Fr^'/,otr/ Raimo Partasen muistelmia. Osa 1.

Suoj lirvella, Hevossuolla j a Liinnen risukossa.

Synnyin Suoj *irvella Suvilahdessa I 4- 1 - 1 9 3 6, Topeliuksen ptiiviinii,

Jaakko ja Maria Partasen esikoisena. Isiini on syntynyt 1904 SuojZirvella ja

aitini Suistarnolla. Aiti oli isiiii jonkun vuoden nuorempi ja ornaa sukuaan

Laakkonen. Periistiini tulisivat seuraamaan viela neljfl veljeii ja nelja siskoa.

Nuorin 12 vuotta minua nuorempi. Isini oli VR:n mies ja ammatiltaan

veturinliimmiftAjl. fiti hoiti kotia ja teki noin 25 hehtaarinkokoisenpientilan t6itii. Tietojeni mukaan Partasten sukua on asunut Suojlirvellii noin

300 vuotta. Niiin meni liihes nelja vuotta rauhassa elaen.

Talvisodan syttyessii olin noin neliwotias. Kaukana muistissani on

kuva siitA kuinka ..rut koon lahdessdrautatieasemalle mennessS lahden ylinlikyi kun Suojiirven Kaipaan saha paloi. Omistava firma tietiiiikseni oliAunuksen Puuliike Oy. Naiset itkivAt ja vallitsi pelottava t'unnelma. Maassa

oli silloin jo jonkunverran lunta. Miehia oli viihiin ja isiinikin oli veturillatyossii. Junamatkasta muistan ettii matkustajien joukossa oli ilmeisesti

hermojensa hallinnan menettiilryt mies jota poliisien voimin pideltiin.

Evakkomatka jatkui junalla Pohj anmaalle Lauk aalle. Evakkopaikkana olipieni hylatty kaksihuoneinen talo jossa ei ollut talon viikeii ollenkaan.

Pakkasilla vesi jAaqn sisiilliikin. sattui viela ettii kayttamimme sauna swyltuleen ja paloi ja taas oli sama pelottava tunnelma kuin sahan paloa

katsellessa. Muistan effii samaan kyliiiin oli sijoitettu Bomban talon isintiijoka saunassa liukastui ja kaatui piiiilleni. Minii luikertelin alta pois ja luita ei

katkennut. Siellapain kavivtit muuten miehet ja naiset yhta aikaa saunassa.

Laukaalla olirnrne kevdiiseen asti kunnes koulut loppuivat. Sielta

menimme johonkin toiseen paikkaan jonka nimeii en muista. Se oli joen

rannalla oleva koulu. Muistelen ettatallakoululla ollessa ilmestyi kuvioihinmyos is?i. Seuraava paikka oli Killinkoski jonne muutimme kesiin aikana.

Siellii syntyi seuraava perheenjiisenemme Risto. Koko viilirauhan aika meni

Killinkoskella. Siella niiin myOs ensimm5isen j ouluprrkkini. Asuntomme

vieressii oli kirkko jossa esitettiin ohjelmaa. Naytettiin lapsille ns.

varjokuvia. Mieleeni ovat jiiiineet ne monerutryoiset sotitraat joita siella

niikyi. Killinkoskella kokeilin ensimmdisen kerran tupakanpolttoa. Olimmerakentaneet kirkon viereen havumajan jossa pahettamme harjoitimme. Maja

syttyi tuleen ja oli pelko ettd samalla menee kirkkokin. Minulla oli kuitenkin

alibi etten voinut olla siihen paloon edes osasyyllinen koska olin silloinsairaalassa. Lumilinnan rakentamisessa kastuin ja vilustuin ja polveni

kipeytyi niin ettii jouduin sairaalahoitoon. Sairaala oli taynna monen sortin

EF_--* -

potilasta" En tiennyt silloin ettii ne olivat kaikki rintamalla haavoittuneitasotilaita. Isiini teki Killinkoskella ollessa puutortii, saaveja, huonekah4a ym.,osan itselle, osan myyntiin.

