kilpirauhasen toimintahÄiriÖt ja mieli · 5 kilpirauhasen vajaatoiminta eli hypotyreoosi.....9...
TRANSCRIPT
KILPIRAUHASEN TOIMINTAHÄIRIÖT JA MIELI
Heta Urpala
Tutkielma
Lääketieteen koulutusohjelma
Itä-Suomen Yliopisto
Terveystieteiden tiedekunta
Lääketieteen laitos / Psykiatria
Heinäkuu 2018
2
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Terveystieteiden tiedekunta
Lääketieteen laitos
Lääketieteen koulutusohjelma
URPALA, HETA. Kilpirauhasen toimintahäiriöt ja mieli
Opinnäytetutkielma, 49 sivua
Tutkielman ohjaajat: Psykiatrian professori, LKT Heimo Viinamäki ja
kliininen opettaja, LT Maarit Pakarinen
Heinäkuu 2018
Asiasanat: kilpirauhanen, kilpirauhasen vajaatoiminta, kilpirauhasen liikatoiminta, tyreotoksikoosi,
subakuutti kilpirauhastulehdus, dementia, delirium, psykoosi, masennus, ahdistuneisuushäiriö,
paniikkihäiriö, kaksisuuntainen mielialahäiriö, skitsofrenia.
Tässä katsauksessa selvitetään kilpirauhashormonien pitoisuuksien aiheuttamia vaikutuksia
mielenterveyteen ja mielenterveysoireisiin. Lisäksi kuvataan mekanismeja, jotka johtavat
kilpirauhashormonien häiriön ilmenemiseen psyykkisenä oireena.
Kilpirauhasen toiminnan tason diagnostiikan haasteena on se, että verestä mitattavat
hormonipitoisuudet eivät kuvaa kaikkien kudosten tilannetta. Myös erityisesti tyreotropiinin ns.
normaalissa viitealueessa on suurta vaihtelua tutkimusten ja potilaiden välillä. Samat tyreotropiinin,
tyroksiinin ja trijodityroniinin pitoisuudet voidaan joko tulkita epänormaaleiksi tai normaaleiksi.
Potilaat saattavat samoilla verestä mitatuilla hormonien pitoisuuksilla olla sekundäärisessä
psykoosissa tai oireettomia ja hoitoa kaipaamattomia.
Kilpirauhashormonit vaikuttavat koko kehoon. Aivoissa niiden toiminta on monimutkaista ja
pitkälti yhä tarkoin selvittämättä. Edes normaalin tilanteen tapahtumia ja säätelyä ei tunneta hyvin
puhumattakaan seurauksista, joita syntyy hormonipitoisuuden poikkeaman aikana.
Kilpirauhashormoneihin liittyviä tunnettuja psykiatrisia häiriöitä ovat ainakin harvoin esiintyvä
delirium, vanhusten dementia ja nuorempien muistihäiriöt, psykoosi, joskus skitsofrenia,
kaksisuuntainen mielialahäiriö tai sen vaikeutuminen, masennus ja vastaavat oireet,
ahdistuneisuushäiriö ja paniikkihäiriö.
Kilpirauhasen toiminnan häiriöt ovat hyvin yleisiä. Tarvitaan lisää tutkimusta, jotta olisi mahdollista
tarjota tehokkaampaa ja osuvampaa hoitoa ihmisten toimintakyvyn ja elämänlaadun vaalimiseksi
kilpirauhasen toiminnan häiriintyessä.
3
UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Health Sciences
School of Medicine
Medicine
URPALA, HETA. Thyroid Disorders And The Mind.
Thesis, 49 pages
Supervisors: Heimo Viinamäki, professor,
Maarit Pakarinen, clinical teacher
July 2018
Keywords: thyroid, hypothyreosis, hyperthyreosis, thyrotoxicosis, subacute thyroiditis, dementia,
delirium, psychosis, depression, anxiety disorder, panic disorder, bipolar disorder, schizophrenia
This literature review discusses effects of thyroid hormones on mental health and mental disorders
related to thyroid hormone disorders. In addition mechanisms how thyroid hormone disturbances
affect the brain are included.
Diagnosing thyroid disorders is challenging. The blood sample results do not resemble the status of
all tissues of the body. The reference values especially for normal TSH vary among institutions and
normal values may be different for different patients, i.e. same blood sample values can be
evaluated as normal or abnormal. The same blood sample values may manifest as a psychosis or
may cause no symptoms or need for medication.
Thyroid hormones affect the whole body. In brains their actions are complicated and mostly
unknown today. There are several unsolved research questions even in the area of normal function
and regulation of thyroid hormones.
One known rare symptom of thyroid hormone imbalance is delirium. Elderly untreated thyroid
patients may develop dementia and amongst younger thyroid patients mild cognitive impairment is
common. Both hypothyroidism and hyperthyroidism can cause psychosis. Even cases of
schizophrenia have been reported. Thyroid disorder may cause or worsen bipolar disorder.
Symptoms of depression are common amongst thyroid patients though these patients may not have
depression. Compared to general population thyroid patients have more anxiety and panic disorders.
Thyroid disorders are very common and affect remarkably patiens' life and mental health. Further
research is needed to offer more efficient and apt treatment to nurture the patients' performance and
quality of life.
4
SisällysKILPIRAUHASEN TOIMINTAHÄIRIÖT JA MIELI........................................................................5
1 Johdanto.................................................................................................................................5
2 Kilpirauhasen rakenne ja toiminta.........................................................................................5
2.1 Kilpirauhasen toiminnan säätely.................................................................................6
3 Kilpirauhashormonien kuljetus ja vaikutus kehossa..............................................................7
4 Kilpirauhasen liikatoiminta eli hypertyreoosi........................................................................8
4.1 Basedowin eli Gravesin tauti......................................................................................9
5 Kilpirauhasen vajaatoiminta eli hypotyreoosi.......................................................................9
5.1 Hashimoton ja Ordin kilpirauhastulehdukset...........................................................10
5.2 Subkliininen kilpirauhasen vajaatoiminta.................................................................11
5.3 Raskaus ja kilpirauhashormonien puute ..................................................................12
6 Subakuutti kilpirauhastulehdus............................................................................................12
7 Mielen oireita kilpirauhashormonien häiriöissä..................................................................13
8 Mielen häiriintymisen syitä.................................................................................................14
9 Esiintyneitä mielenterveyden häiriöitä................................................................................17
9.1 Dementia..................................................................................................................17
9.2 Delirium...................................................................................................................19
9.3 Psykoosi...................................................................................................................20
9.3.1 Kilpirauhasen vajaatoiminnan aiheuttama psykoosi.......................................20
9.3.1.4 Vanhusten kilpirauhasen vajaatoiminnasta johtuvat psykoosit...........22
9.3.2 Kilpirauhasen liikatoiminnan aiheuttama psykoosi........................................23
9.4 Skitsofrenia..............................................................................................................24
9.5 Kaksisuuntainen mielialahäiriö................................................................................25
9.6 Masennus.................................................................................................................27
9.7 Ahdistuneisuushäiriöt...............................................................................................30
9.7.1 Paniikkihäiriö..................................................................................................30
9.8 Kilpirauhasarvojen vaihtelusta................................................................................31
10 Lääkityksen haasteet kilpirauhasen vajaatoiminnassa.......................................................32
11 Parafollikulaarisoluihin liitetyt mielen ongelmat...............................................................34
12 Pohdinta.............................................................................................................................35
13 Jatkotutkimusehdotukset....................................................................................................39
14 Kirjallisuutta......................................................................................................................41
5
KILPIRAUHASEN TOIMINTAHÄIRIÖT JA MIELI
1 Johdanto
Kilpirauhashormonit vaikuttavat kehon kaikissa kudoksissa. Kilpirauhasen toiminnan häiriöt ovat
varsin yleisiä. Kun kilpirauhasen toiminta häiriintyy, sairastuneiden oireet ja oireiden vakavuus
vaihtelevat yksilöllisesti. Kilpirauhasen toiminnan häiriössä osalla potilaista psyykkiset oireet ovat
lieviä tai niitä ei ole ollenkaan. Toisella ääripäällä oireet voivat olla jopa kuolemaan johtavia.
Oirekuva on yleisesti epäspesifi, joten kilpirauhashormonien häiriö voidaan sekoittaa muuhun
diagnoosiin tai pitää tuntemuksia normaaliin elämään kuuluvina.
Tässä katsauksessa on keskitytty diagnoosikriteerit täyttäviin selkeisiin mielenterveyden
häiriötiloihin. Työssä on etsitty kilpirauhashormoniongelmien ilmenemiä hakemalla artikkeleita
PubMedin, Finnan, Duodecim-lehden ja Suomen Lääkärilehden tietokannoista.
Useasti kilpirauhaspotilaiden psykiatriset oireet helpottuvat kilpirauhashormonien
tasapainottamisella, joten sairaustilan etiologian tunnistaminen oikein on tärkeää. Näin myös
vältetään tehottomien hoitojen antaminen ja niistä seuraavat sivuvaikutukset. Työssä on referoitu
mm. joitakin tapausraportteja, joissa potilaita on luultu vuosikymmeniä primäärisesti psyykkisesti
sairaiksi, ennen kuin kilpirauhashormonien aiheuttama aivotoiminnan häiriö on löydetty ja potilas
hoidettu oireettomaksi.
2 Kilpirauhasen rakenne ja toiminta
Kilpirauhanen on noin 20 gramman painoinen kaksilohkoinen perhosen muotoinen elin kaulan
etuosassa. Tämä elin koostuu solujen ympäröimistä pallomaisista rakkuloista, jotka varastoivat
kolloidissa tyreoglobuliinia ja siihen kiinnittynyttä jodityroniinia. Rakkuloiden seinämissä on
follikulaarisoluja. Kauempana rakkuloiden väleissä on parafollikulaarisia C-soluja, jotka tuottavat
kalsitoniinia, joka pienentää veren kalsiumpitoisuutta kalsiumia luuhun ja virtsaan siirtämällä.
(Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009)
Follikulaarisolut tuottavat kilpirauhashormoneita verenkiertoon. Kilpirauhashormonien tuotossa
tarvittua jodia kerätään aktiivisesti kilpirauhaseen NIS-proteiinin avulla. Follikulaarisolu tuottaa
6
tyreoglobuliini-proteiinia ja tyreoideaperoksidaasi-entsyymi liittää tähän proteiiniin soluun otettua
jodia, jolloin syntyy tyreoglobuliiniin sitoutuneita tyroksiineja (T4) ja trijodityroniineja (T3). Tuote
siirretään solujen väliseen rakkulaan varastoon. (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009)
Tarvittaessa solujenvälisestä kolloidista voidaan ottaa kilpirauhashormoneja sisältävää
tyreoglobuliinia takaisin follikulaarisoluun. Tyreoideaperoksidaasi-entsyymi sijaitsee
kilpirauhassolun kolloidin puoleisella kalvolla, ja se pilkkoo tyreoglobuliinista irti T3:t ja T4:t.
T4:ää syntyy noin kymmenkertaisesti T3:een verrattuna. Kilpirauhashormonit T4 ja T3 vapautetaan
verenkiertoon ja tyreoglobuliinin jäänteet kierrätetään solussa. (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009)
2.1 Kilpirauhasen toiminnan säätely
Aivolisäkkeen tuottama tyreotropiini eli TSH (thyroid stimulating hormone, kilpirauhasta
kiihdyttävä hormoni) lisää jodin sisäänottoa kilpirauhaseen sekä kilpirauhashormonien synteesiä ja
vapauttamista. T3 ja T4:sta aivolisäkkeessä dejodinoituva T3 aiheuttavat negatiivisen
takaisinkytkennän tähän säätelyyn. TSH:n tuottoa lisää myös hypotalamuksen tuottama TRH-
hormoni tai vähentää lyhytaikaisesti somatostatiini, joka vähentää myös kasvuhormonin tuottoa.
TSH:n määrässä on vuorokautinen vaihtelu sekä pulssimaisuutta 1-2 tunnin välein. (Välimäki ja
Schalin-Jäntti 2009)
Kilpirauhasarvojen viitealueet eli 95 %:a terveistä edustavat arvoalueet vaihtelevat Suomessa jonkin
verran laboratorioiden välillä. Syy johtuu mittausmenetelmien ja tutkimusjoukkojen eroista. TSH:n
viitealue on nykyään noin 0,40-4,00 mU/l, T4V:n 10-20 pmol/l, ja T3V:n 3-7 pmol/l. Ihmisille
yksilöinä sopivat kilpirauhasarvot ovat suppeammat kuin kilpirauhasarvojen mitkään käytössä
olevat viitealueet. T4V:n muutos yli 15 %:lla tai TSH:n muutos yli 40 % kertoo yli 90 %:n
todennäköisyydellä todellisesta muutoksesta kilpirauhasen toiminnassa, eikä selity normaalilla
päivittäisellä vaihtelulla (Karhisholt ym. 2008). Viitteiden sisään mahtuu jopa 100-1000 % muutos.
Yleissairauksissa TSH:n, T4V:n ja T3V:n pitoisuudet voivat poiketa normaalista ilman, että
kyseessä olisi vika kilpirauhasen toiminnassa (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Yleissairaus
aiheuttaa stressiä ja siihen voi liittyä muutoksia mm. immuunivasteen aktivaatiossa ja
elämäntavoissa (Kliininen endokrinologia 1992). Eri sairaustilat aiheuttavat erilaisia sekundäärisiä
hormonitasojen muutoksia (Kliininen endokrinologia 1992). Yleensä T3V:n pitoisuus laskee
sairauden aikana, jotta tarpeeton energiankulutus minimoitaisiin (Kliininen endokrinologia 1992).
Sairaus voi vähentää TSH:n eritystä ja erityisesti poistaa TSH:n yöllisen erityspiikin (Kliininen
endokrinologia 1992). Vaikeassa sairaustilassa T4 voi pienentyä epänormaaliksi (Kliininen
7
endokrinologia 1992). Paranemisvaiheessa TSH ja T4V voivat sitten vastaavasti kohota (Kliininen
endokrinologia 1992). Tunnetaan niin sanottu matalan T3V-arvon syndrooma, jossa potilas on
kliinisesti eutyreoottinen, mutta T3V ja TSH ovat matalat (Kliininen endokrinologia 1992). Tätä
tilaa ei tarvitse hoitaa, joten sitä ei tarvitse etsiä (Kliininen endokrinologia 1992). Muutokset voivat
olla joko lyhyt- tai pitkäkestoisia ja osa muutoksista voi jäädä päälle sairauden jälkeenkin, osa
muutoksista tulee vasta viiveellä (Kliininen endokrinologia 1992). Esimerkiksi masennukseen voi
liittyä hyperkortisolismi, joka laskee veren T3V-pitoisuutta (Kliininen endokrinologia 1992).
Masentuneilla myös TRH-rasituskokeessa TSH:n vaste on usein heikentynyt (Kliininen
endokrinologia 1992).
3 Kilpirauhashormonien kuljetus ja vaikutus kehossa
Kilpirauhashormonit ovat rasvaliukoisia ja ne kulkevat veressä sitoutuneina kolmeen eri proteiiniin:
tyroksiinia sitovaan globuliiniin (TBG), tyroksiinia sitovaan prealbumiiniin (TBPA) ja albumiiniin.
Vain 0,02 % T4:stä ja 0,3 % T3:sta on normaalisti veressä vapaana (eli T3V- ja T4V-muodossa), ja
vain vapaa hormoni on biologisesti aktiivista. T4:n puoliintumisaika on lähes viikko ja T3:n vajaa
vuorokausi. (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009)
T4 on esihormoni, koska T3:n affiniteetti kilpirauhashormonireseptoriin on vähintään 15-kertainen
siihen verrattuna (Williams 2008). Aktiivista T3:a syntyy vähän kilpirauhasessa (Välimäki ja
Schalin-Jäntti 2009). Muut kudokset sisältävät dejodinaasientsyymejä 1 ja 2, jotka muuttavat T4:a
T3:ksi (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Eri kudokset eroavat huomattavasti siinä, miten paljon ne
ottavat T3:a verenkierrosta ja miten paljon ne sitä itse tuottavat (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009).
T4 ja T3 liikkuvat soluun ja sieltä ulos spesifisten kuljettajaproteiinien avulla (Salmela 2015b).
Kilpirauhashormonien otto soluun tapahtuu ATP:tä vaativan stereofiilisen ja saturoituvan
kuljetusmekanismin avulla, jossa kuljetusta hoitaa mm. monokarboksylaattitranspotteri 8 sekä
orgaaninen anioneja kuljettava polypeptidi 1 (OATP1) (Williams 2008).
T3:lla on eri soluissa neljä erilaista toimivaa reseptoria, jotka kaikki ovat tumassa (Välimäki ja
Schalin-Jäntti 2009). T3:n aktivoima reseptori vaikuttaa solun geenien ilmenemiseen (Välimäki ja
Schalin-Jäntti 2009). TRα1-reseptori sitoutuu suurella affiniteetilla T3:een ja DNA:han ja muuttaa
transkriptiofaktorina ligandin sidottuaan T3:sta riippuvaisten geenien luentaa (Williams 2008). T3
vaikuttaa elimistön jokaisessa solussa anabolisesti eli mm. kiihdyttäen proteiinien tuottoa
(Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). T3 mm. lisää lipolyysiä, glykolyysiä ja glukoneogeneesiä sekä
nopeuttaa kolesterolin kiertoa veressä (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Se on kasvulle välttämätön
8
(Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Kaikki kilpirauhashormonien reseptorit eivät sido
kilpirauhashormonia, eikä niiden vaikutusta tunneta (Williams 2008). Ligandittomat
kilpirauhashormonireseptorit voivat toimia repressoreina ja säädellä aivojen ja muiden kudosten
kehitystä (Williams 2008).
Kilpirauhashormonin muotoa toiseksi muuttavat dejodinaasientsyymit 1, 2 ja 3 (D1, D2, D3) ovat
seleenientsyymejä, jotka aktivoivat ja deaktivoivat kilpirauhashormoneita. Valtaosa veressä
kiertävästä T3:sta on syntynyt maksan ja munuaisten alueella D1:n avulla. Osansa tekee myös D2
luurankolihaksissa. D2:n tärkein tehtävä on kuitenkin ylläpitää solunsisäistä T3-pitoisuutta.
Tarvittaessa D3 estää kilpirauhashormonien vaikutusta tuottamalla reseptoritonta epäaktiivista
rT3:a. Dejodinaasien D2 ja D3 aktivaation muutokset suojelevat mm. aivoja veren
kilpirauhashormonipitoisuuksien muutoksilta. (Williams 2008)
Veren kilpirauhashormonit siirtyvät aivo-selkäydinnesteeseen aivokammion suonipunoksessa
(plexus choroideus) olevien kuljettajien (transporttereiden) kautta. T4:n ja T3:n tarkat vaikutusreitit
eivät ole täysin selvillä. T3 saatetaan ottaa aivoihin joko verestä tai tuottaa D2:n avulla T4:stä.
