e löysin rilaiseksi. tämä kirja on osittain matkakertomus...

Suomen Luther-säätiö

Nro. 2

ISBN 952-5409-19-8

“Elin eräänlaisena hengellisenä irtolaisena ajautuen us-konnosta toiseen, kirkkokunnasta toiseen, äärimmäisestä liberaalisuudesta fundamentaalisuuteen kunnes lopulta löysin evankeliumin. Kun pääsin yhä syvemmin ymmär-tämään sitä ja sen sisältöä, huomasin muuttuneeni lute-rilaiseksi. Tämä kirja on osittain matkakertomus pyhiin-vaellukseni varrelta, mutta vain osittain. Pääasiassa se on selvitys siitä, mitkä kohdat luterilaisessa hengellisessä tra-ditiossa ovat osoittautuneet mittaamattoman arvokkaiksi minulle.”

Kirjan kirjoittaja Gene Edward Veith Jr. on englantilai-sen kirjallisuuden professori, Concordia University Me-quon, Yhdysvalloissa. Tämä kirja jatkaa Suomen Luther-säätiön kustantamaa kirjasarjaa Hengen viisaus. Sarjaa toimittavat rovasti, teol.lis Simo Kiviranta, pastori, teol. lis Sakari Korpinen ja pastori Juhana Pohjola.

GE

NE

ED

WA

RD

VE

ITH

JR. L

ÖY

SIN

LU

TE

RIL

AIS

UU

DE

N

Löysin luterilaisuuden

GENE EDWARD

VEITH JR.


1

LÖYSIN LUTERILAISUUDEN

2

Suomen Luther-säätiöHengen viisaus

1. Eero Parvio Pitääkö minun tehdä parannus

2. Gene Edward Veith Jr. Löysin luterilaisuuden

2

Suomen Luther-säätiöHengen viisaus

1. Eero Parvio Pitääkö minun tehdä parannus

2. Gene Edward Veith Jr. Löysin luterilaisuuden

3

Löysinluterilaisuuden

GENE EDWARD VEITH JR.

SUOMEN LUTHER-SÄÄTIÖ

4

Tämän kirjan ovat lahjoittaneet:LUTHERAN HERITAGE FOUNDATION

www.lhfmissions.org

SUOMEN LUTHER-SÄÄTIÖwww.luthersaatio.com

Alkuperäisteos: The Spirituality of the Cross; the way of thefirst evangelicals. Concordia Publishing House, 1999.Kääntäjä: Maria Vähäkangas

ISBN 952-5409-19-8

Myllypaino, Leväsjoki 2003

4

Tämän kirjan ovat lahjoittaneet:LUTHERAN HERITAGE FOUNDATION

www.lhfmissions.org

SUOMEN LUTHER-SÄÄTIÖwww.luthersaatio.com

Alkuperäisteos: The Spirituality of the Cross; the way of thefirst evangelicals. Concordia Publishing House, 1999.Kääntäjä: Maria Vähäkangas

ISBN 952-5409-19-8

Myllypaino, Leväsjoki 2003

5

Sisällys

1. JohdantoEvankelisen uskon ensimmäiset edustajat …………… 7

2. VanhurskauttaminenSynnin ja vanhurskauden dynamiikka ………………. 16

3. ArmonvälineetJumalan läsnäolo ……………………………………… 30

4. Ristin teologiaSalattu Jumala ……………………….………………. 54

5. KutsumusUskonelämä arjessa ………………………………..... 71

6. Kahden maan kansalaisena:Pyhä ja maallinen …………………………………… 92

7. PäätösJumalan palveleminen ……………………………..... 109

6

Lukijalle

Suomen Luther-säätiö, Finska Luther stiftelsen julkaisee uuttaHengen viisaus –kirjasarjaa. Se on tarkoitettu kyseleville, etsi-ville, uskon ravintoa kaipaaville ja vaikkapa sananjulistajankäteen.

Hengen viisaus lähtee aina Jumalan ilmoitussanasta, PyhästäRaamatusta. Saman Hengen lahjoittama usko, ihmettelee, mie-tiskelee, ammentaa, ymmärtää, rukoilee ja kiittää tämän ehty-mättömän lähteen äärellä.

Jokainen meistä tarvitsee Hengen ravintoa ja myös opastusta,ettemme ajautuisi harhateille. Tässä Hengen viisaus on tuikitarpeellista. Nykyisen henkisen ja hengellisen sekasorron aika-na meidän on rukoiltava Hengen itsensä viisautta, jonka JumalaKristuksessa tuo varmasti ulottuvillemme.

Rakas lukija, ota se vastaan, iloitse ja elä!

Lukijalle

6

Lukijalle

Suomen Luther-säätiö, Finska Luther stiftelsen julkaisee uuttaHengen viisaus –kirjasarjaa. Se on tarkoitettu kyseleville, etsi-ville, uskon ravintoa kaipaaville ja vaikkapa sananjulistajankäteen.

Hengen viisaus lähtee aina Jumalan ilmoitussanasta, PyhästäRaamatusta. Saman Hengen lahjoittama usko, ihmettelee, mie-tiskelee, ammentaa, ymmärtää, rukoilee ja kiittää tämän ehty-mättömän lähteen äärellä.

Jokainen meistä tarvitsee Hengen ravintoa ja myös opastusta,ettemme ajautuisi harhateille. Tässä Hengen viisaus on tuikitarpeellista. Nykyisen henkisen ja hengellisen sekasorron aika-na meidän on rukoiltava Hengen itsensä viisautta, jonka JumalaKristuksessa tuo varmasti ulottuvillemme.

Rakas lukija, ota se vastaan, iloitse ja elä!

Lukijalle

7

1. Johdanto

Evankelisen1 uskon ensimmäiset edustajat

Monet etsivät jonkinlaista hengellistä elämää, vaikka eivätaina edes tiedä, mitä se tarkoittaa. Kaipaamme palavasti tuon-puoleisen kohtaamista, ja kuitenkin tömähdämme aina takaisinmaan pinnalle. Erilaiset mystiikan kaupittelijat antavat valtavialupauksia valaistumisesta ja henkistymisestä, mutta vielä ku-kaan ei ole päässyt elämään onnellisena elämänsä loppuun asti.Arki alkaa. Työ, perheristiriidat, käytännön velvollisuudet, ah-distukset ja epäonnistumiset tahtovat aina nujertaa henkistyneenmielialan.

1 Kirjoittaja käyttää sanaa evangelical, joka on suomennettu sanoillaevankelinen tai evankelikaalinen. Sanan merkitys on 1. evankeliumiinperustuva, evankeliumin mukainen 2. protestanttinen 3. evankeli kaa-liset kristityt: raamatullisuutta, herätyskristillisyyttä ja evankelioi-mista korostavat ryhmät.

Johdanto

8

Kirkkoja voisi luulla hengellisen elämän haltijoiksi, muttanekään eivät aina vaikuta erityisen hengellisiltä. Nekin tuntuvatarkisilta. Tuo kirkonpenkissä istuva ja lounastapaamisia järjes-tävä saarnamiesten joukko voi vaikuttaa kovin tavanomaiselta.Tuntuu siltä, että hengellisyyden pitäisi olla vähän dramaatti-sempaa.

Se on ainakin ollut oma kokemukseni. Elämässäni on ollutaikoja, jolloin olen kannattanut liberaaliteologiaa, hyväksynytkaiken edistyksellisyyden ja taistellut yhteiskunnallisen oikeu-denmukaisuuden puolesta. Olen myös ollut hurmahenkinen jaihmeiden perässä juokseva fundamentalisti. Liberalismi osoit-tautui sisällyksettömäksi ja fundamentalismi pinnalliseksi. Olenistunut lootusasennossa, kunnes löysin buddhalaisuuden syvim-män sisällön, tyhjyyden. Sekä mystiikka että aktivismi olivatkatkeria pettymyksiä.

Tarvitsin hengellisen viitekehyksen, joka olisi tarpeeksi ava-ra kattaakseen koko inhimillisen elämän kirjon, tarvitsin realis-tista hengellisyyttä. Tarvitsin hengellisyyttä, joka ei olisi pelkkäaineellisen maailman tai arkielämän kieltämistä, vaan jokamullistaisi ne.

Löysin sen kristinuskosta. Se on uskonto, jonka keskipiste eiole pelkästään Jumala, vaan lihaksi tullut Jumala, ristiinnaulittuJumala. Kristinuskosta on olemassa erilaisia muunnelmia, yh-den historiallisen uskon sisälle mahtuu erilaisia hengellisiä tra-ditioita, mutta niiden kaikkien keskipisteessä on lihaksi tulemi-sen, sovituksen ja lunastuksen salaisuus.

C. S. Lewis, jolla on ollut suuri vaikutus omaan uskooni,kirjoitti ”pelkistetystä kristinuskosta” keskittyen asioihin, jotkaovat yhteisiä kaikille kristillisille opeille. Tämä pienin yhteinennimittäjä oli hänelle kuin eteinen, jonka kautta astutaan sisäänuskon taloon. Hän jatkoi kuitenkin, että elääkseen kristittynäihminen ei voi jäädä eteiseen, vaan hänen täytyy astua sisäänjohonkin monista huoneista. ”Takkatulet ja tuolit ja ateriat löy-

Johdanto

8

Kirkkoja voisi luulla hengellisen elämän haltijoiksi, muttanekään eivät aina vaikuta erityisen hengellisiltä. Nekin tuntuvatarkisilta. Tuo kirkonpenkissä istuva ja lounastapaamisia järjes-tävä saarnamiesten joukko voi vaikuttaa kovin tavanomaiselta.Tuntuu siltä, että hengellisyyden pitäisi olla vähän dramaatti-sempaa.

Se on ainakin ollut oma kokemukseni. Elämässäni on ollutaikoja, jolloin olen kannattanut liberaaliteologiaa, hyväksynytkaiken edistyksellisyyden ja taistellut yhteiskunnallisen oikeu-denmukaisuuden puolesta. Olen myös ollut hurmahenkinen jaihmeiden perässä juokseva fundamentalisti. Liberalismi osoit-tautui sisällyksettömäksi ja fundamentalismi pinnalliseksi. Olenistunut lootusasennossa, kunnes löysin buddhalaisuuden syvim-män sisällön, tyhjyyden. Sekä mystiikka että aktivismi olivatkatkeria pettymyksiä.

Tarvitsin hengellisen viitekehyksen, joka olisi tarpeeksi ava-ra kattaakseen koko inhimillisen elämän kirjon, tarvitsin realis-tista hengellisyyttä. Tarvitsin hengellisyyttä, joka ei olisi pelkkäaineellisen maailman tai arkielämän kieltämistä, vaan jokamullistaisi ne.

Löysin sen kristinuskosta. Se on uskonto, jonka keskipiste eiole pelkästään Jumala, vaan lihaksi tullut Jumala, ristiinnaulittuJumala. Kristinuskosta on olemassa erilaisia muunnelmia, yh-den historiallisen uskon sisälle mahtuu erilaisia hengellisiä tra-ditioita, mutta niiden kaikkien keskipisteessä on lihaksi tulemi-sen, sovituksen ja lunastuksen salaisuus.

C. S. Lewis, jolla on ollut suuri vaikutus omaan uskooni,kirjoitti ”pelkistetystä kristinuskosta” keskittyen asioihin, jotkaovat yhteisiä kaikille kristillisille opeille. Tämä pienin yhteinennimittäjä oli hänelle kuin eteinen, jonka kautta astutaan sisäänuskon taloon. Hän jatkoi kuitenkin, että elääkseen kristittynäihminen ei voi jäädä eteiseen, vaan hänen täytyy astua sisäänjohonkin monista huoneista. ”Takkatulet ja tuolit ja ateriat löy-

Johdanto

9

tyvät huoneista, ei eteisestä”. Toisin sanoen kristittyjen on lii-tyttävä johonkin kirkkoon.

Tässä vaiheessa moni turhautuu. Omassa tapauksessani enkokenut yhdenkään kotini läheisyydessä olevista seurakunnistavastaavan täysin sitä kristillisyyttä, josta olin lukenut. Osittainse johtui vain omasta kypsymättömyydestäni. Monet kristitytpettyvät seurakuntiin, koska he elättelevät epärealistisia ihan-teita ja heillä on puutteellinen arkielämän teologia. Lewis sa-noo toisaalla, että kristityt usein kuvittelevat seurakunnan pai-kaksi, jossa kuljetaan toogissa ja sandaaleissa sen sijaan, ettänäkisivät sen koostuvan itsensä kaltaisista tavallisista ihmisistä.Toisaalta on myös totta, että kristinuskon talon ”huoneista” useinpuuttuvat niin takkatulet, tuolit kuin ateriatkin.

Jokainen kristinuskon muoto edustaa jotain hengellistä tradi-tiota, painotusta tai erityistä opinsuuntaa. Olisi naiivia kieltää,että jokaisessa on myös omat ongelmansa ja vääristymänsä.Tähän oikean kristillisyyden etsintä usein kariutuu.

Toinen hiukan surkuhupaisa ongelma on se, että monia näistäarvokkaistakin traditioista on nykyisin vaikea löytää. Erilaiset kris-tilliset traditiot — kuten Tuomas Akvinolaisen, Calvinin tai Wes-leyn — jotka poikkeavat paljonkin toisistaan, mutta jotka ovatkaikki omalla tavallaan piristäviä ja tarpeellisia, ovat sulautuneetyhdeksi populaariksi yleiskristillisyydeksi. Voidaan sanoa, ettämonet Lewisin huoneista osoittautuvat toistensa kopioiksi, kai-kissa tarjotaan samaa styroksiin pakattua pikaruokaa, soitetaansamaa hissimusiikkia ja kaikki on sisustettu samoilla muoviku-killa ja kokolattiamatoilla. Uusi pop-kristillisyys vaikuttaa maut-tomalta ja tasapaksulta, se tarjoaa tosin mukavia tunteita, muttasisältö jää ohueksi. Samalla kristinuskon historiallisten traditioi-den rikkaudet ja viisaudet ovat kaikkea muuta kuin unohtuneet.

Tämä kirja käsittelee erästä kristillistä traditiota, jonka puit-teissa sain itse vihdoin löytää jumalasuhteen, jota olin hartaastietsinyt. Tämä kirja on johdatus luterilaiseen kristilliseen tradi-

Evankelisen uskon ensimmäiset edustajat

10

tioon. Luterilaisessa uskossa Kristuksen risti on erityisen kes-keisessä asemassa. Se tarjoaa viitekehykset, jossa voi rehelli-sellä ja kokonaisvaltaisella tavalla kohdata koko hengellisenelämän kirjon, ja jonka vaikutukset ulottuvat syvällisesti elä-mään, tavalliseen arkipäivään.

Alkuperäiset evankeliset

”Luterilaista” uskonelämää voidaan mieluummin kutsua”evankeliseksi” uskonelämäksi. Sana evankelinen tulee yksin-kertaisesti kreikan sanasta evankeliumi, joka tarkoittaa hyvääsanomaa. ”Evankeliseksi” voidaan kutsua ihmistä, jonka uskonkeskipisteenä on Jeesuksen Kristuksen evankeliumi eli hyväsanoma siitä, että Kristus on kuolemansa ja ylösnousemisensakautta hankkinut syntisille ihmisille anteeksiannon ja tarjoaapelastuksen vapaana lahjana.

Nykyään ”evankelisiksi” (engl. evangelical) kutsutaan hyvinmonenlaisia enemmän tai vähemmän konservatiivisia protes-tantteja. Kaikista eroistaan huolimatta baptistit, karismaattiset,reformoidut ja monet yhteiskristilliset järjestöt korostavatkinpelastusta Kristuksessa sekä ”evankelioimista”, joten termi onoikea. Alun perin evankelinen kuitenkin tarkoitti nimenomaanluterilaista.

Uskonpuhdistuksen jälkeisenä aikana evankelisiksi kutsuttiinLutherin seuraajia erotuksena reformoiduista, jotka seurasivatCalvinia. Nykyäänkin monet Euroopan luterilaiset kirkot kut-suvat itseään evankelisiksi, eivät luterilaisiksi — Luther itseinhosi tuota nimitystä, koska ei halunnut, että Kristuksen kirk-koa kutsuttaisiin hänen nimellään. Amerikassa ”evangelical” onyleinen nimitys kaikille Raamattuun luottaville ja herätystäsaarnaaville kristityille, ja käytäntö alkaa levitä myös Euroop-paan. Kuitenkin amerikkalaiset turistit toisinaan hämmentyvät

Johdanto

10

tioon. Luterilaisessa uskossa Kristuksen risti on erityisen kes-keisessä asemassa. Se tarjoaa viitekehykset, jossa voi rehelli-sellä ja kokonaisvaltaisella tavalla kohdata koko hengellisenelämän kirjon, ja jonka vaikutukset ulottuvat syvällisesti elä-mään, tavalliseen arkipäivään.

Alkuperäiset evankeliset

”Luterilaista” uskonelämää voidaan mieluummin kutsua”evankeliseksi” uskonelämäksi. Sana evankelinen tulee yksin-kertaisesti kreikan sanasta evankeliumi, joka tarkoittaa hyvääsanomaa. ”Evankeliseksi” voidaan kutsua ihmistä, jonka uskonkeskipisteenä on Jeesuksen Kristuksen evankeliumi eli hyväsanoma siitä, että Kristus on kuolemansa ja ylösnousemisensakautta hankkinut syntisille ihmisille anteeksiannon ja tarjoaapelastuksen vapaana lahjana.

Nykyään ”evankelisiksi” (engl. evangelical) kutsutaan hyvinmonenlaisia enemmän tai vähemmän konservatiivisia protes-tantteja. Kaikista eroistaan huolimatta baptistit, karismaattiset,reformoidut ja monet yhteiskristilliset järjestöt korostavatkinpelastusta Kristuksessa sekä ”evankelioimista”, joten termi onoikea. Alun perin evankelinen kuitenkin tarkoitti nimenomaanluterilaista.

Uskonpuhdistuksen jälkeisenä aikana evankelisiksi kutsuttiinLutherin seuraajia erotuksena reformoiduista, jotka seurasivatCalvinia. Nykyäänkin monet Euroopan luterilaiset kirkot kut-suvat itseään evankelisiksi, eivät luterilaisiksi — Luther itseinhosi tuota nimitystä, koska ei halunnut, että Kristuksen kirk-koa kutsuttaisiin hänen nimellään. Amerikassa ”evangelical” onyleinen nimitys kaikille Raamattuun luottaville ja herätystäsaarnaaville kristityille, ja käytäntö alkaa levitä myös Euroop-paan. Kuitenkin amerikkalaiset turistit toisinaan hämmentyvät

Johdanto

11

mennessään saksalaiseen tai pohjoismaiseen kirkkoon, jonkakyltissä lukee ”evangelische”; he odottavat saavansa ylistys-lauluja ja alttarikutsuja, mutta saavatkin virsiä ja liturgiaa.

Vaikka muillakin on oikeus kutsua itseään evankelisiksi, lu-terilaiset ovat joka tapauksessa ensimmäisiä evankelisia. Luon-nollisesti on muistettava, että evankeliumi on aina ollut kaikki-en kristittyjen uskon keskipiste aina alkukirkon ajoista lähtienja jopa keskiajalla — vaikka protestantit ovat sitä mieltä, ettäevankeliumin käyttö ja soveltaminen muuttui aika sekavaksituona aikana — mutta luterilaiset olivat kuitenkin ensimmäi-set, joita nimenomaan kutsuttiin evankelisiksi. He olivat myösensimmäiset, jotka korostivat evankeliumia niin voimakkaasti,että siitä tuli heidän oppinsa ja elämänsä keskipiste kaikilta osin.Tämä evankelinen korostus erotti keskiajan katolisuudesta jaavasi oven kaikille myöhemmille protestanttisen uskon ilmauk-sille. Evankelis-luterilainen usko on kuitenkin säilynyt erillisenä.

Elin eräänlaisena hengellisenä irtolaisena — ajautuen uskon-nosta toiseen, kirkkokunnasta toiseen, äärimmäisestä liberaali-suudesta konservatiivisuuteen — kunnes lopulta löysin evanke-liumin. Kun pääsin yhä syvemmin ymmärtämään sitä ja sensisältöä, huomasin muuttuneeni luterilaiseksi. Tämä kirja onosittain matkakertomus pyhiinvaellukseni varrelta, mutta vainosittain. Pääasiassa se on selvitys siitä, mitkä kohdat luterilai-sessa hengellisessä traditiossa ovat osoittautuneet mittaamatto-man arvokkaiksi minulle — modernille tai ehkä postmodernilleamerikkalaiselle.

Luterilainen traditio on jo jossain määrin hämärtynyt ja Yh-dysvalloissa huonosti tunnettu — valitettavasti usein jopaAmerikan luterilaisten keskuudessa — mutta ansaitsee huomio-ta. Yksi syistä on se, että ensimmäisten evankelisten kristittyjenopetukset osoittautuvat erityisen ajankohtaisiksi kysymyksissä,jotka aiheuttavat päänvaivaa amerikkalaisten kristittyjen kes-kuudessa juuri nyt ja ne vastaavat voimallisesti tämän päivänsukupolvien tarpeisiin ja kaipaukseen.


12

Uskonelämä ja teologia

Tämä kirja käsittelee uskonelämää, ei niinkään teologiaa.Tavallaan tämä on harhaanjohtava jako. Nykyään monet ihmi-set sanovat, etteivät ole kiinnostuneita uskonnosta kaikkineoppeineen, uskontunnustuksineen ja organisaatioineen, mutta sensijaan he ovat erittäin kiinnostuneita hengellisistä asioista. Heetsivät jotain, mistä saa miellyttäviä mystisiä kokemuksia, tar-koituksen tunnetta ja hyvää oloa ilman, että heidän ajatuksiin-sa, elämäntapaansa ja sosiaaliseen asemaansa kohdistuu vaati-muksia. He haluavat uskonnollisia kokemuksia ilman uskon-nollista uskoa.

Ihmiset, jotka näkevät hengelliset asiat pelkästään henkilö-kohtaisen täyttymyksen välineenä ja joiden mielestä niillä eiole mitään tekemistä objektiivisen totuuden kanssa, antautuvatkaikenlaisen taikauskon ja hyväksikäytön armoille ja altistuvatkaikille ufokulteille ja kalliille New Age -seminaareille. Tosi-asiassa ei voi olla hengellistä elämää ilman teologiaa, ei uskon-nollista kokemusta ilman uskonnollista uskoa. Edes ufokultit jaNew Age -seminaarit eivät myy ainoastaan mystistä värinää,vaan kokonaisvaltaista maailmankuvaa ja todellisuuskäsitystä,joka käy piilotetusti ilmi heidän opetuksistaan.

En siis tarkoita ”hengellisyydellä” sisällötöntä, teologisestiepävakaata ja itsetarkoituksellista yliluonnollisten kokemustenmetsästämistä. Hengellisyys löytyy juuri sisällöstä, joka täyttääabstraktin teologian, maalliset organisaatiot ja kristittyjen ih-misten jokapäiväisen elämän todellisella merkityksellä.

Tällaisen hengellisyyden etsintä on mielestäni aitoa ja tärke-ää. Nykyisessä pinnallisessa, massatuotetussa ja materialistisessamaailmassamme moni kaipaa syvyyttä, runsasta sisältöä jakosketusta ylimaalliseen. Moni ei edes löydä hengellistä sisäl-töä omasta kirkkokunnastaan, koska nekin ovat omaksuneetamerikkalaisen pop-kulttuurin helppohintaiset pinnallisuudet jamanipuloivan kaupallisuuden muuttuen itsekin pop-kristillisyy-

Johdanto

12

Uskonelämä ja teologia

Tämä kirja käsittelee uskonelämää, ei niinkään teologiaa.Tavallaan tämä on harhaanjohtava jako. Nykyään monet ihmi-set sanovat, etteivät ole kiinnostuneita uskonnosta kaikkineoppeineen, uskontunnustuksineen ja organisaatioineen, mutta sensijaan he ovat erittäin kiinnostuneita hengellisistä asioista. Heetsivät jotain, mistä saa miellyttäviä mystisiä kokemuksia, tar-koituksen tunnetta ja hyvää oloa ilman, että heidän ajatuksiin-sa, elämäntapaansa ja sosiaaliseen asemaansa kohdistuu vaati-muksia. He haluavat uskonnollisia kokemuksia ilman uskon-nollista uskoa.

Ihmiset, jotka näkevät hengelliset asiat pelkästään henkilö-kohtaisen täyttymyksen välineenä ja joiden mielestä niillä eiole mitään tekemistä objektiivisen totuuden kanssa, antautuvatkaikenlaisen taikauskon ja hyväksikäytön armoille ja altistuvatkaikille ufokulteille ja kalliille New Age -seminaareille. Tosi-asiassa ei voi olla hengellistä elämää ilman teologiaa, ei uskon-nollista kokemusta ilman uskonnollista uskoa. Edes ufokultit jaNew Age -seminaarit eivät myy ainoastaan mystistä värinää,vaan kokonaisvaltaista maailmankuvaa ja todellisuuskäsitystä,joka käy piilotetusti ilmi heidän opetuksistaan.

En siis tarkoita ”hengellisyydellä” sisällötöntä, teologisestiepävakaata ja itsetarkoituksellista yliluonnollisten kokemustenmetsästämistä. Hengellisyys löytyy juuri sisällöstä, joka täyttääabstraktin teologian, maalliset organisaatiot ja kristittyjen ih-misten jokapäiväisen elämän todellisella merkityksellä.

Tällaisen hengellisyyden etsintä on mielestäni aitoa ja tärke-ää. Nykyisessä pinnallisessa, massatuotetussa ja materialistisessamaailmassamme moni kaipaa syvyyttä, runsasta sisältöä jakosketusta ylimaalliseen. Moni ei edes löydä hengellistä sisäl-töä omasta kirkkokunnastaan, koska nekin ovat omaksuneetamerikkalaisen pop-kulttuurin helppohintaiset pinnallisuudet jamanipuloivan kaupallisuuden muuttuen itsekin pop-kristillisyy-

Johdanto

13

deksi. On mielenkiintoista, että monet pop-kristillisyyden uhritajautuvat vanhempiin kirkkokuntiin, jotka tuntuvat tarjoavanjonkinlaista hengellistä sisältöä. On käynnissä valtava kansain-vaellus protestanttisuudesta roomalais-katoliseen kirkkoon jaehkä vieläkin merkittävämmin idän ortodoksisuuteen.

Ei pidä paikkaansa, että protestanttisuudesta puuttuu elinvoi-mainen sisäisen hengellisen elämän traditio; tämäkin kirja tuleeosoittamaan sen. On kuitenkin totta, että amerikkalainen kult-tuuri — erityisesti nykypäivän mediavetoinen pop-kulttuuri —on saanut protestanttisen hengellisen perinnön lähes unohtu-maan. Kristityille, jotka haluavat säilyttää hengellisen perustan-sa, olisi hyödyllistä tutkia vanhempaa ja vähemmän amerikka-laistunutta teologista ja hengellistä perintöä. Kaikkien evanke-listen kristittyjen olisi hyödyllistä palata juurilleen ja löytääensimmäisten evankelisten kristittyjen perintö.

Jostain syystä luterilaiset eivät mielellään tee käännytystyötätai ”varasta lampaita” toisista kirkkokunnista, enkä halua tälläkirjoituksella tavoitella sitä. Mielestäni kuka tahansa kristittyvoi ammentaa tässä kuvaamani luterilaisen tradition hengellistäviisautta, vaikka joissain kohdin tuleekin erimielisyyksiä. Esi-merkiksi Calvinin ajatukset ovat vaikuttaneet paljon laajemmaltikuin vain presbyteerisissä kirkkokunnissa, jotka virallisesti seu-raavat hänen opetuksiaan — esimerkiksi baptistien ja muidenkeskuudessa, jotka kiistelevät hänen kanssaan joissain asioissa,mutta hyväksyvät toisia hänen ajatuksiaan. Samalla tavalla myösLuther voisi olla hyödyllinen hyvinkin erilaisille kirkkokunnil-le. Kun kristityt nykyään kamppailevat sellaisten kysymystenkanssa kuin kirkon rooli politiikassa, Raamatun käyttö, elämi-nen kristittynä synnin maailmassa ja eläminen kärsimyksen alla,Lutherin syvälliset tutkistelut näistä asioista ansaitsevat tullamainituiksi. Luonnollisesti täysi annos luterilaista hengellisyyt-tä voidaan saada vain säännöllisessä yhteydessä jonkin luteri-laisen seurakunnan elämään.

Korostan myös, että kirjoitan maallikkona. En ole teologi enkä


14

pastori. Aion selvittää, mitä eväitä olen itse löytänyt omaanhengelliseen elämääni luterilaisesta perinnöstä, toivottavastisiten, että kaltaiseni tavallinen ihminen voi sen ymmärtää. Paino-tan hengellistä elämää välttelemättä teologiaa, mutta vältänvaikeiden termien käyttöä, asioiden todistelua ja historiallistaanalyysia sekä vastakkaisten teologisten näkemysten polemisoi-mista, mitkä kuuluisivat välttämättöminä osina täysimittaiseenteologiseen työskentelyyn. En sano juuri mitään Martti Luthe-rista ja hänen ajastaan, niin kiinnostava kuin tuo aihe onkin.Luterilaisilla on vahvat historialliset juuret, mutta monilla on sekäsitys, että heidän uskonsa lepää Lutherin eikä Kristuksenvarassa. Tämän kirjan tutkistelut ovat aivan yhtä ajankohtaisia2000-luvulla kuin ne olivat 1500-luvulla — ehkä vielä ajan-kohtaisempia nyt, koska aikamme hengellinen tyhjyys antaaniille entistä terävämmän särmän. En edes pyri puolustamaannäitä ajatuksia, ainakaan kovin painokkaasti; en myöskään aiohyökätä vastakkaisten näkemysten kimppuun. Tulen ainoastaanselvittämään, mitä luterilainen hengellinen elämä on. Lukija voiottaa tai jättää sen, mutta joka tapauksessa hänelle jää hiukanselkeämpi kuva eräästä suuresta kristillisestä traditiosta.

Varmasti tarkoilla termeillä operoiva teologia, Raamatun tut-kimus ja vastakkaisten näkemysten painokas kumoaminen ovatäärimmäisen tärkeitä, jopa välttämättömiä. Eräs luterilaisenperinnön vahvuuksista on se, että teologia on aina otettu vaka-vasti ja teologiset kysymykset on mietitty läpikotaisin. Luteri-laisten keskuudessa esiintyy runsaasti hienosyistä teologistatyöskentelyä, korkeatasoista raamatuntutkimusta ja tarmokastapolemiikkia. Viittaan joihinkin tällaisiin teologisiin aarreaittoi-hin, joiden avulla halukkaat voivat tutkia syvemmin tässä kir-jassa esiin tulevia asioita, niiden raamatullisia perusteita jasuhdetta vastakkaisiin näkemyksiin. Tämä ei kuitenkaan ole omakutsumukseni. Kaikkien niiden, jotka haluavat syvempää tie-toa, kannattaa ennen kaikkea keskustella luterilaisen pastorin

Johdanto

14

pastori. Aion selvittää, mitä eväitä olen itse löytänyt omaanhengelliseen elämääni luterilaisesta perinnöstä, toivottavastisiten, että kaltaiseni tavallinen ihminen voi sen ymmärtää. Paino-tan hengellistä elämää välttelemättä teologiaa, mutta vältänvaikeiden termien käyttöä, asioiden todistelua ja historiallistaanalyysia sekä vastakkaisten teologisten näkemysten polemisoi-mista, mitkä kuuluisivat välttämättöminä osina täysimittaiseenteologiseen työskentelyyn. En sano juuri mitään Martti Luthe-rista ja hänen ajastaan, niin kiinnostava kuin tuo aihe onkin.Luterilaisilla on vahvat historialliset juuret, mutta monilla on sekäsitys, että heidän uskonsa lepää Lutherin eikä Kristuksenvarassa. Tämän kirjan tutkistelut ovat aivan yhtä ajankohtaisia2000-luvulla kuin ne olivat 1500-luvulla — ehkä vielä ajan-kohtaisempia nyt, koska aikamme hengellinen tyhjyys antaaniille entistä terävämmän särmän. En edes pyri puolustamaannäitä ajatuksia, ainakaan kovin painokkaasti; en myöskään aiohyökätä vastakkaisten näkemysten kimppuun. Tulen ainoastaanselvittämään, mitä luterilainen hengellinen elämä on. Lukija voiottaa tai jättää sen, mutta joka tapauksessa hänelle jää hiukanselkeämpi kuva eräästä suuresta kristillisestä traditiosta.

Varmasti tarkoilla termeillä operoiva teologia, Raamatun tut-kimus ja vastakkaisten näkemysten painokas kumoaminen ovatäärimmäisen tärkeitä, jopa välttämättömiä. Eräs luterilaisenperinnön vahvuuksista on se, että teologia on aina otettu vaka-vasti ja teologiset kysymykset on mietitty läpikotaisin. Luteri-laisten keskuudessa esiintyy runsaasti hienosyistä teologistatyöskentelyä, korkeatasoista raamatuntutkimusta ja tarmokastapolemiikkia. Viittaan joihinkin tällaisiin teologisiin aarreaittoi-hin, joiden avulla halukkaat voivat tutkia syvemmin tässä kir-jassa esiin tulevia asioita, niiden raamatullisia perusteita jasuhdetta vastakkaisiin näkemyksiin. Tämä ei kuitenkaan ole omakutsumukseni. Kaikkien niiden, jotka haluavat syvempää tie-toa, kannattaa ennen kaikkea keskustella luterilaisen pastorin

Johdanto

15

kanssa, koska pastorin kutsumuksen ja viran kautta sielujahoidetaan konkreettisella tavalla. Sitä ei minkään kirjan luke-minen saa aikaan. Onhan hengellinen elämä ennen kaikkeaelettävä, ei ainoastaan ymmärrettävä järjellisesti, ja tämä tapah-tuu salatulla tavalla tavallisessa seurakuntaelämässä.


16

2. Vanhurskauttaminen

Synnin ja armon dynamiikka

Tietyt lainalaisuudet vallitsevat sekä suurissa järjestäytyneis-sä maailmanuskonnoissa että yksittäisen ihmisen pyrkimykses-sä löytää elämäänsä merkitystä. Adolf Koeberle on löytänytkolme erilaista hengellisen pyrkimyksen lajia: moralismi, jossatahto pyrkii saavuttamaan täydellisen hyveellisen elämän; jär-keily, jossa äly pyrkii saavuttamaan täydellisen ymmärryksen;sekä mystiikka, jossa sielu pyrkii saavuttamaan täydellisyydensulautumalla jumaluuteen. Vaikka näissä kaikissa on oma vii-sautensa, luterilainen hengellisyys eroaa niistä kaikista.

Sen sijaan, että puhuttaisiin ihmisen muuttumisesta täydelli-seksi, luterilaisen hengellisen elämän lähtökohta on epätäydel-lisyyden kohtaaminen. Emme voi saavuttaa täydellisen moraa-lista elämää, vaikka kuinka yrittäisimme. Emme voi ymmärtääJumalaa järkemme avulla. Emme voi tulla yhdeksi Jumalankanssa. Sen sijaan, että ihmisten pitäisi saavuttaa nämä asiat,

Vanhurskauttaminen

16

2. Vanhurskauttaminen


Tietyt lainalaisuudet vallitsevat sekä suurissa järjestäytyneis-sä maailmanuskonnoissa että yksittäisen ihmisen pyrkimykses-sä löytää elämäänsä merkitystä. Adolf Koeberle on löytänytkolme erilaista hengellisen pyrkimyksen lajia: moralismi, jossatahto pyrkii saavuttamaan täydellisen hyveellisen elämän; jär-keily, jossa äly pyrkii saavuttamaan täydellisen ymmärryksen;sekä mystiikka, jossa sielu pyrkii saavuttamaan täydellisyydensulautumalla jumaluuteen. Vaikka näissä kaikissa on oma vii-sautensa, luterilainen hengellisyys eroaa niistä kaikista.

Sen sijaan, että puhuttaisiin ihmisen muuttumisesta täydelli-seksi, luterilaisen hengellisen elämän lähtökohta on epätäydel-lisyyden kohtaaminen. Emme voi saavuttaa täydellisen moraa-lista elämää, vaikka kuinka yrittäisimme. Emme voi ymmärtääJumalaa järkemme avulla. Emme voi tulla yhdeksi Jumalankanssa. Sen sijaan, että ihmisten pitäisi saavuttaa nämä asiat,

Vanhurskauttaminen

17

luterilaisen opetuksen mukaan Jumala tekee ne meidän puoles-tamme — hän tulee yhdeksi meidän kanssamme JeesuksessaKristuksessa; hän ilmoittaa itsensä meidän vajavaiselle ymmär-ryksellemme sanassaan; hän antaa anteeksi vajavaisen moraa-limme ja elää Kristuksessa täydellisen elämän meidän puoles-tamme.

Meidän ei tarvitse astua ylös Jumalan luo, vaan hyvä uutinenon se, että hän on laskeutunut alas meidän luoksemme. Useim-mat filosofiat ja teologiat keskittyvät siihen, mitä ihmisten ontehtävä pelastuakseen; luterilaiset väittävät, ettemme kykenetekemään yhtään mitään, vaan Jumala tekee kirjaimellisestikaiken puolestamme.

Ihmisen synti ja Jumalan armo ovat luterilaisen hengellisyy-den kaksi napaa. Varmasti nämä ovat keskeisiä kohtia kaikissakristinuskon muodoissa, mutta luterilaisuudessa ne korostuvaterityisen voimakkaasti. Ne tiivistyvät opinkohtaan, jonka mu-kana kirkon sanotaan seisovan tai kaatuvan: se kohta on van-hurskauttaminen armosta, uskon kautta.

Reittejä Jumalan luo

Koeberlen ajatus erilaisista hengellisen elämän lähtökohdistaansaitsee lähempää tutkistelua, jotta luterilainen näkökulmasaadaan piirtymään esiin terävämmin.

Moralismi pyrkii ansaitsemaan Jumalan suosion tai saavutta-maan tyydyttävän elämän moraalisen täydellisyyden kautta —on aina tehtävä oikein ja vältettävä kaikenlaisia pahoja tekoja,pidettävä itsensä kurissa pelkän tahdonvoiman ja lahjomatto-man omantunnon avulla. Pyrkimys tulla hyväksi ihmiseksi ontodellakin ihailtava — jos sen saavuttaminen vain olisi mahdol-lista.

Monet ihmiset olettavat, että kristinusko on pelkkää moralis-


18

mia. Hyvät ihmiset pääsevät taivaaseen, kuvitellaan, ja pahatjoutuvat helvettiin. Kristityt ovat niitä, jotka elävät moraalistaelämää, välttävät ”syntejä” ja tekevät hyviä tekoja. Joskus jää-dään jopa pikkumaisesti tuijottamaan joitain irrallisia elämän-tavan valintoja — alkoholin, tupakan ja muiden mitättömiennautintojen välttämistä — ja toisinaan taas tarkastellaan maail-maa syleilevien aatteiden edistämistä, yhteiskunnan vääryyksi-en poistamista poliittisen aktivismin ja sosiaalisen uudistuksenkautta.

On totta, että jotkut kristinuskon suuntaukset ovat taipuvaisialakihenkisyyteen. Aivan varmasti moralismi leimaa moniamaailmanuskontoja. Islamissa kaikkia elämänalueita — ainaruuasta ja perhe-elämän yksityiskohdista valtiolliseen hallintoon— hallitsevat tarkat moraalisäännöt. Jopa ei-uskonnolliset ih-miset seuraavat usein moralismin tietä. Eläinten oikeuksienpuolustajat, ympäristöaktivistit ja poliittiset aktivistit ovat useinaivan yhtä täynnä kiihkoa, täydellisyyden tavoittelua ja kaikenvaativaa antautumista kuin kaikkein konservatiivisimmat uskon-nolliset fundamentalistit.

Moralismi sisältää kuitenkin valtavan määrän mahdottomuuk-sia ja ristiriitoja. Ihmiset eivät yksinkertaisesti yllä omiin kor-keisiin ihanteisiinsa, eivätkä selvästi edes kykenisi siihen. Epä-onnistumme jatkuvasti. Joskus nimenomaan pyrkimyksemmemoraaliseen hyvään saattavat meidät tekemään moraalittomiatekoja, kuten niissä tapauksissa, joissa ankarat sääntömme saa-vat meidät vihaamaan toisia ja harjoittamaan pakkovaltaa sekätuntemaan ylemmyyttä suhteessa toisiin ihmisiin. Toisinaan taasomat sisäiset asenteemme estävät meitä toimimasta hyveellis-esti. Olen itse tehnyt ”hyviä tekoja”, jotka ovat tuoneet minullekiitosta ja kunniaa, vaikka samanaikaisesti sisälläni on vallin-nut vastentahtoinen kaunaisuus, joka on poistanut turhat luulotsiitä, että olisin jotenkin ansainnut kunniaa.

Ihmismielen himot, tahdon kieroutumat ja sydämen syvim-

Vanhurskauttaminen

18

mia. Hyvät ihmiset pääsevät taivaaseen, kuvitellaan, ja pahatjoutuvat helvettiin. Kristityt ovat niitä, jotka elävät moraalistaelämää, välttävät ”syntejä” ja tekevät hyviä tekoja. Joskus jää-dään jopa pikkumaisesti tuijottamaan joitain irrallisia elämän-tavan valintoja — alkoholin, tupakan ja muiden mitättömiennautintojen välttämistä — ja toisinaan taas tarkastellaan maail-maa syleilevien aatteiden edistämistä, yhteiskunnan vääryyksi-en poistamista poliittisen aktivismin ja sosiaalisen uudistuksenkautta.

On totta, että jotkut kristinuskon suuntaukset ovat taipuvaisialakihenkisyyteen. Aivan varmasti moralismi leimaa moniamaailmanuskontoja. Islamissa kaikkia elämänalueita — ainaruuasta ja perhe-elämän yksityiskohdista valtiolliseen hallintoon— hallitsevat tarkat moraalisäännöt. Jopa ei-uskonnolliset ih-miset seuraavat usein moralismin tietä. Eläinten oikeuksienpuolustajat, ympäristöaktivistit ja poliittiset aktivistit ovat useinaivan yhtä täynnä kiihkoa, täydellisyyden tavoittelua ja kaikenvaativaa antautumista kuin kaikkein konservatiivisimmat uskon-nolliset fundamentalistit.

Moralismi sisältää kuitenkin valtavan määrän mahdottomuuk-sia ja ristiriitoja. Ihmiset eivät yksinkertaisesti yllä omiin kor-keisiin ihanteisiinsa, eivätkä selvästi edes kykenisi siihen. Epä-onnistumme jatkuvasti. Joskus nimenomaan pyrkimyksemmemoraaliseen hyvään saattavat meidät tekemään moraalittomiatekoja, kuten niissä tapauksissa, joissa ankarat sääntömme saa-vat meidät vihaamaan toisia ja harjoittamaan pakkovaltaa sekätuntemaan ylemmyyttä suhteessa toisiin ihmisiin. Toisinaan taasomat sisäiset asenteemme estävät meitä toimimasta hyveellis-esti. Olen itse tehnyt ”hyviä tekoja”, jotka ovat tuoneet minullekiitosta ja kunniaa, vaikka samanaikaisesti sisälläni on vallin-nut vastentahtoinen kaunaisuus, joka on poistanut turhat luulotsiitä, että olisin jotenkin ansainnut kunniaa.

Ihmismielen himot, tahdon kieroutumat ja sydämen syvim-

Vanhurskauttaminen

19

mät salaiset halut iskevät parhaitakin moraalisia pyrkimyksiävasten kasvoja. Moralisteilla on usein kiusaus naamioida epä-onnistumisensa epärehellisyyden ja järkeilyn taakse. Siksi mo-ralismin seuralaisena esiintyy usein tekopyhyys, ulkoisen hy-veellisyyden julkisivu, joka piilottaa taakseen todellisen tarinansiitä, mitä sen takana tapahtuu.

Toinen tapa selvitä siitä, että moraaliset ihanteemme ovatulottumattomissamme, on siirtää hyveellisyyden raja omankokemusmaailmamme marginaaliin — jolloin se käsittää sel-laisia asioita kuin oikean äänestyskäyttäytymisen, hyvän sosi-aalisen aseman ylläpitämisen tai hyväntekeväisyyden harjoitta-misen — vaikka oma yksityiselämämme tai perhe-elämämmeolisi samalla täysin raunioina. Laskemme moraalisen täydelli-syyden rimaa, jotta se olisi helpommin ylitettävissä ja kontrol-loitavissa. Näin tehdessämme päädymme luonnollisesti yleensärikkomaan juuri kaikkein tärkeimpiä moraalisia velvoitteita, niitä,jotka liittyvät omaan käyttäytymiseemme ja lähimpiin ihmis-suhteisiimme.

Toinen moralismin ongelma on se, että vanhurskaudella ontaipumusta vääntyä omavanhurskaudeksi, ylpeydeksi ja ylem-myydentunteeksi, joka jo sinänsä romahduttaa saavutetun hy-veellisyyden. Ongelma ei ole ainoastaan siinä, että elämässäänkorkeimman moraalin saavuttaneet ihmiset lankeavat. Näyttäänimittäin siltä, että pyrkimys moraaliseen hyvään pitää jo itses-sään sisällään taipumuksen synnyttää kovuutta, ylpeyttä ja jopajulmuutta, joita tuskin voidaan pitää ”hyvän ihmisen” tunnus-merkkeinä.

Varmasti kannattaa pyrkiä tulemaan ”hyväksi ihmiseksi”.Ongelma vain on siinä, jos olemme rehellisiä, että kukaan einäytä täysin kykenevän siihen. Meillä ei todellisuudessa olemoraaliseentäydellisyyteen tarvittavaa tahdonvoimaa, sisäistämotivaatiota tai puhdasta sydäntä.