Suojlirvelle takaisin muutosta en muista miu:in. Perille piiiistessii selvisiettri kaikki rakennukset oli poltettu paitsi kaksi saunaa joista toinen olimeidlin sauna josta tuli myds meidlin ensimm6inen asunto. Minii nukuinpoy&in alla. Seuraava asuntomme oli kuusikulmainen pahviteltta joka olikesiiaikaan ihan hyvii asunto. Kuitenkin kun sitten venSliiiset taas rupesivatkoneillaan lentelemiiiin yli niin sotilasmallista telttaamme ammuttiin ja sepiti purkaa. Silloin elettin jo kait kesaa 1942. Asumisemme kohentui kunrakennettiin saunan jatkeeksi tupa ja toinen makuuhuone. Isii oli jo ennentalvisotaa varannut rakennusaineet uutta navettaa varten mutta palaffuammenekin olivat tuhkana. Isiini oli syntynyt 1904 eikii eniiii joutunut rintamalle.Jatkosodan aikana hlin vaihtoi ammattia veturimiehestii muurariksi. Itsealoitin koulun sodan aikana Suojrirvella. Toinen, lopullinen liihtommeSuojlirveltii sattui juhannusaatoksi. Olin silloin jo kahdeksanvuotias jamuistan niistii ajoista paljon. Liihtiessiimme koko omaisuutemme olinelipyoriiisessii vankkurissa jota sernasi namn piiiissii kaksi lehmaa ja sonninmullikka joka ei alkuun meinannut milltirin liihteii mukaan vaan loi jamrtpiiiille. Ensimmiiisen yon vietimme jollakin koululla. Sielta jaettiinilmaiseksi koulutarvikkeita ja niita oli matkan jatkuessa meidiinkinkuormassa.

Nriin matkamme Viitasaarelle niiissd uudisasukkaitten vanllcureissa olialkanut. Mail<amme aikana muu perhe meni junaan ja ise yksin jatkoimatkaa hevospelilla. Lapsia meitii oli nyt viisi. Mina, Raili ja RaijaSuojiirvella ennen sotia syntyneitii, ja Killinkoskella syntynyt Risto sekiiSuojiirvella sodan aikana syntynyt Ritva. Junasta jiiimme pois Suolahdessajosta matka jatkui proomulla Viitasaarelle. Proomun lastaus ei kaynyt ihankaden kaiinteessa. oli ihmisiii, elaimia ja melua. Lapsia komenneltiinetteiviit putoa jiirveen. Proomuun menim,rne lankkuja myriten.

Viitasaareltra asetuimme Kiirniin kylaan Kokkolan taloon. Talo oli kuivankesiin aikananiemessii ja tulvaveden aikana saaressa. Talqn kahdestahuoneesta oli evakoille annettu yksi huone ja tiissii 'yksi6ssii' asui kolmeperhettii. Talon vfiki itse asui toisessa huoneessa. Talon kaksi huonetta olierotettu toisistaan noin metrin-puolentoista levyisellii tilalla. Niille ei siisollut yhteistii viiliseiniiii.

Kokkolassa ernme olleet koko kes:iakaan. Muutimne puronsuunimiseen paikkaan Viitasaarelle. Ennen talvea muuttivat vanhempammePasalaan, Viitasaarella sekin. Talon nimi oli Rintamaa. Lapset hajotettiin eripaikkoihin. Kolme vanhinta menimme Pietarsaaren llihelle Larsrnoon. Noin

kaksivuotias Risto Forsby nimiseen paikkaan ruotsinkieliselle alueelle. Ritvasylivauvana vain pysyi vanhempien mukana. Rintamaa oli orpokoti jossa

vanhempamme saivat asuttavakseen vanhan saunan uuden saunan

valmistuttua. Isii oli orpokodissa rakennus ym. toiss5. Paikkaa pitimuistaakseni Helluntailiihetyksen kirkko.

Kolme meist6, mina, ja kaksi siskoani jatkoimme eliimaammelarsmolaisina. Syksylla ennen koulujen alkua meidat vietiin Salahmiin. Hetikun lapsikuonna purkautui kopista kuorma-auton lavalta niin huomasimmemaassa pinossa lyhyita putkia, salaojaputkia, ja silloin rupesimme niitasiirkemiitin innolla. Siita tuleva erikoinen adni meitii viehatti. VeljemmeRisto myos ilmestyi talven aikana Forsbyst?i. Oli oppinut sanomaan 'komhar'. Oli niin kaivannut pikkuveljebni ja nyt hiin minut nfidessiiiin ei minuaedes kunnolla tuntenut vaan kutsui minua nimellii Jalo. Silloin minulta piibsiitku. Asuimme hienossa Engelsin piirtlimiissii kartanossa. Luulen ettii elettiinJ4 syksyA. Salahmissa jatkoin koulua toiselle luokalle. Kevfiiillii koulujenloputtua muutimme me lapset vanhempiemme luo Pasalaan Rintamaantaloon. Rintamaan naapuritalossa elettiin sellaisen uskonnon mukaan ettiituntemattomia ei saanut tiella tervehda, miehet eivit pitlineet solmiota javalokuvia ei saanut pitiiA. Mydhemmin olen kuullut ettii niimii ihmisetolisivat' Skudnappilaisia' . Asuimme Rintamaan rantamdkissii kauniillapaikalla monta vuotta kunnes muutimme Kajaaniin Hevossuolle siirtolaistenasutusalueelle. Toinen meille kdottu vaihtoehto oli Lieksan ja Nurmeksenpuolivalissl oleva Egyptinkorpi. Toinen asutusalue Kajaanin lfiella oliTeerisuo. Hevossuolta oli kaupunkiin 7 km.

