1. isÄt ja lapset perheissÄ - jyu.fi · toissijaisen isyyden diskurssi, ... tehtävät ja roolit...
Post on 13-Jun-2020
2 Views
Preview:
TRANSCRIPT
1
PERHETUTKIMUKSEN PÄIVÄT 2012 – TYÖRYHMÄT JA ESITYSTEN
ABSTRAKTIT
Abstraktit esitysjärjestyksessä (huom. osa ryhmistä vain torstaina tai vain perjantaina)
1. ISÄT JA LAPSET PERHEISSÄ
Nykypäivän vanhemmuusihanne korostaa jaettua vanhemmuutta – isyydestä puhuttaessa
sitoutunutta isyyttä. Mutta mitä sitoutunut isyys, miehen hoiva ja isyys tarkoittavat
nykyperheiden arjessa? Kuinka isyys konkretisoituu miehen ja hänen lapsensa elämässä?
Mikä merkitys esimerkiksi lasten lukumäärällä, perheen sosioekonomisella statuksella tai
lapsen äidillä on miehen isyydessä? Mielenkiintomme kohteena ovat myös lasten
kokemukset isyydestä. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä kuuluu perheiden pojille,
tuleville isille. Perhetutkimuksen päivien teemaa mukaillen voidaan myös kysyä, onko
isyys eriarvoistunut ja jos on, niin miten? Toivotamme tervetulleiksi niin opinnäytetöihin,
alustaviin tutkimussuunnitelmiin kuin valmiisiin tutkimuksiin perustuvat alustukset.
Lämpimästi tervetuloa keskustelemaan ja kuulemaan perheiden isistä ja lapsista!
Työryhmäkoordinaattorit:
KT, yliopistonopettaja Johanna Mykkänen
Jyväskylän yliopisto, avoin yliopisto
KM, tohtorikoulutettava Petteri Eerola
Jyväskylän yliopisto, kasvatustieteiden laitos
ABSTRAKTIT
Torstai 19.4.2012
POJAN TÄRKEIMMÄT PERHESUHTEET JA ISÄN MERKITYS
Harju-Veijola Minna, jatko-opiskelija, KM, minna.s.harju-veijola@jyu.fi
Kasvatustieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto
Perhettä ja lapsia on tutkittu runsaasti sekä Suomessa että ulkomailla. Aikaisemmasta
tutkimuksesta puuttuu kuitenkin tieto siitä, miten lapset kokevat oman perheensä, ja mitä
merkityksiä he antavat omille perheenjäsenilleen. Tutkimusperinne on keskittynyt
2
suurelta osin tarkastelemaan perherakenteiden ja vanhemmuustyylien vaikutusta lapsen
koulumenestykseen tai lapsen käytösongelmiin (ks. Mensah ym. 2010; Brown 2010) tai
vanhempien välisen suhteen merkitystä lapsen turvallisuudentunteeseen (ks. Davies &
Forman 2002; McCoy ym. 2009; Panttila 2005). Usein tutkimusten näkökulma on ollut
aikuisen, ei lapsen. Useasti myös sukupuoli on jäänyt huomiotta. Tutkimuksessani
keskityn pojan kokemukseen, koska aikaisempien tutkimusten mukaan ongelmat
perhetilanteissa vaikuttavat enemmän poikiin kuin tyttöihin (Ks. Krohn ym. 2009;
Joussemet ym. 2008).
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, ketkä ovat pojalle tärkeitä perheenjäseniä sekä
millainen rooli erityisesti isällä on pojan elämässä. Pojan oma kokemus on tutkimuksen
perusta. Tarkastelen pojan kokemusta läheisten ihmissuhteiden ja perheenjäsenten välisen
vuorovaikutuksen kautta. Tutkimus on osa Jyväskylän yliopiston
Perhetutkimuskeskuksen koordinoimaa ja Suomen Akatemian rahoittamaa EMSE-
hanketta, jossa tutkitaan erilaisissa perhesuhteissa elävien lasten hyvinvointia.
Tutkimusaineistoni koostuu 8-12-vuotiaiden poikien (n=30) perhekokemuksista.
Tutkimukseeni osallistuvat pojat elävät ydinperheissä (n=10), yhden vanhemman
perheissä (n=10) sekä uusperheissä (n=10). Tässä esityksessä keskityn tarkastelemaan
ydinperheen poikien perhekokemusta. Tutkimusaineisto on kerätty kolmella
menetelmällä: haastatteluin, verkostokarttojen sekä kännykkäpäiväkirjojen avulla.
Tutkimukseni antaa uutta ja hyödyllistä tietoa pojan omalla äänellä elämisestä poikana
tämän päivän suomalaisissa perheissä.
ISIEN ORIENTAATIOITA (PÄTKÄ)TYÖHÖN JA PERHEESEEN –
NARRATIIVINEN NÄKÖKULMA
Närvi Johanna, tutkija, VTM, johanna.narvi@thl.fi
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Tarkastelen esityksessäni määräaikaisissa työsuhteissa työskennelleiden pienten lasten
isien kokemuksia palkkatyöstä ja isyydestä heteroseksuaalisessa ydinperheessä sekä
näihin elämänalueisiin kohdistuvia odotuksia. Kysyn, mitä palkkatyö ja vanhemmuus
isille merkitsevät sekä miten kokemukset työelämän epävarmuudesta tai lapsiperhe-
elämästä heijastuvat työlle asetettuihin odotuksiin ja suhtautumiseen isyyteen ja
perheeseen. Nyky-isyyttä on luokiteltu usein erilaisiin kategorioihin, jotka kuitenkin
jonkinlaisina ideaalityyppeinä saattavat peittää alleen isyyden moninaisuutta (Mykkänen
& Aalto 2010). Isyystyyppien sijaan kiinnitänkin huomiota isien orientaatioiden
moniulotteisuuteen sekä tilanteisuuteen ja kokemuksellisuuteen.
Esitykseni perustuu 13 isän omaelämäkerralliseen teemahaastatteluun. Analysoin isien
palkkatyötä ja isyyttä koskevia käsityksiä ja merkityksiä sekä niitä laajempia
(sukupuolistuneita?) diskursseja, joihin haastatteluissa otetaan osaa. Erityisesti kiinnitän
huomiota isien kokemuksiin ja muutokseen, joihin tarkennan kahden isän haastattelun
narratiivisessa tapausanalyysissa. Aineisto ja analyysi perustuvat käynnissä olevaan
3
väitöstutkimukseeni pätkätyöstä, perheellistymisestä sekä työn ja perheen
yhteensovittamisesta. Tutkimus on osa Suomen Akatemian rahoittamaa THL:n hanketta
Työn epävarmuuden seuraukset työn ja perheen suhteille ja hyvinvoinnille.
Osoitan analyysissani, miten isien orientaatiot ja myös toimijuus palkkatyön ja perheen
suhteen kytkeytyvät niin miesten resursseihin ja mahdollisuuksiin työelämässä kuin myös
käsityksiin isyydestä ja sukupuolten välisestä työnjaosta hoivan suhteen. Lisäksi isien
toimijuus rakentuu neuvotteluissa äidin ja tämän työtilanteiden sekä orientaatioiden
kanssa. Isien(kin) orientaatiot ja käytännöt ovat muuttuvia ja moniulotteisia ja
edellyttävät herkkyyttä vanhemmuuden moninaisuudelle.
KULTTUURISEN JA YHTEISKUNNALLISEN ISYYDEN REPRESENTAATIO
SUOMALAISISSA NAISTENLEHDISSÄ
Kälkäjä Anni, FM, anni.kalkaja@saunalahti.fi
Viestintätieteiden laitos, Vaasan yliopisto
Pro gradu -tutkielmassani selvitän mitkä diskurssit tuottavat kulttuurisen ja
yhteiskunnallisen isyyden representaatiota suomalaisissa naistenlehdissä ja millainen
isyydestä tuotettu representaatio on. Aineistoni koostuu isyydestä kertovista jutuista,
jotka ovat ilmestyneet kesäkuun 2009 ja toukokuun 2010 välillä Meidän Perhe -,
Kaksplus- ja Kotivinkki -lehdissä. Tutkimusmenetelmänä käytän kriittistä
diskurssianalyysia.
Kulttuurisen isyyden diskursseja erottui aineistossani kolme: hoivaisyyden diskurssi,
jossa isä esitetään jaettua vanhemmuutta toteuttavana tasavertaisena vanhempana,
toissijaisen isyyden diskurssi, jossa isä esitetään toissijaisena vanhempana äitiin nähden
sekä heikentyvän isyyden diskurssi, jossa isä representoidaan lapsen elämästä
poissaolevana vanhempana. Yhteiskunnallisen isyyden diskursseja erottui aineistostani
myös kolme: työllisyysdiskurssi, jossa isä esitetään työn ja kodin ristiriidassa
painiskelevana vanhempana; oikeudellinen diskurssi, jossa isä esitetään neuvottavana ja
houkuteltavana käyttämään isyysvapaita sekä epäoikeudenmukaisen lain alla elävänä
vanhempana; instituutioihin houkuteltava -diskurssissa isä representoidaan instituutioihin,
kuten neuvolaan houkuteltavana vanhempana.
Diskursseista vallitsevimpana oli hoivaisyyden diskurssi, mikä vahvisti oletukseni siitä,
että isyys representoidaan naistenlehdissä monimuotoisena, mutta ihanteellisena.
Tutkimukseni taustalla oli ajatus kielestä toimintana siten, että kieli rakentaa sosiaalista
todellisuutta. Naistenlehtien tekstit ovat siis todellisuuden rakentajia, joten representaatiot
isyydestä ovat osa todellisuutta ja samalla rakentavat sitä. Hegemonisessa asemassa oleva
hoivaisyyden diskurssi siis vaikuttaa lukijoiden ajatuksiin isyydestä ja sillä on valta
muokata ja rakentaa kulttuurissamme vallitsevaa käsitystä isyydestä. Tulosten perusteella
voi päätellä nykypäivän isyysihanteen olevan jaettua vanhemmuutta toteuttava isä.
4
ISÄMIEHISYYS MIESTEN NARRATIIVEISSA ISYYDEN ALKUVAIHEESSA
Eerola Petteri, tohtorikoulutettava, petteri.eerola@jyu.fi
Kasvatustieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto
Mykkänen Johanna, yliopistonopettaja, johanna.mykkänen@jyu.fi
Avoin yliopisto, Jyväskylän yliopisto
Vanhemmuuden käytännöt perheissä ovat voimakkaasti sukupuolittuneita, ja miesten
tehtävät ja roolit vanhempina liittyvät kulttuurisiin käytäntöihin ja käsityksiin
miehisyydestä ja maskuliinisuudesta. Tässä esitelmässä tarkastelemme, millaisia tarinoita
ensi kertaa isäksi tulleet miehet kertovat itsestään miehinä, käyttäen apuna
hahmottelemaamme isämiehisyyden käsitettä (engl. paternal masculinity). Miehisyydellä
ja maskuliinisuudella viittaamme kulttuurisiin ja sosiaalisiin konstruktioihin, jotka
kuvaavat miessukupuoleen liitettäviä käytäntöjä ja tapoja. Tutkimusaineistomme koostuu
44 esikoisisän haastattelusta. Parisuhteessa lastensa äitien kanssa elävät miehet ovat
tulleet isiksi 20–42-vuotiaina. Aineisto on kerätty vuosien 2003–2010 välisenä aikana.
