MITEN HELSINGISTÄ TULI SUOMEN JOHTAVAKOULUKAUPUNKI

Aimo Halila

1

Viime vuosisadan alun Helsinki oli pikkuporvarien jakalastajien yhdyskunta, vaatimaton pikkukaupunki, josta tus-kin saattoi käyttää koulukaupungin nimeä. Helsingissä olitosin triviaalikoulu, joka oli perinteelliseen tapaan kirkonvälittömässä läheisyydessä (nykyisen valtioneuvoston ra-kennusneliön koillisnurkassa) ja jonka kaksikerroksinenkivitalo - aikanaan muuan Helsingin merkittävimpiä ra-kennuksia - oli pystytetty 1750-luvulla. Tämä koulu olikuitenkin melko vaatimaton hengen ahjo. Sen työskentelykeskittyi pääasiassa opin alkeiden antamiseen, sillä vain ver-raten harvat oppilaat ajattelivat lukujen jatkamista ja kävi-vät koulun kurssin loppuun. Tällainen oppilaitos ei voinuterityisesti painaa leimaansa pienen rannikkokaupungin elä-mään. Pikemminkin Helsingin naapuri ja kilpailija Porvoooli koulukaupunki. Olihan Porvoo kunnianarvoisa piispan-kaupunki, jonne oli sijoitettu maan ainoa lukio. Porvoossaoli aidon koulukaupungin tuntua samaan tapaan kuin esi-merkiksi Växjössä ja Härnösandissa, Norrlannin Ateenassa.Suomen johtava koulukaupunki oli tuolloin tietenkin Turkuyliopistoineen, tuomiokapituleineen ja katedraalikouluineen.

Helsingin korottaminen Turun sijaan maamme pääkau-pungiksi tapahtui nimenomaan hallitsijan malhtikäskystä.

40Helsinki ei noussut maamme johtavaksi kaupungiksi esi-merkiksi siitä syystä, että sen elinkeinoelämä olisi saanutyliotteen maamme muista kaupungeista. Tarkoituksena olirakentaa uusi hallinnon ja kulttuurin keskus maaperälle,jossa oli mahdollisimman vähän menneen ajan, Ruotsin val-lan kulttuuriperintöä. Viapori, jolla Ruotsin vallan lopussaoli ollut merkittävä sija Helsingin kulttuurielämässä, olimuuttunut puhtaasti venäläiseksi linnoitukseksi. Uusi pää-kaupunki sananmukaisesti rakennettiin uudelleen, milteityhjästä, likernmäksi Venäjän pääkaupunkia Venäjän val-lalle uskollisen linnoituksen suojaan. Näissä olosuhteissa olimelkoisia edellytyksiä luoda uutta kasvupohjaa autonomi-sen ajan hengessä versovalle kulttuurielämällle ja ohjata sitäuuteen suuntaan. Uuden pääkaupungin kulttuurielämä olialkuaikana pakostakin melkoisen heiveröistä ja sai jossainmäärin nousukasmaisen sävyn.

Myös Helsingin koulutoimen kehitys joutui 1800-luvullaalkamaan miltei alusta saaden ratkaisevia kehitysvirikkeitäkaupunkiin tulleilta uusilta kulttuuri tekijöiltä. Yliopistonsiirtäminen Helsinkiin ja senaatin sekä monien virastojenasettuminen uuteen pääkaupunkiin merkitsivät tällöin tie-tenkin hyvin paljon. Uuden pääkaupungin asemakaavaa laa-dittaessa yliopisto sijoitettiin vastaavaan asemaan, joka van-hassa pikkukaupunki-Helsingissä oli ollut triviaalikoululla.Monet virastot ja laitokset pyrkivät luonnollisesti sijoittu-maan mahdollisimman lähelle uuden Helsingin monurnen-taaliseksi kasvavaa keskusta. Näissä olosuhteissa etenkinmonet keskusvirastot saivat etuoikeuden koulurakennuksiinverrattuna. Koulutoimi ei painanutkaari merkittävää leimaaHelsingin keskustan elämään, vaan sijoittui tavallaan kes-kusvirastojen ja yliopiston jälkeen toisen asteen asemaan.

