kuntatiedote · raja-aitojen purkaminen ja johtamisen tavoitteellisuus ovat tärkeällä sijalla...

8
Seija Junno kunnanhallituksen puheenjohtaja Siikalatvan kunta Siikalatvan kunta | Pulkkilantie 4 | 92600 Pulkkila | puh. (08) 8118411 | www.siikalatva.fi KUNTATIEDOTE nro 5/16.5.2019 Rohkealla kehittämisellä tehokkuutta Monen kunnan talous on heikoilla, niin myös meillä. Nollabudjettimme uhkaa painua pakkaselle, sillä veroennuste notkahti juuri yli puoli mil- joonaa euroa alaspäin. Meillä ei ole varaa alijäämään, joten vaje on kurottava kiinni. Tarvitsemme siis reippaita uudistuksia nopeasti. Vauh- tia haemme omalla hallitusohjelmalla, jonka ensimmäinen versio on juuri keskustelupöydissä. Onneksi meillä on kova kehittämisinto päällä. Keskittäminen ei ole mei- dän strategiamme, vaan haluamme uida vastavirtaan niin elinvoima kuin palvelukehityksessäkin. Haluamme pitää kaikki kylät elinvoimaisi- na. Perinteisellä tavalla ja yksitellen toteutettuna se on kallista, mutta etsimme uusia ja ennakkoluulottomia ratkaisuja. Pakko on hyvä kon- sultti. Mitä älykäs liikenne voisi tarkoittaa meillä? Mitä totuttuja tapoja voi- simme kyseenalaistaa? Mitä kuljetuksia ja palveluja voisimme yhdistää? Paikkakunnalle muuttoa harkitsevat perheet eivät ole kiinnostuneita ruutukaava-alueista, joten tehdään maalaismaisemassa asuminen hel- poksi. Kun kaveriksi otetaan nykyteknologia, joustavuus ja yhteistyö yli erilaisten rajojen, niin voimme saada paitsi tehokkuutta, niin myös uusia palveluja. Ensimmäinen aivoriihi alan toimijoiden kesken on ensi viikolla. Raja-aitojen purkaminen ja johtamisen tavoitteellisuus ovat tärkeällä sijalla uuden hallitusohjelman luonnosversiossa. Taustani on teollisuu- den kehitys- ja strategiatyössä, ja ehkä suurin ihmetyksen aihe täällä kuntasektorilla on ollut hierarkinen johtaminen. Se tuo raja-aitoja, pul- lonkauloja, kankeutta ja tehottomuutta. Vuosikymmeniä sitten teol- lisuudesta purettu siiloajattelu on monessa kunnassa vielä arkipäivää. Ja euroja ropisee siilojen väliin. Kokeilemme prosessijohtamista elinvoimakehittämisen sektorilla, ja se näyttää toimivan todella hyvin. Tulosta syntyy ilman kitkaa ja hidasteita siilojen välillä, kun elinkeinojohtajalla on selkeät vastuut, valtuuksia yli siilorajojen ja pieni päättäjäjoukko taustatukena. Siikalatvan piti olla Mehiläisen näyteikkuna, mutta nyt asiakkaiden, omaisten ja henkilöstön huoli samentavat ikkunan. Kunta ei voi vetäy- tyä valvontakäyntien antaman pikakuvan taakse, vaan meidän on löydettävä yhteinen kehittämisote myös tähän. Kestävä talous luodaan vain ennakkoluulottomalla kehittämisellä. Sen perusta on hyvinvoiva ja motivoitunut henkilöstö. Meidän on uskottava tulevaisuuteen ja asettava rima riittävän korkealle. Uusi sloganimme onkin ’Suunnittele suuria’. Paikallista kehittämistä helpotetaan tai vaikeutetaan valtakunnan päätöksillä ja EU-tasoisilla päätöksillä. Kun äänestysinto EU-vaaleissa on olemattoman matala, tämän alueen rynnistys voisi helposti tuoda lisäedustajia ajamaan meidän etujamme Brysselissä. Muistetaan siis äänestää. SIIKALATVAN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2019 Kunnanvaltuusto Kokousaika MAANANTAI 27.05.2019 klo 19.00 Kokouspaikka Siikalatvan kunnantalo, Pulkkila-sali, Pulkkilantie 4 Käsiteltävät asiat: 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta 3 Esityslistan hyväksyminen kokouksen käsittelyjärjestykseksi 4 Henkilöstökertomus 2018 5 Talouden seuranta 3/2019 6 Kunnanvaltuuston puheenjohtajien vaali 1.6.2019-31.5.2021 7 Kunnanhallituksen jäsenten ja varajäsenten vaali 1.6.2019-31.5.2021 8 Kunnanhallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vaali 1.6.2019-31.5.2021 9 Keskusvaalilautakunnan asettaminen 1.6.2019-31.5.2021 10 Keskipisteen koiraharrastajat ry:n laina 11 Kiireellisenä käsiteltäväksi otettavat asiat 12 Ilmoitusasiat 13 Mahdolliset valtuutettujen aloitteet ja kunnanhallitukselle osoitettavat kysymykset Pöytäkirjan nähtävänä pito Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty muutoksenhakuohje, pi- detään yleisesti nähtävänä Siikalatvan kunnantalolla, Pulkkilantie 4 ja kunnan www-sivuilla. Siikalatvalla, 16.05.2019 Puheenjohtaja MERK. Kaisa Louet-Similä KUNNANTOIMISTON AUKIOLOAJAT TOUKOKUUSSA JA HEINÄKUUSSA 2019 Pulkkilan kunnantoimisto pidetään suljettuna helatorstain jälkeinen perjantai 31.5. sekä 1.-28.7.2019, jolloin henkilökunta voi pitää vuosilomia mahdollisuuksien mukaan. KELA järjestää yhteistyössä Siikalatvan kunnantalon asiointipisteen kanssa tapahtumapäivän KELA:n palveluista 27.5.2019 Kela:n palveluasiantuntijat ovat tavattavissa Siikalatvan kunnan- talolla 27.5.2019 klo 9.00-15.00. Tule keskustelemaan palveluasiantuntijoiden kanssa, mikäli haluat tietää enemmän KELA:n palveluista. Kahvitarjoilu koko päivän. Tervetuloa!

Upload: others

Post on 24-Jul-2020

5 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

Page 1: KUNTATIEDOTE · Raja-aitojen purkaminen ja johtamisen tavoitteellisuus ovat tärkeällä sijalla uuden hallitusohjelman luonnosversiossa. Taustani on teollisuu-den kehitys- ja strategiatyössä,

Seija Junnokunnanhallituksen puheenjohtajaSiikalatvan kunta

Siikalatvan kunta | Pulkkilantie 4 | 92600 Pulkkila | puh. (08) 8118411 | www.siikalatva.fi

KUNTATIEDOTEnro 5/16.5.2019

Rohkealla kehittämisellä tehokkuuttaMonen kunnan talous on heikoilla, niin myös meillä. Nollabudjettimme uhkaa painua pakkaselle, sillä veroennuste notkahti juuri yli puoli mil-joonaa euroa alaspäin. Meillä ei ole varaa alijäämään, joten vaje on kurottava kiinni. Tarvitsemme siis reippaita uudistuksia nopeasti. Vauh-tia haemme omalla hallitusohjelmalla, jonka ensimmäinen versio on juuri keskustelupöydissä.

Onneksi meillä on kova kehittämisinto päällä. Keskittäminen ei ole mei-dän strategiamme, vaan haluamme uida vastavirtaan niin elinvoima kuin palvelukehityksessäkin. Haluamme pitää kaikki kylät elinvoimaisi-na. Perinteisellä tavalla ja yksitellen toteutettuna se on kallista, mutta etsimme uusia ja ennakkoluulottomia ratkaisuja. Pakko on hyvä kon-sultti.