Moralismin lisäksi toinen hengellisen elämän suuntaus on


20

järkeily, joka olettaa, että tieto on avain hengelliseen täytty-mykseen. Jos vain tietäisimme totuuden, jos vain löytäisimmeavaimen, joka ratkaisisi elämän monimutkaiset arvoitukset, josvain kykenisimme hankkimaan oikean tiedon, silloin olisimmetyytyväisiä. Siksi kehitämme hienosyisiä filosofisia ajatusraken-nelmiamme ja monimutkaisia maailmanselityksiämme sekä et-simme jatkuvasti elämän perimmäistä merkitystä.

Varmasti tiedon tavoittelu, kuten moraalisen elämän tavoitte-lu, on eräs ihmisen arvokkaimmista pyrkimyksistä. Silti sekinjohtaa hengellisen elämän yhä uudelleen umpikujaan. Ihmis-mieli ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi laaja kyetäkseen käsitte-lemään koko olemassaolon ongelmaa.

Monia vastauksia on tarjottu, mutta ne muuttuvat jatkuvasti,kuten ihmiskunnan aatehistoria osoittaa. Uudet filosofiset kou-lukunnat syrjäyttävät jatkuvasti vanhoja ja jopa tieteen perus-teita täytyy ajoittain muuttaa. Näyttää siltä, ettei koskaan voidasaavuttaa lopullisia ja kiistattomia totuuksia.

Erityisesti hengelliset asiat — kuten ajatus täysin tuonpuolei-sesta ja ikuisesta Jumalasta — muodostavat mahdottoman haas-teen ihmisen järjelle. Lainataksemme samarialaista naista, ”kai-vo on syvä, eikä meillä ole mitään, millä ammentaa” (Joh. 4:11).

Lisäksi ihmisen ajatusrakennelmat ovat taipuvaisia heijasta-maan enemmän ihmisen toiveita kuin objektiivista totuutta.Aukottoman maailmanselityksen tarjoavat aatteet ovat useinmuodostuneet valtataistelun, petoksen ja sorron välineiksi.Ranskan vallankumouksen valistusaate antoi maailmalle Napo-leonin hirmuvallan. Marxismin vapaamielisiltä kuulostaneetajatukset antoivat maailmalle gulagit. Kuten moralismin tapa-uksessa, järjen tiestä tulee jälleen yksi inhimillisen ylpeydenväline, joka puhkeaa esiin tavallista rahvasta halveksivana eli-tisminä tai yksittäisen ihmisen ylimielisyytenä, jossa ei ole tilaamuiden ihmisten huomioon ottamiselle. Samalla totuudesta tu-lee entistä tavoittamattomampi, se pakenee ulottumattomiin.

Vanhurskauttaminen

20

järkeily, joka olettaa, että tieto on avain hengelliseen täytty-mykseen. Jos vain tietäisimme totuuden, jos vain löytäisimmeavaimen, joka ratkaisisi elämän monimutkaiset arvoitukset, josvain kykenisimme hankkimaan oikean tiedon, silloin olisimmetyytyväisiä. Siksi kehitämme hienosyisiä filosofisia ajatusraken-nelmiamme ja monimutkaisia maailmanselityksiämme sekä et-simme jatkuvasti elämän perimmäistä merkitystä.

Varmasti tiedon tavoittelu, kuten moraalisen elämän tavoitte-lu, on eräs ihmisen arvokkaimmista pyrkimyksistä. Silti sekinjohtaa hengellisen elämän yhä uudelleen umpikujaan. Ihmis-mieli ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi laaja kyetäkseen käsitte-lemään koko olemassaolon ongelmaa.

Monia vastauksia on tarjottu, mutta ne muuttuvat jatkuvasti,kuten ihmiskunnan aatehistoria osoittaa. Uudet filosofiset kou-lukunnat syrjäyttävät jatkuvasti vanhoja ja jopa tieteen perus-teita täytyy ajoittain muuttaa. Näyttää siltä, ettei koskaan voidasaavuttaa lopullisia ja kiistattomia totuuksia.

Erityisesti hengelliset asiat — kuten ajatus täysin tuonpuolei-sesta ja ikuisesta Jumalasta — muodostavat mahdottoman haas-teen ihmisen järjelle. Lainataksemme samarialaista naista, ”kai-vo on syvä, eikä meillä ole mitään, millä ammentaa” (Joh. 4:11).

Lisäksi ihmisen ajatusrakennelmat ovat taipuvaisia heijasta-maan enemmän ihmisen toiveita kuin objektiivista totuutta.Aukottoman maailmanselityksen tarjoavat aatteet ovat useinmuodostuneet valtataistelun, petoksen ja sorron välineiksi.Ranskan vallankumouksen valistusaate antoi maailmalle Napo-leonin hirmuvallan. Marxismin vapaamielisiltä kuulostaneetajatukset antoivat maailmalle gulagit. Kuten moralismin tapa-uksessa, järjen tiestä tulee jälleen yksi inhimillisen ylpeydenväline, joka puhkeaa esiin tavallista rahvasta halveksivana eli-tisminä tai yksittäisen ihmisen ylimielisyytenä, jossa ei ole tilaamuiden ihmisten huomioon ottamiselle. Samalla totuudesta tu-lee entistä tavoittamattomampi, se pakenee ulottumattomiin.

Vanhurskauttaminen

21

Ja vaikka meillä olisikin kaikki tieto, mitä meillä olisi?Marlowe kirjoittaa Tohtori Faustissa miehestä, joka myy sie-lunsa Paholaiselle tietoa vastaan. Mutta kun hän lopulta tietäävarmasti kaiken, minkä tietämisestä hän oli aina uneksinut —taivaallisten hallitusten yksityiskohdat, tähtitieteen kiistellytteoriat, oppineen mielen koko korkeuden ja syvyyden — hänenkovalla hinnalla hankkimansa tieto tuntuu yhtäkkiä turhalta. Seei tyydytä häntä eikä se tunnu olevan mitenkään yhteydessähänen todelliseen hengelliseen tilaansa.

Minun oma tilanteeni oli se että, ahmin kaikenlaisia kirjojaetsiessäni hengellistä valaistumista. Ne edustivat selvästi kaikkikeskenään ristiriitaisia käsityksiä, ja minua epäilytti ajatus, ettäluottaisin yhteen ainoaan ihmiseen, vaikka miten viisaaseen, jokatiesi yhtä vähän kuin minä itse. Olin kuitenkin uppoutunut päänitäyttämiseen tiedolla ja unohdin samalla elää elämääni.

Vaikka moralismin ja järjen teitä kulkevat yhtä lailla uskon-nolliset kuin ei-uskonnolliset ihmiset, nykypäivänä ehkä suosi-tuin hengellisen elämän muoto on mystiikka: pyrkimys ekstaat-tiseen Jumalan läsnäolon kokemiseen. Kaikkien uskontojenpiirissä mystikot ja henkiset gurut ovat pyrkineet kohoamaanarkielämän yläpuolelle saavuttaakseen suoran yhteyden juma-luuteen, jättämään tämän maailman noustakseen henkisiin olot-iloihin, hankkimaan omakohtaista kokemusta yliluonnollisistaasioista ja ammentaakseen niistä voimaa omiin tarkoituksiinsa.Kokemusten saavuttamiseksi käytetään monenlaisia menetelmiä,aina askeettisesta itsensä kieltämisestä monimutkaisiin mietis-kelymenetelmiin, mutta kaikki lupaavat hengellisiä ekstaasiko-kemuksia ja yliluonnollista voimalatausta.

Yksi tähän liittyvistä ongelmista on se, että minän ”yhdisty-minen jumalaan” ei eroa paljoakaan siitä, että minästä tuleeJumala. Kun pyritään sulautumaan jumaluuteen, taka-ajatukse-na voi olla toive omasta jumalallistumisesta. Kaikkein mysti-simmät uskonnot, kuten hindulaisuus, tai monet suositut maal-


22

listuneet mystiikka-aatteet, jotka muodostavat New Age -liik-keen, päätyvät kutsumaan esiin ”sisäistä jumaluuttamme”. Hin-dulaisuudessa täyttymys koetaan, kun oivalletaan, että ”Atman(oman sisimmän jumaluus) ja Brahma (tuonpuoleinen juma-luus) ovat yhtä”. New Age -henkiset itsehoitoseminaarit pyrki-vät siihen, että ihminen ymmärtäisi ”luovansa itse oman todel-lisuutensa”. Monissa näissä mystiikka-aatteissa lopullinen löy-tö on se, joka ilmaistaan enemmän tai vähemmän suoraan, että”sinä olet jumala”.

Kristinuskon piirissä kartetaan tuon tapaisia ilmauksia, muttasieltäkin löytyy sen tyyppistä mystisten kokemusten tavoitte-lua, jossa pyrkimyksenä on yliluonnollisten voimien valjasta-minen ihmisen käyttöön. Voimavaikutukset vaihtelevat sisäisestäjumalallisesta ilmoituksesta, jossa Pyhä Henki puhuu suoraanyksittäiselle ihmiselle, ihmeitä tekevään voimaan asti. Mystiik-ka voi tulla vaarallisen lähelle käärmeen ensimmäistä kiusaus-ta: ”teistä tulee Jumalan kaltaisia” (1.Moos.3:5).

Vaikka mystiikassa ei mentäisikään näin pitkälle, kiusaukse-na on se, että ihminen käyttää Jumalaa omiin tarkoituksiinsa —saavuttaakseen voimakkaan mielihyvän kokemuksen, päihdyt-tävän hengellisen olotilan tai saadakseen voimaa oman elämänlaadun parantamiseen. Tämä on poppamiesten ja silmänkääntä-jien tavoite, samoin kuin hengellisten gurujen. Mystiikan rajal-lisuus käy ilmi jo siinä, että ihminen kuvittelee kykenevänsähallitsemaan henkeä. Parhaimmillaankin mystiikalla on taipu-mus saada ihminen kääntymään sisäänpäin, tonkimaan sisäisiätunnetilojaan ja sulkemaan ulkopuolelle muun maailman ja senasukkaat. Näin kävi ainakin omalla kohdallani.

Ihmisen kuluttava kurkottelu Jumalan puoleen kuuluu kaik-kiin näihin kolmeen tavanomaiseen hengelliseen suuntaukseen.Jumala itse jää niissä väkisin sivustakatsojaksi, hän on jossainkorkealla maallisen taistelun yläpuolella, kuin siintävä päämää-rä, jota kohti ihmisen täytyy pyrkiä, aarre, jota täytyy etsiä,

Vanhurskauttaminen

22

listuneet mystiikka-aatteet, jotka muodostavat New Age -liik-keen, päätyvät kutsumaan esiin ”sisäistä jumaluuttamme”. Hin-dulaisuudessa täyttymys koetaan, kun oivalletaan, että ”Atman(oman sisimmän jumaluus) ja Brahma (tuonpuoleinen juma-luus) ovat yhtä”. New Age -henkiset itsehoitoseminaarit pyrki-vät siihen, että ihminen ymmärtäisi ”luovansa itse oman todel-lisuutensa”. Monissa näissä mystiikka-aatteissa lopullinen löy-tö on se, joka ilmaistaan enemmän tai vähemmän suoraan, että”sinä olet jumala”.

Kristinuskon piirissä kartetaan tuon tapaisia ilmauksia, muttasieltäkin löytyy sen tyyppistä mystisten kokemusten tavoitte-lua, jossa pyrkimyksenä on yliluonnollisten voimien valjasta-minen ihmisen käyttöön. Voimavaikutukset vaihtelevat sisäisestäjumalallisesta ilmoituksesta, jossa Pyhä Henki puhuu suoraanyksittäiselle ihmiselle, ihmeitä tekevään voimaan asti. Mystiik-ka voi tulla vaarallisen lähelle käärmeen ensimmäistä kiusaus-ta: ”teistä tulee Jumalan kaltaisia” (1.Moos.3:5).

Vaikka mystiikassa ei mentäisikään näin pitkälle, kiusaukse-na on se, että ihminen käyttää Jumalaa omiin tarkoituksiinsa —saavuttaakseen voimakkaan mielihyvän kokemuksen, päihdyt-tävän hengellisen olotilan tai saadakseen voimaa oman elämänlaadun parantamiseen. Tämä on poppamiesten ja silmänkääntä-jien tavoite, samoin kuin hengellisten gurujen. Mystiikan rajal-lisuus käy ilmi jo siinä, että ihminen kuvittelee kykenevänsähallitsemaan henkeä. Parhaimmillaankin mystiikalla on taipu-mus saada ihminen kääntymään sisäänpäin, tonkimaan sisäisiätunnetilojaan ja sulkemaan ulkopuolelle muun maailman ja senasukkaat. Näin kävi ainakin omalla kohdallani.

Ihmisen kuluttava kurkottelu Jumalan puoleen kuuluu kaik-kiin näihin kolmeen tavanomaiseen hengelliseen suuntaukseen.Jumala itse jää niissä väkisin sivustakatsojaksi, hän on jossainkorkealla maallisen taistelun yläpuolella, kuin siintävä päämää-rä, jota kohti ihmisen täytyy pyrkiä, aarre, jota täytyy etsiä,

Vanhurskauttaminen

23

joka täytyy löytää ja joka täytyy ansaita. Koeberle sanoo, ettäkolme hengellistä suuntausta ovat sidoksissa ihmismielen kol-meen osa-alueeseen: Moralismi panee liikkeelle ihmisen tah-don voiman; järkeily panee liikkeelle älyn ponnistelun; mys-tiikka panee liikkeelle tunteiden voiman.

Luterilaisuus lähtee siitä, että kaikki ihmisen yritykset astuaylös Jumalan luo ovat turhia. Tahto, tai ratkaisuvalta, on Lut-herin sanojen mukaan sidottu — emme ole ainoastaan kykene-mättömiä täyttämään moraalilain vaatimuksia täydellisesti, vaansyvimmältämme emme edes tahdo tehdä sitä. Järki on myösomalla tavallaan vangittu, sitä kahlitsee sen oma rajoittuneisuusja sitä tahraa syntinen tahto. Myös tunteet ovat vangitussa tilas-sa, niillä on enemmän taipumusta johtaa meidät harhaan kuinJumalan luo. Sen sijaan että astuisimme ylös Jumalan luo,käytämme suurimman osan ajastamme siihen, että pakenemmepoispäin.

Jumala ei kuitenkaan ole mikään passiivinen voima. Ihminenei ole tässä toimiva osapuoli, vaan Jumala. Ei voida puhuaihmisen astumisesta ylös Jumalan luo, vaan Jumalan astumises-ta alas ihmisen luo. Luterilainen hengellisyys keskittyy siihen,mitä Jumala tekee. Hän tuli itse ihmiseksi pelastaakseen meidätsurkeasta ja onnettomasta tilastamme. Jumala ja ihminen Jee-sus Kristus saavutti sellaisen täydellisyyden, josta moralistitkykenevät vain uneksimaan ja otti päälleen kaikkien ihmistenmoraalisesta epäonnistumisesta koituneen rangaistuksen kuole-malla ristillä. Hengellinen elämä on sitä, että tunnustetaan Ju-malan työ — mitä hän saavutti ristillä ja mitä hän jatkuvasti saaaikaan ihmisten elämässä Pyhän Hengen kautta.

Koeberlen termejä käyttäen voidaan sanoa, että luterilaisuusvastaa tahdon moraaliseen pyrkimyksen lailla ja evankeliumil-la. Järkeilyn sijaan tulee Jumalan sana, joka vastaa älylliseentiedon kaipuuseen. Mystisen kokemuksen ja Jumalaan sulautu-misen sijaan luterilaiset puhuvat liitosta, jonka Jumala on sol-


24

minut ihmisten kanssa Kristuksessa sekä uskon tapahtumasta.Joka kohdassa Jumala on se, joka toimii.

Laki ja evankeliumi

Kun jätämme järkeilyn ja luemme, mitä Jumala itse on sano-nut sanassaan, tilamme paljastuu vakavammaksi kuin ehkä ar-vasimmekaan. Raamattu vaatii todella moraalista täydellisyyt-tä. Se korostaa yleviä moraalisia totuuksia ja Jumalan vihaa,joka kohtaa kaikkea vääryyttä. Se ei ainoastaan vaadi täydelli-syyttä, vaan se tiukentaa entisestään täydellisyyden saavuttami-sen vaatimuksia. Ulkonaisten tekojen lisäksi myös sisäistentunteiden ja motiivien tulee olla täysin puhtaita. Jeesus tuomit-see Vuorisaarnassaan paitsi haureuden myös himon ja paitsimurhan myös vihan — ja lupaa molemmista saman rangaistuk-sen (Matt. 5:21-30).

Jumalan laki, sellaisena kuin se esitetään Raamatussa, saavarmasti kunnollisimmankin moralistin kiemurtelemaan. Josmeillä olisi tarpeeksi tahdonvoimaa, voisimme ehkä pitää käyt-täytymisemme kurissa, vaikka sekin on pidemmän päälle vai-keaa. Mutta miten voisimme pitää kurissa sisäiset mielenliik-keemme, vihan, himon ja itsekeskeisyyden, jotka uhkaavat —mikäli Raamatun sana pitää paikkansa — mitätöidä kaikistahyvistä teoistamme koituneen ansion? Sellaiset mielenliikkeeteivät edes kuulu tahdon piiriin; ne nousevat tahdostamme riip-pumatta emmekä kykene hallitsemaan niitä.

Raamattu vaatii meiltä vanhurskautta, mutta sanoo sitten: ”niinkuin tahrattu vaate on meidän vanhurskautemme” (Jes. 64:6).Se opettaa, että olemme langenneita, osallisia Aadamin ja Ee-van tottelemattomuuteen ja kirouksen alaisia (1.Moos. 3). Uu-dessa testamentissa yksi ainoa jae kumoaa kaikki kolme inhi-millisen hengellisyyden muunnelmaa:

Vanhurskauttaminen

24

minut ihmisten kanssa Kristuksessa sekä uskon tapahtumasta.Joka kohdassa Jumala on se, joka toimii.

Laki ja evankeliumi

Kun jätämme järkeilyn ja luemme, mitä Jumala itse on sano-nut sanassaan, tilamme paljastuu vakavammaksi kuin ehkä ar-vasimmekaan. Raamattu vaatii todella moraalista täydellisyyt-tä. Se korostaa yleviä moraalisia totuuksia ja Jumalan vihaa,joka kohtaa kaikkea vääryyttä. Se ei ainoastaan vaadi täydelli-syyttä, vaan se tiukentaa entisestään täydellisyyden saavuttami-sen vaatimuksia. Ulkonaisten tekojen lisäksi myös sisäistentunteiden ja motiivien tulee olla täysin puhtaita. Jeesus tuomit-see Vuorisaarnassaan paitsi haureuden myös himon ja paitsimurhan myös vihan — ja lupaa molemmista saman rangaistuk-sen (Matt. 5:21-30).

Jumalan laki, sellaisena kuin se esitetään Raamatussa, saavarmasti kunnollisimmankin moralistin kiemurtelemaan. Josmeillä olisi tarpeeksi tahdonvoimaa, voisimme ehkä pitää käyt-täytymisemme kurissa, vaikka sekin on pidemmän päälle vai-keaa. Mutta miten voisimme pitää kurissa sisäiset mielenliik-keemme, vihan, himon ja itsekeskeisyyden, jotka uhkaavat —mikäli Raamatun sana pitää paikkansa — mitätöidä kaikistahyvistä teoistamme koituneen ansion? Sellaiset mielenliikkeeteivät edes kuulu tahdon piiriin; ne nousevat tahdostamme riip-pumatta emmekä kykene hallitsemaan niitä.

Raamattu vaatii meiltä vanhurskautta, mutta sanoo sitten: ”niinkuin tahrattu vaate on meidän vanhurskautemme” (Jes. 64:6).Se opettaa, että olemme langenneita, osallisia Aadamin ja Ee-van tottelemattomuuteen ja kirouksen alaisia (1.Moos. 3). Uu-dessa testamentissa yksi ainoa jae kumoaa kaikki kolme inhi-millisen hengellisyyden muunnelmaa:

Vanhurskauttaminen

25

Ei ole ketään vanhurskasta, ei yhtäkään

(se moralismista!);

ei ole ketään ymmärtäväistä (se järjellisyydestä!);

ei ketään, joka etsii Jumalaa (se mystiikasta!)

(Room. 3:12).

Jumalan lain aito kohtaaminen murtaa ihmisen itsevarmuu-den, väärän turvallisuudentunteen ja viimeisetkin omavanhurs-kauden jäänteet. Kuilun pohjalla ihminen alkaa tuntea syylli-syyttä ja pelätä ikuista kadotusta, helvetin tulta, joka on varattukaikille niille, jotka kapinoivat Jumalan täydellistä ja valtavaavanhurskautta vastaan. Varmasti yksi selviytymiskeino olisikieltäminen. Ihminen voi pitää kiinni siitä käsityksestä, että onsittenkin ihan hyvä, että hänen paheissaan ei ole mitään väärääja että Jumalan sana ei pidä ollenkaan paikkaansa. Raamattukuitenkin puhuu sellaisella arvovallalla, jota on vaikea vastus-taa, ja sisimmässään ihmisen täytyy tunnustaa Jumalan lakioikeaksi. Oman epäonnistumisensa myöntäminen — ja tuomi-oon alistuminen — on ensimmäinen askel luterilaisen hengel-lisyyden tiellä.

Luterilaisuudessa Jumalan lailla on erilaisia ”käyttöjä” —laki rajoittaa pahaa yhteiskunnassa ja ohjaa uskovia kristilli-sessä elämässä, näitä käsittelen myöhemmissä kappaleissa —mutta sen ”hengellinen käyttö” tarkoittaa sitä, että laki lävis-tää kaikki itsepetoksemme kuoret ja saa meidät tajuamaanoman eksyneen tilamme. Raamatun sanoilla sanoen laki tuo”synnin tuomion” ja johtaa ihmisen katumukseen ja ”paran-nukseen”.

Hengellinen kielenkäyttö keskittyy usein ekstaattisiin koke-muksiin, voimaan ja yliluonnolliseen autuuden tunteeseen jasiksi lain hengellinen käyttö voi tuntua kielteiseltä, masentaval-ta ja ikävältä, niin kuin se onkin. Erityisesti nykyään, kun syyl-lisyyttä pidetään sairauden merkkinä ja luja itseluottamus on


26

merkki henkisestä tasapainosta, hengellisen elämän aloittami-nen näin kielteisestä, itsekielteisestä ja jopa epätoivoisesta ko-kemuksesta tuntuu kummalliselta.

Laki on kuitenkin johdatus evankeliumiin. Lain murtamatihmiset tuntevat selvästi pelastuksen tarpeensa ja oman ky-kenemättömyytensä pelastaa itsensä. Sitten tulee ihmeellise-nä helpotuksena ja hyvänä uutisena se sanoma, että Jumalatekee kaiken hänen puolestaan. Ne, jotka ovat nääntyneetpyrkimyksessään tulla täydellisiksi omin avuin, saavat kuul-la sanoman rististä — että he saavat täysin vapaasta armostavastaanottaa anteeksiantamuksen Jeesuksen Kristuksen työs-sä — ja voivat tarttua siihen ja riippua siinä kiinni kynsinhampain, koko olemuksensa jokaisella säikeellä. Silloin heovat avoimia vastaanottamaan Jumalan lahjat, jotka todellamuuttavat elämän.

Kun he tekevät sen, heidät vanhurskautetaan uskosta. Kris-tuksen vanhurskaus luetaan heidän omakseen. Lain vaatimusmoraalisesta täydellisyydestä tulee täytetyksi, sijaisen toimestamutta todellisesti. Kristuksen kuolema kuittaa kaikki heidänansaitsemansa rangaistukset. He saavat täydellisen anteeksian-tamuksen ja vapautuvat pelosta sekä täyttyvät kiitollisuudellaJumalan valtavan armon takia. Heidän kokemansa hengellinenvalaistuminen ei nouse omasta järkeilystä vaan Jumalan sanankohtaamisesta. He ovat yhteydessä Kristukseen, ei pelkästäänmystisen kokemuksen kautta, ikään kuin he olisivat kohonneetjonkinlaiseen henkisempään sfääriin, vaan todellisesti, kun PyhäHenki on astunut alas heidän elämäänsä. He ovat nyt Kristuk-sessa, joka sanoi:

Minä olen tie (se moralismista),

totuus (se järkeilystä) ja

elämä (se mystiikasta)” (Joh. 14:6).

Vanhurskauttaminen

26

merkki henkisestä tasapainosta, hengellisen elämän aloittami-nen näin kielteisestä, itsekielteisestä ja jopa epätoivoisesta ko-kemuksesta tuntuu kummalliselta.

Laki on kuitenkin johdatus evankeliumiin. Lain murtamatihmiset tuntevat selvästi pelastuksen tarpeensa ja oman ky-kenemättömyytensä pelastaa itsensä. Sitten tulee ihmeellise-nä helpotuksena ja hyvänä uutisena se sanoma, että Jumalatekee kaiken hänen puolestaan. Ne, jotka ovat nääntyneetpyrkimyksessään tulla täydellisiksi omin avuin, saavat kuul-la sanoman rististä — että he saavat täysin vapaasta armostavastaanottaa anteeksiantamuksen Jeesuksen Kristuksen työs-sä — ja voivat tarttua siihen ja riippua siinä kiinni kynsinhampain, koko olemuksensa jokaisella säikeellä. Silloin heovat avoimia vastaanottamaan Jumalan lahjat, jotka todellamuuttavat elämän.

Kun he tekevät sen, heidät vanhurskautetaan uskosta. Kris-tuksen vanhurskaus luetaan heidän omakseen. Lain vaatimusmoraalisesta täydellisyydestä tulee täytetyksi, sijaisen toimestamutta todellisesti. Kristuksen kuolema kuittaa kaikki heidänansaitsemansa rangaistukset. He saavat täydellisen anteeksian-tamuksen ja vapautuvat pelosta sekä täyttyvät kiitollisuudellaJumalan valtavan armon takia. Heidän kokemansa hengellinenvalaistuminen ei nouse omasta järkeilystä vaan Jumalan sanankohtaamisesta. He ovat yhteydessä Kristukseen, ei pelkästäänmystisen kokemuksen kautta, ikään kuin he olisivat kohonneetjonkinlaiseen henkisempään sfääriin, vaan todellisesti, kun PyhäHenki on astunut alas heidän elämäänsä. He ovat nyt Kristuk-sessa, joka sanoi:

Minä olen tie (se moralismista),

totuus (se järkeilystä) ja

elämä (se mystiikasta)” (Joh. 14:6).

Vanhurskauttaminen

27

Seurauksena on, että Kristuksen kautta tahto, järki ja henkipääsevät kaikki vapaiksi. Usko ei ole vain sitä, että järki hyväk-syy tietyt uskomukset. Se olisi lähtemistä järkeilyn tielle. Se eiole myöskään ”positiivisen ajattelun” tai kosmisen optimisminmuunnelma eikä se ole edes hyppy tuntemattomaan, kutenKierkegaard on sanonut. Usko ei ole kokemus. Se olisi mystii-kan mukaista ajattelua.

Luterilaisille usko on kaikkea muuta kuin ”uskonratkaisu”,kuten myöhemmissä protestanttisissa liikkeissä on sanottu.Pelastuksen liittäminen tahdon ratkaisuun olisi moralismia, jatekisi siitä taas riippuvaisen ihmisen teoista, liittäisi sen ihmi-sen ponnisteluihin, tahdonvoimaan ja tekoihin, ja niiden kerta-kaikkiseen hyödyttömyyteen.

Luterilaisille usko itsessään on Jumalan lahja, jonka hän onluonut ihmisten sydämiin Pyhän Hengen kautta. Usko on luot-tamusta, tietoista riippuvaisuutta Kristuksesta ja varmuutta sii-tä, että hän itse asiassa tekee kaiken puolestamme. ”Sillä eiusko vanhurskauta tai pelasta siksi, että se on itsessään hyväteko”, selittää Melanchton, ”vaan koska se ottaa vastaan luva-tun armon.”

Selkeämmin sanoen, ristiinnaulittu Kristus pelastaa. Usko onpelkästään sitä, että ihminen on riippuvainen hänen uhristaan.Suuri osa luterilaisesta opista on tietenkin yhtenevää muidenkristillisten teologioiden kanssa. Monet muut protestanttisetsuunnat korostavat kääntymyskokemusta. Myös luterilaiset us-kovat herätykseen ja kääntymykseen. Mutta laki ja evankeliumi— parannuksen tekemisen ja Kristuksen vastaanottamisen ta-pahtuma — on punottu syvälle luterilaisen uskonelämän raken-teisiin, ei vain kertaluonteisena tapahtumana vaan kaavana, jokatoistuu yhä uudelleen kautta ihmisen elämän.

Parannuksen tekemisen kaava toistuu joka sunnuntai synnin-tunnustuksessa ja -päästössä sekä saarnassa, joka on aina lainja evankeliumin julistusta. Luther meni vielä pidemmälle. Hä-


28

nen mielestään meidän täytyy joka päivä tulla lain murtamiksija evankeliumin elävöittämiksi: ”vanha ihminen meissä on jo-kapäiväisen katumuksen ja parannuksen kautta upotettava jakaikkien syntien ja pahojen himojen kanssa kuoletettava”, hänkirjoittaa Katekismuksessaan selittäessään kasteen merkitystäja jatkaa: ”sen sijaan tulee joka päivä nousta uusi ihminen, jokaelää vanhurskaudessa ja puhtaudessa iankaikkisesti Jumalanedessä”.

Kristuksen vanhurskauttamat ihmiset ovat kokeneet sisäisenmuutoksen. Kristuksen työ saa hyvät teot pulppuamaan esiintiedostamattamme. Kristityillä on kuitenkin kahtalainen luonto:heissä asuvan Kristuksen uusi hengellinen luonto (Lutherilla”uusi ihminen”) ja vanha, Aadamilta peritty syntinen luonto(”vanha Aadam”). Nämä taistelevat jatkuvasti toisiaan vastaan,joten kristityn elämä ei useinkaan ole rauhallista vaan täynnäkamppailua. Kristityn täytyy jatkuvasti taistella kiusauksia vas-taan ja taistelusta huolimatta hän joutuu välttämättä lankeemuk-siin. Kuitenkin myös Kristus tekee työtään kristityn elämässä.Rukouksen, ripin sekä sanan ja sakramenttien kautta hän kas-vaa pyhyydessä ja hyvissä teoissa — tätä kehitystä sanotaanpyhitykseksi.

Tiettyinä aikoina kristityn on erityisen tärkeä kuulla lakia,toisinaan hän taas tarvitsee evankeliumin julistusta. Luterilaisetpastorit huolehtivat seurakuntalaistensa hengellisestä elämästäpyrkimällä jakamaan oikein lakia ja evankeliumia sekoittamat-ta niitä keskenään. Jos joku on ylpeä tai elää tieten tahtoensynnissä tai omavanhurskaudessa, hänen on kuultava lakia —muuten hän ei ylimielisyydessään koe tarvitsevansa Kristusta.Jos joku taas on haavoitettu ja syyllisyyden piinaama, toivotonja masentunut, hänelle on julistettava evankeliumia.

Luterilainen uskonelämä ei siis ole mitään pysyvää autuudenkokemusta, vaan jatkuvaa aaltoliikettä, jossa vaihtelevat hyvätja huonot ajat, synnin ja armon tunto, katumus ja vapautus.

Vanhurskauttaminen

28

nen mielestään meidän täytyy joka päivä tulla lain murtamiksija evankeliumin elävöittämiksi: ”vanha ihminen meissä on jo-kapäiväisen katumuksen ja parannuksen kautta upotettava jakaikkien syntien ja pahojen himojen kanssa kuoletettava”, hänkirjoittaa Katekismuksessaan selittäessään kasteen merkitystäja jatkaa: ”sen sijaan tulee joka päivä nousta uusi ihminen, jokaelää vanhurskaudessa ja puhtaudessa iankaikkisesti Jumalanedessä”.

Kristuksen vanhurskauttamat ihmiset ovat kokeneet sisäisenmuutoksen. Kristuksen työ saa hyvät teot pulppuamaan esiintiedostamattamme. Kristityillä on kuitenkin kahtalainen luonto:heissä asuvan Kristuksen uusi hengellinen luonto (Lutherilla”uusi ihminen”) ja vanha, Aadamilta peritty syntinen luonto(”vanha Aadam”). Nämä taistelevat jatkuvasti toisiaan vastaan,joten kristityn elämä ei useinkaan ole rauhallista vaan täynnäkamppailua. Kristityn täytyy jatkuvasti taistella kiusauksia vas-taan ja taistelusta huolimatta hän joutuu välttämättä lankeemuk-siin. Kuitenkin myös Kristus tekee työtään kristityn elämässä.Rukouksen, ripin sekä sanan ja sakramenttien kautta hän kas-vaa pyhyydessä ja hyvissä teoissa — tätä kehitystä sanotaanpyhitykseksi.

Tiettyinä aikoina kristityn on erityisen tärkeä kuulla lakia,toisinaan hän taas tarvitsee evankeliumin julistusta. Luterilaisetpastorit huolehtivat seurakuntalaistensa hengellisestä elämästäpyrkimällä jakamaan oikein lakia ja evankeliumia sekoittamat-ta niitä keskenään. Jos joku on ylpeä tai elää tieten tahtoensynnissä tai omavanhurskaudessa, hänen on kuultava lakia —muuten hän ei ylimielisyydessään koe tarvitsevansa Kristusta.Jos joku taas on haavoitettu ja syyllisyyden piinaama, toivotonja masentunut, hänelle on julistettava evankeliumia.

Luterilainen uskonelämä ei siis ole mitään pysyvää autuudenkokemusta, vaan jatkuvaa aaltoliikettä, jossa vaihtelevat hyvätja huonot ajat, synnin ja armon tunto, katumus ja vapautus.

Vanhurskauttaminen

29

Evankeliumin täytyy kuitenkin olla koko ajan niskan päällä,kuten C.F.W. Walther on sanonut, jotta luterilainen kristitty elääarmon tilassa.

Luterilaisuuden paradoksit

Luterilaiset tuntuvat olevan hyvin tietoisia synnistään, lanke-amatta moralismiin. He vaalivat teologista ajattelua ja heillä onrikas älyllinen perintö, mutta samalla he korostavat älyn poh-dintojen rajallisuutta sekä rajatonta riippuvaisuuttaan Jumalansanan ilmoituksesta. He suhtautuvat epäilevästi mystisten tun-nekokemusten metsästykseen, mutta heillä on voimakas sisäi-nen hurskauselämä ja jumalanpalveluselämä, jonka keskipisteenäovat sanomattomat mysteerit. Tulemme huomaamaan, että kris-tinuskon keskeinen paradoksi, Kristuksen ihmiseksi tuleminenja kahtalainen luonto, heijastuu kaikkialla luterilaisessa ajatte-lussa vastaan tuleviin ”sekä että”- lauseisiin. Niitä kohdataankaikilla alueilla aina sakramenttiteologiasta kristityn rooliinmaailmassa.

Luterilainen teologia ja uskonelämä rakentuu paradokseista,näennäisistä ristiriitaisuuksista, jotka ovat tosiasiassa todellisuu-den kaksi vastakkaista napaa; totuus ja kokemus. Kristitty onesimerkiksi Lutherin mukaan simul justus et peccator, samaanaikaan vanhurskas ja syntinen. Kristitty on täysin vapaa jakuitenkin samalla kaikkien orja, kristillisessä palveluksessa.Nämä paradoksit eivät ole vain oppirakennelmia, vaan hengel-lisen elämän monimutkaisuutta jäsentäviä vastakkainasetteluja.

Kun löysin evankeliumin valtavan syvyyden, katosivat ne syyt,jotka tekivät minusta vuoroin moralistin, järkeilijän ja mysti-kon — tai pikemminkin Kristuksen risti sulatti ne pois.


30

3. Armonvälineet

Jumalan läsnäolo

Kun luterilaiselta kysytään ”Milloin pelastuit?”, vastaus kuu-luu suunnilleen: ”kaksi tuhatta vuotta sitten, kun Jeesus kuoliristillä ja nousi kuolleista”. Kristinuskon sisältö ei ole niinkääntietyissä käyttäytymisnormeissa, uskomusjärjestelmässä tai ko-kemusmaailmassa, vaan Kristuksessa. Pelastuksemme on yksinJumalan teko: hän pelasti meidät suorittamalla sen, mihin meemme kyenneet.

Jumala syntyi ihmiseksi omasta tahdostaan. Jeesus Kristus,lihaksi tullut ihminen, täytti moraalin vaatimukset täydellisesti.Ja kun hänet kidutettiin kuoliaaksi ristillä, tapahtui ihme, jotamullistavampaa tuskin voidaan kuvitella; hän otti päälleen kaikkisynnit, joita koskaan on tehty ja kärsi kaikki rangaistukset, jotkakoskaan on ansaittu. Jeesus kuoli, koska synnin palkka onkuolema (Room. 6:23). Kun hän huusi kuoleman tuskassaan”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” (Matt. 27:46),

Armonvälineet

30

3. Armonvälineet

Jumalan läsnäolo

Kun luterilaiselta kysytään ”Milloin pelastuit?”, vastaus kuu-luu suunnilleen: ”kaksi tuhatta vuotta sitten, kun Jeesus kuoliristillä ja nousi kuolleista”. Kristinuskon sisältö ei ole niinkääntietyissä käyttäytymisnormeissa, uskomusjärjestelmässä tai ko-kemusmaailmassa, vaan Kristuksessa. Pelastuksemme on yksinJumalan teko: hän pelasti meidät suorittamalla sen, mihin meemme kyenneet.

Jumala syntyi ihmiseksi omasta tahdostaan. Jeesus Kristus,lihaksi tullut ihminen, täytti moraalin vaatimukset täydellisesti.Ja kun hänet kidutettiin kuoliaaksi ristillä, tapahtui ihme, jotamullistavampaa tuskin voidaan kuvitella; hän otti päälleen kaikkisynnit, joita koskaan on tehty ja kärsi kaikki rangaistukset, jotkakoskaan on ansaittu. Jeesus kuoli, koska synnin palkka onkuolema (Room. 6:23). Kun hän huusi kuoleman tuskassaan”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” (Matt. 27:46),

Armonvälineet

31

Jeesus joutui vieläpä kokemaan sen, että Pyhä Jumala hylkäsimaailman koko pahuuden — jonka Jeesus kantoi ruumiissaan.Hän joutui kokemaan täydellisen Jumalan läsnäolon puuttumi-sen, toisin sanoen hän joutui kokemaan helvetin. Mutta sovitet-tuaan maailman synnit Jeesus nousi kuolleista.

Tämä salattu autuas vaihtokauppa tarkoittaa sitä, että kaikkisynnit, joihin kristitty on milloinkaan syyllistynyt — kaikkiitsekkyys, viha, salaiset paheet ja ahne itsekeskeisyys, jokanäyttäytyy muiden loukkaamisena — on luettu Kristuksen syyk-si. Ja kaikki se on tapettu ristillä. Vastaavasti Kristuksen van-hurskaus — hyvyys, jota hän osoitti parantaessaan sairaita,kansanjoukkojen sääliminen, kiusausten vastustaminen, rahan-vaihtajien ajaminen ulos temppelistä — luetaan kristityn ansi-oksi. Ja koska Jeesus nousi kuolleista uuteen elämään, kristittysaa kerran kokea saman.

Kristitty nauttii siis samaa Jumalan suosiota kuin Jeesus itse,hänellä on samat valtuudet ja sama lupaus ikuisesta elämästäkuin Jeesuksella. Kun tulemme Pyhän Jumalan luo, hän ei torjueikä tuomitse meitä, vaan näkee meidät Kristuksen läpi —voimme jopa sanoa, että hän näkee meidät Kristuksena. Väli-miehemme ottaa kaikki syntimme niskoilleen ja hän on jomaksanut ne verellään. Hän antaa varastoistaan kaikki tarvitse-mamme hyvät teot ja pukee meidät omaan vanhurskauteensa— ei meidän vanhurskauteemme. Tätä on olla pelastettu.

Luterilaiset teologit puhuvat ”objektiivisesta vanhurskautta-misesta”. Tarkkaan ottaen vanhurskauttaminen tapahtui meidänitsemme ulkopuolella, Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuk-sen todellisissa, historiallisissa tapahtumissa. Ristillä, kaksivuosituhatta sitten, lunastuksemme tuli suoritetuksi meistä riip-pumattomana tapahtumana. Ja kuitenkin ristin tapahtumilla onratkaiseva hengellinen merkitys meidän elämässämme juuri nyt.Omat säälittävät pikku paheemme ja perversiomme olivat siellä— ristillä Jeesuksen kanssa. Jeesus kantoi ruumiissaan ne asiat,

Jumalan läsnäolo

32

joista kannamme syyllisyyttä, joten anteeksiantamus on ainaobjektiivinen riippumatta omista subjektiivisista syyllisyydentunteistamme.

Tämä on tietysti ällistyttävää opetusta. Voi tuntua vaikealtauskoa siihen, ajattelee sitä sitten loogiselta, moraaliselta taiteologiselta kannalta. Se voi vaikuttaa liian helpolta, liian hy-vältä ollakseen totta. Tämä on juuri se ”hyvä sanoma”, jostakäytämme kreikkalaisperäistä nimitystä ”evankeliumi” ja jostaensimmäiset evankelisen uskon edustajat ottivat nimensä; senvaraan he perustivat koko hengellisen elämänsä.

Monet muut kristityt, muun muassa monet, jotka kutsuvatitseään nimellä evangelical eli evankelikaalinen, katsovat pe-lastuneensa silloin, kun he ”tekivät uskonratkaisun”, kun heottivat vastaan Jeesuksen henkilökohtaisena Vapahtajanaan, te-kivät parannuksen tai kokivat Pyhän Hengen kosketuksen taijotain muuta vastaavaa. Luterilaiset eivät puhu tällä tavalla,vaikka taatusti uskovatkin herätykseen ja uskoontuloon. Pelas-tuksen tarkasteleminen ratkaisun tekemisen ja kokemusten kauttasiirtää painopisteen Kristuksen työstä ihmisen omiin tekoihin.Olemme palanneet epäevankeliseen itsemme pelastamisen on-gelmaan — saavutamme pelastuksen ratkaisumme tai kokemus-temme tai tekemistemme kautta. Joudumme takaisin moralis-min alueelle ja saamme taas niskaamme siihen liittyvät epäon-nistumiset, epävarmuuden ja itsepetoksen. Sen sijaan että pe-rustaisimme toivomme omien tekojemme tai sisäisen elämäm-me häilyvälle hiekalle, saamme luottaa lujasti siihen, että Kris-tuksen teko on varma tosiasia. Luterilaiset pyrkivätkin ainakääntämään huomionsa pois itsestään ja muistamaan, että Ju-malan teko Kristuksessa on objektiivisesti varma.

Mikä sitten yhdistää oman elämämme, tässä ja nyt, Golgatantapahtumiin, Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen? Vaikka Kristussovitti koko maailman synnit, kaikilla ei selvästikään ole us-koa. Jos on olemassa objektiivinen vanhurskauttaminen, täytyy

Armonvälineet

32

joista kannamme syyllisyyttä, joten anteeksiantamus on ainaobjektiivinen riippumatta omista subjektiivisista syyllisyydentunteistamme.

Tämä on tietysti ällistyttävää opetusta. Voi tuntua vaikealtauskoa siihen, ajattelee sitä sitten loogiselta, moraaliselta taiteologiselta kannalta. Se voi vaikuttaa liian helpolta, liian hy-vältä ollakseen totta. Tämä on juuri se ”hyvä sanoma”, jostakäytämme kreikkalaisperäistä nimitystä ”evankeliumi” ja jostaensimmäiset evankelisen uskon edustajat ottivat nimensä; senvaraan he perustivat koko hengellisen elämänsä.

Monet muut kristityt, muun muassa monet, jotka kutsuvatitseään nimellä evangelical eli evankelikaalinen, katsovat pe-lastuneensa silloin, kun he ”tekivät uskonratkaisun”, kun heottivat vastaan Jeesuksen henkilökohtaisena Vapahtajanaan, te-kivät parannuksen tai kokivat Pyhän Hengen kosketuksen taijotain muuta vastaavaa. Luterilaiset eivät puhu tällä tavalla,vaikka taatusti uskovatkin herätykseen ja uskoontuloon. Pelas-tuksen tarkasteleminen ratkaisun tekemisen ja kokemusten kauttasiirtää painopisteen Kristuksen työstä ihmisen omiin tekoihin.Olemme palanneet epäevankeliseen itsemme pelastamisen on-gelmaan — saavutamme pelastuksen ratkaisumme tai kokemus-temme tai tekemistemme kautta. Joudumme takaisin moralis-min alueelle ja saamme taas niskaamme siihen liittyvät epäon-nistumiset, epävarmuuden ja itsepetoksen. Sen sijaan että pe-rustaisimme toivomme omien tekojemme tai sisäisen elämäm-me häilyvälle hiekalle, saamme luottaa lujasti siihen, että Kris-tuksen teko on varma tosiasia. Luterilaiset pyrkivätkin ainakääntämään huomionsa pois itsestään ja muistamaan, että Ju-malan teko Kristuksessa on objektiivisesti varma.

Mikä sitten yhdistää oman elämämme, tässä ja nyt, Golgatantapahtumiin, Jeesuksen ristiinnaulitsemiseen? Vaikka Kristussovitti koko maailman synnit, kaikilla ei selvästikään ole us-koa. Jos on olemassa objektiivinen vanhurskauttaminen, täytyy

Armonvälineet

33

olla myös subjektiivinen vanhurskauttaminen, jossa Kristuksenristintyö vaikuttaa yksittäisen ihmisen elämään. Jos usko ei oletahdon ratkaisu, kokemus tai mielenliike, ja jos pelastus onyksinomaan Jumalan teko, voisi kuvitella, että uskonkin pitäisiolla Jumalan teko. Miten siis saamme pelastavan, elämää muut-tavan uskon?

Luterilaisessa uskonelämässä vastaus löytyy niin sanotuistaarmonvälineistä. Pääsemme Kristuksen yhteyteen ja Pyhä Hen-ki saa aikaan sekä uskon että hyvät teot elämässämme sanan jasakramenttien kautta.

