kanta-hämeen älykkään erikoistumisen strategiasta lokakuu 2015
TRANSCRIPT
Kanta-Hämeen älykkään
erikoistumisen strategiasta
Minna Takala
9.10.2015
Etelä-Suomen yhteistoiminta-alueen maakuntahallitusten yhteinen seminaari ja kokous 8. – 9.10.2015 Hotelli Haikon kartano, Porvoo
Visio
Maakuntaa kehitetään siten, että”ihmiset haluavat ja voivat tehdä työtä,
asua ja viihtyä Hämeessä”.
Älykkään erikoistuneilla valinnoilla tavoitellaan Kanta-Hämeen
kestävää menestystä.
Maakunnan kehittäminen on joukkuepeliä, jossa yhteinen, onnistunut
tekeminen tuottaa maakunnan asukkaille ja yrityksille hyvää arkea ja
kansainvälistä kilpailukykyä.
Häme -ohjelman toimintalinjat
Kasvukäytävät ja
saavutettavuus
Monipuolinen asuminen ja hyvinvointi
Biotalous ja luonnonvarojen kestävä käyttö
Valmistavan teollisuuden
mahdollisuudet
Kansain-välistyminenja vetovoima
1 2 3
4 5
Enterprise 2015 –Teknologiayrittäjyyspäivät6.-7.10. Verkatehtaalla
Pääteema ”Digitaalisuus muuttaa
kaiken? – uusi yrittäjyyden aikakausi”.
Esityksiä digitaalisuudesta, valmistavan teollisuuden murroksesta, biotalouden haasteista ja yrittäjyyden uusista kuvioista. Yrittäjyystarinoita uudistumisesta, teollisesta internetistä, yliopistojen ja yritysten yhteistyöstä, kasvusta ja kansainvälistymisestä.
Kehittämisen rytmi, nopeus ja toimintatavat ovat muuttumassa
Perinteiset kehittämisen toimintatavat
• Pitkän aikavälin kehittämisohjelmat
• Kesto 3-5-10 vuotta
• Pitkä valmisteluaika
• Suuret projektit – verrattain hidas toteutus, tulokset jaetaan ohjelman jälkeen
• Yleensä suuri osa resursseista hallintoon
• Julkiset rahoituskanavat
Uudet nopeutuneet kehittämisen toimintatavat
• Nopeat kokeelliset projektit• Kesto päiviä, viikkoja,
kuukausia, 1-2 vuotta• Nopea / ad hoc valmisteluaika• Pieniä projekteja, nopea
toteutus ja oppiminen• Tuloksia jaetaan avoimesti heti• Hallinnon minimointi,
painopiste tuloksissa• Julkisen ohella yksityiset
rahoituslähteet, joukkorahoitus
HAASTE – MITEN TÄMÄ HEIJASTUU JULKISEEN KEHITTÄMISEEN ?
T&K&I
yhteistyötä
Kanta-
Hämeessä
OY,
JYKY,
LUT
LAMK
HY Lammi
LaureaHaagaHelia
Metropolia
Aalto
Sibelius Akatemia
HY
LUKE
FAI
UTU
Hämeenkesäyliopisto
ITK
eOppimis-keskus
HAMK
Tavastia
Hyria
Kiipula
TUT
TY
TAMK
Demola
Yhteistyön sidosryhmiä• Yritykset• Julkiset • Yhdistykset• Yhteisöt• StartUp väki• Asukkaat
Yhteistyön sidosryhmiä• Yritykset• Julkiset • Yhdistykset• Yhteisöt• StartUp väki• Asukkaat
http://kartanofest.fi/ https://www.facebook.com/KartanoFest
KartanoFest – Hämeen Härkätien kartanoissa
Hyvinvointia
edistävät
asumis-
ympäristöt
Teräsrakentamisen
osaamiskeskittymä
ja rakenteisiin
integroidut
energiaratkaisut
Luonnonvarojen
kestävä
hyödyntäminen
Teräsrakentaminen, ohutlevyteknologia, teollisuuden digitaaliset kehittämisalustat, biotalous, cleantech, kierrätysmateriaalien hyödyntäminen sekä
innovatiivinen asuminen ja hyvinvointipalvelut
Kanta-Hämeen älykkään
erikoistumisen painopistealat
DigiCoach
Järkivihreät innovaatiot
InnoSpringCatch
NastaKunta
Sportness
Luonnollisesti ulkona
Valkuaisaineosaamiskeskus
Steel Construction
ExcellenceCenter
Avoin data Suomen
kasvukäytävä
Mielenkiintoisia mahdollisuuksia• Kokeilukulttuuri• Kokeilukulttuuri• Nopeat, ketterät hankkeet &
kestävä kehitys• Kiertotalous ja uudet
liiketoimintamallit • Kaupunkien ja kyläyhteisöjen
kehittäminen• Kansainvälistyminen &
maahanmuuttajat• Digitalisaation mahdollisuudet • Luottamus ja aito arvostava
yhteistyö
Kuva: Markku Wiik
Koe Aulangon satumainen puistometsä ratsain Sibeliuksen sävelten siivittämänä.
Tämän lähemmäksi luontoa ja Sibeliukselle tärkeää inspiraation lähdettä ei pääse:
"Näitä nuoruuteni maisemia ajattelin, kun sävelsin Finlandian
Noin kahden tunnin mittainen ratsastusretki syksyn värittämässä puistometsässä vie Aulangon näkötornille ja Metsälammelle ja päättyy Vanajan rantateitä pitkin historiallisesti merkittävälle Aulangon ratsastuskoululle hämärän jo laskiessa. Matkan aikana elävää Sibeliuksen musiikkia.