Ensimmäinen merkki Helsingin muutiuneeesta asemastaoli koulutoimen alalla Helsingin merikoulun opetustyön al-kaminen v. 1825. Pieni triviaalikoulu oli Helsingin ainoaoppikoulu aina 1820-luvun lopulle saakka. Tällöin sitä laa-

41

jennettiin siten, että se käsitti myös ns. apologistanluokan,siis porvar illisiin elinkeinoihin ja virastojen alempiin palve-lusvirkoihin johdattavan osaston. On kuitenkin paikallaantodeta, että tuolloin ylemmät säätykerrokset eivät yleensälainkaan käyttäneet triviaalikoulua, vaan pyrkivät antamaanlapsilleen yksityisopetusta. Uusien koulujen tarve oli Hel-singissä joka tapauksessa voimakkaasti lisääntymässä. Hel-singin triviaalikoulun apologistarrluokalla oli kohta suuritungos, sillä sen oli pakko toimia yleisenä alkeiskouluna,tavallaan myöhemmän ajan kansakoulun tehtävissä. Tämäoppilastulva helpottui vasta sitten, kun pääkaupunki saiensimmäisen vuoro-opetuskoulunsa.

II

Helsingin tuleminen yliopistokaupungiksi merkitsi koulu-toimen kannalta mm. sitä, että yliopisto toi mukanaan run-saasti pystyviä ja nuoria opettajavoimia ja viritti yleistäpedagogista harrastusta. Juuri yliopisto toi niitä virikkeitä,jotka johtivat kuuluisan Helsingfors lyceumin perustamiseenv. 1831. Jo kaksi vuotta aikaisemmin oli avattu uusi hel-sinkiläinen oppilaitos, jonka perustaja oli historiantutkijaJ. H. Avellan, ulkomailla moderniin pedagogiikkaan mel-koisesti perehtynyt, monessa mielessä oppikoulupedagogiik-kamme uranuurtaja. Mutta kun professori Avellan oli jovanha, ei hän enää monien tehtävien rasittamana jaksanutkohottaa uutta oppikouluaan riittävän korkealle tasolle. Setunnettiin »ylioppilasleipomons nimellä - tällaisia laitoksiaoli tapana pesiytyä yliopistokaupunkeihin - ja lakkasi jomuutaman vuoden kuluttua. Oppikoulun kehittämisen ottinyt tehtäväkseen Helsingfor-s lyceum, jonka syntysanat lau-suttiin nuorekkaan intomielisessä Lauantaiseurassa ja jonkaopettajakuntaan kuuluivat mm. Axel Adolf Laurell (joh-tajana), J. J. Nervander, J. L. Runeberg ja J. V. Snellman.Koulu otti käytäntöön aineopettajajärjestelmän luokkaopet-

42

tajajärjestelmän sijaan ja opetusta koetettiin uudenaikaistaaasettamalla opetusohjelmaan klassillisten kielten rinnalleuusia kieliä ja opettamalla entistä laveammin Iuonnontieteitä,laatimalla uusia oppikirjoja ja ennen kaikkea tähdentämälläuudenaikaisessa mielessä koulun kasvattavaa merkitystä.Tarkoituksena oli, että maan tuleva sivistyneistö saisi tästälähin peruskoulutuksensa juuri tällaisissa uudistetuissa op-pilaitoksissa, joita ei myöskään vanha sivistyneistö karttaisi.Kuten tunnettua, Helsingfors lyceumista muodostuikin sääty-läiskoulu, jonka merkitys sivistyshistoriassamme oli suuri.Tämä koulu antoi aiheen samantapaisten uuden hengeneläh-dyttämien lyseoiden perustamiseen maamme muihin suuriinkaupunkeihin. Helsingissä oli kohta vireillä peräti kuudenuuden oppikoulun perustamishankkeet. Myös Helsingin tri-viaalikoulu uudistui saadessaan (1839) rehtoriksi FredrikCygnaeuksen, mutta tämä oppilaitos lakkasi oppikoulujenuudelleenjärjestelyjen yhteydessä (1841) ja sen työ jaettiinkahden uuden oppilaitoksen, ylä- ja ala-alkeiskoulun kesken.

