Tiimiakatemia elää niinmonella tasolla ja monimuotoisesti ettei vierailijaoikein pysty hahmottamaan tällaisen yhteisönarjen riemukasta todellisuutta. Olemme useinsanoneet, että Tiimiakatemia elää itse asiassakaikkien meidän yhteisön jäsenten korvien välis-sä. Se on tapa tehdä ja oppia yhdessä. Siksi eiole olemassa yhtä vaan monta Tiimiakatemiaa.

Me pystymme esittämään vierailijoille PartusRakettimallin, joka on oppimisen mallinnus. Jo-kainen meillä työtä tekevä osaa sen avata ja voikertoa oppimisprosessimme. Lisäksi meillä onvarsin systemaattinen ja mekaaninen opetus-suunnitelma, joka on laadittu ammattikorkea-koulun näkökulmasta. Se on tae sille, että meiltävalmistutaan myös tradenomiksi. Mutta mahta-via selviytymistarinoita, kertomuksia ja kuvauk-sia siitä, mitä Tiimiakatemialla todellisuudessatapahtuu, ei ole paljon dokumentoitu. Meistä ontehty paljon lehtijuttuja. Ne kertovat tiimiläistenprojekteista, yhteisistä tapahtumista ja kaikestasiitä, mitä uutisoitavaa meillä on. Mutta lehtileik-keillä on tapana kadota….

Mika Aaltonen ja Titi Heikkilä toteavat kirjassaanTarinoiden voima seuraavaa:

Käsityksemme on, että rajoittuneet ja rajaa-vat käsitteistöt, mallit ja teoriat eivät autameitä ymmärtämään käynnissä olevaa kehi-tystä eivätkä mieltämään entistä monimut-kaisempaa todellisuutta. Nämä mallit pyrki-vät vastaamaan toimintaympäristön moni-mutkaisuuteen yksinkertaistamalla sitä, vä-hentämällä vaihtoehtojen määrää.

On olemassa myös toinen tapa vastata toi-mintaympäristön monimutkaisuuteen: voi-

daan käyttää useampia tiedonlähteitä, arvostaa mielikuvitusta,kertoa tarinoita ja lisätä organi-saation herkkyyttä tiimien ja ver-kostojen avulla.

Tässä kirjasessa uskotaan juuri tari-noiden voimaan. Kaikessa monimuo-toisuudessaan ne kertovat rikkaastiteille mielenkiintoisista tapahtumista,ihmisistä, sattumuksista ja yrittämi-sestä. Tapahtumien virta on lakkaa-maton – ne tulevat ja menevät, vaipu-vat unholaan. Tarinat ovat pysyväm-piä, ne jäävät jäljelle tekojen jo unoh-duttua ja antavat keinoja tekojen jatapahtumien sekä niiden välisten suh-teiden ymmärtämiselle.

Kuten Aaltonen ja Heikkilä nasevastiilmaisevat ”tarinan pitäisi vastata ky-symyksiin keitä me olemme, miksiolemme olemassa ja mihin olemmemenossa”. Olkoon tämä julkaisu yksivastaus noihin kolmeen kysymyk-seen. Teemme näillä sivuilla toimin-taamme läpinäkyvämmäksi, kutenSenge (1990) toteaa

”Tarinat, jotka kerrotaan spontaanisti,paljastavat yrityksen arvoja, toiminta-tapoja ja erilaisia uskomuksia.”

Tervetuloa Tiimiakatemian tarinoidenpariin. Viihtykää, innostukaa ja tulkaamukaan oppimisen seikkailuun.

Kuva vasemmalla sivulla:Huugo Miskala Osuuskunta Cameos-ta NJL koulutuksen kirkkovenesou-dussa Saimaalla.

Kuva oikella:Jere Valkonen Bronco-tiimistä irrotte-lee LÄN-seikkailulla Seitsemisen Kan-sallispuistossa Metsänvartijan käm-pällä.

KOTATAKAHVILA

Jyväskylää ympäröivät järvet, tai paremminkin Jyväskylä on rakentunutjärvien rannalle. Lähinnä keskustaa on Jyväsjärvi – sen toisella rannallaon kaupungin keskusta ja toisella Kuokkala. Järvi keskellä kaupunkia!

Jo usean vuoden ajan Jyväskylän kaupunki on aurannut järven jäälle parikilometriä pitkän retkiluisteluradan ja latukoneella ladut. Kevättalven vii-konloppuina tuntuu siltä, että lähes kaikki kaupungin asukkaat haluavatluistella, hiihtää ja kävellä jäällä. Liikkeellä on tuhansia ihmisiä, nuoria,vanhoja, lapsia, perheitä, pariskuntia. Timo Rusanen oli ensimmäinen yrit-täjä, joka keksi oivan idean – jää on täynnä väkeä, eikä tarjolla ole mitäänpalveluja. Syntyi kankaasta tehty kota, jossa Timo keitteli ulkoilijoille pan-nukahvia ja paistatti makkaroita useana talvena.