Mitä älykäs liikenne voisi tarkoittaa meillä? Mitä totuttuja tapoja voi-simme kyseenalaistaa? Mitä kuljetuksia ja palveluja voisimme yhdistää? Paikkakunnalle muuttoa harkitsevat perheet eivät ole kiinnostuneita ruutukaava-alueista, joten tehdään maalaismaisemassa asuminen hel-poksi. Kun kaveriksi otetaan nykyteknologia, joustavuus ja yhteistyö yli erilaisten rajojen, niin voimme saada paitsi tehokkuutta, niin myös uusia palveluja. Ensimmäinen aivoriihi alan toimijoiden kesken on ensi viikolla.

Raja-aitojen purkaminen ja johtamisen tavoitteellisuus ovat tärkeällä sijalla uuden hallitusohjelman luonnosversiossa. Taustani on teollisuu-den kehitys- ja strategiatyössä, ja ehkä suurin ihmetyksen aihe täällä kuntasektorilla on ollut hierarkinen johtaminen. Se tuo raja-aitoja, pul-lonkauloja, kankeutta ja tehottomuutta. Vuosikymmeniä sitten teol-lisuudesta purettu siiloajattelu on monessa kunnassa vielä arkipäivää. Ja euroja ropisee siilojen väliin.

Kokeilemme prosessijohtamista elinvoimakehittämisen sektorilla, ja se näyttää toimivan todella hyvin. Tulosta syntyy ilman kitkaa ja hidasteita siilojen välillä, kun elinkeinojohtajalla on selkeät vastuut, valtuuksia yli siilorajojen ja pieni päättäjäjoukko taustatukena.

Siikalatvan piti olla Mehiläisen näyteikkuna, mutta nyt asiakkaiden, omaisten ja henkilöstön huoli samentavat ikkunan. Kunta ei voi vetäy-tyä valvontakäyntien antaman pikakuvan taakse, vaan meidän on löydettävä yhteinen kehittämisote myös tähän.

Kestävä talous luodaan vain ennakkoluulottomalla kehittämisellä. Sen perusta on hyvinvoiva ja motivoitunut henkilöstö. Meidän on uskottava tulevaisuuteen ja asettava rima riittävän korkealle. Uusi sloganimme onkin ’Suunnittele suuria’.

Paikallista kehittämistä helpotetaan tai vaikeutetaan valtakunnan päätöksillä ja EU-tasoisilla päätöksillä. Kun äänestysinto EU-vaaleissa on olemattoman matala, tämän alueen rynnistys voisi helposti tuoda lisäedustajia ajamaan meidän etujamme Brysselissä. Muistetaan siis äänestää.

SIIKALATVAN KUNTA

KOKOUSKUTSU 3/2019 Kunnanvaltuusto Kokousaika MAANANTAI 27.05.2019 klo 19.00 Kokouspaikka Siikalatvan kunnantalo, Pulkkila-sali, Pulkkilantie 4 Käsiteltävät asiat:

1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta 3 Esityslistan hyväksyminen kokouksen käsittelyjärjestykseksi 4 Henkilöstökertomus 2018 5 Talouden seuranta 3/2019 6 Kunnanvaltuuston puheenjohtajien vaali 1.6.2019-31.5.2021 7 Kunnanhallituksen jäsenten ja varajäsenten vaali 1.6.2019-31.5.2021 8 Kunnanhallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vaali 1.6.2019-31.5.2021 9 Keskusvaalilautakunnan asettaminen 1.6.2019-31.5.202110 Keskipisteen koiraharrastajat ry:n laina11 Kiireellisenä käsiteltäväksi otettavat asiat12 Ilmoitusasiat13 Mahdolliset valtuutettujen aloitteet ja kunnanhallitukselle osoitettavat kysymykset

Pöytäkirjan nähtävänä pito Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty muutoksenhakuohje, pi-detään yleisesti nähtävänä Siikalatvan kunnantalolla, Pulkkilantie 4 ja kunnan www-sivuilla.

Siikalatvalla, 16.05.2019

Puheenjohtaja MERK. Kaisa Louet-Similä

KUNNANTOIMISTON AUKIOLOAJAT TOUKOKUUSSA JA HEINÄKUUSSA 2019

Pulkkilan kunnantoimisto pidetään suljettuna helatorstain jälkeinen perjantai 31.5. sekä 1.-28.7.2019, jolloin henkilökunta voi pitää vuosilomia mahdollisuuksien mukaan.

KELA järjestää yhteistyössä Siikalatvan kunnantalon asiointipisteen kanssa tapahtumapäivän

KELA:n palveluista 27.5.2019

Kela:n palveluasiantuntijat ovat tavattavissa Siikalatvan kunnan-talolla 27.5.2019 klo 9.00-15.00.

Tule keskustelemaan palveluasiantuntijoiden kanssa, mikäli haluat tietää enemmän KELA:n palveluista.

Kahvitarjoilu koko päivän.Tervetuloa!

Page 2: KUNTATIEDOTE · Raja-aitojen purkaminen ja johtamisen tavoitteellisuus ovat tärkeällä sijalla uuden hallitusohjelman luonnosversiossa. Taustani on teollisuu-den kehitys- ja strategiatyössä,

SIIKALATVA KUNTATIEDOTE 5/20192

APAA-AIKAVAPAA-AIKAVAPAA-AIKAVAPAA-AIKAVAPAA-AI

ÄLYKÄS LIIKENNE SiikalatvallaSiikalatvan kunta kutsuu alueella toimivat kuljetus- ja logistiikka-alan yrittäjät sekä sidosryhmät ideoimaan, miten saisimme kulkemiseen, kul-jettamiseen ja palveluihin enemmän älyä. Joustoilla ja eri näkökulmien yhdistämisellä voimme saavuttaa tehokkuutta sekä luoda uusia palvelui-ta ja liiketoimintamahdollisuuksia.

Pohdittavia kysymyksiä: - Miten laajan kunnan palveluita voitaisiin tehostaa logistiikan avulla? - Voisiko osan palveluista siirtää rattaille? - Mitkä palvelut ja kuljettamiset voisi yhdistää samaan kuljettamiseen? - Miten henkilöitä, tavaroita, palveluita, postia, ruokaa yms. voitaisiin kuljettaa kimppakyydein? - Miten yhteiskunnan ostamia kuljetuksia voitaisiin tehostaa? - Miten itsemaksavien asiakkaiden kuljetuksia voitaisiin hyödyntää nykyistä paremmin?

Millainen olisi uuden sukupolven ”älykäs liikenne” > tutustu linkin kautta ”kaikkikyytiin” hankkeeseen https://www.kaikkikyytiin.fi/tausta/

Paikka ja aika: - Koulutuskeskus Jedu, Piippola, 21.05.2019 klo 17–19.

Tervetuloa murtamaan perinteistä tehtäväjakoa ja ideoimaan uusia mahdolli-suuksia. Kahvitarjoilu!

SIIKALATVAN KUNTA SIIKALATVAN KUNTA

MAASEUTUPALVELUTPÄÄTUKIHAKU 17.6.2019 MENNESSÄHaku sähköisesti Vipu-palvelun kauttaMaataloustukia on mahdollista hakea tänä vuonna verkkoasiointipalvelu Vipussa 17.6.2019 saakka.

Voit täyttää tukihakemuksesi Vipu-palvelussa viime vuoden esitäytetyillä tie-doilla tai tarvittaessa pyytää kunnastasi tulosteen viime vuoden hakutiedoista.Maatilat, joiden peruslohkot ovat ennallaan viime vuoteen nähden, voivat lähettää tukihakemuksensa milloin tahansa tukihakuaikana. Vipu-palvelussa voit perustaa uusia lohkoja sekä tehdä peruslohkojen jakoja ja yhdistä-misiä. Tee nämä muutokset ennen kuin siirryt päätukihakemuksen tekemiseen, jotta kunta ehtii tarkistaa lohkomuutokset ja saat oikeat tiedot hakemukseesi.

Haku paperilomakkeillaPäätukihaun paperilla palautettavaan tukihakemukseen kuuluvat seuraavat lomakkeet • Tukihakemus 101B • Tukihakemuksen kasvulohkolomake 102B • Kasvulohkokartat peruslohkoista, jos lohkolla useampi kasvulohko

Jos edellisenä vuonna ilmoittamiisi tietoihin on tullut muutoksia, palauta myös • Maatilalomake 101A • Maatilan osalliset 101D • Tukihakemuksen peruslohkolomake 102A • Peruslohkojen muutoslomake 102CVoit viedä paperilla jätettävät lomakkeet kunnan maaseutuelinkeinoviran-omaiselle tai lähettää ne postitse kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle osoitettuna. Palauta hakulomakkeet viimeistään 17.6.2019.