Helsingin ja koko maan oppikoulu toimen kehitykselle tulimerkittäväksi normaalikoulun perustaminen pääkaupunkiinv:n 1862 kouluasetuksen perusteella. Tarkoituksena oli, ettätästä lähin normaalilyseo ohjaisi suvereenisesti maan oppi-koulunopettajien valmistusta yhteistoiminnassa yliopistonkasvatusopin professorin kanssa. Helsingin normaalilyseonperustajiin kuului J. V. Snellman, joka tuolloin hoiti kasva-tusopin professorinvirkaa ja pääkaupungin koulutoimen tar-kastaja, prof. Matias Akiander. Helsingin normaalilyseo (sealkoi toimintansa v. 1864) sijoittui Etelä-Esplanaadink. 14 jasai opettajikseen muutamia valiopedagogeja, mm. Julius Berg-rothin (matematiikka), H. L. Melanderin (historia), C. J.Lindeqvistin (kielet) ja Alfred Kihmanin (uskonto). V. 1867koulu sai suomenkielisen osaston, joka kuitenkin haluttiinsiirtää valta osalta ruotsinkielisestä pääkaupungista suomeri-kieliseen ympäristöön. Suomalainen osasto siirrettiin Hämeen-linnaan v. 1872, ja sen tilalle perustettiin yksityinen suoma-

43

lainen oppilaitos. Se sijoittui omaan taloonsa Ratakadulle.Kun Suomalainen normaalilyseo v. 1887 siirrettiin takaisinHelsinkiin, se sai tämän talon (nykyisen Kouluhallituksentalon) ja v. 1905 vihdoin uuden talon.

Tyttöjen opetusta varten Helsingissä oli perinteelliseen ta-paan pensionaatteja, mm. kirjailijatar Sara Wacklinin johta-ma. Tunnettu kasvattaja Odert Henrik Gripenberg avasi v.1835 yhdessä vaimonsa kanssa Helsingissä lastenkoulun jamaamme ensimmäisen varsinaisen tyttökoulun (fruntimmer-skola) ja jo edellisenä vuonna hän oli perustanut aikakauskir-jansa Veckoblad för uppfostran och undervisning, Suomenensimmäisen kasvatusopillisen aikakauskirjan. Näin Gripen-berg osaltaan yhä korosti niitä uudenaikaisia koulukasvatus-periaatteita, joita virisi Lauantaiseuran piirissä ja joita Hel-singfors lyceum oli lähtenyt toteuttamaan. Haluttiin saattaakäytäntöön inhimillisempi koulukuri, havainnollisia opetus-menetelmiä, suoda naisille mahdollisuus laveamman opinsaantiin, niinikään suoda reaaliaineille enemmän sijaa, samoinuusien kielten opinnoille. Gripenbergin tyttökoulu sai sekinopettajavoimia yliopiston piiristä. Kun v:n ]843 kouluasetuk-sen mukaan maahamme oli perustettava valtion tyttökouluja,Helsinkikin sai sellaisen seuraavana vuonna ja sen vihki Por-voon tuomiokapitulin edustajana J. L. Runeberg. Koulustatuli korkeatasoinen, maamme johtava oppilaitos alallaan, jOlh-tajattarina ensin Amalie Ertman ja hänen seuraajanaan Elisa-beth Blomqvist, jonka kasvatusopillisiin periaatteisiin vaikut-ti voimakkaasti kuuluisa pietarilainen kasvattaja, pro.f. Jo-hannes Steinmann. Huomattavaa koulutoimen edistymistämerkitsi toimenpide, että tyttökolunopettajattarien valmista-mista varten avattiin erityinen opettajatarlinja Helsingin tyt-tökoulun yhteyteen. Intomieliset ja uhrautuvat pedagogit, Idaja B. F. Godenhjelm perustivat (1869) yksityisen suomenkie-lisen tyttökoulun.

Helsingin koulukulttuurin kannalta on pantava merkillekoulutoimen johdon siirtäminen tuomiokapituleilta erityiselle

