2012 Vesa Metsätähti

Tämä teos, jonka tekijä on Vesa Metsätähti, on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Tarttuva 3.0 Muokkaamaton lisenssillä.Teos on muunnelma teoksesta ilmojenrotat.tumblr.com.

Ilmojen rotat

1

Luku 1

Aamuyöstä Aimo heräsi lokkien kirkunaan. Vaikka uudessa asunnossa oli erinomainen äänieristys, eivät ikkunat silti onnistuneet sulkemaan näitä epäinhimillisiä rääkäisyjä makuuhuoneen ulkopuolelle. Lokeista ei ollut kuulunut mitään aiemmin kun asuntoa oltiin käyty katsomassa. Linnut olivat tuntuneet olleen vaiti myös sisäkaton remontin aikana, vaikka tekemistä oli riittänyt yömyöhään. Nyt kuitenkin iltaa ja aamua halkoi sarja niin teräviä, suorastaan epäinhimillisiä huutoja, että nukkuminen oli vaikeaa.

Aimo ei ollut odottanut lintujen lentelevän 11. kerroksen tasalla. Toisinaan hän saattoi kuitenkin nähdä ohilentävän linnun varjon vilahtavan varhaisen aamun valaisemissa paksuissa ikkunaverhoissa. Jossain vaiheessa lintujen riipivät huudot sekoittuivat levottomaan uneen. Uneen, jossa kiiluvasilmäinen lokki seisoi yllättäen Aimon rinnuksen päällä.

Hengittäminen oli vaikeaa. Liikkuminen oli jostain syystä mahdotonta. Aimo makasi kuin noiduttuna, kunnes juuri tukahtumisen hetkellä lokki alkoi

2

verkkaisesti nokkia hänen kasvojaan. Aimo yritti huutaa herätäkseen, mutta hän ei kyennyt. Lopulta hengitys ja liikuntakyky katosivat ja nokkimisen pistävä kipu muuttui puutumisen pistelyksi hänen harteissaan.

Aimo heräsi tuskaisesta unesta, ennen herätyskellon soimista, äänekkäisiin kirkaisuihin. Oli kuin hän ei olisi nukkunut tuntiakaan. Hän avasi haparoiden parvekkeen oven ja astui selvittämän päätään raittiiseen ilmaan.

Viileä tuuli valeli Aimon kasvoja, kun hänen päänsä yli lehahti yllättäen valkea lintu ylemmältä parvekkeelta. Asunnonvälittäjä oli sanonut että useimmat talon ihmiset olivat hankkineet parvekelasit nimenomaan lintujen poissa pitämiseksi. Kun Aimo kurkotti parvekkeen kaidetta vasten saattoi hän huomata, että kymmenennen kerroksen jälkeen vain muutamassa asunnossa oli lasitettu parveke. Kenties linnut eivät normaalisti lentäneetkään näin korkealla?

3

Luku 2

Osallistuessaan ensimmäiseen taloyhtiön kokoukseensa Aimo otti lokkiongelman esille. Kai joku muukin oli tuskastunut niiden jatkuvaan kirkunaan?

—… onko muilla paksummat ikkunat vai minulla poikkeuksellisen herkkä uni? Eikä kyse ole pelkästään niistä huudoista. Saunassa käydessäni oli katolla—ihan siinä tuuletustasanteen verkkoseinän vieressä—oikein iso kasa lokkien ulosteita. Ei sellainen voi olla kovin hygieenistä! Ihmettelin mitä ne lokit täällä tekevät kun niille ei ole oikein mitään ruokaakaan, mutta sitten näin miten B-talon 4. kerroksessa eräs rouva tarjosi niille penteleille oikein juhla-aterian. Keittiön ikkunasta satoi leivänmurusten lisäksi ainakin kalanpäitä! Lisäksi keskiviikkona olin näkevinäni miten C-talon luona muutama lokki nokki hummeria! Hummeria—kuvitelkaa—kaikkea sitä ihmiset heittävätkin lokkien syötäväksi!

Kokouksen puheenjohtaja tuijotti Aimoa.

4

—No kaipa joku meistäkin voisi sen katon siivota. Ja kalanpäistä voisi kenties huomauttaa…

Siirtämättään katsettaan Aimosta puheenjohtaja—tämä kaljuuntuva valkopartainen herrasmies—heilautti laiskasti kättään pöydän toisella puolella istuvan silmälaispäisen suuntaan. Silmälasipää nyökkäsi hädin tuskin huomattavasti.

Aimo ei ollut kuitenkaan vielä lopettanut:

—Mutta millä niistä lokeista päästään eroon? Vastapäisen matalamman talon katolle näkyy lokki munineen muutaman munan, ja poikasiakin on kuoriutunut. Taisi lokkiäiti syöttää jälkikasvulleen rottaa tässä eilen. Jos niistä hankkiuduttaisiin eroon jo poikasina, niin seuraavana kesänä vitsaus ei olisi ehkä yhtä paha…

Aimon hermostunut puhe katkesi erään vanhemman rouvan ällistyneeseen, epäinhimilliseen huudahdukseen. Yhtiön hallituksen jäsenet tuijottivat häntä hiljaisuudessa, vakavasti, ikuisuudelta tuntuvan hetken ajan. Puheenjohtaja lausui harkitsevalla äänellä kulmiensa alta:

—Kuulkaas, nuori mies. Lokit ovat rauhoitettuja. Ei niitä saa noin vain tappaa, varsinkaan poikasia. Jos

5

pelkäätte, että joku niistä sattuisi vahingossa lentämään teidän parvekkeellenne, niin suosittelen teitä hankkimaan lasituksen.

—Ei minua parvekkeellelentely haittaakaan, vaan se, etten saa nukutuksi! Haluaisin…

Mutta hallituksen puheenjohtajan uusi kädenheilautus katkaisi Aimon vuodatuksen. Hän tajusi että aihe oli tältä erää loppuunkäsitelty.

