manupropria indics fin - webnodefiles.arjajuujarvi.webnode.fi/200000560-6cf3e6deb1/...valtaisesti ja...

MANU PROPRIA- käsin kirjoittaminen Suomessa

Arja Juujärvi

OMAKÄTISESTI- käsin kirjoittaminen Suomessa

SISÄLTÖ

TIIVISTELMÄ ABSTRACT

JOHDANTO 2

KÄSIN KIRJOITTAMINEN Käsin kirjoittaminen itseilmaisumuotona 5 Kirjoitus kulttuurin ilmentymänä 11

KIRJOITUKSEN SYNTYHISTORIA Länsimaisen kirjoituksen juuret 11 Alussa oli kuva 13 Sanatavukirjoituksesta vokalisoituun kirjoitusjärjestelmään 15 KIRJOITUS SAAPUU SUOMEEN Tiedonjyviä rahvaalle 17 Kirkko kiinnostuu Suomesta 19 Kirkonmiehet oppi-isinä 21 Kansanopetuksen synty Suomessa 25 Kansanopetuksen perusteoksia 29

KIRJOITTAMINEN PERUSOPETUKSESSA Kirjoitustaito osana elämänhallintaa 43 Kirjoitustaidon opetus ja tavoitteet 45 Käytetyt tyyppikirjaimet 49

KALLIGRAFIA Esteettinen kirjoitustaide 57 Opetus ja tavoitteet 61 Latinalaisen aakkoston historiallisia kirjainmalleja 65

OPINNÄYTETYÖ PROJEKTINA 127

LÄHTEET 139LIITTEET 143

8

Tiivistelmä

Kirjoitus on ihmiskunnan merkittävimpiä kek-sintöjä ja sen vaikutus inhimilliseen kulttuurien kehitykseen on ollut käänteentekevä. Kirjoitus on ihmisäänen kirjallinen, graafinen ja piirretty muoto, jonka muotokieleen ovat vahvasti vaikuttaneet kir-joitusvälineet ja tarve kirjoittaa nopeammin.

Kirjoittamaan ja lukemaan oppiminen ovat jo-kaisen suomalaisen oppivelvollisuuden perusvaa-timuksia. Kirjoituksen saapuessa Suomeen maas-samme vallinneet yhteiskunnalliset edellytykset pitivät kirjallisuuden leviämisen, lukemisen sekä kirjoittamisen ylempien kansankerroksista etuoi-keutena jo pelkästään käytetyn kielen takia. Opinnäytetyössäni olen pyrkinyt aikaansaamaan kokonaisnäkemyksen lyhyehköstä käsin kirjoitta-misen perinteestämme, sen tilasta kirjoitustaidon aikakautena, opetuksesta ja käytetyistä kirjaimis-toista. Työni rajautuu kirjoituksen rantautumises-ta maamme kamaralle tähän päivään saakka.

Pohdin käsin kirjoittamista osana ihmisen kas-vua ja itseilmaisua, sen kulttuurista roolia sekä tutustun lyhyesti kirjoituksen juuriin ja länsimai-sen kirjoituksen historiaan. Kirjoittamisen osuus on jaettu oppivelvollisuutena saatavaan kirjoitta-miseen perusopetuksessa ja pääsääntöisesti oma-ehtoisena toteutettavaan kalligrafiaan, joka kuvaa oman aikakautensa tyyppikirjoitusta. Käsittelen

kalligrafian kirjaimistojen syntyä ja muotokieltä, joita esittelen itse tuotetuin kuvin.

Tiedon hankintamenetelminä käytin mm. haas-tatteluja, suorittamani kyselytutkimuksen tuloksia Suomen kalligrafiayhdistyksen jäsenille sekä tai-deopetusta tarjoaville oppilaitoksille eri opetusas-teille, Suomen Kansallisarkiston ja Kansalliskirjas-ton tutkijapalveluita, Opetushallituksen kirjaston oppaita kirjoittamisen opetuksen luonteesta sekä luotettavia Internet-sivustoja.

Opinnäytetyöni koostuu teoria- ja kuvitus-osasta, jotka on yhdistetty kirjaseksi. Itse tuotettu kuvitus keskittyy pääasiassa kalligrafia-osuuden kuvittamiseen mallikirjoitusten muodossa. Myös itse kirjasen taitto ja rakentaminen oli tuotok-sellinen tavoitteeni. Opinnäytetyö projektina -osuudessa käsittelen työprosessia ja kirjallisen sekä kuvallisen tuottamisen toteuttamista.

Johtopäätöksenä voin todeta käsin kirjoitta-misen arvostuksen hiljalleen heränneen konk-reettisten toimenpiteiden ja ohjeistuksien myötä niin perusopetuksessa kuin kalligrafiayhdistyksen ja -harrastajien aktiivisen toiminnan myötä. It-sestäänselvyytenä pitämämme kirjoitustaito vaa-tii kuitenkin jatkossakin paljon huolellista työtä, asiaan paneutumista ja käsin kirjoittamisen taidon vaalimista pysyäkseen hengissä.

9

Abstract

Handwriting is one of the most important in- ven-tions of humankind and its influence on the development of human culture has been pheno-menal. Writing is the written, graphic and drawn form of human voice, the idiom of which has been strongly effected by different writing instruments and the need to write faster.

To teach how to read and write are elementary requirements of Finnish compulsory education. Back when handwriting arrived in Finland, the atmosphere in the society considered it an advantage that literature, reading and writing could be spread also to the lower social classes be-cause earlier all writing had been in Latin, which they did not know.

In this research I have aimed to provide a general impression of our short history of handwriting, its state during the era of handwriting, teaching and alphabets used. The research is li-mited to the time between the landing of hand-writing in Finland and today.

I investigate handwriting as a part of human growth and self-expression, its role in the cultu-re and shortly review the roots of handwriting and history of western handwriting. The research has been divided into two parts: teaching of wri-ting in the compulsory education and mainly in-dependent pursues to learn the art of calligraphy,

an example of the common alphabets of its time. I present the birth of calligraphic alphabets and the idiom with self-made illustrations. The research methods used were e.g. interviews, questionnaires given to the members of the Finnish Calligraphy Association and institutes teaching art on different education levels as well as information services of Finnish National Archives* and the Natio-nal Library of Finland, manuals on the nature of teaching handwriting issued by the Ministry of Education and reliable resources in the Internet.

This research consists of theory and illustrations, which are bound into a booklet. The self-made illustrations concentrate mainly on featuring the calligraphy section in the form of examples. Also the editing and compiling of the booklet were my concrete goals. The Research Project section de-scribes the working process itself and how the written and illustrated parts were carried out.

In conclusion I can state that the appreciati-on of handwriting has increased slowly through concrete measures and instructions both in compulsory education and through the activity of Finnish Calligraphy Association and associated individuals. The handwriting skill, which we take for granted, anyhow needs a lot of precise work, commitment and fostering also in the future in order for it to prevail.

* Suomen Kansallisar-kisto in Finnish

2

Kirjoittaminen on sielun algebraa ja sen suorittaa ruumiin henkistynein elin, käsi.

Arabialainen viisaus

Kirjoitus on ihmiskunnan merkittävimpiä kek-sintöjä ja sen vaikutus inhimilliseen kulttuuri-en kehitykseen on ollut käänteentekevä. Kirjoi-tus on ihmisäänen kirjallinen, graafinen ja piirretty muoto, jonka muotokieleen ovat vahvasti vaikutta-neet kirjoitusvälineet ja tarve kirjoittaa nopeammin. Tämän graafisen tyylin tunnusomaisin osatekijä on kirjainmuoto.1 Graafinen tyyli on käynyt lä-pi tuhansien vuosien muovautumisen, jossa paitsi kirjaimet, myös kirjoitusvälineet ja kohteet ovat muuttuneet ja kehittyneet kunkin aikakauden es-teettisen maailmankuvan mukaisiksi.

Käsittelen opinnäytetyössäni käsin kirjoitta-mista ja sen opettamista käytettyine tyyppikirjai-mistoineen Suomessa, jossa on lyhyet kirjoittami-sen perinteet verrattuna kirjoitustaitoon muualla maailmassa. Länsimaisen kirjoituksen juuret ulot-tuvat noin 5000 vuoden päähän Rooman valta-kuntaan, mutta meillä Suomessa kirjoitustaidolla on vain muutaman sadan vuoden perinteet. Opin-näytetyöni tavoitteena on saada kokonaiskäsitys ly-hyehköstä kirjoitusperinteestämme, käsin kirjoit-tamisen tilasta kirjoitustaidon aikakautena sekä opetusvälineistä ja käytetyistä kirjaimistoista.

Kirjoittamaan ja lukemaan oppiminen ovat jokaisen suomalaisen oppivelvollisuuden perus-vaatimuksia. Vaikka tämä työ tutkii käsin kir-joittamista Suomessa, on tärkeää selvittää myös

länsimaisen kirjoituksen historian juuret sekä maassamme vallinneet yhteiskunnalliset edelly-tykset kirjoitustaidolle. Kirjallisuuden leviämisen, lukemisen sekä kirjoittamisen suurena ongelma-na Suomessa oli aikanaan yhteiskunnan rakenne; rahvas erottui ylemmistä kansankerroksista paitsi säätynsä, myös kielensä puolesta. Maan vaikutus-valtaisissa piireissä puhuttiin ruotsia, kun taas rah-vaan kieli oli suomi. Kirjallisuuden kielenä käy-tettiin rahvaalle vierasta latinaa.

Aiheen valintaan ovat vaikuttaneet paitsi oma kiinnostus käsin kirjoittamiseen, kirjaimiin ja kal-ligrafiaan, myös Suomen Kalligrafiayhdistykseltä saamani innostunut palaute käsitellä valitsemaani aihetta. Olen itse käynyt kalligrafian tekstuura-kurssin vuonna 1992 sekä viime talvena amerik-kalaisen Cynthia Battyn varhaisimpien kirjaintyy-lien työpajakurssin. Tuotoksellisena visuaalisena haasteena tässä työssä on selvittää tyyppikirjaimis-tojen avulla käsin kirjoittamisen kehitystä konk-reettisin toimenpitein; tuottamalla itselle uusil-la välineillä, irtomusteella ja irtoterillä, ikivanhaa kirjoitusta (noin 50 mallia) mallikuviksi.

Olen jakanut itse kirjoittamisen osuuden op-pivelvollisuutena saatavaan kirjoittamisen perus-opetukseen ja omaehtoisopiskeluna toteutet-tavaan kalligrafiaan, joka kuvaa myös oman aikakautensa tyyppikirjoitusta. Termillä kalligra-

1 Eriksson 1974, 122 Käsin kirjoittaminen 2000

JOHDANTO

3

AINEISTO: Kirjallinen tutkielma 151 sivua, josta liitteitä 9 sivua.

ASIASANAT: käsin kirjoittaminen käsiala kirjoittaminen kirjaimet kalligrafia kirjoituksen opetus

fia käsitetään yleensä vanhempia, osin meilläkin käytettyjä kirjainmalleja.

Kalligrafian opetus on nykyään pääsääntöisesti omaehtoista opiskelua, jossa tutustutaan eri aika-kausien tyyppikirjoitukseen ja kirjoitustyyleihin. Kalligrafiaosiossa käsittelen kyseisten kirjainmal-lien syntyä ja muotokieltä sekä sen opetusta Suo-messa.

Rajaan opinnäytetyöni ulkopuolelle käsialatut-kimuksen, grafologian ja nk. kauppatekstauksen, koska ensimmäinen on valmiita tuotoksia tutkiva eikä tuottava tutkimuksen haara ja jälkimmäinen on kirjainten perushahmosta sovellettu kaupal-linen käyttöalue, joka on tietotekniikan myö-tä menettänyt merkityksensä lähes kokonaan. Myöskään käytettyihin musteisiin tai muiden vä-lineiden esittelyyn en syvenny tässä työssä, koska aihe on oman tutkimustyön arvoinen ja laajuinen ja tietoa löytyy lukuisista tekstausoppaista.

Kirjallisia lähteitä lukemisesta ja lukemaan op-pimisesta löytyi kosolti, sen sijaan kirjoittamises-ta (oppimisesta ja opettamisesta) lähdeteoksia oli saatavilla hämmästyttävän vähän. Siksi tukeudun työssäni myös haastatteluihin. Aineistoa kalligra-fiaosioon olen hankkinut myös kyselyllä, joka on toimitettu Suomen kalligrafiayhdistyksen jäsenil-le sekä taideopetusta tarjoaville oppilaitokselle eri opetusasteille.

Suomen Kansallisarkisto ja Kansalliskirjasto ovat antanut kiitettävän panoksensa kuva-aineiston saamiseksi. Opetushallituksen kirjasto lainasi oivallisia oppaita kirjoittamisen opetuksen luon-teesta ja Suomen almanakkatoimisto hankki käyttööni mallit ensimmäisistä almanakan kir-jainmalleista. Kustannusosakeyhtiö Otavalta sain perusopetuksen mallikirjaimistoja.

Suomalaisen kirjallisuuden aarteita säilytetään Helsingin yliopiston kirjastossa ja Kansallismuse-on kokoelmissa muutamaa Ruotsissa olevaa poik-keusta lukuun ottamatta. Suomalaista kirjaa on juhlistettu mm. vuonna 1988 Kansallismuseon 500-juhlavuotisnäyttelyllä Kirja Suomessa. Myös aapisista on järjestetty myös näyttely Helsingin yliopiston kirjastossa vuonna 2002.

4

Kuvassa käsin kirjoitettu kenttäleiri-mestarin kuitti vuodelta1603 (kuva 1).

Käsiala on hyvin persoonaan sidottua.

5

KÄSIN KIRJOITTAMINEN

Käsin kirjoittaminen itseilmaisumuotona

Käsin kirjoitetut merkit välittävät meille tietoa vuosituhansien takaa.

Käsin kirjoitetut merkit välittävät meille tie-toa ja kokemuksia vuosituhansien takaa. Kirja-painotaito, kirjoituskone ja tietokone ovat mah-dollistaneet meille puheen ja ajatuksen graafisen ilmaisun. Käsin kirjoittaminen elää ja säilyy tutki-musten, kokemusten ja järjenkin perusteella vah-vasti sähköisen kirjoittamisen rinnalla.

Jo lapsuudessa kielellinen kehitys ja lukemaan oppiminen tukeutuvat käsin kirjoittamiseen. Kä-sin kirjoittaminen tukee kielellistä kehitystä ja lu-kemaan oppimista. Käsin kirjoitettaessa ajatus ja sen ilmaiseminen tapahtuvat vuorovaikutuksessa keskenään. Koska kyseessä on aistien yhteistoi-mintaa, se auttaa ihmistä kehittymään kokonais-valtaisesti ja tasapainoisesti.

Käsin kirjoittamisen taidon kehittyminen tuot-taa mielihyvää ja lisää oman kehon ja mielen hal-lintaa. Käsin kirjoitettaessa ihmisen psyykkinen ja motorinen kehitys tukevat toinen toisiaan ai-vojen, sydämen ja käden yhteistyönä.2 Käsin kir-joitus on ihmisen luovuuden ja ajattelun käsin tuotettu tulos, jonka tuloksia näemme jokapäiväi-sessä elämässä ylt´ympäriinsä; muistilappuja, vies-tejä, luonnoksia, joita emme edes ajattele kirjoit-taa ja tulostaa sähköisesti.

Paitsi että puhuttuja kieliä on monia, myös kir-joitettuja kielimuotoja on runsaasti. Kirjoitettu kieli on ajatuksien järjestämistä ja sanoman tuot-

tamista ymmärrettävään muotoon. Puhuttu ja kirjoitettu kieli ovat luonteeltaan aivan erilaisia; ne ovat syntyneet hyvin erilaisissa olosuhteissa, eri aikoina ja eri tavoin. Luku- ja kirjoitustaito ovat osa eriytyvää kielen kehitystä, jota ohjaavat usei-den aivoalueiden neurologiset prosessit. Kirjoitta-maan oppimisen perusedellytyksiä ovat hahmot-tamisen ja yksityiskohtien havaitsemisen lisäksi riittävän hienomotoriikan sekä käden ja silmän koordinaation hallinnan kehittyminen. Tämän li-säksi tarvitaan tietenkin myös muistin, päättelyn ja metakognition kehittymistä sekä sopivien op-pimisstrategioiden hallintaa.3

Kirjoittaminen on kokonaisvaltaista, psykofyy-sistä toimintaa, mikä tulisi huomioida myös ope-tuksessa. Kirjoittamalla ihminen ilmaisee itseään, ajatuksiaan ja tunteitaan. Hän selventää omaa ajatteluaan, kommunikoi sekä yhdistää uutta tie-toaineistoa jo olemassa olevaan.

Käsin kirjoittaminen on luovaa ilmaisua, jos-sa persoonallinen kirjoitus on mielen ja kehon yhteistyön tulos. Se heijastaa kirjoittajan henki-lökohtaisia mieltymyksiä ja persoonallisuutta, ja on siten hyvin persoonaan sidottu itseilmaisu-muoto.

Itse kirjoittamisen opettamisessa kirjoittamisen prosessi eli kirjoituksen harjoittelu on tärkeäm-pi kuin lopputulos. Hyvässä kirjoitustapahtumas-

KÄSIN KIRJOITTAMINEN – Käsin kirjoittaminen itseilmaisumuotona

3 Saloranta 2002, 87-884 Siniharju 1997, 145

6 KÄSIN KIRJOITTAMINEN – Käsin kirjoittaminen itseilmaisumuotona

Hätäilevän nopea kirjoittaminen ennen käsialan lopullista vakiintumista on huolitellun käsialan surma.”

Salervo 1932

” sa vallitsee tasapaino kirjoitusliikkeen ja muodon välillä. Kirjoitusta harjoitellaan liikkeen logiikan mukaan, ei pelkästään kopioiden. Vaikka opimme koulussa samanlaiset tyyppikirjaimet, muotoutuu käsiala persoonallisten ominaisuuksien vaikutuk-sesta omanlaisekseen.

Kirjoittamisen taito kehittyy konkreettisesta ajatustoiminnasta käsitteelliseen, mielikuvien ja ideoiden varassa tapahtuvaan aivotoimintaan. Kä-sin kirjoittamisen motoriikan ja oikeinkirjoituk-sen taidon harjaantuessa alkaa vapautua energiaa myös ilmaisulle.4 Kirjoittamisessa on vahvasti läs-nä henkinen ulottuvuus. Omat ajatukset selkiy-tyvät näkyväksi muodoksi henkisen ponnistuk-sen tuotoksena. Itse ilmaisuna ja koettuna käsin kirjoittaminen estää meitä vieraantumisen koke-mukselta itse elämästä ja itsestämme. Olemme kokemuksemme kautta oman elämämme sub-jekteja ja vahvan itsetunnon rikastamia olentoja.

Kirjoitus on muotoa ja liikettä - kokonaisval-taista ilmaisua, jossa ajatus saa kuvallisen muo-don. Kirjoittaminen jaksottuu osaliikkeiden avul-la rytmiseksi kokonaisuudeksi, jonka kirjoittaja oppii hallitsemaan keskittyneesti harjoittelemalla. Ajallisesti hallittu kirjoitus on täsmällistä, persoo-nallista, selkeää ja vahvaa. Rytmi kantaa ilmaisun vapautumiseen ja tuottaa mielihyvää.5 Kirjoitta-misen harjoittelun päämäärä on saavuttaa duc-

tus, jossa kirjain tehdään ihanteellisella tavalla ja oivalletaan kirjaimen osaviivojen vetosuunta ja -järjestys.

Kirjain on kirjoittamisen harjoittamisen väli-ne, harjoittelun kohde ja malli. Kirjain on myös kirjoitustapahtuman tuote, lopputulos ja sen vies-ti. Liike, joka tuottaa kirjaimen, on opittu mal-lin mukaan, mutta sisältää persoonallisen otteen ja sen tuloksena syntyy muotoa. Aikuisen ihmi-sen kirjoituksessa näkyvät mm. kirjoittajan taipu-mukset, luonne, temperamentti ja tunteet. Jokai-nen tunne säilyy kehossamme ja saa ilmauksensa kehon liikkeissä. Kirjoitus on siten psyko-fyysistä toimintaa ja kiteytynyttä elekieltä. Esim. grafo-logia tulkitsee käsialaa muodon, tilan ja liikkeen suhteilla psyykkisiin ominaisuuksiin. Kirjoituksen tulee sallia persoonallisen käsialan muovautumi-sen ja kunnioittaa yksilöllisyyttä. 6

Käsialakirjoitus on tyyppikirjaimiston muunte-lua, eikä mallikirjoituksen tarkoituksena ole kah-lita, vaan innoittaa kirjoittaja kirjoittamisen tai-don harjoittamiseen. Sujuvan, kauniin, luettavan ja persoonallisen kirjoituksen merkitys ihmisen henkilökohtaisena viestintämuotona on tärkeä, koska kirjoittaja kasvaa kirjoittamistapahtuman mukana kokien kyseisen käden taidon vahvuu-dekseen (= osaaminen, onnistuminen).

5 Siniharju 1997, 1546 Siniharju 1997, 150, 152

7

Käsin kirjoittamisen yhteydessä esiintyy usein termi kalligrafia, joka tarkoittaa erityisen esteet-tistä käsin kirjoittamista. Sen taitaminen vaatii hyvää muotojen, sidonnan, kynänjäljen ja koko-naisuuden hallintaa ja on vahvasti visuaalisen il-maisun muoto. Kirjoittaminen/kalligrafia on yksi tie harjoittamiseen eli jatkuvaan oppimisasentee-seen. Harjoittaminen elämänasenteena on rikka-us, jota tulee vaalia läpi elämän.

Kuvassa käsin kirjoitettu veroselitys Turun linnaläänin maakirjasta vuodelta 1540 (kuva 2).

8 KÄSIN KIRJOITTAMINEN – Käsin kirjoittaminen itseilmaisumuotona

C. Chydeniuksen kirjoittama uskonnon-vapausmuistio vuodelta 1778 (kuva 3).

9

KÄSIN KIRJOITTAMINEN

Kirjoitus kulttuurin ilmentymänä

KÄSIN KIRJOITTAMINEN – Kirjoitus kulttuurin ilmentymänä

Ympäristömme viestii meille tuttujen äänne-merkkien välityksellä, myös tiedostamattamme. Kunkin aikakauden kulttuurinen ympäristö hei-jastuu myös kirjoituksessa. Läntisen kulttuurialu-een kirjoitus perustuu roomalaisiin latinalaisiin aakkosiin kielistä riippumatta.

Kirjainmuodot ja niiden yhdistäminen ovat vaihdelleet suuresti eri aikoina. Kirjoitustyyleis-tä on luettavissa selkeästi kunkin aikakauden tai-devirtaukset ja kulttuurikäsitykset. Kirjoituksen muotoilu kuvastaa siis kunkin aikakauden val-litsevaa muotokäsitystä, jossa kirjainten maise-ma elää kulttuurisessa ajan hengessä synnyttäen omanlaisiaan kirjainmuotoja. Tuttu jaottelu kir-jaintyyleistä kertoo kyseisen ajan ideologises-ta ajattelusta ja tyylisuuntauksesta ympäröivässä maailmassa - esimerkiksi insinööritaidon ylistys näkyy paitsi rakennustaiteessa ja kalustemuotoi-lussa myös ajan kirjainmuotoilussa.

Kirjoittaminen on hyvin kulttuurisidonnaista heijastaen kulttuurimme piirteitä sisällöltään ja muotokielensä avulla. Esimerkiksi nykynuorten kirjoitus on vapaampaa ja itsenäisempää kuin ai-emmin. Kirjainten muotokielen vaihtelut ovat tekniikan ja välineistön avustamina paitsi hek-tisempiä myös lyhytikäisempiä. Kirjoituksen al-kuaikoina, kun kirjoittaminen oli työlästä ja hi-taampaa eikä kirjoittaminen viestintävälineenä

ollut niin tarpeellinen tiedonkulun kannalta, säi-lyi kirjoituksen ulkoasukin pitkiä aikoja samanlai-sena. Virallinen tietonkulku hoitui sanansaattajien avulla suullisena tai kirjakääröihin tallennettuna ja kansan keskuudessa tiedonkulku tapahtui pitkään suullisesti sukupolvelta toiselle maustettuna kun-kin muistikuvan mukaan.

Nykyään tietokonetuotetut kirjaimet syntyvät helposti ja ovat usein lyhytikäisiä. Vaikka tarjolla on runsaasti uusia fontteja ja niiden leikkauksia ovat perinteisintä muotokieltä edustavat kirjainmallit säilyttäneet suosionsa ja arvostuksensa. Tämän päi-vän typografia on usein kokeilevaa, persoonallista, alakulttuurisidonnaista eikä sitä useinkaan edes suunnitella kestämään ikuisesti. Typografia tar-koittaa kuitenkin edelleen kauniisti ryhmiteltyä ja muotoiltua kirjoitusta. Nykyisin käsin kirjoittami-sessa kurinalaisen jäljentämisen sijaan sallitaan, ja jopa toivotaan, persoonallista otetta kirjoittami-seen. Monipuolinen valikoima kirjoitusvälineitä tarjoaa mahdollisuuden luoda esteettisesti kau-nista, persoonallista jälkeä niin itselle kuin myös muille.

