1

OSTRO1 / 2 0 1 1

2 3

SISÄLLYS

Pääkirjoitus 4Heitä huuli! Aleksandrian kurimuksessa 5Kapaloseuran historia 9Peitteitä pienille ihmisille 10Ystäviä lahdentakaa ja kertomuksia 12suomalais-virolaisia yhteistyöstä Chefchaouen – hasiksen alkulähteillä 14Janne Körkön valokuvia Runonurkka 21Suomenkarja – navettojen kansallisaarre 23Osakunnalla tapahtunutta: Kuraattorinvaihtokaronkka 26Kellonvetäjä 30Filmoholisti 31

Päätoimittaja: Ville TuppurainenUlkoasu ja taitto: Hanna Poranen

Painopaikka: Fram, VaasaPainos: 1100ISSN: 0787-8451

Ostrobotnia on kolmen pohjalaisen osakunnan yhteinen noin kolme kertaa vuodessa ilmestyvä jäsen-julkaisu. Helsinki Helsingfors 04/2011 Kannen kuva: Janne Körkkö, janne.korkko@gmail.com, http://jannekorkko.com

Toimituksen osoite:

Ostrobotnia-lehtiTöölönkatu 3 A, 5 krs.00100 Helsinkihttp://pv.osakunta.fi/ ostro

OST

RO

BO

TN

IA 1

/201

1

Kuva: Janne Körkkö

4 5

PÄÄKIRJOITUS

Kulunut kevät on ollut yllättävien tapahtumien osalta antelias maailman tapahtumista kiinnos-tuneelle ihmiselle. Etenkin kulunutta kuukautta on saatu viettää sekä hyvässä että pahassa mieles-sä jännittävissä tunnelmissa. Nousevan auringon maassa tapahtunut luonnonkatastrofi on kosket-tanut suoraan myös suomalaisia vaikuttamalla vahvasti käynnissä olevaan lisäydinvoimakes-kusteluun. Lähestyvien eduskuntavaalien alla huomio onkin kiinnittynyt valtavan inhimilli-sen tragedian sijasta lähinnä energiapoliittisiin kysymyksiin. Joditablettien täysin käsittämätön hamstraaminen Suomessa on tuskin edistänyt mitään muuta kuin typeryyden leviämistä. Tule-vista vaaleista näyttäisi muutenkin muodostuvan todellinen populismin voittokulkue – halusimme tai emme. Vaalit laittavat ajattelemaan myös osa-kuntien ja yhteiskunnan välistä suhdetta. Edus-tuksellinen demokratia edellyttää ehdokkailta rahallisen pääoman lisäksi myös sosiaalista pää-omaa, joka on usein näkymätöntä. Voidaankin puhua vallan kulttuurista, opituista poliittisista toimintatavoista. Perinteisesti osakunnat ovat toi-mineet kasvualustana sangen merkittävälle mää-rälle menestyksekkäitä poliitikkoja. Tämä suhde on erityisen selkeä eteläisessä naapurivaltiossam-me Virossa, jonka poliittisen kulttuurin historia on vielä Suomeen verrattuna sangen lyhyt. Maa-ilma on mielenkiintoinen paikka. Vuoden ensim-mäinen Ostrobotnia tarjoaa ajattelemisen aihetta niin Marokon huumekaupasta kuin suomalais-virolaisesta yhteistyöstä. Hyvää kevättä kaikille!

. Nykypäivänä myydään terveyttä. Valistu-nut kansalainen ei ainoastaan lääkitse itseään saa-tuaan lääkäriltään diagnoosin, vaan pyrkii ennal-taehkäisemään sairauksia. Probioottista jogurttia! Omega-3 rasvahappoja, kapseleina! Antibakteeris-ta pyykinpesujauhetta! Yhteistyössä allergia- ja astmaliiton kanssa! Maailma on muuttunut. La-kanoihin ei enää päde yhdeksänkymmentäastei-nen kuuma vesi, sillä mukaan on lisättävä otsonia. Bakteerit uhkaavat terveyttä ja ternimaitokapselit tukevat elämää. Tiesittekö että elokuva Starship Troopers syntyi kun ohjaaja Paul Verhoeven katsoi sänkyään elektronimikroskoopilla? Ajan hengestä huolimatta olemme välillä sokeita sille tosiseikal-le, että suurin osa sairauksistamme olisi ennaltaeh-käistävissä sangen yksinkertaisin konstein. Aivan kuten äiti opetti.

Oli kohtalon ironiaa, että tuo kaikki tapah-tui kesken kaikkien suurimman terveyshysterian, sillä sikainfluenssa oli juuri julistettu panepidemi-aksi. Asiantuntijat eivät lietsoneet varsinaista pa-niikkia, mutta rivien välistä saattoi lukea, että tauti voisi tappaa miljoonia. Olennaisempaa oli kuitenkin se, että se uhkasi miljardeja. Ennen rokotuksia tu-livat käsihuuhteet, jotka ilmestyivät Aleksandriaan. Tavanomaisesta poikkeavaan tapaan kulutin tuol-loin aikaani Aleksandriassa kirjoittaen esseetäni. Valitsin aivan satunnaisen tietokoneen ja aloitin työskentelyn. Tuntikausia hieroin sormiani yleisen näppäimistön rasvaiseen pintaan, pyöritin etusor-mellani hiiren kulunutta rullaa ja tunsin sekä peu-kalollani että pikkurillilläni hiiren kylkiä vasten kerääntyneen kovettuneen kuonan. Työn touhussa minua vaivasi suuresti alahuuleeni ihon ja limakal-

Toissavuoden sikainfluenssahysteria laukaisi varotoimenpiteet myös yliopiston julkisissa tiloissa. Laitosten, ruokaloiden ja kir-jastojen sisääntulojen yhteyteen pystytettiin pisteitä, jossa pystyi desinfioimaan kätensä. Kansaa neuvottiin välttämään turhaa kättelyä ja huolehtimaan tavanomaista paremmin käsihygieni-asta. Valtio organisoi massiivisen rokotuskampanjan ja argen-tiinalainen kämppikseni kyseli jatkuvasti mistä saisi käsiinsä Tamifluta. Maailmanlaajuisen pandemian alkamisen piti olla vain ajan kysymys. Uutiset kertoivat, että tauti leviäisi ensin lii-kenteen solmukohtien kautta saavuttaen vääjäämättömästi myös syrjäseudut. Kuinka naiivi olinkaan kun uskoin kärsimyksen saapuvan lentokoneella! Kurimus alkoi Aleksandriasta ja vei

minut terveyskeskuksen toimenpidehuoneeseen.

Heitä huuli! Aleksandrian kurimuksessa

6 7

von väliselle alueelle ilmestynyt finni – sorkin sitä alitajuisesti sormillani. Puristin sen etusormeni ja peukaloni väliin. Tirskautin siitä mehut pihalle. Olen kuullut naisilta, ettei kasvojaan saisi koskea likaisilla käsil-lä. Etenkin luennoilla harjoitettu tapa juntata kasvot käsiä vasten on vääryyt-tä. Pään ja käsivarren muodostama triangeli, jota vasten niskat nojaavat aiheuttaa aknea. Tästä Michelangelon lanseeraamasta enkeliasennosta hyötyvät etenkin reseptivapaiden aknenhoitotuotteiden valmistajat, jotka käyttävät mannekiineinaan enkelikasvoisia nuorukaisia. Omakohtaisesti sain kuitenkin huo-mata, että tulehtuneiden ihohuokosten poksauttelu Aleksandriassa aiheutti infektion, jonka hoitami-seen tarvittiin lopulta kirurgin veistä. Lopetettua-ni työskentelyni tunsin kihelmöintiä huulessani, kotona oloni huononi rajusti ja iltaan tultaessa minulle oli noussut kuume. Äärimmäisen opportu-nistinen infektio valtasi huuleni ja täytti sen sisäl-täpäin mädällä. Arizonan yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan keskimääräi-sessä toimistossa käytössä olevassa näppäimistöissä on yli 400 kertaa enemmän bakteereja kuin WC-is-tuimessa – eikä tutkimuksessa edes käsitelty yleisesti käytössä olevia näppäimistöjä. Otetaan esimerkki: Helsingin yliopistossa on kirjoilla 35 216 opiske-lijaa, joista runsas 20 000 opiskelee keskustakam-puksen tiloissa. Tästä ihmisryhmästä varsin suuri osa käyttää vähintään kerran viikossa Aleksandri-

an tietokoneita, monet huomattavasti useammin-kin. Lisätään tähän yhtälöön vielä tieto, että joi-denkin tutkimusten mukaan 11% ihmisistä ei pese

käsiään vessakäynnin yhteydessä. Aleksandrian tietokoneilla na-postellaan välipaloja ja juodaan kahvia. Jokainen, joka on joskus irrottanut näppäimistönsä näppäi-met puhdistusta varten tietää mitä sieltä paljastuu: hiuksia, ihohiuta-leita, vihreitä ruoanpalasia…epä-

määräistä orgaanista massaa. Jos tuon kaiken saisi kerättyä sadoista näppäimistöstä yhteen astiaan, olisi siinä luultavasti läjä materiaa, jonka baktee-ripitoisuus ylittyisi vasta jätevedenpuhdistamolla! Ei siis ihme, että osuin rosvosektoriin.