TUKIOIKEUKSIEN SIIRROT JA TUKIOIKEUKSIEN VARANTOHAKUTilatukioikeuksien siirrot tukivuodelle 2019 on ilmoitettava viimeistään 17.6.2019. Tukioikeuksien siirtoilmoitus pitää tehdä aina, kun tukioikeuksien omistaja tai haltija vaihtuu. Tällaisia tilanteita ovat peltojen vuokraaminen, koko tilan omistuksen siirto, tukioikeuksien ostaminen/myynti esim. peltokau-pan yhteydessä. Tukioikeuksien siirtoa on haettava myös vuokrasopimuk-sen jatkamisen yhteydessä, koska tukioikeudet palaavat vuokranantajal-le vuokrasopimuksen päättyessä.

Tukioikeuksia voi hakea myös kansallisesta varannosta tietyin perustein. Haku tapahtuu lomakkeella 289. Lomake tulee toimittaa Ely-keskukseen 17.6.2019 mennessä. Lomake ja varantohakuohjeet löytyvät osoitteesta https://ruokavi-rasto.mobiezine.fi/zine/543/cover

MAASEUTUHALLINNON YHTEYSTIEDOTÄijälä Mikko, maaseutujohtaja 044 5118 335Aamuvuori Emma, maaseutuasiamies 044 5118 235Alaraappana Eeva, maaseutuasiamies 044 5118 617Hyytinen Marita, maaseutuasiamies 044 5118 618

VILLASUKKAVIESTI Kansalais- ja työväenopistotoiminta Suomessa täyttää tänä vuonna 120 vuotta.

Jokihelmen opisto osallistuu juh-lavuoteen järjestämällä villasukka-viestin junamatkalla Rovaniemeltä Helsinkiin ja paluu itäistä reittiä eli

Helsingistä Kuopion kautta Ouluun ja edelleen Rovaniemelle.

Junamatkan aikana Rovaniemeltä Helsinkiin kudotaan sukkia. Neulomisen aloittavat Rovaniemen kansalaisopiston porukka (esim. 5-10 ihmistä) ja kun juna saapuu seuraavan kansalaisopiston alueelle, niin rovaniemeläiset jää-vät sillä asemalla pois ja luovuttavat jo kutomansa sukantekeleet seuraavan kansalaisopiston porukoille. Tämä porukka kutoo taas sen ajan kunnes tulevat asemalle, joka kuuluu toisen kansalaisopiston alueelle. Sieltä nousee taas uudet ihmiset junaan ja jatkavat siitä mihin edellinen ryhmä jäi villasukan kuto-misessa. Junamatkalla opetamme myös muita matkustajia neulomisen iloihin. Näin mennään iloisesti läpi Suomen villasukkia kutoen :). Mukana on myös kansalaisopiston pelimanneja.

Villasukkaviesti starttaa pe 30.8.2019. Jos haluat osallistua villasukkaviestiin, ilmoittaudu Katariina Tenhuselle p. 044 7591 336, p. 044 5118 670.

Painettua OPINTO-OPASta ei jaeta tänä vuonna koteihin. Oppaan voi noutaa mm. kirjastoista, kouluista, kunnantoimistoista, kaupoista, seurakuntataloilta, apteekeista ja nuorisotiloista.

Kelan ASIOINTIPISTEET ovat aloittaneet toimintansa Siikalatvalla 1.4.2019Pulkkilan asiointipiste sijaitsee Siikalatvan kunnantalolla (Pulkkilantie 4)ja on avoinna ma–pe klo 9–15.

Rantsilan asiointipiste sijaitsee Rantsilan kirjastolla (Kunnantie 1) ja on avoinna kirjaston aukiolon mukaan: Ma 9-14, ti 13-19, ke 12-16, to 13-19.

Piippolan asiointipiste sijaitsee Piippolan kirjastolla (Keskustie 11)ja on avoinna kirjaston aukiolon mukaan: Ma 15-19, ti 10-14, ke 15-19, to 10-14.

Kestilän asiointipiste (Kestilänraitti 1A) on avoinna kirjaston aukiolon mukaan:Ti 15-19, ke 10-15, to 14-19, pe 9-15

Kuntien asiointipisteissä henkilökunta neuvoo yleisellä tasolla Kela-asioissa ja Kelan verkkopalvelun käytössä. Asiointipisteestä saa Kelan ha-kemuslomakkeita ja esitteitä, ja sinne voi jättää Kelan hakemukset ja liitteet. Asiointipisteissä Kela-asioita voi hoitaa etäpalveluna. Etäpalvelussa asiakas saa asiointipisteen tietokoneella kuva- ja ääniyhteyden Kelan palveluasian-tuntijaan. Asiakas voi esimerkiksi täyttää hakemuksia yhdessä palveluasian-tuntijan kanssa.

Page 3: KUNTATIEDOTE · Raja-aitojen purkaminen ja johtamisen tavoitteellisuus ovat tärkeällä sijalla uuden hallitusohjelman luonnosversiossa. Taustani on teollisuu-den kehitys- ja strategiatyössä,

3SIIKALATVA KUNTATIEDOTE 5/2019

APAA-AIKAVAPAA-AIKAVAPAA-AIKAVAPAA-AIKAVAPAA-AIKESÄLEIRIT 2019

Ristironkkelin kesäleirit 17.6.-20.6.2019

• 7–9-vuotiaille (s. 2010 - 2012) ma 17.6.– ti 18.6.2019• Leiri alkaa maanantaina klo 12.00 ja päättyy tiistaina klo 12.00. • Leirin hinta 15 €, sisaralennus 3 €

• 10–13-vuotiaille (s. 2006 – 2009) ti 18.6. – to 20.6.2019• Leiri alkaa tiistaina klo 13.00 ja loppuu torstaina klo 12.00.• Leirin hinta 25 €, sisaralennus 5 €. Ilmoittautumiset Sinikalle 7.6. mennessä p. 044 5118 672 tai s-postin [email protected] kauttaIlmoittautuessasi kerro:• Leiriläisen nimi, syntymävuosi, osoite, vanhempien puhelinnumero• Erityisruokavalio, mahdolliset allergiat

Leirien toiminnasta, järjestelyistä ja ohjauksesta vastaa Siikalatvan liikunta- ja nuorisopalvelut, Siikalatvan seu-rakunta ja Siikalatvan 4H-yhdistys.

PÄIVÄLEIRITJärjestämme päivän mittaisiapäiväleirejä 4H-yhdistyksen kanssa.Päiväleireillä ollaan ulkona, askarrellaan, uidaan ja leikitään. Päiväleirit sisältävät ruokailun ja välipalan. Päiväleirille voi osallistua v. 2008 - 2012 syntyneet. Osallistumismaksu 10 €/ pvä.Ajankohdat:Ristironkkeli ke 26.6.2019 ja to 27.6.2019 klo 10- 16 Paskokangas ti 2.7.2019 klo 10-16

Ilmoittautuminen 14.6. mennessä Sanna Toppiselle p. 044 5118 339 tai s-postin [email protected] kautta

KESÄKERHOTOIMINTAA Järjestämme koulutoimen kanssa kesäkerhotoimintaa kesälomien alettua 1.– 3. luokkalaisille tytöille ja pojille (s. 2009 – 2011).

Kerhoissa liikuntaa, leikitään, askarrellaan ja puuhaillaan yhdessä kavereiden kanssa. Mukaan tarvitsee myös omat eväät. Kesäkerhojen ohjaajina toimivat koulun-käynnin avustajat.