Jumalan sana

Luterilaisen teologian ja hartauselämän kaikilla tasoilla —sen lähteissä, metodeissa ja käytännössä — on keskeisintä se,että Jumala itse puhuttelee ihmisiä inhimillisellä kielellä. Mo-net muut uskonnot pyrkivät kohtaamaan Jumalan ”näyissä”;monet oppisuunnat olettavat Jumalan ilmoittavan itsensä erityi-sissä kokemuksissa. Jotkut kristityt olettavat, että Pyhä Henkipuhuu heille suoraan, sisäisen ilmoituksen tai henkilökohtaisenilmestyksen kautta. Luterilaisten mielestä Jumala tulee ulko-puolelta; Pyhä Henki voidaan kohdata objektiivisesti. Jumalapuhuu suoraan sanassaan ja hänen sanansa vaikuttaa.

Kaikilla ihmisillä eri kulttuureissa on kieli, ja sen avulla yksilötpystyvät solmimaan suhteen toisiinsa. Kieli mahdollistaa yksi-löiden välisen kommunikaation ja suhteiden solmimisen ainaystävyyssuhteista ja perheistä yhteiskuntiin. Kieli mahdollistaaajattelun, koska se on uusien ajatusten, tiedon kertymisen sekäuusien taitojen ja keksintöjen kanava. Tutkijat ovat parhaillaanlöytämässä aivan uusia inhimillisen kielen ulottuvuuksia: kielion yhteydessä koko ihmispsyyken toimintaan, se muovaa kult-tuureja ja se jopa määrittää ihmisyyden. Monet tutkijat mene-

Jumalan läsnäolo

34

vät vielä pidemmälle ja tulevat siihen tulokseen, että kieli pu-noutuu itse olemassaolon rakenteisiin. DNA:n geneettiset koo-dit, kemialliset rakenteet ja fysiikan lait tuntuvat vastaavankieliopillisen kielen rakenteita.

Ei mikään ihme; loihan Jumala maailmankaikkeuden sanan-sa kautta (Ps.33:6, Joh.1:1-3). Jumala ei ole abstrakti voima,kuten monet uskonnot väittävät, vaan persoona. Hän siis ajat-telee, rakastaa sekä ilmaisee itseään, joten hänellä on kieli. Hänloi ihmisen omaksi kuvakseen, persoonaksi, joten meilläkin onkieli. Syntiinlankeemus vaurioitti kielen lahjaa, synti tahrasikielen siten, että se rappeutui sekaannuksen ja väärinymmär-ryksen välineeksi, kuten näemme kertomuksessa Baabelin tor-nista (1.Moos.11). Mutta helluntaina Pyhä Henki palautti ih-misten kyvyn ymmärtää toistensa kieltä (Apt.2).

Kaiken perusta on se, että kieli — on se sitten minkälainenkieli tahansa, esimerkiksi viittomakieli — tekee ihmisten väli-set suhteet mahdollisiksi. Meidän on pakko kommunikoida,muuten kärsimme yksinäisyydestä. Kieli tekee mahdolliseksiajatusten ja tunteiden — oman sisimpämme — jakamisen toi-sen kanssa. Ystävysten ja rakastavaisten täytyy puhua keske-nään. Kommunikaation puute tuhoaa avioliittoja, puhumatta-kaan yrityksistä ja hallituksista.

Miksei Jumalakin kommunikoisi ja solmisi suhteita kielenvälityksellä? Ei epäselvien mystisten tuntemusten ja aavistus-ten kautta vaan oikealla kielellä, sanoilla, kieliopilla ja merkit-yksillä, jotka ovat kaikkien ulottuvilla ja jotka voidaan kirjoit-taa muistiin. Kristityn suhde Jumalaan, kuten kaikki muutkinsuhteet, kasvaa kaksisuuntaisesta keskustelusta — kristitty pu-huu Jumalalle rukouksessa ja Jumala puhuu kristitylle hänenlukiessaan Jumalan sanaa.

Luterilaisuutta on kritisoitu sanomalla, että Raamattu on in-himillinen kirja, jonka monet eri ihmiset ovat kirjoittaneet sa-tojen vuosien aikana kulttuurisesti ja historiallisesti erilaisissa

Armonvälineet

34

vät vielä pidemmälle ja tulevat siihen tulokseen, että kieli pu-noutuu itse olemassaolon rakenteisiin. DNA:n geneettiset koo-dit, kemialliset rakenteet ja fysiikan lait tuntuvat vastaavankieliopillisen kielen rakenteita.

Ei mikään ihme; loihan Jumala maailmankaikkeuden sanan-sa kautta (Ps.33:6, Joh.1:1-3). Jumala ei ole abstrakti voima,kuten monet uskonnot väittävät, vaan persoona. Hän siis ajat-telee, rakastaa sekä ilmaisee itseään, joten hänellä on kieli. Hänloi ihmisen omaksi kuvakseen, persoonaksi, joten meilläkin onkieli. Syntiinlankeemus vaurioitti kielen lahjaa, synti tahrasikielen siten, että se rappeutui sekaannuksen ja väärinymmär-ryksen välineeksi, kuten näemme kertomuksessa Baabelin tor-nista (1.Moos.11). Mutta helluntaina Pyhä Henki palautti ih-misten kyvyn ymmärtää toistensa kieltä (Apt.2).

Kaiken perusta on se, että kieli — on se sitten minkälainenkieli tahansa, esimerkiksi viittomakieli — tekee ihmisten väli-set suhteet mahdollisiksi. Meidän on pakko kommunikoida,muuten kärsimme yksinäisyydestä. Kieli tekee mahdolliseksiajatusten ja tunteiden — oman sisimpämme — jakamisen toi-sen kanssa. Ystävysten ja rakastavaisten täytyy puhua keske-nään. Kommunikaation puute tuhoaa avioliittoja, puhumatta-kaan yrityksistä ja hallituksista.

Miksei Jumalakin kommunikoisi ja solmisi suhteita kielenvälityksellä? Ei epäselvien mystisten tuntemusten ja aavistus-ten kautta vaan oikealla kielellä, sanoilla, kieliopilla ja merkit-yksillä, jotka ovat kaikkien ulottuvilla ja jotka voidaan kirjoit-taa muistiin. Kristityn suhde Jumalaan, kuten kaikki muutkinsuhteet, kasvaa kaksisuuntaisesta keskustelusta — kristitty pu-huu Jumalalle rukouksessa ja Jumala puhuu kristitylle hänenlukiessaan Jumalan sanaa.

Luterilaisuutta on kritisoitu sanomalla, että Raamattu on in-himillinen kirja, jonka monet eri ihmiset ovat kirjoittaneet sa-tojen vuosien aikana kulttuurisesti ja historiallisesti erilaisissa

Armonvälineet

35

oloissa. Ja vaikka Jeesuksesta kertovat evankeliumit ja aposto-lien kirjoitukset ovat peräisin aivan kirkon alkuajoilta, Raama-tun kaanon ei kokonaisuutena ollut koossa ennen kuin vasta300-luvulla. Eikö tämä tarkoita, että kirkko — joka päätti, mitkäkirjat otettaisiin mukaan Raamattuun — on korkeampi auktori-teetti kuin Jumalan sana?

Luterilaiset pitävät lujasti kiinni siitä, että Raamattu on to-dellakin Jumalan sana, vaikka ihmiset ovat kirjoittaneet sen.Jumalan sanaa on kuitenkin myös muualla kuin Raamatussa.Jumalan Poikaa, kolminaisuuden toista persoonaa, kutsutaanRaamatussa Jumalan Sanaksi, joten Jeesus on ”lihaksi tullutSana” (Joh.1:1-3,14). Pastorin saarna on Jumalan sanaa. Kaikkievankeliumin julistus on Jumalan sanan kylvämistä, on se sit-ten saarna tai maallikon epämuodollinen todistuspuheenvuoroystävälleen. Suullinen julistus on ihmisen äänen välittämääJumalan sanaa, jos se vain vastaa Raamatun opetusta.

Luterilaisuudessa pidetään itsestään selvänä sitä, että Jumalayleensä toimii välineiden kautta. Jumala ei häpeä sitä, että häninspiroi syntisten ihmisten puheita tai saattaa oman jumalalli-sen totuutensa inhimillisellä kielellä musteen ja paperin muo-toon, eikä hän myöskään häpeä sitä, että hänen palvelijoidensahaparoiva puhe välittää hänen sanansa toisille. Suurin ero Ju-malan sanan ja inhimillisten sanojen välillä on se, että Jumalaon luvannut toimia aina, kun hänen sanaansa julistetaan. ”Mi-nun sanani, joka minun suustani lähtee, ” sanoo Herra, ”ei seminun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otol-lista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin”(Jes.55:11).

Esitettyyn kritiikkiin voin vastata, että sana on todellakintärkeämpi auktoriteetti kuin kirkko. Ennen Raamatun saatta-mista lopulliseen muotoonsa kukaan ei voinut kuulla Kristuk-sesta — ja sen kautta tulla kirkon jäseneksi — ellei hänellekerrottu. Sanat, joilla hänestä kerrottiin, olivat tosiasiassa hä-

Jumalan läsnäolo

36

nen omia sanojaan ja hänen antamansa anteeksiantamus oliJumalan sanaa. Varhaiset evankelistat julistivat evankeliumia(Jumalan sanaa), jonka alkuperä voitiin jäljittää ensimmäistenapostolien opetukseen (jotka opettivat Jumalan sanaa), ja jotkavuorostaan kuulivat sen Jeesukselta itseltään (lihaksi tullut Ju-malan Sana). Apostolien todistus kirjoitettiin muistiin alustalähtien, samoin kuin vanhemmat Vanhan testamentin profeetal-liset kirjoitukset, ja myöhemmin kaikki kirjat kerättiin yhdeksikokonaisuudeksi. Se pysyi kuitenkin koko ajan samana sanana,jonka kautta Jumala saattoi ihmiset luokseen.

”Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Jakuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?”, Paavali kysyy.”Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksensanan kautta” (Room.10:14, 17). Se sana on voimallinen japureva ja se herättää synnintunnon – on se sitten suullisessa taikirjoitetussa muodossa, ruumiillistuneena Jeesuksessa tai julis-tettuna uuden ajan saarnatuolista: ”Sillä Jumalan sana on eläväja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekkaja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, niveletsekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija”(Hebr.4:12).

”Ei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neu-voin selitettävissä”, on Raamatun oma todistus itsestään, ”silläei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta,vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, min-kä saivat Jumalalta” (2.Piet.1:20-21). Jumala on saattanut sa-nansa kirjoitettuun muotoon suoran innoituksensa ja historiassavaikuttavan johdatuksensa kautta. Siksi kristityt uskovat, ettäjokainen kirjoitus on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta(2.Tim.3:16).

Monien mielestä se ei kuulosta tarpeeksi hengelliseltä, ettäJumalan sana on kirjoitettuna kirjaan, jota kuka tahansa voikoska tahansa lukea. Heidän mielestään Jumalan kanssa kom-

Armonvälineet

36

nen omia sanojaan ja hänen antamansa anteeksiantamus oliJumalan sanaa. Varhaiset evankelistat julistivat evankeliumia(Jumalan sanaa), jonka alkuperä voitiin jäljittää ensimmäistenapostolien opetukseen (jotka opettivat Jumalan sanaa), ja jotkavuorostaan kuulivat sen Jeesukselta itseltään (lihaksi tullut Ju-malan Sana). Apostolien todistus kirjoitettiin muistiin alustalähtien, samoin kuin vanhemmat Vanhan testamentin profeetal-liset kirjoitukset, ja myöhemmin kaikki kirjat kerättiin yhdeksikokonaisuudeksi. Se pysyi kuitenkin koko ajan samana sanana,jonka kautta Jumala saattoi ihmiset luokseen.

”Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Jakuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?”, Paavali kysyy.”Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksensanan kautta” (Room.10:14, 17). Se sana on voimallinen japureva ja se herättää synnintunnon – on se sitten suullisessa taikirjoitetussa muodossa, ruumiillistuneena Jeesuksessa tai julis-tettuna uuden ajan saarnatuolista: ”Sillä Jumalan sana on eläväja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekkaja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, niveletsekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija”(Hebr.4:12).

”Ei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neu-voin selitettävissä”, on Raamatun oma todistus itsestään, ”silläei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta,vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, min-kä saivat Jumalalta” (2.Piet.1:20-21). Jumala on saattanut sa-nansa kirjoitettuun muotoon suoran innoituksensa ja historiassavaikuttavan johdatuksensa kautta. Siksi kristityt uskovat, ettäjokainen kirjoitus on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta(2.Tim.3:16).

Monien mielestä se ei kuulosta tarpeeksi hengelliseltä, ettäJumalan sana on kirjoitettuna kirjaan, jota kuka tahansa voikoska tahansa lukea. Heidän mielestään Jumalan kanssa kom-

Armonvälineet

37

munikoimisen täytyy olla epäselvempää tai salaperäisempää.Viestien pitäisi ehkä välittyä jonkin oraakkelin kautta, kätkey-tyä jonkinlaisiin salamerkkeihin tai rajoittua mystisen kokemuk-sen maailmaan. Mutta kristityt uskovat, että Jumalan sana onkäsin kosketeltava, mustetta ja paperia, helposti saavutettavaaja objektiivista.

Raamattu on totta. ”Lähimmäiseni ja minä — kaikki ihmiset— erehtyvät ja ovat petollisia, ”Luther kirjoittaa Isossa Kate-kismuksessaan, ”mutta Jumalan sana ei voi erehtyä”. Raamattuei ole ainoastaan totta, vaan se on itse totuus. Jeesus itse sanoo:”sinun sanasi on totuus” (Joh.17:17).

Ihmisjärki pystyy selvittämään aika paljon tosia asioita. Suu-ri keskiajan teologi Tuomas Akvinolainen uskoi, että järki voijopa todistaa Jumalan olemassaolon (vaikka monet kristityt ovateri mieltä). Mutta Tuomas jatkoi, että järki ei pysty kertomaankovinkaan paljon Jumalasta — millainen hän on, mitkä ovathänen aikeensa, miten hän suhtautuu ihmiskuntaan. Saadaksem-me tietoa hänestä, joka on täysin tuonpuoleinen ja salattu, hä-nen on ilmoitettava itsensä meille. Jumalan on kerrottava meil-le itsestään, teoistaan historiassa, tahdostaan ja toimistaan mei-dän pelastamiseksemme. Ja miten voisimme saada tietoa näistäasioista ellei niitä ilmaistaisi meille inhimillisellä kielellä? Olem-me jälleen täysin riippuvaisia hänen sanastaan.

Luterilaiset ja muut kristityt ovat samaa mieltä siitä, ettäRaamatulla on painoarvoa. Se on kaiken pätevän teologian läh-de ja koetinkivi. Vaikka Jumalan sana on esillä aina, kun ihmi-set julistavat Kristusta, ihmisten sanoja ei voida pitää Jumalansanana, elleivät ne täsmää Raamatun kanssa ja selitä sitä. Lu-terilaiset ja muut kristityt ovat samaa mieltä myös siitä, ettäRaamattu antaa meille täsmällistä tietoa Jumalan teoista histo-riassa. Emme tietäisi Kristuksen ihmiseksitulosta tai lunastuk-sesta, ellemme voisi lukea niistä. Nämä objektiiviset, historial-liset tapahtumat katoaisivat ajan hämärään ja me emme kos-

Jumalan läsnäolo

38

kaan saisi tietää niistä. Raamatun kertomukset ja opetuksetantavat meille kaiken olennaisen tiedon.

Luterilaiset ajattelevat kuitenkin lisäksi, että jotain erityistätapahtuu lukiessamme tai kuullessamme Raamatun sanaa. Sanaon armonväline. Raamatun sanat eivät ainoastaan välitä tietoa,vaan ne välittävät Pyhän Hengen; ”Jumalan sana on elävä javoimallinen”. Raamatun sanat yhdistävät meidät konkreettisestisiihen, mistä ne kertovat. Kun luemme näitä kirjoitettuja sano-ja, Jumala on kirjaimellisesti ja objektiivisesti läsnä ja tekeetyötään sydämessämme, kylvää sinne uskon lahjan

Monet kristityt, myös monet Raamatun arvovaltaan sitoutu-neet protestantit, suhtautuvat varauksellisesti luterilaisten valta-vaan Raamattu-arvostukseen. Tietysti Raamattu kertoo meillehistoriallisia ja teologisia totuuksia, mutta eihän Jumala voi ollaläsnä paperissa ja musteessa. Kirjaa ei pidä palvoa. Luterilaisiasyytetään ”bibliolatriasta”, kirjanpalvonnasta. Ja kuitenkin lute-rilaiset väittävät, että Pyhä Henki on todellakin läsnä ja toimiiRaamatun sanassa. He kieltävät palvovansa kirjaa sinänsä, muttaheille Raamattu on armonväline ja sellaisena sakramentaalinen.

Jumalan sana koostuu laista ja evankeliumista. Raamattu il-moittaa Jumalan pyhyyden, hänen tahtonsa, hänen vaatimuk-sensa ja hänen tuomionsa. Niiden lukeminen voi olla masenta-va kokemus. Raamattu ilmoittaa myös Jumalan rakkauden, ar-mon ja lupaukset — se kertoo, miten Jumala jatkuvasti pelastaalapsensa heidän syntinsä aiheuttamasta orjuudesta ja kuinkaKristus maksoi syntisten lunnaat omalla verellään.

Emme lue Raamattua ainoastaan saadaksemme tietoa Juma-lasta, tietääksemme, miten meidän tulee elää tai hankkiaksem-me viisautta menestyksekkään elämän elämiseen – vaikka tokiRaamatussa käsitellään myös näitä asioita. Raamatun lukemi-nen on hengellinen seikkailu, jossa olemme henkilökohtaisestikasvokkain Jumalan itsensä kanssa. Tämä on kauhistuttavakohtaaminen: jos luemme rehellisesti Jumalan ehdottomista

Armonvälineet

38

kaan saisi tietää niistä. Raamatun kertomukset ja opetuksetantavat meille kaiken olennaisen tiedon.

Luterilaiset ajattelevat kuitenkin lisäksi, että jotain erityistätapahtuu lukiessamme tai kuullessamme Raamatun sanaa. Sanaon armonväline. Raamatun sanat eivät ainoastaan välitä tietoa,vaan ne välittävät Pyhän Hengen; ”Jumalan sana on elävä javoimallinen”. Raamatun sanat yhdistävät meidät konkreettisestisiihen, mistä ne kertovat. Kun luemme näitä kirjoitettuja sano-ja, Jumala on kirjaimellisesti ja objektiivisesti läsnä ja tekeetyötään sydämessämme, kylvää sinne uskon lahjan

Monet kristityt, myös monet Raamatun arvovaltaan sitoutu-neet protestantit, suhtautuvat varauksellisesti luterilaisten valta-vaan Raamattu-arvostukseen. Tietysti Raamattu kertoo meillehistoriallisia ja teologisia totuuksia, mutta eihän Jumala voi ollaläsnä paperissa ja musteessa. Kirjaa ei pidä palvoa. Luterilaisiasyytetään ”bibliolatriasta”, kirjanpalvonnasta. Ja kuitenkin lute-rilaiset väittävät, että Pyhä Henki on todellakin läsnä ja toimiiRaamatun sanassa. He kieltävät palvovansa kirjaa sinänsä, muttaheille Raamattu on armonväline ja sellaisena sakramentaalinen.

Jumalan sana koostuu laista ja evankeliumista. Raamattu il-moittaa Jumalan pyhyyden, hänen tahtonsa, hänen vaatimuk-sensa ja hänen tuomionsa. Niiden lukeminen voi olla masenta-va kokemus. Raamattu ilmoittaa myös Jumalan rakkauden, ar-mon ja lupaukset — se kertoo, miten Jumala jatkuvasti pelastaalapsensa heidän syntinsä aiheuttamasta orjuudesta ja kuinkaKristus maksoi syntisten lunnaat omalla verellään.

Emme lue Raamattua ainoastaan saadaksemme tietoa Juma-lasta, tietääksemme, miten meidän tulee elää tai hankkiaksem-me viisautta menestyksekkään elämän elämiseen – vaikka tokiRaamatussa käsitellään myös näitä asioita. Raamatun lukemi-nen on hengellinen seikkailu, jossa olemme henkilökohtaisestikasvokkain Jumalan itsensä kanssa. Tämä on kauhistuttavakohtaaminen: jos luemme rehellisesti Jumalan ehdottomista

Armonvälineet

39

vaatimuksista ja siitä, kuinka hän rankaisee raivokkaasti pie-nimmistä rikkeistä, joudumme väkisin syyllisyyden, pakokau-hun ja toivottomuuden valtaan. Samalla tämä kohtaaminen onmyös hoitava — lukija ymmärtää, että vihan Jumala on myösarmon Jumala, joka antoi alusta lähtien veriuhrien peittää kan-sansa synnit, että hän tuli maailmaan Jeesuksessa ja että risti onlepyttänyt hänen vihansa. Kun me luemme Raamatun historian-kirjoituksia, käskyjä, runoutta, kertomuksia ja apostolien kirjei-tä, kohtaamme lain ja evankeliumin, joiden kautta Henki vai-kuttaa muuttaen sydämemme ja sitoen meidät Kristukseen.

Muistan ajan, jolloin itse aloin lukea Raamattua tosissani.Vanhan testamentin ylevyys teki minuun suuren vaikutuksen jamyöhemmin kauhistuin joitakin kohtia, esimerkiksi sitä, ettäJumala käski israelilaisia tappamaan kanaanilaiset. Aloin käsit-tää, että Jumala on täysin toisenlainen, kuin mikään aiemminkohtaamani, että hän on täysin käsityskykyni ulottumattomissa.Huomasin, että olin aiemmin rakentanut itselleni omien arvos-tusteni mukaisen jumalan. Uskoin jumaluuteen, johon olin si-joittanut niitä ominaisuuksia, joista satuin itse pitämään. Tosi-asiassa olin luonut jumalan omaksi kuvakseni. Raamatusta luinkuitenkin Jumalasta, joka oli täysin erilainen kuin minä, tuon-puoleinen, pyhä ja kauhistuttava. Hänen voimansa iski niihin,jotka koskivat Liiton Arkkiin ilman uhriveren suojaa. Ja kuiten-kin vaikutti siltä, että hän on totta.

Luultavasti en koskaan todellisuudessa uskonut siihen hämä-rään, kesyyn ja ”kivaan” jumalaan, jonka olin luonut itselleni jajoka hallitsi humaania ja liberaalia teologiaani. Tämä maail-mankaikkeutemme on vaarallinen ja arvaamaton: siinä on niinpaljon sairautta ja kurjuutta ja niin terävät särmät, ettei se olevoinut lähteä tuollaisen sentimentaalisen jumaluuden kädestä.Todennäköisesti tiesin syvällä sisimmässäni, että olin vain luo-nut itselleni oman pikku uskontoni oloni helpottamiseksi, jaettä ateismi olisi ollut paljon järkevämpi vaihtoehto. Nyt kui-

Jumalan läsnäolo

40

tenkin luin Raamatun Jumalasta, jolla oli terävät särmät. Hänon ehdoton, täysin tutkimaton ja joistakin päinvastaisista vaiku-telmista huolimatta radikaalin oikeudenmukainen. Aloin nähdäJumalan aivan eri valossa, pyhyyden valossa. Näin itseni kapi-noivissa Israelin lapsissa; olin kiittämätön ja häilyväinen epäju-malien palvoja.

Huomasin kuitenkin jatkaessani lukemista, että Jumala lähet-ti jatkuvasti kansalleen pelastajia, juuri kun he olivat lähessulautuneet pakanakulttuureihin ja joutuneet niiden orjiksi pyr-kiessään jäljittelemään niiden tapoja. Jumala lähetti Moosek-sen, tuomarit, profeetat ja hyvät kuninkaat. Hän antoi myösheille temppelin ja erityiset riitit, joiden avulla heidän syntinsäpeitettiin verellä. Päästessäni Uuteen testamenttiin asti, lukies-sani Kristuksen elämästä, palaset alkoivat loksahtaa paikoilleen,ja Paavalin kirjeet tekivät lunastukseni asian selväksi ja eläväk-si.

Siihen aikaan en tuntenut vielä käsitteitä, teologiasta puhu-mattakaan. Silti tiedän nyt, että kohtasin Raamatussa ensiksilain, joka tuomitsi syntini ja herätti minut huomaamaan, ettäolen kadotettu ja toiseksi evankeliumin, joka sai minut vakuut-tuneeksi Kristuksen anteeksiantamuksesta. Ymmärsin paljonmyöhemmin, kun minusta tuli luterilainen, että Jumalan sanaeli laki ja evankeliumi on väline, jonka kautta Pyhä Henkisynnyttää uskon lahjan.

Sakramentit: kaste

Elämme sekä epäuskon että ylihengellisyyden aikaa. Uskon-to hyväksytään, kunhan se pysyy turvallisesti ihmisen henkilö-kohtaisena asiana, kunhan se on epämääräinen ja aineeton. Voituntua epähengelliseltä väittää, että aineellinen kirja, paperi japainomuste, voi saada aikaan niin suuria asioita, tai että saar-

Armonvälineet

40

tenkin luin Raamatun Jumalasta, jolla oli terävät särmät. Hänon ehdoton, täysin tutkimaton ja joistakin päinvastaisista vaiku-telmista huolimatta radikaalin oikeudenmukainen. Aloin nähdäJumalan aivan eri valossa, pyhyyden valossa. Näin itseni kapi-noivissa Israelin lapsissa; olin kiittämätön ja häilyväinen epäju-malien palvoja.

Huomasin kuitenkin jatkaessani lukemista, että Jumala lähet-ti jatkuvasti kansalleen pelastajia, juuri kun he olivat lähessulautuneet pakanakulttuureihin ja joutuneet niiden orjiksi pyr-kiessään jäljittelemään niiden tapoja. Jumala lähetti Moosek-sen, tuomarit, profeetat ja hyvät kuninkaat. Hän antoi myösheille temppelin ja erityiset riitit, joiden avulla heidän syntinsäpeitettiin verellä. Päästessäni Uuteen testamenttiin asti, lukies-sani Kristuksen elämästä, palaset alkoivat loksahtaa paikoilleen,ja Paavalin kirjeet tekivät lunastukseni asian selväksi ja eläväk-si.

Siihen aikaan en tuntenut vielä käsitteitä, teologiasta puhu-mattakaan. Silti tiedän nyt, että kohtasin Raamatussa ensiksilain, joka tuomitsi syntini ja herätti minut huomaamaan, ettäolen kadotettu ja toiseksi evankeliumin, joka sai minut vakuut-tuneeksi Kristuksen anteeksiantamuksesta. Ymmärsin paljonmyöhemmin, kun minusta tuli luterilainen, että Jumalan sanaeli laki ja evankeliumi on väline, jonka kautta Pyhä Henkisynnyttää uskon lahjan.

Sakramentit: kaste

Elämme sekä epäuskon että ylihengellisyyden aikaa. Uskon-to hyväksytään, kunhan se pysyy turvallisesti ihmisen henkilö-kohtaisena asiana, kunhan se on epämääräinen ja aineeton. Voituntua epähengelliseltä väittää, että aineellinen kirja, paperi japainomuste, voi saada aikaan niin suuria asioita, tai että saar-

Armonvälineet

41

natuolista julistettu Jumalan sana — joka ei lopulta ole mitäänmuuta kuin ilmassa väreileviä ääniaaltoja, jotka osuvat korvantärykalvoon ja prosessoituvat fyysisissä aivoissa — olisi PyhäHengen väline, jolla hän synnyttää uskon ja pelastaa sieluja.

Jumalan sana itse puhuu muistakin konkreettisista armonvä-lineistä, jotka sanasta saamallaan voimalla välittävät meilleKristuksen ja synnyttävät uskon. Nämä ovat sakramentit: kasteja Pyhä ehtoollinen. Luterilainen hartauselämä on sakrament-tien hartauselämää, joka perustuu siihen luottamukseen, että PyhäHenki todella laskeutuu alas kasteen veteen ja että Kristus ontodellisesti läsnä Pyhän ehtoollisen leivässä ja viinissä.

On tosiaan kummallista, että vedellä, leivällä ja viinillä onniin suuri sisältö — vaikka ei kummallisempaa kuin se, ettäpainomuste ja ääniaallot välittävät äärettömän Jumalan sanan— ja tätä erikoista asiaa käsittelen seuraavassa kappaleessa.Luterilaiset uskovat, että evankeliumi välittyy henkilöön katso-matta jokaiselle ihmiselle, jopa pienelle vauvalle, kasteessa.Evankeliumi välittyy täysin objektiivisesti myös silloin, kunHerran ehtoollinen toimitetaan ja tulemme osallisiksi leivästäja viinistä, joissa Jeesuksen Kristuksen tosi ruumis ja veri ovatläsnä syntien anteeksiantamiseksi. Nämäkin ovat hämmästyttä-viä väitteitä, mutta ne ovat jälleen esimerkkejä siitä, että Juma-lan armo annetaan objektiivisesti jokaiselle henkilöön katso-matta ja että Jumala itse tekee kaiken lunastuksemme saavutta-miseksi. Meidän tarvitsee vain ottaa vastaan hänen lahjansa.

Samoin kuin Jumala oli läsnä temppelissä Israelin lastenkeskuudessa, raviten heitä jumalanpalveluselämän ja uhrienkautta, hän on myös läsnä kirkossaan tänä päivänä. Jumalansana ei ainoastaan vanhurskauta yksittäisiä syntisiä, vaan se myöskutsuu heidät kirkon yhteyteen. Vaikka se joskus tuntuu epäto-dennäköiseltä, Pyhä Henki vaikuttaa voimakkaasti paikallisseu-rakunnissa, kun pastori saarnaa sanaa opettaen ja soveltaen sitäomille seurakuntalaisilleen. Sama sana toimii myös kirkon elä-

Jumalan läsnäolo

42

mässä hyvin henkilökohtaisella tavalla, kun pastori kastaa ih-misiä ja ruokkii laumaansa Herran ehtoollisella.

”Vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena”, sanoo Raamattu. ”jokaei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyy-tämistä Jumalalta — Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksenkautta” (1.Piet.3:21). Nämä sanat ovat selkeät eikä niitä voidaselittää pois. Kaste pelastaa, ei vain fyysisenä pesuna, vaan koskase liittää meidät Jeesuksen ylösnousemukseen. Kaste vaikuttaatodella. Paavali ei voisi olla jyrkempi sanoissaan:

Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut

Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa

kastetut? Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan

haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin

Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta,

samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.

Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita

yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös

yhtäläisessä ylösnousemuksessa (Room.6:3-5).

Tämän kohdan mukaan kaste yhdistää ihmisen Kristukseen,erityisesti hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa. Kasteessameidät upotetaan hänen kuolemaansa. Kun meidät kastetaan,tulemme ”haudatuiksi hänen kanssaan”. Kun meidät kastetaan,tulemme ”yhteenkasvaneiksi hänen kanssaan hänen ylösnou-semuksessaan”.

Nämä ovat voimakkaita sanoja. Luterilaiset on opetettu pitä-mään kiinni Jumalan sanasta, ei selittämään sitä pois, ja siksihe yksinkertaisesti ottavat nämäkin sanat kirjaimellisesti. Kas-tetuksi tuleminen on kuolemista — Kristuksen kanssa — jaylösnousemista kuolleista. Se on silta, joka yhdistää nykyhet-ken, tämän ajan ja paikan, Golgataan ja tyhjään hautaan. Kas-tettu ihminen saa olla aivan varma, että hänellä on osallisuus

Armonvälineet

42

mässä hyvin henkilökohtaisella tavalla, kun pastori kastaa ih-misiä ja ruokkii laumaansa Herran ehtoollisella.

”Vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena”, sanoo Raamattu. ”jokaei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyy-tämistä Jumalalta — Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksenkautta” (1.Piet.3:21). Nämä sanat ovat selkeät eikä niitä voidaselittää pois. Kaste pelastaa, ei vain fyysisenä pesuna, vaan koskase liittää meidät Jeesuksen ylösnousemukseen. Kaste vaikuttaatodella. Paavali ei voisi olla jyrkempi sanoissaan:

Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut

Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa

kastetut? Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan

haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin

Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta,

samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.

Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita

yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös

yhtäläisessä ylösnousemuksessa (Room.6:3-5).

Tämän kohdan mukaan kaste yhdistää ihmisen Kristukseen,erityisesti hänen kuolemaansa ja ylösnousemukseensa. Kasteessameidät upotetaan hänen kuolemaansa. Kun meidät kastetaan,tulemme ”haudatuiksi hänen kanssaan”. Kun meidät kastetaan,tulemme ”yhteenkasvaneiksi hänen kanssaan hänen ylösnou-semuksessaan”.

Nämä ovat voimakkaita sanoja. Luterilaiset on opetettu pitä-mään kiinni Jumalan sanasta, ei selittämään sitä pois, ja siksihe yksinkertaisesti ottavat nämäkin sanat kirjaimellisesti. Kas-tetuksi tuleminen on kuolemista — Kristuksen kanssa — jaylösnousemista kuolleista. Se on silta, joka yhdistää nykyhet-ken, tämän ajan ja paikan, Golgataan ja tyhjään hautaan. Kas-tettu ihminen saa olla aivan varma, että hänellä on osallisuus

Armonvälineet

43

Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Kastettu ihminenon uudestisyntynyt.

Tiedän, että tämän sanominen aiheuttaa pahennusta monienevankelikaalisten suuntien kristittyjen keskuudessa. Muidenkristillisten suuntien uskovat voivat ottaa oppia luterilaisuudes-ta, mutta heidän täytyy vetää raja luterilaisuuden sakramenta-lismiin. He myös vastustavat sen lähes maagista kastekäsitystä,ajatusta siitä, että kaste itsessään pelastaa. ”Miten vesi voivaikuttaa näin suuria asioita?” kuuluu Lutherin luonnollinenkysymys Vähässä katekismuksessa: ”Vesi tosin ei niitä vaikuta,vaan Jumalan sana, joka on vedessä ja veden kanssa, ja usko,joka uskoo veteen yhdistetyn Jumalan sanan”. Kaste ei myös-kään ole ihmisen teko, ikään kuin jokin jumalan lepyttämiseksisuoritettu seremonia; kaste, kuten muutkin pelastavat teot, onyksinomaan Jumalan teko. Kuten Luther selittää Isossa katekis-muksessa, ”Kun meidät kastetaan Jumalan nimeen, emme saakastetta ihmiseltä, vaan Jumalalta itseltään. Vaikka se tapahtuuihmiskäsien kautta, se on siitä huolimatta todella Jumalan omateko”.

Ajattele esimerkiksi pienten lasten kastetta. Pieni vauva ei voimitenkään ymmärtää rituaalin merkitystä. Vauvalla ei ole raama-tuntuntemusta, tietoa moraalista tai tahtoa, jonka avulla hän voisipäättää seurata Kristusta. Miten luterilaiset voivat väittää, ettäkastettu pikkuvauva on kristitty, että lapsi on vieläpä uudestisyn-tynyt? Ja miten he pystyvät yhdistämään opetuksen uudestisyn-tymisestä kasteessa uskonvanhurskauden oppiin?

Lapsikaste on itse asiassa uskonvanhurskauden paras ilmaus.Luterilaisuudessa opetetaan selvästi, että kastetuilla lapsillatosiasiassa on usko. Vauvalla ei varmasti ole paljon tietoa tairatkaisukykyä — mutta usko ei olekaan älyllistä käsittämistä,eikä se ole tahdon ratkaisu. Usko on luottamusta, sitä, että ih-minen on täydellisesti riippuvainen Kristuksesta. Luottaako pienivauva, omassa vajavaisuudessaan, äitiinsä ja isäänsä? Elääkö

Jumalan läsnäolo

44

se täydellisessä riippuvuussuhteessa vanhempiinsa? Eikö lapsitunnekin äidinrakkauden olemassaolon, ja eikö se ole hänenpienen elämänsä kallein asia? Jos pieni vauva voi uskoa van-hempiinsa — ja levätä turvallisesti heidän rakkautensa ja huo-lenpitonsa suojissa — miksei se voisi myös uskoa TaivaalliseenIsäänsä?

Vanhurskauttamisessa ihminen on vain passiivinen vastaan-ottaja. Pelastus ei tule teoista, ei moraalisesta ponnistelusta, eitiedon keräämisestä eikä mystisten kokemusten hankkimisesta.Pelastus on vain Jumalan lahjan vastaanottamista. Lapsi, jokasaa vastaanottaa kasteen, on malliesimerkki tuosta passiivisestavastaanottamisesta, jota vastaan aikuiset jatkuvasti taistelevatpyrkiessään pelastamaan itsensä omalla vaivannäöllään. SiksiJeesus itse antoi lapsen malliksi oikeasta uskosta, kääntymyk-sestä ja kristillisestä elämästä:

Hän kutsui luokseen pienen lapsen ja asetti hänet heidänkeskelleen. Hän sanoi:

“Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule

lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.

Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se

on suurin taivasten valtakunnassa” (Matt.18:2-4).

Avuttomasta lapsesta tulee esikuvamme kääntymyksen tiellä(”ellette käänny”).

Vanhurskauttamisessa ei ole yhtään tilaa ihmisen ylpeydelle,se ei jätä tilaa omista kyvyistä tai omista teoista kerskaamiselle(”joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi”). Kasteessa pikkulapsivastaanottaa passiivisesti Jumalan armon, yhdistyy Kristukseenja kokee muutoksen. Pyhä Henki asuu nyt lapsessa. Lapsella onsiis elävä usko, jota täytyy jatkuvasti ravita Jumalan sanalla,samoin kuin lasta täytyy sen synnyttyä jatkuvasti ruokkia, jottase pysyy hengissä.

Armonvälineet

44

se täydellisessä riippuvuussuhteessa vanhempiinsa? Eikö lapsitunnekin äidinrakkauden olemassaolon, ja eikö se ole hänenpienen elämänsä kallein asia? Jos pieni vauva voi uskoa van-hempiinsa — ja levätä turvallisesti heidän rakkautensa ja huo-lenpitonsa suojissa — miksei se voisi myös uskoa TaivaalliseenIsäänsä?

Vanhurskauttamisessa ihminen on vain passiivinen vastaan-ottaja. Pelastus ei tule teoista, ei moraalisesta ponnistelusta, eitiedon keräämisestä eikä mystisten kokemusten hankkimisesta.Pelastus on vain Jumalan lahjan vastaanottamista. Lapsi, jokasaa vastaanottaa kasteen, on malliesimerkki tuosta passiivisestavastaanottamisesta, jota vastaan aikuiset jatkuvasti taistelevatpyrkiessään pelastamaan itsensä omalla vaivannäöllään. SiksiJeesus itse antoi lapsen malliksi oikeasta uskosta, kääntymyk-sestä ja kristillisestä elämästä:

Hän kutsui luokseen pienen lapsen ja asetti hänet heidänkeskelleen. Hän sanoi:

“Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule

lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.

Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se

on suurin taivasten valtakunnassa” (Matt.18:2-4).

Avuttomasta lapsesta tulee esikuvamme kääntymyksen tiellä(”ellette käänny”).

Vanhurskauttamisessa ei ole yhtään tilaa ihmisen ylpeydelle,se ei jätä tilaa omista kyvyistä tai omista teoista kerskaamiselle(”joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi”). Kasteessa pikkulapsivastaanottaa passiivisesti Jumalan armon, yhdistyy Kristukseenja kokee muutoksen. Pyhä Henki asuu nyt lapsessa. Lapsella onsiis elävä usko, jota täytyy jatkuvasti ravita Jumalan sanalla,samoin kuin lasta täytyy sen synnyttyä jatkuvasti ruokkia, jottase pysyy hengissä.

Armonvälineet

45

Kastetta ei kuitenkaan pidä tunteellistaa. Se ei ole pelkkänimenantoseremonia. Huolimatta kaikista niistä tunteista, jotkalämmittävät vanhempien, sukulaisten, ystävien ja seurakunnansydämiä ja siitäkin huolimatta, että röyhelöiseen kastemekkoonpuettu vauva on niin herttainen ja söpö, totuus on kuitenkin se,että kasteessa lapsi kokee sakramentaalisen kuoleman. Kasteenvesi merkitsee paitsi puhdistumista myös hukkumista. Kaste on,kuten Uusi testamentti sanoo, hautaaminen.

Kasteessa lapsi saa myös nimen. Mutta lapsen omaan, ainut-laatuiseen ja henkilökohtaiseen nimeen liittyy myös Jumalannimi. Itse asiassa juuri Jumalan nimi tekee kasteesta kasteen, eipelkkä vesi (”Kastan sinut Isän, Pojan ja Pyhän Hengen ni-meen”). Sana välittää hänen läsnäolonsa ja sakramentissa lap-sen identiteetti suljetaan Isän, hänen Luojansa, Pojan, hänenLunastajansa ja Pyhän Hengen, uskon synnyttäjän, identiteetinsisälle.

Kasteella on myös jatkuva rooli luterilaisten jokapäiväisessähartauselämässä. Meitä muistutetaan jatkuvasti ”muistamaankastettamme”. Luther sanoi, että meidän on joka päivä kasvojapestessämme ajateltava kastettamme. Kristityn tulee joka päiväsoveltaa elämässään sitä, mitä Luther kirjoitti Katekismukses-saan. Lainaan uudestaan: ”Vanha ihminen meissä on jokapäi-väisen katumuksen ja parannuksen kautta upotettava ja kaikki-en syntien ja pahojen himojen kanssa kuoletettava, ja sen sijaantulee joka päivä nousta uusi ihminen, joka elää vanhurskaudes-sa ja puhtaudessa iankaikkisesti Jumalan edessä.”

Kasteeseen liittyy myös varmuus pelastuksesta. Monet kris-tityt ovat nykyään huolissaan siitä, ovatko he todella tehneethenkilökohtaisen ratkaisun seurata Jeesusta ja ottaneet hänetvastaan Herranaan ja Vapahtajanaan. Suurten evankelioimista-pahtumien fiksaatioksi on muodostunut alttarikutsu, jossa ihmi-siä kehotetaan tekemään uskonratkaisu, jopa ihan vain varmuu-den vuoksi. Alttarikutsusta on tullut jonkinlainen evankelikaa-

Jumalan läsnäolo

46

linen sakramentti. (Eräs opiskelijoistani kirjoitti kerran kerto-muksen miehestä, joka melkein meni alttarille — ja varmastiolisikin mennyt, jos saarnaaja olisi laulattanut seurakunnalla vieläyhden säkeen ylistyslaulusta — mutta kuolikin samana iltanaauto-onnettomuudessa ja tuomitsi siten sielunsa ikuiseen kado-tukseen). Sisäisen tahdonliikkeen korostaminen on kuitenkin josinänsä subjektiivinen ja siksi epävarma asia — lisäksi se asettaapainopisteen siihen, mitä ihminen itse tekee pelastumisensaeteen, eikä siihen, mitä Kristus on tehnyt. Toisenlainen epävar-muus vaivaa joskus niitä, jotka uskovat, että pelastus on yksinarmosta. He pohtivat, onko Jumala valinnut juuri heidät niidenjoukkoon, jotka saavat uskon lahjana. Luther auttoi niitä, joitapelotti Jumalan armonvalinnan asia, siirtämällä huomion hei-dän itsensä ulkopuolelle varmaan tosiasiaan: ”Sinä olet kastettuJumalan lapsi”, hän sanoi heille. Epäilyksen, pelon ja epätoi-von aikoina kristittyjen ei koskaan pidä katsoa omaan sisim-päänsä, kun he pohtivat pelastustaan ja osallisuuttaan Kristuk-seen, koska sieltä todennäköisesti löytyy vain lisää syitä epäilläomaa pelastusta. Luterilaiset väittävät lujasti, että pelastus onobjektiivinen asia. Varmuutta kaipaavien kristittyjen tulisi ym-märtää, että heidän pelastuksensa on objektiivinen tosiasia, jokaon sinetöity tiettynä ajankohtana ja tietyssä paikassa; se on yhtäkäsin kosketeltava kuin vesi.

Vaikka luterilaisille sanotaan jatkuvasti ”muista kastettasi”,varsinaisesti kuitenkin tarkoitetaan: ”muista, että sinut on kas-tettu”, koska itse tapahtuma yleensä katoaa muistista. Minäpystyn itse kuitenkin muistamaan oman kasteeni. Kaikki, mitätässä on sanottu, pätee myös aikuiskasteeseen. Minut kastettiinaikuisena — tai paremminkin nuorukaisena — eli olen siitäonnellisessa asemassa, että muistan miltä kastetuksi tuleminentodella tuntui. Se tapahtui kauan ennen kuin minusta tuli lute-rilainen. (Luterilaiset muuten hyväksyvät kaikkien muiden kirk-kokuntien kasteen — kasteeseenhan tarvitaan vain Jumalan sana

Armonvälineet

46

linen sakramentti. (Eräs opiskelijoistani kirjoitti kerran kerto-muksen miehestä, joka melkein meni alttarille — ja varmastiolisikin mennyt, jos saarnaaja olisi laulattanut seurakunnalla vieläyhden säkeen ylistyslaulusta — mutta kuolikin samana iltanaauto-onnettomuudessa ja tuomitsi siten sielunsa ikuiseen kado-tukseen). Sisäisen tahdonliikkeen korostaminen on kuitenkin josinänsä subjektiivinen ja siksi epävarma asia — lisäksi se asettaapainopisteen siihen, mitä ihminen itse tekee pelastumisensaeteen, eikä siihen, mitä Kristus on tehnyt. Toisenlainen epävar-muus vaivaa joskus niitä, jotka uskovat, että pelastus on yksinarmosta. He pohtivat, onko Jumala valinnut juuri heidät niidenjoukkoon, jotka saavat uskon lahjana. Luther auttoi niitä, joitapelotti Jumalan armonvalinnan asia, siirtämällä huomion hei-dän itsensä ulkopuolelle varmaan tosiasiaan: ”Sinä olet kastettuJumalan lapsi”, hän sanoi heille. Epäilyksen, pelon ja epätoi-von aikoina kristittyjen ei koskaan pidä katsoa omaan sisim-päänsä, kun he pohtivat pelastustaan ja osallisuuttaan Kristuk-seen, koska sieltä todennäköisesti löytyy vain lisää syitä epäilläomaa pelastusta. Luterilaiset väittävät lujasti, että pelastus onobjektiivinen asia. Varmuutta kaipaavien kristittyjen tulisi ym-märtää, että heidän pelastuksensa on objektiivinen tosiasia, jokaon sinetöity tiettynä ajankohtana ja tietyssä paikassa; se on yhtäkäsin kosketeltava kuin vesi.