Suorittamamme narratiivisen aineistoanalyysin pohjalta nostamme esille kolme isien
kerronnasta paikantamaamme isämiesnarratiivia – kunnollisen (engl. decent father) ,
tasa-arvoisen (engl. equal father) ja miehisen (engl. masculine father). Kunnollisen
isyyden kerronta korostaa sosiaalisesti hyväksyttävää tapaa kertoa miesvanhemmuudesta,
ja noin ¾ haastateltavista kertoi sen mukaisesti. Narratiivi kuvaa miesvanhemmuutta,
joka samanaikaisesti sekä uusintaa vanhemmuuden sukupuolittuneita käytänteitä
esimerkiksi perhevapaiden pitämisen osalta että korostaa isän ajallisen panostamisen,
osallistumisen ja hoivan tärkeyttä suhteessa lapseen. Tasa-arvoisen isän narratiivi kuvaa
sukupuolen väliseen tasa-arvoon pyrkivää miesvanhemmuutta, kun taas miehisen isän
narratiivi korostaa sukupuolittuneen vanhemmuuden sopivuutta isälle itselleen. Koska
kuvaamamme kunnollisen isän tarina oli havaittavissa aineistossamme huomattavan
laajasti, esittämämme tulokset ilmentävät miesvanhemmuuden kertomisen normatiivista
luonnetta.
Perjantai 20.4.2012
UUDET ISÄT? NYKYPÄIVÄN ISIEN VALINNAT
Rönnberg Eva, valtiotieteiden kandidaatti, eva.ronnberg@helsinki.fi
Sosiaalitieteiden laitos, Helsingin yliopisto
Esitykseni perustuu pro gradu – tutkielmani tutkimussuunnitelmaan. Graduni aiheena on
nykyaikainen isyys Suomessa. Tutkin sitä, miten miehet kokevat isyyden sekä sitä, mitkä
tekijät vaikuttavat heidän mahdollisuuksiinsa ja valintoihinsa isänä. Tutkimuksen
keskiössä on perhe-elämän ja työelämän kohtaamisen vaikutukset isien arkipäivässä.
Olen kiinnostunut muun muassa siitä 1) miten asenteet muovaavat miesten valintoja
perhevapaiden käyttämisessä, 2) minkälaiset tekijät vaikuttavat lastenhoidon
5
järjestelyissä, 3) miten perheissä tehdään valintoja vanhempien välillä ja 4) mitkä ovat
tärkeimmät syyt perhevapaiden jakamisessa?
Käsitys nykyaikaisesta isyydestä ja sen suhteesta arkipäivän valintoihin on
yhteiskunnallisesti kiinnostava kysymys erityisesti siksi, koska suurimman osan
vanhempainvapaajaksoista käyttävät äidit. Isyyslomien käytön kasvu on ollut hidasta. Pro
gradun tarkoituksena on tutkia miesten kokemuksia isyydestä ja yrittää selvittää, mikä
heille on keskeistä ja tärkeää esimerkiksi lasten kasvattamisessa. Olen kiinnostunut siitä,
millaiset sosiaaliset ja kulttuuriset arvot ilmenevät heidän puheissaan perhe-elämän ja
työelämän yhteensovittamisen ongelmissa.
Tutkielman teoreettinen tausta perustuu muun muassa Raewyn Connellin käsityksiin
maskuliinisuudesta ja Thomas Johanssonin tutkimuksiin isyydestä. Tutkimusaineisto
koostuu kymmenestä haastattelusta, jotka teen kevään 2012 aikana. Haastattelen miehiä
jotka ovat osallistuneet perhevalmennukseen kahdessa ryhmässä, Lahdessa ja Helsingissä.
Haastattelut ovat teemahaastatteluja.
NUORET VANHEMMAT ISYYDEN MÄÄRITTELIJÖINÄ
Sairanen Virve, KM, jatko-opiskelija, virve.sairanen@utu.fi
Kasvatustieteiden laitos, Turun yliopisto
“Mitä on isyys nykypäivänä?” Tähän kysymykseen on pyritty vastaamaan eri menetelmin
monilla tieteenaloilla, julkisessa päätöksenteossa ja erilaisissa keskusteluissa ja
kannanotoissa. Isyyslain uudistamisprosessi on meneillään, ja isyyden yhteiskunnalliset
ja kulttuuriset normit sekä ihanteet ovat tapetilla. Puhutaan jaetusta vanhemmuudesta ja
isyyteen sitoutumisesta, perheiden erilaisuudesta ja yhteiskunnan muutoksien
vaikutuksista isyyteen.
Omassa väitöstutkimuksessani tarkastelen isyyttä osana varhaista vanhemmuutta
keskittyen erityisesti nuorten vanhempien käsityksiin ja kokemuksiin vanhemmuudestaan
ja asemastaan yhteiskunnassa. Vanhemmuuden määritän Jouko Huttusta (2001)
mukaillen biologiseksi, juridiseksi, sosiaaliseksi ja psykologiseksi.
Kohdejoukkona tutkimuksessani ovat vuosina 1977–1993 syntyneet Suomessa asuvat
nuoret, jotka ovat saaneet esikoisensa alle 20-vuotiaana. Tutkimuksen toteutan
käyttämällä aineistotriangulaatiota: valtakunnallista kyselytutkimusta, sitä täydentäviä
teemahaastatteluja sekä erilaisia väestö- ja koulutustilastoja.
Esityksessäni keskiössä ovat isyyden määritteleminen ja kyselytutkimuksen
toteuttaminen. Pohdin muun muassa, kuinka kysyä lomakkeella hyvän isän määritelmää,
millaisia muotoja isyys saa elämänkulun eri vaiheissa sekä millaisia mahdollisuuksia,
haasteita, ongelmia, uhkia ja tukea isyyteen liitetään. Kuinka sovittaa yhteen isyys ja
asevelvollisuus? Entäpä opinnot ja työelämä? Miten vanhemmuus jakaantuu isän ja äidin
välillä ja millainen merkitys on isyyden tunnustamisella? Pohdin myös sitä, kuinka saada
6
erityisesti nuoret isät osallistumaan tutkimukseeni ja kertomaan ajatuksistaan,
kokemuksistaan ja tunteistaan tutkijalle.
PIKKULAPSIPERHEIDEN ISILLE TÄRKEÄT TUKIVERKOSTOT JA
VOIMAVARANLÄHTEET
Lähteenmäki Marko, Suunnittelija, KM, matlaht@utu.fi
Turun yliopisto, Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus
Lagström Hanna, Tutkimusjohtaja, hanlag@utu.fi
Turun yliopisto, Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus
Tutkimukseni tavoitteena on saada tietoa eri taustoista tulevien isien tukiverkostoista ja
isille tärkeistä tuen lähteistä. Tutkimukseni keskittyy ensimmäistä lastaan kasvattaviin
perheisiin ja isiin. Tällöin monet isyyttä ja vanhemmuutta koskevat asiat tulevat uusina
erilaisten perheiden isille. Ensimmäisessä osatyössäni keskityn selvittämään eroavatko
taustoiltaan erilaiset isät näkemyksissään tärkeinä pidetyistä tuenlähteistä. Isien
tukiverkostoista on verraten vähän tutkimustietoa saatavilla. Isiltä saatavalle tiedolle on
tarvetta, jotta muun muassa isille suunnattua toimintaa voidaan kohdentaa
tarkoituksenmukaisesti erilaisille isille.
Tutkimukseni aineisto on osa Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksessa käynnissä
olevaa Hyvän kasvun avaimet -seurantatutkimusta, jossa kerätään laaja aineisto liittyen
perheen hyvinvointiin ja siihen vaikuttaviin tekijöihin raskausajasta lähtien.
Tutkimukseen on lähtenyt mukaan noin 1800 perhettä. Vanhimmat tutkimuksessa
mukana olevat lapset ovat nyt neljä- ja nuorimmat kaksivuotiaita. Erilaisten perheiden
mukana oleminen tarjoaa ainutlaatuiset mahdollisuudet saada tietoa isiltä.
Tutkimuksessani tutkimusongelmien ratkaisemiseksi hyödynnetään sekä kvantitatiivisia
että kvalitatiivisia menetelmiä. Kyselyaineistojen lisäksi tutkimuksessa käytetään
teemahaastatteluja, joilla syvennetään ja täydennetään lomakekyselyiden sisältöjä.
Tutkimuksessani kyselyt on kohdistettu vauvaperhe- ja myöhemmin leikki-ikäisten lasten
isille. Kyselyaineistoa analysoimalla on tarkoitus tunnistaa erilaisia ja eri tavoin
ajattelevia isiä. Tämän perusteella myös haastatteluja tullaan kohdentamaan erilaisille
isille. Esittelen puheenvuorossani ensimmäisiä tuloksia isien vertaistuen lähteistä ja
tarpeista.
”MUSLIMIMIES ON VASTUULLINEN ISÄ!” ISYYS VANHEMMUUTENA
KULTTUURISTEREOTYYPPISESSÄ PUHEESSA
Nissi Kaisa FM, tohtorikoulutettava, kaisa.nissi@jyu.fi
Historian ja etnologian laitos, Jyväskylän yliopisto
Kahden kulttuurin perheissä puolisoiden roolit ovat käytännössä ja arjessa vaihtelevia ja
vanhemmuus monimuotoista, mutta julkisessa keskustelussa mieheys, isyys ja kulttuuri
7
esitetään usein stereotyyppisinä kuvina. Omassa tutkimuksessani pohdin kahden
kulttuurin perheitä, joissa vaimo on suomalaista, luterilaista syntyperää ja mies
islamilaistaustainen maahanmuuttaja. Haastattelujen ja internetmateriaalin kautta
tarkastelen mielikuvia, joita kulttuuriseen isyyteen liitetään sekä julkisuudessa että myös
perheiden sisällä. Isyys ja maskuliinisuus peilautuvat miesten islamilaista taustaa vasten
ja sitä kautta vaimot luovat omassa elämässään eroa tyypilliseen suomalaiseen perheen ja
kodin malliin. Odotukset siitä, mitä mieheltä vaaditaan sekä isänä että aviopuolisona
nousevat kulttuurikeskusteluissa esiin. Myös julkisen puheen odotukset voivat vaikuttaa
perheen arkeen. Tarkastelussani on siten isyys, jota esitetään suhteessa toiseuteen ja
kulttuurisiin käsityksiin sekä se, kuinka perheen sisäiset erilaiset kulttuuriset käsitykset
jäsentävät näitä odotuksia. Keskityn sukupuolen ja maskuliinisuuden rakentumiseen ja
ymmärtämiseen perheessä ja lisäksi pohdin muslimi-isyyden representaatioita, joita
parisuhteissa luodaan ja ylläpidetään. Tutkimus on osa tekeillä olevaa väitöskirjatyötäni.
8
4. ONGELMIA PERHEESSÄ – EPÄTASA-ARVO ARJESSA JA
AVUNSAANNISSA
Erilaiset ongelmat, kuten päihde- tai mielenterveysongelmat tai väkivalta aiheuttavat
perheiden sisällä jännitteitä ja myös epätasa-arvoa. Esimerkiksi päihdeongelmaiset
vanhemmat voivat käyttää rahat vain omiin tarpeisiinsa, jolloin lasten tarpeet jäävät
sivuun. Perheenjäsenet voivat joutua myös epätasa-arvoiseen asemaan avunsaannissa,
kuten tilanteessa, jossa päihteitä käyttävälle on tarjolla hoitoa, mutta muu perhe ei saa
apua. Vastaavasti väkivallan kohteena olevalla tai sitä käyttävällä aikuisella voi olla
käytettävissään erilaisia palveluita, mutta väkivaltaa todistanut lapsi voi jäädä kokonaan
niitä ilman. Tähän ryhmään toivotaan tutkimuksiin, kehittämistyöhön tai
auttamisjärjestelmiin perustuvia alustuksia erilaisista perheitä koskevista ongelmista,
avunsaannin toteutumisesta ja haasteista.