Kerhojen ajankohdat ja kerhopaikat ovat seuraavat:Kestilä: 3.-7.6.2019 klo 10–13, Kestilän peruskouluPiippola: 3.–7.6. ja 10.–14.6.2019 klo 10–13,Pentti Haanpään kouluPulkkila: 10.–14.6.2019 klo 10–13, Pulkkilan peruskouluRantsila: 3.–7.6. ja 10.–14.6.2019 klo 10-13, Gananderin kouluOsallistumismaksu 5 € /viikko.Ilmoittautumiset 24.5.2019 mennessä Sinikka Lehtosaa-relle puh. 044 5118 672 tai sähköpostitse [email protected]

PIIRIN MYÖNTÄMÄT KILPAILUT

YLEISURHEILUNSIIKALATVACUP 2019 Siikalatvacup täyttää tänä vuonna 30 vuotta

I osakilpailu ti 11.6.2019 klo 18.30 Piippola/Piippolan TeräväLajit T9 300 m, pallo P9 300 m, pallo T11 300 m, kuula P11 300 m, kuula T13 300 m, pituus P13 300 m, pituus T15 300 m, kuula P15 300 m, kuula N 300 m, pituus M 300 m, pituus Sukkulaviesti

II osakilpailu Ti 2.7.2019 klo 18.30 Rantsila/Rantsilan RaikasLajit T9 150 m, pituus P9 150 m, pituus T11 150 m, keihäs P11 150 m, keihäs T13 200 m, kiekko P13 200 m, kiekko

T15 200 m, pituus P15 200 m, pituus N 200 m, kuula M 200 m, kuula Ruotsalaisviesti

III osakilpailu Ti 6.8.2019 klo.18.30 Kestilä/Kestilän Kisa-VeikotLajit T9 60 m aj, rengaskiekko P9 60 m aj, rengas-kiekko T11 60 m aj, korkeus P11 60 m aj, korkeus T13 60 m aj, keihäs P13 60 m aj, moukari T15 80 m aj, keihäs P15 100 m aj, keihäs N 100 m, moukari M 100 m, korkeus Aitaviesti

IV osakilpailu Ti 13.8.2019 klo 18.30Pyhäntä/ Siikalatvan UrheilijatLajit T9 40 m, korkeus P9 40 m, korkeus T11 60 m, pituus P11 60 m, pituus T13 60 m, 3-loikka P13 60 m, kuula T15 100 m, korkeus P15 100 m, moukari N 100 m, kiekko M 100 m, kiekko Sukkulaviesti

V osakilpailu Ti 20.8.2019 klo 18.00 / Pulkkila/Pulk-kilan PonsiLajit T9 1000 m, kuula P9 1000 m, kuula T11 1000 m, 3-loikka P11 1000 m, 3-loikka T13 1000 m, korkeus P13 1000 m, korkeus T15 800 m, kiekko P15 800 m, kiekko N 800 m, keihäs M 800 m, keihäs Viesti 4 x 100 m

Pisteet: 1./20 p, 2./19 p, 3./18 p jne.- Pisteet lasketaan neljän osakilpailun perusteella. Kaikkiin osakilpailuihin osallistuneitten kohdalla heikoimman osakilpailun pisteet jätetään laskematta kokonaispisteisiin- Tasapistetilanteessa parempien sijoitusten määrä ratkaisee järjestyksen- Osanotto-oikeus vain oman sarjan lajeihin - Vähintään kolmeen osakilpailuun osallistuneet palkitaan

PowerPark-reissu 3.7.2019Hinnat: päiväranneke + kyyti: - yli 130 cm: 50 € - alle 130 cm: 40 € • pelkkä sisäänpääsy + kyyti: 20 € • kertalippu yli 130 cm: 7 € ja alle 130 cm: 5 € (nämä maksetaan kohteessa).

Rahat kerätään matkalla autossa, joten varaathan sopivasti käteistä mukaan. Alle 10-vuotiaille huoltaja mukaan (huoltajan oltava vähintään 15-vuotias!)

Reissu toteutuu, mikäli lähtijöitä on vähintään 40.Ilmoittautumiset to 20.6.2019 mennessä, Sanna Toppiselle puh. 044-5118 339 tai

[email protected] tai jotain muuta kanavaa käyttäen.Lähtöajat ja reitti ilmoitetaan myöhemmin (nämä varmistuvat heti ilmoittautumis-

ajan päätyttyä, kun tiedetään, montako autoa tarvitaan). Järjestää: Siikalatvan 4H-yhdistys ja Siikalatvan liikunta- ja nuorisopalvelut

MAAKUNNALLINEN HYVINVOINTIKIERTUE Pulkkilan kunnantalon pihalla tiistaina 21.5.2019 klo 11.00-14.00Kunnon keikka -kiertuebussi päivän aikana on mahdollista tehdä tutut ja turval-liset SuomiMies/Nainen -testit hengästymättä ja hikoilematta sekä kuunnella palau-tetta omasta hyvinvoinnista. Kuntotestiin ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon!

Ilmaiset kuntotestit sisältävät:• Kestävyyskunnon arvioinnin, joka tehdään Polar-kuntotestillä leppoisasti laverilla pötkötellen. Kuntotesti perustuu sykkeen ja sykevaihtelun mittaukseen lepotilassa.• Puristusvoimamittauksen, joka kuvaa karkeasti lihasvoimaa ja ennustaa toimintakykyä.• InBody 720 -kehonkoostumusanalyysin, joka mittaa rasvan ja lihasten määrää, lihastasapainoa ja sisäelinten ympärillä olevaa rasvaa.

Myös Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät ovat mukana kiertueella! Yrityksen kuntotestissä asiantuntija katsoo tilinpäätösten perusteella mikä on yrityksesi arvo. Testit ovat helppoja ja nopeita nykytilan kartoittamiseen.

KUNNON KEIKKAKIERTUE JA BINDEX® LUUNTIHEYSMITTAUS

Mittauksen tekee aina röntgenhoitaja tai fysioterapeutti Bindex® mittauslaitteella. Luuntiheys mitataan ultraäänellä vasemman jalan sääriluun päältä. Mittaus kestää muutaman minuutin eikä sisällä säteilyrasitusta. Mittauksesta saa tuloksen välittömästi ja virallinen diagnoosi lähetetään mi-tattavalle postitse/sähköpostilla. Mittausten yhteydessä köydään läpi ravintosuositukset, kalsiumin ja D-vitamiinin suositukset sekä oikeat liikuntatottumukset osteoporoosin ennaltaehkäisemiseksi. Näistä mitattava saa mukaansa Luustoliiton painamaa materiaalia. Mittaus maksaa 35 e ja makse-taan käteisellä. Lisätietoa mittauksesta https://www.bindex.fi/fi/edut/ Varaa oma aikasi alla olevasta numerosta ma 20.5. mennessä. Ajat alkavat klo 11.00 ja ovat viidentoista minuutin mittaisia.

LISÄTIETOJEN YHTEYSHENKILÖ: SANNA TOPPINEN, PUH 044-5118 339

TIISTAI 21.5.2019 KLO 11.00 – 14.00 SIIKALATVAN KUNNANTALON PARKKIPAIKKA, PULKKILANTIE 4, 92600 PULKKILA

ELOMENOT 2019 Laakkolassalauantaina 3.8.2019!

Esiintyjinä Elomenoilla moni- puolista tanssimusiikkia soittava

Sauli & Ekstaasi sekä upea Eija Kantola & Omega!

Tiedotamme tapahtumasta tarkemmin kevään ja kesän

kuluessa, mutta jo nyt kannattaa merkitä päivämäärä

kalenteriin!

Page 4: KUNTATIEDOTE · Raja-aitojen purkaminen ja johtamisen tavoitteellisuus ovat tärkeällä sijalla uuden hallitusohjelman luonnosversiossa. Taustani on teollisuu-den kehitys- ja strategiatyössä,

4 SIIKALATVA KUNTATIEDOTE 5/2019

APAA-AIKAVAPAA-AIKAVAPAA-AIKAVAPAA-AIKAVAPAA-AI

Kuntoilukampanja on tarkoitettu Siikalatvan kunnassa asuville. Tavoit-teena on liikkua vähintään 10 tuntia kuukaudessa. Pyri liikkumaan sään-nöllisesti joka viikko ja keräämään 2,5 tuntia liikuntaa viikoittain.