Kirjoitetun äidinkielisen tekstin sisältö saa syvemmän merkityksen kulttuurisen kokemuk-semme kautta kuin vieraan kielen ”sanakirja” tulkinta. Voimme kirjoittaa tutuin latinalaisin kirjaimin eri kieliä, mutta ymmärrämme niis-

Phil Baines,(Type & Typography):

Typografia on puhutun kielen visuaalista muotoilua.

Gerrit Noordzij:(Letter, letter) Typografia on kirjoittamista teollisesti valmistetuilla kirjaimilla.

10 KÄSIN KIRJOITTAMINEN – Kirjoitus kulttuurin ilmentymänä

tä parhaiten oman kulttuurimme kielen, äidin-kielen juuri oman kulttuurisen kokemuksemme kautta.

Muinaiset, antiikin ja keskiajan kuluessa esiin-tyneet kirjoitustyylit kehittyivät kirjakirjoituksen piirissä, siis ammattimaisen kirjallisen kulttuurin, käsikirjoituksen tuotteina, kirjoina. Kirjakirjoitus-tyyleistä kehittyi muunnelmia niin virallisiin asia-kirjoihin kuin yksityisiin kirjoituksiinkin. Näissä kirjoituksen alalajeissa kirjoittaminen ja kirjainten muodot kehittyivät nopeammin kirjoitettaviksi. Myöhemmin, uuden ajan alussa, kirjapainotaidon yleistyminen eriytti käsinkirjoitetun tekstin pai-notekstistä.

Kulttuuri muokkasi kirjaimia myös 1400-lu-vun Italiassa. Siellä kehittyi antiikin ihannointiin ja esikuviin perustuva humanistikirjoitus. Renes-sanssiajan humanistit pitivät goottilaista kirjoitus-ta barbaarisena ja loivat uudet kirjainmuodot he-rättelemällä uudelleen henkiin antiikin aikaisena pitämänsä kirjoitustyylin. Latinalainen kirjoitus syrjäytti vähitellen Etelä- ja Länsi-Euroopas-sa goottilaisen kirjoituksen, joka kuitenkin säi-lyi vielä saksalaisella kielialueella ja Pohjoismaissa. Esikuvana uudelle kirjoitukselle oli karolingin-en kirjoitus, jota italialaiset luulivat roomalaisai-kaiseksi kirjoitukseksi. Karolinginen kirjoitus on kuitenkin paljon myöhempää kirjoitusta ajoittu-

en 700-luvulta 1200-luvulle. Sen sijaan gootti-lainen kirjoitus on kehittynyt karolingisesta kir-joituksesta.

Pohjoismaisessa unionivaltakunnassa ja siten siis myös Ruotsi-Suomessa oli 1500-luvun alku-puolelle saakka käytössä goottilainen kirjoitus-tyyli, joka syntyi Pohjois-Ranskassa 1100-luvulla. Ominaispiirteenä tälle tekstille oli pystysuorien viivojen korostaminen ja terävien kulmien suo-siminen. Goottilaisesta kirjoituksesta oli aikain saatossa tullut entistä vaikealukuisempaa ja epä-selvempää, mikä johtui hyvin pitkälle lyhentei-den käytöstä. 1400-luvun jälkipuoliskolla Saksassa kehittyi edellistä selkeämpi uusi tyyli, uusgootti-lainen nk. saksalainen kirjoitus. Ruotsi-Suomen irtauduttua pohjoismaisesta unionista ja kiinnos-tuksen suuntauduttua Saksan ruhtinaskuntiin syr-jäytti saksalainen kirjoitustyyli 1520-luvulta läh-tien goottilaisen kirjoitustyylin.

Saksalaisella kielialueella ja Pohjoismaissa kir-joitettiin 1500-luvun lopulta lähtien latinankie-liset tekstit humanistikirjoituksella. Yleisimmin esiintyi aineksia humanistikirjoituksesta oppi-neilla heidän saksalaisella tyylillä laadituissa kirjoi-tuksissaan 1600-luvulla ja erityisesti 1700-luvul-la. Latinalainen kirjoitustyyli syrjäytti saksalaisen Pohjoismaissa 1800-luvun alkupuolella, Saksassa sen sijaan vasta 1900-luvulla.7 Kts. liitteet.

7 Wanhat käsialat ja asiakirjat 1977, 5-10

11

KIRJOITUKSEN SYNTYHISTORIA

Länsimaisen kirjoituksen juuret

KIRJOITUSKEN SYNTYHISTORIA - Länsimaisen kirjoituksen juuret

Kirjoitustaito, väline viestintään ja kommuni-kointiin, on yksi merkittävimmistä ihmiskunnan keksinnöistä. Kirjoituksen alkuperä on ihmisen talttumattomassa tarpeessa kommunikoida - vie-tissä ilmaista itseään ja ajatuksiaan. Ilman kirjoi-tustaitoa, tietämyksemme menneistä ajoista olisi hyvin hatara, sillä meidän aikoihimme säilyneet kirjalliset aarteet dokumentoivat ja kertovat meil-le paljon ihmiskunnan historiasta.

Latinalaisen kirjoituksen raja kulkee Romaniaa lukuun ottamatta maantieteellisesti roomalaiska-tolisen ja protestanttisen uskon rajoilla. Idän orto-doksisissa maissa käytetään kreikkalais-slaavilais-ta aakkostoa. Samainen idän ja lännen raja näkyy myös arkisessa elämässä, työssä ja ajattelussa.8 Jo pelkästään ajattelun tasolla huomaamme, että län-simaiset aivomme ovat latinalaisen kirjaimiston muokkaamia; ajattelemme ja tuotamme ajatuksi-amme kirjoittamalla vuosituhansia sitten luodun kirjoitusjärjestelmän pohjalta edelleen vasemmal-ta oikealle. Aasiassa kirjoituksen perinteenä on oikealta vasemmalle ja ylhäältä alas suuntautuva kirjoitus. Me kirjoitamme äännemerkein ja aasia-laiset ideogrammein ja/tai foneettisten merkkien yhdistelmin.9

Kirjoitetulla kielellä on ollut visuaalinen kehi-tyskulkunsa. Aluksi kirjoitus oli piirroksia, jotka vähitellen muuttuivat merkki- ja tavuaakkostok-

si. Myöhemmin äänteet saivat meille tutun vi-suaalisen ilmaisumuotonsa, aakkoset, joilla voi-daan viestiä kielestä riippumatta. Kirjoittamisessa yksittäiset äännemerkit yhdistyvät sidosteiseksi merkitysrakennelmaksi, kieleksi ja kirjoituksek-si10. Kirjoitukseen ovat vaikuttaneet myös pait-si kirjoitusmateriaalit ja kirjoitusvälineet myös kirjoitustottumukset ja kirjoittajan taiteellinen muotoilukyky. Varhaisimpia kirjoituksia toteutet-tiin puisella kirjoituspuikolla (nuolenpääkirjoitus) kosteaan saveen, kiveen hakaten tai papyruksel-le piirtäen. Välineiden ja materiaalien kehittyessä kirjoituksesta tuli sujuvampaa kirjainten yhdis-tyessä toisiinsa ja kallistuen hieman oikealle. Ar-ki- ja monumentaali- (muisto-) kirjoituksiin on käytäntö muovannut omanlaisensa kirjoitustyylit. Monumentaalikirjoituksessa pyrkimys ylistävään ja juhlavaan visuaaliseen viestintään muotoili kir-jaimet huomattavan jäykiksi ja mahtipontisiksi, kun taas arkikirjoitusta ovat muovanneet tarve tuottaa kirjoitusta paljon ja nopeasti.

8 Ekholm 2003, 259 Siniharju 1997, 145-14610 Ekholm 2003, 27

12 KIRJOITUSKEN SYNTYHISTORIA - Länsimaisen kirjoituksen juuret

Antiikin ajan meis-seli-kirjoituksen mestarillinen näyte. Marmorilaatta keisari trajanuksen saavutusten kunniaksi pystytetyn

13


Alussa oli kuva

Kirjoituksen historia juontaa nykytutkimuksen mukaan juurensa yli 5000 vuoden päähän Su-merilaisten korkeakulttuuriin Mesopotamiaan. Kuvakirjoitus muinaisessa Sumerin kaupungissa oli hyvin kuvaavaa sanakirjoitusta, joka kehitet-tiin varojen keräämiseen verottamalla järjestäyty-neessä yhteiskunnassa. Sumerin kielelle ei tun-neta sukukieliä.

Aluksi veronmaksajan saviastiaa täytettiin sa-visilla pienoiskuvilla- ja merkeillä, kunnes astia oli täysi ja verot maksettu. Noin 3200 eKr. pie-noismallit vaihdettiin savitauluihin, joihin verot-taja piirsi vastaavat verotuskohteet esim. kankaan, lampaat tai viljaruukut. Konkreettisten esineiden kuvia alettiin vähitellen käyttämään myös ver-tauskuvallisesti, jolloin voitiin luoda yksinkertais-ta sanakuvakirjoitusta laittamalla merkkejä peräk-käin.

Koska merkkirivit saatettiin tulkita eri tavoin, kehitettiin kirjoitusta homonymian ja nk. Ree-busperiaatteen mukaan. Ääntämykseltään saman-kaltaiset sanat kuvattiin joko kokonaan tai osittain samalla kuvalla. Sanakirjoitus ilman äännemer-kitystä on ymmärrettävää lukijan kielestä riip-pumatta.

Reebusperiaatteen mukainen kirjoitus toimii vain kirjoittajan omalla kielellä. Reebusidean ke-hitystyö kirjoittamisessa kesti 500 vuotta, mut-

ta sen seurauksena kirjoitukseen saatiin taivu-tusmuodot ja merkkien määrä väheni. Pääasiassa yksitavuinen sumerin kieli sai sanakirjoituksessa myös yleisen tavukirjoituksen luonteen. Sumeri-laisten kirjoituksen periaate levisi menestyksek-käästi 100 vuoden kuluessa lännessä Egyptiin ja idässä Elamiin.

11

KIRJOITUSKEN SYNTYHISTORIA - Alussa oli kuva

11 Suomen kansalliskirjasto: Nuolenpäistä aakkosiin – verkkonäyttely

14 KIRJOITUSKEN SYNTYHISTORIA - Alussa oli kuva

Kirjoituksen sukupuu (kuva 5, oma tuotos).

15


Sanatavukirjoituksesta vokalisoituun kirjoitusjärjestelmään

Sumerilainen kirjoituskeksintö omaksuttiin egyp-tin kielen kirjoittamiseen jo 3100 eKr. Kreikka-laiset nimesivät Egyptin kirjoitukset hierogly-feiksi, koska he uskoivat heille outojen merkkien liittyvän egyptiläisten jumalanpalvelukseen. Hie-roglyfit sisälsivät sumerin tapaan sekä tavuja et-tä sanoja, mutta vokaaleja ei Egyptissä käytetty. Tämä kasvatti kirjoitusmerkkien määrän aiko-jen kuluessa yli 1500:aan. Seurauksena oli, että kirjoitustaito pysyi pienen kirjuriluokan taitona. Nuorin tuntemamme aito hieroglyfiteksti ajoit-tuu vuoteen 394 Jkr. Egyptin kieli säilyi koptin kielen muodossa puhuttuna 1600-luvulle saakka. Sitä kirjoitettiin kuitenkin kreikankielisin kirjai-min.

Etruskit toivat kirjoitustaidon lähemmäk-si meille tuttuja latinalaisia kirjasimia. Latinalai-nen aakkosto kehittyi kreikkalaisten etruskien välityksellä Apenniinien niemimaalla 600-luvul-la eKr. Etruskiaakkosto sisälsi 18 konsonanttia ja 8 vokaalia ja sen kirjaimia on aikalaistemme help-po lukea. Kirjoitus levisi Kreikasta Italiaan ja siel-tä Roomaan. Roomalaisilta latinalainen kirjoitus kulkeutui muihin länsieurooppalaisiin kieliin.Latinalaisiin aakkosiin kuului ajanlaskumme alus-sa kaksikymmentä konsonanttia ja viisi vokaa-lia: A BCD E FGH I KLMN O PQRST VX Y Z, myöhemmin lisättiin J ja U. Roomalaisessa

kirjoituksessa sanat erotettiin toisistaan pisteen avulla. Lyhennyksiä käytettiin yleisesti ja V-kir-jain edusti sekä U:ta että V:tä.

Koko antiikin ajan käytettiin isoja eli majuske-likirjaimia. 100-luvulla niiden rinnalle kehittyivät pienaakkoset eli minuskelit, joista myöhemmät latinalaisen kirjoituksen muodot ovat syntyneet. Latinalaisen kirjoituksen pohjana pidetään 700-luvulla syntynyttä karolingistä minuskelia.

Nykyisin kaikki länsieurooppalaiset kielet käyttävät latinalaisia kirjaimia, lisättynä kielikoh-taisesti erikoismerkeillä kuten esim. ü, å, ä, ö, æ, ø, õ. Myös monet muut kielet ovat vaihtaneet kir-joitusasunsa latinalaiseen järjestelmään.

Mielenkiintoinen seikka latinalaisen merkistön kehityksessä on riimukirjoituksen haara. Keski-Euroopan ja Skandinavian germaaniset kansat ke-hittivät omat riimukirjaimet 200 jKr. tietämillä. Niiden muotojen arvellaan periytyvän latinasta. Riimukirjoitusta käytettiin mm. muistokirjoituk-sina hautakivissä ja esim. 1700-luvulle asti Taa-lainmaalla Ruotsissa veistettiin riimuja puuveis-toksiin.

12

KIRJOITUSKEN SYNTYHISTORIA - Sanatavukirjoituksesta vokalisoituun kirjoitusjärjestelmään - latinalaisenkirjaimiston synty

12 Suomen kansalliskirjasto: Nuolenpäistä aakkosiin – verkkonäyttely

16

Osa henkikirjasta Pirk-kalan pitäjässä vuodelta 1667 (kuva 6).

17

KIRJOITUS SAAPUU SUOMEEN

Tiedonjyviä rahvaalle

vuoriviraston kirje ases-sori Lorentz Creutzille 2.12. 1637 (kuva 7).

Latinalainen kirjoitus tuli Suomeen kristinus-kon mukana. Kirjallisuuden omaksumisen, sekä lukemisen että kirjoittamisen, taustalla Suomessa ovat vaikuttaneet vahvasti sekä kirkko että kan-sallinen herääminen sivistyksen tärkeyteen joka-miehen oikeutena. Alussa kirjallisuutta pidettiin tärkeänä kirkollisen sanoman levittäjänä. Vasta myöhemmin tulivat muut intressit kirjallisuudel-le. Kirkon sanoma omaksuttiin rahvaan parissa aluksi pääasiassa kuulon välityksellä ”ulkolukuna” saarnoista, joita kansa kävi kuulemassa. 1700-lu-vun loppupuolella lukutaito alkoi yleistyä itäistä Suomea lukuunottamatta13. Kirjoitustaitoa pidet-tiin toisarvoisena hyvin pitkään. Kirjoitustaito al-koi lisääntyä hiljalleen kansan keskuudessa vasta 1800-luvun alkuvuosikymmeninä kansankielisen kirjallisuuden julkaisemisen myötä. Koska luku-taito edelsi kirjoitustaitoa, sivuaa kirjoitustaidon historia lukutaidon ensiaskelia Suomessa.

Asiakirjoissa vallitseva kieli oli keskiajalla latina, mut-ta jo keskiajan lopulla ruotsi oli sitä yleisempi. Osa Suomen Kansallisarkistossa olevista vanhoista asia-kirjoista on venäjän-, saksan- tai ranskankielisiä. Tasa-veroisen aseman ruotsin kielen kanssa suomi sai vuonna 1902 annetulla asetuksella. Kirjoituksessa äytettiin 1800-luvulle saakka niin kutsuttua sak-salaista tyyliä. Humanistikursiivi otettiin käyttöön Suomen keskushallinnossa vuonna 1809.14

KIRJOITUS SAAPUU SUOMEEN - Tiedonjyviä rahvaalle

Vanhoista käsialoista ja niiden tulkinnasta on julkaistu käsialaoppaita.

13 Suomen historian kronologia verkkosivut/ Turun yliopisto14 Suomen Kansallisarkisto

18

Käsin kirjoitettu selitys isojaon toimeenpanosta Helsingin pitäjän kum-pulan kylän metsämailla vuodelta 1774 (kuva 8).

19


Kirkko kiinnostuu Suomesta

Pohjois-Euroopan vähän tunnetut alueet tulivat kirkollisen kiinnostuksen kohteeksi rautakauden lopulla. Lännen kirkon intresseihin kuuluivat myös Baltia ja Suomi, joiden asema määriteltiin Roomassa 1100-luvun alussa pidetyssä kokouk-sessa. Suomi kiinnosti myös Bysantin kirkkoa, jonka käännytystyö eteni totunnaisia kauppareit-tejä pitkin Karjalaan, mutta novgorodilaisilla oli myös valtapyrkimyksiä Baltiassa ja Hämeessä.

Suomi kuului 1100-luvulta lähtien Ruotsin valtakuntaan ja siten myös vahvan roomalais-ka-tolisen kirkon valtapiiriin. Osana läntistä kris-tikuntaa, kirkon yhtenäisyyden voimavara, lati-nankieli, ulottui myös Suomeen. Suomen kielen asema oli Ruotsin vallan aikana heikko. Kouluissa ja yliopistossa käytettiin ruotsia ja latinaa. Hallin-non kieli oli ruotsi.15 Kristinuskon tapoja alettiin omaksua jo ennen 1000-lukua, mutta varsinainen organisoitu käännytystyö Suomessa alkoi kuiten-kin vasta ristiretkiajalla, 1150-luvulla. Lähetystyö-tä tekeviä munkkeja on kenties tänne kuitenkin saapunut jo parisataa vuotta aikaisemmin.

Suomen Turussa toimi 1200- ja 1300-luvun taitteesta alkaen oma korkeatasoinen katedraa-likoulu, jonka kasvatit jatkoivat opintojaan me-nestyksekkäästi ulkomaisissa opinahjoissa. Kult-tuuriyhteyksiensä ansiosta keskiseen Eurooppaan, Suomen papisto oli hyvin kansainvälinen ja sillä

oli käyttäjäkunnan kokoon nähden hyvät kirja-kokoelmat.

Keskiajalla kirjallisen kulttuurin elinehdot si-vistymättömän pohjolan perukoilla olivat vähäi-set, kun samaan aikaan Keski-Euroopassa kult-tuuri kukoisti. Käsin kopioidut kirjat16 olivat kalliita ja niitä hankittiin vain välttämättömim-pään tarpeeseen, lähinnä papistolle. Suomeenkin kirjat saapuivat ulkomailla opissa olleiden suoma-laisten kirkonmiesten välityksellä.

KIRJOITUS SAAPUU SUOMEEN - Kirkko kiinnostuu Suomesta

15 Havu, sähköpostikeskuste- lu 2.3.200416 Lehtinen 1988, 15 Keskiaikaisilla käsikirjoituk- silla tarkoitetaan tavallisesti Euroopassa käsin kirjoitettuja kirjoja (myös käsin ko- pioituja) suunnilleen viiden- nen ja viidennentoista vuo sisadan välisenä aikana. Arviolta Euroopassa kirjoitettiin kaikkiaan noin mil joona eri käsikirjoitusta. Näistä puolet on säilynyt nykypäiviin.

20

Käsin kirjoitettu Viipurin laamanninoike-uden tuomio 5.2.1809 (kuva 9).

21

Suomen kansan kasvattajina olivat keksiajalla ja uuden ajan alussa kansanomainen kulttuuri itse-hallintoineen, isiltä perittyine tapoineen ja traditi-oineen sekä kirkko. Koulu ja kansa olivat kaukana toisistaan, sillä kansa ei nähnyt opetusta itselleen kuuluvana. Vasta uskonpuhdistuksen tavoite per-soonallisen vakaumuksen löytämiseen sai aikaan pyrkimyksen yleisen lukutaidon elvyttämiseksi17. Kansanopetuksen varhaisin historia liittyykin nä-kyvimmiltä osin juuri kirkon johtavien piispo-jen toimintaan. Kansalle kirkollisten kirjojen sa-noma välitettiin saarnojen kautta kansan kielellä, siis suomella18, jonka kuulijat pänttäsivät päähänsä vähitellen ulkoa. Tällöin lukutaitoinen kansanosa olivat vain kirkonmiehet. Tavalliselle kansalle niin luku- kuin kirjoitustaitokin olivat tuntemattomia siinä muodossa kuin me ne ymmärrämme. Kir-joitustaidon historia liittyy kuitenkin vahvasti lu-kutaidon historiaa, joten sen tunteminen auttaa ymmärtämään kirjoittamisen vaikeita ensiaskelia maassamme. Kirjalliset tuotteet ovat myös olleet vahvoja sykäyksenantajia kirjoitustaidon hankki-miselle ja toimineet opetteluvälineitä mm. malli-kirjoituksen muodossa.

Suomen keskiaikaiset hengentuotteet kokivat kovia 1500-luvun ensipuoliskolla reformaation vuosikymmeninä. Uskonpuhdistus hajotti van-han kirkollisen ja kulttuurisen yhteyden, ja uusi

kehitys johti kansankielisen kirjallisuuden syn-tymiseen.19

Vuoden 1621 Postillassa piispa Ericus Erici So-rolainen totesi Suomen kansan osaavan ulkoa ka-tekismuksensa. Todellisuudessa vain aniharva osasi oikeasti lukea, oppi oli sisäistetty ulkoaoppimisena kirkonmenoja kuuntelemalla. Sorolaisen seuraaja piispa Isak Rothovius ryhtyi tositoimiin kansan lukutaidon parantamiseksi. Rothoviuksen aikana kirkollisista toimituksista tuli ankaria kuuluste-lutilaisuuksia, joissa kansa sai maksaa osaamatto-muuden mm. sakoilla ja julkisilla ripeillä. Rot-hoviuksen aikaina ilmestyi toinen suomalainen aapinen vuonna 1629 (Tukholma). 1600-luvun kaupunkikoulut ja ensimmäiset maalaispedago-giot pitivät kirkollisen koulun sijaan mm. kirjoi-tustaidon ja laskutaidon opettamista lukutaidon lisäksi porvaristolle tärkeänä, sillä monilta hallin-nollisilta henkilöiltä saattoi puuttua kirjoittamisen taito kokonaan.20

Turkuun perustettiin kirjapaino yliopiston yh-teyteen vuonna 1642, jolloin kirjapainotaidon keksimisestä oli kulunut jo 200 vuotta. Tuotanto oli suhteellisen vaatimatonta. Kaiken kaikkiaan latinankielisiä julkaisuja oli ilmestynyt Suomessa Turun paloon (1827) mennessä noin 5000, kak-si kertaa enemmän kuin suomenkielisiä vastaa-vana aikana.21


Kirkonmiehet oppi-isinä

KIRJOITUS SAAPUU SUOMEEN - Kirkonmiehet oppi-isinä

17 Halila 1949, 1318 Häkli 1988, 1019 Häkli 1988, 1120 Halila 1949, 3121 Häkli 1988, 13

22

Yksittäisiä kirjoitustaitoisia kansanmiehiä on kui-tenkin Suomessa ollut jo 1600-luvulla22. Vanhin tunnettu kansanmies, joka opetteli omin päin kir-joitustaidon painokirjainten mallin mukaan, oli vähäkyröläinen talonpoika Heikki Yrjänänpoika Pukki (n. 1620-1684). Hän lienee saanut oppinsa veljeltään Simuna Pukilta (Simon Bock), joka oli koulua käynyt henkikirjuri. Pukin suomenkie-liset muistiinpanot vuosilta 1664-1684 kertovat talonpoikaiskulttuurin arjesta.23

Kansan sisälukutaito edistyi erityisesti piispa Johannes Gezelius vanhemman (1664-90) ansi-osta, sillä hän määräsi seurakunnat vastuullisiksi kansanopetuksesta ja julkaisi sekä suomen- että ruotsinkielisen aapiskatekismuksen, Ett rätt bar-na-klenodium/Yxi paras lasten tawara (1666). Seurakuntiin hankittiin luku- ja kirjoitustaidon omaavia lukkareita, jotka opettivat lahjakkaita poikia kiertäviksi opettajiksi kinkerikuntiin. Palk-kioksi opetuksesta Gezeliuksen ehdotuksen mu-kaan opettajalle maksettiin luku- ja kirjoitustai-dosta yksi talari kummastakin joka oppilaalta24.

Kuninkaalta anotun luvan myötä vuonna 1681 alettiin Gezeliuksen vaatimuksesta järjestämään erityisiä lukutaidon tutkintotilaisuuksia, lukukin-kereitä, joissa valvottiin, että kansa ymmärsi oppi- mansa katekismuksen kohdat.