6

Luku 3

Aimo ei jaksanut uskoa yhtiön hallituksen pikaisiin toimenpiteisiin, vaan hän päätti ryhtyä ajamaan asiaa itsenäisesti.

Vierailu kaupungin rakennusvirastossa ei tuottanut tulosta. Siellä todettiin taloyhtiöiden huolehtivan alueensa tuholaisista (tosin erityisen räikeissä tapauksissa epähygieniaan voidaan puuttua pakkokeinoin). Haitallinen ruokinta saatettiin kuitenkin usein lukea mielenterveysongelmien piiriin. Uusi terveystarkastaja oli kuulemma kuitenkin jo puuttumassa läheisen torin jätekäytäntöihin, samoin kuin viereisen huvipuiston lokkitorjuntaan. Jospa se auttaisi?

Äitivainaansa tuttavien avulla Aimo onnistui lopulta vauhdittamaan viranomaiskäyntiä kalanpäitä tarjoilleen mummon ja C-talosta helposti paljastuneen rapumiehen luona. Aimoa kummeksutti kuulla, miten näiden asunnoissa oli ollut useita pakastimia ja kylmälaitteita, täynnä erilaisia meren herkkuja! Kylmälaiteet ja muutama akvaariokin oli poistettu asunnoista, ja ruokkiminen oli kielletty. Taloyhtiön sähkömiestä oli pyydetty purkamaan

7

laitteiden vaatimat piirustuksiin kuulumattomat voimavirtasähkötyöt.

Minkään kaltaista syytä outoon käytökseensä eivät ruokkijat olleet kuulemma osanneet esittää, vaan tätä kysellessä olivat tuntuneet vaipuvan lopulta jonkinlaiseen psykoosiin…

***

Seuraavina aamuina Aimosta tuntui kuin lokit olisivat olleet tavallista hiljaisempia. Kenties hän olikin ylireagoinut? Uudessa asunnossa nukkuminen on joskus aluksi hieman stressaavaa. Lokinpoikasiakaan ei näkynyt vastapäisen talon katolla. Tosin niiden suojaväri sorakattoa vasten oli oikein hyvä, tai ne saattoivat olla katolla olevan varastokerroksen nurkan takana. Kaikki vaikutti kuitenkin aiempaa rauhallisemmalta.

Aimon lähtiessä töihin hissi pysähtyi 8. kerroksessa. Ovesta astui sisään vanhempi rouva, joka ehti pysäyttää epäileväisellä katseella Aimon ystävällisen hymyn.

—Te olette kaiketi se hmm… nuori herra joka on muuttanut 11. kerrokseen?—Kyllä?

8

—Olen asunut talossa 20 vuotta, ja vain kolmasti joku on muuttanut kymmenennen kerroksen yläpuolelle… viimeksi se hyvätapainen nuori neiti noin vuosi sitten, mutta hän katosikin pian. Hämärissä olosuhteissa ja pian tilalle muutti se venäläinen…

Kävelytasanteelle avautuva hissin ovi katkaisi rouvan lauseen, ja astuessaan ulos ovesta hän tuijotti kulmiensa alta hissiä odottanutta kaljuuntuvaa silmälasipäistä shakkimestaria ja tuhahti samalla: —… herrasmies!

Aimon avatessa ulko-ovea rouvalle tämä tokaisi vielä ohi kulkiessaan:—Mutta kaipa teillä on syynne miksi juuri TE saitte sen asunnon.

Aimo ei ymmärtänyt saamaansa tympeää kohtelua. Oliko hänen kommenttinsa kokouksessa herättänyt noinkin paljon närää? Häntä mietitytti kuitenkin myös miten hän oli asunnon neliöhintaa arvioidessaan löytänyt toteutuneiden kauppojen hintatietojen joukosta vain alle 10. kerroksen hintoja. Asunto olikin ollut näihin verrattuna yllättävän halpa, ja miksipä ei—kuolleen naisen etäiset

9

sukulaiset halusivat päästä perintökohteestaan eroon mahdollisimman nopeasti.

10

Luku 4

Palatessaan töistä Aimo sattui ala-aulaan odottamaan hissiä pyylevän naisen kanssa, jonka hän tunnisti 13. kerroksen Annaksi. Nainen ei vilkaissutkaan häneen päin, mutta astuessaan hissiin tämän kauppakassista putosi lattialle paperikäärö. Anna ei huomannut käärön putoamista ja Aimo poimi sen lattialta ojentaakseen ostoksen takaisin. Käärön reuna oli revennyt putoamisen voimasta paljastaen sisältään varsinaisen muikkuvuoren. Kassissa näytti näitä kääröjä olevan vielä reilusti lisää…

Hissin nytkähtäessä ylöspäin Anna nappasi paketin Aimon kädestä.

—Kalakukkoa. Siitä riittänee teillekkin, jos haluatte.

Äänensävystä oli kuitenkin pääteltävissä että savolaista perinneruoasta ei kannattaisi odottaa maistiaisia. Nainen poistui 13. kerroksessa ja Aimo huomasi unohtaneensa painaa oman kerroksensa nappia. Matka jatkui takaisin katutasolle, josta kyytiin nousi 6. kerroksen punatukkainen neiti.

11

—Ahaa, te olette siis huviajelulla? Näillä hisseillä on toisinaan oma tahtonsa.

—Eh, niinpä.

Pienen hyvin kiusaantuneen tauon jälkeen Aimo rohkaisi itsensä ja alkoi kysellä lokeista.

—Entä vaivaako niiden kirkuna teitä neiti?