Työryhmäkoordinaattorit:
YTT, projektitutkija Maritta Itäpuisto
YTT, tutkijatohtori Marianne Notko
Jyväskylän yliopisto, Perhetutkimuskeskus
ABSTRAKTIT
Torstai 19.4.2012
MILLAISTA TUKEA HUOSTAANOTETTUJEN LASTEN ÄIDIT OVAT SAANEET
LAPSENSA HUOSTAANOTON JÄLKEEN?
Tarja Hiltunen, tohtoriopiskelija, tarja.h.hiltunen@student.jyu.fi
Jyväskylän yliopisto, Kasvatustieteiden tiedekunta
Tutkimukseni käsittelee äitien kokemuksia lastensa huostaanotoista. Tutkimukseni
keskeinen teema on haavoittunut äitiys. Tasapainoiseksi äidiksi kasvamisen prosessi on
voinut haavoittua varhain aloitetun ja pitkään jatkuneen ongelmallisen päihteidenkäytön,
väkivaltakokemusten tai mielenterveydellisten kysymysten vuoksi. Tavoitteenani on
selvittää, minkälaisen sisällön lapsensa huostaanoton kokeneet äidit antavat äitiydelleen
ennen ja jälkeen lastensa huostaanoton, millaiseksi heidän elämänsä on muodostunut ja
minkälaista tukea he ovat saaneet sen jälkeen, kun lapset on sijoitettu kodin ulkopuolelle.
Väitöstyössäni tarkastelen myös sitä, mitkä tekijät vahvistavat ja mitkä heikentävät äitien
voimaantumista sekä millaista tukea he ovat saaneet. Olen kerännyt aineiston
haastattelemalla kaksitoista lapsensa huostaanoton kokenutta äitiä, joista seitsemän äitiä
olen haastatellut kaksi kertaa, vuosina 2004 ja 2008. Esityksessäni tarkastelen, millaista
tukea äidit ovat saaneet lastensa huostaanoton jälkeen.
9
PERHEENJÄSENTEN ASEMA AVOPÄIHDEPALVELUISSA
Itäpuisto Maritta, tutkija, YTT, maritta.itapuisto@jyu.fi
Perhetutkimuskeskus, Jyväskylän yliopisto
Tarkastelen käynnissä olevassa tutkimuksessani sitä, miten päihdeongelmaisten
henkilöiden perheenjäsenten avunsaannista huolehditaan avopäihdepalveluissa.
Päihdehuoltolaki velvoittaa kuntia järjestämään palvelut, joissa sekä päihdeongelmista
kärsivä että tämän perheenjäsenet ja muut läheiset saavat apua, tukea ja hoitoa
tarpeidensa mukaan. Tutkimukseni aineisto koostuu päihdeklinikoiden työntekijöiden
haastatteluista. Teemahaastattelut käsittelevät hoitohenkilön omia käsityksiä
päihdeongelmasta ja perheestä, perheenjäsenten auttamisesta avopalveluissa ja eri
ammattilaisten yhteistyötä etenkin lasten auttamisessa. Esityksessäni käsittelen
aineistosta tekemiäni alustavia havaintoja ja pohdin taustoja päihdeongelmaisen ja
perheenjäsenten erilaiselle asemalle päihdepalveluissa.
Perjantai 20.4.2012
LÄHEISVÄKIVALTAAN PUUTTUMINEN KESKI-SUOMEN
KESKUSSAIRAALAN ÄITIYSPOLIKLINIKALLA JA SYNNYTYSYKSIKÖSSÄ
Petäjäjärvi Raakel, Kätilö, raakel.petajajarvi@ksshp.fi
Keski-Suomen sairaanhoitopiiri, äitiys- ja sikiötutkimuspoliklinikka Gravida
Kaikenlainen läheisväkivalta on naiselle ja myös sikiölle merkittävä terveysriski; sen
vaikutukset terveyteen ovat sekä välittömiä että pitkäaikaisia. Muun muassa
mielenterveysongelman, päihdeongelman ja synnytyspelon taustalta saattaa löytyä
läheisväkivallan kokemuksia. Tässä esityksessä esittelen Keski-Suomen keskussairaalan
äitiyspoliklinikan ja synnytysyksikön läheisväkivaltaan puuttumisen käytäntöä.
Interventiomalli perustuu työkaluihin, jotka luotiin erikoissairaanhoidon erityistarpeet
huomioiden sairaanhoitopiirissä vuosina 2009–2010 toteutetussa Violence Intervention in
Specialist Health Care (VISH) -projektissa. Interventiomalli antaa työkaluja
henkilökunnalle läheisväkivallan puheeksi ottamiseen, tunnistamiseen sekä uhrin hoitoon
ohjaukseen. Interventiomalli on koettu käytännössä toimivaksi ja siitä on muodostunut
systemaattinen käytäntö. Noin 30 %:lla Keski-Suomen keskussairaalan äitiyspoliklinikan
ja synnytysyksikön potilaista ilmenee läheisväkivallankokemuksia. Läheisväkivaltaan
puuttuminen nähdään tärkeänä ja olennaisena osana potilaan hyvää ja huolellista
anamneesia sekä potilaan hoidon tarpeiden arviointia. Se on myös osa ennaltaehkäisevää
lastensuojelutyötä. Kysymällä väkivallasta osoitamme ammatillista välittämistä ja
huolenpitoa naisen (ja sikiön) sekä koko perheen hyvinvointia kohtaan. Systemaattisella
seulonnalla voidaan parhaiten tunnistaa ja puuttua läheisväkivallan uhrien ja myös
tekijöiden auttamiseksi. Potilailta saadun palautteen perusteella puheeksi ottaminen on
koettu myönteisenä asiana. Voidaan sanoa, että puuttumisella on ollut merkittävä
10
turvallisuus- ja hyvinvointivaikutus potilaana olevien naisten elämään. Esiin tulleet
läheisväkivaltakokemukset eivät olisi tulleet ilmi, jollei kysymyksiä olisi esitetty.
LÄHISUHDEVÄKIVALLAN KOHTAAMINEN JA AUTTAMISEN
MAHDOLLISUUDET ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA
Notko, Marianne
YTT, tutkijatohtori, marianne.notko@jyu.fi
Perhetutkimuskeskus, Jyväskylän yliopisto
Lähisuhdeväkivaltaa kohdanneen avunhakemisen prosesseihin vaikuttavat paitsi uhrin
omat mahdollisuudet, myös apua tarjoavien instituutioiden suhde väkivaltaan.
Lähisuhdeväkivaltaan puuttuminen terveydenhuollossa on haasteellinen ja kiistanalainen
kysymys. Tässä alustuksessa esittelen tutkimustamme (Virkki, Husso, Notko, Holma,
Laitila ja Mäntysaari 2011) lähisuhdeväkivallan kohtaamisen tavoista
erikoissairaanhoidossa. Tutkimus toteutettiin osana Violence Intervention in Specialist
Health Care (VISH) -kehittämis- ja tutkimusprojektia vuosina 2009–2010. Projektia
koordinoi Keski-Suomen sairaanhoitopiiri ja sitä rahoitti EU-komission naisiin ja lapsiin
kohdistuvan väkivallan ennaltaehkäisyyn kohdentava Daphne III -ohjelma.
Tutkimuksemme aineistona oli kuusi erikoissairaanhoidon ammattilaisten
fokusryhmähaastattelua. Taustateoriana ja menetelmänä käytimme Erving Goffmanin
arkielämän vuorovaikutustilanteiden tutkimiseen kehittämää kehysanalyysia.
Tutkimuksessamme tarkasteltiin, millaiset kehystämisen tavat estävät ja millaiset
edistävät väkivallan tunnistamista ja siihen puuttumista. Tutkimuksemme mukaan
ongelmat liittyvät sekä konkreettisiin aukkoihin palvelurakenteessa että sosiaali- ja
terveysalan ammatillisiin ja organisatorisiin käytäntöihin. Väkivallan kehystämisen tavat
määrittävät sitä, miten työntekijät toimivat ja miten he mieltävät roolinsa väkivallan
kohtaajina. Uudenlaiset väkivaltainterventiot edellyttävät puolestaan väkivaltaan
puuttumista mahdollistavia kehystämisen tapoja. Tässä alustuksessa esitellään
analysoimamme väkivaltaan puuttumista edesauttavat kehykset: 1) terveyden edistämisen,
2) oikeutetun puuttumisen ja 3) prosessin käynnistämisen kehykset. Tulostemme mukaan
lähisuhdeväkivallan tunnistamisen, puuttumisen ja ennaltaehkäisyn käytäntöjen luominen
edellyttää laajaa ymmärrystä lähisuhdeväkivallan vaikutuksista ja haasteista, joita
terveydenhuollon ammattilaiset kohtaavat asian käsittelyssä. Aineistostamme päätellen
toimivien käytäntöjen kehittäminen väkivaltaa kokeneiden tunnistamiseen, kohtaamiseen
ja väkivallan kierteen katkaisuun on mahdollista. Se edellyttää väkivallan ammatillisten
käytäntöjen, uskomusten, vastuiden ja oikeuksien uudelleenmäärittelyä.
11
5. OMAT JA TOISTEN TUNTEET – NÄKÖKULMIA PERHEEN ARKEEN
Rakkaus ja henkilökohtainen tyytyväisyys pitävät yhdessä parisuhteita tai niistä erotaan
samoista syistä. Yhä enenevässä määrin läheisyys ja läheisen tunnesuhteen
muodostaminen lapsen kanssa ovat osa hyvän vanhemmuuden ideaalia, jota sekä äidit
että isät tavoittelevat. Samanaikaisesti kuitenkin julkisessa keskustelussa ollaan
huolissaan vanhemmuuden ohenemisesta. Lapsi-vanhempi suhteet ovat tasa-arvoistuneet
ja tavoitteeksi on noussut se, että lapsen kokemukset ja tunteet otetaan vakavasti
perheissä. Lapset halutaan nähdä aktiivisina toimijoina perhesuhteissaan, mutta ovatko he
sitä.
Perhearki on eri perheenjäsenten kokemusten ja vuorovaikutusten – välillä
jännitteistenkin – kohtaamispaikka. Moninaiset tunteet ovat yhä keskeisempi osa
perhearkea. Tunteet tarttuvat ja siirtyvät, niitä myös hillitään, hallitaan ja työstetään.
Kotiin siirtyvät myös muilla elämänalueilla kuten työssä, koulussa, päivähoidossa koetut
tunteet ja tapahtumat. Mitä tunteet kertovat perhearjesta? Miten vaihtelevia tilanteita ja
tunteita eletään ja tulkitaan perheiden arjessa? Työryhmässä pohdimme, miten
perhearkeen liittyvien tunteiden moninäkökulmaisuus ja moniulotteisuus tavoitetaan
tutkimuksen keinoin. Työryhmä toivottaa tervetulleiksi tutkijoita ja ammattilaisia, joiden
mielenkiinnon kohteena ovat eri perheenjäsenten kokemukset ja perhesuhteet huomioivat
näkökulmat.