Syksylla -4 8 jatkoin koulua Kaj aanissa Viiiniimoisen kansakoulussa.Samaa koulua kavi U.K.K. aikoinaan. Kiertelev5 mustalaiselarnamme loppuitahan japiiiisimme eliimiifln kiinni normaalillatavalla. Isii oli mennytHevossuolle jo noin vuotta aikaisemmin ja rakentanut sinne yhdenrakennuksen. Siinii samassa asuimme eri piiissii ihmiset ja elaimet. Eliiinteniiiinet kuuluivat seiniin liipi selvasti" Karjalaismurteemme takia meita lapsiahaukuttiin valilla ryssiksi. Minun ensimmiiinen puhekieleni oli aidinsuistamolaismurre. Siine ei ole g eika d kirjainta. Kun alaluokilla luimmekoulussa kertomusta 'Kasper ei saanut oppia mitian', niin minulta sen

kertomuksen 'kuningas' ei meinannut onnistua mitlaan. Pasalan vuosina olimurteemme jo ruvennut muuttumaan. Kajaaniin tultuarnme emme eniiiipuhuneet puhdasta aidin suistamolaista emmekii istin suojiirveliiistii.Kajaanissa kiivin kansakoulun loppuun. Koulun jtilkeen jtiin kotitilalle jossa

vieliikin riitti tyclta vuorotta kaikille raivatessa ja rakentaessa. Me emmemuuten polttaneet raivattuja kantoja kasassa vaan teimme niistii polttopuitajoita riitti moniksi vuosiksi eteenpiiin. Yksi kouluajan suuria hetkiii oli kun

F

menin koulun juhliin jaloissa uudet kumiteriisaappaat ja piirilla uudetpussihousut.

Hevossuolla asuessarnme meitii oli siellii aika joukko suunnilleensamanikiiisiii poikia. Liihimetsissii, joita riiffi, oli tilaa ja vapautta meidansamoilla. Joskus vaeltelimme siella useafilman piiiviin yhteen menoontaivasalla ydpyen ja lammeista kaloja onkien. Alue missii liikuimme oliluullakseni ainakin 20 km. Siellii riitti aikaa monenlaiseen. Kerrankin pojattekiviit reiiin suolammen rantasammalikkoon jonka alla oli lammen vettd.Senjdlkeen sukelsivat tiihiin mustaan reikaan ja itnestyiviit turpeen alitsesukellettuaan lamrnen pintaan. Talvella tietenkin hiihdimm* pil.;"o. yksimiienlaskulajimme oli "syoksylasku", suoraan jyrkkaa rinnetta alas. yhteenaikaan harkitsimme metsiisamoilijoiden seuran perustaneista.Nimiehdotuksina mm. Huuhkajan valloittajat, (Huuhkajavuoren mukaan), jaSyviipuron samoilijat" Hevossuolle asefuttuamme aloimme harrastaa myoskenttiiurheilua. Sediilliini Grigorilla oli parhaiten urhelukenttiksi sopivapihamaa. Tekemiimme rimaristikot suoj asivat pallolajien aikana ikkunoita.vuonna -53 perustimme urheiluseuran Hevossuon Haka josta tuliFy0he{nmin Kajaanin Haka. Seuramme ensimmtiiset jAsenet olivat kaikkikarjalaispoikia.

Vanhempani olivat uskovaisia ja olivat myos mukana oerustanassa hellgntaiseurakuntia jo Suojarvella ja myohemmin Kajaanissa. Kasvaessanitallaisessa kodissa tajusin etta en ole kelvollinen Jumalalle ainoastaanvanhempieni uskon perusteella vaan minun piti tehda omakohtainen uskonratkaisu: Se tapahtui Kajaanossa teinikaisena kun nain monien kavereittenisortuvan viinaan tuhoten oman elemansa enka halunnut lahteasamalle tielleheidan kanssaan. Myohemmin kirjoitin oman elamani perusasiat ja uskontunnustukseni.

Elamani Perusasiat:

I . Kunnioita Jumalaa (Kaikkivaltias Luoj a,Elanan Herra, Rakastava Isa)Enemman kuin mitaan muuta, Lahimmaista enemman kuinitseasi, Vanhempiasi enemman kuin muita ihmisia.