Syksyllä 2004 Tiimiakatemialla aloittanut Ideaosuuskunta Jofin (hyväolo)jäsenillä oli pulma. Pitäisi uskaltaa lähteä asiakaskäynneille, koska yhtei-sössä kiersi huhu, että ellei ole asiakaskäyntejä, ei ole myöskään kauppo-ja. Kautta aikain asiakaskäynnit ja asiakkaille soittaminen on ollut kaikkeinhaasteellisinta uusille tiimiakatemialaisille. Aihetta kierretään sujuvasti päi-västä toiseen. Yleisin syy, miksi asiakkaisiin ei voi lähteä on se, että ei olemitään myytävää! Hyvänä kakkosena tulee käyntikortit, sillä ne ovat en-simmäisen vuoden mittainen suunnitteluprojekti. Todellisen syy välttääasiakaskäyntejä on ammatikseen edustajan ja myyjän työtä tekeville tututkynnys-ja puhelinkammo.

Siis osuuskunnan kassa oli tyhjä. Joukko nuoria neitoja keksi, että kannat-taisi varmaan käydä tutustumassa TE-keskuksen toimintaan. Siellähän ontietoa yrittäjyydestä ja yritystoiminnasta. Joukolla lähdettiin, yksin ei aluksiuskalla kukaan. Vierailu olikin kaikille yllätykseksi varsinainen menestys.He tapasivat Timo Rusasen, joka ehdotti, että eikö Osuuskunta Jofi voisiryhtyä kotakahvilan pitoon Jyväsjärven satamassa. Hän voisi edullisestimyydä pannut ja porontaljat sekä lisäksi kouluttaa porukan keittämäänpannukahvia. Tarjous oli niin houkutteleva, että tytöt tarttuivat siihen heti.

Mistä rahat kotaan?

Innostus oli valtava. Jo ensimmäisenä opiskeluvuotena tiimillä oli omakahvila, siis oikeaa yritystoimintaa. Kaikkien mielestä kahvilatoimintaa eienää voisi harjoittaa kangaskodassa, vaan satamaan pitäisi talveksi saadaoikea hirsikota. Kotavalmistajiin otettiin yhteyttä, ja sopiva vaihtoehto löytyihintaan 5000€. Hinta oli tingitty, sillä valmistaja ymmärsi tuotteen mai-

nosarvon. Mutta mistä rahat? Osuuskunnan tili oli lähes tyhjä. Kodalle saa-tiin maksuaikaa, mutta rahoittajat piti hankkia itse. Vielä tänä päiväkään eiole selvyyttä, kenen sukulaiset saatiin puhuttuaympäri tähän riskibisnekseen. Mutta kaikkien iloksi upo uusi hirsikota kau-nisti sataman miljöötä joulukuussa 2004.

Kotakahvila koettiin Ammattikorkeakoulun hallinnossa myöskin riskinä, sik-si tiimin valmentaja sai käydä melko ahkeraan ”pääkallopaikalla” selvittä-mässä projektin tilaa ja tiimiläisten vointia. Yhteisymmärrys oli kuitenkinhyvä, vaikka kahvilan pyörittäminen nuorille noin 20 vuotiaille yrittäjille oli-kin melkomoinen riemukas haaste.

Kevät meni kodassa todella hyvin. Asiakkaita riitti paljon viikonloppuisin japalaute oli erinomainen. Monta mielenkiintoista tarinaa syntyi: Sari polttiihanan pitkät ripsensä kahvia tulilla keittäessään, mutta jatkoi töitään silmi-ään hieman räpytellen ja ulkoilijat saivat todella vasta keitettyä pannukah-via. Ville myi yhtenä sunnuntaina 300 grillimakkaraa, ja sitä pidetään edel-leen virallisena ennätyksenä. Valmentaja oli omalla pienellä panoksellaanmukana toiminnassa. Yhtenä yönä syntyi autotallissa puinen kotakahvila

kyltti ja vanerista A-mainosseisoja kadun varteen. Mainos oli aivan mainio,vaikka siinä luki suurin kirjaimin ”Kotatakahvila”. Kun kevät koitti ja jäät suli-vat, oli aika myydä kota pois. Siinä päästiin omilleen ja tilinpäätös ensimmäi-sestä kaudesta oli positiivinen

Tiimiakatemian tapaan projektista tehtiin synnytys. Siinä projektiryhmä esitte-lee muille projekteissa saatuja oppeja ja kolahduksia. Kiteytys oli seuraava:

Olihan siinä toiminnassa jotain kehitettävää:ammattiylpeys puuttuimarkkinointi puuttuibudjetti puuttuijohtaminen puuttui

Paljon oli opittu ja toiminta jatkui jofilaisten toimesta vielä kaksi talvea, kun-nes projekti periytettiin Osuuskunta Krokodiilille

Yhteisten kotapalavereiden sopiminen oli aluksi vaikeaa,sitä kuvaa seuraava keskustelu:

Hei, meillä on Kotapalaveri!Milloin se on?Se on ensi tiistaina treenien jälkeen.Sori, mä en pääse, mä oon silloin kipee!