Työryhmäkoordinaattorit:
KT Marja Leena Böök
KT Eija Sevón
Kasvatustieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto
ABSTRAKTIT
Torstai 19.4.2012
VANHEMPIEN ERO LASTEN YKSINÄISYYSKERRONNAN KONTEKSTINA
Kauko Outi, YTM, tohtoriopiskelija, outi.kauko@uta.fi
Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö, Tampereen yliopisto
Vanhempien eroa seuraavien sosiaalisten suhteiden muutosten merkitystä lapsen
yksinäisyyteen ei ole aiemmin tutkittu Suomessa. Artikkeliväitöskirjassani tutkin sitä,
miten lapset sanallistavat ja merkityksellistävät yksinäisyyttä erilaisissa
perhekonteksteissa. Esitykseni perustuu valmisteilla olevaan väitöskirja-artikkeliin, jossa
perhekontekstiksi on valittu perheen vanhempien erotilanne. Tutkimuksessani erotilanne
12
toimii lasten yksinäisyyden tarttumapintana sekä lasten yksinäisyyskerronnan ja
yksinäisyyden saamien merkitysten kulttuurisena kontekstina.
Aineistona ovat Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliitto ry:n koordinoiman ”Vetskari –
Kun elämä on revennyt” -projektin (2007–2010) järjestämän kirjoituskilpailun
kirjoitukset (15) ikäsarjasta 12–15-vuotiaat. Ajatuksena on analysoida kirjoitukset
aineistolähtöisesti laadullisia menetelmiä hyödyntämällä. Mielenkiinto suuntautuu
kysymyksiin siitä, onko lasten, joiden vanhemmat ovat eronneet, kirjoituksista
tunnistettavissa yksinäisyys, ja jos on, niin miten he yksinäisyydestä kirjoittavat.
Avioeroa ja yksinäisyyttä yhdistävät molempiin liitetyt suhteiden katkeamiset. Eron
myötä ydinperheen yhteenkuuluminen purkautuu ja tekee suhteiden katkeamiset tai
muutokset näkyviksi ulkopuolisellekin tarkastelulle. Tavoittaakseni yksinäisyyden
vanhempien eroa käsittelevistä kirjoituksista käytän analyyttisenä käsitteenä
kuulumattomuutta. Tämä yksinäisyyden lähikäsite on syntynyt lasten kirjoitusten luennan
pohjalta. Esityksessäni tarkastelen, miten lasten kuulumattomuus (ja kuuluminen)
vaihtelee kirjoitusten sisältämissä tarinatyypeissä.
Tarkastelen myös lasten kerronnan loppuyhteenvetoja kuulumattomuuden näkökulmasta
ja luokittelen tekstit sen mukaan, ratkeaako kuulumattomuus niissä (ja jos niin miten?)
vai ei.
PERHE, SUKULAISUUS JA SOSIAALISET SIDOKSET KOLMESSA
ELÄMÄNVAIHEESSA
Aino Luotonen, VTM, jatko-opiskelija, aino.luotonen@helsinki.fi
Sosiologia, sosiaalitieteiden laitos, Helsingin yliopisto
Esitykseni perustuu alkuvaiheessa olevan väitöskirjatutkimukseni suunnitelmaan.
Tutkimuskohteenani ovat perhe, sukulaisuus ja merkitykselliset sosiaaliset sidokset oman
perheen perustamisen vaiheissa. Tarkastelen sitä, millaisia merkityksiä läheissidokset
saavat sekä sitä, miten nämä suhteet toteutuvat eletyssä elämässä.
Perhemuodot ovat moninaistuneet, sukulaisuussuhteiden merkitys on heikentynyt ja
individualistiseen valintaan perustuvat ihmissuhteet ovat nousseet aiempaa
keskeisempään asemaan. Onkin perusteltua tarkastella perhesuhteita osana laajempaa
sidosten verkostoa. Läheissuhteisiin liittyvät odotukset ja perheeseen kuulumisen tunne
ovat yhteydessä yksilön oman elämän vaiheisiin. Tutkimuksessani tarkastelen, miten
perhe, sukulaisuus ja sosiaaliset sidokset järjestyvät ensisijaisesti elämänvaiheessa, jossa
hoidetaan vauvaa perhevapaalla. Peilaan vaihetta kahteen muuhun vaiheeseen:
avioitumista edeltävään häiden suunnitteluun sekä aikaan, jossa perhevapaalta paluun
jälkeen sovitetaan yhteen palkkatyötä ja lapsiperhe-elämää.
Lähestyn sosiaalisia sidoksia kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin kysyn, miten
perheeseen ja sukuun kuulumisen tunteet ovat yhteydessä yksilön elämänvaiheeseen.
13
Ketkä koetaan läheisiksi tai perheeseen kuuluviksi vauvaa hoitaessa, häitä suunnitellessa
tai kiireisen lapsiperhe-elämän keskellä? Toiseksi kysyn, miten läheissuhteet toteutuvat
eletyssä elämässä. Keneen pidetään yhteyttä, millä tavoin ja mistä syistä? Millaiset
säännöt ohjaavat sosiaalisten sidosten muodostumista näissä kahdessa tarkastelukulmassa?
Tutkimuksen aineistona on kvalitatiivisten aineistojen kokonaisuus, josta on tähän
mennessä kerätty yhdeksän pariskuntahaastattelua sekä 12 ryhmäkeskustelua, joihin
osallistui 45 perhevapaalla olevaa äitiä.
TUNTEET JA YHTEISKUNNALLISET KESKUSTELUT EI-
HETEROSEKSUAALISTEN SEURUSTELU- JA PARISUHTEIDEN RAKENTAJINA
Lahti Annukka, yliopistonopettaja, jatko-opiskelija, annukka.lahti@jyu.fi
Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos (sukupuolentutkimus ja perhetutkimus),
Jyväskylän yliopisto
Yksilöllistyvässä yhteiskunnassa tunteet on nostettu tärkeäksi parisuhteita koossa
pitäväksi ja hajottavaksi voimaksi. Jaana Maksimaisen (2010) mukaan parisuhde voidaan
nykyään ymmärtää kulttuurisesti jopa aivan erillisenä ilmiönä sitä perinteisesti
säädelleistä perheestä, avioliitosta ja romanttisesta rakkaudesta. Romanttisen rakkauden
diskurssin lupaaman kestävän rakkauden rinnalle on tullut terapeuttinen ymmärrys
parisuhteesta, jossa parisuhde näyttäytyy kompleksisena ja vaikeana ja vaatii jatkuvaa
psyykkistä työtä (emt.). Jos tässä ei onnistuta, eroon päätyminen on ymmärrettävää.
Samaa sukupuolta oleville pariskunnille mahdollisuus avioliitonomaiseen, rekisteröityyn
parisuhteeseen on kuitenkin vasta avautunut ja sukupuolineutraalista avioliittolaista vasta
keskustellaan. Onkin todennäköistä, että kertoessaan omasta seurustelu- tai
parisuhteestaan ei-heteroseksuaalisissa suhteissa elävät ottavat jollakin tavalla kantaa
myös pari- ja perhesuhteita koskevaan lainsäädäntöön sekä romanttisen rakkauden
mukaiseen ideaan parisuhteesta, jonka kehityskaari etenee rakastumisen ja seurustelun
kautta avioliittoon ja lasten hankkimiseen.
Tarkastelen esityksessäni tekeillä olevan väitöstutkimukseni pohjalta ei-
heteroseksuaalisista seurustelu- ja parisuhteista kertomista ja tutkimukseni lähtökohtia
tässä kontekstissa. Millä tavalla vallitseva lainsäädäntö ja avioliitonomainen
parisuhdepuhe näyttäytyy suhteista kertomisessa ja/tai suhteiden arkipäivässä?
Minkälaisia arvojärjestyksiä erilaisten seurustelu- ja parisuhteiden välille mahdollisesti
rakennetaan? Entä voiko ajan henkeä seuraileva tunteisiin ja psyykkiseen todellisuuteen
keskittyminen aineiston analyysissä avata uusia näkökulmia erilaisiin suhteisiin? Miten
tutkia iloa ja tyydytystä ja toisaalta ambivalenssia, ristiriitaisuutta ja negatiivisia tunteita,
joita erilaisiin seurustelu- ja parisuhteisiin liittyy – ja mitä niiden ilmeneminen aineistossa
tutkijalle kertoo?
14
Perjantai 20.4.2012
LAPSET PERHEEN ARJEN VALOKUVAAJINA
Böök Marja Leena, yliopistonlehtori, marja.leena.book@jyu.fi
Kasvatustieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto
Mykkänen Johanna, yliopistonopettaja, johanna.mykkanen@jyu.fi
Avoin yliopisto, Jyväskylän yliopisto
Alustuksessamme pohdimme valokuvausta arjen tutkimisen menetelmällisenä valintana.
Tutkimuksen tekeminen pitää aina mukanaan valta-asetelmia tutkijan ja tutkittavien
välillä. Nämä valta-asetelmat korostuvat etenkin silloin, kun tutkittavana on lapsia.
Lasten tutkimisessa onkin tärkeä etsiä sellaisia menetelmällisiä ratkaisuja, jotka
valtaistavat myös lapset ja saavat heidän näkökulmiaan esille.
Tutkimuksessamme olemme keränneet valokuva- ja haastatteluaineistoa sekä
vanhemmilta että lapsilta. Tarkoituksenamme on fokusoitua muun muassa arjen tunteisiin,
kokemuksiin ja toimijuuksiin eri perheenjäsenten näkökulmista. Tutkimuksemme
toteutuksessa saman perheen vanhemmat ja lapsi / lapset ovat valokuvanneet noin viikon
ajan omaa arkeaan. Kukin perheenjäsen on haastateltu kahdesti: ennen valokuvausviikkoa
ja valokuvien katselukerran yhteydessä. Näitä valokuvauksen jälkeen toteutettuja
haastatteluja voidaan pitää eräänlaisena ”kuvanarratiiveina”, jolloin tutkittavat kertovat
valitsemistaan valokuvista ja niihin liittämistään merkityksellisistä asioista. Tähän
mennessä olemme haastatelleet kymmentä aikuista ja kuutta lasta. Lapset ovat olleet
iältään 4–15-vuotiaita. Valokuvia on yhteensä 236 kappaletta, joista lasten ottamia on 91.
Alustuksessamme esittelemme kokemuksiamme tutkimuksemme aineistonkeruusta.
Pohdimme arjen (tunteiden) tutkimisen käytännön haasteita paneutuen erityisesti
valokuvaamiseen ja siihen liittyvään lasten kerrontaan. Keskitymme muun muassa
seuraaviin kysymyksiin: Miksi valokuvata arkea? Mitä on tulkinnallisuus valokuvia
analysoitaessa? Miten päästä käsiksi tunteisiin valokuvien kautta?
VANHEMMUUSTYYLIT JA PERHEEN TOIMIVUUS SEKÄ NUORTEN ETTÄ
VANHEMPIEN NÄKÖKULMASTA
Kannasoja Sirpa, tohtorikoulutettava, sirpa.kannasoja@jyu.fi
Yhteiskuntatieteiden- ja filosofian laitos, sosiaalityön yksikkö, Jyväskylän yliopisto
Perheen vanhempien vanhemmuustyyli ja sen myötä kodin kasvatusilmapiiri on
merkityksellinen lapsen ja nuoren kehitykselle ja käyttäytymiselle. Aiemmin isän ja äidin
vanhemmuustyylejä ja niiden merkitystä on useimmiten tarkasteltu erillisinä, jolloin ei
ole huomioitu toisen vanhemman vaikutusta toisen vanhemman vanhemmuuteen. On
kuitenkin todettu, että toinen vanhempi voi kompensoida toisen vanhemman
vanhemmuutta, esimerkiksi vetäytyvää tyyliä (ks. esim. Simons & Conger 2007). On
myös osoitettu, että tietyt vanhemmuustyylien yhdistelmät ovat lapselle aiheutuvia
seurauksia tarkastellen parempia kuin toiset.