Kirjoitustaidon oppiminen Suomen kansan kes-kuudessa tapahtui huomattavasti hitaammin kuin lukutaidon omaksuminen. Kirjoitustaidon opet-telemisesta vapaaehtoisesti löytyy maininta jo piispa Johannes Gezelius vanhemman koulu-uu-distuksessa (Methodus informandi, 1683), mutta oppimista ei seurattu mitenkään eikä alkeisope-tusta antavilta henkilöiltäkään vaadittu kirjoitus-taitoa. Rippikirjoihin kirjattiin ainoastaan lu-kutaito ja kristinopin alkeiden hallinta. Papisto ja sivistyneistö katsoivat 1700-luvun alussa tar-peettomaksi ja jopa vaaralliseksi opettaa rahvaalle kirjoitustaitoa, sillä nämä saattoivat ryhtyä totte-lemattomiksi. Rahvaan kirjoituksen hoitivat kir-jurit ja asiat hoituivat niinkin.25

Gezelius tähdensi kirjainten opettamista as-teittain, muutama kerrallaan ennen tavauksen ja varsinaisen lukemisen oppimista. Siten vasta Ge-zeliuksen aikana Agrocolan toive kansan luku- taidosta ja mahdollisuudesta paneutua luterilai-siin uskonasioihin kirjallisuuden välityksellä al-koi toteutua. Piispa Juhana Gezelius vanhemman, Suomen kansanopetuksen isän kehittämä kirkol-linen kansanopetus säilytti peruspiirteensä 1900- luvulle saakka.26 Vuoden 1686 kirkkolaissa lu-kukinkerit ja rippikoulu määritettiin kansanope-tuksen ainoaksi pakolliseksi muodoksi27. Laissa määrättiin mm. että opetusta antavien lukkarei-


22 Heikinheimo 1935, 27823 Mäkelä-Henriksson 1988, 11624 Halila 1949, 2325 Mäkelä-Henriksson 1988, 11626 Halila 1949, 2027 Halila 1949, 85

23

den tuli olla luku- ja kirjoitustaitoisia voidakseen opettaa28.

Gezeliuksen tuloksekasta työtä jatkoi hänen poikansa Johannes Gezelius nuorempi (1690-1718). Lukutaidon kehitys taantui kuiten-kin nälkävuosien (1696-1697), Suuren pohjan sodan (1700-1721) ja isovihan aikana henkisen toiminnan lamaannuttua. 1700-luvulta on ole-massa muutamia talonpoikien laatimia perunkir-joituksia. Vanhojen kirjojen kansien sisäpuolelta on myös löydetty rahvaan omakätisiä nimikirjoi-tuksia ja muita merkintöjä29. Piispa Herman Wit-ten (1721-28) tarmokas yritys lukutaidon elvyt-tämiseksi sodassa tuhoutuneiden kirjojen takia jäi vähävaraisille jaettujen vähäisten katekismusten varaan. 1700-luvulla annettiin yleisiä velvoitteita perheille opetustyöstä; päätös vanhempien ope-tusvelvollisuudesta 1723 ja vuonna 1726 konven-tikkeliplakaatti, joka velvoitti isäntiä ja vanhempia pitämään perheelleen ja väelleen katekismuksen opetusta ja lukemaan hengellisiä kirjoja.30 Mikä-li opetusta ei kotoa käsin pystytty antamaan, lap-set oli vietävä koulumestarin tai lukkarin oppiin. Lukukinkerit määrättiin papiston ehdottomak-si velvollisuudeksi. Turun tuomiokapituli antoi suosituksen rippikoulujen järjestämiseksi vuon-na 1740. Uutta koulujärjestystä noudatettiin Suo-messa vuoteen 1843.31

Kansan sisälukutaito edistyi erityisesti Piispa Johannes Gezelius vanhemman ansiosta tämän määrätessä kansanopetuksen seurakuntien tehtäväksi kinkereiden muodossa.Suomen Historiallinen kuvasto No 11. Kuvitus Aarno Karimo. Alla näkymä myös opetusti-lanteesta. (kuva 10).

(Huonetaulut kuvattu Lahden antiikki- ja ke-räilymessuilla 6.1.2005)

28 Heikinheimo 1935, 27829 Heikinheimo 1935, 27730 Halila 1949, 4431 Suomen historian kronologia -verkiosivut/ Turun yliopisto

24

Koska lukutaito ei edistynyt monista toimenpi-teistä huolimatta toivotulla tavalla, alettiin kou-lumuotoisen opetuksen suunnittelu. Kuninkaalli-sella päätöksellä v.1758 papisto valvoi, että kylissä oli perheiden palkkaama lukutaitoa opettava henkilö. Vuonna 1762 seurakunnat velvoitettiin hankkimaan palvelukseensa erityinen koulumes-tari.

Turun pappeinkokouksen päätöksellä v. 1763 rippikoulujen pito määrättiin pappien velvolli-suudeksi. Suomen kansan lukutaitoon vaikuttikin erityisesti velvoite rippikoulun käymiseen. Rip-pikoulun apuvälineeksi kirkkoherra Isak Litho-

vius toimitti kirjan, Rippi schoulu ja kingeri-lugut, eli kysymykxet, jotca rippi-schoulus lapsille ovat eteen asetettavat (1765). Kinkerikuulusteluissa valvottiin kyläkoulujen opettajien oppien, puustaavien ja tavaamisen, perillemeno.32

Turun yliopiston piirissä toimi jo 1700-luvun lopulta lähtien pieni, eurooppalaisen romantiikan aatemaailmaan perehtynyt joukko. Sen jäsenet ymmärsivät, että kansan omalla kielellä, kansan-runouden keruulla ja julkaisemisella oli tärkeä merkitys kulttuurin kehittymiselle. Aika ei ollut kuitenkaan vielä kypsä maallisille julkaisuille, ja v. 1775-1776 ensimmäinen suomenkielinen sa-nomalehti, Suomenkieliset Tieto-sanomat, lak-kautettiin tilaajien puutteen vuoksi. Suomessa kirjan ja kirjallisuuden asema alkoivat vahvistua ja kirjallisuuden julkaiseminen (painaminen) voi-mistua vasta 1700-luvun jälkipuoliskolla, ison- ja pikkuvihan jälkeisen taloudellisen elpymisen aikana.

Lounais-Suomessa ja Pohjanmaan rannikko-seudulla tiedetään talonpoikaistaloissa olleen jo 1700-luvun puolivälistä lähtien kirjoja. Sisä-Suo-men kansa hankki kirjoja koteihinsa lähes sata vuotta myöhemmin.


Turun koulussa ruumiillinen kurittami-nen ei ollut vierasta.Suomen Historiallinen kuvasto No 9. Kuvitus Aarno Karimo. (kuva 11).

(Huonetaulu kuvattu Lahden antiikki- ja ke-räilymessuilla 6.1.2005)

32 Henriksson 1988, 114

25


Kansanopetuksen synty Suomessa

Suomen hallinnollinen asema muuttui vuonna 1809, jolloin Suomesta tuli autonominen osa Ve-näjää. Tavallisen suomalaisen elämään vallanvaih-tuminen ei suuresti vaikuttanut, sillä keisari Alek-santeri I lupasi hallita uutta aluettaan maan entisten lakien ja käytäntöjen mukaan. Napoleonin sotien jälkeen Euroopassa elettiin taantumuksen aikaa; suomalaisuusliike sai kuitenkin toimia Suo-messa, koska sen katsottiin etäännyttävän Suomea Ruotsista ja lähentävän Suomea Venäjään. Suo-mella oli Venäjän valtakunnan osana kuitenkin erikoisasema. Se loi uusia kulttuurisuhteita Pieta-rin suuntaan, mutta rajat eivät sulkeutuneet enti-seen emämaahankaan. Romantiikan aatteet vah-vistuivat ja vaikuttivat; kansanrunoutta ryhdyttiin keräämään, tutkimaan ja julkaisemaan. Roman-tiikan hengessä syntyivät ensimmäiset kansalliset taideteoksemme.34

1800-luvun alussa kansanmiehellä ei juuri ol-lut mahdollisuuksia laajempien kansalaistietojen saamiseen; ruotsinkieli oli vierasta eikä mahdol-lisuuksia lautamiestä korkeampaan virkaan kieli-taidon puutteen vuoksi juuri ollut. Kansanopetus pysyi meillä kauas 1800-luvulle miltei kokonai-suudessaan kirkon holhouksen ja johdon piiris-sä. Vasta vuoden 1869 asetuksella kirkko ja koulu erotettiin toisistaan.35

Nk. Ahlmanin koulut antoivat huomattavassa määrin leiman maamme kansanopetuskysymyk-selle koko 1800-luvun alkupuolen aikana. Vaikka niiden pääpaino oli henkisen ravinnon tarjoami-sessa maamme varhaisnuorisolle, ne onnistuivat herättämään mielenkiintoa yleisen opetuslaitok-sen kehittämiselle.36

Ahlmanin kouluissa keskimäärin joka viides-kymmenes lapsi oppi kirjoittamaan37. Kirjai-mia opeteltiin seinätaulusta, johon kirjaimet oli maalattu suuressa koossa. Kirjoitus oli laskennon ohella sisällytetty kansanopetukseen, joskin va-paaehtoisena aineena38. Kansanopetusta ylläpi-ti myös nk. Bell-Lancasterin koulumuoto, joka kiinnitti erityisesti huomiota myös kirjoittamisen opetukseen. Välineinä se käytti hiekkapenkkiä ja mustaa sekä harmaata taulua. Edellisten koulujen työjärjestyksessä sanotaan kirjoituksen opetuksen päämääräksi, paitsi selkeän käsialan ja kyvyn kir-joittaa sanelun mukaan, myös taidon laatia pieniä kirjoitelmia suomeksi39.

Maamme ensimmäinen moderni kansakoulu perustettiin v. 1822 Hämeenlinnaan. Siellä ope-tusta toteutettiin vuoro-opetuksena, jossa lapset saavuttivat parin kolmen lukukauden kuluttua lu-kutaidon, kauniin käsialan ja oppivat kirkolliset opinkappaleet.40

KIRJOITUS SAAPUU SUOMEEN - Kansanopetuksen synty Suomessa

33 Häkli 1988, 1434 Suomalaisen kirjallisuuden seura35 Halila 1949, 11136 Halila 1949, 11337 Halila 1949, 12638 Heikinheimo 1935, 27939 Heikinheimo 1935, 28540 Halila 1949, 135

Suomessa on arvioitu ilmestyneen vuoteen 1827 mennessä noin 20 000 erilaista julkaisua, vähäiset arkkiveisut ja asetukset mukaan lukien. Näistä arviolta 15 000 on ilmestynyt ison vihan eli vuoden 1722 jälkeen.33

26

Kansanopetusta haluttiin, mutta myös vastustet-tiin; 1800-luvun toisen vuosikymmenen lopul-la Turun nuoremmissa yliopistopiireissä valtaan päässyt romanttinen suuntaus näki kansansivis-tyksessä turmeluksen aiheen; kirjoitustaidon us-kottiin vähentävän muistamisen kykyä ja siten pilaavan naivisti ihaillun rahvaan luonnollisen al-kuperäisyyden41.

Erittäin merkittävä kirjoitustaidon valistusmies oli Suomen talousseuran sihteeri, professori C. G. Böcker, jonka aloitteesta v. 1825 almanakkaan tulivat kirjoituskirjainten mallit (kirjoituskaava) ja muutamia rivejä mallikirjoitusta. Jo edellisen vuoden almanakassa oli kirjoitus, jossa kehotettiin talonpoikia pitämään kirjaa talon töistä.42

1830-luvulla syntynyt Suomalaisen Kirjalli-suuden Seura ja Kalevalan ilmestyminen saivat kansan heräämään. Runebergin kirjallinen tuo-tanto ja Elias Lönnrotin ”Mehiläinen”, ensim-mäinen suomenkielinen aikakauskirja nostivat kansallistietoisuutta ja kiinnostusta kirjallisuuteen. Vuonna 1840 Lönnrot alkoi suunnitella rahvaal-le hyödyllisiä ”luku- ja oppikirjoja”43. Myös J.V. Snellman herätteli kansakouluaatetta julkisessa sanassa 1840-luvulla. Vuonna 1826 koulukomi-tean suunnitelmassa ”rahvaankoulussa” (kansa-koulussa) lapsia tuli opettaa lukemaan puhtaasti ja kirjoittamaan paino- sekä käsikirjoitusta. Op-

piaineena oli mm. kyky kirjoittaa selvästi ”latina-laista käsialaa”44.

1840-luvulla kansakoulukysymys nousi ylei-seksi keskustelun aiheeksi mm. sanomalehdissä. Helpotukset suomalaisen kirjallisuuden julkai-semisesta ja opetuksen kansanomaistumisesta te-kivät kansanopetuksen organisoimisen ajankoh-taiseksi.45 Maaseudulla rahvaan opetus rajoittui kuitenkin lähinnä sisäluvun opettamiseen. Kau-pungeissa kansanopetus oli paremmassa jamas-sa. Kirjoituksen opetus oli kaikkialla vielä melko harvinaista.46

Vuonna 1844 annetussa ”järjestyksessä käsityö-läisten ja manufakturistien sivistämiseksi Suomes-sa” oli mm. kirjoitusta opetettava valtion avusta-missa pyhäkouluissa. Ensimmäinen rahvaankoulu tytöille perustettiin vuonna 1846 Kuopioon nuor-ten säätyläisnaisten toimesta47.

1856 vedottiin suuren yleisön mielipiteeseen kansakouluasiassa niin suomen- kuin ruotsinkie-lisin painoksin Tuomiokapitulien ehdotuksesta. Kansanopetuksesta kiinnostunut J.V. Snellman vaati vahvasti kansakoulun erottamista kirkon hallinnasta ja opetusta molemmille sukupuolille.48 Lukemaan oppimisen lisäksi voitiin opettaa mm. oppikirjatonta kirjoitusta kirjoitusharjoituksin. Suomen talousseuran v. 1857 mietintö kansan-opetuksesta puolsi kristinopin ohella tarpeellis-

KIRJOITUS SAAPUU SUOMEEN - Kansanopetuksen synty Suomessa

41 Heikinheimo 1935, 28042 Heikinheimo 1949, 28143 Halila 1949, 174 44 Halila 1949, 19145 Halila 1949, 17446 Heikinheimo 1949, 28547 Heikinheimo 1949, 286- 28748 Halila 1949, 209

27

ten maallisten tietojen ja taitojen, kuten sisälu-vun, kauno-, sanelu- ja ainekirjoituksen tärkeyttä laskennon, maantieteen ja isänmaan historian li-säksi.49

Suomen ensimmäinen kansakouluasetus vah-vistettiin v. 1866. Maalaiskansakoulujen oppi-aineiksi tulivat uskonto, äidinkieli ja kirjoitus, maantieto, historia, luonnontieto, kuvaanto, lau-lu, voimistelu ja käsityö.50 Kiitos uraauurtavasta työstä kansakoulun synnyssä kuuluu Uno Cyg-naeukselle tämän pedagogisten oppien ja kansaa yhdistävän opetuksen kehittäjälle.51 Cygnaeuksen ansiosta perustettu kansakoululaitos saatiin pal-velemaan yleistä kansalaiskasvatusta kokonaisuu-dessaan52.

49 Halila 1949, 23050 Halila 1949, 37251 Halila 1949, 37552 Heikinheimo 1949, 287

28

Yksityiskohtia ja si-vuja foliokokoisesta Turun hiippakunnan messukirjasta, Missale Aboensiksesta vuodelta 1488. Kirja on ainoa maatamme varten jul-kaistu inkunaabelikirja (kuvat 12-16).

29


Kansanopetuksen perusteoksia

Ensimmäiset kirjat Suomen maankamaralle tuli-vat kirkolliseen tarkoitukseen papistolle Sanan ju-listamiseksi rahvaalle kansalle. Vasta kansankielisen kirjallisuuden julkaiseminen mahdollisti kansan sivistystyön. Kansan lukemisen ja kirjoittamisen oppaina ovat toimineet katekismukset, almanakat, kirjoituskaaviot sekä aapiset.

Ensimmäiset nimeltä tunnetut kirjat on tuotu Suomen kamaralle jo 1200-luvun ensimmäisel-lä puoliskolla (Pyhän Henrikin legenda ja siihen liittyvät liturgiset tekstit53 ja vanhimmat säilyneet kirjalliset tekstit ovat peräisin 1100-luvulta. Kir-joitetulla sanalla on maassamme näin ollen ta-kanaan jo pitkä historia54. Ensimmäinen nimeltä tunnettu, käsin kopioitu kirja, kuului kirjastoon, jonka piispa Tuomas, lahjoitti Sigtunan domi-nikaanikonventille vuonna 1248. Ensimmäinen ja ainoa maatamme varten julkaistu inkunaabe-likirja, Turun hiippakunnan messukirja, Missale Aboensis, painettiin vuonna 1488. Se sisältää ju-malanpalveluksessa käytettyjä messuja ja ruko-uksia. Teokselle ovat ominaisia runsaat initiaalit eli koristellut alkukirjaimet, jotka on tehty käsin. Missalea painettiin sekä kalliimpina pergament-tisina että halvempina paperikappaleina. Painok-sesta ei ole tarkkaa tietoa, mutta se lienee ollut muutamia satoja, koska sitä levitettiin seurakun-takirkkoihinkin. Teoksessa on 266 upeata folioko-

koista lehteä eli yli 500 kauniilla goottilaisilla kir-jaimilla painettua sivua.55 Suomen ensimmäinen nimeltä tunnettu kirjailija on Naantalin birgitta-laisluostarin munkki Jöns Budde (1469). Hänen kirjallinen aineistonsa on ruotsinkielistä, mikä si-too hänet Pohjanmaan ruotsinkieliseen aluee-seen.56

Kateksimus-aapiset pakanoiden oppaiksi

Katekismukset liittyvät läheisesti uskon levittä-miseen ja juurruttamiseen pakanalliseksi katsot-tuun kansaan. Katekismus-Aapisia ilmestyi paljon vuodesta 1543 lähtien. Aapisista on tehty myös erittäin kattava luettelo; ABC: lukeminen esi-vallan palveluksessa/ABC: läsandet i överhetens tjänst.57

Saksan Wittenbergissä opiskellut Mikael Ag-ricola piti suomenkielisen kirjallisuuden julkai-semista välttämättömyytenä, joten hän valmisteli kansalle keskieurooppalaisten mallien mukais-ta aapiskatekismusta lukutaidon ja kristinuskon omaksumiseksi. Agricolan Abckirian ensimmäi-nen painos ilmestyi Tukholmassa 1543, toinen n. 1549-51 ja kolmas 1559. Aapiseen sisältyivät mm. kymmenen käskyä ja uskontunnustus. Kirja jäi kuitenkin papiston ja muiden lukutaidon alkei-

KIRJOITUS SAAPUU SUOMEEN - Kansanopetuksen perusteoksia

53 Lehtinen 1988, 3254 Häkli 1988, 755 Jyväskylän yliopiston kirjasto -verkkonäyttely56 Lehtinen 1988, 3257 Havu 2004, sähköpostikes- kustelu

30

ta opettavien työkaluksi. Suomessa lukuhaluis-ten joukkokaan ei ollut järin suuri, sillä vuoden 1570 paikkeilla maassamme on arveltu asuneen noin 300 000 henkeä, joista valtaosa oli rahvasta työväestöä58.

AapinenAgricola, Michael Tukholma, Amund Lau-rentsson 1549—1551? Aapiseen sisältyvät kris-tinopin pääkappaleet.Alussa motto: ”Oppe nyt wanha, ia noori, joilla ombi sydhen toori ..” (kuva 17).

A A b c d e f ff g : h i k l m ... Tukholma 1629. Edeltäjäänsä suuresti muistuttava aapinen, ainoastaan koristeel-linen A-kirjain on kasvanut barokkimaisiin mittasuhteisiin. Frak-tuura oli 1900-luvun alkuun saakka hallitseva kirjaintyyppi aapisissa (kuva 18).


58 Suomen historian kronologia-verkkosivut/Turun yliopisto

31

Noin 80 vuotta myöhemmin, vuonna 1629 il-mestyi Tukholmassa painettu nimetön suo-menkielinen aapiskirja, joka muistutti kovasti Agricolan aapista maustettuna barokkimaisella suurella alkukirjaimella. Kirjaintyyppinä oli frak-tuura, kuten 1900-luvun alkuun saakka aapisis-sa yleensä.

Johannes Gezelius vanhemman tuotantoa on Yxi paras Lasten Tawara vuodelta 1684. Geze-liuksen katekismusaapisesta ilmestyi 1700-luvun loppuun mennessä yli 60 painosta. Helsingin yli-opiston kirjaston kätköissä on yksi kappale Mar-tin Lutherin, vuoden 1696 ”Intiaanikatekismuk-sesta”, jonka tarkoituksena oli edistää Ruotsin entisten siirtomaa-alueiden lähellä asuvien ihmis-ten käännyttämistä luterilaiseen uskoon.

1700-luvun loppupuolella lukutaito alkoi yleis-tyä itäistä (Viipurin hiippakunta) Suomea lukuun ottamatta. Lukutaidon myötä kansan oli mahdol-lista syventyä uskonnolliseen kirjallisuuteen ja ha-lua omistaa uskon opinkappaleet; Raamattu, vir-sikirja ja katekismus. Muita kirkollisia kirjallisia julkaisuja olivat hartauskirjat ja hengelliset arkki-veisut. Lukutaidon yleistyessä myös ja neuvokki-kirjallisuudesta tulivat suosittuja.

Gezelius, Johannes, vanh. : Yxi paras lasten tawara: on I. ABC kirja. II. Catechismus. III. Ky-symyxet. IV. Muutamat jumaliset rucouxet . Turusa: Johan Winteril-dä 1684..

Gezeliuksen katekis-mus-aapisesta ilmestyi 1700-luvun loppuun mennessä yli 60 pai-nosta (kuva 19).

32

Almanakat kirjoittamisen oppaina

Almanakkojen käyttö oli Suomessa pitkään har-vinaista. Vuoteen 1705 asti Suomeen tarkoitetut almanakat olivat ruotsinkielisiä (v:sta 1608).59 Silloin ilmestyi ensimmäinen suomenkielinen almanakka professori Laurentius Tammeliuk-sen toimesta. 1700-luvun jälkipuoliskolle saakka Pohjolassa seurattiin vuodenkulkua riimukalen-terin avulla. Riimusauvaan eli puusauvaan oli rii-mukirjaimin merkitty vuoden päivät. Almanakat olivat kansan kirjoitusoppaina erittäin merkittä-vässä roolissa 1800-luvun alkupuolelta alkaen.

Moni talonpoika harjoitteli kirjoitusta piirtele-mällä hiekkaan tai hankeen tai tuherteli itsekseen mustikkamehusta valmistamallaan musteella tuo-hilevylle ennen kuin hankki kaupungista oikea-ta paperia ja mustetta. Koska kaikki opinhaluiset eivät saaneet opetusta, opetteli moni omin päin vaikean kirjoitustaidon Suomen talousseuran vuoden 1825 almanakkaan painetuista, erittäin suosituista kirjoituskirjainten malleista (kirjoi-tuskaava) ja muutamista riveistä mallikirjoitusta. Aloite kirjoitusmalleista oli C.G. Böckerin toi-meksipanema60.

Almanakassa oli kirjoitus, jossa perustellaan kir-joitustaidon tarpeellisuutta talonpojille:

Martin Luther: Ca-techismus öfvers. på American-Virginiske språket. Stockholm: J.J. Genath 1696. “Inti-aanikatekismuksena” tunnetun katekismuk-sen tarkoitus oli edis-tää Ruotsin entisten siirtomaa-alueiden lä-hellä asuvien intiaanien käännyttä-mistä luteri-laiseen uskoon. Helsin-gin yliopiston kirjastos-sa on katekismuk-sesta hieno kappale kupa-rikaiverrusliitteineen ja kuningas Kaarle XI:n kan-siexlibriksineen (kuva 20).


59 Suomen historian kronologia -verkkosivut/Turun yliopisto60 Heikinheimo 1935, 281; Halila 1949, 111

33

Almanakan sivuja vuodel-ta 1790 (kuva 21).” Kirjoituskonsti on tosin suuri ja ihmeen kal-

tainen…Helppo keino itseksensä oppia kirjoittamaan on, että puustavit ensin riitataan hiekkaan. Hiekka levitetään sitä varten ohkaselle laudalle ja siihen ruve-taan sormella kuvaamaan kirjotus-puustavit, jotka en-sin tehdään suuret, kortterin korkuiset; sillä kun kerran suuria puustavia osataan tehdä, niin kyllä niiden muo-to kaunistuu pienennettäissä ja pännällä kirjotettais-sa…Heille, joilla on halu kokea mainittakoon; pränt-tipuustaveilla ei ole sovelias kirjotta. Ne ovat vaikea kuvata, eivätkä taida viivoilla yhdistettää niin kuin kirjoituspuustavit, jotka, tarvitseville förskriftiksi taik-

ka kirjoitusmysteeriksi, ovat näiden soveljaasti yhdis-tämään; siihen ei pian tarvita muuta kuin ettei pännää paperista nosteta niin se opitaan itsestänsä joka kerran on oppinut puustavia kirjoittamaan, helposti löytää kirjoitusmiehen, joka on mielellänsä näyttää hänellen sen vähän asian, kuinka puustavit yhdistetään”.61

Kirjoitus oli almanakoissa fraktuuraa vuoteen 1935 saakka. Sen jälkeen niiden painokirjaimet ovat olleet helppolukuisempaa antiikvaa. Kansan ensimmäisiksi kirjoitusoppaiksi voidaankin näin ollen hyvällä syyllä mainita vuotuinen almanak-ka.62

61 Mäkelä-Henriksson 1988, 116-118 62 Halila 1949, 112

34

Vuoden 1825 alma-nakan aakkostomallit ja mallitekstiä (kuvat 22-23).