Partenen höyryää!Partanen höyryää! Hän on saanut taas uuden, aivan järistyttävän ja maail-maa kaatavan kolahduksen kirjasta, jonka nimi ei jää ensimmäisellä ker-ralla mieleen. Mutta kun siitä päivä päivän jälkeen tulee mahdollisesti Tii-miakatemian sen hetkinen mantra, on se kaikkien huulilla ja kirjan tekijäs-tä on tullut guru. Olen kävellyt, juossut ja rynnännytkin välillä hänen vierel-lään kuusi vuotta. Voin vakuuttaa, että aika ei ole käynyt pitkäksi. Jotkutihmiset ja oppilaat kutsuvat häntä mestariksi, minulle hän on vain tutum-min kaveri, tai kun tunteet tulevat joskus äkki arvaamatta ryöpsähtäenpintaan, KAVELI. On hän minulle paljon muutakin, mutta en ole siitä pal-jon puhellut.

Olemme luoneet oman maailmamme. Tai Partanen on luonut valtakun-nan, johon voi tulla jos vain sitoutuu, on ahkera ja viriili. Kuningas hän eiole, vain tavallinen kaveri, kuusikymppinen mies, jolla on ilonsa ja mur-heensa kuten kaikilla muillakin. Mutta jotain ihmeellistä on hänen ympäril-leen syntynyt. Laaja kehä toimintaa, iloa, oppimista ja ennen kaikkea toi-mintaa. Ja hän on keskiössä, lähtöpiste hermeneuttisella kehällä.

Keskimmäinen poikani lähtee huomenna armeijaan. Jään häntä ikävöi-mään, ja kotiimme jää suuri tyhjä aukko, jota ei voi täyttää millään. Kaikkilähtevät joskus pois. He syntyvät, kasvavat ja elävät meidän kanssammekiihkeässä elämänpyörteessä, ja sitten he vain lähtevät. Koko järjestelmämuuttuu, rakentuu uudella tavalla ja etsii uuden mallin. Joululoman aikakului armeijaan lähtöä valmistellessa. Koko koti syleili nuorta kuukaudenajan ja valmistautui luopumaan. Nyt olemme valmiita siihen.

Luin loman aikana 14 tiimiläisen portfoliot. He ovat aloittaneet Tiimiakate-mialla tänä syksynä. Oppimissopimuksissaan he kertoivat aikaisemmistaelämän käänteistään, koulusta, kavereista ja kodeistaankin. He yrittävätluopua entisestä elämästään ja kasvaa aikuisiksi tiimissä, joka vaatii. Vaa-tii tekemään töitä, lukemaan, käymään asiakkaissa ja olemaan avoimiatiimipelaajia. Syksyllä heillä oli elämässään samanlainen hetki kuin meillätäällä kotona. Vanhemmat luopuivat, hyväksyivät ja toivoivat parasta.Nuoret jännittivät, eivät tienneet mihin olivat sitoutumassa ja minkälaisenjoukon kanssa tulisivat elämään seuraavat kolme ja puoli vuotta. Oli loh-dullista lukea nuorten kirjoituksia. Jotain merkittävää oli tapahtunut – heolivat heränneet! Monet olivat tajunneet, että vain minä, tekijämuodossa,voin vaikuttaa elämääni ja tekemiseeni. Kukaan muu ei voi sitä tehdä puo-lestani.

Edessä on mielenkiintoiset ajat. Niin, näin sen voi sanoa. 15 vuotta on Jo-hannes Partanen ollut keskiössä, ja vaikka hän on ollut kehän alkupiste, onturha väittää sen olevan myös joskus kehän loppupiste. Nuo 14 portfoliotakertoo lukijalleen jotain muuta. Nuoret ovat ottaneet valtakunnassa vallan.Tämä on kummallinen juttu, joku voi sanoa tätä litteän organisaation para-digmaksi, toinen väittää sen olevan yhteisön voimaa, kolmas sanoo sitäTiimiakatemian aivopesuksi. Mutta se on silti aivan yksinkertainen asia:olemme tekemässä yhdessä jotain suurta ja innostavaa. Oppimisen ja yrit-täjyyden vallankumousta.