Yksi ruutu vastaa puolen tunnin mittaista kuntoilusuoritusta. Jokaisen päivän kohdalle voi merkata korkeintaan kolme ruutua eli yhteensä 1,5 tuntia. Merkitse ruutuun lajilyhenne, jotka löytyvät alempaa.

Palauta täytetty kortti Siikalatvan kirjastoihin, kunnantalolle Pulkkilaan tai vapaa-aikatoimeen Pulkkilaan / Rantsilaan ja osallistu arvontaan. Arvotaan pieniä palkintoja. Voittajat julkaistaan Siikajokilaakson kuntatiedotteessa, joka jaetaan jokaiseen talouteen, vaikka ei olisi tilannut lehteä.

Korttien viimeiset palautuspäivät kuukausittain ovat: • tammikuun kortti 8.2. 2019 mennessä • helmikuun kortti 8.3.2019 mennessä • maaliskuun kortti 5.4.2019 mennessä • huhtikuun kortti 10.5.2019 mennessä • toukokuun kortti 7.6.2019 mennessä • kesäkuun kortti 5.7.2019 mennessä • heinäkuun kortti 9.8.2019 mennessä • elokuun kortti 6.9.2019 mennessä • syyskuun kortti 11.10.2019 mennessä • lokakuun kortti 8.11.2019 mennessä • marraskuun kortti 5.12.2019 mennessä • joulukuun kortti 10.1.2020 mennessä

Uusia kortteja saa samoista paikoista tai voit tulostaa netistä. Osoite on: www.siikalatva.fi//vapaa-aika. Yhdestä paperista tulee kortti kolmeksi kuukaudeksi. Täytetään vain yksi kortti kuukautta ja henkilöä kohti. Muista kirjoittaa jokai-seen kuntokorttiin nimesi, osoitteesi, puhelinnumerosi, ikäsi sekä kuntokuu-kausi.

Lajilyhenteet:

KÄ kävely UI uintiSK sauvakävely VE vesijuoksuPA pallopelit VJ vesijumppaKS kuntosali TA tanssiPY pyöräily HI hiihtoJU jumppa MU jokin muu laji, mikä……HÖ hölkkä

Seuraa Siikalatvan kuntaa netissä ja somessa: • nettisivut: www.siikalatva.fi, www.visitsiikalatva.fi • Facebook: (Siikalatvan liikunta- ja nuorisopalvelut, Siikalatvan kunta, Siikalatva kutsuu)• Twitter: siikalatvan kunta, visitsiikalatva• Instagram: vapaa_aikatoimisiikalatva, siikalatva, visitsiikalatva, siikalatvakutsuu

SIIKALATVA LIIKKUU LUONNOSTAAN – 10-VUOTIS JUHLAVUODEN KUNTOILUKAMPANJAN OHJEET

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31

nimi: ikä:puhelin: osoite: kuukausi:

1 2 3 4

Täyttöesimerkki

KÄ KÄ

UI

MU

SIIKALATVA LIIKKUU LUONNOSTAAN - KUNTOKORTTI 2019

Lajit: kävely KÄ, sauvakävely SK, pallopelit PA, kuntosali KS, pyöräily PY, jumppa JU, uinti UI, vesijuoksu VE, vesijumppa VJ, tanssi TA, hiihto HI, hölkkä HÖ, MU jokin muu laji

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31

nimi: ikä:puhelin: osoite: kuukausi:

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31

nimi: ikä:puhelin: osoite: kuukausi:

Page 5: KUNTATIEDOTE · Raja-aitojen purkaminen ja johtamisen tavoitteellisuus ovat tärkeällä sijalla uuden hallitusohjelman luonnosversiossa. Taustani on teollisuu-den kehitys- ja strategiatyössä,

5SIIKALATVA KUNTATIEDOTE 5/2019

YLEISURHEILU-KOULUUN 6 –15 vuotiaat urheilukentälle maanantaisin klo 18.00- 19.00

Kerhossa käynnissä edellytetään seuran jäsenyyttä. Kerho alkaa maanantaina 10.6., 17.6. ja 24.6.

Vetäjinä: Teija Aho, Kaisu Rönkkömäki, Marika Helenius, Ruusu Helenius ja Tommi Aho /PuPo

TERVETULOA! TERVETULOA!

JALKAPALLOKERHOPULKKILAN PONSI JÄRJESTÄÄ JALKAPALLOKERHON

Pulkkilan urheilukentällä Keskiviikkoisin klo 18.00 – 19.00

ALAKOULUIKÄISILLE (syntyneet vuonna 2007- 2012). keskiviikko 5.6., 12.6., 19.6. ja tiistai 25.6.

Vetäjänä: Tommi Aho ja Ruusu Helenius

TERVETULOA!

TERVETULOA KAHVAKUULAILEMAAN!

PULKKILAN PERUSKOULUN takana sijaitsevalle pesäpallokentälle klo 18.00-19.00 Omat kuulat mukaan!!!!!!Pulkkilan Ponsi ry. järjestää kahvakuulajumpan ja osallistumismaksu on 5€/kerta ei jäsenet,seuran jäsenille ilmainen.

Kahvakuulajumppa kerrat: KESKIVIIKKO 5.6., KESKIVIIKKKO 12.6.KESKIVIIKKO 19.6., TIISTAI 25.6.

Vetäjänä Teija Aho

TERVETULOA! TERVETULOA!

TERVETULOA PULKKILAN PONNEN

Keskipisteen Omaishoitajat ry/OmaisOiva16.5. to klo 12-13.30 Iloa ja energiaa ryhmä omaishoitajille jahoidettaville Rantsilan Rommilla. Makkaranpaistoa! Tervetuloa mukaan.

11.6. ti klo 13-14:30 Nuppi ja Ruppi ryhmä Kärsämäen Nahkurilla.

8.6. la Erityislapsiperheiden retki Kalajoelle Superparkkiin. Omavastuu 10 €/perhe sis. kyydin ja eväät. Liput 12 €/hlö. Avustajat ilmaiseksi. Ilm. Ritvalle 28.5. mennessä 044 7671 469. Yhteistyössä OmaisOiva ja Vankkuri-hanke.

10.-13.6 Keskipisteen Omaishoitajat ry/OmaisOivan Kesäretki Tampere-Helsinki. Omavastuu 250 € sis. kyydin, majoituksen 2 hh, puolihoidonja ohjelmaa. Sitovat ilmoittautumiset ja lisätietoa 28.5. mennessäSuvilta 044 2991 385.

20.6 to klo 10-16 Pyhäntä Omaishoitajien Olohuone Autiorannan avantosaunalla. Makkaranpaistoa ja mahdollisuus saunoa. Tervetuloa mukaan entiset ja nykyiset omaishoitajat!

KIHOKIN POIMIJAKOULUTUSSiikalatvan 4H-yhdistys järjestää

KIHOKIN POIMIJAKOULUTUKSEN 8.7. Aloitamme oston kesällä 2019. Lisätietoa https://oulu.4h.fi/luonnontuotteet/ ja seuraavassa kuntatiedotteessa.

KESÄTYÖTÄ TARJOLLARantsilaan kotisiivoukseen etsitään vakituisille tuntisiivoojille kesälomittajaa. Tunnit mää-räytyy tilausten mukaan. n 30 h/kk. Valmius oman auton käyttöön. Ota yhteyttä.Kaarina Männikkö, 4H-toiminnanjohtaja, Siikalatvan 4H-yhdistys, 040 5200 065

METALLIROMUN KERÄYS PULKKILASSAVanhan lukion pihalla (Turulantie 3) 29.4. – 30.6.2019

MITÄ LAVALLE SAA TUODA?Kodin pienmetalli: tölkit, kattilat, pannut, metallikannet, tyhjät ja kuivat maalipurkit jne.

Metalliromut: polkupyörät, pellit, räystäskourut, autojen metalliset osat, tikkaat, tynnyrit, aita-verkot, ruohonleikkurit jne.