35

Almanakan aukeamia vuodelta 1826 (kuvat 24-30).

36

Almanakkojen kirjoitusasu muuttui helppolukuisemmaksi vuonna 1936 (kuvat 31-32).

Kirjoituskaavioita ja aapiskirjoja

Kirjoitustaidon lisääntyminen kansan keskuudes-sa alkoi hiljalleen vasta 1800-luvun alkuvuosi-kymmeninä. Oppimateriaaleista vuoden 1816 ja 1818 Juteinin aapinen Lasten Kirja (1816 ja 1818) ei vielä sisältänyt kirjoituskirjaimia, eikä kansa edes osannut niitä kaivata.63 Erillispainoksessa ja vuoden 1818 toisen painoksen loppuliitteenä Ly-hyessä Neuvossa Lapsen Opettajalle on pieni viittaus kirjoitustaitoon.

Kirjoituskirjaimet yleistyivät aapisiin 1800-lu-vun loppupuolella, jonka jälkeen niihin on usein myös sisältynyt mallikirjaimisto.64 Varhaisin kir-joituskirjaimisto suomalaisessa aapisessa oli 1829 ilmestyneessä laitoksessa. Arviolta 1830-luvulla vain viisi prosenttia maaseudun miespuolisesta väestöstä omasi kirjoitustaidon. Opetusvälineek-si kouluissa 1840-luvulla yleistyivät suuret seinä-taulut, joista kuitenkin vain yhdessä sarjassa oli kirjoituskirjaimia, joiden opettamista ei vieläkään pidetty aivan välttämättömänä.65

1840-luvulla ilmestyi myös kirjoituskaavioita aika ajoin ja ne levisivätkin laajalti. Porvoossa il-mestyi Öhmanin kustantama Aapis-Kirjoituksen oppi Suomalaisille -niminen kaaviokirja vuonna 1846 ja sen painos oli 50 000 kpl. samana vuon-na ilmestyi myös K.A. Gottlundin painattama


63 Halila 1949, 17264 Havu 2004, sähköposti- keskustelu65 Halila 1949, 176 Henriksson 1988, 118

37

yksisivuinen kaavio Oppi kirjoittamaan. Vuoteen 1864 vastaavanlaisia kaavioita ilmestyi vielä aina-kin neljä, joista Helsingin Yliopiston kirjastossa on Kirjoitus-oppi Suomalaisille (Cederwaller, 1851), Kaunokirjoitus-Keino (G.J. Borgman, 1860), Oppi kirjoittamaan (Liewendahl, 1851) ja Kaavakirjoi-tuksia (Lilla, 1864). 1860-luvulta kansa tiedosti jo kirjoittamisen tärkeyden osaksi yleistä kansa-laissivistystä, eikä enää pidetty rahvaan isäntämie-hen tai talollisenpojan arvon mukaisena piirtää asiakirjoihin paljaastaan puumerkkiään.66 Vuon-na 1847 Viipurin Kirjallisuuden seuran julkaise-massa ”Uudessa Aapis-kirjassa” oli paitsi kirjoitus-kirjaimisto myös hieman harjoituksiakin. Samana vuonna Hämeenlinnassa painetussa Uudessa Aape-luksessa oli myös kirjoituskirjaimisto.

Kirjaimiston sisältävät aapiset olivat kuiten-kin vielä melko harvinaisia, vaikka 1850-luvul-la oli varsin runsaasti aapiskirjallisuutta. Yleisesti 1850-luvulla aapisissa oli hyvin harvoin aakkos-kirjaimisto, mutta 1860-luvulta aakkoset sisältyi-vät aapisiin67. Eräässä nimettömässä Lasten paras tavara -tyyppisessä aapisessa vuodelta 1852 löytyy pienikokoinen kirjoituskirjaimisto. Vuonna 1855 suurpainoksina ilmestyivät Kuva-Aapinen ja Lu-kemisen alku-oppi tai Aapiskirja sisälsivät kumpi-kin kirjoituskirjaimiston. Jälkimmäisessä oli har-joituksiakin. 1860-luvulta lähtien, kansakoulujen

Uusi aapis-kirja. Toimitettu Suomalaisen kirjallisuuden seuralta Wiipurissa. Wiipurissa: II. Cederwaller 1847 (Kuva 33).

opetuksen myötä Suomen kansa oppi yleisemmin kirjoittamaan.68 Kansakoulu-uudistuksen myötä aapiskirjojen sisältö vakiintui. J. Länkelän Ensim-

66 Heikinheimo 1935, 288- 28967 Heikinheimo 1935, 28868 Havu, 2004, sähköposti- keskustelu 2.3.2004

38

mäinen Lukukirja eli Aapinen sisälsi peräti 16 si-vua kirjoituskirjaimilla painettua tekstiä. Aapisiin verrattavia olivat myös opetuksessa varsin ylei-sesti käytetyt suurikokoiset seinätaulut, joihin oli painettu kirjaimia, tavuja, sanoja ja lauseita. Näitä on säilynyt Helsingin yliopiston kirjastossa usei-ta sarjoja 1840–60-luvuilta. Ainoastaan vuoden 1845 painetussa sarjassa on pienikokoiset kirjoi-tuskirjaimet, muista ne pääsääntöisesti puhtaasti opetuksellisista syistä jätettiin pois.

1900-luku oli aapisten tuottamisen suhteen runsas ja ne peilasivat ajan henkeä. Vuoden 1908 kuvallinen aapinen oli Teuvo Pekkalan laatima ja Otavan kustantama. Kirjan kannessa komeili meille tuttu aapiskukko. Aikamiehen aapinen vuo-delta 1923 opetti sotaväestä tuttujen esimerkki-en avulla lukutaidottomia sotilaita lukemaan. Ar-vo Ylpön Auringonpojan terveys-aapinen piti kuria keskeisenä osana kasvatusta. Vitsa katosi aapisesta vasta 1950-luvulle tultaessa. 1900-luvun alussa il-mestyi useita aapisia ja lukukirjoja, jotka välitti-vät lapsille sosialistisia, jopa kommunistisia aatteita mallilauseissaan (esim. A.Rautio: Aapinen, Petros-koi 1937).

Suurille ikäluokille tuttuja aapisia ovat mm. Martti Haavion Iloinen aapinen vuodelta 1937. Haavio oli mukana myös Kultaisen aapisen laati-misessa v. 1956. Tuttu on myös Jyväskylän Kasva-

Aapinen. Kuvallinen.Teuvo Pakkala Helsingissä 1908 (kuva 34).


39

Aikamiehen aapinen. R. StrömPorvoo 1923 (kuva 35).

Auringonpojan terveys-aapinen. Arvo Ylppö. Säkeet sommitellut Heikki Ojansuu. Kuvittanut Rudolf Koivu. Helsinki 1925 (kuva 36).

Kuri oli keskeinen osa kasvatusta. Jollei puhe tehonnut, tartuttiin vit-saan. Vitsa katosi aapisten ensipainoksista vasta 1950- luvulle tultaessa.

40

Iloinen aapinen Martti Haavio, Aili Konttinen, Ohto Oksala. Kuvitus Erkki Koponen. Porvoo 1937 (kuva 38).


Aapinen. (vas. kuva) A. Rautio. Petroskoi 1937.

1900-luvun alussa ilmestyi useita aapisia ja lukukirjoja, jotka välitti-vät lapsille sosialistisia, jopa kom-munistisia aatteita (kuva 37).

tusopillisen korkeakoulun suomen kielen profes-sorin Aarni Penttilän klassikkoaapinen Aapiskukko, josta on otettu 22 painosta. Kirja toimi alakoulun ensimmäisenä lukukirjana. Aarni Penttilän toi-

nen aapiskirja vuodelta 1942 oli Karjalan lasten aapinen, jossa opetetaan lukemaan myös karjalan kielistä tekstiä. Sota-aika heijastui myös aapisiin. Vuoden 1944 Eero E. Vainion Kuvataiteen aapi-

41

Kultainen aapinen Laatineet Martti Haavio, Aale Tynni, A. Hink-kanen. Kuvitus: Maija Karma. Porvoo 1956 (kuva 39).

Aapiskukko Aarni Penttilä. Alakoulun ensimmäi-nen lukukirja. Kuvitus: Asmo Alho. Jyväskylä 1938.

Jyväskylän Kasvatus-opillisen korkeakoulun (nyk. yliopiston) suo-men kielen professorin Aarni Penttilän aapi-nen on klassikko, josta on otettu 22 painosta (kuva 40).

sessa kuvituksessa esim. S-kirjainta visualisoidaan sillalla marssivalla sotamiehen kuvalla. sodan lo-puttua aapisiin kotiutuivat taas kotoisat kuvat; ko-ti on aapisissa paras ja turvallisin paikka lapselle

(mm. Aatto kaljusen työryhmän kokoama Aapi-nen v. 1959). Sodan jälkeen aapiskirjallisuus on ollut hyvin runsasta nykypäiviin saakka.

42

Kuvataiteen aapinen. Eero E. Vainio, Lauri Pautola. Kuvittanut Inga Fager-holm. Helsinki 1944.

Sota-aika heijastui myös aapisten kuvituksiin(kuva 42).

Karjalan lasten aa-pinen. Aarni Penttilä. Helsinki 1942.

Kirjassa opetetaan lukemaan myös karjalankielistä tekstiä (kuva 41).


43

Käsin kirjoittaminen on ollut uhattuna jo lähes puoli vuosisataa. Aiemmin käsin kirjoittamista painotettiin opetuksessa vahvasti ja sitä opetettiin erillisenä oppiaineena, kaunokirjoituksena. Ainet-ta opetti varta vasten kaunokirjoitukseen pereh-tynyt opettaja. Hyvä käsiala oli arvostettu taito työmarkkinoilla. Myöhemmin käsialakirjoitus lii-tettiin osaksi äidinkielen oppiainetta ja kirjoituk-sen opetuksesta vastasi luokanopettaja. Etuna oli mahdollisuus liittää kirjoitusharjoitukset muihin aineisiin ja sitä kautta harjaannuttaa jatkuvasti kir-joittamista.

Valitettavasti laatu ei korvannut määrää, sillä opettajilta puuttuivat usein paitsi kiinnostus ai-heeseen myös valmiudet opettaa kirjoittamista. Äidinkielen tuntimäärän vähetessä käsialakirjoi-tuksen opetus vähitellen hiipui ja lopulta loppui, mikä näkyi käsialan luettavuuden romahtamisena. 80-luvun puolivälistä alkaen on kuitenkin ollut nähtävissä selkeää edistystä kirjoittamisessa kou-luissa, joissa on opetettu päämäärätietoisesti käsi-alakirjoitusta erityiset opetusvalmiudet omaavien opettajien avulla.

Käsialauudistuksen myötä on herätetty opetta-jakuntaa kirjoittamisen perusteiden opettamisen tärkeyteen. Foorumi, jossa käsin kirjoittamisen kirjoitusmuotoja, prosesseja ja didaktiikkaa opete-taan nykyisellään, on opettajankoulutus, josta toi-

votaan yhteistyökumppania tulevaisuudessa poh-joismaisen kirjoittamiskulttuurin kehittämisessä.

Toimiva kirjoitustaito on jokaisen ihmisen elä-mänhallintaan liittyvä perusoikeus69. Sen opetta-minen on koulun keskeinen tehtävä. Kaikkien on opittava selkeä ja nopea persoonallinen kä-siala, hyvä oikeinkirjoitustaito sekä taito tuottaa tekstejä erilaisiin tarkoituksiin. Oikeinkirjoituk-sen kannalta on erityisen tärkeää oppia muutta-maan visuaaliset kirjainmerkit puheen äänteiksi ja äänteet kirjainmerkeiksi. Puhumaan ihminen op-pii luonnollisessa kasvuympäristössä vuorovaiku-tuksessa muihin ihmisiin ilman erityistä opetusta. Kirjoittaminen vaatii aina ohjausta ja harjoittelua, siksi opettajalla on ensiarvoisen tärkeä rooli lapsen kirjoitustaidon kehittäjänä, kirjoittamisen moti-voijana ja kirjoituskipinän ylläpitäjänä.

KÄSIN KIRJOITTAMINEN PERUSOPETUKSESSA

Kirjoitustaito osana elämänhallintaa

KÄSIN KIRJOITTAMINEN PERUSOPETUKSESSA - Kirjoitustaito osana elämänhallintaa.

69 Saloranta 2002, 87

44

Harjoitus tekee mesta-rin. 7-vuotiaan kirjoitus-ta (kuva 43).

KÄSIN KIRJOITTAMINEN PERUSOPETUKSESSA - Kirjoitustaito osana elämänhallintaa.

45

Alkuopetuksen tavoiteena on saavuttaa ikäkau-delle ominainen taito kirjoittaa sujuvasti tekstaus-kirjaimin sekä opitaan kirjoituskirjaimet ja niiden sidonnat. Kirjoitusta harjoitetaan läpi koko pe-ruskoulun ajan, jotta saadaan selkeä peruskäsiala. Käsialassa näkyy jo persoonallisia piirteitä, vaikka-kin se muistuttaa vielä mallin mukaan opeteltua peruskirjoitusta. Henkilökohtainen käsiala muo-vautuu opitusta kirjoituksesta vähitellen vuosien kuluessa. Täysin mallin mukainen käsiala ei ole käsin kirjoittamisen opetuksen tavoite, koska or-jallinen kopioiminen voi estää rytmisen sujuvuu-den kehittymistä.70

Käsin kirjoittamisen taito kehittyy siis vaiheit-tain ja oppiminen vaatii aikaa. Kehittyvän tai-don vaiheita ovat tiedostaminen (kognitiivinen vaihe), harjaantuminen, automatisoituminen ja luova käyttäminen. Tiedostavassa vaiheessa kir-joittaja ymmärtää kirjoittamisen tarkoituksen ja taidon merkityksen sekä keskeiset käsitteet ja kä-sin kirjoittamisen perustekniikan eli miksi ja mi-ten. Harjaantumisvaiheessa käsin kirjoituksen tai-to kehittyy hitaasti harjoituksen myötä ja käsiala alkaa muotoutua ärsyke-tuotos-palaute–mallilla. Automatisoitumisen vaiheessa (=ylioppiminen) kirjoittaja tuottaa kirjoitusta itsestään ja tiedosta-matta. Taidon luovassa vaiheessa ilmaisu ja tekstin tuottaminen ovat hallitsevia.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa korostuu käsin kirjoittamisen taidon vaiheittai-sen oppimisen merkitys. Perustekniikan ja käsit-teiden hallinnasta edetään harjoittelun ja sään-nöllisen (päivittäisen) kirjoittamisen merkityksen ymmärtämiseen. Perusopetuksessa kirjoituksen opettaminen aloitetaan tekstauskirjaimista, joi-ta kirjoitetaan yksitellen kunnes lapsi on kyllin kypsä kirjainten yhdistämiseen. Tekstauskirjai-missa kirjainten peruspiirteet ovat alkuperäises-sä muodossaan ja niiden tunnistettavuus on hyvä. Tekstauskirjaimet edustavat kirjoituksen perus-muotoa. Kirjaimia ei sidota toisiinsa ja ne ovat yksinkertaistettuja ja tavallisesti pystysuoria. Nii-den avulla harjoitellaan latinalaisten kirjainten pe-rusmuotoja ja helpotetaan lukemaan oppimista. Hyvä tekstaustaito on vankka perusta kirjoitus-kirjainten oppimiseen.71

Alkuopetuksessa opitaan kirjoittamaan isoilla ja pienillä tekstauskirjaimilla sekä isoilla ja pienil-lä kirjoituskirjaimilla (tyyppikirjaimilla). Koulus-sa opettajan tehtävänä on tukea ja ohjata oppijaa sekä antaa kirjoittamisen mallit. Ohjaamisen tu-loksena lapsi hallitsee kirjoittamiseen liittyviä so-siaalisia, kognitiivisia ja mekaanisia tekijöitä. Hy-vän kasialan perustan luovat luovuus/identiteetti, nopeus/rytmi ja säilyvyys/kestävyys. Kirjoitus-ta pitää kehittää opettajan ja oppilaan aktiivisella


Kirjoitustaidon opetus ja tavoitteet

KÄSIN KIRJOITTAMINEN PERUSOPETUKSESSA - Kirjoitustaidon opetus ja tavoitteet

Käsin kirjoittamisen opetuksen tavoite on persoonallinen, mutta selkeä käsiala, jota oppilas kirjoittaa vaivattomasti ja nopeasti.

70 Saloranta 2002, 8971 Saloranta 2002, 91

46

yhteistyöllä oikeata kirjoittamistekniikkaa ja kun-non kirjoitusvälineitä käyttäen.72

Käsin kirjoittamisen opiskelussa myös visuaa-lisia, auditiivisia ja kinesteettisiä lähestymistapoja kannattaa suosia kirjoituksen liikeratojen harjaan-nuttamisen ohella, sillä aistien vastaanottokyky vaihtelee eri kirjoittajilla. Kirjainten ja kirjain-mallien visuaalinen tarkastelutapa opettaa hah-mottamaan kirjainten muotoja. Ilmaan piirretyt kirjainhahmot harjoituttavat kinesteettistä hah-mottamista kuten muutkin liikerataharjoitteet.

Myös paperin asennolla ja kynäotteella on tär-keä merkitys kirjoittamisessa, siksi oikean työta-van oppiminen on tärkeää alusta alkaen. Oikein opittuna kirjoituksen liikerata on sujuva eikä ra-sita kirjoittajaa fyysisesti.

Kun lapsi on oppinut tekstaamaan eli osaa kir-jainten muodot, aloituskohdat ja kirjoitussuunnat, kirjoituksen opetuksessa siirrytään (8–9-vuotiaa-na) kirjainten yhdistämiseen, tyyppikirjoitukseen. Kirjainten sitomisella saadaan aikaiseksi parempi liikerytmi ja itse kirjoituskin nopeutuu kallistu-en hieman oikealle. Kirjoituksen ulkoinen ilme ja luettavuus paranevat kirjainvälistyksen tasoit-tuessa.

Tyyppikirjoitus on siis mallikirjoitusta, jossa on tiettyjä muotoon ja sidoksiin liittyviä vaatimuksia ja säännönmukaisuuksia. Opittu tyyppikirjoitus

KÄSIN KIRJOITTAMINEN PERUSOPETUKSESSA - Kirjoitustaidon opetus ja tavoitteet

Perusopetuksessa kirjoituskirjaimien sidontoja harjoitellaan tuttuun tapaan apu-viivojen ja -pisteiden avulla. Mallisivu Otavan Matkaopas käsialakir-joitukseen -harjoitus-kirjasta vuodelta 2003 (kuva 44).

72 Saloranta 2002, 91

47

antaa vahvan perustan henkilökohtaisen käsialan muotoutumiselle.

Käsiala on siis tyyppikirjoituksen pohjalta ke-hittynyt henkilökohtainen käsin kirjoitetun teks-tin kirjoitustyyli. Käsiala on mielen ja kehon liik-keiden yhteistyön tulos, joka heijastaa kirjoittajan persoonallisuutta sekä henkilökohtaisia mielty-myksiä. Oma käsiala kehittyy parhaiten hyvin opitun tyyppikirjoituksen pohjalta, jossa persoo-nalliset erityispiirteet kuten muodontaju, voivat puhjeta kukkaan. Hyvin harjaantunut käsiala on automaattista ja rytmisesti, pakottomasti sekä va-paasti sujuvaa kirjoitusta.

Perusopetuksen opetussuunnitelmassa koros-tetaan tekstauskirjainten, kirjoituskirjainten ja niiden sidontojen perusteellista opetusta, jot-ta jokaiselle oppilaalle kehittyy sujuva, selkeä ja sidosteinen käsiala. Tästä muovautuu myöhem-min jokaisen persoonallinen käsiala. Opetushal-lituksen ohjeistuksen mukaan kirjoituksen opetus on jatkuvaa koko ala-asteen ajan (lk 1–6) jatku-en vielä käsialan huollolla koko yläasteella (lk 7–9).73 Käsin kirjoittamisen opetuksen tavoitteena on persoonallinen, mutta selkeä käsiala, jota oppi-las kirjoittaa vaivattomasti ja nopeasti. Käsiala on mielen ja kehon liikkeiden yhteistyön tulosta ja persoonallinen käsiala heijastaa aina myös henki-lökohtaisia mieltymyksiä ja persoonallisuutta.

Opetuksessatulee perehtyä perusasioihin huolellisesti, sillä väärin opittua on myöhemmin vaikea korjata.

Keskeistä käsin kirjoittamisen opetuksessa on- käden luonteva liike- kirjoittamisen rytmin löytyminen sekä tasapaino liikkeen ja muodon välillä - kaikkien kirjainten samansuuntaisuus - kirjainten oikeat aloituskohdat sekä piirtämis- suunnat - kirjainten keskinäiset muotoja kokosuhteet - sopivat kirjain- ja sanavälit - sujuvat ja yksinkertaiset sidonnat Kirjoittamisen rytmi ja tarkoituksenmukaiset lii-keradat kirjoitettaessa ovat tärkeämpiä kuin täs-mälleen mallin mukaiset kirjaimet. Sujuva käsiala mahdollistaa kirjoittajan huomion suuntaamisen oikeinkirjoituksen tarkkailuun ja tekstin sisällön suunnitteluun.

73 Opetushallitus, 2004 www.edu.fi

48

Toivo Salervon 1930-luvulla kehittämät kir-jainmallit olivat käytössä puoli vuosisataa. Kuva on kouluhallituksen hyväksymästä aapisesta Luen ja kerron (Valis-tus) 25.4.1950 (kuva 45).

49

Kirjainmalleja on muutettu Suomessa melko har-voin. Ensimmäiset, Toivo Salervon kehittämät kir-jainmallit ilmestyivät 1930-luvulla ja olivat käy-tössä puoli vuosisataa. Tätä ennen yhteneväistä mallikirjaimistoa ei ollut. Uudistuksen aikaan-saaminen oli haastava aikana, jolloin käsialaa pi-dettiin vielä yhteiskunnallisen aseman ja sivistyk-sen mittana.74 1900-luvun alussa heräsi kiinnostus kirjoittamisen opetuksen metodiikkaan. Kirjain-mallien kopiointi kilpaili liikkeen logiikan op-pimisen kanssa opetusmetodina.75 Nyt 2000-lu-vulla kirjaimistouudistuksen tehtävän voisi hyvin määritellä samoin kuin Salervo omana aikanaan: jokaisella kansalaisella on oikeus käsialaan ja sel-laiseen kirjoitustaitoon, joka palvelee häntä yhteis kunnan jäsenenä myös tulevaisuudessa.

Renessanssiajan jälkeistä koukeroista ja ko-risteellista kirjoituksen kautta Suomessa edustaa yleisesti käytössä ollut ns. Bähr´in tyyppi samoin kuin myöhempi, arkkitehti, piirustuksen (kuvaa-mataidon) ylitarkastaja Toivo Salervon kirjain-mallisto (=kaunokirjoitus) vuodelta 1931.76 Ko-risteelliset ja koukeroiset kirjaimet oli alun perin suunniteltu kuparikaiverrustyönä toteutettavik-si77.

Malleja kirjoitettiin teräväkärkisillä kynillä ja niiden kosketuspinta oli pieni ja pisteenomai-nen. Kirjoittaminen vaati paljon käden ja sormi-


Käytetyt tyyppikirjaimet

en ohjailua. Salervon malleihin tehtiin muutoksia 1950-luvulla ja nämä uudistetut tyyppikirjaimet olivat käytössä 1980-luvulle saakka. 1960-luvun kirjaimistossa sidottiin kaikki kirjaimet toisiin-sa, mutta vähitellen kirjoituksen sidokset alkoivat katkeilla ja jotkut alkoivat jopa tekstaamaan.78

Opetuksessa ensimmäisellä luokalla oppilail-le opetettiin vain versaalit, suuraakkoset. Pieniä tekstauskirjaimia ei opetuksessa vaadittu opetetta-vaksi. Sen jälkeen siirryttiin suoraan Salervon kir-joituskirjaimiin, joista ensin opetettiin pienaakko-set ja sitten suuraakkoset.79 Koska motoriikaltaan heikommille oppilaille kirjoittaminen oli vaikeaa, päädyttiin uudistamaan kirjaimisto80.