—No … kai niiden huutoihin tottuu ajan myötä…

Punatukkainen vilkuili ympärilleen, aivan kuin joku olisi voinut kuulla hänen vastauksensa liikkuvassa hississä. Ovet avautuivat 6. kerroksen kohdalla ja neiti astui hämärästi valaistuun käytävään hymyillen Aimolle, ikään kuin ei tietäisi pitikö tähän suhtautua epäilevästi vai säälivästi.

Asunnossa lokkien kirkuna kuului taas viiltävänä. Ensin Aimo epäili että jokin ikkunoista oli jäänyt auki. Tarkastettuaan ne hän siirtyi parvekkeelle jolta kurkistamalla hän näki äitilokin syöttämässä poikasiaan vastapäisen talon katolla. Muu parvi säesti innokkaasti omilla huudoillaan ja pyrki pääsemään osallisiksi makupaloista joita äitilokki kantoi esiin.

12

Luku 5

Illalla tilanne tuntui rauhoittuneen. Aimo nautti auringonpaisteesta parvekkeellaan. Lokkeja ei näkynyt mailla halmeilla. Niidenkin piti kaiketi nukkua joskus.

Lokkeja ruokkiva mummo näkyi kunnioittaneen määräyksiä, eikä ollut tarjonnut linnuille juhla-ateriaa sitten kylmälaitetakavarikon. Kivetys näkyi olevan B-talon edustalta aivan siisti. Ruokkijan vastuuton käytös ärsytti silti Aimoa. Eikä suhtautumista helpottanut yhtään rouvan autopaikka: suoraan hissien oven kupeessa. Vaikka Aimolla ei ollut autoa vakituisessa käytössään juuri nyt, hän oli muuttaessaan tiedustellut autopaikkoja. Lähimmälle vapaalle vuokrapaikalle oli melkoinen kävelymatka.

Valkoinen lintu katkaisi Aimon ajatuksen. Poikasille tuotiin taas ruokaa. Tällä kertaa nokassa ei vaikuttanut roikkuvan rotta tai kala. Aimo valahti kalpeaksi ja kiirehti hakemaan sisältä setänsä tupaantulijaislahajaksi lähettämän kaukoputken. Syöviä poikasiaan vartioiva emolintu erottui vastapäisen talon katon kulmalla hyvin ja pian tämän

13

läheltä saattoi huomata kaksi kattoa vasten naamioitunutta poikasta. Kauhukseen Aimo huomasi poikasten kiistelyn kohteena olevan makupalan: se todella näytti olevan sormi!

Hieman harkitsemattomasti Aimo palasi kiireesti sisälle hakemaan ilmapistoolia, jolla hän oli ampunut nuoruudessaan tarkkuutta. Katolle oli huomattavasti pidempi matka kuin millä etäisyydellä kilpataulut normaalisti olivat, mutta tarkoitus olikin vain hätistellä poikaset pois sormen luota niin että poliisi tai palokunta ehtisi tarkistaa asian ennen kuin linnut ehtisivät pistellä kammottavan herkun poskeensa.

Ensimmäinen laukaus pysäytti syömäpuuhat. Toinen laukaus oli ehtinyt tuskin osua kattoa peittävään ohueen sorakerrokseen, kun ilma oli yllättäen täynnä noita valkoisia lentäviä rottia. Lokit syöksähtelivät ampujan parveketta kohti äänekkästi kirkuen. Näytti siltä kuin niitä olisi ilmestynyt paikalle jatkuvasti enemmän ja enemmän. Aimo koitti hätistellä lokkeja pois kimpustaan huitomalla aseellaan. Välillä parveketta piirittävään lintumassaan tuntuikin repeävän jonkinlaisia aukkoja, kun sitten ovikello yllättäen soi. Kasvojaan käsivarsillaan suojaten aimo peruutti sisälle.

14

Oven takana seisoi sama herra jolle Aimo muisti 8. kerroksen rouvan tuhahtaneen aiemmin hissien luona.

—Kuulkaa, hyvä mies. Mitä luulette oikein tekevänne? Saimme valituksen jonka mukaan heilutte parvekkeellanne ase kädessänne ja ammuskelette mielivaltaisesti ympäriinsä!

Mies puhui hieman ulkolaisittain korostaen ja Aimo mietti miten nopeasti joku oli ehtinyt tehdä hänestä valituksen. Kenties se B-talon mummo halusi kostaa? Aimo yritti turhaan selittää nähneensä lokeilla sormen ja koittaneensa viivyttää syömistapahtumaa.

—Katsokaa että tämä on viimeinen kerta kun rikotte järjestyssääntöjä!

Silmälasipäinen mies kääntyi kannoillaan ja marssi vihaisesti kulman taakse hissejä kohti.

Palatessaan olohuoneeseen Aimo kiitti onneaan että oli sulkenut parvekkeen oven sieltä poistuessaan. Parvekkeen kaiteella istui nyt muutama kymmen lokkia tuijottamassa Aimoa vihaisesti. Hänet valtasi jonkinlainen kammotuksen tunne, eikä parvekkeelle jääneen kaukoputken hakeminen olisi tullut

15

mieleenkään. Makuhuoneen pesemättömästä ikkunasta ei kuitenkaan näkynyt aivan selvästi mitä lokinpojat nyt katolla söivät.

16

Luku 6

Roskapussi heilahteli kömpelönä Aimon kädessä tämän astuessaan rappukäytävään. Hän ei halunnut jättää asuntoonsa mitään, mikä saattaisi houkutella lokkeja. Aimo oli menossa kaupungille ja kuka tietää miten myöhään hän palaisi.

