AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖIDEN ESIINTYMINEN

ETEISVÄRINÄPOTILAILLA TOIMENPITEIDEN,

LEIKKAUSTEN TAI LÄÄKETAUKOJEN JÄLKEEN

Heikki Julkunen

Tutkielma

Lääketieteen koulutusohjelma

Itä-Suomen yliopisto

Terveystieteiden tiedekunta

Neurologia

Joulukuu 2016

1

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO, Terveystieteiden tiedekunta

Lääketieteen laitos

Lääketieteen koulutusohjelma

JULKUNEN, HEIKKI P. J.: Aivoverenkiertohäiriöiden esiintyminen eteisvärinäpotilailla toimenpiteiden, leikkausten tai lääketaukojen jälkeen

Opinnäytetutkielma, 36 sivua, 3 liitettä (5 sivua)

Tutkielman ohjaaja: LT, dosentti, Päivi Hartikainen

Joulukuu 2016

Avainsanat: eteisvärinä, toimenpide, lääketauko, leikkaus, aivoverenkiertohäiriö

Eteisvärinä on yleisin pitkäaikainen sydämen rytmihäiriö. Eteisvärinä on tromboembolisen komplikaation riskitekijä, kaoottinen supistelu edesauttaa veren hyytymistä erityisesti eteiskorvakkeeseen. Vakava tromboembolinen komplikaatio on esimerkiksi aivoverenkier-tohäiriö. Eteisvärinän yhteydessä aivoverenkiertohäiriöitä ehkäistään antikoagulaatiolääki-tyksellä, jonka vakava komplikaatio on esimerkiksi kallonsisäinen verenvuoto. Toimenpi-teiden yhteydessä antikoagulaatiolääkitystä voidaan joutua tauottamaan, mikä altistaa tromboemboliselle komplikaatiolle.

FibStroke-tutkimuksessa kerättiin retrospektiivisesti tietoa potilaista, joilla oli sekä aivove-renkiertohäiriö että eteisvärinä. Lopulliseen tutkimusaineistoon valikoitui 3632 potilasta, joille kehittyi tarkasteltavan aikavälinä 3252 iskeemistä aivotapahtumaa ja 794 kallon-sisäistä verenvuotoa.

Toimenpiteiden osalta todettiin, että aivotapahtumaan johtavista operaatioissa on yleistä antikoagulaatiohoidon tauotus, vaikka kyseessä olisi matalan vuotoriskin leikkaus. Posto-peratiivisesti esiintyvissä kallonsisäisissä verenvuodoissa on ollut toistuvasti käytössä he-pariinisiltahoito. Potilaat, jotka saivat kallonsisäisien verenvuodon, olivat HAS-BLED-pisteytyksen mukaan kohonneessa riskissä verenvuotoon. Aivoverenkiertohäiriöön johta-neista kardioversioista 77 prosenttia tehtiin akuutissa vaiheessa ilman antikogulaatiosuojaa.

Eteisvärinäpotilaiden antikoagulaatiolääkitys on ehdottoman tärkeää. Toimenpiteet vaati-vat lääkityksen tauotuksen, mutta olisi hyvä löytää keinoja leikkauksiin, joiden takia ei taukoa tarvitsisi.

2

UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND, Faculty of Health Sciences

School of Medicine

Medicine

JULKUNEN, HEIKKI P. J.: Strokes, Transient Ischemic Attacks and intracranial bleed-ings on patients with atrial fibrillation after procedures, operations and breaks in anticoagu-lation

Advanced special studies, 36 pages, 3 appendixes (5 pages)

Tutor: Ph. D, docent, Päivi Hartikainen

December 2016

Keywords: atrial fibrillation, procedure, operation, stroke, TIA, break in anticoagulation

Atrial fibrillation (AF) is the most common heart arrhythmia. AF is a risk for thromboem-bolic complication. Hearts chaotic contraction induces blood clotting especially in atrial appendage. A serious thromboembolic complication is e.g. stroke or TIA. Anticoagulation is used to prevent such complications. However a serious complication with anticoagula-tion is intracranial bleeding. Due to operations and procedures it is sometimes necessary to put the anticoagulation on break. This exposes the patient for thromboembolic complica-tions.

In FibStroke-study we retrospectively gathered information about patients with AF and a diagnosed stroke, TIA or intracranial bleeding. Eventually there were 3632 patients with 3252 ischemic brain events and 794 intracranial bleedings.

About procedures and operations we noticed that it is common to put the patients’ antico-agulation medication on break, even though the operation was a low bleeding risk opera-tion. In postoperative intracranial bleedings there has been repeatedly small heparin “bridg-ing”. Patients who suffered an intracranial bleeding were on an elevated risk for bleeding according to HAS-BLED-scoring. Cardioversions leading to stroke 77 % were done in an acute phase without the protection of anticoagulation.

It is very important for patients with AF to have anticoagulation medication. Some proce-dures and operations need a break in the medication; however it would be beneficial to come up with means to operate so that any break in medication is needed.

3

SISÄLLYS

1 JOHDANTO ................................................................................................................. 4

2 KIRJALLISUUSKATSAUS ....................................................................................... 6

2.1 ETEISVÄRINÄ ................................................................................................................. 6

2.1.1 Epidemiologia ............................................................................................................ 6

2.1.2 Etiologia ja riskitekijät ............................................................................................... 6

2.1.3 Oirekuva ..................................................................................................................... 7

2.1.4 Tutkimukset ja diagnosointi ....................................................................................... 7

2.1.5 Hoitolinjat................................................................................................................... 8

2.2 AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖ ...................................................................................... 12

2.2.1 Epidemiologia .......................................................................................................... 12

2.2.2 Etiologia ja riskitekijät ............................................................................................. 12

2.2.3 Oirekuva ................................................................................................................... 13

2.2.4 Tutkimukset ja diagnosointi ..................................................................................... 14

2.2.5 Aivoverenkiertohäiriön preventio ............................................................................ 14

2.3 AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖILLE ALTISTAVAT TOIMENPITEET JA LÄÄKEMUUTOKSET ETEISVÄRINÄPOTILAILLA ............................................................. 16

2.3.1 Kardioversio ............................................................................................................. 16

2.3.2 Kirurgiset toimenpiteet ............................................................................................. 17

2.3.3 Pientoimenpiteet ja diagnostiset tutkimukset ........................................................... 18

2.3.4 Antikoagulaatiohoidon epäonnistuminen ................................................................. 19

3 TAVOITTEET ........................................................................................................... 20

4 MENETELMÄ ........................................................................................................... 21

4.1 FibStroke-tutkimus ........................................................................................................... 21

4.2 Oma työnkuva .................................................................................................................. 21

5 TULOKSET ................................................................................................................ 23

6 POHDINTA ................................................................................................................ 25

7 JOHTOPÄÄTÖKSET ............................................................................................... 27

LÄHTEET .......................................................................................................................... 28

LIITTEET .......................................................................................................................... 31

Taulukko 1 CHA2DS2VASc-pisteytys ........................................................................................ 31

Taulukko 2 HAS-BLED-pisteytys ............................................................................................... 31

Liite 1 FibStroke-tutkimus ........................................................................................................... 32

4

1 JOHDANTO

Eteisvärinä on yleisin pitkäaikainen sydämen rytmihäiriö. Eteisvärinäpotilaiden määrä li-

sääntyy tulevaisuudessa, koska ikääntyneen väestön osuus lisääntyy ja terveydenhuolto voi

tarjota eteisvärinään vaikuttavia hoitoja yhä enemmän (1).

Eteisvärinässä sydämen sähköinen toiminta häiriintyy, ja normaalisti sinussolmukkeen

tahdistama rytmi häviää eteisten alkaessa tahdistaa itse itseään. Eteisvärinä johtaa kaootti-

seen tilanteeseen, jossa eteisten sähköinen toiminta on epäsynkronoitua. Yleisin syy eteis-

värinään on korkea verenpaine ja verenpainetauti. Eteisvärinää esiintyy toimenpiteiden

jälkeen etenkin sydän- ja rintaelinkirurgian yhteydessä ja akuuteissa sairaanhoitoa vaativis-

sa tilanteissa noin 3–6 %:lla potilaista. Näistä tiloista yleisimpiä ovat sepelvaltimotautikoh-

taus ja sydämen vajaatoiminta (1).

Eteisvärinä voi esiintyä oireettomana, jolloin sen diagnostiikka liittyy jonkin muun sairau-

den, kuten aivoverenkiertohäiriön yhteyteen. Oireisena eteisvärinä aiheuttaa kuitenkin ylei-

sesti esimerkiksi palpitaatiota, tajunnanhäiriöitä, hengenahdistusta ja rintakipua (2).

Eteisvärinän diagnostiikka perustuu EKG:n tulkintaan, jossa eteisten organisoitumaton

sähköinen toiminta näkyy epätasaisena perusviivana, P-aaltoja ei voida erottaa. Kammioi-

den supistelu on epätasaista, kammioiden sähköinen toiminta aktivoituu eteisten epäsään-

nöllisen johtumisen seurauksena epätasaisesti.

Eteisvärinä luokitellaan kohtauksittaiseen, jatkuvaan, pitkään jatkuneeseen ja pysyvään

(krooniseen) eteisvärinään. Kohtauksittaisesta puhutaan, mikäli eteisvärinä kestää pisim-

millään 7 vuorokautta tai rytmi käännetään sähköisellä rytminsiirrolla 48 tunnin kuluessa.