Viime kevät oli meille kaikille etsikkoaikaa. Johannes kävi itsensä kanssapainia siitä, kuinka hän voisi luopua ”lapsestaan”, siirtyä syrjään pääval-mentajan tehtävistä. Kaikki lähtevät joskus pois, onhan se totta. Mutta em-me löytäneet vastauksia vaan kysymyksiä. Kenestä seuraava päävalmen-taja? Mitä tapahtuu Tiimiakatemialle Partasen jälkeen? Emme osanneetlaajentaa ajattelumme kehää, pyörimme vain ytimessä ympyrää. Muttamursimme kehän ja jatkoimme elämäämme. Tiimiakatemia ei ole enää yksivaan meitä on monta. Valmistelimme lähtöä, mutta ei elämästä voi minne-kään lähteä, se vain muuttaa muotoaan. Syksyllä Johannes aloitti uudenpinkkutiimin valmentamisen ja uuden elämän Tiimiakatemialla.

Ja taas Partanen höyryää, olen siitä varma. Aloitamme huomenna uudenkevään 2008. On niin paljon tehtävää, haasteita ja riemua tiedossa, ettenoikein sanotuksi saa.

Reflektiopaperi - Syksy 2007Jerri Virtanen, Cromita4 kk opiskelua takana tiimiyrityksessä, ja mihin ollaan päästy? Varmastiyksi elämäni vaiherikkaimmista ajanjaksoista on takanani, ja nyt pitäisi osa-ta analysoida kuluneita kuukausia järkevällä tavalla. Haastava tehtävä,mutta yritän parhaani.

Elokuun lopussa aloitettu akatemiaurani lähti käyntiin epäilevin mielin. Enosannut odottaa mitään sellaista, mitä sain vastaani heti ensi metreillä. Ai-van uudenkulttuurin, iloisetja innokkaat ihmiset. Kysyin ensimmäiset 2 viik-koa jatkuvasti i tseltäni "mihin h**vettiin olen nokkanitaas tunkenut". Alkushokista toivuttuani aloin pikkuhiljaa tottua ajatukseenTiimiakatemian ideasta ja sen toimivuudesta. Jos idea on näin erilainen,senhän on lähestulkoon pakko toimia. Onhan ideologiani ollut jo vuosia "jossysteemi on huono, niin potki vastaan!", noin käristetysti sanottuna.

Tiimin alkumetrit olivat jännitäviä, mutta yllättävän nopeasti alkoi arki mais-tua täysin uusien naamojen ympäröimänä. Täysin uusien, mutta ennenkaikkea erilaisten ihmisten. Nämä 20 tyyppiä olivat kerääntyneet yhteenopiskelemaan tiimiyrittäjyyttä, joka ainakin itselleni oli käytännössä täysinvieras käsite. Ja hyvä niin, sillä valmiista oppaasta Tiimiakatemian ideas-ta lukeneena, en todennäköisesti olisi edes hakenut paikkaan, koska akate-miaelämä pitää kokea, sitä ei voi selittää tai kirjoittaa sanoiksi järkevästi.Tiimin jäsenet antoivat aluksi itsestään liioitellun kuvat, mitä ikinä sitten pyr-kivätkään olemaan, ja kesti aikaa, jotta ihmiset toivat todellisen minänsäesille. Useimmilla tämä prosessi on vieläkin käynnissä, joskin jo mel-ko pitkällä.

Tiimin alkukehitys oli luvalla sanoen hidasta, ja lievää kateutta sekä ihailuatoisen pinkkutiimin toimintaa kohtaan nousi esille joidenkin tiimiläisten kes-kuudessa. Toimintamme tehokkuus oli pitkään käytännössä olematonta,suurelle osalle porukastamme oli syyskuun puolesta välistä marraskuunloppuun äärimmäisen stressaavaa aikaa, sillä emme saaneet käytännös-sä mitään konkreettista tulosta. Vietimme aikaa toistemme seurassa, tiimiy-dyimme, mutta emme saaneet onnistumisen kokemuksia, tai tulosta ai-kaan. Lopulta seurasi hetki, jolloin paha olomme tuli ulos ja vuolaasti. Tiimioli täynnä ihmisiä, joilla on valtava into päästä "työhön" käsiksi, mutta ku-kaan ei ottanut hommaa niin sanotusti haltuun... Liekkö rohkkeuden, koke-muksen tai halun puutetta. Treenien fiiliskierrokselle saatiin ns. "pahaoloulos putkista". Se puhdisti ilmaa, ja luvalla sanoen lujitti tiimihenkeämmevaltavasti. Noista treeneistä asti tiimimme toiminta on ollut enemmän tai

vähemmän nousujohteista, mutta varsinaisia kriisejä ei kohdallemmeole enää vähän aikaan sattunut.