Kodin laitteet: työkalut, pesukoneet, kuivausrummut, hellat, kiukaat jne. Kaapelit

MITÄ EI SAA TUODA?Vaarallisia jätteitä (öljyä, maalia, paristoja, kaasupulloja). Puujätettä, muovia, huonekaluja

Elektroniikkaa (kuten tv:t, kännykät, tietokoneen näytöt, jääkaapit jne.)Autojen ja työkoneiden haku, soita Juhana 0400 916685

Järjestäjä: Pulkkilan peruskoulun vanhempainyhdistys yhteistyössä J. Arola Oy:n kanssa.

Tuotot menevät mm. peruskoulun kevätretkeen.

Page 6: KUNTATIEDOTE · Raja-aitojen purkaminen ja johtamisen tavoitteellisuus ovat tärkeällä sijalla uuden hallitusohjelman luonnosversiossa. Taustani on teollisuu-den kehitys- ja strategiatyössä,

6 SIIKALATVA KUNTATIEDOTE 5/2019

JÄRJESTÖTJÄRJESTÖTJÄRJESTÖTJÄRJESTÖTJÄRJESTÖTJELÄKELIITON PULKKILAN YHDISTYS

Kevätkausi päättyy 27.5. Olethan muistanut ilmoittautua jäsenruokailuun. Viimeinen ilmoittautumispäivä muuttunut. Vielä ehdit mukaan 16.5.2019, kun soitat Seijalle 044 5465 575. Kiitos kuluneesta kaudesta kaikille aktiivisille kerholaisille, emännille ym. talkoolaisille. Syyskauden aloitus ilmoitetaan elokuun kuntatiedotteessa. Hyvää ja virkistävää kesää!

RANTSILAN OMAISHOITAJIEN YHDISTYS Rantsilan Omaishoitajien yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous 28.5.2019 Helena ja Markku Tuomaalan kotona alkaen klo 13.00 osoitteessa: Simontie 3 as 6 Rantsila. Tervetuloa t. pj. Helena Tuomaala

RANTSILA-SEURARantsila-seuran yleinen kevätkokous ti 28.5. klo 18 Ganander-talolla (Rant-silanraitti 28). Esillä sääntömääräiset asiat. Tervetuloa!

Ganander-talolla tapahtuu kesän mittaan muutakin: NÄYTTELY on avoinna 25.6. - 28.7. klo 12-18 tiistaista sunnuntaihin. Kesän taiteilijat ovat Siina Kovanen, Nina Louet-Kylmänen ja Raija Tähjä. Avajaiset pidetään ti 25.6. klo 18. Lauluilta & kansallispukujen tuuletus to 18.7. klo 18.30. Toiveuusintana Aki Pulkkasen kummitusluento, mutta sen ajankohta on vielä avoin.

SAVALOJAN KYLÄYHDISTYSRantsilan Savalojalla tapahtuu: - Syysmarkkinat la 31.8. klo 10-14. Pöytämaksu 10 €, jäsenille 5 €. Varaukset 050 5570 794 (Eija) taiSavalojan FB-messenger.- Avoimet kylät 8.6. klo 10 Hovinkoululla, ohjelmassa mm. pyörälenkki. - Kesällä tulossa myös muita yhteisiä kuntoiluhetkiä. Seuraa ilmoittelua www.savaloja.fi tai www.facebook.com/Savaloja- Vuosijäsenmaksut voi suorittaa tilille FI11 5384 0020 0331 50. Maksut ovat 10 €/hlö, 30 €/talous ja 5 €/etäjäsen tai vapaa-ajan asukas. Laita viitetietoihin “jäsenmaksu + nimi/nimet”.Kevätterveisin Savalojan kyläyhdistys

PULKKILAN MAA- JA KOTITALOUSEURAIMPINPÄIVÄ

Tämän vuoden Impinpäivää vietäm-me teeman mukaisesti roskareippai-luna jalkaisin ja pyöräillen.

Kokoonnutaan entisen Salen parkki-paikalle klo 17.00 tiistaina 11.6.2019. Roskareippailun jälkeen kokoonnu-taan Sinikan kodalle (niittytie 14) kahveille, mehulle ja makkaranpaistoon. Tervetuloa!

RANTSILAN RIISTAMIEHET RY Talkoot on saatu päätökseen ja on aika juhlien!

Rantsilan ampumaradan (Pusulanperäntie212) avajaiset lauantaina 25.5. klo 10 alkaen. Tarjolla lihakeitto ja kahvit. Paikalla tuote-esittelyjä ja ammun-taa. Reserviläisten ampumanäytös klo 13.Omat kuulosuojaimet ja suojalasit mukaan!

Tervetuloa!Rantsilan Riistamiehet ry johtokunta

PIIPPOLAN ILTAVIRKKU RYPiippolan Iltavirkku ry:n asunnoista

Piippolan Iltavirkku Ry on Piippolassa toimiva, rivi- ja palve-lutalo asuntoja vuokraava yhdistys. Väinölä-rivitaloyhteisö Piippolan taajamassa, keskeisellä sijainnilla, palvelujen lähellä. Palvelutalo Ainola, palvelukeskus Vaarintalon yhteydessä. Soita ja kysy vapaista asunnoista.Kaija Laukkanen, puh. 040 77 62 493.

SIIKALATVAN LUONTO RYKevätkokous pidetään Kivijärven lintutornin läheisyy-dessä sijaitsevalla laavulla ti 21.5.2019 klo 19.00 alkaen.

– Esillä sääntömääräiset asiat.Paikka sijaitsee Piippolasta Shellin risteyksestä Pyhännän suuntaan 14 km ja Pyhännältä päin tultaessa 8 km Piippolan suuntaan. Laavulle käännytään Arolankujan liittymästä.Kokouksen jälkeen siirrymme n. 200-300 m:n päähän lintutor-nille tarkkailemaan keväistä luontoa. Säänmukainen varustus.

Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Hallitus

LAAKKOLAN KYLÄYHDISTYS RY*KYLÄILLATKokoonnumme pääsääntöisesti KUUKAUDENVIIMEINEN PERJANTAI klo 18.30. Jokainen kylän toiminnasta ja kehittämisestä kiinnostunut, tule mukaan.

*TILOJA VUOKRATAAN erilaisten tilaisuuksien pitämiseen. Kauniit tilat sekä kattava uusi astiasto on käytettävissä.

*ASTIASTOJA VUOKRATAAN. Kysy lisää ja tule tutustumaan paikan päälle, jos suunnittelet esimerkiksi juhlia!

* TEKSTIILIPESURIA (Kärcher) VUOKRATAAN 30e/vrk + pesuaine p. 040 5657 511

Laakkolan kyläyhdistys on myös Facebookissa!

SIIKALATVAN KUULOYHDISTYS

Kerho 20.5.2019 klo 12.00 Pyhännän seurakuntatalolla. Ale-xandra Nevalainen tulee pitämään luennon hyvinvoinnista. Tervetuloa mukaan luennolle kaikki on tervetulleita jouk-koomme!

Kuuloautopäivä Pyhännän Seurakuntatalolla 5.6.2019 klo 10.00- 16.00 Kuulontutkimuksessa kävijät 5€ / hlö sisältää pullakahvit.Luento kuulosta. Kahvia + Arvontaa

Tervetuloa!

RANTSILAN MLL Kuluvan kevään viimeinen perheliikuntailtapäivä Rantsilan liikun-tahallilla su 25.5. klo 14.30-16.00. Tarjolla mehua ja pientä välipalaa. Liikuntahallin välineet käytössä. Omia liikuntavälineitä voi myös ottaa mukaan tai vaikkapa keppihevosen! Tervetuloa!

Haluamme kiittää kaikkia perhekahvilassa kävijöitä ja ahkeraa kahvilan vetäjätiimiä.

KANSAINVÄLISENÄ SAUNA-PÄIVÄNÄ la 8.6.2019Akkakerhon sauna lämpiää koko päivän. Naisten vuoro klo 12–14, miesten vuoro klo 14–16. Vastantekoa, yrttiesittelyjä yms.Tervetuloa!

Rantsilassa (os. Männistöntie 11).Stratovariusbändistä tutut muusikot esittävät rock- ja heavyklassikoita. Konsertissa on väliaika. Liput 20 €. Järjestäjä Rantsilan Akkakerho.