15
Tarkastelen työryhmäesityksessäni, millainen merkitys erilaisilla perheessä esiintyvillä
vanhemmuustyyleillä (äitien ja isien vanhemmuustyylien kombinaatiot) on perheen
toimivuuteen. Perheen toimivuutta tarkastellaan neljän osa-alueen (kommunikaatio,
konfliktit, huolet ja perheen myönteinen tunnetila) kautta sekä nuorten että vanhempien
näkökulmasta. Pitkittäisaineiston pohjalta voidaan arvioida myös sitä, miten erilaiset
perheen arjessa ilmenevät vanhemmuudet vaikuttavat perheen toimivuuteen nuorten
arvioimana.
Pohjaan työryhmäesitykseni väitöstutkimukseni ”Nuorten sosiaalinen toimintakyky ja
kasvuyhteisöt” alustaviin tutkimustuloksiin. Väitöstutkimukseni aineisto koostuu sekä
laadullisesta että määrällisestä aineistosta, jotka on kerätty keskisuomalaisen kaupungin
7–9-luokkalaisilta nuorilta sekä heidän vanhemmiltaan. Pohjaan esitykseni määrälliselle
aineistolle asetettuun yhteen kysymykseen: Miten perheen vanhemmuustyylit ovat
yhteydessä nuorten ja vanhempien kokemukseen perheen toimivuudesta? Tarkastelen tätä
kysymystä poikittaisaineiston (N=359) avulla. Nuorten näkökulmasta kysymystä
tarkastellaan myös kolme mittauskertaa sisältävän pitkittäisaineiston (N=105) avulla.
ERILAISIA PERHEITÄ – PIENTEN LASTEN, ÄITIEN JA ISIEN ARKEA
TUTKIMASSA
Sevón Eija, tutkijatohtori, eija.sevon@jyu.fi,
Kasvatustieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto
Tässä esitelmässäni kuvaan tutkimusprojektiani, jonka tavoitteena on lähestyä pienten, 5–
6-vuotiaiden lasten perhearkea lasten näkökulmasta. Rinnalla kulkee ajatus arjen
moninaisuudesta, siitä, että perhearki on eri perheenjäsenten kokemusten ja
vuorovaikutusten kokonaisuus, jota jäsentää perheen sisäiset (sanomattomat) säännöt,
arjen ajat ja rutiinit sekä niiden rikkoutuminen. Samanaikaisesti läsnä ovat perhe-elämään
liitetyt yhteiskunnalliset, kulttuuriset ja sosiaaliset rakenteet, normit, säännöt ja ihanteet.
Näin ollen tarkasteltavaksi asettuu perhearki eri perheenjäsenten kokemusten, tunteiden
ja heidän välistensä suhteiden kautta nykyisessä yhteiskunnallisessa ja kulttuurisessa
kontekstissaan.
Kuvaan 11 perheen kanssa kerättyä aineistoa, joka koostuu lasten kanssa käydyistä
keskusteluista ja tarinatuokioista, äitien ja isien haastatteluista sekä päiväkirja-aineistosta,
kotihavainnoinneista, valokuvista ja videomateriaalista. Tutkimuksen aineistonkeruu on
parhaillaan käynnissä ja tarkoituksenani on pohtia, millaisia kerroksia perhearjesta on
mahdollisuus tavoittaa moninäkökulmaisen ja monimetodisen lähestymistavan avulla.
Pohdin myös alustaviin havaintoihini perustuen sitä, millaisina näyttäytyvät perheiden
väliset erot, erot eri perheenjäsenten kerronnassa sekä millaisina nämä erot näyttäytyvät
lapsen näkökulmasta.
16
6. AIKA, RAHA JA ERIARVOISUUS
Tuloerot ja taloudellinen eriarvoisuus ovat kasvaneet Suomessa viime vuosikymmenten
aikana. Tulonjaossa tapahtuneet muutokset eivät kosketa pelkästään pienituloisia ja
köyhiä vaan muutokset heijastuvat koko yhteiskuntaan. Erityisesti työn, hyvinvoinnin ja
perheen tutkimuksessa yhteiskunnalliset erot ja tasa-arvoisuus kietoutuvat vahvasti
yhteen. Kun perinteisesti yhteiskunnallista eriarvoisuutta ja köyhyyttä on tutkimuksessa
mitattu tuloilla ja varallisuudella, myös aikaa ja ajankäyttöä on pidetty jälkiteollisten
yhteiskuntien uusina sosiaalisina riskeinä. Aika ja ajankäyttö tuottavat osaltaan
eriarvoisuutta. Taloudellisten resurssien ohella perheissä on aika kortilla; osansa perheen
yhteiseltä ajalta vievät yhtäältä ansiotyö, toisaalta harrastukset ja vapaa-ajan toiminta.
Työn tietoistuminen ja siirtyminen kohti 24/7 yhteiskuntaa tarkoittaa sitä, että työ- ja ei-
työajan välinen raja hämärtyy. Työryhmässä olemme kiinnostuneita siitä, minkälaisia
seurauksia näistä muutoksista on perheille. Miten taloudelliset resurssit perheiden tai
sukupolvien välillä jakautuvat? Miten perheen taloudellinen tilanne muokkaa ajankäyttöä?
Miten taloudellinen eriarvoisuus vaikuttaa lasten ja vanhempien hyvinvointiin?
Minkälaisia muutoksia perheiden ajankäytössä on tapahtunut? Minkälaisia seurauksia
ajankäytössä tapahtuneilla muutoksilla on perheiden arkeen ja hyvinvointiin? Miten
perheet järjestävät arjen ja hoivan 24/7 yhteiskunnassa?
Työryhmään toivotaan sekä empiirisiä että teoreettisia papereita, joissa käsitellään
taloudellisten resurssien, aikaan ja ajankäyttöön, tai näiden välisiin suhteisiin liittyviä
kysymyksiä. Ryhmässä voi esittää valmiiden tutkimusten ohella myös tutkimusten tai
projektien suunnitelmia.
Työryhmäkoordinaattorit:
VTT Mia Hakovirta
Sosiaalitieteiden laitos, Turun yliopisto
YTT Mia Tammelin
Hyvinvointiyksikkö, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
17
ABSTRAKTIT
Torstai 19.4.2012
TÖIHIN VAI KOTIIN JA KENEN RAHOILLA?
ÄIDIN PÄÄTÖS JA NEUVOTTELUT PUOLISON KANSSA
Mattila Anne, YTM, tohtorikoulutettava, anne.mattila@helsinki.fi
Sosiaalitieteiden laitos, Helsingin yliopisto
Esitelmä pohjautuu väitöstutkimukseeni ”Töihin vai kotiin? Valinnanvapaus ja sen
reunaehdot pienten lasten äitien ratkaisuissa”. Pienten lasten äitien kotia ja työtä
koskevaa valintaa määrittää autonomiaa korostava valinnan imperatiivi, mutta valinta
tehdään kuitenkin läheisten kanssa neuvotellen. Lisäksi valintoja määrittävät
institutionaaliset ja taloudelliset ehdot sekä erityisesti julkisuudessa käytävät
ideologissävytteiset keskustelut.
Tässä esitelmässä tarkastelen haastatteluaineistoon perustuen äitien kodin ja työn välistä
valintaa erityisesti puolisojen välisten keskustelujen näkökulmasta. Tarkastelen, miten
äidit kertovat puolisojensa osallistuneen lapsen hoitomuotoa koskevaan päätökseen.
Lisäksi tarkastelen, miten tässä yhteydessä kuvataan rahasta ja sen jakamisesta käytyä
keskustelua.
Äitien kertoman mukaan osa puolisoista pitää lapsenhoitopäätöstä äidin asiana kun taas
osassa perheitä päätös pyritään tekemään yhdessä. Lapsenhoitopäätöksen yhteydessä
saatetaan neuvotella rahasta uudelleen. Vastuuta lapsenhoidon taloudellisista
kustannuksista pidetään usein yhteisenä. Toisinaan sopimukset jäävät kuitenkin
epämääräisiksi ja joskus rahasta ei haluta puhua lainkaan.
JOUSTOA TYÖELÄMÄÄN –
HOITOVAPAALTA TAKAISIN TÖIHIN
Arvola Outi, KM, pt. tuntiopettaja, outi.arvola@turkuamk.fi
Siren Hanna, KM, pt. tuntiopettaja, hanna.siren@turkuamk.fi
Turun ammattikorkeakoulu, Hyvinvointipalvelut, TKI-yksikkö
Keskustelu työurien pidentämisestä on keskittynyt vahvasti eläkeiän nostamiseen ja
koulutusaikojen lyhentämiseen. Kuitenkin myös perheen perustaminen katkaisee naisten
työuran usein vuosiksi. Haluamme kiinnittää huomion naisten työhön paluun
helpottamiseen ja erilaisten työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen mallien
kartoittamiseen. Tilanne edellyttää myös työnantajalta erityistä huomiota ja käytännön
toimia, jotta työn rakenne palvelisi ja tukisi myös työntekijää ja hänen perhettään.
Suunnitteilla olevan Joustoa työelämään -hankkeen tarkoituksena on sekä kartoittaa jo
olemassa olevia että kehittää uusia ratkaisuja äitien työhön paluun tukemiseksi
18
yhteistyössä työnantajien, ammattijärjestöjen ja muiden aihepiirin parissa työskentelevien
kanssa . Yhteiskunnallisesti hankkeessa halutaan nostaa keskusteluun mahdollisuus
pidentää työuria työuran keskeltä sekä tehdä näkyväksi äitien ja perheiden tarvitsema tuki
töihinpaluun muutostilanteessa.
Tämän projektin tavoitteena on
1. tuottaa joustaviin työelämäratkaisuihin liittyvää tietoa sekä nostaa pienten lasten
äitien työelämään paluun problematiikka laajempaan keskusteluun
2. tutkia erilaisia keinoja tukea äitejä ja perheitä töihin paluun muutostilanteessa
3. pilotoida työpaikoilla joustavia ratkaisuja äitien työhön paluun tueksi (esim.
mobiili työ)
4. kouluttaa esimiehiä ja työntekijöitä muutostilanteisiin
80H JA RISAT, PITKIEN TYÖAIKOJEN KOTITALOUDET JA AJANKÄYTTÖ
Anttila Timo, akatemiatutkija, timo.anttila@jyu.fi,
Oinas Tomi, tutkijatohtori, tomi.oinas@jyu.fi
Jyväskylän yliopisto, Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos
Tutkimuksemme tavoitteena on kartoittaa Tilastokeskuksen Ajankäyttötutkimuksen
(1999–2000) avulla suomalaisten palkansaajien työaikojen vaikutusta kotitalouksien
ajankäyttöön. Sekä kansainvälisessä että kotimaisessa keskustelussa on viime vuosina
korostunut huoli pitkien työaikojen yleistymisestä ja yhteisten, sosiaalista integraatiota
luovien aikarytmien murentumisesta. Kansainvälisissä työaikavertailuissa Suomi
erottautuu yhdenmukaisen työaikakulttuurin ja naisten kokoaikatyön maana. Tämä
merkitsee sitä, että kahden työssäkäyvän kotitalouksissa puolisoiden yhteenlaskettu
työaika on varsin pitkä, mikä ilmenee myös kiireen ja aikapulan kokemuksina. Kysymme,
miten ajankäyttö eriytyy erimittaisten työaikojen kotitalouksissa. Mistä toiminnoista
luovutaan tai tingitään puolisoiden yhteenlasketun työajan pidentyessä? Miten erilaiset
työajat vaikuttavat lasten ajankäyttöön?