Jatkuva kestää yli 7 vuorokautta ja pitkään jatkuneesta puhutaan, kun eteisvärinä on kestä-

nyt jo yli vuoden, mutta sinusrytmi pyritään palauttamaan esimerkiksi katetriablaatiolla.

Pysyväksi (krooninen) eteisvärinä tulkitaan silloin, kun rytmin siirto ei onnistu tai sitä ei

potilaan voinnin kannalta nähdä tarpeelliseksi (9).

Eteisvärinän hoitolinjat ovat rytmin- ja sykkeenhallinta ja aivoverenkiertohäiriöiden esto.

Näitä ovat rytmihäiriöille altistavien ja laukaisevien tekijöiden eliminointi sekä perussaira-

uksien hyvä hoito. Verenhyytymisen ehkäisy sykkeen hallinnassa ehkäisee tromboemboli-

sia komplikaatioita. Varfariiniin antikoagulanttiset ominaisuudet havaittiin 1950-luvulla.

Alun perin varfariini oli kehitetty rotanmyrkyksi, mutta sillä todettiin lopulta olevan myös

5

käyttöaihe lääketieteessä. Nykyisin ensisijainen eteisvärinän antikoagulaatiohoito on jo

vuosikausia ollut varfariinihoito, jolla pyritään ehkäisemään veren hyytyminen ja trom-

boemboliset komplikaatiot. Viime vuosina lääkemarkkinoille on ilmaantunut ns. uusien

antikoagulanttien ryhmä, joita kutsutaan NOAC-valmisteiksi (Novel oral anticoagulants).

Ne ovat helppokäyttöisiä ja niiden teho on todettu olevan vähintään yhtä hyvä, kuin varfa-

riinilla (3) (4). Niidenkin käyttöön liittyy aivoverenvuotojen riskit.

Leikkauksissa ja toimenpiteissä, joissa on suuri verenvuotoriski, joudutaan usein tauotta-

maan antikoagulaatiohoito. Tällöin on mahdollista käyttää siltahoitoa (bridging therapy).

Siltahoitomenetelmässä varfariinihoito tauotetaan ja korvataan siksi aikaa pieni molekylaa-

risella hepariinilla, tällä pyritään vähentämään avioverenkiertohäiriöiden riskiä toimenpi-

teiden yhteydessä.

Aivoverenkiertohäiriöt ovat iskeemisiä, joissa aivojen hapen ja glukoosin saanti heikkenee,

mikä pahimmillaan voi johtaa infarktiin tai ohimenevään hapen puutteeseen (TIA-

kohtaus), joka on riskitekijä aivoinfarktille. Lisäksi aivoverenkiertohäiriöitä ovat valtimo-

vuodot (haemorrhagia cerebralis ja subarachnoidal hemorrhage).

Eteisvärinässä sydämen epäsynkroninen aktiivisuus saa aikaan veren hyytymisen sydämen

eteiseen ja erityisesti eteiskorvakkeeseen. Tämä luo riskin tromboembolioille, jonka on

mahdollista kulkeutua aina aortan kautta aivoverenkiertoon. Aivoverenkierrossa trom-

boembolia jäädessään tukokseksi, aiheuttaa vakaviakin aivoverenkiertohäiriöitä, aivohal-

vauksia ja TIA-kohtauksia (transient ischemic attack).

6

2 KIRJALLISUUSKATSAUS

2.1 ETEISVÄRINÄ

2.1.1 Epidemiologia

Eteisvärinä on pitkäkestoisista rytmihäiriöistä yleisin. Eteisvärinän esiintyminen on harvi-

naista nuorella iällä, mutta sen esiintyvyys yleistyy huomattavasti iän myötä. 0,4 % alle 60-

vuotiaista sairastaa eteisvärinää, mutta yli 75-vuotiasta tavataan eteisvärinää jo yli 10 %:lla

ihmisistä. Länsimaissa sairaalapotilaista noin 4–5 % sairastaa eteisvärinää ja sisätautien

erikoisalan potilaista noin 10–20 %:lla on eteisvärinä. (9)

Lisäksi eteisvärinän taustalla on liitännäissairauksia, kuten diabetes ja lihavuus. Miehet

ovat alttiimpia eteisvärinälle kuin naiset. (9)

2.1.2 Etiologia ja riskitekijät

Eteisvärinän taustalla on sähköisen toiminnan säännötön kiertäminen eteiskudoksessa.

Syntymekanismina on joko paikallinen tiheälyöntisyys tai järjestäytymätön kiertoaktivaa-

tio (10).

Vagaalinen eteisvärinä liittyy yleensä sykkeen hidastumiseen esimerkiksi nukkuessa.

Sympatikotoninen eteisvärinä sitä vastoin liittyy nopeutuneeseen pulssitaajuuteen esimer-

kiksi urheilun yhteydessä. (10)

Eteisvärinää yleensä tavataan yhdessä joko kardiovaskulaaririskitekijöiden kanssa, tai itse

kardiovaskulaarisairauksien kanssa. Myös ei-kardiovaskulaariset tekijät, kuten infektiot,

voivat laukaista eteisvärinän. Kuitenkin suurin osa uusista eteisvärinä kohtauksissa

(56,5 %) yhdistetään yleisimpiin kardiovaskulaaririskitekijöihin, kuten korkea verenpaine,

tupakointi, diabetes ja ylipaino. (1)

Useiden tekijöiden, kuten reniini-angiotensiini-aldosteronijärjestelmän aktivaatio, suuri

nestelasti, eteisten rakenteelliset poikkeavuudet ja eteisten arpeutumisen, ajatellaan olevan

eteisvärinän taustalla. Rakenteellisia poikkeavuuksia voivat olla paikalliset aktivaatioalueet

7

ja esimerkiksi Wolff–Parkinson–Whiten syndrooma. Myös supraventrikulaariset takykar-

diat, kuten eteislepatus ovat eteisvärinän syntymisen riski (1).

2.1.3 Oirekuva

Eteisvärinän oireisto on yksilökohtaista. Eteisvärinän oireina voi olla sydämen tykytystun-

temusta, väsymystä, suorituskyvyn heikkenemistä, huimausta, rintakipua, hengenahdistusta

ja polyuriaa sekä epätasaista kammiotaajuutta. Eteisvärinä voi esiintyä oireettomana. Syn-

kopee on harvinaisempi oire, joka viittaa monesti vakavampaan rytmihäiriöön eteisvärinän

taustalla. Eteisvärinän oireita luokitellaan EHRA-luokituksen avulla (European Heart

Rhythm Associationin luoma luokitus). EHRA-luokituksessa on neljä luokkaa: 1. luokassa

ei esiinny oireita. 2. luokassa on lieviä oireita, jotka eivät vaikuta päivittäiseen elämään. 3.

luokassa on jo vaikeita oireita, joiden takia päivittäinen elämä on vaikeutunut. 4. luokassa

oireet ovat sietämättömiä, ja niide takia elämää on pitänyt muokata. EHRA-luokitusta käy-

tetään arvioitaessa potilaan hoitolinjaa (10).

2.1.4 Tutkimukset ja diagnosointi

Eteisvärinän diagnosoinnin kulmakivi on 12-kytkentäinen EKG-rekisteröinti. Sydänfilmis-

sä on täysin epäsäännölliset RR-intervallit, selviä P-aaltoja ei ole erotettavissa sekä eteisten

aktivaatio on useasti hyvin tiheää ja epäsäännöllistä (mikäli eteisaktivaatio on mahdollista

erottaa sydänfilmistä, on se useasti alle 200 ms). Kohtauksittaisen eteisvärinän diagnosoin-

nissa on usein hyödyllinen myös 24 tunnin Holter-rekisteröinti (1).

Eteisvärinä esiintyy useasti muiden kardiovaskulaaritautien yhteydessä, minkä takia lisä-

tutkimukset eteisvärinätapauksissa ovat tarpeen. Sydämen ultraäänitutkimus, jolla pyritään

selvittämään rakenteellisten sydänsairauksien mahdollisuutta, keuhkokuvalla pyritään löy-

tämään muita sydän- ja keuhkosairauksia, kliininen rasituskoe, ja hoidon suunnitteluvai-

heessa elektrofysiologiset tutkimukset ja transesofageaalinen sydämen ultraäänikuvanta-

minen. Lisäksi laboratoriotutkimuksena perusverenkuva, natrium, kalium, kreatiniini, ty-

reotropiini, veren glukoosi, lipidit ja virtsan seulontakoe (10).

8

2.1.5 Hoitolinjat

Eteisvärinän hoidossa on kaksi päälinjaa: rytminhallinta ja sykkeenhallinta. Hoitolinjan

valintaan vaikuttavat potilaan kokemat oireet (EHRA-luokka), muut sairaudet, tromboem-

bolisten komplikaatioiden riskitekijät, eteisvärinän kesto ja odotettavissa oleva hoidon hyö-

ty. Erityisesti oireettomilla, lieväoireisilla ja vanhemmilla potilailla (yli 65-vuotiailla) en-

nuste ja elämänlaadulliset tekijät ovat yhtä hyviä sekä rytmin-, että sykkeenhallinnalla.

Ensimmäisen eteisvärinän jälkeen käytännössä aina on perusteltua pyrkiä joko sähköiseen

rytmin siirtoon tai lääkkeelliseen rytminsiirtoon (10).