Todennäköisesti paikallisen T3-pitoisuuden hallinta aivokudoksessa tapahtuu toiminnallisten
astrosyyttien ja neuronien kimpuissa. (Williams 2008)
4 Kilpirauhasen liikatoiminta eli hypertyreoosi
Kilpirauhasen liikatoiminnasta on kilpirauhasperäistä 98-99 %. Tällöin yleensä aivolisäkkeen
vapauttama TSH on vajonnut viitealueen alapuolelle, esimerkiksi alle 0,03 mU/l:tai varmasti alle
0,1 mU/l. T3V nousee kilpirauhasen liikatoiminnassa helpommin yli viitealueen kuin T4V, koska
suhteellinen T3:n osuus kilpirauhasen tuottamasta hormonista voi kohota. (Välimäki ja Schalin-
Jäntti 2009)
Yleisin syy kilpirauhasen liian vilkkaaseen toimintaan on kilpirauhasta aktivoiva
autoimmuunitulehdus (Mustajoki 2015a). TSH-reseptorin toimintaa kiihdyttävät vasta-aineet
(TSHRAb) voivat aktivoida kilpirauhasta liikaa (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Näitä TSH-
reseptorin vasta-aineita löytyy 80-95 %:lta kilpirauhasperäistä liikatoimintaa sairastavista (Välimäki
ja Schalin-Jäntti 2009). Taustalla voi olla myös kyhmystruuma, joka vapauttaa liikaa hormonia
vereen (Mustajoki 2015a). Kilpirauhasen liikatoiminta on naisilla miehiä yleisempi ja siihen
sairastutaan tyypillisesti jonkin verran nuorempana kuin kilpirauhasen vajaatoimintaan (Mustajoki
2015a).
9
Kilpirauhasen liikatoiminta kiihdyttää aineenvaihdunnan ylikierroksille (Mustajoki 2015a). Oireina
ilmenee hikoilua, laihtumista, nopeaa sydämen sykettä, ripulia ja nopealiikkeisyyttä sekä väsymystä
(Mustajoki 2015a). Huono lämmön kuten saunan sieto, suuri ruokahalu ja jano voivat nekin kertoa
taudista (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Iho voi olla lämmin ja kostea, lihasheikkous on yleistä ja
kädet tärisevät (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Liikatoiminnan psyykkisiä oireita ovat mm.
labiilius, hermostuneisuus, ärtyneisyys ja unettomuus (Schalin-Jäntti 2011).
Liikatoimintalääke Tyrazolin käyttäjistä 80 % on naisia (Tilastoja lääkkeistä 2017). Käyttäjien
määrä on kasvanut kymmeniä prosentteja alle kymmenessä vuodessa (Tilastoja lääkkeistä 2017).
Liikatoimintaa voidaan hoitaa lääkkeen lisäksi radiojodilla tai leikkauksella, ja näistä seuraa usein
pysyvä kilpirauhasen vajaatoiminta (Mustajoki 2015a).
Tyreotoksikoosi tarkoittaa kilpirauhashormonien ylimäärää kehossa. Tyreotoksikoosissa hormonit
eivät välttämättä ole omasta kilpirauhasesta peräisin. On tarkkaan määrittelemätöntä, ovatko
kilpirauhasen liikatoiminta ja tyreotoksikoosi synonyymejä vai ovatko ne toistensa ylä- vai
alakäsitteitä. (Tyreotoksikoosi 2015, Hyperthyroidism 2017)
4.1 Basedowin eli Gravesin tauti
Kilpirauhasen liikatoimintaa sairastavista 70 % kärsii siitä Basedowin eli Gravesin taudin vuoksi.
Kaikilla Basedowin taudista kärsivillä ei ole kilpirauhasen liikatoimintaa, vaan heillä voi olla
kilpirauhasen vajaatoiminta tai eutyreoosi. Basedowin tautiin liittyy silmien oireita kuten niiden
pullotus ulospäin ja erinäisiä autoimmuuni-ilmiöitä, sekä erityisesti TSHRAb-positiivisuus. Tauti on
lähes 10 kertaa yleisempi naisilla kuin miehillä. (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009)
5 Kilpirauhasen vajaatoiminta eli hypotyreoosi
Kilpirauhasen vajaatoiminnassa kilpirauhanen ei tuota riittävästi kilpirauhashormoneita vereen
(Mustajoki 2016). Sairaus yleistyy iän kasvaessa (Mustajoki 2016). Kilpirauhasen vajaatoiminnasta
95 % johtuu itse kilpirauhasesta (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Yleisin syy vajaatoimintaan on
autoimmuuni kilpirauhastulehdus (autoimmuunityreoidiitti), joka johtaa hitaasti etenevään
hormonin puutteeseen (Mustajoki 2016). Tyypillisimmin vajaatoiminnassa henkilöllä on vasta-
aineita tyreoideaperoksidaasientsyymiä (TPO) vastaan (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Kaikilla,
joilta näitä vasta-aineita (TPOAb) löydetään, ei ole kilpirauhasen toiminnan häiriötä, mutta heidän
sairastumisriskinsä niihin on selvästi kohonnut (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Henkilöllä voi
olla myös TSH-reseptorin toimintaa estäviä vasta-aineita (TSHRAb), jotka aiheuttavat
10
vajaatoiminnan (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Kilpirauhasen vajaatoiminta voi seurata myös
harvinaisesta aivolisäkkeen vajaatoiminnasta, jolloin TSH-pitoisuus on matala (Mustajoki 2016).
Myös kilpirauhasen poisto syövän, struuman tai kilpirauhasen liikatoiminnan takia on yleinen syy
kilpirauhashormonien puutteen taustalla (Mustajoki 2016). Kilpirauhanen voi puuttua myös
synnynnäisesti (Mustajoki 2016).
Kilpirauhasen vajaatoimintaa hoidetaan lähes yksinomaan tyroksiinilla. Vuonna 2016 lähes 6
prosenttia Suomen väestöstä söi tyroksiinia, ja käyttäjistä 80 % oli naisia. Tyroksiinia käyttävistä yli
75-vuotiaita oli 25 % ja alle 20-vuotiaita oli 1 %. Vuonna 2009 lääkkeen käyttäjiä oli vain 70 %
nykyisestä määrästä. (Tilastoja lääkkeistä 2017)
Kilpirauhasen vajaatoimintaan liittyy painon nousu, kolesterolipitoisuuden kasvu, vähentynyt
lipolyysi ja heikentynyt glukoneogeneesi. On osoitettu, että T3 vaikuttaa hypotalamuksesta
autonomisen hermoston kautta viestiä välittäen ruskeaan rasvaan, sydämeen ja maksaan.
Lämmöntuotto, energiankulutus, insuliiniherkkyys ja maksan glukoosin tuotanto voivat säätyä osin
tällä mekanismilla, samoin syömiskäyttäytyminen. (Salmela 2015b)
Oireita aiheuttaa aineenvaihdunnan hidastuminen (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009).
Vajaatoiminnassa iho on usein kylmä ja kuiva ja turvotukset ovat yleisiä (Välimäki ja Schalin-Jäntti
2009). Sydämen tilavuus ja lyöntitiheys laskevat (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Kuulo voi
heiketä ja puhe puuroutua, syynä myksedeema eli turvotukset (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009).
Lihakset ovat usein jäykkiä ja särkevät (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Kilpirauhasen
vajaatoiminnan oireita voivat olla mm. aloitekyvyttömyys, väsymys, masentuneisuus, muistihäiriöt
sekä motoriikan ja puheen hitaus (Schalin-Jäntti 2011). Oireet voivat olla epämääräiset (Schalin-
Jäntti 2011). Ne ovat yksilöllisiä ja vaikeusasteeltaan vaihtelevia (Schalin-Jäntti 2011).
Vajaatoiminnasta seuraa joskus myös mielentilan muutoksia (Mustajoki 2016).
5.1 Hashimoton ja Ordin kilpirauhastulehdukset
Puhekielessä Hashimoton tyreoidiittia käytetään suorastaan synonyyminä autoimmuunille
kilpirauhastulehdukselle, mitä se ei kuitenkaan ole (Williams 2003). Japanilainen Hashimoto
kuvaili ensimmäisenä autoimmuunityreoidiitin aiheuttaman struuman eli kilpirauhasen kasvun ja
tietynlaisen rakenteen häiriintymisen sekä tästä monesti seuraavan kilpirauhasen vajaatoiminnan
oireiston (Hashimoto 1912). Ord kuvasi jo tätä aiemmin kilpirauhasen pienenemisen, toisenlaisen
rakennehäiriön ja siihen liittyvän kilpirauhasen vajaatoiminnan, joka sekin johtui
11
autoimmuunityreoidiitista (Ord 1878). Histologisissa näytteissä nämä tyreoidiitit näyttävät
erilaisilta; niissä siis kilpirauhasen koko muuttuu eri suuntiin (Williams 2003).
5.2 Subkliininen kilpirauhasen vajaatoiminta
Kun oireettomalla potilaalla TSH on kohonnut ja T4V on normaali, puhutaan subkliinisestä
kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Tämä on yleinen tila ja esiaste varsinaiselle kilpirauhasen
vajaatoiminnalle. Usein kohonneeseen TSH:iin jo liittyy oireita ja potilaat hyötyvät lääkityksestä. Jo
viitealueella mutta sen yläosassa TSH:n suhteen olevat potilaat voivat kärsiä oireista ja kaivata
lääkitystä. Tärkeintä on erottaa oikein ne potilaat, jotka hyötyvät vajaatoiminnan hoidosta ja ne,
joita ei pidä lääkitä kilpirauhaslääkkeillä. (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009)
Niin sanottu kliininen kilpirauhasen vajaatoiminta alkaa vasta TSH:sta 10 mU/l, kun T4V:kin on
alle viitealueen (Salmela 2015a). Useita vuosikymmeniä sitten Suomessa 10 mU/l oli TSH:n
yläviiteraja. TSH:n yläviite on nykyään suomalaisissa laboratorioissa mittaustekniikan eroista
huolimatta korkeintaan 4,4 mU/l ja mm. HUS on laskenut yläviitettä uusien tutkimusten perusteella
3,6: mU/l:een. Uusissa viitevälitutkimuksissa on pyritty poistamaan kilpirauhassairaat terveiksi
määriteltyjen joukosta (Martikainen 2012). Uusin julkaistu suomalainen väitöstutkimus laskee
TSH:n yläviitettä entisestään tasolle 3,4 mU/l (Langen 2017).
Salmelan (2015a) mukaan ikäryhmän yli 18-vuotiaat sijaan pitäisi ottaa käyttöön tarkemmat
viitevälit eri ikäisille aikuisille. Salmela listaa eri tutkimusten mukaisia eri ikäryhmille sopivaksi
laskettuja TSH:n yläviitteitä. Tutkimusten tulokset eroavat runsaasti toisistaan; yhtäläistä on se, että
viitealueen yläraja vähän nousee väestön vanhetessa, ja kaikki rajat ovat selvästi alle 10 mU/l.
Kilpirauhasen vajaatoiminnan diagnostiikka on epätarkkaa. Kliiniseksi määritellyn kilpirauhasen
vajaatoiminnan ja normaalin kilpirauhastoiminnan väliin jää suuri joukko potilaita, joiden hoidosta
ja hoidon tarpeesta voidaan kiistellä. Näillä potilailla voi olla kilpirauhasen vajaatoiminnan
aiheuttamia oireita tieteellisen tutkimuksen mukaan, kuten tässä tutkielmassa myöhemmin todetaan.
Kela määrittelee kilpirauhasen vajaatoiminnan lääkityksen erityiskorvattavaksi vain ns. kliinisen
kilpirauhasen vajaatoiminnan perusteella (Kilpirauhasen vajaatoiminta 2017).
5.3 Raskaus ja kilpirauhashormonien puute
Varhaisimmat alkionkehityksen vaiheet eivät tarvitse kilpirauhashormoneita, mutta aivojen
kehittymiselle nämä hormonit ovat välttämättömiä. Aluksi hormonit on saatava äidin kautta. Sikiön
oma kilpirauhanen alkaa tuottaa hormoneita vasta 4-5 kuukautta hedelmöityksestä, ja kehitys jatkuu
12
sekä sikiön että äidin hormonia hyödyntäen. Sikiön kilpirauhashormonipitoisuudet korreloivat
enemmän äidin T4 – kuin T3-pitoisuuteen. Lapsen kilpirauhanen kypsyy kunnolla vasta syntymän
aikoihin, joten ennenaikaisesti syntyneet voivat äidin hormonin puuttuessa kärsiä kilpirauhasen
vajaatoiminnasta. Täysiaikaisen syntymän jälkeen vauvan oman kilpirauhasen puute ja tästä
seuraava kilpirauhasen vajaatoiminta ei ole yhtä nopeasti vaurioittava kuin raskaudenaikainen äidin
kilpirauhashormonin puute. Jos lapsen oma kilpirauhanen ei toimi ja syntymän jälkeen
hormonikorvaushoidon aloitus viivästyy, saattaa tällöinkin kehittyä älyllinen vajaus ja muistin
heikkenemä. (Williams 2008)
6 Subakuutti kilpirauhastulehdus
Kilpirauhasen seudun kipu, turpoaminen ja yleisoireena kuume viittaavat subakuuttiin
kilpirauhastulehdukseen (subakuuttiin tyreoidiittiin). Sen oireet ilmaantuvat autoimmuunia
kilpirauhastulehdusta nopeammin ja hoitona on kortisoni. (Mustajoki 2015b)
Subakuutin kilpirauhastulehduksen etiologia on epävarma, mutta se on liitetty virusinfektioihin
(Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Yleisimmin siihen sairastuu keski-ikäinen nainen (Välimäki ja
Schalin-Jäntti 2009). Subakuutin kilpirauhastulehduksen aikana kilpirauhasessa voidaan yleensä
nähdä ultraäänellä rakenteellisia muutoksia (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Tulehduksen
seurauksena potilaan vereen pääsee normaaliin tilaan verrattuna liikaa kilpirauhashormoneita, mistä
seuraa potilaalle kilpirauhasen liikatoiminnan oireita (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Tämä
menee ohi ja tila muuttuu yleensä parissa kuukaudessa kilpirauhasen vajaatoiminnaksi, joka sekin
menee ohi (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Puolen tai kokonaisen vuoden kuluttua potilas on
yleensä parantunut (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Mikäli kivulias tulehdus ei vuodessa asetu,
kilpirauhanen voidaan poistaa leikkauksella (Mustajoki 2015b).
13
7 Mielen oireita kilpirauhashormonien häiriöissä
Tässä kappaleessa kuvataan kirjallisuuslähteiden näkemyksiä siitä, millaisia mielen oireita
kilpirauhaspotilailla ilmenee hormonihäiriön johdosta. Eri lähteiden näkemykset mahdollisista
mielen oireista vaihtelevat. Myöhemmissä kappaleissa käsitellään tarkemmin tieteellisiä
tutkimuksia tässä kappaleessa esiin nostettuihin oirekuviin liittyen. Mielen oireet ovat
kilpirauhashormonien puutteessa tai liikaerityksessa itse asiassa varsin tavallisia ja ne voivat olla
taudin varhaisin oire (Kliininen endokrinologia 1992).
Kilpirauhasen liikatoiminnassa sairastuneen keskittymiskyky on usein heikentynyt (Välimäki ja
Schalin-Jäntti 2009). Keskittymiskyvyttömyys ilmenee jo lievässä hormoniylimäärässä, joka saa
myös ajatukset rientämään (Kliininen endokrinologia 1992). Liikatoimintaan liittyy
hermostuneisuutta, emotionaalista tasapainottomuutta ja kiihkeäliikkeisyyttä, ja jopa euforiaa ja
hypomaniaa voi esiintyä (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Paniikkihäiriönkin taustalla voi olla
kilpirauhasen liikatoiminta (Huttunen (2016d). Ärtyneisyys, uupumus, tuskaisuus, laihtuminen ja
unettomuus ovat nekin yleisiä oireita (Kliininen endokrinologia 1992). Kilpirauhasen liikatoimintaa
voidaan erehtyä luulemaan ahdistuneisuushäiriöksi tai tuskaiseksi depressioksi (Kliininen
endokrinologia 1992). Vaikeassa tilassa alkaa ilmetä hallusinaatioita ja paranoiaa (Kliininen
endokrinologia 1992). Maanis-depressiivinen häiriö voi tulla erotusdiagnostiikassa kyseeseen
(Kliininen endokrinologia 1992). Kilpirauhasen liikatoiminnassa potilaista 40-50 prosentilla on
depressiota, 20-40 prosentilla kognitiivinen häiriö ja alle 5 prosentilla psykoosi (Kliininen
endokrinologia 1992).
Delirium voi johtua niin kilpirauhasen vajaa- kuin liikatoiminnastakin (Niemelä ja Laine 2009).
Aikuisen dementia voi sekin aiheutua kilpirauhashormonien tasapainon horjumisesta kumpaan vain
suuntaan eutyreoosista. (Niemelä ja Laine 2009). Joskus vanhuksia on parantunut dementiasta
täysin tyroksiinilla (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009).
Kilpirauhasen vajaatoiminnassa keskushermoston ja perifeerisen hermoston sekä mielen
häiriintyminen on yleistä (Caldeira ym. 2011). Joskus neuropsykologinen häiriö on selkein merkki
kilpirauhashormonien puutteesta, ja se voi aiheuttaa vakavan toimintakyvyn menetyksen (Caldeira
ym. 2011). Kilpirauhasen vajaatoiminnan psykiatrinen ilmiasu voi olla niin selkeä, että potilas
diagnosoidaan primäärisesti psyykkisesti sairaaksi ja hoidetaan psykiatrisena potilaana (Heinrich ja
Grahm 2003). Kilpirauhasen vajaatoiminnassa väsymys, aloitekyvyttömyys ja muistihäiriöt ovat
tavallisia (Välimäki ja Schalin-Jäntti 2009). Kognition häiriöt ovatkin kilpirauhasen liikatoimintaa
yleisempiä 40-60 % kattavuudella (Kliininen endokrinologia 1992). Vaikeassa ja keskivaikeassa
14
kilpirauhasen vajaatoiminnassa kognitiivisten toimintojen lisäksi usein psykososiaalinen
suoriutuminen on heikentynyt (Kliininen endokrinologia 1992). Yleensä neuropsykologiset oireet
korjautuvat vajaatoiminnan hormonikorvaushoidolla hyvin, mutta pitkään kestäneessä vaikeassa
tilassa palautuminen voi jäädä vajavaiseksi (Kliininen endokrinologia 1992). Kilpirauhasen
vajaatoiminnassa psykoosia esiintyy alle 5 prosentilla potilaista (Kliininen endokrinologia 1992).
Kilpirauhasen vajaatoiminnan ja masennuksen oireet ovat samankaltaisia, koska mm.
ruokahaluttomuus, psykomotorinen hitaus, muistiongelmat ja sekavuus saattavat liittyä molempiin.