Oletamme, että erityisesti naisten ansiotyöhön käyttämä aika vaikuttaa kotitalouksien
ajankäyttöön ja että puolisoiden työaikojen erilaiset kombinaatiot tuottavat eri tavoin
kiireen kokemuksia miehillä ja naisilla.
Ajankäyttötutkimus on laaja haastattelututkimus, johon osallistuvat ovat pitäneet kahden
vuorokauden ajan tarkkaa kirjaa ajankäytöstään sekä vastanneet 16-sivuiseen
haastattelulomakkeeseen. Tutkimuksella selvitetään muun muassa työaikaa, kotitöihin,
nukkumiseen ja ruokailuun kulunutta aikaa, vapaa-ajan harrastuksia sekä yhdessäoloa.
Lisäksi tutkitaan ajankäytön ryhmittymistä vuorokauden, viikonpäivän ja vuodenajan
mukaan. Ajankäyttötutkimuksessa kerättiin aineistoa kaikilta kotitalouden vähintään 10-
vuotiailta jäseniltä. Kotitalousotos mahdollistaa myös perheen sisäisen ajankäytön
19
tutkimisen. Aineistossa on 10 561 tutkimuspäivää, henkilövastaajia on 5332, jotka
muodostavat reilut 3000 kotitaloutta.
PERHEEN ARKI JA 24/7 -TALOUS
– MAHDOLLISUUS VAI UHKA?
Tammelin Mia, tutkijatohtori, mia.tammelin@jamk.fi
Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Hyvinvointiyksikkö
ja työryhmä
www.jamk.fi/perheet24
Usein esitetään, että 24/7-talous on radikaalisti muuttanut perheiden arkea ja palkkatyön
käytäntöjä. Empiiriset tarkastelut palkkatyön ajoituksesta eivät kuitenkaan tue väitettä,
vaikka myös pieniä muutoksia on tapahtunut. Esimerkiksi vuorotyön osuus on kasvanut
hieman Suomessa vuosien 1995 ja 2010 välillä Euroopan työolotutkimuksen mukaan.
Silti kaiken kaikkiaan epätyypilliset työajat eivät ole yleistyneet.
24/7-talous koskettaa lapsiperheiden arkea. Kuntien lasten päivähoidosta vastaavat
työntekijät ovat lisäksi kertoneet, että tarve lasten ilta- ja vuorohoidolle on yleistynyt.
Suomessa hieman alle kymmenes päivähoidossa olevista lapsista oli vuorohoidossa
vuonna 2005. Tilastoja epävirallisesta hoivasta ei ole saatavilla. Tiedämme vain, että
epävirallisen hoivan merkitys korostuu vanhempien epätyypillisten työaikojen myötä.
Emme juuri tiedä millaisia vaikutuksia 24/7-taloudella on perheiden arkeen ja lasten
hyvinvointiin. Yhtäältä se näyttäisi olevan keino koordinoida perheen aikatauluja, mutta
toisaalta riski perheen hyvinvoinnin kannalta.
Suomen Akatemian rahoittama tutkimushanke ” Lasten sosio-emotionaalinen hyvinvointi
ja perheen arki 24/7 taloudessa” (lyhyesti Perheet 24/7) vastaa tähän tutkimustarpeeseen.
Tutkimus soveltaa monimetodista lähestymistapaa; tutkimusongelmia lähestytään sekä
kvantitatiivisin että kvalitatiivisin menetelmin ja aineistoin. Tutkimushanketta koordinoi
Jyväskylän ammattikorkeakoulun Hyvinvointiyksikkö. Hanke toteutetaan yhteistyössä
Jyväskylän Yliopiston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa vuosina
2011–2014. Seminaariesityksessäni esittelen tutkimushankkeen taustan ja tavoitteet.
Lisäksi tarkastelen aiempien tutkimusten valossa mahdollisuuksia ja riskejä, jotka on
liitetty 24/7-talouteen perheen arjen näkökulmasta.
20
7. PERHEET JA AMMATTILAISET: KUMPPANUUKSIA JA UUDENLAISIA
TUKEMISEN MUOTOJA
Toimiessaan eri elämänalueilla perheet ovat tekemisissä monien sosiaali-, terveys- ja
kasvatusalojen ammattilaisten kanssa. Perheiden kohtaamisen ja tukemisen haasteita
aiheutuu muun muassa siitä, että perheiden palvelutarpeet ja odotukset ammattilaisia
kohtaan ovat moninaistuneet. Tukea ei ole välttämättä saatavilla kaikille apua
tarvitseville, eikä apu aina juurru arkeen. Tässä työryhmässä tarkastelemme perheiden ja
ammattilaisten välistä yhteistyötä sekä perheiden kanssa tehtävän työn eri muotoja
neuvonnasta ja ohjauksesta ns. perhetyöhön tutkimuksellisesta näkökulmasta.
Kiinnostuksen kohteenamme ovat yhteistyö ja kohtaaminen sekä perheiden tukemisen eri
muodot ja käytännöt. Millaisia kumppanuuksia ja jännitteitä näissä kohtaamisissa ja
yhteistyökeskusteluissa syntyy? Miten perheet suhtautuvat tukemisen eri muotoihin ja
miten he siitä hyötyvät? Millainen ohjaus ja neuvonta vastaa nykyperheiden tarpeisiin ja
millaisia prosesseja ohjaus käynnistää? Miten saada perheet itse aktivoitumaan ja
ottamaan vastuuta? Tervetuloa pohtimaan perheiden kanssa tehtävän työn
tutkimuksellisia lähtökohtia ja käytänteitä sekä yhteistyön ja luottamuksen edellytyksiä.
Työryhmäkoordinaattorit:
dosentti, yliopettaja Anna Rönkä
Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Hyvinvointiyksikkö
FT, yliopistonlehtori Pirjo Korvela
Helsingin yliopisto, Opettajankoulutuslaitos, Kotitaloustieteen koulutus
ABSTRAKTIT
Torstai 19.4.2012
KASVATUSKUMPPANUUS VANHEMPIEN JA LASTEN KOHTAAMISENA
Kekkonen Marjatta, erikoissuunnittelija, VTM (väit.), marjatta.kekkonen@thl.fi
Lasten, nuorten ja perheiden palveluyksikkö
Lapset, nuoret ja perheet osasto
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Kasvatuskumppanuus varhaiskasvatuksessa heijastaa 2000-luvun sosiaali-, terveys- ja
sivistyspalvelujen yleisempää muutosta, jossa perhe, vanhemmat ja lapset tulkitaan
toimijoiksi, joilla on aikaisempaa vahvempi oikeus osallisuuteen ja tasavertaiseen
kohteluun. Kumppanuuskäsitteen on toisaalta todettu olevan ongelmallinen julkisessa
palvelujärjestelmässä, jossa osapuolten vastuut ovat erilaiset. Esityksen tavoitteena on
21
kuvata, millaisia puhetapoja käyttäen varhaiskasvatuksen ammattilaiset itse rakentavat
kumppanuutta koskevia tulkintoja ja merkityksiä.
Kasvatuskumppanuudessa merkittäviä ovat tulkinnat siitä, millä tavalla osapuolten
toimijuudet, vuorovaikutus ja suhteet yhteistyötilanteissa rakentuvat. Kumppanuutta
ilmentäviä puhetapoja ovat kuvaukset varhaiskasvatuksen aloituskeskustelusta,
aloituskotikäynnistä ja suhteita luovasta kommunikaatiosta. Kumppanuuden
vastadiskursseiksi voitiin tunnistaa kodin tarkastamisen, perheiden puolesta tietämisen,
vanhempien vakuuttamisen sekä suhteista poissulkevan kommunikaation puhekäytännöt.
Esityksessä kuvataan ensimmäisten tapaamisten puhekäytäntöjä lapsen kotona ja
päiväkodissa.
Tutkimuksen aineisto koostuu varhaiskasvatuksen ammattilaisilta kerätystä haastattelu- ja
ryhmäkeskusteluaineistosta. Lapset ja vanhemmat ovat mukana tutkimuksessa
kasvattajien puhuntana. Tutkimuksen viitekehys on sosiaalinen konstruktionismi ja
diskursiivinen sosiaalipsykologia, jossa puhetta tutkitaan toimintana, ei todellisuuden tai
tosiasioiden kuvaajana. Tutkimuksessa on hyödynnetty diskursiivisen näyttämön käsitettä,
joka on analyyttinen työkalu puhetapojen tilannekohtaiselle kontekstille.
Pohdinnassa eritellään kasvatuskumppanuutta varhaiskasvatuksen yhteiskunnallisen
tehtävän, vanhempien osallisuuden ja varhaisvuosien kasvatusosaamisen vahvistamisen
näkökulmista. Esitys perustuu Kasvatuskumppanuus puheena – väitöstutkimukseen
(http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/tutkimus/julkaisut/verkkojulkaisut).
TUTKIMUSMENETELMÄSTÄ INTERVENTIOVÄLINEEKSI:
MOBIILIAVUSTEISEN TYÖSKENTELYMALLIN LÄHTÖKOHDAT JA
TOIMIVUUS PERHEENJÄSENTEN KOKEMANA
Rönkä Anna, dosentti, yliopettaja anna.ronka@jamk.fi
Häkkinen Sanna, lehtori, sanna.hakkinen@jamk.fi
Salminen Suvi, projektisuunnittelija, suvi.salminen@jamk.fi
Hyvinvointiyksikkö, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
Jokinen Kimmo, professori, kimmo.j.jokinen@jyu.fi
Perhetutkimuskeskus, Jyväskylän yliopisto
Päiväkirjamenetelmät ovat vakiinnuttaneet asemansa perheiden arjen tutkimuksessa –
niiden avulla saadaan luotettavaa ja tilannekohtaista tietoa perheenjäsenten tunteista,
toiminnoista ja vuorovaikutuksesta. Tässä esityksessä pohdimme, voisiko
vuorovaikutuksen ja toiminnan havainnointi ja kirjaaminen päiväkirjan kannustamana
motivoida perheenjäseniä toimimaan perhesuhteiden parantamiseksi ja auttaa heitä
näkemään perhetilanteensa ja oman toimintansa uusin silmin. Esittelemme
päiväkirjamenetelmästä kimmokkeen saaneen uudenlaisen perheiden tukemiseen
tarkoitetun työskentelymallin (eFamily coach). Kuvaamme työskentelymallin kehityksen
tutkimusmenetelmästä perheneuvonnassa ja -työssä hyödynnettäväksi
22
työskentelyvälineeksi sekä esittelemme asiakkailta ja työntekijöiltä saatua palautetietoa
mobiilityöskentelyn toimivuudesta.
Mobiiliavusteisessa työskentelyssä perhepalvelujen asiakkaille annetaan ohjausta ja tukea
kotona arkisten tilanteiden keskellä asiakastapaamisten välillä matkapuhelimen avulla.
Ideana on aktivoida asiakkaita kotonaan pohdintaa herättävien ja toimintaan ohjaavien
päiväkirjakysymysten avulla. Teknisesti kyse on mobiililaitteille sovitetusta web-
ohjelmasta, jota työntekijät hallinnoivat omalta tietokoneeltaan. Asiakkaat käyttävät omia
matkapuhelimiaan. Ohjelman sisältämät kysymykset on laadittu perheiden arkea,
vanhemmuutta ja parisuhteen hoitamista koskevan tutkimustiedon perusteella ja ne
perustuvat voimavaralähtöisyyteen. Työskentelymallia on tähän mennessä pilotoitu
Jyväskylän kaupungin perheneuvolassa ja lastensuojelun jälkihuollossa sekä Muuramen
kunnan perhetyössä
Työskentelymallia on arvioitu sekä asiakkaiden että työntekijöiden näkökulmasta.