2.1.5.1 Rytminhallinta

Rytminhallinnassa pyritään kääntämään eteisvärinä kardioversiolla sinusrytmiin. Kar-

dioversiossa käännetään rytmi joko lääkkeellisesti tai sähköä käyttäen takaisin sinusryt-

miin. Rytminsiirtoon käytetään niin sähköistä rytminsiirtoa kuin lääkkeellistä rytminsiirtoa.

Rytminhallintaan hoitolinjana päädytään useasti potilailla, joiden EHRA-luokka on hait-

taava eli kaksi tai kolme (10).

Kardioversion jälkeen jopa 80–90 %:lla jatkuvasta eteisvärinästä kärsivistä potilasta eteis-

värinä uusiutuu ilman hoitoa (10). Rytminhallintaan päädyttäessä potilailla, joiden kar-

dioversio on onnistunut, yleisesti aloitetaan antiarytmialääkitys (3).

Beetasalpaajahoito (II-ryhmän rytmihäiriölääkkeet) on yleensä perustutkimusten jälkeen

ensimmäinen. Erityisesti beetasalpaajat ovat sopivia potilaille, joilla on kohonnut veren-

paine ja sydämen vajaatoiminta, ja ovat myös turvallisia käyttää sydäninfarktin jälkeen.

Lisäksi beetasalpaajat vahvistavat muiden rytmihäiriölääkkeiden vaikutusta ja vähentävät

näiden aiheuttamia proartymioita (10).

Ryhmän I rytmihäiriölääkkeistä A-ryhmän lääkkeitä käytetään nykyään harvoin eteisväri-

nän rytminhallinnassa niiden aiheuttamien haittojen vuoksi. B-ryhmän rytmihäiriölääkkeis-

tä ei ole apua eteisvärinän rytminhallinnassa. C-ryhmän lääkkeiden on todettu olevan vä-

hintään yhtä tehokkaita, kuin A-ryhmän lääkkeet, mutta ilman yhtä suuria haittavaikutuk-

sia. C-ryhmän rytmihäiriölääkkeet eivät kuitenkaan sovi sydäninfarktin sairastaneille, sy-

dämen vajaatoiminnasta kärsiville, eikä muille sydämen rakenteellisesta sairaudesta kärsi-

9

ville, kuten vasemman kammion hypertrofiasta kärsiville. Ennen näiden aloitusta sydämen

ultraäänitutkimus sekä kliininen rasituskoe on tehtävä ja yleensä joudutaan kombinoimaan

hoitoon ryhmän II rytmihäiriölääke (beetasalpaaja) (10).

Ryhmän III rytmihäiriölääkkeistä amiodaroni on tehokas eteisvärinän uusiutumista estävä

lääke, mutta sitä ei voida pitää ensivaiheen lääkkeenä eteisvärinän hoidossa sen aiheutta-

mien interaktioiden takia esimerkiksi antikoagulanttien kanssa. Amiodaroni käy myös sy-

däninfarktin sairastaneille ja sydämen vajaatoiminnasta kärsiville, minkä takia se on käyt-

tökelpoinen, mikäli sitä voidaan käyttää mahdollisimman pienillä annoksilla, jolloin vältyt-

täisiin vakavilta haitoilta. Dronedaroni on myös hyvä eteisvärinän rytminhallinnassa käy-

tetty lääke, jonka etuna on erityisesti sepelvaltimotautia sairastavien potilaiden ennusteen

paraneminen. Se kuitenkin on kontraindisoitu sydämen vajatoiminnasta ja pysyvästä eteis-

värinästä kärsiville potilaille. Lisäksi mikäli amiodaronihoidon aikana on ilmennyt maksan

tai keuhkojen toksisuutta, ei dronedaronia voi käyttää. Myös dabigatraanihoito on este dro-

nedaronin käytön. Dronedaronihoito vaatii puolivuosittaisen kontrollin, missä seurataan

sydämen ultraääntä, kreatiniinia ja maksa-arvoja. Solatololi suurina annoksina toimii ryh-

män III rytmihäiriölääkkeiden tavoin ja on myös tehokas eteisvärinän estohoidossa. Solato-

lolin käytön riskinä on kääntyvien kärkien kammiotakykardia (10).

Ryhmän IV rytmihäiriölääkkeet eivät täysin varmuudella toimi itsenäisinä eteisvärinän

rytminhallinnan estolääkkeenä, mutta voivat tehostaa muiden rytmihäiriölääkkeiden vaiku-

tusta ja vähentää haittavaikutuksia (10).

Muita eteisvärinän rytminhallintaan käytettyjä lääkkeitä ovat seuraavat: digoksiini, jonka

käyttö eteisvärinän estossa ei ole järkevää kuin sydämen vajaatoimintaa sairastavilla poti-

lailla, joilla se voi parantaa hoitoa kammiovastetta hidastamalla. ACE:n estäjät ja ATR:n

salpaajat ovat käyttökelpoisia potilaille, joilla on myös sydämen vajaatoimintaa ja kohon-

nutta verenpainetta. Kyseisillä potilailla näiden on ajateltu vähentävän eteisten venytystä ja

ne mahdollisesti myös tehostavat rytmihäiriölääkkeiden vaikutusta (10).

10

2.1.5.2 Sykkeenhallinta

Sykkeenhallinnassa tyydytään eteisvärinään vallitsevana sydämen rytminä. Tällöin pääpai-

no on potilaan oireettomuudessa ja sykkeen riittävässä tasossa. Yleisesti sydämen sykkees-

sä pyritään alle 110 iskua minuutissa tasoon, mutta mikäli eteisvärinä aiheuttaa oireita, on

syketasoa mahdollista säätää yksilöllisesti. Ennuste lieväoireisilla (EHRA-luokka 1) poti-

lailla on sama sekä sykkeenhallinnassa, että rytminhallinnassa. Sykkeenhallintaa tulee tar-

peen mukaan kontrolloida EKG:n pitkäaikaisrekisteröinnillä tai kliinisellä rasituskokeella

tai molemmilla. Jos sykkeenhallinta ei toteudu potilaan lääkehoidon avulla, voi kehittyä

sydämen vajaatoiminta, mikäli syke säilyy suurimman osan ajasta yli 110 lyöntiä minuutis-

sa tason (10).

Beetasalpaajat ovat eteisvärinän sykkeenhallinnassa tehokas ja turvallinen hoito. Beetasal-

paajista erityisesti bisoprololi, karvediloloi ja metoprololi ovat hyviä kattavan tutkimustie-

don takia. Pidololilla ja asebutololilla on sisäistä sympatomimeettistä vaikutusta. Ne hidas-

tavat leposykettä vähemmän ja sopivat tilanteessa, jolloin leposyke on yleisesti hyväksyt-

tävällä tasolla, mutta rasituksessa sykkeenhallinta on tarpeellista. Kalsiuminestäjät ovat

tehokkaita kammiovasteen hidastamisessa, ja sallivat beetasalpaajia paremmin sykkeen

nousut aktiviteeteissa. Digoksiini hidastaa kammiovastetta, mutta sillä ei ole vaikutusta

rasituksen aiheuttamaan sykkeennousuun. Digoksiinia käytetään lähinnä iäkkäillä ja sydä-

men vajaatoiminnan yhteydessä esiintyvän eteisvärinän sykkeenhallintaan. Amiodaroni

hidastaa kammiovastetta, mutta sen käyttöä pitkäaikaisesti vältetään sydämenulkoisten

haittojen takia (yleisinä muun muassa sarveiskalvon mikrokertymät, pahoinvointi, oksente-

lu, maksan vajaatoiminta, kilpirauhasen vajaatoiminta) (10).

Riittävän matalan kammiovasteen saavuttamiseksi on joskus aiheellista käyttää yhdistel-

mälääkitystä, jolloin yleensä digoksiini yhdistetään beetasalpaajan tai kalsiumkanavansal-

paajan kanssa. Ongelmatilanteissa on mahdollista käyttää myös beetasalpaajaa, kalsium-

kanavanestäjää yhdessä ja edelleen kombinoida lääkitykseen joko digoksiini tai amiodaro-

ni (10).

Eteis-kammiosolmukkeen katetriablaatioon voidaan päätyä, mikäli syketaajuutta ei saada

alle 110 minuutissa maksimaalisellakaan lääkityksellä tai sykettä hidastava lääkitys aiheut-

taa haittoja, tai potilaan syketaajuus on ongelmallisen oireinen hidastavasta lääkityksestä

huolimatta (10).