Kilpirauhasen vajaatoiminnassa depressiota esiintyy 40-50 prosentilla potilaista. Pienellä osalla
kaikista masennuspotilaista todetaankin kilpirauhasen vajaatoiminta. Näillä potilailla
masennuslääkitys ei toimi, vaan heidän on saatava kilpirauhashormoneita mielentoimintojensa
tervehdyttämiseen. Myös eutyreoottisilla hoitoresistenteillä masennuspotilailla on kokeiltu hoitoa
kilpirauhaslääkkeillä. (Kliininen endokrinologia 1992)
Psykiatrinen sairaus voi muuttaa hormonien eritystä johtaen epäilyyn endokriinisestä sairaudesta
(Kliininen endokrinologia 1992). Esimerkiksi 20-30 %:lla akuutin psykoosin vuoksi hoitoon
tulleista huomataan ohimenevästi hivenen kohonnut T4-pitoisuus ilman varsinaista kilpirauhasen
liikatoimintaa (Kliininen endokrinologia 1992). Psykiatristen potilaiden systemaattinen seulonta
laboratoriokokein ei ole kustannustehokasta (Lönnqvist 2017). Tärkeämpää on tutkia potilas hyvin
ja selvittää tautihistoria, koska kliinisesti merkittävien poikkeavien löydösten määrä jää
psykiatristen potilaiden laboratoriokokeissa muutamaan prosenttiin (Lönnqvist 2017).
Suppeimmillaankin kuitenkin TSH:n pitäisi olla osa psykiatrisen potilaan tutkimuspakettia, jos
potilas tarvitsee tilaansa lääkityksen (Lönnqvist 2017). Kilpirauhashormonihäiriöstä johtuvien
mielen oireiden hoito perustuu ensisijassa endokriinisen sairauden hyvään hoitoon, mutta
alkuvaiheessa voidaan tarvita myös spesifistä psykiatrista hoitoa (Kliininen endokrinologia 1992).
8 Mielen häiriintymisen syitä
Kilpirauhashormoneilla on tärkeä merkitys aivojen kehityksessä (Dayan ja Panicker 2013).
Kilpirauhashormonit ovatkin tärkeitä sekä keskushermoston kypsymiselle että homeostaasin
säilyttämiselle (Heinrich ja Grahm 2003). Eri elämänvaiheissa kilpirauhasen toiminnan häiriö
vaikuttaa siis aivoihin eri tavoilla (Heinrich ja Grahm 2003).
On epävarmaa, missä määrin kilpirauhassairaudessa mielen oireiluun vaikuttavat endokriinisen
sairauden aiheuttamat hormonaaliset ja biologiset muutokset, potilaan peruspsyyke ja sairauden
aiheuttama psykososiaalinen stressi (Kliininen endokrinologia 1992). Psyykkisten oireiden ja
15
kilpirauhasarvojen häiriintymisen välillä ei ole selkeää korrelaatiota (Heinrich ja Grahm 2003).
Syynä vaikuttaa olevan se, että aivot käyttävät kilpirauhashormoneita eri herkkyydellä kuin muut
elimet ja hyödyntävät näitä hormoneita eri tavoin (Heinrich ja Grahm 2003).
Kilpirauhashormonien reseptoritason vaikutus geenejä säädeltäessä on osoittautunut solu- ja
kudosspesifiseksi. Lisäksi osa kilpirauhashormonien soluissa aiheuttamista muutoksista on ei-
genomisia. Uudet havainnot antavat olettaa, että TSH, T4V ja T3V antavat kuvaa hormonien
sentraalisesta säätelystä, mutta kuva ei ole aukoton ja tarkka T4:n ja T3:n pitoisuuksista ja
vaikutuksista eri kudoksissa. Tähän voivat vaikuttaa mm. dejodinaasientsyymien erilaiset
aktiivisuudet. Näistä voivat johtua eri kudosten eri T3V-pitoisuudet, joita TSH siis ei kuvasta. Solu-
ja kudostason parempia mittareita ei valitettavasti ole kliinisessä käytössä. (Salmela 2015b)
Eläinkokeet antavat syytä olettaa, että kaikki aivoihin tuleva T4 on peräisin verenkierrosta. T3:sta
suoraan verenkierrosta taas tullee 20-25 % (Salmela 2015b). T3-hormonia tarvitaan aivojen
kehityksen lisäksi signaalinvälittäjänä, joka toimii monimutkaisen mekanismin kautta (Noda 2015).
Kilpirauhashormonien häiriö voi sekoittaa gliasolujen toiminnan ja häiritä aivojen toimintaa johtaen
mielisairauteen. (Noda 2015)
Hormonireseptoreita on aivoissa joka puolella (Heinrich ja Grahm 2003). Erityisen paljon T3-
reseptoreita on amygdalassa ja hippokampuksessa, ja näillä reseptoreilla on kyky vaikuttaa
neuronien aktiivisuuteen (Heinrich ja Grahm 2003). Amygdala ja hippokampus ovat osa limbistä
järjestelmää ja ne vastaavat tunteen, käytöksen ja pitkäkestoisen muistin synnystä (Park ym. 2013).
Niiden toiminnan häiriintyminen kilpirauhasen liikatoiminnassa liiallisen T3:n sitoutuessa
reseptoreihinsa saattaa johtaa psykoosiin (Park ym. 2013).
T4 vaikuttaa ilmeisesti aivojen välittäjäaineisiin (Heinrich ja Grahm 2003). Tämä T4:n vaikutus
hermoston välittäjäaineisiin kuten serotoniiniin, dopamiiniin tai toisiolähetteihin voi johtaa
kilpirauhasen liikatoiminnan aiheuttamaan psykoosiin (Park ym. 2013). Rottakokeissa aivojen
serotoniinitasot taas korreloivat T3-pitoisuuteen, mikä voisi selittää masennuksen oireita
kilpirauhasen vajaatoiminnassa (Heinrich ja Grahm 2003).
Kaksisuuntainen mielialahäiriö ja kilpirauhashormonit saattavat liittyä toisiinsa keskushermoston
katekoliamiinireseptorin välityksellä (Stowell ja Barnhill 2005). Kilpirauhashormonit ilmeisesti
lisävät β-adrenergisen reseptorin herkkyyttä (Stowell ja Barnhill 2005). Tämä voisi kilpirauhasen
liikatoiminnassa lisätä katekoliamiinien toimintaa ja kilpirauhasen vajaatoiminnassa taas vähentää
sitä aiheuttaen depression (Stowell ja Barnhill 2005). β-adrenergisten reseptorien vasteen
riippuvuus kilpirauhashormoneista voisi selittää myös psykoosin syntyä kilpirauhashormonien
16
ylimäärässä (Park ym 2013). Kilpirauhashormoneilla on roolinsa myös biologisten rytmien
säätelyssä, ja tällä tavalla kilpirauhashormonihäiriö voinee aiheuttaa maniaa. (Stowell ja Barnhill
2005)
On viitteitä siitä, että kilpirauhashormoneiden säätelyn häiriöt ovat yleisiä skitsofreniassa.
Tarvittaisiin lisää tutkimusta kilpirauhashormonihomeostaasin saavuttamisesta välttämättömillä
aivoverkkoalueilla. Kilpirauhashormonit säätelevät mm. dopamiinireseptorien määrää sekä
tyrosiinihydroksylaasin määrää, joka taas on rajoittava entsyymi katekoliaminergisellä reitillä.
Dopamiini saattaa estää TSH:n eritystä. α1- ja β-adrenergiset katekoliamiinit ylläpitävät
dejodinaatioaktiivisuutta, joka ylläpitää aivojen kilpirauhashormonien saantia. Jos dejodinaasi 1:n
aktiivisuus laskee, T3 voi laskea T4:n laskematta, ja dejodinaasien 2 ja 3 häiriintyminen voi
vähentää T4:n metaboliaa. (Santos ym. 2012)
Kilpirauhashormonien kuljettajat ja dejodinaasit ovat tärkeitä, jotta hormonit pääsevät vaikuttamaan
oikeisiin kohteisiin (Dayan ja Panicker 2013). Dejodinaasientsyymi 2:n määrä lisääntyy ja toiminta
kiihtyy kilpirauhasen vajaatoiminnassa varmistaen hormonin saannin (Noda 2015). Tämä voi
aiheuttaa oireiden samankaltaisuuden kilpirauhasen vajaa- ja liikatoiminnassa (Noda 2015).
Kilpirauhashormonien aineenvaihdunta ja niiden metaboliittien vaikutukset aivoihin eivät ole hyvin
tunnettuja tänä päivänä (Wirth ja Meyer 2017). Tästä syystä tarjolla ei ole hyviä kuvauksia
mekanismista, joka aiheuttaa joillain ihmisillä kilpirauhashormonien häiriön psykiatrisen
ilmentymän.
Osa vajaatoimintaa sairastavista kilpirauhaspotilaista kokee voivansa (psyykkisesti) huonosti
yleensä käytetyllä tyroksiinilääkityksellä. Dejodinaasi 2:ssa on väestössä noin 12 %:lla
funktionaalinen polymorfismi, joka voi selittää potilaiden heikon voinnin tyroksiinihoidon aikana ja
hyötymisen T3-lääkkeestä. Potilaat ovat erottaneet voinnissaan T3-lääkkeen ja placebon, joten
placebo-efekti ei ole selittävä tekijä. Dejodinaasi 2 vastaa yksinään aivojen dejodinaatiosta. Myös
T4:n kuljettajia ja dejodinaasi 1:n polymorfismeja kohtaan on esitetty epäilyjä tyroksiinin
hoitotehon ongelmien aiheuttajiksi, mutta lisätutkimukset ovat tarpeen. (Dayan ja Panicker 2013)
Castagnan ym. (2017) tutkimus vahvisti, että tyroksiini ei kilpirauhasen vajaatoiminnan hoitona
johda samanlaisiin kilpirauhashormonien pitoisuuksiin veressä kuin terveillä. Jos potilaan TSH on
tyroksiinilääkityksellä sama kuin ennen hyvin toimivan kilpirauhasen poistoa, T4V on korkeampi ja
T3V matalampi kuin kilpirauhasen poistoa edeltäneissä verikokeissa. 20 prosentilla potilaista T4:n
muunto T3:ksi näyttää toimivan erityisen huonosti. Tähän poikkeuksellisen huonosta muunnosta
kärsivään joukkoon kuuluivat ne 13-15 % potilaista, joilta löytyi tunnettu dejodinaasi 2:n toimintaa
17
heikentävä geneettinen polymorfismi. Näillä potilailla tyroksiini ei välttämättä poista oireita, vaikka
TSH ja TV4 olisivat lääkityksellä normaalit.
Koska sekä T4 että T3 vaikuttavat aivoissa suoraan, on mahdollista, että niiden tason erkaantuminen
toisistaan tyroksiinin ja heikon dejodinaation vaikutuksesta voi aiheuttaa mielen oireilua.
9 Esiintyneitä mielenterveyden häiriöitä
Kilpirauhasen toiminnan häiriöistä seuranneet tunnetut mielenterveyden häiriöt on seuraavassa
käsitelty ICD-10:n mukaisessa järjestyksessä.
9.1 Dementia
Dementia on laaja-alainen tiedonkäsittelyn heikentymä, jonka seurauksena toimintakyky on
heikennyt. Jos tiedonkäsittelyn oire ei ole johtanut toimintakyvyn merkittävään häiriöön, kyseessä
on lievä kognitiivinen heikkenemä. Kilpirauhasen liika- ja vajaatoiminnan tiedetään aiheuttavan
eriasteisia muistioireita. (Muistisairaudet 2017)
Dementiassa aivotoiminnot ja äly ovat heikentyneet ja vaikeuttavat henkilön sosiaalista
selviytymistä (Huttunen 2016b). Muistihäiriö ja hankaluudet uuden oppimisessa, sanavaraston
pieneneminen ja vaikeus selvitä arjen rutiineista ovat näkyviä oireita (Huttunen 2016b).
Alzheimerin tauti on yksi yleinen dementian aiheuttaja, syy voi olla myös esimerkiksi myrkytys,
vitamiininpuutos, aivokasvain, Lewyn kappale -tauti tai moni muu (Huttunen 2016b). Vanhuksen
vakava masennuskin voi näyttää dementialta, toisaalta dementia voi masentaa (Huttunen 2016b). Jo
kolmannes yli 65-vuotiasta kertoo muistissaan olevan vikaa, vaikka heillä ei olisi todettua
muistisairautta (Muistisairaudet 2017). Vanhuksien dementia lisääntyykin iän myötä
eksponentiaalisesti, niin että kolmasosalla 85-vuotiaista on todettu muistisairaus (Kalmijn ym.
2000).
Ojala ym. (2016) totesivat suomalaisessa tutkimuksessaan, että iäkkäillä, 75 vuotta täyttäneillä,
subkliininen kilpirauhasen vajaatoiminta ei enää liittynyt kognitiiviseen heikkenemään. Myös
Rieben ym. (2016) päätyivät katsauksessaan toteamaan, ettei subkliininen kilpirauhasen
vajaatoiminta lisää dementian riskiä vanhuksilla. Samoin Wu ym. (2016) päätyivät 11 tutkimusta
käsittävässä katsauksessaan toteamaan, että iäkkäillä subkliininen kilpirauhasen vajaatoiminta ei
näytä lisäävän dementian riskiä. Samaan päätyi Pasgualettikin (ym. 2015) katsausartikkelissaan. Yli
75-vuotiailla subkliininen kilpirauhasen vajaatoiminta ei enää liittynyt dementian esiasteeseen
(Pasgualetti ym. 2015). Iän myötä TSH ihmisillä yleensä nousee, joten ikävakioitujen TSH-arvojen
18
käyttöönotto olisi suotavaa (Pasgualetti ym. 2015). Eri tutkimuksissa käytetyt TSH:n ylärajat
vaihtelevat runsaasti vaikeuttaen tulosten vertailua ja tulkintaa, huomautti Pasgualetin
tutkimusryhmä (2015).
Fortin neljän vuoden seurantatutkimus seurasi TSH:n, lievän kognitiivisen heikkenemän,
Alzheimerin taudin ja vaskulaarisen dementian ilmenemistä 660 italialaisella ikääntyneellä. TSH:n
ei havaittu liittyvän Alzheimerin tautiin tai kognitiiviseen heikkenemään. Korkea TSH ennusti
kuitenkin tässä tutkimuksessa vaskulaarista dementiaa riippumatta sosiodemografisista tai
vaskulaarisista riskitekijöistä. (Forti ym. 2012)
Subkliininen kilpirauhasen liikatoiminta näytti Kalminjin ryhmän (2000) tutkimuksessa lisäävän
vanhusten sairastumisriskiä esimerkiksi Alzheimerin tautiin tai muuhun muistisairauteen. Tämä oli
tutkimustulos vanhuksilla, jotka eivät käyttäneet kilpirauhasen vajaa- tai liikatoiminnan lääkkeitä tai
muita kilpirauhaskokeita häiritseviä lääkkeitä (Kalmijn ym. 2000). Dementiaan sairastuvilla oli
terveenä pysyviä keskimäärin korkeampi T4V ja useammin TSH alle viitealueen (Kalmijn ym.
2000). De Jongin ym. (2006) tutkimuksessa yhteyttä kilpirauhasarvojen ja Alzheimerin taudin
välille ei löydetty. Tässä tutkimuksessa potilaiden aivot tutkittiin magneettikuvauksella Alzheimerin
tautiin liittyvien muutosten havaitsemiseksi. Vapaan T4:n ja rT3-hormonin korkea pitoisuus
liittyivät hippokampuksen ja amygdalan atrofiaan, mutta TSH, T3V ja TPOAb eivät korreloineet
atrofiaan (De Jong ym. 2006).
Rieben ym. (2016) päätyivät katsauksessaan siihen, että vanhoilla ihmisillä subkliininen
kilpirauhasen liikatoiminta lievästi lisää dementian riskiä. Myös Wu ym. (2016) päätyivät 11
tutkimusta käsittävässä katsauksessaan toteamaan, että viitealueen alittava TSH tai korkea T4V
kohottaa iäkkäillä dementiaan sairastumisen riskiä. Gan ja Pierce (2012) havaitsivat hekin
katsauksessaan yhteyden iäkkäiden subkliinisen kilpirauhasen liikatoiminnan ja dementian välillä,
mutta huomauttivat, että näiden välistä mekanismia ei tunneta. Ei myöskään tiedetä, auttaisiko
kilpirauhashormonipitoisuutta laskeva lääkitys parantamaan tätä dementiaa (Gan ja Pierce 2012).
Mahdollisina mekanismeina subkliinisen kilpirauhasen liikatoiminnan ja dementian välillä Gan ja
Pierce pitävät
(a) kilpirauhashormonien aiheuttamaan neuronikatoa,
(b) neurodegeneraation aiheuttamaa TRH:n ja tätä kautta TSH:n vähäisyyttä,
(c) subkliinisen kilpirauhasen liikatoiminnan johtumista ikääntymisestä, joka liittyy
dementiaan, tai
19
(d) muiden sairauksien tai lääkkeiden aiheuttamaa dementoitumista ja samojen tekijöiden
aiheuttamaa kilpirauhashormonien muutosta.
Kalmijnin ym. (2000) tutkimuksessa TPOAb-positiivisuus lisäsi dementian riskiä vanhuksilla.
Napthali ym. (2014) tutkivat yli kolmentuhannen 55-85-vuotiaan kilpirauhasvasta-aineet, TSH:n ja
kognitiot: TPOAb-positiivisia oli 8,4 % otoksesta, eikä autovasta-aineilla havaittu tässä
tutkimuksessa yhteyttä ikääntyvien kognition heikkenemiseen.
Subkliininen kilpirauhasen vajaatoiminta ei ole kaikille vaaratonta. Pasgualetti ym. (2015)
havaitsivat katsauksessaan, että alle 75-vuotiailla jo subkliininen kilpirauhasen vajaatoiminta
aiheuttaa kognitiivista heikkenemää. Heinrich ja Grahm (2003) taas eivät löytäneet todisteita siitä,
että kilpirauhasen vajaatoiminnan aiheuttamat dementia ja kognitiiviset ongelmat palautuisivat
täysin kilpirauhaslääkityksellä. Vajaatoimintapotilaille voi siis jäädä pysyvä kognitiivinen
heikkenemä diagnoosin ja hoidon jälkeenkin.
9.2 Delirium
Delirium tarkoittaa nopeasti ilmaantunutta aivojen vajaatoimintaa ja tästä johtuvaa sekavuutta
(Huttunen 2016f). Tarkkaavuus, tajunnan taso ja huomiokyky ovat kärsineet, ja henkilöllä voi olla
aistiharhoja, väärintulkintoja ja harhaluuloja (Huttunen 2016f). Tila uhkaa henkeä (Huttunen
2016f). Mm. tyreotoksisessa deliriumissa 20-30 % potilaista kuolee (von Braun ym. 2012).
Deliriumin hoidon onnistumiselle on tärkeää alkusyyn tunnistaminen, koska etiologian
selviämättömyys lisää kuolleisuutta (McAulay-Powell ja Friedman 2013).
Kilpirauhashormonien häiriöistä seuranneista deliriumeista löytyi kolme tapausselostusta. Yhdessä
tapauksessa taustalla oli kilpirauhasen liikatoiminta (von Braun ym 2012), yhdessä kilpirauhasen
vajaatoiminnan lääkitseminen (El-Kaissi ym. 2005) ja yhdessä aivolisäkkeen vajaatoiminta, jonka
seurauksena potilaalla oli mm. kilpirauhasen vajaatoiminta ja hypokortisolismi (McAulay-Powell ja
Friedman 2013). Gravesin taudin aiheuttamasta liikatoiminnasta kärsinyt 56-vuotias nainen oli
korvannut hänelle määrätyn tyreostaatin homepatialla, joten seerumin T4V-pitoisuus oli kohonnut
tasolle 60 pmol/l hyperaktiivisen deliriumin ilmaantuessa (von Braun ym 2012). Kilpirauhasen
vajaatoiminnan hoidosta seurannut delirium taas havaittiin yli 90 kg painavalla miehellä 2 viikkoa
lääkityksen aloituksesta tyroksiinin annoksella 75 ug/vrk (El-Kaissi ym. 2005). Tapausselostuksen
kirjoittajat pitivät liian suurta ja aggresiivista lääkityksen aloitusannosta mahdottomana deliriumin
aiheuttajaksi (El-Kaissi ym. 2005). Mikä sitten deliumin oli aiheuttanut? Yksilöllinen herkkyys?
