ilme_blogi

3
Ti 28.02.2012 @ 12:54Tuire Nuolivirta Ilmeen uudistus on tehty yleisölle Kirjoittaja on Yle-ilmeen projektipäällikkö. Yle saa uuden ilmeen maanantaina 5. maaliskuuta. Uusi ilme näkyy ensi alkuun kanavilla ja netissä. Olen ollut Ylessä töissä lähes neljäkymmentä vuotta ja nähnyt sinä aikana useita media-alan muutoksia: paikallisradioiden tulon, Kolmos-TV:n perustamisen, satelliittien ja kaapelien ensimmäisen aallon sekä digisiirtymän mullistavan muutoksen, jonka myötä ohjelmatarjonta moninkertaistui. Jokainen muutos on vienyt Yleä eteenpäin, lähemmäs asiakkaita ja kohti parempaa palvelua. Olin projektipäällikkönä myös edellisessä ilmeuudistuksessa 90-luvun lopulla. Yle oli hajautettu itsenäisiin yksiköihin, joilla oli laaja vapaus päättää omista tekemisistään. Jo tuolloin uudistuksella lähdettiin hakemaan yhtenäisyyttä ja rakentamaan Yle-perhettä, jonka tiivistäminen jatkuu nytkin. Edellinenkin uudistus oli laaja, mutta ei kuitenkaan yhtä laaja kuin nyt tehtävä muutos. Tuolloin jakelukanavat olivat perinteisiä, netti otti vasta ensiaskeleitaan eikä somesta edes osattu unelmoida.

Upload: tuire-nuolivirta

Post on 12-Apr-2017

184 views

Category:

Documents


0 download

TRANSCRIPT

Page 1: Ilme_blogi

Ti 28.02.2012 @ 12:54Tuire Nuolivirta

Ilmeen uudistus on tehty yleisölleKirjoittaja on Yle-ilmeen projektipäällikkö.

Yle saa uuden ilmeen maanantaina 5. maaliskuuta. Uusi ilme näkyy ensi alkuun kanavilla ja netissä.

Olen ollut Ylessä töissä lähes neljäkymmentä vuotta ja nähnyt sinä aikana useita media-alan muutoksia: paikallisradioiden tulon, Kolmos-TV:n perustamisen, satelliittien ja kaapelien ensimmäisen aallon sekä digisiirtymän mullistavan muutoksen, jonka myötä ohjelmatarjonta moninkertaistui. Jokainen muutos on vienyt Yleä eteenpäin, lähemmäs asiakkaita ja kohti parempaa palvelua.

Olin projektipäällikkönä myös edellisessä ilmeuudistuksessa 90-luvun lopulla. Yle oli hajautettu itsenäisiin yksiköihin, joilla oli laaja vapaus päättää omista tekemisistään. Jo tuolloin uudistuksella lähdettiin hakemaan yhtenäisyyttä ja rakentamaan Yle-perhettä, jonka tiivistäminen jatkuu nytkin. Edellinenkin uudistus oli laaja, mutta ei kuitenkaan yhtä laaja kuin nyt tehtävä muutos. Tuolloin jakelukanavat olivat perinteisiä, netti otti vasta ensiaskeleitaan eikä somesta edes osattu unelmoida.

Nyt mediaympäristö on huomattavasti monimuotoisempi, internet-ja mobiilisisällöt sekä monet uudet laitteet ovat tuoneet lisää tapoja katsoa ohjelmia ja käyttää palveluita. Lisäksi Yle on uudistanut kanavaprofiilinsa. 

Page 2: Ilme_blogi

Yleisön parempi palvelu, ohjelmiston löydettävyys ja tunnistettavuus haastoivat myös tämän ilme-projektin. Ajatus Yle-laatuleimasta kaikissa sovelluksissa ruudusta nettiin – missä ikinä Yle esiintyykään – syntyi ja kantoi läpi projektin.

Tämä ilmeuudistus poikkeaa edellisestä myös siinä, että se on tehty talon sisällä. Olen seurannut ilolla sitä, miten valtavasti Ylen omien tekijöiden digitaalisen median ja visuaalisen osaamisen ammattitaito on vuosien varrella kehittynyt. On ollut todella hienoa toteuttaa yhtiön ilmeuudistusta pääosin omin voimin! Tämä ilmeuudistus on ollut elämäni projekti.

Yleisö näkee muutokset ensi viikolla. Kerroimme uudistuksesta jo ennen joulua, jolloin esittelimme mm. uuden logon. Silloin saimme paljon palautetta ja sparrausta, kiitos siitä! Palaute on edelleenkin tervetullutta.

Projekti jatkuu edelleen. Seuraavaksi on vuorossa ns. ympäristöilme. Yle-paikkakunnille ympäri Suomea asennetaan valomainoksia ja opasteita. Työpöydälläni on lisäksi lukematon määrä asioita, jotka on ratkaistava. Autoteippaukset ovat haasteellisia, koska tuotantokalusto on liikkeessä koko ajan. Suurempia opasteita ei voida vielä pystyttää, koska maa on roudassa. Talviaika tekee tepposet myös satelliittiantenneille, niiden teippeihin voidaan koskea vasta, kun jäät ovat sulaneet. Onneksi ei enää tarvitse tilata kasapäin paperia, koska lomakkeet ovat digitaalisia ja kaikki on jatkossa tulostettavissa. 

Kun maaliviiva yhtiö- ja kanavailmeiden osalta häämöttää, on hyvä aloittaa kiittäminen. Minulla on ollut ilo työskennellä tämän projektin aikana satojen yleläisten kanssa, lämmin kiitos teille kaikille! . Monenlaisia asioita on soviteltu yhteen. Teknisiä, henkisiä ja organisatorisia haasteita on ollut, mutta yhteistyömme yli organisaatiorajojen on ollut mahtavaa. Asioista on sovittu ja päästy yhteisymmärrykseen – olemme vahvasti tiellä kohti yhtä Yleä.

Tuire Nuolivirta on vetänyt Ylessä monta kehittämis- ja uudistusprojektia mm. Broadcast Journalism - koulutuskonseptin ja sen toteutuksen Ylen uutis- ja ajankohtaistoimittajille 1985–1998, Ylen ilmeuudistuksen 1999–2003, Digisiirtymän 2005–2008 ja ilmeuudistuksen 2010–2012.