2. Etsi elamalle oikea tarkeysjarjastys.

3. ole rehellinen (ei valehtelua, pettamista tai varastamista)

4. Ole tyotelias {Ansaitse itse oma toimeentulosi)

5. Harrasta itsekuria( ala odota toisten ohjaavan sinua oikeaan elemaan)

6. Ole velvollisuudentuntoinen.

7 . Ole j oustava j a anteeksiantavainen ihmissuhteissa

8. Ole ystavallinen ja avulias"

Mina uaskon(luotan)

1. Jumala on : Henki, Luoja, Kaikkivaltias Oikeamielinen, Karisvallinen,Armahtainen, Pyha, Rakkaus.

2. Jeesus oli meidan kapinallisuuden sovotusJeesus on rukouksen kohde, palvonnan kohde, Tie, Totuus ja Elama.

3 Pyha henki on: Jumala meissa ja meidan kanssamme.

Minulla on ikuinen elama ja Jumalan suosio.

Vuonna -52 olin piiiissyt Kajaani-yhtidn sellu-ja paperitehtaalleharjoittelijaksi. Ensimmiiisia tditiini olivat romutarhalla lajittelijana ja sepiin

siillinii. Korjaamolla meni muutama vuosi ja tuli aika mennii sotaviikeen. Sen

aj an palvelin Luonetjiirven Lennostossa siiiimiehen0. Sotaviien kiiyty[nipalasin Kaj aanin tehtaalle korjausmieheksi.

1959 aloitin opinnot Kuopion Teknillisessii oppilaitoksessa josta

valmistuin koneteknikoksi vuonna -63.

Kurssijulkaisussa kuvani vieressa oli:" Partanen., Raimo lpllo,Y -36

Kajaani. Poikamies. Partanen ei halunnut olla partainen ja kayttyi muutenkinmallikasvahrksen saaneesti. Ei isallistunut edes arpajaisiin, mutta tayttipaikkansa hiihto-potkupallo joukkueessa. Kumma mies! Jos saa valita kukattai "maljakon'valilla otlaa mieluummin kukat. Motto: Vastustan"

Teknillisen koulun jilkeen jatkoin Kajaanin tehtaalla" Ty6ssii olintyosuunnittelussa ja remonttiseisokkien aikana tyonj ohtaj ana. Pianteknillisestii koulusta paluuni jalkeen ostin uuden auton, Taunus 15m.

Tiimiikds sai verstaan ylimestari Ensio "[Jkko" Nuuttilan ihmettelemti5n.Han oli kovaiiiininen mies joka voi hyvin sanoa asiansa remonttiverstaantoisesta piiiistii toiseen tarvitsematta kiivella puhuteltavan rniehen luo.

Jyriihteli minulle ettii'kun meidtin aikana koulusta piiiistyii oli hyvii jos sai

F

menin koulun juhliin jaloissa uudet kumiteriisaappaat ja piirilla uudetpussihousut.

Hevossuolla asuessarnme meitii oli siellii aika joukko suunnilleensamanikiiisiii poikia. Liihimetsissii, joita riiffi, oli tilaa ja vapautta meidansamoilla. Joskus vaeltelimme siella useafilman piiiviin yhteen menoontaivasalla ydpyen ja lammeista kaloja onkien. Alue missii liikuimme oliluullakseni ainakin 20 km. Siellii riitti aikaa monenlaiseen. Kerrankin pojattekiviit reiiin suolammen rantasammalikkoon jonka alla oli lammen vettd.Senjdlkeen sukelsivat tiihiin mustaan reikaan ja itnestyiviit turpeen alitsesukellettuaan lamrnen pintaan. Talvella tietenkin hiihdimm* pil.;"o. yksimiienlaskulajimme oli "syoksylasku", suoraan jyrkkaa rinnetta alas. yhteenaikaan harkitsimme metsiisamoilijoiden seuran perustaneista.Nimiehdotuksina mm. Huuhkajan valloittajat, (Huuhkajavuoren mukaan), jaSyviipuron samoilijat" Hevossuolle asefuttuamme aloimme harrastaa myoskenttiiurheilua. Sediilliini Grigorilla oli parhaiten urhelukenttiksi sopivapihamaa. Tekemiimme rimaristikot suoj asivat pallolajien aikana ikkunoita.vuonna -53 perustimme urheiluseuran Hevossuon Haka josta tuliFy0he{nmin Kajaanin Haka. Seuramme ensimmtiiset jAsenet olivat kaikkikarjalaispoikia.