Kuitenkin, vaikka tiimimme kehitys onkin ollut jo pitkään nousujohteista, onsiinä vieläkin suuria puutteita. En puhu nyt tiimimme yhteishengestä, vaanlähinnä käytännön toiminnan tehottomuudesta ja päämäärättömyydestä.Miten voimme päästä tavoitteisiimme, jos niitä ei ole asetettu selkeästi.Voimme projektien sisällä sopia tiettyjä talouslukuja ja ryhmän sisäisiä ta-voitteita, mutta tiimille on sen olemassaolon vuoksi rakennettava selkeätpäämäärät. Ymmärrän hyvin, jos vasta-argumentiksi sanotaan kokematto-muutemme, ja sen nojalla todetaan olevamme kykenemättömiä laittamaansuuntaviivoja yhteiselle toiminnallemme, mutta emme voi tyytyä siihen joshaluamme kehittää yhteisöämme selkeästi tehokkaampaan suuntaan. Onhuomattavasti palkitsevampaa pyrkiä, ja saavuttaa tavoitteensa, kum saa-vuttaajotain mistä ei ole edes arvioinut pystyvänsä suoriutumaan.

Projektien rooli on kasvanut jatkuvasti tiimimme sisällä. Ajan kuluessa onusko omaa tekemistä ja tehtäviä kohtaan kasvanut. Olemme sopineetsuuntaavamme energiaamme paremmin. Omalla kohdallani on operaatioLaajavuoren streetin projektipäällikkyys noussut suureen osaan, ja pyrinsuoriutumaan tehtävästä mahdollisimman tehokkaasti. Mielenkiintoni johta-j uut ta kohtaan kasv aa ja tkuv ast i , j a pyri n kehi t tä-mään osaamistani mahdollisimman paljon projektin edetessä. Näin var-masti muutkin projektienjohtajat pyrkivät toimimaan. Joillakin tiimimme jä-senistä on vielä vaikeuksia löytää omaa tärkeyttään ja tehtäväänsä timinjäseninä sekä projekteissa. Toivon kuitenkin, ja uskon vahvasti, että tule-van puolen vuoden aikana täss tulee tapahtuvaan suurta kehitystä.

Varsinainen johtoryhmä perustettiin tiimillemme lokakuussa. Talouspäälli-kön rooli on ollut melko selkeä, ja hän onkin onnistunut toiminnassaanmoitteettomasti. Muiden johtoryhmän jäsenten toimenkuva on ollut seka-vampi. Heiltä on jatkossa vaadittava ja heitä on autettava muodostamaanselkeämpi tehtävänkuva omasta työstään.

Treenien rooli on ainakin itselleni hieman epäselvä. Ne ovat toistuvastiosoittaneet tärkeytensä tiimiytymisen kannalta, ja dialogi ihmisten välilläparantunut jatkuvasti. Ajankäyttön kannalta ne ovat olleet tehottomia. Täs-sä onkin suuri kehittämisen paikka. Miten saada treeneistä mahdollisimmanpaljon irti? Mitä pitää tehdä, että hyöty olisi konkreettisempaa, eikä ainoas-taan "näkymätöntä edistymistä". Treenien sisältöä on ainakin terävöitettäväja ajankäyttöä suunniteltava. Tämä on ensimmäinen askel kohti tehokas-ta tiedonvaihtofoorumia tiimin sisällä.

Oma kehittymiseni viimeisen neljän kuukauden aikana on pienoinen arvoi-tus itselleni. On oletettavaa, että jokaisella mahdollisella osa-alueella ontapahtunut jonkinlaista edistymistä, mutta kuinka paljon, sitä on mahdoton-ta sanoa. Oman työn ja kehittymisen objektiivinen tarkastelu vaatii paljonihmiseltä, varsinkin sellaiselta, joka ei ole tottunut olemaan näin suures-sa vastuussa työstään muille, ja olemaan sisällä tiimissä, joka vaatii jokai-selta yhtä paljon. Onhan joillakin ihmisillä väkisinkin enemmän valtaa mui-hin kuin toisilla, vaikka eivät olisikaan varsinaisesti johtotehtävissä. Näillävallanhaltijoilla on suuri vastuu tiimin sisällä, ja heidän täytyy olla tietoisiaomasta roolistaan muiden työhön vahvasti vaikuttavina osaajina. Itse pyrinjatkossa kehittymään mahdollisimman vahvaksi tiimipelaajaksi, ja näke-mään asiat enemmän yhteisön, kuin yksilön eduksi.

Olemme kehittyvä tiimi jossa on kehittyviä yksilöitä, ja kehitykselle pitääantaa aikaa. Sitä on mahdollista jokaisen nopeuttaa omalla toiminnallaan.Kun ihmiset toimivat yhteisössä, on heidän välisten suhteiden merkitys työnlaadun kannalta äärimmäisen tärkeää. Olemme velvollisia olemaan omiaitseämme, mutta myös velvoitettuja huolehtimaan muista. Aito kiinnos-tus kanssaihmistä kohtaan. Siinä on toimivan tiimin ase numero yksi, kaksi,ja kolme.