Vaikka luterilaisille sanotaan jatkuvasti ”muista kastettasi”,varsinaisesti kuitenkin tarkoitetaan: ”muista, että sinut on kas-tettu”, koska itse tapahtuma yleensä katoaa muistista. Minäpystyn itse kuitenkin muistamaan oman kasteeni. Kaikki, mitätässä on sanottu, pätee myös aikuiskasteeseen. Minut kastettiinaikuisena — tai paremminkin nuorukaisena — eli olen siitäonnellisessa asemassa, että muistan miltä kastetuksi tuleminentodella tuntui. Se tapahtui kauan ennen kuin minusta tuli lute-rilainen. (Luterilaiset muuten hyväksyvät kaikkien muiden kirk-kokuntien kasteen — kasteeseenhan tarvitaan vain Jumalan sana

Armonvälineet

47

ja nimi yhdistyneenä veteen; oikea teologia tai pastori ei teekastetta. Kaste ei ole missään mielessä ihmisen teko. Lutherkinsanoi, että todellisuudessa Jumala itse suorittaa kasteen).

Siihen aikaan — olin kai suunnilleen 12-vuotias — olin luul-tavasti yhtä tietämätön kuin sylilapsi. Olin vastannut alttarikut-suun (epäluterilainen käytäntö) ja minut kastettiin upottamalla(toinen epäluterilainen käytäntö, vaikkakin täysin hyväksyttä-vä, joka mielestäni kuvaa aika tehokkaasti hukkumista ja hau-datuksi tulemista).

Muistan kokemuksen elävästi. Kasteallas oli kirkon etuosanseinään rakennettu vesiallas, jota normaalisti peitti verho; kas-tetilaisuutta varten verho avattiin ja takaa paljastui kulissi, jo-hon oli maalattu puita, vettä ja taivasta ja jonka oli tarkoitusesittää Jordan-virtaa. Tilanne tuntui minusta aina juhlalliselta jasalaperäiseltä, kun verho oli auki ja joku kastettiin. Joitainmuitakin ikäryhmäni nuoria kastettiin samalla kerralla. Muis-tan, että panin helpottuneena merkille, että vesi oli lämmintä,kun oli minun vuoroni astua betoniportaita alas veteen. Minullaoli päälläni vanhat farkut ja t-paita sekä niiden päällä valkoinenkaapu, jonka helma liikehti vedessä. Pastori kastoi minut Isän,Pojan ja Pyhän Hengen nimeen käyttäen minusta kaikkien tun-temaa lempinimeä — olinhan teinipoika, ehkä siksi koen tuonlempinimen vieläkin omakseni. Suojasin käsilläni nenääni, kutenmeitä oli neuvottu tekemään ja nojasin pastorin käsivarsille,upoten lämpimään veteen. Tuntui kuin olisin ollut vedessä kauan,sitten minut nostettiin nopeasti pintaan. Haukoin henkeä japärskin vettä. Tunsin voitonriemua.

Kastetoimituksen jälkeen menin riisumaan vaatteeni, jotkaolivat vielä kosteat, ja tunsin todella itseni puhdistuneeksi,uudestisyntyneeksi. Seuraavana päivänä olin täynnä intoa Hen-gessä; menin parhaan ystäväni luo koulun pihalla ja ”todistinuskostani” ensimmäisen kerran, koska halusin hänen kokevansaman uudelleensyntymisen riemun.

Jumalan läsnäolo

48

”Earl”, minä sanoin, ”sinun on pakko mennä kasteelle”.

”Miksi?”, hän kysyi, ja se oli tietenkin luonnollinen

kysymys tuossa tilanteessa.

Häkellyin vähän ja koska en ollut saanut paljonkaan

opetusta, en tiennyt oikein mitä vastata. ”No”, minä

sanoin, ”se on kivaa”.

Tuntui kuitenkin masentavalta antaa niin säälittävä todistususkostani. Tiesin, että sisältö oli suurempi ja että minä kaipasinlisää tietoa. Olinhan kuitenkin vain pikkulapsi. Kasteeni ei siisollut luterilainen kaste, mutta vaikka sain vasta myöhemmintutustua kristinuskon ajatuksiin C. S. Lewisin kautta ja vaikkaluin Raamatun sanaa ja uskoin sen vasta paljon myöhemmin javaikka tulin luterilaisen kirkon jäseneksi vasta paljon, paljonmyöhemmin, tämä oli kuitenkin minulle kaiken alku.

Sakramentit: Herran pyhä ehtoollinen

Eräs luterilaisen hengellisyyden perusajatuksista on siis tämä:Jumalasuhteessamme Jumala itse on toimiva osapuoli. Me emmeetsi häntä; hän etsii meitä. (Huomaa, kuinka tämä kuvataanJeesuksen vertauksessa kadonneesta lampaasta, Luuk.15:4-7).Me emme rakasta Jumalaa; hän rakastaa meitä (”Siinä on rak-kaus — ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, ettähän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovi-tukseksi” (1.Joh.4:10). Francis Thompsonin runossa ”The Houndof Heaven” on kuvattu sama tilanne: me yritämme paeta Juma-laa, mutta hän ajaa meitä takaa hellittämättä. Sen sijaan, ettäastuisimme ylös Jumalan luo, hän astuu alas meidän luoksem-me. Vaikka kristityt on kutsuttu toimimaan maailmassa, mitäkäsittelen myöhemmässä kappaleessa, jumalasuhteessammekaikki on kiinni Jumalan toiminnasta.

Armonvälineet

48

”Earl”, minä sanoin, ”sinun on pakko mennä kasteelle”.

”Miksi?”, hän kysyi, ja se oli tietenkin luonnollinen

kysymys tuossa tilanteessa.

Häkellyin vähän ja koska en ollut saanut paljonkaan

opetusta, en tiennyt oikein mitä vastata. ”No”, minä

sanoin, ”se on kivaa”.

Tuntui kuitenkin masentavalta antaa niin säälittävä todistususkostani. Tiesin, että sisältö oli suurempi ja että minä kaipasinlisää tietoa. Olinhan kuitenkin vain pikkulapsi. Kasteeni ei siisollut luterilainen kaste, mutta vaikka sain vasta myöhemmintutustua kristinuskon ajatuksiin C. S. Lewisin kautta ja vaikkaluin Raamatun sanaa ja uskoin sen vasta paljon myöhemmin javaikka tulin luterilaisen kirkon jäseneksi vasta paljon, paljonmyöhemmin, tämä oli kuitenkin minulle kaiken alku.

Sakramentit: Herran pyhä ehtoollinen

Eräs luterilaisen hengellisyyden perusajatuksista on siis tämä:Jumalasuhteessamme Jumala itse on toimiva osapuoli. Me emmeetsi häntä; hän etsii meitä. (Huomaa, kuinka tämä kuvataanJeesuksen vertauksessa kadonneesta lampaasta, Luuk.15:4-7).Me emme rakasta Jumalaa; hän rakastaa meitä (”Siinä on rak-kaus — ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, ettähän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovi-tukseksi” (1.Joh.4:10). Francis Thompsonin runossa ”The Houndof Heaven” on kuvattu sama tilanne: me yritämme paeta Juma-laa, mutta hän ajaa meitä takaa hellittämättä. Sen sijaan, ettäastuisimme ylös Jumalan luo, hän astuu alas meidän luoksem-me. Vaikka kristityt on kutsuttu toimimaan maailmassa, mitäkäsittelen myöhemmässä kappaleessa, jumalasuhteessammekaikki on kiinni Jumalan toiminnasta.

Armonvälineet

49

Jumalan toiminta ei katso henkilöön. Jumala tulee luoksem-me meidän itsemme ulkopuolelta. Vaikka Kristus ja Pyhä Hen-ki tulevatkin sydämeemme asumaan, he eivät ole pelkkiä psy-kologiseen tilaamme, kokemuksiimme tai sisimpäämme liitty-viä toimintoja. Luterilaista hartauskirjallisuutta on paljon ja sekehottaa aina taistelevia tai epäileviä sieluja olemaan katsomat-ta sisimpäänsä — sieltä löytyy vain omaa syntisyyttä — jakatsomaan sen sijaan johonkin käsin kosketeltavaan ja objektii-viseen tosiasiaan: ristiin, Jumalan sanaan ja Jumalan lahjomat-tomiin lupauksiin.

Lupaukset koskevat minua, olen kristitty ja olen lunastettu;ei hämärien muistojen perusteella, ei omien ratkaisujeni taivalituksi tulemisen tunteiden perusteella, vaan objektiivisen,konkreettisen ja historiallisen tapahtuman perusteella. ”Kunsyntimme tai omatuntomme vaivaa meitä”, Luther kirjoittaa,”meidän on vastattava, ’minä olen kastettu! Ja jos olen kastettu,minulla on pelastuksen ja iankaikkisen elämän lupaus, niinruumiin kuin sielun puolesta’”.

Edelleen, Jumala toimii aineellisen todellisuuden kautta. Sana”hengellinen” käsitetään usein ”aineellisen” vastakohtana, jo-ten uskontoa pidetään jonkinlaisena pakenemisena ”aineellises-ta maailmasta” ja sen arvot asetetaan vastakkain ”materialis-min” kanssa. On totta, että monet uskonnot, kuten idän uskon-not, pitävät sisällään sellaisen ajatuksen — hindulaisuudessaaineellinen maailma on pahan hengen virittämä harhakuva, japelastus on aistien ja fyysisen olemassaolon kahleista vapautu-mista. Kristinusko taas on aina päinvastoin korostanut fyysisentodellisuuden uskonnollista merkitystä.

Kristinopin ensimmäinen kappale on oppi luomisesta. Juma-la ei ainoastaan luo maailmankaikkeutta vaan hän myös katse-lee aikaansaannostaan ja näkee, että ”se oli hyvä” (1.Moos.1:31).Toinen kappale on oppi Kristuksen lihaksi tulemisesta, jokasamoin korostaa fyysistä todellisuutta opettaessaan, että Jumala

Jumalan läsnäolo

50

itse ”astui alas taivaasta, tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsytMariasta, ja syntyi ihmiseksi”. Kristuksessa ”sana tuli lihaksi”(Joh. 1:14). Kolmannessa uskonkappaleessa huomaamme Py-hän Hengen ilmoittavan itsensä konkreettisissa asioissa, ”pyhi-en yhteydestä” eli kirkosta aina kuolleiden ruumiilliseen ylös-nousemukseen.

Myös armonvälineet — sana ja sakramentit — ovat aineel-lisia. Arkiset asiat, kuten kirkossakäynti, perhe-elämä ja työn-teko ovat täynnä hengellistä merkitystä. Armonvälineet, joidenkautta Pyhä Henki synnyttää meissä uskon ja hengellisen kas-vun, ovat evankelisia. Toisin sanoen, ne tuovat meille Jeesuk-sen anteeksiantamuksen evankeliumin. Ne eivät ole mitäänonnenamuletteja; emme saa niiden avulla langetettua sadettataivaasta tai hankittua liikeyrityksellemme menestystä (vaikkavoimme tietysti rukouksessa pyytää näitä asioita). Niiden ontarkoitus välittää meille armo, Jumalan ansaitsematon suosio,jonka kautta saamme ikuisen elämän.

Luterilainen uskonelämä on kirkkaimmillaan Pyhän ehtoolli-sen sakramentissa; Jumala toimii siinä objektiivisesti ja käsin-kosketeltavassa aineessa, jossa evankeliumi ruumiillistuu, jaantaa lupauksen syntien anteeksiantamuksesta. Herran ehtoolli-sen sisältö on itse asiassa vieläkin valtavampi — tai paremmin-kin kaiken tämän mahdollistaa — Jeesuksen Kristuksen todel-

linen läsnäolo. Tämä on jälleen hämmästyttävä väite, ja monetkristityt hylkäävätkin sen, mutta se nousee luterilaisen evanke-lisuuden sykkivästä sydämestä.

Raamattu kertoo, että Jeesus vain joitakin tunteja ennen pi-dätystään mursi leivän ja sanoi: ”Tämä on minun ruumiini, jokateidän edestänne annetaan”, sitten hän otti viinin ja sanoi: ”tämäon minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaansyntien anteeksiantamiseksi”. Hän myös kehotti seuraajiaan:”tehkää se minun muistokseni” (Matt.26:26-28, Luuk.22:19-20).Eikö Raamattu varmastikin tarkoita, että leipä ja viini ovat

Armonvälineet

50

itse ”astui alas taivaasta, tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsytMariasta, ja syntyi ihmiseksi”. Kristuksessa ”sana tuli lihaksi”(Joh. 1:14). Kolmannessa uskonkappaleessa huomaamme Py-hän Hengen ilmoittavan itsensä konkreettisissa asioissa, ”pyhi-en yhteydestä” eli kirkosta aina kuolleiden ruumiilliseen ylös-nousemukseen.

Myös armonvälineet — sana ja sakramentit — ovat aineel-lisia. Arkiset asiat, kuten kirkossakäynti, perhe-elämä ja työn-teko ovat täynnä hengellistä merkitystä. Armonvälineet, joidenkautta Pyhä Henki synnyttää meissä uskon ja hengellisen kas-vun, ovat evankelisia. Toisin sanoen, ne tuovat meille Jeesuk-sen anteeksiantamuksen evankeliumin. Ne eivät ole mitäänonnenamuletteja; emme saa niiden avulla langetettua sadettataivaasta tai hankittua liikeyrityksellemme menestystä (vaikkavoimme tietysti rukouksessa pyytää näitä asioita). Niiden ontarkoitus välittää meille armo, Jumalan ansaitsematon suosio,jonka kautta saamme ikuisen elämän.

Luterilainen uskonelämä on kirkkaimmillaan Pyhän ehtoolli-sen sakramentissa; Jumala toimii siinä objektiivisesti ja käsin-kosketeltavassa aineessa, jossa evankeliumi ruumiillistuu, jaantaa lupauksen syntien anteeksiantamuksesta. Herran ehtoolli-sen sisältö on itse asiassa vieläkin valtavampi — tai paremmin-kin kaiken tämän mahdollistaa — Jeesuksen Kristuksen todel-

linen läsnäolo. Tämä on jälleen hämmästyttävä väite, ja monetkristityt hylkäävätkin sen, mutta se nousee luterilaisen evanke-lisuuden sykkivästä sydämestä.

Raamattu kertoo, että Jeesus vain joitakin tunteja ennen pi-dätystään mursi leivän ja sanoi: ”Tämä on minun ruumiini, jokateidän edestänne annetaan”, sitten hän otti viinin ja sanoi: ”tämäon minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaansyntien anteeksiantamiseksi”. Hän myös kehotti seuraajiaan:”tehkää se minun muistokseni” (Matt.26:26-28, Luuk.22:19-20).Eikö Raamattu varmastikin tarkoita, että leipä ja viini ovat

Armonvälineet

51

Jeesuksen ruumiin ja veren vertauskuva? Ei, luterilaiset eivätpyri selittämään pois tai rationalisoimaan Jumalan sanaa.

Raamatussa on myös muita kohtia, joista käy ilmi, että eh-toollisen aikana tapahtuu jotain poikkeuksellista. Paavali va-roittaa vakavasti korinttilaisia: ”joka kelvottomasti syö tätä lei-pää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumii-seen ja vereen. Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syö-köön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta; sillä joka syö ja juoerottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa”(1.Kor. 11:27-29). Tämä ei kuulosta pelkästään vertauskuvalli-selta. Kuulostaa siltä, että ”Kristuksen ruumis ja veri” ovattodella läsnä — että ne ovat läsnä voimassa, ja että ne täytyytunnustaa. Joka tapauksessa luterilaiset arvostavat sakramentte-ja niin valtavasti juuri siksi, että he arvostavat niin valtavastiJumalan sanaa.

Ja entä jos se onkin totta? Ylösnoussut Kristus on todellaläsnä leivässä ja viinissä. Puhumme usein Jumalan etsimisestä,toivoisimme, että olisimme voineet tavata Jeesuksen henkilö-kohtaisesti ja sanomme, että voisimme uskoa, jos hän itse il-mestyisi meille: ja tässä hän on.

Kristus ei ole pelkästään läsnä alttarilla, hän myös antaa it-sensä meille. Kun nautimme leivän, saamme hyvin intiimillä jahenkilökohtaisella tavalla vastaanottaa hänen ruumiinsa, jokamurrettiin ristillä. Kun maistamme viiniä, vastaanotamme hä-nen verensä, joka sinetöi liiton ja varmisti syntien anteeksian-tamuksen. Olemme kirjaimellisesti yhtä Kristuksen kanssa —ristiinnaulitun Kristuksen kanssa, ylösnousseen Kristuksen kans-sa ja Taivaaseen astuneen Kristuksen kanssa. Kuilu tämän het-ken ja Golgatan välillä, nykyhetken ja ikuisuuden välillä, onsilloitettu.

On sanottu, että tämä yhteys Kristukseen on suorempi jaläheisempi kuin se jokapäiväinen yhteys, joka hänellä oli ope-tuslapsiinsa. Jälleen Kristus itse tulee meidän luoksemme. Tämä

Jumalan läsnäolo

52

ei ole meidän tekomme, vaan Kristuksen teko, joka meidäntarvitsee vain ottaa vastaan. Herran ehtoollinen ei ole mitäänmuuta kuin itse evankeliumi.

Lutherin mielestä ehkä tärkein Jumalan sana, joka on perus-tavanlaatuista ehtoollisessa, on ”sinun puolestasi annettu”. Kunihminen ottaa vastaan leivän ja viinin, hän kuulee, että se onKristuksen ruumis ja veri, ”sinun puolestasi annettu”. Tässä eiole mitään epäselvää. Ei tarvitse kantaa huolta omista ratkai-suista, armonvalinnasta tai omasta syntisyydestä. Sakramentis-sa Kristus antaa itsensä minulle. Kaikki hänen lupauksensa jakaikki, mitä hän on tehnyt lunastukseni ja anteeksiantamuksenieteen ristillä, on tehty niin käsin kosketeltaviksi, että pystynmaistamaan ne. Kosketan itse asiassa ylösnoussutta Kristusta,kuten ensimmäiset opetuslapset tekivät. Kun nautin tämän ra-vinnon, Jumalan sana kaikuu korvissani vakuuttaen, että Kris-tuksen ruumis ja veri on annettu minun puolestani. Syntini ovatsiis anteeksi annetut ja voin olla varma Jumalan suosiosta.

Kun aloin käydä luterilaisessa kirkossa, minuun teki valtavanvaikutuksen pelkästään ihmisten meneminen ehtoolliselle japastorin lausumat sanat. Me emme tietenkään itse voineet osal-listua ennen kuin olimme saaneet riittävästi opetusta. Meidänpiti myös ensin liittyä tämän uskonyhteisön jäseniksi, koskapyhässä ehtoollisessa tapahtuva syöminen ja juominen yhdistääihmiset läheiseksi yhteisöksi. Aluksi siis vain seurasin sivusta,kuinka Jeesus antoi ruumiinsa ja verensä tuollekin teini-ikäisel-le, tuolle äidille ja lapselle, tuolle lääkärille, tuolle rouvallepyörätuolissa; ja yhä uudestaan ja uudestaan pastori sanoi: ”si-nun puolestasi annettu ja vuodatettu”.

Joskus kirkon käytävällä tungeksivat seurakuntalaiset vainnoudattivat rutiininomaisesti totuttua tapaa — vaikka toisinaansaatoin hämmästyä joidenkin kasvoilla näkyvää enkelimäisenhaltioitunutta ilmettä — mutta rutiininomaisuuskaan ei haitan-nut. Jumala ruokkii kansansa säännöllisesti, jokapäiväisellä lei-

Armonvälineet

52

ei ole meidän tekomme, vaan Kristuksen teko, joka meidäntarvitsee vain ottaa vastaan. Herran ehtoollinen ei ole mitäänmuuta kuin itse evankeliumi.

Lutherin mielestä ehkä tärkein Jumalan sana, joka on perus-tavanlaatuista ehtoollisessa, on ”sinun puolestasi annettu”. Kunihminen ottaa vastaan leivän ja viinin, hän kuulee, että se onKristuksen ruumis ja veri, ”sinun puolestasi annettu”. Tässä eiole mitään epäselvää. Ei tarvitse kantaa huolta omista ratkai-suista, armonvalinnasta tai omasta syntisyydestä. Sakramentis-sa Kristus antaa itsensä minulle. Kaikki hänen lupauksensa jakaikki, mitä hän on tehnyt lunastukseni ja anteeksiantamuksenieteen ristillä, on tehty niin käsin kosketeltaviksi, että pystynmaistamaan ne. Kosketan itse asiassa ylösnoussutta Kristusta,kuten ensimmäiset opetuslapset tekivät. Kun nautin tämän ra-vinnon, Jumalan sana kaikuu korvissani vakuuttaen, että Kris-tuksen ruumis ja veri on annettu minun puolestani. Syntini ovatsiis anteeksi annetut ja voin olla varma Jumalan suosiosta.

Kun aloin käydä luterilaisessa kirkossa, minuun teki valtavanvaikutuksen pelkästään ihmisten meneminen ehtoolliselle japastorin lausumat sanat. Me emme tietenkään itse voineet osal-listua ennen kuin olimme saaneet riittävästi opetusta. Meidänpiti myös ensin liittyä tämän uskonyhteisön jäseniksi, koskapyhässä ehtoollisessa tapahtuva syöminen ja juominen yhdistääihmiset läheiseksi yhteisöksi. Aluksi siis vain seurasin sivusta,kuinka Jeesus antoi ruumiinsa ja verensä tuollekin teini-ikäisel-le, tuolle äidille ja lapselle, tuolle lääkärille, tuolle rouvallepyörätuolissa; ja yhä uudestaan ja uudestaan pastori sanoi: ”si-nun puolestasi annettu ja vuodatettu”.

Joskus kirkon käytävällä tungeksivat seurakuntalaiset vainnoudattivat rutiininomaisesti totuttua tapaa — vaikka toisinaansaatoin hämmästyä joidenkin kasvoilla näkyvää enkelimäisenhaltioitunutta ilmettä — mutta rutiininomaisuuskaan ei haitan-nut. Jumala ruokkii kansansa säännöllisesti, jokapäiväisellä lei-

Armonvälineet

53

vällä ja itsellään. Se on hänen työnsä, ja edes sokeutemme taitylsämielinen arkisuutemme ei millään tavalla pienennä hänenlahjojaan.

Vaikka joskus itsekin pidän pyhää ehtoollista itsestäänselvyy-tenä, toisinaan Kristuksen todellinen läsnäolo täyttää minuthämmästyksellä. Ensimmäinen ehtoolliseni oli saman tapainenkokemus kuin kasteeni. Öylätti oli kevyt, mutta se täytyi pures-kella. ”Tämä on meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuk-sen Kristuksen tosi ruumis”, kuulin pastorin sanovan. Viininväkevyys yllätti minut, hapan ja samalla makea maku, johonyhdistyivät kuulemani sanat: ”Tämä on meidän Herramme jaVapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tosi veri”. Kaikki oli niinkäsin kosketeltavaa, niin todellista.

Ilman ruokaa kuolisimme nälkään. Meidän on syötävä pi-tääksemme yllä fyysistä elämäämme; muuten heikkenemme janäännymme kuoliaiksi. Ruumiimme saa tarvitsemansa ravin-non ainoastaan muiden luotujen eliöiden kuoleman kautta. Riip-pumatta siitä, syömmekö verisen pihvin vai kasvispataan pil-kottuja vihanneksia, elämän ylläpitäminen edellyttää myös fyy-sisellä tasolla sitä, että toisen elämä uhrataan. Sama pätee sekäfyysiseen että hengelliseen elämään — voimme elää vain uhrinkautta. Emmekä säily hengissä ilman että saamme jatkuvastiravintoa.

Kristuksen evankeliumi tekee meistä uskovia, mutta se pitäämyös yllä hengellistä elämäämme. Tarvitsemme sitä, että saam-me vastaanottaa Kristuksen yhä uudelleen. Luterilaisuuden sakra-mentaalisessa hartauselämässä sana ja sakramentit ovat armon-välineitä. Ne ovat käsin kosketeltavia aineellisia välineitä, joi-den kautta Jumala välittää Kristuksen evankeliumin. Kristussynnyttää meissä uskon, ruokkii meitä ja on todellisesti läsnäkirkossaan.

Jumalan läsnäolo

54

4. Ristin teologia

Salattu Jumala

Tuntuu kummalliselta ajatella, että Kristus on todella pelas-tavana läsnä tuossa pahvimaisessa öylätissä ja väkevässä viini-tilkassa; tai että Jumala puhuu meille kirjoitetussa kirjassa, jokakoostuu painomusteesta ja sidotusta paperista. Tai että PyhäHenki käyttää pastorin saarnaa synnyttääkseen uskon meidänsydämissämme. Se tuntuu uskomattomalta väitteeltä, kun seu-raa tavallista jumalanpalvelusta, jossa veisataan alavireisesti,lapset kitisevät taustalla ja arkipäiväiset ihmiset sähläävät pen-keissään. Ei tunnu uskottavalta, että niin arkinen ja useimmitentylsä asetelma voi olla niin valtavien ja pyhien hengellistentapahtumien näyttämö.

Saman voi tietysti sanoa kristinuskon keskeisimmästä tapah-tumasta. Jumala astui alas taivaasta, eli kiertelevänä juutalaise-na puuseppänä ja teloitettiin lopulta kiduttamalla! Hänen kuvit-telisi ennemmin tulevan kuninkaana, joka saisi kansaltaan osak-

Ristin teologia

54

4. Ristin teologia

Salattu Jumala

Tuntuu kummalliselta ajatella, että Kristus on todella pelas-tavana läsnä tuossa pahvimaisessa öylätissä ja väkevässä viini-tilkassa; tai että Jumala puhuu meille kirjoitetussa kirjassa, jokakoostuu painomusteesta ja sidotusta paperista. Tai että PyhäHenki käyttää pastorin saarnaa synnyttääkseen uskon meidänsydämissämme. Se tuntuu uskomattomalta väitteeltä, kun seu-raa tavallista jumalanpalvelusta, jossa veisataan alavireisesti,lapset kitisevät taustalla ja arkipäiväiset ihmiset sähläävät pen-keissään. Ei tunnu uskottavalta, että niin arkinen ja useimmitentylsä asetelma voi olla niin valtavien ja pyhien hengellistentapahtumien näyttämö.

Saman voi tietysti sanoa kristinuskon keskeisimmästä tapah-tumasta. Jumala astui alas taivaasta, eli kiertelevänä juutalaise-na puuseppänä ja teloitettiin lopulta kiduttamalla! Hänen kuvit-telisi ennemmin tulevan kuninkaana, joka saisi kansaltaan osak-

Ristin teologia

55

seen kunnioituksen ja voittaisi kaikki viholliset. On vähintään-kin odottamatonta, että hän tuli heikkoudessa, nöyryytyksessä,hylättynä ja kärsivänä.

Ihmiset, jotka nykyään tavoittelevat hengellisyyttä, joutu-vat myöntämään, että Jumala tuntuu usein olevan kaukana.Arjen harmaus, maalliset huolet, kamppailu elatuksen mur-heissa ja käytännön velvollisuudet tukahduttavat usein yli-luonnolliset tuntemukset. Lisäksi tulevat monenlaiset kärsi-mykset. Kun kohtaamme epäonnistumisia ja sairauksia,menetämme läheisen ihmisen tai tunnemme oman kuolemam-me läheisyyden, meissä nousee tuskallinen kysymys: missäJumala on nyt?

Profeetta Jesaja sanoo lopulta — kansan luopumuksen, po-liittisen romahduksen ja jumalallisen tuomion keskeltä: ”Toti-sesti, sinä olet salattu Jumala” (Jesaja 45:15). Kun sanotaan,että Jumala on salattu, ei tietenkään tarkoiteta, että hän on poissa.Päinvastoin, salattu on läsnä, mutta piilossa. Jos lapsi on piilou-tunut huoneeseen, hän on silti varmasti siellä. Jumala kätkeytyyusein sellaisiin paikkoihin, joista emme koskaan arvaisi etsiähäntä — ristiinnaulittuun rikolliseen, kirjaan, veteen, leipään,viiniin, luuvaloiseen rovastiin, koettelemuksiin ja kärsimyksiinsekä tavallisiin ihmisiin, jotka tekevät töitä ja pitävät huoltaperheistään.

Ajatus siitä, että Jumala on salattu, on eräs luterilaisen hen-gellisyyden syvällisimmistä oivalluksista. Se liittyy ”ristin teo-logiaan” eli ristin tien hengellisyyteen. Se liittyy Kristuksenlunastustyöhön, hänen läsnäoloonsa ja siihen, kuinka pääsem-me lähemmäs häntä. Ristin teologia käsittelee myös vaikeuksiaja vastuksia, joiden läpi kristittyjen täytyy kulkea totuudenmu-kaisesti ja rehellisesti.

Salattu Jumala

56

Ristin teologia vastaan kunnian teologia

Useimpien kirjakauppojen ”hengellisyysosastolta” löytyyhyllymetreittäin opaskirjoja. Niissä esitellään kokonainen lee-gio erilaisia tekniikoita ja opetuksia, joiden avulla kaikki on-gelmamme muka ratkeavat ja saavutamme menestyksen hui-pun. Meditaatio, joogan ruumiilliset harjoitukset, keittiöpsyko-logia, positiivisen ajattelun periaatteet — kaikki lupaavat antaavoimia. Eikä siinä kaikki, vaan ne lupaavat myös antaa mielen-rauhan ja ilon, jos niiden opetuksia hyödynnetään oikein, ja nelupaavat parantaa fyysistä terveyttä, kun paino tippuu tai syöpävoitetaan. Hengellisten harjoitusten mainostetaan myös autta-van eteenpäin uralla, jopa siinä määrin, että hengellisiä kirjojaon usein vaikea erottaa markkinointioppaista ( jotka pursuavatkaikenlaisia positiivisen ajattelun mantroja, joilla saavutetaanparempia myyntituloksia, fakiiritemppuja ja mielikuvaharjoituk-sia). Joissakin kirjoissa puhutaan itsensä toteuttamisesta sellai-seen sävyyn, että oma minä kuulostaa saavan sellaisen aseman,joka on perinteisesti kuulunut yksin Jumalalle. Minästä tuleeLuoja (”luot itse oman todellisuutesi”) sekä Lainantaja (”päätätitse mikä on hyvää sinulle”) ja ihminen ei enää tarvitse Vapah-tajaa. New Age –hengellisyys korostaa sitä, että oma minä onJumala, ja että koko maailma on osa samaa jumaluutta. Suuriosa nykyajan yleisuskonnollisuudesta tekee ”hengellisyydestä”pelkän maallisten tavoitteiden saavuttamisen välineen; toisinaanpyritään eheytymiseen, vallan tai mielihyvän saavuttamiseen jajopa siihen, että ihminen itse kohoaa jumalalliseen asemaan.

Myös kristillisistä kirjakaupoista löytyy samaa tavaraa kuinNew Age –hyllyistä. Nykyään nekin pursuilevat tietoa siitä,miten Jumalaa voidaan käyttää oman terveyden, onnellisuudenja menestyksen saavuttamiseksi. Siellä on kristillisiä laihdutus-oppaita, kirjoja ”Jeesuksen mallin mukaisesta henkilöstöjohta-misesta”, ja tutkielmia Kristuksesta huippuluokan myyntimie-

Ristin teologia

56

Ristin teologia vastaan kunnian teologia

Useimpien kirjakauppojen ”hengellisyysosastolta” löytyyhyllymetreittäin opaskirjoja. Niissä esitellään kokonainen lee-gio erilaisia tekniikoita ja opetuksia, joiden avulla kaikki on-gelmamme muka ratkeavat ja saavutamme menestyksen hui-pun. Meditaatio, joogan ruumiilliset harjoitukset, keittiöpsyko-logia, positiivisen ajattelun periaatteet — kaikki lupaavat antaavoimia. Eikä siinä kaikki, vaan ne lupaavat myös antaa mielen-rauhan ja ilon, jos niiden opetuksia hyödynnetään oikein, ja nelupaavat parantaa fyysistä terveyttä, kun paino tippuu tai syöpävoitetaan. Hengellisten harjoitusten mainostetaan myös autta-van eteenpäin uralla, jopa siinä määrin, että hengellisiä kirjojaon usein vaikea erottaa markkinointioppaista ( jotka pursuavatkaikenlaisia positiivisen ajattelun mantroja, joilla saavutetaanparempia myyntituloksia, fakiiritemppuja ja mielikuvaharjoituk-sia). Joissakin kirjoissa puhutaan itsensä toteuttamisesta sellai-seen sävyyn, että oma minä kuulostaa saavan sellaisen aseman,joka on perinteisesti kuulunut yksin Jumalalle. Minästä tuleeLuoja (”luot itse oman todellisuutesi”) sekä Lainantaja (”päätätitse mikä on hyvää sinulle”) ja ihminen ei enää tarvitse Vapah-tajaa. New Age –hengellisyys korostaa sitä, että oma minä onJumala, ja että koko maailma on osa samaa jumaluutta. Suuriosa nykyajan yleisuskonnollisuudesta tekee ”hengellisyydestä”pelkän maallisten tavoitteiden saavuttamisen välineen; toisinaanpyritään eheytymiseen, vallan tai mielihyvän saavuttamiseen jajopa siihen, että ihminen itse kohoaa jumalalliseen asemaan.

Myös kristillisistä kirjakaupoista löytyy samaa tavaraa kuinNew Age –hyllyistä. Nykyään nekin pursuilevat tietoa siitä,miten Jumalaa voidaan käyttää oman terveyden, onnellisuudenja menestyksen saavuttamiseksi. Siellä on kristillisiä laihdutus-oppaita, kirjoja ”Jeesuksen mallin mukaisesta henkilöstöjohta-misesta”, ja tutkielmia Kristuksesta huippuluokan myyntimie-

Ristin teologia

57

henä. Toiset kirjat käsittelevät vakavasti otettavia aiheita; netarjoavat esimerkiksi neuvoja lastenkasvatusongelmiin ja yh-teiskunnalliseen vaikuttamiseen. Takakansissa annetaan valta-via ja jännittäviä lupauksia, ikään kuin perheongelmamme hä-viäisivät noin vain noudattamalla jotakin annettua ohjelmaa,ruumiimme alkaisivat yhtäkkiä toimia tahtomallamme tavalla,taloudelliset ongelmamme katoaisivat, maamme ongelmat rat-keaisivat, seurakuntamme kokisi kasvua ja eläisimme onnelli-sina elämämme loppuun asti.

On totta, että myös Raamatussa on paljon elämänohjeita, jasen viisaudet voivat syvällisesti muovata perhe-elämäämme jayhteiskunnallisia oloja. Itse asiassa seuraava luku kutsumukses-ta käsittelee juuri sitä, että kristillisellä uskolla on todella voi-makas vaikutus sellaisiin tehtäviin, jotka näyttävät täysin maal-lisilta, esimerkiksi johtajien ja myyntimiesten ja erityisesti van-hempien tehtäviin. Itsehoito-oppaiden hengellisyydessä on kui-tenkin se ongelma, että niiden lupaamat ihmelääkkeet eivät edestoimi. Paraskin kristitty perhe kokee ristiriitoja, hankalia tilan-teita ja noloja epäonnistumisia. Hartainkin kristitty voi kokeakonkurssin tai mielenterveyden romahduksen tai nujertua jon-kin parantumattoman taudin alle.

Silloin opaskirjoista ei ole apua, ne vain korostavat entises-tään epäonnistumisen tunnettamme. Vaikka niiden hengellisetharjoitusohjelmat olisivat oikeita, emme kuitenkaan kykenetäysin seuraamaan niitä, koska kykymme noudattaa Jumalanlakia on vajavainen. Huomaamme, että ”voitokas kristillinenelämä” on mahdoton tavoite, vaikka kuinka lakaisemme epäon-nistumiset maton alle, jatkamme pyristelyä hampaat irvessä (jaostamme lisää opaskirjoja) sekä pidämme yllä kaunista julki-sivua. Joudumme näin epärehellisyyden ja teeskentelyn tielle.

Luther kutsui tällaista itsensä korottamiseen pyrkivää jamenestyshakuista voimakristillisyyttä ”kunnian teologiaksi”. Senviehätys on ymmärrettävä. Kaipaamme luonnollisesti menes-

Salattu Jumala

58

tystä, voitokkuutta ja onnellisuutta. Meitä vetää puoleensa mikätahansa uskonto, joka lupaa näitä asioita. Haluamme lopullisiaja helposti sulatettavia vastauksia sekä selkeitä hengellisiä voi-mia, jotka ovat aivan käden ulottuvilla. Ja olisi toivottavaa, ettäkaikki tämä tarjottaisiin meille vakuuttavassa, hyvin johdetussaja tehokkaassa organisaatiossa. Sen sijaan Jumala tarjoaa meil-le ristin.

Olen kuullut, että lähetystyöntekijät kohtaavat joskus hanka-luuksia selittäessään Jeesuksesta heimouskontojen edustajille.”Meidän jumalamme on suuri soturi”, he saattavat sanoa. ”Hänei koskaan antaisi tappaa itseään niin kuin teidän Jeesuksenne”.Ristin teologia asettuu vastahankaan kaiken luonnollisen us-konnon kanssa. Se vastustaa kaikkea sitä, mitä me odotammeja haluamme uskonelämältämme. Jumala ei ilmoittanut itseäänabstraktina ajatuksena, vaan hän astui alas taivaasta. Hän eitullut pelkkänä aineettomana energiana vaan ihmislapsena. Hänsyntyi häpeällisellä tavalla köyhästä neitsyestä, ei kuninkaanpalatsiin, vaan karjasuojaan. Tosin enkelit juhlistivat hänentulemistaan, mutta hekään eivät ilmoittaneet siitä kuninkaallevaan lammaspaimenille. Koko elämänsä ajan Jumalan Poikatyhjensi itsensä kaikesta kunniasta (Fil. 2:6-8).

Tosin Jeesuksella oli valta parantaa sairaita ja hallita jopaluonnonvoimia, mutta henkilönä hän oli epäsuosittu, pilkattu jakoditon: ”Ketuilla on luolat ja taivaan linnuilla pesät, muttaIhmisen Pojalla ei ole, mihin hän päänsä kallistaisi” (Matt. 8:20).Kuten oli ennustettu,

Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin

juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä

kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä

muotoa, johon me olisimme mielistyneet. Hän oli

ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja

sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa

Ristin teologia

58

tystä, voitokkuutta ja onnellisuutta. Meitä vetää puoleensa mikätahansa uskonto, joka lupaa näitä asioita. Haluamme lopullisiaja helposti sulatettavia vastauksia sekä selkeitä hengellisiä voi-mia, jotka ovat aivan käden ulottuvilla. Ja olisi toivottavaa, ettäkaikki tämä tarjottaisiin meille vakuuttavassa, hyvin johdetussaja tehokkaassa organisaatiossa. Sen sijaan Jumala tarjoaa meil-le ristin.

Olen kuullut, että lähetystyöntekijät kohtaavat joskus hanka-luuksia selittäessään Jeesuksesta heimouskontojen edustajille.”Meidän jumalamme on suuri soturi”, he saattavat sanoa. ”Hänei koskaan antaisi tappaa itseään niin kuin teidän Jeesuksenne”.Ristin teologia asettuu vastahankaan kaiken luonnollisen us-konnon kanssa. Se vastustaa kaikkea sitä, mitä me odotammeja haluamme uskonelämältämme. Jumala ei ilmoittanut itseäänabstraktina ajatuksena, vaan hän astui alas taivaasta. Hän eitullut pelkkänä aineettomana energiana vaan ihmislapsena. Hänsyntyi häpeällisellä tavalla köyhästä neitsyestä, ei kuninkaanpalatsiin, vaan karjasuojaan. Tosin enkelit juhlistivat hänentulemistaan, mutta hekään eivät ilmoittaneet siitä kuninkaallevaan lammaspaimenille. Koko elämänsä ajan Jumalan Poikatyhjensi itsensä kaikesta kunniasta (Fil. 2:6-8).

Tosin Jeesuksella oli valta parantaa sairaita ja hallita jopaluonnonvoimia, mutta henkilönä hän oli epäsuosittu, pilkattu jakoditon: ”Ketuilla on luolat ja taivaan linnuilla pesät, muttaIhmisen Pojalla ei ole, mihin hän päänsä kallistaisi” (Matt. 8:20).Kuten oli ennustettu,

Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin

juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä

kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä

muotoa, johon me olisimme mielistyneet. Hän oli

ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja

sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa

Ristin teologia

59

peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.

(Jes. 53:2-3)

Kummallista, että Jumalan pojan tuleminen tapahtui näin.Sitten tämä Jeesus pidätettiin ja teloitettiin ristiinnaulitsemalla.Profeetta jatkaa:

Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi,

meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme

häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,

mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme

tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden.

Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha

olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.

Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat,

kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra

heitti hänen päällensä kaikkien meidän synti-

velkamme. (Jes. 53:4-6)

Tässä Vanhan Testamentin tekstissä — ei Uuden, kuten voisiolettaa — Jesaja ennustaa, kuinka Jeesuksen heikkous vaikut-taa meidän omaan heikkouteemme. Ristillä hän ei ainoastaankantanut rikkomuksiamme ja syntejämme, vaan myös ”sairau-temme” ja ”kipumme”.

Tarina jatkuu niin, että Kristus nousi kuolleista. Hän astuitakaisin ylös omaan kunniaansa. Sitten, kuten Nikean uskon-tunnustuksessa sanotaan, ”hän on tuleva takaisin kunniassa”, jahänen seuraajansa saavat myös elää kunniassa. Meille on todel-la luvassa onnellinen loppu. Sitä odotellessamme joudummekuitenkin kantamaan täällä maan päällä ristiä.

”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea”, Jeesus sanoi, ”hänkieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoonminua” (Luuk. 9:23). Vastaavasti ”joka ei kanna ristiänsä ja

Salattu Jumala

60

seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni” (Luuk. 14:27).Tämä ei tietenkään tarkoita, että meidän täytyy kärsiä samakohtalo kuin Jeesuksen, ja vielä vähemmän sitä, että kärsimystoisi meille ansiota tai olisi jonkinlainen hyvitys synneistämme.Jeesus täytti sen kaiken puolestamme. Se tarkoitta kuitenkinsitä, että kärsimykset, tappiot ja heikkous kuuluvat luonnostaanuskonelämään — ei vain ”autuuden” kokemukset, kuten ehkätoivoisimme.

Tämä antaa meille myös erityisen suhteen Jeesukseen. Us-koon tulemiseen liittyy siis se, että laki saa murtaa meidät jatulemme tietoisiksi omasta moraalisesta huonoudestamme. La-kihenkiset uskonnot, joissa ihminen pelastuu omien ponnistelu-jensa kautta, edustavat hyvin leimallisesti kunnian teologiaa.Niissä odotetaan optimistisesti menestystä; menestyksekkään jahyveellisen ihmisen voimia ylistetään. Mutta tajutessamme omankadotetun tilamme, me joudumme pitämään kiinni rististä jaluottamaan siihen, että Kristus tekee puolestamme sen, mitäemme kykene itse tekemään. Tämä on pelastava usko, ristin

teologia.Arkielämässä meillä on edelleen ongelmia, mutta nekin liit-

tyvät Kristukseen. Meidän ristimme ovat yhteydessä hänen ris-tiinsä.

Ristin kantaminen

Eräs parhaista ristin teologiaa käsittelevistä kirjoista onRichard Eyerin Pastoral Care Under the Cross. Pastori Eyer ontoiminut vuosia sairaalapastorina, palvellen sairaita ja kuolevia.Eyer kertoo eräästä potilaasta, herra Wittistä, joka sai dialyysi-hoitoa ja oli lisäksi sydänleikkauksen jälkeisessä tehohoidossa.Kun pastori Eyer rukoili hänen kanssaan – pyytäen, että Juma-lan tahto tapahtuisi – Wittillä oli se luterilainen tapa, että hän

Ristin teologia

60

seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni” (Luuk. 14:27).Tämä ei tietenkään tarkoita, että meidän täytyy kärsiä samakohtalo kuin Jeesuksen, ja vielä vähemmän sitä, että kärsimystoisi meille ansiota tai olisi jonkinlainen hyvitys synneistämme.Jeesus täytti sen kaiken puolestamme. Se tarkoitta kuitenkinsitä, että kärsimykset, tappiot ja heikkous kuuluvat luonnostaanuskonelämään — ei vain ”autuuden” kokemukset, kuten ehkätoivoisimme.

Tämä antaa meille myös erityisen suhteen Jeesukseen. Us-koon tulemiseen liittyy siis se, että laki saa murtaa meidät jatulemme tietoisiksi omasta moraalisesta huonoudestamme. La-kihenkiset uskonnot, joissa ihminen pelastuu omien ponnistelu-jensa kautta, edustavat hyvin leimallisesti kunnian teologiaa.Niissä odotetaan optimistisesti menestystä; menestyksekkään jahyveellisen ihmisen voimia ylistetään. Mutta tajutessamme omankadotetun tilamme, me joudumme pitämään kiinni rististä jaluottamaan siihen, että Kristus tekee puolestamme sen, mitäemme kykene itse tekemään. Tämä on pelastava usko, ristin

teologia.Arkielämässä meillä on edelleen ongelmia, mutta nekin liit-

tyvät Kristukseen. Meidän ristimme ovat yhteydessä hänen ris-tiinsä.