Vanhempani olivat uskovaisia ja olivat myos mukana oerustanassa hellgntaiseurakuntia jo Suojarvella ja myohemmin Kajaanissa. Kasvaessanitallaisessa kodissa tajusin etta en ole kelvollinen Jumalalle ainoastaanvanhempieni uskon perusteella vaan minun piti tehda omakohtainen uskonratkaisu: Se tapahtui Kajaanossa teinikaisena kun nain monien kavereittenisortuvan viinaan tuhoten oman elemansa enka halunnut lahteasamalle tielleheidan kanssaan. Myohemmin kirjoitin oman elamani perusasiat ja uskontunnustukseni.

Elamani Perusasiat:

I . Kunnioita Jumalaa (Kaikkivaltias Luoj a,Elanan Herra, Rakastava Isa)Enemman kuin mitaan muuta, Lahimmaista enemman kuinitseasi, Vanhempiasi enemman kuin muita ihmisia.

2. Etsi elamalle oikea tarkeysjarjastys.

3. ole rehellinen (ei valehtelua, pettamista tai varastamista)

4. Ole tyotelias {Ansaitse itse oma toimeentulosi)

irti polkupyoriin". Toinen mies tehtaallamme joka kayffieli iiantiiiin

s?iiistelemiittt oli paperipuolen johtaja Jori Pesonen.

Viitasaarella syntynyt veljeni Reino muutti vuonna 1966 Kanadaan ja

mina seurasin,roott* mytihemmin periissii. Siitii alkoi eliimiissiini uusi ja sen

pisin vaihe.

Raimo Partasen muistelmia osa 2.

Suojärvellä, Hevossuolla ja Lännen risukossa.

Esko Ahtiaiselle kertonut Raimo Partanen.

Kun suunnittelin Kanadaan lähtöäni niin en suinkaan aikonut jäädä tänne

loppuelämäkseni asumaan. Matkani tänne alkoi tammikuun lopussa –67

Kajaanin kentältä Jyväskylään. Sattui että viereeni osui istumaan itse

tehtaamme johtaja vuorineuvos Tähtinen. Kuultuaan että mihin olen

matkalla hän sanoi harvakseen että ’hyvä se on että menee nuoret miehet

oppimaan mutta kun se on siellä niin erilaista, niin erilaista’. Nämä

vuorineuvos Tähtisen sanat muistan loppuelämäni. Jyväskylästä lensimme

Helsinkiin josta matka jatkui Finnairin Caravelle jetillä Lontooseen.

Lensimme ensin Lontoosta Montrealiin jossa oli siirtolaispaperien tarkastus.

Matkalla yrittivät kaksi englantilaista naista saada kanssani keskustelua

aikaan mutta huonoin tuloksin. Olin nyt ottanut askeleen uuteen kulttuuriin.

Montrealissa minut vielä rokotettiin varmuuden vuoksi uudestaan

suomalaisessa paperissa olevan päiväys epäselvyyden takia. Senjälkeen

pääsin jatkamaan matkaani määräpaikkaani Torontoon.

Veljeni Reino oli kentällä vaimonsa Soilen kanssa vastassa. Ajoimme

Reinon kerrostaloasuntoon ja rupesimme taloksi. Koko lopputalvi meni

Reinon luona kunnes sain kielikoulun loppuun. Koulun loputtua pääsin

töihin vanhaan paperitehtaaseen, Don Valley Mill, jossa oli vanha Dominion

paperikone. Antiikkivehje Kajaaniin verrattuna. Asuin suomalaisperheessä

poikamiehenä yhdessä huoneessa. Talosta sain myös ruuan. Vaihdoin

työpaikkaa toiseen pakkaustarvikkeita valmistavaan Continental Can

tehtaaseen. Heillä oli myös oma ruokala. Kun pyysin mustalta tarjoilijalta

keittoa, soup, niin se kuulosti kun olisin pyytänyt saippuaa, soap. Kun hän

senjälkeen minut näki niin nauroi kippurassa. Tässä työpaikassa ollessa ostin

uuden auton, Chryslerin Barracudan. Sillä rahalla minkä Suomessa sain

vanhasta Taunus 15 sain tämän uuden auton. Tästäkin paikasta läksin

etsimään parempaa ja menin työhän Atlantic Packiging firmaan.

Tänä aikana olin alkanut seurustella Viipurissa syntyneen

sairaanhoitaja Marja Niemisen kanssa. Meidät vihittiin tokokuun 31 –69.