Arvioinnissa käytettiin sekä laadullista että määrällistä aineistoa, joka kerättiin asiakkailta
tekstiviestein ja internetin palautekyselyllä sekä työntekijöiden ryhmähaastatteluin.
Lisäksi työntekijöiltä on saatu jatkuvaa palautetta kehittämistyön aikana. Esityksessä
esitetään arviointitutkimuksen tuloksia ja pohditaan niiden valossa työskentelymallin
mahdollisuuksia ja rajoitteita nykyperheiden auttamisessa.
VOIMANPESÄN TYÖ PERHEIDEN HÄÄTÖUHKATILANTEESSA
Lehtonen Leena, hanketutkija, VTM, jatko-opiskelija, leena.lehtonen@ejy.fi
Voimanpesähanke, Valtiotieteellinen tiedekunta, Helsingin Yliopisto
Manninen Marja, projektipäällikkö, marja.manninen@ejy.fi
Voimanpesähanke, Espoon Järjestöjen Yhteisö ry.
Minkälaista apua nykyinen palvelujärjestelmä pystyy tarjoamaan häätöuhan alla oleville
lapsiperheille? Minkälaisella interventiomallilla perheille voitaisiin antaa oikea-aikaista,
oikeanlaista ja oikeasti asiakaslähtöistä palvelua? Minkälaiset perheet joutuvat häätöuhan
alle? Espoon Järjestöjen Yhteisö ry:n Voimanpesähanke (2009–2012) etsii vastauksia
näihin kysymyksiin. Hanketta rahoittaa raha-automaattiyhdistys ja vastauksia
kysymyksiin haetaan asiakastyön ja tutkimuksen keinoin.
Häätöuhkatilanne perheessä on usein häpeällinen eikä siitä uskalleta puhua omalle
verkostolle tai varhaiskasvatuksen henkilökunnalle. Apua tilanteeseen voi olla vaikea
saada sosiaalityön kärsiessä kroonisesta aikapulasta. Sektoroituneessa
palvelujärjestelmässä ihmisen elämän eri osa-alueet on jaettu professioiden mukaan ja
elämän kokonaistilanne jää huomaamatta.
Alustuksessa esitellään Voimanpesässä kehitettävää asiakastyön mallia, joka perustuu
voimakkaasti ihmisen kohtaamiseen dialogisin menetelmin. Perhettä tuetaan
vuokravelkatilanteen selvittämisen lisäksi muun muassa lasten hyvinvoinnin
edesauttamisessa. Näin ollen työssä yhdistyy sosiaalityön ja perhetyön elementtejä.
Työskentelyssä työntekijän ja asiakkaan välille syntyy kumppanuus, johon pyydetään
23
myös mukaan muita verkoston jäseniä. Luottamuksellisen suhteen syntyminen, toivotyö,
rinnalla kulkeminen ja voimaantuminen kohti itsenäistä asioiden hoitamista ovat
avainasemassa työskentelyssä. Voimanpesän työntekijöille kerrotaankin paljon sellaisia
asioita, joita viranomaisille ei uskalleta kertoa.
Esityksessä kerrotaan myös tutkimustuloksia yhteistyökumppaneiden haastatteluiden
kautta luodusta kohderyhmän palveluverkostosta. Lisäksi tuodaan esille ensimmäisiä
havaintoja siitä, minkälaiset perheet joutuvat häätöuhan alle ja miten heitä voitaisiin
tunnistaa paremmin palvelujärjestelmässä, jotta oikea-aikainen tuki mahdollistuisi.
Lehtonen tekee väitöskirjaa häätöuhan alla olevien perheiden elämäkerroista Helsingin
yliopiston sosiaalitieteiden laitokselle.
PERHE JA LÄHEISET HOITOJÄRJESTELMÄN TUKENA POTILAAN HOIDOSSA
Kuusinen Anneli, LL, asiantuntijalääkäri, anneli.kuusinen@ksshp.fi
Perusterveydenhuollon yksikkö, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri
Perhe muodostaa toiminnallisen yksikön sekä terveyttä että sairautta koskevissa asioissa.
Sekä perheenjäsenet, heidän läheisensä että heitä hoitavat tahot muodostavat osan
hoitosysteemiä biologisine, psykologisine ja sosiaalisine ulottuvuuksineen. Systeemin
jäsenet vaikuttavat toisiinsa niin hyvässä kuin pahassa. Monet käyttäytymismallit
pohjautuvat lapsuudenkodissa opittuihin tapoihin, arvoihin ja arvostuksiin. Myös suhde
sairauteen ja sairauskäyttäytymiseen on osa lapsuudenkodin perintöä. Sairauksien synty
ja hoito ovat kontekstisidonnaisia. Sairastuminen muuttaa perheen roolitusta ja
valtasuhteita, niin myös sairaudesta paraneminen. Hoitava taho kietoutuu osaksi potilaan
ja perheen elämänsysteemiä siihen vaikuttaen.
Perhe ja potilas ovat oman asiansa asiantuntijoita siinä missä lääkäri tai hoitajakin.
Parhaimmillaan hoitosuhde on avointa dialogia, jossa tieteellinen ja kokemuksellinen
asiantuntijuus yhdistyvät tarkoitusta parhaiten palvelevaksi synteesiksi. Perheenjäsenet ja
muut läheiset ovat ammattilaisten työtovereita ja asiantuntijoita hoitoa koskevissa
asioissa ja auttavat ammattilaista jakamaan vaikeita asioita ja myös jaksamaan
haastavassa työssä. Aktiivinen asioihin tarttuminen ja yhdessä tekemisen meininki saavat
sairastuneen ja läheiset voimaantumaan ja työskentelemään tehokkaasti hoitotavoitteisiin
pääsemiseksi. Vaikutuksen kesto ja teho voidaan maksimoida opastamalla potilaita ja
perheitä tähän työskentelytapaan jo varhaisvaiheessa. Hyöty on silloin
molemminpuolinen ja pitkäkestoinen.
Haasteena muun muassa: Miten rohkaista ja kannustaa ammattilaista tasavertaiseen
kommunikaatioon menettämättä ammatillista asemaansa? Miten vahvistaa
kokemusasiantuntijuuden arvoa ja asemaa hoitojärjestelmässä?
24
Perjantai 20.4.2012
SEKVENSSIMENETELMÄ ARJEN RAKENTAJANA
Sekki Sanna, KM, tohtorikoulutettava, sanna.sekki@helsinki.fi
Korvela Pirjo, FT, yliopistonlehtori, pirjo.korvela@helsinki.fi
Helsingin yliopisto, Opettajankoulutuslaitos, Kotitaloustieteen koulutus
Tutkimus perustuu Väestöliitossa tehtyyn Arki Haltuun -perhetyön
kehittämishankkeeseen (2007–2010) (Fågel ym. 2011). Arki Haltuun -hanke sai alkunsa
yhteiskunnallisessa tilanteessa, jossa perheiden tukeminen oli kokenut merkittäviä
muutoksia. Autettavien perheiden määrä ja ongelmien monitahoisuus lisääntyivät kaiken
aikaa, eikä nykyisillä menetelmillä pystytty vastaamaan perheiden lisääntyneeseen arjen
tukemisen tarpeeseen.
Hankkeessa kehitettiin uusi perhetyömenetelmä, sekvenssimenetelmä, perheiden
arkitoiminnan tukemiseen, erityisesti arkirytmin muuttamiseen. Sekvenssimenetelmässä
tehdään yhdessä perheiden kanssa näkyväksi perheen nykyinen arki ja tavoiteltava uusi
päivärytmi. Yhdessä neuvotellen rakennetaan käsitys siitä, mikä on hyvää arkea kullekin
perheelle. Menetelmässä arjen toimivuutta ja ennakoitavuutta pyritään lisäämään toimivia
rutiineita luomalla ja vahvistamalla. Rutiinien puute perheissä näkyy esimerkiksi
päiväkotiin, kouluun, lastenneuvolaan ja lääkäriin menemisen epäsäännöllisyydessä.
”Ajelehtiva arki” kotona on uhka lasten hyvinvoinnille sekä normaalille kasvulle ja
kehitykselle (Matheney ym. 195, 430).
Analysoimme Arki Haltuun -perhetyön perhekohtaisia kehittämisprosesseja. Aineistona
on kehittämishankkeen aikana äänitallennetut keskustelut kotikäynneillä ja
perhetyöntekijöiden tekemät muistiot kotikäynneistä.
Arkirytmin rakentuminen lisää perheiden voimavaroja ja hyvinvointia (Sekki, 2011).
Säännöllistyvä unirytmi lisää hyvinvointia välittömästi väsymyskierteen katkettua.
Ennakoitava arki vapauttaa voimavaroja neuvottelusta ja jatkuvasta päätöksenteosta.
Sekvenssikarttaan merkityt ruokailu-, leikki-, ruutuaika-, ulkoilu- ja nukkumaanmenoajat
helpottavat vanhempia rajojen asettamisessa lapsille. Tämä vähentää neuvotteluntarvetta
rajoista ja samalla lisää voimavaroja perheen muiden ongelmien ratkaisemiseen.
SEKVENSSIMENETELMÄ YHTEISKEHITTELYPROSESSINA LAPSIPERHEEN
ARKIRYTMIN TUKEMISEKSI
Saarilahti Marja, KM, tohtorikoulutettava, marja.saarilahti@helsinki.fi
Helsingin yliopisto, OKL, Kotitaloustieteen koulutus
Artikkelin aiheena on lapsiperheiden arjen sujumista helpottamaan tarkoitetun perhetyön
sekvenssimenetelmän kehittymis- ja kehittämisprosessi, jossa toimitaan yhteiskehittelyn
25
periaatteiden mukaisesti. Yhteiskehittelyssä keskeistä on asiakkaan aktiivinen mukana
olo palvelun tai tuotteen kehittelyssä. Tuote muovautuu jatkuvasti asiakkaan tarpeiden ja
toiveiden muuttuessa, eikä kehitysprosessi periaatteessa lakkaa koskaan. Jokainen perhe
muokkaa arkirytmiään omien tarpeidensa mukaan ja erilaiset avustustahot ja -työntekijät
auttavat perhettä tavoitteiden saavuttamisessa, elleivät perheen omat voimavarat riitä.
Tutkimusaineistona on Väestöliiton Arki Haltuun -perhetyön kehittämisprojektin
yhteydessä vuosina 2007–2010 tehdyt äänitteet sekä muistiinpanot, joita analysoidaan
laadullisesti erilaisia teoreettisia lähestymistapoja hyväksi käyttäen. Sosiokulttuurinen
teoria yhdessä kehittävän työntutkimuksen kanssa ohjaavat analyysia, jossa keskeistä
ovat yksilöiden ja perheiden omat kokemukset tilanteesta, eivät niinkään asiantuntijoiden
arviot.
Sekvenssikartan kehitysprosessi kussakin asiakasperheessä etenee hyvin eri tavoin, ja
analyysin tavoitteena on löytää keskeisiä tekijöitä, jotka edesauttavat prosessin
onnistumista tai estävät sitä. Prosessissa voidaan havaita monia vaiheita, joissa
yhteistyösuhteen kestävyyttä ja toimivuutta koetellaan. Moniammatillinen yhteistyö
asettaa monia haasteita, kun erilaiset toimintakulttuurit, arvot ja periaatteet kohtaavat.