LUOVA ÄLYKKYYS & NOTKEUS

- uuden oppimiskonseptin synnyttäminen

"Etsitään miehiä vaaralliselle matkalle. Pieni palkka. Pure-van kylmää. Viikkokausia täydellistä pimeyttä. Jatkuvavaara.Paluu epävarma. Jos matka onnistuu, luvassa mainetta jakunniaa."(Yllä on tutkimusmatkailija Sir Ernest Henry Shackletoninjulkaisema ilmoitus Times lehdessä joulukuussa 1901. Hän saisatoja hakemuksia retkikuntaansa, joka lopulta suoritti haasta-via tehtäviä, joita ei ole sen koommin tehty.)

Maaliskuussa 2006 alkoi Tiimiakatemialla uusi koulutusohjelma”Innovoijan Tie” eli LÄN (Luova Älykkyys & Notkeus). Koulutus koostui kuu-desta kolmen päivän mittaisesta ”Adventuuringista” eli ohjelman pituus oliyhteensä 18 vuorokautta. Elimme LÄN-matkallamme monenlaisia hetkiä,ajoimme tunteiden ja tuntemusten vuoristorataa. Onnistuimme ja epäon-nistuneet. Mutta ennen kaikkea opimme! Odotusten kohtuullistamiseksi onmuistettava Jussi T. Kosken kirjasta löytynyt helpottava teksti:

” Luovuustutkimuksessa puhutaankin usein ns. 10 vuoden säännöstä,jonka mukaan yleensä tarvitaan vähintään kymmenen vuotta kestävä sosi-aalistumisen ja oppimisen jakso (hiljaisuuden vuodet) ennen kuin yksilö onkykenevä alaa aidosti muuttaviin ja kehittäviin luoviin suoritteisiin tai ylipää-tään eksperttitason ylivertaiseen toimintaan . Kymmenen vuoden sääntöpätee hyvin erilaisilla aloilla. ”(Jussi T. Koski: Luova hierrre)

1. Session 9.-11.3.Matkalla siellä jossakin keskellä arktista pimeyttä. Seitsemisen kansallis-puiston Metsänvartijan kämpässä sisälämpötila –22 astetta ja pian sekinilmatila täyttyy savulla, koska uunit eivät vedä. Kuumailmapallot leijuvat,viimeinen palaa ilmiliekein. Hiihtomatka puiston eräladuilla on ainutlaatui-

The First Län 06

1. SessionIntroduction to Innovations 9.-11.3.Esikuva Juri Gagarin

2. SessionMental Models 23.-25.4.Esikuva Charles Darwin

3. SessionProblem Solving 18.-20.5.Esikuva Albert Einstein

4.SessionSearching 31.8.-2.9.Esikuva Marco Polo

5. SessionSurviving 26.-28.10.Esikuva Ernest Shackleton

6. SessionCreating the career of a InnovatorJoulukuu 2006Esikuva Leonardo da Vinci

nen. Toisen päivän iltana kämpässälämpöä jo +12 astetta. Innovaattorin tieon kylmä ja vaellus umpihankea.

Hanne-Mari Virtakirjoittaa tuosta talvisesta kokemuk-sesta seuraavaa:

Minulle innovaatio on tarkoittanut sa-maa kuin idea + toteutus. Lähdin LÄ-Niin rikkomaan ajatteluni rajoitteita jakehittämään innovoinnista tiedettä.Elämme Tiimiakatemialla ympäristös-sä, joka on kuin innovaatiomuurahais-pesä. Meidän on opittava tuotteista-maan ja mallintamaan se osaaminen,mikä meillä on jo olemassa.

Tulin Seitsemiseen innosta puhkuen,koska odotin todella paljon kuumailma-pallon rakentamista, josta olin haaveil-lut jo vuoden ajan. Olin kuullut, mitense yksinkertaisesti toteutetaan ja olinvakuuttunut sen toimivuudesta. Ensim-mäisten lähtölaukausten aika tuli. Odo-tukset olivat huikeat, mutta polttimoroikkui liian alhaalla, joten lämpö kar-kasi tuulen mukana suvuille. Toisestatekeleestä katkesivat polttimon narut,kolmannen seinät repesivät, neljännentulen teho ei riittänyt... Se oli jo parikertaa niin lähellä!

Teppo Ylä-Hemmilä:

Tämä Seitsemisen Metsänvartijankämppä on loistava paikka. Ei luksus-ta, mutta pakottaa meidät olemaanainakin jollain tasolla luovia. Mitään seei olisi kuitenkaan ilman ihmisiä. Oike-at ihmiset edistävät luovuutta. Positiivi-suus tarttuu, mikä on hieno asia.