Elämämme Torontossa jatkui nyt avioparina. Kesällä –70 teimme

lomamatkan länsirannikolle hienolla Barracudallani ja siitä syntyi päätös

muuttaa tänne asumaan. Tällä matkalla kävin Enson Eurocanin Vancouverin

toimistossa kyselemässä asioita ja kävi niin että koneosaston päällikkö Wyn

Hobson otti minut töihin niiltä seisomilta. Ensolla oli silloin Kitimatissa

paperitehtaan rakennus menossa. Wyn oli entisen englantilaisen Intian

siirtomaaupseerin poika. Nyt minulla oli uusi työpaikka länsirannikolla ja

pitkä muutto edessä. Ajoimme takaisin Torontoon sen 4000 km. Marja jäi

työhönsä sairaalaan ja minä läksin veljeni Reinon appiukon Veikko

Rukkilan kanssa länttä kohti. Veikko oli tulossa Vancouveriin suomalaisen

lepokodin johtajaksi. Vancouverista jatkoin yksin matkaa pohjoiseen

Kitimatiin noin 1400 km. Se tie kerkesi tulla myöhemmin tutuksi.

Perille päästyäni sain alkuun majoituksen tehtaan rakennusmiesten

kämppämajoituksessa. Työtä oli 12 tuntia päivässä 7 päivää viikossa. Oli

tehtaan rakennusprojekti täydessä käynnissä. Ensin olin kaksi kuukautta

koneasentajana ja senjälkeen muutin työsuunnittelupuolelle. Oli taas se aika

kun vuorineuvos Tähtisen minulle lentokoneessa lausuma ajatus tuli monesti

mieleen. Marja seurasi minua kuukautta myöhemmin ja vähät

huonekalumme tulivat firman huolehtimina myös myöhemmin perille.

Muutimme kerrostaloon. Olimme saapuneet paikkaan joka tulisi olemaan

kotinamme seuraavat 16 vuotta. Maisemiltaan paikka on mitä kaunein ja

todella erilainen entisiin verrattuna. Kitimat on lähes 100 km pitkän

korkeitten vuorten reunustaman vuonon päässä.

Vuonna –71 tehdas valmistui. Kitimat oli silloin melkoinen

suomalaiskylä. Meitä oli siellä silloin noin 70 perhettä. Jo vuoden päästä

tulomme jälkeen päätimme alkaa rakentamaan omaa taloa. Naapurimme

Esko Venäläinen oli rakennuttanut talonsa suomalaisella Eelis Pöntisellä.

Esko tiesi varoittaa että älä anna Eelikselle hommaa tuntipalkalla vaan tee

urakka. Ei Eeliksellä talo loppujen lopuksi valmistunut urakallakaan. Läksi

kesken pois lopettelemaan omaa taloaan Vancouverin alueelle. Hankala

tilanne rakennuttajalle. Pankki ei tästä tykännyt. Syntyi sotku joka tuli

eteemme vielä kun myimme talon vuosia myöhemmin. Myöhemmin kävi

että Eeliksen oma talo paloi ja itse Eelis paloi siinä niin pahoin että kuoli

niihin vammoihin. Tähän samaan aikaan Marja odotti esikoistamme ja joutui

vaikeuksien takia olemaan sairaalassa monta kuukautta ennen synnytystä.

Kävi niin surullisesti että lapsi kuoli ja haudattiin Kitimatin multaan. Nämä

olivat meille raskaita aikoja. Minä olin yötä päivää työssä, nukuin silloin kun

kerkesin ja muutto uuteen taloomme lähestyi vaikka talo ei ollut vielä

valmis. Naapurin Esko Venäläisen kanssa löimme taloomme vesikaton.

Eskon luonteen lujuus ja huumori silloin auttoi. Hän osasi keventää

toistenkin mieltä. Muuttoluvan saimme vaikka talon lopullinen

valmistuminen kesti vielä kaksi vuotta. Muuttopäivänä meidän tavaroita

kannettiin kerrostalosta ulos samalla kun uusien tulokkaiden Ikävalkon

Yrjön ja Marjatan omaisuutta kannettiin sisään. He ovat nykyään meidän

naapureita.

Meille syntyi kaksi lasta lisaa: Kari Steven Maalisk. ’72, ja Mirva Stephanie

Lokak. ’73. Kitimat olikin turvallinen kyla kasvattaa lapsia. He aloittivat

koulun Kitimatin Christillisessa koulussa ja nauttivat viikonloput kesalla

kamppailemassa ja uimisessa ja talvella hiihtamalla ja leikkimalla runsaassa

lumessa. He myos nauttivat matkoista mummolaa seka Torontoo etta

Suomeen kesaisin ja talvisin etelan auringossa Californiassa tai myos

Hawaiilla.