Käytävässä vilahti joku. Tai jotakin. Kulman takaa kuului kahinaa ja esiin astui tyo 14. kerroksen laiha, pitkänhuiskea, päälaeltaan kaljuuntunut, muuten harmaahapsinen mies. Sen lisäksi että tämän asukin kelmeä ja kuluneen oloinen iho ja lommollaan olevien poskien yläpuolella kiiluvat ulkonevat silmät vaikuttivat epäilyttäviltä oli Aimolla muitakin syitä suhtautua tähän laahustavaan ilmestykseen kummeksuen. Vaikka mies asui hintavassa kerroksessa (ja oli asunut siellä ilmeisen pitkään) tämä pukeutui ennemmin laitapuolen kulkijan tavoin. Lisäksi laiha harmaahapsi piti tapanaan tonkia taloyhtiön roskiksia. Aimolla ei ollut aavistustakaan siitä mitä tämä roskiksista etsi, vai tonkiko niitä vain tavan vuoksi. Roskisten sisältö oli kuitenkin miehen jäljiltä säännöllisesti täysin

17

pengottu, roskapussit avattu ja niiden sisältö jaettu prikulleen tasan eri roska-astioiden kesken.

Aimo muisti roskapussissaan olevan rauhoittavien lääkkeiden paketin. Hän oli saanut pienen määrän bentsodiatsepiinejä työterveyslääkäriltään valitettuaan lokkiongelmasta ja huonosti nukutuista öistä. Aimo ei ollut koskaan ajatellut turvautuvansa niihin, mutta viimeaikaiset tapahtumat olivat ajaneet hänet hakemaan rauhoittavista apua nukahtamiseen ja lokkien kirkunan aiheuttamaan ahdistukseen. Ei niistä haittaakaan tuntunut olleen.

Roskapussiin suljetussa lääkepaketissa oli hänen nimensä, eikä hän mitenkään halunnut että tuo laiha, pitkä, omituinen vanhus olisi roskia kaivaessaan löytänyt sen. Vaikka mies tuntui pysyttelevän omissa oloissaan oli hän varmasti ainakin puheväleissä muiden yläkerrosten asukkaiden kanssa. Aimo ajatteli olevansa jo tarpeeksi epäsuosiossa talon asukkaiden keskuudessa ilman, että hänen lääkityksestäänkin alettaisiin keskustella.

Harmaahapsi asteli Aimon ohitse pitkin, äkkinäisin, kahisevin askelin ja tuijotti tätä silmiään räpäyttämättä hymyillen. Aivan kuin Aimo olisi ollut

18

pikkulapsi tai mies aivan muissa maailmoissa. Aimo nyökkäsi ja astelikin hissien ohi. Hän muisti nähneensä kauemman portaikon yhteydessä vanhan roskakuilun luukun. Jos roskakuilu olisi yhä käytössä roskapussi päätyisi lukittuun tilaan eikä harmaahapsen tongittavaksi talon päädyn roskikseen.

Kuilun pieni pyöreä metallinen luukku löytyi kaikuvan portaikon perältä. Aimo koitti ensin vetää luukun kahvasta, mutta se pysyi kiinni. Sytytettyään tuskastuneena valot hän huomasi kahvassa napin, jota painamalla luukun lukitus avautui. Tuuli ulisi kuilussa ja portaikon ilma imeytyi sen syövereihin nyt avoimesta luukusta. Roskakuilu oli siis käytössä, eikä edes haissut yhtä pahalta kuin jätekatoksen roska-astiat. Aimo survoi roskapussinsa kuiluun toivoen, että kuilun läpimitta olisi luukun aukkoa suurempi, ja että roskapussi ei jäisi jumiin kuilussa, vaikka se mahtui juuri ja juuri survomalla aukosta sisään. Olisi noloa jos kuilu tukkeutuisi ja sieltä löytyisi hänen nimellään varustettu lääkepaketti.

Roskasäkki putosi ilmanpaineen vauhdittamana ja Aimo kuuli miten se laskeutui pehmeästi, kaiketi muiden roskapussien päälle. Sulkiessaan luukun Aimo huomasi kädessään jotain punaista, visvaista

19

nestettä. Kuilun luukun vieressä oleva kyltti kielsi selvästi muiden kuin pussiin sidottujen jätteiden heittämisen kuiluun. Nyt mitä ilmeisimmin joku oli tunkenut jauheliharasian kuiluun sellaisenaan ja lihasnesteet, veri oli liannut kuilun suuaukon. Samassa harmaahapsi astui portaikon ovesta sisään pelästyttäen Aimon pahanpäiväisesti. Pitkä vanha mies hymyili kuten aiemminkin ja asteli nyt Aimon ohi—aivan kuin tätä lainkaan huomaamatta—kierreportaisiin ja alkoi harppoa niitä ylös.

Aimo halusi nyt ulos talosta niin kiihkeästi että päätti jättää likaantuneen kätensäkin pesemättä. Odottaessaan hissiä hän pyyhki kämmenselästään punertavaa visvaa hermostuneena nenäliinallaan.

20

Luku 7

Yöllä Aimon palatessa baarista ei lokeista kuulunut katutasolle pihaustakaan. Voi olla, että hänen huomionsa oli kiinnittynyt enemmän vierellä kävelevään Riinaan. Aimo oli aikoinaan tutustunut tyttöön erään arkkitehtitoimiston vappujuhlissa ja tavannut häntä sittemmin vuosittain. Nyt he olivat törmänneet kaupungilla ja Aimo oli lokkiongelman varjolla kutsunut Riinan luokseen.

Aluksi parvekkeen kaiteella häämötti vain rivi epämääräisiä silhuetteja yötaivasta vasten. Kun Aimo sytytti olohuoneen valot paljastui pitkä rivi punaisena kiiluen tuijottavia silmäpareja. Riina katsoi lokkeja hämmästyneenä.

—Melko karmivaa! Ja tuossako ne ovat olleet päivästä asti? —Kyllä, paitsi nyt niitä näyttää olevan jonkin verran aiempaa enemmän. —Isäni oli melkoinen lintubongari nuorempana, ja olen melko varma että tuossa kaiteella on edustettuna kaikki kuusi Suomessa pesivää lokkilajia. Lisäksi tuossa on joitain muitakin lokkeja, esimerkiksi tuo jolla on rusehtavia pisteitä kaulallaan ja harmaa selkä taitaa

21

olla Larus vegae, jota esiintyy mm. itäisessä Siperiassa.