Tulehtunut huuleni turposi ennennäke-mättömän nopeasti. Kellon lyödessä puolta yötä oli kipu kasvanut jo sietämättömäksi. Kuume kohosi, päässä humisi ja huuli turposi. Aloin etsiä epätoi-voisia ratkaisuja. Paise on kipeä, koska se luo ym-pärillä oleviin kudoksiin painetta? Eikö vain? Se

pitää siis puhkaista, jotta paine pää-see purkautumaan. Ongelma oli vain siinä, ettei huuleen kärsinyt edes koskea. Oli kyettävä kylmäveriseen ratkaisuun. Pyysin tyttöystävääni ot-tamaan neulan ja puhdistamaan sen sytyttimen butaaniliekissä samalla kun jäädytin huultani parvekkeelta otetulla lumipallolla. Kokeilimme

neulalla paiseen pintaa. Ai saatana! Päätän tarttua pulloon, kaadan raivolla kurkustani alas kaksi de-siä tequilaa. Huomaan nauravani tilanteelle – ti-lanteesta puuttuu enää lihaksikkaassa käsivarressa

kurtussa ja alahuuli holtittomaksi paisuneena. Lääkäri kutsuu hoitajan avustamaan toimenpi-teessä, jonka huvittunut läsnäolo saa minut tun-

temaan itseni päivän parhaaksi potilaaksi. Hoitohenkilökunta suorittaa toimenpiteen selkeästi havaittavan innostuksen val-lassa. Kumma kyllä tarvitaan vain yksi viilto ja kärsimykseni loppuvat. Paine pääsee purkau-tumaan huulesta ja minä olen vapaa. Huuleeni pursotetaan vielä haavaliimaa tai jotain sen tapaista. Saan lääkäriltä ja hoitajalta lämpimät paranemis-

toivotukset sekä kipulääkereseptin. Olen voittanut. Poistun apteekin kautta kohti kotia ja lupaan it-selleni, etten enää koskaan vieraile Aleksandriassa ilman käsihuuhdetta.

Teksti:Haavoitettu humanisti

sykkivä ampumahaava, puolittain suljettujen säle-kaihtimien välistä vilkkuva öisen kaupungin kel-lertävä valo ja päästäni punainen otsalle kiedottu huivi. Itsehoito muuttuu miehisestä ritu-aalista kliseiksi performanssiksi, jota en pysty suorittamaan loppuun asti. Luovu-tan ja kärsin voihkien. Parin tunnin ku-luttua saan vielä kaupan päälle krapulan. Tunnen itseni surkimukseksi ja nyyhky-tän vuoteeni pohjalla sikiöasennossa. Kärsin kokonaisen yön kuu-meen, kivun ja krapulan hirvittävästä yhteisvaikutuksesta. Päässäni liikkui vain katumusta ja nyyhkytystä. Syytän itseäni typeryydestäni, sillä olisihan se nyt pitänyt tietää mitä likaisilla käsillä ei pitäisi tehdä. Ruos-kin itseäni vielä lisää tajutessani, että työskennel-lessäni Aleksandriassa ajattelin muutaman sekun-nin edessäni ollutta näppäimistöä. Bakteereiden ja hygienian kannalta. Ansaitsin rangaistukseni. Herään seuraavana aamuna tuskaisena. Huulen turvotus on vain kasvanut ja sen mitta-suhteet ovat muuttuneet koomisiksi. Palan halus-ta puhkaista huuleni. Palaan kuitenkin takaisin todellisuuteen ja hylkään esi-isiemme perinteet. Myönnän aivan avoimesti tarvitsevani välskärin parantavaa veistä. Edellisen yön itsehoito oli muo-dostunut mahdottomaksi, sillä kivun määrä oli lii-an suuri. Marssin alahuuli lerpattaen lähimpään terveyskeskukseen, jossa asiat tapahtuvat kerrankin ripeästi. Pääsen makaamaan selälleni yleislääkä-rin ruskealle pöydälle, mutta tunnen, ettei minuun suhtauduta täydellä vakavuudella. Tilanteessa on jotain koomista: vaikeroiva nuori mies kulmat

” Lääkäri kutsuu hoitajan avustamaan toimenpiteessä, jonka huvittunut läsnäolo

saa minut tuntemaan itseni päivän parhaaksi potilaaksi. Hoitohenkilökunta suorit-taa toimenpiteen selkeästi havaittavan innostuksen

vallassa ”

” Itsehoito muuttuu mie-hisestä rituaalista kliseiksi

performanssiksi, jota en pysty suorittamaan loppuun

asti. Luovutan ja kärsin voihkien. ”

” Tiesittekö että elokuva Starship Troopers syntyi

kun ohjaaja Paul Verhoev-en katsoi sänkyään elek-tronimikroskoopilla? ”

8 9

apaloseura perustettiin 1933 ja se on siten van-hin Eteläpohjalaisen osakunnan kerho. Tuol-

loin maakunnassa oli paljon köyhiä perheitä, joille osakunnan naiset päättivät ryhtyä ompelemaan vaat-teita. Kapaloseuran ensimmäinen ompeluilta pidettiin 16.3.1933 ja torstaista tulikin ompelupäivä. Ker-ho järjesti myös illanviettoja, joilla

kerrytettiin varoja.

Sota-aikana tehtiin rintamalle lapa-sia, kaulureita ja muita tarpeellisia vaatteita. Sotien jälkeen toiminta jäi miesten vastuulle, ja he ryhtyivät kapaloiden tekoon aluksi leikillä. Kun tulosta syntyi, alettiin työhön suhtautua aiempaa suuremmalla vakavuudella. Keväällä 1948 Yliop-pilaslehdessä nimimerkki Taisa ih-

Kapaloseuran laulu

”Ää, ää, älyniekat onko järkeä?Tää, tää, tätikerhon työ on

tärkeä.Liivit likoille,pöksyt pojille

ommellaan ja vaatteet vauvoille.

Ii, ii, Isänmaassa parhaat lapset on.

Hii, hii, hitonmoinen rotu verraton.

Paita tarvitaan,housut toisinaan,

muulloin riittää syntynahka vain.”

Kapaloseura

– mistä kaikki sai alkunsa ja mitä se on tänään?Teksti ja kuvat: Minna Latva-Somppi ja Susanna Väisänen

mettelikin toimintaa, kun kapaloi-den ompelu jäi vastoin ajan yleistä ilmapiiriä miesten tehtäväksi. Ka-paloseura lähetti vastineen lehteen ja tapaus sai huomiota – ainakin hetken aikaa.

Kansalliskirjaston erikoislukusalin arkistossa on saatavilla Kapaloseu-ran historiaan liittyvää materiaalia. 1940-luvun toiminnan vilkkaudesta

K

kertoo myös vilkas kirjeenvaihto maakuntaan. Arkistossa on luetta-vissa useita kiitoskirjeitä kunnilta ja perheiltä.

Sotien jälkeen Kapaloseuran toi-minta oli keskittynyt pelkästään miehille, ja sitä jatkui aina 1950-lu-vulle asti. Kerho järjesti vuosittain keräyksen tai operaation vähäosai-sille perheille, yleensä joulun alla. 20-vuotisjuhlaa vietettiin komeasti vuonna 1953. Uudet aatteet puhalsi-vat osakunnassa ja 1960-luvulla toi-minta alkoi hiipua. Vuodelta 1960 on kuitenkin säilynyt nykypäivään asti erään laulun sanat, jotka kerto-vat kapaloseuran toiminnasta. Va-litettavasti tieto laulun sävelestä ei ole säilynyt.

Kapaloseura herätettiin henkiin pitkän tauon jälkeen vuonna 2008. Joukko aktiivisia osakunnan nai-sia kaipasi käsityöaiheista kerhoa ja näin Kapaloseura oli jälleen toi-minnassa. Kuluneiden muutaman vuoden aikana Kapaloseura on saa-nut hyvin kerättyä pelit ja vehkeet

käsitöiden tekemiseen lahjoitusten ja EPO:n kerhoavustuksen turvin. Erityisen ylpeitä seuralaiset ovat ompelukoneesta ja saumurista. Ma-teriaaliakin on riittämiin.

Tänä päivänä Kapaloseuran toi-mintaa kuuluvat käsityöillat eri teemojen mukaan, kurssit ja mes-sut, sekä opintomatkat messuille ja muihin kohteisiin. Lauantaina 2.4. suuntaamme Tallinnan käsityöliik-keisiin. Hyväntekeväisyys on myös osa kerhoa – lue siis juttu keskos-peitoista!