Vuonna1975 perustimme suomalaisseuran, Finnish Sport and

Recreation Club. Itse kuulun perustajajäseniin ja olin seuran ensimmäinen

puheenjohtaja. Joka tykkää metsästyksestä, kalastuksesta, veneilystä ja

kaikesta ulkoilmaelämästä, Kitimat on verraton paikka asua. Lumentulon

paljous talvella voi olla kyllä joskus lähes uskomatonta. Ne monet metsästys

-ja kalastusmatkat, kaikki ulkoilmaelämä jota siellä teimme ovat elämäni

parhaita muistoja. Hirvenlihojen raahaus autolle vaikeista paikoista,

erämaassa susien ja karhujen tapaaminen, talvionginta kun kiskotaan

avannosta monikiloisia kaloja ovat kaikki olleet todella kokemisen arvoisia.

Kitimatin vuosina harrastimme Marjan kanssa molemmat myös pienkoneella

lentoa. Vuoristossa lentämisessä on omat jännityksensä. Monista

senaikaisista metsästys kavereista voin mainita Vesa Kettusen, jonka kanssa

10 vuoden aikanajoke vuosi kaadettiin yksi tai kaksi hirvea pakastimiin ja

vuodern kalat raahattiin myos pakkaseen kolmen viikonlopun saaliina.

Vanhempani vierailivat luonamme Kitimatissa ja tykkäsivät olostaan. Isä

Jaakon kommentti täkäläisistä metsätyötavoista: ”Kyl puuta huaskatah”.

Siirryin vuonna -85 vuodeksi Alcan alumiiniyhtiön palvelukseen

Kitimatin lähellä olevalle Kemanon voimalaitokselle. Kemanon

voimalaitoksen veden pudotuskorkeus on noin 800 metriä. Vesi putoaa

kallioon luohitussa tunnelissa vuoristojärvestä alhaalla oleviin turbiineihin.

Kemano oli pieni hyvin varustetty 80 talouden kyla vuorten ymparoimana.

Siellä vieraili myös äitini ja Railo sisareni.

1986 Aloitin työn Ahlström yhtiössä kun aukaisivat toimiston

Vancouverissa. Teimme työmatkoja myös Suomeen. Talomme Kitimatissa

oli myyty ja uusi ostettu Vancouverista. Työni Ahlströmillä jatkui vuoteen –

90, jolloin firman toiminta tällä alueella supistui yhteen mieheen.

Syksylla ’88 meilla oli mieleen painuva matka Israeliin,jossa raamattu alkoi

elaa ihan uudella tavalla. See maa on niin taynna historiaa ja varsinkin

Raamatun historiaa ette menisi kuukausia ne kaikki kayda lavitse. Naimme

maan Valimerelta Golan tasangolle ja Lebanonin rajalta Eilatin kylpyla

kaupunkiin ja Egyptin rajalle.

Mielenkiintoinen tapahtuma oli kun saimme kutsu tavata Suomen

Presidentin ja rouva Mauno Koiviston lokaluussa 1990.

Tämän jälkeen seurasi Pumps and Power, pumppuja valmistava yritys. Jo

Ahlströmillä ollessa olin käynyt Vancouverista noin 20 km pohjoiseen

olevassa Gibsons kylässä ja päätimme muuttaa vielä kerran. Tulimme

Gibsoniin ja päätimme kokeilla onneamme motellin omistajina. Motellissa

oli myös meidän asunto. Pyöritimme sitä bisnestä vuoteen –94 jolloin sen

jätimme ainakin kokemusta rikkaampina. Tämän jälkeen ostimme oman

talon kauniilta etela rinteelta josta oli nakoala lahdelle ja saarille ja pohjois

Vancouverin vuorille.

Talvella –95 tuli elämääni suuri muutos. Sain aivohalvauksen jonka

seurauksena oikea käsi ja oikea jalka vammautuivat ja alkoi pitkä totuttelun

ja toipumisen aika. Tähän loppui myös aktiivinen työelämäni. Olin noin 60-

vuotias. Olin ajatellut kaiken aikaa että olen työssä ainakin 65-vuotiaaksi

mutta toisin kävi.

Kaikkien näiden Kanadan vuosien aikana olen aina tuntenut myös

voimakkaan siteen entiseen kotimaahani. Olemme vierailleet Suomessa

usein ja matkamme ovat ulottuneet jopa Suojärvelle entisen kotitalomme

raunioille. Näkymät kertoivat että venäläiset ovat huonoja vuokralaisia, mm

nähdä hyljätty sortunut sikala kylässämme ei ollut kaunis näky. Kävimme

myös Petroskoissa tätiäni Iidaa sekä serkkujamme Sergeitä ja Evgenia

tapaamassa. Iida asuu siellä huonokuntoisessa kerrostalossa. Samoin

kävimme Veskelyksen kylässä Iidan miniää Mirjaa tervehtimässä. Vaimoni

Marjan syntymäkaupunki Viipuri on myös nähty Marjan sukulaisten mukana

reissuten. Samoin vierailimme sukulaiskansamme Eestiläisten maassa.