Ristin kantaminen

Eräs parhaista ristin teologiaa käsittelevistä kirjoista onRichard Eyerin Pastoral Care Under the Cross. Pastori Eyer ontoiminut vuosia sairaalapastorina, palvellen sairaita ja kuolevia.Eyer kertoo eräästä potilaasta, herra Wittistä, joka sai dialyysi-hoitoa ja oli lisäksi sydänleikkauksen jälkeisessä tehohoidossa.Kun pastori Eyer rukoili hänen kanssaan – pyytäen, että Juma-lan tahto tapahtuisi – Wittillä oli se luterilainen tapa, että hän

Ristin teologia

61

teki ristinmerkin.Herra Wittin tytär oli aina vierailulle tullessaan yhtä hymyä.

Hän suorastaan pulppusi rohkaisevia vakuutteluja ja kehottiisäänsä olemaan huoletta, Jumala kyllä parantaisi hänet. ”Jos-tain syystä hänen isänsä ei kuitenkaan saa siitä lohtua”, pastoriEyer muistelee, ”ja kääntyy aina uudestaan minun puoleenitehdäkseen ristinmerkin”. Tytär uskoo, että riittävä usko kylläjohtaa parantumiseen. ”Hänen jumalakuvaansa ei mahdu heik-koutta ja kärsimystä.” Mutta samalla kun tytär yrittää saadaJumalan taipumaan omaan tahtoonsa, isä on jo taipunut Juma-lan tahtoon. ”Hän tietää, että kun ihminen on ristin alla, hänenluottamuksensa Herraan kasvaa täyteen mittaansa”.

”Niin kovasti kuin seurakuntalaiset pitävätkin siitä, että hesaavat nähdä Jumalan kädenjäljen mahtavissa auringonlaskuis-sa, liikuttavissa kääntymyskertomuksissa tai menestyksekkäis-sä evankelioimiskampanjoissa”, pastori Eyer kirjoittaa, ”Juma-lan sydämen ajatukset paljastuvat kuitenkin heille vain Kristuk-sen ristissä ja siinä, että he kantavat omaa ristiään”. Jos seu-raamme kunnian teologiaa, ”alamme vaatia, että Jumalan täy-tyy puolustaa itseään tuomalla kärsimyksiimme avun ja menes-tyksen. Vaadimme sellaisen Jumalan, joka toimii meidän tah-tomme mukaan ja hylkäämme ristin tien, jonka kautta hän lä-hestyy meitä. Alamme pelätä kärsimystä ja teemme mitä tahan-sa välttyäksemme siltä, jopa totuuden ja oikeuden kustannuk-sella”.

Sairaalassa ihmiset ovat avuttomia. He ovat riippuvaisia lää-kintähenkilökunnasta, lääkityksestä ja koneista. Monet sairaatihmiset kammoavat jo ajatustakin siitä, että joutuisivat elämäänsellaisten laitteiden varassa, jotka pitävät yllä heidän elintoi-mintojaan. He pitävät jopa kuolemaa parempana vaihtoehtona.Kulttuurimme myös halveksii ihmisiä, jotka ovat täysin riippu-vaisia muiden avusta. Jotkut hyväksyvät lääkärin avustamanitsemurhan, ja heidän mielestään kuolema on joskus parempi

Salattu Jumala

62

vaihtoehto kuin kärsimys tai avuttomuus. Ne, jotka uskovateutanasiaan, ovat sitä mieltä, että elämä avuttomana, heikkonaja kärsivänä ei ole elämisen arvoista ja että jossain vaiheessa onarmollista antaa sairaalle kuolinapua.

Hengellinen tilamme on kuitenkin se, että olemme täysinavuttomia ja riippuvaisia. Olemme täysin kykenemättömiä pe-lastamaan itsemme. Olemme täysin riippuvaisia Jumalasta.Pelastavaan uskoon kuuluu se, että luovumme itseriittoisuuden,voiman ja hallinnan kuvitelmista. Sen sijaan meidän on vainlevättävä ja oltava täysin riippuvaisia Kristuksesta. ”Minunarmossani on sinulle kylliksi”, Herra sanoi Paavalille, ”sillävoimani tulee täydelliseksi heikkoudessa” (2.Kor. 12:9).

Luonnollinen pyrkimyksemme on se, että haluamme pelastaaitse itsemme. Haluamme elää hengellisessä itsenäisyydessä jaomavaraisuudessa, jotta voimme täysin hallita uskonelämääm-me. Ei ihme, että olemme niin kiintyneitä lakiuskontoihin,kunnian teologioihin, jotka asettavat painopisteen omiin saavu-tuksiimme, ansioihimme ja aikaansaannoksiimme. Emme tie-tenkään suostu luopumaan omavoimaisuuden tavoitteesta, vaikkasaavutuksemme, ansiomme ja aikaansaannoksemme jäävät jat-kuvasti turhan vaatimattomiksi – niinhän meille käy, vaikkakuinka peittelisimme epäonnistumisiamme ja silottelisimme niitäjärkeilemällä. Aidosti evankelisessa uskonelämässä tämän asen-teen täytyy kuitenkin murtua ja meidän on herättävä luotta-maan itsemme sijasta Kristukseen. Evankeliumi tuo riippumat-tomuutemme tilalle riippuvaisuuden.

Luonnostamme me haluamme siis olla riippumattomia, tullatoimeen omillamme ja hallita elämäämme. Pidämme kuolemaaparempana vaihtoehtona kuin avuttomuutta, arvioimme omanarvomme ja toisten arvon sen mukaan, kuinka paljon kukakinpystyy tekemään ”hyviä tekoja”. Näillä asenteilla voi olla paik-kansa maallisessa elämässä, kuten huomaamme jatkossa. Kui-tenkin myös maallisessa mielessä esimerkiksi perheenjäsenten

Ristin teologia

62

vaihtoehto kuin kärsimys tai avuttomuus. Ne, jotka uskovateutanasiaan, ovat sitä mieltä, että elämä avuttomana, heikkonaja kärsivänä ei ole elämisen arvoista ja että jossain vaiheessa onarmollista antaa sairaalle kuolinapua.

Hengellinen tilamme on kuitenkin se, että olemme täysinavuttomia ja riippuvaisia. Olemme täysin kykenemättömiä pe-lastamaan itsemme. Olemme täysin riippuvaisia Jumalasta.Pelastavaan uskoon kuuluu se, että luovumme itseriittoisuuden,voiman ja hallinnan kuvitelmista. Sen sijaan meidän on vainlevättävä ja oltava täysin riippuvaisia Kristuksesta. ”Minunarmossani on sinulle kylliksi”, Herra sanoi Paavalille, ”sillävoimani tulee täydelliseksi heikkoudessa” (2.Kor. 12:9).

Luonnollinen pyrkimyksemme on se, että haluamme pelastaaitse itsemme. Haluamme elää hengellisessä itsenäisyydessä jaomavaraisuudessa, jotta voimme täysin hallita uskonelämääm-me. Ei ihme, että olemme niin kiintyneitä lakiuskontoihin,kunnian teologioihin, jotka asettavat painopisteen omiin saavu-tuksiimme, ansioihimme ja aikaansaannoksiimme. Emme tie-tenkään suostu luopumaan omavoimaisuuden tavoitteesta, vaikkasaavutuksemme, ansiomme ja aikaansaannoksemme jäävät jat-kuvasti turhan vaatimattomiksi – niinhän meille käy, vaikkakuinka peittelisimme epäonnistumisiamme ja silottelisimme niitäjärkeilemällä. Aidosti evankelisessa uskonelämässä tämän asen-teen täytyy kuitenkin murtua ja meidän on herättävä luotta-maan itsemme sijasta Kristukseen. Evankeliumi tuo riippumat-tomuutemme tilalle riippuvaisuuden.

Luonnostamme me haluamme siis olla riippumattomia, tullatoimeen omillamme ja hallita elämäämme. Pidämme kuolemaaparempana vaihtoehtona kuin avuttomuutta, arvioimme omanarvomme ja toisten arvon sen mukaan, kuinka paljon kukakinpystyy tekemään ”hyviä tekoja”. Näillä asenteilla voi olla paik-kansa maallisessa elämässä, kuten huomaamme jatkossa. Kui-tenkin myös maallisessa mielessä esimerkiksi perheenjäsenten

Ristin teologia

63

kuuluu olla riippuvaisia toisistaan, niin myös yhteiskunnan jä-senten tai johonkin talousjärjestelmään kuuluvien ihmisten.Täydellisen itsenäisyyden tavoite syö väkisin uskolta perustanja se saattaa hajottaa sen suunnitelman, joka Jumalalla on ih-misten välisiä suhteita varten.

Jumalan laki murskaa siis omahyväisyyden, ja samalla taval-la ristin kantaminen arjessa murskaa sydämemme omahyväisyy-den – se murskautuu epäonnistumisten, turhautumisten, petty-mysten, vaikeuksien, taisteluiden ja kärsimysten kautta. Sekälaki että risti ajavat meidät yhä läheisempään riippuvaisuuteenKristuksesta, joka kohtaa syntimme ja kärsimyksemme omassaristissään.

Salattu elämä

On sanottu, että moderneilla kristityillä ei ole ollenkaan kär-simyksen teologiaa. Tahdomme ymmärrettävistä syistä välttääsitä hinnalla millä hyvänsä – kuitenkin se aina pulpahtaa esiin,mutta me emme osaa käsitellä sitä emmekä tiedä sen merkitys-tä.

Usein ajatellaan, että kärsimyksen olemassaolo on todiste siitä,että Jumala ei ole olemassa. Rakastava ja kaikkivaltias Jumalaei voisi sallia kärsimystä, niin oletetaan, vaan tekisi kaikkionnellisiksi. Ja koska maailmassa on niin paljon kärsimystä,Jumala ei voi olla olemassa. Vielä pahempaa on se, että kärsi-mystä usein pidetään merkkinä siitä, että Jumala on hylännytkärsijän. Oletetaan, että kristityn ei tarvitse kärsiä, että jos ih-misellä on riittävästi uskoa, Jumala parantaa sairaudet ja antaahyvinvoinnin ja menestyksen. Mieltymyksemme kunnian teo-logiaan on niin suuri, että nykyään kokonaiset kirkkokunnatrakentuvat hyvän terveyden ja taloudellisen menestyksen lupa-usten varaan. Näissä ei tyydytä noudattamaan raamatullisia

Salattu Jumala

64

periaatteita, vaan uskon rukouksessa saatetaan vaatia Jumalaltatiettyjä asioita (”name it and claim it”). Evankelis-luterilainenristin teologia tarjoaa kärsimyksen teologian, ja se tarjoaa myöskäytännöllisen, realistisen ja hengellisesti dynaamisen kristilli-sen elämän viitekehyksen.

Aivan ensimmäiseksi täytyy korostaa sitä, että ristin teologiaei missään tapauksessa puhu sen puolesta, että kärsimys olisijonkinlainen hengellisen valaistumisen saavuttamisen keino,vaikka se puhuukin kärsimyksen hengellisestä merkityksestä.Ristin teologia ei ole asketismia. Siinä ei tarkoituksellisesti haetaepämiellyttäviä kokemuksia, joiden avulla saavutettaisiin hen-gellisiä ansioita tai saataisiin syntinen liha kuoletettua. Maail-man uskonnoista löytyy loputon kirjo erilaisia lihankidutuksenmuotoja – paastoa, ruoskimista, itsekidutusta – mutta vaikka nesisältävät kärsimystä, niiden sankariteot, itsekieltäymys ja it-sensä hallitseminen on silti luettava kunnian teologian piiriin.Monet luterilaiset noudattavat yksinkertaisia elämäntapoja, muttahe eivät oikeastaan koskaan ole askeettisia. Luther opettaa, ettäristimme ei ole koskaan itse valittu tai itse aiheutettu. Itse va-lituilla risteillä ei voi olla minkäänlaista vaikutusta. Risti liittyypikemmin juuri niihin kärsimyksiin, joita emme ole itse valin-neet, ulkoapäin tuleviin koettelemuksiin ja vaikeuksiin, joihinemme voi itse mitenkään vaikuttaa.

Ristin kantaminen ei välttämättä tarkoita syöpäpotilaan tailapsensa menettäneen vanhemman dramaattista kärsimystä,vaikka nekin saattavat kuulua siihen. Ristin kantaminen liittyyusein ennemmin arjen vähäpätöisiin ja tavanomaisiin vastoin-käymisiin ja turhautumiseen, sekä kutsumuksessa ilmeneviinkoettelemuksiin – näitä käsittelen seuraavassa luvussa. Tylsis-tyminen, lievä masentuminen ja pahantuulisuus voivat olla ris-tejä siinä missä fyysinen kipu tai suuret tunne-elämän mullis-tukset.

Ongelmat ovat ”koetuksia” riippumatta siitä, ovatko ne dra-

Ristin teologia

64

periaatteita, vaan uskon rukouksessa saatetaan vaatia Jumalaltatiettyjä asioita (”name it and claim it”). Evankelis-luterilainenristin teologia tarjoaa kärsimyksen teologian, ja se tarjoaa myöskäytännöllisen, realistisen ja hengellisesti dynaamisen kristilli-sen elämän viitekehyksen.

Aivan ensimmäiseksi täytyy korostaa sitä, että ristin teologiaei missään tapauksessa puhu sen puolesta, että kärsimys olisijonkinlainen hengellisen valaistumisen saavuttamisen keino,vaikka se puhuukin kärsimyksen hengellisestä merkityksestä.Ristin teologia ei ole asketismia. Siinä ei tarkoituksellisesti haetaepämiellyttäviä kokemuksia, joiden avulla saavutettaisiin hen-gellisiä ansioita tai saataisiin syntinen liha kuoletettua. Maail-man uskonnoista löytyy loputon kirjo erilaisia lihankidutuksenmuotoja – paastoa, ruoskimista, itsekidutusta – mutta vaikka nesisältävät kärsimystä, niiden sankariteot, itsekieltäymys ja it-sensä hallitseminen on silti luettava kunnian teologian piiriin.Monet luterilaiset noudattavat yksinkertaisia elämäntapoja, muttahe eivät oikeastaan koskaan ole askeettisia. Luther opettaa, ettäristimme ei ole koskaan itse valittu tai itse aiheutettu. Itse va-lituilla risteillä ei voi olla minkäänlaista vaikutusta. Risti liittyypikemmin juuri niihin kärsimyksiin, joita emme ole itse valin-neet, ulkoapäin tuleviin koettelemuksiin ja vaikeuksiin, joihinemme voi itse mitenkään vaikuttaa.

Ristin kantaminen ei välttämättä tarkoita syöpäpotilaan tailapsensa menettäneen vanhemman dramaattista kärsimystä,vaikka nekin saattavat kuulua siihen. Ristin kantaminen liittyyusein ennemmin arjen vähäpätöisiin ja tavanomaisiin vastoin-käymisiin ja turhautumiseen, sekä kutsumuksessa ilmeneviinkoettelemuksiin – näitä käsittelen seuraavassa luvussa. Tylsis-tyminen, lievä masentuminen ja pahantuulisuus voivat olla ris-tejä siinä missä fyysinen kipu tai suuret tunne-elämän mullis-tukset.

Ongelmat ovat ”koetuksia” riippumatta siitä, ovatko ne dra-

Ristin teologia

65

maattisia vai arkipäiväisiä. Vaikka ymmärrettävästi yritämmevälttää niitä, koetukset ovat välttämätön osa jokaisen elämää.Ristin teologia opettaa myös, että niillä on tärkeä osa uskonelä-mässä.

On korostettava, että ristin teologia ei tarjoa kärsimyksenongelmaan patenttiratkaisua. Se ei selitä aukottomasti, miksiJumala sallii pahat asiat. Lutherille kamppailu miksi-kysymys-ten kanssa oli olennainen osa koettelemusta. Luther puhuu myösJumalan kanssa painimisesta. Joskus voi tuntua siltä, että Juma-la toimii ristiriitaisesti. Pastori saattaa esimerkiksi kokea, ettäJumala vastustaa sitä pyhää tehtävää, johon Hän on itse kutsu-nut. Luther kommentoi sitä, kuinka Aabraham painiskeli Juma-lan ristiriitaiselta vaikuttaneen käskyn kanssa, kun hänen olikäsketty uhrata oma poikansa sekä Jaakobin kirjaimellista pai-niottelua Jumalaa vastaan.

”Kaikkein raskain koettelemus”, Walther von Loewenich sa-noo Lutheria lainaten,”tulee ihmisen osaksi, kun hän uskooolevansa Jumalan unohtama ja hylkäämä. Sellainen koettele-mus tulee vain suurimpien pyhien osaksi”. On ironista, että se,mitä monissa kristillisissä suunnissa pidettäisiin merkkinä hen-gellisestä epäonnistumisesta – oman armonvalinnan epäilemi-nen, Jumalan poissaolon kokemus – on Lutherille merkki suu-rimmasta pyhyydestä, joka tulee (onneksi) ainoastaan kaikkeinmahtavimpien hengen jättiläisten osaksi.

”Minkä neuvon Luther voi antaa sellaisessa tapauksessa? Eimuuta, kuin että on pidettävä kiinni sanasta. Ja sana ei oleLutherille mitään muuta kuin Kristus itse”. Luther kehottaa yhäuudelleen kirjoituksissaan niitä, jotka epäilevät omaa pelastus-taan, epäilevät Jumalan rakkautta tai uskovat syyllistyneensäanteeksiantamattomaan syntiin, lukemaan Jumalan lupauksiaRaamatusta ja pitämään kiinni hänen sanastaan – muistamaansen objektiivisen tosiasian, että heidät on kastettu – ottamaanvastaan Kristuksen ruumiin ja veren Pyhässä ehtoollisessa –

Salattu Jumala

66

riippumaan kiinni Jeesuksen Kristuksen ristissä.Usko on sitä, että uskotaan Jumalan sanan lupauksiin tunteis-

ta riippumatta. Siksi meillä on kaikissa koettelemuksissa arvo-kas tilaisuus harjoittaa uskoamme. ”Elämme uskossa, emmenäkemisessä” (2.Kor. 5:7). Pimeydessä emme kykene näkemään,voimme vain kuunnella Jumalan ääntä ja siten lähestyä salattuaJumalaa.

Toinen syy, miksi koetukset ovat hengellisesti hyödyllisiä, onsen, että ne ajavat meidät rukoukseen. Epätoivon hetkinä – kuntunnemme paniikinomaisesti, että emme voi vaikuttaa tapahtu-mien kehitykseen, auto-onnettomuudessa, syöpädiagnoosin edes-sä tai läheisen ihmisen taistellessa elämästään – turvaudummevaistomaisesti rukoukseen. Jopa ei-uskovat toimivat niin. Kris-titylle ne ovat hetkiä, jolloin hän tajuaa olevansa täydellisenriippuvainen Jumalasta ja näin hän itse asiassa on aivan uskonytimessä. Epätoivoisen hädän hetkellä me rukoilemme erityi-sen aidolla hartaudella ja syvällä intohimolla. Gustaf Wingren

sanoo lainaten Lutheria: ”Tuollaista rukousta, josta tässä onkysymys, voi tuskin kukaan sellainen rukoilla, joka ei ole vai-keassa hädässä ja ahdistuksessa. Sillä mikä rukous se olisi, elleihätää olisi olemassa ja meitä painamassa”. Jumalan huutami-nen avuksi hädän hetkellä on uskon ilmaus ja siinä tilanteessapääsemme lähemmäs salattua ja rukouksia kuulevaa Jumalaa.

Miten tämä kaikki toimii tosielämässä, miten usko ja rukousja salattu Jumala muuttavat arjen, on seuraavan kappaleen aihe.Tässä vaiheessa on vain muistettava, että vaikka Jumala onsalattu – toisin sanoen häntä ei voi nähdä tai kohdata – ristinkantamisessa hän on kuitenkin todellisesti läsnä ja uskon tavoi-tettavissa.

Lisäksi kristityn uskonelämä itsessään on salattu. ”Te olettekuolleet”, Paavali sanoo, ”ja teidän elämänne on kätkettynäKristuksen kanssa Jumalassa; kun Kristus, meidän elämämme,ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa”

Ristin teologia

66

riippumaan kiinni Jeesuksen Kristuksen ristissä.Usko on sitä, että uskotaan Jumalan sanan lupauksiin tunteis-

ta riippumatta. Siksi meillä on kaikissa koettelemuksissa arvo-kas tilaisuus harjoittaa uskoamme. ”Elämme uskossa, emmenäkemisessä” (2.Kor. 5:7). Pimeydessä emme kykene näkemään,voimme vain kuunnella Jumalan ääntä ja siten lähestyä salattuaJumalaa.

Toinen syy, miksi koetukset ovat hengellisesti hyödyllisiä, onsen, että ne ajavat meidät rukoukseen. Epätoivon hetkinä – kuntunnemme paniikinomaisesti, että emme voi vaikuttaa tapahtu-mien kehitykseen, auto-onnettomuudessa, syöpädiagnoosin edes-sä tai läheisen ihmisen taistellessa elämästään – turvaudummevaistomaisesti rukoukseen. Jopa ei-uskovat toimivat niin. Kris-titylle ne ovat hetkiä, jolloin hän tajuaa olevansa täydellisenriippuvainen Jumalasta ja näin hän itse asiassa on aivan uskonytimessä. Epätoivoisen hädän hetkellä me rukoilemme erityi-sen aidolla hartaudella ja syvällä intohimolla. Gustaf Wingren

sanoo lainaten Lutheria: ”Tuollaista rukousta, josta tässä onkysymys, voi tuskin kukaan sellainen rukoilla, joka ei ole vai-keassa hädässä ja ahdistuksessa. Sillä mikä rukous se olisi, elleihätää olisi olemassa ja meitä painamassa”. Jumalan huutami-nen avuksi hädän hetkellä on uskon ilmaus ja siinä tilanteessapääsemme lähemmäs salattua ja rukouksia kuulevaa Jumalaa.

Miten tämä kaikki toimii tosielämässä, miten usko ja rukousja salattu Jumala muuttavat arjen, on seuraavan kappaleen aihe.Tässä vaiheessa on vain muistettava, että vaikka Jumala onsalattu – toisin sanoen häntä ei voi nähdä tai kohdata – ristinkantamisessa hän on kuitenkin todellisesti läsnä ja uskon tavoi-tettavissa.

Lisäksi kristityn uskonelämä itsessään on salattu. ”Te olettekuolleet”, Paavali sanoo, ”ja teidän elämänne on kätkettynäKristuksen kanssa Jumalassa; kun Kristus, meidän elämämme,ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa”

Ristin teologia

67

(Kol. 3:3-4). Koska meidät on haudattu Kristuksen kanssa kas-teessa ja koska meidät on uskossa yhdistetty hänen ristiinsä,kristillinen elämä on ”salattu”. Kuolleiden ylösnousemuksessaja ikuisessa elämässä taivaassa ei tietenkään ole ristiä, Jumalaei enää ole salattu vaan selvästi nähtävissä ja kaikki on pelkkääkirkkautta. Mutta toistaiseksi kristityn elämä on piilotettunaKristuksessa.

Tähän mennessä olemme puhuneet vanhurskauttamisesta,mutta sanoneet vain vähän pyhityksestä eli siitä prosessista, jossakristitty kasvaa pyhyydessä. Seuraava kappale käsittelee hyviätekoja ja toimimista maailmassa. Ihmisen ja Jumalan välinensuhde perustuu kuitenkin puhtaasti uskoon, ei ihmistekoihin, japyhityksessäkin pääasia on uskossa kasvaminen. Tämä tapah-tuu siis koetusten ja ristin kautta; elämän taistelut pakottavatmeidät turvaamaan yhä enemmän Jumalaan ja siten kasvamaanuskossa. Hyvät teot tulevat itsestään, uskon seurauksena. Josjoltakulta puuttuu hyviä tekoja, hänen täytyy saada lisää uskoaeli hänen täytyy saada lisää evankeliumin opetusta saavuttaak-seen syvemmän ymmärryksen ja kyetäkseen tuottamaan hyviätekoja.

Pyhitys eli hengellinen kasvu ei kuitenkaan suju vaikeuksit-ta. Puhumme sitten kasvusta uskossa tai kasvusta hyvissä teois-sa, jotka molemmat kuuluvat oppiin pyhityksestä, kristitynpyhyys ei aina ole näkyvää laatua. Epäonnistumiset, tekopy-hyys, epäilykset, rakkauden puute, välinpitämättömyys, tees-kentely, itsekeskeinen ylpeys ja salaiset lihan synnit ovat kaik-kina aikoina olleet yleisiä kristillisissä seurakunnissa.

Kirkko vaikuttaa itse asiassa usein heikolta ja vaisulta laitok-selta. Monesti on vaikea havaita mitään eroa kristittyjen, taikirkossakävijöiden, ja heidän ei-uskovien lähimmäistensä välil-lä. Jokaisen kristityn täytyy myöntää nämä syytteet tosiksi omallakohdallaan ja he tunnustavatkin syntejään päivittäin. Heidänjumalasuhteensa tuntuu usein olevan jatkuvaa aaltoliikettä; välillä

Salattu Jumala

68

he kokevat valtavaa Jumalan läheisyyttä, toisinaan hän taastuntuu olevan kaukana; välillä he ovat täynnä hengen voimaa jatoisinaan taas elävät hengellistä erämaakautta. Usein on vaikeahavaita mitään edistystä; tulee lankeemus ja sen perään uusialku, sitten jälleen lankeemus. Jos Jumala todella toimii kristit-tyjen elämässä, eikö tulosten pitäisi olla sen mukaisia?

Luther puhuu siitä, että ”vanha ihminen” taistelee meissäjatkuvasti ”uutta ihmistä” vastaan. Kastettu ja uskova syntinensaa uuden hengellisen luonnon, uuden elämän Kristuksessa,hänessä asuvan Pyhän Hengen kautta. Mutta vanha syntinenluonto jää edelleen asumaan langenneessa luonnossamme (Gal.5:16-26). Nämä sotivat toisiaan vastaan ja kristitty saattaa edel-leen langeta noudattamaan syntistä luontoaan, jota täytyy siiskoko ajan kurittaa ja vastustaa. Vastaavasti ”uuden ihmisen”tulee kasvaa uskossa ja rakkaudessa. Vasta kuolemassa, kunsyntinen luonto häviää, konflikti selviää ja uudestisyntynyt luon-to saavuttaa täydellisyyden ikuisessa elämässä.

Siihen asti uusi ihminen on kuitenkin piilossa. Ei ole kyseainoastaan siitä, että kristityt epäonnistuvat kutsumuksessaan –vielä vähemmän tällä voidaan selitellä heidän epäonnistumisi-aan. Heidän todellinen identiteettinsä ja asemansa Jumalanedessä on salattu jopa heiltä itseltään. Jälleen Jumala näkeekristityt ristin läpi: Kristuksen veri verhoaa syntimme ja epäon-nistumisemme, arkinen elämämme on verhottu ja meidän yl-lämme on Kristuksen vanhurskauden vaate. Kun Jumala katsookristittyä, hän näkee Jeesuksen.

Kuten apostoli Paavali sanoo, elämämme on kätkettynä Kris-tuksessa. Risti kätkee syntimme. Hänen vanhurskautensa kät-kee meidän vanhurskautemme. Elämämme on itse asiassa kät-ketty Jumalalta itseltään. Varmasti ne ovat siis piilossa myösmeiltä itseltämme ja maailmalta. Tässä on pelastusvarmuutem-me perusta. Kristityn elämä on turvallisesti kätketty. Luterilai-set uskovat toki siihen lain sanomaan, että kristitty voi joutua

Ristin teologia

68

he kokevat valtavaa Jumalan läheisyyttä, toisinaan hän taastuntuu olevan kaukana; välillä he ovat täynnä hengen voimaa jatoisinaan taas elävät hengellistä erämaakautta. Usein on vaikeahavaita mitään edistystä; tulee lankeemus ja sen perään uusialku, sitten jälleen lankeemus. Jos Jumala todella toimii kristit-tyjen elämässä, eikö tulosten pitäisi olla sen mukaisia?

Luther puhuu siitä, että ”vanha ihminen” taistelee meissäjatkuvasti ”uutta ihmistä” vastaan. Kastettu ja uskova syntinensaa uuden hengellisen luonnon, uuden elämän Kristuksessa,hänessä asuvan Pyhän Hengen kautta. Mutta vanha syntinenluonto jää edelleen asumaan langenneessa luonnossamme (Gal.5:16-26). Nämä sotivat toisiaan vastaan ja kristitty saattaa edel-leen langeta noudattamaan syntistä luontoaan, jota täytyy siiskoko ajan kurittaa ja vastustaa. Vastaavasti ”uuden ihmisen”tulee kasvaa uskossa ja rakkaudessa. Vasta kuolemassa, kunsyntinen luonto häviää, konflikti selviää ja uudestisyntynyt luon-to saavuttaa täydellisyyden ikuisessa elämässä.

Siihen asti uusi ihminen on kuitenkin piilossa. Ei ole kyseainoastaan siitä, että kristityt epäonnistuvat kutsumuksessaan –vielä vähemmän tällä voidaan selitellä heidän epäonnistumisi-aan. Heidän todellinen identiteettinsä ja asemansa Jumalanedessä on salattu jopa heiltä itseltään. Jälleen Jumala näkeekristityt ristin läpi: Kristuksen veri verhoaa syntimme ja epäon-nistumisemme, arkinen elämämme on verhottu ja meidän yl-lämme on Kristuksen vanhurskauden vaate. Kun Jumala katsookristittyä, hän näkee Jeesuksen.

Kuten apostoli Paavali sanoo, elämämme on kätkettynä Kris-tuksessa. Risti kätkee syntimme. Hänen vanhurskautensa kät-kee meidän vanhurskautemme. Elämämme on itse asiassa kät-ketty Jumalalta itseltään. Varmasti ne ovat siis piilossa myösmeiltä itseltämme ja maailmalta. Tässä on pelastusvarmuutem-me perusta. Kristityn elämä on turvallisesti kätketty. Luterilai-set uskovat toki siihen lain sanomaan, että kristitty voi joutua

Ristin teologia

69

kadotetuksi, jos hän kieltäytyy tekemästä parannusta synnistäja hylkää uskon. Evankeliumi kuitenkin karkottaa kaiken pe-lon.

”Tuuli puhaltaa, missä tahtoo”, Jeesus itse sanoo ”Sinä kuu-let sen huminan, mutta et tiedä mistä se tulee ja minne se menee;niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt”. Jumalan Henkitoimii jokaisen kristityn elämässä, muuttaen salaperäisesti sy-dämen, toimien sanan ja sakramentin kautta, hoitaen koettele-muksissa ja kärsimyksissä, luoden ihmisen, joka seisoo TaivaanJumalan edessä pyhänä olentona. Tämä prosessi ei ole näkyvä,sitä ei voida mitata tai seurata, eikä kristitty itse ole välttämättätietoinen edistyksestään.

Keskiverto kirkossakävijä ei ehkä ole kovinkaan vakuuttava.Hänen vikansa ovat ilmeiset. Hän saattaa menettää malttinsa jahänellä saattaa olla taipumus juoruiluun ja muita maailmallisiapiirteitä. Ehkä hän ei edes vaikuta kovin hengelliseltä. Ja kui-tenkin hänen elämänsä on kätkettynä Kristuksessa. Joka sun-nuntai hän kuulee Jumalan sanan tuomion ja synninpäästön.Hän tutkii itseään ja astuu alttarille ottamaan vastaan Kristuk-sen ruumiin ja veren syntiensä sovitukseksi. Ehkä hän ei ainaole paras mahdollinen aviomies, mutta kun hänen vaimonsakuolee, hän huutaa tuskassaan Jumalan puoleen. Sellaiset ihmi-set saattavat olla vähäpuheisia, mutta he osoittavat valtavaauskoa tiukan paikan tullen.

Monet kyseenalaistavat nykyään kirkossakävijöiden todelli-sen uskon ja hylkäävät ”kuolleet kirkot” etsien hengellistä voi-malatausta. Varmasti kirkkojen jäsenrekistereissä on paljonuskosta osattomia, monet kirkot ovat luopuneet evankeliuminjulistamisesta ja ovat siten kuolleita (korkeista jäsenluvuistahuolimatta) ja toisaalla monet hengen jättiläiset saattavat mei-dät muut häpeään. Kuitenkin, lainataksemme C. S. Lewisia,kirkonpenkissä istuva tavallinen mies tai nainen saattaa ollaJumalan silmissä siunattu pyhä, jonka edessä meidän tekisi mieli

Salattu Jumala

70

painaa päämme, jos tietäisimme. Ulkonäkö voi pettää.Myös omissa kärsimyksissämme ulkonäkö saattaa pettää, tai

silloin, kun Jumala tuntuu etäiseltä ja torjuvalta, tai jopa epä-todelliselta. Ulkonäkö saattaa pettää myös arvioidessammeveden, leivän ja viinin käyttöä jumalanpalveluksessa tai pasto-rin toimintaa hänen lukiessaan sanoja kirjasta ja puhuessaansaarnatuolissa. Jos arvioisimme ulkokuoren perusteella, emmevarmaankaan pitäisi juutalaista puuseppää lihaksi tulleena Ju-malana. Ulkoisesti hänen kiduttamisensa kuoliaaksi Golgatallaolisi inhottava ja turha julmuuden teko. Ei tulisi mieleenkään

pitää sitä koko maailman pelastuksena.

Ristin teologia

70

painaa päämme, jos tietäisimme. Ulkonäkö voi pettää.Myös omissa kärsimyksissämme ulkonäkö saattaa pettää, tai

silloin, kun Jumala tuntuu etäiseltä ja torjuvalta, tai jopa epä-todelliselta. Ulkonäkö saattaa pettää myös arvioidessammeveden, leivän ja viinin käyttöä jumalanpalveluksessa tai pasto-rin toimintaa hänen lukiessaan sanoja kirjasta ja puhuessaansaarnatuolissa. Jos arvioisimme ulkokuoren perusteella, emmevarmaankaan pitäisi juutalaista puuseppää lihaksi tulleena Ju-malana. Ulkoisesti hänen kiduttamisensa kuoliaaksi Golgatallaolisi inhottava ja turha julmuuden teko. Ei tulisi mieleenkään

pitää sitä koko maailman pelastuksena.

Ristin teologia

71

5. Kutsumus

Uskonelämä arjessa

Toisaallakin Jumala on salattu: arkielämässä. Jumala toimiiinhimillisen toiminnan välityksellä sellaisissa arkisissa rutiineissakuin elatuksen hankkiminen, ostosten tekeminen, kunnon kan-salaisena eläminen ja perheen kanssa oleskelu. Lutherin mu-kaan erilaiset inhimilliset virat – vanhemmat, maanviljelijät,työläiset, sotilaat, tuomarit, kauppiaat ja muut sellaiset – ovatkaikki ”Jumalan naamioita”.

Lutherin opetus kutsumuksesta saattaa olla eräs hänen oma-peräisimmistä hengellisen elämän eväistään. Jos hän suhtautuu-kin kriittisesti ajatukseen ihmisen mystisestä kohoamisesta ju-malalliseen todellisuuteen ja painottaa sen sijaan, että Jumalaastuu alas syntisen ihmisen luo armonvälineissään, Luther jat-kaa muotoilemalla jotakin mitä voidaan kutsua arjen mystii-kaksi. Jos hän kieltääkin hyvien tekojen osallisuuden pelastuk-sen saavuttamisessa ja pitää kiinni vapaan anteeksiantamuksen


72

ajatuksesta, Lutherin opetus kutsumuksesta antaa hyville teoilleaivan erilaisen hengellisen merkityksen. Jos hän joskus antaa-kin ihmiselle vähäisen osan täysin syntisenä ja rajallisena olen-tona, kutsumusopissaan hän kuitenkin korottaa ihmisen ällistyt-tävän korkeaan asemaan. Kutsumusopissa hengellisyys tulee alasmaan pinnalle ja mullistaa arkisen käytännön elämän.

Nykyään, ehkä vielä enemmän kuin Lutherin aikaan, määrit-telemme itsemme työn kautta. Usein olemme nääntyä, koskameillä on niin kiireisiä aikatauluja, monenlaisia vastuutehtäviäja taipumusta hajottaa itsemme eri tahoille. Emme aina oleselvillä asioiden tärkeysjärjestyksestä tai kaiken tarkoituksen-mukaisuudesta. Työ tuntuu usein syövän hengellistä elämääm-me, koska siihen liittyy moraalisia kompromisseja, ”maailmal-lisia” pyrkimyksiä ja perhe-elämän laiminlyöntiä. Työpaineetsaattavat lamauttaa ihmisen, myös silloin, kun epäonnistummetai emme menesty odotusten mukaisesti. Ja kuitenkin työ jos-sain muodossa on jatkuvasti elämämme keskipisteessä: useim-mat pyrkimyksemme, tavoitteemme ja saavutuksemme liittyvätsiihen.

”Mikä sinusta tulee, kun kasvat isoksi?” kysymme pieniltä-kin lapsilta, emmekä odota vastaukseksi sellaisia asioita kuin”mukava ihminen” tai ”luonnosta nauttiva ihminen” tai ”ihmi-nen, jolla on paljon harrastuksia”. Ajattelemme ammattia. ”Minäolen opettaja”, sanomme, tai ”koneenkäyttäjä” tai ”henkilöstö-päällikkö”. Koko olemuksemme on sidoksissa toimenkuvaam-me.

Varmasti tällainen oman olemuksen samastaminen työhön voiolla kieroutunut harha. Saatamme käyttää työtä tekosyynämuiden velvollisuuksiemme laiminlyömiselle, vaikka ne olisi-vat vielä tärkeämpiä – kuten puolison, vanhemman tai kansa-laisen velvollisuudet. Ne, jotka eivät saa työstään palkkaa, muttatekevät kuitenkin korvaamatonta työtä – kuten kotiäidit ja täy-sipäiväiset vanhemmat – saavat helposti kokea olevansa poik-

Kutsumus

72

ajatuksesta, Lutherin opetus kutsumuksesta antaa hyville teoilleaivan erilaisen hengellisen merkityksen. Jos hän joskus antaa-kin ihmiselle vähäisen osan täysin syntisenä ja rajallisena olen-tona, kutsumusopissaan hän kuitenkin korottaa ihmisen ällistyt-tävän korkeaan asemaan. Kutsumusopissa hengellisyys tulee alasmaan pinnalle ja mullistaa arkisen käytännön elämän.

Nykyään, ehkä vielä enemmän kuin Lutherin aikaan, määrit-telemme itsemme työn kautta. Usein olemme nääntyä, koskameillä on niin kiireisiä aikatauluja, monenlaisia vastuutehtäviäja taipumusta hajottaa itsemme eri tahoille. Emme aina oleselvillä asioiden tärkeysjärjestyksestä tai kaiken tarkoituksen-mukaisuudesta. Työ tuntuu usein syövän hengellistä elämääm-me, koska siihen liittyy moraalisia kompromisseja, ”maailmal-lisia” pyrkimyksiä ja perhe-elämän laiminlyöntiä. Työpaineetsaattavat lamauttaa ihmisen, myös silloin, kun epäonnistummetai emme menesty odotusten mukaisesti. Ja kuitenkin työ jos-sain muodossa on jatkuvasti elämämme keskipisteessä: useim-mat pyrkimyksemme, tavoitteemme ja saavutuksemme liittyvätsiihen.

”Mikä sinusta tulee, kun kasvat isoksi?” kysymme pieniltä-kin lapsilta, emmekä odota vastaukseksi sellaisia asioita kuin”mukava ihminen” tai ”luonnosta nauttiva ihminen” tai ”ihmi-nen, jolla on paljon harrastuksia”. Ajattelemme ammattia. ”Minäolen opettaja”, sanomme, tai ”koneenkäyttäjä” tai ”henkilöstö-päällikkö”. Koko olemuksemme on sidoksissa toimenkuvaam-me.

Varmasti tällainen oman olemuksen samastaminen työhön voiolla kieroutunut harha. Saatamme käyttää työtä tekosyynämuiden velvollisuuksiemme laiminlyömiselle, vaikka ne olisi-vat vielä tärkeämpiä – kuten puolison, vanhemman tai kansa-laisen velvollisuudet. Ne, jotka eivät saa työstään palkkaa, muttatekevät kuitenkin korvaamatonta työtä – kuten kotiäidit ja täy-sipäiväiset vanhemmat – saavat helposti kokea olevansa poik-

Kutsumus

73

keavia, samoin kuin eläkkeensaajat. Työstä tulee hullu status-kilpailu, kun vertailemme eri ammatteja ja ihmisen arvo perus-tuu hänen työnsä arvostukseen. Joka tapauksessa emme voimitään sille, että työ – eri muodoissaan – jollain tavalla mää-rittää sitä, keitä me olemme.

Samalla jokapäiväinen elämämme asettaa meidät muidenkysymysten eteen: miten hoidan perhe-elämäni hyvin tai mitenkasvatamme lapsemme, esimerkiksi. Taloudelliset kysymyksetaskarruttavat, tarvitsemme lisää rahaa ja hankimme sillä sel-laista, mikä on meille välttämätöntä ja mistä pidämme. Elä-määmme vaikuttavat politiikka, kansalaisena elämisen velvolli-suudet ja siihen liittyvät hankaluudet, hallinnolliset päätökset jaoikeusjärjestelmä.

Kaikki nämä elämänalueet – jotka vievät suurimman osanajastamme – näyttäytyvät aivan uudessa valossa ja saavat sisäl-lön sekä suunnan, kun niitä tarkastellaan kutsumusopin kautta.

Jumalan naamiot

Jumala hallitsee Kaikkivaltiaana kaikkia luomakuntansa osa-alueita. Hän ei luonut maailmaa jossakin alkuräjähdyksessäjättääkseen sen sitten elämään omaa elämäänsä. Hän pitää sitäyllä, ”kantaen kaikki voimansa sanalla” (Hepr. 1:3). Jumalahallitsee kaikkea luomaansa, eli kaikkea olevaista, ja osallistuuhenkilökohtaisesti sen elämään. Hänen kaikkivaltansa ulottuufysiikan lakeihin, galaksien liikkeisiin, kansakuntien vaiheisiinja varpusen putoamiseen taivaalta (Matt. 10:29), eikä hänenkaitselmuksensa ulotu yhtään vähäisemmässä määrin epäuskois-ten kuin uskovien elämään.

Luterilainen teologia puhuu kahdesta hallintoalueesta eli re-gimentistä; Jumala hallitsee sekä hengellistä että maallista to-dellisuutta, tosin eri tavoilla. Tätä käsitellään lähemmin seuraa-


74

vassa kappaleessa, mutta tällä erää on vain tärkeä muistaa, ettäJumala on molempien hallitsija. Sekä hengellisessä että maal-lisessa valtakunnassa Jumala on aktiivinen ja toimii erilaistenvälineiden kautta. Hengellisessä regimentissä hän toimii sananja sakramenttien kautta, kuten olemme kuulleet. Maallisessaregimentissä hän toimii kutsumuksen kautta.

Isä meidän -rukouksessa pyydämme Jumalaa antamaan meil-le meidän jokapäiväisen leipämme, niin kuin hän tekeekin. Hänei tee sitä suoraan, kuten antaessaan israelilaisille mannaa, vaanhän toimii maanviljelijöiden, rekkakuskien, leipurien, kauppiai-den ja monien muiden ihmisten työn kautta. Tosiasiassa hänantaa meille meidän jokapäiväisen leipämme koko siihen liitty-vän taloudellisen järjestelmän kautta – työnantajien ja työnte-kijöiden, pankkien ja sijoittajien, liikenteellisen infrastruktuu-rin sekä tuotantoteknologian – jossa jokainen osa on toisistariippuvainen ja välttämätön. Ilman niitä emme saa ruokaa. Jo-kainen lenkki tässä taloudellisessa ”ravintoketjussa” on kutsu-mus, jonka kautta Jumala toimii toimittaakseen lahjansa perille.

Jumala parantaa sairaita. Hän pystyy tekemään sen suoraan,ilman välikäsiä, poikkeuksellisessa ihmetyössä, ja joskus hänmyös tekee niin. Mutta tavallisesti Jumala parantaa lääkärien,sairaanhoitajien ja muun lääkintähenkilökunnan työn kautta.Jumala suojelee meitä pahalta. Tähän hän käyttää virkavallan,asianajajien ja tuomarien kutsumustehtäviä – samoin kuin soti-laallisia kutsumustehtäviä. Jumala opettaa opettajien kautta,johtaa yhteiskuntaa hallitusten kautta ja julistaa evankeliumiapastorien kautta.

Luther huomautti, että Jumala olisi voinut kansoittaa maapal-lon luomalla jokaisen yksilön ja sukupolven erikseen maantomusta. Sen sijaan hän keksi perheen. Jumala sääti, että uusielämä tulee maailmaan – sekä hoidetaan ja kasvatetaan aikui-seksi asti – miehen ja naisen työn kautta, jotka tulevat yhteenja muodostavat perheen. Aviomies, vaimo, isä ja äiti ovat kut-

Kutsumus

74

vassa kappaleessa, mutta tällä erää on vain tärkeä muistaa, ettäJumala on molempien hallitsija. Sekä hengellisessä että maal-lisessa valtakunnassa Jumala on aktiivinen ja toimii erilaistenvälineiden kautta. Hengellisessä regimentissä hän toimii sananja sakramenttien kautta, kuten olemme kuulleet. Maallisessaregimentissä hän toimii kutsumuksen kautta.

Isä meidän -rukouksessa pyydämme Jumalaa antamaan meil-le meidän jokapäiväisen leipämme, niin kuin hän tekeekin. Hänei tee sitä suoraan, kuten antaessaan israelilaisille mannaa, vaanhän toimii maanviljelijöiden, rekkakuskien, leipurien, kauppiai-den ja monien muiden ihmisten työn kautta. Tosiasiassa hänantaa meille meidän jokapäiväisen leipämme koko siihen liitty-vän taloudellisen järjestelmän kautta – työnantajien ja työnte-kijöiden, pankkien ja sijoittajien, liikenteellisen infrastruktuu-rin sekä tuotantoteknologian – jossa jokainen osa on toisistariippuvainen ja välttämätön. Ilman niitä emme saa ruokaa. Jo-kainen lenkki tässä taloudellisessa ”ravintoketjussa” on kutsu-mus, jonka kautta Jumala toimii toimittaakseen lahjansa perille.