DUO TIMO KOTIPELLON & MATIAS KUPIAISENKONSERTTI SU 4.8.2019 KLO 19

KIINNOSTAAKO PERHEHOITOTYÖHaapaveden kaupunki/Sosiaali- ja terveyspiiri Helmi järjestää perhehoitotyöstä info -tilaisuuden teemalla "ALAKKO PERHEHOITAJAKSI".

Infotilaisuus on ma 20.5.2019 klo 17-19:00 Jokihelmiopiston tiloissa Haapavedellä (Vanhatie 45).Tilaisuuden asiantuntijoina: Henna Jokimäki (perhehoitajakouluttaja Raahesta), Merja Laitala (kokemusperhehoitajakouluttaja Haapavedeltä) ja Margit Kangasharju (psykologi Haapavedeltä). Lisäksi mahdollisen tervehdyksen tuo Perhehoitajaliitosta Raija Leinonen (Ikäihmisten perhehoidon asiantuntija).

SIIKALATVAN KUNNAN TYÖPAJATwww.siikalatvantyopajat.fi

PULKKILAN PAJAPulkkilantie 25, Mäkelän talossa

• huonekalujen kunnostus • pihojen ulkotyöt• polkupyörien huollot• tulostus- ja kopiointipalvelu• kierrätykseen menevien tietokoneiden vastaanotto• pienehköt muuttotyöt ja kuljetukset

Avoinna: ma-to 8.00 – 16.00, pe 8.00 – 14.00puh: 044 5118 434/Jarkko

RANTSILAN PAJA Teollisuustie 9

• puuhuonekalujen korjauksia• mittatilaustuotteita puusta• polkupyörien huollot • tietokoneiden purku ja kierrätys • otetaan vastaan rikkinäiset sekä ehyet radiot, taulutelevisiot, kännykät yms. kodin elektroniikkaa

Avoinna: ma – to klo 8.00 – 16.00, pe klo 8.00 – 14.00puh: 044 5118 243/Ari-Pekka

Työpajat ottavat lahjoituksena vastaan ehjiä ja kunnostettavia polkupyöriä, puisia korjauskelpoisia huonekaluja sekä

isoja hyväkuntoisia kankaita.

Page 7: KUNTATIEDOTE · Raja-aitojen purkaminen ja johtamisen tavoitteellisuus ovat tärkeällä sijalla uuden hallitusohjelman luonnosversiossa. Taustani on teollisuu-den kehitys- ja strategiatyössä,

7SIIKALATVA KUNTATIEDOTE 5/2019

TOIMINTAOHJEET JA TILITYSLOMAKESÄKKIEN PAKKAAJALLE

Keräykseen kelpaavat ainoastaan:

• Yaran suursäkit ja 40 kg säkit (painatus Yara tai Kemira GrowHow), ja niiden lavahuput Sekä • Hankkijan, • K-maatalouden, lantmännen agro• Raisioagron • Tilasiemenen siemeniä sisältäneet suursäkit.

Pakkaa säkit seuraavalla tavalla:1. Tarkasta, ettei säkkien joukossa ole kiviä, muita muoveja jne. Mikäli näitä löytyy, poista ne. Hylkää hevosenlantaa tai turvetta sisältä-neet säkit. Jos säkeissä on lannoitetta, tyhjennä ne. Muutama rae ei haittaa. 2. Lajittele 40 kg säkit, lavahuput ja suursäkit omiin kasoihinsa3. Pakkaa lajitellut säkit. Pakkaaminen on teh-tävä, jotta muovi saadaan tiiviiksi. Näin käsitte-ly ja kuljettaminen helpottuvat. Pakkaaminen on helpointa tehdä yhdessä kaverin kanssa. Laske samalla lannoitesäkkien ja lavahuppujen määrä.

40 kg lannoitesäkit pakkaat:• Lado 49 lannoitesäkkiä siistiin nippuun.• Kääri tämä nippu leveyssuunnassa tiukaksi kääröksi. • Pujota lopuksi säkkirulla yhteen päästä avat-tuun tyhjään 40 kg lannoitesäkkiin. Näin sinulla on 50 säkin kuljetuspaketti.

Taittele lavahuput ja pakkaa ne yhteen tyhjään 40 kg lannoitesäkkiin. Yhteen säkkiin laitetaan 3 - 6 lavahuppua.

Suursäkkien pakkaus:• Sisä- ja ulkosäkkiä ei tarvitse erottaa toisis-taan.• Jos säkissä on jäljellä lannoitetta, poista se kääntämällä ja ravistamalla säkkiä. Tarvittaessa leikkaa pohja auki. Muutama lannoiterae ei haittaa.• Sido 5-20 säkkiä nostolenkistä napakasti yhteen paalinarulla.Täytä lopuksi tilityslomake ja palauta se omaan 4H-yhdistykseesi palkan maksua varten.

2

Tilityslomake pakkaamistani säkeistä

Palkkio

Palkkio 40 kg säkeistä kpl x 0,022 €/kpl =

Palkkio lavahupuista kpl x 0,135 €/kpl =

Palkkio suursäkeistä kpl x 0,156 €/kpl =

Maksetaan yhteensä

SÄKIT OVAT VARASTOITUNA SEURAAVASSA PAIKASSA:

Pakkaajan nimi Sähköposti

Osoite Puhelin

Pakkaajan Ibantilinumero

Päiväys Pakkaajan allekirjoitus

4H-yhdistys

Toiminnanjohtajan allekirjoitus ja nimenselvennys

Keräyspaikat: Rantsila, Purutie, Vestian keräys-pisteen läheisyydessä; Kestilä,Temmestie 185, kunnanvaraston vieressä; Pulkkila (ent kaarihalli. Ruosteniementie 2, Piippolassa ei kerätä tänä kesänä!! Ilmoita määrät ja maksutietosi 4H-toi-

mistoon (MÄÄRÄ SIINÄKIN TAPAUKSESSA, VAIK-KA LAHJOITAT SÄKIT 4H-YHDISTYKSEN HYVÄKSI)puh. 040 520 0065 tai sähköpostiin [email protected] Keskustie 9, 92620 Piippola

SÄKKEJÄ SAA TUODA KERÄYSPIS-TEILLE 19.8. ASTI. TAI NIIN ETTÄ VAR-

MISTAA PAIKANPÄÄLTÄ ETTEI KERÄYS-PISTETTÄ OLE VIELÄ TYHJENNETTY!!

Arvonnassa onnetar suosi seuraavia henkilöitä:kuntosalille vuosikerta: Pirkko Alasalmi, Anu Räbinä ja Katja Mankisenmaajuomapullo: Eila Aho, T-paita: Eero RönkkömäkiSiikalatva heijastinkassi: Hannu Ojantakanen ja Satu PorkkaOnnittelut voittajille J

Muistakaahan, että kuntoilukampanja on käynnissä koko vuoden.