Ole utelias ja tule mukaan tapah-tumiin! Voit olla vanha tekijä tai aloittelija, porukastamme löytyy ih-misiä, jotka opettavat sinut alkuun. Käsityöt ovat rentouttavaa vastapai-noa opiskelulle. Tuoreimmat uutiset löydät Kapaloseuran Facebook-ryh-män seinältä!

Miehet ovat tervetulleita nykyäänkin! Kuvan urhea kokelas lupautui purkamaan vääriä sau-moja.

Kapaloseuran singneeraus

Uutta keskospeittoa valmistuu vinhaa vauhtia. Kuvassa Susanna Ristimäki.

10 11

”Tervetuloa! Varaanko teille kahvia vai teetä?”, tiedusteli ilahtunut ääni langan toisessa päässä. Ääni oli Kaija Aurellin, Seinäjoen keskus-sairaalan vastasyntyneiden teho-osaston osastonhoitajan. Hänellä oli tuoreessa muistissaan syksyllä Kapaloseuran aloittama keskospeit-toprojekti, jonka peitot sovittiin toimitettavaksi Seinäjoen keskus-sairaalaan. Nyt kevään tullessa oli tullut aika päättää onnistunut pro-jekti ja luovuttaa keskospeitot niitä tarvitseville. Kapaloseuran saapues-sa osastolle maaliskuussa lauantai-päivänä, oli vastaanotto vähintään yhtä lämmin kuin puhelimessa. Kaija Aurell kertoi osaston henki-lökunnan olleen mielissään siitä, että Helsingissä saakka olimme aja-telleet juuri heidän osastonsa pieniä keskosia Etelä-Pohjanmaalla.

Kapaloseura aloitti keskospeitto-projektin, jonka tarkoituksena oli jatkaa Kapaloseuran historian al-kuvuosien hyväntekeväisyysperin-nettä. Sopivaksi projektiksi löytyi nopeasti keskospeitot. Idea löytyi erilaisista käsityöblogeista Interne-tistä. Keskospeittoja valmistetaan tilkkutöin, joko pehmeistä kan-kaista tai niin sanotuista isoäidin neliöistä, jotka on valmistettu ku-tomalla tai virkkaamalla. Tilkuista ja neliöistä ommellaan yhteen noin 50 x 50 cm:n kokoisia peittoja, jotka mahtuvat keskoskaappiin pienten potilaiden lämmikkeiksi. Potilaan

perhe saa keskospeiton lahjaksi pienokaisen kotiutuessa osastol-ta. Kapaloseuran keskospeittojen saajiksi oli luontevaa valita oman

maakunnan keskoset Seinäjoen kes-kussairaalassa. Seinäjoella otetaan vastaan aika-ajoin peittoja myös

Nuppupeitto-yhdistykseltä, joka kerää keskitetysti yksittäisten käsi-työharrastajien valmistamia keskos-peittoja.

Vaikka vierailumme kohdistui pienten potilaiden teho-osastolle, oli siellä lämmin ja kodikas tunnelma. Televisiosta tuttujen lääkärisarjo-jen kiire ja kolkkous eivät ainakaan tällä teho-osastolla olleet läsnä, sillä tunnelma oli erittäin rauhallinen. Rauhallisuus saattoi johtua myös siitä, että maaliskuulla osastolla oli ajankohtaisen flunssakauden takia kielletty ylimääräiset vierailut, sil-lä tavallinen flunssa voi aiheuttaa keskosille alhaisen vastustuskyvyn takia vakavampia oireita. Kapalo-seura pääsi kuitenkin kurkkaamaan muutamia vauvoja lähempää. Pienet potilaat nukkuivat ja tuhisivat rau-hallisesti. Ikävältä näyttivät vain nenän kautta kulkevat ohuet nenä-mahaletkut, joiden kautta lisära-vintoa annetaan vauvalle suoraan mahalaukkuun.

Keskoseksi kutsutaan lasta, joka on syntynyt ennen 37. raskausviikkoa. Keskoseksi kutsutaan myös vasta-syntynyttä, jonka syntymäpaino on alle 2500 grammaa. Suomessa syntyneistä lapsista noin 4 % syntyy keskosina ja noin 0,5 % alle yhden kilon painoisina. Seinäjoen keskus-sairaalan vastasyntyneiden osastolla havaitut vakavimmat keskostapauk-set siirretään toiseen sairaalaan. Jos

Seinäjoella havaitaan viitteitä siitä, että lapsi tulee syntymään selvästi etuajassa, pyritään nämä äidit siir-tämään Tampereen tai Helsingin yliopistollisiin sairaaloihin, joissa on paremmat valmiudet vakavi-en keskostapauksien hoitamiselle. Seinäjoella syntyneet hyvin vaka-vat tapaukset siirretään myös am-bulanssilla Tampereelle. Seinäjoen keskososasto onkin tästä syystä on-nellisessa asemassa, sillä potilaita ei ole menehtynyt enää vuosiin, vaan kaikki ovat lähteneet osastolta ter-vehtyneinä kotiin.

Osastonhoitaja Kaija Aurell ker-toi keskososaston olevan työympä-ristönä niin ainutlaatuinen, että työntekijät eivät tavallisesti lähde osastolta muualle, vaan siellä työs-kennellään usein eläkeikään saak-ka. Osastosta jäikin mieleen toi-veikas tunnelma sekä hoidon että tekniikan korkea taso. Erityisesti keskoskaappien toiminta kiinnosti allekirjoittanutta kotieläintietei-lijää. Keskoskaapin toimintoihin kuului mm. lämpötilan, kosteuden ja happitason säätelymahdollisuus. Tämäntyyppistä potilaskaappia voisi hyödyntää myös esimerkiksi sikataloudessa, jossa osa porsaista syntyy keskosina.

Kapaloseuran hyväntekeväisyyspro-jekti toi hyvää mieltä sekä Kapalo-seuran ompelijoille, keskososaston henkilökunnalle ja varmasti tu-

Lähteet ja lisätiedot:

Nuppupeitto haaste.

http://nuppupeitto.blogspot.com/

Nuppupeitto-yhdistys r.y.

http://www.kolumbus.fi/tiina.kujala/suomeksi/Nuppupeitto.htm

Kevyt keskoslapsien yhdistys.

http://kevyt.net/yhdistys

” Osastonhoitaja Kaija Aurell kertoi keskososas-

ton olevan työympäristönä niin ainutlaatuinen, että

siellä työskennellään usein eläkeikään saakka.”

” Keskoseksi kutsutaan lasta, joka on syntynyt ennen 37. raskausviikkoa. Keskoseksi

kutsutaan myös vastasyntynyttä, jonka syntymäpaino on alle 2500

grammaa.”

Peitteitä pienille ihmisilleTeksti ja kuvat: Minna Latva-Somppi ja Susanna Väisänen

leville peiton saajille sekä heidän perheilleen. Kiitokset siis kaikille projektiin osallistuneille ja peitto-materiaalien lahjoittajille. Kapa-loseura jatkaa jälleen ensi syksynä mainiosti jatkunutta hyväntekeväi-syysperinnettä uudella projektilla. Kaikki ovat jälleen tervetulleita te-kemään käsitöitä, joilla on tarkoi-tus!

Kapaloseura luovutti Seinäjoen keskosille kaikkiaan 15 peittoa. Kuvassa vasemmalta Minna Latva-Somppi, Kaija Aurell ja Su-sanna Ristimäki.

Keskospeittojen ompelua veti Anni Lahti Kapaloseuran pj 2011 vestonomin koulutuksella.

12 13

lin juuri lopettelemaisillani kaikin puolin aktiivista lukukauttani Eesti Üliõpilaste Seltsin Vanamehen virassa ja sää oli kesän lähestyessä muuttunut kauniimmaksi, EÜSn kokouksen esi-tyslistaan oli ilmestynyt suomalaisten ystävien lähettämä kutsu seuraavan lu-

kukauden stipendiaatiksi Suomeen. Vaivuin hetkeksi ajatuksiini ja pian tunsin, että tämä oli juuri se haaste, jota sillä hetkellä elämääni tarvitsin. Päätös oli tehty ja ryhdyin ajamaan asiaani. Suo-men yhteyshenkilö oli löydettävissä suoraan kotipihalta-ni, sillä hän oli Tartossa asuva Noora Karppi. Hän oli minulle kaikin puolin avuksi ja perehdytti minua moniin käytännön asioihin. Tämän lisäksi minun oli mahdollis-ta ammentaa lisää tietoa stipendiaattielämästä aikaisem-min stipendiaatteina olleiden seltsiläisten muistoista ja kertomuksista, joita he mielellään jakoivat kanssani ja tukivat samalla suunnitelmaani. Kaikesta tästä huolimatta asiat eivät kuitenkaan alussa sujuneet aivan kitkattomasti. Sen pitkän ajan ku-luessa, jona stipendiaattivaihtoa on harjoitettu, monet opiskelijat ovat käyneet ammentamassa elämänviisautta ja kokemuksia ulkomailta, mutta heidän joukossaan on ollut vain vähän oman alani opiskelijoita. Niinpä kävi-kin ilmi, että lääketieteen opiskelijan on huomattavasti vaikeampaa tulla vaihto-opiskelijaksi Helsingin yliopis-toon kuin humanististen tieteiden opiskelijan. Monen kuukauden kirjeenvaihdon ja tarpeellisten asiakirjojen toimittamisen jälkeen olin päätynyt Helsingin yliopis-ton psykologian opiskelijoiden arvostettuun joukkoon.