44(1869 perustetulle) Koulutoimen ylihallitukselle. Helsingistätuli yhä kiinteämmin maan koulutoimen keskus, sillä kau-pungissa oli nyt normaalilyseon ja koulutointa johtavan kir-lkollisasiaintoimituskunnan lisäksi siis vielä koulutoimen !kes-kusvirasto, ja maan opetustoiminta yleensä näytti entistä voi-makkaammin keskittyvän pääkaupunkiin. Tämä merkitsimyös valtiovallan otteen lujittumista koulutoimen johtopor-taissa. Tunnettua on, että maan koulutoimen johtoon nimitet-ty kenraali Kasimir von Kothen oli henkilökohtaisesti hyvinkiinnostunut koululaitoksen järjestelykysymyksistä ja ettämaamme kouluväki pelkäsi hänen valtiojohtoisuuden virittä-miä toimenpiteitään. Kenraali von Kothen suosi erityisestiHelsingin vasta perustettua reaalilyseota (tällaisia oppilaitok-sia perustettiin v:n 1872 koulujärjestyksen mukaan). Hän kä-vi seuraamassa koulun työtä joka viikko, tuki oppilaitosta ta-loudellisesti ja suunnitteli sille omaa taloa. Senaatti asettuivastustamaan von Kothenin pyrkimyksiä katsoen, että hänensuunnitelmansa voisivat muodostua venäläistämisen välikap-paleiksi. Helsingin reaalilyseon eräänä päätehtävänä olikinjuuri venäjän kielen opetus ja oppilaitos oli välittömästi Kou-lutoimen ylihallituksen johtajan valvonnan alainen. Kenraali-kuvernööri Nikolai Adlerberg suunnitteli (v. 1870) Helsinkiinerityistä hienoa Aleksanterin kimnaasia lähinnä venäläistenesikuvien mukaan. Tarkoituksena oli, että tämä pääkaupun-gin uusin oppikoulu kasvattaisi tulevia valtiomiehiä, nimen-omaan tulevia kuvernöörejä ja senaattoreita. Kenraali vonKothen asettui kannattamaan tätä hanketta, joka ei kuiten-kaan toteutunut. - Ohimennen voi mainita, että v. 1867 oliHelsinkiin perustettu roomalaiskatolinen yksityiskoulu, jonkaoli määrä laajentua porvarikoulun tapaise'ksi oppilaitokseksi.Fabianin- ja Hallituskadun kulmataloon sijoittui sittemminvenäläinen Marian kimnaasi tyttöjä varten. ] 870-1uvulla Hel-sinkiin perustettiin korkeatasoinen, sittemmin 10-luokkainensaksalainen tyttökoulu. - Voi myös mainita, että autono-misen ajan alussa Helsingissä toimi suomalainen [unkkari-

45koulu sotilaspäällystön kasvatusta varten. Venäjän vallanajan suomalaisen sotilaspedagogiikan keskuspaikaksi tuliHamina.

Yhdysvalloista ja Skandinaviasta Suomeen saapunut yh-teiskasvatusaate juurtui meillä ensiksi pääkaupunkiin, jonnev. 1883 perustettiin Läroverket för gossar och flickor ja v.1886 Suomen naisasialiikkeen ja yhteiskasvatusaatteen esi-taistelija Lucina Hagman perusti Helsingin suomalaisen yih-teiskoulun. Läroverket för gossar och flickor aloitti toirnintan-sa vaatimattomassa huoneistossa, Itäinen Heikinkatu E, mil-tei silloisen Helsingin laidassa. Helsingin suomalainen yhteis-koulu sai ensimmäiseksi kodikseen vuokrahuoneiston Antin-kadun varrella (n:o 13). Omaksi talokseen Helsingin suoma-lainen yhteiskoulu sai J. V. Snellmanin entisen talon Yrjön-'kadun varrelta. Yhteiskouluajatus oli toteutettu Helsingissäja tämä koulumuoto sai meillä ennen pitkää erityisen keskei-sen aseman.

III

Mitä kansanopetukseen tulee, Helsingistä ei muodostunutkansanopetuksemme pääkaupunkia, joksi tuli Jyväskylä, Suo-men Ateena. Tämä ei tietenkään merkinnyt sitä, ettei Helsin-gissä, jonka kunnallinen kansakoulutoimi voi pitää syntyvuo-tenaan vuotta 1816, työskennelty tuloksellisesti kansanope-tuksen kehittämisen hyväksi. Maamme ensimmäinen vuoro-opetuskoulu oli v. 1820 perustettu englantilaisten esikuvienmukaan Turkuun John Jakob Julinin toimesta. Tämän Ikou-lumuodon arveltiin mahdollisesti pystyvän ratkaisemaan pää-osan kansanopetuksen polttavimpia järjestelyongelmia. Vuo-sikymmen myöhemmin Helsingin porvaristo lahjoitti varojavastaavan oppilaitoksen perustamiseksi pääkaupunkiin, ja1837valmistui Engelin piirustusten mukaan rakennettu vuo-ro-opetuskoulun talo Kasarmintorin varrelle. Koulussa ope-tettiin aluksi juuri vuoro-opetusjärjestelmän eli Bell-Lancas-tor-järjestelmän mukaan, jolloin siis vanhemmat oppilaat, mo-