11

2.1.5.3 Antikoagulaatiohoito

Eteisvärinäpotilaiden tromboembolinen riski on suurentunut, minkä takia eteisvärinäpoti-

laiden hoidossa tärkeintä on oikein toteutettu antikogulaatiohoito. Antikoagulaatiohoidon

tarpeellisuuden arvioimiseksi sekundaaripreventiossa eteisvärinäpotilaille on luotu

CHA2DS2VASc-pisteytys, jonka perusteella voidaan arvioida potilaan vuosittainen riski

saada aivohalvaus verrattuna lumelääkkeeseen (6). (Taulukko 1) 0 CHA2DS2VASc-

pistettä ei vaadi antikoagulaatiohoitoa. 1 CHA2DS2VASc-piste on arvioitava tapauskoh-

taisesti, tällöin arvioidaan riskitekijöiden hoitovaste, pisteytyksessä huomioimattomien

tekijöiden merkitys (kuten tupakointi, munuaisten vajaatoiminta, dyslipidemia) ja vuoto-

vaara. 2 tai enemmän CHA2DS2VASc-pistettä on yleensä aihe antikoagulaatiohoidolle,

tässäkin tapauksessa on kuitenkin hyvä arvioida vuotoriski. Vuotoriskiä voidaan arvioida

HASBLED-pisteytyksen avulla (Taulukko 2), mikäli HASBLED-pisteet ovat suuremmat,

kuin CHA2DS2VASc-pisteet, on antikoagulaatio arvioitava huolellisesti. Mikäli antiko-

agulaatio on mahdollista toteuttaa, se on tarpeen niin oireisessa kuin oireettomassakin

eteisvärinässä. Yhtälailla kohtauksittaisessa, jatkuvassa ja pysyvässä eteisvärinässä antiko-

agulaatio on ennusteellisesti edullinen (10).

Eteisvärinäpotilaan antikoagulaatiohoidossa ovat tehokkaimpia varfariini ja suorat antiko-

agulantit (NOAC; novel oral anticoagulant). Varfariinihoidossa käytetään INR-mittauksia,

jotta saavutetaan ihanteellinen hoitotaso (INR-arvo 2,0–3,0). INR-mittausten perusteella

voidaan siten säätää yksilöllinen hoitoannos. Suorista antikoagulanteista toistaiseksi käy-

tössä on dabigatraani, rivaroksabaani ja apiksabaani. Suorien antikoagulanttien etu on, ettei

niiden käytössä tarvita verenhyytymistä mittaavia kokeita, mutta verenkuvan ja munuais-

funktion seuranta on kuitenkin säännöllisesti tehtävä. Valinta varfariinin ja suoran antiko-

agulantin välillä tehdään yksilöllisesti.

12

2.2 AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖ

2.2.1 Epidemiologia

Vuosittain Suomessa aivoverenkiertohäiriön sairastaa noin 24 000 ihmistä, joista menehtyy

vuosittain noin 5 000 ihmistä. Aivoverenkiertohäiriöiden esiintyvyys ja kuolleisuus on

kuitenkin saatu Suomessa laskuun (1970-luvun alusta 1990-luvun loppupuolelle insidenssi

miehillä on laskenut noin 30 % ja naisilla noin 25 %; kuolleisuus on laskenut miehillä

hieman yli 60 % ja naisilla noin 55 %) (5). Suurena tekijänä on sekundaariprevention para-

neminen.

Eteisvärinä on itsenäinen riskitekijä sydänperäisille tromboembolisille komplikaatioille.

Arviot näiden komplikaatioiden riskin suhteen vaihtelevat 15 %:sta aina 40 %:iin (7).

Aivoinfarkteista noin 15–20 % on kardiogeenista tromboembolista etiologiaa (6) ja vielä

huomioiden myös tuo eteisvärinän aiheuttama 2–7-kertainen riski aivoverenkiertohäiriöön

sinusrytmiin verrattuna, on antikoagulaatiohoito eteisvärinäpotilailla yksi merkittävimmis-

tä sekundaariprevention keinoista.

2.2.2 Etiologia ja riskitekijät

Aivoverenkiertohäiriössä aivojen verenkierto heikkenee joko tilapäisesti (TIA; transien

ischemic attack) tai pysyvästi, jolloin aivokudoksen tarvitsemien glukoosin ja hapen saanti

heikkenee liikaa ja hermosolut alkavat kuolemaan. Tällöin puhutaan jo aivoinfarktista.

Normaali keskimääräinen verenkierto aivoissa on 55 ml / 100 g / min. Aivot sietävät noin

50 % heikentymisen fysiologisin kompensaatiomekanismein, mutta yli 50 % iskemia-

asteessa solukuoleman riski lisääntyy (12).

Aivoinfarktille altistavat tekijät voidaan luokitella tekijöihin, joihin ei voida vaikuttaa, elin-

tapatekijöihin ja altistaviin sairauksiin, joihin voidaan hoidolla vaikuttaa. Ikä, sukupuoli,

perinnöllisyys ja etinen tausta ovat tekijöitä, joihin ei voida vaikuttaa. Ikä on suurin riski-

tekijä ja lisääkin riskiä vuosittain miehillä 9 % ja naisilla 10 %. Alle 75-vuotiailla miehillä

on kaksinkertainen riski verrattuna naisiin saada aivoverenkiertohäiriö, vanhemmilla riski

on yhtälainen. Mustalla rodulla on suurempi riski sairastua aivoverenkiertohäiriöihin. Elin-

13

tapatekijöistä tupakointi lisää aivoinfarktinriskiä 2–9-kertaiseksi. Alkoholi ja huumeet

myös lisäävät riskiä. Lihavuus on itsenäinen riskitekijä, mutta myös vaikuttaa taustasyiden

myötä. Vähäinen liikunta myös altistaa aivoinfarkteille. Liika suolan käyttö nostaa veren-

painetta ja on riskitekijä. Vanhuksilla D-vitamiinin puute lisää riskiä. Hormonien käyttö

lisää riskiä aivoinfarktiin, niin hormoni korvaushoito, kun ehkäisypillereiden käyttö, joka

lisää riskiä 1,9–2,7-kertaiseksi. Verenpainetauti lisää riskiä aivoverenkiertohäiriöön, ja

systolisen verenpaineen laskeminen 10 mmHg vähentää riskiä aivoinfarktiin 35 %. Diabe-

tes aiheuttaa vähintään kaksinkertaisen riskin aivoinfarktiin. Dyslipidemiat lisäävät riskiä

samoin kuin alkoholin väärinkäyttö. Yli 65-vuotiailla yli 50 %:n kaulavaltimoahtaumaan

liittyy vuosittainen 1–3 %:n aivoinfarktin riski. Kuorsaus ja uniapnea lisäävät riskiä, kuor-

saus yksinään lisää aivoinfarktin riskiä 1–3-kertaiseksi. Myös infektiot lisäävät riskiä ai-

voinfarktiin. Jo sairastettu aivoverenkiertohäiriö – sekä TIA että infarkti – lisää riskiä jat-

kossa sairastaa aivoverenkiertohäiriö (11).

Aivoverenkiertohäiriöistä on arvioitu noin 15–20 %:n johtuvan kardiogeenisesta embolias-

ta. Tärkeimmät altistavat sydänsairaudet ovat eteisvärinä, sepelvaltimotauti, keinoläppä

sekä reumaattinen sydänvika. Eteisvärinä yksinään lisää aivoverenkiertohäiriön riskiä 2–7-

kertaiseksi sinusrytmiin verrattuna (6).

2.2.3 Oirekuva

Aivoverenkiertohäiriön oireisto riippuu verenkierron vajauksesta kärsivän aivoverenkierto-

alueen mukaan. Arteria Cerebri Median (MCA) -suonitusalueen leesio johtaa motoriseen

tai sensoriseen puutosoireeseen, tai niiden yhdistelmään, riippuen vaurioalueesta. Oireisto

painottuu useasti yläraajan sensomotorisiin oireisiin. Sentraalinen kasvohalvaus (fascialis-

pareesi), dysfasia, dysartria, neglect ja homonyymi hemianopia ovat myös tyypillisiä oirei-

ta, joita voi ilmentyä MCA-alueen leesioissa. Arteria Cerebri Anterior (ACA) -alueen lee-

siot ovat tyypillisesti alaraajapainotteisia sensorisia tai motorisia, tai sekä että, puutosoirei-

ta. ACA-suonitusalueen vauriossa esiintyy myös virtsan- ja ulosteeninkontinenssia, tarttu-

mis- ja imemisrefleksiä toiminnanohjauksen ja käyttäytymisen säätelyn häiriöitä. Verte-

brobasillaarialueen leesion oireisto on hyvin vaihteleva, usein tähän liittyy huimausta, pa-

hoinvointia, oksentelua ja tajunnanhäiriöitä. Lisäksi diplopia, dysartria, dysfagia, kasvojen

tuntohäiriö, perifeerinen fascialispareesi ovat tyypillisiä oireita. Lisäksi motorinen ja sen-

14

sorinen hemipareesi, hemiataksia, Hornerin syndrooma, homonyymi hemianopia, agnosia

ja amnesia voivat olla oireita vertebrobasillaarialueen leesiosta. Arteria Cerebri Posterior

(PCA) -alueen vaurio yleisesti voi ilmetä homonyyminä hemianopiana. Basillaarileesion

oireisto on usein jo kohtalaisen vakava, bilateraaliset raajaoireet, tetrapareesi, tajunnanhäi-

riö, dysartria, bulbaaripareesi, silmien liikehäiriöt, katseen dyskonjugaatio, internuklaari-

nen oftalmoplegia, ekstensiotyyppinen raajajäykistely, ataksia, näköhäiriö, bilateraalinen

Babinskin merkki (11).