Suomessa kouluhallitus valmisteli työryhmäs-sä vuosina 1971–1974 tyyppikirjaimien muut-tamista. Yhtenä asiantuntijana oli kuvaamataidon lehtori ja kalligrafi Toivo Heiskanen. Hän luon-nosteli kirjainmallit, joita kokeiltiin lukuvuosi-na 1974–75 Rauman normaalikoulussa. Sidon-tamallien tarpeellisuus selvisi esikokeilussa, jossa kirjaimia ei sidottu lainkaan. Kokeilusta saatujen kokemusten pohjalta Heiskanen laati uudet mal-lit. Uusi sidontaohjeistettu kirjaimisto tuli laajem-paan käyttöön laajennetussa kokeilussa pääkau-punkiseudulla 1980-luvun alussa. Kouluhallitus vahvisti palautteen pohjalta tarkennetut uudet tyyppikirjaimet vuonna 1986. Virallisen hyväk-

KÄSIN KIRJOITTAMINEN PERUSOPETUKSESSA - Käytetyt kirjainmallit

74 Saloranta 2002, 10375 Opetushallitus, 2004 www.edu.fi76 Siniharju 1997, 14777 Kajarto 1987, 378 Opetushallitus 2004 www.edu.fi79 Häyry Tuovi, Vuorinen Juha, Otava, 16.3.2004 haast. 80 Kajarto 1987, 3

50

Salervon kaunokirjoi-tuksessa kirjoittajan käsi joutui tekemään voimakkaita ranneliik-keitä saadakseen aikaan kirjainten silmukat ja kaarteet. Oheisen kirjaimiston on piirtänyt Vuokko Heimolinna, Toisen luo-kan mallivihko v. 1984, Otava (kuva 46).Alla jo jonkin aikaa käytössä olleiden Toivo Heiskasen suunnittele-mat kirjoituskirjaimet ovat huomattavasti yksinker-taisemmat . Mallit peruskoulun opetuksen oppaasta, Tyyppikirjoitus, vuodel-


51

synnän kirjaimisto sai vuonna 1988. Kirjaimis-to oli puhdas peruskirjaimisto, joka pyrki täyt-tämään luettavuuden, helpon sanahahmon ja yksinkertaisuuden kriteerit. Kirjaimien vuosi-sataiset vakiintuneet perusmuodot eli grafeemit ovat tunnistettavia, eikä niiden sitominen vääristä kirjainhahmoa eikä sekoita kirjoitusrytmiä.

Kouluhallitus julkaisi vuonna 1989 peruskou-lun opetuksen oppaan, jossa päätettiin siirtyä Suomen kaikissa kunnissa viimeistään lukuvuon-na 1990–1991 käyttämään Toivo Heiskasen suun-nittelemaa tyyppikirjoitusta, jonka suunnittelussa esikuvina olivat 1930-luvun englantilaiset kirjoi-tuksen uudistajat Tom Gourdie ja Alfred Fairbank. Vaikutus on ollut myös italialaisella kansliakursii-villa, keskiaikaisella käsin kirjoittamisen tyylillä, jonka mestarillinen taitaja oli mm. paavi Clemens VII:n kirjuri Ludovico Vicentino. Kansliakursiivi edustaa käsin kirjoittamisen huippua.81

Uusi kirjoituskirjaimisto oli motorisesti suju-vampaa kirjoittaa. Myös vasenkätisille kirjoitus oli helpompaa pystymmän asentonsa vuoksi. Kirjain-ten yhdistämistä piti harjoitella runsaasti, jonka jälkeen opetuksessa keskityttiin tavujen ja sanojen kirjoittamiseen. Kirjainmuotoja tuli jäljitellä huo-lellisesti ja täsmällisesti. Opettajan apuna opetuk-sessa olivat piirtoheitinkalvot. Kirjainmallit tuli olla jatkuvasti luokassa nähtävissä.

Vuoden 1994 opetussuunnitelman perusteissa ei kuitenkaan mainittu lainkaan Toivo Heiska-sen kirjaimia, joten opettaja saattoi halutessaan opettaa millaisia kirjaimia tahansa. Onneksi kui-tenkin herättiin käsin kirjoittamisen taidon tär-keyteen.82

Pohjoismaisen käsin kirjoittamisen ideointi-ryhmä perustettiin vuonna 1993 käsin kirjoit-tamisen rapistumisen ehkäisemiseksi ja kirjoi-tustaidon vahvistamiseksi. Sen tuotoksena on kaikissa Pohjoismaissa vuosina 2000–2001 il-mestynyt ryhmän kirjoittama kirjanen, Käsin kir-joittaminen vuonna 2000. Ideointiryhmässä oli jokaisesta Pohjoismaasta 1–3 jäsentä. Ryhmän ra-hoittajana toimi Pohjoismainen kulttuurirahasto. Ryhmän tavoitteena oli myös, että lapset oppi-vat jo koulun alkaessa kirjaimet, joita vain vähän muuntamalla ja sitomalla voi kehittää oman su-juvan ja selkeän käsialan.

Käsin kirjoittaminen vuonna 2000 -kirjanen jaettiin Opetushallituksen toimesta kaikkiin kou-luihin. Kirjasessa kerrotaan paitsi käsin kirjoitta-misen tärkeydestä myös käsin kirjoittamisen ope-tuksesta ja hyvän käsialan kehittymisestä. Lisäksi oppaassa esitellään pohjoismaisia kirjoitusterme-jä sekä kaikkiin Pohjoismaihin sopivat yhteiset kirjain- ja numeromallit. Näistä malleista kalli-grafi Toivo Heiskanen kehitti Suomeen sopivat

81 Kajarto 1987, 382 Peruskoulun opetuksen opas: Tyyppikirjoitus 1989, 1-2

52

tekstauskirjaimet, joita käytettiin jo lukuvuonna 2001–2002. Tekstauskirjaimia tarkennettiin vast-ikään ja kalligrafi Liisa Uusitalo suunnitteli yh-dessä Toivo Heiskasen kanssa pohjoismaisista mal-leista Suomeen sopivat kirjoituskirjaimet (entiset tyyppikirjaimet), numerot ja muut merkit. Ny-kyisen käsialakirjaimiston muotoja liikekielen perustana on erityisesti italialainen (italic) renes-sanssiajan humanistikursiivi. Nykyinen mallikir-jaimisto luonnistuu vähäisellä ranteen nk. heiluri-liikkeellä, sillä kirjaimissa ei ole enää pyöreitä eikä koukeroisia muotoja.

Uusissa kirjain- ja numeromalleissa on pyritty ottamaan huomioon muualla maailmassa, etenkin Pohjoismaissa käytettävät kirjain- ja numeromer-kit. Kirjainuudistus on osa Pohjoismaisen käsin kirjoittamisen ideointiryhmän julkilausumaa kir-

joittamisen taidon ylläpidosta. Uudet tyyppikir-jaimet sisältävät isot ja pienet tekstauskirjaimet, isot ja pienet kirjoituskirjaimet sekä numerot. Ope-tushallituksen suositus on ollut, että kaikki perus-koulujen vuosiluokat 1–2 ovat siirtyneet uusiin kirjainmalleihin syksystä 2004. Uudet tyyppikir-jaimet on esitelty jo nyt käytössä olevissa oppi-kirjoissa.

Uudet kirjoituskirjaimet muistuttavat hahmol-taan hyvin paljon tekstauskirjaimia. Ne muut-tuivat uudistuksessa melko vähän; muotokieli on hieman pyöreämpi, matalampi ja kapeampi kuin aiemmin. Myös ylä- ja alapidennykset ovat ly-hentyneet viivaston muututtua83. Niistä puuttuvat kaikki turhat alukkeet ja kirjainten lopukkeetkin ovat lyhyempiä kuin aiemmin.

Kirjoituskirjaimiin siirtyminen on siis pääasias-sa sidontojen eli kirjoituskirjainten liittämistä jo tuttuihin tekstauskirjaimiin. Lyhyempien sidon-tojen tavoitteena on tehdä tekstistä luettavampaa ja selkeämpää. Uudet sidontamallit opettavat vain perusliitokset, joista jokainen luo oman käsialan-sa. Ne eivät sisälly opetussuunnitelmaan, joten niitä kokeillaan ja muutetaan tarpeen mukaan84.

Numeroiden muodot perustuvat kansainväli-sesti käytettyihin muotoihin. Suurin muodon-muutos on numeroissa 6, 7 ja 9. Seitsikon poikki-viiva on poistettu mm. atk-sovelluksia mukaillen.


Mallitekstiä kirjoitettu-na Heiskasen tyyppikir-jaimilla (kuva 48).

83 Opetushallitus 2004 oppimateriaalit/ kirjainuudistus www.edu.fi84 Opetushallitus 2004 oppimateriaalit/ kirjainuudistus www.edu.fi

53

Uusimmat opetushal-lituksen hyväksymät tekstaus- ja kirjoi-tuskirjainmallit sekä numerot, jotka ovat opetussuunnitelmassa vuoden 2004 syksystä lähtien. Mallit piirretty opetushallituksen verk-kosivun (www.edu,fi/oppimateri-aalit/kirjai-nuudistus/kir-joituskir-jaimet) mallien mukaan (kuvat 49-50).

54

Uusien muotojen myötä myös kirjoitusviivasto uudistettiin. Ylä- ja ala-apuviivat ovat 2/3 perus-viivan (X-korkeus) korkeudesta, mikä lyhentää pienaakkoston ylä- ja alapidennyksiä ja saa käsin kirjoitetun tekstin hahmon muistuttamaan pai-netun tekstin mittasuhteita. Tämä sekä nopeuttaa että helpottaa kirjoittamista85.

Tekstauskirjaimet muuttuivat uudistuksessa vain vähän. Isot tekstauskirjaimet ovat matalam-pia ja kapeampia kuin ennen, myös pienet ovat hieman edeltäjiään pyöreämpiä. Isojen kirjainten aiemmin yläperusviivalla sijainneet poikkiviivat ovat nyt alempana, samoin kirjainten yläosat jat-kuvat perusvälin puolelle. Isojen tekstauskirjain-ten G, R, Q sekä pieni t-kirjain ovat erinäköisiä kuin ennen. Sekä uusissa tekstaus- että kirjoi-tuskirjaimissa iso G-kirjain on selkeästi erilainen kuin ennen. Pienten t- ja f-kirjainten tunnuk-set piirretään heti yläperusviivan alapuolelle ja ne jatkuvat pidemmälle kirjaimen oikealla puo-lella. Pienten i- ja j-kirjainten tunnuksina ovat edelleen pisteet, sen sijaan sekä pienten että iso-jen ä-ja ö-kirjainten tunnukset ovat muuttuneet vaakaviivoista pieniksi pystyviivapareiksi. Koska kirjaimissa ei käytetä silmukkasidontoja, ei niis-sä myöskään ole itsessään ole silmukoita. Pienet, silmukattomat j-, y- ja g-kirjaimet päätyvät ala-apuviivaan.

Uusissa kirjainmalleissa on entistä enemmän ky-nän nostoja, vähemmän sidontoja eikä lainkaan silmukoita, mikä mahdollistaa persoonallisen kä-sialan kehittymisen. Sanahahmot ovat myös sopu-suhtaisia. Niiden suunnittelussa on huomioitu kä-den luonteva liike ja kirjoitusrytmi sekä kirjainten muotokielen sopusuhtaisuus (kirjainten saman-kaltaisuus, oikeat aloituskohdat ja piirtämissuun-nat, muoto ja koko, kirjain- ja sanavälit, selkeät sidonnat). Lähes samanlaiseen edeltäjäänsä ver-rattuna uudessa kirjainmallistossa on enemmän kynän nostoja ja vähemmän sidontoja, eikä niis-sä käytetä silmukoita lainkaan. Tämä mahdollis-taa persoonallisen käsialan kehittymisen. Oikean kynäotteen oppimiseen paneudutaan opetukses-sa myös perusteellisesti, samoin kuin vasenkätis-ten optukseen.

Kirjainuudistuksen tavoitteena on yhdenmu-kaistaa käsin kirjoittamisen opetusta ja lähentää kirjoitusta eurooppalaiseen kirjoitustapaan se-kä yksinkertaistaa 1980-luvulla käyttöön otettu-ja mallikirjaimia. Oppilasta ohjataan tyyppikir-jainten avulla saavuttamaan selkeä peruskirjoitus, jonka pohjalta oma henkilökohtainen käsiala ke-hittyy sujuvaksi ja tarkoituksenmukaiseksi. Muu-tokset ovat pieniä entiseen käytäntöön verrattu-na. Opetushallituksen tekemän kyselyn mukaan uudistukseen suhtaudutaan myönteisesti. Opetus-

Uuden viivaston mitta-suhteet (kuva 51).

85 Opetushallitus 2004 oppimateriaalit/ kirjainuudistus www.edu.fi

55

hallitus tuottaa uusista kirjainmalleista verkkoma-teriaalia86. Muutaman vuoden kokemuksen jäl-keen nähdään kuinka hyvin uudistetut kirjaimet

Vanhojen ja uudiostet-tujen tekstauskirjainten ja viivastojen muutok-set (kuvat 52-55).

on omaksuttu. Apuna opetuksessa opettajilla on selkeä ohjeistus paitsi kirjainmuodoille myös itse opettamiselle.

86 Opetushallitus 2004 oppimateriaalit/ kirjainuudistus www.edu.fi

56

Runot ja värssyt saavat omaleimaisen ilmeen kalligrafisin kirjasimin kirjoitettuina. (oma tuo-tos, kuva 56)

57

KALLIGRAFIA

Esteettinen kirjoitustaide

Kalligrafia on käsin kirjoittamisen muoto, jossa pyritään taiteellisesti hyvään ulkoasuun; suora vii-va liittyy kaarevaan ja syntyy kirjain. Kirjoitta-minen on muodon antamista omille ajatuksille ja siten oman ajattelun jäsentämistä. Se on myös viestintää, yhteyden pitämistä toisiin ihmisiin ja ympäristöön. Kalligrafia sisältää kirjoittamisen li-säksi pyrkimyksen tuottaa esteettisiä elämyksiä katsojalle. Kun kirjoittaja oivaltaa ja sisäistää kir-jainosien vetosuunnat ja vetojärjestyksen rytmise-nä kokonaisuutena, kirjaimet alkavat elää hänes-sä mielikuvina. Tämän ymmärtäminen avaa tien kalligrafiselle ilmaisulle, joka on selkeää, avonais-ta, taipuisaa sekä miellyttävää katsoa että kokea. Sen harjoittamiseen sisältyy sidottua ja kurinalais-ta kädentyötä, mutta samalla myös vapaata ja es-teetöntä taiteellista itseilmaisua. Sopusuhtaisista kirjaimista, sanoista ja kappaleista sekä niiden väli-sistä suhteista rakentuu kalligrafinen kokonaisuus. Kalligrafinen työ voidaan sommitella yksittäisistä kirjaimista tai vaikkapa runosta. Välineenä voi-daan käyttää tasateräistä mustekynää, sivellintä tai esimerkiksi vetopiirrintä. Kalligrafia ohjaa työs-sään yhtäältä oma mielikuvitus ja toisaalta edel-täjien luoma perinne. Kalligrafialla ei tarkoite-ta pelkästään historiallisilla kirjaimilla tuotettuja teoksia, vaan teoksia, joissa käsin kirjoittaminen kirjaintyylistä riippumatta ja esteettisyys yhdis-

tyvät taiteelliseksi kokonaisuudeksi. Vaikka kalli-grafia tuo valtaosalle ensimmäiseksi mieleen his-torialliset kirjainmallit (kaiverretut, kirjoitetut ja painetut), voidaan hyvin laveasti katsottuna kir-joitustaide-kategoriaan lukea myös esim. raken-nusten julkisivuja ”koristavat” anarkistishenkiset sparykirjoitukset, tagit, osana oman alakulttuu-rinsa taideilmaisua. Joskaan niiden laadussa ei-vät kalligrafian kauneus ja estettisyysominaisuu-det kovinkaan usein toteudu. Moderni kalligrafia pyrkiikin tuottamaan uusia, persoonallisia kirjain-malleja toteuttaen kirjaintaidetta mitä moninai-simmin materiaalein ja keinoin rikkoen tuttua kirjoitusperinnettä.

Sanana kalligrafia tarkoittaa kaunista kirjoitusta (kreikk. kallos kaunis, graphein kirjoittaa). Termin rinnakkaisniminä esiintyvät myös mm. taidekir-joitus, kaunokirjoitus, kaunokirjoitustaide, teks-

KALLIGRAFIA - Esteettinen kirjoitustaide

Stroke of inspirations. Leikittelyä viivan paksuuden vaihteluilla (oma tuotos, kuva 57).

58 KALLIGRAFIA - Esteettinen kirjaintaide

59

taus (erityisesti Suomessa), korutekstaus ja koru-kirjoitus. Suomen sana “tekstaus” on sanakirjan mukaan selvästi, huolellisesti, kauneutta tavoitel-len käsin piirretty kirjoitus. TV 2:sen graafikko Risto Nurisalo määritteli mainiosti kalligrafian kalligrafiayhdistyksen vieraillessaan televisiossa; kalligrafia on “vapaasti käsin yhtenä viivana tehty kirjain”, ei piirros. Tämä erottaa sen typografias-ta. Kalligrafilla on käytettävissään lukuisia teksti-tyyppejä ja kirjaimistoja muunnelmineen sato-jen vuosien ajalta. Kalligrafi peilaa siten työssään kirjoitustaidon historiaa, tiukasti tai nykypäivän muotokieltä soveltaen.

Kalligrafia on satoja vuosia vanha hyvin arvos-tettu taiteenlaji ajalta, jolloin kirjoitukset ja ku-vitukset tehtiin käsin. Erityisiä kirjoitustaidetta/kalligrafiaa tuottavia kirjoituskouluja on ollut jo 1100-luvulta. Kalligrafian kulta-aikaa oli 1600-luku. Vielä nykyäänkin voimme ihailla ja tutkia museoissa säilyneitä korkealaatuisia käsikirjoituk-sia. Valitettavasti itse kalligrafiaa on tutkittu ko-vin vähän, pääpaino on ollut asiakirjojen sisällön tulkinnassa. Tämän päivän kalligrafeille vanhat käsikirjoitukset ovat kuitenkin loppumaton in-spiraation lähde. Myös kalligrafiassa pätee sama kuin taiteen tekemisessä; koskaan ei voi olla val-mis, pelkkä tekniikan hiominen vie jo vuosia.

Kalligrafia on aina kehittynyt ja kulkenut lähel-lä arkkitehtuuria ja kuvanveistoa. Se on vahvasti ympäristönsä visuaalinen vaikuttaja ja esteettinen herättelijä. Taidetekstauksen kurinalaiset vedot ja muodot sekä tilankäytön typografinen täsmälli-syys muuttuvat kalligrafiassa taiteen perusperiaat-teiden mukaan vapain kirjainmuodoin ilmaisua etsiväksi tiedon ja ymmärryksen yhteydeksi. Lu-kutaidon itsestäänselvyys ja kuvallisen viestinnän tulva ovat hämärtäneet ymmärrystä kirjaimen tärkeydestä. Kalligrafiassa yhdistyvät vanhojen mestarien luomat kirjaintyylit ajattomine perin-teineen, tekijän persoonallinen ilmaisu ja harjoi-tuksen tuoma tarkkuus.

Kalligrafiassa käytetään perinteisiä työvälinei-tä ja menetelmiä, joita kalligrafit ovat käyttäneet satoja vuosia sitten, vaikkakin sulkakynä on tä-män päivän kalligrafille harvinaisempi kirjoitus-väline. Töissä käytetään käsin kirjoitettua tekstiä ja yleensä vanhoja kirjaimia. Kirjoitusvälineenä ovat sulat, kynävarret irtoterineen tai patruuna-musteilla toimivat tekstauskynät. Usein työt teh-dään paperille, jossa tausta käsitellään akvarelli-, pastelli- tai guassiväreillä. Kirjoittamiseen käyte-tään patruuna- tai irtomusteita (mm. tankomuste ja pähkinäpuumuste) sekä guassivärejä, mausteena mahdollisesti esim. kultausta. Tyypillisimpiä kalli-grafisia teoksia ovat mm. onnittelu- ja suruadres-

Vasemmalla sivulla oma tuotos.

“ Eläminen on ajattele-mista”. (kuva 58).

Kalligrafia on kauneuden, esteettisyyden ja muotoilun ilmentymä.

60

sit, kunniakirjat sekä erilaiset juhlatervehdykset tai huoneentaulut.

Länsimaista kalligrafiaa ei pidä sekoittaa itämai-seen. Arabiassa, Japanissa ja Kiinassa kalligrafia on oma taiteenlajinsa. Kiinassa kalligrafia on taide-muodoista arvostetuin. Sitä tarkoittava termi shu fa on suomeksi ‘kirjoittamisen metodi’ tai ‘kirjoi-tuksen järjestelmä’. Kiinasta kalligrafia on kul-keutunut Japaniin. Arabimaiden uskonto kieltää jumalan esittämisen kuvana, joten islamilaisissa uskonnollisissa teksteissä on kiinnitetty tavallista enemmän huomiota niiden ulkoasuun. Itämai-nen kaunokirjoitus tehdään siveltimellä. Aasiassa sivellin mielletään instrumentiksi, jonka jokaisen jäljen vetämistä harjoitellaan täydellisyyteen as-ti. Kalligrafiaan liittyy myös vahvasti sommittelu, jossa kirjaimen painopisteellä ja tyhjäksi jätettä-vällä tilalla on huomattava merkitys.

Euroopassa kalligrafiainnostus on vasta muu-taman vuosikymmenen vanhaa, mutta itämaisis-sa kulttuureissa kalligrafia on osa arkielämää ja erittäin arvostettua korkeakulttuuria. Taideteks-taus kuuluu monen yliopiston taide-tiedekunnan opetusohjelmaan Euroopassa ja USA:ssa. Englan-nissa on kalligrafiaan ja kirjansidontaan erikoistu-nut yliopistollinen koulutuslinja.

Euroopan kalligrafian elpyminen on kasvattanut kiinnostusta kauniisiin kirjaimiin myös Suomes-

KALLIGRAFIA - Esteettinen kirjaintaide

sa. Kuvallisen viestinnän lisääntyessä yhteiskun-nan eri alueilla, taidokkaat kirjaimet puhuttele-vat nykyajan ihmistä. Käsin tehty tekstaustyö eri muotoisena on yhä haastava ja mielenkiintoinen, ainutkertainen ja yksilöllinen. Taitava käsin kir-joittaja, joka hallitsee lukuisat eri kirjainmuodot ja työvälineet, toisin sanoen osaa ammattinsa, on edelleenkin korvaamaton. Tämä pitkään Suomes-sa unohduksissa ollut taidemuoto on viime vuo-sina kasvattanut vahvasti suosiotaan. Erotukse-na kalligrafiasta kauppaoppilaitoksissa opetetaan tekstauskirjoitusta eli nk. kauppatekstausta, jolla tarkoitetaan kaduilta ja näyteikkunoista tuttujen hintatarjousten kirjoittamista, jotka nykyisin tuo-tetaan lähes poikkeuksetta tietokoneella.

61

KALLIGRAFIA

Opetus ja tavoitteet

Vaikka kirjaimet ovat viestintämme perusele-menttejä, konkreettinen käsin kirjoittaminen ja sitä kautta tutustuminen kirjaimien historiaan ja muotokieleen on taidealan ammatillisessa ope-tuksessa lähes tyystin unohdettu, muutamaa poik-keusta lukuun ottamatta. Tämän arkipäiväisen tiedonjaon kuvallisen ilmaisun ydinyksikön his-toriaan ennen kirjapainoaikaa tutustutaan ylei-simmin sivuamalla aihetta lähinnä kuvaesimer-kein osana typografian opetusta.

Kalligrafian opetuksesta keräsin tietoja sähkö-postikyselyllä taidealan oppilaitoksiin eri ope-tusasteille sekä Suomen kalligrafiayhdistyksen jäsenistölle. Aiemmin kalligrafiaa on opetettu tai-deoppilaitoksissa osana opetusohjelmaa sekä kan-san- ja kansalaisopistoissa sekä työväenopistoissa ilta- ja viikonloppukursseina eri puolella Suomea aiheesta kiinnostuneille. Kalligrafia on kuulunut myös Markkinointi-Instituutin somistajakoulun opetusohjelmaan. Myös piirtäjiä oli ohjattu työn-antajien puolelta kalligrafian kursseille. Työväen sivistysliiton (TSL) Helsingin opintojärjestö jär-jesti 1990-luvulla kalligrafia-kursseja ja muutama vastaaja kertoi opiskelleensa myös Taidetekstaus-instituutissa, josta ei enää löytynyt tietoja.

Opettajina olivat toimineet mm. Hannu-Pekka Wettenhovi, Reino Luoto, Helinä Murronmaa-järvinen, Vilho Kärki, Hannu Paalasmaa, Tauno

Jokinen,Anna-Kaija Yli-Orvola, Lilli Järvinen se-kä Liisa Uusitalo. Myös vierailevia opettajia Viros-ta mainittiin, mm. Heino Kivihall.