Jumala parantaa sairaita. Hän pystyy tekemään sen suoraan,ilman välikäsiä, poikkeuksellisessa ihmetyössä, ja joskus hänmyös tekee niin. Mutta tavallisesti Jumala parantaa lääkärien,sairaanhoitajien ja muun lääkintähenkilökunnan työn kautta.Jumala suojelee meitä pahalta. Tähän hän käyttää virkavallan,asianajajien ja tuomarien kutsumustehtäviä – samoin kuin soti-laallisia kutsumustehtäviä. Jumala opettaa opettajien kautta,johtaa yhteiskuntaa hallitusten kautta ja julistaa evankeliumiapastorien kautta.

Luther huomautti, että Jumala olisi voinut kansoittaa maapal-lon luomalla jokaisen yksilön ja sukupolven erikseen maantomusta. Sen sijaan hän keksi perheen. Jumala sääti, että uusielämä tulee maailmaan – sekä hoidetaan ja kasvatetaan aikui-seksi asti – miehen ja naisen työn kautta, jotka tulevat yhteenja muodostavat perheen. Aviomies, vaimo, isä ja äiti ovat kut-

Kutsumus

75

sumustehtäviä, joiden kautta Jumala laajentaa luomakuntaansaja jakaa rakkauttaan.

Kaikki tämä on vain osoituksena siitä, että Jumala jakaa ainalahjojaan välineiden kautta. Jumala sääti, että ihmiset liittyvättoisiinsa rakkauden sitein muodostaen suhteita ja yhteisöjä kes-kinäisessä riippuvaisuudessa. Tässä yhteydessä Jumala toimiihoitaen kansaansa, jonka jokainen jäsen antaa oman panoksen-sa Jumalalta saamiensa kykyjen, lahjojen, tilaisuuksien ja vir-kojen mukaan. Jokaisesta ihmisestä tulee siis Lutherin sanoin”Jumalan naamio”:

Kaikki työmme pellolla, puutarhassa, kaupungissa,

kodissa, taistelussa, hallituksessa – mitä muuta se on

Jumalan edessä kuin lasten leikkiä, jonka kautta Ju-

mala katsoo hyväksi antaa lahjansa pellolla, kodissa,

kaikkialla? Nämä ovat Herran, Jumalamme naamioi-

ta, joiden taakse hän haluaa kätkeytyä tehdäkseen

tämän kaiken.

Jumala, joka vuodattaa hyvyytensä niin pahoille kuin van-hurskaille, sekä uskoville että epäuskoisille, kätkeytyy tavalli-siin toimiin ja virkoihin, jopa kaikkein vaatimattomimpiin.Käyttääksemme toista Lutherin esimerkkiä, Jumala itse lypsäälehmät karjapiian kutsumuksen kautta.

Kaikki kutsumukset ovat siis Jumalan rakkauden kanavia.Ruotsalainen teologi Gustaf Wingren on kirjoittanut tästä ai-heesta teoksen, jossa hän kirjoittaa:

Kutsumuksessaan ihminen tekee työtä, joka vaikuttaa

muiden hyvinvointiin; sillä niin Jumala on säätänyt

kaikista säädyistä. Jumalan luova työ menee eteenpäin

työn kautta, jota hän tekee ihmisten kutsumuksissa, ja

tämä hänen luova työnsä on rakkautta, hyvien lahjo-


76

jen tuhlailua. Hän käyttää ihmisiä ”käsinään” tai ”työ-

tovereinaan” ja antaa maallisessa elämässä tarvitta-

via lahjojaan maallisten kutsumusten kautta (ruoka

maanviljelijöiden, kalastajien ja metsästäjien kautta;

ulkonainen rauha hallitsijoiden, tuomareiden ja esi-

vallan kautta; tieto ja koulutus opettajien ja vanhem-

pien kautta ja niin edelleen). Saarnaviran kautta Ju-

mala antaa syntien anteeksiantamuksen. Siten rakkaus

tulee Jumalalta ja virtaa ihmisille maan päällä kaikki-

en kutsumusten kautta, sekä hengellisen että maallisen

esivallan kautta.

Jumala siis pitää armossaan huolta ihmisistä toisten ihmistentyön kautta. Jumala itse piilee vanhemmilta saamamme huolen-pidon takana, opettajilta saamamme opetuksen takana, puoli-solta, työnantajilta ja valtionhallinnolta saamiemme hyvien asi-oiden takana. Näin hän jakaa siunaustaan.

Eteemme piirtyy kuva valtavasta ja monimutkaisesta ihmis-ten muodostamasta verkostosta, jossa jokaisella on erilaiset lahjatja kyvyt. Kaikki palvelevat toisiaan. Ja jokaista palvellaan.Amerikkalaisuuteen kuuluu omavaraisuuden ihanne ja uneksim-me usein siitä, että voisimme viljellä itse oman ruokamme,rakentaa omat kotimme ja elää elämämme muista ihmisistäriippumattomina. Ihmisen oikea tila on kuitenkin riippuvaisuus.Koska rakkaus on kaiken keskipiste, on välttämätöntä, että olem-me riippuvaisia toisista ihmisistä ja heidän välityksellään itseJumalasta. Vastaavasti (ja näin tehdään mahdottomaksi yhteis-kunnan avun väärinkäyttö) toisten ihmisten on oltava riippuvai-sia meistä. Meidän on työskenneltävä toisten hyvinvoinnin eteen.Jumalan maallisessa valtakunnassa meidän on saatava hänensiunauksensa muilta kutsumuksessaan toimivilta ihmisiltä jaheidän taas on saatava siunaus meidän kauttamme.

Ennen kuin minusta tuli luterilainen ja ennen kuin tutkin

Kutsumus

76

jen tuhlailua. Hän käyttää ihmisiä ”käsinään” tai ”työ-

tovereinaan” ja antaa maallisessa elämässä tarvitta-

via lahjojaan maallisten kutsumusten kautta (ruoka

maanviljelijöiden, kalastajien ja metsästäjien kautta;

ulkonainen rauha hallitsijoiden, tuomareiden ja esi-

vallan kautta; tieto ja koulutus opettajien ja vanhem-

pien kautta ja niin edelleen). Saarnaviran kautta Ju-

mala antaa syntien anteeksiantamuksen. Siten rakkaus

tulee Jumalalta ja virtaa ihmisille maan päällä kaikki-

en kutsumusten kautta, sekä hengellisen että maallisen

esivallan kautta.

Jumala siis pitää armossaan huolta ihmisistä toisten ihmistentyön kautta. Jumala itse piilee vanhemmilta saamamme huolen-pidon takana, opettajilta saamamme opetuksen takana, puoli-solta, työnantajilta ja valtionhallinnolta saamiemme hyvien asi-oiden takana. Näin hän jakaa siunaustaan.

Eteemme piirtyy kuva valtavasta ja monimutkaisesta ihmis-ten muodostamasta verkostosta, jossa jokaisella on erilaiset lahjatja kyvyt. Kaikki palvelevat toisiaan. Ja jokaista palvellaan.Amerikkalaisuuteen kuuluu omavaraisuuden ihanne ja uneksim-me usein siitä, että voisimme viljellä itse oman ruokamme,rakentaa omat kotimme ja elää elämämme muista ihmisistäriippumattomina. Ihmisen oikea tila on kuitenkin riippuvaisuus.Koska rakkaus on kaiken keskipiste, on välttämätöntä, että olem-me riippuvaisia toisista ihmisistä ja heidän välityksellään itseJumalasta. Vastaavasti (ja näin tehdään mahdottomaksi yhteis-kunnan avun väärinkäyttö) toisten ihmisten on oltava riippuvai-sia meistä. Meidän on työskenneltävä toisten hyvinvoinnin eteen.Jumalan maallisessa valtakunnassa meidän on saatava hänensiunauksensa muilta kutsumuksessaan toimivilta ihmisiltä jaheidän taas on saatava siunaus meidän kauttamme.

Ennen kuin minusta tuli luterilainen ja ennen kuin tutkin

Kutsumus

77

opetusta kutsumuksesta, minulla oli paha tapa yrittää aina teh-dä kodin remontteja itse, vaikka minulla ei ollut siihen min-käänlaisia kykyjä. Tuloksena oli aina turhautumista, ajanhuk-kaa ja surkeaa jälkeä sekä lopulta normaalia korkeampia korja-uskuluja. Jos yritin korjata pistoketta, sain tehtyä seinään reiänja vältin vain täpärästi hengenlähdön. Nyt ymmärrän, missä vikaoli: minulla ei ole kutsumusta sellaiseen hommaan.

Nykyään käytän ilomielin putkimiesten, sähköasentajien jakirvesmiesten kutsumuksia – sekä myös autonasentajien, partu-reiden, kokkien, pankkiirien ja taiteilijoiden kutsumuksia. Josjollakulla on tee-se-itse- taipumuksia, hänen kannattaa kaikinmokomin käyttää niitä; monipuolinen lahjakkuus on itsessäänJumalan lahja, kutsumusten kokoelma. Haluan vain sanoa, etteimeidän tarvitse tehdä kaikkea itse maallisen elämämme aikana.Maallinen elämä – ja tämä pätee sekä ei-uskovien että uskovienkohdalla – koostuu antamisesta ja vastaanottamisesta, palvele-misesta ja palvelluksi tulemisesta; kaikki tapahtuu taloudelli-sessa, sosiaalisessa ja henkilökohtaisessa riippuvuussuhteidenverkostossa.

Jumalan naamiona toimiminen on pelottavan suuri tehtävä jasiihen tiivistyy kristillisen palvelun olemus. Luther sanoo: ”Ju-mala antaa meille kaiken hyvän, mutta sinun on tehtävä työtäja annettava itsesi Jumalan välineeksi ja naamioksi”.

Kutsumus

Sanaa kutsumus tai latinalaisessa muodossa vokaatio on käy-tetty pitkään paimenvirasta ja muista hengellisistä viroista. Tie-tenkin pastorin kutsumuksella on ratkaiseva merkitys; se toimiierityisellä tavalla ”Jumalan naamiona”. Luterilaiset olivat kui-tenkin ensimmäisiä, jotka käyttivät sanaa kutsumus myös maal-lisista viroista ja ammateista. Nykyään sana on yleistynyt arki-


78

kielessä, puhutaan esimerkiksi monenlaisista kutsumusamma-teista. Sanan takana on kuitenkin ajatus siitä, että kaikki lailli-nen työ ja kaikki yhteiskunnalliset toimet ovat erityisiä Juma-lalta saatuja kutsumuksia, joissa tarvitaan Jumalalta saatujalahjoja, taitoja ja taipumuksia.

Kutsumuksen luonteesta riippumatta sen tarkoitus on ainatoisten palveleminen. Siinä täyttyy Kristuksen kehotus rakastaalähimmäistä. Vaikka vanhurskauttamisella ei ole mitään teke-mistä tekojen kanssa, kutsumus pitää sisällään hyviä tekoja.Kristityn suhde Jumalaan perustuu Jumalan puolelta silkkaanarmoon ja anteeksiantamukseen; kristityn suhde toisiin ihmisiintulee sen sijaan perustaa rakkaudelle, joka tulee esiin tekoina.Luther sanoo sen näin: ”Jumala ei tarvitse hyviä tekojamme,mutta lähimmäisemme tarvitsee niitä.”

Uskon kautta vanhurskautettu ihminen, joka käsittää Kris-tuksen anteeksiantamuksen ja jonka Pyhä Henki on sen kauttamuuttanut, toimii rakkauden innoittamana, ei laissa oleviensääntöjen, määräysten ja uhkausten voimalla. Rakkauden he-delmänä tulee hyviä tekoja, mutta niitä ei tehdä ”Jumalalle”,kuten usein hurskaasti sanotaan, vaan toisille ihmisille. Tark-kaan ottaen me emme ”palvele Jumalaa” – hän on pikemminjatkuvasti palvelemassa meitä; sen sijaan palvelemme lähim-mäisiämme.

Luther sanoo jopa, että ne teot, jotka kuvittelemme tekeväm-me yksin Jumalalle ilman että ne hyödyttävät ketään ihmistä,menettävät moraalisen arvonsa:

Jos olet virassa, jossa teet hyvää Jumalan kunniaksi

tai pyhimysten hyväksi tai itsesi hyväksi, mutta et lä-

himmäisesi parhaaksi, sinun on tiedettävä, ettei se työ

ole mikään hyvä työ. Sillä jokaisen tulee elää, puhua,

toimia, kuunnella, kärsiä ja kuolla rakkaudessa toisia

ihmisiä kohtaan, jopa vihollisia kohtaan, vaimo mie-

Kutsumus

78

kielessä, puhutaan esimerkiksi monenlaisista kutsumusamma-teista. Sanan takana on kuitenkin ajatus siitä, että kaikki lailli-nen työ ja kaikki yhteiskunnalliset toimet ovat erityisiä Juma-lalta saatuja kutsumuksia, joissa tarvitaan Jumalalta saatujalahjoja, taitoja ja taipumuksia.

Kutsumuksen luonteesta riippumatta sen tarkoitus on ainatoisten palveleminen. Siinä täyttyy Kristuksen kehotus rakastaalähimmäistä. Vaikka vanhurskauttamisella ei ole mitään teke-mistä tekojen kanssa, kutsumus pitää sisällään hyviä tekoja.Kristityn suhde Jumalaan perustuu Jumalan puolelta silkkaanarmoon ja anteeksiantamukseen; kristityn suhde toisiin ihmisiintulee sen sijaan perustaa rakkaudelle, joka tulee esiin tekoina.Luther sanoo sen näin: ”Jumala ei tarvitse hyviä tekojamme,mutta lähimmäisemme tarvitsee niitä.”

Uskon kautta vanhurskautettu ihminen, joka käsittää Kris-tuksen anteeksiantamuksen ja jonka Pyhä Henki on sen kauttamuuttanut, toimii rakkauden innoittamana, ei laissa oleviensääntöjen, määräysten ja uhkausten voimalla. Rakkauden he-delmänä tulee hyviä tekoja, mutta niitä ei tehdä ”Jumalalle”,kuten usein hurskaasti sanotaan, vaan toisille ihmisille. Tark-kaan ottaen me emme ”palvele Jumalaa” – hän on pikemminjatkuvasti palvelemassa meitä; sen sijaan palvelemme lähim-mäisiämme.

Luther sanoo jopa, että ne teot, jotka kuvittelemme tekeväm-me yksin Jumalalle ilman että ne hyödyttävät ketään ihmistä,menettävät moraalisen arvonsa:

Jos olet virassa, jossa teet hyvää Jumalan kunniaksi

tai pyhimysten hyväksi tai itsesi hyväksi, mutta et lä-

himmäisesi parhaaksi, sinun on tiedettävä, ettei se työ

ole mikään hyvä työ. Sillä jokaisen tulee elää, puhua,

toimia, kuunnella, kärsiä ja kuolla rakkaudessa toisia

ihmisiä kohtaan, jopa vihollisia kohtaan, vaimo mie-

Kutsumus

79

hensä vuoksi, lapset vanhempiensa hyväksi, palvelijat

isäntiensä hyväksi, isännät palvelijoidensa hyväksi,

hallitsijat alamaistensa hyväksi ja alamaiset hallitsi-

joidensa hyväksi. Näin jokaisen käsi, suu, silmä, jalka,

sydän ja halu toimii toisten hyväksi; nämä ovat kris-

tillisiä tekoja ja hyviä tekoja.

Lutherin mielestä askeettinen itsensä kieltäminen ja henkilö-kohtaiset tuomitsevat mielipiteet eivät ole ollenkaan hyviä te-koja – on todella autettava jotakuta.

Luterilaisuutta syytetään usein antinomismista eli siitä, ettämoraalilakia käytetään liian lepsusti ja vapaan armon evanke-liumin julistus ylikorostuu sen kustannuksella. Syytös perustuukuitenkin karkealle väärinkäsitykselle. Hyvät tekomme eivätmääritä suhdettamme Jumalaan (koska syntinen luontomme estäämeitä ansaitsemasta Jumalan suosiota niiden kautta), vaan tar-vitsemme syntien anteeksiantamusta ja sitä, että JeesuksenKristuksen täydelliset hyvät teot luetaan meidän hyväksemme.Hyvät tekomme kuitenkin määrittävät suhteemme lähimmäisiim-me, ja niiden tuottaminen on mahdollista ainoastaan siten, ettäJumala toimii meidän kauttamme. Luterilaisuus vie itse asiassamoraalin pois teoreettiselta ja teologiselta tasolta siirtäen senarkielämän tasolle.

Tietysti ihmiset tekevät syntiä kutsumuksessaan. RikommeJumalan lakia ja laiminlyömme velvollisuutemme rakastaa japalvella toisia epäitsekkäästi työssämme ja toimissamme. Vaik-ka me vastustamme Jumalan toimintaa meissä ja meidän kaut-tamme, kutsumuksella on taipumus tuottaa hyvää toisille meis-tä riippumatta. Tavallisesti vaikuttimemme ovat itsekkäät, mut-ta Jumala toimii kutsumuksessa naamion takaa täysin päinvas-taisella tavalla. Näin Wingren kirjoittaa:

Tässä tulee esille Lutherille hyvin ominainen vasta-


80

kohta Jumalan lahjoittavan, itsensä antavan rakkau-

den ja ihmisen minäkeskeisyyden välillä. Ihminen etsii

omaansa ja toivoo, että kaikki koituisi hänelle hyödyk-

si. Kun mies ja vaimo avioliitossaan palvelevat toisi-

aan ja lapsiaan, ei tämä suinkaan aina, päivittäin ja

hetkittäin, ole ilmausta häiriintymättömästä ja välittö-

mästä sydämen rakkaudesta. Avioliitossa ulkonaisena

järjestyksenä on jotakin, joka pakottaa miehen itsek-

käät toivomukset väistymään ja taistelee myöskin vai-

mon sydämen itsekkyyttä vastaan. Avioliitossa vaikut-

taa voi, joka taivuttaa uhrautumaan toisen puolison ja

lasten hyväksi. Näin on sääty itsessään siveellinen

tekijä, subjekti, sillä sääty on maan päällä lain kautta

toimiva Jumala.

Avioliiton kutsumus saa itsessään aikaan sen, että itsekkäätihmiset huolehtivat toisistaan ja kannustavat toisiaan enemmänkuin he tekisivät, jos he eläisivät yksin. Vanhemmuuden kutsu-mus saa itsekkäät aikuiset ihmiset uhrautumaan lastensa hyvin-voinnin takia. Se vieläpä tehdään yleensä vapaasta tahdosta, eilakihenkisenä velvollisuutena. Vanhemmat tekevät sen spontaa-nisti lastensa vuoksi.

Sama malli toteutuu siinä, että yritysjohtajalla ei ehkä oleminkäänlaista kiinnostusta rakastaa lähimmäistään tai palvellatoisia. Hänen ainoa vaikuttimensa voi olla ahneus. Kuitenkinhän tulee kutsumuksensa takia työllistäneeksi ihmisiä, jotka siksipystyvät elättämään perheensä. Lisäksi yritys tuo ihmisten ulot-tuville tuotteita, joita he tarvitsevat tai joista he nauttivat; näinhän on tahtomattaankin siunaukseksi lähimmäisilleen. Omatsynnilliset taipumuksemme eivät välttämättä kumoa sitä, ettäJumala toimii kutsumuksen kautta.

Mistä tiedämme, mikä on kutsumuksemme? Tosiasiassa –vaikka painostamme nuoria ”päättämään”, mitä heistä tulee isona

Kutsumus

80

kohta Jumalan lahjoittavan, itsensä antavan rakkau-

den ja ihmisen minäkeskeisyyden välillä. Ihminen etsii

omaansa ja toivoo, että kaikki koituisi hänelle hyödyk-

si. Kun mies ja vaimo avioliitossaan palvelevat toisi-

aan ja lapsiaan, ei tämä suinkaan aina, päivittäin ja

hetkittäin, ole ilmausta häiriintymättömästä ja välittö-

mästä sydämen rakkaudesta. Avioliitossa ulkonaisena

järjestyksenä on jotakin, joka pakottaa miehen itsek-

käät toivomukset väistymään ja taistelee myöskin vai-

mon sydämen itsekkyyttä vastaan. Avioliitossa vaikut-

taa voi, joka taivuttaa uhrautumaan toisen puolison ja

lasten hyväksi. Näin on sääty itsessään siveellinen

tekijä, subjekti, sillä sääty on maan päällä lain kautta

toimiva Jumala.

Avioliiton kutsumus saa itsessään aikaan sen, että itsekkäätihmiset huolehtivat toisistaan ja kannustavat toisiaan enemmänkuin he tekisivät, jos he eläisivät yksin. Vanhemmuuden kutsu-mus saa itsekkäät aikuiset ihmiset uhrautumaan lastensa hyvin-voinnin takia. Se vieläpä tehdään yleensä vapaasta tahdosta, eilakihenkisenä velvollisuutena. Vanhemmat tekevät sen spontaa-nisti lastensa vuoksi.

Sama malli toteutuu siinä, että yritysjohtajalla ei ehkä oleminkäänlaista kiinnostusta rakastaa lähimmäistään tai palvellatoisia. Hänen ainoa vaikuttimensa voi olla ahneus. Kuitenkinhän tulee kutsumuksensa takia työllistäneeksi ihmisiä, jotka siksipystyvät elättämään perheensä. Lisäksi yritys tuo ihmisten ulot-tuville tuotteita, joita he tarvitsevat tai joista he nauttivat; näinhän on tahtomattaankin siunaukseksi lähimmäisilleen. Omatsynnilliset taipumuksemme eivät välttämättä kumoa sitä, ettäJumala toimii kutsumuksen kautta.

Mistä tiedämme, mikä on kutsumuksemme? Tosiasiassa –vaikka painostamme nuoria ”päättämään”, mitä heistä tulee isona

Kutsumus

81

– kutsumusta ei voi itse valita. Jumala antaa meille kutsumuk-sen kutsumalla meidät johonkin tiettyyn työhön tai asemaan.Jumala antaa jokaiselle ihmisyksilölle ainutlaatuiset lahjat, tai-dot ja taipumukset. Hän myös kuljettaa jokaista ihmistä ainut-laatuisten ulkoisten vaiheiden kautta, jotka ymmärretään Juma-lan johdatukseksi. Koska kutsumusta ei valita itse, se saattaatulla ilmi muiden ihmisten toiminnan kautta. Kutsumus saattaalöytyä siten, että saan työpaikan, tulen valituksi virkaan tailöydän ihmisen, joka haluaa mennä kanssani naimisiin.

Yleensä kutsumusta on etsittävä siitä asemasta, jossa ihmi-nen on nykyhetkessä. Jos joku on juuttunut työpaikkaan, jossahänellä ei ole etenemismahdollisuuksia, hän saattaa elätellätoiveita paremmasta paikasta. Sillä hetkellä hänen työnsä onkuitenkin hänen kutsumuksensa, vaikka se olisi kuinka vaati-maton. Hampurilaisten paistaminen, hotellihuoneiden siivoami-nen ja alusastioiden tyhjentäminen ovat kaikki arvokkaita kut-sumuksia. Niissä voi osoittaa lähimmäisenrakkautta epäitsek-kään palvelemisen kautta, johon Jumala itse naamioituu. Ehkämyöhemmin löytyy toinen kutsumus. Kutsumus ei kuitenkaanole vain tulevissa uravalinnoissa, vaan tässä ja nyt. Ihminen eivoi ottaa avioeroa sillä verukkeella, että hänellä ”ei ole kutsu-musta avioliittoon” tai sanoa: ”Minulla ei ole kutsumusta van-hemmuuteen” ja jättää lapsensa heitteille. Jos olet naimisissa, seon kutsumuksesi. Jos sinulla on lapsia, he ovat kutsumuksesi.

On olemassa myös sisäkkäisiä kutsumuksia. Jokaisella ihmi-sellä on paljon eri kutsumuksia. Tavallinen mies voi olla sa-maan aikaan aviomies (palvellen vaimoaan), isä (palvellen lap-siaan), poika (palvellen elossa olevia vanhempiaan), työnantaja(palvellen työntekijöitään), työntekijä (palvellen esimiehiään)ja kansalainen (palvellen maataan). Huomaa, että sama henkilösaattaa yhdessä työssä olla sekä ”herra”, vastuussa alaisistaan,että ”palvelija”, joka vastaa tekemisistään ylemmilleen, ovat hesitten toimitusjohtajia, osakkeenomistajia tai äänestäjiä. Eri


82

kutsumusten täyttämisessä voidaan tarvita sekä johtajuutta ettäalamaisuutta. Oppi kutsumuksesta auttaa erottamaan eri roolittoisistaan ja tekee niistä kaikista arvokkaita ja tärkeitä.

Toimiminen kutsumuksessa ja sen ulkopuolella

Eri kutsumuksiin liittyy erilainen auktoriteettiasema ja toi-mintakenttä ja niihin sovelletaan erilaisia pelisääntöjä. Jos jokupakottaisi ventovieraat riisuutumaan ja viiltäisi heidän vatsansaauki veitsellä, hän syyllistyisi törkeään rikokseen. Tällainentoiminta on kuitenkin sallittua henkilölle, joka toteuttaa lääkä-rin kutsumusta. Seksin harrastaminen avioliiton ulkopuolella onväärin, mutta avioliiton kutsumuksen sisällä se on hyvä ja hyö-dyllinen asia.

Jos joku loukkaa meitä, luonnollinen reaktiomme on kostaavääryys, mutta Raamattu kieltää sen jyrkästi. Rikosten rankai-seminen – kuuluu siihen sitten vauhdikkaita takaa-ajoja, aseel-lisia yhteenottoja, pidätyksiä tai kuolemantuomion langettami-sia – ei yksinkertaisesti ole meidän kutsumuksemme. Se kuu-luu kuitenkin poliisien, tuomarien ja muun oikeusjärjestelmänkutsumukseen: ”Älkää itse kostako, rakkaani”, kirjoittaa apos-toli Paavali, ”vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitet-tu on: ‘Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra’”(Room. 12:19). Seuraava jae kehottaa meitä ennemmin anta-maan anteeksi niille, jotka tekevät meille pahaa, ruokkimaanvihollisiamme heidän ollessaan nälkäisiä ja voittamaan pahanhyvällä (12:20-21). Mutta tästä tullaan suoraan kysymykseenmaallisen esivallan merkityksestä ja siitä, kuinka tärkeää sentotteleminen on: ”Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta”(13:1). Maallinen hallitsija ”on Jumalan palvelija, sinulle hy-väksi. Mutta jos pahaa teet, niin pelkää; sillä se ei miekkaaturhaan kanna, koska se on Jumalan palvelija, kostaja sen ran-

Kutsumus

82

kutsumusten täyttämisessä voidaan tarvita sekä johtajuutta ettäalamaisuutta. Oppi kutsumuksesta auttaa erottamaan eri roolittoisistaan ja tekee niistä kaikista arvokkaita ja tärkeitä.

Toimiminen kutsumuksessa ja sen ulkopuolella

Eri kutsumuksiin liittyy erilainen auktoriteettiasema ja toi-mintakenttä ja niihin sovelletaan erilaisia pelisääntöjä. Jos jokupakottaisi ventovieraat riisuutumaan ja viiltäisi heidän vatsansaauki veitsellä, hän syyllistyisi törkeään rikokseen. Tällainentoiminta on kuitenkin sallittua henkilölle, joka toteuttaa lääkä-rin kutsumusta. Seksin harrastaminen avioliiton ulkopuolella onväärin, mutta avioliiton kutsumuksen sisällä se on hyvä ja hyö-dyllinen asia.

Jos joku loukkaa meitä, luonnollinen reaktiomme on kostaavääryys, mutta Raamattu kieltää sen jyrkästi. Rikosten rankai-seminen – kuuluu siihen sitten vauhdikkaita takaa-ajoja, aseel-lisia yhteenottoja, pidätyksiä tai kuolemantuomion langettami-sia – ei yksinkertaisesti ole meidän kutsumuksemme. Se kuu-luu kuitenkin poliisien, tuomarien ja muun oikeusjärjestelmänkutsumukseen: ”Älkää itse kostako, rakkaani”, kirjoittaa apos-toli Paavali, ”vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitet-tu on: ‘Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra’”(Room. 12:19). Seuraava jae kehottaa meitä ennemmin anta-maan anteeksi niille, jotka tekevät meille pahaa, ruokkimaanvihollisiamme heidän ollessaan nälkäisiä ja voittamaan pahanhyvällä (12:20-21). Mutta tästä tullaan suoraan kysymykseenmaallisen esivallan merkityksestä ja siitä, kuinka tärkeää sentotteleminen on: ”Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta”(13:1). Maallinen hallitsija ”on Jumalan palvelija, sinulle hy-väksi. Mutta jos pahaa teet, niin pelkää; sillä se ei miekkaaturhaan kanna, koska se on Jumalan palvelija, kostaja sen ran-

Kutsumus

83

kaisemiseksi, joka pahaa tekee” (13:4). Se tarkoittaa, ettei meidänpidä ottaa kostoa omiin käsiimme. Se on Jumalan tehtävä. Muttahän toimii maallisten kutsumusten kautta, omien ”edustajiensa”kautta, joiden kutsumukseen kuuluu miekan kantaminen.

Lutherin aikana käytiin keskustelua siitä, voiko kristitty toi-mia tuomarina, pyövelinä tai sotilaana. Sanoohan Raamattu ”älätapa”. Tuomari saattaa joutua langettamaan kuolemantuomionja pyöveli joutuu saattamaan tuomion täytäntöön. Taistelussasotilaat on kutsuttu tappamaan – ei armahtamaan – vihollisen-sa. Luther sanoi, että kristityn ei varmasti pidä riistää toisenhenkeä. Jumalalla sen sijaan on valta ottaa ihmisen henki. Häntekeekin sen erityisten ja lainmukaisten tuomarin, pyövelin jasotilaan kutsumusten kautta. Kirjoituksessaan Sotilaan autuu-

asta säädystä (1526) Luther selvittää, että myös sotilaan työ oneräs tapa palvella ja rakastaa lähimmäisiä. Yksityiselämässäänsotilaidenkin täytyy kristittyinä antaa anteeksi omille vihollisil-leen, mutta maansa puolustajina heillä on kutsumuksessaan lupataistella ja jopa tappaa vihollisia sodassa. Sotilaan tehtävä ontosiasiassa ”siunattu toimi”, rakkaudellinen palvelustehtävä:

Siis, koska sotilas saa Jumalalta taistelukuntonsa, hän

voi käyttää sitä palvelemiseen. Hän voi palvella lah-

joillaan ja taidoillaan ketä tahansa, joka tarvitsee

hänen palveluksiaan; ja hän voi ottaa työstään vas-

taan palkkaa. Sillä hänenkin kutsumuksensa nousee

rakkauden lain pohjalta.

Samoin väittäisin, että koska perheenisän kutsumukseen kuu-luu perheen suojeleminen, hänellä on lupa tarvittaessa tehdä semyös voimakeinoin. Lääkärin kutsumus taas on parantaminen,ei tappaminen (eli eutanasia suljetaan pois). Äidin kutsumus onpitää huolta lapsesta (eli abortti suljetaan pois).

Jotkut saattavat ajatella, että näin korkea esivallan ja puolus-


84

tusvoimien arvostus saattaa avata oven hirmuvallalle. Seuraavakappale osoittaa, ettei asia ole niin. Jumala hallitsee kumpaakinregimenttiä ja hänen sanansa hallitsee kaikkea. Jos joku tekeesyntiä kutsumuksessaan, käyttää kutsumustaan toisella tavallakuin Jumala on tarkoittanut ja unohtaa epäitsekkään palvelun jalähimmäisenrakkauden, hän on ansainnut nuhteet sekä Jumalanvihan. Pääasia on kuitenkin nyt se, että Jumala todella hallitseeihmisten kautta, jotka toimivat kutsumuksessaan. Laillisellaesivallalla on Jumalalta saatu arvovalta. Myös vanhemmuuteenliittyy Jumalalta saatu arvovalta.

Koska jokaisella kutsumuksella on oma Jumalan määräämätoiminta-alueensa, tästä seuraa se, että oman kutsumuksen ul-kopuolelle astuminen tuottaa ongelmia. Ajattele vaikka epätoi-voisia yrityksiäni sähkölaitteiden korjaamiseksi. Kun toimim-me kutsumuksemme ulkopuolella – eli ottamatta huomioonJumalalta saamiamme kykyjä, taipumuksia ja asemaa – meyleensä epäonnistumme surkeasti tai jopa rikomme moraalinvaatimuksia.

On mahdollista – ja jopa tavallista – että ihmiset hakeutuvatammatteihin, joihin heillä ei ole valmiuksia eikä siis myöskäänkutsumusta. Minulla on ollut paljon opiskelijoita, jotka ovatvalinneet opiskelualan sillä perusteella, että he saavat hyvinpalkatun ammatin, mutta he eivät ole ottaneet huomioon niitälahjoja, jotka Jumala on antanut heille. He kouluttautuvat väki-sin kirjanpitäjiksi, liikkeenjohtajiksi tai insinööreiksi, vaikkalopputulos on se, että he inhoavat työtään ja ovat yrityksistäänhuolimatta keskinkertaisia työntekijöitä. Heidän todellinen kut-sumuksensa saattaa olla musiikki tai taide, mutta he yrittävätolla ”käytännöllisiä” – ikään kuin kutsumuksen voisi itse va-lita – ja he kieltävät todelliset Jumalalta saamansa lahjat jatavoittelevat lahjoja, joita heillä ei ole. Opetusalalla on ihmisiä,joilla ei todellisuudessa ole ominaisuuksia, joita hyvä opettajatarvitsee. On olemassa poliitikkoja, jotka eivät yksinkertaisesti

Kutsumus

84

tusvoimien arvostus saattaa avata oven hirmuvallalle. Seuraavakappale osoittaa, ettei asia ole niin. Jumala hallitsee kumpaakinregimenttiä ja hänen sanansa hallitsee kaikkea. Jos joku tekeesyntiä kutsumuksessaan, käyttää kutsumustaan toisella tavallakuin Jumala on tarkoittanut ja unohtaa epäitsekkään palvelun jalähimmäisenrakkauden, hän on ansainnut nuhteet sekä Jumalanvihan. Pääasia on kuitenkin nyt se, että Jumala todella hallitseeihmisten kautta, jotka toimivat kutsumuksessaan. Laillisellaesivallalla on Jumalalta saatu arvovalta. Myös vanhemmuuteenliittyy Jumalalta saatu arvovalta.

Koska jokaisella kutsumuksella on oma Jumalan määräämätoiminta-alueensa, tästä seuraa se, että oman kutsumuksen ul-kopuolelle astuminen tuottaa ongelmia. Ajattele vaikka epätoi-voisia yrityksiäni sähkölaitteiden korjaamiseksi. Kun toimim-me kutsumuksemme ulkopuolella – eli ottamatta huomioonJumalalta saamiamme kykyjä, taipumuksia ja asemaa – meyleensä epäonnistumme surkeasti tai jopa rikomme moraalinvaatimuksia.

On mahdollista – ja jopa tavallista – että ihmiset hakeutuvatammatteihin, joihin heillä ei ole valmiuksia eikä siis myöskäänkutsumusta. Minulla on ollut paljon opiskelijoita, jotka ovatvalinneet opiskelualan sillä perusteella, että he saavat hyvinpalkatun ammatin, mutta he eivät ole ottaneet huomioon niitälahjoja, jotka Jumala on antanut heille. He kouluttautuvat väki-sin kirjanpitäjiksi, liikkeenjohtajiksi tai insinööreiksi, vaikkalopputulos on se, että he inhoavat työtään ja ovat yrityksistäänhuolimatta keskinkertaisia työntekijöitä. Heidän todellinen kut-sumuksensa saattaa olla musiikki tai taide, mutta he yrittävätolla ”käytännöllisiä” – ikään kuin kutsumuksen voisi itse va-lita – ja he kieltävät todelliset Jumalalta saamansa lahjat jatavoittelevat lahjoja, joita heillä ei ole. Opetusalalla on ihmisiä,joilla ei todellisuudessa ole ominaisuuksia, joita hyvä opettajatarvitsee. On olemassa poliitikkoja, jotka eivät yksinkertaisesti

Kutsumus

85

sovellu hallitsemaan. Jos he kuitenkin ovat siinä asemassa,heidän tulee ajatella, että heidän kutsumuksensa ja velvollisuu-tensa on toimia parhaansa mukaan. He pärjäisivät paljon pa-remmin, jos he käyttäisivät omia erityislahjojaan.

Seuraukset ovat vakavampia, jos yhdessä kutsumuksessa toi-miva henkilö tunkeutuu toisen kutsumuksen alueelle. Yksityi-sillä kansalaisilla ei ole oikeutta ”ottaa oikeutta omiin käsiin-sä”. Valtion johdolla ei ole oikeutta ottaa lasten kasvatusta teh-täväkseen, koska se kuuluu vanhempien kutsumukseen. Luthertuohtui erityisesti silloin, kun maalliset hallitsijat kuvittelivatvoivansa sanoa pastoreille, mitä näiden tuli saarnata. Näissätapauksissa hänen kielenkäyttönsä oli sellaista, että kenelläkäänei pitäisi olla syytä sanoa, että hän mielisteli maallisia hallitsi-joita: ”sinä narri ja auttamaton houkka”, hän sanoi, puhuenruhtinaalle, ”pidä vaari omista toimistasi, älä sinä saarnaa, jätäse papillesi”.

Paimenen kutsumus

Paimenen virka on luonnollisesti aivan erityinen kutsumus,ei vain Jumalan maallisella hallintoalueella, vaan myös hengel-lisellä. Jumalan edessä pastorinvirka ei varmasti ole yhtäänansiokkaampi kuin maanviljelijän työ, tehdastyöläisen työ taimikään muu maallinen kutsumus. Luterilaiset olivat myös en-simmäisiä, jotka puhuivat ”kaikkien uskovien yhteisestä pap-peudesta” eli siitä, että kaikilla kristityillä on henkilökohtaisestipääsy Jumalan luo Kristuksen kautta. Ja kuitenkin luterilaisuuson aina pitänyt paimenvirkaa valtavan suuressa arvossa.

Luterilaisen liturgian synnintunnustus ja synninpäästö sisäl-tää seurakunnan tunnustuksen, jonka jälkeen pastori vastaa:”Jeesuksen Kristuksen palvelijana sanon sinulle, että Jumalaarmosta, Jeesuksen Kristuksen tähden antaa sinulle kaikki syn-


86

tisi anteeksi, ja tämän syntiesi anteeksiantamuksen minä julis-tan sinulle Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimessä”.

Ei-luterilaiset ihmettelevät usein sitä vaikutelmaa, että pasto-ri antaa anteeksi syntejä. Tosiasiassa hänellä on kuitenkin sevaltuutus, että hän yksinkertaisesti julistaa evankeliumin ilosa-noman eli käyttää päästöavainta. Hän ei anna syntejä anteeksiomalla valtuutuksellaan, vaan Kristuksen nimessä. Seurakun-nan jäsenet voivat olla varmoja anteeksiantamuksesta, jos heovat katuneet (synninpäästö julistetaan tunnustuksen jälkeen jasen päälle) ja jos heillä on usko, ei pastoriin vaan Jumalansanaan, pastorin julistamaan Kristuksen evankeliumiin. Pastoritoimii konkreettisena – voidaan sanoa sakramentaalisena –anteeksiantamuksen sanoman välikappaleena. Luther kirjoittaaVähässä katekismuksessaan, että meidän tulee uskoa pastorinsynninpäästöön yhtä lujasti kuin jos se tulisi Kristukselta itsel-tään. Pastori toimii ”Herran Jeesuksen Kristuksen sijassa jahänen käskynsä nojalla”. Hän toimii siis Jumalan naamiona.

Sanan ja sakramenttien toimittamisen viran sisältöä käsitel-lään lähemmin seuraavissa kahdessa kappaleessa. Tällä eräähaluan vain huomauttaa, että muut kutsumukset liittyvät maal-liseen regimenttiin; paimenvirka liittyy Jumalan hengelliseenhallintoalueeseen. Ensin mainittu voi käyttää miekkaa, Luthersanoi, mutta jälkimmäinen voi käyttää ainoastaan sanaa. Pasto-ri ei koskaan saa käyttää voimakeinoja, maanitella tai manipu-loida ihmisiä uskomaan; hänen täytyy käyttää Jumalan sananvoimaa. Pappien on julistettava Jumalan sanaa ehdoitta, silloin-kin kun se tuomitsee vallitsevat käytännöt tai maallisen vallankäyttäjät, mutta he eivät saa alkaa pelkiksi politiikan tekijöiksi,koska silloin he astuisivat maallisten hallitsijoiden kutsumuk-sen alueelle. Pastorin kutsumus on syntisten kutsuminen sisällekatoamattomaan valtakuntaan.

Jumala itse toimittaa kasteet, pastorin käsien kautta. Kristusitse valvoo pyhää ehtoollistaan, kun pastori jakaa leivän ja vii-

Kutsumus

86

tisi anteeksi, ja tämän syntiesi anteeksiantamuksen minä julis-tan sinulle Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimessä”.

Ei-luterilaiset ihmettelevät usein sitä vaikutelmaa, että pasto-ri antaa anteeksi syntejä. Tosiasiassa hänellä on kuitenkin sevaltuutus, että hän yksinkertaisesti julistaa evankeliumin ilosa-noman eli käyttää päästöavainta. Hän ei anna syntejä anteeksiomalla valtuutuksellaan, vaan Kristuksen nimessä. Seurakun-nan jäsenet voivat olla varmoja anteeksiantamuksesta, jos heovat katuneet (synninpäästö julistetaan tunnustuksen jälkeen jasen päälle) ja jos heillä on usko, ei pastoriin vaan Jumalansanaan, pastorin julistamaan Kristuksen evankeliumiin. Pastoritoimii konkreettisena – voidaan sanoa sakramentaalisena –anteeksiantamuksen sanoman välikappaleena. Luther kirjoittaaVähässä katekismuksessaan, että meidän tulee uskoa pastorinsynninpäästöön yhtä lujasti kuin jos se tulisi Kristukselta itsel-tään. Pastori toimii ”Herran Jeesuksen Kristuksen sijassa jahänen käskynsä nojalla”. Hän toimii siis Jumalan naamiona.

Sanan ja sakramenttien toimittamisen viran sisältöä käsitel-lään lähemmin seuraavissa kahdessa kappaleessa. Tällä eräähaluan vain huomauttaa, että muut kutsumukset liittyvät maal-liseen regimenttiin; paimenvirka liittyy Jumalan hengelliseenhallintoalueeseen. Ensin mainittu voi käyttää miekkaa, Luthersanoi, mutta jälkimmäinen voi käyttää ainoastaan sanaa. Pasto-ri ei koskaan saa käyttää voimakeinoja, maanitella tai manipu-loida ihmisiä uskomaan; hänen täytyy käyttää Jumalan sananvoimaa. Pappien on julistettava Jumalan sanaa ehdoitta, silloin-kin kun se tuomitsee vallitsevat käytännöt tai maallisen vallankäyttäjät, mutta he eivät saa alkaa pelkiksi politiikan tekijöiksi,koska silloin he astuisivat maallisten hallitsijoiden kutsumuk-sen alueelle. Pastorin kutsumus on syntisten kutsuminen sisällekatoamattomaan valtakuntaan.

Jumala itse toimittaa kasteet, pastorin käsien kautta. Kristusitse valvoo pyhää ehtoollistaan, kun pastori jakaa leivän ja vii-

Kutsumus

87

nin. Jumalan oma sana kaikuu pastorin saarnassa. Luterilaisetpastorit ovat pukeutuneet albaan, kasukkaan ja stolaan. Ne ovatmerkkejä siitä, että tämä ihminen – joka ei itsessään eroa mi-tenkään seurakuntalaisistaan – on puettu virkaan, jossa hänenon toimittava Kristuksen sijassa ja hänen käskyjensä alaisena.

Myös maallikot palvelevat kirkossa, käyttäen taitojaan jalahjojaan – kutsumuksiaan – uskonyhteisön hyväksi. Taloudenhallinnoiminen, tapahtumien järjestäminen ja luottamushenki-lönä toimiminen ovat välttämättömiä asioita mille tahansa jär-jestölle. Maallikot voivat myös julistaa evankeliumia Kristuk-sen anteeksiantamuksesta omassa kutsumuksessaan. Vanhem-mat evankelioivat lapsiaan. Työpaikalla muodostuu suhteitatyötovereihin; ystävyyden ja yhteisen työn välityksellä he saat-tavat tulla kosketuksiin armon evankeliumin kanssa. Jumalansana leviää maailmaan kutsumuksen kautta. Maallikoiden – jaheidän paimentensa – täytyy kuitenkin muistaa, ettei heidäntarvitse olla aktiivisia seurakunnassa palvellakseen Jumalaa.Kaikki illat saa helposti vierähtämään seurakunnan tilaisuuksis-sa, ”Herran työssä”, mutta kutsumusopin mukaan aviopuolisonja lasten kanssa vietetty aika sekä oman työn hoitaminen hyvinovat myös tapoja palvella Jumalaa – tai pikemminkin Jumalantapoja palvella muita meidän kauttamme.

Paimenen kutsumus on toimia Jumalan sanan palvelijana. Hänpalvelee meitä maallikoita ruokkimalla meitä Jumalan sanallaja sakramenteilla, julistamalla meille Jumalan lakia ja evanke-liumia eli anteeksiantamusta Jeesuksessa Kristuksessa. Siksi meolemme täysin riippuvaisia pastoreistamme, joiden kautta Kris-tus ilmoitetaan meille. Kuitenkin nimitys ”pastori” tarkoittaayksinkertaisesti ”paimenta”, joka on vaatimaton kutsumus maal-lisen regimentin alueelta. Pastorille on annettu tehtävä pitäähuolta Jumalan lampaista. Jumala itse kätkeytyy paimenvirkaan,kuten kaikkiin muihin kutsumuksiin.