2.2.4 Tutkimukset ja diagnosointi

Aivoverenkiertohäiriön diagnosointiin kuuluu esitiedot ja nykytilan tutkiminen ja olennai-

set lisätutkimukset oireiden mahdollisimman tuoreessa vaiheessa. Aivoverenkiertohäiriöi-

den kuvantamisen osa-alueet, natiivi– ja diffuusioperfuusiokuvantaminen, joissa arvioi-

daan vielä potentiaalisesti pelastettavaa aivokudosta tai arvioidaan aivoverenkierron tilaa,

jotta voidaan tehdä hoitopäätöksiä. Kuvantamiseen kuuluvat myös aivoverenkiertohäiriön

etiologian mukaiset tutkimukset, kuten sydämen tietokonetomografiakuvantaminen ja ult-

raäänikuvantaminen yhä varhaisemmassa vaiheessa. Magneettikuvantaminen on mahdolli-

nen ja erityisesti nuorilla suotava olemattoman sädekuorman takia, mutta on useimmin

hankalammin saatavilla ja on tietokonekuvausta hitaampi (11).

Lisätutkimuksina selvitetään useasti perusverikokeita sekä EKG (11).

2.2.5 Aivoverenkiertohäiriön preventio

Primaaripreventiona antitromboottisena hoitona käytetään asetyylisalisyylihappoa potilail-

la, joilla on suurentunut sydän- ja verisuonitautien riski. Myös diabeetikolle on suositelta-

vaa käyttää asetyylisalisyylihappoa, mikäli sille ei ole kontraindikaatiota. Primaaripreven-

tioon kuuluu lisäksi riskitekijöiden tehokas hoito, verenpainetautisella potilaalla verenpai-

neen aleneminen 10/5 mmHG vähentää viiden vuoden todennäköisyyttä aivohalvauksen tai

TIA:n saamiseen 30–40 %. Yleinen verenpainetavoite on alle 140/85 mmHg. Dyslipidemi-

assa pyrkimys on kokonaiskolesterolin osalta alle 5 mmol/l ja LDL-kolesterolin osalta alle

3 mmol/l. Lääkehoidolla voidaan vähentää aivoinfarkteja ja TIA-kohtauksia. Statiinit ovat

15

yleisesti käytössä, minkä lisäksi fibraatilla ja nikotiinihapolla voidaan päästä tavoitteeseen.

Diabeetikon glukoosipitoisuuden hallinta on aiheellista vähentämään diabeteksen aiheut-

tamia mikrovaskulaarikomplikaatioita. Diabeetikko hyötyy erityisesti antitromboottilääki-

tyksestä, dyslipidemian hoidosta ja tehokkaasta verenpaineen alentamisesta aivohalvauk-

sen ja TIA:n ehkäisyssä. Alkoholin käyttöön liittyy lisääntynyttä aivohalvauksen ja TIA-

kohtauksen riskiä. Runsas alkoholin käyttö nostaa verenpainetta, lisää tukostaipumusta ja

vähentää aivojen verenvirtausta. Liikapaino lisää myös aivoverenkiertohäiriön riskiä ja on

itsenäinen riskitekijä sen lisäksi, että on muiden sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijä.

Jokainen painoindeksin ylitys lisää aivoverenkiertohäiriön riskiä 3 %. Liikunta vähentää

sydän- ja verisuonisairauksia, ja siten myös aivoverenkiertohäiriöitä. Fyysinen passiivisuus

lisää aivoverenkiertohäiriön riskiä siten, että vähän liikkuvalla on 2,7-kertainen riski sairas-

tua joko aivohalvaukseen tai TIA-kohtaukseen verrattuna aktiivisesti liikkuvaan. Riittävä

liikunta vähentää riskiä aivoverenkiertohäiriöön 20 %. Tupakointi on selkeä riskitekijä

aivoverenkiertohäiriöille. Riski on riippuvainen päiväkohtaisesta savukemäärästä, esimer-

kiksi noin askin päivässä polttavan riksi sairastua aivoverenkiertohäiriöön on 2,5–4,3-

kertainen (11).

Sekundaaripreventiossa potilaat hyötyvät verenpaineen laskusta riippumatta veren-

painetasosta ja tällöin verenpainetason tavoite on alle 130/80 mmHg. Lääkkeistä paras en-

nusteellinen näyttö on ACE-estäjän tai ATR-salpaajan ja diureetin yhdistelmästä. Dyslipi-

demian hoidossa sekundaaripreventiossa tavoiterajat ovat tiukemmat, kokonaiskolesteroli

alle 4,0–4,5 mmol/l ja LDL-pitoisuus alle 2,0–2,5 mmol/l. Suuriannoksinen atorvasta-

tiinilääkitys on ehkäissyt myös uusia aivohalvauksia. Sekundaarisesti aivohalvauksen tai

TIA-kohtauksen sairastaneilta tulee seuloa diabetesta sokerirasituskokeella (11).

Aivoverenkiertohäiriön ehkäisy käsittää aina elintapamuutokset, niin primaari- kuin se-

kundaaripreventiossa. Suolan rajoittaminen, kohtuullinen alkoholin käyttö, painonhallinta,

terveellinen ravinto, säännöllinen liikunta, tupakoimattomuus ja stressin välttäminen ovat

aivoverenkiertohäiriön ehkäisyssä merkittävässä roolissa (11).

Aivoverenkiertohäiriöiden hoidossa mielekkäin ja tehokkain keino on riskitekijöiden hal-

linta ja aivoverenkiertohäiriöiden ennaltaehkäisy (8).

16

2.3 AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖILLE ALTISTAVAT TOIMENPITEET JA

LÄÄKEMUUTOKSET ETEISVÄRINÄPOTILAILLA

Ennen toimenpiteitä, joissa arvioidaan olevan suuri vuotoriski, sekä sentraalisten puudutus-

ten yhteydessä joudutaan tauottamaan useimmiten antitromboosi- ja antikoagulaatio-

lääkitystä. Tämä luo riskin neurologisille tromboembolisille komplikaatioille. Myös run-

saat verenvuodot monesti johtavat antikoagulanttien ja antitromboottien tauottamiseen,

vähintään. Lisäksi rytminsiirto eteisvärinästä sinusrytmiin ovat riski sydämensisäisen

tromboembolian aiheuttamille neurologisille komplikaatioille. Aivoverenkiertohäiriöille

altistavia riskejä pyritään pienentämään riittävällä antikoagulaatiohoidolla sekä esimerkiksi

käyttämällä pienmolekulaarista hepariinia ns. siltahoitona (13, 10).

2.3.1 Kardioversio

Eteisvärinästä voidaan pyrkiä sinusrytmiin kääntämällä rytmi joko sähköisesti tai lääkkeel-

lisesti. Kardioversioon kannattaa pyrkiä aina uuden akuutin eteisvärinäkohtauksen hoidos-

sa. Kardioversioon liittyy kuitenkin huomattava tukosvaara, minkä takia sen yhteydessä

aina arvioidaan tukosvaara ja antikoagulaation tarve. Keskinmäärin tromboembolinen

komplikaatio esiintyy 48 tuntia kardioversiosta (10).

Alle kaksi vuorokautta kestäneessä eteisvärinässä kardioversio voidaan tehdä aina heti,

kuitenkin antikoagulaatiohoito aloitetaan suuren riskin potilaille (CHA2DS2VASc-pisteitä

2 tai enemmän) kardioversion yhteydessä pysyväksi lääkitykseksi. Keskisuuren riskin poti-

laille (CHA2DS2VASc-pisteitä 1) kardioversion jälkeen antikoagulaatiolääkitystä jatke-

taan ainakin kuukauden ajan, minkä jälkeen tilanne voidaan arvioida tapauskohtaisesti

riippuen CHA2DS2VASc-pisteytyksessä huomiotta jääneistä asioista, kuten tupakointi,

dyslipidemia, munuaisten vajaatoiminta. Pienen riskin potilailla (CHA2DS2VASc-pisteitä

0) antikoagulaatiolääkitys voidaan lopettaa kuukauden kuluttua kardioversiosta (10)

Yli kaksi vuorokautta – tai mikäli eteisvärinän kestoa ei voida varmuudella selvittää – kes-

täneen eteisvärinän kardioversio tulee tehdä antikoagulaatio suojassa. Tällöin varfariinilää-

kityksen tulee olla osoitetusti hoitotasolla 3 viikon ajan (INR 2,0–3,0), tai suoran antiko-

agulantin (NOAC) tulee olla käytössä 3 viikon ajan (10).

17

Kardioversio voidaan tehdä ruokatorvenkautta tehtävän ultraäänen yhteydessä ilman anti-

koagulaatiosuojaa, mikäli voidaan luotettavasti arvioida, ettei sydämessä ole sydämen si-

säistä trombia. Tähän voidaan joutua, mikäli eteisvärinän oireet ovat elämään laatua hait-

taavat (EHRA-luokka 3 tai 4) (10).

2.3.2 Kirurgiset toimenpiteet

Kirurgisten toimenpiteiden yhteydessä leikkaava kirurgi arvioi vuotoriskin. Vuotoriskin

arviossa otetaan huomioon leikkaukseen liittyvä vuotoriski ja vastapainona potilaan tukos-

riski. Lisäksi vuotoriski tulee ottaa huomioon valittaessa anestesiamuotoa, sentraalisiin

puudutuksiin liittyy riski selkäydinkanavan vuotoon, joka sinällään ei ole suuri riski, mutta

komplikaatiot voivat olla vakavia. Hoitava lääkäri on aina vastuussa potilaan vuotoriskin ja

tukosriskin arvioinnista toimenpidettä edeltävästi (13).