20
Aivolisäkkeen vajaatoimintaan liittyneen deliriumin alkuperä selvisi, kun potilaalle sairaalassa
päivien kuluessa kehittyi hypotensio, ja tarkemmat tutkimukset aloitettiin: potilas kykeni
tuottamaan enää kasvuhormonia stimuloivaa hormonia riittävästi aivolisäkkeestään, ja hänen
elimistönsä kärsi kortisolin, kilpirauhashormonin, luteinisoivan hormonin ja follikkelia stimuloivan
hormonin puutteesta (McAulay-Powell ja Friedman 2013). Näistä oli seurannut mm. hyponatremia,
neutropenia ja eosinofilia (McAulay-Powell ja Friedman 2013).
9.3 Psykoosi
Psykoosissa ihminen ei erota, mikä on totta ja mikä harhaa. Näkyjen näkeminen ja äänien
kuuleminen on yleistä. Ihminen voi kokea myös tulevansa kosketetuksi ja menettää usein
suhteellisuudentajunsa. Puhe voi olla epäloogista tai yksityiskohtiin takertuvaa ja käytös
eriskummallista. Psykoottiset oireet ovat yleisiä skitsofreniassa ja deliriumissa sekä vaikeassa
dementiassa. Pitkään kestänyt psykoosi voi täyttää jo skitsofrenian määritelmän. (Huttunen 2016e)
Psykoosit on vanhastaan jaettu elimellisiin ja toiminnallisiin. Tätä on seurannut jaottelu primäärisiin
ja sekundäärisiin psykooseihin. Kilpirauhashäiriön aiheuttamat psykoosit katsotaan kuuluviksi
sekundäärisiin psykooseihin, koska ne ovat oire toisesta sairaudesta. Psykoositapauksia on kuvattu
kilpirauhasen vajaatoimintaan, liikatoimintaan ja kilpirauhasarvojen nopeaan muutokseen liittyvinä.
Nämä psykoosipotilaat toipuvat hyvin kilpirauhastilanteen korjaamisella ja tarvitsevat tyypillisesti
psykoosilääkkeitä vain aivan akuuteimmassa alkutilanteessa hoitoon tullessaan. (Keshavan ja
Kaneko 2013).
Vanhemmilla potilailla tiedetään sekundääristen psykoosien olevan kohtalaisen yleisiä.
Nuoremmilla etiologian etsiminen voi olla haastavaa. Potilas on syytä tutkia hyvin hoitoon tullessa.
On syytä miettiä, onko psykoosi tyypillinen. Onko potilaalla jokin sairaus, joka voisi aiheuttaa
psykoottisen oireen? Korreloiko sairaustila tai sen hoito psykoosin kanssa? Selittääkö
sekundäärinen psykoosi tilannetta ainakin yhtä hyvin kuin primäärinen psykoosi tai mielisairaus?
(Keshavan ja Kaneko 2013)
9.3.1 Kilpirauhasen vajaatoiminnan aiheuttama psykoosi
Myksedeemapsykoosi-nimi yhdistää psykoottisten oireiden esiintymisen myksedeemaan, eli
hitauteen, turvotukseen ja letargiaan (Espino ym. 2010). Kilpirauhasen vajaatoimintapotilaista
jonkinlaista psykoosia ilmenee Hallin (1983) mukaan 5-15 prosentilla. Toisten lähteiden mukaan
alle 5 % kilpirauhasen vajaatoimintapotilaista joutuu psykoosiin (Benvenga ym. 2003). Ero
21
prosenteissa voi liittyä sairauksien tunnistamisen ja hoidon aloituksen vaihteluihin. Yleensä
psykoosia ilmenee vasta vuosia fyysisten oireiden ilmaantumisen jälkeen (Heinrich ja Grahm 2003).
Verikokeet voivat näyttää yhtä hyvin kliinistä kuin subkliinistäkin kilpirauhasen vajaatoimintaa
(Heinrich ja Grahm 2003).
Kilpirauhasen vajaatoiminnasta johtuva psykoosi voidaan aiheuttaa ylihoitamalla kilpirauhasen
liikatoimintaa (Benvenga ym. 2003). Jos kilpirauhasen vajaatoiminnan hoito taas aloitetaan liian
suurella annoksella tai annosta nostetaan liian nopeasti, seurauksena voi olla akuutti sekavuustila tai
psykoosin vaikeutuminen (Heinrich ja Grahm 2003). Antipsykoottien käyttö voi nopeuttaa
psykoottisten oireiden häviämistä, joka tapahtuu noin viikossa (Heinrich ja Grahm 2003).
Kilpirauhaslääkityksen lopetus voi palauttaa psykoosioireet (Heinrich ja Grahm 2003). Mikäli
oikeaan diagnoosiin päästään liian myöhään, täydellinen palautuminen ei välttämättä ole enää
mahdollista (Heinrich ja Grahm 2003).
Kilpirauhasen vajaatoiminnan aiheuttamasta psykoosista löytyi tapauskuvauksia, jotka koskevat 12-
vuotiasta lasta (Smith ja Beattie 1998) sekä kolmea aikuista naista (Parikh ym. 2014, Espino ym.
2010).
Keskimääräistä pienikokoisempi 12-vuotias poika joutui eräänä yönä psykoosiin. Suvussa ei ollut
mielisairauksia. Lapsi oli hidas ja harhainen, ja TSH oli yli 100 mU/l. Oireet hävisivät jo viikossa
pienen tyroksiinilääkityksen aloituksella. Lapsi alkoi kasvaa nopeasti lääkityksen saatuaan. (Smith
ja Beattie 1998)
Psykoosiin joutuneet naiset olivat kärsineet joistakin oireista ennen psykoosia. 30-vuotiaalla
naisella oli kehollisia oireita puolitoista vuotta ennen myksedeemapsykoosin toteamista (Parikh ym.
2014). Keski-ikäiselle naiselle oli määrätty epämääräisiin käytöshäiriöihin olanzapiinia, mutta hän
oli lopettanut sen itse (Espino ym. 2010). Toinen keski-ikäinen nainen eristäytyi kotiinsa puolisonsa
kuoleman jälkeen, muuttui turvonneeksi ja kulmakarvat harventuivat (Espino ym. 2010).
30-vuotiaalla naisella TSH oli psykoosissa ensimmäistä kertaa mitattaessa 64 mU/l (Parikh ym.
2014). Keski-ikäistä naispotilasta pidettiin psykiatrisella osastolla kuukausi mahdollisen
skitsofrenian vuoksi, mutta psykoosilääkkeistä ei ollut tässä ajassa apua, niistä ilmeni vain haittoja
(Espino ym. 2010). Kuukauden jälkeen alettiin potilasta tutkia laajemmin ja löydettiin TSH 50
mU/l ja TPOAb 390 IU/ml (Espino ym. 2010). Toisen keski-ikäisen naisen sukulaiset toimittivat
kotoaan pakko-hoitoon pitkän eristäytymisen ja käytöshäiriöiden vuoksi (Espino ym. 2010).
Hänellä TSH oli 127 mU/l, röntgenkuvassa näkyi merkkejä perikardiumin nesteenkeräytymästä ja
ultraäänessä merkkejä sydämen tamponaatiosta (Espino ym. 2010).
22
Psykoosilääke risperidoni ja tyroksiini auttoivat 30-vuotiaan naisen kotiutuskuntoon jo viikossa
(Parikh ym. 2014). Kuukauden psykiatrisella osastolla ollut nainen parani tyroksiinilla terveeksi ja
oireettomaksi kahdessa kuukaudessa (Espino ym. 2010). Risperidoni ja tyroksiini korjasivat kehon
ja mielen häiriöt hyvin toisellakin keski-ikäisellä potilaalla (Espino ym. 2010).
9.3.1.4 Vanhusten kilpirauhasen vajaatoiminnasta johtuvat psykoosit
Yli 65-vuotiaista muistisairaudettomista miehistä psykoosin oireita esiintyy 2,4 prosentilla. Naisista
vastaavassa ryhmässä psykoosin oireita on 2,9 prosentilla. Vähintään puolella Huntingtonin tautia
tai Alzheimeria sairastavista potilaista on jossain sairautensa vaiheessa harhaluuloja. Myös monet
muut elimelliset sairaudet (kuten kilpirauhasen toimintahäiriöt) voivat erityisesti vanhuksilla
aiheuttaa psykoosin oireita. Hoito on somaattisen sairauden hyvä hoito. Tarvittaessa voidaan käyttää
psykoosilääkkeitä. Vanhoja ihmisiä hoidettaessa täytyy kuitenkin huomioida vanhusten herkkyys
lääkkeille ja käyttää pienempiä annoksia. Myös aivosairaat ovat erityisherkkiä keskushermostoon
vaikuttaville lääkkeille ja he saavat helposti sivuvaikutuksia. (Koponen ym. 2015)
Vanhusten psykoosia koskevista löydetyistä tapausselostuksista yhdessä potilaan T4V oli alle
viitealueen ja TSH oli erittäin korkea (44 mU/l (Heinrich ja Grahm 2003)), ja kahdessa tapauksessa
T4V oli viitealueella ja TSH alle 10 mU/l (Caldeira ym. 2011; Lehrmann ja Shain 2002).
Enemmistö selostuksista koskee siis tapauksia, joissa vanhuksen kilpirauhashormonilääkitystä
pidetään verikokeiden perusteella mahdollisesti hyödyttömänä. Näillä potilailla psykoosi parani
vain tyroksiinilla ja psykoosilääkkeistä ei ollut apua (Heinrich ja Grahm 2003; Caldeira ym. 2011;
Lehrmann ja Shain 2002)
73-vuotias nainen oli toimitettu pakkohoitoon pari viikkoa jatkuneiden pahojen kuulo- ja
näköharhojen vuoksi (Heinrich ja Grahm 2003). Naisen iho ja tukka olivat kuivat, mutta hän oli
hyväkuntoinen ja toimintakykyinen (Heinrich ja Grahm 2003). TSH oli 44 mU/l ja T4V ja T3V
olivat selkeästi alle viitealueen (Heinrich ja Grahm 2003). Toinen psykoottinen kilpirauhaspotilas
oli 79-vuotias mies, joka oli viikon sairaalassa psykoosissa ja ehti käydä sinä aikana monissa
tutkimuksissa (Caldeira ym. 2011). Poikkeavuuksina huomattiin normokrominen anemia ja TSH
8.13 UI/L (Caldeira ym. 2011). Diagnoosiksi pääteltiin myksedeemapsykoosi, vaikka T4V oli
normaalialueella (Caldeira ym. 2011). Kolmas potilas, 71-vuotias mies, oli ollut mieleltään terve,
ennen kuin joutui paranoidiseen psykoosiin (Lehrmann ja Shain 2002). TSH oli alle 10 mU/l (8.7
mU/l) ja T4V viitealueella, joten hänellä havaittua hyponatremiaa pidettiin potilaan ominaisuutena
ja psykoosia kilpirauhastoimintaan liittymättömänä (Lehrmann ja Shain 2002). Psykoosilääkkeistä
23
ei ollut kuitenkaan muuta kuin haittaa, ja potilaan psykoosin syvyys korreloi vain tyroksiinin
annokseen toistuvasti kokeiltuna (Lehrmann ja Shain 2002).
Naispotilaan harhat hävisivät tyroksiinilla parissa viikossa kokonaan, eivätkä palanneet
psykoosilääkkeen omatoimisesta lopetuksesta huolimatta (Heinrich ja Grahm 2003). 79-vuotiaan
miehen hoidoksi aloitettiin 0,1 mg tyroksiinia päivässä, ja vaste hoitoon oli erinomainen (Caldeira
ym. 2011). 71-vuotiaan miehen psykoosi hellitti tyroksiinin avulla, mutta hänen sairaalla
sydämellään oli vaikeuksia kestää aivoille riittävää lääkeannosta (Lehrmann ja Shain 2002).
9.3.2 Kilpirauhasen liikatoiminnan aiheuttama psykoosi
Jopa 10-20 % kilpirauhasen liikatoimintapotilaista kokee psykoosin (Benvenga ym. 2003).
Psykoosiin joutuneilta kannattaa tutkia TSH viimeistään, jos potilaalle ilmaantuu takykardia, joka
on tyreotoksikoosin ja kilpirauhasen liikatoiminnan kriisin oire (Chen ym. 2012).
Tyreotoksiseen psykoosiin joutuneista löytyi tapausselostuksia 16-, 18-, 31-, 58-, 61- ja 64-
vuotiaista henkilöistä (Caudill ja Lardois 1991; Park ym. 2013; Singh ja Gupta 2007; Cota ja Lentz
2017; Emul ym. 2013; Kobayashi ym. 2011). Lapsia ja vanhuksia koskevia tapauksia ei siis
löytynyt. Nuorin tapauksista oli esitietojen perusteella epäiltävissä primäärisesti psyykkiseksi,
koska potilas oli kärsinyt aiemmin masennuksesta, itsetuhoisuudesta ja hysteerisestä sokeudesta ja
lisäksi perheenjäsenillä tiedettiin olleen vuosia ongelmia mm. raiskauksen, seksuaalisen
hyväksikäytön ja huumeidenkäytön seurauksena (Caudill ja Lardois 1991). Tämä 16-vuotias tyttö
oli kuitenkin kolme päivää ennen psykoosin puhkeamista ollut juhlissa, joissa hänelle oli syötetty
hänen tietämättään suuri annos tyroksiinia (Caudill ja Lardois 1991). 18-vuotiaalla pojalla taas
havaittiin psykoosissa turvonnut kaula ja mitattu T4V oli 100 pmol/l, ja nämä aiheutti subakuutti
kilpirauhastulehdus (Park ym. 2013). Kun 31-vuotias mies joutui psykoosin vuoksi pakkohoitoon,
hän parani kilpirauhasen liikatoiminnan hallintaan saamisella (Singh ja Gupta 2007). 58-vuotias
nainen yritti psykoosissa itsemurhaa, kun hänellä oli kilpirauhasen liikatoiminnan kriisi (Cota ja
Lentz 2017). 61-vuotias nainen kärsi pari kuukautta pahenevista harhaluuloista, ja joutui sitten
pakkohoitoon apaattisessa psykoosissa (Emul ym. 2013). Veriarvot viittasivat vahvasti
kilpirauhasen liikatoimintaan, eikä hän hyötynyt olantsapiinista (Emul ym. 2013). Kilpirauhasen
liikatoiminnan hoito ja haloperidol auttoivat (Emul ym. 2013). Japanilaista naista hoidettiin 10
vuotta kausittaisen ahdistuneisuuden vuoksi, kunnes tilanne eteni psykoottiseksi (Kobayashi ym.
2011). Nainen sairasti Hashimoton tautia eli autoimmuunitulehduksen aiheuttamaa vajaatoimintaa
(Kobayashi ym. 2011). Psyykenlääkkeistä ei ollut apua naisen tapauksessa, sillä hänen oireidensa
24
syyksi selvisi kivuton kilpirauhastulehdus, joka ajoittain aiheutti subkliinisen kilpirauhasen
liikatoiminnan ja tämä kilpirauhashormonien ylimäärä psyykkiset oireet (Kobayashi ym. 2011).
Brownlie ym. (2000) tutkivat 18 tyreotoksikoosiin liittyvää psykoositapausta. Näistä 16 oli naisia ja
2 miehiä, eikä yhdelläkään ollut taustaa tyreotoksikoosista. Nuorista potilaista kaikilla oli Gravesin
tauti ja vanhoista useimmilla myrkkystruuma. Kaksi potilasta sai pahoja mielialanheilahteluita
vasta, kun kilpirauhashormonipitoisuuksia alennettiin hoidolla. Potilaat eivät olleet oireiltaan
selkeästi yhtenevä ryhmä, mutta affektiivinen psykoosi oli yleisin oire. Puolet affektiivisista
psykooseista oli maanisia ja puolet masentuneita. Yhdellä potilaalla ilmeni delirium, yhdellä
paranoidinen ja yhdellä skitsofreniatyyppinen oirekuva.
Tyreotoksikoosiin sairastuneita joutui psykoosiin tilastollisesti merkittävästi satunnaista
potilasjoukkoa enemmän. Tämä oli tulos tutkittaessa vain affektiiviseen psykoosiin ensi kertaa
sairastuneita tyreotoksikoosipotilaita. Yli puolet näistä potilaista ei tarvinnut psyykkistä hoitoa sen
jälkeen, kun kilpirauhasen liikatoiminnan hoito alkoi. Psyykkistä hoitoa jatkossa tarvinneista osalla
hoito johtui uudelleen kilpirauhasarvojen heittelyn aiheuttamasta mielen häiriöstä. (Browlien ym.
2000)
9.4 Skitsofrenia
Skitsofrenia on vakava pitkäkestoinen mielisairaus, joka luokitellaan psykoosien joukkoon
(Huttunen 2016h). Skitsofreniassa potilaan toimintakyvyn on täytynyt olla heikentynyt yhteensä yli
puoli vuotta sisältäen psykoosin ennakko- ja jälkioireet (Huttunen 2016g). Diagnoosi voidaan
asettaa, kun henkilön toimintakyky on ollut heikentynyt kuukausia ja hänellä on ollut vähintään
kuukauden ajan kaksi viidestä tyypillisestä oireesta (Huttunen 2016h). Tyypilliset oireet ovat
aistiharhat, harhaluulot, hajanainen puhe, outo käytös tai motorinen poikkeavuus sekä puutosoireet
kuten tunteiden tai puheen köyhtyminen (Huttunen 2016h). Sairauteen sairastutaan usein nuorena
aikuisena (Huttunen 2016h). Mikäli potilaan toimintakyky ei ole ollut heikentynyt yli puolta vuotta,
mutta psykoosi kesti yli kuukauden, puhutaan Duodecimin Terveyskirjastoon artikkelin
kirjoittaneen Huttusen mukaan skitsofreniatyyppisestä häiriöstä (Huttunen 2016g). Jos skitsofrenian
diagnoosi ei ole varmistunut, Käypä hoito – suositus suosittaa puhumaan vain psykoosista
(Skitsofrenia 2015).
Psykoottisia oireita, jotka voidaan sekoittaa primääriseen skitsofreniaan, voivat aiheuttaa sekä
kilpirauhasen vajaa- että liikatoiminta (Skitsofrenia 2015). Tutkimuksessa sairaalaan joutuneista
skitsofrenian spektrin potilaista 29,3 %:lla oli poikkeavia kilpirauhasarvoja (Radhakrishna ym.
25
2013). On vaikea arvioida, liittyvätkö poikkeamat varsinaisesti kilpirauhasen ongelmaan vai
muuhun sairastavuuteen (Radhakrishna ym. 2013).