88

Ristin kantaminen kutsumuksessa

Huolimatta siitä, että oppi kutsumuksesta antaa arkielämäl-lemme valtavan hengellisen sisällön – ja siitä, että Jumala onläsnä työssämme ja ihmissuhteissamme ja toimii niiden väli-tyksellä – on selvä, että usein epäonnistumme, kärsimme jaturhaudumme kutsumuksessamme. Ehkä vanhemmat ovat teh-neet kaikkensa lapsen hyväksi ja silti he joutuvat siihen tuskal-liseen tilanteeseen, että tämä kääntyy heitä vastaan. Yrittäjäsaattaa kokea konkurssin, joka jättää kaikki työntekijät työttö-miksi. Pastori saattaa kokea sen, että koko seurakunta kääntyyhäntä vastaan. Avioliitossa tulee ongelmia. Usein tai ainakintoisinaan kutsumuksesta tulee taakka ja risti. Ristin teologiasoveltuu erityisen hyvin kutsumukseen.

Wingren huomauttaa, että koska Jumala toimii kutsumukses-sa, Perkele myös pyrkii horjuttamaan sitä. Yksi tapa on se, ettäkutsumus muutetaan uhrautuvasta palvelusta ja lähimmäisen-rakkauden osoituksesta ”kunnian teologiaksi”, siitä tehdään it-setehostuksen, ylpeyden ja hengellisesti merkityksettömän me-nestyksen tavoittelun väline. ”Kunnian tavoittelu palvelemisensijaan”, Wingren sanoo, ”ja kutsumuksen käyttäminen itsekkää-seen vallantavoitteluun palvelemisen sijasta on kutsumuksenrikkomista”.

Toinen Perkeleen juoni on ihmisen houkutteleminen uloskutsumuksesta. ”Koettelemus kutsumuksessa”, Wingren sanoo,”on Perkeleen yritys saada ihminen luopumaan kutsumukses-taan”. Siksi saattaa tulla kiusaus luovuttaa: ottaa avioero, jättäälapset tai ottaa lopputili työstä, lakata kirjoittamasta, tekemästämusiikkia tai käyttämästä muuta omaa erityislahjakkuutta.

Ristin kantaminen kutsumuksessa liittyy usein siihen, että omakutsumus tuntuu turhalta ja merkityksettömältä. ”Kun ristiäkannetaan missä tahansa kutsumuksessa”, Wingren kirjoittaa,”se kutsumus tuntuu vähäpätöiseltä”. On ironista, että tämä

Kutsumus

88

Ristin kantaminen kutsumuksessa

Huolimatta siitä, että oppi kutsumuksesta antaa arkielämäl-lemme valtavan hengellisen sisällön – ja siitä, että Jumala onläsnä työssämme ja ihmissuhteissamme ja toimii niiden väli-tyksellä – on selvä, että usein epäonnistumme, kärsimme jaturhaudumme kutsumuksessamme. Ehkä vanhemmat ovat teh-neet kaikkensa lapsen hyväksi ja silti he joutuvat siihen tuskal-liseen tilanteeseen, että tämä kääntyy heitä vastaan. Yrittäjäsaattaa kokea konkurssin, joka jättää kaikki työntekijät työttö-miksi. Pastori saattaa kokea sen, että koko seurakunta kääntyyhäntä vastaan. Avioliitossa tulee ongelmia. Usein tai ainakintoisinaan kutsumuksesta tulee taakka ja risti. Ristin teologiasoveltuu erityisen hyvin kutsumukseen.

Wingren huomauttaa, että koska Jumala toimii kutsumukses-sa, Perkele myös pyrkii horjuttamaan sitä. Yksi tapa on se, ettäkutsumus muutetaan uhrautuvasta palvelusta ja lähimmäisen-rakkauden osoituksesta ”kunnian teologiaksi”, siitä tehdään it-setehostuksen, ylpeyden ja hengellisesti merkityksettömän me-nestyksen tavoittelun väline. ”Kunnian tavoittelu palvelemisensijaan”, Wingren sanoo, ”ja kutsumuksen käyttäminen itsekkää-seen vallantavoitteluun palvelemisen sijasta on kutsumuksenrikkomista”.

Toinen Perkeleen juoni on ihmisen houkutteleminen uloskutsumuksesta. ”Koettelemus kutsumuksessa”, Wingren sanoo,”on Perkeleen yritys saada ihminen luopumaan kutsumukses-taan”. Siksi saattaa tulla kiusaus luovuttaa: ottaa avioero, jättäälapset tai ottaa lopputili työstä, lakata kirjoittamasta, tekemästämusiikkia tai käyttämästä muuta omaa erityislahjakkuutta.

Ristin kantaminen kutsumuksessa liittyy usein siihen, että omakutsumus tuntuu turhalta ja merkityksettömältä. ”Kun ristiäkannetaan missä tahansa kutsumuksessa”, Wingren kirjoittaa,”se kutsumus tuntuu vähäpätöiseltä”. On ironista, että tämä

Kutsumus

89

kokemus on tuttu jopa niissä kutsumuksissa, joihin näyttää si-sältyvän eniten valtaa ja arvostusta. Presidentit ja miljonääritkärsivät usein velvollisuuksistaan ja kokevat olevansa alamit-taisia niiden täyttämiseen. ”Ulkopuolelta katsottuna joitakinkutsumuksia näyttää ympäröivän miellyttävä hohdokkuus”,Wingren sanoo, ”Mutta sisältäpäin näkee selvästi, että nekinvaativat uhrautuvaa ja alentavaa palvelemista, joka on vanhalleihmiselle risti”.

Lisäksi jokaiseen kutsumukseen liittyy tavanomaisia vaike-uksia. Nämä hankaluudet ja kärsimykset voivat kuitenkin su-lautua Kristuksen ristiin sillä hetkellä, kun ymmärrämme omanheikkoutemme ja hyväksymme sen, että olemme täysin riippu-vaisia Kristuksesta. Kutsumuksessa koettavaa mitättömyydentunnetta voidaan joko ylpeästi vastustaa tai se voi muuttua ai-doksi nöyryydeksi. Uskomme naamion takana olevaan Juma-laan voi syventyä siitä, että koemme olevamme kyvyttömiämenestymään työssämme.

Koettelemukset kutsumuksessa ajavat meitä rukoukseen. ”Jokatekee työtä, hän tietää, että tulee hetkiä, jolloin kaikki ihmis-mahdollisuudet ovat lopussa”, Wingren huomioi. ”Nämä ovaterityisessä mielessä rukouksen aikoja”. Kun oma järkemme javaivannäkömme riittää ratkaisemaan ongelmamme, meillä ei oletarvetta pyytää Jumalalta apua. Mutta kun olemme käyttäneetkaikki hyvät neuvomme, kun mikään ei silti toimi ja olemmeepätoivon tilassa, silloin käännymme Jumalan puoleen. Kaik-kein hartain, kiihkein ja kaipaavin rukous nousee ahdistuksesta.”Sillä mikä rukous se olisi, ellei hätää olisi olemassa ja meitäpainamassa – jotta rukous sitä voimakkaammin nousisi esiin?”,Luther sanoo. Ja Wingren kommentoi tähän: ”Tuollaista voima-kasta ja uudestimuovaavaa rukousta voi tuskin kukaan sellai-nen rukoilla, joka ei ole vaikeassa hädässä ja ahdistuksessa”.

Siihen rukoukseen myös vastataan. ”Kutsumuksessa kohtaam-me ahdistusta ja se saa aikaan rukousta. Mutta rukouksen kuu-


90

leminen tapahtuu myös kutsumuksessamme; ja rukousvastausliittyy läheisesti siihen, että kutsumustyömme muuttuu”. Mei-dän näkökulmastamme katsottuna rukous tuo Jumalan mukaankutsumukseemme. Luovutamme tekemisemme Jumalalle, jät-täydymme hänen tahtonsa varaan ja luotamme hänen johdatuk-seensa. Lainaan jälleen erästä hienoa Wingrenin kirjan kohtaa:”Rukous on ovi, josta Jumala, Luoja ja Herra, astuu luovassavoimassaan sisälle kotiimme, yhteiskuntaamme ja työhömme”.

Rukous tuo myös uskon mukaan kutsumukseemme. Rukouk-sessa tulemme tietoisiksi siitä, että olemme riippuvaisia Juma-lasta, ja se luottamus on uskon ilmaus. Ilman uskoa kutsumuk-set ovat pelkkiä työpaikkoja, tyhjiä toimia, joissa ei ole Juma-laa eikä tarkoitusta. Usko näkee ne Jumalan naamioina. Ilmanuskoa kärsimys on tyhjä ja turha, se on vain osoitus elämänjärjettömyydestä ja tarkoituksettomuudesta. Uskon kautta kut-sumuksessa koettava kärsimys nähdään ristinä, joka saa sisäl-tönsä Jeesuksen Kristuksen pelastavasta rististä. Wingren kir-joittaa:

Kutsumus on maallinen, yhtä yllättävällä tavalla maal-

linen kuin Kristuksen ihmisyys; näennäisesti siinä ei

ole mitään jumalallista. Kristuksen ristiinnaulitsemi-

sessa jumalallinen luonto oli vain kätketty, ei poissa-

oleva; se oli läsnä vaatimattomassa muodossa, rak-

kaudessa ryöväreitä ja sotilaita kohtaan.

Samalla tavalla Jumala kätkee ihmisille osoittamansa

rakkauden työn ristin alaiseen kutsumukseen, joka to-

della tuottaa hyötyä lähimmäiselle. Jumala kätkeytyy

Kristuksen voittoon ristillä, joka ulkoisesti näyttää

heikkoudelta – se on rakkauden voitto, joka saavute-

taan alhaisuudessa; siksi ylösnousemus tapahtuu kol-

mantena päivänä. Nyt evankeliumin kautta Kristuksen

voitto tarjotaan kipeästi koetellulle ihmiselle, jonka

Kutsumus

90

leminen tapahtuu myös kutsumuksessamme; ja rukousvastausliittyy läheisesti siihen, että kutsumustyömme muuttuu”. Mei-dän näkökulmastamme katsottuna rukous tuo Jumalan mukaankutsumukseemme. Luovutamme tekemisemme Jumalalle, jät-täydymme hänen tahtonsa varaan ja luotamme hänen johdatuk-seensa. Lainaan jälleen erästä hienoa Wingrenin kirjan kohtaa:”Rukous on ovi, josta Jumala, Luoja ja Herra, astuu luovassavoimassaan sisälle kotiimme, yhteiskuntaamme ja työhömme”.

Rukous tuo myös uskon mukaan kutsumukseemme. Rukouk-sessa tulemme tietoisiksi siitä, että olemme riippuvaisia Juma-lasta, ja se luottamus on uskon ilmaus. Ilman uskoa kutsumuk-set ovat pelkkiä työpaikkoja, tyhjiä toimia, joissa ei ole Juma-laa eikä tarkoitusta. Usko näkee ne Jumalan naamioina. Ilmanuskoa kärsimys on tyhjä ja turha, se on vain osoitus elämänjärjettömyydestä ja tarkoituksettomuudesta. Uskon kautta kut-sumuksessa koettava kärsimys nähdään ristinä, joka saa sisäl-tönsä Jeesuksen Kristuksen pelastavasta rististä. Wingren kir-joittaa:

Kutsumus on maallinen, yhtä yllättävällä tavalla maal-

linen kuin Kristuksen ihmisyys; näennäisesti siinä ei

ole mitään jumalallista. Kristuksen ristiinnaulitsemi-

sessa jumalallinen luonto oli vain kätketty, ei poissa-

oleva; se oli läsnä vaatimattomassa muodossa, rak-

kaudessa ryöväreitä ja sotilaita kohtaan.

Samalla tavalla Jumala kätkee ihmisille osoittamansa

rakkauden työn ristin alaiseen kutsumukseen, joka to-

della tuottaa hyötyä lähimmäiselle. Jumala kätkeytyy

Kristuksen voittoon ristillä, joka ulkoisesti näyttää

heikkoudelta – se on rakkauden voitto, joka saavute-

taan alhaisuudessa; siksi ylösnousemus tapahtuu kol-

mantena päivänä. Nyt evankeliumin kautta Kristuksen

voitto tarjotaan kipeästi koetellulle ihmiselle, jonka

Kutsumus

91

vanha luonto on ristiinnaulittu kutsumuksen vaivoissa.

Uskon kautta evankeliumin sanaan nousen uutena ih-

misenä, kirkosta syntyneenä, ja omistan toivossa tai-

vaan ja iankaikkisen elämän ruumiillisen kuoleman jäl-

keen. Maallisen elämän koettelemusten jälkeen avau-

tuu elämän ja vapauden tie tulevassa valtakunnassa,

ja ainoastaan yksi tie johtaa perille – alistuminen ris-

tin alle tässä elämässä.


92

6. Kahden maan kansalaisena

Pyhä ja maallinen

Kutsumusoppi antaa hengellisen sisällön tavalliselle arkielä-mälle ja pyhittää niin sanotun maallisen regimentin alueen.Perhe, työ, hallinto ja muut yhteiskunnallisen elämän ulottu-vuudet näyttäytyvät rakkauden, palvelun ja Jumalan työn kent-tinä. Vanhurskauttamisoppi taas on ylimaallinen ja käsitteleesitä, että vajavaiset ihmiset, jotka ovat juuttuneet synnin maa-ilmaan, pelastuvat iankaikkiseen elämään taivaassa. Luterilai-nen uskonelämä tunnustaa kummankin todellisuuden olemassa-olon. Samoin kuin muiden suurten paradoksien kohdalla – syn-ti ja armo, laki ja evankeliumi, Kristuksen jumalallinen ja in-himillinen luonto, sakramentti pelkkänä leipänä ja viininä sekäKristuksen ruumiina ja verenä – luterilaisuus pitää kiinni siitä,että kristitty kuuluu samanaikaisesti kahteen eri valtakuntaan.

Ajatus siitä, että Jumalalla on sekä hengellinen että maalli-nen valtakunta, joiden hallitsemisessa hän toimii erilaisilla mutta

Kahden maan kansalaisena

92

6. Kahden maan kansalaisena

Pyhä ja maallinen

Kutsumusoppi antaa hengellisen sisällön tavalliselle arkielä-mälle ja pyhittää niin sanotun maallisen regimentin alueen.Perhe, työ, hallinto ja muut yhteiskunnallisen elämän ulottu-vuudet näyttäytyvät rakkauden, palvelun ja Jumalan työn kent-tinä. Vanhurskauttamisoppi taas on ylimaallinen ja käsitteleesitä, että vajavaiset ihmiset, jotka ovat juuttuneet synnin maa-ilmaan, pelastuvat iankaikkiseen elämään taivaassa. Luterilai-nen uskonelämä tunnustaa kummankin todellisuuden olemassa-olon. Samoin kuin muiden suurten paradoksien kohdalla – syn-ti ja armo, laki ja evankeliumi, Kristuksen jumalallinen ja in-himillinen luonto, sakramentti pelkkänä leipänä ja viininä sekäKristuksen ruumiina ja verenä – luterilaisuus pitää kiinni siitä,että kristitty kuuluu samanaikaisesti kahteen eri valtakuntaan.

Ajatus siitä, että Jumalalla on sekä hengellinen että maalli-nen valtakunta, joiden hallitsemisessa hän toimii erilaisilla mutta


93

samansukuisilla tavoilla, antaa kristityille täyden vapauden toi-mia maallisessa elämässä ilman, että maailmallisuus saa heidätvaltaansa. Oppi kahdesta valtakunnasta eli regimentistä luoraamit kristittyjen yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle, muttavarjelee samalla poliittiselta – ja teologiselta – utopismilta. Seantaa uuden muodon kristityn elämälle maailmassa, mutta sa-malla se varjelee maailmallisuuden vaaroilta. Kristitty elää sa-manaikaisesti sekä maailmassa kutsumuksensa kautta että tai-vaassa uskon kautta.

Kristillisyys ja kulttuuri

Eräs hankalimmista kysymyksistä kristityn elämässä on se,miten on mahdollista elää hengellistä elämää epähengellisessämaailmassa. Tuleeko kristittyjen katsoa televisiota, käydä elo-kuvissa ja antautua muille ”maailmallisille” nautinnoille? Tu-leeko kristittyjen elää toisin kuin muut? Pitääkö kristittyjenvetäytyä pois synnillisestä yhteiskunnasta vai pyrkiä muutta-maan sitä? Kysymykset uskon ja kulttuurin suhteesta erottavatteologisesti kirkkokuntia ja aiheuttavat ongelmia niiden jäsenil-le. Tuleeko kirkon osallistua politiikkaan? Onko meillä oikeussoveltaa kristillistä moraalia ei-kristittyihin? Tuleeko kirkonmuuttaa uskoaan ja toimintatapojaan sopeutuakseen kulttuurinmuutoksiin? Ikuiseen kiistaan kirkon ja valtion, pyhän ja maal-lisen välisestä suhteesta on tarjottu erilaisia ratkaisuja.

Eräs tapa ratkaista ongelma on se, että tehdään uskonnosta jakulttuurista yksi ja sama asia. Useimmat maailman uskonnotliittyvät aika suoraviivaisesti tiettyyn kulttuuriin. Uskonnollisetuskomukset sanktioivat yhteiskunnallisia toimintoja. Heimous-konnoissa yhteisön perinteet on sidottu jumaliin ja niiden alku-perä perustellaan myyttisillä tarinoilla. Monissa pakanauskon-noissa hallitsijaa pidetään jumalana tai jumalan jälkeläisenä ja

Pyhä ja maallinen

94

luonto, kulttuuri ja uskonto kutoutuvat yhteen saumattomaksiverkoksi. Hindulaisuus kastijärjestelmineen ja rituaaleineen onerottamaton osa Intian kulttuuria. Jos joku omaksuu islamin,hän omaksuu kokonaisen kulttuurin pukeutumista, ruokavalio-ta, lakia ja arabian kieltä myöten. Käsittääkseni juutalaisuudes-sa on mahdollista olla sekä ateisti että juutalainen. Monilleuskonto on yksinkertaisesti osa kulttuuri-identiteettiä.

Uskonnon sosiologinen merkitys on niin suuri, että myöskristinusko alennetaan usein kulttuuriuskonnon osaan. Serbior-todoksit ja katoliset kroaatit pitävät ehkä uskontoa sopivanasyynä toistensa tappamiselle, mutta olen kuullut, ettei kummas-sakaan leirissä liiemmin harrasteta kirkossakäyntiä. UskoakseniPohjois-Irlannissa on katolisia ateisteja ja protestanttisia ateis-teja, joilla on molemmilla kova tarve räjäytellä toisiaan. Onmyös vähemmän tulehtuneita tilanteita, joissa monet kristinus-kon muodot saattavat muuttua pelkiksi etnisen identiteetinmerkeiksi. Näin on käynyt erityisesti Amerikassa, missä kirkotovat siirtolaisten perustamia. Meillä on Puolan katolilaisia jaIrlannin katolilaisia, Saksan luterilaisia ja Skandinavian luteri-laisia, jotka viettävät kaikki kansallisia juhliaan omien kirkko-jensa pihoilla.

Varmasti kristinusko voi tukea ja muovata jotain tiettyä kult-tuuria. Kulttuurit kuuluvat Jumalan maalliseen valtakuntaan janiiden puitteissa monet ihmiset toimivat omissa kutsumuksis-saan. Kuitenkin kristinuskon tulisi tiukkaan ottaen olla yleinen,katolinen usko, joka on tarkoitettu kaikille eri kulttuurien ihmi-sille. Jeesus lähetti seuraajansa kastamaan ja tekemään opetus-lapsikseen ”kaikki kansat” (Matt. 28:19). Taivaassa on lunastet-tujen joukossa ihmisiä ”kaikista heimoista ja kielistä ja kan-soista ja kansakunnista” (Ilm. 5:9) – eli kaikista kulttuureista.

Jos siis kristinuskon ei ole tarkoitus samastua kulttuuriin, mikäniiden suhteen tulisi olla? H. Richard Niebuhr on kirjoittanuttärkeän teoksen Kristus ja kulttuuri, jossa hän osoittaa, että


94

luonto, kulttuuri ja uskonto kutoutuvat yhteen saumattomaksiverkoksi. Hindulaisuus kastijärjestelmineen ja rituaaleineen onerottamaton osa Intian kulttuuria. Jos joku omaksuu islamin,hän omaksuu kokonaisen kulttuurin pukeutumista, ruokavalio-ta, lakia ja arabian kieltä myöten. Käsittääkseni juutalaisuudes-sa on mahdollista olla sekä ateisti että juutalainen. Monilleuskonto on yksinkertaisesti osa kulttuuri-identiteettiä.

Uskonnon sosiologinen merkitys on niin suuri, että myöskristinusko alennetaan usein kulttuuriuskonnon osaan. Serbior-todoksit ja katoliset kroaatit pitävät ehkä uskontoa sopivanasyynä toistensa tappamiselle, mutta olen kuullut, ettei kummas-sakaan leirissä liiemmin harrasteta kirkossakäyntiä. UskoakseniPohjois-Irlannissa on katolisia ateisteja ja protestanttisia ateis-teja, joilla on molemmilla kova tarve räjäytellä toisiaan. Onmyös vähemmän tulehtuneita tilanteita, joissa monet kristinus-kon muodot saattavat muuttua pelkiksi etnisen identiteetinmerkeiksi. Näin on käynyt erityisesti Amerikassa, missä kirkotovat siirtolaisten perustamia. Meillä on Puolan katolilaisia jaIrlannin katolilaisia, Saksan luterilaisia ja Skandinavian luteri-laisia, jotka viettävät kaikki kansallisia juhliaan omien kirkko-jensa pihoilla.

Varmasti kristinusko voi tukea ja muovata jotain tiettyä kult-tuuria. Kulttuurit kuuluvat Jumalan maalliseen valtakuntaan janiiden puitteissa monet ihmiset toimivat omissa kutsumuksis-saan. Kuitenkin kristinuskon tulisi tiukkaan ottaen olla yleinen,katolinen usko, joka on tarkoitettu kaikille eri kulttuurien ihmi-sille. Jeesus lähetti seuraajansa kastamaan ja tekemään opetus-lapsikseen ”kaikki kansat” (Matt. 28:19). Taivaassa on lunastet-tujen joukossa ihmisiä ”kaikista heimoista ja kielistä ja kan-soista ja kansakunnista” (Ilm. 5:9) – eli kaikista kulttuureista.

Jos siis kristinuskon ei ole tarkoitus samastua kulttuuriin, mikäniiden suhteen tulisi olla? H. Richard Niebuhr on kirjoittanuttärkeän teoksen Kristus ja kulttuuri, jossa hän osoittaa, että


95

mahdollisia ratkaisuja on rajallinen määrä ja että ne kaikki ovatjonkin kristillisen teologisen perinteen käytössä.

Jotkut ihmiset toimivat niin, että kun he huomaavat ristirii-dan kristinuskon ja kulttuurin välillä, he pyrkivät muuttamaan

kristinuskoa. Heidän mielestään kulttuurin tulee hallita kirkkoa.Tiedettä korostavana aikana kirkon tulee hillitä puheita yliluon-nollisista asioista. Romanttisena aikana kirkon on oltava tun-teellisempi ja korostettava enemmän yksilöä. Jos vallitsevakulttuuri hyväksyy avioliiton ulkopuolisen sukupuolielämän,kirkon tulee tehdä samoin. Tämä on ”liberaalin teologian” lä-hestymistapa. Se on eri aikoina esiintynyt eri muodoissa, riip-puen sen hetkisistä kulttuurin suhdanteista. Oletetaan, että kir-kon on muututtava yhteiskunnan muuttuessa, jotta se säilyttäisikulttuurisen uskottavuutensa.

Liberaaliteologiassa maallinen nielaisee pyhän. Kristinuskostatulee vain yksi kulttuuriuskonto, vieläpä aika heikko ja tyhjäsellainen. Muut kulttuuriuskonnot sentään johtavat ja vaikutta-vat, mutta tämä teologisen liberalismin muoto kykenee ainoas-taan seuraamaan orjallisesti maallisia trendinluojia. On ironista,että vaikka tällainen ajattelu tosiasiassa madaltaa voimakkaastikirkon yliluonnollista statusta, monet kirkonmiehet ja teologitpakenevat sen turviin juuri siksi, että he pelkäävät instituutioi-densa menettävän jäseniä elleivät ne pysy ajan tasalla. Maalli-kot tajuavat yleensä, että jos kulttuuri on johtavassa asemassaja kirkolla ei ole mitään siitä poikkeavaa annettavana, heidänkannattaa yksinkertaisesti nukkua pitkään sunnuntai-aamuisin.

Toiset ihmiset taas toimivat sankarillisemmin huomatessaan,että heidän hengellisten uskomustensa ja synnillisen maailmanvälillä on ristiriita. He yrittävät muuttaa maailman. He heittäy-tyvät mukaan poliittiseen vaikuttamiseen sekä sosiaalisiin uu-distushankkeisiin. He uskovat, että yhteiskunta voidaan lain-säädännön, poliittisen vallankäytön ja yhteiskuntasuunnittelunavulla saada Jumalan lain mukaiseksi. Sellaisella aktivismilla

Pyhä ja maallinen

96

on pitkä ja usein kunniakaskin historia, ja sitä ovat harjoittaneetniin poliittisen vasemmiston kuin oikeistonkin kannattajat. Muttajos kirkot muuttuvat poliittisen toiminnan lautakunniksi, ne ovatvaarassa hukata oman yliluonnollisen sisältönsä. Jos ne keskit-tyvät vain maallisiin hankkeisiin, ne eivät mitenkään eroa muistamaailmallisista järjestöistä.

Jos ne onnistuisivatkin yrityksessään ja saisivat aikaan täy-dellisen yhteiskunnan, mikä olisi tulos? Jälleen uusi hengellis-tynyt kulttuuri. Ihmisten maan päälle rakentama taivas ei olesama asia kuin iankaikkinen elämä. Jälleen kristinuskon onoltava enemmän kuin pelkkä kulttuuriuskonto.

Jotkut kristityt taas vetäytyvät kokonaan pois synnillisestä

maailmasta, koska heidän uskonsa ei sovi yhteen vallitsevankulttuurin kanssa. He erottautuvat maallisista huvituksista jainstituutioista. Jotkut lähtevät asketismin tielle ja kieltävät itsel-tään ne nautinnot, seurapiirit ja viihdykkeet, jotka tuottavatheidän maallistuneemmille lähimmäisilleen iloa. Toiset sallivatitselleen viihteen, kunhan musiikki, kirjat, elokuvat ja videotovat sisällöltään puhtaasti kristillisiä. Joidenkin mielestä kirkontulee erottautua kokonaan yhteiskunnasta ja siksi he perustavatomia yhteisöjään, joissa seurataan puhtaasti kristillisiä ihantei-ta. Klassinen esimerkki on amish-lahko, joka menee niin pit-källe puhtauden vaatimuksessaan, että sen piirissä ei hyväksytäedes modernia teknologiaa. Sama asenne tuli esiin kristillistenkommuunien perustamisena joitakin vuosikymmeniä sitten sekäsiinä, että jotkut perustavat kristillisiä yrityksiä ja yhteisöjäluoden siten erityisen kristillisen alakulttuurin.

Myös näissä pyrkimyksissä on paljon ihailtavaa. On totta,että kristittyjen on erottauduttava synnistä. Itsensä kieltäminenja maailmallisuuden torjuminen ovat aitoja hyveitä. Tässäkinajattelussa on silti ongelmia. Ensinnäkin Raamattu kutsuu mei-dät palvelemaan ja toimimaan maailmassa. Jos vetäydymmekristittyjen omiin kaninkoloihin ja annamme maailman, kirjai-


96

on pitkä ja usein kunniakaskin historia, ja sitä ovat harjoittaneetniin poliittisen vasemmiston kuin oikeistonkin kannattajat. Muttajos kirkot muuttuvat poliittisen toiminnan lautakunniksi, ne ovatvaarassa hukata oman yliluonnollisen sisältönsä. Jos ne keskit-tyvät vain maallisiin hankkeisiin, ne eivät mitenkään eroa muistamaailmallisista järjestöistä.

Jos ne onnistuisivatkin yrityksessään ja saisivat aikaan täy-dellisen yhteiskunnan, mikä olisi tulos? Jälleen uusi hengellis-tynyt kulttuuri. Ihmisten maan päälle rakentama taivas ei olesama asia kuin iankaikkinen elämä. Jälleen kristinuskon onoltava enemmän kuin pelkkä kulttuuriuskonto.

Jotkut kristityt taas vetäytyvät kokonaan pois synnillisestä

maailmasta, koska heidän uskonsa ei sovi yhteen vallitsevankulttuurin kanssa. He erottautuvat maallisista huvituksista jainstituutioista. Jotkut lähtevät asketismin tielle ja kieltävät itsel-tään ne nautinnot, seurapiirit ja viihdykkeet, jotka tuottavatheidän maallistuneemmille lähimmäisilleen iloa. Toiset sallivatitselleen viihteen, kunhan musiikki, kirjat, elokuvat ja videotovat sisällöltään puhtaasti kristillisiä. Joidenkin mielestä kirkontulee erottautua kokonaan yhteiskunnasta ja siksi he perustavatomia yhteisöjään, joissa seurataan puhtaasti kristillisiä ihantei-ta. Klassinen esimerkki on amish-lahko, joka menee niin pit-källe puhtauden vaatimuksessaan, että sen piirissä ei hyväksytäedes modernia teknologiaa. Sama asenne tuli esiin kristillistenkommuunien perustamisena joitakin vuosikymmeniä sitten sekäsiinä, että jotkut perustavat kristillisiä yrityksiä ja yhteisöjäluoden siten erityisen kristillisen alakulttuurin.

Myös näissä pyrkimyksissä on paljon ihailtavaa. On totta,että kristittyjen on erottauduttava synnistä. Itsensä kieltäminenja maailmallisuuden torjuminen ovat aitoja hyveitä. Tässäkinajattelussa on silti ongelmia. Ensinnäkin Raamattu kutsuu mei-dät palvelemaan ja toimimaan maailmassa. Jos vetäydymmekristittyjen omiin kaninkoloihin ja annamme maailman, kirjai-


97

mellisesti, mennä helvettiin, syyllistymme Raamatun mukaanvakavaan rikokseen. Sitä paitsi myös kristittyjen alakulttuuriintulee ennen pitkää samoja ongelmia, jotka vaivaavat ulkopuo-lella olevaa maailmaa – poliittista peliä, statuskilpailua ja maa-ilmallisia pyrkimyksiä. Kaikkia kulttuureja tahraa sama synninsaasta, eikä siitä päästä helposti eroon.

Kirkko ei onnistu sen paremmin hallitsemaan vallitsevaakulttuuria kuin muodostamaan omaa kulttuuriaan, koska synninjuuret ovat liian syvällä. Mikään suunnitelmista ei ole menes-tyksekäs. Kristityt kuningaskunnat sortuvat korruptioon. Kris-tittyjen kommuunit hajoavat kateuden, henkilöristiriitojen jaulkoisen synnin takia. Kukaan ei kykene elämään täydellistäelämää, eivät edes kristityt. Vielä mahdottomampaa on pakot-taa joku muu siihen. Siihen tosiasiaan kaatuvat kaikki yrityksetperustaa täydellinen kristillinen kulttuuri.

Kaikki julistus siitä, että on joko mukauduttava yhteiskun-taan, uudistettava sitä tai erottauduttava siitä on pelkkää lakia,ei evankeliumia. Sellaisen julistuksen sanoma on, että kristin-usko on pelkkää lakia, käyttäytymissääntöjä ja oikeita menette-lytapoja – niissä unohdetaan, kuinka voimakkaasti synti sitooihmisiä; he eivät yksinkertaisesti kykene täyttämään lakia. Nii-den syvin harha on sen unohtaminen, että kristinuskon ydin onJumalan armo, vanhurskauttaminen Kristuksessa ja syntienanteeksiantamus. Toisin sanoen niiden kunnianhimoinen pyrki-mys rakentaa maanpäällinen valtakunta on kunnian teologiaa,ei ristin teologiaa.


Kuitenkin sekä yhteiskunnallinen vaikuttaminen että maail-masta erottautuminen ovat molemmat hyviä tavoitteita. Onkomahdollista tavoitella molempia? Raamattu tuntuu vaativan

Pyhä ja maallinen

98

monisyisempää ratkaisua kristinuskon ja kulttuurin yhteenso-vittamisen ongelmaan. Kun Jeesus rukoili seuraajiensa puolestaennen pidätystään Getsemanessa, hän antoi perustan:

Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa

heitä, koska he eivät ole maailmasta, niinkuin en mi-

näkään maailmasta ole. En minä rukoile, että ottaisit

heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit hei-

dät pahasta. He eivät ole maailmasta, niinkuin en

minäkään maailmasta ole. Pyhitä heidät totuudessa;

sinun sanasi on totuus. Niinkuin sinä olet lähettänyt

minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät

maailmaan. (Joh. 17:14-18)

Hänen seuraajansa – eivät pelkästään opetuslapset, vaan myös”ne, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun” (17:20), ni-mittäin me – eivät ole ”maailmasta”, kuitenkin hän lähettääheidät ”maailmaan”. Jotenkin kristittyjen on oltava ”maailmas-sa, mutta ei maailmasta” – mukana maailman menossa, muttakuitenkin toisen todellisuuden kansalaisina.

Kun Niebuhr selvittää kristittyjen erilaisia tapoja suhtautuatähän ongelmaan, hän kuvailee luterilaista näkökulmaa sanoilla”Kristuksen ja kulttuurin paradoksi”. Luterilaiset itse kutsuvatsitä regimenttiopiksi, opiksi kahdesta valtakunnasta. Sen mu-kaan Jumala hallitsee sekä kulttuuria että kirkkoa. Mutta hänhallitsee niitä kahdella eri tavalla.

Luterilainen opetus kulttuurista on se, että Jumala on kaikki-valtias koko luomakunnassaan. Hän hallitsee kaikkea: varpusta,joka putoaa maahan, tähtisumujen liikkeitä, yksittäisen ihmisenomaatuntoa ja kansakuntien vaiheita. Kaikki niin sanotut maal-liset asiat ovat siis hänen hallinnassaan. Jopa ne, jotka eivätusko Jumalaan, ovat hänen hallintansa ja huolenpitonsa alla.Hänen moraalilakinsa, joka tuomitsee synnin ja sen seuraukset,


98

monisyisempää ratkaisua kristinuskon ja kulttuurin yhteenso-vittamisen ongelmaan. Kun Jeesus rukoili seuraajiensa puolestaennen pidätystään Getsemanessa, hän antoi perustan:

Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa

heitä, koska he eivät ole maailmasta, niinkuin en mi-

näkään maailmasta ole. En minä rukoile, että ottaisit

heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit hei-

dät pahasta. He eivät ole maailmasta, niinkuin en

minäkään maailmasta ole. Pyhitä heidät totuudessa;

sinun sanasi on totuus. Niinkuin sinä olet lähettänyt

minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät

maailmaan. (Joh. 17:14-18)

Hänen seuraajansa – eivät pelkästään opetuslapset, vaan myös”ne, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun” (17:20), ni-mittäin me – eivät ole ”maailmasta”, kuitenkin hän lähettääheidät ”maailmaan”. Jotenkin kristittyjen on oltava ”maailmas-sa, mutta ei maailmasta” – mukana maailman menossa, muttakuitenkin toisen todellisuuden kansalaisina.

Kun Niebuhr selvittää kristittyjen erilaisia tapoja suhtautuatähän ongelmaan, hän kuvailee luterilaista näkökulmaa sanoilla”Kristuksen ja kulttuurin paradoksi”. Luterilaiset itse kutsuvatsitä regimenttiopiksi, opiksi kahdesta valtakunnasta. Sen mu-kaan Jumala hallitsee sekä kulttuuria että kirkkoa. Mutta hänhallitsee niitä kahdella eri tavalla.

Luterilainen opetus kulttuurista on se, että Jumala on kaikki-valtias koko luomakunnassaan. Hän hallitsee kaikkea: varpusta,joka putoaa maahan, tähtisumujen liikkeitä, yksittäisen ihmisenomaatuntoa ja kansakuntien vaiheita. Kaikki niin sanotut maal-liset asiat ovat siis hänen hallinnassaan. Jopa ne, jotka eivätusko Jumalaan, ovat hänen hallintansa ja huolenpitonsa alla.Hänen moraalilakinsa, joka tuomitsee synnin ja sen seuraukset,


99

koskee heitä. Jos ihmisen synnillinen taipumus päästettäisiintäysin valloilleen, se hajottaisi kaikki ihmisten väliset suhteet.Kahlitsemattomana synti tuhoaisi kaikki mahdollisuudet yhteis-työhön ja ihmisten välisiin riippuvuussuhteisiin, joita ilmanyhteiskunta ei pysy yllä. Kulttuurin olemassaolo tulisi mahdot-tomaksi. Siksi Jumalan laki on näkyvillä omantunnon rajoit-teissa, ulkonaisissa sosiaalisissa tavoissa, oikeusjärjestelmässäja moraalisessa opetuksessa, jotka ovat olemassa kaikissa kult-tuureissa.

Kaikki eri tavoin uskovat, tai uskonnottomat, ihmiset ovatmyös Jumalan huolenpidon kohteita. ”Hän antaa aurinkonsanousta niin pahoille kuin hyville, ja lähettää sateen niin van-hurskaille kuin syntisille” (Matt. 5:45). Ja hänen huolenpitonsakanavoituu tavallisen arjen ja ihmistyön kautta. Hän naamioi-tuu jopa niihin ihmisiin, jotka eivät tunnusta häntä. Hän siistoimii, kuten olemme kuulleet, kutsumuksen kautta. Koko luo-makunta on hänen valtakuntaansa.

Jumalalla on kuitenkin myös toinen valtakunta, pelastuksenja armon valtakunta. Hänellä on erityinen suhde niihin ihmi-siin, joiden luo hän laskeutuu pelastavassa voimassaan. Hänkokoaa heidät yhteen seurakunnassa, jota hän johdattaa PyhänHenkensä kautta. Jumala hallitsee maallista valtakuntaansavoimalla; hengellistä valtakuntaansa hän hallitsee rakkaudella.Jumalan maallinen valtakunta on lain alainen; hänen hengelli-nen valtakuntansa on evankeliumin alainen.

Kristityt ovat kummankin valtakunnan kansalaisia. Heidänon oltava aktiivisia omassa kulttuurissaan, koska heidät onkutsuttu palvelemaan lähimmäisiään hyvillä teoilla. He ovatmyös Kristuksen kirkon jäseniä, jotka on vanhurskautettu yksinuskosta. Hengellisessä valtakunnassa he ovat Jumalan armonpassiivisia vastaanottajia. Maallisessa valtakunnassa he ovataktiivisia Jumalan palvelijoita omissa kutsumuksissaan. Kristit-tyjen on toimittava kummassakin valtakunnassa samanaikaises-

Pyhä ja maallinen

100

ti niin, että he ovat ”maailmassa, mutta ei maailmasta”.

Osallisuus kahteen valtakuntaan

Regimenttioppi kannustaa kristittyjä yhteiskunnalliseen ak-tiivisuuteen. Luterilaisuutta on usein syytetty siitä, että se kan-nustaa tottelemaan orjallisesti esivaltaa. Ajatellaan, että joshallitsijan kutsumus tekee hänestä Jumalan naamion, pahanhallitsijan vastustaminen olisi Jumalan vastustamista. Jos maal-linen esivalta on osa Jumalan valtakuntaa ja jos kirkon tuleeolla puhtaasti hengellinen, niin vaikuttaa siltä kuin luterilaisuuskieltäisi ihmisiä arvostelemasta johtajiaan tai pyrkimästä yh-teiskunnallisiin uudistuksiin. Sellainen ajatus regimenttiopistaon kuitenkin väärinkäsitys (vaikka joillakin luterilaisilla on ollutsama väärä käsitys). Ei pidä koskaan unohtaa, että Jumala onyhteiskunnallisten ja poliittisten järjestelmien kuningas. Vaikkahän toimii maallisten instituutioiden kautta, ne ovat kaikki hänenlakinsa alaisia.

Lain ensimmäinen käyttötarkoitus on pahan sitominen, eri-tyisesti yhteiskunnassa. Kun hallitsijat (tai poliittiset järjestel-mät tai kulttuurit) rikkovat Jumalan lakia – kun ne ovat korrup-toituneita, tyrannimaisia tai avoimesti pahoja – ne kapinoivatJumalan tahtoa vastaan ja astuvat kutsumuksensa ulkopuolelle.Kansalaisuus on itsessään kutsumus ja kristityillä kansalaisillaon oikeus arvostella epäoikeudenmukaisuutta, kun he näkevätsitä, myös hallitsijoissaan, sekä pyrkiä sosiaaliseen, poliittiseenja kulttuuriseen oikeudenmukaisuuteen julkisella kentällä.

Uwe Siemon-Netto on kirjassaan The Fabricated Luther ku-monnut täydellisesti väitteen, jonka mukaan luterilaisuus sallisisortohallinnon (ja siten myös sen törkeän syytöksen, että lute-rilainen yhteiskuntateoria muka mahdollisti Hitlerin valtaannou-sun). Olen itse osoittanut kirjassani Modern Fascism, että Hit-


100

ti niin, että he ovat ”maailmassa, mutta ei maailmasta”.

Osallisuus kahteen valtakuntaan

Regimenttioppi kannustaa kristittyjä yhteiskunnalliseen ak-tiivisuuteen. Luterilaisuutta on usein syytetty siitä, että se kan-nustaa tottelemaan orjallisesti esivaltaa. Ajatellaan, että joshallitsijan kutsumus tekee hänestä Jumalan naamion, pahanhallitsijan vastustaminen olisi Jumalan vastustamista. Jos maal-linen esivalta on osa Jumalan valtakuntaa ja jos kirkon tuleeolla puhtaasti hengellinen, niin vaikuttaa siltä kuin luterilaisuuskieltäisi ihmisiä arvostelemasta johtajiaan tai pyrkimästä yh-teiskunnallisiin uudistuksiin. Sellainen ajatus regimenttiopistaon kuitenkin väärinkäsitys (vaikka joillakin luterilaisilla on ollutsama väärä käsitys). Ei pidä koskaan unohtaa, että Jumala onyhteiskunnallisten ja poliittisten järjestelmien kuningas. Vaikkahän toimii maallisten instituutioiden kautta, ne ovat kaikki hänenlakinsa alaisia.

Lain ensimmäinen käyttötarkoitus on pahan sitominen, eri-tyisesti yhteiskunnassa. Kun hallitsijat (tai poliittiset järjestel-mät tai kulttuurit) rikkovat Jumalan lakia – kun ne ovat korrup-toituneita, tyrannimaisia tai avoimesti pahoja – ne kapinoivatJumalan tahtoa vastaan ja astuvat kutsumuksensa ulkopuolelle.Kansalaisuus on itsessään kutsumus ja kristityillä kansalaisillaon oikeus arvostella epäoikeudenmukaisuutta, kun he näkevätsitä, myös hallitsijoissaan, sekä pyrkiä sosiaaliseen, poliittiseenja kulttuuriseen oikeudenmukaisuuteen julkisella kentällä.

Uwe Siemon-Netto on kirjassaan The Fabricated Luther ku-monnut täydellisesti väitteen, jonka mukaan luterilaisuus sallisisortohallinnon (ja siten myös sen törkeän syytöksen, että lute-rilainen yhteiskuntateoria muka mahdollisti Hitlerin valtaannou-sun). Olen itse osoittanut kirjassani Modern Fascism, että Hit-


101

ler, joka hylkäsi Raamatun sen juutalaisen alkuperän vuoksi jajonka ideologia voidaan ilmaista tiiviisti sanoilla ”tahdon rie-muvoitto”, oli, ellei aivan Antikristus, ainakin Anti-Luther. KunSaksan kirkko asettui tukemaan kansallissosialismia, se oli joaikaa sitten omaksunut kulttuuriuskonnon roolin. Se opetti, ettävallitseva kulttuuri on kristillisyyden yläpuolella ja piti julis-tuksessaan piilossa Raamatun yliluonnollisia korostuksia. Al-kuperäinen luterilaisuus, joka pitää Raamattua ylimpänä aukto-riteettina ja tunnustaa, että ihmisellä on ”sidottu ratkaisuvalta”,joutuu välttämättä torjumaan kaiken sellaisen kulttuurinpalvon-nan, epäjumalanpalvonnan ja kapinan Jumalan käskyjä vastaan– ja näin tapahtuikin niiden henkilöiden todistuksen kautta, jotkatunnustivat uskonsa.

Luterilainen näkökulma politiikkaan on sen tähden syvälli-sen realistinen. Se suhtautuu hyvin epäilevästi kaikenlaisiinutopistisiin maailmanparannus-kuvitelmiin. Mikään ihmistenrakentama järjestelmä tai instituutio ei ole täydellinen. Niitätäytyy aina voida arvostella moraaliselta kannalta Jumalan lainpohjalta, joka on kaikkien maallisten ja kulttuuristen asioidenyläpuolella. Samalla kutsumusoppi antaa arvoa maallisessakutsumuksessa tapahtuvalle yhteiskunnalliselle, kulttuuriselle japoliittiselle vaikuttamiselle. Kristittyjen kansalaisten ei pidäelätellä kuvitelmia siitä, että he pystyisivät luomaan taivaan maanpäälle toimintansa kautta, mutta heidän on silti pidettävä esilläja sovellettava Jumalan moraalisia vaatimuksia.

Regimenttioppi antaa todellisuudessa kristityille vapaudentoimia tehokkaasti maallisella kentällä ja se päästää heidät han-kaluuksista, joita he usein kohtaavat julkisessa päätöksenteos-sa. Usein esimerkiksi oletetaan, että moraali on uskonnon pää-sisältö. Siksi niitä, jotka vastustavat aborttia, syytetään uskon-tonsa tyrkyttämisestä muille. Maassa, jossa kirkko ja valtio onerotettu toisistaan, moraaliperiaatteisiin vetoaminen ei tule ky-symykseen. Luterilaisuuden mukaan moraali ei kuitenkaan ole

Pyhä ja maallinen

102

ollenkaan kirkon asia vaan kuuluu maalliseen hallintoalueeseen.Uskonto, ihmisen suhde Jumalaan, ei perustu lakiin vaan evan-

keliumiin; yhteiskunnalliset suhteemme taas perustuvat lakiin.Jumalan moraalilaki on kirjoitettu myös ei-uskovien sydämiin(Room. 2:14-15). Elämän suojeleminen on jokaisen hallituksenasia, kaikissa kulttuureissa, ja kristityillä on oikeus vastustaaaborttia moraalisista syistä. Tämä ei ole uskonnon tyrkyttämis-tä – siihen pitäisi liittyä se, että pakotettaisiin ihmiset usko-maan Kristukseen, ja se taas on mahdotonta. Kristityt voivatpyrkiä suojelemaan elämää ja pitämään esillä muita moraalipe-riaatteita käytännön keinoin, yhteistyössä ei-kristittyjen liitto-laisten kanssa, pelaten poliittista peliä ja säätäen lakeja.