Äitini siskot ja veljet, luvultaan noin puoli tusinaa, muuttivat kaikki

vanhempiensa mukana 30-luvulla Neuvostoliittoon. Äitini vanhimpana ei

mennyt mukana. Kun tiedustelin Iida-tädiltä hänen elämänsä vaiheita

Neuvostoliitossa niin hän ei voinut kertoa mitään vaan alkoi aina itkeä.

Äitini veljet katosivat sille reissulle jäljettömiin. Elsa-tätini asuu Petroskoin

lähellä olevassa kylässä mutta ei tullut sieltä meitä tapaamaan vaikka

otimme häneen yhteyttä. Petroskoihin menimme turistibussilla ja sieltä

Suojärvelle meidät vei sekkupoikani Sergei Mossellaan. Veljensä Evgen ei

ollut sillä reissulla. Tällä matkalla näin myös venäläisen luottokortin käyttöä

huoltoasemalla. Kun tankki oli täynnä, Sergei huitaisi kädellään

asemanhoitajan kopin suuntaan, hyppäsi Mosseensa ja matka jatkui.

Naishoitajan suu kävi mutta sanoja ei kuulunut. Yhteistähän se on valtion

omaisuus.

Kesalla ’98 kavimme Mirvan pojan Dillonin ja sukulaisten kanssa kahden

auton karavanilla lapi 9 osavaltion Californiassa. Silla matkalla naimme

jattilaiset punapuu metsat seka Grand Canyonin ja Yellowstone Kansallis

puiston.

Pari vuotta myohemmin ylitimme kansainvalisen vuorokausen raja

vyohykkeen ja paivantasaajan 5 viikon matkalla Fijiin ja Australiaan

vierailemaan marjan sukulaisten kanssa. Mathan kohokohta oli lyhyt risteily

Coral Princessalla yli Great Barrier reefin Townsville to Cairns.

Vuonna 2002 Mirvalle syntyi Jacob Michael ja seuraavana vuonna Lev

Mcha. Kesalla’04 pojat tulivat meille asumaan kolmeksi kuukaudeksi

kunnes Mirja ja Mark loysivat uuden sopivan asunnon toisesta kaupungista

Oli mukavaa vaikkakin vasyttavaa ja antoisaa hoitaa pienia lapsia jalleen

monen vuoden jalkeen .

Kesällä 2005 minulla oli suuri ilo mennä matkalle Suomeen Mirvan 13-

vuotiaan pojan Dillonin kanssa. Hänelle matka oli suuri elämys. Vanhat

linnat, itärajan sota-aikaiset puolustuslinjat, olla siskoni pojan Arin vieraana

Kuhmossa ja siellä järvessä kalastus.

Vuonna 2001 vaihdoimme taloamme samassa kylässä uuteen

pienempään yksikerroksiseen. Koko pienen alueemme yli 20 taloa on

rakennettu senioreita ajatellen. Ja tässä vaimoni kanssa nyt elän eläkeläisenä.

Käteni ja jalkani toiminta on aika hyvä. Viime aikoihin asti vielä talvisin

hiihdin vuoristossa. Patikointi vuoristossa, voimieni mukaan, kuuluu

vieläkin harrastuksiini. Sitä teen kesällä, ja lumesta riippuen myös talvella.

Tämä kaikki tapahtuu vain sillä edellytyksellä että kylässämme on muitakin

suomalaisia jotka ottavat mukaan porukkaan. Hieno patikka kumppanini on

ollut Esko Ahtiainen joka kirjoitti ja kaansi Englanniksi nama muistelmat.

Suuri kiitos Esko.

Vaikka niin kävikin että reissuni Kanadaan jäi pysyväksi niin

suomalaisuus, Suomen kieli ja karjalaisuus ovat aina osa minua niinkauan

kuin elän. Tällainen on myös Kanadan valtion virallista monikulttuuri

politiikkaa. Täällä sellaista tuetaan ja ihmisiä eri kulttuureista rohkaistaan

vaalimaan heidän perinnnettään. ’’Canadian mosaic.’’

Lämpimin terveisin Raimo Partanen. Gibsons, Brittiläinen Kolumbia,

Kanada.