46nitörit opettivat nuorempia. Tämä Kasarmintorin luoteiskul-massa oleva talo on säilynyt meidän päiviimme saakka. Tätäkoulurakennusta pidettiin sen alkuaikana esikuvallisen uu-denaikaisena samalla tavalla, kuin sukupolvi myöhemminHelsinki piti uudenaikaisimpana koulurakennuksenaan vasta-päätä Saksalaista kirkkoa rakennettua normaalilyseon (nyk.ruotsalaisen normaalilyseon) uutta taloa. Helsingin oppaanmukaan (entisen maneesin paikalle rakennetun) normaali-lyseon merkillisyytenä pidettiin sen voimistelusalia. urkujaja lämminvesijohtoja.

Helsingin kansanopetustoimen huomattavimpiin aineelli-siin tukijoihin ja edistäjiin kuului Aurora Karamzin, jokalahjoitti varoja mm. tyttöjen käsityökoulua varten. Tämänkoulun oli määrä kehittyä mahdollisimman tarkoituksenmu-kaiseksi. Perustettu oppilaitos työskenteli eräänlaisena tyt-töjen kansakouluna poikien vuoro-opetuskoulun rinnalla.Maisteri Jaako Länkelä perusti v. 1858 Helsinkiin yksityisensuomenkielisen kansakoulun, jonka intomielisinä opettajinatoimi vapaaehtoisesti muutamia nuoria maistereita ja yliop-piiaita. Alemman yksityisen kansakoulun johtajana toimi uh-r autuvasti tohtori Julius Krohn. Pienten lasten kasvatustavarten perustettiin lisäksi Marian asyyli - se sai nimensäkuten edellä mainittu venäläinen tyttöjen kimnaasi keisa-rinnan mukaan. Piirustuksenopettaja Frans Sedmigradskylahjoitti varoja pienten lasten koulua varten; kuten tunnet-tua, tällainen koulu - se sai nimensä perustajansa mukaan- aloitti toimintansa ja oli alallaan muuan maamme uuden-aikaisi:mpia. Luonnollista on, että Helsingin yliopiston opet-tajakunta oli mukana myös kansanopetustoimen kehittämi-sessä. Kasvatusopillinen Yhdistys teki aloitteen uuden kan-sakoulun perustamiseksi pääkaupunkiin ja ehdotuksen laatiarvovaltainen toimukunta, johon kuuluivat mm. professoritZ. J. Cleve ja F. L. Schauman sekä helsinkiläinen koulumiesK. G. Leiriberg. Heidän ansiostaan paakaupungin kansakou-lutoimi kohotettiin ajanmukaiselle tasolle, ja tällöin nouda-

47

tettiin samoja suuntaviivoja, jotka »Suomen kansakoulun isä»Uno Cygnaeus oli omaksunut. - Tässä yhteydessä voineemainita, että Suomen ensimmäinen voimistelun- ja uinnin-opettaja, ruotsalainen Gustaf Mauritz Pauli toimi v. 1829Helsingissä ja aloitti pääkaupungin perinteet voimistelun jaurheilun opetuksen alalla.

IV

Elinkeinoelämän differentioituminen ja laajeneminen se-kä teollistuminen toivat mukanaan kaupal lisen ja teknillisenkoulutoimen kehittämisen tarpeen, joka oli yhteydessä eri-tyisen keskiluokan kasvuun. Suuriin teollisuuskeskuksiinperustettiin teknillisiä oppilaitoksia. Tukholma sai tekni lli-sen korkeakoulunsa alkumuodon (Teknologiska institutet)v. 1827, Kööpenhamina kaksi vuotta myöhemmin ja Pietariv. 1828. Meillä Suomessa samoinkuin muissa poihjoismaissaoli teknillisen opetuksen aloittamisesta ollut jo pitkähkönaikaa suunnitelmia. Maamme etevimpiä tiedemiehiä, kemistija fyysikko, Turun yliopiston professori Johan Gadolin oli1800-luvun alussa. suunnitellut Turun teknillistä oppilaitosta,mutta Suomen sota oli katkaissut suunnitelmien toteutta-misen. Uusi aloite tuli autonomisessa Suomessa talouselä-mää ratkaisevalla tavalla johtavan valtiovallan taholta v.1835, jolloin esitettiin suunnitelma ilmeisesti äsken mainitun.Pietarin teknillisen opiston mallin mukaisen oppilaitoksenperustamisesta. Nikolai 1 tekikin tätä koskevan päätöksenja katsoi, että Helsinkiin oli syytä perustaa Suomen ensim-mäinen varsinainen teknillinen koulu. Hanketta pidettiinkuitenkin liian suurisuuntaisena ja ennenaikaisena. Pää-kaupunkiin perustettavan teknillisen koulun sijaan katsot-tiin tarkoituksenmukaiseksi perustaa teknillisiä reaalikoulujaeri puolille maata, Helsinkiin, Turkuun ja Vaasaan. Hel-sinki sai tällaisen reaalikoulunsa, joka v. 1849 aloitti toi-mintansa fil. maisteri Anders Saelanin johdolla vuokrahuo-