SIIKALATVA LIIKKUU LUONNOSTAAN – KUNTOILUKAMPANJA, MAALISKUUKuntoilukampanjaan palautettiin kortteja maalisikuussa 62 kappaletta. Liikuttuja tunteja kertyi 1408,5 yhteensä. ikäjakauma liikutut tunnit kaksi suosituinta lajia0 – 15 92,5 pallopelit ja hiihto16 – 39 79 hölkkä ja kävely40 – 49 141,5 kävely ja hiihto50 – 59 207 kuntosali ja kävely60 – 69 390,5 kävely ja hiihto70 – 79 407,5 kävely ja hiihto80 -> 90,5 kävely ja muuMuita lajeja olivat: laskettelu, potkukelkkailu, lumityöt

Page 8: KUNTATIEDOTE · Raja-aitojen purkaminen ja johtamisen tavoitteellisuus ovat tärkeällä sijalla uuden hallitusohjelman luonnosversiossa. Taustani on teollisuu-den kehitys- ja strategiatyössä,

Siikalatva KUNTATIEDOTE 5/20178

TORIPAIKAN VARAUKSEN VAHVISTAT MAKSAMALLA PAIKKAMAKSUN KE 17.7.2019 MENNESSÄ

A10 RAIKKAAN TILILLE FI57 5384 0040 0052 04

A11 Soveltuvat esim. autosta myyntiin á 15 €A9 Katos ja teltta/toripaikat á 20 €

A12 Pöytäpaikat (sateelta suojassa) á 10 €A8

A13

A7

A6

A5

A4

A3

P1 P2 P3 P4 P5 P6 P7 P8 P9 P10 P11 P12 P13

A2

KÄYTÄVÄ

A1

Järjestää Rantsilan Raikas ja Siikalatvan kunta

KAUPPIASTAVARATALO

AJOKAISTA

AUTOTALLI

KATSOMO

VARATTU

T3

T2T1K2

RANTSILA-PÄIVIEN TORI 20.7.2019 klo 10 - 14TORIPAIKKOJEN VARAUS: PIIA KANGAS P. 044-349 2484 (9-16)

AK ja T

P

KAUPPIASTAVARATALO

K1 LAVA

Kunnantalo

Pulkkilantie 4

92600 Pulkkila

Y-tunnus 0189019-9

Puhelinnumero:

08 811 8411 (vaihde)

044 511 8411

Sähköposti:

[email protected]

[email protected]

SIIKALATVAN KUNTA SYVENTÄÄ

KUMPPANUUTTA JA YHTEISTYÖTÄ

YRITTÄJIEN KANSSA KUTSUMALLA

YRITTÄJIÄ ULJUAN VETO & FEST 14.6.2019

ILTAJUHLAAN

Yhtenä pääsponsorina Siikalatvan

kunta tarjoaa ilmaislipun 50

ensimmäiselle Siikalatvan alueen

yrittäjälle perjantain Uljua Festin

venesataman iltatapahtumaan.

OHJELMA:

Perjantai-iltana 21.00 alkaen

pärähtää käyntiin Uljua Festin

iltajuhla! Perjantain iltajuhlassa

Vornan venesatamassa esiintyy

TRIO NEUMANN & DJ

PIETRO

Ole nopea, sillä liput jaetaan 13.6.

50 ensimmäiselle

ilmoittautumisjärjestyksessä.

Liput noudetaan henkilökohtaisesti

Uljuan Kahvilasta 13.6.2019

18.00-20.00 välisenä aikana

Kunnantalo

Pulkkilantie 4

92600 Pulkkila

Y-tunnus 0189019-9

Puhelinnumero:

08 811 8411 (vaihde)

044 511 8411

Sähköposti:

[email protected]

[email protected]

SIIKALATVAN KUNTA SYVENTÄÄ

KUMPPANUUTTA JA YHTEISTYÖTÄ

YRITTÄJIEN KANSSA KUTSUMALLA

YRITTÄJIÄ ULJUAN VETO & FEST 14.6.2019

ILTAJUHLAAN

Yhtenä pääsponsorina Siikalatvan

kunta tarjoaa ilmaislipun 50

ensimmäiselle Siikalatvan alueen

yrittäjälle perjantain Uljua Festin

venesataman iltatapahtumaan.

OHJELMA:

Perjantai-iltana 21.00 alkaen

pärähtää käyntiin Uljua Festin

iltajuhla! Perjantain iltajuhlassa

Vornan venesatamassa esiintyy

TRIO NEUMANN & DJ

PIETRO

Ole nopea, sillä liput jaetaan 13.6.

50 ensimmäiselle

ilmoittautumisjärjestyksessä.

Liput noudetaan henkilökohtaisesti

Uljuan Kahvilasta 13.6.2019

18.00-20.00 välisenä aikana

Kunnantalo

Pulkkilantie 4

92600 Pulkkila

Y-tunnus 0189019-9

Puhelinnumero:

08 811 8411 (vaihde)

044 511 8411

Sähköposti:

[email protected]

[email protected]

SIIKALATVAN KUNTA SYVENTÄÄ

KUMPPANUUTTA JA YHTEISTYÖTÄ

YRITTÄJIEN KANSSA KUTSUMALLA

YRITTÄJIÄ ULJUAN VETO & FEST 14.6.2019

ILTAJUHLAAN

Yhtenä pääsponsorina Siikalatvan

kunta tarjoaa ilmaislipun 50

ensimmäiselle Siikalatvan alueen

yrittäjälle perjantain Uljua Festin

venesataman iltatapahtumaan.

OHJELMA:

Perjantai-iltana 21.00 alkaen

pärähtää käyntiin Uljua Festin

iltajuhla! Perjantain iltajuhlassa

Vornan venesatamassa esiintyy

TRIO NEUMANN & DJ

PIETRO

Ole nopea, sillä liput jaetaan 13.6.

50 ensimmäiselle

ilmoittautumisjärjestyksessä.

Liput noudetaan henkilökohtaisesti

Uljuan Kahvilasta 13.6.2019

18.00-20.00 välisenä aikana

Kunnantalo

Pulkkilantie 4

92600 Pulkkila

Y-tunnus 0189019-9

Puhelinnumero:

08 811 8411 (vaihde)

044 511 8411

Sähköposti:

[email protected]

[email protected]

SIIKALATVAN KUNTA SYVENTÄÄ

KUMPPANUUTTA JA YHTEISTYÖTÄ

YRITTÄJIEN KANSSA KUTSUMALLA

YRITTÄJIÄ ULJUAN VETO & FEST 14.6.2019

ILTAJUHLAAN

Yhtenä pääsponsorina Siikalatvan

kunta tarjoaa ilmaislipun 50

ensimmäiselle Siikalatvan alueen

yrittäjälle perjantain Uljua Festin

venesataman iltatapahtumaan.

OHJELMA:

Perjantai-iltana 21.00 alkaen

pärähtää käyntiin Uljua Festin

iltajuhla! Perjantain iltajuhlassa

Vornan venesatamassa esiintyy

TRIO NEUMANN & DJ

PIETRO

Ole nopea, sillä liput jaetaan 13.6.

50 ensimmäiselle

ilmoittautumisjärjestyksessä.

Liput noudetaan henkilökohtaisesti

Uljuan Kahvilasta 13.6.2019

18.00-20.00 välisenä aikana

LIITY VIRTUKLUBIINKLUBI TUOTTAA OSAAVAA TYÖVOIMAA JA KOULUTUKSIAYRITYKSESI TARPEISIINTiedätkö, mitä hyötyä koulutus tuo bisnek-sellesi? Nyt on aika ottaa selvää!

Kasvuhalukas mikro- tai pk-yritys, liity Vir-tuklubiin ja tule kehit- tämään yhteistyössä kouluttajien kanssa räätälöity lyhytkoulutus (esim. laatoittaja), joka tuottaa tehokkaasti osaavaa työvoimaa yrityksellesi.Samalla voit kertoa muista henkilöstösi koulutustarpeista. Klubi järjestää erilaisia koulutuksia, foorumeja, työpajoja ja edul-lisia valmennuksia yritysten todellisiin tar-peisiin. Kouluttajina ovat Suomen parhaat asiantuntijat. Saat tietoa ja verkostoidut. Paran- nat yrityksesi kannattavuutta ja kilpailukykyä.

KLUBI AVAA VIRTUAALITEKNOLOGIOIDENTARJOAMAT MAHDOLLISUUDET YRITYKSELLESIVoit tutustua virtuaalitodellisuuteen konkreettisten esimerkkien avulla. Tulevissa työpajoissa voit testata miten virtuaalitodellisuut- ta voi hyödyntää esim. yritysesittelyssä, erottautumi-sessa muista, markkinoinnissa tai yrityskuvan parantamisessa.

Virtuklubi-hankkeen päätoteuttaja on Haapaveden- Siikalatvan seudun kuntayhtymä. Vir-tuklubi on Euroopan sosiaalirahaston rahoittama hanke, joka kehittää mikro- ja pk-yrityksiä koulutuksen, yhteistyön ja virtuaaliteknologian avulla. Hankkeen osatoteuttaja on Jokilaak-sojen koulutuskuntayhtymä JEDU.

Lisätietoja antaa projektipäällikkö Arja Hankonen-Sääreläp. 044 3120 397, [email protected]