Pian keskustelu kääntyi kuitenkin lokeista muualle ja Aimo ja Riina istuivat lähes sylikkäin. Juuri kun heidän huulensa olivat kohtaamaisillaan Riina kirkaisi äänekkäästi ja oli hypätä pystyyn.

—Tuo lokki! Se tuijottaa minua… ja sen nokassa…Aimo käännähti katsomaan parvekkeen ikkunasta näkyvää lokkirivistöä, josta yksi suurikokoinen otus oli lennähtänyt uskaliaasti ikkunalaudalle asti. Välähdyksenomaisesti Aimo näki linnun nokassa silmän ennen kuin tämä herkkupala katosi lokin kitaan.

Ikkunalaudalla istuva suuri lokki aloitti lasiruudun rytmikkään koputtelun nokallaan. Riina ja Aimo hieraisivat silmiään epäuskoisina.

—Liian iso kalan silmäksi, varmaankin koiran tai kissan.Riinan ääni värisi hänen puhuessaan samalla kun hän otti inhoten askeleen taaksepäin.

—Jos en tietäisi paremmin, niin näyttäisi siltä kuin ne koittaisivat pelotella sinua Aimo. Minua puistattaa, et kai pahastu jos lähden kotiini. En voisi

22

kuvitella viettäväni hetkeäkään enempää aikaa noiden läheisyydessä!

Aimo tiesi että naisten hermot eivät ole kovin rautaiset eikä hennonut vaatia Riinaa jäämään. Ajatus yksinäisestä yöstä lokkivartio seuranaan ei tuntunut hänestäkään järin houkuttelevalta, varsinkin kun lintujen katse tuntui hänestä kovin karmivalta. Olisi siis turvallisinta, että seuralainen päästettäisiin lähtemään kotiin.

23

Luku 8

Aimo saattoi Riinan kohteliaasti raitiovaunupysäkille. Lokit seurasivat heitä etäältä ilmassa kaarrellen kunnes he olivat poistuneet korkeiden tornitalojen alueelta. Paluumatkalla linnut odottivat taas Aimoa tummien pilvien pimentämässä kesäyössä.

Noustessaan hissillä kohti kotikerrostaan Aimo tarkasteli oranssiin metallipintaan raaputeltuja kuvioita. Tavanomaisten herjojen ja kuvioiden seassa hänen huomionsa kiinnittyi kummalliseen raapustukseen, joka vaikutti outoudestaan huolimatta jotenkin tutulta. Hetken mielijohteesta hän painoi hissin hätäpysäytysnappulaa. Hissikori pysähtyi äkäisesti nytkähtäen ja Aimo saattoi tarkastella liukuoveen tehtyä merkkiä hetken hieman tarkemmin. Se oli kuin ympyrän sisään piirretty tyylitelty lintu, kenties lokki (vai kuvitteliko hän vain?), jonka päästä näytti lähtevän jonkinlaisia viivoja. Säteilyä? Hajuviivoja? Kenties joku muukin koki lokit ikäväksi seuraksi.

Hissi oli nähtävästi maalattu raapustusten peittämiseksi säännöllisin väliajoin, maalin alta

24

saattoi erottaa heikkona vanhempien kirjoitusten uurteita. Hänestä näytti melkein siltä, kuin tämä outo merkki olisi piirretty joka maalauskerran jälkeen uudelleen. Ja nyt hän oli varma siitä että oli nähnyt merkin aiemminkin. Jos hän vain muistaisi missä…

25

Luku 9

Hissi ovi avautui hämärään käytävään. Aimon astuessa tumman siniselle muovilattialle, joka tuntui päivälläkin imevän kaiken vähän valon itseensä, jokin liikahti hänen vieressään.

—Oliko teillä jokin hätänä?Kysyjä oli eräs Aimon naapureista. Tämä oli ilmeisesti kuullut erinomaisesta äänieristyksestä huolimatta hissi pysähtyvän epätavallisesti ja tullut käytävään tarkkailemaan tilannetta.

—Hmm, nämä hissit, niillä on toisinaan oma tahtonsa.Aimo lainasi punatukkaiselta neidiltä kuulemaansa selitystä, toivotti naapurilleen hyvää yötä ja käveli kohti asuntoaan. Samassa hän muisti missä oli nähnyt hissin merkin aiemmin. Rakennusviraston vinkistä Aimo oli käynyt tapaamassa kaupunginvaltuutettua, joka oli hoitanut innokkaasti kauppatorin lokkiongelmaa. Keinoiksi oli valittu ns. pehmeitä toimintatapoja jotka eivät vahingoittaisi rauhoitettuja lintuja. Langat ja nauhalta tuleva reviirikirkuna olivat kriitikkojen mukaan kuitenkin ennemmin pahentaneet ongelmaa. Valtuustossa oli

26

muutamia, jotka olisivat käyttäneet paljon voimakkaampia keinoja—jos vain olisivat päässeet päättämään asiasta.

Hedelmättömästä tapaamisesta poistuessaan (“parempi elää niiden lokkien ystävänä kuin vihollisena”, muka) oli Aimo huomannut kaupunginvaltuutetun auton perässä merkin. Hän ei kiinnittänyt tähän silloin mitään erityistä huomiota, mutta vaikka tarra auton rekisterikilven vieressä oli tehty selvästi eri tavalla kuin hissin oveen raapustettu viivapiirros, oli kyse epäilemättä samasta mystillisestä symbolista! Aimo paloi halusta kääntyä ja katsoa muistiko hän oikein toisessakin hississä olevan vastaavanlaisen merkin. Sitä hän ei kuitenkaan tohtinut tehdä, sillä hän tunsi naapurin katseen yhä polttavan selkäänsä.