48

neistossa Aleksanterinkatu 50. Opettajakuntaan kuului mm.arkkitehti Carl Albert Edelfelt, myöh. ylitirehtööri. Aleksan-teri II:n hallitusajan tullen maamme talouselämän kehittä-missuunnitelmien yhteydessä nousi jälleen esille ajatus pää-kaupunkiin perustettavasta korkeammasta teknillisestä oppi-laitoksesta. Suunniteltuun Polyteknilliseen opistoon oli mää-rä sijoittaa insinöörien, arkkitehtien, metsänhoitajien ja far-maseuttien opetus sekä lisäksi korkeampi maatalouden jakaupan opetus. Uusi oppilaitos olisi siis vastannut myöhem-pää teknillistä korkeakoulua, yliopiston maataloudellis-met-sätieteellistä tiedekuntaa, farmaseuttista laitosta ja 'kauppa-korkeakoulua. Tämäkään suunnitelma ei sellaisenaan toteu-tunut. Vihdoin v. 1872 Helsingin teknillinen reaalikoululaajennettiin Polyteknilliseksi kouluksi ja samalla ryhdyt-tiin harkitsemaan oman talon rakentamista. Tarkoituksenaoli sijoittaa opisto edustavalle paikalle mahdollisimman lä-helle keskustaa -.Elhdolla olivat mm. nykyinen Suomen Pan-kin tontti, niinikään Katajanokan eräs osa ja Kampin torinlaidan paras tontti. Oppilaitos sai kuitenkin uudeksi sijoitus-paikakseen Hietalahden torin laidan.

Suomen teollisuuden vaatimattomien mittasuhteidenvuoksi siihen liittyvä opetustoiminta ei 1800-luvun alkupuo-lella jaksanut nousta teollisuuden omasta piiristä kuten pi-temmäHe teollistuneissa maissa, vaan valtiovalta oli aloitteen-tekijänä. Sensijaan kaupallisen opastustoiminnan kehitys saimerkittävimmät virikkeensä juuri kauppias- ja liikemies-kunnan omasta piiristä. Turun, Viipurin ja Oulun porvaris-to11aoli vanhoja kaupallisen opetuksen perinteitä, joihin liit-tyivät nuorempana kerrostumana Helsingin kauppiaskunnankaupallisen opetustoiminnan kehittämissuunnitelmat. Turkusai uudenaikaisen kauppakoulunsa yksityistä tietä v. 1838 jaOulu v. 1864. Helsingin Pörssiyhdistys perusti pääkaupun-kiin v. 1866 sen ensimmäisen uudenaikaisen kauppaoppilai-toksen. Sen toiminta kuitenkin heikkeni katovuosien aiheut-taman lamakauden takia ja vasta 1880-luvulla Helsingin

49

kauppaopetus pääsi vakiintuneelle pohjalle. Vuosisadan vaih-de vihdoin nosti pääkaupungin kauppaopetuksen johtavaanasemaan maassamme. Silloin perustettiin Suomen liikemies-ten kauppaopisto (v. 1898) ja myöhemmin Högre SvenskaHandelsläroverket i Helsingfors (v. 1909).

Kotitalousopetuksen alalla Helsinki tuli maassamme edel-läkävijäksi. V 1878 avattiin yksityisten perustama Helsingintalouskoulu ja v. 1891 perustettiin Helsingin kasvatusopilli-nen talouskoulu. Se oli, kuten tunnettua, 37 vuoden ajanmaamme ainoa kotitalousopettajien valmistuslaitos. Sellaise-na se suoritti uranuurtajan työn.