Vaikka regimenttioppi mahdollistaa yhteiskunnallisen vaikut-tamisen ja osallistumisen, samalla se pitää kirkon erillään maa-ilmasta ja säilyttää sen erityisluonteen. Kirkon ei pidä matkiakulttuuria tai seurata kaikkia siinä ilmeneviä pyrkimyksiä. Kir-kon ensisijainen tehtävä on evankeliumin julistaminen, ei lainylläpitäminen. Kristityt ovat vapaita osallistumaan omien kult-tuuriensa toimintoihin, ei kuitenkaan kritiikittömästi. Synti täy-tyy tunnistaa ja on pidettävä tietty etäisyys suhteessa maailmankatoavaisuuteen. ”Sillä ei meillä ole täällä pysyväistä kaupun-kia, vaan tulevaista me etsimme” (Hep. 13:14).

Kahden valtakunnan sekoittuminen

Ongelmia tulee, kun hallintoalueet sekoitetaan keskenään –kun kirkko ottaa kulttuurin tehtäviä tai kulttuuri ottaa kirkollekuuluvia tehtäviä. Se, mikä on soveliasta yhdessä regimentissä,saattaa olla epäsopivaa toisessa regimentissä. Voitontavoittelutoimii talouselämässä ja poliisin kuuluu laittaa lainrikkojat tel-kien taakse. Kirkko ei kuitenkaan saavuta menestystä tuotta-malla taloudellista voittoa eikä sillä ole lupaa heittää putkaan


102

ollenkaan kirkon asia vaan kuuluu maalliseen hallintoalueeseen.Uskonto, ihmisen suhde Jumalaan, ei perustu lakiin vaan evan-

keliumiin; yhteiskunnalliset suhteemme taas perustuvat lakiin.Jumalan moraalilaki on kirjoitettu myös ei-uskovien sydämiin(Room. 2:14-15). Elämän suojeleminen on jokaisen hallituksenasia, kaikissa kulttuureissa, ja kristityillä on oikeus vastustaaaborttia moraalisista syistä. Tämä ei ole uskonnon tyrkyttämis-tä – siihen pitäisi liittyä se, että pakotettaisiin ihmiset usko-maan Kristukseen, ja se taas on mahdotonta. Kristityt voivatpyrkiä suojelemaan elämää ja pitämään esillä muita moraalipe-riaatteita käytännön keinoin, yhteistyössä ei-kristittyjen liitto-laisten kanssa, pelaten poliittista peliä ja säätäen lakeja.

Vaikka regimenttioppi mahdollistaa yhteiskunnallisen vaikut-tamisen ja osallistumisen, samalla se pitää kirkon erillään maa-ilmasta ja säilyttää sen erityisluonteen. Kirkon ei pidä matkiakulttuuria tai seurata kaikkia siinä ilmeneviä pyrkimyksiä. Kir-kon ensisijainen tehtävä on evankeliumin julistaminen, ei lainylläpitäminen. Kristityt ovat vapaita osallistumaan omien kult-tuuriensa toimintoihin, ei kuitenkaan kritiikittömästi. Synti täy-tyy tunnistaa ja on pidettävä tietty etäisyys suhteessa maailmankatoavaisuuteen. ”Sillä ei meillä ole täällä pysyväistä kaupun-kia, vaan tulevaista me etsimme” (Hep. 13:14).

Kahden valtakunnan sekoittuminen

Ongelmia tulee, kun hallintoalueet sekoitetaan keskenään –kun kirkko ottaa kulttuurin tehtäviä tai kulttuuri ottaa kirkollekuuluvia tehtäviä. Se, mikä on soveliasta yhdessä regimentissä,saattaa olla epäsopivaa toisessa regimentissä. Voitontavoittelutoimii talouselämässä ja poliisin kuuluu laittaa lainrikkojat tel-kien taakse. Kirkko ei kuitenkaan saavuta menestystä tuotta-malla taloudellista voittoa eikä sillä ole lupaa heittää putkaan


103

niitä, jotka eivät usko sen opetukseen. Kirkolla ei ole mitäänasiaa pitää yllä inkvisitiolaitosta tai käydä pyhää sotaa.

Uskonnollisten uskomusten tyrkyttäminen toisille olisi todel-la rikos evankeliumia vastaan. Luther korosti, ettei kirkolla olelupaa käyttää voimakeinoja. Kirkolla ei ole lupaa käyttää miek-kaa, vaan ainoastaan sanaa. ”Kirkonmiehen”, sanoo GustafWingren, ”on erottauduttava kaikista maallisista aseista, kutenvoimankäytöstä ja maallisen vallan halusta; Sana ei nimittäinsaa käyttää ulkoisia voimakeinoja. Saarnaaja, joka tekee työ-tään yksinkertaisesti luottaen julistetun sanan sisäiseen, näky-mättömään voimaan, on sellainen saarnaaja, joka on uskollinenkutsumukselleen”. Sota saattaa olla oikeutettu ja joillakin saat-taa olla taisteluun kutsumus, mutta uskonsota sinänsä – ajatussiitä, että valloitetaan ihmisiä Kristukselle – ei Lutherin mu-kaan tule missään tapauksessa kyseeseen.

Kristittyjen tulee hänen mielestään kärsiä uskonsa tähden,seuraten Kristuksen ristiä, ennemmin kuin puolusta uskoaanväkivalloin. Usko on Jumalan lahja, jonka Pyhä Henki synnyt-tää armonvälineiden kautta. Sitä ei voida miekan avulla väki-valloin tyrkyttää kenellekään. Maallinen hallitsija sen sijaankäyttää voimakeinoja; se kantaa miekkaa. Laillinen esivalta –ei kirkko – voi sotia, pakottaa tottelevaisuuteen ja rankaistapahantekijöitä. Mutta maallinen esivalta ei voi sanella, mitäpappien tulee saarnata eikä se voi muutenkaan sekaantua sananvirkaan. Esivallan tulisi suojella kirkkoa, joka ei voi suojellaitse itseään.

Kahden regimentin sekoittumista on myös se, kun maallinenesivalta pyrkii matkimaan hengellisen valtakunnan toimintaa.Muistan kuunnelleeni, ennen kuin minusta tuli luterilainen, erästäsaarnaajaa, joka oli mielestään keksinyt ratkaisun rikollisuus-ongelmaan. Se oli sellainen, että kaikki rikoksista tuomitut vangittulisi vapauttaa. Eikö Jeesus sanonutkin tulleensa vapauttamaanvangittuja? Jos todella uskomme Raamattuun, otamme sen kir-

Pyhä ja maallinen

104

jaimellisesti. Jos tyhjentäisimme vankilamme, rosvot ja mur-haajat liikuttuisivat niin, että tekisivät parannuksen. Pidin josilloin tuollaista toimintaehdotusta aika naiivina. Nyt tiedänmyös, että siinä sekoitettiin kaksi regimenttiä. Maallisen regi-mentin tehtävä on lain ylläpitäminen; hengellinen regimentti onolemassa siksi, että saamme sen kautta vastaanottaa anteeksian-tamuksen. Tuomarin on jaettava oikeutta, ei ansiotonta armoa,joka löytyy ainoastaan evankeliumista. Varmasti oikeusjärjes-telmän puitteissa on mahdollista käyttää lempeyttä, tietyilläehdoilla, mutta se ei voi vain yksinkertaisesti julistaa rikollisil-le anteeksiantamusta. Kristus tietenkin voi. Rikollinen saattaatehdä parannuksen, tulla Kristuksen seuraajaksi ja vastaanottaatäyden syntien anteeksiantamuksen sekä hyväksynnän kirkonjäsenyyteen. Hengellinen kääntymys ei kuitenkaan estä sitä, ettävaltio rankaisee häntä.

Regimentit saattavat myös sekoittua, kun maallinen esivaltapyrkii tuottamaan hengellistä hyvää ihmisille. Hankkeet, joidenväitetään ratkaisevan kaikki ihmisten ongelmat, muuttavan ih-misluontoa ja poistavan synnin seuraukset – kaikki tämä inhi-millisten aatteiden ja yhteiskunnallisten uudistusten kautta –vaikuttavat ehkä hyvää tarkoittavilta, mutta ne ovat lähes ainavaarallisia. On suurta historian ironiaa, että kun ihmiset tekevätutopistisia suunnitelmia luodakseen taivaan maan päälle, hesaavat yleensä lähinnä aikaan helvetin. Niin kävi, kun Ranskanvallankumous pyrki tasa-arvoon, kun fasismi ihannoi ajatustatäydellisestä valtiosta ja kun kommunismi ajoi dialektisen ma-terialismin aatetta, ja niin käy aina, kun joku hirmuhallitsijaantaa katteettomia lupauksiaan. Ihmisten muodostamat yhteis-kunnat ja hallitukset ovat aina rajoittuneita, taipuvaisia epäon-nistumaan ja synnin tahraamia. Ne ovat inhimillisen ja jumalal-lisen palvelun toimintakenttiä, mutta ne eivät milloinkaan voituoda taivasta maan päälle. Ainoa tie taivaaseen on JeesuksenKristuksen risti.


104

jaimellisesti. Jos tyhjentäisimme vankilamme, rosvot ja mur-haajat liikuttuisivat niin, että tekisivät parannuksen. Pidin josilloin tuollaista toimintaehdotusta aika naiivina. Nyt tiedänmyös, että siinä sekoitettiin kaksi regimenttiä. Maallisen regi-mentin tehtävä on lain ylläpitäminen; hengellinen regimentti onolemassa siksi, että saamme sen kautta vastaanottaa anteeksian-tamuksen. Tuomarin on jaettava oikeutta, ei ansiotonta armoa,joka löytyy ainoastaan evankeliumista. Varmasti oikeusjärjes-telmän puitteissa on mahdollista käyttää lempeyttä, tietyilläehdoilla, mutta se ei voi vain yksinkertaisesti julistaa rikollisil-le anteeksiantamusta. Kristus tietenkin voi. Rikollinen saattaatehdä parannuksen, tulla Kristuksen seuraajaksi ja vastaanottaatäyden syntien anteeksiantamuksen sekä hyväksynnän kirkonjäsenyyteen. Hengellinen kääntymys ei kuitenkaan estä sitä, ettävaltio rankaisee häntä.

Regimentit saattavat myös sekoittua, kun maallinen esivaltapyrkii tuottamaan hengellistä hyvää ihmisille. Hankkeet, joidenväitetään ratkaisevan kaikki ihmisten ongelmat, muuttavan ih-misluontoa ja poistavan synnin seuraukset – kaikki tämä inhi-millisten aatteiden ja yhteiskunnallisten uudistusten kautta –vaikuttavat ehkä hyvää tarkoittavilta, mutta ne ovat lähes ainavaarallisia. On suurta historian ironiaa, että kun ihmiset tekevätutopistisia suunnitelmia luodakseen taivaan maan päälle, hesaavat yleensä lähinnä aikaan helvetin. Niin kävi, kun Ranskanvallankumous pyrki tasa-arvoon, kun fasismi ihannoi ajatustatäydellisestä valtiosta ja kun kommunismi ajoi dialektisen ma-terialismin aatetta, ja niin käy aina, kun joku hirmuhallitsijaantaa katteettomia lupauksiaan. Ihmisten muodostamat yhteis-kunnat ja hallitukset ovat aina rajoittuneita, taipuvaisia epäon-nistumaan ja synnin tahraamia. Ne ovat inhimillisen ja jumalal-lisen palvelun toimintakenttiä, mutta ne eivät milloinkaan voituoda taivasta maan päälle. Ainoa tie taivaaseen on JeesuksenKristuksen risti.


105

Kirkko ei ole riippuvainen vallasta, yhteiskunnallisesta ar-vostuksesta, puhetaidollisesta manipulaatiosta tai ihmisjärjensorvaamista toimintaohjelmista. Sillä ei ole muuta kuin sana jasakramentit, jotka vaikuttavat ehkä maailman ja kunnian teolo-gian silmissä heikoilta, mutta jotka todellisuudessa tuovat meil-le Pyhä Hengen voiman, joka muuttaa elämää.

Kirkon – ja kristittyjen, jotka sen muodostavat – on oltavatoisesta maailmasta. Sen tulee keskittyä Jumalan hengellisenvaltakunnan yliluonnolliseen todellisuuteen, siihen, että Jumalahallitsee ihmissydäntä ja että hän on luvannut meille iankaikki-sen elämän. Kuitenkin kristittyjen on myös oltava aktiivisia tässämaailmassa, kutsumuksessa, pidettävä esillä Jumalan lakia jatehtävä osuutensa Jumalan huolenpidon välittämiseksi toisille.Taas kerran paradoksin molemmat puolet on pidettävä voimas-sa. Uskovaiset, jotka vetäytyvät haaveelliseen mystiikkaan jalaiminlyövät velvollisuutensa palvella lähimmäisiään ja tehdätyötä maailmassa, laiminlyövät maallisen regimentin vaatimuk-set. Uskovaiset, jotka hylkäävät uskon yliluonnollisen puolenja keskittyvät sen sijaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen japanevat toivonsa yhteiskunnalliseen asemaan, laiminlyövät hen-gellisen regimentin vaatimukset.

Molemmat regimentit ovat olemassa nyt, samanaikaisesti, eivain tulevaisuudessa (ikään kuin iäisyys olisi olemassa vastakuoleman jälkeen, tai ikään kuin yhteiskunnallinen oikeuden-mukaisuus olisi tärkeä ainoastaan tulevaisuudessa, kun valtiolakkaa olemasta olemassa). Jokainen kristitty on samaan aikaankummankin valtakunnan kansalainen, ja hänen on toimittavasekä hengellisissä asioissa että maailmassa. Kristitty elää jän-nitteen keskellä, usein jopa avoimessa kriisitilanteessa, koskasynti ja Saatana pyrkivät tuhoamaan ja sekoittamaan regimen-tit. Jumala hallitsee kuitenkin kaikkivaltiaana luomakuntaansa– kirkkoa ja valtiota, uskovia ja ei-uskovia, pyhää ja maallista.

Pyhä ja maallinen

106


”Kristitty elää sekä kutsumuksessa että kirkossa”, Wingrenselvittää. ”Kutsumus on lain konkreettinen ilmenemismuoto, jakirkko taas on evankeliumin konkreettinen ilmenemismuoto”.Kumpikin on olennainen osa kristityn elämää. Ihminen, jokatunnustaa sekä uskon evankeliumin sanaan että aktiivisen toi-minnan maailmassa – eli sellainen ihminen, joka elää tietoisesti

molemmissa regimenteissä yhtä aikaa – on hengellisesti tasa-painossa. Hänen elämässään on paikka sekä maaliselle ettäpyhälle, sekä moraalille että vapaudelle.

Luther kuvailee sellaisen tavallisen ihmisen tilannetta, jokatoimii vaatimattomassa ammatissa ja tietää asemansa kahdenvaltakunnan kansalaisena:

Niin kauan kuin hän (esimerkiksi suutari tai seppä)

pysyy näissä kahdessa, uskon sanassa Jumalaa koh-

taan, jossa sydän puhdistuu, sekä ymmärryksen sanas-

sa, joka opettaa häntä toimimaan oikein lähimmäis-

tään kohtaan omassa säädyssään, niin kauan kaikki

on hänelle puhdasta, vaikka hän käsillään ja koko ruu-

miillaan käsittelisi pelkkää likaa.

Likaisella työmiehellä on puhdas sydän, uskon kautta Kris-tukseen. Vastaavasti kaikki hänen likaisessa maailmassaan onhänelle puhdasta, koska sekin on osa Jumalan valtakuntaa, jo-hon hänet on kutsuttu.

Luther kirjoitti kaksi teologista merkkiteosta, joilla näyttääolevan keskenään ristiriitaiset otsikot: Ensimmäinen on Sidottu

ratkaisuvalta, joka korostaa sitä, että olemme synnin orjia jaettä emme kykene pelastamaan itseämme, vaan olemme täysinriippuvaisia Jumalan armosta. Toinen on Kristityn vapaudesta,jossa hän tutkii sitä täydellistä vapautta, jonka usko Kristuk-


106


”Kristitty elää sekä kutsumuksessa että kirkossa”, Wingrenselvittää. ”Kutsumus on lain konkreettinen ilmenemismuoto, jakirkko taas on evankeliumin konkreettinen ilmenemismuoto”.Kumpikin on olennainen osa kristityn elämää. Ihminen, jokatunnustaa sekä uskon evankeliumin sanaan että aktiivisen toi-minnan maailmassa – eli sellainen ihminen, joka elää tietoisesti

molemmissa regimenteissä yhtä aikaa – on hengellisesti tasa-painossa. Hänen elämässään on paikka sekä maaliselle ettäpyhälle, sekä moraalille että vapaudelle.

Luther kuvailee sellaisen tavallisen ihmisen tilannetta, jokatoimii vaatimattomassa ammatissa ja tietää asemansa kahdenvaltakunnan kansalaisena:

Niin kauan kuin hän (esimerkiksi suutari tai seppä)

pysyy näissä kahdessa, uskon sanassa Jumalaa koh-

taan, jossa sydän puhdistuu, sekä ymmärryksen sanas-

sa, joka opettaa häntä toimimaan oikein lähimmäis-

tään kohtaan omassa säädyssään, niin kauan kaikki

on hänelle puhdasta, vaikka hän käsillään ja koko ruu-

miillaan käsittelisi pelkkää likaa.

Likaisella työmiehellä on puhdas sydän, uskon kautta Kris-tukseen. Vastaavasti kaikki hänen likaisessa maailmassaan onhänelle puhdasta, koska sekin on osa Jumalan valtakuntaa, jo-hon hänet on kutsuttu.

Luther kirjoitti kaksi teologista merkkiteosta, joilla näyttääolevan keskenään ristiriitaiset otsikot: Ensimmäinen on Sidottu

ratkaisuvalta, joka korostaa sitä, että olemme synnin orjia jaettä emme kykene pelastamaan itseämme, vaan olemme täysinriippuvaisia Jumalan armosta. Toinen on Kristityn vapaudesta,jossa hän tutkii sitä täydellistä vapautta, jonka usko Kristuk-


107

seen on meille avannut. Jälkimmäisessä kirjassa on paradok-saaliset lauseet:

Kristitty on täysin vapaa kaikkien herra, ei kenenkään

alamainen.

Kristitty on kaikkien ihmisten nöyrä palvelija, kaikkien

alamainen.

Hengellisessä valtakunnassa vallitsee täydellinen vapaus, jossakuninkaat ja talonpojat, rikkaat ja köyhät, miehet ja naiset kai-kista kulttuureista ja kutsumuksista, ovat tasa-arvoisia Kristuk-sen edessä. He ovat vapaita lain vaatimuksista ja maailmanvaatimuksista. Ja kuitenkin, koska he elävät maallisessa valta-kunnassa, he vapaaehtoisesti luopuvat hengellisestä vapaudes-taan elääkseen toisten palvelijoina. Kristityt palvelevat vapaa-ehtoisesti lähimmäisiään, luopuen omista eduistaan muidenhyväksi ja toteuttaen kutsumuksiaan rakkaudessa ja hyvissäteoissa. Taas kerran arki saa uuden sisällön. Usko ja hyvät teotosoittautuvat saman kolikon eri puoliksi.

Oletamme usein, että erityisen hengellinen elämä pitää sisäl-lään haaveellista mystiikkaa, yli-inhimillisiä hyveitä tai yliluon-nollisia voimia, joiden avulla kaikki vastukset voitetaan. Tosi-asiassa hengellinen elämä osoittautuu aika harmaaksi – pinnal-ta katsoen. Siihen kuuluvat kaikki sellaiset yleiset toimet jakokemukset, kuin ihmissuhteiden solmiminen, naimisiinmenoja lasten kasvatus, käytännön ongelmien kanssa painiskelu jatyönteko. Regimenttiopin mukaan Jumala kätkeytyy tavalliseenarkielämään.

Eivät siis pelkästään yliluonnollisen haltioitumisen hetket olehengellisiä. Ihmissuhteet ovat hengellisiä. On korkea ja pyhäkokemus, kun saa olla niin syvästi rakastamansa ihmisen val-lassa, että unohtaa itsensä – kuten avioliitossa usein tapahtuu.Kun toimimme vanhempina – suojelemme, kuritamme, hoivaam-

Pyhä ja maallinen

108

me ja rakastamme lapsiamme – olemme läheisesti yhteydessäJumalaan. Hän kätkeytyy työhön, jota teemme lapsen hyväksija toimii sen kautta.

Työstä saamamme tyydytys on hengellinen kokemus. Kunteet sitä, minkä osaat parhaiten, kun työsi tai taiteesi saa sinutniin valtaansa, että olet aivan hurmiossa, silloin Jumala, joltaolet saanut lahjasi ja kutsumuksesi, vaikuttaa erityisen lähellätyösi taustalla. Kohtaamme Jumalan myös silloin, kun vastaan-otamme hänen lahjojaan muiden kautta, emme ainoastaan sil-loin, kun palvelemme muita. Puolison, vanhemman tai ystävänrakkauden kohteena oleminen on tosiasiassa Jumalan rakkau-den kohteena olemista. Kun hyödymme toisten kutsumuksista– syömme ravintolassa, korjautamme auton, käymme lääkärinvastaanotolla, hidastamme vauhtia nähtyämme poliisiauton taihankimme jonkin hyvin tehdyn esineen – olemme tilanteessa,jossa voimme kiittää Jumalaa. Itselleni taideteoksista nauttimi-nen – on se sitten musiikin kuuntelua, romaanin lukemista taimaalauksen tuijottamista – on erityisen puhdas esimerkki siitä,kuinka voimallisesti Jumala toimii kutsumuksessa. Sydämenitulee aina täyteen ylistystä, kun pystyn ilman omia ansioitanisaamaan niin suurta nautintoa lahjojen kautta, joita Jumala onantanut toisille ihmisille – ihmisille, joilla on sellainen kutsu-mus, joka itseltäni täysin puuttuu. En ole kiitollinen ainoastaantaiteilijalle, vaan myös Jumalalle, joka jakaa niin valtavan an-teliaasti lahjojaan.


108

me ja rakastamme lapsiamme – olemme läheisesti yhteydessäJumalaan. Hän kätkeytyy työhön, jota teemme lapsen hyväksija toimii sen kautta.

Työstä saamamme tyydytys on hengellinen kokemus. Kunteet sitä, minkä osaat parhaiten, kun työsi tai taiteesi saa sinutniin valtaansa, että olet aivan hurmiossa, silloin Jumala, joltaolet saanut lahjasi ja kutsumuksesi, vaikuttaa erityisen lähellätyösi taustalla. Kohtaamme Jumalan myös silloin, kun vastaan-otamme hänen lahjojaan muiden kautta, emme ainoastaan sil-loin, kun palvelemme muita. Puolison, vanhemman tai ystävänrakkauden kohteena oleminen on tosiasiassa Jumalan rakkau-den kohteena olemista. Kun hyödymme toisten kutsumuksista– syömme ravintolassa, korjautamme auton, käymme lääkärinvastaanotolla, hidastamme vauhtia nähtyämme poliisiauton taihankimme jonkin hyvin tehdyn esineen – olemme tilanteessa,jossa voimme kiittää Jumalaa. Itselleni taideteoksista nauttimi-nen – on se sitten musiikin kuuntelua, romaanin lukemista taimaalauksen tuijottamista – on erityisen puhdas esimerkki siitä,kuinka voimallisesti Jumala toimii kutsumuksessa. Sydämenitulee aina täyteen ylistystä, kun pystyn ilman omia ansioitanisaamaan niin suurta nautintoa lahjojen kautta, joita Jumala onantanut toisille ihmisille – ihmisille, joilla on sellainen kutsu-mus, joka itseltäni täysin puuttuu. En ole kiitollinen ainoastaantaiteilijalle, vaan myös Jumalalle, joka jakaa niin valtavan an-teliaasti lahjojaan.


109

7. Päätös

Jumalan palveleminen

Muistan ensimmäisen kerran, kun vaimoni ja minä osallis-tuimme luterilaiseen jumalanpalvelukseen. Koska taustammeolivat liberaalissa ja evankelikaalisessa kristillisyydessä, emmeolleet koskaan kokeneet niin muodollista jumalanpalvelusta. Pi-dimme siitä. Se erosi kaikesta, mitä olimme aiemmin kokeneet.Huomasimme heti, että siinä oli jotain erityistä. Tulimme siistakaisin seuraavana sunnuntaina. Yllätykseksemme seurakuntaalkoi veisata messusävelmiä. Tällä kerralla jumalanpalvelusta eiseurattu lehtisestä vaan käsikirjasta, johon oli koottu rukouksia,Raamatun tekstejä ja vanhoja virsiä. Pastori oli pukeutunut al-baan ja stolaan ja hän julisti meille synninpäästön ja teki ristin-merkin. Liturgia huipentui saarnaan ja saavutti jälleen huipunpyhässä ehtoollisessa, johon seurakuntalaiset osallistuivat kumar-taen kunnioittavasti ja pastori asetti valkoisen öylätin heidän kie-lelleen. Tuntui kuin olisimme astuneet suoraan keskiaikaan.


110

Kuulimme jälkeenpäin, että ensimmäinen jumalanpalvelus,johon olimme osallistuneet, ja joka meistä oli tuntunut niin muo-dolliselta, oli ollut sen seurakunnan epämuodollinen jumalan-palvelus. Kerran kuussa he vaihtoivat vapaalle. Muuten hekäyttävät perinteistä luterilaista liturgiaa. Sen jälkeen olen huo-mannut, että silloinkin, kun luterilaiset kokeilevat vähemmänmuodollista jumalanpalvelustyyliä, he ovat kuitenkin lopultamuodollisempia kuin kaikki muut protestantit.

Luterilainen uskonelämä ruumiillistuu, saa käsinkosketelta-van muodon, luterilaisessa jumalanpalveluselämässä. Vaikka olentässä kirjoittanut hengellisistä aiheista, jotka tuntuvat henkilö-kohtaisilta, kuten vanhurskauttamisesta ja kutsumuksesta, to-dellisuudessa on mahdotonta olla luterilainen ilman seurakun-taa. Laki ja evankeliumi, pelastava sana ja sakramentit, saarna-virka ja Kristuksen todellinen läsnäolo puhaltavat liturgian jo-kaiseen osioon hengen ja elämän. Viikoittain kristitty osallistuujumalanpalveluksessa jumalalliseen draamaan, mysteeriin, jos-sa Kristuksen lahjat saadaan ottaa vastaan.

Pyhyyden mysteeri

Olin jo käynyt tuon seurakunnan jumalanpalveluksissa kuu-kausia, kun tajusin, miten se erosi muista. Koin siellä sellaista,mitä en ollut koskaan ennen kokenut, nimittäin pyhyyden tun-tua. Kirkossa käytettävät kaavut, rituaalit, taide ja musiikkierottivat sen kaikesta arkisesta. ”Pyhyys” tarkoittaa kirjaimelli-sesti ”erotettua”. Meillä Amerikassa noudatetaan tasa-arvoa,epämuodollisia tapoja ja rentoja asenteita, eikä mikään ole”erotettua”. Mikään ei ole enää pyhää, kuten sanonta kuuluu.Aloin kuitenkin huomata, että kirkko oli paikka, josta vielä löytyijotain pyhää. Pastorin tapa kumartaa ristille ja alttarilla olevalleRaamatulle ja seurakunnan tapa nousta seisomaan ja polvistua

Päätös

110

Kuulimme jälkeenpäin, että ensimmäinen jumalanpalvelus,johon olimme osallistuneet, ja joka meistä oli tuntunut niin muo-dolliselta, oli ollut sen seurakunnan epämuodollinen jumalan-palvelus. Kerran kuussa he vaihtoivat vapaalle. Muuten hekäyttävät perinteistä luterilaista liturgiaa. Sen jälkeen olen huo-mannut, että silloinkin, kun luterilaiset kokeilevat vähemmänmuodollista jumalanpalvelustyyliä, he ovat kuitenkin lopultamuodollisempia kuin kaikki muut protestantit.

Luterilainen uskonelämä ruumiillistuu, saa käsinkosketelta-van muodon, luterilaisessa jumalanpalveluselämässä. Vaikka olentässä kirjoittanut hengellisistä aiheista, jotka tuntuvat henkilö-kohtaisilta, kuten vanhurskauttamisesta ja kutsumuksesta, to-dellisuudessa on mahdotonta olla luterilainen ilman seurakun-taa. Laki ja evankeliumi, pelastava sana ja sakramentit, saarna-virka ja Kristuksen todellinen läsnäolo puhaltavat liturgian jo-kaiseen osioon hengen ja elämän. Viikoittain kristitty osallistuujumalanpalveluksessa jumalalliseen draamaan, mysteeriin, jos-sa Kristuksen lahjat saadaan ottaa vastaan.

Pyhyyden mysteeri

Olin jo käynyt tuon seurakunnan jumalanpalveluksissa kuu-kausia, kun tajusin, miten se erosi muista. Koin siellä sellaista,mitä en ollut koskaan ennen kokenut, nimittäin pyhyyden tun-tua. Kirkossa käytettävät kaavut, rituaalit, taide ja musiikkierottivat sen kaikesta arkisesta. ”Pyhyys” tarkoittaa kirjaimelli-sesti ”erotettua”. Meillä Amerikassa noudatetaan tasa-arvoa,epämuodollisia tapoja ja rentoja asenteita, eikä mikään ole”erotettua”. Mikään ei ole enää pyhää, kuten sanonta kuuluu.Aloin kuitenkin huomata, että kirkko oli paikka, josta vielä löytyijotain pyhää. Pastorin tapa kumartaa ristille ja alttarilla olevalleRaamatulle ja seurakunnan tapa nousta seisomaan ja polvistua

Päätös

111

sekä liturgian majesteettinen kieli vakuuttivat minut siitä, ettäkirkossa tapahtui jotain erityistä, jotain täysin poikkeuksellista.

Ja kun jumalanpalvelus huipentui pyhän ehtoollisen viettoon,pyhyyden mysteeri tuli käsin kosketeltavaksi. Tiesimme vai-moni kanssa, ettei meillä ollut lupaa osallistua ehtoolliseen –emme voineet ottaa vastaan Kristuksen ruumista ennen kuinolimme saaneet riittävästi opetusta, ennen kuin olimme tulleetseurakunnan jäseniksi ja ennen kuin tiesimme varmasti, mitäolimme tekemässä. Kaikissa muissa kirkkokunnissa, joidenkokouksissa olimme käyneet, suhtauduttiin vähemmän vakavastisakramenttiin ja niissä päästettiin ehtoolliselle melkein kukatahansa. Silti luterilaisten suljettu ehtoolliskäytäntö ja jäsenyy-teen liittyvä jäykkyys ei tuntunut loukkaavalta. En ollut aiem-min kohdannut sellaista käytäntöä, mutta se vain lisäsi tunnettasiitä, että sakramentti oli jotenkin valtavan poikkeuksellinentapahtuma. Aloimme käsittää jotakin sen merkityksestä, kunnäimme, miten ihmiset menivät alttarille, polvistuivat ja ottivatuskoen vastaan sen, mikä pastorin sanojen mukaan oli ”Jeesuk-sen Kristuksen ruumis, sinun edestäsi annettu” ja palasivat sit-ten penkkeihinsä, usein kasvoillaan liikuttunut ja haltioitunutilme.

Monet kiusoittelevat luterilaisia siitä – ja luterilaiset vitsaile-vat itsekin siitä – että heidän jumalanpalveluksensa ei ole kovintunnepitoinen. Luterilaisen jumalanpalveluksen luonne on tosi-aan objektiivinen. Se johtuu siitä käsityksestä, että armo tosi-asiassa lähtee ihmisen omien ajatusten ulkopuolelta, joka eroaaratkaisevasti monien muiden suuntien subjektiivisemmista kä-sityksistä. Luterilainen jumalanpalveluselämä on Jumala-kes-keinen, ei ihmiskeskeinen. Silti luterilainen liturginen jumalan-palvelus herättää mielestäni paljon tunteita. Se aiheuttaa minus-sa tunnereaktion, ei niin, että joutuisin jonkinlaisen välittömäntunneryöpyn valtaan, vaan niin, että tunnen voimakasta kiitol-lisuutta siitä, että saan vastaanottaa jotakin niin todellista.


112

Pidimme jumalanpalveluksia – sekä saarnan syvällisyyttä jaluterilaisen opin rikkautta, johon aloin vähitellen tutustua kir-jallisuuden kautta – niin vakuuttavina, että päätimme liittyäkirkkoon. Sekään ei ollut aivan helppoa. Odotimme useita viik-koja ennen kuin tajusimme, ettei mitään alttarikutsua ollut tu-lossa. Emme siis voisi yksinkertaisesti kävellä seurakunnan eteentullaksemme kirkon täysivaltaisiksi jäseniksi. Meidän oli osal-listuttava opetukseen, joka kesti kuukausia, ja joka oli sisällöl-tään yhtä pitkä ja perusteellinen kuin jotkin vasta suorittamaniyliopistokurssit. Opittavaa oli todella paljon.

Lopulta meidät otettiin kirkon jäseniksi. Saimme vastaanot-taa Herran ehtoollisen. Myöhemmin vastasyntynyt tyttäremmekastettiin. Tulimme vähitellen yhä syvemmin osallisiksi kirkonelämästä.

Taivas maan päällä

Luterilaisessa jumalanpalveluksessa seurakunta saa kylpeäJumalan sanassa. Lukukappaleet, liturginen vuorolaulu ja litur-gian kohokohdat kuten johdanto ’Isän ja Pojan ja Pyhän Hen-gen nimeen’ ja ’Herra armahda’, eivät ole ”turhaa toistoa”, kutenkritisoijamme joskus sanovat. Niiden sanat ovat suoraan Raa-matusta. Luterilaiset virret eivät ole tunteellisia vuodatuksia.Ne ovat Raamatun tekstien selitystä, joka on laadittu tiettyjentiukkojen opillisten ja taiteellisten sääntöjen mukaan. Uskon-tunnustuksen ja rukousten juuret ovat Raamatussa. Luterilainensaarna ei ole koskaan moralisoiva kannustuspuhe, ei tilaisuuspohtia ajankohtaisia tapahtumia tai keittiöpsykologiaa, vaan lainja evankeliumin julistusta, joka nousee suoraan kyseiselle päi-välle määrätystä Raamatun kohdasta. Sakramentti on Herranehtoollisen viettämistä sellaisena kuin se on kuvattu Uudessatestamentissa. Jumalan sana läpäisee koko luterilaisen jumalan-

Päätös

112

Pidimme jumalanpalveluksia – sekä saarnan syvällisyyttä jaluterilaisen opin rikkautta, johon aloin vähitellen tutustua kir-jallisuuden kautta – niin vakuuttavina, että päätimme liittyäkirkkoon. Sekään ei ollut aivan helppoa. Odotimme useita viik-koja ennen kuin tajusimme, ettei mitään alttarikutsua ollut tu-lossa. Emme siis voisi yksinkertaisesti kävellä seurakunnan eteentullaksemme kirkon täysivaltaisiksi jäseniksi. Meidän oli osal-listuttava opetukseen, joka kesti kuukausia, ja joka oli sisällöl-tään yhtä pitkä ja perusteellinen kuin jotkin vasta suorittamaniyliopistokurssit. Opittavaa oli todella paljon.

Lopulta meidät otettiin kirkon jäseniksi. Saimme vastaanot-taa Herran ehtoollisen. Myöhemmin vastasyntynyt tyttäremmekastettiin. Tulimme vähitellen yhä syvemmin osallisiksi kirkonelämästä.

Taivas maan päällä

Luterilaisessa jumalanpalveluksessa seurakunta saa kylpeäJumalan sanassa. Lukukappaleet, liturginen vuorolaulu ja litur-gian kohokohdat kuten johdanto ’Isän ja Pojan ja Pyhän Hen-gen nimeen’ ja ’Herra armahda’, eivät ole ”turhaa toistoa”, kutenkritisoijamme joskus sanovat. Niiden sanat ovat suoraan Raa-matusta. Luterilaiset virret eivät ole tunteellisia vuodatuksia.Ne ovat Raamatun tekstien selitystä, joka on laadittu tiettyjentiukkojen opillisten ja taiteellisten sääntöjen mukaan. Uskon-tunnustuksen ja rukousten juuret ovat Raamatussa. Luterilainensaarna ei ole koskaan moralisoiva kannustuspuhe, ei tilaisuuspohtia ajankohtaisia tapahtumia tai keittiöpsykologiaa, vaan lainja evankeliumin julistusta, joka nousee suoraan kyseiselle päi-välle määrätystä Raamatun kohdasta. Sakramentti on Herranehtoollisen viettämistä sellaisena kuin se on kuvattu Uudessatestamentissa. Jumalan sana läpäisee koko luterilaisen jumalan-

Päätös

113

palveluksen, ja Jumalan sana on armonväline.Australialainen teologi John Kleinig sanoo, että jumalanpal-

veluselämä ei ole mitään muuta kuin taivaan kokemista maanpäällä. Kun maalliset valtakunnat yrittävät tuoda taivaan maanpäälle, tulos on katastrofaalinen; mutta kirkko, joka kuuluusamaan hengelliseen valtakuntaan, joka on olemassa niin maanpäällä kuin taivaassa, tuo taivaan maan päälle joka sunnuntai.Teemme jumalanpalveluksessa samaa kuin kaikki pyhät taivaas-sa; tulemme Jumalan läsnäolon osallisuuteen.

Pastori Kleinig selvittää sen pohjalta, mitä Raamatussa sano-taan jumalanpalveluksesta, lähtien temppelijumalanpalveluksestaja päätyen uuden liiton Kristus-keskeiseen jumalanpalvelukseen(Hepr. 10 ja 12), että kun me vietämme jumalanpalvelusta kir-kossa, osallistumme samalla kaikkien pyhien ja enkelien kans-sa taivaalliseen jumalanpalvelukseen. Jeesus on uhrinsa kauttaantanut meille pääsyn Jumalan luo. Koska olemme Kristukses-sa, olemme Jumalan silmissä aivan yhtä pyhiä kuin Jeesus, jahän kuulee rukouksemme aivan kuin niiden lausuja olisi itseJeesus. Meillä on siis vapaa pääsy Kaikkein Pyhimpään, Juma-lan läsnäolon osallisuuteen – kerran taivaassa ja joka sunnuntaijumalanpalveluksessa.

Meidän ei tarvitse odottaa kuolemaan asti saadaksemme sel-ville, mikä asemamme on Jumalan edessä. Jumalanpalveluksenalussa tunnustamme syntimme, kuulemme evankeliumin sananja saamme vastaanottaa synninpäästön. Pastori toimii kutsumuk-sessaan ”Kristuksen sijassa ja hänen käskynsä nojalla”, ja niinkuulemme Kristuksen lausuman tuomion: armahdettu.

Saarnaviran kautta Jumala puhuu meille Raamatussa ja PyhäHenki synnyttää uskon sydämissämme. Kun ylistämme Juma-laa virsissä ja psalmeissa ja Kunniassa, liitämme äänemmekaikkien maailman kristittyjen ja kirkkokuntien muodostamaankuoroon – ja lisäksi kaikkien taivaassa olevien pyhien muodos-tamaan kuoroon, muinaisista marttyyreista aina omiin poisnuk-


114

kuneisiin ystäviimme ja sukulaisiimme.Samoin kuin Vanhan testamentin papit puhdistautuivat puh-

taalla vedellä ennen kuin he saivat astua temppelin pyhiinpaikkoihin, kristityillä on nyt kaste. Samoin kuin Vanhan Tes-tamentin papit pyhittivät itsensä uhrilampaan verellä, kristitytsaavat vastaanottaa Kristuksen veren Herran ehtoollisessa. Jakun Kristus antaa oman ruumiinsa ja verensä leivässä ja viinis-sä, hän on todellisesti läsnä, samoin kuin hän on läsnä taivaassaja samoin kuin hän oli läsnä opetuslastensa keskuudessa. Itseasiassa Kristus on jumalanpalveluksessa lähempänä meitä kuinhän oli opetuslapsiaan. Hän on lähempänä meitä, läheisemmäs-sä yhteydessä meihin, koska hän on ottanut meidät ristinsäosallisuuteen.

Ristin teologia kieltää kaiken lakihenkisyyden, mutta samal-la se innoittaa meitä epäitsekkääseen palvelemiseen. Risti tekeetyhjäksi kaiken rationalistisen järkeilyn samalla, kun se vahvis-taa ilmoituksen totuudet, kaikki sen käsittämättömät salaisuu-det. Risti asettuu vastustamaan pelkkää mystisten kokemustenmetsästystä nostamalla esiin vähäpätöiset, arkiset ja jopa tus-kalliset asiat ja samalla se tarjoaa todellisen yhteyden Kristuk-seen sanan ja sakramenttien kautta.

Uskonelämä, jossa Jumala tekee kaiken ihmisen puolesta,saattaa vaikuttaa liian helpolta, liian hyvältä ollakseen totta. Kunihminen tulee lain murtamaksi, taistelee omaa syntistä luonto-aan vastaan ja kulkee taistellen koettelemusten ja kärsimystenkautta, siinä ei varmasti ole mitään helppoa. Mutta toisaaltauskonelämä on todellakin helppoa: saa vain ottaa vastaan Kris-tuksen lahjat. Anteeksiantamuksen ja armon evankeliumi ristis-sä on, kuten Katekismus sanoo, ”varmasti totta”. Sen totuus eiole pelkkä järjen päätelmä, vaan se on usko, jonka elämmetodeksi jumalanpalveluselämässä, sydämemme sisimmissä sy-vyyksissä, lähimmäisenrakkaudessa ja arjen jokapäiväisissärutiineissa.

Päätös

114

kuneisiin ystäviimme ja sukulaisiimme.Samoin kuin Vanhan testamentin papit puhdistautuivat puh-

taalla vedellä ennen kuin he saivat astua temppelin pyhiinpaikkoihin, kristityillä on nyt kaste. Samoin kuin Vanhan Tes-tamentin papit pyhittivät itsensä uhrilampaan verellä, kristitytsaavat vastaanottaa Kristuksen veren Herran ehtoollisessa. Jakun Kristus antaa oman ruumiinsa ja verensä leivässä ja viinis-sä, hän on todellisesti läsnä, samoin kuin hän on läsnä taivaassaja samoin kuin hän oli läsnä opetuslastensa keskuudessa. Itseasiassa Kristus on jumalanpalveluksessa lähempänä meitä kuinhän oli opetuslapsiaan. Hän on lähempänä meitä, läheisemmäs-sä yhteydessä meihin, koska hän on ottanut meidät ristinsäosallisuuteen.

Ristin teologia kieltää kaiken lakihenkisyyden, mutta samal-la se innoittaa meitä epäitsekkääseen palvelemiseen. Risti tekeetyhjäksi kaiken rationalistisen järkeilyn samalla, kun se vahvis-taa ilmoituksen totuudet, kaikki sen käsittämättömät salaisuu-det. Risti asettuu vastustamaan pelkkää mystisten kokemustenmetsästystä nostamalla esiin vähäpätöiset, arkiset ja jopa tus-kalliset asiat ja samalla se tarjoaa todellisen yhteyden Kristuk-seen sanan ja sakramenttien kautta.

Uskonelämä, jossa Jumala tekee kaiken ihmisen puolesta,saattaa vaikuttaa liian helpolta, liian hyvältä ollakseen totta. Kunihminen tulee lain murtamaksi, taistelee omaa syntistä luonto-aan vastaan ja kulkee taistellen koettelemusten ja kärsimystenkautta, siinä ei varmasti ole mitään helppoa. Mutta toisaaltauskonelämä on todellakin helppoa: saa vain ottaa vastaan Kris-tuksen lahjat. Anteeksiantamuksen ja armon evankeliumi ristis-sä on, kuten Katekismus sanoo, ”varmasti totta”. Sen totuus eiole pelkkä järjen päätelmä, vaan se on usko, jonka elämmetodeksi jumalanpalveluselämässä, sydämemme sisimmissä sy-vyyksissä, lähimmäisenrakkaudessa ja arjen jokapäiväisissärutiineissa.

Päätös

115


Nro. 2

ISBN 952-5409-19-8

“Elin eräänlaisena hengellisenä irtolaisena ajautuen us-konnosta toiseen, kirkkokunnasta toiseen, äärimmäisestä liberaalisuudesta fundamentaalisuuteen kunnes lopulta löysin evankeliumin. Kun pääsin yhä syvemmin ymmär-tämään sitä ja sen sisältöä, huomasin muuttuneeni lute-rilaiseksi. Tämä kirja on osittain matkakertomus pyhiin-vaellukseni varrelta, mutta vain osittain. Pääasiassa se on selvitys siitä, mitkä kohdat luterilaisessa hengellisessä tra-ditiossa ovat osoittautuneet mittaamattoman arvokkaiksi minulle.”

Kirjan kirjoittaja Gene Edward Veith Jr. on englantilai-sen kirjallisuuden professori, Concordia University Me-quon, Yhdysvalloissa. Tämä kirja jatkaa Suomen Luther-säätiön kustantamaa kirjasarjaa Hengen viisaus. Sarjaa toimittavat rovasti, teol.lis Simo Kiviranta, pastori, teol. lis Sakari Korpinen ja pastori Juhana Pohjola.

GE

NE

ED

WA

RD

VE

ITH

JR. L

ÖY

SIN

LU

TE

RIL

AIS

UU

DE

N

Löysin luterilaisuuden

GENE EDWARD

VEITH JR.


e löysin rilaiseksi. tämä kirja on osittain matkakertomus...

Documents