Käytävän ovi sulkeutui lukon kieltä sormin sisään painamalla lähes äänettömästi ja Aimo seisoi hetken pimeässä, ääneti, niin että silmät ehtivät tottua niukkaan valoon. Nurkan takaa kurkistamalla hissin luona ei näkynyt enää ketään. Aimo tilasi hissin sekä ylös että alas, jotta molemmat korit saapuisivat varmasti. Liukuovien auetessa Aimo harppasi toisen hissiin ja tutki tarkasti sen seinää taskulampulla valaisten. Painikkeiden vierestä löytyi sama

27

kummallinen merkki ja vieläpä samasta paikasta kuin toisessakin hississä!

Jokin oli kuitenkin toisin, raapustus peittyi osittain maalauksen yhteydessä siirretyn asuntoluettelokyltin taakse? Aimo värähti: merkki oli siis kaiverrettu tuoreeseen maaliin jo remontin aikana! Vielä omituisemmalta tuntui se, että oli kuin jokin voima olisi pakottanut Aimon kurkistamaan mitä muuta kyltin takaa löytyisi…

Aimo lähetti hissin ylöspäin ja pysäytti sen kerrosten väliin stop-nappulaa painamalla. Asuinkerroksia ja huoneistonumeroita parittavan kyltin ruuvit irtosivat vapisevin käsin esiinkaivetulla taskuveitsellä. Sen takaa ei paljastunut kuitenkaan muuta kuin kiiltävä maalipinta. Aimo oli sekä pettynyt että huojentunut, vaikka tämä kummallinen, polttava tunne vaivasi häntä yhä. Taskulamppua lähes seinän suuntaiseksi kääntämällä alkoi kuitenkin hitaasti piirtyä esiin jotakin… Oli kuin tekstiä olisi ensin koitettu ensin hioa pois ja sitten kyltti olisi siirretty varmuudeksi peittämään umpeen maalatut kirjaimet. Ja silti Aimo saattoi nyt erottaa lyhyen tekstin:

“Näin ne katolla, enkä pysty käsittämään sitä!”

28

Viimeisen sanan kohdalla muuten selvästi sievä ja säntillinen käsiala oli muuttunut melkein käsittämättömäksi koukeroksi. Mitä tämä saattoi tarkoittaa ja kuka sen oli kirjoittanut? Miksi nämä sanat oli pyritty niin visusti peittämään muiden silmiltä? Nyt tämä kummallinen pakottava tunne tuntui kehottavan häntä ylös, katolle!

Talon katolle pääsemiseksi hississä ei ollut painonappulaa. Sauna- ja pyykinkuivauskerrokseen pääsemiseksi vaadittiin asunnon avain. Aimo oli kuullut joidenkin asukkaiden valittavan sitä, että avaimet eivät toimineet enää iltayhdeksän jälkeen. Alkuillan saunavuorot olikin varattu alempien kerrosten asukkaille, loppuillasta sinne sai vuoroja vain kymmenennen tai sitä ylempien kerrosten asukkaat. Hänen saunavuoronsa oli vasta puoli kymmeneltä, joten ehkä avain toimisi nytkin…

Aimo työnsi varovasti alaoven avaimensa hissin seinään sijoitettuun lukkopesään ja käänsi sitä henkeään pidätellen. Hissi nytkähti liikkeelle ja Aimo sammutti taskulamppunsa. Liukuovi aukeni hiljaa saunaosastolla ja Aimo astui varovasti käytävään. Seistyään hetken hämärässä hänestä tuntui kuin kylmä- ja tuuletuslaitteiden moottorit olisivat käyneet tavallista äänekkäämmin. Aimo hiipi hitaasti

29

tuuletustasanteelle varoen kolistamasta sen ovea. Sieltä hän voisi koittaa kurkistaa katolle, vaikka parvekkeen avoin seinä olikin peitetty vankalla teräskalteristolla. Yllätyksekseen hän huomasi kuitenkin tasanteen kalteriseinän huoltoveräjän olevan avoin! (Ja huoltoyhtiöstä kun oli sanottu sen avaimen kadonneen jo aikoja sitten, silti se komeili nyt avoimessa lukossa?)

Täynnä jännitystä Aimo kumartui avoimesta kalteriovesta kattoa peittävälle soralle ja hiipi hiljaa kohti sitä katon nurkkaa, johon ei auennut näkymää mistään saunaosaston ikkunasta. Hiljaa hengittäen hänen onnistui ensin nähdä kylmäsäilytystiloja jäähdyttävän koneiston konehuoneen ovi avoimena. Vain vaivoin Aimo pystyi pidättelemään huutoansa kun raottuvien pilvien välistä valaiseva kuu paljasti siellä—nähtävästi tarkoituksella rakennetussa erillisessä kylmätilassa—suuren keon meren eläviä sekä nuoren naisen jäätyneen ruumiin!

30

Luku 10

Aimo seisoi kauhun jähmettämänä katolla, saunakompleksin nurkan takana, katse naulittuna hieman kauempana avoimen sorakaton reunalla olevan konehuoneen oveen. Aika-ajoin kuu kurkisti pilvien välistä ja hän sai nähdä uudelleen tuon avoimen oven raosta paljastuvan järkeä pilkkaavan näyn.

Havahtuessaan viimein siipien suhinaan Aimo tajusi, ettei osannut lainkaan sanoa miten pitkään oli seissyt naulittuna. Jostakin pimeydestä katolle laskeutui kookas lokki. Nyt Aimo kykeni jälleen liikkumaan, mutta hän ei halunnut vetää lokin huomiota puoleensa.

Lokki harppoi katon soralla pienen ympyrän ja asteli sitten sumeilematta jäähdytyskonehuoneeseen. Kookas lintu nokkaisi ihmisruumista muutaman kerran ja hotkaisi reidestä irrottamansa lihanpalan. Tämän jälkeen lokki kääntyi kala- ja äyriäiskasan puoleen ja mässäili meren antimilla.