Tekemäni kartoituksen pohjana olen käyttänyt helmikuussa 2004 tekemääni sähköpostikyselyä. Opetusvälineinä oli käytetty monisteita sekä Olof Erikssonin loistavaa kirjaa Graafisen tyylin perus-teet. Osallistujat olivat lähes poikkeuksetta nai-sia. Opetusta oli tarjottu paitsi kalligrafia-nimellä myös korutekstaus ja tekstaus-nimillä.

Tekemäni kysely taideaineita opettaviin laitok-siin todisti, että kalligrafian opetus oli paitsi hyvin hajanaista, myös hyvin satunnaista. Syitä oli mo-nia; mm. kalligrafian pätevistä opettajista oli pulaa eikä tietotekniikan syrjäyttämää käsin kirjoitta-mista enää osattu arvostaa. Satunnaiset kalligrafian lyhytkurssit olivat asiasta kiinnostuneiden opetta-jien erikseen järjestämiä työpajakursseja. Edes tai-dealan korkeimman asteen oppilaitos, Taideteol-linen korkeakoulu ei sisällyttänyt koulutukseensa kalligrafiaa, vaikka typografia olikin osa opetusta. Seikka on sikäli mielenkiintoinen, että typogra-fian kirjainmuotojen juuret tunnetusti löytyvät kalligrafiasta.

Tällä hetkellä kalligrafiaa opetetaan pääasiassa satunnaisesti omaehtoisena opiskeluna erityisesti työväen- ja kansanopistoissa eri puolilla Suomea. Hämeenkyrön kansalaisopistossa on ollut vuo-

KALLIGRAFIA - Opetus ja tavoitteet

62

desta 1988 säännöllisesti kalligrafian opetusta työ-vuoden mittaisina kursseina. Opettajana on toi-minut Aili Laatta sekä Annukka Raipala. Espoon työväen opisto tarjoaa paitsi alkeis- ja jatkokursse-ja myös aihetta sivuavia perinteisiä kirjansidonta-kursseja. Myös Tampereella voi opetella kortti- ja kirjansidontaa. Pääkaupunkiseudulla kalligrafiaa opetetaan tällä hetkellä edellisten lisäksi mm. Jo-kelan kansanopistossa, Kalliolan kansalaisopistossa sekä Helsingin aikuisopistossa.

Esimerkillisestä intressistä kertoo Kankaanpääs-sä, Satakunnan Ammattikorkeakoulun kuvataide-yksikössä jo kymmenen vuoden ajan tehty ansio-kas työ kalligrafian hyväksi. Siellä on järjestetty vuosina 1998–99 laaja kalligrafian peruskoulu-tus, joka alkoi uudistettuna syksyllä 2004. SAMK:in koulutustarjonnassa on paitsi vuoden mittaisia kursseja, myös runsaasti lyhytkursseja (1–5 ov), joissa pureudutaan syvemmin johonkin tyyliin tai tapaan/tekniikkaan toteuttaa kalligrafiaa. Täl-laisia ovat mm. pitsikalligrafia ja kolmiulotteinen kalligrafia. Kalligrafian opetuksesta vastaavana kouluttajana toimii kalligrafi, kuvataiteilija Vei-ko Kespersaks. Lisäksi kouluttajina vierailee usei-ta ulkomaisia kalligrafian opettajia. Ammattikor-keakouluista myös Lahdessa (Muotoiluinstituutti) järjestetään niin länsiamisen kuin itämaisen kalli-grafian kursseja ja työpajoja.

Tuusulassa sijaitseva Pekka Halosen Akatemia tar-joaa kansansivistysohjelmassaan kaikille avoime-na opetuksena kalligrafian viikonloppukursseja syksyisin ja keväisin. Opettajana toimii kalligrafi Vivien Majevskij.

Taideteollinen korkeakoulukin on vastikään ottanut kalligrafian avoimen yliopiston opinto-ohjelmaan. Länsimaista kalligrafiaa opettaa Arja Turunen ja kalligrafian erikoistekniikoita Kaisa-Leena Tunkkari. Koulussa voi opiskella myös kii-nalaista kalligrafiaa. Kauppakorkeakoulussa Hel-singissä voi opiskella japanilaista kalligrafiaa.

Etäopiskelua voi harrastaa ruotsalaisen kalligrafi Marie Fredrikssonin kirjekurssilla tai englantilai-sen kalligrafin, Gaynor Goffen kanssa. Suomessa ainakin Kansanvalistusseuran Etäopisto Orivedel-lä tarjoaa tekstausopintoja etäopiskeluna. Monet kalligrafiasta kiinnostuneet voivat opiskella myös Virossa. Siellä on pitkä ja arvostettu kalligrafiape-rinne ja loistavat kalligrafit opettajina.

Saamani palautteen perusteella kalligrafian ”oppisuunnat” Suomessa voitaneen jakaa seuraa-vasti: Paalasmaan opin saaneet, SAMK:ssa kou-luttautuneet sekä Englannissa opiskelleet tai siellä opiskelleilta vaikutteita saaneet.

Opetuksen tavoitteina yleisesti on kalligrafian pitkän perinteen elvyttäminen ja ylläpitäminen sekä kiinteässä yhteisvaikutuksessa muihin taitei-

63

siin visuaalisesti rikkaamman ympäristön kehit-täminen.

Kalligrafian opetuksessa keskitytään yleisim-min latinalaisen kirjaimiston kirjoitustyyleihin ennen kirjapainotaidon keksimistä tai vähän sen jäl-keen. Kalligrafiaa olisi hyvä opetella järjestelmäl-lisesti kirjoituksen historiaa seuraten, mieluiten kunkin aikakauden omilla välineillä. Kirjaimissa elää muotoja ja suhteita, niissä näkyy ajan hen-gen tyyli sekä sisällön vaatima tarkoituksenmu-kaisuus87. Muotokielen muuntumista on helpom-pi seurata, kun tietää mikä on ollut esikuvana ja mistä uudet vaikutteet tulevat. Erityisesti kirjain-suunnittelijoita sitoo vuosituhansien aikana muo-dostunut tuttu kirjainhahmo, jota on seurattava tulkittavuuden takia. Tuttu ja säännöllinen kirjai-misto sallii toki myös muodoilla leikittelyn, mutta tällöin on muistettava kirjainten tunnistettavuus ja luettavuus.

Kalligrafian perusopetuksessa kiinnitetään eri-tyistä huomiota kalligrafian historiaan, kirjain-muotojen rakenteen opetteluun, muotojen lain-alaisuuksiin, materiaaleihin ja työvälineisiin. Kun perusasiat ovat kunnossa, keskitytään eri aikakau-sien kirjaintyyleihin ja niiden ominaispiirteisiin sekä sommitteluun, värioppiin ja erikoisteknii-koihin (esim. kultaus) huomioiden samalla laatu ja taiteellisuus. Kirjansidonta kuuluu usein osana

pidempiin koulutuksiin, mutta niitä järjestetään myös erillisiä kursseja. Itse käsin kirjoitettu ja si-dottu kirja on tekijälleen arvoteos.

Kalligrafian puolestapuhujana Suomessa toi-mii Suomen Kalliografiayhdistys ry. Sen tarkoi-tuksena on koota kalligrafiasta kiinnostuneet yh-teiseen toimintaan. Yhdistys järjestää näyttelyitä, suunnittelee ja järjestää koulutusta sekä kursseja. Se ylläpitää myös yhteyksiä muihin alan toimi-joihin Suomessa sekä ulkomailla. Tarkoituksena on edistää, kehittää ja ylläpitää kalligrafian sekä siihen liittyvien taidemuotojen harrastusta ja ta-soa Suomessa. Yhdistykseen kuuluu tällä hetkellä yli 250 jäsentä.

Suomen Kalligrafiayhdistys harjoittaa myös tie-dotus- ja julkaisutoimintaa. Yhdistyksen jäsenleh-ti, Sulkanen, ilmestyy 4–5 kertaa vuodessa. Jäsen-lehti pyrkii palvelemaan jäsenistöä joustavasti ja antamaan laajan kuvan siitä, miten suomalaiset kalligrafian harrastajat vievät vanhaa perinnettä eteenpäin. Yhdistys ylläpitää ahkerasti Internet-sivuja osoitteessa www.kalligrafia.com.

87 Numminen, Eriksson 1983, 3

65

KALLIGRAFIA

Latinalaisen aakkoston historiallisia kirjainmalleja

KALLIGRAFIA - latinalaisen aakkoston historiallisia kirjainmalleja

Yleensä länsimaiseksi kirjoitukseksi mielletään vain latinalainen aakkosto (=latinalainen kirjoi-tus, roomalainen kirjoitus). Länsimaisia aakkostoja on kuitenkin kolme; kreikkalainen, latinalainen, ja slaavilainen. Näistä länsimaissa on laajimmal-le levinnyt latinalainen kirjoitus. Myös kauppa ja kristillinen lähetystyö ovat vieneet latinalaisen kirjaimiston myös muualle maailmaan.

Kirjoitus jaetaan kunkin aikakauden kult-tuurisen tyylin mukaisesti. Vanhimpia, Rooman valtakunnan kirjoitustyylejä kutsutaan rooma-laisiksi kirjainmuodoiksi. Kaarle Suuren kirjoi-tusuudistuksen aikakautta kutsutaan romaanisek-si tyylikaudeksi ja gotiikan muotokieltä peilaavia kirjaimia sekä murretuiksi että goottilaisiksi kir-jainmuodoiksi.

Roomalaiset kirjainmuodot - Capitalis Monumentalis (600 eKr.–200 jKr.)- Capitalis Quadrata (200–300 jKr.)- Capitalis Rustica (200) 300–600 jKr.)- Currere (100 eKr.–300 jKr.)- Uncial (400 jKr.–

Romaaninen tyylikausi- Carolus minuscule (800-1100 jKr.)

Goottilaisia, murrettuja kirjainmuotoja 1000-1400 jKr.- tekstuura- missaali - bastarda - fraktuura - schwabach - rotunda- lombardi(a)lainen kirjoitus- beneventolainen kirjoitus- merovingiläinen kirjoitus- iiriläis-anglosaksinen kirjoitus

Humanistisia kirjainmuotoja1400 jkr. -- humanistiantiikva- humanistikursiivi (lettera antica/cancellaresca)

Historialliset kirjoitus-tyylit voidaan kronolo-gisesti jakaa pääpiirteissään oheisen taulukon mukaisesti.

Vasemmalla sivulla: Tra-januksen muistolaatan kaiverruksia (kuva 59).

Osion kirjallisessa osuudes-salähdeteoksina ovat olleet seuraavat kirjat:Eriksson 1974, Graafisen tyylin perusteet;Numminen, Eriksson 1983,Tekstauskirja;Airas, Heiskanen, Uusitalo1996, Kalligrafia - tekstausopas;Heiskanen-Uusitalo 2001,Kalligrafia - Historiallisia kir-jainmalleja ja työmenetelmiä

Lisäksi lukuisat kurssimonis-teet ja lähdeluettelossa maini-tut muut aihetta käsittelevät kirjat ovat auttaneet kokonai-suuden hallinnassa.

Kuvallisten tuotosten lähteinä olen käyttänyt lukuisia kalli-grafiateoksia, jotka on listattu lähdeluetteloon.

66

Käsin tasaterällä ja irto-musteella kirjoitetut roomalaiset meisselikir-jai-met tasakärkiterällä toteutettuna (kuva 60, oma tuotos).


67

ROOMALAISET KIRJAINMUODOT

Capitalis Monumentalis

Ajallisesti vanhinta länsimaista kirjoitusta ovat roo-malaiset meisselikirjaimet, jotka ajoittuvat 600 eKr.– 200 jKr. Meisselikirjoitus eli capitalis monumentalis on monumentaalista piirtokirjoitusta, jota käytet-tiin Rooman valtakunnassa yleisesti julkisten ra-kennusten muistokirjoituksena. Ensin tekstit hah-moteltiin litteällä siveltimellä hakattavaan pintaan, jonka jälkeen ne hakattiin kiveen meisselillä ja va-saralla syväksi kolmiomaiseksi V-uurrokseksi. Si-veltimellä tehtynä kirjainhahmoon syntyi luonte-vaa viivan paksuuden vaihtelua. Kirjoitustyyli on saanut nimensä kirjainten ylä- ja alapäissä sijaitse-vista pääteviivoista (nyk. serif), jotka muistuttavat rakennusten pylväiden kapiteeleja.

Kirjoituksen luonne geometrisine kuvioineen on hyvin ylväs ja rytmikäs. Pysyväksi tarkoitettu tyyliä luova ja kauneusihanteita ilmentävä kirjoi-tus ikuistettiin huolellisella arvokirjoituksella eli monumentaalikirjoituksella. Kirjoitus on puhdas-ta suuraakkoskirjoitusta.

Kirjaimet ovat ryhdikkään voimallisia ja anka-ran geometrisia. Kapiteelikirjoituksen kirjaimet muodostuvat pysty-, vaaka-, vino- tai kaarivii-vojen yhdistelmistä, mitkä kirjoituksessa vuorot-

televina antavat vaihtelevuutta muotoihin ja ryt-miä riveihin. Tyypillistä roomalaiselle kapiteelille on runkoviivan paksuuden vaihtelu. Muotojen eloisuutta lisäävän viivan paksuusero on kaksin-kertainen paksuimman ja ohuimman viivan vä-lillä. Kirjoitusasento oli kalteva (noin 30 astetta). Meisselin jäljiltä kirjaimissa ovat selkeät päätteet ja kirjainpylväiden keskiosien ohenemat.

Capitalis monumentaliksen muodoissa on sel-keä jako leveisiin ja kapeisiin kirjaimiin, joka nä-kyy kirjainten suhteessa neliöön. A-, C-, G-, M-, N-, O-, Q-, S-, U-, V- ja W-kirjainten kärjet ylittävät perusviivan, jotta ne näyttäisivät yhtä korkeilta kuin muut kirjaimet. Myös katsojasta korkeammalla olevat kirjoitukset olivat kooltaan kookkaampia kuin alempana olevat. Näin teks-tirivit näyttivät optisesti yhtä korkeilta. Rooma-laisten aakkosissa ei ollut J-, K-, U- ja W-kirjai-mia, vaan ne on luotu kirjaimistoon myöhemmin (Tekstauskirja s. 12). Arabialaiset numerot tuli-vat eurooppalaisten käyttöön Pyreneitten niemi-maan kauttavasta 900-luvulla. Siihen asti käytet-tiin roomalaisia numeroita: I (1), II (2), III (3), IV (4), V (5), VI (6), VII (7), VIII (8), IX (9), X (10), XX (20), XL (40), L (50), C (100), D (500), M (1000).

Optinen näköharha on huomioitu hienostu-neesti kapiteelikirjaimissa. Pienen pienin muu-

68

Capitalis monumentalis.”Sanat lentävät, kirjoi-tettu pysyy”.

(kuva 61, oma tuotos)


69

toksin geometrisista suhteista itse kirjainten rakenteessa sekä kirjoitusriveissä on saatu aikai-seksi arvokas ja ylväs kirjaimisto. Erityispiirteenä A-, E-, F- ja H- kirjainten poikkiviivat sijaitse-vat optisella keskiviivalla ja B-, S- ja X-kirjainten yläosa on hieman alaosaa pienempi, jotta kirjain olisi optisesti tasapainossa. Muita optisen harhan korjauksia ovat R- ja K-kirjaimissa käytetty pi-dennetty jalka sekä M- kirjaimen sivupylväiden

kallistumat sisäänpäin. C-, G-, O- ja Q-kirjainten sivujen pieni litistymä sovittaa nämä paremmin muiden kirjainten muotoihin.

Keisari Trajanuksen v. 113 jKr. Roomaan pys-tyttämän voitonpylvään jalustan kirjoitusta pide-tään tyylillisesti kauneimpana roomalaisena meis-selikirjoituksena. Myöhemmin käytetyt versaalit pohjautuvat roomalaiseen kapitaalikirjaimeen.

Capitalis Monumentalis.“Eläminen on ajattele-mista”.


70

Capitalis Quadratan aakkosto 200-300 jKr.



71

Capitalis Quadrata

Rooman valtakunnan alkuaikoina kirjallisuus oli kreikankielistä, mutta sivistyksen yleistyessä myös latinankielinen kirjallisuus lisääntyi, oli-vathan keisariajan roomalaiset yleisesti luku- ja kirjoitustaitoisia. Rooman kaunokirjallisuuden kirjoitustyylinä käytettiin capitalis quadrataa eli ruokokynäkirjoitusta (engl. Square capitalis) 200–300 jKr.

Käsin kirjoitus muotoutui kiveen hakattujen kirjainten pohjalta ja se on puhtaasti majuskeli-kirjoitusta. Kirjainhahmona on neliö ja sen sisään piirretty ympyrä. Quadrata oli käytössä kirjakir-joituksessa usean vuosisadan ajan. Kirjat (kää-rökirjat) jäljennettiin eli toisinnettiin pääasiassa kirjuriorjien avulla erityisissä scriptorium-saleis-sa esilukijan sanelun mukaan. Kirjoituksesta mak-settiin sen huolitellun jäljen perusteella. Quadra-tan rinnalla ollut kurrenttikirjoitus oli asiakirjojen kirjoittamiseen käytettyä vähemmän huoliteltua kirjoitusta.

Kirjoitusvälineenä olivat tasakärkinen ruoko-kynä tai hanhensulka sekä papyrus tai pergament-ti. Kirjoitettaessa kynän kärki oli kirjoitusveto-jen suuntainen. Kirjoitettaessa terän kulma on erittäin loiva, vain 20 astetta tai vähemmän. Tä-mä tekee pystyviivoista vahvoja ja vaakaviivoista

ohuempia. Tunnusomaista on myös A-kirjaimen vaakaviivan puuttuminen ja perusviivaston ylä-puolelle nousevat F- ja L-kirjaimet. Teräkulma muuttuu hieman K-, M-, N-, V-, W-, X- ja Y-kirjaimissa. Totutusta poikkeaa myös R-kirjaimen ohut pystyviiva.

Capitalis Quadratan alkuperästä ollaan eri mieltä; teokset (4 kpl), jotka ovat säilyneet jälki-polville, on tehty poikkeavasti pergamentille eikä kirjainmuodoissa näy ajan kirjoitukselle tyypil-listä kursivointia.

72

Capitalis Rustican aakkostoa käytettiin 300-600 jKr.

(kuva 64, oma tuotos).


73

Capitalis Rustica

Kirjallisten teosten lisääntyneeseen kysyntään Rooman valtakunnassa syntyi nopeasti käsin kir-joitettava tyyli capitalis rustica (300–600 jKr.), jo-ka optimoi sekä tilan että ajan säästön. Rusticaa on taloudellista kirjoittaa; riville mahtuu paljon kirjoitusta kaventuneiden kirjainmuotojen takia. Rustican oletetaan kehittyneen Capitalis Qua-dratasta. Kynän terän asento muuttui kirjoitus-vetoon nähden ja kirjoituksesta tuli nopeampaa

ja muodoltaan vaihtelevampaa kuin edeltäjänsä. Kirjoitus pysyi edelleen perusviivastolla ja kirjai-met ovat pystysuorassa, mutta vaikuttavat hieman kallistuneilta vinojen päätteiden takia. Kirjaimil-le tyypillinen ilme syntyy joustavalla sulkakynäl-lä kirjoitettaessa.

Aluksi rustica oli sivellinkirjoitusta, mutta jo ensimmäisellä vuosisadalla jKr. sitä kirjoitettiin kynällä. Myös rustica oli majuskeli- eli suuraak-koskirjoitusta. Muita välimerkkejä ei tunnet-tu. Numeroina käytettiin edelleen kreikkalaista

Capitalis Rustica.

”Tottumus on kuin toi-nen luonto”. (kuva 65, oma tuotos).

74

Capitalis Rustica.(kuva 66, oma tuotos).


75

numerointia, erotuksena kirjaimiin niiden päälle vedettiin ohut vaakaviiva. Kirjoituksessa ei vielä käytetä varsinaisia sanavälejä, vaan sanat on ero-tettu toisistaan rivien keskipaikkeilla olevilla pis-teillä. Muita välimerkkejä ei tunnettu. Numeroi-na käytettiin edelleen kreikkalaista numerointia, erotuksena kirjaimiin niiden päälle vedettiin ohut vaakaviiva. Rusticassa kirjainmuodot ovat edeltä-jiään selkeästi huolittemattomampia ja kirjainten geometrisesta puhtaudesta on luovuttu. Kirjain-hahmo on kapea ja kirjainten sekä sanojen välit ovat ahtaat, mikä lisää tiiviin kirjoituksen ilmettä. Luettavuutta vaikeuttavat myös pienet rivivälit.

Rusticaa kirjoitettaessa kynän kärjen asento on noin 45/90 astetta. Kirjainten pystyviivojen paksuuden vaihtelut syntyvät kynän terän aste-kulmaa muuttamalla. Pystypylväät ja vasemmalle suuntautuvat vinoviivat ovat ohuehkoja, sen si-jaan vaakaviivat, päätteet ja oikealle suuntautuvat vinoviivat ovat tukevia. Kirjainten peruskorkeus on noin 7 terän leveyttä. Kirjaimien erityispiir-teenä mm. O-kirjaimen muoto on ovaali, B- ja F-kirjaimet nousevat muita korkeammiksi ja A-kirjaimen vaakaviiva puuttuu.

Rusticaa lienee käytetty kaikkialla Rooman valtakunnassa ja sillä tehtyjä kirjoituksia on säily-nyt runsaasti niin käsikirjoituksina, piirtokirjoi-tuksina kuin seinämaalauksina. Rusticaa on käy-

tetty myös hautakivissä ja Afrikan provinsseissa, jopa julkisissa rakennuksissa. Nk. sivellin-rusticaa, jota myös pompeijilaiseksi kirjoitukseksi kutsu-taan, on siveltimellä nopeasti toteutettu mainos- ja julistekirjoitus laavan peittämissä Pompeijin ta-lojen seinissä v. 79 jKr. Rusticaa kirjoitettiin useita vuosisatoja rinnan quadratan ja myöhemmin ke-hittyneen unsiaalin kanssa. Erityisesti otsikoissa, ja johdannoissa sekä alkukirjaimina rusticaa käytet-tiin keskiajalle saakka vaikka varsinaista rustican kulta-aikaa olivat 400–600-luvut. Vatikaanissa säi-lytetään rusticalla kirjoitettuja arvokkaita käsikir-joituksia, joihin kuuluvat mm. Vergilius Vaticanus ja Vergilius Romanus.

Rooman vilkas yhteiskuntaelämä käytti joka-päiväiseen kirjoittamiseen, liike- ja kirjekirjoi-tuksena sekä kansliakirjoituksena nopeaa, hieman kallistuvaa juoksevaa arkikirjoitusta, kurrenttia.

76

Capitalis Rustica.Isä meidän -rukous. (kuva 67, oma tuotos).


77

Currere

Currere eli roomalainen kurrenttikirjoitusta (pikakir-joitus) on kirjoitettu 100 eKr. alkaen. Kurrenttia kirjoitettiin ruokokynällä papyrukselle ja kirjoi-tuspuikolla (stilus) kivi- eli rihvelitaululle sekä va-hapäällysteisille puutauluille. Saranalliset vahatau-lut toimittivat kirjeen virkaa. Kaksisivuisina niitä kutsuttiin diptyykeiksi ja kolmitauluisina triptyy-keiksi.

Kirjoitus kehittyi alun perin keisarillisissa kans-lioissa muodostuen arkikirjoituksen esikuvak-si koko valtakuntaan virastojen, liike-elämän ja yksityisen kirjeenvaihdon käyttöön. Kurrenttia kirjoitettiin aina Rooman vallan luhistumiseen saakka ja vielä senkin jälkeen paavillisissa kans-lioissa pitkän aikaa. Kurrenttikirjoituskin perus-tuu meisselikirjoitukseen. Vanhemmassa kurren-tissa näkee selkeästi majuskelimuodot ja kirjainten erillisyyden. Kirjoituksen nopeutuessa kirjainten kallistuma oikealle lisääntyi ja kirjaimet alkoivat liittyä toisiinsa ligatuureilla (yhdistelmäkirjaimet) yhteensidotuksi käsialakirjoitukseksi. Nuorem-masta kurrentista ei enää juuri löydä alkuperäisen majuskelin muotokieltä. Kirjoituksessa on selkeitä ylä- ja alapidennyksiä perusviivalta. Roomalainen kurrettikirjoitus on ollut esikuvana myöhemmin pienaakkostomuotoja kehitettäessä.

Roomalaista kurrent-tikirjoitusta 100 eKr.–300 jKr. sekä alinnan paavillisen kuurian asia-kirjakirjoitusta 8:lta vuosisadalta (kuva 68, Olof Eriksson, Graafi-sen tyylin perusteet).

78

Scriptura Uncialis.Varhaisempaa ja myö-hempää unsiaalia sekä puoliunsiaalia.(kuva 69, oma tuotos).