Tapausselostuksia skitsofeniadiagnoosin saaneista kilpirauhaspotilaista löytyi kaksi. Toisella
potilaista oli diagnoosit skitsofreniasta, diabeteksesta ja korkeasta verenpaineesta (Hamasaki ym.
2012). Hän oli 76-vuotias nainen, joka kieltäytyi lääkkeistä ja valitti harhoja ja ärtymystä päästen
lopulta psykiatrin tutkittavaksi (Hamasaki ym. 2012). Nainen väitti hänen kilpirauhasensa
toiminnassa olleen 30 vuotta aiemmin jotain vikaa, mutta diagnoosia ei ollut silloin tehty (Hamasaki
ym. 2012). Verikokeissa näkyi kilpirauhasen liikatoiminta, mutta ei vasta-aineita, jotka tämän
voisivat aiheuttaa (Hamasaki ym. 2012). Seurannan jälkeen kilpirauhasen liikatoiminnan hoitoon
määrättiin Methimatzolia, jolla psyykkiset oireet hävisivät ja kilpirauhasarvot normalisoituivat
(Hamasaki ym. 2012). Lähes 40-vuotiaalla naisella taas oli ollut vuosia skitsofreniatyyppisiä oireita,
jotka reagoivat psyykenlääkkeisiin heikosti (Endres ym. 2017). Hänellä oli autoimmuuni
kilpirauhastulehdus ja magneettikuvassa veri-aivoeste näytti vuotavan, josta syystä aivoissa
havaittiin hidastumista ja muutoksia (Endres ym. 2017). Kortikosteroidihoito laski kilpirauhasvasta-
aineet matalalle tasolle ja potilaan oireet hävisivät (Endres ym. 2017).
9.5 Kaksisuuntainen mielialahäiriö
Aiemmin kaksisuuntaista mielialahäiriötä on kutsuttu maanis-depressiiviseksi häiriöksi tai
bipolaariseksi häiriöksi. Taudissa vaihtelevat jaksoittain masennuksen ja manian kaudet. Henkilö
voi olla välillä oireeton ja oireiden vaikeus voi vaihdella. Yleensä masennuksen kaudet ovat
manioita pidempiä. Mania edellyttää ainakin viikon kestävää poikkeavalla tavalla kohonnutta
mielialaa, johon voi liittyä ärtyneisyys. Unen tarve on vähentynyt ja aktiivisuus noussut.
Suuruusharhat, keskittymiskyvyttömyys ja arviointikyvyttömyys ovat yleisiä. Masennusjaksot
kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä ovat melko normaalin masennuksen oloisia, mutta on tärkeää
olla hoitamatta niitä tavallisilla masennuslääkkeillä, koska masennuslääkkeet voivat laukaista
kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivälle manian. (Huttunen 2016c)
Manian alku on usein nopea ja se kestää yleensä kahdesta viikosta viiteen kuukauteen.
Masennusjakso on keskimäärin puolen vuoden mittainen, harvoin vuotta kestävä. Manian tai
masennuksen oireita potilailla on yleensä noin puolet ajasta. Hypomania ei koskaan saa potilaita
hakeutumaan itse hoitoon, maniassakin sairaudentunne ja vapaaehtoinen hoitoon tulo on
harvinaista. Masennuksen vuoksi hoitoon tulo on kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivillä
tavallista. (Kaksisuuntainen mielialahäiriö 2013)
26
Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavista moni ei sitoudu lääkehoitoonsa. Enemmistöllä on
lisäksi jokin toinen psykiatrinen sairaus, kuten ahdistuneisuus- tai paniikkihäiriö, alkoholismi,
syömishäiriö tai persoonallisuushäiriö. (Kaksisuuntainen mielialahäiriö 2013)
Kaksisuuntainen mielialahäiriö tunnetaan kilpirauhasen toimintahäiriön oireeksi (Espino ym. 2010).
Se ilmenee yleisemmin kilpirauhasen liikatoimintaan kuin vajaatoimintaan liittyvänä (Espino ym.
2010). Mania ja psykoosi voivat seurata myös liian nopeasta kilpirauhasen vajaatoiminnan
lääkehoidosta (El-Kaissi ym. 2005).
Kilpirauhasen toimintahäiriö yleisesti heikentää emotionaalista tasapainoa (Sierra ym. 2014).
Mielialahäiriöisillä se voi esimerkiksi vaikeuttaa ja aiheuttaa masennusjaksoja (Sierra ym. 2014).
Pienetkin muutokset kilpirauhasarvoissa voivat siis vaikeuttaa psykiatrista hoitoa, joten
kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivillä kilpirauhaskokeita on syytä seurata tarkoin ja aloittaa
kilpirauhaslääkitys herkästi (Heinrich ja Grahm 2003, Sierra ym. 2014). Näiden potilaiden lievänkin
kilpirauhasen vajaatoiminnan hoito on ehdottoman tärkeää. (Heinrich ja Grahm 2003, Sierra ym.
2014)
Kaksisuuntaista mielialahäiriötä hoidetaan usein litiumkarbonaatilla, ja litiumin sivuvaikutuksiin
kuuluu kilpirauhasen sekä ei-autoimmuunien että autoimmuunien toimintahäiriöiden kehittyminen.
Kymmenen vuoden hoidon jälkeen kilpirauhasen vajaatoiminta on n. 30 %:lla litiumia lääkkeeksi
saaneista. Kilpirauhasen toimintahäiriöitä esiintyy maanis-depressiivisillä ihmisillä poikkeavan
paljon, vaikka litiumia ei olisi hoidossa käytetty. Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön sairastuneista jo
n. 10 % kärsii kilpirauhasen vajaatoiminnasta ennen litiumin käyttöä hoidossa, mikä on
huomattavasti väestön keskimääräistä esiintyvyyttä enemmän. (Sierra ym. 2014)
Stowell ja Barnhill (2005) selostivat puoli vuotta synnytyksen jälkeen mielen tasapainon
menettäneen naisen tapauksen. Nainen oli huomannut painonpudotuksen vaikeutuvan, ja muutama
kuukausi sen jälkeen hänen mielensä sairastui. Nainen muuttui ensin kahdeksi viikoiksi maaniseksi,
jonka jälkeen oirekuvaan tuli psykoosi, delirium ja myksedeemapsykoosi, ja tajuttomuuskohtauksen
jälkeen nainen pääsi vihdoin hoitoon. Verikokeista ilmeni kliininen kilpirauhasen vajaatoiminta. Jo
neljässä päivässä tyroksiinilla ja psykoosilääkkeellä harhat katosivat ja psykoosilääke lopetettiin
kuudentena päivänä. Nainen kotiutui tyroksiinireseptin kanssa.
Intiassa 50 uutta kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön sairastunutta ja heidän terve verrokkiryhmänsä
tutkittiin. Kilpirauhasen toimintahäiriö oli 14 %:lla sairaista ja 6 % :lla terveistä verrokeista. TSH ja
T4V olivat sairailla korkeammat kuin verrokeilla, mutta ero ei ollut merkittävä. Sen sijaan
27
kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön sairastuneilla oli verrokkeja merkittävästi korkeammat T3-
pitoisuudet veressään. (Krishna ym. 2013)
Martino ja Strejilevich (2015) tutkivat kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivien kognitiivisia
toimintoja. He vertasivat euryreoottisten ja subkliinisestä kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivien
kykyjä ja huomasivat merkittävän eron. Subkliinisesti kilpirauhasen vajaatoimintaisilla oli
huonompi sanamuisti, huomiokyky, kielitaito ja päätöksentekokyky.
9.6 Masennus
Mielihyvän ja mielenkiinnon menettäminen, masentunut mieliala, voimien väheneminen ja
väsymys kestävät diagnosoitavassa masennuksessa yli kaksi viikkoa. Usein ilmenee myös
itseluottamuksen heikkenemistä, itsesyytöksiä, itsemurha-ajatuksia, keskittymisongelmia, hitautta,
uniongelmia ja ruokahalun muutoksia. Masennukset voidaan luokitella lieviin, keskivaikeisiin ja
vakaviin. Pahimmillaan masennus on psykoottinen, eli siihen liittyy harhoja. Masennukseksi
tulkittavat oireet voivat johtua myös somaattisesta sairaudesta. (Depressio 2016)
Valtaosalla masentuneista ei ole vikaa kilpirauhasen toiminnassa. Masentuneilla on kuitenkin
moninkertaisesti useammin kilpirauhasvasta-aineita kuin masentumattomilla (Heinrich ja Grahm
2003). Eutyreoottista Hashimoton kilpirauhastulehdusta sairastavilta masennusoireita löytyi noin 30
%:lta ja struumasta kärsivillä yli 20 %:lta (Ayhan ym. 2014). Terveestä verrokkiryhmästä
masennusoireita todettiin vain 6 %:lta (Ayhan ym. 2014). Kilpirauhasvasta-aineilla ei havaittu
olevan vaikutusta masennuksen riskiin yli 60-vuotiailla (Chueire ym. 2007). Engum ym. (2005)
tekivät Norjassa kolmekymmentätuhatta 40-84-vuotiasta henkilöä kattavan tutkimuksen
masennuksen ja ahdistuksen suhteesta kilpirauhasvasta-ainepositiivisuuteen, ja yhteyttä ei tässä
tutkimuksessa löydetty. Dayan ja Panicker (2013) huomauttavat, että Engumin (ym. 2005)
tutkimusotoksesta on poistettu tyroksiinia käyttävät potilaat. Nämä ovat todennäköisimmin olleet
potilaista oireisimpia, koska he ovat saaneet tyroksiinin käyttöön, ja tämä voi johtaa virheelliseen
tutkimustulokseen saavutettavissa olevan terveydenhuollon maassa (Dayan ja Panicker 2013).
Äskettäin julkaistussa tutkimuksessa turkkilaiset tutkijat löysivät taas yhteyden TPOAb-
positiivisuuden ja masennuksen ja ahdistuneisuuden välille, vaikka potilaiden piti olla eutyreoottisia
lääkityksellä tai ilman sitä (Yalcin ym. 2017). TPOAb-positiivisten TSH:t olivat verrokkeja
korkeammat ja he saivat pisteitä masennus- ja ahdistuneisuuskyselyistä enemmän (Yalcin ym.
2017). Yalcinin tutkimuksessa vertailuryhmään otettiin vain terveitä henkilöitä, joilla ei saanut olla
mitään löydöksiä, vaivoja tai valituksia (Yalcin ym. 2017). Vertailuryhmään vaikuttaa olleen
tiukempi seula kuin Hashimoto-potilaiden ryhmään, joten vertailuryhmä ei välttämättä edusta
28
normaalia väestöä eikä tulos siinä mielestä ole välttämättä luotettava. Katsauksessaan vuodelta 2013
Dayan ja Panicker toteavat, että eutyreoottinen autoimmuuni kilpirauhastulehdus tutkimuksesta
riippuen joko voi lisätä tai voi olla lisäämättä masennuksen todennäköisyyttä. Selitys
masennusoireille voi olla viitealueelle jäävien kilpirauhasen toiminnan muutosten vaikutus aivojen
toimintaan (Ayhan ym. 2014).
Kilpirauhasen vajaatoiminnan ja masennuksen suhdetta on pidetty totena ja lähes itsestään selvänä,
koska kilpirauhasen vajaatoiminnan ja syvän masennuksen oireet ovat samankaltaiset. Sairauksien
suhdetta ei suuresta tutkimusmäärästä huolimatta ole hyvin todistettu (Dayan ja Panicker 2013).
Tutkimuksessa subkliinistä kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavat ja eutyreoottiset potilaat
erosivat masennusoireiltaan (Demartini ym. 2014). Eroja oli erityisesti psykomotorisessa
heikentymisessä, eli subkliinistä kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavilla oli enemmän ajatuksen ja
liikkeen hitautta, keskittymiskyvyttömyyttä ja vähentynyttä fyysistä aktiivisuutta (Demartini ym.
2014). Nämä oireet voivat olla yhtä hyvin itse kilpirauhasen vajaatoiminnan kuin masennuksen
aiheuttamia (Demartini ym. 2014). Lääkärin on syytä miettiä, ovatko oireet masennusta ensinkään
(Demartini ym. 2014)
Subkliinisestä kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivillä on paljon enemmän masennusoireita ja
diagnosoituja masennusepisodeja kuin kilpirauhaseltaan terveillä verrokeilla (Demartini ym. 2014).
Tutkimuksessa, joka kattoi yli 300 yli 60-vuotiasta, havaittiin subkliinisen kilpirauhasen
vajaatoiminnan lisäävän masennuksen todennäköisyyttä yli nelinkertaiseksi (Chueire 2007).
Diagnosoitu, hoitamaton kilpirauhasen vajaatoiminta näkyi 6267 20-79-vuotiaalle tehdyssä
mielenterveyskyselyssä masennuksena ja ahdistuksena tai fobioina (Ittermann ym. 2015). Noin 40
% kliinistä kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavista on masentuneita (Heinrich ja Grahm 2003).
Subkliininen kilpirauhasen vajaatoiminta voi sekin olla masennuksen taustalla, erityisesti
hoitoresistentin masennuksen tapauksessa (Heinrich ja Grahm 2003). Myös Zavareh ym. (2016)
totesivat kilpirauhasen vajaatoiminnan lisäävän 25-40-vuotiailla naisilla masennuksen
todennäköisyyttä vertaillessaan 30-hengen ryhmiä toisiinsa.
Viitealueelle hoidetut kilpirauhasarvot eivät suurimmalla osalla tyroksiinia syövistä
masennuspotilaista korjanneet heidän masennustaan remissioon (Demartini ym. 2014). On
kyseenalaistettava, hoitaako tyroksiini näitä (masennus)oireita (Demartini ym. 2014).
Tyroksiinihoidettujen potilaiden hyvinvointi on todistetusti huonompi kuin muulla väestöllä (Dayan
ja Panicker 2013). Tässä joukossa masennuksesta on uskottavampia tutkimustuloksia kuin
kilpirauhasvasta-aineiden merkityksestä (Dayan ja Panicker 2013). Viitealueellakin olevista
kilpirauhasarvoista huolimatta korkeampi TSH ja matalampi T4V korreloivat huonompaan
29
mielenterveyteen tyroksiinihoidetuilla potilailla (Dayan ja Panicker 2013). Tutkijat kuitenkin
epäilevät, että tyroksiinia syövien potilaiden mielenterveysongelmat johtuvat muusta kuin
kilpirauhassairaudesta – että mieleltään huonovointisille potilaille tehdään tutkimuksia ja määrätään
tyroksiinia, joka ei voi auttaa heidän muista syistä peräisin olevaan huonovointisuuteensa (Dayan ja
Panicker 2013). Dayan ja Panicker siis huomioivat sen, että vähäisempi
kilpirauhashormonipitoisuus ja korkeampi TSH korreloivat kilpirauhasen vajaatoimintapotilaiden
huonovointisuuteen. Veren T3V-pitoisuus ei tutkimusten mukaan normalisoidu tyroksiinihoidetuilla
potilailla ilman TSH:n laskemista aiempaa alemmas ja T4V:n nostamista aiempaa ylemmäs
(Castagna 2017), joten nämä potilaat ovat olleet alilääkittyjä, mikä voi selittää oireisuuden.
Yleensä pitkään kestävää lääkitystä ottaa ohjeen mukaan vain noin 50 % potilaista. Tämä tosiasia
vaikuttaa myös kilpirauhassairauksien hoitoon ja oireisiin. Erään potilaan ikävät elämäntilanteet
saivat hänet masentumaan, joten hänen voimavaransa eivät riittäneet omasta lääkityksestä
huolehtimiseen. Lääkityksen lopetuksesta johtuva tyroksiinin puute syvensi masennusoireita
entisestään. Tämän potilaan omassa kilpirauhasessa oli vielä jonkin verran toimintakykyä jäljellä,
mistä johtuen hän selvisi elossa hoitoon useasta lääkityksen keskeyttämisestä. (Sevinc ja Haluk
2007)
Diagnosoitu ja hoitamaton kilpirauhasen liikatoiminta näkyi masennuksena 20-79-vuotiaille
tehdyssä kyselyssä (Ittermann ym. 2015). Masennus ja ahdistuneisuus on tutkimuksissa useasti
liitetty kilpirauhasen liikatoimintaan (Demet ym. 2002). Lääkitsemättömät kilpirauhasen
liikatoimintapotilaat ilmoittivat terveitä verrokkeja enemmän unettomuutta, aktiivisuuden puutetta,
ahdistusta ja laihtumista (Demet ym. 2002). Kilpirauhasen liikatoiminnasta kärsivillä ilmeni
eutyreoottisia enemmän myös sydänoireita, kireyttä, autonomisia oireita, kognitiivisia ongelmia,
lihashäiriöitä, masennusta ja he useammin käyttäytyivät ahdistuneesti haastattelutilanteessa (Demet
ym. 2002). Ahdistusta ja masennusta selvittävissä oirekyselyissä kilpirauhasen liikatoiminnasta
kärsivät saivat huomattavasti terveitä verrokkeja enemmän pisteitä (Demet ym. 2002).
Se, korreloivatko TSH, T3V ja T4V kilpirauhasen liikatoiminnassa ahdistuksen ja masennuksen
asteeseen tai niiden oireiden määrään jää epäselväksi, sillä tieto on ristiriitaista. Lähes 70 %:lla
kilpirauhasen liikatoimintapotilaista on kuitenkin jokin psykiatrinen diagnoosi, koska monet
kilpirauhasen liikatoiminnan oireet voidaan tulkita mielenterveyden häiriöksi. (Demet ym. 2002)
Katsauksessaan Hage ja Azar (2012) käsittelevät laajasti depression ja kilpirauhashormoneiden
yhteyttä tutkimuksissa, ja toteavat lisäselvitykset tarpeellisiksi. Myös Dayan ja Panicker (2013)
kuuluttavat lisätutkimukset tarpeellisiksi.
30
9.7 Ahdistuneisuushäiriöt
Ahdistuneisuus on huolta ja pelkoa. Ahdistuneisuus liittyy yleensä johonkin tietoiseen tai
tiedostamattomaan huoleen jostakin nykyisyyden tai tulevaisuuden asiasta. Ahdistus on terve tunne,
joka voi muuttua liiallisena, toimintakykyä haitatessaan, psykiatrisen sairauden oireeksi.
Ahdistuneisuus voi olla osana sellaisissa psykiatrisissa sairauksissa kuin ahdistuneisuushäiriö,
masennus tai paniikkihäiriö, traumaperäinen stressireaktio, unettomuus tai päihderiippuvuus.
Ahdistuksen tausta voi olla myös somaattinen. Kilpirauhasen liika- ja vajaatoiminta voivat
molemmat aiheuttaa ahdistuneisuutta. (Huttunen 2016a)
Simon ym. (2002) laskivat katsausartikkelissaan kilpirauhashäiriöiden yleisyyttä ahdistuneisuudesta
ja sosiaalisista fobioista kärsivillä. Kilpirauhastoiminta katsottiin poikkeavaksi, jos TSH oli
mittaamaton (kuten 0.04 mU/l) tai yli 10 mU/l. Tutkimus siis itse asiassa alidiagnosoi
kilpirauhashäiriöitä laajan TSH-alueen vuoksi. Lääkärintarkastuksessa ei löydetty ainuttakaan
kilpirauhasen vajaa- tai liikatoimintapotilasta 169:n henkilön joukosta, mutta verikokeista todettiin
kliinisiä, selviä tapauksia. Lääkärin tutkimus ei siis poissulje edes kliinistä kilpirauhassairautta.