Onnekseni ala oli kiinnostanut minua jo aiemmin ja mi-nun oli neuro- ja kognitiivista psykologiaa opiskellessani mahdollista tukeutua jo omaksumiini tietoihin ihmisen anatomiasta ja fysiologiasta. Pakattuani mukaan kymmenkunta tavaraa ja puvun, olin päässyt lopulta Helsinkiin. Vastaanottoko-mitean muodostivat lämmin ilma ja mukava porukka. Jo ensimmäisenä iltana Vallilan asuntolan oven taakse kokoontui tervetuliaisdelegaatio. Kun kuulin oven takaa ihmisten ääniä ja koputuksen, olin aivan varma, että kyseessä oli erehdys. Olinhan muuttanut asuntoon vasta pari tuntia aikaisemmin, ja kukapa siitä vielä mitään tie-täisi. Yllätyksekseni ovella seisoi hymyilevä ja pääasiassa PPO:n ja EPO:n jäsenistä koostuva joukko – millainen porukka minua olikaan vastassa! Maistelimme hiukan mukana tuomaani virolaista olutta ja juttelimme. Mi-nusta tuntui, että vaikka olin vieraalla maalla, olin kui-tenkin ystävien joukossa. Näin saatoin katsoa stipendi-aattilukukauden virallisesti alkaneeksi. Seuraava viikko oli yliopiston avajaisviikko, jonka aikana tapasin monia Tartosta tuttuja kasvoja ja tutustuin joukoittain uusiin ihmisiin. En ole luonnollisesti koskaan ollut vaihto-opis-kelijana Tarton yliopistossa, mutta Helsingin yliopistossa suhtautuminen minuun oli todella opiskelijaystävällistä. Haluaisin uskoa, että Tartossa asiat toimivat vähintään yhtä hyvin. Ennen Suomeen saapumistani asetin tavoit-teikseni tutustua mahdollisimman hyvin ystävyysjär-jestön toimintaan, osallistua aktiivisesti sen toimintaan sekä täydentää tietojani Helsingin yliopiston tarjoamien opintojen kautta.

Huomasin nopeasti, ettei osakunnan toimintaan osallistuminen ollut lainkaan mutkikasta. Kaikki odotti-vat iloisina stipendiaattia ja toimintaa oli runsaasti. On-gelmaksi muodostui pääasiassa ajanpuute – sosiaalisen toiminnan ja täysipainoisen opiskelun yhdistäminen ei ollut aivan yksinkertaista. Aktiivisella kanssakäymisellä oli kuitenkin hyvät puolensa. Tunnustan suoraan, etten ollut opiskellut etukäteen sanaakaan suomea, mutta ilok-seni tunsin kuinka suomen kieli muuttui – osakunnalla vietetyn ajan ansiosta – viikko viikolta ymmärrettäväm-mäksi. Parhaana mittarina toimi viikoittainen suomen kielen kurssi, jossa enemmistö oli Erasmus-opiskelijoita. Jo kuukauden kuluttua kurssin alkamisesta huomasin, kuinka muut tankkasivat vieläkin ilmaisuja ”hei” ja ”mitä kuuluu?”, samalla kun itse pystyin jo muodosta-maan lauseita itsenäisesti. Ymmärrys kielestä kasvoi ja se auttoi huomattavasti tulemaan toimeen sekä Helsin-gissä että osakunnalla. Kielitaidon kasvusta oli silkkaa hyötyä, sillä siitä huolimatta, että kaikki puhuivat mi-nulle mielellään englantia, tuli osakunnan juhlissa aina vastaan tilanteita, jolloin huomasin olevani talon ainoa vieraskielinen. Ilman suomen kielen taitoa olisin vääjää-mättä jäänyt lukuisten mielenkiintoisten keskustelujen ulkopuolelle. Vaikka kaikkien pohjalaisten osakuntien vuosi-juhlia vietetään pääasiallisesti kevätlukukaudella, takasi myös syyslukukauden monipuolinen toiminta yhtälailla ikimuistoisia kokemuksia. Monien henkilökohtaisten ja pienempien tapahtumien lisäksi myös Suomen itsenäi-syyspäivän kulkue oli unohtumaton tapahtuma. Soih-dut kädessä ja lauluissa suin tuli huolehdittua hengen

ravinnon lisäksi myös fyysisestä kunnosta. Kansaa oli kokoontunut tienvarsille merkittävä määrä ja ns. juok-sevat soihdut olivat illan pimeydessä näyttävän näköisiä sekä kulkueeseen osallistuneiden että sitä katsoneiden mielestä. Yhtä lailla unohtumaton kokemus oli opiske-lijoiden opintotukea koskeva mielenosoitus eduskuntata-lon edessä, jossa HYY päätti lahjoittaa talosta poistuville ja taloon tuleville virkamiehille kertakäyttömukillisen virtsaa. Siitä huolimatta, etteivät päätökset vaikuttaneet minuun, tuin mielenosoitusta läsnäolollani. Kiitän koko täällä vietetystä ajasta ja elämyksis-tä kaikkia niitä osakuntalaisia, jotka ovat ottaneet minut omakseen. Olin mukana toiminnassa muun muassa apue-mäntänä ja -isäntänä. Kaiken tämän ansiosta minun on ollut mahdollista tutustua täkäläiseen opiskelijaelämään ja perinteisiin paremmin, kuin olisin ikinä uskaltanut toivoa. Ystävyys suomalaisten ja virolaisten järjestöjen välillä ei saisi olla pelkkä muodollinen velvollisuus, vaan sen tulisi perustua ihmisten välisiin henkilökohtaisiin suhteisiin. Ajan kuluessa suhteet ovat olleet välillä nou-sussa, välillä laskussa juuri henkilökohtaisten suhteiden aktiivisuudesta riippuen. Olen iloinen nähdessäni, että Suomessa on tällä hetkellä paljon Viron ystäviä, samoin kuin Virossa Suomen ystäviä. Toivon, että nämä suhteet kestävät ja vahvistuvat sekä kokoavat uusia ihmisiä ym-pärillensä – tämän innon saattoi aistia jo edellisellä lu-kukaudella järjestöihin liittyneiden fuksien silmistä.

Ystäviä lahden takaa ja kertomuksia suomalais-virolaisesta yhteistyöstä

Teksti: Ülvil! Lauri LõhmusC! 2004-II Stipendiaatti emeritusedelleen Helsingistä

vironkielisestä tekstistä suomentanut: Jenni Kavén, PPO

O

14 15

älkeenpäin ajateltuna Chefchaouen kaupungin ilmapiiri oli todella outo. Kaupungin kauneus ja sen levollinen ilmapiiri olivat pelottavalla tav-

alla salaperäisiä. Toisin kuin muual-la näkemässäni Marokossa kujilta puuttuvat kerjäläiset, siltojen alta ihmiset. Harmoniset pienet kujat ja talojen unenomainen sininen väri oli-vat kuin sadusta. Kaupat olivat siiste-jä ja täynnä käsin tehtyjä koristeita ja asusteita. Kadut olivat täynnä elämää, mutta kaikki tarkkailivat toisiaan. Chefchaouenissa et voi men-nä mihinkään ilman, ettei sinua seur-attaisi, sillä olet muukalainen jonka liikkeistä raportoidaan. Katujen tun-nelma ei vastannut kirjallisuuden luomaa mielikuvaa etelästä, kankain katetuista kauppakujista ja teetä juo-vista kiireettömistä keski-ikäisistä miehistä.

