tavara kulkee perille teknologian tukemana - kemppainen - sonera asiakascase

1

Click here to load reader

Upload: sonera

Post on 12-Apr-2017

254 views

Category:

Technology


4 download

TRANSCRIPT

Page 1: Tavara kulkee perille teknologian tukemana - Kemppainen - Sonera asiakascase

Teknologia liiketoimintaa tukemaan Jarmo Rantala avaa uudistuksen taustasyitä: “IT-järjestelmien hyödyntäminen työn tuottavuuden te-hostamisessa on jäänyt vähälle, kun on ollu koko ajan niin kiire tehdä vaan töitä.” Kemppaisen kuljetusliike otti käyttöön Office 365 -pilvipalvelun. Liiketoimintaa tukevat myös Soneran matkapuhelinliittymät, joita kuljettajat käyttävät esimerkiksi soittaakseen asiak-kaalle. Yritys käyttää palveluita toiminnanohjauksessa ja töidenseurannassa: palvelun avulla voidaan esimerkiksi paikantaa kuljetusautojen sijainti ja kirjata työntekijöiden viikkotunnit.

Haasteena työtapojen muuttaminen “Vaikein juttu oli toimintatapojen muuttaminen: monet ajattelevat, että kun olemme työskennelleet 20 vuotta tietyllä tavalla, niin miksi muuttaisimme tapojamme”, Rantala kertoo. “Meille on tärkeintä, että asiakkalle annetut lupaukset pidetään: tavara kulkee sinne minne ollaan sovittu. Nykymaailmassa tuota lupausta ei voi lunastaa ilman teknologian apua.”

Tarve:

Ratkaisu:

Edut:

Tavara kulkee perille teknologian tukemanaKuljetusalan yritys Tenho Kemppainen uudisti ICT-teknologiansa palvellakseen asiakkaitaan entistä paremmin. Toiminnanohjaus ja töidenseuranta sähköistyi, jotta samalla henkilömäärällä pystyttäisiin ohjaamaan kaksinkertainen määrä työntekijöitä ja autoja.

Kuljetuspalveluita tarjoavan Tenho Kemppainen Oy:n IT-järjestelmien hyödyntäminen työn tuot-tavuuden tehostamisessa oli jäänyt päivittäisten työkiireiden jalkoihin ja esimerkiksi kuljetusreitit ja ajat olivat usein työntekijöiden muistin varassa.

Tenho Kemppainen Oy, Jarmo Rantala

Kuljetusliike Tenho Kemppainen uudisti ICT -tek-nologiansa ottamalla käyttöön Office 365 -pilvi-palvelun. Liiketoimintaa tukevat myös Soneran matkapuhelinliittymät, joiden avulla kuljettajat soittavat tarvittavat puhelut.

Asiakkaita voidaan palvella nyt entistä paremmin: tavara kulkee varmasti perille teknologian tuke-mana. Nyt voidaan yhdellä silmäyksellä nähdä esimerkiksi missä kuljettajat liikkuvat ja kuinka paljon työtunteja he ovat tehneet.

Tenho Kemppainen Oy on kuljetusalan yritys, joka työllistää noin 25 kuskia. Yritys sijaitsee Ylöjärvellä ja kuljetuksia tehdään ympäri Suomen.

Tutustu tarkemmin palveluratkaisuihin osoitteessa www.sonera.fi/yrityksille | Lisätietoa saat myös numerosta 0200 18818 (ma–pe 8–16.30)

blogit.sonera.fi twitter.com/Sonera_B2B linkedin.com/company/sonera facebook.com/SoneraYrityksille

Tuottavuus Työhyvinvointi Asiakaskokemus Kestävä kehitysMobiili liiketoiminta ja Office 365