Noin 10 % yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä kärsivistä sairastaa kilpirauhassairautta
ahdistuneisuuden lisäksi. Sosiaalisista fobioista kärsivistä kilpirauhassairaus voi löytyä noin 4,2
%:lta. Tilastollinen odotusarvo olisi vain 2,7 %, joten kilpirauhashäiriöt liittyvät näihin mielen
ongelmiin, mutta ovat tuskin välttämättömiä niiden puhkeamiselle. (Simon ym. 2002)
Koko väestössä yleisen ahdistuneisuushäiriön oireet löydettiin 15 %:lta. Struumaisista oireet
löytyivät 24 %:lta ja Hashimotoa sairastavilta eutyreoottisilta lääkitsemättömiltä 37 %:lta. Pakko-
oireinen häiriö vaikutti siis liittyvän selkeästi hoitamattomaan eutyreoottiseen Hashimoton
kilpirauhastulehdukseen. Voi olla, että aivot jo kärsivät kilpirauhasen vajaatoiminnasta, vaikka
verikokeet vielä näyttävät eutyreoottisilta. Toinen mahdollisuus on, että kilpirauhasen
autoimmuunitulehdus voi liittyä samoihin prosesseihin, jotka häiritsevät aivojen normaalia
toimintaa ja aiheuttavat ahdistusta. (Ayhan ym. 2014)
9.7.1 Paniikkihäiriö
Ihminen, jolla on paniikkihäiriö, saa paniikkikohtauksia useita kertoja, voi pelätä niiden tuloa jo
etukäteen ja koettaa välttää kohtauksia muuttamalla käytöstään. Kohtausoireita ovat tykyttävä
sydän, hikoilu, rintakipu, hengenahdistus, vapina, vatsavaivat ja huimaus, puutumisen tai
pyörtymisen tunne. Kohtauksen saanut voi pelätä kuolevansa tai tulevansa hulluksi. Kohtaus kestää
harvoin puolta tuntia ja kohtausten tiheys vaihtelee. Häiriö on naisilla miehiä yleisempi ja siitä on
31
kärsinyt 1-3 % aikuisista. Kohtauksen taustalla voi olla perinnöllinen alttius tai trauma, mutta myös
kilpirauhasen liikatoiminta, feokromosytooma, sydämen rytmihäiriö tai hypo- tai hyperkalsemia.
(Huttunen 2016d)
Simon ym. (2002) tutkivat paniikkihäiriön yleisyyttä katsausartikkelissaan sekä omassa
tutkimuksessaan. Tässä tutkimuksessa kilpirauhastoiminta katsottiin poikkeavaksi, jos TSH oli
mittaamaton (0,04 katsottiin mittaamattomaksi) tai yli 10. Myös T4V:n piti olla viitealueen
ulkopuolella, jotta henkilöä pidettiin kilpirauhassairaana. Käytännössä huomioitiin siis ainoastaan
ns. kliininen kilpirauhasen vajaatoiminta ja kliininen kilpirauhasen liikatoiminta. Tutkimus
alidiagnosoi varmasti kilpirauhasen vajaatoimintaa ja mahdollisesti kilpirauhasen liikatoimintaa
valitun TSH-alueen vuoksi. Tutkijat päätyivät laskelmaan, että kilpirauhasen toimintahäiriö ja
paniikkihäiriö esiintyvät yhtäaikaisesti potilaista 6,5 %:lla, kun väestötasolla oletus olisi vain 2,7 %.
Sairauksilla näyttää siis olevan todella yhteys. On huomattava, että edes kliinisistä
kilpirauhasarvojen poikkeamista ei havaittu mitään merkkejä lääkärintarkastuksissa, joten
verikokeiden otto on tärkeää. (Simon ym. (2002)
Psykiatrisista potilaista paniikkihäiriö ja avaran paikan kammo olivat poikkeuksellisen yleisiä
potilailla, joilla itsellään tai ensimmäisen asteen sukulaisella oli kilpirauhasen liikatoiminta tai
struuma. Näillä potilailla oli usein myös pitkä syvien masennusten historia. (Orenstein ym. 1988)
Kikuchi ym. (2005) selvittivät tutkimuksessaan kilpirauhasen toiminnan ja paniikkihäiriön
vakavuuden suhdetta 66:lla potilaalla. Arvoilla oli selkeä korrelaatio. Mitä korkeampi oli potilaan
TSH, sitä pahempia olivat paniikkikohtaukset. Samoin T4V:n madaltuminen pahensi
paniikkikohtauksia, mitä ei kaikissa tutkimuksessa ole havaittu. Tutkijat arvelivat, että
paniikkihäiriö saattaa häiritä hypotalamus-aivolisäke-kilpirauhanen-akselin toimintaa, koska
potilaiden T4V-arvojen variaatio kasvoi paniikkihäiriön pahetessa.
Eutyreootisista, lääkitsemättömistä Hashimoton kilpirauhastulehdusta sairastavista paniikkihäiriön
diagnoosi löytyi 12 %:lta. Struumasta kärsivistä paniikkihäiriö oli 7 %:lla ja terveistä verrokeista
vain 1,5 %:lla. Syy näihin eroihin voi olla aivojen verikokeissa näkymätön kilpirauhashormonien
puute tai autoimmuuniprosessiin liittyvä aivojen toiminnan häiriintyminen. (Ayhan ym. 2014)
9.8 Kilpirauhasarvojen vaihtelusta
Wysokinski ja Kloszewska (2014) tutkivat TSH:n tasoa akuuttia skitsofreniaa, depressiota ja
kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavilla. He totesivat, että potilaat poikkesivat keskimääräisestä
kilpirauhasen vajaa- tai liikatoiminnan suuntaan riippuen siitä, miten TSH:n yläraja valittiin.
32
Viitealueen vaihtelut aiheuttavatkin tutkimusten ja niiden tulosten välille tulkintavaikeuksia ja
selittävät ristiriitaisia tuloksia.
USA:ssa tutkittiin 5 vuoden ajan 30-64-vuotiaita ihmisiä ja heidän kognitiivisia toimintojaan.
Henkilöitä oli noin 1300. Korkea T4V liittyi parempaan kolmiulotteisen hahmottamiseen kaikilla,
naisilla ja afrikkalaisperäisillä amerikkalaisilla. Kokonais-T4:n kohotessa parani taas
psykomotorinen nopeus. Vapaan ja kokonais-T4:n nousu johti kielelliseen kyvykkyyteen miehillä.
Korkeampi T3 sai valkoihoiset menestymään kolmiulotteisessa hahmottamisessa ja
psykomotorisessa nopeudessa. Viitteissä oleva T4V johti psykomotorisen nopeuden ja
kolmiulotteisen hahmottamisen paranemiseen – TSH alle viitealueen liittyi huomiokyvyn ja
psykomotorisen nopeuden paranemiseen. (Beydoun ym. 2013)
10 Lääkityksen haasteet kilpirauhasen vajaatoiminnassa
Pari vuotta sitten Suomessa 321 000 ihmistä käytti lääkkeenä tyroksiinia (T4) (Tilastoja lääkkeistä
2017). Kilpirauhasen vajaatoimintaa hoidetaan lähes yksinomaan T4-hormonilla, ja huomattavalle
osalle sitä käyttävistä potilaista jää vajaatoiminnan oireita, kuten aiemmissa luvuissa on todettu.
Todettuja oireita ovat mm. masennus ja kognitiivinen heikkenemä.
Tyroksiinihoidon mittarina käytetään eniten TSH:ta, joka pyritään saamaan viitealueen
alapuoliskolle, eli noin välille 0,4-2,0 mU/l. Viime vuonna julkaistun tutkimuksen mukaan
kilpirauhasen poiston jälkeen potilaat olivat kuitenkin perifeeristen kudosten biokemiallisten
markkerien mukaan parhaiten eutyreoottisia, kun TSH oli 0,03-0,3 mU/l (Mitsaru ym. 2017).
Viitealueella oleva TSH aiheutti jo hypotyreoottisia muutoksia (Mitsaru ym. 2017).
Tyroksiinimonoterapian vaihtoehtona Suomessa on saatavissa erityisluvalla T3-hormonia samoin
kuin sian kilpirauhasesta valmistettuja tuotteita, joissa on ihmisestä poikkeavassa suhteessa sekä
T4- että T3-hormonia (Niskanen ja Schalin-Jäntti 2015). T3+T4-yhdistelmälääkitystä on tutkittu
1970-luvulta lähtien (Wiersinga ym. 2012). Tutkimuksia on toteutettu vaihtelevilla tavoilla,
annoksilla ja vaihtelevilla lääkkeiden annostelutaajuuksilla päivässä (Wiersinga ym. 2012).
Enemmistö tutkimuksista on todennut T4-monoterapian yhtä hyväksi kuin T3+T4-
yhdistelmälääkityksen, vähemmistö on todennut yhdistelmälääkityksen paremmaksi (Wiersinga ym.
2012).
Kilpirauhassairauksien hoitoon ei ole käypä hoito -suosituksia. Suositusta ei siis ole myöskään T3:n
käyttöön tai annosteluun kilpirauhasen vajaatoiminnassa. Duodecim-lehdessä julkaistussa
artikkelissa ohjeistetaan, että T3-monoterapiaa ja eläinperäisiä kilpirauhasvalmisteita ei tulisi
33
määrätä ollenkaan (Salmela ym. 2016). Yhdistelmälääkitystä (T3+T4) määrättäessä lääkärin tulisi
olla aina kokenut endokrinologi (Salmela ym. 2016).
Suomen kilpirauhasliitto ry on julkaissut kannanoton, että kilpirauhaspotilaiden hoidossa potilaiden
vointiin ja hoitoon kiinnitetään liian vähän huomiota. Lääkitystä ei säädetä potilaskohtaisesti eikä
potilailla olevia oireita tutkita (Suomen kilpirauhasliitto ry:n kannanotto kilpirauhaspotilaiden
hoitoon 2013). Vajaatoimintaa sairastavat kilpirauhaspotilaat eivät saa lähetteitä
erikoissairaanhoitoon (Suomen kilpirauhasliitto ry:n kannanotto kilpirauhaspotilaiden hoitoon
2013). Autoimmuuniin kilpirauhastulehdukseen liittyy kohonnut riski tiettyihin muihin kroonisiin
sairauksiin, jotka voivat aiheuttaa oireita ja heikentää elämänlaatua (Wiersinga 2012). Jos potilaat
eivät pääse tutkimuksiin eivätkä saa tarvitsemaansa hoitoa, tämä voi selittää osan potilaiden
oireilusta. Tässä työssä aiemmin referoiduissa tutkimuksissa on viitteitä myös siitä, että tyroksiinin
aliannostelu voi olla yleistä ja heikentää potilaiden vointia. On esitetty myös väitteitä, ettei
subkliinisen vajaatoiminnan hoito yleensä kannata: tieteellinen näyttö koskee ainoastaan 75 vuotta
täyttäneiden lievää kognitiivista heikkenemää, ei nuorempia potilaita eikä edes vanhusten
masennusoireita.
T3:a sisältävien lääkkeiden tarpeellisuudesta ja annostelusta eri potilasryhmille kiistellään
Suomessa endokrinologienkin kesken. Pyrkimys estää T3:n määrääminen ns. monoterapiana on
ilmeisesti vähentänyt T3:n määräämistä T4:n kanssa yhdistelmälääkityksenäkin. (Valvira tutkii
kiisteltyjä hormonihoitoja antaneen lääkärin toimintaa – lääkäri vastasi käymällä mediasotaan
Valviraa vastaan 2018)
T3-lääkkeen määrä puoliintuu verenkierrossa huomattavasti nopeammin kuin T4-lääkkeen määrä,
josta syystä T3-lääkettä on annosteltava useammin kuin kerran vuorokaudessa. Annoksesta riippuen
veren T3V-pitoisuus voi lääkkeen oton seurauksena nousta jopa 40 %. Hormonipitoisuuden
vaihtelusta seuraavia vaikutuksia ei tiedetä. T3-hormonin yliannostus johtaa tyreotoksikoosiin eli
lääkkeellä aiheutettuun kilpirauhashormonien ylimäärään aivan samoin kuin T4-lääkkeellä.
(Salmela ym. 2016)
T3+T4-yhdistelmälääkityksestä on tehty tutkimuksia, jotka kaikki eivät tue hoitomuodon
paremmuutta verrattuna T4-monoterapiaan. Näistä tutkimuksista yksikään ei ole kuitenkaan
pyrkinyt normalisoimaan potilaiden T3-hormonin pitoisuutta veressä eikä yksikään tutkimus ole
kohdistunut potilaisiin, joilla T3-pitoisuus on tyroksiinihoidon aikana matala. Tutkimusten
toteuttamisessa on ollut paljon parantamisen varaa, ja nämä potilasvalinnan ja tutkimusten
toteuttamisen ongelmat voivat vaikuttaa merkittävästi hoidon hyötyjen arviointiin. (Salmela ym.
2016)
34
Aiempien tutkimusten ongelmia välttänyt uusin tutkimus tyroksiinin vaikutuksesta ja
yhdistelmälääkityksen tehosta ja kohdentamisesta julkaistiin 2017 (Castagna ym. 2017). Tämän
tutkimuksen mukaan kritiikki aiempia tutkimuksia kohtaan on ollut hyvin perusteltua. T3-lisästä
hyötyivät erityisesti ne 20 % potilaista, joilla oma kyky muuntaa tyroksiinia T3:ksi on
keskimääräistä selvästi heikompi (Castagna ym. 2017). Näihin potilaisiin lukeutuvat ne 13-15 %
otoksesta, jolla on tunnettu heikosti toimiva polymorfinen muoto D2:sta (Castagna ym. 2017).
T3-lääkettä sai vuonna 2017 suomalaisista kilpirauhasen vajaatoimintapotilaista alle 1% (Tilastoja
lääkkeistä 2017). Castagnan ym. 2017 julkaistun tutkimuksen mukaan 20 % potilaista eli Suomessa
60 000 ihmistä mahdollisesti hyötyisi T3-lääkkeestä tyroksiinin lisänä. Jos T3-lääkettä ei
määrättäisi 75 vuotta täyttäneille, T3:sta mahdollisesti hyötyvä potilasmäärä Suomessa olisi
edelleen 50 000 henkilöä. Suomessa ei riitä kokeneita endokrinologeja kirjoittamaan T3-lääkkeitä
näin suurelle potilasjoukolle (Sisätautien alat. Endokrinologia 2018). Kilpirauhasliitto onkin
toivonut parempaa ohjeistusta laajemman lääkärijoukon käyttöön (Suomen kilpirauhasliitto ry:n
kannanotto kilpirauhaspotilaiden hoitoon 2013).
11 Parafollikulaarisoluihin liitetyt mielen ongelmat
Kilpirauhasessa on C-soluja eli parafollikulaarisoluja, jotka tuottavat vereen kalsitoniini-
peptidihormonia. Kalsitoniinin tehtävä on laskea veren kalsiumpitoisuutta siirtämällä kalsiumia
luuhun ja virtsaan. (Keshavan ja Kaneko 2013).
Kehon kalsiumtasapainon ylläpito on monimutkaista (Goyal ja Bhimji 2017). Siinä vaikuttavat mm.
kilpirauhasen kalsitoniini, lisäkilpirauhasen parathormoni ja D-vitamiini (Goyal ja Bhimji 2017).
Kalsiumaineenvaihdunnan häiriöt ovat suhteellisen yleisiä (Goyal ja Bhimji 2017). Hyperkalsemia
on yleisempi häiriö kuin hypokalsemia, joka taas on vaarallisempi (Goyal ja Bhimji 2017).
Kalsiumin liiallinen tai riittämätön pitoisuus veressä voi aiheuttaa ainakin psykoosin (Keshavan ja
Kaneko 2013) ja paniikkihäiriöön (Huttunen 2016d), joten tila ei ole psyykkisesti vaaraton.
Goyal ja Bhimji (2017) listaavat kymmeniä syitä hypokalsemialle, mutta eivät kilpirauhasen C-
soluihin ja kalsitoniinin liikaeritykseen liittyvää ongelmaa lainkaan. Samoin Nagathan ja Gossman
(2017) eivät mainitse C-soluja hyperkalsemian aiheuttajaksi. Myöskään tapausraportteja ei aiheesta
löydy. Ilmeisesti C-solujen toiminta ei ole altis häiriintymään tai elimistö pystyy kompensoimaan
sen vaikutukset. Kilpirauhanenhan voidaan C-soluineen poistaa, eikä potilaille määrätä
korvaushoidoksi kalsitoniinia vaan vain tyroksiinia. Kilpirauhasen C-solujen toimintahäiriö ei siis
näyttäydy merkittävänä riskinä mielenterveydelle.
35
12 Pohdinta
Tässä kirjallisuusselvityksessä on kartoitettu kilpirauhashormonien ja mielen oireiden yhteyksiä.
Erilaisia oirekuvia ja yhteyksiä löytyi paljon. Osa oirekuvista on tunnistettuja, mutta perin
harvinaisia. Harvinaisimmista oireista löytyi lähinnä tapauskuvauksia. Monia yleisiä oireita on
tutkittu melko hyvillä tutkimusasetelmilla, mutta yllättävän usein tutkimuksissa on tulosten
luotettavuutta heikentäviä ongelmia. Myös ristiriitaisia tutkimustietoja löytyi monesta aiheesta.
Useista yleisistä oireista toisaalta tutkimustietoja löytyi huonosti.
Pääosa kilpirauhaspotilaista on työikäisiä. Kilpirauhassairaudet ovat naisilla paljon miehiä
yleisempiä, ja kilpirauhasen vajaatoiminta on yleisempi tila kuin liikatoiminta. Lääkärin työssä
diagnosoimattomien kilpirauhaspotilaiden tunnistaminen on tärkeää, jotta oikea hoito voidaan
aloittaa. Oikean diagnoosin viivästyminen voi huonontaa toipumisennustetta. Vajaatoimintapotilaat
pysyvät yleensä kuolemaansa saakka lääkittyinä vajaatoimintapotilaina, kun taas
liikatoimintapotilaat hoidetaan erikoissairaanhoidossa eutyreoottisiksi tai lääkityiksi
vajaatoimintapotilaiksi. Tästä syystä korostuu kyky hoitaa vajaatoimintapotilaita hyvin, sillä tämä
suuri potilasjoukko ei yleensä koskaan parane kroonisesta tilastaan.
Kilpirauhashormonit vaikuttavat kaikkiin elimistön kudoksiin, myös siis aivoihin. Hormonitasojen
häiriintymisestä voi seurata monenlaisia oireita niin vakavuudeltaan kuin tyypiltäänkin.
Kilpirauhashormonien aineenvaihdunta ja niiden metaboliittien vaikutukset aivoihin eivät ole hyvin
tunnettuja. Kilpirauhashormoneilla tiedetään olevan soluspesifisiä vaikutuksia, jotka eivät kaikki
ole genomisia. T4 ja T3 vaikuttavat aivoissa moniin välittäjäaineisiin ja reseptorien herkkyyteen,
jolloin erilaiset säätelyn häiriöt voivat aiheuttaa erilaisia oirekuvia.