Reissun tärkein juttu on ollut mielestä-ni luovuuden syvemmän merkityksen

käsittäminen. Kysyin tulimyrskyssäPekka Himaselta, että miten voin oppialuovaksi, tai onko mitään muottia, jokasiihen valmistaa?

– Jos teet sitä, mistä intohimoisesti tyk-käät, olet väkisin luova. Mitään malliaei ole, vastasi Pekka.

Voisin keksiä vaikka uuden aurinkokun-nan, jos minulla olisi aikaa.

2. Session 23.-25.4.Matkalla pukkilaan poiketaan VikinBaariin. Kaurismäkeläinen tunnelmatäyttää mielen, mutta Kiasman näyttelyhiljentää ja hämmästyttää. Yöllä onvaikea saada unta Pukkilan Meijerinlattialla, kuvat tulevat uniin. Mielenmallitsärkyvät pikku hiljaa ja järki asettuuuuteen malliin.

Heurekan jälkeen syntyy myöhään illal-la sykähdyttävä mielenmallipeli ”Kukavei juustoni”. Se on suuren hurmoksenpaikka!

3. Session 18.-20.5.Polkupyöräilemme Mattilan leirikeskuk-seen, sataa ja paistaa. Vanhan tuvanseiniin on tallentunut satojen lastenriemukkaat huudot kesäleireiltä aina50-luvulta lähtien. Saunan lauteilla ol-laan viimeistä kertaa: se palaa kesälläsalaman iskusta. LÄN kaaosta lisääahdistus siitä, olemmeko jumiutuneetTiimiakatemian mielenkuviin ja oppimi-sen arkkitehtuuriin. Maailma meidänpiti pelastaa, ja maailman napa onkinLutakossa. Eiffelin torni muuttaa muo-toaan. Pyöräilemme kilpaa kotiin, sy-dän tulee kurkusta ulos ja tulee kesä-

4. Session 31.8.-2.9.Tämä on kuin satua!LÄN linnoittautuu kahdeksi päiväksi Kaupungin kirjaston satuhuoneeseen.Ahdistus lisääntyy ja pelko siitä, että saammeko mitään uutta synnytetyksivai taannummeko takaisin lähtökuoppiin. Syntyy uskomaton Idearaketti,innovointityökalu, joka tulisi muuttamaan kaiken. Moguli tuotteistaa senvalmiiksi ja myy asiakkailleen, mm. mainostoimistot ovat siitä todella kiin-nostuneita. Ensimmäinen LÄNin kaupallinen tuote. Matka Espanjaan hää-möttää, mutta onko se kuitenkin liian kaukana.

5. Session 26.-28.10.Syksy, sade, tuuli, ensimmäiset liukkaat. Partaharjun opistolla vaellammeharmaassa metsässä 10 kilometriä järven ympäri. Pyhiinvaellusmatka In-novoijien maassa. Teoria aukeaa kirjojen ja dialogin avulla, nyt ymmärräm-me paremmin innovoinnin salatiedettä. Miksi emme aikaisemmin tienneetsiitä mitään? Miksi se vasta nyt kertoo meille tarinansa. Takka savuttaa japalohälyttimet soi. Yöllä tiet jäätyvät. Olemme vaarallisilla teillä!

6. Session 30.11.-2.12.Innovaattorin karaktäärin luominen on vaativa prosessi. Onko minusta,voiko minusta kehittyä vai olenko toivoton tapaus. Lomasurkee oli sopivapaikka tällaiseen pohdintaan. Matkan aikana joukko oli harventunut ja jäl-jellä olivat enää he, joiden sydän sykki luovuudelle, kekseliäisyydelle jauskomattomalle puurtamiselle. Heistä tulisi Tiimiakatemian Yrinautteja.

Län-koulutusohjelma on ollut vaativa, ahdistava ja välillä riemukkaan antoi-sa. Ennen kaikkea se on ollut meidän kaikkien yhteinen, yhdessä tekemäja meidän näköinen oppimiskokemus. Ensimmäistä kertaa ei koskaan voiunohtaa, eikä voi koskaan tietää, jääkö se viimeiseksi.