Varfariinin osalta pienien vuotoriskin leikkaukset voidaan toteuttaa varfariinia tauottamat-

ta. Tällaisia ovat esimerkiksi hampaan poisto, gastro- ja kolonoskopia ja sydämen tahdis-

timen laitto. Suuren vuotoriskin leikkauksia varten varfariini tulee lopettaa 3–5 vuorokaut-

ta ennen toimenpidettä. Toimenpiteen alkaessa tavoite on, että INR-arvo on alle 1,5. Ylei-

sesti on ajateltu, että hoitotasolla oleva varfariinihoito laskee tarvittavan verran 3 vuoro-

kaudessa. Mikäli INR on korkeampi, kuin hoitotaso (yli 3,0), aikaisempi tauotus voi olla

tarpeen. Varfariinin kumoamisessa voidaan käyttää tarpeen mukaan myös K-vitamiinia,

hoitotasolla olevan INR-arvo on mahdollista laskea tarvittavalle leikkauksen vaatimalle

tasolle 3 mg K-vitamiinia. Hoitava lääkäri voi arvioida varfariinitauon aikana tarvittavan

pienimolekulaarisen hepariinin tarpeen huomioiden potilaan tukosriskin. Siltahoitoa voi-

daan yleensä käyttää siten, että pienimolekulaarista hepariinia annetaan ”puolihoito”-

annoksella (esimerkiksi enoksapariinia 80 mg) aina 24 tuntia ennen toimenpidettä asti.

Toimenpiteen jälkeen voidaan antaa profylaksia-annos (esimerkiksi enoksapariinia 40 mg)

6–8 tunnin kuluttua, mikäli hyväksytään vuotoriski eikä potilaalla ole hemostaasiongel-

maa. ”Puolihoito”-annokseen voidaan siirtyä aikaisintaan 24 tuntia leikkauksesta, mikäli

leikkaukseen liittyy suuri vuotoriski, voidaan joutua odottamaan aina 48–72 tuntiin saakka.

”Puolihoito”-annosta jatketaan aina siihen saakka, että INR on hoitotasolla varfariinin pa-

lauduttua lääkelistalle (13).

18

Uudempien suorien antikoagulanttien (NOAC) tauottaminen riippuu potilaan munuais-

funktiosta. Vähäisen vuotoriskin toimenpiteessä apiksabaani ja rivaroksabaani tulee tauot-

taa 24 tuntia ennen toimenpidettä, kun GFR on yli 30. GFR 15–30 munuaisfunktiolla apik-

sabaani ja rivaroksabaani tulee tauottaa 36 tuntia ennen toimenpidettä. Suuren vuotoriskin

toimenpiteessä apiksabaani ja rivaroksabaani tulee tauottaa 48 tuntia ennen toimenpidettä.

Dabigatraani tulee tauottaa GFR:n ollessa ≥ 80 24 tuntia ennen toimenpidettä (vähäinen

vuotoriski), 48 tuntia ennen toimenpidettä (suuri vuotoriski). GFR 50–80: 36 tuntia ennen

toimenpidettä (vähäinen vuotoriski), 72 tuntia ennen toimenpidettä (suuri vuotoriski). GFR

30–50: 48 tuntia ennen toimenpidettä (vähäinen vuotoriski), 96 tuntia ennen toimenpidettä

(suuri vuotoriski) (13).

Lääketauko tulee aina arvioida potilas- ja toimenpidekohtaisesti huomioiden vuotoriski ja

tukosriski. Jos vuoto on hallittavissa paikallisella hemostaasilla niin, että vuodon määrän

voidaan olettaa olevan merkityksetön, ei taukoja tarvita varfariinihoidossa eikä uudempien

suorien antikoagulanttien osalta (13).

2.3.3 Pientoimenpiteet ja diagnostiset tutkimukset

Leikkauksia on mahdollista tehdä spinaali- tai epiduraalipuudutuksessa. Antikoagulaa-

tiolääkitys sentraalisessa anestesiassa kuitenkin luo riskin vakavaan, joskin harvinaiseen

selkäydinkanavan verenvuodon riskiin. Näissä tilanteissa varfariini tulee lopettaa 5 vuoro-

kautta ennen toimenpidettä ja INR-arvon tulee laskea spinaalipuudutuksessa <1,8 ja epidu-

raalipuudutuksessa <1,5. Uudentyyppiset oraaliset antikoagulantit tulee tauottaa 2 vuoro-

kautta ennen toimenpidettä. Näitä ohjeita tulee noudattaa myös diagnostisissa selkäydin-

punktioissa. Elektiivisessä toimenpiteessä on hyvä harkita myös siltahoitoa näissä tapauk-

sissa (13).

Bronko-, kolono- ja gastroskopiassa ei ole tarpeen tauottaa antikoagulaatiohoitoa, mikäli ei

ole tarkoitus ottaa biopsiaa samassa yhteydessä. Jos skopian yhteydessä otetaan biopsiaa,

varfariini tauotetaan 3 vuorokautta ennen skopiaa, tavoite on INR-arvo <1,5. Dabigatraani

tulee suuren verenvuotoriskin potilailla 2–4 vuorokautta ennen, normaalin verenvuotoris-

kin potilailla 1–3 vuorokautta ennen toimenpidettä riippuen munuaisfunktiosta. Rivaroksa-

baanitauko tulisi olla 1–2 vuorokautta. Apiksabaanitauoksi riittää 1 vuorokausi. Suuren

tukosriskin potilailla tulee arvioida siltahoidon tarve näissäkin tapauksissa (16).

19

2.3.4 Antikoagulaatiohoidon epäonnistuminen

Antikoagulaatiohoidon epäonnistuminen voi johtua useasta eri syystä. Varfariinihoito on

haasteellinen joissakin tapauksissa saada pysymään hoitotasolla. Varfariini reagoi herkästi

muun muassa erilaisiin ruoka-aineisiin, jotka sisältävät K-vitamiinia, jolloin INR-arvo ei

pysy hoitotasolla. Lisäksi varfariini reagoi eri lääkkeiden kanssa ristiin aiheuttaen INR-

arvon heittelyä (15).

Varfariinin käyttö myös vaatii jatkuvaa INR-arvon seurantaa, joka voi osalle potilaista olla

kuormittava tekijä laskea heidän hoitokomplianssiaan.

Hoitokomplianssi myös aiheuttaa haasteensa erityisesti muistisairaiden potilaiden kohdalla,

tällöin antikoagulaatiohoidolla on riski epäonnistua lääkkeiden unohtumisen myötä.

Alkoholismi aiheuttaa ongelmia antikoagulaatiohoidon yhteydessä lisäten tapaturma-

alttiutta. Lisäksi alkoholismin aiheuttama maksan toiminnan heikkeneminen nostaa INR-

arvoa spontaanisti.

Taloudelliset ongelmat ovat haasteellisia uudempien oraalisten antikoagulanttien ollessa

kyseessä, nämä voivat osalle potilaista olla kohtalaisen arvokkaita ilman korvattavuutta.

Antikoagulanteilla – niin NOAC:lla, kuin varfariinilla – on yhteisvaikutuksia sienilääkkei-

den kanssa, mikä voi johtaa epäonnistumiseen antikoagulaatiolääkityksessä.

20

3 TAVOITTEET

Tavoitteena tässä tutkielmassa on arvioida aivoverenkiertohäiriöiden esiintymistä eteisvärinäpoti-

lailla erityisesti toimenpiteiden, leikkausten ja varfariinin lääketaukojen yhteydessä. Lisäksi tavoit-

teena tässä tutkielmassa on perehtyä eteisvärinään ja aivoverenkiertohäiriöihin, niiden etiologiaan,

oireisiin, diagnosointiin ja hoitoon.

21

4 MENETELMÄ

4.1 FibStroke-tutkimus

FibStroke on monikeskustutkimus, jossa potilaista kerättiin retrospektiivisesti tietoja eteis-

värinästä (kohtauksittainen, jatkuva, pitkään jatkunut ja pysyvä tai krooninen), hoitotasa-

painosta, diagnoosiajankohta ja mahdollisten altistavien tekijöiden (lääketauot, toimenpi-

teet ja leikkaukset) ajallinen suhde aivotapahtumaan. Potilaat ovat Pohjois-Savon, Keski-

Suomen, Satakunnan, ja Lounais-Suomen Sairaanhoitopiireistä vuosina 2003–2012 aivo-

verenkiertohäiriön sairastaneita ihmisiä, joilla on myös todettu eteisvärinä. Potilaat tunnis-

tettiin sairaaloiden kotiutuspapereista ICD-10-koodien (International Classifivation of Di-

sease, tenth revision) perusteella. Lopulliseen tutkimusaineistoon valikoitui 3632 potilasta,

joille kehittyi tarkasteltavan aikavälinä 3252 iskeemistä aivotapahtumaa ja 794 kallon-

sisäistä verenvuotoa.

Tutkimustieto kerättiin jokaisesta tapauksesta erikseen kussakin sairaalassa 6-sivuiseen

elektroniseen tiedonkeruulomakkeeseen (Liite 1). Kuopiossa tiedonkeruuseen osallistui 8

syventävien opintojen tekijää tutkimushoitajan ja tutkimukseen osallistuvien lääkärien joh-

dolla.

Tiedonkeruulomakkeessa analysoitiin tarkasti potilaan taustatiedot sekä eteisvärinän ja

aivoverenkiertohäiriön kliiniset ja patologiset piirteet, kuten eteisvärinän luonnetta ja diag-

noosiajankohta, aivoverenkiertohäiriön tyyppi ja lokalisaatio, CHA2DS2VASc-pisteytys,

muut riskitekijät, edeltävien 30 vuorokauden aikana tapahtuneet toimenpiteet ja leikkauk-

set ja lääketauot, antitrombootti ja antikoaguloiva lääkitys aivohalvauksen hetkellä (Liite

1).