V

Maamme kuvaamataiteen ja musiikin opetuksen varhai-sempi historia liittyy kiinteästi yliopisto-opetuksen historiaan.Kun yliopisto siirtyi Turusta Helsinkiin, niin sen mukana Vd-hitellen siirtyi myös taideopetuksen painopiste maamme uu-teen kulttuurikeskukseen Helsinkiin. Juuri yliopiston piiris-sä tehtiin aloite Suomen taideyhdistyksen perustamisesta v.1846 ja kaksi vuotta myöhemmin Helsinki sai piirustuskou-lunsa. Suomen Taideteollisuusyhdistys, joka perustettiin v.1874, otti haltuunsa Helsinkiin kolme vuotta aikaisemminperustetun veistokoulun. Tästä kehittyi vuosien mittaan tai-deteollisuuskeskuskoulu. Se sijoitettiin pääkaupungin kes-kustaan, Ateneumiin, joka valmistui v. 1887 maamme suu-rimmaksi taidegalleriaksi.

Fredrik Pacius laski Helsingissä lujan pohjan koko uu-demmalle suomalaiselle musiikkikulttuurille ja ennen pitkäätuli erityisen musiikkioppilaitoksen perustaminen aivan vält-tämättömäksi. Maamme ensimmäinen kir kkom usiikkiopistooli avattu Turussa v. 1877 ja viisi vuotta myöhemmin, v.1882, Lorentz Nikolai Achte perusti Helsingin Lukkari- jaUrkurikoulun, joka oli ollut jo kauan suunnitteilla, muttajonka perustamista olivat viivästyttäneet musiikinviljelyn

50

eräät muut perustavat tehtävät, etenkin suomalaisen ooppe-ran työn aloittaminen. Valtio oli asettanut komitean suun-nittelemaan Suomen taideakatemiaa ja korkeampaa musiikin-opetusta. Komitea oli laatinut ehdotuksen Helsinkiin perus-tettavasta musiikkikoulusta, mutta tämä ehdotus ei aiheut-tanut senaatin torjuvan asenteen vuoksi toimenpiteitä. Tä-män takia katsottiin välttämättömäksi ryhtyä kehittämäänpääkaupungin musiikin opetusta yksityistä tietä. Muodostet-tiin Helsingfors Musikförening, jonka päätehtäväksi asetet-tiin juuri musiikkiopiston perustaminen ja jonka sieluna oli-vat konsuli Leonard Borgström ja kapellimestari Martin We-gelius intomielisine ystäväpiireineen. Helsinki sai musiikki-opistonsa, jonka itseoikeutetuksi johtajaksi tuli Martin We-gelius ja jonka perilliseksi tuli Sibelius-Akatemia. Koulu si-jaitsi aluksi Bulevardin ja Erottajan kulmassa olevassa kivi-talossa. Tunnettua on, että juuri Helsingin musiikkiopistotuli maamme nopeasti nousevan säveltaiteen voimakkaastisykkiväksi keskukseksi.

Helsingin nousu maamme johtavaksi koulukaupungiksialkoi siis empire-ajan Helsingissä erityisesti yliopiston siirronansiosta. Niin kauan kun pääkaupungiksi korotettu Helsinkioli vielä yliopistoaan vailla, sen koulutoimi samoinkuin pää-kaupungin kulttuurielämä yleensä, jaksoi kehittyä vain hi-taasti. Elinkeinoelämän laajentuminen ja differentioituminensekä teollistuminen ja elämän yleinen monipuolistuminentoivat nopeasti kasvavan pääkaupungin koulutoimen kehi-tykseen oman lisänsä. Voi sanoa että I800-luvun puoliväliinmennessä nuori pääkaupunki oli kasvanut maamme johta-vaksi koulukaupungiksi. Kehitys oli tapahtunut verratennopeasti. Vuosisadan alun Helsinki ei ollut lainkaan lei-mautuneesti koulukaupunki, 1820-luvun lopussa siitä oli tul-lut yliopistokaupunki ja - pysyäksemme yhä opillisen kult-tuurielämän puitteissa - kaksi vuosikymmentä myöhemminsiitä voitiin sanoa, että se oli yliopisto- ja koulukaupunki.