C hefchaouen – hasiksen alkulähteillä Kuvat: Janne Körkkö Teksti: Janne Körkön muistiinpanojen pohjalta Ville Tuppurainen

J

16 17

miehet pakkasivat kiireisinä suurta hasismäärää muovipusseihin. Oli käsittämätöntä ajatella kuinka tu-ristien kansoittamassa pienessä ja tarunhohtoisen kauniissa kylässä tehdään niin suurta bisnestä. Pys-tyin vain pohtimaan ja arvuuttele-maan paikallisten ihmisten sisäi-sen hierarkian rakennetta. Kuinka monen näkemäni nuoren miehen tyhjän katseen taustalla oli tieto lähestyvästä keikasta? Epätoivolla on vahva jalansija maassa, jonka suurin luonnonvara on työttömien nuorten miesten massa. Salakul-jetus tietää tuloja, tulevaisuutta ja sosiaalista nousua – epäonnistumi-nen pahimmillaan kaiken menettä-mistä. Yllättäen asunnon sisään astui italialaisia miehiä, jotka oli-vat tulleet ostamaan tavaraa ja oli-vat selvästi alan ihmisiä. Itsesuoje-luvaistoni käski minua lopettamaan kuvaamisen välittömästi. Poistuin asunnosta, mutta sisään tulleet mie-het olivat sulkeneet oven perässänsä. Palasin takaisin, sillä oven murta-minen väkivaltaisesti ei vaikutta-nut hyvältä idealta. Ajattelin kysyä miehiltä, että he päästäisivät minut ulos. Järkytyksekseni asiat moni-mutkaistuivat moninkertaisesti. Miehet tuijottivat minua kysyvästi. Hampaaton kaveri vaati aggressiivisesti, että minun olisi os-tettava hasista. Painotin, ettemme olleet sopineet mistään muusta kuin valokuvauksesta ja siitäkin kadul-la tapaamieni paikallisten kanssa. Mies hermostui todenteolla huuta-en, ettei visiitti viljelmillä ollut il-maista. Vastasin, että voisin maksaa vierailustani ja muista mahdollisis-ta kuluista, mutta vasta kun pääsi-simme takaisin kaupunkiin, jossa voisin nostaa rahaa. Miehet suos-tuivat aggressiivisesti ehdotukseeni

ja jatkoivat painostamistani. He vaativat, että ottaisin heiltä vastaan huomattavan määrän hasista todis-taakseni, etten edustanut mitään virkavaltaa. Yritin kiemurrella ulos vaikeasta tilanteesta, mutta vastaha-koisuuteni vain lisäsi miesten epäi-lyksiä. Toinen italialaisista uhkaili minua väkivallalla elehtien uhkaa-vasti. Minulle selvisi, että olin sat-

Väki seurasi minne me-nimme ja mitä me teimme. Hauta-usmaalle vievää polkua reunustivat kännyköihinsä salaperäisesti puhu-vat miehet – mitä he siellä tekivät? Istuimme Craigin kanssa vuoren rin-teellä kuvaten kaikkea mitä näimme. Ei kestänyt kauaakaan, että paikalle ilmaantui mies polttelemaan tupak-kaa. Hän tarkkaili meitä. Kaupunki oli kuin ampiaispesä, jolla oli kym-menentuhatta silmäparia. Kaupungissa kaikki tekevät parhaansa, jotta yhteisö säilyttäisi toimeentulonsa. Heidän tulonläh-teensä on Marokossa valmistettu hasis, jota salakuljetetaan valtavia määriä Eurooppaan. Chefchaoue-nin maantieteellinen sijainti tekee siitä hasiksen valmistuksen ja sa-lakuljetuksen keskipisteen Pohjois-Afrikassa. Valmistettu hasis päätyy Espanjan kautta kaikkialle Euroop-paan, myös Suomeen. Markkinoiden kysyntä ja tuotteen hinta pitävät huolen siitä, ettei paikallisen väes-tön ole mahdollista saavuttaa vas-taavaa tulotasoa laillisin keinoin. Täällä markkinavoimat ovat kirjai-mellisesti lain yläpuolella.

Vieraillessani sattumalta kau-pungin läheisyydessä sijaitse-villa kannabisviljelmillä näin kuinka paikalliset valmistivat hasis-ta käsipelillä. Olin seuraillut erästä viljelmille vievää tietä kuvatakse-ni siellä liikennöiviä paikallisia ja heidän aasejaan. Seisoessani tiellä vaihdon muutamia sanoja ohikulke-vien paikallisten viljelijöiden kans-sa, jotka täysin yllättäen kutsuivat minut sisään viljelmien liepeillä sijaitseviin taloihinsa. Otin tarjouk-sen vastaan ja kävelimme ryhmässä aina viljelmille asti. Eräässä asun-nossa, johon astuimme sisälle, oli täysi touhu päällä. Tuntemattomat

” Epätoivolla on vahva jalansija maassa, jonka suurin luonnonvara on työttömien nuorten miesten massa. Salakuljetus tietää tuloja, tu-levaisuutta ja sosiaalista nousua – epäonnistuminen pahimmillaan kaiken menettämistä. ”

18 19

ja tarjouduin antamaan heille koko sen hetkisen käteisvarantoni, noin neljäkymmentä euroa ja sataviisi-

kymmentä dirhamia. Tämä ei kel-vannut miehille, sillä he vaativat li-säkorvausta menettämästään ajasta. Yritin puhua heille järkeä, mutta he käskivät minua lainaamaan ra-haa ystävältäni Craigilta. Miehet antoivat minulle lisäaikaa hankkia riittävästi rahaa ja poistuivat pai-kalta. Jäin hostellille odottamaan ystävääni muistellen Lonely Plane-tissa ollut varoitusta olla joutumatta alueella hankaluuksiin huumeiden tai velkojen vuoksi. Oppaan mukaan paikasta ei ollut ulospääsyä, jos se haluttaisiin paikallisten toimesta estää. Craig saapui hostellille pii-nallisen odotuksen jälkeen. Kerroin

hänelle tilanteestani välittömästi ja hän ehdotti, että menisimme toisen pankkiautomaatin luokse. Lisäksi hän lupautui lainaamaan minulle rahaa, mikäli toinenkaan pankki-automaatti ei toimisi. Lähdimme matkaan. Kävellessämme kadulla en-nestään tuntematon mies lähestyi minua ja sanoi uhkaavalla äänen-painolla olevansa Sisilian mafiasta, ja että minun olisi tultava hänen mukaansa. Ja aivan kuin noissa sa-noissa ei olisi jo ollut riittävästi pa-haenteistä kaikua, hän tehosti vielä viestiään uhkaamalla tappaa minut. Kumma kyllä, Craig säikähti tilan-netta enemmän kuin minä. Annoin kameralaukkuni Craigille ja läh-din miehen matkaan. Tiesin, että minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa selvittää asioitani. Mies vei minut erääseen asuntoon, joka oli sisältä vuorattu käsintehdyillä matoilla ja ryijyillä. Tila oli todella edustava. Huoneen keskellä oli pöytä, jonka

tuman kautta päätynyt todistamaan isoa huumekauppaa ja valokuvan-nut vahingossa siihen osallistuneita miehiä. Miehet käskivät minua nou-semaan autoonsa, jolla menisimme kaupunkiin. Sillä hetkellä inhosin uteliaisuuttani, joka oli muuta-massa hetkessä muuttanut matkani suunnan dramaattisesti. Pelkäsin ensimmäistä kertaa elämässäni hen-keni puolesta.

Saavuimme kaupunkiin ja läh-dimme kävelemään kohti hos-tellia, jotta voisin noutaa lompak-koni maksaakseni miehille. Miehet käskivät minun kävellä noin kol-mekymmentä metriä heidän edel-lään, jotta kukaan ei ymmärtäisi heidän olevani minun kanssani. Hain pankkikorttini hostellista ja suuntasimme paikalliselle pank-kiautomaatille. Siellä ongelmani kärjistyivät vielä lisää, sillä jostain syystä pankkiautomaatti ei hyväksy-nyt korttiani. Miehet vaativat rahaa

vahingoittamaan elantoanne, vaan ainoastaan tekemään valokuvaajan työtäni, koska Marokko kiinnostaa ihmisiä Suomessa. Painotin, etten ollut kiinnostunut hasiksesta sinän-sä, vaan ilmiöistä sen takana – siitä miten hasis saapuu Suomeen. Pyy-telin kovasti anteeksi touhujani se-littäen, etten ollut ymmärtänyt mitä olin uteliaisuuttani mennyt teke-mään. Yritin vahvistaa mielikuvaa kaverista, jonka kosmisen huono epäonni heitti kirjaimellisesti kes-kelle huumekauppaa. Yllättäen huoneessa istu-nut vanha mies keskeytti tilanteen ja alkoi puhumaan minusta muille huoneessa olleille. En ymmärtänyt keskustelusta omaa nimeäni lukuun ottamatta juuri mitään. Ymmärsin kuitenkin kuinka miehet olivat saa-neet kaikki tietoni hostellin virkai-lijoilta. Paikalle saapui mies, joka piteli asettaan näkyvillä. Huoli-matta yleisestä hermostuneisuudes-tani ajattelin, että aseen läsnäolo oli vain bluffia, pyrkimystä säikäyttää minut perinpohjaisesti. Kuunneltu-ani aikani miesten keskinäistä väit-telyä tulkki jatkoi jutustelua kans-sani. Hän jatkoi paikallisen elämän kuvailemista palavin silmin. Hän kertoi kuinka ihmiset ponnistele-

vat ankarasti elantonsa puolesta, sillä vuorilla on vaikea kasvattaa mitään. Huomautin, että viljelmi-en ylläpidon täytyy olla raskasta il-man modernien maatalouskoneiden apua. Mies intoutui kehumaan, että ikiaikaisista viljelymenetelmistä huolimatta Marokosta kuljetetaan Eurooppaan joka ikinen päivä kuu-den tuhannen kilon edestä hasista. Suomessa tuollaisen määrän arvo olisi katukaupassa noin 72 000 eu-roa. Aika kului, enkä uskaltanut tehdä elettäkään kysyäkseni milloin pääsisin lähtemään.