Joskus kilpirauhasen toiminnan häiriöstä seuraa delirium. Se on harvinainen ja hengenvaarallinen
oire. Potilaan hengen pelastamiseksi deliriumin aiheuttajan löytäminen on tärkeää, joten
kilpirauhashormonimittausta ei sovi unohtaa. Taustalla saattaa olla laajempikin ongelma, kuten
koko aivolisäkkeen toimintahäiriö. Kilpirauhasen vajaatoiminta, liikatoiminta ja kilpirauhasarvojen
muutos saattavat kaikki johtaa deliriumin kehittymiseen.
Muistiongelmat ovat yleinen oire kilpirauhassairailla. Ne liittyvät useammin kilpirauhasen vajaa-
kuin liikatoimintaan. Kognitiivista heikkenemää aiheutuu jo subkliinisestä kilpirauhasen
vajaatoiminnasta alle 75-vuotiaille. Erityisesti pitkään kestänyt kilpirauhashormonien puute voi
johtaa palautumattomiin muistiongelmiin, joten tila on syytä hoitaa ajoissa. Tutkimusta siitä, miten
kognitiot palautuvat kilpirauhasen vajaatoiminnan hoidossa, on heikosti, mutta palautuminen ei
välttämättä ole täydellistä.
36
Kliininen kilpirauhasen vajaatoiminta voi aiheuttaa vanhukselle dementian, joka onkin korjattavissa
lääkityksellä toisin kuin useimmat vanhusten dementian aiheuttajat. Vanhusten subkliininen
kilpirauhasen vajaatoiminta ei yleensä aiheuta kognitiivista heikkenemää, vaan pieni TSH:n nousu
voi olla osa normaalia tervettä ikääntymistä. TSH:lle onkin tutkimuksissa suositeltu aikuisten
ikäluokkakohtaisia viitealueita, joissa nuorten ihmisten TSH:n yläraja on matalampi ja vanhojen
korkeampi kuin nykyinen kaikkien aikuisten yläviiteraja. Kilpirauhasvasta-aineet ovat joissain
tutkimuksissa lisänneet dementian todennäköisyyttä, mutta useampi tutkimus on kiistänyt tämän
yhteyden. Iäkkäillä subkliininen kilpirauhasen liikatoiminta liittyy dementian todennäköisyyden
lisääntymiseen; onko se syy vai seuraus, ei vielä tiedetä, joten hoitoon ei voida ottaa kantaa.
Psykoosit ovat vakava ja deliriumia yleisempi kilpirauhashäiriön oirekuva. Nuorilla psykoosi johtuu
yleensä rajusta hormonitasojen häiriintymisestä. Vanhuksilla pienempikin hormonihäiriö voi riittää,
ja tämä tekee tilanteen diagnosoimisesta ja hoidosta haastavaa. Monesti ulkoinen tarkastus ei tarjoa
mitään vihjettä hormonitasojen vikaantumisesta, joten verikokeet ovat tärkeitä. On huomattava, että
vanhusten oletetaan sietävän korkeampaa TSH:ta kuin nuorten ihmisten. Kuitenkin juuri vanhoilta
ihmisiltä raportoidaan psykoottisia pakkohoitojaksoja kilpirauhasen vajaatoiminnan vuoksi TSH:n
jäädessä alle 10 mU/l. Se TSH, joka voi olla toisen vanhuksen sydämelle hyväksi, voi siis viedä
toisen psykoosiin; ongelma voi esiintyä jopa saman kehon sisällä.
Kilpirauhasen liikatoiminnan aiheuttama psykoosi on kilpirauhasen vajaatoiminnan aiheuttamaa
psykoosia moniulotteisempi. Se voi syntyä lääkkeen yliannostuksesta, subakuutista
kilpirauhastulehduksesta, myrkkystruumasta ja autoimmuunisen kilpirauhasen liikatoiminnan
tuotteena. Kilpirauhasen liikatoiminnan lääkehoidon keskeytys tai epäonnistuminen voi sekin
laukaista tyreotoksisen psykoosin. Kilpirauhasen liikatoiminnan aiheuttama psykoosi ei korostu
vanhusten riskinä, vaan sitä ilmenee joka iässä.
Joskus harvoin havaitsematta ja hoitamatta jäänyt kilpirauhasen toiminnan häiriö etenee
skitsofreniadiagnoosiin asti. Virheellisen skitsofrenian tai skisofreniatyyppisen häiriön diagnoosin
tunnistamista vaikeuttaa se, että skitsofrenia kuuluu niihin yleissairauksiin, jotka voivat aiheuttaa
hoitoa kaipaamattomia muutoksia kilpirauhasarvoissa.
Masennuksen oireet ovat kilpirauhaspotilailla erittäin yleisiä, mutta kyseessä ei välttämättä ole
mielialahäiriö vaan vain runsaasti samoja oireita sisältävä somaattinen oirekuva. Masennusoireet
voivat alkaa ennen, kuin veriarvot poikkeavat viitearvoista. Masennusoireita on havaittu myös
tyroksiinihoidetuilla vajaatoimintapotilailla merkittävästi. Lääkityillä vajaatoimintapotilailla
osasyynä oireiluun on voinut olla alilääkitys, koska potilailla on raportoitu verrokkeja korkeampia
keskimääräisiä TSH-tuloksia, kun tyroksiinilla lääkityillä TSH:n pitäisi olla keskimäärin verrokkeja
37
matalampi yhtäläisen eutyreoosin saavuttamiseksi. Lääkitys siis muuttaa TSH:n ja eutyreoosin
suhdetta toisiinsa, eikä TSH:n asettuminen viitealueelle tarkoita potilaan olevan kliinisesti
eutyreoottinen. Kilpirauhaslääkityksen säätäminen yksilöllisesti kuntoon onkin tärkeää, koska
kilpirauhasarvojen viitealueet ovat paljon laajemmat kuin yksilön kilpirauhasarvojen normaali
vaihteluväli.
Onko kilpirauhasen vajaa- tai liikatoiminnan aiheuttaman masennuksen tutkimus ollut hyvää ja
laadukasta? Julkaistu tutkimus on mielestäni fokusoitunut tiettyihin kysymyksenasetteluihin ja
tiettyihin tutkimustapoihin pikemmin kuin selvittämään kokonaiskuvaa ja tehokasta hoitoa.
Esimerkiksi unettomuus ja liiallinen nukkuminen voivat johtua kilpirauhashormoneista, mutta ne
voidaan tulkita mielialahäiriön oireiksi. Masennuskysely ei ole diagnostiikan kannalta tarkka
mittari, koska oireilla voi olla monia selittäjiä. Onko tarpeellista tutkia sitä, miten paljon
kilpirauhaspotilaat keskimäärin keräävät pisteitä masennuskyselyissä? Joissain tutkimuksissa on
sentään sivuttu sitä, miten kilpirauhasen vajaatoiminta ja masennus eroavat potilaiden
oireprofiilissa, kun molemmat johtavat korkeaan pistemäärään masennuskyselyssä.
Ei ole yksimielisyyttä siitä, aiheuttavatko kilpirauhasvasta-aineet mielialaongelmia. Tutkimuksissa
kilpirauhasarvoissa on ollut eroa samalla, kun mielialaoireiden ja kilpirauhasvasta-aineiden välille
on löydetty yhteys. Kaikissa tutkimuksissa yhteyttä ei ole löydetty lainkaan. Ei ole tiedossa mitään
mekanismia, jolla TPOAb-positiivisuus voisi mielialaan suoranaisesti vaikuttaa. Potilaiden oireet
voivat johtua siitä, että aivot kärsivät kilpirauhashormonien puutteesta jo viitealueen sisälle jäävissä
hormonimuutoksissa.
Ahdistuneisuus- ja paniikkihäiriö ovat kilpirauhassairailla muuta väestöä yleisempiä. Kilpirauhasen
liikatoiminnassa ahdistusta ja paniikkia esiintyy, mutta myös siis yleensä hidastuttavana pidetty
vajaatoiminta voi johtaa häiriintyneeseen kiihkeyteen ja ylireagointiin. Löydettyjen tutkimusten
perusteella kilpirauhasen alitoiminta liittynee voimakkaammin ahdistuneisuuteen kuin liikatoiminta,
eikä arvojen tarvinne häiriintyä pois viitealueelta oireiden ilmenemiseksi. Raportteja
kilpirauhaslääkkeillä saavutetuista tuloksista ahdistuneisuuden tai paniikkihäiriö hoitamisessa ei
löytynyt. Joissain tutkimuksissa on löydetty suora korrelaatio kilpirauhasen vajaatoiminnan
vaikeuden ja paniikkihäiriön vaikeuden välille. Vielä viitealueen sisälle jäävät veriarvot
autoimmuunia kilpirauhastulehdusta sairastavilla altistavat jo paniikkihäiriölle.
Kaksisuuntainen mielialahäiriö ja kilpirauhasongelmat esiintyvät usein yhdessä.
Kilpirauhasongelmia kehittyy kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsiville sekä luonnostaan että
käytetyn lääkityksen sivuvaikutuksena aivan poikkeuksellisen paljon. Joskus mielialahäiriön oireet
johtuvat pelkästä kilpirauhashäiriöstä, jolloin kilpirauhasen vajaa- tai liikatoiminnan hoito voi
38
poistaa kaikki mielen oireet. Kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivien kilpirauhasarvoja
kannattaa aktiivisesti tutkia, seurata ja hoitaa. Sairauden hoitotasapaino ja potilaan toimintakyky voi
heikentyä ja sairauden oirekuva pahentua helposti jo lievästä kilpirauhashormonien häiriöstä
johtuen.
Enemmistöllä kilpirauhasen liikatoimintapotilaista on olemassa psykiatrinen diagnoosi, koska
kilpirauhasen liikatoiminnan oireet voidaan tulkita mielen häiriöiksi. Myös monelle
vajaatoimintapotilaalle on asetettu psykiatrinen diagnoosi oireiden perusteella. Suuri ongelma
kilpirauhassairauksissa onkin erotusdiagnostiikka, jotta potilaat saisivat tilanteessaan tehokasta
hoitoa. Hormonihäiriöstä ei välttämättä näy ulkoisia merkkejä ja verikokeet ovat monitulkintaiset.
Kilpirauhasarvojen viitealueissa on vaihtelua. Eri tutkimukset suosittelevat erilaisia viitealueita ja
aiheesta käydään keskustelua. Tutkimusten ristiriitaiset tuloksetkin voivat selittyä erilaisilla
valinnoilla viitealueista ja normaaleina pidetyistä arvoista. Salmela (2015a) korostaa diagnoosin
tekemistä pelkkien kilpirauhasen veriarvojen mukaan. Mihin Salmela perustaa mielipiteensä, kun
lukuja ei voi yksiselitteisesti tulkita? Tosin lääkärintutkimuksella ei toistuvasti ole löydetty
merkkejä kilpirauhashäiriöstä, vaikka verikokeiden tulos olisi vakavasti poikkeava. Tässä mielessä
verikokeiden otto on tärkeää. Viitealueet eivät huomioi ihmisiä erilaisina yksilöinä eikä
ikävakioituja viitearvoja aikuisille ole otettu vielä käyttöön. Oireilla ei ole suoraa yhteyttä
veriarvoihin ehkä juuri siksi, että sama verikoetulos eri henkilöllä tarkoittaa eri tilaa. Ei ole
myöskään aivan sama, missä viitealueella tai sen tuntumassa henkilön kilpirauhasarvot ovat: vaikka
arvot olisivat normaalialueella, niiden taso voi heijastua ihmisen kykyprofiilin ja menestymiseen
elämässä. Koska arvojen ja oireiden yksilöllinen vaihtelu on suurta, diagnostiikassa tarvitaan
jonkinlaista sumeaa logiikkaa absoluuttisten määritelmien ja viitteiden sijaan.
Lääkehoidon tulokset voivat riippua lääkityksen valinnasta ja annostelusta sekä geneettisistä
tekijöistä. T4+T3-yhdistelmälääkitystä on tutkittu lähes 50 vuotta. T4+T3 -lääkityksen tutkimus on
harpannut eteenpäin äskettäin kyeten nyt selittämään potilaiden oireilua ja T3-lääkevastetta. Tieto
T3-lääkkeen tehoon vaikuttavista tekijöistä on lisääntynyt ja lisäksi tieto hormonin oikeasta
käytöstä on parantunut aikaisiin tutkimuksiin verrattuna.
39
13 Jatkotutkimusehdotukset
Kilpirauhashormonien vaikutuksista mieleen on paljon tutkittavaa jäljellä mm. selittävien
mekanismien saralla.
Diagnostiikan parantaminenkin olisi tärkeää. Mistä tietää, että tietyn oireen taustalla on
kilpirauhanen? Yleissairauksien vaikutuksia kilpirauhasarvoihin olisi hyvä tutkia, jotta eri lähteistä
peräisin olevat häiriöt kilpirauhasarvojen käytöksessä osattaisiin erottaa toisistaan. Tätä voi
hankaloittaa ihmisten yksilöllisyys. Ehkä tulevaisuudessa tekoäly voidaan valjastaa
mielenhäiriöidenkin etiologian tunnistamiseen. Kiireen keskellä jonkinlainen automaattinen tiedon
siivilöintitoiminto olisi hyvä työkalu, jos se voisi käydä potilaan sairaushistorian läpi eri
hoitopaikoissa sekä mahdollisesti tutustua sukulaisten diagnooseihin, ja korostaa potilaan oireeseen
liittyviä sukurasitteita ja sairaushistoriaan sopivia oireen aiheuttajia.
Suurta potilasjoukkoa koskettavia tutkimuskohteita on myös vajaatoiminnan hoidon aloitushetken
valinta. Kun viitealueelle jäävä kohoama TSH:ssa voi jo johtaa masennukseen ja ahdistukseen,
pitäisikö sitä hoitaa kilpirauhaslääkkeillä heti? Entä mitä oireita potilaille lääkityksen tavoitetason
saavuttamisen jälkeen jää ja keille potilaista? Mitä hoidolla nykyään saavutetaan ja mitä voitaisiin
saavuttaa?
Vajaatoimintapotilailla ilmenee paljon masennuksen kaltaisia oireita lääkityksestä huolimattakin.
Onko näiden potilaiden tyroksiinilääkitys heille sopivalla tasolla? Onko tällä potilasjoukolla heikko
tyroksiinin dejodinaatio, ja he voisivat hyötyä T3-lääkkeestä?
Entä auttavatko masennuslääkkeet oireilevia kilpirauhaspotilaita? Masennuslääkkeillä on
haittavaikutuksensa, joten niitä ei saisi kirjoittaa ilman odotettavissa olevaa tehoa. Eikö juuri
kilpirauhashormoneita käytetä onnistuneesti hoitoresistentin masennuksen hoidossa, kun on viitteitä
subkliinisestä kilpirauhasen vajaatoiminnasta?
Entä muisti? Miten suurella osalla kognitiivisista oireista kärsineistä kilpirauhaspotilaista muisti
palautuu, miten hyvin ja missä ajassa? Vaurioittaako liikatoiminta muistia? Miten pitkään kestävä ja
miten syvä kilpirauhashormonien puute aiheuttaa pysyvän vaurion? Entä tyroksiiniannoksen
yksilöllinen optimointi ja T3-lääkkeen rooli muistin hoidossa? Tutkimuksessa kannattaisi
todennäköisesti keskittyä alle 75-vuotiaisiin, joita on määrällisesti 75 % tyroksiinin käyttäjistä,
mutta joita on tutkittu vähemmän kuin vanhuksia ja joilla on myös vähemmän tutkimusta häiritseviä
muita sairauksia.
40
Miten käy ahdistuneisuushäiriöön sairastuneille? Hyötyvätkö he oirelääkityksestä? Häviävätkö
ahdistus ja paniikkikohtaukset, kun kilpirauhashormonipitoisuudet on lääkitty sopivalle tasolle?
Raportteja kilpirauhaslääkkeillä saavutetuista tuloksista ahdistuneisuushäiriöiden hoitamisessa ei
löytynyt.
Kilpirauhasen liikatoiminta on sairautena kilpirauhasen vajaatoimintaa harvinaisempi ja ehkä siksi
vähemmän tutkittu. Subkliininen kilpirauhasen liikatoiminta ei ilmeisesti aiheuta suuria oireita
ainakaan subkliiniseen kilpirauhasen vajaatoimintaan verrattuna, tai ainakin siihen liittyvän
tutkimuksen määrä on jäänyt vähäisemmäksi. Subkliinisen kilpirauhasen liikatoiminnan ja
vanhuksen dementian välinen yhteys on löydetty, mutta syy yhteyteen ei ole tunnettu. Aihetta
täytyisi tutkia lisää: Mikä johtaa vanhuksen matalaan tyreotropiiniin?
Kilpirauhashormonien aiheuttamat häiriöt voidaan tulkita mielen häiriöiksi. Miten oireiden
perusteella asetetut psykiatriset diagnoosit vaikuttavat potilaiden somaattisen sairauden
diagnostiikkaan ja hoitoon?
T3-hormonin käyttöä ja T4-hormonin oikeaa annostelua potilaille kannattaisi jatkotutkia. Tehtävien
tutkimusten laatuun ja käytännön soveltamiseen kannattaa kiinnittää huomiota.
41
14 Kirjallisuutta
• Ayhan MG, Uguz FU, Askin R, Gonen MS. The prevalence of depression and anxiety
disorders in patients with euthyroid Hashimoto's thyroiditis: a comparative study. General
Hospital Psychiatry 2014;36:95-98.
• Benvenga S, Lapa D, Trimarchi F. Don't forget the thyroid in the etiology of psychoses. The
American Journal of Medicine 2003;115:159-160.
• Beydoun MA, Beydoun HA, Kitner-Triolo MH, Kaufman JS, Evans MK, Zonderman AB.
Thyroid hormones are associated with cognitive function: moderation by sex, race and
depressive symptoms. Journal of Clinical Endocrinology and Metabolism 2013;98:3470-
3481.
• von Braun A, Bühler A, Yuen B. Severe thyrotoxicosis: a rare cause of acute delirium.
Internal and Emergency Medicine 2012;7:27-28.
• Brownlie BEW, Rae AM, Walshe JWB, Wells JW. Psychosis associated with thyrotoxicosis
– 'thyrotoxic psychosis'. A report of 18 cases, with statistical analysis of incidence. European
Journal of Endocrinology 2000;142:438-444.
• Caldeira Ferreira A, Caldeira M, Fraga C. Hypothyroidism presenting as psychosis:
myxedema madness revisited. Abstracts from 10th congress of the European Federation of
internal Medicine / European Journal of Internal Medicine, 2011:15.
• Castagna MG, Dentice M, Cantara S, Ambrosio R, Maino F, Tommaso P, Marzocchi C,
Garbi C, Pacini F, Salvatore D. DIO2 Thr92Ala reduces deiodinase-2 activity and serum-T3
levels in thyroid-deficient patients. Journal of Clinical Endocrinology and Metabolism
2017;102:1623-1630.
• Caudill TG, Lardinois CK. Severe thyrotoxicosis presenting as acute psychosis. The Western
Journal of Medicine 1991;155:292-293.
• Chen T-S, Wen M-J, Hung, Y-J, Hsieh C-H, Hsiao F-C. A rare storm in a psychiatric ward:
thyroid storm. General Hospital Psychiatry 2012;34:210e1-e4.