4.2 Oma työnkuva

Tiedonkeruu FibStroke-tutkimukseen omalta osaltani oli 689 tapahtumaa. Aivoverenkier-

tohäiriön luonteen takia usealle potilaalle tuli useita tapahtumia. Aineistosta karsittiin pois

tiedonkerääjien toimesta tapaukset, jossa todellisuudessa ei ollut kyse joko aivoinfarktista,

TIA-kohtauksesta tai aivoverenvuodosta. Tällaisia tilanteita saattoivat simuloida esimer-

22

kiksi migreenikohtauksen aiheuttamat näköhäiriöt, jolloin päivystävä lääkäri oli laittanut

työdiagnoosiksi mahdollisen TIA-kohtauksen.

23

5 TULOKSET

FibStroke-tutkimuksesta on ilmestynyt neljä artikkelia. Niistä kaksi sopivat tarkasteltaviksi

tässä tutkielmassa.

Clinical Cardiology -lehdessä julkaistiin artikkeli, jossa tarkasteltiin postoperatiivisia aivo-

verenkiertohäiriöitä ja kallonsisäisiä vuotoja potilailla, joilla eteisvärinä on diagnosoitu

seuraavin tuloksin (14):

FibStroke aineiston perusteella 6,0 % aivoverenkiertohäiriöistä ja 2,9 prosenttia kallon-

sisäisistä vuodoista edelsi edeltävän 30 päivän sisällä operaatio. Näistä potilaista 69 pro-

sentilla oli oraalinen antikoagulantti käytössä operaatiota edeltävästi (14).

Suurimmalla osalla potilaista (94,3 %), jotka saivat iskeemisen aivotapahtuman lääketauon

aikana, oli kohonnut eteisvärinästä johtuvan tromboembolisen komplikaation riski

(CHA2DS2VASc >1) (14).

Operaation jälkeen aivoverenkiertohäiriön saaneista potilaista 81,2 %:lla antikoagulantti

tauotettiin operaation ajaksi. Operaation ajaksi tauotetuista potilaista 27,8 prosentilla käy-

tettiin hepariinia ”siltahoitona”. 42,3 prosenttia aivoverenkiertohäiriöön johtaneista operaa-

tioista oli luokiteltu matalan vuotoriskin operaatioiksi ja näistä 84,7 prosentissa operaati-

oista antikoagulantti tauotettiin operaation ajaksi. Potilas sairasti aivoverenkiertohäiriön

keskimäärin 4 päivää operaation jälkeen. Tulleista iskeemisistä aivotapahtumista 65 pro-

senttia ilmeni ensimmäisen viikon aikana ja 81 prosenttia kahden ensimmäisen viikon ai-

kana (14).

Kallonsisäisiin vuotoihin johtaneista operaatioista 54.5 prosentissa tauotetuista antikoagu-

lanttihoidoista käytettiin hepariinia siltahoitona. 43.5 prosentissa kallonsisäiseen vuotoon

johtaneista operaatioista käytettiin perioperatiivisesti hepariinin lisäksi antitromboottia

(14).

Keskimäärin kallonsisäinen vuoto ilmeni 4 päivää operaatiosta. Potilailla, jotka saivat kal-

lonsisäisen vuodon, oli useimmin kohonnut riski verenvuotoon HAS-BLED-pisteytyksen

mukaan (taulukko 2). Lisäksi näillä potilailla oli useammin taustalla myös aikuistyypin

diabetes tai sepelvaltimotauti ja historiassa sydäninfarkti. Kallonsisäisiin vuotoihin johta-

neet operaatiota olivat yleisemmin kiireellisempiä kuin iskeemisen aivotapahtumaan johta-

neet operaatiot (14).

24

Internation Journal of Cardiology –lehdessä julkaistussa artikkelissa tarkasteltiin FibStroke

-aineistossa esiintyneitä aivoverenkiertohäiriöitä, jotka ilmenivät 30 päivän sisällä edeltä-

neestä kardioversiosta seuraavin tuloksin (16):

Aivoverenkiertohäiriöistä 6,1 prosenttia iskeemisistä tapahtumista ilmeni 30 päivän sisällä

kardioversiosta potilailla, joilla oli joko kohtauksittainen tai jatkuva eteisvärinä. Kaikista

iskeemisistä tapahtumista 2,4 prosenttia ilmeni 30 päivän sisällä kardioversiosta. Aivove-

renkiertohäiriöön johtaneista kardioversioista 77 prosenttia oli akuutissa tilanteessa tehtyjä

rytminsiirtoja, 23 prosenttia tehtiin elektiivisesti. 63 prosentissa aivoverenkiertohäiriöön

johtaneista kardioversioista tehtiin potilaille, joilla ei ollut antikoagulaatiota käytössä, li-

säksi viidellä potilaista antikoagulaatio ei ollut hoitotasolla (INR –arvo <2). 21 prosenttia

aivoverenkiertohäiriön saaneista potilaista, joille tehtiin kardioversio, olivat matalan riskin

potilaita (CHA2DS2VASc–pisteet <2). Aivoverenkiertohäiriö, jota edelsi kardioversio,

ilmeni tyypillisesti keskinmäärin kaksi päivää kardioversiosta (16).

Yhdeksän potilasta sai aivoverenkiertohäiriön, joille ei kardioversio onnistunut. Näistä

jokaisella rytmi kääntyi spontaanisti sinusrytmiin aivohalvausta edeltävästi (16).

25

6 POHDINTA

FibStroke-tutkimuksesta julkaistuissa artikkeleissa päädyttiin johtopäätökseen, että aivota-

pahtumaan johtavista operaatioissa on yleistä antikoagulaatiohoidon tauotus, vaikka ky-

seessä olisi matalan vuotoriskin leikkaus. Postoperatiivisesti esiintyvissä kallonsisäisissä

verenvuodoissa on ollut toistuvasti käytössä hepariini siltahoito ja 43,5 %:ssa tämän lisäksi

antitrombootti. Potilaat, jotka saivat kallonsisäisien verenvuodon, olivat HAS-BLED-

pisteytyksen mukaan kohonneessa riskissä verenvuotoon (14).

Suurimmalla osalla potilaista, joilla oli joko kohtauksittainen tai jatkuva eteisvärinä, joilla

kardioversion jälkeen 30 päivän sisällä ilmeni aivoverenkiertohäiriö, ei ollut antikoagulaa-

tiota käytössä. Aivoverenkiertohäiriöön johtaneista kardioversioista 77 % tehtiin akuutissa

vaiheessa ilman antikogulaatiosuojaa (16).

Aivoverenkiertohäiriön aiheuttamat haitat potilaalle ja yhteiskunnalle vaativat tehokasta

hoitoa. Tuloksellisin hoito aivoverenkiertohäiriöissä saadaan keskittymällä tehokkaaseen

primäärihoitoon ja sekundaaripreventioon.

Aivoverenkiertohäiriöistä noin 20 % on kardiogeenistä syntyperää. Eteisvärinä itsessään

lisää aivoverenkiertohäiriön ilmaantuvuutta 2–7-kertaiseksi verrattuna sinusrytmiin. Tä-

män takia antikoagulaatiohoito eteisvärinässä on erittäin tärkeää sykkeenhallinnan ohella.

Antikoagulaatiosta huolehtiminen on erittäin tärkeää myös kardioversion yhteydessä. Kar-

dioversio on aina riski tromboembolisille komplikaatiolle, joiden esiintyminen on pahim-

millaan noin 2 vuorokautta kardioversion jälkeen. Kardioversioon on hyvä liittää aina anti-

koagulaatiohoito ainakin kuukauden ajaksi.

Kirurgisten ja muiden toimenpiteiden yhteydessä joudutaan tauottamaan usein antikoagu-

laatiolääkitystä sekä antitromboottilääkitystä. Postoperatiivisen aivohalvauksen saaneilla

potilailla oraalinen antikoagulaatiohoito oli keskeytetty 81,2 %:ssa tapauksista, ja pienmo-

lukelaarisella hepariinilla toteutettu siltahoito oli käytössä 27,8 % näistä tapauksista. Pos-

toperatiivinen siltahoito nosti riskiä saada toimenpiteen jälkeinen aivoverenvuoto (14).

Antikoagulaatiohoidon keskeyttämiseen toimenpiteitä ja kardioversiota varten liittyy siis

riski aivoverenkiertohäiriöille. Siltahoitokaan ei kokonaan ehkäissyt aivoverenkiertohäiri-

öitä. Tulevaisuudessa onkin syytä arvioida mahdollisuuksia aivoverenkiertohäiriöiden eh-

käisyyn toimenpiteiden yhteydessä tehokkaammin ja suunnata mahdollisiin keinoihin tut-

26

kimusta ja kehittää leikkaustekniikoita säästävimmiksi, jolloin mahdollisesti voidaan arvi-

oida tulevaisuuden leikkausten olevan vuotoriskiltään vähäisempiä.