Ajatukseni katkeavat kun tär-keänoloinen vanha mies alkaa ker-tomaan tarinaa ja yhtäkkiä kaikki miehet räjähtävät nauramaan. Ma-rokon hasistuotannon volyymilla hetkeä aikaisemmin kehunut mies tulkkaa minulle. Paljastuu, että vanha mies kertoi tarinan paha-päisestä naisestaan, joka ajaa hänet hermoromahduksen partaalle. Nau-reskelin asialle ja olin helpottunut, että tilanne sai vihdoinkin hieman rennompaa tunnelmaa. Kokosin ajatukseni ja kerroin miehille Suo-mesta, suomalaisista ja maamme elinkeinoista. Yksi miehistä sanoi, että hän on tehnyt kauppaa suoma-

ääreen minun käskettiin istua. Ti-lassa istui koko ajan kolme vanhaa miestä, jotka olivat selkeästi pomo-ja. He veivät keskustelua eteenpäin ja nuorempi mies tulkkasi keskus-telua minulle. Tilanne oli käsin kosketeltavan hyytävä ja suorastaan elokuvamainen

Huolimatta tulkin läsnäolos-ta olin täysin ulkona siitä mihin suuntaan tapahtumat olivat kehit-tymässä. Tilassa pyörähteli sekä juoksupoikia että turvamiehiä. Tyylikkäästi pukeutuneet vanhat miehet naureskelivat ja keskuste-livat minun odottaessa sitä hetkeä, jolloin minut vietäisiin metsään ammuttavaksi. Keskustelin tulkki-na toimineen nuoren miehen kans-sa. Hän kysyi oliko minulla lapsia, johon vastasin myöntävästi. Van-hemmuuden universaali kokemus tuntui laimentavan paksua ilmaa ja sain hetken juteltua isyydestä mie-hen kanssa. Huomasin, että nuori mies oli selkeästi ärsyyntynyt siitä mitä olin tehnyt, sana tekemisistäni oli kantautunut heille asti. Närkäs-tyneesti hän kertoi kuinka kovasti paikalliset tekivät töitä tarjotakseen lapsillensa hyvän elämän. Sanoin heti perään, etten ollut tullut tänne

” Kaupunki oli kuin ampi-aispesä, jolla oli kymmenentu-

hatta silmäparia. ”

20 21

pungista mahdollisimman pian, joka todellakin oli aikomukseni. Palattuani hostellille Craig tuli vastaan ja sanoi etsineensä mi-nua joka paikasta. Hän oli ollut jo menossa poliisiasemalle. Kuitta-

sin hänelle lakonisesti saapuvani jo sieltä. Hostellin sisäänkäynnin edessä istuivat velkojani, jotka eivät olleet vielä saaneet rahojansa. Ojen-sin heille jo aiemmin tarjoamani summan, johon lisäsin vielä noin

sata dirhamia lisää. Tämä ei mie-hille kelvannut, vaan he vaativat li-sää rahaa odottelusta. Tilanne alkoi kärjistyä uudelleen, mutta täydeksi yllätykseksemme hostellin omistaja puuttui asiaan käskien miehiä pois-tumaan. Miehet ottivat vastaan tar-joamani rahasumman ja poistuivat nopeasti. Ilmeisesti vierailuni van-hojen miesten kollegiossa oli anta-nut minulle neutraaliuteni takaisin. Nyt he tiesivät kuka olin ja mitä olin tekemässä. Oli aika poistua kaupun-gista.

laisten ostajan kanssa. Ajattelin, etten haluaisi tietää enempää asi-asta. Ilmapiirin muututtua hiukan positiivisemmaksi rohkenin kysyä mahdollisuuttani lähteä takaisin hostellille. Yllätyksekseni miehet antoivat minulle luvan poistua. Nousin välittömästi ylös ja poistuin asunnosta kujalle. Huojennuksesta huolimatta jäljellä olivat kuitenkin rahanahneet italialaiset, jotka eivät olleet vielä saaneet haluamaansa kompensaatiota. Yksi miehistä seurasi mi-nua kujalle ja tuli keskustelemaan. Kysyin suoraan miksi hän oli muu-tamaa tuntia aiemmin uhannut tap-paa minut? Hän vastasi, että hänen oli pakko sanoa niin, jotta ymmär-täisin tilanteen vakavuuden. Mies toivoi, että matkustaisin pois kau-

” Marokosta kuljetetaan Eu-rooppaan joka ikinen päivä

kuuden tuhannen kilon edestä hasista. Suomessa tuollaisen

määrän arvo olisi katukaupassa noin 72 000 euroa. ”

Valokuvaaja Janne Körkkö teki valokuvausmatkan Marokkoon 27.12.2010 – 21.1.2011. Hän kierteli pitkin Marok-koa hakeutuen maan mielenkiintoisimpiin nurkkiin. Kameran linssin toiselle puolelle päätyivät Chefchaouenin kaupungin lisäksi niin Rissanin alueen kivikaivosten berberityöläiset kuin myyttinen Casablanca sosiaalisine on-gelmineen. Janne Körkön valokuviin on mahdollista tutustua paremmin seuraavien linkkien kautta:

https://picasaweb.google.com/111876163605154630749www.jannekorkko.comhttp://www.youtube.com/watch?v=I0GZXdKW5Os

Toiseksi viimeinen kärhämäkunnes auringonnousu

kunnes kadut

Toiseksi viimeinen lukukunnes iltarusko

kunnes aamuposti

Toiseksi viimeinen kunnes kadut - et lopulta mitäänkunnes kadut muuttuvatkinkotikaduiksija huomaat eivät ne kuluneetvaan jalkamme

niihin pisteisiin asti turhaankunnes liikennevalotkunnes lepopäivä

joku ottaa keinussa kevyesti vauhtia tuuli käy, sehän aina käyjalat kadusta korkealla.

Runonurkka

22 23

Suomenkarja – navettojen kansallisaarreTeksti: Minna Latva-Somppi

Valtarodusta uhanalaisuuteen

Suomessa on pidetty nautaeläimiä noin 3000 vuotta. Nii-den tärkein tehtävä on ollut lannan tuottaminen. Lehmät poikivat kerran vuodessa vasikan, joka usein teurastettiin ja kallis maito käytettiin ihmisravinnoksi. Talvet olivat vaikeita, vain vahvat selvisivät kevääseen. Kartanoihin tuotiin punavalkeaa ayrshirenkarjaa 1500-luvulla, mutta varsinaista karjajalostusta ei vielä ollut Uudet aatteet rantautuivat 1800-luvulla syrjäi-seen Suomeen. Nationalistit menivät Karjalaan ja löysi-vät sieltä rujon kauneuden. Samalla se lisäsi kiinnostusta kaikkea alkukantaista, myös karjanjalostusta kohtaan. Keisarillinen Suomen senaatti myönsi 1898 määrärahan karjanäyttelyiden järjestämiseen. Perustettiin karjan-jalostusyhdistyksiä: Itä-Suomen Karjanjalostusyhdistys (ISK) perustettiin vuonna 1898, Länsi-Suomen Karjan-jalostus yhdistys (LKS) vuonna 1904 ja Pohjois-Suomen

karjanjalostusyhdistys vuonna 1905. Aivan alkuvaiheessa karjanjalostus keskittyi ro-tuoppien mukaiseen ulkonäön jalostamiseen. ISK keskit-tyi jalostamaan punavalkoisen kirjavaa, nupoa pieniko-koista tyyppiä, joka osuus nousi 29 %sta 95 %iin vuosina 1907-21. Tämä tyyppi tunnetaan myös kyyttö-nimellä, jonka on ajateltu tulevan selässä olevasta valkeasta, saha-laitaisesta nauhasta. LKS jalosti ruskeaa maatiaiskarjaa. Jalostustyön lähtökohtia vaikeuttivat suuret kartanot, joissa puhtaaseen rotuun oli sekoittunut tuontiainesta. Siksi jalostuksesta hylättiin suurikokoiset ja punaiset yksilöt. Valinnalla kiinnitettiin huomiota nupouteen, ja vuonna 1930 enää vain kahdella prosentilla sonneista oli sarvet. Vanhan tarinan mukaan Lapin ensimmäisten asukkaiden asettuessa, nousi lähteestä valkea lehmä, jos-ta syntyi Lapin karja. PKS jalosti aluksi kaikkia maati-aisen värityyppejä, mutta muutaman vuoden kuluttua se alkoi keskittyä pelkästään valkeaan nupokarjaan. Näin