79

Sriptura Uncialis

Toisen ja kolmannen vuosisadan vaihteessa var-haiskristillisiä tekstejä kirjoitettaessa syntynyt sc-riptura uncialis eli unsiaalikirjoitus (400–800 jKr.) on monumentaalinen kirjainmuoto, jonka arvel-laan saaneen nimensä roomalaisesta raha-, paino- ja mittayksiköstä unciasta (vast. tuumaa), käyrää ja kaarevaa tarkoittavasta uncus-sanasta tai tuu-mamittaisista tekstiriveistä. Unsiaalin eri muoto-jen esikuvana ovat olleet 200-luvun tekstit, kuten esim. Liviuksen Epitome-katkelma. Unsiaalista tunnetaan useampia muunnelmia, jotka lienevät olleet käytössä rinnakkain eri tarkoituksissa. Kei-sari Konstantinuksen v. 313 Rooman valtakun-nassa sallima kristinusko levitti unsiaalilla ja puo-liunsiaalilla kirjoitettua kristillistä kirjallisuutta koko valtakuntaan.

Unsiaali ennakoi jo romaanista tyyliä kaarret-tuine muotoineen. Se on hyvin tiheää ja liha-vaa. Suuraakkoskirjoituksessa esiintyy jo piirtei-tä, jotka johtivat lopulta pienaakkosiin. Kirjoitus muuntui vähitellen neliviivaiseksi puoliunsiaalik-si, joka levisi laajalle Rooman valtakunnan hajot-tua erityisesti uskonnollisissa teksteissä.

Pyöreämuotoisen unsiaalikirjoituksen syntyyn vaikuttivat paitsi tarve kirjoittaa nopeasti, myös paremmat kirjoitusvälineet ja uudet tyylilliset

vaikutteet Kreikasta. Kirjoitusmateriaaleista tu-tun papyruksen rinnalle tuli sileä ja kestävä, mutta kallis pergamentti. Kirjoittaminen liidulla käsitel-lylle kiiltävälle kalvolle oli vaivatonta ja nopeaa. Kalvon pintaan tehtiin hopeaneulalla apuviivoi-tus kirjoittamista helpottamaan. Myös ruokoky-nän korvaaminen vahvemmalla, teroitettavalla ja joustavalla hanhensulkakynällä nopeutti kirjoitta-mista. Hanhensulkakynällä jälki oli täsmällisem-pää kuin aiemmin.

Unsiaalin muotokieleen vaikutti vahvasti Krei-kassa kehittynyt uusi, pyöreämuotoinen kirjoi-tus, jota käytettiin kreikkalaisessa kirjallisuudessa Roomassa. Vanhin unsiaalikirjoitus oli selkeäs-ti suuraakkoskirjoitusta, mutta sen myöhempien muotojen muutamat ylä- ja alapidennykset en-nakoivat jo pienaakkoston tuloa. Unsiaalissa on vaikutteita myös kurrenttikirjoituksesta; varhai-nen kurrentti toi unsiaaliin D-, H-, L-, F-, G- ja P-kirjaimiin ylä- ja alapidennykset (Tekstauskirja s. 30). Unsiaalin muodot eivät ole ankaran geo-metrisiä ja ne poikkeavat selvästi roomalaisesta arvokirjoituksesta. Aakkosiin ilmestyi myös uusi kirjain – U. Kirjaimesta A esiintyy useita rinnak-kaismuotoja.

Kirjainten muoto määräytyy kynän kärjen asennosta ja kirjainten kaltevuuden välisestä suh-teesta. Vanhemmassa unsiaalissa kynää pidettiin

80

Scriptura Uncialis. (kuva 70, oma tuotos).


81

melko vinossa, noin 40 asteen kulmassa, mutta 500-luvulla kynän asento oli, ilmeisesti Bysantin kreikkalaisten kirjoitusten vaikutuksesta, jo mel-ko suora, mikä muutti myös kirjoituksen ilmettä. Molemmat unsiaalimuodot olivat käytössä rinnan ja se levisi myös Rooman valtakunnan ulkopuo-lelle. Unsiaali säilytti valta-asemansa kirjojen kir-jaimistona aina 600-luvun loppuun saakka.

Uuden kirjoitusmateriaalin tulo vaikutti myös kirjan muotoon ja rakenteeseen. Kirjakäärö kor-vautui pergamenttilehdistä kootulla käsikirjoi-tusnipulla, nidoksella, jossa oli kirjoitusta lehtien molemmilla puolilla. Arvokkaat lehdet suojattiin puukansilla, jolloin kirja sai uuden, meidän tunte-mamme muodon. Ajalle tyypillisesti kirja (codex) oli hyvin suurikokoinen ja kirjoitus sisälsi kappa-leiden alussa initiaaleja, kookkaita alkukirjaimia sekä niukkaa koristelua, mm. ornamenttikuvioita ja rakennustaiteellisia elementtejä. Pergamentille kirjoitettu kirjoitus voitiin kaapia pois ja korvata uudella tekstillä. Uudelleen kirjoitettua kirjaa ni-mitettiin palimpsestiksi. Nykytutkimusmenetel-min, lähinnä valokuvauksen keinoin, on kyetty selvittämään jo pois kaavittujen tekstien sisältöä.

Nopeasti kirjoitettava puoliunsiaali syntyi Roo-man valtakunnan hajoamisen aikoihin 400-lu-vulla unsiaalin rinnakkaismuodoksi. Kirjainten muotoihin on vaikuttanut vahvasti nuorempi

roomalainen kurrenttikirjoitus. Esim. a-kirjaimen muoto poikkeaa vanhemmasta unsiaalista pyöreän ja umpinaisen muotonsa vuoksi. Kirjoituksessa on jo piirteitä meille tutusta minuskelista, pienaak-kostosta. Puoliunsiaalia pidetään jo 4-viivaisena kirjoituksena, jossa poikkeamat perusviivasta ovat joko ylä- tai alapidennysviivalla. Poikkeamat te-kevät kirjoituksesta eloisaa ja rytmikästä.

Kirjoituksen rivikorkeutena käytettiin 2½-3 teränleveyttä ja rivivälit olivat suuria, jopa14 te-ränleveyttä, mikä tekee tekstistä hyvin ilmavaa. Vain N- ja T-kirjaimet muistuttavat vielä suur-aakkosia.

Roomalainen puoliunsiaali ajoittuu 500–800-luvuille. Yksi kauneimmista puoliunsiaalil-la kirjoitetuista teoksista ovat Ranskan Toursis-sa valmistuneet käsikirjoitukset. Puoliunsiaalia käytettiin paljon karolingisen minuskelin kanssa yhdessä. Kirjoitettaessa kynänkärki on suorassa, mikä tekee pystypylväistä vahvoja ja ryhdikkäi-tä. Puoliunsiaalia pidetään yhtenä kauneimmista kirjaintyyleistä.

Länsi-Rooman valtakunnan luhistuessa 400-luvulla sisäisiin ristiriitoihin, syntyi lukuisia uusia valtioita. Valloittajat omaksuivat voitettujen kor-keamman kulttuurin – myös kirjoituksen ja kie-len. Latina säilyikin edelleen kulttuuri-, kirkko- ja diplomaattikielenä. Luhistumista seuranneina

82

aikoina luku- ja kirjoitustaito taantuivat romah-dusmaisesti Euroopassa ja kirjoitus siirtyi luosta-reiden suojiin oppineiden erityistaidoksi. Koska kanssakäyminen oli vähäistä sotien takia, sai kir-joitus omintakeisia kansallisia piirteitä. Tältä poh-jalta muotoutuivat toisistaan poikkeavat euroop-palaiset kirjoitusmuodot, kansalliset kirjoitukset, jotka saivat kansallisia tyylipiirteitä muotokie-leensä. Kansallisia kirjoituksia ovat mm. germaa-ninen riimukirjoitus, goottien kirjoitus ja Lango-bardinen kirjoitus (=lombardialainen kirjoitus), merovingilainen kirjoitus sekä iiriläis-anglosak-siset kirjoitukset. Mannermaan kirjoitusmuodot saivat voimakkaita vaikutteita 600- ja 700-luvuil-la Irlannista ja Englannista.

Kristinuskon juurtuessa Irlantiin 400-luvulla, se tarjosi suojaisan kolkan länsimaisen kirjallisuuden ylläpitämiseen lukuisissa luostareissaan, joissa roo-malaista kirjainmuotoa vaalittiin hartaudella. Iiri-läinen kuvakirjoitus (Iiriläiset majuskelit) kehittyi luostarien uumenissa puoliunsiaalin pohjalta saa-den vahvan paikallisen leiman, jota myöhemmin opetettiin monissa mannermaisissa luostarikir-joituskouluissa. Iiriläinen kirja on taideteos, jossa taidokkaasti koristellut alkukirjaimet perustuvat kelttiläiseen punosornamentiikkaan maustettuna kristillisillä aiheilla. Koristelu on erittäin runsasta, mutta hillittyä. Maailman kauneimpiin säilynei-

siin käsikirjoitusaarteisiin kuuluu iiriläinen kuva-kirja, Book of Kells , 600-luvulta.

Korkeatasoinen iiriläinen kirjoitus on ollut pohjana myöhemmälle Englannin kirjoituksen kehitykselle. 700-luvulla kirjoitettiin Englannissa unsiaalia, jossa kynän kirjoituskulma oli 0 astetta. Kirjoitus on edeltäjäänsä huomattavasti jäykem-pää, mutta erittäin täsmällistä. Pysty- ja diagonaa-liviivat ovat paksuja ja horisontaaliviivat kapeita. Kirjainten päätteissä on pehmeä liuku. Teksteissä alkukirjaimet on sijoitettu upeiden kuvakerto-muksen ohella marginaaliin. Tunnettu käsikirjoi-tus, joka on toteutettu tällä majesteetillisella un-siaalilla on englantilainen latinankielinen Psalttari, The Vespasian Psalter.

Mannermaan kirjoitusmuodot saivat vaikuttei-ta 600- ja 700-luvuilla Irlannista ja Englannis-ta, joista Eurooppaan lähteneet munkit perusti-vat luostareita kirjoituskouluineen. Irlantilaisten luostareita perustettiin mm. Italiaan, Ranskaan ja Sveitsiin ja englantilaisten Saksaan. Luostareista kehittyi 800-luvulla korkeamman eurooppalai-sen sivistyksen kehtoja, joissa antiikin kirjallisuus oli tutkimuksen kohteena ja esikuvana. Luostarei-den sitomat kirkolliset teokset, kulta- ja hopea-koristeiset loistositeet toimivat kirkon arvovallan tehostajina Sanan levittämisessä ja juurruttami-sessa. Rooman valtakunnan hajottua kirjoitus sai


83

Scriptura Uncialis ja lombardilainen majus-keli anfangina. (kuva 71, oma tuotos).

84

uusia muotoja eri puolilla Eurooppaa. Ranskassa Kaarle Suuren frankkilais-roomalaisen valtakun-nan syntyaikana Tours´in St. Martinin luostaris-sa kehitettiin puoliunsiaalista pienaakkoset, jotka ovat olleet myös painokirjaintemme esikuvina. Kirjaimissa oli edeltäjistään poiketen selkeät ylä- ja alapidennykset, mikä rytmitti tekstiä selkeäm-mäksi. Kirjoitusvälineenä oli edelleen tasaterä.

Anfangit koristeltiin usein näyttävästi. (kuva 72, oma tuotos).


Kirjaimet muistuttavat muodoltaan jo nykyisiä gemenoita. Karolingisen minuskelin myöhem-mässä muodossa käytettiin koristeellisten kook-kaiden alkukirjainten lisäksi pien- ja suuraakko-sia rinnakkain. Käytäntö oli vielä vaihtelevaa ja majuskelien muoto vaihteli unsiaalista rusticaan ja quadrataan. Uutta kirjoitustyyliä ei omaksuttu hallinnon saralla; frankkilaisvaltioiden kanslia- ja asiakirjakirjoitus kirjoitettiin edelleen vaikealu-kuisella merovingilaisella diplomaattikirjoituksel-la ja paavillisessa kansliassa pitäydyttiin kuurian kirjoituksessa 1100-luvulle saakka.

Keskiajalla luku- ja kirjoitustaitoisia olivat lä-hinnä papisto, oppineet, ammattikirjurit ja luos-tareiden munkit. Kirjat olivat siksi tavalliselle kansalle vieraita. Keskiajan suurikokoisessa kir-jassa perusteksti oli mustaa ja otsikot sekä koros-tettavat tekstin kohdat oli kirjoitettu punaisella. Kirjaa koristivat bysanttivaikutteiset koristeelliset kookkaat alkukirjaimet ja romaaninen punosor-namentiikka, jonka aiheet liittyivät ihmisiin, eläi-miin ja kasveihin.

85

Iiriläistä puoliunsiaalia 700-800-luvulta, jota mm. Book of Kells -kir-jassa on käytetty. ”Ahneelta puuttuu aina.” (kuva 73, oma tuotos).

86

Karolingiset minuskelit eli pienaakkoset 900-luvulla. (kuva 74, oma tuotos).


87

ROMAANINEN TYYLIKAUSI

Minuscula Carola

Romaanisen tyylikauden (800-1000 jKr.) kirjoi-tustyylinä oli minuscula carola eli karolinginen minus-keli. Karolinginen minuskeli on saanut nimen-sä antiikin loiston innoittaman uudistusmielisen frankkien kuninkaan, Rooman keisarin Kaarle Suuren (Carolus Magnus, hallitsi 768-814) mu-kaan, joka elvytti kirjoitusuudistuksellaan antii-kin kirjallisuuden uuteen loistoonsa 700-luvun lopussa Euroopassa. Klassiset esikuvat ja romaani-sen tyylikäsityksen pyrkimys yksinkertaisuuteen ja selkeyteen ovat vaikuttaneet karolingisen mi-nuskelin muotoihin.

Kirjoituksen uudistamisessa ja yhtenäistämises-sä merkittävä rooli oli Yorkin piispalla Alkuinilla, jonka vahva iiriläis-anglosaksinen kirjoitustausta edesauttoi vaikeassa tehtävässä, jonka esikuvina olivat antiikin käsikirjoitusten yksinkertaiset kir-jainmuodot. Karolinginen minuskeli kehitettiin Tourìn St. Martinin luostarissa puoliunsiaalista ja kursiivikirjoituksesta n. 800-luvulla ja sitä kirjoi-tettiin tasaterällä 1100-luvulle saakka, kunnes uusi Pohjois-Ranskassa syntynyt tyylisuunta, gotiikka, muokkasi kirjaimet uudelleen omaan aikakau-teen sopiviksi.

Uusissa kirjaimissa yhdistyvät germaaniset ma-kukäsitykset bysanttilaiseen holvikaarityyliin ja roomalaiseen muotoperinteeseen muodostaen romaanisen tyylin, joka valloitti nopeasti koko Manner-Euroopan ja siitä kehittyi yleiseurooppa-lainen kirjoitus. Karolingiset minuskelit ovat pai-nokirjaintemme perusmuoto. Klassisen Rooman kirjallisuudesta on säilynyt 90 % karolingisen ajan käsikirjoituksina.

Karolinginen minuskeli on selkeää, keveää ja nopeaa kirjoittaa. Kirjaimet kallistuvat hieman eteenpäin, eikä terännostoja juuri esiinny, sil-lä kirjaimet rakentuvat pääasiassa vain kahdesta erillisestä vedosta. Kynän terän asennosta johtuvat viivan vahvat paksuusvaihtelut. Kirjainten ylä- ja alapidennykset ovat voimakkaita. Kirjoituksessa palstan ja rivin asema nousee vahvasti esille, sil-lä tekstit muodostavat selkeitä, tasapainoisia rivi-hahmoja. Vahvoista kirjainpidennyksistä johtuen myös rivivälit kasvoivat ja luettavuus parani en-tisestään.

Kirjoitusvälineenä oli edelleen tasateräinen sulkakynä. Karolingisessa minuskelissa kirjaimet kirjoitettiin selvästi erilleen toisistaan, poikkeuk-sena satunnaiset hiusviivaliitännät seuraaviin kir-jaimiin. Ensimmäistä kertaa myös sanat on kirjoi-tettu järjestelmällisesti erilleen toisistaan.

88

Merovingiläistä kanslia-kirjoitusta 700-luvulta. (kuva 75, oma tuotos).


O-kirjain on muodoltaan ympyrää laajempi ja hallitsee myös leveitä avoimia pyörökaariholvinmuotoja muissakin kirjaimissa. Kirjaimet muis-tuttavat muodoltaan jo nykyisiä gemenoita. Ka-rolingisen minuskelin myöhemmässä muodossa käytettiin koristeellisten kookkaiden alkukirjain-ten lisäksi pien- ja suuraakkosia rinnakkain. Käy-täntö oli vielä vaihtelevaa ja majuskelien muoto vaihteli unsiaalista rusticaan ja quadrataan. Uut-ta kirjoitustyyliä ei omaksuttu hallinnon saralla; frankkilaisvaltioiden kanslia- ja asiakirjakirjoitus kirjoitettiin edelleen vaikealukuisella merovin-gilaisella diplomaattikirjoituksella ja paavillises-sa kansliassa pitäydyttiin kuurian kirjoituksessa 1100-luvulle saakka.

Keskiajalla luku- ja kirjoitustaitoisia olivat lä-hinnä papisto, oppineet, ammattikirjurit ja luos-tareiden munkit. Kirjat olivat siksi tavalliselle kansalle vieraita. Keskiajan suurikokoisessa kir-jassa perusteksti oli mustaa ja otsikot sekä koros-tettavat tekstin kohdat oli kirjoitettu punaisella. Kirjaa koristivat bysanttivaikutteiset koristeelliset kookkaat alkukirjaimet ja romaaninen punosor-namentiikka, jonka aiheet liittyivät ihmisiin, eläi-miin ja kasveihin.

89

Karolinginen minuskeli.”Aloitettu on puoliksi tehty.” (kuva 76, oma tuotos).

90

Englantilaista, gootti-laista diplomaattikursii-via 1200-luvulta. (kuva 77, oma tuotos).


91

Englantilaista diplomaat-tikursiivia 1200-luvulta.

”Makuasioista ei pidä kiistellä”. (kuva 78, oma tuotos).

92

Bastarda on goottilaista sekatyyliä.

”Tee syntiä lujasti, mut-ta usko lujemmin.” (kuva 79,oma tuotos).


93

Keskiajalla kulttuuriharrastus laajeni erityisesti suuriin kauppakaupunkeihin ja kirjojen kysyntä kasvoi. Koska luostarit eivät kyenneet toisinta-maan kirjoja kysynnän tahtiin, perustettiin 1100-luvulta lähtien yliopistoja ja niiden yhteyteen eri-tyisiä kirjoituskouluja kääntämään ja toisintamaan kirjallisuutta. Vanhin ja tunnetuin on Pariisin yli-opiston kirjoituskoulu, jonka ansiota on gotiikan ajan arvokirjoitus, tekstuura. Pariisin kirjoituskou-lusta kirjoitustaide, kalligrafia levisi muualle Eu-rooppaan.

Kirjoituksessa kirjainten mittasuhteet kapenivat vahvasti, jolloin ne näyttivät korkeilta ja niiden kaarteet murtuivat kulmikkaiksi, myös kirjainvä-lit pienenivät. Uusi suuntaus aloitti nk. murret-tujen kirjainten sarjan. Gotiikan aikainen minia-tyyri- ja ornamentaalinen koristelu olivat käsin kirjoitetun ja kuvitetun kirjan oleellinen osa itse tekstin ohella. Kuvituksen tyyli oli saumaton kir-jainmuodon kanssa. Kirjaimia alettiin sitoa toi-siinsa ohuin hiusviivoin. Kirjoituksissa käytettiin runsaasti lyhennyksiä, ligatuureja ja miniatyyrejä. Kirjoituksen sanakuva oli tumma ja luettavuus heikkeni. Tyypillisintä murretuille kirjaimille on luopuminen geometrisesta muotokielestä; kirjoi-tus oli yhteen sullottua ja vahvasti päätteellistä ja suuraakkosissa oli täydentäviä hiusviivoja.

GOOTTILAISET MURRETUT KIRJAIMET

Ensimmäisen vuosituhannen lopulla Kaarle Suu-ren luoman frankkilais-roomalaisen valtakunnan hajotessa syntyi hajaannusta kirjoituksessakin. Gotiikan henkinen tausta oli hyvin kiihkouskon-nollinen ja ristiriitainen kirkollisen uskonnon, taikauskon ja tarumaailman sekoittuessa keske-nään. Goottilainen tyyli toi vaikutteita ristiretke-läisten välityksellä bysanttilaisesta ja arabialaises-ta kulttuurista ripauksena värikkyyttä, siroutta ja muotorikkautta.

Goottilainen tyyli syntyi nimenomaan kirkol-lisena tyylinä Pohjois-Ranskassa 1100-luvulla aloittaen uuden tyylikauden, gotiikan, joka muo-vasi romaanisen kauden kirjaintyylin uudelleen. Kirjoituksessa se sai Länsi-Euroopassa vahvasti paikallisia piirteitä eri kieliryhmien ja kansalli-suuksien vaikutuksesta. Kirjoitustaiteessa puhu-taan tämän tyylin kirjaimista murrettuina kirjai-mina ja gotiikan kirjainmuotoina (1000–1400 jKr.). Rakennustaiteesta gotiikan henkeä ilmen-tävät puhtaimmin suuret katedraalit taivaita hi-povine epäsymmetrisine torneineen, upeine vä-rikkäine lasimaalauksineen sekä kaarikattoineen, -ikkunoineen ja -ovineen.

94

Bastardan kirjaimistoa 1300-1500-luvuilta. (kuva 80, oma tuotos).


Gotiikan mukaisen kirjoituksen ylätyylin, teks-tuuran, rinnalle syntyi arkisia murrettuja kirjai-mia, goottilaisia kursiiveja. Ranskan yliopistojen luomia arkisempia kirjoitustyylejä kutsutaan bas-tardakirjoituksiksi (bastarde, lettres Parisiennes), joil-la kirjoitettiin tieteellistä ja kaunokirjallista kir-jallisuutta.

Bastardasta tunnetaan myös lukuisia muita kan-sallisia versioita (mm. firenzeläinen, itävaltalainen, baijerilainen ja kölniläinen). Tyyli on goottilai-sista kursiiveista jalostunut selkeä, melko muo-dollinen kirjoitustyyli, jota käytettiin paikallisin muunnoksin nk. leipätekstissä erityisesti 1400-lu-vun Pohjois-Ranskan ja Alankomaiden kirjurien keskuudessa. Kirjaimiston nimi (suom. sekamuo-to) kuvaa tyylin rakentumista tekstuuran ja goot-tilaisen kursiivin piirteistä. Kirjoitus on nopeaa ja kirjaimet sidotaan toisiinsa ohuin hiusviivoin. Ylä- ja alapidennykset ovat hyvin vapaamuotoisia ja vaihtelevia. Muita arkisia kirjoitustyylejä ovat mm. saksalaisella kielialueella fraktuura ja schwa-bach sekä Italiassa rotunda, joita kirjoitettiin leve-ällä terällä.

95

Bastardaa hieman ko-ristellulla anfangilla.”Vihaan ja rakastan” (kuva 81, oma tuotos).

96

Tekstuura sai kunnian olla ensimmäinen kir-jaintyyli, josta tehtiin painon irtokirjakkeet. (kuva 82, oma tuotos).


97

Tekstuura

Tekstuura (engl. Old English) on arvoteksteis-sä käytetty, muodollinen juhlatyyli. Nimi juontaa juurensa latinankieliseen termiin textus. Se tar-koittaa palmikoitua ja kuvaa kirjoituksen raken-netta hyvin. Tekstuuraa kirjoitetaan leveällä tasa-terällä. Ranskasta tekstuura levisi Englantiin sekä Keski- ja Pohjois-Eurooppaan. Juhlallinen teks-tuura sai kunnian olla ensimmäinen tyyli, jolla Jo-hann Gutenberg teki ensimmäiset irtokirjakkeet painamisessa 1400-luvun alussa.

Tekstuura on jo saanut täysgotiikan jäykän muodon, eikä siinä enää juurikaan esiinny kaa-rimuotoja versaaleja lukuun ottamatta, jotka muotoiltiin pehmentämään gemenoiden anka-raa vertikaalirakennetta. Kirjainpylväät ovat suo-ria ja hyvin lähellä toisiaan. Kirjainten päätteet ovat jyrkkiä vinoneliöitä. Ylä- ja alapidennykset ovat lyhentyneet x-korkeuteen nähden vahvasti ja rivivälikin on pienentynyt. Kirjoitus on hyvin vaikealukuista paitsi tumman sanahahmon, myös tiukkaan kirjoitettujen sanojen ja rivien takia. Lu-ettavuutta helpottamaan i-kirjain sai pisteen ylä-puolelleen. Tekstuura-kirjaimistossa oli käytössä kaksi s-kirjainta. Nk. pitkää s-kirjainta käytettiin tavun alussa ja meille tutumpaa pientä s-kijainta tavun lopussa. Tekstuuraa kirjoitettaessa versaalei-

na käytetään joko unsiaalia tai unsiaalista johdet-tuja tekstuuran omia versaaleja.