LÄN on kuollut? Eläköön LÄNJotenkin Bodil Jönsonin teksti on tuli meille kaikille eläväksi LÄN-prosessinaikana:

”Fysiikassa (innovoinnissa) ja runoudessa pätee sama periaate: Ei oleolemassa yhtä ainoaa niin suurta pimeyttä, että se voisi sammuttaa yhdenainoan pienen valon. Ajatusten kohtaamisiin tämä ei päde, vaan pimeys

voi erinomaisesti sammuttaa valon, ja niin tapahtuukin usein. Erityisen alt-tiita pimeyden tai autiuden armoilla ovat kahdenlaiset ajatukset: ensinnäkinne vastasyntyneet, jotka ovat tuskin hahmottuneet ennen kuin ne pilkistä-vät haparoiden esiin, sekä ne ajatukset, jotka ovat niin provosoivia, ettäniitä tuskin uskaltaa lausua ääneen. Ne vaativat ajatusten kohtaamiseltaerityisen vahvaa palautetta, tai muuten ne puhaltavat itsensä sammuk-siin.” (Bodil Jönsson: Ajatusvoima 2002)

Hanne-Mari Virran kirjeLÄN-koulutusohjelmalleBaskimaasta 11/06

Olen harmissani, kun en pääse ottamaanosaa Espanjan länniinne, mutta toivon, ettätiedätte minun olevan henkisesti teidän mu-kana.

Lähes neljä viikkoa on nyt elämää täälläBaskimaassa takana. Kulunut kuukausi onollut yksi elämäni hienoimmista, koska seon haastanut ammatillisesti ja tarjonnutupeita elämyksiä myös vapaa-ajalla. Todellavoimaannuttava kokemus!

Kuukauden työrupeama Labein Tecnalias-sa on ollut minulle ja Tiinalle ikään kuin vii-meinen testi ennen valmistumista. Työ olluthaastavaa ja varsinkin alussa kovin epäsel-k e ä ä . O l e m m e e s i t t ä n e e t”asiantuntijamielipiteitä” mm. Innovatiivisenoppimisympäristön fyysisestä muodostasekä oppimisympäristön luomisesta, tiimi-mäisestä työskentelystä ja innovatiivisuu-desta. Jännä ollut huomata, miten paljonmeillä onkaan teoriatietoa noista asioista,vaikka sen hankkiminen on ikään kuin si-vuseikka Tiimiakatemialla toimiessa. Kaikkikokeilumme ja toimintamallimme Tiimiakate-mialla perustuvat teorioihin ja niiden avullavoi hyvin selittää miksi teemme asiat niinkuin teemme. Tiedon nälkä on kasvanut jasellainen olo, että pakko päästä äkkiä kirjo-jen ääreen, kun on vähän taas tullut taukoasiitä.

Yksi konkreettinen asia, mihin olemmeinnovatiivisesta työskentelystä puhuttaessatörmänneet on rakenteiden merkitys. Inno-vatiivisuus ei voi kukoistaa missä tahansaympäristössä, vaan se vaatii rakenteita, jot-

ka tukevat erilaisuutta, erilaisuuden hyväksymistä, hauskuutta, rohkaisuauusiin kokeiluihin ja tiimityötä. Millä tavalla LÄN voisi mallintaa noita inno-vointia tukevia rakenteita ja tehdä niistä bisnestä?

Ehkä parasta matkustamisessa on, että pääsee tarkastelemaan omaaelämäänsä vähän etäämmältä. On ikään kuin irti ajasta ja arjesta. Tännelähtiessäni olin melko ahdistunut ja stressaantunut, koska opinnäytetyö jatulevaisuudensuunnitelmat aiheuttavat omat paineensa. Lentokoneennoustessa Suomen kamaralta kuitenkin päätin, että heitän nuo ajatuksetnyt mielestäni tämän matkan ajaksi, koska käytännössä en voi tehdä niidenasioiden edistämiseksi täällä paljoakaan. Uusi ympäristö ja uusi työ antoimahdollisuuden unohtaa. Muutaman viikon kuluttua huomasin, että vaikkaen ollut noista asioista stressannut ollenkaan, olin kuitenkin niitä alitajuisestityöstänyt ja huomasin asioiden järjestäytyneen päässäni kuin itsestään. Nyton keskityttävä vähään.

Hannen innovoinnin teesit:

1. Haali ajattelullesi rakennusaineita. Lue, keskustele, toimi!!2. Ota välimatkaa asioihin ja luota alitajunnan työhön3. Elä rakenteissa jotka tukevat innovointia4. Ideoi muiden kanssa ja haali ympärillesi erilaisia ihmisiä. Jokaisen sosi-aali- sesta piiristä olisi hyvä löytyä vähintään yksi juppi, hippi, pappi ja punk-kari.5. Luota prosessiin6. Pidä hauskaa ja keskity siihen missä olet hyvä

Kolmen yön päästä palaamme kotiin. Ihana palata, mutta samalla pelottaatulla takaisin siihen oravanpyörään mihin itsensä niin helposti ajaa. Matkaon kuitenkin kovasti vahvistanut sitä uskoa, että Tiimiakatemian verkostoon oikeasti tekemässä jotain todella merkittävää ja on hienoa olla siinä mu-kana.