24 25

syntyivät rodut länsisuomenkarja (lks), pohjoissuomen-karja (pks) eli lapinlehmä ja itäsuomenkarja (isk) eli kyyttö. Karjanjalostusyhdistyksen toimintaan kuuluivat kantakirjaus, näyttelyiden järjestäminen, siitosvasikoi-den välitys ja viljelijöiden koulutus. Näyttelyitä pidet-tiin ahkerasti, esimerkiksi vuonna 1910 Pohjois-Suomen alueella pidettiin näyttelyitä yhdeksän kertaa, ja niissä esitettiin 395 eläintä. Vuosina 1906-1932 pidettiin myös neljä valtakunnallista näyttelyä huolimatta pitkistä etäi-syyksistä ja huonoista kulkuyhteyksistä. Sodan syttymisen jälkeen Itä-Lappi evakuoitiin

ja puolet siirtokarjoista teurastettiin. Rauhan tultua kar-jakauppa kävi vilkkaana huolimatta siitä, että evaku-oidut sonnit oli suurimmaksi osaksi teurastettu ja rehua oli vähän. Lapin sodan takia karjaa siirrettiin Vaasan ja Oulun lääneihin, Tornionjokilaakson karjat siirret-tiin rajan yli ja Utsjoen ja Petsamon karjat teurastettiin. Menetykset jäivät onneksi pieniksi, vain 6-7 % kannasta. Sotien jälkeen vallitsi elintarvikepula ja maataloustuo-tantoon kohdistettiin suuria odotuksia. Karjajalostusyh-distykset yhdistyivät vuonna 1946. Maahan alettiin tuoda mustavalkoista friisiläistä ja 1960-luvuilla lapinlehmiä ja kyyttöjä säilyi enää syrjäisillä tiloilla. Länsisuomalai-nen selvisi kilpailussa paremmin korkeamman maitotuo-toksen ansiosta. Itäsuomenkarjan määrä oli painunut pohjaluke-miin, jäljellä oli vain noin 50 lehmää ja kymmenen son-

nia. Maailmalla havahduttiin alkuperäisten kotieläinro-tujen katoamiseen ja 1980-luvulla kotieläinten geenivarat saivat suojelustatuksen, joka johti geenipankkien perus-tamiseen vuonna 1985. Tuolloin lapinlehmä sai turva-paikan Pelson vankilasta Vaalasta ja kyyttö Sukevalta. Länsisuomalainen oli aluksi Konnunsuolla, mutta sen toiminta lakkautettiin 1996 ja eläimet siirrettiin mui-hin vankiloihin. Myöhemmin karjat muuttivat Kajaanin ammattiopistoon ja Alhmannin maatalousoppilaitokseen. EU-jäsenyys toi erityistuet myös alkuperäisroduille. Jul-kisuudessa kyyttöjen epäilemättä tunnetuin puolustaja on ollut taitelija Miina Äkkijyrkkä. Vaikka hänen tem-pauksistaan voi olla montaa mieltä, on hän saanut niillä huomiota lehmilleen.

Värillä on väliä

Geneettisten ominaisuuksien vaihtelu on lähtökohta kotieläinten jalostukselle. Jotta ominaisuutta voidaan jalostaa, täytyy siihen liittyvien geenien olla riittävän muuntelevia, jotta valintaa voidaan suorittaa. Tätä ku-vataan termillä geneettinen monimuotoisuus. Luonnossa geneettinen monimuotoisuus on lähtökohta evoluutiolle. Olosuhteiden muuttuminen tarjoaa populaatiolle tien mukautua uusiin olosuhteisiin. Geneettiseen monimuo-toisuuteen liittyy läheisesti tehollinen populaatiokoko, joka kertoo käytettyjen vanhempien lukumäärän. Te-hollinen populaatiokoko on aina pienempi kuin kaikki-en yksilöiden määrä. Jos se laskee liian pieneksi, alkaa sukusiitos eli yksilöiden sukulaisuusaste nousta. Tällöin resessiivisesti eli peittyvästi periytyvät ominaisuudet pää-sevät helpommin esille, samoin haitalliset mutaatiot. Pitkällä aikavälillä nämä heikentävät yksilöiden elin-voimaa. Jotta perinnöllisiä muutoksia voidaan hallita, täytyy vanhempaissukupolven määrän olla vähintään 50-100 yksilöä. Itäsuomenkarjalla tämä on 40-60, pohjois-suomenkarjalla 40-50 ja länsisuomenkarjalla 90-100. Ge-neettisen monimuotoisuuden mittaamiseen on kehitetty useita menetelmiä, jotka perustuvat tiettyjen geenien eri muotojen eli alleelien yleisyyteen. Suomalaisille kotieläi-mille on perustettu myös geenipankki Jokoisille MTT:n päätoimipaikkaan. Sinne on nestemäiseen typpeen säilöt-ty alkioita ja siemennestettä harvinaisista sukulinjoista. Suomenkarjan sukulaisuussuhteisiin on pereh-

tynyt Juha Kantanen Maa- ja elintarviketalouden tutki-muskeskuksessa eli MTT:ssä. Eräässä tutkimuksessa ver-rattiin geenimerkkien perusteella islanninkarjaa toisiin maatiaisrotuihin Pohjoismaissa. Siinä todettiin, että suo-men- ja islanninkarjan esi-isien tiet erkanivat noin kak-situhatta vuotta sitten. Toisessa Kantasen tutkimuksessa

tutkittiin maitoproteiineja, jotka vaikuttavat suotuisas-ti maidon juoksettumiseen. Erityisen suuri vaikutus on CSN3:n geenin B-alleelilla, joka vaikuttaa κ-kaseiiniin. Näitä alleeleita löytyi erityisen paljon vanhoilta pohjoi-silta roduilta, joita myös suomenkarja edustaa. Huomat-tavaa oli se, että intensiivisesti jalostetuilla valtaroduilla näitä geenimuotoja oli jopa vähemmän. Tätä selittää gee-nien kytkeytyminen muiden kuin maidontuotosominai-suuksien kanssa. Yhteenvetona voi todeta, että vaikka suo-menkarjan jalostus keskittyi alussa suuresti ulkonäköön, näkyy sen perimässä sukupolvien mittainen eristyksissä olo. Esimerkiksi kyytöltä on löydetty kaksi alleelia, joita ei ole millään muulla rodulla. Alkuperäisroduilla onkin paljon geneettistä potentiaalia, joka tulisi säilyttää tule-vaisuuden muuttuvien olosuhteiden varalle.

Edessä uusi tulevaisuus?

Suomenkarjan häviäminen on pysäytetty ja karjan mää-rässä on huomattavissa jopa lievää kasvua. Vuonna 2009 oli Suomessa 3128 lsk-lehmää, 935 kyyttöä ja 1092 lapin-lehmää. Vaikka tilakoko kasvaa edelleen, karjanomis-tajien asenne on muuttuvassa positiiviseen suuntaan. Osaltaan tähän vaikuttaa myös luomutuotanto, johon vaatimattomat ja terveet eläimet soveltuvat hyvin. Sadan-tuhannen kilon maitomäärän on elinaikanaan lypsänyt kolmekymmentäneljä länsisuomalaista ja yksi lapinleh-mä. Suomenkarjan jalostuksessa sukutaulu on tärkeä ja sen on ensisijainen kriteeri, kun sonnivasikoita ostetaan keinosiemennykseen. Ennen vanhaan lehmien talvet oli-vat vaikeita ja lehmät sinnittelivät jopa nälkäkuoleman uhalla seuraavaan kevääseen. Siksi lehmistä kehittyi tehokkaita rehun hyödyntäjiä, joka on sittemmin aihe-uttanut uuden hyvinvointiongelman, nimittäin liikali-havuuden. Lisäksi teurastamot suhtautuvat nihkeästi maatiaisrotuihin niiden pienen teuraspainon vuoksi, vaikka monet huippukokit ovatkin ylistäneet kyytön-lihaa. Vaikka maatiaisrotujen suojelussa onkin pahin uhka jo ohitse, on työtä vielä jäljellä. Muutamat pien-juustolat ovat alkaneet valmistaa tuotteita pelkästään alkuperäisrotujen maidosta, joka luo uusia mahdolli-suuksia karjankasvattajille. Suomenkarjan paikka tulisi olla edelleen navetoissamme, eikä pelkästään museoissa katseltavana.

Lähteinä on käytetty Pauliina Pakkasmaa artikkelia Pohjoissuomenkarja ennen ja nyt, Nautalehti 3/2001, Jugan kirjaa Kotieläinjalostus ja muuta kandidaattitut-kielmaan liittyvää materiaalia.

” Alkuperäisroduilla on paljon geneettistä poten-tiaalia, joka tulisi säilyttää tulevaisuuden muut-

tuvien olosuhteiden varalle. ”

” Maailmalla havahduttiin alkuperäisten kotieläin-rotujen katoamiseen ja 1980-luvulla kotieläinten

geenivarat saivat suojelustatuksen, joka johti geeni-pankkien perustamiseen vuonna 1985. ”

26 27

Kuraattorinvaihtokaronkka

Teksti: Arttu JutilaKuvat: Liisa Halonen ja Arttu Jutila

ohjo i s -Pohja la i s en Osakunnan kuraattori vaihtui vuosijuhlas-samme Runebergin päivänä 5.2.2011 kel-lon lyödessä puoltayötä, kun nykyinen kuraatto-

ri emerita Hanna Kauppinen asetti kuraat-torinkäädyn Timo Sallisen harteille. Tätä arvokasta tapahtumaa juhlittiin kuraatto-rinvaihtokaronkassa kuukautta myöhem-min lauantaina 5.3.