Lääkäreiden peruskoulutuksessa on hyvä kiinnittää huomiota eteisvärinäpotilaiden vaati-

man tehokkaan antikoagulaatiolääkityksen tarpeellisuuteen. Antikoagulaation arvioinnissa

on hyvä käyttää CHA2DS2VASc-pisteytystä, mutta myös huomioida potilas kokonaisuu-

tena pisteytyksen takana ja ottaa huomioon myös tuon pisteytyksen ulkopuolelle jäävät

tilat, tupakointi, dyslipidempia, lihavuus, liikkumattomuus, munuaisten vajaatoiminta.

Toimenpiteitä tekevien lääkäreiden koulutuksessa on hyvä jatkossakin painottaa yksilökoh-

taista riskiarviota antikoagulanttien ja antitromboottien tauotuksen ja leikkauksen vuotoris-

kin arvioinnissa.

Toimenpiteiden osalta on mielekästä jatkossakin pyrkiä mahdollisimman vähän vuotaviin

tekniikoihin, jolloin mahdollisesti pystytään antikoagulaatio- ja antitromboositaukoja vält-

tämään.

27

7 JOHTOPÄÄTÖKSET

Eteisvärinäpotilaat tarvitsevat antikoagulaatiolääkitystä. Kardioversion yhteydessä antiko-

agulaatio on erinomaisen tärkeää jatkaa ainakin kuukauden ajan tromboembolisten komp-

likaatioiden ehkäisemiseksi. Antikoagulaatiolääkityksen arvioinnissa on hyödyllistä käyt-

tää CHA2DS2VASc-pisteytystä, mutta pisteytyksen ulkopuoliset asiat, kuten munuaisten

vajaatoiminta, tupakointi ja liikkumattomuus, vaikuttavat myös lääkitystarpeen arvioon ja

ne tulee huomioida huolellisesti jokaisen kardioversion yhteydessä.

Toimenpiteissä pitää pyrkiä jatkossa kehittyneempiin leikkaustekniikoihin, joihin liittyy

entistä vähemmän vuotoriskejä. Tällöin voidaan ehkäistä antikoagulaatiotaukojen aiheut-

tamia tromboembolisia komplikaatioita.

FibStroke–materiaalin mukaan on myös syytä kiinnittää huomiota tarpeettomiin antikoagu-

laatiohoitojen taukoihin, erityisesti matalan vuotoriskin operaatioissa.

FibStroke–materiaalin antamien tietojen valossa hepariini siltahoito on kyseenalainen -

toisaalta sillä voi olla edullisia vaikutuksia aivoverenkiertohäiriöiden ehkäisyssä, mutta

toisaalta se voi lisätä kallonsisäisiä vuotoja postoperatiivisesti. Kallonsisäisiä verenvuotoja

ehkäistäessä HAS-BLED-pisteytys on hyvä apuväline. FibStroke-tutkimuksen mukaan

potilaat, jotka saivat kallonsisäisen verenvuodon toimenpiteiden jälkeen, lukeutuivat HAS-

BLED-pisteytyksen perusteella korkean vuotoriskin potilaisiin.

Lisää tutkimusta tarvitaan, jotta löydetään oikea tasapaino tromboosiprofylaksian ja toi-

menpiteistä johtuvan antikoagulaatiotauon aiheuttaman tromboemboliariskin välillä.

28

LÄHTEET

1. Gregory YH Lip, Hung Fat Tse, Deirdre A Lane; Atrial fibrillation; The Lancet, 379

(2012), pp. 648-661

2. M. J. Pekka Raatikainen ja Heikki V. Huikuri; Näin tutkin; Lääketieteellinen Aikakaus-

kirja Duodecim; 2007;123(7):831-9

3. National Collaborating Centre for Chronic Conditions; National Guidelines for the Man-

agement of Atrial Fibrillation; London: Royal College of Physicians; 2006

4. Lip GY, Edwards SJ; Stroke prevention with aspirin, warfarin and ximelagatran in pa-

tients with non-valvular atrial fibrillation: a systematic review and meta-analysis; Thromb

Res. 2006;118:321-33

5. Soinila S, Kaste M; Neurologia [online]; Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2013 (luet-

tu 17.7.2016). Saatavilla Internetissä (vaatii käyttäjätunnuksen):

www.oppiportti.fi/op/neu00127

6. Soinila S, Kaste M; Neurologia [online]; Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2013 (luet-

tu 17.7.2016). Saatavilla Internetissä (vaatii käyttäjätunnuksen):

www.oppiportti.fi/op/neu00130

7. Airaksinen J, Aalto-Setälä K, Hartikainen J, Huikuri H, Laine M, Lommi J, Raatikainen

P, Saraste A.; Kardiologia [online]; Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2013 (luettu

17.8.2016). Saatavilla Internetissä (vaatii käyttäjätunnuksen):

www.oppiportti.fi/op/kar01661

29

8. Soinila S, Kaste M. Neurologia [online]; Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2013 (luet-

tu 17.7.2016); Saatavilla Internetissä (vaatii käyttäjätunnuksen):

www.oppiportti.fi/op/neu00131

9. Airaksinen J, Aalto-Setälä K, Hartikainen J, Huikuri H, Laine M, Lommi J, Raatikainen

P, Saraste A. Kardiologia [online]; Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2013 (luettu

17.8.2016). Saatavilla Internetissä (vaatii käyttäjätunnuksen):

www.oppiportti.fi/op/kar01659

10. Eteisvärinä (online) Käypä hoito –suositus; Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin ja Suo-

men Kardiologisen Seuran asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura Duodecim,

2015 (viitattu 4.10.2016). Saatavilla Internetissä: www.käypähoito.fi

11. Aivoinfarkti (online). Käypä hoito –suositus; Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin

ja Suomen Kardiologisen Seuran asettama työryhmä. Helsinki: Suomalainen Lääkäriseura

Duodecim, 2011 (viitattu 4.10.2016). Saatavilla Internetissä: www.käypähoito.fi

12. Soinila S, Kaste M. Neurologia [online]; Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2013 (lu-

ettu 17.7.2016). Saatavilla Internetissä (vaatii käyttäjätunnuksen):

www.oppiportti.fi/op/neu00129

13. Leikkausta edeltävä arviointi (online). Käypä hoito-suositus; Suomalaisen Lääkäriseu-

ran Duodecimin ja Suomen Kardiologisen Seuran asettama työryhmä. Helsinki: Suomalai-

nen Lääkäriseura Duodecim, 2014 (viitattu 18.10.2016). Saatavilla Internetissä:

www.käypähoito.fi

14. Palomäki A, Kiviniemi T, Hartikainen JE, Mustonen P, Ylitalo A, Nuotio I, Hartikai-

nen P, Jaakkola J, Luite R, Airaksinen KE. Postoperative Strokes and Intracranial Bleeds

in Patients With Atrial Fibrillation: The FibStroke Study. Clin Cardiol. 2016

30

Aug;39(8):471-6. doi: 10.1002/clc.22554. Epub 2016 May 30.

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/27240121

15. Paula Mendonça Leite, Maria Auxiliadora Parreiras Martins, Rachel Oliveira Castilho ;

Review on mechanisms and interactions in concomitant use of herbs and warfarin therapy ;

Biomedicine & Pharmacotherapy; Volume 83, October 2016, Pages 14–21

16. Antti Palomäki, MD; Tuomas Kiviniemi, MD, PhD; Juha E.K. Hartikainen, MD, PhD;

Pirjo Mustonen, MD, PhD; Antti Ylitalo, MD, PhD; Ilpo Nuotio, MD, PhD; Päivi

Hartikainen, MD, PhD; Jussi Jaakkola, BM; Riho Luite, MD; K.E. Juhani Airaksinen, MD,

PhD; Strokes after cardioversion of atrial fibrillation — The FibStroke study; International

Journal of Cardiology 203 (2016) 269–273

17. Maija Halme, Elina Armstrong, Riitta Lassila; ANTITROMBOOTTISEN HOIDON

TAUOTUS BRONKOSKOPIAA VARTEN;

http://www.hematology.fi/sites/default/files/antitromboottisen_hoidon_tauotus_bronkosko

piaa_varten.pdf

31

LIITTEET

Taulukko 1 CHA2DS2VASc-pisteytys

riskitekijä pisteet

C Congestive heart failure Sydämen systolinen vajaatoiminta 1

H Hypertension Kohonnut verenpaine 1

A2 A2ge ≥ 75 years Ikä ≥ 75 vuotta 2

D Diabetes Diabetes 1

S2 S2troke or TIA Aiempi aivohalvaus tai TIA-kohtaus 2

V Vascular disease Valtimosairaus* 1

A Age 65-74 years Ikä 65-74 vuotta 1

Sc Sex category female Naissukupuoli, jos ikä ≥ 65 vuotta 1

* Aiempi sydäninfarkti, aortankaaren plakki tai vaikea perifeerinen valtimosairaus

Taulukko 2 HAS-BLED-pisteytys

riskitekijä pisteet

H Hypertension Systolinen verenpaine yli 160mmHg 1

A Abnormal liver or kid-

ney function

Maksan tai munuaisten vaikea toimintahäiriö 1 molem-

mista

S Stroke Aikaisempi aivohalvaus 1

B Bleeding Verenvuototaipumus* 1

L Labile INR INR-arvojen vaihtelu 1

32

E Elderly Ikä yli 65 vuotta 1

D Drugs or alcohol Vuotoriskiä lisäävä lääkitys tai alkoholin runsas

käyttö

1 molem-

mista

Taulukko 1 ja Taulukko 2 © Lind Ville

Liite 1 FibStroke-tutkimus

33

34

35