Kaikkien toimijoiden tavoitteet ja käsitykset tilanteesta eivät välttämättä ole yhteneväiset,
vaikka kaikki työskentelevätkin saman perheen auttamiseksi ja tukemiseksi.
ARKEA HALTUUN – KODIN ARJEN KÄYTÄNTÖJÄ TYÖSTÄMÄSSÄ
Kuusela Anu, kotitaloustieteen opiskelija, anu.k.kuusela@helsinki.fi,
Helsingin yliopisto, Opettajankoulutuslaitos, Kotitaloustieteen koulutus
Tutkin kodin arkea ja sen muuttamista lapsiperheissä, jäsentäen arkea käytäntöinä.
Tutkimusaineistoni koostuu Väestöliiton Arki Haltuun -perhetyön kehittämishankkeen
neuvotteluäänitteistä ja perhetyöntekijän kotikäynneistä kirjoittamista muistiinpanoista.
Aineiston jäsennyksessä hyödynsin Korkmanin ja Arantolan (2009) nelikenttäjäsennystä
arjen käytännöistä toistuvuuden ja kiinnostavuuden ulottuvuuksilla. Sosiaali- ja
kulttuuriteorioista ammentavan käytäntöteorian näkökulman he tiivistävät sanoin ”ei
ajatella tekemistä, vaan katsotaan tekemistä”. Huomio kiinnitetään konkreettiseen
toimintaan materiaalisessa ja sosiaalisessa kontekstissaan. Käytäntöjen mallintamisen
tapa ja abstraktiotaso voi vaihdella tutkimuskohteen ja -kysymysten mukaan (Korkman
2006). Käytäntöjen elementtejä ovat mm. keholliset toiminnot, esineet ja niiden
käyttäminen, tiedot, taidot, ymmärrys ja tunnetilat (Reckwitz 2005).
Käytäntöjen jäsentäminen toistuvuuden ja kiinnostavuuden ulottuvuuksille perhetyön eri
vaiheissa piirsi esiin arjessa tapahtunutta muutosta. Toisin kuin hyödyntämässäni
käytäntöjäsennyksessä oletetaan, toistuvuus ei kuitenkaan näyttäisi automaattisesti
lisäävän sujuvuutta: aamusta toiseen metsästetään päälle pantavaa; illasta toiseen äiti ”saa
raivarin”. Miten kodin arkea muutetaan, voiko sitä ylipäätään muuttaa, mikä arkea
pyörittää tai jarruttaa?
26
Jatkan tarkastelemalla kolmen, aloitusneuvottelujen perusteella muutokseen eri tavoin
suhtautuvan perheen aineistoja. Pohdin vaihtoehtoista käytäntöjäsennystä, esimerkiksi
koetun kuormittavuuden ja palkitsevuuden ulottuvuuksilla. Etsin aineistosta kunkin
perheen arjessa esiin piirtyviä käytäntöjä, sekä mahdollisia toiminnallisia yhteyksiä eri
käytäntöjen välillä. Ensimmäisessä perheessä piirtyi yhteys ulkoilun ja kotitöiden
käytäntöjen välille: yksi mahdollisti toista. Aineistosta löytyi viitteitä toisenlaistakin
yhteydestä: yksi käytäntö voi esimerkiksi tukahduttaa tai korvata toista.
27
8. PERHE JA INSTITUUTIOT
Ryhmässä tarkastellaan muun muassa perheen ja erilaisten instituutioiden välistä suhdetta,
kuten esimerkiksi lasten hoitojärjestelyjä, perheen ja erilaisten terveydestä huolehtivien
instituutioiden vuorovaikutusta ja sitä, miten instituutiot määrittelevät perhettä ja
perhesuhteita.
Työryhmäkoordinaattori
Professori, Perhetutkimuskeskuksen johtaja Kimmo Jokinen
Jyväskylän yliopisto, Perhetutkimuskeskus
ABSTRAKTIT
Perjantai 20.4.
AUTISMIN SELITYSMALLIN MUUTOKSET
Salmivuori Toni, KM, jatko-opiskelija, tpsalm@utu.fi
kasvatustieteiden laitos, Turun yliopisto
Autismin selitysmallin muutoksessa äitejä syyllistäväksi koettu ja epäkorrektiksi
mielletty autismin psykodynaaminen selitysmalli vaihdettiin nykyään vallitsevaan
neuropsykiatrian paradigmaan. On syytä epäillä, että muutoksen keskeisenä perusteena
eivät ole olleet tiedollisesti hyvät vaan sosiaalisesti vaikuttavat argumentit. Tässä
argumentaatioanalyyttisessä tutkimuksessa keskitytään muutoksen perusteena olleeseen
sosiaaliseen kritiikkiin.
Toisen maailmansodan jälkeisissä psykodynaamisissa selitysmalleissa autismi selitettiin
äidin ja lapsen varhaisen vuorovaikutuksen ongelmista johtuvaksi psyykkiseksi vaurioksi.
Näitä teoriamalleja on arvosteltu ankarasti erityisesti feministisen liikkeen parissa.
Feministisen kritiikin mukaan suurten yhteiskunnallisten mullistusten, kuten
teollistumisen tai maailmansotien lapsille aiheuttamista kärsimyksistä on yksipuolisesti
syyllistetty äidit ja psykodynaamiset selitysmallit ovat yksi tämän patriarkaalisen
ylivallan ilmentymä. Feministinen kritiikki on ollut linjassa yleisen yhteiskunnallisen
ilmapiirin ja poliittisen korrektiuden kanssa, jolloin kaikenlaiset teoriat, jotka saattavat
syyllistää vanhempia, leimataan automaattisesti epäpäteviksi. Näin ollen autismin (ja
monien muiden persoonallisuuden piirteiden ja käyttäytymismuotojen selitysten) lähes
kyseenalaistamattomaksi perustaksi ovat muodostuneet neuropsykiatriset, lääketieteelliset
ja muut tutkimussuuntaukset, jotka pyrkivät paikantamaan autismin alkuperän ihmisen
fysiologiaan.
Tutkimuksen pääväite on, että vallitsevat teoriat heijastavat yhteiskuntamme arvoja ja
ajattelutavoissa tapahtuvia muutoksia: Paradigman muutos ei siis tapahtunut
28
neuropsykiatristen tutkimusten tiedollisen todistusvoiman perusteella, vaan
yhteiskunnassa niitä kohtaan suunnatun sosiaalisen tilauksen kautta. Näin ollen lapsen ja
vanhempien kiintymyssuhteen ongelmia ei tule automaattisesti sivuuttaa pyrittäessä
ymmärtämään autismia, jonka tosiasiallinen määrä on ajattelutavan muutoksen myötä
kääntynyt kasvuun.
LAPSI JA KOTIHOITOVALINTA
Repo Katja, YTT Sosiaalipolitiikan yliopistonlehtori, katja.repo@uta.fi
Tampereen yliopisto, Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö
Lasten kotihoidon tuesta on muodostunut Suomessa suosittu etuus. Tämä näkyy
ensinnäkin siinä, että yli puolet alle kolmivuotiaista lapsista hoidetaan sen turvin ja siinä,
että suurin osa suomalaisista lapsista on tuen piirissä ainakin jonkin aikaa ennen kolmatta
ikävuottaan. Kotihoidon suosioon vaikuttaa myös se, että alle kolmivuotiaan lapsen
lisäksi perheen vanhemmat lapset voivat olla sen piirissä.
Mutta millainen on lasten kotihoidon tuki -maailman lapsi? Lapsi on tärkeä osa
lastenhoitovalintoja. Se, miten lapsen ja lapsuuden ymmärrämme vaikuttaa
lastenhoitovalintoihin. Poliittisessa diskurssissa lapsi nähdään yhä vahvemmin
sosiaalisena investointina ja tätä kautta osallistuvana sekä oppivana toimijana. (Esping-
Andersen 2002, Harrikari 2004, Kjørhold 2012.) Tämän lapsen aktiivisuutta korostavan
diskurssin rinnalla on myös huolipuhe, jossa lasta suojellaan ja kontrolloidaan modernin
elämän riskeiltä. (Strandell 2012; Wyness 2006.) Nämä diskurssit on paikannettavista
lasten hoitoa kommentoivasta keskustelusta.
Olen esityksessäni kiinnostunut lastenhoitovalintoihin liittyvästä lapsuuspuheesta ja
kysyn, kuinka äidit ymmärtävät lapsen perustellessaan kotihoitovalintaa. Käytän
analyysini aineistona 24 äidin haastattelua, joissa äidit pohtivat lasten kotihoidon tukea ja
kotihoidon toimivuutta perheidensä arjen näkökulmasta. Etsin aineistosta kulttuurisesti
jaettuja lapsuuden ymmärryksiä. Äitien haastattelut on toteutettu osana Suomen
Akatemian rahoittamaa tutkimushanketta Ristiriitainen kotihoidontuki.
MITEN LAPSET PUHUVAT VANHEMMAN MIELENTERVEYSONGELMASTA?
HÄPEÄN ERILAISET MERKITYKSET TUTKIMUSHAASTATTELUISSA
Järvi Anu, tutkijatohtori, anukjarvi@gmail.com
Psykologian laitos, Jyväskylän yliopisto
Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää, millä tavoin lapset puhuvat vanhempansa
mielenterveysongelmasta osana tutkimushaastattelua. Haastatellut 8–12-vuotiaat lapset
(n=10) osallistuivat Omaiset mielenterveystyön tukena ry:n järjestämään
perhekuntoutukseen, jossa sekä lapsilla että aikuisilla oli omat viikoittain kokoontuvat
vertaistukiryhmänsä. Haastatteluissa lapset kertoivat ryhmäkokemuksensa lisäksi
arjestaan eli harrastuksistaan, kavereistaan ja perhe-elämästään. Tutkimusanalyysi
29
kohdistuu sekä lapsen vanhemman ongelmia koskeviin tulkintoihin että lapsen ja
haastattelijan väliseen vuorovaikutukseen. Empiirisen sanaston avulla haastatellut lapset
kertoivat omista havainnoistaan liittyen vanhemman tilanteeseen. Ammatillista sanastoa
käyttämällä lapset liittyivät haastattelijaan, mutta eivät päässeet kuvailemaan omia
kokemuksiaan. Huolen sanastoksi nimesin puheen, jossa lapset kertoivat
henkilökohtaisista huolistaan. Lasten määrittelemäksi keskeiseksi huoleksi nousi mielen
sairauteen liittyvä leimautumisen pelko. Toinen lapsia huolestuttava asia oli vanhemman
sairastamiseen liittyvä heikko taloudellinen tilanne perheessä.
Nyt syvennän anayysiä selvittämällä millaisia merkityksiä häpeään liittyy ja liitetään
tutkimushaastatteluissa. Millaisia funktioita häpeällä on lasten kuvauksissa sekä
suhteessa haastattelijaan? Herättävätkö tietyt keskusteluteemat tai kysymykset häpeän
kuvauksia? Häpeä näyttää nousevan keskeiseksi erityisesti suhteessa ikäryhmään.
Kiinnostavan tutkimuksellisen jännitteen tuottaa kysymys siitä, miten näitä lasten häpeän
kuvauksia käsitellään yhdessä. Niiden jakaminen näyttää olevan lapsille tärkeää, minkä
jälkeen heille näyttää olevan yhtä tärkeää päästä määrittelemään vanhempansa ja itsensä
positiivisemmassa valossa.
top related