• Chueire VB, Romaldini JH, Ward LS. Subclinical hypothyroidism increases the risk for
depression in the elderly. Archives of Gerontology and Geriatrics 2007;44:21-28.
42
• Cota E, Lentz J. Gland new psychosis: new onset adult psychosis with suicidal ideation and
attempt in the setting of thyroid storm. Case Reports in Psychiatry 2017 (päivitetty
7.3.2017). www.hindawi.com/journals/crips/2017/7402923/
• Dayan CM, Panicker V. Hypothyroidism and depression. European Thyroid Journal
2013;2:168-179.
• Demartini B, Ranieri R, Masu A, Selle V, Scarone S, Gambini O. Depressive symptoms and
major depressive disorder in patient affected by subclinical hypothyroidism. The Journal of
Nervous and Mental Disease 2014;202:603-607.
• Demet MM, Özmen B, Deveci A, Boyvada S, Adigüzel H, Aydemir Ö. Depression and
anxiety in hyperthyroidism. Archives of Medical Research 2002;33:552-556.
• Depressio. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen
Psykiatriyhdistys ry:n asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim
2016 (päivitetty 6.7.2016). www.kaypahoito.fi
• El-Kaissi S, Kotowicz MA, Berk M, Wall JR. Case History. Acute delirium in the primary
hypothyroidism. The role of thyroid hormone replacement therapy. Thyroid 2005;15:1099-
1101.
• Emul M, Sakalli A, Erol TC, Ertan T. Thyrotoxic psychosis in an elderly woman and
haloperidol use: a case report. Psychogeriatrics 2003;13:49-51.
• Endres D, Perlov E, Riering AN, Males V, Stich O, Derch R, Venhoff N, Erny D, Mader I,
van Elst LT. Steroid-responsive chronic schizophreniform syndrome in the context of mildly
increased antithyroid peroxidase antibodies. Frontiers in Psychiatry 2017;8:64.
• Engum A, Bjoro T, Mykletun A, Dahl AA. Thyroid autoimmunity, depression and anxiety;
are there any connections? An epidemiological study of a large population. Journal of
Psychosomatic Research 2005;59:263-268.
• Espino I, Ramos-Rios R, Marono AM. Myxedema psychosis as the first manifestation of
hypothyroidism. Carta Científica, Revista Psiquiatria y Salud Mental 2010;2:111-112.
• Forti P, Olivelli V, Riettti E, Maltoni B, Pirazzoli G, Gatti R, Gioia MG, Ravaglia G. Serum
thyroid-stimulating hormone as a predictor of cognitive impairment in an elderly cohort.
Gerontology 2012;58:41-49.
43
• Gan EH, Pearce SH. The thyroid in mind: Cognitive function and low thyrotropin in older
people. Journal of Clinical Endocrinology and Metabolism 2012;97:3438-3449.
• Goyal A, Bhimji S, Hypocalcemia, Stat Perls 2017 (päivitetty 25.4.2017).
www.ncbi.nlm.nih.gov/books/NBK430912/
• Hage MP, Azar ST. The link between thyroid function and depression. Journal of Thyroid
Research 2012:1-8.
• Hall RC. Psychiatric effects of thyroid hormone disturbance. Psychosomatics 1983;24:7-18.
• Hamasaki H, Yoshimi T, Yanai H. A patient with Graves' disease showing only psychiatric
symptoms and negativity for both TSH receptor autoantibody and thyroid stimulating
antibody. Thyroid research 2012;5(19) (päivitetty 3.12.2012).
http://thyroidresearchjournal.biomedcentral.com/articles/10.1186/1756-6614-5-19
• Hashimoto H. Zur Kenntnis der lymphomatösen Veränderung der Schilddrüse (Struma
lymphomatosa). Archiv für Klinische Chirurgie. Berlin. 1912;97:219–248.
• Heinrich TW, Grahm G. Hypothyroidism presenting as psychosis: Myxedema Madness
Revisited. Journal of Clinical Psychiatry 2003;5:260-266.
• Huttunen M. Ahdistuneisuus. Lääkärikirja Duodecim, Terveyskirjasto 2016(a) (päivitetty
15.10.2016). www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?
p_artikkeli=dlk00188&p_hakusana=ahdistus
• Huttunen M. Dementia. Lääkärikirja Duodecim, Terveyskirjasto 2016(b) (päivitetty
18.10.2016). www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?
p_artikkeli=dlk00358&p_hakusana=dementia
• Huttunen M. Kaksisuuntainen mielialahäiriö. Lääkärikirja Duodecim, Terveyskirjasto
2016(c) (päivitetty 15.10.2016). www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?
p_artikkeli=dlk00378&p_hakusana=maanis-depressiivisyys
• Huttunen M. Paniikkihäiriö. Lääkärikirja Duodecim, Terveyskirjasto 2016(d) (päivitetty
18.10.2016). www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?
p_artikkeli=dlk00404&p_hakusana=paniikki
• Huttunen M. Psykoosi (mielisairaus). Lääkärikirja Duodecim, Terveyskirjasto 2016(e)
(päivitetty 17.10.2016). www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?
p_artikkeli=dlk00411&p_hakusana=psykoosi
44
• Huttunen M. Sekavuustila (delirium). Lääkärikirja Duodecim, Terveyskirjasto 2016(f)
(päivitetty 17.10.2016). www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00357
• Huttunen M. Skitsofreenistyyppinen häiriö. Lääkärikirja Duodecim, Terveyskirjasto 2016(g)
(päivitetty 17.10.2016). www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00488
• Huttunen M. Skitsofrenia. Lääkärikirja Duodecim, Terveyskirjasto 2016(h) (päivitetty
17.10.2016). www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?
p_artikkeli=dlk00148&p_hakusana=skitsofrenia
• Hyperthyroidism. Wikipedia (päivitetty 22.7.2017).
https://en.wikipedia.org/wiki/Hyperthyroidism
• Ittermann T, Völzke H, Baumeister SE, Appel K. Diagnosed thyroid disorders are associated
with depression and anxiety. Social Psychiatry and Psychiatric Epidemiology 2015;50:1417-
1425.
• de Jong FJ, den Heijer T, Visser TJ, Rijke YB, Drexhage HA, Hofman A, Breteler MMB.
Thyroid hormones, dementia and atrophy of the medial temporal lobe. The Journal of
Clinical Endocrinology and Metabolism 2006;91:2569-2573.
• Kaksisuuntainen mielialahäiriö. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseura
Duodecimin, Suomen Psykiatriyhdistys ry:n ja Suomen Nuorisopsykiatrisen yhdistyksen
asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim 2013 (päivitetty
19.06.2013). www.kaypahoito.fi
• Kalmijn S, Mehta KM, Pols HAP, Hofman A, Drexhage HA, Breteler MMB. Subclinical
hyperthyroidism and the risk of dementia. The Rotterdam study. Clinical Endocrinology
2000;53:733-737.
• Karmisholt J, Andersen, S, Laurberg, P. Variation in thyroid function tests in patients with
stable untreated subclinical hypothyroidism. Thyroid 2008;18:303–308.
• Keshavan MS, Kaneko Y. Secondary psychoses: an update. World psychiatry 2013;12:4-12.
• Kikuchi M, Komuro R, Oka H, Kidani T, Hanaoka A, Koshino Y. Relationship between
anxiety and thyroid function in patients with panic disorder. Progress in Neuro-
Psychopharmacology & Biological Psychiatry 2005;39:77-81.
• 104 Kilpirauhasen vajaatoiminta. Kela (luettu 13.7.2017). www.kela.fi/laake104
45
• Krishna VN, Thunga R, Unnikrishnan B, Kanchan T, Bukelo MJ, Mehta RK, Venugopal A.
Association between bipolar affective disorder and thyroid dysfunction. Asian Journal of
Psychiatry 2013;6:42-45.
• Kliininen endokrinologia. Toim. Lamberg B-A, Koivisto V, Pelkonen R. Helsinki:
Duodecim 1992, s. 670-682.
• Kobayashi N, Tajiri J, Takano M. Transient psychosis due to painless thyroiditis in a patient
with anxiety disorder: a case report. Journal of Medical Case Reports 2011;5:534.
• Koponen H, Leinonen E, Isohanni M. Vanhusten psykoosit ja niiden hoito. Suomen
Lääkärilehti 2015;70:883-888.
• Langen V. Thyroid stimulating hormone: reference range and cardiovascular risk.
Väitöskirja. Turun yliopisto 2017.
• Lee KA, Park T, Yu HM, Jin HY, Baek HS, Park TS. Subacute thyroiditis presenting as
acute psychosis: a case report and literature review. Korean Journal of Internal Medicine
2013;28:242-246.
• Lehrmann JA, Jain S. Myxedema psychosis with grade II hypothyroidism. General Hospital
Psychiatry 2002;24:275-278.
• Lönnqvist J. Psykiatrinen kliininen tutkimus. Psykiatria. Oppiportti, Duodecim (päivitetty
13.3.2017). www.oppiportti.fi
• Martikainen N. Kilpirauhaskokeiden tulkinta voi olla pulmallista. Suomen Lääkärilehti
2012;67:685-699
• Martino DJ, Strejilevich, S. A., Subclinical hypothyroidism and neurocognitive functioning
in bipolar disorder. Journal of Psychiatric Research 2015;61:166-167.
• McAulay-Powell CD, Friedman ND, 'A terrible dream' – case of idiopathic pituitary
insufficiency presenting as prolonged delirium in a rural hospital. The International
Electronic Journal of Rural and Remote Health Research, Education, Practice and Policy
2013 (nro 2515). www.rrh.org.au/articles/subviewaust.asp?ArticleID=2515
• Mitsuru I, Akira M, Mako H, Waka Y, Akane I, Takumi K, Eijun N, Minoru K, Yasuhiro I,
Kaoru K, Akihiro M, Shuji F, Mitsushige N, Hirotoshi N, Nobuyuki A. Biochemical
Markers Reflecting Thyroid Function in Athyreotic Patients on Levothyroxine Monotherapy.
Thyroid 2017;27(4):484-490.
46
• Muistisairaudet. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Societas
Gerontologica Fennican, Suomen Geriatrit -yhdistyksen, Suomen Neurologisen
Yhdistyksen, Suomen Psykogeriatrisen Yhdistyksen ja Suomen Yleislääketieteen
yhdistyksen asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim 2017
(päivitetty 27.01.2017). www.kaypahoito.fi
• Mustajoki P. Kilpirauhasen liikatoiminta (hypertyreoosi, "myrkkystruuma") Lääkärikirja
Duodecim, Terveyskirjasto 2015(a) (päivitetty 25.11.2015).
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00665
• Mustajoki P. Kilpirauhasen tulehdukset (tyreoidiitit). Lääkärikirja Duodecim,
Terveyskirjasto 2015(b) (päivitetty 25.11.2015).
www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00666
• Mustajoki P. Kilpirauhasen vajaatoiminta (hypotyreoosi). Lääkärikirja Duodecim,
Terveyskirjasto 2016 (päivitetty 24.2.2016). www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?
p_artikkeli=dlk00667&p_teos=dlk
• Naganathan S, Gossman W. Hypercalcemia. StatPearls 2017 (päivitetty 11.6.2017).
www.ncbi.nlm.nih.gov/books/NBK430714/
• Napthali K, Boyle M, Tran H, Schofield PW, Peel R, McEvoy M, Oldmeadow C. Thyroid
antibodies, autoimmunity and cognitive decline: is there a population-based link? Dementia
and Geriatric Cognitive Disorders Extra 2014;4:140-146.
• Niemelä A, Laine P. Aivojen toimintahäiriöihin liittyvät psyykkiset oireyhtymät. Kirjassa:
Mäyränpää, M. toim. Therapia Fennica, 9. laitos. Jyväskylä: Kandidaattikustannus Oy 2009,
s. 1042-1050.
• Niskanen L, Schalin-Jäntti C. 16 kysymystä erityisluvista: Esimerkkinä
kilpirauhashormonit. Sic. Lääketietoa Fimeasta 2015;1:38-41.
http://sic.fimea.fi/1_2015/16_kysymysta_erityisluvista
• Noda M. Possible role of glial cells in the relationship between thyroid dysfunction and
mental disorders. Frontiers in Cellular Neuroscience 2015;9:artikkeli 194.
http://journal.frontiersin.org/article/10.3389/fncel.2015.00194/full
• Ojala AK, Schalin-Jäntti C, Pitkälä KH, Tilvis RS, Strandberg TE. Serum thyroid-
stimulating hormone and cognition in older people. Age and Aging 2016;45:155-157.
47
• Ord WM. On Myxoedema, a term proposed to be applied to an essential condition in the
cretinoid infection observed in middle aged women. Transactions of The Medical -
Chirurgical Society Of London 1878;61:57.
• Orenstein H, Peskind A, Raskind MA. Thyroid disorders in female psychiatric patients with
panic disorder or agoraphobia. The American Journal of Psychiatry 1988;145:1428-1430.
• Parikh N, Sharma P, Parmar C. A case report on myxedema madness: curable psychosis.
Indian Journal of Psychological Medicine 2014;36:80-81.
• Radhakrishnan R, Calvin S, Singh JK, Thomas B, Srinivasan K. Thyroid dysfunction in
major psychiatric disorders in a hospital based sample. Indian Journal of Medical Research
2013;138:888-893.
• Pasqualetti G, Pagano G, Rengo G, Ferrara N, Monzani F. Subclinical hypothyroidism and
cognitive impairment: systematic review and meta-analysis. Journal of Clinical
Endocrinology and Metabolism 2015;100:4240-4248.
• Rieben C, Aubert CE, Segna D, Da Costa B, Baumgartner C, Collet T-H, Chaker L, Almeida
OP, Hogervorst E, Trompet S, Masaki K, Mooijaart SP, Gussekloo J, Peeters RP, Bauer D,
Aujesky D, Rodondi N. Thyroid dysfunction and the risk of dementia and cognitive decline:
systematic review, meta-analysis and clinical implications. Journal Of General Internal
Medicine 2016;31 Suppl 2:439-440.
• Salmela P. Aikuisten kilpirauhasen vajaatoiminnan diagnostiikka. Suomen Lääkärilehti
2015(a);70:1567-1572.
• Salmela P. Uutta tietoa kilpirauhashormonien säätelystä ja vaikutuksesta. Suomen
Lääkärilehti 2015(b);70:1745-1750.
• Salmela P, Metso S, Moilanen L, Niskanen L, Nuutila P ja Schalin-Jäntti C. Aikuisen
primaarisen hypotyreoosin hoito. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim
2016;132(1):33-42
• Santos NC, Costa P, Ruano D, Macedo A, Soares M J, Valente J, Pereira AT, Azevedo MH,
Palha JA. Revisiting thyroid hormones in schizophrenia. Journal of Thyroid Research
2012:1-15.
48
• Schalin-Jäntti C. Hypotyreoosi . Kirjassa: Jousimaa J, Alenius H, Atula S, Kattainen A,
Kunnamo I, Teikari M, toim. Lääkärin käsikirja. 10 painos. Helsinki: Duodecim 2011, s.
837-839.
• Sevinc A, Savli H. Hypothyroidism Masquerading as depression: The role of
noncompliance. Journal of the National Medical Association, 2004;96:379-382.
• Sierra P, Camara R, Tobella H, Livianos L. What is the real significance and management of
major thyroid disorders in bipolar patients? Revista de Psiquiatría y Salud Mental
2014;7:88-95.
• Skitsofrenia. Käypä hoito -suositus. Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suomen
Psykiatriyhdistys ry:n asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim
2015 (päivitetty 22.1.2015). www.kaypahoito.fi
• Simon NM, Blacker D, Korbly NB, Sharma SG, Worthington JJ, Otto M W, Pollack MH.
Hypothyroidism and hyperthyroidism in anxiety disorders revisited: new data and literature
review. Journal of Affective Disorders 2002;69:209-217.
• Singh J, Gupta N. Association of psychosis and hyperthyroid goiter: A case report. Journal
of Clinical Psychiatry 2007;9:154-155.
• Sisätautien alat. Endokrinologia. Suomen lääkäriliitto. (luettu 1.2.2018).
http://erikoisalani.fi/tulokset/18
• Smith AL, Beattie RM. Child psychosis due to hypothyroidism. Journal of the Royal Society
of Medicine. 1998;91:538-539.
• Stowell C, Barnhill JW. Acute mania in the setting of severe hypothyroidism.
Psychosomatics 2005;46:259-261.
• Suomen kilpirauhasliitto ry:n kannanotto kilpirauhaspotilaiden hoitoon. Suomen
Kilpirauhasliitto ry. (julkaistu 27.5.2013).
https://kilpirauhasliitto.fi/julkaisut/kl_Kannanotto.pdf
• Tilastoja lääkkeistä. Suomen kilpirauhasliitto ry (luettu 5.9.2017).
http://kilpirauhasliitto.fi/kilpirauhassairaudet/tilastoja-laakkeista/
• Tyreotoksikoosi. MeSH/FinMeSH (päivitetty 23.6.2015).
http://finto.fi/mesh/fi/page/D013971
49
• Valvira tutkii kiisteltyjä hormonihoitoja antaneen lääkärin toimintaa – lääkäri vastasi
käymällä mediasotaan Valviraa vastaan. Yle Uutiset (päivitetty 18.1.2018) .
https://yle.fi/uutiset/3-10023372
• Välimäki M, Schalin-Jäntti C. Kilpirauhanen. Kirjassa: Välimäki M, Sane T, Dunkel L,
toim. Endokrinologia. Helsinki: Duodecim 2009 s. 14-253.
• Wiersinga WM, Duntas L, Fadeyev V, Nygaard B, Vanderpump MPJ. 2012 ETA Guidelines:
the Use of L-T4+L-T3 in the Treatment of Hypothyroidism, European Thyroid Journal,
2012;1:55-71.
• Williams D. Hashimoto’s and Ord’s Diseases. Thyroid, 2003;12:1189.
• Williams GR. Neurodevelopmental and neurophysiological actions of thyroid hormone.
Journal of neuroendocrinology 2008;20:784-794.
• Wirth EK, Meyer F. Neuronal effects of thyroid hormone metabolites. Molecular and
Cellular Endocrinology 2017, http://dx.doi.org/10.1016/j.mce.2017.01.007
• Wu Y, Pei Y, Wang F, Xu D, Cui W. Higher FT4 or TSH below the normal range are
associated with increased risk of dementia: a meta-analysis of 11 studies. Scientific Reports
2016. www.nature.com/articles/srep31975
• Wysokiński A, Kłoszewska I. Level of thyroid-stimulating hormone (TSH) in patients with
acute schizophrenia, unipolar depression or bipolar disorder. Neurochemical Research
2014;39:1245-1253.
• Yalcin MM, Altinova AE, Cavnar B, Bolayir B, Akturk M, Arslan E, Ozkan C, Cakir N,
Toruner B. Is thyroid autoimmunity itself associated with psychological well-being in
euthyroid Hashimoto's thyroiditis? Endocrine Journal 2017;64:425-429.
• Zavareh AT, Jomhouri R, Benestani HS, Arshad M, Daneshmand M, Ziaei H, Babani N,
Amiri M. Depression and Hypothyroidism in a population-based study of Iranian women.
Romanian Journal of Internal Medicine 2016;54:217-221.