Noin yhdeksänkymmenen kutsuvieraan voimin juhlittiin sekä virastaan väistyny-ttä että virkaan astunutta kuraattoria. Emäntä oli loihtinut juhlaan kuraattorien toiveiden mukaisen menun, ja kuraattorien mieltymykset näkyivät myös karonkan ai-kana lauletuissa lauluissa ja elävän musi-ikin esityksessä. Juhlan aikana kuultiin lähes kaksikymmentä puhetta kuraatto-rikollegoilta, ystäväosakunnilta ja muilta tervehtijöiltä. Kuraattorien saamien lah-jojen laskemiseen eivät sormet eivätkä edes varpaat riittäneet. Kukaties puheita ja lah-joja annettiin vielä juhlan jälkeenkin?

P

Yläpuolella: Valta vaihtaa omistajaansa.

Vieressä oikealla: Jenni Sepponen kattaa pla-seerattuja pöytiä.

Alapuolella: Osakunnan orkesterimontussa tapahtuu

Viereisellä sivulla vasemmalla: Tuleva kuraattori Timo Sallinen ja väistyvä kuraat-tori Hanna Kauppinen.

Osakunnalla tapahtunutta...

28 29

Iloiset juhlavieraat Emäntien loihtimia herkkuja mmm... Mitä plaseeraustaulu kertoo?

Juhlaväki on saapunut ja kuraattorinvaihtokaronkka voi alkaa. juhlatunnelmaa kynttilän valossa-

keittiömestarit työntouhussa juhlavieraiden juttutuokio Hurmaava isäntä

30 31

Kevään merkkejä

Vaatekaupoissa on jo kevätvaatteet hyllyillä ja aurinko on taas ilmestynyt kuvi-oihin. Hei Mr. Sunshine, olen kaivannut sinua! Pitenevät päivät ja valoisuus ovat suoraan yhteydessä mielialaan ja pimeän talven jälkeen elämä alkaa taas hymyillä. Aloittaessani kirjoittamaan tätä tekstiä pihalla oli vielä -20°C, mutta kun muuta-ma viikko on kulunut, pakkaset ovat vaihtuneet nollakeleihin ja kevät tekee tulo-aan kohisten. Miten ihmeellisen nopea onkaan vuoden kulku ja miten kevään tulo vuodesta toiseen nostaakin fiilistä ajatusten kohdistuessa tulevaan – ah, kesään!

Kevään tulon huomaa myös osakunnalla. Tammikuun lopulla koko talo alkaa he-räillä jouluisesta talviunesta ja vuosi potkaistaan käyntiin oikein kunnolla. Uu-det virkailijat ovat löytäneet oman paikkansa ja vanhatkin aktivoituneet uudella innolla hommiin. Nyt ei lepäillä laakereilla vaan jaksetaan istua kokouksissa ja

juhlia! Pohjalaisten osakuntien alkuvuotta tähdittääkin kunkin osakunnan vuosijuhlat muutaman viikon välein. En olisi pienenä fuksina uskonut kuinka paljon käyttöä iltapuvuille tulee vielä olemaan, eivätkä vanhojentansseissa opitut poloneesit ja cicapot ole päässeet unohtumaan. Jokin siinä aina viehättää ja tun-tuu niin erinomaiselta kun saa laittaa ykköset päälle. Tuskin koskaan unohdan ensimmäisiä vuosijuhliani osakunnalla tai satasia Vanhalla, mutta edelleen siinä on jotain erityistä kun odotellaan Bottan juhlaker-roksen aulassa juhlan alkua.

Vuosijuhlien järjestäminen on aina iso homma, mutta ehdottomasti vaivan arvoinen. Juhlat ovat tietenkin aina erilaisia ja tekijöidensä näköisiä, mutta hienoja kokemuksia yhtä kaikki. Tämän myötä päästäänkin aiheeseen edustaminen. Koettuasi oman osakuntasi juhlat, niin menepä joskus toisen osakunnan juhliin, jos et vielä ole sitä kokenut. Etenkin sisarosakuntien vuosijuhliin kannattaa mennä, mutta lämpimästi voin suositella lähtemistä merta edemmäs: myöhemmin keväällä juhlivat muun muassa ystävyysjärjes-tömme Eesti Üliõpilaste Selts Tartossa ja Norrlands Nation Uppsalassa. Helsingissäkin riittää juhlia niin muiden osakuntien kuin järjestöjen parissa. Yleisen käytännön mukaan kuka tahansa osakuntalainen voi lähteä edustamaan omaa osakuntaansa erilaisiin juhliin, se ei ole pelkästään virkailijoiden oikeus! Käy-tännössä edustaminen tarkoittaa pienen lahjan ja tervehdyksen viemistä osakuntasi puolesta, tästä hyvästä saat tietyn suuruisen korvauksen esim. illalliskortin hinnasta. Siispä rohkaisen teitä epolaiset, porot ja vasungarit: ota selvää oman osakuntasi edustuskäytännöistä ja lähde rohkeasti edustamaan! Juhlavaa ja aurinkoista kevättä!

Kellonvetäjänne

Ilona Harmanen

Kellonvetäjä

Sálo or 120 Days of Sodom (1975)

Ohjaus: Pier Paolo PasoliniKäsikirjoitus: Pier Paolo PasoliniMaa: Italia, Ranska

Elokuvahistoriassa on tuskin koskaan tehty mitään niin lähtemätöntä vaikutusta jättävää elokuvaa kuin Pier Paolo Pasolinin viimeiseksi ohjaukseksi jäänyt Sálo or 120 Days of Sodom. Elokuvassa katsoja talu-tetaan ohjaajan toimesta Danten helvettiin, jonka eri kerroksissa katsoja pakotetaan tahraamaan itsensä 1900-luvun moraalihistorialla. Elokuvan kantavana voimana on pyrkimys kuvata totalitaristisen valtion päätepistettä. Veri, seksi ja ulosteet ovat ohjaajalle tehokeinoja kuvata rajattoman, kaikista moraalisista pidikkeistä vapautuneen, vallan äärimmäistä olemusta. Ei siis ihme, että elokuva kiellettiin julkaisunsa yhteydessä lähes kaikkialla. Suomessakin elokuva pääsi videolevitykseen vasta sensuurilakien höllennyksen yhteydessä 2000-luvulla.

Pasolinin elokuva pohjautuu 1700-luvun lopulla vaikuttaneen markiisi De Saden romaaniin 120 Sodoman päivää, jonka De Sade kirjoitti suorittaessaan saamaansa vankilatuomiota. Vasta vuonna 1905 päivänvalon nähnyt teos kuvaa neljää kokonaisvaltaisesti turmeltunutta vallanpitäjää, jotka kokoavat vangitsemistaan nuorista miehistä ja naisista koostuvan haaremin. Miehet lukitsevat itsensä vankiensa kera neljäksi kuu-kaudeksi yksityiseen linnaan, jossa he käyttävät vankiensa kehoja sairaimpien perversioidensa toteuttami-seksi. Kyse ei ole seksistä sinänsä, vaan vallan ja seksuaalisuuden oksettavasta liitosta, joka saa käyttövoi-mansa hedonistisesta nihilismistä.

Taiteellista vapauttaan hyödyntäen Pasolini sijoitti elokuvan tapahtumat toisen maailmansodan loppuvai-heen Pohjois-Italiaan, jonne italialaiset fasistit perustivat natsien tuella Sálon tasavallan. Pasolini koki henkilökohtaisesti fasismin kauhut joutuessaan viettämään varhaisaikuisuutensa Sálossa, jossa Pasolinin ja fasismin välille muodostui elinikäinen jännitteinen suhde. Pyrkimys ymmärtää totalitarismin olemusta sai lopulta muotonsa hänen viimeiseksi jääneessä elokuvassaan Sodoman 120 päivää. Tarina on pääosin us-kollinen kirjalliselle esikuvalleen, mutta Pasolini sotkee mukaan myös Danten kuvastoa. Elokuva jakautuu helvetin eri tasojen kaltaisesti ”manian”, ”paskan” ja ”veren” piireihin. Intertekstuaalisuus on muutenkin läsnä elokuvassa, kerronta flirttailee Boccaccion Decameronen kanssa.

Sálo or 120 Days Of Sodom on ainutlaatuinen elokuva sekä hyvässä että pahassa. Katsojat ovat pitäneet sitä milloin länsimaisen rappion symbolina, milloin kapitalistisen kulutuskulttuurin kritiikkinä. On katsojan päätettävissä onko kyse vain elokuvamitallisesta väkivaltapornoa vai jostain ihan muusta? Filmoholisti ky-syy ainoastaan, että kuka suostui rahoittamaan tämän kaiken lystin?

O Filmoholisti

32