Lokin syödessä herkkuja kalakasasta Aimo huomasi katolle laskeutuvan toisen ja kolmannenkin lokin.

31

Nämä seurasivat ensimmäisen mallia ja marssivat kylmäkonehuoneeseen nokkien ensin ruumista ja käyden sitten meren elävien kimppuun. Pian lokkeja laskeutui enemmän ja enemmän. Taivaalta tuntui saapuvan kokonainen lokkien virta ja ne kaikki marssivat kylmähuoneen herkkujen kimppuun.

Nyt Aimo näki ensimmäisenä laskeutuneen kookkaan lokin hoippuvan takaisin katon soralle. Se oli ahtanut itsensä ilmeisen täyteen ja levättyään muutaman askeleen ajan se alkoi kävellä rytmikkäästi huojuen ympyrää. Sen seuraan liittyi kohta muutama muukin ateriansa päättänyt lokki. Niiden liikehdintä vaikutti kuin riivatulta tanssilta.

Seuraava näky sai Aimon kuitenkin pelkäävän järkensä puolesta. Kuin kaikkea inhimillisyyttä pilkaten lokit alkoivat hitaasti vavahdellen muuttua. Paisua iljettävästi kunnes saavuttivat yllättäen ihmisen hahmon ja kävivät alastomina, hikisinä ja voipuneina raskaasti hengittäen makaamaan katon terävälle soralle. Aimo tunnisti joukosta tutut kasvot: hallituksen puheenjohtaja, äkäinen muka kalakukkoa valmistava rouva, roskiksia seulova kaljupää… Hän näki koko taloyhtiön hallituksen muuttuvan vaivalloisesti lokeista ihmishahmoon ja lisäksi

32

muuttujien joukossa oli monia, monia tuntemattomia henkilöitä.

Pian sorakatto oli täynnä raskaasti hengittäviä, voipuneita, alastomia ihmishahmoja. Hahmoja, sillä Aimo ei ollut varma olivatko nämä iljetykset alun perin lintuja vai ihmisiä. Muuntuminen näkyi kuitenkin vaativan paljon energiaa. Suuret määrät ruokaa, ihmislihaa ja vaivalloisen rituaalin. Ehkä muutos toiseen suuntaan sujui nopeammin (oliko silloin syötävä vain kalaa vai samoja aineita toisessa järjestyksessä?), tai kenties muodonmuutoksen voisi suorittaa hetkessä, mutta se vaatisi verona vielä pidemmän levon ja suuremman määrän ruokaa? Tämä selittäisi monia kummallisia sattumuksia taloyhtiön alueella—jos tapahtuma vain muuten olisi mitenkään terveellä järjellä selitettävissä!

Aimo liikahti. Otti askeleen eteenpäin. Voipuneet hahmot eivät jaksaneet kiinnittää häneen huomiota. Hän ei missään nimessä halunnut näiden vastenmielisten ihmisten pääsevän taloon sisälle. Ajatukset yhä kauhusta ja järkytyksestä sumeana Aimo otti avaimen tuuletusparvekkeen kalteriveräjän lukosta, paiskasi tuon huolto-oven kiinni ja heitti avaimen raivoisasti alas katolta. Pieni tuulenvire selvitti Aimon pään ja hän tajusi tehneensä virheen:

33

lukittuna katolle noiden ihmislihaan mieltyneiden epäsikiöiden kanssa!

34

Luku 11

Katolla lepäävä massa lokeista ihmishahmoon muuntuneita olentoja alkoi virota hiljakseen. Jostakin kurkusta pääsi ilmoille hämmentävä raakunta. Paljon hiljaisempi kuin ne epäinhimillset kiljahdukset joita Aimo oli kuullut aiemmin makuuhuoneen ikkunansa läpi. Huutoon ei vastattu. Kenties kaikki siivekkäät muodonmuuttajat makasivat jo katolla, tai sitten hiljaisen kiljahduksen kantamalla ei lentänyt ainoakaan iljettävä lokki. (Aimo mietti kyseessä olevan kenties jonkin syksyä edeltävän rituaalin, johon osallistui koko populaatio. Aiemminhan vartioon oli jätetty aina useampi … yksilö.)

Varovaisin askelin Aimo lähti harppomaan katon halki. Sora rasahteli hänen kenkiensä alla aina kun alastomien raajojen välistä löytyi jalansija. Muutama käsi yritti kömpelösti estää etenemisen lahkeeseen tarttumalla, mutta pienellä ravistamisella väsyneiden kourien ote kirposi helposti. Pian Aimo ei enää saattanut kasoa alas vaan joutui tunnustelemaan sopivaa jalansijaa maahan vilkuilematta.

35

Kurkistaessaan jäähdytyskonehuoneen ovesta Aimo tunsi olonsa jo liian turraksi kauhistuakseen näkemästään ja haistamastaan (voimakas kalan tuoksu oli alkanut kuvottaa Aimoa jo viikkoja sitten lokkien kantaessaan ainaisia herkkuja nokassaan). Kalakasan vierellä, oven sisäpuolella oli valtava röykkiö vaatteita. Siististi laskostettuna pinoihin ja kunkin pinon viereen oli aseteltu vaatteisiin enemmän tai vähemmän sopiva kenkäpari.

Siistejä vaatepinoja oli helppo napata sylillinen. Aimo kantoi niitä useamman matkan katon reunalle ja heitti laskostetut tekstiilit tyhjyyteen. Hän ei enää vaivautunut väistämään katolla lepääjiä vaan asteli tasapainoillen näiden päällä. Pino vaatteita toisensa jälkeen hajosi ensin laskoksistaan ja sitten leijui tuulen riepottelemana pimeyteen, ilmestyen uudelleen näkyviin pihan laatoitukselle lamppujen polkuja valaisevien lamppujen loisteeseen.