Tekstuuraa käytettiin arvokirjoituksena kir-kollisissa kirjoissa ja virallisissa lakiteksteissä, joi-ta luettiin hitaan hartaasti. Tekstuurasta kehittyi myöhäisgotiikan aikana entistä korkeampi ja ka-peampi kirjoitus, vaikealukuinen missaali. Sekä tekstuura että missaali ovat suosittuja muistokir-joitusten kirjaintyylejä rakennustaiteessa kiveen, metalliin, freskoihin, gobeliineihin ja lasimaala-uksiin toteutettuina.Juhlava tekstuura oli Johann Gutenbergin kuuluisan ensiteoksen, 42-rivisen irtokirjakkeilla painetun Raamatun kirjaimisto.

Tekstuuraa 1400-luvulta.”Vaikeuksien kautta voittoon.” (kuva 83, oma tuotos).

98

Tekstuuran majuskelit ja minuskelit 1400-luvulta. (kuvat 84-85, oma tuotos).


100

Rotunda on helppolu-kuista, mutta vaikeata kirjoittaa. (kuva 86, oma tuotos).


101

Rotunda Gotiikan vaikutus ei juuri näkynyt Italiassa, vaan se sai toisenlaisen ilmeen kuin Alppien pohjois-puolella. 1300-luvun alussa Euroopan tekstuura muotoutui kansallisten mieltymysten mukaiseksi pyörögotiikaksi, selkeäksi ja näyttäväksi arvokir-joitukseksi, jossa näkyy vahvana paikallinen an-tiikin muotoperinne. Italiassa ja Espanjassa teks-tuuraa vastasi rotunda, kaunis ja helppolukuinen kirjoitus.

Tämä kirkollisten kirjojen kirjainmuoto levisi Italiasta myöhemmin muualle Eurooppaan ( mm. Espanjaan ja Portugaliin) ja sitä käytettiin vielä 1500-luvulla erittäin kookkaissa messukirjoissa, antifonarioissa, joista kuorolaiset lukivat nuotte-ja. Rotundaa käytettiin myös rakennusten mo-numentaalikirjoituksissa. Rotundasta muotoiltiin myös painokirjaimet, joita käytettiin Välimeren maissa vielä keskiajan jälkeenkin.

Rotundan muodoissa suorat ja kaarevat vii-vat vaihtelevat rytmikkäästi. Tyypillistä rotundal-le on ylä- ja alapidennysten katkaiseminen suo-raan kulmaan, mikä tekee niiden kirjoittamisesta hankalan. Kynää pidetään kirjoitettaessa noin 30 asteen kulmassa, lukuun ottamatta pidennysten pääteosien 0 asteen kirjoituskulmaa. Rotundasta löytyy myös d-, s- ja r-kirjainten osalta muuta-

mia muunnelmia. Rotundan sanakuva on hyvin tumma leveän kirjoitusterän takia.

Rotundan rinnalla käytettiin lyhyen aikaa ar-kisemmissa yhteyksissä karolingisen minuskelin ja ankaran gotiikan sekamuotoa, nk. gotico-an-tiikvaa. Sen syrjäytti nopeasti selkeä humanis-ti-antiikva. Gotico-antiikvasta leikattiin Italian ensimmäiset kirjapainokirjakkeet v. 1465 (Con-rad Sweinheim ja Arnold Pannartz). Kanslia- ja kauppakirjeenvaihdossa käytettiin arkikirjoituk-sena nk. goottilaista kursiivia. Sen muotokieli on peräisin myöhemmästä karolingisesta minuskelis-ta ja gotiikan tekstuurasta. Luettavuudeltaan kir-joitus on melko selkeää vaikkakin sanakuva on tumma.

Majuskelien eli suuraakkosten käyttö vakiin-tui lauseiden ja erisnimien alussa 1200-luvulla, jolloin myös välimerkkejä alettiin vähitellen käyt-tämään. Aluksi suuraakkosina käytettiin gotiikan henkeen muovailtuja rustica- ja unsiaalikirjai-mia.

102

Rotundaa 1400-1500-luvun malliin. (kuva 87, oma tuotos).


103

Rotundan aakkosto 1400-1500-luvulla.(kuvat 88-89, oma tuotos).

104

Lombardilainen majus-keliaakkosto 1100–1300-luvuilla. (kuva 90, oma tuotos).


105

Lombardil(a)ainen kirjoitus

Karolingisten kapitaalikirjainten pohjalta muo-toiltiin erityiset suuraakkoset nk. lombardialaiset majuskelit goottilaiseen koristeelliseen henkeen. Lombardilaisia kirjaimia käytettiin paljon myös keskiajan loppupuolen sineteissä ja rakennusten monumenttaalikirjoituksissa.

Langobardilainen kirjoitus (eli Lombardilai-nen kirjoitus) sijoittuu maantieteellisesti ylä- eli Pohjois-Italiaan Lombardiaan, jota hallitsi lyhyen aikaa langobardien germaaniheimo. Yläitalialai-nen kirjoitus perustuu roomalaiseen kurrenttiin ja on kursiivimuotoista arkikirjoitusta. Tyylille on tyypillistä nuijamaiset yläpidennykset ja kirjain-sidokset. Kirjoitusta kirjoitettiin kapeahkolla te-rällä, joka tekee kirjaimista selkeitä. Muodoltaan kirjaimet ovat pyöreitä ja avonaisia. Kirjoitusta kirjoitettiin aina 11. vuosisadalle saakka. Kirjoi-tuksen arvellaan olleen ainakin osittain esikuvana myöhemmälle karolingiselle minuskelille.

Beneventolainen kirjoitus

Eteläisessä Italiassa Beneventon maakunnassa Monte Cassinon luostarissa syntyi nk. benevento-lainen kirjoitus. Sitä kirjoitettiin leveällä vinoasen-toisella terällä, joka antoi kirjoitukselle tyypillisen kulmikkaan ja tumman leiman. Kirjainten ylä- ja alapidennyksissä on voimakkaat, vahvat ja vinot pääteviivat ja kirjaimet sidotaan toisiinsa. Kirjoi-tus kiellettiin v. 1231 lopulta liian vaikealukuise-na Keisari Fredrik II käskystä. Beneventolaisen kirjoituksen piirteitä löytyy myöhemmistä gotii-kan kirjaimista.

106

Lombardilais-beneven-tolailaista minuskelia 1000-luvulta. (kuva 91, oma tuotos).


107

Lombardilais-beneven-tolainen teksti oli hyvin vaikealukuista.

”Hyvin eli se, joka huo-maamattomana eli.” (kuva 92, oma tuotos).

108

Schwabach on saksa-laisen kielialueen kir-jaimisto. (kuva 93, oma tuotos).


109

Kirjaimilla voi myös leikkiä osana kuvaa ja tarinaa. (kuva 94, oma tuotos) .

Schwabach

Schwabach on myöhäisgotiikan saksalaisen kieli-alueen kirjaimisto, joka syntyi 1470-luvulla tar-peeseen muuttaa bastarda typografiseen asuun. Sitä pidetään puhtaimpana saksalaisena kirjaimis-tona. Sen ovat muotoilleet kirjanpainajat Johann Bämler ja Frederic Geussner.

Schwabach on rentoa ja huoletonta kirjoitusta, jossa päätteet ovat maltillisia ja kirjaimia hallitsee kaareva muotokieli. Tekstuurasta tutut voimak-kaat kulmat ovat pyöristyneet ja yläpidennykset madaltuneet. Kirjainten x-korkeus on yleisimmin 4½ teränleveyttä ja terän kulma noin 40 astetta mukaillen kirjaimen muotoa. D- ja O-kirjaimet rakentuvat kokonaan vastakkaisista kaarista. Tyy-liin kuuluvat versaalit ovat melko yksinkertaiset. Kirjoituksen kirjain-, sana- ja rivivälit ovat pieniä ja yleisvaikutelma tumma. Numeroina käytetään tekstuuran numeroita. Kirjapainotyylinä schwa-bachia käytettiin erityisesti kansankielisissä po-pulaariteoksissa.

110

Fraktuuralla toteutettu runo. (kuva 95, oma tuotos).


111

Irtomusteen käyttö elävöittää piirtoa. Mitä enemmän terässä on mustetta, sitä tummempaa on jälki. Fraktuuralla toteutettu ajatelma. (kuva 96, oma tuotos).

Fraktuura

Fraktuura (suom. murtuma) syntyi renessans-sikaudella Saksan Nürnbergissä noin vuonna 1522 Neudörfferin suunnittelemana kirjapai-notyyppinä. Fraktuuran vaikuttajina ovat olleet myös benediktiiniläismunkki Leonhard Wagner sekä Wolfgang Fugger. Fraktuura on muovautu-nut tekstuurasta ja schwabachista. Fraktuura on murretuista kirjaimistoista koristeellisinta ja ul-koasultaan vaaleinta. Se on koukeroista ja melko vaikealukuista. Tyypillistä fraktuuraa ovat erittäin koristellut ja rönsyilevät suuraakkoset, jotka baro-kin vaikutuksesta kasvoivat runsaiksi viivakuviksi, joista kirjainhahmoa oli usein vaikea erottaa. Tyy-pillisiä varhaisfraktuuran piirteitä ovat suuraakko-sissa käytetty ”elefantin kärsä” sekä pienaakkos-ten ylä- ja alapidennysten haarautuminen. Nämä barokin piirteet jäivät kuitenkin myöhemmissä muodoissa kirjoituksesta pois.

Fraktuura levisi nopeasti laajalle uskonpuhdis-tajien matkassa. Myös Suomeen fraktuura saapui reformaation myötä nk. virsikirjapränttinä. Suo-messa valtaosa 1800-luvun kirjapainotuotannosta on painettu fraktuuralla. Saksassa fraktuura pois-tui käytöstä paljon myöhemmin kansallissosialis-min myötä.

112

Rooman kulttuurin ihannoiminen herätti henkiin karolingisen minuskelin, jota huma-nistit pitivät virheelli-sesti vanhana rooma-laisten kirjoituksena. Esikuvansa mukaan uusi pystyasentoinen kirjoi-tustyyli sai nimekseen lettera antica (antiqua). Versaalien esikuvina oli meisselikirjoitus ja ge-menoiden karolinginen minuskeli. ”Sitkeä työ voittaa kaiken.” (kuva 97, oma tuotos).


113

HUMANISTISET KIRJAINMUODOT

Nykykirjainmuotojen mukaiset antiikvakirjai-mistot ovat renessanssiajan muotokielen tuotteita, jotka syntyivät Italiassa jo 1300-luvun loppupuo-lella, mutta Euroopassa vasta 1400-luvulla. Meille tuttu kaksoisaakkosto juontaa juurensa klassisen Rooman ihannointiin.

Letter antica

Alppien eteläpuolisessa Italiassa gotiikan vaiku-tus kirjoitukseen oli vähäisempi. Rooman kult-tuurin ihannoiminen herätti henkiin karolingisen minuskelin, jota ajan humanistit pitivät virheelli-sesti vanhana roomalaisten kirjoituksena. Esiku-vansa mukaan uusi pystyasentoinen kirjoitustyy-li sai nimekseen lettera antica (antiqua). Versaalien esikuvina oli meisselikirjoitus ja gemenoiden ka-rolinginen minuskeli. Näin luotiin länsimaille tyypillinen kaksoiskirjaimisto, ensimmäinen laa-tuaan. Tämän jälkeen kirjainmuotoilu seurasi tyy-likausien ja painomenetelmien kehitystä.

Italiassa humanistit käyttivät pystyasentoisen hu-manistiantiikvan rinnalla siitä syntynyttä kaltevaa ja kapeahkoa corsiva cancellarescaa eli humanistikursiivia itsenäisenä kirja- ja kirjekirjoituksena. Tästä Ita-

lian renessanssin kansliakirjoituksesta tuli esikuva yleensä käsin kirjoittamiselle sekä painokirjain-ten kursiivimuodoille. Tyypillinen kansliakirjoi-tus on tiheää ja sen vaikutelma on melko tumma. Kursiivikirjaimiston cancellaresca esiintyy paino-kirjaimena ensi kerran vuonna 1500 Venetsiassa Aldus Manutiuksen kirjapainossa. Ajalta on pe-räisin myös ensimmäinen käsialakirjoituskirja, La Operina.

Kirjainten muotoilu seurasi tyylikausien ja pai-nomenetelmien kehitystä. Kupari- ja kivipiirros-menetelmässä kirjaimet konstruoitiin, piirret-tiin kynällä kirjoittamisen sijaan. Karolingisesta minuskelista muotoiltiin Venetsiassa vuonna 1460 ensimmäinen antiikvapainokirjaimisto, joka mu-kaili kynäkirjoituksen muotorakennetta. Kaari-viivojen akseli, samoin kuin pääteviivat ovat vi-noja.

Niin kutsutun vanhemman antiikvan tunne-tuin kirjasin lienee ranskalaisen Claude Gara-mondin n. v. 1530 kaivertama. Tyypillinen tyy-likauden siirtymäantiikva on englantilaisen John Baskervillen n. vuonna 1750 leikkaama kirjasin. Nuoremman, uusklassillisen antiikvan edustajista mainittakoon ranskalainen Pierre Didot ja italia-lainen Giambattista Bodoni 1800-luvun alussa. Barokkiajan eli siirtymäkauden antiikvoissa oli vahvaa kalligrafista leikittelyä, jossa viivan pak-

114

Lettera antica, vanhat kirjasimet kokevat re-nesanssin. (kuvat 98-99, oma tuotos).


116

Humanistiantiikva on oikealle kallistuvaa kir-joitusta. (kuva 100, oma tuotos).


117

suuden vaihtelut loivat eloisuutta tekstiin. Arki-kirjoitus oli hyvin koristeellista, kiekuroita, sil-mukoita ja viivaverkkoja käytettiin kuvittavassa hengessä. 1600-luku oli kalligrafian kulta-aikaa. Barokkiajan kirjoitusta voidaankin jo kutsua kau-nokirjoitukseksi.

Kalligrafian yksi kirjainmuoto on ns. englanti-lainen kursiivikirjoitus, jota kutsutaan myös kauno-kirjoitukseksi. Se kehittyi 1600-luvulla Englannissa kaivertajien muotoilemana ja levisi nopeasti myös muualle. Kyseine kirjasto on ollut useissa mais-sa kouluissa käytetyn kaunokirjoituksen pohjana 1930-luvulle saakka.

1800-luvulla oli koulujen kirjoitusmalliksi omaksuttu englantilainen kaunokirjoitus edelli-seltä vuosisadalta. Kirjoitusta harjoiteltiin yksi-tyiskohtaisella tarkkuudella, notkeilla, teräväkär-kisillä teräskynillä, joita painamalla saatiin aikaan viivan paksuuden vaihtelut. Kirjoitus oli vaikeata ja onnistuikin lähinnä ammattikirjureilta. Kansa sovelsi tekniikkaa parhaan taiton mukaan ja vä-hitellen kirjoitus sai omia tulkintoja.

Kaunokirjoitusta kirjoitettiin myös kärkiterällä tai -siveltimellä, jolloin ensin piirrettiin kirjainten ääriviivat, jonka jälkeen vahvennetut kohdat täy-tettiin siveltimellä. Pienaakkosissa kirjaimet sidot-tiin toisiinsa kaarevilla hiusviivoilla. Kirjoituksen rivivälistys oli hyvin väljä. Tyypillistä englantilai-

selle kaunokirjoitukselle on viivojen joustavuus ja kaartuvuus, viivan paksuuden selkeät vaihtelut sekä tekstin selkeä kallistuma.

118

Humanistiantiikvan ma-juskelit 1500-luvulta. (kuva 101, oma tuotos).


119

Humanistiantiikvan minuskelit 1500-luvulta. (kuva 102, oma tuotos).

120

Vapaamuotoinen versio kursiivista kirjoituk-sesta. (kuva 103, oma tuotos).


121

Vapaamuotoinen tuotos leikkisän pyöreästä kir-joituksesta. (kuva 104, oma tuotos).

122

Vapaamuotoinen tuo-tos, jossa anfangille annettu tilaa kuvitus-roolissa. (kuva 105, oma tuotos).


123

Vapaamuotoinen leikit-tely kirjainmuodoilla. (kuva 106, oma tuotos).

124

Kalligrafiakynällä to-teutettu piirros, jossa pieni runo. (kuva 107, oma tuotos).


125

Bastardaa. (kuva 108, oma tuotos).

137

Kirjalliset lähteet:

ABC – Lukeminen esivallan palveluksessa Helsingin yliopisto, Kansalliskirjasto. Helsinki.

Airas Annukka, Heiskanen Topi, Uusitalo Liisa, 1996. Kalligrafia – tekstausopas. WSOY, Porvoo.

Arontaus Erkki, 2000. Askel sukututkimuksen pariin - Wanhan käsialan opas. Kotkan kirjapai-no Ab, Hamina. Arthur Baker‘s Historic Calligraphic alphapets, 1980. Dover Publications,Inc., New York.

Calligraphy Manuschript –kirjanen

Chancery Cursive Stroke by Stroke: An Arthur Baker Calligraphy manual, 1982. Dover, New York.

Douglass Ralph, 2003. Calligraphic lette-ring with wide pen & brush. Watson-Gup-till Publications, New York.

Ekholm Kai, 2003. Pitkäranta Inkeri (toim.), käännös von Bonsdorf Christoffer. Kirjoituksen lumo. Con text - The metamorphoses of

writing. Helsingin yliopiston kirjasto, Suomen kansalliskirjasto.

Eriksson Olof, 1974. Graafisen tyylin perusteet.Otava, Keuruu.

Freeman Joan 1993. Lettering & Calligraphy.Grange Books, Lontoo.

Halila Aimo, 1949. Suomen kansakoululaitoksen historia, 1. Suomen tiedettä 3,1. WSOY, Turku.

Havu Sirkka, 2003. Kirja Suomessa. Helsingin yliopiston kirjasto, Suomen kansalliskirjasto, Hel-sinki

Häkli Esko, 2003. Kirja Suomessa. Helsingin yli-opiston kirjasto, Suomen kansalliskirjasto.

Heikinheimo Ilmari, 1935. Historiallinen aika-kauskirja 35. Suomen kansan kirjoitustaidon ja kirjoituksenopetuksen varhaisempia vaiheita. 935. s. 277-289, Hyvinkään kirjaston toimittama mo-niste.

LÄHTEET

138

Heiskanen Topi, Uusitalo Liisa, 2001. Kalligrafia – Historiallisia kirjainmalleja ja työmenetelmiä. WSOY, Porvoo.

Kajarto Hilkka, Parviainen Hilkka, 1987. Uu-si tyyppikirjaimisto, Mallivihko, Isot kirjaimet – opettajan opas. Otava, Keuruu.

Kajarto Hilkka, Parviainen Hilkka, 1987. Uusi tyyppikirjaimisto. Mallivihko, Pienet kirjaimet – opettajan opas. Otava, Keuruu.

Käsin kirjoittaminen vuonna 2000 –esite

Laurio Greta, Tuononen Marja, Viljamaa - Ris-sanen Katriina, 1979. Toisen luokan mallivihko (1.-3. painos). Otava, Keuruu.

Lehtinen Anja Inkeri, 2003. Kirja Suomessa. Helsingin yliopiston kirjasto, Suomen kansallis-kirjasto.

Lynskey Marie, 2002. Calligraphy, Artus Book, Lontoo 2002

Mackinder Jack, 1999. Celtic design and ornament for calligraphers, Thames & Hudson, Lontoo.

Mehigan Janet, Noble Mary, 2002. Beginner`s guide to calligraphy. David & Charles, Newton Abbot.

Morgan Margaret, 2001. Calligraphy, New Hol-land, Lontoo 2001

Mäkelä-Henriksson Eeva, 2003. Kirja Suomes-sa. Helsingin yliopiston kirjasto, Suomen kansal-liskirjasto.

Noad Timothy, 1998. A Creative step by step guide to Mastering Calligraphy. Bramley Books, Godalming, Surrey. Numminen Ahto, Eriksson Olof, 1983. Teks-tauskirja (6. painos). Otava, Keuruu.Pennanen Leo 1976. Käsialatiedon opas. WSOY, Porvoo.

Peruskoulun opetuksen tyyppikirjoitus, 1989. Kouluhallitus, Valtion painatuskeskus, Helsinki. Saloranta Outi (toim.) 2002. Ensimmäiset kou-luvuodet, Perusopetuksen vuosiluokkien 1-2 opetus. Opetushallitus. Vammala

139

Sassoon Rosemary, 1982. The Practical Guide to Calligraphy. Thames & Hudson, Lontoo.

Shaw Henry, 1995. Alphabets and numbers of middle ages. Bracken Books, Lontoo.

Siniharju Marjatta (toim.), 1997. Esi- ja alkuope-tuksen uusia tuulia. Opetushallitus, Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä.

Smith John, 1998. Creative Calligraphy, Lorenz Books, Lontoo.

Wallin Raimo S. 1982. Luova kirjoitus 5 (tyyp-pikirjaimisto), Kirjoittamisen opas 11-13-vuoti-aille.

Wanhat käsialat ja asiakirjat, 1977. Valtionarkisto, Valtion painatuskeskus, Helsinki

Verkkolähteet:

Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2004, www.sks.fi

Nuolenpäistä aakkosiin –verkkonäyttely, 2004, Suomen kansalliskirjasto, www.lib.helsinki.fi/ajankohtaista/nayttelyt/kirjaimistot/

Suomen historian kronologia, -verkkosivut, 2004, http://agricola.utu.fi/hist/kronologia/ Opetushallitus, 2004, www.edu.fi. Helsingin yliopiston kirjasto/Kansalliskirjasto, 2004, www.lib.helsinki.fi

Lukeminen esivallan opetuksessa -aapisnäytte-ly, www.lib.helsinki.fi/ajankohtaista/nayttelyt/ABC/Aapiskukko.htm, 2004

Sanomalehtiarkisto, 2004.http://digi.lib.helsinki.fi/

Jyväskylän yliopiston verkkosivut, 2004.http://www.jyu.fi/library/missale/.

140

Sähköpostikeskustelut/haastattelut:

Suomalaisen kirjallisuuden seura

Helsingin yliopiston kirjasto, Erikoiskokoelmat, Sirkka Havu

Yliopiston almanakkatoimisto, Heikki Oja

Satakunnan amk, Margit NieminenTaideteollinen korkeakoulu, Jan Kenneth Weckman, Liisa Piironen

Merja Eerikäinen, Tuula Kulmala, kalligrafitSirkku Servomaa, opettaja (ala-aste), Hyvinkää

Opetushallitus, Kirjasto- ja tietopalvelu, Anne Nyman

Sähköpostikyselytutkimus:

- Audiovisuaalisen viestinnän perustutkintokou-lutusta (viestintä-assistentti) antavat oppilaitok-set- Audiovisuaalisen viestinnän aikuiskoulutuksen oppilaitokset, mm. AEL, Helsingin amk, kulttuuri- ja palveluala, Amiedu, Adulta Oy, Otavan Opisto- Taidealan ammattikorkea- ja korkeakoulut- Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto ry. (Ed. jaettu kuvataidekouluihin), Krista Laine- Kuvataideakatemia, Marjaana Sallantaus- Suomen kalligrafiayhdistyksen jäsenet (kyselyhetkellä 94 jäsentä)

141

LIITTEET

Liite 1Suomessa 1500-luvun teksteissä esiintyviä kir-jainmuotoja.



Liite 4Saksalaiset kirjainmuodot 1800- ja 1900-luvulla. Roomalaiset numerot.

Liite5Kirjainyhdistelmiä ja eräitä yleisiä lyhennyksiä.

Liite 6Talonpoikien nimimerkkejä ja nimenselvennyk-siä.

Liite 7Erityisen koristeellista kaunokirjoitusta.

Liite 8Toivo Salermon suunnittelmat ja Opetushallituk-sen hyväksymät tyyppikirjaimet vuodelta 1986.

Liite 9Sähköpostikyselylomake taidealan oppilaitoksiin ja Suomen kalligrafiayhdistyksen jäsenille.

142

Liite 1. Suomessa 1500-luvun teksteissä esiintyviä kirjainmuotoja.

143


144


145

Liite 4. Saksalaiset kirjainmuo-dot 1800- ja 1900-luvulla. Roomalaiset numerot.

146

Liite 5. Kirjainyhdistelmiä ja eräitä yleisiä lyhen-nyksiä.

147

Liite 6. Talonpoikien nimimerk-kejä ja nimenselven-nyksiä.

148

LIITE 7. Erityisen koristeellista kaunokirjoitusta.

149

Liite 8.Toivo Salermon suun-nittelmat ja Opetus-hallituksen hyväksymät tyyppikirjaimet vuodel-ta 1986.

150

Liite 9.Kyselylomake taidealan kouluihin eri opinto-asteille sekä Suomen kalligrafiayhdistyksen jäsenille.

manupropria indics fin - webnodefiles.arjajuujarvi.webnode.fi/200000560-6cf3e6deb1/...valtaisesti ja...

Documents