Yllättäen Aimo havahtui siihen miten joku seisoi hänen takanaan. Laiha kaljuuntuva 14. kerroksen asukki asteli katon halki ilkosen alastomana Aimoa kohti, selvästi väsynein ja haparoivin askelin, tuttu hymy ja tyhjä katse kasvoillaan. Kaljuuntuva mies otti muutaman pidemmän harppauksen ja oli yllättäen Aimon edessä, tarttui tätä molemmilla

36

käsillään kaulasta ja painoi kurkunpäätä. Väsyneenäkin tämän sormet tuntuivat vahvoilta kuin teräs. Tukahtunut hengitys toi Aimon mieleen häntä piinanneet painajaiset. Tarvittiin useampi tukevan taskulampun heilautus, jotta peukalot hellittivät otteensa kurkusta.

Aimo ryntäsi miehen kumoon, mutta kaatui samalla itsekin. Shakkimestari oli tarttunut häntä jalasta. Samalla kun Aimo koitti vimmatusti ravistella jalkaansa irti tunsi hän useamman haparoivan käden etsiä kohtaa johon tarttua. Kenkänsä hyljäten hän juoksi kylmäkonehuoneen ovelle, tempaisi sen kiinni ja katkaisi ovessa olevan avaimen lukkoon raivokkaalla taskulampun iskulla. Nyt nämä kaikkea logiikkaa pilkkaavat hirviöt eivät toivottavasti kykenisi väsyneinä ja vailla ihmislihaa muuttamaan muotoaan ja katoamaan paikalta.

Useampi hahmo oli jo noussut seisomaan ja näiden seasta erottuvien ennen niin tuttujen kasvojen piirteet olivat muuttuneet Aimolle niin kovin tuntemattomiksi. Välillä pilvien takaa pilkistävä kuun valo paljasti punaisena kiiluvat silmät ja hän tajusi olevansa itse ruokalistalla.

37

Pitäisikö juosta ja hypätä? Kammotukset jäisivät katon vangeiksi ainakin siksi kunnes joku niiden inhoista lajitovereista (?) saapuisi vapauttamaan ne. Vai oliko jokin muu mahdollisuus? Aimo pakeni kulman taakse ja äkkäsi tutun luukun. Roskakuilu vei siis ylös asti ja sen kautta pudottautuminen saattaisi olla turvallisempaa. Painonapin sijaan luukussa oli avaimenreikä, mutta onneksi lukko oli auki ja luukku raollaan. Sitä oli käytetty selvästi syömäkelvottomien ruumiinosien ja kalanraatojen hävittämiseen (miksi muuten nykyaikana roskakuilu olisikaan käytössä ja miksi sen tukkeutumisesta tuli juhannuksen tienoilla niin kuvottava haju?)

Aimon onneksi kuilun suuaukko oli täällä hieman avoimemoi kuin rapussa ja hän kurottautui kasvonsa soraan raapien sen mustaan nieluun jalat edellä. Sormensa murtaen hän yritti vetää luukun kiinni perässään syöksyessään pimeyteen. Limaisista seinistä ei tahtonut saada minkäänlaista otetta. Kolhuisen ja kieppuvan putoamisen seassa Aimon ainoa toive oli että kuilun pohjalla oleva säiliö olisi täynnä mahdollisimman pehmeitä roskapusseja.

***

38

Aimo raotti silmiään ja huomasi olevansa sairaalassa. Hänellä ei ollut mitään käsitystä siitä miten paljon aikaa oli kulunut siitä kun hän pudottautui kuolemaa uhmaten roskakuiluun. Raittiissa avoimesta ikkunasta virtaavassa ilmassa ei ollut muistoakaan katon ja roskakuilun sietämättömästä löyhkästä. Hän sai silmänsä vaivoin auki ja näki Riinan istuvan sänkynsä vieressä.

Tämä kertoi hävenneensä käytöstään kohtalokkaana iltana Aimon luona ja kääntyneensä takaisin kotimatkallaan. Kun Riina ei ollut tavoittanut Aimoa asunnoltaan hän oli huolestunut. Kierteli rappua ja taloa päätyen lopulta ala-aulaa odottamaan josko Aimo olisi ollut lenkillä lokkeja välttelemässä. Kun varhain aamulla koiraa ulkoiluttava rouva valitti sisälle palatessaan äänekkäästi pihalle yön aikana heitetyistä vaatteista tajusi Riina jonkin olevan pielessä ja soitti poliisit.

Lainvalvojilla olisi varmasti paljon kysyttävää Aimolta, joka löytyi lopulta roskakuilun jätesäiliöstä hädin tuskin hengissä. Katolle lukittuna poliisit olivat löytäneet lauman sekavasti ja aggressiivisesti käyttäytyviä alastomia ihmisiä, joista monilla oli puremahaavoja (ilmeisesti nämä olivat kääntyneet toistensa kimppuun koittaessaan epätoivoisesti

39

paikata energian vajettaan, päätteli Aimo). Ihmisjoukkoa rauhoittamaan ja kuljettamaan oli tarvittu useita lääkäriyksiköitä sekä mellakkapidätyksissä käytetty linja-auto. Eniten poliisia oli ihmetyttänyt se, miten mielisairaalaan väliaikaisesti säilytettävässä joukkiossa oli ollut talon asukkaiksi tunnistettujen lisäksi myös paljon muita, merkkihenkilöitä ja jopa kaupunginvaltuutettuja!

Riikka koitti tentata Aimoa yön tapahtumista, mutta tämän oli hyvin vaikea keskittyä kertomaan koettelemuksistaan. Avoimen ikkunan ulkopuolella heitä näet tarkkaili kookas harmaalokki.

LOPPU

40